Sinulla on tainnut olla kiireitä studiossasi Greaselandissä ja olet saanut tuottajana palkintojakin. Muut jäivät Wieniin. Sitten Terry Hanck muisti kitaristin Norjan keikaltaan ja kutsui tämän bändiinsä Kaliforniaan – loppu on historiaa. KID ANDERSEN Norjalainen pyörremyrsky Norjalainen pyörremyrsky ennen oli todella hektistä. Pandemiakausi oli itse asiassa minulle hyvää aikaa. – Pandemian aikana studiossa on ollut paljon töitä, mutta ei niin paljon kuin ennen sen alkamista. Joskus minuun otetaan yhteyttä ja minut halutaan tuottajaksi, joskus teen mitä haluan. Lisäksi Kid on tehnyt pitkään opetusvideoita, esimerkiksi suositun sarjan siitä, kuinka useimmat soittajat soittavat väärin bluesklassikoita. – Se vaihtelee. Päätätkö itse, kenen kanssa työskentelet ja ketä levytät studiossasi. Norjan Herressä 1980 syntynyt Kid sai 11-vuotiaana oppia blueskitaristi Morten Omlidilta ja kehitys oli nopeaa. Nyt yhtäkkiä covidin pakottamina kaikki olivat paikalla ja halusivat jammailla. Mischon, Finis Tasbyn, Jackie Paynen, Frank Beyn sekä Eddie Boydin serkun John”Blues” Boydin kanssa. Siitäkin selvitään. Keeping The Blues Alive -palkinnon sain vuonna 2017 studiolleni. Onneksi matkustaminen ja keikkailu alkaa vähitellen olla mahdollista. Joskus ihmiset, joista en koskaan ole kuullutkaan, haluavat käyttää studiotani. Töitä kuitenkin oli. Näin kävi esimerkiksi Little Village -säätiön kanssa vanhojen ystävieni Norm Hayesin ja Sonny Greenin levyjen kohdalla. Taidot kasvoivat soittaessa mm. Päätin panostaa myös striimaamiseen ja huomasin pitäväni siitä. Kitaristina Kidin tyylissä on vaikutteita niin West Coastista, Chicagosta, Dick Dalelta kuin Nokie Edwardsiltakin. BMA:n Charlie Musselwhiten ”Delta Hardware” -levystä vuoden parhaan albumin kategoriassa (2007). Välillä taas lyöttäydyn tiimiin, kun joku haluaa tuottaa jonkun artistin CD:n. Soitin itse asiassa Norjassa keikan paikallisessa postitoimistossa, jonka vihreästä huoneesta toimitetaan lasten kirjeet joulupukille.. – Vielä pari viikonloppua, 10 tai 11 päivää. 4 Blues News 2/2022 KARI KEMPAS C hristoffer ”Kid” Andersen on nykyään sekä tunnettu tuottajaäänittäjä omistamassaan Kaliforniassa sijaitsevassa Greaseland-studiossa että tyylitietoinen kitaristi ja showmies Rick Estrin & The Nightcats -yhtyeessä. Onko sinulla vakiobändi studiossasi. Rick Estrin & The Nightcats on ollut kahdesti Suomessa, Raumalla ja Torniossa. Minulla on ydinjoukko muusikoita, joita käytän – kolme tai neljä rumpalia ja basistia, pari kosketinsoittajaa. Kyseessä on myös huumorimies, minkä voi todeta hänen lukuisilta YouTube-videoiltaan, kuten ”The Mighty Andersen, The Heavy Weight Champion of Guitar”. Greaselandstudiolla on syntynyt satoja yhteisiä sessioita mm. Jimmy Dawkinsin, Nappy Brownin, Willie ”Big Eyes” Smithin, Homesick Jamesin ja muiden rinnalla. Jokainen projekti on erilainen. Toivottavasti näemme ryhmän vielä uudestaan täälläkin. Palkintoja ja palkintoehdokkuuksia hän on saanut kitaristina, tuottajana ja äänittäjänä, mm. Bayn alueella on paljon mahtavia muusikoita, jotka yleensä vaikuttavat eri bändeissä, eikä aikaa tai tilaisuuksia soittaa yhdessä juuri ole. Puolivälissä kiertuetta meillä oli muutama vapaapäivä ja kävin välillä Norjassa. Esimerkiksi basistisuosikkini on Jerry Jemmott, mutta koska hän asuu Los Angelesissa, se ei ollut pandemian aikaan mahdollista. Aivan lähiympäristössä on paljon mahtavia soittajia ja suosin heitä mielelläni. – Pystyn järjestämään muusikot sessioon sen mukaan mitä halutaan ja tarvitaan. Kidin seuraavat kiinnitykset olivat Charlie Musselwhiten ja John Némethin bändeissä ja hän on tehnyt keikkoja myös Elvin Bishopin seurassa. Frank Beyn levystä tuli Grammyehdokkuus ja olen saanut ehdokkuuksia myös bluesmusiikkipalkintoihin. – Kyllä, kiireitä on ollut jo viimeiset kymmenen vuotta. Aiemmilla kerroilla kun kävin Norjassa, jouduin asumaan karanteenihotellissa, vaikka minulla on rokotukset. Itse olen nähnyt bändin show’n Sveitsissä Lucernessa, Chicagon bluesfestivaalilla sekä syksyllä 2021 Blues Heaven -festivaalilla Tanskassa, jossa oheinen haastattelu on tehty. Hän ei voinut matkustaa. Myös vaimo Lisa Leuschner laulaa ja tekee studiosessioita oman bändinsä ohella – ja hän on laajentanut Kidinkin musiikintuntemusta r’n’b:n ja soulin suuntaan. Valitsen muusikot sen mukaan, minkä ajattelen sopivan tilanteeseen – ja kuka on vapaana. 16-vuotiaana hän muutti Osloon ja sai kiinnityksen kuuluisan Muddy Waters -bluesklubin housebändiin. Kaikki riippuu käytettävissä olevasta budjetista. R.J. Soololevyjä Kid on julkaissut toistaiseksi neljä vuosina 2003–2007 ja vuonna 2022 on tulossa uusi. Koronan myötä kaikki tuntui hidastuvan ja oli oikeastaan mukavaa, kun oli aikaa hengähtää ja rentoutua, koska sitä Kuinka pitkällä kiertueella olet nyt Rick Estrin & The Nightcatsin kanssa. Kun Little Charlie Baty lopetti kiertämisen Little Charlie & The Nightcatsissä, sai Kid paikan hieman uudelleen nimetyssä kokoonpanossa
Ilmeisesti siinä tapahtui joku päivitysongelma ja kone meni totaalisesti jumiin. Kummankaan uutuuslevyn tiimoilta ei varsinaisia julkaisukeikkoja tultane kuulemaan. Se oli mahtavaa. – Se oli kyllä huima fiilis, kun tietokone hajosi. Mä miksasin, Saarisen Mikko masteroi ja ei kun pihalle! – Sen jatkona alettiin työstää tätä pitkäsoittoa. Perkussioina kuullaan mm. Kappaletta voisi pitää rakkauslauluna – tosin melkoisen painostavana. Verkkaisen hiipivä kappale nappaa kuulijan mukaansa. Kappale lyötiin nippuun todella nopeasti. Ne oli sellaisia erikoisia REGROOVABLE REGROOVABLE Lehtovaaran yhä vain pidemmälle vievän musiikillisen tutkimusmatkan startannut ”Regroovable” näytti toteen sen, että kuluneemmastakin rallista voi saada tuoretta riemua irti. Herätessäni hetkeä aikaisemmin en voinut aavistaa, että sepä olisikin levyjulkkaripäivä. Välillä Tatu soitti koko biisin mittaisia kitaraja bassoraitojakin, mutta leikkelin armotta myös niitä. – Julkkarikeikkoja olisi pirun paha järjestää, koska molemmilla levyillä on vain pari tyyppiä hääräilemässä. Olen muuten miettinyt, että henkilökohtaisilla projekteillani tulee aina jatkossakin, etenkin jos en nyt ihan teknoa tee, olemaan tuuba jollain lailla mukana. Sitten ruvettiin pitämään kiirettä, että saadaan se ulos ennen häntä. Kaikki häipyi sen mukana, eikä kukaan saanut sitä enää heräämään henkiin. Oltiin jo äänittämässä sitä, kun kuultiin, että Lauri Tähkä suunnittelee samaa. Avauksena kuultu Jekyll And Clyde toi puhuttuna ja tarinaltaankin tuoreeltaan mieleen Ian Duryn ja Frank Zappan. Eclipse Music toimii julkaisijana ja tämä ilmestyy myös fyysisesti CD:nä. Instrumentaaleista erottuvat Pekko Käpin ja Tommi Laineen liidaama tango Tango De La Muerte ja Sami Sippolan fonin kyydissä avaruuteen sinkoileva Space Funk. TELEPORT OPERATION TELEPORT OPERATION Kevään toisen uutuuslevyn Ville työsti Dave Forestfieldin kanssa. Mulla oli aika pitkälle vietyjä suunni. Aluksi äänittelin yksin ja projekti lähti hieman eri suuntaan, enemmän konehommiksi. Kolme muuta instrumentaalia, joista Remixed Messages sisältää myös epämääräistä supinaa, ovat vahvasti rumpuvetoisia. – Myös ”Teleport Operation” on odottanut jo hyvän aikaa ilmestymistään. Beat-Pete Soininen lauloi jotain taustoja, Kojon Tapsa taas soitti haitaria ja Välimäen Jorma tuubaa. Mun mielestä singlenä julkaistu Real Close Look ei esimerkiksi ole levyn paras kappale. Iko Iko, jota levyllä vierailee tulkitsemassa Jo‘ Buddy banjoineen, on nimittäin kertakaikkisen verraton. Ensikuulemalla Bo Diddleylle sukua oleva komppi, itämaiset vaikutteet ja Forestfieldin käheä ääni tuovat ilahduttavasti nurmiomaista sävyä kokonaisuuteen. Taustanauhoja tietty voisi koostaa tueksi ja täytteeksi, mutta kun ei ole niitä raitojakaan enää olemassa. Tatu sävelsi biisin ja mukaan lähteneet muusikot äänittivät raitansa kiitettävän rivakasti. Säestyssoittimia on niukalti, mutta rytmiä, laulua ja fiilistä sitäkin komppijuttuja, jotka yksinkertaisesti piti tehdä. Zipposytkäriä. ”Regroovable” esitteli myös levylaulaja Lehtovaaran. Materiaalia tuli runsaasti, joten puuhaa riitti. Silloin Laineen Tommi hyppäsi remmiin ja siitä se lähti. Ensimmäinen single Real Close Look ilmestyi helmikuun alussa. Vuonna 2018 ilmestyneen ”Regroovablen” olin jo miksannut kokonaan itse. Karsin turhia koneita pois ja mietin, että mitä sitä muka voi yksin tehdä. Wiley Cousinsin esittämä Reelin‘ And Rockin‘ on asiallinen, New Orleansin tahtiin polkeva, tuuban sävyttämä Fats Domino -versiointi. Siellä on ainakin kolme parempaa vielä tulossa. Lähettelin äänittämiäni pohjia Tatulle. Heti aluksi oli sovittu, että mulla on täysi taiteellinen vapaus tehdä kaikille raidoille mitä vain ja niin mä teinkin. – Olin aloittanut studiohommat pari vuotta ennen koronaa, joten tuon pakkoloman aikana oli hyvä petrata taitoja. Mikseikös tuuba toisaalta teknoonkin sopisi. Kaikki muut raidat ovat meidän kahden tekemiä – tai on siellä yksi vokaaliraita Richard Nixonilta. ”Teleport Operation” julkaistaan huhtikuussa. Se on kuitenkin vain ensivaikutelma, eikä kerro koko totuutta. Traditionaalinen Nobody‘s Fault But Mine saa mukavasti ei-niin-traditionaalisia mausteita kylkeensä. Olisihan se ollut hölmöä jättää tuollainen vapaus käyttämättä. Emsalö Music innostui, että he kyllä laittavat sen viipymättä pihalle, jos jotain saadaan tehtyä. Toinen single Indescribable ilmestyi juuri tätä kirjoittaessa. Samoihin aikoihin tein myös Rolf Wirtasen pitkäsoiton ja jonkun sinkun. Oli hieno fiilis, kun saatiin Fuzzy Maman albumi maailmalle. Heti koronan alettuahan me tehtiin Corona Kingsin nimellä single Don‘t Let Coronavirus Drag You Down. Alun perin julkaisua kaavailtiin viime syksylle, mutta koska Tatun kesällä tullut oma levy hieman viivästyi, niin tätä päätettiin siirtää. Dave Forestfieldin Crawfish sen sijaan ottaa hieman pidemmän turvavälin Elviksen versioon. Ei me olla toisiamme nähty ainakaan kolmeen tai neljään vuoteen. Syy siihen on varsin yksinkertainen. Saattaa myös olla, että se vaihtoehtoisesti lähtee kuulijan mukaan, tuppautuu suorastaan seuraan. enemmän. Levyllä musa on kokeilevaa ja meistä molemmat myös astuvat ulos omalta mukavuusalueeltaan. Jarkka Rissasen laulama Long Long Shadow pitäytyy sekin rennosti rullaten perusasioissa. Mukana on monenlaisia biisejä ja muutama niistä on todella hyvä. – Tatun kanssa ääniteltiin niin ikään etätyönä. – ”Regroovablen” vanhimmat raidat olivat vuodelta 2015. Tuossa vaiheessa en ollut vielä valmis teknoilemaan. Hän sävelsi ja soitteli niiden päälle juttuja, joista sitten leikkailin ja liimailin mieleni mukaisen kokonaisuuden. Suunta alkoi kuitenkin tuntua väärältä. Mun mielestä siitä tuli hauska levy. Ne antoivat aikoinaan ensimmäisiä varoituksia tulossa olevasta teknosta, mutta kukaan ei tainnut ottaa varoituksia vakavasti. 10 Blues News 2/2022 päivätoivetta hän sanoi ”Tänään.” Se oli siinä. Kuunnelkaa itse. Meidän kahden lisäksi siinä oli ainakin Wiley Cousins, Jarkka Rissanen, Tommi Laine, Tapsa Kojo, Lena Lindroos, Jorma Välimäki ja ties ketä
Juurikaan ei ole tuona aikana treenattu, mutta homma on toiminut aina. Kyllähän ne koettaa sitä koko ajan saada pois otettua ja mieluusti siitä eroon pääsisinkin – työtä tekemällä. Mä tykkään siitä bändistä ihan hitosti. Silloin koronaaikana kysyin monia tällaiseen duoon ja kukaan muu ei uskaltanut lähteä. Meillä on jokuset treenit ollut ja homma on ihan selkee. MUUSIKONELÄMÄÄ KRIISIEN KESKELLÄ MUUSIKONELÄMÄÄ KRIISIEN KESKELLÄ Vaikka Ville onkin korona-ajan onnistunut tehokkaasti hyödyntämään, niin eipä elämä ole ihan pelkkää riemua ollut. – Laskin, että tällä hetkellä soitan viidessätoista bändissä. Meininki on hyvä, kaikilla into päällä ja tulossa on semmoista pikkuisen vinossa olevaa kamaa – ei mitään kulmahousu-shufflea. Maria Lund avaa hunajaisesti ensimmäisen kappaleen You Can‘t Fool Me. Blues News 2/2022 13 FUZZY MAMA FUZZY MAMA Some People Don‘t Like The Blues (omakustanne, 2022) Fuzzy Maman kellarista (vieläpä kahdesta eri kellarista) kumpuava blues viehättää kieroudellaan. Tällä kertaa hän kuuluu huutavan mikin suorastaan tukkoon. Tosin kun hain työmarkkinatukea, niin joku nainen soitti mulle TE-keskuksesta tai mikä toimisto se on, että ”Meidän pitäisi nyt varmaan miettiä, että jos sä kouluttautuisit johonkin ammattiin – ihan uuteen ammattiin.” Karjuin sille, että ”Mulla on ammatti jo. Pitäähän niitä ollakin, mutta mieluummin ehkä olisi vähemmän bändejä ja enemmän keikkoja per bändi. Jannella on hyvä ote ja tyylitajua. Se on kovin tutuista aineksista kasattu bluespiisi, mutta toteutukseen on saatu mukavasti omaleimaisuuttakin. Jarkka Rissanen & Doublevillessä toisena Villenä on puolestaan Rauhala. Olen valmis töihin. Myös You Rascal You on päätynyt Johnsonin tulkittavasti – ja oivallisin tuloksin. – Wileyn kanssa jatketaan entiseen malliin. Samoilla linjoilla etenee seuraavana kuultava bändin nimikkokappale. Levyn nimiraita Some People Don‘t Like The Blues oli kuulemma karsiutumassa pois levyltä, koska se oli ”vain” hidas blues. Niistä ensimmäinen pääsee ääneen heti ensisekunneilla. Cupfordia ”vetämään” jotain raidan päälle. Ne on äärimmäisen tehokkaita. Se on haastavaa hommaa, mutta myös palkitsevaa. Molemmat avausraidat ovat kerrassaan oivaa bluesia. Nyt kun livemusiikki saadaan taas käyntiin, niin luultavasti Villellä riittää hommia enemmän kuin vapaita iltoja. Piti vain koettaa keksiä tekemistä ja käyttää aika hyödyksi. Älä soita tänne enää koskaan.” Eivät soitelleet sen koommin ja tuenkin sain. Laurilan Jannen kanssa on duokeikkoja taas tulossa. Bändi on yhtä kuin Tommi Laine ja Ville Lehtovaara. Hyvä niin, sillä Cupfordin puhuessa mitä sylki suuhun tuo, puhuu Tommi Laineen slidekitara mitä painavinta asiaa. Asia ei kuitenkaan murehtimalla parane. – Eihän sille mitään voi, että tuollaisia maailmanlaajuisia kriisejä tulee. Olen tyytyväinen, että sain myös Taikelta pari apurahaa. Mainion renkutuksen laulusolistina rehvastelevaa John “Just The Right Size“ Johnsonia Ville kutsui haastattelussa mysteerimieheksi. Ne ovat kaikki keikkakelpoisia. Sitten Laine ja Lehtovaara keksivät pyytää studiossa vieraillutta toista mysteerimiestä Franklin S. Oli myös muuta hässäkkää samaan aikaan. Niinhän se toisaalta on, että toisen tykätessä tyttärestä, tykkää toinen äidistä. Seppälän Jonnin ja Vallilan Villen kanssa mulla on Boom Machine. Jälleen Välimäen tuuba käppäilee leppoisasti kappaleen taustalla. Sitten listalta löytyy Rantavahteja, Sir Douglas Grooversia ja ties mitä. Olkoon vaikka sitten kulttuurista omimista, mutta Laineen slide (ja trumpetti!) sekä Lehtovaaran sooloiluunkin äityvä rummutus maalaavat yhdessä Jorma Välimäen tuuban ja Sami Sippolan saksofonin kanssa eksoottisen ja värikkään maiseman kuulijan korvien eteen. Mikko Löytyn ja Tommi Laineen kanssa meillä on myös trio. Janne lupautui heti. Kolmosen kohdalla onkin sitten vallan toinen meno. Siitäkin näemmä selvittiin, kalenteri on alkanut lupaavasti täyttyä ja soittovirekin on pysynyt sekalaisten sessioiden ansiosta hyvin yllä. Pelkästään jo Hindustania Boogien nimi asettaa odotukset tiettyyn suuntaan, mutta ainakaan oman mielikuvitukseni varassa en päässyt tarpeeksi pitkälle – hyvä jos puolimatkaan. Ennen kaikkea on hirveen kiva päästä taas soittamaan.. – Lyhyen ajan sisään on tullut entisten lisäksi kolme uuttakin bändiä. Sitten Marko ”Stenari” Stenströmin Snake Oil Company on pitänyt yhdet treenit ja äänittänyt jo kymmenen biisin demot. Kukaan ei tiedä, mikä sen nimeksi ikinä tuleekaan, mutta sille on studio jo varattuna. Akustista meininkiä edustaa myös Humpuukimaakarit, jossa oon toistakymmentä vuotta ollut mukana. On aivan törkeen hianoo, että keikat taas alkavat. Kerralla purkkiin improvisoitu höpötys pelasti raidan levylle. Marko Aho Sai hakata bassorumpua nuijalla, pölykapselia ja sellaista – ei mitään suoran biitin nakutusta. Alangon Jussilla on tekeillä 8-henkinen western swing -bändi, jossa olen mukana ja soitan myös Old Virgins -nimisessä jazzbändissä. Toisaalta on hirveen kiva päästä tekemään kaikenlaista. Ne käytin teknoon ja studion rakentamiseen. Stenari on kova kantrimies ja sillä on pirunmoinen määrä ihan helvetin hyviä kantribiisejä, joissa on kunnon tarinoita. – Tämän vuoden alussa meinasi käydä huonosti, kun tuli vielä se yksi ylimääräiseltä tuntunut sulku. The Woman Is A Thrill voitaisiin kategorisoida miltei punkiksi – garagerockiksi nyt ainakin. Talk To Your Mother (‘Bout Me) on verkkainen blues, joka pyörittää vanhan bluesteeman toisinpäin – sen, jossa äitiä pyydetään puhumaan tyttärelleen laulajan puolesta. Bonuskappale I Just Wanted To Be Left Alone päättää levyn tyylikkäästi verkkaisen countrysävyisesti. Mulla on pelkkä virveli ja Jannella akustinen kitara ja sitten meillä on se Bosen tötterö – mikki eteen ja menoksi. Fire Hosen poljento kuulostaa siltä kuin paloletkuun pistettäisiin täydet paineet ja se saisi vapaasti tempoilla edestakaisin nurmikolla. Hauskalla sambakompilla kulkeva versio voisi hyvin olla kotoisin vaikka Billy Gibbonsin soololevyltä. Toki vierailijoitakin heidän lisäkseen kuullaan. Toivottavasti tilanne normalisoituu ja myös jatkuu sellaisena – ja toivottavasti Lehtovaaran Ville siitä huolimatta ehtii jatkossakin puuhastella Constant Boner -studiollaan. Räisäsen Tuomaksen ja Vallilan Villen kanssa meidän on tarkoitus soittaa Chuck Berryä ja sellaista nimellä Del Futuras. Voidaan mennä mihin vain ja ollaan mentykin. Me ollaan kahdestaan pistetty monta kertaa jengi tanssimaan. Mennään tekemään levy Nordlundin JJ Studiolle, ennen kuin se lopettaa taloyhtiön remontin takia. ”Prikulleen oikean kokoinen” Johnson hoitaa siinäkin lauluvastuun
Milton siirtyi Chicagoon vuonna ‘63. Häntä on jopa verrattu kuningatar-Arethaan. Vuonna ‘61 hän pääsi pianistiksi Leon Claxtonin yhtyeeseen, jonka mukana hänelle olisi tarjoutunut mahdollisuus kunnon kiertueelle, mutta ajatus tyssäsi siihen, että äiti kävi Fontellan. Claxton-yhteys oli kuitenkin ratkaiseva avaus Fontellan tulevalle uralle. Etsiessään Fontellalle mahdollisuutta soolouran aloittamiseen Sain käytti hyväkseen vanhoja suhteita. Fontella esiintyi kouluvuosinaan äitinsä kanssa. nopeampi ja rehvakkaampi r&b-medium. Louisissa 3.6.1940 ja sai perusteellisen perinteisen gospelkasvatuksen. Gospeljuurten kantilta ajatukseen on helppo yhtyä, mutta Fontellan ääni oli paljon pehmeämpi ja tyyli huippuvuosina kevyempi, joten vertailu imartelee häntä aika lailla. Vuonna ‘50 Martha liittyi maineikkaaseen Clara Ward Singers -kuoroon ja kiersi sen mukana neljän vuoden ajan. St. GOSPELVETOINEN NUORUUS GOSPELVETOINEN NUORUUS Fontella Marie Bass syntyi St. Fontellan esitys oli aranpuolinen, mutta jatkossa hänen sopraanoonsa sanojen mukaan kiskomassa hänet junasta. FONTELLA BASS Laiminlyöty Chicago-soulin kuningatar Laiminlyöty Chicago-soulin kuningatar Eräänä esiintymisiltana Milton oli juonut itsensä esiintymiskelvottomaan kuntoon ja Sain ratkaisi tilanteen pyytämällä Fontellaa hoitamaan laulamisen, näin kerrotaan uran nousukierteen alkaneen. Louisiin, sai pidetyksi Fontellan riveissään ja houkutteli tämän laulukaveriksi paikallisesta Bobby & The Vocals -yhtyeestä entisen gospel-miehen, Soul Stirrersissäkin tuuraajana pistäytyneen Bobby McCluren, ”The Oliver Sain Soul Revue Featuring Fontella Bass And Bobby McClure”ryhmässä soitti satunnaisesti myös jazz-trumpetisti Lester Bowie, jonka tuttavuus Fontellan kanssa syveni ja johti 60-luvun lopussa avioliittoon. Tällöin on unohdettu, että Fontella levytti paljon myös balladeja, jotka hän vankkojen gospeljuuriensa turvin esitti niin tyylikkäästi, että ansaitsi paikkansa osaavien soultyttöjen kaartissa. Isoäiti Nevada Carter oli kotiseurakunnan kuoron johtotähtiä ja hänen kouluttamansa Fontellan äiti Martha yksi sodanjälkeisen gospelin tunnetuimpia naislaulajia. Louisiin, meni uusiin naimisiin ja sai perheenlisäyksenä Fontellalle sisarpuolen ja David-nimisen velipuolen, josta kehittyi upeaääninen laulaja ensin gospelin ja 80-luvun lopulla soulin puolella, David Peastonin nimi lienee tuttu jokaiselle vähänkin modernia soulia harrastaneelle. KATZ-aseman vaikutusvaltainen DJ Bob Lyons omisti Bobbin-nimisen levymerkin, jolle Little Milton oli levyttänyt seitsemän singleä ennen Chessille siirtymistään. Mitä Rescue Me -hittiin tulee, se oli paitsi miljoonaluokan menestys, myös yksi tarttuvimmista ja hyväntuulisimmista soulin kulta-aikojen levyistä. Fontellan ura alkoi vuonna ‘62 singleparilla: Bobbin 134 Brand New Love I Don’t Hurt Anymore 140 Honey Bee Bad Boy Brand New Love oli pelkistetty pianotaustainen balladi ja I Don’t... Louisin tärkeimpiin musiikkivaikuttajiin kuulunut Oliver Sain ja hänen holhokkinsa Little Milton sattuivat kuulemaan Claxtonin ryhmän esiintymistä ja houkuttelivat sen innostamina Fontellan omiin joukkoihinsa Miltonin pianistiksi. Hän sai ensikosketuksen pianonsoittoon kolmevuotiaana ja säesti 40-luvun lopulla äitiään silloin, kun tällä oli tilaisuus esiintyä kotikulmien hengellisissä tapahtumissa. Paikallisesta Pleasant Green Baptist -kirkon kuorosta Marthan löysi Willie Mae Ford Smith ja tarina kertoo, että pikku-Fontella oli Nevada-mummin kanssa kiertueillakin mukana. Sain jäi St. Hänet tunnetaan syksyn ‘65 hitistään Rescue Me, joka oli kiistatta yksi aikansa tärkeimmistä soul-levyistä, koska se oli lähes ainoa, joka pystyi kilpailemaan Motownin ylivaltaa vastaan. 50-luvun puolivälissä Martha asettui paikoilleen St. Diskografioiden mukaan hänen ensimmäiset Checker-singlensä olivat vielä St. Valitettavasti tämä merkitsi sitä, että varsinkin deep-väki on hitusen karsastanut Fontellaa ja luokitellut hänet pinnallisen kevyen linjan edustajaksi. 50-luvun lopussa myös maallinen musiikki alkoi kiinnostaa ja päästyään koulusta hän sai ensimmäisen kiinnityksensä läheiselle Showboat Clubille. KOHTI SOULIN HUIPPUA KOHTI SOULIN HUIPPUA Milton siirtyi Chessille vuonna ‘61. 14 Blues News 2/2022 PEKKA TALVENMÄKI Ä llistyksekseni huomasin, kun yritin tarkistaa erästä Chicagosouliin liittyvää pikkutietoa, että Fontella Bass, yksi kaupungin tärkeimmistä 60-luvun soul-tytöistä on esitelty BNteksteissä vain parin levyarvion verran. Louisissa Oliver Sainin johdolla levytettyjä ja niihin liittyvissä sessioissa Fontella toimi pianistina
Valitettavasti tässä vaiheessa alkoi näyttää siltä, että huolimatta tyylikkyydestä ja taidosta balladilaulajana Fontellan maine alkoi entistä enemmän perustua vauhtipuolelle. EP:n positiivinen yllätys on Sainin kirjoittama hehkeä siirtymäkauden tyttölevy Free At Last, jossa Fontella aloittaa pirteän The Olivettes -nimisen tyttökuoron tukemana teinitunnelmin ja tiivistää esityksen loppua kohden tyylikkääksi souliksi. Niinkin myöhään kuin keväällä ‘64 Milton levytti hänen säveltämänsä laulun What Kind Of Love Is This. Chicago-soulin ykköstyttö oli noihin aikoihin Betty Everett. FONTELLA & BOBBY FONTELLA & BOBBY Oliver Sainilla oli Little Miltonin Chessille siirtymisen jäljiltä tavallaan jalka Chi-soulin suurfirman oven raossa. Sitä ei voi olla huomaamatta Fontellan laulussa, joka hetkittäin kuulostaa varsinkin hitaissa osioissa suorastaan jäljittelyltä. Fontellalla oli suosituksenaan muutama hyvä single, sen sijaan McCluren ansiot olivat vähissä, Sainin johdolla tehdyt kolme levy-yritystä olivat jääneet flopeiksi eikä niitä tiettävästi ole edes jälkikäteen missään julkaistu. Kun Rescue Me nousi hitiksi syksyllä ‘65, julkaistiin Ranskassa EP: Rescue Me (Barclay 70885) A: (1) Rescue Me (2) Soul Of A Man B: (1) You’ll Never Know (2) Free At Last Nimikappaletta lukuun ottamatta raidat ovat Oliver Sainin johdolla St. Single menestyi hyvin vuoden ‘65 alussa, listoille ylsi myös pakollinen follow up. Ike Turnerin Sain tunsi Kings Of Rhythm -yhtyeessä 50-luvulla soittamiensa tilapäiskeikkojen ansiosta, niinpä Fontellalle järjestyi helposti tilaisuus kahteen single-levytykseen Iken merkeillä: Prann 5005 I Love The Man My Good Loving Sonja 2006 Poor Little Fool This Will Make Me Happy Prann-singlen taustalla avusti Iken raskain kalusto, ukko itse kitaristina ja Tina Ikettestyttöjen kanssa enkelikuorossa. Checker 1097 Don’t Mess Up A Good Thing (5./33.) Baby What You Want Me To Do 1111 You’ll Miss Me (27./91) Don’t Jump Don’t Mess Up A Good Thing oli tehtyjen muutosten jälkeen energinen, rytmeiltään hätäisen oloinen vuorolaulu, jonka idea perustui monilta poikatyttöduetoilta tuttuun terhakkaan ”älä hölmöile, jos haluat, että pysytään kimpassa” -sanailuun. Ei siis ihme, että Fontella pääsi siirtymään soolouralle, kun taas Bobby McCluren Chess-vaihe päättyi pian kahden heikosti menestyneen singlekokeilun jälkeen. Bad Boy on komea balladi ja Little Miltonin kirjoittama Honey Bee terhakka vauhtipala. Samana vuonna Sain alkoi myös kehitellä ajatusta Fontellan ja Bobby McCluren järjestämisestä Chessille. Sopimus Chessin kanssa toteutui, kun Sain tajusi säveltää holhokeilleen duettolaulun Don’t Mess Up A Good Thing, Levytys toteutettiin St. Laulullisesti esitys ei ole maailmoja mullistava, hyvän duettolevyn vaatima tasapaino puuttui Fontellan ylivoimaisuuden takia. Hieno suoritus, joka sekin osoitti omalla tavallaan, kuinka osaava laulaja Fontella oli. Blues News 2/2022 15 saatiin ilmettä ja tunnetta reilusti lisää. Louisissa tehtyjä esityksiä. Kun levy näytti lähtevän hyvin liikkeelle, päätettiin b-puolelle valitettavasti vaihtaa Fontellan ja Bobbyn kömpelö versio Jimmy Reedin standardista Baby What You Want Me To Do. Näin tehtiin ja b-puolelle valittiin Oliver Sainin orkesterin soittama jäntevä ”Land of 1000 dances” -instrumentaali Jerk Loose. Taustojen koheneminen toi selkeästi pontta Fontellankin osuuteen, varsinkin hitaan tunnelmapalan I Love The Man hän lauloi todella komeasti, hyvin sujui myös My Good Loving. Soul Of A Man julkaistiin Checkerillä Rescue Me’n b-puolena ja You’ll Never Know nousi sekin jälkijunassa ilmestyttyään peräti listoille. Louisissa, mutta siitä tuli kelvollinen vasta kun Chess-tuottaja Billy Davis tajusi, että tarinaan kannattaa tehdä Uncle Willie -tanssirytmiin perustuva nykivä sovitus. Mielestäni samaa tarinaa molemmilla puolillaan jatkanut kakkossingle oli parempi, tosin sekin kulki edelleen Fontellan määräämässä tahdissa. Fontella Bass & Bobby McClure. Sonjasingleltä, joka on julkaistu myös numerolla Vesuvius 1002, löytyy siltäkin Tina ja Iken kitara
Jo ”jokaiselle jotakin” -linjalla toteutettu kappalevalikoima ärsyttää eikä ainoastakaan tulkinnasta löydy mitään sellaista uutta, jota kannattaisi verrata alkuperäiseen. Feidauksiin ei jälkeen hän jäi tappiolle ja siitä oli seurauksena, että kun hän vuonna ‘67 lähti Chessiltä, niin hänellä oli riitapukarin maine niskassaan eikä hän saanut toivomaansa sopimusta muualta. Singlelle Soul Of A Man päätyikin, mutta vain b-puoleksi, sillä Fontella sattui elokuisena lauantaina Chessin harjoitusstudiolle samaan aikaan Raynard Minerin ja Carl Smithin kanssa ja päätyi pelleilemään heidän kanssaan sävelmänpoikasella, johon kehittyi saman tien alustava sanoituskin. Toinen ärsyttävä raita on Come And Get These Memories, Motownin esittäminen ei kerta kaikkiaan sujunut muualla kuin Detroitissa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. 16 Blues News 2/2022 RESCUE ME RESCUE ME Kun Fontellan sopimus Chessille varmistui keväällä ‘65, oli Oliver Sainilla valmiina tarjokkaana ensilevyksi vankkumaton bluesahtava balladi Soul Of A Man, joka levytettiin St. Kun Fontella kysyi miksi näin, hänelle kerrottiin, että sattuuhan sitä, korjataan asia seuraavaan painokseen. Kaikki hyvin, paitsi että kun single ilmestyi, säveltäjäpuolella luki vain Smithin ja Minerin nimet. Se levytettiin muutamaa viikkoa myöhemmin ja marraskuussa se oli r&b-listan ykkösenä ja HOT 100:ssa nelosena Supremesin I Hear A Symphonyn, Len Barryn 1-2-3’n ja Rollareiden Get Off Of My Cloudin takana. Pomomies Phil Wright osui paikalle ja kuunneltuaan hetken mitä oli tekeillä tajusi, että siinä on hitin aineksia. Motownilla satsattu, koska radiossa tiskijukat katkoivat kappaleet ennen aikojaan. Instrumentit vaimenevat ja vaikenevat asteittain ja jättävät Fontellan pariksi loppusekunniksi yksikseen. Vaikka LP:n uusintajulkaisujen nettimainoksissa kehua repostellaan lopputulosta, niin ei siitä mihinkään päästä, että ”New Look” oli pahanlainen pettymys. Neljä viikkoa mustan listan ykkösenä oli kova saavutus, Rescue Me’n tiputtamiseen tarvittiin todelliset superlevyt, Marvin Gayen Ain’t That Peculiar ja kuudeksi viikoksi kärkeen asettunut James Brownin I Got You (I Feel Good). Mukaansatempaavien ”autoradiosoulintrojen” teko oli noihin aikoihin Motownin erikoisalaa, tällä kertaa Chess lähti onnistuneesti samoille linjoille. Sen sijaan Rescue Me’n lyhyt loppu on tyylikäs. The ”New” Look (Checker LP-2998) A: (1) Our Day Will Come (2) How Glad I Am (3) Oh No Not My Baby (4) Rescue Me (5) Gee Whiz (6) I’m A Woman B: (1) Since I Fell For You (2) Impossible (3) You’ve Lost That Lovin Feelin’ (4) Soul Of A Man (5) Come And Get These Memories (6) I Know Levyn nimi ei tarkoittanut Fontellan new lookia, vaan sitä uutta ilmettä, jonka hän kansitekstin mukaan latasi loistaviin tuttuihin sävelmiin. Viehättävä pikku yksityiskohta on myös levyn keskivaiheille osunut lähes huomaamaton suvanto, jossa Fontella hymistelee parin sekunnin ajan. Kas vain, yhden asian sentään opin tätä levyä ihmetellessäni: I’m A Woman ei ollutkaan Peggy Leen originaali, vaan häntä ennen ehti tuon Jerry Leiberin kirjoittaman laulun levyttää Christine Kittrell. Tulos oli tarttuva ja hyväntuulinen. Levy koottiin hätäisesti, Fontellan laulusta puuttui tunne ja soittajat tekivät rutiinityötä. Iso hitti vaati pikaisesti imuunsa albumin. Kuuntelussa todettiin, että moka vain piristi muutenkin onnistunutta ottoa ja single julkaistiin sellaisenaan. Rescue Me’n vielä kiikkuessa top tenissä Fontella vietiin studioon levyttämään tukun standardeja, joiden pohjalle rakennettu LP julkaistiin aivan vuoden ‘66 alussa. Minkähän takia nimenomaan tyttöartistit levyttivät 60-luvulla niin ahkerasti You’ve Lost That Loving Feeling -covereita, ainoatakaan onnistumista en siltä suunnalta muista. Laulu sai nimen Rescue Me. Kun Fontella jatkossa vaati royaltyosuuttaan, hänelle kirjoitettiin pieni sekki, niin pieni, että Fontella muistelojensa mukaan repi sen. Pari vuotta kestäneen riitelyn. Rescue Me levytettiin Chessin perusporukan kanssa. Louisissa samassa sessiossa kuin 1111-duetto. Erityisesti basisti Louis Satterfieldin hypnoottinen avaus, joka imaisi muut soittajat ja Fontellan mukaansa oli ja on minulle ikuisen riemun aihe. En muista ainuttakaan tapausta, jossa uuden tähden lainamateriaalilla varustettu debyyttialbumi olisi noussut keskinkertaista paremmaksi. Pientä onnistumista löytyy Gloria Lynnen ja Peggy Leen viihdehittien B2 ja A6 tulkinnoista. Hän on jälkeenpäin selittänyt olleensa niin innoissaan, että unohti hetkeksi sanat ja tilanne oli pakko korjata vaistonvaraisesti
Ei ihme, että Safe And Sound ei enää täysin kelvannut tiskijukille. Levytys tapahtui Mercuryn studiossa, Sweet Loving Daddy -puolen tuotti Jerry Butler, taustoilla soitti Brunswickin studiobändi ja Fontellan laulua vahvisti The Dells, melkoinen kattaus siis. Checker 1131 Recovery (13./37.) Leave It In The Hands Of Love 1137 I Surrender (33./78.) I Can’t Rest 1147 You’ll Never Ever Know (34./-) Safe And Sound (-/100.) 1183 Lucky In Love Sweet Loving Daddy Recovery, I Surrender ja Safe And Sound muodostivat vahvasti Rescue Me -hengessä etenevän, levy levyltä hohtoaan menettävän kolmikon. Entäpä Aretha ja Rescue Me. Tiettävästi Fontella toivoi Chessiltä lähdettyään enemmänkin yhteistyötä Jerry Butlerin kanssa, mutta tämän oma ura oli juuri nousemassa uuteen kukoistukseen eikä aikaa muiden auttamiseen juuri ollut. Single poikkeaa selvästi hittiputken tyylistä. Sweet Loving Daddy on jykevä, mutta yksitotinen soulblues ja Lucky In Love tusinatason perusmedium. PARIISIIN... Kovatkaan artistit eivät ole saaneet esityksiinsä sitä energiaa, jota Fontellan originaali tarjosi. Täysin vaille menestystä ei jääty, niin kuin diskografian sijoitukset osoittavat. Hän viipyi talossa puolentoista vuoden ajan, mutta ainoa hitin jälkeinen sessio pidettiin pian Rescue Me’n jälkeen ja siinä purkitetut viisi raitaa julkaistiin kolmena singlenä. Ensimmäisen soulcoverin teki Ann Peebles vasta vuonna ‘69 ja se jälkeen ovat Rescue Me’n soulartisteista levyttäneet ainakin Dee Dee Warwick, Faith Hope & Charity, Carla Thomas & Chuck Jackson sekä nuorennettu Crystals vuonna ‘99, Tunnetuimmat Rescuelainat lienevät Cherin ”Dark Lady” -albumin yritys ja tietenkin Diana Rossin 80-luvulla levyttämä ”Swept Away” -albumilta löytyvä versio. Arethan albumilta ”Rare And Unreleased Recordings” löytyy kyllä Rescue Me -niminen raita, mutta sillä ei ole mitään tekemistä vanhan Chess-hitin kanssa – ja jos en väärin kommentteja tulkinnut niin tuon sinänsä hienon esityksen tiimoilta on netissä keskusteltu enimmäkseen siitä, että kun solisti mitä ilmeisimmin ei olekaan Aretha itse niin onko kyseessä Ann Nesby vaiko sittenkin DeNetria Champ. Näin ei käynyt, sillä vaikka laulusta löytyy yli 60 versiota niin valtaosa niistä on levytetty vasta myöhempinä vuosikymmeninä. Olennaisin asia hänen elämässään oli Lester Bowie,. Omien sanojensa mukaan Fontella lauloi mainospätkissä ja esiintyi joissakin livetapahtumissa. Single käännettiin ympäri ja listasijoitukset merkittiin pelkistetylle soulsivulle You’ll Never Ever Know, joka erottuu komeasti edukseen yllä olevasta diskografiapätkästä. Soul Discography -teoksesta löytyy merkintä, jonka mukaan hän levytti vuonna ‘68 Hold Out Baby -nimisen sävelmän, taustalla muiden muassa Lester Bowie ja laulupuolta vahvistivat Roscoe Robinson ja Jackie Ross. Fontellan viimeinen Checker-single 1183 julkaistiin vasta kesällä ‘67, jolloin hän oli jo käytännössä lähtenyt firmasta. Ensimmäisen coverin teki helmikuussa ‘66 australialainen poikayhtye The Librettos ja pian sen jälkeen ranskalaistyttö Sylvie Vartan nimellä De Ma Vie. Niistä keskimmäinen oli nimeltään ”Rescue Me” ja sisälsi nimikappaleen uskonnollisesti sanoitettuna hidastettuna versiona. PARIISIIN... Typerintä on, että kun naputat nettiin ”Aretha Franklin Rescue Me lyrics”, niin saat monen vastaajan voimin eteesi Fontellan hitin sanoituksen. Monissa yhteyksissä on vuosien varrella kerrottu, että yleisen harhakäsityksen mukaan hittisinglen lauloi Aretha. Blues News 2/2022 17 Rescue Me oli sen luokan hitti, että sen olisi luullut sopivan cover-palaksi 60-luvun lopun albumeille. 60-luvun viimeisinä vuosina Fontella Bass oli lähes täysin ulkona soulkuvioista. Virheet ovat jääneet kiertämään, vaikka niitä on Fontellan kuoleman jälkeen pontevasti oiottu tyyliin ”Rescue Me, the greatest song Aretha never recorded”. En tiedä, mihin tuollainen ”yleinen käsitys” perustuu, eihän noiden kahden äänessä ole varsinaisesti mitään erehdyttävää; kuten todettu, Fontella oli paljon pehmeämpi ja tyttömäisempi. Yksi erityistapaus kannattaa vielä mainita. Muuta tietoa ei ole tarjolla, levyä ei julkaistu eikä sitä ole tietääkseni kaivettu rare-kokoelmille. Sävelmät olivat peräisin tutun Chi-porukan liukuhihnalta lukuun ottamatta Leave It In The Hands Of Love -raitaa, jonka säveltäjä oli Sugar Pie DeSanto, kyseessä ei siis ole sama kuin Martha & The Vandellasin ”Ridin’ High” -albumille levyttämä tarina. Täyteraitana käytettiin 1147:n You’ll Never Ever Know -balladia, joka poimittiin Oliver Sainin vanhasta varastosta. Martha-äiti pääsi tyttärensä perässä Chessille 60-luvun puolivälin jälkeen ja levytti kolme gospel-albumia. RECOVERY RECOVERY Riita Rescue Me’n royaltypalkkioista varjosti pahasti Fontellan uraa Chessillä
Avioliiton hedelmänä oli syntynyt neljä lasta ja Fontella keskittyi heidän hoitamiseensa. 70-luku oli kaiken kaikkiaan Fontellan tarinassa hyvin hiljaista aikaa. Menetetystä rakkaudesta kertoo surullinen perusballadi Wiping Tears, samaa henkeä tarjoaa myös levyn helppotajuisin raita I Need To Be Loved. Ne singleraidat, joita ei albumilla käytetty, ovat samanluonteisia ja -tasoisia. Kiinnostavin on ilman muuta 70-luvun alussa paljon käsiteltyyn aiheeseen liittyvä Homewrecker, joka kertoo tarinaa toisen naisen näkökulmasta. Roscoe Mitchell oli perustanut vuonna ‘66 nimeään kantavan avant garde -yhtyeen, joka laajeni vuosikymmenen lopussa ja otti käyttöön nimen Art Essemble Of Chicago. Näissä kolmessa raidassa, osittain hetkittäin muutenkin paljastuu Fontellan gospeltausta, joka saa lopputuloksen kuulostamaan vähän laahaavalta, mutta korostaa toisaalta hänen juuriaan ja todellista osaamistaan. ”Free” on vankka, tavallista huolellisempaa kuuntelua vaativa albumi, joka jäi soulkeräilijöiden kehumaksi harvinaisuudeksi, hittiaineksia siitä ei löydy. Esiintymisistä ei kokonaan luovuttu, mutta tahti oli harva, laajoille kiertueille Fontella ei lähtenyt. Fontellan funkhenkinen näkemys poikkeaa tyyliltään originaalista ja saa kantrin ystäviltä ymmärrettävän tuomion ”terrible”, Itsekään en. Fontella oli osa pakettia, hän toimi sekä lavoilla että levyillä pianistina ja pääsi myös pätemään laulupuolella. ”Free” on 70-luvun alulle tyypillistä naisasiasoulia, ei kylläkään uskottomuuden vaan onnellisen rakastavan naisen julistusta, näin etenkin raitojen A1, A3, A4 ja B3 tapauksissa, positiivisia mutta raskaanoloisesti toteutettuja lauluja kaikki. Pori Jazzissa Art Essemble on vieraillut useaan otteeseen (ensimmäisen kerran vuonna ‘74 ja kuluvalla vuosituhannella ainakin vuonna 2004). Varmoina mainintoina löytyi Les Stances A Sophie -nimisen filmin soundtrackiltä Theme De Yo Yo ja ”Go Home” -LP:ltä Hello Chi, lisäksi havaitsin netistä How Strange -nimisen sekoilun, josta en ymmärtänyt muuta kuin sen, että naispuolinen solisti on Fontella, niin ainakin on merkitty. Varsinkin kuorosovituksessa on hitunen Rescue Me -ideaa, saman havainnon olin tekevinäni singlenäkin kohtuullisesti menestyneessä Hold On This Time -laulussa. Kokoonpano yritti tietoisesti rikkoa perinteisen jazzin rajoja, joten on viisainta, etten yritäkään ymmärtää, mistä sen musiikissa oli kysymys. Fontella oli vahvasti mukana myös säveltäjäpuolella, kaksi raitaa on tehnyt Oliver Sain ja täydennyksiä on saatu Morris Dollisonilta, Homer Banksilta ja Don Bryantilta. Melkoinen sävynmuutos on tapahtunut verrattuna tyttömäisiin Chess-hitteihin. Paula 360 Who You Gonna Blame Hold On This Time 367 I Need To Be Loved I Want Everyone To Know 376 I’m Leaving The Choice To You It Sure Is Good 389 Now That I’ve Found A Good Thing Homewrecker 393 It’s Hard To Get Back In Taking About Freedom Free (Paula LPS 2213) A: (1) To Be Free (2) Hold On This Time (3) I Want Everyone To Know (4) I Need To Be Loved (5) Talking About Freedom B: (1) I Need Love (2) Wiping Tears (3) Now That I’ve Found A Good Thing (4) Who You Gonna Blame (5) My God My Freedom My Home Töitä tehtiin tosissaan, taustojen torviosuuksista vastasi Gene Barge ja sovittajana/tuottajana toimi Oliver Sainin ohessa viimeisillä singleillä Bobby Patterson. Siellä hän pääsi vanhan tutun Oliver Sainin avustamana Paula-merkille ja levytti viisi singleä sekä yhden albumin. Theme De Yo Yo on sitä vastoin niin helppotajuinen ja melodinen esitys, että Fontella on siitä helppo tunnistaa. Who You Gonna Blame on sodanvastainen ”I’m so tired of crying” -laulu, jossa surraan Vietnamiin joutunutta veljeä tai ”veljeä”, Talking About Freedom vaatii veljeyttä ja tasa-arvoisuutta ja iloisempi My God My Freedom My Home muistuttaa ihmisen elämään vaikuttavista positiivista asioista. Art Essemble viipyi Ranskassa kaksi vuotta ja levytti siellä muutaman albumin. Merkittävä tekijä se on joka tapauksessa vuosikymmenien varrella ollut, siitä todistuksena yli 20 levytettyä albumia ja jatkuvat esiintymiset tunnetuillakin jazz-areenoilla. 18 Blues News 2/2022 joka auttoi vaikeilla hetkillä ja jonka kanssa Fontella meni vuonna ‘69 naimisiin. Jälkikäteen ajatellen ”Free”-LP:n vahvin anti sisältyy sanoituksiltaan rankkoihin yhteiskunnallisiin raitoihin A5, B4 ja B5. Fontellaa tarvittiin myös matkakassan kartuttajana, sillä vaikka royalty-kiista Chessin kanssa oli ollut tappiollinen niin muuten raju hitti oli antanut Fontellalle taloudellisesti hyvän aseman, jota tuore aviomies hyödynsi Pariisiin suunnatessa. Lester Bowie toimi 60-luvun lopussa Mitchellin ryhmän trumpetistina ja kun porukka lähti vuonna ‘70 Pariisiin, Bowie lähti Fontellanuorikkonsa kanssa mukaan. Myös levytykset jäivät vähiin, Paula-sessioiden jälkeen Fontella levytti 70-luvulla vain kolme singleä. Epic 50341 Soon As I Touched Him You Can Betcha In Love Nentu 107/6 The Pill I Don’t Want Nobody But My Baby Gusto 9022 Hold On I’m Coming (long) Hold On I’m Coming (short) Suurimman huomion on nettikeskustelussa kerännyt versio Loretta Lynnin kantrihitistä The Pill, joka kohautti viitisenkymmentä vuotta sitten naisen vapautumista ja ehkäisypilleriä käsittelevällä sanoituksellaan. ...JA TAKAISIN ...JA TAKAISIN Fontella palasi muun ryhmän mukana jenkkeihin vuonna ‘72 ja asettui kotikaupunkiinsa St. Louisiin
Joulukuussa ‘97 ideaa jatkettiin World Saxophone Quartetin perustajajäseniin kuuluneen David Murrayn kanssa albumilla ”Speaking In Tongues”, jonkinlainen gospelin ja jazzin sekoitus sekin. Onnekseen Fontella tajusi lähteä kyselemään oikeuksiensa perään ja sai 50 000 dollarin kertakorvauksen, jonka turvin hän sai elämäänsä raiteilleen ja pääsi aktivoitumaan myös musiikkipuolella sekä livenä että levyillä. Oli luonnollista, että Fontella etsi turvaa perheestään ja gospelista. Uudempien tekniikoiden aikana on ilmestynyt useita laadukkaita paketteja, joista kattavin on vuonna 2006 ilmestynyt 25-raitainen ”The Very Best” (Chess 983521-2). Fontella Bass kuoli sydänkohtaukseen 26.12.2012. Sisällöt ovat pitkälti samoja ja keskittyvät enimmäkseen Chess-vuosiin. Varsinkin edellinen on versiona erinomainen ja piristää minun korvissani tylsää jazz-kokonaisuutta. Euroopassa ilmestyi vuonna ‘97 hyvä 16-raitainen ”Rescued – Best Of” (Chess Collection 027) ja samalta vuodelta löytyy ”All Blues/ Rescue Me”, jossa on niin ikään 16 raitaa. 80-luvun alusta alkaen hän ehti olla aktiivisesti mukana tapaninpäivänä 2012 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka, mutta selvää on, että kun sekä levyt että kiertueet liittyivät yhtäällä gospeliin, toisaalla jazzhenkiseen viihteeseen, niin soulista tai bluesista kiinnostuneet eivät ole juurikaan hänen tekemisistään perustaneet. Tuorein näkemäni havainto on 11-raitainen ”At Her Very Best” vuodelta 2019.. Kuvio otettiin uusiksi vuosikymmen myöhemmin levyllä ”Promises, A Family Portrait Of Faith”. ”Rescue Me” -nimisiä koosteita on useita, samoin tietenkin ”Best Of” -levyjä. Näissä merkeissä hän osallistui vuonna ‘80 äiti-Marthan vetämään ”From The Roots To The Source” -gospelalbumiprojektiin, jossa oli mukana myös uraansa aloitellut pikkuveli David. Tässä tärkeimpiä poimintoja uran kolmesta viimeisestä vuosikymmenestä. Vuonna ‘82 Martha, Fontella ja David olivat hänen mukanaan laajahkolla Eurooppaan suuntautuneella kierroksella, jonka yhteydessä he pistäytyivät myös Pori Jazzissa. Fontellan ja hänen perheensä taloudellinen tilanne oli 80-luvun lopussa hänen omien sanojensa mukaan katastrofaalinen. AHKEROINTIA JAZZIN, GOSPELIN AHKEROINTIA JAZZIN, GOSPELIN JA VIIHTEEN PARISSA JA VIIHTEEN PARISSA Tavallaan on hyvin epäoikeudenmukaista, että Fontella Bassin tasoisesta laulajasta puhuttaessa huomio kiinnittyy vain ensimmäiseen vuosikymmeneen hänen uransa alkutaipaleella. Korkeimmalle noteerattu levytys gospelin puolella oli 90-luvun puolivälissä ilmestynyt ”No Ways Tired”, se oli Grammy-ehdokas sarjassaan ja sai muitakin huomionosoituksia. Samoihin aikoihin ”No Ways Tired” -levyn kanssa Fontella vieraili maineikkaan World Saxophone Quartetin albumilla ”Breath Of Life” ja lauloi nimikappaleen lisäksi tutut sävelmät Suffering With The Blues ja You Don’t Know Me. The Voices Of St. Lester Bowie pistäytyi avustamassa jazz-henkeen sovitetussa What The World Needs Now -standardissa ja muutenkin soittajat ovat tunnettua ja asiansa osaavaa väkeä. Yllättävä apu tuli American Expressin mainoksesta, jossa Rescue Me soi taustalla. 80-luvun vinyylikaudella suomalaisten soulkeräilijöiden Fontella Bass -kokoelmaa kartutti ”The New Look” -albumin heikkotasoinen uusinta ja huomattavasti parempi Roots-merkin 20-raitainen ”Sisters Of Soul” -kooste, jonka Fontella jakoi Sugar Pie DeSanton kanssa. Louis -kuoron kanssa vuonna 2001 levytetty pitkäsoitto ”Travellin’” sisälsi kyllä tyylikkään soulraidan Special Lady, mutta sen lauloi vierailulla ollut David Peaston. Avioerosta huolimatta myös Lester Bowie vaikutti vielä Bassin perheen taustalla. Seuraavalta vuodelta on viimeinen tiedossani oleva Fontellan levyesiintyminen. Tuolloin hän vieraili The Cinematic Orchestra -albumilla ”Every Day” vastaten soolosta neljällä viihteellisellä raidalla. Fontellan ja Lester Bowien avioliitto päättyi eroon vuonna ‘78. You Can Betcha In Love on sekin lähes puhdasta poppia, diskoa tarkemmin sanoen, kiltimpää ja säyseämpää kuin vuosikymmenen puolivälin tyypillinen musta tarjonta. Fontella lauloi komeasti, mutta gospelin, jazzin, bluesin ja puhtaan viihteen sovitussekoitus kuulostaa minun korvissani hetkittäin ärsyttävältä. Vuonna 2007 hänen toivottiin vielä voivan osallistua levytyksiin, mutta suunnitelma todettiin mahdottomaksi. Epic-single yllättää positiivisesti. Hänellä todettiin rintasyöpä, jonka hoito aiheutti vakavia sairauskohtauksia ja jalan amputoimisen. Blues Newsilla ei ollut reportteria paikalla, aktiivinen nuorimies Juhani Laikkoja sen sijaan oli ja hän kertoi muistavansa Kirjuriluodon konsertista lähinnä sitä, mitä oli tarjolla eli Bowie-vetoista jazzia. Fontella oli nytkin toisen solistin roolissa ja soul-urallaan vahvaan nousuun päässeen David Peastonin nimike oli ”special guest”. Pääasia on esillä parhaiten kappalevalinnoissa, tosin paketti on aika lailla perinteinen. Martha oli pääosassa, mutta myös Fontella lauloi parilla raidalla soolo-osuuden. Blues News 2/2022 19 oikein tajua Fontellan version ideaa – paitsi jos tarkoitus oli julistaa vapautusta myös mustan naisen näkökulmasta. Laulukunto kuulosti kohtuulliselta, mutta tiettävästi hänen terveytensä oli jo pettämässä. B-puoli voi hyvinkin olla peräisin 60-luvun lopusta, sävelmä on nimittäin merkitty Fontellan ja Jerry Butlerin yhteiseksi ja toteutus on nätisti sanottuna vanhanaikainen. Uuden vuosituhannen alussa Fontella oli vielä laulukunnossa, mutta ajautunut entistä kauemmas soulmaailmasta gospelin ja jazzahtavan viihteen puolelle. Fontella ei Juhanin muistojen mukaan taustajoukoista erottunut, korkeaääninen David-veli oli jäänyt paremmin mieleen. A-puoli on kuulakas, nätisti laulettu rakkausballadi, jossa ei varsinaista soulhenkeä löydy, siisti raita joka tapauksessa
Graafikot myös suhtautuivat aikaansaannoksiinsa kuin taidemaalarit ja usein he raapustivat niihin omat taiteilijanimensä. Leo Engel merkkasi julisteensa pelkällä sukunimellään, muut lyhensivät R. Parhaat ja suosituimmat elokuvat tulivat ison veden takaa, jotkut harvat Euroopasta. TUNNISTA TUNTIIN TUNNISTA TUNTIIN Bill Haleyn marssi maailman ensimmäiseksi rock’n’roll-sankariksi alkoi elokuvasta ”Blackboard Jungle – Älä käännä heille selkääsi”. Usein varsin heppoisilla juonilla täytetyt tarinat jäivät sivuseikaksi, kun valkokankaalta välittyi se oikeanlainen meno sekä rock’n’roll-artistien yhdistetty ääni ja liike. Ennen varsinaisia rock’n’roll-elokuvia pääsi Bill Haley & The Comets äänellisesti mukaan myös filmiin ”Running Wild – Yöllistä terroria”, jossa kuultiin kappale Razzle-Dazzle. Tyyli, musiikki ja yleinen meininki löivät visuaalisesti tajuntaan paremmin kuin pelkät lehtikuvat tai jopa levyltä kuultu musiikki. 20 Blues News 2/2022 HESSU PIRHONEN 5 0-luvun nuorisokulttuurin ja sen iskevimmän musiikkityylin, rock’n’rollin paras näyteikkuna oli teemojen ympärille kasatut elokuvat. Kyseisten leffojen kotimaisissa julisteissa noudatettiin paljolti alkuperäisten ulkomaisten mallia, mutta niistä huokuu myös tietty Suomi-Filmin henki. Kaijanen tai T. Aivan viime hetkellä elokuvan tunnariksi valittu kappale Rock Around The Clock oli sysäys tulevaan maailmanlaajuiseen voittokulkuun ja se avasi portit tuossa vaiheessa vain ohimeneväksi ennustetulle ilmiölle. Tämä taas syystä, että kotimaisten julisteiden takana oli suurimmassa määrin sama pieni ja keskittynyt tekijäjoukko, etunenässä graafikot Leo Engel, Reino Kaijanen ja Toimi Kiviharju. Esimerkiksi arvostetun Kino-lehden vuosittaisessa elokuvajulistekilpailussa erikseen kutsuttu raati palkitsi parhaita tekijöitä kolmessakin eri sarjassa. Elokuvien massiivinen julkaisumäärä piti graafikot töissä kiinni ja kovassa tahdissa kirjaimet ja värit saattoivat muistuttaa toisiaan, oli kyse sitten Pekka ja Pätkätai Elvis Presley -elokuvasta. Menekin edistämiseksi tehdyt elokuvajulisteet olivat suuressa roolissa houkutellessaan nuorta kansaa lippuluukuille. Edellä mainittu kolmikko loihti valtavan määrän suomalaisia elokuvajulisteita. Kiviharju (myös TK). Tässäkin artikkelissa olevat esimerkit ovat likipitäen kaikki heidän käsialaansa. SÄHINÄÄ SEINILLÄ! Rock’n’rollia ja ongelmanuoria suomalaisissa elokuvajulisteissa Rock’n’rollia ja ongelmanuoria suomalaisissa elokuvajulisteissa Nuorisoja rock’n’roll-filmien merkitys sukupolvensa suunnannäyttäjinä oli 50-luvun Suomessa valtava. Filmin ensi-ilta oli Suomessa 18.11.1955 ja kotimaisen julisteen taituroi kasaan Toimi Kiviharju. Julistegraafikot olivat kunnioitettua väkeä 50-luvun suomalaisen filmialan sisällä. Sen julisteessa nostettiin myyvästi esiin seuraava luonnehdinta: ”Autohurjastelua ja tanssisalongin hurjia rytmejä”.