vuosikerta BN haastattelee: MIKKO LÖYTTY TOMIKO DIXON Yhtyetarinoita: THE VIBRATIONS THE HI-GRADES THE MODS MATT HENDRICKS CHARLOTTA CURVES & HELGE TALLQVIST. Radio Nord / Klassikoiden lähteillä / Sapuskabluesia! osa 2 / BN lukee kirjallisuutta Novelty-rhythm’n’bluesia, osa 2 / Divarien helmiä / Unohdetut albumit / Levytutkailut 197301-21-02 ISSN 0784-7726 N:o 308 (2/2021) Hinta 7,50 € 54
Meillä oli sellainen kokoelmalevy missä oli sähköistä ja akustista, en mä ymmärtänyt kyllä ollenkaan niiden biisien sanoja, en edes kiinnittänyt niihin huomiota. Vuodesta 1980, parikymppisestä, olen tehnyt tätä ammatikseni. Vanhin veli Jaakko sai Tampereella sellaisesta supermyynnistä vanhoja käytettyjä levyautomaattisinglejä markalla. Ja sittenhän sitä rupesi miettimään, että mistä nämä on keksineet tämän. Nuoruudessahan on tyypillistä se, että jumiutuu, fanaattisestikin, vaan yhteen tiettyyn bändiin tai musaan, mutta mulle ei käynyt niin, kuuntelin kyllä kaiken näköistä. Kokemuksia ja näkemystä on karttunut, onhan takana neljäkymmentä vuotta ammattilaisuraa. Sävelseppo, hehheh. Tietenkin sitten vuosien varrella on löytänyt uusia juttuja, mutta monesti sitä palaa niihin vanhoihin. Basistilaulaja. En mä mikään kauhean hyvä ollut, mutta kivaa oli soittaa kimpassa muiden kanssa. Enkä koe siinä mitään hävettävää. MUSIIKKIKÄRPÄSEN PÖRINÄÄ JO LAPSUUDESTA Kuten monilla musiikin ammatikseen enemmän tai vähemmän tietoisesti valinneilla, tekemisen alkulähteet juontavat jo lapsuudesta. Olisi kyllä ehkä kannattanut säilyttää se trumpetti jossain osassa, mutta rokkihomma vei mukanaan. Joku soitin vain osuu omiin käsiin fiilistasolla heti, jotain taas saattaa karsastaa välittömästi, itsellekin käsittämättömästi. Samaan aikaan koulukavereiden kanssa viriteltiin erilaisia rokkibändejä. – Jos ajattelee blues-diggailua, niin mulle se tuli brittibändien kautta. Jäljet jäivät, ja monista sen aikaisistakin tunnelmista on siitä lähtien ammennettu, laajalla skaalalla ja raja-aitoja rakentamatta. 4 Blues News 2/2021 MIKKO LÖYTTY ”Basso on edelleen intohimoni!” MAIJU LASOLA B asisti olen, mulla on aina ollut ja on edelleen intohimoinen suhde bassoon. Soittelin jossain torvisoittokunnissa, aloin tykkäämään siitä, se oli ihan mukavaa. Clapton, Cream, Fleetwood Mac, John Mayall & The Blues Breakers. Asuttiin silloin Mikkelissä, mä töräyttelin torvea ja kävin musiikkiopistossa. 12-13-vuotiaana vaihdoin trumpettiin, kun jotain instrumenttia piti soittaa. Jos Albatross-biisi (Fleetwood Mac 1969) oli listaykkönen 60-luvun lopulla, niin kyllä on maailma ollut erilainen... rockin ja bluesin ystävälle jo vuosikymmenien ajalta keikoilta, konserteista, levyiltä, televisiosta ja radiosta sekä nykyisin toki myös netistä tutuksi tullut Mikko Löytty. Mä kuuliaisena uskoin sitä, kiltti pikkuveli teki työtä käskettyä. Ja nehän oli pop-tähtiä silloin. Hyvä esimerkki mulla on, että mä tykkäsin heti Bob Dylanista, ja tykkään siis vieläkin. Mikko Löytty syntyi viisipäiseen veljessarjaan, jossa musisointikavereista ei ollut pulaa, musiikki oli osa perheyhteisöelämää. Kyllä mä sieltä sain sellaiset läpi elämän kestävät tunnetilat tai jutut. Saattoi intohimoisesti jostain tykätä, mutta se ei tarkoittanut etteikö voisi tykätä jostain muustakin tyylistä. Parasta on päästää herra basisti itse ääneen haastattelussa, joka on ajalle ominaisesti toteutettu terveysturvallisesti etänä, tuoreesti maaliskuussa 2021. Enkä koe sitä välttämättä huonona, mutta sattumaahan se varmaan kaikilla on, mitä osuu kuulemaan ekaksi. Kun musiikillinen ensipistos oli saatu, alkoi harrastuksen laventaminen ja syventäminen. Paljon on jo tehty ja koettu, mutta uusia musiikillisia kuvioitakin on toki ilmassa ja näköpiirissä. Polku mustan musiikin juurille kulki brittibändien välityksellä vääjäämättä ajassa taaksepäin, mieleen painuvien lapsuuden ja nuoruuden kuuntelukokemusten kautta. Sitä kautta se lähti alkuun. ”. Kun sen ”oikean” löytää myös instrumenttimaailmasta, saattaa se olla elämänikäinen, sen kummemmin suunnittelemattomaan ammatinvalintaankin vaikuttava löytö! – Mä olen sitä sukupolvea, että se kuului jotenkin asiaan, että piti käydä pianotunneilla. Ja sitten laulaja. Mutta siis laajalti kiinnostus musaan mulla heräsi, kantrista hard rockiin diggailin, Mississippi John Hurtista Deep Purpleen. Ei sitä varmaan silloin tajunnut, mutta jotenkin sitä aavisti, että tämä on tavallaan samaa musaa, mutta vaan sen eri puolia. Ajattelin siis olla ovela ja valita jonkun ”helpon” ja valitsin trumpetin, siinähän on vaan kolme nappulaa kun pianossa on tuhat. Sitä kuitenkin soitin kolmisen vuotta. Ja huvittavaa on, että siitä se alkoi ja siitä tuli mulle intohimo. Niitä kuunneltiin ja älpeet tulivat sitten kuvioon varmaan 70-luvun alussa. – Vanhempi veli kun soitti kitaraa ja toinen veli rumpuja, niin Jaakko sanoi mulle, että sää soitat sitten bassoa meidän bändissä. Mulla on kyllä kiltit vanhemmat, heh, mutta se tunneilla käyminen vaan kuului asiaan, kaikki veljekset käytiin pianotunneilla. Mä en tykännyt siitä yhtään, vaikka jälkeenpäinhän sitä nyt ajattelee, että se oli ihan ok. Mutta ennen kaikkea basisti. Näin täytyy todeta. Vaikka mies toteaa elämässä olevan tietysti paljon muutakin, on bassonsoitto ollut hänelle läpi elämän sitä suurelta osin kattanut ja kannatellut intohimo, jonka liekki ei edelleenkään osoita hiipumisen merkkejä. Soittamisen saralla itselle ominaisimman ja mieluisimman soittimen löytäminen voi olla välillä oman tien etsiskelyä pitkäänkin, ei-niin-mieluisasta todelliseen löytämisen iloon. Hyötyä tuli siinä, että oppi soittamaan nuoteista. TRUMPETIN VARRESTA BASSON VARTEEN Musiikin kuuntelusta on monilla lyhyt tie oman soittoharrastuksen pariin. Vuosien varrella on tullut taivallettua suomalaisen rockin ja bluesin polkuja monipuolisesti ristiin rastiin. Olenhan mä laulajakin. Se maailma aukesi, kun keksi mustan musan. – Kyllähän ne vanhat singlet tai biisit, joita ekaksi lapsena ja nuorena kuulee, kyllähän ne jotenkin lukkiutuu selkäytimeen, itse kullakin. Kyllähän mä olin Landolaa rämpytellyt kun niitä kotona oli, ettei se sillai ihan puskista tullut. Mutta eka kerran kun otin sen laatikosta, tajusin heti että pieleen meni, enhän mä saanut siitä edes ääntä. Se varsinainen pop-rockmusan esille tulo mulle, niin se oli 60-luvun lopulla, Beatlekset ja Rollarithan ne oli. Mutta en mä mikään taiteilija ole.” Näin luonnehtii kysyttäessä omaa musiikin ammattilaisuuttaan tamperelainen, monelle mm. Sitten iski rokkikärpänen kunnolla ja lopetin trumpetin soiton. Kiehtova on toi afroamerikkalaisen musan kehityskaari, mantereelta mantereelle ja samalla kehittynyt. Kiinnitin huomiota siihen tunnelmaan. Mun torviuran huippu oli Mikkelin harrastaja-bigbandin kolmostrumpetistin pesti. – Olen elänyt varhaislapsuuttani 60-luvulla ja mullahan on vanhempia veljiä, Sakari ja Jaakko, jotka oli kiinnostuneita musasta. Oli siis monta hyvää syytä tarttua asiaan ja tehdä Mikko Löytystä henkilökuva-haastattelu Blues Newsiin. Soittaja. Muusikko
Kiersin esiintymässä Indianassa, Milwaukeessa ja Keskilännessä. John Fahey kuoli helmikuussa vuonna 2001 ja muutamaa päivää myöhemmin jouduin itse auto-onnettomuuteen. Kotiuduttuani neljän päivän sairaalassaolon jälkeen minulla ei ollut kuin aikaa. Tyylin sisäistäminen vei varmaan vuoden. Nuoruusvuosien bändisoittojen kautta hän on saanut opastusta ja ohjausta vanhemman sotaa edeltävän ns. Ryhdyin myös laulamaan, mitä en ollut ennen tehnyt, ja vuonna 2002 olin alkanut saada sen verran itseluottamusta, että uskalsin soittaa ja laulaa Blind Blaken kappaleita. Haastattelussa hän tarinoi sekä suosikeistaan ja soittotekniikoistaan että yhteydestään Blind Blake -nimiseen 1920ja 30-luvuilla vaikuttaneeseen mestarikitaristiin. Kesällä kaupungissa on myös paljon ulkoilmafestivaaleja. Kouvolassa ja Juttutuvassa Helsingissä. Siihen aikaan esiintyjät olivat bändejä. En pystynyt kävelemään tai tekemään töitä, joten kuuntelin vanhaa bluesia ja countrybluesia, johon todella tykästyin. Sitten otin mukaan rumpali Bryan Nebelin, joka soittaa myös ensimmäisellä cd:lläni. Siirryin Chet Atkinsin kappaleisiin finger picking -tyylillä ja pidin todella sen tapaisesta musiikista. He eivät tarvinneet bändiä. – Peter tutustutti minut myös John Faheyyn. Halusin ansaita elääkseni mukavasti. Keikat lisääntyivät ja vuodesta 2004 alkaen Matt on julkaissut tähän mennessä seitsemän omaa levyä. Parin viikon opettelun jälkeen menin taas hänen luokseen kyselemään uusista eteen tulleista asioista, kuten kitaran eri virityksistä tai miten joku tietty kuvio soitetaan. Sitten asuin jonkin aikaa Länsirannikolla ennen kuin muutin Milwaukeen ja vuonna 1998 aloitin pikkuhiljaa esiintymisen. Green Bay oli pikkukaupunki – siellä ei ollut edes jalkapallojoukkuetta. Tätä on Amerikka... Taitava kitaristi-laulaja on esiintynyt ympäri Keskilänttä ja Itärannikkoa ja hän on käynyt kaksi kertaa myös Suomessa, esiintyen mm. Olin kuolleena noin 10 minuuttia, kunnes ambulanssimiehet saivat minut elvytettyä. Ensin soitin vain kitaraa, en laulanut ollenkaan. Buukkaan itse kaikki omat keikkani. Aloin opetella avoimia virityksiä, mikä oli kuin tikapuiden seuraava porras. Oletko itseoppinut vai otitko soittotunteja. Siihen aikaan ei kukaan muu esittänyt niitä Milwaukeessa. Heidän levyjään sitten metsästin levykaupoista ja kuuntelin niitä tarkalla korvalla. 10 Blues News 2/2021 MATT HENDRICKS Kitaristi-laulaja luo perinteestä uutta KARI KEMPAS M att Hendricksin tie Milwaukeesta Chicagon bluesklubien vakioesiintyjäksi on ollut erikoinen. Johnin kautta tutustuin joukkoon muita muusikoita. – Sain jonkin verran apua, koska kyselin aina paljon, ja Peter, joka oli tavannut monia noista vanhoista blueslegendoista, antoi minulle paljon neuvoja ja vinkkejä – tiettyjä pikkujuttuja, likkejä ja lopetuksia. Kuuntelin ja yritin soittaa Van Halenia, kunnes tajusin sen olevan roskaa. Äänitin hänen soittoaan ja opettelin niiden avulla kotona. Pian minua alettiin pyytää keikoille eri puolille kaupunkia ja sain säännöllisiä viikkokeikkoja. Kävin koulua Virginiassa, lähellä Washington D.C.:tä ja tapasin siellä monia mahtavia tyyppejä kuten Danny Gattonin. Tapasin Peter Rollerin, joka esiintyi mandoliininsoittaja Yank Rachellin kanssa tämän viimeiset kuusi vuotta ja tuotti tämän viimeisen levyn. Kukaan kotiseudullani ei käyttänyt avointa viritystä tai sormipikkausta. Kerroit, että olet ollut Chicagossa jo 2000-luvun alkupuolelta asti, mutta milloin aloitit soittamisen. Chicagossa esiinnyn säännöllisesti Buddy Guy’s Legendsissä, House of The Bluesissa, Smokedaddyssä ja Lagunitaksessa. Lisäksi esiinnyin usein New Yorkissa. Siihen asti olin kuullut vain soolotai komppikitaran soittoa. Löysin sitten kitarakaupasta vanhan, 1930-luvun dobrokitaran ja pidin sen soundista. – Synnyin Wisconsinin Green Bayssä vuonna 1973 ja muutin sieltä Itärannikolle ja sitten Washington D.C.:hen. sotaa edeltävästä, 1920ja 30-lukujen bluesista sekä Muddy Watersista, Howlin’ Wolfista ja Stevie Ray Vaughanista, joita en ollut ollut aiemmin kuunnellut. Kun Lagunita’s-klubi avautui, sain kutsun esiintymään siellä. – Kitaransoiton aloitin 13-vuotiaana. Minulla ei ollut vakuutusta, joten minut yritettiin heittää ulos sairaalasta heti kun pääsin hengityslaitteesta. Soitin myös kesäfestivaaleilla, joita Milwaukeessa on satakunta, aina Green Bayn seudulta Madisoniin Minnesotassa. Bluesmuusikoita oli paljon, mutta kukaan ei käyttänyt resonaattorikitaraa. Hänen tyylinsä ei ollut niin rosoinen kuin se, jota Blind Blaken vanhoilta savikiekoilta kuuli. Windy City Blues Challenge -voitto vei hänet vuonna 2010 Memphisiin, jossa Sun-studiolla syntyi levy ”Sun Sessions”. Sattumalta saatu Buddy Guyn lämmittelykeikka johti pitkäaikaiseen kiinnitykseen Legend’s-klubilla Chicagossa. Ostin Big Joe Williamsin ja tietysti Elmore Jamesin levyjä ja päätin opetella soittamaan slidekitaraa heidän sekä mm. Peter sai minut kiinnostumaan ns. – Otin sen ohjenuorakseni, mutta en toki ollut heti valmis. Olin nähnyt hänet pari kertaa aiemmin Green Mill Loungessa ja aloimme suunnitella, että voisin Suomessa soittaa Maxwell Street Miken ja rumpali Pasin kanssa.. Tampa Redin ja Black Acen tyyliin. Se oli minulle helpompi omaksua. Soitin jonkin verran myös sylissä pidettävää lap steel -kitaraa. Minä pidän soolokitaristeista, esimerkiksi Skip Jamesista, Charley Pattonista ja Lightnin’ Hopkinsista sekä Bukka Whitesta, Son Housesta ja jopa Robert Johnsonista. prewar-bluesin saloihin ja eri tyylien hienouksiin. Pian sen jälkeen eräästä teatterista soitettiin ja minulta kysyttiin, haluaisinko esiintyä Buddy Guyn lämmittelijänä. Sooloja duoesitykset ovat olleet Mattille omimpia sekä tyylin että taloudellisten seikkojen johdosta. – Sitten tapasin Titty Bar Timin Chicagossa ja hän sanoi, että minun pitää tulla esiintymään Suomeen. Lähimuistini katosi, vaikka muistin kyllä vanhempani ja vaimoni ja onneksi pystyin edelleen soittamaan kitaraa. Vanhat bluestyypit olivat varmaan onnettomuudessa kuiskanneet korvaani, etten ollut vielä valmis siirtymään rajan toiselle puolelle heidän seuraansa vaan sain luvan palata takaisin ja ryhtyä soittamaan heidän musiikkiaan, josta niin pidin. Hän vinkkasi minulle myös muusikoita, kuten Bo Carterin, Blind Blaken ja Sleepy John Estesin, joiden soittoon ja tyyliin kannattaisi tutustua. Se avasi kokonaan uuden maailman. Se avasi ovia ja sain pian keikkoja Chicagosta, ja Buddyn manageri kehotti minua muuttamaan kaupunkiin. Bryan, joka on aika tunnettu nimi tietyissä musiikkipiireissä, julkaisi sen
Olen syntynyt ja kasvanut Chicagossa (v. Kuuntelin musiikkia radiosta ja havaitsin olevani usein kovin kriittinen kuulemaani kohtaan. Päämääräni on toimia aina bluesyhteisön hyvinvoinnin eteen. Kuuntelin heitä ja yritin laulaa kuten he, ja sitten mukauttaa kappaleita omaan tyyliini ja äänelleni sopiviksi. Olen laulaja, lauluntekijä ja filantrooppi. Homma sujui aika mallikkaasti, joten päätin jatkaa sillä tiellä. – Olin alun perin ajatellut musiikin sijasta aivan toisenlaista elämänkaarta ja päädyin kiinteistölakimiehen uralle. – En muista olleeni koskaan paikalla isoisän järjestämissä musiikkitreeneissä, mutta äitini kyllä väittää minun olleen siellä nurkissa pyörimässä. Muistelen nähneeni hänet lavalla. Asuessaan Chicagossa hän työskenteli musiikkiteollisuuden parissa ja hänellä oli oma ohjelmatoimisto, jonka talliin kuului muun muassa edesmennyt basisti-laulaja Willie Kent. He kaikki ovat olleet tai ovat edelleen bluesin, rock & rollin ja rhythm & bluesin soittajia. Olen myös Chicago Blues Hall Of Famen lähettiläs. 1980) ja musiikki on ympäröinyt minua koko elämäni ajan yhtä kaikki isoisäni kuin setieni ja tätieni myötävaikutuksella. Samaten isoisä oli puolestaan perheensä seitsemäs lapsi, mikä tekee minusta seitsemännen pojan seitsemännen tyttären tyttären. Ensimmäinen sävellykseni oli nimeltään A Piece Of That Pie, jolle sovelsin isoisältä omimiani vaikutteita ja laadin lyriikat. Haastattelu tehtiin Mike Stephensonin ja Jim Feeneyn yhteistyönä Chicagossa vuonna 2019. 1992). Feeney on pitkäaikainen bluesin ystävä, jonka kotipaikka on nykyisin Milwaukeessa. Äitini on ollut gospel-musiikin kautta voimakkaasti sidoksissa musiikkiteollisuuteen. Totesin sitten ykskantaan, että mitä minua hyödyttää pähkäillä näiden muiden tekemisiä, kun voin itsekin alkaa kirjoittaa musiikkia. Muistan kuitenkin olleeni Willieisoisän mukana joissain radiohaastatteluissa sekä Chicago Blues Festivalilla ainakin kolme tai neljä kertaa ennen hänen kuolemaansa (v. Äitini esimerkiksi kertoo minun peuhanneen ympäri taloa kaikkien mahdollisten TV-mainosten riimityksiä hoilaten. Missioni on pitää bluesmusiikkia elossa ja elinvoimaisena. 14 Blues News 2/2021 TOMIKO DIXON Leidit laulavat Chicago-bluesia, osa 2 MIKE STEPHENSON (käännös & täydennykset: Pertti Nurmi) W illie Dixonin musiikillista jättiperintöä geeneissään kantava Tomiko Dixon, ”The Granddaughter of the Blues”, on luonut omaa laulajan ja lauluntekijän uraansa läpi 2010-luvun. Vuonna 2008 mieleni kuitenkin muuttui ja ajauduin vähitellen musiikkiteollisuuden pariin. Titteli on myönnetty minulle kaksi kertaa, viimeksi uudenvuodenaattona 2018. SUKUHISTORIA VELVOITTAA – Olen Tomiko Dixon, legendaarisen bluesmuusikon ja -säveltäjän Willie Dixonin tyttärentytär, ja minut tunnetaan myös lempinimellä “Chicagobluesin tyttärentytär”. Keskeisiä osia hänen toiminnassaan ovat näytelleet vuodesta 2015 lähtien henkilökohtainen levyja kustannusyhtiö Grand Blues Music sekä sen rinnalla operoiva säätiö The Grand Blues Music Heritage Foundation. Pärjäsinkin ihan hyvin toimiessani kiinteistöjen pakkohuutokauppojen realisointihommissa. Dixon ja on Willie Dixonin seitsemäs lapsi. Näin olin toiminut jo hyvin nuoresta pitäen. En ollut oikeastaan koskaan hillunut klubeilla vaan ammensin musiikkia muilta kanavilta, rock & rollia, americanaa, bluegrassia ja laulajia kuten Whitney Houston ja Stevie Wonder. Hän on nimeltään Johnnie T
Buddy Guyn, Sugar Bluen, Holly Maxwellin, Nellie “Tiger” Travisin ja Chicago Blues Allstarsin kanssa tavoitteena saada jalkaani oven väliin bluesmarkkinoilla. Mukana on lisäksi paljon haastatteluja musiikin eri tulokulmista kuten radiokanavista, aatteellisista voittoa tavoittelemattomista yhdistyksistä ja tietenkin artisteista itsestään. Olen tehnyt nauhoituksia sekä kotioloissa että Delmarkja Hard Time -studioilla – Sävellysprosessini ensisijainen konsepti on käsitellä elämää sinällään ja saada kuuntelija samaistumaan siihen. Toiveissani on julkaista levy isoisäni originaalibändin kanssa. Jakelukanavanani toimii The Orchard, joka on myös Sonyn jakelufirma. Hänhän toimi oman soittajan ja säveltäjän roolinsa lisäksi merkittävänä kykyjenetsijänä ja artistien eteenpäin viejänä hankkien heille keikkoja ja kiertueita ympäri maailmaa, avaten siten näille uusia portteja urillaan. En ollut kuitenkaan ajatellut ryhtyväni ammattilaulajaksi vaan pikemminkin työskentelemään musiikkialan taustajoukoissa vaikkapa säveltäjänä royalty-tulojen toivossa. Louisissa, Kaliforniassa, Wisconsinissa sekä Indianassa. Se oli ensimmäinen kertani laulaa bluesia isolla stagella ja vieläpä saada siitä palkkaa. Aina laatiessani sanoituksia päässäni pyörii kuitenkin samaan aikaan melodia, johon sanoitukset sitten loksahtavat paikoilleen. En ota juurikaan paineita siitä, että olen Willie Dixonin lapsenlapsi, sillä en olisi koskaan lähtenyt mukaan musiikkibisnekseen, ellen uskoisi omien eväideni riittävän. – En juurikaan harrastanut laulamista lapsena enkä kouluikäisenä. OMAA MUSIIKKIA – Ensimmäinen albumini “My Inheritance” ilmestyi vuonna 2008 ja sisälsi lähinnä hip hopia ja R&B:tä, koska se oli ajan henki ja edusti silloin esittämääni genreä. Ross oli aikanaan opettajani ja esimieheni kymmenisen vuoden ajan, joten kerromme kirjassa hieman myös hänestä. Olin toki esiintynyt aiemminkin yhtyeiden kuten Billy Branch & Sons Of Bluesin kanssa, mutta vain vierailijan roolissa ilman korvausta. Levy otettiin vastaan sangen hyvin ja herätti aika paljon kuhinaa, ottaen huomioon, miten täysin tuntematon olin silloin. Wang Dang Doodlen hoilaaminen aamuyöllä kello yhden korvilla ei juuri kiehtonut minua, mutta hän väitti kivenkovaa, että esiintyvän artistin elämä musiikkiklubeilla tulee olemaan juuri tällaista, joten parasta vain sopeutua. Kanssamuusikoiden auttaminen tekijänoikeusasioiden parissa kiinnosti minua myös, koska tunsin olevani hyvä sellaisissa hommissa. 16 Blues News 2/2021 elämästään, koska hän koki ja näki niin paljon matkansa varrella. Olemme toki kaikki samaa laajaa perhettä. Onnistuimme löytämään vanhoja haastatteluja jo keskuudestamme poistuneista bluesartisteista kuten Big Mama Thorntonista ja Son Thomasista. Kyseessä on musiikillinen show, johon ovat lähteneet mukaan muutamat musiikkiklubit sekä muusikot. Kaiken tämän koostaminen yksiin kansiin on ollut tosi haastava työ. Toivottavasti jotkut TV-verkot ovat jatkossa kiinnostuneita siitä.. Säestysbändinäni toimii isoisäni alkuperäinen The Original Chicago Blues Allstars. – Aloittaessani säveltämään musiikkia minun oli vaikea löytää artisteja levyttämään kappaleitani, koska erikoinen tyylini tuntui menevän yli heidän hilseensä. Kirjoitan joskus ensin kappaleiden sanat valmiiksi, kuten oli laita kappaleiden Heartache Blues ja Angels Or Demons kohdalla. New Yorkissa en ole vielä toistaiseksi keikkaillut, en myöskään merten takana ulkomailla. Musiikkini on aina bluesin tarinankerronnan omaista, riippumatta mitä instrumentteja loppupeleissä käytettäisiin. Olen myös Grammy-komitean jäsen, mikä mahdollistaa osallistumiseni erityistilaisuuksiin. Kirjamme nimeksi tulee “The Real Blues”, ja siinä on mukana lukemattomia bluesin legendoja, menneitä ja tulevia, kuten Robert Cray, Kingfish, Jamiah Rodgers ja Larkin Poe. Tyypillisesti kehitän ensin tarinan, jota työstän sitten syvällisemmäksi kokeilemalla erilaisia instrumentaatioita. Sen myötä päädyin tekemään ensimmäiset demoni, jotka osoittautuivat niin hyviksi, että aloin julkaista niitä ja tässä sitä nyt ollaan. Edesmennyt viihdealalla toiminut lakimies Jay B. Tyypillisiä keikkapaikkojani Chicagossa ovat olleet Buddy Guy’s Legends sekä South Michigan Avenuella sijaitseva Motor Row Brewing. Siksi minuun iski vimma ryhtyä kirjoittamaan kirjaa, joka on parhaillaan työn alla yhdessä kirjailija Jake Brownin kanssa. Sitä jatkui sitten päivätolkulla niin, että homma alkoi tuntua työltä pikemmin kuin huvilta. Siinä soittavat basistienoni Freddie Dixon, kitaristi John Watkins sekä rumpali Jimmy Tillman. Ajatukseni oli siis saada ihmiset tuntemaan, miten minä koen musiikin ilmaisuvoiman. En ole suoranaisesti tekemisissä isoisäni Blues Heaven Foundationin kanssa, jota hallinnoi ja pyörittää hänen toisen vaimonsa perikunta ja lapset. Kuunnellessasi tuotoksiani voit pistää merkille, ettei kyse ole mistään traditionaalisesta musiikista vaan omaperäisestä tavastani ilmaista omaa olemustani. Olin myös laulanut mm. Seuraava julkaisuni “Thee Queen Of Song” oli paljon moni-ilmeisempi osoittaen minun kykenevän säveltämään ja laulamaan mitä hyvänsä musiikkityyliä. – Esiinnyn pääsääntöisesti kotikaupungissani Chicagossa, mutta olen tehnyt keikkaa myös Memphisissä, St. Kelly Story”. Se alkaa jo olla koko lailla valmis. Olen myös ollut hiljattain mukana täällä Chicagossa bluesiin liittyvän tosi-tv-ohjelman pilotissa. Minulla on viitisen julkaisua, kuten neliraitainen levy “A New Day Arising” ja singlet You Don’t Wanna Mess With The IRS sekä Angels Or Demons, joka on lähinnä spirituaalista rockia. Voin julkaista sillä omaa musiikkiani sekä auttaa urallaan eteenpäin myös muita artisteja, joilla olisi vaikeuksia päästä isompien levy-yhtiöiden talliin. Sitten siirryin täysipainoisemmin bluesin suuntaan tehdessämme tribuuttikonsertin isälleni ja Muddy Watersille vuoden 2015 Chicago Blues Festivalilla. Kirjan sisältönä on myös paljon isoisäni kertomaa. Jake on julkaissut yli 50 musiikkiteosta kuten “Tina Turner Story” ja “R. Olen mielestäni onnistunut kattamaan kirjassa isoisäni valtaisan musiikillisen perinnön, joka on tähän asti ollut valitettavan hajallaan bluesin historiankirjoituksessa. – Kaikki julkaisuni ovat toistaiseksi ilmestyneet Grand Blues Music -merkillä. – Olen yhteistyökumppani Whatever OK -yrityksen kanssa, joka oli aiemmin osa Sony-konsernia. Minulla on oma yhtiöni ja levymerkkini Grand Blues Music lyhennyksenä Granddaughter Of The Blues -nimestä. Sävellykseni vaativat tulkitsijoikseen voimakkaita laulajia sekä lahjakkaita, innovatiivisia muusikoita eikä omaan karsinaansa pinttyneitä, kapea-alaisia soittajia. Pistin kyllä hanttiin, mutta loppujuoksussa taisin silti sopeutua treeneihimme. Bobby-enoni kantoi huolta minusta ja yritti koukuttaa minut laulamaan kanssaan hänen soittaessa koskettimia
Hän soitatti niitä kuitenkin ruotsalaismuusikoiden kanssa uusin sovituksin ja kuinka ollakaan, ne istuivat juuri oikein radion yleisilmeeseen. KLIF–Dallasin valttina oli paikallinen äänimainostoimisto PAMS (Production, Advertising and Merchandising Service), josta luotiin asemalle aivan omintakeinen ja tuotantotasoltaan ylivertainen äänimaailma (KLIF–Dallasin äänimaisemaan voi tutustua Increase-levymerkin mainion Cruisin’albumisarjan osasta 1962). McLendonilla oli hallussaan Amerikoissa jo sen ajan lakien puitteissa suurin sallittu määrä radioasemia, joten tämä suuntasikin katseita Eurooppaan tähtäimessään erityisesti pohjoisten osien piraattiradiomahdollisuudet. KLIF-asema tuotti myös paljon varsinaisten radiolähetysten ulkopuolista oheistoimintaa, joiden saamalla näkyvyydellä se erottui kilpailijoistaan. tuotantokonsulttina Edvin Laineen Tuntemattomassa Sotilaassa ja tuottajana Mika Waltarin tekstiin perustuvassa sotaa sivuavassa ruotsalaisfilmissä Ingen morgondag (Ei huomispäivää). Svea-filmin mainospäällikkönä Kotschack kiersi ympäri maailmaa solmien lukuisia kansainvälisiä suhteita ja näillä reissuilla hän tutustui 50-luvun lopulla amerikkalaiseen toisen polven radiomoguliin Gordon McLendoniin. Kantoipa radion taajuus Itämerellä myös Baltian maiden rannikoille, joten länsimainen populaarikulttuuri vieraili näin myös itäblokin puolella. Kotschack, joka spiikkasi Radio Nordin viimeiset sanat 30.6.1962. Aikansa hitttikappaleet kuuluivat radiosta nyt nopeammin kuin jäykän koneiston puitteissa ohjelmaansa rakentaneiden Ruotsin ja Suomen yleisradiokanavien tarjonnassa ja tämäkös varsinkin nuorisoa ja nuorta aikuisväestöä riemastutti. Asemien vetäjät ympäri maata saapuivat radion kuuluvuusalueelle ja tallensivat sen ohjelmaa poimiakseen sieltä uusimpia ideoita omiin tarpeisiinsa. Merirosvoradion vajaan puolentoista vuoden toiminta yhteispohjoismaisen lainsäädännön myötä lopulta sanamukaisesti ”torpedoitiin”. Kevyen musiikin, viihteen ja uutisten täyttämän ohjelmatarjonnan välissä kuultiin Dallasista asti mallinsa saaneita asematunnareita sekä mainoksia ja Radio Nord pamahti 60-luvun alun mustavalkoiseen arkeen kuin värikäs kummajainen täysin toisesta maailmasta. Kotschack muuten alkujaan tilasi Radio Nordin asematunnareita ja jinglejä Dallasista, mutta totesi ne liian amerikkalaisvaikutteisiksi. Gordon McLendonin ykkösradio 50–60-lukujen taitteessa oli KLIF–Dallas, joka oli Jenkkilän edelläkävijä monilla tavoin. VASTATUULEEN JO ENNEN AIKOJAAN Radio Nordin vastustus alkoi heti Tukholmassa pidetyn lehdistötilaisuuden jälkeen loppuvuodesta -59. Radion kipparina ja päämiehenä toimi suomalaissyntyinen Jack S. Lopetuskappaleena kuultiin itseironiankin mitat täyttävä Monica Zetterlundin Stick i väg, Jack (Hit The Road, Jack). Radio Nord lakkautettiin lakimääräyksin, mutta sen vaikutukset jäivät elämään. 20 Blues News 2/2021 HESSU PIRHONEN A merikkalaisrahoitteinen mainosradio toi Pohjolaan tuulahduksen svengaavasta musiikkikanavasta. Ruotsissa Radio Nordilla oli parhaimmillaan lopulta enemmän. lannissa ja opiskeli kauppatieteitä Helsingin Hankenilla. Ruotsin lehdet pelkäsivät menetettyjä mainostuloja ja poliittiset tahot voimassa olevan radion monopoliaseRADIO NORD 60 VUOTTA Merirosvoradion moderni musiikkipolitiikka iski lujaa Suomeenkin kuuntelijoita kuin Ruotsin Radiolla ja se ehkä oli jo liikaa. Radio Nordin kuuluvuusalue kattoi noin 3,5 miljoonaa ruotsalaista, mutta myös puolisen miljoonaa suomalaista maamme lounaisja eteläosissa. Kotschack oli mukana talvija jatkosodissa, mutta muutti sotien jälkeen Ruotsiin. Kun Jack Kotschack ja Gordon McLendon löivät kättä päälle 50-luvun lopulla ja päättivät aloittaa Radio Nordin toiminnan, he loivat esimerkkiradion aivan aikansa maailman huipulta. Ilmoitus kaupallisen amerikkalaisrahoitteisen uuden radion mukaantulosta sai eri tahoja varpailleen. Hän toimi mm. Energisenä ja rohkeana pidetty kielitaitoinen maailmanmies eteni 50-luvulla nopeasti elokuva-alalla ja piti näissä kuvioissa yhteyksiä Suomeenkin. Salomon Kotzjak, 20.1.1915 Helsinki – 8.12.1988 Cannes) oli suomenruotsalainen liikemies, joka valmistui vuonna -34 ylioppilaaksi EngTukholman saariston likeltä, Ruotsin aluevesirajojen ulkopuolelta ohjelmaansa lähettänyt Radio Nord aloitti toimintansa 8.3.1961. YKSI EI IHAN TAVALLINEN JACK SUOMESTA Jack Salomon Kotschack (oik