vuosikerta BN haastattelee: TAD ROBINSON THE GIN MILL TRIO ARI RAJALA Henkilöhistoriaa: JOHNNIE MAE MATTHEWS OSCAR WEATHERS TINY KENNEDY Bluesmaantietoa: ALABAMA Legendat Suomessa: THE DELTA RHYTHM BOYS. Divarien helmiä / Konserttialbumien klassikoita / BN käy tapahtumissa / Levytutkailut Klassikoiden lähteillä / BN lukee kirjallisuutta / 7 tuuman taivas / Muddy Lee Makkonen 197301-20-02 ISSN 0784-7726 N:o 302 (2/2020) Hinta 7,20 € 53
24 s. 10 s. 4 s. 8 s. 18 s. 40 s. 24 s. 18 s. 4 s. 30. 8 s. 30 s. 30 s. 40 s. 10 s. 2 Blues News 2/2020 s. 30 s
Hän on osallistunut jokaiselle levylleni Delmarkille tekemistäni cd:istä ”One To Infinity” (1994) ja ”Last Go Round” (1998) alkaen. Millainen Gospel Heaven -festivaali oli. – Teimme levylle kuusi omaa ja neljä coverkappaletta. Hienoa, että näemme sinut täällä Suomessa. He ovat soittaneet Al Greenin, O.V. On aina hyvä soittaa Alexin kanssa. Levy on äänitetty Memphisissä maineikkaan Hi Rhythm Section -bändin kanssa. Hi Rhythm Sectionia ei syyttä kutsuta legendaariseksi. Rumpali Howard Grimes viihtyy kaikista Memphisin äänityspaikoista parhaiten juuri Scottin luona, joten jos hänet hänet haluaa sessioihin, on paras valita Scottin studio. Laulaja David Keller antoi minulle joitakin puhelinnumeroita, joista tavoitella Hi Rhythmin kavereita ja kysellä, olisivatko he kiinnostuneita levyttämisestä kanssani. Sitä parempaa en ole ikinä kuullut. Olet aiemmin esiintynyt Lahdessa Grand Blues -festivaalilla vuosina 2011 ja 2018. Rosa’s Loungen housebändissä tulivat tutuiksi monet legendat ja paikalliset pikkunimet. 24.6.1956) on sielukas soul-, r’n’bja blueslaulaja sekä huuliharpisti. Se oli hieno kokemus, vaikka tunnelma olikin erikoinen kaiken tapahtuneen jälkeen. Suomessa artisti on vieraillut sangen usein, viimeksi syksyllä 2019 viikon rundilla tukenaan Jonne Kulluvaara, Juppo Paavola ja Jaska Prepula. Lisäksi Tadin pitkäaikaisiin yhteistyökumppaneihin lukeutuu kitaristi Alex Schultz, jonka kautta hän päätyi Severn-levymerkille. Esiintyjinä olivat mm. Alex oli jo tehnyt aiemmin Severnille levyn kosketinsoittaja Benjie Poreckin kanssa ja hän itse asiassa esitteli minulle yhtiön omistajan David Earlin. Sessioita ja keikkoja alkoi tulla nopeasti. Äänitysten valmistuttua olimme etsineet sille julkaisijaa kaikkien silloisten levy-yhtiöiden joukosta, kunnes Alex ehdotti Severniä. Rumpali Juppo Paavola ja basisti Jaska Prepula ovat todella mahtavia, mutta olemme tehneet työtä sen eteen. Teimme kaksi keikkaa Tanskassa ja esiinnyimme Gospel Heaven -festivaalilla Fredrikshavnissa. Wrightin, Otis Clayn ja Ann Peeblesin taustalla, joten olin hyvin onnekas. Yhden keikan teimme Ruotsissa Nefertiti-klubilla Göteborgissa. Erityisen läheisiksi soittokavereiksi muodostuivat kitaristi Steve Freund, pianisti Ken Saydak, basisti Harlan Terson ja rumpali Marty Binder, kaikki kokeneita muusikoita esimerkiksi Sunnyland Slimin, Big Walter Hortonin, Otis Rushin, Junior Wellsin ja Buddy Guyn bändeistä. Sillä tavoin sain jalkani Severnin oven väliin. – Alex vaati minua laulamaan levylle pari kappaletta. Tad esiintyi myös Dave Specterin bändin laulusolistina, jonka riveissä syntyneiden kahden Delmark-levyn jälkeen hän sai tilaisuuden tehdä levymerkille kaksi omaa albumiaan. Minulla on yksi Alexin Severnille tekemä soololevy ”Think About It” (2005). Nämä suomalaiset kaverit tekevät hommani tosi helpoksi. Viimeksi mainitulla Alex tosin on mukana vain kahdella tai kolmella raidalla. – Olen niin onnellinen siitä, että David Earl antaa minun edelleen pitää Severn Recordsia kotinani – laulajalla, jolla ei ole levy-yhtiötä, on rankkaa. Toissa vuonna julkaistun levytyksensä Tad teki Delmarkille Rockwell Avenue Allstarsin nimellä Freundin, Saydakin ja muiden kanssa. Hän aloitti uransa Chicagon klubiympyröissä 80-luvulla muutettuaan kaupunkiin synnyinseuduiltaan New Yorkista. Esitimme tänään kappaleita uusimmalta, Memphisissä äänitetyltä kiekoltani ”Real Street” (2019), jossa on mukana Memphis’ Hi Rhythm Section – Hammond B3 -urkuri Charles Hodges, basisti Leroy Hodges ja rumpali Howard Grimes, jotka kuuluvat merkittäviin Southern Soul -tyylin arkkitehteihin. 4 Blues News 2/2020 KARI KEMPAS T ad Robinson (s. Äänitimme sen Los Angelesissa viikko 9/11:n jälkeen 18.9.2001. Sain myönteisen vastauksen ja tapasimme Scott Bomarin Electraphonic Recording -studiolla. Ennen vanhaan Skandinaviassa oli toisin, mutta nyt en enää edes ylläty siitä, että muusikot täällä tosiaan osaavat asiansa. Nämä kaverit soittavat kuin amerikkalaiset. Laulaja-harpisti on myös vieraillut muun muassa Dave Specterin sekä suomalaisen Slim Butlerin äänitteillä. Keikoilla kuultiin myös uuden ”Real Street” -cd:n materiaalia. Minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin. Tällä kertaa saavuin kuuden keikan kiertueelle. Alex myös tuotti ensimmäisen Severn-levyni ”Did You Ever Wonder?” (2004). Soulbluesmies jatkaa nousujohteista uraansa hienosti. Hän soitti myös kolmella ensimmäisellä Severn Records -julkaisullani. Meitä kaikkia inspiroivat samat, suurenmoiset 60-luvun soulmuusikot, johon voimme nojautua. – Kiitos, on hienoa olla täällä. Sinähän laulat myös sillä. Peter Astrup on nerokas festivaalijärjestäjä. Festivaali järjestettiin kirkossa. Memphisiin meno ja työskentely Hi Rhythm Sectionin kanssa oli John Nemethin ja Curtis Salgadon ehdotus. Ensimmäisen levyn jälkeen tein, jälleen Alexin kanssa, cd:n ”A New Point Of View” (2007) ja sitten olivat suorossa ”Back In Style” (2010) sekä ”Day Into Night” (2015). – Kyllä. Bassossa oli Canned Heatin Larry Taylor ja mukana olivat myös Finis Tasby ja Lynwood Slim. Earl kuunteli levyn, mutta oli sen suhteen epävarma, mutta levy-yhtiössä työskennellyt assistentti Joan Matthews kehotti Davidia tekemään sopimuksen kanssani. Olen kaikki nämä vuodet rakastanut soulmusiikkia ja työskentely näiden muusikoiden kanssa, jotka ovat olleet mukana aivan alussa oli uskomatonta. Olen niin kiitollinen siitä, että he työskentelivät kanssani, antoivat levylleni panoksensa ja sain viettää kolme päivää heidän kanssaan.. Viime vuonna kitaristi Alex Schultz oli mukanani. Joe Louis Walker, Curtis Salgado, Thornette David ja upea gospelkuoro, joka esitti loistavan version Sam Cookin kappaleesta A Change Is Gonna Come. – Se oli hieno. Olen keikkaillut myös ruotsalaisen bändin kanssa, joka on säestänyt myös Johnny Rawlsia ja Deitra Farria
Pari vuotta sitten ostin taas uuden setin. Päätös huolellisesta valmisteluperiodista oli ryhmän yhteinen, mutta eittämättä asiaan on täytynyt vaikuttaa se, ettei kokoonpanon rumpali ollut koskenutkaan instrumenttiinsa miesmuistiin. Mielessäni oli pyörinyt kaksi Robert Nighthawkin levyttämää biisiä, Kansas City Blues ja Maggie Campbell Blues, ja niillä kappaleilla kuuluvasta släppibassosta syntyi idea, että haluaisin bändin, mikä olisi kuin rockabillytrio mutta vetäisimmekin bluesia.. Mulla oli ollut jo aika kauan Barnshakers ja Dr Snout & his Hogs of Rhythm ja olin ajatellut, että ne riittävät enkä tarvitse muuta. Juuri tuolloin mulla ei ollut mitään bändiä ja olin jo jonkin aikaa miettinyt, että minkä tyylistä musiikkia sitä ryhtyisi seuraavaksi tekemään. – Eero: Pohdin, että kuka olisi sellainen laulaja, joka pystyisi vetämään hyvin bluestyylistä musaa ja muistin Petterin. Yhtye-aktiviteetteja, oman kuvauksensa mukaan ”huono-onnisissa bluesbändeissä” laulaja on kyllä ylläpitänyt teinistä lähtien, mutta toisaalta hän on myös ollut erityisen taipuvainen heittämään hanskansa pitkiksi ajoiksi tiskiin. Alkuperäisen vision takana oli joka tapauksessa ryhmän kitaristi Eero Vaajoensuu (Mr. Breathless & The Sausage Kings, The Silver Bullets, SaraLee Band jne.). 2011), jonka solistina oli puolestaan toiminut karismaattinen Petteri Karkkila. Kombinaation kolmanneksi pyöräksi liittyi Vaajoensuun yhteydenottoon myönteisesti vastannut basisti Mika Liikari. Kokeneemman linjan soittajista koostuvan helsinkiläisen The Gin Mill Trion erityinen vahvuus on sen halu tuoda nykykansalaisten kuultaville juuri niitä afroamerikkalaisen rytmimusiikkitradition osa-alueita, jotka paljolti valoivat pohjan rockabillyn synnylle, mutta joihin tänä päivänä enää harvemmin pääsee elävänä tutustumaan. Huomattiin, ettei tämä lähde näin. Soittohalujen ailahtelevuus ei kuitenkaan poissulje sitä tosiseikkaa, että kyseessä on luonnonlahja, jonka välityksellä Vaajoensuu oli myös soittanut hetken ajan Blue North Recordsille levyttäneessä soulvetoisessa The Tuff Timesissa (kokoelma ”Blues Line Finland” v. Pidin sen jälkeen 30 vuotta taukoa. Ihan aluksi oli vielä ajatuksena, että hän olisi soittanut akustista kitaraa. – Petteri: Rummuthan siitä puuttuivat. Kävimmekin ensin kokeilemassa kahdestaan muutaman kerran, mutta se meni ohi aika nopeasti. Eeron olin tuntenut pitkään entuudestaan ja myös Petterin kanssa olimme jo kokeilleet musiikin tekoa sen verran, että tiesin miehen ja hänen äänensä. Goofin’-merkin toukokuussa 2019 julkaisema trion kehuttu esikoissingle Maggie Campbell Blues / I Feel Like Steppin’ Out tuntui ilmestyvän levykauppoihin samalla hetkellä, kun yhtye oli vasta tekemässä tuloaan keikkamarkkinoille. Hänen kanssaan kitaristi ei kuitenkaan ollut tehnyt aktiivisempaa yhteistyötä sitten 2010-luvun alun. – Eero: Siitä on kolmisen vuotta. – Mika: Lähdin ilman muuta mukaan, koska olen aina itsekin diggaillut tällaista musiikkia, jota kutsun blues bopper -osastoksi, ja joskus myös vähän soitellut sen tyyppisiä juttuja. 8 Blues News 2/2020 PETE HOPPULA S uomalaista juurimusiikkikenttää on muutaman vuoden ajan elävöittänyt poikkeuksellinen kolmihenkinen kokoonpano, joka on saanut innostuneen vastaanoton sekä bluesettä rock’n’roll-harrastajakunnan keskuudessa. Edellisestä laulukeikastakin oli ennättänyt vierähtää kunnon tovi. Tämä oli kuitenkin niin hyvä juttu, että oli kiva ottaa se vielä tähän lisäksi. Vaikkei Karkkilalle ole kertynyt vastaavanlaista liverutiinia kuin kollegoilleen, on hän piinkova musiikkidiggari ja aihepiirin asiantuntija siinä missä Vaajoensuu ja Liikarikin. Olin soittanut kannuja teininä, mutta myin ne pois inttiin mennessäni vuonna 1988. Todellisuudessa kolmikko oli hionut kaikessa treenikämppähiljaisuudessa pakettiaan kuosiin jo kokonaisen vuoden ajan. The Gin Mill Trio syntyi, kuten monet kiinnostavat yhtyeet ylipäätään, sattuman ja tarpeen suotuisana liittona. Monissa roots-yhteyksissä vuosikymmenten saatossa kouliintuneen kontrataiturin jäsenyyden vahvistuminen olikin ratkaiseva askel, joka sai vielä bänditauolta palaamista harkinneen Karkkilan viimeistään vakuuttumaan projektin mielekkyydestä
Roll FM:n perustaja Ari Rajala kurvaa juuri uudet mainosteippaukset saaneella ”bluesmobiililla”, kanavan lähetysautolla Puistokulman parkkiin. Silti noin 90 prosenttia ohjelmista tehdään Rajalan mukaan suorana. Puistokulman Roll FM bongasi onnekseen muutaman vuoden toiminnan jälkeen ja on myös viihtynyt kompaktissa studiopäämajassaan. Juttelin monien kavereiden kanssa ja kaikki valittivat, ettei ole mitään sellaista mitä pystyisi kuuntelemaan, ainoastaan jotain tiettyjä ohjelmia Yleltä ja Radio Helsingistä. Nykyään on vain korkeintaan vissyä jääkaapissa. Nykyinen kaksikerroksinen rakennus ilmestyi Hiekkaharjun katukuvaan vuonna 1963, jonka jälkeen paikka on opittu yhdistämään etenkin suosittuihin päivätansseihinsa, mutta aika ajoin myös muihin mitä erilaisimpiin musiikillisiin rientoihin. – Sitten kun tehdään livenä ohjelmaa niin täällä on jatkuvasti joku vetämässä showta aamuseitsemästä vähintään iltakymmeneen. – Se alkoi siitä, kun en löytänyt mistään itselleni sopivaa radiokanavaa. Roll FM:n kannalta merkittävä roolimalli taas löytyi 1980-luvun puolivälissä ensimmäisten paikallisradioiden joukossa toimintansa Ruoholahden Lepakossa aloittaneesta Radio Citystä. Siellä mä olin suurin piirtein yötä päivää radiossa jotenkin kiinni. – Kun mä olen ihan oikeissakin töissä niin kaikki lomathan siihen silloin paloivat. Olemme myös pi. Se oli kyllä alusta pitäen ihan hyvä idea ja on edelleen, eikä meille vieläkään ole oikeastaan tullut kilpailijaa. On erittäin suuri kunnianosoitus, jos Roll FM:ää verrataan alkuperäiseen Radio Cityyn. Meillä taas on 50 toimittajaa ja jokainen soittaa mitä itse haluaa, todennäköisesti vielä eri kappaleita ohjelmien välillä. Silloin vasta studiossa käykin kuhina. Joskus tehdään myös yölähetyksiä. Sittemmin kiinnostuksen kohteet ovat hieman jaksottain vaihdelleet, Rolling Stones-kaudesta Teddy & The Tigersiin, Dr. Rajalan tapauksessa radion liittyminen konkreettisesti osaksi perheen muonavahvuutta vaati koko taloudelta uhrautumista ja mukautumiskykyä. Kun meillä kävi jatkuvasti bändejä ja muita vieraita, niin menin sitten välillä pakoon meidän autotalliin ja nukuin siellä jemmassa, että pääsin edes vähäksi aikaa eroon siitä touhusta. Maamme oloissa monessa suhteessa ainutlaatuisen vaihtoehtoisen talkooradion vaiheet käynnistyivät vuonna 2015, ja vaikka rollausta jatketaankin edelleen vain väliaikaisten lupien varassa, toiminta tuntuu saavuttavan lähetyskausi toisensa perään yhä korkeampia kierrosja kuuntelijalukuja. – Ja sitten ne samat biisit, jotka pyörivät muilla kanavilla jatkuvasti. – Koska suurin osa aktiiveistamme asuu Vantaalla niin etsimme paikkaa täältä lähistöltä. Ajoneuvo todella kiinnittää ohikulkijan huomion, sen kylkiä nimittäin koristavat Risto Vuorimiehen, Rollilla itsekin ohjelmia tekevän maineikkaan valokuvaajan ja musiikin monityöläisen klassiset Love Records -ajan otokset muun muassa Hurriganesista ja Baddingistä. Jonkin verran musiikkiohjelman tekemisestä kokemusta Korpiradio-nimisellä paikallistaajuudella kerryttäneelle Rajalalle ja hänen aateveljilleen ajatus omasta vaihtoehtoisesta, soittolistoista täysin vapaasta radiokanavasta kehittyi, kuten intohimoisimmissa harrastehommissa on usein tapana, ensin turhautumisesta ja sen jälkeen virinneestä muutosvastarinnasta vallitsevaa kaupallista tarjontaa kohtaan. Alkutaival ei kuitenkaan ollut mutkaton. Jonkun ehdotuksesta löytyi sitten Puistokulmasta erittäin hyvät tilat. Seuraava kausi käynnistyy aprillipäivästä 2020 lähtien, mutta tulevaa materiaalia taltioidaan jonkin verran myös ennakkoon. Siirrymme varsinaisten toimitilojen puolelle, jossa ohjelman teko on parhaillaan täydessä vauhdissa, vaikkei Roll FM juuri tällä hetkellä radioaalloilla kuulukaan. Feelgoodiin, Doorsiin, bluesiin, jazziin, souliin, punkiin ja Suomi-rockiin. 10 Blues News 2/2020 PETE HOPPULA P uistokulma, tuo eräs Vantaan viimeisimmistä yhä toimivista työväentaloista on piirtynyt pääkaupunkiseutulaisten mieliin jo useammassa sukupolvessa 1950-luvulta lähtien. ”Pääsäätäjä” Rajalan henkilökohtainen musiikillinen herääminen tapahtui lukuisten nykyään viisikymppisten suomalaismiesten tapaan pikkujannuna Hurriganesin myötä. Sitten olin 24/7 kiinni Roll FM:ssä, kun kanavaa pyöritettiin aluksi meillä himassa. Ne ekat kaudet olivat kyllä sikäli hienoja, että tarjoilut olivat siihen aikaan huomattavasti paremmat vaimon keitellessä meille kahvia ja muuta. Skaala on niin suppea. ”Aina tulee joku joka muuttaa kaiken” on yksi Roll FM:n lanseeraamista sloganeista. Nyt samaa talokompleksia hyödyntää omassa studio-operoinnissaan radiokanava Roll FM (102,0 MHz). Pystyt kuvittelemaan, miten valtava määrä musiikkia siitä kertyy. – Meillä vierailleista vanhoista Radio Cityn toimittajista monet ovat sanoneet, että tässä on vähän sitä samaa. Käytäntö on vapaaehtoisen ja pitkälti itseohjautuvan porukan aikataulujen kannalta väistämätön
Alun alkaenhan me oikeasti olimme juuri niitä, pikkuvatsakkaita keski-ikäisiä miehiä. Siinähän se on. Ennen sellaisen myöntämistä kanavan on pitäydyttävä kolmen kuukauden lähetysjaksoissaan, joita katkovat aina parin kuukauden tauot. ”Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita. – Tämä on vähän kuin siinä Kolmannen Naisen biisissä: Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita. Luku on valtaisa, etenkin ottaen huomioon, että enemmistölle tästä väkijoukosta radio on synonyymi nimenomaan perinteisille FM-lähetyksille. Juurimusiikkiin panostetaan jatkossakin erityisen vahvoin ottein. Nyt lauma on niin iso, ettei tuolla lailla voi enää sanoa. Sitä tulee tulvimalla. Ja myös ne ketkä eivät saa työpanoksestaan palkkaa, jaksavat pinnistää aina yhden kauden mukana ja sitten taas huilata. Ehkä kaikilla säilyy innostunut henki tällä tavoin paremmin. Tekijöilleen erityisen kova paikka on ollut valtioneuvoston nihkeä kanta Roll FM:n hakemaan pysyvään ohjelmistotoimilupaan. Roll FM on profiloitunut nimenomaan suoran lähetyksen kanavana. Arvostetaan ja tykätään toisten systeemeistä. Pettymystä lievittänee hieman ymmärrys siitä, millaisia muutoksia ja uusia haasteita jatkuvaluonteinen toiminta toisi talkoolaisille tullessaan. – Sellainen kuva minulla on, että kuulijoissa on yllättävän paljon myös naisia, ettei vain pelkästään näitä niin sanottuja möhiksiä. Olin jo laittaa pillit pussiin silloin kun vakituista lupaa ei saatu, mutta kannustavien viestien perusteella päätettiin, ettei tätä vielä tähän jätetä. Siinähän se on. Lisäksi tärkeänä lähitulevaisuutta koskevana aiheena Rajalan kaavailuissa nousee esiin suomalaisen musiikin saattaminen nykyistä laajemmin kuulijoiden tietoisuuteen. Olisihan tämä pysyvän luvan myötä muuttunut väkisinkin ammattimaisemmaksi ja silloin myös mainostajia olisi pitänyt saada enemmän. Koska Roll FM on kulttuurikanava, on meidän tehtävämme tukea myös suomalaista kulttuuria. Miksikään varsinaisiksi tekniikan eturintamalaisiksi kaikkein tyypillisimpiä Rollkuluttajia voi tuskin kuitenkaan luonnehtia. Miltei kaikki esityskaudet ovat kyllä arkistoituna, mutta vanhoja ohjelmia on ollut jälkikäteen saatavilla vain marginaalinen määrä. Pelkästään netissä rullaavat onlinetai podcast-kanavat eivät siten ole tässä mielessä saaneet otettua niskalenkkiä meikäläisten keskuudessa. FM-operointi ei ole ilmaista lystiä ja jatkuvuuden turvaaminen edellyttää ainakin jonkinlaista pohjakassaa. Mahtavia tyyppejä ollaan onnistuttu saamaan mukaan. Huomattava osa sen alkuperäisestä ideologiasta on kulkenut matkassa näille päiville saakka. Siitä syntyy hieno tunnelma. Studiolive-konserteistakaan kanava ei ole aikeissa luopua. Suurimman kiitoksen kanavan olemassaololle Rajala osoittaa silti sen pyytettömälle, yhteen hiileen puhaltavalle lähetystiimille. Digitallenteiden osuus tulee vääjäämättä kasvamaan, kunhan vain aineiston perkaamiseen vapautuu tarpeeksi aikaa ja vastaavasti ihmiset radioaaltojen toisessa päässä muistavat esittää henkilökunnalle omia kuulijatoiveitaan. Vaihtuvuus on siis ollut erittäin pientä ja siten tästä porukasta on tullut sellainen perhe. Artikkelin alussa viitattu nykypäivän ohjelmatarjonnan yksipuolisuus soittolistakäytäntöineen kytkeytyy etenkin kovinta tulosta tekevillä paikallisradioilla melko suoraan niiden omistajuusja franchising-järjestelyihin suurten, yhä useammin kansainvälisten ketjujen alaisuudessa. Heitä ovat ikähaarukkaan 35–65 istuvat musiikin ja muun kulttuurin himoharrastajat, joille ei ole lainkaan väliksi, vaikka soitettavat vinyylilevyt joskus rahisevat tai lähtevät pyörimään väärällä nopeudella, tai vaikka studiossa silloin tällöin sattuisi jotain muita einiin-professionaalisia ”Spinal Tap” -käänteitä. Taustalla vaikuttaa myös yhtiö Rollmedia Oy, jonka kautta on loogista hoitaa Teostoja Gramex-maksujen tapaista rahaliikennettä. Ohjelmia on myös tarkoitus tehdä bluesmobiilin ja liikkuvan lähetyskaluston kautta jalkautumalla festivaaleille ja muihin tapahtumiin. Siinä mielessä tämä homma pysyy nyt enemmän tällaisena punkhippianarkiahenkisenä. Hämmästyttävän monipuolinen porukka meille on tähän iskeytynyt. Vaikka toiminta niillä olisi kuinka taloudellisesti turvattua, Roll FM:n kaltaiset käskytysvallasta vapaat oman tiensä tallaajat todistavat, ettei aivan kaikkea voi pelkällä varallisuudella voittokuluksi muuttaa. Sekä vanhat tutut suosikkiohjelmat juontajineen että myös uudet hahmot ottavat pian paikkansa Rollin megahertsilukemilla, heidän seuranaan tietenkin loputon armeija kulttuurikentän vieraita, joita Rajala arvioi poikenneen kanavalla tähän mennessä yhteensä kolmisensataa. Ei aina tajuakaan, miten paljon hyvää materiaalia täällä tehdään, koska näitä levytyksiä ei monellakaan, käytännöllisesti katsoen juuri millään kanavalla soiteta. – Meille lähetetään hirveästi uutta kotimaista musiikkia. – Huomattava osa toimittajista on ollut mukana alusta saakka. Verkko-operaattori Digitan selvitysten mukaan vajaat 4 miljoonaa suomalaista kuuntelee radiota päivittäin. Yhteisö, jossa tuetaan toinen toistaan, vaikkei oltaisikaan tietyn musiikkigenren edustajia tai yhtä lailla ammattilaisia. Netissä live-streamin globaali seuraaminen on ollut mahdollista jo pitkään, nyt Roll FM on laajentamassa kapasiteettiaan myös puhelinsovellusten puolelle. Tai sitten voi laittaa myös fyysisen levyn tulemaan. Huhtikuusta kesäkuun lopulle jatkuva seuraava ohjelmakausi avaa Roll FM:n kuudennen toimintavuoden. Vapaaehtoistoimintakin tarkoittaa tietyssä suhteessa kaupallisuutta, vaikkei kanava varsinaista palkkaa avustajakunnalleen pystykään maksamaan. Hämmästyttävän monipuolinen porukka meille on tähän iskeytynyt.”. Jotkut ovat atk-lahjakkaita, jotkut asiantuntijoita äänityspuolella ja jotkut taas todellisia taiteilijoita. Siellä on nuoria ja solakoitakin jo joukossa. – Asiassa on monta puolta. Toivotaan, että tulevaisuus pysyy samanlaisena, ja miksei pysyisi. Positiivisesta palautteesta päätellen kanavan ystävien kirjo on silti odotuksia laajempi. Kaikki ovat samalla asialla ja tajuavat idean. Kun kaikki 50 toimittajaamme sen studion pöydällä näkevät, niin siinä voi hyvinkin syntyä kiinnostava kohtaaminen musiikin ja dj:n välillä. Koska mainosmyynti on ymmärrettävistä syistä rajallista, on siksi sponsoriapu ja muut mahdolliset tuet myös Rollin väelle elintärkeitä asioita. Iso sali ja loistava akustiikka, hyvällä sijainnilla lähellä Hiekkaharjun juna-asemaa. Nettisivuillamme on nyt Promonaatti, jonne aineistoa toivotaan lähetettäväksi. Blues News 2/2020 11 täneet täällä muutamia RollFest-tapahtumia. RollFestit kytkeytyivät luontevasti sapluunaan lähetyksissä vierailleiden lukuisten bändien sekä ohjelmia tehneiden muusikoiden myötä, mutta pitkäkantoista taloudellista tukijalkaa yksittäisistä konsertti-illoista ei ole vielä kanavalle toistaiseksi muodostunut
Lenoir (1967) arvostamalleen bluesmiehelle. Lenoir (1929–1967) oli blueskitaristi ja lauluntekijä, joka tunnetaan mm. SYVÄN ETELÄN OSAVALTIO “Tornadoita, ukkosmyrskyjä, läkähdyttäviä kesäpäiviä, täpötäysiä kirkkoja, magnolia-puita, villiintyneitä köynnöskasveja, pekaanipähkinöitä, laulukaskaita, valtavasti oravia, ikivanhoja puita ja soul-ruokaa.” Näin kuvaa kotiosavaltiotaan Billy Hutchinson nettiartikkelissaan ”Alabama blues”. Monissa niistä mainitaan Alabama. Alabama ei ole blues-osavaltiona yhtä tunnettu kuin Mississippi, mutta on siellä syntynyt myös paljon laadukasta bluesia, soulia ja muuta juurimusiikkia. Alabama on pinta-alaltaan vajaan puolen Suomen kokoinen Yhdysvaltojen etelävaltio, jossa asuu noin 4,9 miljoonaa ihmistä. Orjuuden lakkauttamisen jälkeen seurasi pitkä rotusyrjinnän aika, mikä sai varsinkin mustaa väestöä hakeutumaan muualle. Alabama kuuluu ns. Monet poismuuttaneet eivät koskaan palanneet kotiseuduilleen. Jollei juna satu kääntymään ympäri kiskoillaan, niin Alabamassa kohta ollaan: “I’m Alabama bound / And if the train don’t stop and turn around / I’m Alabama bound”. BLUESMAANTIETOA: ALABAMA. Leadbellyn tulkintaa edelsi jo Alan Lomaxin äänite, jossa pianisti Jelly Roll Morton jutustelee ja esittää oman versionsa samasta kappaleesta nimellä Don’t You Leave Me Here (1939). Sanoitus ei mainitse mitään uhrien tai tappajien rodusta. Ne poikkeavat kuitenkin melkoisesti Leadbellyn tunnetuksi tekemästä versiosta. Alabama oli pitkään maantalousvaltainen osavaltio (puuvillaa ym.), mutta 1900-luvulla hiilikaivostoiminta, raskas metalliteollisuus, autoteollisuus ja palvelusektori monipuolistivat huomattavasti sen elinkeinorakennetta. Lenoir itse tosin ei ollut kotoisin Alabamasta. Muuttoliike pohjoisen ja keskilännen kaupunkeihin kiihtyi erityisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin puuvillakärsäkäs (boll weevil) teki tuhojaan puuvillapelloilla vieden työmahdollisuudet suurelta joukolta maatyöläisiä. Erilaisia versioita ja sanoituksia siitä on sen jälkeen ilmestynyt kymmenittäin. Esimerkiksi Cow Cow Davenportin ja Leroy Carrin Alabama Mistreater (1926) on piano-blues, jossa laulaja vakuuttelee naiselleen, että on kunnollinen mies eikä mikään pahoinpitelijätyyppi. Hän esiintyi myös Euroopassa American Folk Blues Festival -kiertueella vuonna 1965. Alabamasta on muutettu myös poispäin sankoin joukoin. John Mayall on kirjoittanut muistokappaleen The Death Of J.B. Varsin tunnettu on myös hänen Alabama Bluesinsa (1965), jossa kertoja väittää, että hänen siskonsa ja veljensä tappaneet poliisit jäivät rankaisematta. I never will go back to Alabama, that is not the place for me (2x) You know they killed my sister and my brother, And the whole world let them peoples go down there free ALABAMA BLUES J.B. Roturistiriidat ovat olleet seudun historiassa poikkeuksellisen kärjekkäitä, mikä näkyy myös Alabamaa ja sen eri paikkakuntia käsittelevien kappaleiden sanoituksissa. Tämän alun perin ragtime-instrumentaalin ensimmäisen sanoitetun version levytti Prince’s Band jo vuonna 1909. Afroamerikkalaisia oli Alabamassa orjuuden aikana lähes puolet väestöstä, mutta nykyisin heidän osuutensa on vain noin 26%. Papa Charlie Jackson säesti itseään banjolla vuoden 1925 levytyksessä. Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabama, Doorsin Alabama Song, gospelyhtye Blind Boys of Alabama. 12 Blues News 2/2020 levyttäneet myös mm. Hän syntyi Monticellossa Mississippin osavaltiossa, soitti 1940-luvulla New Orleansissa ja muutti vuonna 1949 Chicagoon, jossa levytti useille eri levymerkeille. Leadbellyn tyyliin kappaleen ovat Mick Taylorin Alabama (1979) saattaa olla eräänlainen tribuutti Alabama Bound -lauluille, sillä siinäkin hotellissa yksikseen riutuva mies on Louisianassa ja matkalla kotiin Alabamaan. Charlie Pattonin Gonna Move To Alabaman (1929) sanoituksessa kertoja on lähdössä Alabamaan, koska hänen isokokoinen naisensa on niin ilkeä, että saisi kuulemma pantterinkin karjumaan vihasta. Louis Jordan (1940) ja Odetta (1956). Lenoirin kappaleista monet ovat kantaaottavia, joten tämänkin voi tulkita olevan ainakin vertauskuvallinen protesti rasismia ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Lonnie Doneganin luennassa I’m Alabamy Bound (1956) on mausteena skiffleä, ja The Charlatans lisäsi omaan keitokseensa ripauksen San Fransiscon psykedeliaa vuonna 1966. Suurimmat kaupungit ovat Birmingham, Montgomery, Huntsville ja Mobile, kussakin noin 200 000 asukasta. Sen rajanaapurit ovat Tennessee pohjoisessa, Georgia idässä ja Florida kaakossa. kappaleista Mama Talk To Your Daughter (1954) ja Down In Mississippi (1966, julk. Kappaleesta on useita varhaisia levytyksiä jo 1920-luvulta. Mister Engineer, please, turn your train around I believe to my soul, my man is ’Bama bound /.../ I’m ’Bama bound, ain’t got no railroad fare If the blues don’t leave me, I’ll walk the railroad back Tiedossani ei ole, onko tapauksella todellisuuspohjaa. Ida Coxin Bama Bound Bluesissa (1923) mies on jättänyt naisen ja lähtenyt junalla Alabamaan. Billy Hutchinson (Alabama Blues Project) on työtovereineen kaivanut arkistoista lukuisia vanhoja alabamalaisten artistien levyttämiä blueseja. TIMO KAUPPINEN M itä tulee mieleen Alabamasta ja musiikista. Niistä tunnetuin on luultavasti Leadbellyn ja The Golden Gate Quartetin tulkinta vuodelta 1940. 1970). Kolmen viikon päästä kolarista hän sai sisäisen verenvuodon ja menehtyi. Hänellä itsellään ei ole rahaa junalippuun, eikä ratakiskoja pitkin kävelykään oikein luonnistu. Nainen toivoo mielessään, että veturinkuljettaja kääntäisi junan paluusuuntaan. Lenoir kuoli 38-vuotiaana vuonna 1967 Urbanassa, Illinoisissa. Hän oli saanut autokolarissa vammoja, joita ei todennäköisesti hoidettu sairaalassa asianmukaisesti. raamattuvyöhykkeeseen ja on yksi Yhdysvaltojen uskonnollisimmista osavaltioista. Pieni kaistale Alabamaa ulottuu etelässä Meksikonlahdelle saakka. Valtaosa väestöstä on valkoihoisia (noin 70%). MATKALLA ALABAMAAN Perinteisessä Alabama Bound -kappaleessa ollaan matkalla kohti Alabamaa
Prostituoidut laulavat saman sävelmän myös oopperassa ”Rise And Fall Of The City Of Mahoganny” (1930), jota Suomessa on esitetty nimillä ”Kolmen pennin ooppera” ja ”Kerjäläisooppera”. Saman yhtyeen My Home Is In Alabama (1980) kuvaa yhtyeen omia soittoreissuja ja kotiseuturakkautta. The Doors (1966) ja David Bowie (1980). Sanoituksessa tunnelmoidaan romanttisesti puuvillapellon laidalla Alabaman tähtitaivaan alla: “We lived our little drama, we kissed in a field of white / And stars fell on Alabama last night”. Blues News 2/2020 13 Uudempiakin Alabama-blueseja l öy t y y. Maalaispoika kyllästyy farmilla raatamiseen ja lähtee kaupunkiin, mutta päättää kovia kokeneena palata perheensä luo niska häpeästä punoittaen kuin Alabaman savi. Hän halusi tuoda esiin osavaltion positiivisia puolia. Van Zandt piti useissa konserteissa yllään Neil Young -T-paitaa, ja Young puolestaan esitti Sweet Home Alabaman van Zandtin kuoleman yhteydessä. Chet Atkins (1954) ja Roy Clark (1964/1982). pale, jonka Leningrad Cowboys esitti yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa Senaatintorilla vuona 1993. Niinpä sanoituksessa kaivataankin kotiin Alabamaan tapaamaan perhettä ja ystäviä. Alabama Jubilee on nopeatempoinen sävelmä, joka levytettiin ensi kerran jo vuonna 1915. Pojan kotikaupungissa pitämässä konsertissa isä istuukin sitten yllättäen eturivissä ja rehvastelee pojan saavutuksilla. Country-muusikoiden keskuudessa Alabama on laulujen aiheena melko suosittu. Omien sanojensa mukaan hän ei pitänyt Wallacen rotupolitiikasta. Varsinkin sen sanoitus on herättänyt keskustelua. Kyseessä on vastauslaulu Neil Youngin kappaleisiin Southern Man (1970) ja Oh, show me the way to the next whiskey bar Oh, don’t ask why, no, don’t ask why For we must find the next whiskey bar Or if we don’t find the next whiskey bar I tell you we must die, I tell you we must die I tell you, I tell you, I tell you we must die Oh, moon of Alabama, it’s time to say goodbye Osalle valkoihoista väestöä Wallace olikin varmaan mieluisa henkilö, mutta Birminghamin afroamerikkalaiset tuskin rakastivat kuvernööriään. Jazz-standardi Stars Fell On Alabama on vuodelta 1934. Jerry Reedin Alabama Wild Man (1968) on tarina kitaristipojasta, joka uhmaa saarnaajaisänsä tahtoa, lähtee ansaitsemaan niukkaa elantoaan kiertävänä muusikkona, saa lopulta aikaan hittilevyn ja rikastuu. Se kertoo yksinäisestä miehestä, joka toivoo, että Alabaman juna veisi hänet kotiin etelään kalseasta New Jerseystä. Sanoitus kertoo railakkaasta juhlinnasta, jossa vanha kenraali Brown, 83-vuotias muori ja yksijalkainen Joekin pistävät jalalla koreasti tanssilattialla. Van Zandtin mielestä säe on käsitetty väärin ja jätetty huomiotta sen lopun buuaukset. Presidentti Nixonin kaatanut Watergate-skandaalikin mainitaan mahdollisesti vähättelevään sävyyn. Instrumentaalina sen ovat esittäneet myöhemmin mm. Billie Holiday, Ella Fitzgerald, Louis Armstrong, Dean Martin, Frank Sinatra ja Ricky Nelson. Tell the truth /.../ Sweet home Alabama, oh, sweet home baby Where the skies are so blue and the governor’s true. Sen on levyttänyt yli sata eri artistia, mm. Myös Hank Williamsilla oli ohjelmistossaan kaunis mutta surullinen The Alabama Waltz (1949). Alabama Song tunnetaan myös nimillä Moon Of Alabama, Moon Over Alabama ja Whisky Bar. Alabama-biiseistä puuttuu vielä se yksi varsin tunnettu etelän rock. Ironia on vaikea laji. Garth Brooksin Alabama Clay (1989) on tuhlaajapoikatarina. M o n e l le suomalaiselle bluesharrastajalle tuttu Louisiana Red on levyttänyt raidan Alabama Train (2002). Vuonna 1977 perustetun Alabama-yhtyeen Alabama Sky (1983) kertoo isoisästä, joka tarinoi pojanpojalleen vuoden 1929 tuhotulvasta ja isoäidistä. Big wheels keep on turning Carry me home to see my kin Singing songs about the Southland I miss Alabama once again /.../ In Birmingham they love the governor (boo boo boo) Now we all did what we could do Now Watergate does not bother me Does your conscience bother you. Laulussa viitataan kuitenkin myös Alabaman kuvernööri George Wallaceen, joka oli kiivas rotuerottelun kannattaja. Se on Bertold Brechtin saksaksi sanoittama ja Kurt Weilin säveltämä kabareelaulu näytelmästä “Little Mahoganny” (1927). Van Zandt, kitaristi Steve Gaines ja taustalaulaja Cassie Gaines kuolivat lentokoneonnettomuudessa vuonna 1977. Se kappale on tietenkin Sweet Home Alabama. Erimielisyyksistään huolimatta Van Zandt ja Neil Young eivät olleet riidoissa keskenään. Kappaleen ovat versioineet mm. Sanoitus oli ehkä tarkoitettu ironiseksi, mutta ei se ainakaan kaikille ihmisille avautunut. Myös sininen taivas noteerataan, eikä unohdeta Muscle Shoalsissa tehtyä mainiota soul-musiikkiakaan. SWEET HOME ALABAMA Lynyrd Skynyrd -yhtye levytti Sweet Home Alabaman vuonna 1974. Lynyrd Skynyrdin nokkamies ja laulaja, floridalainen Ronnie van Zandt oli sitä mieltä, että Young mollasi liikaa nykyisiä alabamalaisia menneisyyden tapahtumien takia. Kappaleen suosituimman sanoitetun version teki Red Foley vuonna 1951. Sanoitus on viskinhuuruinen ja henkii epätoivoa. Kyseessä on sama kapAlabama (1972), joissa Young sivusi myös etelävaltioiden orjuutta ja rasismia
Sen sanoitus vaikuttaa aika hervottomalta. Suomessa sen ovat levyttäneet Kirka (1969) ja The Flaming Sideburns (1997). Birmingham Jail perustuu vanhaan folksävelmään Down In The Valley. John Lee Hookerin bluesissa vuodelta 1963 kertoja ei halua mennä enää ikinä Birminghamiin. Samansisältöisiä versioita ovat levyttäneet myöhemmin mm. Martin Luther King johti Birminghamissa vuonna 1963 rotuerottelun vastaista mielenosoitusta, johon osallistui tuhansia ihmisiä. Hän lauloi nuoruudessaan Little Richardin (s. Laulussa kuvataan mustaa Bettyä, joka on kotoisin Birminghamista Alabamasta. Birmingham Blues -nimisiä eri kappaleita on useita. Sanoituksessa esiintyvät mm. Come round by my side and I’ll sing you a song I’ll sing it so softly, it’ll do no one wrong On Birmingham Sunday the blood ran like wine And the choirs kept singing of freedom. Kappale on kuitenkin alun perin ollut vanha työlaulu. Soul-laulajana tunnettu Otis Redding (1941–1967) oli kotoisin Georgian Maconista. Sen sanoitus kertoo Lucindernimisestä tytöstä, jolla on ärsyttävä tapa aina hokea vain ”bamalama, bamaloo”. Trixie Smithin Mining Camp Blues (1925) on tarina Smithin isästä, joka louhi kivihiiltä Birminghamin lähistöllä. Harry Belafonten ja R.B. Liikkeen toimintotapoja Alabamassa olivat mm. Kappaleen ovat levyttäneet mm. ”She’s from Birmingham, bambalam / Way down in Alabama, bambalam”. Tämän raivokkaan huutokappaleen on versioinut onnistuneesti mm. Tom Jones (2002) ja Larkin Poe (2017). Ilmeisesti ollaan ”bamalamaa” mielellään huutelevien lannistumattomien alabamalaisten parissa. Hänen kappaleensa Birmingham Bounce (1950) ilmestyi jo ennen Jackie Brenstonin Rocket 88:a (1951), jota jotkut pitävät maailman ensimmäisenä rock’n’roll-levytyksenä. Bertha Chippie Hillin Pratt City Blues (1926) kertoo sekin samasta paikasta, sillä Pratt City on kaupunginosa Birminghamissa. Jim Jones Revue (2008). Charlie Daniels Bandin Birmingham Blues (1975) on puolestaan rockia. Väkivaltaisuuksiltakaan ei vältytty, vaan poliisi käytti koiria ja vesitykkejä mielenosoittajia vastaan. Birmingham oli tärkeä kaupunki myös 1950ja 1960-luvuilla vaikuttaneelle kansalaisoikeusliikkeelle (Civil Rights Movement), joka pyrki rotuerottelun lopettamiseen ja kansalaisten tasa-arvoon. Vanhin lienee Edith Wilsonin levytys vuodelta 1922. Laulaja kertoo syntyneensä siellä ja kuvailee seutua aika rajuksi. Kappaleen on tulkinnut myös Rhiannon Giddens vuonna 2017. 1932 Maconissa) taustayhtyeessä rock’n’rollia. Laulun vanhoissa versioissa Musta Betty ei ollut nainen vaan Shout bamalama He’s down in Alabama Shoutin’ bamalama Way down in Louisiana Well, well, well Nobody’s gonna set him down Redding arvosti suuresti Little Richardia, jolla on omakin bamalala-biisinsä, Bamalama Bamaloo (1964). Kappaleen ovat tulkinneet myös mm. Reddingin debyyttisingle oli Pinetoppersyhtyeen kanssa tehty varsin rokkaava Fat Gal, b-puolella Shout Bamalama (1961). Joan Baez esittää elokuvassa laulun Birmingham Sunday, jonka oli säveltänyt ja sanoittanut Baezin sisko Mimi Fariña miehensä Richardin kanssa vuonna 1964. Spike Leen dokumenttielokuva “Four Little Girls” (1997) käsittelee tätä tapausta. Eräänä iltana kaivoksen työnjohtaja tulee kertomaan tytölle, että hänen isänsä oli mennyt alas kaivokseen viimeisen kerran. Nimitys on vanha ja esiintyy esimerkiksi jo Ida Coxin Bama Bound Bluesissa (1923). Uutinen lähes tappaa tytönkin. bussiboikotit, rotuerottelukäytäntöjen uhmaaminen ja protestimarssit. Betty saa miehet innostumaan, on aina valmis hauskanpitoon, tulee raskaaksi ja saa lapsen. sinnikäs kanavaras ja diakoni, joka tappaa vastaan tallustelevan karhun. Tarlton kertoi sanoituksen syntyneen birminghamilaisessa vankilassa, jossa hän oli lusimassa tuomiota viinan kotipoltosta. Kappaleen Hey Hey Hey Hey (1956) kertoja on palaamassa takaisin Birminghamiin, jossa asuvat Mary-täti ja Sam-setä. Leadbelly, Peggy Lee ja Jerry Garcia. BIRMINGHAM BLUES Little Richardilla on myös oma Birminghambiisi. Jenkkibändi Ram Jam teki Black Bettystä hitin vuonna 1977. Noita myrskyisiä muutoksen aikoja kuvaavat myös mm. Naisystävän kanssa tuntuu kuitenkin menevän huonosti, koska tätä anellaan palaamaan takaisin kotiin. Jazz Gillumin Birmingham Bluesissa (1937) ollaan Bessemerin kaivosja terästehdasalueella parinkymmenen kilometrin päässä Birminghamista. Viina virtaa ja Sandusky-kadulla kannattaa pitää pää matalalla. Tom Jones, Elvis Costello ja The Sonics. Greavesin Birmingham Alabama (1969) ja Phil Ochsin Talking Birmingham Jam (1965). 14 Blues News 2/2020 BAMA LAMA ALABAMA Alabamaa kutsutaan puhekielessä joskus lyhyesti vain ”Bamaksi”. The Detroit Cobras on tehnyt kappaleesta vetävän version. Kitaristi Jimmie Tarlton levytti sen vuonna 1927. Birminghamin oma poika Sid “Hardrock” Gunter on osa rock’n’rollin esihistoriaa. Ääriesimerkkinä historiaan on jäänyt Ku Klux Klanin asettama pommi, joka tappoi neljä mustaa pikkutyttöä baptistikirkossa vuonna 1963. Electric Light Orchestran vastaava kappale vuodelta 1977 on Jeff Lynnen kynästä ja kertonee Englannin Birminghamista
Nettitietojen mukaan mystinen ”Montgomeryn enkeli” on vankilaslangia ja tarkoittaa osavaltion pääkaupungista (Montgomery) tulevaa armahdusviestiä. John Hammond levytti kappaleen vuonna 1963 ja Eric Clapton vuonna 2016. Ei löytynyt soittotöitä Memphisistä, ja sama kuvio toistui Maconissa, Georgiassa sekä PaEverybody’s scrambling n’ jumping around Picking up their money Tearing the teepee down Foreman wants to panic ’Bout to go insane Trying to get the workers out the way of the train Engineer blows the whistle long and long Can’t stop the train You have to let it roll on. Nykyisin hän huomaa viihtyvänsä paremmin kiikkustuolissaan, vaikka protestoinnin aihetta olisi vielä nykyisinkin. Lauluntekijä Tom Flanneryn From Selma To Montgomery -kappaleen kertoja muistelee mielenosoittaja Jimmie Leen ampumista Marionissa, Alabamassa ja protestimarsseja Selmasta Montgomeryyn (87 km) vuonna 1965. ”If you wants your man, keep him out of Birmingham / Because the red hot mama drives your dollar down”. Chuck Berry kertoo pienen jännitystarinan kappaleessaan Let It Rock (1960). John Prinen paljon versioitu Angel From Montgomery (1971) kertoo vanhasta naisesta, jonka pitkä ja apea avioliitto on kuin henkinen vankila. Mobilesta kertovia kappaleita löytyy kohtalaisen helposti. Alabaman nainen asustaa ilmeisesti juuri Mobilessa. Meksikonlahden rannalla poukamassa sijaitseva Mobile on vanha orjaja puuvillakaupan keskuskaupunki. Jerry Reedin Guitar Man (1967) kertoo kaverista, joka lopetti autonpesijän hommat ja liftasi Memphisiin uskoen kykyihinsä kitaristina. Tilanne on hankala, koska hän salasi tiedon tyttöystävältään. Kappaleen nauhoittivat ensimmäisen kerran musikologit John ja Alan Lomax vankilafarmilla Texasissa vuonna 1933. Bo Weavil Jacksonin (Sam Butler) Jefferson County Blues (1926) varoittelee naisia päästämässä miestään Birminghamiin, sillä siellä dollarit tuppaavat katoamaan tulikuumien mimmien seurassa. Bessemerin asunnon sähkövalo on mukava ja kirkas, niin silti on parempi lukea vaikka kynttilän valossa Memphisissä. Tämän klassikon ovat levyttäneet myös mm. Glenn Miller teki kappaleesta kansallisen ykköshitin vuonna 1940. Rockabilly-kantrilaulaja Curtis Gordonin Mobile, Alabama vuodelta 1956, Delmore Brothersin Mobile Boogie vuodelta 1947 sekä Hank Williams Juniorin samanniminen kappale vuodelta 1977 kulkevat vauhdikkaasti molemmat. Alan Jacksonin Midnight In Montgomery (1992) kertoo muusikosta, joka käy yöllä kunniakäynnillä Williamsin haudalla ja tapaa tämän haamun. Mies kohtelee häntä yhtä huonosti kuin koiraa, mutta nyt se saa riittää. Veturinkuljettaja soittaa pitkään pilliä varoitukseksi... Laulu ei perustu Flanneryn omiin kokemuksiin, sillä hän on syntynyt vuonna 1966. Niistä löytyy listaus Wikipediasta. Muutama folk/country -lauluntekijä on kaupungin kuitenkin noteerannut. Erskine Hawkinsin Tuxedo Junction (1939) kertoo Birminghamin Ensleyn kaupunginosassa sijainneesta huvittelualueesta. Alabaman pääkaupunki Montgomery ei näytä inspiroineen blues-artisteja. Berry jättää loppuratkaisun kuulijan mielikuvituksen varaan. Nainen toivoo ”armahdusta” masentavasta parisuhteestaan. Mm. Blues News 2/2020 15 sen on arveltu tarkoittaneen joko orjaisäntien käyttämää ruoskaa, muskettia (”bambalam”), viskipulloa tai vankienkuljetusvaunua. Kertoja on junaradan rakennustöissä Mobilessa. Vaan onpa sittenkin. The Animals (1963), The Yardbirds (1964), The Rolling Stones (1971), Bob Seger (1972), Jerry Garcia (1974) ja George Thorogood (2011). Mickey Newburyn Mobile Blues (1971) kertoo tarinan rahapulan takia Kaliforniasta Mobileen öljyputken rakennustöihin lähteneestä kaverista. Sen monista vanhoista versioista tunnetuin on Leadbellyn levytys vuodelta 1939. Nyt hän on bluestunnelmissa lähdössä Mobilen bussiasemalta takaisin 2000 mailin päähän etsimään tyttöään, joka on ehtinyt jo muuttaa Kaliforniassa. Birmingham ja sen lähellä sijaitseva Bessemerin kaivoskaupunki kuuluvat molemmat Jeffersonin piirikuntaan. Birmingham-aiheisia kappaleita on paljon muitakin. Leroy Carrin ja Scrapper Blackwellin Alabama Woman Bluesissa (1930) junalla reissaava kulkija kertoo kauniista naisestaan ja yksinäisistä pilvistä sinisen meren yllä. Hätääntynyt pomo rientää varoittamaan lähestyvästä ylimääräisestä junasta ja syntyy hirveä hässäkkä. Myös jazz-muusikot ovat kantaneet oman kortensa Birmingham-biisien kekoon. ALABAMAN MUUT KAUPUNGIT Pysytään aluksi vielä Keski-Alabamassa Birminghamin ympäristössä. Hikisen työpäivän jälkeen työporukka majoittuu tavaroineen tiipiihin keskelle rataa noppaa pelaamaan, koska junia ei pitäisi olla tulossa. Memphis Slim on versioinut kappaleen vuonna 1959. Waylon Jennings ja John Mellencamp ovat levyttäneet aiheesta omat versionsa. Ma Raineyn Bessemer Bound Bluesissa (1925) nainen katselee ikäloppuja kenkiään ja on bluesfiiliksissä. Myös Tampa Red on levyttänyt kappaleen nimeltä Bessemer Blues (1939). Duke Ellingtonin Birmingham Breakdown (1926) ja Charlie Johnsonin Birmingham Black Bottom (1927) ovat esimerkkejä 1920-luvulta. Hank Williamsin vaiheista kiinnostuneiden kannattaa tutustua Maiju Lasolan matkakertomukseen ”Hank Williamsin jalanjäljillä Alabamassa” (BN 3/2018). Prine on kertonut saaneensa virikkeen lauluunsa Hank Williamsista, joka asui pitkään Montgomeryssa
Erityinen blueskaupunki Muscle Shoals ei ole, mutta on sille tehty oma blueskin. Bob Dylan on jumissa Mobilessa bluestunnelmissa “Blonde On Blonde” -albumilla julkaistussa biisissään Stuck Inside Of Mobile With The Memphis Blues Again (1966). Se on syytä mainita siksi, että siellä perustettiin vuonna 1939 mustien lasten sokeainkoulussa gospelyhtye The Blind Boys of Alabama. Funkkaavasta syvän etelän rämesoundista tunnetut “swampersit” soittivat taustayhtyeenä ensin FAMElla ja sitten omassa studiossaan, jossa levyttivät mm. Muscle Shoals on noin 15 000 asukkaan pikkukaupunki Alabaman luoteisosassa. Brittanylla on samankaltainen perinnöllinen sairastumisriski ja hänen toinen silmänsä on jo osittain sokeutunut. jazzpianisti Fats Waller (1922) ja Edith Wilson yhdessä Alabama Joen kanssa (1924). Thomasin laulu, jonka ovat levyttäneet mm. Laulussa houkutellaan naista lähtemään matkalle Muscle Shoalsiin, jossa pariskunta oli aikoinaan ollut onnellinen. Alabama ei ole Mississippin kaltainen bluesosavaltio, mutta siellä on syntynyt tai asunut suuri joukko bluesja juurimusiikkiartisteja. We’re gonna shake it till We feel like droppin’ Now everybody shake Everybody rockin’ to the Alabama shake! Alabamassa tehdään edelleen laadukasta juurevaa musiikkia. Elvis levytti laulun jo samana vuonna 1967. 16 Blues News 2/2020 nama Cityssä, Floridassa, jonne kovaonninen kitaramies saapui liftillä kanojenkuljetusrekan kyydissä. FAMEn studiossa ovat levyttäneet mm. Muscle Shoals Blues on George W. Ensiksi mainitussa on toiminut 1990-luvun alusta lähtien Alabama Music Hall of Fame, jälkimmäinen puolestaan tunnetaan muun muassa ”bluesin isän” W.C. Handyn sekä Sun Recordsin perustajan Sam Phillipsin synnyinkaupunkina, jossa järjestetään vuosittain myös molempien nimiä kantavat omat festivaalit. Laulu tosin oli kirjoitettu jo vuonna 1958 ja ennen julkaistua versiotaan Summers oli ennättänyt levyttää siitä myös vaihtoehtoisen version nimellä Rockaboogie Shake. Tyttö kaipaa Alabaman kauniita auringonlaskuja. Brittanylle musiikkia opettanut isosisko Jaime kuoli retinoblastoomaan (silmän verkkokalvon syöpä) vuonna 1998. Ryhmän debyyttialbumi ”Boys & Girls” (2012) sai Grammy-ehdokkuuksia, ja sitä seurannut ”Sound & Color” (2015) nousi yllättäen Bilboard 200 -listan kärkeen, mikä on harvinainen saavutus tämänkaltaiselle musiikille. Sitten hän löysi sattumalta tiensä Mobileen Big Jackin klubille, jossa hänen soitostaan pidettiin. Heistä on luetteloita ja lisätietoa esimerkiksi Billy Hutchinsonin nettiartikkelissa ”Alabama blues” (earlyblues.com), Wikipedian artikkelissa ”Music of Alabama” ja Alabama Music Hall of Famen nettisivustolla. Pikaisen diskografiatutkailun perusteella yhtye ei näyttäisi kuitenkaan tehneen laulua kotikaupungistaan. Muscle Shoalsin kanssa eräänlaisen pyhän musiikkikolminaisuuden muodostavat sen naapuripaikkakunnat Tuscumbia ja Florence. Yhtyeen laulaja-kitaristi Brittany Howard julkaisi vuonna 2019 varsin kokeellisen sooloalbumin ”Jaime”. Dolly Parton laulaa Mobilen tytöstä kappaleessa Alabama Sundown (1973). Alabama Shakes The Blind Boys of Alabama. Bob Dylan, Paul Simon, Rod Steward ja The Rolling Stones. Greg Camalierin dokumenttielokuvan “Muscle Shoals” (2013) pääosassa ovat Rick Hall ja Swampers-yhtyeen studiomuusikot – valkoiset maalaispojat, joiden soitossa kaikui syvän etelän musta soundi. Kaupungissa toimii edelleen kaksi maineikasta musiikkistudiota, Rick Hallin perustama FAME Studios ja The Swampers -sessioyhtyeen muusikoiden perustama Muscle Shoals Sound Studio. Aretha Franklin, Wilson Pickett ja Otis Redding. Esimerkkinä mainittakoon Alabama Shakes, joka on Athensissa, PohjoisAlabamassa vuonna 2009 perustettu yhtye. Talladegasta on kotoisin myös 48-vuotias bluesartisti Alabama Mike (Michael Benjamin). New Yorkissa on kylmä joulukuussa, ihmiset ovat kiireisiä ja rahatkin ovat lopussa. Se soittaa Muscle Shoals -soundin inspiroimaa musiikkia, jossa on aineksia blues-rockista ja etelän soulista. ALABAMA SHEIKKAA EDELLEEN Alabama Shake on Gene Summersin rock’n’rollbiisi vuodelta 1964. Talladega on noin 100 kilometriä Birminghamista itään sijaitseva pikkukaupunki KeskiAlabamassa. Kyseessä on iloinen ralli, jossa kehotetaan rokkaamaan, kunnes jalat eivät enää kanna. Nyt hän on koko Meksikonlahden rannikon parhaan bändin vetonaula
KANSAS CITY BLUES Levylle laulamista Kennedy pääsi ensimmäisen kerran testaamaan Kansas Cityssä, Missourissa vuonna 1949. Savikiekon toiselle puolelle valitulla Sister Flat Top -numerolla oli vauhtia hieman kiihdytetty ja Tiny yritti kunnon shouterin lailla vähän karjahdellakin. saksofonistit Tommy Douglas, Harold Ashby ja Ben Webster (toisen Pori Jazzin pääesiintyjä v. Lopulta tie johti pariin elokuvarooliin, joiden jälkeen hän onnistui katoamaan täydellisesti julkisuudesta. Levyuutuus pyöräytettiin markkinoille heti vuoden vaihteen jälkeen ja arvioitiin lyhyesti Billboard-lehdessä 18.2.1950. The Lady With The Black Dress On oli Kennedyn ja McShannin yhdessä kirjoittama hidas blues, jossa laulaja kaipaili takaisin kotiin Chattanoogaan vanhan heilansa luo. Kansas Cityn nauhoitusputken viimeisenä päivänä 2.11. 1940-luvun lopulla afroamerikkalaisen väestön suurimmiksi musiikillisiksi tähdiksi olivat nousseet rehvakkaat rhythm & blues -”shouterit” (huutajat) kuten Louis Jordan, Eddie ”Cleanhead” Vinson, Bull Moose Jackson, Wynonie Harris ja Roy Brown. Syntymävuosi puolestaan antaa mahdollisuuden, että hän olisi saattanut tulla värvätyksi Yhdysvaltain armeijaan tai laivastoon II maailmansodan aikana, tai välittömästi tämän päätyttyä. 18 Blues News 2/2020 TINY KENNEDY Suuri tuntematon Alkajaisiksi on todettava, että Jesse ”Tiny” Kennedystä ei ole julkaistu (tai ainakaan löytynyt) yhtään merkittävämpää elämäkertaartikkelia, lehtihaastattelua tai edes muistokirjoitusta. Samana vuonna menestyivät myös McShannin omat instrumentaalinumerot Hot Biscuits (Down Beat 165, R&B #9) ja Buttermilk (Down Beat 172, R&B #15). Kennedy nauhoitti neljä kappaletta McShannin johtaman viisimiehisen kokoonpanon kanssa. Olisi helppoa kehitellä fiktiivistä tarinaa siitä, kuinka nuori Jesse kuuli ensimmäisen kerran bluesia puuvillapellon laidalla naapurin lähes satavuotiaan, aikoinaan orjana syntyneen papparaisen esittämänä (itse asiassa Chattanooga on maissinviljelyseutua), tai kuinka hän oli innokkaasti mukana paikallisen baptistiseurakunnan gospel-kuorossa. Yksi tyylisuunnan vähemmän tunnetuista edustajista oli Tiny Kennedy, joka muutamasta mainiosta levystään huolimatta ei koskaan onnistunut nousemaan lajin kuningaskastiin. Silti hänen uransa kesti pidempään kuin monen kuuluisamman nimen. Capitol (1950) 840 The Lady With The Black Dress On Sister Flat Top Äänityksistä kaksi katsottiin julkaisemisen arvoisiksi. Vuosien vieriessä Kennedy muuntui ”all around” -varietee-esiintyjäksi, jolta sujui bluesin lisäksi niin rock & roll, latinalaisrytmit kuin uudemmat soulsävelmätkin. Svengaavaa Kansas City -pianoa kuultiin mm. Eli Cottrell soitti tenoria, Dusty Barrow kitaraa, Lloyd Anderson bassoa ja Jesse Price rumpuja. JARMO HOPPULA 1 940-luvun loppupuoli ja 1950-luvun alku olivat tuhtiäänisten rhythm & blues -shoutereiden kulta-aikaa. Muutettuaan 30-luvun puolivälin jälkeen Kansas Cityyn hän perusti oman yhtyeen tulevan be-bop -kuninkaan Charlie Parkerin kanssa. Näin ollen tiedot hänen vaiheistaan varsinkin ennen levytysuraa ja sen jälkeen ovat hatarat, ellei suorastaan olemattomat. Julkaisematta jääneet kappaleet It Ain’t No Use ja Jumpin’ Little Woman, molemmat. Lempinimeksi vakiintunut ”Tiny” oli kaiketi eräänlainen sarkastinen vitsi, olihan hyvin syöneelle nuorelle miehelle kertynyt elopainoa jo reippaat sata kiloa. Jimmy Witherspoon sai kesällä 1949 R&B-listan ykköshitin McShannin yhtyeen tukemana kappaleella Ain’t Nobody’s Business (Supreme 1506) ja sitä seurasi syksyllä In The Evening When The Sun Goes Down (Supreme 1533) listan viitosena. Dexterin vanha ystävä Jay McShann (1916–2006) oli aloittanut soittohommat jo teini-ikäisenä kieltolain villeinä vuosina Oklahoman salakapakoissa. monilla Julia Leen, Walter Brownin ja Lowell Fulsonin levyillä. McShann toimi suosittuna orkesterinjohtajana koko 40-luvun ajan. Ei siinä, etteikö miehen muhkea ääni olisi sopinut täydellisesti kirkkokuoroon. Jälkimmäistä vaihtoehtoa tukisi seikka, että ensimmäiset havainnot hänestä estraditaiteilijana ovat vasta vuodelta 1949. Lisäksi hän oli kysytty studiomuusikko jazzja blues-sessioissa länsirannikolla. Ei siis mikään ihme, että vahvat keuhkot omannut Kennedy päätti lähteä kokeilemaan mahdollisuuksiaan samalla saralla. Capitol-tuottaja Dave Dexter oli organisoinut loka-marraskuun taitteeseen nelipäiväisen nauhoitustilaisuuden vanhassa kotikaupungissaan ja kutsunut koolle joukon nimekkäitä jazzja R&B-muusikoita. Vuonna 1941 McShannin joukkue (Parker edelleen mukana) pääsi levyttämään Decca-yhtiölle ja pian syntyivät ensimmäiset hitit, Confessin’ The Blues (Decca 48008, vokalistina Walter Brown) ja Get Me On Your Mind (Decca 4418, vokalistina Al Hibbler). 1967) sekä pianistit Bus Moten ja Jay McShann. Paikalle saapuivat mm. Ainoa miltei varmuudella tiedossa oleva fakta hänen nuoruudestaan on syntymäaika 20.12.1925 ja paikka Chattanooga, Tennessee
Bradshaw seurasi ajan ilmiöitä ja 40-luvun puoliväliin mennessä hänen big bandinsä oli supistunut tiukemmaksi vain muutaman puhaltajan käsittäväksi jump blues -kokoonpanoksi. Mustien muusikkotuttaviensa seurassa hän uskaltautui Bradshaw’n keikalle ja näki heti Tiny Kennedyssä oivan kyvyn, jonka kanssa voisi kokeilla R&B-suuntausta. Kaiken kaikkiaan Kennedyn varhaisäänityksistä voisi todeta, että tyylikästä, mutta ei läheskään yhtä rankkaa tavaraa kuin mitä esimerkiksi edellä mainitut Wynonie Harris tai Roy Brown työstivät samaan aikaan. Soiteltuaan aluksi rumpuja yliopistoyhtyeessä Bradshaw siirtyi jo 20-luvun lopulla jazzmuusikoksi New Yorkiin. Esityksistä päästiin nauttimaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1990 kokoelmalevyllä ”Strange Kind Of Feeling” (Trumpet/Acoustic Archives AA701). Elmoren Dust My Broom sen sijaan ehti markkinoille vielä ennen vuodenvaihdetta ja siitä kehkeytyi Trumpet-yhtiön ensimmäinen ja ainoa valtakunnallinen listamenestys huhtikuussa 1952 (R&B #9). konsertti Mississippin Jacksonissa North Farish Streetin Alamo-teatterissa. Studioon häntä ei vielä ensimmäisenä vuonna päästetty, vaikka Bradshaw yhtyeineen tekikin levyjä ahkeraan tahtiin. Paremmin myivät ainoastaan Moon Mullicanin I’ll Sail My Ship Alone (King 830, C&W #1 neljän viikon ajan) ja Roy Brownin Hard Luck Blues (DeLuxe 3304, R&B #1 kolmen viikon ajan). Ainoa tunnettu nimi oli kitaristi Elmore James (1918–1963), joka itse oli vasta parisen kuukautta aiemmin taltioinut legendaarisen debyyttilevynsä Dust My Broom (Trumpet 146). Andrews Gospelaires), raakaa maalaisbluesia (Sonny Boy Williamson II, Luther Huff), hieman urbaanimpaa pianobluesia (Clayton Love, Willie Love) tai paikallisia valkoisia hillbillylaulajia (Kay Kellum, Roy Harris). Kuultuaan ettei Kennedyllä ollut voimassa olevaa levytyssopimusta minkään tahon kanssa McMurry allekirjoitutti hänet nopeasti Trumpet-artistiksi. TINY BRADSHAW Joskus vuoden 1951 tietämillä Tiny Kennedy liittyi kaimansa Tiny Bradshaw’n johtamaan kiertueorkesteriin. Oman orkesterin hän kokosi vuonna 1934 ja pääsi miltei heti tekemään ensimmäiset levynsä. Saatuaan vuonna 1949 levytyssopimuksen Syd Nathanin (1904–1968) King-yhtiön kanssa Bradshaw muutti soundiaan yhä tuhdimmaksi R&B:ksi. ja Early In The Morning Baby), mutta McMurry ei ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen ja päätti jättää nämä julkaisematta. Levy oli King-konsernin kolmanneksi suurin myyntimenestys sinä vuonna. Blues News 2/2020 19 puolinopeudella rullaavia shuffle-numeroita, kaivettiin esille ensi kerran vasta vuonna 1997 kootulle kolmen cd:n kokoelmapaketille ”Kansas City Blues 1944–49” (Capitol/EMI). McMurry oli jo pitkään etsinyt Wynonie Harrisin tyylistä R&B-shouteria artistilistaansa, mutta sopivaa ehdokasta ei ollut tullut vastaan. Tiny Bradshaw & Tiny Kennedy. Porukan vieraillessa 3.6.-50 Labor Templessä Minneapolisissa (Minnesota) oli paikallisella promoottorilla pokkaa mainostaa Tinya mahtinimikkeellä ”King of the Blues Singers”. McMurrylla ei vielä tuolloin ollut omaa äänitysstudiota, mutta Bradshaw’n ryhmä suuntasi seuraavaksi Memphisiin (Tennessee), josta perjantaina 22.10. Hänen tuottamansa levyt olivat olleet lähinnä mustia gospel-kvartetteja (Southern Sons, St. Capitol-kiekon myyntiluvut jäivät vähäisiksi eikä yhtiö antanut hänelle enää uutta levytysmahdollisuutta. tenoristit Rufus Gore ja Red Prysock, pianisti Jimmy Robinson sekä rumpali Calvin Shields. Ensihitin perässä seurasivat samaa tyylisuuntaa edustaneet I’m Going To Have Myself A Ball (King 4397, R&B #5), Breaking Up The House (King 4417), I’m A Hi-Ballin’ Daddy (King 4467), The Train Kept A-Rollin’ (King 4497) jne. Kevätkaudella -50 Kennedy keikkaili New Orleans -lähtöisen Nat ”Lottsa Poppa” Towlesin (1905–1963) yhtyeen vokalistina yhdessä The Edwards Sisters -lauluyhtyeen kanssa. onnistuttiin varaamaan WHBQ-radioaseman studio Kennedyn koenauhoitusta varten. Paikalla olleet saksofonisti, pianisti, basisti ja rumpali ovat jääneet tuntemattomiksi, ehkä he tulivat Bradshaw’n yhtyeestä tai olivat paikallista Memphisin soittajakaartia. 46-vuotias Bradshaw oli erinomainen vokalisti, mutta kärsi sydänvaivoista ja tarvitsi rinnalleen nuoremman kakkossolistin. Tyylillisesti häntä verrattiin tuolloin suosittuun Cotton Club -tähteen Cab Callowayhin. Ohiossa syntyneen Bradshaw’n (1905–1958) musiikkiura muistutti paljolti Jay McShannin vastaavaa. Muhkea Kennedy sopi tähän rooliin mainiosti eräänlaisena Big Joe Turner -kopiohahmona. Kennedyltä nauhoitettiin kolme kappaletta (Strange Kind Of Feeling, Have You Heard About The Farmer’s Daughter. Viereisessä korttelissa pyöritti 30-vuotias toimelias ja ennakkoluuloton valkoinen Lillian McMurry (1921– 1999) omaa pientä Trumpet-levyfirmaansa. Tämä kannatti, sillä jo kesällä -50 yltiötempoinen Well Oh Well (King 4357) nousi R&B-listoilla aina sijalle #2 asti. TRUMPET RECORDS, MISSISSIPPI Syksyllä -51 Bradshaw’n orkesteri oli etelävaltioiden kiertueella ja kalenteriin kuului mm. Yhtyeestä oli kehkeytynyt yksi maan kovimmista R&B-pumpuista ja siinä soittivat mm
TAKAISIN MEMPHISIIN Lillian McMurry sai lopulta sovittua Tinylle uuden sessiopäivän syyskuulle -52. Ensimmäiset sanat olivat: ”Poika, oletko Tennesseestä. Uutta julkaisumateriaalia saadakseen Lillian McMurry järjesti joulukuun -51 alussa Jacksonissa nelipäiväisen maratonsession, johon hän oli palkannut houstonilaisen ACA-studion Bill Holfordin liikuteltavine nauhoituskalustoineen hoitamaan äänityspuolta. Kiertue alkoi viikolla Washingtonin Howard-teatterissa ja jatkui vastaavilla kiinnityksillä Baltimoren Royalissa ja New Yorkin Harlemin Apollossa. Oman äänityspaikan puute oli tilapäisesti paikattu, kun Memphisissä operoiva Sam Phillips (1923–2003) antoi luvan käyttää Memphis Recording Servicen tiloja ja kalustoa Kennedyn ja toisen Trumpet-artistin Sherman Johnsonin levytystilaisuuksiin. 20 Blues News 2/2020 Tinyn ja Elmoren yhteistarina ei päättynyt vielä tähän, sillä pari vuotta myöhemmin Elmore levytti Tinylta omiman Strange Kinda Feeling -kappaleen (Flair 1022) hieman uudistetussa muodossa. Sen sijaan Elmoren Early In The Morning (Flair 1011) erosi täysin Tinyn lähes samannimisestä numerosta. Paikalle saapuivat mm. B.B. Myös H-Bomb Ferguson kuului esiintyjäkaartiin. KINGIN MENTORINA Alkuvuodesta 1952 Memphisin oma ”Blues Boy”, B.B. Bradshaw itse lauloi levyjen ykköspuolille laitetut vauhdikkaat jump-rutistukset. Niin minäkin,” ja jatkoa seurasi: ”Aiotko esiintyä tuossa pellepuvussa?” Tiny vei B.B.:n paikalliseen pukimoon, josta hänelle hommattiin yksinkertainen tumma esiintymisasu. Ongelmia tuottivat myös B.B.:n kappaleet, jotka oli alun perin levytetty pienen combon kanssa. Sonny Boy Williamson (II), Willie Love, Big Joe Williams, The Southern Sons, Sherman Johnson ja The Hodges Brothers, mutta kahta kutsuttua ei paikalla nähty. Leikkeet Jet-lehdestä ajanjaksolta 3/1953–11/1954. Levytyksiä tehtiin ensin Musicians Union Hallissa ja sitten Cedars of Lebanon -klubilla. Loppujen lopuksi kiertue oli B.B.:lle suuri menestys ja välittömästi sen päätyttyä hän ryhtyi kokoamaan itselleen vastaavaa isoa orkesteria. Sen verran vakuuttavaa jälkeä syntyi, että itse Juhani Ritvanenkin meni aikoinaan halpaan kuvitellessaan solistin olevan ehta Little Esther -tyylinen tyttölaulaja (Bradshaw-levyarviot BN 2/84 ja 2/86). Elmore James oli häipynyt tavoittamattomiin Chicagon suunnalle, joten Dust My Broom -hitti ei saanut seuraajaa Trumpetilla. Avattuaan studionsa vuonna 1950 Phillips oli parin vuoden ajan tuottanut varsin hyvällä menestyksellä paikallisten blues-kykyjen levyBradshaw’n seurassa sattui ja tapahtui. Ujonoloinen B.B. Nämä täytyi sovittaa uudelleen Bradshaw’n yli kymmenmiehistä kokoonpanoa varten. Tiny Kennedy aisti tulokkaan hermostuneisuuden ja otti tämän välittömästi suojelukseensa. B.B. Rutinoituneet ammattimuusikot olivat suhtautuneet ennakkoluuloisesti nuoreen blues-kitaristiin, joten Tiny neuvoi häntä varaamaan konkareille riittävästi ”soittojuomaa” seuraaviin harjoituksiin, ja johan alkoi yhteinen sävel löytyä. Molemmat kappaleet (Newspaper Boy Blues ja Rippin’ And Runnin’) olivat hitaita blueseja, joissa hän ”duetoi” itsensä kanssa vetäen väliin myös maskuliiniset miesosuudet omana itsenään. Tiny Kennedy puolestaan kiersi maata Bradshaw’n kanssa eikä päässyt Jacksoniin. Maaliskuussa manageri Robert Henry lähetti hänet itärannikon kiertueelle, jonka päätähtinä olivat Tiny Bradshaw ja Tab Smith orkestereineen. Kennedyn osaksi tuli esittää kääntöpuolten puolihävyttömät huumorinumerot vinkuvalla teinitytön (!) äänellä. Voi vain kuvitella röhönaurun, joka oli nauhoitusten jälkeen raikunut studiossa. Soittajia johti memphislähtöinen, mutta sittemmin Houstonissa vaikuttanut R&B-saksofonisti Bill Harvey (1918–1964). McMurry oli jo ehtinyt värvätä hänen taustaryhmäkseen Louisianan Baton Rougen LSU-yliopistossa opiskelevan pianisti Mose Allisonin (1927–2016) yhtyeineen, mutta joutui nyt nolona lähettämään pojat paluumatkalle korvaten sentään näiden turhasta reissusta koituneet matkakulut. Juuri ennen kiertuetta, 27.2., Bradshaw oli vienyt ryhmänsä Cincinnatissa (Ohio) sijaitsevaan King-yhtiön studioon, jossa tallennettiin raidat kahdelle uudelle levyjulkaisulle. Etikettiin merkittiin nyt ronskisti tekijäksi James. Jälleen Kennedy riensi apuun. King (1925–2015), sai ensimmäisen ison hittinsä kun Three O’Clock Blues (RPM 339) nousi R&B-listan kärkeen. saapui ensimmäisiin harjoituksiin mukanaan vain kitaransa ja kaksi juuri ennen reissua Beale Streetin Paul’s Tailoring -liikkeestä hankittua riemunkirjavaa esiintymispukua – toinen viininpunaisella ja toinen laventelin värisellä takilla. lähti matkaan ilman omaa bändiään, sillä Bradshaw’n porukan oli määrä toimia myös hänen taustayhtyeenään. King (1952) 4537 Mailman’s Sack Newspaper Boy Blues 4547 Lay It On The Line Rippin’ And Runnin’ Trumpetin äänityskokeilut Kennedyn kanssa olivat ilmeisesti herättäneet Bradshaw’n ja levypomo Syd Nathanin, sillä tällä kertaa myös Tiny päästettiin ääneen