Blues News 01/2022 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

vuosikerta BN haastattelee: BN haastattelee: NORA JEAN WALLACE NORA JEAN WALLACE THE BACKKICK THE BACKKICK Artistija yhtyehistoriaa: Artistija yhtyehistoriaa: HAL DAVIS HAL DAVIS THE HOLDERS THE HOLDERS. BN-kriikoiden parhaat! / Erikokoista bluesia / Unohdetut albumit / Sinkkuelämää BN-kriikoiden parhaat! / Erikokoista bluesia / Unohdetut albumit / Sinkkuelämää Blues saapuu Eurooppaan / Divarien helmiä / Outoja keikkakävijöitä / Levytutkailut Blues saapuu Eurooppaan / Divarien helmiä / Outoja keikkakävijöitä / Levytutkailut N:o 313 (1/2022) Hinta 7,50 € 55. vuosikerta N:o 313 (1/2022) Hinta 7,50 € 55
12 s. 32 s. 14 s. 8 AIHEINA MUUN MUASSA: AIHEINA MUUN MUASSA: s. 48 s. 2 Blues News 1/2022 s. 12 s. 42 s. 20 s. 32 s. 48 © Pi rjo Sa lm in en © Jy ri Li nd bl om. 24 s. 14 s. 32 s. 14 s. 48 s. 8 s. 14 s. 31 s. 24 s. 12 s. 42 s. 48 s. 32 s. 20 s. 31 s. 24 s. 20 s. 8 s. 42 s. 8 s. 24 s. 12 s. 42 s. 31 s. 20 s. 31 s
48 Esa Pakarinen ....................................................... 32 ”Mitä on blues?” ................................................... Jos nyt jotakin olemme historian saatosta oppineet, vaikkapa sadan vuoden takaisesta espanjantaudista, niin tiedossa on mittava, historiaan jälkensä jättävä korona-ajan jälkipyykki. 20 Erikokoista bluesia .............................................. Kuten tapahtumateollisuuden ym. Viimeistään viimeaikaiset, alkuvuoden rajoituspäätökset kiehauttivat pandemian aikana kehkeytyneen rajoitus-sekameteli-sotkusopan kulttuurialan koronakattilan laitojen yli. 44 Outoja keikkakävijöitä: Day, Dawn & Dusk .. Kaikkea hyvää itse kunkin kevättalveen toivottaen, pidetäänhän roots-blues-lippua edelleen korkealla! SISÄLTÖ: SISÄLTÖ: Maiju Lasola. Tilaukseen sisältyy 6 numeron sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille lehdessä. varsin runsasta julkaisutuotantoa. Alkanut vuosi oli heti ensimmäisiltä päiviltään näkymältään jokseenkin tummanpuhuva, jo lähes kaksi vuotta Suomessakin jatkuneen pandemian vuoksi. Väistämättä myös kulttuurialaa koskien. On välttämätöntä, että kulttuurialankin Covid-19-jälkipyykki pestään yhteiskunnan rakenteista huolehtivien ja valtaa käyttävien toimesta avoimesti ja huolella, kunnon pesuaineita käyttäen, mahdollisimman puhtaaksi ja eri pesuelementeistä sekä niiden tarkoituksenmukaisuudesta kaikki mahdollinen opiksi ottaen! – Ja ellei pyykinpesu päättäjiltä ilman tarvittavaa tietotaitoa onnistu, niin osataan edes viimeistään jälkipyykkäämisen puitteissa kysyä neuvoa myös asiantuntevilta kulttuurialan eri toimijoilta. Ja nämä kosketukset tai suoranaiset iskut ovat olleet osin erittäin negatiivisia. Koronapyykin esipesun myötä herää kysymyksiä myös suomalaisessa rootsblues-kentässä; mitä on takana ja edessä asian parissa eri tavoin toimivien elonteillä. Tätä kirjoitettaessa kulttuuriala on kokoontumassa laajaan mielenosoitukseen kokemansa epätasa-arvoisen kohtelun vuoksi. Pandemian jälkipyykki on vielä pesemättä. Kielen merkityksellisyys on aina kiehtovaa, myös ikävissä yhteyksissä. 4 Nora Jean Wallace ................................................. Ilmeistä kuitenkin on, että em. Kritiikin kohteena on ollut myös se, että linjanvetoja tehtäessä ei ole kuultu riittävällä tavalla alan toimijoita. Oma lukunsa ovat olleet puutteet taloudellisten tekijöiden huomioimisessa. 24 Unohdetut albumit #23 ..................................... Ilmoitushinnat vuodelle 2022: 1/4 sivu 130 eur 1/2 sivu 230 eur 1/1 sivu, muut paitsi takakansi 350 eur 1/1 sivu, takakansi 370 eur Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, J-P Berg, Harri Haka, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Heikki J. Toimiva siis tässäkin yhteydessä tuo jo alussa mainittu sanonta ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan”... Toisaalta havaittavissa on ollut valoisiakin puolia; kurimuksen keskellä rootsmusiikin toimijakentässä on esiintynyt mm. Ja aihettahan kulttuurialan kritiikkiin on koronataipaleen varrelta kiistatta kertynyt. 54 Levytutkailut ..........................................................56 Etukansi: Nora Jean Wallace, Blues Heaven Festival, Norja 13.11.2021 © Pertti Nurmi BLUES NEWS Bluesja juurimusiikin asialla jo vuodesta 1968! 55. 42 Divarien helmiä #61 ............................................ Idiomihan puolestaan on, kuten tiedämme, vähintään kaksisanainen ilmaisu, jolle on muodostunut uusi itsenäinen, vertauskuvallinen merkitys. 19 The Holders ........................................................... Vastauksia on varmasti lukuisia ja ne ovat monitahoisia, osin todennäköisesti ennalta arvaamattomia. tiedotteista ja uutisista on saatu monien omakohtaisten kokemusten ohella todeta, kulttuurija tapahtuma-ala on ajettu alas, ammattilaisia on vaihtanut muihin töihin, kulttuurikenttä on hapertunut ja tulevaisuuden näkymät ovat aiempaa huterammat. 50 BN käy tapahtumissa ......................................... Jälkipyykin mielletäänkin koskevan tilanteita, joissa kaikki ei ole mennyt niin sanotusti putkeen. Kritiikin kohteena ovat pandemiamatkan varrella yhä enenevissä määrin olleet kulttuurialaa varsin kaltoin kohdelleen rajoituspolitiikan päätösten avoimuus, ennakoitavuus ja tietoperustaisuus sekä alojen yhdenvertainen kohtelu. 14 Muddy Lee Makkonen ........................................ Koskinen, Petri Lahti, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Mikke Nöjd, Aimo Ollikainen, Hessu Pirhonen, Ville Pirinen, Jorma Riihikoski, Pirjo Salminen, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Tapio Väisänen, Vesa Walamies, Janne Örnberg Painopaikka: Grano Oy, Helsinki Blues Newsin ilmestymisaikataulu 2022: N:o 1/22: vk 07 N:o 2/22: vk 15 N:o 3/22: vk 23 N:o 4/22: vk 33 N:o 5/22: vk 41 N:o 6/22: vk 50 Toimituskunnalle ja ilmoitusten jätToimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: BN-numeroon 2/2022 tarkoitetäjille: BN-numeroon 2/2022 tarkoitetut aineistot oltava toimituksessa tut aineistot oltava toimituksessa viimeistään perjantaina 11.3.2022! viimeistään perjantaina 11.3.2022! WWW.BLUESNEWS.FI Helmikuussa 2022 Vuoden 2022 ensimmäisen BN-numeron myötä on aika toivottaa lukijoillemme hyvää alkanutta uutta vuotta. Kun paidat pysyvät puhtaina, ei pyykkäämiselle ole tarvetta. Blues News 1/2022 3 BN-kriitikoiden parhaat 2021! ............................ Mittavista taloudellisista ja (psyko)sosiaalisista seurauksista ei kaikkinensa ole vielä tarkempaa tietoa. koronapoliittiset linjaukset ovat koskettaneet jollain tavalla meitä kaikkia, niin ammattilaisia, tapahtumajärjestäjiä ja -toimijoita, aktiiviharrastajia kuin blues-rootsin ”penkkiurheiljoitakin”. Tällä hetkellä sitä on tosin takana jo yli kuukausi, mutta kuten sanotaan, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 38 Blues saapuu Eurooppaan #9 ........................... 12 Motown memories #73: Hal Davis .................. Nähtäväksi jää, miten ala tästä pääsee jaloilleen, kunhan pandemia on ohitse. vuosikerta ISSN 0784-7726 Julkaisija Finnish Blues Society (FBS) ry PL 257, 00531 Helsinki (PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland) LY-tunnus: 0222682-0 Vastaava päätoimittaja: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö, taitto, arviolevyt, ilmoitusmyynti, verkkosivut Pete Hoppula pete.hoppula@saunalahti.fi + 358 (0)50 340 2541 FBS ry:n jäsenmaksu ja BN:n tilaus: www.bluesnews.fi/lehden-tilaaminen Taloudenhoitaja Aarno Alén aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 Blues Newsin tilaus vuodelle 2022 on 44 euroa. Luottamus yhteiskunnan valtarakenteiden tasapuolisuuteen, objektiivisuuteen, kulttuurialan asiantuntemukseen ja alan ominaispiirteet huomioon ottavaan toimintaan on varmasti, ja syystä, kärsinyt kovan kolauksen. viljalti yleistä sinnikkyyttä, yhteisöllisyyttä, uskoa tulevaan ja esim. 8 The Backkick ......................................................... Ja hyvä niin; kun pyykki on likaista, se pitää pestä. Jälkipyykki sanana on idiomi joka viittaa jonkin tapahtuman, yleensä ikävän sellaisen, jälkiselvittelyyn tai jälkipuintiin. 31 Sinkkuelämää: Johnny Burnette ...................... Valtakunnan tason suunnitelmista vastaisuuden varalle ei ole toistaiseksi tietoakaan
Nieminen – Soul ‘ N ‘ Roll Jubilee (Ram-Bam) Muddy Waters – Live In Los Angeles 1954 (GNP Crescendo 10” LP) Muddy Waters – The Montreux Years (BMG 2-LP/2-CD) Brenda Taylor & Her Chicago Blues Band – Buggy Ride (Wolf) Erik Trauner – I Had The Wrong Mojo (Styx) Johnny Tucker feat. Kid Ramos And The All Stars – 75 And Alive (Blue Heart) Wee Willie Walker – Not In My Lifetime (Blue Dot) Carolyn Wonderland – Tempting Fate (Alligator) The Ronnie Wood Band – Mr Luck: A Tribute To Jimmy Reed (BMG) eri esittäjiä – Mark Hummel Proudly Presents East Bay Blues Vaults 1976–1988 (Electro-Fi) J-P Berg: J-P Berg: Alabama Slim – The Parlor (Cornelius Chapel/Music Maker) Selwyn Birchwood – Living In A Burning House (Alligator) Rodd Bland & Members Only Band – Live On Beale Street: A Tribute To Bobby “Blue” Bland (Nola Blue EP) Cedric Burnside – I Be Trying (Single Lock) Cha Wa – My People (Single Lock) Chris Cain – Raisin‘ Cain (Alligator) Bob Corritore & Friends – Spider In My Stew (Southwest Musical Arts Foundation) Dwayne Dopsie & Zydeco Hellraisers – Set Me Free (Louisiana Red Hot) Dumphstaphunk – Where Do We Go From Here (The Funk Garage) Robert Finley – Sharecropper‘s Son (Easy Eye Sound) Sue Foley – Pinky‘s Blues (Stony Plain) Delvon Lamarr Organ Trio – I Told You So (Colemine) Corey Ledet – Corey Ledet Zydeco (Nouveau Electric) Buffalo Nichols – Buffalo Nichols (Fat Possum) George Porter Jr & Runnin‘ Partners – Crying For Hope (Controlled Substance Sounds Lab) 4 4 Blues News 1/2022 Honey Aaltonen: Honey Aaltonen: Eric Bibb – Dear America (Provogue) Elvin Bishop & Charlie Musselwhite – 100 Years Of Blues (Alligator, 2020) Eddie “Guitar” Burns – I Love To Jump The Boogie (Jasmine) Shemekia Copeland – Uncivil War (Alligator) Bob Corritore & Friends – Spider In My Stew (Southwest Musical Arts Foundation) Steve Cropper – Fire It Up (Provogue) Daddy Long Legs – Lowdown Ways (Yep Roc, 2019) The Deputies & Sven Zetterberg – Blues Time... 2 (Chess) Rhiannon Giddens with Francesco Turrisi – They’re Calling Me Home (Nonesuch) The Gin Mill Trio – Atomic Blues Hits (Goofin‘) Lazy Lester – Yes Indeed! (Tempo, 2020) Thelonious Monk – Palo Alto (Impulse!) Muddy Waters – Live In Los Angeles 1954 (GNP Crescendo 10” LP) Muddy Waters – The Montreux Years (BMG 2-LP/2-CD) The Rolling Stones – Tattoo You Super DeLuxe (Rolling Stones/Polydor) Vuoden 2021 parhaat!. Äänestyksen voittajat löytyvät koosteen lopusta. BN-KRIITIKOIDEN P äättyneen vuoden aikana levyarvioita lehteemme laatineiden BN-vakioavustajien suosikkijulkaisut on jälleen listattu! Pidetyimmät kansainväliset ja kotimaiset äänitteet sekä uusintajulkaisut on esitetty seuraavilla sivuilla toimittajittain artistija yhtyekohtaisessa aakkosjärjestyksessä. Harri Haka: Harri Haka: Pepe Ahlqvist with Tomi Leino Trio – Backstreets Of Blue (Homework) The Atomic 44’s – Volume One (Bird Dog) Tommy Castro – A Bluesman Came To Town (Alligator) Bob Corritore & Friends – Spider In My Stew (Southwest Musical Arts Foundation) Charlotta Curves & Helge Tallqvist Band – Voodoo Woman (Q-Records) Sue Foley – Pinky’s Blues (Stony Plain) The Gin Mill Trio – Atomic Blues Hits (Goofin’) Tomislav Goluban – Express Connection (Blue Heart) Ismo Haavisto, Andres Roots & Matias Partanen – Tribute To Elmore (Roots Art) Donna Herula – Bang At The Door (CDBaby/omakustanne) Jo ‘ Buddy & Down Home King III feat. Live In Stockholm (Jefferson) Bob Dylan – Springtime In New York (Columbia/Legacy) Kirk Fletcher – My Blues Pathaway (Cleopatra Blues, 2020) Pete Gage & Doctor’s Order – Down By The Lakeside (Finnish All Music & Media) Rory Gallagher – Cleveland Calling, Pt
Wade & Balta Bordoy – The Schoolhouse Sessions (Steeplejack) Kari Kempas: Kari Kempas: Pepe Ahlqvist with Tomi Leino Trio – Backstreets Of Blue (Homework) Eric Bibb – Dear America (Provogue) Eddie ”Guitar” Burns – I Love To Jump The Boogie (Jasmine) Eddie C. Nieminen – Soul ‘ N ‘ Roll Jubilee (Ram-Bam) Tom Jones – Surrounded By Time (EMI) Little Ann – Detroit ‘ s Secred Soul (Kent) Muddy Waters – Live In Los Angeles 1954 (GNP Crescendo 10” LP) Bobby Parker – Soul Of The Blues (Rhythm & Blues 2-CD) Curtis Salgado – Damage Control (Alligator) Nick Waterhouse – Promenade Blue (Innovative Leisure) Carolyn Wonderland – Tempting Fate (Alligator) Jari Kolari: Jari Kolari: The Atomic 44’s – Volume One (Bird Dog) Charlie Barath – Just Me And My Friend (omakustanne) Elvin Bishop & Charlie Musselwhite – 100 Years Of Blues (Alligator, 2020) Al Blake – Al Blake’s Bag Of Blues (Topcat) Bob Corritore & Friends – Spider In My Stew (Southwest Musical Arts Foundation) Sue Foley – Pinky’s Blues (Stony Plain) Howling Wolf – In Warsaw 1964 (Polish Radio Archives) Colin James – Open Road (Stony Plain) King Bees – Featuring The Greatest Blues Stars (Wolf) Mojo Blues Band – Shutdown (Styx) Muddy Waters – Live In Los Angeles 1954 (GNP Crescendo 10” LP) Muddy Waters – The Montreux Years (BMG 2-LP/2-CD) Jose Ramirez – Here I Come (omakustanne) David Rotundo Band – So Much Trouble (Dreams We Share) Ron Sorin & The Blue Coast Band – Lake City (Big Lake) Eric Trauner – I Had The Wrong Mojo (Styx) Two Stone Steiny & The Cadillacs – Alright! (omakustanne) Roger C. Kid Ramos And The All Stars – 75 And Alive (Blue Heart) Nora Jean Wallace – BluesWoman (Severn, 2020) eri esittäjiä – The Black Keys Present The Hill Country Blues (Mojo) 5 5. Campbell – Baddest Cat On The Block (JSP) The Deputies & Sven Zetterberg – Blues Time... Sameli Rajala – Electric Rajala (Backbeat) Kat Riggins – Cry Out (Gulf Coast) Roomful Of Blues – In A Roomful Of Blues (Alligator, 2020) Curtis Salgado – Damage Control (Alligator) Hound Dog Taylor & The Houserockers with Brewer Phillips – Tearing The Roof Off (JSP 2-CD) Johnny Tucker feat. 1 (Big Crown) Robert Finley – Sharecropper‘s Son (Easy Eye Sound) The Gin Mill Trio – Atomic Blues Hits (Goofin’) Luca Giordano – Let’s Talk about It (Blue Crawfish) Hip Lankchan – Original West Side Chicago Blues Guitar (JSP 2-CD) The Lowdown Saints – Hit Me Hard (Big Entertainment) Muddy Waters – The Montreux Years (BMG 2-LP/2-CD) Muddy Waters – Live In Los Angeles 1954 (GNP Crescendo 10” LP) T. Pete Hoppula: Pete Hoppula: Niko Ahvonen – Tilanteen Herrat (Zen Master/Rockadillo) Alabama Slim – The Parlor (Cornelius Chapel/Music Maker) Altered Five Blues Band – Holler If You Hear Me (Blind Pig) Cedric Burnside – I Be Trying (Single Lock) Tia Carroll – You Gotta Have It (Little Village Foundation) Joanna Connor – 481 South Indiana Avenue (Keeping The Blues Alive) Constantine & The Call Operators – s/t (omakustanne) El Primitivo – Bigfoot (Talsti 10” LP) Sue Foley – Pinky ‘ s Blues (Stony Plain) GA-20 – Does Hound Dog Taylor: Try It... Live In Stockholm (Jefferson) Lee Fields & The Expressions – Big Crown Vaults, Vol. You Might Like It! (Karma Chief) The Gin Mill Trio – Atomic Blues Hits (Goofin’) The Hipshooters – The Wrong Man (Sleazy 10” LP) Jo ‘ Buddy & Down Home King III feat
1–4 (Matchbox Bluesmaster 4 x 6-CD) Blues News 1/2022. Riku Metelinen: Riku Metelinen: Joe Bonamassa – Serving Royal Tea: Live From The Ryman (J&R Adventures) Joe Bonamassa – Time Clocks (J&R Adventures) Sean Chambers – That’s What I’m Talkin’ About: Tribute To Hubert Sumlin (Quarto Walley) Sue Foley – Pinky’s Blues (Stony Plain) Rory Gallagher – Cleveland Calling, Pt. Nieminen – Soul ‘ N ‘ Roll Jubilee (Ram-Bam) Lockdown Docs – 110% Rock’N’Roll (Finnish All Music & Media) Mr Breathless & Vesa Kääpä – Garage Tapes (2 Saints) James Oliver – Goofin’ Around (Last Music) T. Sameli Rajala – Electric Rajala (Backbeat) Jimmy Reiter – Live (omakustanne) Curtis Salgado – Damage Control (Alligator) Johnny Spence & Doctor’s Order – Crude And Rude (Finnish All Music & Media) Texas Oil – No Bullshit (Goofin’ EP) Brad Vickers & His Vestapolitans – The Music Gets Us Thru (ManHatTone) Wentus Blues Band – From The Barrell (Ramasound) 6 6 Pertti Nurmi: Pertti Nurmi: Dexter Allen – Keep Moving On (Endless Blues) Eddie “Guitar” Burns – I Love To Jump The Boogie (Jasmine) Cedric Burnside – I Be Trying (Single Lock) Chris Cain – Raisin’ Cain (Alligator) Bob Corritore & Friends – Spider In My Stew (Southwest Musical Arts Foundation) Paul Gayten – True (You Don’t Love Me): Early Recordings 1947–1949 (Jasmine) Henry Gray – Shake A Hand (Wolf) Harmonica Shah & Howard Glazer – Ain’t Gonna Worry About Tomorrow (Electro-Fi) Linda Hayes – Yes, I Know (Jasmine 2-CD) Archie Lee Hooker & The Coast To Coast Blues Band – Living In A Memory (Dixiefrog) Christone Kingfish Ingram – 662 (Alligator) Bobo Jenkins – Decoration Day Blues (Soul Jam) Hip Lankchan – Original West Side Chicago Blues Guitar (JSP 2-CD) Muddy Waters – Live In Los Angeles 1954 (GNP Crescendo 10” LP) Muddy Waters – The Montreux Years (BMG 2-LP/2-CD) Wilburt Lee Reliford – Seems Like A Dream (Big Legal Mess) Slim Butler – Bone Deep (Slimcuts) Wee Willie Walker – Not In My Lifetime (Blue Dot) Nora Jean Wallace – BluesWoman (Severn, 2020) eri esittäjiä – Matchbox Blues Master Series, Vol. 2 (Chess) Rory Gallagher – Rory Gallagher (UMC) Billy F Gibbons – Hardware (Concord) Tomislav Goluban – Express Connection (Blue Heart) Ben Granfelt – Because We Can! Live (A1) Hurriganes – Making Of Hot Wheels (Talsti) Colin James – Open Road (Stony Plain) John & Jason – Live Tracks, At Rootman Studios (Rootman Music) Dave Lindholm Lights – Dave Lindholm Lights (Emsalö) The Lovematches – Rescue Songs (Emsalö Music) Mikko Löytty – BlueStars (Eclipse Music) Joanne Shaw Taylor – The Blues Album (KTBL) Trick Bag – Fistful Of Rocks (Hurricane) West Coast Blues – Hard Times Come Again No More (omakustanne) Mikke Nöjd: Mikke Nöjd: Bill Blue – King Of Crazy Town (Conch Town Music) The Broadway Twisters – South By South West 2 (TenGuKru) Tia Carroll – You Gotta Have It (Little Village Foundation) Bob Corritore & Friends – Spider In My Stew (Southwest Musical Arts Foundation) El Primitivo – Bigfoot (Talsti 10” LP) Pete Gage & Doctor’s Order – Down By The Lakeside (Finnish All Music & Media) Hurriganes – Hamina And Helsinki All Night Long (Svart 4-LP/3-CD) Hurriganes – Making Of Hot Wheels (Talsti) Hurriganes – Rocking Live 1982 (Emsälö Music) Jo ‘ Buddy & Down Home King III feat
Vuoden 2021 kansainvälinen julkaisu: Vuoden 2021 kansainvälinen julkaisu: 1. Pete Gage & Doctor’s Order – Down By The Lakeside (FAM) 3 p. The Gin Mill Trio – Atomic Blues Hits (Goofin‘) 5 p. Sue Foley – Pinky ‘s Blues (Stony Plain) 5 p. 3. 7 7 TT Tarkiainen: TT Tarkiainen: Pepe Ahlqvist with Tomi Leino Trio – Backstreets Of Blue (Homework) Niko Ahvonen – Tilanteen Herrat (Zen Master/Rockadillo) Constantine & The Call Operators – s/t (omakustanne) Bob Corritore & Friends – Spider In My Stew (Southwest Musical Arts Foundation) Dave Forestfield – Skull (Propaganda) Pete Gage & Doctor’s Order – Down By The Lakeside (Finnish All Music & Media) Billy F Gibbons – Hardware (Concord) Hemmo Hirvonen Brotherhood – Spirituals (omakustanne) Jo ‘ Buddy & Down Home King III feat. Vuoden 2021 kotimainen julkaisu: Vuoden 2021 kotimainen julkaisu: 1. 2. Jo’ Buddy & Down Home King III feat. Eddie “Guitar” Burns – I Love To Jump The Boogie (Jasmine) 3 p. Nieminen – Soul ‘ N ‘ Roll Jubilee (Ram-Bam) Mick Kolassa – Wasted Youth (Endless) Lockdown Docs – 110% Rock’n’Roll (Finnish All Music & Media) PG Petricca – Bad Days (omakustanne) Jarkka Rissanen & Sons Of The Desert – Cargo (Humu) Johnny Spence & Doctor’s Order – Crude And Rude (Finnish All Music & Media) Vesa Walamies: Vesa Walamies: Elvin Bishop & Charlie Musselwhite – 100 Years Of Blues (Alligator, 2020) Charlotta Curves & Helge Tallqvist Band – Voodoo Woman (Q-Records) Ronnie Earl – Beyond The Blue Door (Stony Plain, 2019) The Gin Mill Trio – Atomic Blues Hits (Goofin’) Ismo Haavisto, Andres Roots & Matias Partanen – Tribute To Elmore (Roots Art) Smokey Hogg – The Texas Blues Of Smokey Hogg (Ace) Earl Hooker – Rockin’ Wild: 1952–63 Recordings (Soul Jam) Martin Lang – Bad Man (Random Change) Jimmy Reiter – Live (omakustanne) Casey Bill Weldon – We Gonna Move (Wolf). Nieminen – Soul ’N’ Roll Jubilee (Ram-Bam) 4 p. Pepe Ahlqvist with Tomi Leino Trio – Backstreets Of Blue (Homework) 3 p. Muddy Waters – Live In Los Angeles 1954 (GNP Crescendo 10” LP) 6 p. Curtis Salgado – Damage Control (Alligator) 3 p. Bob Corritore & Friends – Spider In My Stew (SMAF) 7 p. Muddy Waters – The Montreux Years (BMG 2-LP/2-CD) 5 p. 2. Vuoden 2021 uusintajulkaisu: Vuoden 2021 uusintajulkaisu: 1. 3. Cedric Burnside – I Be Trying (Single Lock) 3 p. 2. 3. Elvin Bishop & Charlie Musselwhite – 100 Years Of Blues (Alligator) 3 p
Minun on usein sanottu kuulostavan Koko Taylorilta, ja arvostan sitä kohteliaisuutena, mutta olen oma itseni. Ensimmäinen Nora Jeanin oppima kappale oli Howlin’ Wolfin Howlin’ For My Darling. KARI KEMPAS N ora Jean Wallace (s. Täytettyäni 17 osallistuin koulun kykykilpailuun ja voitin sen. Kotona kuunneltiin ja soitettiin muutenkin paljon bluesia ja soulia, kuten Muddy Watersia, Big Mama Thorntonia, John Lee Hookeria, James Brownia, Aretha Franklinia ja Ray Charlesia. Tiesin jo noin seitsenvuotiaasta alkaen, kun veljeni toi ystäviään kotiimme kuuntelemaan lauluani, että tämän homman osaan. Hänen isoäidillään oli jukejoint, jossa isä Bobby Lee Wallace ja setä Henry ”Son” Wallace esiintyivät ja säestivät vierailevia bluesmiehiä. Wallacea kuullaan solistina myös kahdella Dawkinsin levyllä ”Feel The Blues” ja ”Can’t Shake These Blues”. Tunsin Jimmyn pitkältä ajalta. 21.6.1956) tutustui bluesiin jo kotonaan Greenwoodissa Mississippissä. Covid-19 on kuitenkin hankaloittanut julkaisun jälkeisten kiertueiden järjestämistä. Se oli vuonna 2012 – hieno show ja tribuutti Kokolle. Ensilevytysten teon taas mahdollisti 1980-luvun alussa virinnyt yhteistyö Chicago-bluesin legendan Jimmy Dawkinsin kanssa. – Tätini oli luvannut, että saan asua hänen luonaan ilmaiseksi niin kauan kun löydän töitä, kunhan hoidan kotia ja ruoanlaiton. Olen nähnyt sinut lavalla ainakin Jimmy Dawkinsin kanssa sekä Koko Taylor -tribuutissa. Laulajattaren kehityspolku soulista innostuneesta harrastelijasta bluesgenren kuluvan vuosituhannen kärkitapahtumien vetonaulaksi on ollut pitkä eikä aina niin erityisen suoraviivainenkaan. Ammattimaisen laulamisen hän käynnisti Purvis Scottin johtaman yhtyeen solistina 1970-luvulla. Perhepiiristä tulevat myös vahvat gospel-vaikutteet, kun äiti Ida Lee Wallace lauloi esimerkiksi Mahalia Jacksonin, The Staples Singersin ja Dixie Hummingbirdsin kappaleita. Hän opetti minulle paljon ja kaipaan häntä. Näin ollen se on myös siirtänyt Wallacen mahdollista Suomen-debyyttiä. Minulla oli tapana lauleskella ruokaa laittaessani ja kerran sitten tätini seisoi ties kuinka pitkään huomaamattani kuuntelemassa ja katselemassa minua, ja huudahti lopulta: yhteensä seitsemäksi vuodeksi. – Koko Taylor -tribuutissa olivat mukana minun lisäkseni Deitra Farr ja Melvia ”Chick” Rodgers. – Niin se taitaa olla, olen huomannut sen omakohtaisestikin. Debyytti-single Untrue Lover / Oh My Love julkaistiin Dawkinsin Leric-merkillä. Ehkä vuonna 2022 onnistuu! Haastattelu on tehty Blues Heaven -tapahtumassa Tanskassa marraskuussa 2021. Tätini, joka itse oli töissä televisioiden kuoria valmistavassa yrityksessä, yritti auttaa minua löytämään töitä. Silloin tiesin, että laulaminen on minun juttuni. Lähes vuosikymmenen mittaiseksi venyneen studiotauon laulajatar katkaisi viimein vuonna 2020 ilmestyneellä pitkäsoitollaan ”Blueswoman”. Kuuntelen usein hänen musiikkiaan. Ehkä siihen aikaan oli enemmän kilpailua. Myöhemmin levyn kappaleet ovat olleet TIE AMMATTILAISUUTEEN TIE AMMATTILAISUUTEEN Ensin useamman vuoden Chicagon klubeilla keikkailemalla kokemustaan kartuttaneen Nora Jeanin levytysura käynnistyi 1985, jolloin hän sai kiinnityksen Jimmy Dawkinsin bändiin. Myöhemmin Nora Jean omistikin levyllään ”Going Back To Mississippi” kappaleen Down To Ms May’s Juke Joint tribuutiksi isoäidilleen. – Muutin vuonna 1976 Chicagoon avioliiton ulkopuolella syntyneen lapseni kanssa ja asuin siellä tätini luona. Mieheni Mark Bruso toi minut taas bluesin pariin. Hän oli nerokas, enkä ymmärrä, miksi hän ei saanut enempää nimeä elinaikanaan. Olet esiintynyt Chicago Blues -festivaalilla useamman kerran. Hän oli mentorini ja perehdytti minut musiikkibisnekseen ja esiintymiseen. – Jimmy Dawkinsin kanssa esiinnyin muistaakseni vuonna 2005 tai 2007. NORA JEAN WALLACE Bluesnaisen uusi tuleminen Bluesnaisen uusi tuleminen © Pi rjo Sa lm in en Nora Jean Wallace ja Jimmy Dawkins Chicagossa 2007 Blues News 1/2022 8 kuultavissa ainakin Delmarkin kokoelmacd:llä ”Jimmy Dawkins Presents The Leric Story”. Pidin nuorempana bluesista, mutta kun tulin teini-ikään ja aloin seurustella ja katsella poikia, ystäväni alkoivat pilkata minua bluestytöksi. En yritä kuulostaa häneltä. En kuunnellut Koko Tayloria ennen kuin vasta vuoden 2002 jälkeen. Bändissä olivat mukana ainakin Billy Flynn ja Eddie Shaw. 19-vuotiaana Chicagoon muuttanut Nora Jean sai uransa varhaisvuosien aikana opastusta muun muassa Mary Lanelta ja Joe Barrilta. Silloin hylkäsin bluesin ja siirryin souliin ja r’n’b-musiikkiin. Olen laulanut koko ikäni. Suosikkejani olivat Aretha Franklin ja Gladys Knight ja kaikenlainen soul-musiikki
”Tiesin jo noin seitsenvuotiaasta ”Tiesin jo noin seitsenvuotiaasta alkaen, kun veljeni toi ystäviään alkaen, kun veljeni toi ystäviään kotiimme kuuntelemaan lauluani, kotiimme kuuntelemaan lauluani, että tämän homman osaan. että tämän homman osaan.”” © Pe rt ti N ur m i
Seuraavana päivänä soitin Jimmylle ja muistutin häntä, että olin tavannut hänet edellisenä iltana ja hän oli luvannut tehdä singlen kanssani. – Kirjoitin vielä samana iltana kotiin päästyäni ensimmäisen kappaleen. Minulla ei ollut mitään tekeillä ja hän tiedusteli, haluaisinko julkaista singlen ja olenko koskaan tehnyt itse kappaleita. En tiennyt äänilajeista mitään, olinhan ensimmäistä kertaa lavalla. Klubi oli Majestic Lounge West Sidessa 14. ON/OFF-URAN KÄÄNTEITÄ ON/OFF-URAN KÄÄNTEITÄ Nora Jean Bruso -nimellä Nora Jean on tehnyt kertomansa mukaan satoja omia kappaleita (yli 700!), jotka kuitenkin jäivät avioeron tultua ex-miehen haltuun, kuten myös kahden ensimmäisen levyn masterit. Sitten minulta kysyttiin, missä äänilajissa, ja olin aivan ymmälläni. Hetken hämmennyksen jälkeen hän tuli käymään kotonani, jossa esittelin hänelle rumpalini kanssa nauhoittamani numeron. Sen jälkeen tuottoisa artisti on ehtinyt kirjoittaa jo yli 80 uutta laulua. kadun ja Pulaski Roadin kulmassa ja bändi oli Scotty and The Oasis. Kävelin sisään erääseen klubiin, Mr T’s Loungeen, ja hän kysyi, olinko se tyttö, joka oli laulanut Scottyn bändissä ja mitä tein nyt. Kaksi viikkoa myöhemmin hän vei minut studioon ja tein ensimmäisen singleni hänen Leric-levymerkilleen. Scotty kysyi minulta sen jälkeen, kenen kanssa olin tehnyt töitä aiemmin. Hän lupasi äänittää ja tuottaa levyn sekä auttaa sen levittämisessä. Myös uransa Nora Jean on joutunut keskeyttämään ja aloittamaan uudelleen alusta useamman kerran, keskityttyään välillä lastensa kasvatukseen sekä äidistään huoNora Jeanin signeerattu Leric-debyyttisingle Pertti Nurmen kokoelmista. – Yhtyeen johtaja Scotty kysyi, osaanko laulaa ja minkä kappaleen haluan esittää. Scotty antoi minulle korttinsa ja pyysi, että tulisin heidän seuraaviin harjoituksiinsa keskiviikkona, jos haluaisin tehdä töitä bändin kanssa. Jimmy sanoi, että jos kirjoittaisin kaksi laulua, voisin tehdä singlen. Hän piti siitä ja järjesti kuvaussession singleä varten jo samana päivänä. Sanoin laulavani Betty Wrightin Tonight Is The Night. Aloitin ja taisin lopulta yllättää kaikki. En oikein ymmärtänyt, koska laulaminen ei minusta ollut työtä vaan hauskanpitoa. Hän sanoi tietävänsä klubin, jossa oli elävää musiikkia perjantaisin ja lauantaisin, ja vievänsä minut seuraavana lauantaina sinne ja esittelevänsä minut bändille, jonka Purvis Scott -nimisen johtajan hän tunsi. – Sen jälkeen tapasin Jimmy Dawkinsin. 10 Blues News 1/2022 ”Tyttö, sinähän todella osaat laulaa!”. Asia ratkesi sillä, että Scotty ja bändi antoivat minun aloittaa. Niin sitten päädyin Scottyn yhtyeeseen, aina siihen asti kun ryhmä hajosi vuonna 1982 Scottyn murhan jälkeen
– Koko urani on ollut yläja alamäkiä. Levyä on ennätetty soittaa myös Suomen Yleisradiossa. © Pe rt ti N ur m i. Viimeisimmän levyni ”Blueswoman” kappaleet olen tehnyt yhdessä kosketinsoittaja Stan Banksin kanssa. Viimeisimmän cd:si julkaisun jälkeen olet myös keikkaillut ulkomailla. Vuonna 2020 hän kuitenkin teki taas demoja Stanley Banksin kanssa pienessä studiossa, mistä sitten syntyi Severn-merkille albumi ”Blueswoman”. Pidin välillä 1990-luvun alkupuolella taukoa lasten vuoksi. Miten vertaisit levyjäsi toisiinsa. Sitä seurasivat Dawkinsin kanssa tehty Euroopan-kiertue ja esiintyminen Chicago Blues -festivaalilla tähtikaartin kanssa. – Kyllä, mutta levyjen välille tuli pitkä tauko. Nyt kuitenkin olen taas menossa ylöspäin, jos Jumala suo. ”Going Back To Mississippi” olisi voinut olla hieman parempikin – mukana oli hienoja soittajia, mutta kirjoitin koko levyn musiikin joko itse tai osaksi muiden lauluntekijöiden kanssa. Avioliittomme ei toiminut, erosimme – en ole kuullut hänestä mitään vuoden 2006 jälkeen – ja minä jatkoin laulamista. Carl Weathersby ja Dave Specter kitaroissa ja taustalla Daven bändi. Olimme työstäneet niitä Stanin studiolla keskellä ei-mitään ja olin jo ajatellut äänittää seuraavan albumini siellä, kun David Earl soitti ja tarjosi mahdollisuutta levyttää Severnille. Onko sinulla manageria. Olen kirjoittanut kappaleita eri aiheista ja levylle tulee myös vieraita. Ennen kaikkea esiintymismahdollisuuksien vähyys on hidastanut uuden albumin markkinointia sekä vaikeuttanut kansainvälisten kiertueiden järjestämistä. Kuinka kauan sinulla on nyt ollut oma bändi. Blues News 1/2022 11 lehtimiseen. Toivon ja uskon niin. Steve Guygerin huuliharppua kuullaan useammassa kappaleessa ja Kim Wilsonin yhdessä. – Varmaan parin vuoden ajan. Severnin talon bändi on levyllä periaatteessa sama kuin Fabulous Thunderbirds lukuun ottamatta rumpalia, joka on Rob Stupka. Vuonna 2002 Soto-studiolle kokoontui all stars -bändi: Dawkins, Flynn, James Wheeler, Willie Kent ja Eddie Shaw, ja tuloksena oli ”Nora Jean Bruso Sings The Blues” (2003) – kunnianosoitus bluesille, jota Nora Jean on esittänyt. Olet tuntenut Severn Recordsin perustajan David Earlin jo pitkään. Nora Jean oli ollut aiemmin esiintyjänimeni vuosien ajan. Lisäksi sille sisältyy ainakin yksi Candy Stantonin ja yksi Syl Johnsonin lainanumero. Kun urani taas alkoi edetä, minun piti palata Mississippiin pitämään huolta äidistäni. Olen menossa joulukuussa (2021) Argentiinaan ja Brasiliaan, mikä lisäisi suosiotani ja auttaisi ulkomaisten festivaalikeikkojen saamisessa. Vuonna 2001 Billy Flynn kutsui hänet laulamaan neljä kappaletta levylleen ”Blues And Love”, mikä antoi uutta vauhtia. – Teen kaiken itse. Vuonna 2004 Severn Records julkaisi cd:n ”Going Back To Mississippi”, jossa ovat mukana mm. – Kyllä, tosin tämä Covid on pistämässä sille stopin. PALUU LEVYNTEKOON 2020-LUVULLA PALUU LEVYNTEKOON 2020-LUVULLA Kahden Severn-merkin pitkäsoiton sekä 2011 ilmestyneen omakustannelevyn ”Good Blues” jälkeen Nora Jeanin äänitetuotanto vaikutti tulleen tiensä päähän. Tulemme hyvin toimeen, joten tarjosin uutta materiaaliani hänelle, ja vuotta myöhemmin hän soitti oman tarjouksensa. Severn Recordsilla on hyviä ihmisiä. Naimisiin mentyämme tein ensimmäisen täyspitkän levyni ”Sings The Blues”. Allekirjoitin juuri sopimuksen Euroopan festivaalien buukkauksia varten erään Ranskassa toimistoaan pitävän agentin kanssa. Uskon, että kun pandemia on ohitse joskus vuonna 2023 työtilaisuuksia tulee. ”Blueswoman” on julkaistu lokakuussa 2020, joten se on ollut markkinoilla vasta noin vuoden. Chicagossa esiinnyn nyt pääasiassa Kingston Mines -klubilla ja silloin tällöin Rosa’s Loungessa pitääkseni bändin iskussa ja tasaisesti työllistettynä. Tein sen nimellä Nora Jean, koska en missään tapauksessa halunnut käyttää sukunimeä Bruso, eikä Wallace tuntunut sekään oikealta. ”Good Bluesin” kappaleet ovat myös kaikki omaa materiaaliani. Sitten tapasin toisen mieheni Mark Bruson, josta tuli myös managerini. KEIKKAILUNÄKYMÄT 2022 KEIKKAILUNÄKYMÄT 2022 Maailmanlaajuinen pandemia on tuonut huomattavia haasteita myös Nora Jeanin ja hänen vakioyhtyeensä työskentelylle. Teen sen kanssa parhaillaan uutta cd:tä. – ”Sings The Bluesilla” suurin osa kappaleista on covereita
Valitettavan tilanteen valoisa puoli on kuitenkin siinä, että kokoonpano on kyennyt ilman paineita hiomaan soittoaan ja visiotaan jo liki puolentoista vuoden ajan. – Tuolloin 1980-luvun puolivälissä monilla muilla aktiivisilla bändeillä oli läskibasso, ja pyrkimys joko autenttiseen rockabillysoundiin © M ar co Pe re tt o The Backkick vuonna 2022, vasemmalta: Tomi Valasvuo, Petteri Littu, Kola Pietiläinen, Juho Uusihakala, Jupe Litmanen Helsingin Lepakossa 1985, Mika ”Mad Dog” Kaikkosen ottamissa valokuvissa vaihtelevassa järjestyksessä Kola Pietiläinen, Jupe Litmanen, Juho Uusihakala, Tomi Valasvuo ja Petteri Littu. – Sattui mukavasti, että kundit olivat tulleet katsomaan Sultans of Junglen keikkaa. Yhtye teki paluun vuonna 2016 ja eräs sen keikka syksyllä 2020 johti myös The Backkickin uudelleen kokoamiseen täsmälleen alkuperäisellä ryhmällä. Uusihakala on puolestaan musisoinut jo yli 20 vuotta One Mint Tulep -yhtyeensä kanssa. Alun perin yhdysvaltaisen Tommy Sandsin vuonna 1958 levyttämä reteä rockabillykappale on kuultu myöhemmin useina eri tulkintoina The Spotnicksista Jerry Williamsiin. Jenkkipuolelta ohjelmistoon napattiin lainoja Flash Cadillac & The Continental Kidsiltä, Robert Gordonilta ja Link Wrayltä sekä Hank Williamsilta – muiden muassa. Tai ehkä jostain muualta, sillä ärhäkkä kitaratyöskentely tuo enemmän mieleen Buddy Guyn sekä Gordonin kanssa aiemmin työskennelleen Link Wrayn. Valasvuo ja Littu olivat elvyttäneet soittoharrastuksensa 2000-luvun alussa Backwood Ballersin myötä – instrumentteja päittäin vaihtaen. Ehkäpä Backkickin omaperäisen version lähin vertailukohde löytyy Robert Gordonin vuoden 1980 levytyksestä. Tuolloin se lämmitteli muun muassa Gene Summersia ja The Rapiersia. Tätä ei ainakaan vähentänyt sen soiminen Yle Radio Suomessa Teppo Nättilän Kantritohtori-ohjelmassa. THE BACKKICK Modernia rock & rollia takapotkulla Modernia rock & rollia takapotkulla INSPIROIVA JÄLLEENNÄKEMINEN INSPIROIVA JÄLLEENNÄKEMINEN Hajoamisen jälkeen Pietiläinen ja Litmanen jatkoivat yhdessä soittamista surf/rhythm & blues -kokoonpano Sultans of Junglessa, joka oli koossa 1990-luvun alussa. Pitkään kestänyt keikkataantuma on pitänyt huolen, että ennen ensijulkaisua hyvin harvat edes tiesivät The Backkickin olemassaolosta. 12 Blues News 1/2022 JANNE ÖRNBERG E dellisessä BN-numerossa esitelty The Backkickin ensijulkaisu, digisingle The Worring Kind herätti monien musadiggareiden kiinnostuksen. Myöhemmin Valasvuo on tullut tututuksi The Toreadorsin kontrabasistina ja Littu puolestaan The Moontonesin ja Some Other Guysin kitaristina. tai Bill Haley -meininkiin. Meitä puhutteli enemmän brittipohjainen revival-soundi bassokitaroineen, Dave Edmundsin projektit ja jopa kulttibändi C.S.A. Alun koulubilevaiheen jälkeen The Backkick pääsi muutamaankin otteeseen näyttämään kyntensä vuonna 1985 Helsingin Lepakossa Jari Eklundin järjestämissä Finnish Rock ’n’ Roll Societyn tapahtumissa. Ensimmäisen aktiivikautensa aikana vuosina 1983–1985 The Backkick oli kitaristi Kari-Pekka ”Kola” Pietiläisen mukaan hieman jäljessä sen hetkisestä alakulttuurimuodista. Jupe siinä sitten heitti idean ilmoille, että olisipa hienoa pitkästä aikaa soittaa yhdessä. Pietiläisen lisäksi kokoonpanoon kuuluivat Juho Uusihakala (laulu), Tomi ”Tomppa” Valasvuo (kitara), Petteri Littu (basso) ja Juha ”Jupe” Litmanen (rummut). Vanhan bändin henkiin herättämistä helpotti se seikka, että Jupen ja itseni lisäksi myös kaikki muut olivat edelleen aktiivisia soittajia. Yhtyeen syntyhistoria vie silti paljon kauemmaksi, aina 1980-luvun alkuun, jolloin Espoon Karakallion yläastetta käyneet kaverukset perustivat sen. Heti ekoissa treeneissä Kaapelitehtaalla laskettiin spontaanisti Cochranin Twenty Flight Rock käyntiin, niin homma tuli kaikilta kuin selkärangasta
Bluelightilla on jonossa äänitteitä odottamassa julkaisua pitkälle syksyyn saakka. Varsin usein on jopa näin pienistä pienimmälläkin levymerkillä suunnitelmat naulattu jopa vuodeksi eteenpäin, perustelee Bluelight Recordsin omistaja Mika Myyryläinen. – Pyrkimys ei ole pureutua mihinkään tiettyyn perinnerockin osa-alueeseen orjallisesti vaan tehdä kappaleista oman näkemyksen mukaisia moderneja versioita. Näistä The Worring Kind on tarkoitus tulla mukaan juurimusiikkiin erikoistuneen levy-yhtiön, Bluelight Recordsin joskus tämän vuoden aikana julkaistavalle rockabillykokoelmalle. Pietiläinen huomauttaa kuitenkin hymyillen, että bändi on nimenomaan yhden setin tiukka paketti – minkäänlaiseksi kokoillan tanssiorkesteriksi ei ole tarkoitus ryhtyä. Joidenkin bändien kanssa suunnitelmia jo sitäkin pidemmälle. Samaan tyyliin kuin esimerkiksi Melrose. Lisäksi ohjelmistoa on täydennetty Pietiläisen omilla sävellyksillä ja yhtyeen tyyliin sopivilla uusilla lainakappaleilla. Niin että perinne välittyy, mutta se ei ole mikään vangitsevasti määrittelevä elementti. Jos nyt pitäisi itse jotenkin koettaa kuvailla niin välitön Dr. Päätettiin kokoelmaa odotellessa julkaista biisi myös digisinkkuna. Feelgood -henkinen pub rock -asenne, Pietiläinen pohtii. Blues News 1/2022 13 PERINTEIDEN PÄIVITYSTÄ PERINTEIDEN PÄIVITYSTÄ The Backkickin musiikillinen kehityskaari jatkaa siitä mihin se vuonna 1985 jäi. Syksyllä 2021 The Backkick teki muutaman tunnin sessiossa 24/7-Studiolla – samaan koulukaverija kaveripiiriin jo 1980-luvulla kuuluneen – tuottaja Erkka Vepsän johdolla. – Kundit itse valitsivat äänitettävät kappaleet ja The Worrying Kind oli setissä mukana. Konsepti tietenkin erilainen. ”Heti ekoissa treeneissä Kaapelitehtaalla ”Heti ekoissa treeneissä Kaapelitehtaalla laskettiin spontaanisti Cochranin Twenty laskettiin spontaanisti Cochranin Twenty Flight Rock käyntiin, niin homma tuli kaiFlight Rock käyntiin, niin homma tuli kaikilta kuin selkärangasta. Bluelightin laajojen jakelukanavoiden ansiosta digisingle on herättänyt huomiota ulkomaita myöten. Äänimaisemassa risteytyvät sulassa sovussa niin rhythm & blues, rockabilly, garage kuin pub rock. Biisi istuu hyvin Backkickin tyyliin ja tymäkän version siitä väänsivät. Kappaleista suuri osa on samoja, joita yhtye soitti jo 1980-luvulla. kilta kuin selkärangasta.”” © M ar co Pe re tt o. Tuolloin äänitettiin kuusi kappaletta. Koronatilanteen rauhoituttua The Backkick on valmis näyttämään kyntensä ja ottamaan keikkatarjouksia vastaan
Hän oli hyvä laulaja, mutta hänen kaltaistensa persoonallisten tenorien aika oli Motownin nousun alkaessa auttamattomasti ohi. Vuonna 2003 julkaistun Hal Davis -antologian alaotsikko ”The West Coast Answer To Clyde McPhatter & Jimmy Jones” kuvaa hyvin sitä, millainen laulaja Hal Davis oli. Paikallisen WCIN-aseman DJ Charles Scruggs otti ryhmän hoiviinsa, järjesteli pikku esiintymisiä ja antoi mahdollisuuden levyttää demoja studiossaan. Kun tähän lisätään Sam Cooken levyiltä matkittu pyrkimys sulavuuteen ja rentouteen, onkin mielikuva Hal Davisin tyylistä valmis. Ennen kaikkea Hal Davis muistetaan Motown-aikojensa töistä tuottajana ja säveltäjänä, mutta jo ennen Detroitiin siirtymistään hän ehti vaikuttaa seitsemän vuoden ajan Los Angelesissa sekä taustalla että varsinkin itsenäisenä artistina. Muitakin toki oli, kuten näissä keskusteluissa helposti unohtuva Hal Davis, jonka työn jälki ei ehkä ollut niin arvostettua, mutta jo pieni vilkaisu Marvin Gayen, Diana Rossin ja Jackson 5:n albumien taustatietoihin paljastaa, kuinka tärkeästä kaverista oli kysymys. Samoihin aikoihin siirtyi länteen Marc Gordon, tulevia Motownin suurnimiä hänkin. HAL DAVIS Motown Memories, osa 73 Motown Memories, osa 73 demotasoa. Hänen kerrotaan olleen työnarkomaani, jolla oli koko ajan tuhat rautaa tulessa kokoonpano teki yleisilmeestä kireän, eikä singlen kummallekaan puolelle saatu ladatuksi mitään sellaista, mikä olisi erottanut yhtyeen edukseen suuresta massasta. Hän sai myös aikaan aidon levytysmahdollisuuden houkuteltuaan Imperialin vahvoihin miehiin kuuluneen Ernie Freemanin Cincinnatiin pikkusessioon, jossa levytettiin single Imperial-merkille: Imperial 5398 I Get The Feeling Prettiest Girl In The World Levy ei tainnut saada soittotilaa muualla kuin Scruggsin ohjelmissa, kaupallisesti se oli totaalinen floppi. Näistä lähtökohdista syntyi puolessatoista vuodessa kuusi singleä, joiden sovittaja oli etikettien mukaan useimmiten Mark Reynolds. Hal ja Marc lyöttäytyivät yhteen, Hal artistina ja Marc säveltäjänä ja tuottajana. 50-luvun lopussa Hal Davis toteutti unelmansa ja muutti Los Angelesiin tarkoituksenaan tunkeutua kaupungin musiikkimarkkinoille. Yleensä suurin kunnia on aiheestakin annettu parivaljakolle Norman Whitfield & Barrett Strong, joka vastasi Motownin uudesta progressiivisesta linjasta. He olivat pari vuotta aikaisemmin perustaneet The Emeralds -nimisen yhtyeen, joka pääsi Savoylle levyttämään hyväksyttyään Luther Bondin solistikseen. Bond varasti koko idean ja kolme singleä, See What You Done / What If You (1124), Starlight Starbright / You Were My Love (1131) ja It’s Written In The Stars / I Won’t Believe You Anymore (1159) julkaistiin nimellä Luther Bond & His Emeralds. ASETELMIEN HAKUA ASETELMIEN HAKUA 60-luvun alussa Hal Davisin ja Marc Gordonin yhteistyö tiivistyi Halin siirryttyä levyttäjästä myös taustatöihin sekä säveltäjänä että kuorolaulajana. Vuoden ‘56 alussa hän tutustui neljään koulupoikaan (Cedric Cox, Charle Godfrey, Willie Miller, Clyde Giles). Käenpoika-Bond pelotti muut tiehensä ja he olivat vapaat liittymään Hal Davisin perustamaan yhtyeeseen, joka sai nimen The Victorials Fordin Victoria-automallin mukaan. Toive toteutui. Tällä en tarkoita, että levyt olivat laulullisesti vaisuja, paremminkin sitä, että niiden soundi oli ohuehko ja kireä ja taustat CINCINNATISTA LÄNTEEN CINCINNATISTA LÄNTEEN Harold Edward Davis syntyi Cincinnatissa Ohiossa 8.2.1933. Kelley 105 Way To My Heart The Way You Look Tonight Alden 1301 Sweet And Lovely My Young Heart 1302 Time After Time Tell Me You Care 1303 I Love You Truly King Of Lovers MJC 104 You’ll Find Love I’ll Tell It Edsel 785 You, You, You I’ll Never Stop Dreaming Vaikutelma oli kiltti doo wopin ja teinipopin sulauma. Ei Victorials erityisen huonosti laulanut, mutta kolmen tenorin. Edsel-single oli duetto, jossa Halin parina lauloi minulle tuntematon Ercelle Tisby. Perusääni oli erehdyttävästi McPhatterin tasoinen ja ylärekisterinousuissa on Jimmy ”Handy Man” Jonesin sävyjä. 14 Blues News 1/2022 PEKKA TALVENMÄKI K un Hollandin veljekset ja Lamont Dozier lähtivät Motownilta vuonna ‘67, toivottiin, että heidän tilalleen löydettäisiin nopeasti uudet supermiehet, jotka pitäisivät firman pinnalla ja kenties nostaisivat sen uudelle huipulle. Hänen lapsuudestaan en ole löytänyt muuta tietoa kuin että hän jossakin elämänsä varhaisvaiheessa sairasti polion. Erinomainen single, jossa Hal kuulostaa enemmän McPhatterilta kuin koskaan, varsinkin Ames Brothersin vanhan You You You -hitin coverissa tunnelma on kiehtova
Tämä ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa, sillä Brenda oli tehnyt ensimmäiset demonsa ja levynsä jo vuoden ‘62 alussa Kent Harrisin ja Jesse Jamesin johdolla (jälkimmäinen on sama mies, joka nousi 60-luvun jälkipuolella pinnalle Philadelphian Horse-huuman mukana). Brendan ja Halin suhde on ollut juorulehtitasoinen arvuuttelun aihe. Wizard oli Hal Davisin ja Marc Gordonin lyhytikäinen yritys, sen perustamiseen rohkaisi käynti Bob Keenen Del-Fi -merkillä, jonka jälkeen tilanne oli muutenkin kääntymässä parempaan päin. Aika yleinen käsitys on, että Hal Davis oli Brenda Hollowayn ”löytäjä”. Yleisilme kyllä koheni sikäli, että sävelmiin alkoi löytyä mielikuvitusta ja ennen kaikkea taustoihin pikku ripaus ilmettä ja monipuolisuutta. Del-Fi 4146 You’re Playing With Me Read The Book Of Love Wizard 101 What Do You Mean To Me Merchant Of Love 102 Money Honey I Need Someone 107 My Mother’s Eyes I Need Someone Dynamite 1010 Why Did You Go Away I Don’t Want Nobody Federal 1249 You’re The Girl – The Girl For Me My Only Flower GSP 2 Lover’s Plan I Don’t Know Gardena 125 Show Me One More Chance Amazon 1004 Let’s Get Married Oh Why Oh Why Kent 375 Without You You Never Never Gave Your Heart Kaikki Hal Davisin vanhat levytykset koottiin vuonna 2003 edellä todetulle bootleg-antologialle (Wizard 1), joka on yhteen pötköön kuunneltuna aika yksitotinen, parasta on Hal itse. Minasa-singlen pari on Hal & Brenda, ja kun Brenda oli Brenda Holloway, päästään asiassa reipas askel eteenpäin. Siinä tärkeimmät lukuun ottamatta kahta duettosingleä: Swingin’ 647 Once Upon A Time Accept My Love Minasa 6714 It’s You Unless I Have You Edellisen söpöläispariksi on merkitty Hal & Debbie, missä Debbie tarkoitti varsin vähälle huomiolle jäänyttä Barbara Jacksonia. Tästä ajatuksesta Brenda kuitenkin luopui todettuaan äitinsä tukemana, että 13 vuoden ikäero oli liian suuri. Arvatenkin syy oli juuttuminen doo wopin ja kiltin popin välimaastoon, mustat artistit olivat siirtymässä early soulin suuntaan ja sellaisia merkkejä ei Hal Davisin levyiltä juuri löydy. Tuo b-puolen balladi on sittemmin noussut yhdeksi Hal Davisin tunnetuimmista sävelmistä, ei vähiten siksi, että Eddie Kendricksin soulcover nousi blacklistoille vuonna ‘71. Kaksi levypuolta on minun kirjoissani ylitse muiden. HAL & BRENDA HAL & BRENDA Kuten todettua, pääsi Hal Davis ahkeran levyttämisen ohella pätemään myös taustahommissa. Blues News 1/2022 15 ja joka saattoi istua työpöytänsä takana kellon ympäri ilman minkäänlaista virkistystaukoa. Aloitetaan vuosien ’61–‘63 singlelistauksesta hänen omien levyjensä osalta. Ratkaiseva oli monissa yhteyksissä BN:ssäkin kerrottu Berry Gordyn vierailu Los Angelesissa syksyllä ‘63, tuolloin Hal järjesti Brendalle tilaisuuden pomon tapaamiseen. Toinen tasaisesta kokonaisuudesta selvästi erottuva raita on hivelevän kaunis Without You, josta ei soulin aineksia löydy, paremminkin se on puhdasta teinipoppia, ei siis ihme, että se kelpasi ”Teen Age Dreams” -sarjaankin. Yllättäen nätti sävelmä koki paluun viisi vuotta myöhemmin Donnie Elbertin Englannissa levyttämänä komeana bluebeat-henkisenä tulkintana. Hämyisästi ujeltavan kuoron avustamana laulettu nätti Merchant Of Love herätti sen verran isompaakin kiinnostusta, että Vee Jay otti sen jakeluunsa, mutta numerolla 387 julkaistu single ei sekään yltänyt listoille. Sitä ennen Brenda ehti olla mukana kotilähiön poikien muodostaman, 70-luvulla huipulle nousseen Whispers-yhtyeen ensivaiheiden taustaapuna, tuskin kuitenkaan ensilevyillä, vaikka niinkin olen nähnyt väitettävän. Muutamaa latteutta lukuun ottamatta taso on 60-luvun alun raitojen osalta kelvollinen, enkä voi kuin ihmetellä, miksei singleistä yksikään kyennyt nousemaan listoille. GSP oli Gary Paxtonin merkki, jonne Davis ja Gordon ajautuivat toimittuaan taustalaulajina Hollywood Argylesin Alley Oop -hitillä, väitetäänpä heidän koheltaneen myös Bobby Pickettin Monster Mashin taustalla. Loppu on historiaa, Gordy ihastui korkeakorkoisiin saapikkaisiin. Brenda itse on kertonut haastattelussa, että Hal oli hänen poikaystävänsä ja että toiveissa oli jopa naimisiinmeno. Tiukasti Hal joka tapauksessa kannusti Brendaa eteenpäin ja avasi tälle levytysmahdollisuuksia. Hal Davisiin Brenda ja hänen Patrice-siskonsa tutustuivat vuoden ‘62 lopussa Marc Gordonin vetämässä The Wattesians -yhtyeen sessiossa, jossa Hal avusti taustalaulajana. Yksityiskohtien ystäville voisi vielä todeta, että Gardena-singlen etikettiin on merkitty esittäjäksi Hal ”Sonny” Davis ja että Dynamite 1010 on julkaistu myös numerolla Marie 100, jolloin etiketissä luki Hal Davis & The Crowns. Ensimmäiset kunnon royaltinsa hän sai keväällä ‘62, kun Jennell Hawkinsin esittämä nätti kaiholaulu Moments To Remember nousi listoille b-puolenaan Halin kirjoittama Can I
MOTOWN MEMORIES, 1960’S... oli lähtökohtaisesti tarkoitettu länsirannikolla tehtyjen levyjen merkiksi. Niin tai näin, Hal Davis ”pakotti” Brendan sessioon ja lopputuloksen loisteliaisuutta ovat asiaa paremmin ymmärtävät selittäneet nimenomaan tilanteeseen liittyneellä tunnekuohulla. Brendan läpilyöntilevyn Every Little Bit Hurts synty on oma tarinansa. Kun Brendan Motown-uraa potkittiin käyntiin, oli Patrice kaiken aikaa sivustaseuraajana ja sai samalla tilaisuuden levyttää muutaman omankin singlen, joista tunnetuin on epäilemättä Little Stevie Wonderin kunniaksi levytetty Stevie. 16 Blues News 1/2022 ja tiukkaan nahkapukuun pukeutuneeseen 17-vuotiaaseen kaunottareen niin, että värväsi hänet saman tien Motownille, Nettihistoriikkeihin on pesiytynyt viruksen tavoin väite, että laulu, jonka Brenda pääsi Gordylle parin tunnin stressaavan odottelun jälkeen esittämään oli My Guy. Berry Gordyn perustama V.I.P. Kaksi V.I.P.-kytköksistä singleä kiinnittää erityishuomion. ”Love & Desire” -niminen Patricen antologia sisältää kymmenen Davisin ja Gordonin Los Angelesissa tuottamaa raitaa, joita Motown ei koskaan julkaissut. Cobb on kertonut vieneensä tehtyä demoa eri tuottajien, myös Berry Gordyn kuultavaksi, jolloin Gordy oli lähettänyt Cobbin vasta avattuun länsirannikon toimistoonsa Hal Davisin ja Marc Gordonin puheille, koska halusi esittäjäksi Brenda Hollowayn. Frank suostui tarjoomien sanojensa mukaan koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi. Se ei kuitenkaan tähdelle kelvannut, jolloin Cobb vei laulun Del-Fi -firmaan ja levytti siellä demon, jonka lauloi Hal Davisin ja Marc Gordonin hyvän ystävän Frank Wilsonin vaimo Barbara. Arvauksia asiasta voi olla yhtä paljon kuin arvaajia, itse luotan Soul Walking -sivuston tietoon, jonka mukaan kyseinen Mary Wellsin ohjelmistosta poimittu hitti oli You Beat Me To The Punch. Näin ei tietenkään voinut olla, koska My Guy sävellettiin ja levytettiin vasta seuraavana vuonna. MOTOWN MEMORIES, 1960’S... Hal Davisin ja Marc Gordonin nimi löytyy helpoimmin V.I.P.-listauksen alkupäästä. Oman tragediansa tilanteeseen toi Barbaran kuolema, jonka ajankohdasta historiikit eivät ole päässeet yksimielisyyteen, todennäköisesti se tapahtui singlen julkaisun aikoihin. He tuottivat myös jatkosinglen I’ll Always Love You samoin kuin pakollisen albumin, mutta vuoden ‘65 alusta alkaen Gordy halusi levytykset hoidettavaksi Detroitissa, jossa Brenda ei sai pian sen jälkeen levyttää ensimmäisen soolosinglensä Do The Del Viking, joka julkaistiin Davisin pienellä Taste-merkillä. Ensimmäinen on tietenkin Frank Wilsonin hengästyttävä vauhtipala Do I Love You, jonka Davis ja Gordon tuottivat syksyllä ‘65. Brenda itse on kertonut kieltäytyneensä tehtävästä, koska Barbara oli hänen ystävänsä ja tämän suoritus oli erinomainen. Brendan suoritus ympättiin Barbaran laulun tilalle, muita muutoksia ei tehty, näin väitti Ed Cobb. Cobb etsi sen jälkeen Lesterille muutakin levytettävää ja päätyi kirjoittamaan laulun Every Little Bit Hurts. Hal lähetti Frankin demo mukanaan Detroitiin ja tarina kertoo, että pomo hoksasi levyssä piilevän mahdollisuuden, mutta häntä kiinnosti myös tulokkaan tausta ja singlejulkaisun sijaan hän tarjosikin tilaisuuden jäädä taloon tuottajatehtäviin. Patrice oli mukana aikaisemmin todetulla Wattesians-levyllä ja Brenda Holloway. Seuraavien kahden vuoden aikana länsirannikon anti V.I.P.:llä oli yllättävän vähäinen, oman Davis & Gordon -singlensä saivat julkaisuun asti vain Joannie & The Triangles, Oma Heard, The Vows ja Lewis Sisters. Kun rajuksi hitiksi päätynyt single julkaistiin maaliskuussa ‘64, merkittiin tuottajiksi vain Davis ja Gordon. Sen taustahahmo oli Ed Cobb, jonka tuottama versio Dick Haymesin 40-luvun hitistä Love Letters oli suuri menestys Ketty Lesterin esittämänä keväällä ‘62. Voi olla, minun korvissani taustat eivät kuulosta ihan identtisiltä. Joulukuussa ‘63 julkaistu Patrice Hollowayn Stevie / The Boy Of My Dreams (25001) oli merkin ensimmäinen single. Davis ja Gordon olivat auttamassa alkuun myös Patrice Hollowayn uraa. Näin osittain olikin, mutta aika paljon sekaan mahtui sekä mitä sattuu -osastoa että sellaisia levyjä, joita ei voitu sijoittaa päämerkeille, vaikka ne oli Detroitissa levytetty
25019, Danny Dayn nimiin merkitty single, joka sisälsi raidat This Time Last Summer ja Please Don’t Turn The Lights Out. Hal Davis ja Marc Gordon hoitivat tehtäviään länsirannikolla eivätkä osallistuneet 60-luvun pahimpaan liukuhihnavaiheeseen. Blues News 1/2022 17 ukseen ja hänestä kehittyi varsinkin HDH-kolmikon lähdön jälkeen yksi Motownin tärkeimmistä taustamiehistä. ”We Remember Sam Cooke” -albumin raitoja levytettiin helmikuussa ‘65. Pieni pintaraapaisu tuotti Hal Davisin osalta vain yhden tärpin, Martha & The Vandellasin vuonna ‘68 levyttämän kesyhkön sätkyttelyn I Can’t Erase The Way I Feel, joka julkaistiin vuosia myöhemmin ”Spellbound”-nimisellä koosteella. Suuret tähdet levyttivät jonkin verran Los Angelesissa lähinnä silloin, kun heillä oli sinne muutakin asiaa. Albumi sisälsi myös levottomamman ja rämäkämmän Stevien munnarin varaan rakennetun laulun Hey Harmonica Man, josta tuli vielä isompi hitti, korkein sijoitus 29. Levy sinällään oli tunnelmiltaan sekava ja hätäisen oloinen, sen ainoa helmi oli hellyttävä rantaefektien piristämä Castles In The Sand, joka nousi poplistan sijalle 53. Molemmat puolet ovat uraansa aloitelleen Jimmy Webbin sävelmiä. Noilta ajoilta löytyy jonkin verran julkaisematonta materiaalia, jonka penkominen ei ole kovin innostavaa. Myöhemmin Davis ja Gordon eivät samassa tilanteessa olleet ajan tasalla, vaan hylkäsivät Webbin tarjoaman sävelmän By The Time I Get To Phoenix, jonka alkuperäiseksi esittäjäksi säveltäjä oli kaavaillut Motownilla pikakomennuksella ollutta TV-tähteä Paul Peterseniä. Levy sinällään ei ole huipputuote, mielenkiintoisinta on se, että Danny Day oli todellisuudessa Hal Davis itse. Molemmat singlet ehtivät listoille ennen Brenda Hollowayn läpimurtoa ja olivat siten ensimmäiset Davisin ja Gordonin Los Angelesissa tuottamat Motown-hitit. ...JA 1970’S ...JA 1970’S Motownin länsirannikon konttori lopetettiin vuoden ‘67 paikkeilla, jolloin Hal Davis siirtyi Detroitiin. Jo syyskuussa ‘64 se kävi Davisin ja Gordonin kanssa tekemässä yhden historiansa suurimmista munauksista, britti-invaasion innoittaman surkeasti toteutetun albumin ”A Bit Of Liverpool”, jonka kukkasia olivat ”liverpoolsävelmät” Do You Love Love Me ja You’ve Really Got A Hold On Me. Omiin mieltymyksiini liittyy tietenkin aimo annos henkilökohtaista nostalgiaa, mutta mielestäni kyseessä on mukava levy lajissaan ja kuuluu joka joulu pakollisen konserttini kuunneltaviin. Samoihin aikoihin levytettiin Davisin ja Gordonin johdolla ”Tribute To The Girls” -niminen viihdealbumi, joka jäi (onneksi) julkaisematta. ja Cashboxin mustalla listalle kuutoseksi, kyseessä oli viimeinen ”little”-etuliitteellä varustettu Stevien single. Gordy antoi valkoisen suosikkityttönsä Chris Clarkin laulaa oman näkemyksensä originaalitaustan päälle, mutta lopputulos oli vaisumpi eikä sitä edes julkaistu singlenä. Luppoajan täytteeksi hän kävi levyttämässä Davisin ja Gordonin kanssa joukon lauluja, joista rakennettiin albumi ”Stevie At The Beach”. Sharon Davisin Motown Historyn mukaan singleä ei koskaan julkaistu, mutta singleantologia on toista mieltä, julkaisupäivä oli 4.6.1965. Tasoltaan epätasaisen levyn kiinnostavimpia raitoja olivat A Change Is Gonna Come, Ain’t That Good News ja Having A Party. Levyn kahdesta tiedossa olevasta säilyneestä kopiosta toisen myyntiarvo nousi vuonna 2020 huutokaupassa peräti 100 000 puntaan. Kolme kuukautta myöhemmin Supremes levytti lännessä muutaman raidan, jotka piti julkaista albumilla ”There’s A Place For Us”, levy jäi kuitenkin ilmestymättä. Jälkikäteen ajatellen koko session ainoa mielenkiintoinen raita oli Florence Ballardin sooloilema I Saw Him Standing There, joka jätettiin albumilta pois. Vastaavan kohtalon koki ”Around The World With The Supremes”, sen sijaan Diana Rossin kilven kiillottamiseksi tehty ”The Rogers & Hart Collection”, Davis & Gordon -tuotantoa sekin, ilmestyi (valitettavasti) syksyllä ‘66. Do I Love You’sta otettiin Hitsvillessä vain hyvin rajallinen Soul-merkin promopainos, joka piilotettiin julkisuudelta ja se tuli esiin vasta vuosia myöhemmin erään työntekijän vietyä oman kappaleensa myyntiin. Periaatteessa ainoa pääosin Davisin ja Gordonin johdolla tehty Supremes-projekti, jolle annan hyvät pisteet, on syksyllä ‘65 levytetty ”Merry Christmas”. ja r&bpuolella 5. Tällainen erikoisuus sattui jo vuoden ‘63 lopussa, kun 13-vuotias Stevie Wonder oli Hollywoodissa filmaamassa materiaalia elokuvaan Muscle Beach Party. Historiikit kertovat, että Webbillä oli tapana käydä tyrkyttämässä tuotteitaan toimistolla ja tällä kertaa tärppäsi. Oma lukunsa on yhtyeen historian suurin LP-menestys ”A Go-Go”, jonka materiaali on melkein kokonaisuudessaan lännessä levytetty, vetonaula You Can’t Hurry Love oli kuitenkin Detroit-tuote. Taylor on tunnetusti mainittu yhtyeen varsinaisena löytäjänä, vaikka Vasemmalla Marc Gordon, Marvin Gaye ja Hal Davis, alapuolella Hal, Frank Wilson ja Chris Clark. Seuraavana vuonna julkaistiin Bobby Taylor & The Vancouversin nimetön albumi, jonka tuottajaksi on levykannessa merkitty pelkästään Berry Gordy, mutta Soul Discographyn selailu paljasti, että sinänsä onnistuneen täyteraidan It’s Growing taustatyön hoitivat Hal Davis ja Frank Wilson. Ahkerin länsirannikolla kävijä oli The Supremes. Bobby Taylor toimii tässä aasinsiltana pääasiaan, joka on Jackson 5. Jossakin vaiheessa demo on listattu kaikkein hinnakkaimmaksi soulsingleksi. Samoissa sessioissa tehtiin myös ihan ehtaa Motownmusiikkia, jota on jälkikäteen julkaistu mitä erilaisimmilla koosteilla. Vahinko vain, että Florence Ballardin laulama Silent Night jäi torsoksi eikä kelvannut albumille. Toinen erikoistapaus oli V.I.P
Todetaan sentään lopuksi, että Davis oli vielä 70ja 80-lukujen taitteessa tuottamassa kahta huikeaa hittiä: Mary Wilsonin Red Hot oli parhaimmillaan sijalla 95. Cameronille, Jr. & prod. Miracles löytyy sekin helposti, Davis oli ykköstuottaja vuoden ‘74 albumilla ”Do It Baby”, tosin hän ei ollut mukana kummallakaan albumilta julkaistulla hitillä (nimikappale ja Don’t Cha Love It). ja Syreetan Quick Slick sijalla 41. Hal Davis oli tuottamassa hänen kolmea ensimmäistä albumiaan, mutta vain joukon jatkona, ainuttakaan listahittiä ei ole merkitty hänen tuottamakseen. Taylor on merkitty yhtyeen ensimmäisen Motown-albumin tuottajaksi, läpilyöntisinglellä I Want You Back on merkintä arr. Vuonna ‘73 julkaistun duettoalbumin ”Diana & Marvin” kansi ilmoittaa tuottajaksi Hal Davisin. Yksittäisistä raidoista on kuusi merkitty hänen tuottamikseen, mielenkiintoisimpina Stylistics-lainat Stop Look Listen ja You Are Everything sekä listoilla sijoille (25./46.) noussut sekava cover Wilson Pickettin ykköshitistä Don’t Knock My Love. Kun Michael-veli siirtyi sooloartistiksi, pääpaino siirtyi hänen tukemiseensa. Michael Jacksonin soolouran alkamiseen asti Davis oli vankasti mukana Jackson 5:n levyjä kehittämässä, tarkkaa tietoa ei ole, koska yksityiskohtia on piiloteltu Corporation-nimikkeen alle. Ensimmäiset maininnat ovat soolouran alkuvaiheessa julkaistun ”Everything Is Everything” -albumin nimisävelmä sekä täyteraidat Ain’t No Sad Song ja Baby It’s Love. Walker ovat hankalampia hoksattavia, mutta yksi Davisin 70-luvulla tuottama levytys kultakin löytyy. Näin siksi, että What’s Going On -läpilyönnin jälkeen tehty Ylhäällä keskellä Hal Davis Jackson 5:n ja kultalevyjen kanssa, alhaalla vasemmalla Hal, Suzee Ikeda ja Michael Jackson, alhaalla keskellä Hal ja Jermaine Jackson. Cameron olisi pitänyt muistaa ilman tarkistuksiakin, Davisin Mowestille tuottama Act Like A Shotgun oli miehen ensimmäinen soololevy ja lisäksi pikkuhitti, sija 50. Singlenä ilmestynyt nimikappale oli kyllä kohtuullinen menestys varsinkin black-puolella (7./50.), mutta muuten Gordy piti huolen siitä, että levy ei saanut aiottua huomiota, ei edes erinomainen modernimpaa linjaa edustanut The World Is Rated X saanut ansaitsemaansa julkisuutta. Four Topsin “Magic”albumilla on Remember Me, Gladys Knightin “All I Need Is Time” -levyllä raita The Sugar ja Juniorin “Blow The House Down” -LP:llä Sex Pot – ja kappas vain, toinenkin löytyi: Ball Baby. Yhteistyö kesti viitisen vuotta ja sisälsi kaikki Michaelin albumit ja niiden sisältämät hitit, eritoten Davisin nimiin on merkitty Got To Be There ja I Wanna Be Where You Are, loput menivät Corporation-otsikon alle. Walkerille, Four Topsille, Miraclesille, Thelma Houstonille ja niin edelleen. Muuten Davisin nimeä ei ”You’re The Man” oli teksteiltään niin rankka ettei Berry Gordy hyväksynyt sitä ja albumi jäi julkaisematta. Myös veli Jermaine siirtyi soolouralle 70-luvun alkupuolella. Hal Davis kuoli 18.11.1998 Los Angelesissa. Smokey Robinson oli noihin aikoihin jo omilla teillään ja juuri kun olin naputtelemassa, ettei Davis hänen tekemisiinsä osallistunut, löysin ”Deep In My Soul” -albumilta neljä poikkeusraitaa: The Humming Song, It’s Been A Long Time, Let’s Do The Dance Of Life Together ja If You Want My Love. The Corporation ja vuonna ‘70 julkaistulla ABC-LP:llä lukee näissä kohdin The Corporation & Hal Davis. Corporation oli työnimike ikään kuin kolmikon Holland-Dozier-Holland jatkeeksi perustetulle taustatriolle, jonka mahdollisista kokoonpanovaihteluista en ole tietoinen, alun perin sen muodostivat Deke Richards, Freddie Perren ja Fonzie Mizell. Thelman osalla ilmoitus on hyväksyttävä, olihan vuonna ‘76 julkaistu Don’t Leave Me This Way ykköshitti sekä popin että blackin puolella ja lisäksi Davis oli vahvasti tuottamassa Thelman ja Jerry Butlerin kahta duettoalbumia. Duettoalbumi jäi tärkeimmäksi Hal Davisin tuottamaksi Marvinin levyksi. blackpuolella. Gladys Knight & The Pips, G.C. Hänen kerrotaan toimineen Motownilla 80-luvun loppupuolelle asti, mutta noista ajoista minulla ei ole tietoa eikä kiinnostusta, 70-luvun selvittelykin otti aika koville, Motown lakkasi minulle olemasta Motown silloin, kun firma siirtyi Detroitista länteen. Hal Davisin 70-luvun tekemisiä selittävissä nettiteksteissä hehkutetaan asioita mainitsemalla, miten hän on tehnyt hittejä Gladys Knightille, G.C. Joka tapauksessa Davisille on annettu kunnia poikien suurimpiin hitteihin kuuluneista raidoista I’ll Be There, Never Can Say Goodbye, Get It Together ja Dancing Machine. Diana Rossin 70-luvun hiteistä tunnetuin oli listaykkönen Love Hangover, jonka Hal Davis tuotti syksyllä ‘75, kyseenalainen kunnia balladin muuttamisesta diskohumpaksi kuuluu siis hänelle. Cameron, Four Tops ja Jr. 18 Blues News 1/2022 kunnia annettiin soolouralleen alkupotkua etsineelle Diana Rossille. juurikaan Rossin levyjen tekijälistoilta löydy
Gunaropulos ei päätynyt ihan puskista bändin eturiviin. Single Blue Master 45-BLU 611 ilmestyi 4. kesäkuuta 1965. Omat kappaleet pantiin purkkiin Kruununhaassa tuottaja Pentti Lasasen johdolla. Se pyörähti Suosikin oman listan häntäpäässä tarkalleen sijalla 85, mutta pikkukiekon tarkemmista myyntiluvuista ei ole varmuutta. Keijo Soiramo on siinä käsityksessä, että plattaa painettiin ”muutama sata kappaletta”. Jotain olisi toki voinut tippua myös tekijänoikeustai esitysmaksuina, mutta The Holdersin tapaisen pikkubändien osalta singlen eetteriaika Yleisradion vähissä nuorisoohjelmissa jäi toiveajatteluksi.. Bändiläisten mukaan tempo nauhoittamisessa oli tehokas: Lasanen tarkisti soitinten vireen ja muut yksityiskohdat, sitten nauhoitettiin taustat ja perään Gunaropulosin ja Soiramon lauluosuudet. Henki oli se, että materiaali pitäisi saada mielellään kerralla purkkiin – suuriin virheisiin tai jäätymiseen ei ollut varaa. Lisääkin olisi voinut tulla, ellei levy-yhtiö olisi alkanut vaatia bändiltä suomenkielistä cover-tuotantoa. Keijo Soiramon mukaan Piha oli alkuun varauksellinen, tai tarkalleen sanottuna ”varovainen” Holdersin osaamiselle, mutta innostui lopulta. Meillä oli silloin sellainen käsitys, että joku kuunteluraati rankkasi heti tuoreeltaan singlemme tapaiset julkaisut siihen pinoon, josta ei poimittu kappaleita lähetyksiin, Berglöf kertoo. huhtikuuta 1965, jossa yhtiön musiikkiosaston johtaja ja levytyspäällikkö Martti Piha sai kuultavakseen Holdersin tuotokset. Sipi Soiramo tuli kitaraan, ja kun viimeistään näihin aikoihin nuorisoyhtyeissä oli pakko olla laulaja, mikin ääreen löydettiin Gunaropulos The Hurricanes -yhtyeestä. Vaikka kyyti oli kylmää korvausten osalta, The Holders jäi historiaan yhden hyvän singlen levyttäneenä ryhmänä. Porvoolaisen The Holdersin basisti Kimmo ”Kippa” Berglöf kaivoi nimittäin arkistoistaan kuitin, josta selviää mitä Pohjoismainen Sähkö-Osakeyhtiö pulitti kesäkuussa 1965 kaksi levypuolta levyttäneille muusikoille: 36,32 markkaa verojen ja sosiaaliturvamaksujen jälkeen. Sen aikaiseen tyyliin (katso esimerkiksi Jim & The Beatmakers, BN 3/2021) levytys järjestyi nopeasti, ja jo vajaan kuukauden päästä, 20. Bändin managerina toiminut Keijo Soiramo, soolokitaristi Seppo ”Sipi” Soiramon serkku, päätti, että The Holdersin pitää lyödä rumpua osaamisestaan, jotta pääkaupungin vähät levypomot huomaisivat ettei porvoolaisbändin kanssa päädy porvooseen. Kun Tilastokeskuksen säälimättömän rahanarvolaskurin mukaan 36 markkaa on inflaatiokorjattuna tänä päivänä 67 euroa, voi todeta ettei rokkaaminen varsinaisesti rikastuttanut. Kun sitä oli otettu haltuun vuonna 1963 The Dragonsin nimellä, muutaman nimenja jäsenvaihdoksen (niminä The Fellows, The Sleeples) jälkeen vakioporukka löytyi keväällä 1964. HALVALLA MENEE HALVALLA MENEE Levyttäminen jäi tunnetusti haaveeksi kymmeniltä ellei sadoilta 1960-luvun puolivälin suomalaisilta keikkapaikkojen ja kellariloukkojen beat-yhtyeiltä, mutta kun portit studioon aukesivat, ei sekään ollut varsinainen tie kyllyyksiin. toukokuuta 1965, Holders oli Kirjan talon studiolla nauhoittamassa. PIHA YLIPUHUTTIIN PIHA YLIPUHUTTIIN Levylle pääsy edellytti yhtyeeltä ja sen taustavoimilta vahvaa aloitteellisuutta. Rumpalina jatkoi Markku ”Makkis” Johansson. Nauhoitus kourassaan Keijo Soiramo marssi PSO:n konttorille 24. 20 Blues News 1/2022 PETRI LAHTI P orvoolainen The Holders jäi yhden singlen ihmeeksi, mutta yhtye ehti ottaa tuntumaa 1960-luvulla melkein kaikkiin vuosikymmenen musiikkityyleihin rautalangasta beatin kautta bluesiin. THE HOLDERS Porvoon keisarit Porvoon keisarit Pistettiin nauhalle kolme kappaletta, laulusolisti Harry ”Guna” Gunaropulosin säveltämä I Only Want To Look At You, Sipi Soiramon I Go To My Way ja kolmas nyt jo unohduksiin jäänyt, mahdollisesti Beatlesin tuotannosta lainattu biisi. Hän oli vuonna 1904 Pietarissa syntyneen monipuolisen musiikkimiehen Georg ”Yrjö” Gunaropulosin – Kadonneen levyn metsästäjissä The Holdersin levy on soinut nykypäivänä, mutta silloin vuoden 1965 aikoihin siitä ei ollut toivoakaan. THE MOJOSIA JA MUUTA THE MOJOSIA JA MUUTA The Holders syntyi mistäpä muusta kuin rautalangasta