Monet
istuvuus ja soveltuvuus omaan ajoharrastukseen. Pitkäaikainen altistus
toristeille tuttuja kotimaisia
tälle melulle saattaa aiheuttaa kuulovaukypärämerkkejä ovat Ohei,
rion muiden vähäisempien vaikutusten
Kova ja Meno. haluavat käyttää kypäTakavuosina valinta oli helppoa kun tarjonta oli
rähuppua suojatakseen
erinomaisen pelkistettyä.
kaulan seutua kylmältä
Cromwell-kypärät olivat takavuosina kypäja vedolta. itli enn.en sen
käyttö perustui vapaaehtoisuuteen ja monille
Coster.
riitti maalarinlakki, kunhan muisti kääntää lipan
Moni varmaan muistaaksepäin ...
taa tämän kirkkaankelLainsäätiijä on kypäräpakon määrätessään
taisen ja varsin painavan
varmaankin ~atellut ensisijaisesti mp-onnetkypärän, jonka silmä-ja
tomuuksia ja kypärän suojaavaa vaikutusta.
suuaukko oli riittävän
Onhan selvää, että päähän osuvat iskut ovat aina iso. Enduron joukkue~ on
mihin nykyisin olemme tottuSM-kisassa Kahden Päivän ajossa 250neet. Leukaosa oli kuitenhengenvaarallisia verrattuna vaikkapa raajoihin
kin tavattoman lähellä
kohdistuviin iskuihin.
itse leukaa, lähes samalla
Onnettomuustilanteiden ohella kypärä on
lailla kuin katukäyttöön
hyödyllinefi kapistus monessa muussakin: se
tehdyissä integral-kysuojaa sääitä ja ajoviimalta sekä myös melu!ta.
päröissä. Merkittävä hyvä puoli oli
kuutioisen Husqvarnan pakoputken
tietysti kypärän keveys.
paisuntakammio rikkoontui ja ajoin runOmat käyttökokemukseni
saan päivän ajan reilusti yli 100 desibelin
perustuvat jet-ja integraalikymelussa. Niiden käyttölisäksi.
ja turvallisuusominaisuudet
Ki~oittajan kohdalla näin on päässyt
olivat aivan jotain muuta kuin
käymäänkin. .·thr ottle
K ärällä on monta tehtävää
JJI
BellMotostar. Mainonnassaan CroMelun on todettu aiheutuvan pyörteimwell korostaa sitä, että ajajan
lystä ilmavirtauksen irrotessa joko mootkauniit/komeat kasvot tulee
toripyörän katteesta tai kypärän pinnalta.
olla tunnistettavissa.
Se kulkeutuu ilmaäänenä korvaan kypäSuomalaisille veteraanimorän alaosan kautta. Matoristi Antti
taja on tuotteitaan uudistanut:
sivuosat ulottuvat jo korvien
Kortesuon lisensiaattityössä tehtyjen hakohdalle ja kypärän mukana
vaintojen pohjalta korvatulppien käyttöä
tulee lähes leuan tasolle ylettyvoidaan suositella kaikille motoristeille.
vä visiiri. Tutkimustuloksen kuultuani
pitkään, joskin pakkaskelejä
muistin välittömästi meluisan kesäpäivän.
lukuun ottamatta se on korMieluisa se oli kaikesta huolimatta, sillä
vautunut crossi-integraalilla.
ajoihan lähtöparinani tuossa kisassa itse
Kalifornialainen Bell kehitti
MaunoSuni.
1970-luvulla ensimmäisen
Turvallista ajokauden jatkoa kaikille
crossi-integraalin, nimeltään
teille! *
..
:.·
-·.
OOTTORIPYÖ.RÄILijÄILLÄ. Tämän
Q, ollut
kypärätyypin tunnetuin
uomessa kypäräpakko vajaat uelmannekiini oli Roger de
jäkymmentii vtJOlta. Enduroharrastuksesvasemman korvani kuulon selvästi heisa jet-kypärämalli on palvellut
kentyneen. Korvat peittyivät nahkaisten läppien
mentti on hupun helppo
alle ja muista merkeistä Cromwellin tunnisti
pestävyys ja itse kjpärän
hieman alas laskevasta takaosasta. Nykyisinkään pysyminen sisältä puhCromwell ei valmista kokokytaana.
päröitä,joskin hitusen valmisMoni käyttää ajaessaan korvatulppia
melun vähentämiseksi. Nyttemmin
Tämä kaikki merkitsee parempaa ajomukavuutleukaosat ovat selvästi
ta ja turvallisuutta ja unohtamatta terveyden ja
parempia ja kuljettaja
ennen kaikkea säilymistä.
.
pysyy "hyvässä hapessa".
Kypärän valinta voi olla vaikeaa. Sopiva väriMotoristeilla on
tys on monelle tärkeä juttu, mutta valinnassa on
erilaisia tottumuksia kyulkonäköä tärkeämpiä asioita, kuten kypärän ·
pärän käytössä. Vuosia myöhemmin todettiin
päröihin. Lisäargurien aatelia
Kisa
oli harvinaisen rankka ja hieno Italian mestik20
BIKE
NRO 6.2008. Virittelin infrapunayhteyttä,
keiskurssia. Oma palkintoni oli PIpizzanpaistajaa paljon naurata. Pääsin esittelemää Simolle loppupäivästä aallokon
noustessa uutta >>pancake«-hyppyäni, mitä en tosin vielä oppinut
kun Erwin, tuo tiimimme lentävä hollantilai- .
nen alkaa suositella juntille bluetooth- yhteysuoristamaan ennen alastuloa Simon keskittyessi:( lähinnä
den käyttÖä. Siellä kelpasi Elenan, Simon tyttöystävän
alavartaloni peitoksi. Kaveri on varmaan
RUN hieno äänenvaimentaja,joka ainakin pääsee kunniapaikalle
gay.« mietin ja häpeän vieläkin enemmän, sillä lähettämäni
palkintokaapissani.
kuva olisi kelvannut johonkin Tom OfFinland-julkaisuunkin. Ki an palkinnot eivät olleet kaikkien mieleen, sillä ne oli
tistä ja tajuan, ettei se bluetooth- yhteydellä löytynyt >>S IM «
väsännyt paikallinen kylähullu keramiikkataiteilija. >>A-ai sulleko se tuli! Oli tarkoitämänkin voin poliisilaitoksen päällikölle viedä?«, kyseli Fiai11me
tus lähettää mun vaimolle ja ihan vaan vitsinä!!«, selittelen väOro- poliisijoukkueen johtajakin kädessään härskin näköinen
hän liiankin innokkaasti puolustellen naama yhtä punaisena
villisika,jonka suhteettoman suuressa sukuelimessä roikkui vankuin Honda- kauluspaitani.
ha nokka- akselin ratas. Ajattelin, että siitä tulee kiva näytönpaistatella päivää Marikan kanssa, pitäessäni SimolleJ etski alsäästäjä Marikan puhelimeen. Eihän se
on ajanut pitkään
perhana ollutkaan Marikan puhelimen SIMpystyssä pysyä ja kiittelikin <l:iovinkeistä.
ammattilaisena
kortti, vaan homo pizzanpaistaja SIMONE!
Katsellaansitten loppuvuodesta tuliko niitä ajokouluja pienduron MM-sarJaa ja
Loppuilta meni rattoisasti ravintolan koko
dettyä kilpakumppanille liikaakin.
toiminut vuosiaBiken
henkilökunnan katsellessa meidän pöytään
kolumnistina. liijJo luukuttao
Koko ravintolan henkilökunta kokkeja myöten on kerääntynyt keittiön
ovelle luoden arvioiviakatseita ö täseurueeseemme.
H
ETKEN PÄÄSTÄ pb,zanpaistaja tulee kysymään:
seksi ja 01in yllättynyt, kun pystyin kylm iltään ajamaan eri.ttäin
>>Lähetitkö minulle äsken kuvaviestin ?«, »SIMOvaikean kivikkoenskateslin Bergamon pesialistejakin parem.
NE«, tavaan pojan ri nnassa komeilevasta nimikylmin. Ravinmatkan varrelta.
tolan omistajakin alkoi olla hämmentävän
kisoista. Merriman ihmetteli pienten lasten isänä
Marika ja lentävä hollantilainen nauravat kippurassa, mutta omaa villisikaansa,jonka vehje puolestaan pilkisti sen päälle
oma naumni on hieman vaivaantunutta huomatessani, ettei
tupeksi laitetun kahvakumin päästä ulos. Moninkertainen Päijänne".
ja tirskuessa. Otin pahimmalta kilpakumppaniltani
luulot pois jo ennen kisaa vetämällä malliksi
täysillä paskarinkiä kumiveneen ympäri ja
lupasin jatkaa ajokoulua kisan jälkeen. Hieno, rauhallinen mesta ja tuoreet
rambokin kalpenisi,jos ei muussa niin aseen koossa. >>Fignra di merda«, sanoisi italia- Terveisin,
voittaja on nyt myös
lain en, mutta moka oli kuitenkin niin hyvää,
maailmanmestari 1a
että palasimme muina miehinä joka kerta
Mika
kirjoittaa kolumneiställä Sardinian Italian mestaruuskisaviikolla
saan tunnelmistaan
syömään tähän samaan ravintolaan. UFO-Yamaha-tiimin pomo Pippo
oli vuokrannut kumiveneen ja siellä oli sekalainen seurakunta odottelemassa vuoroaap
ja katselemassa meidän suorituksia I 8 'C vedessä. kalareissuilta
ystävällinen ja kyseli saisiko ostaa maailja asuinpaikaltaan
manmestarin paitaaja ottaa kuvaa yhdessä.
Italiasta.
Sanoin, ettäjulisteen voin tuoda, mutta valokuvahan teillä on jo Ua kohta varmaan koko
Sardinialla)!
KISAPAIKKA OLI MERENRANTAKYLÄSSÄ.joten
perjantaina ennen ki~~a kävimme testaamassa Albergonin Simon uutta Kawasakin
Jetski:tä. >>Miten minä
tarkoittanutkaan SIM- korttia. >>Paskat. Seison kuvassa ilman paitaa leveässä haara- asennossa
KISAN JÄLKEEN PÄÄSIMME Marikan kanssa vierailemaan Simon
pullistellen valtava feikkiohjus olkapäällä, kuva, jota vasten
kesämökillä länsirannikolla. Kuva
merenelävät Sardinian omalla Cannonau- punaviinillä höysoli siis joko tibermacho tai -gay, ihan katsojan näkökulmasta
tettynä kruunasivat mukavan illan. Seuraavana päivänä pääsin
riippuen.
pitämään Simpalle spoorikoulun kakkososan pieneltä kallioiden
Pehmentääksehi sotaisan kuvan luonnetta, koristelin sen
väriseitä hiekkarannalta käsin, missä ei tähän aikaan vuodesta
pimuttaan sydänkehyksillä ja lisäsin yhden suuren sydämen
ollut muita kuin me. Pistin puhelimet otta maan blue- näyttäviin >>nelosen vauhdista« kaatum isiin loivissa mutkissa.
MIKAAHOLA, eli Lupa
Yllättävän hyvin imppa noin ensikertalaiseksi alkoi lopussa
tooth yh teyden ja heti löytyi »SIM<
.
. .~
S ortster on vihdoin todella s orttinen
ja mukava·mutkateillä. Kunnon jousitus ta
.byvät jarrut tekevät ihmeitä.
.- t).JODELl4 HYVÄT
·IARRUT!cc . ,.;
.
Liikennevaloissa V-twini heiluu
reilusti edestakaisin kumiripustuksensa varassa. ja hytkyy. koeajo
HARLEY-DAVIDSON XR 1200
TEKSTI MAGNUS JOHANSSON
KUVAT DOUBLE RED
Amerikkalainen Harle -Davidson
valmistaa Euroo _Qaan suunnitellun
moottori _yörän ·a keskitt y a·oominaisuuksiin.
H
ARL&Y-1.MVIDSO ll. Yksinkertaisen
näköiset sinkityt kuusiokolopultit paikoissa,
joissa uppokantaiset kuusiokoloruuvit istuisivat pareinmin ja esimerkiksi pakoputkien
lämpösuojalevyt on kiinnitetty yksinkertaisin
letkunkiristimin. Hienostuneitaratkaisuja
BIKE NR062008 23. XR rzoo:ssa on kuitenkin
kunnon etujarrut eli kaksi levyä ja Nissinin
nelimäntäpuristimet.
Jarrut ovat erittäin hyvät, tehokkaat ja niissä on myös hyvä käyttötuntuma. Öljysäiliön nk. Tällaiset ratkaisut tuottavat lievän pettymyksen. Kun insil)ööri lisää tähän,
että »totta puhuen valtaosa amerikkalaisista
jarruttaa enimmäkseen pelkällä takajarrulla«,
ymmärtää eron ajokulttuureissa.
-Euroopassa on hyvin erilainen tiestö,
paljon mutkia ja siksi pyörän ajettavuutta arvostetaan aivan toisella tavalla.
Muotoilu on Frank Savagen käsialaa ja se
on suunniteltu yhdessä tehtaan Euroopan
konttorin kanssa, Lopputulos on rento ja tunnelmallinen. Muodoiltaan XR rzoo muistuttaa hyvin
paljon XR 750 kilpapyörää. Pyörän Fiat Track -tyyli on peräisin amerikkalaisista ovaaliratakilpailuista.. Vaihteisto vaatii totuttua enemmän
pbljinvoimaa, mutta muutoin se toimii hyvin
ja tarkasti.
Viimei~telyn taso on kaukana italialaisista
ja japanilaisista roadstereista. Moottori tärisee
. Speedwaypyörien
tapaan amerikkalaisissa Fiat Track -kilpureissa ei ole etujarrua. .
Lajin parista on rioussut varsin paljon kuljettajia peräti kansainvälisille roadracingradoille
asti. LE U US.I
xr r2oo on tärke~i malli. Ensimmäistä kmtaa tehtaan historiassa
pyörä on suunniteltu Euroopan markkinoita
varten, mikä osoittaa, että Eurooppa on H-D:·
lle tärkeä markkina-alue. popup-kansi
muistuttaa tyylikästä alumiinikantta, mutta
on muovia. Kaiken pitää olla vähän raakaa,
kuin kirveellä veistettyä,jotta pyörä todella
olisi aito Harley-Davidson. Nyt kun jarrut ovat nykyaikaisen tehokkaat, kapeammat ja pienemmät
kahvat olisivat kohdallaan. Niillä tuntuma
olisi vielä huomattavasti paljon parempi.
KUN AJAN UPEITA teitä Valencian lähistöllä, totean kuitenkin, että kahvat ovat symbolinen
osa pyörää. Esimerkiksi tietyissä Harley-Davidson -malleissa on USA:ssavielä matalampi istuinkorkeus
kuin Euroopassa. Harley-Davidson pitäytyy silti tiukasti paksuissa jarru-ja
kytkinkahvoissa. Samalla se on myös
muistutus siitä, että ajotyyli poikkeaa kovasti
toisistaan näillä kahdella mantereella
vahvistaa
XR 1200:n muotoillut Frank Savage Tankki on vain
muov1kate. Tuntuu kuin
jousitus jäisi liian suuren paluuvaimennuksen
taki.a painuksiin aina vain enemmän. Ummistan silmäni hetkeksi ja
katson uudestaan kokonaisuutta: pyörä on
kuitenki.n todella upean näköinen!
Sama pätee ajovaikutelmaan. HarleyDavidson XR r2oo on kevyt ohjataja pyörä
käyttäytyy tasapainoisesti. Hyvätjarrut ja
etujousitus.
HeiKohko taka1skunva1men ·
nus lavilmeistely. Polttoaineen
epäsuora suihkutus toimii hyvin ja imuääni
tanki.n alla olevasta ilmansuodatinkotelosta
on matalan puhutteleva. Iskunvaimentajissa vain jousen esijännitys on säädettävissä ja koeajossa takajousitus tuntui itse
asiassa pyörän heikoimmalta lenki.ltä.
Kallistusvaraa on täysin riittävästi.Jalkatappien varoitustapit osuvat asfalttiin, mutta
se ei haittaa. Kyllä! Täytyy kuitenkin hyväksyä konsepti kokonaisuutena eli
muotoilulla on tärkeä osuus, varsinkin tässä
roadsterissa. ..
RUNKO
TOIMII
KUIN
AIATUScc
XR 1200:ssä on pitkälti kyse
tunteesta. laukut Ja tavarateline.
PIIRTEET OVAT alkuperäisen XR 750:n. Pyörä on
hyväksyttävä sellaisena kuin se on. Minusta se
on luonnollista kehitystä. Asiallisen sporttisetja pito on hyvä
Yks1nkerta1nen. Mutki.ssa: se käyttäytyy
vakaasti, ainaki.n hyväkuntoisella tiellä.
Pyörä tuntuu aina vain paremmalta ajaessamme mutki.kasta ja tasaista tietä eteenpäin.
Voiko Harley-D!lvidson todella olla näin
urheilullinen?
Etuhaarukka toimii odotusten mukaisesti.
Takaiskunvaimennus ei sen sijaan ihan pysy
mukana kun vauhti nousee. Siihen liittyy paljon tunteita ja
tuotemerkki.in kuuluvaa imagoa. Harley-Davidsonille on suuri asia, että pyörässä on kaksi
nelimäntäistäjarrusatulaa, USD -etuhaarukka ja alumiininen takahaarukka. Täytyy
muistaa, että kyseessä on 1202-kuutioinen Vtwini,joka tuottaa 91 hevosvoimaa ja voima
on pääosin keski.ki.erroksilla. Toisin sanoen: mukava moottori, mutta ei mikään tehohirviö.
Keulimisen voi unohtaa saman tien. Harley-Davidson
XR I2oo:ssa on pitkältikyse myös siitä, että
se on Harley. jonka alle mahtuu ilmansuodatinkotelo,
mutta myös pieni 13,3-litrainen polttoainesäiliö. Tuntuma tiehen
r8-tuumaisen eturenkaan kautta on tietysti
erilainen kuin sporttipyörissä, mutta pyörä
ei ole raskas ohjata. Japanilaisten tuotteiden kan;sa
H-D ei halua kilpailla. Pakoputki.sto on korkealla ja hyvin suojassa naarmuttavalta asfaltin pinnalta.
Harley-Davidson on suunnitellut XR I2 oo :n
aktiiviseen ajoon.
Onko XR 1200 hyvä. Mootton e-
hoa vo1s1 olla enemman\lln
on harvassa. 1a 1magosta.
How do llook?
)
Dunlop Qualifier renkaat ovat erittäin hyvä valinta tähän pyörään. HarleyDavidsonin mainosvideossa tosin keulitaan,
mutta silloin ohjaimissa on stunttikuljettaja
CraigJones.
RUNKO JA JOUSITUS ovat erittäin toimivat.
Istuinkorkeus on matala, mutta polvikulma
on silti asiallinen ja ajoasento pysty. Sportster on vihdoin oikeasti sporttinen.
*
.,. mutta toimiva
m1ttaristo
Jarrut ovat parhaasta päästä
Tehokkaat ja hyvä tuntuma!
Lisävarustevalikoimasta löytyy
mm . Tuotantopyörä on kokonaisuutena lähes samanlainen
kuin Kölnissä vuonna 2006 nähty konseptimalli .
+
13.31iUaa
24 BIKE NR06.2008
Paras Harley-Davidson
mutkateille
PS (Saksa) 5/08
Valittu parhaaksi
SPORT-RENKAAKSI 05/07.
SPORTECM3
CONSOMOTARDS (ltånska) 05/07 '
LA MOTO (Espanja) 06/07
ROADTECZ6
Metzeler®-renkaat löydät hyvinvarustetuilta jälleenmyyjiltä.
Lisätiedot osoitteesta www.duell.fi
TESTIVOITTAJA
01/08.
RACETEC K3 STREET
METZELER@
MOTORCVCLE TVRES
Näin, vaikka
tutkimusten mUkaan onnettomuudessa
leukaosaan kohdistnu n. Bike _s/2oo8).
Kypärän jäykkyys testataan kahden
tason välissä. Jotta näin olisi, on moottoripyöräkypärille asetettn erilaisia tnrvallisuusstandardeja.
Suomessa liikennekäyttöön tarkoitetun
moottoripyöräkypärän tulee olla E-221'05 tai
vastaavan DOT (usA) standardin määräysten
mukainen iskunvaimennuksen yms. 35 %, eli eniten
iskuista (kts. Kypärän sisällä
olevan antnrin avulla lasketaan isktlien aihe26 BIKE NR06.2008
uttama HIC (Head Injury Criterion), eli
päävauriokerroin. Yllättävää, että kokokypärän leukaosaan kohdistnva isku tehdään vain 5
m/s (I8 km/h) nopeudella. Siis mitä pienempi me-arvo,
sitä parempi iskunkestävyys. osalta.
Euroopassa mm. Lukemaa
ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa esim.
kypärän tnoteselosteessa.
Toisaaltame-arvo on sangen teoreettinen tnlos. Isku, joka vastaa 27 km/h
(7 m/s) nopeudella tapahtnvaa äkkipysähdystä. kohdistetaan pisteeseen vain
kerran. Kun tällaisen E-hyväksytyn kypäriln
käyttäjän pää osuu kaatumisen seurauksena esim vaihdepolkimeen, jalkatappiin tms terävään, voi tulos olla päätä
särkeva tai ainakin päänsärkyä, paitsi jos isku sattui si osumaan E22/05 standardin mittapisteeseen (punainen rasti).. reportaasi
KYPARASTANDARDIT
TEKSTI JA KU VAT ALAN BRIDGER
K
UN MOOTIORIPYÖRÄKYPÄRÄN
suojauskyky joutuu koetukselle,
toivouee jokainen tehneensä
hyvän ostoksen. Ykkösvaiheessa kypärään
Milli pieleen ja se on ... Se saa olla korkeintaan 2 400. Hollannissa kelpaa vain
E-221'0 5 hyväksyntä ja Saksassa käy E-22 :n
ohella myös pelkkä USA:n SNELL-hyväksyntä.
Vaan mitä piilee näiden normien takana?
E-2 2/'o5 standardin iskuvaimennustesti .
kohdistnu viiteen tarkkaan määrättyyn pist"eeseen eri puolilla kypärää
Ei, vaikka yhdessä E- instanssissa saatu hyväksyntä pätee
koko EU:n alueella.
TODENMUKAISEMPI. E-2Y05 on sellaisenaan asiallinen turvakypärän koestusmenetelmä. Jarno Saarisen ent. Samoin eksoottiset maat
kuten E28, E36, E39ja E46, saattavat herättää
epäluuloja. Toinen isku tosin hieman pienemmällä nopeudella.
E-2zlos-standardissa riittää yksi iskultark. Vastaavasti EI3 on
nykyisellään lähinnä E-hyväksymisiä kaupitteleva instanssi. Kakkosvaiheessa
kuorma nostetaan asteittain parin minuutin
välein 630 Nm:n. Näin testit
tehdään taatusti samalla tavalla ja perusteilla.
SNELL hyväksymiseen kuuluvat valmi.iden
tuotteiden pistokokeet suorittaa säätiö itsenäisesti. E-hyväksymisiä tekevät
ja myöntävät testikeskukset, hoitavat siis
hommansa kukin maassaan maan tavalla.
Yhdysvalloissa kilpakäyttöön hyväksytyltä
moottoripyöräkypärältä vaadittavan SNELLhyväksymisen myöntää vain yksi instanssi
- päävaurioihin menehtyneen kilpa- autoilija
Peter Snellin nimestä juontava SNELL Foundation, eli säätiö.
Se suorittaa oman, E-hyvijksymistä tiukemman standardinsa mukaiset testit omassa
laboratoriossaan Sacramentossa. Niinpä SNELL hyväksytyn kypärän
kuoren on oltava kauttaaltaan yhtä vahva.
Lisäksi isku kohdistetaan samaan kohtaan
kaksi kertaa peräkkäin. Kun kypärä on ollut alttiina
63 o Nm kuormitukselle'kaksi minuuttia, saa
tasojen välinen etäisyys olla korkeitaan 40
mm vähemmän kuin lähtöarvo. terävä esine läpäise kypärän kuorta ja vaurioita käyttäjää.
SNELL-standardin leukahihna lukituksen ja
kypärän paikallaan pysymisen testit ovat vastaavasti myös E-normituksia vaativammat
Mielenkiintoinen on myös SNELL-standarBIKE NRO 6.2008 27
. E-2zlo5 -standardin pistokokeet tehdään valmistajien toimittamille
kypärille alkuperäisen hyväksymisen myöntäneessä laitoksessa.
Etenkin iskutestien osalta SNELL -hyväk- "
syntä poikkeaa olennaisesti E- hyväksymisestä. Kypärä
saa nousta enintään 3 o-astetta vaakatasosta.
Leukahihnan lukitus ja kiinnitys testataan
vastaavalla äkillisellä koeponnistuksella.
E-2zlo5 standardissa testaan myös visiirin
iskunkesto ja naarmuuntuminen.
PERIAATTEESSA OK, MUTTA .. Kokeessa varmistetaan, ettei esimerkiksi jalkatappi tms. Sen suurin ongelma on, ettei mikään
virallinen taho valvo laitosten toimintaa, eli
miten huolella testit tehdään. Sitä ennen hän oli
vuosia Yamaha tehdasmekan1kkona vastaten mm.
Jarno Saansen ja Phil Readin kilpakalustosta .
täyden vapauden kohdistaa iskut käytännössä otsa-korva-niska -linjan yläpuoliselle osalle
kypärää. Kuvassa pudotustestissä kypärän sisällä
oleva mittapää lepotilassa töitä odotellessa .
Hollantilainen Ferry Brouwer on työskennellyt
Arai:n palveluksessa 25 vuotta . Mutta kun mikään instanssi ei
valvo moottoripyöräkypärien E-hyväksymisiä suorittavia laitoksia, nykyinen meno voi
jatkua, totesi Ferry Brouwer.
kohdistetaan 30 Nm kuorma ja mitataan tasojen välinen perusetäisyys. Kun kuormitus palautuu 3 o Nm arvoon, saa tasojen
välinen etäisyys olla enintään I5 mm alkuperäistä pienempi.
E-standardin kolmas, käytännön kannalta
merkityksellinen koe on paikallaan pysymisen varmistustesti. Tällä tutkitaan pysyykö
kypärä päässä kun takaosaan kohdistuu suuri
nostovoimaa (m kg/50 cm pudotus). Siinä missä E-staridardi määrää millimetrin tarkkuudella viisi iskupistettä, antaa s NELL
Snell M2005testissä kypärän iskunva1mennusta
mitataan vapaavalintais1sta kohdista kypärän laelta
ja sivuilta. Näin varmistetaan, että pitkäänkin
tuotannossa ollut, hyväksytty kypärä täyttää
vaatimuksen. .,. ka.an määrätty piste. kilpamekaanikko) totesi, että tiukimmat testit tekevät ·
Hollannin (E4) vira~omaiset ja hyvänä
kakkosena on Saksa (EI). Kun katsoo E-numeroluetteloa ja vertaa
sitä kaupan olevien kypärien E- koodeihin, ei
ole yllätys kuinka moni jo päällepäin arveluttavan näköinen E-hyväksytty »ajohattu« on
testattu määrätyissä maissa.
Arain edustaja, hollantilainen Ferry Brouwer (mm. Kun kuoren vahvuus
iskukohdassa on ok, läpäisee kypärä testin.
Näin vaikka sen vieressä olisi tyhjä aukko!
(Ei, älkää kysykö miten E- standardin iskupisteet on määritelty- ne vain nyt on siinä missä
ovat, piste- klljoittajan huomautus.) SNELLtestin iskunvaimennus mitataan kahdella
iskulla kypärän laitaan ja yläosaan.
Kypärän.sisällä·on 5 kg painoinen mallipää/mitta-anturi. Ensimmäinen pudotus
on 3,06 metrin korkeudesta ja toinen 2,24
metristä.
Kypärän laitaan tehtävät iskut tapahtuvat
tasaisellealustalleja päälakeen kohdistuvat iskut puolipallon muotoiselle alustalle.
Lisäksi päälaen alueelle tehdään vielä yksi
pudotuskoe 3,06 metristä ylösalaisen T-kirjaimen muotoiselle, teräväreunaiselle alustalle.
Iskupisteen pinta-ala on siis hyvin pieni ja
kuormitus vastaavasti suuri.
Iskuvairnennuksen lisäksi SNELL-standardissa kokeillaan kypärän (ulkokuoren)
iskukestoa pudottamalla 3 kg painoinen,
6o-asteen kartion mallinen, teräväkärkinen
paino 3 metrin korkeudesta kypärän yläosan
alueelle.
Pudotuksen jälkeen testikärki ei saa millään muotoa päästä kosketuksiin kypärän
sisällä olevan kallonmuotoisen testianturin ·
kanssa
E4 ja EI ovat
tiukimmat testauslaitokset-suosikaa niitä.
*. Lyhyesti
sanottuna SNELLtestln läpäisee va1n
luodinkestävä VISIIri ,
E22/05 normin leukahihnan lujuuden, k11nnityksen
19luk1tuksen test1ssä m1tataan 15 kg es1jänn1tyksellä
hihnan pituus. Kuormaa lisätään pudottamalla 10
kg paino 75 cm matkan . Tärkeää
esimerkiksi jos onnettomuuden seurauksena
murtunut nenä tms. Arai:n mielipide, josta
olen täysin samaa mieltä,
toteaa Ferry Brouwer.
Varmemmaksi vakuudeksi Ferry näyttää miten
ns. Niskan ja yläotsan kohdalla
EPs-kuoren kovuus asettuu näiden väliin.
Eräät valmist~at ovat ratkaisseet asian moniosaisilla sisäkuorilla. eli
materiaalivahvuus on tasalaatuinen . vuotaa voimakka;:tsti verta tai uhrilla on muuten hengitysvaikeuksia.
ARAIN FILOSOFIA.- Arai-kypärien suunnittelussa ja valmistuksessa painotetaan SNELL- vaatimuksia, totea Ferry Brouwer. Tämän Jälkeen kuorm1tetun
hihnan venymä ei saa ylittää 35 mm, e1kä lepotilassa
25 mm alkuperäisestä.
dollisimman kovaa ja vastaavasti päälaen alueella pehmeää. Hirotake Arai on aina halunnut
tarjota valmistamiensa kypärien käyttäjille
parhaan mahdollisen suojan. että Arai Helmets Ltd:n
perustaja Mr. Kart1on kärki e1
saa läpäiStä VIISIIrä .
Vastaavassa SNELL·
test1ssä 500 km/h
nopeudella etenevä 1
gramman pa1no1nen
Ja 5.5 mm läpim1t·
ta1nen lyiJyhaull e1
saa läpä1stä vis11riä .
Koe tehdään v1si1nn
keski11nplle sekä 80
mm sen molemmin
puol1n. kääntyvällä leukaosalla olevan kypärän saranoitu etuosa taittuu pienen
iskun voimasta alaspäin!
-Tulee hengitysvaikeuksia, kun leukaosa
.murtaa kurkku torven,
toteaa Ferry Brouwer lakonisesti.
-Jos Arai haluaisi vain
tehdä rahaa, se valmistaisi
massatuotantarra edullisia
polykarbonaattikypäriä.
Mutta Arai:n politiikka on
toinen.
-Me teemme tiukkojen laatukriteerien
alaisena käsityönä lasikuitu/ laminaattikuorisia ja kaikin puolin mahdollisimman korkealaatuisia moottoripyöräkypäriä, selvittää
Ferry Brouwer.
Hyvä esimerkki Arai:n tinkimättömästä
tuotekehittelystä on yhtenäinen, kolmea eri
tiheyttä oleva EPS-muovista tehty sisäkuori.
Ensinnäkin yhtenäinen rakenne tekee
sisäkuoresta kokonaisvahvan. ·"
kypärät eivät täytä kokokypärälle asetettuja
vaatimuksia, vaikka sellaisilta ehkä näyttävät, siksi emme tee sellaisia, on
Mr. Siksi ja muutenkin
kun haluaa varmistaa moottoripyöräkypärän
E-2zlo5- hyväksynnän todellisen tason kannattaa vilkaista mikä numero hyväksymistarrassa on E-kirjaimen jälkeen. Perusteluna
hän toteaa mm. terävän iskun
Ja naarmuuntum~sen
osalta. Leatherman monitoimiveitsi
tms.) käyttäen alle 3 o sekunnissa. Kuoren eri
osissa EPS-materiaalin tiheyden- kovuuden/
pehmeyden- on kuitenkin oltava erilainen.
Tämä riippuu siitä miten laajalle alueelle
iskuenergia voidaan hajottaa, eli vaimentaa.
Niinpä otsan alareunassa EPS-muovi on mah-
Näytösmielessä tehdyn koesarjan tuloskertoo
ku1nka korkealuokkaisen kypärän lasiku1tukuon
kestää en puolille kohd1stuv1a teräviä iskuja. Iskutestissä 3
kg pa1no1nen terävä
kart1o pudotetaan
metnn korkeudelta
v1siinn keskipisteeseen. Siksi yhtiö ~i
valmista ns. Keskellä oleva
pyöreä aukko on tuuletusre1kä, JOhon SIIhenkin on
kohdistettu terävä 1sku.
din »kuinka helposti/ nopeasti kypärän saa
pois päästä« -testi.
Kokeessa kypärä on kyettävä poistamaan
testinuken päästä jotain tavanomaista käsityökalua (esim. avattavalla etuosalla varustettuja
Ihoottoripyöräkypäriä.
- Saranoidulla leuka", tai etuosalla olevat
28 BIKE NRO 6.2008
E22/05 standardissa testataan VISIInt mm. Näiden ongelma on,
että kun isku kohdistuu esim. päälakeen, vain
erillinen sisäkuoren yläosa yksin vaimentaa
iskuenergiaa.Jos osan pinta-ala ei riitä vai_:
mentamaan iskua, tulos voi olla ikävä.
Toki tällainen palapeli-sisäkuori läpäisee Etestit kun iskunvaimennustesti tehdään vain
määrättyyn pisteeseen
(017) 5544 205
Lasitehtaantie
31640 Humppila
Puh. Takissa irrotettava tikkivuori
. Irrotettavat suojat
. 0400 272 750. (019) 719 131
avoinna: ma-su
Upankatu 1
601 00 Seinäjoki
Puh. (06) 421 7521
avoinna: ma-la
Hanx-verk~okauppa
palvelee:
www.hanx.fi
-·.
Kuortaneentiej
Maakunnan auto
60100 Seinäjoki
Puh. Suomalaiselle sopiva mitoitus,
kestävyys ja tyylikkyys ovat Hanx-asujen vahvimmat lenkit.
Hanx-verkkokaupasta ja tehtaanmyymälöistä löydät kauden uutuusasut."
tuotetarjoukset, saappaat, kypärät ja laukut miehille, naisille ja nuorille.
Nyt myymälöissämme suurvalikoima ajokäsineitä kaikkiin olosuhteisiin!
?
Juhlavuoden
crikaistarjauk~ct:
ClassiC-ajoasu
Reflector-takki ja Classi·C-housut
290 C[norm. 333 ?)
. Cordura@-päällyskangas
. Irrotettavat suojat
. [019) 6855 172
avoinna: ma-su
Kinturintie 1, [ABGRiihiniäkiJ
11120 Riihimäki
Puh. 363 ?)
2CCC [norm. Mallimestarimme auttavat sinua sopivan koon valinnassa.
Räätälöimme halutessasi asun omille mitoillesi, jolloin saat
varmasti istuvan ja mukavuudeltaan ylivertaisen ajoasun .
Kotimaisena yrityksenä tunnemme suomalaiset olosuhteet ja
tiedämme, mitä vaadit ajoasultasi. Cordura@-päällyskangas
. Kaksi erilaista housumallia
Hanx-tehtaanmyymälät reittisi varrella, löydä omat varusteesi:
Oravikoski
Humppila
Mäntsälä
Riihimäki
Seinäjoki ?(palvelemme ·2 toimipisteessä)
Oravikoskentie
71470 Oravikoski
Puh. (03] 4378 068
avoinna: ma-su
Lahdentie 23
04600 Mäntsälä
Puh. Takissa irrotettava tikkivuori
MVAGUSTASATSAASAKSAAN
Tunnelma ja ulkoasu ratamoottori györäilynavoimen Saksan mestaruussarjan
varikolla on kansainvälinen. ainakin ulosQäin. Mutta onko k seessä velka vai saatava?
Y
rekk~jen kanssa
liikkeel.lä oleva tiimi, hienosti puhuen -semi tehclastiimi-, on SuperbiKS.l 1-iULPPIUDEN
ke-luokkaan keskittyvä Inghart MV Agusta,
Ingo Härtelin omistamajajohtama talli
lukeutuu IDM :n menestyksekkäimpiin tiimeihin. Toimipaikkana
meillä on Köningswinter, Frankfurtin ja Köl-. Edellisvuoden
kaltaista menestystä ei uusilla MV Agusta F 4pyörillä siunaantunut ja Teuchart oli sarjassa
vasta neljäs. Viimeisimpänä suurena meriittinäJörg
Teuchartin tallille voittama luokan mestaruus
Vli.odelta 2006. Kahden pilotin talli kasvoi tälle
kaudelle kolmeen ja ykköspilotin nimi vaihtui norjalaiseksi..Vuoden 2007 hopeamitalisti
Kai-Börre Andersen liittyi Inghart-talliin.
Bike-lehti piipahti Inghartin varikkopilttuussa !DM-sarjan avauskilpailussa ja istutti
tiimipomo Ingo Härtelin piinapenkkiin. Useat viittä vail le tehdastiim ien rekat ja varikkopilttuut henkivät vaurautta. Sanalla sanoen, IDM-varikolla haisee
raha. Ensin käytimme Yamahan R ykkösiä, mutta vuoden 2007 alusta kalustona on
ollut MV Agustan F nelonen. Ky-
selimme häneltä sitä ja vähän tätä.
Ensin pyysimme Härteliä kertomaan
Inghart tiimistä ja utelimme muutamia tunnuslukuja.
-Ensinnäkin tiimin nimi Inghart MV
Agusta Racing Team muodostuu omasta nimestäni. Kaudelle 2007 talli solmi sopimuksen italialaisten kanssa ja »nelipiippui30 BIKE NRO 6.2008
set« täyttivät Inghartin rekan
200,-
HONDA CBR &DDRR '08 sh. *'998;NYT 13.200,- + 111. 600,-
HDNDA Gl1800 GDLD WING sh. :b~~ wo;Lo
320J
340
360
300
A-TAKUU
l
dHONDA==~~I
BIKE NR06.2008 31
.:.-
··.. U98;- . 1th998;NYT 9.500,- + 111. 34-;998;NYT 31.900,- + llt 600,-
HONDA CBR125 sh. 600,-
SUOSITUSHINTA
H*;~
~
~
-H:m-;=
tt:m;.
~
~
~
~
_t:m;-.
~
TARJOUSHINTA TOIM.I<UL.
200,600,.
600,600, 600,-
N!_T 6.200,NYT 13.700,NYT 9.900,NYT2 0.600,NYT 12.400,NYT I0.900,NY"!' 8.500,NYT 11.400,NYT 13.590,NYT 6.100,NYT 3.300,NYT 2.390,-
600.600,·
600,600,600,200,200,·
TODELLA JOUSTAVAT RAHOITUSEHDOT!
Suomen suurin moottorlpyörä- jo mönkijätolo
BIKE WOR
HELSINKI:
RAISIO:
TAMPERE:
VANTAA:
Vattuniemenkatu 27
Tuotekatu 4
Hatanpään valtatie 26
Tuupakantie 7
puh.
puh.
puh.
puh.
0207 757
0207 757
0207 757
0207 757
Lisätietoja: WWW.BIKEWORLD.FI
. 600,-
HONDA CBF&DOS sh. HONDA
UUDE.T NETTOHINNAT!
HONDA VFRBOO VTECH sh. ~
NYT 14.490,- + 111. 3;998;NYT 3.590,- + 111. ·
NYT 8.900,- + 111. 600,SUPERTARJOUKSET:
HONDA Xli2S· YARADERO
HONDA XLI 000 VARADERO
HONDA YT750C4 -cus1om
HONDA STI300 PAN (UROPEAN
HONDA NT700 DEAUVILLE
HONDA FJS 600 SILVERWING
HONDA CB F600N
liONDA CBF 1OOOS ·
HONDA CB llOOF
HO~DA SH 300 -skaotteri
HONDA PS 125 -skootteri
J!.Q_I!D~ SCV II 0 -skootteri
lnghartMVAgusta Racing
Teamin om1sta1a
Ja JOhtaja lngo
Härtel uskoo
IDM ·sa rjan
tu1eva1suuden
olevan valo1san
''· ja sitä kautta
mukana olevien
tiimien tilanne
kohenevan.
HDNDA CB&OOF HDRNET sh. HINTAMYRSKY!
BIKE WORLD . ,
En pidä sitä täysin mahdotettä parempaan ollaan menossa. 700 ooo euroaja se katetaan suurimmaksi osaksi sponsorituloin. H enkilökuntaa meillä on täällä
paikanpäälle 14 henkeä, kertoo Härtel.
-Mutta turha luulla, että tämä olisi meille
kultakaivos. IDM:n puitteet vaikuttavat peräti ammattimaisilta ja näyttää siltä,
että sarjalla ja tiimeillä menee lujaa. Olisi sarjalle lottovoitto, jos Michael
olevan erittäin kiinnostunut moottoripyötiedän, mutta siitä en vielä voi puhua: mitään,
nähtäisiin startti viivalla. Tiimille valmistui alkuvuodesta uudet
toimitilat, luennoi Härtel ja haarukoi tulevaisuutta.
- Ensi vuonna toimintamme laajenee
pelkästä racing-tiimistä jälleenmyynnin ja
huollon saralle.
- Tiimimme vuosibucljetti on suuruusluokkaan. Olisiko
kuitenkin vain tämän hetken tilanne. Ingo Härtel kuuntelee
hän yksi ihailluimmista urheilijoista Saksassa,
- Kun sarjan taso nousee ja rahoituspohja
1nghart1n norJala1spllott1 Ka1-Börre Andersen
ampuu mutkasta ulos nel1p11ppu1sella
A1nakaan ens1mmä1sen osak1lpa1lun perusteella
e11tal1ala1spyöra a1van kärkeen ylla. Ensi vuonna · syynä kenties Formula ykkösten suuri mies
tomana ajatuksena, joskaan en voi sitä vahMichael Schumacher. Miten, sen
vistaa. Tieeletäänhän hänen
tilanne muuttuu aivan varmasti. Katsojia ei ole läheskään tarpeeksi, eikä tuiki
laajenee, niin ehkäpä minäkin saan sijoitukhymyssä suin håastattelijan kysymystä siitä,
tärkeää Tv-aikaa ole valtakunnalliselta tasolta silleni vastiketta ja rahavirta lompakostani
nähdäänkö fo rmulastarajopa mukana mMlöytynyt. ?<
nin puolivälissä, varsinlähellä Nurburgringin
rataa. So prosenttia tulee lajin ulkopuolisilta
rahoittajilta. Ingo H är- lnghart MV-Agusta tiimi a1aa IDM-sar)an Superblke- luokassa tä männäkö1sellä m1eh1tyksella Vas Ka 1- Börre
Andersen. Me suuret tiimit joudummekin
tiimille kääntyy toisinpäin.
sarjan superbike-luokan kilpailussa.Ja kenties
rahoittamaan sarjaa liian kanssa. Sponsseista
n. Schumacher jopa
kävi testaamassa hallitsevan mestarin, Martin hypähtäisivät kertaheitolla pilviin, onhan
omaavansa oman lehmän ojassa.
Bauerin Hondaa. Georg Fröl1ght Ja Marco E1smann.
tel kuitenkin teilaa tämän käsityksen.
-Tiedän, että sarja on vaikeuksissa. Katsojamäärät
lataa H ärtel vakavalla naamaHaja tunnustaa
ristä ja niillä kisaamisesta. Vaikka sponsseja löytyy, joudun
silti pumppaamaan tiimiin rahaa omasta
pussista. 1)mä on
jopa MV Agustan puikoissa.
SARJAN IMAGO ON SIIS KASVUS,SA. Tiedän,
-Vai että Michael Schumacher ajaisi yhden IDM-kisan. Suurin osa täälläkin mukana olevista
henkilöistä tekee työtä periaatteella >>l'akkaudesta lajiin«, myöntää tiimipomo.
Kuulostaa oudolta
0207 757 320
Tuotekatu 4
puh. 10.490.-
BIKE WORLD SPECIAL -TARJOUKSET
ZZR 1400 '07
ER-6N
z 1000
TARJOUSHINTA
NYT 16.900,NYT 7.990,NEW 2008
ZX-6R NINJA
NEW 2008
SUOSITUSHINTA
t-9:tM;-
~
14.790,·
13.990,·
Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset t oimituskulut.
Suomen suurin moottoripyörätalo
BIKEWORI.D
HELSINKI:
RAISIO:
1
.. ..
HlW 2008
1150
sh. ..
~
.
Vattuniemenkatu 27
puh. 0207 757 340
Lisäti etoja: WWW.B IKEWO RLD.FI
..c Kawasaki
______
_
II
·
_
BIKE NR062008 33
.?.
Tässä kaverien kokemuksia sarjan toisen osakilpailun
jälkeen.
·
-Tämä on juuri sitä, mitä täältä olen lähtenyt hakemaan.
Tiukkaa kisaa ja onnistumisen tunnetta. Tämä kasvattaa, mutta
vielä on pitkä matka kärkeen ja ainakin omassa ajoasennossa
on paljon korjaamista, analysoi Vehniäinen.
Superbike-luokan molemmat startit voittanut Holzhauer
Raclng Promotion tiimiä edustava Martin Bauer johtaa sarjaa.
Vehniäinen on parhaana yksityiskuskina hyvissä asemissa
kahdeksantena.
?
kolmannen polven turkulaispilotti
Eeki Kuparinen kärsi mystisistä käyntihäiriöistä, eikä pystynyt
vastaamaan kavereiden menoon. Ei ollut muuta tehtävissä kuin kruisailla
maaliin ja kerätä kokemusta, manasi 15-vuotias Kuparinen.
Pikkuluokan ykköseksi päräytti paalulta startannut hollantilaispilotti Joey Litjens.
,.;:,a::,~~'lo:.l>:lll;l~>Ul\1
sunnuntainen startti meni suomalaisittain
ajatellen alle arvostelun. 291ähtöruudusta startannut
nuorukainen menetti pelin jo lähtösuoralla.
- Moottorista ei löytynyt yhtään tehoa huippukierroksilla.
Laite heräsi mutkista hyvin, mutta 2500 kierrosta ennen
tappia kaikki katosi. marmatti sijalle 281opulta kaasutellut lemiläinen.
Pistemiesten joukossa koko erän ajanut Kaulamo harmitteli
kolariaan.
-Kaveri tuli suoraan kylkeen tuossa viimeisessä mutkassa.
Siitä lähdettiin ja voittisarja oli komea. Lauantaisessa kisassa kahdenneksitoista ajanut Henri Taipale hyytyi lähtöruutuun ja sunnuntaina
hyvän vauhdin löytänyt Eki Kaulamo kilkattiin pihalle viimei-·
sen kierroksen viimeisessä mutkassa.
-Moottorin merkkivalo syttyi starttiviivalla ja ajoin heti
ratavarikolle korjaushommiin. Ensimmäisessä star·
tissa oli kulut hakusessa, mutta toiseen lähtöön saatiin hyvät
säädöt, summasi Superbike-luokkaan keskittyvä Kari Vehniäinen kauden toisessa osakilpailussa Oscherslebenissä.
-Täällä kun teet virheen, niin heti on yksi tai kaksi kaveria
tunkemassa ohi. Harmittaa niin vietävästi, kun olin ajanut hyvää kisaa koko ajan ja pisteitä oli tarjolla, Kaulamo harmitteli.
Supersporttien lähdön ykköseksi ajoi saksalainen sarjajohtaja Arne Tode.
Heko Ta1pale Tnumph1lla vauhdissa
Osherslebenin osakilpailussa
34 BIKE NR062008. ?<
... ,....
IDM:n suomalaiset
~~~lrn~~!t·~~
· ~·~·mtm
· tähtää menestykseen Saksan
sarjassa. Onkin hieno huomata, miten olen oppinut
toipumaan virheistä, ottamaan niistä hetkessä oppia ja korjaamaan tilanteet muiden mokien kautta. Kyseessä oli vain häiriö ja pääsin heti radalle, muut oli kuitenkin jo puolen kierroksen etumatka II~
MV Agusta on ehkä hieman
painavampi kuin japanilaiskilpailijansa, mutta toisaalta sen ajettavuus
on toista luokkaa. Kilpailu tulee olemaan erittäin tiukka, mutta uskon
menestykseen, luottaa tiimipäällikkö Ingo Härtel.
HlW 2008
&90 OUilf. Leveää aasinsiltaa edetään kohti
haastattelun loppua. Se on pelkästään kustannuskysymys. Tietenkään en voi sitä toruudeksi
sanoa. Vielä viime vuonna he rakensivat ne myös
kisakuntoon, mutta toimitilojemme valmistuttua olemme alkaneet
virittää pyörät itse. 11.880.-
. Kirkastaako Kai-Borre Andersen viimevuotisen hopeansa?
-Uskomme vakaasti näin tapahtuvan. Niillä on tultava tämä kausi toimeen, selvittää Härtel.
Tiedämme, että MV Agusta on mukana monien maiden kansallisissa sarjoissa, mutta Superbiken MM-smjassa ei heitä ole vielä nähty.
Kummallista, luulisi että niinkin kilpailullisen historian omaava moottoripyörämerkki kuin MV Agusta olisi mukana WSB-sarjassa ilman
muuta. Todella joustava! raholtusvaihtoehdot:
BII<E WORLD SPECIAL -TARJOUS
950 SUPER MOTO NYT
TARJOUSHINTA
12.990,- + tk. Tiedän kuitenkin olevan sen suuntaisia kaavailuja, että vuonna 2009 nähtäisiin
MV Agusta mukana wsB-sarjassa. Meillä on kaksi pyörää Georg Fröhlichiä ja Marco
Eismania varten ja Andersenille neljä. 1 ?
ING /' ART
Kai-Börre Andersen seuraa, kun F-nelosen säätöjä pohditaan.Tiimipomo Härtel
osallistuu pyönen säätämiseen henkilökohtaisesti.
arvelee Härtel ja hymähtää spekuloinneille Schumacherista MV:n
puikoissa.
-Mikäs sen parempi asia tiimillemme kuin Michael Schumacher
pyörämme satulassa. Olisihan se hienoa. Valitettavasti vain päiväunta.
KESKUSTELU RYÖPSÄHTI varsin korkealentoiseksi ja on syytä palata
maan pinnalle. ·.. Inghart-tiimi kuitenkin ottaa tuntumaa maailmanmestaruussaijaan jo tulevana kesänä.
-Saamme villinkortin Niirburgringin kisaan kesäkuussa. MV Agusta toimittaa tallillemme pyörät
ja tarpeelliset varaosat. Virittämisen salliminen isommassa mittakaavassa nostaisi jo nyt korkeat
kustannukset pilviin. Inghart-tiimihän oli alun perin Yamaha-talli, mutta siirryimme italialaispyöriin tehtaan pyynnöstä. 111
sb. Utelemme Härteliltä MV Agusta-tehtaan osallistumisesta tiimin toimintaan.
-ltalialaistehdas on vahvasti mukana tiimimme toiminnassa. 600,-
SUOSITUSHINTA
Hintaan sisältyy Acrapovick-vaimentimet
BIKE-LEHDEN (3/08) TESTIVOITTAJA!
Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.
Suomen suurin moottoripyörätalo
BIKEWORI.D
HELSINKI: Vattuniemenkatu 27
RAISIO:
Tuotekatu 4
puh.
puh.
0207 757 320
0207 757 340
Lisätietoa: WWW.BIKEWÖRLD.FI
*
BIKE NRO 6.2008 35
. Sitä ei ainakaan IDM-saija kestäisi.
Sitten on jäljellä enää yksi kysymys. Pitäisikö WSB-sarjan ja kansallisten Superbikeluokan sääntöjä yhdenmukaistaa?
-Ei, lausahtaa Härtel heti.- On parempi pitäytyä kansallisella
tasolla näissä säännöissä. Menemme mukaan kokeilumielellä, sillä onhan rata lähes takapihallamme,
paljastaaHärtel ylpeyttä äänessään.
Vai että Superbiken MM-sarjaan. Löytyykö Härteliltä sisäpiirin tietoa?
-Ei ole ollut kilpailukykyistä pyörää tähän mennessä
Isoilla radoilla on myös
kuutioisissa.
kisamatkat huomattavasti pidempiä kuin
36
AI ONKO
BIKE NR06.2008
'· .. Itse tungin nokkani väkisin tutuksi
KASA KYSYMYKSIÄjoihin ajattelin hiukan vastaiila, omakohyhden Zupin Öhlinsin mekaanikon kanssa ja hän sitten viitaisten kokemuksien perusteella. Miksi lähteä vaikkapa ulkomaille kisaamaan
kun on kuitenkin viimeinen?
kotimaassa ja no ilta isommilta radoilta löytyy sellaisia mutkia
mitä ei vaan täällä u messa o le. Conkemuksia siitä miltä tuntuu olla kisassa viimeinen sekä miltä
tinentalin rengasihmisten kanssa jutellessa sain paljon infoa
tuntuu kun kärki pamauttaa ulkokautta mutkassa ohi niin
renkaista, paineista ja muusta oleellisesta. Tältä keväältä kun onkokonlopun aikana auttoi yhdessä jos toisessakin asiassa. Isossa maailmassa on kaikki.
isompaa. Tuolla maailmalla
että kypärä pyörähtää päässä. Ulkomaiset radat ovat
Partanen ajaa nyt
puitteiltaan jotain ihan muuta kuin kotimaikolmatta kauttaan
setja jo pelkästään sen takia noihin kisoihin
SM-tasolla 600kannattaa ottaa osaa. Kannattaako
siellä viimeisen ä körötellä ja ihmetellä muiden menoa. No mitäpä muuta voi odottaa
nuo ti imit, alus ta-ihmiset sekä rengasvalmistajat kun ihan
kun lähtee ensimmäiseenisollaareenalla ajettavaan kisaan,
oikea ti testaavat asioita.
kevään treenikilsoja takana· tasan nolla ja kaikki kalustossa on
Esimerkiksi aksanmM -sarjaan osallistuminen ei ole miuutta sekä varusteista 8o %uusia.
tenkään ylivoimaista ja jos siellä meikäläinenkin pärjää hyvän
Nolottaahan se kun porukkaa lappaa ohi ja on liikkuva shisuoranopeuden omaavalla Yamahan R6R:llä, ilman kevään
kaani radalla.Joutuu myös nielemään aika ison kasan ylpeyttä treenejä, niin ei muuta kuin mukaan vaan. Ja se on vaan fakta että kovassa seurassa oppii aina
Ducati Cupin
jotain uutta.
kautta kipinän kisaMISSÄS SITÄ VAUHTIASITTEN SAAjos ei kohommiin saanut
vemmassa seurassa. Vauhti on kovaa ja jos silloin tällöin
rullisen hieno ja paljon oppia tuli. Tuöllainen opettaa nöyräksi. ?<
parru purnaa
A·aminen on kivaa vaikka sitten
VIImeisenä.
V
se kuitenkaan en arvoista. Suosittelen.
asettaa. Ei paljoa hurrattavaa, mutta kokemuksena pileikitkin. Kisaan pääsin, enkä
kun noin käy. Paransin myös kisavauhtiani puolitai lähtee mukaan, niin sen karummat ovat
sen minuuttia. Mitä kovempa'a n seuraan joutuu ja olin toiseksi viimeinen. Vielä kun sen opin oikeasti
omaksuisija osaisi hyödyntää.
pääsee edes yhden tai hyvällä tuurilla kaksi
mutkaa seuraamaan ja imemään vauhtia itJANI PARTANEN
selleen niin on onnekas olo. Tuollaiset vauhollut edes viimeinen aika-ajoissa. Tuolla on helpompaa aada sellaista informaatiota
itselleen mitä ei välttämättä muutoin saisi, tai jos saa niin
auttamatta liian myöhään. Riippuu täysin siitä mihin tavoitteensa
racing -kuljettaja
paljon on itsellä opittavaa. Ensimmäisessä kisassa olin
tierot pistävät ajattelemaan ajamista hiukan eri kantilta kuin
viimeinen maaliin tullut, mutta jo toisessa kyyti oli parempaa
että »nyt mä vedän eniten!«. Tuolla huomasin
KILPAILUSSAJONKUN ON AINA OLTAVA VIIMEINEN, mutta siihenkin
on lähtöjään hyvinkääläinen road
kuinka amatööri sitä oikeasti on ja kuinka
voi olla tyytyväinen
888nx Dragan
Hinta 189,00?
..
Ennakkoluuloton saksalaisvalmista·a kerää
omageräis W-isteet kotiin omintakeisilla, mutta toimivilla g örillään.
38 BIKE NRO 6.2008. Kun tavanomainen kevari·ei kiinnosta . kannattaa katse suunnata
Sachsin suuntaan