NZ...Jo
suoraan varastosta.
Vali koima laajenee
jatkuvasti. 9950,K&N 1 Dynojet
PowerCommander
. L.IMITE
EDITION
Käsintaitetut Raceputkistot Tri-Ovai
vaimentimilla!
Jos haluat jotain tosi ·
eksoottista ...
Hyvin rajoitetusti
saatavilla seuraaviin
pyöriin: .
CBR 900
ZX12R
GSXR600
GSXR750
GSXR1 000
GSX1300R
YZF-R1
00-01
00-01
2001
00-01
2001
00-01
00-01
Osh. Tietysti
myös Dynojetin suutinsa~at ja K& N
suodattimet.
Paitsi K-P,jolla oli lainassa Kari Tiaisen
Kuudesta pyörästä puolet oli jo
käytössä takavuosina ollut iso Husse. Toisaalta voidaan ajatella,
Mielestäni tapahtumalle voitaisiin esittää Vuoden
että sanojantavoitteena oli saada
kaksitahtikuljettajien vauhti nouse- 2001 Kulttuuripalkintoa.
AU
maan. Miehen Pelillä
nelareita, viime vuonna niitä oii
vain yksi. Juhlapaikalle siirtyminenIsäntänä toiminut Konsta kertoi hyvin hionneelle
kin oli jo seikkailua yöllisen luajoporukalle mieluisan uutisen: hieman hitaan pemi sateen vuoksi. Kaikki olivat kiinnostuneita vauhdikja perävaunukoianna pysähteli ja
kaammasta ajosta ja ensimmäisen avauskierroksen
alkuhiki saatiin jo autoja työnnettäjälkeen päästiinkin sitten jo käyttämään yläpään
essä.
vaihteita. Jos tämä oli tavoite, voin
6. Eikä vauhdin nousu tainnutjäädä sanojaltajotka sinkoilivat ilmaan muutama
viikko sitten pidetyllä Biken tekijöikaan huomaamatta ...
den lumienduroleirillä.
Ensimmäinen kierros oli spoorin avaamista jos
Perinteiseksi muodostuneen ajokohta kuuden miehen jäljiltä tulos olikin sitten hyvä.
Toinen kierros ajettiin jo vauhdikkaasti ja tavoitteena
tapahtuman suorituspaikka oli Hämeenlinnan kupeessa oleva Ilvesoli selvästi perässä ajavan pudottaminen vaikkei
kallio, joka on monelle tuttu vakilpaa ajettukaan. Poikkeuksia tietysti on, mutta harvassa. Jopa maailmanlaajuisest\ pitkään "nappikauppaa" edustanut teollisuuden haara osoittaa pystyvänsä
suhteellisen hyviin tuloksiin täilä vapaaajan tuotesektorilla.
Yhdentyvät markkinat Euroopassa takaavat tavaran paremman liikkuvuuden maiden välillä ja tämä tulee osa.ltaan näkymään
muutoksina maahantuojien toiminnassa.
Yhdessä toimivan logistiikan kanssa varastot tulevat varmasti keskittymään entisestään, mutta tavaroiden, kuten osien ja
moottoripyörien saatavuus tulee parantu-
MOOTTORIPYÖRÄ ON KEHITTYNYT
reilun sadan vuoden olemassaolonsa aikana
melkoisesti, kuten tekniikka muutenkin.
Moottoripyörätekniikka on kuitenkin lähes aina edustanut tekniikkasovellusten terävintä kärkeä. Trendi on selkeä ja tämä · pysyi kyydissä mukana mainiosti myös pikkuvaihkäy ilmi jo otsikostakin: tyytyväiteilla.
Päivän lopuksi tehtiin tulet laavulle ja käristettiin
sen nelarimiehen nenään kaksimakkarat. Moottoripyöräily
on siirtymässä maailmanlaajuisesti aikakauteen, jolloin sen arvostus nousee sille kuuluva.lle tasolle myös maissa, joissa moottoripyörä on aiemmin edustanut ha.lpaa liikkumismuotoa ja moottoripyöräilijä on katsottu köyhäksi kulkuriksi.
,
Jo kymmenisen vuotta sitten avautuneet
markkinat entisissä itäblokin maissa alkavat
vetämään yhä paremmin ja sen(kin) ansiosta moottoripyöräteollisuudella on ehkä varaa, mutta ennen kaikkea kiinnostusta kehittyä yhä vahvemmaksi. Sadantuhannen moottoripyörässä tekniikka vastaa tänä päivänä reilun miljoona markkaa maksavan auton
vastaavaa tekniikkaa edistyksellisyydessä ja
toimivuudessa mitattuna, joten pienissä
sarjoissa, autoihin verrattuna, tuotettuna
moottoripyörät ovat erittäin edullisia huippuluokan tuotteita.
Vaikka Suomen ajoneuvoverotus aikanaan tulee laskemaan muiden Euroopan
va.ltioiden tasolle se vie oman aikansa ja
varmasti vielä vuosia. Muutos
sinänsä riety ri seki n, mutra nyr
en kylläkään mrk.o.i mtnut vuoden -
maan ja nopeutumaan.
ke~n
aikoja.
Moottoripyörää ei niin sanotuissa sivistysva.ltioissa ole voinut enää pitkään aikaan
kutsua hyötyajoneuvoksi. Kolmannella kierroksella alkoi
sitten tulla hankeen enkelinkuvia ja tämän jälkeen
rusmiesajalta tai sitten endurokiolikin sitten tauon paikka.
soista. Uskon, ja toivon, että
verotusta kevennetään ma.ltillisesti pidemmällä aikavälillä, joten kenellekään ei tässä
rytäkässä varmaan tule pidemmän päälle
sen enempää tappiota kuin voittoakaan.
Hintataso moottoripyörissä paikkatuloihin
verrattuna tulee aina olemaan suhteellisen
korkea jo pelkästään tuotantokustannussyistä.
Ensi vuonnahan siirrymme uuteen valuuttaan, joten silloin kaikki ikään kuin
ha.lpenee lähes kuudesosaan entisestään ...
Muutoksia on siis luvassa, mutta ainakaan tämän vuoden aikana ei ole luvassa
muutosta, eli kevennystä, ajoneuvoveroon.
MaxEkqvist
Meidän vehkeet haisee kohta Wanburgille...
omasta puolestani todeta sanojan siinä onnistuOtsikon lausahdus oli yksi niistä,
neenkin. Talven jä.lkoitraa kevät ja k~ä. Jälleen kerran oli päästy nauttimaan lutahtisen päästöt ovat vastenmielisiä ja ilmaisujen kielikuvat sen mu- mispooreista ja vauhdikkaasta ajosta. Edessä olivat
vielä sauna ja ilta-ateria.
kaiset. Metsäautotien
rusenskaspoorin ohella lähistöllä oli toinen nopeauraamattomissa ylämäissä autoampi lenkki. L
uvassa on muucoksia
Paraikaa käytiin Paris-Dakar
sessä, jonka on luonut Birgit Cull-kamppailua ja sain tietää, että pohberg tanssijalle ja tuolille. mitään vikaa. Tutkin peukaloani ja kirjoit- lin. Kumpikaan ei sanonut mitään pitkään
kumaan.
aikaan, kunnes hän vihdoin kehotti minua lepääSeuraavana päivänä hän ajoi puolisokeana seitse- mään sohvalla ja hoivaamaan itseäni. AiOli tammikuu ja olin metsässä Jammelshofe- van kuten minäkin. Hän huokasi syvään ja tutki pitkään
Seuraavana aamuna hän oli tietysti lähdössä taas työpöytänsä alustaa. Tällä matkalla mikuussa 1967 ja polvi muismttaa rapal1tuneesta
pieni puuni ei pannut hanttiin kertaakaan, vaan se- joskus vieläkin kävellessäni. kalla pesuhuoneeseen. Tämä
jossa iho oli vielä ohut vasta parantuneen leikkuu- on ollut eräänlaista tottumistc:rapiaa ja nyt olin
haavan jäljiltä. Lampun, joka ehkä joskus oli ollut muoihminen kun olen - pitää tuimasti kiinni palasta dissa, pari tuntia jonain sateisena torstaina SO-luvastahakoista metsää, joka ehdottomasti ei halun- vun alussa, ehkä. Hiki ilmiä kir- maksi.
vellcn yritin vääntää oksat irti, mutta
Jatkoin lukemista ja huomasin, että meillä oli
oouisru.in vain saan1aan ne kiilamu.maao vielä tu- muutakin yhteistä metsäteollisuuden lisäksi. Samaan paikkaan, näe ja lamppu onkin lojullUt tallissa pitkään. Jos PG:llä anteeksi, jos en ole rionailasi yhtä tiukasti ensi
oli urheiluvälinekauppa, lupasin ostaa häneltäkin vuonna. Peukalon! kynsi alkoi siner- miehenä hän oli huomannut erittäin vahvarakentää ja tunsin jo kovasti sympatiaa aavikolla ajanutta teisen luuston.
PG:tä kohtaan. Thkevammin kilnni muuhun oksistoon. Hän pitää hiihtämisestä. Minänessä puussani kiinni Iiu' uin selälläni märkien syys- kin olen hiihtänyt, useaan otteeseen, viimeksi tamlehtien päällä alas parkkipaikalle. Toisinaan ajelen ympäriinsä
nissa keräämässä polttopuita pieneen uuniini, jonka tuntikausia yhtä mittaa. iirsin jalka- teensattumia, jotka olivat .lähes ~am~ottavan läani ja olin juuri orramassa uuden otteen, kun toi- hentäviä. Esimerkiksi sellamen asia kum, että PG
nen kenkä alkoi luisua liukkaalla alustalla ja Iiu' uin täyttää 40 vuotta tänä vuonna. Kipeästä peukalos- Palaan puukkoasiaan, jos joskus päätät avata urheie
tani huolimatta en aio käyttää yhteyksiäni häneen luvälinekaupan.
Kamppailimme.
kunnolla
tammikUUSSa,
PG;"a minä
8. Kiroilin hiljaa mielessäni, sillä ei- päättänyt ottaa kulttiesineen esille olohuoneeseen.
hän täällä kuitenkaan ollut ketään kuulemassa ja Tasapainonelin tuolilla lampun koukku hieman
ymmärtämässä sitä tuskaa ja ahdishuterassa kattokiinnikkeessä yrittusta, jota yritin lievittää näillä vartäen aikaansaada verkkoyhteyden.
Otin harha-askeleen ja toinen jalka
sin"karuilla, mutta tähän paikkaan
istuvilla voimasanoilla.
lipsahti alas lattialle asti toisen jaPari tuntia myöhemmin, kun
lan pysyessä tuolilla.
Lopputulos, maaliintulo, oli
olin lämmictänyt runneltua kehoani ammeessa, lähdin surffaakuin taiteellinen spagaatti esitykmaan. Peukalo oli
turvonnut kaksinkertaiseen kokoonsa ja sykki ilke- Sekä matka että lapaluu olivat katkenneet ja myös
ästi. Lampun heivasin roskiin ja puut ostan nykyään valmiiksi pilkottuna naapuriltani.
puukon.
Sinä osasit sanoa sen jotenkin fiksusti: "Sikojen
Sinä päivänä hän sijoittui kolmanneksi ilman
vaihdepoljinta, ja minä siirryin talliin putsaamaan kanssa on turha painia. Yllättäen saha lipesi oksasta ja possumaisen vaaleanpunaista kupua ei joka päivä
lipsahti vasempaan peukalooni. En välittänyt tippaakaan
PG:n päiväkirjassa luki, ectä hän aikoi ajaa maaliin siitä, että sen potkaisun jälkeen isovarvasta jomotti
vaikka sitten käsi poikki, jos koko kiivasta oli enää ja särki. Lisäksi hän pirää mooturasi vauhdikkaasti mukana koko matkan alas asti.
toripyörällä ajamises~ pitkiä matkoja ja lujaa. suuntaan ja potkaisin lampunpaskaa kunnolla matIllalla olin armelias itselleni ja jätin imuroimatta. Harkitsin sairaalassa käyntiä.
ranne oli sijoiltaan. Sana hypokondria, luulosaimatkaan.
raus, roikkui kuin harmaa pilvi kirjoituspöydän yllä
Sulattelin saamaani tietoa hetken ja menin nuk- välillämme. Tai kuten sankariystäväni sanoo: "Aina voi kuitauduin PG:n vieraskirjaan kertoen, ectä vuonna tenkin ajaa!"
Oikein PG, näytä niille, mutta saat luvan antaa
1,956 sain ostaa Mora-puukon tunnetun hiihtoidolin Mora-Nissen urheiluvälinekaupasta. Molemmat kädet tiukasti pie- tamia vuosia sitten. Ajot oli ajettu.
Lääkäri, joka oli vetänyt käden takaisin sijoilleen
PG:NNENÄ TEIPATTIIN KUNNOLLA ja hänsijoithalusi tietää, mistä sankari oli kotoisin. Hän hyppää moottoripyökanssa seurustelen iltaisin. Ne pitävät siitä ja itse tulee
vain likaiseksi." Minä pysyn lestissäni, jatkan nekatupyörääni hieman epäröivästi.
Katselin vanhoja lehtiartikkeleita ja sain tietää, nän kaivamista ruokapöydässä (yksi lajeista, jossa,.
että hän oli tehnyt metsätöitä ja toimi nyt met- olen erityisen hyvä) ja sinä saat jatkaa sankarinani.
säteollisuuden sisäänostajana. Onnuin niin
männelletoista sijalle.
kauan kun hän saattoi nähdä minut vastaanotolPeukaloni oli sikakipeä ja vietinkin aamupäivän taan.
Illalla sain kuulla, että myös PG oli keskeyttänyt.
keittiön pöydän ääressä säälien itseäni. Niin minäkin muupäistikkaa töyräältä. Pientä puukkoa suuremvaan pyökkirunkoon. K
apean, vinoon kasvaneen puunrungon nostamalla ostotarjoustani investointitarkoituksessa
oksat olivat rakecmneet kahteen mke- puukkoa suuremmaksi. Huollon hän antoi
Lääkäri silitti, puristi ja väänsi, mutta ei löytänyt
KTM:lle, sillä hän oli tässä vaiheessa jo lähes sokea. Olimme molemmat loukkaantuSeuraavana aamuna polvi taipui sujuvasti joka
neet, mutta kamppailimme herkeämättä eteenpäin. Ei auta kuin purra hampaat yhteen, ajatteajamatta päivä tai pari. Lasista, kantarellin muotoista ja
nut palaa roviolla. Ammattitui kolmanneksitoista. Osa puista oli liian pit- rällä myös kaksikymmentä metriä leveiden jokien
kiä ja ne oli katkottava saadakseni kuljetettua ne yli ja sitähän minäkään en tee.
kotiin kahdenkymmenen kilometrin päähän.
Silloin se tapahtui!
Ilma oli varsin raikkaan viileä, mutta minä hikoilin kuin hevonen, mikä ei tosin estänyt sormenpäitä OLIN SAANUT HIRVITTÄVÄN NÄKÖISEN lampun
menemästä tuonottomiksi yrictäessäni- konttori- apeltani. Tuolilla
ollut jalka petti ja ennen esirippua
joismaalaisista PG Lundmark oli
lentänyt turvalleen ja murtanut neJAN LEE K
ja rävähdin lattialle kaikkeni antanänsä, saanut ruhjeita kasvoihinsa, mutta ajanut neena, kuin tyhjä säkki.
maaliin kasvot turvoksissa
Konkreettisesti tämä koettiin dottamisesta on tullut eräänlainen
Tampereella helmikuussa järjeste- sota. -------------------------------------------------------------.------
-
VARMA NAKKI
Aina valmiina!
oorroripyöräilyn har.ras- muutama päivä viestinsä tekemicusym pärisrössä kaikki ei- seen ja sen lähettämiseen.
Tuntuukin siltä, että tällaisesta tievät aina ole lajimme ystäviä. Jos olet nopea, saavutat edun
tyn jääspeedwayn SM-kilpailun jäl- vaikkei asiasi sisältö kovin häävi olikeen. Läpimenoa vauhditti se, että väitteeseen on vastattava. Myös Timo Sinkkosen (56 Hiihtoliitosta saa tällaisen prosessin
v.) mukanaolo lämmitti katsojien hallitsemisesta tuoreita lisätietoja!
Yksi kanava mm. Liitto voisi
het olivatkin sitten kädet täynnä koota keskitetysti - ellei jo ole tehtyötä; vihreän kunnanvaltuutetun nytkin - moottoripyöräilyn ympäväitteisiin piti laatia vastineet ja ristöväitteitä koskevia tosiasioita ja
kertoa mm., että kilpailun pyörien saattaa nämä jäsenkerhoille tiedoksi.
polttoaineena käytetään puhtaasti Tällöin kerhoissa olisi heti kättä
palavaa metanolia ja että voitelu pidempää omassa edunvalvonnashoidetaan sekin kasvispohjaisella ri- saan omalla paikkakunnalla. Lähes kaksi humyllyn pysäyttäminen ja oman
tuhatta katsojaa oli näkemäänsä tyy- tiedon perille saaminen viikkojen
tyväisiä ja paikallista jännitystä lisäsi kuluttua on toivotonta. Urheilukentällä on aksi.
järjestetty moottoripyöräkilpailuja
Kuvattu tilanne merkitsee perinainakin40-luvulta lähtien jos kohta teisen partiolaisopin tärkeyttä: aina
viime vuosina luvat ovat olleet har- valmiina! Jos et pysty vastaamaan
·nopeasti ja tehokkaasti, julkisuusvie
vassa.
Sääolosuhteet olivat mainiot ja sinua kuin litran mittaa. ympäristöihmieltä.
Kilpailua seuranneen viikon ai- misten hyökkäyksien torjuntaan on
kana moottoriurheilun puuhamie- Suomen Moottoriliitto. Tiedon välittäminen
on meidän yhteinen tehtävämme.
M
VALITETTAVASTI MOOTTORIURHEILUN vastustaja otti ja sai aika-
edun. Tämän hukilpailu sujui hienosti. Nopeatovat
Riku Rantasen mainio ajo prons- syöneet sillä välillä hitaat. Tämä asettaa melkoisen
punginvaltuustossa samassa sävyssä haasteen moottoriurheiluväelle.
ja vaati, että kaupungin keskustan
Takavuosina riitti kun järjestäjät
alueella ei tulisi sallia yhdenkään toimittivat tulokset paikalliseen lehmoonoriurheilutapahtuman järje- teen ja siivosivat suorituspaikan rosstämistä ja että kaikki pitäisi to- kista. Jos jättää
kyse oli SM-kilpailusta ja sen ohella vastaamatta tulkitaan tämä alkupePirkan Moottorimiesten 50-vuotis- räisen väitteen myöntämiseksi oikejuhlakilpailusta. Nyt tuntuu siltä, että kilpaiteuttaa Teiskon Kaanaassa, jonne lun jälkeen alkaa harrastuksemme
matkaa kaupungin keskustasta on pudotuspeli, jossa lyödään kovaa.
50 km.
Myös järjestäjien tulee olla iskukunLupa SM-kilpailun suorittami- nossa.
Maailman meno on myös selseen perinteisellä Pyynikin urheilukentällä oli tietysti saatu kaupun- laista, että johonkin - hurjaankin gilta. Suomen
sille. Hän reagoi ja lähti asiansa
ajamisessa liikkeelle heti kilpailun
päätyttyä ja alan harrastajilta kului
BA7TLAIY
BRIDGESTONE ON VARMA NAKKI, KOSKA VAIN
SIINÄ ON BATTLAX RAKENNE; PEHMEÄT,
PITÄVÄT SIVUT JA KESTÄVÄ KESKIOSA.
MUUTA MERKKIÄ HARKITESSASI JOUDUT
PÄÄTTÄMÄÄN OTATKO NAKIN VAI SÄMPYLÄN.
BATTLAX TARJOAA SINULLE MOLEMMAT.
Kevätterveisin,
Throttle WFO
Ali Rlght Finland Oy (09) 8770 500 JÄLLEENMYYJÄT KAUTTA MAAN. Eräs vihreiden kunnallisval- sikaan.
Yhteiskunnan päätöksenteko on
tuutettu kirjoitti paikalliseen lehteen paheksuvan kirjoituksen kil- nykyisin arvaamatonta ja pienilläpailusta ja sen aiheuttamista melu- kin vähemmistöryhmillä on keinot
ja kanavat julkisuuden saamiseen
ja pakokaasusaasteista.
Edelleen hän otti asian esille kau- väitteilleen. Tosisiiniöljyllä.
asiahan on, että moottoripyöräilyssä
Edelleen vastineessa kerrottiin ta- on tehty paljon asioita viimeisen
pahtuman kestäneen runsaat kaksi kymmenen vuoden aikana ympäristuntia ja että koneet olivat käyn- tön kuormituksen vähentämiseksi.
nissä yhteensä runsaan puolen tun- Suuri yleisö ei tästäkuitenkaan taida
nin ajan.
paljoa tietävän
Myös kisakäyttöön valmiina Sport-mallina:
Suoraan Motorrad-lehden testivoittajaksi: ''Menneiden aikojen sarjavoittaja seisoo jälleen
kaikkein korkeimmalla pallilla. Ja se on polttoaineeli
ruiskutuksen avulla saanut moottoripuolelle enemmän kuin uusia ulottuvuuksia... www.honda.brandt.fi
Yksi Hondan kaikkien aikojen myyntimenestyksistä.
Nyt uudistuneenaja entistä parempana. ". Syy: tasapainoinen ja hyväntahtoinen luonne. Se osaa yk·
sinkertaisesti kaiken, ja todella hyvin. Se ottaa pisteitä joka alueelta. CBR 600 F
Rekisteröltävät yli 249crrr.
Kysy lähin kauppiaasi: puh. 09-895501
Myös ilman tällaisia hienouksia 1Jlade' olisi ollut ykkönen kadulla ja radalla.". Miksi. Vallankumouksellinen RoadRacing- pyörä; joka voitti jo
toistamiseen Motorradin vertailutestin (testit numeroissa 20/2000 ja 5/2001).
Testikommentit: ''Honda rakensi testivoittajan. Koska hyvät moottoripyörät, kuten
FireBlade, osoittavat huiman suorituskyvyn ohella, ettäjokapäiväiseen käyttöön kuuluvat
aktiivisena osana myös erinomaiset valot, passiivisena osana erinomainen pakokaasunpuh·
distus
Scott Adventure
-hanskojen salaisuus piilee kolmikerroksisessa rakenteessa .
Sisimpänä on muotoon ommeltu sisähanska . Autoihin tarkoitetut varusteet tehdas on testannut yhdessä BMW:n kilpatallien kanssa parhaan
mahdollisen laadun saavuttamiseksi. Ensinnäkin MP-näyttely
on todella moottoripyöräilijöiden tapahtuma. astinlaudat ajomukavuutta lisäämään. Varustevalmistaja
Scott on tuonut markkinoille ajohanskamallin,joka on suunniteltu
toimimaan kylmissä ja kosteissa olosuhteissa . Bi
"Tervtulo meiJi ju·
blleerauksehel
Snäl tlees slllon
go snuullp parha·
tem bassa" t.
motoraumlalse.
Näin luki toimitukseen tulleessa taksissa. R 1100 S -malliin on saatavana jalkatappien siirtosarja, jolla tapit saa taaemmaksi urheilullisemman ajoasennon mahdollistamiseksi ja Cruiser -malliin on saatavana mm . Näyttelyyn tyytyväisiä oli kävijäistä 83%, tyytymättömiä oli 6% ja kantansa jätti
ilmoittamatta 11%.
·
Näyttelyvieraat ovat pääosin yksin tai perheen kanssa moottoripyöräilyä harrastavia motoristeja, joista vajaa neljännes kuuluu
johonkin kerhoon. Kävijäistä 60% omistaa moottoripyörän ja vain
25% on vailla minkäänlaista kaksipyöräistä ajopeliä .
Uuden tai käytetyn pyörän hankinta oli mielessä noin 40 prosentilla kävijäistä ja lähes sama
_
määrä aikoo hankkia varusteita ja tarvikkeita tänä vuonna.
Reilu neljännes kävijäistä tulee pääkaupunkiseudulta, mutta ehkä vähän yllättävästikin Länsi-Suomesta heitä tulee lähes sama
määrä eli 26%. BMW-tehtaan hyväksymät lisävarusteet ovat korkealaatuisia ja niitä voi
asentaa BMW -moottoripyöriin takuun raukeamatta. Erittäin korkealaatuisesta vannevalikoimasta saa R 1100 S -malliin viisipuolaiset alumiinivanteet, K 1200 RS -malliin kiil-
Hauskauutuus Sconilta
Kevään ensimmäiset ajolenkit ovat jo ovella,joten on syytä varautua
alkavan kauden kylmiin ensimmäisiin ajopäiviin. Reilu kolmannes kävijäistä on uskollisiajokavuotisia vieraita .
Ensikertalaisia tämän vuoden näyttelyssä oli 25%. Hetken aikaa
kestäneen kielitieteilyn ja murretutkimuksen jälkeen selvisi, että Moto-Raumahan se kutsui
Ihmisiä viettämään
26-vuotissynttäreitään ja samalla
tutustumaan uusiin
laajentuneihin tiloihtn. Valikoiman perustana
toimivat vanteet, pakoputkistot,jalkatappisarjat sekä satulapäällisetja ohjaustangot. Moottorlpyöräl:<a!Jpalla on nyt kÖytössA:än tilaa hulp'peat 1000 neliötä,
joten kyllä nyt mahtuu tavaraa, ja asiakkailla on mistä valita. Kulunut
vuosi oli jo kahdeksas perättäinen vuosi, jolloin yhtiö teki
uuden myyntiennätyksen. Vuodelle
2001 BMW:IIä on
ta~olia uusien pyörämallien lisäksi
uutuutena lntegral
ABS-jarrujä~estel
mä, joka yhdistää
käsi- jajalkajarrun.
Vanha tunnettu tuotemerkki MP·Asu
tuntuu olevan edelleen haluttu. Maahantuoja tulee pitämään
tuotteista keskisuurta varastaa, mutta tehtaalta tilattaessakin toimitusaika jäänee
muutamiin päiviin . Pakoputkistoja ja äänenvaimentimia
katalysaattoreineen löytyy näistä malleista
jokaiseen . Moottoripyöräurheilua näyttelyvieraista harrastaa noin 3500 henkilöä.
Yleisötapahtumista Miss Kawasaki -kisa oli suosituin, mutta myös muotinäytöstä seurasi neljännes kävijöistä.
Moottoripyörälehdet ovat aivan ylivoimainen kanava näyttelytiedon välittämisessä . Tämän kevään
kouluun on ilmoittautunut 70 innokasta crossarin alkua,
joten ainakin Lahden suunnalta voisi
odotella tulevan lähiVUosina kovan luokan crossikykyjä.
BMW-moottoripyöriä myytiin vuonna
2000 maailmassa
yhteensä yli 74 000
kappaletta. Joitakin
aikoja sitten tuotemerkkiä oli yritetty
rekisteröidä Italiasta
käsin koko Euroopan alueelle. Et slllal olkke.
"Muut lehdet"
Jarmo Välimäki
Seinäjoelta esitti
Helsingin Sanom en
mielipidesivulla rsin mielenkiintoisen
ajatuksen, joka liittyy moottoripyörien
korkeisiin va,Kuutusmaksuihin. Valikoimista varusteita löytyy sporttimalliin R
1100 S, touringmalliin K 1200 RS ja cruisermalliin R 1200 C. Nyt
Schnitzer on laajentanut valikoimaansa
kattamaan
myös BMW
moottoripyörät ja
Bike World
Oy on
aloittanut
näiden
huippulaadukkaiden
lisävarusteiden maahantuonnin. Lähes 40 prosenttia kävijäistä ilmoitti saaneensa
näyttelyä koskevaa tietoa alan lehdistä. Tuote-
12
?
zts
Valtaosalla MP-nävnelvn käviiöistä
on moonoripvörä
MP 2001 -näyttelystä on valmistunut näyttelyn järjestäjän tilaama kävijätutkimus, jonka
Suomen Gallup teki näyttelypäivinä.
Tutkimusta tarkastellessa tulee esiin varsin mielenkiintoista tietoa. Loput vastanneista
kertoi saaneensa tietoa erilaisten henkilö- ja ystäväverkostojensa kautta.
MOTORCYKELUTSTÄLLNING
HELSINGIN MESSUKESKUS
2.-4.2.
Motorrad- Technik
BMW lisävarusteita
Saksalainen AC Schnitzer on autopuolelta
tunnettu BMW:n lisävarustevalmistaja jo
vuosikymmen ien takaa. Sen päällä HIPORA
-materiaalista valmistettu eristävä ke rros ja päällimmäisenä
keinonahasta, kordurasta ja neopreenista valmistettu uloin kerros .
Eristävä materiaali HIPORA on hyvin ohut mikrokuitu,jonka paras
ominaisuus on hengittävyys . Kevään kylmiin keleihin sopivia Scott
Adventure -hanskoja tuo maahan Duell, puhelin 06-322 7500.
otetut, kevyet viisipuolavanteetja R 1200
C -malliin leveämmät, kiillotetut levyvanteet. Lisätietoja näistä merkkikohtaisista lisävarusteista antaa Bike
World Oy 09-61541400 tai 02-4349777.. Siitä huolimatta se on vettä pitävä,
joten hanskat sallivat kosteuden päästä ulos hanskasta, mutta
pitävät sateella veden ulkona. Kirjoituksessaan hän ehdottaa täysvastuuvakuutukseen prosentuaalista omavastuuosuutta, jolla hän
uskoo olevan vaikutusta korvausmenoihin ja sitä kautta vakuutusmaksuihin.
Toivottavasti kuulemme ehdotuksesta lisää tulevaisuudessa.
Rlku Motorln cros
slkoulussa käynnistyy neljäs "lukukausi". Pohjois-Suomestakin vieraita saapui paikalle peräti 1500. Sanomalehdistä tietoa oli saanut 18%, internetisiä 15% ja televisiosta 7%
Yhdistys
järjestää ensi kesänä ajoleirit ainakin
9.-1 0.6. Valmistaja toteaa, että mikäli
kaksitahtisissa uudenlaista
kyseisiä muutoksia kypäriin jälkikäkäynnistyspolttoaineen suoraruiskutusteen tehdään, ei valmistaja voi kyongelmat,
järjestelmää. Huhujen mukaan suunnitelmissa
olisi myös talon hankinta jostain Itävallan suunnalta. www.srra.fi tai
Tero Kiira, puh.
040-823ZX6R (todellinen mallifriikki).
Italian moottoriliiton ja FIM/Dorna
off-roadln huonoihin väleihin kompastunut maajoukkueiden MM-motocross
-tapahtuman, Motocross des Nations,
pitäminen Italian Arsaco Sepriossa korvataan kilpailulla
jokajärjestetään alkuperäisenä päivänä, eli 15. Vain kaksi litraa sadalla
Suoraruiskutusscootteriin
on pieni määrä vaikka puhuttöt, voidaan puhua ympävoit tutustua Helsingin
Edellinen lehti ei todellakaan ollut
ristöystävällisestä moottaisiin moposta ja kun siihen
suomalaista laatutyötä.
Pyörässä ja Mopossa
torista. Toimipaikkana tulee edelleen olemaan Singapore, josta käsin
Budich operoi koko
laajaa aluetta ainakin seuraavat kaksi
vuotta. Jääradan kerhoioukkue-SM
Kuvassa poseeraa valtakunnan kiireisin jäärata-ajon
kerhojoukkue, perhe Kallio, vas. Siitä
tulisi Budichin perheen uusi kotipaikka
Singaporen pestin
jälkeen.
Suomen Road
Race Ajajat ry on
tuottanut laadukkaan esitteen, johon
on koottu paljon tärkeää intoa kesän kilpailuista. Matoristiperheen
esikoinen Vesa oli puolestaan viissatasisssa kolmas
ja toinen.
Suomen paras kerhojoukkue seulottiin esille
kolmimiehisistä joukkueista siten, että joukkueessa
yksi kyyti 125-kuutioista, toinen kaksipuolikasta ja yksi viissatasta ajopeliä. syyskuuta
Belgian Namurissa.
Motocross on kokenut suuria muutoksia ja tahti senkun
jatkuu. Sen lisäksi maailmanmestaruudesta
13. Nykyisellään sängyt ovat
hyötykäytössä Roudan perheen lastenhuoneissa.
Henrik Budlch on
jatkanut työsopimustaan BMW:n
Kaakkois-Aasian
aluejohtajana. Kolme vuotta
sekä kaksisitten Aprilia esitteli täysin
seissä tapauksissa olla vastuussa
kypärien turvallisuudesta. Taloudellisten kysymysten lisäksi
kurssilla poraudutaan myynti- ja palveluorganisaation kehittämiseen, palvelun laatuun ja asiakastyytyväisyyteen sekä Yamaha-jälleenmyyntiorganisaation tulokselliseen johtamiseen.
Ensimmäinen ryhmä valmistui
Yamaha Business Schoolista 9.3.
"Päättäjäisissä" kurssi todettiin erittäin antoisaksi. Lisää tietoja asiasta saa
esim. Jokainen kokoluokka ajoi oman kaksieräisen kilpailunsa ja
joukkueen lopputuloksiin laskettiin mukaan joukkueen viisi parasta eräsijoitusta.
Konneveden Moottorikerhon trio Juha Leppänen (125 ksm), Kari Vehniäinen (250 ksm) ja Tuukka Heinäaho (500 ksm)
sijoittui tiukassa kilpailussa toiseksi kukistaen Kuopion kolmikon Teemu Vesalo (125 ksm),
Mikko Huttunen (250 ksm)ja Ari Korhonen (500 ksm) kolmella pisteellä. isä Hannu, vanhin
poika Vesa ja kuopus Mika.
Jäärata-ajon kerhojoukkueiden mestaruuden
vuonna 2001 vei Valkeakosken Moottorikerho varsin
ylivoimaisella tavalla. Mutta ennen kaikkea esitteessä on erittäin
hyvää tietoa motoristille, joka haluaa
käydä kokeilemassa
radalla ajoa esimerkiksi ajoleiritapahtumissa. Moottorin toimi09-54 79 9930 sekä jälleenSivut·,irtoilivat, arkkien kohdistukyhdistetään 60 % pienempi
vuutta ruiskutus parantaa
sessa oli virheitä ja joitakin kuvaöljyn kulutus ja 80 % piemyyjillä kautta maan.
tekstejä puuttui.
Selvitimme asian lehteämme painavan Laakapaino Oy:n kanssa ja
olemme varmoja, että tilanne on
nyt hallinnassa. Näin jälleenmyyjät saavat erittäin perusteellisen koulutuksen yriMaxEkqvist
tyksen tulokseen ja menestykseen vaikuttavista tekijöistä. Toijalalainen Akaan
Moottorikerho oli kilvan neljäs ennen Varkaus Racing Teamia ja Konneveden kakkosjoukkuetta.
Joukkueiden paremmuus ratkottiin Järvenpäässä Tuusulanjärven jäällä.
Arai -kypärävalmistaja on tiedotteessaan ilmoittanut, että joissain taantaen tasaipauksissa kypärää jälkikäteen maasen väännön
koko
lattaessa on kypärien toppauksia
poistettu ja kypärien sisärakennetta
kierrosaluAprilia SR 50 Ditech on
eelle ja poismuutettu ja mahdollisesti vaurioiscootteri, joka hyödyntää
taen kylmätettu. Ja kuten Lapin Motoroin Jyrki Maijala puheessaan totesi:
-Me,jotka aiomme hankkia leipämme
tällä alalla kahden, viiden, kymmenen
vuoden kuluttua, saimme paljon tärkeää tietoa, joka auttaa meitä pitkäjänteisessä työssämme. Motoparkissaja 28.-29.7.
Jurvassa. Ensi vuonna
125-kuutioisten MMtitteli on tarkoitus
varata vain nuorllie.lkärajasta ei
ole vielä tietoa, mutta ounasteliaan sen
asettuvan
20-vuoden hujakoille. Ali
Right Oy, ol kultenklrt.ollut valppaana
ja osittain tåldolla ja
vähän tuuriliekin oli
kaappausyrity& saatu torjuttua.
Innokasta keräilijää
kiinnostaa kaikki.
Lahtelainen moottoripyöräkauppias
Riku Routo osti
Lahden MM-hiihtojen kisakylästä Mllla
Jauhon, Kaisa Variksen ja Vlrpl Kuitusen käytössä olleet sängyt. Arai ketahtiselle
uudenlaisen Di-Tech moottohottaa turvallisuussyistä jättämään
rin, ja se tuli tuotantoon
ominaisen
viime kaudelle. Ensimmäisen
kurssin läpikävivät Yamaha-kauppiaat
Rovaniemeltä, Kouvolasta, Lahdesta,
Karhulasta, Torniosta ja Kauniaisista.
Kurssin oppeja seurataan "luokkakokouksessa" syksyllä, jolloin kauppiaat voivat verrata aikaansaannoksiaan
ja parannuksiaan kauden jälkeen.
Ara111e
- - donaa
Ruiskuscooneri
Bike 3/2001 ...
Yamaha Business School
mei;kln halllla. ·
Olemme todella pahoillamme
Arwidson aukoa uusia uria moottori pyörä- ja -kelkkakaupassa järjestämällä Yamaha-myyjille
yhdessä Mercuri lnternationalin kanssa "räätälöidyn" Yamaha Business Schoolin, joka koostuu
lukljoillemme aiheutuneesta harmista·.
neljästä koulutusjaksosta. 125-luokassa Hannu oli
molempien lähtöjen nopein ja Mika teki saman
tempun 250-kuutioisissa. Kun poltkypäriensä.toppaukset, sisärakensavutuksen.
toaine syötetään elektroteetja kiinnityshihnat niille suunniAprilia scootterit tuo
nisella suoraruiskutuksella,
teltuun muotoon.
saadaan kaksitahtimoottomaahan
Tuonti Nakrista sekä ennennäkemätön
kila Oy puh.
hyötysuhde, että jopa 40 %
pienempi polttoaineen kulu02-535 2500.
nentyneet pakokaasupäästus. Valkeakoskisten joukkueen
muodostaneet isä ja pojat Kallio kasasivat kaikkiaan
kuusi sijoituspistettä
Heinolla tapahtuu
Pitkäaikainen vetäjä Jarno Virtala on luovuttanut paikkansa Raine Heinolle. Näyttelyajat ovat Ia klo 10-18
ja su klo 10-16. Kävlj~ltä
oli viime vuonna n.
4000 ja määrä kasvanee. Ajeltuamme autolla ympäri maakuntia, päädyimme lopulta ajamaan eräälle vettä Iainehtivaiie pikku pellolle Pesaron kupeeseen. VIelä py:yhkäisy. Ehkä
tästä johtuen ajoin yleiskisan pohjat sunnuntain toiselle crossitestille ja seuraavalla kierroksella samalla pätkällä kolmen
kärki oli: Aro, Silvan, Ahola! Ensimmäisenä
päivänä voitin isot nelarit, mutta toisena
päivänä Farioli pääsi kuittaamaan hölmöiltyäni ekalla pätkällä oikein urakalla. Ensimmäisen kierroksen nurtsipätkät
vielä kestivät, mutta sen jälkeen ajo alkoi
paikoitellen muistuttaa lumispooria, kun
savispooreja löytyi jo suoriltakin . ilmaiseksi vanhemman seurassa.
Näyttelyn järjestää
Jyväskylän Moottoriklubi. Tässä voidaan käyttää avuksi
kromlvahaa. Renkaatkin
kestävät rääkkiä hyvin, lämpöero on
vain 10 asteen luokkaa. tullaan vuoden 2002
alusta ajamaan vain
yhdessä luokassa.
Kuutiotilavuus lienee vapaa, mutta
yli 125 ksm. Raine Heino on
firman perustaja ja omistaja yhdessä nyt väistyvän
toimitusjohtajan kanssa.
Uusi vetäjä on palkannut lisää osaavaa väkeä aikaisempien lisäksi. Asian ratkaisi Robi Gripenberg, todeten
ettei Sumekolla ole koskaan ollut ahdasmielisyydelle sijaa.
Myöhemmin paljastui, että Eva on vain "harharetkellä" Hondansa kanssa, hänen ensimmäinen pyöränsä oli GPZ 500 ja toinen ZRX750. Omaan Hondaan ei ollut saatavilla tiettyä varaosaa ja alkava kausi näytti surkealta!
Li keitä liippasi Evan osanotto kisaan, sillä reipashenkisesti Eva ilmoitti esittelyssään, että kahta ei vaihtaisi, toinen on oma Honda ja
toinen .. Aro
puolestaan kuittasi yleiskisan alle puolen
sekunnin erolla Salaan!
Viime viikot olen ollut edelleen täällä
vanhoissa "kotomaisemissa" Pesaron
liepeillä, treenaten Temmikuskien kanssa.
Pakko myöntää, että on tullut lieviä mustasukkaisuusoireita katsellessani kun ruotsinpoika ajelee entisellä pelillänil! TM:n
kolmesatanen on siis Rickard Larssonilla
kesytettävänä, mutta onneksi nykyisessä
suhteessani 503 VORiin on vielä uutuudenviehätystä ja uusia juttuja kokeiltavana,
niin vanha rakkaus unohtuu helpommin.
Ajaminen on ollut täällä tänä vuonna harvinaisen hankalaa, vaikka ajopaikat ovatkin
viimeisen päälle hienoja. Motorismi puraisi jo nuorena ja heti 18-vuotiaana hän suoritti A1kortin. Sama homma! Tällaista keliä jatkui pari päivää ja radiosaakin
sanottiin tuulenvoimakkuudeksi 150km/h.
Koita siinä sitten harjootella!!
Terveisin,
Miss Kawasaki on matoristi
Eva Aula, 22-vuotias neito Suomen Turuust, valittiin edustavasta joukosta vuoden 2001 Miss Kawasakiksi. rätlllli ja kyllä
kiiltää! Koska hammasha~a kiillotuksen jäljiltä saattaa
maistua hieman oudolta suussa ehdotamme, että käytät
operaatiosaa kaverin hammasharjaa!
Ranskan Kawasakl
tuo Le Mansin 24
tunnin kisaan viivalle pedon pelin: Viritetyn ZX·12R:n. Tallin nurkista löytyi sopivia kisapalikoita,
ne ruuvattiin kiinni
vakiorunkoon melkein leikkimielellä.
Testit yllättivät, kierrosajat eivlit olleet
kuin sekunnin huonompia verrattuna
40 kiloa kevyempään 750-kuutioiseen. Iso pyssy puhaltaa 225 hevosvoimaa, voima puhuu suorilla.
Keski-Suomen
MP-nilyttely
21-22.4.2{101 Jy·
väsi<Yiän Hlpposhallissa. Myös huoltopuolelle
on palkattu uusia kykyjä .
Myymälätilat laajentuvat vielä kuluvalla kaudella.. Tässä vaiheessa, yltä päältä kuraisena ja illan hämärtyessä tuli mieleen,
että olisiko sittenkään kannattanut nousta
sängystä aamulla?!
No, lumethan sulivat lopulta ja läksin uudella innolla yrittämään! .Radat olivat luonnollisesti märkiä ja kiinni sen takia, joten
suunlasin Matelican enduroradalle,jonne
oli noin tunnin ajomatka. Eva kurvasi huoltamolle tankkaamaan, paikalta poistui matoristitoveri kyykyllään.
Liivin selässä oli teksti: "Jos näet lukea tämän, tyttöystäväni on pudonnut kyydistä!"
R.M. Pyörä autoon ja taas tunnin siirtymä
seuraavaan paikkaan. Tämä oli minullekin ensimmäinen reissu Rooman alapuolelle ja
taas matkailu avarsi, tuntui kuin olisi
eri maassa ollut. Kaikki oli jotenkin alkeellisempaa, paikallinen murre vaati melkein tulkkia ja italialainen hitauskin nousi
uusiin lukemiin: lauantain tulokset saatiin
valmiiksi puolenyön aikoihin ja sunnuntaina palkintojenjako oli klo 22:00! Kisa
oli muuten yllättävän hyvä, mutta pätkät
olivat tosi lyhyet ja syheröiset, mikä yhdistettynä vesisateeseen tiesi suomimantsaa. Virta Ia siirtyy kulissien taakse
hoitamaan talouspuolen asioita . Menimme radalle, joka on aina auki, mutta
se oli kiinni. Jos
alumiini ei kiillotu
pelkällä rievulla voi
vahan levittää
hammaaharjalla,
Jolloin myös vaikeat
palkat hoituvat helpommin. Ajoin muutaman kierroksen ja
totesin ajamisen mahdottomaksi, tuuli oli
kerta kaikkiaan liian kova! Tuulenpuuska!
olivat niin kovia;ettei meinannut pystyssä
pysyä. Puolen tunnin ajon jälkeen olimme
kypsiä lähtemään, olihan sentään pyörät ja
vaatteet kurattu! Jotta päivä olisi ollut täydellinen, niin lopuksi sudittelin vielä autoni
jumiin. Tässä vaiheessa missejä valinnut raati otti aikalisän, voiko Honda-tyttöä ottaa mukaan. Pyörä autosta
ja baanalle. Muutoksen tekniset
yksityiskohdat sorvataan kohdalleen
FIM:n ja Dornan
neuvotteluissa
kuunnellen myös tlimien ja ajajien
edusmj~.Vaku uttaa
FIM:n puheenjohtaja Francesco Zerbi.
Näin kevään koittaessa on alumiinipinnat saatava taas kiiltämään. Esillä on
JMK:n omia ja muitten kerhojen pyöriä,
kerhoesittelyitä, erilaisia ajonäYtökslä,
tenonmittausta, lapsille möokljällä ajoa,
SMOTOn mp-arpojen myyntiä.
Teemme myös lahjoituksen K-S keskussairaalan lastenosastolle, kuten aiemminkin. JMK jä~es
tää v.2001 myös 6h
mopoendurancen Ia
26.5., sekä XXVII
14
;ftf/#~~
MikaAhola
Ciao tutti! Italian mestaruussarja alkoi
viime viikonloppuna 1000 km Milanosta
etelään , Napolin alapuolella, Salernon kaupungin lähistöllä. Näyttelyala
on sama kuin aiemmin, eli mahtavat
5500 m2. Soitieiin kaikki lähitienoon
radat läpi: Sama vastausjoka suunnalta,
radoilla lunta. Liput
25,- ja lapset alle
12v. . Muutama viikko
sitten satoi lunta koko Italiaan, eikä viikkoon päässyt ajamaan crossiratojen ollessa kiinni ja lumen tehdessä vuorilla
homman mahdottomaksi. Moioristina hän kuvaa itseään monipuoliseksi,
Eva viihtyy yhtä hyvin kaupungin sykkeessä kuin pitkillä matkoilla- myös kyytiläisenä.
Hauskimmaksi kokemuksekseen hän kertoo tapahtuman viime kesältä. Lukuisten edustustehtävien
ohella luvassa on myös kahdeksi kuukaudeksi Kawasaki ER-5 käyttöön.
Titteli ja tämä nimenomainen palkinto nosti Evan kasvoille vaiaisan hymyn, sillä pitkän linjan motoristina hänellä oli myös motoristin
keväisiä huolia. Lähdimme toiselle radalle,
jonka piti olla auki, mutta turhaan . Parin päivän odottelun jälkeen
oli kuitenkin jo hermot loppu ja lähdimme
etsimään jotain paikkaa, missä ajaa. Myyntipuolella apuaan tarjoaa nykyään alalta tuttu Kari Vahteristo . Siinä oli naurussa jarruttelemista, kun suomalainen ja
ruotsalainen odottelivat Italiassa lumien
sulamista ..
maaliskuuta.
Nakkilan Karhulaan oli saapunut päivänsankaria juhlimaan arviolta 250 sukulaista ja ystävää. Kuvan Moottoripalvelu lienee
myös vanhin alan erikoisliike ja lisäksi niin, että perustaja on edelleen aktiivisesti toiminnassa mukana,joskin
myös toinen sukupolvi on jo pitkään työskennellyt yrityksessä. 125 cc vesijäähdytteinen 4-tahtimoottori
. ·
Seppo Kankeri on johtanut yli 50 vuotta
vanhaa perheyritystä Nakkilan Pyörää ja
Mopoa viimeiset 15 vuotta. agresslivisen tyylikäs
. Kerhon
nimi viittaa
kaupungin läpi virtaavaan jokeen. 7395,-J
D1ilerisi: wwwkesmotors. Tällä hetkellä Kuvan Moottoripalvelu toimii hienoissaja asianmukaisissa, Mutteriksi
ristityissä liiketiloissa,joissa henkilökuntaa häärii työn
touhussa kaikkineen 15.
40-vuotisjuhliaan Kuvan Moottoripalvelu vietti 31.3.
Sipisen juhlahuoneistossa Jyväskylässä.
Bike onnittelee.
,....,....
....-..,.,
~
FIELTOR
KYPÄRÄPUHELIMET
MOOTTORIPYÖRÄILYYN
LIITÄNTÄ MAHDOLLISUUS
CO . Tuttua on myös matkamoottoripyöräily, mistä kertoo osallistuminen Kontioralliin viisitoista kertaa,
viimeksi viime kesänä. comlmbk
Katso myös wwwmbk-europe.com
15. 29.900,Toukokuun loppuun mennessä
MBK 2001-mallin ostaneille Boeri Trend
-kypärä e"rikoisllintaan 795,- (s!J. analoginen/digitaalinen mittaristo
. Roininen
menehtyi Tuusulanjärvellä 500 ksm:n
ha~oitusajoissa. Talviaikaan Seppo Kankeri rentoutuu mielellään
mökillään Levillä keikkaillan ja hiihdellen.
Kuvan Maonoripalvelu 40 vuona
Matti Kuva avasi mopokorjaamon Jyväskylässä 1. Toiminnan ideana on
yhteisen harrastuksen "va~olla" kokoontua viettämään
vapaa-aikaa muiden
aikuisten parissa.
Ensimmäinen
toimintasuunnitelma
on löytää "olohuone"
-tyyppinen kerhotila.
Riverside Bikers on
neljäs Kajaanissa
toimiva motoristikerho.
2.3. tehokkaat levyjarrut edessä ja takana
. Perustamishetkellä
matoristejä oli noin
20 henkeä. rakennettu kulkemaan, rakennettu kestämään
sh. Kuluneiden vuosikymmenten aikana liiketoiminta
on laajentunut melkoisesti. GSM . Siitä alkoi Kuvan Moottoripalvelun taival,
joka on nyt kestänyt 40 vuotta.
Liiketoiminta-ajatus on säilynyt samana kaiken aikaa.
Matti Kuva muotoilee ajatuksen seuraavasti: "Moottorilla varustettuja ohjaustankoajoneuvoja on aina huollettu, korjattu ja myyty". Hänen uransa paras
saavutus oli Suomen mestaruus 250
ksm:n luokassa
vuonna 1999.11kka
olisi viettänyt huhtikuun 11. Työ onkin ollut Seppo
Kankerin elämässä etusijalla eikä tuntimääriä ole juurikaan laskettu.
Seppo Kankeri sanoo, että kaikki pärisevä on häntä aina kiinnostanut ja kiin-
nostaa edelleen ja siksi myös harrastukset ovat paljolti sillä suunnalla. Viime vuosina
matka-ajokkina on ollut Yamahan Vanture
ja sitä ennen Suzukin Cavalgade. VHF . Sen lisäksi
hän toimii yritysryppään neljän muun itsenäisen yhtiön, Tuonti-Nakkilan, Helsingin Pyörä ja Mopon, Tampereen Pyörä
ja Mopon sekä Satakunnan Kone-Pekan
toimitusjohtajana. Hän on
muun muassa kiertänyt Päijänteen viisi
kertaa sivuvaunuluokassa ja kolmesti on
kisassa tullut voitto. alumUnllt"e räs-komposllttlrunko
. UHF
'
~
-,ff:., Silentium kypärä EuroBac1na
hiijaisin"
J
~ markkinoiden
LAHELANTIE 1 o43oo
TUOsOLA P. Seppo Kankeri 50 v.
Yksi suomalaisen moottoripyöräkaupan
vahvoista vaikuttajista, Seppo Kankeri,
vietti 50-vuotisjuhliaan 3. o9-21 444 6o
1
Kotas-Rallin
10-12.8.
Maaliskuun alussa
perustettiin Kajaaniin Riverside Blkers Ry -niminen
matkamoottoripyöräilijöiden kerho. päivänä
kuluvaa vuotta 24.
syntymäpäiväänsä.
Imatran saurakun-
--?
Elä vauhdikkaammin.
. huhtikuuta 1961. istuin kahdelle
. tuli täyteen
vuosi kajaanilaisen
jäärata-ajajan likka
Roinisen tapaturmaisesta kuolemasta. 8,7 kW tulista voimaa
40tmk. Kerholla 011 kotisivut
osoitteessa www. Myös kommentti Yamaha. Tekstin voi
lähettää myös
sähköpostin välityksellä.
Sähköpostiosoitteet löytyvät lehden "apinalaatikosta" .
16
HYV Å "THROTTLE WFO"
Olen seurannut mielenkiinnolla kolumnejasi ja tyydytyksellä todennut
niiden ajavan usein motoristien oikeuksia ja käsittelevän muita meille
tärkeitä kysymyksiä.
Kummastelen kuitenkin kappaletta, jossa mainitsee edunvalvonnan
heräävän vasta kun jotakin tapahtuu.
Tässä kohtaa olet nimittäin pahasti
väärässä.
Sekä suomalainen että Euroopan
laajuinen edunvalvonta , SMOTO
ja FEMA ovat jo vuosia lobanneet
maanteiden rakenteellisen
turvallisuudeJ;I kohottamiseksi. Laitteerta on lyhytjuttu Kopteri - lehden numerossa 33,
oikein kuvan kanssa. Biken numerossa 7/98löytyy myös lisätietoa artikkelin muodossa. Tällä hetkellä intoa
on vielä enemmän kuin tietoa tai
taitoa. Käykääpäs paikkaamassa puutteellista tietoannevaikka osoitteessa: www.ghezzi-brian.com
T: Hamzes Laasonen
PS. ALOITTELIJA ...
P
alsta on kaikille avoin
foorumi
tuoda julki ajatuksiaan, esittää
kysymyksiä tai
kommentteja.
Tilanpuute on ainainen riesamme,
joten tekstin on
oltava lyhyttä ja
ytimekästä, ei pitkää jaaritusta.
Asiallinen kritiikki
sallitaan, mutta
henkilökohtaiset
loukkaukset ynnä
muut solvaukset,
kohdistuvat ne sitten keneen tahansa, heitetään
suoraan roskikseen.
Lukijan kirjeen
julkaisuehtona on
kirjoittajan nimen
llmolttamlnen.
Nimimerkkiä saa
käyttää, mutta
kirjoittajan on silti
Ilmoitettava oma
nimensä ja mielellään osoitteensa.
Se jää vain päätoimittajan tietoon.
Kirjeitä voi lähettää osoitteella
Bike, Sulankuja 3,
04300 Tuusula.
Kuoreen merkintä Lukijan kirjeet. jutun mukaan kyseinen herra Forbes tekee
yhteistyötä "tanan "ruotsalaisten kanssa. Termiä Guzzi käytin siksi, että jos joku teidän
lisäksenne sattuisi olemaan kiinnostunut pyörästä, eikä
käynyt näyttelyssä, hänen ei tarvitsisi soittaa meille saadakseen tietää että pyöriä on saatavana Mato Guzzin maahantuojan kautta. Korostimme vielä, että nollavision toteutuksessa
tulee aina ottaa mp:t huomioon siten että käytännön ratkaisuilla ei vähennetä mp:n turvallisuutta, mainitsimme
esimerkkinä keskikai teet.
Sekä SMOTO että FEMA pitävät nollavisiota tällä hetkellä erittäin tärkeänä kehityskohteena, ei siten että sitä
vastustetaan, vaan että myös motoristien liikenneturvallisuus paranee.
SMOTO lähettää edustajansa kansainväliseen moottoripyöräjärjestöjen konferenssiin, jossa yksi pääaiheista on
nollavisio ja esicelmöicsijöinä juuri nollavision alkuperäiset
kehittäjät.
Työtä on siis tehty ja tullaan tekemään paljon, kaikki
vapaaehtoisvoimin. compart.jil ~ lbc
MOI!
Tällästä kyselisin että onko ciedossasi
mitään IRC:i kanavaa
moottoripyöristä kiinnostuneille ihmisille??
T: GhoRax
MOI!
Valitettavasti täytyy kertoa, että meiltä
lehden teko vie niin ison osan ajasta, että
netissä surffailu jää miltei olemattomiin.
Tästä johtuen emme voi opastaa sinua
motskarihenkiseen IRC:iin, emme näillä
taidoitla tosin löytäisi niitä itsekään.
Ehkäpä joku kirjeesi Luettuaan lähettää
meille parempaa tietoa aiheesta, niin
voimme mahdollisesti myöhemmin
kertoa siitä lisää.
Uusimmassa BIKEssa (3/01) oli yksi
mieltäni askarruttanut asia. Kuvatekstistä olisi
kuitenkin tullut liian pitkä selvitellessä kaikkea pyörään
liittyvää. Soita Kopteriin niin
saat varmasti Lisätietoja asiasta. uusi (?).Ja
jotta en tuntisi olevani aivan yksin,
tiedustelen, onko Suomessa mitään
naismotoristien klubia, vai lähdenkö
tutustumaan paikalliseen kerhoon?
Nimim. Tässä jutttssa kerrotaan ''alkuperäisestä"
pyörästä.
Noiden pienempien kustomien kohdalla
voisi sanoa, että merkistä riippumatta
saat varmimmin itsellesi sopivan pelin
kokeilemalla pyöriä ihan m. Se voisi myös olla samalla moottorilla Skotlamzissa herra Alan B_ Forbesin rakentelema Indian Dakota
Four. Epätietoinen
MORJENS
On teidän asiantuntemuksenne varsin heikkoa kun väitätee uusimmassa numerossa olevassa MP 2001 -näyttelykoosteessa olevan Ghezzi-Brianin olevan Mato Guzzin
tehtaan tekemän. Laitteessa on todellakin
Volvon moottori. Siis minun.
Mihin merkkiin tai malliin kannattaisi alkaa tutustua lähemmin?
Budjetti on n. Olette oikeassa siinä, että olisi ehkä
ollut syytä kirjoittaa "G uzzin moottorilla ja voimansiirrolla varustettu Ghezzi- Brian", mutta koska taokissa selvästi lukee Ghezzi-Brian luulin kaikkien oivalcavan, että
kyseessä on Guzzin osia hyödyntäen rakennettu pyörä
koska kuvatekstin pääsanoma oli rakennetut pyörät.
Bimoca on mielestäni edeHeenkin Bimota.
MaxEkqvist
TIEDOKSI NIMIMERKILl:E VASTAUSTA
ODOTELLEN.
Näkemäsi lndian "'klooni" voisi olla ruotsalaisperäinen Viking,
jota on valmistetttt jo jonkin aikaa. Puh 09 -7231 0301.
HarryGranö
Toim.huom. Nämä ovat täysin turhia
ja erityisen vaarallisia kaksipyöräisille
ajoneuvoiHe.
Myös nollavisiota käsiteltiin ja esitimme, että SMOTO:n tärkeä ta-
voi te on pitää moottoripyörät tasavertaisena tienkäyttäjäryhmänä. Tästä olimme erittäin
mielissämme.
Kerroimme FEMA:n (The Federation of European Motorcyclists Associations) tutkimuksesta kaiteiden rakenteista ja niiden vaikutuksista mp:n
turvallisuuteen ja lupasimme toimittaa tutkimuksen viranomaisille.
Edelleen sovittiin, että saamme
yhteyshenkilön tielaitokselta jonka
kanssa voimme keskusteHa käytännön toimista sekä siitä, miten välttää
vaaralliset pikipaikkaukset ja,asfaltin
hiekoitukset tänä keväänä. teiden kaiteet
ja erityisesti kokeilutyyppiset keskikaiteet.
Myös fänä vuonna olemme Suomessa tehneet jo paljon työtä juuri
näiden asioiden eteen.
·
Tämän työn osana ja tuloksena on
SMOTO:n sekä Liikenne ja Viestintäministeriön välillä on pidetty
7.2.2001 palaveri jossa on mm. keskikaiteilla varustetut uudet kokeilutieosuudet. persttmtumalla. Kukaan ei ole saanut pennin latia korvauksena työstään.
RideFree
Hannu Virta
Ajoin viime kesänä mp-kortin
23-vuoden iässä. Yksin et varmasti joutuisi prätkäilemään muutenkaan, mutta
naisten oma kerho on Ladies Bike Club
ry, sinne osoite 011 WIMA Finland,
PL 109, 00131 Helsinki ja e-mail on
lbc@compart.fi. Halvin hinta ei ole
välttämättä se joka toimii Suomessa
kriteerinä silloin kun puhutaan turvallisuudesta. Haussa on
n.500:n cuscom, jota olisi myös
naisen helppo käsitellä ... Kawasaki GPZ900R -mallin
miinuksena pidetään sitä, että se ei
ole kovinkaan urheilullinen tämän
päivän kriteereillä mitattuna!!! Ei tietenkään ole! Moni 90-luvun sporttipyöräkään ei enää ole niin urheilullisessa maineessa, kuin esi ccelyvuocenaan. Koska mekaanikon vikaa ei ole juuri nimeksikään,
pyörän pitäisi olla. Pyörä on kehitetty vuonna -96 Italian
Supertwin -mestaruuden voittaneen pyörän pohjalta. Nimittäin vanhojen pyörien testikoosteissa
olevat plussat ja miinukset ovat monessa kohtaa vähintäänkin huvittavia.
Esim. Viranomaisten kanta oli ensin huolestuttava: mikäli keskikaiteet ovat motoristeille vaarallisia, voitaisiin tieHe
laittaa varoitus tai käyttörajoitus!
Mutta toisaalta meille kerrottiin
että jos esimerkiksi kaiteiden rakenteellisilla muutoksilla voidaan parantaa matoristi en turvallisuutta on
tämä mahdollista, vaikka kaiteista tulisikin kalliimpia. Kerroimme kahtena edellisenä keväänä ·
pikipaikkausten yhteydessä
esiintyneestä kuulalaakerihiekoituksesta, jossa hiekoitetaan tieosuus koko
leveydeltään. Päätin kuitenkin, että kesän
2001 vietän oman pyörän selässä
(viime kesä kun kului isän -85 Honda
CBX 750:n kanssa punnertaessa).
Jotta en kaupoilla joutuisi jymäycetyksi 6-0, aloin lukea Bike-lehteä.
Pikkuhiljaa alan päästä kiinni alan
hienouksiin, mutta ammattilaisten
neuvot olisi tarpeen. suht. Kyseisessä pyörässä on kyllä Moto
Guzzin 1100 kuutiainen moottori sekä Guzzin perä ja
kardaani, mutta muuten pyörä ei sisällä mitään yhteisiä
osia Guzzin kanssa. Niissä emt eri merkkien välillä
ovat kuitenkin sen verran pieniä, että sinulle hommaa vasta aloittelevana niillä
tuskin on niin suurta merkitystä, eli tuntuma ratkaisee. käsitelty teiden rakenteellista turvallisuutta.
Esillä olivat mm. Suuri
huomio on kohdistettu juuri pikipaikkauksiin, mutta myös kaiteiden
pinnoitteiden, teiden geometrian ym.
seikkojen huomioon ottamiseen.
EsiHä ovat olleet mm. Tied4n kun omistan kyseisen vehkeen, ja kävin Italiassa
tehtaalla katsomassa paikkoja.
TERVEHDYS,
itse asiassa selvitin itselleni kyllä kaiken tarpeellisen pyörään liittyvän Moto Italian väen kanssa, ja Ghezzi-Brianin
esite minulla on edelleenkin tallella
Ei tämän ihmeempiä tällä kertaa. Tiukkaa vääntää
kireässä nahkapuvussa, raju jarrutus kurviin
ja rohkeaa roikotusta putket ja jalkatapit kipinöiden. Vastaukseksi sain, että mene nyt
tämän kerran . Kiteelle palatessamme olisi
enää muutaman sadan kilometrin siirtymä autonratissa
kohti kotia. Voi voi voi ... Tällaista pelleilyä kesti koko vii kon . Tapahtumapäättyy
moottoripyöräpoliisin vetämään paraatiin, joka kulkee kaupungin keskustan
läpi. Teimme
Levillä agentin kanssa
omat henkilökohtaiset
ennätyksemme , sillä ensimmäisenä keikkailupäivänä agentti kerkesi
ajamaan 10 kilometriä
kunnes sai ylinopeussakot, minä taas 25 kilometriä, kunnes pilli oli
suussani. Aikamme
kinasteltuamme suivaannuin ja sanoin, että
onhan teillä tutka pe ....
näytä lukemat. Ensimmäisessä aika-ajossa uutta moottoria säästellen ajanut lappeenrantalainen sai todeta
toisen aika-ajon suorituksen valuvan käsistään sateen myötä.
Nelinkertaisen road racingin Pohjoismaiden mestarin kilpailumatka kevälseen
Ranskaan Le Mansin radalle jäi torsoksi.
Yli seitsemänkymmenen karsijanjoukosta
Ari Matikainen oli raivaamassa tietään loppukilpailuun, mutta toisin kävi. klo. Suoraan lainaten, "Kaipaa enemmän maavaraa rataajoon". Ajelimme kolme
päivää Karjalan metsissä ja
tutustuimme Laatokan maisemiin. 15. Ettei menisi pelkästään
noitumiseksi, niin kiitoksia oikein hyvästä
lehdestä ja hyvää tulevaa kevättä koko toimitukselle.
Ystävällisin terveisin
]ulk
MORO
Olet kyllä siinä suhteessa oiket1Jsa, nyt kun
luin noitalainauksia irrallaan muusta tekstistä, niin ne ky llä ovat oikeMtikin huvittavia. Mutta vakavasti puhuen, virheitä sattuu ja toivottavasti kaikille kuitenkin selvisi koosteista olen. Sitä
edehää halki kaupungin kulkeva paraati ja päivä huipentuu kaupungin ·
tarjoamaan koski.näytökseen. Tapaaminen on tarkoitettu
kaikille Triumphlen
omistajille ja niistä
kiinnostuneille
vapaamuotoiseksi
keskustelu- ja tapaamistilaisuudeksi.
Lisätietoja antaa
Speed Bike/Tlmppa.
Ekenls·Tammi·
saariTourlng MC
ry järjestää
Mc-2001 tapahtu·
man. Ei nyt
on kova nälkä, tuumas kaveri
ja laittoi leimasimet laatikkoon,
lämäs kopin oven kiinni ja
sanoi "puoli tuntia" . Hän oli
18.s kolmenkymmenenviiden yrittäjän joukosta. päivä klo
11-16.00. '
Mopot LIIteristi
-tapahtuma järjestetään Jirvenpils·
sl, hotelli Rivolissa
26-27.5. Meillä muilla oli
pieni aavistus siitä mit en hommassa tulee käymään ja syötimme jo hyvissä ajoin ennen
kilpailua hänelle pilailukark·
keja. Ohjelma alkaa kokoontumisella Inkerin aukiolle ImatrankoskelIe klo. Jumalanpalvelus kirkon pihalla
alkaa klo. Tämäkin
reissu oli aika päättää, niin
kuin kaikki edellisetkin . 14. Ehkäpä vielä sivulaukkujen kera.
Tuosta pitäisi melkein saada kuva. 5 km etelään Hanko-Hyvinkää tieitä ja
n. naiset seikat testatuista pyöristä. On sillä autonratilla
ihmeellinen vaikutus, heti kun
sen saa käteen, niin alkaa väsyttää. Tämä tiesi, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta ajaa loppukilpailuun oikeuttavaa alkaa.
Talven jälkeen Matikaisen vauhti oli Le
Mansin radalla yllättävän hyvä ottaen huomioon monet kanssakllpallljat, jotka ovat
koko talven harjoitelleet Espanjan radoilla.
Eikä Arin ensimmäisen aika-ajon lopussa
ajama aika jäänyt kovinkaan paljon loppukilpailuun oikeuttavasta ajasta. H aloo!?!. Hidas
puolituntinen vierähti, jonka
jälkeen pääsimme lataamaan
Karjalan metsiin. MC-2001 tapahtuma on toukokuun 19. Maisemat
olivat mahtavat, niin kauan,
kun pysyttelimme metsissä ja
järvillä , mutta kylille ja asutusalueille saapuessamme paljastui karu totuus ja selvyys siitä
missä olimme . Kokoontumiset alkavat
1.5. Perjantain
harjoitukset sujuivat lupaavasti aina siihen
asti kunnes moottorin kamplaksell vaurioitui.
-Lauantain vastaisena yönä valhdolmme
pyörään uuden moottorin ja jouduimme
laatimaan aika-ajoon uuden taktiikan. Päräytimme kelkkoinemme rajalle, jossa paiskattiin leimoja papereihimme
siihen t ahtiin, että pauke oli
vähintäänkin samaa luokkaa,
kuin rynnäkkökiväärin pitämä
ääni sarjatuliasennossa. Minä ja
agentti päädyimme tasapisteisiin jaetulle 50 sijalle. Motoristlt ovat
tervetulleita Tammisaareen tapaamaan
samasta harrastuksesta kiinnostuneita
kaverehaja näyttämään pyöräänsä
merkistä riippumatta
(eli osallistukas paraaliin). Kannatan
tervettä valvontaa, sairasta en.
Viikko vierähti ja oli aika ajaa
kauden 1. Lisätietoja:
Kurt Hjort puh,
0400-474 817. Painoimme kohti
pohjoista samalla kokoonpa-
FJ:stä huvitti minua suuresti. motorlstlen Jumalanpalveluksen. Ryhmästämme oli enää kolmen kaverin paperit hakkaamatta, kun
tullimiehelle iski kammo nälkä
ja hänen oli lähdettävä syömään. Hyvää kevättä Julie sinullekin.
nolla, kuin vuosi takaperin eli scootteriagentti
ja emäntämme. 14.00 Nurmijärvellä, kahvila
Roosan luota. Viimevuotisen, El mopolla
mahottomla -tapahtuman menestyksen
17. Kilometrejä kertyi noin viisisataa ja jokaisesta sai nauttia täysin rinnoin. Kuulun
kosken patoluukut
avataan motorlstlen
kunniaksi klo. Matikaisen pyörä on vaihtunut Hondasta Aprillaan, joten merkin vaihto tuotti
hänelle jännityksen hetkiä, mutta turhaan.
Suorilla pyörä kulki siinä missä kllpakumppanien.
Kauden EM-avauksen voitti Isäntämaan
Sylvain Guintoll ja toijalalainan Topi Haarala oli harmittavastl ensimmäinen kuljettaja, joka jäi pisteiden ulkopuolelle ollen
kuudestoista.
ta ja Imatran moottorikerho jå~estävät
Imatralla 19.5. Ensimmäinen aika-ajo suoritettiin moottoria
sisään ajaen ja sen tekniikkaa tarkkaillen.
Toisessa alka-ajossa oli tarkoitus vasta
vuoro. Missä
Kallu
luuraa,
]uhaBerner
tarinoi
Terveisi ä Venäjän Sortavalasta,
missä vietimme kelkkojemme
kanssa muutaman päivän
helmi-maaliskuun vaihteessa.
Starttasimme retkelle Kiteeltä ,
joka tunnetaan road racingin
Suomen mestarin Hannu Möttösen kotipaikan lisäksi ItäSuomen kelkkailun paratiisina.
Alkuun matka hieman jännitti,
sillä itämaan seikkailut olivat
kohdaltani rajoittunut vain Tailinnaan ja Pärnuun ja näihinkin
kohteisiin aina auto- ja laivareittej ä käyttäen. Itse kilpailussa Reinikainen teki huiman parannuksen edellisvuoteen ja
mahtui 40 parhaan
joukkoon. Varsinkin kun ajatellaan sitä ajan patinoimaa F}:tä rata-ajossa. Edellisvuosien
tapaan kerho tekee
lahjoituksen hyvän
asian tukemiseen,
tänä wonna shekki
luovutetaan MediHelille. Sen
päätyttyä on halukkailla mahdollisuus
ehtoollisen viettoon
kirkossa. -Kun iltapäivä toinen aika-ajo koitti,
niin rata oli märkä. Lukemat näyttivät nollaa ja siitä pettyneenä poliisit alkoivat vinoilla olettamastaan ylinopeudestani. Lähtiessämme vielä oksensimme
hänen kelkan päälle. Ei kai kuka."an mene
hankkimaan kyseistä pyörää sen rata-ajoominaisuuksien takia. Ehkä nyt
ymmärrän joidenkin ihmisten
puhuvan Karjalan palauttamisesta, mulle se kävi si mainiosti lumen ja jään kanssa.
Siellä olis muuten aika makeet
maisemat ajaa vaikkapa moottoripyörillä jäärataa ihan maaottelun merkeissä. Koitimme selvittää hänelle, että jos hakkaisit vielä
minuutin, niin pääsisi koko porukka jatkamaan matkaa. To isaalta ei
syytä huoleen, sillä olihan matkassa Pirellipäällikkö Hannu
Lappi, j onka kanssa olen reissannut ympäri maailmaa prätkäkisoissa ja tottunut selviytymään kiperimmistäkin paikoista. Agentti
meinasi hetken hehkuttaa paremmuuttaan, mutta kun otin
esille aiemmin viikolla pelatun
sulkapallo-ottelumme, missä
riepottelin häntä , kuin mätää
kukkaa, niin suuremmille hehkutuksille ei ollut aihetta.
Tää meni nyt vähän kelkkapainotteiseksi moottoripyörälehdessä, mutta ei kait sen
niin vä_liä, kunhan vaan on ollut
hauskaa.
Terveisin,
."Kallu is nothing wi~hout control"
keskittyä nopeaan aikaan, kertoi Matikainen tunneimiaan Le Mansln varlkolla ja
jatkoi. Kotiin kuitenkin selvisin
lauleskelemalla Rock' n Rallia
täysin omalla sävelellä ja kielellä.
Viikko huilia ja sitten Levilie
valmistautumaan Kelkkakunkkukisaan. Paraati
lähtee kohti Kolmen
Ristin kirkkoa klo
14.30. Hannun lisäksi reisussa oli 11 muuten vaan
karua äijää, joten seikkailulla
ei ollut mahdollisuuksia epäonnistua . 1B.
Rlders Association
ofTrlumph eli RAT
aloittaa säännölliset
kokoontumiset_yapusta eteenpäin,
joka toinen tiistai,
parillisin viikoin klo
18.00 alkaen. Sitten
oli sen kakin
~
Ari Matikaisen kausi
alkoi vaisusti
Ratamoottoripyöräilyn kauden EM-avaukseen osallistunut Ari Matikainen koki katkeria hetkiä Le Mansin radalla. 27 km pohjoiseen
kehä 3:1ta. Kahvila sijaitsee teiden
130 ja vt 3 välissä,
n. Kirkonmenojen jälkeen siirrytään takaisin lmatrankoskelle. ja ainoa kelkkakisa .
Meillä oli taas RR-porukan
kanssa jäsentenväliset kisat.
Re inikaisen Marko oli meistä
oikeastaan ainoa kenellä oli
hieman paineita, sillä noin
vuosi takaperin hän uhosi olla
luokkansa kolmen parhaan joukossa ja jos näin ei tapahtuisi,
lupautui hän syömään hatullisen kakkaa
Crossi
tuinen asuinpaikka on opin'
tojen vuoksi Helsingissä. yhden
kerran Kuopiossa pakoputkeen
tuli reikä ja se vuoti, sen huomasin kyllä heti ...
Lajin parissa on esitetty niinkin tiukkoja väittämiä, että
kuuron ajaminen muiden
kanssa on turvallisuusriski.
Mitä mieltä Juha on näistä höpinöistä. Juha ei halun. sujuu ihan samalla tavalla kuin kuulevillakin.
Juhalie kulunut kausi oli
ensimmäinen jääradan A-luokassa, miltä on tuntunut. (019) 769 703,
ilm.aika päättyy 12.4. myöhemmin,
luokatjoissa ajetaan Ia ja su ->yksi ilm.lomakelajaja (02) 823 0845
Tervajoentie 1 as 6, 12400 TERVAKOSKI, puh. -Paras kisamuisto
mulla on viime keväältä,
Tampereelta ... Tulevanakin
sanopistossa informaatiotekkesänä kilpailuja tullaan konologian linjalla ensimmäistä
luamaan hyväksi havaitulla
vuotta.
KTM:IIä B-125 -luokassa.
Ajoharrastukseen Juha pääsi
Kysymykseen harjoittelusta
sisään jo nelivuotiaana, pienen
nelipyöräisen mönkijän satuja suosikkiradasta Juha vastaa
seuraavaa. tuntui tosi hyvältä.
Juhan vastaukset viittomakielestä
käänsi viittomakielen tulkki Timo
Heiskala.. -Nyt
kun olen ajanut ensimmäistä
kautta A-luokassa, on tuntunut
tosi hyvältä pärjätä hyvin, moottori vaan ei ole tarpeeksi tehokas, pitäis saada lisää viritystä ...
Kohta ollaan siirtymässä varmasti jäilläkin nelitahtisiin,
oletko jo ehtinyt nelaria kokeilla. käytännön asiat.
Toinen paljon apuaan tarjonnut
nuorukaiselta.
henkilö on jääradan niksit läJuha Leppänen on kotoisin
Pylkönmäeltä, läheltä
pikotaisin tunteva likka Heinämaineikasta Konnaveden jäära- aho.
ta pitäjää. -Kuuleviin verrattuna ei
ole oikeastaan mitään, mikä pitäisi tehdä eri tavalla, kilpailut,
harjoittelu ym. mennessä, ensimmäinen startti klo 18.30
Matti Koivisto 040 552 0644
Riku Toivola, Varikonkatu 35, 38210 VAMMALA,
0400 593 393, ilm.12.4. ja
Kansallinen 1A, vet.
Telvon ravirata, Ylöjärvi
Hämeen MK
(TaMK, PirMM, Safke)
ROADRACING
-Mopo-Endurance
28.04.01
Kansallinen 1joukkue->
pappamallit, pienipyöräiset,
Vammalan UA:n
'Monacon' asvaltti- ja sorarata
Vammalan Moottorikerho ry
(yhteistyössä VaMP)
MOTOCROSS
06.05.01
Kansallinen 1B, Vet, 4-T
Karhi Motocrossrata
Riihimäen Moottorimiehet ry
innoittamana jä~es
tetään jälleen suuri
mopotapahtuma
Järvenpäässä. Jos pyörään tulee
joku iso vika niin sen yleensä
kyllä huomaa, esim. Treenaan oihommien kautta, varmasti
keastaan vaan ajamyös Juhan veljen, Janin enmalla,ja tietysti kilpaileduroharrastuksella lienee ollut
malla. MOTOCROSS
21.04.01
Kansallinen 1WEST CROSS
WEEKEND 1A, B125, C, 4T,
VET 1ks. Heion kuulunut miehen lajivalikoimaan jo vuodesta -95 saakka,
näkuussa 19 vuotta täyttävä
jolloin hän aloitti kilpailemisen
Juha opiskelee Kuurojen kankasikymppisissä. (019) 769 108, 0400 999 289
Matti Koivisto, Arkkitehdinkatu 7 G21, 33720 TAMPERE,
040 552 0644, ilm. klo 16.00 mennessä, aikataulu ilm. -Vaihtamisesta multa on usein
kysytty... mennessä, kilpailu alkaa klo 10.00
Riku Toivola 0400 593 393
elo Liisa Helen, Mäkikuja 14, 11100 RIIHIMÄKI,
puh. Siitä seurasi monelle
vedellä ja Korpilahdella Jykuskille tuttu kehityskaari kuusikymppisen ja kasikymppisen
väskylän lähellä, meitä
on pieni porukka jotka
kautta piikkeihin. 6.4. se oli kauden viimeinen jääratakilpailu ja voitin
sen ... 6.4. kun kierroksenrajoitin tulee vastaan, pitää
vaihtaa .. työ 010 454 4806,
ilm.aika päättyy 24.4., kilpailu alkaa klo 13.00
(019) 768 017
ääntä. klo 16.00 mennessä, aikataulu ilm. Lisätiedot ja ilmoittautumiset hoitaa Kimmo Martiskainen 09-2714624
taie-mallina
kimmo.martiskalnen
@rivolijpaa.fi.
John Koclnskl palkattiin Yamahalie
OW-M1 nelitahtisen
GP-kilpurin kehittelijäksi. nut nostaa ketään toista korkeammalle, mutta totesi, että
loppujen lopuksi suurimpana
Seuraavassa pieni esittely ja
tukijana ajohommissa on ollut
vastaus muutamaan kysymykoma äiti,joka on hoitanut
seen eräältä jääradan kansa!~
mm. Tai mitä jos moottoriin
tulee jokin vika. 09-147 891, fax: 09-147 890.
Ilmoittautuminen 22.03.2001 mennessä.
040-504 0333
Tuula Varis, Kärppätie 12 A, 26200 RAUMA,
tuula.varis@ppl.inet.fi, 040 7031025,
ilm. Ensimmäiset
viralliset testit ovat
Sepangissa 3.-5.4.
Julkaistuissa kuvissa pyörässä kiinnittää erityisesti huomiota sen yksi ohut,
pitkä pakoputki, desibelirajathan eivät
koske näitä pyöriä.
Konetilasta poistetaan lämmintä ilmaa
takasvingin takaosaan vedetyn kanavoinnin kautta ja
katteiden ylä- ja etuosa ovat huomattavan isot johtuen ilmanotosta ja airboxista, joka on valelankin alla.
HRC ja Yamaha ajoivat omat sisäiset
testinsä Barcelonan
Montmelon radalla
IRTA:n leirien jälkeen, niissä nopein
oli Alex Barros
aika-ajo kumeilla.
Seuraavina olivat
Norick Abe ja Noriuki Haga.
Daijlro Katoh on
tehnyt selvää jälkeä
IRTA:n leireillä talven kuluessa, mies
on ollut järjestään
nopein ja suurella
erolla muihin kans-
18
Juha Leppänen,
tuki on tärkeää. tietenkään takaa tulevia ei kuule ennen kuin ne on
rinnalla, mutta mitään muuta
haittaa ei kuuroudestani ole
ollut...eikä sillä kyllä ole mitään
vaikutusta mun tasapainoaistiinkaan ...
Mitä sitten on sellaista,
jonka joudut tekemään toisin
kuuleviin verrattuna. myös 22.4.
V-SMK:n Motocrossrata, Laitila
Vakka-Suomen Moottorikerho
MOTOCROSS
22.4.01
Kansallinen 1WEST CROSS
WEEKEND 1A, B, C1ks.
RaMK:n Motocrossrata, Rauma
Rauman Moottorikerho
TRIAL
22.04.01
Suomen Cup 1C2,
Kansallinen 1E, A, B, C, JM
Tervakosken ampumarata
Tervakosken Moottorikerho ry
MAARATA
25.04.01
KV 1henk.koht., 18+resv. kaasun käyttö,
vaihtaminen ... Maksut: 80,-, Jokamies 50,Kilpailu alkaa klo 10.00
(040) 5516997 ->
Kilpailukanslia: Matti Hakala, Teeritie 15, 12400 TERVAKOSKI,
puh. 24.3. -Oon kokeillut Yamahan
4-tahtista 400-kuutioista prätkää, moottorin käynti tuntuu
erilaiselta kuin 2-tahtisen, en
tuntenut sitä
omakseni ... koti (019) 734 626, puh. Tällä hetkellä vakiJääradan lisäksi Juha ajaa
kesäisin motocrossia. Prätkän huollan
osuutta asiaan.
ja korjaan yleensä itse,
Juniorivuosien esikuvia kysytjoskus käytän ulkopuotäessä, Juha kertoo, että molista apua.
ninkertainen Maailmanmestari
· Suosikkiratani on
Stefan Everts on erityisesti
Konnaveden rata, se on
ollut se, joka on innostanut.
Tosin nykyinen suosikkikuski
sopivan vaikea ja mutkikas.
on vaihtunut USA:n ratoja halNäin normaalisti kuulitsevaan Ricky Carmichaeliin.
levana mietityttää selMolemmista kuskeista voi vain
lainen asia, että miten
todeta, että esikuvina varmasti
osaa vaihtaa vaihteita,
ensiluokkaisia herroja.
jos ei kuule pyörän
Kilpa-ajajalla taustajoukkojen
iäärata-uski
Loviisankatu 3 B16,00510 HELSINKI,
p. -En mä omasta mielestäni ole riski radalla, näen
hyvin muitten ajolinjat ja ohitusyritykset.. Varmasti
on jotain,joka on saanut
tuollaiset huimat väitteet liikkeelle. vaatisi harjoittelua jotta voisi päästä sen
kanssa sinuiksi.
Kerro tähän .loppuun parhaiten mieleen jäänyt kilpailumuisto. -Treenaan Konnalassa. olen pienestä saakka
harrastanut ajamista ja tunnen
pyörän niin hyvin että tiedän
milloin vaihtaa ... Kipinän ajatreenataan yhdessä,
miseen hän kertoo syttyneen
porukassa muut on
samanikäisten kaverien ajokuulevia. Viime vuoden tapaan
ta~olla on kaksi päivää mopoilua moninaisissa muodoissa. myöhemmin,
luokatjoissa ajetaan Ia ja su-> yksi ilm.lomakelajaja 040 7031025
Tuula Varis, Kärppätie 12 A, 26200 RAUMA,
tuula.varis@pp1.inet.fi, 040 7031025,
ilm. kilpailuihin ilmoittautulista kärkeä kohti kulkevalta
miset ym
4. Korjaussuutarimme valmistaa tilauksesta myös extra heavyt nahkaiset
sivulaukut kaikenlaisiin pärinöihin.
Paitsiklassikot
Jo perinteiseksi muodostunut "Wanhojen Sotaratsujen" kulkue starttaa
tänä vuonna Päijänneajon aattona, perjantaina 6. Entiset
värit, keltainen, oranssi, musta ja vihreä kalpenevat kateudesta uuden
värityksen edessä. Jos pyörät ovat legendoja, on
pyörien päälläkin sellaisia, "Konsta" Kärhästä ja "Beni" Benjaminssonista
alkaen.
Vanhat mestarit ja veteraanipyörät kokoontuvat Kauppatorin Katajannokan puoleiseen päätyyn kello 14 alkaen.
Hae heti oma PIRELLImp-rengashinnasto 200 7
paikkakunlasi rengasliikkeestä tai
mp-kauppiaalta. Chilinpunainen Duke
KTM Duke saa tälle kaudelle uuden, maukkaan punaisen värin. Muutto on tuonut
tullessaan lisätilaa ja sen mukana laajentuneen malliston. (09) 88 711, FAX (09) 887 1330
www.arwidson.fl. paksuimmat nahkatakit valmistetaan 2 mm nahasta. Kauppatorilta kello
15. Materiaalit luonnollisesti
nahkaa, käyttötarkoituksen mukaisesti, esim. Vanhojen perinteisten Boot Factory -tuotteiden, bootsien ja liivien lisäksi nykyään saatavilla
paljon uutta. Asiakkaiden toivomuksesta valikoimaan ovat palanneet nahkarotsien klassikot prätkätakeista ajuritakkeihin sekä pitkät nahkatakit ja
naisten mallit. Tai tutustu osoitteessa:
.www.arwidson.fi
~ARWIDSOII
PUH. Tehtaalta kerrotaan, että syy uuden värin tuomiseen ei
ole Lamborghineissa eikä Ferrareissa, vaan yksinkertaisesti siinä, että uusi
chilinpunainen Duke on niin makean näköinen
lA ELLI
MP·RENGIISHINNIISJ"O 2007
Tampereen Boot Factorv on muunanut
Boot Factoryn Tampereen liike on muuttanut uusiin ja ehompiin tiloihin Keskustorin läheisyyteen osoitteeseen Aleksiskivenkatu 30. Uutuustuotteisiin
lukeutuvat myös hauskat nahka- ja mokkahatut.
PS. Mikäli henkarista ei lqydy sitäjuuri oikeaa, valmistetaan se asiakkaan mittojen ja toivomusten mukaisesti. Myös nahkahousut pussihousuista modernimpiin malleihin,
moottori pyörä- ja katu käyttöön, miehille ja naisille. Päitsin legendoista Jawat, CZ:t, brittipyörät ja muutama nykyäänkin
tunnettu pyörämerkki kulkevat Malmilie saattueessa Esplanadin, Manner·
helmintlen, Hämeentien ja Viikin kautta
Lauri Li II Yamaha-Keskuksesta kertoi pyöräkaupan kehittyvän tasaisesti koko ajan. Pyörämerkeistä valittavina olivat Husaberg, VOR ja TM sekä ltaljetin mopotja skootterit. vaimeniimien
käyttäjille ammatimaista tukea.
Olivier Jacque vetäisi vauhdikkaasti
katolleen, kun hän
vahingossa survaisi
täydellä kaasulla
kolmoselta ykkosen
sisään ja tietty pyörä
sylkäisi miehen Sepangin radalle kuin
tykin suusta.
Max Biaggi nakkasi
aikoinaan puolisuomalaisen tyttöystävänsä Anna Falchin
pihalle, mutta otti
hän kuitenkin Suomy-kypärät käyttöön tälle kaudelle.
LiHie John Kocinski teki vasfikään
elämänsä maakaupat Beverly
Hillsissä, myydessään omistamansa
tontin kuuden miljoonan dollarin voitolla koomikko Eddie Murphylle.
Valentlno Rossi jul-
20
MOTOREI 2001
Järjestyksessään kymmenes Matorex -näyttely pidettiin Tallinnassa 14.-18.
maaliskuuta . "Kaikki meille luvatut pyörät on jo varattu", kertoi Lauri Li II.
Hondan myyntiä Virossa hoitaa Bike World kiinteässä yhteistyössä Suomen
maahantuojan kanssa. Tiit Öun uskoo, että crossi- ja
enduroharrastuksen vahva kasvu tulee jatkumaan myös tulevina vuosina.. Pyörät tulevat Suomesta Sumekolta, yhteistyö pelaa
hyvin ja tulevaisuus näyttää hyvältä, kertoi I.T.Moton johtaja Tiit
Kuusk. Viron matkamotoristien puuhamies Urmas Kauniste oli näyttelyssä esittelemässä tapahtumaa.
Heinäkuun 5-8. Siitä huolimatta mies oli erissä
neljän ja kuudes.
Huhujen mukaan
ensi vuonna Ducatin
tehdastiimiä vetää
itse Carl Fogarty
kahden piiotin voimin, mutta kuitenkaan hoitamatta
päivittäisiä tehtäviä
itse. Kokonaispinta-alasta moottoripyörii Ie oli varattu arviolta reilu neljännes ja tällä
alueella olivatkin uudet pyörät ja ennen kaikkea moottoripyöräharrastus
melko näyttävästi esillä.
Yksi mielenkiintoisimpia osastoja oli toimittaja Aare Arulan organisoima
Viron moottoriurheilun historiasta kertova osasto, johon oli koottu virolaisten
moottoriurheilijoiden kalustoa, palkintoja ja valokuvia 80 vuoden ajalta.
Jogevatreff on kokoontumisajona saavuttanut jo vankan kansainvälisen aseman. Toinen myyntipiste sijaitsee Rakveressä ja sen toiminnasta
vastaa llmar Lusenberg,joka niin ikään kertoi mönkijäkaupan käyneen yllättävän hyvin tänä vuonna.
Suzukin myynti on edelleen Vörussa ja Tallinnassa toimivan
Ramo As:n hoidossa. Edellisvuoteen verrattuna se tarjosi kävijöille hieman vähemmän autoja ja entistä enemmän moottoripyöriä. Yksi tällainen, Ural 650,
oli esillä näyttelyssä.
Näyttelyn suurin osasto oli Yamahalla,jolla oli esillä
lähes koko mallisto. lsojakin pyöriä myydään jonkin verran, ei tosin mitään
hirmumääriä. Racing Tolua
liikkuu supersport
-luokan kilpailuissa
koko kesän tarjoten
ko. sakilpailijoihinsa
250 ksm luokassa.
Estorilissa mies jäi
vain kaksi sekuntia
500 ksm rataennätyksestä ja muistetaan, että Estoril pitkine suorineen suosii erityisesti isoja
pyoriä. Todettakoon ettei Honda
NSR suinkaan ole
nopein pyörä suorilla, mutta mies voittaa paljon aikaa kurveissa muihin verrattuna.
Hondan superbiketiimi epäonnistui kokolailla täysin kauden avajaiskisassa,
koska rungon säätöjä ei saatu kohdalleen ja jousituksetjäivät liian löysiksi Colin Edwardsin
mielestä. Telemetriasta ja videoista on
käynyt ilmi, että miehen ajolinjat
muistuttavat 500
ksm ajotapaa, jyrkillä kurveilla, vauhti
huomattavan pieneksi kurvien lakipisteessä ja sitten
pyörä nopeasti ulos
kurvistatäydellä
kaasulla. Tarvikevalikoima oli lähes laidasta laitaan. Lajiahan ei Suomessa harrasteta,
mutta Virossa kilpaillaan kolmellakin eri paikkakunnalla ja kisa käydään erikoisrakenteisilla ylämäkipyörillä. Kummallinen
tieto, mitäs hän sitten tekee?
Franco Gubellini,
joka tunnetaan Suzuki Coronas -GPtiimin moottorien
viritystöistään, julkisti oman uuden
jousitus tuotteensa,
FG:n. Ulo Raudsepp Ramosta kertoi heidän siirtyneen ostamaan pyörät
Saksan
maahantuojalta Suomessa syntyneiden ongelmien seurauksena.
Aprilian myynti on siirtynyt AP-Moto:lle,joka toimii Nakkilan Pyörän ja Mopon
jälleenmyyjänä Tallinnassa. Tänä
vuonna Viron Moottoriliitto järjestää myös kansainvälisen XX FIM Motocamp -tapahtuman
viikko Jogevatreffien jälkeen eli 9.-11.8. päivinä järjestettävän Vöru Motocampin monipuoliseen ohjelmaan kuuluu muun
muassa varsin mielenkiintoiselta
vaikuttava ylämäkiajo-kilpailu. Bike Worldin johtajan Tanel Viksin arvio on, että vuodesta
tulee
hyvä.
s:-
-myynti
tapahtuu
Sakussa
pääpaikkaansa
pitävän
I.T.Moton
toimesta. Hannes Oteman mukaan myynnin pääpaino tällä
hetkellä on moposkoottereissa.
Enduro;crossimiehille oli eniten tavaraa tarjolla Motoluxin osastolla. Viime aikojen myyntihitti on ollut mönkijä,joka on tullut korvaamaan lumettomista talvista johtuvaa moottorikeikkojen myynnin laskua.
Uusi 4-tahtinen 250 crossijenduro Yamaha tulee olemaan kova sana myynti listoilla. Järjestelyorganisaation tavoite tänä vuonna olikin saada pyörät ja tarvikkeet paremmin esille