Isovanhempien ja tärkeiden ihmisten päivän ohjelmassa oli pelaamisen lisäksi muun muassa yhteispotretin ottamista, lapsuusmuistojen kertausta ja kouluruokailu. 3 9 Pakkasen puolella Sää jatkuu talvisena. V I I K K O L E H T I NRO 18. 97 vsk irtonro. Pelihetki mummin kanssa eskarissa Rauna Arvola tuli viime perjantaina seuraamaan, miten hänen lapsenlapsensa Hertta Hirvensalon päivä sujuu Auran esikoulussa. Saarellla ei ollut vielä antaa metrimääriä, mutta hän vakuutteli melumallinnukseen perustuvan etäisyyden olevan riittävä. 2,40 € Tiistaina maaliskuun 7. Pekkalan Ompelukone, p. TIMO KOSKENSALO Aki Saarela esitteli Kolkkisten alueen tuulipuistohanketta Lukontalolla. Tarjoukset myös netissä: auranpalvituote.fi/ajankohtaista P. klo 9 Auran markkinat TIEDUSTELUT P. klo 10 Mukana Niina Alho, Eeva-Johanna Eloranta, Maaret Laakso, Mari Lahti, Niina Piippo, Timo Tamminen Auran markkinat la 11.3. OSTETAAN OMPELUJA SAUMAUSKONEITA HYVITÄMME VANHOISTA KONEISTA RIITTÄVÄSTI! TORSTAINA 9.3. itten, kun lapset ovat nukkumassa ja käperrytään sohvan nurkkaan, niin tulee sellainen huomioiduksi tulemisen tunne. 0400 883 121 Rajoitettu erä! Kyrön tori ke 8.3. My ym älä mm e avo inn a mape 9-18 , la 9-13 TAR JOA MM E TI–L A 7.–1 1.3. klo 10 Kyrön markkinat klo 13.30 Elisenvaaran koulun paneeli La 11.3. Lämpötila pysyttelee pakkasen puolella. S Pasi Björk 16 JOHANNES YRTTIAHO K A N S A N E D U S TA J A LINJA PITÄÄ! johannesyrttiaho.fi 81 Ke 8.3. KLO 11-17 Auran Keidas (Puistotie 1, Aura) Järj. (14,00 e /kg) PALVIMAKKARA (n. päivänä 2023 www.avl.fi 10 Aki Saarela kaavailee kuutta voimalaa Kolkkisten Tuulipuisto Oy:n hankevetäjä ja yrittäjä Aki Saarelalta tivattiin yleisötilaisuudessa, kuinka lähelle asutusta Pöytyän Kolkkisiin kaavaillut tuulivoimalat voivat tulla. TIMO KOSKENSALO. klo 9 Mukana Niina Alho, Eeva-Johanna Eloranta, Ari Korhonen, Miku Kuuskorpi, Maaret Laakso, Mari Lahti, Aki Lindén, Saku Nikkanen, Niina Piippo, Viivu Seila, Timo Tamminen Niina Alho Eeva-Johanna Eloranta Miku Kuuskorpi Aki Lindén Maaret Laakso Viivu Seila Saku Nikkanen Ari Korhonen Mari Lahti Niina Piippo Timo Tamminen VARSINAIS-SUOMEN SDP:N KAMPANJAKIERTUE TULEMME TAPAAMAAN SINUA Hertta Hirvensalo otti mummistaan Rauna Arvolasta mittaa Uno-pelissä. (02) 4860 418 Huuskantie 7 Aura 7 95 e /kg PORSAAN SUIKALELIHA ERÄ! Yli 30 vuotta luotettavaa ompelukonekauppaa toisessa polvessa BERNINA • BERNELLA • PFAF • JANOME • SINGER • HUSQVARNA • ROYAL • JUKI • EVA Saumauskoneita JOKA LÄHTÖÖN! HUOLTO: KAIKKI MERKIT Uusi Bern TÄYSAUTOMAATTI 195, Meiltä myös helppokäyttöiset KOULUKONEET kouluja kotikäyttöön Täystakuu 5 vuotta! Myös ompelukoneita, jotka OMPELEVAT VAIVATTA paksua nahkaa ja 12-16 kertaista farkkua ja ohutta silkkiä. 1 kg pötkö) 7 95 e /kpl 1 40 e /100 g siiv. 0400 780 297 KONSTIT ESITTÄÄ AURAN LEIKE siiv
Omistin tuohon aikaan aivan mainion 190-mallisen Mercedes Benzin. Samalla rahalla saisi tietysti saman kokoluokan Toyotankin. Historiaa tuntemattomille muistutettakoon, että Mercedes on espanjalainen naisen nimi, joka tarkoittaa arvostusta ja viehkeyttä. RAHKION ÄIJÄ: Lopputalven ja kevään sää. Kahden naisen emännöimät yritykset toimivat yhteisymmärryksessä siten, että toinen tukee toista yrittäjyyden kivikkoisella polulla. Muistan, kuinka ajelin ilmastoimattomalla autolla kauniina kesäpäivänä ja ajattelin, että aurinko on hieno asia ja kyllä tämä auto minun aikani kestää. Lämpimin talvi oli 1989, jolloin lukemat olivat +0,6 ja +0,6. Vuodet työelämässä ovat opettaneet monelle, että vaikka töissä pitääkin olla välillä hauskaa, aina niin ei voi olla. Sekin tulee selväksi, että suomen kieli on hieno instrumentti, joka taipuu moneen. Edelleen aina silloin tällöin unohdun miettimään noita hienoja aikoja, jolloin luin lapsille iltaisin saturunoja ja ajelin päivisin Mersulla. Vaan voiko naisiin pieni poikanen saati iäkkäämpi setämies luottaa. Kosken Kenkä seurasi perässä, ja kenkäkaupan avajaisia pidettiin maaliskuun alussa. Kosken Kenkä ja Studio Riitta ovat muuttaneet yhteisiin tiloihin Kosken keskustassa. n Tiistaina: Tarja, Taru, Taika Keskiviikkona: Vilppu, Naistenpäivä Torstaina: Auvo, Edvin Perjantaina: Aurora, Aura, Auri Oli kyseessä fiktiivinen romaani tai omakohtainen kirja, kirjoitan aina elämäni keskeltä, ja se näkyy tekstissä. –Liikepaikka on myös parempi, tunnusti kauppias Riitta Mahilainen Studio Riitasta. Siihen vaikutti olennaisesti seuraava Kirsi Kunnaksen aivan mainio ”Tapahtui Tiitiäisen maassa” -runo: ”Marsu ja Mursu lähtivät mersulla,/jonnekin huvittelemaan./ Mutta kun jarru luisti/ja mersun tieltä suisti,/meni molemmilta muisti. Suuri työttömien ja työelämän ulkopuolella olevien joukko ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä kertovat siitä, että paljon on vielä kehitettävää. Turvatyynyä siinä ei matkustajan puolella ollut, joten lastenistuimen saattoi köyttää etupenkkiin, mistä tiitiäisen kokoinen poikani oli aivan riemuissaan. vuonna 1987 oli tammikuun päivälämpötilojen keskiarvo –18,9 astetta ja helmikuun –8,1. Nuoremmat sukupolvet vaativat työltään yhä suurempaa merkityksellisyyttä, pelkkä tilipussi ei enää riitä työnteon perusteeksi. Tulihan se jonkunlainen talvi sentään lopulta. Jan Järvinen K U N N A L L I N E N V I I K KO L E H T I 5.3.1993 KOSKEN KENKÄ JA STUDIO RIITTA MUUTTIVAT UUSIIN TILOIHIN. Meneillään oleva lakkokevät on puolestaan osoittanut, että vastakkainasettelun aika ei ole ohitse. Työmarkkinoilla on pula paitsi osaajista, myös luottamuksesta. n Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Toimivat työmarkkinat ja mielekäs työelämä ovat perusta niin kansantaloudelle kuin yksilön elämälle. Tänä vuonna luultavasti –1,7 ja 1,9. Tulin vuosi sitten hätäpäissäni hankkineeksi vähän turhan sporttisen jaappanilaisen nakkikattilan kulkupeliksi eikä se oikein tämmöiselle varttuneeseen setämiesikään ehtineelle kruisailijalle sovi. Olisi varmaan kestänytkin, jos en typeryyksissäni olisi mennyt myymään sitä, kun tilalle piti saada farmari ison koiran kuljetusta varten. päätoimittaja Asko Virtanen asko.virtanen@ avl.fi Se oli virhe, paha virhe. Paljon on vielä kehitettävää. Vanhemmat ikäluokat painottavat usein turvallisuutta ja jatkuvuutta. Nythän on ollut jo kuusi talvea peräkkäin sellaista, ettei kunnon talvesta voi puhua täällä Lounais-Suomessa, eikä sellaista osaa enää ennustaakaan. Esim. Jos kaikki valehtelevat, siitä tulee totuus. Nyt olen taas löytänyt itseni tuijottelemasta Mersujen kuvia Nettiautosta. Yksimielisyys vallitsee siitä, että mitä korkeampi työllisyysaste maassa on, sitä vähemmän hyvinvointipalveluja tarvitsee höylätä. Toisesta romaanistani eteen päin olen ollut isä, sanoo kirjailija Juha Itkonen 3.3. 2 n NIMIPÄIVÄT n AFORISMI n LAINA PÄÄKIRJOITUS 7.3.2023 n ELOSSI n 30 VUOTTA SITTEN n TOIMITUKSEN TAKAOVELTA Työelämän monet kasvot Tämän lehden liitteessä pureudutaan työelämään monesta eri näkökulmasta. Hänen mukaansa uusissa tiloissa on enemmän varastotilaa. Meni mersultakin muisti/kun jarrut luisti ja tieltä suisti./-En muista pätkääkään,/en kärpäslätkääkään/saati kärpästä, joka ojaan suisti.” Runo on vähän niin kuin sotamiehen korttipakka Tapio Rautavaaran laulussa – muistuttaa monista tärkeistä asioista. ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä. Uudet tilat ovat aivan Kosken keskustassa, torin kupeessa. Sitä sietääkin pohtia, sillä työelämään kohdistuu monenlaisia paineita ja odotuksia. Jaappanin insinjöörit eivät ole koskaan mainettaan pilanneet, mutta eivät ne osaa loihtia sellaista tyyliäkään neljän pyörän päälle kuin saksalaiset kollegansa. Vaikkapa siitä, ettei kaiken tarvitse olla niin vakavaa. Sittemmin laatu on parantunut, mutta koska ja kuinka paljon. Samalla muuttui yrityksen nimi: Kosken Kukka ja Kuva muuttui Studio Riitaksi ja kukat poistuivat myynnistä. Ongelma on, että ”tietoa” täynnä olevassa maailmassa tieto on usein, jos ei peräti yleensä, väärää. Mersu meni pilamaan maineensa vuosituhannen vaihteessa, kun ahneuksissaan romahdutti merkin laadun. Kestävää runoutta Löysin itsestäni viitisentoista vuotta sitten suuren runouden ystävän. ERITYISEN SYVÄLLE SIELUUNI pureutui kuitenkin puhe Mersusta. He joutuivat vain kuvittelemaan/mihin kummaan piti kummankin,/niin Mursun kuin Marsunkin/ ajaa mersullaan. Mutta mutta. Kymppitonnia enempää en suostu maksamaan mistään autosta ja on lähes mahdotonta löytää luotettavaa tietoa siitä, onko noin vuonna 2010 liukuhihnalta putkahtanut reilun kymppitonnin hintainen hädintuskin sisäänajettu marsumersu kunnollista laatua. Siinä soi jopa c-kasetti. Yhtiöissä ollaan huolestuneita, pystyvätkö pienenevät ikäluokat kantamaan nykyisen eläkejärjestelmän luomaa rasitetta. Mitä enemmän meillä on tyytyväisiä työssäkäyviä ihmisiä, sitä parempi. Auto oli nähnyt liukuhihnan pään jo vuonna 1992 eli se oli minulle tullessaan jo hyvässä teini-iässä, mutta siinä oli tyyliä ja tunnetta. Toisin kuin usein luullaan, suomalainen työeläkejärjestelmä on vain osin rahastoiva. Se oli virhe, paha virhe. –Uudet tilat ovat tilavammat, kertoi kauppias Kaija Kari Kosken Kengästä. Studio Riitta saapui uuteen liikehuoneistoon ensin, noin kuukausi sitten. n Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään. Eläkeyhtiöissä katsellaan huolestuneina pienentyviä ikäluokkia. Älä ota sitä vakavasti äläkä varsinkaan itseäsi. Vaalien alla käytävä talouspuhe uhkaa mennä juupas-eipäs-väittelyksi valtiontalouden säästöistä
Koskematonta se ei kuitenkaan ole. Aki Saarela kertoi, että siirtolinjoihin tarvittavat alueet on tarkoitus vuokrata eikä pakkolunastaa. Henkilöautot olivat päätyneet ojaan samassa Härkätien mutkassa lähes samalla kellonlyömällä. Hänen mielestään ensin tulisi tehdä laskelmat, millaista haittaa tuulipuistosta on ja vasta sitten yhtiö pitäisi päästää tekemään maanvuokrasopimuksia. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Kaksi autoa ojaan Prunkilassa MARTTILA Pelastuslaitos sai lauantaiaamuna ennen kello kuutta tiedon Marttilassa sattuneista ojaanajoista. kello 15. Kaukoranta muistutti, että maata vuokranneista tahoista tulee helposti tuulipuiston kannattajia, sillä ne saavat maa-alasta kelpo korvauksen ja toki myös kunta saisi puistosta kiinteistöverotuloja. Haku tapahtuu netissä Kirkkorekry.fi-palvelussa. Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu tuumasi mainitun etäisyyden liian lyhyeksi ja sanoi minimin olevan ainakin kilometri. Hän kertoo melun olevan taajuusalueella, jota ei pysty esimerkiksi kännykällä äänittämään. Melutasoa kuvaavaa lukua ei voi hänen mukaansa muuttaa noin vain metreiksi, sillä äänen eteneminen riippuu maastosta ja lisäksi eri voimalat tuottavat erilaista ääntä. Kapituli julisti kirkkoherran viran haettavaksi PÖYTYÄ Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on julistanut Pöytyän seurakunnan kirkkoherran viran haettavaksi. Olli-Pekka Hannu ja Mika Joki vakuuttivat kuntalaisten sanalla olevan merkittävä painoarvo kaavoituksessa. Yrittäjä haluaa varhaisella esiintulollaan haistella maanomistajien sekä kuntalaisten mielipiteitä. Lisäksi Kosken sisääntuloväylien yhteyteen tarvittaisiin pyörätiet. Koski pitää tärkeänä, että investointiohjelmassa huomioidaan valtatie 10:n turvallisuuden parantaminen sekä tien perusparantaminen. – Matka on riittävä melumallinnukseen perustuen, Saarela korosti. Maanomistajien on mahdollista vaikuttaa siihen, kuka puiston lopulta tekee ja kuka sen saa. Mellilään haetaan kappalaista LOIMAA / Mellilä Loimaan seurakunnan Mellilän kappeliseurakunnan kappalaisen virka on julistettu haettavaksi. Siirtolinjat ja niistä maksettavat korvaukset kiinnostivat Kaukorantaa. Tiistaina maaliskuun 7. Minimietäisyys kiinnosti Kuulijakunta vaati tietää, kuinka lähelle asutusta Kolkkisten voimalat voidaan rakentaa. Kaavaprosessi kestää 1–3 vuotta. Monta mutkaa matkassa Jos Kolkkisten tuulipuistolle ei ilmene esimerkiksi maanpuolustuksellisia tai luonnonsuojelullisia esteitä, Aki Saarelan yhtiö pyrkii tekemään maanvuokrasopimuksia. – Voimalayhtiöllä on oltava maanvuokrasopimukset tehtynä ennen kaavoituksen aloittamista, joten tuulipuistolle on pedattu vahva tuki ennen kuin kuntalaiset voivat sanoa sanansa kaavoittajalle, Kaukoranta perusteli. Saarela käytti esimerkkinä Halikkoon, perheensä maille rakennettua kahta tuulivoimalaa. – Maanomistajien on mahdollista vaikuttaa siihen, kuka puiston lopulta tekee ja kuka sen saa, hän sanoo. Kunta toivoo lisää määrärahoja Kosken alueella olevien vaarallisten liittymien kohentamiseksi. Tasainen lumikenttä peitti kyseisessä mutkassa sekä pientareet että ajoradan. Voimaloista saatavat kiinteistöverotuotot ovat Haralan mielestä kuntamittakaavassa niin pieniä, etteivät ne riitä kompensoimaan viihtyvyyden vähenemistä ja mahdollista kiinteistöjen arvonlaskua. Kun ne on solmittu, tarvitaan vielä puolustusvoimien ja mahdollisesti ELY-keskuksen lausunnot. Kirkkoherra valitaan välittömällä vaalilla. Kaavan vahvistuttua jokainen tuulimylly tarvitsee vielä yksilökohtaisen rakennusluvan. Yleisöstä kysyttiin, voitaisiinko Pöytyällä rakentaa tuulivoimala 400 metrin päähän asuintalosta ja millainen on kunnan kanta tuulipuistohankkeisiin. Kahdeksan vuoden kokemuksen perusteella kummastakaan myllystä ei ole Saarelan mukaan ollut asuinmukavuutta haittaavaa häiriötä. Palomiehet siirsivät autot takaisin tielle. Sen sijaan kulkurajoituksia ei ole luvassa. Hakuaika päättyy 31.3. Esimerkiksi metsästys on jatkossakin sallittua, kunhan erämiehet eivät ammu myllyjen lapoja. Voimaloiden korkeudeksi Saarela arvioi 250–280 metriä, josta tornin osuus on 165–180 metriä. Suistumisesta ei aiheutunut henkilövahinkoja eivätkä autotkaan tiettävästi vaurioituneet. Haralan mukaan voimaloiden aiheuttama melu vie yöunet ja saa korvat tinnittämään. Olli-Pekka Hannun mukaan Kolkkisten voimalat olisivat näillä näkymin kansallismaiseman arvoalueen ulkopuolella, minkä puolesta niiden rakentamiselle ei ole estettä. Sijoitetaan tuulimyllyt miten tahansa, etäisyys lähimpiin asuinrakennuksiin on parin kilometrin luokkaa. Marssijärjestys mietityttää Kolkkislainen Juha Kaukoranta kritisoi hankkeen marssijärjestystä. Hänen vanhempansa asuvat 400 metrin päässä lähimmästä tuulivoimalasta ja seuraavaan on matkaa kaksi kilometriä. Kunnanjohtaja Mika Joki vastasi kantatiedusteluun todeten, että tuulipuistoja tarkastellaan hankekohtaisesti kaavoituksen kautta. Itse voimaloiden rakentaminen kestää 1,5–2 vuotta. Aki Saarela Kolkkisten tuulipuistohanketta vetävä Aki Saarela (kuvassa oikealla) puhui Lukontalolla vakavalle kuulijakunnalle.. Kolkkisten valttikortiksi Saarela nosti maakuntakaavassa näkyvän laajahkon, lähes asumattoman alueen. Aki Saarela vastasi, että aivan myllyjen juurelle rakennettaisiin suoja-aita. Hakuaika päättyy 31.3.2023 kello 15. Yrittäjä kaavailee Kolkkisiin kuutta tuulivoimalaa n Tiedotustilaisuudessa yleisö tuumasi rahan houkuttavan ja metelin pelottavan PÖYTYÄ Timo Koskensalo Kolkkisten Tuulipuisto Oy:tä luotsaava Aki Saarela kertoi voimalakaavailuistaan tiedotustilaisuudessa Lukontalolla viime torstaina. Vihreiden kunnanvaltuutettu Karri Kinisjärvi halusi kuulla arkkitehdin kannan, miten voimalat sopivat viljelymaisemaan. Koski lausui kymppitien puolesta KOSKI Kosken kunta on antanut Väylävirastolle lausunnon valtion väyläverkon investointiohjelman luonnoksesta vuosille 2024–2031. Tämän jälkeen Kolkkisten tuulipuisto voi tehdä kaavoitusaloitteen Pöytyän kunnalle. Hän sai osakseen hyväksyvää nyökyttelyä toteamalla, että kuulonsa luultavasti heikkenisi samassa suhteessa kuin pöytään lyötävä rahamäärä kasvaisi, mutta hankkeen ulkopuolelle jäävät naapurit olisivat todennäköisesti eri mieltä. Pyörätie olisi tarpeen etenkin Hämeentiellä olevalle Kirkkosillalle. Harala muistutti meluhaitasta Perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Farid Harala käytti useita puheenvuoroja muistuttaen, kuinka Marttilan Verhonkulman tuulivoimalat tuottavat hänen kotiinsa tiettyjen sääolojen vallitessa häiriötä, vaikka etäisyys niihin on 3–5 kilometriä. Aki Saarela sanoo rahkeittensa riittävän luvitusprosessin loppuun, mutta sitten hän myy hankkeen taholle, joka rakentaa tuulipuiston. Hakuilmoitus ja linkki sähköiseen hakuun tulevat Kirkkorekry.fipalveluun. Härkätie oli tapahtuma-aikaan huonossa kunnossa. päivänä 2023 3 n Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset n Uutisvihjeet ja juttuvinkit n Soita tuottajalle (02) 588 8971 n Laita postia: toimitus@avl.fi n Lähetä uutiskuva: toimitus@avl.fi Yläne kk Mellilä as. Saarela selitti, että melualueen pitää olla riittävä, mikä tarkoittaa 40 desibelin rajaa. Jatkossakin saa metsästää Kolkkislaisia huoletti myös se, millaisia liikkumisrajoituksia tuulimyllyt toisivat tutuille salomaille
Tätä tavoitetta tukee oppivelvollisuuden laajennus 18-vuoteen, sillä sen myötä myös aiemmin perusasteen varaan jääneet 15 prosenttia saadaan suorittamaan vähintään toisen asteen tutkinto. Myös oppimisen tuki ja sen vahvistaminen edelleen on avainasemassa. toimivan oppilashuollon, mielenterveyden tukemisen, harrastustakuun, kiusaamisen nollatoleranssin ja yksinäisyyden ennaltaehkäisyn avulla. Vaikka opiskelu on jäänyt vähemmälle, auralaislähtöinen Virta toteaa monien työnantajien arvostaneen hänen urheilutaustaansa. Oppilaista jopa 10-20 prosentilla on erilaisia oppimisen vaikeuksia, esimerkiksi lukivaikeuksia tai neuropsykologisia ongelmia. Virran nykyinen työpaikka on Valiolla Emmentalin harkkopakkaamossa. SUOMALAISTEN NUORTEN koulutustaso on romahtanut. Eli valmennan Lapinlahden Say Cheese ykkössarjajoukkuetta ja olen myös mukana Raision SM-sarjajoukkueen valmennustiimissä aina, kun aikataulut sopivat yhteen, Virta kertoo. Tulisiko opetussuunnitelmien sisältöä hieman väljentää, sillä niihin on vuosien mittaan lisätty paljon asioita. Nykyinen työpaikkasi ja ammattinimike. Myöhemmällä iällä suoritin Elintarvikealan perustutkinnon saadakseni vakituisen työpaikan nykyiseltä työnantajaltani. . Marjukka Virta Valion pakkaamossa työskentelevä Marjukka Virta pitää työnsä rentoudesta ja työnantajansa sekä työkavereidensa joustavuudesta. Oppivelvollisuuden laajentamisen tueksi pitää nyt kehittää peruskoulua, etenkin perustaitojen osaamista ja oppimisen tukea. Jos olisin tiennyt, mitä haluan opiskella, tilanne olisi ehkä ollut toinen. Myös joustavat työkaverit, sillä aina ovat pelireissuviikonloput ja treeni-illat järjestyneet vapaaksi. Kaikesta opiskelusta, kursseista ja työkokemuksista on varmasti jatkossa apua, joten rohkeasti vain kokeilemaan, jos joku ala vähääkään kiinnostaa. Luotettava työnantaja sekä kohtalainen palkkaus ilta-, yöja viikonloppulisien kanssa. n Jos et vielä tiedä, mitä haluaisit opiskella, älä turhaan stressaa asiaa. Osaaminen ja innovaatiot ovat Suomen kasvun avaimet. Virran mukaan pelireissut ovat aina järjestyneet. VAIN HYVINVOIVA lapsi ja nuori voi kunnolla oppia. n Koulussa tai elämän varrella opittu asia, josta on ollut eniten hyötyä työelämässä: Joukkueurheilussa mukana oleminen on opettanut ottamaan kaikenlaiset ihmiset huomioon ja se on auttanut pärjäämään työelämässä erilaisten tiimien jäsenenä. Eeva-Johanna Eloranta kansanedustaja, kansanedustajaehdokas, (sd.), sivistysvaliokunnan varapj, opetushallituksen johtokunnan pj Vain hyvinvoiva lapsi ja nuori voi kunnolla oppia. Lue myös sarjassa aiemmin julkaistut haastattelut osoitteessa www.avl. n. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksistä onkin pidettävä erityistä huolta mm. n Urheilutaustasta on ollut ringettemestari Marjukka Virralle etua työelämässä LAPINLAHTI, AURA Marika Timonen Seitsenkertainen ringeten maailmanmestari ja viime vuonna maailmanmestaruuden myös valmennustiimissä voittanut Marjukka Virta kertoo edenneensä koulutuspolulla ja työuralla koko ajan urheilun ehdoilla. Työn rentous. Työpäivän asiat voi aina jättää työpaikalle, harvemmin tulee kotona mietittyä tai öitä valvottua. n Aiemmat työpaikat. –Urheilu-urasta on ollut siinä tosi iso apu. n Mieti rauhassa ja tee, mikä sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Tulisiko antaa lisää aikaa juuri perustaidoille, jotta ihan jokainen lapsi saavuttaa hyvän luku-, laskuja kirjoitustaidon. Peruskoulun tuntimäärää tulisi lisätä eli saada lisää oppitunteja tärkeiden asioiden oppimiselle. Aina voi muuttaa suunnitelmia ja aloittaa uuden sivun, oma polku löytyy varmasti. n Mitä minusta tuli isona -sarjassa Auranmaan Viikkolehti haastattelee yhteishaun innoittamana auranmaalaisia tai Auranmaalta lähtöisin olevia heidän työurastaan ja koulutustaustastaan. Olen työskennellyt Tiilerillä, päiväkodissa siivoojana, Riihimäellä ja Hyvinkäällä opettajan sijaisena, esikoulussa avustajana, H&M-myyjänä, K-kaupassa, Postilla postinjakajana, Jukovalla jauhemaalarina, Olvilla sekä Varpaisjärven Pesulassa. Nyt tuleekin edelleen lisätä korkeakoulutuksen aloituspaikkoja ja on parannettava myös koulutuksen läpäisyä, sillä vain alle puolet suorittaa tutkinnon tavoiteajassa. Saadaanko koulussa juuri oikeat eväät elämään ja opetetaanko ne 2000–luvun lapsille sopivalla tavalla. Maajoukkueen osalta jatko on hänen mukaansa vielä auki ja harkinnassa. Auranmaan Viikkolehti 4 Tiistaina maaliskuun 7. Lopetin kuitenkin koulun, koska en kokenut sitä omaksi jutukseni. Työelämässä hän sanoo menneensä niin sanotusti töiden perässä. Mutta kun oikein mikään ala ei kiinnostanut, niin se sitten jäi, Virta sanoo. Enää noin 40 prosenttia 25–34 -vuotiaistamme on korkeakoulutettuja eli nuoret aikuisemme ovat matalammin koulutettuja kuin OECD-maissa keskimäärin. Jokaiselle tulee taata tasa-arvoiset mahdollisuudet elämässään tavoitella unelmiaan. Kirjoitin ylioppilaaksi Elisenvaaran lukiosta, minkä jälkeen opiskelin vuoden Helsingissä Jalkaterapiaa AMK:ssa. Meillä ei ole varaa menettää yhdenkään lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Joustavat työajat sekä mahdollisuus vaikuttaa työvuoroihin ja lomien ajankohtiin. Onkin huolestuttavaa, että koulutustasomme on laskenut ja oppimistuloksemme ovat jo pitkään, koko 2000-luvun heikentyneet. Tuotantolinjan seuranta ja mahdollisten häiriöiden kuittaaminen sekä korjaus ja omavalvonta. n. 85 kilon juustoharkon pakkaus, vakumointi, kontitus sekä varastointi. Viime vuonna Suomen Ringetteliitto jäädytti hänen pelinumeronsa. n Mikä on parasta työssäsi. Nuoret tarvitsevat koulutuksen, jolla tulevaisuudessa pärjää. Tulee myös perusteellisesti pohtia, mikä on se 2000– luvun sivistys, jota lapset ja nuoret elämässään tulevaisuudessa tarvitsevat. Nämä tulee huomata varhain ja tukea tulee olla riittävästi tarjolla. Linkit haastatteluihin löydät esimerkiksi tämän jutun nettiversion lopusta. –Huomasin aika pian, ettei opiskelusta tahtonut tulla oikein mitään, kun keskittyminen oli koko ajan peleissä ja treenaamisessa. Käydyt koulut ja kurssit. Koulutus & työpaikat. n Mitä tehtäviä työhösi sisältyy. Virta on urheilu-urallaan edustanut useita eri joukkueita ja voittanut yhteensä yhdeksän kertaa Suomen mestaruuden, joista viimeisen vuonna 2 021. MARJUKKA VIRTA Vinkki opiskelupaikkaa hakeville . Yhteishaku on käynnissä 21.2.–21.3.2023. fi. Sieltä hän sai vakituisen työn kolmen vuoden määräaikaisuuden jälkeen. Lapset ja nuoret tarvitsevat tulevaisuustakuun. –Aktiivisen kilpaurheilun olen nyt lopettanut, mutta pelailen vielä tuossa meidän ykkössarjajoukkueen mukana aina tarvittaessa valmennuksen ohella. Suomen talouskasvu on suoraan verrannollinen inhimillisen pääomamme määrään. Työssäni on myös mahdollisuus lisäkoulutuksiin sekä edetä meijerialalla niin halutessaan. n VINKKI Koulusta kasvun ja elämän eväät Tulevaisuuden hyvinvointimme rakentuu suomalaisten osaamistason nousulle ja inhimilliselle pääomalle. Työpäivän asiat voi aina jättää työpaikalle, harvemmin tulee kotona mietittyä tai öitä valvottua. Lapinlahden Valion tehdas, tuotantotyöntekijä Emmental-pakkaamossa. Maajoukkueurallaan Virta oli kuusi kertaa mestarijoukkueen kapteeni. Siksi meidän on jatkettava pitkäjänteistä koulutuspolitiikkaa, jolla vahvistetaan koko koulutuspolkua. Oppimisen vaikeudet tulee huomata varhain ja niihin pitää saada riittävästi tukea. päivänä 2023 n KIRJOITTAJAVIERAS Työ Valion pakkaamolla mahdollistaa pelireissuja
Voi viedä surevalle leipomansa leivän tai lähteä hänen kanssaan kävelylle. Oripäästä ovat ehdolla Ville Laine (Vapauden liitto) ja Annika Saarikko (Suomen Keskusta). Puolen vuoden mittaisen koulutuksen jälkeen hän on yksi noin 110 suomalaisesta, joilla on vastaava koulutus. Vastaavan koulutuksen käyneitä on Suomessa vähän toistasataa. Pöytyältä ovat ehdolla Hannu Voimanen (Valta kuuluu kansalle), Tero Kanerva (Liike Nyt) ja Sanna Pitkänen (Kansallinen Kokoomus). Kokemusasiantuntijat käyvät puhumassa muun muassa lähija sairaanhoitajille, pelastajille ja muille ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään kuolemaa ja surevia. . –Minusta on myös ihan hyvä, että lapsia viedään hautajaisiin, missä he näkevät surua ja ymmärtävät sen osaksi elämää. Nyt ymmärrän jo, että Eveliina ei tule takaisin. 3 . Halu auttaa surun kohdanneita kumpuaa Lahden omasta kokemuksesta. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina maaliskuun 7. Aurasta on ehdolla Jenni Päätalo (Vasemmistoliitto). Surevan kohtaaminen on vaikea asia. .t a ji li e h r u n a y t y o p @ n e n i m u t u a tt i o m l S n i r e p p l a V 1 1 o l k . Marika Lahti on kouluttautunut Surevan kohtaaminen -toiminnan kokemusasiantuntijaksi. Pienet teot ovat usein hyviä. päivänä 2023 5 Rikki menneen särkemistä ei tarvitse pelätä . 1 1 n ä ä t e d h ii p . Lisää avoimuutta Yhteiskunnan ilmapiiri ei tee surevan kohtaamista helpoksi. 1 t e si m u t u a tt i o m l i . u k l M .i s o u v ä m y t n y s n a j u t si ll a s o a s s e u t u a tt i o m li e s ti n i a S it s a v a a r u e s n a a k u m n e is o u v ä m y t n y s t a v o t a jr a 2 ,t a m m e r o u n a j 9 1 2 , 7 1 2 8 1 2 a j 6 1 2 5 1 2 . a ll a n n u k a k k i a K t a m m e k r a t o s t a t a t s e e t ti o s o t o d e i o a k k a v / . Marttilasta ovat ehdolla Olli-Pekka Aalto (Suomen Keskusta) ja Lauri Heikkilä (Perussuomalaiset). Pikku hiljaa rikki menneestä surevasta tulee kuitenkin ehjempi, kunhan hän saa apua ja ymmärrystä siitä, että on vaikeita hetkiä ja sitten taas parempia. 3 . –Olen ekstrovertti ihminen ja haluan omasta kokemuksestani kertomalla auttaa muita surun kohdanneita, Lahti valottaa motiivejaan. 2 1 . –Ei sureva mene rikki, sillä hän on jo rikki. Koulutuksen järjestää Surevan kohtaaminen -toiminta. JAA MAKSUSI OSIIN Kysy lisää! KOROT 0%. Suomessa on neljä surevien yhdistystä, jotka ovat mukana Surevan kohtaaminen -toiminnassa: Käpy ry, Huoma ry, Surunuha ry ja Nuoret lesket ry. 2 1 a n i a t n u n n u I n e e s e e tt i o s o ä s s e n n e m . a u k l a n e j u li a p li S a s s e r o u v a k k u a H n ä y t y ö P 1 1 o l k . 3 . .t a ji li e h r u n a y t y o p @ n e n i m u t u a tt i o m l S n i r e p p l a V 1 1 o l k . . 1 1 n ä ä t e d h ii p . 4 1 2 3 1 T ! N I H I O T H II H O P P I H A O L U T E V R E 5 SILMÄLÄÄKÄRIN AJANVARAUS 02-763 2049 Bonus jopa % Bonus Ma–pe 9.00–17.00 La 9.00–13.00 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. 3 . a u k l a n e j u li a p li S a s s e r o u v a k k u a H n ä y t y ö P 1 1 o l k . Halaus on sanoja tärkeämpää. Jos lapselle sanoo, että mummu nukkui pois, lapsi saattaa itsekin pelätä nukkumaan menemistä. Välttämättä ei tarvita sanoja lainkaan, ainakin kliseitä pitäisi välttää. 1 1 a n i a t n a u a I n e n n e a it n u t il o u p ä ll ä ä p n a k i a p t e si m u t u a tt i o m l k . 2 1 a n i a t n u n n u I n e e s e e tt i o s o ä s s e n n e m . Äitienpäivät ja juhlapyhät ovat edelleen vaikeimpia, Lahti kertoo. 3 . Ihmiset Yhdeksän auranmaalaista ehdolla eduskuntaan AURANMAA Eduskuntavaalien ehdokaslistat vahvistettiin ja ehdokkaat saivat äänestysnumeronsa viime torstaina. 1 t e si m u t u a tt i o m l i . . –Surusta ei välttämättä selviydy koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään. . 3 . Koskelta on ehdolla Marja Kattelus (Valta kuuluu kansalle). 3 . Miten suuren surun itse kohdannut neuvoo kohtaamaan surevan. 1 t e si m u t u a tt i o m l a . Olisi parempi, jos ihmiset näkisivät kuolemaa enemmän. Ensimmäisenä jouluna vielä odotin häntä takaisin, mutta nyt ymmärrän, että niin ei tapahdu. . Marika Lahti kouluttautui Surevan kohtaaminen -toiminnan kokemusasiantuntijaksi MARTTILA Asko Virtanen Marttilalainen Marika Lahti on kouluttautunut Surevan kohtaaminen -toiminnan kokemusasiantuntijaksi. 1 t e si m u t u a tt i o m l a . Niin kauan on siis aikaa meidän perheen nollapisteestä, Lahti kertoo. Lahden mukaan surevan kohtaamista on turha pelätä. –Kuolemaa hyssytellään ja se halutaan pitää piilossa. Niinhän oli aikaisemmin, kun vainajat hyvästeltiin kotona avonaisen arkun ääressä, Lahti miettii. m o c .l i a m g @ n e n i a is u o n . Tärkeä läsnäolo Kokemusasiantuntijalta vaaditaan, että omasta surusta on jo sen verran aikaa, että surua on ehtinyt käsitellä. T O D H II H h a ll e m l o k . p a a a m n a r u L ä ll ä t n e k u li e h r u n a li t t r a M 4 1 o l k . Hän ei myöskään käytä kiertoilmaisuja. 3 . 3 . m o c .l i a m g @ n e n i a is u o n . –Tyttäreni Eveliina kuoli yhdeksän vuotta sitten pudottuaan hevosen selästä. 2 1 . 02 763 2049 ma–pe 9–17 la 9-13 KAHDET LASIT YKSIEN HINNALLA NÄÖNTARKAS TUS 0E TOISET ITSELLE TAI KAVERILLE NÄETKÖ. 3 . 2 1 a n i a t n u n n u h a s s e s k u k s e k o t h ii I n e e s e e tt i o s o ä s s e n n e m . 2 1 a n i a t n u n n u h a s s e s k u k s e k o t h ii I n e e s e e tt i o s o ä s s e n n e m . 3 . 3 . Toimintaan kuuluu myös kohdata ihmisiä, jotka kohtaavat surua esimerkiksi työpaikoilla, kouluissa ja seurakunnissa. 1 1 a n i a t n a u a I n e n n e a it n u t il o u p ä ll ä ä p n a k i a p t e si m u t u a tt i o m l k . 4 1 2 3 1 T ! N I H I O T H II H O P P I H A O L U T E V R E T O D H II H h a ll e m l o k . On tärkeää, ettei sureva jää kotiin neljän seinän sisälle, hän sanoo. u k l M .i s o u v ä m y t n y s n a j u t si ll a s o a s s e u t u a tt i o m li e s ti n i a S it s a v a a r u e s n a a k u m n e is o u v ä m y t n y s t a v o t a jr a 2 ,t a m m e r o u n a j 9 1 2 , 7 1 2 8 1 2 a j 6 1 2 5 1 2 . p a a a m n a r u L ä ll ä t n e k u li e h r u n a li t t r a M 4 1 o l k . –Läsnäolo riittää. 02 763 2049 OPTIKON NÄÖNTARKASTUS 0e AJANVARAUS 02-7632049 Kysy lisää! Jaa maksusi osiin osta maksa TUPLAPÄ IVÄT 2 1 MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi SUOMALAISTA PALVELUA Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. a ll a n n u k a k k i a K t a m m e k r a t o s t a t a t s e e t ti o s o t o d e i o a k k a v /
Siksi tietoisen läsnäolon harjoittelu, hengittely, rukouksessa lepääminen ja kiitollisuus, ovat hyvinvoinnin perusta. Samoin tuulivoima, aurinkosähkö ja rannikkovesien ravinnekuorman vähentäminen. Ratkaisu on kotikompostori, jota voi pitää myös kerrostalossa sisätiloissa. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Aluearkkitehdin mukaan kyseinen alue ei ole Aurajokilaakson kulttuurimaiseman aluetta, jonka valtuusto rajasi pois. Ilmeisesti suurin osa valtuutetuista ei edes ymmärtänyt, mitä päätös tarkoitti. Ortenojan kulmalle on myös suunnitelmissa suuri aurinkovoimala. Aura turkulaisten tietoisuuteen . Selvis uutta asiaa leipomon historiasta ja meidän lasten syntymäkodista. Tilaisuudessa ei juuri kuulunut hanketta puoltavia puheenvuoroja, kriittisiä kyllä. Ei tuulivoimalle. Käytä kotikompostoriin kuivattua rouhetta, koska se säilyy toimivana jopa vuosia. Paastoanko syömisistä tai juomisista tai joistain paheistani. Minä en suinkaan tätä kaikkea vielä osaa, mutta aion jatkaa harjoittelua. Biojätteiden kompostointi tällä menetelmällä on varsin siistiä ja hajutonta. Samalla hankekonsultilla on Maanpäänkulman Tuulipuisto Oy -hanke, ilmeisesti sinnekin on kaavailtu kuutta tuulimyllyä. Ja kun osaa olla kiitollinen elämänsä monista hyvistä asioista, on löytänyt pulppuavan lähteen. (Onnittelutekstin maksimimerkkimäärä 140 merkkiä, 4 riviä.) Kun postitat aineiston, liitä kuittijäljennös mukaan. Melkoinen viherpesu on myös menossa, kun hankkeista käytetään puisto-nimeä aivan kuin ne olisivat osa elävää luontoa. Kerrostalossa tai sisätiloissa voit tehdä multatehtaan, kun sekoitat bokashia käytettyyn multaan ja laitat päälle hajulukkona toimivan multakerroksen. Tosin tilaisuudessa kävi ilmi, että korkeutta ne aikanaan kasvaisivat eli kun sellaisia joskus pystytetään, ne olisivat markkinoiden suurimpia. Jos ne eivät ole, on suurempi riski epäonnistua ja seurauksena on hajuhaittoja ja vääränlainen käyminen, eli huonompilaatuinen bokashimulta. Siellä nämä alueet eivät ole. Maksun voit suorittaa tilillemme Kyrön Seudun Op: FI87 4711 0010 0286 54. Toivon ja uskon, että hankevetäjä ja valtuutetut ottavat ne huomioon. Vaihtoehtoja ovat ainakin matokompostori ja bokashi-menetelmä. Kiitolisena Kaija Järvinen n. Nyt Kolkkisten pienelle alueelle suunnitellaan kuutta markkinoiden suurinta tuulivoimalaa. Siellä järjestetään niin sanottuja K40 ja K50 -iltoja, joissa soitetaan levyiltä (DJ) kasarija ysärimusiikkia. Kerran paastolupaukseni oli: ”ole hyvä itsellesi”. 6:34) Merelle Peltonen Galindo seurakuntapastori Pöytyän seurakunta Yläneen kirkkoalue Hengittely, rukouksessa lepääminen ja kiitollisuus, ovat hyvinvoinnin perusta. Se voi olla omatekoinen sankoviritelmä tai käyttövalmiina ostettu astia, jossa on pohjaritilä ja hana kompostoinnista syntyvän nesteen eli bokashinesteen valuttamista varten. Lisäksi neste on erinomainen viemärinpuhdistaja, koska nesteen mikrobit hajottavat rasvaa ja likaa putkien sisältä. Auranmaan Viikkolehti 6 6 Tiistaina maaliskuun 7. Ehkä täällä Aurassa kannattaisi kokeilla ja kysyä linja-autofirmoilta kyytiä esimerkiksi KauppatoriAuran nuortentalo ja paluu Turkuun yöllä. Muista onnitella! Onnea Milja 7 vuotta. . n Olisikohan Auran Nuortentalolla mahdollista vastata Turun ravintoloissa kovan kysynnän saaneeseen toimintaan. Turussa kyseiset illat ovat loppuunmyytyjä. Bokashirouhetta tarvitaan fermentoitumisen aloittamiseen ja ylläpitämiseen. T: Mamma,Taata ja Isomummi. Näistä kahdesta hankkeesta aurinkovoimalat saavat paljon enemmän hyväksyntää kuin laajalle näkyvät ja kuuluvat propellipuistot. Kun tekee asioita tietoisena siitä missä on, mitä tekee ja miltä se kehossa tuntuu, saa maadoitettua itsensä. n Kiitos Minna Savo. Biojätteiden kompostointi onnistuu myös kerrostalossa Biojätettä syntyy vuosittain melkoinen määrä asumismuodosta riippumatta. NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Korttimysteeri oli mielenkiintoinen. Kyseiset myllyt kyllä näkyvät ja kuuluvat Aurajokilaakson kulttuurimaisemaan. Jos teet oman viritelmän sangoista, varmista, että ne ovat tiiviitä. Jonkin ajan päästä bokashi alkaa tuottaa nestettä, joka valutetaan ulos. Minä olen jo pidemmän aikaan keskittynyt luopumisen sijaan hyvyyteen. Vinkin laati Sanna Erkko Valoniasta Kun kompostori on täynnä, sen annetaan levätä vähintään kaksi viikkoa. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. 6:16) ja vielä: ”Älkää siis huolehtiko huomisesta, se pitää kyllä itsestään huolen. TUIJA VISKARI n Jorma Lehvonen kuvasi talvisen mäntymaiseman Riihikoskella. Paastonaika on jälleen alkanut. Rouheen mikro-organismit estävät mätänemisen ja siten myös epämiellyttävien hajujen muodostumista. Hyödynnä tämä neste laimennettuna niin hyötykasvien kuin kukkienkin ravinnoksi. He ottavat synkän ilmeen, jotta kaikki huomaisivat, miten loistavasti he paastoavat. En tunnista syytä äänestää näiden vastustajia. Naputuksen voi lähettää myös osoitteeseen toimitus@avl.fi tai osoitteessa www.avl.fi/palaute (valitse osasto ”mielipidekirjoitus”). Maalaisen ääni . Paastossa ei ole kyse siitä mistä luovutaan vaan mitä saadaan tilalle. Menetelmässä hyödynnetään maitohappokäymistä, jossa mikrobit ja hiivat ovat tärkeässä osassa. JORMA LEHVONEN. Toimi näin: sähköpostita (ilmoitukset@ avl.fi) kuva ja lyhyt onnitteluteksti konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä päivänä kello 10. Kullekin päivälle riittävät sen omat ongelmat.” (Matt. Tämä ei näy eikä kuulu lähellekään niin laajasti kuin tuulimyllyt. Tänä vuonna paastolupaukseni on: ”ole läsnä, ole kiitollinen”. Bokashi-kompostori on astia, johon biojäte laitetaan fermentoitumaan. n Tunnin juna vie Suomen kehitystä eteenpäin. Hannu Hurttila Pöytyä Näistä kahdesta hankkeesta aurinkovoimalat saavat paljon enemmän hyväksyntää. Kaksi kompostoria on hyvä olla, jotta seuraavaa astiaa voi alkaa täyttää heti kun toinen on täynnä ja laitettu fermentoitumaan. Kerrostaloasuja saattaa ihmetellä, miten kompostoida jätteet, mikäli taloyhtiö ei tarjoa tähän keinoa. Valmiin, ravinteikkaan mullan voi käyttää seuraavana vuonna parvekkeella, jolloin kaupasta ei tarvitse kantaa säkkikaupalla multaa parvekekukille. Tätäkö valtuutetut halusivat päätöksellään. Nyt pitäisi takoa, kun on selvä markkinarako. Kun hengittää syvään ja rauhallisesti, saa rauhoitettua itsensä. Kun keskustelee rukoillen Jumalan kanssa, huomaa, ettei ole yksin ja saa apua. Kompostointia varten tarvitaan biojätteiden keruuastia, bokashi-kompostori ja bokashirouhetta. Kun kuulee sanan paasto, alkaa ehkä ajatella, että mistä on luovuttava. Myös parvekepuutarha kaipaa joka vuosi ravintorikasta multaa. Kun komp ostor i on täynnä, sen annetaan levätä vähintään kaksi viikkoa, minkä jälkeen on multausvaiheen aika. Näin vältät myös voimakkaiden myrkkyjen käyttämistä viemäreissä. K E R Ä Ä B I O J ÄT T E E T omaan astiaansa ja laita korkeintaan kerran päivässä bokashi-kompostoriin rouheen kera. Minä vakuutan teille, että se on heidän ainoa palkkionsa.” (Matt. Nyt voidaan edetä kunnan päätöksellä ja kaavalla mikä on paljon helpompi tie edetä. Keho ajattelee, että kaikki on hyvin. n Tuija Viskari kuvasi hienon auringonlaskun Yläneellä Kalikassa. Yksipalstainen onnitteluilmoitus maksaa 15 euroa/ kappale, kaksipalstainen 25 euroa. päivänä 2023 Ilot & surut n Onnea n NAPUTUS n TÄTÄ MIELTÄ n VIIKON SANA n LUKIJOIDEN KUVIA n EKOVINKKI Pöytyä aurinkoisin vai tuulisin kunta Torstai-illan Kolkkisen Tuulipuisto Oy:n esittelytilaisuudessa kävi ilmi, miksi valtuuston vanha tuulivoimaa rajoittava kanta kumottiin. Minna, Teemu, Tuure ja Luka Ole hyvä itsellesi Kristikunta on aloittanut pääsiäiseen valmistautumisen. On kovin helppoa vaipua murheeseen ja miettiä kaikkea sitä, minkä pitäisi olla maailmassa ja omassa elämässä paremmin. Ovelasti hanke jaetaan kuuden myllyn alueisiin, koska useampi vaatisi, että alue olisi merkitty maakuntakaavaan. Elina, Jarmo, Väinö ja Reino. Jeesuskin meitä tähän ohjaa: ”Kun paastoatte, älkää näyttäkö surkeaa naamaa niin kuin teeskentelijät. Olkaamme maakunnan aurinkoisin kunta. Sellaisen taakan alla ei kuitenkaan kestä, ei jaksa. BOKA SHI on japania ja tarkoittaa fermentoitua eli hapatettua eloperäistä ainesta
Tällainen ajattelu on ollut yleistä varsinkin Yhdysvalloissa. Uskosta valistukseen Kirjan toinen osa käsittelee valistuksen vaikutusta. Valistukseen perustuvat niin markkinatalous, taloustiede kuin demokratiakin. Pohtiessaan tulevaisuuden suuntaviivoja, kyse on käytännössä pitkälti niistä arvoista, uskomuksista ja toimintatavoista, jotka ovat tyypillisiä pohjoismaisille hyvinvointivaltioille. Miten pitäisi toimia. Soita musiikkia ja podcasteja äänitiedostoina ilman videota ja kuuntele kappaleita videopalvelujen sijaan musiikkipalveluista. Ehkä hienointa kirjassa on sen maltillisuus ja pohdiskelevuus. Korkmanin suuri ansio on, että hän ymmärtää eri tavoin ajattelevia ihmisiä niin kuin kunnon humanistin tuleekin. Kohtuutta vaatii paitsi ihmisten oma onnellisuus, myös ympäristö, jonka tilan parantamisen Korkman näkee tulevaisuuden tärkeimpänä tehtävänä. 1700–luvulla kukoistanut valistusaate korosti järjen ja tiedon merkitystä ja sai aikaan sen, että uskonto alkoi jäädä takaalalle. Eri taloustieteilijät ovat nähneet hyvin eri tavalla sen, miten kapitalismin pitäisi antaa toimia. Muihin kulttuureihin löytyy vain viittauksia. n Mitä tulikaan luettua ja kannattiko. KUN KATSOMME videoita netin välityksellä, suurin osa energiasta kuluu muussa kuin oman laitteen toiminnassa. Toisin kuin esimerkiksi monet Yhdysvalloissa näkevät, Korkman osoittaa vedenpitävästi niiden tärkeyden ja toimivuuden. Auranmaan Viikkolehden toimitus antaa arvioita viimeksi lukemistaan teoksista Videot ovat osa arkipäiväämme: somessa ne viihdyttävät, opettavat ja inspiroivat, tapaamisia hoidetaan videoyhteyden välityksellä, ja suoratoistopalvelut koukuttavat isoilla valikoimillaan. Sixten Korkmanin viime vuoden lopulla ilmestynyt uutuuskirja antaa ajattelemisen aihetta. Energiatehokkainta on katsella videoita valokuituverkon kautta. Sille teokselle olisi varmasti länsimaissa tarvetta. . Valituksen ihanteiden kyseenalaistamisesta on Korkmanin mukaan kyse esimerkiksi silloin, kun Donald Trump rohkaisee huligaaneja valtaamaan kongressiin tai silloin, kun autoritäärinen Venäjä hyökkää demokraattiseen ja länteen päin suuntautuneeseen Ukrainaan. Korkmanin mukaan kapitalismi on voittanut talousjärjestelmien kilvan, mutta kyse on siitä, millaiseen kapitalismiin pitäisi pyrkiä. Korkman osoittaa monin esimerkein, että niin taloudessa kuin muussakin elämässä kysymys on useimmiten mielipiteestä. Kirjan lopussa hän pohtii, miten talousjärjestelmää pitäisi uudistaa, sillä vikoja siinä todellakin on. Vinkin laati Mira Viitasalo Valoniasta Säädä resoluutio sisällön mukaan. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina maaliskuun 7. Ensimmäinen osa käsittelee kristinuskon vaikutusta talouteen ja yhteiskuntiin. Asko Virtanen 1700–luvulla kukoistanut valistusaate korosti järjen ja tiedon merkitystä. On kuitenkin monia keinoja vähentää energiankulutustaan videoita katsellessa. Tuo perusta on viime vuosina joutunut kovankin kritiikin kohteeksi. Jo yli 65 prosenttia internetin dataliikenteestä arvioidaan syntyvän videoiden striimauksesta eli suoratoistosta. päivänä 2023 7 n KIRJAVINKKI n EKOVINKKI Kulttuuri Humanismin ja hyvinvointivaltion puolustuspuheenvuoro Sixten Korkman: Talous ja humanismi Kustantaja: Otava 2022 Sivumäärä: 383 Suomalaisen Kirjakaupan nettisivuilla lukija kommentoi Sixten Korkmanin viime vuoden lopulla ilmestynyttä ”Talous ja humanismi” -kirjaa osuvasti: ”On sanottu, että jos Sixten Korkmanin voisi kloonata, maailma olisi parempi paikka. Dataa lähetetään ympäri maailmaa sijoitelluista jättimäisistä palvelinsaleista, jotka tarvitsevat paljon sähköä ja tehokasta jäähdyttämistä. ”Talous ja humanismi” keskittyy länsimaisen järjestelmän syntyyn ja olemukseen. Kirjan kolmannessa osassa Korkman pohtii kapitalismia. MIKÄLI AIOT KATSOA videota useamman kerran, lataa se laitteellesi, jotta vältät saman datan lähettämistä verkon kautta useampaan otteeseen. Kirjan rajausta voi tietysti kritisoida. Säädä resoluutio sisällön mukaan; taustalla pyörivän YouTube-virran tarkkuuden voi alentaa roimastikin, kun taas yhteisessä leffaillassa sen haluaa varmasti olevan korkealla. Ilmastopäästöjen määrään vaikuttaa merkittävästi, miten videoiden lähettämiseen, siirtämiseen ja katsomiseen tarvittava sähkö on tuotettu. Datankäytön vähentäminen mainitaan vielä harvoin ilmastotoimien joukossa, mutta koska internet ja nettivideot kuuluvat yhä kattavammin elämän kaikkiin osa-alueisiin, on niiden vaikutuksia planeetallemme yhä tärkeämpää ottaa huomioon. Toisessa ääripäässä ovat ne, joiden mukaan valtion pitäisi sekaantua talouteen mahdollisimman vähän ja pitää huolta lähinnä turvallisuudesta. Tekstistä huokuu viisaus ja lämpö toisia ihmisiä ja eri tavoin ajattelevia kohtaan. Ensinnäkin kannattaa huomioida, mitä nettiä käyttää, sillä mobiiliverkon käyttäminen kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa kuin laajakaistayhteys. Suoratoisto syö sähköä. Jos sinulla on tapana katsoa videoita nukkumaan mennessä, aseta sovelluksen uniajastin päälle. Neljä osaa ”Talous ja humanismi” jakaantuu neljään osaan, jotka toimivat myös itsenäisesti. Korkman pohtii esimerkiksi kristinuskon ja valistuksen vaikutusta nykyiseen talousjärjestelmäämme. Ilmeisin keino vähentää datan käyttöään on vähentää videoiden katselua. Tärkeä kohtuullisuus Kirjan neljäs osa käsittelee humanismia. Kuvan resoluutiolla eli tarkkuudella on myös iso merkitys energian säästössä: mitä tarkempi kuva, sitä enemmän dataa pitää siirtää. Sen voisi tiivistää sanaa ”kohtuus”, mikä on ominaista Korkamanin ajattelulle. Tieteellinen maailmankuva ja esimerkiksi sen oivaltaminen, että maa kiertää aurinkoa eikä toisin päin pohjasi valistukseen. Mitä isompi näyttö, sitä enemmän energiaa kuluu. Korkman pohtii esimerkiksi taiteiden ja humanistisen tutkimuksen arvoa tavalla, johon jokaisen pörssimeklarinkin olisi hyvä perehtyä. Tämä kirja vakuuttaa minut tuosta väitteestä.” Paljon osuvampaa tiivistystä ei voisi tehdä. Kirjasta muodostuu paitsi taiteiden ja humanististen tieteiden, myös pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustuspuheenvuoro. Niin kuin Tuomas Heikkilä ja Ilkka Niiniluoto ovat todenneet, ”humanisteilla on käyttämättömiä avaimia aikamme ongelmiin.” Kirjan loppuluku ”Credo” luo hienon tiivistyksen siitä, minkä Korkman uskoo itse olevan paras tie kohti tulevaisuutta. Yksi pitää hyvänä yhtä, toinen toista. Rajaus on kuitenkin ymmärrettävä, sillä koko maailman syleileminen yhden teoksen puitteissa ei olisi mahdollista. Teema on hyvin ajankohtainen, sillä nykyisin vaikuttaa kaksi toisilleen vastakkaista kehityskulkua. On helppo yhtyä Korkmanin näkemykseen, että niin insinöörit kuin talousmiehetkin tarvitsevat humanistista sivistystä. Kirja sisältää mielenkiintoisia graafeja, joissa selvitetään muun muassa uskonnollisuuden suhdetta bruttokansantuotteeseen ja sukupuolten tasa-arvoon. ”Talous ja humanismi” käy seikkaperäisesti läpi, mistä on kysymys länsimaisen talousjärjestelmän olemuksessa, sen juurissa. Uskonnon ja talouden suhde ei jää pelkäksi pohdiskeluksi. Miten videoiden katselu sitten liittyy ilmastoasioihin. Korkman näkee valistuksen perinnön suurena. Kyse on siis modernin yhteiskunnan perustasta. Korkman pohtii pitkään paitsi koko kristinuskon suhdetta talouteen, myös sitä, mikä vaikutus on ollut sillä, että osa eurooppalaisesta kulttuuripiiristä valitsi reformaation, osa jäi katolilaisuuden piiriin. Toisaalta olisi todella hienoa, jos Korkman perehtyisi seuraavaksi vaikkapa nousevan maailmanvallan Kiinan juuriin ja olemukseen. Näin vähennät turhaa datansiirtoa – ja unta häiritsevää videovirtaa! Useissa sovelluksissa voit asetuksista kytkeä automaattisen toiston pois päältä, jolloin esimerkiksi mainosvideot eivät käynnisty automaattisesti uutisvirtaa selatessa. n Sixten Korkman asettaa asiat mittasuhteisiin . Toista näkökulmaa edustaa pohjoismainen hyvinvointivaltio, missä ajatuksena on korkean verotuksen avulla tasoittaa kapitalismin aikaansaamia epäkohtia kuten epävakautta ja varallisuuden epätasaista jakautumista. Uskonnon ja talouden suhde ei jää pelkäksi pohdiskeluksi. Viime kädessä on kyse valinnoista, siitä mitä kukakin kannattaa. Uskonnollinen fundamentalismi on voimistunut eikä pelkästään kristinuskon piirissä, toisaalta yhä suurempi osa ihmisistä on täysin maallistuneita. Ei jää epäselväksi, että Korkman asettuu pohjoismaisen mallin kannalle, mutta pystyy silti käsittelemään hyvinkin objektiivisesti ja ymmärtäen niitä, jotka ajattelevat toisin. Oman median käytön energiankulutuksen ja päästöjen tiedostaminen motivoi pohtimaan myös ajankäyttöä – valitsisiko ennen nukahtamista sittenkin toisinaan vaikkapa perinteisen kirjan videon sijaan. Ehkä hienointa kirjassa on sen maltillisuus ja pohdiskelevuus. Suosi siis puhelinta tai tablettia, jos mahdollista, ja vähennä televisioruudulta katselua
–Siinä on sekä hyvää että huonoa. –Hyvinvointialueille on annettu todella paljon tehtäviä ja alueet ovat keskenään erilaisia. Ei kukaan muuta maaseudulle, jos täällä ei ole palveluja, Pitkänen sanoo. Asiassa on jäänyt ennakkovaikuttaminen tekemättä ja nyt etsitään maksajaa. –Elämme markkinataloudessa, mihin ei hintakatto sovi. . 7) Pidätkö uutta eläinsuojelulakia onnistuneena. Hoitajista ja muusta terveydenhuoltohenkilökunnasta on kova pula, mikä johtuu Pitkäsen mukaan paitsi palkasta myös siitä, ettei ole ollut riittävästi koulutusta. . Perheiden pitää saada nopeasti apua ja heille sopii yleensä 24/7 käytössä oleva palvelu. Eläintä ei tule nostaa ihmisen vertaiseksi, eläinten oikeudet tulevat vasta ihmisten oikeuksien jälkeen. Tärkeintä on, että ihminen saa tarvitsemansa palvelun. –Lukeminen. Se on luonnollistakin, sillä Pitkänen valittiin viime vuoden aluevaaleissa maakuntavaltuustoon. Hyvinvointi vaatii yrityksiä. Puolue: Kokoomus . 9) Kuinka suuri on vaalibudjettisi. 10 NOPEAA . Julkisen puolen on myös pystyttävä kilpailemaan yksityisen sektorin kanssa. Olen ollut Turussa opettajana ja voin sanoa, että viime vuosina sisäinen turvallisuus on heikentynyt, Pitkänen sanoo. Oman lisänsä koulutuksen ongelmiin tuo kovaa vahtia kehittymässä oleva tekoäly. Aikuisten pitäisi hoitaa nuorten asioita hyvässä yhteistyössä, mutta vuodenvaihteen jälkeen esimerkiksi koulupsykologit eivät ole päässeet koulujen viestintäsovellutukseen Wilmaan, koska psykologit ovat Varhan työntekijöitä. Oma puoluevalintani taas on tullut vähän niin kuin kodin perintönä. . –10–20 tuhatta. päivänä 2023 Kohti vaaleja Sanna Pitkänen korostaa perusasioiden tärkeyttä . –Koulutuksen ongelmat johtuvat siitä, että yhteiskunnassa on annettu paljon vapauksia, mutta ei kerrota riittävästi, että on myös velvollisuuksia. Tiet ovat tärkeämpi asia kuin paikallisjuna. –On paljon ilmiöoppimista ja erilaisia projekteja, joissa oppilaat hakevat itse tietoa. Aloitin kokoomuksen lastenkerhossa jo 1980-luvulla ja 1990-luvulla tein aloitteen siitä, että Pöytyän kirkolle pitää saada nuorisotila, Pitkänen kertoo. Elinvoimaa maaseudulle Pöytyäläisenä maaseudun elinvoiman lisääminen on Pitkäselle sekin tärkeä teema. . . Perhesuhteet: naimisissa, neljä lasta. –Esimerkiksi Tyksissä on paljon erikoisosaamista ja lähtö yksityiselle puolelle voi olla hyvin houkuttelevaa. Niin kauan kun sudet pysyvät metsissä, saavat olla, mutta susien ei pidä tulla pihoille. Luottamus tuo turvallisuutta Pitkäsen kolmas teema turvallisuus on laaja käsite. –Ennallistamisasetus puuttuu omistusoikeuteen. Ammatti: toimialapäällikkö, maatalousyrittäjä. Nimi, ikä, paikkakunta: Sanna Pitkänen, 48, Pöytyä. Pitkäsen mukaan sote-palveluiden tuottamisessa yksityisen sektorin ja kolmannen sektorin eli yhdistysten roolia pitäisi kasvattaa. 8) Pitäisikö ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopua. Sanna Pitkänen Pöytyäläinen aluevaltuutettu Sanna Pitkänen on ehdolla eduskuntavaaleissa. –Omalla pihallani oli viime keväänä neljä sutta eli kyllä niitä on liikaa. Omat ongelmansa tuo liian tiukka lainsäädäntö. Lähipalveluja pitää tarjota niille, jotka kaipaavat kontaktia ihmiseen. –Tosin en usko, että palvelustrategia valmistuu vielä syksyllä. KUKA?. 4) Pitäisikö sähkölle asettaa hintakatto. Vapaudet tuovat vastuuta Hyvinvoinnin lisäksi koulutus ja turvallisuus ovat Pitkäselle tärkeitä teemoja. . Rahat maanteille Liikkuminen on maaseudulla välttämättömyys. Aloittaisin toimintojen tehostamisesta. . –Sisäinen turvallisuus syntyy, kun ihmiset luottavat toisiinsa, viranhaltijoihin, poliisiin ja oikeuskäytäntöihin. –Minua motivoi eduskuntavaaliehdokkuudessa sama asia kuin kunnanvaltuustossakin. Se ei sovellu kaikille. Kasvatus ei voi olla vain koulun asia. Opettamisen uudet tavatkaan eivät sovi kaikille. –On riski, että tekoäly eriarvoistaa lisää. Naton suositus siitä, että bruttokansantuotteesta pitäisi käyttää kaksi prosenttia puolustukseen, on hänen mukaansa minimi. Sisäinen turvallisuus taas lähtee luottamuksesta. . . Ajattelen, että eläin on eläin ja ihminen on ihminen. 2) Voidaanko maaseudun sote-palveluja korvata digitaalisilla tai liikkuvilla palveluilla. Maaseutukuntien pitää olla aktiivisia sekä Turun suuntaan että tehdä keskenään yhteistyötä elinvoiman eteen. Tärkeimmät luottamustoimet: Aluevaltuuston jäsen, aluevaltuuston Tyks-sairaalalautakunnan jäsen, maakuntahallituksen varajäsen, Pöytyän kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsen, kirkkovaltuuston jäsen, Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuuston jäsen. –Osittain kyllä. –Meillä on asiat olleet niin pitkään niin hyvin, että on unohdettu, mitä demokratia vaatii toimiakseen. Vapauksien lisäksi ihmisellä on myös vastuita PÖYTYÄ Asko Virtanen Toista kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla oleva pöytyäläinen Sanna Pitkänen (kok.) on vaalitilaisuuksissa saanut vastata moniin soteuudistusta koskeviin kysymyksiin. . Sote-palveluiden suhteen edunvalvonnan paikka on juuri nyt, sillä uuden palvelustrategian pitäisi olla valmis syksyllä ja siinä linjataan myös se, kuinka monta terveyskeskusta jää toimintaan. –Tunnin juna Helsinkiin olisi työvoiman liikkuvuuden kannalta tärkeä, mutta sille pitää saada rahoitusta EU:sta. Opiskelijat jakaantuvat niihin, jotka osaavat käyttää tekoälyä ja niihin, jotka eivät, Pitkänen miettii. 1) Veronkorotuksia, leikkauksia vai lisää lainaa. Hänen mukaansa kodit pitäisi saada nykyistä paremmin ottamaan oma osansa kasvatusvastuusta. . 5) Minkä tahon pitäisi maksaa metsänomistajalle ennallistamisesta johtuvat tulonmenetykset. Pitkänen keskittäisi varat teiden kunnossapitoon. Ulkoisen turvallisuuden takeeksi on tulossa Nato. Olen ollut liiketalouden opettajana ja tiedän, että kun luokassa on eritasoisia opiskelijoita, on haasteellista samaan aikaan tarjota opetusta sekä lahjakkaille että erityistä tukea tarvitseville. –En sulje mitään vaihtoehtoja pois, sillä korot nousevat ja sopeuttamista tarvitaan. Aluevaltuustossa on asiasta 79 erilaista mielipidettä, Pitkänen sanoo. –Tietyillä aloilla kyllä, esimerkiksi maaja metsätaloudessa, metalliteollisuudessa ja palvelualoilla. 3) Pitäisikö koululuokkien oppilasmäärälle asettaa maksimi. . 6) Onko susia liikaa. Palveluiden lisäksi kuntien pitää kiinnttää huomiota elinkeinopolitiikkaan. . Auranmaan Viikkolehti 8 Tiistaina maaliskuun 7. Etelä-Euroopan maat ovat olleet paljon etevämpiä ohjaamaan EU:n rahavirtoja kotiin päin. Nuoret pitää opettaa kantamaan vastuuta, Pitkänen sanoo. 10) Mieluisin tapa viettää vapaa-aikaa. Esimerkiksi sote-palveluiden säilymisestä on tärkeä huolehtia. Tiet ovat tärkeämpi asia kuin paikallisjuna. –Moni kehityshanke on kaupunkikeskeinen. Uudistuksen piti tasoittaa kustannusten nousua, mutta sitä ei ole näköpiirissä, Pitkänen sanoo. Haluan vaikuttaa siihen, että suomalaiset pärjäävät. Koulutus: oikeustradenomi, restonomi, ammatillinen opettaja. –Se on toissijaista, kuka palvelut tuottaa. –Kyllä. Suomalaisten pärjääminen on Pitkäselle tärkeä asia
Tiedustelut p. Salmisen ympyrä sulkeutuu Santtu Yli-Liipolan ja Erri Salinin kanssa ohjaajakaartiin kuuluva Matti Salminen kertoo näyttelijäjoukossa olevan nuoria noin kymmenvuotiaista täysi-ikäisiin. . Hän haaveilee pääsevänsä isona poliisiksi. Seuraavat esitykset 15.3. Esiopetuksessa Hertta on oppinut numeroita, kirjaimia ja äänteitä. Näitä ääripäitä edustavat kuninkaan tyttäret. Tämä on varmasti paljon parempaa kuin se, että lapset olisivat kaiket päivät kotona, Ari Rakkola tuumi. Näytelmää varten koko Nuortentuvan pääsali on lavastettu teatterikäyttöön. Se johdattaa maailmaan, missä mikä tahansa on mahdollista ja kaikki järjestyy. – Olisi erinomainen asia, jos kaikki viisivuotiaat saataisiin jatkossa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen piiriin. klo 19, 17.3. Kun vallanperimyksen aika tulee, kruunu siirtyy tyttärelle, joka onnistuu löytämään myyttien ruusun. Salminen toteaa, että hänen kohdallaan teatteriympyrä sulkeutuu Niityn salaisuuksien myötä. Esikoulussa Emel on tutustunut kirjaimiin, minkä myötä sanat sekä lauseet ovat alkaneet avautua. Silloin myös jekkuileva noita työntää lusikkansa soppaan, eivätkä ilkeät tontutkaan päästä etsijöitä helpolla. Hän tuli Kosken Nuorisoseuran teatteritoimintaan nelisen vuosikymmentä sitten ollessaan samanikäinen kuin nyt esitettävän näytelmän käsikirjoittaja Liina-Linnea Rautoma. n Liina-Linnea Rautoma kirjoitti näytelmän kiltin ja ilkeän prinsessan kisailusta Kiltti prinsessa Annabelle (Vilhelmiina Toivonen) ja ilkeä prinsessa Abigail (Karoliina Virolainen) tavoittelevat myyttien ruusua. Julius Rakkola (oikealla) esitteli Ari Rakkolalle ja Liisa Särkälle esikoulun tiloja sekä leluja.. – Koko perheen juttu, Matti Salminen vastaa. Kaikenlaiset menopelit ovat pikkumiehen mieleen. 0400 780 297. Hilkka sekä Ari totesivat, että heillekin olisi aikanaan tehnyt hyvää tutustua samalla tavalla tulevaan kouluun. n Katso viikon henkilö www.avl.fi . Se pohjautuu 15-vuotiaan Liina-Linnea Rautoman käsikirjoitukseen, jossa sukelletaan satumaailmassa tapahtuvaan hyvän ja pahan väliseen mittelöön. Kaikkein mukavinta esiopetuksessa on Hertan mukaan uudet kaverit, joiden kanssa hän aloittaa ensi syksynä koulun. Hänen suosikkinsa on kasvissosekeitto ja jos jotain saisi toivoa, Emel söisi mielellään myös tortilloja. Sekä kiltti että ilkeä prinsessa rientävät ruusunetsintään kavereidensa kera. Emelin mielestä eskaripäivien parhaita hetkiä ovat varsinaisen koulutalon puolella tapahtuvat ruokailut. Viisi ikävuotta on siinäkin mielessä hyvä hetki aloittaa, koska silloin lapset ovat yleensä kaikkein innokkaimpia ryhtymään uusiin asioihin, Piia Laaksonen kiteyttää. Leikkiautoja saisi olla lisää Julius Rakkola, 6, kehui papalleen Ari Rakkolalle esikoulun pikkuautovalikoimaa. Kaikki on mahdollista Millaiselle katsojajoukolle nyt nähtävä Niityn salaisuudet on suunnattu. Siten meno Heikinsuon kyläkouluun ei olisi ehkä tuntunut niin kovin jännittävältä, vaikkakin siitä jäi loppujen lopuksi hyvä muisto. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Piia Laaksonen luonnehtii kokeilusta saatuja kokemuksia pääasiassa positiivisiksi, ainakin Auran osalta. n Niityn salaisuudet ensi-ilta Kosken Nuortentuvalla 10.3. Hilkka ja Ari Lempiäinen kertasivat haastattelulomakkeen avulla lapsuusmuistojaan ja vertailivat niitä lapsenlapsensa Emel Hautakosken, 6, kokemuksiin. n Lapset esittelivät tohkeissaan opinahjoaan Hilkka ja Ari Lempiäinen vertailivat Emel Hautakosken (keskellä) kanssa, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä on isovanhempien ja lastenlasten lapsuuskokemuksissa. klo 19. Parasta on uudet kaverit Hertta Hirvensalo, 6, on saanut useita kertoja eskarikyydin Rauna Arvolalta, ja viimein mummi pääsi sisälle esikouluun. klo 19. Ennen pitkää se tasoittaisi lasten välisiä sosiaalisia taitoja ja edesauttaisi oppimista. Kokeilusta hyviä kokemuksia Vastaava varhaiskasvatuksen opettaja Päivi Toivonen sanoo sosiaalisen kanssakäymisen ja sen harjoittelun olevan esikoulun keskeinen tavoite. Näytelmä oli Aleksis Kiven kirjoittama Kihlaus, Salminen muistelee. päivänä 2023 9 Ihmiset & ilmiöt Nuortentuvalla matkataan satumaailmaan KOSKI Timo Koskensalo Kosken Tl Nuorisoseura ry:n teatteriryhmä Konstit tuo tulevana perjantaina ensi-iltaan näytelmän Niityn salaisuudet. Mikäli he olivat estyneitä, esikoululainen sai pyytää mukaan jonkun muun hänelle tärkeän henkilön. Hänen mielestään satu sopii hienosti niin teatterin tekijöille kuin katsojillekin. – Esikoulussa tuntuu olevan paljon virikkeitä ja kavereita. Kuningataräiti on aikanaan eronnut kuninkaasta ja vienyt hyvän prinsessan mukanaan elämään tavallista elämää. ERRI SALIN Isovanhemmat pääsivät esikouluun AURA Timo Koskensalo Mummit sekä papat tulivat viime torstaina ja perjantaina tutustumaan Auran esikouluun. Auran kunta osallistuu valtakunnalliseen kokeiluun, jossa osa lapsista saa esiopetusta jo viisivuotiaina. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina maaliskuun 7. klo 19 ja 19.3. Pojalla ei ole suurempia toiveita esikoulussa tarjottavan opetuksen suhteen. Iltapäivisin hänellä on tapana esitellä mummille, mitä askarteluja kulloinkin on tullut tehtyä. Ari Rakkola ja Liisa Särkkä totesivat eskarilasten osaavan monet sellaiset asiat, joita heidän aikanaan opeteltiin vasta ekaluokalla. – Kohdalleni sattuneessa ensimmäisessä teatterikappaleessa olivat mukana Liina-Linnean isä ja isoisä. Lisääkin niitä saisi Juliuksen mielestä olla, etenkin superautoja kuten Lamborghineja ja Ferrareita. Raunan mielestä eskari olisi tehnyt hänellekin hyvää. Tulevaa ammattia hän ei ole vielä lyönyt lukkoon, mutta aikoo tähdätä nyt ainakin mopoilijaksi. Heidän lapsuudessaan ei ollut esiopetusta ja meno ekaluokalle suurten oppilaiden joukkoon tuntui hurjan jännittävältä
Oman ajan antaminen toiselle. . Nimet: Kati ja Pasi Björk . Palautetta voi tulla. Keskustelemme paljon asioista, ja se on varmaan sellaista ennaltaehkäisevää toimintaa riitojen välttämiseksi. Nautin suunnattomasti luonnon keskellä aterioinnista, toisaalta pitkän kaavan mukaan vietetty ravintolaillallinen katkaisee arjen ihanasti. Ja jos toisella on paha mieli, niin halaukset ovat silloin hyvä lääke. Parisuhteenne kovin koetinkivi. Missä löysitte toisenne. Mukavinta parisuhteessa. Kati: Minä hoidan arkiruoan laittamisen. . Kati: Kiireetön, yhdessä vietetty aika. Esimerkiksi pari tuntia lumitöissä tai jossain muussa fyysisessä hommassa auttaa usein. Parasta toisessa. Perhe kuolisi nälkään ilman Katia. Millaisia unelmia teillä on. Silloin elämä mullistui, eikä siihen osannut oikein varautua. Ollaan myös innokkaita matkailijoita, maailmalla on kertynyt yhteiselon aikana kohteita, joita voisi myös kutsua lempipaikoiksi. Entä mikä on parisuhteessa vaikeaa. Kati: Eletään ruuhkavuosia yhdessä. Parisuhteeseen aikoville vinkkinä, että anna palaa, älä jarruttele. Pasi: Terva tai sateen jälkeinen kesäillan tuoksu. . Alkuun ostin Katille vaatteita, mutta nyt en uskalla. Onneksi lapsiperhearjessa jää aikaa myös Katin mainitsemaan musisointiin, musiikin nauttimiseen ja pitkiin keskusteluihin maailman menosta. On ihanaa kokea rakastumisen ja rakastettuna olemisen tunnetta vuosien jälkeenkin. Pasi: Ja parisuhdetta tulee ravita ja ruokkia säännöllisesti. Niissä on kuukaudet kirjoitettuna päälle, joten saan avata vain tietyn kuukauden kirjeen. Kati: Molemmille on paikkansa. Alpit, Pariisi tai New York ovat paikkoja, minne kaipaan yhä uudelleen. Toisaalta, ehkä se olisi riskin arvoista. Ota yhteyttä toimittajaan: timo.koskensalo@avl.fi Kati ja Pasi Björkiä yhdistää perheelämän lisäksi musiikkija teatteriharrastus. Pasi: Katin ihailema ulkonäkö oli ja meni 14 vuotta ja 20 kiloa sitten. Kati ja Pasi Björkin yhteiset harrastukset tukevat parisuhdetta MARTTILA Juha Lahti Kauanko olette olleet yhdessä. Kati: Pääasiallisesti olen Pasin vaatettanut viimeiset kymmenen vuotta, joten kyllä osaan. Mitä teette yhdessä. Pasi: Näin se menee. Pasi: Varmaankin lasten syntymien jälkeiset ajat. Pasi: Pitää myös osata ottaa itselle omaa aikaa silloin, kun ei ole hyvällä tuulella. Kati: Toisin Pasin siisteysstandardeja lähemmäs omiani. Kati: Olen intohimoinen Harry Potter -fani. Pasi: Katin lampunvaihtamisesta tulisi mieleen kyllä pieni tragikoominen tarina, mutta jätetään se kertomatta. Jokaisessa niissä on jokin aineeton lahja. Vasta viime vuosina olen oppinut nauttimaan kodin rauhasta. Osaatteko ostaa vaatteita toisillenne. Pasi: Riitelemme harvoin. Kati: Puhdas koti; ulkona kuivatut lakanat, lasten saunapuhtaat hiukset, puolison iho. Nopeasti ihastuin myös Pasin älykkyyteen ja arvomaailmaan. Mitä lääkkeeksi mökötykseen. Kuinka osoitatte hellyyttä. Pakko myöntää, että Armanin She -tuoksu Katilla herättää minussa aina tunteita. Pasi: Siinähän se. . Ja tarkoitan nyt tätä meidän kotiamme. Pasi: Pitää tarkentaa vaatettamisella, että olet hankkinut pääasiallisesti vaatteeni (naurahtaen). Kysymme toisiltamme joka päivä, mitä kuuluu, ja aidosti kuuntelemme ja keskustelemme siitä. Kati ja Pasi: Matkustaminen. Mitä näyttäisitte vieraallenne. Vinkki parisuhteeseen aikoville tai muille pareille: Kati: Toista täytyy muistaa katsoa niillä silmillä, joilla häneen rakastui, vielä vuosienkin jälkeen. Miten muuttaisit toista. Palstatila saattaisi loppua. . Asuinpaikka: Marttila . Parisuhteellista-juttusarjaan haastatellaan eri ikäisiä pariskuntia. Entä kumpi laittaa ruokaa. Kati: Koti. Kati: Sitä, että millainen maailma tule olemaan sitten, kun lapset ovat aikuisia. päivänä 2023 Kahdenkeskisen ajan vaaliminen on tärkeä osa parisuhdetta . Lempipaikkanne. Yhteistä tekemistä parhaimmillaan on yhdessä musisointi sekä harrastajateatterissa näytteleminen. Pasi: Joka päivä pienin kosketuksin. Kati: Arki-illoista, kun kenelläkään ei ole mitään harrastuksia eikä kokouksia, vaan ollaan kaikki kotona. Kati: Halataan paljon, mennään yhdessä nukkumaan, nukahdetaan kainaloon. Pasi: Olen aina ollut matkailijasielu. Marttilan helmiä. Kesällä, grilliaikana, myös arkivastuu siirtyy enemmän minulle. Pasi: Juurikin näin. Mistä ilahdutte. Mitä pelkäätte. Sain Katilta joululahjaksi 12 kirjettä, siis yhden joka kuukaudelle. Pasin ulkonäkö herätti minussa pikkutyttömäistä kiherrystä saman tien. Kiivastutteko helposti. Jotain erityistä: yhteiset musiikkija teatteriharrastukset . Kati: Ei. Rehellisesti haluaisimme kutsua meille kylään kaikkia niitä ystäviämme, joita arjen kiireiltä emme ehdi tavata riittävästi. Kotona haluaisin rakentaa vieraillemme illallisen hyvin valikoitujen viinien ympärille. Tiedätkö sinä pariskunnan, josta sopisi tehdä juttu. Kati: Luotettavuus. Silloin kun esikoinen syntyi, tein kahta työtä ja opiskelin. Sitten, kun lapset ovat nukkumassa ja käperrytään sohvan nurkkaan, niin tulee sellainen huomioiduksi tulemisen tunne. Auranmaan Viikkolehti 10 Tiistaina maaliskuun 7. Kati: Ajan antaminen toiselle. Kyllä Kati kieltämättä meillä on pääosin lamput arjessa vaihtanut. Hienoin asia, jonka puoliso voi antaa. Kati: Kun tytöt syntyivät vuoden ja kolmen kuukauden ikäerolla, niin siinä oli peräkkäisiä vauvavuosia, ja Pasi opiskeli samalla. Pasi: Olemme iloisia ja sosiaalisia, mutta rakastamme melankoliaa. Makkaraa nuotiolla vai ravintolaillallinen. Pasi: Se liittyy juuri tuohon kiireettömyyteen. Pasi: Ville Valon, mutta pelkään että silloin edessä olisi elämämme ensimmäinen aviokriisi. Asia, jota muut eivät tiedä teistä. Pasi: Sellainen arkinen ilahtuminen on esimerkiksi se, että kun tulen töistä kotiin, niin ruoka odottaa valmiina. Koska menitte naimisiin: 18.6.2011 . Pasi: Poistaisin Katin itsekriittisyyden. Pasi: Minulla on konkreettinen asia tähän. Kati: Veisin vieraamme Marttilan eräreitistölle kulkemaan pitkospuita ja ihailemaan suomaisemia, ehkä peltoteille kuuntelemaan kesäisten viljapeltojen äänimaisemaa. ?. Paikalla ei ole väliä. Kun kokataan tunteella ja hartaudella, vastuu siirtyy kulinaristi-Pasille. Liian varovaisella jää paljon elämää näkemättä ja kokematta. Pasi: Pahimmat pelkotilat liittyvät siihen, että mitä jos perheelle tapahtuu jotain. 14 vuotta. Lapsia: kolme . Keitän myös Pasille aina aamukahvin. . Pasi: Se liittyy edelliseen vastaukseen, eli miten löydetään yhteinen aika. Kenet haluaisitte teille kylään. Kati: Iloisuuteen ja aitouteen, taitoon olla aidosti läsnä. Katin kauneus herätti huomioni illanistujaisissa, minkä myötä halusin tutustua häneen. Ja lapsiperheet Palaisille. Illanvietossa yhteisten ystävien luona. Kati: Ahaa, ai tähänkö listataan kaikki sydämeni vieneet julkisuuden mieshenkilöt. KETKÄ Ihmiset & ilmiöt. Kati: Pasin älyttömät vitsit. Joskus se aika pitää vain raivata esiin jostain. Ja se, että saisi elää terveenä ja turvallista elämää. . Perhe tekee kodin. Mihin ihastuitte toisissanne. Pasi: Ehdottomasti ravintolaillallinen, vaikka perheen metsäreissut ovat myös mieleeni. Kati: Aikataulujen yhteensovittaminen. Yleensä siis minä. Kumpi vaihtaa lampun. Katin rokkitytön olemus yhdistyi kiltin naapurintytön luonteeseen. Pasi: Katissa on kaikki ne ominaisuudet, joita arvostan ja joita puolisoltani haluan. Vaikka eivät sellaiset pelot tietenkään jokapäiväisessä elämässä mukana ovatkaan. Se ei ole asia, joka vain on. Mutta jos kiivastutaan, niin ne tilanteet ovat hyvin intensiivisiä, ja hoidetaan mahdollisimman nopeasti pois. Lempituoksunne. Kati: Pääasiassa se, joka ehtii, ja jota vaihtamaton lamppu häiritsee
Porvoossa eivät tuomarien tuolit kääntyneet. Kanttihousu ihmisenä Rogerille itselleen talli on ollut turvapaikka koulukiusaamisen takia. Hänen mukaansa eläimet opettavat vastuuta ja sosiaalisuutta. –Sudet eivät kuitenkaan olleet motiivi muutolle, vaan tämä talo oli se juttu, Lumberg hehkuttaa uutta kotiaan. Se on tarkoittanut työntekoa aina baarien plokkarista lähtien, jotta ruokaa on saatu eläimille. Ladasta ei tehdä ferraria. Kotonakin voisi laulaa, mutta Rambo-kani on jyrsinyt musiikkilaitteiston johdot. –Hetken mielijohteesta päätin osallistua ja autoa ajaessa nauhoitin laulun, hän kertoo. Nyt 33–vuotiaalla miehellä on tallissaan 13 hevosta, joista yksi on suomenhevonen ja loput shetlanninponeja. Eläimet tärkeänä osana elämää PÖYTYÄ Heidi Nurminen –Hevonen, ei edes heppa, vaan hevonen oli ensimmäinen sanani 1,5-vuotiaana, kertoo hevosmies Roger Lumberg. Loukkaantumiset ja sairastumiset ovat alati läsnä. –Ladasta ei tehdä ferraria, hän sanoo vertauskuvallisesti. St. Lumberg haluaisi tehdä sosiaalipedagogista työtä nuorten kanssa, mutta vastuunotto muiden lapsista mietityttää. Nyt Pöytyällä hän kokee eläinten olevan turvassa ja itsekin viihtyy. –Laidun oli kuin buffet susille, hän toteaa murheissaan. Lumberilla on ajatus, että voisi tarjota poninsa ilmaiseksi ajettavaksi, jolloin kynnys harrastamiseen olisi matala. Lumberg on tarkka arvostelussaan ja korostaa kaikkien olevan samalla viivalla ja arvostelevansa vain sen, mitä sinä hetkenä näkee. Lumberg menetti yhteensä kahdeksan hevosta. Seinällinen ruusukkeita kertoo kilpailumenestyksestä.. Molemmat rodut ovat miehen ehdottomia suosikkeja. Näin lapsia voi varjella vääriltä valinnoilta. Parikymppisenä hän osallistui Idolsiin ja Helsingin aikoina hänellä oli koossa bändi. –Oma keittiö ei tosin ole sen mukainen, hän nauraa. Kiusatuksi hän joutui oman etnisen taustansa vuoksi eikä epäluuloisuus ole ihmisistä karissut, vaan aika-ajoin Roger on joutunut mustamaalatuksi. Hetken mielijohteesta Myös musiikki on isossa roolissa Rogerin elämässä. Roger Lumberg Matador V. Pääkaupungista muuton ja aikapulan vuoksi esiintymisestä ehti kulua aikaa kymmenen vuotta, kunnes hän sattumalta päätyi tämän kauden Voice of Finlandin alkukarsintoihin. Roma, tuttavallisemmin Maximakkara tai Maxi, on Roger Lumbergin veikeä shetlanninponi ori. Buffet susille –Hevoset ovat aina veitsenterällä, muistuttaa Roger. Hän myöntää viihtyvänsä paremmin hevosten parissa kuin ihmisten. Forssasta ja Porvoosta lähtöisin oleva Lumberg on Pöytyälle kotiutunut pitkän linjan hevoskasvattaja, jolla hevosia on parhaimmillaan ollut 32. –Ponikerho lapsille on käynyt mielessä, hän sanoo. Ladasta ei tehdä ferraria Koko hevosen elinkaaren nähnyt Lumberg ei hätkähdä työmäärää tai eläinten myötä eteen tulevia asioita. –Se oli 90 sekunnin keikka vanhassa kotikaupungissa, Roger sanoo. –Oma aika ei riitä ajamiseen ja ponit saisivat lisää liikuntaa, hän sanoo. Hevosten ja ponien lisäksi pihalla kipittää Kikka-koira, iloinen coton de tulear -rotuinen hännänheiluttaja, sisällä talossa majailee Rambokani. . Tämän Lumberg sai kokea muutama vuosi sitten, kun susilauma tappoi hänen hevosiaan Salossa. –Se on sitten, kun olen vanha, täsmentää Lumberg. Lähitulevaisuudessa Lumbergin laulua kuullaan viritteillä olevissa joulukonserteissa. Lasten ja nuorten varjelua –Opeta lapset ja nuoret harrastamaan hevosia, kehottaa Roger. Mä olen minä, Roger sanoo. Tiedonjanoisena hän on päässyt Ruotsiin opiskelemaan lisää tuomarointia. Eläväinen Lumberg osaa nauraa romanivähemmistöön viittaaville ”kanttihousu”-vitseille, mutta myöntää, että kiusaaminen on jättänyt herkkyyden seurata ihmisten eleitä ja ilmeitä. Eläinsuojeluyhdistykseltä adobtoitu Rambo-kani. Iloinen hiirten ajaja, coton de tulear Kikka, isäntänsä Roger Lumbergin sylissä. päivänä 2023 11 Ihmiset & ilmiöt Laulava hevosmies muutti Pöytyälle . Nykyinen päivätyö Lumbergilla on keittiösuunnittelijanaja myyjänä. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina maaliskuun 7. Vaatii työtä koulia hevosesta tai ponista näyttelykelpoinen. Hymyilevä mies ei jää märehtimään ja ystäviä on, mutta juoruilua ja perättömiä puheita hän ei siedä. Tuomaroinnin lisäksi haaveena on pyörittää majataloa, jossa kasvatetaan poneja. Suorasanaisena hän toteaakin, että ihminen pitää ottaa ihmisenä. –Vaikka eläinten kanssa stressi tulee tutuksi, ne myös antavat paljon, toteaa Lumberg. –Tilalleni saa myös tulla hevosia katsomaan, kunhan olen kotona, huikkaa Lumberg. Sen sijaan vaatii rohkeutta sanoa ihmisille arvio hevosesta. Lapsuuden perhe opetti vastuuta eläimistä. Lumberg kokee olevansa kotona maaseudulla, toisin kuin Helsingin keskustassa, joka sekin on tullut koettua. Hänellä on oikeudet arvostella Suomessa ratsuja ja shetlanninponeja, Ruotsissa toistaiseksi vain shetlanninponeja. Mies on tunnettu hevospiireissä ulkomaita myöten ja on tiettävästi ollut maailman nuorin rakennetuomariksi valmistunut henkilö, kun 21–vuotiaana sai tuomarin paperit. Eläimet ovat aina olleet osa Rogerin elämää, ja niitä onkin ollut akvaariosta viestikyyhkyihin asti. –Nelinkertaisen työn joutuu tekemään, jotta saa muut vakuutettua omasta rehellisyydestään ja ammattitaidostaan. Myös pedot ovat todellinen uhka. Niistä voi Rogerin mukaan päätellä paljon. –Mutta kokemus oli hieno, opettavainen, ja itsevarmuus tuli takaisin
Messun jälkeen nautitaan kyläyhdistyksen tarjoamat kirkkokahvit kirkossa, pientä suolapalaa, kahvia ja teetä tarjolla. La 15.4. päivänä 2023 Menot n SEURATOIMINTA n TERVEMENOA EDUSKUNTAVAALIT 2023 Toimitetaan järjestämällä vaalipäivän äänestys sunnuntaina 2.4.2023 klo 9.00–20.00 ja ennakkoäänestys 22.-28.3.2023 välisenä aikana. Jos äänestäjä ei omista henkilöllisyystodistusta, hän voi saada poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten (sisäasiainministeriön päätös 19.8.1999 poliisin suoritteiden maksullisuudesta annetun päätöksen muuttamisesta). Kyläläiset avustavat messussa. Kirkonkulman pohjoinen äänestysalue Kaupungintalo, Kirkkotie 13, 21420 Lieto 3. n Viirin tauluja Auraamossa Auralaisen Jemina Viirin tauluja Auraamon ikkunoissa maaliskuun ajan. Naistenpäivässä mukana tuote-esittelijöitä, jotka tekevät myös pieniä näytehoitoja. n Mannerheim ja naiset Professori Timo Soikkanen luennoi Oripään seurakuntatalossa (os. n Suurila-messu Tulevana sunnuntaina illalla klo 18 alkaen vietetään Tarvasjoen kirkossa Suurilan kirkkopyhää Suurila-messun merkeissä. klo 11-12. kello 13.00–14.30, yhdistystalolla. n Naisten päivä Auraamossa keskiviikkona 8.3. klo 15–17.30. n Auran Markkinoille Auran markkinat järjestetään lauantaina 11.3.2023 klo 9–15 Lions Club Auran toimesta jo 43:ttä kertaa. Aila Niemiselle p. Kauko Pekkarinen käveli Pohjoismaiden mestariksi ORIPÄÄ Oripään Vesaa edustava Kauko Pekkarinen voitti M60-sarjan 3000 metrin kävelyn ajalla 19.03,16 Reykjavikissa 24.–26.2. Lisätietoja www.koski.fi/digitaitoja Sunnuntai . Tilaisuus järjestetään Auranlaakson kansalaisopiston ja Pöytyän seurakunnan yhteistyönä. Näkyy myös netissä @kotiloimaanseudulla. Tervemenoa-ohjeet n. kello 10. n. Vetäjänä Seija Saarinen, liput 10 e. Ilmoittautumiset ja lisätietoa torstaihin 9.3. Kerho tiistaina 7.3. ja 10.5. Tiistai . . n. . Henkilöllisyys voidaan todeta kuvallisesta ja virallisesta henkilöllisyystodistuksesta (esim. PäivienKimallus kuoroharjoitus. torstaina 9.3. klo 13 srk-talolla kerho , jossa mukana kirjastonhoitaja. Urpontie 2) keskiviikkona 8.3. Laivareissu maksetaan yhdistyksen tilille Fi30 5014 05200 8901 Eläkeliiton Oripään yhdistys su 12.3. 050 382 4927 tai Raili Kantolalle p. Kaikki tervetulleita! Tulevia . Bocciaa perjantaisin klo 15-17 Kisariihessä. passi, ajokortti, sähköinen henkilökortti ja kuvallinen kelakortti). Palsta on tarkoitettu ensisijaisesti yleishyödyllisille yhteisöille, eikä palstalla julkaista tietoja tapahtumista, jotka ovat liiketaloudellista toimintaa. klo 13 Markus Salo kertoo Voimaa Vanhuuteen projektista. Sitovat ilmoitukset 15.3. Keskusvaalilautakunnan yhteystiedot: Postiosoite: PL 24, 21421 Lieto, puhelin 02-4873 300, sähköposti kirjaamo@lieto.fi Liedossa 17.1.2023 LIEDON KAUPUNGIN KESKUSVAALILAUTAKUNTA KUULUTUS www.lieto.fi n Kuulutuksia Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. n. n Pulinakerho Pulinakerho kokoontuu Riihikosken kirjastossa perjantaina 10.3. Ilmoittautumiset viimeistään 20.3. klo 18 ”Sinivalkoiset tangot” Huittisten Risto Ryti -salissa. mennessä Päiville 0440 665 664. 11.4. n Eläkeläiset 10.3. Asemankulman äänestysalue Pahkamäen koulu, Vanha Tampereentie 1605, 21360 Lieto as 4. klo 17.30 aiheesta ”Mannerheim ja naiset”. n ilmoitukset@avl.fi. Auran Papat istunto to 9.3. Loukinaisten äänestysalue Loukinaisten koulu, Nenämäentie 2, 21410 Vanhalinna 7. 13.3. . Yliskulman äänestysalue Yliskulman koulu, Vartinmäentie 35, 21430 Yliskulma 2. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. Kirjasto tarjoaa kahvit ja seurakunta pullat. . PikiBus lähtö: Oripää 8.30, lisäinfo ja ilm. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakkoon kotonaan, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimitse kaupungin keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 21.3.2023 klo 16.00 Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta myös tämän valitsema henkilö. Vaalien ulkomainonta Vaalien ulkomainonta kaupungin luvanvaraisilla paikoilla saadaan aloittaa keskiviikkona 15.3.2023 alkaen kiinnittämällä vaalimainokset kaupungin vaalimainostelineisiin. Pienryhmä 1. Markkinat on yksi varmoista kevään merkeistä ja kokoaa väkeä Auranmaalta ja kauempaakin aistimaan perinteistä markkinatunnelmaa. Kotiäänestystä koskeva sääntely on muutettu (laki 431/2010 vaalilain muuttamisesta) siten, että kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä. Tilaisuus toteutetaan Auranlaakson kansalaisopiston ja Auran kulttuuritoimen yhteistyönä. Vapaa pääsy. Vapaa pääsy. Aikuisurheilijoiden SM-hallikisoissa, jotka järjestettiin 4.-5.2. Auroora myös auki tapahtuman ajan. Äänestäjän henkilöllisyyden toteaminen Äänestäjä on velvollinen esittämään selvityksen henkilöllisyydestään. Keskiviikko . Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl. Esiintyjinä Kalle Jussila ja Susanna Heikki. . Kertuntie 5), tiistaina 7.3. Vaalimainosten sijoittaminen muille kaupungin omistamille alueille, laitteisiin ja rakennuksiin on kielletty. Äänestysaluejako ja äänestyspaikat Huom! Tarvasjoen äänestyspaikka on vaihtunut Tarvasjoen koululle. Viime vuosien tapaan markkinapaikka on Auran OP-Areenan ympäristössä ja levittäytyy myös liikenteeltä suljetulle Huuskantielle. Yläneen Eläkkeensaajat Op:lla Tarinakerhossa 10.3. klo 15-17 Boccia OPAreenalla. n Tiistain lehteen viimeistään perjantaina kello 14. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista. Tulevat Papin olohuoneet Auraamossa ovat 5.4. Tarvasjoen äänestysalue Tarvasjoen koulu, Hämeen Härkätie 753, 21450 Tarvasjoki Ennakkoäänestys toimitetaan ennakkoäänestyksen ajanjaksoon sisältyvinä päivinä 22.-28.3.2023 seuraavasti: Kaupungintalo: ke-pe 22.-24.3.2023 klo 10.00–19.00 la-su 25.-26.3.2023 klo 10.00–19.00 ma-ti 27.-28.3.2023 klo 10.00–19.00 ke 22.3.2023 Ylikulman koulu klo 16.00–19.00 to 23.3.2023 Pahkamäen koulu klo 16.00–19.00 to 23.3.2023 Tarvasjoen koulu klo 16.00–19.00 pe 24.3.2023 Ilmaristen koulu klo 16.00–19.00 ma 27.3.2023 Littoisten koulu klo 16.00–19.00 ti 28.3.2023 Loukinaisten koulu klo 16.00–19.00 Lisäksi kaupunginhallitus on määrännyt seuraavat sosiaalihuollon toimintayksiköt, joissa voivat äänestää erikseen ilmoitettavana ajankohtana niissä olevat tai niihin otetut äänioikeutetut: 1) Liedon Valmakoti (Amandakoti, Teijuntupa ja vanhusten tukiasunnot) 2) Härkätien terveyskeskus, osasto 3) Ikipihlaja Matikartano Oy ja Ikipihlaja Setälänpiha Oy 4) Mainiokoti Ilona 5) Asumisyksikkö Mäntykoti 6) Attendo Hoivakoti Helmi (Simpukkatie) 7) Tarvasjoen hyvinvointikeskus Kotiäänestys Kotiäänestykseen oikeutettu on henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestystai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Matkanvetäjä Ari Numminen puh 0414787102. Littoisten äänestysalue Littoisten koulu, Nitinkaari 4, 20660 Littoinen 6. Mustasaaressa, Kauko Pekkarinen sijoittui toiseksi M60-sarjan 3000 metrin matkalla käveltyään ajan 18.24,56. Karaoketanssit Kyntäjäntuvalla sunnuntaina 12.3. klo 17.30–19. n Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona kello 14. Auraamon olohuoneessa. klo.16. Minna Kemppainen opastaa kurssilla. Aiheena: Lippujen tilaus netissä (junaja bussiliput). Palsta on maksuton. klo 15-19. klo 17.30 aiheesta ”Viipurin kaupunki ja sen siviilielämä talvija jatkosodan pyörteissä”. 040 521 1022 . Eläkeliitto Auran yhdistyksen laivareissu iltalähdöllä Viking Grace. n Viipurin sota Tohtori Ilkka Virta luennoi Aurasalissa Aurassa (os. pidetyissä aikuisurheilijoiden Pohjoismaiden hallimestaruuskilpailussa. fi/menot tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@ avl.fi (ei liitetiedostoja). Osallistumismaksu. mennessä yhteistietoineen ja hytti varauksineen. n Kasvisruokakurssi Karinaisten Martat järjestävät kasvisruokakurssin sunnuntaina 12.3. Herätys kello 14! n Ilmoittaja, muistithan ilmoitusten jättöajat. n. Myyjiä on tulossa parin koronavuoden jälkeen paikalle entiseen malliin. Ke 15.3. klo 13 Riihikosken seurakuntatalolla, vieraana Emma Saarenvalta. 10–12.Emma Saarenvalta tulee pitämään äänimaljarentoutusta. Näyttelyt . n Digikahvila Koskella Keskiviikkona 8.3. Liedon kaupunki on vaaleja varten jaettu äänestysalueisiin seuraavasti ja vaalipäivän äänestyspaikkoina toimivat seuraavat rakennukset: 1. Ilmaristen äänestysalue Ilmaristen koulu, Koulukuja 1, 21350 Ilmarinen 5. Elisenvaaran koulun kotitalousluokassa, sisäänkäynti C-ovesta. 13.3. Lämpimästi tervetuloa! . klo 9 Ravintola Juhliks Huuskantie 21. klo 13 käsityö, askartelu ja muistikerho vanhustentalon kerhohuoneella. Keskuskoulu), Opintie 1 B, 21420 Lieto 8. jatkaa heti kahvilan päätyttyä ja ryhmä 2. Auranmaan Viikkolehti 12 Tiistaina maaliskuun 7. Kirkonkulman eteläinen äänestysalue Liedon Taatilan yhtenäiskoulu, yläkoulu (ent. Järjestäjänä Digitaitoja ikääntyneille -hanke ja Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys. kokoonnumme Kivimakasiinille, lähtö klo 14:15 Wanhaan Kanalaan. Piha & Puutarha Mökki & Vene -messut Turussa la 25.3. Hannele 050 558450 tai Hilkka 040 5371465 viimeistään 19.3.2023. n Papin olohuone Auraamossa Ter vetuloa juttelemaan Harri-papin kanssa Auraamoon keskiviikkona 8.3
010 338 92 43 pasi.koskinen@ankoturku.fi asiakaspalvelu@ankoturku.fi www.ankoturku.fi n n MYYDÄÄN n Keinu 1800-luvulta koottu puutapeilla puun väri hyväkuntoinen H.100e. klo 12 mennessä. n Nuffield kolmonen. 450tkm kats.voim. P. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. 010 391 9413 sorcolor.fi. 2renkaat siisti ja huollettu auto. www.avl.fi Nyt on aika markkinoida! Sari Kaukoranta p. Ilmoita VIIDESSÄ lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset seuraavaan Löytölaariin viimeistään torstaina klo 13: RIVI-ILMOITUS – 10€ / 160 merkkiä KUVALLINEN ILMOITUS – 20€ kuva ja teksti 160 merkkiä (vain sähköpostilla) Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Lakiasiaintoimisto ANKO Lakiasiaintoimisto Turku Oy Lakimies, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, OTM Pasi Koskinen p. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 aleksi.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa p. Asialliset vastaukset P. n Kotiteollisuuden keskusliiton piirustuksilla puusepän tekemät kangaspuut. päivänä 2023 13 n Sekalaisia Asianajajia Asianajotoimisto ALEKSI KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7B10, 32200 Loimaa p. Ei kuljetusta. vaiht. Sisällä pidetty eikä ole käytetty painepesuria. Lähemmin P. toimija. ja 31.3. n Apua kaivataan Alastaron kotitalon pikku remontti hommissa silloin tällöin maksua vastaan. talossa hissi, Kauppalankatu. SEKALAISET n Vanhempi pariskunta haluaa vuokrata Vistalta edullisen kaksion ensimmäisestä kerroksesta tai hissitalosta. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. TV-pöytä 3-tasoinen H.20e. Viat ei haittaa. Mielellään rivitalo. 040 178 0781. 340 tkm, kats. P. Myös koivuklapia saatavilla 50e/0.5m 3 muutama säkki. 044 585 7994. Soita 040 322 7430. Varaukset tähän lehteen viimeistään ke 8.3. P. Somero. 02 484 6689. n Marttilassa hyvin vähän käytetty lautasäes Amazon 3000. n Mercedes Benz E 220 CDI vm.2009 autom. 044 272 0348. n Saunamökin 4x9 m, uudet 95x160 mm höylätyt mäntyhirret. Hinta vain 5700e P. 040 701 9722. Lemmikitön nainen. P. P. Pyydä kuvat sähköpostilla P. RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Tietoj, hinta, kuvia ym. n Omakotitalo Virttaalta. 045 350 8393 Jukka, Loimaa. SOITTAMALLA: p. 18.09.2023. Mukana paljon tarvikkeita. OSTETAAN n Lumilingot, mopot, moottoripyörät, mönkijät, ajettavat ruohonleikkurit, veneet, perämoottorit, aggrekaatit, sähköpyörät ja skootterit, ha-peräkärryt ja trailerit, erilaiset työkalut jne. -08, aj. P. n Koivurankaa 3 m pitkää sekä pieni määrä koivuja mäntylankkua. P. 050 300 3006. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta 10e / 160 merkkiä (sis alv.). M.Virkki n Halutaan vuokrata kaksio Piikkiöstä. Sisäseinien maalaukset Soita p. 02 588 8961 sari.kaukoranta@avl.fi Meri Nordberg p. n Kuivaa sekaklapia 1,5m 3 säkeissä 105e/säkki. T. 6, ilmastointi, 2 renkaat ja koukku, kulutus alle 4 L/100 km,vähäisen käytön vuoksi, huollettuna vain 2000 e. 041 573 6800. 040 558 8676. 040 839 7044. Suomal. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina maaliskuun 7. Paljon kunnostettu. Käteismaksu. nettikone 2243074 tai P. LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. n VW Polo 5-ov., diesel vm. P. Myös mopoautot ja mönkijät. Autoista romutuspoistot. 040 835 0625. Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. 040 847 3101. Nummi-Pusula P. n Myydään kerrostaloasunto 4 h+k+s+p 108 m 2 , 3 krs. 040 581 3921. SÄHKÖPOSTILLA: laari@loimaanlehti.fi 3. n Auto vm. Loimaa Hirvikoski. Myös vialliset kelpaa. tai muualla Auranmaalla. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Autoista romutustodistus. -02 -15 ja asuntovaunutai auto, erityisesti Opel Astra, Zafira. 040 586 6915. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. 050 4491 434 meri.nordberg@avl.fi Hyvät eduskuntavaaliehdokkaat nyt on hyvä aika muistuttaa, jos olette tavattavissa Auran markkinoilla la 11.3. LAAJAJAKELU PE 10.3. Leveys 120 cm. Ota yhteyttä ja tehdään teille tarjous näkyvyydestä! Seuraavat laajemmat vaalijakelut 21.3. 040 747 4907. n Vanha ja vaatimaton kesämökki rauhalliselta paikalta. alv. Hinta 510e. P. 2. n Halutaan ostaa n Työsuorituksia Jakelualue Aura, Oripää, Pöytyä, Mellilä, Koski, Marttila, Tarvasjoki, Lieto keskusta, Lieto asemanseutu, Yliskulma. P. P. 02 588 8021 ma–pe 9–13 1. 050-543 1966
044 9855 335, Lieto, Naantali. SÄHKÖ KAUNISMÄKI asennukset, tarvikkeet. 045 630 1160 Eijan Tilitupa p. (02) 486 6633, Aura NEMO Aura p. 0400 293 576 www.neliopinnoitus.fi Metsäasiat MATTI JOKINEN metsäpalvelut p. Saarinen puh. 0400 822 080 www.sahkourakointiknuutila.fi J. Piha-Aura. päivänä 2023 Kuukauden alusta pääset mukaan, ilmoitukset vähintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. (02) 486 1419 HiusJenni P. 040 867 9281 Sanni Eko p. (02) 486 6633, Aura Pellava, Aura P. 045 889 2406 RT-PUTKI, Koski Tl 040 181 5181 www.rt-putki.fi Maanrakennus Kaikki maanrakennusalan työt Taloja maanrakennus Ilkka Rantala P. 040 532 3244 ATK, tietokone BITTISEPPÄ ISMO LERTO Soita ensin 0500 785 471 bittiseppa.com Autoja konekorjaamoja Auranmaan Autoja Konehuolto Täyden palvelun autohuoltotalo Tarvasjoki 044 362 6160, Riihikoski 044 981 9109, Marttila 050 329 3968. p. Aittamäki Aura puh. 0440 228919 HUOLTOASEMA PAJULA & SALMI p. 0400 530 898 Ajoneuvohuoltoa ja -kunnostusta SEO-HUOLTAMO TARVASJOKI L. 050 5185 055, Aura Passikuvausta Kyrön Kulta-Kello p. 02 486 0686/050 351 5195 Autokatsastuksia Auranmaan Katsastus Oy, Rekolant.8, Riihikoski, p.02 436 5400.Hlöja pakettiaut. 040 521 9267 www.eijantilitupa.fi Verhoilua VERHOOMO TOPPATUOLI, Koski Tl 045 129 9123 www.toppatuoli.fi KRAAPAN VERHOOMO, Marttila 044 300 7487 www.kraapanverhoomo.fi Vätin verstas ja verhoomo P. Sahantie 2, Kyrö. 0400 741 046, Pasi 0400 225 461, Kalevi 0400 166 517 AURANMAAN VESI JA LÄMPÖ OY Riihikoski p. Ajoneuvohuollot ja korjaukset, renkaat ja rengastyöt, pesut ja vahaukset. 0500 765 848 Siivouspalveluja Taina p. 0400 864 414 Hierontapalvelu Satu Tamminen Koulutettu hieroja Peltotie 5, Aura P. www.hautauspalvelutahtinen.fi Suosi paikallisia palveluja! Varaa paikkasi palveluhakemistosta!. katsastukset. SALMENOJA asennukset ja tarvikkeet p. 1 rivi=28 merkkiä. 0500 783 443, orisahko@elisanet.fi Asennukset, tarvikkeet Sähköurakointi T. 050 305 7442, Pöytyä www.vatin.fi Öljysäiliöhuollot Säiliöön kuin säiliöön p. 486 450, info@kyrsa.fi ORIPÄÄN SÄHKÖ KY p. 050 563 1202 / Väinölä Mellilän Tili Oy Pekka Salonen, p.045 1263170 Yritysten ja yhdistysten taloushallinnon palvelut. 040 558 2118 riihikosken.sahko@gmail.com RG Sähkö Sähköja aurinkopaneeliasennukset sekä ilmalämpöpumput asennettuna p. 0400 324 625, 0400 824 802 Lvi-asennus Kimmo Kesti, Kyrö P. • max. 050 561 0125 Marttilan LVI-Palvelu Asennus ja huoltotyöt p. 040 1240 676, www.lakitoimistokoski.fi Lvi-palvelua LVI-Toivonen Oy p. Sähköpalvelua KYRÖN SÄHKÖ OY Sähköasennukset. Hautauspalveluita Pöytyänseudun Hautauspalvelu Turuntie 631 B, Riihikoski (OP:n talossa). • julkaistaan kerran viikossa, yleensä tiistaisin. 040 775 8989 HoviSalonki P. 486 2873 avoinna ajanvarauksella ELINA p. 044 983 1771 Saavalaisen Taksit 0400 470997 Teollisuuden kunnossapitoa www.kl-korjaus.com 0445858839 Tilitoimistoja YLÄNEEN TILI JA KIINTEISTÖ OY Haverintie 13, Yläne. 050 5277 986 Puunkaatoa ja kantojyrsintää 044 9813 887 timosirkia.com Kosmetologeja Susanna Santavuori P. 0400 780 210 Taksipalveluita KM-Taksi P. 0500 729 262, Oripää Riihikosken Sähkö Oy Pekka Koho p. P. 050 352 4493 Härkätien Hautauspalvelu P. 044 5973 188 HIUSKULMA LOISTE p. alv). P. p. (02) 486 2726, Kyrö KRISSE p. 7.30-17, la & su suljettu. Ota yhteyttä Sari Kaukoranta (02) 588 8961 tai sari.kaukoranta@avl.fi Palvelu hakemisto Hierontapalvelua Koulutettu hieroja TUULA HIRVENSALO Tarvasjoki (myös kotikäyntejä). 484 6038 Ark. 256 6208 ELINA p. 4862 277 Rakennustyöt JES Remonttipalvelut Aura VTT:n vedeneristyssertifikaatti Jouni Sahlström p.050 545 9968 Rengasliikkeitä T:MI VALTA J-P Kumit kaikkiin vehkeisiin. (02) 486 2812, Kyrö ANU Aura p. 040 550 1058, Oripää. Tilipalvelu H. P. Murto Aura kk P. R.Räihä Oy Yrittäjäntie 11. 040 734 2919 Auran fys.terapia Jyrki p.0400 846 624 Isännöintipalvelut Helenta Oy, Nikkarinkuja 8, Aura p. P. Ilmalämpöpumput asennettuna. (02) 486 6210 SONJA p. 040 180 2766, Aura TIITARI Uusikartano p. • hinta 3,85e/rivi/julkaisukerta (sis. 050 5149540 Kylätalkkareita Kylätalkkari Janne Korkka 044 5590393 www.talkkarisi.fi Lakitoimistoja Lakiasiaintoimisto Lakikoski Vareliuksenkatu 2, Loimaa. Marttila p. 02 486 9210 JASMIN p. Auranmaan Viikkolehti 14 Tiistaina maaliskuun 7. Kotisiivoukset. 050-5856775 www.helenta.fi Isännöintiä kaiken kokoisille taloyhtiöille! Jalkahoitoa Hoitavat kädet 040 5865 724, Aura Juhlatilat-, majoitus-, kokousja pitopalvelua Mellilän Lounaspaikka ja Pitopalvelu P. 02 488 6529, 0440 260 471 Hautauspalvelu Tähtinen p. P. Asennamme myös: Aurinkopaneeleita, ilmalämpöpumppuja. 040 7491830 Kukkakauppoja Kyrön KukkaVainio Kyröntie 30 p. www.aakh.fi Autoja Konekorjaamo AJO Oy Alikuja 3 Aura. 040 411 9188, Aura. Asiakirjat (perukirjat ym). P. 4862 277 Pihatyöt Puunkaadot, kuusija pensasaidat, omenapuut ym. P. 5 riviä. KNUUTILA Härkävuorentie 11, Kyrö hlönostimet, p. 0500 720 058 Koski Tl Parturi-kampaamoja ANNA-MAIJA Marttila 02 4846741 HIUSSOPUKKA Aura 02 486 0416 J. 040 535 0576, 02 767 1524 www.lounaspaikkamellila.fi Jätehuoltoa Likakaivojen tyhjennykset, vaihtolavat, asbestipurkutyöt Karri Räikkä Oy 050 438 1732 Kantojyrsintää JAMA-POWER OY 040 526 4281 Kelloja kultasepän liikkeet Kyrön Kulta-Kello p
Porsaanleike Broilertortillat Mangohyytelö Juhlapalvelu Tanja Leino Oy Hämeentie 9, Koski Tl. runsaan salaattipöydän, leivät, juomat, jälkiruuan ja kahvin! Salaatti 6,50€. Koskella Tl 8.2.2023 Kosken Tl keskusvaalilautakunta Tule kahville ja juttelemaan Keskustan varapuheenjohtaja, tiedeja kulttuuriministeri Petri Honkosen kanssa. 044 744 1111 tai 044 744 1127 Vaalipäivän äänestys 2.4.2023 Kosken Tl kunta on vuonna 2023 toimitettavissa eduskuntavaaleissa yhtenä äänestysalueena. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Viikon pihvi: Lehtipihvi, maustevoi, Karan lohkoperunat G, L Viikon salaatit: Maalais-salaatti L Katkarapucesar L Tiistai 7.3. Äänestyspaikkana on Talolan koulu, osoite: Arkkilantie 2, 31500 Koski Tl. www.avl.fi n Tapahtumat Auranmaan Latu ja Polku ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ma 20.3.2023 klo 18.00 Kyrön kirjasto / lukusali. Paistettua maksaa ja pekonia Broilerpaistos Naistenpäiväleivos Torstai 9.3. Hernekeitto G, L Metsästäjän lihapullat, muusi G, L Kasvis-nuudeliwokki L Päärynäkiisseli G, L Torstai 9.3. Yleisenä ennakkoäänestyspaikkana on Kosken Tl kirjasto, osoite Hämeentie 12, 31500 Koski Tl. Esillä sääntömääräiset asiat. Keittolounas 7,50€, lounas 9,50€ (eläkeläisalennus). p. Ennakkoäänestyspaikka on avoinna seuraavasti: keskiviikkona 22.3.2023 kello 9.00–15.00 torstaina 23.3.2023 kello 9.00–17.00 erjantaina 24.3.2023 kello 9.00–14.00 lauantaina sunnuntaina 25.-26.3.2023 kello 10.00–14.00 maanantaina tiistaina 27.-28.3.2023 kello 9.00–15.00 Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää kotonaan Suomessa siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Esillä sääntömääräiset asiat. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kasvissosekeitto G, L Possunfilettä, bearnais G, L Kermaperunat G, L Jogurtti G, L Maanantai 13.3. Äänestäjän on pystyttävä selvittämään henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Paikalla myös Keskustan eduskuntavaaliehdokk aita! Kosken Tl nuorisoseura ry:n VUOSIKOKOUS pidetään 24.3.2023 klo 18.30 Nuortentuvalla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Varhaisjakelun jakelupäivystys: LounaisSuomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–11.00 la–su n Lähetä uutisvihje tai juttuvinkki: toimitus@avl.fi tai www. Tiistai 7.3. Tervetuloa! Johtokunta SPR Oripään osaston KEVÄTKOKOUS ke 22.3.2023 klo 18.00 Päiväkeskuksessa. Eteenpäin! Vastuuta koko Suomesta Maksaja: Suomen Keskusta rp. Lihakeitto G, L Voikanaa, riisi G, L Päivän kalaa, naanleipä L Suklaakiisseli G, L Keskiviikko 8.3. Tämän vuoksi keskusvaalilautakunta kehottaa äänestäjiä ottamaan mukaansa henkilöllisyystodistuksensa tai muun vastaavan valokuvallisen todistuksen. Kumilan motelli 18.20, Kumila 18.25, Kyrö 18.35, Pöytyä kk 18.50,Riihikoski 19.00, Sankarintietä Auvainen 19.10, Aura 19.20. Hinta: Keitto 8€ Lounas 10,50€ Pihvilounas 12€, sis. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Äänioikeuttaan voi vaalipäivänä käyttää vain sen äänestysalueen äänestyspaikassa, minkä vaaliluetteloon äänioikeutettu on merkitty. BINGO VUORILINNASSA (Salomäentie 9, Tarvasjoki) To 9.3. Tervetuloa! Johtokunta n Konttorimme on avoinna keskiviikkoisin klo 9–13. Muina aikoina asiakaspalvelu palvelee sähköpostitse sekä numerossa (02) 588 8961 ma–pe klo 8.30–16. Broilerkeitto Jauhelihakiusaus Uunikala Suklaavanukas Keskiviikko 8.3. klo 18.30 • Lo un asl istat verk oss a • oso itteessa avl .fi Tule mukaan lounaslistalle! Ota yhteyttä Sari Kaukoranta p. Katkarapukeitto G, L Ameriikanbroileria, riisi G, L Kasvispyörykät, yrttikastike G, L Ananaskiisseli G, L Ilmoitus Viikkolehdessä huomataan!. n Kaikki tilausasiat ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 7702 626, tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi n www.avl.fi sähköpostit: toimitus@avl.fi ilmoitukset@avl.fi, tilaukset@avl.fi etunimi.sukunimi@avl.fi n Osoite: Kehityksentie 3, 21800 Kyrö n Puhelinvaihde: (02) 588 8950 n Toimitus: Päätoimittaja: Asko Virtanen (02) 588 8970 Tuottaja: Sirpa Virtanen 588 8971 Toimittajat: Timo Koskensalo 588 8972 Marika Timonen 588 8974 n Ilmoitusmyynti henkilöja yritysasiakkaat: Sari Kaukoranta (02) 588 8961 Myyntijohtaja SSSkonsernin paikallislehdet Sari Kuusinen 040 5390 969 sari.kuusinen@sss.fi n Tilaushinnat Paperija digilehti (yhdistelmätilaus), jatkuva tilaus 12kk 151,20 € määräaikainen 12kk 176,20 € Digilehti: jatkuva tilaus 12kk 86,40 € ja määräaikainen tilaus 12kk 116,40 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron. 044 5456 055 Avoinna ma–pe 9–14 Lounas arkisin klo 11–13. n Eikö lehti tullut. Tervetuloa! Kirjat 7e/ 6e/ 3e/ 3e 5-bingojahti 1150 € Tervetuloa bingon pariin. 02 588 8961 sari.kaukoranta@avl.fi Viikon pihvi / leike: Po Alueen arkilounaat listattuna tiistaisin Lounaslista Marttilantie 18, Marttila p. Vaalihuoneisto on vaalipäivänä 2.4.2023 avoinna kello 9.00–20.00. Tätä koskeva ilmoitus on tehtävä kunnan keskusvaalilautakunnalle 21.3.2023 ennen kello 16.00, osoite Härkätie 5, 31500 Koski Tl; puh. leivät, levitteet, salaattipöydän, ruoan, jälkiruoan ja kahvin. Perjantaina 10.3. 0400-537242 Lounas sis. Nakkikeitto G, L Burgerbuffa, ranet L Runsas salaattipöytä G, L Vadelmarahka G ,L Perjantai 10.3. päivänä 2023 15 KOSKEN TL KUNTA VUODEN 2023 EDUSKUNTAVAALIT KOSKEN TL KUNNASSA Ennakkoäänestys 22.-28.3.2023 Ennakkoäänestys järjestetään Kosken Tl kunnassa 22.-28.3.2023 välisenä aikana. Hernekeitto Pyttipannu Täytetty kalaleike Pannari, hillo Perjantai 10.3. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina maaliskuun 7. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettu omaishoitaja. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. Auran Vannas ry KEVÄTKOKOUS keskiviikkona 22.3.2023 klo 19.00 Auran nuortentalon kerhohuoneella. Tervetuloa! Johtokunta n Kokouksia n Kuulutuksia n Kokouksia Eläkeliiton Pöytyän yhdistys Lähtö risteilylle ma 13.3. avl.fi/palaute n Kustantaja Priimus Media Oy, toimitusjohtaja Jaakko Ketonen ISSN 1455-920X (painettu lehti) ISSN 2243-0814 (verkkojulkaisu) SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2023 n Vastuu ilmoituksista: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. klo 17 Laitila, Kodjalan koulu, Vidiläntie 404 klo 12 Turku, Torikahvila Pursiainen, kauppatori klo 13:30 Pöytyä, Sale Kyrö, Kyröntie 28 klo 15:30 Loimaa, Sarka -museo, Vanhankirkontie 383 Torstaina 9.3. Jauhelihapizza Aurajuusto-ananasbroileri Toscakakku Maanantai 13.3
a v l . Tennilä kiusasi Naumiakin, mutta Alex puristi lopulta väkisin voittoon käännettyään tiukan neljännen erän edukseen. Kaiku kakkosena mitalipeleihin, kakkosjoukkue karsii sarjapaikastaan KOSKI, TAMPERE Esko Heikkinen Pöytätenniksen mestaruussarja saatiin runkosarjan osalta päätökseen lauantaina Tampereella. f i. Vantaata vastaan Kanasuo voitti Maria Girlean ja Matias Vesalainen Leonid Pullisen. Kaiun kolmas ottelu TIP-70:tä vastaan oli lähinnä muodollisuus ja peli päättyi nopeasti 5–0. Kaikulaisten pelit jatkuvat mestaruussarjakarsinnassa, jonne koskelaisten seuraksi tulevat TIP-70 sekä ykkösdivisioonassa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet PT Espoo ja PT Helsinki. Toimipisteemme sijaitsee Loimaalla samoissa tiloissa konemyyntiä harjoittavan Loimitraktori Oy:n kanssa. Kaiun kakkonen vältti suoran putoamisen Viime vuonna vielä ykkösdivisioonaa pelannut Kaiun kakkosjoukkue hävisi Turulle 1–5 ja Oululle 0–5, mutta kukisti viimeisessä pelissä PT Vantaan 5–2. Alex Naumi ovija ikkunaedustajamme tavattavissa Kyrön torilla ke 8.3. Jere Kiveinen on ajanut marttilalaisen Eeron Tulen tämän vuoden kaikki neljä totosijaa. Hakemukset 19.3.2023 mennessä osoitteeseen: piia.makela@loimihuolto.fi Tule meille töihin! Eeron Tulen hyvä meno jatkuu RAVIRADAT Rauli Ala-Karvia Marttilalaisen Olavi Hömpin valmentama suomenhevosruuna Eeron Tuli jatkoi Porissa perjantaina hienoa kevättään. Kirjoita: www.avl.fi/palaute tai toimitus@avl.fi Kurkista Viikkolehden nettisivuille! w w w . Avauspelissä koskelaiset kukistivat 5–2 sarjaa koko kauden hallinneen PT Espoon ja aiheuttivat espoolaisille sarjan ensimmäisen tappion. Kaiun Esa Kanasuo toi lauantaina koskelaisten ainokaisen Turkua vastaan lyömällä Linus Keräsen. Muut mitalipelijoukkueet huhtikuun lopun lopputurnauksessa ovat OPT-86 ja Turun Kaiku. päivänä 2023 Meiltä myös ihania makeiskasseja. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura ?10 ?6 ?10 ?6 ?10 ?7 ?10 ?6 ?9 ?6 2 Sademääräennuste 1 2 3 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 7:12 18:09 6:29 18:51 Keskiviikkona ?6 / 5 ?7 / 1 ?2 / 3 ?3 / 2 ?8 ?13 ?11 ?12 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:09 18:12 6:26 18:54 Torstaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:06 18:14 6:23 18:57 Perjantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:03 18:17 6:20 18:59 Lauantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 6:59 18:19 6:17 19:02 Ti Ke To Pe La Tiistaina maaliskuun 7. Ohjaksissa oli kahden edellisen kisan tapaan laitilalainen Jere Kiveinen. Ihan hyvä, että voitimme runkosarjan ykkösen. OSTA KUKKA ELÄMÄSI NAISELLE! Naistenpäivä huomenna! Kukkapalvelu Siltasaari Kukkapalvelu Siltasaari Koski Tl p. Kosken Kaiun ykkösjoukkue oli ensimmäistä kertaa koko kauden aikana liikkeellä ykköskokoonpanollaan, kun Alex Naumi saapui Ruotsista Suomen sarjapeleihin. Auranmaan Viikkolehti 16 16 Urheilu äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. Ponilähdössä kakkoseksi ehti maaliin yläneläisen Katariina Säterin ajama Desna Wee. Ykkösen voittaja Hanko nousee suoraan pääsarjaan. vakituiseen työsuhteeseen. Koko päivän otteitaan parantanut Autio komppasi ja jatkoi, että Alexin mukanaolo joukkueessa näyttää parantavan muidenkin peliä. Atk-taidoista ja englannin kielen ymmärtämisestä on apua työtehtävissä. Voitto varmisti sen, että vantaalaiset putosivat suoraan sarjaporrasta alemmas. Etsimme osaavan joukkomme vahvistukseksi ammattitaitoista ja itsenäiseen työhön pystyvää maatalouskoneasentajaa Pehtoorinkuja 1, Loimaa Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Porissa kilpaili myös koskelaisen Jenny Louerannan omistama nelivuotias lämminverinen Pacman Poppy (19,9a), joka Kimmo Kalliolan ohjastamana tuli neljänneksi. Tämän vuoden yhden voiton ja kahden kolmossijan perään tuli nyt kakkostila ajalla 36,7 alkukiihdytyksen pienen laukan häiritsemänä. Toisella kierroksella Kaiku kukisti isäntäseura PT 75:n 5–1 ja nyt oli Khosravin vuoro kärsiä tappio Otto Tennilälle. Rasmus Vesalainen löi sekä Girlean että Pullisen ja voitti Kanasuon rinnalla myös nelinpelin. Kaiun saldo oli komea eli kolme kolmen pisteen voittoa. Riku Autio joutui antautumaan Mika ja Aleksi Räsäselle, mutta Alex Naumi ja Sam Khosravi selvittivät vastustajansa ilman suurempia ongelmia. Espoo saa valita välierävastustajansa. –Suoran putoamisen välttäminen oli tavoitteena ja siinä onnistuttiin. PT Espoo voitti runkosarjan ja Kaiku sijoittui toiseksi. 0500 593 006 www.loimihuolto.fi Loimihuolto Oy on yksityinen vuonna 2001 perustettu varaosamyyntiin ja korjaamotoimintaan keskittynyt yritys. Karsinnassa tulee vastaan aika kovia joukkueita, mutta emme me ihan vailla mahdollisuuksia ole sielläkään, Kanasuo arvioi pelien tauottua. Hän onnistui loppusuoran massakirissä pujottelemaan ruunan pussista ulos ja tulisella kirillä kakkoseksi. –Ihan hyvä, että voitimme runkosarjan ykkösen, tyytyi Naumi kommentoimaan pelien päätyttyä. klo 9-12 Tule kysymään maaliskuun tarjouksista! Kerro juttuvinkkisi Viikkolehdelle! (02) 588 8970 tai (02) 588 8971
rekryexpo Intohimo tonkimiseen TYÖMARKKINOIDEN, REKRYTOINNIN JA TYÖELÄMÄN ERIKOISLEHTI MAALISKUU 2023 Susanna Särkijärvi hakee tietoa, soveltaa ja kehittää uusia koiranruokia. Turun Messukeskuksessa – katso messuohjelma! ”Työttömän stigma tarttui heti ja pysyi tiukassa” Sivut 16–18. Sivut 29–30 Anu Lapinoja on opetellut pitämään taukoja Suuren etätyökyselyn tulokset Sivut 4–11 Varsinais-Suomi työllistää Rekryexpo 15.3
Kovat tekijät valitsevat työmarkkinoilta ensimmäisinä paikat, joissa nämä asiat ovat kunnossa. Tästä kyselyyn vastanneet yritykset ovat eri linjoilla. Erilaisten viestintäja yhteydenpitosovellusten sujuvasta käytöstä tuli osa työtä. Moni etätyön tekijä korostaa helppoutta työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa. Tarvitaan vielä lisää etätyövuosia ja tutkimusta siitä, miten etäja hybridityö vaikuttaa uuden keksimiseen ja innovaatioihin. On tärkeää, että työpaikan arvot kohtaavat työntekijän arvot. Johanna Käkönen johanna.kakonen@ts.fi Toimittajalta Varsinais-Suomi työllistää ILMOITUSMARKKINOINTI Tiina Koskinen 050 513 0694 VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Jussi Orell 2021 2022 2023 Lähde: Varsinais-Suomen Ely-keskus Työttömien määrä Avoimet työpaikat Työvoima ja työpaikat Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomessa maahanmuuttajia enemmän kuin vuosi sitten +2 969 Varsinais-Suomessa asukkaita enemmän kuin vuosi sitten +2 159 Lähde: Tilastokeskus TS 5 000 10 000 15 000 20 000 25 000 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 239 000 verrattuna vuoden 2021 loppuun +14 000 verrattuna syksyyn 2022 työllistä Varsinais-Suomessa vuoden 2022 lopulla +3 000 Muista turvallisuuden tunne. Samaan aikaan kuluttajien luottamus talouteen on painunut huolestuttavan alas sodan ja kriisien seurauksena, energian hinta on noussut ja inflaatio laukkaa. Toimintatapa pitää valita sen mukaan. Tärkeintä on tietysti, että työt tulevat hoidetuiksi. Näin kertoo tässä lehdessä sivuilla 4–11 esiteltävä laaja etätyökysely Varsinais-Suomen suurimmille yrityksille. Miten syntyvät innovaatiot, jos epämuodolliset käytäväkeskustelut jäävät pois. Suomen Nato-jäsenyys avaa ovia teijolaiselle venevalmistajalle Jari Luolamaalla on kolme työtä: Ohjaaja, teatterinjohtaja ja opas Kuka uskaltaisi palkata viisikymppisen. Myllerryksen keskellä onkin tärkeää, että yrityksen tavoitteet, työskentelytavat ja roolitukset ovat kaikkien tiedossa. Pandemia kiihdytti kaikkea mikä liittyy digitalisaatioon. Kasvua sukupolvesta seuraavaan ”Hyvä työnantaja huomaa tekijän kyvyt ja osaa palkita” Maaseudulla vaalitaan leppoisaa työilmapiiriä Näiden nappuloiden takana. Asiakkaiden tyytyväisyys, työn tuottavuus tai tekijöiden/työn edistyminen ovat tässä varmasti parhaita mittareita. Susanna Särkijärvi kehittää koiranruokia. Kaikessa painaa myös ilmastokriisi. Työelämä on jakaantunut lähityöhön, etätyöhön ja niiden yhdistämiseen. Moni ala tuskailee työntekijäpulan kanssa, ja samaan aikaan väkeä vähennetään tuotantolaitoksista. Mikä sitten on paras tapa vaatia läsnäoloa. Oma työ on maailman kaaoksen keskellä monelle tärkeä turvapaikka. Yritykset taas viestittävät saaneensa huolestuttavia viestejä työterveydestä: pitkään jatkuva etätyö näyttää lisäävän uupumusoireita ja jopa psykologisia ongelmia. Uudenlaisen yrityskulttuurin palaset ovat erityistarkastelussa monessa johtoryhmässä. Monessa firmassa on otettu jo uutta suuntaakin, takaisin päin. Miten houkutella ja sitouttaa uudet tekijät. Tähän haetaan ratkaisua kädet savessa nyt monessa työpaikassa. Etätyö vaatii itsensä johtamista, mutta myös täysin erilaista johtamista esihenkilöiltä. Ajatuksen tärkeys syntyy tekijän osaamisesta, tiedoista, taidoista ja esimerkiksi luotetuista työkavereista ja esihenkilöstä. Tietty tuntimäärä toimistolla viikossa vai kuukaudessa. Vastuullisuus, ympäristöystävällisyys ja tasavertaisuus eivät saa jäädä yksilötason arvoiksi. Työn edistymistä ja työntekijän jaksamista on seurattava uusin välinein. Reijo Ketola ja Petri Heikka kertovat kokemuksensa työnhausta. Sopiva turvallisuuden tunne saa luomaan uutta ja sitouttaa vahvasti. Jos suuri osa työstä tehdään etänä, mikä enää sitouttaa tekijän yritykseen. Muutama työnantaja on osannut kääntää sen myös voitokseen kilpaillessaan työntekijöistä. Ossi Nikulan 7-henkinen perhe muuttaa Las Palmasiin. Vai jokaiselle räätälöidysti. Miten tunnistaa oireet ajoissa ja mikä on oikea tapa ehkäistä uupumista etätöissä. Etäja hybridityömahdollisuuden tarjoamisesta tuli työntekijöiden vaatimus monella alalla. rekryexpo 2 Sisältö 4–11 10–11 14–15 16–18 20–21 22–24 26–27 29–30 Suuri etätyökysely: Anu Lapinoja valitsi etätyöt kotona, vaikka toimisto on kivenhetiton päässä. Mihin työelämässä sitten pitää panostaa nyt. Pelkkä etätyö ei tuo haluttuja tuloksia, vaan osa asioista ja työntekijöiden sitoutuneisuus tai voimavarat vaativat myös lähiläsnäoloa. KUSTANTAJA Turun Sanomat Oy PL 95, 20101 Turku PAINOPAIKKA Lehtitehdas, SSS, Salo TUOTTAJA Johanna Käkönen 050513 0230 KANSIKUVA Lennart Holmberg rekryexpo Työelämässä on käynnissä isoja muutoksia, monen mielestä isoimmat muutokset vuosisataan. Mihin väliin työntekijä aikatauluttaa omaa ajatteluaikaa. Suomen valtion velkaantuminen jatkuu ja väestön huoltosuhde huononee päivä päivältä. Sama malli ei toimi kaikilla aloilla. Digitalisaatio tarkoittaa myös jatkuvaa uutta työssäoppimista, sillä kehitys ei ole pysähtynyt
Huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaalija terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen. Tarjoamme merkityksellistä työtä kaupunkien, maaseudun, saariston ja meren rikastamalla uniikilla alueella. Vi verkar enligt våra centrala värderingar – vänligt med yrkeskunnighet, uppskattande och jämlikt och ansvarsfullt och effektivt. Vi ansvarar för att alla 500 000 invånare inom vårt välfärdsområde får den socialoch hälsovård de är berättigade till, samt att räddningsväsendet tryggas. Du hinner fortfarande också söka sommarjobb till Varha, det finns hundratals lediga sommarvikariat vid flera enheter! I vår arbetsgemenskap som präglas av universitet och tvåspråkighet ingår över 800 olika yrkesuppgifter. Joukkoomme ovat tervetulleita sekä kokeneemmat ammattilaiset että vastavalmistuneet ja ammatteihin opiskelevat. Meillä saat tehtäviisi hyvän perehdytyksen, osaavan työyhteisön tuen ja ison työnantajan tarjoamat edut. Vi erbjuder meningsfulla arbetsuppgifter i såväl stadsoch landsbygdsmiljö som i vår unika skärgård. Vielä ehdit myös hakea Varhaan kesätöihin, eri yksiköissä on avoinna satoja kesäsijaisuuksia! Yliopistollisessa ja kaksikielisessä työyhteisössämme on yli 800 eri työtehtävää. rekryexpo 3 Meillä pääset mukaan liki 23 000 ammattilaisen joukkoon. Kolla öppna arbetsplatser varha.fi/rekry Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä Vi tryggar, vi botar, vi räddar – välfärd tillsammans, varje dag #Hyvintekijät #ViGörEttGottJobb varha.fi Tule aulan pisteellemme tutustumaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueeseen eli Varhaan työnantajana. Kom och bekanta dig med Egentliga Finlands välfärdsområde alltså med Varha som arbetsgivare. Hyvintekijäksi. Toimimme keskeisten arvojemme mukaisesti – ystävällisesti ammattitaidolla, arvostavan yhdenvertaisesti ja vastuullisen vaikuttavasti. Du hittar oss i lobbyn.. Hos oss får du en god introduktion och stöd av vår kunniga personal, samt förmånerna hos en stor arbetsgivare. Tälläkin hetkellä avoinna on satoja työpaikkoja. Vi välkomnar såväl erfarna yrkespersoner som nyutbildade och studerande i vårt team. Tarjoamamme tehtävien kirjo on erityisen laaja. Kom med och gör ett gott jobb! För tillfället har vi hundratals lediga arbetsplatser. Katso avoimet paikat varha.fi/rekry Hos oss får du möjlighet att arbeta i en arbetsgemenskap bestående av 23 000 proffs
rekryexpo 4 Anu Lapinoja valitsi etätyöt kotona, vaikka toimisto on kivenheiton päässä. Tuloksissa korostuvat samat asiat, jotka Anu Lapinoja on huomannut. Lähes 70 yritystä kertoi kokemuksiaan ja näkemyksiään siitä, mikä on tärkeää etäja lähitöissä ja mitä viime vuodet ovat asiasta opettaneet. Johanna Käkönen ja Matias Hauhia tekstit // Jaakko Viljanen grafiikka // Lennart Holmberg ja Slavik Robtsenkov kuvat “Etätyössä minua kiinnostaa Suuri etätyökysely. Kysyimme Varsinais-Suomen suurimmilta yrityksiltä etäja hybriditöiden tekemisestä