Varaa nyt! Pikkujoulut kakut ja muut leivonnaiset sekä pitopalvelu toiveidenne mukaan. Kirkkoherra Torsti Äärelän ajoi intohimoiseen kynsilaukkaharrastukseen käytännön tarpeet: –Jos haluaa kunnollista kynsilaukkaa, se pitää itse kasvattaa, Äärelä tuumaa. Avoinna sopimuksesta. klo 19 Liput 30 e sis. ruokailun (Aitoa karhupataa, tarinaa ja kuvia Kanadasta, Live-musiikkia jne.) Kyösti Mäkimattilan Joulukonsertti 7.12. ym. omasta älypuhelimestasi. Intohimona valkosipuli Punainen venäläinen ja 159 muuta valkosipulilajiketta kasvaa Auran Kirkonkylässä. klo 18.30 Liput 22 e. Reaaliaikaisen kuvan sekä tallenteet voit tarkistaa myös etänä mm. Kynsilaukkaa onkin mukana jollain tavalla jokaisessa Äärelän ateriassa – ja sitä kuluu noin 30 grammaa päivässä. 91 vsk irtonro. Killanmäen tansseissa on muun muassa tanssittu tai nojailtu seinään tulevan puolison kanssa, mutta myös ryypätty ja tapeltu. (02) 4862 277 www.kyronkultakello.fi Tervetuloa passikuvaan kuvat sähköisesti ja paperille 18 € AvoinnA mA–pe 8.30–17 LA 9–13 Yläneenjoki-ilta 3.10.2017 klo 18 Yläneen Osuuspankin kokoustilassa Tervetuloa keskustelemaan Yläneenjoesta, sen virkistyskäyttömahdollisuuksista ja toiveista joen käyttöön liittyen. Illan aikana kuullaan Yläneenjoen tilasta, käynnissä olevasta Rannalle-hankkeesta ja järjestetään työpaja, jossa kartoitetaan ongelmakohtia ja ideoidaan toimenpiteitä. Pikkujoulut, kakut, pitopalvelu toiveidenne mukaan. Suosion salaisuus piilee pitkälti mutkattomuudessa: Valasrannan lavalle duo asteli kuin omaan olohuoneeseensa. klo 18.30 Vapaa pääsy Reino Jalosen vetämänä järj. Maanantai-iltana syttyneessä tulipalossa talkootyö haihtui tuhkana tuuleen. Janne Lempinen 040 5848 913 Joustavat maksuehdot alk. Le ikk aa ta lte en . Varaa nyt! Ilta Irwiniä to 12.10. p. Turvaa kiinteistösi KAMERAVALVONNALLA TURVARATKAISUT KOTIIN JA YRITYKSILLE Luotettavat ja helppokäyttöiset järjestelmät! • suunnittelu • asennus • huolto YLI 30 VUOdEN KOKEmUKSELLA Aina edellä turvaratkaisuissa PYYdÄ ILmAINEN TURVATARKASTUS • myös iltaisin ja viikonloppuisin www.wanhakanala.fi • asiakaspalvelu@wanhakanala.fi JUHLATILA • KAHVILA •KOTILEIPOMO • MAJOITUS • PITOPALVELU • TILAPUOTI • KAnAnMUnAT Varaukset&tied. 0400 128 722 Niklas Linna p. Talkoissakin on Killanmäellä käyty. Tilaisuuden järjestää Pyhäjärvi-instituutin Rannallehanke. 99 2 /kk p. 5 14 Lokakuu viilentää sään Ilmassa on nyt syksyn merkkejä. Vankkaa kansansuosiota nauttiva turkulainen veljesduo pitää tanssikansan hyppysissään. 0400 214 288 Markku Koistinen p. n Kaiken takana on Matti ja Teppo. 0400 670 397 KONTTORI P. AURANMAAN TALOUSALUEEN PAIKALLISLEHTI AURANMAAN TALOUSALUEEN PAIKALLISLEHTI V I I K K O L E H T I NRO 78. 2,10 € Perjantaina syyskuun 29. 28 Soita ja tilaa esittely kotiisi! Janne Lempinen p. 040 5848 913 Joona Salmi p. 02 721 8979 Oripääntie 1120, Loimaa. Loimaanseudun Lapinpuremat Karhupeijaiset la 28.10. päivänä 2017 www.avl.fi Talkootyön tulokset tuhkana tuuleen 1940–1950-lukujen taitteessa pystytetystä Killanmäen tanssilavasta on monenlaisia muistoja. Sää alkaa viiletä tasaista tahtia: tänään päästään vielä 12 asteeseen, ensi tiistaina enää seitsemään. klo 18.30 Liput 9 e Lapin lauluilta to 19.10. Kamerakuvat tallentuvat omalle digitaalitallentimelle. Kahvitarjoilu Lisätietoja: Henna Ryömä, suunnittelija, Pyhäjärvi-instituutti 044 034 4058, henna.ryoma@pji.fi Pala tanssilavahistoriaa katosi savuna ilmaan Killanmäen tanssilavan tuhoutuessa tulipalossa. 02-435 8006 Nyt on aika tilata kattoremontti! Nyt on aika tilata ikkunaremontti! 100% SUOMALAiSTA! Parhaat asennusajat varataan juuri nyt! Edustajamme alueellasi Jari Tuomainen 0400 240 845 Markku Koistinen 0400 670 397 www.kymppi-katto.fi Hyödynnä KAMPANJAETU! Tilaa VELOITUK SETON suunnittelukäynti. SIMO PÄIVÄRINTA A SK O VI RT A N EN TUOMAS HONKASALO 18 044 5780 999 Aura www.aturvatekniikka.fi • MURTOHÄLYTINJÄRJESTELMÄT • PALOVAROITINJÄRJESTELMÄT • MAATALOUDEN HÄLYTINJÄRJESTELMÄT ym
Parisuhde nyt kuitenkin menee niin, että ensin tutustutaan, sitten ihastutaan, sitten rakastutaan ja sitten tehdään kompromisseja. Kokonaan toinen asia on, että huonosti käyttäytyvä nuori oireilee jotakin, johon pitäisi puuttua muutenkin kuin lisäämällä nuorisotilan valvontaa. Sarjassahan seurataan, mitä tapahtuu kolmelle pariskunnalle, jotka menevät naimisiin toisiaan tuntematta. Tämäkin näkyi hauskasti polkupyörän kautta. Polarisaatio on valitettavan totta. VÄHÄN SAMA tilanne tuntuu olevan Aliisalla ja Esalla. Noselle löytyi pikavauhtia vapaaehtoisia kuntalaisia vapaa-aikaohjaajan avuksi ja nuorisotilan sulku jäi lyhytaikaiseksi. Tämä vieläpä pienessä toiselle räätälöidyssä sinkkuboxissa. Konkelei ja vaimoi Tuntemattomassa sotilaassa on legendaarinen (ei siinä kyllä paljon muunlaisia olekaan) kohta, missä Hietanen ihmettelee, kuinka paljon varastonhoitaja voi rätei ja lumpui rakastaa – toiset kun rakastava nätei flikoi. Mitä enemmän porukkaa ringissä on, sitä helpompi siihen on saada myös uusia jäseniä, kun valvontavuoro ei osu kohdalle kovin usein. Kohtaus tuli mieleen, kun päästin itsessäni valoilleen jokaisessa asuvan pienen tirkistelijän ja valitsin Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanavan. Järjestyshäiriöt siellä, missä ihmiset kokoontuvat, eivät koske ainoastaan nuoria. Eriarvoistumiskehityksen jälkien korjaaminen jää kuitenkin kuntien tehtäväksi. Raisio muodostuisi nykyisistä Raision ja Ruskon alueista ja Naantali käsittäisi nykyiset Naantalin, Rymättylän, Merimaskun ja Velkuan kunnat. Yksi kohtuullisen tehokas on porttikielto. Keskiväli taasen on pienentynyt. Kansanedustajien kiinnostusta herätti erityisesti Varsinais-Suomen kuntauudistussuunnitelma, josta nyt ensimmäisen kerran voitiin luoda kokonaiskuva maakunnan kunkin seutukaavaliiton esittäessä oman ehdotuksensa. Polkupyörä eli kansanomaisemmin konkeli meinasi jäädä vallan kylmään yöksi, onneksi rappukäytävästä löytyi ensisuoja. Masku, Nousiainen, Lemu, Askainen ja Vahto yhdistettäisiin yhdeksi kunnaksi ja samoin Lieto, Paattinen, Tarvasjoki, Marttila ja Koski. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 29.9.1967 KUNTAUUDISTUS. Ratkaisun ei tarvitse olla kovinkaan monimutkainen. LounaisSuomen Seutukaavaliiton suunnitelmasta, jonka mukaan alueen nykyisistä 49 kunnasta muodostettaisiin 15 kuntaa, teki selkoa arkkitehti Raimo Narjus. Paraisten kunta käsittäisi nykyisten Paraisten, Nauvon, Korppoon, Houtskarin ja Iniön kuntien alueet. Piikkiön kunta säilyisi ennallaan, mutta Paimioon liitetään Sauvo ja Karuna. Jan Järvinen. Kuntauudistus, liikennekysymykset, työllisyystilanne, Keskussairaalan kehittäminen ja monet muut ajankohtaiset ja tärkeät hankkeet olivat esillä Varsinais-Suomen Maakuntaliiton ja vaalipiirin kansanedustajien neuvottelutilaisuudessa, joka pidettiin Helsingissä hotelli Vaakunan suojissa. Suurin osa nuorista on syyttömiä Nosen järjestyshäiriöihin. MARIN JA PETRIN yhteiselo on alusta saakka näyttänyt todella jäätävältä eikä hommaa yhtään avittanut se, ettei Mari suostunut ottamaan Petrin rakasta polkupyörää eteiseen. Markuksen oli selvästi vaikea ymmärtää, miten hänen tuore vaimonsa ei meinannut edes muistaa, mihin oli konkelinsa jättänyt. Ohjelman henkilöille voisi kuitenkin joku sanoa, ettei parisuhde ole pakollinen eikä välttämättä edes sovi kaikille, vaikka onnistuessaan vallan mainio asia onkin. – – Aura, Karinainen, Pöytyä, Yläne ja Oripää yhdistettäisiin ja Kemiöön liitettäisiin Dragsfjärd, Vestanfjärd ja Hiittinen. Olisi kohtuutonta, jos kunnolla käyttäytyvä enemmistö joutuisi kärsimään vähemmistön törttöilystä. Sekä erittäin hyvin että erittäin huonosti voivien nuorten osuus on kasvanut. 2 n NIMIPÄIVÄT n AFORISMI n LAINA PÄÄKIRJOITUS 29.9.2017 n ELOSSI n 50 VUOTTA SITTEN n TOIMITUKSEN TAKAOVELTA Kiitettävää talkoohenkeä Talkoohenki osoitti taas voimansa Oripäässä. Niiden jakamisessa ei kannata kursailla ja jos pituuskin on riittävä, myös pelotevaikutus on. He eivät petä koskaan. Niiden kitkemiseksi on kuitenkin olemassa muitakin keinoja kuin paikan sulkeminen. Kaarinan kunta muodostuisi Kaarinan nykyisistä alueista, joskin rajatarkistukset Littoisten alueella ovat tarpeen. n Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään Perjantaina: Siru, Sirja Lauantaina: Rauno, Raine, Rainer Sunnuntaina: Valio Maanantaina: Raimo Viholliset ovat luotettavampia kuin ystävät. Muutama välittävä aikuinen, jotka ovat valmiita uhraamaan osan vapaa-ajastaan nuorisotilalla valvomiseen, riittää ratkaisemaan akuutin ongelman. päätoimittaja Asko Virtanen asko.virtanen@avl.fi Konkeli meinasi jäädä vallan kylmään yöksi, onneksi rappukäytävästä löytyi ensisuoja. Eriarvoistumiskehityksen jälkien korjaaminen jää kuitenkin kuntien tehtäväksi. Sopii toivoa, että vapaaehtoisia löytyy niin runsaasti, ettei valvontavuoro osu kohdalle kovin usein. n Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Selvää lienee, ettei nuorisotilaa voi pitää auki vain vapaaaikaohjaajan varassa. Kumpikaan ei kuitenkaan näytä kaipaavan vierelleen toista ihmistä, saatikka että olisi valmis tekemään kompromisseja, mikä on kuitenkin koko parisuhteen ydin. n Hyvä postinväki! Oletteko sattumalta huomanneet, ettei sivustonne kautta voi lähettää yhtään myönteistä palautetta tai kehitysehdotuksia. OHJELMAN formaatti on kutkuttavan julma, sillä käytännössä pariskunnat joutuvat asumaan saman katon alla ihmisen kanssa, jota eivät lainkaan tunne. Turun alue tulisi käsittämään vuoden vaihteessa liitetyn Maarian lisäksi myös Kakskerran alueet. Todellisena sitoutumisen merkkinä voi pitää sitä, että mies piti mölyt mahassaan ja hyppäsi aika hirveän näköisen naistenpyörän sarviin. Kolmannella pariskunnalla eli Markuksella ja Johannalla sentään näyttää olevan halua kävellä puolitiehen. Sarjaa on välillä tuskaista katsella, sillä nelikymppisen pariskunnan molemmat osapuolet ovat selvästi omiin tapoihinsa piintyneitä, mutta sinänsä ihan järkevän oloisia ihmisiä. Kehitys johtuu päätöksistä, jotka tehdään kaukana Oripäästä. Mielestäni verkkopalautteenne oireilee turhasta pessimismistä, arvioi postinkantajalta hyvää asiakaspalvelua saanut Emilia Voltti Loimaan Lehden pakinassaan. Tilaisuuden isäntinä toimivat Maakuntaliiton ohella Lounais-Suomen, Salon ja Loimaan seutukaavaliitot, Vakka-Suomen, Loimaan seudun ja Salon seudun sekä Turun lähiympäristön kysymyksiä selvittelevät Naantalin, Salon ja Uudenkaupungin kaupunginjohtajat sekä Loimaan ja Raision kauppalanjohtajat. On suoranainen ihme, jos edes jotkut pariskunnat jäävät yhteen
Kohdassa, jossa nainen oli tietä ylittämässä, ei ole ylityspaikkaa. Alue on ikiaikaista hirvieläinten kulkureittiä, jossa kolaririski on poikkeuksellisen suuri ja liikenne vilkasta. Silloin loukkaantuneen eläimen jäljittäminen on paljon helpompaa. Tapahtumahetkellä oli pimeää ja sankka sumu. Lisäksi yksi hirvi jäi Aurassa Aurajoki Oy:n kohdalla junan alle. Paikalle myös saapuneelle Karinaisten VPK:n ensivasteelle he antavat kiitosta toiminnan ripeydestä. Tielläliikkujien on syytä pudottaa nopeutta hirvija peuravaara-alueilla. Samanaikaisesti Kyrön keskustassa sattui myös sairaskohtaus, minkä johdosta paikalla kävi ambulanssien lisäksi Medi-Heli sairaskohtauksen saanutta auttamassa. Nauha vinkkaa vaarasta Liikenneturvan Turun toimiston yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen tietää, että vahvaa keltaista nauhaa on käytetty pohjoisen poroerottelupaikoilla jo pitkään. Ysitiellä tapahtuneista kolareista kolme on tapahtunut Pöytyällä ja yksi Aurassa. Perjantaina syyskuun 29. Näkyvä merkki kolaripaikalle –Toivomme, että autoilija merkkaisi hirvieläinkolaripaikan vaikka muovikassilla 100-150 metrin tarkkuudella. Iäkäs nainen loukkasi itsensä tipahdettuaan Kyrön keskustassa katukivetykseltä asvaltille. Nauhojen toivotaan osaltaan ehkäisevän hirvieläinonnettomuuksia. –Ei kannata katsella niiden eläinten perään, jotka jo menivät tien yli, vaan pitää varoa, josko ylittäjiä on tulossa lisää. –Luotamme siihen, että paikalliset metsästysseurat ovat parhaita asiantuntijoita siinä, minne nauhaa kannattaa asentaa, sanoo liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang ely-keskuksesta. Salon suunnasta tullut auto ajautui vasemmanpuoleiseen ojaan Härkätien ja kymppitien risteysten välisellä suoralla tieosuudella. –Hirvien kiima-aika alkaa olla pahimmillaan. Ysitien osuus Jalkalantien ja Kyrön levähdysalueen välillä kuuluu Pöytyän riskialttiimpiin kohtiin hirvieläinkolarien kannalta. Varsinais-Suomen ely-keskus on hankkinut keltaista riistanauhaa, jota riistakeskuksen kautta on jaettu paikallisille metsästysseuroille, jotka ovat vetäneet nauhaa kaikkein alttiimpien kolaripaikkojen metsänreunustoille Pöytyällä ysitiellä ja kantatie 41:llä. Autoon peltivaurioita ulosajosta MARTTILA Henkilöauto suistui ojaan Marttilassa Salontiellä varhain torstaiaamulla noin kello 4.30 aikaan. Tapio Heiskanen Reino Kallio ja Heikki Perkiö odottavat mielenkiinnolla riistanauhan vaikutuksia. Kaikki kolarieläimet ovat olleet isokokoisia uroshirviä. Aika harvoin eläimet ovat juosseet nauhan poikki. –Muutamien teiden varsille pystytetään suuret infokyltit, joissa informoidaan erittäin korkeasta hirvieläinkolaririskistä. Alikulkutyömaan työmaaliikenne katkaistiin näiden onnettomuuksien vuoksi ja työmaan työntekijät ohjasivat muuta liikennettä. Ysitien varressa nauhaa asensivat maastoon Loukonkulman Jahdin metsämiehet alueella, joka yltää Jalkalantien risteyksen tuntumasta runsas kaksi kilometriä Kyrön suuntaan. Liikenteessä pitää seurata tietä ja tienvarsia ja keskittyä ajamiseen, Pöytyän seudun riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Reino Kallio muistuttaa. Heikkonäköinen nainen oli rollaattoreineen ylittämässä Kyröntietä torin kulmalla, eikä nähnyt tien ja kivetyksen korkeuseroa. –Aika harvoin eläimet ovat juosseet nauhan poikki. Hänen mukaansa huomattava osa hirvieläinkolareista olisi vältettävissä kuljettajan valppaudella ja varovaisuudella. Kantatie 41:llä samassa toimessa on ollut Riihikosken Metsästysseuran väki Lallin yritysalueen paikkeilla. päivänä 2017 3 n Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset n Uutisvihjeet ja juttuvinkit n Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 n Laita postia: toimitus@avl.fi n Lähetä uutiskuva: toimitus@avl.fi Yläne kk Mellilä as. Lisäksi valtionhallinnon tulevat päätökset voivat vaikuttaa merkittävästi esitettyihin laskelmiin. Korkeuseroa on toistaiseksi melko paljon, koska alikulkutyömaa-alueeseen lukeutuva tie ei vielä ole saanut toista asvalttikerrosta. Oikean paikan löytäminen on todella tärkeää, ettei eläin joutuisi kolarin jälkeen suotta kitumaan, Kallio ja Loukonkulman Jahdin Heikki Perkiö huomauttavat metsästäjien puolesta. Ely-keskus aikoo lähivuosina päivittää teiden hirvija peuravaara-alueet sekä niistä kertovat liikennemerkit. Ne ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Sananmukaisesti tulkittuna valtuuston päätös merkitsisi ilmoittelun huomattavaa lisääntymistä, koska ilmoitukset, joissa kerrottavista päätöksistä niiden asianosaiset saavat käytännössä henkilökohtaisen tiedon, on julkaistu jo pitkään pelkästään kunnan verkkosivuilla ja ilmoitustaululla. Ambulansseja tarvittiin kahdelle potilaalle PÖYTYÄ/Kyrö Toripäivä päättyi keskiviikkona Kyrössä hälytysajoneuvojen ihmettelyyn. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Riistanauhaa pahoihin kolaripaikkoihin PÖYTYÄ, AURA Jorma Kaarto Pöytyän ja Auran alueella on sattunut viisi hirvikolaria kolmen viime viikon aikana. Usein käy niin, että auto törmää juuri niihin jälkimmäisiin. Auralta ymmärrystä Heikinsuon valitukselle AURA Heikinsuon kyläyhdistyksen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemä valitus valtiovarainministeriön päätöksestä saa ymmärrystä Auran kunnanhallitukselta. n Hirvieläinkolareita koetetaan ehkäistä Auran ilmoittelu uudelleen valtuustoon AURA Auran kunnanvaltuusto päätti syyskuun kokouksessaan julkaista kunnan ilmoitukset kunnan verkkosivujen ja ilmoitustaulun lisäksi myös Auranmaan Viikkolehdessä. Esimerkiksi kantatie 41 on yksi näistä teistä, Jaakko Klang sanoo. Niinpä katsottiin, että niitä on aihetta kokeilla myös teiden varsilla kolarien ehkäisyssä. Auran kunnanhallitus toteaa asiasta antamassaan lausunnossa, että valtiovarainministeriö on perustellut päätöstään vain Pöytyälle aiheutuvien taloudellisten vaikutusten näkökulmasta. Valtiovarainministeriö päätti hylätä kyläyhdistyksen tekemän hakemuksen Pöytyällä sijaitsevan Heikinsuon kylän liittämisestä Auraan. Riistanauhat ovat olleet hyödyksi taimikkojen suojaamisessa. Kunnanhallitus toteaa lisäksi Auran olevan Heikinsuon asukkaille luonteva toiminnallinen suunta palveluiden saatavuuden kannalta.. Autoon tuli peltivaurioita. Ambulansseja tarvittiin paikalle kahden eri ihmisen auttamiseen. Nauhaa asennetaan myös Kyrön risteyksestä Mellilän suuntaan. Kunnanhallitus totesi kuitenkin, että ilmoitteluasia on aihetta valmistella uudelleen ja viedä sen jälkeen taas kunnanvaltuuston käsiteltäväksi, koska valtuuston syyskuinen päätös merkitsisi ilmoituskäytännön muuttamista tähän asti noudatetusta. Nainen kuljetettiin Kyrön terveysasemalle hoidettavaksi. Samalla nauha antaa autoilijoille vinkin, että täällä liikkuu eläimiä, siksi kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta
Uusimmat ennusteet ja syyskuun verotulojen kehitys viittaavat siihen, että verotulot saattavat nousta alunperin arvioidulle tasolle, Helin kertoi. Huom. Budjettiarvion pohjana olisi kuitenkin pitänyt käyttää marraskuista verotulokehikkoa, jonka perustella verotulojen määräksi olisi pitänyt ennakoida vajaa 27,1 miljoonaa euroa. AURANMAAN MOPEDIJA AJONEUVOHARRASTAJAT RY. n. p o :i s u u t e u t s u t u T Auran, Marttilan, Oripään, Paattisten, Pöytyän, Tarvasjoen ja Yläneen Osuuspankit. Ravintola Kestikara KOSKI TL p. Tervetuloa! Loimaan seutukunnan Rekrytapahtuma Aura l Koski Tl l Marttila Oripää l Pöytyä Aura l Koski Tl l Marttila Oripää l Pöytyä Eläkeliiton Pöytyän yhdistys Lähtö laivalle 3.10. Tilaisuuden järjestäjä Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto tarjoaa kaikille pullakahvit. AJONEUVOJEN VUOSISATA -NÄYTTELY AURAN KIRJASTOSSA 3.-30.10. ilm. Kunnanvaltuusto teki tämän vuoksi talousarvion verotulokohtaan 603 000 euron muutoksen. Lähtö Kyrön torilta klo 8. Auranmaan Lähimmäispalveluyhdistys ry. Kumilan Motelli 18.25, Kumila 18.30, Huitinperäntietä Kyrön tori 18.40, Pöytyä kk 18.55, Riihikoski 19.05, Sankarintietä Auvainen 19.15, Aura 19.20. e ll aj h o p e ll a a k a v it o K a ll aj o u s o k r o k a ll e d u u e ll a a k a v a j e t o k e m m e d i a k k a is a a j a t si m o ä s s ä m e k e t a n a k u m a ll o e m m a u l a h e M o k r o k n e si u t a a lt u n i a : n o r o k n ä e t n ii k n ä k ti p is ö ö tt y ä k e m m a o jr a t is k i S . klo 13 – 15 Juhlassa lasten ohjelmaa, puhevastuussa Reino Komonen, Kaarina Saarenpää, Paavo Rouhiainen ja Leena Kainulainen. Musiikissa Antti Riuttaskorpi, runo Vesa Sarkkinen. Tervetuloa mukaan! Kyrön Marttojen Pöytyän kunnan tulot alittuvat – tai sitten eivät PÖYTYÄ Pöytyän tämän vuoden verotulot arvioitiin talousarviossa virheellisesti, koska pohjana käytettiin vanhentunutta Kuntaliiton verokehikkoa. Kunnanjohtaja Anu Helin kertoi verotuloarvion pohjana olleen viime vuoden toukokuisen, myöhempää vuotta optimistisemman arvion verotulojen kehityksestä. klo 15 Ilmainen sisäänpääsy. Talous ei onneksi ole kuitenkaan kehittynyt viime vuoden marraskuunkaan ennusteen mukaisesti, vaan kasvuvauhti on oltu ennakoitua parempi. Lippuja rajoitettu määrä! PE-SU POKKINEN ARTO 050 301 4443 Auran Taksit AURA TAXI VIIKONLOPPUPÄIVYSTYS Pe 29.9. – Ma 2.10. Tervetuloa! Auranmaan ja Loimaan AVOIN REKRYTAPAHTUMA 4.10.2017 KLO 10-17 Heimolinnankatu 10, LOIMAA vanha Tiimarin liikehuoneisto Tapahtumassa seutukunnan yritykset etsivät uusia osaajia ja oppilaitokset esittelevät koulutustarjontaa. Kunnan tämän vuoden verotulot laskettiin sen pohjalta liki 27,7 miljoonaksi euroksi. e ll a j a a n i a l o k o k n o s a t o k r o k n e si a h l a a a t si m r a v e S . Lisätietoja ja sit. mennessä Raijalle p. Juhlistamme tällä näyttelyllä 100-vuotiasta itsenäistä Suomea, sekä myös 100-vuotiasta Auran kuntaa. Kahvitarjoilu. 02 484 1139 www.kestikara.fi soolona LA 30.9 alk. Esilaulajana Kosken Tl Mieslaulajat ja säestäjänä Kosken Hanuriyhtye. Sadalle ensimmäiselle pullaja mehutarjoilu. Auranmaan Viikkolehti 4 Perjantaina syyskuun 29. lauantaina 30.9. klo 23:00. e ll a j h o p . Nautitaan laulamisesta ja mukavasta yhdessäolosta! Ulkopolitiikkaa yhdessä Tervetuloa tapaamaan Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasta. KAHVITARJOILU (vapaaeht. e ll a n i a l o t n u s a n a j o u s n ii t o k / . . klo 9 – 10 Alastaron R-kioski klo 10.30 – 11.15 Yläneen tori mattivanhanen.fi M ak sa ja : K es ku st an VS pi iri VANHUSTENJUHLAAN MARTTILAN Kuokantalolle, Marttilantie 18 lauantaina 7.10. AMA RY. Näyttelyn viralliset avajaiset ovat tiistaina 3.10.2017 klo 17.00 jatkuen aina klo 19.30 saakka. Matkan hinta 40-. Liput 15€. Tervetuloa Järj. Yhteislaulut haitarin säestyksellä. kahvimaksu). päivänä 2017 ESKOLA 0500 323 414 YLÄNEEN TAKSIEN PÄIVYSTYSVUOROT Arki-iltaisin ja -öisin sekä viikonloppuisin perjantaistaperjantaihin SANKARI 0400 221 955 PETÄJOEN PAVILJONGILLA TANSSITAAN! Petäjoentie 239, Loimaa, 0400 726 546 Liput 13e La 30.9.2017 klo 20–00.15 Wähäkosket Kiitokset kesästä! Tervetuloa ! Päätöstanssit Kosken Tl Työväentalossa sunnuntaina 1.10. PE klo 18-MA klo 06 FRANTTI 0500 523 453 484 7099 KYRÖN TAKSI 044 981 5688 KYRÖ ORIPÄÄ ORIPÄÄN TAKSIT 050 561 0566 RIIHIKOSKEN TAKSI 050 379 7979 PÖYTYÄ RIIHIKOSKI TARVASJOKI LA klo 18SU klo 06 JPK-TAKSIPALVELU 045 116 8898 sunnuntaina 8.10.2017 klo 12.00 Kolkkisissa. 14.10. PYMY KELLOKILPAILUT RETKI HELSINKIIN TO 26.10. Lämpimästi tervetuloa! Laulu Suomen soi -yhteislaulutapahtuma Laulu Suomen soi -yhteislaulutapahtuma Lauletaan tuttuja kansanlauluja ja muita suomalaisia sävelmiä 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. 044 556 8918
–Sähköremontti ja pääkytkin tehtiin kuluneena kesänä, tanssilavaa ylläpitäneen Karinaisten Kunnon puheenjohtaja Kari Sävelkoski kertoo. Sävelkoski pelkää pahinta ja toteaa, että palaneen rakennuksen tilalle tuskin saadaan uutta tanssilavaa. Koskaan ei ollut väsynyt, vaikka seuraavana päivänä oli töitä. SIMO PÄIVÄRINTA Kari Sävelkoski suree tulipalossa tuhkana tuuleen haihtunutta talkootyötä. Harmin paikka, että paloi. Taisin olla silloin jotain 15-vuotias. Ja häissä olemme olleet jälkeen päin. Keskiviikkona hän ei vielä ottanutkaan sen tarkemmin kantaa mahdollisiin syttymissyihin. –Laitoin itse sähköt pois päältä siivoustalkoissa, Sävelkoski sanoo ja suree sekä menetettyä rakennusta että talkoolaisten tuhkana tuuleen haihtunutta työtä. Suurempia tappeluja en muista siellä olleen. 2) Siitä on jo aikaa. Vuonna 2010 tehtiin kattoremontti Jokivarsikumppaneilta saadun hankeavustuksen tuella, ja muilta osin remonttia jatkettiin viime kesään asti. Mutta on tämä surkeaa, kun tällaisia juttuja tapahtuu. 2) Ei ole tullut Venetsialaisissakaan käytyä. Näin ollen vakuutus ei Sävelkosken mukaan riitä kattamaan uuden tanssilavan rakentamista. Kylillä palo on jo herättänyt puheita tuhopoltosta. Palokoira etsii palopaikoilta nesteitä, joilla palot mahdollisesti olisi sytytetty. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina syyskuun 29. n Eila Mäkinen, 83, Karinainen 1) Mieheni olen siellä tavannut. Polkupyörällä kävin Mustanojalta Killanmäellä. Poliisin tutkinnanjohtaja, komisario Satu Värri kertoo syttymissyyn selvittämiseksi tehtävän kovasti töitä. n Maija Rokka, 82, Kyrö 1) Isä aina kysyi, että onko sinne pakko mennä, ja minä sanoin, että on. Rakennuksen ravintolaosa tuhoutui täysin. päivänä 2017 5 Uutiset 1) Millaisia muistoja sinulla on Killanmäestä. Kymmenen vuotta ei piisaa. 2) Milloin kävit viimeksi Killanmäellä ja mitä tekemässä. –Herkullinen paikka tämä tulelle oli, kun ei ollut eristyksiä vaan pelkät lautaseinät ja -lattia. n Kaarina Harju, 87, Kyrö 1) Minulla ei ole erityisiä muistoja, kun en ole ollut nuoruuttani täällä. Palo oli myös vaarassa levitä läheisiin puihin, mutta laajemman maastopalon palokunta sai estettyä. n Matti Kaajalahti, 71, Kyrö 1) En ole käynyt kuin yhden kerran Killanmäellä, en ole kerinnyt tai aina on ollut muuta. –Lauantaihin mennessä palokoira ja tekniikka on käynyt paikalla, mutta raportin tekemiseen voi mennä aikaa, Värri ennakoi keskiviikkona. Hän oli järjestysmies eikä saanut tanssia. MARIKA TIMONEN. n Palaneen tanssilavan tilalle tuskin saadaan uutta Tulipalo tuhosi Killanmäen tanssilavan maanantai-iltana. Tanssimassa kävin ja siellä oli kauheasti hyttysiä. n Olli Kanerva, 71, Karinainen 1) Joka lauantai oli tanssit, joihin mentiin mopolla. 2) Joskus silloin kun oli vielä elokuun tansseja. Niissä on vaimon kanssa käyty. Vakuutus ei kata tuhoa Killanmäen tanssilavaa oli viimeisinä vuosina kunnostettu talkoovoimin. Elokuun lopulla pidetyt Venetsialaiset jäi viimeiseksi Killanmäellä järjestetyksi tapahtumaksi. Värri kuitenkin korostaa, että tässä vaiheessa Killanmäen palossa tutkitaan kaikkia mahdollisia syttymissyitä tahallisuudesta tapaturmaan. Tuli tärveli korjauskelvottomaksi Killanmäen tanssilava tuhoutui maanantai-iltana puoli yhdeksän tienoilla syttyneessä tulipalossa korjauskelvottomaksi. Rakennuksen alakerrassa oli myös paljon ylijäämäistä puutavaraa, hän miettii. Se oli joka lauantai ainoa paikka, minne mennä. Rakennuksesta jäi pystyyn joitakin hiiltyneitä seiniä ja katto osittain. Paloa sammuttamassa oli useita yksiköitä. Parisen vuotta sitten Auranmaalla riehuneen tuhopolttajan kohteet olivat hieman toisentyyppiset kuin Killanmäki. 2) Silloin tansseissa kävin ja hauskaa oli. 2) Nyt Venetsialaisissa olin. n GALLUP Teksti ja kuvat: Marika Timonen Killanmäen palon syttymissyyn selvittämiseksi laaja tutkinta PÖYTYÄ/Karinainen Marika Timonen Tulipalossa maanantai-iltana tuhoutuneen Killanmäen tanssilavan syttymissyytä selvitellään poliisin ja pelastustoimen yhteistyönä. Kevytrakenteisen rakennuksen pelastamiseksi ei Hännisen mukaan ollut mitään tehtävissä. Tilaa oli tanssia. Esimerkiksi ilkivallalta Killanmäki olikin Sävelkosken mukaan säästynyt. Päivystävä palomestari Jukka Hänninen kertoo rakennuksen olleen täyden palon vaiheessa ja palaneen joka puolelta palokunnan saapuessa paikalle. Siitä ei Värrin mukaan ole viitteitä, että mikään sarjapolttaja olisi jälleen liikkeellä. n Ensio Karvinen, 68, Karinainen 1) Katri Helenan näin Killanmäellä. Ja kyllä minä muistan siellä olleen tappeluja. Palon syttymissyyn selvittämiseksi on käynnissä laajat tutkimukset. 2) Jossain tansseissa kävin ja siitä on aikaa. Eri paikkakuntalaisten välillä oli erimielisyyttä. Tanssilava oli vakuutettu palon varalta, mutta ei täydeltä arvoltaan. Palovakuutuksen lisäksi rakennuksella ei ollut muita vakuutuksia. En kyllä muista, kuka oli esiintymässä
Rakas poikamme, veli ja eno Juha Kalevi JALONEN * 17.2.1979 Turku † 9.9.2017 Aura Valoisaa olemustasi kaivaten Äiti ja Isä Jesse Mira ja Manna Mamma ja Pappa Kummit Tädit, sedät ja enot Serkut perheineen Ystävät, tuttavat ja työtoverit Tuli Tuonelan virralta pursi elon rantaan pysähtyen, se Tuonelan tumma pursi vei rakkaan ihmisen. Moni on menettänyt terveytensä lisäksi myös hometaloksi paljastuneen kotinsa ja omaisuutensa. 3 v. NYT TARVITAAN kansallinen sisäilmaohjelma. KOULUTUKSEN tarve on suuri. (Onnittelutekstin maksimimerkkimäärä 140 merkkiä, 4 riviä.) Jos postitat aineiston, liitä kuittijäljennös mukaan. Julkaistavien kirjoitusten enimmäispituus on 2500 kirjainmerkkiä. päivänä 2017 Yksipalstainen onnitteluilmoitus maksaa 15 euroa/ kappale, kaksipalstainen 25 euroa. LOIMAAN HAUTAUSTOIMISTO K.V.Haapasen seur. Puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Itsestään selvää pitäisi olla rakennusmateriaalien säilyttäminen kuivassa. Syntyneitäpalsta on ilmainen. SISÄILMASTA sairastunut on vaarassa pudota yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle. n TÄTÄ MIELTÄ -palstalla julkaistaan Auranmaan Viikkolehden lukijoiden mielipiteitä. Urakka on suuri, mutta paljon kalliimmaksi tulee korjausten tekemättä jättäminen. Lämmin kiitos osanotosta. Kuvia ei palauteta, mutta ne voi noutaa konttoristamme. Määhärillä soppaa ja kaffetta saa jos sankaria Pöytyälle kerkii moikkaamaan. Korjausvelkaa arvioidaan olevan jopa 5–8 miljardin euron edestä. Tämä siitä huolimatta, että on tehty lukuisa joukko tutkimuksia, joissa on osoitettu selvä yhteys kosteusvaurioiden mikrobien ja erilaisten oireiden välillä. Naputuksen voi myös lähettää osoitteeseen toimitus@avl.fi tai nettisivujen lomakkeella osoitteessa www.avl.fi/palaute. Pöytyänseudun Hautauspalvelu Rekolantie 1 (pikku-mylly) 21870 Riihikoski Puh. 9 v sekä Hildalle 3.10. Myös ennaltaehkäisy on tärkeää. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata kirjoituksia. 040 5870 757 Kaikkea kivestä me teemme sen Uudet hautakivet, lisänimet Kiven kunnostus ja puhdistus Oikaisut ja tekstin entisöinnit Luonnonkiveä kaikissa muodoissa. Tämä vaikeuttaa potilaiden asemaa ja oikeusturvaa sekä diagnostiikkaa. Kiittäen ja kaivaten Riitta ja Jorma Tarja, Kari ja Antti Maisa Tuomas, Hanna-Mari ja Venla Pertti ja Anni Niina, Mika, Noora ja Veera Heli, Timo, Alisa ja Elina Sanna Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu Pöytyällä 23.9.2017. Ilmanvaihtoa pitää käyttää oikein eikä siivouksessa saa käyttää myrkyllisiä kemikaaleja. Sisäilmasairaiden tutkimus ja hoito tulee saattaa kunnolliselle tolalle perustamalla sisäilmapotilaiden tutkimista varten sisäilmapoliklinikoita. kiittäen Irmeli ja Raimo Johanna Kaisa, Juho, Tilda, Topi ja Telma Aleksi, Elina, Oona ja Luukas Elise Tero, Miia, Janina, Sakari ja Akseli siunaus toimitettu. Tällä hetkellä yksittäisten lääkärien tutkimuskäytännöt vaihtelevat, koska suosituksia ei tunneta tai niitä ei noudateta. Rakennusten suunnittelu, rakentaminen, korjaus, huolto, ylläpito ja siivous pitää hoitaa niin, ettei ongelmia aiheudu. Juha on siunattu läheisten läsnä ollessa. Avoimet ovet la 7.10. Pitäisikö väärin rakentaminen sanktioida. Muista onnitella! n Syntyneitä-ilmoituspalstalla julkaistaan tietoja uusista auranmaalaisista. Aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on. Käypä hoito -suosituksen mukaan ei ole löydetty selvää yhteyttä ihmisten sairausoireiden ja sisäilman mikrobien välillä. 040 5340 324 Kirkkoesplanadi 13 21600 Parainen p. 484 1077, 0500 593 006 ~ Kaikki alan palvelut ~ Eerikinkatu 9 b 20100 Turku p. klo 12.00 alkaen Tervetuloa Tuija ja Juha Saura Jos haluat muistaa FI23 5380 1120 0447 52 alueellisen veteraanityön hyväksi, merkki Tuija 60 POIKA 17.9.2017 50 cm 3470 g Suvi ja Matti Erkkilä Oripää Onnittelut 2.10. Veli Reunanen Ky Täydellinen Hautauspalvelu p. Jo rakennusvaiheessa on pidettävä huolta hankintaketjuista ja kunnollisesta rakennusvalvonnasta kaikissa vaiheissa. Yhden viestin hinta on 0,50 euroa/160 merkkiä. Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi n NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Arvioiden mukaan muun muassa kolmasosassa kouluja ja päiväkoteja on sisäilmaongelmia. Työpaikan sisäilmasta sairastunut ei voi käydä töissä, mutta ei saa sairaseläkettä, koska hänen katsotaan olevan ”työpaikkakyvytön” ei työkyvytön. 02 762 2700, 0500-531814, 050 561 0547 www.loimaanhautaustoimisto.fi Hautauspalvelu Siltasaari Koski Tl p. 050 352 4493 info@hautaustoimistopoytya.fi Rekolantie 1 (pikku-mylly) 21870 Riihikoski Puh. Lainsäädäntöä pitää kehittää muun muassa rakentamismääräysten ja vastuukysymysten osalta. Tietoa tarvitaan lisää sekä lääkäreille että terveydenja työsuojeluviranomaisille että rakennusalalle. Lämmin kiitos Someron Lamminniemikodille. Ilot & surut n Onnea n Syntyneitä n TÄTÄ MIELTÄ Terve sisäilma on jokaisen perusoikeus Suomessa huonosta sisäilmasta sairastuneita ja oireilevia on useita tuhansia. Kenenkään ei pitäisi enää joutua kokemaan sitä, että hoidoksi sisäilmaoireisiin määrätään terapiaa eli pois oppimista ajatusmalleista, jotka muka aiheuttavat sairauden oireita. 050 352 4493 info@hautaustoimistopoytya.fi Avoinna ma ja to 9-12 tai sopimuksen mukaan Onnitteluhalit Helmille ja Hertalle 1.10. Vaurioituneet rakennukset pitää korjata. HAUTAUSPALVELU TYYRI PUH: 4841 197 Arkkuvarasto Pitkäläntie 3 Tuija 60 v Laulava emäntä vuosia täyttää, kuuttakymppiä papinkirja näyttää. kiitos kaikille taataa hoitaneille. Jos käytät nimimerkkiä, nimesi ja yhteystietosi on oltava toimituksen tiedossa. Kiitämme lämpimästi osanotosta suuressa surussamme. 0400 588 946 Hautakivenkatu 1 20720 Turku p. T: Pappa ja mamma KOSKEN TL. 0400 546 067 Meijeritie 5 as 25 21530 Paimio p. Maksun voit suorittaa tilillemme Kyrön Seudun Op: FI87 4711 0010 0286 54. T: Mummi ja Ukki Rakkaamme Unto Viljam SIUKONEN * 3.7.1917 Vampula † 3.9.2017 Somero Hymni soi kirkossa hiljaa, tummana kaipuuta soi. Eeva-Johanna Eloranta Kansanedustaja (sd), eduskunnan sisäilmaryhmän varapuheenjohtaja Rakkaamme Heikki Markus Eskola * 2.4.1921 † 31.8.2017 Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskinaa, kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon. Vei kauas ulapan taakse levon maahan rauhaisaan, siell’ on utujen untuvavuode jolla rakkaamme levätä saa. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Lähetä tiedot osoitteeseen: ilmoitukset@avl.fi. 6 vuotta täyttävälle Vanessa Frantille. kiitos osanotosta. Vuosittain homeja kosteusvaurioille altistuu jopa 800 000 ihmistä, joista jopa neljäsosa on lapsia ja nuoria. Homealtistuminen ei sellaisenaan oikeuta edes sairauslomaan, koska kyseessä ei ole sairaus tai vamma. Kiitos Pöytyän Avosairaalan hoitajille tuesta ja avusta sekä Auran Hoivakodin henkilökunnalle Juhan viimeisten päivien hyvästä hoidosta. Sairauskuluina sisäilmaongelmat maksavat jopa 1,6 miljardia vuodessa. Toimi näin: tuo tai postita (ilmoitukset@avl.fi) kuva ja lyhyt onnitteluteksti konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä päivänä kello 10. Auranmaan Viikkolehti 6 6 Perjantaina syyskuun 29
Työn pitää jatkua tehostetusti Suomessa ja myös EU:ssa. Niinpä Palkonen määrättiin tarkastamaan vuodesta 1910 alkaen kansakoulun oppilaat kahdesti vuodessa ja hoitamaan veloituksetta köyhäinapua saavat. Myös muun muassa ruoka-asiamiehen toiminnan aloittaminen on ministeriön työlistalla. Toisaalta kahta Auranmaalla vaikuttanutta miestä, kunnanlääkäriä ja kirkkoherraa yhdistivät samat appivanhemmat. Fanny Dagmarin isä Erik Wilhelm oli yksi Rauman kaupungin kauppiasta, mutta hänen sukujuurensa ovat muun muassa Fiskarsin ja Teijon ruukeilla. Ruoan tuotanto oli tuolloin maakunnassa keskiössä. Molemmat olivat kotoisin Kangasalan pitäjästä. Huonot korjuuolosuhteet lisäävät haastetta. Viimeksi mainittuna vuonna Anton Wirtasesta tuli Karinaisten kirkkoherra. Suomen viiden muun maan kanssa EU:lle tekemät 67 normien sujuvoittamisesitystä vaativat puskemista täytäntöön. Tuloksia on. Ylioppilaaksi ilmeisesti älykäs nuori mies Kaarl Anton pääsi Hämeenlinnan lyseosta 1892 ja vain neljää vuotta myöhemmin hänestä tuli lääketietieteen lisensiaatti. n Yläneen kotiseutuyhdistys toivoo lukijoiden apua kuvien tunnistamiseen ja ajoittamiseen. Tämä herra oli vihitty papiksi 1892. Akaa oli saanut oman kunnanlääkärin viran vasta 1897, mutta toimeen ensimmäiseksi valittu Julius Frisk lähti muualle lähes saman tien. Näin ollen rokotuksia tehostettiin ja huoneiden puhdistamisen tuli pakolliseksi sakon uhalla. Euroopassa se on jo 19 maassa. Kaarlo Palkonen sen sijaan viihtyi virassaan kuolemaansa saakka, vuoteen 1918. Viljan tuottajahinnassa on väreilyä nyt ylöspäin. Palkkauksesta oli kunnassa ensin kiistaa, vaikka kuntalaiset pitivät lääkäriä tarpeellisena. MITEN KAARLO Anton ja Fanny Dagmar sitten olivat löytäneet toisensa. Olavi Ala-Nissilä n Kirjoittaja on senior advisor, keskustan kansanedustaja Loimaalta Kunnanlääkäri Palkonen n Komeat lastenvaunut. Maatalousministeri Jari Leppä totesi MTK-VarsinaisSuomen juhlassa ensi töikseen, että juuri nyt ruoantuotannon kannalta tärkein tekijä on tuotannon kannattavuuden parantaminen. n Katso osoitteessa www.avl.fi kuva juhlista Keihäskosken koululla. Tietoja ja palautetta voi antaa Tapio Rastaalle puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio.rastas@gmail.com ANSELM LAAKSO n ENNEN MUINOIN n SUKUTUTKIJAN SUKANVARRESTA Keskeisin syy huonoon kannattavuuteen on keskittyneiden maataloustuotteiden markkinoiden toimimattomuus.. Uuteen rahoituskauteen valmistautuminen on meneillään. Vaimonsa ja perheensä keralla hän oli merimieslähetyspappina Yhdysvalloissa vuosina 1901–1906. Euroopassa tilanne ei ole paljon paremmin. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan piirissä pitää myös tukijärjestelmän olla toimiva nyt ja jatkossa. Koska tulirokko oli yksi yleisimmistä epidemioista, ehdotti Palkonen sairastuneiden huoneiden puhdistamista erityisellä fomaaliaineella. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina syyskuun 29. Niinpä Wirtanen oli sekä seurakunnan ensimmäinen kappalainen, että ensimmäinen kirkkoherra. Näin ollen hänen ensimmäinen varsinainen työpaikkansa oli nimenomaan Pöytyällä. Syynä lienee se, että morsiamen äiti Johanna Blom oli myös kotoisin Messukylästä. Sieltä hänet kutsuttiin Karinaisten kappalaiseksi 1907–1912. Rovastin arvon hän sai 1924. Korkealaatuisen suomalaisen ruuan tulee olla keskiössä paitsi ruoan tuottajien myös päättäjien toimissa, kaupan periaatteissa ja kuluttajien, yritysten ja kuntien hankinnoissa. Heidän esikoisensa Kaarlo Ilmari syntyi Pöytyällä syksyllä 1897. MAATALOUDEN tarpeettoman byrokratian purku on alkanut ja edennyt. Helposti tulee mieleen, että nuorten vanhemmat ovat aikanaan tunteneet toisensa. Se on sitä tänäänkin. ELINTARVIKEMARKKINALAKI tarvitaan myös Suomeen. Jaakko Lehtonen myhäilee tyytyväisenä varsin nostalgisen näköisissä lastenvaunuissa Anselm Laakson viime vuosisadan alkupuoliskolla ottamassa kuvassa. Keskeisin syy huonoon kannattavuuteen on keskittyneiden maataloustuotteiden markkinoiden toimimattomuus Suomessa. Pöytyällä Kaarlo Anton meni naimisiin raumalaisen Fanny Dagmar Grönbergin kanssa, joka saapui paikkakunnalle isänsä myöntämän naimaluvan kera. MAATALOUSTUOTTEIDEN vienti ulkomaille kasvaa, mutta se ei ole vielä näkynyt tuottajahintojen paranemisessa. Päätehtäväksi tulikin erilaisten kulkutautien estäminen. Hän oli syntynyt vuonna 1868 silloisessa Messukylän seurakunnassa leipuri Kaarle Palkosen ja Erika Markuntyttären perheeseen. Ruokaskandaalit maailmalla, suomalaisen ruoan puhtaus ja korkealaatuisuus ja vahvat vientiponnistelut voivat lisätä vientiä. Kaarlo Anton Palkonen oli perheensä esikoinen. Maatalouden kannattavuus koheni viime vuonna hivenen edellisvuodesta, mutta rämpii silti edelleen koko 2000-luvun pohjalukemissa. Verotuksen osalta on eduskunnassa myönteinen esitys varainsiirtoveron vapautuksesta koskien maatilojen ja henkilöyhtiöiden kiinteää omaisuutta osakeyhtiöksi muutettaessa. Korjuun onnistuminen on siksikin erityisen tärkeää. ANTON WIRTANEN kuoli Karinaisissa marraskuussa 1938. Lisäksi miehemme työskenteli myös Toijalassa rautatielääkärinä. Tässä yhteisessä ponnistuksessa voidaan ja pitää onnistua. Muu talous Suomessa on kääntynyt nousuun, käänne myös maataloudessa tarvitaan. Voit lähettää kirjoittajalle terveisiä palaute@varola.fi n KIRJOITTAJAVIERAS Lukijoilta Ruoka aina keskiössä Maataloustuottajien järjestötoimintaa on niin Auramaalla kuin koko Varsinais-Suomessakin ollut 100 vuotta. Hänen pikkusiskonsa Hilma Olivia oli kuitenkin ehtinyt jo vuonna 1893 naimisiin Turun läänin Uudeltakirkolta kotoisin olleen Anton Anshelm Wirtasen kanssa. Pariskunta muutti lapsineen Messukylästä Tampereelle vuonna 1875. Juha Vuorela n Kirjoittaja on tarvasjokelainen sukututkija, joka tarkastelee Sukututkijan sukanvarresta -juttusarjassa Auranmaan menneisyyttä ihmisen silmin. Fanny Dagmar oli syntynyt 1875 Raumalla. Tehtävä on vaikea mutta välttämätön. Niin EU-tasolla komissaari Phil Hoganin toimesta kuin kotimaassa maatalousministeri Jari Lepän toimesta haetaan nyt syksyllä ja ensi vuonna myös säädösteitse parannusta markkinoiden tilanteeseen ja toimintaan. Karinainen oli saanut emäseurakunnan oikeudet 1908, mutta käytännössä tämä toteutui vasta 1912. Kovin kauaa poikanen ei ehtinyt Vistolan maisemiin tutustua, sillä Palkonen valittiin vuonna 1898 Akaan pitäjän kunnanlääkäriksi. KUNNANLÄÄKÄRI Palkonen oli toimen mies, sillä erään lapsena sairastuessa isorokkoon vuonna 1903, järjesti hän suojarokotuksen koko pitäjässä. Suomen vanhin yhdistys on Virttaan yhdistys. Kuvassa ovat myös Heikki Lehtonen ja Helmi Lehtonen, mutta vasemmanpuoleista nuorta naista ei ole tunnistettu. päivänä 2017 7 Pöytyälle muutti Tampereelta vuonna 1896 kunnanlääkäriksi herra Kaarlo Anton Palkonen
Raskaudenkeskeytykset aiheuttavat inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös merkittävästi kuluja kunnalle. Mikä maksoi korjauksessa. Myös kuntotutkimuksen ja korjaussuunnitelmien hinnasta halutaan selvitys. Häiriköt melskasivat Nosen hetkeksi kiinni. Ryhmä kysyykin tietää, miten jäljelle jäävällä 5 000 eurolla selvitään muiden koulujen pikkuremonteista. Sisätilojen lisäksi valvovia silmiä tarvittaan myös pihalla. Valvontavuoro ei kuitenkaan osu kohdalle kovin usein, Kivilä pohtii. Hilkka Lindgren (sit) kantoi huolta erityisesti perustulolla elävien vanhusten mahdollisuudesta maksaa tarvitsemistaan kunnallisista palveluista. –Yksi valvoja ei voi revetä kahteen paikkaan samaan aikaan. Hän perusteli aloitetta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksella, jossa kuntia patistetaan tehostamaan palvelujaan nuorten seksuaalija lisääntymisterveyden osalta ja esitetään myös maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille. Anna Kivilä Pöytyällä aloite maksuttomasta ehkäisystä PÖYTYÄ Päivi Perkiö Vaikka Pöytyän valtuuston yli kolmituntisessa kokouksessa keskityttiinkin lähinnä kunnassa aloitetun tuotekehittäjäkoulutuksen kehittämistehtävien sisältöjen selvittelyyn, valtuutetuilla riitti energiaa vielä kahteen aloitteeseen sekä tekniselle toimelle lähetettyyn, Yläneen yhtenäiskoulun remontin hintaa koskeneeseen kysymykseen. Lisäksi ryhmä haluaa selvityksen siitä, onko urakkaan sisältynyt sellaisia työsuorituksia tai kalliita tarvikkeita, joita ei ilmene teknisen lautakunnan pöytäkirjasta. Nuokkari on ollut auki maanantai-, tiistaija keskiviikkoiltaisin sekä joka kuukauden viimeisenä perjantaina. Auranmaalta arkkipiispan vaaliin 22 maallikkovalitsijaa AURANMAA Arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle ensi kesäkuun alussa. vapaa-aikaohjaajan harteilla. Auran kirkkovaltuusto valitsi vaalin maallikkovalitsijoiksi Jarmo Arvolan, Taru Sahlan, Juho Uusitalon ja Irmeli Virtasen. Matti Rajalan esittämässä ryhmäaloitteessa uskotaan, että ehkäisyvälineiden maksuttomuus lisäisi niiden käyttöä. Ryhmä ei kyseenalaistanut korjauksen tarvetta eikä ajankohtaa, mutta halusi vastauksen siihen, onko julkisyhteisön hyväksyttävä myös ylihintaiselta vaikuttava tarjous, jos muita ei ole tehty. Sivistyslautakunta pohti keskiviikon kokouksessaan, josko vapaaehtoisista aikuisista saadaan kokoon valvojareservi, jolloin kuhunkin iltaan saataisiin apuvalvoja. Nuorisotilan valvonta on ollut pelkästään ma. vapaa-aikaohjaaja Anna Kivilä harmittelee. Nosen pihalla ollut melkoista hulinaa, pulloja on paiskittu seiniin, ulkolamppuja rikottu ja seiniä töhritty. Uuden arkkipiispan vaalin ensimmäinen vaalipäivä on 8.2.2018 ja mahdollisesti tarvittavan toisen kierroksen vaalipäivä 1.3.2018. Jotkut nuoret ehtivät jo tulla kyselemään Kivilältä, eikö nuokkari aukea enää ollenkaan. Porttikieltoja ja huomautuksia on jaettu. Auranmaan Viikkolehti 8 Perjantaina syyskuun 29. Flemmich totesi Yläneen yhtenäiskoulun puutyöluokan lattian korjaukseen kuluneen koulujen pienten korjauksiin varatusta 100 000 euron määrärahasta 95 000 euroa. Nurkan takana käydään tupakalla, kun silmä välttää. päivänä 2017 Uutiset ORIPÄÄ Jorma Kaarto Meno Oripään nuorisotila Nosen isojen nuokkarilla äityi syksyllä niin levottomaksi, että kunnanjohtaja ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja päättivät sulkea sen toistaiseksi. Liedon seurakunnan 17 maallikkovalitsijasta tarvasjokelaisia ovat Minna Mäkinen, Matti Mäkitalo ja Aino Nurmi. Kävijöitä illoissa on ollut 20–30. Paikka on sinänsä hyvä ja tarpeellinen. Kosken seurakunnasta valittiin Pirjo-Liisa Nuotio, Essi Pietilä ja Heikki Vesanen ja Marttilan seurakunnasta Pirjo Harstinen, Mikko Koskinen ja Maija Savonen. Jatkossa Kivilän apuna on vapaaehtoisia kuntalaisia. Rajala vetosi selvityksiin, joissa maksuttoman ehkäisyn on todettu lisäävän sen käyttöä sekä vähentävän sukupuolitartuntojen määrää. Hän esitti, että myös vähävaraisille taataan heidän tarvitsemansa kotihoidon palvelut, oli kyse sitten hälytysjärjestelmästä, kaupassakäynnistä, siivouksesta, hoidoista tai ateriapalveluista. Maksuttomalla ehkäisyllä vähennetään myös raskaudenkeskeytyksiä, jotka inhimillisen kärsimyksen lisäksi aiheuttavat merkittävästi kuluja kunnalle. Häiriöitä aiheuttava ryhmä on pieni vähemmistö, joka yllyttää toisia. Isojen ikäjakauma alkaa seiskaluokkalaista ja päätyy 17-vuotiaisiin. Pöytyältä arkkipiispaa ovat valitsemassa Markus Ylijoki, Marjatta Sävelkoski, Sari Mäkilä, Reino Kallio, Mikko Nurmi, Sinikka Hutko, MarjaLiisa Virtanen, Hilkka Lindgren ja Aulis Keihäs. Mirjami Flemmich esitti vasemmistoliiton valtuustoryhmän laatiman kysymyksen Yläneen yhtenäiskoulussa kesällä tehtyjen korjaustöiden kustannuksista. Nosen pihalla ollut melkoista hulinaa, pulloja on paiskittu seiniin, ulkolamppuja rikottu ja seiniä töhritty. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ma. –Valvojien löytäminen voi olla vaativaa, mutta toivotaan, että vanhemmilta löytyy talkoohenkeä. Yhdeksäsluokkalainen Mikko Pukkila oli vapaa-aikatoimiston tetharjoittelijan ominaisuudessa siivoamassa Nosea ja sen pihaa. Arkkipiispan vaalissa äänioikeutettuja ovat arkkihiippakunnan seurakuntien maallikkovalitsijoiden lisäksi hiippakunnan papit ja lehtorit, hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet, kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat ja kirkkohallitukseen valittu maallikkojäsen tuomiokapitulin lakimiesasessori ja maallikkojäsen sekä muista hiippakunnista kirkolliskokoukseen valitut edustajat, saamelaiskäräjien kirkolliskokoukseen valitsema edustajalla sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Kivilä pitää sinänsä ikävänä, että muutaman häirikön takia kunnolla käyttäytyvä enemmistö Nosen käyttäjistä joutui kärsimään. Tilat päästään kuitenkin avaamaan uudelleen ensi viikolla. Välillä toimii, välillä ei. Matti Rajala toi valtuustolle vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteen maksuttoman ehkäisyn kustannusja hyvinvointivaikutusten selvittämiseksi ja maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta alle 25-vuotiaille. –Muutama tyyppi, joita jatkuvasti saa olla huomauttamassa
KPL Harava puuvarrella, 140cm (4,95) 7 90 4 50 19 95 ERÄ! POLKUPYÖRÄN VALOJA 13 95 1 95 Training Snacks 150g (2,60) CALLUNA 11 cm (2,99) 3 KPL KPL 16 95 XPERT Roskasäkkiteline taittuva, 45x45x88cm (17,50) 5 95 2 50 /PUSSI 3 90 KUKKASIPULIT 1-25kpl lajitelma 6 95 Lehtikassi vihreä, 70x70x70cm Lämpöpuhallin 2kw, 2 tehoaluetta 15 50 6 50 PÄIVÄVOIDE 50ml (7,50) WILDSTEP Lampaanvillasukka koko 39-42/43-47 (9,90) 3 paria/pkt OPAL Infralämmitin 1000w kumijohto, seinäasennus (23,50) Terassille, parvekkeelle, autotalliin! KPL 2 90 FRUCTIS SHAMPOOT 250ml & HOITOAINEET 200ml (3,90) 4 90 KASVOVESI PUHDISTUSMAITO PUHDISTUSGEELI 200 ml (5,50) Uuden sukupolven ihonhoitosarja! 2 50 Hyytelöt Kissoille 50g, paljon eri makuja kerta-annos (1,20) Kanaherkkuluutäyterulla 4kpl 110g (4,95) Lohipurutikku 13cm, 11kpl, 100g (1,50) 9 95 Possunkorva 7kpl/pkt (11,50) Uutuuksia karvakamuille! ALPPI Peti pyöreä, 41x38cm (18,90) AHJO Patja lemmikeille harmaa ja punainen 100x80cm 48 50 Raapimapuu Sfinx, 39x39x61cm harmaa 29 95 Lehtiharava +varsi 140cm (6,90) 5 pussia 6 €. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina syyskuun 29. 020 761 6430 • ark 10—20 • la 9—16 Löydät meidät Facebookista 1 € -30 % KALENTERIT VUODELLE 2018 SAAPUNEET! Syystuulet Tervetuloa Syysostoksille!! Tarjoukset voimassa 5.10.2017 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää tarjousaikana. päivänä 2017 9 AURA Huuskantie 17, puh
Tapahtumaa ovat olleet suunnittelemassa muun muassa Auranmaan yrityspalvelut, Loimaan TE-toimisto, Loimaan kaupunki, Loimaan Seudun työkeskuksen tuki ry:n Jobilinkki -hanke ja Loimaan kaupungin yrityspalvelut. Varahoitajat ovat sijaistaneet koko vuoden muiden hoitajien vuosilomia. Samalla aikavälillä Auran väkiluku on kasvanut noin parillakymmenellä. Muissa Auranmaan kunnissa tilanne oli jo kymmenen vuotta sitten toisinpäin. Tilaisuuden tavoitteena on saada aikaan yhdessä merkityksellistä verkostoitumista ja luoda yhteistyömahdollisuuksia Loimaan seutukunnan yrityksien, työnhakijoiden ja eri sidosryhmien kesken. Viime vuonna vanhusväestön osuus kunnan väkiluvusta oli jo yli 30 prosenttia. Järjestäjät toivovat, että tapahtumasta poikisi positiivinen piristysruiske koko seutukunnalle. –Asioita ennakoidaan. Muissa Auranmaan kunnissa lasten osuus väestöstä on hienoisesti kasvanut, vaikka koko maassa alle 15-vuotiaiden määrä on laskenut. Yhdeksän asunnon rivitalon asunnot ovat esteettömiä ja niiden sijainti mahdollistaa myös yöhoidon. Tehostetun palveluasumisen yksikössä on nyt henkilöstöä 16,5 henkilötyövuoden verran. Jukka Matilainen www.auranmaanviikkolehti.fi = www.avl.fi Loikkaa duuniin -tapahtumassa rekrytoidaan ja verkostoidutaan SEUTUKUNTA Ensi keskiviikkona Loimaalla järjestettävässä seutukunnallisessa Loikkaa duuniin -rekrytapahtumassa yrityksillä ja oppilaitoksilla on mahdollisuus esitellä toimintaansa, kertoa avoimista työpaikoista ja harjoittelupaikoista sekä kohdata Loimaan seutukunnan alueen työnhakijoita. Väestöllinen huoltosuhde kertoo ei-työikäisten ja työikäisten määrien suhteesta. Aurassa oli silloin, kuten nytkin, enemmän alle 15-vuotiaita kuin yli 65-vuotiaita. Kosken kunnanjohtaja Jukka Matilainen pitää huoltosuhteen heikentymistä koko maan, erityisesti maaseudun haasteena. Talousarvioehdotuksesta todetaan myös, että vanhusten rivitalo 1:een, jonka peruskorjaus on parhaillaan valmistumassa, pyritään sijoittamaan paljon apua tarvitsevia henkilöitä. Tiedot ovat peräisin Tilastokeskuksen tilastoista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana väki on tilastokeskuksen mukaan vanhentunut kaikissa Auranmaan kunnissa. n Loikkaa duuniin -rekrytapahtuma keskiviikkona 4.10. Toisaalta aivan viimeisten vuosien aikana Aurassakin työvoima on alkanut kaventua. Tämän lisäksi käytössä on kaksi varahoitajan työvuotta. päivänä 2017 AURANMAA Marika Timonen Väestölliset tekijät jakavat Auranmaan kuntia. Koskella väestöllinen huoltosuhde on heikoimpien joukossa valtakunnallisessakin vertailussa. Tulevaisuudessa on tulossa megatrendejä, jotka tulevat vaikuttamaan globaalisti. Työt erilaistuvat ja muuttuvat, henkilöstövaltaiset työt edelleen koneellistuvat, muuttoliike etelästä pohjoiseen maanosienkin välillä kasvaa, turvallisuuden merkitys korostuu. Eniten toisistaan eroavat Auran ja Kosken kunnat. Auranmaan Viikkolehti 10 Perjantaina syyskuun 29. Pitääkö olla huolissaan. www.ctclampo.fi 050 3089 103 | info@lvi-optimus.fi VOIMAKATU 1, 32200 LOIMAA Kunta Aura Koski Marttila Oripää Pöytyä 2016 20,4 13,9 16,2 18,6 18,7 2011 20,8 14,5 15,5 20,2 18,0 2006 21,3 14,8 15,4 18,3 18,5 n VÄKILUKUTILASTO 2006 13,1 26,0 21,7 21,2 20,0 2011 14,4 27,2 23,7 21,7 20,9 2016 17,5 30,9 26,1 25,5 23,7 2006 52,6 68,9 59,0 65,3 62,6 2011 54,2 71,3 64,6 72,2 63,7 2016 61,0 81,1 73,5 78,6 73,5 2006 3750 2511 2073 1332 8405 Alle 15-vuotiaiden osuus Yli 65-vuotiaiden osuus Väestöllinen huoltosuhde Väkiluku 2011 3975 2441 1998 1422 8474 2016 3984 2416 2021 1363 8503 n Luvut prosentteina. Näkisin, että 100-vuotias Suomi on matkallaan vasta alussa, ja vuosisatojen aikana väestörakenteissa tapahtuu luonnollisesti erilaisia kausia, Matilainen mietiskelee. Tämän lisäksi sijaismäärärahoja halutaan lisätä 40 000 eurolla. Viime vuodesta käyttöaste on noussut runsaalla seitsemällä prosenttiyksiköllä. Summa on tarkoitus kattaa muun muassa vähentämällä tehostetun palveluasumisen ostopalveluita. Myös muuttoliike jakaa Auranmaan kuntia. Toisaalta lasten määrä on Aurassa Kosken tavoin ollut viimeisten vuosien aikana laskussa. Esimerkiksi Aurassa oli viime vuonna 61 ja Koskella 81 ei-työikäistä sataa työikäistä kohden. Kosken väkiluku on kymmenessä vuodessa pienentynyt lähes sadalla hengellä, mikä on työikäisen väestön kaikotessa kasvattanut vanhusväestön osuutta. Palvelukeskuksen tehostetun palveluasumisen yksikön käyttöaste on ollut tänä vuonna hiukan yli sata prosenttia. Aura puolestaan on kymmenessä vuodessa kasvanut yli 200 hengellä ja väen vanhenemisesta huolimatta työvoiman osuus kunnan väkiluvusta on pysynyt suunnilleen ennallaan. Uutiset Lämpöpumppujen aatelia CTC Hyvitämme 500€ vanhasta toimivasta öljykattilastasi vaihtaessasi sen uuteen CTC maatai ilma/vesi lämpöpumppuun. 2016 50,0% 42,2% 45,9% 46,5% 46,7% 2006 49,2% 46,0% 48,6% 45,9% 47,1% Väki vanhenee ja työvoima hupenee Auranmaalla . Työvoiman huvetessa ja väen vanhetessa väestöllinen huoltosuhde onkin kymmenen vuoden aikana heikentynyt kaikissa Auranmaan kunnissa. Kunta Aura Koski Marttila Oripää Pöytyä 2011 49,0% 43,0% 47,1% 46,1% 46,1% n TYÖVOIMAN OSUUS VÄKILUVUSTA n Luvut laskettu Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimiston työllisyyskatsausten tilastoista. Tiettyjä painotuksia ja huolellisuutta tietysti tarvitaan, esimerkiksi tukea sukupolvenvaihdoksissa. Aura erosi väestörakenteeltaan Auranmaan muista kunnista jo kymmenen vuotta sitten. Tapahtumassa on oiva mahdollisuus luoda kontakteja, tavata yrityksiä ja työnhakijoita henkilökohtaisesti. Aurassa huoltosuhde on kuitenkin pysynyt lähellä kaupunkien tasoa. Sen ei tarvitse kuitenkaan vaikuttaa kunnan hyvinvointiin ja elinvoimaan. Pöytyällä työvoiman koko oli kaksi vuotta sitten 3 969 ja tänä vuonna 3 852. n Vain Aurassa alle 15-vuotiaita on enemmän kuin yli 65-vuotiaita Näkisin, että 100-vuotias Suomi on matkallaan vasta alussa, ja vuosisatojen aikana väestörakenteissa tapahtuu luonnollisesti erilaisia kausia. Toisaalta hän ei ole erityisen huolissaan Kosken tilanteesta. Hän uskoo, että modernilla maalaiskunnalla tulee olemaan kysyntää. Marttilan sosiaalilautakunta muuttaisi varahoitajan hoitajaksi MARTTILA Päivi Perkiö Marttilan sosiaalilautakunta esittää talousarvioehdotuksessaan, että Suvirannan palvelukeskuksen toinen varahoitajan tehtävä muutettaisiin ensi vuonna hoitajan työsuhteeksi. Koskella väki on ikääntynyt Auranmaan kunnista voimakkaimmin. –Uusia työpaikkoja syntyy, mutta silti asukasmäärä voi hetkellisesti laskea suurten ikäluokkien ikääntyessä. Asuntojen lisäksi rivitaloon valmistuvat aikaisempaa isommat tilat päivätoiminnalle sekä kotipalvelulle.. Aurassa yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä on kuitenkin pysynyt alle 20 prosentin. Ei-työikäisiksi määritellään kaikki alle 15ja yli 64-vuotiaat. kello 10–17 Loimaalla osoitteessa Heimolinnankatu 10 (vanha Tiimarin tila). Kun vuonna 2013 työja elinkeinotoimisto laski Oripään työvoimaksi 651 henkilöä, tänä vuonna työvoiman koko on 596. Kun vuonna 2013 VarsinaisSuomen työja elinkeinotoimisto laski työvoiman kooksi 2022 henkilöä, tänä vuonna työvoiman koko on 1962. Myös Oripäässä ja Pöytyällä työvoiman osuus on etenkin viime vuosina ollut laskussa
Pöytyän irtautuminen yhteistyöstä tarkoittaisi käytännössä Auranmaan yrityspalveluiden purkamista. Professorintien valaistuksen uudelleen rakentamiseen kunnanvaltuusto myönsi 7 000 euron ja varavoimakoneen hankintaan 60 000 euron lisämääräraha kuluvalle vuodelle. vapaa-aikaohjaaja Anna Kivilä kertoo. Kunnanhallitus ei kuitenkaan tehnyt vielä päätöstä viran avoimeksi julistamisesta. Kosken kunnanvaltuusto poltti myös kynttilää edesmenneen Timo Hacklinin muistoksi. Kunnanhallituksen alkuperäisessä, Auranmaan yrityspalveluiden ensi vuoden talousarviota koskeneessa päätösesityksessä todettiin, että kunnanhallitus käy periaatekeskustelun elinvoiman vahvistamisesta Pöytyän kunnassa. Kunnanhallitus päätti kuitenkin keskeyttää hakuprosessin tekeillä olevan perusturvan organisaatiomuutoksen vuoksi. –Tulee vähän vaihtelua ja pääsee oikeisiin töihin. Kuntoportaille on tarjolla monta kelpo paikkaa. Jätelautakunnan jäseneksi valittiin Anne Niemelä-Laaksonen (kesk) ja hänen varajäsenekseen Marja Jalli (kesk). Oripäässä aiotaan pistää paremmaksi kuin Marttilassa eli Kangastuvan maaston kuntoportaista tulee vähän pitemmät. Kuntoportaiden rakentaminen on saanut paljon kannatusta ja talkooväki on ilmaissut kiinnostuksensa, ma. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina syyskuun 29. Rintalakin menee uuden omistajan leipiin ja entistä enemmän käytännön huoltohommien pariin. Auran kunnanjohtaja Mika Joki kertoo sopimuksen irtisanomisajan olevan puoli vuotta, joten ilmoitus yhteistyöstä irtautumisesta olisi pitänyt tehdä jo kesäkuussa, jos sopimuksen olisi haluttu päättyvän tänä vuonna. Kampanja päättyy vuoden lopussa. Oripään kunnanjohtaja Pekka Paju ei halua tässä vaiheessa kommentoida asiaa, vaan odottaa asiasta ensi viikolla käytäviä neuvotteluja. Kunta kustantaa noin 4 000 euron materiaalihankinnat. Pöytyä irtautunee yrityspalveluista AURANMAA Päivi Perkiö Pöytyä suunnittelee irtautuvansa Auranmaan yrityspalveluista. Joki pitää yhtenä mahdollisuutena pienemmän, Auran, Marttilan ja Kosken muodostaman ryhmän yhteistyötä. –Toisaalta asiathan ovat neuvoteltavissa, eikä ole järkevää jatkaa yhteistyötä sellaisen kumppanin kanssa, joka ei ole siihen halukas, hän huomauttaa. Uskotut miehet yli-ikäisiä . Jokimetsän kunnallistekniikan rakentaminen lähetettiin tekniselle lautakunnalle talousarviovalmisteluun. Samuli Rintala Oy on toiminut Hankkijan sopimushuoltajana. Ma. Kunnanhallitus liitti toukokuun 23. Päätöksen taustalla on arvio siitä, että elinkeinotoimen merkitys kunnassa kasvaa siinä vaiheessa, kun soteuudistus toteutuu. päivä, joten kunnanhallituksen oli päätettävä, miten tehtävän kanssa jatkossa toimitaan. Paljoakaan muuta Kosken kunnanvaltuustossa ei puheltu uskotuista miehistä sekä Forssan jätelautakunnan ja kunnanhallituksen jäsenistä tehtyjen esitysten lisäksi. Sivistyslautakunta päätti, että ulkokuntoilulaitteet liitetään mukaan vapaa-ajankeskuksen uimalammen kehittämishankkeeseen, joka on vireillä aluehallintovirastossa. Taloussuunnittelijalle kymmenen prosentin palkanlisä maksetaan ajalta 13.9.–27.11. Nyt päätettiin, etteivät nämä tehtävät jatkossa kuulu tulevaisuusjohtajalle. . Kuntoportailla on käyttöä myös koululiikunnassa. Vuoden 2018 talousarvion hyväksymisen jälkeen Suomi 100 -tonttikampanja koskee myös laajennusalueen tontteja. Portaat rakennetaan hiekkakuopan rinteeseen niin, että tuleva uimalammen parannus otetaan huomioon. Kasperinkulman vuokratalon palovahinkoremonttiin varattiin 193 000 euron lisämääräraha, joka katetaan myöhemmin saatavista vakuutuskorvauksista. Tulevaisuusjohtajan lähdettyä kunnassa ei ole myöskään perusturvajohtajaa. Neljän muun aiemmin valitun, mutta yli-ikäiseksi paljastuneen tilalle valittiin Olli Alikärri, Hannele Mäkitalo, Tuomo Seppälä ja Jukka Mertanen. Jokimetsään lisää Suomi 100 -kampanjatontteja KOSKI Marika Timonen Kosken kunnanvaltuusto törmäsi ikärajoihin joutuessaan maanantain kokouksessa tekemään uudet valinnat kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi. Hacklinin muiston kunnioittamiseksi valtuusto vietti kokouksen aluksi hiljaisen hetken. . Kunnanjohtaja Jukka Matilaisen mukaan Koskelta alkaa loppua kaavatontit, joissa kunnallistekniikka on tehty valmiiksi. Marttilan vs. Kesäkuussa valituista Markku Toivonen kelpaa ikänsä puolesta tehtävään. Ei tarvitse aina vain yrittää, Rintala lohkaisee vaihdoksesta. . Pöytyä muuttaa tulevaisuusjohtajan tehtävänkuvaa PÖYTYÄ Päivi Perkiö Pöytyälle toukokuun 18. Kunnanhallituksen jäseneksi edesmenneen Timo Hacklinin tilalle valittiin Jaakko Mikkola (kok) ja hänen varajäsenekseen Voitto Kulo (kok). Myös Kosken kunnanjohtaja Jukka Matilainen arvioi kunnan ostavan tarvitsemansa elinkeinotoimen palvelut, mutta ennen ensi viikolla käytäviä neuvotteluja hän ei arvioi asiaa tämän tarkemmin. Alueelle on toivottu lisäksi ulkokuntoilulaitteita eri lihasryhmien harjoittamiseen. –Kiinnostus lähti liikkeelle Marttilan kuntoportaista julkaistusta lehtijutusta. kunnanjohtaja Heini Luoma ennakoikin Marttilan pyrkivän vastaisuudessa ostamaan elinkeinotoimen palveluja Auran kunnalta. –Ainakin voisimme tarjota Koskelle ja Marttilalle palveluitamme jonkinlaisen siirtymävaiheen ajaksi, hän arvioi. Oripäähän rakennetaan kuntoportaat ensi vuonna ORIPÄÄ Jorma Kaarto Oripään vapaa-ajankeskuksen maastoon rakennetaan ensi vuonna kuntoportaat talkoovoimin. Samanaikaisesti Pöytyän vanhusja vammaispalvelun johtajan virka on oltu avoinna ja siihen saatiin yhteensä 21 hakemusta. Omistajanvaihdos tapahtuu lokakuun alussa. päivänä 2017 11 Uutiset Hankkija osti Rintalan huoltopalvelut PÖYTYÄ/Keihäskoski Jorma Kaarto Hankkija Oy on ostanut yläneläisen Samuli Rintala Oy:n huoltoliiketoiminnan. Yhtiöllä on kuusi työntekijää, jotka siirtyvät Hankkijan palvelukseen. He eivät saaneet ehdotukselleen muiden kannatusta, joten se kaatui äänestyksessä äänin 7–2. Koska talousarvion valmistelu ja toimialan töiden uudelleen järjestely teettävät lisätöitä kunnanjohtajalle, taloussuunnittelijalle ja hallintojohtajalle, kunnanhallitus päätti maksaa kunnanjohtajalle ja hallintojohtajalle 10 prosentin palkanlisää syyskuun 13. Hän näkee, että Hankkijan siipien suojissa korjaamotoiminta saa aiempaa leveämmät hartiat esimerkiksi varaosapuolelle ja sesonkipäivystykseen. päivä tulevaisuusjohtajan virantoimitusvelvollisuuteen myös perusturvan toimialajohtajan tehtävät. Kunnanjohtaja Anu Helin esitti keskustelun perusteella sopimuksesta irtautumista. vapaa-aikaohjaaja Anna Kivilä tarkastelee vapaa-ajankeskuksen vaihtelevia mäkimaastoja kuntoradan ylikulkusillalta. Lain määräämä ikäraja on 65 vuotta. päivä valittu tulevaisuusjohtaja Minna-Kaarina Forssén lopetti työnsä Pöytyällä syyskuun 13. Anna Kivilä. päivästä siihen saakka, että uusi perusturvan toimialajohtaja ottaa tehtävänsä vastaan. Tulevaisuusjohtaja lähti Pöytyältä Kiinnostus lähti liikkeelle Marttilan kuntoportaista julkaistusta lehtijutusta. Avi voi myöntää valtionapua liikuntapaikkarakentamiseen. Kesäkuun valtuustokokouksessa valituista viidestä henkilöstä neljä on lain mukaan liian vanhoja tehtävään. Pöytyän irtautuminen yhteistyöstä tarkoittaisi käytännössä Auranmaan yrityspalveluiden purkamista. Kunnanhallituksessa Mirjami Flemmich ehdotti Toivo Miinalaisen (sd) kannattamana, että ylimääräistä palkanlisää maksettaisiin vain taloussuunnittelijalle. Mirjami Flemmich (vas) ehdotti kokouksessa, ettei tulevaisuusjohtajan virkaa toistaiseksi täytetä, mutta esitys raukesi kannattamattomana. Loimaan ja Laitilan korjaamojen toiminta jatkuu samalla henkilöstöllä, mutta Yläneen toimipiste lakkautetaan. Kunnanhallitus päätti aloittaa neuvottelut yhteistoiminnasta irtautumiseksi ja kutsui Auran, Kosken, Marttilan ja Oripään kunnanjohtajat tämän vuoksi tapaamiseen ensi viikolla
päivänä 2017 KOSKI Asko Virtanen Sunnuntaina kello 15 kajahtaa Kosken työväentalolla ilmoille ”Suomen laulu”. Auranmaan Viikkolehti 12 Perjantaina syyskuun 29. Pääsyliput (rajoitettu määrä) vain ennakkoon: Mellilän Ostari, OP ja Lounaspaikka 30 € (sis. Väliajalla kahvitarjoilu. –Tapahtuma kunnioittaa Suomen itsenäisyyden juhlavuotta kannustamalla kaikkia yhteislauluun Yhdessä-teeman mukaisesti. n Laulu Suomen Soi -yhteislaulutapahtuma sunnuntaina 1.10. Tutkimme päivän aikana kuivasilmäisyyttä Terascope-laitteella. Vain se on yhteisesti sovittu, että ensimmäinen laulu on ”Suomen laulu”. ruokailu, ohjelma ja kahvit väliajalla) 10 € (sis. Sininen ja valkoinen näkyvät useammankin kappaleen nimessä, kertoo Kosken mieslaulajien johtaja Aija Haapalainen. Koimme, että juuri yhteislaulu on sellaista kulttuuritoimintaa, joka parhaiten tuo ihmiset yhteen, sanoo Varsinais-Suomen rahaston asiamies Timo Vuorisalo. Väliajalla kahvitarjoilu. Moni tapahtuma jäisi tekemättä, jos paikalliset kuorot eivät olisi siellä esiintymässä tai laulattamassa ihmisiä. La Matta ja Kaos -merkkien kehysedustaja paikalla klo 13-16 laajan malliston kanssa. klo 15 Kosken työväentalolla. Kosken mieslaulajat tahdittaa yhteislaulutapahtumaa, joka alkaa Kosken työväentalolla sunnuntaina klo 15.. Kulttuuri Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min Heimolinnankatu14, Loimaa P. Ohjelma alkaa klo 14. ohjelma ja kahvit väliajalla) Mellilän Kyläyhdistys Yhteislaulutapahtuma kajahtaa Koskella . Tervetuloa! mellilän SeUDUn Osuuspankki Tervetuloa nauttimaan Suomi 100 vuotta –hengessä kulttuurista ja hyvästä ruoasta Mellilä-Gaalaan sunnuntaina 8.10.2017 Mellilän Kunnantalolle Tilaisuudessa esiintyvät Loimaan Naislaulajat Marianna Heikman Katri Helmi Maria, runot/laulu ja Varpu Salmela, piano Duo Timo Salmenoja ja Joeli Lintula Trio Aarre Anttila, Pekka Salonen ja Jaakko Immonen Kirsti Mäki, runot OP Keskuksen johtokunnan jäsen Harri Nummela, puhe Ennen ohjelman alkua klo 11.30-13.30 tarjolla lounas noutopöydästä. Pääsyliput (rajoitettu määrä) vain ennakkoon: Mellilän Ostari, OP ja Lounaspaikka 30 € (sis. Saat ohjeita oikeaan värien käyttöön niin pukeutumisessa kuin silmälasikehysten valinnassa. Esimerkiksi stemmalaulun omaksuminen vie aina jonkun aikaa. Kosken yhteislaulutapahtuma on osa Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston järjestämää Laulu Suomen Soi -yhteislaulutapahtumaa. Kehysten valloittavat värit ja kauniit koristeet loihtivat kasvoillesi tyylikkään ilmeen. Hinta 49 € . Varaa aika tutkimukseen. Kärsitkö kuivista silmistä. Tule tutustumaan ja ihastumaan! Kehystilauksen jättäneille silmälaseista -25 % alennus (Tarjous voimassa vain pe 6.10.) Värikonsultti paikalla tekemässä värianalyysejä. Saat tietoa kyynelnesteesi tilasta ja vinkkejä kuivasilmäisyyden hoitoon. Tapahtuma on kaikille ilmainen. –Innokkaat vetäjät innostavat laulamaan ja moni laulaa tietysti useammassakin kuorossa, Urmas kertoo. 0207 698954 ma-pe 9.00-17.00 www.kirkassilma.fi Syksyn odotettu kehyspäivä Loimaalla pe 6.10. Tapahtuma järjestetään samaan aikaan neljällätoista paikkakunnalla VarsinaisSuomessa. n Lisää ikää ja terveyttä kuorolaulusta Ohjelmistossa on juhlavuoteen sopivasti paljon kansanlauluja ja muita suomalaisia lauluja. Kuoroon mahtuu Kuorolaulu on Koskella vahvoissa kantimissa, sillä vajaan 2400 asukkaan kunnassa on tusinan verran kuoroja. Mukaan kannattaisi lähteä, sillä kuorolaulun terveysvaikutukset ovat hämmästyttäviä. Laulajia on nyt seitsemäntoista, mutta porukka saisi olla tuplasti isompikin. – Kuoroilla on valtavan iso merkitys paikalliselle kulttuuritoiminnalle. Ohjelma alkaa klo 14. Kuorolaulun harrastajien on jopa todettu olevan pitkäikäisempiä, Haapalainen kertoo. Ihan yksikseen ei yleisön kuitenkaan tarvitse laulaa, sillä yhteislaulutapahtumaa tahdittaa Kosken mieslaulajat. Sitä on turha miettiä, riittävätkö omat laulunlahjat kuoroon. ruokailu, ohjelma ja kahvit väliajalla) 10 € (sis. Varaa aika värianalyysiin. –200 ensimmäistä mahtuu mukaan tilaisuuteen, kertoo Kosken mieslaulajien sihteeri Olli Urmas. –Tutkimusten mukaan kuorolaulu vahvistaa yhteenkuuluvuutta, vähentää stressiä ja vähentää masennusta. ohjelma ja kahvit väliajalla) Mellilän Kyläyhdistys mellilän SeUDUn Osuuspankki Tervetuloa nauttimaan Suomi 100 vuotta –hengessä kulttuurista ja hyvästä ruoasta Mellilä-Gaalaan sunnuntaina 8.10.2017 Mellilän Kunnantalolle Tilaisuudessa esiintyvät Loimaan Naislaulajat Marianna Heikman Katri Helmi Maria, runot/laulu ja Varpu Salmela, piano Duo Timo Salmenoja ja Joeli Lintula Trio Aarre Anttila, Pekka Salonen ja Jaakko Immonen Kirsti Mäki, runot OP Keskuksen johtokunnan jäsen Harri Nummela, puhe Ennen ohjelman alkua klo 11.30-13.30 tarjolla lounas noutopöydästä. Tarjolla pientä naposteltavaa. Haapalaisen mukaan ainakin Kosken mieslaulajiin mahtuisi uusiakin ääniä. Tunnin kestävässä tapahtumasa kuullaan muun muassa ”Sininen ja valkoinen”, ”Sininen uni”, ”Taivas on sininen ja valkoinen”, ”Kotimaani onpi Suomi”, ”Karjalan kunnailla”, ”Vesivehmaan jenkka”, ”Satumaatango” ja muita tuikituttuja supisuomalaisia kappaleita. Haluammekin tuoda esille, kuinka tärkeää ja ihmisten arkea ilostuttavaa toimintaa kuorolaulu on, lisää VarsinaisSuomen rahaston hoitokunnan jäsen Jaana Vasama. Laulamalla se selviää eikä kaikkea tarvitse heti osatakaan. –Koskella ohjelmistossa on juhlavuoteen sopivasti paljon kansanlauluja ja muita suomalaisia lauluja. Hinta 12 € . Tapahtuman avaa Auranmaan Viikkolehden päätoimittaja, Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston hoitokunnan jäsen Asko Virtanen. Vapaa pääsy. Sinistä ja valkoista Tapahtumien ohjelmistosta päättää paikallinen kuoro. Auranmaalta mukana on vain Koski. Miten komeasti, riippuu yleisöstä
• Ravintola UNKISSA joulupöytä • Mutterisauna ja palju • Kärryajelua tai ratsastusta www.unki.fi Sari Kaukoranta p. 046 559 4801 ma-to klo 11-16, pe-la 11-20, su 12-20 KOTIRUOKALOUNAS JOKA PÄIVÄ ma-la klo 11-15 8,50 € su klo 12-15 10 € sis. 050 559 7306 MA-PE KLO 16-22, LA 16-23 SU 13-22 Vanhanajan grillituotteita sekä annoksia suurella sydämellä, myös mukaan. ti 7.11. Haverintie 2 C, Yläne p. ke 22.11. laajajakelu Koko Auranmaa ja osaan Liedon kotitalouksia varaukset viim. 2 pääruokaa sekä pizzapaloja, runsaan tuoreen salaattipöydän, itsetehdyt sämpylät, maidon, veden ja kotikaljan, jälkiruoan sekä kahvin/teen GRILLITUOTTEITA ja KAHVILAPALVELUJA Tervetuloa herkuttelemaan, annoksia myös mukaan! Ravintola Haverinkulma Ohutpohjaiset, itsetehdyt PIZZAT runsailla täytteillä Itsetehdyt KEBABIT kotim. Paras tietolähde paikallisissa asioissa! 81% asukkaista saa parhaiten tietoa alueen uutisista, ihmisistä ja tapahtumista juuri Auranmaan Viikkolehdestä. ke 25.10. teemana autot & liikenne varaukset viim. Kysy tarjousta! Voit juhlia HERKKUNURKASSA, missä pääset raottamaan Tanjan Herkkukaappia, tai omiSSA tiloiSSASi, meiltä saat kaiken tarvittavan onnistuneisiin juhliisi – ruuat, tarjoilun, astiat, liinat jne... päivänä 2017 13 P ikkujouluaikaan... Auranmaan Viikkolehti Perjantaina syyskuun 29. A-oikeu det Varaa p ikkujouluSi Aukioloajat: ma 10-15 ti 10-15 ke 9-16 to 10-18 pe 10-03 la 18-03 su suljettu Kehityksentie 1 • Kyrö 040 2424 100 A-oikeudet Lisätietoja tapahtumista ja ruokalistat www.carina.fi Ravintola Carina PIKKUJOULUJA – varaa omasi ajoissa Järjestä mme Varaa Paijan Maatilamajoitus, Köllintie 20, 32100 Ypäjä www.paija.fi Päivi: 050 569 6945, Hannu: 0500 532 535 e-mail: info@paija.fi • Catering-palvelut vaikka suoraan työpaikalle • Menninkäissavusauna • Juhla-areena • Varaa asuntoauto syysviikoille edullisesti NYT! Tied. Loimaantie 272, Alastaro 040 7527 353 www.ryotintila.fi Pitopalvelu • Kokouspalvelu • Yritysjuhlat www.ryotintila.fi • jaana.vesanen@ryotintila.fi Tulossa myös ohjelmallinen pikkujouluilTa pe 1.12. äijä-teema varaukset teemaan viim. Aidosti paikallinen lehti on loistava mainospaikka paikalliselle mainostajalle! lähde: Auranmaan Viikkolehden lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy. 044 545 6055 Herkulliset pikkujoulut jUHlApAlvElUStA tilaa Idyllinen Ryötin tila Järjestämme: häät, syntymäpäivät, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, muistotilaisuudet ym. 02 588 8960 kari.rinne@avl.fi Vauhdita syksyä auranmaan Viikkolehden teemoilla ja jakeluilla. laajajakelu Joulunavaus, varaukset viim. pe 24.11. gluteeniton kebab-liha Tiloissa palvelee myös MARIN GRILLI p. Ota yhteyttä: pe 13.10. pe 27.10. 02 588 8961 sari.kaukoranta@avl.fi Kari Rinne p. ja varaukset: info@unki.fi 050 5433 386/Marianne tai 044 4845 800/Elina PIKKUJOULUT ja PERHEjUHLaT toiveittesi mukaan... to 2.11. ke 11.10. Katso menuehdotuksia: www.juhlapalvelutanjaleino.fi tai käy tykkäämässä Facebookissa, missä kuvia. www.juhlapalvelutanjaleino.fi Hämeentie 12, 31500 Koski TL P
–Penkissä viihtyvät vierekkäin niin pohjoiskorealainen, japanilainen kuin amerikkalainenkin lajike. . Auranmaan Viikkolehti 14 Perjantaina syyskuun 29. Äärelä itse viihtyy kynsilaukkapenkkiensä ääressä. päivänä 2017 Kynsilaukka kirmaa sieluun . Valkosipuli-sana on johdettu ruotsin vitlök-sanasta. Äärelän laskujen mukaan lajikkeita on noin 230. . Eri kynsilaukkalajikeet eroavat muun muassa ulkonäön, maun ja viljelyominaisuuksien suhteen. . . Torsti Äärelän penkissä kasvaa 160 erilaista kynsilaukkalajiketta. . Kynsilaukan viljely onnistuu hyvin kotipuutarhassa, mutta työvaiheita tulee vuoden mittaan kymmenkunta. Jo muinaisten egyptiläisten keskuudessa kynsilaukka oli herkku, jonka uskottiin lisäävän voimaa ja kestävyyttä. . Kynsilaukka on monivuotisten narsissikasvien heimoon kuuluva viljelyskasvi. Kynsilaukan vaikutukset perustuvat sen sisältämiin kemiallisiin yhdisteisiin, joista tunnetuin on allisiini. . Kynsilaukka sisältää useita aminohappoja, vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita, flavonoideja, entsyymejä sekä ainakin 200 muuta yhdistettä. Aika tavalla samoin kuin alle kolmekymppinen Wayne Gretzky jääkiekkoilijana. Melkoinen kokoero. . Ei paras millään osa-alueella paitsi ylimaallisessa peli-käsityksessään, Äärelä vertaa. Iso venäläinen viihtyy hyvin Auran Kirkonkylässä AURA Asko Virtanen Joskus paikallisen asiantuntijan voi löytää yllättävästäkin paikasta. . . Äärelän kynsilaukka-innostus on kasva. Torsti Äärelä myöntää, että ”jos haluat olla koko ikäsi onnellinen, ryhdy puutarhuriksi” -sanonnassa on ainakin toinen puoli totta. Sipuleiden tarkka määrä on salaisuus, mutta niitä tuntuu olevan saman verran kuin Rolls Roycessa hevosvoimia – riittävästi. Kirkkoherra Torsti Äärelällä on kirjastopenkissään 160 eri kynsilaukkalajiketta. Siperialainen Gretzky Äärelän oma suosikki on marmoripurppuroiden kasvuryhmään kuuluva siperialainen. Väitetään että valkosipulista on olemassa 200–600 lajiketta, riippuu keneltä kysyy. FAKTA . Sen läheisimpiä sukulaisia ovat keltasipuli, salottisipuli, purjo, ruohosipuli ja hillosipuli. Äärelä puhuu johdonmukaisesti kynsilaukasta, mikä on alkuperäinen suomenkielinen nimitys Allium Sativum -kasville. Kokonsa puolesta komein ja Suomessa hyvin yleinen on iso venäläinen, joka saattaa tuottaa jopa 160-grammaisia sipuleita. . –Yksittäisiltä ominaisuuksiltaan paitsi viljelyvarmuuden suhteen se ei ole missään suhteessa paras lajike, mutta kokonaisuutta tarkasteltaessa se on ylivoimainen. Kohtuullisen varmaa on, että Auranmaan asiantuntevin valkosipulintai oikeammin kynsilaukan ystävä ja -kasvattaja löytyy Auran kirkonkylästä. Samoja lajikkeita viljellään eri puolella maailmaa eri nimillä ja joistakin lajikkeita on jopa 5–6 eri muunnelmaa, Äärelä kertoo. Ajankohtaiset. . Lajikkeet eroavat muun muassa kasvutavaltaan, ulkonäöltään, maultaan, satoisuudeltaan ja viljelyominaisuuksiltaan
Elina Simola löysi Karinaisten Mäenpäästä erehdyttävästi pesusientä muistuttavan kurttusienen. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina syyskuun 29. Lehtonen järjestää villiruokakursseja ja -retkiä. Se on erinomainen ruokasieni. . . Kurttusieni (Sparassis crispa) on suuri kukkakaalimainen sienilaji. Tänä vuonna ilmestyi Kalevi Tikan päivitetty julkaisu kynsilaukan viljelystä nimeltään ”Kiehtova kynsilaukka. –Kiinassa kynsilaukka on nykyäänkin osa perinteistä lääketiedettä. Se voi parhaimmillaan painaa jopa 14 kiloa ja olla 30–40 senttiä leveä. Suomessa koululääketieteellä on kuitenkin niin vahva asema, että pitää olla varovainen sanoissaan. Sieni päätyi poiminnan jälkeen villiruokakokki Päivi Lehtosen pannulle ja pakastimeen. Joihinkin asioihin kynsilaukalla voi olla vaikutusta ja joihinkin ei. Monet vannovat kynsilaukan terveysvaikutusten nimiin. Hyvänmakuiseksi mainittu sieni painoi liki kilon, mutta Elina ei herkutellut sillä itse, vaan antoi sienen villiruokakokki Päivi Lehtosen käyttöön. –Olen itse sellainen aloitteleva sienensyöjä, olen tehnyt risottoa tateista ja kantarelleista ja mustia torvisieniäkin olen löytänyt aika lailla, mutta annan ne anopilleni Aila Simolalle käsiteltäväksi ja kuivattavaksi. Sen väitetään muun muassa alentavan verenpainetta ja kolesterolia, ehkäisevän flunssaa ja estävän punkinpuremia. . Päivi Lehtonen innostui valtavasti kurttusienestä, sillä hän on jo jonkin aikaa pyrkinyt löytämään sellaista sieniruokakirjaa tekevälle ystävälleen. Kaikki lähti käytännön tarpeesta. Sen maku on mieto, hiukan mausteinen. Sopiva talvipäivän herkku on riisipuuro, jonka päälle laitetaan suuri määrä voissa sauteerattua ja karamellisoitunutta siperialaista. Mutta mikä on sopiva määrä kynsilaukkaa päivässä. Sieni on Suomessa harvinainen. Meillä on sellainen systeemi, että minä juoksen metsässä ja kerään, anoppi valmistaa sienet, Elina Simola naurahtaa. Laji kasvaa useimmiten mäntyjen tyvellä, juuristoissa tai kannoissa. Näin kasvatat suuret valkosipulit.” Kirjan voi tilata suoraan tekijältä ja sitä saa myös hyötykasvi-yhdistykseltä. Simolan löytämä kurttusieni ei ollut vielä näiden sienten suurimmasta päästä, sillä tämä mäntymetsien sieni voi kasvaa jopa reilusti yli kymmenkiloiseksi. Harvinainen kurttusieni putkahti pintaan Karinaisissa PÖYTYÄ/Karinainen Päivi Perkiö Elina Simola löysi perjantaina Karinaisten Mäenpäästä ison, pesusieneltä näyttävän sienen, jonka hän tunnisti sienioppaasta harvinaiseksi kurttusieneksi. –Jos haluaa kunnollista kynsilaukkaa, se pitää itse kasvattaa. Melkoinen kokoero. –Kynsien erottelu, istutus, penkkien talvikattaminen, talvikatteen muuttaminen kesäkatteeksi, rikkaruohojen kitkentä 5–6 kertaa touko–heinäkuussa, penkkien kastelu touko–kesäkuussa, kukkavarsien leikkaaminen juhannuksen tietämillä, kasvin nostaminen penkistä, puhdistus ja saattokuivaukseen laittaminen, loppukuivatus ja trimmaaminen, Äärelä luettelee. –Sekin maistuu parhaimmalta ihan sinällään paistettuna ja grillattuna. Sieni paistettiin nuotiolla pannussa voin kanssa ja syötiin suurena herkkuna leivän päällä. . Ukonsienen jalka kannattaa kuivata ja jauhaa sen jälkeen suolan sekaan maustesuolaksi, Lehtonen vinkkaa. Hänen mukaansa kynsilaukkaa voikin käyttää melkein missä vain. Kruunuksi vielä runsaasti murskattua kardemummaa ja vähän kookossokeria, Äärelä kuvailee. Väriltään sieni on vaalea tai kellanokran värinen. . Sen maku on mieto, hiukan mausteinen, Lehtonen kuvaa. –Olin jo lähdössä Elinan luota ja kerroin, että minun pitäisi löytää jostain myös ukonsieniä. FAKTA . Jos syventyy johonkin asiaan, niin et lopulta tarkastele vain yhtä asiaa, vaan koko maailmaa yhden asian kautta, hän kertoo. Päivi Lehtonen ei kuitenkaan allekirjoita Wikipedian mainintaa siitä, että sienen poimimista pitäisi välttää sen harvinaisuuden vuoksi. . –Tietääkseni sieni on viime vuosina jonkin verran yleistynyt ja jäähän sienen rihmasto maahan, vaikka sen maanpäällisen osan poimisikin, hän perustelee kantaansa. Näkkileivän päälle Kynsilaukka jakaa mielipiteitä vähän samaan tapaan kuin homejuustokin: toisten mielestä se on parasta, mitä kuvitella saattaa, toiset eivät pidä lainkaan. Tietoa kynsilaukasta on runsaasti saatavilla. Rohkeasti penkkiin Jos kynsilaukan viljely kiinnostaa, Äärelä rohkaisee kokeilemaan. . Loppuosan kurttusienestä hän pakasti ystävälleen, jotta tämä voi kehitellä siitä hyviä reseptejä. Torsti Äärelä puolestaan on julkaissut joulukuusta 2015 lähtien 5–6 kertaa kuukaudessa ilmestyvää kynsilaukka-aiheista blogia, joka löytyy Google-haussa hakusanoilla: ”kynsilaukka” ja ”de re allii sativi”. –Aterian voi rakentaa pelkästään kynsilaukan ympärille. –Kahdeksan grammaa aamulla ja illalla niin pitoisuudet eivät pääse laskemaan. Se ilmaantuu usein samaan paikkaan eri vuosina. Niinpä osa kurttusienestäkin päätyi kurssilaisten maisteltavaksi. Torsti Äärelän penkissä kasvaa 160 erilaista kynsilaukkalajiketta. Sitä voi tosin neutralisoida esimerkiksi syömällä persiljaa yhdessä kynsilaukan kanssa. päivänä 2017 15 nut pikku hiljaa. Äärelän oma suosikkiruoka on kynsilaukka raakapuristettuna näkkileivän päällä. Se on sienestäjille tuttu herkku niin MannerEuroopassa kuin Britanniassakin, mutta Suomessa harvinaisempi. Siperialainen taas on paras lajike kynsilaukkavoin valmistamiseen. Päivi Lehtonen. Kynsilaukkaa on mukana jollain tavalla jokaisessa ateriassa, Äärelä sanoo. Oma päiväannokseni nousee kolmenkymmenen gramman tietämille. Äärelä itse on hyvin varovainen sanomaan mitään terveysvaikutuksista. Myös kynsilaukan vahva ominaistuoksu arveluttaa monia. Eri kynsilaukkalajikeet eroavat muun muassa ulkonäön, maun ja viljelyominaisuuksien suhteen. –Sen rakenne oli vähän samanlainen kuin paistetun kananmunan valkuaisen, hiukan sitkeä. Lehtonen lähti saman tien Karinaisiin sientä hakemaan ja sai samalla matkalla mukaansa myös toisen kaivatun herkun, ukonsienen. KUVAT: ELINA SIMOLA Kurttusieni painoi lähes kilon verran. . Sieniruokakirjaa varten Lehtonen pakasti myös ukonsienen. Sen terveysvaikutuksia on listattu jo ennen ajanlaskun alkua. Joistain asioista innostuu ja joistain ei. Ajankohtaiset Sienessä on ihan oma arominsa. Sienessä on ihan oma arominsa. Pienen määrän viljely menee omalla painollaan, vaikka kynsilaukan kasvatus ilman väkilannoitteita ja kasvinsuojeluaineita vaatiikin kasvukauden aikana kymmenkunta työvaihetta. Posliinit ovat esimerkiksi parhaita, jos haluaa kypsentää kokonaisen kynsilaukan folion sisällä. Kynsilaukka pärjää vaatimattomammassakin maassa, mutta sopivasti hiekkaa ja multaa on paras sekoitus. Elina kertoi, että tuollahan niitä on ja lähdimme sitten vielä taskulampun valossa hakemaan niitä, Lehtonen kertoo. . Kurttusienen maku on mieto ja tuoksu miellyttävä.
n Taina Jurttila-Nurmisen kehui Minna Saari. ANNA KEHUN KIERTÄÄ . Sen sijaan katoja nälkävuosien yhteys osoittautuu monimuotoisemmaksi. Huhtamaan tutkimus tuo uuden ja kokonaisvaltaisen näkökulman ilmaston, katovuosien ja nälän väliseen yhteyteen keskiajan ja uuden ajan alun Koillis-Euroopassa. Nyt lainoja on 38 000 vuodessa, Jurttila-Nurminen kertoo. . n Taina Ali-Raatikaisen kehui Tarja Salo. n Kati Norrin kehui Ari Heino. Kun useimmissa kirjastoissa lainamäärät ovat vuosi vuodelta vähentyneet, Marttilassa lainaja kävijämäärät ovat viime vuosina olleet kasvia. Hän sanoo pitävänsä kovasti työstään, mikä ei ole jäänyt asiakkailtakaan huomaamatta. –Aina jälkikäteen tietenkin tulee jotain mieleen, mitä tekisi toisin, mutta kyllä nykyiset tilat ovat upeat, hän iloitsee ja ihastelee, kuinka paljon lisää kirjojen täyttämiä hyllyjä kirjastoon on neljässä vuodessa tullut, vaikka poistojakin on ollut paljon. n Kätlin Roosin kehui Taina AliRaatikainen . n Aila Simolan kehui Erja Linkki. . . Huhtamaan väitöskirja tarkastettiin viime viikolla samanaikaisesti ItäSuomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa sekä Bernin yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Jo ensimmäinen muutto oli JurttilaNurmisen mielestä huikea muutos. . Väitöskirjassaan Huhtamaa löysi puun vuosirenkaista yllättävän avun historiantutkijoille ja samalla uusia näkökulmia ilmaston ja nälän yhteyden ymmärtämiseen. Lisäksi tutkimuksessa esitellään uusi menetelmä, jolla voidaan rekonstruoida satovaihteluita puun vuosirengassarjoista. Tällä hetkellä marttilalaiset lukevat kirjastonhoitajan mukaan eniten hänen itsensäkin lempilukemistoon kuuluvia dekkareita. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina syyskuun 29. Hänen uransa alkuvaiheissa Marttilan kirjasto toimi vielä kunnantalolla. n Tarja Salon kehui Veikko Salmi. . n Anna kehun kiertää -juttusarjassa pistetään kehu kiertoon. . Väitöstutkimus on toteutettu kansainvälisessä yhteisohjausjärjestelyssä, jossa tohtoriopiskelija suorittaa jatko-opinnot ja tutkinnon samanaikaisesti kahteen yliopistoon niiden vaatimusten mukaisesti. Heli Huhtamaa Marttilan kirjastossa on joulu joka perjantai . Tämä johtui siitä, että yksilöiden ja yhteisöjen sopeutumisja selviytymiskyky epäsuotuisaan ilmastoon ja laskeviin satotasoihin vaihteli huomattavasti. . n Erja Linkin kehui Auranmaan Viikkolehden toimitus. Jurttila-Nurmisen silmiin syttyy tuike, kun hän toteaa kirjastossa olevan joulu joka perjantai. Tutkimuksen tulokset eivät siksi tuekaan oletusta, että nälkävuodet olisivat väistämättä yleistyneet pikkujääkauden vuoksi. Kirjat ja ihmiset ovat työssäni parasta. n Anu Merran kehui Ari Anttonen. Heinäkuussa Jurttila-Nurmiselle tuli 35 vuotta täyteen Marttilan kirjastonhoitajana, sinä aikana maailma sekä ihmisten tavat kiittää ovat hänen mukaansa muuttuneet. . . Nykyisin Huhtamaa asuu Hollannissa Utrechtissa. n Minna Saaren kehui Noora Mäntsälä. . n Kehut: ”Häneltä saa maailman parhainta palvelua. . n Jalo Toivosen kehui Sinikka Hirvensalo. n Sinikka Hirvensalon kehui Anu Merta. n Ari Heinon kehuivat Severi Marttila ja Heikki Simola. n Severi Marttilan, Heikki Simolan ja Jimmy Enbergin kehui Elina Säylä. Myös Enni Mustosen Ruokarouvan tytär kuuluu lainatuimpien kirjojen joukkoon. Jurttila-Nurminen kertoo ajautuneensa kirjastoalalle, mutta mitä ilmeisemminkin elämä vei oikeaan suuntaan. n Seuraavaksi juttusarjassa esitellään Taina Jurttila-Nurmisen kehuma henkilö. n Marja Helinin kehui Sari Haapanen. Hän valmistui ylioppilaaksi Elisenvaaran lukiosta vuonna 2003. n Elina Säylän kehui Kätlin Roos. n Veikko Salmen kehui Markku Virtanen. n TÄHÄN MENNESSÄ KEHUTUT Heli Huhtamaa löysi puun vuosirenkaista avun historiantutkijoille PÖYTYÄ Pöytyältä kotoisin oleva Heli Huhtamaa on väitellyt tohtoriksi yleisen historian alalta samanaikaisesti Itä-Suomen ja Bernin yliopistoissa. Hänestä välittyy ammattitaito ja kiintymys työhön.” Minna Saari n KEHU KIERTOON. Katojen vaikutus ihmisen hyvinvointiin vaihteli sekä ajallisesti ja paikallisesti että talonpoikaisyhteisön sisällä. . . Työmotivaatiota pitävät yllä myös tutut asiakkaat ja se, että Marttilassa kirjastopalvelua on osattu arvostaa. n Kuka: Taina Jurttila-Nurminen . Historian esimerkit siitä, miten ihminen ja ympäristö ovat selviytyneet ja sopeutuneet menneisiin ilmaston vaihteluihin voivat antaa hedelmällisiä näkökulmia kun pohditaan nykyisen ilmastonmuutoksen mahdollisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tulokset osoittavat, että aikaisemmassa tutkimuksessa tunnistetut maatalouden murroskaudet ovat yhteydessä laajempiin ilmastovaihteluihin. . n Kyösti Iitin kehui Marja Helin. . n Pitkän uran kirjastonhoitajana tehnyt Taina Jurttila-Nurminen innostuu edelleen työstään Tulee riemu, kun löytää asiakkaalle kirjan, jota ei tunnu löytyvän mistään. n Lauri Eklundin kehui Aila Simola. –Siitäkin tulee riemu, kun löytää asiakkaalle kirjan, jota ei tunnu löytyvän mistään, Jurttila-Nurminen toteaa. Tutkimuksen perusteella ilmasto vaikutti satovaihteluihin. . –Kun tulin töihin, meillä oli pääkirjastossa noin 8 000 lainaa vuodessa. n Ari Anttosen kehui Kyösti Iitti. Ihmiset & ilmiöt n VÄITÖKSIÄ . –Olen siitä harvinainen kirjastonhoitaja, että olen saanut kaksi kertaa uuden kirjaston, Jurttila-Nurminen hymyilee. . . . –Kirjaston ulkoisten puitteiden ja välineiden lisäksi myös lukutottumukset ovat muuttuneet. päivänä 2017 17 MARTTILA Marika Timonen Marttilan kirjastonhoitaja Taina Jurttila-Nurminen ilahtuu yhä saamistaan kehuista, vaikka vuosien varrella asiakkaat ovatkin häntä useasti kiitelleet. –Ennen tuli kiitokseksi kananmunia, villasukkia ja kaikenlaista, no suklaata tulee edelleenkin. Huhtamaa esittää väitöstutkimuksessaan, miten historiantutkijat voivat hyödyntää puun vuosirenkaiden sisältämää informaatiota. n Markku Virtasen kehui Jalo Toivonen. 35 vuotta sitten dekkareita pidettiin huonona kirjallisuutena, Jurttila-Nurminen muistelee. . Hän etsii ja tilaa aina kaikki tarvittavat kirjat sekä ammattikirjallisuuteen että myös poikieni toivomiin kirjauutuuksiin liittyen. . Uusi kirjasto on kasvattanut myös kuntalaisten lukuintoa. Taina Jurttila-Nurminen Työt tehdään silloin, kun kirjasto on kiinni, Taina Jurttila-Nurminen toteaa kirjastonhoitajan työstä, johon sisältyy paljon muutakin kuin se, mikä asiakkaille näkyy. n Noora Mäntsälän kehui Kati Norri. Heli Huhtamaa on kotoisin Pöytyältä. . Vuonna 1985 kirjasto muutti nykyisen Huvilan tiloihin ja neljä vuotta sitten uuteen moderniin kirjastorakennukseen. Huhtamaa kyseenalaistaa vakiintuneita historiallisia tulkintoja vuosirengasaineiston avulla. n Sari Haapasen kehui Lauri Eklund. n Mitä: Kirjastonhoitaja . Perjantaisin nimittäin tulevat kirjapaketit. –Tykkään lukemisesta ja asiakaspalvelusta
päivänä 2017 PÖYTYÄ/Yläne Tuomas Honkasalo –Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti, laulavat turkulaiset viihdemusiikin ikonit Matti ja Teppo Ruohonen ja Yläneen Valasrannan tanssiyleisö tanssii hymyssä suin. –On joku joskus kirjoittanut, että Matin ja Tepon vaimo, Teppo hörähtää. –Fanit ja yleisö kyselevät uusien biisien perään aina. He ovat Matti ja Teppo -instituutio. Eikä keikkailukaan ole kevyimmästä päästä. Niin kotoisen näköistä miesten oleminen on yleisön edessä. Siinä ehtii palautua ja myös tehdä uusia biisejä, selittää Matti keikkataukoa ja kertoo suuntaavansa etelän lämpimään. –Keikoille tulee itsellekin uutta draivia uusien laulujen kautta, Matti heittää. Herrasmiehet ovat kansan tasolla ja helposti lähestyttäviä, vaikka yleisö keikkojen eturivissä nostaakin heidät tähtiin. –Kun kävelen kaupungilla, niin ihmiset saattavat äänekkäästi todeta, että tuossa menee Matti ja Teppo, vaikka Teppo istuu samaan aikaan omassa kodissaan sohvalla, Matti naureskelee. Kun keikkaili melkein joka kolmas päivä, niin on hyväkin, että vanhemmiten keikkamäärät ovat tiedostetusti hieman laskeneet. Kissankultaa-kappale nosti veljesduon aikanaan Suomen kartalle ja nopean nousukiidon jälkeen Matti ja Teppo ovat pysytelleet huipulla koko ajan. –Viikonloppukeikkojen jälkeen menee alkuviikko normaaliin rytmiin palautumiseen ja sitten onkin taas loppuviikosta keikkoja, Teppo huokaisee Sympaattista lavakarismaa Joku syy veljesten jatkuvalle suosiolle täytyy olla. Miehiä hymyilyttää toimittajan huomio. Nostalgiaa-kappale on soinut keikoilla ja radiossa jo pitkään. –Eikä olla lähdetty sekoilemaan viinan kanssa, Matti täydentää veljesyhteistyön salaisuutta. –Meidän fanit haluavat käteensä levyn ja sitä kuunnellaan sitten esimerkiksi autossa. Milloin kuullaan uutta musiikkia sähköposteja tulee usein, Matti kertoo. Ja tämä oli tietenkin aikaa ennen kännyköitä. Miesten hyväntuulisuus ja hassuttelu tarttuu yleisöön ja Valasranta täyttyy positiivisesta tunnelmasta. Täysin väärässä eivät veljekset olleet poluista laulaessaan vuonna 1981 julkaistun kappaleen sanoituksissa, sillä duon 50-vuotistaitelijajuhla on jo kahden vuoden päästä. Keikat ovat tärkein artistin tulonlähde nykyään. –Ei mistään Spotifystä meille tuloja tule. Uudet biisit ovat myös artisteille itselleen tärkeitä. –Oltiin siinä varmaan 15 kilometriä ajettu, kun aloin kyselemään jotain Tepolta ja vastausta ei kuulunutkaan, hihittää Matti. Jossain kohtaa miehet perustivat oman levy-yhtiön, vaikka se ei ollut kovinkaan normaali ratkaisu. Veljeksiä se ei haittaa. Matti ja Teppo ovat jokaiselle tuttuja. Keikkakilometrejä on takana satoja tuhansia. Hauskoja vitsejä, tunnelmointia, yleisön huomioimista ja veljesten keskinäistä sympaattista naljailua – siitä taitaa olla kysymys Matin ja Tepon suosiossa. Miehet eivät asu samassa kodissa eikä heillä ole myöskään yhteistä vaimoa. –Parhaimmillaan keikkoja on tehty sata vuodessa, kertoo Teppo ja pudistelee päätään. Nykyään miehet ajavat kaksistaan keikoille. –Kerran olin huoltoasemalla vessassa ja kun tulin ulos, ei keikkabussia näkynyt enää missään, Teppo naureskelee. Matti ja Teppo astuvat Valasrannan lavalle kuin omaan olohuoneeseensa. –Kyllä tässä vuosien varrella meidän on yhdessä pitänyt nimenomaan se, että meitä on tässä kaksi, pystymme jakamaan hommia ja olemme tosi läheisiä, Teppo summaa vuosikymmenten yhteistyön reseptin. Ihmiset & ilmiöt Sedät jaksaa heilua, vaikka ikää karttuu . Matin mukaan heidän levyjään myydään kuitenkin vielä hyvin. Tunnelma on katossa ja niin ovat myös Matin ja Tepon hymyt. . Keikat ovat tärkein artistin tulonlähde nykyään, kertoo Teppo. –Pidimme aikanaan tammi-helmikuun lomaa ja nyt vetäydymme keikkatauolle jo neljäksi kuukaudeksi. Perinteeksi on veljesten mukaan tullut jo, että levyllä on viisi rauhallista ja viisi menevämpää tekelettä. Osa yleisöstä itse asiassa lopettaa tanssimisen ja pakkautuu lavan eteen vain kuuntelemaan hittibiisien kimaraa. Lavalla glamouria riittää, mutta keikkojen takahuoneessa Matilla ja Tepolla on hieman erilainen meininki. CD-levyjen myyntimäärät ovat tippuneet hurjasti ja elanto riippuu entistä enemmän keikkojen tekemisestä. –Minä hoidan pääasiassa paperihommat ja Masa tekee biisejä, kertoo Teppo veljesten MTR-firmasta. Ei mistään Spotifystä meille tuloja tule. Kahvia juodaan pahvimukista ja tarvittaessa tehdään voileipiä. Matti ja Teppo -instituutio Vuodesta 1969 asti Suomea kiertäneet Matti ja Teppo tuntevat kotimaansa hyvin. Aikaisemmin mentiin keikkabussilla yhdessä yhtyeen kanssa. Teppo Ruohonen. Auranmaan Viikkolehti 18 Perjantaina syyskuun 29. Siksi miehiä ei erotetakaan puheissa toisistaan. Uusi levy tulossa Uusia kappaleita syntyy edelleen ja uusi levy julkaistaan lokakuun puolessa välissä. Oman levy-yhtiön pyörittäminen on kovaa työtä. Matti ja Teppo ovat edelleen kovassa vireessä Kun kävelen kaupungilla, niin ihmiset saattavat äänekkäästi todeta, että tuossa menee Matti ja Teppo, vaikka Teppo istuu samaan aikaan omassa kodissaan sohvalla. Hyviä laulajia on maailma täynnä, joten artistilla pitää olla tarjota jotain muutakin. Uutta levyä mainostetaan tietenkin ja on varmasti syytäkin. Jossain iltapäivälehdessä oli otsikko Matin ja Tepon pojasta. Biisien välissä jutustellaan ikään kuin puhuttaisiin hyville tuttaville. Teppo vetää yleisön kanssa ylävitosia, kun on Matin vuoro laulaa. Matti Ruohonen Ikä alkaa jo näkyä Matin ja Tepon kasvoilla, mutta ei lavakäytöksessä. Vaatteet saattavat vaihtua ja sitten vaan odotellaan takaisin lavalle pääsyä. Eikä tahti ole valtavasti laantunut, vaikka miehet ovat jo 70 vuoden molemmin puolin
päivänä 2017 19 ILMAN VÄLIKÄSIÄ! Tilaa työvaatteesi suoraan Wexman Workwear:ltä WEXMAN AB tilAuksEt puh 0400 90 35 15 | tilaukset@wexman.fi | www.wexman.fi Yksinkertaisesti parempi kauppa! Muka na L-S KONEP ÄIVILL Ä Näkemyksiä puusta. www.westas.fi Puunhankinnassa korostuvat kokemus, ammattitaito ja korjuujälki. KA-RENGAS KOSKI TL • TURKU • VANTAA • SALO www.karengas.fi Tule tutustumaan messutarjouksiin! Olemme mukana L-S Konepäivillä 040 901 0963 Henkilöautoihin Kuorma-autoihin Maatalousja työkoneisiin M ei lt ä R E N K A A T L-S KONEPÄIVÄT WWW.LSKONEPAIVAT.FI 29.–30.9.2017 Oripään lentokenttä Lue lisää: – Koneurakointiin keskittynyt näyttelytapahtuma OKRA-näyttelystä tutulla alueella – Koneita paljon myös tositoimissa – Ravintolasta ja grilleistä Kivikylän kotipalvaamon maittavia tuotteita Tervetuloa mukaan! Lounais-Suomen Koneyrittäjät Orip ään lent oke ntäl lä 29. LS Ko n e p äi v ät. –30.9. –30 .9. kello 9–1 7. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina syyskuun 29. Haluathan parhaan kokonaisratkaisun itsellesi ja metsällesi. L-S Konepäivät Oripään lentokentällä 29. PUUKAUPAT MIELESSÄ. Ota yhteyttä alueesi asiantuntevaan puunhankintaesimieheen. kello 9–17
Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. toimituskulut) Lamminkatu 39, 32200 Loimaa Ford Transit Custom Business 310 L2H1 2.0 TDCi EcoBlue 130 hv M6 36.104,81 € (autoveroton suositushinta 32.560 € + arvioitu autovero CO?-päästöillä 161 g/km 2.944,81 € + toimituskulut 600 €). Jokainen. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Kyllä voi. / 150 000 km -takuu (kaksi vuotta ilman kilometrirajoitusta) koskee uusia Ford Transit Custom -asiakastilauksia toistaiseksi. Tervetuloa! Varaa koeajo: Uusi Škoda Octavia Yhdistetty EU-kulutus ja CO 2 -päästöt: 4,4–7,8 l /100km, 114–182 CO 2 g/km Autoveroton SVH alk. Ford SYNC 3: Radio/CD, 8” kosketusnäyttö (Apple CarPlay ja Android Auto), Handsfree Bluetooth FordHätäaputoiminnolla • Kaksoisauto maattinen ilmastointi • Parkkitutka (anturit takana) • 16” kevytmetallivanteet • Lämmitettävä tuulilasi • Ajovaloautomatiikka • Automaattiset tuulilasinpyyhkijät sadetunnistimella • Vakionopeudensäädin • Etusumuvalot • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin kelloajastimella (dieselmallit) Nyt Ford Focus Edition -malliin automaattivaihteisto € ja 5 vuoden takuu Nissan Qashqai 1,6dCi DPF Stop / Start System Acenta 2WD 6M/T Con 164tkm -12. Tervetuloa koeajolle. 15.170 € Arvioitu autovero alk. Focus Edition -malliston CO?-päästöt 98–125 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,8–5,5 l/100 km. Älykkäät teknologiat, kuten kaistanpitoavustin ja SYNC 3 -tietoviihdejärjestelmä 8" kosketusnäytöllä viimeistelevät ajokokemuksen, jota et halua jättää väliin. 11tkm -16 Volkswagen Passat Variant Highline (R-Line) 2,0 TDI 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 42tkm -16 Volvo V90 D4 Inscription aut 300 -17 Ford Kuga 2,0TDCi 140 hv 4WD Titanium S 5-ov 107tkm -12 Honda Cr-v Diesel Elegance AT 150tkm -13 17.990 49.990 36.890 Volkswagen Golf Variant Trendline 1,6 TDI 66 kW (90 hv) BlueMotion 54tkm -15 21.890 47.790 59.990 24.990 24.980 22.890 24.990 Meiltä uusiin Ford, Skoda ja Nissan-autoihin KAIKKI KAMPANJATARJOUKSET! La 16.9. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 22.686,85 € Käsiraha 2.500 €, luoton perustamiskulu 190 €, luoton määrä 20.186,85 €. vuosikorko 2,03 %. 22.686 85 € * (sis. > PARAS VAKIOVARUSTELU PARHAASEEN HINTAAN – ETUSI YLI 2.000 €! www.ford-loimaanlaatuauto.fi Hannu Hutka 0500 457 045 Hannu Saarelainen 0500 535 534 Jaakko Suvila 040 530 1744 Tomi Hyvönen 040 517 3617 Loimaan Laatuauto Lamminkatu 39, 32200 Loimaa *Ford Focus Edition mallisto alk. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilaussopimuksia 1.–30.9.2017 asti, pl. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 6.450 €, korko 1 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 169 €. KATTAVASTI VARUSTELTU FORD FOCUS EDITION FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km ETUSI JOPA 3.500 € AUTOMAATTI VELOITUKSETTA € FORD CREDITKORKO 0,99 % ** ford.fi FORD FOCUS EDITION 1.0 125 hv M6 alk. Ford Focus 1,0 EcoBoost 100 hv Start/ Stop M5 Trend 5-ov 33tkm -15 Mercedes-Benz E 220 BlueTec T A Premium Business 8tkm -16 Mercedes-Benz E 300 BlueTec Hybrid T A Premium Business 31tkm -15 Skoda Octavia Combi 1,2 TSI Elegance DSG Autom. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 22.686,85 € Käsiraha 2.500 €, luoton perustamiskulu 190 €, luoton määrä 20.186,85 €. 22.686 85 € * (sis. Ostamme ja vaihdamme halvempaan, myös asuntoautot/-vaunut ja moottoripyörät. Uuden Octavian tuoreen ulkomuodon havaitset heti. Ja tietysti Škodan lippulaivamallin laatu ja ylellisyys on hiottu huippuunsa. Auranmaan Viikkolehti 20 Perjantaina syyskuun 29. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 22.686,85 € Käsiraha 2.500 €, luoton perustamiskulu 190 €, luoton määrä 20.186,85 €. · Ford EcoBlue 2.0 TDCi 130 hv (vääntö 385 Nm) · M6-manuaalivaihteisto · Korimallit L2H1 tai L2H2 • Parkkitutkat edessä ja takana • Vakionopeudensäädin • Ilmastointi • Lämmitettävä tuulilasi • Etusumuvalot • Auto-Start-Stop-järjestelmä alk. Kuvan auto erikoisvarustein. Focus RS. Hinta alk. Ostamme ja vaihdamme halvempaan, myös asuntoautot/-vaunut ja moottoripyörät. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 7.500 €, korko 0,99 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 235,30 €. Sokerina pohjalla – uusi Octavia on hinnaltaankin parempi. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. 10 kaiutinta ja subwoofer sekä navigointijärjestelmä – nyt €. 11tkm -16 Volkswagen Passat Variant Highline (R-Line) 2,0 TDI 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 42tkm -16 Volvo V90 D4 Inscription aut 300 -17 Ford Kuga 2,0TDCi 140 hv 4WD Titanium S 5-ov 107tkm -12 Honda Cr-v Diesel Elegance AT 150tkm -13 17.990 49.990 36.890 Volkswagen Golf Variant Trendline 1,6 TDI 66 kW (90 hv) BlueMotion 54tkm -15 21.890 47.790 59.990 24.990 24.980 22.890 24.990 Meiltä uusiin Ford, Skoda ja Nissan-autoihin KAIKKI KAMPANJATARJOUKSET! La 16.9. Kuvan auto erikoisvarustein. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilaussopimuksia 1.–30.9.2017 asti, pl. Tervetuloa! Audi A1 Sportback Ambition 1,6 TDI (DPF) Start-Stop 103tkm -12 www.ford-loimaanlaatuauto.fi Jaakko Suvila Hannu Saarelainen Hannu Hutka Tomi Hyvönen 040 530 1744 lomalla 0500 457 045 040 517 3617 Uusi Škoda Superb Combi SUURENMOISEEN ELÄMÄÄN Maahantuonti: Vuokraus: AVIS SIMPLY CLEVER Upea Superb Combi on Škodan uutuus isojen perhefarmarien luokkaan. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Fiesta. Lisäetuna mallikohtainen varustepaketti ja laajennettu takuu 5 vuotta / 100 000 km. KATTAVASTI VARUSTELTU FORD FOCUS EDITION FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km ETUSI JOPA 3.500 € AUTOMAATTI VELOITUKSETTA € FORD CREDITKORKO 0,99 % ** ford.fi FORD FOCUS EDITION 1.0 125 hv M6 alk. Tervetuloa! *Ford Focus Edition mallisto alk. · Ford EcoBlue 2.0 TDCi 130 hv (vääntö 385 Nm) · M6-manuaalivaihteisto · Korimallit L2H1 tai L2H2 • Parkkitutkat edessä ja takana • Vakionopeudensäädin • Ilmastointi • Lämmitettävä tuulilasi • Etusumuvalot • Auto-Start-Stop-järjestelmä alk. 30tkm -14 Skoda Yeti Outdoor 1,4 TSI Style DSG Autom. 5 v. Tarjous voimassa 25.8.–30.9.2017. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 22.686,85 € Käsiraha 2.500 €, luoton perustamiskulu 190 €, luoton määrä 20.186,85 €. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. Luottokustannus 1.287,22 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 16.590 €, tod. 22.270 € Arvioitu vero 6.675,28 (CO 2 -päästöllä 159 g/km) PAREMPI Uusi Škoda Octavia SIMPLY CLEVER Maahantuonti: Vuokraus: AVIS Voiko suosikkia parantaa. kulut 600 €). ** Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford Fiesta 1.1 70hv Trend 3-ovinen M5. Malliston neljästä varustelutasosta löytyy elämääsi sopivin Fiesta: käytännöllinen TREND, tyylikäs TITANIUM, urheilullinen ST-LINE tai ylellinen VIGNALE ford.fi/uusifiesta FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km Fiesta-mallisto alkaen 16.302 78 € * TAI 169 €/kk ** Ford Credit -rahoituksella, korko 1 % NY T KO RKO 1 % HYÖDYNNÄ ENSIESITTELYETU: TREND, TITANIUM ja ST-LINE Lämmitettävä ohjauspyörä, lämmitettävä tuulilasi ja lämmitettävät tuulilasin pesusuuttimet sekä Parkkitutka tai Vakionopeudensäädin – nyt €. Hetki. Ja tietysti Škodan lippulaivamallin laatu ja ylellisyys on hiottu huippuunsa. toim.kulut) TAI 235 30 €/kk ** UUDEN FOCUS EDITION -MALLIN KATTAVAAN VARUSTELUUN KUULUU MM. 22.686,85 € (autoveroton hinta 18.800 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 108 g/km 3.286,85 € + toim.kulut 600 €). Ford Transit Custom -malliston CO2-päästöt 161–187 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 6,2–7,2 l/100 km. Yhdistetty EU-kulutus ja CO 2 -päästöt: 5,5–10,2 l /100km, 145–237 CO 2 g/km Škoda Superb Combi Katso testivoitot: www.skoda.. > PARAS VAKIOVARUSTELU PARHAASEEN HINTAAN – ETUSI YLI 2.000 €! Palvelemme Ma 9-18, ti-pe 9-17, la 10-14 Yli 300 vaihtoautoa www.loimaanlaatuauto.fi TEE HYVÄ KAUPPA LOIMAALLA! Lamminkatu 7 Myynti 040 450 7001 Huolto 040 450 7002 Lamminkatu 39 Myynti 040 450 7011 Huolto 040 450 7012 NYT VAIHTOAUTOALE 500-5000 e/auto! Joustava rahoitus jopa ilman käsirahaa ja korkoa. Kuvan auto erikoisvarustein. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Kuvan auto erikoisvarustein. vuosikorko 2,03 %. Kyllä voi. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilaussopimuksia 1.–30.9.2017 asti, pl. Ford Transit Custom Business -mallissa vakiona mm. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 7.500 €, korko 0,99 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 235,30 €. Superbin paljon kiitosta keränneet sisätilat täydentyvät farmariversiossa ylivoimaisella 633 litran tavaratilalla. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 7.500 €, korko 0,99 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 235,30 €. Focus RS. 22.686 85 € * (sis. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. toim.kulut) TAI 235 30 €/kk ** UUDEN FOCUS EDITION -MALLIN KATTAVAAN VARUSTELUUN KUULUU MM. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 22.686,85 € Käsiraha 2.500 €, luoton perustamiskulu 190 €, luoton määrä 20.186,85 €. Ford SYNC 3: Radio/CD, 8” kosketusnäyttö (Apple CarPlay ja Android Auto), Handsfree Bluetooth FordHätäaputoiminnolla • Kaksoisauto maattinen ilmastointi • Parkkitutka (anturit takana) • 16” kevytmetallivanteet • Lämmitettävä tuulilasi • Ajovaloautomatiikka • Automaattiset tuulilasinpyyhkijät sadetunnistimella • Vakionopeudensäädin • Etusumuvalot • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin kelloajastimella (dieselmallit) Nyt Ford Focus Edition -malliin automaattivaihteisto € ja 5 vuoden takuu *Ford Focus Edition mallisto alk. VIGNALE Huippuluokan B&O Play -äänentoistojärjestelmä, sis. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. Ford SYNC 3: Radio/CD, 8” kosketusnäyttö (Apple CarPlay ja Android Auto), Handsfree Bluetooth FordHätäaputoiminnolla • Kaksoisauto maattinen ilmastointi • Parkkitutka (anturit takana) • 16” kevytmetallivanteet • Lämmitettävä tuulilasi • Ajovaloautomatiikka • Automaattiset tuulilasinpyyhkijät sadetunnistimella • Vakionopeudensäädin • Etusumuvalot • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin kelloajastimella (dieselmallit) Nyt Ford Focus Edition -malliin automaattivaihteisto € ja 5 vuoden takuu *Ford Focus Edition mallisto alk. > PARAS VAKIOVARUSTELU PARHAASEEN HINTAAN – ETUSI YLI 2.000 €! Palvelemme Ma 9-18, ti-pe 9-17, la 10-14 Yli 300 vaihtoautoa www.loimaanlaatuauto.fi TEE HYVÄ KAUPPA LOIMAALLA! Lamminkatu 7 Myynti 040 450 7001 Huolto 040 450 7002 Lamminkatu 39 Myynti 040 450 7011 Huolto 040 450 7012 NYT VAIHTOAUTOALE 500-5000 e/auto! Joustava rahoitus jopa ilman käsirahaa ja korkoa. NYT ESITTELYSSÄ TÄYSIN UUSI FORD FIESTA Aisti. vuosikorko 2,03 %. Focus Edition -malliston CO?-päästöt 98–125 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,8–5,5 l/100 km. VIGNALE Huippuluokan B&O Play -äänentoistojärjestelmä, sis. Kuvan auto erikoisvarustein. **Ford Credit -esimerkkilaskelma/ Ford Focus Edition 1.0 EcoBoost 125 hv 5D M6. Tarjous voimassa 25.8.–30.9.2017. Kuvan auto erikoisvarustein. 22.686,85 € (autoveroton hinta 18.800 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 108 g/km 3.286,85 € + toim.kulut 600 €). toim.kulut) TAI 235 30 €/kk ** UUDEN FOCUS EDITION -MALLIN KATTAVAAN VARUSTELUUN KUULUU MM. Ford SYNC 3: Radio/CD, 8” kosketusnäyttö (Apple CarPlay ja Android Auto), Handsfree Bluetooth FordHätäaputoiminnolla • Kaksoisauto maattinen ilmastointi • Parkkitutka (anturit takana) • 16” kevytmetallivanteet • Lämmitettävä tuulilasi • Ajovaloautomatiikka • Automaattiset tuulilasinpyyhkijät sadetunnistimella • Vakionopeudensäädin • Etusumuvalot • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin kelloajastimella (dieselmallit) Nyt Ford Focus Edition -malliin automaattivaihteisto € ja 5 vuoden takuu *Ford Focus Edition mallisto alk. Ford Transit Custom Business -mallissa vakiona mm. Ja tietysti tarjolla ovat taloudelliset TDI-turbodieselmoottorit. Uutta löytyy myös konepellin alta: kaikki bensiinimoottorit ovat nyt huippumoderneja, vähäpäästöisiä TSI-turbomoottoreita. 1. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. kulut 600 €). 3.789,37 € CO 2 -päästöllä 134 g/km) Arvioitu kokonaishinta 18.959,00 € (sis. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 6.450 €, korko 1 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 169 €. 22.686,85 € (autoveroton hinta 18.800 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 108 g/km 3.286,85 € + toim.kulut 600 €). 22.686,85 € (autoveroton hinta 18.800 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 108 g/km 3.286,85 € + toim.kulut 600 €). Sisätiloissa nautit entistä laadukkaammista materiaaleista, upeasta muotoilusta ja poikkeuksellisesta käytettävyydestä. **Ford Credit -esimerkkilaskelma/ Ford Focus Edition 1.0 EcoBoost 125 hv 5D M6. Käsiraha 1.000 €, luoton perustamiskulu 190 €, luoton määrä 15.302,78 €. toimituskulut) Lamminkatu 39, 32200 Loimaa Ford Transit Custom Business 310 L2H1 2.0 TDCi EcoBlue 130 hv M6 36.104,81 € (autoveroton suositushinta 32.560 € + arvioitu autovero CO?-päästöillä 161 g/km 2.944,81 € + toimituskulut 600 €). Hetki. ** Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford Fiesta 1.1 70hv Trend 3-ovinen M5. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilaussopimuksia 1.–30.9.2017 asti, pl. vuosikorko 2,32 %. **Ford Credit -esimerkkilaskelma/ Ford Focus Edition 1.0 EcoBoost 125 hv 5D M6. Luottokustannus 1.431,15 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 21.618 €, tod. Täysin uusi Fiesta yhdistää ajamisen hauskuuden, tyylikkään aerodynaamisen muotoilun, tehokkaan suorituskyvyn ja taloudellisuuden nautittavaksi kokemukseksi kaikille aisteille. toim.kulut) TAI 235 30 €/kk ** UUDEN FOCUS EDITION -MALLIN KATTAVAAN VARUSTELUUN KUULUU MM. 16.302,78 € (autoveroton hinta 13.600 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 101 g/km 2.102,78 € + toim. Kuvan auto erikoisvarustein. Kuvan autot erikoisvarustein. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. klo 10-14 pullakahvitarjoilu! * Ford Fiesta -mallisto alk. 22.686 85 € * (sis. Focus Edition -malliston CO?-päästöt 98–125 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,8–5,5 l/100 km. Käsiraha 1.000 €, luoton perustamiskulu 190 €, luoton määrä 15.302,78 €. Focus Edition -malliston CO?-päästöt 98–125 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,8–5,5 l/100 km. 22.270 € Arvioitu vero 6.675,28 (CO 2 -päästöllä 159 g/km) PAREMPI Uusi Škoda Octavia SIMPLY CLEVER Maahantuonti: Vuokraus: AVIS Voiko suosikkia parantaa. 36.104 81 € FORD TRANSIT CUSTOM BUSINESS ford.fi/hyotyajoneuvot FORD TAKUU VUOTTA tai 150 000 km FORD TRANSIT CUSTOM BUSINESS • Radio/CD-soitin, Ford SYNC, Bluetooth, 4" monitoiminäyttö, AUX/USB • Sähkötoimisesti taitettavat sivupeilit • Sadetunnistin ja ajovaloautomatiikka • Tavaratilan LED-valot • Vetokoukku • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin ajastimella ja kaukosäätimellä • Metallitai normaaliväri Uudessa Ford Transit Custom Business -mallissa huippuluokan ajettavuus, luotettavuus ja kuljetuskyky yhdistyvät parhaaseen Business-varusteluun. Kokonaisuuden kruunaa uusin tekniikka: TSIja TDI -moottorit, DSG-vaihteistot sekä 4x4-neliveto. Focus Edition -malliston CO?-päästöt 98–125 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,8–5,5 l/100 km. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 7.500 €, korko 0,99 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 235,30 €. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 7.500 €, korko 0,99 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 235,30 €. Jokainen. Kuvan autot erikoisvarustein. Malliston neljästä varustelutasosta löytyy elämääsi sopivin Fiesta: käytännöllinen TREND, tyylikäs TITANIUM, urheilullinen ST-LINE tai ylellinen VIGNALE ford.fi/uusifiesta FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km Fiesta-mallisto alkaen 16.302 78 € * TAI 169 €/kk ** Ford Credit -rahoituksella, korko 1 % NY T KO RK O 1 % HYÖDYNNÄ ENSIESITTELYETU: TREND, TITANIUM ja ST-LINE Lämmitettävä ohjauspyörä, lämmitettävä tuulilasi ja lämmitettävät tuulilasin pesusuuttimet sekä Parkkitutka tai Vakionopeudensäädin – nyt €. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. Tervetuloa koeajolle. 28.945,28 € + toimituskulut 600 € Autoveroton SVH alk. Uuden Octavian tuoreen ulkomuodon havaitset heti. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Focus RS. 28.945,28 € + toimituskulut 600 € Autoveroton SVH alk. Focus RS. 3.789,37 € CO 2 -päästöllä 134 g/km) Arvioitu kokonaishinta 18.959,00 € (sis. Lisäetuna mallikohtainen varustepaketti ja laajennettu takuu 5 vuotta / 100 000 km. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. vuosikorko 2,03 %. 22.686,85 € (autoveroton hinta 18.800 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 108 g/km 3.286,85 € + toim.kulut 600 €). erä vaikka joulukuussa. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 22.686,85 € Käsiraha 2.500 €, luoton perustamiskulu 190 €, luoton määrä 20.186,85 €. Sisätiloissa nautit entistä laadukkaammista materiaaleista, upeasta muotoilusta ja poikkeuksellisesta käytettävyydestä. Luottokustannus 1.431,15 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 21.618 €, tod. · Ford EcoBlue 2.0 TDCi 130 hv (vääntö 385 Nm) · M6-manuaalivaihteisto · Korimallit L2H1 tai L2H2 • Parkkitutkat edessä ja takana • Vakionopeudensäädin • Ilmastointi • Lämmitettävä tuulilasi • Etusumuvalot • Auto-Start-Stop-järjestelmä alk. Superbin paljon kiitosta keränneet sisätilat täydentyvät farmariversiossa ylivoimaisella 633 litran tavaratilalla. erä vaikka joulukuussa. **Ford Credit -esimerkkilaskelma/ Ford Focus Edition 1.0 EcoBoost 125 hv 5D M6. Ford SYNC 3: Radio/CD, 8” kosketusnäyttö (Apple CarPlay ja Android Auto), Handsfree Bluetooth FordHätäaputoiminnolla • Kaksoisauto maattinen ilmastointi • Parkkitutka (anturit takana) • 16” kevytmetallivanteet • Lämmitettävä tuulilasi • Ajovaloautomatiikka • Automaattiset tuulilasinpyyhkijät sadetunnistimella • Vakionopeudensäädin • Etusumuvalot • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin kelloajastimella (dieselmallit) Nyt Ford Focus Edition -malliin automaattivaihteisto € ja 5 vuoden takuu *Ford Focus Edition mallisto alk. Ford SYNC 3: Radio/CD, 8” kosketusnäyttö (Apple CarPlay ja Android Auto), Handsfree Bluetooth FordHätäaputoiminnolla • Kaksoisauto maattinen ilmastointi • Parkkitutka (anturit takana) • 16” kevytmetallivanteet • Lämmitettävä tuulilasi • Ajovaloautomatiikka • Automaattiset tuulilasinpyyhkijät sadetunnistimella • Vakionopeudensäädin • Etusumuvalot • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin kelloajastimella (dieselmallit) Nyt Ford Focus Edition -malliin automaattivaihteisto € ja 5 vuoden takuu Ford Transit Custom Business 310 L2H1 2.0 TDCi EcoBlue 130 hv M6 36.104,81 € (autoveroton suositushinta 32.560 € + arvioitu autovero CO?-päästöillä 161 g/km 2.944,81 € + toimituskulut 600 €). Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilaussopimuksia 1.–30.9.2017 asti, pl. Yhdistetty EU-kulutus ja CO 2 -päästöt: 5,5–10,2 l /100km, 145–237 CO 2 g/km Škoda Superb Combi Katso testivoitot: www.skoda.. Luottokustannus 1.431,15 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 21.618 €, tod. 36.104 81 € FORD TRANSIT CUSTOM BUSINESS ford.fi/hyotyajoneuvot FORD TAKUU VUOTTA tai 150 000 km FORD TRANSIT CUSTOM BUSINESS • Radio/CD-soitin, Ford SYNC, Bluetooth, 4" monitoiminäyttö, AUX/USB • Sähkötoimisesti taitettavat sivupeilit • Sadetunnistin ja ajovaloautomatiikka • Tavaratilan LED-valot • Vetokoukku • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin ajastimella ja kaukosäätimellä • Metallitai normaaliväri Uudessa Ford Transit Custom Business -mallissa huippuluokan ajettavuus, luotettavuus ja kuljetuskyky yhdistyvät parhaaseen Business-varusteluun. klo 10-14 pullakahvitarjoilu! * Ford Fiesta -mallisto alk. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 16.302,78 €. Ford Fiesta Trend -malliston CO2-päästöt 89–118 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,5–5,2 l/100 km. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilaussopimuksia 1.–30.9.2017 asti, pl. 15.170 € Arvioitu autovero alk. Ford Transit Custom -malliston CO2-päästöt 161–187 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 6,2–7,2 l/100 km. Täysin uusi Fiesta yhdistää ajamisen hauskuuden, tyylikkään aerodynaamisen muotoilun, tehokkaan suorituskyvyn ja taloudellisuuden nautittavaksi kokemukseksi kaikille aisteille. 5 v. vuosikorko 2,03 %. toim.kulut) TAI 235 30 €/kk ** UUDEN FOCUS EDITION -MALLIN KATTAVAAN VARUSTELUUN KUULUU MM. Sokerina pohjalla – uusi Octavia on hinnaltaankin parempi. 22.686,85 € (autoveroton hinta 18.800 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 108 g/km 3.286,85 € + toim.kulut 600 €). **Ford Credit -esimerkkilaskelma/ Ford Focus Edition 1.0 EcoBoost 125 hv 5D M6. Luottokustannus 1.287,22 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 16.590 €, tod. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Ford Fiesta Trend -malliston CO2-päästöt 89–118 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,5–5,2 l/100 km. vuosikorko 2,32 %. Luottokustannus 1.431,15 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 21.618 €, tod. 16.302,78 € (autoveroton hinta 13.600 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 101 g/km 2.102,78 € + toim. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 16.302,78 €. Ja tietysti tarjolla ovat taloudelliset TDI-turbodieselmoottorit. / 150 000 km -takuu (kaksi vuotta ilman kilometrirajoitusta) koskee uusia Ford Transit Custom -asiakastilauksia toistaiseksi. Luottokustannus 1.431,15 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 21.618 €, tod. toim.kulut) TAI 235 30 €/kk ** UUDEN FOCUS EDITION -MALLIN KATTAVAAN VARUSTELUUN KUULUU MM. / 150 000 km -takuu (kaksi vuotta ilman kilometrirajoitusta) koskee uusia Ford Transit Custom -asiakastilauksia toistaiseksi. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. KATTAVASTI VARUSTELTU FORD FOCUS EDITION FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km ETUSI JOPA 3.500 € AUTOMAATTI VELOITUKSETTA € FORD CREDITKORKO 0,99 % ** ford.fi FORD FOCUS EDITION 1.0 125 hv M6 alk. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Hinta alk. KATTAVASTI VARUSTELTU FORD FOCUS EDITION FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km ETUSI JOPA 3.500 € AUTOMAATTI VELOITUKSETTA € FORD CREDITKORKO 0,99 % ** ford.fi FORD FOCUS EDITION 1.0 125 hv M6 alk. NYT ESITTELYSSÄ TÄYSIN UUSI FORD FIESTA Aisti. Ford Focus 1,0 EcoBoost 100 hv Start/ Stop M5 Trend 5-ov 33tkm -15 Mercedes-Benz E 220 BlueTec T A Premium Business 8tkm -16 Mercedes-Benz E 300 BlueTec Hybrid T A Premium Business 31tkm -15 Skoda Octavia Combi 1,2 TSI Elegance DSG Autom. 1. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. **Ford Credit -esimerkkilaskelma/ Ford Focus Edition 1.0 EcoBoost 125 hv 5D M6. Kuvan auto erikoisvarustein. Uutta löytyy myös konepellin alta: kaikki bensiinimoottorit ovat nyt huippumoderneja, vähäpäästöisiä TSI-turbomoottoreita. Focus RS. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. päivänä 2017 Palvelemme Ma 9-18, ti-pe 9-17, la 10-14 Audi A4 Sedan 1,8 TFSI 118 kW quattro Alpine Pro 94tkm -11 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Trend X M6 Wagon 117tkm -13 Volkswagen Touran Comfortline 1,6 TDI 77 kW (105 hv) BlueMotion Technology 182tkm -11 Mercedes-Benz E 350 CDI BE A Avantgarde Webastolla Suomi auto 81tkm -11 Skoda Yeti 2,0 TDI CR 110 Experience 163tkm -10 VW Golf Variant Trendline 1,6 TDI 66 kW (90 hv) BlueMotion 54tkm -15 Toyota Rav4 2,2 D-4D 136 Clean Power 4WD 97tkm -09 Fiat-lmc I 595 1tkm -16 13.990 21.990 13.490 14.990 13.980 21.890 14.890 39.990 18.770 69.990 www.ford-loimaanlaatuauto.fi Jaakko Suvila Hannu Saarelainen Hannu Hutka Tomi Hyvönen 040 530 1744 lomalla 0500 457 045 040 517 3617 Uusi ŠkodaSuperb Combi SUURENMOISEEN ELÄMÄÄN Maahantuonti: Vuokraus: AVIS SIMPLY CLEVER Upea Superb Combi on Škodan uutuus isojen perhefarmarien luokkaan. vuosikorko 2,03 %. 5 v. Focus RS. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 7.500 €, korko 0,99 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 235,30 €. Ford Transit Custom -malliston CO2-päästöt 161–187 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 6,2–7,2 l/100 km. Ford Transit Custom Business -mallissa vakiona mm. KATTAVASTI VARUSTELTU FORD FOCUS EDITION FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km ETUSI JOPA 3.500 € AUTOMAATTI VELOITUKSETTA € FORD CREDITKORKO 0,99 % ** ford.fi FORD FOCUS EDITION 1.0 125 hv M6 alk. Kokonaisuuden kruunaa uusin tekniikka: TSIja TDI -moottorit, DSG-vaihteistot sekä 4x4-neliveto. 22.686 85 € * (sis. 10 kaiutinta ja subwoofer sekä navigointijärjestelmä – nyt €. Kuvan auto erikoisvarustein. KATTAVASTI VARUSTELTU FORD FOCUS EDITION FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km ETUSI JOPA 3.500 € AUTOMAATTI VELOITUKSETTA € FORD CREDITKORKO 0,99 % ** ford.fi FORD FOCUS EDITION 1.0 125 hv M6 alk. Fiesta. 30tkm -14 Skoda Yeti Outdoor 1,4 TSI Style DSG Autom. Tervetuloa! Varaa koeajo: Uusi Škoda Octavia Yhdistetty EU-kulutus ja CO 2 -päästöt: 4,4–7,8 l /100km, 114–182 CO 2 g/km Autoveroton SVH alk. 36.104 81 € FORD TRANSIT CUSTOM BUSINESS ford.fi/hyotyajoneuvot FORD TAKUU VUOTTA tai 150 000 km FORD TRANSIT CUSTOM BUSINESS • Radio/CD-soitin, Ford SYNC, Bluetooth, 4" monitoiminäyttö, AUX/USB • Sähkötoimisesti taitettavat sivupeilit • Sadetunnistin ja ajovaloautomatiikka • Tavaratilan LED-valot • Vetokoukku • Polttoainekäyttöinen lisälämmitin ajastimella ja kaukosäätimellä • Metallitai normaaliväri Uudessa Ford Transit Custom Business -mallissa huippuluokan ajettavuus, luotettavuus ja kuljetuskyky yhdistyvät parhaaseen Business-varusteluun. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Focus Edition -malliston CO?-päästöt 98–125 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,8–5,5 l/100 km. Älykkäät teknologiat, kuten kaistanpitoavustin ja SYNC 3 -tietoviihdejärjestelmä 8" kosketusnäytöllä viimeistelevät ajokokemuksen, jota et halua jättää väliin. 22.686 85 € * (sis. Luottokustannus 1.431,15 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 21.618 €, tod