PÄTKÄ ERÄÄSTÄ VANHASTA KUKKOSESTA...
KUKKOSEN ON KUOLTAVA ( Jerry Cotton Special 3/2004 )
...Ja särki on lohikala. Asko-myrsky saattaa repiä peltikattoja ja kaataa puita sähkölinjojen päälle. Syyskuun kuudennen päivän säätiedotus kertoo, että Asko-myrsky lähestyy ja hyvää ei ole odotettavissa. Joku on levittänyt tietoa, että Asko on edelleen Suojelupoliisin palveluksessa ja tästä nousee myrsky ja kiehuu sappi. Syyllinenkin olisi hyvä saada edesvastuuseen. Kukkonen tietää oikean ja väärän - vai tietääkö. Askon on täten estettävä sellainen kimurantti tilanne, että häneltä lähtee henki. Kukkosen olleessa kyseessä: Kukkosen keinoilla. Mutta kaikki ei voi aina mennä Kukkosenkaan suunnitelmien mukaan, ja Asko joutuu havaitsemaan ettei hänkään sentään ole Jeesus eikä edes Clark Kent.
Kukkonen ei ole legendaarinen Pekka Lipponen, vaikka yltääkin yhtä yllättäviin suorituksiin, eikä Kukkonen ole Paavo Lipponenkaan vaikka kovin näköinen onkin. Kukkonen selviää hädintuskin pienen maailman tyyliin tehdystä murhayrityksestä, kun edessä on jo uusi. Keinolla millä hyvänsä. Kukkosen selvitettäväksi siunaantuu yleensä tehtävät, joiden edessä virallinen virkavalta on vetäny vesiperän.
KÄY TARKISTAMASSA NETTISIVUJEN KARTASTA, ONKO KUKKONEN KÄYNYT HÄMMENTÄMÄSSÄ PAIKKAKUNNALLASI
WWW.JCOTTON.COM/ASKOKUKKONEN. Kukkonen on arvaamaton ja ovela älykkö, joka käyttää kotimaisia kommervenkkejä, ronskia runoilua ja runttaavaa ruumiinkulttuuria rikollisten kanssa
n:o 1/2002 (LOPPU) Ellei Siperia opeta, niin sitten Kukkonen n:o 2/2002 Irtopirut ja tuonelan lautturit Kukkosen merrassa n:o 3/2002 Viina, terva, sauna -sitten Kukkonen n:o 1/2003 Vieläkö omatunto kestää Kukkonen. n:o 2/2003 (LOPPU) Pakkoa ei sanele kuin, kuolema tai Kukkonen n:o 3/2003 SUPERNUMERO -Retorinen ryöstö -Tavallista villimpi pohjola -Erämaa on täyttä murhaa -Vain motiivi puuttuu n:o 1/2004 Kapakkakuolema ja Kukkosenjohdatin n:o 2/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kiero kuin korkkiruuvi
n:o 3/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkosen on kuoltava n:o 1/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 1/2 n:o 2/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 2/2 n:o 1/2007 Kalmankoura, Kukkonen tai käsiraudat n:o 1/2008 Tee testamenttisi, Kukkonen! n:o 2/2008 Julman uhkapelin pirulliset panokset n:o 3/2008 Kukkonen ja kuolon klinikka n:o 1/2009 Kukkonen virittää ansalangan n:o 2/2009 Räyhähenkiä, aamun paholaisia...
1
Muutaman etapin kautta suoritettu matka tuo muistoja menneiltä vuosilta, mutta menneet vuodet eivät olleet sen parempia kuin uudetkaan. Tappaja on kintereillä ja jotakin on keksittävä. 3/2009
illä tahansa asteikolla mitattuna asiat olivat päin helvettiä, ajattelin kun tuijotin veneen laitaan kiinnitettyä pommia, jonka kapea laukaisunaru oli juuri katkennut." Kun Kukkonen alkaa muistella, kuinka moni entinen vihamies haluaisi hänet hengiltä, vastuu on aina kuulijalla ja lukijalla. Liian hienoille cocktailkutsuille päädyttyään Asko joutuu hyväksymään sen, että menevät hänelläkin joskus pasmat sekaisin. Kosmisesta munasta syntyneelle Askolle on lievä järkytys, kun hän alkaa muistaa, ettei hän nostalgisella 1970-luvulla ollutkaan niin mukava ja lupsakka kaveri jollaisena häntä tänä päivänä pidetään. - Kah mittee sinulla olis. Matkahuollon baarissa Kukkonen joutuu Marlon Brandon tilanteeseen elokuvasta Hurjapäät: - Kah kuulej, Kukkonen. Onko jottain jota vastaan sie kapinoit. esitin vastakysymyksen Marlon Brando -imitaatiolla.
2
M. ukko kysyi
Tallustelin verkkaisesti rantaa ja laituria
J
kohti. Katsahdin alaspäin. Muistin, että olin jättänyt edellispäivänä fileerausveitsen veneeseen. Mietin, että pian lahkeeseen asti yltävä ruoho pitäisi jälleen kerran leikata. Mulahdus. Mieleen tulvahti vuosi 1978, jolloin kuulin saman esittäjän "Wuthering Heights" -kappaleen ensimmäisen kerran. Poistuin maakellarista, suljin oven ja palasin mökilleni. Tiesin, että ruostumaton teräs ei ole ikuista vaikka niin väitettäisiin, joten teräase oli parempi hakea pois paatin pohjalle kerääntyneestä vesilammikosta. Kenties tämä luola olisi hylättävä ja rakennettava uusi. Tämä mielikuva taisi olla ennakkoaavistus siitä, että joutuisin lähiaikoina kohtaamaan menneisyyden haamunaamoja. Kovia kokenut tervapohjainen paatti oli edelleen liukasliikkeinen ja ketterä. Tunsin nilkassani painetta, sitten se hellitti. Käännähdin takaisin kohti veneen etutuhtoa. Millä tahansa asteikolla mitattuna asiat olivat päin helvettiä, ajattelin kun tuijotin veneen laitaan kiinnitettyä pommia, jonka kapea laukaisunaru oli juuri katkennut.
Tunnistin värkin tutut kuviot vuosien takaa. Muistin, kuinka paljon inhoankaan haravointia. Linnut heräilivät ja luonto alkoi viserrellä. Tiesin, että jonkin sortin remontti olisi edessä, kun portaiden yksi lankku antoi periksi. Laiturilta astahdin parhaat päivänsä nähneeseen soutuveneeseeni, joka keinahteli puolelta toiselle. Ennen kuin pommi räjähti jalkojeni alla, viheltelin ja tiirailin hitaasti kohoavan aamuauringon asteita ja nurmikon kasteita. Otin mukaan itse purkittamani lohisäilykkeen ja lasipurkillisen sieniä. Näin helvetinkoneessa vanhanaikaisen puhelimen valintakiekon, joka loksahti juuri numerolla eteenpäin. oulupukin ja Nukkumatin pikkuserkku, Vittuilu-keiju, antaisi minulle hetken kuluttua lahjan ottaisi siitä lahjaveron, mutta siitä olin toistaiseksi autuaan tietämätön. Tasaperäisenä siihen sai kiinnitettyä myös perämoottorin, mutta olen enemmän soutumiehiä. Minusta minkään moottorin ääni ei oikein kuulu kesäiltaan, jossa aurinko laskee, laineen liplatus hiipuu ja kalan yösyönti alkaa oirehtia pinnassa käyvinä pyörteinä. Otin nopean askeleen eteenpäin. Polttelin sätkää ja katselin mökkini kuistilla ollutta katiskaa ja rapumertaa. Puuveneparka. Illalla lähtisin taas soutelemaan ja huopailemaan rantakaislikkoja pitkin, kun kalat alkavat napsia pintakalvosta hyönteisfaunaa. Olin tutusti ja turvallisesti Konnevedellä ja kaukana maailman kotkotuksista ja merkillisistä pulmista, joiden tutkimisesta olin saanut jälleen kerran tarpeekseni. Kuljin ohi porkkanamaan ja saavuin maakellarilleni. Asettelin säilykkeet keittiön työtasolle. Räjähde oli kiinnitetty magneetilla veneen metalliseen hankaimeen. Honecker-bunkkerini oli nähnyt parhaat päivänsä. Vastaavanlaiseen räjähteeseen olin tutustunut viimeksi joskus 1970-luvulla ja muistin, että ajastin antoi löysää sekunnin tai kaksi. Mökkini sisällä radio soitti Kate Bushin biisiä "Sensual World", joka tuntui munaskuissa asti. Yritin sukeltaa laiturin turvaan vaan
3. Kiepautin pommin vaelluskengälläni veteen. Verkko roikkui oikeaoppisesti seinällä
- Joku yritti juuri räjäyttää minut täällä Konneveden mökilläni. Taskut kun sisälsivät kaikkea mahdollista koukkuviilasta lukkosulaan ja vedenpuhdistustableteista ensiaputarvikkeisiin. Heittäydyin eteenpäin kauhusta puolisokeana. Se meni. Jalkani oli sotkeutunut ankkuriköyteen. Oletko käynyt höyläämässä naapurin muijaa. Liivit päätyivät vain roikkumaan ja valumaan vettä kuistille. - Joista seuraa haulikkohäät. - Vei venehen Tuonen tytti, läähätin kalevalaisittain. Älä sinä kylvä siementä itsekkyyden peltoon. - Sehän on järjestelykysymys. - Ei, tämä oli jotakin muuta. Ankkuri kolisi laitaa vasten, kun astuin sen päälle ja menetin tasapainoni. - Kuinka kävi. Väänsin jalkateräni melkein sijoiltaan ja lopulta se sujahti ulos köysinipusta. Tuli ääni ja sitten tuli kova paine. - Oho, oho. - Mitä kuvioita. Palasin kämpille kuivattelemaan itseäni. Mitä ne sitten täällä hämmästelisivät, kun en itsekään nähnyt jälkiä kutsumattomista vieraista. Näin keskipenkin suhahtavan ohitseni. - Asko. - En. - Meikäläisen soutuvene kuoli. Suojelupoliisin kiho Mauri Kallunki vastasi. - On muita kuvioita. Vesi kuohahti ja kohotti veneeni perän kuin alapuoleltani olisi hyökännyt tappajavalas tai merihirviö. Kuka jaksaisi värkätä moisen räjähteen minua varten. Kolmekymmentätaskuiset eräliivinikin olivat läpimärät kuin olisin ollut pitkällä vaelluksella. Tuosta selviämisen jälkeen ruohon haravointikin tuntuisi varmasti
4
maailman mukavimmalta puuhalta. Kuka entisistä vihamiehistä teki tämän vaiko joku uusi vihulainen. Yleensä sanotaan, että välähdys muutti yön päiväksi. Mutta olin edelleen liikkeessä kohti laituria. Käteni tärisivät ja ilma kulki vaivoin keuhkoissani. yritykseksi jäi. Ajattelin laittaa sätkäksi, mutta spaaderot olivat auttamatta kastuneet läpimäriksi. Hengitin syvään ja kaivelin eräliivieni rintataskua. Minä lensin ilmassa.
Ilmavasara iski lujaa. Vielä yksi soutuveneen kaariosa kolisi ilmasta kasvojeni eteen. Tämä geysir muutti aamuni kuohuvaksi vaahdoksi, jota satoi niskaani. Ei taitaisi minun turvaluokitus enää riittää. Soitanko paikalliselle poliisille. Kävin laittamassa saunan lämpiämään, mutta tarkistin ensin ettei kiukailla ollut mitään räjähteitä. Soitin sen sijaan entiselle palkanmaksajalleni. Kun vilkaisin taakseni, soutuvene oli poissa eli sen luuranko oli uponnut tyystin. Revin jalkaani irti solmusta pienessä paniikissa ja köysi tuntui vain kiristyvän. Koska kaikki eräliivieni tärkeimmät tavarat olivat vesitiiviissä pakkauksissa, minun ei tarvinnut tyhjentää taskuja. Tuletko takaisin hommiin. Veneen oikeanpuoleinen laita muuttui lastujen muodostamaksi konfetiksi, jota tipotteli veteen silppuna ja mäntyisinä spiraalinauhoina. Päädyin keinahtelevalle laiturille rähmälleni kuin itään kumarteleva poliitikko. - Yleensä tyydyn piikoihin. Kieltäydyitkö naimakaupoista
Löytyy listat vasikoista ja kaikki mahdolliset pommin5. - Onhan siellä kaikkea. - Mutta Alpo on kuollut ja kuopattu ajat sitten, sanoin. Ansalanka oli jotain hammaslankaa. - Siitä ei koskaan edes uutisoitu, Mauri muistutti. Mauri esitti fiksun kysymyksen. Ei sinun niin arvokas pitäisi olla. - Joku, joka tiesi, millaisen seitsemänkymmentälukulaisen pommin tunnistaisit. - Ennätin huomata, että sytyttimessä oli jopa rautasahan terän puolikkaat varsikamman molemmin puolin ja kortongit eristeenä. poijes, hajosi, repesi, meni paskaksi eli lopetti olemisen. - Ei niin, perhana. - Räjähde oli Mennen-partavesipullon sisällä. - Kyllähän niitä hyväkkäitä riittää. Poliisien uusien siviiliautojen rekkarit on listoilla viikon kuluttua auton käyttöönotosta. - Etkös sinäkin ollut suurin piirtein Kekkosen kehittämä ihmisen prototyyppi, Mauri nauraa käkätti ihan itse keksimälleen vitsille. - Katson ensin, löytyykö sitä. - Kuten nyt jälkijunassa tulevissa totalitaarisissa valtioissa, Mauri Kallunki sanoi. - Katso samalla, onko joku kylmän sodan aikainen Stasi-mulkku palannut Suomeen ja sattumalta Konnevedelle, ehdotin. Jääkaappimagneetti piti viritelmän paikoillaan. - Pannaanko internetin verkot talvella talviteloille ja tilalle avannosta vedettävä internuotta. - Mitä joku hyötyisi sinun kuolemasta. Käytiin yhdessä baareissakin. - Paristo oli sellainen litteä taskulampun paristo... - Joku halusi lähettää sinulle viestin, Mauri arveli. Sytytinosassa oli vanhan kansan puhelimen numerokiekko. - Mitäs niistä. - Tuttua kauraa, Mauri sanoi. - Minkä hankinnan. Mutta miksi. - Voi yhden kerran. - Sama mies, joka napattiin kun se nakkeli pommeja Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla, sanoin. - Ja sitä paitsi Mulkku-Alpon syövän loppuvaiheessa me oltiin ihan kavereita. - Paikataanko netin verkkoa koskaan. - Ihan kuin Alpon tekemä. Jos päättäjät olisivat aikoinaan arvanneet, kuinka hyvä tiedonvälityksen, yksittäisten ihmisten mielipiteiden ja reaaliaikaisten uutisten lähde ja muutenkin sananvapauden airut tämä internet tulee olemaan, sen käyttöä olisi varmasti rajoitettu ajoissa, ellei peräti kielletty kokonaan. - Oikea mutantti! Minua ei juuri naurattanut. Ei siltä
jäänyt mitään hampaankoloon, eikä sillä ole edes elossa olevia sukulaisia jotka haluaisi lähettää minulle tämmöisen viestin. - Minä teen tässä erään hankinnan netin kautta. - Ei, kosmisesta munasta minä synnyin, murahdin. Mauri oli heti samalla aallonpituudella kanssani. - Kostaja Kekkosen ajalta, murahdin. Ei minulla täällä mitään Rosenholz-aineistoa ole uuninpankolla. pähkäilin järjettömiä. - Samanlainen, joita Mulkku-Alpo rakensi silloin seitsemänkymmentäluvulla, Mauri muisti. - Selvitän, onko joku linnaan passittamistasi jäänyt palaamasta lomiltaan tai päässyt ehdonalaiseen, Mauri sanoi. Näin pommin yksityiskohdat... - Sehän oli sitten kuin yhdistelmä useasta vanhan ajan pommista... Joten, jos lanka ei olisi katkennut, se olisi räjähtänyt myös tärinästä. Ei edes rikostovereita
- Tämän sortin venkulointi ei ainakaan ole sitten muuttunut vuosien saatossa. - Tämä sinun pommijuttusi ei kuulosta hyvältä. Tuskin sinäkään haluat. - Mutta on siellä myös uutisia, jotka ei muuten näkisi koskaan päivänvaloa, huomautin. Eivätkä esimerkiksi kuun liikkeen anomaalisuudet ja poikkeamat pääse lehtiin saakka. Katselin aikani kuluksi vanhoja valokuvia, joiden takana oli merkintöjä. Ei tuntemattomia kulkuneuvoja eikä vieraita naamoja. - Sellaista julkisuutta ei haluta. Yleisradion saunatiloista löytyi niihin aikoihin KGB:n tohelon sinne unohtama salkku, jonka sisällä olleen nauhurin nauha pyöri edelleen! Kun markkinoille tuli laitteita, joilla puhetta pystyi kuuntelemaan ikkunalasien aiheuttamasta värinästä, Kekkosen työhuoneen ikkunaan asennettiin panssarilasi. Eipä hän tekniikan päälle mitään ymmärtänyt ja jopa sanelunauhurin käyttö meni hänellä yli hilseen tai siis, yli kärpäsen kiitoradan. Kukaan ei ollut nähnyt mitään. Naurahdin. Kekkonen itse oli lasinvaihdon aikaan Kultarannassa eikä hänelle koskaan kerrottu asiasta. Juhannuksia, jouluja ja kissanristiäisiä. Noh, me annetaan lehdistölle saaliiksi jokin Idols-skandaali, niin ne eivät kiinnitä huomiota mihinkään muuhun. Turvasihan se myös potentiaalisilta ammuskelijoilta. Tamminiemestä näitä radiomikrofoneja löytyi tämän tästä aina sen jälkeen, kun siellä oli vieraillut Neuvostoliiton poruk6
kaa. - Vaikkapa listat kaikista maapallon maanjäristyksistä, joita ei enää uutisoida lehdissä tai televisiossa koska niitä on tänä päivänä niin paljon. Maurin soittoa odotellessani tein internetin huutokaupasta erään ostoksen. - Ihmiset unohtavat, sano Nixon, Mauri totesi. Sitten sitä seuraava, eikä Mauri ollut vieläkään soittanut. "Huutamanne tuote postitetaan välittömästi" kertoi ruudulle tullut teksti. teko-ohjeet. Kyselin Konneveden naapureiltani oudoista kulkijoista. Seuraava päivä koitti. Myös kaikki lahjaesineet, autot, junien virkavaunut ja muut pelit ja vehkeet piti sviipata eli pyyhkäistä peilauksella säännöllisin ja epäsäännöllisin väliajoin. Tiuhaan vaihtu-. Supossa kulki ihan sisäpiirin vitsinä, että mennäänpä taas hakemaan postinkuljetuslaatikon kanssa vähän neuvostoelektroniikkaa. Ihmisenä ei Kekkonen vihamiehiään sulattanut tai suvainnut. - Odotahan jos lehdet saa tietää että entinen Suojelupoliisin tutkija yritettiin surmata, sanoin. Melkein puistatti, koska minä en tosiaan kaivannut seitsemänkymmentäluvun surkuhupaisia nuoruusaikoja. - Niin ne tekevät.
Muistin, kuinka me suojelimme Kekkosta hänen tietämättään, erityisesti salakuuntelulta. Mutta hän teki jo vuonna 1934 viisaan esitelmän "demokratian itsepuolustuksesta" niissä tapauksissa, kun kyse on ääriliikkeistä ja rotukiihkoilusta. Piti ravata jatkuvasti Tamminiemessä, Kultarannassa ja presidentinlinnassa käyttämässä elektronista peilausta, jolla tutkittiin kaikki rakenteet. Vedin kirjahyllystä törröttäneet paksut kansiot esiin ja kannoin ne pöydälle. Odottele soittoani, niin palaan asiaan lähipäivinä, Mauri sanoi
Viking Lotto kupongin ja Keno-kupongin ostaminen oli vaikeaa kuin karhun väkisinmakaaminen. Altani räjäytetty vene vei jotenkin maun kalastuksesta. Ei se varmaan ihan vetänyt vertoja Rapalan testialtaille, mutta se ajoi asiansa. Ilma on myös kova sana kun halutaan hengittää. Vaihdoin aikani kuluksi Shimano-kelaani uuden siiman, mutta niin hermostunut olin, ettei kiinnostanut lähteä uittamaan uusia vieheitä rantaveteen. Siikaa saa tehokkaasti oranssilla ja keltaisella mormuskalla. Naurahdin sille, että ensimmäinen Rapalan vaappu suojattiin vedeltä sulattamalla sen pintaan filminegatiivia vuonna 1936. Myös sätkätarpeet maksettuani poistuin raittiiseen ilmaan.
7. Tavallaan pienestä perheyrityksestä tuli maailmanluokan yritys Marilynin kuoleman ansiosta. Ne eivät puhutelleet eivätkä jutelleet aamiaismurojen lailla. Tämä seutu ei ole helppo kalavesi. Talvella niiden koeuittaminen tapahtui vanhasta pakastearkusta kyhäämässäni altaassa. Ja tänä päivänä eräissä Rapalan uistimissa käytetään jo Ultrabite-nimisiä feromoneja kalojen houkuttamiseksi. Rapalasta Life-lehteen tehdyn artikkelin julkaisu viivästyi pitkään, mutta lopulta se päätyi lehteen samaan vuoden 1962 elokuun numeroon jonka kantta koristi Marilyn Monroe ja jossa oli kuolleen Marilynin elämäntarina. Eteläisellä Konnevedellä nousee ahventa karikoiden kupeesta ja haukea penkkojen ääreltä. Teroitin vieheiden koukkuja. Sattumalla oli suuri osuus Rapalan menestyksen kanssa. Lajittelin nivelvaaput omiin lokeroihin-
sa. Irtonumerohan myytiin melkein loppuun ja jutun saaman julkisuuden vuoksi Rapalan uistinten kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti. Hyvänä ärsytysvärinä toimii myös vihertävä papukaija. via kasvoja ja muuttuvia tilanteita, joissa minun pärstäni oli ainoa yhdistävä tekijä tai pysyvä toteemi. Konneveden kirkkaissa vesissä kannattaa kokeilla oranssiselkäistä ja vaaleavatsaista magnum-vaappua. Kun sätkät oli kääritty, iski tekemisen puute. Olin myös sitonut muutamia muddler-perhon muunnoksia ja improvisoituja putkiperhoja. Valokuvat eivät sanoneet minulle mitään. Järkeähän ei ikinä kannata uistimen valinnassa käyttää. Uistinlaatikon pohjimmaisetkin "tällä mitään koskaan saanu"-pellinpalat kannattaa uittaa edes kerran kalareissun aikana. Tuli tunne siitä, että ainakaan kuvat menneistä ajoista ja paikoista eivät olleet ratkaisu. Osa uusista uistimista oli heräteostoksia, osan olin kyhännyt itse talven pimeinä kuukausina; lusikkauistimia, vaappuja ja kaksi lippaa. Kuhaa on tällä karulla seudulla erittäin heikosti, mutta taimenta löytyy sieltä missä on syvää vettä. En osannut pysytellä ihmispesässä eli mökissä harhailevien ajatusteni kanssa, vaan suunnistin Konneveden Matkahuollon baariin.
Kioskilla käväisykin tuntui matkalta Sauronin torniin ja jokaisen vastaantulijan katse vaikutti uhkaavalta. Mutta jos pitää kasvattaa ruokaa, auringonvalo on melko hyvä juttu. Uistimista Rapalan lisäksi Merimetso, Velho ja Jurmu pelittivät vaihtelevalla menestyksellä. Muikkujäljitelmät olivat myös kovia sanoja vaan eihän sitä koskaan tiedä. Auringonvalo on paska juttu koska se paljastaa huoneeseen kertyneen pölyn, mietin ja käärin sätkiä metallirasiaani
- Sitä on niin kaikenlaista, nyökkäilin ajatuksissani. - Sitä ollaan vähän allapäin ja kypärä kallellaan, vaari sanoi selkokielisesti. Ei aina ennätä tänne toimistolle, vaari sanoi. - Voi olla, vastasin. Lopulta istahdin hikisenä baarin pöytään selkä seinää vasten. Mutta minun nuoruudessani paskahuusissa persekin piti pyyhkiä koivuhalolla. Kun ihmisellä on tarpeeksi paljon sakkoja perinnässä ja ulosmittauskelpoista tuloa tai varallisuutta ei ole, mitään ei voida tehdä. - Korkeintaan suunnitellut muuttoa, mutisin. On ihan kansanomaisesti tutkittu juttu, että se pikkuhiljaa vähentää varastelua, kun puskaradio tietää. Lieviin rikoksiin syyllistynyttä ei voida pitää eristettynä yhteiskunnasta päivää pidempää aikaa. - Koska Koli on 347 metriä merenpinnasta. - Seuraavaksi taparikolliset saa sitten varmaan kulukorvauksia, vanhus murisi. Onko jottain jota vastaan sie kapinoit. - Ymmärrän, ukko sanoi ymmärtämättä mitään. - Jos olisin kauppias, alkaisin harjoittaa "varkaan rauhoittamista" takahuoneessa ennen poliisin saapumista. Näpistelijä hakee ruokansa kaupasta maksamatta eikä sille kukaan voi yhtään mitään, ainoastaan voidaan pitää vähän aikaa putkassa. Seutua ympäröi kirkas auringonpaiste, joka yritti luoda valheellista turvallisuuden tunnetta. Ukko katsoi urheilua ja totesi: - Kyllähän minäkin noilla Nike-lenkkareilla tuon tekisin mutta kun on tämmöset ronttoset jalassa. Mutta oliko siellä joku aivan tuore kasvo, joka väijyi minua salin hämärissä nurkissa. - Kah mittee sinulla olis. Hänen ilmeensä oli kuin naisella joka ennen viideksi vuodeksi koomaan vaipumistaan ennättää pyytää miestään nauhoittamaan jokaisen
8
jakson Kauniita ja rohkeita kunnes hän tulisi takaisin tajuihinsa. esitin vastakysymyksen Marlon Brando -imitaatiolla. Sakot lisätään vanhojen sakkojen perään ja ulosotto on ainoa vaihtoehto. Ukko tuijotti ohjelmaa. Pälyilin ravintolan sinänsä vakiintunutta asiakaskuntaa. Puolituttu ukkeli oli mukana juonessa: - Ai niinkuj "Vanha kapinallinen". Ja päästää varas päivän päätteeksi vapaalle jalalle varastelemaan. Kanava vaihtui ja ruudussa seurasi urheilua. - Ka miksi sinne. pöydässä istunut ukko kysyi. Uusi vuosi oli tuonut sinne uusia naamoja. - Ka minne. - Vaan minkä ne poliisit mahtaa kun joku nälkäänsä varastaa. - Elämme vaikeita aikoja. - Kolin korkeus olisi 347 metriä merenpinnasta. - Kah kuulej, Kukkonen. - On on. Televisiossa näkyvä ohjelma todisti, että joku suomalainen tv-kanavan sisäänostaja oli taas käynyt ulkomailla alan messuilla selaamassa alekorin pahnan pohjimmaisia "uusi-lemmenlaiva"-tason viihdykkeitä ja todennut palattuaan kuin Sulo Vilén: "Kun sai niin halvalla ja uusinnat puoleen hintaan". - Mitä olet puuhannut. - Lainmuutoksen jälkeen sakkoja ei voi muuttaa vankeusrangaistuksiksi, kerroin. - Lähikaupasta haettiin taas yksi myymälävaras, mies sanaili. - Minulla se toimisto on päässäni, jossa hypin seinille kun teen ajatustyötä, kerroin. - Niin niin, murahdin ja katselin baarin tuttua kalustusta ja tuttuja naamoja
- Entä se syytön siellä kiven sisässä. Illan mittaan väki nautti väkijuomia ja rajavartija myös. Heinäkuu 1997, jos oikein muistan. - Sinun täytyy nyt vain odotella, Mauri väitti. - No, jos haluat tutkia jotakin omin päin... - Minulla on edelleen tiedonhankinta kesken, hän kertoi. - Oletko ajatellut... Juopunut rajavartija oli tunkenut erään naisen makuupussiin, mutta joutui karkaamaan paikalta. - Kuinka selvitit sen. entäpä Joensuussa... Ihmeellinen sivupersoonatyyppi. - Yksityishenkilönä, muistutin. Mitä ne oikein haluaa. Milloin sinä tiedät jotakin konkreettista. Moraali se on sinullakin. Monta kymmentä ihmistä saunoi niillä puilla ihan hyvin. - Eipä taida olla enää minun ongelmani. - Niitä kun on muitakin intressejä olemassa kuin kansanedustajat, Mauri tuhisi. - Ja hänen vuokseen jopa eräs syytön istui linnassa. - Muuan tapaus oli mainio. - Ehei, ei käy. - En selvittänyt. Oletko kohdannut sellaisia. Kuinka homma nyt etenee. - Kyllä siinä ikään ja sukupuoleen katsomatta alkaa kleptomania karista, ainakin kyseisessä kaupassa, nyökkäilin. En osaa pysytellä paikoillani, väitin. - Minä teen parhaani täällä päässä. Moottorikelkalle suunnistaessaan oli ärissyt että "kiittämättömyys on maailman palkka". - Kun väkeä oli kämpällä paljon, olivat puut aina lopussa. mikä. - Mikä yllätys. Kuule, Kekkosen aikaan
me vastattiin suoraan presidentille. kertoa, että joku kauppias vetää perähuoneessa turpaan niin että tukka lähtee. - Oliko tämä olevinaan vertaus. - Kyllähän minäkin tuon trampoliinilla tekisin vaan ei ole semmoista, ukko sanoi televisiota katsellen. - Erään suuryhtiön eräkämpällä oli sauna, kerroin tosijuttua. Kännykkäni soi. Se oli syytön joihinkin asioihin, mutta toisiin se oli niin syyllinen että kyllä se ansaitsi mädäntyä posessa. - Sitä vaan, että kannattaa aina katsoa kuka auttaa, ettei siitä tule tahaton petikumppani. Tänä päivänä Supon valvontavastuu on kansanedustajilla ja ne sitten narisee, kun me ei vastata niiden kysymyksiin. entä jos kyseessä on vain joku mielenvikainen. Entäs sielläpäin silloin, kun Jimmy Carter vieraili Suomessa... Ei silloin mitään tapahtunut. - No ajattelin vain kun kumminkin on pommista kyse... Ei tämä helppoa ole. - Sivupersoona... - Palkkasi minut, vaikka hän itse oli syyllinen juttuun jonka hän halusi selvittää. Se vastaava tapaus 1970-luvulta?
9. - Kas kummaa. Kävi ilmi, että hänellä oli jakautunut persoonallisuus. Passitin hänet ammattiauttajan pakeille. Ei se muistanut fyysisesti tehneensä mitään väärää. - Minun piti katsella sen perään kun se tutustui kalanviljelyyn. Yöllä alkoi kuulua hirmuinen kiljunta, johon kaikki heräsivät. - Näin on, perhana. Mutta tämä minun tilanteeni. Lopultakin Suojelupoliisin Mauri Kallunki oli linjan toisessa päässä. Kerran paikalle tuli moottorikelkalla eräänlainen rajavartija, joka jeesasi turisteja puiden kuljetuksessa. - Ei se niin syytön ollut. - No viimeksi pari vuotta sitten, muistelin. Nukkumaan menivät. - Jaaha
kysyin ennen kuin hän ennättäisi kommentoida mitään. Et kumminkaan tiedä Jaskan paskaa, ajattelin vähäsen synkkänä.
Kun katkaisin linjan, huomasin pöydässäni istuneen ukkelin tuijottavan minua. - Totta kai, saatanan tunarit. Muistan vielä ajan, kun taskulaskimet maksoi parhaimmillaan 2500 markkaa eli etelänmatkan verran, hekotin. Mirja Pyykkö sai porttikiellon eduskuntaan uskallettuaan haastatella työttömiä, jotka oli nakattu pihalle samasta talosta. - Olimme humalassa ja yksi asia johti toiseen ja...niin siinä viinapäissäni... Eikös se vasta ollutkin yksipuoluejärjestelmän aikaa, eh eheh. Muuan mies kiersi pöydästä pöytään esit-
10. - Vappuna 1977 tuli ensimmäinen värillinen Yleisradion uutislähetys. - No nyt kuulosti todemmalta, nauroin. Kuusrockissa oli kantria ja Ian Gillan, Kulttiksella Ramones. Euforiset kukkaistytöt värjättyine laamapaitoineen alkoivat tulla tolkkuihinsa kun vuosikymmen lähestyi loppuaan. - Teepäs se. - Ah. - Minä siis juovuksissa potkaisin sen pihalle ja huusin että mene muualle riettailemaan. Oli lama ja nuorisotyöttömyys, joten kaikki oli kuin tänä päivänä. - Kyllähän minäkin tuommosella ampusisin mutta kun ei oo kun ritsat ja pihallakin vaan pikkukiviä. Olin epäuskoinen, koska tämä pari kuulosti kovin epäsuhtaiselta. - Jaaha, kylän tietotoimistolla on sitten informaatiokatkos, viittasin erääseen nuoreen naiseen, joka yleensä pomppi paikassa pöydästä pöytään. - Ei herrajumala mitään sellaista, mulla vaan ei seiso, vaari murahti. - Eipä ihmeitä. Vuosi 1977, jolloin tapahtui Suomen ensimmäinen lentokonekaappaus. Urheilu oli vaihtunut tv-sarjaksi tai elokuvaksi, jossa sankari selätti parhaillaan naisen. Samana vuonna minun piti tutkia melkein uskottavia pommiuhkauksia Joensuussa. - Vaikka se onkin ajanhukkaa, sanoin. Samana vuonna seitsemän puoluetta pyysi Kekkosen ehdokkaakseen. Muistin kyseisen ruljanssin. YYA hengitti ja voi hyvin. - Meidän tietokoneet muuten kaatui tänä aamuna, Mauri kertoi. - Mitä uutta tänne baariin kuuluu. - Voisin kulkea Joensuuhun hieman kyselemään, sanoin. Tällä isoisällä ja sillä naisella oli sentään ikäeroa noin kaksikymmentäviisi vuotta. - Minä soitan ja kerron heti, jos tiedän jotakin, Mauri lupasi. - Minun luona kun oltiin... Aktin jälkeen idioottilaatikossa seurasi väkivaltaa. - Sattui muuan juttu sen naiseläjän kanssa, vaari selitti. Katsoin television suuntaan. Ensimmäinen henkilökohtainen Apple-tietokone tuli myyntiin... - Sitten sinä siis... - Hyvin sinulla muisti pelaa, Mauri kehui. Elvis kuoli. Olin yllättynyt ja halusin kuulla lisää. - Impotenssia, vai. Pappa alkoi tuijottaa tv-ruutua psykoottisesti: - Kyllähän minäkin noin tekisin jos olis itsetunto kohillaan vaan kun ei ole. - No kerro! hönkäisin. - Ja sinä..
Kuule, näissä toimittajan hommissa sitä näkee maailman niin syvällisesti ja näkee kaikenlaista ympäröivästä todellisuudesta. - Eikun vahingossa. Avasin pakkauksen paikan päällä. "Radiotoimittaja". - No mikä. Älä tule minun luokseni, ajattelin. Se tulee aamulla 05.36:sta 05.55:een. - Sellainen juttu kuin itsetunto. Taas tämä. Säälimättömästi tappavaa pitkäpiimäisyyttä, josta seurasi musertavaa tylsistymistä ja perusteellista ikävystymistä. Ennen matkaan lähtöäni kävelin paikallispostiin ja lunastin sinne saapuneen paketin. telemässä itseään. Sinua etunenässä en oikein jaksaisi. - Heko heko. - Jos Suomi olisi USA, täällä rikkaat olisivat rikkaampia, poliitikot olisivat vielä
kauempana todellisuudesta ja köyhätkin olisivat huomattavasti köyhempiä. Ootko kuullu mun ohjelmaa. - Mikä se olikaan. Tämä oli murhayritys. Ei kuunnellut tämä Sir Tylsyys, vaan istui ja alkoi kertoa noin sadannen kerran tämän vuoden aikana: - Oon nyt radiossa toimittajana. Sumurintamavaroitus. Ja toimittajiksi itsensä tituleeraavat olisivat vielä pahemmin ulalla. Älä. Ei, ei ei. Kyllästyttävän tylppä ihminen älysi jatkaa matkaansa, kohti seuraavaa pöytää ja uutta uhria. Eihän sinussa muuta vikaa ole kuin se, että olet kävelevä ihmisen parodia, joka ei kestä satiiria tai ymmärrä itseensä kohdistuvaa ironiaa. - Yksi systeemi sinun kannattaisi hankkia, sanoin. - Saat viisi euroa jos et istu siihen, sanoin hänelle välittömästi. Totta kai se saapui minunkin kohdalleni ja punnersi perseensä vapaalle istuimelle. - Sinähän tahallaan irvailet. Kiinnitin postipakkauksessa olleet luotiliivit päälleni ja kiskoin loput hynttyyt niskaan. Ihmisten katseet olivat näkemisen arvoiset, kun riisuin pitkän takkini ja eräliivini ja asetin ne postin penkille. Bussin nytkähdellessä luin iltapäivälehteä, jossa uutisoitiin kas kummaa entisestä työnantajastani. Et uskoisi miten paljon maailman mahtuu kaikkea. Lehti kertoi, että Suojelupoliisi on alkanut kouluttaa suomalaisia kriisipesäkkeisiin lähtijöitä ulkomaisten tiedustelupalvelujen värväysyritysten varalta. - Tsoronoi, sanoin populaatiolle ja suunnistin bussille.
Vehiikkeli kulki eteenpäin. - Sinulla on huono stressinsietokyky, tämä kuiva luumu selitti. Yksitoikkoinen ja kesäteräinen radiomies valitti: - Jos Suomi olisi USA, täällä lahjakkuuksille maksettaisiin kunnon palkkaa eikä tarvitsisi kituuttaa... Värväystä ovat yrittäneet ulkomaiset soti11. Koska suomalaisia YK:n sotilastarkkailijoita ja siviilejä on yritetty värvätä vieraiden valtioiden tiedusteluelinten palvelukseen, Supo, sisäministeriö ja kriisinhallintakeskus päätyivät järjestämään tämän koulutuksen. Nousin pöydästä eikä televisiota tuijottanut vaari näyttänyt havaitsevan poistumistani. - Ei, idiotismia minä siedän hyvin huonosti. Se on niin helvetin noloa joutua katselemaan kun aikuinen mies kulkee pöydästä pöytään kehumassa itseään
"Lämäri". - "Pikku kakkonen" aloitti samana vuonna, muistutin. Patrikilla oli nyt samanlainen kalju kuin Kekkosella aikoinaan, mutta silmälasit olivat Specsaversin mallistoa. - Tai Peckinpahin "Rautaristi", tai "Saturday Night Fever". kysyin miehen juomaa katsellen. - Muistan, kun vuonna 1973 Roger Moorella oli ranteessaan Pulsar Hamilton -digitaalikello elokuvassa "Elä ja anna toisten kuolla", niin elokuvayleisö räjähti nauruun, sanoin. - Näin on. - Ei niin selvinnyt, muistelin. Ravintola Wanhan Jokelan historia kantoi jonnekin vuoteen 1934 saakka. Muutaman tunnin kuluttua olin Joensuussa. - Minunkin täytyi sitten suunnistaa heti sen tutkinnan jälkeen reissulle itänaapuriin. Alkuvuosien asiakkaat olivat kauppamiehiä, metsäherroja ja kieltolailla ratsastaneita salaisia tarkastajia. - Entä itse, puunhalaaja ituhippi humanisti liehuletti. Ne, joista kudottiin ja virkattiin mattojakin. Sinähän asuit niihin aikoihin pääkaupunkiseudulla. Kiristin automaattisesti askeliani. - Kukkonen! Mitä marsalkka. Seuraavaksi kohtasin erään Patrikin. - "Tähtien sota" ei siis mielestäsi muuttanut lainkaan maailmaa vuonna 1977. Hänen mielestään ainoa hyvä elokuva oli mustavalkoinen ja siinä puhuttiin venäjää. Hän odotti minua Torikadulla sijaitsevassa ravintola Wanhassa Jokelassa kädessään Valkovenäläinen. - Tuulee kuin venäläisissä elokuvissa, heitin sisäpiirin vitsin. - Roskaa! hän puuskahti kuin köyhän miehen Peter von Bagh. Sinä vuonna ei tullut mitään muuta kunnon fimiä kuin "Annie Hall" ja "Aika hyvä ihmiseksi". - Minä vähän luulen että se. Hän oli mielestäni näitä yhden motiivin miehiä. Eli ei mitään uutta taivaankannen alla. Koska Patrikilla oli Valkovenäläinen, minä otin Mustan ryssän. Bussista jalkauduttuani minulla oli kiristävä tunne kuin pääni olisi puristettu kiikarikiväärin tähtäimen sisään. Helsingin Sanomissa arvioitiin pari vuotta takaperin, että pääkaupunkiseudulla on noin viisikymmentä koulutettua vakoojaa, joista kolmekymmentä on Venäjän palveluksessa. - Eihän niistä koskaan mitään selvinnyt. Patrik oli ollut siihen aikaan elokuvakriitikko, joka kumminkin toimi Suojelupoliisin asiamiehenä ja kuriirina. Patrik tuumaili. Siinä oli elokuva. Hän on sanonut vakoilijoiden määrän Suomessa olevan jossain viiden ja viidensadan välillä. "007 rakastettuni". - Se oli utopiaa, mutta sen jälkeen alkoi digitaalikellojen maailmanvalloitus. - Minä vuonna maitopussit poistuivat. Vaihdettiin milloin mitäkin pullopostia, mutta varsinaisia ystäviä meistä ei saanut tekemälläkään. - Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä, Patrik tiesi.
12
Minä menin asiaan ja utelin Patrikilta kautta rantain muitakin muistikuvia. laat, diplomaatit ja avustusjärjestöjen työntekijät. Samassa jutussa lainattiin Suojelupoliisin suurinta päällikköä Ilkka Salmea. - Ne pommiuhkaukset vuonna 1977. Niin, Patrikin elokuva-arviot olivat lievästi sanottuna neuvostomyönteisiä. Vuosien saatossa ilmapiiri oli vaihdellut, ravintola muuttanut muotoaan ja muuntunut lopulta takaisin jonkinlaiseksi kulttuuriravintolaksi. - No ei todellakaan, Patrik tuhahti närkästyneenä. - "Jäniksen vuosi" tuli vuonna 1977
No Asko, onko niitä salaliittoja olemassa. - Noh. Vastuu on useimmiten kuulijalla ja lukijalla. Joskus maailma muuttaa tekijän todellisuutta. Kaikkia klassikkoteoksia, virnistelin. - Joka filmasi Ray Bradburyn kirjan "Fahrenheit 451"... Yksin eivät kai olisi uskaltaneet. Mahdoinkohan minä joskus lyödä häneltä hampaan irti. - Sinä kun ihailit sitä Truffautia, mietin. - Entäs salaliittoteoriat. - Kuinka niin. Käytkö katsomassa?" Toinen lähti ja tuli monen tunnin kuluttua takaisin ilman sahaa. Suomenruotsalaiset jääkärit murhasivat porukalla suomalaisuutta kannattaneen säveltäjä Toivo Kuulan. Niin muuten, 1976 oli kova paikka kun bensan litrahinta nousi yli markan! - Muistan jotenkin. - Jossa yhteiskunta polttaa klassikkokirjoja jotka ovat olevinaan kaiken pahan alku ja juuri, mies nyökkäili kuin mediatutkija pulisongit huurussa. Jungle-muzakki pauhasi. Black Sun Empiren kalkattava kappale "Arrakis" vuodelta 2005 nytkytti ja kumisi musiikkimaton romukasasta toiseen, mikä lisäsi metallin makua suussani ja toi hieman ristiriitaa ja vastakohtaa muisteluihini. - Kyllä kusipää kusipään tuntee, Patrik sanoi ja hänen virnistäessään huomasin kultahampaan. - Kun koulussa tai työpaikalla joku jätetään piirin ulkopuolelle tai savustetaan ulos, mitä muuta se on kuin kahden tai useamman henkilön salainen sopimus jonkin tavoitteen savuttamiseksi. Sanakirjan mukaan se on salaliitto. - Minunhan pitäisi tietää. Mitään uutta, mietin... Kiihkeä
13. Kaiuttimista soljunut Juha Vainion vuoden 1969 kappale "Mä en muista mitään" vaihtui juuri toiseksi musiikkitapetiksi, ja siirtymä muodosti niin kutsutun kulttuurishokin. Eikös se ollut öljykriisi niihin aikoihin. minulta kysyttiin. Oliko se salaliitto vai pelkkää teoriaa. Kaksi pääepäiltyä kuoli ennen oikeuskäsittelyä joten ketään ei tuomittu. - Niin kun se tarina loppuu siten, että ihmiset ovatkin opetelleet ulkoa tuhottuja kirjoja. hämmästelin. - Sinä olit siihen aikaan melko kusipää, Patrik muisteli. muutti maailmaa enemmän kuin yksikään noista elokuvista. Yritin murtaa jäätä lyhyellä vitsinpoikasella: - Kaksi metsuria laahusti metsän läpi kun toinen äkkiä tokaisi toiselle: "Jäikö se saha sinne edelliselle taukopaikalle parinkymmenen kilometrin päähän. "Oli se siellä", toinen vastasi. "Eikö se ollutkaan siellä?" kysyi ensimmäinen. Patrik katsoi minua väsyneesti. - Se elokuvakokemus oli todellinen mind fuck, aivojen nussimista silmien ja korvien kautta. Patrik maistoi kossuvissyään ja sanoi: - Käsikirjoittaja Dennis Potter, "Laulavan salapoliisin" värkkääjä, nimesi syöpäpesäkkeensä Rupert Murdochin mukaan. En ollut oikein varma, mikä nuoruuden hurjuudessa oli totta ja mikä tarua. Säilyisi jälkipolville jotakin tärkeää meidän aatemaailmasta eikä mitään helevetin Schopenhaueria. - Samanlainen koiranleuka. - Niin jos filmattaisiin aiheesta uusi elokuvaversio, jossa kirjakapinalliset opettelee ulkoa jälkipolvia varten esimerkiksi Käytännön Maamies numero 15:n
vuodelta 2007, Kuvitetut Klassikot "Uljas Musta"-lehden vuodelta 1958, V8 Magazine numero ykkösen vuodelta 2005 ja Kalle-lehden vuosikerran vuodelta 1981. Ei mitään uutta taivaan alla
- Vaikka poliisi ilmoitti asevarikolle tehdystä murrosta. Sentään ollaan samalla alalla, Patrik nurisi kuin pikkupoika. Silloinkin puhuimme Joensuun pommiuhkauksista. Vaarattomiahan ne sinänsä olivat, mutta sateen kastelemina ne olisivat voineet pitkällä tähtäimellä olla arvaamattomia. Olin silloin helsinkiläisessä hotellissa ja kasvoni olivat vartin verran nuoremmat. - Mikä sinut nyt sitten Neuvostoliittoon vie. - Luulet, vai uskot ja toivot. Mitään varsinaista asiaa en päässyt siellä hoitamaan, koska niistä varjostajista ei niin vain päässytkään eroon. - Vodkaa haen, väitin pokerinaamalla. Se oli maan tapa. Harkitse sinäkin.
En minä tainnut siihen aikaan kovin mukava veikkonen olla, mietin. Tuo puuhamaa parhain, kiehuu kaalikeitto varhain ja vodka lainehtii, hyräilin kun suljin laukkuni. - Joka tapauksessa kaikki jäljet viittaavat siihen, että koulupojat ovat keksineet hyvän tavan juoksuttaa kyttiä, naurahdin. - Mitä. Edessä oli matka Neuvostoliittoon joten olin pakannut laukkuuni suklaata ja sukkahousuja vaihtokauppoja varten. Se Neuvostoliiton reissu oli yhtä tyhjän kanssa, muistelin. - No on niuho jätkä, ettei voi kertoa. rytmi kaikui kuin viemäriverkostossa, kun menin hetkeksi muistojeni sopukoihin.
Mieleen tulvi korkeakorkoisia kompleksimonoja, Batmanin korvia muistuttaneita pystyyn käännettyjä lentolupakirja-kauluksia, lepalahjeleviksiä, vakosamettihousuja, lavatansseja, peilipalloja, kerniliinoja, tetramehuja, matkoja Rhodokselle, DDR:n kuulantyöntäjänaisia, raskaita ruskeita nahkasohvia, psykedeelisiä tapetteja, Hankkija-lippiksiä, Sultan-kondomeja, vihertäviä kokolattiamattoja, 50 pennin pajatsoja, Finnhits-kokoelmia, Syksyn säveliä, Järvisen puusuksia, paskamankan C-kasetilla Abbat ja CCR:t, Olkiluodon ydinvoima ja oransseja sekä keltaisia kerrostaloja. - Mutta minä vähän epäilen, että koko juttu on koulupoikien kepposia. - Uhkauksista käynnistyi ihmismetsästys, kerroin hänelle. Mukamas opintomatka, jonka tarkoituksen KGB tiesi yhtä hyvin kuin mekin. - Vaan kun ne dynamiittipötköt löydettiin maakuopasta asevaraston viereisestä
14
metsästä. Patrik hämmästeli. Ilman nalleja. Kyllä minä tappaisin itseni ennemmin. Seuraa siis muistoja Pohjolasta ja vuodelta 1977. - Ei koululaisista sentään mitään aseellista uhkaa tälle kansakunnalle tai toisilleen ole! Kunhan lapset vain uhoavat. Paskareissu. Myrsky vesilasissa, minä luulen. Patrik oli heittäytynyt vallan nostalgiseksi: - Oliko silloin joka paikan hittinä tämä. Ja tietysti niillä oli kotikenttäetu. Koko matka meni mahorkan poltteluksi ja vodkan tinttaamiseksi, mikä sopi KGB:lle vallan hyvin. - Tuota sinun murrosikää aikuisiällä. - Enpä ikinä haluaisi käydä läpi tuota, sanoin. Patrik istui silloin hotellin ala-aulassa ihan vain turistakseen kanssani ennen lähtöäni
- Hurjinta, mitä kuulusteluissa tehtiin, oli se että johdettiin kuulusteluhuoneeseen mehiläisen surinaa. Hän oli kuin amerikkalainen elokuvatähti, joka kehuu teatterin esiintymislavan tunnelmaa, sitä, kuinka teatterissa voi kohdata yleisön välittömän reaktion, ylistää tätä interaktiivista ja samalla mystistä teatterin taikaa ja lavan vetovoimaa, eikä ole elinaikanaan käynyt sataa metriä lähempänä yhtään teatteria. Tyyppi, joka oli niille allerginen, ei tiennyt mistä ääni tuli ja oli niin säikkynä että kertoi kaiken tarpeellisen erityisen nopeasti, sanoin. - Historian tosiasioita vähän oikaisevan Neuvosto-Karjala-lehden paperi oli sen verran kehnoa, että sitä piti lukea rukkaset
kädessä ellei halunnut tikkuja sormiin, sanoin. Itänaapurin passien väärentäminen ei onnistunut, koska mistään ei löytynyt niin paksua pahvia mitä ne käyttivät. - On kai asioita, jotka ei päädy CV:hen. Kuka voitti Euroviisut 1977. Rockradiokin aloitti vasta 1980. Suomea edusti Monica Aspelund ja "Lapponia", vastasin sekunnin murto-osassa. - Sehän voi ihan hyvin olla vaikka Raumalta. - Kun lehdissä kerrottiin äskettäin eräästä pidätetystä, että tulkkaus hidastaa miehen kuulusteluja, niin ei epäilty välttämättä ole Suomen ulkopuolelta, teatterimies kertoi. Televisiossa oli "Toivotaan toivotaan", hyi helvetti, jossa kotimaiset mattitepot aukoivat playbackina suutaan jossakin siirappitehtaalla. - Ei kai Asko sellaisia laita työnäytekansioonsa. "Baker Street". Sieltä tuli vain "Jätkän humppaa" ja pelkkää kotimaista mustassa poolopaidassa laulettua paskaa ja teroheinästen kokoamaa venäläistä kansanmusiikkia, muistin. - Ranskan Marie Myriam. Puhe kääntyi hetkeksi murteisiin. - Tuliko koskaan suoritettua sellaisia kolmannen asteen kuulusteluja. Patrik heitti nopean välikysymyksen. - Olihan siellä usein tämä "ohjelmansiirtoketjun mittaustauko", jonka vuoksi korvissa on vieläkin tinnitus. - Patrik mainitsi, minkä alan hommia olet tehnyt, tyyppi sanoi. Patrik oletti. Eihän silloin radiossa ollut varsinaisia musiikkiohjelmia. Tuskin voi sanoa, että joka paikan hittinä... - Vasemmisto yritti estää kaikin mahdollisin tavoin Mainostelevision uutislähetysten aloittamisen. - Gerry Raffertyn kappale. Musiikkivideoiden aatelia! - Vaan kyllä sitä juontaja Pia Christiansenia, sittemmin Määttästä, katsoi ihan mielellään. - Armi Aavikosta tuli Miss Suomi, Patrik muisti. - Mitä äijät. - Niin, oli tietysti Nuorten Sävellahja lauantaisin. - Oikeaa kieltä ei ole, kaikki puhuvat
15. Niin, ja paikallisradiot olivat tietysti kiellettyjen listalla. - Niin rankkaa jätkää ei olekaan, että olisi sitä paperia käyttänyt perseensä pyyhkimiseen. Se oli seuraavana vuonna, 1978. Pöytään oli liimautunut joku Patrikin kulttuurituttu, mitä lie teatterimiehiä, joka kidutti suomenkieltä oudolla aksentilla. Pahaa niin vähä kun mahrollista, sanoi Ulsteri-Jussi kun pienen akan otti, teatterityyppi väitti. Tämä Joensuun käväisy oli muodostumassa yhtä kustannustehokkaaksi ja älylliseksi vierailuksi kuin vuoden 1977 matkani Kekkoslandiasta Neuvola-landiaan. Pelkäsi kai, että siellä saatettaisiin uutisoida jotakin neuvostovastaista materiaalia. - Jo sinulla muisti pelaa. - Sitten tuli Danny ja "tahtoi olla sulle hellä". - Yksinäisyyteen on tungos joten minäkin pakkaudun tähän
- Saattoi kertoa yhdelle tätä ja toiselle toista. Luottamus meni. Kun joku pitää murrettaan parempana kuin hieman eri lailla puhuttua, saman sukuista murretta, kyseessä ei ole kielellinen ero vaan sosiaalinen. - Kaikkeen sinäkin olet ehtinyt, Patrik tuumaili. - Ei se elämä siihen aikaan mitään auvoista ollut. Kapakasta oli näkymä kukkaiselle nummelle, jossa linnut visersivät, aurinko paistoi ja leijonat ja lampaat vaelsivat rinta rinnan...
- Kuule hei Asko, et viitsisi värittää juttua, Patrik muistutti. - Joo, mutta tämä Ilmari kauppasi tietojaan usealle poliisille. - Joo, naurahdin. - Muuan Max Weinreich on todennut, että "Kieli on murre, jonka puhujilla on armeija, laivasto ja ulkoministeriö", Patrik julisti. Olin juuri silloin ravintolassa... Ryhdyin muistelemaan urakalla vuotta 1977: - Watergate-skandaalista oli vasta kaksi
16
vuotta ja kaikkien muistissa oli se, että mädännäisyys ulottuu aina huipulle saakka. - Harva muualla Suomessa ymmärtää Rauman murretta, ainakaan noin niin kuin ihan kylmiltään, mietin. uutuuskasvo kysyi. Patrik kääntyi puoleeni: - Muistatko muuten sen Ilmari-nimisen kalvin. Televisiosta tuli uusintana "Myrskyluodon Maija", joka oli ehkä maailman paras ohjelma siihen aikaan. Kokonaisuudessaan kieli on abstrakti, murre konkreettinen, vaikka tästäkin voidaan väitellä. murretta. En voi vieläkään sietää sitä, mutta anna kun minä yritän antaa muistojen kullata jotakin niistä ajoista.. - Tuntuu siltä, kuin seitsemänkymmentäluku olisi ollut vasta eilen. Tai sellaiseksi kuviteltu, Patrik sanoi. Ei ainakaan sen kummoisempaa kuin nyt. Siirryin pöytään tupakoimaan. Kaikki oli paremmin silloin. - Mies vittuilee kuin ryssien sinkkiämpäri. Ei kukaan kutsunut sitä aikaa silloin retroksi, pöljä! - Kuka tätä tarinaa kertoo, perhana, murahdin vihaisena. - Eikö vasikka yleensä ole vain yhden poliisimiehen henkilökohtainen ilmiantaja. Se toimitti minulle tietoja, kun olin poliisivoimissa ja yritti kaupata vinkkejään silloinkin, kun olin Suojelupoliisissa. Minä vihasin Myrskyluodon Maijan musiikkia ja vihaan edelleenkin. - Mitä te äsken jaarittelitte. Melkein yhtä hyvä kuin muutamaa vuotta aiemmin oli "Merilinja", jonka alussa soi Hatshaturjanin "Spartacus"-baletin adagio. Slangi on murre, joskin sosiaalinen murre. - Takautumaa tai taantumaa. Maksoin juomani ja kiitin siitä: - Kiitos tästä retrohenkisestä juomasta sillä elämmehän kovin retroa aikaa. Ja välillä ihan mitä sattuu, sanoin huvittuneena. Muistan, kun Saloran pääjohtaja tunnusti kuulusteluissa, että yhtiö oli myynyt telkkareita pimeille markkinoille miljoonien arvosta vuodesta 1970 vuoteen 1975. - Mahtaako tuo olla enää hengissä. - Tässä on meneillään flashbackia, Patrik selitti teatteri-ihmiselle. - Kiinassa kielen kirjoitusasu on samanlainen, mutta eivät eri puolilla Kiinaa asuvat ymmärrä toistensa puheesta sanaakaan. - Mikä ylläri.
- Se on seitsemän kaksikymmentä, myyjä sanoi
Hän vasikoi minulle parhaita ystäviään. - Päinvastoin... Saa nähdä, kuinka käy Saloran ja Suomen Gummitehdas Nokian yhteistyön, ne kun aikoivat kehitellä kimpassa radiopuhelimia... - Kuinka niin. - Nämä Espoon pankkiryöstäjät. - Groucho Marx on näemmä lähtenyt tältä galaksilta, sanoin lehteä lukiessani. Ilmari ei antanut minun vaihtaa puheenaihetta. Rahanarvoista tietoa! - Ei minulle. - Minusta sinun ei kannata kertoa tätä minulle, sanoin. - Tiedän tapauksen. Rötösherrat kuriin, sanoi Vennamo. Hänen sukunimeään en enää muista eikä kai sillä niin turhan tärkeää merkitystä ollutkaan. Televisiossa uutisoitiin Salora-skandaalista, joka kiinnitti hetkeksi huomioni. Oli A-studio ja Lauantaitanssit, joskus jokin "Rockfordin paperit", "Sheriffi McCloud" tai "Poliisipäällikkö McMillan ja vaimo", ja lapsille jotakin helvetin kasvatuksellista Noppa-ohjelmaa, vaikka pojat leikkivät mieluummin neppistä pienillä leluautoilla, liimasivat Airfixillä koottavia MiG-hävittäjiä, vaihtoivat Jenkki-purukumin keräilykuvia, ampuivat toisiaan otsaan hypervaarallisilla rautalankaritsoilla tai ajelivat chopper-mallisilla Jopo Rodeoilla joissa oli kromattu selkätuki. Tosiasiassa televisio-ohjelmissa ei ollut 70-luvulla paljon vaihtoehtoja. Hän tunnusti ja meni kiven sisään, jotta muut jäisivät hänelle velkaa, rahaa ja palveluksia. pöydässäni istunut Ilmari kysyi. Jos niitä ei tippuisi, hän ottaisi väkisin. Sitten seurasi Shaun Cassidyn uudelleenlämmitelty "Da Doo Ron Ron". - Katsohan, mumisin. - Poliisi kuin poliisi.
17. Tuijotin Ilmaria. - Hiukkaskiihdyttimen keksijä, kerroin. - Niin, tämä pidätetty oli juuri jäänyt muutenkin asunnottomaksi ja ajatteli että voisi olla muutaman vuoden valtion leivällä, ennen ehdonalaiseen pääsyä. - Kukas se on. "Rocky"-elokuvan tunnusmelodia maleksi korviin ravintolan pubin puolelta. Sopivat keskenään, kuka tunnustaa ja menee istumaan. - Tuon laajuus oli minullekin uutta. Oli vain kaksi kanavaa. Taisi raportoida vaimonsa itsemurhasta tämä Suomen ensimmäinen gonzo-journalisti ennen kuin gonzoa oli edes keksitty. Phil Spectorin tuottama The Crystalsien alkuperäinen versio hakkasi tämän lällätyksen mennen tullen. - Kuulehan, miksi oikein halusit tavata. Kuulehan, minä olen nykyään Suojelupoliisissa. Vilkaisin kapakassa ollutta televisiota, joka näytti pelkkää testikuvaa. Oli siis vuosi 1977 ja juodessani minä selailin silmilläni Hymy-lehdestä Veikko Ennalan juttua. - Oliko kiinni otetulla sitten eniten huumevelkaa. Kaivoin esiin neljä markkaa kolmekymmentä penniä maksaneen Colt-askin ja pistin tupakaksi. Vieressämme väreili kaoottisesti laavalamppu, joka oli unohtunut koristeeksi edelliseltä vuosikymmeneltä. Istuimme tummanpunaisessa ympäristössä, loosissa joka ei näkynyt kunnolla baa-
ritiskille. - Pakenivat paikalta. Hänen sukunimensä oli kuin sana, joka muistuttaa sananmuunnosta mutta ei ihan. Tämä tuijotti takaisin ja jatkoi: - Se siis peesasi etukäteen, jotta vapauduttuaan hänellä olisi rahaa ja valtaa. Kello lähestyi neljää. Ilmari kertoi
Kamera seuraa saappaan mukana jokaista askelta ja erikoislähikuva näyttää joka heevatan tallautuvan korren. Kaikki elokuvat vain ovat nykyään paskaa ja televisiosta tulee pelkkää roskaa. - Sopisi noiden jokaisen suuhun, Patrik huomautti. Vaan ei tuollainenkaan käyttäytyminen johda kostotoimenpiteisiin räjähteen avulla kolmenkymmenenkahden vuoden jälkeen. kysyin Patrikilta. Et varmaan halua tulla nähdyksi minun seurassani. En minäkään voi todistaa, että Aristoteles olisi "Runousoppinsa" itse keksinyt. - Jokainen halonhakkuu näytetään piinallisen tarkasti. - Onko sinusta tullut ihan mulkku. Keskeytin tylysti: - Luin joskus väitetyn, että Esko Aho olisi todennut "voiko vitutukseen kuolla?" Toisen version mukaan lausahtaja oli Paavo Väyrynen. Vai oliko kostaja sittenkin joku lähiaikojen tuttavuuksistani. - Tässä valossa ajatellen, kuinka joku voi edes kuvitella että Julius Caesarin vuonna 40 ennen ajanlaskun alkua lohkaisuiksi väitettyjä sanoja olisi edes lausuttu ääneen. Kuljin puhelimen kanssa ravintolan tyhjään päähän. Hätistin hänet tiehensä sanomalla: - Vasikoi sellaiselle poliisille, joka välittää noista asioista. - Osaatko sinä lukea kelloa. Kirjoitettukin juoru muuttuu aina matkalla. Muutaman vuoden kuluttua erään toimittajan artikkelissa lauseen sanoja oli muuttunut Paavo Lipposeksi. - Äksyksipä muutuit. - Osaatkin olla kusipää. - Käräytä ne jollekin ihan oikealle poliisille. - Sinun kannattaisi varmaan olla poissa täältä kun kunnon ihmiset pääsevät kohta töistä ja rosvot saapuvat tänne rosvoilureissuiltaan. Kahvinkeittoa mietitään kolmen jakson ajan niin tarkasti, että Naapurilähiö, Me Tammelat ja Heikki ja Kaija jää toiseksi. Kun talikko syöksyy multaan, kuva seuraa perässä ja näyttää jokaisen yksityiskohdan. Viimeistään sen keskeytti Supon Mauri, jolta sain taas puhelun. Olin järjestellyt epämiellyttäviä temppuja sellaisia ansaitseville viimeksi tällä vuosikymmenellä. Kuka voisi olla vihainen kolmekymmentä vuotta. Vittu joo ja John Waynen luut. Vaan on se hienoa, että vertaat noilla älyn lahjoilla liikkuvia poliitikkoja Julius Caesariin ja Jeesukseen! Nauroin ja tämä sulki minun tarinahanani hetkellisesti. Mutta muista, että vasikka ei pääse koskaan eläkkeelle.
Turhan karkeita ilmaisuja käytin siihen aikaan, pahoittelin itsekseni. Osaatko sinä lukea. Kuulehan, kun jo Aristoteles kirjoitti, että... Viimeksi tänä vuonna! - Vieläkö teet elokuva-arvosteluja lehtiin. - Satunnaisesti. Patrikin ja minun muistelutuokio alkoi olla lopuillaan. Tai että Jeesus olisi ikinä sanonut alkoholituotteesta että "tämä on minun vereni". Tuolla tavalla ei hankita ystäviä ja vaikutusvaltaa, mietin nyt, herrattomana vuonna 2009. - Helvetin nerokasta. - Tunnen, että jokin on vinossa, sanoin.. Minulle maksetaan palkka siitä, että vastaan valtion turvallisuudesta. Silti, puistatti silloinen nuoruuden ylimielisyyteni. - Miten olisi jo valmiiksi pitkästä Iijoki-kirjasarjasta tehty tv-sarja "CSI: Kalle
18
Päätalo", ehdotin. Nuo asiat eivät nyt kuulu minulle