Kukkonen tietää oikean ja väärän - vai tietääkö. Viereisellä sängyllä potilas Mäkinen masturboi ankarasti ja keskittyneesti. Potilas Virtanen istui lattialla kattilankansi käsissään ja pärisytteli huuliaan. Kukkonen on arvaamaton ja ovela älykkö, joka käyttää kotimaisia kommervenkkejä, ronskia runoilua ja runttaavaa ruumiinkulttuuria rikollisten kanssa. PÄTKÄ ERÄÄSTÄ KUKKOSESTA...
KALMANKOURA, KUKKONEN TAI KÄSIRAUDAT
- Kelpaako loppukevennys. LUE JA ARVAILE ONKO KUKKONEN JOUKOSSASI!
2. Lääkäri kysyi, että mitä Virtanen puuhaa. - Jep. Kukkosen selvitettäväksi siunaantuu yleensä tehtävät, joiden edessä virallinen virkavalta on vetäny vesiperän. Mäkinen sanoi: - Nussin Virtasen vaimoa kun Virtanen itse lähti Lappiin.
Kukkonen ei ole legendaarinen Pekka Lipponen, vaikka yltääkin yhtä yllättäviin suorituksiin, eikä Kukkonen ole Paavo Lipponenkaan vaikka kovin näköinen onkin. - Ajan autolla Lappiin, Virtanen vastasi. Lääkäri kysyi, mitä tämä harrastaa. kysyin Harrilta kun seisoimme Helsingin Rautatieaseman laiturilla. - Lääkäri oli kierroksella hullujenhuoneella
n:o 2/2003 (LOPPU) Pakkoa ei sanele kuin, kuolema tai Kukkonen n:o 3/2003 SUPERNUMERO -Retorinen ryöstö -Tavallista villimpi pohjola -Erämaa on täyttä murhaa -Vain motiivi puuttuu
n:o 1/2004 Kapakkakuolema ja Kukkosenjohdatin n:o 2/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kiero kuin korkkiruuvi n:o 3/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkosen on kuoltava n:o 1/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 1/2 n:o 2/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 2/2 n:o 1/2007 Kalmankoura, Kukkonen tai käsiraudat n:o 1/2008 Tee testamenttisi, Kukkonen! 3. n:o 1/2002 (LOPPU) Ellei Siperia opeta, niin sitten Kukkonen n:o 2/2002 Irtopirut ja tuonelan lautturit Kukkosen merrassa n:o 3/2002 Viina, terva, sauna -sitten Kukkonen n:o 1/2003 Vieläkö omatunto kestää Kukkonen
Ja rikostutkijan tiedonahneus voi joskus houkuttaa uhkapeliin, jossa on liian suuret panokset.
V
4. Hänen taiteilijaystävänsä on vanhan suomalaisen mytologian ja pakanauskontojen synkeissä pauloissa, mutta ne ovat vaarattomia verrattuna kyläyhteisön suhtautumiseen. Vaikka Kukkonen on aina halunnut lähteä tältä galaksilta saappaat jalassa, hän tuumii, ettei lumiauran alle ruhjoutuminen öisellä tiellä ehkä ihan sittenkään ole se hänen juttunsa. Tihutöiden tekijää hakevan Kukkosen nuuskintaa ei katsota hyvällä ja kaiken taustalla vaikuttaa ehkä nurkkakuntainen lahko... altiollinen seikkailija Asko Kukkonen harrastaa tällä kertaa aivan erinomaisen selkeää kielirasismia. Jokin antiikkinen harvinaisuus houkuttaa tihutyöläistä ja Kukkonen huomaa, että keräilijän ahneus se hänelläkin on
Pitkänmatkanbussin radio pitkäsoitti Dire Straits -yhtyeen pitkää kappaletta Private Investigations ja vieruskaverini ilmoitti pitkäveteisesti: - Entä mitähän sitten meinaa semmonen haikaran kuva kalentereissa. Päräytti kolmannen. Haju ennätti haihtua juuri, kun vaimo lopetti puhelun ja tuli keittiöön. Mies ei voinut vastustaa kiusausta ja söi siellä suuren ja mahatavan papuannoksen. Tämä oli sitten näitä keskusteluja, joita ilmankin olisi selvitty. - Tiesin Aatamin ja Eevan nimipäivän ihan muutenkin. Linjuri tuoksui nahalta ja niskatyynyihin pinttyneeltä härskiltä ihmisihralialta. kuulin uuden kysymyksen. Viereeni istuutuneella nuorukaisella oli päässään pipo, jonka alta sojotti pitkiä, valkoisia hiuksia. Onko sinulla tällaista kalenteria?poika penäsi. - Näin kerran Oulun lähistöllä karhunkin kun olin lintumetillä serkkupojan kanssa. Ja koko vaimon suku istui keittiössä pöydän ympärillä hiljaisena. Se joka teki lähinnä näitä käännösiskelmiä, musertelin edesmenneen muistoa. Naimisiin mennessään hän lupasi vaimolle ettei koskaan syö papuja ettei vaimo joudu häpeämään hänen puolestaan. - Kerron haisevan vitsin, sanoin ja laskin hieman lehteäni. Puhelin pirulainen soi ja vaimo meni vastaamaan. Bussin etuosasta alkoi lähestyä lipunmyyjä, joka peri maksua äskeiseltä kaukolinjan pysäkiltä bussiin nousseilta. - Badding. - Monesko päivä tänään on. Kohottautui tuolilta ja päästi mahtavan ruplatuksen, joka kesti puoli minuuttia ja istui sitten kättään kasvojen edessä heilutellen. Auto piti jättää välille ja soitettuaan vaimolle hän käveli kohti kotia. Vieläkö noita oli. - Helppoahan se on jos on Akavan kalenteri, nuorukainen mutisi ja toljaili ulkona heiluvaa maisemaa. Poika ei nauranut jutulle lainkaan. - Hieno auto olisi Chevrolet Bel Air Sport Coupe, joka toimisi aurinkovoimasta saadulla sähköllä mutta siinä olisi silti bensamoottori joka päräyttelisi ilmoille valtavia pakokaasupilviä, nuorimies selitti. - Minulla ei ole sellaista, huokaisin. letko nähnyt koskaan karhunpaskaa luonnossa. - Jo vain ja monet kerrat. - Mies piti pavuista, mutta niistä seurasi valtavia ilmavaivoja. Vaimo jaaritteli puhelimessa ja mies odotteli hiljaa. Nosti toista kankkuaan ja päästi lisää. - Linja-autot haisevat aina samalta, nuorimies vei sanat suustani. Radion musiikki vaihtui. - Ei, minulla ei ole Akavan kalenteria, vastasin. Vaimo otti iloissaan miehen siteen silmien edestä ja huusi: "Yllätys! Tänään on sinun syntymäpäiväsi!". - No kumpi. Eräänä iltana mies oli kotimatkalla töistä ja auto hajosi. - Kumpi tuo on, Ville Valo vai Badding. - Kerron jos et puhu mitään enää Akavan kalentereista. - Varmaan lapsilisiä, vastasin ja yritin keskittyä lehteen. Jaloitteli sitten koko pitkän kotimatkan ja tuhnutteli kävellessään, ettei vaimo perillä joutuisi kärsimään. Kaiuttimissa soitannon harjoittajat jatkoivat äänten tuottamista. Saapui kotiovelle ja oletti, että viimeiset
O
kaasut olivat jo ruplattaneet pois. kysäisi pitkänhuiskea hiphoppari ja lamaili Akavan kalenteria. Pipopää sälli alkoi penkoa taskujaan.
5. Taas alkoi pierettää. Itse olin noussut kyytiin lähtöasemalta. - Jaaha. - Tietäähän sen kun on Akavan kalenteri. Sisällä vaimo ilmoitti, että hän on tehnyt yllätysruokaa! Sitoi miehensä silmät ja talutti tämän sokkona keittiön pöydän ääreen istumaan. Aika kului ja kaasua kerääntyi aina vain. Syksyllä karhunpaskan tunnistaa siitä, että se on kuin lehmänpaskainen mustikkasose, murahdin. Koska vaimo ei tullut ihan heti, mies päästi pienen paukun. nuorimies mietti. Matkalla hän näki pikkukuppilan, josta tuli mahtava papujen tuoksu. Bussi oli yllättävän täynnä ja etuosaan jatkuvasta pipojen kirjosta heijastuva räikeä auringonvalo häikäisi silmiä. - Taitaa olla kahdeskymmeneskolmas. Bussi kiisi ohi kirkkaanvalkoisen maiseman, joka kertoi ankarasta pakkasesta. - Entä ite
Mutta kaveri sentään suostui puhumaan suomea, mikä oli hyvä enne. Kyllä nykynuori on älykästä! Itsepä menin kuselle väärässä välämässä, jotta se siitä...
- Voi jumalauta, manasin yhteisön ainoan ruokaravintolan ovella. Yleisradio tekee tästä kunnasta dokumentin ja tulin edeltä... Olo oli kuin John Waynella, joka saapuu lännenkaupunkiin paskaa kannuksissa. Sopi kuvioon. Tolpalla oli yksi ainoa taksi, ehkä ainoa koko seudulla. Päätin jättää Matkahuollon baarinkin väliin ja suunnistin taksiasemalle päästäkseni suoraan
6
Toukon kämpille. Samalla myös luonto kutsui. Kerroin ilmansuunnan ja vuokrapirssi nytkähti liikkeelle. Römelsin hengitys huurussa ja keräsin pitkiä katseita sekä jalankulkijoilta että huuruisten autojen kuljettajilta. Koko taksi lemusi halvalle partavedelle. Kävin bussin vessassa ja kuulin sinä aikana bussin pysähtyvän vielä yhdellä pysäkillä ennen kylän keskustaa. - En tietenkään! Hieno homma! Tiesin toki, ettei moinen juoru näillä kulmilla jäisi taksikuskin haltuun. Ei kertaakaan, sanoin lievästi ärsyyntyneenä.. Suomalaisen ja suloisen pikkupitäjän nimellä ei sinänsä ole merkitystä, sillä oli merkitystä että oli todella kova pakkanen. Koska paikkakunta oli 98-prosenttisesti ruotsinkielistä, suomenkielisen tekstin yläpuolella luki samma på svenska. Katukyltit olivat kaikki ruotsiksi. Minua kusetettiin sanan varsinaisessa merkityksessä ja oikein Akavan kalenterin avustuksella. Joku oli ollut samaa mieltä kuin meikäläinen. Keskustan pääkatu oli nimeltään luonnollisestikin Handelsgatan. - Mutta älä kerro kenellekään, sopiiko. Minulla ei ole mitään ruotsinkieltä vastaan mutta puhuttu suomen ja ruotsin sekamelska se hirveää on. Argh. Saat perillä takasin kun pääsen automaatille. Sillä olisi koko ajan mielipide jostakin asiasta. - Tai ehkä se on se huutavan ääni korvessa, totesin katsoessani ikkunassa viuhahtelevaa maisemaa. Taksikuski oli pyöreänaamainen, punakka ja haisi kitkerälle partavedelle. Kun palasin paikalleni, huomasin sen saatanan pipopääjätkän hävinneen. Heitin pilkkivehkeet sisältäneen rinkan taksin takapenkille, vaikka kuski olisi mielellään avannut tavarasäiliön. SAVUTON RAVINTOLA -tekstin s-kirjain oli sutattu ulkoapäin sameaksi. Käännyin kannoillani ja suunnistin pitkin paikkakunnan pääkatua turpa huurussa. kuski siitä utelemaan. Olin ollut kylällä vasta kymmenen minuuttia ja jokainen vastaantulija oli puhunut tyyliin vi måste köpa lumikola. Kapeammalle siksi, että talvikunnossapito oli hieman heikoissa kantimissa. - Ei hell-vetti! Vippaatko hei kakskymppisen. Radiosta tullut haastattelu suorastaan pakotti minut sanomaan ääneen: - Tuosta Anna-Leena Härkösestä tulisi hyvä taksikuski. - Joo! kuski innostui. Pipopää nuorimies antoi tilaa kun nousin ja nyökkäsin lipunmyyjälle. Kuski vilkaisi pärstääni taustapeilistä. - Lähdehommia. En vai ett lumikola, en kuullut ihan kunnolla. - Vänkäisi kiesirengin paikalla lapsettomuudesta ja syömishäiriöistä ja miehistä! - Hän onkin jokaisen menestyneen, kauniin näyttelijä-kirjailija-naisen äänitorvi. - Minkäs alan miehiä olette. - Niin, kaikki sellaiset naiset osaavat samaistua häneen. Valehtelin naama peruslukemilla: - Tulin esityötä tekemään, mutisin. - Älä! Ihanko totta?! - Kyllä kyllä, sanoin. Harkitsin hetken. - Sait ylipuhuttua, sanoin ja ojensin hänelle setelin. Taksi suunnisti keskustan suunnasta pitkin asfaltoitua ja lumimassoitettua tietä, josta se kääntyi pian kapeammalle kärrypolulle. - Onkos teille sanottu, että muistutatte ihan- Sitä entistä puhemiestä, joka sai suojakseen panssaroidun Mersun
- Kulttuuripersoona, sanoin. Suojelupoliisin aikoina ja ennen sitä ja sen jälkeen. Sitä voi jälkeenpäin aatella, että paljonko se tämäkin akka tarvihti sitä rakkautta. Rakkaus on sitä, että kaksi ihmistä käyttää täysin pyyteettömästi toisiaan hyväkseen... Talo ei ollut kovin vanha, mutta Toukon mielipuolisen maskeerauksen jälkeen se oli pihalta katsottuna kuin vanha lato. Touko muisti hämmästyttävän hyvin. - Gallianokahviahan se oli. Vaan eipä Tekniikkakeskus ole meikäläiselle edes karvanoppia suositellut. - "Ajauduimme erillemme" tarkoittaa tämän päivän julkkisten suussa "ajauduimme eri lehtien palstoille". - Niin onkin, vastasin ja maksoin.
- Jaahas, saako kukkosmytologia lisää materiaalia näiltä kulmilta. Ohitimme laajan, jäänpeittämän järven, joka jäi tien oikealle puolelle. Hinta vaivaiset 518 000 ekua. Punertava iltapäivän auringonvalo hehkui
pirttimäiseen, suureen huoneeseen. Ei osannut vastata. Johon minä sanoisin että juurihan sinä imuroit, lattiahan on puhdas. Punaisesta niskatukastaan harmaantunut ja päälaelta kaljuuntunut Touko oli pukeutunut puuvillapaitaan ja farkkuihin. Paikka ei ollut kooltaan mikään tavallinen erämökki. Hän oli saneerannut rakennuksen ulkoapäin huonokuntoisen näköiseksi. Touko kertoi. Talo oli tosiaan aivan erilainen sisältä katsottuna. Hämmästelin Derby-kulmasohvaa, joka sopi yllättävän hyvin vanhanaikaisten kalusteiden sekaan. Sitten sillä olisi vastaväite siihenkin. syytettyjen penkillä ainakin. Loppumatkan neuvoin risteyksestä risteykselle reittiä, jonka Touko oli puhelimessa kertonut. jonkinlaisena seuralaispalveluna. - Jaa. Leveä takka poksahteli ja sama tuli lämmitti uunia. - Tämä ei ihan näytä ulkoa samalta kuin sisältä, sanoin seiniä hämmästellen. "Se kuluttaa videoita". heitin Toukolle. Outo se on... kuski uteli muristen. Ja paljonko tuo. - Tämän tyypin luokseko olette menossa. -Taiteilin
7. - Miksi. Itse asiassa viimeisin avioero oli tullut Toukolle niin kalliiksi, että hän tuskin ihan heti samaan ansaan sortuisi. Tai huudossa ja huudossa... Siitä kymmenen metrin päässä oli pieni ulkorakennus, ehkä entinen savusauna. Nooooh. Vastapäiseen seinään oli upotettu Sony MP3-stereosarja ja sen alla oli upouusi tammiviiluinen senkki. - Eikö ole vieläkään uutta akkaa. - Silloin sitä ollaan liian tosissaan. - Tai kansikuviin, kuski hörähti. - Astu peremmälle. Kysyin, että miksi videoissa sitten on se nappula. Sain eteeni höyryävää lämmikettä, pannukahvia jossa oli tujaus Gallianoa. Ei saa käyttää still-nappulaa, sanoi entinen muijani. - Käänteinen remontti, Touko kertoi. - Sielläpä olikin viileä, tuhisin. Se lafka ei nykyään ollut kovin kovassa huudossa. Enpä kyllä halunnut mainostaa Supo-aikojani. Se oli suuri ja leveä, mutta näytti pahasti lahonneelta ja siltä, että se oli koottu kerran palaneista hirsistä. Puhemiehet pääsevät tästedes istumaan Mercedes Benz S 600 L Guard B6/7:n takapenkille. - Näistä tunnetuista naamoista, sanoin. Taksi ajoi Toukon paikan pihaan, joka oli kolattu samana päivänä. Eduskunnan vuoden 2005 talousarvioon oli sisällytetty Mersun hankinta poliisin Tekniikkakeskuksen suosituksesta. Että se eräskin halusi oikeen paljon huomiota ja muuan ei juuri yhtään. Ja meikäläinen on sentään avustanutkin Tekniikkakeskusta monissa tutkimuksissa. - Haista itse, sanoin kun kättelimme ulko-ovella. - Akka saattaisi imuroituaan sanoa että älä heitä vaatteita lattialle kun ne likaantuu. Hämmästelin sitä, että seinät olivat sisältä erilaiset, mitä ulkoa olisi voinut päätellä. Heitin rinkan ovenpieleen ja riisuin jopa monitaskuiset eräliivini tuolin selkämykselle. - Selvin päin syttyvä rakkaus on tuhoon tuomittu juttu, Touko jatkoi
- Niin se onkin, Touko sanoi. - Etten aiheuttaisi kateutta kyläläisissä. kysyin. Lisäksi olen suomenkielinen, Touko sanoi ja kaivoi uudestaan esiin lämmikejuoman. Touko oli lahjakas. Lisäksi näin työnnettävän lumitykin. - Nämä seudun parhaat vaaramaisemat herättää kateutta. - Voi hyvänen aika. Kolaan tavallisella lumikolalla etteivät ala luulla leuhkaksi. - Ostin hurman hetkessä enkä ilkeä käyttää sitä. - Vai oletko ryhtymässä sanakirjansepittäjäksi. Maalaukset olivat sekä perinteisiä maisemakuvia että psykedeelisiä, geometrisiä spiraali- ja utukuvioita. Sauna oli tehty vanhan ajan saunan malliseksi, mutta tarviketelineet ja korivaunut olivat kylmää terästä. Kirjallisen puuhastelun lisäksi hän myös maalasi. Niissä uskottiin olevan ylösalainen maailma, jossa saivokansa asuu. Puhuessaan hän esitteli asunnon pääpiirteissään. - Mutta eihän se ole koskaan hyvä. - Suunnittelen kirjaa muinaisuskonnoista. Nauroin tälle. Kuljin perässä kahvikuppi kourassani. Useita pieniä makuuhuoneita parvineen. - Häh. Kaikilla pöydillä.
8
Avattuja kirjoja, ohuita ja paksuja kirjoja, kirjoja joista pilkisti kirjanmerkkejä ja vanhoja lehtileikkeitä. Ne on sellasia kaksipohjaisia järviä joista toisinaan saa kalaa, toisinaan ei. Tämän pirtin takana oli vielä erillinen olohuone ja keittiö. - Kunhan ajattelin, sanoin enkä oudoista kohteliaisuussyistä astunut hänen ex-vaimonsa kasvoja esittäneen maton päälle. - En ollut kyllä sinne matkallakaan. Mitään latomaalaria minusta ei tule, sellaista jonka häitä ja tappeluita ruoditaan paskalehdissä! Touko nauroi. kysyin. - Jotakin sellaista olen kylillä havainnut. - Punatukkainen tyhjännauraja, et pääse taivaaseen, totesin. Mutta kerron siitä joskus toiste. - Kuinka niin. Palasimme pirttiin ja katselin seinällä olleita luontovalokuvia, jotka nekin olivat Toukon ottamia. - Sinähän tienasit sillä hyvin. Autotallissa, jota olin ulkoapäin luullut ylisuureksi paskahuusiksi, oli jeeppi ja Peugeot. Ne haluavat hullun joka tapauksessa pois maisemista, vaikka minusta ei ole mitään haittaa niille. Etteivät valtasuhteet muutu. - Maalaatko nykyään paljon. - Keskustan uusien kerrostalojen rakentaminen estettiin, ettei tänne muuttaisi liikaa suomenkielisiä. - Täällä pitää väkimäärässä olla enemmän ruotsinkielisiä. Ihan tahallisesti, toisin kuin muiden naapurien väylät. Sisätiloissa oli ultramodernia sisustusta ja jopa niin sanottua muotia. Työhuone oli täynnä kirjoja. Kummallista, ettei voi sopeutua maisemaan vaikka on omissa oloissaan. Luulevat muuten, että leveilen rahoilla, Touko hirnui. - Tuo lumivärkkihän on kuin pakasta reväisty, sanoin. - Tänne mahtuisi joukkueellinen yöpymään, Touko sanoi. hän kysyi viattomasti. Kirjoitan parhaillaan lukua saamelaisten räppänäjärvistä eli saivoista. - Minun tönöni siellä Konnevedellä ei ole ihan tätä tasoa, kerroin ja vihelsin designille. sen ränsistyneen näköiseksi. - En enää elääkseni. Touko oli tehnyt muutamia eräkirjoja ja yritti siis vaihtaa kansantarinoiden puolelle. Shamaanit oli jatkuvassa yhteydessä sellaisiin järviin ja tavalliset ihmiset kävi siellä unissaan. Härregud, silloinhan voisi joutua kaupoissakin palvelemaan. kysyin. - Miksi ne yrittää savustaa sinua. - Vastahan muutit tänne. kysyin. Toukon tietokone oli myös upouusi. Katsoin kylpyhuonemattoa ja sanoin: - Tämän kuva on selkeästi sinun taiteilema. Taulut seinillä olivat myös Toukon tekemiä. - Mitä, onko nämä alkuperäisasukkaat häätämässä sinua. - Sinulla taitaa olla jokin operaatio kesken. Saunatilat olivat suuret ja tilavat. Pari kertaa on jopa tuo pihatien pää aurattu umpeen. Kaikissa ihmisissä ei voi hyvällä tahdollakaan tunnistaa lahjakkuutta. Laajassa olohuoneessa näin kokonaisen kotiteatterin ja laajakuvatelevision, joita en varmasti osaisi edes käyttää. - Miksi teit näin
Tunnetuimmat niistä taisivat olla lusikkauistimia, mutta näitä vaappujakin oli liikkeellä. Pitää kiertää ympäri suomenniemeä ja katsoa, vieläkö avainnipun avaimet sopivat naisten aittoihin vai onko lukkoja vaihdettu sitten viime käyntini, vastasin puoliksi leikilläni. Paljonko olen velkaa. Kaksihaarakoukkujen pintakin kertoi uistimen näkemistä vuosista. - Tämä on arvokas. Hyvä taiteilija on hyödyllinen vain perikunnalle. - Saa nähdä, sanoin. - Ei aivan. Yksikään ihminen ei voi tietää jään kulloistakin paksuutta vanhan kansan neuvoilla. Missä maassa sinä oikein asut. Touko teki uudelleen saman eleen. Sellainen se legendoja synnyttää. - Esimerkiksi Ahvenanmaalla muukalaisiin suhtautuminen ei ainakaan ole kielteistä. - Teikäläistä ajatellen. - Hyvä on, mutta olen palveluksen velkaa, sanoin. Surviaisen toukka ei kelvannut eikä tavallinen mato. Olin jököttänyt reiän äärellä yli puolenpäivän. Näin Renfors-vaapun. Se palvelus tuli eteen hyvin pian, ikävä kyllä. Kuolleelle ei olla kateellisia. Oikeastaan olin saapunut Konnevedeltä tämän uistimen perässä. suomeksi ja katukyltteihin pitäisi laittaa opasteita suomenkielisille. Niin ne muut eläjät tappoi Aleksis Kivenkin ja Kalervo Palsan ja mitä näitä on. täällä. Touko kysyi. - Noinkohan se meni. - Ja saunassa voit käydä silloin kun huvittaa. Toukolta olin varmistanut, ettei tällä kohdalla ollut vahvoja virtauksia, jotka kuluttaisivat jäätä. Muuntautumiskykyinen, ahkera ja antoi silti ulospäin löysän vaikutelman. Touko kohautti olkapäitään. Heh heh, sellaista porukkaa tässä maassa asuu. Yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka tunnetaan parhaiten - minun piireissäni - uistimistaan. - Kuoli Italian Meranossa.
Hän oli Kajaanin ensimmäinen teollisuusyrittäjä, joka valmisti uistimia, perhoja, suksia ja sillä oli myös nappiverstas ja nahkaverstas. Aiotko kohdata Mukan kohtalon. - Aiotko käyttää sitä joskus. Ei etenkään nykyisten säätilamuutos9. Pullea viehe, jossa oli sinivalkoinen väritys ja mustia täpliä. - Nainen joka katajassa, Touko veisteli. Vaikkapa sellaiset kuten meikäläinen, joka vuokraa mökin viikoksi kalastelua varten. Että ensin hyljeksitään ja häädetään pois, mutta kuoleman jälkeen omitaan "meijän omaksi pojaksi" ja kehutaan maasta taivaisiin. - Hommasin sen eräästä jäämistöstä, Touko sanoi. Kuuman suihkun jälkeen kelpaa mennä pakkaseen kunhan ei tukkaa turhaan kastele. - Herman Renfors eli vuosina 1849-1928, sanoin uistin kädessäni. - Jo on perkele. - Se on seluovan ihmisen yleisin ammattitauti! Touko oli tehnyt kaikkia taiteita teatterin, kuvaamataiteen, valokuvauksen, filmin ja myös internetin parissa. - Ihan totta, sanoin. sanoin kun tujaus availi kielenkantimiani. Kaira sojotti jääsohjosta kuin maamerkki. - No ei tässä pitäjässä ainakaan. Seudulle saapuvat turistit tuovat rahaa. Hän oli taikonut esiin mustan kotelon ja avasi sen. - Paras ahvenpaikka on aina ollut...
... - Onko tämä pelkkä uistimenhakureissu. Uskokaa pois. Touko kysyi. - Viina kaikki kirjailijat ja muut taiteilijat tappaa, väitin. Touko pyyhkäisi kädellään ilmaa. - Voit nukkua missä tahansa vierashuoneessa, Touko sanoi. Kun ilta pimeni ja Galliano väheni, utelin Toukolta läheisen järven kala-apajia. Tätä ei huvittaisi hukata. Näin aikamiehen iässä se on melkeinpä niiden avainten palauttelua. Ainoa hyvä taiteilija on kuollut taiteilija - sitähän koko Suomi on aina kannattanut, jo kauan ennen Aleksis Kiveä. - Uskaltaako tuota. Tiesin, ettei hänen päätään käännettäisi. - Ai että Pellon lähettämä haastemies tulee vielä kuolinvuoteelle. Touko siirsi sormeaan lähiseutujen kartalla ja sanoi. Minulla nimittäin oli hurjina vuosinani sellainen avainnippu. Kevättuuli oli paksua. - Mutta ei se mitään. Olin jo odottanut Toukon seuraavaa lausetta: - Tässä se uistin on
Saavuin rantaan ja palasin lyhyempää reittiä, mitä olin tullut. Tiesinhän minä kyllä, ettei tällä tavalla ainakaan ystäviä haalita. Vaan eipä tuo kovin ystävälliseltä vaikuttanut. Kaikki äänet eivät hukkuneet lumeen, vaan molotusta kantautui korviini saakka. Tärkeimmät esineet veitsi ja kirves. Juu perhana. Hän kääntyi kannoillaan ja lähti tarpomaan takaisin. Pidemmillä reissuilla on hyvä muistaa, että luonnossa - tai elossa - selviämisessä ei mukavuus ole pääasia ja tieto ei merkitse mitään, jos ei ole halua selviytyä. Jospa vielä jatkaisin frederickforsythmaisesti, ianflemingmäisesti ja maurisariolamaisesti että ranteessani oli Mikkelin torilta hankittu ranta-Rolex, avaimenperäni muistutti pientä Galliano-pulloa ja muovisessa savukkeensytyttimessäni luki "Rengasala, Tuulilasintie 1, 00770 Helsinki". Karvareuhka oli päässäni, vaikka Goretex-mononi eivät päästäneetkään kosteutta sisään. Mutta tänään tilanne ei ollut niin paha. Nyt kun mennään tällä merkkitietoudella leveilemään, niin: sitten astuin monoillani joustaviin Denali-lumikenkiin, joissa oli pehmeälle lumelle tarkoitetut "kelluntaperät". Tärkeimmät tiedot pitkäaikaiseen vaelteluun saadaan kantapään kautta. ten aikaan. Tuliaisina minulla oli lähinnä samat madot ja toukat kuin lähtiessä. - Mene helee-vettiin siitä mölisemästä. Vedin tasapainopilkin pinnalle ja kelasin siiman sisään. Erämaassa ei ole koskaan varaa loukkaantumiseen. Kun hän saapui lähemmäs, näin hahmon silmäkulmastani ja kuulin valkoisen kahahtelun. Se mahtui sutjakasti eräliivieni taskuun. Hyönteiset ja niiden toukat ovat aina suurempi proteiinin lähde kuin esimerkiksi vihannekset. Olin haukannut aamiaiseksi vain poronleikevoileivän ja kupillisen sumppia. Madot taas saman ajan suolaliuoksessa ennen kuin niistä puristetaan paskat ulos ja ne keitetään ja kuivataan mojoviksi raksuiksi. Juuri äsken nielemäni pussikeitto ei paljon vireyttä lisännyt, korkeintaan äreyttä. Touko oli ollut edelleen makuuhuoneessaan unten mailla, kun lähdin jäälle. Turhaan, koska hanki oli kova. Kaadoin kahvimukini sakat lumeen. En kuullut edes hyvän huomenen toivotusta vaan reviirilleni tunkenut tyyppi meni suoraan asiaan: - Har ni betalat fiskevårdsavgiften. Maailmassa nimittäin on paljon tyhmiä ihmisiä. Yksi pisteistä kasvoi koossa. Vatsa kurni jo nyt. Päätin lopettaa pilkkihommat. Nukkumasuojassa ei saa laittaa ruokaa, syödä eikä sinne saa varastoi-. Otin harvat puoliväkisin kiskotut ahvenaiset mukaani, koska en nähnyt mitään pingviinin sukuisia otuksia joille ne olisivat kelvanneet. Mikä ettei, voi niitäkin syödä. Vanha erämaan sanonta kuuluu: jos jalat ovat märät, vedä hattu päähän. Pieni kaasupullo meni repun sivutaskuun. Tuliko lie kyttäämään kala-apajia. Menisi lähimpään jäähalliin yrittämään, muistelin vanhaa vitsiä jossa pilkkijää ympäröivästä pimeydestä kaikuu taivaallinen ääni "täältä ei tule kalaa". Vilkuili välillä suuntaani ja irvistelin häneen vauhtia. Ahvenen onneton syönti ei myöskään mielialaa kohottanut. Mulkaisin äijää, joka yritti olla kuin jokin kalastuksen kaitsija. Käänsin Primus Light Stove -retkikeittimen
10
tuulensuojan alas ja taitoin sen kokoon eli kämmeneeni. Joku pilkkimies kahlasi hangessa minua kohti. Lähdin tarpomaan pontevasti yli lumipatjan. Osaan kyllä ruotsia, mutta tässä maassa puhutaan suomea. Valoisaa ei riittäisi kovin pitkään ja pimeä alkaisi ilmoittaa olemassaolostaan jo puolenpäivän jälkeen. Ei kannata olettaa jään kestävän siksi että jäällä on jo paljon ihmisiä. Kauempana niemen kärjessä pilkki mustia pisteitä, joille Ahdin karttuisa käsi ei myöskään antanut mitään. Tärkeimmät taidot ovat ensiapu ja tulenteko. Ja pilkkimiseen ei tarvita kalastuslupia, vai oliko tuo jätkä niin saatanan tyhmä, ettei tiennyt sitä. Esimerkiksi etanat kuuluisi pitää dieetillä salaatinlehdellä 24 tuntia ennen keittämistä. tyyppi inisi korkealla äänellä. Tai puhu suomenkieltä. Myös pelko on hyvä opettaja
Kun saavuin Toukon kämpän piha-aukion laitaan, näin ulkorakennuksen nurkasta kohoavat keltaiset lieskat.
Juoksin nurkalle. - Tahallaan sytytetty, sanoin. - Mutta miksi tämä oli sytytetty. Punaisena hehkunut aurinko veti pienimpienkin risujen ja pajujen varjot metrejä pitkiksi. Keskellä tiheintä metsää, oranssin valon hehkussa näin lumihangessa vanhanaikaisen jukeboxin! Suomen luonto on niin arvaamaton.
Kyseessä oli pienimuotoinen, unohdettu kaatopaikka. Saaliini ei ollut hääppöinen ja se ketutti vieläkin. Se ei käynyt ihan hetkessä ja olin nopeasti hiestä märkä. Heitin pressun roihun päälle ja taputtelin liekit harmaaksi savuksi. Juuret ovat hiilihydraattien lähde kylmissäkin olosuhteissa, erityisesti niiden pinta. Ne oli peitetty homeisella pressulla. Menin sisälle savusaunaan ja näin padassa kesäistä vettä, jonka pinnalla oli koivunlehtiä. Karhukävelin kookkaan lumivallin yli ja pian metsä ympäröi minua joka puolelta. Jauhoa saa tehtyä juurista, puun kuoresta, siemenistä ja kasveista. - Ja vielä päiväsaikaan... Amatööri jättää avatut säilykepurkitkin telttansa viereen ja ihmettelee kesäaamuna, kun karhu saapuu kylään. Näin rantaa kohti loikkivan valkoisen otuksen. Muistin erään seikan.
11. Sama pätee tietysti kaikkiin ruokiin. Erämaassa pitkään harhailtaessa eläinten veri kannattaa käyttää keittoihin, koska veressä on paljon rautaa ja ravinteita. Liekit hohkasivat kuumuutta ja olin polttaa kasvoni välittömästi, vaikka olin kahden metrin päässä. Ne johtivat ajotielle. Jänistä ei pitkillä eräretkillä kannata kauheasti syödä, sillä sen lihan paskaksi sulattaminen kuluttaa oman elimistön vitamiineja ja mineraaleja. Joka tapauksessa hikoilussa ja nestehukassa on aina vaaransa. kitkerämpää, tulisempaa katkua. Mitä lähemmäs Toukon kotia saavuin, sitä enemmän haistoin savua. Mädäntyneen ja kostean puun polttaminen pitää itikat loitolla ja viimeistään ihoon hierottu muta ajaa saman asian. - Harvemmin hirsi syttyy talvipakkasella itsekseen. Meinasi tulla tulipalopakkanen. Kytevistä pesäkkeistä ei koskaan tiedä. Kuinka niitä aina päätyy pataan saakka, vaikka koivuja ei olisi kilometrien säteellä. Savusaunan toisella seinustalla, räystään alla, seinään nojasi pilkkeiden pino. Repäisin lumisen pressun mukaani ja kahlasin takaisin tulen ääreen. Sammutin loppuja kekäleitä nopeasti lumella. Käärmettäkin tuli syötyä. Heittelin padan vettä sisäpuolella samoihin hirsiin. Vitamiini- ja mineraalipitoista maksaa ei kannata paistaa tai keittää pitkään, etteivät sen tärkeät ainesosat haihdu. Linnun pesästä ei kannata ottaa kaikkia munia syötäväksi, tai lintu ei välttämättä enää muni samaan pesään. Se siitä koskemattomasta erämaasta. Siitä ilmoittaa virtsan muuttuminen tummankeltaiseksi. Se ei ollut saunan lämmityksen savua, tämä oli... Lumen tai jään syöminen kuluttaa liikaa elimistön energiaa ja niiden puhtauteen tulee suhtautua samoin kuin kuravesilammikkoon. - Nuuhkaisepas. Kun saavuin ulos, huomasin saman kuin Touko. Täytyy vain osata erottaa myrkyllisten kasvien juuret käyttökelpoisista. da ruokaa. Tiesin, että seinää pitäisi tarkkailla pitkään. Paikalla oli epäselvät jalanjäljet, meidän jälkiemme lisäksi kolmannet. Kun astelin raskaasti koskemattomassa lumessa, nenääni kantautui jostakin savun hajua. Muistelin viimeisintä pitkää kesävaellustani. Myrkyllisten käärmeiden päät tulee aina haudata, loppu kelpaa pihviksi. Neljä ruokalusikallista eläimen verta sisältää kymmenen kananmunan ravinteet. - Meinasi saunas palaa! huusin. Missä helvetissä Touko oli. Hän saapui juuri unisen näköisenä päärakennuksesta ulkoilmaan. Yli- ja alipukeutuminen ovat yhtä suuria vaaroja niin kylmässä kuin kuumassa ilmastossa. Näitä elintärkeitä tietoja muistelin, kun palasin takaisin kohti Toukon mansonia. - Vähän kuin bensaa, Touko nyökkäsi
Huippunopeus 162 mutta ei niitä ole tehtykään takaa-ajoja varten. Mielestäni Touko otti vähän liian leväperäisesti sen, että Punainen Kukko oli käynyt vieraana. Merkkiä en erottanut. Mutta mitäs noista. - Olisit ottanut siitä elämäsi akan itsellesi, sanoin ja kumarruin taas valoksen ääreen. kysyin. Kuten melkein kävikin. - Mikä ettei, jos vanha konsti on toimiva, vastasin. Kävin sisällä tutkimassa komeroa, jonne hän oli pensselinsä ja purnukkansa säilönyt. Tai aamu, Touko sanoi. - Näin kauempana tielle pysäköidyn auton. Vaikka saivat tuhatviisisataa uutta autoakin, tiesin. - Tottakai! - Ja veistoksiakin olet näperrellyt. - Häh. Kun puuhailin tätä, Touko mietti vallan järkeviä: - Kuinka monta sellaista ihmistä on, sellaista jotka ovat aikoinaan yhtäaikaa äänittäneet Jake Nymanin sunnuntaisin juontamasta Onnenpäi12
vä-ohjelmasta paskamankalla kasetille tiettyjä kappaleita peräkkäin. - Juh. Touko kysyi Marlboroa imeskellen. - Onkos Suomessa muuten DNA-rekisteriä. - Älä sotke enää minun nimeä virkavallan hommiin, mörähdin. - Taas varoitus, Touko epäili. - Missä kylän poliisiasema sijaitsee. Ei kai tänä päivänä enää noin tehdä. - Että häivy maisemista. - Se kyttääjä näki minun lähtevän järvelle. Käytkö sinä päivittäin pilkillä. Hän ei ottanut paineita turhista muttei näemmä vakavammistakaan. - Tässä täytyy olla muutakin, naurahdin ja väitin vastaan. kysyin ja kohottauduin hieman hengästyneenä katsomaan miestä kipsi käsistäni valuen. Varmaan viidenkymmenen metrin päässä. - Älä minulta kysy, missä lähin sellainen on. Lähinnä ne on pidempiä työmatkoja varten. - Ethän sinä ole mikään kunnallisvaaliehdokas tunkemassa toisten tiluksille. - Ei voinut silloin, Touko sanoi. Kokeilin kipsin ulkopintaa. - Koko Suomen DNA-rekisterissä on tällä. Vain kollektiivisen kyräilyn, Touko vastasi. Seurasin jalanjälkiä tielle josta auto oli lähtenyt liikkeelle niin kiivaasti, että routainen hiekkakin oli paljastunut. Ei ollut vielä kuiva. - Kaveri on juossut mennessään ja tullessaan, sanoin askelvälejä silmämääräisesti mittaillen. - Tai askotukset. - Sinne mahtuu peräti viisi henkilöä. - Millaisia. Ei kokonainen kylä voi sinua vastaan olla! - Mutta en minä keksi yhtään yksittäistä vihamiestä näiltä kulmilta. Touko nauroi. Takaosassa on tummennetut ikkunat ja erikoisteräksiset kalterit. - Olin naimisissa. Sinullahan on edelleen niitä taiteilijanvälineitä. - Jos poliisille soittaa, ne ehtii paikalle ehkä ylihuomenna, Touko tiesi. Kun kaadoin kipsivalosta autonrenkaan jättämään jälkeen, Touko hirnahti: - Aika antiikkista. - Kun lähdin järvelle, mietin. Oletti, että hän voi polttaa tämän rauhassa. - Uusia Musta-Maijoja. kysyin Toukolta. Niin, ja liikkuva poliisi saa myös Musta-Maijoja ilman sinivalkoista kuviointia ja ilman tunnuksia, joten kulkuneuvoja ei voi tunnistaa. - Melkein joka päivä. - Tai kuvittelet. Muutaman hetken kuluttua olin sekoittanut kipsiä. - Transporterin kuljettajan viereisen istuimen voi kääntää auton keskiosaan, työtilaan, jossa voi hoitaa alustavat kuulemiset ja sakotukset. - Vai semmoinen periferia. Pistimme tupakaksi sen kunniaksi, ettei hänen savusaunansa ollut palanut. Luuli sinuksi. - Kerran tapasin sellaisen naisen jonka luokse menin, Touko selitti taivaanrantaa katsellen. - Tulipalo ei kai ollut kuvittelua. - Ja lunta on tulossa lisää. - Oliko tuo vitsi. Volkswagenin viitostyypin Transportereita, jotka on varustettu Tekniikkakeskuksessa. Jos kala olisi syönyt kunnolla, olisin yhä tuolla jäällä. - Kuuntelimme läpi yön touhutessamme samat kappaleet mitä minunkin eräällä kasetillani oli. Lasikuitupenkit ja verhous ovat kuulemma helposti pestävissä yrjöistä eikä sinne pysty piilottamaan mitään
Sieltä hän lähti sairaalaan ja siviiliin iskemällä telamiinan jalkapöytäänsä. - Johannes ja Kyllikki oli hauskoja. - Taputtaako joku televisiossa vai onko tuo vesisateen ääni. - Mutta sinähän olet jo selvittänyt tämän ennen niiden saapumista. - Entäs Sarasvuo televisiossa. Tämä kai olisi se Renfors-uistimen takaisinmaksu.
Ennen kylille lähtöäni kääräisin Toukon pirtissä metalliaskin täyteen sätkiä. Tämä tuo se kotimainen versio siitä Donald Trumpin tosi-tv13. Nyökkäsin. Puoli vuotta vuodepotilaana, kunnes vaimokin jätti ja Touko pääsi sairaseläkkeelle. - Äänestystulos kertoo jotain Valittujen Palojen lukijoista. Kun vaimo ja taiteilijaelämä ahdistivat, hän halusi mietiskellä rauhassa ja hankki itselleen oudon sairauden päästäkseen sairaalaan tuumailemaan ja laitostumaan. Sormenjälkiä on Keskusrikospoliisilla Vantaalla tietokannassaan noin kaksisataatuhatta. - On varmasti Petelius ja Kallialakin pyöritelleet päitään, tiesivät koko ajan tekevänsä juuri sitä mitä tarkoittivatkin... Paperit taittelin eräliivien taskuihin. Sormenjälkiä varten. Hän virnisti. EU-maissa on oma tietokantansa ulkomaalaisille. Sellaisen näytteen saa posken limakalvosta ottaa vain, jos epäiltyä odottaa mahdollinen puolen vuoden rangaistus. - Olihan ne, esikuvatkin kehuivat katsovansa. Nollatulos eli nollalausunto meinaa sitä, että tietokantaan verrattava sormenjälki oli liian epäselvä. - Mahdoit sinä olla ilmestys siinä sakissa! Touko pähisi ja siirtyi pirtin keittiötyötason ääreen. - Onko se muuten syvällistä, kun W-tyylissä ollaan tekevinään tv-ohjelmaa, jota kukaan ei koskaan näe. Kun kipsivalokset olivat kuivuneet, suttasin niihin sisätiloissa mustetta ja painoin ne kuultopapereita vasten. - Manne-hahmoihin nyt ei paljon tarvitse keksiä. Jaaha, ajattelin. - Etkö tosiaan aio soittaa poliisille. - Kääritkö sinä Suojelupoliisin aikanakin itse sätkäsi. - Valitut Palat -lehden lukijat valitsivat hauskimmaksi suomalaiseksi tv-ohjelmaksi sarjan Pulttibois, totesin työskennellessäni. hämmästelin. Toisen huoneen televisio oli auki. - Sellofaani, Touko selitti pirtin toisesta päästä. Hän tuijotti tätä ja jutteli niitä näitä. Olimme yhdessä ar-
meijassa. - Onko niitä etälaitteita olemassa. muistini mukaan kymmenentuhatta DNA-sormenjälkeä. - Mutta vaikka alkuperäisissä oli sanaleikkejä, niissä ei sentään manne-hahmoista tehty tyhmiä. On olemassa myös liveskannereita, joilla sormenjälki skannataan suoraan tietokantaan. Tietokoneet tekevät suurimman osan työstä, mutta lopullinen seulonta ja vertailu tehdään ihmissilmin ja viimeisen lausunnon allekirjoittaa kaksi tutkijaa. Ontuu sitä tapausta vieläkin, mutta ei kadu. - Itse olet aina ollut ilmestys. Näitä nopeita tarkistuksia varten poliisilla on ison kännykän näköisiä etälukulaitteita, joiden lukijaan sormi painetaan, ja saadaan pikayhteys KRP:n tietokantoihin vertailua varten. Päätin kääriä toisenkin metalliaskin täyteen maittavia kukkosmallisia filtersavukkeita. - Voi sitä sitten joku pulisongeilla varustettu mediatutkija selittää selittämästä päästyäänkin, totesin viiltävän analyyttisesti. Vuosittain KRP:n tutkimista sormenjäljistä noin 700 johtaa tunnistamiseen. - Soitin jo, Touko sanoi palatessaan toisesta huoneesta. - Onkohan siinä ollut vaihtoehtoja tarjolla. Erään taidehallin virasta hän vapautui arvostelemalla työnantajaansa. hetkellä... Touko oli varsinainen vapautusmies ja omanlaisensa vapaa-ajattelija. - Juu. Vilkaisin television suuntaan. - Johon kääräisin näitä sinun kuppaisia ahvenia. - Höh höh. kysyin. Ulkona hämärsi eikä vesisade oikein ollut lämpömittarin mukaan mahdollinen. Ja edellisistä, isomman poppoon kanssa tehdyistä sketsisarjoista matkaan jääneet hahmot..
Mutta kenelle. Lapsena ei aika mennyt niin lujaa kuin nyt aikuisena. - Se ei vain ole maan tapa. - No eipä niin ole tapana tehdä. Jos ei lue, niin maailmassa on tehty paljon laittomia irtisanomisia. Mielen vääntäjiä. ne on saatanallisia tajunnan raiskaajia. - Armeijastako. Vielä yksi rivillinen sätkiä käärimättä. - Höh höh. virnuilin. Se tuo tv-viihde ja elokuvat... Kovin harva taas myöntää olevansa sellainen juntti. Tai kokeile numerologiaa. - Ärsyttää eräs ihmistyyppi, sanoin. "Diili". - Mutta moni sitä haluaa. Touko muisti aika vanhan teeveetapauksen: - Entinen tv-kuuluttaja Tutteli Jotakin sai aikoinaan kenkää, kun se esitteli "kohta alkavan" Greenpeacea arvostelevan ohjelman julkilausumalla, jossa kyseessä ollut ohjelma tuomittiin. Touko halusi kertoa teoriansa: - Nyt kerron suuren teoriani: jos aika ei olekaan horisontaalinen viiva vaan se onkin vertikaalista, niin siihen vaikuttaa painovoima. - Mutta toisaalta, lukikohan televisiokuuluttajien työsopimuksessa, ettei suorassa lähetyksessä saa möläytellä mitä sylki tai oma näkökanta suuhun tuo. Harva sitä myöntää haluavansa päteä. - Piirimielisairaalasta. Otin loppuspurtin ja sätkäkoneeni melkein savusi. Se siinä unohtuu, että ne numerot, kaavat ja luvut ovat ihan vain pikku ihmisen keksimiä ja pienellä kynällä pienelle paperille laitettuja juttuja. - Tarkoitat siis mitä. Nämä numerohurjat alkaa ennemmin tai myöhemmin kuvitella, että ihmistä isommat asiat noudattaa kaikki matemaattisia kaavoja. - Pätemisen tarve on pahempi juttu. Pöljää se on, mietin. Tai jos uskaltavat, se tapahtuu kännissä ja taksijonossa. - Elokuvan ja television ruoskaa ja piikkilankaa. - Heh heh. USA: lla on velkaa, niin Venäjälläkin. - Jos kirjoittamattomia moraalisääntöjä ei oteta huomioon, niin ehkä se lukee jossakin työehtosopimuksessa tai työaikalaissa. Koska vanhempana ollaan raskaampia ja korkeammalla, painovoima litistää sitä viivaa ja siksi kesätkin ovat lyhyempiä. - Yritä kestää vaikka horoskooppien avulla. Tämä on viiden aistin pakkopulla, joka vain on kärsittävä. Eivät uskalla säilyttää mielipidettään, kun kohtaavat niin sanotun julkkiksen. - Näyttäisivätpä esimerkiksi vanhaa pätkää muinaisesta Hyvät, Pahat ja Rumat -sarjan jaksosta, jossa Jari Sarasvuo tuntui olevan Rantalaisen kanssa suorassa lähetyksessä jotenkin seko. - Numerologia on samanlaista pelleilyä kuin koko matematiikka ja fysiikka. Toisaalta, lukeeko esimerkiksi koskaan työsopimuksessa, ettei työpaikalla saa haista vanhalle tai tuoreelle viinalle tai ettei siellä saa olla hulluna humalassa. - No millainen. - Nerokas on tämä teoria. Touko kysyi omia askareita suorittaessaan. - Elämä kun on tämmöinen kollektiivinen harha, joka oli pakko hyväksyä syntymän jälkeen, kun käytettävissä oli enää viisi aistia. Hyppäsin tästä älyn resiinastamme toisen nerokkuuden junan matkaan eli vaihdoin puheenaihetta: - Suomen valtiolla on ulkomaanvelkaa. sarjasta. Istuuko jossakin päin maailmaa herra Maailmanpankki ite,. - Joo. Muistathan. Tässä yhteydessä sana "juntti" on tarkoitettu loukkaavassa merkityksessä. Ajatukseni suoritti selkeää harhailua. - Pöljiä, joiden mielipiteet vaihtuu omasta
14
uhosta huolimatta kuin tuuliviirit. - Mikä noista teorioista olikaan sinun oma. Heh heh. Vähän jokaisella maalla on velkaa. - Tämä eräs ihmistyyppi, joka solkkaa kapakassa vaikkapa että "tuo saatanan Niinistö, tulisipa tähän niin näyttäsin" ja jos oikeasti tapaisi minkä tahansa uhoamisensa kohteen, selostaisi seuraavana päivänä - innoissaan siitä että julkisuuden henkilö jutteli hänelle - "sehän puhu ihan järkeviä se Halonen kun me istuttiin tässä ja kun se sanoi mulle että ja minä sanoin sille että ja sehän onkin ihan hieno tyyppi". - Eipä se meidän kotiuttamiseen vaikuta, Touko sanoi. Ja kansa haluaa sitä lisää ja lisää. Siihen päälle teksti, että "Uusi sarja Suomessa - DIILERI!"
- Kuka tietää, mitä täällä ei tapahdu. Tie kulki kohti kylän kolmionmuotoista keskustaa. Se istuu tuolla Matkahuollon baarissa varmaan nytkin. Teki mieleni kysyä poliisimieheltä, kiinnostaisiko häntä mennä Toukon talolle tutkimaan palojälkiä. Projekti on nimeltään "Turvallisesti Venäjälle" -hanke. R-kioskin tyttö oli opetellut suomea. Sillalle oli pysähtynyt henkilöauto ja poliisiauto. Ikävä kyllä meistä kumpikaan ei voi valita sitä, että maksammeko me rikkaan naapurin jätesiivouskuluja vai emme. Oli mukava pitkästä aikaa jaloitella ilman isompia kantamuksia. heppu joka vippaa näille vähäosaisille maille. Kysyin vastaantulijalta tietä, hän pudisteli päätään ja kiirehti askeliaan. R-kioskin myyjätär oli nätti barelylegal lettipäinen elovenatyttö. Tomppa oikeelta nimeltään. - "Vaikka paistaisit voissa", naurahdin ja iskin sätkälaatikon kannen kiinni. - Jos se olisi nyt pudonnut, tuonne jokeen se olisi tippunut! - No sittenhän kyseessä on myös vesiliikenteen vaarantaminen, poliisi vastasi toisella kotimaisella.
Molemmat tuijottivat kulkuani kuin eivät olisi ennen ihmistä nähneet. Pääkadulla huomasin niskassani kymmeniä ylimääräisiä silmiä jotka eivät niskavilloihini kuuluneet. - Oli se toiselta puolelta kiinni! mies selitti poliisille ruotsiksi. Sitten suunnistin bussipysäkille ja saavuin sinne juuri ajoissa. Kun ostin filttereitä ja tupakanpuruja, tyttö kysyi: - Oletteko te niitä televisioihmisiä. Pohjoiskulmassa jokin kirkko tai seurakuntasali. - Häh. Jokin tässä yhtälössä mättää. Saavuin jo toisen kerran keskustaan. - Jokaisella on valinnanvapaus. - No kun Suomessa järjestetään turvakoulutusta suomalaisyrityksille, jotka yrittävät toimia Venäjällä. Hyvin kaukana idässä oli kunnantalo. - No jospa Venäjällä ei ole varaa juuri siihen... - Kuinka niin. Lähestyin jokea ja sen ylittävää siltaa. - Kokeile Navigaattoria. - Tällaisessa paikassa jokainen tietää toisten asiat. Sana tosiaankin kiertää. Huomasin, etten sittenkään tuntenut paikkoja lainkaan. - Pitäisikö sieltä idästä pysyä poissa. Matkahuoltoa kohti menin. - Tuli äkkiä mieleen, että "jos vaikka voissa paistaisin" noita sinun harvoja saamiasi ahvenia. - Ota rannekello pois ennen kun kättelet sitä, kioskin neito huudahti perääni. Henkilöauton katolla oli sinne vaarallisen näköisesti kiedottu puulaatikko. - Jopa olet vihan tuulella, sanoin. - Pikkulinnut kertoili, tyttö sanoi silmät tähtinä ja oletti ehkä että ajankohtaisohjelman kuvausryhmän avulla hänet löydettäisiin ja hänestä tulisi maailmantähti. kysyin viattomalla ilmeellä. Meinaan sitä vesiplänttiä tuossa lähellä. Jäin bussista ennen kylän keskustaa ja jatkoin loppumatkan jalkaisin. Mutta kuka tietää ne asiat, joita ei pitäisi tietää. tarjoilijatar kysyi
15. Kummallista, että juttumme luistivat enemmän kuin pikkupäissään. Taksin kyydissä en ollut erityisemmin katsellut maamerkkejä. Touko kysyi. - Jaa mistäs sellaista olet kuullut. Tai päivärahasta. Mutta puhelimessa ne olivat sanoneet, että tullaan kun ehditään. Minusta katsottuna paarpuurissa sijaitsi uimahalli ja idässä kaksi kauppaa. Maksat ensi tilistä. Olin epähuomiossa käyttänyt suomenkieltä. Peräkammarin poika mutta tuntee kaikki ja tietää kaiken. Keskustan rakennukset näkyivät valkoisen keskellä kilometrinkin päähän ankeina ja punatiilisinä. - Mikäs sulla on mielessä. Hän neuvoi minulle reitin, joka ei tietenkään ollut kovin vaikea. Touko kysäisi asian vierestä: - Eikö muuten ole vähän outoa ja hämmästyttävää, että Suomessa pitää erikseen kouluttaa yrityksiä turvallisuuteen tiettyä maata varten. Tähän nyt olin törmännyt muuallakin tässä maassa. Tunsin kirkkaiden silmien tuijotuksen, kun haeskelin kioskista tupakkatarpeita. kysyin. Matka kesti minkä se kesti. Jos niille kulmille jokin kuvausryhmä sattuisi, sen avulla tyttö päätyisi korkeintaan kuvausauton peräosan patjalle ja rasvaiseksi tarinaksi Pressiklubille
Hän asteli suoraan pöytäämme kohti. - Muuan kädetön tuttavani soitti minulle toissapäivänä, sanoin. Raksajätkä se tyyppi ja ajaa joskus rekkaa ja tietää koneista kaiken mutta ei osaa laittaa ruokaa. Tompan eli Navigaattorin löytyminen ei ollut ongelma. Voihan veen jurpo. Siellä on varmasti hyvät ruoat. Jos tarvitsin kylästä apurin, niin tämäkö oli paras korvike sellaiselle, tämä Tomppa joka juuri sukelsi jukeboxin ääreen. Hämmästelin lähinnä tuollaista käsitystä, että jos joku tekee työtä televisiolle, se muka tienaisi enemmän... Sano vielä että esiintyjinä Raude Lverk ja The Jurppikurkut, mietin katsoessani hiihtäjää suu auki. - Katsohan perkele, en ollut moisista kissanristiäisistä kuullutkaan, Tomppa tuhisi suivaantuneena siitä, ettei tieto ollut kantautunut hänen korviinsa. - Pilluhan mulla aina mielessä on, hymyilin. - Eipä, ei ole. - Kuka niin sanoo. niin sullahan sitä rahaa riittää... Istuimista leijui väljähtynyt tupakansavu ja etäisessä kaiuttimessa Simply Red halusi pudota tähdistä alas. - Miten ajattelit löytää minut. Silloin baariin asteli ihme lakeija. - Enkä mä tiennyt, että oot ihan filmiväkeä. - No, selvä on, suustani purkautui. - Mutta olutpullon minä tähän kyllä ostamaan tulin. - Tosihyvä narkoosi, Tomppa mutisi ja nojasi kylmään seinään. Hänellä oli päässään pipo, jonka alta sojotti pitkiä, valkoisia hiuksia. - Niin varmaan niin, irvistin jätkälle. Näin hänen loikkivan harmaaseen Mersuun. - Asko Kukkonen, sanoin. Siellä on sellainen iltatilaisuus. - Tehän olette se televisiomies! tämä pelle puhkui. Mutta jos on niin ovela, tai luotettavan tuntuinen, että onnistuu kusettamaan minulta kaksikymppisen, ei sellainen ihminen voi olla aivan tyhmä. jos sä oot filmiporukkaa... - Niin minä kuulin puhuttavan. Hymähdin ja pistin sätkän palamaan. Tarjoilua ja merkkihenkilöitä ja kaikkea. Tuttu naama kalpeni kauhuissaan ja minua kirveli edelleen kaksikymppisen menetys. - Kaikki odottavat teitä innolla, hän sanoi vielä baarin ovelta. - Mitä. Trampoliinille kai. - Ja... hämmästelin. Mutta niin, jos tarviit tietoa hyvistä kuvauspaikoista niin kysy minulta! Päätin antaa sen kaksikymppisen anteeksi. Se raha oli pieni summa toistaiseksi, sillä olin sillä reissulla saanut kauan havittelemani uistimen. Tompan ilme oveloitui entisestään. Navigaattori-Tomppa kysyi palattuaan takaisin. - Tuo on jokin ihan tämän päivän juttu. Paula Koivuniemi aloitti kappaleensa "Kuuntelen Tomppaa". Ei voi olla totta, hörähdin mielessäni. - Mitä pyttipannuun muuten laitetaan. ettekös te tee täällä ihan toimintaelokuvan. En vastannut tähän suoraan, koska oletin, että se oli vitsi.. Puku päällä oli sillä ukolla, ja ristiverinen tukka viimeisen päälle jakauksella. - Sinä siis olet Navigaattori joka tietää kaikesta kaiken.
- Hei mulla oli tarkotus tulla maksamaan... - Sulla ei varmaan vieläkään ole Akavan kalenteria. - Olen Ahlström, hän selitti ja kätteli minua väkisin. poikanen kysyi. Nyökkäsin. - Älä aina laita sitä saatanaa, muuan asiakas huudahti.
16
- Se soittaa jatkuvasti tätä kappaletta, baaritar sanoi minulle anteeksipyytävästi. - Olisin minä keksinyt, Nuorukainen nyökkäili ja näytti oivaltavan jotain. No, kaikki eivät osaa kaikkea. kun nojasin tiskin kiiltävään pintaan. - Olisitte oikein tervetullut huomenna kello kuusi tuonne kunnantalolle. - Se kysyi, että mitä pyttipannuun laitetaan
Kahjo suunnittelee jotain eräkiertoajeluja. - Itse asiassa joo. - Tuo Johansson jaksaa aina naurattaa, Tomppa sanoi. Esimerkiksi, että leipomon omistaja köyrii taksikuskin muijaa. - Ohoh. Varsinainen tapaus. Hän kävi taas laittamassa soimaan "Kuuntelen Tomppaa". Ei ollut hyvä idea, että siinä paikassa kuulutettiin minun olevan utelias. - En sanonut, että käyn pilkillä. - Mitäs siitä. - Siinäkö ne tärkeimmät. Mutta ei kauhean avarakatseinen. Sen jälkeen se on rikastunut sijoittamalla. - Valaise minua. - Minne. Hujasen firma rakensi aikoinaan melkein koko keskustan talot. - Jos minä en täällä käy, paikka menee vararikkoon.
- Mitä sakkia siellä huomisessa juhlassa sitten mahtaa olla. Siinä kylässä ei ollut salaisuuksia, luulin vielä silloin. Iniseviä uskovaisia. Löysin harvinaisen ja ikivanhan Renfors-uistimen, jota olin etsinyt iät ja ajat, kehuin ja hymyilin tahtomattani. Se on suoraan sanottuna vanhoillisempi kuin monet miehet. Riippuliitimiä ja purjelentoa ja etelänmatkoja. - Sen olet juonut niin et viikkoon näytä naamaasi täällä. Osti kuule pojalleen Ossille uuden Seat Altean! Helvetti. - Että sitten muutakin kuin pelkkää pilkkimistä. - Kaikki kaverit lähti maailmalle. - On se niin väärin. - Minä voin ottaa selville, nuorimies väitti. Sitten siellä on takuuvarmasti kuntosalin omistaja Nilkvist. - Sanoisinko kauniisti, että se solariumjätkä höylää varmaan aviomiesten töissä ollessa muutakin kuin lankkuja. Vihainen siitä, jos joku voittaa ässäarvalla neljä euroa. Eiköhän siellä pippaloissa hillu myös kylän pappi. Oppiipahan. Tomppa kysyi. - Pitääpä minunkin kokeilla, Tomppa sanoi. - Siitähän oli alunperin kyse, että pyttipannuun isketään kaikki mitä jääkaapista löytyy. kysyin katsoessani puheesta hiljaisen baarin hidasta menoa. - Nainen. - Hei minä vain navigoin! Ahlström on surkuhupaisa kyylä jonka selän takana kaikki nauraa. Ossi-pojalla on ollut vähän kalliit harrastukset. - Minkälainen. Juorukelloja. Golfia ja squashia tai jotain, kunhan vain pääsee vaikuttamaan kaikkeen, minne kylä leviää ja niin edelleen. - Paraskin puhuja, naurahdin. Puuhaa jotain matkailukeskusta. - Ahlström tekee kaiken mieliksi Hujaselle, joka on rikas jätkä. - Vastahan kuulemma kävit, Tomppa virnuili. Tomppa puhui vähän turhan isolla äänellä. - Ahlström on nilkki ja surkimus, kuten koko sen perhe. - Pitää laittaa sana kiertämään jos jollakin olisi harvinainen viehe, Tomppa lupasi tai uhkasi. - Tomppa haista paska, kuului myyntitiskin takaa. Taksikuskilla ei oikeasti ole lupaa ja se myy virolaista viinaa, jos ostaja osaa oikean tunnussanan. - Niin, ja se Hujanen on tyypillisesti uhannut tehdä poikansa perinnöttömäksi. Tiedän senkin, että tämän paikan omistaja haki postista ruskean lähetyksen huomaamattomassa paketissa eri lähettäjän nimellä... - Onko reissu ollut tähän mennessä kannattava. Voin ainakin veikata että tuo Ahlström... - No helppoa se on jos sulla on ammattiyhdistyksen kalenteri, Tomppa sanoi taas käsittämättömän lauseensa. - Eikö sulla ole täällä ikäistäsi seuraa. Minä jäin tänne yksin rassaamaan mopoa. Omisti aikoinaan sahan, joka paloi kuten sahat yleensä palaa. - Lähimpään paikkaan, jossa on amis. - Tullut toisinaan myös kerättyä antiikkisia uistimia. Sen kahdenkympin edestä. kysyin. Tampereella kai on muotoutunut tunnetuin versio. - Jos ei ole amisviiksiä, kasvata Amish-parta, tokaisin. - Omistaako Hujanen sitten tyypillisesti polii17. - Mutta vastauksena ihan ensimmäiseen lauseeseesi: kyllä minä asioita tiedän. Ei ole varaa omaan autoon. Mutta neuvoin tätä kaveria, että laita sekaisin sitruunanpaloja, raakaa riisiä, kokonainen sipuli, päälle tabascoa ja käristä pannulla kaksi tuntia ilman rasvaa täydellä teholla ruskeaksi. Katsoin Navigaattoria hitaasti
En metsää, vaan mahdollisesti metsästä sekaisin menneitä yksilöitä.. Astuin autiotupaan. Ainoa ehjä esine sisällä oli korkealla katossa ollut palovaroitin! Ikivanhan seinätaulun mukaan kyseessä oli palovartijan entinen mökki. Odotin kai löytäväni eläinkuvaajien käyttämän poterontapaisen, jonka suojassa ne räpsivät kuvia haaskalle saapuvista karhuista. Olin näkevinäni eräällä heistä videokameran, josta hehkui punainen valopiste... Vanha romu, joka ei edes toiminut. Kirosin valon vähyyttä. Tämän veikkauksen suoritin roskakorin perusteella. Kuljin tuvan ulko-ovelle ja näin valoa järven jäältä. Tuvalta saattoi nähdä puiden läpi alaspäin, jossa järven valkoiset kinokset häämöttivät. Kaksi soihtua, jotka liekehtivät kuin jossakin luostarissa. Kiitti, mulle riitti!
Askeleni olivat kiivaita ja vilkuilin taakseni, kun etäännyin autiotuvalta. Roskiksessa oli tyhjiä ananaspurkkeja. Kovin lyhyt päivä tummui ja tunnin kuluttua olisi säkkipimeää. Nestettä elimistöstä poistava ananas ei kyllä ole
18
kovin järkevää apetta eräolosuhteissa. Ei sentään huppuja. Talvitakit olisivat käyneet kaavuista, niin aavemaisen hehkun tavalliset toppatakit liekkien loimotuksessa saivat. Tomppa the Navigator veti pipon syvemmälle päähänsä. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa pelänneeni metsässä. Lähellä rantaa oli jäällä kivien ympyränmuotoinen rykelmä ja muutama nuotioksi poltettu tukki. Kun Touko värkkäili käsikirjoituksensa parissa, kävin kiertelemässä ja kaartelemassa maastossa, lähinnä jälkiä etsien. kysyin. Sammutin lampun valon ja huomasin, että ulkona hehkui sittenkin valo... Valo ei seurannut minua enkä uskaltanut sytyttää lamppuakaan, joten olin turvallani kaksi kertaa ennen kuin saavuin tutuksi tallaamani polun luokse. Tutkin lumessa ollutta jukeboxia, joka oli työnnettävä kumoon että sen takakannen pääsi avaamaan. Autiomaja ei vaikuttanut asutulta, mutta oli siellä äskettäin käyty. Olin laskevinani, että hahmoja oli kuusi tai seitsemän. baarinpitäjä kysyi. Loppumatkakin sujui aika kiivaasti, sillä siihen metsään ei huvittanut jäädä asumaan. Edellisen asukkaan peruja. Kaivoin eräliiveissäni olleen lampun ja sytytin valon. Rikkoutuneita ikkunoita oli yritetty paikata muovilla. - Haise pahalle, Tomppa sanoi ja tämä merkillinen nuori pummi poistui.
Illalla palasin Toukon mökille. - Monelta tulet takaisin. kysyin Toukolta. sivoimatkin. Savupiippu oli lysähtänyt ja sisällä takassa oli outoa jätettä. Mutta aurinkohan oli jo laskenut. He seisoivat ringissä ja messusivat jotain helkkaria, en tiedä mitä. Kuljin järven itäpuolelle, suuren vuoren länsipuolelle. - Ei sentään, Tomppa hörähti. - Nyt pitää lähteä kotimökille... Hahmotkin näyttivät siltä, kuin ne olisi repäisty jostakin helvetin Ku Klux Klan kerhosta. - Kenen se jukebox tuolla metsässä on. - Mutta kyllä se saa parkkeerata ihan minne haluaa. Jos keksin muuta, mistä sinut saa kiinni. Seinähirret olivat mustuneet epäonnistuneesta takansytyttämisestä. Äkisti ulkona oli täysin pimeää. Näin siellä oudon ryhmän. Koneistosta puuttui suurin osa eikä siellä mitään levyjäkään ollut. Vaarattomia Äiti Maan palvojia vai terhakkaampaa sakkia. Löysin erään huonokuntoisen autiotuvan, joka oli rakennettu rinteen seinämälle. Toukolle sanoin etsiväni eläinten jälkiä, mutta kyllä hän aavisti että katsoin, kyttäsikö häntä joku työkseen. - Onko äidillä taas eläkepäivä. Oliko tämä jokin uskonlahko. - Numerotiedustelusta, vastasin. - Täältähän se oli. Käsittämätöntä! Keskellä ei mitään sijainnut, sulkeutunut pikkukylä ja siellä mokoma riittityhmä! Mokoma riittiryhmä lähti kapuamaan lumista rinnettä pitkin kohti erämökkiä, jonka ovella seisoin
Kävin välillä jäähyllä. Syötäviä kukkia ovat tietenkin ruusut ja voikukka, jossa on hulluna A-, B- ja D-vitamiinia ja rautaa, kaliumia, kalsiumia, fosforia ja magnesiumia. Tällä kertaa mikään tärkeä ei ollut tulessa. Kun sitä ajetaan takaa, se joutuu oksentamaan vatsalaukkunsa tyhjäksi selvitäkseen jahtaajien kynsistä, totesin syödessäni. - Siis bulimia. - Kerron jahka ehdin. Katsoin luontokuvia, joissa oli lähinnä metsää iltahämärän aikaan. kysyin nähdessäni kuvissa samat hahmot soihtuineen. - Jep, olen, hän sanoi. Harvoin kalamiehen ja kalan uistinmaku yksiin käy, tokaisin ja jatkoin hyötykasviaiheesta. - Apilankukka kelpaa ruoaksi kuten kehäkukan lehdet, Touko leveili tiedoillaan. - Tiesitkös, että yli kolmesataa kasvilajia kukki syksyllä 2004. - Mutta eiköhän kyseessä ole joku muinaisuskonto. Joku oli tosissaan ponkaissut ilmaan. Hauskaa ajankulua, tai suoraan sanottuna pelleilyähän se on. Tiesitkö, että leijan avullakin voi kalastaa pitkän matkan päästä, kun rakentaa kolmionmuotoisen siimaviritelmän. - Valo riittää kun on lamput omasta takaa. Vihoviimeisistä löylyistä saavuttuani kulautin naamariin varmaan litran vissyä. Heitin löylyllä kakkosluokan ajatukset pois pääni nurkista kuljeksimasta, jotta sinne mahtuisi taas kolmannen luokan kehitelmiä tai neljännen asteen viritelmiä. - Mitä ne oikein ovat. - En tunnista, keitä kyläläisiä siinä on, Touko sanoi. - Susi tappaa saaliin ja ahmii vatsansa täyteen. Touko tarjosi katkarapuwokkia, hunajaporsasta, riisiä ja parsaa. Esimerkiksi ruusukaali tarvitsee hyvin vähän valoa. Täytteet tulevat hetkessä mukaan. Eihän sillä uskalla heittää. Saunan jälkeen oli vuorossa varsinainen juhlaateria. Minä kävin jo saunassa, ala painua. - Tiedätkö, mikä on lappilainen kesäillan pizza. - Tarvitseeko ne paljon valoa. - Anna mennä vain, Touko komensi. - Ja olen muutamaan otteeseen nähnyt sen sakin rannan lähellä. - Hajusta päätellen et ole pizzaa ainakaan tehnyt, sanoin. Hän oli lämmittänyt päärakennuksen saunan ja sinertävä savu pöhähteli melkein tähtikirkkaalle taivaalle. Pukuhuonekin oli yllättävän kookas. Kasvoja ei kuvissa erottunut. Ja ei jalompaa kalaa ole kuin hauki. Helsingin Pasilassa nähtiin esimerkiksi tahmavillakoita kukinnassa. Kun saavuin pirttiin hieman hengästyneenä, kysyin heti: - Oletko nähnyt tuolla jäällä valoja... - Yritin napsia kuvia revontulista, hän kertoi. - Näin se uusi kansanperinne syntyy! - Kalastatko paljonkin siellä Konnevedellä. Jälkiruokana oli lakoista ja tyrnimarjoista tehty keko vaniljamoussen päällä. - Nyt tiedän.
19. - Konnevedellä kasvatan etenkin parsaa koti-
käyttöön, kerroin ryhtyessäni jauhamaan ruokaa. - Juu. - Parsaviljelmä pysyy tuottavana parhaimmillaan kaksikymmentä vuotta. Jos jätkä muuttuu vanhetessaan poroksi, niin nuoret, liian hoikat ja syömishäiriöiset likat ovat kai sitten susia... - Kovin moni ei ajattele latva-artisokkaa tai kukka- ja parsakaalia mutustaessaan, että ne ovat kasvin kukintoja. Lokakuussa Rovaniemellä punaapilat ja pelto-orvokit kukkivat täysillä. Koko Suomessa taas valkovuokot ja omenapuut. Kokeilin kerran. - Huh huh, sanoin. - Kun sillä Renforsin jöllykällä koettaa, luulisi että toisella heittokerralla joku kaislikossa hermostuu. Kun riisuin lämpöhaalareitani, Touko kaivoi esiin ottamiaan valokuvia. - Mistä sen tiedät. Hetken kuluttua istuin saunassa ja odottelin huokosten puhdistumista. - Laventeli käy unettomuuteen ja luontaisen antiseptisyyden vuoksi myös haavoihin. Kun saavuin takaisin Toukolle, haistoin taas savua. Himmeä kengänjälki eräässä lankussa. - Tai veneessä, kun siima katkeaa. Voidellaan rieska hyvin ja heitetään ilmaan. Katto oli korkealla ja huomasin siellä huvittavan yksityiskohdan
- Et kysellyt että minne se lähti. - Heh heh. Sain siitä idean remontoida tämän sisältä hyvin ja ulkoa huonommaksi. Olin joka tapauksessa muuttamassa näille kulmille. Jos Suomessa tehdään huumorikäännöskappale "Kävelee kuin ruotsalainen", niin nostavatko hurrit siitä äläkän. - Kaiketi remontoit saunatilatkin. kysyin. - Eikun se oli jättänyt vuokran maksamatta monelta kuukaudelta ja... - Aaa, hahahaaha. Ketä. Kaikki kalusteet tyhjennettiin. - No voi jumalauta, puuskahdin. - Tapetteja revitty. hönkäisin. Miksi muka. - Ja minua haukut negatiiviseksi, pähisin. - En, se on vanhoja peruja. - Sen kirjasi. Pääsen tekemään täällä lopputyönikin... - Meinaat mennä. Eräältä nimimerkiltä livahti tieto siitä, että näillä kulmilla palvotaan yhä vakavissaan muinaisuskontoja. Jos norjalaisen television viihdeohjelmassa on naurettava suomalaishahmo Piirka niin täällä se pannaan otsikoihin. Ei ne tuolla mitään lapsiuhrimenoja suorita. Sille olen nauranut monet kerrat, Touko sanoi korjatessaan astioita pöydästä. Eivät sentään olleet sontineet lattialle kuten mökkimurtautujat joskus tuppaavat tekemään. - Mutta haluaako ne muka ilmaista mainosta. Touko kysyi. - En. Siltä jäi venekin jossa ei ole edes ankkuria. - Vihjeenkö perässä tulit. Kuinka niin. no se oli vain lähtenyt. - Euroissa vai markoissa. Ei. - No ei ihan salainen. En oikein usko. - Tulin kai kuolemaan. - Tiedän mitä. - Tarkoitatko niitä liekkien kanssa loimotelleita. Kulkevat metsissä puumiekat kourissa ja ovat viitat selässä olevinaan Gandolfeja tai Joukahaisia. Sillä keskustelupalstalla puhuttiin roolipeleistä. - Onko tullut mieleen, että ne haluaisi sinun muuttavan täältä. - Tuohan minun kannattaa kertoa siellä pippaloissa, hekotin. - Ei, ei. - Siksikö muutit. - Miksi. Kiinnostuin seudusta ja kiehtoohan tuokin, että täällä hilluu jokin järven palvojaryhmä. - Kuinka kauan siitä on kun muutit tänne. Minä sitten ostin koko palstan. Toukon vaihtaessa kanavaa Usher-nimisen herran äänet vaihtuivat radiossa Seitsemän seinähullun veljeksen "Rantalan Veeraksi". Vuokranantaja sitä kaipaili. - Jos ne tietävät että tiedät... Se oli ihan pelkkä sattuma. - No, en ajatellut enää muuttaa mihinkään tämänkertaisen elämäni aikana. Niitä ei kiinnosta. - Noh, katosi. - Joku minuakin erakompi. - Paikan ruoasta en tiedä, mutta ainakin ne ottaa kolme euroa kahvista. - Minne sinä oikein olet muuttanut. - En minä aio niitä mainostaa. Sellainen, jonka huulet ei liiku silloin, kun se lukee. - Muutin tänne kaksi vuotta sitten. - Huligaaneja oli käynyt kai riehumassa. - Varsinaista euroamista, mutisin. - Eeih. Nimi taisi olla Haikka. - Kuka tässä sitten aiemmin asui. - Juuri ne. Höh, sanoin. keskeytin. Radiota kuunnellessani tokaisin: - Onkohan viime aikojen kaksikielisten duettojen tarkoitus se, että nykäistään yhdellä kappaleella rahat kahdesta maasta. - Tiedät kai, mikä on intellektuelli ruotsinkielinen. Kukaan ei tiennyt. Sen lisäksi, että minua ympäröi ruotsinkielisten salaliitto, Touko sanoi puolileikillään, - on kylässä kuulopuheiden mukaan salaseura... - Ajattelin sitä kengänjälkeä katossa, sanoin. Näitä larppaajia, mitä ne on. - Millainen tuo keskustan ravintola on. Kai. - Käyn vakoilemassa. - Täällähän on kirkot ja kaikki. - Jeh. Internetin roolipelien keskustelupalstoilta löytyi vihje, että näillä seuduilla palvotaan muinaisia pakanajumalia... Se häipyi täältä vuonna 2002.
20
- Häipyi. Kun muutin tänne, täällä oli tapettejakin revitty. Touko kertoi poliittisesti epäkorrektin vitsin. - Olen vakaasti sitä mieltä, että suomalainen itsetunto, sen niin kutsuttu huonous, on toimittajien väitettä ja syytä