Yhteishintaan 11,20 11 20 Jaakko Löytty, Selloduo Varonen Yhteistä tietä cd Levyllä lyövät kättä gospelmusiikki ja akustisin soittimin esitetty konserttimusiikki. Ihmeitätekevien ikonien, patsaiden ja paikkojen tarinat yllättävät matkaajan, ja käsitys ihmeistä kirkastuu. ksiriipus öljypuuta ja Kämmenristi Oliivipuusta valmistettu sileäpintainen, pyöristetty kämmenristi, korkeus 5 cm. Öljypuusta valmistettu krusi. 18,90 KAIKKEA MAAN JA TAIVAAN VÄLILTÄ Sana elämään – Kommentaariraamattu Kansainvälisesti tunnettu Life Application study Bible nyt suomeksi. Myös Siionin virret ovat vahvasti esillä. • Yli 30 000 ristieli rinnakkaispaikkaviitettä • Yli 20 000 kommentaariviitettä ja raamatuntekstin alaviitettä, jotka selittävät ja opettavat sekä ohjaavat ja motivoivat soveltamaan Raamattua omaan elämään • Yli 5 000 lukemista ohjaavaa ja helpottavaa otsikkoa ja rakennekaaviota 215,10 (253,00) AIKAMEDIA 18 90 Krusi. Kaiken ytimessä on luottamus hyvään Jumalaan, joka on Isä meidän. 020 754 2350 tilaus @sacrum.fi KAIKKEA MAAN JA TAIVAAN VÄLILTÄ Eero Huovinen Isä meidän Isä meidän -rukous on Jeesuksen itsensä opettama rukous, jota varovaisenkin arvion mukaan luetaan päivittäin 100 miljoonaa kertaa, yksin tai yhdessä. Verkkokauppa : www.sacrum.fi Myymälä : Hietalahdenranta 13, Helsinki ma–pe 9–17, la 10–15 puh. Raamattu kansalle -raamatunkäännökseen perustuva tyylikäs kommentaariraamattu reunahakemistolla. Lukijalle välittyy myös matkanteon vaiva ja ihanuus, saattaapa jokin pyhä paikka alkaa vetää luokseen vastaansanomattomalla tavalla. 19,80 (22,00) 19 80. ksiriipus nauhalla, korkeus 2,2 cm. 26,90 (36,00) WSOY 26 90 215 10 Kaisa Kariranta Ihmeellinen matkakirja Kirja kuljettaa lukijaa ympäri Eurooppaa ihmeiden perässä. 21,90 (25,90) 21 90 Mary Magdalene dvd Garth Davisin ohjaama elokuva kertoo Maria Magdaleenan tarinan ja hänen kauttaan myös Jeesuksen elämästä ja tehtävästä. Omaperäisellä, lämpimällä, hauskallakin tyylillään piispa Huovinen pohtii rukouksen ja rukoilemisen merkityksiä ja ulottuvuuksia nykyihmiselle
Täällä on maailman parhaiten toimiva kirjastolaitos. Kohta ilmestynevät ensimmäiset kaunokirjalliset kuvaukset pakomatkasta Välimeren yli kohti Eurooppaa. Tämä eri-ikäisistä koostuva noin kymmenen hengen piiri kokoontuu eri kodeissa. O len kiitollinen siitä, että saan kuulua kirjapiiriin. Mitä sirpaleisemmaksi ajankäyttö on muuttunut ennen kaikkea älypuhelimen myötä, sitä rauhoittavampaa on välillä keskittyä kirjaan. Kirjan taika säilyy pääkirjoitus Mari Teinilä päätoimittaja Päätoimittaja Mari Teinilä p. Annina Holmberg, Olli Löytty ja Taina West ovat toimittaneet kirjaksi kiehtovia tarinoita luostarista. 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi • Kustantaja Kotimaa Oy, Toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen • Ilmoitusmarkkinointi Myyntipäällikkö Pirjo Teva, p. Luen mielelläni itsekseni sekä ääneen lastenlapsille. Ikonin edessä saa olla katseen kohteena. Miltä uusi maa ja kieli, joskus myös uskonto, tuntuvat muualla kasvaneen silmin. Pidätämme oikeuden hintojen muutoksiin. 040 680 4057 • I lmoitustrafiikki Lisbeth Sarkkinen, p. Yksi löytöni kirjoista on se, että ollakseen hyvä teoksen ei tarvitse olla samana vuonna ilmestynyt. 040 522 0566 • Toimituspäällikkö Freija Özcan p. Kun katsomme sitä, samalla ikoni katsoo meitä. Tapaamistemme ansiosta olen lukenut kirjoja, joita en olisi muutoin edes avannut. Syömme ensin yhdessä ja sitten keskustelemme ennakkoon valitusta kirjasta. 3 askel 9/2018 •. 040 067 4817 • Avustajat Paavo Alaja, Marianne Heikkilä, Eero Junkkaala, Pirjo Kantala, Emilia Karhu, Anna-Mari Kaskinen, Minna Kettunen, Eija-Riitta Korhola, Matti J. En ole koskaan katunut kirjojen lukemiseen käyttämääni aikaa. Kirja on oikeasti hyvä vasta sitten, kun se kestää lukemisen pari vuotta, useita vuosia tai vielä vuosikymmeniä ilmestymisensä jälkeen. Joskus muutot kulttuurista toiseen ovat vapaaehtoisia, joskus pakollisia esimerkiksi sodan seurauksena. uskosta, toivosta ja rakkaudesta Suomi on maa, joka hellii kirjojen ystävää. Toimitus vastaa ainoastaan tilatuista jutuista ja kuvista. 040 683 8431 • Toimitussihteeri Päivi Puhakka p. Tekstit valottavat elämää luostarissa ja ortodoksisuutta laajemminkin. Viime aikoina olen lukenut erityisen paljon myös kirjoja, joissa henkilöt muuttavat kulttuurista toiseen. Suomi on maa, joka hellii kirjojen ystävää. Tämän vuoden suurin lukuelämys, ainakin toistaiseksi, on ollut viime vuonna ilmestynyt Minun Valamoni. Vielä on koko loppuvuosi aikaa vaikuttaa siihen, että tänä vuonna luvut ovat vieläkin komeampia. Tämän se toteuttaa maailman parhaiten toimivalla kirjastolaitoksella. Kuronen, Erkki Kuusanmäki, Sirpa Norri, Teemu Rinne, Jussi Rytkönen, Martti Räikkönen, Mirja Sinkkonen, Antti Valta, Olli Valtonen ja Pirjo Wesaniemi • Taitto Gun Damén • Kuvankäsittely Kirsi Laine • Käyntiosoite Hietalahden ranta 13, 00180 Helsinki • Postiosoite PL 279, 00181 HELSINKI, Sähköpostit askel.toimitus@kotimaa.fi, etunimi.sukunimi@kotimaa.fi • Askelen kotisivu: www.askellehti.fi • Tilaukset ja osoitteenmuutokset p. Jokaisen perusluterilaisen pitäisi lukea tämä kirja. 040 750 5508 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Lukijamäärä 62 000 (KMT 2017) • Painopaikka PunaMusta Oy • ISSN 0780-9972 • Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti. Kotimaa Oy:n tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakassuhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkkinointiin henkilörekisterilain puitteissa. Miten hieno onkaan Valamo-kirjassa esille nouseva ajatus ikonista. Suomalaiset osaavat myös arvostaa kansallisaarrettaan. Tästä ikonin armahtavasta katseesta kirjoittaa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman. Viime vuonna me teimme kirjastoihin yli 50 miljoonaa käyntikertaa ja 66,6 miljoonaa kirjalainausta
Syyskuu 2018 30 54 16 Syyskuu 2018 4 • askel 9/2018. s. s. 16 Rose Piippo aikuistui varhain, kun äiti katosi muistisairauteen. s. 30 Anu ja Jukka Mattsson viljelevät luomutilaa Asikkalan Kurhilassa. 54 Osa Irja Juntusen maalaamasta alttaritaulusta ”Lasten evankeliumi”
Ensimmäiseen Askeleseen hän haastatteli tohtori Mikko Juvaa, toimitusjohtaja Matti Pekkarista ja ministeri Veikko Pihlajamäkeä, jotka muistelivat opiskeluvuosia Lähetystalolla. 40 Olli Valtonen: Sielun pelastus – pääsy luvattuun maahan 42 Anoreksia tuhosi Katariina Sienalaisen 46 Maria Piiroinen uskalsi uudelle uralle 50 Esirukous perheriidoista, traumoista ja syyllisyydestä kärsiville 52 Kirjoja hyviin lukuhetkiin 54 Mitä tapahtui Irja Juntusen maalaaman alttaritaulun lapsille. Selkeästi. Tässä numerossa Eeva Litmanen kertoo suvustaan. Myös siitä hänet muistan. Näyttelijän esiäiti Larin Paraske totesi aikanaan, että ”surulle voi panna suitset”. Hyyppä: Näin huollat muistia 25 Minna Kettunen: Juhlamatka antoi voimia työvuoteen 26 Marian Turski varoittaa antisemitismin noususta 30 Näillä eväillä jaksavat eläkeläinen, opettaja, opiskelija ja viljelijä 36 Kari Kolehmainen raitistui Jumalan avulla 39 Eero Junkkaala: Kuka mittaa elämän pituuden. Yllämainituin sanoin ystävä kehotti seulomaan muistista hyvää. Minuakin ”reportteri” neuvoi pakinoimaan enemmän kansankielellä ja etsimään lauman ulkopuolella olevia lampaita. Matkat itänaapuriin olivat Hannun erikoisalaa. Omassa surussaan hän lähtee kävelemään ja itkee. Niistä viimeiseksi jäi Avun lukijamatka Karjalankannakselle, Kronstadtiin ja Viipuriin. Reportterin muistoa kunnioittaen! Surun takaa nousee hyviä muistoja. Pekalla oli solmio ja turkislakki, Hannulla pipo. Usein muistojuhlissa puheisiin nousee surun takaa ”hyvvii asioita”, joita on jokaisessa ja jokaisen elämässä. Seuraava Askel ilmestyy 4.10.2018 Kannen kuva: Jukka Granström 6 Ajassa: Mahalia Jackson ja Kuusanmäki 9 Kuukauden kasvo: nuori urkuri Juuso Kivimäki 10 Eeva Litmanen Larin Parasken poluilla 15 Eija-Riitta Korhola: Jeesuksen seurassa kaikki työ on arvokasta 16 ”Uskon tapaavani äidin taivaassa” 20 Matti J. Olin enemmän turta ja ymmälläni kuin tunnekuohun vallassa. Sellaisiakin vuosia on ollut, että enemmän on ollut lähtijöitä kuin tulijoita. Samassa lehdessä Hannu käveli asunnottoman Pekka Hakanpään kanssa Helsingin yössä, 30 kilometriä talvikelillä. Äskettäin, kesken tämän lehden tekemisen tuli suruviesti. Askelessa Hannu kirjoitti esimerkiksi herättäjäjuhlista otsikolla Näin kulkee körttikansa. Huumorilla. Kuolleita ei tällä kertaa ollut. Sitten mieleen alkoi tulla hauskoja muistoja esimerkiksi Hannun järjestämältä Leningradin reissulta, jolla pääsin ensimmäisen kerran Viipuriin. Tuoretta kirjaansa varten hän etsi tietoa suvun vaiheista ja törmäsi myös traagisiin asioihin – sekä omaan, surematta jääneeseen lapsen suruunsa. 59 Haavi auki: Mielensäpahoittajaelokuva, Tuomasmessuja ja muita menovinkkejä 62 Efraim-kissa juo vain Iittalan turkoosista kartiolasista 64 Hyvä elämä: Ampiainen pörrää ja pistää syksylläkin 65 Kirjeenvaihtopalstalla etsitään ystävää 66 Ratko ristikko! 67 Mirja Sinkkonen: Kohtuullisuus luo hyvää arkea toimittajalta Päivi Puhakka toimitussihteeri ”T äs ijäs meijä pittää muistaa vaa hyvvii asioita”, sanoi lapsuuden ystävä, jonka tapasin yllättäen kesällä. Hannu Koskela, kollega Askelen ensimmäisestä toimitustiimistä, oli kuollut äkillisesti sairauskohtaukseen. Kävimme läpi syntyneet, kastetut, kihlatut ja vihityt. 5 askel 9/2018 •. Hän sanoo, että surra pitää, mutta siihen ei pidä jäädä kiinni. Vinosti hymyillen hän puhui ”evankeliumin jalkautumisesta jumalattoman kansan pariin”. Ja muistaa myös hyviä hetkiä. Toisessa tuoreessa kirjassa, Yksi talvi, kaksi kesää, Litmanen kertoo ystävänsä sairastumisesta ja saattohoidosta. Reportteri R.I.P. Kuronen: Hyvä paimen uhrilampaan vaatteissa 22 Markku T. Jotenkin välttelin tulevasta syksystä ja työasioista puhumista, kun mukavampi oli viipyä kepeässä kesässä ja kerrata kiitollisena monia hyviä uutisia ja iloisia juhlia. Kansantajuisesti. Se mitä järki ei suostunut käsittämään, salpasi ehkä surun
Jarkko ja Laura Antikainen, Pirkko Lahti, Martti Lindqvist sekä Pertsa Reponen pohtivat elämän puoliväliä. Ben Fuhrman väitti, että selittäessään suurten ikäluokkien ahdistusta psykiatrit lietsoivat sitä itse. Päivi Puhakka Voiman lähde Jos oikein ottaisin vauhtia, ilmoittautuisin jumpparyhmään ja lisäisin kasvisten syöntiä, ehkä nukkuisin vähän enemmän, nousisinko niin energiseen nousukiitoon, että lentää liihottaisin pimenevän syksyn yli jouluun. Vai kulkisinko maleksien syksyn maisemissa ja etsisin sisäistä rauhaa. Freija Özcan Ajassa A U n E V A L L iU S / V A S TA V A L o 6 • askel 9/2018. Jumalani, sinä kaiken voiman lähde, niin tai näin, olet kanssani. Helsingin Toukolassa elettiin kuin kyläyhteisössä, jossa kirkko oli kuitenkin vieras. Ajassa Lutherin sukua, suuria ikäluokkia ja vakoilijoita 30 vuotta sitten . Askel 9/1988 vieraili Lutherien sukukokouksessa ja kertoi, että Suomessa asuu pohjoismaiden suurin uskonpuhdistajan sukuhaara. Uskoontultuaan Esa sanoutui irti toiminnasta. Kristittyjen taiteilijoiden festivaaleille Hollannissa osallistuivat Lauri Räike kuvataiteen edustajana, Q.Stone Kuustosineen, Timo Malmi multivisioineen, Jukka Leppilampi ja Gospel Power. Entinen SKP:n jäsen ja DDR:n tiedustelija Esa Erävalo kertoi, että värvätyt joutuivat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla ”annan elämäni ja sieluni tiedustelupalvelulle”. ”Uskontotunneilla esitetään oikeita kysymyksiä”, sanoi kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho
• Herkkä ihminen 16.–18.11. • Klassinen musiikki tutuksi 23.-25.11. • Erosta armoon ja anteeksiantoon 2.–4.11. • Jeesuksen rukous -retriitti 13.–16.12. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen. Se on maukasta ja helposti mukailtavissa. Tätä keittoa tarjoan perheelle alkukesästä loppusyksyyn. 017 570 1401 (ma-pe klo 9-15) Tule viettämään erilaista TYHY-päivää Valamon opistoon luostarin siipien suojiin – pyydä tarjous! Enestamin keitto . ja Himmelin alkeet 10.–12.12. (opettajana Yleisradion musiikkitoimittaja, Riston Valinnan isäntä, MuM Risto Nordell) • Elävät kuvat 10 vuotta Valamossa 30.11.–2.12. Hän jakoi ohjeen aikoinaan naistenlehden haastattelussa. Kiitos keitosta kuuluu kuitenkin Enestamille! Eilen tein sitä oheisilla aineksilla: Reilu kilo kukkakaalia, puoli kiloa porkkanoita, puoli kiloa uusia perunoita, litra vettä, tuoretta timjamia, mustapippuria, suolaa ja yksi voimakkaan makuinen Koskenlaskija-juusto. Resepti, jota koskaan en edes kirjoittanut ylös, on helposti muunneltavissa tilanteen ja ainesten mukaan. Maistuu erityisen hyvältä tumman saaristolaisleivän kanssa. Mari Teinilä 7 askel 9/2018 •. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: kurssit@valamo.fi puh. Keitä kukkakaalit, porkkanapalat ja uudet perunat lähes kypsiksi, lisää lohkottu sulatejuusto kiehuvaan veteen, mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla – ja keitto on valmista. Jokaisen on kannettava oma kuormansa.” Kirje galatalaisille 6:2–5 Tule ~ koe ~ opi! VALAMON OPISTON ALKUTALVEN KURSSIVINKIT LISÄÄ KURSSEJA: www.valamo.fi/valamon-opisto • Itkuvirsikurssi 1.–4.11. (opettajana maailmankuulu himmelisti Eija Koski) • Kuinka kesytän kiireen ja stressin – Slow down 7.–9.12. raamatullista Kauden satoa KuusanmäKi ”Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. Keitto on saanut nimensä eri ministeritehtävissä toimineesta Jan-Erik Enestamista. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. (opettajana Suomalaisen Eroseminaarin kehittäjä Marianna Stolbow) • Elämän kirjo värein ja kuvin 8.–11.11. (opettajana kirjailija, FM Torsti Lehtinen) • Himmeli, jatko 6.–9.12
Soulin kuningatar ja yksi kaikkien aikojen suurimmista laulajista Aretha Franklin on poissa. Hän ei koskaan aktiivisesti julkisesti ollut osa kansalaisoikeusliikettä toisin kuin Mahalia Jackson, mutta 60-luvulla hänen kappaleestaan Respect tuli liikkeen epävirallinen hymni. L. syyskuuta. Viime vuoden Käyttäytyjä oli muotoilija Anu Pentik ja Lähettiläät Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi ja toimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Kimmo Ohtonen. Viime vuonna hän ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Isä C. Isänsä mielestä Aretha Franklin ei kuitenkaan koskaan sisimmässään jättänyt hengellistä musiikkia. . ”Sain äidiltä hyvät elämänohjeet: Tavoittele hyvyyttä, oikeamielisyyttä, sielun kauneutta. . ”Tarvitsemme hyväntahtoisuutta puheeseen ja tekemiseen. Franklin aloitti laulajan uransa jo kymmenvuotiaana isänsä kirkossa. Samana päivänä se julkistaa Vuoden Käyttäytyjän ja nimeää kuluvan vuoden Hyvien Tapojen Lähettiläät. Se on Tapaseuran aikaansaannosta. Neljä vuotta myöhemmin hänestä oltiin jo muokkaamassa popja jazzlaulajaa. Ajassa lainasanat muistoissamme teemapäivä . ”Aretha ei koskaan jättänyt kirkkoa. Ensimmäisen gospellevynsä Aretha Franklin julkaisi 14-vuotiaana. Franklin oli suosittu saarnaaja Detroitin New Bethelin baptistikirkossa. Arvosta itseäsi, jotta osaisit antaa arvoa toisillekin. Ne pelastavat monista tilanteista, joissa itseä saattaa vaikkapa ujostuttaa. Pidä itseäsi liian hyvänä mihinkään pahaan. Siten ihmiset saadaan terveemmiksi. L. Vuonna 1996 perustettu Tapaseura on yhdistys, jonka tavoitteena on lisätä hyvien tapojen tuntemusta ja herättää kiinnostusta käytöskulttuurin kehittymiseen. Tiesitkö, että hyvien tapojen päivää vietetään 20. Hyvät käytöstavat eivät ole edelleenkään turhaa ja vanhanaikaista. Olemme häpeän kuormittama kansa, ja se näkyy siinä ajattelutavassa, jonka mukaan lihavuus on virhe tai epäonnistuminen”, psykologi Satu Lähteenkorva sanoo (Me naiset 9.8.). Silloin ei tarvitse hermoilla. Ole rehellinen kaikissa asioissa”, keramiikkataiteilija Heljä Liukko-Sundström kertoo (Anna 9.8.). Hän kuoli 16. Jos joutuu juhliin, joissa ei tunne ketään, tai hienommalle juhla-aterialle tai johonkin kiusalliseen tilanteeseen, on kätevää hallita pukeutumis-, tervehdysja ateriointisäännöt ja kohtelias kevyt jutustelu. Aretha Franklin Aretha Franklin esiintyi vielä aivan viime vuosiin saakka, mutta yhä harvemmin. Franklin totesi tyttärestään. Jos kykenet tuntemaan ja kykenet kuuntelemaan, tiedät, että Aretha on edelleen gospellaulaja”, C. Freija Özcan JO S E L u IS M A g A N A Hyvät tavat kunniaan . Freija Özcan 8 • askel 9/2018. Hyvien tapojen päivänä yhdistys toivoo suomalaisten erityisesti kiinnittävän huomiota ystävällisyyteen ja huomaavaisuuteen. Isää kävivät kuuntelemassa niin Martin Luther King Jr kuin gospellaulajatar Mahalia Jackson. elokuuta kotonaan Detroitissa 76-vuotiaana pitkälle edenneeseen haimasyöpään
Koulussa hän on päässyt olemaan hetken myös opettajana. Hän ei kuitenkaan vielä laula itse. Ensikosketuksen urkujen soittamiseen Juuso sai tammikuussa 2015 yhdessä kanttori Järvisen kanssa. Tulevaisuuden ammatin osalta hänellä ei ole vielä selkeää päämäärää, vaikka ukin eno onkin ollut kanttori. Niinpä päätimme toteuttaa sellaisia Alavuden kirkossakin. – Mielestäni parhaat euroviisut on tehty seitsemänkymmentäluvulla, sen vuoksi innostuin muutoinkin tuon vuosikymmenen suomalaismusiikista. – Minulla ovat hänen nuottinsa. – Muutama rouva tuli esityksen jälkeen kiittämään kädestä pitäen. Kotiseurakunnan urut ovat tulleet nuorelle miehelle erittäin tutuiksi sen jälkeen, kun hän innostui urkumusiikista vajaat neljä vuotta sitten. Olen silloin kertonut niistä ja myös soittanut muutamia kappaleita. Kyseiseen genreen hän päätyi tutustuttuaan suomalaisiin euroviisukappaleisiin. – Olen tehnyt Marin kanssa pieniä huoltotöitä, joiden ansioista olen nähnyt, miten urut toimivat ja mitä mikäkin osa tekee. Alavuden kirkossa urkujen takana istuu Juuso Kivimäki (14). Soittoa sairaiden lasten hyväksi Erään esiintymisen päätteeksi Juusoa odotti yllättävä muistaminen. . – En ole jännittäjätyyppi ja sain nukuttua esiintymistä edeltävän yön rauhallisesti. Menneenä kesänä Juuso Kivimäki toimi leirikanttorina Alavuden seurakunnan lastenleirillä. Yllätyin melkoisesti, kun he samalla laittoivat rahaa käteeni kiitokseksi soitostani. – Laulun hoitaa joku vapaaehtoinen minun keskittyessä soittamiseen. Tuolloin kanttori Mari Järvisen soitto teki minuun ison vaikutuksen, ja halusin päästä tutustumaan urkuihin kunnolla. Tomi Olli kuukauden kasvo Uruissa Juuso Kivimäki T O M I O L L I Alavutelainen Juuso Kivimäki nauttii urkujen soitosta. 70-luvun musiikki on soinut ajoittain myös urkuharjoituksissa. – Uruista lähtee mahtipontisen komea ääni. – Olimme perheeni kanssa Oulussa, ja huomasimme siellä olevan käytössä urkuvartin. Nuori soittaja on esiintynyt Alavuden kirkossa myös omassa urkuvartissa. Niiden sointi veikin minut mukanaan hyvin nopeasti. Juuso on iloinen päästyään tarkastelemaan urkuja myös sisältäpäin. Nuoresta iästään huolimatta hän on musisoinut jo monissa eri tilaisuuksissa. Mukana on myös Bachin F-duuri Preludi, joka soi mummini ja ukkini häissä. Tällainen näkökulma on tuonut lisäymmärrystä asiaan. – Kuuntelen tuon ajan artisteja varsin laajasti, mutta pidän erityisesti Monica Aspelundin ja Kirkan musiikista. Sen jälkeen ykkössoittimesta ei ole ollut epäselvyyttä, vaikka myös piano ja saksofoni soivat komeasti. Ensiesiintymisensä jälkeen Juuso on soittanut monenlaisissa tilaisuuksissa jumalanpalveluksista hautajaisiin. Nuori muusikko on järjestänyt myös hyväntekeväisyyskonsertin. – Olin vuonna 2014 kuuntelemassa Alavuden kirkossa kauneimpia joululauluja. Hän halusi kerätä vapaaehtoisella pääsymaksulla varoja syöpäsairaiden lasten hyväksi. – Olemme käyneet luokkani kanssa kirkossa tutustumassa urkuihin. Tuo hetki ei kuitenkaan häntä jännittänyt. 9 askel 9/2018 •. 70-luvun tahtiin Frediä ja Kirkaa Vapaa-ajalla Juuso kuuntelee ehkä hieman yllättäen suomalaista 1970-luvun musiikkia. Hänen perintönsä kulkee kuitenkin mukana. Halusin kuitenkin tehdä hyvää muille sairastuneille. – Itselläni oli syöpä, josta olen onneksi parantunut jo kymmenen vuotta sitten. Oma urkuvartti kotikirkossa Juuso Kivimäki soitti urkuja ensimmäisen kerran julkisessa tilaisuudessa reilut kaksi vuotta sitten. – Olen treenannut uruilla esimerkiksi Fredin Pump pump -kappaletta, Juuso nauraa
Eeva Litmasen esiäidin, Larin Parasken esittämissä karjalaisissa runolauluissa käsitellään äidin ja tyttären suhdetta, orpoutta, onnen löytämistä ja surujen karkottamista. Kaikki se on myös Eevalle tuttua. 10 • askel 9/2018
H Teksti: Päivi Puhakka • Kuvat: Jukka Granström ja Surun suitsima suku -kirjan kuvitus (Otava 2018) Eeva Litmanen on runonlaulaja Larin Parasken sukua. Kuuluisan kantaäidin kotipolulta alkanut tutustumismatka avasi näyttelijälle oman suvun salaisuuksia. Esityksen dramatisoi ja ohjasi Ritva Holmberg. Siis se Ritva, Anniinan äiti, jota saateltiin rajalle. Tietysti hän oli kuullut kuuluisasta runonlaulaja-esiäidistään, tämän syntymäkodista Miskunmäestä ja isoisästään Tanelista. Tyttärensä Karoliina Franckin kanssa Eeva teki tekstin pohjalta kantaäidistään myös näytelmän Larin Paraske, Rautamuurahaisen sukua. Silloin isän serkut veivät hänet polun päähän: ”Katsoha sie, täss ol meijän kinttupolu, ja tuos ol Parasken kaivo ja tässä kivell myö ain istuttiin.” Hyräilikö silloin polun päässä kirjottu ”harakkapäähine” päässään pieni ja naurava nainen, joka siihen asti oli istunut jäykkänä Järnefeltin ja Edelfeltin maalauksissa ja valettuna patsaaseen Mannerheimintien varteen. – Toinen on enemmän Anniinan kirja, toinen perustuu omakustanteeseen, jonka kirjoitin tytärtäni varten. Esitys tuli ensi iltaan 2006. Suitsittu suru 11 askel 9/2018 •. Sisältään hän löysi myös suitsitun surun. Mutta vasta omat Karjalan matkat ja arkistojen penkominen herättivät menneen henkiin ja tekivät valokuvien henkilöistä todellisia. Näissä surun ja suvun maisemissa Eeva on kulkenut monet vuodet, saattokirjassa enemmän sivustaseuraajana, sukukirjassa jäljittäen heimonsa historiaa. Siinä sain lähteä jäljittämään sekä pohjoiskarjalaisen äitini että inkeriläistaustaisen isäni tarinaa. Larin Parasken kinttupolulla Jo 1980-luvulla Eeva kävi Karjalassa, Metsäpirtin Vaskelan runokylän sijoilla. Aikoinaan en itse osannut kysellä sukulaisilta suvun vaiheista. Samalla Eeva näki omat vanhempansa uudessa valossa. Eeva Litmanen on runonlaulaja Larin Parasken sukua. – Elämä tarjosi sellaisenkin yllätyksen, että minut kutsuttiin vuonna 2011 A-studion ohjelmaan etsimään viimeistä inkeriläistä ja saman vuoden syksyllä toiseen ohjelmaa Kuka oikein olet. Sisältään hän löysi myös suitsitun surun. Kuuluisan kantaäidin kotipolulta alkanut tutustumismatka avasi näyttelijälle oman suvun salaisuuksia. Suitsittu suru E eva Litmasen syksyyn kuuluu kaksi erityistä kirjaa, yhdessä Anniina Holmbergin kanssa kirjoitettu Yksi talvi, kaksi kesää, Äitiä ja ystävää tuonilmaisiin saattelemassa (Kirjapaja) sekä omille sukujuurille kaivautuva Surun suitsima suku (Like)
Sieltä ovat parhaat ystävät ja siellä puhutaan kieltä, jota ymmärrän. Martti Haavion kirjassa Viimeiset runonlaulajat opettaja Edla Hiillos kertoo kohtaamisesta Larin Parasken ja tämän vunukan, lapsenlapsen kanssa. Olisin ollut isän tyttö, jos olisimme olleet läheisemmät. Kiitos kirjeestäsi – – sanoit että on ikävä, minä kyllä sen arvaan – –.” Kun Helmi-äidin kanssa oli vaikeaa eron jälkeen, Eeva karkasi kerran Inkeri-siskon kanssa isän luo. Inkeriläiseen tapaan häntä alettiin kutsua Larin Paraskeksi, miehen kotitalon Larilan mukaan. Vanha talo lämpesi puilla ja rahat olivat aina lopussa. Huumori. Nikitta ja Tatjana saivat tyttären, Paraskeva Nikitinan, jonka talollinen, lampuoti Kaurila Teppananpoika osti vapaaksi ja nai vuonna 1853. Se kasvatti sisua: lähdin heti kun se oli mahdollista. Välittäminen. Onnea ei voi omistaa, mutta surulle voi panna suitset.” Vuoden 2011 matkan jälkeen Eeva alkoi tehdä muistiinpanoja, joista tuli siemen nyt ilmestyvään kirjaan. Olin ensin myyjänä Lappeenrannassa, ja kun en pääsyt teatterikouluun, muutin Joensuun teatteriin harjoittelijaksi. Äidin ahdistus ja sisu Yksinhuoltajaksi jäänyt Helmi-äiti, Hemppa, teki kolmivuorotyötä elättääkseen kolme lastaan. Karjalaisuutta on sekin, että ”ilo pintaan vaik syvän märkänis”. – Nuorena häpesin häntä, aikuisena tuli syyllisyys, kun en käynyt riittävän usein häntä katsomassa. Tätä tosielämän draamaa Eeva kertaa enimmäkseen asiallisesti todeten, näin vain kävi. – Kun pohjalainen sanoo, että ”hillitte ittes”, karjalainen itkee ja on avoimempi. Vieläkin lähden pois, jos en hallitse jotakin tilannetta, Eeva Litmanen sanoo. Parasken ja Kaurilan koti sijaitsi Metsäpirtin Vaskolassa, elävässä runokylässä. Isä palasi sodasta, kun Eeva oli 9 kuukauden ikäinen, ja muutti kotoa pois Lauritsalan Tirilänkadulta vuonna 1955 Eevan 11-vuotissyntymäpäivän aattona. – Isän kaipauksen kanssa olen elänyt koko ikäni. Helsinki. – Ei ollut imuria, ei pesukoneita. Hänen mukaansa ei ole olemassa yhtä ja samaa suomalaisuutta vaan heimopiirteet hallitsevat. Tutkija Senni Timosen mukaan pieni poika oli todennäköisesti Eevan isoisä. Kun hän myöhemmin alkoi myös dementoitua ja käytös muuttui yhä mahdottomammaksi, eivät lapset heti ymmärtäneet sitä. – Piti myös päästä pois. Heidän seitsemästä lapsestaan yksi oli Taneli, Eevan isoisä. Lapsista Tatjana avioitui aikanaan Tuomas Litmasen kanssa. Äidinperintönään Eeva pitää sisua. Miten oman Jussi-isän isättömyys heijastui jatkosodan aikana syntyneen Eevan elämään. Oli vetoa ja työntöä. – Teatteri on heimo, jossa varsinkin aikaisemmin kaikki tunsivat toisensa. Työläisnaisen oli pakko pärjätä ja viedä pesuettaan eteenpäin. Teatteri on toinen heimoni Eeva Litmanen sanoo kuuluvansa kahteen heimoon, karjalaisiin ja teatterilaisiin. Teatteriheimoon hän on kuulunut koko aikuisikänsä. H 12 • askel 9/2018. Joensuu. Inkeriläisten jäljillä mukana olivat myös Helena Miettinen ja Eevan puoliso Heikki Lampi. Isoäiti Anna kävi useaan kertaan, välillä myös lastensa Johanneksen ( Jussi), Emilin ja Liisan kanssa niin sanotulla rajamaalla miestään tapaamassa. Minulle jäi siitä köyhyyden arpi, vaikka samanlaisia työläisten lapsia olivat kaikki siinä ympärillä. Isoisä oli runonlaulajan tyttären poika Sukutarinan alussa ja siellä kinttupolun päässä on inkerikko Larin Paraske, Eevan isoisän isoäiti. Matkojen lisäksi kirjoittamiseen tarvittiin arkistoihin tutustumista, valokuvien ja karttojen tuijottelua sekä sukulaisten haastatteluja. Miksi jäädä sinne, missä ei ollut mitään. Isän neljän vuoden vankilareissusta, joka tuli puukotuksesta, ja kommunistitaustasta, josta tytär kerran kysyi, miten isä saattoi mennä talvisodassa tappamaan tovereitaan. Heinäkuun alussa 1922 he ylittivät rajan ja muuttivat Tanelin luo Miikkulaisiin. Valmis muistamaan Nyt Eeva on viemässä työryhmän kanssa KokoTeatterin lavalle isoäitinsä Anna Isän kaipauksen kanssa olen elänyt koko ikäni. Teatteri ja uteliaisuus vetivät niin paljon, ettei ollut mitään pelkoa lähteä. Muistan isän lämpimät kädet, huumorin, yhdessäolohetket ja kirjeet: ”Rakas tyttöseni. Isoisä oli kuulunut punakaartiin ja paennut keväällä 1918 Neuvostoliiton puolelle, missä hänestä tuli vakooja ja salakuljettaja. Käsiksi hän ei käynyt koskaan, mutta oli sitä Hempan aggressiivisuutta ja ahdistusta hirveä katsoa. Televisio. Hänen vanhempansa, Nikitta Nikitin ja Tatjana Vasilovna olivat orjia. Nuorikosta tuli Paraskovia Kaurilova. Varmasti hän olisi kertonut, jos olisin kysynyt ja hän olisi osannut puhua asioista. Kaksikko oli kerjuulla, jotta verorästien vuoksi pakkohuutokaupattavana ollut kotimökki saataisiin pelastettua. Sosiaalisuus. Aivan kuin naisen 11. Äidin ja tyttären ristiriidoissa äidin herkkä puoli jäi pimentoon. Minulla ei ole ollut muuta aikuiselämää kuin teatteri. Spontaanius. Sosiaaliviranomaiset palauttivat heidät mustallamaijalla kotiin. Tampere. Yrittivät auttaa, mutta Helmi ei ottanut apua vastaan. – Äidin huuto oli kovaa. Myös Parasken isoäiti Oute Antintytär oli ollut Pietarissa orjana. Paraske synnytti 9 lasta, joista vain kolme jäi eloon. Radioteatteri. Helmiä riivasivat myös vaihdevuodet. Aikuisena Eeva sai tietää asioista, joista hänen lapsuudessaan ei puhuttu. käsky kuuluisi: ole sisukas, älä anna periksi! – Äiti opetti, ettei saa jäädä rannalle ruikuttamaan. Isän ikävä Tanelia Eeva ei tavannut koskaan. Inkeriläistaustaisen Helenan kanssa Eeva teki vielä yhden matkan Miskunmäelle, matkalaukussa Larin Parasken muistolaatta: ”Tässä kylässä on syntynyt kuuluisa inkeriläinen runonlaulaja Larin Paraske. – Isä ei milloinkaan valittanut kohtaloaan, eikä se ollut mikään virtahepo-olohuoneessa-juttu. Mehän myös asuimme hujan hajan, eikä ollut puhelimia. Äiti teki kaikkensa, että saatiin kaunoluistimet, ja kulki itse huonoissa vaatteissa. Kolme viikkoa myöhemmin Taneli murhattiin. Välillä silmät vettyvät, varsinkin kun tullaan lähemmäs omia vanhempia. Kun tulin Helsinkiin vuonna 1974, menin juttelemaan kenelle vaan, Eeva naurahtaa. Naapurikylässä Tanelilla oli toinen perhe, avovaimo Aune ja tytär Sylvi
Litmasen elämästä kertovan näytelmän Valmis muistamaan, jonka käsikirjoituksen hän on tehnyt yhdessä Taina Westin kanssa ja jonka ohjaa Tiina Pirhonen. Jos menettää läheisen, pitääkö menettää myös oma elämänsä. Kirjaa kirjoittaessa kohtasin suremattoman lapsen suruni. Kun suru alkoi hiipiä yksin ollessa alkukeväästä, lähdin kävelemään ja itkin. Nautin hiljaisuudesta metsässä ja töistä tullessa kotona. – Karjalaisuudessa se on sitä, ettei jäädä märehtimään eikä olla pitkävihaisia. – Olen ollut menijä ja tekijä ja mahdottoman tehokas ratkaisemaan ongelmia. – Itse tarvitsen ystäviä, rakkautta ja hiljaisuutta. Surun salvat Muistaminen ja kirjoittaminen on avannut myös surun salvat. Eeva suosittelee jokaiselle kirjoituspiirejä, joissa voi alkaa koota oman sukunsa tarinaa. Tietysti voi kirjoittaa myös itsenäisesti, vaikka vain pari sivua. Kuuntelen radiosta klassista musiikkia tai en kuuntele mitään, ja hyvä kirja on aina parempi – Äiti ei kasvattanut minusta kilttiä tyttöä. Mielessä pysyi varmaan myös kokemuksia, jotka olisi halunnut unohtaa. ”Se nyt vaa män silviisii.” – Surra pitää ja huutaa ikävänsä ulos, mutta siihen ei pidä jäädä kiinni eikä elää loppuelämää surun kautta. Iän myötä elämä selkiytyy. Kysymys on siitä, kuinka paljon haluaa muistaa ja jääkö kiinni menneeseen. – Sitten alkoi tuntua siltä, ettei tarvitse enää niin paljon juhlia ja pyöriä kavereiden kanssa. Mukana on myös Eevan tytär Karoliina. – En myöskään kadehdi nuoria näyttelijöitä. Eeva toteaa, että pysähtyminen on ollut aina hankalaa. Vai voisiko vain muistella ja sitten jatkaa eteenpäin. Häntä pidettiin muistinerona, jolta tallennettiin 32 000 säettä. Tallettaa muistikuvia, valokuvia, tuoksumuistoja. H 13 askel 9/2018 •. Jos Larin Paraske istuisi ensi-illassa marraskuussa, hän saattaisi miettiä unohtamista myös lahjana. Ystäviä, rakkautta ja hiljaisuutta Kokenut näyttelijä sanoo, ettei ikä ole pelkkiä numeroita. – Vaikka on suruvuosi, haluan puhua siitä vaan läheisten kanssa. Ihminen tulee tietoiseksi siitä, kuka hän on, mistä pitää ja mitä tarvitsee. Eeva tavoittaa yhä esimerkiksi äidin paistamien kantarellien ja piirakoiden tuoksun. Kuten Paraske oli sanonut: Onnea ei voi omistaa, mutta surulle voi panna suitset. Olen aika suora ja hyvä vetämää rajoja. Katson heitä lempeästi ja iloitsen nuorten naisten aktiivisesta roolista alalla. Rajojani ei ole ylitetty myöskään työssä. Aina olen ollut myös kärsimätön, itselle ja ympäristölle rasitukseksi asti. Roolit myös muuttuvat, eikä hän enää näyttele hirveän rakastuneiden naisten rooleja. Se tuo tullessaan muistin ja ulkoaoppimisen hidastumisen ja keskittymiskyvyn vähenemisen
Samoin hän näkee ortodoksiystäviensä elämässä paljon kaunista yhteisöllisyyttä. Opettelen olemaa myös yksin. Ihmisethän hakevat Jumalaa kuolemanpelkoonsa. Kuten kummitätini Maikki oli kiitollinen: ”Tää män nyt tälviisii.” Täti hersytteli: ”On se muisti semmoseks männy, et välillä ko mie meen tuoll kylill, en tiijä miten kottii tullaa, niin pysäytän ihmisen, ja sanon, et mie oon Litmasen Mari, viet sie miut kottiin. H Harvinainen hymy. Ja ain oon sinne päässy.” Jossain kinttupolun päässä istui vanha nainen ”harakkapäähine” hiuksillaan ja lauloi. – Nyt olen kiitollinen tästä mitä on. 14 • askel 9/2018. Mikä ja kuka tahansa, joka tukee, on hyvä, mutta Jumala ei toistaiseksi koske minua. Ensi marraskuussa heidän lapsenlapsensa nousee lavalle, mukana myös oma tytär. Lopulta tarvitset vain vuoteen ja lämpimän käden. Ritvan ortodoksiset hautajaiset olivat hänestä kauniit ja lämminhenkiset. Valmiina muistamaan. Lopulta tarvitset vain vuoteen ja lämpimän käden. Samoin syyllisyys äidin tilanteesta. Muotokuvissa runonlaulaja esitellään murtuneen näköisenä. – Ikääntyminen on tyhjentymistä, energian vähenemistä. Kyllä minä itsekin joskus hädässä rukoilen apua. Valamossa hän on käynyt kirjoittajakurssilla. Suvun vaiheita penkoessaan Eeva Litmaselle oli vaikeinta kohdata suru, ikävä ja se, kuinka turvaton hän lapsena oli ollut. Tää män nyt tälviisii Vaikean asian jälkeen on hetken hiljaista. – Ritva halusi elää, enkä ajatellut hänen sairautensa aikana kuolemaa. Eevan isovanhemmat Anna ja Taneli Litmanen kihlakuvassaan. Muutama vuosikymmen myöhemmin hänen lapsenlapsensa Taneli katsoi vaimoaan Annaa heitä erottavan rajan yli. Eeva sanoo, että kirkot, luterilainen kirkko mukaan lukien, instituutioina ovat hänelle käsittämättömiä, roomalaiskatolinen kirkko käsittämättömin. Jumala on vieras, mutta heikoissa hetkissä toivon, että joku auttaisi. Musiikki, kynttilät. . Opin häneltä, että päivä kerrallaan, ja iloitsin, kun hän kertoi, että hänen puolestaan rukoillaan. Päivä kerrallaan ennen kuolemaa Kirjassa Yksi talvi, kaksi kesää Eevan ystävä Ritva sairastuu, käy läpi rankkoja hoitoja ja siirtyy sitten saattohoitoon. Lauritsalan Hakalissa otettu potretti on ainoa kuva koko perheestä: Johannes ja Helmi sekä lapset Inkeri, Pertti ja Eeva. kuin huono tv-ohjelma
Mutta ahkera vanhapoika ei ole suinkaan ainoa. luvussa kannattaa testata ja arvioida. Yllättävän moni pysyvän jäljen jättänyt on uskonut Jumalaan. Sen oli jättänyt jälkeensä hyvin ahkerana ihmisenä tunnettu vanhapoika, joka ei antanut risunkaan mennä hukkaan. Mitä jäljelle jää. Niinpä hän tekikin aina töitä, itseään säästämättä ja lepäämättä. Kuten J ose-Maria Escriva sanoi: ”Jumala odottaa meitä joka päivä laboratoriossa, sairaalan leikkaussalissa, kasarmilla, yliopiston penkillä, tehtaassa, pajassa, pelloilla, kotona ja työn koko valtavalla saralla. Kenestä puhutaan sadan vuoden päästä, kuka on unohdettu. Kristityn toivo hedelmän pysymisestä ei perustu siihen, että kaikki työn jäljet olisivat näkyviä. Historia todistaa konkreettisesti sitä, kuinka ”vanhurskaan muistoa siunataan, jumalattoman nimikin maatuu” (Snl 10:7). Hänen viestiään Johanneksen evankeliumin 15. O len välillä katsellut hämmästellen historian henkilöiden saavutuksia. Pieni osuutemme on osa jotakin suurempaa. Oliko elämäni yhdentekevä. Olen rakastettu sellaisena kuin olen. Y stävän sukulainen oli saanut perinnön. Perintönä oli talo, jonka vierellä oli uurastuksen hedelmä, piharakennukseen kasattu klapipino, joka ulottui kymmenen metrin matkalla laipioiden yli viiden metrin korkeuteen aivan valtava. He kuvittelivat tukeneensa rauhaa ja vapautta, mutta se paljastui tyrannian ja sorron tukemiseksi. Suunnitelmasta ja käytännön logistiikasta vastaa Jumala itse. Saamme nyhertää omaa osuuttamme rauhassa. T ämä on kipeä esimerkki siitä, kuinka elämäntyö voi konkreettisesti hajota käsiin. Mutta vielä pahempaa oli, että halkopinosta oli aikaa sitten kadonnut energia-arvo. Identiteettini ei ole saavutettu vaan vastaanotettu identiteetti. Harmillista oli vain se, että perinnönsaajille juuri tuo työn hedelmä oli suuri hankaluus ja vaiva. Silloin työn menestys ei nouse päähän eikä tappio särje sydäntä. aikakirjeet He kuvittelivat tukeneensa rauhaa ja vapautta. Omistajilla on siis valtava urakka edessään, kantaa kuutiokaupalla arvotonta puuta pois ja hävittää se. Työ ei hallitse minua. Hyvin usein ne kyllä tulevat ajan myötä näkyviinkin, mutta olennaista on, että Jumalan valtakunnassa ne eivät pääse hukkaantumaan. Klapipinostaan mies oli ollut erityisen ylpeä, siinä se ahkeruus näkyi konkreettisesti. Jätinkö mitään jälkeä. Ja lopulta jokainen meistä varmaan joskus kysyy, mitä jää jäljelle siitä, minkä vuoksi uurastin. Eikä ainoastaan valua hukkaan vaan aiheuttaa lisätöitä. Kasa oli ensinnäkin liian korkea ollakseen käytännöllinen. Kipein ongelma ei ollut vain se, että maailmankatsomus petti ja aate kaatui alta, vaan se, että oma elämäntyö ja intohimo hukkaantui siinä samalla. Eija-Riitta Korhola • helsinkiläinen filosofian tohtori 15 askel 9/2018 •. Elämänkatsomus oli, että ahkeroida piti, laiskuus on synti. Sainko jätettyä jäljen. Siis kuutiokaupalla puuta. Toisekseen Jeesus lupaa siinä, että hänen seurassaan tuotamme ”paljon hedelmää”, ”sitä hedelmää, joka pysyy”. Hänen seurassaan kaikki työ on myös arvokasta. Ja jos jätin, onko sillä arvoa. Jumala odottaa meitä joka päivä.” . Jokaisen elämänsä jalanjäljistä huolestuneen kannattaisi tutustua Jeesukseen, monestakin syystä. J eesuksen seura auttaa myös minäkuvamme kanssa. Arkisella työllä palvelen Jumalaa, ja se antaa innon. Tuota kasaa ei voinut myöskään polttaa pois, sillä talo ja metsä roihahtaisi tuleen saman tien. Usko antaakin toivon, jota ilman voisimme turhautua. Hän sanoo ensinnäkin inhorealistisesti: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” Vaikka ihminen näyttäisi hyvinkin aikaansaavalta, todellinen testi on historiassa. Mitään sillä ei lämmitettäisi. Esimerkiksi moni entinen stalinisti ja taistolainen joutui syvään kriisiin Neuvostoliiton romahdettua. Puu oli hapertunut lahoksi ja hajosi muruina käsiin. Ilman tätä näkökulmaa saattaisin ikävystyä
Jäljelle jäivät muistot 16 • askel 9/2018. Pia sairastui muistisairauteen 49-vuotiaana. Pialle äitiys oli elämän tärkeimpiä asioita. Iloisen ja nauravaisen äidin persoonallisuus muuttui. (kuvat perheen arkistosta) Onnellinen perhe kotinsa pihamaalla silloin, kun kaikki oli vielä hyvin
Olemme Frans-pojan kanssa muuttaneet vuokra-asuntoon. Lapsille haluttiin antaa kristillinen arvopohja. – Kun vaimo sairauden edetessä joutui palvelutaloon, taloudellinen tilanne huononi niin, että ei enää ollut rahaa asua omakotitalossa, vaan jouduimme myymään tämän. – Sisareni huomasi epätoivoni ja houkutteli minut helluntaiseurakunnan tilaisuuteen. Työskentelin metalliteollisuudessa työnjohtajana ja Pia kehitysvammaisten parissa ohjaajana. Liian monta luopumista lyhyellä aikavälillä vie voimia ja tekee surulliseksi. Alzheimerlääkkeet eivät tehonneet, ja diagnoosi tarkentui otsa-ohimolohkonrappeumaksi. ”Isolla kirkolla” kului yhdeksän vuotta. Siellä Jeesus tuli elämääni ja sain uuden suunnan. Nuotiolla istuessa näin viehättävän naisen, jonka iloinen olemus teki vaikutuksen. – Diagnoosi tuli syksyllä 2015, jolloin Pia oli vain 49-vuotias. Juha Heikura istuu talon ainoalla istuimella, pianotuolilla, hiljaa mietteissään. Avioero oli Juhalle raskas kokemus. Pian nekin haetaan pois. Työtoveritkin huomasivat muutoksen Piassa ja huolestuivat. Aloimme seurustella. Hän ei enää paketoinut hankkimiaan joululahjoja, vaan halusi itsepintaisesti laittaa ne muovipussiin. Molemmat ovat parantumattomia sairauksia. – Pia olisi viihtynyt siellä edelleenkin, mutta kun saimme Oulusta työpaikat, muutimme ja ostimme omakotitalon vuonna 1992. H Pian muistisairaus paljastui arkiaskareissa. Taudin kuvaan kuuluu nopea eteneminen. Ikäviä yllätyksiä Pia oli aina ollut tarkka ja tunnollinen. Lääkäri kertoi Pian sairastavan joko Alzheimerin tautia tai otsa-ohimolohkonrappeumaa. Juha ja Pia tykkäsivät käydä myös teatterissa. Neljäkymmentäyhdeksänvuotiaan Pia-vaimon otsa-ohimolohkonrappeuman löytyminen vuonna 2015 oli järkytys koko perheelle. Talon sisällä tuoksuu puhtaalta ja siivotulta. Rakkaus roihahti nuotiolla Juha asui nuorena Kajaanissa. Tutkimusten jälkeen tuli diagnoosi, joka oli järkytys koko perheelle. Elämällä oli kuitenkin tarjota ikävä yllätys. Hän hoiti kaikki asiat hyvin, ja hänen tekemisiinsä sai luottaa. – Pia hoiti meillä laskujen maksamisen. Yhtäkkiä laskujen maksaminen tietokoneella alkoi tuottaa vaikeuksia. Sitten se ei enää onnistunutkaan. Avioliitto ensimmäisen vaimon kanssa päättyi, kun vaimo löysi toisen miehen. Juha koki loppuunpalamisen ja joutui jonkin ajan kuluttua jäämään sairaseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä. Kutsumat17 askel 9/2018 •. Tyhjissä huoneissa on enää siivousvälineitä ja piano. Moni asia oli hyvin ja teki onnelliseksi. Saman vuoden jouluna Pian käytös alkoi muuttua. Teksti: Aulikki Alakangas • Kuvat: Markku Ruottinen K auniin omakotitalon pihalla on vaihtolava puolillaan tavaraa. Tähän taloon liittyy paljon muistoja hyvistä hetkistä perheen kanssa, eikä muuttaminen ole ollut helppo asia. Yhteinen usko yhdisti ja antoi näköalaa. Onnellisten päivien muistot on koottu kauniisti valokuva-albumiin. Juha Heikura ja Rose-tytär kertovat, millaista on kun puoliso ja äiti katoaa unohdukseen. Naimisiin mentiin ja syntyi kaksi toivottua lasta Rose ja Frans. Siitä seurasi muutakin hyvää. Sairaus eteni nopeasti ja mullisti koko perheen elämän ja talouden. Pian iloisuus ja positiivisuus vaikutti minunkin elämääni. Sairaus eteni nopeasti ja noin vuoden kuluttua Juhan ja Pian parisuhde muuttui jo hoitosuhteeksi. Aluksi elettiin etäsuhteessa Pian opiskellessa Helsingissä kehitysvammaisten ohjaajaksi. Tautiin ei tunneta parannuskeinoa eikä ehkäisyä. Hänellä näytti olevan vaikeuksia suoriutua jokapäiväisistä työtehtävistä ja oppia uutta
Päivisin Rose oli koulussa, iltaisin hän kävi vanhempiensa kanssa sairaalassa veljen luona. toman vieraan kanssa oli vain opittava elämään. Yhteydenotto Muistiliittoon toi uutta tietoa ja vertaistukea. Sitten hän kertoi olevansa parantumattomasti sairas. Äidin muistisairaus pakotti aikuistumaan nopeasti. Veli on rakas ja hänen sairautensa kosketti kovasti. Äidin sairastuminen ja perheenjäsenten terveysongelmat myös kasvattivat. Sieltä löytyi ihmisiä, jotka olivat kokeneet läheisen muistisairauden ja tiesivät mistä oli kysymys. Myös läheiset ihmissuhteet kantoivat. Käytin siihen kaikki voimavarani. Koko ajan taustalla oli huoli läheisistä, joiden tulevaisuus oli arvaamaton. Minusta tuntui, että tämä ei voi olla totta. Sairaus lähensi ja liitti yhä lujemmin perheenjäsenet yhteen. Vaikeimpinakin hetkinä saan luottaa siihen, että Jumala pitää huolen. Tulossa oli muitakin ikäviä yllätyksiä. Onnistunut suoritus siinä elämäntilanteessa tuntui palkitsevalta. Kaunis omakotitalo on melkein tyhjillään. Muuttoauto on vienyt Juha Heikuran tavarat vuokra-asuntoon. Hengellinen koti on löytynyt Oulun Vapaaseurakunnasta. Koettelemuksissakin Hän kulkee rinnalla ja kantaa. Frans sairastui psykoosiin ja joutui sairaalahoitoon. – Sain kotona kristillisen kasvatuksen. Se oli myös valmistautumista tulevaan, jonka tiesi vääjäämättömästi tapahtuvan. Myös oma valintani oli lähteä seuraamaan Jeesusta. Elin kuin sumussa. Rose oli nyt ainoa terve perheenjäsen. Olen saanut hyvän miehen, jonka kansH 18 • askel 9/2018. Keväällä 2016 Rose sai painaa päähänsä valkolakin. Tunteet siirtyivät paperille Äidin sairastuttua Rose purki tuntojaan päiväkirjaan ja kirjoitti runoja. Äiti oli aina ollut hänelle läheisin ihminen, jolle saattoi kertoa ilonsa ja surunsa. Rose pitää pyhäkoulua ja osallistuu tilaisuuksiin. Perheen voimavaroja koeteltiin. Pitkät yhteiset keskustelut olivat antoisia. Tuore aviomies, Juha Piippo, toimii nuorisotyössä. – Ennen nukkumaanmenoa oli tehtävä läksyt ja luettava ylioppilaskirjoituksiin. Sanoin hänelle, että et voi olla sairas. Olin päättänyt, että ylioppilaskirjoitusten eteen teen kaikkeni. – Kerran koulusta tullessani äiti oli hyvin vakava. Äiti oli vielä niin nuori ja täynnä elämää. – Ennen äidin sairastumista olin lapsi. Se oli hirveää. – Viime elokuussa meidät vihittiin. Ihmettelin, mitä on tapahtunut. Rose korostaa, että usko Jumalaan ja Hänen apunsa oli selviytymisen kannalta tärkeää. Sairaus lähensi perheenjäseniä Äidin sairastuessa Rose oli lukiossa ja vietti tärkeää abivuottaan. Rosen elämä muuttui vielä haasteellisemmaksi, kun veli joutui sairaalahoitoon. Äiti ymmärsi, tuki ja neuvoi. Yksi tärkeimmistä voimanlähteistä oli kuitenkin usko
Lisäksi koko ajan oli pidettävä häntä silmällä. Meillä on ihana seurakunta, jonka toimintaan osallistuu paljon nuoria. 19 askel 9/2018 •. Lastentarhanopettajan työ on ollut toiveena jo lapsuudesta asti ja näyttää toteutuvan. Äidin muistisairaus pakotti aikuistumaan nopeasti. Monesti mieli on raskas ja mielessä monet muistot ja kysymykset. Vaimo liukui vähitellen kauemmaksi omaan maailmaansa, ulottumattomiin. Rakkaus ei katoa Roselle on jäänyt vahvana mieleen äidin kanssa tehty viimeinen yhteinen reissu Kajaanin mummolaan. – Omaishoitajana oleminen oli raskasta. Äiti tunnistaa laulun ja reagoi. Oulun Vapaaseurakunta on Rose Piipolle tärkeä voiman antaja. Apua arkiaskareisiin saatiin kotipalvelusta, josta käytiin kaksi kertaa viikossa muun muassa laittamassa ruokaa. Pia ei enää puhu, enkä tiedä tunnistaako meitä. Raskas omaishoitajuus Pian muistisairauden edetessä nopeasti aviomiehestä tuli omaishoitaja. Hoitokodissa käynti ei ole helppoa. En silti tiedä tunnistaako äiti minua. – Viimein en enää jaksanut. Usein soitan hänelle musiikkia, erityisesti laulua Sua vain yli kaiken mä rakastan, jota hän lauloi minulle lapsena. Olen onnellinen. Juha on tukenut minua äidin sairauden aikana. Käymme hänen luonaan useasti. Tiedän myös, että äiti ei ole joutunut kärsimään kauan, koska sairauden tuntu on hävinnyt. Rose Piippo opiskelee Oulun yliopistossa varhaiskasvatusta. Uskon tapaavani äidin vielä taivaassa, ja silloin hän on sama terve ja ihana äiti kuin aiemminkin. Juha halusi kuitenkin vielä sinnitellä ja hoitaa Piaa kotona. Vaikka sairastumisen hyväksyminen vei aikaa, Pian muutto palvelutaloon oli kuitenkin paras ratkaisu. Äidin muistisairaus pakotti aikuistumaan nopeasti. . Tiedän myös, että usko vahvistuu koettelemuksissa. – Nukuimme vierekkäin ja ennen nukahtamista äiti tarttui käteeni ja hymyili. Vuosi sitten Pialle saatiin hyvä hoitopaikka palvelutalosta. Joskus Hän on vastannut minulle jonkun ihmisen kautta. – Aluksi minulla oli Jumalalle monia kysymyksiä. Puristaa kyllä kättäni ja hymyilee. Pia ei kuitenkaan pyrkinyt lähtemään harhailemaan omille teilleen, mikä hieman helpotti. Kun sairaus paheni eikä Pia enää osannut pitää huolta henkilökohtaisesta siisteydestään, vaimon sukulaiset ehdottivat palvelutaloon siirtymistä. sa voin jakaa sekä uskon että muutkin elämän asiat. Äitikin sai sanottua vielä: minäkin sinua. Minulla on nyt kuitenkin hyvä elämä. Vaimon sukulaisista, varsinkin isästä, on ollut meille suuri apu, Juha Heikura kertoo. Nykyään käydessäni palvelutalossa juttelen hänelle kuulumisia, kosketan ja olen katsekontaktissa. Se tuntuu hyvältä. Uusina oireina ovat tulleet tasapainon menetys ja epileptiset kohtaukset. Katsoimme toisiamme ja sanoin hänelle, että rakastan häntä
Hänkin sanoo olevansa SE JOKA ON, mutta kertoo samalla, mitä ”se joka on” tarkoittaa: tietä, totuutta, elämää, vettä ja leipää. Moos 14) Tosi raamatullisena uskovana hän puolustaa perinteistä avioliittokäsitystä ja pitää oikeana aviorikoksista tavattujen kivittämistä. Sellainen on ainakin Jack Milesin Christ a Crisis in the Life of God. Poika puhuukin äidinkieltä, arjen tolkullista asiaa. K yllä ei uskovaisen pitäisi lukea liian viisaita kirjoja. (3. Jumalan viisaus kattaa kaikki elon ongelmat hometaloista ihonhoitoon. Nyt Poika panee paremmaksi. Hänen kerrotaan seurustelevan syntisten kans20 • askel 9/2018. Hän antaa lain, joka koskee päärupea, vaatteissa tai taloissa esiintyvää spitaalia, kyhmyjä, hilseileviä ihottumia ja vaaleita laikkuja. Uudessa testamentissa ei Jumala oikeastaan muuta sanokaan kuin rakastavansa poikaansa. Ne saattavat aiheuttaa ahdistusta Isässä jo sen takia, että hänellä onkin tuhlaajapoika, juuri se, johon hän on mielistynyt. Se nyt ei ole kovinkaan paha asia. Vanhan testamentin puolella hän pitää koko ajan suurta ääntä joko itse tai edustajiensa välityksellä. Jos Jumala rukoilee, niin pyytäköön varjelusta tämän kirjan ajatuksilta. Jeesus, Jumalan tuhlaajapoika Silmä silmästä vai toinen poski. Mutta mitä tekeekään Poika pyöriessään maailman sikotarhassa. Itsestään hän ei kerro muuta kuin sanoo olevansa SE JOKA ON. Teot puhuvat hänen puolestaan ja kertovat Isän olevan sotajoukkojen Jumala, kostaja ja kova kundi