8 – 2020 8,50 Supikoirakannat kuriin Supikoirakannat kuriin Saalista Saalista riitti pienriitti pienpetorallissa petorallissa VILLISIKOJA VILLISIKOJA kolmannes kolmannes vähemmän vähemmän Metsästäjien synkkä syksy Sudet Sudet tappaneet tappaneet kymmeniä kymmeniä koiria koiria Yksi suurimmista metsästysseuroista Talkoohenki Talkoohenki elää vahvana elää vahvana llmajoella llmajoella Hinta laskenut maailmalla Hirvijahdit Hirvijahdit verottaneet verottaneet jänispyynnin jänispyynnin suosiota suosiota LuonnonLuonnonturkisten turkisten kysyntä kysyntä vähäistä vähäistä
3 Hirvimetsällä Karungissa Ruotsissa 4. Aamuhetki hirvimetsällä Aamuhetki hirvimetsällä. Myös tiukasti suojeltujen ja sittemmin runsastuneiden lajien aiheuttamat ongelmat ympäristöjen monimuotoisuudelle tunnetaan. Nykyisessä niin sanotussa Natura 2000 -järjestelmässä pikemminkin näiden toimien on katsottu lisäävän alueiden arvoa sekä luonnolle että ihmiselle, Grenfors sanoo. ”Olisi todellinen muutos nykyiseen” Komissio haluaa, että vähintään 30 prosenttia kaikesta maa-alasta ja vähintään 30 prosenttia kaikista EU:n meristä olisi suojattuja alueita. – Tämä on todellinen muutos nykyiseen. Näissä voi kuitenkin olla uusiutuvan energian tuotantoa ja ”hallittua” matkailua. Komissio pyrkii suojelemaan erityisesti vanhoja metsiä, mutta myös muita hiiltä sisältäviä ekosysteemejä, kuten turvemaita ja kosteikkoja. Metsästyksellä vaikutetaan haitallisten lajien ja muuhun lajistoon negatiivisesti vaikuttavan lajin kantaan ja niiden aiheuttamiin monimuotoisuutta köyhdyttäviin vaikutuksiin. – On huomattavaa, että metsästys joka perustuu kestävään käyttöön rinnastetaan strategiassa kaivostoimintaan. – On lukuisia esimerkkejä siitä, että tiukasti suojeltujen alueiden monimuotoisuus on köyhtynyt ilman metsästystä. Kolmasosa näistä suojelluista alueista kymmenen prosenttia koko alueesta on tällöin katettava tiukalla suojelulla, jonka perusajatuksena on se, että luonnonprosessit ja ekosysteemit tulisi jättää koskematta. Se, että metsästys ja kalastus kestävinä luonnonkäyttötapoina nähdäänkin nyt luontoa tuhoavina toimintoina, on huolestuttava kehityssuunta. Aseena Tikka T3X CTR, kiikarina ZEISS VICTORY FL-6-24X72 ja kamerana iPphone 8 plus. Kuva: Jarkko Tolvanen Euroopan komissio haluaa uusia kieltoja Metsästyskielto tulisi voimaan kymmenesosalle Suomesta M etsästäjäliitto on huolissaan Euroopan komission uudesta ehdotuksesta kieltää metsästys ja virkistyskalastus tiukasti suojatuilla alueilla, joiden olisi katettava vähintään kymmenen prosenttia EU:n alueesta. syyskuuta kello 5:37. Komissio mainitsee esimerkkeinä metsätalouden, kaivostoiminnan, metsästyksen ja kalastuksen esimerkkeinä toimenpiteistä, joita ei saisi toteuttaa tiukasti suojatuilla alueilla. Tämän ajattelutavan muuttamiseksi pitää taistella kaikin keinoin niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, sanoo Metsästäjäliiton luonnonja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors. Euroopan komissio on tehnyt strategiaehdotuksen biodiversiteetin eli monimuotoisuuden palauttamiseksi. Metsästäjäliitto korostaa, että metsästys on luonnonhoidon työkalu ja parhaimmillaan sillä pystytään edistämään monimuotoisuutta. Strategiassa, joka ulottuu vuoteen 2030, ehdotetaan muun muassa sitä, että kymmenen prosenttia joka EUmaan maasta ja merestä olisi suojattava niin, että alueella ei harjoiteta metsätaloutta tai kaivostoimintaa. Metsästäjäliiton mukaan erityisen huolestuttavaa on, että myös metsästys ja kalastus kiellettäisiin näillä alueilla
Hirven ampui ja kuvaajana toimi Soile Pentinmäki. 22 Riistaruokinta Riistan ruokinta voi olla joko houkuttelevaa tai ylläpitävää. Kaikkiaan seuralla on kahdeksan kaatolupaa. 18 Yksi vanhimmista 1900-luvun alussa perustetulla Ilmajoen metsästysseuralla menee hyvin. 32 Jahdissa Posiolla Soudunssaaren Erän hirviporukka on jahdissa Posion laajoilla saloilla. 48 Kertalaukaushaulikot Kertalaukausaseita on pidetty mainiona tapana opettaa metsästyksen alkeita. Jäseniä riittää, ja kökkäeli talkoohenki elää vahvana. 42 ”Meidän juttumme” Metsästys on isossa roolissa lahtelaisten Eeva-Liisa ja Janne Kauppilan perheessä. Luonnonvarakeskuksen tuottaman arvion mukaan villisikojen määrä vuonna 2019 oli 1500–2650 yksilöä. Hänet valittiin vuonna 2019 Vuoden eränuoreksi. 40 Kokenut eränuori Janika Mankki on nuoresta iästään huolimatta varsinainen konkari metsällä. 14 Pahat koiratappiot Syksyn metsästyskausi on kulunut pahojen koiratappioiden merkeissä. 12 SusiLIFEn tilanne Paljon keskustelua herättänyt SusiLIFE on toiminut nyt runsaan vuoden. 38 Jänisjahti Siellä, missä jäniksiä on paljon, kannattaa kantaa pitää kurissa. Sudet ovat tappaneet tähän mennessä jo kymmeniä koiria. Pyytäjiä oli tullut paikalle Pohjanmaata myöden. 26 Vähemmän villisikoja Suomen villisikakannan kasvu näyttää taittuneen. Hirveä lahtivajalle vetämässä vasemmalta Timo Kupiainen, Erkki Koski, Matti Nätynki, Jukka Tietäväinen, Kari Saikkonen, Henri Takala ja Marko Talasmäki. 42 Markus Soinne menetti kymmenvuotiaan Mesun susille Ylistarossa marraskuun puolessa välissä. Kuva: Markus Sointeen kotialbumi Jahdin päätyttyä työt vasta alkavat. 18. 46 Laaki ja vainaa Aina silloin tällöin erämetsällä törmää harrastajaan, joka kantaa olallaan tai käsissään kertalaukausasetta. Laaki ja vainaa –koulukunta uskoo perinteeseen. Rutto vaanii etenkin isoiksi kasvaneita jäniskantoja. Uutena harrastuksena on skeet-ammunta. Saaliiksi saatiin kahdeksan supikoiraa ja kuusi mäyrää. 4 Sisältö 8/2020 6 Pienpetorallissa Hämeenlinnan pienpetorallissa annettiin supikoirille ja mäyrille kunnolla kyytiä. Houkutteluruokinta on voimissaan etenkin Etelä-Suomen tiheän peuraja kauriskannan alueilla. Eeva-Liisa Kauppila pääsi tänä syksynä ensimmäistä kertaa mukaan hanhijahtiin ja sai ammuttua ensimmäisen kanadanhanhensa. Yksipiippuinen haulikko on halvin asetyyppi. Nagatiivista palautetta on riittänyt. 14 29 Lattahäntäjahdit Euroopanmajava metsästettiin Suomesta liki sukupuuttoon, mutta kanta on saatu palautettua maahan
Onhan meillä edustajat valvomassa päätöksentekoa EU:ssa – nyt on syytä toivoa, että asia tulisi edustajiemme tietoon ja metsästyskiellon rajoittamisista luovuttaisiin. Oikein ja ajan kanssa muokattu trofee tai kokotäyttö kestävät. Muutama kiinnostava ja selkeästi uusia näkökulmia tarjoava pistooli kuitenkin löytyy. 58 Perinteet kunniassa Kun pistoolipuolella aseteknologia etenee loikin kohti uusia materiaaleja ja ratkaisuja, revolvereissa pidetään perinteet kunniassa. Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa elää ennen metsästyskauden alkua 2 065–2 170 yli vuoden ikäistä ilvestä. Kun EU-komissio on määräämässä, että osa valtakunnan maista ja meristä olisi suojeltua tuntuu oudolle. 040 753 8555 sirpa.hornaeus@karprint.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Tilaajapalvelu, ma–pe klo 9–15, p. Kunnille tarjotaan mahdollisuus saada paikkakunnalleen kansainvälisesti kiinnostava eräkulttuurin museo ja vahvistaa aktiivisen luontokaupungin imagoa. 5 PÄÄKIRJOITUS Toimitus: Karprint Oy, Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari, p. Viime vuonna Suomessa oli noin 400 Ilvespentuetta. Se, mikä on vallitseva käytäntö ja aiheellinen uudistus Euroopassa yleensä, mm. Metsästys on yksi sellainen asia. Kustantaja: Karprint Painopaikka: Karprint Oy, Vihti 2020 ISSN 0781-2124 (painettu) ISSN 2489-8694 (verkkojulkaisu) EU haluaa rajoittaa metsästystä Suomessa Euroopan komissio on puuttumassa jäsenmaansa Suomen sisäisiin asioihin, joihin sillä ei tulisi olla oikeutta. 09-413 97 300 asejaera.toimitus@karprint.fi Päätoimittaja: Juha Ahola Toimitussihteeri: Maija Salmi toimittajasalmi@gmail.com Mediamyynti: Sirpa Hornaeus p. Suomen riistakeskus myönsi kannanhoidolliset poikkeusluvat poronhoitoalueelle seitsemälle ilvekselle. Uuden museon tavoitteena on 100 000 kävijää vuodessa ja viiden miljoonan euron vuotuiset aluetaloudelliset vaikutukset. Siihen meidän tulee saada ilmaista jyrkkä vastustava kantamme. Metsästys on maailmassa sidottu kunkin valtion luonto-olosuhteisiin. Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat yhteensä 307 ilveksen pyytämiseen. Eräja luontokulttuurikeskus Kuntien välinen kilpailu Eräja luontokulttuurikeskuksen sijaintipaikasta alkoi. Me täällä Suomessa osaamme päättää, miten ja kuinka metsästetään! 50 Rihlakko tulee taas Yhdistelmäase on laadittu kaiken jahdin tarpeisiin. Meidän on syytä saada aikaan Euroopassa käytäntö, jossa Euroopan unioni ja komissio eivät voi säädellä jäsenmaittensa elämää ja oikeuksia koko Eurooppaa käsittävien näkemysten mukaan ja siten usein eri valtioiden arkisen elämän vastaisesti. Ilvesten poikkeusluvat myönnetty Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat joulukuun alussa alkaneelle metsästyskaudelle. Meillä on rikas luonto – meillä on runsaasti metsiä, meillä on runsaasti riistaa ja me osaamme tässä maassa elää niin, että luonto säilyy kaikkinensa tasapainoisena niin kasvillisuuden kuin riistaeläintenkin osalta. Me Suomessa osaamme suojella luontoa – se on meidän suomalaisten yhteinen asia ja meillä ei suunnitelmista eikä niiden toteuttamisista ole ollut erimielisyyttä. Lupia kohdennettiin Eteläja Pohjois-Savoon, Kainuuseen sekä Etelä-Hämeeseen, joiden alueella ilveskanta on suurin tai kanta-arvio on kasvanut voimakkaasti edelliseen kanta-arvioon verrattuna. Asia on sinänsä vähäinen, mutta merkittävä periaatteeltaan ja se voi johtaa jopa eroamisaloitteeseen eurooppalaisesta kansainyhteisöstä. Se näet on puuttumassa Suomessa harjoitettavaan metsästykseen. 68 Täyttö hallittava Huolellisuus ja kiireettömyys kuuluvat eläintentäyttäjän työhön. Mutta me emme voi antaa meidän luonnonsuojelua ja suojelutoimenpiteitä muiden ratkaistavaksi. Ihmisten hyväksyvä asenne ilvestä kohtaan, kannanarviointijärjestelmän jatkuvuus ja ilveksen aiheuttamien vahinkojen pysyminen hallinnassa osoittavat suomalaisen ilveskannan hoidon toimivuuden. 66 Nahan muokkaustaito Luonnonturkiksen hyödyntäminen kangertelee. Belgiassa ja Hollannissa, ei mitenkään voi olla samanlainen meillä Suomessa. Kukkaro voi pitkälti määrätä minkä hintaluokan aseen valitsee. Kysyntää on vähän, ja turkisten käsittelyn ammattitaito on hiipumassa. Ilveskanta-arvion kasvun myötä lupamäärä nousi edellisvuodesta. Poronhoitoalueella ilveksen pyynti on ollut mahdollista jo lokakuun alusta alkaen. 62 Pienriista-aseet Pieneen riistaeläimeen ei aina osu helposti. Luonnon käytön rajoitukset tulee tehdä kunkin valtion sisällä, ei keskitetysti jossakin keskieurooppalaisessa kaupunkimiljöössä. Päämääränä on rakentaa metsästyksen, kalastuksen, luonnontuotteiden keräilyn, retkeilyn ja yleisesti ottaen luonnon virkistyskäytön ja sen kestävän hyödyntämisen kokemisen ja esittelyn keskus. Pitää perehtyä aseeseen. Menneinä vuosikymmeninä Suomessa näki metsällä useinkin Tikka-haulikkorihloja, joissa oli yksi luotija yksi haulipiippu. 54 Pistooliuutuudet Vuoden 2020 pistooliuutuudet toivat markkinoille vain vähän uutta. Hankkeen taustalla ovat Suomen Metsästysmuseo ja Suomen Kalastusmuseoyhdistys.. Meillä Suomessa on kymmenkertainen pinta-ala Belgian ja Hollannin yhteispinta-alaan verrattuna. Kanta-arvio kasvoi edellisvuodesta yli 200 yksilöllä. Se mikä on ajankohtaista Hollannissa ja mikä meillä ei ole saman sisällöisillä säännöillä ohjattavissa. Kansainvälinen yhteistyö on tarpeen varsinkin pienen maan näkökulmasta, mutta yhteistyömuodot eivät saa ulottua jokaiseen asiaan – jokaisella kansakunnalla tulee säilyttää myös tietyissä asoissa itsemäärämisoikeus. Tältä osin päätöksenteko rajoittaa kansallista vapauttamme. 09-413 97 300, tilaukset@karprint.fi Tilaushinnat: Kestotilaus 65 euroa/vuosi Määräaikainen 72 euroa/vuosi Ilmestyy 8 numeroa vuodessa. Hankkeesta kiinnostuneista kunnista valitaan maksimissaan neljä jatkosuunnittelua varten. Kannanhoidollinen metsästys mahdollistaa myös suomalaisen eräkulttuurin säilyttämisen
Hämeenlinnan pienpetorallissa annettiin supikoirille kunnolla kyytiä. Jos pyytäjiä olisi enemmän, supikanta ainakin pysyisi kontrollissa. – Määrä on suurin vuosiin, mikä kertoo supikannan kasvusta. Säännöllisyydellä kanta kurissa Säännöllinen pyynti näkyy kannassa. Hattulalaisen Juha Koveron organisoimassa viikonlopun mittaisessa pienpetopyynnissä ensimmäinen saalis on kirjattu parissakymmenessä minuutissa. A utiotalon lattiaan sahatut aukot paljastavat, että lattialankkuja on käsitelty aikaisemmin. Mies ampuu mäyrän ja kuollut otus otetaan ylös luukusta. Kun patterdalenterrieri Mora laskeutuu yhdestä aukosta lattian alle, ei kulu kuin muutama minuutti, kun haukku alkaa. Muutaman minuutin rallin jälkeen mäyrä vilahtaa toisessa huoneessa lattia-aukolla kyttäävän Aatu Linjalan eteen. – Kun voitan vuosittain Hattula-Kalvolan riistanhoitoyhdistyksen pienpetokisan runsaalla sadalla otuksella, kertoo se osaltaan tämän harrastuksen siitä, että harrastajia tarvittaisiin lisää, sanoo Kovero. Kun aloimme tosissamme kiertää pesiä kymmenkunta vuotta sitten tuli viikonlopun aikana helpostikin 30 supia ja jotakin mäyriä. – Osan pesistä haemme aivan etsimällä, osasta saamme kuulla. Kokenut pienpetopyytäjä tietää haukusta, mitä lattian alta tulee paljastumaan. Hämeenlinnankin seudulla on laajoja alueita, joilla kukaan ei pyydä pienpetoja. Viime vuosina hyvä tulos on ollut viikonlopussa kymmenkunta eläintä. Pyytäjiä oli tullut paikalle Pohjanmaata myöden. 6 Saaliiksi kahdeksan supikoiraa ja kuusi mäyrää Pienpetoralli verotti kantoja Juha Kovero on ottanut parsonjackrusselinterrieri Jedin pienelle tauolle, mutta luolaan juuttunut supi kiinnostaa edelleen Jediä. – Kierrämme nämä pesät pari kertaa vuodessa. Viikonlopun mittaan saaliiksi kertyi kahdeksan supia ja kuusi mäyrää. – Se on sitten mäyrä, sanoo Janne Aakula
Toinen mäyrä saadaan ulos noin puolessa tunnissa ja ryhmä alkaa luoda seinustalle kaivettuja kuoppia umpeen. Juuri peitetty kansi otetaan uudelleen auki, mutta tällä kertaa haukku osoittautuu turhaksi. Aatu Linjala kutsuu koiraa pois luolasta Juha Koveron antaessa valoa. Kaivaminen tulee joka tapauksessa luolapyynnissä tutuksi. Tämänkin lattian alta on saatu aika usein supeja tai mäyriä, Kovero kertoo. – Pyynti helpottuu huomattavasti vanhoilla paikoilla. – Koira haukkui noiden kahden otuksen hajuja. Lattia menee remonttiin Seuraava autiotalo on ryhmälle uusi kohde. Linjala päästää oman terrierinsä kokeeksi talon alle ja hetken päästä haukku alkaa kuulua talon ulkopuolelta seinustalta. Lattian alla on toinenkin asukas. muilta metsästäjiltä tai esimerkiksi kesämökkiläisiltä. Seuraava kohde on vanha maapesä, joka todetaan asumat. Loppujen lopuksi lattian alta löytyy vielä toinenkin mäyrä. Talon entisen navetan seinustalla on kasattu multaa, mutta koirat eivät saa hajuja. 7 Saaliiksi kahdeksan supikoiraa ja kuusi mäyrää Pienpetoralli verotti kantoja Jedi tyhjensi pesän asukkaistaan. Lattian alla on meneillään äänistä päätellen melkoinen ralli. Kun mäyrät on saatu ulos, omat jäljet paikataan ja ryhmä jatkaa matkaansa. Kovero avaa sorkkaraudalla nopeasti muutaman lankun. Tilalla on useita rakennuksia ja pihasaunan yhdellä seinustalla on kaivettu onkalo. Etenkin kesämökkien ja muiden rakennusten alle kaivautuneet mäyrät ja supikoirat on hyvä meille ilmoittaa, koska etenkin mäyrä voi kaivaa rakennusten alle mittavia luolastoja, jotka saattavat aiheuttaa sortumisia perustuksissa. Se saattoi luulla, että mäyrä oli tulpannut itsensä tunneliin, Linjala toteaa. Perustuksiin päästetty patterdalenterrieri YH reagoi nopeasti. Suoraan lankkujen alla mäyrä tulppaa itseään eristeinä oleviin heiniin ja Aakulalla on helppo työ ampua mäyrä siihen paikkaan. Ryhmä irroittaa lattialankkuja monesta kohden, kunnes haukku viimein pysähtyy kynnyksen viereen
Tämäntyyppinen pesä löytyy aina sattumalta. Myös vanhan ladon alunen osoittautuu tyhjäksi kortiksi. – Olen merkinnyt pesän muutamalla puun oksiin ripustamillani tölkeillä. Tässäkin rallissa yhdessä maapesässä oli kaksi supia ja kaksi mäyrää, joista toisen jätimme henkiin. Yli kymmenkiloinen mäyrä on voinut hyvin autiotilalla. Viime keväänä täältä löytyi yksinäinen supi, mutta nyt pesä näyttää olleen vailla asukkaita jo pitkään, Kovero sanoo. 8 Janne Aakula odottaa mäyrää saapuvaksi autiotalon lattian alta. Koira ja mäyrä juoksevat kilpaa autiotalon lattian alla. Juha Kovero ja Janne Aakkula ottavat lattiaa auki, jota kisa saataisiin poikki. – Lattian alla tai luolissa voi olla mäyrä, supi tai kumpiakin. Kuusikon keskellä ison kiveä ympäröivän kumpareen alla ole. Seuraavalla tasaisella maalla kuusikkoisella kankaalla sijaitsevasta pesästä on merkkinä kaksi kulkuaukkoa. Pesän ympäristössä on tehty avohakkuita ja pesä on osin ilmeisesti sortunut. Supit saavat kunnolla kyytiä Seuraavalla pesällä alkaakin sitten supiralli. Pesiä voi olla melkein missä tahansa. Patterdalenterrieri Moran työ autiotalon lattian alla on päätöksessä. tomaksi. Koira ei edes luolaan vaivaudu menemään
Pienpetopyyntiä ei suotta kehuta toiminnalliseksi metsästykseksi. 9 Aatu Linjala tutkaa, missä terrieri maan alla liikkuu. Jedi saa supin lähelle suuaukkoa, koira otetaan pois luolasta ja supia ammutaan luolaan. Jedi painuu takaisin luolaan ja hetken päästä maan oleville pyytäjille käy selväksi, että maan alla on toinenkin supi. Joni Koveron parsonjackrusselinterrieri Jedi haukahtaa jo luolan suulla, eikä kokeneiden pienpetopyytäjien hajuaisti erehdy. – Täällä haisee supi! Koveron ryhmän pienpetopyytäjät sanovat monesta suusta. va laaja luolasto ei ole pettänyt vuosiin. Sen jälkeen alkaa lähes kolmen vartin taistelu, jotta eläin. – Luolapyynti on ehdottomasti tehokkain tapa, mutta työtä ja motivaatiota tämä vaatii. Vanhojen aukkojen kannet on helppo avata. Pakoon yrittävällä supilla ei olisi mahdollisuuksia – kuvassa Juha Kovero. Parinkymmenen minuutin päästä lähes kymmenkiloinen urossupi tarttuu rassiin ja otus nostetaan reiästä ulos Jedin avustuksella. Jedi painaa maan alla kovaa vauhtia ja maatutkat osoittavat syvyyden ja suunnan. Aatu Linjala yrittää paikantaa supia, joka on ammuttuna juuttunut syvälle luolaan. Kun haukku pysähtyy, alkaa ryhmä kaivaa kuokilla ja lapiolla. Saalista on saatu neljässä rallissa peräkkäin. Joskus yhden otuksen saaminen maan pinnalle voi kestää tuntikausia. Supia ei saada ammutuksi, kun Jedikin on samassa luolassa
Ryhmä alkaa kaivaa uutta kuoppaa, jonka kautta supi kenties paremmin saadaan ulos, mutta temppu ei onnistu. Joskus yhden otuksen saaminen maan pinnalle voi kestää tuntikausia. Tämä tuli todistetuksi tässä rallissa. Pesiä voi olla melkein missä tahansa. Loppujen lopuksi eläin saadaan alkuperäisestä aukosta kun sitä on laajennettu tuntuvasti. Tämä on kuitenkin hauskaa, hyödyllistä, toiminnallista ja sosiaalista metsästystä, sanoo Kovero. Nykyisin en ehdi harrastaa tätä samassa määrin kuin ennen, mutta aktiivisimpina vuosina kilometrejä kertyi yli 10 000, sanoo Linjala. Tässäkin rallissa yhdessä maapesässä oli kaksi supia ja kaksi mäyrää, joista toisen jätimme henkiin, Kovero kertoo. Mäyrä ja kettu kaivavat pesiä hyvin erilaisiin ympäristöihin, joita supit asuttavat. – Olen joskus hirvestänyt, mutta se metsästysmuoto jäi ja olen keskittynyt yksinomaan pienpetoihin. 10 Joni Kovero ja Jedi saivat jälleen yhden supin listoilleen. Meillä ei ole louhikkoja samaan tapaan kuin esimerkiksi Hämeessä. Aatu Linjala on ajanut Hämeenlinnaan Alavudelta ja Janne Aakula Porista. Kaivaminen tulee joka tapauksessa luolapyynnissä tutuksi, naurahtaa Kovero. – Lattian alla tai luolissa voi olla mäyrä, supi tai kumpiakin. Pyyntireissu vie satoja kilometrejä Jokainen ryhmän jäsen on omistautunut pienpetopyynnille. Maasto on tasaisempaa ja pyynti sekä pesien etsiminenkin on ehkä hieman helpompaa. Jokainen pyytäjä tietää, ettei vieraslajina Suomeen pesiytynyttä supia voida enää täysin hävittää, – Luolapyynti on ehdottomasti tehokkain tapa, mutta työtä ja motivaatiota tämä vaatii. Juhani Karvonen. – Pyynti helpottuu huomattavasti vanhoilla paikoilla. – Pohjanmaalla on vahva ketun metsästyskulttuuri, mikä on poikinut myös ahkeraa pienpetopyyntiä. Aseita on vain lopetuspistoolit. saadaan ulos. Tämä on mielekästä hyödyllistä, sosiaalista ja ennen kaikkea toiminnallista metsästystä. Kahdessa pakettiautossa on työkaluja kuten lapioita, kuokkia, rantakankia, sahoja ja vasaroita. Viikonlopun ralli osoitti supin elintapojen monimuotoisuuden. Oletettavasti haavoittunut supi on kiilautunut kivien ja juurien väliin, eikä Jedi saa sitä tuoduksi ylös. Pohjanmaalla supikanta on pysynyt kurissa ja saalismäärät ovat pudonneet. Luolakoirapyyntiin soveltuvia koiria on runsaasti, koska Pohjanmaalla on perinteisesti harjoitettu kettupyyntiä
Poliisin ja Riistakeskuksen roolit uhkaa tai vaaraa aiheuttavien susien karkottamisessa ja poistamisessa on määritelty suden kannanhoitosuunnitelmassa. Metsästäjäliitto pitää kuitenkin valitettavana, että metsästystä ei voida aloittaa tänä talvena ilmeisestä tarpeesta huolimatta. Susien pihakäyntejä on kirjattu Tassu-järjestelmään jo 3000 ja karjatalousvahinkoja on sattunut paljon. – Tämä on odotettu ja iso uutinen Suomen metsästäjäkunnalle, korostaa Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg. Metsästäjäliitto käynnisti, valmisteli ja koordinoi yhteistyössä kumppaneiden, kuten MTK, metsästyskoirajärjestöt ja SLC, kanssa suden kannanhoidollista metsästystä koskevan – Uhkaa ja vaaraa aiheuttaviin tilanteisiin tarvitaan pikaisesti nykyistä tehokkaammat ratkaisut. – Läpinäkyvän kanta-arvion on osoitettava susien määrän olevan yli suotuisan suojelun tason, ennen kuin metsästys voi alkaa. – Toivomme, että metsästäjien kanta-arviotyön kuluja katettaisiin esityksen mukaisesti. On varmistettava, että suden kannanhoidollinen metsästys voi ehtojen täyttyessä alkaa vuoden päästä. Metsästäjäliitto on esittänyt kulukorvausta DNA-näytteiden kerääjille keräyksen laajentuessa koko maahan. Kanta-arvion luotettavan laadinnan edellytys on toimiva yhteistyö metsästäjien, riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen välillä, muistuttaa Silpola. Käytännöissä on vielä eroja eri puolilla Suomea.. Tällä metsästyskaudella sudet ovat tappaneet jo 29 ja vahingoittaneet 23 metsästyskoiraa. Kaikki jälkihavainnot on vietävä Tassu-järjestelmään ja susien DNA-näytteitä on kerättävä kattavasti koko massa, Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola painottaa. Liitto on Hallenbergin mukaan työskennellyt asiassa hartiavoimin vuosia kotimaassa ja kansainvälisesti. Metsästäjät tärkeässä roolissa Metsästäjäliitto kannustaa metsästäjiä ilmoittamaan susihavainnoista aktiivisesti, koska Tassu-järjestelmään tehtyjen varmistettujen havaintojen ja suden DNA-näytteiden tulokset ovat kanta-arvion perusta. Kannanhoidollinen metsästys alkaa naapurimaassa tänä talvena. – On tärkeätä, että maakuntien vaikea susitilanne on ministeriössä kuultu, asetetussa työryhmässä on luotu ratkaisumalli ja kannanhoidollisen metsästyksen toteutukselle on nyt asetettu selkeä aikataulu. Suden metsästys mahdollista ensi kaudella ”Maakuntien vaikea tilanne on kuultu” Metsästäjäliitto edellyttää, että kannanhoidollinen metsästys on ehtojen täyttyessä oltava mahdollista talvella 2021-2022. Metsästys lisäisi susien ihmisarkuutta ja vähentäisi vahinkoja. Susitilanne on kriittinen Susitilanne on monin paikoin kärjistynyt. Ruotsissa suden suotuisan suojelun tasoksi on määritelty hiljattain 300 sutta ja 30 laumaa. 11 – Läpinäkyvän kanta-arvion on osoitettava susien määrän olevan yli suotuisan suojelun tason, ennen kuin metsästys voi alkaa, sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola. kansalaisaloitteen, joka kiirehtii metsästyksen aloittamista jo kuluvalla metsästyskaudella. – Uhkaa ja vaaraa aiheuttaviin tilanteisiin tarvitaan pikaisesti kuitenkin nykyistä tehokkaammat ratkaisut. M aaja metsätalousministeri Jari Lepän sekä maaja metsätalousministeriön kannanotot osoittavat, että suden kannanhoidollinen metsästys voi alkaa talvella 2021–2022, mikäli susikanta ylittää määriteltävän suotuisan suojelun tason. Kanta-arvion tekemiseen liitto esittää kannustimia
12 ”Negatiivista palautetta tulee somen kautta paljon” SusiLIFE toiminut vuoden Paljon keskustelua herättänyt SusiLIFE on toiminut nyt runsaan vuoden. Suomen poliisilaitos ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri. Negatiivista palautetta on riittänyt. Hanke päättyy 30.9.2025. DNA-näytekeruu laajenee Ase ja Erä kysyi hankkeen viestintäkoordinaattori Iina Ala-Kurikalta, mitä hankkeelle kuuluu. MTK rahoittaa vain kotieläinten suojaamista ja vahinkojen ennaltaehkäisyä koskevia toimenpiteitä. Hankkeen kokonaisbudjetti on 5,5 miljoonaa euroa, joka jakautuu eri rahoittajien osuuksiksi seuraavasti: Euroopan Unionin LIFE-ohjelma runsaat kolme miljoonaa euroa, maaja metsätalousministeriö 720 000 euroa, ympäristöministeriö 50 000 euroa, Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry 30 000 euroa ja toteuttajaorganisaatioiden omarahoitus runsaat 1,697 miljoonaa euroa. V iime vuoden lokakuussa starttasi SusiLIFE-hanke, jonka tehtävänä on välittää tietoa sudesta ja sen käyttäytymisestä, edistää paikallistason vuorovaikutusta ja tuoda työkaluja susien aiheuttamien haittojen ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Hanketta ovat toteuttamassa koordinaattorina toimiva Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus, Metsähallitus, Itä
Olemme tehneet esimerkiksi aiheesta verkossa julkaistun animaation. Lisäksi siellä kerrotaan, että jatkossa suurpetoyhdyshenkilöiden koulutusmateriaali on avoimesti saatavilla verkossa. Isoina tehtävinä on myös petoyhdyshenkilöiden koulutusmateriaalin päivitys sekä riistahavainnot.fi sivuston uudistus, viestintäkoordinaattori summaa. Vuonna 2025 järjestetään kolme seminaaria petoyhdyshenkilöille ja kaikki verkoston jäsenet ovat suorittaneet uuden e-kurssin. Vuonna 2022 reviiriyhteistyöryhmien työskentelyohjeet ja petoyhdyshenkilöiden e-kurssi julkaistaan. 13 – Otamme kaikenlaisen kritiikin vastaan ja katsomme, kuinka pystymme siihen vastaamaan. Koirasuojaukseen ratkaisu 2024 Kun metsästyskausi alkoi ja lähes päivittäin alkoi tipahdella uutisia susien tappamista tai raatelemista koirista, myös keskustelu aiheesta kiihtyi. Ylipäätään susien aiheuttamat kotija tuotantoeläinvahingot ovat kuuma peruna. – Meillä on ollut paljon sidosryhmätapaamisia ja yhteistyömahdollisuudet ovat moninaisia. Vuonna 2023 kaikilla kiinnostuneilla susireviireillä toimii yhteistyöryhmä, kaikki ryhmät on koulutettu uusiin toimintaohjeisiin. Päällimmäisenä on DNA-näytekeräykset, joihin on juuri järjestetty verkkokoulutuksia. Vuonna 2020 suurpetoyhdyshenkilöiden kurssimateriaalin kehittämistyö käynnistyy. Hänen mukaansa näytteiden keruu ja sen laajentuminen on saanut positiivisen vastaanoton: paikalliset ihmiset pääsevät osaksi tiedon keruuta ja näin susitiedosta tulee yhteistä. Näytteenkerääjä tarvitsee paljon muovipusseja ja lomakkeita. Hankkeen jälkeen Suomen riistakeskus jatkaa viestintää ja vuorovaikutusta susialueiden asukkaiden kanssa. Kehitystyön tulosta testataan yhdessä metsästyskoiraharrastajien kanssa ja tuote tulee olemaan valmis käyttöön vuonna 2024, Ala-Kurikka kertoo. Haasteena on saada myös viestinnässä selkiytettyä tavallisille ihmisille, mitä DNA kertoo susista ja miten sitä tietoa käytetään. Koirien suojaukseen on meneillään hankintaprojekti, jonka tuotos odotetaan olevan valmis neljän vuoden päästä. Kuva: SusiLIFE DNA-keräystä laajennetaan tänä talvena koskemaan kaikki susireviirejä. Riistakeskus palkkasi kolme suunnittelijaa Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan, joiden tehtävänä on neuvoa susiasioissa ja eläinten suojauksessa ennaltaehkäisevästi. Puolet petoyhdyshenkilöistä on suorittanut uuden e-kurssin. Eräpartio on puhututtanut sosiaalisessa mediassa. – Pitää muistaa, että koko viisi ja puoli miljoonaa ei ole mennyt eräpartion palkkaamiseen, vaan se on osa tätä hanketta. – Hankintalain mukaan tehtävä kilpailutus on pitkä prosessi. Vuonna 2024 petoyhdyshenkilöiden koulutusta jatketaan, ja reviiriyhteistyöryhmien toimintaa tuetaan. Näytteiden keruu on tarkoitus laajentaa. Markkinavuoropuhelua on nyt tehty ja kehitystyö voi alkaa, kun valinta yhteistyökumppanista on tehty. Ala-Kurikka kertoo, että suunnittelijat ovat toimineet eri puolilla Suomea ja neuvoneet tuotantoeläinten omistajia. Esimerkiksi petoaidat, nopeasti pystytettävät väliaikaiset suojat ja erilaiset karkotinlaitteet, joita hankkeen aikana testataan kuuluvat heidän tehtäviinsä. Yhtenä teemana hankkeella on vuorovaikutus ja yhteistyö susialueilla. SusiLIFE-hankkeen nettisivujen mukaan eri vuosille on suunniteltu omat tehtävät ja tuotokset. Hankkeessa on kuitenkin kyse rinnakkaiselosta suden kanssa ja siitä, miten me voimme olla apuna, jotta tämä rinnakkaiselo onnistuu. Hanke on saanut julkisuudessa kovaa kritiikkiä. SusiLIFE-hankkeen viestintäkoordinaattori Iina Ala-Kurikka muistuttaa, että koko viisi ja puoli miljoonaa ei ole mennyt eräpartion palkkaamiseen, vaan se on osa hanketta. – Negatiivista palautetta tulee somen kautta paljon. Sosiaalisessa mediassa on erityisesti päivitelty viiden miljoonan euron panostusta aikana, jolloin keskusteluun osallistuvien mukaan rahalle olisi muitakin käyttökohteita. Vuonna 2021 petoyhdyshenkilöiden digitaalista e-kurssia testataan. Otamme kaikenlaisen kritiikin vastaan ja katsomme, kuinka pystymme siihen vastaamaan. Uusille susireviirialueille perustetut yhteistyöryhmät on perustettu uuden työjärjestyksen mukaisesti. Suomen riistakeskus ja Luonnonvarakeskus tekevät jatkuvaa yhteistyötä suurpetoyhteyshenkilöiden verkoston tukemiseksi. Erja Pekkala – Meillä on nyt paljon meneillään. Pitää myös muistaa, että koko viisi ja puoli miljoonaa ei ole mennyt eräpartion palkkaamiseen, vaan se on osa tätä hanketta, painottaa Ala-Kurikka. Niihin otti osaa noin 300 henkilöä ja keräysvastaavia on ilmoittautunut jo useita. Kuva: Iina Ala-Kurikka/SusiLIFE tänä talvena kaikille reviireille, Ala-Kurikka kertoo. Reviiriyhteistyöryhmät tukevat alueen asukkaita ja välittävät paikallista tietoa riistahallinnolle. – DNA-näytteillä susista saadaan tarkkaan yksilöityä tietoa. Aihe on yhteinen ja myös ratkaisut ovat yhteisiä
Hirvijahdin aloitusviikonloppu oli mustaakin mustempi: sosiaalisessa mediassa ylläpidettäviin susivaroitusryhmiin tuli varmistus ainakin viidestä hyökkäyksestä, mutta määrä oli mahdollisesti suurempi, koska kaikki eivät tapauksia tuo julki. Nyt vapaaehtoisen yksityishenkilön ylläpitämässä listassa on 51 hyökkäystä, joiden jäljiltä 29 koiraa on menettänyt henkensä ja 22 koiraa on raadeltu. Lokakuun loppuun mennessä maaja metsätalousministeriöön oli tullut tieto, jonka mukaan korvauksia oli tuolloin haettu 26 koirasta. Kuva: Juha Karsikas. 14 J o heti aloituspäivänä elokuussa alkoi tipahdella uutisia susien tappamista ja raatelemista metsästyskoirista. Metsästäjille on tuttuun tapaan tullut kritiikkiä, että syyllinen ”Kuolinhuuto kaikuu korvissa” Koiratappioiden synkkä syksy Kuluva metsästyskausi on jatkunut pahojen koiratappioiden merkeissä. Sudet ovat tappaneet jo kymmeniä koiria. Susiliivi ei suojannut nuorta Noviisin Köpiä, vaan se sai kuolettavat vammat susien raatelusta
Yleinen turhautuminen velloo ja susitilanteen uskotaan räjähtävän käsiin tavalla tai toisella. Koiran yllä oleva susiliivi oli ehjä ja tuntui alkuun, että se oli pelastanut koiran, mies kertaa tapahtumia. Viime aikoina sudet ovat kuitenkin käyneet napsimassa koiria myös porraspäistä. Vammoille ei olisi ollut tehtävissä mitään. Karsikas löysi Köpin susien hyökkäyksen jäljiltä. Karsikas nouti koiran ja laski sen uudelleen irti saman piston päästä. Nythän ne tulevat jo pihoista napsimaan koiria. 15 löytyy hihnan päästä, jos koiran päästää metsään, joka on vaaroja täynnä. Kotiin lähdettiin haavat puhdistettuina. Karsikas toivoo monen muun tapaan, että susille saataisiin voimaan kannanhoidollinen metsästys. – Kyllä susille pitäisi arkuutta saada. Olin alkuun varma, – Ensin kuului haukahduksia ja kiljahduksia. Karsikas kertoo, että KeskiPohjanmaan jokilaaksoissa on jo jopa yhdeksän koiraa joutunut suden suuhun tänä syksynä. – Köpi kuitenkin kuoli susien hyökkäyksen aiheuttamiin vammoihin. että siellä on hirvi, mutta tilanne epäilytti niin, että lähdin juoksemaan koiraa kohti. Se ääni pysyy mielessä loppuelämän. Yhä useampi jättää metsästämisen väliin kuluvana kautena koiria ei haluta viedä metsälle susien takia. Koira teki lenkin ja tuli kilometrin päässä tielle. Susiliivi ei pelastanut Nivalassa asuva Juha Karsikas päästi hirvijahdin ensimmäisenä päivänä 19 kuukauden ikäisen jämtlanninpystykorva Noviisin Köpin hakulenkille. Karsikas sai koiran pois metsästä ja myös eläinlääkäri antoi toiveita koiran selviytymiselle. Aikaa kului viidestä kymmeneen minuuttiin miehen juostessa paikkaan, johon paikannus oli pysähtynyt. Avauksessa selvisi molemmin puolin reiden lähentäjälihasten kudosten täydellinen repeäminen ja ihonalainen verenvuoto. Pahimmat koirantappajat pitäisi saada ammuttua. – Koira alkoi haukkua 300 metrin päässä ja kuulostelin, että haukku ei kuitenkaan ala kiinteytymään. Ääni oli täysin erilainen kuin koiran löytäessä hirvet. Todennäköisesti sudet olivat repineet sitä takajaloista eri suuntiin. – Koiraa oli purtu päähän ja jalkoihin, mutta se oli hengissä. Koira sai kipulääkettä, nesteytystä ja antibioottia. Kaatolupia koirantappajille on metsästysseuroissa mietitty, mutta lumeton maa vesittää toimeen ryhtymistä. Eläinlääkäri teki Köpille saman päivän iltana kuolinsyytutkinnan. Karsikas hankki itselleen uuden koiran, sillä tuttavalla oli. Asialla oli neljän suden lauma, joka tuntuu erikoistuneen koiriin, mies toteaa apeana. Hetki oli taukoa ja sitten kuului vain yhtä huutoa, kunnes se lakkasi
Joka kerta kun koira katoaa silmistä, joutuu pelkäämään, tuleeko se enää hengissä takaisin. Koiran kanssa metsästämisestä on mennyt mielekkyys. Kuva: Juha Karsikas Sudet olivat repineet Köpiä jaloista, ilmeisesti sen vuoksi, kun eivät susiliivin vuoksi saaneet otetta rungosta. 16 – Silittelin koiraa ja toimitin sille, että kyllä meidän täytyy päästä nyt nopeasti autolle ja eläinlääkäriin. Harrastuksesta on nautinto pois kokonaan. – Koira on hyvä hakija ja haukuttavaa löytyi varttitunnissa. Köpiä oli purtu myös päähän, mutta vammoista huolimatta näytti alkuun, että koira selviää. – Eihän sitä metsään uskalla päästää. Kuva: Juha Karsikas Markus Soinne menetti kymmenvuotiaan Mesun susille Ylistarossa marraskuun puolessa välissä. Koiran treenaaminen kuitenkin epäilyttää. Ilmajoella ihmepelastuminen Lokakuun alkupäivinä Ilmajoen Huissilla Eero Hemminki päästi tuttuun tapaan nuoren harmaan norjanhirvikoiransa Sulon hakemaan hirviä lähimaastosta. Takajalkojen lihakset olivat irronneet. Lauantaiaamu oli vielä pimeä, mutta koira lähti tekemään sille ominaista tehtäväänsä ja kohta jo haukku raikui metsässä. Kuva: Markus Sointeen kotialbumi sopivasti pentu vapaana. Päätin lähteä käymään kotona kahvilla, sillä en ottanut termaria mukaan, kun maasto on siinä ihan kodin lähel. Nyt kuljetaan vain hihnassa kylillä lenkillä. Haukku siirtyi vajaan tunnin päästä puolitoista kilometriä ja kiinteytyi taas
Erja Pekkala. Jääköön pystyyn. Kun hirviseurueen jäsenet ehtivät koiran luo, ei Mesun auttamiseksi ollut enää mitään tehtävissä. Viikonloppuna susi oli tullut passiin kymmenen metrin päähän ja riistakameroissa on ollut kuvia viiden suden laumasta. Jämpti oli hakulenkillä, kun se kohtasi todennäköisesti enemmän kuin yhden suden. Hirviseurue oli levittäytynyt koiran ympärille ja lähimmät, omistaja mukaan lukien, olivat noin 500 metrin päässä koirasta. Hemminki tutki koiraa ja havaitsi, että sen kyljet ja peräpää oli purtu verille. Metsästyksessä ilman koiria ei ole mitään mieltä. Viimein kaksikko pääsi eläinlääkäriin ja karvojen ajelun jälkeen koirasta löytyi 20 hampaan tekemää reikää. Omistaja kuuli kuolinkamppailun Huissilta noin kymmenen kilometrin päässä tuuri ei enää ollut kohdalla, kun Markus Soinne päästi kymmenvuotiaan Kuudes Aisti Mesun hakemaan hirviä viikonloppuna marraskuun puolessa välissä. Muuten tässä saa nostaa kädet pystyyn. – Susihavaintoja tehdään jatkuvasti. On täysin mahdollista, ettei hirviä enää pyydetä ja minulle on aivan sama, miten siinä käy. Puremia oli myös sukuelinten ympärillä. – Ensin kuului haukahduksia ja kiljahduksia. Mesu olisi piakkoin jäänyt eläkkeelle ja nuoremmat lähteneet jatkamaan töitä, mutta nyt tarhassa pysyy säppi kiinni. Hemminki kertoo laittaneensa koiralle hihnan kaulaan, jolloin koira oli ottanut jaloilleen ja lähtenyt kulkemaan hitaasti isäntänsä mukana autoa kohti. – Lähdin nopeasti autolla niin lähelle kuin pääsin ja menin jalan lopun reilun 300 metriä. – Kyllä se on suuri ihme, ettei susi tappanut koiraa. Kotona mies seurasi puhelimesta koiran touhuja. Mies kertoo, että hirviporukan kesken on ihmetelty suuresti, kuinka koira selvisi. – Minä en juokse yhdenkään hirven perässä. Pari viikkoa sitten yhden koiran haukulle oli tullut susi, joka oli lähtenyt karkuun huomattuaan miehen ja hirvikoira oli lähtenyt perään. Metsästyksessä ilman koiria ei ole mitään mieltä. Haukku lakkasi ja koira siirtyi ojan varteen. Soinnen tarhassa on vielä kaksi muuta jämtlanninpystykorvaa ja suomenajokoira. On täysin mahdollista, ettei hirviä enää pyydetä ja minulle on aivan sama, miten siinä käy. Ei tuonne voi enää koiraa irti päästää. Pistin merkille, että koira kuitenkin hengittää kunnolla ja lepäsimme siinä hieman yli puoli tuntia. Se ääni pysyy mielessä loppuelämän, Soinne kertoo hiljaisella äänellä. Eläinlääkäri oli huolissaan, onnistuuko virtsaaminen puremajälkien vuoksi, mutta vähän ennen puoltayötä koira sai onneksi vähän lirua tulemaan, ettei tarvinnut lähteä uudestaan lääkäriin, omistaja kertoo. Suolet oli vedetty ulos ja takapää rei’itetty, omistaja kuvailee metsästä löytynyttä karua näkyä. Jääköön pystyyn. – Koira sai voimakkaat kipulääkkeet ja se makasi koko päivän. Koira löytyi maassa makaamassa. Hetki oli taukoa ja sitten kuului vain yhtä huutoa, kunnes se lakkasi. Se oli vakavasti loukkaantunut, eikä päässyt itse ylös, Hemminki kertaa kauhun hetkiä. Tarjous voimassa 20.12.2020 saakka! Eero Hemmingin Sulo-koira jäi henkiin ihmeen kaupalla. Hän yritti nostaa koiran syliinsä, jotta voisi kantaa heikon koiran autolle, mutta kivut olivat niin kovat, ettei koira kyennyt olemaan sylissä, vaan se huusi ja valitti. Kuva: Eero Hemminki lä, Hemminki muistelee aamun tapahtumia. Hemmingin suojatilla oli tuuria, sillä se toipuu suden hyökkäyksestä. Hemmingin tarhassa on toipilaan lisäksi kaksi muuta metsästyskoiraa, mutta harrastuksesta on kadonnut ilo ja tilalle tullut huoli. – Silittelin koiraa ja toimitin sille, että kyllä meidän täytyy päästä nyt nopeasti autolle ja eläinlääkäriin. – Lupia on saatava ankarasti, että voimme jatkaa harrastusta. – Eivät ne sitä syömään ehtineet. Ei tuonne voi enää koiraa irti päästää. Nyt se toipuu 20 suden puremaa nahassaan. 17 – Viikonloppuna susi oli tullut passiin kymmenen metrin päähän ja riistakameroissa on ollut kuvia viiden suden laumasta. – Minä en juokse yhdenkään hirven perässä. Seurueessa on koiria vain kahdella miehellä, eikä jahdin jatkamiseen menehtyneen Mesun omistajalla ole mitään kiinnostusta. Nyt kertaostoksesta alennus -15 % (yli 50€) Ei koske aseita, eikä patruunoita. Ylistaron Alapään metsästysseuralla on vielä 5,5 hirvilupaa käyttämättä. Omistaja kuuli koiransa kuolinkamppailun. Se jäi liikkumattoman paikalleen ja isännälle tuli kiire. Se oli täysin puolustuskyvyttömänä siellä ojan varressa. Ääni oli täysin erilainen kuin koiran löytäessä hirvet. Oliko se sitten arka, mies pohtii
Jäseniä riittää, ja kökkäeli talkoohenki elää vahvana.. Jäseneksi hän liittyi 18-vuotiaana, puheenjohtaIlmajoella metsästysseuratoimintaa jo toistasataa vuotta Kökkähenki on voimissaan 1900-luvun alussa perustetulla Ilmajoen metsästysseuralla menee hyvin. Korona hillitsi juhlan kunniaksi suunniteltujen pitojen järjestämistä. Seurassa tyydyttiin muistelemaan viisi vuotta sitten järjestettyjä juhlia ja tuolloin myös toimintavuosien kunniaksi Jussi Antilan kokoamaa historiikkia. 18 S uomen suurimpiin ja vanhimpiin metsästysseuroihin kuuluva eteläpohjalainen Ilmajoen metsästysseura ry täytti keväällä 115 vuotta. 90-vuotias Antila on ollut mukana seuran toiminnassa nuoruusvuosistaan lähtien
1950-luvulla seura sai ostettua myös parakin, joka jäi tyhjäksi kolmostien rakennustyömaalta. Ilmajoella oli suojeluskunnan rakentama ampumapaviljonki, jonka käyttö loppui suojeluskuntien lakkautumisen myötä. Hirveä lahtivajalle vetämässä vasemmalta Timo Kupiainen, Erkki Koski, Matti Nätynki, Jukka Tietäväinen, Kari Saikkonen, Henri Takala ja Marko Talasmäki. Ampumapaviljonki oli ollut vuokralla Metsästäjäin Keskusjärjestöllä ja nimi oli muutettu Riistavalliksi. Jäsenmaksun määräksi sovittiin 50 penniä. Kuva: Mika Pekkanen Kokous pidettiin agronomi A. Metsästysseurassa heräsi ajatus, että ostetaan ampumapaviljonki seuralle. Engman ja Eelis Lunden. Rinta-Nikkola, K. Pöytäkirjan toimitti Eelis Lunden ja muita seuran perustavia jäseniä olivat Kaarlo Lanne, Oskar Engman, J. 1970 seurassa tuli tarve saada kokoontumispaikka lähemmäs kirkonkylää. – 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa käytiin Afrikassa buurisotia, joita ihannoitiin maailmalla ja sen mukaan nimettiin myös ampumaseura. Antila kertoo, että Metsästäjäin Keskusjärjestö, joka on nykyään Suomen Metsästäjäliitto, oli ostanut Riistavallin ympäriltä kymmenen hehtaaria maata,. Kansalliskoirat kuuluvat myös Ilmajoen metsästysseuran laajaan kenneltoimintaan. Viertokangas, Juha Ala-Pirilä, Herman Röyskö ja Valle Honkasalo. Aluksi seuran toiminta keskittyi ampumataidon kehittämiseen ja salametsästyksen valvontaan. Kari, Valle Honkasalo, Herman Röyskö, Kaarlo Lanne, O. Kokouksessa valittuun johtokuntaan tulivat I.A. Hirven ampui ja kuvaajana toimi Soile Pentinmäki. Osto tapahtui neuvottelujen jälkeen 1974. – 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa käytiin Afrikassa buurisotia, joita ihannoitiin maailmalla ja sen mukaan nimettiin myös ampumaseura. Antila kertoo perustetun metsästysseuran saaneen käyttöönsä lahjoituksena lakkautetun ampumaseuran varat ja yhden Mauserin. Kämpästä ei ole jälkipolville jäänyt muuta tietoa kuin, että sen lähellä ammuttiin hirvi vuonna 1909 ja kämppä paloi myöhemmin. Kokouksen puheenjohtajana toimi Peuralan koulun opettaja Iisakki Albinus Kari. Sortovuosien aikana toiminta jouduttiin lakkauttamaan hyvin lyhyeen ja tilalle piti saada jotain muuta tekemistä. Hän muistelee seuran perustamisen alkusysäyksen lähteneen liikkeelle ampumaseurasta nimeltään Buurit. Se oli kaukana kirkonkylästä, matkaa kertyi yli kymmenen kilometriä. Jahdin päätyttyä työt vasta alkavat. Tilat saatiin suojeluskunnalta Hyvin pian uudelle seuralle haluttiin oma metsäkämppä ja sellainen löytyikin läheltä. Seura satsasi kuitenkin ja parakin yhteyteen rakennettiin myös sauna, Antila kertoo. Vaikka vuosisadan alku oli levotonta aikaa, liittyi seuraan heti 27 jäsentä. Silvennoisen luona. – Suojeluskunta lahjoitti ampumapaviljongin Ilmajoen Maatalouskerhosäätiölle. 19 jana hän oli vuosina 1976–1984 ja seuran kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin vuonna 2008. Puheenjohtaja Jukka Tietäväinen metsästää suomenpystykorvien lisäksi harmailla norjanhirvikoirilla. Olin mukana neuvottelemassa asiaa, sillä minut oli kutsuttu seuraan neuvottelevaksi jäseneksi vuonna 1972. Ilmajoen metsästysseuran perustava kokous pidettiin 1.4.1905. – Uusi kämppä rakennettiin turvalliseen paikkaan Härjänsarvivuoreen kauas kaikesta muusta maailmasta ja se sai nimekseen Unisilmän metsä kä mppä
Riistavalli sijaitsee aivan keskustan tuntumassa ja ongelmiakin oli tiedossa. Mannersuo kertoo, että Ilmajoen metsästysseuralle on ollut aina kunnia-asia tehdä hyvää yhteistyötä maanomistajien sekä – Susista on tullut todella röyhkeitä ja ne lompottelevat edestakaisin mistään välittämättä. – Parhaimmillaan peijaisiin osallistui noin 3000 henkilöä.. 20 jonka metsästysseura osti pitkien neuvottelujen jälkeen. Hirvijahdissa hyvät neuvot voivat olla työläitä. Majan pihassa oli monipuolinen ampumarata, ja asutuksen levittyessä majan läheisyyteen tuli ampumatoiminnasta seuralle valituksia. Hän toimi pestissä ensin vuosina 1985–1988. Tästä on hyvänä osoituksena joka toinen vuosi järjestettävät hirvipeijaiset ja yhdessä kyläläisten kanssa toteutettu fasaanijahti. Hirven vedossa jouduttiin rakentamaan silta, että päästiin kunnialla ojan yli hirven kanssa. Vuonna 1982 jouduimme luopumaan ampumatoiminnasta korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. – Radalla kävi harjoittelemassa myös Vaasan jääkäripataljoona. Koko kylä mukaan fasaanijahtiin Antilan jälkeen seuran puheenjohtajaksi valittiin Martti Mannersuo. Maaomistus on sittemmin kasvanut uuden ampumaradan myötä neljäänkymmeneen hehtaariin. Aloitettuaan Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin puheenjohtajana ja Suomen kennelliiton tehtävissä, Mannersuo jättäytyi pois puheenjohtajuudesta, mutta hänet valittiin uudelleen nuijan varteen vuosiksi 2008–2015. Uusi ampumarata rakennettiin syrjäiselle seudulle Huissiin, Antila sanoo. Kuva: Martti Mannersuo muiden kunnan asukkaiden kanssa. Kuva: Martti Mannersuo Parhaimpina vuosina metsästysseuran peijaisissa on vieraillut jopa 3000 henkilöä