4 – 2021 8,50 Uroshaahkajahtiin vain kesäkuussa Maaja metsätalousministeri Jari Leppä: Juontaja Satu Tuomisto nauttii Lapin riekkojahdeista Eniten susien saaliiksi hirvikoiria Korvaussumma viime vuonna 200 000 euroa Näytöltä seurataan koiran menoa Olympiamitalisti Juha Hirvi: Täydellistä lyijykieltoa mahdotonta hyväksyä Riistalaukaus jännittää aina myös mestaria Ambulanssista tuli verraton metsästysauto
09-7249821. DOMINOIVA b e n e lli .it Käy Kotisivulla LUPO Maahantuonti ja lisätietoja Puh
Suomalainen yhteiskunta on asettanut tarkat säännöt luonnon ja sinne kuuluvien riistaeläinten turvaksi ja säilymiseksi. Alueemme on säilynyt hyvin luonnonmukaisena – runsaammin kuin juuri mikään muu eurooppalainen valtio. Katja Juvankoski p. Meidän isänmaamme Suomi on maailman pohjoisinta aluetta, mutta meillä on laaja ja kukoistava luonto monine riistaeläimineen. Meillä on runsaasti riistaelämiä. 040 753 8555 sirpa.hornaeus@karprint.. Valtakunnallisia sääntöjä ja ohjeita noudatetaan tinkimättömästi. Ase & Erä I 3 Lennot saattavat usein yllättää metsästäjän. Jokainen suomalainen haluaa noudattaa näitä ohjeita, ja jokainen luonnossa liikkuja voi tuntea iloa kauniista ja hyvin hoidetusta isänmaastamme. Luomakunnan normaali kiertokulku etenee, ja juuri tämä aika vuodesta on kaikkialla luonnossa uuden elämän alku. Me emme ole valtakunta, jossa viljelyalueet ovat hallitsevia. 14 14 PÄÄKIRJOITUS Kyllä Suomi on rikas maa! K esä on alkamassa! Suomen luonnossa riistakanta jälleen uusiutuu ja lisääntyy – uusia syntyy ja vanhoja poistuu. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Tilaajapalvelu, ma–pe klo 9–15, p. Toimitussihteeri: Maija Salmi maija.salmi@karprint.. Päätoimittaja: Juha Ahola juha.ahola@karprint.. Siitä me voimme iloita. Kustantaja: Karprint Painopaikka: Karprint Oy, Vihti 2021 Aikakauslehtien liiton jäsenlehti. VUOSIKERTA 8 numeroa 2021 Toimitus: Karprint Oy, Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari, p. Meillä on rikas luonto – meillä on runsaasti puhdasta luontoa maamme asukasmäärään verrattuna. 09-413 97 397 katja.juvankoski@karprint.. ISSN 0781-2124 (painettu) ISSN 2489-8694 (verkkojulkaisu) Kannen kuva: Toni Ikonen. Samalla riistanpyynnissä metsässä liikkuva ihminen voi rentoutua, saada tyydytystä hyvälle harrastukselle ja nauttia luonnosta. Meillä on myös kiitettävän korkealaatuinen metsästyskulttuuri. Hyvää kesää kaikille ja hyvää elämää myös metsän asukkaille! 37. toimittajasalmi@gmail.com Toimittajat: Juhani Karvonen, Antti Kauranne, Erja Pekkala, Jouko Piirola, Maija Salmi, Eero Wihuri Mediamyynti: Sirpa Hornaeus p. 09-413 97 300 asejaera.toimitus@karprint.. Suomen luonto on alueeltaan laaja. Metsät hoidetaan hyvin – niiden kasvua edistetään, ja metsien tuotolla on kansantalouden kannalta suunnattoman suuri merkitys. Tilaushinnat: Kestotilaus 65 euroa/vuosi Määräaikainen 72 euroa/vuosi Ilmestyy 8 numeroa vuodessa. 09-413 97 300 tilaukset@karprint.. Suomen ilmasto on suotuisaa ylläpitämään runsaan riistakannan. Suomalainen metsästäjä on kansakunnan eräänlainen prototyyppi: liikuu luonnossa, käyttäytyy suorastaan kiitettävästi ja iloitsee kauniista isänmaastamme
Se on toisella sijalla rekisteröintitilastoissa. Drillinki mahdollistaa monipuolisen metsästyksen. 56 PUUHUN PASSIIN KYTTÄYSPISTEISIIN Puun runkoon asennettavat kiinteät tai siirrettävät kyttäyspisteet antavat lisämahdollisuuksia hyvään laukaukseen. 40 YLEISIN HIRVIKOIRA Jämtlanninpystykorva on yleisin hirvikoirarotu Suomessa. 28 HANKALAT SUSILUVAT Poronhoitoalueen ulkopuolelle haetuista suden kaatoon tarkoitetuista poikkeusluvista valitetaan lähes poikkeuksetta. Toimintaa on ollut jo yli 60 vuoden ajan. 24 24 46 46 Olympiamitalisti Juha Hirvi kannustaa metsästäjiä harjoittelemaan ampumista säännöllisesti. 30 KÄRSIVÄLLISTEN MAJAVAJAHDIT Majavajahti vaatii kärsivällisyyttä, paikallistuntemusta ja majavan elintapojen tietämystä. Akseliväliltään lyhyt mönkijä on käytännöllisempi. 52 SORSIEN TÄRKEÄT TEKOPESÄT Sorsan tekopesä suojelee pesivää lintua pienpedoilta ja varislinnuilta. 24 LOPPILAINEN METSÄSTYSSEURA Sajaniemen Hirviveikot on yksi Suomen aktiivisista metsästysseuroista. 14 ULKOMERELLE KALKASJAHTIIN Uroshaahkoja eli kalkkaita saa metsästää vain kahden viikon ajan. 46 HARJOITTELUN MERKITYS Olympiamitalisti Juha Hirvi kannustaa metsästäjiä harjoittelemaan ammuntaa eri etäisyyksiltä. 10 UHREIKSI HIRVIKOIRIA Eniten koiriin kohdistuneita susihyökkäyksiä tapahtui viime jahtikaudella Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Luvallinen metsästysalue on rajattu ulkomerelle. Sajaniemen Hirviveikkojen hirvijahdin aloituspäivä oli suotuisa vuonna 2019. Riekkojahti sytytti todellisen jahtiliekin. 34 RIIHIMÄEN ERÄMESSUT Korona on kurittanut tapahtumia. Ne suojaavat sateelta ja tuulelta. Sami Rounela rakensi vanhasta ambulanssista metsästysauton. 68 TILAPÄISET ERÄMAJOITTEET Suomalaiseen eräperinteeseen kuuluvat laavu ja loue ovat tilapäismajoitteita. 44 JAHDEISSA KRIEGHOFFILLA Esko Viinanen käy jahdeissa 45 vuotta vanhalla Krieghof?lla. 4 I Ase & Erä Sisältö 4/2021 6 HANKALA LYIJYKIELTO Maaja metsätalousministeri Jari Leppä: Lyijykielto ei saa johtaa metsästäjien oikeusmurhiin. Puheenjohtaja Jussi Näsi (keskellä) kaatoi ensimmäisten joukossa. 12 TÄRKEÄ TURVALLISUUS Viime syksynä jahtikaudella tapahtui kaksi kuolemaan johtanutta metsästysonnettomuutta. 78 WALLENBERGIN RIISTAPIHVI Kokki Lauri Kaivoluoto kertoo lukijoille maukkaita riistaruokareseptejä jokaisessa numerossa. 20 RIEKKOJAHTI PARASTA Metsästys opetti Satu Tuomistolle nöyryyttä luontoa kohtaan. 36 36. 38 HIRVIKOIRA JA METSÄSTYSAUTO Sami Rounela seuraa hirvikoiransa liikkeitä jahtipäivänä metsästysautonsa multimedianäytöltä. 60 MÖNKIJÄLLÄ JAHTIIN Mönkijän maastokelpoisuus on tärkeää metsästyskäytössä. Tekopesät lisäävät poikasmääriä. Näillä näkymin Riihimäen kansainväliset erämessut pidetään 5.-8.8
Euroopan kemikaaliviraston Echan esitys lyijykiellosta on suomalaiselle metsästyskulttuurille todella hankala asia, sanoo maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.). Suomessa lyijykielto on herättänyt paljon tunteita, erityisesti närää on herättänyt kosteikon määritelmä. Kiellon piiriin tulisivat kaikki suot ja turvemaat, joita Suomessa on paljon, kertoo ministeri Leppä. T äydellistä lyijykieltoa on mahdotonta hyväksyä. Lyijyhaulien täyskielto on täysin mahdoton esitetyllä aikataululla. – Kaksoisjärjestelmässä, eli siinä että lyijyhaulit on kielletty kosteikkoalueiksi määritellyillä alueilla, on omat ongelmansa. Maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) pitää esitystä hankalana suomalaisille metsästäjille. Se voi ajaa metsästäjät tilanteeseen, jossa he tahtomattaan liikkuvat kielletyillä alueilla. 6 I Ase & Erä Maaja metsätalousministeri Jari Leppä: "Täydellistä lyijykieltoa mahdotonta hyväksyä" Euroopan kemikaalivirasto esittää, että lyijyn käyttö kiellettäisiin asteittain metsästyksessä, urheiluammunnassa ja kalastuksessa EU-maissa. Ne sisältävät myös suot ja turvemaat, joita Suomessa on paljon. – Tilanne on hankala, todella hankala. Millaisen linjan Suomi valitsee. On tarkka paikka löytää Suomen oloihin sopivat ratkaisut. Suomella on käytännössä nyt kaksi vaihtoehtoa: lyijykieltoa sovelletaan vain Ramsar-sopimuksen määrittelemillä kosteikkoalueilla tai täydellinen lyijykielto. Maaja metsätalousministeri Jari Leppä kaatoi viime syksyn jahdissa ison hirven. Euroopan parlamentti torjui vastalauseet marraskuussa, ja antoi EU:n komissiolle luvan asian edistämiseen. Myös ampumahallit olisivat kiellon ulkopuolella.. Kosteikkomääritelmä on kohtuuton. Tämän vuoksi Suomessa kosteikkokielto tarkoittaa käytännössä lyijyhaulien täyskieltoa metsätyksessä. Hyväksytyn asetuksen mukaan lyijyhaulien kielto koskee Euroopan kosteikkoja suojelevan Ramsar-sopimuksen määrittelemiä alueita. Lyijyhaulien käyttö ja hallussapito kosteikkoalueilla on jo päätetty kieltää kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa. En pidä tilanteesta, johon meidät on ajettu. Syyskuussa 2020 Echan esitys hyväksyttiin Reachkomiteassa, joka vastaa EU:n kemikaalilainsäädännön täytäntöönpanosta. Lisäksi Euroopan kemikaalivirasto Echa esittää lyijyammusten kieltämistä metsästyksessä kaikissa EU-maissa haulien lisäksi myös kiväärin luodeissa sekä ulkona tapahtuvassa siviiliammunnassa viiden vuoden siirtymäajan jälkeen. – Olemme vedonneet kiellon vaikeaan valvontaan sekä siihen, että merkittävä osa, noin 20 prosenttia, Suomen pinta-alasta on rajoitettavaa kosteikkoaluetta. Teksti: Eero Wihuri Kuvat: Jari Lepän kotialbumi Olemassa kaksi vaihtoehtoa Suomi on jäänyt EU:ssa varsin yksin lyijyhaulikiellon vastustamisessa. Kielto ei koskisi sotilaskäyttöä eikä poliisin ja tullin käytössä olevia ammuksia. Leppä sanoo Suomen tuoneen esille sen, että valtio on jo rajoittanut vesilintujen metsästystä lyijyhauleilla metsästyslain nojalla
Hänen mukaansa politiikka unohtuu passipaikalla.. Ase & Erä I 7 > Maaja metsätalousministeri Jari Leppä metsästää muun muassa hirvieläimiä kotiseudullaan Pertunmaalla
– EU:n esitys ei saa johtaa siihen, että Suomessa joudutaan sulkemaan ampumaratoja. Jotta hieno harrastus on elinvoimainen myös tulevaisuudessa, nuoria pitää saada mukaan metsästysseuroihin. Rajoitus koskee myös ampumaratoja, joilla on Ramsar-sopimuksen mukaisia kosteikoita, jotka käytännössä ovat kuitenkin vaikeasti tulkittavissa ja käsitteenä epämääräisiä. 8 I Ase & Erä Ministeri Jari Leppä, 61, on aktiivinen metsästäjä. Seurat ovat avainasemassa metsästyksen tulevaisuutta pohdittaessa, siksi kannustan seuroja rohkeasti ottamaan nuoria toimintaansa mukaan. Jari Leppä on kotoisin Etelä-Savosta, Pertunmaan kunnan Koirakiven kylästä. Vielä 1990-luvun lopussa ampumaratoja oli noin 2 000, nyt noin 650. – Suomen rakennemuutos, jossa väestöä muuttaa maaseudulta kaupunkeihin, haastaa myös metsästysharrastusta. Siksi metsästys on erittäin rentouttava harrastus. Metsästystutkintomateriaali on kehittynyt sähköisempään ja kannustavampaan suuntaan. – Maaja metsätalousministeriö tekee myös hyvää yhteistyötä sosiaalija terveysministeriön kanssa asian ratkaisemiseksi. Tämäkin on Jari Lepän mukaan hyvä suuntaus. Tässä on valtava määrä eri asioita, joita pitää sovittaa yhteen. – Olemme myös alentaneet alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksua, tälläkin eleellä halutaan kannustaa nuoria mukaan metsästysharrastukseen. ”Nuoret mukaan metsästysseuroihin”. Yritämme selvittää, miten asia saataisiin ratkaistua järkevällä tavalla ettei harmia aiheudu metsästykselle mittaansa enempää. Maaja metsätalousministeri sanoo ilahtuneena monien seurojen jo helpottaneen nuorten mukaan pääsyä. Ampumaradat tärkeitä Ministeri Jari Leppä on myös huolissaan EU:n lyijykieltoesityksen vaikutuksista ampumaratojen toimintaan sekä ampumaharrastukseen. Metsästysharrastuksen tulevaisuus on siitä riippuvainen, miten nuoria saadaan toimintaan mukaan. Se antaa hienoja elämyksiä riippumatta siitä, tuleeko saalista vai ei. – Metsästys on verraton tapa viettää aikaa yhdessä luonnossa. – Metsällä saa myös sosiaalisia kontakteja, samalla tulee liikuttua ja havainnoitua esimerkiksi metsiä. – Lisäksi on tärkeää, että valtiolla on metsästykseen luvallisia maa-alueita eri puolilla Suomea. Pudotus on ollut liian raja. – Kun istuu hirvikopissa, politiikka unohtuu. Ne ovat todella tärkeitä harrastuspaikkoja, meillä on jo ratojen määrä vähentynyt merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Ministeri Leppä kutsui viime syksynä riistahallinnon ja muut metsästyksen sidosryhmät miettimään EU:n päätöksen vaikutuksia ja laajemmin ampumaharrastukseen. Ampumaratoja on suljettu muun muassa ympäristönsuojelun Jari Leppä kannustaa metsästysseuroja ottamaan avoimin mielin nuoria mukaan toimintaan. Monet pienet radat on suljettu ja uusien metsästäjäjien, etenkin nuorten, on aiempaa vaikeampi päästä harjoittelemaan ampumista. Näin taataan kaikille halukkaille mahdollisuus harrastaa metsästystä. – Metsästys on todella hieno luontoharrastus. Hän metsästää kotitilansa lähialueella. Sen vuoksi kosteikko pitäisi rajata selvästi näkyviin vesialueilla. Tuleva lyijyhaulirajoitus koskee kaikkea ampumista ja hallussapitoa kosteikoilla, joten se on selvästi nykyistä kansallista säädöstä laajempi. Hänelle metsästys on keino rentoutua arjen kiireistä. Ei voi olla niin, että metsästäjä tahtomattaan joutuu oikeusmurhan kohteeksi, sanoo Leppä. Nuotiolla tulistelu on yksi tärkeä osa metsästyselämystä. ”Kun istuu hirvikopissa, politiikka unohtuu” Maaja metsätalousministeri Jari Leppä pitää metsästystä verrattomana tapana viettää aika luonnossa. Samalla monissa seuroissa jäsenistö ikääntyy
– Metsästysturvallisuuden parantaminen on monen toimijan yhteinen asia. – Hirvieläinten metsästykseen on onnistuttu kehittämään hyviä lyijyttömiä vaihtoehtoja, kupariluodeilla voi kaataa hirvielämiä. Jari Lepän mukaan pienriistan metsästys kokovaippaluodilla ei ole terveydellinen ongelma. Jos ammunnan harjoittelukustannukset nousevat, riskinä on harjoittelumäärän väheneminen. Ase & Erä I 9 – Metsästyksessä tärkeintä on turvallisuus, painottaa maaja metsätalousministeri Jari Leppä. – Esimerkiksi vaihdamme koko ajan tietoa Venäjän viranomaisten kanssa rajan yli liikkuvista susista. Suomi tekee myös yhteistyötä naapurimaidensa kanssa susiasiassa. Lisäksi valtion mailla tapahtuvan metsästyksen turvallisuusasioita pohditaan parhaillaan Metsähallituksessa. Meidän tulee väsymättä kertoa Euroopassa, miten Suomessa metsästetään ja miten huolehdimme ympäristöasioista metsästyksessä. – Metsästys on hieno luontoharrastus, joka on kaikille tarjolle. – Viime syksynä tapahtuneet metsästysonnettomuudet olivat erittäin valitettavia ja poikkeuksellisia. Ympäristölupajärjestelmä ja ampumaratojen parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaatteet ympäristönsuojelussa takaavat sen, että ampumaratatoiminnan aiheuttamia mahdollisia ympäristöriskejä kontrolloidaan ja seurataan jo nykyisellään huomattavasti laajemmin, tehokkaammin ja joustavammin kuin yksittäisen aineen kieltämisellä. Ampumaurheiluliitto on toistuvasti muistuttanut, että ampumaradat on jätettävä perusteettomina EU:n rajoitusehdotuksen ulkopuolelle. Meidän pitää löytää sellaiset ratkaisut, jotka turvaavat harrastuksen jatkumisen, korostaa Jari Leppä.. Maaja metsätalousministeri Jari Leppä korostaa luottamuksen merkitystä susien elinalueella asuvien ihmisten sekä hallinnosta ja turvallisuudesta vastaavien ihmisten välillä. ”Olemme itse vastuussa laukauksista” Maaja metsätalousministeriö ja Luonnonvarakeskus valmistelevat parhaillaan mallia, joka mahdollistaisi suden suotuisan suojelutason mukaisen metsästyksen tulevana talvena. Hallinto-oikeus laittaa puolestaan yhtä säännönmukaisesti kaatoluvan toimeenpanokieltoon, jolloin sutta ei saa kaataa, ennen kuin oikeus on käsitellyt valituksen. Hän huomauttaa, ettei rata-ammunnassa lyijy ole terveydellinen ongelma. Valmistelussa määritellään suden suotuisa suojelutaso. Susi on EU:n luontodirektiivin mukaisesti suojeltu eläin. – Maaja metsätalousministeriö tekee yhteistyötä Suomen Ampumaurheiluliiton kanssa. – On myös hyvä muistaa, että joskus ampumatta jäänyt laukaus on paras riistalaukaus. Kuitenkin susikanta on kasvanut, siitä kertoo muun muassa pääkaupunkiseudulla pääsiäisenä tehdyt näköhavainnot sudesta. – Susikannan sääntely on tärkeää, ihmisten turvallisuus ja heidän omaisuus pitää turvata. Lyijyttömien luotien käyttö on ongelmallista pienriistan metsästyksessä. Jari Leppä kannustaa metsästäjiä harjoittelemaan ampumista säännöllisesti. Yritämme löytää sellaiset ratkaisut, jotka turvaavat nykyisten ampumaratojen olemassaolon, sanoo Jari Leppä. – Maaseudulla ei ole vihaa susia kohtaan, vaan huolta omaisuuden suojasta. Ihmisten pihoille sudet eivät kuitenkaan kuulu eikä niiden kuulu aiheuttaa vahinkoja. Pienten seurojen tai yhdistysten ratoja on myös rapistunut, kun jäsenten määrä on huvennut. ”Tiedot jokaisesta susihavainnosta tärkeitä” ja meluhaittojen vuoksi. Kupariluotien tuotekehitys on edistyy jatkuvasti. Tässä on myös muistettava se, että kupariluodit ovat kalliimpia kuin lyijyluodit. Onnettomuudet muistuttavat, että olemme itse vastuussa laukauksista, sanoo Jari Leppä. – Lyijy saadaan kerättyä radalta pois ja käytettyä uudelleen. Vain näin voidaan lisätä EU-maiden ymmärrystä meidän näkökannoillemme. Toivonkin, että metsästäjät ilmoittavat kaikki havaintonsa. Ministeri luopui lyijyluodeista Metsästystä harrastava ministeri Leppä on itse luopunut lyijyluotien käytöstä; hän käyttää hirvenja peuranmetsästyksessä lyijyttömiä laajenevia luoteja. – Tutkitun tiedon saamiseksi on erittäin tärkeää, että jokaisesta susihavainnosta tehdään Tassu-järjestelmään ilmoitus. Ministeri on huolissaan siitä, ettei luottamusta ole tällä hetkellä. – Kun meillä on vedenpitävä tietopohja susikannan koosta, on mahdollista edetä tilanteeseen, jossa suotuisan suojelutason mukainen metsästys voidaan aloittaa. Tärkeintä on, että metsästäjät ja metsästysseurat ottavat turvallisuuden tosissaan, ja näin on tapahtunutkin. Ministeri Leppä painottaa suden kuuluvan suomalaiseen luontoon. – Metsästyksessä tilanteet tulevat nopeasti eteen, siksi aseen turvallisen käytön rutiinien pitää olla kunnossa. Tällä hetkellä susia voidaan metsästää ainoastaan Suomen riistakeskuksen niin sanotuilla vahinkoja turvallisuusperusteisilla poikkeusluvilla. Parhaillaan maaja metsätalousministeriö, Onnettomuustutkintakeskus Otkes, Suomen riistakeskus ja Metsästäjäliitto pohtivat keinoja metsästyksen turvallisuuden parantamiseksi. Suomessa kiistellään susikannan koosta sekä susien perimästä, eli siitä, kuinka moni susista on koirasusi. Sen tappamiseen lupa myönnetään vain poikkeustapauksessa, esimerkiksi yleisen turvallisuuden niin vaatiessa. – Metsästäjätutkinnon suorittamiseen tulee lisää aseen käsittelyä, mainitsee ministeri Leppä. Yksi keino metsästysturvallisuuden parantamiseen on metsästäjätutkinnon uudistaminen. On tullut viestejä, miksi meidän huoltamme ei oteta vakavasti. Poikkeusluvan myöntää Suomen riistakeskus, jonka antamista luvista valitetaan säännönmukaisesti hallinto-oikeuteen. Vaikka metsästysonnettomuuksien määrä on vähentynyt Suomessa viime vuosina, tapahtui viime syksynä kaksi metsästysonnettomuutta, joissa menehtyi kaksi ihmistä. – Suomessa on moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna poikkeuksellinen metsästyskulttuuri. Ministeri Lepän mukaan on ilmennyt tilanteita, joissa eläimet aiheuttavat vaaraa, mutta järjestelmä ei tällä hetkellä taivu puuttumaan tilanteeseen. – Osa metsästäjistä on esimerkiksi hirvieläinjahdeissa siirtynyt kupariluotien käyttöön. Tämä osoittaa metsästäjien vastuullisuutta. Tämä ei edistä metsästysturvallisuutta, vaan voi vaikuttaa haitallisesti metsästäjien aseen käytön ja ampumisen taitoihin. Jari Leppä painottaa tutkitun tiedon merkitystä susiin liittyvien epäluulojen hälventäjänä. Ampumarataharjoittelun lisäksi ammuntaa voi harjoitella simulaattoreissa, jotka ovat kehittyneet, ja joita on hankittu esimerkiksi moniin seuroihin
Osa metsästäjistä näki näytteiden keruun merkityksen susien määrän arvioinnissa. Pahimmat susihyökkäysten tihentymät sijoittuvat Kainuuseen Kuhmon itäpuolelle sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosaan Haapaveden ja Haapajärven seuduille. Suomen riistakeskuksen keräämän vuoViime talvena Luonnonvarakeskus tehosti DNA-näytteiden keruuta. Teksti: Erja Pekkala S usien aiheuttamat koiravahingot olivat jälleen otsikoissa ja puheenaiheena päättyneellä metsästyskaudella. Kolmen koiran hakemukset hylättiin. Hylkäyksen syynä voi olla se, ettei korvaussumma ylitä 170 euron korvauskynnystä tai suden hyökkäyksestä ei ole jäänyt mitään merkkejä maastoon, eikä koiran jäänteitä ole löydetty. Maaja metsätalousministeriöstä saadun tiedon mukaan viime vuodelta korvausta maksettiin 55 koirasta, jotka joutuivat suden tappamiksi tai raatelemiksi. Vuoden 2020 korvaussumma koiravahingoista oli noin 205 000 euroa. 10 I Ase & Erä Eniten susien uhreiksi joutui viime vuonna hirvikoiria Korvaussumma yli 200 000 euroa Eniten koiriin kohdistuneita susihyökkäykksiä tapahtui viime jahtikaudella Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Yhdessä tapauksessa mukana oli kaksi koiraa. Osa vastustaa jyrkästi kaikenlaisen avun antamista suurpetotutkimukselle.. Yhteensä valtiolle oli tehty 57 korvaushakemusta, jotka käsittivät 58 koiraa
Suden kannanhoidolliseen metsästykseen tähtäävän kansalaisaloitteen kannatusten keruu aloitettiin viime syksynä ja se keräisikin lähes ennätysajassa tarvittavat 50 000 nimeä. Edunvalvonnalla paljon töitä Lukemat ovat kovia. Meillä edunvalvonnassa ja myös muilla järjestöillä on vielä paljon työtä tehtävänä. – Kentältä tulee paljon yhteydenottoja ja saan eri maakunnista jatkuvasti materiaalia ja tilanneraportteja susien tekemistä koiravahingoista. marraskuuta, mutta korona viivytti aloitteen käsittelyyn pääsyä maaja metsätalousvaliokunnassa. Osa metsästäjistä näki näytteiden keruun merkityksen susien määrän arvioinnissa ja etenkin laumojen ja niiden reviirien kartoittamisesMaaja metsätalousvaliokunnan julkisessa kuulemisessa kuultiin myös kansanedustajan puheenvuoro, jossa vähäteltiin susien aiheuttamaa pelkoa. Monet tekivät hartiavoimin töitä; epäuskoakin oli, mutta näen tämän olevan ainoa keino saada yksiselitteinen tulos susien todellisesta määrästä. Viime talvena Luonnonvarakeskus tehosti DNA-näytteiden keruuta. Kysymys ei ole pelkästään koirista, vaan yleisestä turvallisuuden tunteesta sekä vaikutuksista maaja metsätalouteen kuten kotieläintuotantoon liittyvistä vahingoista, toiminnanjohtaja painottaa. Kuntien toimijat ovat tehneet työtään vastuuta kantaen, eikä päättäjien pidä sitä aliarvioida. Tilaisuudessa kuultiin myös kansanedustajan puheenvuoro, jossa vähäteltiin susien aiheuttamaa pelkoa. Näytemäärä kasvoi lähes kaksinkertaiseksi vuoden takaisesta. Samalla tavalla muukin riista lasketaan ensin ja saadaan sillä tavalla tietoon, kuinka paljon kanta kestää verotusta, Silpola summaa.. Sosiaalisessa mediassa on jo parin vuoden ajan ylläpidetty koiraharrastajien toimesta listaa, johon on kerätty tietoja susien tekemistä hyökkäyksistä. Ensin lasketaan ja sitten lupia Seuraava etappi, jota odotetaan ja jonka oletetaan vaikuttavan merkittävästi siihen, sallitaanko suden kannanhoidollinen metsästys missään muodossa, on piakkoin julkaistava kanta-arvio. Myös Luonnonvarakeskuksen teettämä tutkimus vuodelta 2020 osoittaa, että ihmisten kokema susipelko on selkeästi kasvanut. Tehtävämme on välittää päättäjille riittävästi tietoa kokonaisuudesta, mitä kasvava susikanta aiheuttaa. On selvää, että odotukset alkavat olemaan jo sillä tasolla, että eikö tässä mitään tapahdu. – Täytyisi muistaa, että kun on riista, jota halutaan metsästää, pitää ensin jollakin tavalla osoittaa sen kannan elinvoimaisuus ja sen jälkeen voidaan metsästys aloittaa. Susilaskentaa ei ole Silpolan mukaan koskaan vielä saatu toteutettua yhtä hyvällä yhteisymmärryksellä kuin riistakolmiolaskentoja. Monet kaupungit ja kunnat ovat käsitelleet susiasiaa luottamuselimissään ja lähettäneet päättäjille kirjeitä, joissa toivotaan suden metsästystä sallittavaksi. Vakuutusyhtiöille tehdyn soittokierroksen mukaan koirien vakuutuksista ei ainakaan yleisesti korvauksia haeta suden aiheuttaman vahingon vuoksi. – On selvää, että odotukset alkavat olla jo sillä tasolla, että eikö tässä mitään tapahdu, tietää Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola. sa. Kysymys ei siten ole pelkästään tunnetasolla, vaan on olemassa evidenssiä, että pelko on todellista, eikä kyseessä ole hysterian lietsonta. Listan ylläpitäjä on kertomansa mukaan poiminut tiedot uutisista ja sosiaalisessa mediassa olleista ilmoituksista, sekä tarkistanut tapahtuman paikkansapitävyyden koiran omistajalta tai muilta asiasta varmuudella tietäviltä. Tämän listan mukaan tapauksia on yhteensä 66, joista koira on selvinnyt raatelulla 23 kertaa. Toiminnanjohtaja Jaakko Silpolan mukaan yhteydenotoista on käynyt pääsääntöisesti selville se, että ihmisillä on halua vaikuttaa susitilanteeseen, eikä toivoa ole menetetty. Jaakko Silpola antaa kiitosta kunnille, joissa kansalaisten kokema susipelko on otettu tosissaan. Silpola ymmärtää, että osa koiralla metsästävistä kokee myös lohduttomuutta tilanteessa, jossa tuntuu, etteivät asiat etene riittävän ripeästi. – Ei ole millään lailla epäselvää, etteikö susipelkoa tunneta. En näe kuitenkaan hysteriaa enkä uhriutumista, vaan suhtautuminen on asiallista ja ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä eri valmisteluportaissa tehdään ja kuinka valmistelut susiasioissa etenevät, Silpola toteaa ja viittaa sutta koskevaan kansalaisaloitteeseen, joka eteni juuri askeleen eteenpäin. Ase & Erä I 11 sien 2018-2020 tilaston mukaan eniten susien uhriksi joutui hirvikoiria, joiden osuus oli hieman yli puolet. Valiokuntakäsittely alkoi lopulta huhtikuun lopulla. Aloitetta valmisteltiin keväästä 2020 alkaen. Silpola muistuttaa, että kanta-arvion teko on jokaisen metsästettävän riistalajin kohdalla normaali toimenpide. Päättäjiltä vähättelyä Kansalaisaloitteen allekirjoittajat eli eri taustajärjestöjen edustajat pääsivät huhtikuun lopulla maaja metsätalousvaliokunnan julkiseen kuulemiseen, jossa he esittivät vielä perusteluita aloitteen alullepanolle ja valiokunnan jäsenet saivat esittää tarkentavia kysymyksiä. Aloite luovutettiin eduskunnalle 4. Se on merkittävä tulos ja toivottavasti se kattaa merkittävän määrän laumoja. – On hienoa, että saimme kerättyä lähes 1500 DNA-näytettä. Tiedot koirien karuista kohtaloista kiirivät liittoon monien väylien kautta. Ajokoiria oli noin neljännes ja loput muita rotuja, myös eimetsästyskoiria. Suomen Metsästäjäliitossa ollaan tietoisia metsästyskoirien omistajien ahdingosta. – Keskustelua on käyty aloitteen valmistelusta lähtien ja maaja metsätalousministeriön suden kannanhoidollisen metsästyksen työryhmätyötä on myös tehty jo vuoden päivät. Osa vastustaa jyrkästi kaikenlaisen avun antamista suurpetotutkimukselle. Näin ollen ainakin kahdeksan koiraa on jäänyt syystä tai toisesta virallisten tilastojen ulkopuolelle
Miten metsästyksen turvallisuutta voidaan parantaa. Teksti: Eero Wihuri Metsästäjäliitto suosittaa metsästäjille huomiovärin käyttöä. Verkossa järjestetyssä tilaisuudessa metsästyksen turvallisuutta pohtivat maaja metsätalousministerin erätalousneuvos Vesa Ruusila, Suomen riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman ja Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola. Vesa Ruusila korosti viime syksyn metsästysonnettomuuksien olleen todella ikäviä.. M etsästyksen turvallisuus oli yksi keskeisimmistä puheenaiheista Metsästäjänliiton huhtikuun puolivälissä järjestämässä Metsästäjäpäivässä. Tavoitteena on, että metsästäjät havaitsevat toisensa maastossa helposti. 12 I Ase & Erä Vuosittain tapahtuu viisi metsästysonnettomuutta Turvallisuus metsästyksen hyväksyttävyyden edellytys Viime syksynä jahtikaudella tapahtui kaksi metsästysonnettomuutta, joissa menehtyi kaksi ihmistä
– Tutkinta on neutraalia, ei syyllistävää. Liitto perustelee esitystä sillä, että metsästäjiksi haluaa yhä enemmän kansalaisia, jotka eivät ole olleet tekemisissä aseiden kanssa kotona vanhempiensa kanssa tai eivät ole käyneet armeijaa. – Silti on syytä tarkkailla, voidaanko tehdä asioita paremmin. Lisäksi Metsähallitus miettii metsästyksen turvallisuutta parantavia toimia valtion mailla. – Metsästykseen kohdistuu paljon eettisiä vaatimuksia.. Metsästäjäliitto esittää, että ohje laadittaisiin yhteistyössä riistasektorin eri toimijoiden kesken. – 1990-luvulla tapahtui vuosittain 20-25 metsätysonnettomuutta, viime vuosina vakuutuksesta on korvattu vuosittain noin viisi onnettomuutta. Hän kuitenkin toi esille myös sen, että metsästysonnettomuuksien määrän vähentäminen vielä nykyistäkin alhaisemmalle tasolle on vaikeaa. – Metsästyksen turvallisuuden lisäämiseksi seuruemetsästyksessä sekä metsästyksen johtajan ja varajohtajien aseman turvaamiseksi suositellaan, että ennen metsästyksen aloittamista metsästyksen johtaja käy seurueensa kanssa läpi yhtenäisen valtakunnallisen turvallisuusohjeistuksen. Tässä asiassa törmätään meidän ampurataproblematiikkaan, sanoi Ekman ja viittasi ampumaratojen määrän merkittävään vähentymiseen. Hän myös kiitteli keskustelussa Onnettomuustutkintakeskuksen toimintaa. Samanaikaisesti onnettomuuksien määrä on laskenut. Turvallisuus paremmaksi Metsästäjäpäivän keskustelussa Jaakko Silpola toi esille Metsästäjäliiton helmikuun alussa esittämät kolme ideaa metsästysturvallisuuden parantamiseksi. Metsästysonnettomuuksien määrän vähentymisestä kertoo se, että vielä 1980-luvun onnettomuuksia tapahtui noin 40 vuodessa. Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola painotti keskustelussa turvallisuuden varmistamisen tärkeyttä. Aseen käsittelyrutiinit sekä onnistuneen, eettisen ja turvallisen riistalaukauksen suorittaminen ovat parhaiten opittavissa käytännön koulutuksen avulla. Lisäksi Metsästäjäliitto antaa jäsenilleen vahvan suosituksen käyttää kaikessa metsästyksessä huomioväriä, joka on minimissään kolmen senttimetrin levyinen oranssi hikinauha tai vastaava. – Silti on aina syytä tarkastella, mitä voidaan tehdä paremmin. – Uudet metsästäjätutkinnon suorittaneet metsästäjät eivät ole onnettomuuksien riskiryhmää, vaan riskiryhmää ovat kokeneet, rutinoituneet metsästäjät. Aseenkäsittelykoulutus voi olla esimerkiksi Metsästysammunnan ABC-koulutus, mutta yhtä hyvin jokin muu vastaava koulutus. – Sen sisältö on tarkoin määritelty. Mutta vielä on vaikeata sanoa, toteutuuko tämä asia. En pidä poissuljettuna sitä, että kymmenen vuoden kuluttua metsästystutkintoon kuuluu pakollinen ampumarataharjoittelu. Ase & Erä I 13 – Ne herättävät pohtimaan, ovatko kaikki asiat kunnossa vai voidaanko turvallisuutta vielä jotenkin parantaa. Hän kuitenkin huomautti metsästysturvallisuuden olevan Suomessa korkealla tasolla kansainvälisesti vertailtuna. Tällä hetkellä metsästäjätutkintokoulutus kestää neljä iltaa, yksi illasta käytetään aseiden turvallisen käsittelyn opetteluun. Tärkeintä kuitenkin on, että metsästäjä huolehtii laukauksensa turvallisuudesta, korosti Ruusila. Määrät laskussa Suomen Riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman muistutti Metsästäjäpäivän keskustelussa, että 300 000 suomalaista metsästäjää tekee vuosittain 5,5 miljoonaa metsästystyöpäivää. Metsästäjäliitto esittää, että tulevaisuudessa metsästyskortin saamisen edellytys on ampumaradalla toteutettava kuuden tunnin aseenkäsittelykoulutus. Metsästyksessä pitää varmistaa metsästäjien keskinäinen turvallisuus ja kaikkien luonnossa liikkuvien turvallisuus. Jos onnettomuuksien taustoilta löytyy yhteneväisyyksiä, Onnettomuustutkintakeskus antaa suosituksia. Koulutustodistus on edellytys metsästyskortin saamiselle. Ekman painotti tavoitetilan olevan selkeä, nollatoleranssi metsästysonnettomuuksille. Huomiovärin käyttämistä suositellaan riippumatta muusta pukeutumisesta. Hän myös huomautti, että metsästystä voidaan harjoittaa myös muilla välineillä kuin aseilla, esimerkiksi loukuilla tai jousipyssyillä. – Lisäksi metsästäjätutkinnon suorittamiselle täytyy turvata tasapuoliset mahdollisuudet kaikkialla Suomessa. Koulutus ja harjoittelu ovat tärkeitä asioita. – Turvallisuus koostuu monista eri asioita. – Metsästykseen kohdistuu paljon vaatimuksia ulkopuolelta, eettisiä vaatimuksia. – Turvallisuudesta huolehtiminen on metsästyksen yleisen hyväksyttävyyden edellytys, korosti Silpola. Onnettomuustutkintakeskus harkitsee puolestaan parhaillaan, aloitetaanko Suomessa metsästysturvallisuuden teematutkimus. Koulutuksen voi tarjota mikä tahansa taho, jonka kouluttajat ovat suorittaneet kyseisen koulutuksen kouluttajakoulutuksen. Yhtenä asiana tulemme panostamaan metsästäjätutkinnon koulutusosion uudistamiseen. Ohjeistukseen sisältyy muun muassa aseturvallisuus, turvallinen riistalaukaus ja toiminta passissa, esitti Jaakko Silpola. Vesa Ruusila toivoo tutkinnan aloittamista, se voisi tuoda työkaluja turvallisuuden parantamiseen. Tavoitteena on, että metsästäjät voivat havaita toisensa maastossa mahdollisimman luotettavasti. Metsästystapaturmia tapahtuu vuosittain noin 25, tässä määrässä ovat mukana muun muassa aseiden räjähtämiset ja suurriistan virka-aputehtävissä tapahtuneet tapaturmat. Kyse on tasapuolisten harjoitteluolosuhteiden luomisesta. Keskustelussa Klaus Ekman toi esille taustat tapahtuvista metsästysonnettomuuksista. Pakollista harjoittelua Metsästäjäpäivän keskustelussa nousi esiin kysymys, pitäisikö metsästäjätutkinnon suorittamiseen sisällyttää pakollinen ampumarataharjoittelu. Tämän jälkeen keskus kysyy laajasti myös mielipiteitä esitetyistä suosituksista. Maaja metsätalousministeriö on ohjeistanut Suomen riistakeskusta uudistamaan metsästäjätutkinnon koulutusosiota. Erätalousneuvos Vesa Ruusila huomautti, että metsästyksen pitää elää ajassa
J Sulkasatoa on jo selvästi havaittavissa.. Ainoa lohtu on, että varmaan tulee lisääkin mahdollisuuksia, mutta että juuri tämän piti mennä ohitse! Huikkaan Jannelle, joka istuu lähes selkä minuun päin ja katse kohdistettuna Hangon suuntaan. Useampi tunti on istuttu kallionkoloissa ja tätä hetkeä odotettu sitten viime kesäkuun, mutta kun ei niin ei. Pitäisi nyt tuollainen iso lintuparvi nähdä tyyneltä mereltä jo kilometrien päästä. Ei pistänyt silmään vaikka on edessä aavaa merta hurumykke. Täysin priima lento ja hienosti vetivät kuvien yltä vauhtia hidastaen, mutta eivät tavanomaiseen tapaansa laskeutuneet kaaveille. Teksti ja kuvat: Jukka Saarinen Harmittaa. Ei nähnyt Janne-veli, enkä itsekään niitä havainnut. Luvallinen valtakunnallinen metsästysalue on rajattu ulkomerelle. 14 I Ase & Erä ostain ne taas tulivat ja yllättivät. – Se oli eka kunnon lento, etkä nähnyt että tulevat. Uroshaahkoja eli kalkkaita saa metsästää vain kahden viikon ajan
Lennot saattavat usein yllättää metsästäjän. Yksittäisiäkin lentää aaltojen yllä aina silloin tällöin. Poikkeuksellisesti kuville pudottautuu pari lintua, ja muu parvi lentää ihan kohdaltani yli. Mustavalkoisia uroshaahkanauhoja lentää jatkuvasti ulos ja sisään, mutta kuvat eivät vedä niitä puoleensa. Piippuni seuraa hetken hahmoa ja paukautan ja alas suistuu. Alkaa tapahtua ja paljon! Taas odotellaan ja odotellaan. Ase & Erä I 15 > Kalkasjahtiin lähdettävä ulkomerelle Helminauhojen perässä – Tulivat niin matalalla ja suoraan auringosta, veli vastaa selitellen. Olen juuri noussut ylös ja aikeissa siirtää Vilkaisen kuville ja kuulen lisää paikkalaukausten kajahduksia. Pari hyväpukuista kalkasta kelluu vedessä. Uskon veljeni keskittyvä uiviin lintuihin ja otan jyvälle hieman erillään olevan yksilön. Paikkaa heti perään ja jää kellumaan paikoilleen. osan kuvista mielestäni houkuttelevampiin kohtiin luodolla, kun alkaa tapahtua ja paljon – ja taas täysin yllättäen. Kuulin takaani Jannen ampuvan veteen hivenen en
Ne olen itse valmistanut kaatopaikalta löytämistäni vesivanerikappaleista. Nukutaan sitten vaikka keskellä päivää. Ne lienevät tehokkaampia, mutta kyllä nämä meidänkin systeemit lintuja houkuttelee. Vilkaisen kuville ja kuulen lisää paikkalaukausten kajahduksia. Aikaiset nousut ja lyhyet yöunet vaativat aina veronsa. Tällä kertaa meillä on mukana kolmisenkymmentä pro ilikuvaa ja puolenkymmentä uivaa kaavetta. Vältymme myös ikävältä laskuoperaatiolta, kun kaikki saadaan valmiiksi laitettua kalliolta käsin. Ne ovat sellaisten laiskojen metsästäjien kuvia: helppoja ja nopeita asentaa rantakallioille. Enemmänkin niitä voisi olla, mutta veneemme on jo tupaten täynnä tavaroita ja lisää kelluvia muovibulvaaneja ei yksinkertaisesti mahdu mukaan. Sitten vain mustaa ja valkoista maalia mutta mielellään mattapintaista. Kaaveilla on suuri merkitys Käyn siirtämässä kuvia vähän mielestäni parempiin paikkoihin. Muu lintuparvi saa mennä menojaan. Toisaalta emme joudu tappelemaan Kasvot on syytä peittää ja olla matalana ja liikkumattomana vaikka kuvienkin keskellä. Pari hyväpukuista kalkasta kelluu vedessä. Kiiltävä maalilla käsitellyt houkuttimet saattavat heijastaa liikaa auringon valossa ja pelottaa ohi lentäviä parvia. Viidessä minuutissa kaikki on valmista! Lupa-aikaa vain pari viikkoa Pariviikkoiseen lupa-aikaan sopii vain kaksi viikonloppua, jolloin rivimetsästäjä pääsee jahtiin. katkeilevien narujen ja karkaavien kuvien kanssa ja kaikki saadaan hetkessä suojaan tuulen yltyessä vain narusta vetämällä. On vain kiva katsella merta ja laskevaa aurinkoa. Olen leikannut ne pistosahalla oikean muotoisiksi ja kokoisiksi. Vuoden odotukset ovat taas täyttyneet tässä hienossa jahdissa. 16 I Ase & Erä nen minua eli juuri niin kuin oletinkin. Siihen voi toki nipistää lisää päivän Istumme täällä paljaalla ja puuttomalla pikku luodolla jossain Hangon läntisen selän uloimmilla kareilla. Ainoan uivan kuvavyyhdin, mikä meillä on mukana, lasken aina rannalta veteen pitkän narun avulla. Kylmä ei ainakaan tullut tällä kertaa.. Jokainen rannalle asetettava pro ilihoukutin koostuu siis kahdesta ristikkäin asetetusta ohuesta silhuettikuvasta
Katselemme vieraskirjaa ja sieltä löytyy paljon tuttuja merkintöjä vuosien varrel. Iltaa kohden taas luvattu tyyntä. Vartissa taas kyttäyskarilla Kännykkä herättää unen kaikkein sikeimmässä kohdassa. kello 12 alkaen vuoden loppuun. Ja vaikka tuuli tyyntyy, niin pirulliset mainingit möyryävät päiviäkin jälkeen. Repusta löytyy muutama sämpylä ja lämmintä juotavaa aamun tarpeisiin. Selkeä työjako on säilynyt vuosia. Käynnistämme Terhimme ja käymme hakemassa ammutut linnut veneeseen. Säätiedotuksia kannattaa silmäillä koko ajan kännykästä, ja ennen myrskyjä on hyvä mennä suojaan. Jokainen asiaan pyhittäytynyt metsästäjä kuitenkin tietää, että syksyllä ei uroshaahkoja saaliiksi saada kuin aivan sattuman kauppaa. AterialJahtiaika kestää vain kaksi viikkoa kaukana ulkomerellä Paljon erilaisia rajoituksia on tullut voimaan viimeisten asetusmuutosten myötä. Kiehautan lisää teetä termariin ja samasta satsista teemme iltapäiväkahvit. Sama tilanne on niiden saarien kohdalla, joissa on riskilä-, ruokkija etelänkiislayhdyskuntia. Usein mantereenpuoleiset tuulet ovat miedompia ja nostattavat vähemmän aallokkoa kuin mereltä puhaltavat viimat. Kiirettä ei ole: viisi lintua jo saaliina ja vasta ensimmäinen jahtipäivä ehtinyt puoleen. la pari lasia punaviiniä ja siten alkeellinen punkka vetää puolensa. Myös luodot, joissa tavataan naarashaahkoja poikasineen, on rauhoitettu metsästykseltä. Tällä kertaa meillä oli tuuria, ja pääsimme plaaniin kamppeinemme ja kuivin vaattein aivan ulos asti. Otan hikiset ja hohkaavat saappaat pois jaloista ja laitan kivelle aurinkoon. Kun kannan reppuani venepoukamaan, kuulen laukauksia veljeni suunnalta. Raskas vuorokausirytmi Meillä on vuodesta toiseen ollut aika samanlaiset rutiinit jos säät vain sallivat. Jos sattuu viikoksi kovia tuulia, voivat molemmat mahdollisuudet mennä harmillisesti ohitse. Teemme reppuun taas eväät iltaa ja aamua varten ja mukaan vielä tonnikalapurkki. Viimeinen juttu ja ajatus katkeaa tyynynä toimivaan vaatekääröön. Muutamia metrejä etelätuulta ei haitannut matkamme tekoa. Nykyisin vain kaksi viikkoa kestävä kalkasjahti tapahtuu paljailla kallioisilla luodoilla kaukana ulkomerellä. Paistan viimesyksyisen kauriin ulko leen ja veljeni vatkaa perunamuusin tasaiseksi. Mutta tämä niin sanottu syksyinen kalkasjahti loppui vuodesta 2019 eteenpäin. Crocsit tilalle ja tuntuu ihan mukavalle varpaiden heiluttelu, kun vielä on kylmä lonkero kourassa. Aina hankaa, kiikkuu, krahnaa tai vähintäänkin liikkuu, vaikka on tukevien irtotappien ja vahvojen köysien kanssa kiinnitetty kallioon. Sieltä löytyy pieni mökki, lähinnä neljä seinää ja katto, ei tulisijaa, mutta meille kuin luksusta. Eli tämän kohdan poistamisella ei juurikaan ollut merkitys tälle ikiaikaiselle jahtimuodolle. Pohjoistuulilla pärjää paremmin. Tuolloin sai vielä metsästää uroshaahkaa myös 20.8. Usein on vain harmillista, että juuri tuulien yltyessä alkavat haahkat lentää aktiivisemmin ja usein parhaimmat lennot nähty juuri kun leiri pitänyt kiireellä purkaa ja suojata. Ase & Erä I 17 > tai pari kesälomasta, joka sitten on muusta lomatoiminnasta poissa. välisenä aikana. Vain urosten eli kalkkaiden pyynti on sallittu nykyisellään ja sekin vain 1.6.ja 15.6. Mutta meidän kohdalla nämä kaikki ehdot täyttyvät. Sen jälkeen köröttelemme pikku hiljaa läheisen isomman saaren suojaan. Meille alkaa rajana olla 8-9 m/s, jos tuulee etelästä tai lounaasta. Lintujen hausta ei tule muutenkaan mitään kovalla tuulella. Yövymme paljaalla kalliolla ja herätys on noin kello 3.00, ja passitamme sinne puoleenpäivään. Riistakeskuksen sivuilta löytää karttarajauksen missä tämän lajin metsästys on sallittu. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja lämmittää kivasti. Lisäksi jahtia on rajoitettu maantieteellisesti siten, että se voi tapahtua vain niin sanotulla ulkosaaristovyöhykkeellä. Janne tulee kimpsuineen ABS-muovipaattillemme. Sen ylösvetämisen kanssa on ollut haasteita jokaikuinen reissu vuosikymmenten saatossa. Hieman on noussut merituulta 4-5 m/s, mutta se ei ole ongelmaksi. Suu on kuiva kuin santapaperia ilmeisen kuorsaamisen takia. Levitämme makuupussimme ja muut kamppeet punaiselle kalliolle kuivumaan. Naaraslinnut ovat kokonaan rauhoitettuja ympäri vuoden. Teen trangiassani päivän ainoan lämpimän sapuskan ja juttelemme niitä näitä. Pari kollia eli uroshaahkaa näkyy taas kelluvan meressä. Tämä lyhyt kaksiviikkoinen kesäkuun jahtiaika tuli voimaan ensi kertaa jahtikaudeksi 2016. Tyypillinen merisää. Saalista, kaaveita ja pro ilikuvia
Ne luodot, missä oleskelee naarashaahkoja poikasineen ovat rauhoitettuja.. Ei ole kyllä vilu. Silloin on goretexit kiinni ja villavällyt yllä. Taas kannetaan kamppeet, pyssyt ja pussit kalliolle. Kaksi jää rantakallioille ja yksi pudonnut sukeltaa. Saamme ongittua kaksi rantakiviltä, mutta viimeinen haavakkolintu pitää hakea veneellä. Siinä on monenlaista sattunut ja tapahtunut. Joku voi pitää sitä turhana paukutteluna, mutta tällaisina tyyntyvinä iltoina uroshaahkoilla on harmillinen tapa kerääntyä 600–700 metrin päässä olevan karikon läheisyyteen. Mutta aina ei ole näin ollut. Istumme täällä paljaalla ja puuttomalla pikku luodolla jossain Hangon läntisen selän uloimmilla kareilla. Mutta olemme molemmat tottuneet tähän hetkeen ja kiivaaseen tahtiin ammumme 3-4 kertaa juuri oikeaan paikkaa. Vähän heittää vettä veneen yli kun nostamme kaasua ja vartissa olemme taas kyttäyskarilla. Kaunko vielä kalkasjahteja. Sovimme taas tapamme mukaan passittavamme sinne puoleenyöhön ja sitten muutaman tunnin tirsat kalliolla makuupussissa ja taas kolmeksi aamulla ajattelimme herätystä. sella vähän joka suuntaan. Kalliolla kaikki vaatteet ovat kuivuneet. Tunnen olevani etuoikeutettu kun saan olla täällä jahdissa. Janne tulee passini viereen kalliolle istumaan. Uroshaahkajahti on paljolti odottelua, siirtymistä, horisontin tarkastelua ja vaatii kärsivällisyyttä ja vireillä pysymistä. Pyssyt paukkuvat ja lintuja putoilee. Kun vesipullot täytetty ja vene tankattu vilkaisen kelloa. Samoja parvia jotka muuten tulisivat kuvillemme. 18 I Ase & Erä ta. Olen koettanut etsiä viimevuotista epämiellyttävän suurta hämähäkkiä aikani kuluksi jo kolosta jos toisestakin pikku poukamastani. Pro ilikuvista on muodostettu jono vesirajan tuntumaan. Vaikuttaa siltä, että EU-komissio on kansallisten avustajien kera tekemässä kaikkensa, jotta kesäkuinen uroshaahkajahti jäisi historiaan. Helminauhoja kalliolla. Nyt parina viime vuonna on kuulunut huonoja uutisia Ahvenanmaan kalkasjahdeista. Kaipa sen elonpäivät päättivät viimeistään talven viimat. Vähän yli neljää näyttää ja sää on ihanteellinen jahtia ajatellen. Kohta pitäisi ampua karkolaukaus. Vermeet ylle ja pikku pyyhe mukaan mahdollista uintimatkaa varten. On hyvä hetki aikaa jutella ja muistella niitä yli 30 vuotta aikaa taaksepäin, kun olemme täällä käyneet. Haahka saa osumia ja nousee pintaan. Kävellään pitkin punaista graniittikiveä passikoloihimme: tuttuihin onkaloihin ja katseet vastakkaisiin suuntiin. Olisin luullut ja toivonut jo sovun löytyneen ja valitusten loppuneen, kun naarashaahkakin rauhoitettiin, mutta taidan olla väärässä. Annan sen kuitenkin olla. Näen veljeni pyssyn nousevan ja samassa näen suuren falangin lähestymässä suoraan mereltä. Ja koko ajan valkoisia helminauhoja pakkaa siihen suuntaan. Kun tunnin on katse muualla ja tarkistan kiikarilla tilanteen, niin sinne on jo kertynyt satoja valkoisia pisteitä. Iltalennot usein hyviä Vedän Benellini liikkuvat taakse ja lataan pyssyn. Kivääri on vieressä ladattuna pussin päällä. Juoksemme molemmat kallion kärkeen ja 10–15 sekunnin kuluttua vedenpinta vähän rikkoontuu ja haahkan pää nousee noin 30 metrin päästä pinnalle tuskin edes huomattavissa määrin. Nousen kyykkyyn ja koetan katUsein on harmillista, että juuri tuulien yltyessä alkavat haahkat lentää aktiivisemmin ja usein parhaimmat lennot nähty juuri kun leiri pitänyt kiireellä purkaa ja suojata. Ihailemme auringon siltaa ja horisontissa liikkuvia helminauhoja. Havahdun Jannen huutoon lähestyvistä linnuista. On vain kiva katsella merta ja laskevaa aurinkoa. Sama näytelmä toistuu ja nyt lintu jää kellumaan pinnalle. Käytän sitä lähinnä ulkomerelle kertyvien lintumassojen ylösajamiseen. Hetken kuluttua tulee isompi parvi sinne sekaan. Vene liukuu pienestä lahdesta ulos; on kuuma iltapäivä ja avaan vähän takkiani. Aallot tyytyvät pikku hiljaa. Reppu on taas ladattu täyteen seuraavaa vuorokautta varten. Lorautamme kahviin pienet plöröt ja juomme ne pois. On ensimmäisen jahtipäivän ilta. Vuosikymmenten aikana on ollut myös sadetta koko matkan ajan ja elohopea ollut tuskin päälle kymmenen astetta. Ensin sinne laskeutuu muutama lintu
Katso lähin jälleenmyyjäsi Ceasar Guerini Figura 12/76 28” tai 30” piipuilla alk.2180 € Ceasar Guerini Figura Light 12/76 26” tai 28” piipuilla alk. Tästä huolimatta tuotteissa näkyy perinteet ja taiteellisuus. Italialainen Caesar Guerini yhdistää tuotteissaan perinteet, esteettisyyden ja uusimman teknologian. maahantuoja:. 2180 € maahantuoja: Hinnat voimassa 30.9.2021 asti. Caesar Guerinin haulikot valmistetaan huipputeknologiaa käyttäen. Tämä toteutuu tavalla joka miellyttää vaativintakin käyttäjää
– Hänen luonaan pääsen riekkojahtiin, metsästysmaastot avautuvat kotiovelta. Se on rauhoittavaa. – Minulle on kerrottu, kuinka metsästys on vain eläinten tappamista ja metsästys on murhaa. Sittemmin tulin järkiini, sanoo Satu Tuomisto hymyillen. 20 I Ase & Erä Y rittäjä, juontaja ja vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto on innokas metsästäjä. Vegaanien kanssa Tuomisto kertoo käyneensä monia hyviä keskusteluita. Tuomiston riistanhoitajana työskennellyt veli muutti reilu vuosi sitten Ivaloon. On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät mistä ruoka päätyy lautaselle. Erityisesti hän rakastaa Ivalon riekkojahteja. Sen tuoksu tuo mieleeni lapsuuden muistot, jonkinlainen trauma niistä on jäänyt. Metsäreissuilla seurana on rhodesiankoira Leo.. – Isä ja äitini metsästävät, samoin pappani oli innokas metsästäjä. Metsästys opetti Satu Tuomistolle nöyryyttä luontoa kohtaan Riekkojahti sytytti liekin Metsästyksen tarjoamat elämykset ovat Satu Tuomistolle arvokkaita. – Linnuista pidän, eikä mikään voita hyvää hirven ja peuran lihaa. Metsästysreissujen lisäksi Satu Tuomisto liikkuu päivittäin luonnossa. – Vain jänispataa en pysty syömään. Saalis ei niinkään ole tärkeää, vaan luonnossa liikkuminen ilman soivaa puhelinta. – Kun syö riistaa, tietää täsmälleen mitä suuhunsa laittaa. He eivät vain ole ymmärtäneet, että vakuumiin pakattu jauhelihakin on joskus ollut eläin. Teksti: Eero Wihuri Kuvat: Toni Ikonen – Isäni yritti selittää metsästyksen ideaa, mutta en ymmärtänyt enkä uskonut. Veljeni on työskennellyt riistanhoitajana. – Vuoden kohokohta on riekkojahti. – Ennen tuomitsemista pitäisi asioista ottaa selvää. – Puhelin ei kuulu tunturissa, kukaan ei saa kiinni. Näiden ihmisten kanssa jutellessa on usein käynyt ilmi, että he ovat kuitenkin ostaneet kaupasta vakuumiin pakattua kanaa ja jauhelihaa. Akaan seudulla metsästys on luonteva harrastus. Tuomisto kertoo keskustelleensa ruoasta ystäviensä ja tuttaviensa kanssa. Olin kasvissyöjä, vaikka kotona pakastimet olivat täynnä riistaa. Vaikka synnyin metsästävään perheeseen, olin teini-ikäisestä lähtien noin kahdeksan vuoden ajan kasvissyöjä. Niistä saa todella erinomaisen maistuvia ruokia. – Minulla oli teininä ja nuorena vaihe, jolloin kyseenalaistin metsästyksen mielekkyyden. Eettistä ja puhdasta Tuomisto sanoo riistan olevan eettisintä ja puhtainta mahdollista ruokaa. Lapsuuden kodissani tehtiin usein jänispataa, eikä se kovinkaan usein onnistunut. Metsästävä perhe Akaalta Tampereen eteläpuolelta kotoisin oleva Satu Tuomisto syntyi metsästävään perheeseen. Tuomisto ei kuitenkaan aloittanut metsästysharrastusta nuorena, vaan se alkoi toden teolla reilut neljä vuotta sitten. Se oli minun vastaiskuni isälle, joka nylki metsästämiään jäniksiä keittiön pöydän ääressä. Jänispadasta traumoja Satu Tuomisto pitää lähes kaikesta riistaruoasta. Olennaista ei ole, saanko saaliiksi riekkoja vai en, tärkeintä on luonnossa liikkuminen ja sen kauneudesta nauttiminen. Niiden tuloksena on usein syntynyt molemmin puolinen kunnioitus. Rakastan pitkiä päiviä tuntureilla, sitä että hiihdetään raskaassa maastossa ja mennään äärirajoille. Minulla oli ajatus metsästyksestä viattomien eläinten murhaamisena