4 – 2018 7,90 Riihimäen Erämessuilla Ase&Erä osastolla B95 Erämessut Riihimäellä ja Pielisellä Kuopiosta terveisiä: Seitsemän lapsen äiti jahtipäälliköksi EU:n kauppakielto riesana Yhä harvempi pyytää hylkeitä Susipolitiikka pielessä, viranomaiset tehottomia Villisika kaatui JOUSELLA SRVA-vastuut puhuttavat, vakuutusturva olematon Lieksassa halutaan parannuksia
Kyseessä on aivan normaali ilmiö. TIHENTYNYT VIRTSAAMISTARVE: TUNNISTATKO NÄMÄ MERKIT. Saat ensimmäisen pakkauksen puoleen hintaan! Ei sitoutumisaikaa. Sairauteen liittyy useita riskitekijöitä, eikä yhden tekijän muuttamisesta välttämättä ole hyötyä. Niinpä päätin kokeilla, olisiko siitä lievitystä myös omiin virtsa vaivoihini. Miesten yölliset WC-käynnit voivat olla seurausta eturauhasen liikakasvusta. K äymme kalastamassa kavereideni kanssa vähintään kerran kuukaudessa. – Näin ilmoituksen, jossa kerrottiin pellavansiemen uutetta sisältävän Prostabona-valmisteen ylläpitävän eturauhasen hyvinvointia. – Niin kauan kuin muistan, minun on täytynyt nousta öisin pissalle. Yölliset WC-käynnit ovat monille miehille merkittävä ongelma, kun puhutaan iän myötä ilmenevistä virtsatievaivoista. Kaikilla yli 65-vuotiailla miehillä eturauhanen on suurempi kuin 25-vuotiailla. Istuessamme veneissä kalastus porukalla on ollut tapana kiusoitella minua leikki mielisesti huutamalla välillä: ”Magnuksen on päästävä pissalle!” Ja tottahan se olikin, Magnus kertoo. Jonkin ajan käytön jälkeen aloin pikku hiljaa huomata muutoksen parempaan. Virtsahätään herääminen keskellä yötä voi olla häiritsevää. SOITA: 0800 152 525 Ma–To: 8–16, Pe: 8–14.30 www.wellvita.fi Hirsalantie 11 02420 Jorvas Vessassa käynnit jäävät alle 8 kertaan vuorokaudessa Rakkosi tuntuu tyhjentyvän kohonaan Sinulla ei ole yöl listä virtsaamisen tarvetta Jälkitiputtelua tai jäännösvirtsan tunnetta ei ole Sinun ei tarvitse ponnistella virtsaamisen aloittamiseksi Sinulla ei ole pidätysvaikeuksia Magnus on yksi monista, jotka ovat huomanneet pellavansiemenuutteen hyvän vaikutuksen eturauhasen liika kasvun myötä ilmenneeseen tihentyneeseen virtsaamistarpeeseen. Magnus löysi lopulta ratkaisun eturauhasen toimintaansa Wellvitan lehti-ilmoituksesta. Ikääntyvien miesten eturauhasen normaalia toimintaa voi tukea luonnollisesti pellavansiemenuutetta sisältävällä Prostabonaravintolisällä. Nykyisin yölliset heräämiset ovat harventuneet, ja viimeisimpien viikkojen aikana on ollut öitä, jolloin minun ei ole tarvinnut käydä vessassa lainkaan, Magnus kertoo. Eturauhanen toimii normaalisti, kun: HÄIRITSEVÄTKÖ YÖLLISET WC-KÄYNNIT UNTASI. Eturauhanen – joka tunnetaan myös nimellä prostata – kasvaa iän myötä. Viime vuosina yölliset wc-käynnit tihentyivät entisestään alkoivat häiritä untani. Ravintolisän on tarkoitus täydentää normaalia ruokavaliota. Maksu aina laskulla. En pystynyt pidättämään ollenkaan… Magnus sai tukea virtsanpidätys vaivaansa pellavansiemenuutetta sisältävästä Prostabonaravintolisästä. – Nykyään suosittelen mielelläni Prostabonaa kaikille kalastusporukan kavereille, kun heidän täytyy soutaa välillä maihin ”vedenheitolle”, Magnus nauraa pilke silmäkulmassaan. Huonosti nukuttu yö vaikutti negatiivisesti myös virkeyteeni päiväsaikaan. Prostabonaluontaistuotevalmiste sisältää myös Evitamiinia sekä sinkkiä ja seleeniä. Nyt vain 19,95 € 60 tablettia + toimituskulut 4,95 €. MAINOS TILAA PUOLEEN HINTAAN! Tilaa Prostabona jakelupalveluna
Aina suunniteltu ja valmistettu USA:ssa. Uudet mallit tarjoavat entistä paremman kokemuksen ja paljon uusia ominaisuuksia. Kaksijousinen suurennusjärjestelmä toimii luotettavasti laajalla suurennusalalla kerta toisensa jälkeen. VX-6 HD (34 mm) 4-24x52 SF IR TMOA tai G4 2449 € VX-3i (30 mm) 6,5-20x40 DX LR 999 € 6,5-20x50 LRT FDX 1299 € 6,5-20x50 LRT TD 1349 € 8,5-25x50 LRT FDX 1299 € VX-3i LRP (30 mm) 4,5-14x50 SF TMR 1149 € 6,5-20x50 SF TMR tai TMOA 1199 € 8,5-x25x50 SF TMR 1249 € (30 mm) 6,5-20x40 DX LR 6,5-20x50 LRT FDX 6,5-20x50 LRT TD (30 mm) 4,5-14x50 SF TMR 6,5-20x50 SF TMR tai TMOA 8,5-x25x50 VX-6 HD (34 mm) 4-24x52 SF IR TMOA tai G4 2449 €. • Hinnat voimassa sitoumuksetta 31.10.2018 asti. DESIGNED | MACHINED | ASSEMBLED | IN THE USA LEUPOLD | RELENTLESS TO THE CORE Lisätietoa: www.hjorth.. AINUTLAATUISTA TARKKUUTTA LEUPOLDIN UUTUUKSILLA Leupold tarkkuuskiikarit ovat jo todistaneet erinomaisuutensa maailman huippuampujien käsissä. Kysy lisää jälleenmyyjältäsi. Näissä tähtäimissä yhdistyy tarkkuus, luotettavuus ja 30 vuoden takuu. Leupoldin Twilight Max -valonhallintajärjestelmä tarjoaa parhaan kuvan, estämällä heijastuksia ja optimoimalla valon läpäisyn. | www.ase.
46 Kesän askareet Metsästysseuroilla ja yksityisillä metsästysoikeuden haltijoilla riittää puuhaa kesälläkin. 40 Riistametsänhoito Riistametsänhoito kiinnostaa metsänomistajia yhä enemmän. Kauppakielto vie pohjaa harvalukuisten harjoittamalta metsästykseltä. 44 Vuoden metsästäjä Etelä-Hämeen Vuoden metsästäjä Teppo Koskue haluaa laittaa pienpetokannat kuriin. 50 Riihimäen Erämessuille Kesäkuun alussa järjestettävät Riihimäen Erämessut tarjoavat jälleen kävijöilleen elämyksiä. 14 EU on ottanut tiukan kannan uroshaahkojen kevätmesästykseen Ahvenanmaalla. 56 Laadukas paketti Optiikan ja teknologian kehittyminen näkyy aseteollisuudessa. – Kun rauhassa odottaa, niin saa onnistuneen riistalaukauksen, Hanna Rautio neuvoo. 24 Hylkeenmetsästys Hallija norppakannat kasvavat ja kalastajat kärsivät. Kiikaritähtäimet ovat yksi osa-alue, jossa teknologia on tuonut ampujille uusia mahdollisuuksia. 62 Tommy Gun Tommy Gun sai tuoreen painoksen vuodelle 2018. 20 53 Pielisen rannalle Pohjois-Karjalan erämessuperinne jatkaa eloaan. Pielisen Erämessut järjestetään tänä kesänä Kolin kupeessa Nunnanlahdessa. Hän ei halua syöttää koiraansa susille, joten lopetti SRVA-toiminnan – liivin hän riisui toriyleisön edessä. 10 Villisika jousella Milla Riekki kaatoi villisian jousiaseella. 60 Monitoimilaite Kompassi ja etäisyysmittari ovat hyvä lisä kiikarissa tarpeen mukaan. Tälle savolaiselle SRVA-miehelle riitti. Onnistunutta jahtia oli edeltänyt sikojen tiivis eläintapojen tarkkailu. Kertooko se metsästyskulttuurin muutoksesta vai onko syynä yhä aleneva jäniskanta. 20 Äiti ja pomo Seitsemän lapsen äiti käy hirvijahdissa ja pienpetopyynnissä. Lisäksi hän toimii hirviporukan pomona. Miksi valtio ei hoida vastuukysymyksiä ja vakuutusturvaa kuntoon. 14 Kuorion torilla Nykyinen susipolitiikka sai kyytiä Susien tahtiinko täällä marssitaan -tapahtumassa Kuopiossa. 38 Kevätmetsästys Euroopan komissio on päättänyt viedä Suomen EU-tuomioistuimeen Ahvenanmaalla harjoitetun uroshaahkojen laittoman kevätmetsästyksen vuoksi. On tärkeää, että se aloitetaan jo taimikosta. Halvalla sitä ei omistukseensa saa. 38. 54 Tähtäinuutuudet Monilla valmistajilla on tähtäinuutuuksia, joissa on tuotu viranomaisten käyttämää tekniikkaa metsästäjien ulottuville. 32 Hirvikoirajärjestö isoin Hirvikoirajärjestö kiilasi Ajokoirajärjestön ohi jäsenmäärissä. 4 Sisältö 4/2018 6 SRVA:n vastuut SRVA-toiminta kuumentaa tunteita
Ahvenanmaalla eletään toisin . Syksy ja talvi on aikaa, jolloin metsästys elää todellista sesonkia. Kaikkialla luonnossa metsästys on harrastusmuotona keskeistä, onhan se ammoin ollut ihmisen elämisen perusta, kun ravinto hankittiin lähes suoraan luonnosta. Tarvitaan taloudellisesti yhä suurempia satsauksia, että täyttää asetetut vaatimukset: kun yksi on hankkinut monipuoliset varusteet kiireestä kantapäähän, samoin tekee seuraava. 50 Kiukkuinen karhu säikytti ihmisiä . Näin messuaikoina rahaa liikkuu erityisen paljon. Onnea metsästyksen harrastajille. se on rehtiä toimintaa – se on ryhdikkäästi säännösteltyä siten, että hyvä tasapaino säilyy ihmisen ja luonnon välillä. Aseet ovat Suomessa kansainvälistä huippuluokkaa mutta kaikki muukin on sitä. Mallikkaan pienoiskiväärin saa vajaalla tonnilla. Ahvenanmaan maakuntahallitus on ilmoittanut, että kotieläinten omistajat saavat suojella eläimiään, jos susi hyökkää niiden kimppuun. Tänään metsästys on harrastuksena yleistä – se on sitä Afrikan savanneilla ja Siperian tundralla. Tuskin, jos harrastuksen määrää arvioidaan luonnonolosuhteiden perusteella. – En keksi mitään muuta selitystä kuin sen, että sillä oli vakaa aikomus pistellä koiramme aamupalakseen, mies oli kertonut. Ahvenanmaalla on itsehallinto, joten heillä on oma lainsääsäntönsä myös metsästyksen osalta. 65 Zephyr II Zephyr II nousi haudasta yli 40 vuoden jälkeen. Meillä Suomessa metsästysharrastus on järjestäytynyttä. 09-413 97 300, tilaukset@karprint.fi Tilaushinnat: Kestotilaus 63 euroa/vuosi Määräaikainen 70 euroa/vuosi Ilmestyy 8 numeroa vuodessa. 80 Lapin messut Pohjois-Suomen eräkansa kokoontui Erämessuille Rovaniemen Lappi-Areenalle. 5 PÄÄKIRJOITUS Toimitus: Karprint Oy, Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari, p. Asia tuli ajankohtaiseksi, koska Ahvenanmaalle oli talven mittaan mennyt susia jäitä pitkin ja kotieläinten laidunkausi on alkamassa. Aggressiivinen karhu säikäytti ihmisiä Pohjois-Savossa Kiuruvedellä. Kustantaja: Karprint Painopaikka: Karprint Oy, Vihti 2018 ISSN 0781-2124 Nyt ei metsästetä – nyt messutaan!!! ?. Sen osuus ottaa jokaisen harrastajan rahakukkarosta suuren siivun. Metsästäjäliitto, Suomen riistakeskus, Kennelliitto ja metsästyskoirajärjestöt haastavat metsästysseurat, riistanhoitoyhdistykset ja koirayhdistykset Metsästyskoira-viikonloppuun 27.–28.lokakuuta. Tämän alan messut ovat samanhenkisiä kuin muutkin markkinatapahtumat – yrittäjät tarjovat näissä jopa kymmenien tuhansien ihmisten kokoontumispaikoissa kaikkea mahdollista; messukävijöiden tulee osata valita jyvät akanoista. Kesä on alkamassa. Metsästys sinänsä on tarpeen luonnon tasapainon säilyttämiseksi. Aiemmin Ahvenanmaalla ei ole ollut susia. Tapahtumassa voi olla mukana useita eri rotuja tai voi keskittyä yhden rodun tai metsästyskoiratyypin esittelyyn.. Tarjonta on niin runsasta, ettei yhden päivän vierailulla ehdi tutusta kaikkeen esillä olevaan. Karhua oli yritetty häätää huutamalla, mutta ei-toivotuin tuloksin, sillä karhu oli alkanut öristä huutajille. Metsästystä harrastava mies oli ampunut ilmaan haulikolla kolme varoituslaukausta, jonka jälkeen karhu oli löntystellyt rauhallisesti tiehensä. Moni nuori metsästäjä pohtii harrastuskaverin hankintaa ja tämän tapahtuman kautta he pääsevät tutustumaan eri vaihtoehtoihin. Viikonlopun aikana voi järjestää joko metsästyspäivän, jossa esitellään koirien toimintaa käytännössä tai esittelytapahtuman, jossa kerrotaan metsästyskoirista ja niiden käytöstä ja lapsiperheet pääsevät tutustumaan koiriin. Eläimet tarvitsevat luonnon rauhaa, eikä ihminen saa häiritä niiden elämää. Sitä säännöstellään ja se tapahtuu tarkasti annettujen sääntöjen mukaan. Sen lopettamisesta ei ole puhettakaan. Metsästys onkin kansantaloudessa yksi suurimmista harrastuksista. Jousiammunta on näyttävästi esillä Riihimäen Erämessuilla. Me metsästystä harrastavat emme juurikaan pääse nyt riistamaille riistaeläinten lisääntymisajan takia. Kevät ja kesä on metsästysharrastajien sesonkia tavata toisiaan ja käydä erilaisissa tapahtumissa, kuten messuilla. Metsästyskoirat tehdään tutuksi . Harrastajat edellyttävät tänään yhä vaativampia välineitä. 09-413 97 300 asejaera.toimitus@karprint.fi Päätoimittaja: Juha Ahola Toimitussihteeri: Maija Salmi toimittajasalmi@gmail.com Mediamyynti: Eija Kiukkonen p. Talon isäntä oli herännyt aamuyöllä koiran kovaan haukkuun: koira haukkui karhua, joka oli noussut sen häkkiä vasten. 64 Savagen legenda Savagen 110-sarja on Amerikassa pisimpään jatkuvasti sarjatuotannossa ollut kiväärimalli. Tapahtuman tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille uusia kokemuksia sekä mahdollisuus tutustua erilaisiin metsästyskoiriin. Niitä järjestetään eri puolilla maata tänäkin vuonna, ja tungosta on joka paikassa! Alan harrastajat menevät joukoittain messuille ja saavat runsaasti uutta tietoa paitsi metsästyksestä myös lukuisista erilaisista tarvikkeista, joita yritykset esittelevät. Harrastetaanko Suomessa kansainvälisesti tarkasteltuna metsästystä keskimäärää enemmän. 09-413 97 375 eija.kiukkonen@karprint.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Tilaajapalvelu, ma–pe klo 9–15, p
6 SRVA:ssa huono vakuutusturva, Lieksassa odotetaan parannuksia Isot vastuut puhuttavat Linja-autonkuljettaja oli nähnyt karhun, jolla oli raudat jalassa. Karhu oli hajottanut näätäloukun ja saanut raudat varpaisiin. Olemme halukkaita neuvottelemaan ja neuvottelutilanteessa on nyt oltu vuoden verran. Vastustajat taas ovat heitelleet räävittömiäkin kommentteja lihanhimoisista metsästäjistä, jotka pistävät kapuloita rattaisiin. Mistä Lieksassa itseasiassa on kysymys. SRVA-miehet etsivät karhua läpi yön ja seuraavana päivänä se saatiin kaadettua. Lakkoiluun on kannustettu usein tahoilta, jotka eivät itse osallistu SRVA-toimintaan. SRVA-toiminta kuumentaa tunteita. M ääräaikaiset suurriistavirka-apueli SRVA– sopimukset umpeutuivat huhtikuun lopussa. SRVA-miesten ja naisten haluttomuus lähteä avustamaan virkavaltaa on yhdistetty petoihin ja erityisesti susiin. – Lakkorintamaa meillä ei ole. Mitään ei olla irtisanottu, vaan toistaiseksi voimassa oleva SRVA-sopimus päättyi huhtikuun lopussa, kertoo Lieksan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Matti Törrönen.. Miksi valtio ei hoida vastuukysymyksiä ja vakuutusturvaa kuntoon. Julkisuudessa on puhuttu jo pitkään SRVA-lakosta ja lakolla uhkailusta, mikäli Suomen riistakeskus ei myönnä susilupia. Matti Törrönen hälytettiin paikalle kesken lauantaisaunan. Lieksan riistanhoitoyhdistys ei allekirjoittanut sopimusta
Sopimuksia on päivitetty myöhemmin ja nimi on muuttunut suurriistavirka-avuksi. SRVA on viranomaisapua, ja meidän mielestä on kohtuutonta, että toimintaan osallistuvan on vakuutettava itsensä metsästäjävakuutuksesta. Vastuukysymykset avoimena Törrösen mukaan uudessa sopimuksessa on kohtia, jotka vaativat tarkennusta. Valtakunnallisesti riistanhoitoyhdistykset ja poliisi ovat tehneet kolarieläinsopimuksen vuonna 2010. Käytännön järjestelynä mainittiin vielä erikseen, että riistanhoitoyhdistyksen tuli ilmoittaa poliisille henkilöt, jotka ovat valmiina ottamaan vastaan hirvitehtävän kaikkina vuorokaudenaikoina. Aluksi sopimukset ovat olleet paikallisen poliisin ja riistanhoitoyhdistyksen välisiä ja tehty parhaaksi katsomalla tavalla. 7 Mistä SRVA-toiminta lähti liikkeelle. Poliisi määräsi karhun lopetettavaksi. Tavallisesti tehtävä koskee liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen eläimen jäljittämistä ja tarvittaessa lopettamista sekä ruhon poissiirtämistä. – Suurimmat epäkohdat liittyvät vastuukysymyksiin ja vakuutusturvaan. Suurin osa tehtävistä oli nimenomaan hirvikolareita. Metsästäjillä oli käytössä myös tarvittavat koirat sekä osaaminen välineineen ruhon käsittelyyn. Eli jokainen metsästäjä, joka maksaa riistanhoitomaksua, maksaa samalla myös SRVA-vakuutusta. – Mitään sanelupolitiikkaa emme ole tekemässä. Sopimuksen mukaan riistanhoitoyhdistys joutui maksamaan ihmisravinnoksi kelpaavasta lihasta valtiolle kymmenen markkaa kilolta. Lisäksi sopimuksessa erikseen mainittiin, että tehtävään käytettävällä metsästyskoiralla tuli olla vastuuvakuutus mahdollisen vahingon varalta. Tuolloinen sopimus solmittiin koskemaan vain hirvieläimiä, koska Kauhajoella ei ollut suurpedoista tai villisioista havaintoakaan. Toinen hyvin ongelmallinen asia on vastuu kolmannelle osapuolelle aiheutuvista vahingoista. Julkisuudessa esitetyistä tiedoista poiketen uutta sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu Lieksan riistanhoitoyhdistyksessä. Tämä on rinnastettavissa työehtosopimukseen.. SRVA eli suurriistavirka-apu on riistanhoitoyhdistysten antamaa virka-apua poliisille suurriistatilanteissa. Poliisien resurssit alkoivat vähentyä ja he huomasivat, että metsästäjät olivat hyvin tilanteen tasalla hirvikolareista. Tämä nalle majaili jatkuvasti kahden kaverinsa kanssa pihoissa ja eläinaitauksissa. Lisääntyneen petokannan vuoksi nykyään suuri osa tehtävistä on myös suurpetojen karkotuksia asutuksen keskeltä, sekä poliisin määräämiä suurpetojen lopetuksia. Pelkona näissä tilanteissa on, että virkaapua antava metsästyskoira keksii Lieksan metsästäjillä on kokeneita koiria, joita ei haluta riskeerata, mikäli vastuukysymykset eivät ole kunnossa. Tehtävät kohdistuvat hirvieläimiin, villisikaan sekä suurpetoihin. Vuonna 2010 Lieksassa oli lähes 50 suurpetolähtöä. Aikaisemmin poliisi myös myi huutokaupalla kolarihirvien syömäkelpoista lihaa. Törrösen mukaan Pohjois-Karjalassa suurin osa SRVA-tehtävistä on suurpetojen ja lähinnä karhujen karkotuksia. Ensimmäisiä paikallisia sopimuksia on tehty 2000-luvun alussa, muun muassa Kauhajoella 11.2.2000. – SRVA-tehtäviin ei lähdetä harjoittelemaan, vaan sinne lähtevät koirat, jotka jo osaavat hommansa. Karhut liikkuvat milloin missäkin, ja tehtäviin lähdetään heti varsinkin eläimen tullessa keskelle asutusta
– Koira laskettaessa irti asutuksen keskellä voi sattua myös karjalle vahinkoa niiden vauhkoontuessa koiran edessä, tai esimerkiksi jos autoilija väistää koiraa ojaan. Tilanteet petojen kanssa ovat aina riski niin koiralle kuin tehtävään osallistuville henkilöille – petotilanteisiin ei kuitenkaan ole niin paljon osaavia koiria kuin hirvitilanteisiin. Tilanne alkoi sitä myöten kärjistyä. – Silloin kun meillä oli vielä määräaikainen sopimus voimassa, SRVA-tehtäviin oli lähtijöitä kymmenkunta ja kolmesta neljään koiraa. Nyt huhtikuun lopussa listassa ei ole enää yhtään nimeä. Ajatellaanpa vaikka tilannetta, että karhua karkotetaan asutuskeskuksen tuntumassa ja koira ottaa kalliin ravihevosen haukkuun. Meillä on varmasti ammattitaitoista väkeä ja heillä on huippukoiria. Koiratappioita alkoi tulla ja metsästäjät, joilla oli hyviä koiria, alkoivat kysellä, onko tehtäviin pakko lähteä. Kuskilta lähtee henki, samoin hevoselta ja Mersu on rytyssä. SRVA-tehtäviin ei lähdetä harjoittelemaan, vaan sinne lähtevät koirat, jotka jo osaavat hommansa. Se vaani tarhattuja villisikoja ja istui lampolan oven edessä niin pitkiä aikoja, että lumeen suli kuoppa. Koiratappiot kärjistivät Karkotusten lisäksi suurpetojen lopetukset työllistävät PohjoisKarjalan SRVA-toimijoita. Olemme halukkaita neuvottelemaan, ja neuvottelutilanteessa on nyt oltu vuoden verran.. Metsästäjävakuutus ei korvaa viranomaistehtävässä sattuneita koiran aiheuttamia vahinkoja kolmannelle osapuolelle, uudessa SRVA-sopimusmallissa vahingot menevät koiran omistajan piikkiin. jotain muuta haukuttavaa karhun sijasta, tai aiheuttaa muuta vahinkoa. Hevonen pillastuu ja peloissaan juoksee autotielle Mersun keulaan ja osuu siitä tuulilasiin. Taustalla on petokantojen räjähdysmäinen kasvu. – Jos valtio haluaa pitää yllä näin suuria petokantoja, pitää olla myös vastuukysymykset selvillä ja korvausasiat kunnossa. – Metsästäjävakuutus korvaa, mikäli koiralle sattuu vahinko, mutta tilanne on aivan toinen, jos koira vaikka ottaa matkaan hevosen. Sopimus pitää olla houkutteleva ja sellainen, joka turvaa sekä miehet että koirat, Törrönen jyrähtää. Petoja loukkaantuu kolareissa ja myös joitakin haittayksilöitä on määrätty lopetettavaksi poliisin myöntävin luvin. Kotivakuutus ei niitä korvaa, koska kyseessä on viranomaisapu ja normaalia varovaisuutta koiran irti laskussa ei ole voitu noudattaa. Poliisit kolarihirvien perässä Hirvikolareiden osalta homma on – Lakkorintamaa meillä ei ole. 8 Pantasusi Teri teki useita pihakäyntejä. Sitä yritettiin karkottaa useita kertoja, mutta se palasi aina takaisin ja lopulta poliisi määräsi sen lopetettavaksi
– En tiedä miten tästä jatketaan. Lieksa on ollut ainut, jolle korvausta on maksettu ja summa on ollut 300 euroa tehtävästä. Yllättäen susi jäi odottamaan katajapensaan taakse ja hyökkäsi ensimmäisenä tulleen venäjänajokoiran kimppuun. n Erja Pekkala Kuvat: Matti Törrösen kotialbumi – Meillä on varmasti ammattitaitoista väkeä ja heillä on huippukoiria. Nyt nekin tehtävät jäävät poliisien hoidettavaksi, jos sopimusta ei saada aikaan. Korvaus maksetaan vain, jos karkotus on onnistunut, eikä peto palaa viikon sisällä takaisin, eli sopimuksessa ei makseta työstä, vaan tuloksesta. Miesten ehtiessä paikalle 400 metrin päästä koira oli vielä hengissä ja sen kärsimykset lopetettiin välittömästi. Eihän työnantajakaan vaadi työntekijää vakuuttamaan itseään ja työkalujaan. Maaja metsätalousministeriö, Metsästäjäliitto ja Suomen riistakeskus ohittivat riistanhoitoyhdistykset ja sopivat keskenään poliisin kanssa sopimuksen sisällöstä. Uudessa sopimuksessa tarjotaan 400 euron korvausta suurpetokarkotukseen. – Halukkuutta meillä on sopimuksen tekoon. Tämä on rinnastettavissa työehtosopimukseen. – Karkotuksia alkoi olla jo niin paljon, että se oli kova työ riistanhoitoyhdistykselle maksaa kulukorvauksia valtionavuista. Ensimmäinen suurpetoja koskeva sopimus tehtiin yhdessä paikallisen poliisin kanssa vuonna 2010 ja se lähti toimimaan moitteettomasti. Susi repi koiralta mahan auki ja suolet hangelle. – Meiltä ei kysytty yhtään mitään, minkälainen sopimuksen pitäisi olla. Asiantuntemus ei kelvannut Lieksassa SRVA-toiminta lähti paikallisena liikkeelle 2000-luvun alkupuolella. SRVA-tehtävä tulee yleisimmin yöllä, pyhänä, räntäsateella tai pakkasella ja useimmiten samat henkilöt ovat aina valmiina lähtemään. Nyt Lieksassa odotellaan mihin suuntaan asia liikahtaa. Kyseessä on vielä tehtävä, johon pitää olla aina valmiudessa. Kaksi ajokoiraa lähti ajamaan Teriä ja se meni alkuun hyvin niiden edellä. Tilanne muuttui Töttösen mukaan oleellisesti, kun vuonna 2017 tehtiin valtakunnalliset sopimukset. Toinen ajokoira pääsi sutta karkuun. Sopimus pitää olla houkutteleva ja sellainen, joka turvaa sekä miehet että koirat.. toiminut hyvin ja sinne on myös koiria riittänyt. Me olemme sitä mieltä, että valtion kuuluu korvata SRVA-henkilöiden kustannukset, Törrönen toteaa. Halukkuutta meillä on lähteä tehtäviin. Lieksassa korvausta on maksettu tehtävistä jo aikaisemminkin. 9 Poliisin tapettavaksi määräämä pantasusi Teri otti vielä viimeisen uhrinsa. Kuluja tarkasteltiin aina joka vuosi ja laskettiin onko summa riittävä. Mitään sanelupolitiikkaa emme ole tekemässä. Riistanhoitoyhdistys on luvannut käydä hakemassa kolarieläimet pois tienvarsilta, kunhan virkavalta ne ensin kolarin jälkeen etsii ja lopettaa. Mikäli olisi ollut tarvetta, sitä olisi voitu nostaa. Me olimme kuitenkin tehneet työtä jo pitkään ja meillä olisi ollut tietoa, mitä siinä pitää ottaa huomioon
– Ensimmäisellä kerralla tavattiin, mutta paljastuin niille silloin, sillä ne kiersivät tuulen alapuolelle. Kuulin kuinka kärsällä nuuhkaistiin ilmaa pitkään, sitten ne röhkäisivät pari kertaa ja juoksivat pois. Milla Riekki kaatoi villisian jousiaseella. Sitten tämä kaksikko ilmaantui ruokinnalle ja ne kävivät yllättävän säännöllisesti. Elintapojen tarkkailua Villisikaa ei jousella metsästetä sattumalta ja yllättäen. Hän seurasi maastosta mitä kautta siat tulevat ruokinnalle ja minne ne menevät. Silloin tiesin, että nyt minulla on mahdollisuus. Sikojen käynnillä saattoi olla parikin viikkoa väliä ja talvi oli hiljainen. Milla Riekki käy treenaamassa Sako Shooting Centerillä liikkuvia eläinvideoita. – Osuma oli todella hyvä. Onnistunutta jahtia oli edeltänyt sikojen tiivis eläintapojen tarkkailu. Toisin kävi, sillä peuroja kyllä alueella liikkui, mutta ne ohittivat paikan ja yllättäen villisiat alkoivat käydä ruokinnalla. Riekki kertoo, että alun perin hänellä olikin tavoitteena peuran ja kauriin metsästys ruokinnalta, jonka hän teki viime kesänä. Hän teki puuhun noin neljän metrin korkeuteen passipaikan eli treestandin, ja odotti oikeaa hetkeä. Onnistuminen vaati pitkäjänteisyyttä ja huolella tehtyjä ennakkovalmisteluja. Tiedustellessaan maastoa hän samalla opetteli sikojen käyttäytymistä ja teki päätelmiä, minne kannattaa mennä passiin ja milloin. Kyseessä on todennäköisesti ensimmäinen Suomessa jousella kaadettu sika ja varmasti ensimmäinen naisen tekemä vastaava kaato. Riekki aloitti sikojen säännöllisen tarkkailun. Kun huomasin niiden käyneen syömässä, menin seuraavana iltana passiin, mutta tuloksetta. Hän toivoi ruokinnalle erityisesti valkohäntäpeuroja, sillä metsästyslainmuutos teki mahdolliseksi peuran metsästämisen jousella viime syksystä alkaen. Ammuin molempien keuhkojen läpi ja pakomatka oli vain 15 metriä, Riekki kertaa tapahtumaa. Riekki sai kaadettua villisian jousiaseella maaliskuussa. Paikalla kävi harvakseltaan erinäisiä porukoita. – Seurasin eläimiä riistakameran avulla. 10 ”Osuma oli todella hyvä, ammuin molempien keuhkojen läpi” Villisika saaliiksi jousella Jousiammuntaa pitää treenata, jotta käsi on vakaa ja osumatarkkuus mahdollisimman hyvä. Se oli hieno tilanne, että ne edes tulivat paikalle, Riekki muistelee.. L appeenrantalainen Milla Riekki on metsästänyt kolmisen vuotta ja jousella parin vuoden ajan
– Kun pimeys oli laskenut, kuulin sikojen tulevan juuri sieltä, mistä olin ajatellutkin. Lihan loppukäsittelyn tein kotona avopuolisoni kanssa. Ajattelin, että tänään istun pitkään. – Ruutiaseella metsästämiseen verrattuna jousen kanssa fiilis on ihan erilainen, koska eläin täytyy päästää lähelle ja muuttujia on paljon. Sää oli täydellinen. Kyllä siinä muutaman kerran Youtubevideoita katseltiin avuksi. Ajatus jousella metsästämisestä alkoi kuitenkin kytemään mielessä jo alusta alkaen ja jousimetsästyksen vaativuus veti puoleensa. 11 . Jo epäilyjenkin vuoksi fiilikset onnistumisen jälkeen olivat – Lihan loppukäsittelyn tein kotona avopuolisoni kanssa. Villisikojen kanssa joutuu olemaan varovainen ja Riekki viestitti kaverilleen, joka saapui avuksi. Kyllä siinä muutaman kerran YouTube-videoita katseltiin avuksi.. Riekki oli istunut passissa puolitoista tuntia ennen niiden oletettua saapumisaikaa. Jousi onkin tehokas ase Riekki oli saanut osakseen paljon epäilyjä siitä, onko jousi sopiva ase suuremman riistan metsästykseen. – Minulla oli sellainen tunne, että nyt ne tulevat. Vaativa jousimetsästys Suoritettuaan metsästyskortin kolmisen vuotta sitten Milla Riekki kävi alkuun metsäkanalintu-, vesilintuja jänisjahdissa haulikolla. Ampumamatka oli noin 15 metriä, ja satakiloinen villisika kaatui näköetäisyydelle. – Isä ja veli harrastavat ja minulle jäi mieleen, että olisi kivaa oppia liikkumaan luonnossa. Milla Riekki oli hyvin tyytyväinen osumaan. Kolmannella kerralla oli jo sellainen tunne, että nyt on oikea ilta. Siat olivat varovaisia ruokinnalle saapuessaan, joten odotin niiden rauhoittuvan, ennen kuin ammuin. Tuuli kävi oikeasta suunnasta ja pakkanen nousi -10 asteeseen. Riekin perheessä on metsästetty, ja sieltä jäi ajatus, joka syttyi kuitenkin vasta aikuisiällä. Yhden kerran Riekki kävi istumassa passissa ilman, että siat saapuivat. Toiset käyvät metsällä pari kertaa vuodessa ja toiset satoja päiviä. Käyn silti mielelläni metsästämässä myös haulikolla ja kiväärillä vaihtelun vuoksi. Siinä on paljon tapahtumia ja tilanteita tulee usein. Niinhän siinä kävi, että hurahdin täysin ja laji vei mukanaan. Minulla on myös tehnyt niin paljon mieli metsälle, että olen yrittänyt opetella mahdollisimman paljon ja opettelen koko ajan lisää, jotta tulisin nopeasti mahdollisimman taitavaksi. ”Osuma oli todella hyvä, ammuin molempien keuhkojen läpi” Villisika saaliiksi jousella Satakiloinen sika kaatui lähes niille sijoilleen. – Yksi suosikeistani on majavajahti. Noin puolen tunnin kuluttua lähetin nuolen matkaan. – Samalla kaveri opetti minulle saaliin käsittelyn, suolistamisen ja nylkemisen. Kokemukset jäävät mieleen ja ne opettavat minua paremmaksi metsästäjäksi. Villisikajahdin lisäksi Riekki on harrastanut jousimetsästystä hyvin monipuolisesti ja tutustunut usean metsästysmuotoon. Olin seurannut kaksikkoa paljon, joten aavistin niiden tulevan kyseisenä iltana. Toinen sika juoksi metsään, mutta Riekki kuuli sen jäävän lähistölle. Tulevaisuuden haaveissa olisi kaataa eläin hiipimällä. Halusin opetella tekemään kaiken itse. Viimein siat saapuivat Odotus jatkui. Metsästys vaikutti tosi mukavalta ja antoisalta harrastukselta ja päätin suorittaa kortin ja katsoa miltä touhu vaikuttaa. Mielestäni jousimetsästys on palkitsevampaa itselleni, vaikka saalista harvemmin saa
Itselleni oli aivan huikea fiilis nähdä, kun sika kaatui ja osuma oli niin erinomainen. Tullitie 7 G 53500 Lappeenranta Nettikauppa puukot.. – Jousi on tehokas ase, sillä nuolen veitsenterävä metsästyskärki aiheuttaa verta vuotavan haavakanavan ja aiheuttaa eläimelle nopean verenpaineen laskun. Olen saanut paljon positiivista palautetta kaadostani ja jousi noteerattiin tehokkaaksi aseeksi epäilijöidenkin silmissä. 12 korkealla. Puh. n Erja Pekkala Kuvat: Milla Riekin kotialbumi Villisikaa ei voi viedä lahtivajalle, missä käsitellään muuta riistaa. 0400 550 915 parhaiten iltaisin Jorma Simolin myynti@puukot.. Olin varautunut pidempään pakomatkaan, sillä villisika voi edetä pitkiäkin matkoja hyvästä osumasta huolimatta. Erityisesti Milla Riekki kokee onnistumisen iloa kaadosta sen vuoksi, että hän uskaltautui itse selvittämään riistan elintapoja ja lähti rohkeasti tutustumaan lajiin ja opettelemaan omatoimisesti jousiaseella metsästystä. Kuvan kanadanmajava on Riekin ensimmäinen jousella saatu saalis. Puukot.. Hän haluaa korostaa, että jokainen voi opetella metsästämään ja tuntemaan eläinten elintapoja, kun vain on kiinnostunut asiasta. Sain paljon vinkkejä muilta metsästäjiltä ja kuuntelin tarkkaan ohjeita, joita aloin soveltamaan omaan tekemiseeni. Se oli hieno tilanne, että ne edes tulivat paikalle. Majavajahti on Milla Riekin suosikkeja. Tuki oli korvaamaton. PUUKON OSAT JA TARVIKKEET SUORAAN NETTIKAUPASTA TAI PUHELINMYYNTINÄ. Riekki hoiti ruhon käsittelyn kotonaan. – Kuulin kuinka kärsällä nuuhkaistiin ilmaa pitkään, sitten ne röhkäisivät pari kertaa ja juoksivat pois. Erityisesti jousella sikoja metsästäneet kaverit olivat suuressa roolissa tämän jahdin onnistumisessa. – Pääsin vuosi sitten jäseneksi Vainikkalan Riistamiehiin ja liityin jäseneksi Experience Bowhunting Clubiin, joka on erikoistunut jousella metsästämiseen
hinta 4 x 4 m 175 cm TP5009017 739,759,6 x 4 m 175 cm TP5009019 929,949,6 x 6 m 175 cm TP50090111 1089,1119,Jämpti MAXI, kuumasinkitty kalteritarha 4 x 4 m 220 cm TP5019917 899,6 x 4 m 220 cm TP5019919 1119,6 x 6 m 220 cm TP50199111 1329,Takuu 10 vuotta. 50,Takuu 10 vuotta. 50,4x4m 519 00 Jämpti ECO Kuumasinkitty tarha, alk. hinta 3 x 3 m 175 cm 50142 519,529,3 x 4,5 m 175 cm 50143 619,629,Takuu 10 vuotta. + rahti € / norm. Sinkittyjen+maalattujen tarhojen perusvärit: vihreä, valkoinen, ruskea, vaaleanharmaa, tummanharmaa ja musta. 739 00 Jämpti Kuumasinkitty kalteritarha, alk. koiratarhat Tarjoukset ja rahtivapaus voimassa 1.-30.6.2018 saakka tai niin kauan kuin tarhoja riittää.. hinta 4 x 4 m 184 cm TP5006017 799,819,6 x 4 m 184 cm TP5006019 999,1019,6 x 6 m 184 cm TP50060111 1179,1209,3x3m Jämpti MEDI, kuumasinkitty kalteritarha Koko Korkeus Til.koodi ALEHinta Norm. Jämpti Pro MEDI, kuumasinkitty Koko Korkeus Til.koodi Hinta 4 x 4 m 175 cm TP5006417 799,6 x 4 m 175 cm TP5006419 999,6 x 6 m 175 cm TP50064111 1189,Jämpti Pro MAXI, kuumasinkitty 4 x 4 m 220 cm TP5006617 899,6 x 4 m 220 cm TP5006619 1119,6 x 6 m 220 cm TP50066111 1329,799 00 Jämpti Pro Kuumasinkitty tarha, alk. + rahti € / norm. Lähimmän jälleenmyyjän löydät www.vipstore.fi/vipmap/ VIPstore Oy | Killinkoskentie 23 | 34800 VIRRAT | 03-475 3474 | info@vipstore.fi | www.vipstore.fi 649 00 Jämpti Pro MINI Sinkitty + maalattu tarha, alk. 50,4x4m 4x4m 799 00 Jämpti Pro MEDI Sinkitty + maalattu tarha, alk. + rahti € / norm. + rahti € / norm. + rahti € / norm. Takuu 10 vuotta. 50,Jämpti ECO, kuumasinkitty Koko Korkeus Til.koodi ALEHinta Norm. 50,4x4m Jämpti Pro MINI, sinkitty+maalattu Koko Korkeus Til.koodi Hinta 4 x 4 m 115 cm TP5007417 649,6 x 4 m 115 cm TP5007419 799,6 x 6 m 115 cm TP50074111 959,Jämpti Pro MEDI, sinkitty + maalattu Koko Korkeus Til.koodi ALEHinta Norm. Myynti: vipstore.fi-verkkokauppa, VIPstore Center Virrat Kysy VIPstore-jälleenmyyjältä
Suhonen kielsi pelkäävänsä, mutta sitä pelkää, kun sudet uhkaavat esimerkiksi lapsia. Etukäteen oli mietitty, tuleeko paikalle myös sudensuojelijoita. Saimme näkyvyyttä myös lehdissä, ja Iisalmi-Kuopio-Varkaus -alueella kuuluva Sandels-paikallisradio lähetti tapahtumasta ohjelmaa suorana. 14 Suomen susipolitiikka haukuttiin Kuopiossa Nyt alkaa jo riittää! Tuupovaaralainen Sulo Suhonen (vas.) haluaa pelastaa metsäpeurat ja maaseudun ihmiset susilta. H uhtikuinen Kuopio oli jatkoa joulukuiselle Helsingin mielenosoitukselle niin metsästäjillä kuin lukuisilla muillakin on mitta täynnä, kuinka sudet määräävät elämisen tahdin Suomessa. No nyt se on jo nähty, että susi vaanii aina nurkan takana; vie elinkeinon ja harrastukset. – Jo silloin tuumailtiin, että miten susien ja ihmisten yhteiselo voisi käydä Suomessa, kun ei ole käynyt muuallakaan. – Ihmisiä pysähtyi torille kuuntelemaan ja katselemaan, ja puhujat olivat hyviä. Yleisön joukossa ollut mies heitti Suhoselle kysymyksen, että pelkäätkö henkilökohtaisesti sutta. Suhonen heitti kysyjälle. Suhonen kertasi, kuinka aina. Hän manasi, kuinka poliisikin on täysin hampaaton viherlinjan kanssa. Kuvassa keskellä Harri Räbinä, joka oli yksi Susien tahtiinko täällä marssitaan -tapahtuman järjestäjistä. Tietysti enemmänkin porukkaa olisi voinut tulla paikalle, mutta monille on iso kynnys esiintyä omalla naamalla tällaisissa tapahtumissa, vaikka asiat puhuttavatkin Facebookissa, tietää Harri Räbinä, joka oli yksi ”susimarssin” järjestäjistä. – Meitä oli siellä kaikkiaan noin 100. – Sinäkö takaat ensimmäisen susiuhrin. On väläytelty, että seuraava pidettäisiin ennen metsästyskauden alkua. – Siihen aikaan ei kuitenkaan ymmärretty, että tästä tulisi joillekin iso bisnes, kuten on tapahtunut. Nyt on otettava välillä happea. Suhonen ei myöskään käsitä, miksi pihasusiongelmaan ei saisi puuttua. – Vastapuolen pelureita oli kuitenkin paikalla vain 4-5; ottivat siellä kuvia ja sitten juoksivat pois! Tuleeko tapahtumalle jatkoa. Nykyinen susipolitiikka sai kyytiä Susien tahtiinko täällä marssitaan -tapahtumassa Kuopiossa. – Porukoiden kanssa on ollut tästä puhetta, mutta nyt odotellaan syksyä. ”Pelkäätkö sutta?” Susiasioille kasvonsa antanut tuupovaaralainen Sulo Suhonen kertasi alkajaisiksi torilla, kuinka vuoden 1995 rauhoitusten myötä tilanne meni nykyiseen malliin. Kuopion torille ja jatkopaikkana olleeseen ravintola Gloriaan oli saapunut väkeä ympäri Suomea. Räbinä kuvailee tapahtumaa ”helkkarin onnistuneeksi”
Nyt on saatu hyysättyä vihreitten aktivistien avulla sudet taas Suomeen. Kuopion torille oli saapunut noin 100 ihmistä ympäri Suomea. Nyt on saatu hyysättyä vihreitten aktivistien avulla sudet taas Suomeen.. Tuoreet viitteet ensimmäiseen susiuhriin – Sudet ammuttiin vuonna 1881 viimeisen susiuhrin jälkeen olemattomiin. Hän ei halua syöttää koiraansa susille, joten lopetti STVA-toiminnan liivin hän riisui toriyleisön edessä. Tälle savolaiselle SRVA-miehelle riitti. Suomen susipolitiikka haukuttiin Kuopiossa Nyt alkaa jo riittää! Paikalla oli myös noin 30 koiraa. – Sudet ammuttiin vuonna 1881 viimeisen susiuhrin jälkeen olemattomiin. 15 . perustellaan, ettei susi ole tappanut Suomessa ihmistä sitten 1800-luvun
Oudot lupapäätökset Yksi niin torilla kuin Gloriassa puhuneista oli Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Antti Kuivalainen, jolta ei herunut ymmärrystä susipolitiikalle. Kortelahti heitti. Tuhlataan ihan mahdottomasti rahaa, kun sille olisi muutakin käyttöä. Samoilla perusteilla lupia on kielletty ja myönnetty. – Metsästäjäliiton lakimiesten kanssa on käyty läpi kielteisiä lupapäätöksiä. – Jos susi menee Helsinkiin, se ammutaan heti, mutta meidän mettäkulmalaisten täytyy elää ja olla niiden kanssa. Kortelahti otti esiin suomalaisten eriarvoisuuden. 16 Suorat sanat Punkalaitumelta . – Pitäisikö tällainen lihamäärä syöttää pedoille. Vuodesta 1947 alkaen metsästystä harrastanut Kortelahti kertoi toriyleisölle, että Punkalaitumen riistanhoitoyhdistyksen alueella kaadettiin kuluneena syksynä 1251 peuraa. Myös susien tutkimukseen käytetyt isot rahasummat eivät saa Kortelahdelta kehuja. Kuivalainen ei voi esimerkiksi ymmärtää, millä perusteilla sudenpoistolupia myönnetään ja kielletään. – Yhtenä yönä raadeltiin seitsemän lammasta, eikä eräs hirvikoiraisäntä enää uskalla viedä koiriaan ollenkaan metsään koska sudet syövät ne, hän nosti esimerkeiksi. – Ajetaan helikoptereilla ja moottorikelkoilla ja heitetään susille pantaa kaulaan. Jorma Kortelahti ei voi ymmärtää, miksi susiin tuhlataan mahdottomasti rahaa. 85-vuotias metsästäjä ei voi ymmärtää, kun petojen annetaan hääriä voimakkaasti joka puolella. Poliisi vastaa kansalaisten turvallisuudesta, ja sen pitäisi tehdä päätökset loppuun asti. – Onhan se ihan huvittavuuden huippu. Kyse oli kuitenkin turvallisuusuhasta, ja riistakeskus käveli poliisin yli, ettei siellä mitään uhkaa ole.. ovat jo, koska susimäärää on kasvatettu 500-700:aan. – Jos susi menee Helsinkiin, se ammutaan heti, mutta meidän mettäkulmalaisten täytyy elää ja olla niiden kanssa. Jorma Kortelahti oli saapunut Kuopioon Punkalaitumelta. Kuivalainen kertoi myös Pohjanmaalta tapauksesta, jossa poliisi teki sudelle kuusi kappaletta karkotuksia, mutta ei uskaltanut tehdä lopetuspäätöstä, vaan siirsi sen riistakeskukselle
Nyt muualla maassa otetaan Itä-Suomesta mallia. Itä-Suomen poliisilla on pitkät perinteet suurpetoasioiden hoitamisessa. Ahrenbergin mukaan kukaan ei tartu ongelmaan. Lupia on kielletty ja myönnetty samoilla perusteilla kuvassa mukana myös MTK:n Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Jari Kauhanen ja Itä-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen. 17 Moni ohikulkija pysähtyi katselemaan ja kuuntelemaan tapahtumaa. Sitten peli on menetetty. Hara kertoi myös tuntemastaan Saksan susitilanteesta, jota hän kuvaili pahaksi EU-lainsäädännön takia. Susi on luontaisesti arka, ja sellaisena se pitäisi myös pitää. Se kuitenkin kesyyntyy, ja sen takia susiongelma on räjähtänyt käsiin. Poliisin mukaan pitää vain oppia elämään susien kanssa. Uskon että nyt päästään koko Suomessa sitä tavoitetta kohti mitä on yritetty. Yhteistyö tarpeen Entinen Kuopion eläinlääkäri Erkki Hara kertoi työskennelleensä 1970-luvulla Lieksassa. Kuivalaisen mukaan ilmassa on virkamiesten haluttomuutta käyttää sitä pelikenttää, mitä on selkeästi enemmän olemassa. Pohjolainen totesi myös, ettei Itä-Suomessa ole ollut näin rauhallista talvea viiteen vuoteen. – Poliisit saivat uuden toimintaohjeen 1.4. – Susipari oli käynyt lasten hiekkalaatikolla paskalla. MTK:n Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Jari Kauhanen puolestaan korosti MTK:n ja metsästäjien välistä yhteistyötä susiasioissa. – Susilupia pystyttäisiin myöntämään jos vain haluttaisiin. Kun ei tiedetä millainen eläin se on, sekin aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa. – Susi oli repinyt kymmenen lammasta. Siksi pyritään tuomaan esiin faktaa sudesta. Sudet olivat siihen aikaan arkoja eläimiä, eivätkä ne aiheuttaneet ihmisille mitään ongelmia. Nyt on vuosi aikaa saada susipolitiikka kuntoon. – Tämän vuoden puolella ei ole ollut ainoatakaan karkotusta tai lopetuspäätöstä. – Siellä tuli metsästettyä, ja näin myös susitilanteen. Kauhun kierre Vastikään perustetun Taajamasusi Ekenäs-Hanko ry:n puheenjohtaja Mikael Ahrenberg kertoi Tammisaaren tilanteesta. – Susi oli repinyt kymmenen lammasta. Lammasfarmari oli soittanut poliisille, jossa oli sanottu, että he eivät voi tehdä asialle mitään. Ahrenberg asuu itse 50 neliökilometrin suuruisessa saaressa, jossa on muun muassa pientaloalue, jossa on paljon lapsiperheitä. n Maija Salmi Kuvat: Sanna Reinikainen. Toiminta on ollut nyt liian hapuilevaa ja erot isoja, tiesi Itä-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen. Lammasfarmari oli soittanut poliisille, jossa oli sanottu, että he eivät voi tehdä asialle mitään. – Havainnointi ja ennakointi yhdessä riistanhoitopuolen kanssa kantaa hedelmää. Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Antti Kuivalainen (vas.) kertoi, että Metsästäjäliiton lakimiesten kanssa on käyty läpi kielteisiä lupapäätöksiä. Ja tästä on alkanut kauhun kierre. – Porukat tuntuvat tietävän hyvin vähän susista. Poliisin mukaan pitää vain oppia elämään susien kanssa
alv:n 24 %.. nland Instagram.com/ arcticcat. nland WWW.ARCTICCAT. FI Hinnat sis. 450 4X4 T3B -TRAKTORIMÖNKIJÄ Vakiona vinssi, vetokoukku ja vetokoukun pistoke ALTERRA M a d e i n U S A M a d e Vakiona vinssi, vetokoukku ja vetokoukun pistoke 6 990€ + toimituskulut www.sumeko.fi Facebook.com/ arcticcat
Markkinoiden kevyin viisikymmentähevosvoimainen Tohatsu MFS50EFI on ominaisuuksiltaan vertaansa vailla. TALOUDEL L ISIN. TALOUDEL L ISIN. Tehokkuudestaan huolimatta sen polttoaineen kulutus ja melutaso ovat alhaisimpia luokassaan. käyttöä helpottava uistelunopeudensäädin.. FACEBOOK.COM/ TOHATSUFINLAND @TOHATSUFINLAND Kevyt ja taloudellinen, silti täynnä voimaa. KEV YIN. 6 390 € (sininen) KEV YIN. Katso koko 3.5-250 hv -mallistomme osoitteesta www.tohatsu.. T EHOKK AIN. ERIKOISHINTA 5 990 € sh. Lisäksi koneen vakiovarusteisiin kuuluu mm. T EHOKK AIN
Lisäksi hän toimii hirviporukan pomona. P ellossa asuva Hanna Rautio, 37, katseli sivusta, kuinka hänen miehensä kävi pienpetopyynneissä ja hirvijahdissa. Pikkuhiljaa mielessä kyti ajatus, jospa metsälle lähtisikin joku kerta miehen sijasta vaimo tai pariskunta pääsisi erälle viettämään yhteistä aikaa. Ei ollenkaan tavallinen tarina Tähän saakka tarina on vielä aika. Miehen ollessa poissa vaimo hoiti yksin perheen seitsemän lasta toki saaden apua vanhimmilta 16ja 17-vuotiailta tyttäriltä. Seitsemän lapsen äiti käy hirvijahdissa ja pienpetopyynnissä. – Kunkku on hyvä koira, Hanna Rautio kehuu ja kertoo päässeensä heti ensimmäisenä syksynään ampumaan omalle koiralle hirven. – Hankin metsästyskortin neljä vuotta sitten ja pääsin Pellon Erän hirviporukkaan siitä heti vuoden päästä. Ajattelin, että kyllä minustakin metsästäjäksi on ja kerran ei muitakaan harrastuksia minulla ollut, kun olen aina ollut lasten kanssa kotona. 20 Pellon Erän hirviporukan jahtipäällikkö Suurperheen äidistä metsästäjä – Kun rauhassa odottaa, niin saa onnistuneen riistalaukauksen, Hanna neuvoo. Kun sain ammuttua ensimmäisen ketun, niin siitä oikein sytyin metsästäjäksi