Lymfooma . 9,90 € VINKIT Terveellinen ruokaviikko edullisesti SUUNTERVEYS Viisaudenhampaat kiusaavat Katse kirkkaaksi EHKÄISE SILMÄSAIRAUDET TYÖUUPUMUS Tunnista vaaran merkit ORTOPEDIN TYÖ . Kaksoisongelma selviytymistarinaa sivua ristikoita ja tehtäviä Saija Varjus: MS-tauti ja hermopinne eivät lannista EN ANNA PERIKSI! OPIOIDIT MILLOIN VAHVOJA KIPULÄÄKKEITÄ TARVITAAN?. . 3 x silmäsairaus . . KANTASOLUHOITO . . . Immuunipuutos . KOORDINAATIO 4 7 . 7/2018 . DIALYYSI
3 TAPAA, JOILLA AMMATTITAITOINEN VALMENNUS TULEE MUUTTAMAAN SINUT MAINOS MUUTOS.NET/APU. Saavutat onnellisemman ja tasapainoisemman mielen: Heilahteleva verensokeri, himot epäterveellistä ruokaa kohtaan, ylipaino ja siitä johtuvat vaivat sekä syyllisyys omista epäterveellisistä elintavoista eivät tee mielelle hyvää. Tutkimusten mukaan ihminen pystyy sisäistämään 1–2 muutosta kerrallaan, eli kaikkea ei kannata koettaa tehdä samaan aikaan. Uskomme siihen, että valmennuksen aikana: Saavutat itsellesi ominaisen painon: Sinulla on luontainen paino, jossa sinun on hyvä ja terve olla. Suosittelen!” Painon putoaminen on sivuvaikutusta siitä, että keho alkaa toimia oikein. Onnistu pudottamaan painoa ja ylläpitämään kevyempää ja virkeämpää olotilaa järkevän, elämäsi viimeisen elämänmuutoksen avulla. Entisestä sohvaperunasta on tullut aktiivinen liikkuja. Ymmärrä syvemmin, kuinka voit vihdoin edistää hyvinvointiasi kohti kevyempää askelta ja virkeämpää mieltä osoitteessa: Helene Molonen, sairaanhoitaja TUOMAS HELKALA / MUUTOS.NET Painonpudotukseen liittyy useita myyttejä, joita toteuttaessaan moni epäonnistuu ja turhautuu. Myytti 2: Tahdonvoima on pysyvä ratkaisu muutokseen Esimerkiksi ihminen päättää tammikuun 1. Päätöksen perustuessa pelkkään tahdonvoimaan muutos kestää korkeintaan viikkoja, minkä jälkeen vanhat tavat palautuvat pikkuhiljaa takaisin ja kuntosalikortti jää turhan pantiksi. Paino putoaa vauhtia, joka on keholle luonnollista ja terveellistä. Tämä johtuu kahdesta syystä: Ensinnäkin siitä, että kehoasi ei ole ravittu oikein, ja siksi se haluaa nopeaa helpotusta herkuilla. Kun keho saa tarvitsemansa ravintoaineet, se alkaa toimia paremmin ja käyttää energianlähteenä omia rasvavarastojaan tehokkaammin. Lue loput myytit osoitteessa: MUUTOS.NET/APU Sivustolta löydät myös maksuttoman 3-osaisen videosarjan hyvinvoinnin edistämisestä ja omaan ikään sopivan ihannepainon saavuttamisesta sekä 10 minuutin tehokkaan kotitreenivideon. Opit tuntemaan valmennuksen aikana itsesi paremmin, henkiset kykysi kehittyvät ja mielialasi paranee. Tässä samalla mieheltäkin paino on tippunut 15 kg. Tai mitä missäkin dieetissä kehotetaan rajoittamaan. Saat mielihyvää hetkellisestä hyvänolon tunteesta syötyäsi jotain tämän tarpeen tyydyttävää. Todellisuudessa on kuitenkin paljon tärkeämpää saada tarpeeksi hyviä ruoka-aineita, kuin yrittää poistaa epäterveellisiä vaihtoehtoja. Nyt viimeisen neljän kuukauden aikana on lähtenyt 13 kg. Myytti 1: Laihtuaksesi sinun täytyy rajoittaa ruokavaliota Usein puhutaan siitä, kuinka tärkeää on rajoittaa huonoja ruokia, jotka sisältävät sokeria tai rasvaa, lisäaineita, lihaa. Mieliteot epäterveellistä ruokaa kohtaan vähenevät: Tuntuuko, että kehosi huutaa ajoittain ”Haluan jotain hyvää”. Toiseksi kyse on tunneperäisestä asiasta. Tutustu tarkemmin faktoihin, miksi laihdutus yleensä epäonnistuu. Nämä seikat korjataan valmennuksessa. päivänä muuttaa täydellisesti elämäntyyliään lopettamalla herkkujen syönnin ja muut epäterveelliset tavat, hankkimalla kuntosalijäsenyyden ja alkamalla syödä terveellisemmin. “Olen aikaisemmin kokeillut vaikka mitä keinoja, mutta aina kaikki paino on pamahtanut takaisin ja vähän enemmänkin. Älä syyllistä ja pakota itseäsi painonpudotukseen Oletko ikuinen laihduttaja. Muutos-valmennus ei ole tavallinen painonpudotusohjelma, vaan kokonaisvaltainen kehon ja mielen muutosvalmennus
. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. ”Ketään ei kiinnostanut, mikä minua vaivasi.” 58 Kaalit pursuavat ravinteita. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. 68 K IR S I T U U R A. . 46 Äkillinen kipu pitää hoitaa. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. . 2018 5 Päätoimittajalta 6 Terveysuutiset 12 Silmäsairaudet etenevät usein ilman oireita 20 Saija Varjus ei anna periksi MS-taudille 26 Viisaudenhampaat kannattaa poistaa 32 Kehitä koordinaatiota 36 Syövän kantasoluhoito 40 Dialyysi korvaa munuaisen 42 Primaari immuunipuutos vei vastustuskyvyn 46 Milloin opioideja tarvitaan. Lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Painopaikka UPC Print 2018, Vaasa 4041 0948 Painotuote ISSN 2323-3052 . . Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. APU TERVEYS 3 Sisältö 7 . Toimitus Vastaava päätoimittaja Ulla Veirto Päätoimittaja Päivi Anttila Tuottaja Milla Talja Ulkoasu Katja Säilä Toimitus neuvosto Professori, emeritus Erkki Vartiainen (THL), ylilääkäri Johanna Mattson (HUS), ylilääkäri Anna-Mari Hekkala (Sydänliitto), kehitysjohtaja Heini Kapanen (Mielenterveyden keskusliitto), yleislääke tieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall (Mehiläinen), laillistettu ravitsemus terapeutti Reijo Laatikainen (Booston Oy), päätoimittaja Marja Aarnipuro (Apu) Sivunvalmistus Viljami Osada / Aste Helsinki Oy Liiketoiminta johtaja Tuuli Toivainen Kustantaja A-lehdet Oy Yhteystiedot Sähköposti etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Postiosoite Apu Terveys, 00081 A-lehdet Puhelin (09) 759 61 (vaihde) Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Myyntiassistentti Jatta Waarala Asiakas palvelu (09) 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. 48 Ortopedi nauttii työnsä monipuolisuudesta 57 Ehkäise työuupumus 58 Monipuoliset kaalit 60 Sentin venyttäjän dieettiviikko 64 Kuitua lautaselle 67 Kolumni: Reijo Laatikainen 68 Kaksoisongelman otteessa 72 Aivopähkinöitä 74 Ristikot, kryptot ja sudokut 80 Ratkaisut 82 Sitähän sä kysyit: Susanna Laine 12 Silmät ovat ikkuna aivoihin. Aikakauslehtien Liiton jäsen.
Tiistai–6.2. Tiistai. Havanna, maailman kaunein ränsistynyt kaupunki ei jätä kylmäksi ketään, varsinkaan kun teemme kaupunkikierroksen komeasti 50-luvun amerikanraudoilla. 5.2. 7.2. Matkan runsasta antia sulattelemme Cayo Santa Marian valkeilla hiekkarannoilla. Jatkamme matkaa Sierra Maestran vuoristosolan kautta Cobren kylään, jonka katedraaliin Ernest Hemingway lahjoitti Nobel-mitalinsa. Perjantai. Keskiviikko. Ajelun päätteeksi nautimme tervetulojuoman ja lounaan Unescon suojelemassa vanhassakaupungissa. Majoittuminen ja illallinen. Perjantai. Kiertomatkallamme tutustut tärkeimpiin kaupunkeihin Havannasta Santiago de Cubaan maassa asuvan oppaamme Peter Lomanin johdolla. Aamiainen. LUKIJAMATKAT Koska Kuuba on kaukana, haluamme tarjota sinne saakka matkustaville mahdollisuuden nähdä maata laajalti. Näemme myös muun muassa vallankumoushistoriasta kuuluisan Siboneyn farmin ja Moncadan kasarmin. 4.2. Lounas ja illallinen. 29.1. Finnairin lento klo 16.40 Havannaan. Lento Santiago de Cubaan. Torstai. Sunnuntai. Lounas matkalla. Trinidadin pastellinsävyiset talot ja upea keskustori palatseineen heijastavat 1800-luvun vaurautta, jolloin kaupunki oli maailman johtava sokerintuottaja. Lounas. Maanantai. Iltapäivän lopulla saavutamme mahtavan Escambrayn vuoriston, jonka kupeessa on Unescon suojelema vuonna 1514 perustettu Trinidadin kaupunki. Vierailemme vielä Santa Canan galleriassa ennen kentälle menoa. Matka jatkuu läpi Kuuban keskitasangon. Jatkamme Cojimarin kalastajakylään, joka oli hyvin merkityksellinen Hemingwaylle. Kierretään Kuuba 28.1.–9.2.2019 Tuulan matkat www.tuulanmatkat.fi Matkaemäntänä Tuula Kanninen Varaukset ja tarkempi matkaohjelma: 09 2510 2050 tai myynti@okmatkat.fi Iloa ja terveyttä kuumista rytmeistä ja auringosta!. Jaloittelemme Sancti Spirituksen kaupungissa. Aamiainen. Torstai. Illallinen. Vapaapäivä Havannassa, joka on houkutuksia täynnä. Hinta: 3 450 €/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 545 €. Tutustumme Camagüeyn kaupunkiin. Majoittuminen hotelliin ja illallinen. Täydet päivät lomailijan elämää all inclusive -hotellissa, jossa kaikki ateriat, välipalat ja juomat sisältyvät hintaan. Paluu Havannaan ja illallinen hotellissa. klo 16.35. 2.2. Jatkamme upeaa maisematietä Cayo Santa Marian lomakohteeseen. Tutustumme Che Guevaran mausoleumiin ja museoon. Kiertoajelun aluksi käymme Santa Ifigenian hautausmaalla, jossa lepää niin Fidel kuin monet muutkin kuubalaiset kuuluisuudet. Aamiainen. Hintaan sisältyy: lennot, matkustajaverot, majoitukset, kuljetukset, retket ja sisäänpääsymaksut, ohjelmassa mainitut ruokailut, Kuuban turistikortti. 8.2. 30.1. Keskiviikko. Aamiaisen jälkeen kohti Santa Claraa. 1.2. Lento klo 23.30 Helsinkiin laskeutuu lauantaina 9.2. Ka ikk i oi ke ud et m uu to ks iin pi dä te tä än . Bienvenidos! OHJELMA: 28.1. Aamiainen. 3.2. Lounas Bayamon kaupungisssa ja majoittuminen Camagüeyssä. Lounas. Maanantai. Majoittuminen ja iltapala. Illallinen. 31.1. Näemme entisen miljonäärikaupunginosan Miramarin, Plaza de la Revolucionin ja Kristus-patsaan näköalapaikan. Aamiainen. Lauantai. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Aamiainen. Puolen päivän aikaan lähdemme tutustumaan Ernest Hemingwayn Kuubankotiin La Finca Vigiaan
Kurkkua raapi kaktus, ja nenä alkoi vuotaa kiusallisesti. Päätin, että pyörätuoliin en halua. Reilun parin viikon jälkeen olin kuitenkin saanut räkäaamuista tarpeekseni ja painuin lääkäriin. Huono oli uutinen taas oli, ettei pikaparannusta ollut luvassa. Hakkaava yskä häiritsi yöunia – onneksi lomalla sai nukkua pitkään. . Näin kuvaili merimaskulainen Salla-Riikka Saarinen sitä tunnetta, kun kuuli lääkä riltä sairastavansa MStautia. Verikokeessa CRP-arvo oli normaali, eikä kurkussa tai korvissa näkynyt mitään poikkeavaa. Antibiooteista ei ole virustaudin hoidossa hyötyä, mutta niiden liikakäyttö aiheuttaa huomattavia haittoja. Elämän täyskäännös Arjestaan MS-taudin kanssa kertoo Saija Varjus. Niin vain kävi.” Nyt nelikymppinen SallaRiikka on yksi 9 000:sta MStautia sairastavasta ja haaveilee osaaikatyöstä. Sisukkaasti päätin, että pieni kesälenssu ei kyllä minun lomaani pilaa. Hyvä uutinen oli, ettei minulla ollut bakteeritulehdusta. . Mitä aiem min hoitoon ja kuntoutuk seen pääsee, sitä paremmin voi lisätä työvuosia. Minun flunssani paransi aika. Tutkimusten tulokset olivat tavallaan hyviä ja huonoja. Sivu 20. Oli han se pelottavaakin, kun näin osan olevan jo pyörätuo lissa. Tästä huolimatta moni ylähengitysinfektion oireista kärsivä haikailee yhä kuurien perään. Välillä tauti tuntui jo talttuneen, mutta seuraavana päivänä oireet palasivat. Antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien yleistyminen on suuri maailmanlaajuinen ongelma, ja turhien kuurien popsiminen edesauttaa resistenttien kantojen kasvua. Sain tietää Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuk sessa vieraillessani, että sopeutumisvalmennuskurssi on suomalainen keksintö. SallaRiikalle se oli käänteen tekevä: ”Tutustuin muihin sairastuneisiin nuoriin. Eikä lomakaan mennyt piloille. MILLA TALJA Tu ot ta ja lta. Oireet alkoivat muutama päivä ennen kesäloman alkua. Valta osa taudin kustannuksista, 165 miljoonaa vuodessa, ai heutuukin sairastuneiden menetetystä työpanoksesta. Lisäksi antibiootit häiritsevät suoliston bakteeritasapainoa. Flunssa osoittautui sitkeänsorttiseksi. Tämänkaltaista virustautia voidaan lievittää vain oireiden mukaisella hoidolla, siis nuhaja särkylääkkeillä. Päätoimittajalta Päivi Anttila Kesäflunssa. Loppumerkki, kopioi kokonaisuuden viimeisen jutun perään ILMAN välilyöntiä. APU TERVEYS 5 Jatkuu-nuoli, linjaa elementin vasen reuna palstan oikeaan reunaan. Sitten vain särkylääkettä ja rannalle. M enetin hetkessä ikuisen terveyden illuu sion. Se oli henkisesti hirveä sokki. Ei ole sama, missä ja kuinka paljon kuntoutusta sai rastuneelle annetaan. Kuntoutuslaitoksissa on moni ammatillisia asiantuntijatiimejä, jotka ratkovat hoitojen lisäksi myös asumisen apu välineitä ja mahdollista am matinvaihtoa. Parikymp pisellä sairaanhoidon opiskelijalla olivat kaikki polut elämässä auki, kunnes parantumaton keskushermoston sairaus pakotti miettimään suuntaviitat uusiksi
Se perustuu 7 300:n noin 72-vuotiaan seurantatietoihin kuudestatoista aikaisemmin tehdystä tutkimuksesta. ” A paattinen ihminen on lannistunut. Hän ei löydä motivaatiota asioiden tekemiseen. Kognitiivisilla toiminnoilla tarkoitetaan esimerkiksi sanojen, kuvien ja ihmisten tunnistamista sekä kielellistä ilmaisua ja päättelykykyä. Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot ovat lievästi heikentyneet 120 000 suomalaisella. Tulokset julkaistiin arvostetussa, tieteellisessä JAMA Psychiatry -lehdessä. Tutkimuksessa oli mukana sekä mielialaltaan lannistuneita että mielialaltaan tavallisia ihmisiä. Suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia. 6 APU TERVEYS Uutiset Lähde Uutispalvelu Duodecim Koonneet Päivi Anttila, Milla Talja ja Ulla Veirto On etuoikeus käyttää portaita ja voida liikkua työnantajan ajalla. Apaattisuus eli lannistunut mieliala voi olla vanhainen merkki lähestyvästä dementiasta varsinkin nuorilla vanhuksilla. Lannistuneeseen mielialaan voi olla useita muitakin syitä. Apaattisuus voi edetä dementiaksi 1–5 vuodessa. Lihavuustutkija Aila Rissanen, Kauneus &Terveys 10/2018. K U V AT A -L E H T IE N K U V AT O IM IT U S , IS T O C K. Monesti myös hänen tunne-elämänsä lamaan tuu ja harrastukset jäävät vähitellen sivuun. Apatian ja dementian yhteys on havaittu tuoreessa tutkimuksessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki apaattiset vanhukset eivät sairastu dementiaan. Mutta tiesitkö, että apaattisuus saattaa olla varhainen merkki kehittymässä olevasta dementiasta. Huomaa dementian ensioire Muistisairaus. Sen sijaan masennus ei vaikuttanut tutkimuksen tulokseen. Erityisesti tämä havainto koski nuorimpia tutkittuja. Kaikilla tutkituilla oli jo valmiiksi jonkinasteista muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymää. Apatiaa kokevien riski sairastua dementiaan seuraavien 1–5 vuoden aikana oli noin kaksi kertaa suurempi kuin tavallisilla seitsemänkymppisillä
Loppumerkki, kopioi kokonaisuuden viimeisen jutun perään ILMAN välilyöntiä. Jogurttia poskeen! Verenpaine. Tutkijat eivät tarkalleen tiedä, mikä maidossa ja jogurtissa vaikuttaa. Jumppa ja fysioterapia ovat lievittäneet oireita paremmin. Paljon kalaa ja muita merenantimia nauttivat olivat myös yhdynnässä viidenneksen muita useammin. Aiemmin sydänriskeihin on yhdistetty muita tulehduksellisia sairauksia, kuten pso riaasi. (Docendo 2018). Markku Partinen, Anne Huutoniemi: Uniterveyskirja – Nuku hyvin, voi hyvin. Suklaa myös lihottaa. Rentoudu. Yhteyden selittänee atooppiseen ihottumaan liittyvä tulehdustila, sillä myös sydänja verisuonitaudit ovat taustaltaan tulehduksellisia. . Tiedot käyvät ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa 500 raskautta yrittävää mies–naisparia piti kirjaa ruokavaliostaan vuoden ajan tai raskauteen saakka. Paljon jogurttia syövät voivat säästyä korkealta verenpaineelta muita todennäköisemmin. Jos uni ei tule, älä pyöri sängyssä vaan tartu Uniterveyskirjaan. Tutkimus julkaistiin Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä. Atooppista ihottumaa potevat sairastuivat sydäninfarktiin, sepelvaltimotautiin tai eteisvärinä-rytmihäiriöön 40–50 prosenttia todennäköisemmin ja sydämen vajaatoimintaan 70 prosenttia todennäköisemmin kuin verrokit. Myös muita maitotuotteita paljon käyttävien verenpaineriskit olivat alhaisemmat. Jogurtin suotuisa vaikutus havaittiin varsinkin niillä, jotka söivät muutenkin terveellisesti. Lähde: jounipaakkinen.fi. Jogurttia ainakin viidesti viikossa nauttivat sairastuivat korkeaan verenpaineeseen hiukan epätodennäköisemmin kuin osallistujat, jotka söivät jogurttia korkeintaan kerran kuukaudessa. Tuore tutkimus näyttää, että vaikutus on selvä, mutta ei valtaisa. Huomaa dementian ensioire Rakkausruoaksi kalaa Hedelmällisyys. Olkapään pinne ei lähde leikkauksella Kipu. APU TERVEYS 7 Jatkuu-nuoli, linjaa elementin vasen reuna palstan oikeaan reunaan. Samansuuntaisiin tuloksiin on päädytty viime vuosina tutkimuksissa, joissa leikkaushoitoa on verrattu fysioterapiaan. Särkeekö olkaasi. Aivoverenkiertohäiriöt olivat heillä 20 prosenttia yleisempiä. Maidon runsaasti sisältämät kalium, magnesium ja kalsium voivat laskea verenpainetta. On etuoikeus käyttää portaita ja voida liikkua työnantajan ajalla. Lihavuustutkija Aila Rissanen, Kauneus &Terveys 10/2018. Merenelävät voivat auttaa pariskuntia tulemaan nopeammin raskaaksi. Atooppinen ihottuma ehkä sydänriski Tulehdus. Olkapään pinneoireyhtymää hoidetaan usein leikkauksella. Yleensä ihmiset syövät maitosuklaata, mutta suklaan hyödyt on liitetty tummaan, paljon flavonoideja sisältävään suklaaseen. BMJ-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 390 000 potilaan ja 1,5 miljoonan terveen verrokin 5-vuotiseen seurantaan. Kirjahylly Hyvästi suklaa, et olekaan terveystuote! Suklaa. Tulokset julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.. Kuunkierto, auringonpilkut ja sisäinen kello sekä eri univaiheet auttavat ymmärtämään oman unen saloja ja sitä, miksi vaihdevuosissa ja ikääntyneenä herää kukonlaulun aikaan. Terveystuotteen maineen saanut herkku ei ole maineensa veroinen. Suklaan terveysvaikutuksista on kertynyt ristiriitaista tietoa, mikä johtunee tutkittujen suklaiden eroista. Leikkauksen sijaan pinneoireyhtymää kannattaakin hoitaa ensisijaisesti muilla keinoilla. Kirja avaa uneen ja uniin liittyvää tietoa ja uskomuksia ja kertoo kattavasti myös ravitsemuksen, lääkinnällisten hoitojen sekä makuuhuoneen varustelun merkityksestä elvyttävään uneen. Mereneläviä ainakin kahdesti viikossa nauttivista pareista tuli raskaaksi 92 prosenttia, kun muista pariskunnista raskaaksi tuli 79 prosenttia. Tutkimuksessa seurattiin 83 000:ta naista 13 vuotta. Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Tavallisten suklaiden flavonoidit pääosin tuhoutuvat, kun kaakaosta jalostetaan makeampaa. Kalan ja muiden merenelävien terveelliset rasvat voivat edistää hedelmällisyyttä. Tuoreessa tutkimuksessa suklaata viikoittain nauttivilla sydänriskit olivat jopa hieman suurentuneet. Unilääketiede on sen verran painavaa asiaa, ettei tähän koko yöksi koukutu. Riskit liittyivät pääosin pahaoireiseen ja aktiiviseen atopiaan. Lääkärin suusta Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe. Oletko koskaan nähnyt selkounta tai kävellyt unissasi. PÄIVI ANTTILA . Atooppista ihottumaa potevat aikuiset saattavat sairastua sydänoireisiin tavallista useammin. Tähystysleikkaus vähensi potilaiden kipuja ja paransi olkapään toimintaa, mutta samanlainen vaikutus oli pelkällä tähystyksellä, jossa ei korjattu mitään. Arvostetussa BMJ-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat yli kahdensadan potilaan vertailuun parin vuoden seurannassa. Mika Paavolan ja Teppo Järvisen vetämän tutkimuksen perusteella leikkaushoito ei ole lumetoimenpidettä tehokkaampi. Hapattamalla tehty jogurtti voi myös vaikuttaa suoliston bakteerikantojen välityksellä. Riski on sitä suurempi, mitä aktiivisempi ja vaikeaoireisempi ihottuma on.
Yliopistosta valmistuneella on paljon todennäköisemmin likinäköisyyttä kuin pelkän peruskoulun käyneellä. Lancet-lehdessä julkaistut tulokset osoittavat, että 75–100 milligramman päivä annos ehkäisee sydänoireita alle 70-kiloisilla, mutta sitä suuri kokoisemmat henkilöt eivät saa lääkkeistä apua. Likinäköisyyttä aiheuttavat mahdollisesti lähityö, runsas lukeminen ja vähäinen ulkoilu. Yli 70-kiloisista miehistä peräti 80 prosenttia ja naisista 50 prosenttia saattaa syödä 75–100 milligramman annoksia turhaan, tutkijat havaitsivat. Annoksen koolla on väliä, vahvistaa tuore tutkimus. Moni ottaa päivittäin aspiriinin ehkäistäkseen mahdollisia sydänoireita. Vääränsuuruinen annos ei ollut ainoastaan tehoton, sillä osalle potilaista se aiheutti myös terveyshaittoja ja mahdollisesti jopa suurensi riskiä menehtyä seurannan aikana. Se myös ehkäisee veren hyytymistä ja estää siten veritulppia. 8 APU TERVEYS Koulutus saattaa lisätä likinäköisyyttä Näkö. Pituus ja lihasmassa merkitsevät aspiriinin annostuksessa. Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo on tulehduskipulääke. BMJ-lehdessä julkaistussa brittitutkimuksessa hyödynnettiin geenitietoja, joista pääteltiin perinnöllinen alttius likinäköisyydelle. Tulokset perustuvat kymmenen aiemman tutkimuksen ja lähes 120 000 potilaan tietoihin. K U V AT A -L E H T IE N K U V AT O IM IT U S JA IS T O C K. Asetelma kääntyi toiseksi, kun analyysissa keskityttiin suurempiin, yli 325 milligramman annoksiin. Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin jäänyt epäselväksi, lisääkö opiskelu likinäköisyyttä vai opiskelevatko likinäköiset enemmän. Tällöin hyödyt näkyivät vain yli 70 kiloa painavilla. Likinäköisyys on sitä todennäköisempää, mitä pitempään ihminen opiskelee. Pitkälle enemmän lääkettä Ennaltaehkäisy. A spiriinin sydänhyödyt riippuvat potilaan koosta: pieni annos ei auta suurikokoista potilasta. Tärkeää näyttäisi olevan potilaan pituus ja lihasmassa, ei siis painoindeksillä mitattava lihavuus. Analyysin perusteella likinäköisyyden todennäköisyys suurenee tasaisesti jokaista koulutusvuotta kohden: mitä pitempään ihminen opiskelee, sitä enemmän likinäköä kehittyy. Tulokset olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat vahvasti siihen, etteivät sydänoireiden ehkäisyyn tarkoitetut asetyylisalisyylihappolääkitykset ole tehokkaita, jos annostuksessa ei huomioida potilaan kokoa
Jatkuu-nuoli, linjaa elementin vasen reuna palstan oikeaan reunaan. Yhteys havaittiin myös kahdeksanvuotiailla, mutta silloin se koski vain tarkkaavaisuutta eikä muita ADHDoireita, kuten keskittymisongelmia. Yhteys havaitaan varsinkin tytöillä. Suomessa noin kuusi lasta sadasta syntyy ennen 37. K U V AT A -L E H T IE N K U V AT O IM IT U S JA IS T O C K. Eläintilan lähellä vähemmän allergiaa Altistus. raskausviikkoa syntyneillä oli enemmän ADHD-tarkkaavaisuushäiriön oireita viisivuotiaana. Yhteys oli vielä jonkin verran voimakkaampi henkilöillä, jotka olivat viettäneet lapsuutensa maatilalla. Valtaosa keskosista pärjää normaalisti. Havainnot tukevat niin sanottua hygieniahypoteesia. ADHD on yleisempää keskosilla Keskosuus. Tulokset osoittivat, että atooppinen ihottuma ja allergiat ovat noin viidenneksen harvinaisempia 300 metrin päässä eläintilasta asuvilla kuin ainakin 500 metrin päässä asuvilla. . Ennen 34. raskausviikkoa. Hyvin ennenaikaisina syntyneillä on tavallista enem män tarkkaavaisuushäiriöitä, tuore tutkimus vahvistaa. Maatilalla kasvaneiden tiedetään sairastuvan muita harvemmin allergioihin ja atopiaan, mutta vaikutus näyttäisi ulottuvan myös eläintilojen lähettyvillä asuviin. Osallistujat olivat 20– 72 -vuotiaita. Occupational & Environmental Medicine -lehdessä julkaistu hollantilaistutkimus perustuu 2 400 aikuisen terveystietoihin ja vasta-ainetutkimuksiin. . Sen mukaan lapsuuden infektioiden vähentyminen on lisännyt monia sairauksia, kuten allergioita ja astmaa. JAMA Pediatricslehdessä julkaistut tulokset perustuvat runsaan 100 000 lapsen ja 33 000 sisarusparin seurantatietoihin. Loppumerkki, kopioi kokonaisuuden viimeisen jutun perään ILMAN välilyöntiä
Välimeren ruokavalio on hyväksi lihavan sydämelle. Osallistujien sydänja diabetesriskitekijöissä nähtiin hienoista parannusta kokeen aikana, mutta muutokset havaittiin kummallakin kerralla riippumatta syödyn lihan määrästä. Välimeren perinteistä ruokavaliota noudattavat syövät runsaasti kasviksia, oliivi öljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja sekä käyttävät kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja. P unaista lihaa paljon syövät voivat tutkimusten perusteella sairastua sydänja verisuonitauteihin muita todennäköisemmin. Tutkimuksissa usein arvioidaankin, miten lähellä perinteistä ruokavaliota henkilön ruokavalio on. Tämä käy ilmi Heart-lehdessä julkaistusta sveitsiläistutkimuksesta, jossa 800 potilaan verenpaine mitattiin neljä kertaa kahden minuutin välein. American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä hiljattain julkaistu tutkimus jättää ruokavaliossa sijaa myös laadukkaalle lihalle. Tärkeää olisi suosia vähärasvaista ja tuoretta lihaa ja välttää teollisesti prosessoituja lihavalmisteita. Yli puolella potilaista systolisessa verenpaineessa oli tulosten välillä ainakin viiden mmHg:n ero ja neljänneksellä jopa yli 10 mmHg:n ero. Toisella kerralla he saivat syödä 500 grammaa vähärasvaista punaista lihaa viikossa ja toisella kerralla korkeintaan 200 grammaa. Tulosten mukaan kohtuumäärä punaista lihaa osana muuten terveellistä ruokavaliota ei ole ongelma. Tutkimuksessa 40 lihavaa koehenkilöä noudatti kahteen otteeseen Välimeren perinteistä ruokavaliota viiden viikon ajan. Vain harvat noudattavat tällaista ruokavaliota kaikilta osin. Verenpainemittauksissa on liian paljon vaihtelua, jotta yhtä mittausta voitaisiin pitää luotettavana. Hyvää lihaa kohtuudella Ruokavalio. Ruokavaliosta riippumatta ylipainoiset ja lihavat saavat selvimmät terveyshyödyt laihduttamalla. Mittauksia pitäisi tehdä useampia tai käyttää vuorokausimittausta. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että lihavilla ja ylipainoisilla Välimeren perinteisen ruokavalion terveyshyödyt eivät edellytä punaisen lihan vähentämistä, jos lihan laadusta pidetään huolta. K U V A S AT U N Y S T R Ö M SHUTTERSTOCK. 10 APU TERVEYS 10 APU TERVEYS Toinen kerta toden sanoo Mittaus. Ruokavaliosta riippumatta ylipainoiset ja lihavat saavat kuitenkin selvimmät terveyshyödyt laihduttamalla. Kohtuullinen määrä lihaakaan ei ole pannassa. Osalla verenpaine oli koholla vain ensimmäisessä mittauksessa, eli heidät olisi diag nosoitu väärin, jos lääkäri olisi tehnyt tulkintansa vain sen perusteella. Pitääkö siis punaisesta lihasta luopua kokonaan, jos aikoo pysyä terveenä. LDL-kolesterolin pitoisuudessa näkyi jopa hieman suurempi parannus, kun osallistujat söivät enemmän lihaa
Aloin käyttämään tuotetta ja seuraavalla silmälääkärikäynnillä sain ilokseni kuulla, että silmieni tilanne oli pysynyt ennallaan, Jaakko kertoo. Tanssiharrastus vaimon kanssa pitää hänet kiireisenä ja pariskunta käykin tansseissa aina Tampereella asti. Vistavitaliin on lisätty C-VITAMIINIA, joka edistää kollageenin muodostumista verisuonten normaalia toimintaa varten. – Löysin mustikkaa sisältävän, silmille tarkoitetun Vistavitalin. Näin Vistavital vaikuttaa: MUSTIKAN sisältämät antioksidantit edistävät silmien hyvinvointia. Jaakko sai syntymälahjana huonon oikean silmän. Hän on pystynyt pitämään näkönsä ennallaan käyttämällä mustikkaa sisältävää Vistavital-luontaistuotetta. A-vitamiini auttaa myös ylläpitämään normaaleja limakalvoja vaikuttaen silmien normaaliin kosteustasapainoon. Nyt vain 14,95€ +toimituskulut 4,95€ 60 päivän annos (120 tablettia) Huom! Ei sitoutumisaikaa. Aktiivinen eläkeläinen Kirkkonummelainen Jaakko on aktiivinen eläkeläinen. – Aion ilman muuta jatkaa Vistavitalin käyttöä, koska näkö kykyni on pysynyt hyvänä ja heikkeneminen tasaantunut. Tilaa Vistavital jakelupalveluna. Lääkärin esittäessä huolensa Jaakko päätti kokeilla silmien hyvinvointiin tarkoitettua Vistavital-tuotetta. – Onneksi näkökykyni on pysynyt ennallaan eikä ole vaikuttanut auton käyttöön, Jaakko iloitsee. Jos näkösi ei ole entisellään, saattaa näköä tukeva ja silmiä suojaava Vistavitalravintolisä olla avuksi silmillesi. Kun lääkärini kertoi että vasemmassa silmässä on kaihi ja silmänpohjan rappeuma, mietin voisinko itse tehdä jotain silmieni hyvinvoinnin eteen, Jaakko kertoo. Vistavital sisältää myös KEHÄKUKKAJA TATTARI UUTETTA, sekä SINKKIÄ ja A-VITAMIINIA, jotka molemmat auttavat ylläpitämään normaalia näkökykyä. Jaakko on tyytyväinen, että näkökyky mahKokeile Vistavitalia puoleen hintaan! Jaakko sai tietää: Näkösi tulee huononemaan vuosi vuodelta. Saat ensimmäisen pakkauksen puoleen hintaan. Näkökyky alkoi heiketä – Olen syntymästä asti kärsinyt silmäongelmista ja näen oikealla silmällä todella huonosti. dollistaa edelleen autoilun. ”Näin pidän näkökykyni edelleen hyvänä” Hirsalantie 11 02420 Jorvas Silmien hyvinvointi Iän myötä näkö heikkenee Iän myötä useimmat meistä huomaavat näkönsä muuttuvan: lukeminen vaikeutuu, tarkentaminen vie pidempään ja sanomalehteä on luettaessa vietävä kauemmas. Sairauteen liittyy useita riskitekijöitä, eikä yhden tekijän muuttamisesta välttämättä ole hyötyä. – Vistavitalin avulla olen saanut pidettyä näkökykyni ennallaan, hän kertoo.. Ravintolisän on tarkoitus täydentää normaalia ruokavaliota. Hän on koko ikänsä käynyt säännöllisesti silmälääkärillä ja eläkeiän lähestyessä lääkäri määräsi Jaakolle vahvemmat silmälasit aina kolmen vuoden välein. Monipuolinen ravintolisä auttaa pitämään näön normaalina. MAINOS SOITA: 0800 152 525 Ma-To 8-16, Pe 8-14.30 www.wellvita.fi J aakko sai syntymälahjana huonon oikean silmän. Jaakko hoitaa myös paljon lapsenlapsiaan ja kuljettaa heitä harrastuksiin viikoittain. Maksu aina laskulla. Vistavital on luonnollinen mustikkavalmiste, johon on lisätty myös kehäkukkaja tattariuutteita, vitamiineja sekä hivenaineita
Suku rasitus lisää silmä sairauksien riskiä.. 12 APU TERVEYS Myös terveet silmät on tärkeää tutkituttaa säännöllisesti, kun ikää karttuu
Moni silmäsairaus kuitenkin etenee pitkälle ilman oireita. PERIMÄ LISÄÄ SILMÄSAIRAUKSIEN riskiä, samoin kohonnut silmänpaine, likitaitteisuus, ikä, diabetes ja verenkierto-ongelmat. APU TERVEYS 13. Näkövammaisia oli vuonna 2016 arviolta noin 55 000. TEKSTI VIRPI PEURA KUVAT ISTOCK Teema Silmät S uomalaisaikuisten näkökyky on FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan kehittynyt viime vuosina hyvään suuntaan. Jatkuu-nuoli, linjaa elementin vasen reuna palstan oikeaan reunaan. Näköhermosäikeitä tuhoutuu iän myötä hitaasti muutoinkin, mutta glaukoomassa tuho kiihtyy. Uusitalo suosittelee kaikille yksilöllistä silmäsairauksien riskinarviota, jossa silmälääkäri tutkii hyvin silmän rakenteen ja toiminnan. Professori Hannu Uusitalon mukaan heikko näkökyky huonontaa Suomessa oleellisesti yhä noin 200 000 ihmisen elämänlaatua. Tervesilmäisenkin kannattaa käydä säännöllisesti silmälääkärillä 40–50 ikävuodesta lähtien. Kohonnut silmänpaine ei aina tarkoita glaukoomaa. Näkövaikeuksia ilmaantuu usein viimeistään 40–50-vuotiaana ikänäön vuoksi, kun silmän mykiön joustavuus heikkenee. – Tehtävää on siis yhä paljon. Iän ja perimän ohella sairastumisriskiä lisää esimerkiksi mykiön hilsetystauti eli eksfoliaatio. ikävuoden jälkeen silmälääkärin tarkastuksia kolmen vuoden välein. Jos riskejä ei ole, väli voi olla viisikin vuotta. – Yleensä ollaan myöhässä, jos hoito alkaa vasta, kun potilas huomaa oireet itse. – Jos silmä on herkkä vaurioille, myös matalaa silmänpainetta alennetaan. Uusitalo toteaa, että esimerkiksi aggressiivinen glaukooma voi edetä kolmessa vuodessa pitkälle. Glaukooma käsittää 50 eri tautimuotoa, jotka jaetaan avokulmaja ahdaskulmaglaukoomiin. Iäkkäiden lisäksi näkövammaisissa on työikäisiä, jotka joutuvat jäämään pois töistä. Joku taas sietää hyvin korkeaa silmänpainetta ja pärjää seurannalla, Hannu Uusitalo selittää. Silmien paineensieto on yksilöllistä, ja siksi glaukoomaa ei voi seuloa pelkällä silmänpainemittauksella optikon luona. Vakavat näkövaikeudet ovat alle 60-vuotiailla harvinaisia, ja aikuisten näöntarkkuus on parantunut. Loppumerkki, kopioi kokonaisuuden viimeisen jutun perään ILMAN välilyöntiä. Ikänäköiässä suositellaan silmälääkärin tarkastusta, sillä näkövammoja aiheuttavat sairaudet lisääntyvät iän myötä ja etenevät yleensä pitkään oireitta. – Toisaalta riskinarvion jälkeen tiedetään, mitä silmästä löytyy. Toisaalta kohonnut silmänpaine ei aina tarkoita glaukoomaa. Glaukoomaa sairastavilla kammionesteen kierto häiriytyy ja silmänpaine usein nousee, mutta noin 40 prosentilla potilaista paine on normaali. Glaukoomapotilaita on Suomessa yli 90 000, ja he ovat valtaosin yli 65-vuotiaita. Glaukooman suomalainen nimi on silmänpainetauti – silmälääkärien mielestä harhaanjohtavasti. Toisaalta esimerkiksi kaukonäön tarkkuus on heikentynyt iäkkäimpien tutkittujen joukossa lähes neljäsosalla miehistä ja liki viidesosalla naisista. SILMIEN PARHAAKSI Näkö. . Jos riskit kumuloituvat, myös tervettä silmää on syytä seurata tarvittaessa jopa vuosittain. Näkökenttä voi kaventua salaa putkinäöksi tai silmä jopa sokeutua. Silmä ei enää tarkenna lähelle, vaan useimmat tarvitsevat lukulasit. Suomalaisten näkökyky säilyy paremmin kuin ennen. Riskiä lisää myös likitaitteisuus, jossa kaukokohteet sumeutuvat. Terveille on toisaalla suositeltu 40. . Glaukooma tuhoaa peruuttamattomasti näköhermoa ja aiheuttaa Suomessa toiseksi eniten näkövammaisuutta ikääntyville. Näköriskeissä tilanne selvitetään jo vuoden päästä uudelleen. Myös näkövammaisia on entistä vähemmän, ehkä parantuneen hoidon ansiosta. Siinä silmään kertyy hilsemäistä nöyhtää, joka tukkii nestekierron ja lisää silmänpainetta. Noin kolmasosalla 80-vuotiaista on vaikeuksia lukea sanomalehteä, tai he eivät pysty siihen
Etenkin ikärappeumassa tutki Amsler-testin ruudukolla, vääristyvätkö viivat. Pidä verensokeri, rasva-aineenvaihdunta ja verenpaine hallinnassa. Peitä silmät vuorotellen ja tarkista, näetkö molemmilla yhtä hyvin. 8 Käy silmälääkärin tarkastuksessa noin nelikymppisenä, jolloin usein ilmaantuu myös lukulasien tarve. 9 Lepuuta silmiä näyttöpäätetyössä. Muista räpytellä. 5 Hoida verenkiertosairauksia ja diabetesta hyvin. Verenkierron ja aineenvaihdunnan vilkastuminen hoitaa myös silmiä. Vähennät kaihin ja ikärappeuman riskiä. Näet paremmin, ja silmien rasitus vähenee. 10 Ilmastointi, aurinko, sauna, viima ja pöly kuivattavat silmiä. 7 Käytä aurinkolaseja. Myös runsas alkoholinkäyttö lisää silmäsairauksien riskiä. Marjat ja vihannekset voivat ehkäistä ikärappeumaa, kalojen omega3-rasvahapot vähentää kuivasilmäisyyttä. 14 APU TERVEYS Huolehdi näöstäsi 1 Syö monipuolisen terveellisesti ja vältä ylipainoa. 6 Käytä suojalaseja töissä tai harrastuksissa, joissa lentää roskia tai pärskeitä. Lyhytaaltoinen säteily voi lisätä kaihin muodostumista ja nopeuttaa ikärappeuman kehitystä. Halpalasitkaan eivät vahingoita näköä, kun käytät niitä järkevästi. 4 Liiku. Suojalaseja saa myös voimakkuuksilla. 11 Hyvät ja ajan tasalla olevat silmälasit korjaavat näkösi oikein. 3 Lopeta tupakointi. Silmä on ikkuna aivoihin. Katso puolen tunnin välein kaukaisuuteen. Vältä ärsyttäjiä ja käytä tarvittaessa kostuttavia säilöntäaineettomia tippoja tai suojalaseja. Diabetesruokavalio on hyväksi silmille. Sen kautta voidaan havaita esimerkiksi neurologisia sairauksia.. Kirkas ja heijastava hanki ja vesi voivat vaurioittaa silmän pintasolukkoa ja aiheuttaa lumisokeutta. 2 Seuraa näöntarkkuuttasi. Käy säännöllisesti tarkastuksissa silmälääkärin tekemän riskinarvion mukaan
Silmänpinnan tulehdusta hoidetaan tarvittaessa tulehduslääkkein. Lukeminen tai bussin numeroiden näkeminen on vaikeaa. Jos ruudukon viivat kaareutuvat tai ruudut näyttävät vinoilta, silmälääkärin tutkimus on tarpeen, Hannu Uusitalo neuvoo. VERENKIERRON JA AINEENVAIHDUNNAN arvellaan vaikuttavan glaukooman kehitykseen. Myös laser voi parantaa kammionesteen poistumista silmästä ja alentaa silmänpainetta. Se on ruudukko, jota katsotaan viikon välein erikseen oikealla ja vasemmalla silmällä lukiessa käytettävillä laseilla. Verkkokalvon tukokset. – Silmän verenkiertoon liittyvät tekijät vaikuttavat herkästi ikärappeuman kehitykseen, koska verkkokalvo tarvitsee runsaasti happea ja ravinteita. Silmänpainetta voi laskea myös kaihileikkaus tai nestekiertoa parantava putki-implantti. Kuivat silmät. Verkkokalvolle voi syntyä esimerkiksi niin sanottuja mikroaneurysmia, verenvuotoja, turvotusta tai uudissuonia. Hannu Uusitalo kuitenkin muistuttaa, että näkökyky voi yhä vaurioitua salaa, jos diabetesta ei ole tunnistettu. Kuiva sisäilma, ilmastointi, viima, ilman epäpuhtaudet ja näyttöpäätetyö lisäävät oireita. Diabeteksen seurannan ja hoidon kehittyminen on vähentänyt myös retinopatian aiheuttamaa näkövammaisuutta, sillä diabeteksen hyvä hoito ja sokeritasapaino voivat pysäyttää silmänpohjamuutosten etenemisen. KOLMANNEKSI TÄRKEIN näkövammaisuuden syy 65 vuotta täyttäneillä on diabeettinen verkkokalvosairaus, joka on diabeteksen yleisin liitännäissairaus. Tällöin suorat viivat vääristyvät näkökentässä, ja näkökyky voi vaarantua jopa muutamassa päivässä. – Kuivaa ikärappeumaa voi seurata itsekin niin sanotulla Amslerin kartalla. Potilas maksaa erityiskorvattavasta lääkehoidosta omavastuuosuuden. APU TERVEYS 15 Jatkuu-nuoli, linjaa elementin vasen reuna palstan oikeaan reunaan. Vakavissa muutoksissa käytetään myös lasiais-verkkokalvokirurgiaa. . Hoitona ovat esimerkiksi pistokset lasiaiseen ja laservalopolttohoito. Keskeinen näöntarkkuus heikkenee sekä lähelle että kauas. . Silmä ärsyyntyy, punoittaa, kirvelee, vuotaa ja altistuu tulehduksille sekä näkökykyä uhkaaville sarveiskalvon haavaumille. Terveillä elämäntavoilla, kuten ruokavaliolla ja liikunnalla, on muutenkin merkitystä. Uudissuonien kasvua voidaan estää antamalla silmän lasiaiseen pistoksia, jotka estävät verisuonikasvutekijän toimintaa. Irtauma on useimmiten vaaraton ja oireilee välähdyksinä, salamointina ja liikkuvina samentumina. Diabeetikot tarvitsevat säännöllisiä silmänpohjakuvauksia, ja tarvittaessa muutoksia hoidetaan laserilla tai lasiaiseen ruiskutettavilla lääkkeillä. SILMÄNPOHJAN IKÄRAPPEUMA eli makuladegeneraatio on pahin näkövammaisuuden aiheuttaja Suomessa. Edenneessä tai aggressiivisesti etenevässä glaukoomassa seuranta on tiiviimpää kuin rauhallisessa taudissa, Hannu Uusitalo sanoo. Ikärappeumaa on kahta muotoa: kuivaa ja nesteistä. Noin 15 prosentilla potilaista ikärappeuma muuttuu kosteaksi, kun verkkokalvon alle syntyy veriplasmaa tihkuvia uudissuonia. Etenkin vaihdevuosi-ikäisillä naisilla vaivaan voi liittyä hormonaalisia syitä. Silloin silmälääkäriä tarvitaan kiireesti, sillä leikkaus tai jäädytystai laserhoito voi pelastaa näön. Hoitoa ei vielä ole, mutta kuiva muoto etenee yleensä rauhallisesti. Vältä provosoivia tekijöitä ja käytä tarvittaessa suojalaseja. Ensiapuna käytetään silmänpaineen alentamista ja muun muassa silmämunan painelua. Äkillinen näönmenetys pitää aina selvityttää silmälääkärillä.. Noin 15 prosentilla potilaista ikärappeuma muuttuu kosteaksi. Oireiden pitkittyessä tai pahentuessa mene silmälääkäriin. Noin 200 000 suomalaista sairastaa sitä tietämättään; kaikkiaan diabeetikoita on puolisen miljoonaa. Näin pyritään pysäyttämään näköhermovaurion eteneminen. Uusitalo suosittelee ikärappeumariskissä oleville terveellistä ja kasvispainotteista ravintoa, joka on hyväksi myös diabeteksessa sekä sydänja verisuonisairauksissa. Tarvittaessa kammionesteelle tehdään leikkauksella ulosvirtausreitti sidekalvon alle. Silmänsisäinen tulehdus, jossa tulehdusta on monissa suonikalvoston rakenteissa ja sen lähellä. – Yksilöllinen tauti opitaan tuntemaan alun tiiviillä seurannalla. Uveiitti. Myös verenpaineesta ja rasva-arvoista on syytä huolehtia. Äkillinen toisen silmän näönmenetys voi johtua valtimotukoksesta. Se vaurioittaa keskeistä tarkan näön aluetta eli makulaa. Laskimotukoksessa toisen silmän näkö heikkenee muutamassa tunnissa. Sopivin hoito löytyy kokeilun ja huolellisen seurannan kautta. Siksi paineherkkyys voi muuttua iän myötä etenkin sydänja verisuonisairauksia tai diabetesta sairastavilla. Yleensä käytetään silmätippoja tai niiden yhdistelmiä ja hoito räätälöidään glaukoomatyypin, mahdollisten lääkehaittojen ja muiden sairauksien mukaan. Diodilaserilla voidaan käsitellä kammionestettä muodostavaa sädekehäkudosta. Tunnetko nämä sairaudet. Sairaus alkaa aina kuivana. Hoito on tehtävä viipymättä. Kyynelnesteen eritys häiriintyy, neste ei leviä kunnolla tai haihtuu liikaa. Tulehdus on usein autoimmuunipohjainen, mutta sen taustalla voi olla monia muita sairauksia, kuten borrelioosi, MS-tauti tai reuma. Riskinä on näköä uhkaava verkkokalvon irtauma, jossa näkökentässä on salamoinnin ohella tummaa sadetta tai tumma varjo. Loppumerkki, kopioi kokonaisuuden viimeisen jutun perään ILMAN välilyöntiä. Lasiainen irtoaa iän myötä kahdella kolmesta. Yöllä matalalle painuva verenpaine voi pahentaa glaukoomaa, etenkin kun silmänpaineet kohoavat yleensä öisin. Syynä voi olla myös silmäluomisairaus, lääkkeet, allergia tai esimerkiksi Sjögrenin syndrooma. Lieviä oireita voi hoitaa itse säilöntäaineettomilla kuivien silmien tipoilla. Ikääntymisen ja perimän ohella ikärappeuman riskitekijöitä ovat tupakointi sekä sydänja verisuonitaudit, kuten valtimonkovettumatauti, kohonnut verenpaine ja sokerija rasva-aineenvaihdunnan häiriöt. Tupakointi kannattaa ehdottomasti lopettaa. Potilaita on meillä yli 130 000. Verkkokalvon tukisolujen toiminta heikkenee, ja silmänpohjaan kertyy druseneita eli solujätettä, joka aiheuttaa tulehduksen ja soluvaurioita. Glaukoomaa hoidetaan alentamalla silmänpainetta. Hoitamaton laskimotukos voi johtaa esimerkiksi verkkokalvon uudissuonikasvuun ja hankalahoitoiseen glaukoomaan. Lasiaisen irtauma
Asiantuntija: professori Hannu Uusitalo, Tampereen yliopisto, Tays Silmäkeskus. Silmä on Uusitalon mukaan ikkuna aivoihin. Hannu Uusitalo kehuu kaihileikkauksia, mutta toivoo huomiota myös muille silmäsairauksille. Suomessa ja muissa hyvinvointivaltioissa kaihi ei vammauta näköä pysyvästi, mutta maailmanlaajuisesti se aiheuttaa eniten näkövammaisuutta. Silmän pohjalle istutetut mikropiirit vievät näköviestin aivoihin ohi sokean näkökudoksen. Suomalaiset ovat tässä tutkimuksessa hyvin mukana. Synnynnäinen kaihi on hyvin harvinainen. Liki jokaisella yli 80-vuotiaalla on merkkejä alkavasta kaihista, mutta joskus kaihi kehittyy jo nuorena esimerkiksi vamman tai kortisonin käytön seurauksena. Julkisuudessa pitäisi silti kiinnittää enemmän huomiota monien muiden silmäsairauksien, kuten ikärappeuman, glaukooman ja diabeettisen verkkokalvosairauden, hoitoon. Tulevaisuuteen on vaikea nähdä, mutta silmäsairauksien hoito on kehittynyt valtavin harppauksin.. Joskus silmäoireiden taustalta paljastuu koko kehon sairauksia, kuten diabetes, verenpainetauti, aivoverenkiertohäiriö tai kilpirauhasen toimintahäiriö. Onneksi tilanne ei ole silmäongelmien osalta ihan niin huono kuin on pelätty, mutta tekemistä on yhä paljon. Ne voivat hoitamattomana aiheuttaa pysyvän näön menetyk sen, kun taas kaihissa näkö voidaan palauttaa leikkauksella. Geenisiirron avulla voidaan esimerkiksi saada silmän solut tuottamaan lääkettä silmän sisällä, mikä saattaa tulevaisuudessa harventaa ikärappeuman hoidon tiiviitä pistoshoitoja. (toim.): Silmätaudit (Duodecim 2018), kaypahoito.fi, Nature Biotechnology. Geenitekniikan avulla voidaan nykyään hoitaa joitain perinnöllisiä verkkokalvosairauksia. Mykiö samenee yleensä iän myötä. Kantasoluhoidoilla on hyvin pienissä alkuvaiheen tutkimuksissa parannettu ikärappeuman takia tuhoutuneita soluja ja osin myös näkökykyä Britanniassa. Lähteet: Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa – FinTerveys 2017 -tutkimus (THL Raportti 4/2018), M. . Suuret ikäluokat alkavat tulla suurimpaan näköriski-ikään eli yli 70-vuotiaaksi. Silmä on myös elimistön ainoa kohta, jossa verisuonet voidaan nähdä suoraan silmänpohjatutkimuksessa. Seppänen ym. 16 APU TERVEYS Sairastumisriskiään voi selvittää riskitestillä Diabetesliiton nettisivuilla. Ojamo: Näkövammarekisterin vuosikirja 2016 (THL, Näkövammaisten liitto ry), M. – Verkkokalvo on osa keskushermostoa. KAIHILEIKKAUS ON SUOMEN yleisin kirurginen toimenpide, ja esimerkiksi toissa vuonna samentunut silmän linssi eli mykiö vaihdettiin kirkkaaseen yli 60 000 leikkauksessa. Aikaansaatu näönlaatu ei vielä ole kovin hyvä, mutta voi auttaa sokeaa ihmistä näkemään, Uusitalo kertoo. – Suomalaisten paino on noussut ja elämäntavat muuttuneet niin, että varsinkin tyypin 2 diabetes on yleistynyt. SILMÄSAIRAUKSIEN HOIDON kehitystyössä ovat Uusitalon mukaan pinnalla nyt etenkin kantasolut, geenitekniikka ja näköimplantit. – Elämänlaatu paranee kaihileikkauksissa valtavasti, kun huononäköinen menee silmäsairaalaan ja palaa parin tunnin kuluttua näkevänä. Silmän pohjalle istutetut mikropiirit vievät näköviestin aivoihin. Verkkokalvon tutkimus valokerroskuvauksella paljastaa muutoksia esimerkiksi MS-taudissa ja Alzheimerin taudissa. Näkövammaisille on kehitetty myös näköimplantteja. – Implanteilla on jo kaksi valmistajaa, mutta tekniikkaa kehitetään koko ajan
Näkövammaiselle liikkuminen on helppoa tutuissa paikoissa, kuten Keskustorin laidalla. Asia pitää käydä läpi myös henkisesti. Nuorena näkökyky oli silmälasein normaali, mutta keskiiässä näkökenttä kapeni välillä oudosti. Kuulo on yhä tärkeämpi, mutta harrastukset ovat säilyneet lähes entisellään. Sairaus on nimetty näköhermosairaudeksi. 55-vuotiaana Annamilla todettiin kuiva makularappeuma, jossa verkkokalvon keskialueen tarkan näön alue heikkenee. Lopulta näkökenttä vaihteli niin paljon, että jäin eläkkeelle, Annami kertoo. – En nykyään juuri uskalla liikkua yksin. Tampereen raitiolinjatyöt haastavat näkevänkin, sillä kulkuväylät vaihtelevat. SILMÄSAIRAUS ON AINA yksilöllinen kriisi. Ulkona liikun Tampereen ratikkatietöiden takia enimmäkseen henkilökohtaisen avustajan kanssa. T amperelaisen Annami Poivaaran, 71, näköongelmat alkoivat 40-vuotispäivän lähestyessä. Joskus viesti liikkuu kohtuullisesti, mutta joskus ei lainkaan, jolloin näen vain tyhjyyttä. Tästä on hyötyä suuntaamisessa. ”Minun on ollut vain pakko hyväksyä tosiasiat.”. Näköaistimus ei välity siinä normaalisti näköhermoa pitkin aivojen tulkittavaksi. Muutama vuosi sitten myös silmänpaineet nousivat, ja glaukooman hoidoksi määrättiin silmätipat. Rappeumaa ei osata lääkitä. Juuri opittu reitti voi siirtyä jo huomenna. Kukaan ei osaa sanoa, mitä siinä tapahtuu. Annami näkee keskeisellä alueella ympyrän, jonka keskus puuttuu. Hän pitää pelottavimpana näköhermosairautta. KUVAT RIINA PEUHU Annami Poivaara on asunut Tampereella yli 60 vuotta. Valkoinen keppi estää törmäämästä esteisiin. Annami Poivaara ei ole lannistunut, vaikka hänellä on kolme silmäsairautta. Näkövammaisia mietityttää myös, kuulemmeko ratikan liikkumista. . ”Lähde rohkeasti liikkeelle!” Vireessä. – Liikkuminen on silti suurin ongelma. – Minun on ollut vain pakko hyväksyä tosiasiat ja se, että näin mennään, Annami sanoo. En silti jää neljän seinän sisälle. – Kävin vielä pitkään töissä puheterapeuttina. Silmälääkäri ja neurologi eivät kuitenkaan löytäneet ongelman syytä, joten siihen piti vain tottua. APU TERVEYS 17 Jatkuu-nuoli, linjaa elementin vasen reuna palstan oikeaan reunaan. . Valkoinen keppi estää törmäämästä esteisiin. – En uskalla luottaa siihen, mitä näen. Loppumerkki, kopioi kokonaisuuden viimeisen jutun perään ILMAN välilyöntiä
– Minusta on mukava havaita, että olen tarpeellinen. – On miltei kuin lottovoitto saada hyvä avustaja, sillä henkilökemioiden ja luottamuksen pitää toimia hyvin. Kotipihan tunnelissa Annami on nykyään helpottunut: taas selvisin ratikkatyömaista! Epätasaiset kivipinnat ovat hankalia liikkumisen kannalta. Kirjallisuutta Annami seuraa äänikirjojen avulla. Yhdistys antaa tietoa näkövammaisten palveluista ja apuvälineistä, apua niiden hankintaan sekä mahdollisuuden kokeiluun. Tampereella henkilökohtaisen avustajan voi saada myös kaupungin kilpailuttamana ostopalveluna tai palvelusetelillä. Myös Taysin Silmäkeskuksen näönkuntoutus lainaa apuvälineitä. Tilanne haastaa, mutta eristäytyä ei kannata. Annami haluaa rohkaista näköongelmaisia liikkeelle, vaikka pelottaisi. Voin tehdä kaikenlaista, josta voi olla apua toisille ja samalla ehkä myös itselleni. TEATTERIHARRASTUS ON vähentynyt, kun avustajaa on tarvittu tavallista enemmän arkiliikkumisen avuksi. – Kannattaa lähteä liikkeelle heti ongelman alkaessa: ensin tutkimuksiin ja sitten muutoin ihmisten ilmoille, esimerkiksi näkövammaisten yhdistykseen, josta saa vertaistukea ja oikeaa tietoa. Teen asioita, joista olen aina pitänyt, vaikka teen niitä vähän eri tavoin kuin ennen. Hän on jatkanut harrastuksiaan eli tekee käsitöitä, leipoo, liikkuu, käy teatterissa sekä kuuntelee kirjoja. – Toiselle liikuntamuodolle en ole vielä saanut raivattua aikaa, hän kertoo. Avustaja auttaa toteuttamaan asioita, joita Annami tekisi näkevänä. Tietokoneella ruudunlukuohjelma lukee esteettömästi toteutettujen sivustojen sisältöjä, ja sanomalehtiä voi lukea tiedonhallintapalvelujen Luetus-ohjelman kautta. – En voi sanoa, että näkövamma olisi hirveästi supistanut elämääni. Tietotekniikan kehitys helpottaa näkövammaisten arkea. Annami kokee saavansa voimaa onnellisista ihmissuhteista ja siitä, että voi olla avuksi. ”En voi sanoa, että näkövamma olisi hirveästi supistanut elämääni.”. Annami toimii aktiivisesti Tampereen seudun Näkövammaisissa, muun muassa yhdistyksen hallituksessa. 18 APU TERVEYS Annami kehuu henkilökohtaista avustajaansa, jonka työnantaja hän on ollut puolitoista vuotta. Hän vetää senioreiden vertaistukikerhoa ja esteettömyystyöryhmää, joka on tehnyt parannusehdotuksia myös tuleviin raitiovaunuihin. Annami käy kuitenkin kerran viikossa kuntosalilla. Annami pitää etenkin älypuhelimesta ja sen voice-over-toiminnosta. Annami Poivaara korostaa, ettei elämän tarvitse muuttua täysin, vaikka näkökyky heikkenee. . – Apuvälineitä ei kannata ostaa lahjaksi kokeilematta, sillä ne ovat yksilöllisiä. Rajoitus voi tuoda myös rikkautta, sillä Tammerkosken, puiston, kesän ja kaupungin äänimaailma korostuu, kun näkökyky heikkenee
T untuvatko jalat raskailta ja väsyneiltä. Turvotus Turvonneet jalat saattavat olla merkki jalkojen heikentyneestä laskimoverenkierrosta. Näkyvät suonet Noin puolilla ihmisistä on laskimovaivoista johtuvia näkyviä suonia jaloissaan. Hyvintoimiva alaraajojen verenkierto on tärkeää aktiivisen elämänta van yll äpitämisen kannalta, sillä jos laskimo suonet ovat heikot, jalat väsyvät helposti ja tuntuvat raskailta. Syy voi olla heikoissa laskimo suonissa. Syitä voivat olla myös altistavat geenit, raskaus tai ylipaino. Venolet sisältää: • PUNAVIININ LEHTIEN JA RYPÄLEIDEN siemenistä valmistettua uutetta, joka vahvistaa veren takaisinvirtausta laskimosuonissa • MÄNNYNKUORIUUTETTA, joka sisältää runsaasti proantosyanidiineiksi kutsuttuja antioksi dantteja • C-VITAMIINIA, joka vahvistaa kollageenin muodostumista kudoksessa Laskimovaivat . 4 merkkiä heikentyneestä laskimo verenkierrosta 1 2 3 4. Raskaat jalat Jalat tuntuvat raskailta esimerkiksi rappusia noustessa. Väsyneet jalat Jalat väsyvät helposti pitkän kävelyn päätteeksi tai seisoma työssä. MAINOS Raskaat ja väsyneet jalat. Venolet on uusi tehokas ravintolisä, jonka sisältämät ainesosat edistävät laskimoverenkiertoa ja siten tukevat väsyneitä ja raskailta tuntuvia jalkoja. Alaraajojen huono verenkierto on myös perinnöllistä. 4. 2. 1. Heikkojen laskimosuonten aiheuttamat ongelmat ovat yleisempiä naisilla. Lisäksi pullottavat laskimosuonet ovat näkyvä haitta. Venoletravintolisän kasviuutteista saat tukea jalkojen terveen laskimotoiminnan ylläpitämiseen. Sairauteen liittyy useita riskitekijöitä, eikä yhden tekijän muuttamisesta välttämättä ole hyötyä. Turvotus saattaa lisääntyä iän myötä ja sitä voi lisätä väsymys, seisomatyö, lämpö tai ylipaino. 3. Muita syitä ovat ylipaino, istumaja seisomatyö, raskaus, liikunnan puute, tupakointi ja hormonaaliset syyt. Tilaa Venolet puoleen hintaan! Nyt vain 14,95 € + toimituskulut 4,95 € 60 päivän annos (60 tablettia) Tilaa Venolet jakelupalveluna – saat ensimmäisen pakkauksen puoleen hintaan! HUOM! Ei sitoutumisaikaa Maksu aina laskulla Tilaa nyt: SOITA: 0800 152 525 Ma-To 8-16, Pe 8-14.30 www.wellvita.fi Hirsalantie 11 02420 Jorvas Ravintolisän on tarkoitus täydentää normaalia ruoka valiota. Kenellä on heikko laskimoverenkierto
ASUINPAIKKA: Tervakoski. HARRASTUKSET: maalaaminen, pianonsoitto. –Aion vielä kävellä ja palata yleisön eteen.. 20 APU TERVEYS Saija Varjus IKÄ: 53. Vaikeudet eivät ole lannistaneet Saija Varjusta. TYÖ: muusikko, musiikin ja kuvaamataidon opettaja. PERHE: tyttäret Salla, 26, ja Ella, 24