Sivu 9 www.akaanseutu.fi Irtonumero 5 € Nro 34 Keskiviikko 27.8.2025 Jo vuodesta 1916. Sivu 14 Paljujen Yö teki paluun Paljujen Yöhön saapui osallistujia Akaan lisäksi Turusta, Porista, Teuvalta ja Forssasta. ”Elämää yhdessä.” SYKSY 2025 Nappaa lehden keskiaukeama talteen ja tule mukaan!. Syksy on Akaan seurakunnassa tapahtumia täynnä. Sivut 4–5 Akaa-Volleysta Saksan pääsarjaan Päävalmentajan pesti tarjoutui Hasse Mattilalle mutkan kautta. Vuoden Kuningatar ja Kuhnuri valittiin jälleen Tunnustukset menivät SPR Akaan osastolle ja Paavo Heleniukselle. Sivut 6–7 Kirkon tilat avautuvat sateenkaaripareille Kirkkoherra Leena Sorsa ei näe teologista estettä vihkimiselle
Vastasin osanotolla huijatuksi tulemisesta. elokuuta 2025 Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS VERKKOLEHDEN LUETUIMMAT LUKIJALTA Kirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan omalla nimellä. Kuva: Tarja Antola. Mainoksissa oli komeita rannekelloja todella edulliseen hintaan. Tällaisia esimerkkejä löytyy muistakin paikallisista seuroista ja järjestöistä. Tässä vaiheessa useampi huijattu oli kerennyt tekemään valituksia viranomaisille. Sain anteeksipyynnön. Yksi niistä oli Matti-pappani perustama Matin Kello ja Optiikka. Vuoden Kuningattarena palkittiin SPR Akaan osasto, joka tekee paikallisesti valtavan kirjon hyvää: vanhusten ulkoilutusta, ystävätoimintaa, ensiapupäivystyksiä, verenluovutuksia, ensiapukoulutuksia, lauluiltoja ja yhteisöllisiä Kerran kuussa -kuppiloita. Selasin Matin Kellot -kaupan sivuja. Kun siis seuraavan kerran näet talkoolaisen kahvipannun äärellä, toimitsijavanhemman urheilukentän laidalla tai paikallisen tapahtuman vapaaehtoistoimijan, pysähdy hetkeksi. Onneksi epäonninen kello-ostaja ymmärsi nopeasti millaisesta nettikaupasta oli kyse. Liitä aina mukaan yhteystietosi. Eikä kenenkään puhelinnumeroa. Vain houkuttelevat tuotteet hienoissa mainoskuvissa vaihtelevat. Perinteiselle puhelinluettelolle olisi edelleen paikkansa OLISI hyödyllistä, jos Akaan kaupunki julkaisisi edelleen perinteistä puhelinluetteloa. Vapaaehtoisuus ja talkootyö eivät kuitenkaan synny tyhjästä: ne tarvitsevat arvostusta, mahdollisuuksia ja ennen kaikkea sen tunnustamista, että ilman niitä moni asia ei yksinkertaisesti toimisi. Selvisi, että aivan samoilla tekoälyllä tehdyillä kuvilla pyöritetään EU:n valtioissa tismalleen samanlaisia verkkokauppoja. VAJAA 200 osallistui Paljujen yöhön – Teuvalainen Sami Kivelä tuli vanhalla paloautolla ja ihastui Toijalan satamaan VUODEN Kuningatar ja Kuhnuri tekevät hyvää Akaassa – Tunnustus tuli molemmille tahoille täysin yllätyksenä NOLLA-MÖKIT ovat vetäneet ensimmäisten kuukausien aikana vieraita Sri Lankasta asti – Matkailijat saapuvat Arajärvelle luonnon ja rauhallisuuden perässä VIRKAILIJOIDEN talon myynti ei edennyt lisätietojen puutteen vuoksi – ”Viialan keskeisimmältä tontilta kiinteistön myynti ei voi vain lisätä kaupungin kustannuksia” RAUL Reimanin laululavan nimeäminen keräsi ison yleisön – Sanoittajamestarin leski ja sisaret liikuttuivat muistamisesta PAHAKORVENTIEN energiavarasto sai rakennusluvan KOTIKULMILLA: Pihakoivujen ääreltä alkoi matka isommille jalkapallokentille – Johanna Nordling yhdistää työssään kaksi intohimonsa kohdetta: jalkapallon ja kirjoittamisen AINO valmistui ylioppilaaksi HASSE Mattila jätti tutun kotiseuran ja lähti valmentamaan Saksaan – Päävalmentajan pestiä tarjottiin mutkan kautta KESÄ Lions Club Toijalan toteuttama kukkataideteos ”Oikein” ilahduttaa ohikulkijoita edelleen Satamatien varrella Toijalassa. Netti on pullollaan lukemattomia vastaavia petkutuksia, joissa on tarjolla liian hyvältä näyttäviä valikoimia. Vuoden Kuhnurin tunnustuksen sai puolestaan Paavo Helenius, joka on viettänyt joulunsa pukinroolissa jo nuoruudestaan asti keräten varoja Toijalan Eräveikkojen toiminnalle. Kyllä oli vaikea selvittää oikeita numeroita! Kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta käyttää tietokonetta ja tarkistaa ajantasaisia yhteystietoja internetistä. Muuten jää liian helposti vain matti kukkaroon. Mutta kuka on vanhana kelloseppänä mainoskuvissa hymyilevä Matti. Totuus on usein tarua tylsempää. Lisäksi hän on ollut mukana monissa muissa yhdistyksissä, erityisesti Lions Club Toijala/Akaassa. AKAAN historiassa on monta vanhaa liikettä. Alkoi houkuttamaan. Asia tuli mieleeni, kun hoidin erästä asiaa alkuviikosta ja jouduin soittamaan moneen eri paikkaan. Tarkistin uudelleen, mitä Matille kuuluu. Hassu sattuma, kun nimi liippaa niin läheltä. Niissä Matin nimi on vaihtunut joko Henryksi tai Benedictkellosepiksi. Sekä valokuvia arkistossani kotona. Sen takia olisikin hyvä, kun tärkeimmät puhelinnumerot löytyisivät edelleen koottuna paperisena versiona. Sama huijaus tulee varmasti toistumaan useaan otteeseen, kun taustalla vaikuttava ulkomaalainen peitefirma luo erilaisia versioita aivan samalla periaatteella. Verkkokauppojen maksutiedoista selvisi, että taustalla oli hollantilainen kuoriyhtiö. Kaupan yhteystiedoista ei löytynyt katuosoitetta. Hilkka Leppänen Satu Raiski-Koivukoski lähetti kuvan Favenintien leppäkertuista. Kiitos kuuluu kaikille hiljaisille puurtajille, jotka käyttävät aikaansa muiden hyväksi. Eräs kotimainen shoppailija oli tilannut Matin Kellot kaupasta itselleen hienon rannekellon, mutta posti olikin tuonut halvan kiinalaisen roskakellon. Tehdään hyvää Y hteisen hyvän tekeminen ja vapaaehtoistyö tulivat Akaassa jälleen näkyväksi viime viikonloppuna, kun Hunajahulinoiden yhteydessä jaettiin perinteiset Vuoden Kuningatar ja Kuhnuri -tunnustukset. Liikkeen lopettaminen pakottaa Matin myymään kamat pois pilkkahintaan. KUUKAUSI myöhemmin Matin Kellot verkkokauppa katosi netistä. 2 Keskiviikko 27. Kaikki kuvat liikkeestä ja Matista olivat selkeästi tekoälyllä luotuja kuvia. En tiedä, kuinka moni kerkesi tilaamaan itselleen ylihinnoiteltua halpiskamaa. Valikoimassa on samat kellot. Ne eivät olleet merkkikelloja, vaikka näyttivätkin hienoilta ja hyvin tehdyiltä. Tänä kesänä tuttu nimi tupsahti eteeni yllättävältä suunnalta. Jäljellä on vain historiikkisivu Facebookissa. Kaikki varoitusmerkit huijauksesta saivat minut vain unohtamaan Matin Kellot. FORUM AKAA NIMIPÄIVÄT KESKIVIIKKO : Rauli TORSTAI : Tauno PERJANTAI : Iina, Iines, Inari ja Inna LAUANTAI : Eemil, Eemeli ja Eemi, Suomen luonnon päivä SUNNUNTAI : Arvi MAANANTAI : Pirkka TIISTAI: Sinikka, Sini ja Justus Nettikaupassa voi jäädä matti kukkaroon Kirjoittaja Juha Leinivaara on akaalainen pienyrittäjä. Katselin tarkemmin rannekelloja. Kannattaa aina miettiä toisenkin kerran ennen nettiostoksen varmistamista. Eikä myyjästä löydy koko nimeä ja firman osoitetta. Ota kantaa tai lähetä kuva: toimitus@akaanseutu.fi. Tyylikkäät nahkatakit, käsityönä tehdyt olkalaukut, ja monet muut laadukkaalta näyttävät tuotteet ovat ikuisesti poistomyynnissä. TÄMÄN vuoden palkittujen esimerkit kertovat, että vapaaehtoistyö ei useinkaan ole vain satunnaisia tekoja, vaan ennemminkin elämäntapa. Vapaaehtoistyössä piileekin suuri voima: ilman sitä moni seura, yhdistys ja tapahtuma lakkaisi kokonaan olemasta. Kieliasu ei vaikuttanut tulleen suomalaisen yrittäjän kynästä. Sain vihaista palautetta ja ihmettelyä, miksi huijaan ihmisiä. Liikkeen lopettamisesta on jo kulunut kymmenen vuotta. Pelkkä Matti nimessä ei tarkoita, että pappani vanha kauppa olisi vieläkin pystyssä. Nettimainoksissa näkyi Matin Kellot -nimisen verkkokaupan ilmoitus. SITTEN sain viestiä Facebookin kautta. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa
– ke 27.8. elokuuta 2025 Akaan Seutu Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. 12,50e, 4-6 v. op.fi/etela-pirkanmaa/vaalit Lähde uimaan! UIMAHALLIKULJETUKSET Hämeenlinnan uimahalliin tiistaisin. ESITYKSET H H H Kangasala Pikkolan tapahtumakenttä, Finnentie 27 ti 26.8. klo 16.00 välisenä aikana. Aikuinen 15,00e, eläkeläinen 13,00e, lapset 7-15 v. Avoinna ma-pe 8.00-16.00. H H H Tampere Eteläpuisto pe 29.8. OP Etelä-Pirkanmaan uusi edustajisto valitaan tänä vuonna. klo 08.00–11.9. klo 10-18, pe 29.8. 6,00e ja alle 4 v. (ei näytöksiä ma 1.9.) P VAIHTOLAVAPALVELU P LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET P VIEMÄREIDEN PESUT JA AVAUKSET P KIINTEISTÖNHUOLTOPALVELUT Viialan Kiinteistöhuolto Oy www.viialankiinteistohuolto.fi Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 040 136 3029. 3 Keskiviikko 27. Tule ja tuo myös ystäväsi! Tarja Heinonen 040-552 1499 MYÖS ALE-tuotteita -50% ja 20,-/kpl!!! 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaMaa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi. Lähtö klo 16.45 Kylmäkoski vanha Veki, klo 17 Keskustan koulu Viiala, klo 17.15 Toijala kierrätyskeskuksen pysäkki, klo 17.20 Toijalan Tori. Kuvia näet https://www.facebook.com/tarja.a.heinonen/ Koot XS-5XL, 34-60. klo 10-17, ent. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Vaali sitä, mikä on sinulle tärkeää Omistaja-asiakas, asetu ehdolle oman osuuspankkisi edustajiston vaaleihin. ilmaiseksi! Ilmoittautuminen ja lisätiedot tekstarilla puh. Vaali sinulle tärkeitä asioita ja ilmoittaudu ehdokkaaksi 21.8. RTV:n liiketila, Valtakatu 12, Valkeakoski Paljon tunikoita, pitsi-, viskoosija farkkumekkoja, farkkutunikoita, lämpimiä jakkuja ja puseroita, t-paitoja eri hihanpituuksilla ja pienillä kaula aukoilla, syyspaitiksia, collegetunikoita ja -puseroita, vetoketjullisia huppareita, neuletakkeja, neuleita. Suoria housuja, joustavia syyshousuja, collegehousuja, superjoustavia farkkuja, myös kuminauhavyötäröllä, leggingsejä, huiveja ym.ym. Tervetuloa Suureen naisten vaatemyyntiin ke-to 27.-28.8. Edustajistossa olet mukana näköalapaikalla tekemässä meitä omistajaasiakkaita koskevia päätöksiä. – su 7.9
Kristiina Helminen Kurvolantien saneerausurakka valmistuu syys-lokakuussa HÄMEENLINNAN Seudun Vedellä tänä vuonna on ollut kaksi yhteishanketta Akaan kaupungin kanssa, Hirvialhon alueen saneeraus Viialassa sekä Trumpettikujan uudisrakentaminen Toijalassa. – Esimerkiksi minä kannatan tätä linjausta enkä näe teologista estettä sateenkaariparien vihkimisessä. Kristiina Helminen AKAAN seurakunta alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja kirkoissa tai muissa seurakunnan tiloissa. Lisäksi HS-Vesi toteuttaa loppuvuoden aikana Viialassa omana hankkeenaan pienen uudisrakentamiskohteen Suotien alueella. Myös Akaan seurakunta alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Seurakunta linjasi ja tiedotti asiasta kesäkuussa sen jälkeen, kun piispainkokous antoi pastoraalisen ohjeen tuomiokapituleille samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä pyytävien parien kohtaamisesta. Kirkon valitsemalla tottelemattomuuden tiellä ei seuraa siunaus vaan kirous. Hankkeessa rakennetaan vesijohtoa ja jätevesiviemäriä noin 100–150 metriä. elokuuta 2025 Akaan Seutu UUTISET Akaan seurakunnan tiloissa aletaan vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon Seurakunnassa vihille haluaville sateenkaaripareille on kirkkoherran mukaan riittävästi vihkijöitä Akaassa. – En siis voinut muuta kuin hypätä perheeni kanssa pois hukkuvasta laivasta kuitenkin surren syvästi sitä, että rakas kirkkomme hylkäsi Jumalan ja Hänen sanansa. Eronsa syyksi hän ilmoitti sen, että Akaankin kirkosta tulee sateenkaaripareja vihkivä kirkko. Sen arvioidaan valmistuvan loppuvuoden aikana. Työn on määrä valmistua syys-lokakuun vaihteessa, HS-Veden verkostopäällikkö Jarno Hupanen kertoo. Seurakunnassa vihille haluaville sateenkaaripareille on Sorsan mukaan riittävästi vihkijöitä Akaassa. Se pitää sisällään Toijalassa sijaitsevien Kaartotien, Kurisjärventien sekä Kurvolantien vesijohtojen ja viemäreiden saneeraustyöt. Pastoraalisessa ohjeessa piispainkokous suosittaa, ettei samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä koidu papille seurauksia. Ohje kutsuu papit ja kirkon työntekijät kohtaamaan arvostavasti ja avoimesti kaikki vihkimistai siunauspyynnön esittävät kirkon jäsenet. Kuva: Kristiina Helminen Mia Joki eroaa Akaan kirkkovaltuustosta AKAAN seurakunnan kirkkovaltuutettu Mia Joki ilmoitti torstaisen kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen eroavansa evankelis-luterilaisesta kirkosta ja luottamustehtävistään seurakunnassa. Joen mielestä uskollisuus Kristukselle on tärkeämpää kuin kuulua instituutioon, joka hänen mukaansa kääntyy pois totuudesta. Kristiina Helminen. Lisäksi hankkeessa on huleveden rakentamista sekä käytöstä poistuneen vesijohdon paineenkorotuspumppaamon poisto. HUPANEN kertoo, että ensi vuonna Akaassa tullaan tekemään kolmesta viiteen vesihuoltoon liittyvää hanketta, jotka sijoittuvat pääasiassa Toijalaan sekä Viialaan. Hän on toiminut Akaan kirkkovaltuuston ja -neuvoston, sekä Tampereen hiippakuntavaltuuston jäsenenä. Mia Joki Akaan kirkkovaltuustossa 13.2.2024. Siksi on ollut surullista huomata, miten kirkon piispat antoivat yllättäen pastoraalisen ohjeen, missä samaa sukupuolta edustavien vihkiminen tulee voimaan kaikissa Suomen kirkoissa. Kuva: Tarja Antola Joen mielestä uskollisuus Kristukselle on tärkeämpää kuin kuulua instituutioon, joka hänen mukaansa kääntyy pois totuudesta. Kirkkotilat ovat avoinna kirkollisille toimituksille kaikille kirkon jäsenille, jotka pyytävät kirkollista vihkimistä tai siunaamista avioliitolleen, Akaan seurakunnan kirkkoherra Leena Sorsa toteaa. Samalla hän kirkkoherrana huolehtii siitä, että kaikkien parien toimituksiin löytyy toimittaja. – Hanke pitää sisällään Toijalassa sijaitsevien Lastontien, Tojantien ja Airolantien alueen vesijohdon rakentamisen sekä viemärin saneeraustyöt sekä alueella kulkevan avo-ojan perkauksen. HS-Veden omana hankkeena on tänä syksynä käynnistymässä Lastontien ja Tojantien vesihuollon saneeraushanke. 4 Keskiviikko 27. Joen mukaan nykykirkossa on unohdettu, mitä kirkon korkein auktoriteetti eli pyhä Raamattu kertoo. Kirkkoherra Leena Sorsa kertoo, että hän turvaa edelleen seurakunnan papistolle mahdollisuuden toimia vakaumuksensa mukaisesti. – HS-Veden omana hankkeena on käynnissä Kurvolantien saneerausurakka. – Lähtökohtaisesti HS-Vesi on aina mukana kaupungin katuhankHS-Vedellä on Akaassa sekä omia hankkeita että yhteisiä hankkeita kaupungin kanssa. Joki on toiminut Akaan seurakunnassa vankilalähettinä, mediatyöryhmässä ja aikuistyöryhmän puheenjohtajana. Kerroin kirkkovaltuuston kokouksessa tästä samalla, kun ilmoitin erostani, Joki toteaa. Kunnioitan Jumalan sanaa ja Jumalaa yli kaiken. – Myös Akaan seurakunnassa turvataan samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen tai siunaaminen. – Itselleni Raamatun sana on rakas ja elämäni ilo
Kaupungilla ja vesilaitoksella on yhteinen pidemmän tähtäimen saneerausohjelma, jossa pyritään aikatauluttamaan sellaisia kohteita, joissa molemmilla osapuolilla on saneeraustarpeita. Milla Mäkipää KAUPUNGINHALLITUS päätti palauttaa Virkailijoiden talon ja Wiiala-talon myynnin valmisteluun kokouksessaan 12. Virkailijoiden taloa ei haluttu myydä kaupunginhallituksen kokouksessa korkeimman tarjouksen tehneelle, koska enemmistön mielestä tarjous oli alhainen ja liian moni kysymys kaupan muista ehdoista jäi vielä avoimeksi. Juntusen tekemässä muutosesityksessä oli asioita, jotka kaupunginhallituksen enemmistö päätti selvityttää virkamiesvalmisteluna, jotta saadaan molempia kaupan osapuolia tyydyttävä ratkaisu, Pulkkinen päättää. Uudella valmistelulla pyritään saamaan vastaukset puuttuviin kysymyksiin, Pulkkinen avaa. Pulkkinen kertoo, että enemmistön mielestä kyseinen kohta jäi nyt puuttumaan tai vähintäänkin puutteelliseksi. Suunnittelualue kattaa Vainiontien, Torkontien, Rantakujan sekä osan Järveläntiestä. Keskustelun aikana Mervi Pulkkinen teki ehdotuksen siitä, että asia palautetaan valmisteluun. Molemmat kohteet olivat huutokaupattavana aiemmin tänä vuonna, ja Virkailijoiden talosta saatiin 37 800 euron tarjous. elokuuta 2025 Akaan Seutu Akaan seurakunnan tiloissa aletaan vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon AKAAN seurakunnan kirkkoherra Leena Sorsa tiedostaa asian olevan sellainen, joka jakaa herkästi mielipiteitä kirkossa. PULKKISEN mielestä olisi ollut tarpeellista saada konkretiaa ostajan suunnitelmista kiinteistölle, koska kohde on keskeisellä sijainnilla Viialassa. Asiasta ei oltu yksimielisiä, vaan seitsemän kaupunginhallituksen jäsentä äänesti, että asia palautetaan valmisteluun. Varsinaiset saneeraustyöt alkanevat ensi kevään aikana. Kuva Torkontien ja Järveläntien risteyksestä. Heli Piirainen (vas.) kannatti Pulkkisen ehdotusta. Kaupunginhallituksen marraskuisen kokouksen käsittelyn yhteydessä päätettiin, että tarjoajan tulee esittää suunnitelma kiinteistön käyttötarkoituksesta. 5 Keskiviikko 27. Niiden rinnalle rakennetaan myös hulevesiviemäri, Akaan kaupungin katuinsinööri Nuutti Sahlberg kertoo ja jatkaa, että paikoin kaivannot voivat olla useita metrejä syviä, sillä putkistot sijaitsevat syvällä maassa routarajan alapuolella. Lähtökohtaisesti näissä omissa hankkeissa vesihuoltoa saneerataan menetelmäsaneeraamalla, jolloin katuja ei tarvitse kaivaa koko laajuudeltaan auki.. – Tavoitteena on myynti. Alueen katuympäristö ei Sahlbergin mukaan tule suuresti muuttumaan, sillä alueen maankäyttö ja liikenteen tarpeet eivät juurikaan muutu uutta koulua lukuun ottamatta. Vaikka kaupunginhallitus on linjannut, että kiinteistö myydään, Viialan keskeisimmältä tontilta kiinteistön myynti ei voi vain lisätä kaupungin kustannuksia, Pulkkinen huomauttaa. – Todennäköisesti hanketta jaksotetaan useammalle vuodelle käytössä olevien määrärahojen puitteissa, hän lisää. Tästä Akaan kaupungin osuus on 25 500 euroa ja HS-Veden osuus 19 000 euroa. elokuuta mennessä. – Omaan lämmitysjärjestelmään siirtymisestä tarvitaan suunnitelma, johon voidaan päätös sitoa aikatauluineen, jotta ei käy niin, että kaupunki joutuukin tuottamaan kallista öljylämmitystä kohteeseen, jota se ei enää omista tai pahimmassa tapauksessa maksamaan lämmitysjärjestelmäremontin yksityisen kohteeseen, Pulkkinen perustelee. Tämän lisäksi HS-Vesi pyrkii tekemään vuosittain kahdesta kolmeen hanketta omina hankkeinaan. – Hanke on katujen ja vesihuollon täyssaneerausta, eli kadut kaivetaan auki ja niiden alla sijaitsevat vesija viemäriputket uusitaan. Kristiina Helminen AKAAN Toijalassa sijaitsevan Torkon alueen katuja ja vesihuoltoverkostoa aletaan korjata. Torkon alue nousi ohjelmassa kärkeen, sillä putkisto on todella heikossa kunnossa. Kuva: Tarja Antola Torkon alueen huonokuntoisille kaduille ja vesihuoltoverkostolle on luvassa korjauksia Työt pääsevät käyntiin todennäköisesti ensi keväänä. Edullisimman tarjouksen teki Ramboll Finland Oy kattohinnalla 44 500 euroa. – Ostajan kanssa jäi selvitettäväksi useampi asia, joten siksi asia palautettiin valmisteluun, jotta saadaan molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. TEKNINEN toimi pyysi Torkon alueen rakennussuunnittelusta tarjouksia maanantaihin 18. Kokoomuksen Joonas Juntunen teki kokouksessa muutosesityksen, joka tarkensi muun muassa ostajan oman vesiliittymän hankkimista ja erillisen lämmitysjärjestelmän hankkimista määräaikaan mennessä. Se kuitenkin edellyttää toisten uskonnollisen tulkinnan kunnioittamista silloinkin, kun se olisi vastoin omaa uskoa ja ajattelua, Sorsa sanoo. – Kaupungilla ja vesilaitoksella on myös omia hankkeita, mutta sopivissa kohteissa yhteishankkeet ovat molemmille kustannustehokas ratkaisu. – Toisin sanoen Joonas Juntusen muutosesitykseen liitetty vesiliittymä-klausuuli tulee ostajan kanssa selvittää. – Toivon tässä asiassa keskinäistä kunnioitusta ja arvostavaa kohtaamista. Ehdotuksen asian palauttamisesta valmisteluun teki keskustan Mervi Pulkkinen . Neljä jäsentä äänesti asian käsittelyn jatkamisesta. elokuuta. – Asemakaavassa katualueet ovat kapeat, joten myöskään erillisiä kevyen liikenteen väyliä ei todennäköisesti saada kaduille mahtumaan. Tarjouksia saapui viisi. Pulkkinen kertoo asian käsittelyn kestäneen kokouksessa kaksi tuntia, mikä kielii hänen mukaansa siitä, että kyseessä oli haastava pykälä, johon halutaan vielä lisätietoa. Akaan kaupunki toteuttaa hankkeen Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n kanssa. Ehdotus raukesi kannattamattomana, kun tehtiin kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun. Torkon alueen katuja ja vesihuoltoa aletaan saneerata. Lisäksi Pulkkisen mukaan esittelyn pohjalta jäi epäselväksi, kuinka kauan ja millä ehdoilla kaupunki hoitaa Kunnankujan lämmityksen. Toki nämä mahdollisuudet tarkastellaan suunnittelun yhteydessä. Valmisteluun palautus pohjautuu alhaiseen tarjoukseen liittyen erityisesti kaupan muihin ehtoihin. Myös vesiliittymän hinta jäi epäselväksi. Suomessa on uskonnonvapauslaki, joka takaa kaikille yhtäläisen oikeuden kantaa omaa tulkintaansa uskonnosta. Virkailijoiden talon myynti ei edennyt lisätietojen puutteen vuoksi Keskustan Mervi Pulkkisen mukaan ostajan kanssa jäi selvitettäväksi useampi asia. Tekninen johtaja päätti valita rakennussuunnittelun tekijäksi Ramboll Finland Oy:n. Kuva: Kristiina Helminen Kurvolantien saneerausurakka valmistuu syys-lokakuussa keissa, mikäli vesihuollon osalta on saneeraustarpeita. Näin ollen Joonas Juntusen esitystä ei vielä ollut ehditty kannattaa, ja valmisteluun palauttamisen jälkeen tähän ei ole mahdollisuutta. Saneeraus toteutetaan yhteishankkeena, sillä myös kadut ovat elinkaarensa päässä
Keskustelua johdatteli Sini Kantola (oik.).. Reimanista kertovaa tuoretta kirjaa Terttu Reiman pitää onnistuneena katsauksena iskelmän historiaan. – Tapasimme Raulin kanssa Valkeakoskella, olin itse vasta 15-vuotias. SPR Akaan osasto on Vuoden Kuningatar 2025. Toinen on varmasti myös meidän kuppilatoiminta, Haavisto arvioi. Paikalla olivat Reimanin leski Terttu Reiman ja edesmenneen muusikon sisaret Pirjo Reiman ja Pia Reiman . Kuitenkin toiminta pyöri ennen yhdistymistä vain pienen ihmismäärän voimin sekä Viialassa että Kylmäkoskella. Tunnustus on otettu yhdistyksessä lämpimin ja yllättynein mielin vastaan, kertoo puheenjohtaja Tuija Haavisto. – Tuntuu mukavalta, että hänet muistetaan, Terttu Reiman sanoi liikuttuneena. Sanoitushittejä riittää, kuten kappaleet ”Olen suomalainen”, ”Tummat silmät, ruskea tukka” ja ”Kyyneleet”. Varapuheenjohtaja Arto Hyöty on tehnyt ahkeraa markkinointityötä, jonka myötä toimintaan on saatu myös nuoria mukaan. Lava vihittiin Raul Reimanin laululavaksi lauantaina Hunajahulinoilla. elokuuta. Onhan se hienoa, että meidät on nyt huomattu, Haavisto kiittelee. Heli Mustonen Se kestää yli kuoleman, kun toinen yksin jää. Nyt Sivistysjohtaja Hanna-Leena Holmström (oik.) ojensi kukkaset tämänvuotista Kuningarta eli SPR:n Akaan osastoa edustaneelle Tuija Haavistolle (kolmas vas.) ja Kuhnuriksi valitulle Paavo Heleniukselle (toinen oik.). Milla Mäkipää VUODEN 2025 Kuningatar ja Kuhnuri julkistettiin Hunajatorilla lauantaina 23. Kuvat: Pekka Mustonen Kulttuurista keskustelivat Antti Luukkanen (vas.), Anniina Grönholm, Kati Kuusisto ja Toni Lähteenmäki. NÄIN laulettiin Raul Reimanin sanoituksessa 1980-luvulla. Haavisto ei osaa nimetä yhtä asiaa, miksi heitä haluttiin äänestää. Nyt nuo kauniit rivit ja tietoja Raul Reimanin urasta on kirjoitettu kullanvärisin kirjaimin laattaan, joka on kiinnitetty Toijalan torin esiintymislavaan. Kuva: Pekka Mustonen Raul Reimanin siskot Pia Reiman (vas.) ja Pirjo Reiman sekä leski Terttu Reiman (oik.) arvioimassa lavan reunaan kiinnitettyä laattaa. Keskustelemassa olivat Akaan kaupungin kaavasuunnittelija Anniina Grönholm , Viialan kulttuuriklubi ry:n puheenjohtaja Kati Kuusisto , kirjailija ja toimittaja Antti Vuoden Kuningatar ja Kuhnuri tekevät hyvää Akaassa Valinnan teki raati, joka koostui Akaan kaupungin ja kansalaistoiminnan edustajista. – Kylmäkoski ilmoitti ensin silloiselle puheenjohtajalle Sirpalle , että he haluavat yhdistyä, koska heillä meinaa loppua toiminta. TORILLA nähtiin lauantaina myös vilkas kulttuurikeskustelu, jossa pohdittiin, miten Akaa saataisiin kulttuurilla maailmankartalle. Ulkoilutus on varmasti se isoin, mikä näkyy lauantaisin monessa paikassa. Terttu Reiman asuu Valkeakoskella, Pirjo Reiman Viialassa ja Pia Reiman Vääksyssä. – Tosi ylpeä meidän sakista, että he ovat tällaisessa mukana. Akaan kaupunki pyysi jälleen kuntalaisten ehdotuksia tunnustusten saajiksi. On toinen läsnä kuitenkin, vaikk´et häntä nää. Sivistysjohtaja Hanna-Leena Holmström ojensi kukkaset tämänvuotista Kuningatarta eli SPR:n Akaan osastoa edustaneelle Tuija Haavistolle ja Kuhnuriksi valitulle Paavo Heleniukselle. Valintaperusteiden mukaan yhdistys tekee paikallisesti hyvää monella eri tavalla. elokuuta 2025 Akaan Seutu TAPAHTUMAT Toijalan torin esiintymislava nimettiin Raul Reimanin mukaan Hunajahulinoilla Toijalassa asunut Raul Reiman sanoitti lähes 1 300 iskelmää ja pop-kappaletta. Oltiin ihan kakaroita, hän muisteli vuonna 1987 edesmennyttä miestään. He ovat saaneet toimintaan mukaan tänä vuonna kymmenen uutta jäsentä, mikä on yhdistyksen historiaan verraten hyvä luku. Se meni sillä tavalla mukavasti, Haavisto muistelee. Tunnustuksilla huomioidaan henkilöt, joiden myönteinen toiminta kaupungin ja sen asukkaiden hyväksi ansaitsee makean kunniamaininnan. Nykyään SPR Akaalla on 230 jäsentä. LAULULAVAN nimeämisen lisäksi lauantain torijuhlassa oli runsaasti muutakin ohjelmaa. – Meillä on kovasti seniorivoittoinen jäsenlista. Olemme olleet myös Akaan Seudussa paljon viimeiset pari vuotta, josta ihmisille on jäänyt juttuja mieleen. Haavisto kertoo toiminnan virkistyneen etenkin sen jälkeen, kun Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken osastot yhdistyivät vuonna 2018. Sirpa soitti sitten minullekin, että nyt olisi Viialankin mahdollisuus liittyä, ettei sitten vuoden päästä aleta enää räätälöimään. Haavisto oli itse alun perin mukana Viialan osaston toiminnassa, joka elvytettiin henkiin noin 20 vuotta sitten. Haaviston mukaan tunnustus tuli täysin yllätyksenä. Vuoden Kuningatarta ja Vuoden Kuhnuria sai ehdottaa kuka tahansa. – Olen miettinytkin, että mikä se juttu on. Yksi odotetuimmista hetkistä oli tämän vuoden Kuningattaren ja Kuhnurin palkitseminen. SPR Akaan toiminta on tänä päivänä monipuolista ja eri ikäryhmät huomioivaa. He järjestävät muun muassa vanhusten ulkoilutusta, ystävätoimintaa, ensiapupäivystystä, verenluovutustilaisuuksia, ensiapukoulutusta, lauluiltoja ja Kerran kuussa -kuppiloita. 6 Keskiviikko 27. Hän sanoi, että puolison tekemistä kappaleista on vaikea nimetä yhtä ainoaa suosikkia. Lopullisen valinnan teki raati, joka koostui Akaan kaupungin ja kansalaistoiminnan edustajista
Partio on Heleniuksen pitkäaikaisin ja rakkain harrastus. Meillä on Akaan lukion kanssa yhteistyö, ”Uskallan auttaa itseäni ja muita”. – Ylipäätään kannattaa järjestää tapahtumia, jotka on saatavilla ihmisille ja sisältö edellä. Aktiivisuus on vaatinut toisinaan aikatauluttamista, eikä kiireiltäkään ole vältytty. Lavalla esiintymässä oli Harri Nuutinen. Tätä on mietitty Kerran kuussa -kuppilaan, koska siellä meillä on erillinen huone, Haavisto visioi. – Enää en ole viikkotoiminnassa mukana, mutta toimin Toijalan Eräveikkojen rahastonja jäsenrekisterinhoitajana. Sanoin puhelimessa Sinille (Kantola), että ei tästä oikein kieltäytyäkään voi, Helenius kertoo. – Meillä vaihtuu muutaman vuoden välein nuori lippukunnanjohtaja, minkä avulla toiminta pysyy vireänä. Sama koskee myös Toijalan Eräveikkoja. Esimerkiksi Lions Clubimme on vuosien saatossa saanut uusia innokkaita jäseniä ja toimintaa on kehitetty koko ajan. Vuosien varrella on tullut kokeiltua kaikenlaista aina Toijalan Näyttämön esiintymisistä Rotaryklubin toimintaan. Toiset aloittavat iltapäivästä ja lopettavat viiden aikoihin, toiset taas lähtevät matkaan vasta illasta, Helenius kuvailee. – Omassa perheessä ei ollut niin tiukkoja perinteitä, että mennään saunaan kello 16. – On tärkeää, että Akaassa tapahtuu ja tapahtuu ympäri vuoden. Itse vaatimattomana totesin, että mitä se nyt mulle, ei tehdä tästä numeroa. – Lisäksi meille on nyt tulossa terveyspiste. SPR Akaa on jatkuvasti avoin uusille ideoille. Tällä hetkellä Lions-toiminnassa on vain kuukausikokoukset, joihin on helpompi löytää aikaa. Juhlassa arvottiin myös Hunajafillari, jonka voittaja oli Adele Eerola. Haavisto on jo kaavaillut seniori-iltaa, jossa nuoret avustaisivat vanhempia ihmisiä älylaitteiden kanssa. – Kyllä se vaikuttaa toiminnassa mukana pysymiseen, että on mielekästä toimintaa ja hyvä porukka. Tärkeintä Lions Clubin toiminnassa on Heleniuksen mukaan varojen kerääminen ja lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen esimerkiksi nuorten ja vanhusten hyväksi. Antti Luukkanen puolestaan korosti, että tapahtumia ei kannata järjestää pelkästään nopean kasvun ja menestyksen kuva silmissä. Helenius on vuosien varrella nähnyt kaikenlaisia perheitä ja aattoiltoja. Kunniakirjan kävivät noutamassa Salla Mäkinen ja Jarno Santama . Tällä hetkellä ajankäyttö on muotoutunut niin, että vapaa-aika ja työaika ovat balanssissa. – Kyllähän tämä vähän yllättävä valinta oli. Hän aloitti harrastuksen pikkupoikana vuonna 1977, jonka jälkeen hän on ollut mukana eri tehtävissä muun muassa Suomen Partiolaisissa sekä partiopiiritoiminnassa. Siellä vapaaehtoinen lähitai sairaanhoitaja mittaa verenpainetta. Asiat on kuitenkin aina saatu sopimaan kalenteriin tavalla tai toisella. Helenius on päässyt sulattelemaan asiaa, kun soitosta on ehtinyt vierähtää jo tovi. Menestys ei synny pakottamalla, vaan menestys voi lopulta tulla hyvin yllättävistäkin asioista, hän sanoi. Järjestyksessään jo 10. elokuuta 2025 Akaan Seutu TAPAHTUMAT Toijalan torin esiintymislava nimettiin Raul Reimanin mukaan Hunajahulinoilla Vuoden Kuningatar ja Kuhnuri tekevät hyvää Akaassa olemme saaneet kouluun niin sanotusti punaista liiviä oven rakoon. Yhdistysten tuoma elinvoimaisuus ja hyvä yhdessä tekemisen meininki ovat asioita, jotka innostavat Heleniustakin mukaan toimintaan. Antaa nuorten johtaa päivittäistoimintaa, Helenius toteaa. Annetaan ihmisille mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita. Heleniukselle perheissä vierailut ja lasten ilo ovat työn palkkio. Omatoimisista harrastuksista puhuttaessa Helenius kertoo pohtineensa sähkömaastopyörän hankkimista, jotta voisi yhdistää liikkumisen ja luonnon. YLI 40 vuotta pukkitoiminnassa mukana ollut Helenius kertoo, että heidän lippukuntansa on organisoinut toimintaa 1930-luvulta asti. Hunajafillari oli tuunattu Viialan työpajassa vanhasta joposta.. Suomalainen yhteiskuntahan elää palveluista. Näkyminen nuorten keskuudessa johtaa Haaviston mukaan toivottavasti myös jäseneksi yhdistyksen toimintaan. – Nuorempanakin olin luokan pisimpiä. – Se vaikeuttaa rekrytointia, kun ihmiset haluavat viettää illan kotona. Monet viettävät jouluaaton perheen ja läheisten kanssa. Autetaan esimerkiksi nyt Hunajahulinoissa ja muissa kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa, myös Akaa-Volleyn tapahtumissa, Toijalan Mieskuorossakin laulava Helenius luettelee. Se toteutetaan kolmella sektorilla: on kurssi, henkistä tukea ja vielä se, miten pärjään muiden kanssa, Haavisto kertoo. Paavo Helenius on Vuoden Kuhnuri 2025. Keskustelua johdatteli Akaan kaupungin viestintäasiantuntija Sini Kantola . Sitä kautta teen järjestysmiespalveluita. Toriyleisö pääsi itsekin laulamaan Raul Reimanin kappaleen yhteislauluna. Valintaperusteiden mukaan Helenius on yhdistystoiminnan superaktiivi. – Se lämmittää aina mieltä, että voi tuoda hetkeksi jouluiloa sellaiseen perheeseen, jossa ei ole niin jouluista tunnelmaa. Siinä vaiheessa minulle sanottiin, että ala tekemään tätä. Onneksi meiltä löytyy kuitenkin ihmisiä, jotka tekevät tätä hommaa. Sitten kun on projekteja, joiden ajankohdat tiedetään hyvissä ajoin, on helpompi varautua. Kaksimetrisen Heleniuksen fyysiset ominaisuudet katsottiin sopivan rooliin jo nuorena poikana. Nykyään sellaista ei jaksa, vaan kuuden aikaan aloitan oman jouluni. Pukkikeikoista on muodostunut Heleniukselle jo normi. Jälkikäteen ajateltuna tunnustus ei ehkä tunnukaan niin yllättävältä, sillä onhan hän ollut mukana monenlaisessa toiminnassa vuosikymmenten varrella. SPR Akaa vierailee myös yläasteella terveystiedon tunneilla opettamassa esimerkiksi hätäensiapua. – Olen siinä aktiivisesti mukana. – Esimerkiksi kun lapset olivat pienempiä, partioharrastus oli koko perheen juttu, jota teimme yhdessä. MUUN ohjelman ohella Hunajahulinoiden lauantainen toriyleisö valitsi tämänvuotiseksi suosikkihunajaksi Puistokaarteen Hunajan. – Eräveikoilla on tapana, että pukit itse eivät saa rahallista korvausta. Kuva: Pekka Mustonen Hunajafillarin onnellinen voittaja Adele Eerola sai toriyleisöltä taputukset ajaessaan torin poikki uudella pyörällään. Ihmiset, jotka tulevat johonkin tapahtumaan, käyttävät monenlaisia palveluita taksista ja kaupoista aina ravintoloihin sekä majoittumiseen, Kati Kuusisto tiivisti. 7 Keskiviikko 27. Siihen sovitetaan perheen aikataulut. Kuva: Pekka Mustonen Luukkanen ja Akaan keilahallin yrittäjä Toni Lähteenmäki . Se on siitä asti jatkunut, eikä yhtään jouluaattoa ole jäänyt väliin. Kokeilu voisi ajoittua jo ensi talvelle. Paikalleen ei olla pysähdytty. Kaikki menee lippukunnan hyväksi. Hän sai toriyleisöltä raikuvat taputukset ajaessaan torin poikki uudella pyörällään. Helenius on monille paikallisille tuttu ”The Akaan joulupukkina”, joka on viettänyt 14-vuotiaasta lähtien joulunsa pukkikeikoilla Toijalan Eräveikkojen varainkeruun hyväksi. Heleniuksella ei ole yhdistystoiminnan puolella toteutumattomia haaveita. Parhaimmillaan, kun olin poikamies, niin lähdin keikalle kahden aikaan iltapäivästä ja tulin kotiin illalla kymmenen aikoihin. Helenius kertoo Lions Clubin järjestävän myös muita aktiviteetteja, joista esimerkkeinä hän mainitsee Toijalan sankarihautojen talviristeistä ja kynttilälyhdyistä huolehtimisen yhdessä LC Toijala ja LC Toijala/Arvo Ylppö klubien kanssa sekä yhteistyö SPR:n kanssa vanhusten ulkoilutuksen tiimoilta. Toinen Heleniukselle tärkeä yhdistys on Lions Club Toijala/Akaa. Heleniukselle tunnustus tuli puun takaa. Yhdistyksiä on yhteensä kuusi, joista jokainen tarjoaa Heleniuksen mukaan aktiivista toimintaa. Tilaan on tulossa myös kehonkoostumusvaaka. Akaan kokoiseen kaupunkiin nähden Lions Club -yhdistykset ovat hyvin virkeitä. – Toivomme, että saisimme nuoria lukioikäisiä vetämään lasten kerhoja, Haavisto kertoo ja lisää, että nuorille on viime aikoina järjestetty tapahtumia yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Heleniuksen vanhempi poika on ollut nuorempana Heleniuksen seurana tonttuna, mutta muuten Helenius on perheensä ainoa keikkailija
Varsinkin 1950-luvun huonekalut ovat nyt hittikamaa. – Meillä on vaimon kanssa kertynyt varastoihin valtavasti tavaraa. Sen organisoi LC Akaa Dynamo. – Vasta ollaan käyty kahdessa paikassa, joten aiotaan kiertää vielä tässä Pätsiniemessä. Vaikka myyjänä toimiminen onkin tuttua hommaa, ostajana hän on pidättyväisempi. On tullut harrastettua ja kerättyä. – Tänään on mennyt kirjat ja vaatteet, mutta kodintavarat eivät ole niinkään kiinnostaneet, hän kertoi. Myös 1960-luku on nyt huonekaluissa muotia, hän sanoi. Arde Jokinen kertoi, että tapahtumatuottajan työt loppuivat muutamaksi vuodeksi kuin seinään koronan takia. Ihmiset ovat tottuneita pihakirppiksiin Pätsiniemen alueella, Nenonen sanoi. Mietin, että tällaistako tämä normaali elämä onkin, Jokinen hymyili. Taina Lounaskorpi myi kodin käyttötavaroita, kirjoja, vaatteita ja koruja kotipihassaan Hietastentiellä. – Aloin nyt hiljaisina vuosina jo vähän tottua siihen, että sähköpostissa ei ole sataa viestiä amerikkalaisilta managereilta. elokuuta 2025 Akaan Seutu TAPAHTUMAT Sunnuntai oli kirppistelijöiden superpäivä Yli 20 pihakirppistä ja Toijalan tori vielä siihen päälle peräkonttimyyjineen. Sunnuntaita voi siis pitää oikeana kirppistelijöiden juhlapäivänä, sillä pihakirppiksiä löytyi pitkälti yli 20 pitkin Akaata. Kaikki kiinnostuneet olivat tervetulleita myymään tavaraa omassa pihassaan. Johanna Nenonen kuuluu myös kirppispäivän järjestäneen Pätsiniemen omakotiyhdistyksen hallitukseen. 8 Keskiviikko 27. Tarjolla oli monenmoista myytävää lastenvaatteista leluihin ja kodintavaraan. Hannu ja Riitta Mikkonen ostivat taloyhtiön pihalle kilpikonnakoristeen. Taina Lounaskorpi on pitänyt useana kesänä pihakirppistä kotonaan Hietastentiellä. – Käyn kyllä kirppiksillä, mutta harvemmin minä mitään ostan, hän sanoi. Hannu ja Riitta Mikkonen löysivät pihakirppikseltä koristekilpikonnan taloyhtiön pihalle. Sellainen oli akaalainen kirppistelijöiden juhlapäivä. Lisäksi käydään torilla katsomassa peräkonttikirppistä, Riitta Mikkonen sanoi. Riitta löysi kirpparikierrokselta myös värikkäät rannekorut. – Päätimme, että emme hinnoittele tavaroita ja vaatteita valmiiksi, vaan ostajat saavat itse ehdottaa hintaa. Kuvat: Pekka Mustonen Johanna Nenosella (vas.) ja Kirsti Mannosella oli pihakirppis Petsamontiellä. – Minä olen kuskina vaan, Hannu Mikkonen myhäili. Mikkosen pariskunnan työnjako kirppiskierroksella oli selvä. – Jo lauantaina kävi paljon asiakkaita. Heli Mustonen PÄTSINIEMEN omakotiyhdistys järjesti osana Hunajahulinoita Koko Akaan pihakirppiksen sunnuntaina. Myös Toijalan torilla oli runsaslukuisesti peräkonttimyyjiä. Jossain vaiheessa innostuin entisöimään vanhoja valaisimia ja niitä oli lopulta noin 120, Jokinen päivittelee. Hän aloitti myynnin jo lauantaina kotipihassaan Sotkialla. Lisäksi saaliiksi tuli pari värikästä rannekorua. Ollaan asuttu noin 25 vuotta tässä ja kaikenlaista kertyy. Bändilistalla ovat 30 vuoden aikana vilahdelleet muun muassa Toto ja Roxette. TAPAHTUMATUOTTAJANA leipätyötään tekevä Arde Jokinen hoiteli pihakirppiksensäkin kokenein ottein. Samoin hiipumista aiheutti Venäjän rajojen sulkeutuminen. Se on osoittautunut ostajille hieman vaikeaksi, Kirsti Mannonen kertoi. Ne ovat köykäisiä, joten niitä on helppo siirrellä nykyasunnoissa. JOHANNA Nenonen ja Kirsti Mannonen pitivät pihakirppistä Petsamontiellä Kirstin pihassa. – Meillä on onneksi käynyt kyllä hyvin kävijöitä. Samana päivänä järjestettiin myös peräkonttikirppis Toijalan torilla. Jokinen on ollut tunnettu etenkin ulkomaisten artistien tuomisesta Suomeen ja Venäjälle. Arde Jokinen pystytti oman pihakirppiksensä Sotkialle jo lauantaina, joten sunnuntaina takana oli jo kymmeniä ja kymmeniä kauppoja. Sunnuntaina hän myi etenkin puutarhaja käsityökirjoja ja vaatteita.. Lounaskorpi piti pihakirppistä jo kuudetta kertaa
– Sekä me järjestäjät että Toijalan satama alueena saivat paljon kiitoksia, hän kertoi. Tällaiset pienemmät tapahtumat ovat minusta parempia, palju pysyy siistimpänä, Kivelä sanoi. Nyt sitten onnistui. Vaikka näin isoa tapahtumaa on rankkaa järjestää, meitä oli iso porukka ja kaikki meni hyvin, hän sanoi. Monien muiden paljuporukoiden tapaan naisnelikön tavoitteena oli pärjätä tapahtuman olympialaisissa, joissa oli kolme yllätyslajia. – Tässä vaan odotetaan, miten tämä ilta tässä kehittyy. 9 Keskiviikko 27. Samassa porukassa ollut Jaana Löslein kehui hyvää ja rentoa tunnelmaa. Kuvat: Pekka Mustonen Susanna Saxberg (vas.), Elina Talonen, Saija Roininen ja Päivi Jokelainen (oik.) olivat koristelleet saunansa viidakon henkeen. – Meillä on ollut niin hauskaa, että posket on ihan kipeänä nauramisesta, Vihervaara hymyili. PERINTEINEN Paljujen Yö teki lauantaina paluun Toijalan satamaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Joku soittaa hyvää musiikkia ja samalla tapaa rennossa tunnelmassa samanhenkistä porukkaa, hän myhäili. Tällä kertaa Kivelä tuli Akaaseen yksin ja pelkän paljuauton turvin. Osuuden meni urhoollisesti suorittamaan Susanna Saxberg, joka tähtäili tauluun hyvän tuloksen. HANSKU Vihervaara oli paljutapahtumassa ensimmäistä kertaa. Hän sai seuraksi viisi muuta osallistujaa, joita ei tuntenut entuudestaan. – Sääkin oli koko päivän mitä mainioin. Joku soittaa hyvää musiikkia ja samalla tapaa rennossa tunnelmassa samanhenkistä porukkaa. Heistä valtaosa oli akaalaisia. NELIHENKISESSÄ saunaporukassa saunoneet Susanna Saxberg , Elina Talonen , Saija Roininen ja Päivi Jokelainen olivat panostaneet saunaja paljukärrynsä koristeluun. Teemana oli viidakko ja kärry oli nimetty Amatsoniaksi. Pitkään miehen ei tarvinnut erakkona kökkiä paloautostaan paljuautoksi muutetussa menopelissä. – Vieraspaikkakuntalaiset ihmettelivät ja ihastelivat, että he eivät ole koskaan nähneet tällaista satamaa. Paljuissa porisi vajaa 200 osallistujaa. Teuvalainen Sami Kivelä on tänä kesänä kiertänyt useassa saunaja paljutapahtumassa pitkin Suomea. JOONAS Määttä Akaan nuorkauppakamarista kertoi, että osallistujilta oli tullut kiitoksia sekä järjestelyistä että Toijalan satamasta ihan alueena. Ollaan kilpailuhenkinen palju ja yritetään voittaa olympialaiset, hän sanoi. Nämähän on kuin rokkifestarit. Joonas Määttä Akaan nuorkauppakamarista oli tyytyväinen. – Nämähän on kuin rokkifestarit. Joukkoon mahtui kävijöitä myös Turusta, Porista, Teuvalta ja Forssasta. – Hei, kuka osaa heittää tikkaa, nyt olisi sitten tikanheiton vuoro, joukkue kyseli toisiltaan. Paljuilijat pääsivät osallistumaan muun muassa kolmen lajin olympialaisiin, paljukaraokeen ja paljubingoon. Kivelällä ja hänen kaveriporukallaan on erikseen sekä saunaettä paljuauto. elokuuta 2025 Akaan Seutu TAPAHTUMAT Lähes 200 kylpijää osallistui Paljujen Yöhön Toijalan satamassa Akaan nuorkauppakamarin järjestämä perinteinen Paljujen Yö loihti satamaan vielä yhden aurinkoisen kesäillan. Sami Kivelä. Heli Mustonen Jaana Löslein (vas.), Riina Virta, Anni Määttä, Oskari Lyytinen ja Hansku Vihervaara vakuuttivat alkuillasta, että heidän joukkueelleen tulee olympialaisten kokonaisvoitto. Moni sanoi, että ”ei meillä vaan ole tällaista”, Määttä kertoi. – Näin vuonna 2019 sosiaalisessa mediassa tästä jo mainoksen, mutta silloin en päässyt
12 700 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ......... Tapahtumasta vastaava VauvaSuomi ry on toiminut jo kymmenen vuotta; yhdistys perustettiin vuonna 2015. 21 600 Oriveden Sanomat .................................. Hoitaja totesi, ettei silloin magneettikuvausta tehdä. 15 700 Sydän-Hämeen Lehti .............................. VARAA PAIKKASI TUTULTA YHTEYSHENKILÖLTÄ. 13 300 Ylöjärven Uutiset ..................................... Toivo on pieni maailmanvalloittaja, niin positiivinen ja täynnä elämää. 10 Keskiviikko 27. Käteni suonikohjut aiheuttivat tukoksen syksyllä 2023. Mainostajat, olkaa mukana tervehtimässä lapsiperheitä ja kertomassa palveluista ja tuotteista otolliselle kohderyhmälle. Sain ensin lähetteen magneettikuviin. Ystävällisesti, Sirpa Pursiainen-Hautala Äiti Akaan Seutu ............................................. Pelko keskenmenosta muuttui toivoksi. Lasten leikkikentät toivat vahvan kaipuun. Elävä, terve lapsi on maailman suurin ihme. Elämän ihmeiden jakaminen pienen maailmanvalloittajan kanssa on suurin siunaus, joka minulle on suotu. Pieni lapsi antaa suuresti myös perspektiiviä sille, millaisen maan ja maailman meidän tulee jättää tuleville sukupolville. 22 200 Lukijoita (KMT 2024) Pirmedioiden lehdet ovat paikkakuntiensa ykkösmedioita Pirmediat on ollut mukana kansallisen Vauvan päivän vietossa alusta lähtien. syyskuuta 2025 Akaan Seudussa, Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Oriveden Sanomissa, Pirkkalaisessa, Sydän-Hämeen Lehdessä sekä Ylöjärven Uutisissa ja niiden verkoissa. Lapsettomuus oli kipu, jota kannoin sisälläni. Toivo rakastaa kulkea luonnossa rinkan kyydissä ja hän on luonteeltaan hyvin sosiaalinen. Vuosien odotuksen jälkeen elämän ihme oli käsittämätöntä. Sanoin palaavani seuraavalla viikolla kuvaukseen, mutta tekeväni varmuuden vuoksi raskaustestin. Olin itse jo luopunut toivosta, että minusta tulisi äiti. elokuuta 2025 Akaan Seutu Kansallinen VaUVan PÄIVÄ Perjantaina 26.9.2025 VaUVOIssa On IlO IlOItaan YHDessÄ! Elävä, tErvE lapsi on maailman suurin ihmE Joulut ja äitienpäivät ovat olleet vuosia vuoden kamalimmat päivät. Kysyinkin voiko magneettikuvaus olla vaarallinen, jos sattuisinkin olemaan raskaana. Julkaisemme teemasivut keskiviikkona 24. Toivo on päässyt käymään elämänsä aikana jo kaksi kertaa Norjassa ja kaksi kertaa eduskunnassa. Jostain syystä mieleeni muistui, että minulle nuorena todettiin, että suonikohjut saattavat alkaa oireilemaan, mikäli tulen joskus raskaaksi. Maailmani mullistui monella tavalla. Vuosi vuodelta todennäköisyys tulla äidiksi heikentyi. Yllätys oli suuri, testi olikin positiivinen. Asiakas, yhteistyökumppani, varaa paikkasi tutulta yhteyshenkilöltä! Asta Kohonen, 044 347 7404, asta.kohonen@akaanseutu.fi Kimmo Heinonen, 044 755 7312, kimmo.heinonen@pirmediat.fi Matti Pulkkinen, 050 597 9303, matti.pulkkinen@pirmediat.fi Varaa mainospaikkasi ke 17.9. Olemme käsitelleet ajankohtaisia asioita, jotka liittyvät vauvoihin ja lapsiperheisiin sekä vauvojen ja lasten oloihin yhteiskunnassamme. mennessä!. Olemme jälleen mukana juhlistamassa kansallista Vauvan päivää. 15 900 Pirkkalainen .............................................. Pirmedioiden paikallislehdet ovat julkaisseet vuosittain Vauvan päivää edeltävänä keskiviikkona VAUVAN PÄIVÄN TEEMASIVUT. Kuljin maskin kanssa kokouksissa, sillä en halunnut riskeerata raskautta
Iltapäivän aikana pääsi sekä liikkumaan että nauttimaan musiikista. Kristiina Helminen. Rannan alueelle on noussut uusi huussi ja muitakin pieniä uudistuksia on tehty. Nolla-mökit avautuivat matkailijoiden käyttöön viime joulukuussa. Alueella sijaitsee Arajärven Majan lisäksi kaksi pienempää saunaa, yksi iso rantasauna sekä kaksi neljän hengen majoitusmökkiä. elokuuta 2025 Akaan Seutu Nolla-mökit ovat vetäneet ensimmäisten kuukausien aikana vieraita Sri Lankasta asti Kolme ympäristöystävällistä Nollamökkiä avautui matkailijoiden käyttöön viime joulukuussa. Kuvat: Kristiina Helminen Anton Äikäs esiintyi Luttunen liikkuu – tapahtumassa lauantaina. Talvella asiakkaat nauttivat yrittäjien mukaan eniten talvisesta luonnosta, hiljaisuudesta ja avantosaunasta. Hanna-Leena Vihervaara (vas.) ja Sanna-Mari Inomaa operoivat myös Arajärven uimarantaa ja kertovat ottavansa asiakkailta ja uimarannalla kävijöiltä mielellään vastaan palautetta ja toiveita palveluista. Elokuulta voisi mainita esimerkkinä Venetsialaiset, joissa on luvassa ohjelmaa koko perheelle. Kolme ympäristöystävällistä Nolla-mökkiä avautui matkailijoiden käyttöön viime joulukuussa. 11 Keskiviikko 27. VALTAOSA Nolla-mökeissä yöpyneistä on luonnossa viihtyviä henkilöitä, jotka ovat liikkeellä retkimielellä. Varsinkin ulkomaalaiset matkailijat ovat olleet vaikuttuneita luonnonläheisyydestä, jonka voi aistia kaikilla aisteilla. Ehdottomasti suurin käyttäjäkunta on saapunut Viialaan kuitenkin pääkaupunkiseudulta. Olen ollut täällä useammassa ravintolassa ja tapahtumassa esiintymässä. Meiltä saatavaa elämystä voisikin kuvata hyvin sanoilla unplugged (kytkeä irti) ja offline (olla irti verkosta), Vihervaara miettii. – Lähes kaikki kauempaa tulevat majoittujat kyselevät uimarantaa vastapäätä sijaitsevasta Laonnutvuoresta, ja useat ovat käyneetkin siellä, Inomaa lisää. Tulemme järjestämään monia tapahtumia, jolloin saunat ovat myös lämpiminä. – Akaa on minulle jo ennestään tuttu paikka. Äikäs on musiikkiväelle tuttu esimerkiksi Kormuksen, Rockwallin ja Taiwasbändin riveistä. Kuvat: Kristiina Helminen AJANKOHTAISTA Nolla-mökkien suurista ikkunoista voi seurata ympäröivää luontoa. Liikunnan päälle kuultiin tamperelaisen Anton Äikkään trubaduuriesitys. Nyt olen mukana ensimmäistä kertaa juuri tässä tapahtumassa, Äikäs kertoi. – Näin syyskaudella sauna lämpiää keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Avantokausi alkaa marraskuun alussa. Suunnitteilla on erilaisia tapahtumia, joista useimmissa pääpaino on rauhoittumisessa ja itsensä kehittämisessä. Ihmiset tekevät ostopäätöksensä hyvin pienellä aikajänteellä, Nolla-mökkeihinkin on tullut varauksia saman päivän aikana, yrittäjät Hanna-Leena Vihervaara ja Sanna–Mari Inomaa kertovat. Kristiina Helminen AKAASSA Arajärven rannalla sijaitsevat Nolla-mökit ovat majoittaneet ensimmäisten toimintakuukausiensa aikana matkailijoita muun muassa Ruotsista, Saksasta, Italiasta, Sveitsistä ja Sri Lankasta. Lihaskuntotreenillä aloiteltiin. INOMAA ja Vihervaara ovat yrityksensä Vaara & Maa Oy:n kautta operoineet ensimmäistä kesäänsä myös Arajärven uimarantaa. Myös Tampereen seudulta on riittänyt kävijöitä. Kolme ympäristöystävällistä Nolla-mökkiä sijaitsee aivan kaupungin uimarannan läheisyydessä, mutta kuitenkin omassa rauhassaan. Nolla-mökeissä ei ole vesijohtoa tai viemäröintiä, mutta sähköt niissä on. – 90 prosenttia asiakkaistamme tulee tänne luonnon ja sen elämyksellisyyden takia, Vihervaara toteaa. Luttusissa liikuttiin ja nautittiin Anton Äikkään musiikista VIIALAN Naisvoimistelijoiden ja Viialan Kulttuuriklubin järjestämä Luttunen liikkuu -tapahtuma järjestettiin lauantaina. – Tarjoamme siis glamping-kokemuksia. – Kesää saatiin odottaa pitkään, mikä näkyi meidän kävijämäärissämme. Kuntoilijoita olikin kokoontunut paikalle mukavasti. Kesällä rauhallinen sijainti, uiminen ja kaunis luonto ovat viehättäneet vierailijoita. Viialan Naisvoimistelijoiden ohjaamana pääsi alkulämmittelyjen jälkeen tanssimaan, tekemään lihaskuntotreeniä ja huoltamaan kehoa. Myös yleinen taloudellinen epävarmuus näkyy meilläkin
Syksyn kokoontumiskerrat ovat keskiviikkoisin klo 18 Viialan seurakuntasalissa 24.9., 1.10., 8.10. Mistä isossa riidassa olikaan kysymys, kun sitä piti piispojen voimin ratkoa 1700 vuotta sitten. Voit tulla kaikkiin kertoihin tai vain osaan niistä. JUHLALLISTEN VIRSIEN ILTA Ti 21.10. Jumalanpalveluksen jälkeen kahvitarjoilu kirkossa. Voitte mennä vaivattomasti ja tunnelmallisesti naimisiin hääyönä lauantaina 25.10. klo 13 , jonka jälkeen juhlakahvit. Muskarin ajankohdat on sovitettu niin, että myös Toijalasta pääsee halutessaan kulkemaan junalla. Olennaista on, että lapsi jaksaisi sopivasti keskittyä kuoroharjoitusten ajan. Ilmoittautua voi myös puhelimitse ma-to klo 9-11, puh. Vieraanamme on Tapan ystävyysseurakunnan väkeä Virosta. Jumalanpalveluksen jälkeen päivällinen. Kyydit Toijalasta Viialaan klo 10.40 ja paluukyydit klo 13. 040 480 6906. Krito-ryhmässä käsitellään asiat luottamuksellisesti, sinun elämäntarinaasi ei kommentoida. klo 18 Barokista gospeliin -konsertti Kylmäkosken kirkossa. Tule oman aikataulun mukaan! Tule mukaan sellaisena kuin olet! K ir ko n ku va p an kk i/K ek si Fr ee p ik Fr ee p ik Fr ee p ik K ir ko n ku va p an kk i/S u vi Si ev ilä AJANKOHTAISET TIEDOT Akaan seurakunnan tapahtumista löydät verkkosivuiltamme: www.akaanseurakunta.fi OHEISET TAPAHTUMAT ovat poimintoja seurakuntamme tapahtumista syyskuun – marraskuun välillä. Kylmäkosken kirkko klo 10 , Akaan kirkko klo 14 Viialan kirkko klo 18 Pyhäinpäivän hartauksissa luetaan Akaan seurakunnassa vuoden 2024 pyhäinpäivän jälkeen siunattujen vainajien nimet. Nuortenilloissa on ohjattua tekemistä, vapaata hengailua ja kahvia. käytettävistä materiaaleista Leena-kirkkoherralta: leena.sorsa@evl.fi. Puuhis 2018-2020 syntyneiden oma harrastuskerho torstaisin Kasvatuksen Kulmalla Toijalassa klo 17.30-19. KÄSPAIKKA-KURSSI tulossa alkuvuonna 2026 Tunnetko käspaikkojen käsityöperinteen. Perhejumalanpalvelusten sisältö on suunniteltu erityisesti lapset ja perheet mielessä pitäen. alkaen kanttori Ruut Rauhala, 040 480 6906 KUOROT AIKUISILLE Uudet laulajat tervetuloa mukaan! I Akaan kirkkokuoro torstaisin klo 18 Akaan kirkossa alkaen 28.8. Perhekerho Keskiviikkoisin Kasvatuksen Kulmalla Toijalassa klo 9-11.30. Vihkiajat ovat puolen tunnin välein alkaen klo 18. 040 358 3342 ja sähköpostitse: akaan.seurakunta@evl.fi. Lisätietoja seurakuntatoimistosta ja nettisivuiltamme. alkaen kanttori Ruut Rauhala, puh. Toijalassa Kasvatuksen Kulmalla (Pätsiniementie 1, Toijala) ja Viialan yhtenäiskoululla (VYK), ovessa lukee ’Iltakäyttötila’. Lauluissa folk-country -perinne yhdistyy afrikkalaisiin vaikutteisiin. I Su 12.10. ja 22.10. ISÄNPÄIVÄBRUNSSI su 9.11. Jos rippikoulu on käymättä, ehdit vielä aikuisrippikouluun, ilmoittautumiset sunnuntaihin 31.8. Viialan Lähetystupa on toiminut vapaaehtoisvoimin 25 vuotta. Pyhän aiheeksi osuu sopivasti, kuinka Jeesus opetti näkemään lähimmäisen. Lukea ei tarvitse vielä osata. Kylmäkosken kirkko klo 10. , tiedustelut kanttori Marja Karhu, puh. MAJATALOILLAT I Su 21.9. Tiedustelut 1.9. Nuortenillat Keskiviikkoisin Kasvatuksen Kulmalla klo 18-20.30. Erityisesti karjalaisessa käsityöperinteessä on kirjottu käspaikkoja, jotka ovat olleet arkikäytössä pyyheliinoja ja koristeellisemmat versiot juhlakäytössä koristamassa esimerkiksi ikonia. Tekeminen vaihtelee viikoittain, ja toiveita sisällöstä otetaan vastaan. Sudenraudat kertoo Turun seudulla 1880-luvulla lapsia surmanneesta sudesta. Niissä pohditaan ihmisen jumalasuhdetta arkisesta näkökulmasta, ja vaikka ne eivät ole julistavia, niissä on muusikon omien sanojen mukaan aina ”taivasikkuna”. Toimii samaan aikaan nuorten Avoimien ovien kanssa. Muistokivi on tarkoitettu muistamisen ja lohdun paikaksi lapsettomille ja lapsensa menettäneille. Kirjallisuuden ilta Ke 10.9. YSTÄVYYTTÄ YLI RAJOJEN -ILTA pe 5.9. klo 15 Viialan kirkossa. Satu Uimi esittelee Viialan kirkkoa ja sen historiaa. Untuvikot Alle 1-vuotiaiden lasten ja heidän huoltajiensa yhteinen kerhohetki Viialan päiväkerhotilassa tiistaisin klo 9-11.30. Juhlasaarnan pitää Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. Akaalainen Päivi Alasalmi kertoo kirjailijan työstä, historiallisista romaaneistaan Meren ja veren liitto ja Sudenraudat sekä dekkarisarjasta Hallavainen. Juhlimme pitkään musiikillansa jumalanpalveluselämää rikastanutta kuoroa. Alasalmi on julkaissut 30 teosta. klo 18 Kylmäkosken kirkossa. Perheiden ilta Maanantaisin Viialan päiväkerhotilassa klo 17-19. (ei koulujen lomaaikoina). mennessä mieluiten nettisivujemme kautta. Tarkempia tietoja kerromme lähempänä, mutta voit jo kysellä esim. I Kylmäkosken lapsikuoro perjantaisin klo 16-16.45 Kylmäkosken srk-talolla. Tule mukaan! H an n u Ju ko la Li in a P aj u n en. I 5.10. 12 Keskiviikko 27. klo 17 Viialan kirkko. klo 11.30 Kylmäkosken seurakuntatalo. Lähtö torilta klo 9. Tule yhdessä nauttimaan musiikin ilosta! Lapsikuoroon ovat tervetulleita lapset noin 4-vuotiaasta ylöspäin. SIELUNHOIDOLLINEN VERTAISRYHMÄ Kaipaatko vertaisryhmää elämän kolhujen käsittelemiseen. klo 16 Pertti Vesterholm ja Korsukuoro Kylmäkosken kirkossa. Lapsille leikkiseuraa, aikuisille hetki hengähtää kahvikupin äärellä. Vapaita paikkoja voi tiedustella: hanna.jussila@evl.fi Kirkkomuskari vauvoille ja taaperoikäisille perjantaisin kello 9.15-9.45 Viialan päiväkerhotilassa alkaen 19.9. KOULUJEN SYYSLOMALLA (vko 42) tulossa mm.: I Kirkkoyö koululaisille I Urkusatu – Akaan kirkossa I Nuorten retki Helsinkiin I Tyttöjen hemmotteluilta Lue lisää näistä seurakunnan kotisivuilta ja seuraa sosiaalista mediaa. Vietämme mukavan illan yhdessä musiikkia, ajatustenvaihtoa, kuulumisia, kristittynä elämisen riemua yli rajojen. ja 8.12. Kylmäkosken kirkko 125 vuotta Jumalanpalvelus su 5.10. Kävelylenkin jälkeen aamukahvit ja puurot seurakuntasalissa. 040 836 4648. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivuilla. Tule kuulemaan ja oppimaan lisää meille tärkeästä uskontunnustuksesta! Ennen luentoa vastuuviikon messu klo 13 kirkossa ja kirkkokahvit. klo 18. 040 836 4648. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. HÄÄYÖ Häitä suunnittelevat parit haluatteko juhlalliset ja tunnelmalliset kirkkohäät vähällä vaivalla. Teologian tohtori, AmO Mika K T Pajunen Pastori Kirsi OjansuuKaunisto Kirjailija Päivi Alasalmi Raamattuluentosarja Viialan kirkossa. klo 18-24 välisenä aikana Viialan kirkossa. Ryhmään tulee löytyä vähintään neljä osallistujaa. PERHEILLE Kuva: Kirkon kuvapankki/Jani Laukkanen KUOROT KUTSUVAT Avoimet ovet Avoimissa ovissa voit vapaasti viettää aikaa perjantaisin kavereiden kanssa, pelata vaikkapa lautapelejä, tehdä läksyjä ja nauttia kahvilatoiminnasta. Seurakunnalta saat Krito-kirjan, ota itse mukaan vihko ja kynä. MUSIIKKIA SYKSY 2025 KOULULAISILLE NUORILLE Säpinä – Koululaisten iltapäivätoiminta klo 12.30-15. Ruokailu klo 11 , vapaaehtoinen maksu. Ryhmään tuleminen edellyttää ryhmään sitoutumista. Messy church – elämyksellinen kirkkohetki la 18.10. mennessä. Järjestetään samaan aikaan 10+-toiminnan kanssa. klo 18 , Akaan kirkko. Kaikilla on saman verran aikaa puhua, kukaan ei jää paitsioon. Kokoontumiset klo 18.30-19.30: I lokakuussa: 1.10, 8.10, 15.10. Ajankohdat on valittu niin, että ehdit tarvittaessa tulla Toijalasta Viialaan junalla ja vielä takaisinkin. Löytty esittää illassa lauluja neljältä omalta levyltään. Vaihtelevaa ohjelmaa viikoittain. Joulunajan tapahtumista kerromme 26.11. Se tarjoaa paikan tehdä surun ja kaipuun näkyväksi. Hartaus ja ohjelmallinen osuus klo 12. KEHITYSVAMMAISTEN KIRKKOPYHÄ Su 19.10. Adventtimyyjäiset seurakuntatalolla klo 11. Akaan kirkkokuoro 115 vuotta Messu su 19.10. I Su 2.11. Yhteisöruokailut ovat avoimia tilaisuuksia kaikille yhteisen ruokailun ja pienen ohjelmallisen hetken merkeissä. Et tarvitse ennakkotietoja Raamatusta – riittää että tulet paikalle. I Gospelkuoro keskiviikkoisin klo 18 Akaan kirkossa alkaen 3.9. Yhteinen hetki klo 10 , vaihteleva sisältö / vierailija. I Viialassa maanantaisin 11.8., 8.9., 6.10., 17.11. mennessä. 10+ Avointa tilatoimintaa 4–7 -luokkalaisille perjantaisin klo 17-20 vuoroviikoin Toijalassa ja Viialassa seurakunnan työntekijöiden kanssa. Tiedustelut kanttori Juha Salmesvuori, puh. Kirkkolounas. , tiedustelut kanttori Marja Karhu, puh. Tule mukaan opettelemaan perinteistä kirjontaa hyvässä opetuksessa! Kurssi alkaa alkuvuonna 2026. Raamattuopetusta inhimillisyyden teemoilla: vapaus, rakkaus, luottamus, myötätunto, ihmisyys, valta ja oikeudenmukaisuus. Kylmäkosken kirkossa. 040 721 1182. 040 721 1182. Juhlassa vieraanamme on Seppo Jarva, joka toimi Viialan seurakunnan kirkkoherrana Lähetystuvan perustamisen aikaan. TYHJÄN SYLIN MUISTOKIVEN SIUNAAMINEN ti 23.9. I Lapsikuoro Laulutähdet perjantaisin klo 17-17.45 Viialan seurakuntasalissa alkaen 19.9. Tule yksin tai yhdessä tuttujen kanssa ja houkuttele muitakin mukaan! I Toijalassa 25.8., 15.9., 13.10., 24.11. Tilaisuudessa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran Senegalin diakoniatyöhön. mennessä sähköpostilla: rauli.helenius@evl.fi. Lähtö kirkon parkkipaikalta klo 9. klo 17 Viialan kirkko. Pienessä hartaushetkessä saamme ottaa muistopaikan käyttöön ja tuoda surumme sen äärelle. Musiikkivieraana Eve ja Ossi, puhujana OPKO:lta apologi Aleksi Markkanen. Hääyö on ainutlaatuinen, pienimuotoinen vihkitilaisuus, jossa saman illan aikana vihitään yksitellen useita pareja. Hetki Nikean uskontunnustuksen äärellä Viialan kirkossa su 26.10. SADONKORJUUN KIITOSJA MESIMESSU Su 28.9. ilmestyvässä Akaan seurakuntaviestissä, joka jaetaan paikallislehti Akaan Seudun välissä suurjakeluna. I Su 23.11. Laulamme yhdessä Juha Kososen valitsemia juhlallisia virsiä, ja hän kertoo tarinoita virsien takaa. Viialan seurakuntasali: ke 10.9., ke 15.10. Ennakkoilmoittautuminen ke 29.10. Tervetuloa ruokailemaan ja nauttimaan toisten seurasta yksin, kaksin tai vaikkapa perheen kanssa! Piispa Matti Repo YHDESSÄ K ir ko n ku va p an kk i/S an n a K ro ok K ir ko n ku va p an kk i/J an i La u kk an en Ja n i K äs m ä Ju ss i Va lk ea jo ki Fr ee p ik Nuoret: @akaansrknuoret @akaansrknuoret VAPAAEHTOISTEN SIUNAAMINEN tehtäviinsä su 14.9. klo 10 Akaan kirkossa. Kerhoissa leikitään, harjoitellaan kädentaitoja, kuullaan raamatunkertomuksia lapselle ymmärrettävällä tavalla, opetellaan kaveruutta ja yhdessä olemista – unohtamatta eväiden syöntiä. Koko perheelle suunnattu toiminnallinen jumalanpalvelus, jossa yhdistyvät hartaus, hauskanpito, yhdessäolo ja ateriointi. Isänpäiväbrunssille ovat tervetulleita kaikki! Pieni maksu lähetystyön hyväksi. Tänä vuonna koko kristikunnassa vietetään keisari Konstantinuksen vuonna 325 koolle kutsuman Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlaa. Viialan kirkko klo 16. 040 836 4648. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivujen kautta. Ilmoittautumiset 8.9. ilmestyvässä Akaan seurakuntaviestissä, joka jaetaan paikallislehti Akaan Seudun välissä suurjakeluna. I Su 19.10. Katri Nikkanen, viulu, Katja Nikkanen, laulu, piano, viulu, Mika Nikkanen, basso. Musiikkivieraana duo Innea, puhujana Heli Orre, nuorisotyönohjaaja ja yhteisövalmentaja Lempäälästä. klo 10-13 , Keskuskatu 39. PYHÄINPÄIVÄN HARTAUDET lauantaina 1.11. Meren ja veren liitto sijoittuu isovihan aikaan ja kertoo Hailuodon murhaperjantaista vuonna 1714. Laulujen tarinat kertovat matkalla olosta kahden maanosan ja kulttuurien välillä. Avoimet ovet ovat klo 17-20 vuoroviikoin Toijalassa Kasvatuksen Kulmalla (Pätsiniementie 1) ja Viialan yhtenäiskoululla (VYK), ovessa lukee ’Iltakäyttötila’. Muusikko ja lähetystyöntekijä Sakari Löytty Perhejumalanpalvelukset sunnuntaisin I 7.9. I Aurora fidei -lauluyhtye kokoontuu projektiluontoisesti, harjoitusajat vaihtelevat. Kiinnostaako esiintyminen. ja ke 12.11. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 €. Teologian tohtori, AmO Mika K T Pajusen luento noin klo 14.30. Vihkivaraukset tiistaihin 30.9. Kevättalvella kokoonnumme vielä kolme tai neljä kertaa. klo 18 Kylmäkosken kirkossa. Musiikkivieraana Pekka Simojoki ja Et Cetera -kuoro, puhujana Ilkka Puhakka. Tule oman aikataulusi mukaan! Päiväkerhot Päiväkerhot on tarkoitettu 2–6-vuotiaille lapsille. I Su 31.8. alkaen , tiedustelut 1.9. Kylmäkosken seurakuntatalo: to 11.9., to 16.10. Muusikko ja lähetystyöntekijä, Sakari Löytyllä on takana pitkä muusikon ura, aluksi rumpalina ja lyömäsoittajana. Mikä on Nikean uskontunnustus, ja miksi se on meille arvokas. ja 11.12. Joulunajan tapahtumista kerromme 26.11. Tiedustelut kanttori Marja Karhu, puh. kello 18 Akaan hautausmaalla Toijalassa. Kiitämme jo kerätystä sadosta ja pyydämme siunausta jäljellä olevaan sadonkorjuuseen. Yhteislaulua säestää kanttori Marja Karhu. Kävelylenkin jälkeen aamukahvit ja puurot siunauskappelin sakastissa. Muskarissa leikitään, lauletaan ja lorutellaan. I maanantaisin Kylmäkosken seurakuntatalo I tiistaisin päiväkerhotila Viialan seurakuntatalolla I keskiviikkoisin Kasvatuksen Kulma Toijalassa Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 3–6-luokkalaisille, ja siihen kuuluu ohjattua tekemistä, yhdessä oloa kavereiden kanssa ja välipalatarjoilu. I Viialan kirkkokuoro torstaisin klo 18 Viialan seurakuntasalissa alkaen 18.9. I Kylmäkosken kirkkokuoro torstaisin klo 17 Kylmäkosken srk-talolla alkaen 28.8. klo 10 Akaan kirkossa. I marraskuussa: 5.11, 12.11. elokuuta 2025 Akaan Seutu OHEISET TAPAHTUMAT ovat poimintoja seurakuntamme tapahtumista syyskuun – marraskuun välillä. klo 12 Kylmäkosken seurakuntasalissa. SOSIAALISESTA MEDIASTA: @akaanseurakunta Lapset: @akaan seurakunnan lapset ja perheet @akaansrk_lapsetjaperheet AIHETTA JUHLAAN POIMINTOJA SYKSYN OHJELMASTA KUOROT KUTSUVAT LUENNOT Viialan Lähetystupa 25 vuotta la 27.9. klo 18 Sakari Löytty Kylmäkosken kirkossa. Kokoontuminen siunauskappelin alaparkkipaikalla. Hääyössä kaikki musiikista pieneen tarjoiluun on järjestetty teille valmiiksi. Monella meistä on karjalaisia juuria. Hallavainen-dekkarisarja sijoittuu nykypäivään ja Tampereelle. Työkaluksi ja pääsoittimeksi vaihtui kitara, kun hän lähti lähetystyöhön synnyinmaahansa Namibiaan vuonna 1998 Suomen Lähetysseuran lähettämänä. Tiedustelut kanttori Juha Salmesvuori, puh. Lisäksi kanttori Juha Salmesvuoren haitarimusiikkia ja Outi Laineen runoesitys. ja to 13.11. klo 18 Viialan seurakuntasali. Tule tapaamaan muita lapsia ja perheitä. Lapsikuoro laulaa satunnaisesti jumalanpalveluksissa, näistä tiedotamme erikseen. LAPSIKUOROT Pidätkö laulamisesta. Akaan kirkko klo 10 I 30.11. ja 19.11. Viialan kirkko 75 vuotta Jumalanpalvelus su 12.10. Tule pohtimaan näitä kiinnostavia teemoja pastori Kirsi Ojansuu-Kauniston kanssa. Happihyppelyt eli yhteiset kävelyt jatkuvat maanantaisin Toijalassa ja Viialassa. ja 15.10
Tule yksin tai yhdessä tuttujen kanssa ja houkuttele muitakin mukaan! I Toijalassa 25.8., 15.9., 13.10., 24.11. Tule pohtimaan näitä kiinnostavia teemoja pastori Kirsi Ojansuu-Kauniston kanssa. Hetki Nikean uskontunnustuksen äärellä Viialan kirkossa su 26.10. I Kylmäkosken kirkkokuoro torstaisin klo 17 Kylmäkosken srk-talolla alkaen 28.8. I Lapsikuoro Laulutähdet perjantaisin klo 17-17.45 Viialan seurakuntasalissa alkaen 19.9. Muskarin ajankohdat on sovitettu niin, että myös Toijalasta pääsee halutessaan kulkemaan junalla. klo 15 Viialan kirkossa. Kokoontuminen siunauskappelin alaparkkipaikalla. Tule kuulemaan ja oppimaan lisää meille tärkeästä uskontunnustuksesta! Ennen luentoa vastuuviikon messu klo 13 kirkossa ja kirkkokahvit. I Viialan kirkkokuoro torstaisin klo 18 Viialan seurakuntasalissa alkaen 18.9. Tule oman aikataulusi mukaan! Päiväkerhot Päiväkerhot on tarkoitettu 2–6-vuotiaille lapsille. JUHLALLISTEN VIRSIEN ILTA Ti 21.10. 10+ Avointa tilatoimintaa 4–7 -luokkalaisille perjantaisin klo 17-20 vuoroviikoin Toijalassa ja Viialassa seurakunnan työntekijöiden kanssa. Mistä isossa riidassa olikaan kysymys, kun sitä piti piispojen voimin ratkoa 1700 vuotta sitten. Juhlimme pitkään musiikillansa jumalanpalveluselämää rikastanutta kuoroa. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivujen kautta. Et tarvitse ennakkotietoja Raamatusta – riittää että tulet paikalle. Lähtö kirkon parkkipaikalta klo 9. Hallavainen-dekkarisarja sijoittuu nykypäivään ja Tampereelle. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 €. YSTÄVYYTTÄ YLI RAJOJEN -ILTA pe 5.9. Kävelylenkin jälkeen aamukahvit ja puurot seurakuntasalissa. kello 18 Akaan hautausmaalla Toijalassa. Tule mukaan opettelemaan perinteistä kirjontaa hyvässä opetuksessa! Kurssi alkaa alkuvuonna 2026. Kylmäkosken kirkko klo 10 , Akaan kirkko klo 14 Viialan kirkko klo 18 Pyhäinpäivän hartauksissa luetaan Akaan seurakunnassa vuoden 2024 pyhäinpäivän jälkeen siunattujen vainajien nimet. ja 22.10. Löytty esittää illassa lauluja neljältä omalta levyltään. ja ke 12.11. Viialan kirkko klo 16. Musiikkivieraana Pekka Simojoki ja Et Cetera -kuoro, puhujana Ilkka Puhakka. 040 358 3342 ja sähköpostitse: akaan.seurakunta@evl.fi. Jumalanpalveluksen jälkeen kahvitarjoilu kirkossa. , tiedustelut kanttori Marja Karhu, puh. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivuilla. Satu Uimi esittelee Viialan kirkkoa ja sen historiaa. Yhteislaulua säestää kanttori Marja Karhu. Tule oman aikataulun mukaan! Tule mukaan sellaisena kuin olet! K ir ko n ku va p an kk i/K ek si Fr ee p ik Fr ee p ik Fr ee p ik K ir ko n ku va p an kk i/S u vi Si ev ilä AJANKOHTAISET TIEDOT Akaan seurakunnan tapahtumista löydät verkkosivuiltamme: www.akaanseurakunta.fi OHEISET TAPAHTUMAT ovat poimintoja seurakuntamme tapahtumista syyskuun – marraskuun välillä. Toimii samaan aikaan nuorten Avoimien ovien kanssa. Katri Nikkanen, viulu, Katja Nikkanen, laulu, piano, viulu, Mika Nikkanen, basso. Viialan Lähetystupa on toiminut vapaaehtoisvoimin 25 vuotta. Voit tulla kaikkiin kertoihin tai vain osaan niistä. Kylmäkosken kirkossa. Messy church – elämyksellinen kirkkohetki la 18.10. I maanantaisin Kylmäkosken seurakuntatalo I tiistaisin päiväkerhotila Viialan seurakuntatalolla I keskiviikkoisin Kasvatuksen Kulma Toijalassa Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 3–6-luokkalaisille, ja siihen kuuluu ohjattua tekemistä, yhdessä oloa kavereiden kanssa ja välipalatarjoilu. HÄÄYÖ Häitä suunnittelevat parit haluatteko juhlalliset ja tunnelmalliset kirkkohäät vähällä vaivalla. (ei koulujen lomaaikoina). 040 836 4648. MUSIIKKIA SYKSY 2025 KOULULAISILLE NUORILLE Säpinä – Koululaisten iltapäivätoiminta klo 12.30-15. Tilaisuudessa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran Senegalin diakoniatyöhön. klo 11.30 Kylmäkosken seurakuntatalo. Puuhis 2018-2020 syntyneiden oma harrastuskerho torstaisin Kasvatuksen Kulmalla Toijalassa klo 17.30-19. Lapsikuoro laulaa satunnaisesti jumalanpalveluksissa, näistä tiedotamme erikseen. Se tarjoaa paikan tehdä surun ja kaipuun näkyväksi. Jos rippikoulu on käymättä, ehdit vielä aikuisrippikouluun, ilmoittautumiset sunnuntaihin 31.8. Vaihtelevaa ohjelmaa viikoittain. Tarkempia tietoja kerromme lähempänä, mutta voit jo kysellä esim. Voitte mennä vaivattomasti ja tunnelmallisesti naimisiin hääyönä lauantaina 25.10. klo 17 Viialan kirkko. I Aurora fidei -lauluyhtye kokoontuu projektiluontoisesti, harjoitusajat vaihtelevat. Monella meistä on karjalaisia juuria. SIELUNHOIDOLLINEN VERTAISRYHMÄ Kaipaatko vertaisryhmää elämän kolhujen käsittelemiseen. Akaan kirkko klo 10 I 30.11. SOSIAALISESTA MEDIASTA: @akaanseurakunta Lapset: @akaan seurakunnan lapset ja perheet @akaansrk_lapsetjaperheet AIHETTA JUHLAAN POIMINTOJA SYKSYN OHJELMASTA KUOROT KUTSUVAT LUENNOT Viialan Lähetystupa 25 vuotta la 27.9. Lisäksi kanttori Juha Salmesvuoren haitarimusiikkia ja Outi Laineen runoesitys. Adventtimyyjäiset seurakuntatalolla klo 11. I Su 2.11. Meren ja veren liitto sijoittuu isovihan aikaan ja kertoo Hailuodon murhaperjantaista vuonna 1714. Ilmoittautua voi myös puhelimitse ma-to klo 9-11, puh. 13 Keskiviikko 27. klo 10-13 , Keskuskatu 39. Perhekerho Keskiviikkoisin Kasvatuksen Kulmalla Toijalassa klo 9-11.30. Olennaista on, että lapsi jaksaisi sopivasti keskittyä kuoroharjoitusten ajan. Vapaita paikkoja voi tiedustella: hanna.jussila@evl.fi Kirkkomuskari vauvoille ja taaperoikäisille perjantaisin kello 9.15-9.45 Viialan päiväkerhotilassa alkaen 19.9. Tänä vuonna koko kristikunnassa vietetään keisari Konstantinuksen vuonna 325 koolle kutsuman Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlaa. 040 721 1182. Tiedustelut kanttori Juha Salmesvuori, puh. klo 10 Akaan kirkossa. Viialan kirkko 75 vuotta Jumalanpalvelus su 12.10. I Gospelkuoro keskiviikkoisin klo 18 Akaan kirkossa alkaen 3.9. I Su 31.8. Seurakunnalta saat Krito-kirjan, ota itse mukaan vihko ja kynä. klo 16 Pertti Vesterholm ja Korsukuoro Kylmäkosken kirkossa. Pienessä hartaushetkessä saamme ottaa muistopaikan käyttöön ja tuoda surumme sen äärelle. alkaen , tiedustelut 1.9. klo 18 Kylmäkosken kirkossa. Kaikilla on saman verran aikaa puhua, kukaan ei jää paitsioon. Kylmäkosken seurakuntatalo: to 11.9., to 16.10. Tule yhdessä nauttimaan musiikin ilosta! Lapsikuoroon ovat tervetulleita lapset noin 4-vuotiaasta ylöspäin. Järjestetään samaan aikaan 10+-toiminnan kanssa. Hartaus ja ohjelmallinen osuus klo 12. 040 836 4648. Nuortenilloissa on ohjattua tekemistä, vapaata hengailua ja kahvia. mennessä sähköpostilla: rauli.helenius@evl.fi. klo 12 Kylmäkosken seurakuntasalissa. Kiinnostaako esiintyminen. Kävelylenkin jälkeen aamukahvit ja puurot siunauskappelin sakastissa. mennessä. mennessä. Mikä on Nikean uskontunnustus, ja miksi se on meille arvokas. Hääyö on ainutlaatuinen, pienimuotoinen vihkitilaisuus, jossa saman illan aikana vihitään yksitellen useita pareja. Akaan kirkkokuoro 115 vuotta Messu su 19.10. I Su 19.10. I Su 12.10. Raamattuopetusta inhimillisyyden teemoilla: vapaus, rakkaus, luottamus, myötätunto, ihmisyys, valta ja oikeudenmukaisuus. klo 18-24 välisenä aikana Viialan kirkossa. Vieraanamme on Tapan ystävyysseurakunnan väkeä Virosta. Muusikko ja lähetystyöntekijä Sakari Löytty Perhejumalanpalvelukset sunnuntaisin I 7.9. Vihkivaraukset tiistaihin 30.9. 040 836 4648. Viialan seurakuntasali: ke 10.9., ke 15.10. Kylmäkosken kirkko 125 vuotta Jumalanpalvelus su 5.10. Työkaluksi ja pääsoittimeksi vaihtui kitara, kun hän lähti lähetystyöhön synnyinmaahansa Namibiaan vuonna 1998 Suomen Lähetysseuran lähettämänä. Perhejumalanpalvelusten sisältö on suunniteltu erityisesti lapset ja perheet mielessä pitäen. Kirjallisuuden ilta Ke 10.9. Isänpäiväbrunssille ovat tervetulleita kaikki! Pieni maksu lähetystyön hyväksi. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. KEHITYSVAMMAISTEN KIRKKOPYHÄ Su 19.10. Juhlassa vieraanamme on Seppo Jarva, joka toimi Viialan seurakunnan kirkkoherrana Lähetystuvan perustamisen aikaan. klo 18 Kylmäkosken kirkossa. KÄSPAIKKA-KURSSI tulossa alkuvuonna 2026 Tunnetko käspaikkojen käsityöperinteen. MAJATALOILLAT I Su 21.9. klo 10 Akaan kirkossa. Musiikkivieraana duo Innea, puhujana Heli Orre, nuorisotyönohjaaja ja yhteisövalmentaja Lempäälästä. Kevättalvella kokoonnumme vielä kolme tai neljä kertaa. Lapsille leikkiseuraa, aikuisille hetki hengähtää kahvikupin äärellä. ja 8.12. Happihyppelyt eli yhteiset kävelyt jatkuvat maanantaisin Toijalassa ja Viialassa. Muistokivi on tarkoitettu muistamisen ja lohdun paikaksi lapsettomille ja lapsensa menettäneille. KOULUJEN SYYSLOMALLA (vko 42) tulossa mm.: I Kirkkoyö koululaisille I Urkusatu – Akaan kirkossa I Nuorten retki Helsinkiin I Tyttöjen hemmotteluilta Lue lisää näistä seurakunnan kotisivuilta ja seuraa sosiaalista mediaa. ilmestyvässä Akaan seurakuntaviestissä, joka jaetaan paikallislehti Akaan Seudun välissä suurjakeluna. Vietämme mukavan illan yhdessä musiikkia, ajatustenvaihtoa, kuulumisia, kristittynä elämisen riemua yli rajojen. Musiikkivieraana Eve ja Ossi, puhujana OPKO:lta apologi Aleksi Markkanen. Tule tapaamaan muita lapsia ja perheitä. Yhteisöruokailut ovat avoimia tilaisuuksia kaikille yhteisen ruokailun ja pienen ohjelmallisen hetken merkeissä. Niissä pohditaan ihmisen jumalasuhdetta arkisesta näkökulmasta, ja vaikka ne eivät ole julistavia, niissä on muusikon omien sanojen mukaan aina ”taivasikkuna”. käytettävistä materiaaleista Leena-kirkkoherralta: leena.sorsa@evl.fi. Tiedustelut kanttori Marja Karhu, puh. klo 13 , jonka jälkeen juhlakahvit. Kirkkolounas. alkaen kanttori Ruut Rauhala, 040 480 6906 KUOROT AIKUISILLE Uudet laulajat tervetuloa mukaan! I Akaan kirkkokuoro torstaisin klo 18 Akaan kirkossa alkaen 28.8. Yhteinen hetki klo 10 , vaihteleva sisältö / vierailija. ilmestyvässä Akaan seurakuntaviestissä, joka jaetaan paikallislehti Akaan Seudun välissä suurjakeluna. klo 17 Viialan kirkko. Untuvikot Alle 1-vuotiaiden lasten ja heidän huoltajiensa yhteinen kerhohetki Viialan päiväkerhotilassa tiistaisin klo 9-11.30. Hääyössä kaikki musiikista pieneen tarjoiluun on järjestetty teille valmiiksi. ISÄNPÄIVÄBRUNSSI su 9.11. I 5.10. klo 18 , Akaan kirkko. mennessä mieluiten nettisivujemme kautta. Laulujen tarinat kertovat matkalla olosta kahden maanosan ja kulttuurien välillä. Kerhoissa leikitään, harjoitellaan kädentaitoja, kuullaan raamatunkertomuksia lapselle ymmärrettävällä tavalla, opetellaan kaveruutta ja yhdessä olemista – unohtamatta eväiden syöntiä. Avoimet ovet ovat klo 17-20 vuoroviikoin Toijalassa Kasvatuksen Kulmalla (Pätsiniementie 1) ja Viialan yhtenäiskoululla (VYK), ovessa lukee ’Iltakäyttötila’. Kiitämme jo kerätystä sadosta ja pyydämme siunausta jäljellä olevaan sadonkorjuuseen. Teologian tohtori, AmO Mika K T Pajusen luento noin klo 14.30. I Su 23.11. ja 11.12. I marraskuussa: 5.11, 12.11. PYHÄINPÄIVÄN HARTAUDET lauantaina 1.11. Erityisesti karjalaisessa käsityöperinteessä on kirjottu käspaikkoja, jotka ovat olleet arkikäytössä pyyheliinoja ja koristeellisemmat versiot juhlakäytössä koristamassa esimerkiksi ikonia. PERHEILLE Kuva: Kirkon kuvapankki/Jani Laukkanen KUOROT KUTSUVAT Avoimet ovet Avoimissa ovissa voit vapaasti viettää aikaa perjantaisin kavereiden kanssa, pelata vaikkapa lautapelejä, tehdä läksyjä ja nauttia kahvilatoiminnasta. Pyhän aiheeksi osuu sopivasti, kuinka Jeesus opetti näkemään lähimmäisen. klo 18 Viialan seurakuntasali. Ilmoittautumiset 8.9. elokuuta 2025 Akaan Seutu OHEISET TAPAHTUMAT ovat poimintoja seurakuntamme tapahtumista syyskuun – marraskuun välillä. Lauluissa folk-country -perinne yhdistyy afrikkalaisiin vaikutteisiin. I Viialassa maanantaisin 11.8., 8.9., 6.10., 17.11. ja to 13.11. Kyydit Toijalasta Viialaan klo 10.40 ja paluukyydit klo 13. Lukea ei tarvitse vielä osata. Toijalassa Kasvatuksen Kulmalla (Pätsiniementie 1, Toijala) ja Viialan yhtenäiskoululla (VYK), ovessa lukee ’Iltakäyttötila’. 040 721 1182. Tule mukaan! H an n u Ju ko la Li in a P aj u n en. Tiedustelut 1.9. Joulunajan tapahtumista kerromme 26.11. klo 18 Sakari Löytty Kylmäkosken kirkossa. Perheiden ilta Maanantaisin Viialan päiväkerhotilassa klo 17-19. Alasalmi on julkaissut 30 teosta. klo 18 Barokista gospeliin -konsertti Kylmäkosken kirkossa. Tervetuloa ruokailemaan ja nauttimaan toisten seurasta yksin, kaksin tai vaikkapa perheen kanssa! Piispa Matti Repo YHDESSÄ K ir ko n ku va p an kk i/S an n a K ro ok K ir ko n ku va p an kk i/J an i La u kk an en Ja n i K äs m ä Ju ss i Va lk ea jo ki Fr ee p ik Nuoret: @akaansrknuoret @akaansrknuoret VAPAAEHTOISTEN SIUNAAMINEN tehtäviinsä su 14.9. , tiedustelut kanttori Marja Karhu, puh. Lähtö torilta klo 9. ja 15.10. Ryhmään tulee löytyä vähintään neljä osallistujaa. Syksyn kokoontumiskerrat ovat keskiviikkoisin klo 18 Viialan seurakuntasalissa 24.9., 1.10., 8.10. 040 480 6906. Jumalanpalveluksen jälkeen päivällinen. SADONKORJUUN KIITOSJA MESIMESSU Su 28.9. I Kylmäkosken lapsikuoro perjantaisin klo 16-16.45 Kylmäkosken srk-talolla. Muusikko ja lähetystyöntekijä, Sakari Löytyllä on takana pitkä muusikon ura, aluksi rumpalina ja lyömäsoittajana. Nuortenillat Keskiviikkoisin Kasvatuksen Kulmalla klo 18-20.30. Kokoontumiset klo 18.30-19.30: I lokakuussa: 1.10, 8.10, 15.10. Muskarissa leikitään, lauletaan ja lorutellaan. Vihkiajat ovat puolen tunnin välein alkaen klo 18. Kylmäkosken kirkko klo 10. alkaen kanttori Ruut Rauhala, puh. Ryhmään tuleminen edellyttää ryhmään sitoutumista. ja 19.11. Laulamme yhdessä Juha Kososen valitsemia juhlallisia virsiä, ja hän kertoo tarinoita virsien takaa. TYHJÄN SYLIN MUISTOKIVEN SIUNAAMINEN ti 23.9. Juhlasaarnan pitää Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. LAPSIKUOROT Pidätkö laulamisesta. Tiedustelut kanttori Juha Salmesvuori, puh. Koko perheelle suunnattu toiminnallinen jumalanpalvelus, jossa yhdistyvät hartaus, hauskanpito, yhdessäolo ja ateriointi. klo 18. Ajankohdat on valittu niin, että ehdit tarvittaessa tulla Toijalasta Viialaan junalla ja vielä takaisinkin. Teologian tohtori, AmO Mika K T Pajunen Pastori Kirsi OjansuuKaunisto Kirjailija Päivi Alasalmi Raamattuluentosarja Viialan kirkossa. Tekeminen vaihtelee viikoittain, ja toiveita sisällöstä otetaan vastaan. Akaalainen Päivi Alasalmi kertoo kirjailijan työstä, historiallisista romaaneistaan Meren ja veren liitto ja Sudenraudat sekä dekkarisarjasta Hallavainen. Lisätietoja seurakuntatoimistosta ja nettisivuiltamme. Ruokailu klo 11 , vapaaehtoinen maksu. Krito-ryhmässä käsitellään asiat luottamuksellisesti, sinun elämäntarinaasi ei kommentoida. Ennakkoilmoittautuminen ke 29.10. Joulunajan tapahtumista kerromme 26.11. Sudenraudat kertoo Turun seudulla 1880-luvulla lapsia surmanneesta sudesta
Kyseessä on Barock Volleys MTV Ludwigsburgin miesten pääsarjajoukkue. Hän uskoo kokemuksen auttavan häntä valmentajana. Uuteen pestiin hän päätyi suomalaisen pelaaja-agentin, Nisse Huttusen , kautta. KESÄ on ollut Mattilalla intensiivinen maajoukkueleirityksien parissa, joten uuteen joukkueeseensa hän on ehtinyt keskittyä paremmin vasta muutaman viikon ajan. Olin ehtinyt jo pelaamaan ja saavuttamaan sen oman tason, mikä pelaajana oli saavutettavissa. 14 Keskiviikko 27. Aikaa onneksi on, sillä kauden ensimmäiseen viralliseen peliin on vielä kaksi kuukautta. Joukkueen harjoitukset rytmittävät pitkälti arkea: ensin on aamuharjoitukset, välissä lepoa ja seuraavien treenien suunnittelua sekä myöhemmin vielä iltaharjoitukset. Nykyisen joukkueensa henkilöstössä hän on ainoa päätoiminen työntekijä. – Sitä vain pelasi ja pysyi seurassa, kun oli kivaa. Työn jättäminen Akaa-Volleyssa ei ollut helppoa, koska ympäristö ja ihmiset ovat kotipaikkakunnalla tuttuja. Mattila päätti tarttua haasteeseen. Akaa-Volleyssa Hasse Mattila toimi päätoimisena apuvalmentajana neljä kautta. Mattila kuvassa edessä oikealla. – Tiedostan ensimmäisen kauden vaikeudet ja haasteet, joita täälläkin varmasti tulee olemaan. Tiedostan ensimmäisen kauden vaikeudet ja haasteet, joita täälläkin varmasti tulee olemaan.. Tämä on mukavaa puuhaa. Lopulta hän kuitenkin totesi, että mahdollisuuteen kannattaa tarttua. Sitä hänen ei itse juuri tarvinnut järjestellä, sillä seura on hoitanut hänelle kalustetun asunnon ja esimerkiksi verotukseen liittyvät asiat. Myös tutustumiseen menee oma aikansa, sillä joukkue ja seura eivät ole Mattilalle entuudestaan tuttuja. Hasse Mattila (vas.) Akaa-Volleyn väreissä Ossi Heinon ja Olli Kunnarin kanssa. Enni Kaskimies HASSE Mattilan uralla alkoi viime viikolla uusi vaihe. Pelaamaan hän ei ole kentän reunalta lopettamisen jälkeen kaivannut. Lisäksi Ludwigsburg saa hänestä analyyttisen valmentajan, jota kiinnostavat numerot ja tilastot. elokuuta 2025 Akaan Seutu URHEILU Hasse Mattila jätti tutun kotiseuran ja lähti valmentamaan Saksaan Treenaaminen joukkueen kanssa alkoi viime viikolla. Ensimmäiset harjoitukset olivat viime viikon maanantaina, ja ne sujuivat Mattilan mukaan hyvin. Huttunen on välittänyt pelaajia myös Akaa-Volleylle. Vaikka päävalmentajan pesti Saksassa oli ehdottomasti hieno mahdollisuus, seuran vaihto mietitytti hieman. Mattilalla on vastaavasta tilanteesta kokemusta, sillä Akaa-Volley nousi niin ikään liigaan kahdeksan vuotta sitten. Mahdollinen pesti löytyi, ja Mattilalle tarjoutui tilaisuus lähteä valmentamaan Saksaan. Mattila pelasi Akaa-Volleyssa ensimmäiseen liigakauteen saakka, kunnes hän aloitti apuvalmentajana syksyllä 2018. Se selviää myöhemmin. Sen enempää hän ei vielä osaa arvioida sitä, millainen hän tulee olemaan päävalmentajan roolissa. Tuleva kausi tarjoaa Mattilan joukkueelle uusia haasteita. Viimeiset neljä vuotta Mattila on kiertänyt peleissä myös poikien nuorisomaajoukkueiden ja kaksi vuotta miesten maajoukkueen mukana. Pelaajilla on ollut lajiharjoittelusta taukoa, joten treenaamisessa lähdetään liikkeelle rauhallisesti. – Toivon mukaan saan tehdä mahdollisimman pitkään tätä päätyökseni. Akaa-Volleyssa pelannut ja myöhemmin apuvalmentajana toiminut Mattila nimittäin aloitti päävalmentajana saksalaisessa lentopallojoukkueessa. Hän toimi tehtävässä seitsemän vuotta ja hoiti osan ajasta myös tilastointitehtäviä. Päätoimisesta urasta valmentajana hän ei vielä lapsena tai nuorena osannut haaveilla. – En ole käynyt edes höntsäilemässä sen jälkeen. Viialasta kotoisin oleva Mattila oli kuusivuotias, kun hän aloitti lentopallon pelaamisen A-Volleyn pallokoulussa. MATTILA kuvailee olevansa perusluonteeltaan rauhallinen, mikä näkyy myös hänen valmennustyylissään. PALATAAN hieman ajassa taaksepäin. Alun perin hänen oli tarkoitus toimia apuvalmentajana, mutta lopulta Mattilaa pyydettiinkin päävalmentajaksi. – Siitä oli viime kauden aikana puhetta, että jos jotain Euroopasta löytyy, saa vinkata, Mattila muistelee. Päävalmentajan pesti tällaisessa joukkueessa on merkittävä Mattilalle, jolla on aiempaa kokemusta vain apuvalmentajan töistä. Toinen valmentajista käy päivätöissä, joten hänellä ei välttämättä olisi riittänyt aikaa hoitaa tehtävää. Kuva: Markku Ruonala Juhlahumua Euroopan kultaisessa liigassa, jonka Suomen lentopallomiehet voittivat tänä vuonna. Saksaan valmentajaksi siirtynyt Hasse Mattila on kiinnostunut numeroista ja tilastoista. – Ei jää sitten mietityttämään jälkikäteen. Työ vie aikaa, mutta se on Mattilalle mieluisaa. Muutto Saksaan oli toissa viikon lopulla. Ludwigsburgin joukkue on sarjanousija, eli tuleva kausi on sille ensimmäinen pääsarjatasolla
Kuva: Kristiina Helminen. TOPAA koetellaan, sillä miehistö on ollut viime peleissä aika vajavainen. Varsin tärkeä pelaaja Akseli Sormunen ei ole tällä hetkellä pelikuntoinen. Heleniuksen voittoaika ja samalla ikäluokkansa kauden kärkitulos oli 15.07,50. Heleniuksen aika 7.30,21 jäi 15 sekuntia hänen heinäkuun lopulla tehdystä ennätyksestään. ”Viki” oli myös tilanteessa, jossa törmäyksen johdosta vieraiden maalivahdille Miika Leppäselle vaadittiin veskarin ulosajoa. elokuuta 2025 Akaan Seutu 15-vuotias kävelijälupaus Iiris Helenius voitti ikäluokkansa SM-kultaa Iiris Heleniuksella on jo kolme SMmitalia, vaikka hän aloitti kävelyn vasta viime vuonna. Viialan yhtenäiskoulun 9.-luokkalainen on pohtinut myös hakevansa urheilulukioon peruskoulun päätyttyä. 1 Simo Kosonen. 15-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kilpaillut Lempäälän Kisa Yleisurheilun urheilija otti kotikentällään voiton noin kymmenen sekunnin turvin toiseksi tulleeseen Vihdin Viestin Peppi Haaparantaan . Lisäksi Helenius käveli aiemmin tänä keväänä pronssille ikäluokkansa SM-tiekävelyissä 5 kilometrin matkalla. Vihtori Sormusella oli pari ihan viittä vaille onnistumista tehdä kauden avausmaali. – Vielä en osaa ainakaan tällä hetkellä nostaa mitään lajia mitenkään päälajiksi, Helenius pohtii. Milla Mäkipää AKAALAINEN Iiris Helenius voitti ennätyksellään yleisurheilun nuorten SM-kilpailuissa 3000 metrin kävelyn kultaa. Topan Niklas Varje näytti taas huikeaa nopeuttaan. Kilpailut järjestettiin Heleniuksen kotikentällä Lempäälässä. TP-49-TamU/2, ottelun palkitut. Vedot kun vielä saisi tolppien väliin. – Olen koko ikäni juossut kestävyysmatkoja ja hiihdän myös. United piti nollan joukkueiden molemmissa kohtaamisissa. – Viimeisellä kierroksella 300 metrin kohdalla otin loppukirin ja tein vielä vähän eroa, Helenius kertaa. 2 Kaapo Karvinen. Helenius ja Haaparanta kävelivät yhdessä toiseksi viimeisen kierroksen ajan Haaparannan johdolla. Jukka Koskinen MIESTEN jalkapallon Kolmonen jatkui lauantaina 23. Mutta niin kauan kun akaalaisten alapuolella olevat ACE ja Pato eivät myöskään tulosta tee, voidaan sarjapaikkaa pitää varmana. Raadissa Akaan Seudun päätoimittaja Kristiina Helminen, joka jakoi myös Topa-tähdet. – On se ollut kyllä mielessä jo hetken aikaa. Tampere Unitedin kakkosjoukkue haki vakuuttavan voiton Toijalan Pallosta Topan miehistö on ollut viime peleissä vajavainen. Tulpan aukeaminen voi olla jo hyvinkin lähellä. Unitedin vahva pallonhallinta lisättynä koko kentän hyväksikäyttöön ei antanut kotijoukkueelle juurikaan mahdollisuuksia. TamU/2, Musa Trawally. 3 Niklas Varje. Vielä toistaiseksi Helenius pitää hiihtoa, kävelyä ja kestävyysjuoksua yhtä tärkeinä lajeina. Lisäksi tähtäimessä on alittaa 15 minuuttia. elokuuta Nokian keskuskentällä. Nokian Palloseura on akaalaisten seuraava vastustaja. Kaapo Karvinen teki rohkeita läpimurtoyrityksiä kuitenkin menettäen pallon varsin usein. Taitavat Frans Masena ja Arul Yogaswaran olivat myös pois lauantaina. Helenius osallistui SM-kilpailuissa myös 2000 metrille, mutta edellispäivän kävely verotti suoritusta. Se on auttanut jo heti alussa, koska kävely on kestävyyslaji. Kestävyysjuoksutausta on antanut hyvät eväät nopealle kehitykselle. Vieraat eivät antaneet kotimiehistölle juurikaan mahdollisuuksia. Joukkueet kohtaavat torstaina 28. SEURAAVAKSI Heleniuksen tavoitteena on osallistua ensi vuoden Kalevan kisoihin, jonne hän rikkoi tulosrajan tänä kesänä. TP, Niklas Varje. Sitä ei tullut, mutta kotijoukkueen taustaryhmä sai palautteestaan tuomarille pari varoitusta. Sen jälkeen Haaparanta otti hänet kiinni, kun oli noin kaksi kierrosta matkaa jäljellä. VIIALAN Valtin kasvatti siirtyi Lempäälän Kisa Yleisurheiluun kaksi vuotta sitten ja löysi viime vuonna kävelyn pikkusiskonsa kautta. Sitä on nyt koko kesän jo mietitty, että olisi kova, jos näin kävisi, Helenius kommentoi. Jos nyt miettii vielä ja katsoo, mitä talvi esimerkiksi hiihdon puolesta tuo, hiihdossa Viialan Viriä edustava Helenius kertoo. – Oikein hyvältä tuntuu. SM-kulta ei ollut Heleniuksen ensimmäinen mitali kyseisissä kilpailuissa, sillä hän saavutti SM-pronssia jo viime vuonna vuotta nuoremmassa ikäluokassa. Heleniuksen tuloskehitys on ollut huomattavaa, sillä viime vuonna hänen pronssiin oikeuttanut aikansa oli 17.25,19. elokuuta Topan osalta tappiollisena, kun akaalaiset kohtasivat Tampere United/2-joukkueen Toijalan keskusurheilukentällä. 15 Keskiviikko 27. Iiris Helenius voitti viime viikonloppuna T15-sarjan SM-kultaa 3000 metrin kävelyssä. Topa jäi nollille Tampere Unitedin kakkosjoukkuetta vastaan. Kokenut joukkueen sytyttäjä Jesse Järvi on alkanut satsata ikämiespalloiluun. Helenius lähti kilpailussa ensin vetämään joukkoa. Heleniuksen valmennuksesta on vastannut hänen isänsä, ja arvokkaita oppeja on tullut myös niin ikään kestävyyslajeissa meritoituneelta Veli-Matti Rannalta sekä olympiakävelijä Aleksi Ojalalta . Kun olen saanut pikkuhiljaa tekniikkaa kuntoon, niin se on alkanut sujumaan. Siniasuinen United hallitsi molempia pelijaksoja ottaen itselleen tärkeän 0–4 (0–2) voiton
Voit valita itse, mihin päädyt. klo 17, Viialan srk-sali. • Ystävyyttä yli rajojen -ilta pe 5.9. Tämä kesä on ollut töissä aika hieno, vaikka säitä on alkukesän saanutkin odotella. Onko paikka itsellesi tuttu. Luonnossa mieli lepää ja ihminen palautuu. KUOLLEET AKAAN SEUTU MUKANA ILOISSA JA SURUISSA PYSÄHDY HETKEKSI Arkea ja mielikuvamatkoja Kirjoittaja Antti Kylmälä on Akaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Otetaan elokuusta vielä mukavat lämpimät säät ilolla vastaan. Lämmin kiitos osaa ottaneille. Nuotio lämmittää. Kylmäkosken srk-talossa. Ilm. ja 8.12. Tuuli puhaltaa ohitseni ja viilentää kasvoille matalalla paistavan syysauringon vaikutusta. Toijalassa kävellään 15.9., 13.10., 24.11. klo 18, Akaan kirkko. • Puuhis-kerho 5-8-vuotiaille torstaisin klo 17.30-19, Kasvatuksen Kulma. Mitä kuulet. mennessä: diakonia. alkaen torstaisin klo 10-13. klo 18-20 Viialan srk-salissa (Nordintie 3a). Rakkaudella kaivaten ja muistaen Riitta Pekka-veli perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. PERHEET • Perhekerho keskiviikkoisin klo 9-11:30, Kasvatuksen Kulma. • Kimmo Pohjosen konsertti la 6.9. Talvellakin on ollut yksi rippikoulun leirijakso, jonka konfirmaatio sijoittui ihan kesän alkuun. Kokoontumiskerrat 4.9., 11.9., 25.9. KESÄ seurakunnassa on kiireistä aikaa. LÄHETYSTYÖ • Viialan Lähetystupa (Keskuskatu 39) avoinna 4.9. Onko sinulla jäänyt rippikoulu käymättä. LAPSET JA NUORET • Nuorten illat keskiviikkoisin klo 18-20.30 Kasvatuksen Kulmalla. Tervetuloa omaan tahtiin tapaamaan muita aikuisia ja lapsia. • Aikuisten sururyhmä alkaa syyskuussa. Pysähdy hetkeksi on Akaan Seudun kolumnisarja, jonka kirjoittajat edustavat Akaassa toimivia seurakuntia.. klo 13, Mieli ry:n tiloissa, Meijerintie 1 B. Tarkempia tietoja em. 11.7.1951 Toijala k. mennessä: diakonia.akaa@evl.fi tai Krista-diakoni p. Minkälaisia ääniä paikassa kuuluu. • Trokkulapiiri ke 3.9. 040 839 5975. Viialassa 8.9., 6.10., 17.11. Vieraanamme Tapan ystävyysseurakunnan väkeä, tule mukaan yhteiseen iltaan sekä su 7.9. Työpäiviä ennen lyhyttä hetken pysähdystä, lomaa, on jäljellä vain pari. Katri Nikkanen, viulu, Katja Nikkanen, laulu, piano, viulu ja Mika Nikkanen, basso. ja to 11.9. • Untuvikot ovat alle 1-vuotiaiden ja heidän huoltajiensa yhteinen kerhohetki Viialan kerhotilassa. Minkälainen lämpötila maisemaasi kuuluu. Aurinko paistaa horisontin tasolla, on ilta. MUSIIKKI • Barokista gospeliin -konsertti su 31.8. Ruokailu klo 11, vapaaehtoinen maksu. Tervetuloa Lähetyksen käsityöpiiriin tekemään käsitöitä lähetystyön hyväksi tai itselle. akaa@evl.fi tai Krista-diakoni p. klo 10, Akaan kirkko ja klo 13, Viialan kirkko DIAKONIA • Keskustelukerho to 28.8. • Leskien ryhmä alkaa syyskuussa. klo 18, Kylmäkosken kirkko. Aurinko on painumassa mailleen ja puro virtaa vierelläni. Tiedustelut ja ilmoittautumiset pastori Rauli Helenius: rauli.helenius@evl.fi. Kesä päättyy elokuun lopulla ja syksy tuo tullessaan vesisadetta, viileyttä ja ajallaan myös talven kylmyyden sekä kauneuden. ja 11.12. 040 358 3342, akaan.seurakunta@evl.fi www.akaanseurakunta.fi POIMINTOJA MESSUT I KONSERTIT I SÄÄNNÖLLINEN TOIMINTA I TAPAHTUMAT Diakoniatyöntekijän tavoitat ke-pe puh. akaa@evl.fi tai Satu-Tuulia-diakoni p. 040 670 3910. Tähän voisi jäädä hetkeksi; hengitellä ja ottaa kaikki voima irti tästä mielenmaisemasta. Ilmoittautuminen nettisivuilla. 10+ Avointa tilatoimintaa 4-7-luokkalaisille perjantaisin klo 17-20 vuoroviikoin Toijalassa ja Viialassa. Kimmo Pohjonen on tunnettu harmonikkataiteilija ja säveltäjä ja taiteenlajinsa uudistaja. 28.8. 2.9. Ei ilmoittautumista. 10.7.2025 Oulu Aamuna kauniina kesäisen hiljeni sydän kultainen. Mitä haistat. Palautumista ja iloa ihminen tarvitsee tässä hektisessä arjessa. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 €. elokuuta 2025 Akaan Seutu Kirkkotori 10, 37800 Akaa Srk-toimisto: puhelinpalvelu ma-to klo 9-11, p. Joskus pelkkä hiljentyminen itselle tärkeiden asioiden tai mielikuvaharjoitusten ääreen on todella tärkeää. Vaikka on hiljaista, äänimaisema on kuitenkin monipuolinen. Toivon sydämestäni, että mielikuvamatkasi oli vähintään palauttava ja iloa tuottava. Minkä paikan näet mielessäsi. mennessä: diakonia. Ilta viilenee. Lämmin kiitos osanotosta. Esimerkkinä mainittakoon nuorten sekä nuorten aikuisten Suuri vaellus 2026, johon päättyy ilmoittautuminen 14.9. Ilm. Pieni nuotio räsähtelee puun palaessa. Luontojutut, ne ovat mukavia. Taisin kirjoittaa viimeksi vastaavasta aiheesta, joten nyt vain sivutaan tätä tärkeää aihetta ja mennään mielikuvamatkalle. Minkälainen lämpötila paikassa on. • Yhteisöruokailu Viialan srk-salissa ke 10.9. • Ratkaisukeskeinen voimavararyhmä alkaa syyskuussa. Kerhossa leikitään, askarrellaan, pelataan ja puuhaillaan muuta mukavaa yhdessä. Haistan ympärilläni olevan kostean maan, nuotiosta tulevan kevyen savun ja grillimakkaran tuoksun. Ota hetki aikaa itsellesi. Mikä on sinun mielessäsi syksyinen maisema. 29.8.1954 Pihtipudas k. Lähtö torilta klo 9, lenkin jälkeen aamukahvit siunauskappelin sakastissa. klo 18 Viialan srk-salissa. ja 2.10. Tervetuloa yhteiselle kävelylle ja aamukahville! OTA TALTEEN tapahtumakoosteemme lehden keskiaukeamalta ja tule mukaan toimintaan! PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Akaa 040 687 3640 • Valkeakoski 040 584 1953 • Päivystys 0400 642 355 Rakkaamme Jukka Antero SILLANPÄÄ s. Mitä tuoksuja paikassa on. Purosta kuuluu soljunta. Mennään hetkeksi kauniiseen syksyiseen luontoon. 16 Keskiviikko 27. Tämän kirjoittamista aloitellessani eletään heinäkuun loppua. Sulje vaikka silmät, jos se tuntuu sinusta hyvältä tässä kohdassa. Minun maisemani näyttäisi karkaavan kauas Akaasta, pohjoiseen puuttomaan ja hiljaiseen luontoon. Ota hetki aikaa miettiäksesi näitä kysymyksiä. Rakkaamme Tuula Anneli SUNDELL s. ryhmistä www.akaanseurakunta.fi. klo 18, Viialan srk-sali. alkaen klo 9-11:30. klo 9-10.30: 040 709 1691, 040 670 3910 tai 040 839 5975 tai s-postitse: diakonia.akaa@evl.fi APUA JA TUKEA KUOLLEET Aune Mirjami Järvenpää 97v, PERHEUUTISET MESSUT • Messut su 31.8. klo 10 messuun Akaan kirkkoon!! HAPPIHYPPELYT eli yhteiset kävelyt jatkuvat maanantaisin tänä syksynä sekä Viialassa että Toijalassa. Kyyditys Toijalasta Viialaan klo 10.40 ja Viialan kirkolta lähtö klo 13 Toijalaan. klo 12-15 Kylmäkosken srk-talo. Omat eväät mukaan. MUUTA • Ikonimaalauskurssin jatkokurssi ma 1.9. Ilm. Ohjelmallinen osuus ruokailun jälkeen noin klo 12-13. TEHDÄÄN yhdessä vielä lyhyt mielikuvamatka johonkin seurakunnan tilaan. Rippikoulujen lisäksi tässä on päässyt suunnittelemaan ja valmistelemaan vaikka mitä mukavaa tulevaisuuteen. Tiistaisin 2.9. Rakkaudella muistaen Antti Taru perheineen Sami perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. • Aikuisrippikoulu alkaa to 4.9. 040 839 5975. Mitä näet. Se voi olla jokin Akaan kirkoista tai muista seurakuntaa kokoavista tiloista tai vaikkapa hautausmaa. Minkälaiseen ympäristöön mielikuvamatkasi veivät sinut. 26.7.2025 Akaa Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. Ryhmä on toistaiseksi täynnä, mutta voit ilmoittautua jonoon: leena.sorsa@evl.fi. Lähtö kirkon P-paikalta klo 9, aamukahvit srk-salissa. Rippikoulut pyörivät läpi vuoden, mutta kesällä kaikki kulminoituu rippikoulujen intensiivijaksoihin, olivat ne sitten päivätai leirimuotoisia. Lisätietoja ja ilmoittautuminen nettisivuilla. Näin on aika hyvä. Edessäni näkyy vain tunturijonoja, vesi virtaa ja luonto on ensimmäisten yöpakkasten jäljiltä kauniin punaruskea. Toivottavasti syksyinen maisemasi, hajut, äänet, ja kaikki, mitä ajattelit, oli kaunista ja hyvää mieltä tuottavaa. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muiston helmet kimmeltää. • Säpinäkerhot 3-6-luokkalaisille Toijalassa, Viialassa ja Kylmäkoskella. 29.8
– Nyt kun minulle haetaan seuraajaa, työpaikkailmoituksessa lukee ”Työ on välillä nopearytmistä ja edellyttää jatkuvaa ja vahvaa läsnäoloa vaalipiirin alueella sekä mahdollisuutta työskennellä joustavasti myös viikonloppuisin ja eri vuorokaudenaikoina. – Presidentinvaalit suorastaan villitsevät äänestäjät houkutellen heidät sankoin joukoin vaaliuurnille. Ihmiset pääsivät vaihtamaan kuulumiset. Kenenkään läpimeneminen ei ole pöytään nuijittu ennen vaalituloksen selviämistä. Niiden vetovoima kantaa kerrasta toiseen. Vapaaehtoiset tekevät vaalityötä laajalla rintamalla. elokuuta 2025 Akaan Seutu PIRKANMAAN Kokoomuksen eläköityvä toiminnanjohtaja Jari Porraslampi tuntee erittäin tarkasti koko Pirkanmaan. Keinotekoiset temput murenevat, ne eivät kanna maaliin saakka. Jari Porraslampi sanoo, että puolueilla on paljon eroja. PIRKANMAA Mitään vaaleja ei voiteta sirkustempuilla. Kuva: Matti Pulkkinen. – Kisan huipentuessa äänestäjät linnoittautuvat jommankumman puolelle. – Puoluesihteeri kantaa arjessa suurta vastuuta. – Äänestäjä on arvaamaton. Porraslammen mukaan vaalit sujuvat hyvin, kun lauteilla on ehdokasjoukko, johon uskoo. – Kerta toisensa jälkeen mielenkiintoinen urakka on ehdokashankinta. Toiminnanjohtaja aktivoi joukkoja niin paikallisesti, alueellisesti kuin maakunnallisesti. – Yleensä puheenjohtajat tai sihteerit kutsuivat hallitukset ja kevätja syyskokousten osallistujat pirtteihinsä. Pirkanmaalaiset kokivat, etteivät voimakkaasti kehittyvän ja kasvavan maakunnan asiat tulleet parhaalla tavalla valtakunnan ylimpien päättäjien tietoon. – Mitään vaaleja ei voiteta sirkustempuilla. Niissä toimitaan kunnallisjärjestöissä, paikallisyhdistyksissä, nuorisojärjestöissä, naisyhdistyksissä sekä senioreissa. Kuntavaalit, aluevaalit, eduskuntavaalit, EU-vaalit ja presidentinvaalit. Porraslampi korostaa, että vaalit ovat demokratian parasta kukkaketoa. Pirkanmaan vaalipiiristä valitaan 20 kansanedustajaa Arkadianmäelle. Jokaisessa vaalissa etsimme timantteja, kyvykkäitä, motivoituneita ja ahkeria eri alojen ammattilaisia. Puoluesihteeriys on hektinen tehtävä. Porraslampi korostaa, että hänen paikallisja aluetuntemuksensa kasvoi nimenomaan maakuntaan kohdistuneilla kokousja vaalikierrosreissuilla. – Kuntavaaleissa valitaan kansalaisille lähimmässä kosketuspinnassa olevat kunnallisvaltuutetut. Työtä tehdään myös seurakuntavaalien tiimoilta. Hän tekee historiaa myös työurallaan, sillä se on kestänyt peräti 36 vuotta. Porraslampi muistuttaa tinkimättömästä lainalaisuudesta. Aitous puolestaan kantaa pitkälle. POLIITTISET puolueet eivät ole veljeksiä keskenään. eduskuntavaalit. Onnekseni opin jossakin vaiheessa myös jarruttamaan ja säästämään itseäni. Jari Porraslampi muistaa hyvin, miten oman ministerin puuttuminen kismitti maakuntalaisia. Esimerkiksi Tampereen kokoisessa kaupungissa jokaisella isolla puolueella on noin sata ehdokasta. Mahdollisuudet ovat fifty-fifty. Teams-kokoontumiset ovat tätä aikaa. Silti joka kuntavaalien yhteydessä kuulee kommentteja, joiden mukaan äänestäjät eivät tiedä, ketä äänestäisivät tai kuka olisi kullekin äänestäjälle omin ehdokas. KYSYMYKSEEN, monetko vaalit kokoomusväki on Pirkanmaalla käynyt Jari Porraslammen johdolla, toiminnanjohtaja ei edes uskalla arvata vastausta. Ajokortti on välttämätön.” Porraslampi kiittelee, että Kokoomus kertoo rehellisesti, millainen tehtävä uutta toiminnanjohtajaa odottaa. KASVUMAAKUNTANA tunnettu Pirkanmaa jäi takavuosina monta kertaa ilman pirkanmaalaista ministeriä. Käytäntö on myös osoittanut, ettei voittajasta voi olla sataprosenttisen varma. Porraslampi kertoo, että hän valitsi aikanaan puolueensa sen arvojen ja aatteiden perusteella. Ratissa on taittunut kymmeniätuhansia kilometriä vuosittain. Kokoomuksella on Suomessa 12 toiminnanjohtajaa. – Toiminnanjohtajan työlle ominaista on, että aina on jotkin vaalit tulossa tai menossa. Matti Pulkkinen Pirkanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Jari Porraslampi on tuttu mies pirkanmaalaisille. – Nyt työn alla on vuoden 2027 eduskuntavaalit, jotka muuten ovat Suomen 40. Hän muistaa ihmetelleensä aina vuoden lopussa auton mittariin kertynyttä kilometrimäärää. – Esimerkiksi Kokoomuksen puolueohjelmat avaavat eri vaaleissa puolueen tavoitteita ja keinoja, miten päämärät saavutettaisiin. JARI Porraslammen mukaan vaaleihin liittyy paljon mystiikkaa, jota etevinkään asiantuntija ei onnistu ratkaisemaan. 17 Keskiviikko 27. He saavat erittäin paljon mediahuomiota. Porraslampi tunnistaa itsestään ahkeran ja tunnollisen työmyyrän. Lisäksi ehdokkailla on omat vaalitiimit ja varainkeruut. – Sittemmin kokoukset ja muut tapahtumat siirrettiin pankkien kerhotiloihin. Porraslammen mukaan ehdokkaiden on tehtävä pitkäjänteisesti vaalityötä, joka huipentuu varsinaista vaalipäivää edeltävään kuukauteen. Petteri Orpon hallituksessa työministerinä oli Arto Satonen ja Anna-Kaisa Ikonen toimii kuntaja alueministerinä. Porraslammen mukaan kokoomusväki iloitsi taannoin voimakkaasti, kun Anneli Taina oli asuntoministerinä ja puolustusministerinä. Jokaisessa kirkonkylässä oli useammallakin pankilla edustavat kokouspaikat. – Korona-aika pakotti neuvonpidot verkkoon. POLIITTINEN työ on muuttunut isosti neljän viime vuosikymmenen aikana. ”Puolueilla on selkeät erot – arvot ja aate kantavat Kokoomusta” Koko maassa harvinaisen pitkän työuran piirijärjestön toiminnanjohtajana tehnyt Jari Porraslampi ei allekirjoita väitettä, jonka mukaan Suomessa toimivat puolueet olisivat aatteiltaan, ohjelmiltaan ja sanomiltaan samanlaiset. Peräti 36 vuotta Pohjois-Hämeen Kokoomuksen järjestösihteerinä ja sen seuraajan Pirkanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtajana uurtanut Porraslampi on oppinut arvostamaan henkilöitä, jotka pyyteettömästi heittäytyvät poliittiseen toimintaan ja ehdokkaiksi eri vaaleissa. Porraslammen uralle on mahtunut kymmenkunta puoluesihteeriä, joista jokainen on edustanut omaa aikaansa. – Kunnioitan ehdokkaita, jotka paitsi sitoutuvat ehdokkuuteen, satsaavat siihen varsin paljon taloudellisia voimavaroja. Tärkeä tehtävä on hengen luominen ja tsemppaaminen. Työ on vienyt miehen jokaiseen 23 kuntaan ja niiden lukuisiin kyliin. Toiminnanjohtajan esimies on Kokoomuksen puoluesihteeri. Keinotekoiset temput murenevat, ne eivät kanna maaliin saakka. Kokoomuksen piirissä tehdään kunnissa monipuolista työtä. Niissä oli lämmin tunnelma. – Minulla oli pitkään henkilökohtainen vaade olla joka paikassa ja kaikessa mukana. Aitous puolestaan kantaa pitkälle. Kimmo Sasin toiminta liikenneja viestintäministerinä sekä ulkoministerinä keräsi paljon huomiota. Isäntäväki avasi talonsa ovet ja tarjosi kahvit. Jari Porraslampi muistelee uransa alkuaikoja, jolloin Kokoomuksen tilaisuudet pidettiin ihmisten kodeissa. Porraslampi hakee suhtautumiseroa siitä, että presidentinvaalin toisella kierroksella on vain kaksi kisaajaa
Ma 1.9. Riisikkalan-Lintumaan metsästysyhdistys talkoot Riisikkalan Tapiolassa la 30.8.2025 klo 9.00 alkaen vanhan puuliiterin purku ja Tapiolan katon tarkastus ennen maalausta. Huom! paikkana SPR Toijalan osaston, toimitila Syke, Valtatie 9 Akaa Akaan Seudun Kuulo ry Kuulolähipalvelua Kylmäkoskella. Kangassaarentie 91). Tervetuloa mukaan kaikki konkarit, hyvällä fiiliksellä mennään taas! Aloitteleville aikuisille (alk. esitykseen. Klo 10.15. 15.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa, Toijala. 040 845 8819 t. boccia peruttu Savolan kentällä. Kerhopäivässä aiheena hyvinvointi ja hyvä uni. marjukka.nikkila@gmail.com. 13.00 15.00 Kirjasto, Solmukatu 3, 37830 Viiala. Paikkana Urjalan Pentinkulma. Päivämäärä muuttunut! Akaan Seudun Toimihenkilöt järjestää jäsenilleen puolisoineen illanvieton Nakissa lauantaina 6.9.2025 alkaen klo 14. Ke 10.9. Ympäristöteknologian insinööri, Virtain Vasemmistoliiton aktiivi Katja Kotalampi tulee vieraaksemme keskustelemaan ympäristöasioista. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 / Toijalan Metalli ao 169 veteraanit. Ryhmät ovat kaikille avoimia. Jäsenmaksumme on 20 e/vuosi, mihin sisältyy mm. To 4.9. Ma 8.12. klo 18 Majakalla, Meijerintie 1B. alkaen liikuntasalissa klo 18-19. Boccia. Lauluryhmä Pirteät. Retken ohjelmassa Terasskierros n. 19.00 21.00 Komediateatterin ulkokatsomo, Lapintie 3, Tampere. Ke 27.8. 17.00 19.00. Ma 1.9. Lämpimästi tervetuloa! Akaan Seudun Ruskat ry Syyskauden ensimmäinen kerhopäivä. Su 31.8. Teatteriretken hinta on 100e, joka maksetaan yhdistyksen tilille nro FI72 5472 0440 0339 57 viite 1960 viim. Ti 30.9. Lisätietoa myöhemmin tällä palstalla lähtöajoista. Sauna lämpiää ja tarjolla pientä purtavaa sekä juotavaa. Hintaan sisältyvät kuljetuksen, kahvitus ja lounas sekä opastukset. Huom! paikkana SPR Toijalan osaston, toimitila Syke, Valtatie 9 Akaa. 0405709607/Sini, sini.vaittinen@pp.inet.fi Lempäälän Seudun Samoojat ry Päiväretki Lauhanvuoren kansallispuistoon. TaideAkaan retket ovat kaikki avoimia retkiä. Sunnuntaikuppila avoinna. Esittelyssä itävältalaiset Riedec-tuotteet ja ohjelman aluksi tarjolla luonas. Ti 2.9. Ilmoittaudu: mieli.akaa@gmail.com. Syyskokous. 10.00 Akaan kirkossa. toimintavuottaan. 10.00 14.00. Nuoremmat aloittajat voivat tulla suoraan junnutreeneihin. Kesätauko on vietetty ja aloitamme syksyn tapaamiset. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Matkaan sisältyy linja-autokuljetus, ikkunallinen 2-hengen hytti, Viking Buffet -päivällinen ruokajuomineen ja kahvikuponki. Ma 10.ti 11.11. Viking Grace -risteily. Don Carlos Tampere-talossa. Huom! Säänmukainen vaatetus, konsertti on katetussa kesäteatterissa. Ryhmä on Sinulle, jota arki ahdistaa ja vie kaiken energian. ti 2.9.25 klo 9.00 boccia, skipbo, ti 9.9.25 klo 9.00 boccia, skipbo, klo 11.00 lautapelit, to 11.9. Perinteinen Kulttuurikaffila Satun Kahveessa, Valtatie 5, Toijala. Reumaliiton sivuilta voit myös kätevästi liittyä yhdistykseemme. Tilaisuus on tarkoitettu hiljattain ensimmäisen kuulokojeen saaneille sekä heidän läheisilleen, mutta myös kokeneemmat kuulokojeiden käyttäjät hyötyvät tilaisuudesta. Hyvän Mielen kerho joka maanantai klo 13 Majakalla, sekä keskustelukerho parittomien viikkojen torstaisin myöskin klo 13 Majakalla, Meijerintie 1B. Pe 5.12. Valloittava, hauska ja visuaalinen musikaali vie meidät maailman rakastetuimman tarinan äärelle. Pe 19.12. 14.00 16.00. Ti 11.11. Käsityökerho 08.09.2025 klo 13.00 kerhohuoneella. Ti 23.9. Akaan Demarit Valtuustoryhmän kokous. Seurakuntakerho 01.09.2025 klo 14.00 16.00 Viialan seurakuntasalissa, Bussikuljetus Toijalan torilta klo 13.30. Tervetuloa. Oma käsityö ja välineet mukaan. Kuulolähipalvelua Viialan Apteekissa. La 30.8. Kerromme mitä mukavaa on tulossa syksyyn. To 2.10. Ilmoittautumiset puhelu tai tekstiviesti Pentti Koskinen puh 0400835083 Akaan Seudun Toimihenkilöt Pro ry Akaan Sotilaspojat Retki Säkylän varuskuntaan. Huom. Ensimmäinen kokoontuminen on ti 26.8. Ke 27.8. Tervetuloa! Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Maalaispoika-konsertin lähtöaikataulu. Matkaan Viilasta ja Lempäälästä. Antti Tanni puh 0400 847 939. Avoin osin ohjattu liikuntahetki alle kouluikäisille oman aikuisen valvonnassa. Linja-auto lähtee Toijalan torilta aamulla klo 9.00. Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistys ry. Akaan kansalliset seniorit ry Syyskuun kerhot. Kahvia tarjolla. Ma 1.9. Paristoja, letkua sekä adresseja ja kortteja myös myytävänä. Retken hinnaksi tulee 30.00e. MLL Toijalan yhdistys MLL Toijalan viikkotoimintaa lapsiperheille. Perillä Varuskunnassa tutustutaan sen toimintaan ja koulutukseen Prikaatikenraali Jami Virran johdolla. Tule mukaan! TaideAkaa ry Kulttuurikaffila. & (!)17.12. To 11.9. Tarjolla vinkkejä ja opastusta kuulokojeen käyttöön ja kotihuoltoon. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Alustuksen pitää SPR Akaan osaston varapuheenjohtaja Arto Hyöty, SPR:n toiminta Akaassa. elokuuta 2025 Akaan Seutu Syysmyyjäiset. Kuulolähipalvelua Kylmäkosken Apteekissa. klo 17-18 ja Viialan kirjastossa 8.9. Ilmoitelkaa sihteerille syntyneistä varsoista ja hyväksytyistä koelähdöistä (ensimmäinen hyväksytty koelähtö), niin saadaan vuosikokouksessa jaettua varsariimut ja koelähtöloimet. MIELEN tapahtumia. Kuntosali Viialan Resiinassa joka tiistai klo 15.00 16.00, alkaen 09.09.2025 Toimintaa Sampolassa. Sinulle, joka haluat kesyttää kiireen ympärilläsi ja antaa enemmän aikaa omille ajatuksillesi. Ke 21.1.2026 15.00. Toijalan AA-ryhmä kokoontuu joka keskiviikko klo 19.00. Miestenkerho 01.09.2025 klo 18.00 kerhohuoneella. Ke 3.9. Pe 29.8. 9 km, maastossa nautittavat kahvi ja lounas. Syyskuun ohjelma. Tampereen Työväen Teatteri. Mikko Alatalon konsertin lähtöaikataulu: Viialan taksiasema klo 17.30, Kylmäkoski vanha Veki 17.45, Toijalan tori klo 18.00. 9.00 To 25.9. Su 31.8. Vauvakahvila joka toinen to klo 17-18.30 alkaen 28.8. Vuorossa Jani Valtajärven esitys. 13.00 Toijalan Sampola, Keilaus Akaan keilahalli. Kuljetukset ja tarjoilut seurakunnalta. Tiesithän, että yhdistyksemme on vapaaehtoisvoimin toimiva, ruohonjuuritason mielenterveyttä edistävä yhdistys, ei potilasjärjestö, vaan mielen virkeyden ja hyvänolon lähettiläs. Laaksola. Ota ohjekirja sekä saamasi laitteen vuokrasopimus mukaan. Kts myös https://rotary.fi/akaa Akaan Seudun Invalidit ry Kerhot alkavat. 14.00. Pikkujoulut. 0505759288, sillä osallistujamäärä on rajoitettu. Pe 12.12. Keilakerho, Akaan keilahalli Hallamäentie 3 Toijala, 18.9. Soittele Heikki 040 5777247 Keski-Hämeen Raviseura ry Saunailta. To 4.9. Kahvi. To 11.9. Klo 11.00. Ilmoittautuminen 20.9. Kuulokojekoulu opastaa kuulolaitteen käyttöä Viialan kirjastossa. klo 13.00 14.30 Korttikerho, Laaksola 9.9. MIELI Etelä-Pirkanmaan mielenterveys ry Hetki itselle ryhmä alkaa. 18.00 20.00 Metsola-sali. Liittovaltuustoehdokas Aila Seppälä Valkeakosken Invalideista tulee esittäytymään. Kulinaarikerho, 17.9. Tervetuloa mukaan toimintaamme! Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Ma 10.11. Risteily. HUOM! paikkana SPR Toijalan osaston, toimitila Syke, Valtatie 9 Akaa Rupatteluhetki. 17.30 Ravintola Leskirouva, Toijala. Rohkeasti mukaan! Tervetuloa! Akaan Rotaryklubi ry Viikkotapaaminen. Monarilla! Akaan Iskun syyskausi on alkanut. Tervetuloa. 040 845 8819 t. Tervetuloa alle 6-vuotiaat temppuilemaan oman aikuisen kanssa! Toijalan Sampolassa: Hyppis joka kuun 1. Tarjolla pikku purtavaa. Ma 18.8. Tervetuloa! Ensiapuryhmä. Kahvilassa mahdollisuus ostaa kahvia ja virvokkeita illan aluksi. klo 15.00. Tampere-talon ryhmämyynti haluaa tietää 30.10. Tarkempia tietoja tulee myöhemmin. Tarkempaa tietoa myöhemmin. Kausikilpailun avaus torstaina 4.9.2025 ja puulaakin ensimmäinen kierros torstaina 18.9.2025 Uusi keilakausi on käynnistynyt. Lauluryhmä ja lukupiiri kokoontuvat oman aikataulunsa mukaan. 11.00 15.00. ja 30.9. ja 24.9. Pe 12.9. Yhteismessussa avustajina myös yhdistyksemme vapaaehtoiset Akaan seurakunnan vieraana olevan Tapan ystävyysseurakunnan kanssa. Sampolassa Toijalan Näyttämön esityksenä jännityskomedia Ansa. 040 831 1054 ja siht. Kysy osoite tarvittaessa 0440756263/ toijalanmartat@gmail.com. Konserttiretkestä tarkemmmin lisätietoa syksyn aikana. Sampolassa tuolijumppa, lattiacurling, boccia ja kahvittelua. Ilmoittautumisia toivotaan heti puh. Lempäälän Seudun Samoojat ry järjestää kaikille avoimen päiväretken Lauhanvuoren kansallispuistoon lauantaina 4.10. Akaan Vasemmistoliitto ry Kahvia ja kohtaamisia. 15.00 17.00. Lukukoira tavattavissa. Tarkemmat aikataulut ja muuta tietoa löydät nettisivuiltamme akaanisku.fi. Ke 3.9. Paluumatka heti konsertin jälkeen. Mukaan ilmoittautumiset 21.8.2025 mennessä. Akaan pääkirjastossa tavataan 1.9. Minun iltani. Navigointiosoite: Papintie 1, Lempäälä. Ravintola Leskirouva klo 13.00. Klo 12.00. klo 9.00. Ennakkoilmoittautuminen kirjastossa. alkaen neljänä keskiviikkona. Nyt on sopiva hetki liittyä. Ilmoittaudu viimeistään 8.10. La 4.10. Hei Martta! Aloitamme tapaamiset taas käsitöiden parissa joka kuun viimeinen keskiviikko klo 17-19. Rautatieläisten Kristillinen Yhdistys ry Rautatieläisten messu. VPK:n kanssa ensiapuasioita Sykkeellä. Tervetuloa. Kahviloihin voit tulla, kun sinulle sopii! Arvo Ylpön koululla: Temppujumppa ke 27.8. 17.00 19.00 Venlan luona Toijalassa. 15 v) järjestetään alkeiskurssi 3.9. Matti Holkeri puh. Huom! paikkana SPR Toijalan osaston, toimitila Syke, Valtatie 9 Akaa. 2025 lähtijöiden lukumäärän.Tällöin arvioidaan uudelleen lippuvarausta. Liikuntakerho, Sampola 3.9., 10.9., 17.9. Lisäksi keilaus keskiviikkoisin klo 14.00. klo 14.00. Tarkempia tietoja saat ilmoittautumisen yhteydessä. Seuraa myös ilmoittelua Akaan Seudussa ja seuran Facebook-sivulla. Kuuloliitto järjestää yhteistyössä Akaan Seudun Kuulon kanssa Kuulokojekoulu-tilaisuuden. Tavoitteena on, että opit käyttämään ja tuntemaan kuulokojeesi ja sen huollon. Nyt kannattaa olla ajoissa mukana! Kesäterveisin Marjukka Tarpian Suunta ry Torstairastit Isonkivenmaa 28.8. 13.00 14.00 Keskuskatu 47, 37830 Akaa. huom. 18.00. 12.00 15.00 Toimitila Syke, Valtatie 9. Kaikki retkestä kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Viikkotoiminta alkaa vk 35! Laaksolassa: perhekahvilat: ti klo 17-18.30 ja pe klo 9-12. Ota ohjekirja sekä saamasi laitteen vuokrasopimus mukaan. Kaikille Akaan Demareiden jäsenille avoin valtuustoryhmän kokous, tervetuloa! Akaan Isku ry Akaan Isku toimii. 18.00 22.00 Kangassaari, Toijala. Toijalan päivätoimintakeskuksessa Meijerintie 1 Toijala. Tervetuloa Keski-Hämeen Raviseuran perinteiseen saunailtaan lauantaina 30.8.2025 klo 18 alkaen Toijalan sataman Kangassaareen (os. Su 7.9. ja 25.9. Hinta osallistujamäärän mukaan. Kahvitarjoilu. To 11.9. Olemme tehneet lippuvarauksen ko. SPR Akaan Osasto Sunnuntaikuppila. 18 Keskiviikko 27. To 4.9. Ke 20.8. Ma 22.9. Pj. Toijalan Marttayhdistys ry Käsitöitä. Joka toinen viikko. klo 17-18. klo 9.00 boccia, skipbo, klo 11.00 kuukauden luento. mennessä lempaalansamoojat(at)gmail. Ma 1.9. com tai tekstiviestillä 0405902101. Su 8.3.2026 15.00. Klo 9.45. To 28.8. marjukka.nikkila@ gmail.com. Ti 26.8. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.30. Poikkeuksellisesti Ilmoittautumiset kerhopäivään ja erikoisruokavaliot viimeistään torstaina 4.9. Teatteri. Jos käsityöt ei ole sinun juttusi, voit tulla ilmankin nauttimaan seurasta. Huom! Lautapelien ja neulekerhon kellonajat voivat vielä muuttua, ilmoitamme siitä myöhemmin. Lisätietoja em. To 6.11. Lisätiedot: tarpsu.sporttisaitti.com ja www.rastilippu.fi Toijalan AA-ryhmä Onko alkoholi ongelmasi. Kuulokojekoulu kuulokojeen käyttäjille. Ennakkoilmoitus: Tampereen ooppera juhlii ensi vuonna 80. 18.00 20.00 Viialan Sampolassa. ja 23.9. Ensiapuryhmä harjoittelee 3.9. Muistikerho, Laaksola 16.9. to klo 9.45-10.30 alkaen torstaina 4.9. 30.9. Ilmoittautua kannattaa heti eikä viivytellä puh. Kuulolähipalvelua Viialassa. Ke 5.11. Ohjaajana toimii Jaana Roschier. La 30.8. Tiedustelut/ilmoittautumiset Ilkka Leino, 040 773 6396 / leikk1603@gmail.com Akaan Reumayhdistys ry Syksyn esimmäinen tapaaminen. Tuolijumppa ja askartelu. sokkomatka, to 18.9.25 klo 9.00 boccia, skipbo, klo 11.00 neulekerho, 25.9. Aika: Karttoja myynnissä 17.00-18.30 maali sulkeutuu 20.00. Tervetuloa mukaan! Kuukausitapahtuma. 17.00. Tervetuloa! Akaan Keila ry Kausikisa ja puulaaki. 18.30 20.00 Syke, Valtatie 9, Toijala. Juhlavuoden tuotanto on Giuseppe Verdin mestariteos Don Carlos. Uudet ja aiemmin osallistuneet lapset/nuoret tervetuloa tutustumaan keilailuun. Vierailun lopussa käydään vapaata keskustelua Varuskunnan kerholla. p. Toivomme hartaasti uusia jäseniä yhdistykseemme. Keppijumppa. Syyskauden seuraavat tapaamiskerrat ovat ke 27.8., 24.9., 29.10., 26.11. Tapahtuman musiikista vastaa lauluillaan monipuolisesti ja taitavasti Heikki Hessu Haapaniemi. Ke 27.8. Tarjolla enää mahdollisia peruutuspaikkoja, voit kysellä niitä Tuulalta 0400 481937 Ehdokasesittely. klo 13.00. klo 10.00 kokoontuu Kalaveikot Teboilin parkkipaikalle. Disney-musikaali Kaunotar ja Hirviö lumoaa Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä. Riisikkalan Tapiola. Akaan Seudun Toimihenkilöt Pro ry Illanvietto Nakissa. Bowling Club Akaa (lasten keilakoulu) tiistaisin klo 18.00 ja keskiviikkoisin klo 19.00 Akaan keilahallilla. Klo 13.00. numerosta. 11.00 12.00 Apteekki, Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa. Jäsenistön rupatteluhetki, jutustelua ja kahvittelua sekä muuta kivaa toimintaa. Seurantalo Sampola. Letkua, adresseja ja kortteja myös myytävänä. Reumalehti neljä kertaa vuodessa. Nautitaan kahvista ja hyvästä juttuseurasta. La 6.9
Radan pituus vaihtelee sarjoittain. 14.00. mennessä. 9 . Rakennetaan näkyvyyttä yhdessä! Rakentaminen ja koti -numero kokoaan yhteen alueen tekijät kuulu joukkoon, joka näkyy ja vaikuttaa. 9 . Maksuton Martoille. 13.00 Maijan mökillä. elokuuta. Pirmedioiden lehdet ovat paikkakuntiensa ykkösmedioita Myös Radio SUN on mukana yhteisessä teemassa. Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Lauantain toivotut konsertti. Ensimmäinen lähtö aamupäivän kilpailussa on kello 10 ja iltapäivän kilpailussa kello 13.30. klo 13-20.30 koko perheen piknik-tapahtumana. 15 700 Sydän-Hämeen Lehti ................................ Akaan Seutu ............................................... Ohjelmaa alk. – En keksi toista urheiluseuraa, joka saisi näin monta prosenttia jäsenistään ilmoittautumaan. klo 13 Viialan Pyryn torvisoittokunta, Reijo Ahonen soittaa toivemusiikkia, monenlaista muuta kaikenikäisille: lapsille Mimi & Kuku; Kesämiehet-yhtye, räppäri Kupari, hovimuusikkomme, pianisti Viljo; sekä illan päättävä pääesiintyjä, Amerikassa mainetta niittänyt a listoille kivunnut viialalaislähtöinen country-muusikko JYKÄ! Ota yhteyttä ja varaa mainospaikkasi! Teemamainokset tarjoamme erikoishintaan! Esim. T E E M A S I V U T k E 1 7. Esimerkiksi 80-vuotiailla on reilun kilometrin matka, kun taas pääsarjaan osallistuvilla matka on yli kolme kilometriä. 9 . 2 2 5 T E E M A S I V U T k E 1 7. 1/4 sivun printtimainos + 5000 bannerinäyttöä hintaan 480 € + alv. Tämä on kilpailullinen näkökulma. 17.00 18.00 Kierrätystie 9, Akaan Toijala. 9 . 2 1 . Seuran resurssit huomioon ottaen kuntosarja päätettiin jättää tällä kertaa pois, mutta kuntoilijat voivat osallistua sprinttisuunnistukseen heti muutaman päivän päästä Tarpian Suunnan perinteisillä Torstairasteilla samalla alueella. Reijo Haaja voitti maailmanmestaruuden juuri äskettäin. 13.00 20.30 Luttusen ranta ja kesäkioski, Luttunen 14, 37830. Paikallislehti tuo mainoksesi suoraan alueesi kuluttajille tehokas näkyvyys, oikea kohderyhmä ja ajankohta samassa paketissa. Jos joku tulee vain aluemestaruuskilpailuihin ja toinen on juossut samalla kartalla, niin siitä tulisi sanomista. La 30.8. 15 900 Pirkkalainen ................................................ Mutta nyt ei tule, Rasmus toteaa. Vietämme mukavaa iltapäivää liikunnan,ulkonaolon ja maittavien tarjottavien merkeissä. 2 2 5 JA V E R kO S SA 1 5 . Asta Kohonen, 044 347 7404, asta.kohonen@akaanseutu.fi Kimmo Heinonen, 044 755 7312, kimmo.heinonen@pirmediat.fi Viialan Marttayhdistys ry Martta-tapaaminen. Pientä yllätysohjelmaa. Kilpailunjohtaja Reijo Rasmus kertoo, että kilpailut tullaan käymään näkyvästi Viialan keskustassa ja sen tuntumassa. Aivan huippu suunnistaja, Rasmus iloitsee. Iltapäivän kilpailu on samalla Hämeen avoin aluemestaruuskilpailu. Teemassa on suurjakelu. Tervetuloa! https://akaanseutu.fi/menyt/ MeNyt esittelee paikallisten yhdistysten tapahtumia kaikille kiinnostuneille Viialan kaduille odotetaan sunnuntaina yli 200 suunnistajaa Wiialan tuplasprintissä kilpaillaan iltapäivällä Hämeen aluemestaruuksista. Yleensä kilpailuissa on myös niin sanottu kuntosarja, jossa voi mennä samalla radalla kilpailijoiden kanssa. 14.00 Millerinassa. 9 . Tämä numero rakennetaan sinua varten, tee yrityksestäsi kotien ykkösvalinta ja varmista paikkasi rakentamisen ytimessä. Muistelemme kesää ja suunnittelemme syksyä. Ympäristöneuvonnasta ja opastuksesta vastaa Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy. Kilpailuissa on sarjoja 10-vuotiaista aina 90-vuotiaisiin saakka. – Liikenteenohjaajia on, mutta mitään katuja ei suljeta. Tarpian Suunnalta kilpailuihin osallistuu vain lapsia, sillä Kosken ja Rasmuksen lisäksi noin 60–70-henkisen seuran jäsenistä 40 on mukana talkootöissä. Ratamestari Harri Koski kuvailee maastoa kilpailun lausunnossaan vanhaksi post-teolliseksi taajamaksi, jossa korkeuserot ovat vähäisiä ja juoksualustat vaihtelevat päällystetyistä pinnoista nurmikoihin ja niittyihin. Aamupäivän ja iltapäivän kartat ovat keskenään erilaisia. 12 700 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ........... Rakentaminen ja koti -teema tavoittaa kodin rakentajat, remontoijat ja sisustajat juuri ostopäätösten kynnyksellä. – Meille tulee maailmanmestari Valkeakoskelta. Luttusen Venetsialaiset järjestyvät ennakkotiedoista poiketen perinteisesti la 30.8. 19 Keskiviikko 27. 9 . Hei Martta! Lähdetään yhdessä tutustumaan Akaan jäteaseman toimintoihin ja kerättäviin jätejakeisiin, sekä Loimi-Hämeen Jätehuollon toimintaan. Kysyin halukkuutta sähköpostitse, ja he ilmoittautuivat joko aamutai iltapäiväksi tai koko ajaksi. Lähtöajat: Viialan taksilta 13.00 ja Toijalan torilta 13.15 Tervetuloa! Liikuntapäivä. JA V E R kO S SA 1 5 . La 13.9. Rasmuksen mukaan osallistujien pääpaino on nuorissa, mutta vanhempiinkin ikäluokkiin odotetaan muun muassa tuoretta 80-vuotiaiden maailmanmestaria. Maastossa on kapeikkoja, työmaita ja sateella liukkaita kohtia, joten kilpailijoiden on huomioitava turvallisuus ja noudatettava sprintin sääntöjä. Kimppakyytiä voi tiedustella Lotalta p. 13 300 Ylöjärven Uutiset ....................................... 22 200 Lukijoita Varaa mainospaikkasi viimeistään ke 10.9. Ma 8.9. Reittivalinta tarjoaa sprintille tyypillisiä vaihtoehtoja, joissa pienilläkin yksityiskohdilla voi olla merkitystä. Koski on vastannut kilpailun urheilullisesta puolesta, kun taas Rasmuksen tehtävä on hankkia lupia, kysellä ihmisiä mukaan järjestelyihin ja tilata tarvittavia asioita. Wiialan tuplasprinttiin odotetaan kaiken kaikkiaan yli 200 osallistujaa. Tervetuloa! Viialan Kulttuuriklubi Luttusen venetsialaiset. 0440756263. Kilpailut aiheuttavat liikenteelle jonkin verran erikoisjärjestelyitä. Varaa radiokampanja samalle viikolle! RAKENTAMINEN JA KOTI Rakentaminen ja koti -teemanumero 17.9. Suunnistaja hylätään, jos hän juoksee kadun yli jostain muusta kuin sallitusta paikasta, Rasmus kertoo. Ylityspaikat ovat käytännössä suojateitä. KARTOITTAJA ja Wiialan tuplasprintin idean isä Vesa Ijäs aloitti karttojen suunnittelun jo viime vuoden puolella. 2 1 . Ti 16.9. 21 600 Oriveden Sanomat .................................... Miksi mainostaa paikallislehdessä. – Ei kuljeta samalla alueella. AJANKOHTAISTA. Milla Mäkipää SUUNNISTUSSEURA Tarpian Suunta järjestää Wiialan tuplasprintin sunnuntaina 31. La 30.8. Suunnistajien kuuluu varoa liikennettä. Kaikille avoin. elokuuta 2025 Akaan Seutu Akaan jäteasemakierros
Kuljettaja todettiin rattijuopoksi. Tyttö joutuu olemaan Tampereen keskussairaalassa kunnes oppii kävelemään keppien avulla. Makaronilaatikko, tomaattiketsuppi Keskiviikko 3.9. Alkoholilla epäiltiin olevan asiassa osuutta. elokuuta 40 vuotta sitten Viiala-lehti 1985 RUOKALISTA Akaan koulut, päiväkodit ja vuoropäivähoito Auto niitti sähkötolpan TÄMÄ näkymä kummastutti Toijalantiellä Varrasniemen kohdalla kulkijoita maanantaiaamuna. Auto suistui tieltä ja katkaisi sähkötolpan reippaassa 130 kilometrin tuntinopeudessa Vihreä henkilöauto herätti poliisin epäilyt jo Toijalassa, jossa ajaja lähti poliisia karkuun kovalla nopeudella Unionin kohdalla. AINO Elli Wilhelmiina Kuparinen Akaasta on suorittanut Tampereen lyseon IB-linjalla kansainvälisen ylioppilastutkinnon. 11-vuotias loukkaantui rattijuopon törmäyksessä 11-VUOTIAS tyttö joutui sairaalahoitoon viialalaisen naisen kuljettaman henkilöauton törmättyä häneen Toijalantien ylikulkusillalla. Mustamakkara, perunasose, puolukkahillo Torstai 4.9. Onnettomuus sattui maanantaina hieman ennen yhdeksää illalla. Lounaaseen sisältyy salaatti ja keitto lounaaseen tuorepala ja salaatti. Kuljettaja itse selvisi sattumuksesta kolhuilla ja tärähdyksillä sekä vuorokauden tarkkailulla Tampereen keskussairaalassa. elokuuta 2025 Akaan Seutu Maanantai 1.9. Myöhemmin sivulliset kuitenkin ottivat sen kiinni Viialan keskustassa. Auto oli anastettu Toijalasta, ja mies oli varastanut samasta paikasta myös puolentoista tuhannen markan arvosta omaisuutta. Kuva: Björgvin Hilmarsson/WSOY. Currykerma-broilerikastike, riisi Perjantai 5.9. Kaksi tyttöä oli ajamassa polkupyörillä Viialaan päin kun takaa tullut auto paiskasi etummaisena ajaneen tytön päin sillan suojakaidetta. 13-VUOTIAALTA tytöltä anastettiin maanantai-iltana Luttusista vaaleanpunaiset, numeroa 40 olevat edellisenä päivänä ostetut tennistossut, joiden arvo on 98 markkaa. Poliisi otti hurjastelijan kiinni ja toimitti hänet verikokeeseen. Poliisi kaipaa vihjeitä tossujen nykyisestä olinpaikasta. 50 kilometrin rajoitusalueella auto huristeli sataakymmentä, 80 kilometrillä sataakahtakymppiä ja vihdoin Metsälinnan jälkeen 60 kilometrin alueella siis sataakolmeakymppiä ennen tieltä suistumistaan. Lisäksi maito, leipä ja levite. 20 Keskiviikko 27. Muutokset ovat mahdollisia. Tytön käsivarsi murtui, samoin toinen jalka nilkasta. Missä tennistossut. Sei-lohikeitto, ruissämpylä, omena Tiistai 2.9. Vaikka mäsäksi ajetun henkilöauton nokka osoitti Toijalaa, ajaja, nuorehko toijalalaismies, oli ollut matkalla Viialaan päin puoli kolmen maissa aamuyöllä. Kasvislasagnette TARJOTIN KIRJASTON VIIKON VARATUIMMAT VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI Torstaina 27. HÄMEEN ammattikorkeakoulusta (HAMK) ovat valmistuneet seuraavat akaalaiset: Bioja elintarviketekniikan koulutus, Insinööri (AMK): Jonna Kristiina Jaakola Ammatillinen opettajankoulutus, pedagogiset opinnot: Maija Toivonen VALMISTUNEITA Akaan kaupunginkirjaston varatuimmat kirjat Satu Rämö: Tinna Päivi Ketolainen: Laukku-Leena : naiskulkurin tarina Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö Maija Kajanto: Pyykkipäivä Maija Kajanto: Talvikaupungin valot Satu Rämö: Rakel Eve Hietamies: Hupparizombi Viveca Sten: Armahtaja Sofie Sarenbrant: Seuraaja Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken Viikon kiinnostavat Cathy Ballou Mealey, Kurre & Late : vauhdikas suolakurkkupäivä Sinikka Murto, Jos olisin lintu Eniten uusia varauksia Pirkanmaan kirjastoissa Mika Wickström: Mika Myllylä Mari Koppinen: Niko : ette te tiedä minusta mitään Satu Rämö: Tinna Arttu Tuominen: Alec Leena Lehtolainen: Lumileopardin sydän Emmi Itäranta: Lumenlaulaja Jenni Räinä: Vaino Tommi Saarela: Jope Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva Marko Lempinen: Langennut legenda : Mika Myllylä Satu Rämön Tinna on Akaan kaupunginkirjaston varatuin kirja. Auto ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi matkaansa
mennessä whatsapp tai tekstari Kari 0400 403799. Konserniin kuuluvat lisäksi elintarvikepakkausyritykset Pack Company Oy sekä Novelpack Oy. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Mahdollisuuden työskennellä asiakasrajapinnassa ja itsenäisen työn. Aika-ajossa rata oli sileä, ja Mönkö onnistui heti alkuun ajamaan pari puhdasta nopeaa kierrosta, jotka riittivät kuudenteen lähtöpaikkaan. Yritys parantaa aikaa päättyi kuitenkin rajusti, kun pattisuoran päätteeksi tullut kaatuminen heitti kuljettajan ilmalennon jälkeen selälleen maahan ja pyörä lensi päälle. Valmiit aineistot ma klo 10. Hetken hallussa ollut neljäs sija vaihtui lopulta viidenneksi, jossa Mönkö ajoi maaliin. 5 ha. P 0400 914 301 • AUTOJA. Päiväjakelualueella ota yhteyttä tilaajan asiakaspalveluun. elokuuta 2025 Akaan Seutu UUTISMEDIAN LIITON JÄSEN akaanseutu.fi Alventie 4 37800 Akaa Avoinna ma klo 9-13 Muulloin sopimuksen mukaan Akaan paikallislehti Perustettu 1916 Toijalan Sanomat TOIMITUS: toimitus@akaanseutu.fi Päätoimittaja Kristiina Helminen 044 755 7252 Tarja Antola 044 755 7211 Milla Mäkipää 044 755 7313 Enni Kaskimies 044 7557306 ILMOITUKSET: ilmoitukset@akaanseutu.fi Asta Kohonen, 044 347 7404 mainosvalmistus, 044 089 6652 Henkilökoht. Tapaaminen la 4.10. Startit olivat ehdottomasti päivän huippukohta – ensimmäistä kertaa urallani sain molemmat startit omiin nimiini. 040 7312211. Työskentelyn suomalaisen ruokasesonkien ytimessä, pitkään säilyvien tuotteiden kanssa. 21 Keskiviikko 27. Täyden kympin myyntipäällikkönä • sinulla on kokemusta ja näyttöä B2Bmyyntityöstä • neuvottelet vuosisopimukset ja asiakaskohtaiset markkinointitoimenpiteet • tunnet suomalaista elintarviketeollisuutta ja HoRecaalaa • tuot vahvan ammattitaidon tuotannon, tuotekehityksen ja markkinoinnin tueksi • olet kiinnostunut ruuanlaitosta, ammattikeittiökokemus katsotaan eduksi • pääset tavoitteisiin hyvien vuorovaikutusja yhteistyötaitojesi avulla • omaat hyvät excel taidot ja kiinnostuksen lukujen seurantaan • tarvitset sujuvan suomen kielen taidon lisäksi englantia, ruotsin kielen taito on eduksi Tarjoamme Mielenkiintoisen ja vastuullisen työn suomalaisten elintarvikkeiden parissa. Jatkot Viialan VPK Palokärki. elokuuta viileässä kelissä. sähköpostit: etunimi.sukunimi@ akaanseutu.fi TILAAJAN ASIAKASPALVELU: akaanseutu.fi/omapalvelu tilaukset@akaanseutu.fi 010 5844 170 (arkisin klo 9–12.30 ja 13–15) Puhelun hinta määräytyy soittajan operaattorin hinnaston mukaan. VIIALAN LUKION ABIT -85. KAUDEN viimeinen ja samalla ratkaiseva osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Vantaalla. Ensiaputeltassa tehdyn tarkistuksen jälkeen pystyin kuitenkin jatkamaan kilpailua selkäkivuista huolimatta. 0400 959 400 KÄY TYKKÄÄMÄSSÄ! AKAAN SEUTUA VOIT SEURATA MYÖS FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA. MYYDÄÄN KOKOUKSIA URHEILU Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@akaanseutu.fi Painopaikka: SanomaManu Oy, Tampere VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Hakuaika päättyy ke 10.9.2025 haastattelemme hakijoita mahdollisesti jo hakuaikana. Ravintola Viialan Sydän klo 15. KUSTANTAJA: Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Milla Sirén ISSN 1239-4343 MAINOSHINNAT: Tekstissä 1,56 €/pmm + alv 25,5 % Lisätiedot: akaanseutu.fi/mediakortti TILAUSHINNAT: Hinnat sis. Kolmospaikasta käytiin usean kierroksen ajan kovaa kamppailua, kunnes vauhdikkaampi kuljettaja pääsi ohi. Kärkipaikka säilyi vajaan kierroksen ajan, minkä jälkeen Mönkö ajoi pitkään toisena. Haku tapahtuu sähköpostilla anna.mollberg@laihianmallas.fi, laitathan mukaan hakemuksen lisäksi CV:si sekä palkkatoiveesi. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Haettavan henkilön tuotesalkkuun kuuluvat Kymppi-Maukkaat Oy:n ja Laihian Mallas Oy:n tuotteet. Akaan Seutu. Perehdytyksen työhön sekä koko konsernin tuen. Päivä tarjosi dramatiikkaa jo aika-ajoissa, mutta lopulta Mönkö ajoi vahvan kilpailun. Hakuaika ja hakuohjeet Lisätietoja tehtävästä antaa Anna Mollberg p. Viialan tori klo 14–15 Kulkki p. 040 8209 135. RIVI-ILMOITUKSET OSTETAAN • Wanhoja puukkoja, kirveitä, käsityökaluja, Omega ja Zenith kelloja. Kymppi tunnetaan Suomen suosituimmasta mämmistä sekä perinteisistä joululaatikoista. Sinne Mönkö jatkaa sarjan neljäntenä. Selkä kipuili, mutta ei haitannut liikaa ajamista. – Tilanne vei hetkeksi kaikki ilmat pihalle, ja apua piti odottaa ennen kuin pääsin pyörän alta pois. Lisäksi tarjoamme ePassin liikuntaja kulttuurisekä hyvinvointiedun sekä hyvät työterveyspalvelut. Viivi Mönkö oli neljäs Alavudella AKAALAINEN Viivi Mönkö ajoi SM-Motocrossin Alavuden osakilpailun 24. PAPERILEHDEN JAKELUHÄIRIÖT: Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm). P. Kahden erän yhteistuloksissa Mönkö sijoittui neljänneksi. Kymppi-Maukkaat Oy valmistaa elintarvikkeita Akaan Toijalassa. Olemme osa Laihian Mallas -konsernia, joka on 1910 perustettu perheyritys. Asiakaskunta koostuu tukuista, foodservice asiakkaista sekä elintarviketeollisuudesta. Useiden kierrosten jälkeen sijoitus vakiintui kolmanneksi, mutta lopulta kovien taistelujen päätteeksi maalissa oli neljäs sija. Laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat myös leivonnaispakasteet, juureslaatikot ja kasvissoseet pakasteina sekä teolliset tuotteet. Toinen erä alkoi samalla tavalla. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. P..045 803 2565 MYYDÄÄN • Peltoa Lontilassa n. Nopeat ja helpot kaupat. – Kokonaisuutena päivä meni loistavasti. Ilmoittautuminen ja lisätiedot 15.9. PERUNOITA Omenoita ja pieni erä puolukkaa PERJANTAINA 5.9. alv 10 % Jatkuva täystilaus 3 kk 44 euroa 6 kk 79 euroa 12 kk 139 euroa Jatkuva digitilaus 1 kk 8,90 euroa 3 kk 26 euroa 6 kk 49 euroa 12 kk 89 euroa ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Akaalainen pysyi kärjessä lähes kaksi kierrosta, mutta sen jälkeen sijoitus vaihtui kakkoseksi ja nopeasti kolmanneksi. Meitä kymppiläisiä on noin 45. Myös Vihreä Keiju-salaatit ja Champin herkkusienet ovat konsernimme tuotteita. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. 040 680 0064 • Polttopuita, kuivaa sekaklapia 65€, koivuklapi 75€ heittomotti, pihaan tuotuna, pienin toimitus 5 heittomottia, puh. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/rivi-ilmoitukset/ Haemme joukkoomme myyntipäällikköä, joka vastaa elintarviketukuista ja -teollisuusmyynnistä Monipuolinen ja mielenkiintoinen työ etsii tekijäänsä, nykyisen siirtyessä eläkkeelle. Ensimmäisessä erässä Mönkö onnistui lähtemään täydellisesti ja nappasi holeshotin. Kaikenkuntoiset huomioidaan! Henkilöautot, pakettiautot, matkailuautot
Jatkossa voit tilata varaosat varaosa.fi ja noutaa autotarvikkeelta. Kehystykset kehystellään kaikkea Pikkuisen paremmat 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Multikaara Huolto Oy Varaa aika soittamalla tai netissä Varaa aika soittamalla tai netissä www.multikaara.fi www.multikaara.fi Jo vuodesta 1985. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 040 124 2566 www.kylmakoskenapteekkif.i Olemme avoinna: ma-pe 9.30-17, la 10-15 Sunnuntaisin suljettu. ?????????. elokuuta 2025 Akaan Seutu PALVELUHAKEMISTO KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy KOTIJA SIIVOUSPALVELUT AUTOILUPALVELUT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI HYVINVOINTIPALVELUT HYVINVOINTIPALVELUT KIRPPUTORIT KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ KULJETUSPALVELUT KIINTEISTÖHUOLLOT KIINTEISTÖHUOLLOT Ammattitaitoinen välittäjä apunasi asunnon myynnissä. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.–30.11.2013 APOTEKET MEDI APTEEKKI Vi betjänar Palvelemme vardagar 9-20 arkisin lördagar 9-18 lauantaisin söndagar 12-18 sunnuntaisin Prisma-Center Jakobstad, Pietarsaari, tel./puh. kunnossapidossa tai pihatöissä. Jo vuodesta 1985. Yksityisille ja yrityksille. (06) 781 0770 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.10.2016 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.3.2018 APTEEKKI Millerin kauppakeskus Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. työvaatteet, matot. 03 543 5076 Avoinna ark. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net PESULAPALVELUT Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. Akaassa. Terveyspisteen palvelut kotisivuilta www.viialanapteekki.fi Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Kehystykset kehystellään kaikkea Pikkuisen paremmat TIMON KUVAKAUPPA Kirkkotori 1, Akaa 03 542 4997 www.timonkuvakauppa. Yksityisille ja yrityksille. 040 5157 763 www.prk-kuljetus.com • Kuljetuspalvelut • Putkityöt 24/7 päivystys • Kiinteistönhoito • Pihatyöt Kysy tarjous! KATTOJEN PESUT JA MAALAUKSET Laatua takuulla, jo vuodesta 2014 040 1651 888 www.pirkanmaankattohuolto.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI OMPELUPALVELUT Puskuritie 4, 37800 Akaa puh. 045 184 9184 Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 9–17 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-17 pe 8-16 Puh. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi JALKOJENHOITOA www.hoitolacoconainen.com Urjalantie 26, Urjala Keskuskatu 39, Viiala P. Meiltä uusia Plussa-etuja joka kuukausi! 1 x 30 15 EUROA + ALV. 03-542 4230 ark. 22 Keskiviikko 27. Kehystykset kehystellään kaikkea Pikkuisen paremmat TIMON KUVAKAUPPA Kirkkotori 1, Akaa 03 542 4997 www.timonkuvakauppa. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. esteettömän kodin suunnittelu ja asumista helpottavien tilojen ja laitteiden asennus. 6.30–19, la 8–19, su 9–19 www.nestetoijala.. vakiovärit. TERVETULOA MEILLE KYLMÄKOSKEN APTEEKKIIN! Keskuskatu 47 Puh. tuukka@ogz.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI AJANVARAUS 045 1877 441 SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B VALKEAKOSKI PROTEESIEN KORJAUS, KOKOPROTEESIT JA POHJAUKSET KOSKINHAMMAS.FI Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Max. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 050 562 6215 p. 0203 32890 (8,4 snt/min) VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Seija Nurmela sekä Silmätautienerikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. 045 674 2612 Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 0407600168 meebro.akaa@outlook.com. Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa Puh. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 044 235 9790 akaankotijamokkihuolto@gmail.com Tarvitsetko apua kiinteistösi Tarvitsetko apua kiinteistösi kunnossapidossa tai pihatöissä. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 050 562 6215 ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu Kotitalouksien pyykit, Kotitalouksien pyykit, työvaatteet, matot. ASIANAJOTOIMISTOT Asianajaja Petri Tolppa p. 050 410 5670 (8,4 snt/min.) Talonmiespalvelu juuri sinun tarpeisiisi www.kotikontio.fi 0400 410 291 info@akaanapu.fi www.akaanapu.fi 044 503 0828 • Vesikalusteiden vaihto & asennus • Putkityöt • Nurmikonleikkuu • Ikkunanpesu • Rännien ja katon puhdistus • Pienremontit puh. Pyydä tarjous! Puh. 041 319 9311 Kaivuja Kaivuja kuormaustyöt kuormaustyöt Manu Salminen • 0400 424789 Manu Salminen • 0400 424789 www.lempesti.fi 050 443 2484 lempesti@lempesti.fi Siivouspalvelut kotiin ja yrityksille myös hoiva-, remontointija pihatyöpalvelut KELA-TAKSI 0800 415 710 / AUTO 1239 Marko Hiltunen & 050 551 1320 • Remonttityöt • Kunnossapitotyöt Akaan Kotija Mökkihuolto p. www.eijuska.fi P. Tuukka Hakkarainen 040 174 3010 . • Erityispalvelut: mm. 9-19 la 9-15, su 10-14 Kts. listapituus 3200 mm. 25,5 % VIIKKO 1 x 30 15 EUROA + ALV. 25,5 % VIIKKO 1 x 30 15 EUROA + ALV. 25,5 % VIIKKO P. 040 126 1355 Akaan Autotarvike Oy Vähittäismyynti loppuu. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA KOTIPALVELU 040 546 5639 / Sari Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 ERIKOISLIIKKEET ERIKOISLIIKKEET TIMON KUVAKAUPPA Kirkkotori 1, Akaa 03 542 4997 www.timonkuvakauppa. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LUKITUSJA TURVAPALVELUT Hämeentie 46, Toijala, p. Teemme pieniä sähköasennuksia Teemme pieniä sähköasennuksia 045 197 2461, toimisto@avrakennus.fi 045 197 2461, toimisto@avrakennus.fi SÄHKÖTYÖT SÄHKÖTYÖT VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. Toimitusaika 1-3 vrk. partnerpiste nyt partnerpiste nyt Akaassa. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Nurkkalistat Tippalistat Tippalistat Päätylistat Päätylistat Ikkunalista Ikkunalista • Terassit • Valokatteet • Aidat ja Kaiteet JarPitek Oy www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi 0400 540 375 UULLKKOOPPUUOOLLEENN PPUUUUTTYYÖÖTT Pihaja ongelmapuiden kaadot Arboristipalvelut 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Kehystykset kehystellään kaikkea Pikkuisen paremmat TIMON KUVAKAUPPA Kirkkotori 1, Akaa 03 542 4997 www.timonkuvakauppa
kunnossapidossa tai pihatöissä. Maastossa noudatetaan jokamiehenoikeuksia. 050 410 5670 (8,4 snt/min.) Talonmiespalvelu juuri sinun tarpeisiisi www.kotikontio.fi 0400 410 291 info@akaanapu.fi www.akaanapu.fi 044 503 0828 • Vesikalusteiden vaihto & asennus • Putkityöt • Nurmikonleikkuu • Ikkunanpesu • Rännien ja katon puhdistus • Pienremontit puh. Kun niitä taittaa kenkään ja vaihtaa paperipyyhkeet 2–3 tunnin välein, säästyy jalkojen kastumiselta, hän opastaa. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. tuukka@ogz.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI AJANVARAUS 045 1877 441 SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B VALKEAKOSKI PROTEESIEN KORJAUS, KOKOPROTEESIT JA POHJAUKSET KOSKINHAMMAS.FI Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 040 126 1355 Akaan Autotarvike Oy Vähittäismyynti loppuu. 25,5 % VIIKKO 1 x 30 15 EUROA + ALV. – Pyrimme siihen, ettemme häiritse paikallisia asukkaita. Heli Mustonen ERÄVAELLUKSEN SM-kisalla on pitkä perinne, sillä Akaassa järjestettävä kilpailu on järjestyksessään jo 55. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Terveyspisteen palvelut kotisivuilta www.viialanapteekki.fi Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Avoimen sarjan lisäksi SM-kisassa on oma sarja naisille, nuorille sekä yli 45-vuotiaille veteraaneille. Omat kännykät kerätään pois, mutta hätäkännykkä sinetöidään matkaan mukaan. Yksityisille ja yrityksille. Akaassa. KILPAILIJOILLA on gps-seuranta. elokuuta 2025 Akaan Seutu PALVELUHAKEMISTO KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy KOTIJA SIIVOUSPALVELUT AUTOILUPALVELUT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI HYVINVOINTIPALVELUT HYVINVOINTIPALVELUT KIRPPUTORIT KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ KULJETUSPALVELUT KIINTEISTÖHUOLLOT KIINTEISTÖHUOLLOT Ammattitaitoinen välittäjä apunasi asunnon myynnissä. Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 9–17 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-17 pe 8-16 Puh. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA KOTIPALVELU 040 546 5639 / Sari Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Kilpailunjohtajana toimii akaalainen Jaana Hyttinen. Retkisarjassa ei ole ikärajoja, mutta alle 15-vuotiailla tulee olla vanhempien suostumus. 040 124 2566 www.kylmakoskenapteekkif.i Olemme avoinna: ma-pe 9.30-17, la 10-15 Sunnuntaisin suljettu. 0203 32890 (8,4 snt/min) VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Seija Nurmela sekä Silmätautienerikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. 041 319 9311 Kaivuja Kaivuja kuormaustyöt kuormaustyöt Manu Salminen • 0400 424789 Manu Salminen • 0400 424789 www.lempesti.fi 050 443 2484 lempesti@lempesti.fi Siivouspalvelut kotiin ja yrityksille myös hoiva-, remontointija pihatyöpalvelut KELA-TAKSI 0800 415 710 / AUTO 1239 Marko Hiltunen & 050 551 1320 • Remonttityöt • Kunnossapitotyöt Akaan Kotija Mökkihuolto p. vakiovärit. 03-542 4230 ark. Hyttinen ja ratamestarina toimiva keravalainen Reino Ruotsalainen kävivät pääsiäisenä Riisikkalan metsästysmajalla tarkastelemassa kilpamaastoja. Tuukka Hakkarainen 040 174 3010 . Meiltä uusia Plussa-etuja joka kuukausi! 1 x 30 15 EUROA + ALV. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. 03 543 5076 Avoinna ark. 040 5157 763 www.prk-kuljetus.com • Kuljetuspalvelut • Putkityöt 24/7 päivystys • Kiinteistönhoito • Pihatyöt Kysy tarjous! KATTOJEN PESUT JA MAALAUKSET Laatua takuulla, jo vuodesta 2014 040 1651 888 www.pirkanmaankattohuolto.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI OMPELUPALVELUT Puskuritie 4, 37800 Akaa puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 ERIKOISLIIKKEET ERIKOISLIIKKEET TIMON KUVAKAUPPA Kirkkotori 1, Akaa 03 542 4997 www.timonkuvakauppa. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi JALKOJENHOITOA www.hoitolacoconainen.com Urjalantie 26, Urjala Keskuskatu 39, Viiala P. Kehystykset kehystellään kaikkea Pikkuisen paremmat 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. 25,5 % VIIKKO P. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.–30.11.2013 APOTEKET MEDI APTEEKKI Vi betjänar Palvelemme vardagar 9-20 arkisin lördagar 9-18 lauantaisin söndagar 12-18 sunnuntaisin Prisma-Center Jakobstad, Pietarsaari, tel./puh. – Jalkahuolto on äärimmäisen tärkeää. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. (06) 781 0770 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.10.2016 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.3.2018 APTEEKKI Millerin kauppakeskus Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa puh. Toimitusaika 1-3 vrk. Rasteilla ja rastiväleillä suoritettavat tehtävät liittyvät erävaellustaitoihin ja -tietoihin, suunnistukseen, ensiapuun ja pelastuspalveluun sekä luonnontuntemukseen ja –suojeluun. Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa Puh. Kilpailijat vaeltavat metsässä neljän päivän ajan, joten kisa sisältää myös kolme metsässä vietettävää yötä. – Sitten on vaan ihan sellaisia ulkoilmaihmisiä, jotka haluavat haastaa omia tietotaitojaan. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Toki rastit ovat aikataulutetut eli ne avautuvat ja sulkeutuvat aikataulun mukaan, hän toteaa. Kehystykset kehystellään kaikkea Pikkuisen paremmat TIMON KUVAKAUPPA Kirkkotori 1, Akaa 03 542 4997 www.timonkuvakauppa. – Kovimmat kisaaajat pääsevät varmaan alle 10 kiloa painavaan reppuun karsimalla sieltä kaiken ylimääräisen, mutta kyllä minun reppuni on aina painanut jonkin 13–14 kiloa, Ruotsalainen sanoo.. Jatkossa voit tilata varaosat varaosa.fi ja noutaa autotarvikkeelta. Siinä partiossa voi olla 2–5 henkeä. Lisäksi on vain yhden yön käsittävä retkisarja, jossa reitin pituus on noin 30 kilometriä. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LUKITUSJA TURVAPALVELUT Hämeentie 46, Toijala, p. Kehystykset kehystellään kaikkea Pikkuisen paremmat TIMON KUVAKAUPPA Kirkkotori 1, Akaa 03 542 4997 www.timonkuvakauppa. TERVETULOA MEILLE KYLMÄKOSKEN APTEEKKIIN! Keskuskatu 47 Puh. Se onnistuu talouspaperin avulla. SM-kisa on kaikille avoin. Kehystykset kehystellään kaikkea Pikkuisen paremmat TIMON KUVAKAUPPA Kirkkotori 1, Akaa 03 542 4997 www.timonkuvakauppa. Teemme pieniä sähköasennuksia Teemme pieniä sähköasennuksia 045 197 2461, toimisto@avrakennus.fi 045 197 2461, toimisto@avrakennus.fi SÄHKÖTYÖT SÄHKÖTYÖT VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. Nuoret, naiset ja veteraanit saavat osallistua myös avoimeen sarjaan tai tytöt naistensarjaan. työvaatteet, matot. Jalat täytyy pystyä pitämään kuivina sateesta huolimatta. 23 Keskiviikko 27. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. www.eijuska.fi P. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Ratamestari Reino Ruotsalainen tuli lajin pariin vuonna 1977, mutta ei enää itse kilpaile. Näissä sarjoissa reitin pituus on yleensä noin 70 karttakilometriä. Sarjoja on kaikkiaan viisi. – Viime vuonna Hyvinkäällä SM-kisoihin osallistui noin sata kilpailijaa eli 50 partiota, Jaana Hyttinen kertoo. Jalkineiden ohella kannattaa panostaa repun pakkaamiseen. listapituus 3200 mm. SM-kisa. 0407600168 meebro.akaa@outlook.com AJANKOHTAISTA Erävaelluksen SM-kisat Akaassa Suomen Erävaelluskilta järjestää Akaassa avoimet erävaelluksen SM-kisat 4.–7. SM-KISAT ovat vuosittain järjestettävä rankka vaelluskilpailu, jossa kisataan kahden hengen partioin. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net PESULAPALVELUT Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. Samalla he tapasivat joitakin alueen maanomistajia ja saivat tietoa kaikista niistä maanomistajista, joiden kanssa he tulevat neuvottelemaan kilpailun reittien luvista. 9-19 la 9-15, su 10-14 Kts. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. • Erityispalvelut: mm. 045 674 2612 Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. Jo vuodesta 1985. Jaana Hyttinen toteaa, että erävaellusta harrastavat ja siinä kilpailevat tulevat usein esimerkiksi partion kautta. Kisassahan ei ratkaise nopeus, vaan pisteitä tulee etupäässä tehtävistä. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. partnerpiste nyt partnerpiste nyt Akaassa. esteettömän kodin suunnittelu ja asumista helpottavien tilojen ja laitteiden asennus. Pyydä tarjous! Puh. 044 235 9790 akaankotijamokkihuolto@gmail.com Tarvitsetko apua kiinteistösi Tarvitsetko apua kiinteistösi kunnossapidossa tai pihatöissä. ?????????. Kisaan tarvitaan tietenkin makuupussi, makuualusta, vaihtovaatetta ja ruokatarvikkeet, mutta kamalan painava repun ei kannattaisi olla. 050 562 6215 p. Joissakin kisatehtävissä voi olla hyötyä myös paikallistuntemuksesta, vaikkapa maakuntakasvien tietämisestä. Yksityisille ja yrityksille. Kokeneena konkarina hän neuvoo kilpailijoita. Itse kisassa mennään vain kartan ja kompassin avulla. Pisin matka on avoimessa sarjassa, jossa reitin pituus on yleensä noin 100 kilometriä kartalla. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Nurkkalistat Tippalistat Tippalistat Päätylistat Päätylistat Ikkunalista Ikkunalista • Terassit • Valokatteet • Aidat ja Kaiteet JarPitek Oy www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi 0400 540 375 UULLKKOOPPUUOOLLEENN PPUUUUTTYYÖÖTT Pihaja ongelmapuiden kaadot Arboristipalvelut 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. syyskuuta. Kilpailujohtajana toimiva akaalainen Jaana Hyttinen kertoo, että Akaa valikoitui tämänvuotiseksi pitopaikaksi, koska paikkakunnalla on kilpailuun sopivat hyvät maastot ja maisemat. Retkisarjalla ei ole SM-arvoa, vaan palkinnot arvotaan. 045 184 9184 Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. ASIANAJOTOIMISTOT Asianajaja Petri Tolppa p. Maastoon ei esimerkiksi saa jäädä jälkiä yöpymisestä, Jaana Hyttinen toteaa. 25,5 % VIIKKO 1 x 30 15 EUROA + ALV. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Multikaara Huolto Oy Varaa aika soittamalla tai netissä Varaa aika soittamalla tai netissä www.multikaara.fi www.multikaara.fi Jo vuodesta 1985. Max. 6.30–19, la 8–19, su 9–19 www.nestetoijala.. 050 562 6215 ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu Kotitalouksien pyykit, Kotitalouksien pyykit, työvaatteet, matot
Edustajistossa olet mukana näköalapaikalla tekemässä meitä omistaja-asiakkaita koskevia päätöksiä. klo 8.00 – to 11.9. klo 16.00. ASTI TARJOUS VOIMASSA 7.9. op.fi/pirkanmaa/vaalit Vaali sitä, mikä on sinulle Pirkanmaalla tärkeää. 03 573 5700 www.k-ruoka.fi/kauppa/k-supermarket-akaa 8 99 KG TUORE LOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu Kasvatettu, Norja Rajoitus 2 fileetä/talous RUODOTON ERÄ Kariniemen KANANPOJAN FILEEPIHVIT 1 kg (7,99/kg) Rajoitus 2 rs/talous 7 99 RS -31 % Plussa-etu Tamminen PORSAAN WIENERLEIKKEET, LIHAPYÖRYKÄT ja JAUHELIHAPIHVIT 250-450 g (7,40-13,32/kg) 3 50 5 50 Ilman Plussa-korttia 3,15-4,79 pkt (8,63-14,25/kg) Ilman Plussa-korttia 3,29-4,25 rs (9,13-10,63/kg/l) Ilman Plussa-korttia 1,99 kpl (19,90/kg) Ilman Plussa-korttia 2,39 rs (11,95-16,48/kg) Ilman Plussa-korttia 3,99-4,69 rs (10,42-16,60/kg) Ilman Plussa-korttia 1,15-1,19 prk (6,80-7,19/kg) Ilman Plussa-korttia 2,09 tlk (2,09/l) Ilman Plussa-korttia 2,69-2,79 tlk (7,15-7,44/l), sis. 24 Keskiviikko 27. pantit 1,80 Pepsi Max, Hartwall Jaffa sokeriton tai 7UP Zero Sugar VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l/pl 18-pack (1,04/l) sis. pantit 1,80 Rajoitus 2 erää/talous Oatly iKAFFE MAUSTAMATON KAURAJUOMA 1 l (1,67/l) Ei luomu Arla APETINA SNACK 100 g (15,00/kg) Philadelphia TUOREJUUSTOT 145-200 g (8,75-12,07/kg) YHTEISHINTAAN Lotus SOFT EMBO WC-PAPERI 24 RL JA EMILIA TALOUSPAPERI 12 RL (0,41-0,83/rl), valkoinen Ilman Plussa-korttia wc-paperi 14,40/pkt ja talouspaperi 9,39/pkt (0,60-0,78/rl) 19 90 SETTI -16 % Plussa-etu -20 % Plussa-etu 1 49 PS -43 % Mobiilietu Pågen PIKKU HÖNÖ MONIVILJAPALALEIPÄ 400 g (3,73/kg) Rajoitus 2 ps/asiakas AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU -SOVELLUKSEN KÄYTTÄJÄ Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 2,65 ps (6,63/kg) Mobiilietu voimassa 25.-31.8.2025. ASTI TARJOUS VOIMASSA 7.9. Vaali sinulle tärkeitä asioita ja ilmoittaudu ehdokkaaksi to 21.8. ASTI TARJOUS VOIMASSA 7.9. OP Pirkanmaan uusi edustajisto valitaan tänä vuonna. pantit 0,45 7 99 Ilman Plussa-korttia 13,75 18-pack (2,01/l), sis. ASTI TARJOUS VOIMASSA 7.9. ASTI! TARKISTA ENSI VIIKON HUIPPUTARJOUKSET K-RUOKA.FI TARJOUS VOIMASSA 7.9. 6. 12. Tuotteita reilu, mutta rajattu erä Muistathan verkkokauppamme osoitteessa k-ruoka.fi Noudot alkaen 2,90€ .fi A K A A OLEMME AUKI JOKA PÄIVÄ! AVOINNA: MA-LA 7-22, SU 9-22 Holkerintie 2, 37800 Akaa • puh. Yksittäin 6,00 kimppu OTA 3 MAKSA 2 Koskee merkittyjä Pirkka-kukkia Hollanti / Kenia ERÄ Kivikylän VALIKOIDUT TUOTTEET 250-400 g (6,88-11,00/kg) Pizzat, pyörykät, jauhelihapihvit, Wanhanajan nakki, luonnonkuorilenkit ja ryynimakkarat ja Huiluntuhtigrillimakkarat -12-31 % Plussa-etu -16-28 % Plussa-etu -16-35% Plussa-etu -13-15 % Plussa-etu -25-28 % Plussa-etu -41 % Plussa-etu -24 % Plussa-etu -26 % Plussa-etu SUPERPÄIVÄT JATKUVAT MYÖS KOKO ENSI VIIKON 7.9. ASTI TARJOUS VOIMASSA 7.9. ASTI TARJOUS VOIMASSA 7.9. HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA 90 g-1 kg (1,00-11,00/kg) 1.ERÄ Valio OIVARIINIT 350-400 g (6,88-7,86/kg) Myös pehmeät öljyt ja juokseva 400 ml (6,88/l) Rajoitus 1 erä/talous Red Bull ENERGIAJUOMAT 0,355 l (5,21/l) sis. elokuuta 2025 Akaan Seutu HINNAT VOIMASSA TO–SU 28.-31.8.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 5. ASTI 3 KIMPPUA 18 PACK 4 PRK 3 TLK 3 TLK 5 50 2 PKT 10 00 3 RS 2 RS 2 KPL KG/PS/KPL 2 PKT Omistaja-asiakas, asetu ehdolle oman osuuspankkisi edustajiston vaaleihin. pantin 0,15 Valio PROfeel LAKTOOSITTOMAT PROTEIINIRAHKAT ja GREEK STYLE PROTEIINIJOGURTIT 160-175 g (5,71-6,25/kg) 4.3