Numero 47 Keskiviikko 24.11.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa VALTUUSTO haluaa, että Toijalan uusi alakoulu rakennetaan vanhan terveyskeskuksen alueelle. » SIVU 21 Purkupäätös nosti esiin nahkatehtaan luvattomuudet Mikko Peltoniemi. Lupaa ei myönnetty, koska tehdasrakennus on asemakaavassa teollisuusja varastoaluetta. » SIVU 8 AKAAN tuloveroprosentti laskee ensi vuonna nykyisestä 22,25:stä 22:een. » SIVU 11 ELINVOIMALAUTAKUNTA päätti, että entisen Viialan nahkatehtaan yhden osakkeen tiloista on purettava kaikki rakennelmat ja rakenteet, joille haettiin rakennuslupaa vasta töiden valmistuttua. Sauna, keittiö, wc ja pesutilat ovat täten laittomia. Yhdysvalloissa Rokkanen pelasi maailman huippuja ja omia sankareitaan vastaan. Koulu tehdään 300 oppilaalle. Päättäjät pitivät paikan etuna tontin kokoa. Entisessä tehtaassa on useampi muukin saunatila. Niiden omistajia on kehotettu hakemaan rakennuslupaa, joka joko myönnetään tai evätään. » SIVU 6 LUUKAS Rokkasen kausi frisbeegolfin ammattilaisena oli hänen uransa paras. Valtuustossa veroalen puolesta ja sitä vastaan kuultiin tutut perustelut
Lisäksi alueellesiirtyvätopetuspuolentyötätekevätkuraattorit japsykologit.Pirkanmaan hyvinvointialueestatuleekin Suomensuurinhyvinvointialue,jasiellätyöskentelee tuolloin18000työntekijää. Siis selvästi enemmän, kuin useimmissa alueen 23 kunnassa on asukkaita. PäätöksenpuolestapuhujatkertoivatlaskevanveroprosentinolevanmyösviestiAkaaseen muuttoa suunnitteleville. Joshyvinvointialueetrahoittavanvaltion menotkasvavatnäinpaljon,mitenkäyAkaallekintärkeidenvaltionosuuksien?Josniistä leikataan,pitääkunnanverottaaentistäkin ahkerammin.Jasäästää.Kunsote-uudistuson vienytveronkorotuksiinmennessäkunnilta mahdollisuudenvaikuttaajuurimihinkään muuhunkuinvarhaiskasvatukseenjaopetukseen, ei ole vaikea nähdä, mihin kunnan säästötoimet tulevat kohdistumaan. Asiankorjaamiseksivastaisuudessayritintavoittaa perusturvajohtajaElina Anttilaa puhelimella/ viestisoittopyynnöin, muttaturhaanuseampaan otteeseen. Illan aikana kuultiin muun muassa otsikoinnin merkityksestäjasiitä,millaistatoimittajantyöon. Tulokset tulivat kännykkäänpuolenpäivän aikaan. Entäpätyöikäistenja ikäihmistenpalvelujensaatavuus?Muutoksenturvin halutaanpitäähuolimyös heistä.Ontärkeää,ettäperuspalvelujenammattilaisten palvelut ovat saatavilla silloin,kunniitätarvitaan. Eikä enää niin, että palvelu tyssäätoistuvastisiihen,että jokukunnantaikaupungin harvalukuisistaammattilaisista on poissa tai kaikki ajatonjoannettu.Jatkossa hyvinvointialueenkeinoin suunnitellaanpalveluverkko jatoimintatavatsellaisiksi, että palvelu ei ole niin häiriöherkkää.Voiolla,että osassa kuntia toimipisteidenpalvelutjärjestäytyvät uudella tavalla – kuten lapsiperheidenesimerkissä. Kuitenkinniin,ettäpalvelujensaavutettavuusparanee kaikkien kohdalla. Keijo Anttonen En saanut hoitotarvikkeita hyvinvointikeskuksesta OnkoAkaanuusihyvinvointikeskusajantasalla? Kotiuduin13.11.2021 Taysistasyöpäpotilaana sekä munuaisaltaan katetrinkanssa.Sainsairaalastaohjeen,ettäsaan Akaanterveyskeskukselta katetrinvaihtoontarvittavattarvikkeet,muttaeipä ollutkaantarpeita,vaan nepitäätilata.Kysyinkin,olisikoValsissa,jos tiedustelette, mutta eivät suostuneet soittamaan. Aivan toinen suunta on sittenapteekissa,jossa joudunkäymäänneljä kertaavuodessahakemassakolesterolilääkkeet, niitä kun saa vaan kolmen kuukaudenannoksenkerrallajasenkinvasta,kun vanhaa on alle kuukauden annosjäljellä.Miksi?Eikö esimerkiksiyhdenvuoden annosvähentäisiturhaa apteekinsaranoiden kuluttelua, kun kokeetkintehdäänkorkeintaan vuoden välein. Tämä tarkoittaasitä,ettäesimerkiksiikäihmisilleturvataan asioiden hoito puhelimella (ilmannauhoitettujanumerovalintoja)jatyöikäisille tarjotaan24/7-digipalveluja nykyistäenemmän,jolloin he voivat hoitaa omia asioitaanvaikkaparuokatauolla työpäivänaikanasiirtymättä kiireelläsote-palvelujen toimipisteeseen. Jos olisimme odottaneet sen pääsevänkäyntiin,jalkammeeivätehkäolisikastuneetodotellessa.Kastummekonytpuolisääreen ennenkuinsaammetaaslujaamaatajalkojemmealle?Päätöstarkoittaanoin640000euronmenetystävuodessa.Myönnetään,ettäkaupungin kokonaisuudessaseeiolepaljon.Joslaskevan veroprosentinvaikutusmielikuvaanAkaastaon niinsuurikuinveroprosentinlaskuakannattaneetvaltuutetutnäyttävätuskovan,saattaa kyseessäollakintuon640000euronarvoinen etu Akaalle. Pekka Sakala AkaanSeutukysyi kirjoittajanesittämäänkysymykseenvastaustajohtavaltaylilääkäriltäTiina Määtältäjama.perusturvajohtajaElinaAnttilalta. JohtavanylilääkärinTiina Määtänmukaanyksittäisten ihmisten hoitoa koskeviinkirjoituksiineipysytä valitettavasti vastaamaan. FCG:n mukaan vuonna 2023 toteutuva sote-uudistustuleenykytiedoillahelpottamaan yleisestikuntientaloustilannetta.MyösPirkanmaankuntientaloustilanneparaneelaskelman perusteellaainakintarkastelujaksolla.Samanaikaisestivaltiovarainministeriönlaskelmissa näyttääkuitenkinsiltä,ettähyvinvointialueiden rahoitustarvetuleekasvamaanjopa6,4miljardiaeuroavuoteen2030mennessä.Siiskahdeksassa vuodessa. Kiukustuneenalähdin autollaValsiinkysymään, muttaturhaan. Palvelujenyhdenveroisuustarkoittaasitä, ettäesimerkiksikaikkiin lapsiperheilletarkoitettuihin palveluihin pääsee jatkossakukatahansaperhe kotikunnastariippumatta. Yhdenveroisuustarkoittaa sitä,ettäniitäpalveluja, joitatarvitseemoniperhe pienemmässäkin kunnassa, voidaantarjotapaikanpäälläko.kunnassa.Josjotain palveluatarvitseekunnassa vainharvaperhe,niinpalvelupistesijoitetaanjohonkin keskeisemmälle paikalle Pirkanmaatapalvelemaan useamman kunnan lapsiperheitä.Moniinpalveluihin voidaan vaihtoehtoisesti ottaakäyttöönpuhe-ja kuvayhteyspalvelu,mikäli perhenäinhaluaa.Oleellista on siis se, että kaikille alueenlapsiperheilleturvataanyhdenveroisetpalvelut asuinkunnastariippumatta. Jäljenosanapentulauma vierailiAkaanSeuduntoimituksessa tutustumassa lehdentekemiseentarkemmin Akaan Seudun toimituksessa. Mitähänlääkärittekevät,joseioletarvikkeita? Odottaako potilas noin kaksi viikkoa, kun tilataan tarvikkeet. Akaalle se taas saattaa olla aivan liian vähän. Erja Pentti aluevaaliehdokas(kok) Kiitos laboratorion Nopsa-palvelulle, ei kiitos turhille apteekkikäynneille Kävinnoinviikkositten verikokeissaFimlabin tiloissaToijalassa.Uusissa tiloissa on Nopsa-palvelu, jostalääkäriolikertonut jajotakäytinnytensimmäistäkertaa.Tarvitsin vainverikokeenlähinnä kolesterolinseurantaan. Se toimii kuin ihmisen mieli, kun en osaa keksiä mitäänparannettavaa. Vihreänvalontilaansisään,eitarvitseedesovea avata,näytteenottotuoliin istumaan,Kela-kortti taskustajahihaylös. Näytteenottajatulialleminuutissajakahdessaolin ulkona. Hyvinvointialue asukkaan näkövinkkelistä Mahtaakokaikillelukijoillejoselvinnyt,milloinja miksiPirkanmaallekinon muodostettuyksiyhteinen sosiaali-jaterveydenhuollon sekä pelastustoimen hyvinvointialue?Toisaalta onhyvätiedostaase,mitä hyötyätuostaPirkanmaan suurimmastasote-palvelujenjärjestäjästäonmyöhemminjuurisinulle. Annamaija Åhman. Olisiko niin, että samalla asiakas saadaan ostamaan muutakin?Tuleeväkisinmieleen Akaan kovatuloisimmat. Pyytäisinkinvastausta johtavaltaylilääkäriltä Tiina Määtältä taiperusturvajohtajaElinaAnttilalta, onko asiaan tulossa korjausta. Monikokaupunkiinmuuttoasuunnitteleva sittenselvittää,mitenveroprosenttionkaupungissakehittynytjamonikoasianselvittäneistä tuleejohtopäätökseen,ettäselvästikinkaupunginveroprosenttionohjattulasku-uralle,vieläpäpysyvästitaiainakinpitkäaikaisesti?Äärimmäisenharva.Useimmillemuuttoaharkitseville jaAkaanveroprosentinselvittävilleriittää mielikuva,että22prosenttiaonaivanliikaaja riittävästimuuttohalujentyrehtymiseen. Koskapäätösontehty,pitäätoivoaettä lähitulevaisuusosoittaapäätöksenoikeaksija Akaan edun mukaiseksi. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Tuleeko meille lähitulevaisuudessa vielä ikävä vain 30 oppilaanopetusryhmiä. Veroalen kustannus A kaanveroprosenttilaskee22,25prosentista22prosenttiin.Valtuustotekiasiasta päätöksentäpärällääänestystuloksella 17–18.Tuloskertoo,ettämonenvaltuutetun mielestäpäätösolivirhe. Siitä muuttoa suunnittelevatnäkevät,ettäveroprosenttion ohjattulasku-uralle. Miksiihmeessätuollainen mammutti kannatti perustaa?Kaikkeinoleellisin perustekokomassiiviselle muutokselle lienee se, että kuntien asukkaat saavat kovineritasoistasote-palvelua tällä hetkellä. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Sudenpennut tutustuivat Akaan Seutuun Kolmannenvuodensudenpennutsuorittavattänä vuonnaToimittaja-jälkeä. Merkinosanatutustutaan vuodenaikanaerilaisiinlehtiinjamietitäänniidenkohderyhmää. LähdinTampereelleTaysistahakemaanjasainheti tarpeethygienianhoitoon. Akaantaloudellinentoivojamahdollisuus lieneetässähitaastikäynnistymässäolevassa kasvussa. Vasemmalta oikealle Annukka Ikkala, Emilia Veräväinen, Viola Torkkola, Elsi Keskinen, Ilona Rahkonen, Anni Seppälä, Nelli Peltonen, Taru Kontio, Sofia Jokela ja Pinja Åhman. 2 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Pirkanmaankaikkijulkisen sektorinsote-japelastuspalveluttyöntekijöineen siirtyväthyvinvointialueen puolelle 1.1.2023. OnkoAkaanhyvinvointikeskuksessakäytäntö,että kuntuodaansyöpäpotilas sinne,niinaletaantarvikkeitatilaamaan,jossattuu löytymäänhenkilö,ken tilaa?Laitostoimiikello 8–16, mutta puhelimella ei saayhteyttä.Olisikoparempipalatavanhaanterveyskeskukseen?Sielläasiat järjestyivätodotellessa. Latvalan Leila jaSyrjäsen Sirpa hoitivathetiystävällisesti.Kiitosheille. Ei haluta enää jatkaaniin,ettäyhdessä kunnassa vaikkapa lasten tai ikäihmisten palvelumahdollisuudet ovat kovin suppeat janaapurikunnassaselvästi laajemmat.Tämäonepäreilua, kun kuitenkin asumme samallatalousalueellayhdessä keskeisessä kaupungissataisenläheisyydessä. Pirkanmaanhyvinvointialue aloitti toimintansa heti sote-lain tultua voimaan eli1.7.2021.Valmistelua onedistettykesästäalkaen useissatyöryhmissä,joissa onedustajiakokoalueelta jamoniaratkaisujatulevaisuudenvaralleonjolinjattu päätöksenteon puolella. Onymmärrettävää,ettämonipoliitikko mielelläänpäättääverojenlaskemisesta.Sillä saaainakinlyhytaikaistakansansuosiota.Jos uhkapelikannattijaverojenlaskemisesta jotenkinselvitäänilmankaupunginjakaupunkilaistenkurjistumista,suosiovoiollapitkäaikaistakin.Pidempimuttakentiesvarmempitie olisi ollut sinnitellä vielä muutama vuosi sillä kutenveroprosentinlaskemistavastustaneet valtuustonjäsenettotesivat,Akaanväkimäärä näyttäisikääntyvänhienoiseenlaskuunvanhallakinveroprosentilla
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Kulukorvaus 10 € / hlö sis. iltapäivälle! asiakkaan kanssa 22.12. Jos olet kiinnostunut ostamaan sen niin ota yhteyttä puh. 040 508 9090. Järjestäjänä Kylmäkosken Martat ry Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. klo 11-17 myynnissä leivonnaisia, Kotigastronomi tuotteita, Laukkukutsut Tiina Salmisen tuotteet, myynnissä leivonnaisia, Kotigastronomi tuotteita, Laukkukutsut Tiina Salmisen tuotteet, Nosh ja Forever tuotteet Tiina Koivisto. Koo1Nilo Avoinna ma-pe klo 10-19, la 10-17 ja su 12-18. saaristolaisleipää ja Kotigastronomi-tuotteita. Nosh ja Forever tuotteet Tiina Koivisto. HIEKOITUSSEPELI 40kg 77 €€ 66 €€ ULKOVALOT seinämalli 55 €€ HIEKOITUSSEPELI 25kg 995 995 €€ Siniset TALVITYÖVAATTEET Sontulantie 3 B 2, Akaa sari@allinapu.fi 0400 987 966 www.allinapu.fi Pikkujoulumyyjäiset perjantaina 26.11. Paikalliset palvelevat. Kannattaa poiketa! -30% • Sisustustyynyt • Istuintyynyt • Pöytätabletit • Kaitaliinat • Pöytäliinat • Verhot • Taljat Tarjous voimassa viikon 24.11.-1.12.2021 SYNTYMÄPÄIVÄSOITTO -KONSERTTI AKUSTISET-orkesteri 7 vuotta solistinaan TEIJA VIERIKKO Klassikkoiskelmiä vuosien varrelta TOIJALAN YHTEISKOULUN juhlasali lauantaina 11.12.2021 klo 14.30. iltapäivälle! Allin Pirtti on jo 4-vuotias Allin Pirtti on jo 4-vuotias Synttäriglögit tarjolla sunnuntaina 19.12. Tulethan vain terveenä! Vahva maskisuositus. Huom! tuotteita rajattu määrä. 040 5549 112. Samalla voit hankkia jouluksi kakkuja, pikkuleipiä, Samalla voit hankkia jouluksi kakkuja, pikkuleipiä, saaristolaisleipää ja Kotigastronomi-tuotteita. Joulumyyjäiset LA 27.11. 1. Avoinna ma-pe 8-16 Kutsumme jäsenet ja yhteistyökumppanit viettämään kanssamme yhdistyksen 40-vuotisjuhlaa 12.12.2021 klo 14 Toijalan Sampolaan. Puh. ja tuotteiden nouto sovitaan kunkin viimeistään 14.12. Huom! tuotteita rajattu määrä. MYYDÄÄN VUOKRALLE TARJOTAAN. Toijala Kalevantie 3. ja tuotteiden nouto sovitaan kunkin asiakkaan kanssa 22.12. klo 12.00 15.00 Kylmäkosken ent. Akaan Seudun Invalidit ry Ilmoittautumiset viimeistään 28.11.2021 puh. kerros 2h+k+s, lasitettu parveke. Mahdolliset huomionosoitukset yhdistyksen tilille FI97 5472 0440 021328. 0400 620 368 RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Olen myymässä autokatospaikkaa, Mustanportintie 6 pihasta. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.11.2021 3 Hallitie 4, 37800 Akaa Puh. mukavaa lapsille • Erilaisia tuote-esittelijöitä • ARPAJAISET Paikalla joulupukki klo 13-14. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com ECHO CS-4310 SX MOOTTORISAHA ECHO SRM-520 ES RAIVAUSSAHA 650 650 €€ 99 99 €€ 69 69 €€ -40 -40 % % Stiga 4262 P LUMILINKO Metsurin HOUSUT Hitachi GELIA TARGET T 20 SB ladattava TYÖVALO 780 780 €€ Uutta! SPAX-ruuvit Wirox-pinnoitteella. Tulethan vain terveenä! Vahva maskisuositus. kunnantalolla Harryntie 2, AKAA • Jouluisia leivonnaisia, käsitöitä ym. Muistathan tulla terveenä! Vahva maskisuositus. klo 11-17 Pikkujoulumyyjäiset perjantaina 26.11. Allilta Apua Jouluun! Allilta Apua Jouluun! Helpotusta jouluusi saat tilaamalla laatikoita, salaatteja ja leivonnaisia Helpotusta jouluusi saat tilaamalla laatikoita, salaatteja ja leivonnaisia viimeistään 14.12. Vesi 10€/hlö, vuokra 750€/kk. 2kk vuokravakuus ja luottotiedot tarkistetaan. Muistathan tulla terveenä! Vahva maskisuositus. askarteluja • Paikalla karuselli ym. kahvitarjoilun. klo 13-16. 58,6m². klo 13-16. Synttäriglögit tarjolla sunnuntaina 19.12
700 on hyvä aloitus, mutta se ei ole 16 500. Jussi Halme (ps) kertoi olevansa huolissaan tuulivoiman negatiivisista terveysvaikutuksista sekä alueen virkistyskäytöstä ja luonnon monimuotoisuudesta. Eläimet kaikkoisivat viimeistään voimaloiden käynnistyttyä. – Koti löytyi luontevasti puolimatkasta. Jos tämä prosessi keskeytetään tähän, ei koskaan päästä etenemään siihen asti, että kuultaisiin niitä ihmisiä, joita tämä aidosti koskee, Väisänen totesi. Toijalan Tenniksen erinomaiset mahdollisuudet ikään kuin virkistivät harrastuksen uudelleen ja saivat lähtemään pikkaisen pelaamaan myös kilpaa.. Akaassa Lipsanen on asunut kohta kymmenen vuotta. Rämö moitti omaa toimintaansa Palauttamista esittänyt Harri Rämö (sd) palasi puheenvuorossaan edelliselle valtuustokaudelle, jolloin Rämö oli kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Asia on syytä viedä myös muiden arvioitavaksi. Lipsanen päättyi puolisonsa Leenan kanssa Akaaseen, kun pariskunta mietti ensimmäistä yhteistä kotiaan. Halmeen mukaan tuulivoimalat eivät ole Akaan vetoja pitovoimatekijöitä.– Laajat metsänraivaukset tulisivat muuttamaan alueen luonteen täysin. Tämä oli kiinnostava haaste, johon 55 vuoden kypsässä iässä halusin tarttua, Lipsanen kertoo. Lipsanen on myös Toijalan Tenniksen puheenjohtaja ja vetää vaimonsa kanssa tenniskursseja junioreille. – En ole itse tehnyt tuulivoimasta itsestään minkäänlaista kantaa, en puolesta enkä sitä vastaan. Itsekin olen asuntoni myynyt, ja jos tuulivoima tänne tulee, tulen poistumaan alueelta enkä tule ostamaan asuntoa täältä. Koti on Toijalan Pätsiniemessä. Rämön mukaan asia pitää hoitaa oikeassa järjestyksessä.– Eli ensin elinvoimalautakunta, sitten hallitus ja valtuusto, jotta lainsäätäjän tahto toteutuisi, eli tämä laitettaisiin nähtäville niin kuin kaavat pitää laittaa ja jokaisella asianosaisella olisi mahdollisuus lausua siihen näkemyksensä ja mielipiteensä, Rämö perusteli. Puomilan tavoin Kuusisto totesi, että kyse on osayleiskaavaluonnoksen viemisestä kuntalaisten nähtäville. Helsingin ja Tampereen välillä tielle ei näy yhtään tuulivoimalaa. – Minun olisi pitänyt havaita, että sen olisi pitänyt tulla elinvoimalautakunnan kautta. – Jos viipperä näkyy ikkunasta, ei se asuinkiinteistön kysyntää lisää, vaan arvo lähtee negatiiviseen suuntaan. Puomila muistutti, että valtuusto on päättämässä vasta kaavavaiheesta, ei itse tuulivoimasta. Kati Kuusisto totesi valtuuston edustavan reilua puolta akaalaisista kuntavaalien äänestysprosentin 52 perusteella. Jaakko Leinonen (kok) pelkäsi Akaan hyvän kehityksen kärsivän ja oli huolissaan kiinteistöjen arvosta. Palauttamista elinvoimalautakuntaan kannattivat kokoomuksen Suvi-Marja Holkeri-Salmesvuori, Janita Puomila, Sami Rajala ja Jouko Rytkönen, demarien Saila Kallioinen, Heikki Knuutila, Harri Rantala, Harri Rämö ja Kirsi Vaittinen, vasemmistoliiton Mikko Virolainen ja Jorma Kivi, vihreiden Laura Väisänen ja Kati Kuusisto sekä keskiryhmän varavaltuutettu Sauli Turja (sin). Mikko Peltoniemi Matti Lipsanen valittiin Pirkanmaan liiton johtotehtäviin Tarja Antola Pirkanmaan liiton aluekehityksestä vastaavaksi johtajaksi on valittu Hämeen liiton kehittämisjohtaja Matti Lipsasen Akaasta. Meidän täytyy tehdä vastuullinen päätös. Valintaryhmä haastatteli 8 hakijaa, ja neljä lähetettiin soveltuvuusarviointitesteihin. UUTISET Äänestyksen hävinneet jäivät kaipaamaan kuntalaisten kuulemista Valtuuston päätös keskeytti tuulivoimakaavan valmistelun Tarja Antola Akaan valtuusto torppasi keskiviikkona Karhunrahkan tuulivoimahankkeen keskeyttämällä tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmistelun äänin 21–14. – Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hukata tilaisuuksia, joissa kuntalaiset tulevat kuulluiksi. Jos olisin ollut todellakin heräillä, olisin todennut, että en ota sitä hallituksen listalle, Rämö kertoi. Mitä jäisi jälkeen, muistotko. Valtuusto edustaa puolta akaalaista Rämön esitystä kannattaneet Laura Väisänen (vihr) ja Janita Puomila (kok) sekä Kati Kuusisto (vihr) kaipaisivat kuntalaisten kuulemista. – Nuorukaisena pelasin tennistä kilpaakin, mutta se jäi välillä vuosikymmeniksi. Tämä ei ole Akaan kehityksen kannalta hyväksi, Käpylä sanoi. Pirkanmaalla tekemisen meininki Lipsanen, 55, kuvailee aluekehitysjohtajan pestiä kiinnostavaksi ja hohdokkaaksi paikaksi.– Tampere on selkeästi Suomen kakkoskeskus, ja Pirkanmaalla on hyvä ja rouhea tekemisen meininki. Menkööt tuulivoimalat väljemmille alueille, mihin ne kuuluvat. Vihreiden Laura Väisänen (oik.) kaipasi kuntalaisten kuulemista. Perussuomalaisten Timo Virtanen (vas.), Tapio Kivistö ja Arttu Käpylä (takana) kannattivat valtuustossa tuulivoimakaavan valmistelun keskeyttämistä. Virtanen piti Akaata outona valintana tuulivoimaloiden paikaksi.– Täällä ei tuule samalla tavalla kuin merenrannoilla ja tuntureilla ja suuret sähkönkuluttajat sijaitsevat pitkien matkojen päässä. Äänestyksessä häviölle jääneet olisivat palauttaneet kaavaluonnosmateriaalin elinvoimalautakunnan käsiteltäväksi, jotta asia olisi edennyt oikeassa järjestyksessä. Rämön mukaan etenemisjärjestys ei ollut kaupungin hallintosäännön mukainen. Sitten kun on päätöksenteon aika siitä, tehdäänkö tänne tuulimyllyjä vai ei, päätetään siitä silloin. Akaasta löytyi kiva, iso talo uusperheelle lähellä rautatieasemaa, Lipsanen toteaa. Eroon epätietoisuudesta Useammat puheenvuorot kuultiin tuulivoiman vastustajilta. Lipsasen mukaan myös kotipaikan kannalta oli helppo lähteä hakemaan Pirkanmaan liiton virkaa. Kuusiston mukaan päättäjät eivät voi ohittaa sitä ryhmää, joka ei käynyt uurnilla. YK:n määrittelemää varovaisuusperiaatetta peräänkuuluttaneen Tapio Kivistön (ps) mielestä 200 000 euron kiinteistöverotuotot vuodessa eivät ole tuulivoimaloiden haittatekijöiden ja riskien arvoiset. Myllyillä vaikutusta Akaan vetovoimaan Timo Virtasen (ps) mukaan tuulivoimalle myönteinen päätös saattaisi kuntalaiset eriarvoiseen asemaan ja lähialueiden asukkaat saisivat osakseen voimaloiden aiheuttaman melun, elämänlaadun heikkenemisen, terveysvaikutukset sekä suurimmat arvonalennukset kiinteistöihinsä. – Nyt yhden porukan ääni on kuulunut. Näin asiasta äänestettiin Karhunrahkan tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmistelun keskeyttämisen kannalle äänestyksessä asettuivat demarien Sami Ahola, Hannu Järvinen, Inka Loppi, Mika Rupponen ja Jouni Salonen, perussuomalaisten Heli Einola-Virtanen, Jussi Halme, Arttu Käpylä, Hannu Lius, Timo Virtanen ja Tapio Kivistö, keskustan Jukka Ahonen, Vesa Liehu ja Mervi Pulkkinen, kristillisdemokraattien Mika Setälä, kokoomuksen Jouni Koski, Jaakko Leinonen, Anni Määttä, Jouni Parikka, Mari Yli-Koivisto ja Bjarne Illman. Tämä tulisi vaikuttamaan koko Akaan alueen kehitykseen miinusmerkkisesti ja ihmisten omaisuuden ja kiinteistöjen arvo tulisi laskemaan. Kaupunginhallitus päätti syyskuussa 2018 käynnistää Karhunrahkan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisen ja hyväksyi sitä koskevan kaavoitussopimuksen Abo Wind Oy:n kanssa. Tuolloin toisen työpaikka oli Tampereella ja toisen Hämeenlinnassa. Valtuutetun mukaan lähes 700 henkilön allekirjoittama kuntalaisaloite tuulivoimaa vastaan ei kerro vielä koko väestön mielipiteestä. En tiedä, mitä 16 500 akaalaista ovat mieltä tuulivoimasta. Arttu Käpylä (ps) näki tärkeänä, että tuulivoima-alueen läheisyydessä asuvien epätietoisuus päättyisi.– Tiedän henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka eivät ole muuttaneen Akaaseen sen takia, koska on uhka, että tänne tulee tuulivoimaa
Laaksonen on ollut myös kaupunginvaltuutettu. Lautakunnan esityslistan mukaan Viiala-Seura Ry on kiinnostunut vuokraamaan Rasin kivikoulun pitkäaikaisella sopimuksella Akaan kaupungilta. Valtuutettujen mielestä uuden toiminnan tarkastelu ja mahdollisen omistamisen ja tonttijaon uudelleenorganisointi tuli aloittaa viipymättä.Sekä puuettä kivikoulu on poistettu vuosia sitten käytöstä niiden kosteus-, mikrobija sisäilmaongelmien takia. Ryödintie 23, 37800 AKAA puh. Kristillisdemokraattien ehdokkaaksi lähtee Akaasta eläkkeellä oleva diakoni Aila Laaksonen . Kaikki olivat mukana myös kuntavaaleissa. leivonnaisia, lapasia, sukkia, tonttuja, puutöitä ja havukransseja. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. 020 7439191 Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. 2. 24.11.2021 Aurinko nousi tänään kello 8.52 ja laskee kello 15.29. Tervetuloa! Lokakuussa lautakunta vastusti sisäilmaongelmaisen rakennuksen uutta käyttöä Rasin kivikoulua esitetään museoksi 20 vuoden vuokrasopimuksella Mikko Peltoniemi Akaan kaupungin tekninen johtaja Jaana Koota esittää, että tekninen lautakunta hyväksyy Rasin kivikoulun vuokrasopimusluonnoksen ja esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. lokakuuta vastauksensa Mervi Pulkkisen (kesk) ja kahdeksan muun valtuutetun aloitteeseen Rasin koulun käyttötarkoituksen muutoksesta. Rasin kivikoululle on siirretty esineitä muun muassa Sampolasta ja Hirvialhon koululta. Viiala-Seura on halukas kunnostamaan talkoovoimin Rasin kivikoulun paremmin museotoimintaa sopivaksi ja inventoimaan ja entisöimään siellä olevat tavarat, kertoo pykälän valmistellut kaupungin tilakoordinaattori Hanna Lautakoski . Toivonen sai kuntavaaleissa kahdeksan ääntä. Tammikuussa järjestettävissä aluevaaleissa valitaan Pirkanmaan hyvinvointialueelle 79-jäseninen aluevaltuusto. alkaisi 1.1.2022 ja päättyisi 31.12.2041. Rakennuksessa laaja peruskorjaustarve Tekninen lautakunta antoi 28. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. Katso lisätiedot ja hakeutuminen verkkosivujemme kautta. Myytävänä mm. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. Kaupungin kiinteistöpäällikön Ville-Pekka Lehtosen mukaan molempiin rakennuksiin kohdistuu huomattavan kalliita peruskorjaustarpeita, jos rakennusten käyttötarkoituksia halutaan muuttaa.Vuonna 1929 rakennetun kivikoulun merkittävimmät sisäilman laatuun vaikuttavat puutteet ovat tutkimusten mukaan alaja välipohjarakenteissa sekä rakennuksen painesuhteissa. Aila Toivonen. Vuokran suuruutta ei sopimusluonnoksessa ole mainittu. Prosessinhoitaja 3.1.2022 alkaen (haku 13.12.2021 saakka). Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Käteismaksu. Jaakko Leinonen ja Janita Puomila lähtevät ehdolle aluevaaleihin. Viiala-Seura toivoo voivansa tehdä Rasin kivikoulusta Viialan teollisuusmuseon, jossa on esillä lasi-, viilaja nahkatuotteita sekä huonekaluja ja suksia. Kiinteistöpäällikkö Lehtonen totesi tekniselle lautakunnalle, että Rasin puukoulun ja kivikoulun käyttötarkoituksien muuttaminen ei ole tarkoituksenmukaista Akaan kaupungin taloudellinen tilanne huomioiden.Tämän selvityksen tekninen lautakunta päätti Jaana Kootan esityksen mukaisesti ja yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Mikko Peltoniemi Aila Laaksonen.. Kuntavaalien tulosiltana he kävivät vihreiden vaalivalvojaisissa. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. 8.30-17.00 la. 9.00-13.00 II-laatu Stv mänty puhtaanvalkoinen 13x120x2370 pp 1,39 €/m 1,50 €/m sävy, kaarna talouslaatu Harjattu sts paneeli 18x145mm pp 57,50€ 27,50€ 2,7l 9l Remonttimaali 20 Sisustusmaali 7 Narvi kiuaskivet 20kg 5,90 €/ltk 5-10cm 10-15cm Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 10 €/ 3 säkkiä Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg Palovaroitin Opal 3,90 € Nuorten järjestämä Jouluinen Pop up –kahvila ja pienimuotoiset myyjäiset la 27.11.2021 klo 11 – 15 Riisikkalan Tapiolassa, Riisikkalantie 676, Akaa. Koneistaja, koneasentaja, levyseppähitsaaja, myös ammattitutkinto 10.1.2022 alkaen (haku 31.12.2021 saakka). Vuokrasopimusluonnoksen mukaan vuokra-aika Viiala-Seura toivoo voivansa tehdä Rasin kivikoulusta Viialan teollisuusmuseon. Hän oli viime seurakuntavaalien ylivoimainen ääniharava Akaassa 141 äänellä. Pirkanmaan Vasemmistoliiton ehdokkaaksi Akaasta lähtee eläkeläinen Aila Toivonen . Mikko Peltoniemi Akaasta myös kokoomuksen, vasemmistoliiton ja kristillisten ehdokkaita aluevaaleihin Tarja Antola Pirkanmaan Kokoomuksen piirihallitus on nimennyt Akaasta aluevaaliehdokkaiksi tekniikan lisensiaatin ja kauppatieteiden maisterin Jaakko Leinosen , palvelujohtaja Erja Pentin ja myyntiedustaja Janita Puomilan . Ennakkoäänestys on kotimaassa 12.–18.1.2022. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. Lautakunta käsittelee asiaa keskiviikkona 24. 2. avoinna: ark. 3. marraskuuta. 3. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. Leinonen sai kuntavaaleissa 112 ääntä, Janita Puomila 105 ääntä ja Erja Pentti 17 ääntä
Mikko Peltoniemi Entinen Viialan nahkatehdas on asemakaavan mukaan teollisuusja pienteollisuussekä varastokäyttötarkoituksen mukainen rakennus. – Hankkeeseen ryhtynyt onkin rakennustarkastajan esihenkilön kautta yrittänyt vaikuttaa asian käsittelyyn ja viranomaispäätöksiin itselleen edullisesti, Uusimaa kirjoittaa. – Menettely vaikuttaa siltä, että hakijaa on lupaprosessin aikana erehdytetty, ja viranomaisen neuvontavelvollisuus on asiassa unohdettu täysin, mistä hakijalle on aiheutunut vahinkoa. rakennustarkastaja Janne Uusimaan lisäksi tarkastusinsinööri Jyrki Korhonen , kiinteistöosakeyhtiön hallituksen jäsen Ari Mäkynen , hallituksen jäsen ja puheenjohtaja Markku Tuomi sekä hallituksen sihteeri Tuija Haavisto . rakennustarkastajaan. Yksi hyvä paikka olisi kaupungin paperiarkiston skannaus ja eri toimialojen tilavuokrasopimusten etsiminen, varavaltuutettu Murola kirjoitti. Ahosen oikaisuvaatimusta koskevaa uutista kommentoi Akaan Seudun Facebook-sivulla myös muun muassa Akaan kaupungin varavaltuutettu (lib) Anton Murola . – Rakennuksen sisätiloihin on tehty rakennusvalvonnan näkökulmasta täysimittaiset asuintilat luvattomasti, Uusimaa totesi elinvoimalautakunnan 18.11. Lisäksi rakennusvalvontaviranomainen harkitsee tutkintapyyntöilmoituksen teettämistä poliisiviranomaiselle kiinteistöosakeyhtiön, kyseisen osakkeen omistajan sekä pääsuunnittelijan toimista rakennuslupahakemukseen liittyen sekä koko kiinteistöä ja hallintoa koskevasta toiminnasta kiinteistöosakeyhtiön osalta. Tähän liittyen hän kommentoi viranhaltijan toimintaa. Hallitus on lähettänyt kiinteistöyhtiössä olevia saunoja koskevat kirjeet, joissa todetaan, että saunoja ei saa olla tai niille pitää hakea rakennuslupa, joka myönnetään tai evätään. Ahosen mielestä rakennustarkastajan päätelmä siitä, että Ahonen aikoisi joko käyttää osakettaan asuintilana tai jatkossa pyrkisi muuttamaan osakkeensa asuintilaksi, on todellisuutta vastaamaton. kokouksen esityslistalla.Uusimaan mielestä Ahosen oikaisuvaatimus tuli hylätä ja evätty rakennuslupapäätös pitää voimassa, koska hanke ei ole voimassa olevan kaavan mukainen eikä täytä myöskään rakentamiselle asetettuja vaatimuksia nykyisen kaltaisena. Myös Lupapisteeseen toimitetussa lvi-asiakirjassa mainitaan asuintiloista. Hän otti kantaa kaupungin vs. Muistion mukaan hallitus hoitaa isännöitsijätehtävät ja hallituksen on puututtava mahdollisiin väärin rakennettuihin tiloihin. – Kiinteistöosakeyhtiössä on tehty vastaavanlaisia muutostöitä vuosien varrella hyvin paljon, eikä muiden osakkeiden muutostyöt ole vaatineet erillistä rakennuslupaa. Asuntorakentaminen tehdaskiinteistöön ja sen rakennuksiin vaatii muutoksia, selvityksiä ja myönteisen rakennuslupapäätöksen koko kiinteistön osalta sekä kaavamuutoksen, Uusimaa kirjoitti elinvoimalautakunnan esityslistalla.Väestötietojärjestelmän pitäjältä on Uusimaan mukaan otettu aiemmin yhteyttä kaupungin rakennusvalvontaan, kun henkilö on yrittänyt muuttaa osoitetta osakkeiden C3 tiloihin. Kuvakaappaukset Akaan kaupungin esityslistamateriaalista. rakennustarkastaja Janne Uusimaan mukaan rakennusvalvontaviranomainen harkitsee tutkintapyyntöilmoituksen teettämistä poliisiviranomaiselle kiinteistöosakeyhtiön, C3 osakkeen omistajan sekä pääsuunnittelijan toimista rakennuslupahakemukseen liittyen sekä koko kiinteistöä ja hallintoa koskevasta toiminnasta kiinteistöosakeyhtiön osalta. Internetissä tiloja on myös myyty muun muassa nukkumatilaa parvella mainostaen.– Lisäksi kiinteistövälittäjä on Lupapiste-keskustelussa esittänyt kysymyksiä asuinhuoneiston hyväksymiselle kiinteistöön muun muassa kaavakäsittelyyn liittyen. Kohtuullinen aika kiinteistön asioiden kuntoon saattamiseksi on yksi vuosi. Elinvoimalautakunta totesi, että laittomat rakennelmat ja rakenteet, pinnoitteet, varusteet ja talotekniikka ja muu sellainen on viipymättä purettava osakkeen tiloista kaavamääräysten mukaiseksi kaikilta osin kuuden kuukauden kuluessa elinvoimalautakunnan päätöksestä.Lautakunta päätti myös, että rakennusvalvontaviranomainen harkitsee maankäyttöja rakennuslain mukaisen uhkasakon ja teettämisuhan käyttämistä niskoittelun jatkuessa. Tässä yhteydessä pääsuunnittelijalle on Uusimaan mukaan ilmoitettu, ettei tiloille voi kyseisillä rakennelmilla ja varusteluilla myöntää lupaa tuollaisenaan. Pääsuunnittelija on ilmoittautunut vastaavaksi työnjohtajaksi Lupapisteessä heti evätyn rakennuslupapäätöksen jälkeen. – C3 osakkeen pohjaratkaisu, tilajärjestelyt ja varustelu vastaavat asuntorakentamista. marraskuuta Uusimaan esityksen mukaisesti hylätä oikaisuvaatimuksen ja pitää voimassa evätyn rakennuslupapäätöksen. Kiinteistöosakeyhtiön on lautakunnan päätöksen mukaan ryhdyttävä korjaaviin dokumentoituihin toimiin ja saatettava ne asianmukaisesti katselmoitaviksi asianmukaisine selvityksineen ja liitteineen rakennusvalvontaviranomaisen määräämässä kohtuullisessa ajassa. Myynti-ilmoituksen mukaan kylpyhuone ja sauna on remontoitu vuonna 2015.Kaupungin vs. Uusimaa esitti elinvoimalautakunnalle, että hankkeelle voidaan hakea uutta lupaa muun muassa suunnitelmat asiamukaisin tilamuutoksin ja täydennyksin toimitettuna ja täydentää uutta hakemusta jo aiemmin pyydetyn kaltaisin asianmukaisin päivitetyin asiantuntijaselvityksin ja tutkimustuloksin, dokumentein ja suunnitelmin niin, että lupa voidaan myöntää kolmen kuukauden kuluessa elinvoimalautakunnan päätöksestä. Keskustelu kävi kuumana Facebookissa Heikki Ahonen osallistui viime viikolla uutista koskevaan keskusteluun Akaan Seudun Facebook-sivulla. rakennustarkastajan toimintaan. Osoitetta yritetty muuttaa tehtaalle Ahosen omistama tila, Kiinteistöosakeyhtiö Nahkatehtaan osake C3, on ollut julkisesti myynnissä. ”Yrittänyt vaikuttaa asian käsittelyyn” Hankkeeseen ryhtynyt osakkeen C3 omistaja eli Heikki Ahonen on Uusimaan mukaan ollut useasti yhteydessä asiassa muun muassa rakennustarkastajan esihenkilöön kaupunkikehitysjohtajaan eikä kertaakaan suoraan vs. asiassa, ja hänelle on ilmoitettu vaatimuksista rakennusluvan käsittelyyn liittyen, koska hän kertoi, että tilat ovat jo valmiit. Siellä hän kertoi, että hänen omistamaansa tilaan on kaikilta mahdollisilta viranomaisilta luvat rakennusvalvonnan ohjeiden mukaisesti, ja tiloja on aikoinaan alettu rakentaa kiinteistöyhtiön hallituksen luvalla – Nahkatehdas kokonaisuudessaan on nykyisen hallituksen laiminlyöntien takia laiton paloturvallisuuden ja ympäristöhaittojen takia, Ahonen totesi. 6 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu UUTISET ”Kyseessä on täysin laiton rakentaminen ilman suunnitelmia ja selvityksiä” Kaupunki käski purkamaan keittiön, saunan ja kaikki muut rakennelmat nahkatehtaalta Mikko Peltoniemi Akaalainen Heikki Ahonen teki lokakuussa Akaan kaupungin elinvoimalautakunnalle oikaisuvaatimuksen vs. Koska kumpikaan ei toteudu, on syytä huolehtia, että tuollainen lipanleikkauttaja -kyylä siirretään mahdollisimman kauas pois asiakasrajapinnasta. Uusimaan mukaan tämä kertoo vastuuhenkilön ja hankkeeseen ryhtyneen välinpitämättömyydestä viranomaistoimintaa kohtaan, ja rakennusvalvontaviranomainen harkitsee uhkasakon ja teettämisuhan käyttämistä niskoittelun jatkuessa. rakennustarkastajaan yhden kerran puhelimitse yhteydessä lupahakemuksen jättämisen aikaan ko. Oikaisuvaatimuksen kohteena oleviin tiloihin on viime vuosina tehty muun muassa keittiö, sauna, oleskelutiloja ja parvi. Myös sementtisaappaat olisi toimiva ratkaisu. Ahosen mukaan rakennusvalvonta ei ole puuttunut mihinkään muuhun osakkeeseen. Poliisille tutkintapyyntö myös yhtiöstä. Hankkeelle pitää hyväksyttää pätevät suunnittelijat.Elinvoimalautakunta päätti torstaina 18. Kiinteistöosakeyhtiön tiloissa on tälläkin hetkellä useampi saunatila, teatteri, harrasteja toimistotiloja sekä muita vapaa-ajan tiloja, Ahonen kirjoittaa. – Tämä on tuotu esiin myös sähköposteissa ja Lupapiste-keskusteluissa. Elinvoimalautakunnan esityslistan valmistelutekstissä mainitaan muistio 23.9.2021 pidetystä tapaamisesta, johon ovat osallistuneet vs. rakennusvalvojan päätöksestä. – Myöskään osakkeen C3 omistaja ei ole ilmeisimmin käyttänyt valitsemansa suunnittelijan asiantuntijapalveluita hankkeella. – Hankkeen pääsuunnittelija rakennusmestari Heikki Pohjalainen on ollut vs. Muutostyöt oli toteutettu Viialan entisessä nahkatehtaassa, Ahosen omistamissa tiloissa muutama vuosi ennen rakennusluvan hakemista. Uusimaan mukaan pääsuunnittelija ei ole osallistunut hankkeen edistämiseen Lupapiste-keskustelussa tai muuten puhelimitse. rakennustarkastajan Janne Uusimaan mukaan Ahosen omistama tila on muutettu asuinkäyttöä varten, vaikka kyseessä on teollisuusja pienteollisuussekä varastokäyttötarkoituksen mukainen rakennus. – Vaikuttaa siltä, että Uusimaa voisi mennä roskiin. Vs. Heikki Ahonen: ”Vastaavia muutostöitä on tehty hyvin paljon” Heikki Ahonen toteaa Akaan kaupungille jättämässään oikaisuvaatimuksessa, että hän haki rakennuslupaa jälkikäteen koska ei ollut tietoinen kyseisten muutostöiden luvanvaraisuudesta. Koska siitä ei ole toimitettu rakennusvalvontaviranomaisen käyttöönottokatselmusta, tilaa ei kuitenkaan Uusimaan mukaan saa käyttää. – On lain vastaista, että rakennustarkastaja asettaa kuntalaisia eri asemaan rakennuslupa-asioissa. Syyskuussa 2021 tehty päätös koskee evättyä rakennuslupaa, jota haettiin sisätilojen muutostyölle eli muun muassa saunalle, suihkulle, wc:lle, keittiölle, oleskelutiloille ja bändin treenitiloille. Lisäksi Ahonen pohtii rakennustarkastajan tehtäviin lain mukaan kuuluvaa neuvontaa
joulukuuta ja niihin saadaan sen jälkeen vielä erilliset määrärahat valtuustolta. Kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden tasearvo euroa. ”Tarkastamisoikeus koskee vain haastateltavan omia lausumia, eikä sillä saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle”, ohje kertoo. Ylläpitokulut ja tasearvot Keskustan koulu ja liikuntahalli, ylläpitokustannukset vuodessa 46 405 euroa. Onko kyseessä taas kerran ”roskalehtitasoinen klikkiotsikko”?” Akaan kaupungin viestintäohjeen mukaan viestinnän keskeinen tavoite on, että kuntalaiset ja sidosryhmät saavat oikeaa ja ajantasaista tietoa valmisteilla olevista asioista, palveluista, suunnitelmista ja osallistumismahdollisuuksista. Haudanniementie 127 Toijala, ylläpitokustannukset vuodessa 200 euroa. – Vastikkeita maksetaan yhä. Tasearvo 33 058,66 euroa.Nahkialan päiväkoti (vanha neuvola), ylläpitokustannukset vuodessa 762 euroa. Tasearvo euroa. Valtaosa sen ylläpitokustannuksista muodostuu vastikkeista. Muutamien kaupungin omistamien kiinteistöjen vuosittaisiksi ylläpitokustannuksiksi on merkitty vain 200 euroa. Koivulakoti, ylläpitokustannukset vuodessa 16 249 euroa. Tarpiatalo 1 ja 2, ylläpitokustannukset vuodessa 436 euroa. Montako perättäistä Uutisten viikkoa näille herroille olisi tarpeen järjestää. – Siinä on ajatuksena, että kaupunginhallitus toivottavasti vahvistaa purkupäätökset 7. Akaan kaupungintalon ylläpitokustannukset muodostavat lähes kolmanneksen tyhjien kiinteistöjen kokonaiskustannuksista. Pykälässä esitetään useita rakennuksia siirrettäviksi ylläpitoluokkaan 5, mikä tarkoittaa rakennuksen purkamista. Kylmäkosken jätevedenpuhdistamo, ylläpitokustannukset vuodessa 578 euroa. ”Haastattelun voi pyytää luettavaksi ennen julkaisua, jolloin omiin lainauksiin sekä virheellisiin tietoihin on mahdollista tehdä korjauksia. – Ne ovat kylmillään, mutta pientä kustannusta silti muodostuu, esimerkiksi vakuutuskustannuksia ja vähäisiä kiinteistönhoitokustannuksia. Osa akaalaisista viranhaltijoista onkin sitten toista maata.Journalistin ohjeiden mukaan haastateltavalla on oikeus tarkastaa lausumansa ennen julkaisua. Kaupunginhallitus teki jo lokakuussa 2021 päätöksen Toijalan terveysaseman purkamisesta. Tasearvo euroa. Tasearvo euroa. Viialan terveysasema, ylläpitokustannukset vuodessa 53 788 euroa. 2021”. Tasearvo euroa. Tasearvo 433 753,81 euroa.Kirkonkylän koulu, ylläpitokustannukset vuodessa 12 940 euroa. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.11.2021 7 FORUM AKAA Mikko Peltoniemi UUTISET Mediakasvatusta K oulujen ja uutismedian yhteistä mediakasvatuksen teemaviikkoa, Uutisten viikkoa, vietetään taas ensi vuonna tammi–helmikuun vaihteessa. Koulun tasearvo 5 761 605,56 euroa, liikuntahallin tasearvo 96 144,63 euroa. Arkistokuva Työntekijät huomasivat katonrajassa käryä Palokunta hälytettiin Toijala Worksin tehtaalle Tehtaantielle torstai-iltana. Toimittajaa tai lehteä päättäjät eivät näissä tapauksissa lähesty, koska he ehkä tietävät, että oikeasti oikaistavaa ei ole. Kiinteistö Oy Toijalan Virastokeskuksen osakkaina on Akaan kaupunki, Kela ja Lounaspirtti. Toijalan terveysasema, ylläpitokustannukset vuodessa 76 241 euroa. Jos ehdotus hyväksytään teknisessä lautakunnassa, se etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen kokoukseen 7. Purkupäätöksiä esitetään Tekninen lautakunta käsittelee kokouksessaan 24. Jutun näkökulmaan, tyyliin tai otsikkoon haastateltavalla ei ole mahdollista puuttua”, Akaan viestintäohje kertoo. Kaupungintalon osakkeiden tasearvo nolla euroa, kulut 155 000 euroa vuodessa Akaa ylläpitää tyhjiä neliöitä lähes 500 000 eurolla vuodessa Jarno Keskinen Kallein kaupungin ylläpitämistä tyhjistä kiinteistöistä on Akaan kaupungintalo Toijalassa. Pätsiniementie 2 ja 4, ylläpitokustannukset vuodessa 5285 euroa. Kun Akaan kaupungin johtoryhmän jäsen sai hiljattain haastattelun jälkeen valmiin tekstin luettavakseen, hän vastasi sähköpostilla: ”Haluan tietää mikä on jutun otsikko. Tekniselle lautakunnalle esitetään purettaviksi Kirkonkylän koulua Kylmäkoskella, Arvo Ylpön koulun piharakennusta Toijalassa, Viialan terveysasemaa, Viialan terveysaseman neuvolarakennusta, Hakalehdon entisen vanhainkodin osia B ja C Toijalassa, Tarpiatalo 1 ja 2 Viialassa sekä nuorisotaloa ja halkoliiteriä Kylmäkoskella. Palokunta sai hälytyksen Toijala Worksille Tarja Antola Toijala Worksilla oli torstai-iltana 18.11. Uutisten viikolla painotetaan paikallisuuden merkitystä kaikille alueen asukkaille, yrityksille ja paikallisyhteisöjen toimijoille.”Mikään toimija ei pysty kattamaan paikallisia uutisia, puheenaiheita, ilmiöitä ja ihmisiä paremmin kuin alueella toimivat uutismediat”, Uutismedian liitosta todetaan. Resiina, entinen Aseman koulu, ylläpitokustannukset vuodessa 29 440 euroa. Tällainen rakennus on esimerkiksi osoitteessa Haudanniementie 127 Toijala sijaitseva kiinteistö. Tuoreet uutiset entisen Viialan nahkatehtaan muutostöistä ovat synnyttäneet juttua lukemattomien ihmisten hyökkäyksiä sekä kaupunkia että Akaan Seutua kohtaan. Kylmäkosken terveysasema, ylläpitokustannukset vuodessa 19 616 euroa. Summat muodostuvat pienistä eristä, Koota kertoo ja huomauttaa, että kyse on jokaisen kiinteistön kohdalla todellisista toteumaluvuista, ei arvioista. Tasearvo euroa. Kirjoittaja on Akaan Seudun toimittaja. Akaalainen yrittäjä esimerkiksi kysyi somekeskustelun tiimellyksessä kaupungilla töissä olevalta valtuutetulta, ”Onko jutussa mainitut pinnoitteet skandaalinhakuisen paikallislehtemme käsialaa tyyliin vedetään hatusta” ja kysymyksen kohteena ollut vastasi osana aktiivista keskusteluaan, ettei hän tiedä, koska hänkään ei ole lukenut juttua. pieni tulipalo. Tasearvo 42 397,73 euroa.Ylläpitokustannukset yhteensä: 471 961 euroa. Palokunta meni yläpohjaan katolla olleiden luukkujen kautta. Tasearvo 179 598 euroa. Viestintäohjeen mukaan sen toteutumista seurataan vuosittain kaupungin johtoryhmässä. Tasearvo euroa.Kaupungintalo Toijala, ylläpitokustannukset vuodessa 155 467 euroa. Toimittajilta ja päätoimittajilta tiedustellaan silloin tällöin kyselyillä, minkälaista ja kuinka kovaa painostusta tai uhkailua he ovat kokeneet päättäjien suunnalta. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Hälytyksen tekivät työntekijät, jotka havaitsivat katonrajassa käryä. Arkistokuva Mikko Peltoniemi. Akaassa uhka on harvoin suora, mutta kun päättäjä ei ole juttuun tyytyväinen, hän kysyy omalla Facebook-sivullaan, miksi paikallislehti kirjoittaa pa*kaa. Akaassa törmää monesti siihen, että paikallislehden esiin nostamaa aihetta kommentoidaan kiivaasti ilman, että olisi luettu sitä käsittelevää juttua. Uutisten viikko kannustaa niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin perehtymään oman kotikuntansa uutismedioiden tarjontaan. – Sähkönkulussa on ollut jotain häiriötä, joka on aiheuttanut ylikuumenemisen, toteaa päivystävä palomestari Jarno Majaniemi .Majaniemi arvioi, että paloalue oli noin viitisen neliömetriä. Myös Akaan kaupungin viestintäohjeessa on kappaleensa yhteistyöstä median kanssa. Tasearvo euroa. Kylmäkosken nuorisotalo, ylläpitokustannukset vuodessa 272 euroa. Tasearvo euroa. Hakalehto, ylläpitokustannukset vuodessa 24 083 euroa. Akaan kaupungilla on 771 kappaletta Kiinteistö Oy Toijalan Virastokeskuksen osakkeita, niiden tasearvo alaskirjattiin vuoden 2020 tilinpäätökseen, joten osakkeiden tasearvo on nyt nolla euroa. Tasearvo euroa. Tasearvo euroa. Tasearvo euroa.Salmela (Viialan vesitornin vieressä), ylläpitokustannukset vuodessa 200 euroa. Teollisuushallin yläpohjassa oli sähköjohto syttynyt teknisen vian seurauksena palamaan. Purkujen määrärahat oli jo valmiiksi kaupungin talousarvioesityksessä, mutta ne jouduttiin karsimaan ja jokainen purkupäätös tulee nyt erikseen tarkasteluun, Koota taustoittaa. Käytännössä näistä kiinteistöistä ei enää pidetä huolta. Varsinaiset ylläpitokustannukset ovat kokonaissummaa pienemmät, ne muodostuvat esimerkiksi sähköstä, lämmityksestä ynnä muista sellaisista, Akaan kaupungin tekninen johtaja Jaana Koota kertoo. Pelastuslaitos sai hälytyksen Tehtaantielle Toijalaan hieman puoli kuuden jälkeen illalla. Tasearvo euroa.Martilantie 2, ylläpitokustannukset vuodessa 642 euroa. joulukuuta. Pelastuslaitos sammutti palon ja varmisti, että palo ei päässyt leviämään pidemmälle rakenteisiin. marraskuuta pykälää ”Rakennusten ylläpitoluokkien vahvistaminen v. Rasin rakennukset ja kuntosali, ylläpitokustannukset vuodessa 29 357 euroa. Ylläpitokustannuksista vastikkeita on 118 765,78 euroa
Kaupungin kolmannen valmistuskeittiön, muun muassa hoivakoteihin aterioita valmistavan Hakalehdon keittiön osalta kaupunki odottaa hyvinvointialueen ratkaisuja siitä, miten sote-ateriat jatkossa tuotetaan. Molemmat vaativat kaavamuutoksen Kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván ja tekninen johtaja Jaana Koota kertoivat valtuustolle, että molemmat aluevaihtoehdot edellyttävät kaavamuutosta. Keskeisenä hän piti myös lähellä olevaa luontoa sekä Hinkan aluetta, johon Rämön mukaan voisi tulla omakotija rivitaloasumista. Yksi asia on varma Vanhan terveyskeskuksen tontin puolesta puhuivat Anni Määttä (kok) ja Mari Yli -Koivisto (kok). Poliittinen kompromissi Rämöä kannattanut Mika Setälä (kd) näki Nahkialan koulun alueen parempana oppimisympäristönä. Keittiössä työskentelee noin 11 henkilöä. Yli-Koiviston mukaan jokaisessa vaihtoehdossa on omat riskinsä. Toissijainen vaihtoehto on Nahkialan koulun alue. Yli-Koiviston mukaan Hinkan alue on otettu keskusteluun mukaan yllättäen. – Sieltä varmasti oppilaita tulee tähän kouluun, mutta se on vasta pilkkeenä silmäkulmassa. Akaan teknisen johtajan Jaana Kootan mukaan kilpailutusjärjestelmässä hanketta käytiin kuitenkin katsomassa. Julkinen hanke on hyvä mittari myös kilpailukyvystä, NCC Suomi Oy:n aluejohtaja Petri Moksén toteaa.Moksénin mukaan kevät on hyvä vuodenaika aloittaa työt, kun se aikataulun puolesta on mahdollista. – Kun välttämättä ei tarvitse rakentaa talvea vasten, voimme rauhassa valmistella hanketta, Moksén sanoo. Kiireiselle aamulähtijälle siitä on lyhyt matka hilpaista asemalle. – Nykyiset keittiöt ovat erittäin huonokuntoiset, ja niiden toiminnallisuus on täysi nolla, Matilainen sanoo. – Toisella puolella on silloin vanha koulu ja toisella puolella kerrostaloasutusta. Vanhan terveyskeskuksen alue ei Rämön mukaan ole koulun paikkana sellainen, jossa lapset viihtyisivät. Pulkkisen muutosehdotus ei ottanut kantaa kouluun sijoitettaviin oppilaisiin. Toisessa äänestyksessä karsiutui Harri Rämön esitys, jossa ensisijainen vaihtoehto oli Nahkialan koulun alue. Keskuskeittiö nousee Hämeentien varteen Toijalaan lähelle hyvinvointikeskusta. Yritys rakentaa parhaillaan myös uutta yhtenäiskoulua Viialaan, ja se oli myös kesällä valmistuneen Akaan hyvinvointikeskuksen urakoitsija. Se korvaa nykyiset Arvo Ylpön koulun ja Toijalan yhteiskoulun valmistuskeittiöt. Tontilla sijainneet vanhat rakennukset purettiin pois kesällä. Kolmannessa äänestyksessä olivat vastakkain kaupunginhallituksen ja Mervi Pulkkisen tekemät esitykset, joiden sisältö oli yhdenmukainen ensisijaisen ja toissijaisen sijoituspaikan osalta. Se on 300 metriä toiseen suuntaan, mihin koulua ei ole päätetty rakentaa. Kaupungin ja keskuskeittiön urakoitsijaksi valitun NCC Suomi Oy:n edustajat allekirjoittivat noin 4,4 miljoonan euron urakkasopimuksen 15. Nuorisovaltuuston edustaja Atte Rantanen käytti valtuustossa puheenvuoron ja kertoi kannattavansa uuden koulun paikaksi Nahkialan koulun aluetta. Asiaan kantaa otti myös nuorisovaltuuston edustaja Atte Rantanen , joka kertoi olevansa Nahkialan koulun alueen kannalla. Koululla on kiire Valtuutettujen puheenvuorot keskittyivät Nahkialan koulun ja vanhan terveyskeskuksen tonttien vertailuun. – Hieno homma, että yhteistyö jatkuu. Silván arvioi, että kaavamuutoksen toteuttamisessa menee noin vuosi. – Annetaan lautakuntien ja toimialajohtajien tehdä operatiivista työtä, ja päätetään me vain koulun sijainnista, Pulkkinen totesi. Lähes 3000 ateriaa Akaan kaupungin ruokaja siivouspalvelupäällikkö Taina Matilainen kertoo, että keskuskeittiössä valmistetaan tulevaisuudessa kaupungin päiväkotien ja koulujen ruuat. Hänen mukaansa maakuntamuseo ja ely-keskus tulevat seuraamaan prosesseja hyvin tarkkaan. – Toki ymmärrän, että tässä on tehty 300 metrin poliittinen kompromissi. Päätöksen mukaan uuteen kouluun sijoitetaan ensivaiheessa ainakin Nahkialan koulun oppilaat. NCC Suomen tarjouksen lisäksi keskuskeittiön urakasta ei jätetty muita tarjouksia. Koulu tehdään paikallarakennettuna 300 oppilaalle. Muut uuteen kouluun sijoitettavat oppilaat ja Pappilan koulun jatkokäyttö päätetään erikseen, kun päätös Toijalan taajaman muun kouluverkon osalta on tehty ja uudistuksen myötä syntyneet väistötilatarpeet ja oppilaaksiottoalueet ovat selvillä. – En osaa sen tarkemmin sanoa mitään syvällistä alueiden soveltuvuudesta, mutta kannatan luonnon helmassa olevaa sijaintia ja Rämön esitystä, Rantanen kertoi. – Nahkialan uudelle koululle on todella kiire, koska koulun kunto on kehno. Hän muistutti, että taustalla vaikuttaa myös maakuntamuseo, joka on vastustanut terveyskeskuksen ja Nahkialan vanhan koulun purkamista. Keskuskeittiössä tullaan tekemään päivittäin noin 2 800 ateriaa ja noin 650 välipalaa. Häviölle jäi Mervi Pulkkisen (kesk) muutosehdotus, joka oli lyhennetty versio voittaneesta esityksestä. Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen äänin 18–17. Rämö piti Nahkialan koulun tonttia parempana vaihtoehtona koululle muun muassa sen takia, että viranhaltijat ovat sitä virkavastuulla esittäneet. Rämön ja Setälän näkemykset jakanut Harri Rantala (sd) arvioi, että ensimmäisenä päästään rakentamaan Nahkialan koulun alueella. Yli-Koiviston mielestä Nahkialan koulun puistotontti on äärimmäisen huono vaihtoehto, jos vanhaa koulua ei saa purkaa. Rakennuksen on määrä valmistua vapuksi 2023. Se voi tulla koska tahansa syliin, Rantala totesi. Pulkkisen esitykseen sisältyi myös lisäys, jonka mukaan ensisijaisesta vaihtoehdosta toissijaiseen vaihtoehtoon voitaisiin siirtyä vain kaupunginhallituksen päätöksellä. marraskuuta. – Nahkialan koulun tontilla vaaditaan myös kaavamuutos, mutta siinä on aluetta, joka ei vaadi purkutoimenpiteitä, Koota totesi. Havainnekuva: Akaan kaupunki Kuvakaappaus Youtubesta. Kootan mukaan vanhan terveysaseman tontilla on tehtävä purkutöitä ennen kuin uutta koulua päästään rakentamaan. Akaa on ollut meille hyvä asiakas. Missä koululaiset viettävät välitunnilla aikaansa, kun valtaosan tontista vie koulu, joka siinä nyt on. Onko 300 metriä sen väärti, että missataan parempi oppimisympäristö. – Siihen sopisi pienkerrostaloja ja miksei vähän isompiakin. Tämä tekee sen. Tonteilla on tietä pitkin välimatkaa alle kilometri. Harri Rämö (sd) esitti ensisijaiseksi vaihtoehdoksi Nahkialan koulun aluetta ja toissijaiseksi vanhan terveyskeskuksen aluetta. Me, kuten muutkin toimijat, haluamme tehdä sekä julkisia että yksityisen rahan hankkeita. 8 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu UUTISET Valtuusto haluaa uuden koulun vanhan terveyskeskuksen alueelle Tarja Antola Akaan valtuusto hyväksyi keskiviikkona Toijalaan rakennettavan uuden alakoulun paikaksi ensisijaisesti Toijalan vanhan terveyskeskuksen alueen. Keskuskeittiön rakentaminen alkaa keväällä Tarja Antola Akaan kaupungin keskuskeittiön rakentaminen alkaa Hämeentien varrella Toijalassa sijaitsevalla tontilla toukokuussa. Ensimmäisessä äänestyksessä jatkosta putosi Laura Väisäsen (vihr) esitys uuden alakoulun sijoittamisesta ensisijaisesti Pappilan koulun tontille. Setälä kysyi. Kouluasiassa valtuusto äänesti kaikkiaan kolme kertaa. – Me emme tiedä Toijalan kouluverkosta muuta kuin että Nahkialan koulun lapset täytyy pelastaa ja hyvin pikaisesti. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Mikko Uotila. Molemmat näkivät etuna tontin isomman koon sekä mahdollisuuden myös uudelle päiväkodille
Yhteensopiva Google home ja Amazon alexa kanssa (9,99) 49 49 00 00 24 24 90 90 88 99 99 66 99 99 24 24 99 99 24 24 90 90 -38% -38% Denver Riistakamera gamo Riistan seurantaan tai valvontaan. 2x18650 akku ylijännitesuojalla (19,90) -51% -51% Ladattava polkupyörän Led takavalo sis.usb johdon sekä sisäänrakennetun akun, yhdellä latauksella n. 62h (2,29kpl) Joulukortit sekalaisia 22 00 00 Kaikki vuoden 2022 seinäja pöytäkalenterit -30% -30% -40% -40% Titanum Vedenkeitin RST 1,8L 1800W (16,99) -40% -40% Hygieniatrimmeri Esperanza (4,99) -30% -30% Bluethooth Handsfree valkoinen (12,90) 12 12 90 90 44 99 99 -35% -35% Denver langaton nappikuuloke latauskotelolla, musta tai valkoinen (19,90) -50% -50% Älylamppu 7W 500lum. E27 Himmennä ja vaihda väriä puhelinsovelluksella. Verkosta löydät lisää tarjouksia. Myymälälöissä ja netissä. Verkosta löydät lisää tarjouksia. Pir etäisyys 1-25m (79,-) 16 16 90 90 55 99 99 33 90 90 49 49 00 00 Ledcore ladattava otsavalo 10W sis. Sekatavarakaupan BlackFriday viikko. 12h käyttöaikaa (7,90) Säästä 10e Lihashuoltovasara PM700 (59,-) Panda suklaakonvehti 500g (2,99pss) -25% -25% Monopoli, Alias tai Uno suklaapeli 144g, pelaa ja syö (11,99) Brain Blasterz karkkikalenteri 327g (7,99) Vanajan sydänpipari 200g (0,99pss) Aikuisten tai Lasten torkkuhuppari roosa tai harmaa Säästä 10e Säästä 10e Heirol Paistinpannu 24cm Groove-pinnoite kokonaan keraaminen (34,90) Antigeeni Pikakoronatesti helppokäyttöinen antaa tuloksen 15-20min tarkkuus 99,20% 55 00 00. villihint a.fi villihint a.fi Valtatie 14, Akaa 0400 808 977 Puistokatu 30, Sastamala 040 138 0740 Urjalantie 35, Urjala 040 197 2724 Heirol kasari 16cm 1,5L kannella Groove (34,90) -50% -50% Kynttelikkö 4-haarainen sisäkäyttöön paristokäyttöinen ajastimella (19,99) Airam Silja 7 led-kynttelikkö Valkoinen tai punainen (12,99) Duni pöytäkynttilät 150x70mm, paloaika n. Sekatavarakaupan BlackFriday viikko. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.11.2021 9 99 99 99 99 99 99 99 99 99 22 99 99 66 90 90 33 50 50 11 50 50 20 kpl 2 kpl 2 pss 2 pss ma-pe 9-18, la 9-15 Tarjoukset voimassa ke-ke 24.11.-1.12
Vihreät Kati Koivulan viime vuoden ansiotulot olivat 1655 euroa. Tiina Räsäsen (kesk) viime vuoden ansiotulot olivat 90 124,28 euroa. Joni Toivosen viime vuoden ansiotulot olivat 37 887,59 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Veräväinen maksoi veroja 12 530,22 euroa. Veroja hän maksoi 37 056,52 euroa. Veroja hän maksoi 6813,59 euroa. Kiviranta maksoi veroja 8038,87 euroa.Lihakarjaa kasvattavan Teristen kartanon isäntä Antti Veräväinen sai ansiotuloja 24 393,45 ja pääomatuloja 32 478,69 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Veroja hän maksoi 3336,38 euroa. Veroja hän maksoi 5367,55 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle kertyi 27 221,98 euroa. MTK-Viialan puheenjohtajan Jani Hevonojan ansiotulot olivat 13 383,26 euroa. Veroja hän maksoi euroa. VEROTIEDOT 2020 Vihreiden edustajan verot tasan nolla euroa Varavaltuutettujen suurimmat tulot löytyvät keskustasta Jarno Keskinen Akaan varavaltuutettujen tuloissa ja heidän maksamissaan veroissa vuodelta 2020 on suurta hajontaa. Sari Savikon viime vuoden ansiotulot olivat 16 875,88 euroa. Tero Mäen viime vuoden ansiotulot olivat 47 342,77 euroa. SDP Salla Bisterin viime vuoden ansiotulot olivat 29 762,25 euroa. Sanni Harjulan viime vuoden ansiotulot olivat 21 709,36 euroa. Veroja hän maksoi 8439,62 euroa. Erik Seppäsen (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 6375,72 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Aki Moision viime vuoden ansiotulot olivat 31 626,38 euroa. Veroja hän maksoi 4109,55 euroa. Veroja hän maksoi 26 411,67 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle kertyi 244,68 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Veroja hän maksoi 1486,37 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Kurisjärvellä maitotilaa pitävän Markus Kivirannan ansiotulot olivat 27 359,70 ja pääomatulot 9175,04 euroa. Vasemmistoliitto Jorma Kiven viime vuoden ansiotulot olivat 25 461,66 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Veroja hän maksoi 16 257,93 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle kertyi 963,84 euroa. Hevonoja maksoi veroja 1517,56 euroa. Veroja hän maksoi 7850,64 euroa. Mira Nurmen viime vuoden ansiotulot olivat 21 868,76 euroa. Päivi Lehmusvirran viime vuoden ansiotulot olivat 28 280,64 euroa. Veroja hän maksoi 6437,41 euroa. Pääomatuloja hänelle kertyi 356,37 euroa. Kim Peltolan (kesk) viime vuoden ansiotulot olivat 14 623,34 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Kartanon isäntien ansiotulot ja 253 euroa Maitotilallinen maksoi veroja yli 50 000 euroa Mikko Peltoniemi Akaassa viljaa, karjaa tai molempia kasvattavien yrittäjien tulohaitari oli suuri vuonna 2020. Veroja hän maksoi 8625,59 euroa. Anttijussi Vikmanin (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 49 131,76 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Veroja hän maksoi 10 158,92 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Veroja hän maksoi 15 306,57 euroa. Bjarne Illmanin (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 64 692,26 euroa. Latvasen verot olivat 9102,58 euroa.Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton paikallisjohtajista MTK-Akaa-Sääksmäen puheenjohtaja Vesa Liehu sai ansiotuloina 17 755,04 euroa ja maksoi veroja 1886,82 euroa. Pääomatuloja hänelle kertyi 3785,13 euroa. Pääomatuloja kertyi 56 315,52 euroa, ja veroja Arola maksoi 18 011,54 euroa.Tolvilan kartanon lammastilan isännälle Jarmo Latvaselle kertyi ansiotuloja 253,03 euroa ja pääomatuloja 26 000,66 euroa. Veroja hän maksoi 23 502,90 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Susanna Kilpisen viime vuoden ansiotulot olivat 34 048,99 euroa. Elina Talonen-Ojanperän viime vuoden ansiotulot olivat 21 480,64 euroa. Veroja hän maksoi 12 136,34 euroa. 10 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu Hämeen Turistiauto Oy ja Piellokas Oy järjestävät yhteistyössä matkan LEINEPERIN JOULUTORILLE 12.12. Lari Löflundin (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 51 806,46 euroa. klo 16:15 ja Toijalaan n. Veroja hän maksoi 9338,59 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle kertyi 28 865,05 euroa. Ahkerin veronmaksaja löytyy keskustan varavaltuutetuista. Keskiryhmät Virpi Jääskeläisen (kd) viime vuoden ansiotulot olivat 24 880,16 euroa. Liberaalipuolueen ja kokoomuksen vaaliliitto Anton Murolan (lib) viime vuoden ansiotulot olivat 14 404,58 euroa. Veroja hän maksoi 4426,34 euroa. MTK-Kylmäkosken puheenjohtajan Jaakko Mäenpään ansiotulot olivat 45 797,80 euroa ja pääomatulot 12 655,50 euroa. Heli Inkisen viime vuoden ansiotulot olivat 34 099,86 euroa. Lähtö: Viialan taksiaukio klo 7:30 ja Toijala S-market klo 7:45. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja kertyi 56 315,52 euroa, ja veroja Arola maksoi 18 011,54 euroa. Veroja hän maksoi 22 410,29 euroa. Jukka Rajalan (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 9083,77 euroa. Veroja hän maksoi 1439,14 euroa. Sauli Turjan (sin) viime vuoden ansiotulot olivat 26 915,99 euroa. Veroja hän maksoi 23 519,80 euroa. mennessä info@piellokas.fi tai tekstiviestillä 040 511 1294. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Jouko Rytkösen (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 62 163,05 euroa. Veroja hän maksoi 7569,66 euroa. Arto Arolan vuoden 2020 ansiotulot olivat nolla euroa. Sitovat ilmoittautumiset 30.11. Veroja hän maksoi 1745,54 euroa. MATKAN HINTA 59 € / henkilö, maksu kerätään matkalla. Terhi Rajalan (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 68 659,44 euroa. Tapio Kivistön viime vuoden ansiotulot olivat 33 999,47 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Veroja hän maksoi 883,81 euroa. Veroja hän maksoi 13 424,59 euroa. Pääomatuloja hänelle kertyi 9704,00 euroa. Arolan kartanon isännän Arto Arolan ansiotulot vuodelta 2020 olivat nolla euroa. Veroja hän maksoi 8579,42 euroa. Veroja hän maksoi 4197,06 euroa. Timo Räsäsen viime vuoden ansiotulot olivat 35 780,09 euroa. Veroja hän maksoi 736,17 euroa. Marko Peltolan (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 54 831,35 euroa. Tarja Antola. Veroja hän maksoi 37 056,52 euroa. Veroja hän maksoi 4123,53 euroa. Hinta sisältää kuljetuksen, sämpyläkahvit ja runsaan sunnuntaibuffet-ruokailun Ulvilan Kokkikaksikossa. Veroja hän maksoi 2154,85 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Juha Kaukojärven viime vuoden ansiotulot olivat 24 136,39 euroa. Kirsi Nord-Sarkolan viime vuoden ansiotulot olivat 36 431,63 euroa. Pääomatuloja hänelle kertyi 533,10 euroa. Kurisjärvellä maitotilaa pitävä Jaakko Tiura sai ansiotuloja 104 378,08 euroa ja pääomatuloja 34 466,56 euroa. klo 16:30. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Voima Kulmalan viime vuoden ansiotulot olivat 16 348,39 euroa. Veroja hän maksoi 3047,82 euroa. Veroja hän maksoi 15 687,73 euroa. Kati Kuusiston viime vuoden ansiotulot olivat 26 555,46 euroa. Perussuomalaiset Martti Ekmanin viime vuoden ansiotulot olivat 23 227,38 euroa. Veroja Tiura maksoi 54 555,68 euroa Mellolassa sijaitsevan Vainion maitotilan isännän Jani Salon ansiotulot olivat 20 428,50 euroa, joista hän maksoi veroja 2779,49 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Veroja hän maksoi 3287,50 euroa. Jarno Keskinen Tiina Räsäsen viime vuoden ansiotulot olivat 90 124,28 euroa. Veroja hän maksoi 9436,66 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt. Jari Näsin (kesk) viime vuoden ansiotulot olivat 32 559,29 euroa. Paluu: Viialaan n. Jussi Nyströmin (kok) viime vuoden ansiotulot olivat 42 165,83 euroa. Pääomatuloja hänelle ei kertynyt
Vaittisen mukaan alijäämän kattamiseksi on myyty paljon omaisuutta, ja nyt jäljellä on jämiä. Pääomatulot on mainittu vain, jos niitä on ollut. Jostain se maksaja loppupeleissä löytyy. Hannu Järvisen (sd) mielessä olivat talouden tasapainottamisohjelmat. Kuvakaappaus Youtubesta. – Vieläkin kummittele mielessä, kun viettiin lasten luokkaretkirahatkin. – Jos meille jää 10–11 prosentin tulovero, sillä ei hirveästi pyöritetä käyttötalousmenoja, eli vaikeata tulee olemaan. – Oikeastaan lasku pitäisi alkaa kiinteistöverosta, joka on epäoikeudenmukainen tapa kerätä veroja. Se pistää toivottavasti yrittämään pikkaisen enemmän muilla tahoilla. Laskemisen kannalla olivat kokoomus, perussuomalaiset ja vihreät. Kirsi Vaittinen (sd) piti vastuuttomana ajatusta tuloveroprosentin alentamisesta sote-uudistuksen kynnyksellä. Leinonen halusi veroprosentin edes Urjalan ja Valkeakosken kanssa samalle tasolle. – Myös sen takia pitää kääntää veroprosentin suunta laskuun. Valtuusto hyväksyi Jouni Kosken esityksen tuloveroprosentin laskemisesta. Ravintola Leskirouvan yrittäjä Satu Heikkilä : ansiotulot 31 110,91, pääomatulot 1877,81, verot 6565,73 Leskirouvan toinen yrittäjä Hannakaisa Bergholm : ansiotulot 29 663,71, pääomatulot 6691,55, verot 6723,01Ravintola Old Bronxin yrittäjä Reijo Ikonen : ansiotulot 28 702,96, pääomatulot 822,10, verot 6844,98 Torin Kebab-grillin toimitusjohtaja Jari Varmiola : ansiotulot 49 793,49, pääomatulot 1580,00, verot 16 374,40 Lounaspirtin yrittäjä Kirsi-Marja Turunen : ansiotulot 28 453,01, pääomatulot 15 125,78, verot 11 126,51 Lounaspirtin yrittäjä Minna Pohjola : ansiotulot 18 466,66, pääomatulot 14 593,26, verot 6559,62 Lounaspirtin yrittäjä Kristiina Alfthan : ansiotulot 18 466,66, pääomatulot 15 436,69, verot 6532,76 Kuningatar ja Kuhnurin yrittäjä Päivi Eerikinharju : ansiotulot 9019,14, pääomatulot 3,19, verot 1401,28Kuningatar ja Kuhnurin Susan Eerikinharju : ansiotulot 20 547,45, verot 3654,70Viialan Sydän -lounasravintolan yrittäjä Hanna-Leena Ropanen : ansiotulot 19 996,55, verot 2920,39Ravintola Kruuna & Klaavan yrittäjä Tiia Rantanen : ansiotulot 32 732,14, verot 6151,08Allin Pirtin yrittäjä Sari Lajusuo : ansiotulot 11 229,06, verot 1582, 97 Viialan Pub Crossarin yrittäjä Tarja Maunu : ansiotulot 16 719,83, verot 1570,72Hopping Brewsters Beer Companyn hallituksen jäsen Kimmo Kyllönen : ansiotulot 31 398,12, verot 6645,30 Kellys cafen toimitusjohtaja Kelly Kyllönen : ansiotulot 27 333,80, verot 4868,41Millerinan yrittäjä Teija Keskinen : ansiotulot 11651,34, verot 1552,78 Necmeddin "Neso" Togluk (vas.) ja Özkan "Oskari" Yalçin maksoivat yhdessä veroja noin 38 000 euroa. Jaakko Leinosen (kok) mielestä Akaan talousongelmat olisivat jo ratkenneet, jos korkea veroaste olisi niihin ratkaisu. – Valtuustossa ei taputeta. Edessä on hyppy tuntemattomaan Harri Rämön (sd) mukaan veroprosentin laskeminen edes 0,25 prosenttiyksiköllä ei ole realistista tilanteessa, jossa kunnat tekevät tulopohjan osalta hypyn tuntemattomaan sosiaalija terveyspalvelujen siirtyessä hyvinvointialueille. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.11.2021 11 VEROTIEDOT 2020 Valtuustossa kuultiin tutut perustelut puolesta ja vastaan Ravintola Oskarin yrittäjät pitivät pintansa koronavuonna Mikko Peltoniemi Ravintola Oskaria pyörittävät toimitusjohtaja Özkan ”Oskari” Yalçin ja toimitusjohtajan sijainen Necmeddin "Neso" Togluk onnistuivat taloudellisesti vuoden 2020 taistelussa koronaepidemiaa vastaan. Leinonen kehotti miettimään, miksi rautatien risteyksessä sijaitsevassa huippuverotetussa kunnassa ei asu todella hyvätuloisia yritysjohtajia, vaan nämä pitävät kirjansa Helsingissä, Kauniaisissa ja Tampereella. Ne eivät olleet montaa tonnia, mutta nekin jouduttiin ottamaan pois. Demarit, keskusta, kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto olivat nykyisen 22,25:n kannalla. Yalçinin ansiotulot olivat 60 920,98, pääomatulot 1358,87 ja verot 18 139,20 euroa. Valtuutettu kertoi, että vuonna 2019 Akaassa keskitulo oli lähes 2000 euroa vuodessa vähemmän kuin koko maassa. Kirsi Vaittinen (sd) piti puheita tuloveroprosentin laskemisesta vastuuttomana. Jaakko Leinosen mielestä tuloveroprosentin laskemista vastustavat eivät halua nähdä, että lasku toisi uusia asukkaita ja hyvätuloisia veronmaksajia. – Onko se kodinhoitajaa odottava vanhus vai psykologijonossa oleva nuori. Tämä tulee tulojen mukaan ja se omistuksen mukaan. Kuntalaiset saattoivat toivoa laajasti päinvastaista kehitystä, samoin valtio, Koski totesi. Pelkään pahoin, että se on joku sellainen, joka olisi tarvinnut sen palvelun juuri sillä hetkellä. Tavoittelimmeko tilannetta, että meillä Akaassa on radanvarren kuntien korkein tuloveroprosentti. Leena Nyysti Akaan tuloveroprosentti laskee 22:een Tarja Antola Ensi vuoden tuloveroprosentin käsittelyssä valtuustossa kuultiin viime keskiviikkona tuttu keskustelu, jota käytiin kokoomuksen ja demarien johdolla. Myös ylläpitokustannusten karsiminen luopumalla tarpeettomista kiinteistöistä joko myymällä tai purkamalla sekä siirtämällä kaupungin toiminnat vuokratiloista omiin kiinteistöihin kuuluvat Leinosen keinovalikoimaan. Veroprosentin laskemista kannattaneiden mielestä se lisää Akaan vetovoimaa, ja vastustajien mukaan Akaalla ei ole siihen vielä varaa. Järvinen kysyi. Veronalennuksen vaikutuksen Leinonen kuittaisi karsimalla kaupunginjohtajan talousarvioesityksestä Sataman tankkausaseman, joka ei Leinosen mukaan ole verovaroilla tehtävä investointi. Olisiko tämä sitä kehitystä kunnan parhaaksi. Vanha talonpoikainen viisaus on, että täytyy tienata ennen kuin tuhlataan. Äänestystulos tuloveroprosentin laskemisesta sai valtuustossa aikaan taputuksia, jotka valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen (sd) päätti lyhyeen. Vaittisen mukaan palvelut tuovat ihmisiä lähelle, ja varat tarvitaan koulusuunnitelmien toteuttamiseen. Pitkän keskustelun jälkeen valtuusto päätti äänin 17–18 laskea tuloveroprosenttia 22,25:stä 22,00:aan. – Se ei hirtä meitä mihinkään huonoon. Setälä mietti, kenen maksettavaksi tuloveroprosentin alentaminen lankeaa. Toglukin vastaavat luvut olivat 60 721,86 euroa, 1443,05 euroa ja 19 879,59 euroa. Vaittinen uskoo Viialan uuden urheiluhallin ja koulupäätösten näyttävän vetovoimansa. Keskitulo Akaassa alle maan keskiarvon Tuloveroprosentin laskemista esitti kokoomuksen Jouni Koski .– Miten 15 ja 10 vuotta sitten toteutuneet kuntaliitokset ovat toteutuneet akaalaisten parhaaksi. Puheenjohtaja kielsi aplodit Myös Mika Setälä (kd) näki, että veroalen aika ei ole vielä. Rämö huomautti asukasluvun kasvaneen tuloveroprosentista huolimatta. Veronalennus pistää yrittämään Mari Yli -Koiviston (kok) mukaan veroprosentin laskeminen on maineasia. Jouni Vaittisen (kesk) mukaan verotusta on laskettava, mutta sen aika ei ole ensi vuonna ja tuskin seuraavanakaan. Ennusteen mukaan tuloveroprosentilla 22,25 verokertymä olisi ensi vuonna ollut noin 640 000 euroa suurempi kuin tuloveroprosentilla 22,00. Lista muiden Akaassa toimivien ravintola-, kahvilaja pitopalvelualan yrittäjien verotiedoista kertoo, että osalla pääomatulot ovat lähes ansiotulojen luokkaa. Kosken mukaan tuloveroprosentin laskeminen on viesti sekä akaalaisille että muuttoa Akaaseen suunnitteleville siitä, että veroprosentti on saatettu lasku-uralle. – Pikkuhiljaa se alkaa tuottaa tulosta, ja veronlaskun aika tulee lähemmäs
Yritysten pitää saada asiakkaikseen sekä vanhat että uudet akaalaiset, Jokinen tiivistää. Ne toimivat samalla niin sanottuina sisäänheittotuotteina yrityksen muuhun tarjontaan. Määrä on suurempi kuin koskaan. Akaalainen voisikin tehdä niin päin, että ostaa lahjat Akaasta ja vie ne sitten muualle, Jokinen ehdottaa. Kampanjan perimmäinen tarkoitus on pitää jouluostoksiin käytettävät eurot Akaassa, elinkeinopäällikkö Jari Jokinen kertoo. Eurot pyritään pitämään Akaassa Mitään tarkkoja lukuja akaalaisten ostokäyttäytymisestä Jokisella ei ole, mutta hän pitää selvänä, että akaalaiset kantavat paljon ostoksiinsa käyttämiään euroja Akaan ulkopuolelle.– Mitä enemmän niitä euroja käytettäisiin Akaassa, sitä paremmin Akaalla myös menisi. 020 743 9191 Ryödintie 23, 37800 AKAA www.toijalanrakennustarvike.. – Muualta muuttavat eivät muutenkaan tunne vanhojen akaalaisten yritysten tarjontaa. Tuote saa olla minkä hintainen tahansa, mutta iso osa tarjolla olevista tuotteista osuu alle 60 euron hintahaarukkaan. Niistä lähtökohdista ajateltiin, että tehdään tämmöinen kokeilu, Jokinen sanoo. Tämä on uusi näkökulma vanhaan aiheeseen. KOSKEE VARASTOSSA OLEVIA NORMAALIHINTAISIA JA TARJOUSTUOTTEITA! Tarjous voimassa perjantaina KUN MAKSAT HETI KÄTEISELLÄ TAI KORTILLA! FRIDAY BLACK KAIKKI -20% toijalanrakennustarvike@co.inet.. Tarvetta sellaiselle on, sillä uutta tarjontaa tulee nyt niin rivakasti, etteivät akaalaiset kuluttajat enää pysy tarjonnan perässä, Jokinen uskoo. Yrityksissä on pohdittu, mikä olisi se yksi tuote, jota yritys lähtisi tarjoamaan joululahjaksi. Mikko Peltoniemi UUTISET. Halukkaat yritykset voivat yhä liittyä kampanjaan. Tässä kampanjassa on vahva kunnallistaloudellinen näkökulma. puh. Mukaan on lähtenyt yli 50 paikallista yritystä, Jokinen iloitsee. – Tarkoitus on nostaa esiin sitä, että Akaasta löytyy aika paljon erilaista paikallista tarjontaa. Samalla meillä on jo pitkään ollut ajatus, että akaalaista, kuluttajille suunnattua palvelutarjontaa pitäisi saada tuotua esille. Akaaseen yrityksiä ennätystahdissa Jokinen kertoo, että Akaaseen perustetaan 120–150 uutta yritystä vuodessa. marraskuuta uuden verkkosivun www. Tuotteesta kampanjasivulla kiinnostunut kuluttaja ohjataan tuotetta tai palvelua tarjoavan yrityksen verkkosivulle. Nyt perustetaan uusia yrityksiä, joiden pitää tuoda itseään esille myös vanhoille akaalaisille. Täysin akaalainen idea ja toteutus Paikallisten yritysten tarjontaa esiin nostava kampanja on uusi juttu Akaassa. Kyseessä on ensimmäistä kertaa toteutettava kampanja, joka pyrkii ohjaamaan akaalaisten kuluttajien jouluna käyttämiä rahavirtoja paikallisten yritysten hyödyksi kokoamalla yhteen akaalaisten yritysten parhaat lahjaideat. akaa.fi/loydajouluakaasta. Akaan kaupunki hyötyy siinä vaiheessa, jos kampanjalla onnistutaan vaikuttamaan siihen, että akaalaisilla yrityksillä menee jatkossa paremmin, Jokinen kertoo. Elinkeinopäällikkö Jari Jokinen Akaan kaupungilta kertoo kampanjan juurien olevan kaupungin henkilöstön palkitsemiseksi kehitetyssä mallissa. Paikallisia yrityksiä ja niiden tarjontaa esiin nostava kampanja Löydä joulu Akaasta julkistettiin Akaan joulunavauksessa 20.11. 99 €(runko) 99 €(runko) 79 € Akkuporakone Iskevä ruuvinväännin Bluetooth kaiutin DTD153ZB DDF485ZB 149 € 34,90 € Akkuimuri DCL180SFCB 18V 3,0Ah akku syklonivarustus Yleislaukku kaikille Li-ion koneille, musta Akaan kaupungin uusi verkkosivu pyrkii pitämään jouluostoksiin käytettävät eurot Akaassa Jarno Keskinen Akaan kaupunki julkaisi lauantaina 20. Kampanjasivustolla mukana olevat yritykset voivat tarjota yhtä joululahjatuotetta tai -palvelua. Niitä ehdotuksia tuli ihan mukavasti. Jos joulukampanja onnistuu, aletaan keväällä 2022 luoda uutta, selkeästi akaalaisista palveluista ja yrityksistä kertovaa kampanjaa. 12 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu 26.11.2021 Tarjous ei koske Linde (Aga) tuotteita, eikä mainoksessa olevia Makitan tuotteita. Aivan vastaavaan ei Jokinen ole muuallakaan törmännyt, joten kyse on puhtaasti paikallisesta ideasta.– Kaikki paikkakunnathan yrittävät koko ajan tehdä jonkinlaista osta paikallista -projektia, mutta suoraa esikuvaa Akaan kampanjalle ei ole. – Yrityksiä pyydettiin tarjoamaan jotakin kaupungin henkilöstön palkitsemiseen sopivaa tuotettaan
Haluatko sinäkin yrityksesi esittelyn lehteen. Mutta muitakin painavia syitä löytyy. Hyvät oppimistulokset houkuttavat, samoin panostukset opiskelijoiden hyvinvointiin Tietotien lukio Valkeakoskella kiehtoo monia akaalaisia ja lempääläisiä nuoria, eikä ihme. Pääsee treenaamaan hyvin englantia ja digitaitoja. Ota yhteyttä: Asta Kohonen 044 347 7404 / asta.kohonen@akaanseutu.fi Nuoret listasivat liudan syitä valita Tietotien lukio Rehtori Jaana Leppä toteaa, että koulujen sisäilmaongelmista puhuttaessa Tietotien lukion loistava sisäilma nousee esiin. – Hiljaisen paikan opiskelutila, kun tarvitsee rauhaa. – Tietotieltä valmistuneet suorittavat enemmän korkea-asteen tutkintoja kuin keskimäärin koko maassa tai Pirkanmaalla. Keräsimme tähän juttuun niistä kymmenen. – Vähän kauempana, mutta silti lähellä myös naapurikunnasta tulevalle. Halutessaan voi jatkaa Hämeen ammattikorkeakouluun ilman pääsykoetta. ”Ketään ei jätetä yksin” – Valkeakosken paras sisäilma. – Tietotieltä hakeudutaan enemmän jatko-opintoihin yliopistoon tai ammattikorkeakouluun kuin valtakunnallisesti. – Kampusyhteistyö, voi suorittaa näppärästi vaikka hygieniapassin tai tulityökurssin Valkeakosken ammattiopistossa. Heidän mielestään myös akaalaisten on ollut helppo kotiutua tähän lukioon. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.11.2021 13 Copyright Akaan Seutu MAINOS Artikkeli on tehty yhteistyössä Tietotien lukion kanssa. Vinkit antoivat rehtori Jaana Leppä, opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Melany Päll ja ensimmäistä vuotta opiskelevat Tobias Kinnunen, Kalle Hautanen, Joel Sirola ja Lheslee Cabarles: – Useimmissa aineissa ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat valtakunnallista tasoa paremmat. – Hyvä ja mukava opettajakunta. Toisaalta tarjolla myös aktiivisen toiminnan tila Digitus, jossa esimerkiksi biljardipöytä.. Abiturientti Melany Päll ja kolmevuotias koulukoira Asami. Asami on rapsutettavissa Forumin vieressä omassa huoneessaan, jotta allergiset eivät häiriinny. – Kansainvälinen linja, jossa opiskellaan osin englanniksi. Myös kaksoistutkinto on joustavaa suorittaa. – Kilpaurheilukurssi, joka sopii niin seurakuin yksilöurheilijoille. Aivan erityisesti Tietotien opiskelijat menestyvät pitkässä ja lyhyessä matematiikassa. Tobias Kinnunen, Kalle Hautanen, Joel Sirola ja Lheslee Cabarles opiskelevat Tietotiellä ensimmäistä vuotta. Hyvät bussiyhteydet Akaasta ja bussissa näkee niitäkin kavereita, jotka menevät naapurissa olevaan ammattiopistoon. Täällä pystyvät työskentelemään ja opiskelemaan hekin, jotka ovat altistuneet jossakin muualla. Otetaan vakavasti, jos on jokin ongelma ja autetaan. Tietotiellä työskentelee henkilökuntaa, joka on altistunut muualla ja oireilee kaikkialla muualla paitsi Tietotiellä. Tietotieltä voi halutessaan jatkaa ilman pääsykoetta Hämeen ammattikorkeakouluun, koska sen opintoja voi suorittaa jo lukioaikana. Ketään ei jätetä yksin
a ???????????. Kaksoistutkintomahdollisuus kaikissa perustutkinnoissa yhden katon alla -yhteistyössä Lempäälän lukion kanssa Keväällä alkavia osatutkintoja: • Luontoja elämystoiminnan ohjaaminen 20 osp • Matkailupalvelujen toteuttaminen 40 osp • Lähihoitaja, Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala 75 osp • Lähihoitaja, Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala 75 osp Lisätiedot: Löydä joulu Akaasta AKAALAISET JOULULAHJAIDEAT, TUOTTEET JA PALVELUT: www.akaa.fi/loydajouluakaasta SU OSI SI NÄKIN PA I KA LLI S TA JOU L U MUIS TAMI SI SSA!. e n T?e?. 14 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu Lempäälän Tredussa alkavia koulutuksia Yhteishaussa 2022: • Lähihoitaja • Lastenohjaaja • Merkonomi • Turvallisuusvalvoja • Artesaani • Matkailupalvelujen tuottaja, matka-asiantuntija (koulutuksen aloitus Sammonkadulla Tampereella ja tutkinnon edetessä Lempäälään) • TUVA-tutkintoon valmentava koulutus Mon i en ???????
Naapureilta lähti jo uusi vastine Ajoneuvotekniikan ystävien jätettyä asiasta vastineensa Valkeakosken ympäristölautakunta kysyi jälleen ympäristölupahakemuksesta valittaneilta moottoriradan naapureilta heidän näkemyksiään asiaan. Alueella sijaitsevat jokamiesluokan rata, kartingrata ja maastorata. Kylmäkoski on sopiva paikka Kylmäkosken urheilukentän alue valikoitui moukarihäkille sopivaksi sijoituskohteeksi, koska kyseinen toiminta mahtui sinne ja alueen nykyiset toiminnot saatiin myös pidettyä.Haanpää kehuu Kylmäkosken sijaintia lajin näkökulmasta, kunhan häkistä tehdään riittävän laadukas. – Alueen maanrakennustyöt valmistuvat pääsääntöisesti tämän viikon aikana, häkin perustukset ja itse häkki rakentuu myöhemmin, Savolainen kertoo.Moukarihäkin tieltä on purettu vanha, huonokuntoinen, halkeillut ja epätasainen asfaltti. Hieman kauempana sijaitseva karting-rata ei Franssilaa häiritse.– Jokamiesluokan rata on mäen päällä, samoin kuin minun taloni. Naapureiden ei ainakaan tarvitse antaa tässä periksi. Maantieteellisesti ollaan hyvällä paikalla, kilpailijoita saa Kylmäkoskelle kautta Etelä-Suomen. lokakuuta. Moukarinheiton harrastamisen kannalta uudistus on ehkä kuitenkin merkittävin. – Moukarinheiton näkökulmasta Kylmäkoski on hyvä sijoituspaikka, jos kentästä tehdään niin laadukas, että siellä on myös kilpailumahdollisuus. Toijalan urheilukentällä häkkiä ei ole voitu moukarinheittoon käyttää, vaan se on palvellut käytännössä vain kiekonheittäjiä. Tällä hetkellä jokamiesluokan rata ei ole käytössä eikä radalla ajeta. Mika Roive Jarno Keskinen. Silloin joukko naapureita oli yhteydessä yhdistykseen, minusta emme saaneet sieltä mitään kunnollista vastausta. Mielestäni asiaa ei voi viedä eteenpäin, jos ei meluvallia jokamiesluokan radan ympärille tule, Roive jatkaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.11.2021 15 UUTISET ”Meluvallit pitää rakentaa, jotta yhteisymmärrys voisi syntyä” Naapurit eivät usko Vauhtipuiston ongelman ratkeavan keskustelemalla Mika Roiveen pihalle on Akaan Ajoneuvotekniikan ystävien jokamiesluokan radalta noin 1,5 kilometriä. – Silloin sanottiin, että radalla on kaksi tai kolme harjoitusta viikossa ja muutama viikonlopun kisa. Viialassa on sama tilanne kuin Toijalan urheilukentällä, eli häkistä saa heittää vain kiekkoa, Haanpää kertoo. Aiemmin suuntana ollut Valkeakoski Uudistusten myötä Kylmäkosken urheilukentällä päästään jatkossa harjoittelemaan myös kyykkää. – Moukari rikkoo kentän kastelujärjestelmät. – Ennen lähimmät paikat moukarinheiton harjoittelemiseen löytyivät Valkeakoskelta ja Pirkkahallista. Kumpaakaan ei kuitenkaan saa käyttää moukarinheiton harjoittelemiseen samasta syystä. Kun radalla ajetaan, ei pihalla kuule mitään, Franssila kertoo. Ympäristölupahakemuksesta on tämän jälkeenkin valitettu. Ja niinhän se pitkään toimikin. Moukarihäkki siirtyy Toijalasta Kylmäkoskelle Jarno Keskinen Toijalan urheilukentällä sijaitseva moukarihäkki siirretään Kylmäkoskelle. Keskustelu ei riitä naapureille Roive ei usko, että naapureiden ja Akaan Ajoneuvotekniikan ystävien edustajien näkemyksiä saadaan kohtaamaan pelkästään keskustelemalla. Häkkejä on Akaassa kaksi, mutta kumpaakaan ei ole saanut käyttää lajin harjoitteluun Toijalasta siirtyvä moukarihäkki sijoittuu kuvassa näkyvän kauhan kohdalle, kunnossapidon esimies Harri Pouru Akaan kaupungilta kertoo. Vaasan hallinto-oikeus teki kesäkuussa 2021 Valkeakosken rakennusja ympäristölautakunnan helmikuussa 2020 annetusta ympäristölupapäätöksestä tehtyjen valituksien johdosta päätöksen, jossa asia palautetaan uudelleen käsiteltäväksi. – Meille tuli päivitetty hakemus, pistettiin jo vastine menemään, 1,5 kilometrin päässä Vauhtipuistosta asuva Mika Roive kertoo. Vain 800 metrin päässä jokamiesluokan radasta asuva Antti Franssila on samoilla linjoilla Roiveen kanssa. Jarno Keskinen Akaan Ajoneuvotekniikan ystävät ry haki toukokuussa 2019 ympäristölupaa moottoriurheilun harrastamiseen Akaan Kurisjärven alueella osoitteessa Riisikkalantie 179. Yli 30 vuotta talossaan asunut Franssila kertoo radan toiminnan olleen hetkittäin hyvin kaukana siitä, millaisena toiminta naapureille kuvailtiin silloin, kun rataa rakennettiin. Kaupunki on pyrkinyt yhteistyössä liikuntapaikkojen käyttäjien kanssa selvittämään, missä moukarihäkille olisi paras mahdollinen sijainti. – Asia ratkeaa varmasti sillä, jos yhdistys tekee riittävästi meluvalleja ja hoitaa muut edellytykset asianmukaiseen kuntoon. – Suunnitelmissa on lämmitettävä moukaririnki, mikä mahdollistaa heittokauden jatkumisen pitkälle syksyyn, Akaan kaupungin silloinen liikuntapaikkamestari Petri Elo kertoi Akaan Seudulle toukokuussa 2021. Kylmäkosken entisen urheilukentän paikalla oleva jääkiekkokaukalo siirtyy kentällä toiseen paikkaan, ja kaukalon tilalle tulee moukarinheittopaikka. – Vaasan hallinto-oikeus on antanut päätöksen, mitä pitäisi tehdä. Roiveen kokemukset ovat vastaavia. – Itse laitoin kommenttinani, että mitään ei ole tapahtunut Vaasan hallinto-oikeuden kesäkuussa antaman päätöksen jälkeen. Vaikka välimatkaa radalta on Roiveen pihalle enemmän, ei pihalla keskustelu miehen mukaan onnistu, jos jokamiesluokan radalla ajetaan. Sen takia alle 13-vuotiaat eivät ole innokkaasti lähteneet lajia koettamaan, akaalaisia yleisurheiluseuroja hankkeessa edustava Ari-Pekka Haanpää kertoo.Toijalan urheilukentän lisäksi moukarihäkki on myös Viialan urheilukentällä. – Olen minä itsekin käynyt siellä radalla ajamassa mikroautoa. Sitten joka ehtoo alkoi olla ajelua. Aiemmin toiminnassa oli selkeä rytmi, kerran viikossa oli treenipäivä. Ilman meluvallia siinä on suora yhteys, välissä on notkoa. Yhdistys siinä toimii, eiköhän ole heidän päänsärkynsä tämä asia, Roive näkee. Ajoneuvotekniikan ystävät antoivat asiaan oman vastineensa 27. Joku saattoi käydä autoaan testaamassa viikollakin. – Hanke on viime vuonna lähtenyt liikkeelle silloisen liikuntapaikkamestarin eli Petri Elon esityksestä. Hänen näkemyksensä mukaan radalle tulee rakentaa meluvallit, jotta yhteisymmärrys naapurien ja yhdistyksen välille voisi syntyä. – Silloinkin jää vielä joitain naapureita harmittava läpiajoliikenne radalle. Ajoneuvotekniikan ystävät uusi aikaisemman hakemuksensa ja samalla täydensi hakemustaan heti kesäkuun 2021 lopussa. Moukarihäkin pystyttämistä edeltävät työt ovat nyt edenneet, katuinsinööri Vesa Savolainen Akaan kaupungilta kertoo. Sitten tuli tämä ympäristölupahakemus-asia, ja kyllähän järkevä ihminen noissa olosuhteissa siihen tarttuu, Roive kertaa tapahtumia. Siitä ei ollut häiriötä. Niinhän asian pitäisi edetäkin, että ensin laitetaan rata kuntoon ja sitten haetaan lupia, Franssila näkee. Roive korostaa, ettei hänellä ole mitään moottoriurheilua vastaan. Olosuhteetkin ovat muuttuneet, tuossa radan ja asutuksen välissä oli alkujaan sankka metsä, se on kaadettu ja muutoksen todella huomasi, Franssila muistaa. Joka tapauksessa neuvotteluyhteydet pitää olla paremmat naapurien ja yhdistyksen välillä. Sen tiesi, ja se oli ihan hyvä niin. Toivon, että yhdistys saa asian kuntoon ja pääsee kehittämään omaa hommaansa, Roive päättää. Kylmäkoskelle rakentuu kenttä, joka saattaa jatkossa houkutella Suomen parhaita heittäjiä. Siitäkään Roive ei ole aivan varma, onko asia enää edes alkuperäisten osapuolien käsissä. Jos tulee riittävän hyvä rinki, jopa aivan Suomen kärkiheittäjiä voidaan jatkossa nähdä Kylmäkoskella, Haanpää uskoo. Franssila kokee häiriöksi ainoastaan jokamiesluokan radan. Sinne pitäisi nytkin kulkea omasta liittymästä, mutta kyllähän radalle metsäautoteiden kautta pääsee ja liittymän sulkevan kettinginkin pystyy kiertämään, Roive listaa sovun tiellä olevia esteitä. – Välillä se kuului sisälle asti. Roive kertoo, ettei keskustelusta pihalla tule mitään, kun radalla ajetaan
Loka-marraskuun vaihteessa 2021 kyseiseen risteykseen ilmestyivät stop–merkit kaksisuuntaisen pyörätien lisäkilvin. Kaupungin järjestämään iltaan osallistui pieni, mutta sitäkin kiinnostuneempi yleisö.Syytä vaatimattomaan menestykseen ei tarvinnut etsiä kaukaa. Kuolonkolariristeykseen tuli stop–merkit Kukka Salmiovirta Viialassa Hämeentien, Työmiehenkadun ja Nahkatehtaantien risteyksessä tapahtui pyöräilijän kuolemaan johtanut onnettomuus marraskuun alussa 2020. Kaupunki voi vain välittää eteenpäin huolensa ja viestin turvallisuuden lisäämisen tarpeesta. Naapurukset teettivät konsulttityötä Sweco Oy:llä rinta rinnan. Valkeakoski kehittää samaan aikaan Pyöräliikenteen edistämistä on pohdittu vuoden verran. Perusteina olivat nelihaaraliittymän liikenneturvallisuuden lisääminen sekä ajonopeuksien hillintä. Kyseisessä risteyksessä viivaa ei ole vielä maalattu.– Autoilija on edelleen väistämisvelvollinen saapuessaan stop-merkin takaa pääväylälle. Sekä Akaa että naapurikaupunki Valkeakoski saivat hankkeeseen rahaa Traficomilta. Lisäksi tänä syksynä pyöräilystä kysyttiin 5.–9.-luokkalaisilta. Tämä on johtanut onnettomuuksiin, Leppälä kertoo. Joidenkin koulujen pyöräpysäköinti on nykyisellään määrältään riittävää, mutta ei kaikkien koulujen. Samoin, jos liittyvän tien liikenne haittaa päätien liikennettä, on merkin laittamiselle indikaatio. Se ei tarjoa yhtä hyvää säilytysturvaa kuin runkolukittava, todetaan selvityksessä. Vaikka autoilija on pysähtynyt ennen kevyen liikenteen väylää, on hänen yhä edettävä väistämisvelvollisena, muistuttaa Österman. Samaan aikaan Toijalan Monitoimihallilla Akaa-Volley otti seitsemännen peräkkäisen voittonsa lentopallon Mestaruusliigassa.Vaikka tienoon pihat olivat siis täynnä autoja, paikalle oli tultu lentopallon, ei pyöräilyillan tähden. Kun stop-merkkiin on yhdistettynä kaksisuuntainen kevyen liikenteen väylän merkki, on pysähtymisen tapahduttava ennen kevyen liikenteen väylää. Raportissa ehdotetaan, että pyöräliikenne ohjaisi maankäytön suunnittelua tulevaisuudessa. Hänen mukaansa reitti saattaa katketa kesken kaiken. marraskuuta järjestettyyn yleisötilaisuuteen saapunut akaalainen kuntopyöräilijä Pentti Kulla . – Itse en todellakaan pelkää. Kaupungilla ei toimintamahdollisuutta Akaan kaupungin katuinsinööri Vesa Savolaisen mukaan kaupungilla ei ole ollut mahdollisuutta toteuttaa muutoksia kyseiseen risteykseen.– Hämeentie sekä sen vieressä kulkevat kevyen liikenteen väylät kuuluvat tienpidollisesti valtiolle. – Viialan juna-aseman telineet eivät ole laadultaan eivätkä määrältään nykymitoituksia vastaavia, Nisula totesi. Pysähtymisviivat tullaan aikanaan maalaamaan siten, että ne ovat ennen kevyen liikenteen väylää, toteaa Leppälä.– Kevyen liikenteen väylillä liikkuvien vauhdit ovat nousseet hurjasti esimerkiksi sähköpotkulautojen ja sähköpyörien myötä. Väylävirasto ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus ovat tässä tapauksessa vastuullisia toimijoita. Akaalaiset haluavat pyöräilyyn lisää turvallisuutta, parempia reittejä ja reittien kunnossapitoa. Tilaisuuteen saapunut Akaan Pyöräily ry:n puheenjohtaja Juha Hokka sanoi, että Akaassa voitaisiin rummuttaa enemmänkin pyöräilyn puolesta ja piti toimenpideohjelmaa hyvänä.Kuntopyöräilijä Salme Järvinen totesi, että moni akaalainen pelkää pyöräillä talvella. Useammassa tapauksessa autoilija on kertonut nähneensä kyllä liikkujan, mutta arvioinut väärin tämän lähestymisen vauhdin. Näin tämän risteyksen osalta on tehty useamman kerran, toteaa Savolainen. Kestinen on yksi asiantuntijaryhmän jäsenistä. Aseman läheisyydessä on myös sopivan pyöräilymatkan päässä työpaikkakeskittymiä. Tänä syksynä perustetun Akaan Pyöräilijöiden puheenjohtaja Juha Hokka sanoi, että Akaassa on paljon pyöräilyverkoston epäyhteneväisyyttä. Hämeentie sekä sen vieressä kulkevat kevyen liikenteen väylät kuuluvat tienpidollisesti valtiolle. Väylävirasto ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus ovat vastuullisia toimijoita. Molemmissa kaupungeissa on istunut myös oma asiantuntijatyöryhmä. – Arvioidaan, että jos Suomi pyöräilisi 20 prosenttia enemmän, saataisiin yli miljardin euron vuosittaiset terveyshyödyt, hän kertoi. Pekka Mustonen. – Esimerkiksi Metsäkansan suoralla Akaan ja Valkeakosken välillä on heikko päällyste. – Telinemalli Akaassa on perinteinen rengaslukittava teline. Samoin ehdotetaan, että pyöräväylien talvikunnossapito olisi tulevaisuudessa ykkösasia ja seudulliset pyörämatkailureitit laitettaisiin kuntoon. Petteri Nisulan mukaan Akaan kaksi vilkasta asemaa Viiala ja Toijala tarjoavat siihen hyvät lähtökohdat.– Asemanseutujen pyöräpysäköintiin kannattaa panostaa. Stop–merkkien asettamisindikaatioita Österman kuitenkin valaisee. – Stop-merkkejä käytetään muun muassa risteyksissä, joissa näkyvyys päätielle on huono tai päätien liikenne on niin vilkasta, että turvallisuuden vuoksi on pysäytettävä liittyvien teiden liikenne. 16 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu UUTISET Akaan kaupunki ei voinut stop-merkkejä pystyttää. Pyörän päälle pompataan kuntoilun ja virkistyksen tähden, ei niinkään työtai kauppamatkan. Pyöräilyillassa pääsi siis paitsi kuulemaan, millaista pyöräilykaupunkia Akaasta hahmotellaan, myös vaikuttamaan itse ohjelmaan. Muutos on vielä kesken, sillä tiehen maalattavat merkinnät puuttuvat. Kukka Salmiovirta Akaaseen halutaan turvallisia pyöräparkkeja ja parempia reittejä Pyöräily voi olla sujuva osa junalla tehtävää työmatkaa Heli Mustonen Yli 90 prosenttia akaalaisista suhtautuu pyöräilyn edistämiseen myönteisesti. Se tarkoittaisi muun muassa sellaisten laatukäytävien kehittämistä, joissa pyöräily ja jalankulku olisivat erikseen. Akaassa työn pohjana on käytetty viime vuonna tehtyä selvitystä. Akaan kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Sakari Kestinen tuli kuuntelemaan kuntalaisten mielipiteitä Akaasta pyöräilykaupunkina. Potkulaudat nostavat nopeuksia Pirkanmaan Ely -keskuksen tienpidonasiantuntija Roosamari Leppälä kertoo, että päätös merkeistä on tehty heinäkuussa. Yleisötilaisuutta vetänyt projektipäällikkö Petteri Nisula Sweco Oy:stä totesi, että pyöräilyn edistäminen nähdään Suomessa tärkeäksi. Akaan pyöräpysäköinti keskittyy keskustataajamien palveluiden luokse. ”Moni pelkää pyöräillä talvella” Akaan toimenpideohjelmaa ei ole vielä käsitelty kaupungin luottamuselimissä eikä siis lyöty lukkoon. Kolarihistorialla on vaikutus Väyläviraston tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman ei ota kantaa yksittäiseen risteykseen tehtyihin ratkaisuihin. Samoin Sontulasta eteenpäin tilanne on huono, totesi 8. Tarvitaan vain asianmukainen varustus ja siitä vain liikkumaan! Pyöräily osaksi junamatkaa Akaan erikoisuus on, että pyöräily halutaan kytkeä myös osaksi junamatkaa. Tällöin pysäytysviiva maalataan ennen suojatietä. Päätökseen on vaikuttanut myös väistämisvelvollisuuden laiminlyönnistä johtunut onnettomuus. Ahkera kuntopyöräilijä Salme Järvinen sanoi, että talvella Akaassa on kyllä tilaa pyöräillä, sillä moni keskittyy pyöräilyyn vain sulan aikaan. Näin kertoo asukaskysely, joka paljastaa muutakin. Näiden lisäksi huomioidaan risteyksen kolarihistoria, kertoo Österman
– Ryhmärakennuttamishanke sopii erityisesti kiireiselle perheelle, jolla on tarkat toiveet ja tietty budjetti, kertoo asiakkuusvastaava Sanna Syrjälä. Asiakas saa vähemmällä enemmän lähes omakustannushintaan. – Näistä asunnoista kiinnostuneiden kannattaa olla meihin pian yhteyksissä, jotta pääsemme keskustelemaan erilaisista hanketta koskevista mahdollisuuksista, Syrjälä toteaa. – Yksi asiakkaamme naurahti kaverilleen, että rakennuttaa parhaillaan itselleen omakotitaloa golfkentältä käsin, Syrjälä hymyilee. Tämän jälkeen lähdetään etsimään asiakasryhmää, joka haluaa sitoutua projektiin ja ryhmärakennuttaa kukin itselleen toiveidensa mukaisen asunnon huolettomasti ja tehokkaasti. Tulevat asukkaat pääsevät vaikuttamaan tilaratkaisuihin ja materiaaleihin ja tapauskohtaisesti myös asunnon kokoon. Uusimmat LaRa Oy:n ryhmärakennuttamishankkeet käynnistyvät keväällä Vesilahteen ja Tampereen Härmälään. Vesilahden Kaustalanhovi tarjoaa asujilleen lämminhenkisyyttä ja luonnonläheisyyttä. Insinööritoimisto LaRa Oy Pyhäjärvenkatu 5 D 33200 Tampere Puh. Toinen vaihtoehto on konsulttialoitteinen ryhmärakennuttaminen. Ryhmärakennuttamista voi toteuttaa kahdella tapaa. Ryhmärakennuttaminen on uudenlainen vaivaton, kustannustehokas ja turvallinen tapa hankkia unelma-asunto tai koti. Ryhmärakennuttamisen asiakkuusvastaava Sanna Syrjälä, projektipäällikkö Riikka Tapio ja rakennuttajainsinööri Joel Nikula toteuttavat Pirkanmaalla ainutlaatuisia konsulttivetoisia ryhmärakennuttamishankkeita. – Meidän kustannusarviomme taas on laadittu niin tarkoiksi, että niissä on keskimäärin vain yhden tai kahden prosentin heittoa, rakennuttajainsinööri Joel Nikula toteaa. Ryhmärakennuttamisessa on lukuisia etuja verrattuna siihen, että ostaisi valmiin kohteen rakennusliikkeeltä tai rakennuttaisi talonsa täysin omatoimisesti. Hankkeista saadun palautteen perusteella asiakkaat ovat kokeneet ryhmärakennuttamisen konsultin avulla vaivattomaksi. Pirkanmaalla ryhmärakennuttamiseen on erikoistunut Insinööritoimisto LaRa Oy, joka on toteuttanut ryhmärakennuttamishankkeita jo vuodesta 2016 ja toimii hankkeissa ryhmärakennuttajakonsulttina. Jopa huoneistokokoihin voi olla vielä mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Oma piha, ympäröivä luonto, lähipalvelut, harrastusmahdollisuudet ja yhteisöllinen asumismuoto tarjoavat omaa rauhaa ja virikkeitä sopivassa suhteessa. Lisäksi hankkeessa on koko ajan ammattilainen mukana, joka hoitaa asiakasryhmän puolesta hankkeen organisoinnin, sisältäen muun muassa lupa-asiat ja työmaavalvonnan. Olemme tutkineet pienempienkin asuntokokojen mahdollisuutta ja tätä varten kohteesta on olemassa toinen pitkälle viety suunnitelma. Vesilahden Kirkonkylälle käynnistyy ryhmärakennuttamishanke Insinööritoimisto LaRa Oy:n kautta. Myös täydennysrakentamista voidaan tehdä ryhmärakennuttamisen kautta esimerkiksi silloin, kun kerrostaloa halutaan korottaa. Insinööritoimisto LaRa Oy on edelläkävijä ryhmärakennuttamisessa ja heidän kauttaan on jo toteutettu lukuisia ryhmärakennuttamishankkeita, kuten aluehanke Vuoreksen Kuutiot ja Puisto-Hämeen ja Pyynikinhaan täydennysrakentamishankkeet Tampereen keskustaan. Niin helppoa ja vaivatonta tämä on parhaimmillaan. Vuoden 2022 aikana alkavia hankkeita suunnitellaan myös Kangasalle ja Orivedelle. – Asukaslähtöisessä ryhmärakennuttamisessa vähintään neljän hengen ryhmä ottaa meihin yhteyttä ja lähdemme yhdessä viemään toivottua ryhmärakennuttamishanketta eteenpäin, kertoo ryhmärakennuttamisen projektipäällikkö Riikka Tapio Insinööritoimisto LaRa Oy:sta. 03 3138 7300 www.laraoy.com Insinööritoimisto LaRa Oy on laskentaan ja rakennuttamispalveluihin erikoistunut tamperelainen konsulttitoimisto.. Suunnittelun ja rakentamisen aikana asukasryhmä voi jakaa erilaisia sisustusja tilaratkaisuideoita ja samalla tutustua toisiinsa, tuleviin naapureihinsa. Ryhmärakennuttamisessa on tarkoituksena, että asiakasryhmä rakennuttaa kukin perheelleen asunnon omaan käyttöön. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.11.2021 17 MAINOS Ryhmärakennuttaminen mahdollistaa unelmakodin rakennuttamisen vaikka golfkentältä käsin Oman asunnon rakennuttamisen ei aina tarvitse olla hankalaa ja aikaavievää. Vesilahden Kaustalanhovi tarjoaa luonnonläheistä ja lämminhenkistä asumista vain 25 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta. Vesilahden Kirkonkylälle rakentuu neljästä kahdeksaan kytketyn erillistalon ryhmärakennuttamishanke. Urakoitsijat on kilpailutettu ja valittu. Omakotitalorakentajalla budjetti saattaa välillä ylittyä reilusti ja aiheuttaa ongelmia hankkeen etenemiselle. – Konsultilla on valmiina tontti, arkkitehtisuunnitelmat ja kustannusarvio, joka perustuu urakoitsijoilta saatuihin tarjouksiin
Tilausehdot: akaanseutu.fi/info. Akaan Seutu selvitti muun muassa, miten kaupunginvaltuutetut tienasivat vuonna 2020. Kaupunginhallitus on käsitellyt käräjäoikeuden päätöstä kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla pykälä on ollut salainen. SOITA Arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 010 5844 170** Jatkuva tilaus jatkuu vaivattomasti juuri niin kauan kuin haluat, kunnes peruutat tilauksen. » SIVU 4 AKAA-VOLLEY on voittanut kahdeksan peliä putkeen lentopallon Mestaruusliigassa. ** Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. 115,80 €. » SIVU 5 VEROTIEDOT paljastavat Akaan ahkerimmat veronmaksajat. Sisältää paperilehden ja kaikki digisisällöt.) 6 + 1 kk jatkuva täystilaus 58 € (Norm. 42 €, jatkuu 6 kk laskutusvälillä normaalihintaisena) 99 99 €€ 58 58 €€ 21 21 €€ -50 -50%% Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Akaan Seudun uutissovellus (iOS, Android) Näköislehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä akaanseutu.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajille suunnatut digisisällöt Tilaa Akaan Seutu Tilaa Akaan Seutu jouluiseen tarjoushintaan! jouluiseen tarjoushintaan! Paperilehti kolahtaa postiluukusta joka keskiviikko, ja lehden digikanavissa on tarjolla tuoreita paikallisuutisia joka päivä. Urjalassa tilanne on synkempi ja tauti on levinnyt alle 12-vuotiaiden ikäryhmässä. VERKOSSA Kätevästi osoitteessa akaanseutu.fi/joulu 2. 67,60 €, jatkuu 6 kk laskutusvälillä normaalihintaisena) 6?kk jatkuva digitilaus (norm. Jatkuu 6 kk laskutusvälillä normaalihintaisena. 115,80 €, jatkuu 12 kk laskutusvälillä normaalihintaisena) 6?kk täystilaus + 1?kk kaupan päälle (norm. Sisältää paperilehden ja kaikki digisisällöt.) 6 kk jatkuva digitilaus 21 € eli -50 % (Norm. Kaupunginjohtaja Antti Peltola ei kerro, mikä on hovioikeuteen jätetyn valituksen sisältö ja oliko kaupunginhallitus valittamisesta yksimielinen. Tunnus 5004266 00003 VASTAUSLÄHETYS Nimi* Lähiosoite* Postinumero ja -toimipaikka* Puhelinnumero* Sähköposti, tarvitaan digitunnusten lähettämiseen* Tilauksen aloitus* (viimeistään 12.1.2022) Allekirjoitus* Kyllä, kiitos! TÄLLÄ KORTILLA Täytä ja postita. Sisältää kaikki digisisällöt.) Tarjous voimassa 31.12.2021 asti uusiin kotimaan tilauksiin. Akaan Seutu maksaa tilauksen postimaksun. 67,60 €. » SIVUT 6–10 AKAAN kaupunginhallitus on päättänyt, että vuonna 2017 irtisanotulle kaupunginjohtaja Aki Viitasaarelle ei makseta käräjäoikeuden määräämiä korvauksia. 3. Jatkuu 12 kk laskutusvälillä normaalihintaisena. Sen sijaan kaupunki hakee ratkaisua hovioikeudesta. Tilaus jatkuu normaalihintaisena ensimmäisen tarjousjakson jälkeen. Jatkuu 6 kk laskutusvälillä normaalihintaisena. Valitse mieluisin tilaustapa: Täystilaajana tämä kaikki on sinun: Kokeile nyt edullisesti! Heti tai toivomanani päivänä _____._____.2021/2022 Numero 46 Keskiviikko 17.11.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAASSA on kahden viime viikon aikana todettu 15 uutta koronatartuntaa. » SIVU 11 Kaupunki vei Aki Viitasaaren rahariidan hovioikeuteen Mikko Peltoniemi. 12 + 2 kk jatkuva täystilaus 99 € (Norm. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. 18 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu 12?kk täystilaus + 2?kk kaupan päälle (norm. Postimaksu on jo maksettu! 1. 42 €. Tutustu tietosuojakäytäntöömme osoitteessa akaanseutu.fi/tietosuoja. Haluan tilata Akaan Seudun. Tilaa Akaan Seutu, niin tiedät, mistä paikkakunnalla puhutaan. Lauantaina kotihallissa pelataan seuran 10-vuotisjuhlaottelu Hurrikaani Loimaata vastaan
Akaan Seutu – Keskiviikko 24.11.2021 19 Akaassa on todettu kahden viikon aikana 19 uutta koronatartuntaa Tarja Antola Akaassa on kahden viime viikon aikana todettu 19 uutta koronavirustartuntaa (tilanne 23.11.). Avi kielsi kaikki sellaiset sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 100 henkilöä ja joissa on käytössä katsomotiloja, joissa kaikille osallistujille ei ole määritelty istumapaikkoja, tai on kyse yleisötilaisuuksiin kuuluvista yhteislaulutilaisuuksista. Koronapassina voi käyttää mitä tahansa kolmesta Omakannan koronatodistuksesta eli todistusta koronarokotuksesta, todistusta koronatestituloksesta tai todistusta sairastetusta koronavirustaudista. Koska ensisijainen toimintamme on hoitaa sairaita, todistusten antaminen ei ole prioriteettilistan kärjessä. Jos alkuviikosta kysyy koronatodistusta loppuviikon tapahtumaan, sen pitäisi järjestyä. Valtuusto päätti asiasta kokouksessaan 17. Osallistavaa budjetointia esitti Kati Kuusisto (vihr), ja valtuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti ilman äänestystä.Osallistavaa budjetointia voidaan toteuttaa esimerkiksi antamalla tietty rahasumma asukkaiden käytettäväksi oman alueensa kehittämiseen.Kuusisto kertoi esimerkin Tuusulasta, jossa kaupunki ja tietyn alueen asukkaat sopivat, että asukkaat hankkivat tietyn osuuden ulkokuntoilulaitteiden rahoituksesta ja kaupunki antaa loput. Suomessa koronapassina käytetään EU:n koronatodistusta, jonka voi ladata Omakannasta. Määtän mukaan pyytäjän kannattaa varautua 2–3 päivän odotusaikaan. Akaan kaupunki tiedotti perjantaina yksittäisistä koronavirustartunnoista Kylmäkosken ja Sahurin päiväkodeissa. Urjalassa ei voi vielä huokaista Akaan naapurissa Urjalassa koronatartunnat lähtivät toissa viikolla rajuun nousuun. Sitten on vaarallisempi tauti, joka koskee rokottamattomia nuoria, aikuisia ja ikäihmisiä. Delta leviää herkästi Tartunnat näkyvät kahdenlaisena tautina. Koko epidemian aikana varmistettuja tartuntoja on ollut yhteensä 163. – Pääpaino on rokottamattomissa, Määttä sanoo. – Välttämättä emme pysty samana päivänä auttamaan. Johtava ylilääkäri Tiina Määttä kertoo, että ensisijaisesti pyyntö olisi hyvä lähettää sähköisen asioinnin Klinikin kautta. Teknisen lautakunnan vastauksessa valtuustoaloitteeseen todetaan, että investointiohjelmassa on varattu määräraha Nahkialanjärven alueen kehittämiseen, joka toteutetaan yhteistyössä kaupunkikehitystoimen kanssa. Kaikkein tärkeimpänä asiana toivomme ja kannustamme kaikkia, jotka pystyvät, ottamaan rokotteen. Hyvä käsihygienia, maskin käyttö ja lähikontaktien välttäminen ovat Määtän mukaan edelleen hyviä keinoja taudin torjunnassa. Koronatodistuksen voi käydä itse hakamassa hykestä, tai se postitetaan saajalle.Määttä kertoo, että julkisella puolella ei tehdä täysi-ikäisille koronatestejä koronapassia varten. Akaan myönteinen asukasluvun kehitys näkyy myös vilkkaana asuntokauppana. Akaan muuttoliikkeen positiivinen käänne perustuu kasvaneisiin muuttovoittoihin Tampereelta, kaupungilta kerrotaan. Nahkialanjärven kehittämisessä kokeillaan osallistavaa budjetointia Tarja Antola Akaan kaupunki kuulee kuntalaisia ja hyödyntää osallistavan budjetoinnin menetelmää Nahkialanjärven kehittämisen ja leikkipuiston toteuttamisen yhteydessä. Mikko Peltoniemi Akaan muuttoliike on parantunut merkittävästi vuoden 2021 aikana Akaan Seutu Akaan muuttoliike on korona-aikana kohentunut merkittävästi. Toiminnanharjoittaja voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin. – Akaan loistava sijainti pääradan varrella asemasta riippuen noin 15–20 minuutin junamatkan päässä Tampereen ydinkeskustasta on yksi merkittävä vahvuutemme, toteaa kaupunginjohtaja Antti Peltola . – Ja erityisesti se, että oireisena ei mennä töihin, kouluun tai päivähoitoon vaan sairastetaan kotona. – Täysi-ikäisten täytyy käydä testaukset hoitamassa yksityisellä, Määttä kertoo. Vapaata villiä leviämistä loppuviikon ja alkuviikon lukujen perusteella ei näyttäisi enää olevan. Vetovoiman ohella on kiinnitettävä huomiota myös pitovoimaan sekä niin sanottuun lumovoimaan, Timo Aro korostaa. Kahden viime viikon aikana uusia tartuntoja on Urjalassa ollut 77 (tilanne 23.11.). Määräys on voimassa 24.11.–19.12.2021. Akaa vastaa myös Urjalan terveyspalveluiden järjestämisestä. – Klinikissä voi asioida myös toisen puolesta. Toisena voidaan ajatella Viialan Luttusta, joka on tehty parina viime kesänä talkoovoimin. Lähiomaista voi pyytää laittamaan viestin puolestaan. Netitön saa todistuksen hykestä Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) määräsi maanantaina kohdennettuja kokoontumisrajoituksia sisätiloihin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen kunnan alueelle. Muuten tälle epidemialle ei näy loppua. – Viime päivinä Urjalassa on todettu yksittäisiä tartuntoja ihmisillä, jotka ovat olleet jo karanteenissa. – Akaassa luontaiset vetovoimatekijät ovat hyvät, ja se luo erinomaiset mahdollisuudet kaupungin kehittämiselle. Koko epidemian aikana Urjalassa on todettu 116 tartuntaa, joista suurin osa on marraskuulta. – Ilmaantuvuusluvun perusteella Akaa on Pirkanmaan kartalla vielä aika vaalealla. Tietenkin voi myös soittaa, mutta jos kaikki soittavat, ajanvaraus ruuhkautuu. Valtuustoaloitteen mukaan leikkipuisto ja ulkopelimahdollisuudet lisäisivät kuntalaisten virkistysmahdollisuuksia. Pyynnön voi jättää myös hyvinvointikeskuksen (hyke) infoluukulle, jos asioi hykessä, Määttä kertoo. Monen muun kunnan ilmaantuvuusluku on huomattavasti korkeampi, Akaan johtava ylilääkäri Tiina Määttä kertoo. Kaupungin tiedotteen mukaan Akaa on saanut tammi–syyskuussa 2021 muuttovoittoa 75 henkilöä maan sisäisestä muuttoliikkeestä.– Käänne on merkittävä, sillä vuosina 2015–2019 Akaa kärsi keskimäärin 85 henkilöä vuodessa muuttotappiota ja vielä 45 henkilöä koronavuonna 2020. Myös aluetutkija Timo Aro MDI:stä näkee Akaan asukasluvun kehityksessä positiivisia merkkejä ja selkeän käänteen korona-aikaa edeltävään aikaan, vaikka muuttoliikkeen rakenne on jo aikaisemminkin ollut hyvä. – Näin syntyy osallisuutta, omistajuutta ja paikasta tulee niiden ihmisten, jotka sen haluavat. Paikkoja ei ole hajotettu eikä töhritty, koska siihen on syntynyt omistajuus, Kuusisto totesi. Lautakunnan mukaan leikkipuiston toteuttamista on tarkoituksenmukaista tarkastella Nahkialanjärven kehittämissuunnitelmakokonaisuudessa.Valtuusto merkitsi teknisen lautakunnan selvityksen tiedoksi ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi lisäyksellä osallistavasta budjetoinnista. Nahkialanjärven kehittämiseen liittyy viime keväänä tehty valtuustoaloite, jossa esitettiin leikkipuiston ja ulkopelimahdollisuuksien selvittämistä. Nahkialanjärven alueelle on toivottu leikkipuistoa ja ulkopelimahdollisuuksia. UUTISET. Jos henkilöllä ei ole mahdollisuutta ladata koronatodistusta netistä, voi sen pyytää Akaassa hyvinvointikeskuksesta. Kahden viikon ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohti on Akaassa 115,9. Mutta vielä on turhan aikaista huokaista, koska viikonloppuisin hakeudutaan testeihin huomattavasti vähemmän kuin arkisin, Määttä sanoo. – Niissä tauti leviää. Määtän mukaan tartuntamäärien nousussa näkyvät rajoitusten poistuminen sekä ihmisten liikkuminen ja kontaktit. Määtän mukaan tartunnan saaneet akaalaiset ovat lähinnä nuoria ja 30–40-vuotiaita aikuisia. – Pienemmillä lapsilla sekä rokotetuilla nuorilla, aikuisilla ja ikäihmisillä tauti ei ole niin vakava. marraskuuta. – Päiväkodin tiloissa on oleskellut myöhemmin koronaan sairastunut henkilö, Määttä kertoo. Delta on innokas leviämään alkuperäiseen virustyyppiin verrattuna
Antti Luukkanen. Vaikka gospel on pohjimmiltaan hengellistä musiikkia, tähtää myös Ruunila kaikkien potentiaalisten kuulijoiden tietoisuuteen. Yleisöpohjan kasvu siintää kuitenkin mielessä. Perheen perustaminen myös muistutti elämän prioriteeteista, ja muusikon ura jäi sivummalle. Siellä on rikas musiikkikulttuuri. Niko Ruunila toivoo laulujensa toimivan kuulijoilleen rohkaisuna elämän vaikeissa paikoissa. Kun katson taaksepäin, niin en olisi ollut valmis sellaiseen. . Hänestä Ruunila sai hyvän kirittäjän levylleen. . Puolet kappaleista on kirjoitettu noin vuoden sisään, puolet on vanhempia. MUSTIA ETUJA RAJOITETUSTI KLO 8.00 ALKAEN! Soita! Mainosmyynti: Black Friday ASTA KOHONEN / 044 347 7404 KULTTUURI Isän kuolema sai tekemään uusia lauluja Niko Ruunila palasi musiikin pariin Antti Luukkanen Viialassa asuva Niko Ruunila on pitkän linjan muusikko, joka hiljattain sai uralleen uuden alun. Mainostaja, ole mukana mainoksellasi ja kerro palveluistasi paikallislehdessä. Tämä matka kertoo meidän isästä. . Kaksikko löysi yhteisen sävelen, ystävystyikin paremmin tutustuttuaan. . PE 26.11. Kysy lisää. Lopputuloksessa auttoivat alan ammattilaiset. Mukaan tuli vielä Miko Tekoniemi , jonka vahva soittoura jatkuu esimerkiksi Antti Ketosen yhtyeessä. mennessä! Mainostaja! Nappaa kiinni. Saatiin ne kaikki sovitettua hyvin samaan kokonaisuuteen, Ruunila kertoo. . Hyvin vahva osaaminen on takana, luonnehtii artisti itse levyn laulujen sovittamisesta vastaavia yhteistyökumppaneita. Käyttämällä oman kaupungin palveluita meidän yhteinen Akaamme pysyy elinvoimaisena jatkossakin. Koen sen niin, että tämä levy tuotiin vähän niin kuin portille ja seuraavalla mennään vähän pidemmälle. Ruunila sanoo, että vielä parikymmentä vuotta sitten markkinointi ja esille pääseminen oli huomattavasti työläämpää ja kalliimpaa kuin nykyään. Kipinä uuteen yritykseen tuli Ruunilan isän kuolemasta, joka aktivoi jälleen sanomisen tarpeen ja sitä kautta loi kuudennen Tämä matka -albumin tekstimaailman suuntaviivat. Sieltä saa hyvät pohjatiedot. . Sellaiseksi valikoitui Olli Helenius , jolla on pitkä ura paitsi tuottajana myös artistina. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Levyn kappaleita on soitettu esimerkiksi Radio Dein taajuuksilla päivittäin. Ruunila muistuttaa, että tehdäkseen merkittävää musiikkia ei tarvitse tavoittaa miljoonaa ihmistä. Laulaja-lauluntekijä myöntää, että nuorempana oli kiusaus keskittyä vain musiikkiin, mutta nyt päälle nelikymppinen kolmen lapsen isä ymmärtää, mikä elämässä on tärkeää. Seuraavalla levyllä pidemmälle Katse on kuitenkin jo kääntynyt tulevaan, sillä luovuuden päästessä ulos uutta materiaalia ehti syntyä lisääkin jo ennen uuden albumin ilmestymistä syyskuussa. Monet pääsevät tekemään ja opettelemaan sitä hommaa. En voi jättää uusia kappaleita julkaisematta. Toisten rohkaiseminen on iso teema. 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Varaa paikkasi 1.12. Ei ole enää pakkomiellettä, että pitäisi tulla stara. Kuudennella albumillaan Ruunila panosti myös levyn tekniseen toteutukseen. Kun näkee ihmisten kovat kokemukset, niin haluaa jakaa sen tiedon, että monilla muillakin on vaikeata. Oikeat yhteistyökumppanit Aikaisempiin levyihinsä verrattuna artisti halusi nyt panostaa myös kunnon tuottajaan. Olen nytkin avoin asioille, mutta tunnistan myös realiteetit. Niko Ruunila tuntuu tyytyväiseltä paluunsa ensietappiin, ja kiinnostusta on herännyt. Nopeat syövät hitaat... Nopea tahti otti veronsa, sillä omalla kustannuksella artistina oleminen kävi energian ja kukkaron päälle. Odotukset ovat silti korkealla samalla tiimillä tehtävästä tulevastakin levystä. Nuorena gospel-piireistä esille tullut Ruunila teki parikymppisenä viisi levyä viidessä vuodessa ja soitti myös runsaasti keikkoja. 20 Keskiviikko 24.11.2021 – Akaan Seutu Osta omasta kaupungista Löydä lahjat läheltä joulunumero keskiviikkona 8.12. Sanomana toisten rohkaiseminen Rohkaisevan palautteen lisäksi hyvänä esimerkkinä ovat toimineet muut gospel-piireistä koko kansan tietoisuuteen nousseet artistit Juha Tapio tämän hetken nimistä parhaimpana esimerkkinä. Tutustu Akaan monipuoliseen tarjontaan