» SIVU 7 Opintiellä jaettiin kuusia ja hyvää joulumieltä Myllytie 3, 37800 Akaa. maanantaina. Vetovoimakaupunki saa myös kaipaamansa kulttuurija tapahtumakoordinaattorin. Naapureille lahjoitettiin myös Kiira Lampun askartelemat tonttukoristeet. Lounastarjoilu alkaa 3.1. Puh. » SIVU 6 NIKO Lamppu sai joulun alla idean järjestää tempauksen, jossa jaettaisiin joulukuusia ilmaiseksi. Numero 51 Keskiviikko 22.12.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAA käyttää ensi vuonna kaikenlaiseen rakentamiseen 30 miljoonaa euroa. Kiitos kaikille asiakkaillemme ja Hyvää Joulun Aikaa! sivut 9–25 Teeman a Jarno Keskinen. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi toijalan.lounaspirtti@co.inet.fi Myyjäiset tänään ke klo 7-15. Jouluviikon alkuun mennessä Opintiellä sijaitsevan rivitalon päädystä oli noudettu jo noin 50 Alpilan kylästä peräisin olevaa joulukuusta. Tervetuloa! Väliviikon pidämme lomaa. Isä ja tytär kertovat yllättyneensä positiivisesti kuusitempauksen saamasta suosiosta ja haluavat toivottaa kaikille hyvää joulua
Myösmonistapuhelimista saa nykyään sinisen valonkokonaanpois päältä,jotenseeioleniin haitallista enää silmillekään,jaälylaitteitakehitetään tämän kannalta kokoajan.Tässämaailmassa,jossaelämme, monetasiatonsiirretty hoidettaviksiälylaitteenkautta,esimerkiksi ajanvarauksetlääkäriinja osakoulutehtävistä,joten ruutuajankertymistä arkistenasioidenparissa onmahdotontavälttää. Tämäkinmielipidekirjoitusonkoulutyö,jonka hoidammetietokoneella. Olen nähnyt, miten paljonyksinäisiäihmisiähoitolaitoksissaonjamiten hyvälletuulellehetulevat pienistäkin asioista kuten joululaulunlaulamisestaja hyvänjouluntoivottamisesta.Pienelläasiallavoi siissaadatoisellehyvän mielenjahänettuntemaan itsensätärkeäksi. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Mitenmukavainpuhelimen katselu aiheuttaa niitäniskakipuja. Korona-pandemiaon ollut monella esteenä nähdälähimmäisiäja sukulaisia,muttahyvän mielenvoisaadatoiselle soittamallajakysymällä mitäkuuluutaivaikka postikortinlähettämällä.Tänäpäivänätapoja jamahdollisuuksiaon vaikkakuinkaeivätkäne vaadikuintekemisen. Toivonsiis,ettäesimerkiksiterveystiedon tunnillataiterveystarkastuksessa keskityttäisiin enemmän siihen, mitä nuorenruutuaikayleensä sisältää,eikävainniihin numeroihin.Tätennuori voisimyöshelpommin ymmärtää,mitenvoisi mahdollistaongelmaa lähteäkorjaamaan,eikä tuntisivälttämättäoloaan niin tuomituksi. Jouluonomiaankorostamaankoronantuomia muutoksia elämässämme. Useinsanotaan,että nuorensosiaalisettaidot heikkenevät,kunhänviettääaikaaruudunääressä. Muttalukuisetnuoretovat sosiaalisiajuuriälylaitteen välityksellä.Jollakinvoi ollavaikkakaikkikaverit netissä,jaheidänkanssaanviestittelyvoiolla juuriseyksijaainoaasia, jokatuohänelleiloa. Univajeestavoiseuratakeskittymisongelmia, ärtyneisyyttäjaylipainoa. Univajeedistääerilaistensairauksienkuten diabeteksensyntymistäja altistaaherkemminvaaratilanteisiin.Myösnuoren normaalikehityskärsii. Onneksi on olemassaerilaisiajärjestöjäja yhdistyksiä,jotkamyös muistavatniitäihmisiä, joillaeiolelähimmäisiäja ovatvähävaraisia.Nämäyhdistyksettoimivat useintalkoovoiminjaovat riippuvaisiaerilaisista lahjoituksista.Josemme itse osallistu tällaiseen toimintaan,niinvarmistetaanettätämätärkeätyö jatkuutulevaisuudessakin erilaisiinlahjoituksiinja keräyksiinosallistumalla. Mielestäninuorilla pitäisiollaoikeaunirytmi,silläsehelpottaaja sujuvoittaaarkea.Unitutkijatovattodenneet,että kasvavanuoritarvitsee vähintäänyhdeksäntuntia untakehittyäkseennormaalistijapalautuakseen päivänrasituksista. Liikunnan puute aiheuttaa myös nukahtamisongelmia.Josnuorieisaapurettuaenergiaaliikuntaan, hänvoitunteaitsensä energiseksivieläsängyssä,jasetaashankaloittaa nukahtamista. Ainakeskitytäänvain numeroihin,kuinkayli kaksituntiapäivässäon liikaa, eikä ikinä siihen mitäseruutuaikasisältää.Mielestänikorkeaa ruutuaikaalähdetään varsinkinvanhemman sukupolventoimesta kritisoimaanjatuomitsemaan ihan liian helposti. “Nuoristatuleepassiivisia,joshetuijottavat ruutuakaikenaikaa.” Mahdollisesti,mutta toivottavastine,jotkatätä toitottavat,kritisoivat ihan yhtä lailla ihmisiä, jotkaistuvattyökseen ruudunääressäjopakahdeksantuntiapäivässä. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Sosiaalinenmediakoukuttaanuoriapysymään puhelimella yömyöhään, jauseatnuoretnukahtavatkinpuhelinkädessä. Huononitsekurintakia heeivätpystyvastustamaansosiaalisenmedian kiusausta. 2 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Joseiolemahdollista päästä oman läheisensä haudalle,niinvoiviedä kynttilänMuuallehaudattujenmuistomerkille, jollainenlöytyylähesjoka hautausmaalta. Vilma Rantanen 8B Viialan yhtenäiskoulu Unirytmi vaikuttaa nuorten jaksamiseen Aamulla astuessani luokkaannäenympärilläni väsyneitäjauupuneita kahdeksasluokkalaisia. Tunninalkaessahuppupäisethahmotnukkuvat pääpulpetissa.Opettaja joutuusanomaanuseaan kertaan,ettäpysykää hereilläjakeskittykää tuntiin.Nuoreteivätole nukkuneettarpeeksijaherätyskelloonpakottanut heidätylös. Riittävätyöunettakaavatnuorennormaalinkasvunjakehittymisen,sillä nukkuessa keho tuottaa kasvuhormonia.Riittävien unienjälkeenoloonmyös pirteä,jajaksaatehdä asioitapaljonenemmän. Nuorellaolisisiishyväolla toimivaunirytmi,silläse sujuvoittaajahelpottaa arkea.Tässämuutamavinkki miten nukahtaa helpomminjasaadarytmi hallintaan: Menejokapäivänukkumaan samaan aikaan jalaitaherätyssamaan aikaan,myösviikonloppuisin.Näinrytmipysyy jaoletainapirteä.Äläjuo energiajuomiataimuutakofeiinipitoistaparia tuntia ennen nukkumaan menoa.Harrastaliikuntaa japyrielämääntasapainoistaelämää.Herääja nousesängystäsamaan aikaan kuin muina aamuina,vaikkatakanaolisi huonosti nukuttu yö. Neea Ovaska 8B Viialan yhtenäiskoulu. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Virkeitäpäiviäkaikille! Samuel Salmi 8A Viialan yhtenäiskoulu Ruutuaikaa kritisoidaan liikaa Oletko sinäkin saanut kuullavalituksialiian pitkästäruutuajasta vanhemmilta,terveystiedonopettajaltataikoulun terveydenhoitajalta?Onneksi olkoon, niin on myös todellamonimuunuori. Voikotässäjärkytyksessäollajotakinhyvää? Saisikoseesimerkiksimarketinoveenteipatun Käytämaskia-kyltinohiuhmakkaastiilman maskiakävelevänhenkilöntajuamaan,mistäon todellakyse?Syttyisivätkölamputjanäkisivätkö viimeisetkinmeistäsenvalon,ettätästätilanteestaeinykymenollaselvitä. ”Airuutuaikasiolitänään seitsemäntuntia?Olet siis yhteiskunnan silmissä puhelinaddikti,jokaei omista muuta elämää.” Ihmistenpitäisiavata silmätjakatsoapintaa syvemmälle.Mitäjos jollakinolileffamaraton?Taihänkäykoulua etänä?Korkearuutuaika eiläheskäänainatarkoita sitä,ettämakaasängyn pohjallakatsomassaTik Tokiapuoletpäivästä. Someniska on myös termi,jostaolennuorena saanut kuulla kyllä ihan riittävästi.Ymmärrän pointin, mutta ainakin itseluenjateenläksyjä ihan samassa asennossa missä katsoisin puhelinta. Ratkaisunavaimetovatmeidänjokaisenkäsissä.Jokainenmeistäonomanelämänsäjalähipiirinsävaikuttaja,jokapystyyvaikuttamaanomilla sanoillaanjateoillaan.Vaikkajokaistameistä uskoisivainmuutamaihminen,vaikutusonsuuri, joskaikkivälitämmesamaaviestiä.Olkoontämän joulunsanoma”Vältäturhiasosiaalisiakontakteja jaaltistumisia.Noudatahyvääkäsi-jayskimishygieniaa.Yritähuolehtiaturvaväleistä.Käytä kasvomaskia.Otarokotukset”. Hyvää etäjoulua T oinenkoronaviruksenvärittämävuosialkaa kääntyäkohtiloppuaan.Jouluotetaanvastaanomikronmuunnoksenkääntyessävallallaolevaksivariantiksi.Terveydenjahyvinvoinninlaitossuositteleejoulunviettämistäpienellä porukalla.Koronarokotteenottamistavoiajatella vaikkapajoululahjananiinmuillekuinitselle, sanooTHL:njohtaja MikaSalminen tiedotteessa. Maailmamuuttuukoko ajanjaniinmyösperinteet, muttakoensiltitärkeäksi, ettäpidetääntoisistamme huoltanytjatulevaisuudessa. THL:njoululahjasuomalaisilleonlistakeinoista,joillaviettääturvallistajoulua.Yksikeinoista onjoviimejoulultatuttuetäyhteyksinvietetty joulu.Jokainenetätyöpalavereissaviimeisetlähes kaksivuottaroikkunuttietää,ettäeihänseole aivansamaasiakuinoikeapalaveri.Muttaonko sesiltiparempikuinpelkkäsoittotaitekstiviesti? Kylläon,janytonvieläaikaaopastaaomiasenioreitakinetäyhteyksienhaltuunottoon. Nykyäännuoretovat erittäinaddiktoituneita puhelimiin,jaseonkin yksi yleisimmistä nukahtamisenvenyttäjistä. Myösenergiajuomat ovatnykynuorillaerittäinyleisiäuniongelmien aiheuttajia.Niistäaiheutuvatvieroitusoireet ovaterittäinvahvoja,ja siksi niistä lähteekin usein kierreliikkeelle.Vieroitusoireetvoivataiheuttaa ärtyneisyyttä,päänsärkyä,voimattomuuttaja lisääväsymystä,jokasaa nuorenhaluamaanhetken piristyksenuudestaan. Onmyöstärkeäämuistaaniitä,jotkaeivätenää olekeskuudessamme. Siksimielestäniontärkeääkäydäsytyttämässä kynttilä hautausmaalla. Kyllä,seonikävää,ettäemmevoieläätäysin vapaasti.Niinkauankuinosameistähaluaaelää täysinvapaasti,kukaanmeistäeilopultavapaudu poikkeustilanteesta.Joshaluammeeroonmaskeista,turvaetäisyyksistä,käsidesistä,sosiaalisestaeristäytymisestäjaehkäjonainpäivänä myösrokotuksista,tarvitaantodellasuurimäärä epäitsekkyyttä. JohnF.Kennedy sanoivirkaanastujaispuheessaan1961”Älkääkysykömitämaavoitehdä teille–kysykää,mitätevoittetehdämaallenne.” Nytkaivataansamaaasennetta.Eiolekysesiitä, milloinviranomaisetantavatmeilleluvanpalatanormaaliinvaansiitä,milloinmeannamme viranomaisillemahdollisuudenantaameilleluvan palatanormaaliin. Nuoretovatväsyneitä, koskahenukkuvatliian vähän.Syynävähäiseen uneen on usein liian myöhäinen nukkumaanmenoaika.Syitävenyvälle nukahtamisellevoivat ollaesimerkiksipuhelin, sosiaalinenmedia,huono itsekuri,liikunnanpuuttuminenjaenergiajuomat. THL:nlistanmukaanesimerkiksisukulaisvierailujakannattaatehdävain,josseonvälttämätöntä.Josjoulunaikanaaikookuitenkintavata muitakuinläheisimpiäihmisiä,etenkinjosaikoo tavataikääntyneitätairiskiryhmiinkuuluvia, tapaamisenturvallisuuttavoilisätämonintavoin. Omaatartuntariskiävoipuolestaanpienentää välttämälläsosiaalisiakontaktejaennenpyhiä. Ensisijaistaonmuistaapyhinäsamatperiaatteetkuinmuulloinkinkorona-aikana.Tärkeintä onnoudattaahyvääkäsi-jayskimishygieniaaja yrittäähuolehtiaturvaväleistä.Lisäksivoikäyttää kasvomaskia,jamyöskotitestiävoihyvinkäyttää. Ihmisillä on nykyään niinkiire,ettähelposti unohtuu se kaikkein tärkein;ystävätja lähimmäisetjaaitojen ihmissuhteidenylläpito. Helpostikiirejaoman ajanvaaliminensaa ihmiset keskittymään vainitseensäjatuolloin unohtuune,jotkaeivät enää itse kykene sosiaalisen elämän ylläpitoon. Joulun keskeisin idea on yhdessäolo ja muiden muistaminen Nytkunjoululähestyy,on erityisentärkeäämuistaa lähimmäisiäjayksinäisiä, silläjoulunkeskeisinidea onyhdessäolojamuiden muistaminen.Muistamineneitarkoitavälttämättä kalliinlahjanantamista vaankertomistatoiselle, ettähänontärkeä. Se läheisten ihmisten väliintullutkoronakiila,jokatavallisenaviikonloppunaonlähinnäikäväjarajoittava,näyttäytyy joulunasuorastaanjärkyttävältä.Siihenolemme ehkäjoehtineettottua,ettävaikkapasunnuntailounaitalähisuvunkeskeneitällähetkellänautita aivannormaaliintapaan,muttaseonvieläuutta, ettäemmevoiollanormaalissakanssakäymisessä edesjouluna
9-13, 25.12. suljettu, 26.12. 10 10 00 00 2 pss Viima hiekoitussepeli 15kg (5,90pss) Korona pikatesti Panbio Tarjoaa tuloksen 15 minuutissa. Avoinna ma-pe 8-16 Hyvää joulua & onnellista uutta vuotta! Olemme suljettuna 24.-26.12. Äänestä Aarre Nord Pirkanmaan aluevaltuustoon. (24,90) 19 19 90 90 Haghus Finland Lumikengät 210-630mm, alumiinirunkoiset huippulumikengät, käyttäjille 50120kg (69,-) Löytyy myös isommat mallit. suljettu Motorola T42 radiopuhelin 2kpl, sininen. 300m (19,90) Led Selfievalo puhelimelle 20cm jalustalla (24,90) Denver Peruspuhelin 2 sim-korttipaikkaa, SMS, Bluethooth ym. Valtatie 7, Akaa Puh. Harrastuksiin, retkille, töihin, kantomatka esteettömässä maastossa jopa 4km, (39,90) 32 32 90 90 89 89 00 00 Motorola Focus72 valvontakamera Wifi tai Lan yhteensopivuus älypuhelimet, tietokoneet tai tablettilaitteet (129,-) 16 16 90 90 Ledcore otsavalo 10W Ladattava 2x2200w (18659) akku sisältyy. Akaan Seutu – Keskiviikko 22.12.2021 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. 050 413 2483 Lomalla 24.12.2021-5.1.2022 sari@allinapu.fi 0400 987 966 Allin Apu ja Allin Pirtti kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa Maukasta Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2022! HYVINVOINTIA, TERVEYTTÄ JA TURVALLISUUTTA Muutoksessa mukana. 55 99 99 ERÄ Kirurginen kasvomaski Type IIR 50kpl/pkt, sininen (5,99pkt) 10 10 00 00 2 pkt 59 59 00 00 Painopeitto 5,5kg, 150x200cm (79,95) 22 99 99 Maxell LR6 AA tai paristo 10kpl pkt (3,99) Panda suklaakonvehti 500g (2,99pss) Kinkun Paistomittari langaton, kantama jopa 30m (15,99) 12 12 99 99 66 00 00 2 kpl Sydänmarmeladi 500g (3,99kpl) Paljon Joulusuklaita -30% -30% 55 00 00 2 pss Pelit ja palapeli -30% -30% AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA, (03) 542 2460 Olemme lomalla 24.12.2021-3.1.2022 välisen ajan. Tietoa, taitoa ja vahvaa elämän kokemusta. Kantama n. Sopimustoimitsija/eläkkeellä M ak sa ja Ak aa n M aa nr ak en nu s ja Ve sij oh to sa ne er au s Oy Ma-pe 9-18, la 9-15 Tarjoukset voimassa 22.-24.12. LIIKE AVOINNA: ma-pe 8-16.30 Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme vuodesta 2021! Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ARKKITEHTISUUNNITTELU MIKKO UOTILA OY ARKKITEHTISUUNNITTELU MIKKO UOTILA OY. Se paikallinen sekatavarakauppa Se paikallinen sekatavarakauppa Viime hetken lahjavinkit! Viime hetken lahjavinkit! Valtatie 14, Akaa 0400 808 977 59 59 00 00 19 19 90 90 Toivotamme Asiakkaillemme Hyvää ja Rauhallista Joulua! Palvelemme 24.12
marraskuuta.. Kaksi vuotta on tehty normaaleja ja lisääntyneitä tehtäviä, ja ennen joulua koetaan vielä koronataudin huippu. Esimerkiksi torstaina 16.12. Tarja Antola Viialan ensimmäinen kunnanjohtaja Esko Korkeamäki on kuollut 88-vuotiaana Tarja Antola Viialan kuntaa vuosina 1969–1992 johtanut Esko Korkeamäki on kuollut 88-vuotiaana. Kaija Korkeamäki kuoli vuonna 2010. Akaan johtava ylilääkäri Tiina Määttä kertoo, että tällä hetkellä koronatartunnat painottuvat Akaassa aikuisiin. Monella tauti alkaa päänsäryllä tai tukkoisuudella. Puoluetaustaltaan Korkeamäki oli sosialidemokraatti. Asiakkaiden toivotaan mahdollisuuksien mukaan ottavan yhteyttä terveydenhuoltoon sähköisten kanavien kautta, jotta puhelinyhteydet turvataan niille asiakkaille, joilla ei ole muita keinoja yhteydenottoon. Akaan Wanhat Toverit kirjoitti muun muassa Viialan ja Toijalan työväenliikkeiden historiat sekä Viialan VPK:n historian. Mutta harva somessa huutelee, että päädyin teho-osastolle. Vähän yli 20-vuotiaana hän kävi kaksivuotisen Työväen Akatemian, joka oli siihen aikaan väylä Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun Tampereelle. – Jos on lieviäkään oireita, ei nähtäisi sukulaisia. Määtän mukaan korona on tuonut paljon uusia tehtäviä, jotka on hoidettava perusterveydenhuollon lisäksi.– Myös perusterveydenhuollon kysyntä on ollut hirvittävän paljon isompaa kuin muutoin. – Muistan, kun hän luki monia historiakirjoja meille mukuloille. Aiemmin lapset olivat luvuissa edustettuina, kun Viialassa koululaisilla oli tartuntoja. UUTISET Akaassa on todettu viikon sisällä 49 koronatartuntaa Tarja Antola Koronatartunnat ovat jatkaneet Akaassa kasvuaan. Alakouluikäisten tartunnoissa näkyy se, että he eivät ole rokotusten piirissä lukuun ottamatta 5–11-vuotiaita riskiryhmäläisiä, joiden rokotukset nyt alkavat.Määtän mukaan koko epidemian aikana koronaan sairastuneet akaalaiset ovat olleet iältään 0–90 vuotta. Eläkevuosinaan Korkeamäen kiinnostuksen kohteisiin kuului myös sukututkimus. Useampia akaalaisia on ollut myös sairaalahoidossa, ja joukossa on myös nuorehkoja ihmisiä. – Mikään testi ei ole sataprosenttinen. Seuraavina tulevat 51–55, 20–25 ja 31–35-vuotiaiden ikäryhmät. Työmäärä kasvanut huomattavasti Akaan johtava ylilääkäri vetosi yhdessä Akaan perusturvajohtajan Elina Anttilan kanssa viime torstaina akaalaisiin vaikean koronatilanteen ja palvelujen ruuhkautumisen takia. Hän opiskeli siellä kunnallistutkinnon ja päätyi sitä kautta kunnalliselle uralle, kertoo Esko Korkeamäen poika Pasi Korkeamäki . Korkeamäki muistetaan myös paikallishistoriaa käsittelevistä kirjoistaan. Vaikka olisi kaksikymppinen ilman perussairauksia, ei voi ajatella olevansa suojassa. Korkeamäen perheeseen kuuluivat vaimo Kaija sekä lapset Pasi ja Sari . Teos Vanhaa Viialaa: Viialan historiaa sanoin ja kuvin julkaistiin vuonna 2007. – Häneltä jäi koulu kesken Forssassa, ja opiskelu pääsi vauhtiin vasta aikuisiällä. Aiemmin korona-aikana ihmiset eivät uskaltaneet hakeutua hoitoon ja tutkimuksiin, mutta nyt tämä pelko on väistynyt. Kouluikäisenä hän muutti äitinsä ja isäpuolensa luokse Forssaan. Koska tauti tarttuu kaksi päivää ennen oireita, on syytä pysyä kotona, jos on erilainen olo. Tilanne on tällä hetkellä hurja, Akaan johtava ylilääkäri Tiina Määttä arvioi. Esko Korkeamäki toimi kunnansihteerinä Kestilässä ja Säämingissä ja kunnansihteeripestien välissä sairasvakuutustoimiston johtajana Sulkavalla. Viimeisen kahden viikon aikana uusia tartuntoja on todettu 79, joista 49 viimeisen viikon aikana. Määttä on tilanteesta huolissaan.– Seuraan huolissani, kuinka kautta maan ja varsinkin Pirkanmaalla ollaan uppoutuneita epidemiaan ja lisääntyneisiin työtehtäviin. Hän Esko Korkeamäki (1933– 2021). Kahden viikon ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohti on Akaassa 482 (tilanne 21.12.). Korkeamäki jäi eläkkeelle 31.7.1992. Akaassa todettiin 20 koronatartuntaa, joista suurin osa oli aikuisilla. Toisilla korona alkaa lievillä oireilla, mutta viikon päästä alkaa raju tauti. – Korona on siitä erikoinen kumppani, että varsinkin lapsilla ja kahdesti rokotetuilla tauti voi olla hyvinkin lievä. – Varovasti arvioituna epidemia on kääntymässä takaisin rokottamattomiin aikuisiin. Määtän mukaan kotitestejä on hyvä käyttää, mutta oireisena ei ole syytä lähteä tapaamaan ihmisiä, vaikka tulos olisi negatiivinen. Korkeamäki syntyi 14.4.1933 Jokioisilla, missä hän asui varhaislapsuutensa isovanhempiensa luona. Pasi Korkeamäki kertoo, että historiaharrastus oli isälleen tärkeä läpi elämän. Marras–joulukuun alakouluikäisten tartuntojen takia eniten tapauksia on ollut koko epidemian aikana 7–12-vuotiailla. – Koko epidemian aikana pääpaino on ollut 20–55-vuotiaissa. Nyt olen varovaisen toiveikas, että Viialassa tilanne olisi rauhoittumassa, mutta yksittäisiä tartuntoja ja ajoittain pyrskähdyksiä tulee kouluilla varmaan jatkossakin olemaan. Varsinkaan taudin alussa koronaa ei pysty erottamaan flunssasta. Kourallinen sairastuneista on ollut yli 71-vuotiaita ja alle 6-vuotiaita, Määttä kertoo.Määtän mukaan taudin oireet vaihtelevat tapauskohtaisesti. Hän kuoli Torkonkartanossa 12. Torstaina todettiin 20 tartuntaa Akaassa tartunnat painottuvat tällä hetkellä työikäisiin aikuisiin. Ihmisten ilmoille vasta oireiden loputtua Määtän mukaan koronatartuntojen hillitsemisen kannalta tärkeintä on välttää kontakteja oireisena. Ihmisiä kannattaa nähdä vasta, kun oireet ovat loppuneet. Koko epidemian aikana koronatartuntoja on vahvistettu Akaassa 290. Alzheimerin tautia sairastanut Esko Korkeamäki asui viimeiset vuodet Torkonkartanon palvelutalossa Toijalassa. Hän löysi kirjoja, joissa oli tapahtumadraamaa ja joita lapsikin jaksoi kuunnella. Korkeamäki oli Viialan ensimmäinen kunnanjohtaja. Kun kasvaneen peruskysynnän päälle laitetaan jäljitykset, testaukset ja rokotteidenkin takia ruuhkautuneet yhteydenottokanavat, töitä kentällä on paljon. Vaikka viikonlopun lukujen valossa tilanne näyttäisi hieman rauhoittuneen, Määtän mukaan vasta kuluva viikko kertoo tautitilanteen suunnan.– Koska Akaassa ei viikonloppuisin testata, luvut ovat monesti viikonlopun jälkeen matalampia ja vauhti kiihtyy loppuviikkoa kohti. Lapsenlapsia on neljä ja lapsenlapsenlapsia kaksi. Viialan kunnanjohtajana hän aloitti 1.12.1969. – Ilmaantuvuus on pystysuoraan ylöspäin
9.00-13.00 II-laatu Stv mänty puhtaanvalkoinen 13x120x2370 pp 1,39 €/m 1,50 €/m sävy, kaarna talouslaatu Harjattu sts paneeli 18x145mm pp 57,50€ 27,50€ 2,7l 9l Remonttimaali 20 Sisustusmaali 7 139 € 227-osainen 1/2" työkalusarja Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg Palovaroitin Opal 3,90 € Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2022! www.koirahoitola.fi Eläinhoitola Etelä-Hämeen toivottaa Hyvinvointialueen valtuustoon pyrkii Akaasta 25 ehdokasta Tarja Antola Tammikuussa pidetään Suomen ensimmäiset aluevaalit, joissa valitaan aluevaltuustot hyvinvointialueille. 3. Aluevaaleissa ehdokkaat asetetaan koko hyvinvointialueelle. 2. 020 7439191 Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. ???????. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. ?. Akaa kuuluu Pirkanmaan hyvinvointialueeseen, jossa aluevaltuustoon valitaan 79 valtuutettua. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi * avoinna ark. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. ?4???. P. Markku Anttila on Suomen Keskustan ehdokas. ???????. Jatkossa niistä vastaavat hyvinvointialueet. Jaakko Leinonen ja Janita Puomila pyrkivät aluevaltuustoon kokoomuksen listalta. 2. 22.12.2021 Aurinko nousi tänään kello 9.38 ja laskee kello 15.07. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. ?????????????. 3????. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. 9-19, la 9-15 P????????. 8.30-17.00 la. ?????. ???????. Hannele Rehuttu on Piraattipuolueen ehdokas. ????ot???. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. ?????. ???????. ?????????????????. P. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. Akaasta aluevaltuustoon pyrkii 25 ehdokasta, jotka edustavat 11 eri puoluetta. ?. ?????. Tähän asti kuntien vastuulla on ollut sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoiminnan järjestäminen. 9 ?7 ?. Ryödintie 23, 37800 AKAA puh. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. Akaalaiset ehdokkaat Kansallinen Kokoomus Erja Pentti (1968) terveystieteiden maisteri, palvelujohtajaJanita Puomila (1983) myyntiedustaja, perheyrittäjä Jaakko Leinonen (1977), tekniikan lisensiaatti, kauppatieteiden maisteri Suomen Sosialidemokraattinen puolue Hannu Järvinen (1968) trukinkuljettaja, pääluottamusmiesAarre Nord (1948) sopimustoimitsija, eläkkeellä Inka Loppi (1974) asiakkuusvastaava Kirsi Vaittinen (1963) sairaanhoitaja (amk) Suomen Keskusta Markku Anttila (1951) filosofian maisteri, maanviljelijäTimo Kontio (1986) varhaiskasvatuksen opettaja Mervi Pulkkinen (1974) ammatillinen opettaja, lehtori Tiina Räsänen (1970) sosiaalialan ammattilainen, yrittäjä Perussuomalaiset Marlena Weck (1975) lähihoitaja Tero Mäki (1976) myynti-insinööri Sirpa Helpiölä (1966) sairaanhoitaja Vasemmistoliitto Jukka Saari (1962) kuvataideopettaja, eläkeläinenJuhani Jara (1958) raskaskoneasentaja Mira Nurmi (1996) nuorisoja yhteisöohjaaja, yo Kristillisdemokraatit Aila Laaksonen (1952) diakoni, eläkeläinen Vihreät Maria Koivuniemi (1977) sosionomi (amk) Jaana Kurtti (1985) insinööri (amk) Eläinoikeuspuolue Sanna Kaski (1974) ekonomi, yrittäjä Liike Nyt Asko Virtanen (1956) yrittäjä Piraattipuolue Hannele Rehuttu (1981) asentaja, varastopäällikkö Suomen Kansan Ensin Jussi Kallioniemi (1977) datanomi Mika Karttunen (1971) laboratoriokoordinaattori Mika Karttunen edustaa Suomen Kansa Ensin -puoluetta. 9 ?3 ?. 3. ????????. Aluevaalilautakunnat vahvistavat ehdokasasettelun 23.12.Pirkanmaan hyvinvointialue muodostuu Akaan, Hämeenkyrön, Ikaalisten, Juupajoen, Kangasalan, Kihniön, Kuhmoisten, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Punkalaitumen, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan, Tampereen, Urjalan, Valkeakosken, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kunnista. Inka Loppi ja Kirsi Vaittinen ovat aluevaaleissa demareiden ehdokkaina. ?????????. ????. Hyvinvointialueella on itsehallinto, ja ylintä päätösvaltaa alueen asioissa käyttää aluevaltuusto. avoinna: ark. ???????. Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. Mikko Peltoniemi Mikko Peltoniemi Tarja Antola
Vuoden 2021 viikolla 50 työmaalla näytti tältä. Määräaikaiset koulupsykologin ja koulukuraattorin toimet vakinaistetaan, ja lisäksi palkataan uusi koulukuraattori. Tässä on kyse alibudjetoinnista, ja talousarvio rikkoo myös tasapainoisuusperiaatetta, koska se ei ole tasapainossa, Ahonen jyrisi. Kun tästä summasta vähennetään noin 5,5 miljoonan euron poistot ja arvonalentumiset, muodostuu vuoden 2022 talousarvion alijäämäksi kaksi miljoonaa euroa. Kaupunginjohtaja Peltola oli omassa esityksessään kertonut, että vuoden 2022 budjetti on kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen, ja jos tilanne heikkenee entisestään kesken vuoden, siihen reagoidaan. Verotuloja tulossa arviolta 67 miljoonaa Akaan kaupungin toiminnasta vuonna 2022 saatavat tuotot eli esimerkiksi palveluiden myyntituotot ja maksutuotot ovat yhteensä noin 22 miljoonaa euroa. Toimintakulut puolestaan ovat noin 120,5 miljoonaa euroa, joten toimintakate on miinuksella noin 98,5 miljoonaa euroa. Koska halleja ei päästä tänä vuonna yhtiöittämään, Elematicille vuokratut teollisuushallit ovat edelleen kaupungin omistuksessa, ja yhtiöittämisen ja noin 1,5 miljoonan euron tulojen oletetaan ajoittuvan vasta suunnitelmavuoden 2023 loppuun.– Tarvittaessa suunnitelmavuosien 2023–2026 tasapainottamisriviä, 1 733 000 euroa, muutetaan siten, että suunnitelmakauden lopussa taseen yli-/alijäämätilillä on ylijäämää noin 6 000 euroa, Rajala esitti. 6 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu UUTISET Jos perälauta vuotaa kesäkuussa, pitää purtta taas tasapainottaa Akaa teki ensi vuodelle kelluvan alijäämäbudjetin Mikko Peltoniemi Akaan valtuusto hyväksyi keskiviikkona 15. Pulkkinen vaatii hallinto-oikeutta muun muassa hylkäämään Akaan valtuuston 27.10.2021 tekemän teollisuushallien yhtiöittämistä koskevan takauspäätöksen. Puheenjohtaja Saila Kallioinen (sd) sai kahlata Toijalan yhteiskoulun auditorion sijaan etäyhteyksien äärelle kokoontuneiden valtuutettujen ja johtavien viranhaltijoiden kanssa budjetin läpi täysin ilman äänestyksiä. Pahentuneen koronatilanteen takia Akaan valtuusto kokoontui Toijalan yhteiskoulun auditorion sijaan Teamsissä. Kadunrakennukseen on varauduttu käyttämään noin miljoona euroa, samoin puistoihin ja yleisiin alueisiin. 1.1.2022 alkaen Akaaseen perustetaan myös tapahtumaja kulttuurikoordinaattorin toimi, joka viime vuonna torpattiin valtuustossa. Kaupunginhallitus kuitenkin teki 7. PTS-korjauksien eli rakennusten pitkän tähtäimen suunnitelmiin kuuluvien korjausten määräraha laskettiin 600 000 eurosta 450 000 euroon, ja elinkeinopoliittisesti merkittäviin hankkeisiin käytetään ensi vuonna 1,4 miljoonan euron sijaan 1,0 miljoonaa euroa.Rasin voimailutilan kuntoilulaitteiden uusimiseen varataan 75 000 euron sijasta 37 500 euroa vuonna 2022 ja toiset 37 500 euroa vuonna 2024. joulukuuta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Kun Akaassa ennen talousleikkauksia oli viimeksi kulttuurikoordinaattori, hänen työhuoneensa oli Kulttuuritalo Laaksolassa. Kulttuurija tapahtumakoordinaattori tulee Henkilöstöpuolella Akaa saa ensi vuonna muun muassa lisää lähihoitajia ja sairaanhoitajan. Näin ollen Akaan kaikkien koulujen oppilaskunnille osoitetaan 1000 euroa rahaa käyttöön oman harkinnan mukaan. Hallituksen leikkaukset hyväksyttiin Suurin osa ensi vuoden investoinneista toteutuu lautakuntien ja kaupunginjohtajan esityksen mukaan. Valtuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti. Ensin toki äänestettiin siitä, käsitelläänkö talousarviota tässä kokouksessa lainkaan. Peltolan mukaan kesäkuun 2022 talouskatsauksen jälkeen tehdään niin sanottu perälautatarkastelu, jolloin arvioidaan mahdollisten käyttöön otettavien lisätoimenpiteiden tarve ja tehdään tarvittavat päätökset – Tuolloin on käytettävissä tarkentuneet tiedot verotuloista myös tulevan soteratkaisun osalta, Peltola sanoi.Jukka Ahosen mielestä tällainen toiminta on laitonta.– Mikään perälautaperiaate, jossa talousarviota täydennettäisiin puolen vuoden kuluttua, ei ole laillinen. Lisäksi kaupunki on sitoutunut kulttuuripääkaupunkijatkohankkeeseen, joka velvoittaa kaupunkia kulttuurin edistämiseen. Yksimielisen valtuuston perusteluna toimelle olivat nyt kulttuuripalveluiden koordinointi sekä tuottajaja verkostotehtävät. Veturimuseon määräraha muutettiin 280 000 eurosta 60 000 euroon, raakamaan ostoon käytettävä 400 000 puolitettiin 200 000 euroon, ja kehitysvammaisten päiväja työtoimintayksikkö Resiinan määräraha pienennettiin 150 000 eurosta 50 000 euroon. Valtuusto voi vain arvailla, mitä menoja leikataan kesäkuussa 2022. Kaupunginjohtaja Antti Peltolan , kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sami Rajalan (kok) ja valtuustoryhmien puheenjohtajien pitämien ryhmäpuheenvuorojen jälkeen Jukka Ahonen (kesk) esitti, että talousarvio ja taloussuunnitelma palautetaan valmisteluun. Kyseinen konkretisoituminen tarkoitti valitusta, jonka valtuutettu Mervi Pulkkinen (kesk) jätti 10. Akaan kaupunki käyttää Viialan yhtenäiskoulun rakennuttamiseen 12 miljoonaa euroa vuonna 2022. Jaakko Leinonen (kok) vastasi Rupposelle, että tila on noin 200 neliötä, ja siellä on perinteiset Davidin laitteet.Myös kaupunginhallituksessa budjettiesitykseen tehdyt lisäysesitykset hyväksyttiin. Kello 17.05 kokouksensa nimenhuudolla aloittanut ja ennätyksellisen tehokkaasti ja sopuisasti työskennellyt valtuusto hyväksyi Akaan vuoden 2022 talousarvion ja vuosien 2022–2026 taloussuunnitelman kello 19.25. joulukuuta vuoden 2022 talousarvion ja vuosien 2022–2026 taloussuunnitelman yksimielisesti. Mika Rupponen (sd) piti summaa suurena ja kysyi valtuustossa, mitä kaikkea Rasin muutaman kymmenen neliön tilaan ollaan hankkimassa. Myös yksi uusi kunnossapitotyöntekijän toimi perustetaan. Hallinto-oikeuden valitus huomioitiin Yleiskeskustelussa Sami Rajala esitti, että talousarvion 2022 ja taloussuunnitelman 2022–2026 vertailuvuoden 2021 tilanteeksi otetaan vuoden 2021 talousarvion kolmannen muutoksen mukainen tilanne sisältäen muuta-kohdan konkretisoitumisen, jolloin tilikauden 2021 alijäämäksi muodostuu 2,7 miljoonan sijaan noin 4,2 miljoonaa euroa. Suurimmat summat menevät Viialan yhtenäiskouluun (12 miljoonaa), keskuskeittiöön (3 miljoonaa) ja Viialan liikuntahalliin (2,7 miljoonaa).Aikanaan leasing-sopimuksella tehdyn Pajantien päiväkodin lunastamiseen kaupungille on varattu noin miljoona euroa ja Toijalan alueen kouluihin eli yhteiskouluun, uuteen pienten kouluun ja monitoimihallin peruskorjaukseen yhteensä puoli miljoonaa euroa. Toijalan urheilukentän parantamisen kolmanteen vaiheeseen on puoli miljoonaa, ABC-alueen liikenneympyrään ja muihin liikennejärjestelyihin 700 000 euroa ja Akaan viitoitukseen 300 000 euroa. Viialan yhtenäiskouluun 12 miljoonaa Akaan kaupungin investoinnit vuonna 2022 ovat ennätyksellisen suuret, noin 30 miljoonaa euroa. Mervi Pulkkinen (kesk) ja Hannu Järvinen (sd) kannattivat Ahosen esitystä, mutta äänestyksessä kolmikko jäi alakynteen 32 muun valtuutetun halutessa, että budjetin käsittelyä jatketaan suunnitelman mukaan. Kuvakaappaus Akaan kaupungin Youtube-tililtä NCC Mikko Peltoniemi. joulukuuta joitain karsintoja, jotka valtuusto nyt hyväksyi kaikki. Verotuloja arvioidaan kertyvän 67 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia 35 miljoonaa euroa, ja niiden sekä rahoitustuottojen ja -kulujen jälkeen kaupungin vuosikate on noin 3,5 miljoonaa euroa plussalla. Tapahtumaja kulttuurikoordinaattorin kelpoisuusehtona on vähintään ammattikorkeakoulutasoinen kulttuurialan tutkinto
– Niitä oli tarkoitus laittaa kuusiin, mutta ne jaettiinkin tähän meidän taloyhtiön postilaatikoihin. Verkon hiljaisuus on piinallista ja antaa negatiivisille ajatuksille vallan. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa FORUM AKAA Markus Mantere UUTISET 50 joulukuusen lahjoittajat saivat palkaksi hyvän joulumielen Jarno Keskinen Akaalaiset kaverukset Niko Lamppu ja Altti Mikkola päättivät jakaa hyvää joulumieltä lahjoittamalla ilmaisia joulukuusia. Meillä on ystävällisyydestä ja empatiasta keskimäärin vielä paljon opittavaa. Se oli itselle palkitseva hetki, Niko kertaa. Kaikkialla hymyileminen, ylitsevuotava kohteliaisuus ja kuulumisien kysely joka käänteessä tuntuivat jäyhälle hämäläiselle aivan liialliselta ja ärsyttävältäkin. Elävässä elämässä, silloin joskus ennen koronaa, ilmoille heitetty ajatus, jota kukaan ei sen kummemmin kommentoinut kokouspöydän tuoksinassa, ei useinkaan ollut mikään suuri asia, mutta sen sijaan tyystin vailla reaktiota jäänyt sähköpostilla tai verkkokokouksessa jaettu ajatus saattaa tuottaa esittäjää vähättelevän vaikutelman ja pettymyksen – onko panoksellani merkitystä. Peltolan mukaan kunnat hakevat usein oikeusteitse ratkaisua siihen, kenelle korvausvastuu kuuluu. Tempaus saa jatkoa ensi jouluna Kuusia jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Niko ja Altti ovat jo sopineet, että kuusikampanja saa jatkoa ensi vuonna. Uusi koulu valmistuu Viialaan syyslukukaudeksi 2023. Näin korona-aikana kuitenkin olen alkanut miettiä myös tämän ”pohjoismaalaisen aitouden” ja ”rehellisyyden”, miksi näitä sitten kukin haluaa kutsua, toista puolta ja seurauksia tietoverkkojen aikana. – Kyllä sieltä vielä pitää mennä polttopuut kaatamaan. Elantoa ei ole tarkoitus viedä toisilta. Kysykää vaikka verottajalta. Kannattaako jatkossa vielä yrittää. Nyt jouduimme maksajaksi, viime vuonna olimme vastaavasti saamassa korvauksia. Kuvassa taustalla on uusi liikuntahalli, joka valmistuu Viialaan ensi keväänä. Valtioneuvosto myönsi Akaalle lisätukea 1,25 miljoonaa euroa. Kävellen näitä on tästä lähdetty usein viemään eli ei varmaan kovin kauas ole kuuset menneet, Niko arvelee. Siitäkin tuli taas hyvä mieli meille, Niko kertoo. Eletään korona-aikaa, kaikilla ei ole työpaikkaa tai voi olla lomautettuna. Tyhmiä kysymyksiä on harvoin, itselle vieraalla maaperällä liikkumista useammin. Sosiaalisuus ja ystävällisyys on puskuri, joka pehmittää törmäyksiä. Joulukuusiksi sopivia puitakin jäi pellonreunaan vielä. Muistan pitäneeni tuota kaikkea vain teennäisenä ja keinotekoisena tapakulttuurina, jonka takana ihmiset, näin muistan arvelleeni, varmaankin ajattelivat asioista arkipäiväisemmin ja neutraalimmin. Pellotkin hyötyivät Jos puita ei olisi pellon reunasta nyt kaadettu, ne olisivat kohta varjostaneet Altin peltoa ja viljelyksiä. Ainakin kaksi taloyhtiön asukasta on myös hakenut kuusen. Vastaanotto ja palaute ovat olleet niin positiivisia, että tavoitteeseen päästiin.– Itselle tuli tosi positiivinen fiilis. Kotikenttämme ovat vähän eri suunnilla. Kaupunginjohtaja Antti Peltolan mukaan yksi merkittävä Akaan taloutta rasittava tekijä on väistötilojen vuokrakustannukset. Kun moni meistä toimii jatkuvasti valtaosan työajastaan sähköpostien, teamsien ja zoomien varassa, saa vuorovaikutus ihan uusia haasteita osakseen. Vaikka sitten amerikkalaisilta. Valtionosuuden korotusta haki 82 kuntaa. Eli ainakin tämän talon asukkailla on Kiiran tekemä joulukoriste, Niko kertoo. Jarno Keskinen Akaa sai valtiolta yli miljoonan lisärahaa Tarja Antola Akaa on yksi niistä 30 kunnasta, jotka saivat tänä vuonna harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Tällaiset ajatukset ovat tietysti monen mielestä turhaa nillitystä, mutta siinäkin tapauksessa voinee näin joulun alla muistuttaa siitä, että meillä suomalaisilla ei ole mikään erityisen mukavan tai lämpimän kansakunnan maine ylipäätään. Näiden yhteisvaikutus on noin kolme miljoonaa euroa. – Ovelle on ilmestynyt kahvipaketti ja suklaarasia. Tarja Antola. Tarkoitus oli kaataa pellon reunan kuusia joka tapauksessa.– Soitin Altille, kun tämä idea tuli, ja ehdotin, että mitäs jos hoidetaankin homma ennen joulua ja lahjoitetaan puut. Niko ei ole saanut ikävää palautetta myöskään joulukuusia ansaintamielessä myyviltä. Kaikilla meillä on erilaisia rooleja ja tapoja käyttäytyä eri tilanteissa. Akaan Seutu – Keskiviikko 22.12.2021 7 Sanan valta A merikan vuosinani muistan tuskastuneeni joka paikassa ympäröivään miellyttämisen kulttuuriin. Näin varmaankin toki oli, eikä pelkästään Atlantin tuolla puolen. Kuuset ovat peräisin Altin maatilalta Alpilan kylästä Sotkialta. Lisätuesta huolimatta kuluvasta vuodesta on tulossa Akaalle noin 4,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Akaa hävisi korvauskiistan Antti Peltola kertoo, että korkein hallinto-oikeus on määrännyt Akaan kaupungin korvaamaan toiselle kunnalle lastensuojelun sijaishuollon kustannuksia takautuvasti vuodesta 2018 alkaen. Kuusien lahjoittamisella pyrittiin hyvän joulumielen tuomiseen niin itselle kuin muillekin. Kuusia on jaettu Nikon kodin edustalla Opintiellä Toijalassa. Kehotankin itseäni ja kaltaisiani kokeilemaan ihan huvin vuoksi edes joksikin aikaa, olisiko siitä ylimääräisestä hymystä, sähköpostin kuittaamisesta, pienestä, ehkä jopa ansiottomasta, rohkaisusta jotain positiivisia seurauksia. Polttopuuarvoahan näissä ei ole, Niko sanoo. Ehkä joulunaika vaikutti, Niko arvelee. Alijäämään vaikuttavat muun muassa Elematicin hallien yhtiöittämisen siirtyminen vuodelle 2023 valituksesta johtuen sekä lastensuojelun sijaishuollon kustannukset. Korotusta myönnetään kunnille poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi. Jaettavien kuusien lukumäärä saattaa tulevina vuosina jopa kasvaa, jos innokkaita kuusen tarvitsijoita riittää. Kirjoittaja on muusikko ja tutkija. – Kaikki minulle tullut palaute on ollut positiivista. Myös Nikon seitsemänvuotias tytär Kiira Lamppu lähti projektiin mukaan ja alkoi askarrella joulukoristeita lahjoitettaviin kuusiin. Toki se merkitsee hyvinkin paljon ja vaikuttaa kaupungin tulokseen positiivisesti juuri tämän verran, Peltola kertoo. Kiira oli myös mukana valitsemassa kaadettavia kuusia. Joku kertoi, että oli kuusen ostosta säästämillään rahoilla ostanut lahjakortin ja lahjoittanut sen eteenpäin. Kaupunki maksaa Viialan yhtenäiskoulun väistötiloista vuokraja ylläpitokuluja noin 1,8 miljoonaa euroa vuodessa. Kaupunginjohtaja Antti Peltolan mukaan Viialan yhtenäiskoulun väistötilojen vuokrakulut rasittavat kaupungin taloutta. Siihenkin varauduttiin, että enemmänkin olisi puita voitu nyt joulun alla jakaa, Niko myhäilee. – Kyse on siitä, katsotaanko korvausvastuun kuuluvan sille kunnalle, jossa hoitosuhde on syntynyt. Myös Nikon äiti oli auttamassa projektissa. Niko Lamppu ja Altti Mikkola lahjoittivat kuuset, ja Kiira Lamppu askarteli naapureille tonttukoristeet. – Näin, miten kalliita joulukuuset ovat Tampereen seudullakin, ja ajattelin, että laitetaan hyvä kiertoon, Niko jatkaa. Viime vuonna Akaa sai toiselta kunnalta lastensuojelun korvauksia vuosilta 2012–2020 noin 1,9 miljoonaa euroa. Toisaalta ne mahdollistavat asioiden hoitamisen hyvin erilaisten ihmisten kesken, vailla tarpeettomia törmäyksiä. Voisimmeko ehkä olla tarpeen tullen enemmän oppaita kuin rajavartijoita, niin työpaikoilla kuin vapaa-ajalla vaikkapa somessa. Amerikkalaiseen tapakulttuuriin kuuluva positiivisuus ja hyväntahtoisuus ovat varmasti joskus päälle liimattua kuorrutetta, joka suorastaan estää aidon inhimillisen kanssakäymisen. Jouluviikon alkuun mennessä kuusia oli jaettu jo noin 50 kappaletta. Kahvipaketti ja suklaata rappusilla Tampereen suunnalla työssä käyvää Nikoa on muutaman kerran odottanut kotiovella mukava yllätys, kun osa kuusen hakijoista on halunnut korvata kuusien lahjoittajien vaivannäön. – Sen vaikutus tämän vuoden osalta on yli 1,5 miljoonaa euroa, ja ensi vuodellekin kustannuksia kohdistuu noin 300 000 euroa, Peltola toteaa. Se, mitä tarkoitamme suorapuheisuudeksi ja rehellisyydeksi, saattaa kääntyä tylyydeksi, jopa tylyttämiseksi, ilman mitään sellaista tarkoitusta. Myös koristeita lahjoitettiin Idea tuli Nikolle yhtäkkiä ja yllättäen. Puita oli työpäivän aikana kadonnut ja suklaa ja kahvi tullut tilalle. Eräs rouva haki tästä kuusen ja oli suorastaan liikuttunut siitä, että tehdään hyvää. Jostain on jäänyt myös elämään jonkinlainen myytti suomalaisten ”rehellisyydestä”, mitähän tämä mahtaa oikeastaan olla. – Nämä on Altin mailta kaadettu, ihan luvan kanssa otettuja, Niko naurahtaa. Yli 4 miljoonaa euroa alijäämää Lisätuki menee kaupungin kassaan.– Sitä ei kohdisteta mihinkään yksittäiseen asiaan, koska valtionosuudet ovat luonteeltaan yleiskatteellisia. Vaikka kuusia on jaettu jo reilusti, odottaa puusavotta samoissa maisemissa Nikoa ja Alttia vielä joulun jälkeenkin. Me täällä härmässä tietysti haluamme uskoa olevamme uskottavampia, eurooppalaisempia ja kaikin puolin fiksumpia. Tavoitteena oli Kiirallakin hyvä mieli. Emme ole toisillemme uhaksi vaan enemmän tai vähemmän samassa veneessä. – Seuraavat pellonreunat on jo katsottu valmiiksi, joista kuusia ensi vuonna kaadetaan, Niko sanoo
0207 288 388. Luvassa paljon, paljon muitakin osuvia faktoja eletystä elämästä! MUMMUN SAAPPAASSA SOI FOX MUMMUN SAAPPAASSA SOI FOX • Keskiviikko 19.1. Kaksikymppisen elämässä tapahtuu paljon, eikö vain. klo 19 • Keskiviikkona 30.3. klo 19 • Torstai 20.1. +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI LIPPUTOIMISTO Lapintie 3 a, 33100 Tampere. Maku muuttuu myös. Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00, esityspäivinä avoinna esityksen alkuun asti. 0207 288 388, liput@komediateatteri.fi. klo 19 PARASTA ENNEN • Tiistaina 15.2. Pureskelet sitä – ja äkkiä onkin jo ilta. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille. klo 19 • Keskiviikko 9.2. Farkkuja ei muutenkaan ole tehty miehille, joilla on… elintasoa. Puhelun hinta yritysnumeroon 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 020 7288 388 tai liput@komediateatteri.fi Lunastus vain lipputoimistosta. Jos pidät aina samoja vaatteita niin mitä sitten: Olet muodissa aina silloin tällöin. Poliisi ja opettaja käyvät hämmentämässä pieneen kotiinsa kiinnikasvaneita vanhempia, jotka yrittävät parhaansa. PUHELINMYYNTI / RYHMÄMYYNTI Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00, puh. Ja muoti, mitä se on. Tarinan keskiössä on Tarmo-poika, jota painavat suuret huolet. Esitysviikonloppuisin klo 12 – esitysten alkuun asti, ei koske yksityistilaisuuksia. Sirkku Peltolan ohjaama, Lea-palkittu Mummun saappaassa soi fox palaa ohjelmistoomme. Koululaisesityspäivinä klo 9.00 alkaen. klo 19 • Torstai 10.2. 8 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu Joulun ja uudenvuoden 2022 kunniaksi Nyt porukalla Tampereen hauskimpaan paikkaan! Tampereen Komediateatteriin Liput 20 € / kpl Saat joulun 2021 ja uudenvuoden 2022 LUKIJAEDUN varaamalla liput suoraan Komediateatterin lipputoimistosta, puh. RYHMIEN LIPPUJA RUOKAILUVARAUKSET vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. Kunnes heräät 80-vuotiaana, keität kahvit ja otat sokerittoman, lastulevyltä maistuvan pullan. Perheessä on isä, äiti ja kaksi lasta. Tarmon mummulla on matkaradio saappaassa, se on tanssiin kutsu… Rooleissa Aimo Räsänen, Miia Selin, Tuukka Huttunen ja Marika Heiskanen Ilmari Saarelaisen tulkitsemassa superhauskassa yhden miehen komediassa kuulet ikääntymisestä ihan kaiken. Täytät 40 vuotta, 60 vuotta. klo 19 LUKIJAETU KOSKEE SEURAAVIA ESITYKSIÄ: Lukijaetu Akaan Seudun lukijoille!. Paljon on asioita, joista puhutaan, tärkeimmät jäävät salaisuuksiksi. KERRO PAIKALLISLEHTESI NIMI ja varaa haluamasi määrä lippuja (max 4 lippua / hlö). Yrittävät maailmassa, joka kiitää ohi ja jättää kurvissa kyydistänsä hitaimmat. Menet naimisiin, saat lapsia, teet uraa, saat potkut, eroat, menet uudestaan naimisiin, harkitset eteisen maalaamista mintunvihreäksi… Maali loppuu, elämä jatkuu. Jos ajattelit nelikymppisenä katsoa uudestaan sen elokuvan jota rakastit parikymppisenä, niin älä! Se ei ole yhtä hyvä enää
Lapsilla on monenlaisia lahjatoiveita. » SIVUT 12–13 ITALIA tarjosi joulun aikaan monia yllätyksiä vaihto-oppilaana olleelle Miisa Korvenaholle. Aattoiltana syötiin pastaa ja äyriäisiä ja käytiin Cremonan tuomiokirkon messussa. Jake Yrölän mielestä kaunein on Vesa-Matti Loirin tulkitsema Jouluyö, juhlayö. » SIVU 19 Sivut 9–25 Tarja Antola. Akaan Seutu – Keskiviikko 22.12.2021 9 SONJA, Eemeli, Noemi, Martti ja Sini Kylmäkosken päiväkodista ovat yhtä mieltä siitä, että joulupukki kulkee tänä jouluna reellä. » SIVUT 10–11 JOUKKO akaalaisia muusikoita paljastaa joululaulusuosikkinsa
Sonja: Sillä reellä. Noemi: Pipareista. Noemi: Joo metsässä. Mikä on parasta joulussa. Lasten tehtävänä on ollut kuvan perusteella etsiä paikka, josta on löytynyt jouluinen tehtävä. Sonja: Se, kun joulupukki tuo lahjoja. Sonja: Välillä varmaan. Millä joulupukki kulkee tänä vuonna. Eemeli: Sellaisia ihan hyviä lahjoja. Minecraft-legoja ja sitten jotain muuta. Minkälainen joulukalenteri sinulla on. Sonja Tomperi tykkää porkkanalaatikosta. Sähköpostia tontulta Kylmäkosken päiväkodin piti toteuttaa tänä vuonna perheille molempien ryhmien, Vaahtokarkkien ja Taikureitten, yhteinen joulujuhla ulkona, mutta koronatilanteen takia tilaisuus jouduttiin perumaan. Sen sijaan ahkerasti harjoitellut esitykset välitettiin suorana vanhemmille Teamsin välityksellä. Se on tullut meille tuomaan lahjoja. Sini: En, koska mä en halua. Eemeli: Se asuu Korvatunturilla. Eemeli: En halua. Mä luulen, että se ei tule savupiipusta, koska meillä on niin pieni savupiippu. Lasten esittämä joululaulun voi käydä katsomassa Akaan Seudun nettisivuilta www.akaanseutu.fi 24.12. Sini: Se, kun saa lahjoja. Martti: Välillä joo, mutta yleensä en. Martti: Olen nähnyt tontun, koska olen itse tonttu. Molemmilla ryhmillä on ollut myös toiminnallinen joulukalenteri, johon on liittynyt joka päivälle jokin tehtävä. Sonja: Porkkanalaatikosta. Noemi: Joulupukki. Päiväkodilla on vietetty myös pikkujouluja, jolloin lapset näkivät tontun hiippailevan pihalla. Mitä olet toivonut joululahjaksi. Martti: Pussikalenteri ja Lego-kalenteri. Eemeli: Mulla on sellainen suklaakalenteri ja Minions, missä on suklaakeksejä. Martti: Me ei nähdä sitä. – Esimerkiksi joululaulun opettelua, etsintätehtäviä tai tonttujumppajuttuja, kertoo päiväkodin johtaja Anu Koivula , joka toimii 2–4-vuotiailla Taikureilla varhaiskasvatuksen opettajana. Jos joulupukki käy teillä, aiotko esittää joulupukille jotain. Noemi: Barbikalenteri. Sini: Siitä, kun sillä on valkoinen parta. alkaen.. Oletko nähnyt tonttuja tai joulupukin. Se asuu mun vanhan hoitopaikan lähellä. Mistä jouluruuista tykkäät. Eemeli: En ole nähnyt tonttuja, vaan joulupukin. Sini: Reellä. Sini: En, mä järjestelen vaan. Noemi: Joo, tonttuja. Osallistutko kotona joulusiivoukseen. Silloin mua vähän jännitti. Sini: En. 4–5-vuotaiden Vaahtokarkkien opettaja Ela Nyrö kertoo lasten saaneen tontulta sähköpostia, joka on kuva paikasta. Kylmäkosken päiväkodin lapset toivottavat kaikille hyvää joulua. Se tuo lahjat. Noemi: Se tulee reellä. For everything your car needs. Sini: En mistään. En paljon muuta. Sonja: Olen nähnyt joulumuorin Petralla. Martti: Joulupukki ja lahjat. Sonja: Joulupukki ei tullut sinne, kun sitä vähän jännitti.Martti: Siitä, että sillä on iso parta ja iso tonttulakki. Eemeli: Syödä vaikka jouluruokaa. 10 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu ILA-RAKENNUS toivottaa asiakkailleen Rauhallista Joulua ja Rakentavaa Uutta Vuotta 2022! Ari Ilottula 040 591 9924 Toivotamme Lämmintä Joulua ja Menestystä Vuodelle 2022! Ylpöntie 7, Toijala, 0400 512 938 Insinööritoimisto Kiitämme kuluneesta vuodesta Kiitämme kuluneesta vuodesta Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa JMN Autohuolto For everything your car needs. En uskalla. 040 138 3213 TARTTILANRAITTI 185, 37770 TARTTILA JANI SIRÉN KY 0400 983 591 Kiitämme asiakkaitamme ja toivotamme TAKSI SIRÉN 0400 275 659 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! Koronatilanne muutti Kylmäkosken päiväkodin joulujuhlasuunnitelmat Lasten mielestä aidon joulupukin tunnistaa valkoisesta parrasta, tonttulakista ja reestä Tarja Antola Akaan Seutu kävi kyselemässä Kylmäkosken päiväkodin lapsilta joulukuulumisia. Sonja: Rolle-puvun. Martti: Ehkä reellä. Noemi: Reellä. Mä en tee sillä hirveästi mitään. Sini: Herkkukalenteri ja myös kuvakalenteri ja kirjakalenteri. Eemeli Hautamäki on toivonut lahjaksi Minecraft-legoja. Martti: En mä tiedä. Eemeli: Porojen kanssa, ehkä reellä. Mä en ole käynyt vielä siellä, haluan olla omassa kodissa. Siitä tulee myös avaimenperiä. Se meni tuolta ovesta tuonne. Levytie 4, 37800 Akaa Puh. Martti: Pikkulegoja, autoja, magneetteja, Nerfejä ja vähän ohjattavia juttuja. Sini: Olen toivonut meikkejä. Sonja: Ryhmä Hau. – Meillä on ollut piparinleivontaa ja ryhmäleikkejä, jotka on toteutettu jouluteemalla, Nyrö kertoo. Mä olen aika ujo joulupukille. Vastaajina olivat Eemeli Hautamäki , 5, Noemi Eloniemi , 5, Sonja Tomperi , 4, Martti Kekola , 5, ja Sini Seppälä , 4. Eemeli: Mä haluan aina välillä pelailla Pleikkari nelosella.Noemi: Tykkään. Noemi: Kissanukkea. Vain sellaisesta kanavoista. Sonja: Aion antaa sille varmaan jotain, varmaan sellaisen kuvan meistä täällä päiväkodissa. Mistä oikean joulupukin tuntee. Eemeli: En tiedä
Noemi Eloniemi arvelee joulupukin kulkevan reellä. 03 549 3300 www.sahkopiiri.fi Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Sähköpiiri Oy Remonttiakaa M. 03 549 3300 www.sahkopiiri.fi Puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 22.12.2021 11 Toivoo Nuohooja Henri Jaatinen Hyvää Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta! OMA NUOHOOJA Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua sekä Onnea Vuodelle 2022! HÄMEENTIE 20, 37800 AKAA HÄMEENTIE 20, 37800 AKAA Puh. Kylmäkosken päiväkodin lapset toivottavat kaikille hyvää joulua. Koronatilanne muutti Kylmäkosken päiväkodin joulujuhlasuunnitelmat Lasten mielestä aidon joulupukin tunnistaa valkoisesta parrasta, tonttulakista ja reestä Martti Kekolan mukaan joulupukilla on iso parta ja tonttulakki. Lasten esittämä joululaulun voi käydä katsomassa Akaan Seudun nettisivuilta www.akaanseutu.fi 24.12. Vehmaa toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Oikein Hyvää Joulua ja Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! Onnellista Uutta Vuotta 2022! kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! Akaan Seudun Kuljetusyrittäjät ry:n jäsenyrittäjät kiittää kuluneesta vuodesta asiakkaitaan sekä yhteistyökumppaneitaan ja toivottaa Hyvää Joulua ja virtaa vuodelle 2022! Valtatie 4, 37800 AKAA 040 583 5238 Hoitola Lumo Hoitola Lumo Hoitola Lumo Hoitola Lumo Lumoavaa Joulua ja Onnea Vuodelle 2022! Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta. Päiväkodin seinällä olevaan kuuseen lisätään joka päivä yksi uusi kynttilä. Tarja Antola. Sini Seppälällä on monta joulukalenteria. alkaen
32 v. Lahjoittajat ovat yhdistyksiä, yhteisöjä ja yrityksiä. (03) 542 3110, (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Joulunaikaan ihmisillä on joka tapauksessa enemmän menoja sekä odotuksia siitä, että joulupöytään saisi jotain vähän parempaa, Alasentie kertoo. Marja Karhu Kanttori, Kylmäkosken kappeliseurakunta – Yhtä laulua on vaikea sanoa, mutta olkoon se tällä kertaa Tulkoon joulu , koska siinä lauletaan ”Joulu on taas, riemuitkaa nyt. Valtteri Mönkö Muusikko, esiintyvä taiteilija– Sylvian joululaulu . Meidän perheessä joulu on perinteikäs juhla, ja vietämme sukujoulua. – Soitimme Nisse-polkkaa ja Joulupuu on rakennettu ja muita ihan perinteisiä joululauluja, Yrölä kertoo. Mönkö esittää Sylvian joululaulun jouluaattona Viialan kirkossa kanttori Juha Salmesvuoren säestyksellä. 30 v. Säästöpankkisäätiö muisti seurakuntia Maanantaina 13. Vaikka se on haikeanoloinen, sanoma on iloinen. Puh. Lahjoituksen luovutti säätiön hallituksen akaalainen jäsen Päivi Välimäki . Seurakunnan jouluavustukset ovat perhekoosta riippuen suuruudeltaan 50 eurosta 250 euroon. Kun esittää musiikkia, ottaa huomioon myös sen, mitä on kiva esittää. 045 866 1499 Varastotie 2, Akaa Iloista Joulua ja Iloista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Hyvää Uutta Vuotta 2022! 2022! Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta! Valkeakosken KODINKONEHUOLTO OY Honkiniementie 19, Valkeakoski. Joulun aikaan joululauluja kuunnellaan kotosalla melkein päivittäin. Sitä meillä jouluyön kirkossa messussa lauletaan. Tämä on enValtteri Mönkö esittää Sylvian joululaulun tänä jouluna Viialan kirkossa. 23.12.2021 2.1.2022. Akaan seurakunnan diakoniatyön lisäksi lahjoituksen saivat Lempäälän, Hämeenlinna-Vanajan, Hauhon ja Lahden seurakunnat. Mönkö laulaa sekä soittaa esityksessä sopraanosaksofonia. Jake´s Blues Band ei ole tehnyt joululaulukeikkaa, mutta Jake Yrölä on nuorena keikkaillut vanhempiensa kanssa, Heikki Yrölän tanssiorkesterin mukana myös pikkujouluissa. Se on herkkä, hieno laulu. Sen laulavat Aki Hietala , minä ja Janne Leino . Myös Akaan nuorkauppakamarin Joulupuu-keräyksen lahjat menevät saajilleen seurakunnan kautta. – Lapset herättävät usein ajatuksen auttamisesta, mutta kurjimus koskettaa ihan kaikkia. Mäkisellä ei ole ollut joululaulukeikkoja, mutta kotona hän kuuntelee ja laulaa joululauluja. – Kotona kuuntelen paljon Raskasta joulua -lauluja. – Varsinaiset kriisiavustusperusteet ovat tiukemmat, mutta jouluavussa riittävät pienituloisuus ja vähävaraisuus. krs, 31760 Urjala. Koronatilanteen takia seurakunta kuljettaa niin lahjakortit kuin paketit saajilleen. Keronen on laulanut rakkainta joululauluaan myös omissa joulukonserteissaan. Harva lahjoittaa 1–2 hengen talouksille, mutta sielläkin on aika paljon tarvetta, Alasentie toteaa.Hauhon Säästöpankkisäätiö jakoi tänä jouluna yhteensä 15 000 euroa seurakuntien diakoniatyölle. Siinä on sellainen kaiho tunne, joka iskee joulun alla. Lapsi on meille tänä yönä syntynyt ”. joulukuuta Jaana Alasentie vastaanotti 2000 euron lahjoituksen Hauhon Säästöpankkisäätiöltä. 12 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu ¥ 0400 851 335 Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita kuluvasta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2022! Puh. Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille Rauhaisaa Joulun Aikaa sekä Onnea Vuodelle 2022! Rauhaisaa Joulun Aikaa sekä Onnea Vuodelle 2022! Kuluneesta vuodesta kiittäen Mukavaa Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta 2022! T:mi Kirsti Toivonen Kisatie 2 2. Pekka Löövi Muusikko, Toijalan yhteiskoulun ja Akaan lukion musiikinopettaja – En etsi valtaa loistoa . 040 934 3334 www.kirstitoivonen.fi Atomi Lines Ky Atomi Lines Ky 30 v. Sitä ei tarvitse kuunnella montaa sekuntia, kun tulee joulu mieleen. – Luotamme, että teidän kauttanne apu menee juuri sinne, missä tarve on suuri, Välimäki totesi. Jake Yrölä Jake’s Blues Bandin laulaja ja kitaristi – Jouluyö, juhlayö Vesa-Matti Loirin tulkitsemana. Puh. Avustukset jaetaan lahjakortteina, ei koskaan rahana. Akaalaiset muusikot arvostavat perinteisiä joululauluja Tarja Antola Perinteiset joululaulut toistuivat vastauksissa, kun Akaan Seutu kysyi akaalaisilta muusikoilta kauneinta joululaulua. Alasentien mukaan seurakunta on saanut tänä vuonna lahjoituksia edelleen jaettavaksi apua tarvitseville viimevuotista enemmän. Juha-Matti Ahola Sinitaivas-tanssiorkesterin laulaja ja rumpali – Kaunein on Joulu kotona , jonka teimme HAL-lauluyhtyeen kanssa. Pidän sen harmoniasta eli soinnuista ja melodiasta tosi paljon. loistoa on vanha ja perinteinen ja vielä Sibeliuksen joululaulu. Sylvian joululaulussa on kauniit perinteikkäät sanat ja upea melodia, jota on hieno tulkita. Jouni Keronen Vuoden 1998 tangokuningas, trubaduuri – Minulle rakkain on muksusta saakka ollut Heinillä härkien kaukalon. Joonas Mäkinen Laulaja, The Voice of Finland -kilpailija, Cold Horizon -yhtyeen jäsen – Mennään ex tempore -meiningillä ja sanon, että kaunein on Sylvian joululaulu . En etsi valtaa Akaan seurakunta jakaa jouluna apua yli 300 kotitaloudelle Tarja Antola Seurakuntapastori, palvelun työalavastaava Jaana Alasentie kertoo, että tänä vuonna Akaan seurakunta jakaa jouluavustuksia yli 300 taloudelle Akaassa. (03) 585 0860 www.vlk-kodinkonehuolto.fi Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Hallitie 4, Akaa, p. toivottaa hyvää joulua ja turvallisia kilometrejä vuodelle 2022! 32 v. Säätiön lahjoitus on käytettävissä joulua pidemmällä aikavälillä. Tarja Antola. Seurakuntapastori Jaana Alasentie iloitsee siitä, että avustus mahdollistaa myös pienten, 1–2 hengen talouksien avustamisen. Loirin tulkinta on omalaatuista ja syvää, siihen ei pysty kukaan muu. 040 126 1355 Huilaamme ajalla Huilaamme ajalla 23.12.2021 2.1.2022
Aholan mukaan joulu on omalla tavallaan surullista aikaa.– Jos puhutaan köyhistä perheistä, jouluna eriarvoisuus jollain tapaa jopa korostuu. 03 542 1439, Kirkkotori 5, 37800 Akaa Puh. Akaalaiset muusikot arvostavat perinteisiä joululauluja Päivi Välimäki (vas.) Hauhon Säästöpankkisäätiöstä luovutti 2000 euron lahjoituksen seurakuntapastori Jaana Alasentielle. Tarja Antola simmäinen joululaulu, jota olen ollut levyttämässä. Aholan parhaat joulumuistot liittyvät lapsuuteen. Se on tehty perinteisellä meiningillä, vaikka on ihan uusi, Ahola kertoo. Kiva joulu on sellainen, että on hyvä meininki, hyvää ruokaa ja oikeasti rauhallista, mutta älytön hössöttäminen lähinnä ärsyttää. 0400 556 248 Poltinhuolto J. Heinillä härkien kaukalon on Jouni Keroselle rakkain joululaulu. Häntä häiritsee joulunvietossa hössöttäminen ja ylenpalttinen kuluttaminen. Oona Eskeli Juha-Matti Ahola Siri Tuominen. – Sitten tammikuussa palataan ruotuun ja vihreiden arvojen aikaan, Ahola toteaa. Kiittäen kuluneesta vuodesta Kiittäen kuluneesta vuodesta toivotamme asiakkaillemme toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua Hyvää Joulua ja Onnellista ja Onnellista Uutta Vuotta! Uutta Vuotta! 37830 Akaa, puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 22.12.2021 13 Hyvää joulua ja tulevaa vuotta 2022 Toivotamme asiakkaillemme TERVETULOA! TERVETULOA! Parturi-kampaamo Pia Hakala Parturi-kampaamo Pia Hakala Puh. 044-317 3733 poltinhuolto.peltonen@gmail.com www.poltinhuoltopeltonen.fi HUOLLOT ASENNUKSET MYYNTI Kylmäkosken Jauhemaalaus Oy Kiittää asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja työntekijöitään kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Värikästä Uutta Vuotta 2022! www.autopuhdistushero.com Lämmin kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2022! Hyvästä yhteistyöstä kiittäen toivotamme Rauhallista Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta! toivottaa hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille. Lomalla 23.12.2.1. Aholan joulutervehdyksen voit katsoa osoitteessa www.akaanseutu.fi. Kanttori Marja Karhun mielestä kaunein joululaulu on Tulkoon joulu, jonka on säveltänyt ja sanoittanut Pekka Simojoki (kuva vas.) Pekka Löövin perhe viettää sukujoulua. Joonas Mäkisen kotona soivat Raskasta joulua -kappaleet. 03 542 1439, Kirkkotori 5, 37800 Akaa H2O Hair H2O Hair Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2022! Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2022! Lomalla 23.12.2.1. Juha-Matti Ahola arvostaa rauhallista joulua. Jake Yrölä on keikkaillut nuorena pikkujouluissa. Peltonen Puh
Tällä viikolla Päivi ja Jari ovat tulossa itsekin Viialaan viettämään joulua ja katsomaan, joko pukki on jatkanut matkaa. Miten mamma pystyi ne ostamaan, sitä silloinkin lapsena kovasti mietin. Toinen samanarvoinen suuri lahja, jonka muistan, oli satukirja. Mikä ihana yllätys hän olikaan.” ”Paras saamani joululahja oli nuorin tyttäremme, joka syntyi joulukuun puolessa välissä. Epämieluisin paistinpannu.” ”Yksi joulu sain veljeni vaimolta wc-paperitelineen, jossa oli wc-paperirulla. Karuin joulumuisto löytyi 1980-luvulta Jarno Keskinen Akaan Seutu päätti helpottaa lukijoidensa viime hetken lahjahankintoja kysymällä lukijoiltaan, millaisia ovat olleet heidän saamansa parhaat joululahjat. 14 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu Viitasaaren Betoni Oy Viitasaaren Betoni Oy kiittää asiakkaitaan kuluneesta kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! Onnellista Uutta Vuotta 2022! Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta 2022! Toijalan Kiinteistöhuolto Oy toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! www.pmkaluste.fi PM Kaluste toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2022! W RAKENNUS SANOMA MANU TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA JA MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA 2022 Millaisia ovat Akaan Seudun lukijoiden parhaimmat ja kauheimmat joululahjat. Hyvää joulua!” 1980-lukua muisteli useampikin vastaaja. Ei siellä mitään tietokonetta ollut maksettuna. Se, oliko lahja hyvä tai kaamea, riippui myös lahjan antajasta. Kirja on edelleen hyvässä tallessani. Leikin sillä jouluna myöhään yöhön peiton alla muiden jo nukkuessa. Tosin sekin oli ihan kiva lahja samalta pojalta saamaani ylioppilaslahjaan eli pirttikalustoon verrattuna. Epämieluisia lahjoja en ole saanut, eikä niitä ole vastaan tullut.” Vauvat ovat joulun parhaita lahjoja Useampi vastaaja oli saanut jouluna iloita uudesta perheenjäsenestä. Joulupukki, hevonen ja opastonttu ilmestyivät Viialan Mäntymäenkadulle viime viikonloppuna. Vaimonsa Päivin kanssa Mäntymäenkadulla vapaa-aikaansa viettävä Jari Ranta-aho kertoo, että pukki ilmestyi pihapiiriin viime viikonloppuna. Ne olivat lapsen silmissä suuria, kullanarvoisia ja tosi kalliita lahjoja. ”Kauhein tai olisiko turhin saamani lahja oli kengänkuivaimet silloiselta poikaystävältä.” ”Pölynimuri silloiselta poikaystävältä. Sain siis sitä mitä toivoin ja tilasinkin. Nyt joulupukki on taas löytänyt Viialaan, vaan eipä ihme, sillä tänä vuonna hänellä on lentäjänlaseilla varustettu skarpin oloinen opastonttu. Olen sodanjälkeisen ajan lapsi ja silloin vaatimattomissa oloissa opin iloitsemaan kaikista pienistäkin asioista ja lahjoista.” ”Paras esikoisen syntymä.” Pukki tähyilee pääradalle Viialassa Mikko Peltoniemi Kolme vuotta sitten Viialassa Mäntymäenkadulla nähtiin joulupukki, joka liikkui vanhoilla kieseillä. ”Elämäni ihanin joululahja on esikoiseni. Käytännölliset lahjat eivät innosta Moni vastaaja oli saanut käytännöllisiä lahjoja. Mikko Peltoniemi. Punaisissa oleva auto odotteli. En muista saaneeni yhtäkään epämieluisaa lahjaa. Osalle lapsen saapuminen jo jouluksi oli ollut todellinen yllätyslahja. Minun mielestä oli huonoin lahja mitä olen saanut.” Lahjaksi tietokone, jota ei ollutkaan Akaan Seudun kysely onnistui kuljettamaan muutaman vastaajan takaisin lapsuuden jouluihin. Muistan, että rohkenin esittää serkulleni Siljalle, että hän minulle sellaisen ostaisi. Tämä oli luksusta kikkarapään fanille.” ”Parhaat joululahjat lapsuuteni kodissa oli mamman eli äidinäidin ostama urkuharmoni sekä mahtavan iso koraalikirja eli virsien säestyskirja. Muuten hyvä ja hyödyllinen lahja saattoi muuttua kaameaksi, kun se tuli henkilöltä, jolta lahjan saaja olisi ehkä odottanut jotakin muuta. Odotuksen alussa oli pelko, että menetämme lapsen. Liikkeestä ulos astuttuani revin kortin, se harmittaa vieläkin.” ”Paras joululahja oli nuoruudessa Knight Rider -kasetti. ”Sain parhaan lahjani ennen kouluikää, se oli paristolla toimiva pieni liikennevalotolppa. Pirttikalusto on tallella ja lapsiakin neljä.” ”Paras lahja on ollut viulu. Pitääpä lukea! Kaikki saamani lahjat olen kiitollisena vastaanottanut. Joulun jälkeen yksin hakemaan, eivät jostain syystä vanhemmat halunneet mukaan. Samalla kysyttiin, mikä oli ollut kaamein vastaajan saama joululahja. Aina joulupukin tuomiset eivät ole olleet iloisia, vaikka siltä on voinut ensin tuntuakin. Myöhemmällä iällä selvisi, että lahjan lähetti kummitätini Helsingistä, missä 1950-luvun puolessa välissä oli jo liikennevaloja. Niitä veti ketterästi omenapuujaloilla liikkuva hevonen. Yksi vastaaja muisteli lapsena saamaansa pientä lahjaa kauniisti. Pikkuautoja minulla ei ollut montaakaan, mutta vihreän palaessa ne muutamatkin lähtivät liikkeelle. Nuoren pojan elämässä hieno hetki, oli siinä myyjäkin ihmeissään. Niiden lahjojen sisällään pitämä ja sieltä ulos pyrkivä musiikki on hoitanut ja kantanut pitkin matkaa sekä tuonut suurta iloa niin itselleni kuin ehkä jollekin ympärilläni olevalle. Suuri toiveeni toteutuikin sitten jouluaattona. Leikin nukahtamiseen asti. ”Kultaista 80-lukua elettiin ja sain jouluaattona balsapuisessa sikarirasiassa kortin, jossa luki: Tällä kortilla saa Toijalan Kirja-infosta Commodore 64 -tietokoneen. Lapsuus oli köyhää, eikä liiemmin herkkuja joulupöydässä ikinä ollut, saati kalliita lahjoja jaeltu. Lasketun ajan mukaan hänen piti olla seuraavan vuoden Akaan ensimmäinen vauva, eikä jotenkin käynyt mielessäkään, että hän syntyisi etuajassa
museoautojen ja uudempien autojen sisustojen sekä rättikattojen verhoilua.” ”Vanhat autot ovat henkireikäni, jolla pidän ammattitaitoa vireillä. Omaa osaamistaan hän täydensi työn ohessa suorittamalla ensimmäisenä naisena Suomessa ajoneuvoverhoilijamestarin tutkinnon Rajamäellä vuonna 2013. maankuulu Marianne-piparminttusuklaakaramelli vuonna 1949. Levytie 4 • Puh. Ensimmäinen oma toimipiste oli verhoilijamestari Timo Lindgrenin Toijalan huonekalukaupasta erotetussa tilassa. Olemme joulunvietossa 23.-26.12. Työ on tehty ihmistä varten ja säilymään sukupolvelta toiselle.” Terhin yrittäjäntaival alkoi, kun hän osti verhoilijamestari Leo Laakson yrityksen Toijalan Autoverhoomon vuonna 2004. Tällä hetkellä työn alla on esim. Ratin takana on ajoneuvoverhoilijamestari Terhi Strengell, kartturin paikalla tähystää pieni valkoinen koira, verstaan vahtimestari, Bichon Frisé Osku. Täällä toimi sotien jälkeen Chymoksen makeistehdas ja tällä paikalla syntyi mm. Työt käsittävät pitkäaikaisten isojen asiakasyritysten tilausten lisäksi mm. On hienoa nähdä aiemman ammattilaisen kädenjälki. ”Tämä on historiallinen alue. ”Nykyisin työt ovat painottuneet autojen ja veneiden verhoiluun sekä erilaisiin yritysprojekteihin. Akaan Seutu – Keskiviikko 22.12.2021 15 Toijalan Autokatsastus • Avoinna: ma-pe 8-16 • Os. Rekkoja käyn verhoilemassa asiakkaan tiloissa ja se tietää paljon reissupäiviä.” Leena Kauria Mariannen syntysijoilla Onnellista joulua ja ihanaa uutta vuotta kaikille asiakkaillemme sekä yhteistyökumppaneille! Avoinna ma-pe 8-16. Ajoneuvot voidaan ajaa sisään, joten ei ole huolta epävakaisista säistä. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Terhi sanoo olevansa onnekas, kun hänellä on ollut kaksi osaavaa tutoria. Mestarityönä hän verhoili vuoden -63 SL 190 Mercedes Benzin. Aston Martin -06 ja Chrysler -49. Heiltä hän on saanut oppia verhoilun salat. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800 Akaa Puhelin 050 309 9733 | www.ortopet.fi. 044 700 7767 • • www.toijalanautokatsastus.fi • Rentoa Joulun Aikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2022! ILOISTA JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2022! Suositaan paikallista! Toivottavat Akaan kaupungin elinkeinopalveluiden tontut ILOISTA JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2022! P unainen 60-luvun kuplavolkkari kurvaa sisään tehdasalueen portista Akaan Toijalassa. Satamatie 37 verstas on ihanteellinen autojen ja veneiden verhoiluun
Vuosi meni houkutellessa Timoa mukaan. – Ihmettelin itsekin sitä intoa ja laulun riemua, kun viimein saimme kokoontua jälleen harjoittelemaan, toteaa kuoronjohtaja, kanttori Juha Salmesvuori . Kuoroharrastukseen olet tervetullut, vinkkaa Salmesvuori. Kuoron pitää saada harjoitella tarpeeksi kauan, että kappaleet alkavat elämään. Salmesvuorea, kuten kaikkia kuorolaisiakin, hieman jännitti, millaisessa kokoonpanossa harjoittelu saadaan uudelleen käyntiin. Ja miltä kuoro kuulostaa, kun ei olla harjoiteltu yli puoleen vuoteen.– Ilolla saimme huomata, että kuorolaiset eivät olleet kadonneet ja tosiasiassa kuoroon tuli muutama henkilö lisääkin. Se kolme kuukautta venyi sitten viideksitoista vuodeksi, Lindén naurahtaa. – Se on se joulun todellisuus, joka konkretisoituu vain kirkossa. Anne aloitti kuorossa neljätoista vuotta sitten. Tähän korona-aikaan Salmesvuori kokee erityisesti Viktor Rydbergin sanoittaman tonttulaulun sopivan. Seisten työstetään kappaleet lopulliseen muotoonsa, kaikki äänialat yhdessä. Vuoden vaihtuessa myös kuoron puheenjohtajuus vaihtuu. Vuoden päästä mies oli mukana, ja nyt yhteistä harrastustaivalta on takana jo kolmetoista vuotta. Mikä saa heidät vuosi toisensa jälkeen lähtemään laulukeikoille joulun pyhinä. Kuoron riveistä löytyy useita pitkäaikaisia kuorolaisia.– Iloitsen kanssani vuosia töitä tehneistä laulajista. 16 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu Eijuska Eijuska Kiittää ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2022 kaikille asiakkailleen ja yhteistyökymppaneilleen sekä muille paikallisille yrittäjille. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Lomalla 24.12.21 -9.1.22. Juha Salmesvuori on johtanut 110-vuotiasta Akaan kirkkokuoroa jo yli kaksikymmentä vuotta. Jukka Lindéniä kiitettiin suuresta panostuksesta kuoron toimintaan. Valkeakosken ammattiopisto kiittää yhteistyökumppaneita tehdystä yhteistyöstä ja toivottaa kaikille hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2022! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta jäsenillemme, toimintamme tukijoille ja yhteistyökumppaneille. Jukka Lindén lupautui viisitoista vuotta sitten ottamaan vastaan Akaan Kirkkokuoro ry:n puheenjohtajuuden. Nuotteja voi tarvittaessa lukea vaikka kännykästä. Juhlan jälkeen kuoro on toiminut koronarajoitusten sääntelemänä. On rauha ja hiljaisuus ja joulun sanoma käsin kosketeltavissa läsnä. Oikea joulun tunnelma ja rauha löytyy kirkosta Anne ja Timo Lilvanen ovat pitkän linjan kuorolaisia. – Olemme kaikki täällä joutuneet korona-aikana pohtimaan mistä tulemme, mihin menemme ja mitä tämä kaikki merkitsee. – Se oli aivan erityinen hetki, huokaa Anne. Harjoittelutilana toimii pääasiassa Akaan seurakuntasali. Vuosi on ollut harjoittelurajoituksia täynnä Akaan kirkkokuoro laulaa joulupäivän aamuna kahdesti Kukka Salmiovirta Akaan kirkkokuoro juhli viime vuoden lopulla 110-vuotista taivaltaan juhlakonsertin merkeissä Akaan kirkossa. Akaan Sotilaspojat Kiitän kuluneesta vuodesta ja toivotan asiakkailleni RAUHALLISTA JOULUA ja ONNEA VUODELLE 2022! Keskuskatu 48, p. Stemmat eri äänialoille harjoitellaan yleensä istuen. 040 765 5558 Kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta. Tunnelmallista Joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille Leppoisaa Joulua ja Onnea Vuodelle 2022! PALVELEVA AMMATTILIIKE Syrjätie 3, 37830 Akaa puh. 0400 337 584 O Y toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Siistiä Uutta Vuotta 2022! Sirpan Monitoimi P. Silti historiassa ja nyt on aina selvitty. – Ajattelin, että tekisin sitä kolme kuukautta. Kolme kuukautta muuttui 15 vuodeksi Akaan Kirkkokuoro on yhdistys, jota yhdistysteknisesti johtaa johtokunta. Jo edesmennyt kuoronlaulun uranuurtaja Heikki Klementti on todennut, että kappaletta tarvitsee harjoitella vuosi ennen kuin se on juurtunut ja kypsynyt, Salmesvuori kertoo. Kirkossa joulun sanoman voi aistia vahvana, Anne ja Timo pohtivat.Anne muistaa lapsuuden joulut, jolloin pääsi isän kanssa täpötäyteen jouluaamun kirkkoon. Ensin esiinnytään Viialan kirkossa kello 8 ja sen jälkeen Akaan kirkossa kello 10. Jouluaamun ohjelmisto on ajassa kiinni Jouluaamuna Akaan Kirkkokuoro laulaa jumalanpalveluksissa. Kuoroharjoitukset olivat kieltolistalla, ja vasta syksyllä kuoro pääsi pitkän tauon jälkeen uudelleen harjoittelemaan. Kuoro kukitti pitkäaikaisen puheenjohtajansa jouluharjoituksissaan. Sanoitus kuvastaa syvällisesti ihmisen sielunmaisemaa. Kukka Salmiovirta. (03) 543 5871 PIPUN KEITTIÖ puh. Lindéniä kiiteltiin suuresta panostuksesta kuoron toimintaan. Kuoron jouluohjelmistoon on otettu kaksi uutta laulua.– Kokonaan uutta ohjelmistoa ei tässä kohdassa voisi edes tehdä. Kuoro soi todella kauniisti, iloitsee Salmesvuori. Lilvaset suunnistavat jouluaamuna Viialan kirkkoon kello 7 harjoituksiin. Vaikka kotonakin laulamme ja luemme jouluevankeliumin, on siellä aina hulinaa. He toivovat, että moni muukin löytää jouluaamun kirkon ja joulun rauhoittavan sanoman. – Silloin kesään asti Timo känkäsi vastaan, ettei tule kuoroon, naurahtaa Anne. Toivon tietysti, että myös uudet laulajat löytävät tiensä Akaan Kirkkokuoroon. Koko ihmisyys on läsnä laulun sanoissa, pohtii Salmesvuori
Akaan Seutu – Keskiviikko 22.12.2021 17 Pätsiniementie 9, 37800 Akaa puh. Joulun aikaan suntio Kirsti Mäkelä koristelee kirkkoon joulukuusen. Ark. Kirkko oli tyhjä, vaikka kaikki saivatkin seurata suoratoistetun jouluhartauden kotoa käsin. Täällä kirkossa olimme vain me työntekijät. Tähän ajanjaksoon hän on ehtinyt olla useampia jouluja töissä, useammassa seurakunnassa. Ihmisten tullessa kirkkoon pelkkä tervehtiminen voi olla se kaikkein merkityksellisin asia. Jouluaaton ja jouluaamun kirkot täyttyvät ihmisistä, mutta ei välttämättä puheesta.– Yhteys syntyy jo pelkästään siitä, että olemme yhdessä täällä kirkossa, läsnä joulun sanoman äärellä, samaa juhlaa jakamassa. ”Kirkossa voi myös huokaista, kun siltä tuntuu” Suntio Kirsti Mäkelä viettää joulun töissä Kukka Salmiovirta Jouluna on totuttu viettämään pyhiä ja vapaita. Kiireen keskellä on levollisuus ja rauha.– Työ ja seurakunnan sanoma on juhlaa, vaikka vaatiikin jouluna paljon askelia ja on paljon tekemistä, Mäkelä pohtii. Adventti kiristää askeleiden tahtia Akaan seurakunnassa suntiona työskentelevä Kirsti Mäkelä on töissä koko joulun. Erityisen kiireinen joulu on monelle seurakunnan työntekijälle. Suntio tulee ensimmäisenä paikalle ja lähtee viimeisenä. Jeesus-vauva asetellaan vasta jouluaattona, Vapahtajan syntymäpäivänä, mutta Mäkelä mallaa jo valmiiksi, kuinka Jeesus-vauva seimeen asetellaan. Hyvää Joulua ja Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta kaikille! Uutta Vuotta kaikille! Parturi-Kampaamo SARI VEHMAS AKAA, Valtatie 5. Monta kertaa suntiota voi olla helppo lähestyä, jos muutaman sanan sitten vaikka haluaa vaihtaakin, kertoo Mäkelä. Mustanportintie 4 A 6, Akaa 045 678 3933 Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! VIIALA-SEURA TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA ja samalla kiittää kaikkia kirsikkapuu keräykseen osallistuneita, nimitaulu on työn alla ja penkit tilauksessa, loput puut istutetaan keväällä. Ovat oman ajatusmaailmani mukaisia, kertoo Mäkelä. (03) 542 2069, 0400 788 069 Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta! Toivottavat: Sari, Päivi, Pirjo ja Jasmi Ma-pe 9-17, la 8-14 tai sopimuksen mukaan. Minun tehtäväni on ottaa vastaan ja kohdata. Ollessaan jouluja töissä Mäkelä on huomannut, että oman kodin jouluvalmistelut ovat muuttuneet. ?????????. Ihmisten ohjaaminen, turvavälit ja maskit ovat myös suntion työtehtävien listalla. Kuusi saa valot ja hopeanauhan. Toinen on luonnollisesti pääsiäinen. – Viime vuosina en ole laittanut kotiini kuusta ollenkaan. Seimi jää valmiina odottamaan syntyvää Jeesus-vauvaa. Tuoda tunteen siitä, että tänne on hyvä tulla. Hän tekee sen mielellään. Joulutraditiot yksinkertaistuivat Mäkelä on aloittanut työt seurakuntien palveluksessa vuonna 2004. Epätodellinen jouluolo ja yhteyden tärkeys Koronasulku viime jouluna oli Mäkelälle järkyttävä kokemus. 045 161 1993, Sontulantie 3, 37800 Akaa jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Rauhallista Joulua ja Kiitos Asiakkaille Kuluneesta Vuodesta 2021! ???????????. Maria, Josef, seimi ja lampaat liikkuvat Mäkelän käsien kautta rauhallisesti oikeille paikoilleen. Löytyypä suntion kätköistä tarpeen vaatiessa myös varavauva. Molempina on minusta hienoa olla töissä, pohtii Mäkelä.Hän perustelee mielipidettään sillä, että vaikka kiireisimpänä aikana ote ei työnteossa saa herpaantua hetkeksikään, on tunnelma kuitenkin aivan omanlaisensa. Oli aika epätodellista. Mäkelä nauttii, kun pyhä saa olla oikeasti pyhä. Yhteys puuttui, ja ihmiset olivat kuka missäkin, Mäkelä pohtii.Yhteyden luomiseen ja sanoman aistimiseen ei välttämättä tarvita sanoja. Jouluna voi silti olla levollisia työpäiviä. Se pitää hänelle sisällään juhlan sanoman ja oman suhteen kristilliseen traditioon. Joulun tunnelman ääressä ja levollisuudessa, toteaa Mäkelä. Tämän vuoden adventtiaika toi tullessaan koronapassin tarkastuksia mukaan joulukiireisiin. – Ei se silti tuntunut oikealta. Suntiosta on moneksi Suntion tehtävänkuva on laaja, ja usein suntio joutuu ratkomaan tilanteita ihan yllättäen.– Pitäisi melkein olla silmät selässäkin, jos joku tarvitsee vaikka yhtäkkiä apua kesken tilaisuuden, Mäkelä kertaa.Suntio muun muassa valmistaa kirkkotilan, huolehtii tarvittavan välineistön paikalleen, ohjaa ihmisiä ja auttaa apua tarvitsevia. 9-17, La 9-13 Puh. Kirsti Mäkelä asettelee Akaan kirkon seimen ympärille paimenten lampaat Joosefin ja Marian seuraksi. Joulu ja joulunviettoon liittyvät kristilliset traditiot tarvitsevat toteuttajansa, työ tarvitsee tekijänsä. Yksi suntion tehtävistä on kirkkotilan valmisteleminen jumalanpalveluksia ja erilaisia tapahtumia varten. 050 467 7822, 040 586 4801 KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Toivottaa Oy KotiVeka Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta! P. Oli ihan liian tyhjää ja hiljaista. Joulukoristeetkin mietin aika tarkkaan, että ne ovat sellaisia, jotka sopivat minun joulunviettooni. Kukka Salmiovirta. – Onneksi tässä kirkkotilassa voi myös huokaista, kun siltä tuntuu. Silti löytyy useita ammatteja, joissa joulu täyttyy työpäivistä ja työtehtävistä. Mäkelä tuli Akaaseen töihin vuonna 2018 juuri ensimmäisen adventin aikaan.– Adventtiajasta alkaa toinen seurakuntien työntekijöiden todella kiireisistä jaksoista
9.00-13.00 KYMPPIKULJETUS PUH. klo 18 saakka sekä to 23.12. • Sirkka, Ft • Anna-Maria, FtAmk • Arttu, FtAmk • Kurkelantie 1, 37800 Akaa • 0400 538 322 Hyvää joulua ja reipasta uutta vuotta!. 040 772 2566 MYYNTI@KYMPPIKULJETUS.FI MUUTOT & KULJETUKSET SUOMI RUOTSI NORJA Lahjakortit pukinkonttiin meiltä. 18 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme rauhallista Joulua ja rakentavaa vuotta 2022 Ryödintie 23, 37800 Akaa puh. 8.30-17.00 la. 22.12. TOIJALAN KUNTOKESKUS Hyvinvointisi puolesta! Palvelumme fysioterapiaa, hierontaa, akupunktiota ja kuntosali. klo 15-18. 020 7439191 avoinna: ark
Tätä Korvenaho ei tiennyt etukäteen, mutta toisaalta tilanne korosti joulun erilaisuutta. Italian pohjoisrajalla sijaitsevan Bolzanon kaupungin keskustaa. Se vähän herätteli, kun siellä niitä ei annettu, enkä ollut pettynyt. 050 412 2528 Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta sekä toivotamme Hyvää Joulua ja Menestystä Vuodelle 2022! Multikaara Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Se oli semmoista rentoa olemista. Toivotamme kaikille asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Onnelllista Uutta Vuotta! Hämeentie 44, 37800 Toijala Puh. Cremonan keskustassa oli joulun alla jättinalle. Miisa Korvenaho. Mutta se meni ohi, kun lähdimme heti joulun jälkeen lomalle vuoristoon. Joulukuusi perheessä oli, kuten muissakin kodeissa. – Ensin oli alkuruuan tyylinen, jossa oli salaattia ja muuta. Ei ollut yhtään pilvistä, ja lämpötila taisi olla kymmenen asteen paikkeilla. Muissakin kaupungeissa oli tapahtumia kuten markkinoita ja muuta. Joulukuun alussa Cremonassa alkoi näkyä enemmän joulukuusia, ja myös joulutoreja järjestettiin. Se on varmasti perhekohtaista, mutta eihän siellä sellaista hypetystä ollut kuin täällä on marraskuussa asti. Korvenaho oli joulun aikaan ensimmäisessä host-perheessään, johon kuului vanhempien lisäksi kolme lasta ja äidinäiti eli nonna. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 myynti@akaanat.fi Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta sekä toivotamme Rauhallista Joulua ja Rauhallista Joulua ja Menestystä Vuodelle 2022! Menestystä Vuodelle 2022! Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Rauhaisaa Joulun aikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2022! Kiitämme Kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää joulua seKä onnellista uutta vuotta! Miisa Korvenahon joulu Italiassa yllätti ja herätti koti-ikävän Mikko Peltoniemi Akaalainen Miisa Korvenaho oli syyskuusta 2019 heinäkuun alkuun 2020 vaihto-oppilaana Pohjois-Italian Cremonassa. – Suomessa lahjojen antaminen on vähän turhankin korostettua. Juuri ennen joulua oli ollut pari viikkoa tosi pimeää ja sumuista, mutta jouluna aurinko paistoi täydeltä terältä. Räikkönen tiedettiin aina, Korvenaho nauraa. Jälkiruuaksi oli kakkua.Aattona vietiin myös joulumuistamisia tutuille. Lahjattomuus tuli yllätyksenä Joulupäivää Cremonassa vietettiin perheen kesken. Yksi perheen lapsista oli samaan aikaan vaihdossa Pohjois-Suomessa, mutta 14ja 16-vuotiaat host-sisarukset olivat kotona.Joulun viettämisestä ei perheessä puhuttu etukäteen niin paljon kuin Suomessa.– Se oli ehkä vähän yllätyskin, kuinka vähän siihen siellä valmistauduttiin. Tapaninpäivänä perheen kotiin tuli lounaalle eräs kotikylän pappi. Kun Korvenaho totesi, että hän haluaisi kovasti päästä yöllä katoliseen messuun, perhe lähti keskiyöksi Cremonan tuomiokirkkoon. Rotarien vaihto-ohjelman mukaisesti isäntäperheiden eli host-perheiden luona ollaan koko vaihtoaika, joten Korvenaho ei tullut vuodenvaihteen lomallakaan Suomeen. – Messu oli aika vaikuttava ja hieno, ja kirkko oli erityisen kauniisti koristeltu esimerkiksi joulutähdillä. – Kun sitä ei niin perinteikkäästi juhlittu, tuli vielä enemmän olo, että kunpa olisin Suomessa. – Se on kai aika perinteikäs tapa, että osa papeista tulee perheiden luo. Entä milloin italialaisperheessä annettiin joululahjat?– Ei annettu. Joulun pyhien säät olisivat voineet olla Cremonassa hyvinkin kehnot, mutta toisin kävi.– Koko Lombardian alueella, Pohjois-Italian keskellä, on tosi paljon sumuisia kausia. Pyhien jälkeen Miisa Korvenaho lomaili host-perheensä kanssa vuoristossa sijaitsevassa Madonna di Campigliossa. – Pääsin käymään pohjoisessa Bolzanossa joulukuun alussa, ja siellä oli taidemuseoita, joissa vierailimme, mutta myös hieno iso saksalaistyyppinen joulutori. Isoille lapsille annetaan harvoin mitään, pienemmille yksi tai kaksi lahjaa. – Se kuuluu siihen kokemukseen, että ollaan joulu kohdemaassa. Yhtenä pääruuista oli pastaa, ja sitten viimeisenä annos mereneläviä kuten simpukoita, katkarapuja ja muuta. Akaan Seutu – Keskiviikko 22.12.2021 19 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. Siellä ei ole tapana antaa lahjoja ainakaan yhtään siinä määrin kuin Suomessa. – Sellainen legenda siellä elää. Miisa Korvenahon host-perheen aattoillallisella syötiin kolme ruokalajia ja jälkiruoka. Sen italialaiset kuitenkin tietävät, että joulupukki on nimenomaan Suomesta. Suomesta ovat sauna ja joulupukki ja Kimi Räikkönen . – Ne olivat tietysti tekokuusia, koska oikeita ei niin vaan saa.Lapsille oli joulupukki joulutorilla, mutta sellaista tapaa ei ollut, että joulupukki tulisi kotiin jakamaan lahjoja. Lomailemme 24.12.2021-2.1.2022. Hän oli kastanut kaikki perheen lapset ja oli perhetuttu, mutta muutenkin on tapana, että tullaan käymään ja muistamaan. Väkeä oli tosi paljon, ja messun kulku oli hyvin erilainen kuin evankelisluterilaisessa kirkossa. – Italiassa syödään illallistyylinen jouluateria jouluaattona, mutta siinä ei ole mitään tiettyjä perinneruokia kuten Suomessa joulukinkku ja lanttulaatikko ja perunalaatikko. Jouluillallisella pastaa ja äyriäisiä Jouluviikolla italialaisperheen kotiin laitettiin jonkin verran koristeita, mutta jouluaattoon ei mitenkään erityisesti valmistauduttu tekemällä etukäteen esimerkiksi jouluruokia. Aurinko olikin tervetullut, sillä Korvenaho kertoo, että hänellä oli aikamoinen koti-ikävä Suomeen koko joulun ajan. Lisäksi host-äiti oli ihanasti ostanut kylmäsavustettua lohta, koska olin sanout, että siitä kovasti tykkään. Sitten söimme lounasta. – Aamupäivällä menimme kahville yhteen leipomoon ja tapasimme paljon tuttuja
Niissä on ollut saatavuusongelmia haastavan viljelyn vuoksi, Mieto kertoo. Joulutähti aina pakettiin, mutta muita joulukukkia uskaltaa melko huoletta kuljettaa, jos ollaan vähänkään plussan puolella. Ei kannata päästää kuivaksi ja sitten taas kastella runsaasti kerrallaan, Mieto neuvoo. Sekään ei kuitenkaan ole mikään ongelma, Mieto näkee.– Kyllä minä muutenkin suosittelisin ihmisille, että nautittaisiin niistä joulukukista ennen joulua eikä vasta joulun jälkeen. – Monet mieltävät joulutähden sellaiseksi, että saavat sen aina kuolemaan. Joulutähden tapa kertoa huonoista oltavistaan on lehtien pudottelu. Amarylliksen kohdalla tämä kannattaa hyödyntää, sillä kukka on merkittävästi helpompi kuljettaa, kun kukka ei ole vielä auki, Mieto vinkkaa. Joka vuosi tykkään huonekuusesta. Esimerkiksi sijoituspaikalla on väliä.– Mitä lämpöisempään sen laittaa, sitä nopeammin kukka aukeaa. Oppaan voi käydä lukemassa Akaan Seudun verkkosivulla osoitteessa www. Valitettavasti kukka tekee saman, oli vika melkein missä tahansa. 20 Keskiviikko 22.12.2021 – Akaan Seutu AV OIN N A PE AV OIN NA MA-T O 8–20 8–16 Hämeentie 64, 37800 Akaa evidensia.fi 0201 800 830 ma–to 8–20, pe 8–16 Hyvää joulua! Toivotamme kaikille Vietämme joululomaa 23.12.2021-2.1.2022. Ludicia eli maa-orkidea on toinen. Uutuuksina hän mainitsee princettiat. Sille kannattaa antaa vettä ihan vähän kerrallaan ja usein. Tippa vettä kukan auetessa riittää, muuten amaryllistä ei tarvitse edes kastella. – Aina kun tulee joku uusi, ajattelen että ehkä tykkään sittenkin tästä eniten. – Joulutähti on kylmälle tosi arka. Jarno Keskinen. Kannattaa aina tarkistaa tilanne, mikä syy voisi olla. Se on kaikkein helpoin joulukukka.– Kun sitä ei varsinaisesti tarvitse hoitaa, Mieto nauraa. Ajoitusongelma liittyy aina amaryllikseen. Sen kanssa kannattaa myös miettiä mihin sen sijoittaa. Missään ilmalämpöpumpun edessä se ei voi olla tai vetävän ikkunan vieressä. Hämeentie 90, (03) 542 1223 PALVELUA JA ASIANTUNTEMUSTA VUODESTA 1949 Rauhallista Joulua! Akaan Maanrakennus Oy • A-Tasoinfra Oy Akaan Kiinteistöhuolto Oy • Kiinteistö Oy Akaan Satamatie 37 Jouluiloa ja Onnea Vuodelle 2022! Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Akaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022 Järvinen-Yhtiöt Oy Kalle Järviselle. Se on herkkä ja helppohoitoinen. Ruukkuun ei saisi ikinä jäädä kastelun jälkeen vettä. Vaativaa joulukukkaa ei olekaan Kysyttäessä mitä kukkaa kannattaa sen vaativuuden vuoksi välttää, Mieto joutuu hetken miettimään. Niitä on ollut jo muutaman vuoden, mutta koko ajan ne tulevat vaan suositummiksi, Mieto tietää. Jos pakkasta on reilusti, varsinkin joulutähti voi olla kovilla. Huonekuusi on oma suosikki Kukkakauppiaan oma joulukukka tuntuu vaihtelevan vuodesta toiseen. Vältä kylmää kuljetuksissa Jos kukkia vie vaikka tuliaisena vielä joulunpyhinä, kannattaa muistaa riittävä suojaus. Kovin vaikeaa joulukukkaa ei oikeastaan olekaan. Kitsas kastelu kannattaa kaikkien joulukukkien suhteen. Jarno Keskinen Jenni Mieto Jennin Joulupuodista kertoo vanhojen tuttujen amarylliksen, joulutähden ja hyasintin jatkavan suosituimpien joulukukkien kolmen kärjessä. Molemmat ovat myös ympärivuotisia, Mieto kertoo. Vaikka menisi vain naapuriin, se riittää jo paleltumiseen. Liikakastelu on yleisin tapa tappaa kasvit, Mieto sanoo. Lehdet putoavat esimerkiksi silloin, jos kukka saa kylmää. – Tai jos kukka on liian kuiva tai liian märkä, Mieto naurahtaa. – Myös muut kuin joulukukat. – Muun muassa huoneen lämpötila ja kosteus. Asiaan vaikuttaa niin moni tekijä. Amarylliksen kohdalla nyrkkisääntö on, että raollaan olevasta kukinnosta kuluu viikko siihen, että se on kukassa. Jouluruusullakin on oma vankka kannattajakuntansa, mutta mikään uutuuslajike se ei ole. Ainakin itse kaipaan joulun jälkeen jo kevättä ja jotain muita värejä kuin sitä punaista, Mieto kertoo.Sitä kukkakauppiaskaan ei osaa neuvoa, milloin joulukukka tulisi hankkia, jos sen haluaa olevan parhaimmillaan aattoiltana. Ne on oikeasti paketoitava hyvin. Ne eivät oikeastaan kuitenkaan ole oma lajinsa. Toivottaa Reippaat Nuohoojat OMA NUOHOOJA Älä päästä kukkaa kuivumaan Jenni Mieto kertoo oman suosikkijoulukukkansa vaihtelevan, mutta huonekuusi ja maa-orkidea ovat pysyviä suosikkeja. – Eli aina jos jotain on pielessä. Aina ne ovat joillekin se ainut oikea joulukukka ja jouluntuoja. Kauppapuutarhaliitto on julkaissut kotimaisten joulukukkien hoito-ohjeen. Jos sen ostaa kovin aikaisin, se ehtii jo aukeamaan ennen joulua. Lämmin ilma saa kasvin haihduttamaan enemmän. Ulkokasvit ovat asia erikseen, hän huomauttaa. Puoli tuntia kastelun jälkeen pitää katsoa, että suojaruukussa ei ole vettä, hän vinkkaa. Aivan näin yksioikoinen kukka ei amarylliskään silti ole. – Princettiat ovat joulutähden lajikkeita, mutta niissä on pienemmät kukat. Amaryllis päästää helpolla Jos joulukukkien hoitaminen ei varsinaisesti kiinnosta, kannattaa valita amaryllis. akaanseutu.fi hakusanalla ”joulukukkien hoito-ohje”. Pienet istutustulppaanit ovat tekemässä paluuta hiljaisemman jakson jälkeen.– Aiemmin niitä sai joka joulu, mutta niissä on ollut muutaman vuoden vähän hiljaisempaa. Joulutähden arkuus on syy sille, miksi sitä viljellään Suomessa enemmän kuin muita joulukukkia. Yksi suosikki kuitenkin on ja pysyy. Ilmalämpöpumpun eteen sijoittamista kannattaa välttää kaikkien muidenkin kasvien suhteen