Valtuusto
päättää peruskorjauksesta tänään.
»
Sivu 8
|
Irtonumero?2?euroa
Toijalan virastotalon Myllytiellä omistava D-Kulma haluaa muuttaa kiinteistön asuinkäyttöön. Ministerin mielestä kuntia
pitäisi myös jakaa enemmän.
»
Sivu 6
|
Akaan?paikallislehti
|
www.akaanseutu.fi
rehtori Kaija-Leena Salovaaran
mukaan Keskustan koulusta ei saada korjaamalla pedagogisesti eikä
terveydellisesti toimivaa. marraskuuta yhteistyössä Akaan kulttuuripalvelujen kanssa.
»
Sivu 12. Kaksikon ensimmäinen Akaan-teatterikonsertti järjestetään Toijalan Sampolassa sunnuntaina 24. Kaavoituspäällikön mukaan ajatus sopii Toijalan keskustaan.
»
Sivu 13
Johanna Mäkinen
Tähän kuva
Mimi ja Kuku muuttivat
Haihunkoskelle
Suomea ristiin rastiin kulkeneet entiset turkulaiset Anna Kulmala ja Majka Nurminen löysivät Akaasta turvallisen ja keskeisen asuinpaikan. Nyt nukketyttö Miminä ja leijonanpentu Kukuna tunnetut energiset esiintyjät suunnittelevat Akaaseen
poikkitaiteellisia leikkiklubeja. Numero?80?Keskiviikko?13.11.2013
Kunta- ja hallintoministeri Hen-
na Virkkusen mukaan yhteistoiminta-alueesta täytyisi muodostaa
kunta
Kun yhtiön toiminnalta puuttuu kaiken lisäksi laaja-alainen hyväksyntä, se joutuu joka mutkassa kuntapäättäjien hampaisiin. Enemmistön
viestin perille saamiseksi tarvitaan valveutuneita
vanhempia, sanoo rehtori
Ojala.
Tupakasta ja alkoholista on tänä päivänä helppo
puhua, mutta kun Piia Kuusinen heittää keskusteluun
kannabiksen, marihuanan,
hasiksen, pirin tai uusien
muotihuumeiden nimiä, ilmeet vakavoituvat.
. Koulu ei ole millään tavalla osa nuorten vapaa-aikaa. marraskuuta
Toijalan yhteiskoulun auditoriossa ovat koulun asiantuntijoiden lisäksi mukana
myös poliisin, Ehyt ry:n ja
SPR:n edustajat.. Asioista täytyy kuitenkin tässä
ajassa tietää, maailma ei ole
enää niin kiltti paikka, kuin
toivoisimme. Lähitulevaisuudessa on aika, jolloin postin kulku lakkaa kokonaan. Ollaankin jo
kannabis tyhmistää -tilanteessa. Tärkeintä tässä on päästä auttamaan mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa.
Kenen vastuulla
on vapaa-aika?
Lukion rehtori Tuovi Ronkainen korostaa, että päihteet eivät ole Akaan kouluissa sen suurempi ongelma
kuin Suomen muissakaan
kouluissa. Eihän nuoren
kyttääminen itsetarkoitus
ole, mutta olisi hyvä tietää,
kuinka keskustella asioista,
koska jokainen tämän päivän nuori on tavalla tai toisella tekemisissä huumeiden kanssa, jatkaa Akaassa
päihdetyöstä vastaava sairaanhoitaja Piia Kuusinen.
Piia Kuusisen vastaanotolle hakeudutaan usein
muusta syystä, mutta keskusteluissa paljastuukin sitten kokonaan muuta.
. Huumeita vastaan taistellaan parhaiten niin, että kaikki tekevät osansa.
Akaan yläkoulut Hirvialhon
koulu ja Toijalan yhteiskoulu sekä ja Akaan lukio haluavat murtaa ei koske meitä
-asenteen ja kutsuvat vanhemmat vanhempainiltaan
Toijalan yhteiskoululle keskiviikkona 20. Huumeiden käyttäminen voi jatkua pitkään, ennen kuin koulussa päästään
kiinni asiaan. Miten muuten edunvalvontaa ja elinkeinopolitiikkaa
hoidetaan kuin asiantuntijaorganisaation osana. ja väsynyttä
nuorta osattaisiin katsoa oikein.
. Sitten nostamme
rimaa taas hiukan ja ylitämme itsemme uudestaan.?
Että kaupunginjohtaja Rasinmäki osaakin kääntää puukkoa haavassa. Puoli valtakuntaa nauroi,
kun kaupunki tilasi hallintokeskuksen rakennukset
itseltään Alvar Aallolta. Jos joku kuvittelee hoitavansa Vasken
tehtäviä oman työnsä ohella, aliarvioi ennen kaikkea itseään.
Seinäjokea on rakennettu määrätietoisesti ja osin
riskejäkin ottaen. Mutta jos on valveutunut vanhempi, sen kyllä huomaa. Ei edes
kaljapulloja nurkissa, jatkaa
rehtori Ronkainen.
Hirvialhon koulun, Toijalan yhteiskoulun ja Akaan
lukion yhteisessä vanhempainillassa 20. luokalla jo on lupa monella pyöriä vähän
enemmän kaupungilla. Mitähän kivaa taikinaan
onkaan leivottu sisään, pohtii Kuusinen.
. Tiedän, että vanhemmat
helposti ajattelevat, että ?tämä ei koske meitä?. marraskuuta
kello 18.
. Ja jos sanot jotakin
huumeita vastaan, nuoret
tietävät paljon paremmin
niitä ?muka. Kun halutaan rentoutua,
siihen tarvitaankin jotakin
ainetta. Akaan alueella kannabis, marihuana ja hasis ovat
kovimmat jutut. Voihan siitä joku nostaa
perustuslaillisen äläkän, mutta turha on tutkainta
vastaan taistella. Useasti auttaa, että ongelmia arkipäiväistetään ja
niistä puhutaan suoraan. Enemmistöhän
täällä ei käytä mitään. Edelleenkään ei saa
yleistää, mutta niin kauan
kun me kiellämme asian,
emme pyri ratkaisemaan
sitä. Kumma kyllä Pohjanmaata ei tunneta periksi antavana ja tumput suorana seisovana maakuntana. Niitä saa
suhteellisen helposti ja niiden käyttö on vaarallisen arkipäiväistynyt, sanoo Kuusinen.
Kamaa voi ostaa
ostarin kulmilta
?Kaman myyminen ostarin
kulmilla. Nythän pitäisi puhua kuntatalouden ongelmista, haudata kuntalaisten ja yrittäjien toiveet ja sammuttaa viimeisetkin lyhdyt niistä
pirteistä, joista valo vielä kajastaa. Minun vastaanotolleni
kun tullaan, ?flunssaa. Sellaisen neliväripainoksen, jossa esitellään
Seinäjoen seutua tyyliin: Suomen paras yritysilmasto, vetovoimaisuus, vahva tahto, yhdessä tekeminen. Pahinta on silmien sulkeminen. Meille koulumaailmassa työskenteleville ammattilaisille on tämän syksyn aikana herännyt huoli
asiasta, ja siksi ehdotimme
vanhempainiltaa huumeista. Keskiviikko
13.11.2013
Nimipäivät tänään Kristian, Ano, torstaina Iiris, perjantaina Janina, Janika, Janita, Janette, lauantaina Aarne, Aarno, Aarni, sunnuntaina Eino,
Einari, maanantaina Tenho, Max, Jousia, tiistaina Liisa, Elisa, Eliisa, Liisi, Elisabeth, Elise.
Pääkirjoitus
Juha Kosonen
Kirje
johtajalta
A
amupostissa ei paljon kirjeitä enää kulje. Eihän esimerkiksi kannabiksen käyttäminen alkuvaiheessa välttämättä näykään, sanoo koulukuraattori
Jaana Suontausta.
. Jos koeviikolla nuori
on väsynyt, ei heti tule huumeet mieleen. Koulussa mennään tavoitteellisesti eteenpäin ja heikoilla todistuksilla on hyvin hankala
pyrkiä eteenpäin
. Ja vanhemmat kertovat
toisilleen, kuinka siististi
meidän nuoret käyttäytyvätkään. Ei
mitenkään. hyviä puolia.
Nuorten tietämys huumeista on usein askeleen edellä,
sanoo Nummela.
. Tässä
ryhmässä tiedetään, miten
nuoret Kylmäkoskella, Toijalassa ja Viialassa voivat.
Vanhempainillan järjestäjät
eivät etsi syyllisiä mutta kysyvät napakasti, tietävätkö
vanhemmat sittenkään tarpeeksi nuortensa tekemisistä.
. Siksi uskomme, että tulevaisuudessa olemme entistä parempia yhä useammassa asiassa. Ei, ei ja vielä kerran ei. Sairaanhoitaja Piia Kuusinen
(vas.), rehtorit Jorma Ojala ja Tuovi Ronkainen, sairaanhoitaja
Varpu Nummela sekä koulukuraattori Jaana Suontausta toivovat, että mahdollisimman monet yläkoulujen ja lukion oppilaiden vanhemmat saapuisvat huumeiltaan.
asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä. Kun päästään luottamukselliseen tilanteeseen,
Nuorten puolesta toimitaan. Rima on korkealla
ja meillä on vahva tahto ylittää se. Siksi Jorma Rasinmäen ajatukset herättävät mielenkiinnon.
Helpointa olisi sanoa nyt, että pohjalaista uhoa.
Kyllä sielläkin vielä hymy hyytyy, jahka totuus paljastuu. Vanhemmilla on syytä muistaa,
että vastuu nuoresta ei silti
katoa mihinkään, vaikka irtiottoa tapahtuisikin, sanoo
Ojala.
Muka hyväksyttävää
Sairaanhoitaja Varpu Nummela varoittaa nuoria ja
vanhempia viihdeteollisuuden ja mediankin luomasta
huumeet hyväksyvästä ilmapiiristä.
. Voimassa olevassa ja pöydältä kohta lähtevässä talousarviossa ei ole mitään mahdollisuuksia
tehdä yhtään mitään. on
saattanut jatkua pitkään,
motivaatio on laskenut nollaan ja mikään ei kiinnosta.
Nuoren pahoinvointi alkaakin jo näkyä, sanoo Nummela.
Varpu Nummela korostaa, että koulutyön laiminlyönnillä on pitkä vaikutus
tulevaisuuteen, vaikka sitä
ei heti tajutakaan. Nyt on
kuitenkin niin, että yhdelläkään vanhemmalla ei ole varaa olla pois, sanoo psykiatrinen sairaanhoitaja Varpu
Nummela.
Asiantuntijat näkevät,
missä mennään
Akaassa toimii varhaisen
tuen ryhmä (VARTY) johon
koulun asiantuntijoiden lisäksi kuuluu myös seurakunnan ja kaupungin nuorisotoimen edustajia. ei ole urbaania legendaa vaan totta.
. Lintukodossa
täällä ei eletä, ja päihteistä
huumeet ovat osa nuorten
vapaa-aikaa meillä ja muualla.
. 70-sivuisen kirjan jokaisella sivulla on uhoa
niin paljon, että ei edes lukea tohtisi.
Siirretäänpä kirjan jaottelu Etelä-Pirkanmaalle.
Onko meillä Suomen paras yritysilmasto, ollaanko
täällä vetovoimaisia, onko meillä vahva tahto, entä
teemmekö kaikkea yhdessä. Ainakin postin kuljettaminen muuttuu lähettäjälle huomattavasti kalliimmaksi kuin nykyään. Perheiden arki on kiireinen, ja siellä on
paljon muutakin mietittävää ja ihan oikeata väsymistäkin, sanoo Kuusinen.
. Tänään jos koska pitäisi Akaan jokaisen valtuutetun kysyä itseltään, miten Akaata on
rakennettu. 7. Ei naureta enää.
No minkä kirjasen kaupunginjohtaja Rasinmäki
lähetti. Vanhempien ja koulunkin tehtävä on antaa nuorelle keinoja ja vahvat siivet kohdata valintatilanteita, joissa joutuu miettimään
omaa suhtautumistaan huumeisiin, sanoo Ronkainen.
Mitähän tänään
leivottaisiin?
Kuin pisteeksi keskustelulle Piia Kuusinen pohtii, mitä nuorten keskinäisissä illanvietoissa onkaan tarjolla
. Kun tämä asia otetaan
tosissaan, päästään myös
avoimempaan keskusteluun
kotona, sanoo Nummela.
Rehtori Ojala muistuttaa,
että yläkouluun siirtymisessä nuoren elämä monella tavalla vapautuu.
. yrittää jotakin. Tänään päätetään kuntaliitosselvityksen tekemisestä Valkeakosken kanssa. Nuorilla on monia tapoja käyttää huumeita, joista
vanhemmat eivät ole tietoisia, lisää Kuusinen.
. vain muffinssia ja kokista.
. Leipovat. Historiallinen valtuusto aloittaa istuntonsa kello 18.
Kaupunginjohtajat voivat allekirjoittaa monenlaisia kirjeitä.
?Yhdelläkään vanhemmalla ei ole varaa olla pois!?
Vanhempainilta huumeista
avaa aikuisten silmiä
Juha Kosonen
Juha Kosonen
Huumeet eivät pysähdy Suomen rajoille, joten turha kuvitella, että Akaa ja sen koulumaailma olisi niistä puhdas. Valkeakosken Seudun
Kehitys Oy:n lokakuisessa 30-vuotisjuhlaseminaarissa oli myönteistä väreilyä, mutta ei kehitysyhtiö
yksin ihmeisiin pysty. Seinäjoki
oli vielä 1960-luvun alussa puropahasen mutkassa
oleva hökkelikylä, jossa jostakin kumman syystä oli
rautateiden risteysasema. Eihän siitä ole kuin vuosikymmen,
kun meiltä vietiin postikonttorit.
Tiistaina paikallislehtien postilaatikoista tömähti
Komia tervehdys! Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki lähestyy näin lehdistöä vaatimattomasti esittelemällä Suomen parasta.
?Täällä lakeuksilla on kuitenkin tapana painaa
kaasua, vaikka etumatkaa olisi komiasti. Se
ei ole syyllistämistä, mutta näin päästään heti puhumaan asiasta, sanoo koulukuraattori Suontausta.
Kaikkea käytetään
Toijalan yhteiskoulun rehtorin Jorma Ojalan mielestä huumeista puhuminen ei
pitäisi olla vanhemmille pelokas tilanne.
. Siihen ikään kuuluu
hienoinen irtiotto vanhemmista. Koulu haluaa kuitenkin ottaa vastuuta asiasta,
koska nuoria täällä on paljon, ja jakaa tietoa, sanoo
Ronkainen.
Ideaalitilannehan olisi, että vanhemmat tuntisivat nuorensa niin hyvin, että ?flunssaista. Mikään ei ole niin huojentavaa kuin tieto ja varmuus siitä, että oma lapsi ei käytä. Vähän ?jokaanen
Kynttilöitä
. Onhan se ristiriitaista
ollut, että siellä ei ole ollut
koulun toimintaa, mutta
iltavuorot ovat pyörineet,
Oksa myöntää.
Kiinteistöpäällikkö An-
neli Simola irtisanoutui
Akaan palveluksesta kevättalvella siirtyessään
kiinteistöpäälliköksi yksityiselle puolelle. vakavien sisäilmaongelmien vuoksi. Autot vaurioituivat törmäyksessä lievästi.
Satamatieltä tullut kuljettaja kertoi poliisille, ettei huomannut toista autoa matalalla paistaneen auringon takia.
Useita autoja on vahingoitettu Toijalassa viikon sisällä. Koululaisilta salin käyttö kiellettiin samalla kun koulu
tyhjennettiin, mutta samat lapset ovat saattaneet
käyttää tiloja illalla harrastusvuoroillaan.
. Se on
aika raskas ja rankka vaihtoehto, mutta kyllä tämä
kaikkia käyttäjiä koskettaa, jos yksi iso tila on kokonaan poissa käytöstä.
Liikaa vauhtia ja promilleja liikenteessä
Tarja Antola
Poliisipartio pysäytti rattijuopon lähellä Hämeenlinnantietä Toijalassa sunnuntaina iltapäivällä. Sivistysjohtaja Jukka Oksan
mukaan käsky sulkemiseen tuli terveystarkastaja
Milla Ikoselta, joka vastaa
Akaan kouluista Valkeakosken kaupungin ympäristöpalveluissa.
. Tästä on vähän
erilaista tulkintaa, enkä tiedä, ketä on ollut paikalla,
kun joulu- tai tammikuussa on päätetty, että sitä ei
laiteta kiinni. 075 756 9880
fax 075 756 9889
www.kantapankki.fi
yhteydessä. Syynä on sisäilmaongelmien vuoksi suljetun koulun käyttökielto. Zelected by Houze
Kotigastronomia
mausteet
Paljon käsityöntaitajia:
. 9-19, la 9-15, su 11-15
Valtatie 6, 37800 Akaa, p. Maanantaiaamuna ovessa ei vielä ollut tiedotetta asiasta.
kulje.
Simolan mukaan palloiluhallin siiven sisäilmaa ja
rakenteita ei ollut tutkittu.
Sivistysjohtaja Jukka Oksan mukaan salin käyttäjiltä ei ole tullut kevään tai
syksyn aikana minkäänlaista viestiä sisäilman aiheuttamista oireista. Minun käsitykseni mukaan kaupungin
tulkinta on ollut, että se on
erillinen osa ja siinä on erillinen ilmanvaihto. Viime sunnuntaiyön ja
puolen päivän välisenä aikana Rapusaarentiellä vaurioi-
tettiin pysäköintipaikalla ollutta autoa. Ensin mietitään, saadaanko sovinnolla raivattua tilaa niin, että vuoroja
löytyisi muilta, ja voitaisiin
siirrellä aikoja ja paikkoja.
Toinen vaihtoehto on, että laitetaan tilat kokonaan
uudestaan jakoon. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.?
Mikko Peltoniemi
Viialan Keskustan koulun
palloilusali ja voimistelusali ovat toistaiseksi poissa
käytöstä. Hänen mielestään sen
olisi alun perinkin pitänyt
olla kiinni. Peura kuoli
törmäyksessä.
Akaalaiset kuljettajat kolaroivat Hämeentien ja Satamatien risteyksessä viime
viikon keskiviikkona iltapäivällä. On tämä kriisin paikka. Terveystarkastajan versio on, että
käyttökielto koskee koko
kiinteistöä, kertoo sivistysjohtaja Oksa.
Aluehallintovirasto oli
määräämässä Keskustan
koulun tyhjennettäväksi
1.3. Esimerkiksi A-Volleyllä on siellä 14 vuoroa ja
Akaa-Volleyllä aika monta.
Hankalaa on, kun muutenkin on tilat kortilla, Oksa
toteaa.
Oksan mukaan akaalaiset urheiluseurat kootaan
keskustelemaan vapaaehtoisista muutosjärjestelyistä. Auton oveen ja konepeltiin oli tullut vaurioita. Toivottavasti saamme
pidettyä ne tilat toiminnassa, mutta se ovi, mistä
sinne kuljetaan, täytyy sulkea niin, että sinne ei ilma
NYT ON
OIKEA AIKA
SIIRTYÄ SÄÄSTÄJÄ- JA SIJOITTAJA-ASIAKKAAKSI
KANTAPANKKIIN!
TARJOAMME mm:
ì SDUDVWD SHUKH MD SHULQW¸RLNHXGHQ VXXQQLWWHOXD
ì SDOYHOXD LOPDQ MRQRWXVQXPHURLWD
ì KHOSRVWL WDYRLWHWWDYDQ \KWH\VKHQNLO¸Q
ì KRXNXWWHOHYDQ WDOOHWXVNRURQ
ì DVLDQWXQWHYDQ SDOYHOXQ
ì YDNDYDUDLVHQ WXUYDOOLVHQ MD NDQQDWWDYDQ \KWHLVW\¸NXPSSDQLQ
VXNXSROYHVWD WRLVHHQ
KYSY LISÄÄ VLLUW\Y¦Q WDOOHWWDMDQ HULW\LVHGXLVWD NRQWWRULVWDPPH
WDL VRLWD
Ja mikä parasta, ME HOIDAMME KAIKEN PUOLESTANNE!
Tykkää Kantasäästöpankin -sivuista.
Keskustan koulun palloiluhallilla on nyt kielletty sekä asiaton että asiallinen oleskelu. Hunajaa
. klo 11-16
Kylmäkoskella Milli´s cafén tiloissa
(Millerin kauppakeskuksessa)
Mukana markkinoilla mm.
Kodin sisustusta:
. Lisäksi
partio mittasi viidenkympin alueella kuljettajan nopeudeksi 80 kilometriä tunnissa.
Rattijuoppo jäi kiinni
myös Kylmäkoskentiellä viime viikon perjantaina aamukymmeneltä liikkuvan
poliisin liikennevalvonnan
Akaa
Valtatie 20
37800 Toijala
puh. KOTI . Akaan Seutu
kysyi vuodenvaihteessa silloiselta kaupungin kiinteistöpäälliköltä Anneli Simolalta, mitä palloiluhallille
tehdään, koska sinne kuljetaan samasta tuulikaapista kuin suljetun koulun
kellarikerrokseen. Kaupunki
reagoi itse ja siirsi opetuksen väistötiloihin joululoman jälkeen. Living and Room
. Akaalaisella
kuljettajalla ei ollut myöskään voimassa olevaa ajokorttia.
Akaalainen kuljettaja törmäsi peuraan vanhalla ysitiellä Viialassa lähellä Arajärventien risteystä viime
viikon torstaina vähän ennen iltaviittä. välisenä aikana Toijalan
ABC-aseman parkkipaikalla
henkilöauton toiseen takaoveen oli ilmestynyt lommo.
Autoon yritettiin murtautua Talttatiellä Toijalassa
maanantai-illan 4.11. Sääennuste Akaaseen
Keskiviikko
Akaa
Torstai
+4
Perjantai
Akaa
4
+4
Lauantai
Akaa
+3
1
Sunnuntai
Akaa
+4
2
+2
+4
Akaa
+5
7
+6
+6
5
Aurinko nousi tänään
kello 8.14 ja laskee
kello 15.54.
+5
Koko kaupungin salivuorot
saattavat mennä uusjakoon
Viialan palloiluhalli olisi pitänyt
sulkea jo viime talvena
Mikko Peltoniemi
Apteekki
asiakasta
varten
Palvelemme Toijalassa
ark. Keskustan koulun tyhjennystä organisoinut sivistysjohtaja
Heikki Tuokko jäi eläkkeelle elokuussa ja tekninen johtaja Jukka Suominen lokakuussa.
Kriisin paikka
Jos palloilusali ja voimistelusali ovat pysyvästi pois
pelistä, alkaa Akaassa melkoinen salivuororuletti.
. Jäljet viittaavat
siihen, että autoa on potkittu.
Tiistain 5.11. KÄSITYÖT
LAUANTAINA 16.11. Jos tulosta ei synny, heitetään kaikki kortit ilmaan.
. Tauluja ja sisustustarroja
. Sukkia, lapasia yms.
ARPAJAISET!
T!!
UPEAT PALKINNO
MARKKINATARJOUKSIA KOKO PÄIVÄN AJAN
TAPAHTUMAN JÄRJESTÄVISSÄ LIIKKEISSÄ!
Tapahtuman
tarjoavat:
Koru & Lahjaliike
Hopea-Aitta. KEITTIÖ . Simolan
vastaus 8.1.2013 lehdessä
kuului seuraavasti:
. Toinen henkilöau-
toista kääntyi kolmion takaa
Satamatieltä vasemmalle
Hämeentielle huomaamatta samaan aikaan Miljoonasillalta Hämeentielle ajanutta kuljettajaa. Vaatteita ja asusteita
. välisenä aikana. Leivonnaisia
. ja tiistaiaamun 5.11. ja keskiviikon
6.11. Myös
ajovaloja ja etusäleikköä oli
rikottu.
MARRASKUUN
MARKKINAT
Akaa ja Urjala muodostaisivat myös yli 20 000
asukkaan kunnan, joka saa
tuottaa itsenäisesti sosiaali- ja terveyspalvelut. Reddie Kids -kerhosta kiinnostuivat Keskustan koulun viidesluokkalaiset Sanni Polakovski, Emma Kuittinen,
Janica Karppinen ja Ilona
Korkki.
. Olimme kerhossa viime
viikolla ensimmäistä kertaa.
Oli tosi kivaa. Rämöä kannatti Salla Bister
(sd). Rämö pitää mahdollisena, että
hän esittää Urjalan suuntaa
myös valtuustossa.
Kuntien on ilmoitettava
valtiovarainministeriölle
viimeistään 30.11., minkä
kunnan tai kuntien kanssa ne selvittävät yhdistymistä.
Ilona (vas.), Sanni, Emma ja Janica toivoisivat lisää osallistujia Reddie Kids -kerhoon, jota vetää Salla Hartikainen.
SPR:n Reddie Kids opettaa
lapsille tärkeitä taitoja
Vivikka Monto
Viialan SPR:ssä on käynnistynyt puolentoista vuoden
tauon jälkeen lapsille ja varhaisnuorille suunnattu Reddie Kids -kerho. 7?12-vuotiaiden kerhossa tutustutaan leikkien ja pelien avulla Punaisen Ristin arvomaailmaan sekä opetellaan esimerkiksi ensiaputaitoja.
Reddie Kids -kerhon teemoja ovat ensiaputaitojen ja
turvallisuuden lisäksi muun
muassa ystävyys, pakolaisuus, suvaitsevaisuus sekä
vieraiden kulttuureiden ymmärtäminen ja arvostaminen. Kerho tarjoaa varhais-
nuorelle mahdollisuuden
tutustua Punaiseen Ristin
toimintaan ja periaatteisiin.
Puheenjohtaja
Tuija
Haavisto mietiskelee, että lapsille ja nuorille suunnattuun toimintaan on ollut
vaikea saada nuoria ohjaajia, sillä moni teini-ikäinen
suuntaa opintojen perässä pois Viialasta. Urjalan suunta ei saanut kuitenkaan taakseen
muiden kannatusta.
Valkeakosken kannalla olivat Markku Anttila
(kesk), Hannu Järvinen
(sd), Eero Lapinleimu
(kok), Marita Markkula
(ps), Mari Peräkivi (kesk),
Jouko Rytkönen (kok), Inka Savolainen (sd) ja Susanna Saxberg (kok). Mietimme logoa Reddie Kidsille, mutta
emme saaneet sitä vielä valmiiksi, tytöt kertovat.
Osa heistä on mukana
myös partiotoiminnassa, joten ensiaputaitoihin on tullut tutustuttua myös sitä
kautta.
Viime viikolla kerhossa mietittiin muun muassa
SPR:n yleismaailmallisuutta sekä sen muuta seitsemää periaatetta, jotka ovat
inhimillisyys, tasapuolisuus,
puolueettomuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus ja
ykseys.
Kerholaiset piirsivät kuvia
periaatteiden heille tuomista
mielikuvista ja pohtivat niiden kautta SPR:n toimintaa.
Kerho kokoontuu torstaisin Viialan työväentalolla, ja
mukaan mahtuu vielä.
Salla Hartikainen luotsaa Viialan Reddie Kidsejä.
Vivikka Monto. Näillä näkymin kerho
jatkaa kevätkauden loppuun saakka, jolloin Hartikainen suunnittelee muuttavansa pois paikkakunnalta.
. Akaan Seutu
Akaan valtuusto päättää tänään
liitosselvityksestä Valkeakosken kanssa
Tarja Antola
Akaan valtuusto päättää
keskiviikkona 13.11. kuntaliitosselvityksen tekemisestä Valkeakosken kanssa.
Kaupunginhallitus esittää
Valkeakoskea Akaan selvityskumppaniksi äänin 8?2,
1 tyhjää. Nyt Reddie Kids -kerhoa on saatu
ohjaamaan kohta 15 vuotta täyttävä Salla Hartikainen. Tyhjää äänesti Jukka Saari
(vas).
Rämö perustelee ehdotustaan Akaan ja Urjalan
sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöllä.
. Hallituksessa Harri Rämö (sd) esitti kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren
esityksestä poiketen, että Akaa selvittäisi yhdistymistä Urjalan kanssa. Näen
että Akaa ja Urjala olisivat
toimiva ja elinkelpoinen kokonaisuus.
Harri Rämö huomauttaa,
että kunnat voivat muuttaa
mielipidettään vielä senkin
jälkeen, kun ne ovat ilmoittaneet kantansa valtionvarainministeriölle liitosselvityskumppanista.
Rämö muistuttaa myös
Akaan strategiasta, jossa
todetaan, ettei Akaa pyri
aktiivisesti kuntaliitoksiin.
. Jos kaupunginhallitus
olisi toiminut strategian
mukaisesti, se ei olisi aktiivisesti esittänyt ketään.
Rämö ennustaa, että liitosselvityksestä tullaan
Akaan valtuustossa keskiviikkona äänestämään. En näe liitosta Valkeakosken kanssa akaalaisten
edun mukaisena. Lisäksi meillä on ollut Urjalan
kanssa jo usean vuoden
ajan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalue. Yritän saada tähän seu-
raajan itselleni, Hartikainen
kuitenkin lupaa.
Vielä ehtii mukaan
Punaisen Ristin toimintaa
on Viialassa tehty lapsille ja
nuorille tutuksi muun muassa vierailuilla kouluissa. 4
Keskiviikko 13.11.2013
JANI MÄKELÄ esiintyy Lasimäen Ravintolassa klo 12-14
. 47?/hlö
+meriaamiainen 13?.
Hämeen
HYVÄT MATKAT Ky
P. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Hallitus
Akaan Sulkis ry
VUOSIKOKOUS
28.11.2013 klo 16.45
Monitoimihallilla.
Johtokunta
Akaan Kokoomus ry:n
SYYSKOKOUS
maanantaina 25.11. klo 9-11.30 Akaan srk-talon alasalissa.
Leivonnaisia, käsitöitä, arpoja, ohrapuuroa, kiisseliä, kahvia ja pullaa.
Järj. Polittinen katsaus, Kokoomuksen
kuntayhteistyöryhmän ja maakuntajallituksen pj, kansanedustaja Harri Jaskari. Toijalan Martat ry
Miesten lentopallon
1-sarjan peli
5
Lounaslistamme ja lisätiedot
www.ravintola-leskirouva.blogspot.fi
Akaa-Volley - HuKi
Toijalan Monarilla sunnuntaina 17.11. Esillä sääntömääräiset asiat. Superalko
Linja-auto mukana. 040-7205647
35 ?/hlö + DVD 10 . TARUN TALUTUSRATSASTUSTA klo 11-15
Pe 16.11. Lasimuseolle vapaasti sisään klo 11-17
. klo 19.15.
Akaan Seudun Suomi-Viro seura
Erittelevä
kolesteroli
15?
Verensokeri
5?
7?
HemoKokonais?
globiini
kolesteroli
Verenpaine ilmainen Varaa aika etukäteen!
5
Perinteinen koko perheen Joulunavaus
Iittalan Lasimäellä
Tervetuloa
Lasimäen
Jouluiseen Tunnelmaan!
Valtatie 16, Akaa . Akaan Seutu . Makkaran tai maissin paistoa Laavun tulilla klo 11-15
. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Hallitus. Kahvitarjoilu.
Akaan Kirkkokuoro ry:n
SYYSKOKOUS
pidetään seurakuntatalolla ke
20.11.2013 klo 18.00. 040 596 9896
MITTAUSPÄIVÄ MYYMÄLÄSSÄMME
ke 20.11. POROAJELUTUSTA laavun läheisyydessä klo 11-15
. Tarkempia
tietoja tonteista sekä niiden varaus-, myynti- ja vuokrausehdoista
saa Akaan kaupungin nettisivuilta www.akaa.fi ja suunnitteluavustaja Helena Kevalta helena.keva@akaa.fi, Myllytie 3, 37800 Akaa.
Akaa 13.11.2013
Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö
Miesten lentopallon
1-sarjan peli
Toijalan Monarilla lauantaina 16.11. 040 749 7743
Avoinna: ark. Sääntömääräiset
asiat, 5v-strategia (2014-2018).
Palkitsemiset. klo 13.00.
Liput 8/6 ?.
OMAKOTITONTTEJA VARATTAVANA
Männikkö, Viiala
Uusikylä, Toijala
pelaa
Akaa-Volley - Salpis
Akaan kaupunki tarjoaa varattaviksi uusia omakotitontteja kuusitoista (16) kpl Männikön ja yhdeksän (9) kpl Uudenkylän asemakaava-alueelta.
Määräaikaan 16.12.2013 klo 15 mennessä saapuneet varaukset
hyväksyy kaavoituspäällikkö. Musiikkia esittävät Ahti Järvelä ja Tapani Uotila. JOULUPUKKI jututtaa lapsia Lasimäellä klo 11-15
. 046 895 9218
Tarjolla myös päivystysaikoja ja
ilta-, yö- ja viikonloppuaikoja.
Petäjätie 2, 37800 Akaa
Olet lämpimästi tervetullut!
Yksityinen, paikallinen
katsastusasema palveluksessanne
ma-pe 8-17, la 9-14
www.laakarikeskuskatjaluukkanen.fi
TERVETULOA!
Meillä on pysyvästi edulliset hinnat:
henkilö- / pakettiauton
määräaikaiskatsastus..........................................46?
pakokaasumittaus, bensiini.................................18?
pakokaasumittaus, diesel....................................30?
OBD-testi.............................................................12?
Mo
ott
orit
ie
Mäkeläntie
Prisma
Wartiam
äe
ntie (v
anha
3-tie
Parola
)
ntie
Hk
i
Päiväretki 2.12.2013
. Arvontaa, askartelua, arvoituksia sekä glögiä ja piparia
Lasimäen myymälöissä
. Keskiviikko 13.11.2013
MARTTOJEN MYYJÄISET
pelaa
keskiviikkona 20.11. Kahvitarjoilu!
Tervetuloa! Johtokunta
Valkeakosken Seudun
Invalidit ry
SYYSKOKOUS
pidetään su 24.11.13 alkaen
klo 14.00 Valkeakoski-Opiston
isossa kieliluokassa 2. www.boogietour.com
Akaan Seudun Kuulo ry:n
SYYSKOKOUS
to 21.11. Johtokunta
Viialan
Työväenyhdistys
SYYSKOKOUS
työväentalossa ma 25.11.13
klo 18. Raatihuoneen joulutori
. (03) 687 8111
www.katsastuskuvio.fi
Toijalan
Eläkkeensaajat ry
JOULUMYYJÄISET
la 23.11. Käsitellään sääntöjen
syyskokoukselle määräämät
asiat ym.
Johtokunta
Työväentalolla, Rientotie 4
Osa 3, jossa 20 uutta hauskaa fuskukuviota.
Opettajina Pirjo ja Tommi Koivula.
Kuviot mukaan DVD:llä! Ilmoittaudu
yksin tai parin kanssa p. JOULUKIOSKILLA herkkuleivonnaisia
Lisäksi sunnuntaina:
. Naivistit jouluntunnelmissa puukoululla klo 11-18
. Karnaluks . KARAOKE alk. klo 13.00.
Liput 8/6 ?.
Ilmoittaja huomio!
Ilmoitus keskiviikon lehteen
viimeistään
maanantaina
klo 10 mennessä.
Kuva: Kati Mikola
IITTALAN LASIMÄKI
Könnölänmäentie 2, 14500 IITTALA
020 439 6230 www.iittalanlasimaki.fi
MYYMÄLÄT JA RAVINTOLA palvelevat 10-18.
LÄÄKÄRIKESKUS
KATJA LUUKKANEN
Ajanvaraus lääkärin vastaanotolle
puh. Samalla
päätetään liittymisestä uuteen
piiriin. Akaan kaupunginkirjastossa ke 20.11. klo 10-16.30
Joulu Alkaa Iittalasta 23.-24.11.
Molempina päivinä:
. live VALIANTS
Mittaukset suorittaa erikoissairaanhoitaja.
ja.
TARTTILASSA
SU 17.11.2013
klo 12.00-15.00.
Tervetuloa!
AKAAN LUONTAISTUOTE
Valtatie 20, 37800 Akaa p. Mikäli samaan tonttiin kohdistuu useampia varauksia, kaupunkisuunnittelulautakunta suorittaa arvonnan varaajien kesken. Ravintolassa jouluinen noutopöytä klo 12-16
Lisäksi lauantaina:
. Myös arpoja.
Tervetuloa.
MINUN VIRONI
Haapsalussa asuva kirjailija Markku Lehtonen
esittelee kirjansa, jossa hän kertoo Virosta ja
omasta suhteestaan Viroon. 0400 335 975
Pälkäneentie
Henkilö- ja pakettiautot
ilman ajanvarausta
Ajoneuvojen rekisteröintija vakuutuspalvelut
Tre
TALLINNA
Katsastuskuvio Oy
ma-pe 8-17,
Mäkeläntie 7, 13130 Hämeenlinna
la 9-14
puh. H. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Johtokunta
KOKOUSKUTSU
SPR:n Kylmäkosken
osaston varsinainen
SYYSKOKOUS
su 24.11.2013 klo 16
Vanhustenrivitalon
kerhohuoneella, Puistotie, Akaa/Kylmäkoski.
Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa seuraamme!
SPR Kylmäkosken
osaston hallitus
Tarpian Suunta ry
SYYSKOKOUS
ke 27.11.2013 klo 18.00
Rantalan sauna, Ruodasjärventie
50, Lempäälä. 2013 klo 15 Toijalan
Sampolassa. klo 17.45
Toijalan Pirtillä, Mustanportintie 4.
Käsitellään sääntöjen määrämät asiat ja yhdistyksen
sääntömuutokset. kerros,
Kauppilankatu 2, Valkeakoski.
Esillä sääntömääräiset syyskokousasiat. Kuoreen merkintä ?uudet tontit?. klo 21
La 17.11. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa! Hallitus
Toijalan Seudun
Rintamaveteraanit
ry, Naisjaosto ja
kannattajajäsenet.
Osaston sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
pidetään to 21.11.13 klo 11.30
Toijalan Sampolassa. Toijalan torilla
alkaen klo 9. 10-17.30, la 9-13
17.11 (su) klo 12-16 Viialassa
Valitkaa ilmoituslehdeksenne
sanomalehti, jonka
jokainen rivi luetaan!
A-Volley sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
ke 27.11.2013 klo 18.30
Viialan kirjaston Viiala salissa.
Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat
Tuuliviiri pyörii muuallakin
kuin Urjalassa.
. Virkkunen näki Akaan ja Valkeakosken välisen vesistön
ehkä haittaavan, ja selkeää
sidosta työssäkäynnistäkään ministeri ei naapurien välille löytänyt. Silloin näemme, mitä valtuustot ovat päättäneet omasta
suuntauksestaan ja ovatko
valtuustojen kannanotot
yhtäpitävät, vai esittävätkö
naapurikunnat toisistaan
poikkeavia kantoja. Kyllä tämä menee
koko ajan askeleittain samaan suuntaan.
Helpoimmat kuntaliitokset tehtiin ministerin
mukaan jo Paras-hankkeen
aikana, jolloin nykyinen
Akaakin syntyi.
. Kriisikunnille on
Kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkusen mielestä Urjala on jäämässä yksin uloimmalle kehälle, jos Akaa ja Valkeakoski liittyvät yhteen. Ministeri on aivan oikeassa muistut-
taessaan, että epävarmuus liittyy kaikkeen päätöksentekoon. Itse asiassa en tällä
hetkellä tiedä, mikä Urjalan keskustelutilanne on
oman suuntautumisensa
osalta. 6
Keskiviikko 13.11.2013 . Ja onko
jäämässä yksinäisiä kuntia.
Urjalan kohtaloon voi
vaikuttaa myös sen taloudellinen tilanne, joka on
Pirkanmaan heikoin.
. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä on
sellainen, että sitä uudistettiin Paras-hankkeen aikana jonkin verran, kun
edellytettiin, että yhteistoiminta-alueella pitää olla 20 000 asukasta. Kyllähän Tampereen
seutu vetää aika laajasti
näitä seuraavan kehän kuntia, jotka olisivat halukkaita suuntautumaan sinne.
Mutta niiden ulkopuolelle
jää se viimeinen kehä, jolle
ei välttämättä löydy kumppania. Tampereen kaupunkiseutua valtio on niputtamassa, mutta syntyykö sen ulkopuolella teennäisiä liitoksia, jotta kriteerit täyttyvät?
. Akaan Seutu
Kriisiytyvä Urjala voi saada valtion vieraakseen
Yhteistoiminta-alueen
pitää muodostua kunnaksi
Mikko Peltoniemi
Mikko Peltoniemi
Kaksi vuotta sitten hallinto- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen aprikoi Akaan Seudussa, josko Akaa, Urjala ja Valkeakoski muodostaisivat sopivan kokoisen kunnan. päivä kaikkien kuntien raportit siitä, onko löytynyt liitoskumppania. Tällä alueellahan ei ole
muita kriisiytyviä kuntia
kuin Urjala. Me yritämme
katsoa ensin kokonaisia
kuntia, mutta sen jälkeen
myös osaliitoksia.
Epävarmuus liittyy
aina päätöksentekoon
Kunta- ja hallintoministe-
ri Virkkusen mielestä viime vuosina syntyneissä liitoskunnissa ei ole uudistettu organisaatioita tarpeeksi
nopeasti. Ministerinä Virkkunen kertoo
vastustaneensa irtisanomissuojaa, ja
valtuutettuna hän syyttää muita valtuutettuja päättämättömyydestä. Aikaisemmissa yhdistymisissä aika monesti sovittiin, että kaikki säilyy ennallaan ja mikään ei muutu,
ja liitosrahat käytettiin ylimääräiseen hyvään, ministeri moittii.
Akaassa esimerkiksi terveydenhuollon ja vanhustenhoidon tulevaisuutta pohtinut työryhmä jatkoi urakkaansa valtuustokaudelta
toiselle, ja välillä selvitykset
laitettiin pöytälaatikkoon,
kun ei tiedetty, mitkä ovat
valtion niin ikään valmisteleman ja vaikeuksiin ajautuneen sote-uudistuksen kriteerit. Virkkusen mielestä
tämänkaltainen epävarmuus
liittyy kaikkeen päätöksentekoon.
. Mutta emme me tiedä, miten maailma tulee muuttumaan, Virkkunen vastaa akaalaisille ja
piirtää päätökset aikajanalle.
. Urjala sen sijaan
edustaa sitä seuraavaa kehää, jolla ollaan jäämässä
yksin. Tämä on
monesti asukkaiden tahto,
mutta kuntien hallinto vastustaa jakoa visusti. Etenkin kun kyseessä on Jyväskylän valtuusto, joka juuri valmistelee
satojen ihmisten irtisanomista kaupungin palkkalistoilta.
Henna Virkkusen mukaan irtisanomisten syynä on se, että valtion takaaman viiden vuoden irtisanomissuojan
aikana ei ole hyödynnetty eläköitymistä. Akaalaisia vetävät enemmän Tampereen työpaikat.
Tilanne ei ole tästä
muuttunut, vaikka Akaa
esittääkin valtiolle liitosselvitystä Valkeakosken
kanssa. Akaa ei ole kuntalain kriteerien mukaan velvoitettu selvittämään Tampereen kanssa, vaan se voi
valita kumppaninsa kuten
Valkeakoskikin, Virkkunen
totesi Akaan Seudulle.
Kriisikunnille esitetään
yleensä liitosta
Valkeakoski täyttää 20 000
asukkaan kriteerin jo nyt,
ja yhdessä Akaan kanssa asukkaita olisi noin
38 000. Hyvä että
joku tietää, miten asiat pitäisi hoitaa.
Päättämättömyyttä on myös Akaassa. Mehän odotamme,
että saamme marraskuun
30. Esimerkiksi Siuntion
kunta ei ole pystynyt päättämään kuntaliitoksista.
Siellä on aina ollut yhden
äänen enemmistö sinne
tai tänne, mutta kaikkein
ehdottomimmin valtuusto
vastustaa sitä, että kunta
jaettaisiin. Ei Valkeakoskea tai valtiota.
Mikko Peltoniemi. Kyllähän meillä nyt on
enemmän esillä sellaiset
alueet, joilla on ollut pitkään ristiriitoja ja vaikea
löytää yhteistä näkemystä,
ministeri myöntää.
kommentti
Odottavan aika loppuu kesken
Kunta- ja hallintoministeri, joka syyttää
kuntia muuttumattomuudesta ja istuu
itse kunnan valtuustossa, on jännä ilmestys. Valtio tarjoaa edelleen yhdistymisavustuksia,
mutta nyt pitäisi saada hyöty irti heti.
. Tämä pallottelu on sitä tehottomuutta, joka vie hoitajien työaikaa ja samalla kaupungin
rahoja.
Jos Akaan muutostyöt nyt lyödään
jäihin kuntaliitosselvityksen vuoksi, ja
jos liitosselvityksen jälkeen vedetään
palvelut vielä tiiviimpään nippuun, saa
Akaa syyttää vain itseään. Kesällä uuteen kuntarakennelakiin tuli se vaihtoehto, että vaikka kunta
itse päättäisi että ei yhdisty, valtioneuvosto voi päättää vastoin kunnan tahtoa,
Virkkunen muistuttaa.
Hänen mielestään kuntaliitosten lisäksi pitäisi tehdä entistä enemmän
kunnanosaliitoksia eli jakaa nykyisiä kuntia naapureiden kesken. Virkkunen odottaa
tietoja taikayön tienoolta.
. Jos Urjala ei itse päätä
asioistaan, valtio voi tehdä jopa pakkoliitoksen.
aika usein ehdotettu liitoskumppania, ja aika usein
ne ovat löytäneet kumppanin. Aivan turhaan
Akaassa on kuhnailtu terveysasemien
ja muiden palveluiden uudistamisen
kanssa ja annettu esimerkiksi asiakkaiden pallotella itseään ajanvarauksessa
mieleiselleen lääkärille. Nyt
tullaan edellyttämään, et-
tä yhteistoiminta-alueen
pitää muodostua kunnaksi ja halutaan integroida
palveluja entistä enemmän
yhteen. Se on tietysti ongelmallinen tilanne, jos yksittäisen kunnan on pitänyt jäädä
odottamaan sitä. Siellä talous
osoittaa viime vuoden tilinpäätöksen osalta huolestuttavia kriisiytymisen
merkkejä
Koska opetustuntimäärät ovat supistumassa, isompi yksikkö turvaa paremmin
jatkon. Tämä menestys
on varmasti osin seurausta tehdyistä koulutuslinjauksista. Kurssi-
7
Forum akaa
Eero Virtanen
maksukäytännöt yhtenäistetään.
. Opistot ovat
yhdistyneet myös muualla,
esimerkiksi Pirkan opisto
toimii Lempäälässä, Nokialla ja Pirkkalassa, ja Akaasta
etelään on iso Vanajaveden
opisto.
. Muutoksia tulee, mutta
ei kauhean suuria. Samalla Akaan Opisto itsenäisenä opistona loppuu. Suomen talouden kasvun perusta on,
ja tulee olemaan myös
vastaisuudessa vienti.
Toisiamme palvelemalla emme valitettavasti kykene maksamaan
laskuja, jotka yhteiskunnalle lankeavat.
Konepajateollisuus ja projektivienti ovat olleet
vuosikymmeniä ulkomaankaupan kärkijoukkoa.
Vientiteollisuus on tarvinnut onnistumiseensa
hyvien tuotteiden ja kilpailukykyisten hintojen
lisäksi osaavaa henkilöstöä, ei vain kotimaassa,
vaan myös toiminnan etulinjassa. Huolimatta nuorempien ikäluokkien kansainvälistymisestä halukkuus ulkomailla
työskentelyyn on alhainen. Vähän osanottajia on
joissakin kädentaidon ryhmissä sekä kielten jatkoryhmissä. Hän korostaa päätöksen olevan
Akaan.
. Akaan
Opiston liittäminen Valkeakosken ylläpitämään Valkeakoski-opistoon vaatii
vielä Akaan valtuuston hyväksynnän.
Akaan Opiston rehtorin
Risto Niemisen mukaan
liittämällä Akaan Opisto
Valkeakoski-opistoon haetaan säästöjä sekä turvataan opistotoiminnan jatkuminen Akaassa. Tiina
Viholaisen opettamaan ryhmään kuuluu 12 akaalaista opiskelijaa.
Ensi viikolla sarjassa kirjoittaa Akaan Seudun
päätoimittaja Juha Kosonen.. Akaa päättää kuinka
paljon se haluaa rahaa laittaa opetukseen, ja me pyrimme järjestämään sen
mahdollisimman hyvin. Suunnittelu siirtyy Valkeakoski-opiston
vastuulle keväällä 2015 ja
näkyy ensimmäisen kerran
työkauden 2015?2016 opetusohjelmassa.
Koska Akaan Opisto on
järjestänyt kansalaisopistotoimintaa myös Urjalassa,
Akaan Opiston liittyminen
Valkeakoski-opistoon tietää
Akaan ja Urjalan opistoyhteistyön loppumista 2015
alkaen. Jos Urjala saa
selkiytettyä oman suuntautumisensa tämän talven aikana ja jos suunta on EteläPirkanmaalle, Urjala ehtii
tulla mukaan. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että perusteollisuus maksaa suuren osan maamme yhteisöveroista, ja siksi myös sen vientiin suuntautuneen
erityistyövoiman koulutuksesta on huolehdittava
ja turvattava myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja on Elematicin talousjohtaja.
Akaan Opiston Suomea ulkomaalaisille -ryhmä opiskelee opiston tiloissa Toijalan terveysaseman takana Huvikummussa. Valkeakoski-opiston
ovi on auki myös Urjalalle.
. Akaan Opiston rehtorin Risto Niemisen
mukaan toiminta supistuisi
myös Akaan Opiston ylläpitämänä, koska opistotoi-
minnan valtionosuudet ovat
pienenemässä 22 prosenttia
vuodesta 2015 alkaen.
Akaan Opiston valtionosuudet tippuivat jo Kylmäkosken liittymisen myötä.
Asukastiheyden muutos vei
opistolta yli 50 000 euroa.
Risto Nieminen näkeekin
opistojen yhdistymistä suurempana haasteena vähenevät valtionosuudet.
Akaan Opisto on supistamassa opetusta jo ensi lukuvuonna. Rehtori Risto Nieminen jää Akaan kaupungin
palvelukseen syksyyn 2015,
jolloin hän jää eläkkeelle.
Akaa maksaa Valkeakoskelle opistotoiminnan järjestämisestä noin 60 000
euroa vuodessa. Keskiviikko 13.11.2013
Akaan Opisto yhdistyy
Valkeakoski-opistoon
Tarja Antola
Valkeakoski ryhtyy järjestämään kansalaisopistotoimintaa Akaassa vuoden
2015 alusta lukien. Opiskelijanvaihto on usein osa normaalia
opinto-ohjelmaa, ja sosiaalisen median avulla ollaan päivittäin yhteydessä eri puolilla maailmaa
oleviin tuttaviin. Säästöä nykyisiin kustannuksiin kertyy noin 15 000 euroa.
Tuhat tuntia on
iso lohkaisu
Valkeakoski-opistoon kuu-
luvat myös Pälkäne ja Kangasala. Sen verran
iso lohkaisu kirpaisee väkisinkin joitakin ihmisiä ja
kursseja.
Sihvonen muistuttaa, että
Akaassa järjestettävän opetuksen lisäksi Valkeakoskiopiston muukin tarjonta on
akaalaisten käytettävissä.
. Kuitenkin myyjä viimekädessä
ratkaisee kaupan saannin.
Suomi oli onnellisesti vuosikausia Nokian mukana uuden teknologian edelläkulkija, ja koulutusta on ohjattu uuden teknologian suuntaan, aivan
oikein. Kun
olemme kaikki samaa opistoa, myös muiden osastojen tarjonta on akaalaisten
käytössä. Tosin hän pitää tuhannen tunnin vähennystä
Akaan opistotoiminnasta
isona lohkaisuna. Opiskelijoita on noin
7500, kun Akaan Opistossa
opiskelee noin 1400 akaalaista.
Valkeakosken sivistysjohtaja, Valkeakoski-opiston rehtori Juha Sihvonen
arvelee, että opetuksen järjestäjän vaihtuminen ei ole
kovin suuri muutos opiskelijoille. Niitä ei kannata vähentää, koska niiden kurssimaksutulot kattavat usein
merkittävän osan kurssin
kustannuksista.
Akaan Opiston päätoiminen tekstiiliopettaja ja palvelusihteeri siirtyvät vanhoina työntekijöinä Valkeakoski-opiston palvelukseen.
Palvelusihteeri tekee töitä
myös Akaan kaupungille,
joka maksaa 25 prosenttia
palkasta. Silloin ei liikenneverkosto ollut lähelläkään
nykypäivän olosuhteita, ja matkapuhelimia tai internetiä ei ollut vielä keksitty. Innokkuutta uusiin
tehtäviin löytyi kuitenkin runsaasti, ja alalle kasvoi
vahva verkosto osaajia, jotka olivat valmiita lähtemään kuukausienkin komennusmatkoille maailman laidoille haastaviin olosuhteisiin, jossa normaalit mukavuudet puuttuivat. Niemisen mukaan
leikkaukset kohdistuvat
kursseihin, joissa osanottajamäärät ovat olleet pieniä.
Lisäksi rinnakkaisryhmiä
karsitaan.
. Jossain
kohdissa suorastaan halpenee, Sihvonen arvelee.
Pelkällä kansaneläkkeellä oleva saa Valkeakoskiopistossa yhden kurssin ilmaiseksi. Sen sijaan musiikissa ja liikunnassa on isoja
ryhmiä. Se tarkoittaa
sitten vain uutta kierrosta paperinpyörityksessä.
Valtiolle tiedot muutoksista pitää saada viimeistään
toukokuussa, Valkeakosken
sivistystoimenjohtaja ja Valkeakoski-opiston rehtori Juha Sihvonen kertoo.
Tarja Antola
Töihin
ulkomaille
S
uomi elää viennistä, on tuttu lausuma jo vuosien
ajoilta. Valkeakoskiopistossa on päätoiminen
opettaja joka sektorilla, ja
heidän suunnitteluapunsa
tulee nyt myös Akaan alueen käyttöön, Nieminen toteaa.
Akaan Opistossa on yksi
päätoiminen opettaja, kun
Valkeakoski-opistossa heitä
on 14.
Neuvotellun sopimuksen
mukaan Akaassa järjestettävän opetuksen tuntimäärä
pienenee nykyisestä tuhannella tunnilla. Nyt nämä viennin
konkarit ovat siirtyneet tai siirtymässä eläkkeelle,
ja uutta sukupolvea ei alalle ole laajemmassa mitassa syntynyt.
Nykyisin kansainvälinen yhteydenpito on arkipäivää. Viime aikoina huomiota ovat saanet menestykset peliteollisuuden piirissä. Meillä on käynyt
akaalaisia ennenkin, mutta yhteisen esitteen avulla
tarjontaa pystytään tehokkaammin markkinoimaan.
Aktiivimaksu poistuu
Yhdistymisen jälkeenkin
opiston toimistopalvelut
säilyvät Akaassa. Markkinointilinja löytyy liki
jokaisesta oppilaitoksesta, ja yliopistoista löytyy lukuisia markkinoinnin professuureja, mutta
myyntikoulutus on puutteellista, ja professuurejakin löytyy vain yksi. Aiemmasta poiketen
nykyisin pitkäaikaisille komennuksille on vaikea
löytää halukkaita lähtijöitä, ja valitettavasti vientiteollisuuden tärkeydestä huolimatta ei Suomessa
edelleenkään löydy vientiprojektitehtäviin koulutusta.
Vientimyyjien koulutuksen puute on myös huomattava Suomessa. Tämän toiminnan vaatimaa uudenlaista
osaamista ja valmiiksi koulutettua kielitaitoista
henkilökuntaa eri tehtäviin ei silloin ollut valmiina.
Projektitehtävät vaativat usein pitkäaikaista oleskelua kohdemassa, uusissa vieraissa kulttuureissa
ilman sujuvia viesti- tai kulkuyhteyksiä kotimaahan. Siinä on iso miettiminen, mistä
tuhat tuntia otetaan, jotta se
vaikuttaisi mahdollisimman
vähän akaalaisten opiskelijoiden elämään. Vuonna 2015 jaetaan
yksi yhteinen esite Pälkäneellä, Kangasalla, Valkeakoskella ja Akaassa. Näihin etulinjan
tehtävissä toimiviin kuuluvat muun muassa vientimiehet, projektipäälliköt, laitteistojen käyntiinajajat ja vientiasentajat.
Seitsemänkymmentä- ja kahdeksankymmentäluvulla suomalainen projektivienti nousi voimakkaasti erityisesti Neuvostoliittoon ja Lähi-idän
alueilla. Myös toiminnan laadullinen kehittäminen on
mahdollista suuremmassa yksikössä. Tällä hetkellä Urjalan
kunnan tilanne on oman näkemykseni mukaan sekava,
mihin suuntaan se haluaa
ylipäänsä kuntayhteistyötä kehittää. Sen sijaan Akaan
Opistossa käytössä oleva aktiivimaksu, joka kattaa lähes
koko kurssitoiminnan, poistuu yhdistymisen myötä.
Aktiivimaksun maksaneita
on tällä hetkellä noin 80.
Akaan Opisto suunnittelee vielä syksyn 2014 ja
pitkälti myös kevään 2015
ohjelman. Akaan Seutu
Kaiken
kaikkiaan sähkötöihin on varattu 522 000 euroa, Kemi
kertoi tiistaina.
Kiinteistöhuollolle
tylyt terveiset
Viimeisen puheenvuoron
tilaisuudessa käytti Akaan
valtuuston puheenjohtaja
Saila Kallioinen (sd). Entä jos peruskorjaukseen varattu rahasumma ei
riitä. Mitä, jos samat sisäilmaongelmat uusiutuvat muutaman vuoden kuluttua. Akaa on kuitenkin lähtenyt siitä, että monilla avustuksilla siunatun
kaupungin on nyt pärjättävä omillaan.
Hieman tunteikasta ja jonkin verran hysteeristä, mutta
ihan ok, kuului Manu Salmen
arvio rehtori Kaija-Leena Salovaran puheenvuorosta. Viialan Keskustan koulun henkilökunta on huolestuneena seurannut koulumme tulevaisuutta koskevaa
päätöksentekoprosessia jo
pian vuoden ajan. Me
Keskustan koulun väki olemme eläneet siellä kymmenen
vuotta, ja aika moni aikuisista ja lapsista on sairastunut.
Kun sitä lähdetään peruskorjaamaan, olen sitä mieltä,
että te päättäjät otatte ison
vastuun ja ison riskin, Salovaara lausui ja jatkoi.
. Kuka ottaa vastuun
näistä, Ådahl-Rautanen kysyi.
Salovaaran ja Ådahl-Rautasen puheenvuorojen välissä Hirvialhon koulun salissa
kuultiin tunnin verran kommentteja peruskorjauksen
puolesta ja enimmäkseen
vastaan. Kaikkien tavoitteena
on, että saadaan terveet,
turvalliset tilat lapsille. Siinä on
teillä päättäjillä myös taloudellinen vastuu, kun te mietitte uudelleen, että kuinkas
paljon laitetaankaan vielä
rahaa uuteen korjaukseen.
Pyydän teitä miettimään
erittäin tarkasti.
Salovaara huomasi itsekin
laajentaneensa teemaa todetessaan lopuksi, että tässä
tuli nyt vähän muutakin kuin
yhtenäiskouluajattelua.
. Hänen mukaansa näkökantoja
on erilaisia, ja päättäjät aidosti pohtivat asioita.
. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että päättäkää rakentaa uusi. Arvoisat päätöksentekijät. Miten kotelot on voitu puhkaista sillä tavalla
ja tehdä laskevat välikatot.
Kaikki se pöly ja töhnä mikä
koteloissa on vuosikymmeniä ollut ja jossain vaiheessa saanut kosteutta, tippuu
välikattoon, ja välikatossa
on silminnähtäviä reikiä. Jos uudisrakentamista ei huolellisesti
suunnitella, kilpailuteta ja
valvota, se voi olla yhtä hyvin sutta ja sekundaa.. On uusia rakennuksia,
jotka ovat kahden kolmen
vuoden päästä siinä kunnossa, että ne voisi ajaa katerpillarilla nurin. Salmi on koulun korjaamisen
kannalla.
Perussuomalaisten Aki Andersson kysyi, miksi valtuutetuille ei tarjota uudisrakennusvaihtoehtoa. Tekninen johtaja Antti Kemi esitteli yleisölle eri vaihtoehdot ja vastasi kysymyksiin.
siirtymisestä. Tällä hetkellä
ajatus peruskorjattuunkin
rakennukseen palaamisesta
herättää suurta huolta terveydellisesti ja pedagogisesti.
Rehtorin lisäksi muutakin henkilökuntaa mietityttää, saadaanko sairaasta rakennuksesta täysin terve ja
voidaanko olla varmoja, että
pahasti altistuneet lapset ja
aikuiset voivat palata korjattuun rakennukseen.
. Luulen, että kovin montaa päätöksentekijää ei löydy, jotka ovat valmiita lakkauttamaan Rasin koulun.
Itse en ole siihen taipuvainen.
Kallioinen totesi myös,
että uudisrakentaminenkaan ei takaa terveitä tiloja.
. Ei vanhaa
kannata korjata. Viime syksynä olimme huojentuneita
kuullessamme väistötiloihin
Tarja Antola
Keskustan koulun rehtori Kaija-Leena Salovaara puhui itsestään tulevana akaalaisena veronmaksajana ja varoitti päättäjiä peruskorjauksesta. On
ihan sama, vaikka kuinka
putsattaisiin ilmanvaihtokanavia, jos kaikki korvausilma otetaan siitä töhnän läpi.
Rakennuksessa ei ole salaojia, joten kaikki vedet,
mitä ränneistä tulee alas,
painuvat suoraan rakennuksen perustuksiin.
. 8
Keskiviikko 13.11.2013 . Jätetäänkö työ puolitiehen. Siitä ei saada myöskään
terveydellisesti toimivaa. Sähkökeskusmuutoksiin
on varattu 40 000, jolla saa
kyllä vikavirtasuojat. Paikalla oli toistakymmentä valtuutettua
43:sta sekä muutamia kymmeniä muita kuntalaisia.
Viisi eri korjaus- ja laajennusvaihtoehtoa esitelleelle
Akaan tekniselle johtajalle
Antti Kemille osoitetut kysymykset koskivat muun muassa koulun peruskorjausastetta, suunnittelua, valvontaa, mahdollisten lisätöiden
kustannuksia ja sitä, miksi
nykyisen koulun paikalle tehtävä uudisrakennus ei ole ollut yksi poliitikoille esitetyistä vaihtoehdoista.
Koulun peruskorjausaste on 56,7, jonka Kemi eilen
varmisti Akaan Seudulle.
Maanantaina hän muisteli
luvun olevan 46. Lisäyksenä vielä, että
mihin tahansa vaihtoehtoon
päädytään, lähtökohta on se,
että meillä on terveet ja turvalliset tilat, totesi sivistysjohtaja Jukka Oksa vierestä.
Tilaisuuden loppumetreillä kuultiin myös opettaja Ira Ådahl-Rautasen lukemana terveiset Keskustan
koulun henkilökunnalta, joka toivoo kauaskantoisia ja
viisaita päätöksiä.
. Kallioisen mukaan
ratkaisevaa on kaupungin
taloudellisen tilanteen lisäksi se, että useimmissa
muissa vaihtoehdoissa Rasin koulu olisi lakkautettu.
. Kävin maanantaina tutustumassa siihen,
ja kovin vähän meitä siellä
paikalla oli, alle kymmenen
valtuutetun nimet luetellut
Kallioinen totesi.
Valtuuston puheenjohtaja kertoi järkyttyneensä siitä, miten Keskustan koulu
vuonna 1990 oli peruskorjattu.
. Meillä ei yksinkertaisesti
talous kestä, Kallioinen latasi.
Kaupunginhallituksen
yksimielinen esitys tänään
kokoontuvalle Akaan valtuustolle on, että Keskustan
koulu peruskorjataan kauttaaltaan. Tilaisuudessa esitelmöinyt Paavo
Kero Tampereen teknillisestä yliopistosta kertoi, että valtion korjausavustusten rajaksi on tulossa 70
prosenttia. Jos nyt lähdetään korjaamaan vanhaa ja se meneekin mönkään, mitkä ovat
ne kustannukset siinä vaiheessa, kun meillä lapsia ja
aikuisia sairastuu. Akaan Seutu
?Tässä tuli nyt vähän muutakin kuin yhtenäiskouluajattelua?
Henkilökunta vastustaa peruskorjausta
Mikko Peltoniemi
Akaan kaupungin maanantaina järjestämä tilaisuus
Keskustan koulun kohtalosta muodostui koulun henkilökunnan esiinmarssiksi.
Kun rehtori Kaija-Leena Salovaara sai puolen tunnin
kohdalla sivistysjohtaja Jukka Oksalta mikrofonin kertoakseen, mikä on yhtenäiskoulu, yleisö kuuli, että yhtenäiskoulu ei ole muoti-ilmiö.
Se on oppimisen polku, ja
Salovaaran mukaan lähivuosien tavoitteena on, että Viialassa on yksi yhtenäiskoulu.
Rehtori Salovaaran mielestä paras vaihtoehto Keskustan koulun osalta on laajennus Hirvialhon yhteyteen.
. Tuosta ei
Terveystarkastaja Sirpa
Niemeä kiinnosti, mitä peruskorjaussuunnitelma pitää sisällään ja kuka peruskorjausta valvoo.
saada pedagogisesti toimivaa. Valtuuston
puheenjohtaja Saila Kallioinen kertoi, että siitä puhuttiin
valtuuston iltakoulussa ja valtuutetut tietävät vaihtoehdon
hinnan.
Valvontaan
kokopäiväinen
ulkopuolinen
Ira Ådahl-Rautanen välitti Keskustan koulun opettajien epäilykset peuskorjauksen onnistumisesta.
Varavaltuutettu (vas) ja Keskustan koulun entinen talonmies
Matti Humaloja on sitä mieltä, että ne, jotka ovat koulun purkamisen kannalla, pysyvät juoksuhaudoissaan maailman tappiin.
Moni ei Humalojan mielestä ole koko koulua nähnytkään, ja ne,
jotka ovat kovimmin äänessä, kiertävät sen kauimpaa.
Suunnittelussa tähdätään
terveisiin tiloihin ja hyvään
toiminnallisuuteen, ja mukana ovat kaikki yleisön vaatimat asiantuntijat.
Peruskorjauksen valvontaan palkataan kokopäiväinen ulkopuolinen henkilö.
Lisä- ja muutostöihin on
varattu 4,4 prosenttia kokonaiskustannuksista eli noin
5,3 miljoonasta eurosta.
Keskustan koulun korvaavan uudisrakennuksen hinta
vanhan purkuineen ja rakennusten arvon alaskirjauksineen olisi noin 10 miljoonaa
euroa.
Teknisen lautakunnan varajäsen Aki Andersson (ps)
kysyi Kemiltä myös peruskorjauksen vaatimista sähkötöistä ja vastauksen kuultuaan syytti Kemiä valehtelusta.
. Meidänkin poika käy sitä koulua, ja itsekin olen sitä aikoinaan käynyt. Rännit eivät edes mene
vesikouruihin vaan roiskuvat seinään ja rakenteisiin.
Tässä on ollut hyvä keissi
ylipäätään kaupungin kiinteistöhuollolle siitä, että kyllä pitää skarpata aika tavalla. Ne ovat
niin sairaita
Kaupunginhallitus esittää yksimielisesti
Keskustan koulun saneeraamista. Joukkue on
hioutunut ja osaava.
Julkisen median (Akaan Seutu ja some) perusteella voisi arvella, että Akaan suunta on nyt hieman hukassa, ellei se sitten ole peräti laskusuunta.
Valitettavasti.
Minkä roolin ottaa meidän koutsi. Kriisikuntien lista ei
ole sama kuin lomauttavien
kuntien. Hietala katsoo,
että kuntaliitosten synergiaetuja ei ole pystytty hyödyntämään.
Kylmäkoskella yrittäjänaisten
Marraskuun Markkinat
Akaan Seutu
Tokmannin alueen yrittäjänaiset järjestävät Kylmäkoskella lauantaina 16.11.
kello 11?16 Marraskuun
Markkinat. Niskasen mukaan lomautus on
hätäratkaisu, jolla ei pysyvästi korjata kaupungin taloutta.
OAJ vastustaa
Akaan lomautuksia
Tarja Antola
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ei hyväksy Akaan
kaupungin suunnittelemia
lomauttaa myös opetusja kasvatushenkilöstönsä.
OAJ:n edustajat vetosivat
maanantaina Akaassa päättäjiin lomautusten perumiseksi. Pieniä tekoja voi jokainen tehdä,
mutta riittääkö se. Akaan Seutu . Ilmastonmuutos on suuri tulevaisuus- ja turvallisuusuhka. Hirvialhon koululla
järjestetyssä tilaisuudessa
päättäjiä oli kuulolla harvalukuinen joukko.
Kaupungin henkilöstön
viikon lomautus sisältyy
valtuuston hyväksymään
säästöpakettiin. Lomautukset koskisivat Akaassa lähes
200:aa opettajaa ja lastentarhanopettajaa sekä vajaata 2500:aa peruskoulun ja
lukion oppilasta.
Akaassa maanantaina
vierailleiden OAJ:n kehittämispäällikön Jarmo Niskasen ja OAJ:n Pirkanmaan
alueasiamiehen Liisa Kurikan mukaan Akaa on tällä hetkellä ainoa kunta Pirkanmaalla, joka suunnittelee opettajien lomautuksia.
Niskasen mukaan lomautukset vaarantavat oppilaiden oikeuden turvalliseen
oppimisympäristöön sekä
romahduttavat opetuksen
tason.
. Ehkä.
Volgan mutkassa Saratovin kaupungissa
kastanjapuut ovat alkaneet pukata lehteä . Hän muistuttaa, että suurin osa kunnista selviää ilman lomautuksia.
. Ei Akaalla taida olla varaa uuteen kouluun. Tai ainakin pula puhtaasta vedestä ja
sitä kautta sota. Koulun
korjaaminen tai rakentaminen on investointi lapsiin.
Suurin kuntatalouden ongelma on kuitenkin
kasvava ikäihmisten joukko ja sitä kautta kasvavat
hoidon ja hoivan tarpeet. Se on puhdas arvovalinta.
teekki, Milli?s cafe, Kehon
Korjaamo, Kodin Ilo ja Kauneushoitola Salon SaNi.
Tokmannin lähistöllä toimivat naisyrittäjät järjestivät ensimmäisen yhteistapahtuman syyskuussa.
alven tulo on
venähtänyt. Miten kahta luokkaa
valvova opettaja pystyy katsomaan, että toisessa luokassa ei tapahdu mitään?
Taloudenhoito on
epäonnistunut
Akaan kaupungin lomautusten on arvioitu säästävän
noin 850 000 euroa. Jos vanhat merkit paikkansa
pitävät, niin Koskissa on jo tehty selkeät sabluunat.
Siellä osataan. Keskiviikko 13.11.2013
9
Tarja Antola
akaan aatami
19/2013
Nahkurin
orsillako?
T
OAJ Pirkanmaan alueasiamies Liisa Kurikka, OAJ:n kehittämispäällikkö Jarmo Niskanen ja pääluottamusmies Raimo Hietala ovat
sitä mieltä, että lomautuksia ei tulisi toteuttaa, koska oppilaiden turvallisuus ja opetus kärsivät. Suunta ja kuviot ovat selvillä. Niskanen katsoo, että opettajat
ovat osallistuneet jo säästötalkoisiin, kun opetuksen
määrää eli tuntikehystä on
leikattu. Siksi on reagoitava. Tsekkejä
vastaan noustiin 0?2-tappioasemasta 3?2-voittoon. Suotta ei puhuta hoivapommista! Ken siihen ratkaisuja keksii, onkin jo
maalintekijä.
Koululaisten tarpeita toisaalta ja ikäihmisten
tarpeita toisaalta ei voi asettaa vastakkain. Molemmat pitää hoitaa. Hietalan mukaan säästö hukkuu
verotulojen menetyksiin
ja lomautuksista seuraaviin kerrannaisvaikutuksiin.
Pääluottamusmies on laskenut, että Akaassa perusopetus on jo halvempaa kuin
muissa Akaan naapurikunnissa.
Pääluottamusmiehen
mukaan kaupungin päätyminen lomautuksiin kertoo
epäonnistuneesta taloudenhoidosta. Nykytrendi on, että
erityisoppilaita integroidaan perusopetusryhmiin.
Tarkoitus on, että tuki tulee mukana, mutta lomautukset aiheuttavat pommin
varmasti tilanteen, jossa
lain edellyttämää tukea ei
saa luokkaan. On aina osattu oma pussi.
Olen taas kerran ihaillut Suomen joukkueen
edesottamuksia Karjala-turnauksessa. Ilmastonmuutoksen merkit ovat selvät.
Marraskuu on puolivälissä.
Lämpötila on tukevasti plussalla, joskin
pikkuhiljaa kääntymässä miinuksille. Älämölöä maailmassa riittää.. On kaiketi selvää, että rakennelaki edellyttää kuntien ilmoitusta selvityssuunnasta. Mahtaako Tellus koskaan löytää
yhteistä säveltä. Sehän on selvää, että jokainen valtuutettu haluaisi sisimmässään olla joukkueen hahmo, maalintekijä, Konna
Kontiola!
Kunnalliselämässä joukkuepeli ratkaisee. Filippiineillä mouruaa tappava
tsunami.
Suuret ilmastonmuutoksen hidastamisteot ovat
valtioiden välisiä. Lomauttaminen ei ole
sen aiheuttamien isojen
haittojen ja laittomuuksien
vuoksi sellainen säästökeino, jota kannattaisi käyttää.
Olemme lähteneet siitä, että tehdään mitä tahansa,
oppilaiden turvallisuus on
pystyttävä takaamaan. Pelkkä kuulolle meno on turhaa ajankäyttöä ja
menee piirileikiksi. Isä Westerlund johtaa joukkoja joskus tiukastikin. Eikä
korjaus suinkaan aina ole huono ratkaisu: onnistuihan Lastumäkikin suhteellisen somasti.
Liitossuunta on toinen iso asia. Arpajaisissa on upeita palkintoja,
ja lisäksi meillä tapahtuman järjestäjillä on kullakin yrityksissämme tarjouksia koko päivän ajan,
kertoo Leila Manninen
Hopea-Aitasta.
Hopea-Aitan lisäksi mukana ovat Kylmäkosken Ap-
. Alueelta on myös
kerätty erilaisia käsityöntaitajia, jotka tulevat myymään tuotteitaan. Raaka-ainetappelu
tulee vielä. Mukana on kodin sisustusta ja leivontaan liittyviä
juttuja. olipa kysymys uuden tekemisestä tai vanhan korjaamisesta. Tälläkin hetkellä mennään siinä kinthaalla, että noudatetaanko lain
kirjainta.
Hietalan mukaan kahta
luokkaa valvovalla opettajalla on huonot mahdollisuudet hallita myös tilannetta, jos oppilas toisessa
luokassa käyttäytyy arvaamattomasti.
. Siksi tarvitaan viisautta ja viileyttä. Aiheena ovat
koti, keittiö ja käsityöt.
. Rakentamiseen
liittyy aina riskejä . Miksi meidät lomautetaan, miksi me
olemme sijaiskärsijöitä, kun
taloushallinnassa ei ole onnistuttu?
Toijalan kaupunki lomautti opettajat vuonna
1994 sekä vuonna 2005.
Hietalan mukaan kahden
viikon lomautuksen tuomaa
säästöä vuonna 2005 ei pystytty selvästi osoittamaan.
. Lisäksi siitä tuli heijastusvaikutuksia, kuten sakkomaksuja sairaanhoitopuolella.
Säästö jäi näennäiseksi.
OAJ:n kehittämispäällikön Jarmo Niskasen mukaan
lomautuksia ei voi perustella tasapuolisuudella. biolookien mukaan 5 kuukautta etuajassa. Päätöksentekijöiden on pakko taiteilla taloudellisten realiteettien ja kasvavien vaatimusten välillä. Jos kaupungilla
olisi voimavaroja rajattomasti, totta kai kannattaisi
rakentaa kokonaan uusi ja eho.
Kuntatalouden tosiasiat ovat toiset. Kun
opettajat pakotetaan pois
tunneilta, ei näin voida tehdä vaikka kuinka yritettäisiin, Niskanen toteaa.
Julkisalan koulutettujen
neuvottelujärjestön Jukon
pääluottamusmies Akaassa, Toijalan yhteiskoulun
ja Akaan lukion liikunnanopettaja Raimo Hietala on
huolissaan siitä, miten käy
tukea tarvitsevien oppilaiden lomautusten aikana.
. Ovatko kaikki tehtävät,
joita on perustettu, olleet
välttämättömiä. Siitä syntyy varmasti keskustelua. Se koskettaa myös Pohjolaa.
***
Kaupunginvaltuusto päättää tänään tärkeistä
asioista. Jos neuvottelut akselilla
Akaa?Valkeakoski alkavat, akaalaisten on syytä
selkeästi kirkastaa omat neuvottelutavoitteensa. Kun kyseltiin, kuinka
paljon säästöjä tuli, sitä ei
koskaan saatu kerrottua
Kannattaa kysyä lapsen näkemystä asiaan, sillä
hän voi esimerkiksi ajatella,
että tapahtunut oli hänen vikansa.
Työstämis- ja käsittelyvaiheessa prosessi hidastuu
ja kääntyy sisäänpäin. 10
Keskiviikko 13.11.2013 . Omia tunteita ei kannata sysätä syrjään vaan käsitellä asiat, sillä tunteet alkavat joka tapa-
Mika Inha näyttää, kuinka nyrkkiin puristetut kädet ovat selvä merkki uhasta.
uksessa purkautua jossain
vaiheessa. Pelkkä läsnäolokin rauhoittaa kriisitilanteessa olevaa.
Itseään voi rauhoitella
esimerkiksi taputtamalla
käsillään olkapäitään ristiotteella.
. Henkilökunta oli pukeutunut vanhoihin asuihin
ja pöydälle oli koottu näyttely perinteikkäistä tuotteista ja yrityksistä. Tällöin tullaan tietoisiksi siitä,
mitä on tapahtunut ja mitä se merkitsee itselle. Oireilu voi olla
myös fyysistä.
Katastrofitilanteessa tulee ensin hakeutua turvaan
niin fyysisesti kuin henkisestikin. Laineet loiskuvat kauas, mutta keskellä on
petollisen tyyntä.
Kriisi- ja psykoterapeutti Pia Yli-Pirilä kertoi kriisiin varautumisesta KantaHämeen maanpuolustuspiirin järjestämällä Ennakoiva
turvallisuus -kurssilla keskiviikkona 6. Sosiaalisen tuen merkitys kriisissä on kiistaton.
Meidän tulee olla läsnä ja
välittää, Pia Yli-Pirilä muistutti.
Ihminen on kuitenkin
luonteeltaan
selviytyjä,
vaikka kriisin käsittely vaatiikin paljon psyykkistä työtä.
Ennakoiva turvallisuus -kurssille osallistuneet olivat enimmäkseen A
Sekakäyttö
on pahinta
Turvallisuuskouluttaja Mika Inha antoi vinkkejä väkivaltaisen asiakkaan kohtaamiseen. Silloin autettavalta kannattaa kysyä suoraan,
Yli-Pirilä opasti.
Hän sanoi fyysisen ja
henkisen avun antamisen
olevan kansalaistaito, joka
kaikkien pitäisi hallita.
Traumaattisessa kriisissä
on kolme vaihetta. Tapahtuneeseen saadaan etäisyyttä, mutta muisti- ja keskittymisvaikeuksia voi olla.
Kriisistä selviytyminen
on usein pitkä tie. Kriisi on kuin kivi keskellä
lammikkoa. Puhuminen on tärkeää,
mutta ketään ei saa pakottaa puhumaan tunteistaan.
Moni toistaa kerta toisensa
jälkeen mitä on tapahtunut
mutta ei kerro miltä hänestä tuntuu. Ruuat oli valmistettu
porkkalaatikkoa lukuun ottamatta Mäntymäen omassa keittiössä.
. Itseä tai toista voi
rauhoitella esimerkiksi keskittymällä hengitykseen.
Kun keho rauhoittuu, se vaikuttaa myös mieleen.
Alkuvaiheessa autettavalle ei kannata antaa pitkiä neuvoja, sillä ne eivät jää
mieleen. Mielenterveysongelmaiset sen sijaan
ovat yleensä vaaraksi enem-
Läskisoosi maistui Mäntymäen perinnepäivässä
Tarja Antola
Tarja Antola
Lahja Naskali kehui perinnepäivän ruokia. Aineiden sekakäyttö on
pahinta, koska tällöin ihmisen luonne voi muuttua täysin. Monille riittävät avuksi omat sosiaaliset verkostot, mutta myös
järjestettyä tukea tarvitaan.
Onnettomuus- tai katastrofitilanteeseen joutuneet uhrit, heidän auttajansa sekä
omaisensa tarvitsevat kaikki apua.
. Hän kiteytti päihteiden käytön ongelman yti-
meksi.
. Ajantaju häviää, eikä autettava aina edes muista jälkeenpäin saaneensa
keskusteluapua. Lounaalla tarjolla oli hämäläisiä perinneruokia, läskisoosia, porkkanalooraa, silakkarullia,
isoäidin salaattia isoäidin
kastikkeella ja munajuustoa.
Päälliruuaksi nautittiin
kahvia ja mustikkapiirakkaa. marraskuuta.
Toijalan yhteiskoulun auditoriossa oli kuulijoina pääasiassa kaupungin työntekijöitä.
Yli-Pirilä sanoi, että henkistä tukea tarvitaan kriisin sattuessa. Voimakkaat tunteet ja fyysiset
reaktiot ovat tavallisia.
. Tiedon saaminen on äärimmäisen tärkeää. Lapsille
voi myös näyttää omat tunteensa. Hän saattaa käydä päälle varoittamatta. Läskisoosia Naskali on itsekin valmistanut usein.
Mäntymäen vanhainkodissa
Viialassa vietettiin viime viikon maanantaina perinnepäivää. Sokkivaihe voi kestää kolme vuorokautta. Läskiähän siinä tarttee
olla, että siihen tulee rasvaa.
Perunamuussi sopii läskisoosin kanssa parhaiten,
hän arvioi.
Vastaava hoitaja Seija Tromstedtin mukaan perinnepäivä sopi
piristämään harmaata marraskuuta.. Asukkaat saivat kuulla päivän aikana myös vanhoja kansanviisauksia ja -sanontoja sekä
musiikkimuistoja Ritva Kotasen, Jukka Alanderin sekä pianisti Jussi Främlingin
esittäminä.
Päivän teema näkyi myös
ruokalistalla. Akaan Seutu
Kriisitilanteisiin voi ja kannattaa var
Vivikka Monto
. Se suojaa mieltä sellaiselta tiedolta ja kokemukselta, jollaista se ei kestä.
Sokkivaiheessa ihmisen toimintakyky säilyy.
Tietoa ei
saa pihdata
Reaktiovaiheeseen siirrytään vasta, kun henkilö kokee olevansa turvassa. He kestävät yllättävän paljon asioita. Hyvää on, ja tuttuja. Samanlaisia on tullut itsekin
tehtyä silloin, kun laitoin
ruokaa, toteaa Lahja Naskali.
Naskali kertoo valmistaneensa usein läskisoosia.
. Meidän
täytyy saada tietää, myös
lasten
leveä
valokeila (29,50)
25,00
Näille ihmisille on tärkeää muun muassa se, mitä toimialueemme
taloudessa tapahtuu ja kuinka oma pankki kehittyy. Hän sanoo
uhkailun olevan yleisin väkivallan muoto, johon hän
törmää joka työvuorossaan.
. Kun ihminen puhuu, hän
ei voi samaan aikaan suunnitella kuinka käydä kimppuusi.
Mikäli mahdollista, työntekijän kannattaa olla huoneessa lähempänä ovea kuin
tämän asiakas on, jotta hän
pääsee pakoon tarvittaessa.
Edullisempaa Elämää
ERÄ
assa
j.
r
ta voim
to
e
k
Tintti
JYVÄSYÖTIN iso
(14,95)
AURINGONKUKANSIEMEN 25kg
(26,95)
21,90
12,95
ÖLJYKYNTTILÄ
valk., paloaika n. tai lila (14,50)
12,50
Halogen
TYÖVALAISIN
2x500W (29,90)
19,90
TYÖVALO
4xteholed 12W-12V
pyöreä 1000-2000lum. Toista ei kannata osoittaa sormella vaan puhuttaa tavoitehakuisesti.
. Nyrkkiin puristetut kädet ovat selkeä viesti uhasta.
Myös statussymbolit kuten
moottorijengien logot vaatteissa kannattaa huomioida.
Jos henkilö on aikeissa
hyökätä, hän pidättää hengitystään juuri hetkeä ennen.
Omaan elekieleen kannattaa kiinnittää huomiota. Epävarmuutta osoittavat merkit
saattavat saada henkilön käymään päälle. Se tarkoittaa, että hän on nähnyt vai-
vaa selvittääkseen asian, Inha totesi.
Luota vaistoihisi
Mika Inha kehotti luottamaan omiin vaistoihin mietittäessä uhan tunnusmerk-
kejä. Se on spontaani reaktio. 55h
3kpl (0,60kpl)
1,00
Led-Floora
KUKKAVAASI
60cm, paristokäyttöinen
valk. Akaan Seutu . Keskiviikko 13.11.2013
11
rautua
Vivikka Monto
Akaan kaupungin työntekijöitä.
män itselleen kuin muille.
Inha työskentelee myös
turvamiehenä. Vakavasti pitää ottaa
sellainen tilanne, jossa henkilö vihjailee esimerkiksi
tietävänsä, missä päiväkodissa lapseni on. paristot
1,00
AJASTINKELLO
sisä- ja ulkokäyttöön
(3,95)
LASINPESU
-20°, 4L
myrkytön, etanolipohjainen
(3,95)
2,95
3,50
Valtatie 14, 37800 Akaa
0400 808 977. Yleensä vaaraa ei ole
sellaisista henkilöistä, jot-
Pia Yli-Pirilä sanoo, että ihminen on perusolemukseltaan selviytyjä.
ka uhkaavat suoraan antaa
turpiin. Kenelle sinä annat
äänesi. Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneella osoitteessa op.fi/tampere.
Käytä ääntäsi - voit samalla osallistua iPadin ja rahasto-osuuksien
arvontaan sekä Uuden Lastensairaalan talkoisiin.
Yhdessä hyvä tulee.
www.facebook.com/tampereenseudunop
Led-YÖVALO
moneen käyttöön
3kpl/pkt (5,95)
4,95
Led
-KYNTTILÄPARI
sis. Ma-pe 9-18, la 9-15.
Tarjoukset voimassa 13.-19.11.
Vastuu tekemiseen syntyi varmaan televisio-ohjelman tekemisen jälkeen,
kun suosio oli huipussaan
ja ymmärsimme, miten paljon meillä oli vaikutusta lasten elämässä. Akaan Seutu
Johanna Mäkinen
Majka Nurminen (vas.) ja Anna Kulmala suunnittelevat Akaaseen lastenteatteritoimintaa ja leikkiklubeja 0?10-vuotiaille lapsille.
Majka Nurminen ja Anna Kulmala aloittavat lasten teatteriklubit Akaassa
Mimi ja Kuku muuttivat
Viialan tähtitaivaan alle
Johanna Mäkinen
Laulaja ja lauluntekijä Majka Nurminen, 34, ja näyttelijä Anna Kulmala, 37,
muuttivat Turusta Akaaseen
viime keväänä, kun molemmat löysivät asunnon samasta talosta Haihunkosken rannalta. 12
Keskiviikko 13.11.2013 . Eihän minulla ole sellaiseen
koulutusta, joten on täytynyt opetella vain kuuntelemaan, vastailemaan jotakin
siihen tyyliin, että nuku nyt
yön yli ensin, ja ohjaamaan
nuorta hakemaan apua jostain muualta, Majka Nurminen kertoo.
Prinsessoista
ja hirviöistä
Vuonna 2011 syntyi kaksikon oma yritys Teatteri Pikkuplaneetta Oy, ja elanto ansaitaan pääosin viikonloppuihin keskittyvillä isoilla
keikoilla, joiden myymisen
kaksikko hoitaa itse. Krapsuttelin venettä
koko kevään ja alkukesän, ja
kävimme sillä jo Sääksmäellä ja Lempäälässäkin. zen . Viikolla voisimme keskittyä tekemään yhä enemmän esimerkiksi päiväkotivierailuja, ja suunnitteilla on
poikkitaiteellisten leikkiklubien luominen Akaaseen. Paikaksi on
kaavailtu Toijalan Sampolaa, ja haussa ovat sopivat
paikat myös Viialasta tai
Kylmäkoskelta.
. ja toisaalla
kuohuva Haihunkoski antaa
energiaa, Majka Nurminen
kuvailee.
Anna ihastui
pieniin veneisiin
Anna Kulmala ihastui rannan pieniin veneisiin siinä määrin, että teki yhdestä put put -veneeksi nimeämästään paatista kaupat.
Majka tuli tonnilla osaomistajaksi.
. Ne
voisivat palvella kotona olevia äitejä ja lapsia, ja samalla mekin kiinnittyisimme
paremmin uuteen kotikau-
punkiimme.
Keikoillamme
ei istuta
Mimi ja Kukun tuleva, interaktiivinen teatterikonsertti Prinsessat vastaan hirviöt
Toijalan Sampolassa ei ole
kaksikon Akaan ensimmäinen. Marraskuussakaan uuden asuinpaikan
parhaiden puolien listasta
ei ole tulla loppua: Haihunkoski valaistuksineen, Ripasaari, vaaleanpunavioletti iltataivas aina kotiin palatessa ja Viialan tähtitaivas, joka
on saanut entiset kaupunkilaiset opettelemaan tähtikarttaa.
Kaverit ja sukulaiset on
kuljetettu pitkin rantoja ja
saaria heti keväällä, kun
maassa oli vielä lunta. Sen
moottori on tosi vanha, ja
siihen pitää vähän perehtyä,
lapsuutensa Turun saaristossa perheensä kanssa ve-
neillyt Kulmala kuvailee.
Tv-ohjelman teko
kasvatti aikuiseksi
Kaksikko Nurminen ja Kulmala tunnetaan nukketyttö
Miminä ja leijonanpentu Kukuna, jotka ovat tuttuja Pikku Kakkosessa vuonna 2008
alkaneesta televisiosarjasta.
Sittemmin sarjaa on esitetty uusintana katsojien toiveesta moneen otteeseen,
ja kaksikon lauluja on levytetty kaikkiaan kolmelle studioalbumille.
Kaikki sävellykset ja sanoitukset ovat Mimin eli
Majka Nurmisen käsialaa. Myös yksi pienenä
seikkailemaan tullut Esko
näytteli tässä meille Lontoon-matkakuviaan.
Nuoret hakevat tukea
Suosio on tuonut mukanaan
monenlaisia haastavia tilanteita, joiden edessä klassista laulua ja musiikkipedagogiikkaa opiskellut Majka
Nurminen kertoo toisinaan
ahdistuvansa.
?Nuoret soittavat ihan
hädissään esimerkiksi keskellä yötä. Miten kauheita
asioita esimerkiksi nuorten
auttaviin puhelimiin vastaavat joutuvat ratkomaan. Keikoillamme ei istuta,
eikä esimerkiksi Sampolaan
laiteta katsomoa ollenkaan.
Salissa kaikki halukkaat
pääsevät seikkailemaan ja
tanssimaan, ja toivomme
mukaan mahdollisimman
paljon roolivaatteisiin pukeutuneita lapsia.
Sampolan keikka järjestetään yhteistyössä Akaan
kulttuuripalveluiden kanssa.
Mimin ja Kukun tekijöitä
ajavat eteenpäin edelleen
samat asiat kuin homman
alkaessa vuonna 2003.
. Anna Kulmala kertoo ihastuneensa asuintalonsa mahdollisuuksiin niin, että toi
84-vuotiaan isotätinsäkin
katsomaan sen yhtä vapaata
asuntoa.
. Tämä kasvatti
meitä nopeasti aikuisiksi.
Myös Mimin ja Kukun
ensimmäiset tosifanit ovat
aloittamassa nuorten aikuisten elämää.
?Viimeksi keikallemme
tuli 18-vuotias Emilia, joka
on kasvanut hyvin, hyvin
ujosta lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Lapset ovat niin aitoja,
ja heillä on kyky elää juuri
tässä hetkessä, sanovat Majka ja Anna..
Akaassa heidän on tarkoitus käynnistellä lastenteatteri- ja pajatoimintaa,
joka on tarkoitettu vauvaikäisistä kymmenvuotiaille lapsille. Ainakin Viialan tori on
esiintyjille tuttu estradi jo
ennestään.
. Keikkailun Mimi ja Kuku aloittivat jo kymmenen
vuotta sitten, jolloin kaikki
alkoi parikymppisten opiskelutovereiden kesken syntyneestä hauskanpidosta.
. Toisesta ikkunasta aukeaa Jumusenrannan tyyni rauha . Hän oli tosi innostunut,
ja minä olisin voinut hänen
kanssaan sitten kätevästi
höpsötellä, mutta esteeksi
muodostuivat lopulta talon
portaat, joissa polvikremppainen ei olisi enää pärjännyt, Anna Kulmala selvittää.
Myös Majka Nurminen
kuvailee paikkaa ja asuntoaan idylliksi, jossa voi asua
vanhaksi asti.
100 e/v.
utu.fi.
Ke
st
ot
ila
ajan ilm
Akaan Seudun ke
stotilaajana saat oitusetu
Myydään tai Oste
vuonna 2013 m
aksutta 2 kp
taan -osasto
Jätä ilmoitus käte
västi osoitteessa n ilmoitusta (1x30), arvo 85 e. Keskiviikko 13.11.2013
Säästökierteessä oleva pörssiyhtiö
pyrkii säilyttämään maksukykynsä
Takoma anoo kahden
vuoden vapaata
lunastushallin maksuissa
Mikko Peltoniemi
Pörssiin listattu konepajayhtiö Takoma anoo Akaalta kahden vuoden vapaata maksuihin, joilla se lunastaa itselleen kaupungin
omistamaa hallia Toijalan
Savikossa. Keskustan suunnittelu
ja kehittäminen ovat edelleen ajatuksena ja mahdollinen isomman alueen
suunnittelukisa on yhtä
ajankohtainen kuin tähänkin asti. l
ak
aanseu
jan-maailma tai
toimita ilmoitukstu.fi/tilausasiat/kestotilaaesi konttorille.
Ke
st
ot
ila
ajan lahjalehti
Akaan Seudun ke
stotil
etuhintaan: 3 kk aajana voit tilata ystävällesi lehd
24 e (norm. Kaavoituspäällikön mukaan virastotalokorttelin kaavamuutos sopii yhteen myös muun Toijalan keskusta-alueen kehittämisen kanssa.
. Näitä hankkeita
voidaan viedä myös yhdessä eteenpäin. Heinäkuun
loppuun päättyneellä yhdeksän kuukauden jaksolla
yhtiö teki 17,28 miljoonan
liikevaihdolla 5,62 miljoonan euron tappiot. Edellisvuoden samalla jaksolla liikevaihto oli 21,91 miljoonaa
ja tappio 2,09 miljoonaa euroa.
Virastotalon paikalle
suunnitteilla asuntoja
Tarja Antola
Akaan kaupungintalon naapurissa Myllytie 5:ssä virastotalokiinteistön omistava
D-Kulma Oy harkitsee kiinteistön muuttamista asuinkäyttöön. Kiinteistön omistaja on
tutkinut, millä vaihtoehdolla suunnitelma voisi toteutua. Kaupungintalon omistaa Akaan kaupunki.
D-Kulma Oy on esittänyt
kaupungille asemakaavan
muutosta, joka mahdollistaisi asumisen. 9-
Tärkeät
Tärkeät yhteystiedot
Käyntiosoite: Alventie 4, 37800 Akaa
Avoinna: ma-to 9?15
Tilausasiat: puh. Kiinteistön
omistaja on kiinnostunut
myös rakennusoikeuden lisäyksestä. ja tilinpäätöstiedote julkistetaan
13. Tulevaisuudessa toimistotiloja ei tarvita niin
paljon. 9?15)
mail tilaukset@akaanseutu.fi
www.akaanseutu.fi. Mutta
vaihtoehdot ovat tässä vai-
heessa vielä hyvin auki. Kestotilaajamme saavat ostaa tuotteita tai palveluita edullisemmin näyttämällä Etukorttia liikkeessä ostotapahtuman yhteydessä.
Seuraa ilmoittelua lehdessä ja verkkosivuiltamme osoitteesta
www.akaanseutu.fi/tilausasiat/kestotilaajan-maailma. Siellä on
joitain henkilöitä lomautettuna mutta ei irtisanomisia
tai suurta dramatiikkaa, toimitusjohtaja Ari Virtanen
kertoo.
Toimintoja ei juuri ole
siirretty konepajoista toiselle.
. Yhtiö säästäisi
1.1.2014 alkavalla maksuvapaalla noin 680 000 euroa,
joka lisättäisiin 2016 alkaen kuukausimaksuihin. Se on lähtökohta, että jos asuntoja
näihin runkoihin tehdään,
pitää sisäilmaongelma totaalisesti sulkea pois. Jatkossa sitten
katsellaan tehokkuuksia.
Kestotilaaja
TARTU ETUUSI!
Aina kannattaa olla Akaan Seudun kestotilaaja!
Sen lisäksi, että huolehdimme tilauksesi jatkuvuudesta automaattisesti,
on meillä tarjota Sinulle etuja, joita vain kestotilaajana voit hyödyntää.
Eduista osa on vaihtuvia ja osa on voimassa koko vuoden.
Ajakohtaisista eduista saat lisätietoa seuraamalla ilmoittelua lehdessä ja
verkkosivuiltamme osoitteesta www.akaanseutu.fi/tilausasiat.
Jatkuvat edut
Akaan Seud
Paperilehden ke
stotilaajalle Näk un Näköislehti
öislehti arkistoin
hintaan 20
een
Tutustu ja rekiste 13, muille tilaajille hinta on 62kuuluu tilauksen
röidy Näköislehd
e/v.
en käyttäjä
www.akaanseut
u.fi/nakoislehdetksi osoitteessa
.
akaanseutu.fi -s
iv
Paperilehden ke usto, Akaan Seudun Mobiili, Ak
stotilaaja
aan Seut
maksutta vuonnana voit käyttää sähköisiä palvel u ON TV
uitamme
2013, etu yhteen
sä
Tutustu osoittees
sa www.akaansen. Akaahan on sylinteritehdas, Hervanta on ollut koneistuspaja ja pohjoinen lohkokokoonpanoa. Keskustelu
voidaan aloittaa tämän yhden palasen osalta, Sarkkinen toteaa.
13
E
Tilaa Mobiili
oon 17191:
viesti numer
Lähetä teksti (väli) KORTTI.
AS
on 0,25 e.
Viestin hinta hjeet osoitteessa
so
u
la
ti
Katso tarkat utu.fi/tilausasiat/kestotise
n
aa
ak
.
w
w
w
ma.
laajan-maail
ielä ole
Etkö v aja?
ila
kestotmistarjous uusilleu
Tutustu jille: akaanse
a
ti
la
h
ti
kesto
tilaa-le
sasiat/
u
a
il
0
/t
tu.?
0 960
a 03 54
tai soit
15).
(ark. Nykyisessä asemakaavassa alue on liike- ja
toimistorakennusten korttelialuetta, jolla on rakennusoikeutta kolmikerroksiselle rakennukselle.
Akaan kaupunkisuunnittelulautakunta on näyttänyt
jo vihreää valoa D-Kulman
kaavoitushakemukselle.
. Yksi vaihtoehto on, että rakennukset purettaisiin
niin, että niistä jäisi vain
pilarit pystyyn. Tehtaat ovat olleet niin
erilaisia. Ei
niitä ole oikeastaan voinut
siirtää.
Tilinpäätös julki
joulukuussa
Ari Virtanen oli tyytyväinen
kuultuaan, että Akaan kaupunginhallitus on omassa
esityksessään maksuvapaan
takana.
Takoma-konsernin tilikausi päättyy 31.10. Parkanossa
toimiva Takoma Gears oli jo
aloittanut koko henkilökuntaa koskevat lomautukset
tammikuun alussa.
Kesäkuussa yhtiö ilmoitti, että Keminmaalla toimivan Takoma Systems Oy:n
liiketoiminta lopetetaan ja
kannattavaksi arvioitu liiketoiminta siirretään konsernin muihin yksiköihin.
Takoma Systems Oy:n koko
henkilöstö irtisanottiin.
Heinäkuussa Takoma ilmoitti, että Hervannan Koneistus Oy:n kannattamaton
liiketoiminta lopetetaan, ja
tervehyttämistoimenpiteiden jälkeen kannattavaksi
arvioitua liiketoimintaa jatketaan toiminnan laajuuteen sopeutetuilla resursseilla.
Akaaseen vuonna 2011
muuttaneen Tampereen
Laatukoneistus Oy:n tilanne on toistaiseksi ollut parempi.
. 03 540 9600 (ark. Maapohjan
vuokrat, kiinteistöverot ja
muut maksut Takoma Oyj
maksaisi olemassa olevien
sopimusten mukaan.
Akaan kaupunginhallitus
esittää tänään kokoontuvalle valtuustolle, että ehdotus
hyväksytään.
Muualla on suljettu
ja supistettu rajusti
Toimitusjohtaja Ari Virtanen ei voi kommentoida
pörssiyhtiön tilannetta ja
taustoja tarkemmin, mutta hänen mukaansa kyse on
Takoman toiminnan kehittämisestä Akaassa.
. Nykyisin lähes
tyhjillään olevissa rakennuksissa on ollut aiemmin
kaupungin ja valtion toimintoja. joulukuuta. Lähtökohtaisesti
asumiselle tehostettavaa
on koko keskusta-alueella,
Akaan kaavoituspäällikkö
Jyri Sarkkinen perustelee.
Sisäilmaongelmat
tyhjensivät tiloja
Virastotalossa on kärsitty
sisäilmaongelmista, joiden
vuoksi muun muassa perhekeskus muutti sieltä pois.
Kaavoituspäällikkö kertoo omistajan selvittäneen
myös purkamista.
. Me
lähdemme siitä, että kaupunki suhtautuu myönteisesti kaavan muuttamiseen
asumiselle. Nettisivulta löydät
myös tarkat ohjeet MobiiliEtukortin tilaamiseen.
n.
Saat edut
näyttämällä
Etukorttisi.
i:
tukortti:
Keskusta-aluetta
suunnitellaan edelleen
Hanketta viedään eteenpäin
yhteistyössä rakennusliike
Peabin kanssa. Siinä mennään yrityk-
sen sisäisiin ja strategisiin
kysymyksiin, joihin en voi
vastata puhelimessa enkä
nenäkkäin. 40 e)
en lahjaksi
Käytä tarjous
tai 6 kk
tilaukset@akaanshyväksesi ja tilaa lahjalehtiä joko35 e (59 e).
eutu.fi tai soita til
aajapalveluummsähköpostilla:
e 03 540 9600.
Ti
la
aj
aKestotilaajana ol
et aina automaa arvonnat
ttisesti mukana til
aaja-arvonnoissa.
Hallinnoi tilauks
Voit tilata lehtiä
iasi
,m
jakelunkeskeytyk uuttaa asiakastietojasi tai osoite
sen kätevästi suor
ttasi sekä tehdä
aan til
www.akaanseut
u.fi/tilausasiat/m auksellesi osoitteessa
uuta-tilaustasi.
Katso kaikki kest
ot
ilajaan edut osoi
www.akaanseut
tteessa
u.fi/tilausasiat/ke
stotilaajan-maailm
a.
Kuukauden edut
Jatkuvien etujemme lisäksi yhteistyökumppanimme tarjoavat Sinulle
etuja. Akaan Seutu . Yritämme ylläpitää maksuvalmiutta siihen suuntaan, että pystymme kehittämään toimintaa Akaassa ennen kaikkea
asiakaspalvelun parantamiseksi.
Takoma aloitti tämän
vuoden tammikuussa ytneuvottelut kolmessa tytäryhtiössään. Lunastusmaksusuunnitelman
loppumisaika olisi edelleen
5.3.2020.
Lunastusmaksujen korot
yhtiö maksaisi kuuden kuukauden välein, kesäkuussa ja joulukuussa vuosina
2014 ja 2015. Meillä on tällä hetkellä
lomautustoiminnot menossa toistaiseksi, mutta Akaan
suhteen ei ole mitään lopettamissuunnitelmia
Vuokria lämmitysmuodon muutos ei nosta.
. Tässä on ollut hyvä olla. Päivääkään en ole
katunut, että olen vaihtanut
tänne. Osteoporoosia voidaan ehkäistä oikeilla elämäntavoilla ja
ruokavaliolla.
Pirkko ja Ilkka Noro
Suomen Luuston Kunnosta tekivät osteoporoosimittauksia viime perjantaina
Akaan kaupungintalolla.
Mittauksissa kävi muun muassa Helvi, jonka luustontiheyden todettiin alentuneen
kahdeksan vuotta sitten.
. Tämä on kiva paikka
asua.
Sontulan rivitalot on peruskorjattu vuosina 1996?
97. Käypä hoito -suosituksissa ei kannusteta ennalta ehkäisevään seulontaan,
mutta mielestäni jokaisen
olisi syytä tietää luustonsa
tila. Kolajuomien sijaan kannattaisi juoda
maitoa. Osteoporoosin esiaste eli osteopenia mukaan lukien määrä
noussee 800 000:een.
Luukato on tyypillisesti
vaihdevuodet ohittaneiden
naisten vaiva hormonaalisten syiden takia, mutta sitä
esiintyy myös nuorilla. Sen takia tähän ryhdyttiin, kertoo Sontulan rivitalojen hallituksen
puheenjohtaja Jukka Halonen.
Halosen mukaan yhtiö on
halunnut panostaa erityisesti asukasviihtyvyyteen ja
pitää kuitenkin vuokratason
kilpailukykyisenä.
. Pihalla on vapaata paikkaa temmeltää ja naapurit
ovat aivan ihania. Perimälläkin on merkitystä.
Osteoporoosi altistaa
luunmurtumille, joita voi
pahimmillaan tulla jopa ilman onnettomuutta normaalissa arkielämässä.. Myös Loposen
kotipaikka on Sontulassa.
. Akaan Seutu
Vuokrataloyhtiö vaihtoi öljyn maalämpöön
Sontulan rivitalot ovat lähellä
mutta tarpeeksi kaukana hälinästä
Tarja Antola
Tarja Antola
Sontulan rivitalojen pannuhuoneessa oli torstaina
täyttä, kun asukkaat tutustuivat kiinteistöosakeyhtiön uuteen maalämpöjärjestelmään. Öljykattilat alkoivat olla tiensä päässä, ja jotain
oli tehtävä. Yksi
asukkaista sanoinkin, että paikka on parempi kuin
moni asunto-osakeyhtiö.
Pihalla tilaa temmeltää
Teuvo Loponen on asunut
Sontulan rivitaloilla vuodesta 1983. Olemme viihtyneet tosi hyvin, tytär on saanut kavereita ja koulun vaihto sujui hyvin. Asunnot
ovat tällä hetkellä täynnä.
. Yritimme muuttaa väliaitojakin pensasaidoiksi,
mutta emme saaneet sille
kannatusta, aidoilla on kun
on kuulemma hyvä pitää
mattoja, Halonen nauraa.
Vähän häiriöitä
Iso leikkipiha ja rauhallisuus ovat asukkaiden mielestä Sontulan rivitalojen parhaita puolia. Nuorillakin esiintyy
osteoporoosia. Asukkaat haluavat olla rauhassa, pihapiiri
on turvallinen ja kiva. Öljyyn on
yhtiössä budjetoitu noin
70 000 euroa, kun taas sähköön menee arviolta 20 000
euroa vuodessa, kertoo Sontulan rivitalojen isännöitsijä
Irmeli Niemi Toijalan Tilitoimistosta.
Kiinteistöosakeyhtiön
neljä rivitaloa on rakennettu vuosina 1972?1975 Tuomo Halonen Oy:n työnteki-
Sontulan rivitalojen maalämpöjärjestelmän rakentajana toimi tamperelainen Näsin Vesijohtoliike, jonka myynti-insinööri
Marko Heinonen (oik.) esitteli järjestelmää asukkaille torstaina. Nuorilla luustontiheyteen on helppo vaikuttaa, mutta se ei ole koskaan
liian myöhäistä. Investointi tuli maksamaan noin 250 000 euroa,
johon sisältyy myös sähköliittymän uusiminen. Myös riittävä
magnesiumin ja kalsiumin
saanti on tärkeää. Kaupat ovat vähän
pidemmällä, mutta melkein
kaikillahan on autot.
Uusia asukkaita on Hanna Alanen, joka muutti perheineen vuokrarivitaloon
kerrostalosta Rautalasta
toukokuussa. Elecsteriksi muuttunut
yritys on edelleen kiinteistöosakeyhtiön pääomistaja omaisuutta hallinnoivan
Finha Capital Oy:n kautta.
Akaan kaupunki omistaa
yhtiöstä kymmenisen prosenttia.
. Kun sen tietää, voi omilla valinnoilla vaikuttaa asiaan, Ilkka Noro painottaa.
Vähäinen liikunta ja uni
sekä vähäravinteinen ruoka altistavat osteoporoosille. Sen yhteydessä käytiin
läpi muun muassa vesijohdot, keittiöt sekä saunat ja
huoneistoihin asennettiin
huippuimurit. 70-luvulla tapahtui
teollinen muutos, jolloin ihmiset muuttivat maalta taajamiin, joissa kuitenkaan ei
ollut asuntoja. Vaikka
sähkölasku nyt kasvaa, öljylasku jää kokonaan pois.
Erotuksella pystymme hoitamaan lainan. Täällä ollaan tarpeeksi kaukana hälinästä. Kuvassa takana Ritva Mertanen ja Pirjo Miekka ja edessä kyläilemässä ollut Leena Wikman
(vas.) sekä asukkaat Hanna ja Crista Alanen sekä Jaana Nummi.
Sontulan rivitaloissa on 31
asuntoa, jotka ovat kaksioita ja kolmioita, ja joissa kaikissa on oma sauna. Etukäteen
Alanen oli kuullut kehuja rivitalojen pihasta. Asukasrakenne on monipuolinen,
kertoo isännöitsijä Irmeli
Niemi, joka itse ehti asua
Sontulan rivitaloissa yhdeksän vuotta.
Niemi kehuu asukkaiden
talkoohenkeä ja häiriötöntä
elämänmenoa.
. Kalsium
ei imeydy ilman D-vitamiinia, jota saa ruoan lisäksi
auringosta.
. Vuokrat ovat tällä hetkellä edulliset, eikä olla
ihan keskustassa, mutta ei
ihan kaukanakaan, Urjalan
Worksilla töissä käyvä Loponen arvioi.
15 vuotta Sontulassa
asunut Jaana Nummi arvostaa talojen keskelle jäävää, lapsille turvallista pihaa ja mukavia naapureita.
Perheeseen kuuluvat mies,
15 vuotta täyttävä tytär sekä 6-vuotias poika.
. Söin osteoporoosilääkettä seitsemän vuoden
ajan. 14
Keskiviikko 13.11.2013 . Isännöitsijä
Irmeli Niemen mukaan seuraava isompi investointi on
julkisivuremontti sekä vesikatteiden uusiminen.
Osteoporoosia voidaan ehkäistä ennalta
Vivikka Monto
Vivikka Monto
Arvioiden mukaan 400 000
suomalaista sairastaa osteoporoosia eli luukatoa. Perheeseen
kuuluvat mies ja 8-vuotias
tytär Crista, joka siirtyi tänä syksynä Pappilasta Sontulan kouluun. Häiriöitä ei ole ollut
juurikaan. Viime keväänä mittauksen yhteydessä minua kehotettiin jättämään lääkitys
pois ja syömään lisäravinteita sekä runsaasti manteleita ja rusinoita, Helvi kertoo
odottaessaan mittaukseen
pääsyä.
Muutos kannatti, sillä
mittauksen perusteella hänen luustontiheytensä on
Luustontiheys mitataan ultraäänellä kantapäästä.
Pirkko Noro mittasi Helvin luustontiheyden, joka oli parantunut viime kevään arvoista.
parantunut viime keväästä.
. Sen lisäksi kerrostaloa edullisempi
vuokra vaikutti muuttopäätökseen.
. D-vitamiinilisää suositellaan suomalaisille etenkin
talviaikaan. Muutosta tapahtuu jo muutamassa kuukaudessa, kun muutetaan elämäntapoja, Noro
korostaa.
Myös tupakointi saattaa
heikentää luustoa. Asukkaita on tällä hetkellä 64.
Joukossa on edelleen viereisen Elecsterin työntekijöitä, mutta rivitalot ovat
olleet pitkään myös muiden
vuokrattavissa. Sontulan rivitaloissa
asuu yhtä lailla yksin eläviä, vanhempia pariskuntia
kuin lapsiperheitä. Koska öljyä ei
pidetty enää kannattavana, maalämpö todettiin hyväksi vaihtoehdoksi. Alkuperäinen,
1970-luvulta peräisin ollut
öljylämmitys on vaihtunut
maalämpöön tänä syksynä.
Se toteutettiin 12:lla 275
metrin syvyisellä porakaivolla. Etualalla Teuvo Loponen, joka on asunut Sontulan rivitaloilla vuodesta 1983 lähtien.
jöiden työsuhdeasunnoiksi
Ja ravintola Leskirouvakin on paikkakunnalla edelleen.
Sivut 16?18
15. Keskiviikko 13.11.2013
Leskirouva
Valtatien varressa Toijalassa on ravintola
nimeltään Leskirouva. Viime vuosisadan alkukymmenillä Toijalaa lähestyttäessä kuultiin junissa kuulutus: Toijala, 15
minuuttia ja Leskirouva!
Vaikka Alma Geitel muutti Toijalasta hotellin pitäjäksi Helsinkiin, junakuulutukset jatkuivat vielä pitkään. Monet tämän päivän akaalaisista tuskin tietävät, että sillä
nimellä kutsuttiin alun perin Toijalan asemaravintolaa, jota vuosina 1910?1925 piti leskirouva Alma Geitel. Akaan Seutu
Railo, pankinjohtaja V
Kaarlo Leander, asemakirjuri Hannes Alha, asemamiesten esimies Ludv
rautatiekirjuri Peltolan rouva, rouva Helga Schroderus, Hagar Mäkelä,
tiekirjuri Vennolan rouva ja kauppias Elsa Pekki.
vanhemmat olivat sotakapteeni Alexander Otto Gabriel Geitel ja Natalia (Nadja) Skhljareffsky. Höyryveturi veti junaa noin 30 kilometrin tuntivauhdilla ja matkustajajunat ohittivat Toijalan neljä
kertaa päivässä, tavarajunat
useammin.
Ihmiset seurasivat junien kulkua pihoiltaan, mutta usein junaa tultiin katsomaan myös asemalle. Seinäjoen jälkeen piti rautahevonen ruokkia ja juottaa vielä
Kauhavalla, Kannuksessa ja
Lapissa ennen Oulua.
Koska junissa ei ollut ravintolavaunuja, ne pysähtyivät asemille lounaan ja
päivällisen aikoihin, jotta
matkustajat ehtivät aterioida asemaravintolassa. Sitä oli pidetty
säädyllisyyttä loukkaavana
ja hyvien tapojen vastaisena
asiana.
Sähköttäjä/telegra?istin
toimessa Alma Starck oli
vuodesta 1879 lähtien usealla eteläsuomalaisella paikkakunnalla: Tammisaaressa,
Hangossa, Karjaalla, Riihimäellä ja Lahdessa.
Perhe muutti usein
Vuonna 1883 hän siirtyi
sähköttäjäksi ja lipunmyyjäksi Vaasaan eli Nikolainkaupunkiin, kuten Vaasaa
tuolloin nimitettiin. Hänen
isänsä oli kauppias ja konsuli Ernst Wilhelm Starck
(1821?1880). F. 16
Keskiviikko 13.11.2013 . Akaan Seutu
Toijalan puhelinluettelo vuonna 191
Toijalan asema 1900-luvun alussa.
Toijala . Junassa matkusti monenlaisia ihmisiä, joita kyläläiset
kerääntyivät asemalle seuraamaan. Joskus joukossa
vilahti hienojakin matkustajia.
Asema ja ratapiha toimivat lapsillekin mielenkiintoisten ihmisten tarkkailupaikkana. Siellä
hän tapasi niin ikään Valtion
Rautateillä työskennelleen
Alexander Petter Geitelin (2.8.1860?11.12.1892),
jonka kanssa hän avioitui
12.8.1885.
Geitelin suku oli lähtöisin Saksan Braunschweigista. Ne tarjosivat pikkupojille paitsi mahdollisuutta ansaita pientä taskurahaa myös mahdollisuuksia monenlaisille jekuille.
Ihmiset ja veturit
ruokittiin asemilla
Rautatieasemien ravintolat
jatkoivat tavallaan kievariperinnettä. Strandberg, veturinkulje
lä, laamanni Väinö Anthoni, kunnanlääkäri K.O. Alexander Petter Geitelin
Alma Geitelin läksiäisiin Toijalan nuorisoseurantalolla osallistui koko
Iitu. Heidät oli
vihitty Odessassa 1855.
Alexander Petter Geitelin
urakehityksen vuoksi perhe muutti parin vuoden välein paikkakunnalta toiselle.
Pian vihkimisensä jälkeen
vuonna 1885 Alma ja Alexander Geitel muuttivat Loi-. Toijalassa oli tuolloin
useampi matkustajakoti, joihin junamatkalaiset saattoivat asettua yöpuulle. Alkumatkan tankkauspaikkoja olivat
Riihimäki, Toijala, Orivesi,
Myllymäki ja Seinäjoki.
Toijalassa ja Seinäjoella pysähdyttiin jopa koko
yöksi. ihmisille murua rinnan alle sillä
välin, kun höyryveturiin lastattiin halkoja ja vettä.
Vaikka junakyyti oli hevoskyytiä huomattavasti nopeampaa, kului sata vuotta
sitten 752 kilometrin matkaan Helsingistä Ouluun yh-
teensä 37 tuntia. Tuominen, ruustinna Siiri Peltonen, rouva Mimmi Hellberg, kyntte
Takana rouva Bertha Railo, apteekkarin rouva Hedvig Pernu, rouva Ina
ri Vennola, kauppias Valter Pekki, leipuri G. Siihen asti
oli paheksuttu kovasti sitä,
että naiset olisivat vieraiden miesten kanssa ja vieläpä yöaikaan. Muu ruokatarjoilu vaihteli paikkakunnittain.
Asemien ravintolapalveluiden yhtenäistyminen ja
ketjuuntuminen alkoi vasta
1930-luvun alussa, kun Suomen Matkaravinto oli aloittanut toimintansa.
Alma aloitti
paheksutussa
ammatissa
Alma Augusta Geitel, omaa
sukua Starck, syntyi Tammisaaressa 12.2.1860. Suomalainen voileipäpöytä ja
myös seisovapöytäkulttuuri
ovat saaneet alkunsa asemaravintoloista, joissa oli
tapana hyvissä ajoin ennen
junan tuloa tehdä valmiiksi
pöydällinen voileipiä matkustajille. Äitinsä Emma Constance Eloidie
Ljungberg (1831?1923) oli
ruotsalainen maanmittarin
tytär.
Perheen lapsista Edward
Alman Geitelin aviomiehen kuolinilmoitus Uusi Suometar -lehdessä 13.12.1892.
Wilhelm Starck toimi vuosina 1892?1907 Viipurin
ruotsinkielisen lyseon lehtorina ja myöhemmin tutkijana ja kääntäjänä. Tytär
Alma Starck kävi Tammisaaren yksityistä koulua (Privat
Fruntimmeskola i Ekenäs)
ja opiskeli sen jälkeen Valtion Rautateiden sähköttäjäksi.
Valtion Rautateiden ensimmäinen naispuolinen
sähköttäjä oli aloittanut
työnsä kymmenen vuotta
aikaisemmin Pietarin Suomen asemalla. 15 minuuttia ja le
Liisa Ahokas
Rautatien tulo muutti ihmisten elämää monella tavalla,
niin myös Akaassa ja Toijalassa. Kun ennen oli
pysähdytty pidemmillä matkoilla syöttämään ja juottamaan hevosia ja samalla itsekin haukkaamaan jotain,
oli nyt rautahevosella liikuttaessa samat tarpeet
Tästä hänellä on muistona vain yksi valokuva,
muutama kirje ja käsin merkattuja pöytäliinoja.
Vuonna 1887 Alma ja
Alexander Geitel muuttivat
Kruunupyyhyn, jossa perheeseen syntyi tytär Ellen
Alma Natalia.
Alexander Petter Geitel
toimi Kruunupyyn asemapäällikkönä, kunnes perhe
jouluaattona 1889 muutti
Helsinkiin, josta perheenpää oli saanut paikan Rautateiden varastonhoitajana.
Helsingissä syntyi perheeseen vielä yksi poika, Ernst
Fredrik Aleksander.
Alman mies Alexander
Petter Geitel kuoli vuonna
1892 vain 32-vuotiaana.
Alma Geitel sai telegra?istin/sähköttäjän toimen Hyvinkään asemalla vuonna
1895, mutta muutti jo seuraavana vuonna vastaavaan
virkaan Tampereen asemalle.
Ilmeisesti Alma teki lyhyen työvierailun Tanskaan
loppuvuodesta 1896, koska
hänet on merkitty Kööpenhaminan poliisilaitoksen
osoiterekisteriin ammattinimikkeellä telegra?istinde
ja osoitteeksi Hotel Kontinental, Nanseninkatu 40,
Kööpenhamina. Silti
juomien myynti matkustajille jatkui entiseen tapaan
ja paikkakuntalaiset käyttivät asemaravintolaa kapakkanaan, kun ?minkäänlaista
pilettiä ei kysytty?.
Vähitellen voimistuva
raittiusliike teki Geitelin liiketoiminnan kuitenkin vähemmän kannattavaksi.
Kuntakokous päätti vuonna 1906, että väki- ja mallasjuomien anniskelun Loi-
maan rautatieasemalla oli
kokonaan loputtava. Hellberg, asemakirjuettaja Artturi Tanner, ratamestari Otto Koponen, kunnansihteeri Lennart Harjula, postiljooni Jussi SipiVäinö Airola, rovasti J. V. Leskirouva-sanaa käytettiin tuohon aikaan eräänlaisena tittelinä.
Vaikka Alma Geitelillä oli
ennestään sähköttäjän ammattinimike, kerrotaan Uusi Aura -lehden ilmoituksessa 1.2.1902 nimenomaan
leskirouva Geitelin saaneen
luvan aloittaa ravintolatoiminta Loimaan asemalla.
Matkustajille sallittu olutja väkijuomatarjoilu oli herättänyt närää jo ennen Alma Geitelin Loimaalle tuloa.
. Heille syntyi yksi poika,
Fjalar Anton Geitel-Ibsen.
Fjalar Antonin tytär Brita
Geitel-Suokas ei koskaan
tavannut isoisänsä äitiä Almaa. Eturivissä vasemmalta Aino Airola, neiti Lund, Gerda Tanner, Amalia Koponen, Iida ?Postielikön edessä keskellä Alma Geitel, Hilja Ylppö, kauppias Helena Lahdensuu, laamannitar Laelia Anthoni.
a Hallonblad, kansakoulunopettaja Fanny Roos, Anna Uotila, tapettitehtailija J. Kenties hän
vieraili siellä sukuloimassa
poikansa Fjalarin ja miniänsä Veran luona.
Leskirouva ryhtyi
ravintoloitsijaksi
Asemat ja niiden ravintolat
ovat kautta aikojen olleet
myös paikallisten ihmisten
kokoontumis- ja seurustelupaikkoja, joissa on vaihdettu
kuulumisia ja istuttu turisemassa jonkinlaisen mukin
tai kahvikupin ääressä. Joukossa on nähty
jopa kruunun virkamiehiä,
lautamiehiä ja kunnan luottamushenkilöitä, kirjoitti nimimerkki Loimaalainen paikallislehdessä vuonna 1899.
Heti Loimaalle tultuaan
anoi Alma Geitel kuvernööriltä virallista lupaa myydä vähittäin olutjuomia 22
prosentin vahvuuteen asti.
Päätös oli kielteinen. Matkustajajunan alkaessa lähestyä kiiruhtavat
monet paikkakuntalaisetkin
asemaravintolaan juomahimoansa oluella sammuttamaan. Siellä ovat toisiaan tavanneet
niin paikkakuntalaiset kuin
matkustavaiset, niin nuoret kuin vanhat, kulkijat ja
kaupparatsut.
Alma Geitel aloitti ravintola-alan uransa Loimaan
asemalla. Alma
Geitel ei antanut periksi,
vaan esitti, että saisi myydä
matkustajille toisen luokan
ravintolassa olutta sekä toisen ja kolmannen luokan ravintoloissa jääkellarikaljaa.
Kuntakokous kielsi sen ja ilmoitti varmemmaksi vakuudeksi, ettei ota kymmeneen
vuoteen edes harkittavaksi
kyseessä olevien juomien
myyntilupia.
Alma Geitelin Loimaan
aika päättyi vuonna 1907,
jolloin hän siirtyi Keravan
asemaravintolan hoitajaksi. A. Keskiviikko 13.11.2013
17
16.
eskirouva Alma Geitel
kylän kerma. Akaan Seutu . Peltonen, asemapäällikkö Johan A Pernu, asemakirjuri Iivari Mäkelä, kauppias
vig Karisjoki, eläinlääkäri Schwindin rouva, eläinlääkäri Torsten Schwind, varatuomari V. Muuttopäiväksi on kirkonkirjoihin
merkitty 29.7.1910.
Pidetty esimies
Alma Geitel oli pieni, pyöreä,
hyväntahtoinen nainen, joka
suhtautui alaisiinsa erittäin
ystävällisesti.
. Ilmari Uotila,
, Agnes Leander, sähköttäjän rouva Tyyne Väre, hammaslääkäri Elli Saari, sähköttäjä Ester Lehto, rauta-
maan Mellilään, jossa mies
toimi pysähtylän hoitajana.
Pysäkki-nimeä ei vielä tuolloin käytetty.
Mellilässä
syntyi
29.5.1886 esikoispoika Fja-
lar Ludwig Alexander, joka avioitui tanskalaisen Vera Richter-Ibsenin kanssa. Muistan, että hän kustansi ainakin kahdelle tarjoilijatytölleen häät, kertoo
Helena Suikkanen vuonna
1972 Lea Seppäselle lähettämässään kirjeessä.
Akaa-seuran arkistossa
on yksi valokuva, jonka kuvatekstissä sanotaan, että
Alma Geitel olisi asunut Toijalassa ratamestarin talossa.
Määrätietoinen ja oikeuksiaan peräävä Alma Geitel
oli hyvin sosiaalinen ihmi-
Jatkuu sivulla 18. Kolme vuotta myöhemmin hän muutti Akaaseen ja
ryhtyi pitämään ravintolaa
Toijalan asemalla
Pernu.
Alma Geitelin 60-vuotisilmoitus Toijalan Sanomissa.
Alma Geitelin pyörittämän Hotelli Excelsiorin lehtimainos 1926.
Toijalan asemaravintola 1940-luvulla.
Ravintoloitsija
piti myös hotellia
Akaan seurakunnan kirkonkirjojen mukaan Alma Geitel muutti 24.9.1925 Hankoon, missä hänet on kirjattu sisäänmuuttaneeksi
21.10.1925.
Kun Alma Geitelin läksiäisiä vietettiin nuorisotalo
Sampolassa syksyllä 1925,
oli paikalla koko kylän kerma. Vuoden pituisesta Hangossa olosta jäi minulle monia miellyttäviä
muistoja ja paljon hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Hän toimi
aktiivisesti muun muassa
Pakanalähetyksen ompeluseurassa, joka oli aloittanut
toimintansa Akaassa vuonna 1918.
Seuraavana vuonna kirkkoherraksi tullut J.A Peltonen kiinnitti erityisesti
huomiota lähetys- ja nuorisotyöhön. Akaan Seutu
Jatkuu sivulta 17
harrastuksessa. Railo vaimoineen, varatuomari V. Kun äitini kuoli vuonna
1926, rouva Geitel kirjoitti
minulle kutsuen luokseen
Hankoon. Olisi kohtuullista ja
mielestäni aivan lainmukaista, että saisin vähentää
punakapinan aikana ravintolastani osaksi hävitetyn,
osaksi ryöstetyn tavaran
arvon, vähintään 15 000
markkaa, sillä olin pakoitettu saadakseni liikkeen
jatkamisen mahdolliseksi,
hankkimaan uudet tavarat
hävinneiden sijaan, kirjoittaa Alma Geitel.
Kirjeen mukana seuraavan tarkan luettelon mukaan asemaravintolasta
hävisi 25. Pakanalähetyksen lisäksi alettiin paikkakunnalla tehdä työtä myös
merimieslähetyksen hyväksi.
Ravintolan astiasto
meni uusiksi
Toijalan asemalta ostettiin
matkalippuja 30 127 kappaletta vuonna 1915 ja viisi
vuotta myöhemmin 58 571
lippua ja vuonna 1924 jo yli
69 800 lippua, joten asiakkaita asemaravintolaankin
riitti.
Ravintolan liikevaihto
oli vuonna 1918 runsaat
115 000 markkaa, mikä ilmenee Alma Geitelin Hämeen läänin maaherralle
kirjoittamasta valituksesta
31.3.1919. huhtikuuta 1918
vastaisena yönä ruokatarpeiden lisäksi muun muassa 38 hopealusikkaa ja 36
hopeista veitsi-haarukkaparia, joissa kaikissa AGmonogrammi, 120 lautasta, 48 kahvikuppiparia, 6
suurta hopeavatia, 28 pellavapöytäliinaa, 50 käsipyyhettä sekä gramofoni ja 90
kappaletta nuotteja.
Luettelon oikeaksi todistivat ylikonduktööri Tuomo Sarvela ja silloinen asemapäällikkö J. Summaan
hän on laskenut mukaan
hävikin, jonka Toijalan rautatieaseman miehittäneet
punaiset lähtiessään aiheuttivat.
. Peltonen, tehtailija J.V.
Hellberg, laamanni Väinö
Toijalan asemaravintolan tunnelmaa 1960-luvulla.
Anthoni, eläinlääkäri Torsten Schwind ja kunnanlääkäri K.O. Ilmari
Uotila, hammaslääkäri Elli
Saari, kansakoulunopettaja
Fanny Roos, kauppiaat Elsa ja Valter Pekki, kauppias Kaarlo Leander, leipuri
G.F. Strandberg, kunnansihteeri Lennart Harjula,
asemapäällikkö Johan A.
Pernu sekä muita aseman
henkilökunnan edustajia.
. Opin
siellä muun muassa ruotsin
kielen. Rouva Geitel järjesti
minulle työpaikan Karjaan
asemaravintolaan ja sen jälkeen vielä toisenkin paikan
Helsinkiin, on Helena Suikkanen kertonut kirjeessään
Lea Seppäselle.
Leskirouva Geitel harjoitti siis Hangossakin ravintolatoimintaa ja pyöritti
Helsingissä Mikonkadulla
yksityishotelli Excelsioria.
Se ei tainnut kuitenkaan ol-
la kovin tuottoisaa, koska
Alma Geitelin nimi mainitaan Kauppalehden protestilistalla vuonna 1927.
Toijalan asemaravintolaa
ryhtyi Alma Geitelin jälkeen
pitämään tohtorin rouva
Ada Hällberg, joka oli aikaisemmin pitänyt Jyväskylän asemaravintolaa.
Alma Geitel kuoli Hangossa 30.12.1932.
Lähteet: Kansallisarkisto; Pekka Suvanto: Akaan
historia II; Veikko Laakso:
Suur-Loimaan historia II;
Akaa-seuran arkisto.
Kuvat: Brita Geitel-Suokkaan arkisto; Akaa-seuran
arkisto; Terveiset Toijalasta; Uusi Suometar; Uusi Aura; Toijalan Sanomat.. Tilaisuudessa otetussa
kuvassa ovat ikuistettuina muun muassa rovasti J.
A. A. Siinä hän ilmaisee tyytymättömyytensä
siihen, ettei kaikkia liiketoiminnan kuluja (runsaat 47
000 markkaa) ole hyväksytty vähennyksiksi. 18
Keskiviikko 13.11.2013
3,79/rs
MYYMÄLÖISSÄ
KAHVITARJOILU
PERJANTAINA
intaHinta15.11. Keskiviikko 13.11.2013
a
p
l
a
h
s
a
p
n
O
!
a
p
p
u
a
k
u
l
u
o
j
ksyt
ö
p
t
a
v
a
Muk
rheelle!
e
p
o
k
o
k
JAFFA APPELSIINI tai
JOULUOMENA 1,5 L
(0,84/l) Hinta sisältää pantin.
Norm. 2,45/kpl
Lauantaina 16.11. 12,60
0%
säästä 2
10
00
säkki
5.11.
TAINA 1 arjoilu
N
A
J
R
E
it
P
ttu-kahv
Joulutor
8
klo 10?1
.11.
AINA 16 ava
T
N
A
U
A
L
en maht
Perinteintulitus klo 18!
ilo
2
00
kassi
50
ps
Takuumurea
NAUDAN
SISÄFILEEVACUUM n. 11,30 tai
TOILET 40 rl
keltainen (0,25/rl)
Norm. 12,95-14,95
PA 53%
O
J
ä
t
s
ä
sä
6
99
Present
KONVEHTIRASIA
300 g (11,67/kg)
Norm. 1 kg/dyno
9
3
50
pkt
49
2
kg
Tapola Perinteinen
SIPULITEEMAKKARA
A 400 g (3,75/kg)
pkt
(3,99/kg)
6LSXOLWHH
1
LEIKKELEMAKKARA
kamara, perunajauho, maltodekstriini,
Ainesosat: sianliha, vesi, silava,
(valkosipuli,
stabilointiaine E450, mausteet
suola(1,7%), sinappijauhe,
muskottipähkimaustepippuri, korianteri,
valkopippuri, mustapippuri,
glukoosi,
inkivääri), aromi (rosmariini),
e E621
nä, cayenne, paprika, kumina,
stoaine E300, arominvahvenn
säilöntäaine E250, hapettumisene verrattavia valmistusaineita 60%
lihaan
Lihapitoisuus 51% Lihaa ja
alle +6
Säilytys
24%
Rasvapitoisuus
UPPSKÄRNINGSKORV
späck, svål, potatismjöl, maltodekstrin,
Ingredienser: svinkött, vatten,
del E450, kryddor (vitlök,
salt(1,7%), senappulver, stabiliseringsme
koriander, muskotnöt,
glukos,
vitpeppar,svartpeppar, kryddpeppar,
ingefära), arom (rosmarin),
cayennepeppar, paprika, kummin,
antioksidationsmedel E300,
konserveringsmedel E250,
som är
51% Kött och ingredienser
aromförstärkare E621 Kötthalt
+6
Fetthalt 24% Förvaring under
jämförbara med kött 60%
50
kpl
AURAJUUSTO
STO
/kg)
170 g (10,52/kg)
1
79
kpl
400 g
6409490000790
90
99
kg
kg
Kylmänen
PEKONIBURGER
2 kpl/230 g
Tosi Viljanen
VIIPALELEIPÄ
Ä
400 g (2,50/kg)
(6,52/kg)
1
3
00
00
rs
kpl
2
k
TILÄ 5-pac
rm. 2 kg
Talonpojan
LENKKI
400 g (3,12/kg))
säkki
Kartanon
PALVIKINKKUSIIVU 1 kg
(4,49/kg)
2 kpl/talous
19
Konsulentti
hedelmäosastolla
la 16.11.
klo 11-17!
HintaSHOKKI!!!
1
50
Erä!
!
Tuore-elintarviketarjoukset voimassa
PERJANTAISTA SUNNUNTAIHIN 15.-17.11.2013
Suomalainen
SIPULI 5 kg
Lasten,
naisten ja miesten
OLOHOUSUT
19
90
2
4
Tapola Ylikypsä
PORSAAN
KASSLER n. Jaffa
Jouluomenan maistiaiset!
TO-SU
Etu vain
5
00
kpl
3
Suomalaiset
JUURESPUSSIT 2 kg
(0,50/kg)
Suomalainen
YLEISPERUNA
10 kg (0,25/kg)
(0,50/kg) porkkana,
lanttu, punajuuri
2 sk/talous
2 ps/talous
2 sk/talous
Norm. Akaan Seutu . H
SHOKKI!!! KLO 10?18!
SHOKKI!!!
2
14
00
s
4r
hkii!
y
y
p
n
i
v
Hy
TALOUS 20 rl
kuviollinen (0,50/rl)
Norm. No
Valkoinen, pa
KYLMÄKOSKI
avoinna joka päivä
8?21
Tarjoukset voimassa keskiviikosta sunnuntaihin 13.?17.11.2013 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana.
5
0
0
p
3 kt. 3,20 /kpl
ÖLJYKYNT
loaika 55 h. 2 kg
Huhtahyvät
MEETWURSTIPALAT n
Akaan Seutu
Eduskunnan kyselytunnit ovat Lyyli
Hautamäelle parasta Suomi-filmiä
Tarja Antola
Tarja Antola
Elokuussa 90 vuotta täyttänyt Lyyli Hautamäki Viialasta seuraa politiikkaa tarkasti. Kurkijoella syntynyt Hautamäki oli 16-vuotias, kun talvisota syttyi.
vaan se minkä tasoisia ovat
hoidettavat.
Hautamäki jakaa vanhukset kolmeen ryhmään. Nythän
monia kuljetetaan johonkin
päin. Sitä hän on havainnut myös
Akaassa.
. Suunnitteluvaiheessa
ei ole tärkeää, kuinka paljon hoitajat saavat palkkaa,
Lyyli Hautamäki sanoo sota-ajan opettaneen lapset työntekoon. Sanoin, etten minä tarvitse vaatteita vaan rahaa.
Jos ei sopimus käy, lähden
käpyttelemään, Hautamäki
muistelee.
Hautamäki nauraa jättäneensä myös pysyvän peukalonjäljen Viialaan. Tänään tulee taas Suomen paras elokuva, suullinen kyselytunti, hän nauraa.
Hautamäki on seurannut
tarkkaan oman puolueensa poliitikkojen tekemisiä.
Hautamäen mukaan henkilövalinnoissa kokemus ja
tieto ovat hävinneet niin sanotulle tasa-arvolle ja nuoruudelle. Kun isä kohtasi tyhjän kodin, tytär näki
ensimmäistä kertaa isänsä
itkevän.
. Aika pitkälle saa mennä,
ennen kuin annan periksi.
Toki kyllä nyt jo annan periksi helpommin.
Työuransa Hautamäki
aloitti kuitenkin Viiala-yhtiön puutarhurina. Häntä ovat kiinnostaneet erityisesti sosiaalitoimen asiat.
Nykypäivän vanhustenhuoltoa hän lähtisi kehittämään
vanhukset edellä.
. Veteraanikeräysten varatkin hän
käyttäisi nimenomaan rintamalla olleiden veteraanien kuntoutukseen. Isä oli joutunut Sortavalaan sairaalaan, josta hän
karkasi palatakseen vielä
katsomaan kotia, josta muu
perhe oli lähtenyt sotaa pakoon. Nyt se on muistojen
aikaa.. He voivat olla monta tuntia ja koko yön
kotona ilman, että kukaan
huolehtii heistä.
Lyyli Hautamäki lukee itsensä kolmanteen ryhmään
eli heihin, jotka asuvat kotona, laittavat itse ruokansa ja tekevät mitä tykkäävät.
Hautamäki saa ulkopuolista
apua siivoukseen ja ulkotöihin. Akaa ei olisi enää
ollenkaan pää, jos Valkea-
koskelle mennään.
Hautamäkeä mietityttävät myös Akaan kouluasiat.
Lukio-opetuksen keskittämisen Toijalaan hän epäilee
johtavan siihen, että Viialasta lähdetään lukioon Lempäälään. Kun isä oli sodassa, Lyyli ja kolme vuotta
nuorempi veljensä huolehtivat muun muassa vedenhausta kolmen kilometrin
päästä jäisestä joesta.
. Pienen käsityk-
sen siitä saa, kun Hautamäki kertoo kotitilalle jääneiden eläinten lopettamisesta. Sunnuntaihin kello 12:een mennessä
kaikkien piti olla sieltä pois.
Lauantaina isä tappoi sinne
jääneet eläimet, koiran, kissan ja lampaat. Yhtiölle oli valtavasti tilattu puita, ja kaikki latinankielisillä nimillä. Yhtiö
oli tilannut samaan paikkaan istutettavaksi sekä
poppeleita että kuusia. Hän lukee SDP:n päääänenkannattajaa Demokraattia ja katsoo televisiosta eduskunnan kyselytunnit.
. En valita, päinvastoin
aina on pärjännyt, kun on
lapsesta asti opetettu tekemään töitä. tai 030 6060.*)
LÄÄKÄRIKESKUKSET Akaa, Helsinki,
Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jyväskylä,
Kangasala, Kankaanpää, Lappeenranta, Levi, Mänttä-Vilppula, Nokia,
Pieksämäki, Tampere, Ylöjärvi
SAIRAALAT Helsinki, Tampere
HAMMASKLINIKAT Helsinki,
Tampere.
Osa Pihlajalinna-konsernia
Puhelun hinta: lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,2 snt/min.,
matkapuhelinliittymästä 19,2 snt/min.
*)
astaan mitään. Kun talvisota syttyi, oli Hautamäki
16-vuotias. Ajatuksissani sanoin,
että jos minulla olisi valta,
istuttaisin molemmat. Kyllähän se olisi Akaalle alennus. Isä kävi katsomassa kotona, jossa kaikki oli kylmillään ja ovet auki. Kaikkein tärkeintä olisi hoitaa hyvin heidät, jotka
asuvat kotona mutta jotka
eivät pysty tekemään oike-
Pihlajalinna
Akaa on nyt
Lääkärikeskus Dextra
Lääkärikeskus Dextra on osa kotimaista
Pihlajalinna-konsernia, jonka yksityiset
lääkärikeskukset ja sairaalat toimivat jatkossa
Dextra-nimellä. Kun
johtajat eivät päässeet yksimielisyyteen valinnasta, kysyi johtaja Kilpinen neuvoa
Hautamäeltä.
. 20
Keskiviikko 13.11.2013 . Ihmisellä on hyvä olla
omanarvontuntoa, mutta se
ei saa olla ylimitoitettu. Opetetaanko meidän
nuoret samalla sellaisiksi,
ettei tarvitse itse tehdä mitään?
Periksi ei anneta
Avioliiton myötä Viialaan
vuonna 1948 muuttanut Hautamäki teki lähes
35-vuotisen työuran Viialan
vaneritehtaalla. Yhtiön
henkilöstöpäällikkö Taina
palkkasi Hautamäen kesäksi, vaikka Hautamäki ei puutarhurina itseään pitänytkään.
. Kilpinen vastasi, että näin tehdään, enkä iljennyt sanoa,
että tämä oli vaan leikkiä.
Siinä ne olivat edelleen, kun
viimeksi kuljin siellä.
Muistoja
Karjalasta
Lyyli Hautamäki on syntyisin maatilan tyttöjä Kurkijoelta Karjalasta. Onko laskettu, että koulukuljetus on halvempaa
kuin koulujen pito. Hän ihmettelee
myös koulukuljetuksia.
. Naispäättäjiä arvioidessaan hän ihmettelee,
miksi ministereiksi nimitetään kokemattomia, kun tarjolla olisi myös kouliintuneita ehdokkaita.
. Tukea
hän toivoo yhtä lailla löytyvän myös apua tarvitsevien
lasten hyväksi.
Hautamäki ei itse halua
puhua sota-ajan raskaista
muistoista. Jos Toijalassa siirretään kiveä noin paljon, niin
Viialankin pitää saada yhtä paljon. Isä matkasi 40 kilometriä ensin jalkaisin, kunnes tuttu veturinkuljettaja
otti miehen ja tämän matkakaverin kyytiin. Karjalaisuus merkitsee
enemmän silloin, kun elää
täysillä. Lääkäriajan saamista
hän kuvailee mahdottomaksi.
. Tuumin, että miten niiden kanssa pärjään. Menin kirjakauppaan,
ostin kaksi puutarhakirjaa
ja pärjäsin hyvin.
Puutarhurina Hautamäki oli tekemisissä myös joh-
taja Arvi Kilpisen perheen
kanssa. Vain lehmät
ja hevoset otimme mukaan.
Minäkin olin käynyt pyytämässä sotapoliisilta asetta,
mutta eivät ne sitä antaneet,
kun olin alaikäinen.
Hautamäki myöntää, että
sota-aika opetti lapset tekemään töitä. Jos huono tuuri käy,
kuusikin viikkoa voi olla lyhyt aika varrota. Hän työskenteli käsinpaikkauksessa sekä toimi tehtaan pääluottamusmiehenä. Palveluksessasi on 21 Dextraa
Helsingistä Leville.
Varaa aika www.dextra.. Rouva Kilpisellekin
Hautamäki uskalsi sanoa
vastaan, kun tämä halusi
maksaa palkan pukuina ja
kenkinä.
. Pikkuriitoja käydään valtuustossakin ja sitten päätöksiä joudutaan perumaan.
Hautamäki itse vastusti aikanaan Viialan ja Toijalan yhdistymistä Akaaksi.
Hänen mielestään Viialalla
ei olisi ollut vielä taloutensa takia kiirettä yhdistyä.
Akaan ja Valkeakosken liitosaikeet hän arvelee herättävän vastustusta.
. Hän on pannut
merkille, että nyt sodasta
puhuvat ihmiset, jotka eivät siitä mitään tiedä. Eihän sellaista aikaa kestä sairauksia
ja särkyä.
Kateus pahinta
päätöksenteossa
Lyyli Hautamäen mukaan
kateus häiritsee järkevien päätösten tekemistä. Ensimmäiseen kuuluvat laitoksissa asuvat ja toiseen kotona asuvat, huonokuntoiset
vanhukset.
. Hän kiittelee myös toimivaa naapuriapua.
Myös terveydenhuollosta
Hautamäki löytää parannettavaa. Miesten
maailmassa hän pärjäsi hyvin.
. Itseään ei pidä arvostaa niin
korkealle, ettei pystykään
tekemään tehtäviään.
Vanhukset ensin
Hautamäki oli itse päätöksentekijänä Viialan seurakunnan luottamustoimissa
sekä 60-luvun lopulta 90-luvun alkupuolelle Viialan
kunnallispolitiikassa. Edelleen katson
vähän liikaakin, mitä pitäisi
tehdä, vaikka ei enää aina
jaksaisikaan.
Karjalaisuutta Lyyli Hautamäki vaalii puheessaan ja
muistoissaan.