VKO 2009-20
739904-0902
6
414887
399043
09002
02 09. PAL
Lisäksi Softaajan tilaajille tarjotaan entistä enemmän palveluita; avaamme lähiaikoina vain tilaajien käytettävissä olevan varustetietokannan, josta ensimmäisessä vaiheessa löytyy infoa erilaisista silmäsuojaimista. Sen sijaan valmistaja julkaisi sivuillaan videoita, joissa aseella ammuttiin ennen näkemättömän tarkasti. 2) Huolehdi aina, että myös pelaajatovereillasi on silmäsuojaimet. Materiaalin lähettäjä vastaa lähettämänsä tai välittämäsä aineiston osalta siitä, että aineiston julkaiseminen ei loukkaa ketään kolmatta osapuolta tai kenenkään kolmannen osapuolen omistus-, tekijän- tai muita oikeuksia eikä ole lain tai hyvän tavan vastaista. Jokaisessa tilaajille saapuv vassa lehdessä on näyttävä keräilykans si. Ensimmäiset viralliset uutiset tulevasta aseesta kantautuivat Real Swordilta joskus viime kesän seutuvilla. Tilaajapalveluiden käyttämiseen tarvittava asiakasnumero löytyy laskusta, ja sen saa myös kysymällä asiakaspalvelustamme. Mainosten ja ilmoitusten julkaisuun sovelletaan kulloinkin voimassa olevan mediakortin ehtoja. 8) Tunnusta aina osumat. Kysyntä ylittää varmasti moninkertaisesti tuotantomäärät. Nyt, maalishuhtikuussa 2009 yli vuoden kuumeinen odotus on viimein ohi: Real Swordin SVD on täällä. Kaikki hyväksytyt mainokset ja ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovitussa numerossa. Maailman ensiesittely
Tarkkasilmäiset softaajat huomasivat jouluna 2007 mielenkiintoisen yksityiskohdan Real Swordin joulukortissa. Nettisivumme uudistuvat kovaa vauhtia ja muun muassa Suomen airsoft-pelikalenteri yhdistyy pian sivustoomme. Softaaja sai kunnian olla ainoa airsoft-media maailmassa, jolle valmistaja toimitti uutukaisensa testattavaksi. 5) Älä milloinkaan ammu eläimiä tai pelin ulkopuolista omaisuutta kohti. Huikeiden Type 56 ja 97-sarjalaisten jälkeen odotukset nousivat taivaisiin, sillä Real Sword oli todistanut pystyvänsä erittäin korkeatasoisten kuula-aseiden valmistukseen. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. Keräilykantisia lehtiä tehdään vain rajoitettu painos, eikä niitä ole mahdollista saada muutoin kuin tilaamalla Softaaja.
SOFT A AJA
739904-0901
PAL. Kaikki oikeudet pidätetään. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (force majoure) tai asiakkaasta tai ulkopuolisesta tiedontuottajasta johtuvasta syystä kuitenkaan voida julkaista sovitussa numerossa, Fire-kustannus Oy ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta. Mikäli Dragunov sytyttää pienenkin innostuksen liekin, kannattaa lukea sivulta 10 alkava esittely. 10) Kerro pelialueelle saapuneille ulkopuolisille asiallisesti, mitä alueella tapahtuu.
Softaajan kaikki oikeudet, tekijänoikeudet mukaan lukien ovat Fire-kustannus Oy:llä tai muilla oikeudenhaltijoilla. Vuosi kului loppuun, eikä asetta edelleenkään näkynyt. Palveluiden ja tuotteiden mainostaminen on maksullista ja siitä on sovittava erikseen. 3) Irrota lipas ja ammu tyhjälaukaus turvalliseen suuntaan aina ennen offgame-alueelle menoa. Fire-kustannus Oy vastaa Softaajan toimituksellisen sisällön lainmukaisuudesta. Keväisin terveisin, n, Esa Toivonen en
60
Cactus Hobbies Army Mask
Varusteet ja tarvikkeet
Kiinalainen Ranger Hoodie Strike Systems Scope 4x35 (Elcan) Smith & Wesson Search & Rescue Hollantilainen taisteluliivi ECWCS-kalvopuku Cactus Hobbies Army Mask 52 54 55 56 58 60
P.S. Tästä alkoi melkoinen nettispekulointi ja ennen kaikkea kiihkeä odotus; eihän tuohon saakka oltu nähty yhtäkään Dragunov-replikaa, jossa olisivat yhdistyneet sekä realistisuus että pelikelpoisuus. Vielä tätä kirjoitettaessa sylissäni makaava Dragunov on ainut yksilö, joka Real Swordin käsistä on lähtenyt ja Softaaja on ensimmäinen media, jossa ase esitellään. Yritys ei kuitenkaan halunnut hutiloida, vaan suunnitteli ja testasi SVD:tä perusteellisesti. Aseen lupailtiin valmistuvan ensin syksyksi, sitten jouluksi, ja ennakkotilauksiakin alettiin ottaa vastaan. mero.
2/2009
02 09
#34
S Softaaja tarjoaa tilaajilleen entistä enemmän. Huikealla laadullaan merkittävää huomiota saaneiden asemallien kuvien joukosta löytyi myös legendaarinen SVD, Dragunovin tarkkuuskivääri. 6) Kuljeta asetta suljetussa laukussa tai suojuksessa niin, ettei se näy. Lehden takakanteen liimatussa osoitetarrassa oleva a numero ei ole asiakasnumero. Emme takaa Softaajassa julkaistujen artikkelien virheettömyyttä emmekä vastaa esiintyneistä virheistä. Myöhemmin kantaan lisätään myös paljon muita varusteita, eli kannattaa pysyä linjoilla. VKO 2009-20
AIRSOFTIN KULTAISET SÄÄNNÖT: 1) Käytä aina silmäsuojaimia. 9) Käyttäydy aina kohteliaasti, niin muita pelaajia kuin ulkopuolisiakin kohtaan. Fire-kustannus Oy:llä on oikeus toimituksellisesti käsitellä tai olla julkaisematta osittain tai kokonaan Softaajaan lähetettyä tilaamatonta aineistoa. 7) Pelaa vain luvallisilla pelialueilla. Fire-kustannus Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksetun summan palauttamiseen.
6
414887
399043
09002
SOFT A A J A
Litium-akut syynissä
SOFTAAJA PL 20, 00251 Helsinki 044 558 9023 toimitus@softaaja.fi www.softaaja.fi ISSN 1459-4633 PÄÄTOIMITTAJA TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ ART DIRECTOR TOIMITUSSIHTEERI GRAAFIKKO Jarkko Koskinen Esa Toivonen Paula Laitinen Sauli Luolajan-Mikkola Antti Teittinen
46. Tämän lehden ilmestyessä ensimmäiset ennakkotilaajat alkavat nimittäin saada aseitaan ja uusien tilausten kanssa on syytä olla nopea. 4) Älä milloinkaan osoita aseella ketään pelitilanteen ulkopuolella
Softaaja ilmestyy 8 kertaa vuodessa.. Air Force
Erikoisartikkelit ja muut palstat
6 7 8 26 38 44 46 62 64 66
Amerikkalaiset poliisivarusteet pikakatsauksessa IWA 2009 Tekniikka tutummaksi: Hammaskiekkoja Litiumakut Sotisopa Pelipaikka: Maatila Kenttäposti
TEKIJÄT
Vesa Huovinen Antti Kauhanen Aimo Paukku
Tuomas Siitonen Olli Vesakoski Kalle-Erik Vähäkylä
VALOKUVAAJAT
KANNEN KUVA KERÄILYKANNEN KUVA
Antti Kauhanen Esa Toivonen Julius Koivistoinen Softaaja Julius Koivistoinen
MEDIAMYYNTI Jani Leskinen 0400 613 744 jani.leskinen@firekustannus.fi ASIAKASPALVELU 09 827 5556 (klo 1016) JA TILAUKSET asiakaspalvelu@softaaja.fi TILAUSHINNAT määräaikaistilaus 12 kk 54,45 kestotilaus 12 kk 49,95
KUSTANTAJA Fire-kustannus Oy PL 20, 00251 HELSINKI Viides vuosikerta. Aseet
Real Sword SVD G&G RK47 Socom Gear MEU (SOC) Double Eagle M56A (M3 Super 90) 10 18 22 34
Real Sword SVD
10
26
Ajankohtaista Kolumni: En enää usko airsoftiin Varusvarasto
Amerikkalaiset poliisivarusteet pikakatsauksessa
Kuva: Robbin Cresswell, U.S
Toimitus onnitHämeenlinnasta. Lajia ei siis koettu suoranaisesti urheilulajiksi, vaan enemmäksi harrastukseksi, jossa jännittäviä fiiliksiä haetaan hyvien kavereiden kanssa. Linssivaihtoehtoja u s t j kolme: e kirkkaat, tummennetut ja keltaiset. Salaisen kooviimein rat ken nut. Saatavilla on t d p t a MP40:n Thompson M1A1:n lippaita. Tulokset kerättiin sähköisesti Turkusoftin foorumin ja verkkosivujen välityksellä, josta harrastajat vastasivat Internet-kyselylomakkeen kysymyksiin verkossa. Tutkimuksen teoriatausta perustui eurooppalaiseen SMS-6 liikuntamotivaatiomittariin, joka räätälöitiin airsoftiin sopivaksi. Tutkimusjoukoksi valittiin Turun alueen airsoft-yhteisö, koska toinen tutkijoista toimi Turku Airsoft ry:n hallituksessa ja tunsi valtaosan Turun alueen harrastajista. Sa lais en k oom n t n . Vastauksia saatiin yhteensä 155 kappaletta, joten tutkimukseen saatiin melko kattava otanta turkulaisista harrastajista. a s din ratkaisi ja Systema PTW M4A1 ratkaisi k W M4A1 1 2008:n löysi 2008:n löysi Ville Mäkinen Helsin8 i Mäkinen i n gistä. Molemmat paMP40:n ja Thompson M1A1:n lippaita. Suojalasipuolen uutuus ovat hinnaltaan i a Suojalasipuolen uutuus u ovat Bollé Tracker -lasit. Lisäksi saatiin harrastajista runsaasti taustatietoja, joita voidaan myös hyödyntää toimintaa kehitettäessä (mm. Kolmenkymmetummennetut u n t keltaiset. ikäjakauma, pelikerrat kuukaudessa ja vuosittainen rahankäyttö airsoftiin). Pro Gradu -tutkielmalle annettiin kiitettävä arvosana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen laitosneuvostossa. k t y a l
VOITTAJIA VOITTAJIA O A A
Softaajan huikea koodikilpailu n Softaajan huikea koodikilpailu on t a e d p u viim ein ratkennut. Tu r u n opettajankoulutuslaitoksen liikunnanopettajiksi valmistuvat opiskelijat tutkivat turkulaisia airsoftaajia ja heidän harrastusmotiivejaan lajin parissa.
UUTISVINKKEJÄ?
Vaikka airsoft on lajina noussut suomalaisten tietoisuuteen, ei siitä markkinatutkimuksia lukuun ottamatta ole tehty ainuttakaan akateemista tutkimusta tai selvitystä. Harrastusmotivaatiot olivat niin nuorilla, kuin vanhoillakin harrastajilla hyvin samankaltaisia. Kolmenkymmet m y nenneljän nenneljän euron hintaiset lasit toimivat paitsi suojalae hintaiset e t paitsi suojalaa u a seina, myös vapaa-ajanvietoon soveltuvina aurinkolavapaa-ajanvietoon soveltuvina aurinkolaa v n e n i a seina. Tulokset kertovat selkeästi, että harrastajat haluavat pitää pelit rentoina ja sosiaalisina tapahtumina, joissa voittaminen ja kilpaileminen eivät ole pääroolissa. Saatavilla on nyt myös viiden lippaan paketeilla. Kaikki tuotteet löytyvät suoraan hyllystä. Olli Vesakoski
Airsoftaajien harrastamisen syiden vertailua
6
www.softaaja.fi
6
www.softaaja.fi. Operaatio Valkyrie -kilpailusä a i k a sa puolestaan onnetar suosi Miikka puolestaan onnetar suosi e a n t i a Junttilaa Nivalasta Junttilaa Nivalasta ja Eetu Lainett a i a Eetu Lainetu i ta Hämeenlinnasta. Tutkimuksen tärkein kysymys oli "Mikä motivoi harrastamaan airsoftia?" Tarkemmin selvitettiin harrastajien erilaisia motivaatiotasoja ja syitä harrastaa lajia. Millaisia tuloksia saatiin. Operaatio Valkyrie -kilpailusgistä. Tutkimustulokset osoittivat selvästi airsoftaajien olevan vahvasti motivoituneita harrastukseensa,
ja pelaamisen syyt löytyivät peleissä saaduista elämyksistä ja kaverisuhteista. e voittajia. i i
Tutkittua tietoa airsoftista
Keväällä 2008 valmistui ensimmäinen suomalainen a k a t e e m i n e n l o p p u t y ö a i r s o f t i s t a . Vähiten harrastajille merkitsivät kilpaileminen ja voittaminen airsoftissa. Linssivaihtoehtoja on kolme: joustava hihna. Tu t k i m u k s e n t u l o k s i a h y ö d y n n e t t i i n Turkusoftin toimintaa kehittäessä. Tieteellinen tutkimus antaa lajille myös uskottavuutta valtiovallan kanssa toimiessa. Molemmat pa0 p n a m a ketit ovat hinnaltaan 45 euroa. Lasien mukana tulee suojaBollé Tracker e Lasien mukana i u a suojaa pussi ja joustava hihna. Pelaajat eivät kokeneet kuntoilun olevat kovinkaan tärkeä syy harrastaa airsoftia. The Air
Ajan kohtaiset Huhtikuu 20 0 9
Proairsoftilla uutuustuotteita
King Armsin laaja lipasvalikoima täydentyy uusillaaja lipasvalikoima täydentyy j a k a d la viiden lippaan paketeilla. Kaikki tuotteet löytyvät suoraan hyllystä. Tieteellisellä tutkimuksella on painoarvoa paljon enemmän, kuin yksittäisillä mutu-tuntumilla tai foorumiäänestyksillä saaduilla tuloksilla. Toimitus onniti a u n telee voittajia. Vastaajien keski-ikä oli 17 vuotta
Olen alkanut nähdä softaajat uusin silmin. Tauoilla tarkkailen ihmisiä ja pohdin, kuinka kurjaa heidän elämänsä oikeastaan onkaan. Latteat perustelut liikunnan riemusta ja kaverien kanssa yhdessä vietetystä ajasta kutistuvat väkisinkin tiedostaessani, että kavereita voisi nähdä kotonakin, ja että kunnon kuntosalitreeni (haha, minä, varmasti juu) sisällä lämpimässä olisi itse asiassa varmaan tehokkaampaa liikkumista. Muistan muutamia hyviä tilanteita, jotka saivat veren humisemaan korvissani, niin että vaikka kuulia satoi ympärilleni, tunsin todella intohimoa rakasta harrastustani kohtaan. Minun on niin vaikeaa ymmärtää. nallisten ja liittoutuneiden välillä. i e w e a t . l t u i n l Pahanvaltakunta Porteilla Pahanvaltakunta Porteilla h n t u a o e a 24.25.04.2009, Raasepori 24.25.04.2009, Raasepori 0 , a e r Roolipeliyhdistys Perkunas y e Roolipeliyhdistys Perkunas ry vie o e h t k a pelaajat pelaajat kylmän sodan kiemua a sodan kiemuo n e roihin. Mikä ihme tässä päässä on vikana. a e Falklandin sota San Falklandin sota San l n n o a Carlosin maihinnousu Carlosin maihinnousu r h n u 16.05.2009, Hämeenlinna 16.05.2009, Hämeenlinna 0 0 ä e l n Suosittu Falkland-teema saa jatSuosittu Falkland-teema saa jato u a a t m koa Kotiniemen valtion toimesta. "Hei, nyt lähtis halvalla MICH:ejä lisää. Kun sitten kuuden tunnin pelaamisen jälkeen istun hikisenä, mutta jo viluissani autossa matkalla takaisin kotiin, hoen kilpaa porukkani kanssa sitä, miten emme enää ikinä pelaa ja tämä tasan oli viimeinen kerta. Ne muutamat harvat yritykset, jotka eivät ole jääneet pelipaikalle aikomisiksi, ovat kuitenkin tappaneet toivoni. dossa. i a Battle Battle for Keuruu 2 t Keuruu u 09.05.2009, Keuruu 09.05.2009, Keuruu 0 0 u u NumbNuts, paikalliset harrasNumbNuts, paikalliset harrasm N s a l a s tajat tajat sekä Keuruun nuorisotoia Keuruun nuorisotoir n u s i mi järjestävät kuulariehan sadaljärjestävät kuulariehan sadale v l e n d le pelaajalle. Juuri kun aion pidättää hengitystäni kuolemaan saakka, näen, kuinka Aaltonen tehokkaan päättäväisesti johtaa oman porukkani selviytyjät huoneeseen terävillä huudoillaan. maailmansodan hengessä. Muutama viikko sitten olin softaamassa, ja parin viikon päästä menemme varmaan uudestaan. Kultaista hetkeä kesti tovin, kunnes sitten joku nappula ritilämaski silmillään ampui kolme kertaa pituisellaan aseella roikon, ja kuula leijaili issueolkapanssareilleni. l Operaatio Backup Operaatio Backup e a o u 09.05.2009, Noormarkku 09.05.2009, Noormarkku 0 0 m k u Satakunnan airsoft ry:n kauden Satakunnan airsoft ry:n kauden a n n r t : a e avauspelissä nähdään vaihtoehavauspelissä nähdään vaihtoeha e s ä ä h e toinen kulku vuoden 2008 toinen kulku vuoden 2008 Gen k u e 8 orgian sodalle. s Im Felde, Unbesiegt IV Felde, Unbesiegt l b i t 25.-26.04.2009, Inkoo 25.-26.04.2009, Inkoo - 0 0 k LEKA-Airsoftin hidastempoinen LEKA-Airsoftin hidastempoinen K - s i i s m n fiilistelypeli sijoittuu toiseen maailistelypeli sijoittuu toiseen maas y i o u o e ilmansotaan Saksan länsirintailmansotaan Saksan länsirintaa o n a ä r a malle. Hetkellisesti ymmärrän, ettei minulle muovikuulan maailma olisi oikeastaan mitään, ellei minulla olisi ihania varusteitani, ja mikä vielä tärkeämpää, tusinaa hölöttäviä puupäitä seuranani tuomitsemassa samalla fanaattisuudella ne, jotka kehtaavat käyttää mustia maihareita ACU:n kanssa. n tapahtuma. Itsetuhoaikeitteni toteuttamiselta olen kuitenkin monesti säästynyt viime hetkellä. p u a Peacemaker Peacemaker a m k 18.04.2009, Huittinen 18.04.2009, Huittinen 0 0 u i BBT-Airsoft tarjoaa taistoa kapiBBT-Airsoft tarjoaa taistoa kapiTA f a a a o a nallisten liittoutuneiden välillä. Päästyämme kotiin vastahakoisina puramme auton, valittelemme särkyä ja itkemme taas yhtä hukkaan heitettyä päivää. a Kotiniemen valtion toimesta. Illan kruunuksi haastan vielä turhautuneena riitaa ainakin tyttöystäväni, veljeni, isäni ja koirani kanssa. Kun sunnuntaiaamuisin olen heräillyt edellisenä iltana kasatun varustepinon vierestä, olen aina jaksanut uskoa, että tämän päivän pelipäivästä voisi sittenkin vielä tulla jotain. .
Huhtikuu 20 0 9
EN ENÄÄ USKO AIRSOFTIIN
Tiedättehän, pitkä musta talvi, puolen sentin Tiedättehän, pitkä musta talvi, puolen sentin ä ä i a v o n suttuinen hanki sekä märät, kylmät ja kuumat airsoft-varusteet. Nostin käteni, käännyin ympäri kohti offaria ja silmäkulmastani tarkkailin vielä tilannetta. h Operaatio Deadline Operaatio Deadline e a o i 25.04.2009, Outokumpu 25.04.2009, Outokumpu 0 0 u k m Outokuula Outokuula tarjoaa pelaajille kaht u pelaajille kahi deksan tuntia yhtäjaksoista mäisdeksan tuntia yhtäjaksoista mäisk t j s t kettä alueiden hallinnan muokettä alueiden hallinnan muot l d i a dossa. soft Times
Kolumni
PELIKALENTERI
Return o Return To t n Castle Hulkenstein Castle Hulkenstein s n e 11.04.2009, Kuopio 11.04.2009, Kuopio 0 0 u o Pohjan Veljeskunna kevätskePohjan Veljeskunna kevätskeh j k n e t naariossa ilkamoidaan toisen naariossa ilkamoidaan toisen a l m d n s maailmansodan hengessä. Joka kerta minä eksyn harhailemaan kurjaan säähän, vaikka maiharit ovat vasta edelliskerralta juuri kuivuneet. Oloni on vieras. Joko te softaajat elätte oikeasti aika surullista elämää, olette harvinaisen taitavia huijaamaan itseänne tai sitten teissä vain on jokin vialla. Miten olisi ensi sunnuntai?"
KALLE-ERIK VÄHÄKYLÄ
www.softaaja.fi 7
7. roihin. osoitteessa www.pelikalenteri.net. Yhä kirouksia mielessämme käymme nukkumaan. Ja muuten, koska pelataan taas?" Että tämä on kurjaa. Kerrankin nostin sahani ylös heilauttaen ammusvyön suoraksi sivulle ja vedin liipaisimesta. Kieltäähän sen ohjekirjan kohta 5E1:kin. Seuraavana aamuna kello 12:32 ylipirteä Aaltonen ärsyttävine juttuineen herättää minut puhelinsoitolla. a m o n e e Electric Electric e i 17.19.04.2009, Vihtijärvi 17.19.04.2009, Vihtijärvi 0 , h j v Chairbornen vuoden ensimmäiChairbornen vuoden ensimmäia o e u e m ä sestä pelistä tiedetä sestä pelistä ei tiedetä vielä muut e ä e ta kuin, että luvassa on sähköikuin, ä luvassa n v s nen tapahtuma. "Kui pitkäl lentää. Kun sitten mietin vielä jokaista euroa, jonka olen lajiin upottanut, tunnen itseni huijatuksi idiootiksi. Ostetaan heti kaikki. Kaikesta huolimatta ensi kesän Berget 7 häämöttää jo kalenterissani. Jos silmät riemusta loistaen jaksaa joka sunnuntai hiipiä saman ladon reunaa, muun elämän on pakko olla aika tolkuttoman kurjaa! Vain saadessani kiljua lapsille "menkää, menkää!" nautin hetkellisesti. malle. Se joukko lapsia, joita hetki sitten olin komentanut eteenpäin, palasi nyt jonona takaisin kuten aina huutaen "siellä on snipu!" Hiljaa manasin, toivoen voivani vuotaa kuiviin muovikuulan osumasta. e n a o o e Lisätietoja skenaariopeleistä Lisätietoja skenaariopeleistä ä t n r s osoitteessa www.pelikalenteri.net. orgian sodalle. Yritän kovasti nähdä, mitä joku voi saada irti ääliömäisestä lipunryöstöstä, Hanalan valtauksista, huonoista, vanhoista offarin homovitseistä ja lähtönopeuksien vertailusta. Onks äm-sata?". "Joo, ostetaan, anna tilinumero. pelaajalle. Harva täyspäinen ihminen kun nauttii saadessaan retuuttaa raskasta varustusta edestakaisin pitkin maita ja mantuja istuttuaan ensin autossa parhaimmillaan useita tunteja tästä ilosta nauttiakseen. Kun kukaan ei pelitilanteessa etene, adrenaliinihuurut haihtuvat verestäni ja alan kysellä itseltäni, miten minä olen kinokseen keskelle nollakeliä eksynyt
Valmistaja esittelee tuotetta tarkemmin videoiden kera sivuillaan. Männän viimeiset seitsemän hammasta ovat terästä, mikä lisää kulutuskestävyyttä ja mahdollistaa viritinrattaan alkupään hampaiden poistamisen huippunopeita tulinopeuksia tavoiteltaessa. Muunnossarja on helppo asentaa ja yhtä helppo poistaa. Mäntä on sähköaseissa useimmiten rikkoutuva osa, ja sellainen kuuluu käytännössä kaikkien valmistajien valikoimaan ns. Modifyn osia on myynnissä PCB-Airsoftissa, joten kiinnostuneiden kannattaa suunnata kyselynsä sinne. Toimitukseen saapui pieni otos yrityksen tarjonnasta. Vilkaisu tai sormituntuma kranaatin pohjaan kertoo välittömästi, kumpi vaikutus kyseisellä kranaatilla on. Päällisin puolin mäntä vaikuttaa kaikin puolin asialliselta, mutta palaamme asiaan myöhemmin varsinaisessa kestotestissä. Alumiinista valmistettu osa on kauttaaltaan siistiä jälkeä ja antaa laakerinsa ansiosta jousen pyöriä akselinsa ympäri puristus- ja laukausvaiheissa. Airsoft Innovationsin tuotteita on myynnissä PCB-Airsoftissa, joten kiinnostuneiden kannattaa suunnata kyselynsä sinne.
AI DISTRACTION DEVICE KIT VALMISTAJA Airsoft Innovations Inc., Kanada Ei maahantuojaa Suomessa www.airsoft-innovations.com
8
www.softaaja.fi. peruskauran ominaisuudessa. on jo hyvän aikaa valmistanut erilaisia viritysosia ja työkaluja mekaanisiin harrastuspuuhiin airsoft-aseet mukaan luettuna. Maksimi äänenpaine metrin etäisyydellä on 119 dB, eli mikään kissanaivastus ei ole kyseessä, mutta laite ei myöskään ole oikein käytettynä vaarallinen. Modifyn männässä on nykyään normiksi muodostuneet voitelulovet kaksin kappalein molemmilla puolilla, ja johteiden sivuissa on pitkittäiset urat hankaavan pinta-alan minimoimiseksi. Levyt ovat kertakäyttöisyyttään halpoja, kun taas itse muunnospalikka kestää käytännössä ikuisesti. Normaalisti kuulien ampumiseen käytetyn ponneaineen kulku kuulakanaviin estetään (jolloin kuulien lataaminenkin on turhaa), ja ainoa tie ulos on sopivan heikoksi suunnitellun kertakäyttöisen repeämälevyn läpi. Toinen melko yleinen viritysosa on jousenohjain, mutta valitettavan usein näiden tarjonta rajoittuu yleisimpiin kakkos- ja kolmoslaatikoihin. SÄHKÖASEEN OSIA
Taiwanilainen Modify Co. AI Distraction Device Kit on yksinkertainen muunnossarja, joka estää kranaattia ampumasta kuulia, ja aiheuttaa paikallisen raemyrskyn sijasta kovan pamahduksen. Tornadon varustaminen Distraction Device Kitillä on edullisempaa kuin erillisten kuula- ja äänikranaattien hankkiminen, ja mahdollistaa joko kuulien tai kovan äänen käyttämisen tarpeen mukaan. ULTRA PISTON JA SPRING GUIDE FOR A&K/CA M249 VALMISTAJA: Modify Co., Taiwan Ei maahantuojaa Suomessa www.modify.com.tw
PAUKETTA TORNADOON
Kanadalainen Airsoft Innovations on keksinyt tavan monipuolistaa menestyksekästä Tornado-kranaattiaan. Modify valmistaa laakeroitua jousenohjainta Classic Armyn ja A&K:n Minimien eli M249-sarjan rataslaatikoihin sopivana mallina
Saatavana on myös koteloita G36:n, MP5:n ja Springfield M1A:n (M14) lippaille. M16 SERIES 2800 ROUNDS BOX MAGAZINE VALMISTAJA MAG HINTA 120 euroa MYYJÄ 6 mm Oy, www.6mm.fi
774 MAGAZINE HOLDER VALMISTAJA Safariland, Yhdysvallat HINTA 22 euroa (vyökiinnike 17 euroa) MAAHANTUOJA Hantaurus Shot Oy, www.hantaurus.fi
www.softaaja.fi
9. Kotelo kiinnittyy kahdella ruuveilla erilaisiin erikseen myytäviin alustoihin joko vyölle tai reiteen. Kranaattia vaivaa painon puute, mutta toisaalta hiekalla täytettynä siitä tulisi vaarallisen painava heittämistä ajatellen eikä ole varmuutta siitä, kestäisikö muovinen kuori sellaista käsittelyä. Lippaan alaosan suojaksi vedetyn kankaan väri on nykymuodin mukainen hiekanruskea, Woodland tai OD. Lipaskotelon materiaali on tässä käytössä suosittua kydexiä, ja vetokitka on säädettävissä ruuvia kiertämällä. AR-15-tyyppisten kuulapyssyjen käyttäjillä on mahdollisuus hankkia oikeiden "arskojen" kanssa käytettäväksi tarkoitettuja varusteita, ja sellainen on myös Safariland Magazine Holder. Ajastinta kranaatissa ei ole ja lusikkakaan ei rungosta irtoa, joten tyylikkään laippaa pitkin pyörittämisen voi unohtaa: kranaatin pitää todellakin osua johonkin iskurin vapauttamiseksi. Mikäli lippaan putoaminen tetsatessa arvelluttaa, voi kotelon jättää pelin alkuvaiheessa tyhjäksikin. Säätöjen ansiosta kotelot sopinevat myös airsoft-lippaiden kanssa käytettäväksi viimeistään pienen askartelun jälkeen.
Jos lippaanvaihdot eivät kiinnosta mutta liipaisinsormi on raskas, on yksi vaihtoehto lisätä lippaan kapasiteettia. Kun ensimmäiset laukaukset on vaihdettu on aika laittaa varalipas helpommin käsien ulottuville. Nallin paukahdus on kuitenkin hauska efekti, eikä koekappaleen toiminnassa ilmennyt häiriöitä.
M26A1 VALMISTAJA Sun Project, Japani HINTA 14 euroa MYYJÄ MilGear Finland, www.milgear.fi
TULIVOIMAA RYNSESTERIN ALLE
LÄNNEN NOPEIMMILLE
Kun pyssy säksättää yllättäen tyhjää ja vastustaja höökii päälle, on lipastaskun läpän kanssa aikailun seurauksena usein matka offarille. Otettuaan lippaan pois kotelosta, voi tilanteen salliessa kaivaa uuden lippaan tetsarista ja laittaa sen koteloon. ISKUSYTYTTEINEN PAUKKUKRANAATTI
Sun Project valmistaa muovista replikakranaattia klassisella sitruunamuotoilulla. MAG:n valmistama laatikkolipas pitää sisällään 2800 minttupalloa valmiina syöttymään sähkökäyttöisen koneiston läpi M16ja M4-sarjan sähköpyssyihin. Vetokulmaksi voi pystysuoran tilalle vaihtaa kaksi muuta asentoa eteen tai taakse, ja koko kotelon voi kääntää kiinnityslevyssään ympäri. Voimanlähteenä lipas käyttää 9 voltin laatikkoparistoa, ja näppärimmät askartelijat kytkenevätkin lippaan johdot rinnan aseen käyttöakun liittimiin. Iskurin akselina toimiva jousisokka pyrki jatkuvasti ulos reiästään, joten pitemmän päälle kranaatti löytänee sopivimman paikkansa hyllynreunan tai tetsarin koristeena. Koteloa voi käyttää esimerkiksi eräänlaisena välivaiheena niin, että muut lippaat ovat läpällisissä taskuissaan, mutta kotelossa on yksi lipas valmiina pikavaihtoa varten
Kuitenkaan emme voi olettaa lukijoiden tietävän tarkalleen mistä on kyse, joten tekstiä alkaa syntyä.. Real Sword SVD
Toisinaan tulee mieleen tiivistää arvostelu yhteen virkkeeseen: "Ase on kuin oikea, mutta ampuu kuuden millin kuulia tuottamatta rekyyliä"
www.softaaja.fi
11
Kiväärin mainittavin näkyvyys valkokankaalla on ehkä John Woon ohjaaman "The Killer"-elokuvan tietty mieleenpainuva kohtaus, ja aseen legendaarista mainetta ovatkin luoneet vähälukuiset, mutta sitäkin te-
hokkaammat esiintymiset. Kyseisen yrityksen tuotteita arvostellessa haasteellisinta on löytää kaikki pienet fiksut yksityiskohdat, ja toinen päänraapimista aiheuttava tekijä keksiä jotain kritisoitavaa. Jostakin syystä lähes jokainen aloitteleva asetietäjä osaa kertoa, että Dragunovilla "osuu kilometristä päähän". Positiivisen arvostelun kirjoittaminen on tosin aina mukavampaa, kuin turhautumiensa muotoilu painokelpoisiksi.
12
www.softaaja.fi. Tosiasiassa aseen tarkoitus on vähemmän mairitteleva. Toisaalta airsoft on fantasiaa, ja tämä ei ole sen oikeampi tai väärempi tapa harrastaa
airsoftia, kuin vaikka MilSim. Takatähtäimen taisteluasetus takana on 400 metriä, ja hienostelusäädöt löytyvät 1001200 metrin matkoille.
Rautatähtäinten kohdistus pysty- ja sivusuunnassa onnistuu mukana toimitettavin työkaluin näppärästi.
L
ähes kaikki asejutut on tapana aloittaa lyhyellä historiikillä oikean aseen kehitysvaiheista unohtamatta myöskään listata maineikkaita käyttäjäryhmiä, jotka aseen ovat asekokoelmiinsa hankkineet. Varsinaisen tarkka-ammuntakiväärin sijasta SVD on nykykäytössä pikemminkin tulitukiase, eli jalkaväkiryhmästä vähiten surkean ampumatuloksen radalla saanut nutipää saa raahattavakseen puolitoista kiloa tovereidensa aseita painavamman torrakon. Jos yhden valmistajan replika on ollut kaunis katsella ja pidellä, on liipaisinta painaessa iskenyt karvas pettymys kuulan lentorataa seuratessa. Voin sanoa vilpittömästi ilahtuneeni tiedosta, että juuri Real Sword ilmoitti tekevänsä ensimmäisen kunnollisen SVD-replikan. SVD:n (Snaiperskaja Vintofka Dragunova, eli suomeksi Dragunovin tarkkuuskivääri) tapauksessa lyhyt selvennös on vielä enemmän paikallaan, koska aseen maine on lievästi sanottuna värittynyt.
Real Sword SVD on kuin oikea, mutta ampuu kuuden millin kuulia tuottamatta rekyyliä.
Suomennokseen liittyy pari seikkaa, jotka saattavat meidät aasinsillalla myös aseen maineeseen. Puolustusvoimien käyttämä termi tarkka-ampujan kiväärille on tarkkuuskivääri, ja juuri tarkka-ampujille on SVD:kin tehty. Koska aseen tyypillinen käyttäjä ei ole välttämättä kovinkaan tasokkaasti koulutettu, vaan pahimmassa tapauksessa jopa tehtäväänsä pakotettu, on ylettömän hienostunut ja tarkka kivääri mielletty turhaksi. Evgeny Dragunovin onnistui suunnitella samaa patruunaa ampuva itselataava kivääri, joka oli pulttilukkoista edeltäjäänsä tarkempi, mutta mihinkään titaanien taistoon ei tarkkuuden puolesta kumpikaan kivääri kelpaa. Vielä 70-luvulla SVD-ampujia oli yksi joukkuetta kohden, ja heidän pääaseensa oli tovereiden tavoin AK SVD haettiin vaunusta käyttöön vain tarpeen tullen. Sen sijaan aseesta on tehty itselataava ja irtolipas on kymmenen patruunan vetoinen, jotta ampuja saisi paikkolaukauksin toimitettua nopeasti lisää lyijyä aiotun kohteen suuntaan. SVD kourassa voi aivan yhtä hyvin heittäytyä muutamaksi tunniksi elokuvista lainattuun tai vaikka itse keksittyyn maailmaan, jossa palkkatappajilla on räätälillä teetetyt puvut ja korkea moraali.
VIIMEINKIN KUNNOLLINEN!
Kuulapyssyihin haksahtaneita Dragunov-faneja on roikotettu löysässä hirressä jo pari vuosikymmentä, kun tarjolla on pidetty erilaisia kompromissikokoelmia. Yksi toisensa jälkeen muita oikeasti kiväärikaliiperisia aseita tuli saataville PSG-1, SR25, FAL ja niin edelleen mutta "Dragua" ei vain kuulunut. Sähkötoimiset mallit puolestaan ovat ulkonäöltään sellaisia, että niiden myyminen SVD:nä on suoraan sanottuna harhaanjohtavaa markkinointia. Jotkut mallit ovat olleet lihastoimisia varjoja esikuvastaan, jonka nimenomaan pitäisi olla puoliautomaattinen tulitukiase. SVD:n edeltäjä ei suinkaan ole mikään klassinen tarkkuuskivääri, vaan kymmeninä miljoonina kappaleina valmistettu MosinNagant-kivääri. Toisaalta joidenkin mielestä tarkkuuskivääri ei ikinä voi olla itselataava, ja SVD ei myöskään tarkkuutensa puolesta pärjää hienostuneille pulttilukkokivääreille
Kiinnityksessä ei siis ole turhia ruuveja eikä sen puoleen ruuvin suojaksi kiinnitettyjä kansiakaan. Karu ja edullinen ratkaisu, ja siitä huolimatta jopa kenttäkelpoisempi. Aseen paino poikkeaa oikeasta sen verran, että eron huomaamiseen vaadittaneen lukujen tarkistaminen paperilta. Kokonaan teräksisestä rakenteesta on turhaa etsiä muovista tai kevytmetallista tehtyjä "oikoreittejä", ja puuosatkin ovat oikean tavoin vaneria. Näiden perustarvikkeiden lisäksi omasta pikku laatikostaan löytyi täydellinen rattaisto, mäntä sekä suutinlevy. Verrattuna SVD:n "siviiliserkun" Tigrin lippaaseen on viimeistely hiukan kiiltävämpi, mutta muistikuvieni perusteella ehdan SVD:n lipas on samanlainen RS:n tuotoksen kanssa.
Säätörummuilla saa kiikarinkin kohdilleen. Sitä pidettiin aikanaan maailman kehittyneimpänä massatuotettuun kivääriin tarkoitettuna tähtäinlaitteena, eikä PSO-1 nykypäivänkään mittapuilla ole lainkaan huono kapistus. Aivan reunoilla näkyy aavistuksen sinertävää värivääristymää, mutta suorat asiat näyttävät kiikarinkin läpi suorilta. Viimeistely on venäläisen esikuvansa mukaisesti koruton, ja pintojen kuluminen vain lisää aseen luonnetta entisestään. Siinä missä länsikiikareiden alumiiniset vastavalosuojat ruuvataan erillisenä osana hienoille (= herkille ja kalliille) kierteille, on itärajan takana päädytty asentamaan kiikarin etupään ympärille karu peltiputki, jonka saa vedettyä eteenpäin käyttöasentoon. Retikkeli on tarkka ja täsmällinen kopio alkuperäisestä. Laatikonkannen irroittaminen tapahtuu kääntämällä purkusalpa taka-asentoonsa, minkä jälkeen salpa pyöräytetään takaisin eteen hieman alkuperäisasennostaan ylöspäin ja vedetään suoraan sivulle ulos rungosta. Aseen tarkkuus huomioiden kannattaa kohdistus ihan oikeastikin tehdä.
Kaasusäätimen saa irrotettua jälleen airsoft-aseessa vain kosmeettinen lisä.
kuinen sarjanumero vihjaa kuitenkin tehtaan omaan tuotokseen. RS:n tähtäimen emalipinta ja merkinnät ovat virheettömiä. Akku poistetaan irrottamalla kädensuojukset, mikä onnistuu etupäästä löytyvän pannan vipua kääntämällä, jotta panta saadaan vedettyä eteenpäin. Ulkomaillakin hintaero on huomattavan suuri, kun taas Suomessa saa ostettua Veikasta aidon venäläisen 150 eurolla. Joutavien kuulapussien sijasta tavaralla on käyttöäarvoakin. Rakenteen arviointia varten Laatuase Oy:stä lainaksi saatu Tigr on piipunpituudeltaan hieman lyhyempi, eli painotuksen arviointi sen kanssa ei kertoisi täsmällistä totuutta asiasta. Ensin vedetään luistia hieman taakse ja asetetaan pidättimeksi vaikkapa aseen yleistyökalu. Kalliimman version mukana tulee myös säilytyspussiin pakattu PSO-1M2-kiikaritähtäimen replika paristoineen, varapolttimoineen ja tarvikkeineen.
Liekinhajottajan päähän tehty kuminen oranssi kärki oli turkasen hankala poistaa, mutta lopulta se antautui.
KARU KAUNISTUS
Käsin ja silmin arvioituna Real Swordin esitys osuu jälleen nappiinsa. Valehtelematta ainut valituksen paikka on liekinhajottajan päähän liimattu oranssi kumikärki, jonka poistaminen aiheutti tavallista enemmän päänvaivaa. TUOTESELOSTE
Real Sword pakkaa SVD:n muiden sähköaseidensa tavoin ruskeasta pahvista tehtyyn laatikkoon, jonka sisällä on huomattava määrä tavaraa. Erinäisten liuottimien ja teräaseiden kanssa vehtaamisen jälkeen päädyin lopulta polttamaan kumiosan pois. Aseen realistisesta ulkonäöstä kertoo jotain se, että venäläisiä aseita hyvin tunteva asealan ammattilainen hoksasi vekottimen kuulapyssyksi vasta lipaskuiluun katsahdettuaan, kun luistin alaosan sijasta sieltä näkyikin 6-millisten kuulien syöttöputki. Voisin vannoa sitä jopa alkuperäiseksi ja se sopikin myös oikean aseen kiskoon, mutta RS-al-
Voidaankin sanoa, että tässä aseessa yhdistyy pulttilukkokiväärin suorituskyky ja itselataavan helppous varsin tulivoimaiseksi kokonaisuudeksi.
tapauksessa kymmeniä senttejä sellaisilla etäisyyksillä, joilla parallaksi saattaisi aiheuttaa muutamien millien tai enintään senttien virheitä. Muuten kiitettävä kiikari tuo aseelle reilusti hintaa lisää. Akkutilaan ei järin suurikokoista akkua saa, eli jos 8,4 volttia ja 1200 milliampeerituntia ei riitä, on suosi-
TÄHTÄINPUTKI
Venäläinen PSO-1 suunniteltiin samoihin aikoihin SVD:n kanssa 60-luvun alussa, ja tähtäin kuuluukin kiväärin perusvarustukseen. Palautinjousen kara on etupäästään kiinni pienessä teräsosassa,
www.softaaja.fi
13. Harjasin hiiltyneet osat pois, minkä jälkeen alta paljastui metallin oma pinnoite hyvin vähän kärsineenä. Lippaan kuori on prässätty teräspellistä ja koottu pistehitsaamalla. Parallaksi vaikuttaisi olevan asetettu sataan metriin, mutta se on airsoft-käytössä täysin merkityksetön seikka: aseiden hajonta on joka
PALOIKSI
SVD:n purkaminen muistuttaa työvaiheiltaan jonkin verran AK-tyyppisiä aseita. En ole kiikaritähtäinten arvioinnissa ekspertti, mutta saatuani kokeneemmalta kaverilta muutaman vinkin osasin etsiä tiettyjä asioita tähtäimen läpi katsoessani. Luistin irroittamisprosessi onkin hieman hankala selittää, mutta tietyllä niksillä lopulta helppo homma. Myös varmistin irtoaa yksinkertaisesti kääntämällä ylöspäin ja vetämällä se ulos rungosta. Lisäksi jos vähälukuisesti valmistetusta Real Sword SVD:stä tulee jokus keräilyesine, on alkuperäisen (eli RS:n) kiikarin sisältävä paketti silloin arvokkaampi. teltavaa siirtyä litiumakkuun. Toki RS:n kiikari on hyvä olla olemassa niitä maita ajatellen, jossa venäläisen sotilasoptiikan saatavuus on huonompi. Irrotettava poskipakka koostuu vanerista, nahkaisesta "tyynystä" ja teräspannasta. Ensiksi tietysti poistetaan lipas ja ammutaan tyhjälaukaus turvalliseen suuntaan, jotta ase on varmasti tyhjä ja mäntä ei jää vahingossakaan täyteen vireeseen. Kiikarilla varustettu malli on 350 euroa kalliimpi, mikä tästä putkesta on liikaa. Aseen ja 96 kuulan vetoisen lippaan lisäksi paketissa on tähtäimensiirtoavain, koottava puhdistus-/latauspuikko, monikäyttöinen työkalu, latausvälineet, ylimalkainen ohjejuliste ja siisti liimaselkäinen käyttöohje. Rohkenisin kuitenkin väittää, että Real Swordin ja oikean SVD:n välille on liki mahdotonta tehdä näppituntumalla eroa
Hieman työläältä kuulostavasta kuvauksesta huolimatta aseen purkaminen sujuu vaivatta vain yhtä kuusiokoloavainta ja kahta ristipääruuvaria käyttäen. Real Sword on yksinkertaistanut jousen karan etupään kiinnitystä tämän version jälkeen.
Purkusalpa taka-asennossaan laatikonkannen irroittamista varten.
Kädensuojuksen panta liikkuu eteenpäin vivun kääntämisen jälkeen akkutilan avaamista varten.
jonka saa nyt myös vedettyä taaksepäin ja irti. Moottori alkaa pyöriä, ja rattaiston kautta pyörintä virittää männän. Varsinkin varmistimen ruuvittomuus oli perin hauska yksityiskohta.
Dragunovin purkaminen sujuu vaivatta vain yhtä kuusiokoloavainta ja kahta ristipääruuvaria käyttäen.
ulkopiipun saa vedettyä etukautta aseesta irti. Männän vetämisestä vastaava viritinratas liikuttaa suutinlevyä, jonka edestakainen liike lataa kuulan. Tämä muuttaa alennus- ja viritinrattaan suhdetta vääntävämmäksi ja näin välityssuhteesta on saatu varsin tiuha 27,82:1, mikä mahdollistaa jäykkien jousten käyttämisen. Hop-up-koneistoa pitelee pari sormin avattavaa pikaruuvia ja takatähtäimen alta löytyy kaksi pidätinruuvia, joiden avaamisen jälkeen
tuksen verran vireessä. Aseen runko on pitkä, joten lisätilavuus on saavutettu näppärästi iskupituutta kasvattamalla: mäntä on tavallista sähköaseen mäntää kolmen hampaan verran pidempi. Mäntähän pyrkii eteenpäin viritinrattaan sileän kohdan kohdalla, mutta SVD:n koneistossa iskupituus on pitempi ja sitä varten varattu aika lyhyempi. Esimerkiksi Maruin PSG-1:ssä ja joissakin SR25-replikoissa on käytetty vastaavia kolme hammasta pitempiä mäntiä, eli sinänsä idea ei ole uusi. Pitkän männän vuoksi myös viritinrattaassa on vastaavasti kolme hammasta enemmän, eli sileää kohtaa männän iskuvaihetta varten on saman verran vähemmän. SVD:n pitkän ulkopiipun sisälle on asennettu koko pituuden hyödyntävä 690-millinen sisäpiippu, mikä taas asettaa vaatimuksensa sylinterin iskutilavuudelle. Kahvan pohjalevyn ruuvi pitää moottorin kehikkoa ja lippaanvapauttimen edestä lipaskuilusta löytyvä ruuvi rataslaatikon etupäätä rungossa. Sisäpiippu hoppiyksiköineen jää runkoon, ja poistetaan ulkopiipun jälkeen takakautta. Tyhjälaukaus on silti suositeltavaa ampua aivan ensimmäisenä.
Purkusalpa ja varmistin lähtevät pois paikoiltaan ylöspäin kääntämällä. Helical-rattaissa, eli kahden selkeästi erillisen hammaspyörän sijasta siinä on alennusratasta ja mäntää vasten samat hampaat laajalla kehällä. Männän sisällä on 16 mm pitkä täytepala lisäämässä jousen jännitystä. Näiden irrottamisen jälkeen saa liipaisinkaaren vedettyä alas ja rataslaatikon ylös rungosta. Tämän jälkeen palautinjousen karaa saa työnnettyä eteenpäin hieman taivuttaen, minkä jälkeen se vedetään takakautta pois. Viritinratas myös katkaisee virran laukaussyklin lopettamiseksi. Ilman tätä palikkaa pitäisi asetta varten kiertää omat erikoisjousensa, mutta tällaisenaan aseessa voi käyttää normaaleja sähköaseen jousia. Muiden RS:n sähköaseiden tavoin ottaa ratashaka suoraan kiinni kulmarattaan hampaisiin, eli takaperoisen pyörimisen estäviä kynnyksiä on tavanomaisen 26:n sijasta kymmenen. Rakenteen helppous löi parikin tarkastelijaa ällikällä.
Takatähtäimen alta löytyvät ulkopiipun kaksi pidätinruuvia.
Luistin irrottamista helpottava niksi. Ennen rataslaatikon avaamista voi aseen työkalua käyttäen päästää jousen vireestä. Aseessa onkin jo tehtaalta lähtiessä M130-
jousi sisällä, ja koneisto pyörii vaivatta 8,4 voltin akulla. Ase toimii muuten tavanomaisen sähköaseen periaatteella, mutta pelkästään kertatulella, eli lyhyesti näin: liipaisimen vetäminen työntää kytkinkappaletta, joka sulkee virtapiirin. Tästä syystä akun jännitettä on kasvatettava maltillisesti, koska riski männän hajottamisesta on todellinen viritinrattaan pyöriessä
14
www.softaaja.fi. Tämän jälkeen luisti yksinkertaisesti nostetaan pois rataslaatikon päältä. Aseen omaa työkalua käyttäen saa jousen poistettua vireestä jo tässä vaiheessa tyhjälaukauksen jäljiltä saattaa koneisto olla aavis-
MEKANIK
Huolimatta karusta viimeistelystä aseen ulkopuolella, on SVD:n sisuskalut tehty ja koottu tarkkuudella. SVD:n viritinratas on samaa tyyppiä kuin ns. Tämän jälkeen irrotetaan liipaisimen ympäriltä sen kiinnityslevyt, minkä jälkeen moottorikehikon ja rataslaatikon puoliskojen erotus on vain muutaman ristipääruuvin takana
Ikävä kyllä kaikki eivät voi saada kaikkea. Moottoria ei siis kannata vaihtaa toiseen: vaikka pyörimissuunta tietenkin muuttuu kytkemällä johdot ristiin, on sähköaseissa käytettyjen moottoreiden ennakko optimoitu yhtä pyörimissuuntaa ajatellen. Hoppiyksikkö on metallia, ja sen takaosassa on rataslaatikossa olevaan aukkoon sopiva nelikulmainen uloke pitämässä osat linjassa keskenään. Ainoaksi aseeksikaan SVD ei sovi, sillä lähitilanteisiin ja rakennetun alueen tappelukseen tarvitaan vähemmän lujaa ampuva ja merkittävästi lyhyempi kapistus. TOINEN MIELIPIDE:
Poskipakka kiinnittyy paikalleen ronskilla teräspannalla. RS:n mainosvideoista huolimatta en olisi uskonut, että näin tarkkaa muovikuulainta voi olla olemassa. Pääsyynä tähän on tyypillisesti ollut aseen ulkoisen realismin puute ja huono käytettävyys, kuten käsiviritteisten jousiaseiden luonnottoman raskas lataus. Hoppikoneisto on metallia, painuu tiiviisti rataslaatikkoa vasten ja pysyy erillisen ulokkeen ansiosta suorassakin.
Hylsynpoistoaukosta löytyy naksahduksin säätyvä hop-upin säätörumpu. Kaikki liipaisimen painalluksesta kuulan lähtemiseen asti kuluva aika pelaa ampujaa vastaan, joka saattaa ehtiä heilahtaa. Jousenohjain on terästä ja kuulalaakerilla varustettu. Gramma käytäntöä vastaa kuitenkin tonnia teoriaa, joten pyrin jättämään ennakkoluuloni aseen suhteen sivuun. Aseen tarkkuus koeolosuhteissa mitattiin 50 metrin sisäampumaradalla Helsingin Urheilutalolla. Tämä ei varmaankaan tule kenellekään yllätyksenä ja mielestäni näin asioiden pitää ollakin, niinhän ne ovat esikuvassakin. Suhteessa kuulapyssyjen yleiseen tarkkuuteen, on 6 mm Dragunov esikuvaansa tarkempi ja sen lähtöenergia on mielestäni likimain täydellinen tämäntyyppiselle aseelle. Tällaisessakin tapauksessa paikkolaukauksen ja toisen ja kolmannenkin saa matkaan todennäköisesti nopeammin kuin kohde edes huomaa tulevansa ammutuksi. Ongelmien välttämiseksi voi männän iskupituutta lyhentää ja vaihtaa jousen jäykempään, minkä lisäksi männän toisen hampaan poistaminen ja kolmannen madaltaminen on hyväksi havaittu keino männän suojelemiseksi. Laatu kuitenkin maksaa ja siitä myös kannattaa maksaa. Yksikön päältä löytyvä säätörumpu on naksuvaa tyyppiä ja pitää asetuksensa hyvin. Hieman oudosti vastapäivään kiertäminen lisää hoppia, mutta hylsynpoistoaukosta katsoessa suunta on tavallaan looginen: eteenpäin kääntäminen tarkoittaa lisää takakierrettä.
SUORITUSKYKYÄ
Olen usein käytännön tarkkuuteen vaikuttavissa teorioissani painottanut lyhyen laukaisuviiveen tärkeyttä ja ylipitkien piippujen välttämistä. Tulokset 20 metristä olivat niin lupaavia, että asetta päätettiin kokeilla raskailla kuulilla myös 40 metrin etäisyydeltä. Toki kohdekin voi ehtiä alta pois, jos ase aikailee koneiston virittyessä. SVD on julmetun pitkä ja painaa kuin uitettu ghillie. Onneksi olin väärässä. Oletettavasti pitkän piipun vuoksi kuula kuin kuula ehtii hyödyntää aseen koneiston pumppaaman ilman kokonaan. On häkellyttävän upeaa ampua pelissä viidenkymmenen metrin päästä ja tietää osuman olevan varma ellei ampuja tee pahaa virhettä tai tuulenpuuska tai risu vie kuulaa tiehensä. Koska moottori sijaitsee melko takana kahvan sisällä, on koneistossa neljä ratasta. Välityssuhteeseen yksi ylimääräinen vapaaratas ei vaikuta, mutta sen vuoksi moottorin pyörimissuunta on tavanomaisesta poikkeava. Eteenpäin kääntäminen lisää takakierrettä.
Kaasusäädintä saa käännettyä asentojen 1 ja 2 välillä 7,62 x 54R hylsyn kantaa käyttäen. Tuelta ampuen saavutettiin pidemmällä matkalla parhaimmillaan 15-senttisiä osumakuvioita, mikä on erinomainen tulos. Päästyäni ensimmäistä kertaa tositoimiin Real Swordin SVD:n kanssa huomasin nopeasti kohdanneeni elämäni ensimmäisen airsoft-tarkkuuskiväärin, jonka aivan oikeasti tahdon asekaappiini. Lähtönopeuksia mitatessa pantiin merkille laukausten välisen vähäisen vaihtelun lisäksi hyvin tasainen suuenergia kuulien painosta riippumatta. Ampumapöydän päälle asetetun tuen sekä aseen oman kiikaritähtäimen ansiosta inhimillinen virhe saatiin minimoitua. Kiinnitys kannattaa varmistaa rautalangalla, mikäli poskipakkaa ei ole tarpeen kiireessä irrottaa. Myös suuttimessa on O-rengas, eli pneumatiikkapuoli aseessa on täysin tiivistetty. Useimmat sähköaseet levittävät kasan tällaiseksi jo 20 metrin matkalta, mutta SVD ylsi 40 metriin samalla hajonnalla! Lopuksi marssin itse suojalasit päässä radan perälle maalitauluksi innokkkaan koeampujan pidellessä aseen perää ja toisen sadistin kuvatessa touhua vide-
Melkeinpä lukemattomia kuula-aseita testanneena ovat tarkkuuskivääreiksi luokiteltavat aseet likimain aina jääneet velipuolen asemaan omissa mieltymyksissäni. Männänpää on etupäästään portattua mallia eli yksisuuntainen, mikä nykyään on sääntö kaikkien paitsi yhden japanilaisvalmistajan sähköaseissa. En osaa päättää kumpi on mielestäni paras milloinkaan valmistettu airsoft-ase: Systema PTW vai RS SVD.
ESA TOIVONEN
www.softaaja.fi
15. Varmuudella myös huikea hinta estää hyvin monia hankkimasta RS:n kaunokaista. Real Swordin aiemmissa sähköaseissa ainoa vaihtamismahdollisuuden avannut osa oli laakeroimaton jousenohjain, mutta SVD:n koneistosta ei suoraan sanottuna tarvitse vaihtaa mitään. Tästä seuraava fakta on luonnollisesti se, ettei Dragunov ole joka jantterille sopiva torrakko. Toimintaan tämä ei kuulapyssyssä vaikuta.
liian nopeasti. Real Sword asetti minut pahan ongelman eteen. Tässä suhteessa hitaasti laukeava ja tavattoman pitkä SVD ei herättänyt luottamustani
Tarkoitukseni ei ole äskeisellä mainostaa päähän ammuskelua. Vain sisätilojen ilmastoinnin vaimeassa huminassa lähestyvän kuulan ääni oli yllättävän hallitseva ja uhkaava, eikä 50 metrin päässä laukaistun aseen koneistoa juuri kuullut. Näin aseesta on saatu realistinen, ja pitkän sylinterin ansiosta ilmaa riittää pitkää piippua varten.
Akkutila on ahtaanpuoleinen, mutta ase toimi vaivatta 8,4 V 1200 mAh akulla tuottaen 145 m/s lähtönopeuksia.
olle (video on Softaajan nettisivuilla tilaajien katsottavissa). Pitkälle toistakymmentä laukausta ja yhtä monta osumaa myöhemmin sain tarpeekseni, ja totesimme aseella ampumisen 50 metrin päähän helpoksi asennon hieromisen jälkeen myös pienempään maaliin, kuten takaraivooni. Sitä myöten loppuivat kirjoittajan ideat sen suhteen, mitä koneistossa pitäisi muuttaa.
Rataslaatikko on juuri SVD:n rungon sisälle suunniteltu. Kalliimman paketin mukana tulee erinomainen PSO-1M2-replika kuljetuspusseineen ja tarvikkeineen.
Koottavan puhdistus-/lataustikun päälle voi vetää mukana tulevan kumiletkun piipun sisäpinnan suojaksi.
Vanhoista malleista poiketen RS:n uudessa rataslaatikossa on myös jousenohjain laakeroitu. Näin ollen paremmasta tarkkuudesta pidemmillekin etäisyyksille on todellista hyötyä. Osumia tehokkaammistakin aseista on joskus tullut otettua paljon lähempää, mutta pelitilanteen ollessa päällä ei nipistyksiä ehdi miettiä. Koeampuja ampui pystystä ja polvelta, eli sellaisista asennoista, joista pelitilanteissakin ammutaan. Aseen kantamalle on todella nostettava hattua. Eräänä viikonloppuna kiväärin kanssa metsään asti päässyt pelaaja raportoi lukuisista tilanteista, joissa puiden väliin muodostuneesta raosta näki metsän läpi kymmenien metrien päähän, ja pikaisesti poskelle nostettuna ase toimitti kuulan suoraan vastaanottajaa päin. Voidaankin sanoa, että tässä aseessa yhdistyy pulttilukkokiväärin suorituskyky ja itselataavan helppous varsin tulivoimaiseksi kokonaisuudeksi. Pelitilanteessa vastapuoli on kuitenkin harvemmin kokonaan näkyvillä, vaan osittain suojan takana jokin ruumiinosa esiin pilkistäen. Jos joku risu tielle sattuikin, saattoi paikkolaukauksen ampua asetta laskematta ja tähtäinkuvaa kadottamatta. Osumat tunsi varsin selvästi, eikä tämä ollut kahden joulen suuenergia ja raskaat kuulat huomioiden mikään ihmekään. Lihaskuntoa lähes viisikiloisen aseen kanssa heiluminen kuitenkin vaatii, eli ihan laiskan pelaajankaan ase ei ole kyseessä.
16
www.softaaja.fi
Odotukset perustuivat aiempiin hyviin kokemuksiin, ja ylipaisuneen mainonnan ja huhujen sijasta ase on todellakin juuri sellainen kuin luvattiinkin. Rakenne on yksinkertainen ja kestävä.
MITÄ JÄI KÄTEEN?
Real Swordin SVD:tä odotettiin pitkään ja hartaasti. M16:n kanssa jokseenkin toimivat kikat eivät auttaneet, joten ahtaissa sisätiloissa on viisainta liikkua pienen sähköaseen tai pistoolin kanssa Dragunovin sijasta. Olin hieman skeptinen pitkän välityssuhteen aiheuttaman laukaisuviiveen suhteen. Kyllä kritiikkiäkin saa esitettyä, mutta sen nyt saattoi arvatakin: ase on turkasen pitkä, eli ei sovellu sisätiloihin alkuunkaan. Edes perä olkapään päällä ja muut esim. LUOLAJAN MIKKOLA
KUVAT: JULIUS KOIVISTOINEN JA ESA TOIVONEN
LÄHTÖNOPEUS KASAN KOKO KESKIHAJONTA KASAN KOKO, 40 m KESKIHAJONTA, 40 m
www.softaaja.fi
17. Kieltämättä aseesta joutuu maksamaan paljon rahaa, mutta olen nähnyt myynnissä paljon kalliimpiakin kuulapyssyjä, joista harva on yltänyt lähellekään samalle tasolle pelikelpoisuuden (luotettavuus, teho, tarkkuus) osalta. Virittelijät pystyvät halutessaan minimoimaan laukaisuviiveen moninaisin keinoin, mutta suoraan sanottuna useimpien ei tarvitse kuin kytkeä akku ja ladata lipas, ja tähtäimen kohdistamisen jälkeen lähteä napsimaan vastapuolen pelaajia aiempaa pidemmiltä etäisyyksiltä.
Pitkän rataslaatikon vuoksi rattaistossa on neljäs vapaaratas kulmarattaan ja alennusrattaan välissä. Ltd., Hong Kong PITUUS 1220 mm PIIPUN PITUUS 690 mm + Erittäin realistinen + Kestävä rakenne + Tehokas ja tarkka Pitkä kokonaispituus Laukaisuviive PAINO 4,1 kg HINTA 950 (1300 PSO-1M2:n kanssa) MYYJÄ Muovisotilas, www.plasticsoldier.eu, 09 2230 7880 G&G Natural 0,20 g (0,20 g) 2,05 J 143 m/s 64 mm 23 mm - mm - mm G&G Natural 0, 25 g (0,26 g) 2,02 125 62 23 J m/s mm mm mm mm G&G Natural 0,28 g (0,31 g) 2,07 115 56 18 153 49 J m/s mm mm mm mm
Ampumamatka 20 m LÄHTÖENERGIA
SAULI . Erinomaisen realistinen lipas pitää sisällään 96 kuulaa ja syöttää sujuvasti.
Aseen purkaminen pääkomponentteihin sujuu kolmella työkalulla helposti. Lähtönopeudenkin puolesta CQCmättö olisi kyseenalaista tarkkuuskiväärin kanssa. Myöskin monien "perussähköjen" hinta hyppää äkkiä samoihin lukemiin lisä- ja viritysosien hankkimisen jälkeen. Jos aseen hankkii ainoaksi sähköaseekseen, jää pelaamisen kokonaiskuva rajoittuneeksi. Välityssuhde on hyvin vääntävä raskaita jousia ajatellen.
Mäntä on kolme hammasta normaalia pidempi ja kaikin puolin asiallinen. Aseen kanssa pitää muistaa liipaisimen jälkipito, eikä vain näpätä liipaisinta kuin kanteleen kieltä, mikä on hieman rasittavaa. Käytännön osumatarkkuus osoittautui kuitenkin hyväksi, ja mekaaninen tarkkuus suorastaan hämmästyttävän hyväksi. Kaiken varalta laatikossa oli varaosakin mukana.
SVD AEG VALMISTAJA RS International Industry Co
Niinpä ase on nimetty RK47:ksi, mikä on etenkin Suomessa herättänyt jonkin verran harhaluuloja. Onneksi ase syö kiltisti myös muiden valmistajien, esimerkiksi MAG:n ja Maruin lippaita, joten sopiva lipaskapasiteetti löytyy varmasti jokaiselle. Monista muista valmistajista poiketen G&G panostaa vahvasti myös pakkauksiin, mikä toisaalta aiheuttaa joskus hieman harhaanjohtavia tilanteita. Jokaisen osan viimeistely on kohdallaan ja voisikin sanoa, että RK47 on ulkoisesti huomattavasti tarkemmin tehty kuin esikuvansa. Keskittykäämme siis itse muovikuulaimeen. Kun pääasialliset erot syntyvät viimeistelystä ja toimivuudesta, onkin ilahduttavaa saada käsiinsä erityisen laadukkaita tuotoksia.
M
Laadukas AK kaikilla herkuilla
ikhail Kalashnikovin alkuperäinen AK47 sen jälkeläisistä puhumattakaan on käsitelty Softaajassakin niin monta kertaa, ettei aseen historiasta ole mieltä kirjoittaa sen enempää. Yhtä kaikki, G&G:n nykyisestä mallistosta ei suomalaisia aseita ainakaan toistaiseksi löydy, vaan kaikki RK:t replikoivat itäkalustoa. Ihan loppuun asti autenttisuus ei kanna, sillä jälleen kerran vaihtimen sarjatuliasento on täsmälleen keskellä, eikä lähempänä kertatulta kuten aidossa aseessa. Laatikonkannen alta ei paljastukaan tikkuakun mentävä tila muovialustoineen, vaan järeä palautinjousi ja varsin aidon näköinen luisti. Runko ja piippu tietysti voisivat olla terästäkin, mutta alumiini ja magnesium eivät toki ole huonoja vaihtoehtoja, joskin niiden vuoksi aseen massa jää AKM:n tasolle eli häviää esikuvalle noin kilogramman verran. Piipunsuusta löytyvät vasenkätiset 14 millimetrin vaimenninkierteet.
TOIMINNASTA
Maruin Kalashnikoveissa perälevyn päätyminen muurahaisten ruuaksi on kiusallisen yleinen ominaisuus. Aseen mukana toimitetaan 600 kuulan hicap-lipas, joka toimii erinomaisesti. Materiaalivalinnatkin ovat likimain parhaat mahdolliset, sillä metallia on kaikkialla missä pitääkin ja puuosat ovat hyvälaatuista puuta tosin puuosien käsittely on hieman vaaleampi ja vähemmän punasävyinen kuin tavallisesti. Vaikka monilta halpavalmistajiltakin tulee nykyään ja sangen laadukkaita tuotteita, ovat G&G:n korkeamman hinnan perusteet selvästi nähtävissä heti kun aseen saa käsiinsä. G&G RK47
Kuulapyssymarkkinat ovat niin täynnään Kalashnikoveja, että toimittajiltakin alkavat sanat loppua viimeistään siinä kymmenennen samanlaisen pyssyn kohdalla. Mainittuja lisävarusteita ei pakkaukseen kuitenkaan sisälly, kuten ei myöskään akkua, laturia, suojalaseja tai muuta sellaista. Tämähän on sikäli iso virhe, että AK-47:ää ei milloinkaan ole valmistettu kiskolla varustettuna Nmallina, koska 4050-luvuilla ei yötähtäimistä joiden mukaan kirjain N, notshnoi, yöllinen, on johdettu ollut vielä tietoakaan, ainakaan Neuvostoliitossa. Valmistaja on ilahduttavasti rakennellut aseesta sisuksiä myöten niin paljon esikuvan oloisen, kuin AEG:n kohdalla on mahdollista. Toisaalta softaajan kannalta kisko on mitä mainioin ratkaisu, saahan aseeseen nyt käytännössä minkälaisen optisen tähtäimen tahansa. Guay Guay (jatkossa G&G) ei ole saanut Kalashnikovin lisenssiä, eikä myöskään vahvasti Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan suuntautuneena valmistajana tahdo rikkoa tuotemerkkioikeuksia. Korean pahvilaatikon kylkeä kun koristaa erikoisvarusteltu ase, esimerkiksi tässä tapauksessa tähtäinjalalla, valopistetähtäimellä ja romanialaisella liekinsammuttimella varustettu RK47. Valekoneisto purkautuu melkein kuten esikuvassa ja tällöin löytyy vielä yksi yllätys: luistin jatkeeksi on jaksettu väkertää näköiskaasumäntä. G&G:n neliseiska mallintaa sitä klassisinta versiota eli ei aivan ensimmäistä, vaan sitä tunnetumpaa hieman muokattua, jyrsityllä rungolla varustettua järkälettä. Luistia myös saa vedettyä taakse lähes yhtä pitkälle kuin oikeassakin aseessa, ja voimakkaan jousen ansiosta sen lävähtäessä eteen kuuluu miehekäs kalahdus Maruin aseista tutun vaimean plonksahduksen sijasta. Myös pistoolikahva on reilusti oikeaa paksumpi sisältämänsä moottorin vuoksi. Ensinnäkin osien sovitus on loistavaa: mikään palikka ei nitku eikä natise, ruuveja ei puutu ja ne ovat myös kunnolla kiinnitetty. versioiden jalkoihin. Nimeämissotkuista huolimatta asetehdas Izhmashin tunnus on mallinnettu sarjanumeron viereen. G&G ei ole luottanut kitkaan ja hyvään tahtoon, vaan perälevy on ihan oikeasti ruuveilla kiinni jälleen kuten esikuvassakin. Liekö nimeäminen pelkkää sattumaa, vai onko aikoinaan luvatulla Sako RK95:n mallintamisella jotain tekemistä asian kanssa. G&G on päättänyt lisätä aseeseen venäläisten tähtäinten ja tähtäinjalkojen kiinnittämistä varten kiskon. Tämä tietysti pitää levyn takuuvarmasti kiinni aseessa rankemmassakin menossa, mutta vastaavasti akun vaihtaminen ei enää käykään käden käänteessä. Lisäksi ruuvit kiertyvät suoraan perän
VIIMEISTELYN JUHLAA
Perinteisten valmistajien usein vähän hinnakkaammat mallit ovat jääneet viime vuosina halpojen kiinalais-
www.softaaja.fi
19. Vanhan 47:n lisäksi mallisto sisältää AKMS:n, AIMS:n, kuvitteellisen Betan sekä AK-103:n ja AK-104:n, viimeiset kaksi sekä perinteisinä että taktisina versioina
Joissain lähteissä aseen sanotaan käyttävän 8,4 voltin large-akkuja, mihin viittaisi myös aseen large-liitin. Ensinnäkin Real Sword on jo todistanut, että koko rakenne voidaan toteuttaa erittäin realistisesti, mikä myös takaa todella hyvän jämäkkyyden ja mahdollistaa aseen ulkoisen autenttisuuden pienimpiä yksityiskohtia myöten. Akkutila on kuitenkin niin ahdas, ettei ainakaan yksikään toimituksen akuista suostunut mahtumaan johdot kiinnitettynä aivan kokonaan perän sisään. Useiden jälleenmyyjien sivuilla puolestaan
KONEISTON IHMEMAAILMA
Vaikka G&G on ilahduttavasti jaksanut rakentaa aseeseen realistisesti kenttäpurkautuvan valekoneiston, on päärakenne silti sama kuin Maruin AK:ssa. G&G itse ilmoittaa tehot rajusti alakanttiin, ilmeisesti välttääkseen ongelmia joidenkin valtioiden lainsäädännön kanssa. Akkuongelmasta ei silti voi puhua, koska perään mahtuu suorastaan heittämällä esimerkiksi 9,6-volttinen mini-kennoista koottu akku sekä välipiuhakin, mikäli akussa on pieni liitin. Lyhyesti sanottuna aseen koneistossa ei ole mitään mitään erikoista. Lisäksi akku pysyy puun sisällä pitkään lämpimänä myös talvella. G&G:n aseet tapaavat olla tarkkoja, mihin osaltaan vaikuttavat laadukas, halkaisijaltaan 6,04-millimetrinen sisäpiippu sekä koneiston hyvä tiiviys, mikä puolestaan näkyy myös tasaisina lähtönopeuksina. Viritinratas on teräksestä koneistettu ja muut rattaat ovat teräsvalua. Jos asian tiimoilta on epäilyksiä, kannattaa se varmistaa myyjältä kauppoja tehdessä. Toimivaksi havaittua systeemiä ei ole katsottu tarpeelliseksi muuttaa, ja miksi olisikaan, se kun toimii erinomaisesti. Jostain syystä lähtönopeudesta liikkuu ristiriitaista tietoa. Pyyhkeitä tulee myös suorastaan lankamaisista johdoista, jotka eivät varmasti ole virran kulkemisen kannalta optimaaliset.
Laatikonkannen alta paljastuu hämmästyttävän aidon näköinen valekoneisto.
Suurikin miniakku mahtuu perän sisälle ongelmitta, mutta jo 8,4-volttisen large-akun kanssa tulee ongelmia.
Metallisessa hoppiyksikössä on hieman perinteistä järeämpi ja samalla helppokäyttöisempi liukusäätö.
Vaihtimen ruuvin kanta löytyy suojatulpan irroittamalla.
Perälevyn ruuvit pureutuvat suoraan puuhun, minkä vuoksi ruuvinreiät saattavat käytössä jauhautua pilalle.
Ventiloitu männänpää on muotoiltu tavallisesta poikkeavasti.
Puuosat on käsitelty kauttaaltaan, eikä vain ulosnäkyviltä pinnoilta. Jos itse tekisin peruskoneistoon jotain toisella tavoin, lisäisin laakeroidun jousenohjaimen tai männänpään. Täysmetallisuuden sekä erittäin tiukkojen sovitusten ansiosta ase on kuitenkin erittäin tukeva, enkä aivan äkkiä pelkäisi sen tuhoutumista kovassakaan käytössä. Tällä aseella ohiampuminen on taatusti enemmän kiinni ampujasta kuin välineestä. Jos asetta joutuu purkamaan, tulppa varmaankin löystyy jossain vaiheessa ja putoaa eräänä päivänä metsään. Olisin mieluummin nähnyt muiden valmistajien nykyään käyttämän ruuviratkaisun, jossa erillistä tulppaa ei enää ole. puuhun, minkä vuoksi epäilen ruuvinreikien hioutuvan jossain vaiheessa käyttökelvottomiksi. Se on kaikilta osin täysin normaali AK:n kolmosversion koneisto. Nämä seikat pätevät myös RK47:aan; vaikkei se olekaan mikään tarkkuuskivääri, ovat sekä lähtönopeuden vaihtelut että tarkkuus varsin hyvällä tolalla. Rakenteen lisäksi myös vaihtimen kiinnitys on kopioitu Maruilta, mikä siis tarkoittaa, että vaihtimen ruuvin päällä on tulppa. nopeuksia on ilmoitettu jonkin verran ylisuuriksi, mikä nähtävästi johtuu sekaannuksesta ampuvathan jotkin G&G:n malleista lähemmäs 120 metriä sekunnissa 0,20 gramman kuulilla. Näiden, sen paremmin kuin muidenkaan koneiston osien kestämisestä ei tarvitse kasvattaa harmaita hiuksia. Vakiona näissä ei laakereita ole. Myöskin erilaisia litiumakkuja saa helposti mahtumaan aseeseen. Reikiin olisi kannattanut laittaa metalliset kierreholkit lisäämään kiinnityksen kestoikää. Nykytekniikan ansiosta miniakuissakin riittää ongelmitta höökiä tällaisen aseen käyttämiseen. Koska puista perää ei voi tehdä kestävyyden takaamiseksi yhtä ohutseinäiseksi kuin muovista, on aseen akkutila varsin ahdas. Tosin näppärä kaverihan toteuttaa moisen pikkujutun itse. Tämä on mielestäni ikävää kahdesta syystä. Väritys on hieman vähemmän punasävyinen, kuin yleensä.
20
www.softaaja.fi. Toiseksi Maruin rakenteella varustetun aseen rataslaatikon irroittaminen edellyttää torrakon pilkkomista aivan silpuksi. Itse en moisesta pikkuruuvien kanssa nyhertämisestä erityisemmin pidä. Tehoistakaan ei tarvitse valittaa, sillä RK47 ampuu vakiona tasaisesti noin yhden joulen seutuville asettuvia lukemia, mikä mielestäni on nykyään vähimmäisvaatimus laadukkaalta aseelta