Avaa lehti

08/2017

Turun ylioppilaslehti

08/2017

Huom! Valittuna on arkistonumero. Uusin ilmestynyt numero on 02/2024
  • Tässä numerossa
  • Tietoa lehdestä
Alanvaihtajat: Kolme täyskäännöksen tehnyttä kertoo, mitä matka opetti. Mutkan kautta maisteriksi: Turun yliopistossa on paljon yli 30-vuotiaita opiskelijoita. Turun yliopisto syntyi itsenäisyyden alkuhuumassa: ”Tämä tehtiin valkoiseksi yliopistoksi”. Juha Ahlgren oli 1990-luvulla superjulkkis, joka kiersi Suomea mallina, laulajana ja juontajana: Mitä hänelle kuuluu nyt? Verkon kuokkavieraat: Turun yliopistossa suurimmat tietoturvauhkat ovat vääriin käsiin päätyneet käyttäjätunnukset ja päivittämättä jääneet sivustot. Opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat tulevat ensi vuonna Turusta. Perustuslaki on päivänpolitiikan alituinen kiistakapula, mutta myös itsenäisen Suomen symboli. Gradu: Hyönteisistä hyötyä suolistobakteereille. Mummin kullat -yhtye: "Meitä yhdistää häpeä".
Turun ylioppilaslehti eli Tylkkäri on Turun yliopiston ylioppilaskunnan kustantama, vuodesta 1931 ilmestynyt riippumaton opiskelijalehti. Tylkkärin jutut käsittelevät yhteiskuntaa, kulttuuria, korkeakoulupolitiikkaa sekä tietenkin opiskelijaelämää.

Turun ylioppilaslehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa yliopiston lukukausien aikana. Lehti kannetaan kotiin noin 4500 turkulaiselle opiskelijalle. Saman verran lukijoita lehti tavoittaa kampuksella ja kaupungilla olevien jakotelineiden kautta. Lehden kaupunkinumeroita jaetaan suoraan käteen kaikille turkulaisille. Lehden verkkoversiolla on yli kymmenen tuhatta lukijaa kuukaudessa, ja paperilehdellä on tilaajia ympäri maata.

www.tylkkari.fi

Arkistonumerot

  • 02/2024
  • 01/2024
  • 05/2023
  • 04/2023
  • 03/2023
  • 02/2023
  • 01/2023
  • 05/2022
  • 04/2022
  • 03/2022
  • 02/2022
  • 01/2022
  • 06/2021
  • 05/2021
  • 04/2021
  • 03/2021
  • 02/2021
  • 01/2021
  • 06/2020
  • 05/2020
  • 04/2020
  • 03/2020
  • 02/2020
  • 01/2020
  • 07/2019
  • 06/2019
  • 05/2019
  • 04/2019
  • 03/2019
  • 02/2019
  • 01/2019
  • 08/2018
  • 07/2018
  • 06/2018
  • 05/2018
  • 04/2018
  • 03/2018
  • 02/2018
  • 01/2018
  • 08/2017
  • 07/2017
  • 06/2017
  • 05/2017
  • 04/2017
  • 03/2017
  • 02/2017
  • 01/2017
  • 09/2016
  • 08/2016
  • 07/2016
  • 06/2016
  • 05/2016
  • 04/2016
  • 03/2016
  • 02/2016
  • 1/2016
  • 9/2015
  • 8/2015
  • 7/2015
  • 6/2015
  • 5/2015
  • 4/2015
  • 3/2015
  • 2/2015
  • 1/2015
  • 9/2014
  • 8/2014
  • 7/2014
  • 6/2014
  • 5/2014
  • 4/2014
  • 3/2014
  • 2/2014
  • 1/2014
  • 1/2014
  • 16/2013
  • 15/2013
  • 14/2013
  • 13/2013
  • 12/2013
  • 11/2013
  • 10/2013
  • 9/2013
  • 8/2013
  • 7/2013
  • 6/2013
  • 5/2013
  • 4/2013
  • 3/2013
  • 2/2013
  • 1/2013
  • 16/2012
  • 15/2012
  • 14/2012
  • 13/2012
  • 12/2012
  • 11/2012
  • 10/2012
  • 9/2012
  • 8/2012
  • 7/2012
  • 6/2012
  • 5/2012
  • 4/2012
  • 3/2012
  • 2/2012
  • 1/2012
  • 16/2011
  • 15/2011
  • 14/2011
  • 13/2011
  • 11/2011
  • 10/2011
  • 9/2011
  • 8/2011
  • 12/2011