JUHANI HEINOLA: LAPUA 13.4.1976
Huhtikuun 13. vuonna 1976 oli maamme historiassa traaginen päivä: Yksi tuhoisimmista rauhanajan katastrofeista, Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuus pysäytti ajan ja nosti pienen eteläpohjalaisen kauppalan hetkeksi median ykkösuutiseksi. Tämän kirjan tekijä, Juhani Heinola toimi lähes kolmekymmentä vuotta Lapuan Sanomien päätoimittajana ja joutui näin ollen noiden traagisten päivien keskiöön tapahtumien alkuminuuteista lähtien.
Kaikki se onnettomuuspäivän kaaos ja sitä seuranneiden päivien ahdistunut surun ja murheen ilmapiiri sekä moninaiset selvittelyt kuvastuvat tämän kirjan sivuilla, ei ainoastaan tapahtumien ulkoisessa kuvauksessa, vaan myös niissä henkilökohtaisissa tunnoissa, joita hän omalla avoimella ja rehellisellä tavallaan lukijansa eteen tuo. Kuvaa laajentavat lukemattomat lehdistölainaukset ja onnettomuuden kokeneiden työntekijöiden haastattelut. Kirjan persoonallista linjaa täydentää se, että Juhani Heinola toimi tiedotusvastaavana onnettomuuden uhrien hautajaisvalmistelujen ja hautajaisten aikana, jolloin Lapua oli, ei ainoastaan suomalaisen, vaan myös kansainvälisen median kohdevalaisussa.
Tämä teos on välähdys pienen paikkakunnan surullista historiaa ja kuvaus siitä, kuinka yksilön suru ja ahdistus tulevat väkevällä tavalla koko yhteisön suruksi. Tehtaan lähes viidensadan työntekijän perheiden ja heidän omaistensa kautta suru verkostoitui yhteiseksi kokemukseksi.
Juhani Heinolan teos ja hänen leikekokoelmansa olivat eräs tärkeä lähde ylistarolaissyntyisen Katariina Järven samaa aihetta käsittelevää, jo kaksi kertaa televisioitua dokumenttielokuvaa "Niin kauan kuin" valmistettaessa.
HINTA 15 EUROA
ISBN 978-952-67039-3-0
2. PAINOS
(c) 2009 Muruja-kustannus
www.iskukirjat.net