Varaa tilasi Tanotorven näkyvimmältä paikalta! P. 010 320 6663, 045 1323 828 Seija Kuoksa Hieroja/urheiluhieroja Pekka Airikka Puh. 0440-894342 Sitratie 5, 00420 Hki www.hierovathyppyset.fi Hierovat Hierovat Hyppyset Hyppyset No 1 22.1.2020 • 56. VUOSIKERTA WWW.TANOTORVI.FI JULKAISIJA KAARELA-SEURA RY SVK:n peruskivi muurattiin Maununnevalla Prisman Kauppakassi helpottaa perhearkea Lähde viikonloppureissulle Pietariin K A N T S U N Laulukujalla, Kannelmäessä www.kantsunsavel.fi kantsunsavel Kantsun Sävel mukana Syö!-viikoilla 24.1-6.2.
2 22.1.2020 KANNELMÄEN Soittajantien varteen, osoitteeseen Soittajantie 10, suunnitellaan uutta päiväkotia. Nykyinen päiväkoti Vanhainen on tarkoitus purkaa ja paikalle rakennetaan suurempi päiväkoti, jonka tontti laajenee liikuntapuistoon. Kaavamuutoksen yhteydessä tarkastellaan myös liikuntapuiston kulkureittejä ja päiväkodin liikenneratkaisuja sekä tutkitaan tarvetta yhdistää Posetiivarinpuisto osaksi liikuntapuistoa. Suunnittelun tavoitteet ja alue Asemakaavan muutos koskee nykyisen päiväkodin korttelia, Kannelmäen liikuntapuiston aluetta, Posetiivarinpuiston puistoaluetta sekä Soittajanpolun katualuetta. Tavoitteena on mahdollistaa uuden, n. 250-paikkaisen päiväkodin rakentaminen nykyisen päiväkodin paikalle (Soittajantie 10). Päiväkotirakennus puretaan ja toiminta siirtyy uuteen päiväkotiin. Kaavamuutoksessa tutkitaan päiväkotitontin laajentumista vähäisessä määrin viereisen Kannelmäen liikuntapuiston alueelle. Tähän liittyen tarkastellaan samalla liikuntapuiston reittijärjestelyjen muutostarpeita ja mahdollisuutta liittää alueen luoteisnurkan Posetiivarinpuisto osaksi liikuntapuistoa. Lisäksi selvitetään uuden päiväkodin saattoja huoltoliikenteen järjestelyjä. Tämä voi aiheuttaa muutoksia nykyisiin Soittajantien ja Urkupillintien katuja liikennejärjestelyihin. Päiväkodin huoltoajon ja saattoliikenteen on tarkoitus tapahtua Urkupillintien puolelta. Rakennuksen on arvioitu valmistuvan vuoden 2023 lopulla. Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tiedottaa päiväkotitoiminnan muutoksista. Osallistuminen ja aineistot Osallistumisja arviointisuunnitelma on esillä 13.1.–31.1.2020 seuraavissa paikoissa: • Kannelmäen kirjastossa, Klaneettitie 5 • verkkosivuilla www.hel.fi/suunnitelmat. Suunnitteluun liittyvää aineistoa päivitetään Helsingin karttapalveluun kartta.hel.fi/suunnitelmat. Mielipiteet osallistumisja arviointisuunnitelmasta pyydetään esittämään viimeistään 31.1.2020. Kirjalliset mielipiteet lähetetään osoitteeseen Helsingin kaupunki, Kirjaamo, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki tai sähköpostilla helsinki.kirjaamo@hel.fi. Kun mielipiteet on saatu, suunnittelu etenee ja laaditaan kaavaehdotus. Uusi päiväkoti Soittajantielle www.kultatukku.fi Espoo, Kauppakeskus Espoontori, ark. 10-18 la 11-15 Helsinki, Kauppakeskus Ristikko, ark. 10-18 la 11-15 Helsinki, Kauppakeskus Itis (Hansasilta 2. krs.), ark. 10-18 Ostamme päivän hintaan: • kaikki kultaja hopeakorut • kellot • hammaskulta • pöytähopeat • rahat (joissa jalometallia) Voit myös tilata turvapussin ja lähettää esineesi meille maksutta postin kautta Verkkokauppa ja 9 myymälää, joissa Suomen suurin valikoima secondhand ja vintage -koruja Valikoimassa paljon merkkikoruja ja harvinaisuuksia sekä uusia kultasormuksia! HA MM AS KA AR I HA MM AS LÄ ÄK ÄR IAS EM A HA MM AS LÄ ÄK ÄR IAS EM A HA MM AS KA AR I OY Va nh ais ten tie 3, 00 42 He lsin ki • Pu h. (09 ) 43 66 39 • Fax (09 ) 56 6 31 44 • Krn ro 39 7.4 56 • LY 06 86 07 6-5 • Ko tip aik ka He lsin ki Van ha iste nti e 3, 00 42 He lsin ki, Pu h. 09 43 66 39 HAMMASKAARI HAMMASLÄÄKÄRIASEMA HAMMASLÄÄKÄRIASEMA HAMMASKAARI OY Vanhaistentie 3, 00420 Helsinki • Puh. (09) 4366 390 • Fax (09) 566 3144 • Krnro 397.456 • LY 0686076-5 • Kotipaikka Helsinki Vanhaistentie 3, 00420 Helsinki, Puh. 09 4366 390 Toimimme edelleen Wanhalla Ostarilla kaikki palvelut samalla klinikalla • Implanttiklinikan palvelut kirurgiasta valmiiseen kruunuun tai siltaan • Panoraamaja 3D-kuvaukset • Keraamiset täytteet, laminaatit ja kruunut jopa yhdellä käynnillä • Kaikki yleishammaslääkäripalvelut • Suuhygienistin hoito ja valkaisut TALVITARJOUS: • Valkaisu vastaanotolla 250€ • Zoom-valkaisu 350€ • Maksuton implanttihoitoarviointi (voimassa 12.2. asti) Jari Laitinen , EHL suukirurgia, implanttikirurgia Pauliina Uutela , yleishammaslääkäri Olga Vabistsevits , yleishammaslääkäri Jaakko Partanen , erikoistuva hammaslääkäri Tuire Laitinen , suuhygienisti Sari Vuorinen , suuhygienisti OLEN PITÄNYT ITSEÄNI edelläkävijänä. Käytän älypuhelinta kaikkeen mahdolliseen, maksan sillä laskuni ja jopa käteisostoni. Kirjoitan blogia. Olen mukana somessa. Harrastan vesijuoksua. Olen vähentänyt lihan käyttöä. Kudon, luen, kuntoilen, käyn teatterissa, taidenäyttelyissä ja joskus konsertissa. Kuuntelen äänikirjoja. Olen hoitanut lapsenlapsiani kun he olivat pieniä. Olen jopa vähentänyt lihan syömistä. Kantar TNS:n kyselytutkimuksen mukaan hyvin, hyvin moni suomalainen kertoo kulutuksensa ja elämäntapansa poikkeavan valtavirrasta. Osassa asioita moni kokee olevansa jopa edelläkävijä. Ihan niin kuin minäkin! Luuloni oli väärä, en poikkea edes ikätovereistani, vanhenen ja haurastun siinä missä muutkin. Meitä ikäihmisiä ja kaikkia muitakin aikuisia kehotetaan kuntoilemaan ja pitämään huolta niin fyysisestä kuin henkisestä hyvinvoinnista. Tätä toivetta olen innolla noudattanut. Kunnes eräänä rauhallisena aamuna teekupin kupeessa luen Hesarista, että me vesijuoksua harrastavat olemme huonoja ihmisiä. Valtaamme uimareilta uimahallien parhaat radat – ne on kyllä visusti määritelty kaikissa käymissäni halleissa. Ja meille tarkoitetuilla radoilla poljemme vedessä rinta rinnan kaverimme kanssa ja keskustelemme niin äänekkäästi että se häiritsee. Kieltämättä ensimmäisenä aktiivisena vesijuoksukesänäni hämmästelin Uimastadionilla juoksijoiden juttuja: alkuja keskikesällä hoitajat kertoivat potilaistaan estottomasti toinen toisilleen, loppukesästä opettajat purkivat mieltään. Hyvä ettei nimistä napannut tietoa kenestä nyt oikein puhutaan. Leppävaarassa olen välillä ollut vieressä mukana pohtimassa tinder-treffien onnistumisspekulointia, naapurin koiran lonkkaleikkauksen jälkihoitoa tai polkijan olkanivelen hoitosuunnitelmaa. Eli kyllä se vesijuoksijoiden ”vihaaja” ihan vähän on oikeassa, kun väitti ettei jaksaisi kuunnella toisten ”juoruamista”. Vastustin äänikirjojen kuuntelemista kuukausitolkulla, kokeilin ja nyt olen hyvin innoissani äänikirjoista. Niitä voi lainata kirjastosta tai saada luettavakseen palvelujen tarjoajilta kohtuuhinnalla. Tarjolla on uusia ja vanhoja kirjoja. Lukijoina ovat usein näyttelijät tai muuten äänenkäytön ammattilaiset. Nyt on ilmassa väitteitä, että äänikirjat eivät muka ole edes kirjoja ja kuunteleminen ei ole mitään lukemiseen verrattuna. Eikä taida olla lukemista sekään jos lukee tekstiä tabletilta tai puhelimelta. Mitähän näkövammaiset tai huononäköiset ystäväni ovat oikein tehneet kun ovat kuunnelleet kirjoja. Monelle kuunteleminen on ollut henkireikä. Jotta olisin oikeanlainen vanhus, minun pitäisi ryhtyä koulumummiksi, päiväkotikummiksi, mennä keittämään kahvia kodittomille, päivystää palvelupuhelimessa, kutoa keskosille pipoja tai turvaleluja. Vanhat ihmiset ovat hyödyllisiä, kun he tottelevat työikäisiä ja tekevät mitä nämä heille määräävät ja organisoivat. Omaehtoisesti toimien voi keksiä sellaista, joka ei ole totuttujen kaavojen ja tapojen mukaista eli voi ihan oikeasti olla edelläkävijä. Tai sitten on jälkijunassa tuleva. Sitä koen olevani kun hämmästelen mihin sitä raidejokeria oikein tarvitaan. Aika myöhäistä on nyt sitä ihmetellä. Parempi on vain sopeutua vuosikausia kestäviin rakennustöihin. Leena-Maija Tuominen Vanhan väärät valinnat Vanhaistentie 1, 00420 Helsinki P. 020 719 1975 • www.britannia.fi Avoinna ma-to 11-24, pe-la 11-04, Su 12-24 PERJANTA ISIN Runsas, herkullinen lounas ark. klo 10.30-15.00 Monipuolinen a’la carte-lista iltamyöhään! Oas 1461-00/20 1 (5) Hankenro 0740_63 HEL 2019-012281 2.1.2020 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus OSALLISTUMISJA ARVIOINTISUUNNITELMASSA (OAS) esitetään miksi kaava laaditaan, miten kaavoitus etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Osallistumisja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavaprosessin edetessä, jolloin OAS:n päivitetty versio löytyy Helsingin karttapalvelusta kartta.hel.fi/suunnitelmat. KANNELMÄEN LIIKUNTAPUISTO JA PÄIVÄKOTI, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMISJA ARVIOINTISUUNNITELMA Kannelmäen Soittajantien varteen, osoitteeseen Soittajantie 10, suunnitellaan uutta päiväkotia. Nykyinen päiväkoti Vanhainen on tarkoitus purkaa ja paikalle rakennetaan suurempi päiväkoti, jonka tontti laajenee liikuntapuistoon. Kaavamuutoksen yhteydessä tarkastellaan myös liikuntapuiston kulkureittejä ja päiväkodin liikenneratkaisuja sekä tutkitaan tarvetta yhdistää Posetiivarinpuisto osaksi liikuntapuistoa. Suunnittelun tavoitteet ja alue Asemakaavan muutos koskee Kannelmäen luoteisosassa sijaitsevan nykyisen päiväkodin korttelia, Kannelmäen liikuntapuiston aluetta, Posetiivarinpuiston puistoaluetta sekä Soittajanpolun katualuetta.
22.1.2020 3 Pääkirjoitus Seuraava numero ilmestyy 12.2.2020 Aineisto toimitukseen 31.1. mennessä. NYKYAIKAINEN TALOUSJÄRJESTELMÄ perustuu kahteen asiaan: luottoon ja uskoon. Talouskasvu syntyy siitä, että uskomme asioiden olevan tulevaisuudessa paremmin, mistä johtuen voittoa tekevien kannattaa sijoittaa ansaitsemansa rahat takaisin tuotantoon, eikä piilottaa niitä. Samasta syystä rahoituslaitokset antavat lainaa, koska uskovat saavansa, jos ei nyt rahoja takaisin, niin ainakin suuren tuoton sijoitukselleen. Mitä parempi luottamus, sitä enemmän rahaa ja velkaa. Nykyajan ihminen ei voi käsittää, miten suureksi ihmiskunnan rahatalous on kasvanut. Maailman tuotannon rahallinen arvo on noin 80 biljoonaa dollaria ja lisäksi sen eri johdannaisiin on sidottu jopa 700 biljoonaa mielikuvitusrahaa, uskoa ja luottoa. Velkaa on otettu reilu 200 biljoonaa dollaria. Kutsumme tätä jatkuvan kakun kasvua kapitalismiksi. Rattaat eivät saa jäädä lepäämään, vaan ne tarvitsevat koko ajan uusia sijoituskohteita, lisää resursseja ja raaka-aineita, muuten riski kuplan puhkeamisesta ja saatavien luottotappioista kasvaa. Öljy ja hiili mahdollistivat rattaiden pyörimisen pitkään, mutta nyt sen on tajuttu olleen huono sijoitus. Fossiilisten polttoaineiden käyttö aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Olemme myös tajunneet, että maapallon resurssit ovat rajalliset. Tuleva kasvu vaatii uusia energiamuotoja ja uusia keksintöjä, syvempää uskoa ja ennen kaikkea enemmän luottoa. Jos kasvua on ennen haettu konkreettisista valloituksista, niin nyt sitä haetaan tieteellisistä ja teknisistä innovaatioista. Puun ja raudan rinnalle ovat tulleet ensin muovi ja kumi, sitten alumiini ja titaani ja nyt digitalisaatio. Kaikki kehityksemme on perustunut joko suoraan tai välillisesti aurinkoenergian hyväksikäyttöön. Fossiilinen energia on kasvipohjaista ja ruokamme vuodenaikojen kierron säätelemää. Energia on säilöytynyt maapallollemme eri muotoihin. Ihminen on ajan mittaan oppinut johtamaan ja vapauttamaan tätä energiaa lämmöksi, liikkeeksi ja lopulta sähköksi. Viime vuosina investoinnit uusiin energiamuotoihin, vihreään teknologiaan ja kestävään ruoantuotantoon ovat kasvaneet rajusti. Olemme tajuamassa energian kokonaispotentiaalin. Sen voi valjastaa suoraan käyttöön, valmistumista ei tarvitse odottaa miljoonia tai kymmeniä vuosia, tai edes vuotta. Kykenemme tuottamaan ydinenergiaa, kaappaamaan aurinkoja liike-energiaa ja nopeuttamaan lähes kaikkia maapallon alkuaineiden luonnollisia kiertokulkusyklejä taloutemme kasvattamiseksi. Vain tietämättömyytemme on rajana. Olemme samalla tyhjentäneet maapallon vihreän energiavaraston. Energia ei lopu, mutta energiankäytön lisääminen lisää raaka-aineiden käyttöä. Kierron nopeutuminen johtaa kierrossa olevien alkuaineiden kasautumiseen ja luonnollisten syklien häiriintymiseen. Vaikka käytössämme olevat luonnonvarat kulutuksesta huolimatta lisääntyvät, luonto köyhtyy, sillä se ei kykene sopeutumaan nopeuteen, millä sitä muutamme ja hyväksikäytämme. Ihmisten tehtävänä on nykyään kulutus, konsumerismi. Meitä ei tarvita enää maatöissä eikä tehtaissa. Ihmisiä tarvitaan kasvun ylläpitoon, sillä jonkun on ostettava kaikki se, mitä talous tuottaa. Tarvitsemme elintarvikkeita ja elämää helpottavia koneita arjessamme. Vaadimme erilaisia tyydykkeitä, kuten sokerista valmistettuja tuotteita, muotia ja viihdettä, jotka ravitsevat mielihyväreseptoreitamme ja turhamaisuuttamme. Haluamme matkustaa ja nähdä maailmaa, harrastaa ja kerätä asioita. Nyt olemme uuden ongelman edessä, sillä kulutuksen ja shoppailun pitäisi olla myös ekologisesti kestävää. Sekin on jo ratkaistu: myydään eettisesti kiinnostavia, vihreäksi brändättyjä ja ihmisen syyllisyydentuntoa vapauttavia tuotteita. Ihmismäärän lisääntymisestä johtuen kulutus tulee vanhan tuotannon päälle, koska muuten se ei olisi kasvua, mutta mitä väliä. Rikkaat sijoittavat, jotta me muut voimme ostaa. Suuryritykset brändäävät itseään kestävyyden ja vastuullisuuden nimissä. Se tuo rahaa sisään. Eettisen muodin mukaisista tuotteista voi pyytää enemmän. Jos ostettu tuote tuo mielihyvää ja vielä kertoo, että sinä välität luonnosta, on kaikki hyvin. Ei väliä, vaikka viimeisellä sarvikuonolla ja tuotteellasi ei ole mitään yhteyttä ja että sinun toimesi ovat pelkkä illuusio talouden pyörän ja kasvun pyörittämiseksi. Abrakadabra ja maailma pelastuu! Ei, eettinen kuluttaminen ei riitä. Teknologiset ja organisaatioissa tapahtuvat muutokset, kuten energiakulujen leikkaus, pakkausmateriaalien parantaminen, kuljetusmatkojen lyhentäminen vähentävät kyllä energian ja materiaalin kulutusta per tuote, mutta ne eivät johda kokonaiskulutuksen laskuun. Panostukset energiatehokkuuteen, hyötysuhteen parantamiseen ja eri ruokatuotteiden lisäämiseen johtavat tuotantokustannusten ja hintojen alenemiseen ja sitä kautta entistä suurempaan kokonaiskulutukseen. Jatkuva kasvu ei ole mahdollista minkään värisenä. Meidän on pyrittävä hyvinvointiin ja elämän laadun parantamiseen ekosysteemin kestävyyden rajoissa. Tarvitsemme ensisijaisesti uusia vaihtoehtoja kulutuksen tilalle. Muutos lähtee meistä itsestä ja ympäröivästä yhteisöstämme. Jauri Varvikko jauri.varvikko@eepinen.fi Suuri vihreä puhallus Hankasuontie 7, 00390 HELSINKI, P. 020 712 0500 info@automuovikem.fi, www.automuovi.fi • Korikorjaukset • Muovikorjaukset • Tuulilasit • Huollot • Varaosat • Valtuutettu Saab -huoltokorjaamo ja -varaosaliike Lähikorjaamo palvelee Merkki kuin merkki MALMINKARTANON terveysaseman edustalta Luutnantintieltä kaadetaan tänä talvena noin kaksikymmentä koivua. Kaadettujen puiden tilalle istutetaan uudet koivut. Puut kaadetaan, koska osa niistä on todettu kuntokartoituksessa huonokuntoisiksi. Koko vanheneva puukuja uusitaan samanaikaisesti. Puut kaadetaan alkuvuodesta 2020 ja uudet puut istutetaan kevään aikana. Työstä vastaa Malminkartanon terveysaseman kiinteistön omistaja, Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat. Yhtiö on Helsingin kaupungin omistama. Malminkartanon terveysasema sijaitsee osoitteessa Luutnantintie 12–14. Malminkartanon terveysaseman edustan koivut uusitaan Uusittava koivukujanne on kuvassa keskellä rakennuksen suuntaisesti. Kuva: Helsingin kaupunki / Point Scene. Suomalais-venäläisen koulun uuden rakennuksen peruskivi muurattiin MAUNUNNEVALLA muurattiin 14.1. Suomalais-venäläisen koulun uuden rakennuksen peruskivi. Tilaisuus järjestettiin koulurakennuksen työmaalla Kaarelankujalla ja paikalle oli kokoontunut suuri joukko asianosaisia kaupungin, rakennuttajan, koulun ja rakentajan edustajia. Suomalais-venäläisen koulun rehtori Tuula Väisänen toivotti kaikki tervetulleiksi, jonka jälkeen tervehdyksensä esittivät Opetushallituksen johtaja Anni Miettunen , apulaispormestari Pia Pakarinen , Senaattikiinteistöjen toimitusjohtaja Jari Sarjo , arkkitehti Juha Salmenperä ja SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola . Koulun opettajien tervehdyksen toi lehtori Päivi Koski-Andberg . Peruskivenä toimi kaivonrengas, jonne laskettiin metallinen lieriö, johon suljettiin viestejä tuleville sukupolville. Sylinteriin laitettiin päivän Helsingin sanomat, koulun oppilaan kirje, SVK:n esite, viisumianomuskaavake, kolikoita ja kaksi eri muistitikkua, joista toisessa oli 30 minuuttinen videokirje sekä toisessa koulun sähköinen koejärjestelmä. Kaikki osallistujat pääsivät vuorollaan heittämään peruskiveen sementtiä. Koulun rakentaminen on päässyt hyvään vauhtiin ja sen on tarkoitus valmistua vuonna 2021, ennen uuden lukuvuoden alkua. Puusta rakennettavan koulun rakennusbudjetti on 28 miljoonaa euroa. Teksti ja kuvat Jauri Varvikko Rehtori Tuula Väisänen (kesk.) sekä apulaisrehtorit Sanna Torvikoski (vas.), Katri Barannik-Tolvanen ja Maarit Kaunisto jättivät peruskiven sisään muurattavaan lieriöön viestejä tulevaisuuteen.
4 22.1.2020 AJAN HENGEN mukaisesti tässä kai kuuluisi pyydellä anteeksi kaikkea. En näe tähän mitään tarvetta. Olenhan minä varmaankin elämässäni virheitä tehnyt, kukapa ei olisi. Olen kuitenkin aina yrittänyt olla reilu oman mittapuuni mukaan. Sananlasku ”niin metsä vastaa...” sisältää totuuden. Niin myös sananlasku ”ihminen ihmisille ja sika sioille” on myös hyvä. Se tosin vaatisi erilaisen perusluonteen. Ei minusta oikein siaksi ole. Joku saattaa pitää pehmoilua heikkoutena. Ei se sitä ole. En usko koskaan hävinneeni mitään siinä, etten ole koskaan ollut ensimmäisenä vaatimassa oikeuksiani. Päin vastoin, ei minulta ole mitään viety. Sodan aiheuttamista menetyksistä en puhu, koska en ole ollut niitä aiheuttamassakaan. Syytän Molotovia, hän se oli sen ajan menetysteni syyllinen. En rupea tässä enää niitä asioita naukumaan. Erästä asiaa kyllä pahoittelen. Kuulun siihen sukupolveen, jota ei juurikaan sylissä pidetty. Siksi pidän itsekin pientä välimatkaa ihmisiin. Inhoan teennäisiä poskisuudelmia, tyhjän läyryämistä ja pakolla tanssimista. Minua ei juuri parketeilla nähdä. Musiikista kyllä pidän, tosin ainoastaan sellaisesta musiikista, jota olen aina arvostanut. En ala edes teeskentelemään, että nykymeno minua jotenkin kiinnostaisi. Ei, minä pidän Louis Armstrongista, Nat King Colesta, Elviksestä, Frank Sinatrasta… Jo ennen kuin feministinaiset keksivät metoo-hömpötyksen, olin heidän kanssaan käytännössä samaa mieltä. En ole koskaan pitänyt liian lähellä nuhjaamisesta ja käpälöinnistä sekä tyhjien latteuksien heittelemisestä. Tykkään naisista ja vieläpä erityisen paljon, ihania ihmisiä ovat. Nyt alan olla vähitellen siinä elämäntilanteessa, että kohta joudun heittämään pyyhkeen kehään ihan ikätekijöistä johtuen. Ei oikein huvita enää pelleillä vakavan asian kanssa. Antaa nuorempien lyödä vuorostaan päätään seinään. Elämänkumppanini Tepan menetys heinäkuussa 2014 oli rankka kokemus, josta tuskin koskaan on tarkoitus täysin edes selvitäkään. Minulle jäi 19 vuoden hienot kokemukset. Missään nimessä en halua mörköytyä. Jatkan ilolla hyvää elämääni. Terveyteni on hyvä, luulisin. Koirankopissa möyrötys ei ole ihmisen elämää. Synkkäily on hauskaa ainoastaan hetken. Tapojani en välitä muuttaa, koska ne eivät minua haittaa. Mielestäni muut saavat opetella sietämään pakkomielteitäni. Olen kutakuinkin tyytyväinen sekä elettyyn että nykyiseen elämääni. Lähipiiriini kuuluu hyviä ihmisiä. Onhan minulle toki joskus tehty ikäviäkin temppuja. Olen päässyt niistä yli ja olen huomannut, etteivät he ole tempuillaan mitään voittaneet. Päin vastoin. Asioista voi aina oppia. Ihmiselle kehittyy ajan myötä vaisto, joka kertoo mitä mistäkin asiasta tai henkilöstä voi todennäköisyydellä odottaa. Virheitä tehdään, virheitä ei pidä toistaa. Vielä kun oppisi yhden asian. Haluaisin oppia pitämään suuni kiinni, kun kapakan pöydässä aletaan puuhailla jotakin matkalle lähtöä. Tällöin järkeni pettää. Olen lähdössä sillä hetkellä vaikka sitten minne. Oikeasti en minä mihinkään lähde. Olen reissannut elämässäni ihan riittävästi ja käynyt kaikissa haluamissani paikoissa monen monituista kertaa. Ei silti, kyllä minä sinne Puerto de la Cruziin ehkä vielä joskus saattaisin mennä… se on paratiisi maan päällä. No, onkos minulla joitain uuden vuoden toiveita? On kyllä. Joudun todistamaan vuosi vuoden jälkeen ikkunastani tuhottua, vanhaa idyllistä Kannelmäkeä. Mikään ei tunnu valmistuvan, kukaan ei tiedä… Joudunko minä jumaliste katselemaan tuota lauta-aitaa ja raiskattua maisemaa ikäni kaiken? Purkakaa aita, siivotkaa maasto ja jättäkää jäljelle hyväkuntoiset uudehkot rakennukset. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, virheet voi kuitenkin minimoida. Otsikon lause tulee vuosien takaa. Bodomin murhia tutkinut poliisi kertoi epäillyn sanoneen tämän lentävän lausahduksen. Mitään ei kuitenkaan selvinnyt... jäihän hieno lausahdus elämään. Muistan ainakin lasten toistelleen naureskellen tätä ... sillä sipuli -kohtaa. Kuulosti kai mukavalta. Heikki Majava MAJAVAN MATKASSA Tehty mikä tehty ja sillä siisti Prisma Kaari Kannelmäki ASIAKASPALVELU Puh. 09 4245 0450 asiakaspalvelu.prisma@sok.fi Tilausten jättämisaikataulu Maanantai-perjantai Nouto Tilaus viimeistään 10-12 kello 6.00 12-15 kello 9.00 15-18 kello 12.00 18-21 kello 12.00 Lauantai Nouto Tilaus viimeistään 10-12 kello 6.00 12-15 kello 9.00 15-18 kello 12.00 Sunnuntai Nouto Tilaus viimeistään 12-15 kello 9.00 16-18 kello 12.00 KAAREN PRISMASSA sijaitseva Kauppakassi ja sen Foodie.fi verkkopalvelu ovat toimineet jo useamman vuoden. Tanotorvi päätti viimein käydä testaamassa palvelun tason ja toimivuuden. Foodie.fi sivustolla asiakkaat voivat suunnitella ruokaostoksensa kaikkien S-ryhmän ruokakauppojen Prisman, S-marketin, Salen ja Alepan valikoimista ja koota oman ostoslistansa ja tallentaa sen tarvittaessa myöhempää täydennystä tai toisten perheenjäsenten käyttöä varten. Ruokaostokset pystyy halutessaan tilaamaan noutopisteeseen tai kotiin kuljetettuna. Jos olet noutamassa tuotteet, niin Tanotorven jakelualueella luonnollisin tapa on valita noutopisteeksi Kannelmäen Prisma Kaari, sillä tuotteiden konkreettinen keräilykin tapahtuu siellä. Palvelu vaatii rekisteröitymisen ja S-tunnuksen luomisen. Tarvitset tähän pankkiyhteystunnuksiasi. Voit liittää S-etukorttisi S-tunnukseen ja kerätä näin bonusta. Tilauksen voi tehdä myös ilman kirjautumista, mutta et saa silloin bonusta, etkä voi tallentaa tilauksen tietoja. Kun olet kirjautunut järjestelmään, pääset tekemään tilauksen. Varaa seuraavaksi noutoaika tuotteillesi. Varaus on voimassa tunnin eikä velvoita tilauksen tekemiseen. Voit myös ohittaa tämän vaiheen ja valita noutoajan vasta tilauksen vahvistamisen yhteydessä. Tilaus/keräily on maksullinen ja ohjelma näyttää, paljonko se maksaa. Hinta S-Etukortilla alkaen 3,90, riippuen siitä, milloin tilaat ja millä noutoajalla. Kysyntä ohjaa hinnoittelua, joten aamuja alkuviikon ajat ovat yleensä halvempia. Jos teet noutotilauksen aamupäivällä, niin sinulla on mahdollista saada tuotteet vielä saman päivän aikana, jos vain tilausikkunassa on tilaa. Tuotteiden hinta määräytyy keräilypäivän hinnan mukaan ja se on sama kuin kaupassa. Saman päivän tilauksiin lisätään 5 euron pikatilauslisä. Asiakasystävällinen järjestelmä Tuotteiden valitseminen on helppoa ja valikko selkeä. Tuotteita pystyy hakemaan kategorioittain, yleisnimillä tai merkin mukaan sekä tarvittaessa verrata tuotteita. Ostajan kannalta on hyvä, että useammasta tuotteesta näkee samalla hetkellä niin kappalekuin kilohinnankin, jolloin vertailun tekeminen on helppoa. Kun olet valmis, voit lähettää tilauksen eteenpäin keräiltäväksi. Ostokset on mahdollista maksaa joko ennakkoon pankki-/luottokortilla tai noutaessasi tuotteet. Noudon yhteydessä maksetuista tilauksista veloitetaan kahden euron lisämaksu. Saat tilauksestasi vahvistuksen sähköpostiin sekä tekstiviestin puhelimeen, kun tilaus on valmis noudettavaksi. Valmiin tilauksen voi noutaa sovittuna aikana Kaaren noutopisteestä. Pisteitä on kaksi, joista toiseen voidaan ajaa suoraan autolla, jolloin tuotteet tuodaan autolle ja toinen palvelee kauppakeskuksen sisäpuolella jalkaisin liikkuvia. Kumpikin piste sijaitsee Kaaren takana, joista sisäpuolinen aivan puutarhaosaston kassojen kupeessa, hissien välittömässä läheisyydessä. Samat tuotteet ja hinnat kuin kaupassa HOK-Elannon verkkokaupan kehityspäällikkö Jukka Ranua sanoo, että tuotevalikoima on lähes sama kaupan kanssa, sillä tuotteet kerätään Kaaren Prisman hyllyistä. Panostamme laatuun ja tasoon. Asiakas voi antaa aina palautetta, jos tuote ei tyydytä. Asiakas maksaa tuotteista täsmälleen saman hinnan kuin kaupassa. Foodie-palvelusta voi tilata ruoan lisäksi myös muita kodin ja keittiön käyttötavaroita ja laitteita. Suuremmat laitteet menevät käytännössä normaaleina verkkokauppatuotetoimituksina. Kaaren Kauppakassin yhteydessä on myös kaikkien verkkotuotteiden noutopiste. Kannattaa kokeilla rohkeasti ja luottaa järjestelmään. Meidän tehtävämme on palvella ja huolehtia, että homma toimii ja laatu pysyy korkeana, Ranua kertoo. Meillä on tiimi koko ajan valmiina keräämään ja toimitus onnistuu nopeallakin aikataululla. Asiakkaiden tyytyväisyys on meille ratkaisevan tärkeää. Asiakkaat ovat antaneet Kauppakassista paljon hyvää palautetta. Tämä helpottaa arkea huomattavasti. Meillä on asiakkaita laidasta laitaan, mutta lapsiperheet ovat suurin asiakaskunta, Ranua sanoo. Ei muuta kuin testaamaan Tanotorven oman testin perusteella palvelu on mitä miellyttävin. Ostosten valitseminen sujui mallikkaasti. Ostoslistan teko oli helpompaa kuin paperille raapustaminen, sillä käytetty rahamäärä näkyi koko ajan esillä ja lista oli helposti uudelleenmuokattavissa. Koko viikon ruokaostokset oli tehty muutamassa minuutissa ja hyvin kustannustehokkaasti, sillä ”kärryyn” ei tullut lapattua mitään vahingossa tai hetken mielijohteesta. Hinta-arvio oli reilu 80 euroa. Maksoimme tuotteet ennakkoon ja saimme siitä sähköpostilla tilausvahvistuksen. Tekstiviesti keräilyn valmistumisesta tuli jo pari tuntia tilauksen tekemisen jälkeen, samoin sähköpostiviesti erotteluineen lopullisen hinnan kera, joka määräytyi vasta kasvisten punnituksen jälkeen. Ero arvioon oli yksi euro. Kaikki tilaamamme tuotteet oli kerätty onnistuneesti. Tavarat olisi voinut noutaa heti, mutta päätimme hakea tuotteet sovitun mukaisesti illalla. Kauppakassin Drive in sijaitsee Kaaren takana. Auto ajetaan sisäänajo-oven eteen ja syötetään tilauskoodi autosta nousematta. Ovi nousee ja ajetaan sisään. Lastaustilaan saapumisen jälkeen nousin autosta. Ruokakärryt tuotiin Jatkuva kiire. Ensin töissä, sitten kotona... Pitäisi siivota, tehdä ruokaa, viedä lapset harrastuksiin ja itsekin ehtiä salille. Ja kuka käy kaupassa...?! Ei hätää! Tee ostokset netissä ja käy nappaamassa valmiiksi pakatut ruoat mukaasi, vaikka töistä tullessasi. HOK-Elannon Prisma Kaaren verkkokaupan noutopisteessä alettiin kokeilumielessä vuoden alussa pakata asiakkaiden ostokset pantillisiin kestokasseihin. Asiakkaan tilaus pakataan kestokasseihin, ellei hän erikseen toivo muovikasseja. Pantillisesta kassista peritään kolmen euron panttimaksu ja 60 sentin pakkausmateriaalimaksu. Kun kassi palautetaan, asiakas saa kolmen euron alennuskoodin seuraavaan tilaukseen. Pakkausmateriaalimaksulla katetaan muun muassa kestokassien huollon sekä esimerkiksi hedelmien ja vihannesten pakkaamiseen käytettävien biohajoavien pikkupussien kustannuksia. Pakkausmateriaalimaksu veloitetaan myös muovikassitilauksista aiemman käytännön mukaisesti. Kokeilun taustalla on asiakkaiden palautteet muovin vähentämisestä. – Kysyimme viime vuoden lopulla Alepan ja Prisman verkkokauppa-asiakkailta mielipiteitä parhaasta vaihtoehdosta ostosten kuljettamiseen. Tämä kokeilu on uusin askel kohti muovittomuutta, tavoitteenamme on hakea ratkaisua aidosti kierrätettävään materiaaliin, HOK-Elannon verkkokaupan kehityspäällikkö Jukka Ranua kertoo. Nyt kokeilussa olevat kassit on suunniteltu mahdollisimman toimiviksi myös ostostenkeräilijän työn kannalta. Palautuneille kasseille tehdään aistinvarainen arviointi puhtaudesta ja likaantuneet kassit pesetetään tarvittaessa. – Hygienia on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä, mutta turhat pesutkin kuormittavat ympäristöä, Ranua perustelee. Prisma Kaaren Kauppakassi on kiireisen perheen pelastaja Verkkokauppa testaa kestokasseja – Muovikassille haetaan toimivia korvaajia KAAREN PRISMAN Kauppakassissa on yli 50 kerääjää, Alepalla on oma keräilyvarasto. Pääkaupunkiseudulla on 11 noutopistettä. Palvelu sopii myös yritysasiakkaille. S-etukortin omaavilta ei peritä kolmen euron keräilylisää. Noutopisteissä on kylmälokerot, joista kerätyt tuotteet voi noutaa. Näin estetään kylmäketjun katkeaminen. Lokeroihin ei toimiteta alkoholija tupakkatuotteita, koska tilaajan henkilöllisyyttä ei voida tarkastaa. HOK-Elannon verkkokaupan kehityspäällikkö Jukka Ranua kertoo, että palvelu on saanut paljon kiitosta ja käyttäjämäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Kerätyt tuotteet viedään kylmiöön odottamaan noutoa, jotta kylmäketju ei pääse katkeamaan. auton luo hetkessä, tuotteet nätisti kestokasseihin pakattuina. Myyjä antoi kuitin toteutuneista ostoksista, selvitti perusteet kestokassien käytölle, jotka hyväksyin. Sitten myyjä kysyi, tarvitsenko apua ostosten nostamisessa autoon, mutta kerroin selviäväni. Tämän jälkeen minulle toivotettiin hyvää matkaa. Koko kauppareissu kesti tasan 2 minuuttia, vaimo ei ehtinyt edes nousta autosta. Kokonaisuutena ajansäästö oli huomattava, koko prosessi äärimmäisen yksinkertainen ja toimiva, ja palvelu erinomaista. Veloitettava tilaus-/keräilymaksu on palvelun toimivuuteen verrattuna hyvin maltillinen, sillä rahan säästää ajassa ja siinä, ettei tule tehtyä tarpeettomia heräteostoja. Suosittelemme! Teksti ja kuvat Jauri Varvikko
5 22.1.2020 Ostosmatkalle Pietariin Käytkö Tallinnassa ostoksilla? Aika hintavaa? Onko kaikki jo nähty? Nyt kannattaa suunnata ostoksille Venäjälle. Viime syksynä voimaan tullut ilmainen e-viisumi mahdollistaa suhteellisen helpon tavan käydä vaikkapa Pietarissa, Pohjolan Venetsiassa. V iime vuoden lokakuusta tuli mahdolliseksi hakea ilmaista e-viisumia Venäjälle. E-viisumia voi hakea esimerkiksi Pietarin ja Leningradin alueelle suuntautuvaan matkailuun. E-viisumi kelpaa autolla, laivalla ja lentäen suuntautuvaan matkustamiseen. Junassa e-viisumi ei kelpaa. Viisumi myönnetään 30 päiväksi ja sillä saa olla kerrallaan kahdeksan päivää maassa. Tanotorven toimitus testasi hakua ja kävi tutustumassa naapurimaan tarjontaan. Hakuprosessi E-viisumia haetaan Venäjän ulkoministeriön sivulta: https://evisa.kdmid.ru/. Systeemi on hyvin samankaltainen USA:n ESTA-hakemuksen kanssa. Hakemuksen täyttö vaatii englanninkielen osaamista. Jos kielitaitoa ei ole, hakemuksen voi teettää myös matkatoimiston kautta, mutta silloin siitä joutuu maksamaan. Jos ja kun hakemuksen täyttää itse, niin kannattaa olla tarkkana, että annetut tiedot ovat oikein, sillä muuten matka voi tyssätä rajalle. Jos haluat seurata hakuprosessin etenemistä, niin anna järjestelmään salasana ja printtaa tai kirjoita talteen identifikaationumero. Täytettäviä kenttiä on useita ja homma on ensimmäisellä kerralla haastava. Arvioi milloin olet matkustamassa ja missä majoitut. Jos et ole vielä varma majoituspaikasta, niin laita tieto siitä, missä olet suunnitellut majoittuvasi. Sinulta kysytään myös aiemmista matkoistasi Venäjälle. Ei haittaa, vaikka et tarkkaan muista. Laita sinne päin. Hakemuksessa kysytään myös passisi tietoja, yhteystietojasi ja työpaikkaasi. Lopuksi hakemukseen liitetään sähköinen kasvokuva. Kuvan voi ottaa itse, mutta sen pitää olla passimuotoinen, ilman varjoa ja tummaa taustaa. Tarkista lopuksi kaikki tietosi ennen lomakkeen lähettämistä. Jos kaikki menee odotetusti, saat viimeistään neljän arkipäivän päästä valmiin viisumin sähköpostiisi, jonka tulostat mukaan matkalle. Tanotorven hakemat viisumit tulivat kahdessa arkipäivässä, eikä salasanan käyttöön ollut tarvetta. Matkaan! Paras tapa Venäjälle menoon on oma auto, mutta matkalle voi yhtä hyvin lähteä bussilla tai laivalla. Juna on nopein, mutta silloin tarvitset tavallisen turistiviisumin, e-viisumi ei kelpaa. Jos menet autolla, niin jotta automatkastasi ei tulisi pettymystä, muista seuraavat asiat: Varmista, että autossasi on kaskovakuutus, joka on voimassa myös Venäjällä. Tilaa vakuutusyhtiöstäsi vihreä kortti (Green Card). Jos et ole auton omistaja, hanki maastavientilupa. Saat tämän esim. rahoitusyhtiöltäsi. Jos rekisteriotteessa ei ole nimeäsi, tarvitset haltijalta (esim. yritys) tai vakutuusyhtiöltä valtakirjan. Täytä ja tulosta Venäjän tulliselvityskaavake valmiiksi mukaan kahtena kappaleena! Säästät näin aikaa ja päänvaivaa. Lomake täyttöohjeineen löytyy esim. täältä: https://lampoidea. fi/tietopankki/lomakkeet/ Englanninkielinen löytyy täältä: https://www.russianexpert.fi/tulliselvityslomake Maahantulokorttia ei nykyisin tarvitse enää itse täyttää, vaan viranomaiset täyttävät sen puolestasi. Saat toisen kappaleen itsellesi. Älä hävitä korttia, sillä tarvitset sitä majoittuessasi sekä palatessasi. Toisella puolella Helsingistä Venäjän rajalle on 190 kilometriä ja koko matka on moottoritietä. Olet Suomen rajan yli hetkessä. Rajanylitys on koko homman hektisin ja epämiellyttävin hetki. Venäjän viranomaiset eivät välttämättä opasta sinua ja voivat olla töykeitäkin. Jos asiakirjat on täytetty väärin, joudut tekemään ne uusiksi tai kääntymään takaisin. Passitarkastuksessa ja tullissa menee helposti tunti tai jopa kaksi, riippuen ylittäjien määrästä. Kun pääset toiselle puolelle, voit hengähtää. Venäjä ei ole enää Neuvostoliitto. Viipurin tie ei ole kummoinen, mutta hyvässä kunnossa. Pätkän pituus on 60 kilometriä. Kannattaa pysähtyä esim. Säkkijärven Nesteelle tankkaamaan. Bensa ja diesel maksavat Venäjällä alle 70 senttiä litralta. Rajan yli on siis hyvä ajaa aika tyhjällä tankilla ja tankata auto täyteen vielä takaisin tullessakin. Pahimmat hamstraajat ottavat lisäksi ylimääräisen 20 litran kanisterinkin täyteen. Helsingistä Pietariin on matkaa vain 400 kilometriä. Kun laskee paljonko polttoaineessa säästää, on edestakainen matka käytännössä ilmainen. Sellainen on Viipuri Voit halutessasi pysähtyä Viipurissa tai ajaa ohi. Jos et ole ennen Viipurissa ollut, niin on suositeltavaa ainakin ajaa kaupungin läpi. Kaupungissa on paljon mielenkiintoisia kohteita ja tärkeimpien arkkitehtuuristen nähtävyyksien läpikäyminen vaatii oman aikansa. Monet suomalaiset jäävätkin Viipuriin, eivätkä jatka matkaa enää pidemmälle. Kaupungista löytyy pari isompaa supermarkettia ja uusi kauppakeskus. Viipurin kauppatorin vieressa on kauppahalli, jossa on myynnissä yhtä sun toista. Viipurissa on useita eritasoisia kahviloita ja ravintoloita, joten jokaiselle löytyy suuhun pantavaa. Lähtökohtaisesti voi sanoa, että jos teet ostoksia vain ketjuliikkeissä, et tarvitse Venäjällä käteistä rahaa ollenkaan. Kaikkialla voi maksaa luottokortilla ja lähimaksulla. Ravintoloissa on hyvä olla jonkin verran käteistä, jotta voit maksaa tippiä. 10% juomaraha seteleinä on sopiva. Jos palvelu on huonoa, tippiä ei ole tarvis maksaa. Karjalan kannas Jos olet lähtenyt Helsingistä aamulla ja sinulla on aikaa, niin kannattaa jatkaa Viipurista Pietariin Primorskin rantatietä pitkin. Vanha suomenaikainen tie kulkee ensin Koivistoon, sieltä Terijoen kautta Kuokkalaan ja aina Siestarjoen vanhalle rajalle. Matkalla voi pysähtyä ihastelemaan upeita hiekkarantoja ja venäläisten vanhoja ja uusia datshoja. Alueesta on tullut viime vuosina jälleen arvostettu lomakohde pietarilaisten keskuudessa. Jos olet kiireessä, niin Viipurista Pietariin valmistunut uusi valtatie on nopea ajaa. Kun tulet Pietariin ja jos valitset maksullisen moottoritien, niin maksaminen niillä tapahtuu yksinkertaisesti luottokortin lähimaksulla, aivan kuten Länsi-Euroopassakin. Valitse kassoille tullessa oikeanpuoleinen keltainen kaista, joissa voi maksaa myös käteisellä. Hinta ei ole kynnyskysymys. Saapuessasi Pietariin voit ihailla Lahden kaupunginosassa sijaitsevaa Gazpromin taivaisiin kapuavaa 462 metrin korkuista Euroopan suurinta pilvenpiirtäjää. Off-line tilassa toimivan navigointiohjelman ja luoteis-Venäjän kartan lataaminen kännykkään on suositeltavaa, sillä Pietari on viiden miljoonan ihmisen suurkaupunki ja todella ruuhkainen. Venäjällä on aika kalliit roaming maksut, joten offline navigointi tekee ajamisesta huomattavasti halvempaa. Majoittuminen Pietarin hotellit ovat halpoja, halvempia kuin Tallinnassa. Jo muutamalla kympillä per yö saa aivan keskustasta perushotellin aamiaisella ja ilmaisella internet-yhteydellä. Jos haluaa parempaa tasoa, niin reilulla parilla sadalla saa vaikka koko perheelle kahden makuuhuoneen sviitin viikonlopuksi. Kokemuksella voi sanoa, että palvelu on kaikkialla tasokasta ja aamiaiset laadukkaita, yleensä seisova pöytä munakokkeleineen, pekoneineen, makkaroineen ja erikoiskahveineen. Jos valitset hotellin aivan keskustasta, niin kannattaa varata samalla myös parkkipaikka autollesi, sillä ne ovat keskustassa todella kortilla. Toinen vaihtoehto on katsoa, että hotellin läheisyydestä löytyy maksullinen parkkialue. Parkkeeraus maksaa alle kympin vuorokausi. Helpoin tapa vertailla ja varata hotelleja on käyttää jotain kansainvälistä varausjärjestelmää, kuten vaikka booking.comia. Kaupungilla Pietari on valehtelematta upea ja antaa etenkin kulttuurimatkailijalle uskomattoman historiallisen kokemuksen ja tuulahduksen tunteen Euroopan hienoimmista kulttuurikohteista. Pietaria ei voi vähätellä. Helpoin tapa kulkea Pietarissa on metro. Nykyisin metrossa on myös latinankieliset opasteet. Kannattaa kuitenkin tallentaa metrokartta vaikkapa puhelimeen, jotta osaa hahmottaa, minne on menossa. Suurin osa nähtävyyksistä on Nevsky Prospektin pohjoispäässä. Hyväkuntoisen kannattaakin kävellä olennaisimmat nähtävyydet läpi: Eremitaasi, Palatsiaukio, Amiraliteetti, Iisakinkirkko, Verikirkko, Kazanin kirkko ja Gostinyi Dvor. Eremitaasin lisäksi kävelyetäisyydellä on pari muutakin museota, kuten Venäläisen taiteen museon eri osat, Stroganovin ja Mihailovin palatsit. Teatterin ystäville löytyy Alexandrinskyn teatteri heti Nevskyn varrelta. Lähes vastapäätä teatteria löytyvät niin Singerin kirjatalo, kuin Elisejevin ruokakauppa. Kävellessä voi ihastella Pietarin lukuisia palatseja, puistoja sekä kaupunkia halkovia kanavia. Syömään Lounaat ovat Venäjällä erittäin edullisia ja kannattaa vilkuilla tarjousten perään. Monissa kahviloissa on tarjolla upeiden konditoriatuotteiden lisäksi keittoja, piirakoita ja pientä suolaista. Ketjuravintoloista saa samoja tuotteita kuin kotimaassammekin. Pietarissa on nykyisin ravintolatarjontaa kaikkiin makuihin. Venäläiset tuntuvat rakastavan sushia ja korealaista ruokaa, mutta yhtä hyvin he syövät niin pizzaa, hampurilaisia kuin omia venäläisen keittiön herkkuja. Pietari ei nuku koskaan. Varsinkin pääkatu Nevsky Prospekt sykkii elämää ympäri vuorokauden. Päivällä voi käydä syömässä mitä mieleen pälkähtää, mutta venäläiseen tapaan illallinen on kaikkein tärkein. Illalliselle varataan aikaa. Jos olette viikonloppureissulla, niin etenkin lauantai-iltaisin ravintoloissa on ruuhkaa, jolloin kannattaa tehdä pöytävaraus ajoissa. Kysykää hotellissa neuvoa ravintoloiden suhteen, sillä valikoima on todella laaja. Jos päivällä sattuu mielenkiintoinen ravintola eteen, voi varauksen käydä tekemässä itse. Suosittelen kaukasialaista keittiötä, sillä se on suomalaiselle jotain sellaista, mihin ei meillä usein törmää. Kuuma hachapuri vie kielen mennessään ja perinteinen sashlik on takuuvarma valinta lapsillekin. Testatkaa rohkeasti myös venäläistä keittiötä ja muistakaa, että Venäjällä pääruoka ei usein ole se illan kohokohta, vaan ne moninaiset alkupalat. Iltavirkuille kaupungista löytyy suuri määrä erilaisia illanviettokohteita. Keskustassa on paljon pubeja ja baareja, jotka tarjoavat niin venäläisiä kuin ulkolaisia juomia. Nevskyn varrella hintataso on muita korkeampi, mutta ei verrattavissa Helsingin keskustan hintoihin. Monet ravintoloista on läpi yön auki. Ostoksille Viikonloppumatkailijan on helpoin tehdä ostokset sunnuntaina, ennen kotiin lähtöä. Nevskyn varrelta löytyy Passage ja Nevsky Centre, jossa on Stockmannin tavaratalo viidessä kerroksessa, lähellä on myös Pietarin vanhin tavaratalo DLT sekä Moskovan junaseman takana sijaitseva jättimäinen Galeria Shopping Mall (270 liikettä, kaksi kertaa Jumbon kokoinen). Hintataso keskustassa ei ole halvimmasta päästä, joten jos etsii vähän huokeampia tuotteita, kannattaa suunnata autolla Pietarin ulkopuolisiin kauppakeskuksiin ja hypermarketteihin, joita on lukuisia. Suosittelen esim. City Mall kauppakeskusta, jossa on paljon parkkitilaa ja yli 130 liikettä. Keskus on sopivasti Pietarin pohjoispuolella paluumatkaa ajatellen. Ruokaja juomaostokset kannattaa tehdä joko O’key tai Karusel hypermarketeissa tai vaikkapa kotoisassa Prismassa. Hintataso on huomattavasti huokeampi Suomeen verrattuna ja Vironkin hinnat jäävät reilusti jälkeen. Halvimmat alkoholijuomat ja tupakkatuotteet ovat rajan tax-free myymälässä, jonka hinnat ovat niin alhaiset, että naurattaa. Alkoholijuomien suhteen pitää muistaa, että Suomeen saa tuoda EU:n ulkopuolelta per henki 4 litraa viiniä, 16 litraa olutta sekä 1 litran väkeviä tai 2 litraa maks. 22 % alkoholijuomia ja vain, jos matka on kestänyt yli 24 tuntia. Hyvää matkaa! Teksti ja kuvat Jauri Varvikko Pietarhovi PALUUMATKAN voi suorittaa myös Suomenlahden eteläpuolta. E-viisumi mahdollistaa rajanylityksen Narvassa, jolloin voi ajaa Viroon ja tulla Tallinnan kautta laivalla Suomeen. Ja vaikka et ajaisikaan Viroon asti, niin lahden eteläpuolella sijaitsee Pietarhovi, tsaarien kesäpalatsi, joka on ehdoton vierailukohde. Vain Ranskan Versailles vetää vertoja Pietarhovin kauneudelle. Ennen käyntiä Pietarhovissa voi tehdä ostoksia suomalaisten suunnittelemassa ja rakentamassa Pearl Plazan kauppakeskuksessa, jossa on 150 liikettä, mm. Prisma ja H&M sekä ihailla matkalla Pietarhoviin Strelnan palatsia. Pietarhovin visiitin jälkeen voi lähteä paluumatkalle ajamalla Kronstadtin saaren kautta kulkevaa siltaa pitkin yli Suomenlahden. Tsaarien Talvipalatsi valmistui vuonna 1762. Sen edustalla palatsikaukiolla seisova 25 metriä korkea ja 600 tonnia painava Aleksanterin pylväs on pystytetty 1832. Graniittipylväs on tuotu Virolahdelta Suomesta. Vaskiratsastaja, Pietari Suuren ratsastajapatsas on Pietarin kuuluisimpia monumentteja ja sijaitseee Nevan rannalla Amiraliteetin vieressä Senaatinaukiolla. Jättimäinen Iisakinkirkko on maailman neljänneksi korkein kupolirakennus. Sen korkeus on yli 100 metriä ja sitä rakennettiin 40 vuotta. Kupoliin on käytetty sata kiloa kultaa. Myös tämän rakennuksen graniittipylväät ja -kivetykset on tuotu Virolahdelta Suomesta.
6 22.1.2020 MESSUJA KANNELMÄEN KIRKOSSA • Kynttilänpäivän messu su 2.2. klo 10. Messussa kuullaan W.A. Mozartin kauneinta kuoroja instrumentaalimusiikkia, jota esittävät Vokaaliyhtye CantoNovo, Anne Myllylä, urut sekä Virve Ruokokoski, klarinetti. Papit Nina Rajamäki ja Virpi Koskinen. Messun jälkeen keittolounas Yhteisvastuun hyväksi. • Aamuehtoollinen ke 29.1. ja 12.2. klo 9.15 ja sen jälkeen aamiainen hintaan 1,50 €. • Iltaehtoollinen ke 22.1., 29.1., 12.2. klo 19. Kolmen vartin kirkko keskellä viikkoa. • Luottamuksen messu ke 5.2. klo 19. Hiljaista mietiskelyä ja rukouslauluja. MALMINKARTANON KAPPELISSA • Messu ja iltatee Kynttilänpäivänä su 2.2. klo 18. MUSIIKKIA KIRKOSSA Su 26.1.2020 klo 18 Kantaattikonsertti Sirkku Rintamäki, sopraano, Katja Mäkiö, altto, Mikko Helenius, tenori, Tuomas Heikkilä, basso, Kannelmäen seurakunnan kamarikuoro Vox Canora ja nuorisokuoro Kannelkellot, Oulunkylän seurakunnan kamarikuoro Chorus Sine Nomine, Suomalainen barokkiorkesteri. J. S. Bachin kantaatit BWV 32, 155 ja 156. Yleisö on tervetullut osallistumaan kantaatit päättävien koraalien laulamiseen. Koraalit harjoitellaan klo 17.15 ennen konserttia. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen tukimaksu FiBOlle. La 1.2. klo 18.30 Antoni Lliteres ja Eurooppa. Barokkimusiikkia Mallorcalta. Lliteres-Conti-Telemann. Irene Mas, sopraano ja mallorcalaisen barokkifestivaalin yhtye. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen tukimaksu Suomalaiselle barokkiorkesterille (FiBO). Lauletaan yhdessä to 30.1. klo 10.15. Avoin yhteislaulutilaisuus. KESKENERÄISTEN KÄSITÖIDEN PIIRI PAIKASSA Löytyykö sinulta kaapista keskeneräisiä käsitöitä tai haluaisitko löytää tarmon aloittaa jotain uutta? Etsitkö käsityöpiiriä, jonne saisit ottaa vauvasikin mukaan? Tule mukaan Keskeneräisten käsitöiden piiriin Paikkaan, Kauppakeskus Kaaren -1. krs, maanantaina 27.1. klo 14–15.30. Tiedustelut Sanna Lång, p. 09 2340 3861. YHTEISVASTUU 2020 • Yhteisvastuukeräys 2020 tukee vanhemmuutta Suomessa ja kehitysmaissa. Keräys käynnistyy kynttilänpäivänä sunnuntaina 2.2. Kannelmäen kirkossa on messu klo 10 ja sen jälkeen keittolounas Yhteisvastuun hyväksi ja tietoa keräyksestä. • Lipaskeräys toteutetaan Kaaressa viikoilla 6 ja 10. Tulisitko sinä lipaskerääjäksi? Tiedustelut Ulla-Maija Tuura, 09 2340 3843. Lahjoittaa voi myös nettisivullamme olevan linkin kautta. #sinäriität2020 #minäkannanyhteisvastuuta Kannelmäen kirkko Vanhaistentie 6, 00420 HELSINKI. Virasto, Klaneettitie 6–8 A, p. 09 2340 3800. Malminkartanon kappeli, Vellikellonpolku 8. helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki, facebook.com/kannelmaenseurakunta Kevät koittaa Putinille Toisinajattelija Toi sin aja tte lij a ALUSSA EPÄVARMALTA vaikuttanut eversti on johtanut maataan, Venäjää jo 20 vuotta. Tämä osoittaa, että kykyäkin on oltava, pelkällä sattumavakanssilla se ei olisi onnistunut. Noin muutoin on erikoista, että valtion johtoon singahtaa eversti, kun tarjolla olisi ollut kenraalejakin kymmenittäin ja muita everstejä tuhansittain. Putinin alkuaikojen onnistumista ei voi pitää yksin öljynhinnan nousun ansiona. Myös neuvostoajan kaivannaisja muu raskas teollisuus sai nostetta Kiinan noususta. Idea kaupan rajoitusten hellittämisestä toi maalle menestystä. Rikollisuuden vannehtiminen osaksi laillista liiketoimintaa oli myös maata hyödyttävä toimi. Kahden ensimmäisen kauden vuotuinen kasvu oli 7% vuodessa, joka monen kohdalla näkyi tätä paljon suurempana nousuna. Kansa oli syystäkin tyytyväinen. Nykytilanne Vanhat eväät on syöty ja nyt olisi keksittävä uutta. Maa on paineessa, yritteliäisyyttä estää oma hallinto. Itsevaltaisuus joka oli alussa etu, kostautuu, kun vallalla ei ole suitsia, ei toimivaltaista duumaa eikä toimivaa oikeuslaitosta. Putin on osoittautunut eteväksi taktikoksi, mutta epäilys on herännyt, että strategia puuttuu. Uhkia on, Venäjä on harvaanasuttu ja laaja. Väki on vähentynyt, eikä nuorisoa ole niin paljon kuin olisi toivottavaa. Voidaan ajatella, että pitkän päälle naapurit napsivat osia heikosta Venäjästä. Putinin ajatus on tehdä Venäjästä vahva, silloin uhat on paremmin hallittavissa. Omaa vahvuutta voi parantaa myös siten, että heikennetään vastapuolta. Varautuminen Oman maan kansalaistoiminta on estetty. Niskoittelevia varten on niin suuret sanktiot, että halut osoittaa mieltä menevät. Toimintakykyistä kilpailevaa organisaatiota, kuten oppositiota ei ole, joten ei ole mahdollista että uhka oman maan kansalaisista olisi kovin suuri. Suurin osa kansalaisista on saatu uskomaan, että Putinin hallinto on ikuista ja väistämätöntä. Moskova on täynnä valvontakameroita ja metallinpaljastimia, joten luvaton mielenosoitus saati muu hallintoa haittaava teko ei ole helppoa toteuttaa. Byrokraatit liikkuvat poliisisaattueessa ja kadut suljetaan johdon kulkiessa. Putinilla on omassa johdossaan oma kaarti joka kooltaan vastaa pienen maan armeijaa. Kilpailijoita on heikennetty. Eurooppaa on heikennetty eripuraisuutta lisäämällä. Timothy Snyderin mukaan Merkelin ilmoitettua vuonna 2015, että hoidamme pakolaiset, Putin seuraavana päivänä alkoi lisätä pakolaisten määrää Syyrian pommituksilla. Pommitukset kohdistuivat infraan, kuten vesilaitoksiin sekä umpimähkäisinä kaupunkeihin. Jopa pikkuvaltio Suomen kansalaiset ovat eripuraisempia kuin aikaisemmin. USA varsinkin on saatu hyvin eripuraiseksi. Maata on heikennetty vaikuttamalla presidentin valintaan. Paitsi että piilovaikuttaminen oli omiaan heikentämään kansalaisten uskoa politiikkaan, kaiken kukkuraksi projekti onnistui yli odotusten ja oma mies, Trump, tuli valituksi. Kukaan ei varmaksi tiedä, millä langalla Trump on sidottu Venäjän etujen ajamiseen, mutta lanka tuntuisi kyllä olevan. Trumpille läheiset henkilöt ovat Venäjällä bisnestä tehneitä, Trump Towerin asiakkaat ovat paljolti venäläisiä, Trumpin velat ovat Deutsche Bankista, mikä on tullut tunnetuksi venäläisen rahan pesäpaikkana ja pesulana. Trump ei ole hoitanut lainojaan ja silti on saanut lisää lainaa, outoa. Trumpia tukevia ostoja on tehty, mm. kun venäläisoilgarkki osti ylihinnalla Trumpin omistaman länsirannikon huvilan ja puratti sen kaupan jälkeen. Vaikka Trump ei olekaan ihan toiverenki omavaltaisuutensa ja ailahtelevaisuutensa vuoksi, Venäjän etuja ajaa kyllä ihan pelkkä sekoilukin. Se heikentää USA:n hallintoa ja kansalaisten uskoa kansalaisyhteiskuntaan. USA on kehittymässä Trumpin hallinnon alla samanlaiseksi oligarkiaksi kuin Venäjäkin. Asevoimat Kuten totesin, naapurit synnyttävät uhan. Ajatus piiritetystä Venäjästä on mielentila, tai pakkomielle, josta ei päästä irti. Tosiasiassa maailman suurinta maata ei voi piirittää. Pakkomiellettä on myös pääsy merelle. Stalinin tavoin ajatellen Venäjän läntisin satama saisi mielellään olla Brest Ranskassa. Tähän voi vähin erin pyrkiä saamalla ensin vaikka maayhteyden Kaliningradiin. Näitä Venäjän tavoitteita, uhan eliminointia ja oman alueen laajentamista tukee parhaiten asevoimat. Kaikessa hiljaisuudessa on tehty jo pitkään työtä asian eteen. Budjetti on neljä prosenttia vuodessa, kun Natomaiden toteutumaton tavoite on vain 2%. Kun aseet ovat kotimaista valmistetta, ostovoimapariteetin avulla laskettuna kyse on valtavasta panostuksesta. Länsimaat laskevat budjetin dollareissa, mikä antaa väärän mielikuvan pienestä budjetista. Ruplan ostovoima kotimaassa on suuri, joten ruplalla saadaan paljon ja hienoja aseita. Uusien aseiden huippu on hypersooninen mannertenvälinen ohjus, jota ei voi torjua. Tällainen nostaa USA:n halua puuttua aluekiistoihin. Ohjusten lisäksi Venäjällä on nyt myös uusi mannertenvälinen häivepommittaja, joka lensi ensilentonsa vuonna 2015. Näiden lisäksi rakenteilla on 6 ydinsukellusvenettä, 25:n normaalin sukellusveneen lisäksi. Yleisenä naurunaiheena on ollut Venäjän raihnainen lentotukialus, mutta kaikessa hiljaisuudessa on rakenteilla kaksi uutta lentotukialusta, jota ovat USA:n lentotukialuksia suurempia. Näiden kahden lisäksi on määrä rakentaa 6 helikopteritukialusta. Vanhan aluksen pitäminen esillä uutisissa on nähdäkseni maskirovkaa, erehdyttämistä. Lentoaseena ovat uudet viidennen sukupolven hävittäjät (tavoite 1500 kpl), kun Euroopassa aletaan vasta heräillä uuteen tilanteeseen. Hyökkäysvaunuissa Armata edustaa uusinta suunnittelua. Siinä miehistö on eristetty tykin laitteistosta, mikä parantaa mukavuutta ja pienentää altteimman osan, tykkitornin kokoa. Eikä tässä vielä kaikki, rakennusohjelmaan kuuluu myös 15 risteilijän kokoista hävittäjää ja 35 korvettia, 400 helikopteria ja 200 uutta IS-400 ohjusta. Uusi ohjesääntö Myös toimintatavat on uudistettu, nyt panostetaan arvaamattomuuteen. Ei pyritä enää rintamasotaan vaan isketään minne katsotaan parhaaksi. Yhden sodanjohdon alaisuudessa on koko alue Jäämereltä Krimille. Ydinaseen käytön kynnystä on laskettu, mihin tahansa uhkaan voidaan doktriinin mukaan vastata ydinaseilla. Doktriini on edelleen hyökkäyksellinen, kuten se on aina ollut. Sota pyritään viemään oman alueen ulkopuolelle. Entäs meillä Pitkään ajateltiin että sopiva joukkojen määrä meillä olisi jatkosodan lopun miesmäärä, 528 000 miestä. Nyt ollaan tiputtu 230 000 mieheen. Joukkojemme määrä on itse asiassa nyt pienempi kuin talvisodan alkaessa. Nostomiehiä ei ole ja vaikka olisi, näille ei olisi aseita, sillä ylimääräiset aseet on pantu silppuriin. Lapissa on räjäytetty valtavasti että on päästy eroon liioista ammuksista ja miinoista. Onko tässäkin piilovaikuttaminen onnistunut? Asevelvollisuus on asiallisesti muuttunut vapaaehtoiseksi. Tiedustelu on ajettu alas ja uutta ei ole helppoa luoda. Kenraali Simelius loi Kekkosen aloitteesta aluepuolustusjärjestelmän joka on ajettu alas, mutta joka olisi vastannut hyvin uuteen liikkuvaan sodankäyntitapaan. Suomen tavoin Ruotsi on löysäillyt puolustuksensa kanssa, ja Saksa vielä enemmän. Jatko Putin saa uusia ystäviä Lähi-Idässä. Öljynhinta pysyy korkealla vihamielisyyksien takia mikä sementoi kleptokratian vallan ja mahdollistaa etenemisen. Tsaari, jollaiseksi Putinia erheellisesti on nimitetty, yrittäisi jättää maan hyvässä kunnossa pojalleen, muitta Putin ei sanojensa mukaan ole jatkajasta kiinnostunut. Venäjän pitkäkestoinen menestys on mahdollinen vain, mikäli riippumaton lainsäädäntövalta ja oikeuslaitos toteutuvat. Miestä ei pyssyllä saa, julisti Annie mestariampuja 50-luvun musikaalissa. Saman ajattelutavan mukaan pitkäkestoista hyvinvointiakaan ei voi saada pyssyjen avulla. Esko Karinen Lähde mm.: Markku Salomaa, Kylmän sodan toinen erä SHOPPAILU HARRASTUKSENA on epätrendikästä. Kestävän kehityksen nimissä voi ostaa vaatelaastaria ja paikata puseron ja toppahousut ja jatkaa maallista vaellustaan muina lähiömutseina pitkin Kannelmäen kinttupolkuja. Olen holtiton kuluttaja. Nimittäin kulttuurin suhteen. Museokortti, kirjoja, levyjä, teatterielämyksiä, saanko lisää, kiitos. Yksi on ylitse muiden, nimittäin elävä musiikki. Jäähallikeikat maksavat järkyttävän paljon, mutta kerrankos se kirpaisee. Tai joskus jopa neljä kertaa, jos koko perhe lähtee konserttiin, mutta kerranhan täällä vain eletään. Mutta mitä kalliimpi konserttilippu, sen isommat odotukset konsertista. Piippuhyllyllä jäähallissa tai Hartwall-areenalla kun tiirailee jossain kaukaisuudessa pienenä pisteenä erottuvaa lavaa ja bändiä siellä, miettii joskus, miksi edes tulin. Joskus piippuhyllylle asti säteilee sellaista energiaa, ettei voi kuin upota musiikkiin. Kotoisin olo minulle tulee silti rock-klubilla, jossa lavalla on elämän kuluttama, mutta rakas, punkbändi, jonka lavaspektaakkeli käsittää soittamisen ohella hieman hyppelyä. Illan konserttilippu maksaa vähän eikä muita kulujakaan tule, koska baaritiskille säntäilyn sijasta on pidettävä asemat esimerkiksi Tavastian portailla, ettei joku kaksimetrinen korsto parkkeeraa eteen. Sieltä varjoista on hyvä tarkkailla bändiä ja nauttia. En voisi koskaan kirjoittaa konserttiarvosteluja, sillä keikan jälkeen on mahdoton sanoa, mitkä kaikki biisit keikalla esitettiin. Tiedän vain, että hengitin konsertissa musiikkia sieluni kyllyydestä, ja jos en nyt ihan transsissa, niin sinne päin, kaikkeni antaneena. Ulospäin eläytymiseni näkyy suun jatkuvana käymisenä, kun laulaa luikautan biisien mukana sekä pienieleisenä oikean jalan hytkymisenä rytmin tahtiin. Sekä tietenkin massiivien aplodeina ja innostunein a ulvahduksina. Joskus hyvällä keikalla sisälläni majaa pitävä Itkijänainen herää, ja liikutun konsertin alkumetreillä jo reippaasti. Joudun pidättelemään, ettei lähtisi ihan käsistä silkaksi itkeskelyksi, ja etten näyttäisi keikan jälkeen seepralta poskille valuvine ripsiväreineni. En mene keikoille itkemään vaan pitämään hauskaa! Lähden keikoille mielelläni jonkun kanssa, mutta en halua puhua kesken keikkaa. Voin nyökätä hillitysti keikkakaverille, ja tirskahdella kuin yhteisen salaisuuden jakamista alleviivaten, ”hyvä bändi”, mutta muut puheenparret säästetään keikan jälkeiseen elämään. En ole muusikko enkä tiedä soittamisesta tai musiikista teorian tasolla juuri mitään, joten on vaikea erotella, kuka nyt sanan varsinaisessa merkityksessä soittaa hyvin, kuka ei tai hapuileeko soitto. Mitä väliä? Olen enemmän entisaikain Levyraadin jäsenen Pirkko Liinamaan linjoilla: jos jalka heiluu mukana kun soitto soi, tykkään. Jos musiikki menee liian vakavaksi, ja meno on jotenkin pliisua, jalka ei heilu eikä kyyneleet tule silmiin. Menen keikoille asenteella, että olen yksin bändin artistin kanssa. En tarvitse muuta yleisöä. Suljen yleismölinän korvatulpilla heti alkuunsa pois. Ja sitten vain olen. En ymmärrä ihmisiä, jotka tulevat konsertteihin juomaan ja juttelemaan ja bändi on ikään kuin taustamusiikkia. Sosialisoin muualla, keikalla keskityn musiikkiin. En ota kuvia keikoilla, sillä puhelimen roplailu hajottaa keskittymisen ja takaisin tunnelmaan on vaikea päästä. Keskittymistä hajottavat niin monet asiat: kerran ajattelin hoitaa muutamat kärpäset yhdellä iskulla, ja kävin ostoksilla ennen illan konserttia. Sitten, kesken kiihkeän punkkeikan käteni osui käsilaukussani jemmassa olevaan juuri ostettuun lapsen villahaalariin. Tunnelma sai kolauksen. Ei rockbändin keikalle kuulu villahaalarit, koulun Wilmaviestit tai muut arkiset lähiömutsin ongelmat. Ei, keikalle kuuluu minä, orkesteri ja hyvä musa. Kaikki muu on toisarvoista, silloin. Karolina Lamroth Kirjoittaja rakastaa musiikkia ja lukemista, on MLL Kannelmäen yhdistysaktiivina aina pienten puolella ja toivoo maailmanrauhaa. Mutsi ja lähiön lumo Holtiton kulttuurin kuluttaja avautuu
7 22.1.2020 Kannelmäen Hammaslääkäriasema Laulukuja 4 (kauppakeskus Kaaren vieressä punatiilitalo) P. 09 566 0981 www.kannelmaenhammaslaakariasema.com • paikkaukset • juurihoidot • hammaskiven poisto • protetiikka • pienkirurgia HAMMASLÄÄKÄRI HLL Eero Auvinen ONKO SINULLA JOTAIN HAMPAANKOLOSSASI? HAMMASLÄÄKÄRIT Leena Kontiola Elina Veltheim 09 5482 420 ? Avoinna ma-pe Konala, Riihipellonkuja 3 (vanha ostari) Kauneusja terveyspalveluja Ajanvaraukset: 09-497 071 Vanhaistentie 8 • Tervetuloa! PARTURI-KAMPAAMO SALON KLIPSI PALVELEE KAAREN SOKOKSEN YHTEYDESSÄ ma-ke 10-18, to-pe 10-20, la 9-17 TERVETULOA ! Salon Klipsi Sokos Kaari puh. 040 755 2580 | www.salonklipsi.fi Kantelettarentie 7, 00420 Hki P. 09 5862 021 Avoinna klo 10-17 , la ja muina aikoina sopimuksen mukaan PARTURI KAMPAAMO HANNASTIINA P. 09 566 6129 SITRATIE 1, 00420 HKI Sähköpalvelu ¥ 045 852 1722 juha-matti@sahkopalvelukulmala.? www.sahkopalvelukulmala.? SÄHKÖASENNUKSET KULMALA • Pakoputket • Rengastyöt • Putken taivutukset • Myös jenkkiputket Risto Tiittanen Oy Valuraudantie 6, 00700 Hki p. 09 563 2227 Tanotorvi on Kaarelan ja ympäristön kulttuurija kotiseutulehti. Se on perustettu vuonna 1964. Painos 25.000 kpl Lehti jaetaan ilmaiseksi kaikkiin talouksiin. Jakelualue: Kannelmäki, Hakuninmaa, Maununneva, Malminkartano, Kuninkaantammi, Honkasuo, Konala, Pitäjänmäki, Lassila, Pohjois-Haaga, osa Etelä-Haagaa, Kaivoksela, Silvola. Nippujakelu alueen yrityksiin. Julkaisija: Kaarela-Seura r.y. Päätoimittaja: Jauri Varvikko, 040 512 5105 jauri.varvikko@eepinen.fi Osoite: Pakilantie 98 A 1, 00670 Helsinki Toimitusneuvosto: Professori Seppo Lindy MKT Heikki Majava Toimittaja Kari Varvikko VTM Jauri Varvikko Ilmoitusmyynti/Sivunvalmistus: Seija Kuoksa / Eepinen Oy Puh. 010 3206 663 tanotorvi@eepinen.fi Ilmoitushinnat: Tekstissä: 1,20 /pmm Takasivu: 1,30 /pmm Paino: Sata-Pirkan painotalo Oy, Pori Jakelu: Helsingin Jakelu-Expert Oy Hankasuontie 3, 00390 Helsinki Puh. 09 5615 6400 http://hjex.fi/jakelupalaute Gluteeniton Konditoria Kakkutupa Avoinna Ti-Pe 10.00-17.00 | www.kakkutupa.fi P. 040 570 9779 | Konala, Riihipellonkuja 3 Bök i Kårböle ETT NYTT DECENNIUM är här. Jag önskar dig en bra start med tillförsikt och inspiration. Kanske du också har funderat över vad som hänt under de senaste tio åren. Utvecklingen har gått framåt på vissa områden och tyvärr verkar det som om den går bakåt på andra områden. Vilka krafter styr vår kultur och vad sätter vi värde på? I år firar Kårböle Gille r.f sitt 60års jubileum. Vår lilla stadsdelsförening har fortsatt med kärngänget i styrelsen och i år gjorde vi ett stort beslut för vår lilla förening, när vi bestämde att inte ordna den traditionella familjefesten i början av januari. Vi har alla år fixat ihop en fest, med program för barnen, lotteri, kaffebjudning och Lucia. Under många år ordnades den på Kannelmäen ala-aste på Kantelevägen och salen var fylld av människor i alla åldrar. Deltagarantalet började dock sjunka och vi flyttade festen till Kårböle lågstadium på Sorolavägen. Under många år kunde vi njuta av gemenskapen där, ända tills antalet deltagare började minska igen. En fest behöver tillräckligt med deltagare för att ge stämning och för att arbetet skall löna sig både socialt och ekonomiskt. Vår förening upprätthåller redan drängstugan vid skolan i sin regi och det tär på de ekonomiska resurserna. Vi kände att det var dags att förnya vår fest. Det tog några år innan vi var färdiga att släppa taget om en tradition som funnits redan länge. Nu vill vi se hur en fest senare på våren i mars för barnen tas emot av familjerna. Hur träffas vi i vår stadsdel? Dagvården och skolorna har varit samlingspunkter för familjerna och föreningarna har erbjudit extra aktiviteter. Nu under det senaste decenniet har de sociala medierna ändrat på sättet som vi umgås. Är det en orsak till att vår fest krympt ihop ända tills den försvann helt? Kanske konceptet blir modernt igen när det återuppväcks på 2030-talet, då vi förstått att vi inte på riktigt kan umgås bara digitalt utan att något väsentligt försvinner ur våra liv. Den mänskliga kontakten, den fysiska närheten är ett grundbehov som vi inte kan förbise. Den gör livet värt att leva eftersom vi finns till i relationer. Utan goda relationer blir livet fattigt och meningslöst. Ensamheten har ökat under decenniet och storstäderna sväljer de ensamma människorna utan att blinka. Nu vet vi också att ensamhet är en risk för ohälsa. Barnen utövar allt mera sina hobbyer på ett professionellt sätt, där prestationen går före gemenskapen. I bästa fall hittar man sina vänner inom hobbyverksamheten. Föreningsliv är också en hobby, men är det en gammalmodig hobby? I alla fall har vi inte någon rusning till vår förenings styrelse. Är vi föreningsmänniskor en utdöende art? Det hoppas jag verkligen inte. Harriet Fagerholm Kårböle Gille r.f. Den moderna gemenskapen OSTAMME KULTAA JA HOPEAA! Tule käymään NettiKullan ostopisteessä Lapinlahdenkatu 19! Arvioimme kultaja hopeaesineittesi arvon ILMAISEKSI! Tilaa maksuton myyntipaketti: WWW.NETTIKULTA.FI puh. 0449877049 HINTATAKUU PARAS HINTA Kannelmäen Eläkkeensaajat ry AVOIMET OVET ma 10.2. klo 11:00 13:00 kerhohuoneella Kaarelantie 86C Musiikkia, kahvi ja pullatarjoilu. Tervetuloa nykyiset jäsenet ja uudet jäsenyydestä kiinnostuneet Maalaukset, grafiikat, valokuvat ym. luovasti ja laadukkaasti. Kehystämö Galleria Aforte kehystää kaikki kuvasi. Kehruutie 1, Malminkartanon aseman vieressä pohjoispuolella (noin 100 m) puh. 041-537 5019, www.aforte.fi Avoinna Ke 11-17 • To-Pe 10-18 • La 10-14 • TERVETULOA! Kehystämö Galleria Aforte kehystää kaikki kuvasi Nyt erä kehystettyjä julisteita -50% Kehruutie 1, Malminkartanon aseman pohjoispäässä Puh. 041 537 5019 www.aforte.fi | kehys@aforte.fi Avoinna Ti-Pe 9-11 ja 12-18, La 10-14 ETKÖ SAANUT TANOTORVEA? Anna palautetta http://jakelupalaute.fi/tanotorvi