RIIPPUMATON SOTILASAIKAKAUSJULKAISU VUODESTA 1919 1/2021 • 13,50 € AUKKO UMPEEN KORKEATORJUNTAOHJUKSILLA | PALUU KYLMÄÄN SOTAAN VIIMEINEN RITARI SUOMALAINEN MUUKALAISLEGIOONA Unohdettu Valko-Venäjä 76 73 35 -2 10 1 PA L. V K O 20 21 -1 4 2 1 1 6 41 48 87 67 33 58
Block III Super Hornet ja vertaansa vailla oleva elektronisen sodankäynnin hävittäjä Growler tarjoavat Suomelle kattavan suorituskyvyn tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksineen. Koneiden tukialusominaisuudet soveltuvat erinomaisesti Suomen liikkuvaan taistelutapaan ja pohjoisiin sääolosuhteisiin, alhaisilla käyttöja ylläpitokustannuksilla. Boeingin ja suomalaisen puolustusteollisuuden 25 vuoden kumppanuus takaa kotimaisen huoltovarmuuden ja luo edellytykset hyödyntää nykyistä infrastruktuuria ja henkilöstön koulutusta jatkossakin. F/A-18 SUPER HORNET EA-18G GROWLER RAYTHEON NORTHROP GRUMMAN GENERAL ELECTRIC BOEING Luotettavin valinta Suomelle Date: 9-28-2020 1:04 PM ALL CONTENT WITHIN THIS FILE IS FOR OUTPUT ONLY BY END PRINTER/VENDOR. CHANGES, SHARING AND/OR DISTRIBUTING CONTENT IN WHOLE OR IN PART ARE STRICTLY PROHIBITED. LICENSING RIGHTS AND APPROVALS MUST BE REQUESTED AND APPROVED TO/BY FCB CHICAGO. Job Number: 11319550_Base Client/Brand: Boeing/BDS Colors: Cyan, Magenta, Yellow, Black Images: 11319550C01_R0_FA18_SnowBkgrnd.tif (456 ppi; CMYK), superhornet_tail_cmyk.eps, Growler_Wht.ai Fonts: Univers (57 Condensed, 55 Roman, 57 Condensed Oblique; Type 1), Russell Square (Medium; Type 1) PA: Dan Abrigg RET: None AB: Fallon Pfeiffer Vendor: None Output%: None File Name: 11451203Base_BDS_FA18_Finland_210x297.indd APPROVALS QC: Steve Jablonoski PR: Pat Owens PP: Sue Breitenecker TM: Sue Breitenecker GCD: Bruno Mazzotti AD: Sarah Hollis CW: Yessy Downs AE: Cara Hays/Clayton Ham Publications: Suomen Sotilas Notes: None Gutter: None Folds: NoneNone Media/Color Sp: PRINT/4 COLOR Country: None Language: None Bleed: 216 mm x 303 mm Trim: 210 mm x 297 mm Safety: 186 mm x 270 mm Scale: 1:1 Actual Size: 210 mm W x 297 mm H S:186 mm S :2 7 m m T:210 mm T :2 9 7 m m B:216 mm B :3 3 m m
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 3 PARAS LUOTTOLUOKKA 10/2006 Postiosoite Döbelninkatu 2, 6 krs. 00260 Helsinki etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi Osoitteenmuutokset, tilaukset ja laskutusasiat Asiakaspalvelumme palvelee arkisin kello 9-16 Puhelin 03 4246 5334 Telefax 03 4246 5341 asiakaspalvelu@jaicom.com Päätoimittaja Jaakko Puuperä gsm 050 590 3964 Ulkoasu ja taitto Kalevantuli, Matti Vartiala gsm 040 589 4547 Kustantaja Kustannus Oy Suomen Mies Toimitusjohtaja Kai Ahotupa gsm 0400 418 705 fax 010 423 8389 Tilaushinnat alkaen 7.4.2015 Kestotilaus: 72,00 €/vsk Määräaikaistilaus 12 kk: 91,00 €/vsk Opiskelija/varusmies: 67,00 €/vsk Tilaus alkaa aina tilausta seuraavasta tilaajalle toimitetusta lehden numerosta. Vuosikertaan sisältyy vähintään kuusi lehteä. Kestotilauksen vähimmäistilausjakso on yksi vuosikerta. Kestotilauksen voi katkaista ainoastaan tekemällä se ennen seuraavan uuden tilausjakson alkua. Määräaikaistilausta ei voi perua. Kirjapaino: PunaMusta Seuraava numero 2/2021 ilmestyy huhtikuussa 2021. Aineistopäivä 18.2.2021. Toimitus: toimitus@suomensotilas.fi Anttila, Mikko • Janhunen, Jukka Kesselring, Agilolf • Knuuti, Jukka Kuusela, Kari • Lappi, Ahti Lindblom, Tom • Masso, Iivi Mattila, Jukka I • Mäkelä, Pekka Ojanen, Arto • Rundgrén, Eerikki Sinkkonen, Jarmo • Säyrinen, Timo Valve, Tuomo • Virkki, Pekka Avustajat Suomen Sotilaan kotisivuilla osoitteessa www.suomensotilas.fi ISSN-1237-8704 Aikakauslehtien liiton jäsen 28.1.2021 Hyväntahtoiset haluavat kieltää tappajarobotit. Kuulostavathan ne pahoilta. Ihan niin kuin jalkaväkimiinatkin. Siis miksi ei kiellettäisi? Hyväntahtoiset uskovat yksipuoliseen aseistariisuntaan. Siihen luottavat myös ne muut. Nimittäin hyväntahtoisten yksipuoliseen aseistariisuntaan. He eivät tietenkään aseistariisuntaan tai kieltosopimuksiin liity. Eivät uskalla. Eivät ole hyväuskoisia ja tyhmänrohkeita. Käyttäytyvät järkevästi eivätkä tee päätöksiä ideologisesti kuten hyväntahtoiset. Siksi he eivät liity Ottawan sen enempää kuin Oslonkaan sopimuksiin eivätkä kiellä robotiikan, automaation ja digitalisaation kehittämistä myös sodankäynnissä. Mitä ovat tappajarobotit? Ne nimittäin ovat jo täällä. Ei. Ne eivät ole Terminator – tuhoaja -elokuvan kaltaisten viihdemaailman hömppätuotteiden maalailemia murhaavia, tunteettomia robotteja, ainakaan yleensä, vielä tai edes lähtökohtaisesti. Todellisuudessa robotiikka on tietysti ollut läsnä taistelukentällä jo kauan, ja sen kehitys kiihtyy. Tyypillisin ”robotti” on sodassa ja rauhassa vain pätkä ohjelmaa, joka korvaa ihmisen tehtävissä, joissa kone on parempi tai ihmistä ei haluta vaarantaa. Kun ihminen antaa tulenjohtojärjestelmän valita itse vaarallisimman tai tärkeimmän maalin tilanteessa, jossa ihminen ei voi ehtiä tehdä päätöstä tai kun pinta-aluksen, sukellusveneen, ajoneuvon tai ilma-aluksen omasuojajärjestelmä on kytketty päälle puolustamaan itseään uhkilta automaattisesti ilman, että kenenkään tarvitsee hyväksyä, painaa enteriä, on tappajarobotti työssään. Sen kieltäminen olisi mahdotonta – järjetöntä – ja johtaisi vain suurempaan inhimilliseen ja taloudelliseen tuhoon. Parhaimmillaan automatisoitu mutta yhä ihmisen näpeissä oleva robotiikka on kuin tuli, huono isäntä mutta korvaamaton renki. Huikeimmillaan se saattaa olla vastuullisen omistajan hallussa oleva ydinaseen kaltainen pidäke. Tappajarobotti voi olla juuri se rauhantekijä, joka estää sodan ja epäonnistuessaan ottaa iskut vastaan. Robotiikka säästää oikein käytettynä verta. Siten se on kuin mikä hyvänsä ase. Väärissä käsissä vaarallinen, ja vielä vaarallisempi, jos niillä, jotka voisivat vastustaa vääriä käsiä, ei sitä ole. Kyllä. Robotilla ei ole tunteita. Se ei sääli, se ei väsy, pelkää, hätäile ja stressaa. Entäs ne terminaattorit? Konkreettiset tappajarobotit, joita pelkistämiseen kykenemättömät hyväntahtoiset hölmötkin ymmärtävät? Niitäkin alkaa tulla taistelukentille. Ne voidaan ohjelmoida virheettömiksi ja väsymättömiksi apureiksi, jotka eivät ammu vahingossa lapsia, jos niin halutaan, vaikka lapsi osoittaisi niitä aseella. Ne eivät raiskaa tai surmaa taistelustressireaktion vallassa antautuneita vastustajia. Katsokaa ihmiskunnan ja sodan historiaa. Miten ”tappajarobotista” saisi enää julmempaa kuin ihmisestä? Ihminenhän sen ohjelmoi. Ja jos ihminen jossain joskus ohjelmoisi tulevaisuuden itseoppivan tekoäly-tappajarobotin oppimaan julmaksi, niin eikö tuo ohjelmoija tekisi tai teettäisi julmuutensa muutenkin? Eikö ole hyvä, että häntä vastaan nousevalla olisi siihen kyky ja vielä mieluiten laitteilla, jotka säästävät ihmisen taistelulta ja sen jättämiltä jäljiltä? Sota ei tee nimittäin kenellekään hyvää, ja siksi se kannattaa yrittää estää keinoin, joilla on vaikutusta. Siis kuvitellaanpa: Meitä on ammuttu rakennuksesta. Sinulla ja taisteluparillasi, meillä, on vain toisemme, aseemme… ja käsikranaatti. Edessä on ovi, jonka takana voi olla terroristi tai terroristeja piileksivä perhe, tai ties vaikka molemmat. Ovesta on pakko mennä sisälle. Kuka menee ensin? Sinä, minä vai käsikranaatti? Ja entä jos meillä olisikin apuna tappajarobotti, joka ei tee virheitä ja ampuu vain varmasti vihollistaistelijaksi tunnistamansa? Kuka sitten menisi ensin? Tai mikä? jaakko.puupera@suomensotilas.fi Block III Super Hornet ja vertaansa vailla oleva elektronisen sodankäynnin hävittäjä Growler tarjoavat Suomelle kattavan suorituskyvyn tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksineen. Koneiden tukialusominaisuudet soveltuvat erinomaisesti Suomen liikkuvaan taistelutapaan ja pohjoisiin sääolosuhteisiin, alhaisilla käyttöja ylläpitokustannuksilla. Boeingin ja suomalaisen puolustusteollisuuden 25 vuoden kumppanuus takaa kotimaisen huoltovarmuuden ja luo edellytykset hyödyntää nykyistä infrastruktuuria ja henkilöstön koulutusta jatkossakin. F/A-18 SUPER HORNET EA-18G GROWLER RAYTHEON NORTHROP GRUMMAN GENERAL ELECTRIC BOEING Luotettavin valinta Suomelle Date: 9-28-2020 1:04 PM ALL CONTENT WITHIN THIS FILE IS FOR OUTPUT ONLY BY END PRINTER/VENDOR. CHANGES, SHARING AND/OR DISTRIBUTING CONTENT IN WHOLE OR IN PART ARE STRICTLY PROHIBITED. LICENSING RIGHTS AND APPROVALS MUST BE REQUESTED AND APPROVED TO/BY FCB CHICAGO. Job Number: 11319550_Base Client/Brand: Boeing/BDS Colors: Cyan, Magenta, Yellow, Black Images: 11319550C01_R0_FA18_SnowBkgrnd.tif (456 ppi; CMYK), superhornet_tail_cmyk.eps, Growler_Wht.ai Fonts: Univers (57 Condensed, 55 Roman, 57 Condensed Oblique; Type 1), Russell Square (Medium; Type 1) PA: Dan Abrigg RET: None AB: Fallon Pfeiffer Vendor: None Output%: None File Name: 11451203Base_BDS_FA18_Finland_210x297.indd APPROVALS QC: Steve Jablonoski PR: Pat Owens PP: Sue Breitenecker TM: Sue Breitenecker GCD: Bruno Mazzotti AD: Sarah Hollis CW: Yessy Downs AE: Cara Hays/Clayton Ham Publications: Suomen Sotilas Notes: None Gutter: None Folds: NoneNone Media/Color Sp: PRINT/4 COLOR Country: None Language: None Bleed: 216 mm x 303 mm Trim: 210 mm x 297 mm Safety: 186 mm x 270 mm Scale: 1:1 Actual Size: 210 mm W x 297 mm H S:186 mm S :2 7 m m T:210 mm T :2 9 7 m m B:216 mm B :3 3 m m Sinä, minä ja käsikranaatti
Julkaistava aineisto. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Tilaajarekisteri. Lehden tilaajarekisteriä voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Niitä lehden tilaajia, jotka eivät halua että heidän tietojaan käytetään, pyydetään ilmoittamaan siitä lehden tilauksen yhteydessä. J alkaväkimiinakielto oli parasta mitä aseteollisuudelle oli käynyt aikoihin. Oslon sopimus menee samaan pakettiin. Kun kustannustehokkaat ratkaisut kielletään, maksavat hyväntahtoisten päätöksentekijöiden äänestäjät siitä pitkän laskun uusien älykkäämpien ja kalliimpien järjestelmien hankintakuluina. Se on loistava bisnes. Ja jos joku päivä joku niistä maista, jotka eivät asekieltosopimuksista piittaa, päättää käyttää voimaa, maksavat samat kiltit ihmiset korkeimman hinnan. Toisaalta kiellettiinhän aikanaan myös varsijouset ja vastustettiin höyryvoiman käyttöönottoakin. Kuinka kävi? Oikeassa maailmassa käyttökiellot toimivat vain silloin, kun ne koskevat niin tehottomia aseita ja teknologioita, ettei niitä käytettäisi muutenkaan. Ja sitten ovat tietysti hyväntahtoiset piikeistään luopuvat siilit. s. 74 Unohdettu VALKO-VENÄJÄ 30 VUOTTA SITTEN 6 Suuri vetäytyminen 1991 – Agilolf Kesselring JYVÄLLÄ 21 Turvallisuuskatsaus 24 Kadettikoulu Haminassa -juhlanäyttely 25 AMV 8x8:n marssi maailmalla jatkuu 26 Rajalle uudet lentokoneet Reitittimiä ja a-tarvikkeen huoltovarmuutta Droonit alas! Ohjusvene Hamina päivitettiin 27 Kyberhyökkäys eduskuntaan Uudistettu lounaspussi käyttöön kevättalvella 28 Maailmalta – Pekka Mäkelä SUOMEN SOTILAAT 34 Tuomas Gerdt, viimeinen ritari – Timo Säyrinen 43 Vapaudenristin Mannerheim-risti – Timo Säyrinen 47 Suomalainen muukalaislegioona – Kari Kallonen 51 Talvisota ja trikolori – Kari Kallonen 53 Kirjeitä Dien Bien Phusta – Kari Kallonen 55 Kommandoryhmät legioonan eliitti – Kari Kallonen SODANKÄYNTI 56 Korkeatorjuntaohjuksilla aukko umpeen – Ahti Lappi 65 Kommentti: Ilmaja ohjustorjunnan tulevat haasteet – Aleksei Kettunen KANSAINVÄLINEN POLITIIKKA 66 Suuri pelikirja Trumpin jälkeen – Jouko Ahvenainen 74 Unohdettu Valko-Venäjä – Timo Hellenberg RADALLA 80 Kaikkien rynkkyjen äiti – Mikko Anttila ja Jaakko Puuperä IIVI 97 Kirjarovio– Iivi Masso KNUUTI 98 Tuntematon henkilöhakemisto – Jukka Knuuti Palvelukortti sivulla: 99 Lisää sivuiltamme: WWW.SUOMENSOTILAS.FI
s. 80 s. 56 Vapaudenristin Mannerheim-risti Ilmaja ohjustorjunnan tulevat haasteet Muukalaislegioona Suomalainen Aukko taivaalla Ranskan muukalaislegioonan tarunhohtoinen maine houkuttelee edelleen suomalaisia miehiä. Kaikkien rynkkyjen äiti Suomen Sotilas koeampui Sturmgewehr 44:n. Tervetuloa radalle: ACHTUNG, FEUER! s. 43 s. 47
30 VUOT TA SIT TEN Kahdeksankymmentäluvun lopulla alkoi kehityskulku, joka huipentui kylmän sodan päättymiseen 1990-luvulla. Suuri vetäytyminen Euroopasta tapahtui vain kolme vuosikymmentä sitten. 6 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 ? TEKSTI: AGILOLF KESSELRING Kun maailma järkkyi M U SE O VI RA ST O
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 7 M ihail Gorbatšovin ensimmäinen valtiovierailu Suomeen lokakuussa 1989 muistetaan ehkä parhaiten yhdestä ainoasta kännykkäpuhelusta. ”Gorba” soitti Moskovaan Nokia-Mobiran valmistamalla Mobira Cityman 900 -matkapuhelimella, ja tieto Suomen matkapuhelinosaamisesta levisi televisioidun lehdistötilaisuuden kautta maailmalle. Kuva 24 000 markan arvoisesta ja 760 grammaa painaneesta kännykästä – sen ajan huipputeknologiaa – Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtajan käsissä on nykypäivänä melko nostalgista katsottavaa. Tasavallan presidentti Mauno Koivistolle valtiovierailu oli suuri saavutus. Suomen näkökulmasta suurin voitto oli Suomen ja Neuvostoliiton päämiesten yhteinen julistus, jossa Suomi määriteltiin puolueettomaksi maaksi. Gorbatšovin juhlallinen puhe Finlandia-talossa muistetaan ennen kaikkea siksi, että se voidaan nähdä vuoden 1992 allekirjoitetun niin sanotun perussopimuksen alkusoittona. Suomen ja Venäjän sopimus suhteiden perusteista (20. tammikuuta 1992) on äärimmäisen tärkeä, koska sen kautta YYA-sopimus lakkasi olemasta ja Suomi sai mahdollisuuden lähteä 50 vuoden jälkeen Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjän etupiiristä. Suomi liittyikin vuonna 1995 Euroopan unioniin (EU). Kokonaisuudessaan kuusi vuotta kestänyt siirto korjasi – ainakin hetkeksi maailmanhistoriassa – talvija jatkosodan jälkeisen Suomen geopoliittisen aseman. Euroopan suuremmassa mittakaavassa tärkeämpää oli, että Koivisto ja Gorbatšov lausuivat vastustavansa väkivaltaa toista liittoa, neutraaleja valtioita tai liiton sisällä olevaa valtiota vastaan. Kiinnostavaa on, että Suomen päämies lausui tämän, kun juuri todettiin, että Suomi ei kuulu mihinkään liittoon. Sitähän puolueettomuus tarkoittaa. Vaikka Neuvostoliitolle naapurisuhde Suomeen oli varmasti tärkeä, Gorbatšoville Finlandia-talo toimi silloin lavana paljon suuremmalle yleisölle. Sinatran oppeja Gorbatšovin tiedottaja Gennadi Gerasimov selitti sen jälkeen länsimaisille medioille: ”Tunnetteko Frank Sinatran laulun I did it my way? Puola ja Unkari tekevät sen nyt omalla tavallaan (their way). Minusta Brežnevin oppi on kuollut.” Yhdysvaltojen varapresidentti Dan Quaylen ikoninen kommentti kuului: ”Kun he puhuvat Frank Sinatran doktriinista, pitäisi myös muistaa Nancy Unohdettu kylmän sodan loppu
8 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 30 VUOT TA SIT TEN
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 9 Sinatran doktriini laulussa These Boots Are Made for Walking.” Vaikka Nancy Sinatran laulussa vuodelta 1966 on kyse pettämisestä, on muistettava, että vuonna 1989 tämä klassikkolaulu tunnettiin ennen kaikkea vuonna 1987 ilmestyneestä osin Vietnamin sotaan sijoittuneesta Stanley Kubrickin kulttimaineeseen nousseesta elokuvasta Full Metall Jacket, jossa laulu soi taustalla vietnamilaisen prostituoidun ilmestyessä amerikkalaissotilaiden eteen. Seurauksena sotilaat joutuvat kommunistisen Vietkongin väijytyksen uhreiksi. Ajan kontekstissa viittaus Nancy Sinatran lauluun kehotti siis ennen kaikkea olemaan varuillaan sotilaallisesti. Sotahistorian aiheina käsitellään usein suuria ratkaisevia taisteluja ja voittoja, jotka nähdään sotahistorian käännekohtina. Yksi 1900-luvun tärkeimmistä käännekohdista laittoi 30 vuotta sitten koko Euroopan geopolitiikan uusiksi, mutta kyse ei ollut mistään suuresta taistelusta: vuonna 1991 neuvostoarmeijan viimeiset sotilaat vetäytyivät Unkarista ja Tšekkoslovakiasta, ja vuoden lopulla Neuvostoliito lakkasi olemasta. Siitä on 30 vuotta. Suurin osa nuorista aikuisista oli liian nuoria muistaakseen aikaa ennen sitä – kylmää sotaa ja neuvostomiehitystä itäisessä Keski-Euroopassa – tai ei ollut edes vielä syntynyt silloin. Puolasta viimeiset entiset neuvostosotilaat lähtivät vuonna 1993 ja Saksasta 1994. Sotahistoriallisesti katsottuna suuri vetäytyminen on todennäköisesti Euroopan tärkein sotilaallinen tapahtuma toisen maailmasodan jälkeen – ainakin jos mittapuuna käytetään sen geopoliittisia seurauksia. Suomessa kahdeksannen luokan 223-sivuisessa Memo 8 -historian oppikirjassa tämä suuri sotilaallinen tapahtuma mainitaan epäsuorasti kahdessa lauseessa: ”Gorbatšov ymmärsi, ettei Neuvostoliitolla ollut varaa viiden miljoonan armeijaan. Niinpä rahaa säästettiin kutsumalla joukot vähitellen pois Afganistanista ja eurooppalaisista liittolaismaista.” Näinkin asian voi toki selittää, ainakin jos langetaan Gorbamyyttiin, joka alkoi Suomessa vuoden 1989 valtiovierailusta. Mutta oliko nyt kyse Frank Sinatra -doktriinin kaltaisesta Gorbatšovilta saadusta vapaudesta vai saavutettiinko Keskija Itä-Euroopan vapaus kuitenkin sotilassaappailla? Sukupolvikokemus Neuvostoarmeijan suuri vetäytyminen on nykyään vain muisto ajalta, jolloin kännykät eivät olleet Mauno Koiviston kättä pienempään kämmeneen mahtuvia vaan muistuttivat tiiliskiviä ja maksoivat tuhansia, jollei kymmeniätuhansia markkoja. Enää ei ole markkoja, ja kännyköitä saa euroilla. Usein unohdettu suuri vetäytyminen kuitenkin vaikuttaa edelleen tavallaan siihen, miten me ajattelemme nykymaailmasta. Historia sen taustalla vaikuttaa myös siihen, miten me näemme nykyään Venäjän ja Naton sekä miten Venäjä tai sen johtajat näkevät itsensä. Sosiologiassa 30 vuoden katsotaan yleensä olevan laskennallinen sukupolven ylimenevän ajan raja. Itävaltalais-unkarilaisen tai saksanjuutalaisen tai englantilaisen sosiologin Karl (Károly) Mannheimin (1893–1947) mukaan sukupolvissa aikaväliä tärkeämpää on sukupolven yhteinen kokemus. Ei ole liioiteltua sanoa, että muistamatta ja ymmärtämättä vuoden 1991 tapahtumia on mahdotonta ymmärtää Venäjän federaation nykyistä johtajasukupolvea saatikka entisen itäblokin maita ja niiden johtajia. Tiedetään, että muuan KGB-majuri Vladimir Putin (s. 1952) työskenteli 1980-luvulla Itä-Saksassa ja Sergei Lavrovista (s. 1950) oli tullut vuonna 1988 ulkoasianministeriön talousosaston sijaispäällikkö samaan aikaan, kun Valeri Gerassimov (s. 1955) oli panssarirykmentin sijaiskomentajana Baltian sotilasläänissä. Kun nykyisen Venäjän federaation yleisesikuntapäällikkö sai vuonna 1993 oman mekanisoidun divisioonansa, hänen tehtäväkseen tuli divisioonan vetäytyminen Baltiasta Jelnjaan (Smolenskin alue). Minskissä neuvostoarmeijan mekanisoidun divisioona 120:n sijaispolitrukkina toiminut historianopettaja, nykyinen ValkoVenäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka (s. 1954) kuuluu samaan sukupolveen. Siihen kuuluvat myös, vaikkakin vähenemässä määrin, nykyiset länsimaiden johtajat, vaikka heidän vuoden 1991 kokemuksensa ovat olleet varmasti erilaisia. Otetaan esimerkkinä 1980-luvun DDR:n fysikaalisen kemian keskusinstituutin kemisti Angela Merkel (s. 1954, Hampurista Itä-Saksaan muuttaneen papin tytär) tai silloisen Länsi-Saksan Kielin yliopis...Sinatran laulu kehotti siis ennen kaikkea olemaan varuillaan sotilaallisesti. NOOTTIKRIISIN AATTONA. Leonid Breznev tarkastaa kunniakomppanian Helsingin rautatieasemalla saavuttuaan Suomeen 22.09.1961. M U SE O VI RA ST O
10 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 30 VUOT TA SIT TEN ton lakitieteen tutkija, nykyinen Latvian presidentti Egils Levits (s. 1955), jonka perhe karkotettiin Riiasta toisinajattelijoina. Suomalaisten politiikkojen mittakaavassa tämä tarkoittaa vuonna 1955 syntyneiden Matti Vanhasen ja Eero Heinäluoman ikäluokkaa. Niin, onko puolueiden kärkipaikoilla Suomessa enää ketään sen ikäistä? Onko kohta enää muuallakaan EU:ssa? Muistaako kukaan enää? Jos ei, se voi vaikeuttaa Venäjän ymmärtämistä. Historian ymmärtämiseen ja muistamiseen ei tietystikään tarvitse olla elänyt historiaa, mutta historiaa ei saisi unohtaa. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto Neuvostoliitto – nykyisen Venäjän edeltäjävaltio – oli sotilaallisesti yhtä suuri mahti kuin Yhdysvallat. Tämä oli toisen maailmansodan eli Stalinin totaalisen sodan ohjelman ja Yhdysvaltojen taloudellis-sotilaallisen panoksen seuraus. Toisen maailmansodan jälkeen voittoisan punaisen armeijan nimi vaihdettiin vuonna 1946 neuvostoarmeijaksi (Sovietskaja armija). Muutoksen yhteydessä myös Neuvostoliitto demobilisoi omat puolustusvoimansa. Tämä oli taloudellisista syistä myös todella tarpeellista, koska sodan loppuvaiheessa punaarmeijan divisioonien määrä oli noin 550. Näistä noin 50 oli panssaridivisioonia! Toki panssaridivisioonat olivat jo silloin paljon pienempiä kuin sodan alussa mutta sitäkin äreämpiä. Demobilisoinnista huolimatta armeija oli vuonna 1950 edelleen yksinkertaisesti maailman vahvin – tai ainakin suurin – maavoima. Pelkästään demobilisoinnin jälkeiset luvut ovat vaikuttavia; 170 jalkaväkidivisioonasta, 35 panssaridivisioonasta ja 58 tykistödivisioonasta koostui jo rauhan aikana noin 4,5 miljoonan sotilaan vahvuinen valtava koneisto. Todellisuudessa se oli vielä suurempi. Valtava osa rauhantahtoisen työväen paratiisin valtiokoneistosta oli osittain tai kokonaan sodankäynnin tai maanpuolustuksen palveluksessa, katsantokannasta riippuen. Kymmenen vuotta sodan jälkeen elettiin jo mitä kuuminta kylmän sodan aikaa. Vuoteen 1955 mennessä neuvostoarmeijan rauhanaikainen aktiivinen miesvahvuus kasvoi taas noin
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 11 5,7 miljoonaan. Se siitä demobilisoinnista. Neuvostoarmeijan 1980-luvun miesvahvuus on edelleen kiistanalainen, mutta riippuen siitä, minkälaiset joukot lasketaan mukaan (esim. rajavartiojoukot, KGB:n alaisuudessa toimivat joukot ja rautatieturvallisuusja rakennusjoukot), puhutaan kuitenkin noin neljän ja yli viiden miljoonan välisistä luvuista – edelleen rauhan ajan vahvuus siis. Vuosina 1980–1985 Neuvostoliiton kalustomäärä kasvoi. Taistelupanssarivaunujen määrä nousi 50 000:sta 52 600:aan, tykistö-aseiden (kranaatinheitintä suurempien) 29 900:sta 50 200:aan ja rynnäkköpanssarivaunujen 62 000:sta 70 000:een. Myös laatua parannettiin. Kaluston modernisointi jatkui neuvostoajan loppuun vuoteen 1991 asti. Esimerkkinä mainittakoon kolmannen sukupolven T-80-panssarivaunujen kokonaismäärä, joka oli vuonna 1985 vielä noin 1 900, mutta vuonna 1987 T-80-vaunuja löytyi jo pelkästään Itä-Saksasta 2 256! Neuvostoliitossa valmistettiin vuosina 1980–1989 Suomen sotilaillekin tuttua BMP-2-rynnäkköpanssarivaunua 14 000 kappaletta, vaikka osa myytiinkin vuoden 1985 jälkeen itäblokin ulkopuolelle, kuten Afganistaniin, Irakiin, Syyriaan ja Suomeen. Vuonna 1987 otettiin käyttöön myös BM-30 Smertš -raketinheitin. Miehitysarmeija Suuri osa neuvostoarmeijasta oli sijoitettu Euroopan mahdollista sotanäyttämöä varten. Samalla joukot olivat osa Neuvostoliiton sortoja miehitysjärjestelmää. Unkarissa toimivan neuvostoarmeijan eteläisten joukkojen ryhmän miesvahvuus oli vuonna 1988 noin 70 000. Historiallisesti katsottuna Unkarin vuoden 1956 kansannousun ja eteläisen ryhmän perustaminen kuuluu yhteen: Unkarin vapausyritys oli geopoliittisesti katsottuna seuraus vuoden 1955 neuvostojoukkojen (silloinen keskinen ryhmä) vetäytymistä Itävallan miehitysvyöhykkeeltä. Silloinen Wieniin sijoitettu keskinen ryhmä oli vastuussa nimenomaan Itävallan neuvostosektorista sekä Unkarista. Uusi Budapestiin sijoitettu ryhmä kukisti viikon kestäneessä taistelussa 4.–11.11.1956 Unkarin kansannousun, jossa tapettiin noin 2 500 unkarilaista. Neuvostosotilaita kaatui oman tiedotuksen mukaan noin 720 – numeroita on saatettu kuitenkin korjata alemmas propagandasyistä. Tšekkoslovakiaan oli sijoitettu noin 92 000 sotilaan vahvuinen keskinen ryhmä. Tämä (uusi) ryhmä perustettiin Prahan kevään kukistamiseen jälkeen vuonna 1968. Tšekkoslovakian miehitys 21.8.1968 oli näyttänyt maailmalle, että tšekkien utopistiselle haaveilulle ihmiskasvoisesta sosialismista (socialismus s lidskou tvá ? í) ei ollut tilaa. Ei ainakaan niin kauan, kun neuvostovallalla oli riittävästi panssarivaunuja sen estämiseen. Usein ”väkivallattomaksi” väitetyssä miehityksessä kuoli 98 tšekkoslovakialaista ja Neuvostoliiton oman tiedotuksen mukaan 50 neuvostosotilasta. Kiinnostava yksityiskohta on, että vaikka Itä-Saksan niin sanotun Saksan demokraattisen ta? Tšekkoslovakia, Praha 1968. BERLIINI 1961. Länsiberliiniläisiä rakenteilla olevan muurin takana elokuussa 1961. ? 15-vuotias tyttö Budapestissa 1956 PPSh41 Špagin -konepistoolinsa kanssa.
12 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 30 VUOT TA SIT TEN savallan kansanarmeija (Nationale Volksarmee, NVA) oli valmiina asemissa miehitystä varten ja DDR:n hallitus väitti myös jälkikäteen, että NVA olisi ollut mukana, näin ei kuitenkaan ollut. Neuvostoliiton johto ei antanut siihen lupaa vaan piti itäsaksalaiset rajan omalla puolella varmistamassa omien kansalaistensa kurissapidon. Ponnistuslauta Atlantille Suurin osa neuvostojoukoista ei kuitenkaan ollut Unkarissa tai Tšekkoslovakiassa vaan DDR:ssä. Vuonna 1988 neuvostoarmeijan läntisen ryhmän (DDR) miesvahvuus oli noin 370 000 sotilasta: viisi neuvostomallin armeijaa (19 divisioonaa, 4 200 taistelupanssarivaunua) ja 6. ilma-armeija. Nämä divisioonat olivat neuvostoarmeijan parhaimmistoa. Itä-Saksan kansannousun aikana 17.6.1953 Neuvostoliitto oli käyttänyt 16 divisioonan panssarivaunuja pelastaakseen Itä-Saksan kommunistisen puolueen vallan. Kansannousun aikana ammuttiin ja ajettiin panssarivaunuilla 34 ihmisen yli. Virallisen surmatutkimuksen mukaan (vuonna 2013) näiden 34 lisäksi 20 kuolintapausta on edelleen epäselviä. Neuvostoarmeija oli 11. kesäkuuta 1953 lähtien ottanut poikkeuslain nojalla ohjat käsiinsä, vaikka sen tyyppisiä skenaarioita varten oli luotu vuotta aiemmin santarmilaitos (KVP, Kasernierte Volkspolizei, kasarmeihin sijoitettu kansanpoliisi). Ensimmäisenä kansannousun päivänä KVP:lla oli vielä neuvostokomentajilta saatu ampumiskielto, mutta viimeistään seuraavana päivänä KVP ansaitsi neuvostoarmeijan luottamuksen ampumalla 19-vuotiaan kangasmyyjän Margot Hirschin Hallen kauppatorilla. Tehtävänjako toimi näin: KVP hoiti kauppatorin puhdistuksen mielenosoittajista ampumalla käsiaseilla ihmisjoukkoon, neuvostoarmeija vahti KVP:n toimintaa T-34-panssarivaunuilla kauppatorin laidalta. Neuvostoarmeijan sodan ajan tehtävä olisi ollut Atlantin valtameren rannikon saavuttaminen. Operatiivisesti katsottuna läntisen ryhmän (Itä-Saksasta) ja keskisen ryhmän (Tšekkoslovakiasta) yhteinen tehtävä olisi ollut taistelu Länsi-Saksan alueella ainakin Reinille asti, kun taas NVA:n (KVP:n seuraajaorganisaatio) tehtävä oli rajoitettu taistelusuunnitelmissa alueellisesti DDR:ään ja Berliiniin. NVA olisi sen jälkeen toiminut Länsi-Saksassa miehitysjoukkona, samalla kun neuvostoarmeijan pohjoinen ryhmä olisi hyökännyt yhdessä Puolan kansanarmeijan (Ludowe Wojsko Polskie) kanssa Kielin kanavalle ja Tanskaan. Tarkoitus oli pitää Itämeri Neuvostoliiton hallussa ja varmistaa Baltian laivaston pääsy Atlantille. Neuvostoarmeijan pohjoisen ryhmän (Puola) miesvahvuus oli vielä vuonna 1955 noin 100 000 sotilasta. Mare Nostrum 1980-luvulla monet sotilastehtävät oli jo siirretty puolalaisille ja pohjoiseen ryhmään kuului pääosan ajasta vain yksi neuvostoliittolainen panssaridivisioona, yksi mekanisoitu divisioona sekä 4. ilma-armeija. Vuonna 1986 perustettiin lisäksi Bia?ogardissa (entinen länsipommerilainen Belgard) laskuvarjoprikaati, 83. erillinen kaartin ilmarynnäkköprikaati. Sen jälkeen, kun prikaati oli vetäytynyt kesällä 1990 Puolasta, pohjoisen ryhmän vahvuus oli yhä noin 56 000 sotilasta. Neuvostoliiton luoteisen ryhmän nimeä käytettiin Baltian sotilaspiiristä vasta syksystä 1991 lähtien. Siihen kuuluivat vuodesta 1956 jälkeen kaikki Kaliningradin oblastiin (entisen Itä-Preussin pohjoisosat), Viroon, Latviaan ja Liettuaan sijoitetut neuvostojoukot. Viron, Latvian ja Liettuan neuvostotasavaltoihin oli sijoitettu yhteensä kolMiksi sotilassupermahti Neuvostoliito vetäytyi ja noin 600 000 sotilasta siirtyi jopa noin 1 500 kilometriä itään käytännössä laukaustakaan ampumatta?
13 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 me motorisoitua neuvostodivisioonaa, lisäksi Riiasta löytyi yksi panssaridivisioona ja 14. ilma-armeijan päämaja – suurin osa sen alaisista joukoista oli sijoitettu Latviaan. Liettuassa toimi myös kuuluisa 7. kaartinlaskuvarjodivisioona Kaunaksessa, jota neuvostomiehityksen aikana kutsuttiin usein venäjäksi Kovnoksi, ja Marijampol ? ssa, neuvostoajan nimeltään Kapsukas. Tätä divisioonaa käytettiin sekä Unkarin kansannousun että Tšekkoslovakian Prahan kevään kukistamisessa. Liettuassakin yksi divisioonan tärkeimmistä arkitehtävistä oli metsäveljien vastainen vastasissi-sodankäynti (kontrapartisanskaja voina). Liettuassa vastarinta oli ollut Baltian maista vahvinta ja parhaiten organisoitua. Maassa käytiin täyttä sissisotaa 1950-luvun alkuun asti. Liettuaan ei myöskään näin syntynyt koskaan vahvaa venäläisväestöä. Siellä oli vaarallista, tai vähintään tunnelma oli vihamielinen. Suurin osa myös operatiivisesti taistelukelpoisista Baltian sotilaspiirin neuvostosotilaista löytyi kuitenkin omalta tai pikemminkin miehitetyltä ja alkuperäisväestöstä tyhjennetyltä maalta Kaliningradin oblastista. Toisesta maailmansodasta tunnettuun maineikkaaseen 11. kaartinarmeijaan kuului neljä divisioonaa. Yksi näistä oli 1. kaartinpanssaridivisioona. Itämeren pohjukka ja eteläranta oli neuvostoarmeijan aina Virolahdelta Lyypekinlahdelle. Olisiko Itämerestä tullut nopeasti Neuvostoliiton meri sodan uhatessa? Sitä emme onneksi saa koskaan tietää. Kuoliaaksi aseistettu Historiakirjoituksessa kolmeakymmentä vuotta kutsutaan maagiseksi aikaväliksi, koska siinä ajassa useiden arkistolähteiden suoja-aika loppuu, mikä mahdollistaa lähdeperäisen historiantutkimuksen. 1990-luvun tapahtumien tulkinta ei ole siis todellakaan vielä perinpohjaisesti tutkittu, hyvä jos sitä on pystytty vielä kunnolla edes aloittamaan, vaikka lähihistoriastamme onkin jo kirjoitettu ja väitelty paljon. Ongelma on edelleen, että neuvostoarmeijan paperit eivät ole saatavissa. Kuitenkin entisistä itäblokin papereista on saatu jo paljon tietoa. Vaikka edelleenkään ei tarkasti tiedetä neuvostoarmeijan kylmän sodan ajan miesvahvuuksia ja kalustomääriä ydinaseineen, Neuvostoliitto oli kiistämätön sotilassupermahti. Miksi sotilassupermahti Neuvostoliito vetäytyi ja noin 600 000 sotilasta siirtyi jopa noin 1 500 kilometriä itään käytännössä laukaustakaan ampumatta? Tai jos muotoillaan kysymys eri tavalla: miten oli mahdollista, että kolmen vuosikymmenen takaisessa kylmän sodan herkässä tilanteessa valtavasta sotilaiden siirrosta ei syntynyt suurempaa konfliktia tai jopa kolmatta maailmansotaa? Ja miksi tämä tapahtui juuri silloin, kun se tapahtui, eikä myöhemmin tai aikaisemmin? Stinger effect Sotahistoriallisesta näkökulmasta suurimmat tapahtumat kylmän sodan viimeisenä vuosikymmenenä olivat Naton DoubleTrack Decision (kaksiraiteinen päätös) ja Afganistanin sodan alku joulukuussa 1979. Neuvostoliiton Afganistanin-hyökkäyksen takana oli pyrkimys säilyttää tai luoda uudelleen neuvostoystävällinen johto alueella. Sen takana olivat Venäjän ikivanhat geopoliittiset haaveet, kuten pääsy Intian valtamerelle. Samalla Neuvostoliitto oli puolustuskannalla, koska pelättiin, että Afganistanin kommunistisen vallankumouksen epäonnistuminen olisi voinut sytyttää islamilaisten vastavallankumouksellisen toiminnan eteläisessä Neuvostoliitossa, esimerkiksi Turkmenistanissa ja Tadžikistanissa. Neuvosto-Venäjän ensimmäisinä vuosina alueella oli vuodatettu paljon verta vanhojen tsaarinmaiden liittämiseksi osaksi uutta neuvostovaltaa. Vuoden 1991 tapahtumat, kuten Tadžikistanin sisällissota, näyttivät, että pelko oli ollut aiheellinen. Leonid Brežnev oli lähettänyt aluksi 40 000 sotilasta Afganistaniin mutta päätti jo vuonna 1980 lisätä vielä 35 000 miestä. Vaikka onkin totta, että ? Mujahedin-taistelija tähtää kohdetta FIM-92 Stinger -ohjuksella Afganistanissa 1988.
30 VUOT TA SIT TEN Gorbatšovin ohjelmaan kuului vuodesta 1985 lähtien Afganistanin sodan lopettaminen, se ei tarkoittanut silloin joukkojen vetäytymistä. Päinvastoin, Gorbatšov vahvisti joukkoja 30 000 sotilaalla yli 100 000 neuvostosotilaaseen. Tarkoitus oli sodan lopettaminen sotilaallisella voitolla. Vaikka CIA:n mukaan Afganistanin sota oli Neuvostoliitolle suhteellisen edullinen (noin 18 miljardia ruplaa vuosina 1979–1986), sota kallistui sen mukaan, miten Neuvostoliito lisäsi voimaansa ja Yhdysvallat sai aseistettua mujahedin-taistelijoita (CIA:n operaatio Cyclone). Vaikka FIM-92 Stinger -olkapääohjuksen mukaan nimetty Stinger effect (Stinger-vaikutus) on laajuudeltaan kiistetty, on kuitenkin selvää, että esimerkiksi vuonna 1987 Yhdysvaltojen 630 miljoonan dollarin aseapu sisseille oli suhteettoman halpaa ja se tuli Neuvostoliitolle kohtuuttoman kalliiksi. Vaikka Stingerillä alas ammuttujen 269:n neuvostolentokoneen ja helikopterin määrä saattaa olla liioiteltu, se osoittaa kuitenkin, että vuoden 1986 jälkeen neuvostoarmeijan panos Afganistanissa oli muuttumassa liian kalliiksi saavutettavissa oleviin etuihin nähden. Stinger effect on siis ymmärrettävä laajemmin. Se on käsite, jolla selitetään, miten suhteellisesti edullisella sissitoiminnalla saavutetaan suuri vaikutus ylivoimaisesta vihollisesta, jolla on kallis kalusto. Toukokuussa 1988 alkoi neuvostoarmeijan yhdeksän kuukautta kestävä vetäytymisoperaatio Afganistanista. 14 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Toukokuussa 1988 alkoi neuvostoarmeijan yhdeksän kuukautta kestävä vetäytymisoperaatio Afganistanista.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 15 Kaksilla teloilla Takaisin Eurooppaan. Naton Double-Track Decision oli reaktio Neuvostoliiton uuden keskipitkän matkan ohjuksen (IRBM, Intermediate Range Ballistic Missile) kehitykseen. Uusia RT-21M Pioner -ohjuksia (Naton nimellä SS-20 Saber) alettiin sijoittaa Ukrainan ja Valko-Venäjän neuvostotasavaltoihin vuodesta 1976 lähtien. Koska RT-21M:n kantama oli 5 000 kilometriä, SALT-neuvottelut (Strategic Arms Limitation Talks) eivät koskeneet tätä asetta. SS-20:llä Neuvostoliitto pystyi uhkaamaan omalta maaperältään kaikkia Naton tukikohtia Länsi-Euroopassa. Saksan liittokansleri Helmut Schmidt (1918–2015) varoitti vuonna 1977, että tällä tavalla Neuvostoliitto yrittäisi irrottaa Euroopan ja Yhdysvaltojen turvallisuusintressit toisistaan. Ajatuksena oli, että SALT II -neuvottelujen yhteydessä RT-21M mahdollisti, että Neuvostoliitto ja Yhdysvallat pääsisivät sopuun, mutta Neuvostoliiton uhkamahdollisuus Eurooppaan samalla kasvaisi. Yhdysvallat päättikin olla ratifioimatta SALT II -sopimusta vuonna 1980, ja Nato ajoi ”kaksilla raiteilla” (track = raide, tela) vuonna 1979. Molemmat päätökset osoittivat, että Yhdysvalloilla oli vahvat intressit Euroopassa. Presidenttivaihdos Jimmy Carterista (demokraatti) Ronald Reaganiin (republikaani) ei siis itse asiassa ollut niin ratkaiseva kuin vallalla ollut poliittinen linja. Samoin Saksan linja ei vaihtunut, vaikka sosiaalidemokraatti Schmidtiä seurasi kristillisdemokraatti Kohl. These boots are made for walking? ”Kaksiraiteinen päätös” ei ollut muuta kuin länsimainen uhkavaatimus. Jos Neuvostoliitto ei poistaisi RT-21M-ohjuksia, Yhdysvallat sijoittaisi vuoteen 1983 mennessä omia keskipitkän matkan ohjuksiaan Eurooppaan. Neuvostoliiton päätöksellä lähteä Afganistanin sotaan oli omat paikalliset ja geopoliittiset syynsä, mutta sen tapahtumahetkellä jouluna 1979 se toimi myös kätevästi vastauksena ”Double-Track Decisionille”. Ajan eläneet muistavat, kuinka Neuvostoliitto sai Suomessa ja muuallakin läntisessä Euroopassa vasemmistovetoisen rauhanliikkeen masinoimaan nykyisten ilmastomielenosoitusten laajuisia Naton ja Euro-aseiksi kutsuttujen lännen ohjusten vastaisia mielenosoituksia. Niissä ei luonnollisesti kritisoitu Neuvostoliiton rauhanaseita. Vuoteen 1987 mennessä Neuvostoliitto sijoitti 117 RT-21Mohjusta Valko-Venäjälle ja 126 Ukrainaan, loput 162 sijoitettiin Siperiaan, osa Kiinan suuntaan. Vuoteen 1987 mennessä sijoitettiin Länsi-Saksan Baden-Württembergin osavaltioon 108 Pershing II -ohjusta ja suunnitelluista 464:stä BGM-109 Tomahawk -risteilyohjuksesta 304 Länsi-Eurooppaan: 112 ? Berliini 17.6.1986.
16 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 30 VUOT TA SIT TEN Isoon-Britanniaan, 112 Italiaan, 48 Belgiaan ja 64 Länsi-Saksan Rheinland-Pfalzin osavaltioon. Jo vuonna 1984 Neuvostoliitto vastasi sijoittamalla OTR-21 Totška(SS-21 Scarab), SS22ja SS-23-ohjuskalustoa Itä-Saksaan ja Tšekkoslovakiaan. Näiden tarkoitus oli neuvostoviranomaisten mukaan uhata Pershingin ja Tomahawkin asemia. Naton saman aikakauden virallisen linjan mukaan siirto ei kuitenkaan vaikuttanut enää tasapainoon ratkaisevasti; Neuvostoliiton ohjuksilta alkoivat loppua sotilaalliset kohteet Länsi-Saksassa. Mikä on totuus? 120 kilometrin kantaman Totška oli Lunan (Frog-3 ja Frog5) ja Luna-M:n (Frog-7) seuraaja. Natossa Frog (Free rocket over ground) -sarjaa kutsuttiin ydinkärjellä varustetuksi tykistöraketiksi. Näitä löytyi jokaisesta Neuvostoliiton maavoimien divisioonasta 1950–60-luvulta lähtien yksi osasto eli neljä laukaisuajoneuvoa. Luna-M:n kantavuus oli ollut noin 70 kilometriä. Vuodesta 1982 lähtien Luna-ohjuksia alettiin korvata neuvostoarmeijassa Totškoilla. Sen mukana tuli myös organisaatiomuutos. Toisin kuin divisioonatason Luna-osastot, Totška-prikaatit järjestettiin suoraan armeijan komentajien alaisuuteen. Muutos tapahtui DDR:ään sijoitetuissa viidessä neuvostoarmeijassa vuoteen 1984 mennessä. Kyse oli siis tavallisesta modernisoinnista – tietenkin osana suuren kaavan varustelukilpailua. SS-22 taas ei ollutkaan oikeastaan paljon muuta kuin paranneltu versio SS-12 Scaleboardista, Neuvostoliiton lyhyen kantaman ballistisesta ohjuksesta TR-1 Temp (kantama 900 kilometriä, ydintaistelukärki 500 kilotonnia). Vuonna 1984 siirrettiin todennäköisesti 34 järjestelmää ja 54 ohjusta DDR:ään (Königsbrück, Bischofswerda, Waren ja Wokuhl) ja 39 ohjusta Tšekkoslovakian Hraniceen. Siirto oli siis selvästi vastaus Tomahawk-ohjusten sijoitukselle. SS-23 Spider (OTR-23 Oka) oli R-17 Elbrusin (SS-1C Scud-B) seuraaja. Ainakin 20 neuvostoarmeijan Oka-järjestelmää siirrettiin DDR:n alueelle, joista Itä-Saksan NVA sai neljä järjestelmää ilman ydinkärkiä vuonna 1985. Joka tapauksessa strategisesti katsottuna Neuvostoliitto yritti omien vaihtoehtojensa monipuolistamista ja sitä kautta kilpavarustelun voittamista 1980-luvulla. Vaikka sekä tavanomaisen että ydinaseiden kohdalla monipuolistaminen alkoi onnistua juuri silloin, kun Gorbatšovista tuli uusi Neuvostoliiton johtaja, se ei tuonut Neuvostoliitolle voittoa. Tuhon siemen piili juuri kommunistisen puolueen diktatorisessa vallassa siirtää melkein niin paljon varoja kuin se halusi asevarusteluun. Varat alkoivat loppua.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 17 Rahalla saa… Kun Mihail Gorbatšov (s. 1931) vuonna 1985 nousi Konstantin Tšernenkon (1911–1985) kuoleman jälkeen Neuvostoliiton ykkösmieheksi, 49 % valtion budjetista eli neljäsosa bruttokansantuotteesta käytettiin puolustusteollisen kompleksin ylläpitämiseen. Neuvostoliiton teollisuustyöntekijöistä noin 40 % työskenteli puolustusteollisuudessa. Samalla – jopa huippuvuonna 1982 – Yhdysvaltojen puolustusbudjetin osuus bruttokansantuotteesta jäi alle 7 %:n, mutta absoluuttisilla numeroilla budjetti kasvoi jatkuvasti noin 213 miljardista dollarista vuonna 1982 yli 300 miljardiin vuoteen 1989 mennessä. Neuvostoliittoon vaikutti vahvasti 1980-luvun öljynhinnan lasku ja korruptoitunut ja sosialistisella suunnitelmatalouspolitiikalla pilattu yhteiskunta sekä kansantalous. Öljytynnyrin hinta laski maailmanmarkkinoilla vuodesta 1980 vuoteen 1987 noin 40 dollarista alle kymmeneen dollariin. Samalla Neuvostoliiton öljytuotanto laski kolmannekseen siitä, mitä se oli ollut. Huono tuottavuus koski Neuvostoliitossa enenevässä määrin myös ruoantuotantoa. Vuosina 1983–1988 viljan tuonti kasvoi 400 %. Vielä 1950-luvulla Ukrainaa kutsuttiin Euroopan vilja-aitaksi, mutta suurten neuvostojohtajien sosialistinen talousnerokkuus tuhosi sen lähes täysin. Tällä kertaa ei sentään nähty Neuvostoliiton syntyvuosien holodomorin kaltaista nälänhätää ja joukkokuolemia. Vilja piti joka tapauksessa maksaa dollareina. Neuvostoliiton yleistä taloudellista rappiota Gorbatšovin hallintokaudella kuvailevat seuraavat talousluvut: tuonti kasvoi 45 %, vienti romahti 25 %, ja jo ennestään surkea bruttokansantuote putosi 10 %. Samaan aikaan myytiin tai varastettiin Neuvostoliiton 2 500 tonnin kultareserveistä niin paljon, että vuonna 1991 oli jäljellä vain 240 tonnia. Kleptokratioiden loppu Vanha neuvostosysteemi, jossa kleptokratinen sosialistinen suurvalta varasti siirtomaan asemaan sorretuilta kleptokraattisilta sosialistisilta satelliittivaltioiltaan, ei toiminut enää 1980-luvulla. Sosialismi – suunnitelmatalous – oli myös ehtinyt pilata jo Puolan, Tšekkoslovakian ja DDR:n taloudet. Kun Puola oli ollut jo 1970-luvulla lähes maksukyvytön, Puolan tuolloinen kommunistijohtaja Edward Gierek (1913–2001) ja Saksan Helmut Schmidt neuvottelivat Helsingin hotelli Marskissa elokuussa 1975 siitä, että Länsi-Saksa maksaisi Puolaan 2,3 miljardia Saksan markkaa sitä vastaan, että 120 000 Puolaan sodan jäljiltä vielä jäänyttä saksalaista saisi lähteä Puolasta Länsi-Saksaan. Kun vuoteen 1982 mennessä myös DDR oli maksukyvyttömyyden partaalla, edes Neuvostoliitto ei suostunut lainaamaan sille rahaa. Taustalla olivat nyt suuren veljen eli miehittäjän omat talousongelmat. Kesällä 1983 Baijerin osavaltion pääministeri Franz Josef Strauss sai liittokansleri Helmut Kohlin suostumaan siihen, että LänsiSaksa takasi DDR:lle yhden miljardin lainan. Sitä ennen DDR:n kommunistisen puolueen johtaja Erich Honecker oli suostunut purkamaan Selbstschussanlage SM-70 -nimellä tunnetut viuhkamiinat saksalais-saksalaiselta rajalta. Puola ja DDR säästyivät vararikolta, ja syntyi uusi käytösmalli. Idea ei ollut ihan uusi. Vuonna 2011 CIA:n papereista kävi ilmi, että jo 1960-luvulla Saksan liittotasavallan silloinen liittokansleri Ludwig Erhard, joka Neuvostoliiton teollisuustyöntekijöistä noin 40 % työskenteli puolustusteollisuudessa.
18 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 30 VUOT TA SIT TEN oli taloustieteen professori ja aikaisemmin talousministerinä toiminut Länsi-Saksan talousihmeen isä, oli ehdottanut Yhdysvalloille, että Saksan liittotasavalta hyödyntäisi jo silloista Neuvostoliiton talousahdinkoa ostamalla DDR:n Neuvostoliitolta 2,5 miljardin dollarin vuosimaksuilla kymmenen vuoden aikana. Silloin, 1960-luvulla, pidettiin tällaista lähestymistapaa Yhdysvalloissa epärealistisena. Kiinnostava yksityiskohta on, että vuonna 1990 Neuvostoliitto oli DDR:lle 6,4 miljardia transfer-ruplaa velkaa. Transfer-rupla oli Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston sisäinen valuutta, ja kyseisenä aikana yksi transfer-rupla oli 4,67 Itä-Saksan markkaa. Jos lasketaan, että yksi Länsi-Saksan D-markka (DM) oli 4,40 Itä-Saksan markkaa vuonna 1988, yhdistynyt Saksa peri DDR:ltä noin 6,8 miljardin DM:n velat. Neuvostoliitto tai Venäjä ei ole ikinä näitä velkoja maksanut, eikä maksa. DDR taas oli viimeistään 1970-luvulta lähtien hyödyntänyt sitä, että Saksojen välisessä kaupankäynnissä laskettiin yksi Itä-Saksan markka yhdeksi Länsi-Saksan markaksi, joten se sai yli nelinkertaisen edun. Syy oli poliittinen. Länsi-Saksan yhden Saksan politiikan mukaan kyse oli sisämarkkinakaupasta. Kauppoja varten oli perustettu oma Swing-lainajärjestelmä, jota DDR käytti samalla lailla kuin korotonta dispositiolainaa. Neuvostoliitto ei puuttunut asiaan, vaikka se oli selvästi sekä sosialistisen ideologian että Neuvostoliiton virallisen Saksan-politiikan vastaista, koska myös Neuvostoliiton talous hyötyi järjestelystä. Frankin vai Nancyn? Joulukuun 7. päivänä 1988 Gorbatšov julisti Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen edessä, että Neuvostoliitto vetäisi joukkonsa Unkarista, Tšekkoslovakiasta ja DDR:stä. Vetäytymisoperaatio oli tarkoitus olla valmis vuoden 1991 loppuun mennessä. On syytä kiinnittää huomiota myös siihen, mitä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri ei tuolloin luvannut. Hän ei luvannut vetäytymistä Puolasta saatikka Baltian neuvostotasavalloista. Unkarista neuvostoarmeijan kotiinpaluu kävi ripeästi, toukokuussa 1989 alkoi 13. kaartinpanssaridivisioonan lähtö. Kun 19. elokuuta 1989 katkaistiin Sopronin rajakylässä ensimmäistä kertaa Unkarin ja Itävallan väliset piikkilangat (alkoi paneurooppalainen piknikki), Unkarin reformikommunistijohtaja Imre Pozsgay (1933–2016) ei ollut varma, miten Neuvostoliitto tulisi reagoimaan; 19. kaartinpanssaridivisioona ja kaksi mekanisoitua divisioonaa eivät olleet nimittäin vielä lähteneet Unkarista. Myöhemmin Pozsgay selitti, että Gorbatšovin rajoja oli vain kokeiltava. Jo tammikuussa 1989 Pozsgay oli kokeillut onneaan kutsumalla vuoden 1956 tapahtumia julkisesti kansannousuksi. Unkarissa pelättiin kaksi päivää Neuvostoliiton reaktioita. Puolassa kenraali Wojciech Jaruzelski (1923–2014) oli valtion konkurssin ja Lech Wa? ? san (s. 1943) Solidaarisuus-liikkeen (Solidarno ?? ) edessä suostunut vuonna 1988 reformeihin. Kun Wa? ? sa kysyi, miten pitkälle Neuvostoliitto vetäisi Puolan itsenäisen toiminnan rajan, Jaruzelski vastasi: ”En tiedä, nyt otamme siitä yhdessä selvää.” Kun tiedetään, että Jaruselzki oli vuonna 1981 ollut mies, joka oli Neuvostoliiton painostuksen alla kukistanut Puolan vapausliikkeen sotatilalakeihin nojautuen, tämä lausunto on erittäin kiinnostava. Gorbatšov ei ollut asettanut Puolan tai Unkarin reformikommunisteille rajoja – selvää oli vain, että Neuvostoliitto ei tulisi enää kommunististen puolueiden avuksi. Tämä tarkoitti
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 19 Brežnevin opista luopumista vuoden 1988 toisella puoliskolla. Brežnev oli lausunut kaksi vuosikymmentä aikaisemmin joulukuussa 1968, että sosialististen maiden suvereniteetti loppuisi, jos sosialistinen järjestelmä olisi uhattuna. Silloinen konteksti oli Prahan kevään kukistamisen jälkiselvitys. Gorbatšov taas, vastoin odotuksia, ei ottanut selvää kantaa Prahan kevääseen Prahan vierailulla vuonna 1987. Kun Gorbatšov tapasi tasavallan presidentti Mauno Koiviston Helsingissä 25. lokakuuta 1989 ja Gerasimov selitti Sinatra-doktriinia, Tšekkoslovakiaa ei mainittu. Siellä panssarikommunismi piti edelleen asemansa. Sinatran ”My Way” tarkoitti Gorbatšovin mukaan, että jokainen itäblokin maa saa tulkita sosialismia omalla tavallaan. Vielä tammikuussa 1989 Tšekkoslovakiassa poliisi oli tukahduttanut mielenosoituksia ja pidättänyt noin 1 400 ihmistä. Neuvostoarmeija oli edelleen Tšekkoslovakiassa, kun Václav Havelin johtama samettivallankumous kaatoi kommunistisen vallan marraskuussa 1989. Havel esitti henkilökohtaisesti samettivallankumouksellisten vaatimuksen, että neuvostojoukkojen olisi vihdoin poistuttava maasta, kuten jo melkein vuosi sitten oli luvattu Neuvostoliiton Prahan-suurlähetystössä. Vetäytyminen alkoi helmikuussa 1990 ja saatettiin loppuun 21. heinäkuuta 1991. Maskirovka Vetäytymispäätös oli poliittinen. Gorbatšov yritti ostaa länsimailta sen, mikä olisi ollut joka tapauksessa taloudellisista syistä tehtävä. Vastapalveluksena lännen eli Naton olisi poistettava omat sotilaalliset voimansa Euroopasta. Tässäkään ei ollut mitään uutta. Jo vuonna 1952 Stalin oli ehdottanut, että Saksa saisi yhdistyä, jos siitä tulisi puolueeton maa. Silloinen liittokansleri – vanha kettu – Konrad Adenauer torjui tarjouksen. Sotilaallisesti eli operaatiosuunnittelun kautta katsottuna helmikuussa 1990 aloitettu neuvostojoukkojen vetäytyminen Tšekkoslovakiasta teki myös DDR:ään sijoitetut neuvostojoukot hyödyttömiksi. Länsi-Saksan vastaisessa iskussa hyökkäys olisi tehty nimenomaan Tšekkoslovakiasta Baijeriin ja DDR:stä Niedersachsenin, Ala-Saksin alangon kautta. Ilman keskistä ryhmää (Tšekkoslovakiasta) läntisen ryhmän (ItäSaksasta) vasen siipi olisi ollut vaarassa. Toukokuun 15. päivänä 1990 liitokansleri Helmut Kohl suostui maksamaan viisi miljardia DM:aa Neuvostoliitolle. Muotona oli laina. Neuvostoliitto oli silloin maksukyvyttömyyden partaalla, ja Gorbatšov ei olisi selvinnyt poliittisesti kotimaassaan ilman tätä rahaa. Kuun lopussa hän suostui Washingtonissa siihen, että yhdistynyt Saksa saisi jäädä Natoon. Epäselvää oli edelleen, lähtisivätkö neuvostojoukot ItäSaksasta, ja jos, niin koska. Oli selvää, että ainakin niin kauan, kun läntinen ryhmä olisi sijoitettu Itä-Saksaan, vaikka Saksa olisi yhdistynyt, Itä-Saksassa ei voinut olla Naton joukkoja. Käytännössä tämä olisi edelleen tarkoittanut puolueetonta Saksaa. Heinäkuun 16. päivänä 1990 Kohl tapasi Gorbatšovin, ja jälkimmäinen suostui neuvostojoukkojen poistumiseen Saksas...jokainen itäblokin maa saa tulkita sosialismia omalla tavallaan.
20 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 30 VUOT TA SIT TEN ta, kuten oli luvannut jo vuonna 1988. Tätä kutsutaan edelleen Kaukasuksen ihmeeksi. Ihme se ei ollut, vaan kauppa: Saksa suostui omien joukkojensa eli yhdistettävän Bundeswehrin ja NVA:n vähentämiseen 370 000 mieheen asti ja maksamaan 8,3 miljardia DM:aa siitä, että neuvostojoukoille rakennettaisiin kasarmeja kotimaassa. Juuri ennen kuin Saksojen yhdistymissopimus allekirjoitettiin Moskovassa 12. syyskuuta 1990, Gorbatšov sai korotettua summan jo 12 miljardiin DM:aan puhelinkeskustelussa 10. syyskuuta 1990 niin, että lainojen ja maksujen kokonaissumma oli yhteensä noin 20 miljardia DM:aa. Kun Kohl ei voinut millään tavoin saada niin lyhyen ajan sisällä parlamenttia suostumaan, hän lupasi lisäksi vielä kolme miljardia korotonta lainaa. Lasku ja sen maksajat Neuvostoarmeijan vetäytyminen Saksasta kesti vuoteen 1994 asti. Syyskuun 1. päivänä 1994 viimeinen venäläinen sotilas, kenraalieversti Matvej Burlakov lähti Saksasta. Kuten tiedetään, suurta osaa kasarmien rakentamiseen tarkoitetuista rahoista ei ikinä käytetty tarkoituksenmukaisesti. Vuoden 1991 lopussa Neuvostoliitto lakkasi olemasta. On monia esimerkkejä siitä, että neuvostojoukot kotiutuivat ilman, että kasarmeja olisi rakennettu. Esimerkiksi eräs helikopterirykmentti joutui yöpymään helikoptereissa talvella Moskovan läheisyydessä. Kokonaisia divisioonia, noin 16 000–20 000 henkeä, sijoitettiin väliaikaisesti telttoihin. Wünsdorfissa Berliinin eteläpuolella sijaitsi aikoinaan niin Saksan maavoimien yliesikunta ja sen valtava viestikeskus kuin Wehrmachtin panssarikoulukin. Nyt tältä pikkukaupungissa sijainneelta entiseltä neuvostoarmeijan rautatieasemalta lähti joka ilta kello 19.10 juna Venäjälle kyydissään aina noin 400 sotilasta. Saksa maksoi kuljetuksista yhteensä miljardi DM:aa. Tämä oli kuitenkin vain pieni osa neuvostosotilaiden lähtöhinnasta. Vuonna 1990 sovittiin, että Neuvostoliitto korjaisi ympäristövahingot. Joulukuussa Kohl ja Jeltsin allekirjoittivat sopimuksen, että Saksa ei maksaisi 1 580 kasarmista, bunkkerista ja asunnosta ja Venäjä ei korvaisi ympäristövahinkoja. Varovaisesti arvioituna ympäristön korjaukset maksoivat noin 25 miljardia DM:aa. Kiinteistöt olivat pääosin arvottomia, koska kaikki, kuten metalliosat, LVI-tarvikkeet, ovet ja ikkunat, oli otettu mukaan. Vaikka venäläisistä sotilaista vastuussa oleva yhdysupseeri, Bundeswehrin kenraalimajuri Hartmut Foertsch käytti mottoa ”Lähtö kunnialla” (Abzug in Würde), sellaista ei ollut. Venäjä ei yksinkertaisesti huolehtinut lainkaan omista sotilaistaan. Berliinissä saattoi silloin ostaa kaikkea kunniamerkeistä Kalašnikoviin pilkkahinnalla. Geopoliittisesti tai sotilaallisesti katsottuna Neuvostoliitto hävisi kaiken, minkä neuvostosotilaat olivat suurin kärsimyksin verellä ja raudalla miehittäneet. Veiksel, Oder ja Elbe – suurten jokien saavuttamiseen Stalin tarvitsi noin 180 divisioonaa. Pelkästään Veikselin– Oderin operaatio (Wislo-Oderskaja operazija) helmi-maaliskuussa 1945 maksoi noin 50 000 neuvostosotilaan hengen ja moninkertaisen määrän haavoittuneina ja kadonneina. Neljäkymmentäyhdeksän vuotta myöhemmin Neuvostoliitto menetti asemansa Veikselillä, kun viimeiset venäläiset sotilaat lähtivät Puolasta ja Saksasta. Oliko siis neuvostojoukkojen suuri vetäytyminen kilpavarustelun vai diplomatian seuraus? Johtuiko se sosialistisen utopian kyvyttömyydestä palvella tavallisten ihmisten perustarpeita vai tekivätkö suuret miehet taas historiaa? Ja jos, niin oliko se Mihail Gorbatšovin, Ronald Reaganin, George Bushin vai Helmut Kohlin ansiota? Vai ratkaisiko kansojen tahto, oliko vetäytyminen seurausta rauhanomaisista kansanliikkeiden johtajista, kuten esimerkiksi Václav Havelista, Lech Wa? ? sasta tai György Konrádista? Historiantutkimus on noin 30 vuotta tapahtumien jälkeen vasta alussa. Selvää on jo nyt, että kyse oli paljon suuremmasta ja ihan muusta kuin pelkästä Gorbatšovin armosta. Länsi ei pettänyt Venäjää, vaan Neuvostoliiton ja sen alusmaiden kansat eivät enää jaksaneet korruptoitunutta johtoaan. Se oli pettänyt jo vuosikymmenet sortamiaan kansoja. Vaikka neuvostoarmeija olikin mahdollisesti kaikkien aikojen vahvin armeija Euroopassa, se ei riittänyt. Pelkällä sotilasvoimalla punaista imperiumia ei saatu pidettyä kasassa, kun paljon muuta ei enää ollut tarjolla. Pääasia on se, että vuosien 1988–1994 suuri geopoliittinen vaihto tapahtui ilman suursotaa. Mutta miksi? Vaikka neuvostoarmeija olikin mahdollisesti kaikkien aikojen vahvin armeija Euroopassa, se ei riittänyt.
21 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 JY VÄLL Ä S yys-lokakuussa 2020 käyty sota Vuoristo-Karabahista vaati azereilta heidän oman ilmoituksensa mukaan 2 783 kaatunutta, 100 kadonnutta ja 1 245 haavoittunutta. Jo aiemmin uutisoitiin Armenian menettäneen sodassa 2 425 kaatunutta. Sota, jonka kiihkein ja verisin vaihe nähtiin 27.9.–10.11.2020, päättyi Azerbaidžanin voittoon ja maksoi lopulta yli 5 000 sotilaan hengen. Suuri ihmisuhrien määrä on viime vuosikymmenien sotien tappioihin suhteutettuna huomattava, kun vielä otetaan huomioon sodan lyhyys. Mielenkiintoista azerien tappioluvuissa on lisäksi se, että kaatuneiden ja haavoittuneiden suhde eroaa yleisesti hyväksytystä käsityksestä, jonka mukaan moderneissa – ja hieman vanhemmissakin – sodissa haavoittuneiden lukumäärän pitäisi olla suurempi tai jopa moninkertainen kaatuneiden määrään verrattuna, myöskin hyökkääjän kokonaistappiot ovat yleensä puolustajaa raskaammat. VAIKKA AZERIT menettivät kaatuneina 350 taistelijaa enemmän kuin armenialaiset, on erotusta kokonaistappioihin verrattuna pidettävä vähäisenä. Näyttää siltä, että Azerbaidžanin teknologiaa hyväksikäyttävä taistelutaito tasasi hyökkääjän ja puolustajan välistä eroa. Kuten suuret tappioluvut kertovat, mistään verettömästä ja siististä joystick-sodasta ei tässäkään moderneja taktiikoita ja teknologioita hyödyntäneessä sodassa ollut kyse. JOULUKUUSSA armenialaiset vetäytyivät marraskuussa sovitun tulitaukosopimuksen määrittelemille uusille rajoille ja jättivät monin paikoin vain savuavat rauniot azereille. Tämä ei himmentänyt Azerbaidžanin voitonjuhlia Bakussa. Joulukuun 10. päivänä järjestetyn voitonparaatin kutsuvieraana oli oikeutetusti Turkin presidentti Erdogan. Voitonparaatiin osallistui 3 000 sotilasta sekä yhteensä 150 ajoneuvoa. Azerit esittelivät muun muassa uutta teknologiaa, joukossa miehittämättömiä ilmaaluksia, kuten Israelista hankittua Hermes-900-lennokkia. Lisäksi paraatissa esiteltiin armenialaisilta saatua sotasaalista. VENÄLÄISET rauhanturvaajat ovat asettuneet sovituille alueille Vuoristo-Karabahissa. Venäläisten läsnäolosta huolimatta Vuoristo-Karabahin omat armenialaisjoukot ja azerit ovat ottaneet aselevon jälkeen yhteen paikallisesti. Joulukuun 28. päivänä 2020 Azerbaidžan syytti kuuden armenialaississin hyökänneen azeriyksikköä vastaan Agdamissa edellisenä päivänä. Azerien mukaan hyökkääjät surmattiin. Maa uhkasi voimatoimilla, jos hyökkäykset jatkuisivat. Vuoristo-Karabahin viranomaiset kiistivät syytökset valheellisina. Presidentti Putin kutsui osapuolet kolmikantaneuvotteluihin Moskovaan. Neuvotteluissa sovittiin 11.1.2021 yhteiskomitean perustamisesta. Komitea ryhtyy selvittämään keskinäisten kauppaja taloussuhteiden palauttamista. Putin kehui osapuolia tulitaukosopimuksen pitämisestä. Verinen teknosota Kaukasuksella Teknologia pienensi azerien tappioita
22 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 JY VÄLL Ä A fganistanin viranomaiset ilmoittivat 12.1.2021 estäneensä ISIL (ISIS) -terroristien salamurhahankkeen, jonka tähtäimessä oli Yhdysvaltojen suurlähettiläs Ross Wilson. Nelihenkinen iskusolu oli valmistautunut iskemään Nangarharin läänissä. Estetty isku on laiha lohtu, sillä Afganistania on ravistellut viime kuukausina sarja salamurhia, joiden kohteena on ollut kuuluisia lehtimiehiä, aktivisteja ja poliitikkoja. Salamurhat julkisuuden henkilöitä vastaan ovat lietsoneet pelkoa ja epätoivoa samalla, kun hallitus ja Taliban-liike käyvät rauhanneuvotteluja. Salamurhaiskujen tekijöistä ei ole varmuutta. ISIL on ottanut vastuun vain osasta veritöistä. Asiantuntijoiden mukaan iskujen takana on myös Taliban-liike, jonka on ollut pakko löytää uusia kohteita iskuilleen amerikkalaisten kanssa syyskuussa 2020 tekemän rauhansopimuksen jälkeen. Loppuvuodesta 2020 lähtien surmansa on saanut viisi journalistia, tunnettu naisaktivisti Freshta Kohistani sekä Kabulin varakuvernööri Mahbobullah Mohibi. Salamurhastrategian uskotaan tähtäävän väestön tyytymättömyyden ohjaamiseen hallitukseen, jotta tämä tekisi neuvottelupöydässä myönnytyksiä Taliban-liikkeelle. Talibanit ovat luonnollisesti kiistäneet syytökset, mutta asiantuntijoiden mukaan on erittäin todennäköistä, että iskuista pääosa menee talibanien pelätyn Obaida Karwan -erikoisyksikön tilille. YHDYSVALLAT SYYTTI 4.1.2021 ensimmäisen kerran julkisesti Taliban-liikettä rauhansopimuksen rikkomisesta viitaten salamurhiin. Vastauksena Yhdysvallat on iskenyt ilmasta kapinallisia vastaan. Tästä huolimatta Yhdysvallat jatkaa joukkojensa vähentämistä Afganistanista. Kun uusi presidentti Joe Biden vannoi virkavalansa, maassa oli enää 2 500 sotilasta. Määrä on vähäisin sitten vuoden 2001, jolloin Yhdysvaltojen pitkä sota Afganistanissa alkoi. Yhdysvallat on hakenut tietä ulos Afganistanista, mutta se on osoittautunut erittäin kivikkoiseksi poluksi. Salamurhakampanja Afganistanissa Kun uusi presidentti Joe Biden vannoi virkavalansa, maassa oli enää 2 500 sotilasta.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 23 Trump sabotoi loppuun asti USA:n ulkopolitiikkaa Y hdysvaltojen väistynyt ulkoministeri Mike Pompeo totesi valtansa viime hetkillä 12.1.2021 al-Qaidan asettuneen Iraniin. Pompeo syytti samalla Irania suojasataman antamisesta al-Qaidalle ja sen johtajille mutta ei esittänyt mitään todisteita väitteilleen. Vuoden 2020 elokuussa Iranissa surmattiin al-Qaidan johtohahmo Abu Muhammad al-Masri , jonka kuolinpäivän 7.8.2020 Pompeo nyt vahvisti. Samalla Pompeo ilmoitti pakotteista kolmea Iranissa oleskelevaa al-Qaida-johtajaa sekä kolmea al-Qaidan kurdipataljoonien johtajaa vastaan. Yhdysvallat ilmoitti maksavansa seitsemän miljoonaa dollaria tiedoista, joiden avulla Iranissa mahdollisesti olevan al-Qaida-johtaja Muhammad Abbatayn alias Abd al-Rahman al-Maghrebin oleskelupaikka paljastuisi. IRANIN ULKOMINISTERI Javad Zarif torjui Pompeon syytökset sodanlietsontana. Presidentti Trumpin väistyminen vallasta ja tapahtumat Washington D.C.:ssä ovat saaneet osakseen pilkkaa Teheranissa. Presidentti Joe Bidenin neuvonantajat uskovat Trumpin vaalitappion myötä väistyneen hallinnon yrittäneen vaikeuttaa Iranin-vastaisilla toimillaan uuden hallinnon pyrkimyksiä palata vuoden 2015 ydinvoimasopimukseen Teheranin kanssa. Presidentti Trump hylkäsi sopimuksen vuonna 2018. Samaa logiikkaa Trumpin hallinto käytti lisäämällä Kuuban uudestaan terrorismin tukijamaiden listalle vaikeuttaakseen näin pelkäämänsä lähentymistä maiden välillä. Ulkopoliittisen sabotaasin merkeissä Trumpin hallinto tunnusti hiljattain Länsi-Saha ran kuuluvan Marokolle, höllensi kanssakäyntirajoituksia Yhdysvaltojen virkamiesten ja näiden taiwanilaisten virkaveljien välillä sekä listasi Jemenin huthi-kapinalliset kansainväliseksi terroristiryhmäksi. Bidenin hallinnolle jää melkoinen siivousurakka edeltäjänsä aiheuttaman sotkun jäljiltä. Galileo-paikannusjärjestelmän viranomaispalvelu PRS käyttöön Suomessa 2024 E uroopan unioni on rakentanut oman Galileo-nimisen satelliittipaikannusjärjestelmänsä, joka vähentää maanosan riippuvuutta amerikkalaisten GPS-järjestelmästä. Ensimmäinen satelliitti laukaistiin vuonna 2011, ja järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2016. Galileo-järjestelmä on EU:n jäsenvaltioiden rahoittama ja niiden hallinnassa oleva maailmanlaajuinen paikannusjärjestelmä. Se on maailman ainoa siviilihallinnassa oleva paikannusjärjestelmä. EU:n jäsenvaltioiden näkökulmasta järjestelmän käyttöön ei edes kriisitilanteissa liity mitään vaikeasti ennakoitavia turvallisuustai kauppapoliittisia epävarmuustekijöitä. Suomi ottaa vuoden 2024 aikana kansallisesti käyttöönsä eurooppalaisen Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän julkisesti säännellyn palvelun (Public Regulated Service, PRS-palvelu). PRS-palvelu tuottaa EU:n jäsenvaltioille paikannusja aikatietoa, joka sietää salatun ja vahvan lähetyssignaalin ansiosta sekä tahallista kybervaikuttamista että tahattomia häiriöitä. PRS-palvelun tulevia käyttäjäryhmiä ovat Suomessa esimerkiksi poliisi, Tulli, Puolustusvoimat, pelastustoimi sekä huoltovarmuuden kannalta kriittiset yritykset, kuten energiasektori, teleyritykset, pankit sekä liikenne ja logistiikka-ala. Tulevaisuudessa varmennetun paikannusja aikatiedon tarve kasvaa, kun Suomessa otetaan käyttöön uuden sukupolven 5G-matkaviestinverkot ja liikenne automatisoituu, liikenneministeriöstä tiedotettiin marraskuussa. Tulevaisuudessa varmennetun paikannusja aikatiedon tarve kasvaa.
JY VÄLL Ä 24 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 ? Itäinen tuloväylä Haminan keskustaan, vasemmalla kadettikoulun hallintoja juhlarakennus. K eisarillinen Suomen Kadettikoulu aloitti upseerikoulutuksen Haminassa 200 vuotta sitten. Koulun alku oli aatteellista tasapainoilua. Aiheeseen liittyvä näyttely ja seminaari avaavat juhlavuoden 6.3.2021. Venäjän Keisarillinen Suomen Kadettikoulu 1821–1903 ja sen eroamaan joutunut oppilas, kadetti Gustav Mannerheim ovat Wanhan Veteraanin vaihtuvan näyttelyn aiheet Haminassa vuonna 2021. ”Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskuksen uusi näyttely esittelee kadettikoulun tiukkaa ja kurinalaista arkea. Arki oli myös aatteellista tasapainoilua venäläisen sotakoulun ja runebergiläisen suomalaisen isänmaallisuuden välillä. Lopulta se kävi mahdottomaksi, ja Haminan kadettikoulu lopetettiin vuonna 1903”, Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja, eversti evp. Vesa Kangasmäki kertoo. Uusi näyttely avataan Haminassa perinnekeskuksessa 6. maaliskuuta. Sen rinnalla on nähtävänä myös rauhanturvaamisen perusnäyttely. Samana päivänä pidetään Suomen kadettikoulun perustamisen 200-vuotisjuhlavuoden avausseminaari RUK:n Maneesissa koronavarauksin. Näyttelyt ovat avoinna 28. marraskuuta 2021 saakka. Kadettikoulu Haminassa -juhlanäyttely Haminan kadettikoulu lopetettiin vuonna 1903. M U SE O VI RA ST O
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 25 P atria toimitti joulukuussa Saabille Patria AMV 8x8 System Platform -ajoneuvon viime kesäkuussa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Ajoneuvoa käytetään testausja kehitysalustana Saabin uusimman ajoneuvosukupolven elektroniikkaja videojärjestelmissä sekä esittelyja markkinointitarkoituksissa. Saab varustaa ajoneuvon uusilla videoja elektroniikkaratkaisullaan, jotka on liitetty C4I-järjestelmiin ja muihin innovaatioihin. Patria puolestaan tarjoaa modulaaristen panssaroitujen pyöräajoneuvojen suorituskyvyn ja ominaisuudet, joita ovat huipputason liikkuvuus, selviytymiskyky ja tulivoima. ”Kun Saab tekee System Platform -ajoneuvoon järjestelmäintegraationsa, voimme aloittaa näiden korkean teknologian tuotteiden yhteiset markkinointitoimet. Patria AMV 8x8 moderneilla johtamisjärjestelmillä varustettuna on paras mahdollinen ratkaisu suojattujen ja liikkuvien johtamispaikkojen sekä esikuntien tarpeisiin”, sanoo Patrian Landliiketoiminnan myynnistä ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Petri Jokinen. Patria AMV on maailman nykyaikaisten 8x8-ajoneuvojen markkinajohtaja. Suomalaisyhtiö on myynyt yli 1 600 ajoneuvoa kahdeksalle eri valtiolle. Japani arvioi Patria AMVXP 8x8 -panssariajoneuvon kilpailussa, jossa Japanin puolustusvoimille hankitaan uudet 8x8-panssaroidut miehistönkuljetuspyöräajoneuvot (Wheeled Armoured Personnel Carriers, WAPCs). Hankkeen seuraavassa vaiheessa Japanin puolustusministeriö arvioi kilpailussa olevat ajoneuvot testien perusteella. Patrian Land-liiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Jussi Järvinen kertoi joulukuussa, että japanilainen asiakas ei halua, että testattavien ajoneuvojen määrää tai testien ajankohtaa tai muutakaan tietoa kommentoidaan ulkopuolisille. Toteutuessaan kaupalla on todella merkittävä vaikutus Patrian Hämeenlinnan ja Tampereen tehtaille. ”Puhutaan kuitenkin isosta hankkeesta. Nyt olemme testivaiheessa, ja me uskomme, että meidän menestymismahdollisuutemme ovat hyvät. Jo se on hieno osoitus, että japanilaisessa autoteollisuusmaassa luotetaan suomalaiseen insinööriosaamiseen ja Patrian kykyyn toimittaa ajoneuvoja”, Järvinen toteaa. AMV 8x8:n marssi maailmalla jatkuu ? Patria AMV on maailman nykyaikaisten 8x8-ajoneuvojen markkinajohtaja.
JY VÄLL Ä 26 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Rajalle uudet lentokoneet RAJAVARTIOLAITOS korvaa Dorniervalvontakoneet uudella kalustolla vuosien 2022–2025 kuluessa. Rajavartiolaitoksen hankepäällikön, kommodori Ari Laaksosen mukaan yleisen turvallisuustilanteen muuttuminen ja yhteistyön lisääntyminen rajavalvonnassa EU-maiden välillä tuo lisävaatimuksia valvontakoneille. ”Yleinen turvallisuustilanne on selkeästi heikompi kuin kymmenen vuotta sitten. Uuden hankittavan kaluston pitää vastata turvallisuustilanteeseen, jossa nyt elämme”, Laaksonen totesi Ylen haastattelussa ennen vuodenvaihdetta. Laaksosen mukaan esimerkiksi nykyisten lentokoneiden lentoaika ja kuljetuskyky eivät vastaa nykyajan vaatimuksia. ”Tarve kyetä siirtämään henkilöstöä tarvittaessa nopeastikin paikasta toiseen edellyttää isompaa kuljetuskykyä ja myös hieman isompia koneita.” Rajavartiolaitoksen Dornier 228 -valvontalentokoneet ovat olleet käytössä jo 25 vuotta. Niiden tärkeimpiä tehtäviä ovat Itämerellä liikkuvien alusten tunnistaminen, merihätään joutuneiden pelastaminen sekä merellisten ympäristövahinkojen havaitseminen ja niiden torjuntaoperaatioissa tukeminen. Reitittimiä ja a-tarvikkeen huoltovarmuutta PUOLUSTUSMINISTERI Antti Kaikkonen (kesk.) valtuutti Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen allekirjoittamaan strategisen kumppanuussopimuksen Nammo Lapua Oy:n ja Nammo Vihtavuori Oy:n kanssa. Kummatkin yritykset kuuluvat pohjoismaiseen ampumatarvikekonserni Nammoon. Strateginen kumppanuussopimus on kaikkia valmiustiloja sekä ampumatarvikeja räjähdealan tuotantoa koskeva ratkaisu, jolla varmistetaan ampumatarvikeja räjähdealan kotimaisen huoltovarmuuden perusta. Strateginen kumppanuussopimus on toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Vuotuinen erikseen tehtävien kotimaisten hankintojen arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 20 miljoonaa euroa. Joulukuussa puolustusministeri Kaikkonen valtuutti Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tekemään puitesopimuksen kotimaisen ohjelmistopohjaisten taktisten reitittimien ja radiolaitteiden hankinnasta oululaisen Bittium Wireless Oy:n kanssa. Puitesopimuksen tuotteet liittyvät useisiin Puolustusvoimissa käynnissä oleviin hankkeisiin, ja niillä varustetaan useita erityyppisten joukkojen johtamispaikkoja ja viestiasemia. ”Hankittava materiaali on kehitetty yhteistyössä kotimaisen teollisuuden kanssa. Uudet järjestelmät parantavat joukkojen viestiyhteyksien kapasiteettia, taistelunkestoa ja yhteentoimivuutta etenkin liikkuvien taistelujen johtamisessa”, toteaa Maavoimien viestitarkastaja, eversti Eero Valkola. ”Lisäksi voimme hyödyntää olemassa olevia ylläpito-, koulutusja kunnossapitojärjestelyjä, mikä parantaa järjestelmän kustannustehokkuutta”, Valkola jatkaa. Suomalais-ELSOlle Euroopan puolustusinnovaatiopalkinto Droonit alas! APULAISPROFESSORI Taneli Riihosen tutkimusryhmä Tampereen yliopistosta voitti Euroopan puolustusinnovaatiokilpailun ehdotuksellaan ”Miehittämättömien ilma-alusten elektroninen torjunta”. Ehdotukseen kuuluu myös osio ”Radiokilpi suojaamaan haitalliselta langattomalta tietoliikenteeltä”. Miehittämättömät ilma-alukset eli droonit ovat muodostuneet keskeiseksi sotilasteknologiaksi viime aikoina. Aivan tuore aseellinen konflikti Armenian ja Azerbaidžanin välillä on todistanut droonien tehon. Azerbaidžan sai selvän etulyöntiaseman turkkilaisen ja israelilaisen drooniteknologian laajamittaisella hyödyntämisellä. Riihosen tutkimusryhmä on kehittänyt teknologiaa, jolla voisi samaan aikaan havaita ja torjua drooneja samalla taajuuskaistalla. Ohjusvene Hamina päivitettiin OHJUSVENE Haminan elinkaaripäivitys valmistui joulukuussa, ja alus palasi Merivoimien operatiiviseen käyttöön pikavauhtia. ? Rajavartiolaitoksen Dornier Do 228 ja Agusta A119 Koala. Yleinen turvallisuustilanne on selkeästi heikompi kuin kymmenen vuotta sitten.
27 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Hamina on toinen oman luokkansa päivitetty alus. Ohjusvene Tornio tuli valmiiksi tammikuussa 2020. Merivoimista kerrotaan, että peruskorjauksessa on parannettu erityisesti alusten vedenalaisen sodankäynnin kykyä muun muassa torpedojen ja syvyytettävän kaikuluotainjärjestelmän (VDS, Variable Depth Sonar) avulla. Päivitystyö jatkuu vielä vuonna 2021 ilmatorjuntakyvyn ja pintatorjunnan osalta. Seuraavaksi peruskorjauksesta valmistuu ohjusvene Hanko juuri alkaneen vuoden aikana. Tulevien Pohjanmaaluokan korvettien ohella Hamina-luokan ohjusveneet muodostavat Merivoimien merellisen operaatiokyvyn rungon 2030-luvulla. Kyberhyökkäys eduskuntaan SUOMEN eduskuntaan kohdistui syksyllä kyberhyökkäys. Hyökkäys havaittiin eduskunnan sisäisessä teknisessä valvonnassa. Kyberhyökkäyksen seurauksena joidenkin eduskunnan sähköpostitilien tietoturva vaarantui. Osa vaarantuneista sähköpostitileistä kuului kansanedustajille, eduskuntatiedotuksesta kerrotaan. ”Eduskuntaan kohdistettu kyberisku on vakava hyökkäys demokratiaamme ja suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Emme voi hyväksyä minkäänlaista vihamielistä kybertoimintaa, olipa se valtiollisen tai ei-valtiollisen tahon toteuttamaa”, eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) toteaa hyökkäyksestä. SA N TT U N EV A LA IN EN A ikaisemmin julkisuudessa myös kielteistä palautetta saanut lounaspussi on uudistettu. Vuonna 2019 kokeilukäytössä ollut lounaspussi otetaan käyttöön osana varusmiesten muonitusta saapumiserästä 1/21 alkaen. Leijona Cateringin suunnittelema ja tuottama lounaspussi on maasto-olosuhteissa käytettäväksi tarkoitettu ateriakokonaisuus, jonka ruokailija voi kuljettaa mukanaan nautittavaksi. Lounaspussin käytöllä on tarkoitus tehostaa maastokoulutuspäiviä niin, että joukot voivat joustavasti ruokailla sopivan tauon aikana. Lounaspussin käyttöönotto on osa varusmieskoulutuksen järjestelyiden kehittämiseen tähtäävää Koulutus 2020 -ohjelmaa. Puolustusvoimista kerrotaan, että varuskuntaravintolassa valmistettava ja lämpöastioissa jaettava maastoruoka, maasto-olosuhteissa kenttäkeittimillä valmistettavat sotaharjoitusmuonat sekä taistelumuonat, joihin kuuluu retkikeittimellä maastossa lämmitettäviä aterioita, säilyvät edelleen ruokapalvelun tuotevalikoimassa. Lounaspussivaihtoehtoja on viisi. Ateriat koostuvat pääruoasta, leipätuotteesta ja levitteestä sekä suklaasta, pähkinöistä tai välipalapatukoista. Pääruokalajit ovat kaura-broilerateria, salami-paella-ateria, kebab-riisiateria, linssirisottoateria ja meksikolainen ohratto. Ateriapakkauksen energiasisältö on noin 1 000 kcal ja paino 500 grammaa. Tuotevalikoimassa on huomioitu erikoisruokavaliot. Lounaspussi voidaan ottaa palveluspäivän aamupalalla mukaan varuskuntaravintolasta maastoon nautittavaksi lounaalla. Ruokailun jälkeen pussia käytetään jätteiden tuomiseen maastosta. Uudistettu lounaspussi käyttöön kevättalvella
28 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 JY VÄLL Ä Venäläisten kybervarustus käyttöön 2025 VENÄJÄLLÄKIN suunnitellaan kybersotilasta. Venäjän valtiollinen Rostecyhtiö kehittää parhaillaan Sotnik-nimen saanutta taisteluasukokonaisuutta, jonka odotetaan korvaavan nykyisen Ratnik-taisteluasun vuodesta 2025 eteenpäin. Kokonaisuuteen kuuluu Rostecin mukaan kahdeksan alijärjestelmää mukaan lukien viestivälineet, suojaus, aseet, informaatiojärjestelmä ja muona. Sotnikin uskotaan sisältävän muun muassa uudet ampumatarvikkeet, aseet, räjähdyssuojatut jalkineet ja infrapunasuojattu taisteluasu. Komennot ja digitaaliset kartat projisoidaan suoraan käyttäjän suojalasien näytölle. Venäläiset ovat kehitelleet myös electrochrome-materiaalia, josta tehty suojaväline, kuten kypärä, voisi vaihtaa väriä ympäröivän maaston mukaan. Nähtäväksi jää, miten toteutuskelpoisia visiot ovat ja kuinka monella venäläissotilaalla ne vielä nähdään käytössä. Suomalainen vastamelukuuloke Gripen-hävittäjiin SAAB on tilannut vastamelukuulokejärjestelmän suomalaiselta Insta Oy:ltä valmistamiinsa Gripenhävittäjiin. Instan ANR-vastamelujärjestelmät integroidaan kaikkiin tällä hetkellä tilattuihin Gripen E/F -hävittäjiin. Saab aloitti Gripen E/F -koneiden toimitukset Ruotsiin ja Brasiliaan vuonna 2019. Järjestelmän toimituksen lisäksi tilaukseen kuuluu vastamelujärjestelmän integrointi kypärävarustukseen sekä Gripen E/F -koneen äänentoistojärjestelmän edellyttämät mukautukset ja sovitukset. Tavallisesti lentäjän kuulosuojainkupit vaimentavat ulkoiset äänet passiivisesti. Instan ANR-järjestelmä tallentaa ulkoiset äänet, käsittelee ne digitaalisella signaalinkäsittelyjärjestelmällä ja vaimentaa siten kaikki ei-toivotut äänet, Saabilta kerrotaan. Venäläiset uhkasivat puskea amerikkalaisalusta VENÄJÄN puolustusministeriön mukaan sen sukellusveneentorjuntahävittäjä Admiral Vinogradov ajoi yhdysvaltalaisen risteilyohjushävittäjä USS John S. McCainin merialueeltaan Pietari Suuren salmesta ( ????? ????? ???????? ) lähellä Vladivostokia Japaninmerellä. Venäläisten mukaan heidän aluksensa uhkasi puskea Arleigh Burke -luokan hävittäjän pois merialueeltaan. Yhdysvaltalaisalus olisi sitten totellut käskyä. Yhdysvaltojen merivoimat kiistää väitteen. US Navyn mukaan USS John S. McCain toteutti vapaan merenkulun oikeuttaan alueella, jota Yhdysvallat pitää Venäjän liioiteltuna aluevesivaatimuksena. ? Instan ANR-vastamelujärjestelmät integroidaan kaikkiin tällä hetkellä tilattuihin Gripen E/F -hävittäjiin. ? Sotniktaisteluasu.
29 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Merialue on ollut kiistanalainen aina vuodesta 1984, jolloin Neuvostoliitto väitti sitä omakseen. Venäjä on pitänyt aluevaatimustaan yllä. Venäjä ja Yhdysvallat ovat olleet vastaavalla tavalla tukkanuottasilla viimeksi vuonna 2019, jolloin samainen Admiral Vinogradov -hävittäjä oli lähellä törmätä USS Chancellorsvilleen Itä-Kiinan merellä. Etelä-Korealle amerikkalaiskoptereita ja lentotukialus ETELÄ-KOREA ostaa 12 Sikorsky MH60R Seahawk -sukellusveneentorjuntakopteria Yhdysvalloista. Kaupan arvo on 878 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Etelä-Korea on aikaisemmin ostanut kahdeksan AW159 Wildcat -kopteria merivoimilleen italialaiselta Leonardolta. Sitä pidettiin varmana suosikkina uuteen kauppaan, johon tarjolla oli myös Lockheed Martinin (Sikorskyn emoyhtiö) ja ranskalaisen NHIndustriesin kopterit. Amerikkalaiset tekivät kuitenkin yllätyskäänteen ja tarjosivat Sikorskyn kopteriin Pentagonin liittolaisille tarkoitetun Foreign Military Sales -ohjelman erikoishinnoittelun, ja niinpä korealaiset päätyivat amerikkalaiskopteriin, jota alun perin pidetiin liian kalliina. MH-60R Seahawk on 19,76 metriä pitkä ja 5,1 metriä korkea kopteri, ja sen suurin nopeus on 267 km/h. Kopteri pystyy toimimaan erilaisissa tehtävätyypeissä, kuten merellinen sodankäynti, etsintäja pelastustehtävät sekä lääkintäevakuointitehtävät. V irolainen miehittämättömiin maa-ajoneuvoihin ja robottiteknologiaan keskittyvä Milrem on esitellyt uuden Type-X-autonomisen taisteluajoneuvon, joka on tarkoitettu mekanisoitujen joukkojen tukitehtäviin. Type-X on suunniteltu toimimaan taistelupanssarivaunujen ja jalkaväen taisteluajoneuvojen älykkäänä ”siipimiehenä”, joka pystyy hoitamaan vaarallisimmat tehtävät ja taisteluasemat ilman ihmishenkien menettämisen vaaraa. ”Type-X tarjoaa samankokoisen tai ylivoimaisen tulivoiman verrattuna miehitetyillä taisteluajoneuvoilla varustettuun yksikköön. Se mahdollistaa vihollisen asemien murtamisen omien joukkojen minimoidulla riskillä, ja tuhoutuneen oman robottiajoneuvon korvaaminen on pelkästään logistinen päänvaiva”, Milremin toimitusjohtaja Kuldar Väärsi toteaa. Milremin Type-X-robottitaisteluajoneuvo voidaan aseistaa jopa 50 mm:n tykillä. 30-millin tykillä se on vielä ilmakuljetettava: esimerkiksi Nato-maiden C-130Jja KC-390-kuljetuskoneet voivat kuljettaa yhden Type-X-robotin, A400M kaksi ja C17-kuljetuskone jopa viisi. Uuden robottitaisteluajoneuvon 12 tonnin paino ja energiatehokas voimansiirto mahdollistavat hyvän maastoliikkuvuuden, ja sen 2,2 metrin korkeus ja taakse sijoitettu moottori takaavat matalan havaittavuuden ja lämpöjalanjäljen. Milremin mukaan Type-X on noin kolmesta neljään kertaan kevyempi, ja sen tuotantokustannukset huomattavasti matalammat kuin perinteisen jalkaväen taisteluajoneuvon. Milremin aikaisempi – Suomen Sotilaassakin esitelty – päätuote THeMIS-miehittämätön ajoneuvo on myyty jo yhdeksään maahan, myös seitsemään Nato-maahan, kuten Ranskaan, Norjaan, Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Uusi autonominen taisteluajoneuvo Virosta Etelä-Korea ostaa 12 Sikorsky MH-60R Seahawk -sukellusveneentorjuntakopteria Yhdysvalloista. ? Milrem Type-X.
30 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 JY VÄLL Ä Korean tasavallan merivoimat on paljastanut konseptitasoisia kuvia tulevasta seuraavan sukupolven kevyestä lentotukialuksesta. Kuvien mukaan LPX-II-projektina tunnettu alus olisi kaksisaarekkeinen kuten Ison-Britannian uudet lentotukialukset, mutta siinä ei näyttäisi olevan hyppyriä. Samoin kuvien mukaan näyttää siltä, että lentotukialus olisi suunniteltu Lockheed Martin F-35B (STOVL) -hävittäjälle, joka kykenee lyhyeen nousukiitoon ja pystysuoraan laskeutumiseen. Kuvatun aluksen kannelta löytyy myös edellä mainitut Sikorsky/Lockheed Martinin MH-60R Seahawk -sukellusveneentorjunta/monikäyttökopterit. Tulevan lentotukialuksen uppouman arvioidaan olevan noin 40 000 tonnia, joka on alle puolet Yhdysvaltojen uusimpien ydinkäyttöisten supertukialusten noin 100 000 tonnin uppoumasta. Ne jäävät kakkoseksi myös brittien uusille tukialuksille, jotka ovat 65 000-tonnisia. Kiinan kansantasavallan kaksi tukialusta ovat noin 70 000-tonnisia. Etelä-Korealla on aikaisempi vuonna 2007 käyttöön otettu maihinnousutukialus Dokdo, joka on uppoumaltaan 18 800-tonninen ja jonka lentokalustoon kuuluu 10–15 helikopteria mutta ei hävittäjiä. Etelä-Korean päävastustajalla Pohjois-Korealla ei ole lentotukialuksia, mutta tosiasiallisesti Tyynenmeren demokratiat varustautuvat nyt kovaa vauhtia lähinnä Kiinan kansantasavallan kasvavaa haastetta vastaan. Kroatian MiG-21:lle vihdoin seuraaja KROATIA on saanut hävittäjätoimittajilta neljä lopullista tarjousta, joiden perusteella maa valitsee korvaajan Jugoslavian konkurssipesän peruja oleville ikääntyneille MiG-21-hävittäjilleen. Euroopan ytimessä, Adrianmeren rannalla, pääsääntöisesti ystävien ympäröimällä Natoon kuuluvalla Kroatialla on hyvin pienet ilmavoimat. Sillä on vain 12 vanhaa MiG-21-hävittäjää, joista käyttökunnossa uskotaan enää olevan kolmesta kuuteen konetta. Hävittäjille on viimeksi tehty isompi remontti Romaniassa vuonna 2004 ja pienempi päivitys Ukrainassa vuonna 2015. Suomen viimeinen MiG-21-hävittäjä lensi vuonna 1998. Kroatia aikoo korvata vanhat koneensa täysimääräisesti, eli hankintalistalla on 12 hävittäjää. Ehdolla on uudet F-16 Block 70 -hävittäjät Yhdysvalloista, uudet Saab Jas Gripen C/D -hävittäjät Ruotsista, käytetyt F-16 Block 30 -hävittäjät Israelista tai käytetyt Dassault Rafale -hävittäjät Ranskasta. Samalla tavalla kuin suuremmassakin hankinnassa, Kroatia panee ehdokkaat järjestykseen hinnan ja kokonaispaketin kattavuuden perusteella, joista jälkimmäiseen kuuluu tarjottu aseistus, lentäjien koulutus, simulaattorit ja teollisuusyhteistyön laajuus sekä maksusuunnitelman joustavuus. Kiina rakentaa merihegemoniaa KIINAN kansantasavalta haaveilee jopa kuuden lentotukialuksen valtamerilaivastosta. Kiinan kansan vapautusarmeijan merivoimat (PLAN) kiihdyttää lentotukialuksien rakennusohjelmaa, sen kolmas lentotukialus (Tyyppi 003) on jo rakenteilla. Uuden aluksen uskotaan valmistuvan käyttöön jo vuonna 2023. Kiinan merivoimien kehitys on ollut nopeaa. Maalla on kaksi lentotukialusta ennestään. Ensimmäinen niistä perustuu vuonna 1998 Neuvostoliiton konkurssipesästä Ukrainasta ostettuun Kuznetsov-luokan lentotukialus Rigan runkoon, jonka kiinalaiset rakensivat käytännössä uudestaan ja nimesivät Tyyppi 001 Liaoningiksi. Kiinan toinen lentotukialus oli jo kokonaan kotimaista valmistetta. Sen suunnittelu perustui edelleen Kuznetsov-luokkaan mutta parannelluin yksityiskohdin. Tyyppi 002 Shandong otettiin operatiiviseen käyttöön vuonna 2019. Uusi rakenteilla oleva Tyyppi 003 ei ole huhuista huolimatta ydinkäyttöinen, vaan se lienee varustettu perinteisellä voimanlähteellä yhdistettynä sähköiseen propulsioon. Kiinan puolustusteollisuudesta ei ole kovin luotettavia lähteitä käytettävissä, joten aluksen ominaisuudet perustuvat lähinnä satelliittikuviin telakalta. Uudessa aluksessa uskotaan kuitenkin olevan myös esimerkiksi elektromagneettiset katapultit. Uusilla lentotukialuksillaan Kiinan kansantasavalta aikoo muodostaa useamman tukialusryhmän (Carrier Strike Groups, CSG), johon lentotukialuksen lisäksi kuuluisivat Kiinan uudet TyyKroatia valitsee korvaajan MiG-21hävittäjilleen. ? F-16 Block 70 on yksi vaihtoehto Kroatian uudeksi hävittäjäksi.
31 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 pin 005 stealth-hävittäjäalukset, Tyypin 052D ilmapuolustushävittäjäalukset sekä useampi hyökkäyssukellusvene. Varsinaiset lentotukialukset varustettaisiin Kiinan uudella, viidennen sukupolven Shenyang FC-31 -stealth-hävittäjillä, jotka on aseistettu erilaisilla ilmasta ilmaanja ilmasta maahan -ohjuksilla. Kiina uhkaa jo nykyisillä lentotukialuksillaan vakavasti käytännössä itsenäisen Taiwanin puolustusta, mutta kansantasavallan kasvava merimahti on suunnattu myös voiman projisoimiseen Itäja Etelä-Kiinan merille sekä Intiaa ja Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan. Ballistinen ohjus torjuttiin aluslavetilta YHDYSVALTOJEN merivoimien aluksesta ammuttu ohjus torjui ensimmäistä kertaa mannertenvälisen ballistisen (ICBM) ohjuksen marraskuussa. Aegis-ohjuspuolustusjärjestelmään kuuluva Raytheon SM-3 Block IIA -torjuntaohjus tuhosi mannertenvälistä ohjusta vastaavan harjoitusmaalin Havaijisaarten koillispuoleisella merialueella. Maaliohjus oli puolestaan ammuttu Kwajaleinin atollilta Marshallinsaarilta Tyynenmeren lounaisosista. Aikaisemmin ICBM-ohjus on kyetty torjumaan kiinteälle maalle sijoitetuilta laveteilta laukaistulla torjuntaohjuksella. Nyt siis ohjus ammuttiin ensimmäistä kertaa aluslavetilta. Yhdysvalloilla on ollut kova kiire kehittää mannertenvälisten ohjusten torjuntaan kykenevää järjestelmää erityisesti sen vuoksi, että arvaamaton Pohjois-Korea onnistui ensin kehittämään jonkinlaisen ydinaseen ja on sen jälkeen esitellyt mahdollisesti jopa Yhdysvaltojen länsirannikolle kantavaa ballistista ohjusta. Uusi ohjussukellusvene suunnitteilla YHDYSVALLAT uusii ballistiset ohjussukellusveneensä. Yhdysvaltojen merivoimat ja General Dynamics Electric Boat -yhtiö on solminut valtavan 9,5 miljardin dollarin sopimuksen ensimmäisen Columbia-luokan SSBN-veneen rakentamisesta. Columbia-luokka on suurin Yhdysvalloissa rakennettu sukellusveneluokka, ja se korvaa Ohio-luokan veneet, joista ensimmäinen, USS Ohio otettiin käyttöön vuonna 1981. Ohio-luokan veneitä on tällä hetkellä käytössä kaikki 18 alun perin rakennettua sukellusvenettä. Uuden alusluokan ensimmäisen veneen, USS Columbian suunnittelun kerrotaan olevan 90-prosenttisesti valmis. Veneen loppukokoonpanon on suunniteltu alkavan vuonna 2024, ja ensimmäiselle partioretkelle USS Columbia lähtee vuonna 2030. Columbia-luokkaan on suunniteltu kaikkiaan 12 venettä. Niiden pituus on 171 metriä, leveys 13 metriä ja uppouma noin 21 000 tonnia. Miehistöä alukselle tulee 155, ja sen pääaseistuksena on 16 kappaletta Trident D5 -ballistista ydinohjusta. Trident D5 (Trident II) -ballistinen ohjus kantaa 12 000 kilometriä, ja se voidaan varustaa 1–14 ydinkärjellä, joista suurimmat voivat olla 455 kilotonnin W88-ydinpommeja. Myös Ison-Britannian ydinpelote perustuu Vanguard-luokan sukellusveneistä laukaistavaan Trident II -ohjukseen. Columbia-luokan tärkeä ominaisuus on ydinreaktori, joka ei tarvitse uutta ydinpolttoainetta koko aluksen käyttöiän aikana. Tämän uskotaan säästävän miljardeja alentuneina käyttökuluina. Kokonaisuudessaan Columbia-luokan yhden veneen kustannukseksi muodostuu 7,5 miljardia dollaria, mikä muodostaa melkein 40 % Yhdysvaltojen merivoimien laivanrakennukseen varatusta vuosibudjetista. Kustannus on kuitenkin katsottu tarpeelliseksi erityisesti Kiinan kansantasavallan kasvavan strategisen uhan takia. Palanut maihinnousutukialus romutetaan YHDYSVALTOJEN merivoimien maihinnousutukialus USS Bonhomme Richard syttyi tuleen viime heinäkuussa ja paloi neljä päivää San Diegon sotasatamassa Kaliforniassa. ? Kiinan viidennen sukupolven Shenyang FC-31 -stealth-hävittäjä. ? USS Ohio otettiin käyttöön vuonna 1981.
JY VÄLL Ä 32 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Onnettomuudessa säästyttiin henkilövahingoilta, mutta aineelliset vahingot aluksen eri osastoissa olivat mittavat. Nyt US Navy on päättänyt, että 22-vuotiasta alusta ei enää korjata, vaan se romutetaan. Maihinnousutukialuksen rakenteista olisi pitänyt korvata peräti 60 % remontissa, jonka arveltiin maksavan 2,5– 3,2 miljardia dollaria ja kestävän viidestä seitsemään vuotta. Aluksen muuttamista sairaalalaivaksi harkittiin, mutta sekin olisi maksanut miljardi dollaria. USS Bonhomme Richardin käytöstä poistaminen sen sijaan maksaa 30 miljoonaa. Erityisen ikäväksi tilanteen tekee se, että alukselle oli ehditty tehdä jo 250 miljoonan arvosta muutostöitä, joiden jälkeen se olisi kyennyt operoimaan F-35B-hävittäjäkalustolla. Palon syttymissyytä tutkitaan vielä. Tuhopolttoakaan ei ole tässä vaiheessa poissuljettu. USS Bonhomme Richard on Waspluokan maihinnousutukialus (amphibious assault ship). Sillä on seitsemän sisaralusta. Wasp-luokan pituus on 257 metriä, leveys 31,8 metriä ja uppouma 40 500 tonnia. Aluksen miehistöön kuuluu 66 upseeria ja 1 004 värvättyä. Aluksella olevan merijalkaväkiosaston koko on 1 687. Wasp-luokan maihinnousutukialuksen varustukseen kuuluu tyypillisesti Harriertai F35B-hävittäjät, Ospreykääntyväroottoriset lentokoneet ja Super Cobra -taisteluhelikopterit. Alus kuljettaa myös kolme ilmatyynymaihinnousualusta tai kaksi suurempaa maihinnousualusta tai 12 pienempää maihinnousualusta tehtävän luonteen mukaisesti. Rantakirppu jalkaväelle YHDYSVALTOJEN maavoimien uusi jalkaväkiryhmäajoneuvo (ISV) on ryhmäajoneuvo, jossa ei ole panssarointia kuten jalkaväen muissa taistelupyöräajoneuvoissa, mutta se mahdollistaa joukkojen nopean liikkeen taistelukentällä. ISV perustuu Chevrolet Colorado ZR2 -pickupiin ja jakaa 90 % osistaan tämän siviilimaastoajoneuvon kanssa. ISV:ssä on Coloradon 186-hevosvoimainen 2,8 litran Duramax-turbo-diesel ja kuusilovinen automaattivaihteisto. Maastossa liikkumiskykyä on parannettu niin ikään Chevroletin siviilimalleista tutulla ZR2lisävarustepaketilla, johon kuuluu jousituksen maastokelpoisuutta parantavat komponentit. ISV-ajoneuvo on suunniteltu kuljettamaan yhdeksän taistelijaa varusteineen. ISV voidaan pudottaa ilmasta C-130J Super Herculestai C-17 Globemaster III -kuljetuskoneista. Se mahtuu myös CH-47 Chinook -kuljetuskopterin ruumaan tai sitä voidaan siirtää UH-60 Blackhawk -kopterin alla. General Motors luovutti ensimmäiset ajoneuvot loka-marraskuun taitteessa tilauserästä, johon kuuluu 649 ajoneuvoa. Yhteensä Yhdysvaltojen maavoimat suunnittelee hankkivansa 2 065 ISV-ajoneuvoa. Nainen lentotukialuksen päälliköksi KOMMODORI Amy Bauernschmidt ottaa ensimmäisenä naisena komentoonsa Yhdysvaltojen merivoimien lentotukialuksen. Bauernschmidtistä tulee Nimitz-luokan ydinkäyttöisen lentotukialuksen USS Abraham Lincolnin päällikkö ensi kesänä. Vaikka Bauernschmidt on palvellut lentotukialuksen varapäällikkönä aikaisemmin, ennen oman päällikkyytensä alkua hän joutuu vielä lentotukialuspäälliköiden erikoiskurssille, jossa annetaan tarvittava perehdytys ydinkäyttöisen aluksen tekniikkaan sekä ilmailun ja henkilöstön johtamiseen. Bauernschmidt valmistui Yhdysvaltojen laivastoakatemiasta vuonna 1994 ensimmäiseltä vuosikurssilta, jonka käyneet naiset saivat palvella taistelualuksilla ja -ilma-aluksilla. Hän on kouluISV perustuu Chevrolet Colorado ZR2 -pickupiin.
33 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 tukseltaan alun perin helikopterilentäjä ja palvellut erilaisissa helikopteriyksiköissä. USS Abraham Lincoln on otettu käyttöön vuonna 1988. Se on 332,8 metriä pitkä, 76,8 metriä leveä ja uppoumaltaan 104 300 tonnia. Miehistöä aluksella on 3 200 ja lentohenkilöstöä 2 480. Lentokoneita ja helikoptereita aluksella on 90. Uskollinen siipimies rullasi platalla LOYAL WINGMAN – uskollinen siipimies – on Boeingin Australian ilmavoimille Australiassa valmistettu miehittämätön autonominen ilma-alus, jonka tehtävänä on toimia ihmisen ohjaamien hävittäjien apuna tekoälyä hyödyntäen. Keskikesän kuumudessa paistattelevassa Australiassa salaisessa lentotukikohdassa Loyal Wingman teki ensimmäiset rullaustestit suurella nopeudella. Viralliselta nimeltään Boeing Airpower Teaming System -miehittämättömän ilma-aluksen ensilentoa kuitenkin lykättiin vuodenvaihteen jälkeiselle ajalle. Australian ilmavoimien ja Boeingin hanke enteilee vastaavia miehitettyjen ja miehittämättömien ilma-alusten yhteistoimintaan tähtääviä hankkeita myös Boeingin kotimaassa Yhdysvalloissa. Israel ja Intia rakentavat ilmapuolustusjärjestelmää INTIA JA ISRAEL ovat kehittäneet yhteistyössä Intian asevoimille keskipitkien etäisyyksien ilmatorjuntajärjestelmän, joka on Israelin suurimpia puolustustarvikekauppoja. MRSAM (Medium-Range Surface-toAir Missile) -järjestelmän päätoimittaja on Israel Aerospace Industries ja Intian puolelta maan puolustustarvikeviranomainen Defence Research and Development Organisation DRDO. Ohjusjärjestelmän tuotekehitykseen ovat osallistuneet useat intialaiset yritykset, kuten Bharat Electronics Limited, Larsen & Toubro ja Bharat Dynamics Limited, sekä israelilainen Rafael Advanced Defense Systems, jolta Suomi on ostanut muun muassa Spike-ohjuksia ja jolle lokakuussa lähti tarjouspyyntö korkeailmatorjuntajärjestelmästä. MSRAM-ohjusjärjestelmä perustuu israelilaiseen Barak-ohjusperheeseen, johon kuuluu ilmatorjuntaohjuksia eri etäisyyksille 35 kilometristä 140 kilometriin. MSRAM-ohjus on tarkoitettu 70 kilometrin torjuntaetäisyyksille. Israel Aerospace Industries ei kerro, kuinka monta ohjusjärjestelmää noin 1,6 miljardin dollarin arvoiseen kauppaan liittyy. ? SPEAR 3 -risteilyohjus. ? Taiteilijan näkemys Loyal Wingmanista. Ison-Britannian F-35:lle rynnäkköohjus ISON-BRITANNIAN puolustusministeriö on valinnut yhteiseurooppalaisen MBDA:n seuraavan sukupolven SPEAR 3 -rynnäkköohjuksen F-35B STOVL -hävittäjiensä ilmasta maahan -aseistukseksi. SPEAR 3 on 1,8 metriä pitkä suihkumoottorikäyttöinen risteilyohjus, jonka tehokas toimintaetäisyys on yli 140 kilometriä. Uusi rynnäkköohjus otetaan ensin käyttöön Ison-Britannian uusilta lentotukialuksilta HMS Queen Elizabeth II:lta ja HMS Prince of Walesilta operoiville F-35B Lightning II -hävittäjille. Myöhemmin se saatetaan ottaa myös maan Eurofighter Typhoon -hävittäjien asevalikoimaan. Ohjuksen valmistaja, yhteiseurooppalaisen Airbusin, italialaisen Leonardon ja brittiläisen BAE Systemsin yhteisyritys MBDA on tehnyt koeammuntoja SPEAR 3 -ohjuksella Typhoon-kalustolla vuodesta 2016 lähtien. F-35B:n sisäiseen asetilaan mahtuu kolme SPEAR 3 -ohjusta.
34 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SUOMEN SOTIL A AT K aiho Tuomas Albin Gerdt syntyi Heinävedellä 28.5.1922. Perhe muutti isän poliisin työn perässä Rantasalmelle 1930-luvun alussa. Gerdt liittyi suojeluskuntaan vuonna 1934 kaksitoistavuotiaana, sillä suojeluskuntapoikiin saattoi tuossa iässä liittyä vanhempien suostumuksella. Isänmaalliselta perheeltä ei tarvinnut suostumusta käskemällä vaatia. Yksi vaan ei ainoa syy suojeluskuntaan liittymiselle oli mahdollisuus aktiiviseen urheiluharrastukseen; Gerdt pelasi muun muassa pesäpalloa, joka on aktiivisen suojeluskuntaja urheilumiehen Tahko Pihkalan suojeluskuntien urheiluja sotilaskoulutusohjelmaa varten kehittämä koko kansan joukkuepeli. Talvisodan aikana 17-vuotias Gerdt palveli Rantasalmen suojeluskunnassa. Omasta mielestään etulinjassa palveleminen olisi ollut velvollisuus. Se antoi Gerdtin osalta kuitenkin odottaa, vielä. Vartiointi-, evakuointi ja evakkojen opastamistehtävät tulivat kolmen kuukauden kuluessa Gerdtille tutuiksi kuten sankarihautajaisten järjestelytehtävätkin. Se kaikki valmensi nuorta suojeluskuntalaista tulevaa varten. Puolustuslaitoksen alainen suojeluskuntajärjestö vastasi suuresta osasta maan puolustuskyvyn ja erityisesti sotilasosaamisen ylläpitoa. Se näkyi myös ritariluettelossa, suojeluskuntatausta oli monen ritarin yhteinen nimittäjä. Varusmiespalvelukseen Gerdt astui alkuvuonna 1940. Hän kävi sen Mikkelissä, polkupyöräprikaatissa (elokuusta 1940 alkaen jääkäriprikaati). Sotilaallinen ja urheilullinen Gerdt suoritti myös aliupseerikurssin. Reserviin Gerdt kotiutui välirauhan juhannuksena 1940, ja hän jatkoi vuonna 1938 aloittamaansa opiskelua Mikkelin kauppakoulussa, samoin palvelustaan suojeluskunnassa. Suojeluskuntapalvelus huomioitiin myös varusmiespalveluksessa. Suoritettuja suojeluskuntakursseja luettiin hyväksi varusmiesaikana, ja ne saattoivat vaikuttaa myös palvelusajan pituuteen vähintään lomina. Marraskuun ensimmäinen päivä taakse jääneenä kurjana pandemian vuonna 2020 toi surullisen mutta vääjäämättömän viestin kaikille meille Suomen sotilaille ja koko surevalle kansalle, viimeinen Mannerheim-ristin ritari nro 95, kapteeni Kaiho Tuomas Albin Gerdt, oli saanut iäisyyskutsun aseveljiensä luo. Mannerheimristin ritarit ja heidän aseveljensä elävät aina muistoissamme. VIIMEINEN RITARI ? TEKSTI: TIMO SÄYRINEN Tuomas Gerdt
35 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021
SUOMEN SOTIL A AT 36 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Tulikaste ja haavoittuminen Jatkosotaan Gerdt lähti korpraalin arvoisena komppanianpäällikön taistelulähettinä toiseen divisioonaan (2.D) kuuluneessa jalkaväkirykmentti 28:ssa. Hyökkäykseen lähtö koitti 30.6.1941. Yksikkö ylitti Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan Parikkalan liepeillä illalla vailla taistelukosketusta. Aamuyöstä sekin syntyi, ja hyökkäys hidastui. Seuraavana iltapäivänä Gerdt haavoittui pään oikealle sivulle ilmeisesti edempänä käydystä taistelusta lentäneestä harhaluodista, ja hänen matkansa kenttäsairaalaan alkoi. Hoitoja toipilaskauden kuluessa Gerdt ylennettiin alikersantiksi 15.7.1941. Rintamalle hän palasi jo elokuussa mutta ei enää entiseen yksikköönsä. Nyt hänet sijoitettiin jalkaväkirykmentti 7:n III pataljoonan neljänteen eli konekiväärikomppaniaan sen päällikön luutnantti Caj Tofferin taistelulähettialiupseeriksi. Rykmentti kuului niin ikään 2. divisioonaan, joka oli saanut tehtäväksi hyökätä Parikkalan alueelta Lahdenpohjan–Miinalan tielle ja siitä Laatokan rannalle. Metsän nopein Hyökkäyksessä konekiväärikomppanian päällikkö lähetti Gerdtin erään konekiväärijoukkueen lähetiksi. Hänen tuli pitää yhteyttä joukkueen ja ykköskomppanian välillä, jolle kyseinen joukkue oli alistettu. Ilmoittautuessaan 1. komppanian päällikölle oli komppanian hyökkäys jumiutunut erään aukean laitaan. Hyökkäystä piti jatkaa puna-armeijan tulen alla olevan aukean läpi. Komppanian päällikkö käski Gerdtin hakea taaemmaksi sijoitettu konekiväärijoukkue tukemaan. Mutta Gerdtin ? Alikersantti Gerdt (oikealla) partiotehtävissä ”siellä jossakin”. Aukeaman kuvassa on meneillään betonipunkkerin valtaus Ohdan lohkolla syksyllä 1941.
37 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 mielestä aukea voitiin ylittää röyhkeällä hyökkäyksellä. Komppanian päällikön ja taistelulähettialiupseerin pikainen keskustelu päättyi päällikön sanoihin: ”Alikersantti näyttää esimerkkiä. Jos kaikki menee hyvin, me tulemme perästä.” Ei ihan johtamismenetelmien kannalta katsottuna malliesimerkki, mutta toisaalta se osoitti molemmilta miehiltä kykyä toimia tilanteen mukaisesti ja joustavasti – ja se onnistui. Gerdt ryntäsi mutkitellen aukean yli luotien vinkuessa korvissa ja kranaattien räjähdellessä ympärillä. Komppania seurasi ja otti haltuun aukean toisella puolella olleen metsänlaidan. Mutta nyt komppania jäi uudestaan jumiin: vastapuoli ampui sitä kahdesta suunnasta. Gerdt juoksi uudestaan tulen alla olevan aukean ylitse selustan suuntaan toimittamaan tykistölle tulikomentoa. Metsän nopeimman temppu ei olisi onnistunut ilman hyviä hoksottimia ja suojeluskunnissa hankittua rautaista kuntoa. Patteriston tuli-iskun seurauksena tilanne laukesi ja hyökkäys saattoi jatkua. Laatokan luoteisrannikon taistelun jälkeen JR 7 siirrettiin Karjalankannakselle. Rykmentti hyökkäsi Kivennavan ja Siiranmäen kautta Rajajoelle ja vielä hieman siitä eteenpäin. Hyökkäys pysähtyi syyskuun alussa noin 50 kilometriä Leningradista (nykyisin Pietari) pohjoiseen. Alkoi kaksi ja puoli vuotta kestävä asemasota. Ohta… JR 7:n vastuualuetta kutsuttiin Ohdan lohkoksi. Nimi oli tullut Ohdan aukeista, joiden liepeille hyökkäys oli syyskuussa pysähtynyt. Alueelle syntyi lähinnä ensimmäisen maailmansodan asemasotanäkymiä muistuttanut ”Ohdan kaupungiksi” kutsuttu tukikohta, joka muodostui taisteluhaudoista, miehistökorsuista, komentopaikoista sekä huoltoja viihdytysrakennuksista. Ohdan noin 12 kilometriä leveällä lohkolla oli toistakymmentä kenttälinnoitettua tukikohtaa. Ei-kenenkään-maan tuolla puolen oli neuvostoarmeijan vahva bunkkerilinja. Suomalaisilla tukikohdilla oli epäviralliset nimet, kuten Pola, Nyrkki ja Kreml. Lohkon eteläosan tärkein tukikohta oli noin parin hehtaarin kokoinen ”Sevastopol”. Siitä käytiin 20.–21.7.1942 yksi asemasodan pienehkö, suhteellisen verinen ja kokonaisuuteen nähden täysin merkityksetön taistelu. Kaikella kunnioituksella ja ehdottomasti vailla minkäänlaista väheksyntää niissä taistelleita miehiä kohtaan. Anekdoottina mainittakoon, että oikeasta Sevastopolista oli juuri käyty Saksan voittoon päättynyt suuri, suhteettoman verinen ja merkittävä kamppailu Krimillä. Mutta takaisin päähenkilöömme ja Kannakselle. Puna-armeijan jalkaväki ryömi aamuyöllä 20.7. 1942 pimeän turvin ”Sevastopolin” edustalle ja leikkasi piikkilankaesteeseen aukkoja. Kello 6.30 alkoi Neuvostoliiton tykistötuli, jonka tuella vihollisen jalkaväki iski. Ensimmäisenä hyökkäyksen vastaanottanut suomalainen jalkaväkijoukkue joutui väistymään, ja osa tukikohtaa jäi puna-armeijan haltuun. Piti iskeä takaisin. Alikersantti Gerdt ilmoittautui vapaaehtoisena vastaiskujoukkoon, johon kuului yksi jalkaväkijoukkue ja tukikohdan menetettyä osaa aluksi puolustaneen joukkueen rippeet. Ensimmäinen, hieman kello yhdeksän jälkeen alkanut vastaisku ei päässyt juuri lähtöasemaa edemmäksi. III pataljoonan komentaja majuri Koponen määräsi seuraavan vastahyökkäyksen alkamaan kello 11.10. Tätä edelsi kymmenen minuutin tykistövalmistelu. Nyt vastaiskuosasto pääsi lähitaisteluun. Rytäkässä Gerdt otti viisi vihollista sotavangiksi uhkaamalla heitä konepistoolilla, jonka lipas oli tyhjä. …ja taistelu ”Sevastopolista” Suomalaiset valtasivat menetetyt asemat takaisin, mutta neuvostojoukot hyökkäsivät illalla kahdesti uudestaan ja saivat jälleen osan ”Sevastopolia” haltuunsa. Suomalaisten uusi ? Ohtan taistelumaastoa kuvattuna tulenjohtopaikalta haarakaukoputken läpi. Alikersantti näyttää esimerkkiä. Jos kaikki menee hyvin, me tulemme perästä. SA -K U VA
SUOMEN SOTIL A AT 38 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 vastaisku seurasi puoli tuntia ennen puoltayötä, jälleen tykistön tuella. Nyt vastaiskun johtajana oli konekiväärikomppanian päällikkö, jo kapteeniksi ylennyt Toffer. Puolenyön maissa taisteltiin jälleen. Ruuti paloi, ja luodit vinkuivat. Kummankin osapuolen tykistö lennätti alueelle räjähtävää rautaa. Tuoksinassa Gerdt havaitsi kapteeni Tofferin makaavan verissään tykistötulen myllertämässä maassa. Gerdt nappasi itseään kookkaamman päällikkönsä kantoon ja juoksi haavoittunut hartioillaan taakse. Jätettyään tämän lääkintähenkilöstölle palasi Gerdt taisteluun. Kapteeni Toffer menehtyi haavoihinsa joukkosidontapaikalla. Ei kovinkaan kauaa sen jälkeen haavoittui alikersantti Gerdt tykistötulessa selkään ja kasvoihin. Taistelulähettialiupseerin matka sotasairaalaan alkoi. Suomalaiset heittivät 21.7. aamuun mennessä neuvostoliittolaiset ulos ”Sevastopolista”. Jälkimmäiset yrittivät hyökätä aamupäivällä vielä kahdesti mutta eivät päässeet lähtöasemiaan pidemmälle. Suomalaiset menettivät taistelussa vain 12 miestä kaatuneina ja 75 haavoittuneina. Vastapuoli maksoi kovempaa hintaa. Taitavammat suomalaiset aiheuttivat ihmishengestä piittaamattomalle puna-armeijalle usean sadan miehen kokonaistappiot. Gerdtiä hoidettiin Tilkassa, Helsingissä. Kersantiksi hänet ylennettiin 4.8. Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim nimitti 8.9. Gerdtin marsalkan nimeä kantavan ristin ritariksi numero 95. Gerdt sai kuulla tästä sotasairaalassa radiouutisista. Upseeriksi Heinäkuusta joulukuuhun 1943 Gerdt oli oppilaana Upseerikoulussa kurssilla 57. Siis entisessä Reserviupseerikoulussa, sillä nimenmuutos oli tapahtunut kesällä 1941. Kun Gerdt oli suorittanut tutkinnon jalkaväkilinjalla, jäi hän upseerikokelaana seuraavalle upseerikurssille apukouluttajaksi. Tässäkin tehtävässä Gerdt osoittautui oivalliseksi sotilaaksi. Niinisalon koulutuskeskuksen sota-ajan todellisuudessa saatiin pian nähdä, että Gerdtiä ei oltu suotta lähetetty upseeriopRU KM U SE O RU KM U SE O ? Kapteeni Caj Toffer menehtyi ”Sevastopolin” taistelussa saamiinsa haavoihin 21.7.1942. Ylipäällikkö nimitti hänet postuumisti Mannerheim-ristin ritariksi numero 73, takautuvasti päivämäärällä 21.7.1942. GERDTIN UPSEERIKURSSIN 57 OPPILAITA järjestyneenä taisteluharjoitukseen. Harjoitus on tainnut ottaa “drillipukuisista” miehistä mehut irti. Aikamoisesta iskuosastosta on kyse, kun tulivoimaa piisaa puisista harjoitusSuomi-konepistooleista pikakivääreihin ja raskaaseen konekivääriin.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 39 ? Näin esiteltiin oppilas Gerdt oikein koko sivun jutulla omassa kurssijulkaisussaan Upseerikoulun kurssilla 57. RU KM U SE O
40 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SUOMEN SOTIL A AT piin. Hänen johtajaominaisuutensa olivat yksinkertaisesti loistavat. Mies osoittautui pian vaativaksi, kannustavaksi ja oikeudenmukaiseksi kouluttajaksi ja esimieheksi, joka ansaitsi nopeasti niin esimiestensä, alaistensa kuin palvelustoveriensakin kunnioituksen. Vänrikiksi Gerdt ylennettiin karkauspäivänä 1944. Palveluspaikkana pysyi edelleen Upseerikoulu. Kaikki kouluttajat ja upseerit Niinisalossa eivät olleet esimerkillisiä. Johtajapula oli huutava, eikä Niinisalon koulutuskeskus välttämättä saanut aina parasta ainesta kouluttajatehtäviin. Toki joukossa oli muitakin Gerdtin tapaisia toipilaina kouluttajatehtäviin määrättyjä, mutta myös suoraan sanottuna tulessa kelvottomaksi osoittautuneita ja epämotivoituneita miehiä. Simputusta, kohtuuttomia rangaistuksia ja epäoikeudenmukaista kohtelua esiintyi ikävä kyllä melko paljon. Kun upseerikurssi 58 päättyi toukokuun lopussa, vänrikki Gerdt palasi entiseen rykmenttiinsä. Ei kuitenkaan enää III pataljoonaan eikä taistelulähetiksi. Hänet sijoitettiin JR7:n johdossa olleeseen erillinen pataljoona 12:een jääkärijoukkueen johtajaksi. Kesä 1944 Kun Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9.6.1944, oli Gerdt menossa normaalille vuorolomalle. Kouvolassa sotapoliisit käännyttivät hänet ja muut lomamatkalaiset takaisin: lomat oli peruutettu. JR7 oli puna-armeijan läpimurron jälkeen tullut taaksepäin ja piti nyt uusia, enemmän tai vähemmän keskeneräisiä osin kantalinnoitettuja puolustusasemia Siiranmäessä. Kesäkuun 14. päivän neuvostohyökkäys teki JR7:n ja naapurirykmentti JR49:n saumakohtaan pienehkön läpimurron Siiranmäen Ahijärvellä. Oli vastaiskun aika. JR7:n iskuryhmä hyökkäisi lännestä, JR49:n idästä. Näin kurottaisiin läpimurtokohta umpeen. Suomalaiset yrittivät talvisodan taktiikkaa vastustajaa vastaan, joka oli oppinut talvisodan jälkeen paljon. Mutta he tekivät kaikkensa. JR7:n iskuosastoa johti vänrikki Gerdt. Kun hän oli saanut tehtävän, rykmentin komentaja, ? Everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth ja majuri Olanterä tarkastavat joukkoja juuri ennen torjuntataisteluiden alkamista kesäkuussa 1944. Kysymyksessä on koko rintamalohkon ja sitä kautta välillisesti koko maan kohtalo. Adolf Ehrnrooth, ritari nro 162, Siiranmäki 14.6.1944
41 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth, tuleva ritari itsekin, rohkaisi ritarivänrikkiänsä: ”Kyllä se siitä menee. Nyt ovat pelissä äärimmäisen korkeat arvot. Kysymyksessä on koko rintamalohkon ja sitä kautta välillisesti koko maan kohtalo.” Vastaisku alkoi. Gerdt hyökkäsi tapansa mukaan joukkonsa kärjessä. Jostain ilmestyi panssarivaunu. Oma panssarikauhumies ampui sen tuleen. Pari muuta punapanssaria vetäytyi nähtyään toveriensa kohtalon. Päädyttiin lähitaisteluun neuvostojalkaväkeä vastaan. Gerdt nappasi ilmassa lentävän vihollisen käsikranaatin ja paiskasi sen takaisin. Jääkärijoukkueen miehet hyökkäsivät taisteluhautoja pitkin väistellen piikkilankoja ja särkyneitä puurakenteita. Etenevää Gerdtiä vastaan tuli kasa puna-armeijan kaatuneita. Yksi ”kaatuneista” nappasi konepistoolin ja avasi tulen. Gerdt ja hänen lähettinsä haavoittuivat hetkeä ennen kuin ampuja kaatui lopullisesti. Gerdtin toisesta kädestä olivat jänteet katkenneet. Hän määräsi yhden aliupseereistaan uudeksi joukkueenjohtajaksi ja lähti sitten pataljoonan komentopaikan kautta joukkosidontapaikalle, omin jaloin tällä kertaa. Kunnia sankareille Heinäkuun alkupuolella Gerdtin vammat olivat parantuneet riittävästi. Lääkäri mainitsi Gerdtille toipumislomasta. ”Tuota, herra kapteeni, ajattelin että lähtisin takaisin rintamalle”, Gerdt vastasi. Kävi hän lopulta ensin kotonaan mutta ilmoittautui myöhemmin yksikössään Äyräpäässä, jossa Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella laimeni saavutettujen asemien pitämiseksi kuun puolivälissä. Aselevon saavuttua Gerdtin jääkärijoukkue oli Neuvostoliitolle luovutettavalla alueella tarkastamassa, että asukkaat olivat poistuneet ja rakennukset olivat asianmukaisessa kunnossa – nyt ei harjoitettu poltetun maan taktiikkaa kuten vetäydyttäessä sodan aikana. Ensossa joukkueen keskuudessa virisi isänmaallinen henki, ja joku alkoi laulaa. Kohta lauluun yhtyivät kaikki. Kappale oli Jumala ompi linnamme. Paikalle ajoi sattumalta kuorma-auto täynnä puna-armeijan sotilaita. Auto pysähtyi jarrut kirskahtaen. Ohjaamosta nousseet kaksi upseeria tervehtivät suomalaisia vetämällä kättä lippaan. Sotilaita kaikki. Omat ja vastustajat. Gerdt kertoi myöhemmin tämän tapauksen olleen eräs hänen tärkeimmistä sotaan liittyneistä kokemuksistaan. Gerdt ei vihannut. Ei sodan aikana eikä sen jälkeen. Hän muun muassa ei hyväksynyt ryssätai iivana-tyyppisiä ilmaisuja. Siinäkin esimerkkiä meille kaikille. Kunnian ansaitsevat kaikki sankarit, omat ja vastustajat. Jostain ilmestyi panssarivaunu. Oma panssarikauhumies ampui sen tuleen. SA -K U VA
42 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SUOMEN SOTIL A AT Ritari myös rauhassa Vänrikki Gerdt kotiutui reserviin marraskuussa 1944. Naimisiin hän meni 9.6.1946 suurhyökkäyksen alkamisen kaksivuotispäivänä. Yleensä säntillinen Gerdt myöhästyi hieman omista häistään; syynä oli viime hetkeen saakka käyty pesäpallo-ottelu. Tuomakselle ja vaimo Lealle siunaantui kaksi lasta, poika ja tyttö. Gerdt ylennettiin luutnantiksi 15.7.1955, yliluutnantiksi 14.3.1961 ja kapteeniksi 4.6.1968. Mannerheim-ristin ritarien säätiö perustettiin virallisesti 8.3.1954. Tuomas Gerdtistä tuli säätiön sihteerin apulainen. Myöhemmin hän toimi säätiön useissa tehtävissä, viimeiseksi puheenjohtajana vuosina 1998–2017. Työelämästä Tuomas Gerdt jäi eläkkeelle Kymmene oy:n metsähallinnon konttoripäällikön tehtävästä vuonna 1987. Viimeinen Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Tuomas Gerdt menehtyi 1.11.2020. Hänet haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Lappeenrannan Lepolan hautausmaalla 28.11.2020. Lehti oli kääntynyt, eräs aikakausi Suomen historiassa päättynyt. Ritareiden muisto, esimerkki ja kunnia elävät ikuisesti. Muistopuheen pitäneen tasavaltamme presidentin ja Puolustusvoimain ylipäällikön Sauli Niinistön sanoin: ”Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme.” Kiinnostuitko? Lisää ritareista voit lukea Suomen Sotilaan Ritarit -erikoislehdestä, jonka voit hakea lähimmästä Lehtipisteestäsi 17.8.2021 tai tilata suoraan kotiin Suomen Sotilaan mukana 14 euron edulliseen lisähintaan yhdessä Suomen Sotilaan kesäkuussa ilmestyvän jatkosodan alun 80-vuotismuistonumeron kanssa! Tilaustiedot tämän lehden välissä olevassa kortissa. LE H TI KU VA GERDT kenraali Mika Peltosen kanssa puolustusvoimain lippujuhlapäivän valtakunnallisessa paraatissa vuonna 2014. ? Kersantti Gerdt alkuvuonna 1943 Karjalankannaksella Ohdan lohkolla.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 43 ? Mannerheim-ristien jakotilaisuus päämajassa. Vapaudenristin Mannerheim-risti ? Akseli Gallen-Kallelan luonnos Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkiä varten 1918–1919. Taiteilija Oskar Pihl suunnitteli Mannerheim-ristit alkuperäisten Gallen-Kallelan Vapaudenristien pohjalta. SA -K U VA T alvisodan aikana Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim kiinnitti huomiota siihen, että armeijallamme ei ollut palkitsemismenetelmää, joka olisi kohdistunut tasapuolisesti kaikkiin sotilaisiin. Myönnettävät kunniamerkit oli sidottu lähtökohtaisesti asianomaisten sotilasarvoihin: mitä korkeampi sotilasarvo, sitä arvokkaampia merkkejä jaettiin. Mannerheim piti tätä puutteena ja halusi luoda palkitsemismenettelyn, joka koskisi kaikkia tasapuolisesti. Seurauksena syntyi Vapaudenristin Mannerheim-risti. Asetusteksti, joka määritti ristin myöntämisperusteet, kuuluu näin: ”Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää Vapaudenristin 1. tai 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.” Samalla 16.12.1940 annetulla asetuksella muodostettiin maaliskuussa 1918 perustetun Vapaudenristin saaneista ritarikunta. Mannerheim-ristin ulkomuoto syntyi kesällä 1941. Sen luonnosteluun osallistui useakin henkilö, mutta lopullinen muoto muodostui Mannerheimin ja Tillander oy:n johtajan Herbert Tillanderin neuvonpidossa. Mannerheim luonnollisesti teki lopullisen hyväksynnän. Vapaudenristin 1. luokan Mannerheim-risti on mustasta emalista valmistettu risti, kooltaan 49x49 mm. Sen keskustassa on mustalla pohjalla valkoisesta emalista tehty kultareunainen heraldinen ruusu kultaisen renkaan ympäröimänä. Ristin haaroissa on hakaristi. Ristin yläosassa on kultainen 26x20 mm:n kokoinen laakeriseppele, jossa on Karjalan vaakunan käsivarret ja miekat. Risti kiinnitetään kaulaan 41 mm leveällä puna-valkoisella nauhalla. Kakkosluokan Mannerheim-risti on vastaava mutta kooltaan 46x46 mm ja rintataskun päälle kiinnitettävässä toisen luokan ristissä ensimmäisen luokan ristin yläpuolella olevaa, ristin nauhaan kiinnittävää solkea vastaava seppelkuvio miekkoineen ja käsivarsineen on ris
44 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SUOMEN SOTIL A AT tin päällä. Sitä kannetaan asepuvussa vasemmassa rinnassa. Toistamiseen myönnetystä Mannerheim-rististä merkkinä on ristin yläpuolelle kiinnitettävä solki, jossa on marsalkan sauvat ristissä. Ristiin kuului 50 000 markkaa verottomana kunniapalkkiona. Arvon vertailuna mainittakoon, että vuonna 1943 luutnantin vuosipalkka oli 49 500 markkaa. Mannerheim-risti on olemassa vieläkin, ja periaatteessa sitä voitaisiin jakaa tilanteen niin vaatiessa myöntämisperusteet täyttäville. Ensimmäisen luokan Mannerheimristi on hierarkiassa Suomen viidenneksi korkein kunniamerkki; sen edellä ovat Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen, Vapaudenristin suurristi, Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ja Suomen Leijonan suurristi. Mannerheim-ristin myöntäminen Kun joku sotilas oli erityisesti kunnostautunut taistelussa tai sotatoimen johtamisessa, teki hänen esimiehensä esityksen Mannerheim-ristin myöntämisestä. Esitys toimitettiin Päämajan komentoesikuntaan, joka laati ritarikandidaateista esittelylistan. Usein komentoesikunta pyysi lisäselvityksiä asianomaiselta yhtymältä ennen esitettävän liittämistä esittelylistalle. Komentoesikunta lähetti esittelylistan ritarikunnan kanslerille, puolustusministeri Rudolf Waldenille lausuntoa varten. Lausunnon jälkeen komentoesikunta viimeisteli esittelylistan ja esitteli sen Mannerheimille hyväksyntää varten. Ylipäällikkö saattoi hyväksyä tai olla hyväksymättä yksittäisiä esitettyjä. Hylätyistä voitiin tehdä jatkossa uusia esityksiä, mikäli heille oli kertynyt lisäansioita. Ritareista 58 nimitettiin kahden tai useamman esittelyn jälkeen. Alkuperäinen tarkoitus oli, että talvisodassa saatujen ansioiden perusteella olisi jaettu Mannerheim-ristejä takautuvasti. Talvisodassa palvelleita komenVapaudenristin ritarikunnan 1. luokan Mannerheim-risti 1. luokan ritariksi nimitettiin kaksi henkilöä: ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim ja yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Mannerheim sai samalla kertaa sekä 1. ja 2. luokan Mannerheim-ristit 7. lokakuuta 1941 presidentti Risto Rytin ja siihen mennessä nimitettyjen 17 ritarin esityksestä. 1. luokan Mannerheim-ristejä valmistettiin vain kahdeksan kappaletta, joista viisi oli numeroituja ja kolme numeroimatonta. Kuvassa näkyvä kappale on numeroimaton. Mannerheim-risti on Vapaudenristin kunniamerkkeihin kuuluva erikoiskunniamerkki, jota jaettiin jatkosodan aikana sotilaallisista ansioista. Vapaudenristin kunniamerkkejä alettiin jakaa keväällä 1918 ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimin aloitteesta, koska tarvittiin jotain palkintoja jaettavaksi sisällissodassa taistelleille vapaussotureille. Kunniamerkkien jako lopetettiin 1919 ja tilalle perustettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta. Vapaudenristien jako aloitettiin uudestaan 1939-1940, jolloin myös ritarikunta virallisesti perustettiin. M U SE O VI RA ST O ? Marsalkan sauvat ristissä. ? Ensimmäinen marskin ritari, eversti Ruben Lagus. Kesällä ja syksyllä 1941 hän oli 1. jääkäriprikaatin ja osasto Lagusin komentaja. Aktiivisen ja hyökkäyshenkisen Laguksen yhtymät olivat avainasemassa Laatokan Karjalan taisteluissa ja Petroskoin valtaamisessa. Myöhemmin Suomen Rommeliksi joskus kutsuttu Lagus komensi kesäkuussa 1942 perustettua panssaridivisioonaa. SA -K U VA
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 45 ? Ensimmäinen miehistöritari, sotamies Vilho Rättö (nro 4, 3.8.1941). Rättö toimi jalkaväkirykmentti 27:ssä panssarintorjuntatykin ampujana. Rykmentin hyökkäys Kirvussa pysähtyi 31.7.1941, ja puna-armeijan joukot tekivät panssarivaunujen tukemina vastahyökkäyksen. Tykki, jonka miehistöön Rättö kuului, tuhoutui tulituksessa, mutta Rättö otti käyttöönsä vihollisen jättämän pst-tykin. Siitä puuttui tähtäyskaukoputki, mutta aseen putkea pitkin tähtäämällä Rättö ampui hajalle neljä vastapuolen panssarivaunua. ? Ensimmäinen ilmavoimien ritari, lentomestari Oiva Tuominen (nro 6, 18.8.1941). Tuominen taisteli jatkosodan alussa lentolaivue 26:ssa lentäen italialaisvalmisteisella Fiat G.50 -hävittäjällä. Ristinsä hän sai 18 ilmavoiton perusteella. Maaliskuusta 1943 alkaen hän lensi saksalaisella Messerschmitt Bf 109:llä lentolaivueissa 34 ja 30. Kaikkiaan hän saavutti 44 ilmavoittoa ja oli viidenneksi menestyksekkäin hävittäjälentäjämme. ? Ensimmäinen merivoimien ritari, komentajakapteeni Jouko Arho (nro 104, 8.3.1943). Imagoltaan ei niin sankarillisesta ja vauhdikkaasta miinasodankäynnistä muodostui Suomen käymän merisodan tärkein menetelmä. Arho oli jatkosodan alussa miinalaiva Ruotsinsalmen päällikkö. Alus osallistui päätehtävänsä lisäksi sukellusveneentorjuntaan, miinanraivaukseen ja heinäkuun 1942 Somerin taistelun tukemiseen. Kesällä 1942 Ruotsinsalmi upotti erään vartiomoottoriveneen kanssa neuvostoliittolaisen sukellusveneen. tajia kehotettiin esittämään ritarikandidaatteja. Sellaisia löytyikin lähes viisisataa, mutta tuntemattomasta syystä johtuen asian käsittely Päämajassa jäi kesken. Myöntämisperusteet talvisodassa täyttäneitä olisi kyllä varmasti löytynyt. Ristien jako tapahtui useimmiten Päämajassa. Mannerheim tai hänen ollessaan estynyt joku Päämajan kenraali luovutti ristit ja nimityskirjat ritareille. Jaon jälkeen lounastettiin yhdessä. Poikkeustapauksissa, esimerkiksi jos taistelutilanne niin vaati, ritari ei matkustanut Päämajaan, vaan risti toimitettiin rintamalle, jossa ritarin esimies luovutti sen hänelle. Keitä he olivat? Ensimmäisen luokan Mannerheim-risti myönnettiin vain kahdelle: Mannerheimille itselleen (ritari nro 18, 7.10.1941) ja Puolustusvoimain komentajalle jalkaväenkenraali Erik Heinrichsille (31.12.1944). Mannerheim otti vastaan 1. luokan kera myös 2. luokan ristin. Heinrichs oli jo 2. luokan marskin ritari numero 48 päivämäärällä 5.2.1942. Mannerheim otti kunnianosoituksen vastaan tasavallan presidentti Risto Rytin ja aikaisempien ritarien pyynnöstä. Toisen luokan Mannerheim-ristejä jaettiin kaikkiaan 191 sotilaalle. Ensimmäinen ritari tuli 1. jääkäriprikaatin komentajasta eversti Ruben Laguksesta päivämäärällä 22.7.1941. Toistamiseen 2. luokan risti myönnettiin neljälle sotilaalle: lentomestari Ilmari Juutilaiselle, kapteeni Hans Windille, kenraalimajuri Aaro Pajarille ja eversti Martti Aholle. Kaksi ensin mainittua päivämäärällä 28.6.1944 ja viimeksi mainitut 16.10.1944. Ritareista oli Maavoimista 165, Merivoimista seitsemän ja Ilmavoimista 19. Maavoimien ritareista oli jalkaväestä 159, kenttätykistöstä neljä ja pioneereista kaksi. Päällystöön ritareista kuului 110, alipäällystöön 58 ja miehistöön 23. ? 2. luokan Mannerheim-risti. KU VA T: SA -K U VA
46 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SUOMEN SOTIL A AT Nimityksen aikainen keski-ikä ritareilla oli 32 vuotta. Vanhin oli marski itse, 74 vuotta, ja nuorin kersantti Lauri Skyttä, 19 vuotta (ritari nro 68, 5.7.1942). Joukko-osastoista tai vastaavista eniten ritareita kertyi jalkaväkirykmentti 7:ään, kaikkiaan 11 kappaletta. Sodan aikana taistelussa kaatui tai haavoihinsa menehtyi 28 ritaria. Muilla tavoin sodan aikana ritareita kuoli kymmenen. Myöntämisvuoden mukaan ritarit jakautuivat: 1941 45 kpl 1942 58 kpl 1943 22 kpl 1944 58 kpl 1945 8 kpl. Luonnollisesti osa ristin saamisiin johtaneista ansioista oli saattanut tapahtua myöntämisvuotta aiemminkin. Ritarien synnyinmaakunnat olivat: Karjala 49 kpl Pohjanmaa 34 kpl Savo 29 kpl Uusimaa 29 kpl Häme 25 kpl Satakunta 14 kpl ja Varsinais-Suomi 6 kpl. Ulkomailla syntyneitä oli neljä. Suomessa syntyneistä maaseudun kasvatteja oli 141, kaupunkilaisia 46. Suojeluskuntiin ritareista kuului 122. Viimeisenä Mannerheim-ristinsä sai jalkaväkirykmentti 8:n komentaja everstiluutnantti Viljo Laakso päivämäärällä 7.5.1945. Tässä artikkelissa mainitut ritarien sotilasarvot ovat ristin myöntämisaikaisia arvoja. Aiheesta lisää: http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ ? Kaikki ritarit eivät ansioituneet henkilökohtaisesti taistelussa tai sotatoimien menestyksekkäässä johtamisessa. Lääkintäeversti Simo Brofeldt (nro 19, 7.10.1941) organisoi syksyllä 1941 Laatokan Karjalaan hyökänneiden joukkojen haavoittuneiden evakuoinnin lentokoneilla. Hän oli itsekin paikan päällä leikaten haavoittuneita. ? Ritareista nuorin, kersantti Lauri Skyttä (nro 68, 5.7.1942). Skyttä taisteli Hämeen ratsurykmentissä. Hän kunnostautui Säämäjärven ja Honkasalon taisteluissa Laatokan Karjalassa ja johti joukkonsa hyökkäyksiin puolustukseen ryhmittyneitä vihollisia vastaan ja pakotti nämä vetäytymään. Jälkimmäisessä taistelussa Skyttä haavoittui mutta hoidatti itsensä vasta taistelun jälkeen. Näissä taisteluissa Skyttä toimi joukkueen varajohtajana ja johtajana. ? Ritari ja Neuvostoliiton kansalainen, ylikersantti Mikko Pöllä (nro 120, 1.8.1943). Inkeriläinen Pöllä pakeni neuvostovaltaa Suomeen vuonna 1933. Jatkosodassa hän taisteli erillinen pataljoona 4:n osasto Kuismasessa aluksi kaukopartiomiehenä ja myöhemmin kaukopartion johtajana. Kaikkiaan hän oli mukana 35 kaukopartiossa. Suomen kansalaisuuden hän sai vuonna 1945. ? Ristien jako tapahtui useimmiten Päämajassa. SA -K U VA KU VA T: SA -K U VA
47 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Muukalaislegioona Ranskan muukalaislegioonan tarunhohtoinen maine houkuttelee edelleen suomalaisia miehiä. Sata vuotta sitten värväytymisen syynä oli menneiden hautaaminen ja uuden elämän aloittaminen. Nyt haetaan vertaansa vailla olevaa kokemusta turvallisuusalalle – ja pientä seikkailua. Kari Kallonen jututti suomalaisia legioonalaisia Suomen Sotilaalle vuoden 2020 lopulla. ? TEKSTI: KARI KALLONEN Suomalainen
SUOMEN SOTIL A AT 48 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R anskan Alpeilla sää on sateinen kuten Suomessa, tummat pilvet seuraavat toisiaan. Suomalaislegioonalainen Janne kertoo parhaillaan käynnissä olevan kommandokurssin aikana koetun pahempaakin, viikon verran räntäsadetta. Päivät ovat olleet pitkiä ja yöunet lyhyitä. Puolessavälissä kurssia miehet ovat saaneet muutaman vapaapäivän. Suomessa ei kannata lomalla käydä, sillä takaisin Ranskaan tullessa odottaisi karanteeni, ja koulutus keskeytyisi. Janne tietää jo seuraavan erikoiskoulutuksensa. – Se käsittää muun muassa köysilaskeutumista helikopterista, sen jälkeen on edessä toinen komennukseni Maliin, suomalaislegioona lainen kertoo. Saint-Christolin pikkukaupungissa, lähes kilometrin korkeudessa, sijaitsee Ranskan muukalaislegioonan vuoristopioneerirykmentti 2 REG (2e régiment étranger de géni). Legioonan nuorin yksikkö on perustettu vasta vuonna 1999, rykmentin päämaja Quartier Maréchal Koenig sai nimensä marsalkaksi postuumisti nimitetyltä Marie-Pierre Kœnigiltä (1898–1970). Tuolloisen kapteeni Kœnigin oli määrä tulla toisen maailmansodan operaatio Petsamon mukana auttamaan Suomea, mutta talvisodan rauhan tultua legioonan 13. puoliprikaati suuntasikin Norjan Narvikiin. Vihollinen vaihtui puna-armeijasta Wehrmachtiksi. SINIRISTISTÄ TRIKOLORIIN RANSKAN ALPEILLA sijaitseva vuoristorykmentti harjoittelee myös talvisissa olosuhteissa. ? Niin sanotulla grappi-tekniikalla ryhmä voidaan evakuoida köyden avulla helikopterin laskeutumatta.
49 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Laskuvarjojoukoista lasaretin kautta vuorille Rykmentti on osa Ranskan armeijan vuoristojääkäriprikaatia, seitsemässä komppaniassa on kaikkiaan hieman yli tuhat miestä – ja puolisen tusinaa suomalaisia. Tukikohdan miesvahvuus ja suomalaisten määrä vaihtelevat komennuksien mukaan, Matias saapui juuri humanitäärisestä operaatiosta Beirutin räjähdystuhojen raivaustehtävistä, Sakke lähti neljän kuukauden komennukselle Ranskan Guayanaan viidakkorykmenttiin. Suomessa Janne on laskuvarjojääkärikoulutuksen saanut aktiivinen reserviläinen, hänen ensimmäinen joukko-osastonsa legioonassa oli 2 REP, laskuvarjojääkärirykmentti. Kohtalokkaan hyppyonnettomuuden jälkeen mies kursittiin kasaan titaanilla, ja kuukausia kestäneen kuntoutuksen jälkeen hän onnistui saamaan siirron vuoristorykmenttiin. Pohjois-Afrikka Korsikalla sijaitsevan laskuvarjorykmentin suosiota suomalaisten keskuudessa ovat vähentäneet nimenomaan onnettomuudet sekä se, että rykmenttiä ei ole pitkään aikaan enää lähetetty operaatioihin eri puolille maailmaa. Yhä useammat suomalaiset uskovat vuoristorykmentin sopivan parhaiten niille, joilla on pohjoismainen tausta. Viime vuosina myös Afrikan pohjoisosat ovat tulleet tutuiksi monelle miehelle. Kun Ranskan puolustusministeri kertoi kesäkuussa 2020, kuinka ranskalaiset joukot liittolaisineen olivat eliminoineet terroristijärjestö al-Qaidan Pohjois-Afrikan johtajan Abdelmalek Droukdelin, harva tiesi mukana olleen myös suomalaisia. Sahelin alueella on operaatio Barkhanen johdosta koko ajan noin 5 000 Ranskan armeijan sotilasta, kyseessä on suurin trikolorin alla käynnissä oleva operaatio. Ranskan muukalaislegioona on osa maan nykyisten ammattiasevoimien vain hieman yli ? Suomalaislegioonalainen Janne tietää lähtevänsä kuluvana vuonna komennukselle Afrikkaan. Tällä hetkellä suomalaisia palvelee Ranskan muukalaislegioonassa noin 25.
SUOMEN SOTIL A AT 50 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 200 000 miehen kokonaisvahvuudesta, legioonan lähes 9 000 sotilasta muodostavat kuitenkin yli kymmenesosan normaaliolojen maavoimista. Afrikassa legioonalaiset ovat sitäkin suuremmassa roolissa. Kesällä 2020 operaatio Barkhanen seitsemästä rykmentistä peräti neljä tuli legioonasta. Jäähyväiset Famasille – Tuntui, että legioonalaisia juoksutettiin joka paikassa, mutta saavutimme tässä operaatiossa kyllä enemmän menestystä kuin edellisinä viitenä vuotena lähes yhteensä, sanoo mukana ollut Kesti. Komennus operaatio Barkhaneen oli oululaislegioonalaiselle toinen, suomalainen lääkintäkorpraali on palvellut jo ensimmäisen viiden vuoden sopimuksensa sekä sen jälkeen kirjoitettua kahden vuoden lisäsopimusta yli puolet. Vaikka Kesti on lääkintämies, hänen varustuksensa on sama kuin legioonalaisen taisteluvarustus luotisuojaliiveillä, kypärällä ja valonvahvistimella. Aseistuksena on rynnäkkökivääri HK 416 F punapistetähtäimellä, kuusi lipasta, 9 mm:n käsiase Pamas G1 sekä kaksi savukranaattia. Heckler&Koch 416:n Ranskan armeijalle tehty versio on korvannut operaatioissa jo suurimmaksi osaksi legendaarisen Famasin. Edellä kursorisesti kuvatun varustuksen lisäksi Kestin mukana oli hänen oma lääkintäreppunsa, joka painoi ilman vettä ja ruokaa noin 11 kiloa. Ei mitään turhia poikia. Suomalaiset mukana alusta asti Ensimmäinen Suomessa syntynyt muukalaislegioonassa palvellut henkilö oli tiettävästi Kuopiossa syntynyt Nils Gustaf von Schoultz, Vaasan läänin maaherran poika, joka liittyi legioonaan heti sen perustamisvuonna 1831. Epäonninen seikkailija hirtettiin lopulta kanadalaisena vapaustaistelijana. Itsenäisen Suomen ensimmäinen legioonalainen lienee puolestaan ollut merimies Erik Luoto, joka värväytyi vain muutama kuukausi maamme itsenäistymisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan suomalaisia on ollut Ranskan muukalaislegioonassa noin 500. Tällä hetkellä suomalaisia palvelee Ranskan muukalaislegioonassa noin 25, määrä saattaa vaihtua nopeastikin, kun joku pääsee siviiliin ja toinen värväytyy. Reilut kymmenen vuotta sitten suomalaisia oli puolet vähemmän. Ulkomainen palkka-armeija ja sen tarjoama koulutus kiinnostavat siis nykyisin aikaisempaa enemmän. Vanhat kuvitelmat tuomiotaan pakenevista rikollisista tai humalassa värväytyneistä merimiehistä elävät vielä jonkin verran ennakkoluuloissa. Ranskan muukalaislegioonan värväytymisvaatimukset on nykyisin kuitenkin avoimesti julkaistu verkossa rekrytointisivuilla. Mukana tulee olla passi tai kansallinen henkilökortti, ikää on oltava vähintään 17 ja puoli vuotta ja enintään 39 vuotta. Hakijan dokumentit ja tiedot tarkistetaan. ? Nils Gustaf von Schoultz on tiettävästi ensimmäinen Suomessa syntynyt legioonalainen. ? Legioonalaisen kommandokoulutus on intensiivistä ja harjoitukset kestävät usein aamuhämärään asti.
51 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 S otahistorioitsijat eivät ole aikaisemmin tienneet, palveliko yksikään suomalainen toisen maailmansodan aikana Ranskan muukalaislegioonassa vai palasivatko kaikki puolustamaan isänmaataan talvisotaan. Legioonataustaa sotasankareistamme oli Aarne ”Marokon kauhu” Juutilaisella, jatkosodassa kaatuneella ratsumestari Heimo Haavistolla, pohjoisessa palvelleella Ahti Ketosella, amerikansuomalaisella Albert Penttilällä sekä Erkki Vuorella, joka sai jälkeenpäin tuomion sotavankien kaltoinkohtelusta. Tiedetään myös, että ulkomaisten vapaaehtoisten ambulanssimiehistöjen mukana Suomessa olleet englantilainen Susan Travers ja amerikkalainen John Hasey päätyivät sittemmin Vapaan Ranskan 13. puoliprikaatin riveissä lopulta jopa Bir Hakeimin kuuluun taisteluun Libyassa. Ranskan armeijan verkkoportaali Mémoire des Hommes paljastaa seitsemän suomalaisen värväytyneen legioonaan 1.9.1939 ja Ranskan antautumispäivän 26.6.1940 välisenä aikana. Heistä saivat surmansa Maurice (Mauritz) Bergmark, Urho Nissinen ja Sulo Savander. Seitsikon ulkopuolisista myös viipurilainen Nicolas Korkiainen kaatui Ranskan, Saksan ja Sveitsin rajalla. Lisäksi tiedetään Espanjan sisällissodassakin sotineen merimies Erland Järvisen elämän päättyneen Bir Hakeimissa vuonna 1942, vastassa olivat saksalaisen Erämaan ketun, sotamarsalkka Erwin Rommelin joukot. Järvisen kuolinsyyn kohdalle on kirjattu disparu, kadonnut. Erikoisin tarina on kuitenkin Reino Kumpulaisella, jonka pesti legioonassa alkoi jo kymmenen vuotta ennen talvisotaa. Viipurilainen muusikko pysyi toisen maailmansodan alettua legioonan soittokunnassa, kunnes hän joutui myös itse tarttumaan aseisiin ja haavoittui Napolin lähellä. Kumpulainen tapasi legioonassa muun muassa Marokon kauhun. – Suomalaiset olivat etenkin talvisodan aikana korkeassa kurssissa legioonassa. Niinpä soittaessamme 39. lentoprikaatin upseereille käskettiin minut kenraalin pöytään kansallisuuteni ansiosta, Kumpulainen muisteli. TALVISOTA JA TRIKOLORI ? Aarne ”Marokon kauhu” Juutilainen kuvassa talvisodan aikana. ? TEKSTI: KARI KALLONEN ? Bir Hakeimin taistelussa Erwin Rommelia vastaan kaatui myös suomalaislegioonalainen Erland Järvinen. Suomalaiset olivat etenkin talvisodan aikana korkeassa kurssissa legioonassa. SA -K U VA
52 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SUOMEN SOTIL A AT ”Alokkaita on vaikeampi saada karkaamaan” Uuden legioonalaisen tulee olla myös fyysisesti kunnossa, alkukarsinnan selvittäneet lähetetään esivalintakeskuksiin. Muutaman viikon aikana tehdään fyysisiä testejä sekä motivaatiohaastatteluja ja käydään läpi lääkärintarkastuksia. Seulan läpäisseet käyvät läpi neljä kuukautta kestävän alokaskoulutuksen. Legioonasta on mahdollista poistua vapaaehtoisesti aina alokaskoulutuksen loppuun asti. – On armeijalle huomattavasti helpompaa ja edullisempaa, jos turhautunut henkilö karkaa tuossa vaiheessa tai myöhemmin alokaskauden päättyessä käyttää tarjotun mahdollisuuden lähteä pois, kuin että hän tekee sen myöhemmin koulutettuna ja sijoitettuna varsinaiseen operatiiviseen yksikköönsä, täysinpalvellut legioonalainen Konsta pohtii. Tarinoita alokkaiden kovasta kohtelusta on voinut lukea erilaisista legioonakirjoista, mutta nykyisin alokkaiden lyöminen on periaatteessa kiellettyä, ja suurimmaksi osaksi järjettömistä simputuksista ja ylilyönneistä on päästy eroon. – Varjopuolena on tietysti se, että nykyään surkeita ja huonosti motivoituneita alokkaita on vaikeampi saada karkaamaan, miettii puolestaan Sakke reilun seitsemän vuoden legioonakokemuksellaan. Le Képi Blanc Ensimmäisen palvelusopimuksen kesto on vähintään viisi vuotta, minkä jälkeen legioonalainen voi jatkaa uraansa jatkosopimuksilla, jotka kestävät kuudesta kuukaudesta aina viiteen vuoteen. Alokaskoulutuksella on hyvin vähän tekemistä oikean palveluksen kanssa, pääpaino on ranskan ja legioonan tapojen oppimisella, peruskunnon parantamisella ja sotilaan perustaitojen oppimisella. Konkreettisena saavutuksena on oikeus käyttää valkoista képi-päähinettä. – Alokasaikana ei kehity miksikään superkommandoksi. Koulutus ei aina ole samanlaista vaan riippuu erittäin paljon kouluttajakorpraaleista sekä kersanteista, Sakke sanoo. Parhaiten peruskoulutuksessa menestyneet saavat kuitenkin pääsääntöisesti itse valita tulevan rykmenttinsä. Numeroitujen rykmenttien aselajin tunnistaa lyhenteestä, REC on panssaroiduilla ajoneuvoilla liikkuva ratsuväkirykmentti eli cavalerie, REG pioneerirykmentti eli génie, REI jalkaväkiyksikkö eli infanterie ja REP laskuvarjojääkärirykmentti, parachutistes. Oma kyvykkyys täytyy osoittaa Legioonalainen voi erikoistua tiettyyn aselajiin kahden palvelusvuoden jälkeen. Sellaisia ovat muun muassa toimiminen tarkka-ampujana, taisteluvaunun kuljettajana tai vaikka lääkintämiehenä. Yhdellä sotilaalla voi olla useita koulutuksia. – Nuori legioonalainen ei saa aluksi erityisemmin päättää omasta erikoistumisestaan, vaan hänet lähetetään esimiehen osoittamalle kurssille. Myöhemmin erikoistumista voi pyytää ja vaihtaa, kun on osoittanut kyvykkyytensä muihin tehtäviin, Janne sanoo. Janne itse on erikoistunut niin sanottuun rikospaikkatutkintaan eli etsimään muun muassa erilaisia kätköjä, kuten aseita, räjähteitä, rahoja ja huumeita. Hän kuitenkin myöntää, että toimintaa kaipaavalla nuorella miehellä on aina olemassa vaara päätymisestä keittiöpalvelukseen esimerkiksi useiden putkarangaistusten tai taisteluharjoituksissa huonon suoriutumisen johdosta. Miehistöä ja aliupseereita Yksi neljästä legioonalaisesta etenee aliupseeriksi, ja jokainen heistä on aloittanut legioonalaisena. Legioonalaisen palkka koostuu 1 280 euron kuukausipalkasta ja mahdollisista lisistä, korpraalin arvoon asti ruokailu, vaatetus ja majoitus kasarmilla ovat ilmaisia. ? Alokaskoulutuksella ei ole vielä kovinkaan paljoa tekemistä legioonan normaalin toiminnan kanssa. ? Janne etsii harjoituksessa tienvarsipommeja kädessään olevalla metallinpaljastimella. Yksi neljästä legioonalaisesta etenee aliupseeriksi, ja jokainen heistä on aloittanut legioonalaisena.
53 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R anskan muukalaislegioonan kuuluisimmat taistelut eivät ole päättyneet murskaaviin voittoihin vaan urhoollisiin tappioihin, kuten Camerone vuonna 1863 Meksikossa. Taistelun kunniaksi vietetään tänä päivänä legioonan tärkeintä juhlapäivää. Tappioon päättyi myös Dien Bien Phun taistelu vuonna 1954, jolloin Indokiinassa ranskalaisia vastassa oli kenraali Giapin johtama Vietminh. Indokiinan sota oli vaatinut sitä ennen jo usean suomalaislegioonalaisen hengen. Dien Bien Phuta huonommin tunnetun, niin kutsutun Siirtomaatie 4:n vetäytymistaistelun jälkeen vietnamilaisella vankileirillä kuolivat syksyllä 1951 suomalaisista ainakin entinen SSmies Esko Latvasalo ja Lars Abrahamsson viruttuaan vankileirillä noin vuoden. Vuonna 1954 Dien Bien Phun ratkaisevassa ja Ranskan lopulliseen tappioon johtaneessa voimankoitoksessa mukana olleista Jaakko Rautio, Kauko Nissinen ja Lauri Laakkonen pääsivät viimeisillä huoltokoneilla piirityksestä ulos, Harry Lehtonen ja Leo Vilkki palasivat Suomeen vankileirin kautta. Suojärvellä syntyneen Kauko Väntin kirjeet armeijakaverilleen Suomeen ovat säilyneet tähän päivään asti. Väntti kuvailee elävästi olosuhteita ja taisteluita, välillä melko rempseästikin. – Kun legioona juo, se todella juo kaikki, ja kun tappelee, myös tappaa kaikki. Siellä missä legioona heiluu, kukkakaan ei kasva viiteen vuoteen. Väntti kertoo kirjanneensa tapahtumia pieneen muistivihkoon ja keränneensä yli 120 valokuvaa. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa kirja palattuaan Suomeen. Mutta vaikeat olosuhteet ja kovenevat taistelut saavat suomalaisen mielen epävarmaksi. – Näin eilen pirullista unta, on niin outo tunne. Jos tapaamme vielä, saat kuulla paljon. Kauko Väntti menehtyi vankileirillä heinäkuussa 1954. Hänen tyhjä hautansa sijaitsee Keiteleellä, Hiekan hautausmaalla, isänsä vieressä. DIEN BIEN PHUSTA KIRJEITÄ ? TEKSTI: KARI KALLONEN ? Kauko Väntti koki kohtalonsa Dien Bien Phussa, mutta hänen kirjeensä ovat säilyneet. ? Ranskan muukalaislegioonalla oli Indokiinassa käytettävissään muun muassa amerikkalaisia M24 Chaffee -vaunuja.
54 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SUOMEN SOTIL A AT Kersantiksi voi yltää kolmen palvelusvuoden sekä alempien palvelusarvojen jälkeen. Suomalaisten nykyiset palvelusarvot ovat alokkaasta vääpeliin. Ranskan muukalaislegioonassa palvelee 140 eri kansallisuutta, mutta upseerit ovat ranskalaisia. Teoriassa suomalaisen päätyminen upseeriksi on mahdollista mutta käytännössä mahdotonta. Tiettävästi Ranskan muukalaislegioonassa on palvellut ainoastaan yksi suomalaisupseeri. Adlay Stenroth oli Suomen armeijan upseeri värväytyessään vuonna 1920, ja myös hän aloitti tavallisena legioonalaisena mutta onnistui pääsemään upseerikurssille neljä vuotta myöhemmin. Stenroth osallistui taisteluihin Pohjois-Afrikassa, Syyriassa ja Indokiinassa ja menehtyi sairauteen luutnanttina Hanoissa vuonna 1931. Upseerinarvon saattoi maailmansotien välissä saada ulkomaisista henkilöistä vain joku kuuluisuus tai kuninkaallinen, kuten Tanskan prinssi Aage. Prinssin esimerkin osoittamana myös Mannerheim ilmaisi 1920-luvulla kiinnostuksensa liittyä legioonaan, mutta ranskalaiset torjuivat ehdotuksen diplomaattisesti. Toisen maailmansodan päätyttyä legioonaan tulvi saksalaisia ja Neuvostoliiton miehittämien maiden kansalaisia sekä muiden saksalaisten rinnalla taistelleiden maiden, kuten Suomen, kansalaisia. Löytyipä legioonan rivistä sodan jälkeen viisi suomalaista entistä SS-miestäkin. Ranskan viimeisissä siirtomaasodissa heitä myös menehtyi. ”Eihän meitä pystyisi pysäyttämään kukaan” Muukalaislegioonassa 28 vuotta palvellut Kyösti Pietiläinen (1945–2017) jäi vuosituhannen vaihteessa eläkkeelle caporal-chefinä, ylikorpraalina. Viime vuosina suomalainen on kantanut korkeimmillaan adjutant-chefin arvoa, joka vastaa ylivääpeliä. Monelle suomalaiselle syy värväytymiseen on saada kunnon koulutus turvallisuusalalle. Useita entisiä legioonalaisia on nähty palvelusvuosiensa jälkeen niin liikkeenjohtajien turvamiehinä kuin yksityisten turvafirmojen palveluksessa, mutta mukaan on mahtunut myös muun muassa tuleva tekniikan tohtori. Ranskan muukalaislegioonassa on silti edelleen jäljellä ripaus maskuliinista seikkailuhenkisyyttä. Antti vartioi aikoinaan avaruuskeskusta ja partioi etsimässä laittomia kullankaivajia eteläamerikkalaisessa viidakossa. – Kun on reilu parikymppinen, kovakuntoinen nuorimies, taistelukoulutuksen ja kommandokurssit käynyt ja hampaisiin asti aseistettu, niin kyllä siinä itseluottamus on huipussaan. Vielä kun ympärillä on seitsemänsataa samanlaista tarzania, ei siinä voi välttyä tunteelta, että eihän meitä pystyisi pysäyttämään kukaan. Mitä tahansa voi sattua Suomalaiset rauhanturvaajat ovat kohdanneet kentällä ranskalaisten rauhanturvaajien joukossa suomalaisia sotilaita jo vuosikymmeniä. Kohtaamisia tapahtui erityisesti Balkanilla 1990-luvulla. Erikoisinta oli, kun sama mies sattui palvelemaan peräkkäin kahden maan rauhanturvaajana eri nimillä. Suomen puolustusvoimien erikoisjääkäripataljoona on myös ollut osa Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoja jo vuodesta 2006 lähtien, mutta taisteluosastoja ei ole koskaan käytetty mihinkään operaatioon. Ranskan muukalaislegioona on sen sijaan jatkuvassa valmiudessa oleva suoran toiminnan osasto, jonka ylipäällikkönä toimiva Ranskan presidentti voi määrätä operaatioon muutamassa tunnissa. Hengenvaara on aina operaatioissa läsnä. Suomalaisia legioonalaisia ei ole kaatunut viime vuosikymmeninä, mutta heitä on haavoittunut vakavasti laukaustenvaihdossa. Suurimman vaaran esimerkiksi operaatio Barkhanessa muodostavat tienvarsipommit ja itsemurhapommittajat. Muukalaislegioona ei ole selviytynyt menetyksittä myöskään tämän kesän operaatiosta. Sota ja rauha – Operaation alussa vaaraa miettii useastikin, mutta kun päästään tietyn pisteen yli – vaarallista kyllä – siihen turtuu. Mitä tahansa voi kyllä tapahtua, Kesti myöntää. Jopa liittolaisarmeijan joukot ovat ampuneet legioonalaisia, tahattomasti tai tahallaan. Operaatio on aina oma maailmansa, asioiden mittasuhteet ovat täysin erilaisia kuin siviilissä. Tapahtumat, jotka hätkähdyttäisivät arkielämässä, ovat silloin lähes rutiinia. Sakke sanoo, että muutamista entisistä kanadalaisista ja amerikkalaisista ammattisotilaista saattoi legioonassa havaita post-traumaattisen stressin oireita maiden Afganistanin operaatioiden peruina. Nykyään operaation jälkeen, ennen kotitukikohtaan paluuta, legioonalaiset viettävätkin ensimmäiseksi muutaman päivän ranskalaisessa lomakeskuksessa purkamassa kokemuksiaan. ? Adlay Stenroth, képi päässään, rentoutuu pelaamalla shakkia teltassa. Hengenvaara on aina operaatioissa läsnä.
55 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 J anne palasi legioonalaistovereidensa tavoin lomalta tyytyväisenä ja motivoituneena. Koulutusta varten on rakennettu taistelualue, ja tuhannet laukaukset niin radalla kuin harjoitustalossa opettavat ja karaisevat. Nuoret miehet kokoontuvat helikopterihangaareille kuittaamaan varusteet, ja koulutus alkaa välittömästi teorialla turvallisuudesta sekä eri laskeutumistekniikoista helikoptereista. Aikaa ei tuhlata, kun ensimmäinen ryhmä saa jo pukea valjaat ylleen ja siirtyä Suomen sotilaillekin tuttuun NH90-helikopteriin. Kommandoryhmät ovat legioonan eliittiä, ja ne työskentelevät Ranskan vakituisen armeijan kommandoryhmien kanssa. Ryhmissä on palvellut vain harvoja suomalaisia, nykyisin muutama niin sanottu aktiivi. Kommandoryhmät toimivat aktiivisesti kaikkialla Ranskan operaatioalueilla, mutta pääpainopiste on Malissa operaatio Barkhanessa. Esimerkiksi 2 REG:ssä kierto on kolme kertaa vuodessa, ja komennus kestää neljä kuukautta kerrallaan. Ranskan muukalaislegioonassa on useita erikoisosastoja, mutta vain kaksi on kommandoluokiteltu: erikoistoimintaosasto GCP (Groupement des Commandos Parachutistes) laskuvarjorykmentti 2 REP:ssä, joka on sijoitettu Calvin kaupungin lähelle Korsikassa, ja GCM (Groupement de Commando de Montagne) vuoristorykmentti 2 REG:ssä, joka sijaitsee Saint-Christolissa. Kommandokoulutus on erittäin laaja ja kattava, ja se käsittää useita eri kursseja, joiden yhteismitta on yhteensä viisi kuukautta. Legioonan eliitti ? Liitovarjoharjoitusten luontoisetuna ovat Alppien maalaukselliset maisemat. ? Ryhmä NH90-helikopterissa, edessä on fast rope -nimisen tekniikan käytännön harjoitus. ? TEKSTI: KARI KALLONEN Kari Kallonen on kirjoittanut useita sotahistoriallisia teoksia, hän toi myös Lauri Törnin konepistoolin Vietnamista.
SODANK ÄYNTI 56 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 ? Patriot PAC-3 MSE. Puola ja Ruotsi ovat hankkimassa Patrio t PAC3 -ohjusjärjestelmiä. Aukko umpeen! Korkeatorjuntaohjuksilla ...mutta riittääkö Suomella saldo? LO C KH EE D M A RT IN
57 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 Pääkaupungin puolustukseen syntyi aukko, kun Buk-M1-ohjusjärjestelmä poistettiin käytöstä vuonna 2016. Sen jälkeen ilmatorjunnan ulottuvuus korkeussuunnassa on ollut samaa luokkaa kuin vuonna 1944, jolloin tehokas torjuntakorkeus 88 mm:n tykeillä oli kuusi kilometriä. Ilman korkeatorjuntakykyä ja edes osittaista ballististen ohjusten torjuntakykyä ei ole uskottavaa puolustuskykyä. ? TEKSTI: AHTI LAPPI ? Buk-M1. P ääkaupungin suojana oli korkeatorjuntakykyisiä ilmatorjuntaohjuksia vuosina 1980–2016. Santahaminassa oli kylmän sodan aikana myös yksi ohjuspatteri valmiusyksikkönä, nyt ei ole. Kymmeniä vuosia ennen ohjusaikaa sodan koetellessa maatamme oli helmikuussa 1944 suurin pommituskorkeus 7,4 kilometriä. Jatkosodan aikana korkeatorjunnan puutetta oli yritetty paikata 105 mm:n tykeillä, mutta niiden valmistus kotimaassa ei onnistunut. Puolustusvoimissa on yleensä pyritty uusimaan kalustoa niin, ettei isoa aukkoa puolustuskykyyn synny, kuten nyt on käynyt. Ongelmaa ei olisi, jos Buk-M1 olisi korvattu vastaavan suorituskyvyn kalustolla. Tarjolla oli korkeatorjuntakykyinen eurooppalainen SAMP/T, mutta valituksi tuli sinänsä hyvä NASAMS, jolla kuitenkaan ei ole korkeatorjuntakykyä. Puolustusvoimissa käynnistettiin pari vuotta sitten hanke korkeatorjuntakykyisten ohjusten hankkimiseksi. Tarjouspyynnöt on lähetetty viidelle yritykselle, tarkempaa tietoa tosin ei ole, mitä pyydetään. Nyt odotetaan, mitä on tarjolla. Aukko voidaan saada umpeen muutaman vuoden kuluttua, jos haetaan oikeita työkaluja todellisiin uhkiin ja rahat riittävät.
58 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SODANK ÄYNTI Ilmapuolustuksesta ohjuspuolustukseen Ilmapuolustuksessa on aina ollut kysymys kyvystä torjua kaikki ilmateitse tuleva uhka, joka kohdistuu strategisiin kohteisiin ja Puolustusvoimien joukkoihin. Kohteiden jatkuva suojaaminen 24/7-periaatteella on mahdollista vain ilmatorjunta-aseilla. Se ei ole mielipidekysymys vaan tosiasia. Hyökkääjä on aina pyrkinyt keksimään keinoja välttää torjuntaa, tästähän on ilmasotahistoria täynnä esimerkkejä. On pommitettu pimeällä, korkealta ja kaukaa, on kehitetty tykistöraketteja ja -ohjuksia, on suunniteltu miehittämättömiä koneita, jottei tarvitse vaarantaa miehitettyjen lentokoneiden pilotteja. Tasan kolme vuosikymmentä sitten käyty Persianlahden sota käynnisti uuden vaiheen ilmasodassa, kun Yhdysvaltain liittokunta käytti ensimmäisen kerran hyväkseen laajamittaisesti satelliitteja, kävi elektronista sotaa, laukoi täsmäaseita, taktisia risteilyohjuksia ja tykistöohjuksia. Irak pääsi kuitenkin yllättämään tekemällä vastahyökkäyksiä ballistisilla ohjuksilla, joiden torjuntaan amerikkalaisilla ei löytynyt keinoja. Suurvallalle moraalinen tappio oli ikävä takaisku himmentämässä sodan voiton loistoa. Ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen ilmaylivoima ei taannutkaan amerikkalaisille sotilaille suojaa. Se merkitsi doktriinin muutosta ilmapuolustuksesta ohjuspuolustukseen. 1990-luvun alussa millään länsimaalla ei ollut kykyä torjua ballistisia ohjuksia kuten Neuvostoliitolla, jolla oli käytössä parikin ohjustentorjuntajärjestelmää (A-35, S-300V). Yhdysvalloissa oli kylmän sodan aikana kehitelty useampiakin torjuntajärjestelmiä, joista yhtäkään ei otettu käyttöön. Puutteen korvaamiseksi oli vuonna 1989 aloitettu uuden Erint-ohjuksen kehittäminen, mutta sen pohjalta modernisoitu Patriot PAC-3 -järjestelmä saatiin käyttöön vasta vuonna 2003. Ensimmäiset uudet ohjukset (4 kpl) saivat tulikasteensa samana vuonna Irakin sodassa. Ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitetun THAAD-ohjusjärjestelmän suunnittelu aloitettiin jo 1980-luvulla, sopimus valmistuksesta tehtiin vuonna 1992, ja ensimmäinen ohjuspatteri aloitti toimintansa 2008. Molempien projektien aikatauluista käy ilmi, kuinka vaikeaa on ollut synnyttää ballististen ohjusten torjuntakykyä. Vasta tänään, 2020-luvulla, sitä löytyy. Väärinkäsitysten välttämiseksi mainittakoon, että torjuntahävittäjillä tätä kykyä ei voida saavuttaa. Niillä voidaan saavuttaa ihan muita suorituskykyjä. Ballististen ohjusten torjuntakyky saadaan vain siihen soveltuvilla ilmatorjuntaohjuksilla. Mutta löytyykö siihenkään välineitä vielä, kun ballistiset ohjukset kehittyvät yhä vaikeammin torjuttaviksi? Ohjuspuolustus Euroopassa Euroopassa herättiin uhkakuvan muutokseen aika myöhään, ilmeisesti vasta Venäjän uusien risteilyja tykistöohjusten (Iskander) takia. Kuten tässä lehdessä on usein viime vuosina muistutettu, tavanomaisilla ilmatorjuntaohjusjärjestelmillä ei ole ballististen maalien torjuntakykyä eikä myöskään hävittäjillä. Ballististen ohjusten lentoradasta johtuen niiden torjunnassa tarvitaan erityisesti korkeatorjuntakykyä. Mutta sekään ei yksin riitä. Hypersoonisen ja epäsymmetristä rataa lentävän Iskander-M-ohjuksen torjuminen on erittäin vaikea tehtävä. Marraskuussa 2010 Lissabonissa pidetyssä Naton kokouksessa tehtiin päätös alueellisen ballististen ohjusten puolustusjärjestelmän kehittämisestä. Päämääränä on kyky torjua lyhyen ja keskikantaman (alle 3 000 km) ballistiset ohjukset. Suunnitelma hankkeen toteuttamisesta hyväksyttiin kesäkuussa 2011. Vastuuta jaettiin eri maiden kesken. Ohjuspuolustuksen johtokeskus sijoittuu Saksaan Ramsteiniin, Turkki ja Iso-Britannia ottivat vastuulleen ohjusvalvontatutkat, Yhdysvallat sopi kiinteiden Aegis Ashore -ohjusjärjestelmien sijoittamisesta Romaniaan ja Puolaan, Alankomaat ilmoitti parantavansa merivoimien alusten (4) ohjustentorjuntakykyä, ja Espanjan kanssa sovittiin Aegis-ohjushävittäjien (4) tukeutumisesta Rotan satamaan. Samalla on määritelty Naton ilmaja ohjuspuolustusdoktriini. Nato järjesti lokakuussa 2017 Hebrideillä Formidable Shield -ohjuspuolustusharjoituksen, jossa tehtiin myös ohjusammuntoja. Vastaava Hypersoonisen ja epäsymmetristä rataa lentävän Iskander-M -ohjuksen torjuminen on erittäin vaikea tehtävä. PU O LU ST U SV O IM AT
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 59 Ilmatorjuntaohjusjärjestelmä NASAMS 2 FIN (ITO 12). Sen suoritusarvoista ei ole julkisia tietoja, korkeatorjuntakykyä sillä ei kuitenkaan ole.
60 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SODANK ÄYNTI harjoitus järjestettiin syyskuussa 2018 ja toukokuussa 2019. Euroopan maiden monikerroksisen ilmapuolustuksen kehittämistä on pohdittu European Defence Agencyn kokouksissa Brysselissä vuosina 2017 ja 2018. Herätys Ohjuspuolustuksen tärkeys näkyy myös siinä, kuinka useat valtiot ovat viime aikoina heränneet todellisuuteen ja käynnistäneet ohjushankinnat. Ballististen ohjusten torjuntaan kykeneviä ohjusjärjestelmiä on saatavilla vain kovin rajoitettu valikoima. Ne ovat kalliita, ja uhka, jota pitäisi torjua, kehittyy koko ajan vaikeammaksi torjua. Ohjuspuolustus kehittyy kuitenkin Euroopassa nopeasti, mutta kehittyykö se kyllin nopeasti? Ainakin seuraavat hankkeet on syytä mainita: Ranska ja Italia hankkivat jo muutama vuosi sitten ensimmäisinä Euroopan maina SAMP/T-torjuntaohjusjärjestelmiä. Puola ja Ruotsi ovat hankkimassa Patriot PAC-3 -ohjusjärjestelmiä. Saksa on hankkimassa TLVS/ MEADS-ohjusjärjestelmää, jossa on Patriot PAC-3 MSE -ohjus. Turkki on ostanut venäläisen S400-ohjusjärjestelmän ja harkitsee SAMP/T:n hankintaa. Iso-Britannia on hankkimassa uuden Sky Sabre -ohjusjärjestelmän. Sveitsillä on suunnitelma 1,8 miljardin euron ohjuspuolustusjärjestelmän hankinnasta. Euroopassa tiedossa olevien ballististen ohjusten torjuntaan kykenevien ohjusjärjestelmähankintojen arvo on yli 15 miljardia euroa. Suuri kysymys on, kuinka hyvin ne soveltuvat nykyisen 1990-luvulta valtavasti kehittyneen – vaikkapa venäläisen – ballistisen ohjuskaluston torjuntaan. Kolme porrasta Ohjuspuolustuksessa tarvitaan kolmiportainen torjuntajärjestelmä, josta Israel on hyvä esimerkki. Iron Dome -ohjusyksiköt muodostavat alimman portaan ja kykenevät torjumaan kaikenlaisia tavanomaisia ilmamaaleja sekä raketteja, ammuksia ja lennokkeja. David’s Sling -ohjusjärjestelmä muodostaa seuraavan portaan, ulottuvuus ? Britannian asevoimien uusi ilmapuolustusjärjestelmä Land Ceptor.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 61 on suurempi, ja se kykenee torjumaan myös ohjuksia. Ylimmän portaan muodostavat ballististen ohjusten torjuntajärjestelmät Arrow 2 ja Arrow 3, joiden suorituskyky riittääkin aika pitkälle. Eri ulottuvuuden ja suorituskyvyn torjunta-aseet täydentävät toisiaan. Jos yksi järjestelmä ei maalia pysty torjumaan, toinen pystyy. Tavallaan kuvio on siis sama kuin ammusilmatorjunnassakin aikanaan, mutta käytännössä ero on valtava. Mitä Suomelle on tarjolla? Puolustusvoimista lähetettiin vuonna 2018 tietopyyntö kymmenelle eri yritykselle, joista viidelle on nyt lähetetty varsinainen tarjouspyyntö. Siitä ei juurikaan ole kerrottu muuta kuin että korkeatorjuntakykyä pitäisi olla. Suurvalloissa ja muissa Euroopan maissa on myös tunnustettu, että uhkakuvan valossa myös taktisten ballististen ohjusten torjuntakykyä kannattaisi tavoitella. Sellaistakin on puhuttu, ettei Suomessa tätä kykyä edes tavoiteltaisi. Nykyaikaisten meidän lähiympäristössämme käytössä olevien ballististen ohjusten torjuntakyvyn tavoittelu on kallista, ja uhkakuvan kehittyessä on myös riski, että investointi nykyisentasoiseen ballististen ohjusten torjuntakykyyn ei olisikaan enää huomenna kustannustehokas. Joka tapauksessa Suomen tavoitteena on solmia hankintasopimus vuoden 2022 loppuun mennessä, jolloin uutta kalustoa voisi olla Suomessa aikaisintaan vuonna 2025. Tilausvaltuuden määrärahasta ei ole kerrottu. Yritykset, joille tarjouspyynnöt on lähetetty, ovat saksalainen Diehl Defence, israelilaiset Aerospace Industries ja Rafael Advanced Systems, brittiläinen, monikansallinen (EU-Britannia) MBDA ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace. Mukana ei ole suoraan amerikkalaisia firmoja, mutta useilla edellä luetelluilla yrityksillä on isompia tai pienempiä kytkentöjä yhdysvaltalaisiin yrityksiin. Venäläisiä ohjusvalmistajia ei ymmärrettävästi ole mukana. Nyt kyseeseen tulevilta, edellä mainituilta firmoilta löytyy toki sopivia ohjusjärjestelmiä moneen lähtöön. Diehl Defencen tuotevalikoimaan kuuluu lyhyen ja keskikantaman IRIS-T SLM -ohjusjärjestelmä, jonka suunnitteluun ovat osallistuneet Lockheed Martin (USA) ja Saab (Ruotsi). Se tunnetaan myös nimellä Falcon. Diehl on suunnitellut pystysuoraan laukaistavan ohjuksen, jonka kantamaksi ilmoitetaan 40 kilometriä, pystyulottuvuudesta ei ole tietoa. Järjestelmässä on Saabin AESA-tutka (Giraffe 4A) ja Lockheed Martinin SkyKeepertulenjohtokeskus. Järjestelmällä voidaan torjua tavallisia ilmamaaleja, lennokkeja ja risteilyohjuksia mutta ei ballistisia maa? Iron Dome. Ohjuspuolustuksessa tarvitaan kolmiportainen torjuntajärjestelmä, josta Israel on hyvä esimerkki. ? David’s Sling -ohjusjärjestelmä, oikealla Arrow.
SODANK ÄYNTI 62 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 leja. Ruotsi on hankkinut saman ohjuksen infrapunaversiosta suunnitellun ohjusjärjestelmän IRIS-T SLS, jossa ohjukset on asennettu ajoneuvoon. Järjestelmän ampumaetäisyys on 10 kilometriä ja torjuntakorkeus viisi kilometriä. Myös Norja on hankkimassa IRIS-T-ohjuksia. Luvatun maan lupaukset Israelilaiset firmat ovat tunnettuja ilmatorjuntaohjusten valmistajia, joten sieltä löytyy tuotteita joka lähtöön. Israel Aerospace Industries (IAI) tuottaa useita eri ohjustyyppejä, joista suorituskykyisimpiä ovat Arrow 2 ja Arrow 3. Niitä tuskin on varaa hankkia Suomeen. Saman yrityksen Barak MX -ohjusperhe saattaisi tarjota vaihtoehtoja meillekin. Ohjusperheessä on kolme eri konseptia: Barak MRAD (kantama 35 km), Barak LRAD (70 km) ja Barak ER (150 km). Järjestelmään kuuluu tutka, johtokeskus ja pystysuoraan laukaistavia ohjuksia; ajoneuvoversiossa on neljä ohjusta, maalavetilla kahdeksan ohjusta kussakin. Kaikilla ohjuksilla on mahdollista torjua tavanomaisia ilmamaaleja ja ainakin Barak ER -mallilla myös taktisia ballistisia ohjuksia. Sen torjuntakorkeus ? Turkki on ostanut venäläisen S-400-ohjusjärjestelmän. on 30 kilometriä, muilla malleilla alle 20 kilometriä. Kaikilla on siis korkeatorjuntakykyä, mutta kaikilla ei ole ballististen ohjusten torjuntakykyä. Rafael Advanced Systems on saanut mainetta suunniteltuaan Iron Domeja David’s Sling -ohjusjärjestelmät, joista oli jo edellä tietoja. Iron Dome on tullut tunnetuksi lähes päivittäisestä rakettien tai ammusten torjumisesta Israelissa, Rafael mainostaa järjestelmän torjuneen yli 90 prosenttia kaikista maaleista – kaikkiaan yli 2 000. Ensimmäinen ohjuspatteri saatiin käyttöön vuonna 2011, ja niitä on suunniteltu Israelin suojaksi 10 yksikköä. Ohjusyksikköön kuuluu johtokeskus, tutka ja kolmesta neljään ohjuslavettia, jotka voivat olla ajoneuvossa tai kenttälavetteja. Kussakin lavetissa on 20 ohjusta. Tamir-ohjus on kolme metriä pitkä ja painaa 90 kiloa. Kantamaksi ilmoitetaan 70 kilometriä, mistä voisi arvella, että korkeatorjuntakykyäkin löytyy. Ohjuspatteri kykenee suojaamaan 150 neliökilometrin alueen. Rafaelin mainoksissa ei mainita kykyä ballististen ohjusten torjuntaan. Iron Dome -järjestelmää ja ohjusta mainostetaan halvoiksi, ohjuksen hinnaksi arvaillaan 50 000–100 000 dollaria. Se olisikin halpa, mutta sillä ei saa ainakaan nykyaikaisten ballististen ohjusten torjuntakykyä. Israel on saanut amerikkalaisilta runsaasti rahoitusta sotateollisuutensa tukemiseksi, ja nyt Yhdysvallat on vastavuoroisesti ostanut kaksi Iron Dome -ohjusyksikköä. Raytheon on suunnitellut siitä omaa versiota nimeltä SkyHunter, ja on mahdollista, että sitä ryhdytään hankkimaan Yhdysvaltojen maavoimien ilmatorjuntajoukoille. Rafaelin suunnittelemalla pidemmän kantaman David’s Sling -ohjusjärjestelmällä on myös lyhyen kantaman ballististen ohjusten ja rakettien torjuntakyky. Se saatiin Israelissa käyttöön vuonna 2017. Stunnertai SkyCeptor-ohjus on Rafaelin ja Raytheonin (USA) yhteistyön tulos. Yhdysvallat on tukenut järjestelmän kehittämistä yli miljardilla dollarilla. Kaksivaiheinen ohjus on varustettu elektro-optisella ja infrapunahakupäällä, ja se kykenee epäsymmetrisen muotoilunsa ansiosta kurvailemaan maalia kohti erittäin dynaamisesti. Rafael mainostaa ohjuksen erityistä kykyä osua Kävisikö meillekin kuin Armenialle?
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 63 matalaa lentorataa käyttäviin ohjuksiin, kuten Venäjän Iskander ja Kiinan DF-15. Ohjus saavuttaa 7,5-kertaisen äänennopeuden ja tuhoaa maalin törmäämällä sitä päin (hitto-kill). Ohjuslavetilla on 12 ohjusta, joten ohjusyksiköllä on mahdollista torjua paljon maaleja yhtä aikaa. Tehokas ampumaetäisyys on 160 kilometriä (eräissä lähteissä 300 km) ja torjuntakorkeus vain 15 kilometriä. Ohjusta mainostetaan kustannustehokkaana, hinnaksi arvioidaan miljoona dollaria, mikä on paljon vähemmän kuin vaikkapa Patriot-ohjuksen hinta. Torjuntakorkeus jää kuitenkin melko alhaiseksi. Rafael on yhdessä IAI:n kanssa suunnitellut myös Spyder-ohjusjärjestelmän, jonka keskimatkan versio on Spyder-MR. Ohjusyksikköön kuuluu johtokeskus, tutka ja kuusi ajoneuvoon asennettua ohjuslavettia. Ampumaetäisyys on yli 35 kilometriä ja torjuntakorkeus 15 kilometriä, korkeatorjuntakykyä siis on, jos kohta rajallisesti. Järjestelmä on suunniteltu tavallisten ilmamaalien sekä lennokkien ja täsmäaseiden torjuntaan. Sillä ei mainita olevan ballististen maalien (ohjusten) torjuntakykyä. Israelissa tällaisella ohjusjärjestelmällä voidaan tarjota lähisuojaa muille yksiköille. On vahvistamattomia tietoja, joiden mukaan Georgia olisi käyttänyt lyhyen kantaman SpyderSR-järjestelmää vuoden 2008 sodassa. Entä Eurooppa? MBDA on iso monikansallinen eurooppalainen yritys, joka toimii Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Italiassa, Saksassa ja Espanjassa. Sillä on Suomessakin tuttuja ilmatorjuntajärjestelmiä, kuten Merivoimien käytössä ollut Mistral-ilmatorjuntaohjus. MBDA:n tuotannossa onkin melkoinen kokoelma erilaisia ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä, osa niistä on kuitenkin hyvin lyhyen kantaman aseita, jotka eivät kuulu nyt tarkasteltavaan luokkaan. Korkeatorjuntakykyistäkin tavaraa löytyy, kuten Aster 30–SAMP/T, jota tarjottiin Suomelle vuonna 2007. Se tunnetaan myös nimellä Mamba. Järjestelmä on Eurosamyrityksen konstruktio, mutta MBDA ja Thales omistavat sen puoliksi. Järjestelmällä on mahdollista torjua kymmenen tavallista ilmamaalia samanaikaisesti 100 kilometrin säteellä (ala 31 000 km²), ja torjuntakorkeus on jo 20 kilometriä. Inertiaohjauksen ansiosta myös taktisten ballististen ohjusten torjuminen on mahdollista, torjuntakehän säde vaakatasossa on silloin noin 15 kilometriä (ala 7 000 km²) ja torjuntakorkeus 5?15 kilometriä. SAMP/T olisi jälleen suorituskyvyltään varteenotettava ehdokas. Järjestelmä on käytössä Ranskassa ja Italiassa, ja sen toimittamisesta Turkille on käyty neuvotteluja. SAMP/T-järjestelmää tarjottiin myös Ruotsille pari vuotta sitten, mutta ruotsalaiset päättivät ostaa Patriotin, vaikka se oli paljon kalliimpi. Korkea hinta voi olla myös heikkous. Kun rahat eivät riitä riittävään kalustomäärään, voidaan torjunta kyllästää nopeasti halvoilla maaleilla. MBDA:n valikoimasta löytyy muitakin mahdollisia ilmatorjuntaohjustyyppejä, kuten CAMM-ER. Järjestelmä on suunniteltu tavallisten ilmamaalien ja risteilyohjusten torjuntaan, mutta ballististen maalien torjuntakykyä ei mainita – eikä sitä näin todennäköisesti ole. Ohjus on varustettu lähtöraketilla (booster), ja se on 4,2 metriä pitkä ja painaa 160 kiloa. Laukaisu tapahtuu pystysuoraan. Aktiivihakuisen ohjuksen kantama on 45–60 kilometriä, ja korkeatorjuntakykyäkin löytyy. Italia valitsi järjestelmän vuonna 2017 sekä maavoimien että ilmavoimien käyttöön. Briteillä on käytössä saman järjestelmän versiot Land Ceptor ja Sea Ceptor. ? IRIS-T-laukaisualusta ruotsalaisella Hägglundsin telakuorma-autolavetilla. ? Aster 30 SAMP/T. Ilman suorituskykyistä ilmatorjuntaaseistusta mitään kohdetta ei voida suojata.
64 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 SODANK ÄYNTI MBDA:n valikoimaan kuuluu myös ohjusjärjestelmä TLVS (Taktisches Luftverteidigungssystem), joka perustuu aikaisempaan MEADS-järjestelmään. MBDA Deutschland ja Lockheed Martin ovat järjestelmän valmistajia. TLVS on ilmaja ohjuspuolustusjärjestelmä, joka on suunniteltu kaikkien ilmassa liikkuvien maalien torjumiseen ballistiset ohjukset mukaan lukien. Järjestelmässä käytetään erittäin suorituskykyistä mutta kallista Patriot PAC-3 MSE -ohjusta. Ohjusyksikköön kuuluu johtokeskus, monitoimitutka ja ajoneuvoon asennettuja ohjuslavetteja. Ajoneuvoon nopeasti ladattavassa kasetissa on kahdeksan ohjusta, jotka laukaistaan lähes pystysuoraan. Ohjusyksikkö liikkuu ketterästi, ja se voidaan hajaryhmittää, jolloin taistelunkestävyys on parempi. TLVS-järjestelmän hankinta on Saksassa ollut keskustelun aiheena. Suorituskykyinen TLVS lienee myös aika kallis. Tällä hetkellä haasteena on Saksan puolustuspanostuksen riittämättömyys. Hankkeen kehityskuluihin budjetoidaan kovin vähän rahaa. ITO 12:n päivitys – NASAMS-ER Kongsberg Defence & Aerospace on suomalaisillekin tuttu yritys. Sieltä on hankittu ilmatorjuntaohjusjärjestelmä NASAMS 2 FIN (ITO 12). Sen suoritusarvoista ei ole julkisia tietoja, ei edes ampumaetäisyydestä eikä torjuntakorkeudesta, mikä on aika erikoista. Korkeatorjuntakykyä sillä ei kuitenkaan ole. AMRAAM-ohjus on sama, jota käytetään hävittäjissä; se lieneekin ollut tärkeä tyyppivalinnan peruste. Järjestelmällä on paljon hyviä puolia: se voidaan hajaryhmittää, jokainen ohjuslavetti voi toimia itsenäisesti maalinosoituksen saatuaan, ja erittäin nopean aktiivihakuisen ohjuksen suorituskyky on erinomainen. Hajaryhmitys antaa mahdollisuuden kasvattaa torjunta-alaa eli suojata isoa aluetta. Erityisesti kehuja on saanut NASAMSin johtamisjärjestelmä. Raytheon on suunnitellut ohjuksesta nyttemmin tehokkaamman version AMRAAM-ER, jonka ampumaetäisyys on yrityksen esitteen mukaan 50 % entistä pitempi ja torjuntakorkeus 70 % suurempi. Prosenttilaskua voisi harrastaa, jos tietäisi, mistä luvuista niitä lasketaan. Tämä modernisointi on kyllä kestänyt aika kauan, sillä NASAMSin ampumaetäisyyden kasvattamisesta puhuttiin jo joulukuussa 1993 Norjassa, kun siellä vierailin. Kongsberg ilmeisesti tekee suomalaisille tarjouksen NASAMS-ER-versiosta, jos Yhdysvallat myöntää ohjusten vientiluvan. ER-versiosta on jo tehty kauppoja Unkarin ja Qatarin kanssa. Suomen ITO 12:n AMRAAM-ohjukset vanhenevat joka tapauksessa 2020-luvulla, joten uusia ohjuksia pitää hankkia tilalle. Järjestelmän modernisointi jatkaa elinkaarta, parantaa suorituskykyä ja on kustannustehokasta, kun ”rautaa” on ennestään. Ballististen maalien torjuntakykyä ER-versiollakaan ei silti ole. Ilmatorjuntakalusto vanhenee, suorituskyky heikkenee Hävittäjähankinnan yhteydessä on mainostettu, että ”ilmapuolustus on hyvässä kunnossa”, mutta samalla ei ole havaittu – tai ainakaan muistettu kertoa – että pääosa kohteiden suojaamisessa tarvittavasta ilmatorjuntakalustosta on vanhaa ja pitäisi uusia lähivuosina. Kaluston uusinta-arvo on suuri, rahaa tarvitaan paljon. Ilmatorjunnalla on paljon yli-ikäistä sotakalustoa, kuten 23 mm:n tykit (m/1961), 35 mm:n tykit (m/195888), tutkaja johtokeskuskalusto (m/87, m/90) sekä Marksman-ilmatorjuntapanssarivaunut (m/90). Myös ITO 90 -järjestelmä (Crotale NG) vanhenee 2020-luvulla, sehän on jo nyt ylittänyt tavanomaisen käyttöiän, joten kohteiden suojaamiseen tarvitaan muutenkin lisää resursseja. Kun samaan aikaan koko ilmatorjuntakalusto – myös matalaja lähitorjunta, kuten kevyt ammusilmatorjuntakalusto ja olkapääohjukset – on vanhenemassa, on meillä tiedossa isoja ongelmia koko ilmapuolustuksessa. Tähän ei taida enää miljardi euroa riittää. Sitä paitsi millä korvataan vanhentuvaa ammusilmatorjuntaa ja Stinger-olkapääohjuksia, kun tarjontaa ei oikein ole lännessä eikä idästä voi ostaa? Suomen Sotilaan edellisessä numerossa päätoimittaja kuvaili Armenian ja Azerbaidžanin välistä robottisotaa. Kuten itse olen jo vuosia kirjoittanut, oli sodan keskeisin opetus se, että miehittämätön ilmauhka ja ohjukset näyttelevät yhä tärkeämpää roolia. Mikään uutinenhan se siis ei ole. Armenialta puuttui korkeatorjuntakykyä sotatoimialueella. Venäjä ei halunnut sitä käytettävän kiistanalaisessa Vuoristo-Karabahissa, ja osa ilmatorjunnasta lamautettiin. Kävisikö meillekin kuin Armenialle? Pystymmekö enää sulkemaan aukkoa? Ilmapuolustuksen asiantuntijoille on selvää, ettei Suomen jokaista kaupunkia tai muuta kohdetta kyetä suojaamaan ilmaja ohjushyökkäyksiä vastaan – siihen ei ole koskaan ennenkään pystytty. Ilman suorituskykyistä ilmatorjunta-aseistusta mitään kohdetta ei voida suojata. Tärkeimpiä kohteita, kuten ilmapuolustuksen tukikohtia ja johtamisjärjestelmää, tulisi kuitenkin kyetä puolustamaan. Jos siihen ei kyetä, ovat muutkin hankinnat helposti lamautettavina arvottomia. Lopulta korkeatorjuntakykyisen ohjuskaluston hankinnan lopputulos riippuu monesta tekijästä: mitä on pyydetty, mitä meille tarjotaan ja paljonko rahaa on käytettävissä. Suorituskyvyn paraneminen on aina hyvä asia. Mutta riittääkö se? Ja jos sitä ei pystytä hankkimaan, kykeneekö Suomi enää itsenäisen uskottavan puolustuskyvyn ylläpitoon vai pitääkö etsiä muita ratkaisuja? ? MEADS-laukaisuajoneuvo.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 65 I lmatorjunnan korkeatorjuntakyvyn puutteen aiheuttaman aukon paikkaaminen on enemmän kuin ajankohtaista. Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että esimerkiksi HX-monitoimihävittäjäkandidaattien lakikorkeudet lähestyvät jo 20 kilometriä ja parhaillaan jopa ylittävät sen dynaamisina – jos otetaan ensin vauhtia ja käydään ”loikkaamassa” mahdollisimman korkealle. Jo pelkästään siksi, että seuraavan sukupolven hävittäjäkaluston lakikorkeudet saattavat olla vielä korkeammat, lähivuosina 20–30 vuodeksi käyttöön otettavan korkeatorjuntakykyisen ilmatorjuntaohjusjärjestelmän korkeusulottuvuuden olisi oltava ainakin 25-30 kilometriä. Tänä päivänä ilmasta pudotettu täsmäpommi tai siiven alta laukaistu täsmäohjus osuu yhtä tarkasti maaliinsa laukaisevan lavetin lentokorkeudesta huolimatta, ja sama pätee myös maalinosoituksesta vastaaviin sensorijärjestelmiin. Itse asiassa suurempi lentokorkeus kasvattaa sensorien havainnointietäisyyttä tarkkuuden kärsimättä ja pidentää myös moottorittomien täsmäliitopommien kantamaa. Torjuntakorkeuden lisäksi olisi hyvä pidentää myös ilmatorjunnan kantamaa, koska monitoimihävittäjien taktisten ilmasta maahan -projektiilien (ohjukset ja täsmäpommit) kantamat ovat jo yli 100 kilometriä. Jos uuden ilmatorjuntaohjusjärjestelmän kantama ylittäisi uhkaavien projektiilien kantaman, niin nuolien torjumisen sijaan voitaisiin torjua niiden ampujia, mikä on tehokkaampaa ja kustannustaloudellisempaa. Samalla voitaisiin rajoittaa vastustajan ilmasta käsin toimivien sensorijärjestelmien toimintaa. Vuosina 1989–2019 voimassa olleen INF-sopimuksen jäljiltä sen enempää Euroopassa kuin entisen Neuvostoliiton alueella – Venäjä mukaan lukien – ei ole kuin alle 500 kilometrin kantaman maasta laukaistavia ohjuksia yli 5 500 kilometrin kantaman strategisten ydinohjusten lisäksi. Lähimmät yli 500 kilometrin kantaman ballistiset konventionaaliset ohjukset löytyvät Iranista tai vielä kauempaa. Suomen lähistöllä ainoita perinteisiä ballistisia ohjuksia ovat amerikkalaisvalmisteiset 300 kilometrin kantaman MGM-140 ATACMS -ohjukset sekä Varsovan liitolta ja Neuvostoliitolta jääneet 70–185 kilometrin kantaman 9K79 Totškat. Perinteisellä ballistisella ohjuksella tarkoitetaan sitä, että ohjus lentää havaintojen perustella laskennallisesti ennustettavalla ballistisella lentoradalla, mikä tekee sen torjunnan mahdolliseksi oikealla kalustolla. Hypersooninen uhkakuva Vuodesta 2020 Venäjän ainoa palveluskäytössä oleva operatiivis-taktinen maasta maahan -ohjusjärjestelmä 9K720 Iskander ei ole ballistinen vaan aivan eri oopperasta, koska sen hypersooninen Iskander-M-ohjus lentää Mach 6 -nopeudella kvasiballistisella lentoradalla 50 kilometrin korkeudessa ja tekee jatkuvasti 30–40 G:n sattumanvaraisia väistöliikkeitä aina siihen saakka, kunnes se syöksyy lähes pystysuoraan maaliin 5–7 metrin tarkkuudella. Tällä hetkellä länsimaista ei löydy riittävän tehokkaita keinoja sen torjuntaan. Vielä hankalampia torjuttavia ovat Venäjän uudet hypersooniset ohjukset: ilmasta laukaistava, vuonna 2017 palveluskäyttöön otettu 10–12 Machin ja 2 000 kilometrin kantaman H-47M2 Kinžal sekä mahdollisesti vuonna 2022 palveluskäyttöön tuleva pinta-aluksesta tai sukellusveneestä laukaistava 8–9 Machin ja 1 000 kilometrin kantaman 3M22 Tširkon. Jos ja kun INF-sopimuksesta vuonna 2019 irrottautunut Yhdysvallat tuo maasta laukaistavat yli 500 kilometrin kantaman ohjuksensa Eurooppaan, niin on odotettavissa, että venäläisiinkin ohjuksiin tulee lisää kantamaa ja tukeutumisympäristöksi myös maa. Samalla lähialueillemme ilmestyy muitakin maasta, ilmasta ja mereltä laukaistavia hypersoonisia ja risteilyohjusuhkia. Nopeasti muuttuvassa tilanteessa vaikuttaa hyvin perustellulta, että hoidetaan nyt ensin lähivuosina kuntoon ilmatorjuntamme korkeatorjuntakyky ja palataan myöhemmin erikseen nopeasti kehittyviin ja lisääntyviin kvasiballistisiin sekä hypersoonisiin uhkiin, joiden torjuntaan ei ole vielä tarjolla järkeviä ratkaisuja. KOMMENTTI ILMAJA OHJUSTORJUNNAN TULEVAT HAASTEET ? TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN
K AN SAI N VÄLI N E N P O LI T I I K K A 66 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 TRUMPIN Suuri pelikirja
67 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 JÄLKEEN Aasia nousee, entä USA?
68 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 K AN SAI N VÄLI N E N P O LI T I I K K A E nemmistö amerikkalaisista, tutkimuksesta riippuen 60–70 prosenttia, näkee Kiinan tällä hetkellä negatiivisesti. Negatiivinen suhtautuminen on kasvanut viime vuosina, ja 15 vuodessa se on kaksinkertaistanut. Muutos ei heijasta vain Trumpin valtakautta, vaan se on todellisuudessa ollut pidemmän kehityskulun seurausta. Tuoreen ennusteen (Centre for Economics and Business Research) mukaan Kiinasta tulee maailman suurin talous vuonna 2028, viisi vuotta aiemmin ennustettua nopeammin. Sen odotetaan ohittavan silloin Yhdysvallat. Maailman kolmanneksi suurin talous on Japani, ja Intian odotetaan ohittavan Japanin 2030-luvulla. Aasiassa on lisäksi monta muuta nopeasti kasvavaa taloutta, kuten Indonesia ja Vietnam. Kun Yhdysvaltojen tuotannollistaloudellinen keskus siirtyy samaan aikaan yhä selvemmin lounaaseen ja länteen, on myös kansainvälisen pelin kenttä jatkossa Tyynellämerellä. Atlanttisen linkin rooli laskee samassa suhteessa. Tyynenmeren kauppasopimuksen (TPP, Trans-Pacific Partnership) allekirjoitti helmikuussa 2016 12 valtiota, mukana myös Yhdysvallat. Trump ei halunnut Yhdysvaltojen ratifioivan sopimusta ja ilmoitti jo helmikuussa 2017 maan vetäytyvän sopimuksesta. Muut maat ovat jatkaneet etenemistä sopimuksen kanssa. Ohittamaton Aasia Myös EU on ollut aktiivinen Aasiassa Trumpin kaudella. EU on solminut kauppasopimuksia muun muassa Japanin, Vietnamin ja Singaporen kanssa. EU on työstänyt myös Kiinan kanssa sijoitussopimusta, joka näyttää nyt valmistuvan ja auttavan eurooppalaisia yrityksiä toimimaan Kiinassa. Bidenin hallinto on ollut huolissaan tästä sopimuksesta, sillä se oli toivonut yhteistä Yhdysvaltain ja EU:n Kiina-politiikkaa. Samaan aikaan viime vuodet ovat varmasti muistuttaneet Eurooppaa, ettei se voi laskea vain Yhdysvaltojen ja sen yhteistyön varaan. Edellä olevat asiat ovat esimerkkejä siitä, miten Aasian merkitys maailmantaloudessa kasvaa, ja jokaisen maan tulee se jotenkin huomioida. Samalla se luo jännitteitä ja kilpailua. Samaan aikaan kun Aasia nähdään mahdollisuutena, nähdään se myös uhkana ja nopeasti kasvavana kilpailijana. Suomen Sotilas 4/2019 kirjoitti teknologian kylmästä sodasta. Se on yksi esimerkki uudesta kansainvälisestä kilpailusta, kylmästä sodasta tai uudesta maailman järjestyksestä, miksi sitä halutaankin kutsua. Yhdysvaltojen pelikirja Toisesta maailmansodasta alkaen Yhdysvallat on pyrkinyt rakentamaan ja tukemaan järjestelmiä, joilla voidaan edistää vapaata markkinataloutta ja luoda vakaata taloutta tukevia rakenteita. Trumpin valtakaudella politiikka oli hyvin toisenlaista. Pyrkimyksenä oli usein hajottaa, horjuttaa ja sekoittaa rakenteita. Trumpin tavoitteena ilmeisesti oli tällä tavalla vahvistaa omaa neuvotteluasemaa kahdenvälisiin keskusteluihin. Mutta kokonaisuutena hän tuntui saavan kahdenvälisiä johtajien välisiä keskusteluja lähinnä Pohjois-Korean, Venäjän ja muutaman muun enemmän tai vähemmän toissijaisen diktatuurin kanssa. Neljä vuotta sitten Trumpin valtaantulo muutti monia asioita Yhdysvaltojen politiikassa Aasiassa. Yksi näkyvin muutos tapahtui suhtautumisessa Kiinaan. Vai tapahtuiko sittenkään? Oliko muutos tulossa muutenkin? Joka tapauksessa muutoksen seurausvaikutukset kauppasopimuksiin ja puolustusyhteistyöhön olivat vielä laajemmat. Voimmeko nyt odottaa paluuta aikaan ennen Trumpia? Vastaus on kyllä ja ei. Yksittäisen suurvaltajohtajan kyky vaikuttaa asioiden kulkuun ei ole niin suuri kuin helposti luulisi, päättäjien ja yksilöiden roolia sinänsä aliarvioimatta. Kiinan ja Yhdysvaltain maailmanlaajuinen kilpailu nimittäin kiihtyy, hallitsipa maita kuka tai ketkä hyvänsä, ja monen Aasian maan tulee tämän seurauksena valita oma paikkansa, jollei jopa puolensa. Maailmanlaajuisen pelin seuraava kierros ratkaistaan Aasiassa. Suomen Sotilas laati ennusteen seuraavalle neljälle vuodelle. Länsimaiselle politiikan kvartaalille. ? TEKSTI: JOUKO AHVENAINEN
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 69 Biden tarvitsee uuden tavan toimia Kiinan kanssa.
70 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 K AN SAI N VÄLI N E N P O LI T I I K K A Joe Biden edustaa paljon perinteisempää Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Myös hänen nimityksensä kertovat siitä, että maa on palaamassa perinteisempään ulkopolitiikkaan. Ei kuitenkaan ole mahdollista palata neljän vuoden takaiseen tilanteeseen. Mennyt on mennyttä, ja pelattuja pelejä ei voi perua. Yhdysvaltojen tilanne ja maailma ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan myös seuraavan neljän vuoden aikana. Vielä muutama vuosi sitten sijoitusalan tapahtumissa Yhdysvalloissa keskeinen keskustelunaihe oli sijoitusmahdollisuudet Kiinassa. Viime vuosina keskusteluaihe on ollut, miten voimme pärjätä kilpailussa Kiinan kanssa. Kiinan ja Yhdysvaltojen taloudet ja tavat toimia ovat hyvin erilaiset, mutta ne ovat selkeästi ajautuneet kilpailuun maailmantalouden herruudesta. Yhdysvallat tarvitsee uuden mallin toimia Kiinan kanssa. Kiina on keskusjohtoisesti toimiva maa, joka on myös suojannut paikallisia yrityksiä muualta tulevalta kilpailulta. Samalla siellä on syntynyt tai synnytetty jättimäisiä yrityksiä, jotka valtaavat maailmanmarkkinoita. Tämä koskee etenkin uusien teknologioiden yrityksiä. Pokeria… Yhdysvallat on kilpailun ja sijoitusten suhteen varsin avoin talous, vaikka toki silläkin on omat suojamekanisminsa. Yhdysvalloissa uudet teknologiat ja yritykset syntyvät paljon hajautetummin, vaikka Piilaaksolla ja sen sijoittajilla on siinä toki tärkeä rooli. Kaikkiaan tämä on tarkoittanut, että amerikkalaisten mahdollisuudet toimia Kiinassa ovat olleet erilaiset kuin kiinalaisten Yhdysvalloissa. Kokonaistilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Amerikkalaisten toimintatavat ja kulttuuri ovat myös toimineet huonosti Kiinassa. Kiinalaiset arvostavat hienovaraisempaa toimintatapaa kuin periamerikkalainen tyyli tulla neuvomaan ulkoa. Eurooppalaiset ovat osanneet usein toimia taitavammin. Erityisesti saksalaiset ja ranskalaiset ovat olleet aktiivisia Kiinassa. Yksistään saksalaisen autoteollisuuden toiminta Kiinassa on huomattavaa, ja sillä on iso rooli Kiinassa tapahtuvassa sähköautokehityksessä. Biden tarvitsee uuden tavan toimia Kiinan kanssa. Hän ei voi jatkaa mallilla, jossa kiinalaisten ja amerikkalaisten säännöt toistensa kotimarkkinoilla ovat täysin erilaiset. Mutta hä
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 71 nen on myös käytännössä mahdoton jatkaa Trumpin avoimen konfliktin mallilla, jolla voidaan saavuttaa voittoja lähinnä terästuotannossa ja soijanviljelyssä. Erityisen monimutkainen alue on huipputeknologia, kuten 5G-verkot, tekoäly ja kansainväliset tietoverkot sekä digitaaliset teknologiat (datan hallinta, uudet finanssipalvelut ja tiedonvälitys). Näissä ei ole enää kyse vain kauppapolitiikasta vaan myös turvallisuuspolitiikasta tai jopa työkaluista, joilla maailmaa voi hallita. Näiden suhteen valtioilla tulee olemaan entistä voimakkaampia intressejä ja tullaan varmasti näkemään jonkinlaista blokkijakoa. Viimeiset atlantistit Yhdysvallat on perinteisesti rakentanut maailmanvaltaansa liittolaisten kanssa ja niiden kautta. Länsi-Eurooppa, Japani ja Etelä-Korea ovat olleet Yhdysvaltain vahvoja liittolaisia. Kaikki tämä on ollut koetuksella Trumpin kaudella. Trump on lähinnä haastanut riitaa ja hankaloittanut sen omien liittolaisten toimintaa. Ehkä ainoa poikkeus on ollut Iso-Britannia, jota hän halusi tukea lähinnä edistääkseen brexitiä. Mutta sekin suhde on ollut hankala. Biden tulee elvyttämään suhteita perinteisten liittolaisten kanssa. Mutta tässäkään suhteessa ei ole paluuta menneeseen. Liittolaiset ovat myös oppineet, etteivät ne voi enää laskea kaikessa Yhdysvaltojen varaan, ei turvallisuudessa eikä taloudessa. Se on saattanut olla kaikkien kannalta hyväkin opetus. Toki vanhat liittolaiset ottavat uuden hallinnon tyytyväisyydellä vastaan mutta eivät hautaa varasuunnitelmiaan. Naton rooli vahvistuu, mutta Euroopan tulee miettiä myös omia turvallisuusratkaisujaan. Nato tullee olemaan kuitenkin helpoin ja toimivin työkalu, eikä suuria EUmaita kiinnosta se, kuuluvatko kaikki jäsenmaat Natoon vai eivät. Bidenin ulkoministeriksi nousee Antony Blinken. Hänellä on elinikäinen voimakas side Eurooppaan. Blinken on korostanut moneen kertaan transatlantisten suhteiden merkitystä Yhdysvalloille, mutta suhde on myös paljon henkilökohtaisempi. Hän on lapsena asunut Pariisissa, käynyt siellä koulua ja puhuu sujuvaa ranskaa. Blinken on arvostellut Trumpin hallinnon päätöstä siirtää amerikkalaisia joukkoja pois Saksasta. Hän on todennut, että päätös on typerä, se heikentää Natoa, auttaa Putinia ja haittaa Saksaa, joka on Yhdysvaltain tärkein liittolainen Euroopassa. Onkin selvää, että Pariisissa ja Berliinissä on ladattu suuria odotuksia Yhdysvaltain vallanvaihdokselle. Britannia rule the waves? Britannia tulee hakemaan uutta roolia. Sen brexitin jälkeinen visio on kansainvälinen Britannia. Bidenin hallinnon aikana se ei tule nauttimaan yhtä selkeää etuasemaa verrattuna muuhun Eurooppaan kuin Trumpin kaudella. Samalla Britannia on koittanut luoda lähempiä suhteita myös Kiinaan ja muihin Aasian valtioihin. Osa brexit-kampanjan väitteitä oli, että on tärkeää toimia laajemmin kuin vain Euroopassa. Toistaiseksi tämän suhteen on nähty vain vähän tuloksia, ja esimerkiksi Kiinan kanssa suhteet ovat lähinnä menneet huonompaan suuntaan. Myös Aasiassa moni Yhdysvaltojen perinteinen liittolainen on odottanut Yhdysvalloilta selkeämpää politiikkaa. Erityisesti valtiot, jotka ovat huolissaan Kiinan vaikutusvallan kasvusta, odottavat Yhdysvaltojen pysyvän ja olevan aktiivinen Aasiassa. Tällaisia maita ovat perinteisesti ainakin Japani, Etelä-Korea ja Taiwan, mutta myös Vietnamilla, Filippiineillä ja muilla alueen valtioilla on huolensa esimerkiksi Etelä-Kiinan meren kehityksen takia. …vai shakkia? Venäjä ja Kiina ovat aina välillä löytäneet toisensa. Viime vuosina ne ovat osallistuneet yhteisiin sotaharjoituksiin ja pyrkineet löytämään ratkaisuja, joilla eivät olisi riippuvaisia Yhdysvaltojen dollarista tai amerikkalaisista maksuvälitysratkaisuista. SaErityisen monimutkainen alue on huipputeknologia, kuten 5G-verkot, tekoäly ja kansainväliset tietoverkot sekä digitaaliset teknologiat.
72 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 maan aikaan on vaikea hahmottaa yhtä selkeää kuvaa Venäjän ja Kiinan suhteesta. Suhde on todennäköisesti hyvin opportunistinen. Kiinan talous ja sen kasvu ovat aivan toista luokkaa kuin raaka-aineiden tuottajana toimivalla hiipuvalla Venäjällä. Putin tietää, ettei Venäjästä ole isoon peliin, mutta se voi taktisesti koittaa sotkea muiden peliä. Tällä tavalla voi saavuttaa ehkä jotain paikallisia pieniä voittoja tai ainakin huolehtia, etteivät muutkaan voita. Putinilla on toki intressinsä sotkea myös EU:n politiikkaa ja Yhdysvaltojen ja Euroopan välisiä suhteita. Energiabisneksessä Venäjä on suuri toimija, ja esimerkiksi uusi kaasuputki Itämeren kautta Eurooppaan tulee todennäköisesti vielä nostamaan monia turvallisuusja ulkopoliittisia kysymyksiä. Ja tuskinpa Venäjä vielä lopettaa trollien ja putinmielisten populistien masinointia, jotta saa sotkettua politiikkaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Capitol-kukkulan mellakoita seurattiin loppiaisena varmasti hyvissä tunnelmissa Kremlissä. Venäjän sekaantuminen rapakon takaisiin asioihin tulee toki vaikeutumaan, kun Yhdysvaltojen presidentti ei ole tukemassa samoja pyrkimyksiä. Voimmekin odottaa, että Yhdysvallat ja Eurooppa kykenevät paremmin löytämään taas yhteisen Venäjä-politiikan. Katse etelään Kun puhumme Aasian talouden noususta, Kiina on usein helppo esimerkki. Helmikuussa 2016 TPP-sopimuksen allekirjoitti 12 valtiota: Singapore, Brunei, Uusi-Seelanti, Chile, Australia, Peru, Vietnam, Malesia, Meksiko, Kanada, Japani ja Yhdysvallat. Näiden maiden yhteenlaskettu bruttokansantuote oli silloin 28 biljoonaa (28 000 000 000 000 eli 28 tuhatta miljardia) dollaria, kun Yhdysvaltain kansantuote vuonna 2016 oli noin 18 biljoonaa dollaria ja Kiinan noin 11 biljoonaa dollaria. Tämä antaa vain kuvaa suuruusluokista. TPP-sopimuksesta puuttui monia nopeasti kasvavia talouksia, kuten Intia, Indonesia, Taiwan ja Etelä-Korea. Monella tapaa Kaakkois-Aasia – Singaporesta Japaniin – on helpompi alue niin amerikkalaisille kuin eurooppalaisille tehdä yhteistyötä ja bisnestä. Siksi onkin mielenkiintoista seurata nimenomaan Bidenin politiikkaa Kaakkois-Aasiassa. Siellä hänelle on tarjolla paljon helpompia voittoja kuin Kiinassa. Onkin mielenkiintoista katsoa, mitä TPPsopimukselle tai sen seuraajille tapahtuu. Uusin versio tunnetaan nyt nimellä Comprehensive and Progressive Agreement for Trans-Pacific Partnership, CPTPP (joskus myös TPP11). Sen allekirjoitti 11 maata, Yhdysvallat puuttui alkuperäisestä kahdestatoista. Näiden maiden yhteenlaskettu bruttokansantuote vuonna 2018 oli 13,5 biljoonaa dollaria, siis samaa kokoluokkaa kuin Kiinan kansantuote sillä hetkellä. Yhdysvallat voi olla kiinnostunut liittymään sopimukseen, mutta se ei ole sisäpoliittisesti helppo päätös. Sopimus kiinnostaa myös monta muuta Kaakkois-Aasian maata. IsoBritanniakin on ilmaissut kiinnostuksensa. EU:lla on kahdenvälisiä neuvotteluja käynnissä monen sopimuksessa mukana olevan valtion kanssa. Samaan aikaan toinen merkittävä kysymys Yhdysvalloille Aasiassa on turvallisuuspolitiikkaa. Kiinan vaikutusvalta kasvaa ja mahdollisia konflikteja on monessa paikassa, kuten Etelä-Kiinan merellä, Taiwanissa, Korean niemimaalla ja ehkä myös Hongkongissa. Samoin kuin Euroopassa, moni vanha Ja kuten aina, kauppapolitiikka ja turvallisuuspolitiikka ovat sidoksissa toisiinsa.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 73 liittolainen odottaa Yhdysvaltain armeijan läsnäoloa ja suojakilpeä. Ja kuten aina, kauppapolitiikka ja turvallisuuspolitiikka ovat sidoksissa toisiinsa. Ensimmäinen on se, mistä elämme, ja toinen on äärimmäinen väline sen saavuttamiseen. Ennuste 2021–2025 Kansainvälinen politiikka harvoin menee suunnitelmien mukaan, kun joskus pienetkin odottamattomat tapahtumat voivat sotkea suuret kuviot. Valtasuuntaus on kuitenkin tärkeämpi hahmottaa kuin yksityiskohdat. Voimmekin tehdä hyvin muutamia ennusteita. Tällaisia asioita saatamme nähdä Bidenin hallinnon aikana: Yhdysvallat ottaa jälleen aktiivisen roolin kansainvälisessä politiikassa ja diplomatiassa. Tämä tulee koskemaan myös turvallisuusja kauppapolitiikkaa. Maalle tulee kuitenkin olemaan vaikeaa tehdä uusia kauppasopimuksia, koska niille voi olla hankala saada hyväksyntä kongressissa. Yhdysvallat tulee hakemaan yhteistyömahdollisuuksia CPTPP-maiden ja Kaakkois-Aasian kanssa, ja yhteistyöhön kuuluu myös pyrkimys hallita Kiinan kasvavaa vaikutusta alueella. Biden tulee hakemaan uudenlaista Kiina-politiikkaa, jossa Kiinalta vaaditaan vastavuoroisuutta kaupankäynnin ehdoissa, mutta samalla koitetaan saada rakentavaa yhteistyötä. Tosiasia on kuitenkin se, että Kiinalla ja Yhdysvalloilla on myös paljon tärkeitä ja isoja yhteisiä etuja maailmankaupassa ja monet yritykset ovat riippuvaisia toiminnasta sekä Kiinassa että Yhdysvalloissa. Euroopan ja Yhdysvaltain yhteistyö tulee olemaan rakentavampaa kuin Trumpin aikana, erityisesti tämä näkyy suhtautumisessa Venäjään, mutta myös Euroopan suuntaan (EU tai Britannia) on vaikea saada aikaan uusia kauppasopimuksia. Huipputeknologia ja digitaaliset palvelut tulevat entistä keskeisemmiksi kaikille kasvaville talouksille, mikä tarkoittaa voimakasta kilpajuoksua näillä alueilla. Tulemme näkemään kasvavaa kilpailua kiinalaisten ja amerikkalaisten yritysten ja palveluiden välillä. Nämä teknologiat tulevat myös liittymään turvallisuuteen, ja siksi niiden osalta tullaan näkemään todellista kilpavarustelua mutta myös kaupan rajoituksia. Todennäköisesti tulemme näkemään myös kauppapolitiikkaan ja huipputeknologian sekä datan hallintaan liittyvää blokkijakoa. Yhdysvallat haluaa turvautua myös vanhoihin liittolaisiinsa. Kiinasta tulee toinen voimahahmo, ja se pyrkii nostamaan vaikutusvaltaansa etenkin nousevissa talouksissa. Populistipolitiikan kehitys vaikuttaa kaikkiin ennusteisiin, koska maat, joissa populistit ovat vallassa, haluavat usein eristyä kansainvälisistä yhteistyörakennelmista ja saavuttaa pikavoittoja, jotka eivät ole koskaan pitkällä aikavälillä kestäviä. Aika tulee näyttämään ennusteiden toteutumisen. Toivottavaa on joka tapauksessa, että voisimme saada kansainväliseen politiikkaan lisää ennustettavuutta ja vakautta. Se olisi tärkeää jokaiselle maalle niin sotilaallisen kuin taloudellisen turvallisuuden kannalta. Viime kädessä koko hyvinvointimme myös täällä pohjanperukoilla on kiinni siitä.
74 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 K AN SAI N VÄLI N E N P O LI T I I K K A M inskissä puolisen vuotta jatkuneet väkivaltaiset yhteenotot muistuttavat luonteeltaan marras-joulukuun 2013 varhaisia Maidanin mielenosoituksia Kiovassa. Tuolloin raportoin paikan päältä Suomen Sotilaan kirjeenvaihtajana vallankumoukseen johtanutta kolmen kuukauden väkivaltaista syöksykierrettä. Onko Valko-Venäjä kulkemassa kohti samankaltaista yhteentörmäystä? Ainakaan oppositiojohtajan siirtyminen Vilnaan ei tähän viittaa. Edelleen valkovenäläiset mielenosoittajat ovat pidättäytyneet järjestelmällisesti väkivallasta hallintoa vastaan. Onko jotain, mitä voisimme oppia Kiovan tapahtumista koskien lännen lupauksia pikatiestä EU-onnelaan? Voisiko käsijarrun jumiutumista muistuttava kriisi laueta, jos se laajenisi naapurimaahan, ainoana vaihtoehtona sisäpoliittiseen melskeeseen palannut Ukraina? Sen jälkeen kun presidentti Aljaksandr Lukašenka ripittäytyi syyskuussa Sotšissa presidentti Putinin vieraana, on menoa Minskissä johdettu Kremlistä, subjektista tuli objekti. Sotšin tuloksena Lukašenka sai lupauksen 1,5 miljardin euron pikavipistä sekä asevoimien tuesta, mikäli tilanne pahenisi entisestään. Samana päivänä käynnistyi sotaharjoitus venäläisten erikoisjoukkojen kanssa, mikä on sittemmin hiljaisuudessa ajettu alas, kun tilanne on pysynyt ennallaan. Naapurimaissa, kuten Liettuassa, olen seurannut paikan päällä reagointivalmiuden nostoa. Hiljattain pidettiin Naton ilmatorjuntaharjoitus, jossa oli joukkoja paitsi Liettuasta ja Yhdysvalloista myös yhdeksästä muusta maasta. Presidentti Putin ilmoitti kuukausittaisista jatkoharjoituksista vahvistaen mielikuvaa, että kaikki ei olisi enää kiinni Lukašenkan vallan kestävyydestä vaan Kremlin halusta toimia. Lukašenka puolestaan ei ole Putinin kanssa sitonut itseään mihinkään konkreettiseen vaan jatkaa omaa monimutkaista ja joka suuntaan uhkarohkeaa peliään. Jotenkin tilanne tuo mieleen neuvottelut Sotšissa helmikuussa 2014, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Janukovytš lähti hakemaan vastaavia lännenvastaisia takeita yhtä hämärin vastamyönnytyksin. Unohdettu VALKO-VENÄJÄ Olemmeko unohtaneet mitä Valko-Venäjällä tapahtuu? Voiko Valko-Venäjän kriisi laajentua rajat ylittäväksi yhteenotoksi? Timo Hellenberg raportoi Suomen Sotilaalle alueelta. ? TEKSTI: TIMO HELLENBERG
75 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021
76 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 K AN SAI N VÄLI N E N P O LI T I I K K A Slaavilaisesta teatterista… Ukrainan kriisistä alkaen ovat Valko-Venäjän suhteet Venäjään kuitenkin jatkuvasti kiristyneet. Valko-Venäjä ei ole hyväksynyt Venäjän järkyttämisja sotapolitiikkaa naapurissaan. Minsk onkin päässyt Ukrainan kriisin rauhanhieronta-areenaksi. Puolueettomuussuunta ei ole jaksanut innostaa Venäjää, jonka mielestä Valko-Venäjä kuuluu vielä Ukrainaakin enemmän sen slaavilaisen perimän vaikutuspiiriin. Kiistat Valko-Venäjälle myydyn energian hinnasta ovat myös kiristäneet maiden välejä. Lukašenka on lisäksi tähän saakka torjunut ydinteknologiaa sisältävien aseiden sijoituksen alueelleen. Meille suomalaisille Valko-Venäjän tilanne on näyttäytynyt viime vuoden elokuusta saakka epävarmana vellovana tosi-tv:nä. Läntiset johtajat ovat joutuneet flegmaattisen kotikatsomon asemaan todistaessaan, kun Valko-Venäjän sisäministeriön (MUS) alaisuudessa toimivat AMAP-erikoisjoukot (valkovenäjäksi ????? ??????? ??????? ??????????? ) brutaalisti pieksevät ja pahoinpitelevät rauhanomaisia mielenosoittajia. Voimavälineiden käytöstä päättää poliittinen johto, ja jälki on välillä muistuttanut koordinoimatonta sähläystä ja refleksinomaista ylhäältä käskytettyä operatiivista kaaosta. Metodit ovat tuttuja Ukrainan Maidanin uutiskuvista ja myös perivenäläisistä bussimuilutuksista. Ihmiselle, jolla on protestanttinen etiikka, ne herättävät samanlaista vastenmielisyyden tunnetta kuin Itä-Karjalassa puuhastellut keskitysleiriteatterit. Se, miltä asiat näyttävät, on tärkeää, ei se, mitä halutaan sanoa. Slaavilainen teatraalisuus heijastui myös Valko-Venäjän presidentinvaalien asetelmasta, jossa perinteisesti venäläismieliseksi nähty itsevaltainen presidentti varoitti Venäjää ja uhkaili sodalla, joka tuntuisi Vladivostokissa asti. Vaalien äänestysasetelmassa oppositiomielisiä ehdokkaita ”katosi” kerta toisensa jälkeen eri syistä, ja Minskissä näyteltiin huvittavuuteen saakka viritetty venäläisten Wagnerpalkkasotureiden pidätysepisodi. Venäläisja länsimieliset kaadetut ehdokkaat löysivät lopulta yhteisen linjan tukemalla kalkkiviivoille selvinnyttä Svjatlana Tsihanouskajaa. …brysseliläiseen showhun… Brysselissä Tsihanouskaja sai 15.12. muiden demokraattisen Valko-Venäjän johtajien joukossa vuoden 2020 Saharov-palkinnon ajatuksenvapaudesta. Seremoniassa hän puhui poliittisista vangeista sekä sortojen uhreista ja kehotti maailmaa tukemaan Valko-Venäjän oppositiota. Hän toimitti myös EU:n arvojen ja avoimuuden komissaarille, komission varapuheenjohtajalle V ? ra Jouroválle kirjeen, jossa ehdotetaan Valko-Venäjän hallinnon Euroopan unionin työkalupakissa ei ole juuri mitään, millä Minskiin voitaisiin vaikuttaa tai peräti lamauttaa.
77 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 GUBOPIKja OMON-erikoisjoukkojen tunnustamista terroristijärjestöiksi. Asiakirjan allekirjoitti 50 000 valkovenäläistä. Bryssel onkin ollut aktiivinen tuomitsemaan retorisesti väkivallan, rikossyytteet sekä mielenosoittajien kiduttamisen, mutta pakotteiden osalta ei ole nähty suuria askelmerkkejä. Pakotteiden ensimmäiset paketit asettivat presidentti Lukašenkan ja tusinoittain virkamiehiä mustalle listalle, ja Tsihanouskajan toiminta vaikutti suuresti Valko-Venäjän yksiköihin kohdistuvan kolmannen pakotepaketin hyväksymiseen. Tällä kertaa luettelossa oli 29 henkilöä ja seitsemän yritystä/organisaatiota, jotka osallistuivat valkovenäläisiin kohdistettuihin tukahduttamistoimiin. Kaksi Euroopan keskeistä pankkia, EBRD ja EIB, ovat jäädyttäneet kaiken toiminnan maassa lukuun ottamatta käynnissä olevia hankkeita. EU on nyt ohjannut aiemmin Minskiin suunnattuja varoja kansalaisyhteiskunnan tukemiseen. Baltian maat ja Puola ovat helpottaneet vielä vapaina olevien Valko-Venäjän oppositiojohtajien viisumikäsittelyä ja ottavat käytännössä vastaan kaikki oppositiojohtajat, jotka haluavat paeta maastaan. Tähän saakka hiljaa ollut Saksa on aloittamassa laajat kansalaistason vuorovaikutushankkeet. Minskissä vuodesta 1994 vallankahvassa ollut presidentti on tiukentanut otettaan hallinnostaan, ja turvallisuuskoneiston johtokin kohtaa suuremman uhan nyt kotimaassaan kuin EU:n pakotteiden muodossa. Sattumoisin pääkaupungissa on viime aikoina nähty Ukrainasta tuttuja sisäministeriön Berkut-erikoisosaston jäseniä, jotka joutuivat jättämään hyvin palkatut asemansa ja pakenemaan maasta, kun Kiovan yhteenotot päättyivät helmikuussa 2014. Sama pätee Lukašenkaa lähellä olevaan bisneseliittiin. He menettävät mieluummin trading-voittonsa lännen kanssa tehtävässä kaupassa kuin ajautuvat minkäänlaiseen ristiriitaan poliittisen kummisetänsä kanssa Minskissä. Lukašenkan saa ulos asemistaan vain kolme tekijää: valkovenäläiset itse, hänen vallassa oleva eliittinsä tai sitten Venäjä.
78 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 K AN SAI N VÄLI N E N P O LI T I I K K A Venäläinen gambiitti Julkaistut tiedot vuoden 2021 valtion talousarvioesityksestä paljastivat, että Valko-Venäjä pyrkii lisäämään maanpuolustusja lainvalvontamenoja noin 12 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna. Sillä välin vuoden 2020 inflaatio ylittää todennäköisesti 7 %:n kynnyksen, ja Valko-Venäjän rupla on jo devalvoitu 16 %. Onkin huomionarvoista, että aiemmin Valko-Venäjän viranomaiset ilmoittivat vuoden 2021 puolustusbudjetin menojen kasvavan 31 %. Valko-Venäjä myös suunnitteli merkittäviä asekauppoja vuonna 2021. Siitä huolimatta vuoden 2021 talousarvioesityksessä ei ole merkittävää varausta investoida armeijan asevarustukseen. Vuonna 2020 maanpuolustusmenot dollareina laskettuina ovat vähentyneet merkittävästi. Puolustusministeriön suunnitelmat neljän ylimääräisen Su-30SM-hävittäjän ostamisesta on pysäytetty. Vuonna 2021 puolustusalan ostovoima pysyy parhaassa tilanteessa vuoden 2020 tasolla, mikä on huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2019, jolloin Valko-Venäjä osti ensimmäisen erän Su-30SM-koneita. Samanaikaisesti viranomaiset eivät ole optimistisia siitä, että ne voivat parantaa taloudellista tilannetta tulevana vuonna, koska nykyinen menotaso varmistetaan vain verorasituksen tuntuvalla kasvulla. Euroopan unionin työkalupakissa ei ole juuri mitään, millä Minskiin voitaisiin vaikuttaa tai peräti lamauttaa. Sektoraaliset pakotteet eivät ole vielä kuitenkaan EU:n vaihtoehtovalikoimissa, koska niiden pelättäisiin ajavan Valko-Venäjää entistä enemmän riippuvaiseksi Venäjän energiatoimituksista. Venäjä vie tässä šakkipelissä lännestä erävoiton ulkomaankaupan ja ulkomaisten investointien määrästä turvallisuusja sotilasyhteistyöhön sekä kulttuurija tiedotusnäkyvyyteen asti. Lukašenkan saa ulos asemistaan vain kolme tekijää: valkovenäläiset itse, hänen vallassa oleva eliittinsä tai sitten Venäjä. Länsi voi lähinnä tarjota humanitaarista tukea oppositiolle, jatkaa yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa käynnissä olevissa hankkeissa sekä kehittää aiempaa enemmän yhteistyötä tiedeja kulttuurisektoreilla. Maailmanpankki näyttää suuntaa ja avaa juuri uusia hankehakuja koulutussektorin kehittämiseksi. Entä Suomi? Presidentti Bidenin hallinnon alkukaudella lännen ja idän poliittinen nollasummapeli Valko-Venäjänkin osalta voimistunee, siihen ilmestyy uusia pelaajia ja vanhat liittoumarakenteet kokevat painetta. Valko-Venäjän puolueettomuuspyrkimysten kriisiytyminen tulee nostamaan esiin patoutuneita poliittisia intohimoja. Se uhkaa samalla viedä myös huomaamatta lupaavaksi päässeen Ukrainan rauhankehityksen takalukkoon. Yksi tulevaisuudennäkymä onkin levottomuuksien leviäminen Luoteis-Ukrainaan, jossa tyytymättömyys kasvaa koronaviruksen ryöstäydyttyä hallinnasta ja kun kansainvälinen lama painaa päälle valmiiksi hauraaseen talouteen. Suomelle on nyt tarvetta paitsi tapahtumien tarkkaan seurantaan myös niihin vaikuttamiseen paikan päällä vapaana ideologisista painolasteista – ja peloista. Jos Valko-Venäjän kriisi mahdollisesti syventyy ja laajentuu, Suomen olisi ajoissa varauduttava myös pahimpaan. Valko-Venäjällä on kriisi, se ei ole enää konflikti. Se voi edelleen kehittyä yllättäenkin koko Itämeren vakauteen säteileväksi suurvaltakonfliktiksi, jos sen merkitystä vähätellään lännessä ja vastavuoroisesti Moskovassa koetaan, että siitä tehdään arvovaltakysymys. Kreml ymmärtää toki, että Lukašenkan asema on mennyttä ja hänen tukemiseensa ripustautuminen ei johda ainakaan parempaan ratkaisuun. Suomessa kannattaa olla nyt tarkkana ja valmiina ketteryyteen, Helsinkiä ehkä tarvitaan jälleen neuvottelujen keskipisteeksi. Kirjoittaja on hyvin entisestä Neuvostoliitosta eronneisiin Euroopan maihin perehtynyt valtiotieteiden tohtori ja Suomen Sotilaan avustaja. Hellenberg on oleskellut pitkiä aikoja muun muassa Ukrainassa, jossa kokemistaan ja näkemistään Maidanin tapahtumista ja sodasta Ukrainassa hän on myös julkaissut kirjoituksia ja kirjan. Tätä nykyä tohtori Hellenberg toimii Baltiassa.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 79 Vuonna 2020 maanpuolustusmenot dollareina laskettuina ovat vähentyneet merkittävästi. Puolustusministeriön suunnitelmat neljän ylimääräisen Su-30SMhävittäjän ostamisesta on pysäytetty.
80 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A Saksan liittotasavalta soutaa ja huopaa kahden asevalmistajan välillä valitessaan uutta rynnäkkökivääriä korvaamaan G36:n. Kohu on kova, eikä syyttä, vaikka vaihtoehtoiset aseet ovat varsin samanlaisia. Liittotasavallassa jo perinteiseksi asetoimittajaksi päässyt Heckler&Koch on saanut kovan kisaajan toisesta enää nimellisesti saksalaisesta ja ulkomailta omistetusta perinteikkäästä asevalmistajasta Haenelista. Haenel on toki toimittanut Saksalle aikaisemminkin rynnäkkökivääreitä, sille edelliselle Saksalle. Kyseessä oli maailman ensimmäinen rynnäkkökivääri Sturmgewehr, joka aluksi tunnettiin nimillä Maschinenpistole, konepistooli MP 43 ja MP 44. Tai oikeastaan aivan ensimmäisenä oli Maschinenkarabiner 42 – aivan Haenelin uusimman tarjokkaan tavoin sananmukaisesti ja kirjaimellisesti automaattikarbiini. Suomen Sotilas koeampui Maschinenpistole eli Sturmgewehr 44:n, aseen lopullisen tuotantoversion. Tervetuloa radalle: ACHTUNG, FEUER! Kaikkien rynkkyjen äiti Kotkavaltion konepistooli mallia 44 ? TEKSTI: MIKKO ANTTILA JA JAAKKO PUUPERÄ • KUVAT: JAAKKO PUUPERÄ, SUOMEN SOTILAAN KUVA-ARKISTO
81 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 TU O M O VA LV E
82 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A S aimme käsiimme mielenkiintoisen palan 1940-lukua ja sotilasaseiden historiaa. Tämä ase, jota kutsuttiin aluksi konepistooliksi, teki lähtemättömän vaikutuksen taistelukentillä. Sen tekniset ratkaisut valmistusmenetelmistä ampumatarvikkeeseen vaikuttavat ja näkyvät yhä tavalla tai toisella muuntuneena käytännössä lähes kaikissa nykyaikaisissa rynnäkkökivääreissä. Ase tunnetaan ensimmäisenä rynnäkkökiväärinä. Kyseessä on MP 44 Maschinenpistole 44 myöhemmin STG 44/Sturmgewehr 44:nä tunnettu maailman ensimmäinen rynkky. Ase, josta kaikki ovat kuulleet ja vielä enemmän luulleet. Patruuna kehitettiin ennen asetta, niin kuin oikeastaan kuuluisikin tehdä, jos halutaan aidosti jotain uutta. Silläkin uhalla, että jankutamme asiaa tässä lehdessä; ampumatarvike on tärkein asia aseessa, joka on lisävarusteineen vain tuhovoiman maaliin toimittamisen väline, jos kohta tärkeä sellainen. Mutta asiaan. Saksan armeija arvioi ensimmäisen maailmansodan jälkeen monen muun maan tavoin, että Saksan tapauksessa valtakuntaa jo vuosikymmenet palvellut perinteinen, pitkä ja suurehkoväljyinen sotilaskiväärikaliiperi 8 mm Mauser (7,92x57IS) oli tarpeettoman tehokas, liian kallis sekä tuliannoksittain painava kanniskella. Oltiin havaittu, että kiväärikaliiperisella jalkaväkiaseistuksella vaikutettiin harvoin yli 200 metrin etäisyydelle ja tarkka-ampujia sekä konekivääreitä lukuun ottamatta ani harvoin, jos koskaan, yli 400 metriin. Teoriassahan pitkällä kiväärin patruunalla oli vaikutusta aina kahteen kilometriin – siis teoriassa. Käytännössä matka jäi 400–600 metriin. Monen vanhan kiväärin takatähtäimessä onkin asteikko aina kahteen kilometriin, ja konekivääreillä ammuttiin epäsuoraa vaikutusta staattisessa rintamasodassa kauas vielä toisessa maailmansodassakin. Nyt saksalaiset päätyivät siihen, ettei yksittäisen taistelijan henkilökohtaisella kivääriaseistuksella tarvitse vaikuttaa 400 metriä kauemmas. Todellinen yleisin käyttöalue olisi 0–150 metriä. Ensimmäisen maailmansodan lopun opetusten lisäksi samaan suuntaan ohjasivat Espanjan sisällissodan kaiut 1930-luvun lopulla. Konepistoolin patruuna ei tahtonut olla kyllin tehokas, ja kiväärillä taas ei päästy riittävään tulivoimaan sen alhaisen tulinopeuden vuoksi. Uudet kevyet konekiväärit ja pikakiväärit olivat murtokohdan ratkaisevissa jalkaväkilähitaisteluissa usein niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä liian
83 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 ? Lopussa ei ollut voitto… ZF eli Zielfernrohr 4 -tähtäinkaukoputkella – todellakin sanatarkasti käännettynä – varustettu rynnäkkökiväärimies kuvattuna valtakunnan viimeisinä päivinä ilmeisesti länsirintamaa nopeasti lähentyneellä itärintamalla – mahdollisesti Berliinissä.
84 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A painavia. Konepistooleita tosin Espanjassa käytettiin vähän. Pieni mutta teknillinen Itse asiassa kyse oli pidemmästä ja kansainvälisestä kehityskulusta. 1800-luvun lopulla oli siirrytty ajoaineena mustasta ruudista savuttomaan ruutiin ja heti perään makasiinikivääreihin. Myös konekivääri syntyi ja yleistyi ensimmäistä maailmansotaa edeltäneinä vuosikymmeninä. Uusissa savuttoman ruudin kiväärin patruunoissa syntyi heti alkuun kisa kevyiden pienempikaliiperisten, kuten 6,5x55:n ja 6,5x50:n, ja karkeampikaliiperisten, kuten vaikkapa brittien .303–7,7x56R:n, edellä mainitun saksalaisen Mauser-kaliiperin ja venäläisen meillä yhä käytössä olevan kolmelinjaisen 7,62x54(53)R:n kesken. Kaikille oli kuitenkin yhä tyypillistä pitkä hylsy ja sen mukainen kantama. Kuten edellä totesimme, Saksassa alettiinkin pohtia viimeistään hävityn sodan jälkeen toden teolla sitä, tarvitseeko kiväärimiehen aseen patruunan ja tehokkaan vaikutusetäisyyden (lentoradan suoruus ja iskuenergia maalissa) olla niin pitkä. Vaikutus yli 150 metriin hoideltaisiin kuitenkin pitkää patruunaa käyttävällä konekiväärillä ja TÄSTÄ OLI KYSE. Patruunat vasemmalta oikealle : 7,92x57IS ja sen rinnalla verrokkina venäläinen kolmen linjan 7,62x54R, saksalainen konepistooleissa käytetty 9x19 Parabellum -patruuna ja vastaava neuvostoliittolainen 7,62x25 Tokarev ja näiden väliin luodut M43-kompromissit 7,92x33 ja 7,62x39. Venäläinen kiväärin patruuna oli pienikaliiperisempi ja lyhyempi kuin saksalainen vastineensa, mutta Neuvostoliitossa kehitetty Tokarev-automaattipistoolipatruuna taas oli pidempi ja edelleen pienikaliiperisempi kuin 9 mm:n Parabellum-patruuna. Se oli itse asiassa lähes suora kopio Mauserin 7,63x25-patruunasta ja läpäisevämpi ja suoralentorataisempi kuin 9x19. Myös M43-patruunastaan Neuvostoliitto teki hieman pidemmän ja pienikaliiperisemman patruunan kuin saksalaiset. 7,62x39:stä tulikin maailman eniten valmistetun sotilaskäsiaseen AK-47:n myötä yksi maailman suosituimmista patruunoista. ? Rynnäkkökivääri oli syntynyt. Testaamamme aseyksilö kuvassa lipas irroitettuna. Yllä vanhassa värikuvassa sotasaalisase on kelvannut vyöllä roikkuvine lipaslaukkuineen Salzburgissa poseeraavalle GI:lle. TU O M O VA LV E
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 85 ? Sturmgewehrin kaltaiset uudet aseet tulivat liian harvoille liian myöhään, eikä niillä olisi sodan kulkua enää muutettu. Ei sikälikään, että moderneja sotia ei enää jalkaväen kevyillä aseilla ratkaista, vaikka niillä tärkeä roolinsa yhä onkin.
86 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A raskaammalla tulella. Uuden patruunan rinnalla pohdittiin tietysti myös itse asetta, jossa kiinnosti kuulan tavoin myös uusien metallinkäsittelyja aseen valmistusteknologioiden huimaavan nopean kehityksen mahdollistamat uudet, edullisemmat ja paremmin massatuotantotarpeita palvelevat ratkaisut. Perinteinen pulttilukkokivääri palveli hyvin yhä kaikkialla maailmassa, mutta se oli sietämättömän hidas tulinopeudeltaan ja kallis valmistaa. Nyt haluttiin lisää tehoa kentälle halvemmalla ja mieluusti myös kevyempiä aseita mahdollistamaan nopeampi taistelutempo. Ampumaergonomian haluttiin myös paranevan taistelijan jaksamisen ja tehokkuuden optimoimiseksi. Saksassa kehitystyö lähti laukalle, kun kansallissosialistit kaappasivat vallan 1933–1934. Alkoi varustautuminen, ja rahaa sekä poliittista tahtoa löytyi nyt monenmoisiin asevoimien hankkeisiin. Patruunan kehittäminen saikin uuden sysäyksen jo vuonna 1934. Ensin toimeksiannon sai varsinkin vanhemmille Suomen sotilaille tuttu yksityinen ampumatarvikevalmistaja Genschow (GeCo). Deutsche Waffen & Munitionsfabrik suunnitteli myös lyhyttä mutta väljyydeltään 7 mm:n patruunaa, joka vaikutti erittäin lupaavalta. Mauser-sotilaskiväärin patruunasta kuristettu 7x57 oli havaittu hyväksi patruunaksi, ja nyt siitä oli tarjolla lyhennetty versio. Vuonna 1938 Magdeburgissa sijainnut Polten patruunatehdas aloitti kuitenkin oman hankkeensa alkuperäisestä 7,92 mm:n patruunasta lyhennetyn patruunan kehittämiseksi. Patruunaa pystyttäisiin siis tuottamaan pienin muutoksin vanhoilla koneilla ja laitteilla. Luoti oli saman väljyinen kuin vanhassa kiväärissä mutta selvästi kevyempi ja lyhyempi, samoin kuin hylsy, joka lyheni 24 milliä. Ruutia kului tietysti noin puolta vähemmän kuin pitkässä Mauser-patruunassa. Sotaväki valitsi nyt Polten vetämään hanketta. Aseteollisuus sai 18.4.1938 tilauksen ryhtyä suunnittelemaan patruunalle asetta, Maschinenkarabineria eli automaattikarbiinia. Aseen pitäisi olla käyttöetäisyydellään yhtä tarkka kuin vanhan kiväärin ja lyhennetyllä kantamallaan tehokkaampi kuin yli 100 metrin matkoilla riittämättömäksi todettu konepistoolin 9x19, jonka ongelmana oli ja on liian kaareva lentorata ja nopeasti laskeva energia kohteessa. Mikä tärkeintä, aseen piti olla juuri kehitetyn MP 38 -konepistoolin tavoin perinteisiä kivääreitä ja myös uutta MG 34 -konekivääriä nopeampi ja halvempi valmistaa, kevyt ja mukava käsitellä. Vuonna 1940 sodan jo sytyttyä syntyi viimein 7,92x33 Polte -ampumatarvike. Se oli ensimmäinen rynnäkkökivääripatruuna, joka täytti konepistoolin patruunan ja pitkän kiväärin patruunan välisen markkinaraon. Perinteinen pulttilukkokivääri palveli hyvin yhä kaikkialla maailmassa, mutta se oli sietämättömän hidas tulinopeudeltaan ja kallis valmistaa.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 87 Ase, joka täyttäisi MG 34:n ja MP 38/40:n välisen raon, puuttui kuitenkin yhä. Sodan syttyminen sai hankkeen unohtumaan – tai pikemminkin hidastumaan – hetkeksi. Saksa lähti kamppailuun perinteisin kaliiperein ja asein. Saksalaisilla oli kuitenkin vähän konepistooleita alkujaan ennen ensimmäistä maailmansotaa kehitetyssä saksalaisessa, nykyisin yhä vahvasti elävässä kansainvälisessä standardikaliiperissa 9x19 mm Parabellum. Niistä kuuluisimpaan eli MP 40 -konepistooliin tutustumme tulevissa numeroissamme, joten malttakaa, ei sen vallankumouksellisuudesta huolimatta siitä tässä enempää. No sen verran kuitenkin, että vallankumouksellista MP 40:ssä oli sen edullinen ja moderni valmistustapa, joka tuli olemaan esikuvana myös uutta patruunaa käyttävän automaattikarbiinin – maailman ensimmäisen rynnäkkökiväärin – kehittämisessä. Konepistooli ja automaattikivääri Suurimman taakan jalkaväessä kantoi 80 vuotta sitten yhä pitkä 7,92x57IS. Saksalaisten jalkaväkitaktiikassa kiväärikaliiperinen päätyökalu oli kevyt MG 34ja myöhemmin MG 42 -konekivääri. Mauser-kiväärejä kantaneiden kivääriryhmän Landsereiden päätyö oli vain suojata ja ruokkia ryhmän konekivääriä. Jokainen oli tarvittaessa konekiväärimies. Pulttilukkoisen alhainen tulinopeus ei siis ollut mikään ongelma – tai näin ajateltiin. Sota tuli nimittäin verettömiin valloituksiin tottuneelle ja ylimieliselle herrakansalle lopulta yllätyksenä. Rajalliset resurssit piti suunnata tärkeämpään kuin uuteen kiväärikaliiperin aseeseen. Sillähän ei modernia sotaa ratkaistaisi, totta sekin. Sitä paitsi aina vuoden 1942 loppupuolelle asti Saksa varustautui suhteellisen laiskasti. Vasta herätys hyiseen kasakannauruun ensimmäisenä idän sotatalvena sai insinöörikansan aloittamaan sotavarustuksen tuotannon kiihtyvällä tahdilla. Lyhyt 7,92x33 ja Maschinenkarabiner sai siis jäädä. Sotahan olisi pian ohi ja päättyisi tuhatvuotisen valtakunnan voittoon… Muuallakin kuin Saksassa oltiin kiinnitetty huomiota jo sodan alussa Sitzkriegin aikana käytyyn pieneen lehtien otsikot täyttäneeseen sotaan pohjolassa. Tarkkasilmäisimmät sotilaat eri puolilla maailmaa olivat kiinnittäneet huomionsa suomalaisten tapaan käyttää konepistoolia. Saksalaisille tapa oli itse asiassa tuttu. Se muistutti paljon sitä, mihin Suomi-konepistoolinkin tärkeimpänä esikuvana ollut, sodan jälkeen jotenkin oudosti maailmalla poliisiaseeksi taantunut konepistooli oli alun perin Saksassa suunniteltu ja ajateltu: nopeiden iskuosastojen lähitaisteluaseeksi. Siksi Bergmanin hieno m/18-konepistooli oli kielletty Saksan Reichswehriltä Versailles’n rauhansopimuksessa. Puna-armeijalle oppi meni perille perinteisellä kipu opettaa -menetelmällä. Saksassa siihen palattaisiin vasta, kun sotaa kantapään kautta oppinut puna-armeija oli näyttänyt suomalaisilta oppimansa konepistoolin merkityksen sak? Vasemmalla värikuvassa Sturmgewehrtai testiaseemme tapauksessa tarkasti Maschinen Pistole MP-44 Suomen Sotilaan ankarissa kenttätesteissä. Kannossa on tietysti henkilökohtaisen aseen lisäksi sen ryhmän pääaseen, konekiväärin vyö. Yllä pikkukuvassa Wiking-divisioonan miehiä poseeraamassa vaunun kannella kiikarija rynnäkkökivääreineen ja muutama väläys alkuperäisestä aseen perässä säilytetystä käyttöoppaasta. Rynnäkkökivääri oli myös käyttöliittymänä helpompi opettaa kuin perinteinen pulttilukkokivääri. Kalashnikovillahan tunnetusti osaa ampua lapsikin. TU O M O VA LV E
88 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A salaisille taistelukentällä. Wehrmachtiakin asia alkoi siis kiinnostaa uudelleen vasta karvaan talven 1941–42 jälkeen. Sodasta ei tullutkaan lyhyt, ja kypäräpäinen risti liittyi toiseen. Toinen kehityslinja konepistoolien rinnalla oli ollut ympäri maailmaa sotien välillä tehdyt automaattikiväärihankkeet. Itse asiassa yksi uranuurtaja-maa oli ollut Venäjä, jolla oli jo ensimmäisen maailmansodan aikana japanilaista pitkää urakantaista 6,5x50 mm:n kiväärin patruunaa ampunut Avtomat Fedorova m/1916. Tehtiin siis täysipitkälle kiväärin patruunalle itselataava kivääri korvaamaan perinteistä pulttilukkoa. Reunakantaiselle venäläiselle patruunalle ei vielä osattu tehdä luotettavaa konstruktiota. Automaattikivääreitä, kuten Mondragon, oli kehitetty toki muuallakin jo suuren sodan aikana ja sitä ennenkin, mutta hanke kehittyi pisimmälle hyvän etumatkan kehitystyössä saaneessa Venäjän seuraajavaltiossa Neuvostoliitossa jo ennen toista maailmansotaa. Sitten tulivat suomalaiset ja opettivat konepistoolin käytön. Ainoa sotaan lähes täysin puoliautomaattikiväärillä aseistettuna marssinut armeija oli kuitenkin Yhdysvaltain maavoimat Garand-kivääreineen. Automaattikivääreitä kehitettiin tietysti myös Saksassa. Sotavuosina tulivat käyttöön Waltherin G (Gewehr eli kivääri) 41 W, Kar (Karabiner eli karbiini) 43 ja G 43 sekä tietysti futuristiset laskuvarjojääkärikivääri FG (Fallschirmjägergewehr) 42:n versiot. Kaikkialla maailmassa vallitsivat kuitenkin samat fysiikan lait. Suhteellisen kevyet kiväärit toimivat yleensä vähintään tyydyttävästi kertatulella, mutta sarjatulella aseesta tahtoi tulla hallitsematon. FG mukaan luettuna kaikki olivat sitä paitsi aivan liian kalliita valmistaa riittävän suurina sarjoina sodan oloissa. Aseisiin suunniteltujen lippaiden kapasiteetti oli myös yleensä suurikokoisen patruunansa vuoksi riittämätön ja pienensi tulivoimaa. Kahden kisa Kaksi jo alun alkaen tunnettua saksalaista asevalmistajaa, Walther ja Haenel, olivat saaneet tilauksen kehittää Polten patruunalle sopiva, edellä kuvaillut tuotannon ja käytettävyyden vaatimukset täyttävä ase. Vasta kun viimeisellekin Wehrmachtin kenraalille oli selvinnyt, että sota ei nyt ihan heti loppuisi, päästiin valmistamaan molempien prototyyppi-konekarbiini Machinenkarabiner 1942 (MKb 42). Waltherin version merkintä oli MKb 42 (W) ja Haenelin MKb 42 (H). Waltherin MKb 42 (W) -versio ampui suljetulta lukolta, jossa oli rengasmainen mäntä piipun ympärillä. Jäykkä yhteys syntyi kallistuvalla lukolla. Waltherin koekarbiini oli kertatulella merkittävästi tarkempi kuin Haenelin versio. Molemmat versiot käyttivät saman tyylistä kaarevaa 30 patruunan lipasta. Haenelin koekivääri ampui aikakauden konepistoolien tavoin avoimelta lukolta. Ase oli tietysti tehty vaatimusmäärittelyn mukaisesti pääosin pellistä prässäämällä, ja sen laukaisukoneiston etupäästä löytyi sarana, josta taittamalla ase saatiin nopeasti kenttäpurettua häiriönpoistoa tai säännöllistä puhdistusta ja huoltoa varten. Ase oli kaasutoiminen, ja sulku ? Johtaja ja uusi MP-43, vasemmalla MKb 42(H). ? Pripetin suot, Ukraina helmikuu 1944. Menossa Wehrmachtin hiihtojääkärijoukkojen harjoitukset tai näytös uudenkarheilla rynnäkkökivääreillä. Huomaa suksisauvojen käyttö tukena ammuttaessa pystystä ja polvelta.
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 89 muodostui kallistuvalla lukolla. Molemmissa koekivääreissä oli aluksi myös pistinkannake. Haenelin versiossa oli myös optiikan jalalle paikka, joka oli integroitu takatähtäimeen. Aseen pääsuunnittelija oli, kukapas muu, kuin kuuluisa asesuunnittelijaikoni Hugo Schmeisser. Waltherin koeja kenttäkoesarjojen kivääreitä valmistettiin vuosina 1942– 1943 toisistaan hieman poikkeavien lähteiden ja laskutapojen mukaan noin 4 000 ja Haenelin aseita noin 8 000 kappaletta. Haenelin kenttäkoesarjan aseista osa sai mallimerkinnän MP 43/1. Molempia koeaseita jaettiin Saksan itärintamalle kenttäkokeisiin. Etulinjan joukot antoivat pian erittäin hyvää palautetta Haenelin kaasumäntäratkaisulle. Raju hienommasta tomusta ja roskista piittaamaton sekä väljemmillä toleransseilla tehty ase soveltui taistelijoiden palautteen mukaan hyvin karuihin ja vaativiin rintamaoloihin. Myös lippaaseen, tulivoimaan ja Waltheria heikompaan tarkkuuteen oltiin tyytyväisiä. Mikään tarkka-ampujakivääri ase ei ollut vaan kevyt, tulivoimainen ja riittävä jokamiehen ase konekiväärin ja konepistoolin väliin, oikeastaan korvaamaan jälkimmäinen ja pitkä sotilaskivääri kokonaan tavallisessa jalkaväkiryhmässä. MP 43 Haenel valittiin jatkoon, ja aseen ulkoista olemusta yksinkertaistettiin samalla, kun aseeseen tehtiin vielä kenttäkelpoisuutta parantavia muutoksia, kuten Waltherin koeversiosta hyödynnetty, suljetulta lukolta sekä iskuvasaran kautta tapahtuva laukaisu. Myös tuotantoterin Albert Speerin liittoutuneille kertomaan. Hänhän onnistui puhumaan itsensä Nürnbergissä hirsipuusta. Ilmeisesti Speer on kuitenkin tässä kohden lähteenä luotettava. Kenttäkoekarbiinista Maschinenkarabiner 42 H lopulliseksi tuotantoversioksi kehitetty ase sai nimen Maschinenpistole 43 eli tuttavallisesti MP(i) 43. Maschinenkarabiner ei miellyttänyt pikkuseikkoihin sortuilevaa itsevaltiasta, vaikka kenttäkokeet ja -kokemukset puhuivat aseen sarjatuotannon puolesta. Wehrmachtin jalkaväki oli tulivoimassa alakynnessä puna-armeijan tekniikan tarpeisiin vastattiin paremmin lopullisessa tuotantoversiossa. Mikromanageeraajana tunnettu ja teollisuuden tuotantokapasiteetista kiinnostunut harrastelija, valtakunnanjohtaja Adolf Hitler on helppo syyllinen kaikkeen. Arkkipaha kun ei pääse puolustautumaan haudan takaa eikä kukaan kehtaa puolustaa. Hitler onkin oikeastaan kaiken lähdekirjallisuuden mukaan syypää – tällä kertaa ei sen vakavampaan kuin – aseen nimen vaihdokseen karbiinista konepistooliksi. Väitteet Hitlerin osuudesta perustuvat pitkälti varustelusta vastanneen minis? Kaksi SS-miestä ja uusi ase. MASCHINENKARABINER 42 H voitti kisan ja sen pohjalta kehitettiin maailman ensimmäinen rynnäkkökivääri. Aseessa oli myös pistimen ja kiikaritähtäimen kiinnityspisteet, jotka jäivät lopulta pois Sturmgewehristä.
90 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A 90 SUOMEN SOTILAS 6 • 2020 Špaginja Sudajev-konepistoolein sekä automaattija pikakiväärein aseistettuja, vaununkannella murtokohtaan ajettuja rynnäkköpataljoonia vastaan. No, se ei ehkä ollut kuitenkaan saksalaisten suurin ongelma ja alivoima vuonna 1943. Ensimmäisen maailmansodan korpraali Hitler vaati kuitenkin pitkän kantaman kivääreitä etenkin Afrikan rintamalle. Pian sitäkään rintamaa ei enää ollut. Johtajalla taisi olla muutenkin hieman romanttinen kuva kiväärimiehen roolista autiomaassa, mikä ei tainnut kantaman tarpeen kannalta dramaattisesti poiketa Neuvostoliiton aroista. Vaan eipä löytynyt esikunnasta kenraalia vastaankaan sanomaan, myötäilijöitä sitäkin enemmän. Se kun edistää uraa. Toisaalta juuri Speerin johtamasta sotatuotannosta vastanneet taTU O M O VA LV E
91 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 hot itse asiassa vastustivat ymmärrettävästi uuden kaliiperin käyttöönottoa. Varastoissa oli tuolla hetkellä kahdeksan miljardia perinteistä 7,92x57IS-patruunaa. Nehän toki sopisivat jatkossakin konekivääreihin, eikä kiväärikalustoakaan olisi hetkessä korvattu, mutta logistikoilla oli huoli koko sotatalouden kestokyvystä. Jokainen uusi hanke tai linja nähtiin uutena haasteena yhä kovemmilla kierroksilla pyörivälle koneistolle, joka alkoi natista. Ja uusia hankkeita Saksassa riitti. Toisaalta kahdeksan miljardia kuulaa oli vuoden 1943 kulutuksella melkoisen nopeasti sohlattu, ja 7,92x33 Kurz tai Pistolen-Patronen 43m. E, joiksi Polten kehittämää patruunaa nyt kutsuttiin, oli kuitenkin tuotettavissa kohtuullisin muutoksin osittain samoilla laitteilla, raaka-aineilla ja aihioista kuin pitkä patruuna. Sitä paitsi yhteen lyhyeen (Kurz) pistoolin patruunaan m/43 meni noin puolet siitä raaka-ainemäärästä ja rahasta, minkä pitkän kiväärinpatruunan m/98 valmistus vaati. More bang per buck, olisi amerikkalainen ajatellut. Niin tai näin, maavoimien asetoimisto sai lopulta tilaukset läpi esittelemällä aseen Hitlerille MP 43:na, joka olisi siis vain muka paranneltu versio MP 40 -konepistoolista. Speer myös oman kertomansa mukaan pimitti tietoja Hitleriltä asian edistämiseksi, hän kun ilmoittautui sodan jälkeen hankkeen kannattajaksi. Mauserin pitkää patruunaa käyttävän Kar 98k -kiväärin valmistus kuitenkin jatkui rinnalla aina katkeraan loppuun asti. Senkin tuotantohintaa saatiin laskettua sota-aikana, mutta se oli ampumatarvikkeineen teollisuudelle ja rintamasotilaille paljon raskaampi taakka kantaa kuin uusi rynnäkkökivääri. Uudesta aseesta sai enemmän tulivoimaa käytettyä Saksan markkaa kohti, mutta jokainen ymmärtää, että sodan oloissa miljoona-armeijan aseistuksen vaihtaminen ei ole yksinkertainen, saati nopea hanke, ja sen järkevyyttä ja tekotapaa on helppo arvioida jälkeen päin viisastellen. Rakkaan lapsen monta nimeä Hyvä käyttäjäpalaute itärintamalta MP 43:sta (huhtikuusta 1944 lähtien MP 44) sai armeijan asetoimistoineen vaatimaan lisää näitä uusia, tulivoimaisia ja toimintavarmoja aseita rintamalle. Keksittiin markkinointijuoni. Hitlerin päämajan vartioyksikkönä toiminut osasto aseistettiin uudella konepistoolilla. Yksityiskohdista helposti syttyvä johtaja kiinnostui, ja hänelle järjestettiin näytösammunnat, jotka todistivat uuden aseen monipuolisuuden puolustustaistelun ankarasta torjuntatulesta hyökkäyksen tulirynnäkköön. Aseen tulivoima – hallittavuus, osumatarkkuus ja teho maalissa – sarjatulella vakuutti johtajan, minkä seurauksena ase ristittiin myöhemmin vuonna 1944 Hitlerin miellyttämiseksi, dramaattisen wagnerilaisesti Sturmgewehr 44:ksi (StG 44). Vapaasti suomennettuna rynnäkkökivääri 44:ksi. Rynnäkkökivääri – niin kuin se tänään ymmärretään – oli syntynyt. Se oli toiminnalliseen, kiivasrytmiseen taisteluun 0–150 metrin etäisyyksillä tehokas ja tarkka, tulivoimainen ase. Luotettava kaasutoiminen kertaja sarjatulta ampuva, kätevällä kaarevalla, luotettavalla, kestävällä, nopeasti vaihdettavalla, riittävän suurikapasiteettisella ja halvalla lippaalla. MP 43-, MP 44sekä StG 44 -malleja valmistettiin heinäkuusta 1943 aina huhtikuuhun 1945 neljässä eri tehtaassa. MKb 42(H) -aseita ehdittiin tuottaa ennen MP 43ja MP 44 -aseiden laajamittaisen tuotannon aloittamista lopulta noin 10 700 kappaletta. MP 43/1 -aseiden valmistus aloitettiin heinäkuussa 1943 ja ajettiin alas alkuvuonna 1944. Aseyksilöitä valmistettiin noin 24 600 kappaletta. Liian vähän, liian myöhään MP 43 -tuotantosarjamallin valmistus aloitettiin joulukuussa 1943, ja se päättyi vuoteen 1945. MP 44ja StG 44 -nimellä asetta valmistettiin vuodesta 1944 käytännössä lähes sodan loppuun asti. Aseita oli valmistamassa neljä tehdasta: C. G. Haenel ja J. P. Sauer & Sohn Suhlissa, Erma Erfurtissa ja Steyr-Daimler-Puch Ag Steyrissä entisessä Itävallassa eli tuolloisessa Ostmarkin maakunnassa. Dieter Handrichin keräämien tietojen mukaan kaikkien mallien yhteisvalmistusmäärä olisi noin 424 000 valmista asetta. Toinen esitetty luku on yli 425 000 asetta. Täyttä varmuutta siitä, sisältääkö lukumäärä myös MKb 42(H) -mallit, ei ole. Kirjattiinko jokainen ase sodan viimeisinä kiihkeinä viikkoina? Tuskin. Ainakin olemme nähneet vielä viime vuosisadan lopulla käyttämättömiä aseyksilöitä alkuperäisessä laatikossa. Ne eivät ole edes mikään suunnaton harvinaisuus. Eräiden arvioiden mukaan rintamalle saatiin toimitettua ehkä harvempi kuin joka kolmas valmistettu rynnäkkökivääri! Saksan ongelmana oli kaikkien muiden ongelmien ohella logistiikka. Tehdas saattoi vääntää hurjimmillaan maan alla orjatyövoimalla sitä sun tätä, mutta maan päällä tavaraa ei tahdottu enää sodan loppua kohti saada liikkumaan sitä tarvitseville joukoille. Polttoaineesta oli pula, ja ilmapommitukset katkoivat yhteyksiä. Toisen maailmansodan kulutuksessa 400 000 uutta kivääriä ei joukoille riittänyt. Uudet rynkyt menivät pääasiassa itärintamalle – toki niitä oli lännessäkin (ensimmäiset havainnot vastapuolella jo heti kesältä 1944) ja sodan loppua kohti rintamien lähestyessä toisiaan vielä enenevässä määrin. Nousihan aseiden kokonaismääräkin tuotannon myötä loppua kohti. Tarjonta ei kuitenkaan koskaan vastannut kysyntää. Sotasaaliskonepistooli tai automaattikivääri olikin yleisempi näky saksalaisen rintamamiehen morsiamena kuin kotikutoinen MP/StG 43-44. Suomen Sotilaan kynsiin on päätyRynnäkkökivääri – niin kuin se tänään ymmärretään – oli syntynyt.
92 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A nyt myös asiakirja, jossa todetaan aseita kuuluneen Kannaksella 1944 taistelleen saksalaisen Greif-divisioonan asevahvuuteen, vaan niitäpä ei oltu syystä tai toisesta jaettu eteenpäin ilmeisesti ollenkaan tai vain muutamin kappalein. Näyttää siltä, että joissakin joukoissa aseet jäivät selustaan varastoon. Ehkä haluttiin yksinkertaistaa huoltoa, kenties ampumatarvikkeita oli riittämättömästi, muutosvastarinta –inhimillinen perisynti – esti käytön tai mitkä lienevätkään olleet syyt. Vastaavia tapauksia oli muuallakin Wehrmachtissa. Sodan jälkeen ainakin neljännesmiljoona vähän käytettyä tai käyttämätöntä Sturmgewehriä ja varmasti yli sata tuhatta käytettyä asetta kelpasi voittajille ja kulkeutui ajan kanssa ystäville, liittolaisille ja alusmaihin. Niinpä tämänkin lehden toimituksessa on ammuttu muun muassa egyptiläisja jugoslavialaisvalmisteisia 7,92x33-patruunoita, joista ainakin jälkimmäisiä itse asiassa valmistetaan yhä nykyisessä Serbiassa. 1990-luvun Balkanin sodissa aseita vilahteli silloin tällöin kaiken muun jänskän, kuten Sherman-panssarivaunujen ja panssarinyrkkien, ohella. Syyrian sodan uutiskuvastossa ja Suomen Sotilaan paikan päältä saamissa raporteissa näkyy Kolmannen valtakunnan rynnäkkökivääreitä olleen käytössä vielä ainakin sodan alkuvaiheessa, siis vain muutama vuosi sitten. Aseita oli toimitettu toisen maailmansodan jälkeen muun muassa Syyriaan. Ilmeisesti kyse ei siis ollut aivan huonosta aseesta. Eikä valtakunnan puolustuksessa, ei enää minkään puolesta turhaan kaatuneen, kahdella MG 42 -konekiväärillä ja Sturmgewehreillä sekä niihin suunnitelluille nurkan taakse ampuvilla piipuilla ja infrapuna-yötähtäimillä varustettu saksalainen kivääriryhmä olisi tänäänkään mikään helppo vastustaja. Niitä oli vain liian vähän. Niin kuin kaikkea muutakin. Kaikkea kivaa Siis, kyllä. Luit oikein. Saksalaisilta löytyi valtakunnan viime hetkillä myös aikamoinen lajitelma lisävarusteita uuteen aseeseensa aina infrapunatähtäimiä myöten. Ainakin muutama kappale ja loput paperilla. Lähes kahdeksan vuosikymmentä sitten oltiin oivallettu asia, joka oikeastaan on lyönyt läpi vasta tällä vuosituhannella: aseen tehoa nostaa sen modernisointiakin enemmän hyvä ja ajantasainen varustelu, kuten kyky pimeätoimintaan. Vaan kallistahan se oli ja on edelleen. MKb 42(H) -mallissa olleen takatähtäimen kanssa integroidun optisen tähtäimen kiinnitysuran lisäksi tehtiin mallia, jossa oli hitsattu vasemmalle kyljelle kisko optiikalle. Näihin aseisiin voitiin asentaa optinen ZF4-tähtäin. MP 43/1 -mallissa ZF41-tähtäinlaitteen kiinnitys oli edelleen mahdollista takatähtäimen integroituihin loviin. Eräässä näkemässämme kuvassa brittisotilas kokeilee sotasaaliiksi saatua Leitzin Zielgerät 1229 Vampyyri -infrapunatähtäintä asennettuna MP 43:een. Näitä valmistettiin vain kolmisensataa kappaletta, ja niitä tiedetään käytetyn ainakin Berliinissä vuonna 1945. Aktiivinen ensimmäisen sukupolven infrapunalaite soveltui pimeätoimintaan lyhyillä etäisyyksillä. Tarjolla oli myös Gewehr-Zielfernrohr 4-Fach, nelinkertaisella suurennuksella varustettu standardi tähtäinkaukoputki päiväkäyttöön. MP 44 -malliin optisen ? Leitz Zielgerät 1229 ”Vampyyri” oli ensimmäisen sukupolven aktiivinen infrapunatähtäin. Kuvassa brittisotilaan kylmätestissä sodan jälkeen. KRUMMLAUF J -LAITTEELLA VOITIIN AMPUA NURKAN TAAKSE. Laitteesta valmistettiin pieni sarja kahdella eri kulmalla. Jälkeenpäin voi pohtia vaikkapa sitä, olisiko tämäkin suunnitteluja valmistuskapasiteetti ollut suunnattavissa johonkin kustannustehokkaampaankin kohteeseen?
SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 93 tähtäimen asennus ei enää onnistunut. Piipun ja etutähtäimen taakse tulevalla lukituspannalla voitiin asentaa myös periskoopilla varustettu Krummlauf-piippu (Maschinenpistole 44 mit Vorsatz J, Gebogener Lauf J), joka oli taivutettu 30 asteen kulmaan. Ongelmaksi Krummlaufin kera tuli merkittävästi kohonnut paine, joka saattoi särkeä aseen mekaniikan. Ideointien tuloksena Krummlaufissa oli porattu reikiä ylimääräisten paineiden ja ruutikaasujen poistumisen helpottamiseksi, minkä ansiosta rekyylituntuma sekä aseen kestävyys paranivat. Krummlauffia käytettiin pääasiassa kaupunkitaisteluissa ja linnoitetuissa tukikohdissa, ja niitä jaettiin joukoille rajoitetusti. Tässä erittäin harvinaisessa lisälaitteessa oli omat takasekä etutähtäimensä. Krummlauf-piippuja tehtiin myös pieni sarja (Vorsatz P) 90 asteen kulmaan, ja ne oli ajateltu joidenkin lähteiden mukaan lähinnä miehistönkuljetus-ajoneuvokäyttöön. 40 asteen kulmaan väännetty Vorsatz V jäi paperille. Pitkän 30 patruunan lippaan lisäksi tehtiin joko kentällä tai tehtaissa myös lyhyempiä lippaita, joista yleisin oli 10 patruunaa vetävä lipas. Valtakunta tuotti sodan lopulla myös hätätuotantoaseita ja koeaseita jatkotuotantokehitystä varten, kuten Sturmgewehriin osin pohjautuneita Volkssturm-kivääreitä (Volksturmgewehr 1-5) ja Mauserin koekivääri Gerät 06(M), Sturmgewehr 45(M). Jälkimmäisen kautta jäljet johtavatkin sitten sodanjälkeiseen aikaan, espanjalaiseen CETMEen ja lopulta saksalaiseen Heckler&Kochin G3:een. MP 44 oli piste kahdelle rinnakkaiselle kehityssuunnalle, automaattikiväärille ja konepistoolille. Se oli niiden onnistunut yhdistelmä. Ja vaikka maailmankuulu Neuvostoliiton Avtomat Kalašnikova AK-47 ei olekaan missään tapauksessa MP 44:n kopio, oli saksalaisten lyhyellä patruunalla ja edistyksellisellä uudella asekonstruktiolla kiistaton vaikutus neuvostoliittolaiseen aseja patruunakehitykseen toisen maailmansodan lopulla ja heti sen jälkeen. Täyspitkää kiväärinpatruunaa ampuvien automaattikiväärien ja lyhyttä pistoolin patruunaa ampuvien konepistoolien kehitys päättyi Neuvostoliitossa yllättäen vuoteen 1943. Ensin syntyi SKS-karbiini ja sitten AK-47. Ei neuvostoliittolainen meillekin tuttu lyhyt 7,62x39-rynkyn patruuna turhaan kanna tyyppinimeä M43. Mutta se onkin toisen tarinan aihe. Lopetetaan siis lässytys ja lähdetään radalle. Toivottavasti jaksoit mukana tänne asti. Pura! Koeammunnassa ollut aseemme oli nimenomaan MP 44. Se sekä sen sisaret ovat erittäin helppoja huoltopurkaa. Huoltotoimenpiteet aloitetaan irrottamalla pistoolikahvan perän puolelta aseen alarungossa oleva jousikaralla varustettu tappi, joka lähtee pois peukalolla painamalla. Tapin irrotuksen jälkeen otetaan takatukista ja aseesta hyvä ote ja aletaan vetää varoen ja hieman nitkuttamalla perää taaksepäin. Liika hötkyily voi aiheuttaa sen, että perä joko irtoaa otteestasi tai sohaiset ja aiheutat puiseen takatukkiin jäljen. Takatukin irrottua näkyviin jää aseen keskiosasta ulos ? Testimme Maschinenpistole MP 44 kenttähuoltopurettuna. Muidenkin kuin kotimaisen tai itämaisen rynkyn kanssa pelanneiden silmään tarttuu kuvasta varmasti monta tutulta tuntuvaa ratkaisua. Kalashnikovin rynnäkkökivääri ei ole missään tapauksessa Sturmgewehrin kopio, mutta sukulaisuus siihenkin on selvä. ? Vaikka rynnäkkökivääri oli patruunansakin puolesta tarkoitettu alle kahden sadan metrin ampumamatkalle, oli Kolmannen valtakunnan rynkyssäkin asteikkoa 800 metriin asti. Muistatkos muuten, kuinka pitkälle lupaa kuuskakkosen takatähtäin? 600 metriin antaa sekin. Kokeilemisen arvoista muuten, miten äärikantamille tapaa, jos ei muuten, niin kuriositeettina. TU O M O VA LV E
94 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A työntyvä rekyylijousi. Rekyylijousi lähtee pois vain vetämällä. Lukon ja kaasumännän irrotus tapahtuu tämän jälkeen viritintapista vetämällä perän suuntaan. Kun olet vetänyt lukkoa ja kaasumäntää taaksepäin niin kauan, että osien muodot alkavat paljastua rungon sisältä, kannattaa asettaa toinen käsi paketin alapuolelle, koska keinuva lukko tippuu itsestään alas, jollet ole varovainen. Lukko, kaasumäntä sekä piippu ovat nyt puhdistettavissa. Perän poiston jälkeen aseen laukaisukoneisto saadaan käännettyä tarkempaa tarkastelua varten, kuten FN Falja G3-kivääreissä. MP 44:ssä ero on siinä, ettei sinun tarvitse perän irrotuksen jälkeen kääntää tai vääntää minkäänlaista lukitusta pois edestä. Kaasukanavan tulpan poistamiseen tarvitaan aseen perästä löytyvän kannen alla säilytettävä tappi, jossa on koneistettu pallomainen pää sekä ohut varsi. Testaamamme aseyksilön mukana tuli yllätykseksemme kaikki alkuperäiset työkalut, kuten edellä mainitsemamme tappi. Lisäksi tämän aseyksilön perä sisälsi öljyharjan ja alkuperäisen ohjekirjan, joka on käsitykseni mukaan erittäin harvinainen. Kyseltyäni muutamilta henkilöiltä kyseisestä ohjekirjasta, eivät he olleet ennen nähneet moista. Palataan huoltoon. Tulppa poistetaan asettamalla perän sisältä löytyvä tappi tulpassa olevaan reikään ja kiertämällä sitä vastapäivään kuten yleisimpiä ruuveja. Nyt kaasuputki on valmis puhdistettavaksi. Peltinen etukädensuojus saadaan irti samalla työkalulla. Normaalia kentällä tehtävää puhdistushuoltoa varten etutukkia ei kuitenkaan tarvitse poistaa. …ja kokoa Laukaisukoneiston purkaminen ei onnistu kotikonstein, vaan kyseiseen operaatioon tarvitaan ammattitaitoinen aseseppä, koska laukaisukoneiston kaikki tapit on lyötävä irti ja takaisin laitettaessa tapit on tuurnattava uudelleen. Huonolla tuurilla joudutaan hankkimaan uudet tapit. Kasaamiseen lähdetään ruuvaamalla kaasuputken tulppa takaisin. Seuraavaksi käännetään ylärunko siten, että piippu osoittaa alaspäin, ja asetetaan lukko painovoimaa hyväksikäyttäen nojaamaan kaasumännässä olevaan loveen. Kaasumäntä asetetaan ylempään ja pienempään loveen, kun taas lukko alempaan sekä isompaan. Hieman käsin nitkutellen sekä käännellen kaasumäntä lähtee liikkumaan lukkoineen omia uriaan pitkin takaisin paikalleen. Tämän jälkeen voidaan joko asentaa rekyylijousi tai kääntää laukaisukoneisto paikoilleen. Perää kiinnitettäessä on huomioitava, että yläja alarunko ovat tiiviissä paketissa, runkoja kannattaa hieman puristaa yhteen ennen kuin lähtee asettelemaan perää paikoilleen. Perä työnTU O M O VA LV E ? Takatukin yläpinnasta löytyy kansi, jonka alla ovat huoltovälineet ja kuvitettu ohjekirja.
95 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 netään niin pitkälle, että saadaan jousella varustettu lukitustappi paikoilleen. Ase on lipasta vaille käyttövalmis. Huoltopurku ja kokoaminen eivät käy ihan Kalašnikov-tyyppisen aseen nopeudella, mutta harjoittelulla päästään lähelle. Osinhan on kysymys myös siitä, mitä lasketaan mukaan huoltopurkuun. Se ei ole kaikissa aseissa yhteismitallista eikä verrattavissa. Nopeutta kokeiltiin AK:lla ja MP 44:llä. Lähtötilanteessa molemmissa aseissa oli lipas kiinni ja ase varmistettuna ja tarkistettuna. Sitten liikkuvat kerran taakse ja lipas irti. Aseet purettiin niin pitkälle, että molemmista oli lukot ja luistit irrallaan. Rekyylijouset poistettiin. Koottaessa tyhjää lipasta ei enää kiinnitetty, liikkuvat vedettiin kaksi kertaa taakse ja ammuttiin tyhjä laukaus, ase jätettiin lopuksi varmistamatta. Kaasumännän suojaputki jätettiin poistamatta ja kaasujärjestelmät purkamatta. MP 44 purettiin ja koottiin 32 sekuntiin ja AK 30 sekuntiin. Saa ampua Ase on tehty oikeakätisesti ammuttavaksi. Hallintalaitteista kaikki muut toimivat vasemmalta puolen paitsi tulenvalitsin, joka kääntyy käytettäessä puolelta toiselle. Näin ampuvaa oikeaa kättä ei tarvitse poistaa kahvalta. Lippaanvapautin on MP 40 -konepistoolista tutun näköinen pyöreä nappi. Viritinkahva on vasemmalla ylhäällä oleva pyöreä tappi. Varmistimelle pistoolikahvan välittömässä läheisyydessä yltää hyvin ampuvan käden peukalolla. Tulenvalitsin on varmistimen yläpuolella oleva painonappi, johon yltää etusormella ja peukalolla. Kun nappi on vasemmalla puolella, ase on kertatulella. Tulenvalitsinnappiin on yläpinnalle leimattu E-kirjain. Oikealle puolelle työnnettäessä esiin tulee D-kirjain, tällöin MP 44 ampuu sarjaeli kestotulta. Samanlaiset kirjaimet löytyvät MG 34 -konekivääristä, tulimuotoa MG 34:ssä ei kuitenkaan valita napilla vaan kaksiosaisella liipaisimella. Lipas asetetaan lipaskuiluun suoraan painamalla, sitä ei tarvitse ”räkätä” kuten Kalašnikov-sukuisten aseiden kanssa. Tämäkin ase on saanut monenlaisia väitteitä osakseen sarjatulen hallittavuudesta. Kun ammuimme ensimmäisen kerran MP 44:llä sarjatulta, jouduimme toteamaan, että kylläpä on harvinaisen helposti sarjatulella hallittava ase. PaiTU O M O VA LV E Suomen Sotilaan testiryhmä tykästyi MP 44:n sarja-ammuntaominaisuuksiin.
96 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 R ADALL A navaluotisen patruunan rekyyli on aavistuksen miedompi kuin 7,62x39-väljyyden aseilla ja tulinopeus erittäin rauhallinen, noin 450–500 laukausta minuutissa. Ongelma testimme aseyksilössä oli lippaiden kanssa, täydellä lippaalla patruunat eivät tulleet ulos lippaasta. Kun lipastettiin 20–25 patruunaa, ase toimi moitteetta. Hallittavuus oli todellakin helpompaa verrattuna esimerkiksi RK62-rynnäkkökivääriin. Tulinopeus modernissa RK62:ssa on myös selvästi nopeampi. Sarjatulella ei tietenkään ole tarkoitus kertavedolla vetää lippaita tyhjäksi vaan ampua lyhyitä hallittuja purskeita. MP 44:n pitkä, louskuttava lukon liike saattaa kuitenkin aiheuttaa pientä päänvaivaa hallittavuuden kanssa kokemattomammille ampujille. Suomen Sotilaan testiryhmä tykästyi MP 44:n sarjaammuntaominaisuuksiin. Kokeita voisi vielä jatkaa taktisemmalla tasolla ja selvittää sitä kautta, onko nopeamman tulinopeuden Kalašnikov tai RK62 parempi lähitilanteissa kuin rauhallisemmin louskuttava MP 44. Tällä kertaa aika loppui testeissä kesken, joten palaamme tähän myöhemmin. Entä tarkkuus? Kyseisen aseyksilön kertatulen kanssa oli hieman ongelmia, kun pidätin ei oikein tahtonut toimia kuten sen pitäisi. Koneistossa on paljon löysää iskuvasaran sivuttain liik? Saksan maavoimien sotilaita rynnäkkökivääreineen ja varhaisen mallin panssarikauhuineen. kuvuudessa, ja pidätinkin näytti hieman nuljuvan. Sain kuitenkin kelpo kasan aikaiseksi, ja tarkkuus vetää vertoja modernimmalle RK62:lle. Vanhaksi rynnäkkökivääriksi tarkka peli. Ei ollut ongelmaa saada 13 x 13 cm:n kasaa aikaiseksi 150 metrillä. Ja sehän riittää. Kyllä kelpaa Oikealta puolen ampumaan tottuneina miehinä pidimme hallintalaitteiden sijoittelusta ja siitä, että liipaisinkäsi on aina valmiina mahdollista uhkaa varten. Lataaminen ja virittäminen tapahtuu kaikki tukikädellä, kun tulimuodon valinta ja varmistus taas ovat oikean, ”päätöksen alaisen” sormen kädellä. Aseen paino ei ollut poikkeuksellisen raskas tai keveä vaan hyvin lähellä moderneja jälkeläisiään. Pitkä lipas jonkin verran hankaloittaa makuuammuntaa ja nostaa käyttäjänsä ylävartaloa hieman helpommin nähtäväksi. Tetsattuamme ja ammuttuamme emme ihmettele, miksi saksalaiset sotilaat tahtoivat 1944–45 välisenä aikana lisää näitä aseita käyttöönsä. Testiyksilöllämme pystyi ampumaan hyvin vaikutusta aina 400–500 metrin matkoille, aivan kuten kotimaisella rynkyllämmekin, mutta mikä tärkeintä, antoi se helposti hallittavaa tulivoimaa rynnäköihin ja vyörytykseen lähietäisyyksillä hitaan sarjatulensa ansiosta. Valitettavasti emme päässeet kokeilemaan MP 44 -rynnäkkökiväärin erikoisvarusteita, sillä niitä emme mistään saaneet. MP 44 olisi käsiteltävyytensä ja kokonsa puolesta edelleen pätevä käyttötyökalu. Aseen vähäiset lisälaitteiden kiinnityspisteet ja muut modausmahdollisuudet olisivat kuitenkin rajoite modernissa käytössä. Rautatähtäinten opiskelu ja käyttö ovat kuitenkin nykymaailmassakin tärkeitä sotilaan perustaitoja, ja äärimmäisissä olosuhteissa ylimääräinen optiikka saattaa olla rasite. StG:n metallinen etukädensija on huono. Kädensija kuumenee häiritsevän paljon jo parilla lippaallisella. MP 44 ei ole mikään äärimmäisen kaunis ase, mutta kauneus nyt on katsojan silmässä eikä sotilasaseen ensimmäinen ominaisuus. Emme yhtään ihmettele, miksi Sturmit ovat niin pidettyjä aseita. Se oli yksi oman aikansa parhaista taisteluvälineistä myös huollon helppouden ja yksinkertaisen rakenteensa ansiosta, vaikkakin hajonnut perä esti koko aseen käytön. Ehdoton helmi asekeräilijöille! Kehtaisihan tällä käydä vaikka reserviläisten harjoitusammunnoissa!
97 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 IIVI ME SANANVAPAUDEN YSTÄVÄT arvostamme yhä englantilaisen filosofin John Stuart Millin kuolemattomia ajatuksia sananvapaudesta. Mill varoitti kieltämästä ”vääriä” mielipiteitä, koska totuudesta ei koskaan ole ehdotonta, lopullista varmuutta. 1800-luvun keskellä filosofi totesi, ettei tällaisesta asiasta pitäisi enää olla tarpeellista edes muistuttaa. Siinä hän oli väärässä. Sananvapaus ei ole koskaan itsestään selvää. Mill näki vaaran sananvapaudelle siinä, että valtio säätäisi sitä rajoittavia lakeja. Sekin huoli on edelleen ajankohtainen – valtiot säätävät yhä tiukempia mutta laajoja tulkintamahdollisuuksia tarjoavia vihapuhelakeja YK:n ja EU:n ohjeiden mukaan. Silti kaikkia nykyajan haasteita tällä alueella filosofi ei aikanaan osannut ennakoida. Länsimainen sananvapaus on ollut vastatuulessa ainakin vuodesta 1989, kun mullahit julistivat tappokäskyn Salman Rushdielle uskontoa loukkaavasta tavastaan käsitellä kaunokirjallisuudessa pyhien tekstien historiallisia taustoja teoksessaan Saatanalliset säkeet. Siitä alkoi tasapainottelu sananvapauden ja ”kunnioituksen” välillä. Ajankohdassa on ironiaa, koska itäinen puolikas Euroopasta vapautui juuri silloin yhden pakkototuuden hullujenhuoneesta. Kunnioituksen retoriikasta vapaan puheen vastapainona siirryttiin ”vihapuheen” tematiikkaan. Valtioiden rinnalla puhetta alkoivat vartioida sosiaaliset mediat. Konkreettisten sananvastuulakien – kuten kunnianloukkaus ja kiihotus, joista päättää oikeus – tilalle tulivat yhä epämääräisemmät määritelmät vihasta ja loukkauksista ja sittemmin valeuutisista ja disinformaatiosta. Niiden varjossa seulotaan yhä mielivaltaisemmin, kenellä on oikeus omiin julkisesti esitettyihin totuuksiinsa. Noin kymmenen vuotta sitten disinformaation määritelmä oli helppo. Trollit itärajan takaa alkoivat levittää neuvostotyylisiä puheita rajantakaisista demokraattisista pikkuvaltioista fasistisen paheen pesäkkeinä. Moiset valeuutiset oli helppo tunnistaa ja kumota. Mutta ilmiö kehittyi, ja propagandan vastustamisestakin tuli propagandaa. Nyt disinformaation leimaa käytetään niin yleisesti kaikkien mahdollisten ”väärien” näkökulmien mitätöintiin, että koko käsite on jo mieletön. Pahimmillaan puheet valeuutisista ja disinformaatiosta tappavat julkisen keskustelun. Erityisesti silloin, kun käyttöön otetaan ennakkosensuuri. Kymmenen vuotta sitten Internet oli vielä villi ja vapaa tiedon kultakaivos, ja some tarjosi mahdollisuuden avoimeen keskusteluun jokaiselle pienellekin ihmiselle. Ne juhlat eivät kestäneet kauan. Isoimmat somealustat, jotka ovat saavuttaneet monopoliaseman julkisena virtuaalitilana, liittyivät totuuden karsintapeliin vaivihkaa. Bännejä eli porttikieltoja annettiin ensin aidosti räikeästä vihapuheesta tai toisten kiusaamisesta. Sittemmin somejätit alkoivat kilpailla valtioiden kanssa siitä, kuka ehtii ensin eliminoimaan vääränlaiset mielipiteet aroista aiheista, kuten uskonnot, maahanmuutto ja vähemmistöt. JA SITTEN TULI SUURI VIRUSTAUTI , jonka luonteesta ja hoitamisen tavoista lyötiin virallinen totuus lukkoon niin tiiviisti, että avoin keskustelu estetään valtioiden, järjestöjen, somealustojen, ajatuspajojen ja median voimin täysin. Jokainen väärä mielipide, myös ansioituneiden lääkärien tai tutkijoiden taholta, pyyhitään välittömästi julkisesta tilasta disinformaationa. Teknologiajätit, joiden alustoilla vapaata keskustelua joskus käytiin, ovat siirtyneet vaientamisen eturintamalle. Käyttäjätilit katoavat kaikkialla, missä Totuutta kyseenalaistetaan, enää ei tarvita vihapuhepoliiseja eikä oikeudenkäyntejä. Millin periaatteet on haudattu syvälle algoritmien suohon. Presidentti Donald Trumpin Twitter-tilin poisto oli tämän kehityksen huipentuma. Keskustelu siitä, oliko poisto oikein, ei ole keskustelua Trumpista eikä hänen politiikastaan. Eikä siitä, mikä puolue johtaa Yhdysvaltoja paremmin tai ovatko oikeistokapinalliset väkivaltaisempia kuin Black Lives Matter tai Antifa. Kysymys on täysin uudesta asetelmasta, jossa suuryhtiöt määrittelevät oikeussalien ja demokraattisen järjestelmän ulkopuolella, kenellä, minkälaisilla poliittisilla tahoilla tai minkälaisten näkemysten esittäjillä on ylipäätään oikeus osallistua julkiseen keskusteluun. Sensuuri on edennyt vihapuheesta disinformaatiosyytöksiin ja yhden ”tieteellisen totuuden” puolustamisesta kaikelta kritiikiltä teknologiajättien ja suurkorporaatioiden tekemään ihan kaikenlaisen julkisen puheen ennakkosensurointiin. Tilanteen vakavuutta alleviivaa uuden somealustan Parlerin kohtalo – monopoliyhtiöillä on myös valtaa estää uusia tulokkaita saapumasta rinnalleen. Samaan aikaan netissä löydetään luovia keinoja väistää sensuuria: sanojen muuntelua, jotta sensuuri-algoritmit eivät tunnistaisi niitä, vihjailevaa kiertopuhetta ja piiloviestintää rivien välistä. Tämä on liiankin tuttua neuvostosensuurin ajalta sen ajan eläneille. John Stuart Mill saattoi olla liian optimistinen sananvapauden kehityksestä vuoden 1859 jälkeen, mutta hän oli oikeassa siinä, että vapaa sana on väistämätön suoja tyranniaa vastaan. Riippumatta siitä, kuka sitä kulloinkin pyrkii rajoittamaan. Iivi Masso Kirjarovio
98 SUOMEN SOTILAS 1 • 2021 KNUUTI Jukka Knuuti TUNTEMATON SOTILAS kävisi sosiologisesta tutkielmasta, jossa tutkimusmetodina olisi käytetty osallistuvaa havainnointia. Jotenkin noin kirjoittaa Knut Pipping sosiologisessa tutkielmassaan ”Komppania pienoisyhteiskuntana” (1978). Takavuosien lukulöytö on palannut viime viikkoina mieleen, kun on juhlittu Väinö Linnan syntymän 100-vuotismuistoa. Siinä yhteydessä on palattu myös siihen, miksi Urho Kekkonen nimitti Linnan tieteen muttei kirjallisuuden akateemikoksi. Siinä taisi UKK jälleen kerran piruilla vieroksumalleen akateemikko-instituutiolle. Joskus aiemmin oli selvitelty taiteen akateemikon arvonimen antamista Linnalle. Mutta hanke tyssäsi, kun kirjallisuuden sen hetkiset auguurit eivät saaneet aikaiseksi tarvittavia lausuntoja. Ja Linna tuumasi, että antaa sitten olla. Aikoinaan tuli vastaan ruotsalainen teksti, jossa kerrottiin, että Edvin Laineen Tuntematon sotilas esitettiin jossain vaiheessa jokaiselle varusmiesikäluokalle ja itse romaania käytettiin opetusmateriaalina upseerikoulutuksessa. Itse kyllä näin Tuntemattoman pioneerirykmentin elokuvasalissa Korialla vuonna 1964, mutta en muista, että kirjaa olisi RUK:ssa mainittu. Kuinkahan monella johtamisen kurssilla Suomessa on käytetty esimerkkinä hyvästä johtamisesta Koskelaa ja huonosta Lammiota. Se on helppoa, kun koulutettavat heti tuntevat esimerkkityypit. Olenpa itsekin käyttänyt samoja upseereita esimerkkinä varsin vaatimattomalla ”upseerikouluttajaurallani”. Tapaus sattui ihan ulkomailla, Slovakian sotilasakatemiassa. Linnan 100-vuotisjuhlien kunniaksi ilmestyneistä kirjoista Panu Rajalan Linnan vanhoista haastattelunauhoista toimitettu Päivä on tehnyt kierroksensa (Siltanen) on oikea Tuntemattoman sotilaan avainteos, sillä siitä selviää monen tuntemattoman tutun persoonan esikuva. Toki entuudestaan tiedämme, että Rokan esikuva oli Viljami Pylkäs. Ja tunnettu tosiasia on sekin, että heti ensimmäisessä hyökkäyksessä kaatunut kapteeni Kaarna oli komppanian todellinen päällikkö, jääkärikapteeni Toivo Kärnä. Useita henkilökuvia Linna on koonnut eri henkilöistä. Koskelan esikuva ei sentään ollut torpparin poika, mutta pienviljelijä kuitenkin, Einari Kokkonen. Koskelan tapaan häneltä puutui korkeampi koulutus, mutta talvisodassa osoitetut kyvyt veivät RUK:hon, sitten vänrikiksi ja myöhemmin luutnantiksi. Kokkonen tuhoaa Koskelan tapaan hyökkäysvaiheen alussa etenemisen jumiuttaneen konekivääripesäkkeen. Yhteistä Kokkosella ja Koskelalla oli jopa huono viinapää. Kokkonen pistää kerran rähinäksi upseerikorsun ryyppäjäisissä Koskelan tapaan, vaikkei se sentään tapahtunut Marskin syntymäpäivänä. Linnan haastatteluja lukiessa huomaa, että hän on todella tehnyt havaintoja osallistuessaan sotatoimiin ja raportoi niistä romaanin muodossa. Onneksi romaanin, sillä osallistuvan havainnoinnin metodia käyttäen tehty sosiologinen raportti olisi parhaimmillaan käsitelty jossain lisensiaattiseminaarissa. Eikä sen raportin pohjalta olisi tehty kolmea elokuvaa, näytelmää ja oopperaa. Eikä kirjaa olisi myyty yli 750 000 kappaletta 24 kielellä ja vielä sen päälle alkuperäisen käsikirjoituksen ”mukaista” Sotaromaania 72 000 kappaletta. Kiitos Rajalan, nyt on sekin tiedossa, että Honkajoen esikuva ja hänen jousipyssynsäkin olivat tosipohjaisia. Honkajoki vei henkilökohtaisen aseensa jopa asetarkastukseen. ”No, onkos tässä jotain vikaa?” kysyi divisioonan tarkastaja. ”Herra luutnantti, uus syssäyksen vahvistin pitäisi saaha”, tälle vastattiin. ”Onhan tuolla mäessä katajikkoja”, vastasi huumorintajuinen luutnantti. Rokka sanoo jossain vaiheessa Rahikaisesta, että siinä on niin kiero mies, ettei siihen luotikaan satu. Ennustus ei kuitenkaan mennyt paikalleen. Kyllä Rahikaiseen sattui ja pahasti. Ihan sodan loppuvaiheessa iso kranaatinsirpale leikkasi pois toisen käden. Lehdon dramaattinen kaatuminen perustuu tositarinaan, ja Karjulallakin oli esikuvaansa aina sorahtavaa ärrää myöden. Konekiväärit heitettiin lampeen, mutta se tapahtui Linnan veljen komppaniassa. MINULLA ON AMERIKASSA liuta pikkuserkkuja. Kun he ovat osoittaneet kovastikin kiinnostusta Suomen selviämiseen viime sodista, olen ostanut heille lukuisia Tuntemattomia in English. Tosin ne kaikki olivat sitä ensimmäistä huonoa, Alex Mattsonin siellä ja täällä paranneltua käännöstä, jossa lopun ”Aika velikultia” oli käännetty They were good men. Miten lienee vuonna 2015 ilmestyneen uuden käännöksen laita. Millaiset mahtavat olla amerikkalaisen, nimestä päätelleen aasialaistaustaisen, kirjallisuustieteilijä Liesl Yamaguchin edellytykset ymmärtää purnaavia korpisotureita? Tuntematon henkilöhakemisto
Nimi: ________________________________________________ Osoite: _______________________________________________ Postinro ja toimipaikka: _____________________________________ Puh. nro: _________________ Sähköposti: ____________________ Uusi osoite tai lahjatilauksen maksaja (yliviivaa tarpeeton) Nimi: ________________________________________________ Osoite: _______________________________________________ Postinro ja toimipaikka: _____________________________________ Puh. nro: _________________ Sähköposti: ____________________ PA LV E L U KO R T T I asiakaspalvelu@kustantajapalvelut.fi Tilaan Suomen Sotilaan ______ / ______ 20 ___ alkaen Yhteensä 6 Suomen Sotilaan numeroa kestotilaus 72 € / vsk määräaikaistilaus 91 € / vsk opiskelijat ja varusmiehet 67 € / vsk tilaan lehden itselleni lahjaksi Osoitteenmuutos. Osoite muuttuu ____ / ____ 20 ___ alkaen Vanha osoite tai lehden saaja (yliviivaa tarpeeton) Kustannus Oy Suomen Mies 00003 Helsinki Vastauslähetystunnus 5007541 Postimaksu maksettu Vapaaehtoisen maanpuolustustyön ansiomitali Hakemuslomakkeita ja sääntöjä voi tilata Suomen Sotilaasta tai tulostaa lehden kotisivuilta osoitteesta: www.suomensotilas.fi Pronssimitalin voi esittää tai anoa myös itselleen, jos mitalisääntöjen ehdot täyttyvät. Hopeamitali myönnetään erityisansioista ja vain ulkopuolisesta esityksestä. Lunastushinnat ovat 45 € + postikulut (pronssi) ja 130 € + posti kulut (hopea).