Fysioterapian palvelut laajenivat
MYÖS LÄÄKÄRIKESKUKSELLE JA KIRURGIALLE MODERNIT TILAT
PUMPPU sai diabeteksen kuriin
ODL TUPLASI NELIÖT
2
asiakas kertoo
Koopee käveli LEIKKAUKSESTA LOUNAALLE
T
Toholammilla asuvaa rakennussuunnittelija Kari-Pekka Myllykoskea ovat koetelleet erilaiset polvivammat jo toistakymmentä vuotta. "Epäilen, että polvissani on jokin rakennevika. Aina, kun polviin on kohdistunut äkillisempi vääntö tai isku, niistä on mennyt jotakin rikki", Koopeeksi itseään mieluiten kutsuva Myllykoski kertoo. Vasen polvi operoitiin ensimmäisen kerran kolmetoista vuotta sitten. Silloin korjattiin polven eturistiside ja nivelkierukka. Tämän jälkeen polveen tehtiin kolme puhdistusleikkausta. Vuosi sitten kesällä mies pelasi jalkapalloa ja loukkasi oikean polvensa, ja eturistiside rikkoontui. Maaliskuussa paukahti taas: "Olin metsänraivaushommissa. Kantohanki yllättäen petti, ja jalka vääntyi sisäänpäin. Tunsin, miten polvessa vihlaisi." Monta polvivammaa kokeneena mies arvasi, että kyse oli muusta kuin nyrjähdyksestä. Hän hakeutui lääkärin kautta
magneettikuvaukseen. Kuva paljasti, että nivelkierukka oli rikki, ja polvi tarvitsi leikkauksen. Huhtikuun lopussa Koopee asteli jo ODL:n päiväkirurgisen osaston ovesta sisään. Perusteellisessa alkuhaastattelussa
mies esitti toivomuksen, että leikkaus tehtäisiin nukutuksen sijasta puudutuksessa. Leikkaavana lääkärinä toimi ortopedi Ari Pajala. Koska luun pää oli hiertänyt eturistisiteen siirrännäistä, ortopedi teki lisäksi leikkauksen yhtey-
dessä siirrännäiselle lisää tilaa poistamalla ympäröivää luuta. Ilman tätä korjausta siirrännäinen olisi saattanut ajan mukaan hiertyä poikki. KOTOISA TUNNELMA Koopee näki monitorista oman toiveensa mukaan esteettä polven aukaisemisen ja kaiken, mitä ortopedi operoi. "Lääkäri selvitti hyvinkin tarkkaan ja kansantajuisesti koko leikkauksen ajan, mitä hän teki. Pajala on tosi mukava kaveri, taputti ennen leikkausta olkapäälle. Siinä hommassa oli läheisyys ja ihmisyys hyvin vahvasti mukana", Koopee kiittää. "Minulla oli tunne, että lääkäri oli siellä minua, ei hoitajia varten." "Muukin henkilökunta oli ajan tasalla. He kuuntelivat, antoivat minun lähteä kävelemään, ja sain nopeasti syötävää. Kotoinen ote oli, mutta samalla hyvinkin ammattimainen ja yksilöllinen." Aamulla puoli kahdeksalta paikalle tullut mies pääsi jo kello 14 pois. Mies käveli omin
KUVAT REIJO KOIRIKIVI / P.S.V.
3
Kari-Pekka Myllykosken (38) polvia on operoitu jo puolikymmentä kertaa. ODL:n päiväkirurgisella osastolla tehty nivelkierukan korjausleikkaus oli niin myönteinen kokemus, että Koopee kertoo siitä mielellään muillekin. Henkilökunta sai
jaloin läheiseen pikaruokapaikkaan, jossa muu perhe odotti. Lääkäri antoi luvan varata polvelle. "Sain lähtiessä tarvittavat lääkkeet, ja kotona hoidin kipua lisäksi kylmäpakkauksilla. Mutta ei kipu ollut mitenkään erityinen, lievimmästä päästä, ja sitä kesti vain muutaman päivän." Urheilullinen suurperheen isä teki jo kesällä täyttä päätä puutarhatöitä omakotitalonsa pihalla. Kyykistyminenkin onnistui: "Pääsin täysin syväkyykkyyn ja sain kantapäät pakaraan." Reilun kuukauden kuluttua operaatiosta mies jo juoksi useamman kilometrin lenkkejä. "Iloitsen siitä, että voin elää täysipainoista liikunnallista elämää." (RT)
miehen tuntemaan olonsa turvalliseksi.
4
PÄÄ KIRJOITUS
oodi
irjoittaessani ikkunani takana luonto valmistautuu tulevaan talveen koivujen sekä pihlajien punaisten, keltaisten ja vihreiden lehtien värittäessä syksyistä maisemaa. Monelle meistä syksy aloittaa uuden ajan. Uusi aika on alkamassa myös ODL konsernilla historiansa yhden merkittävimmän hankkeen loppusuoran häämöttäessä. Uuden Hyvinvointikeskuksen lisärakennuksen valmistuminen luo hyvät puitteet arvojemme mukaiselle ihmisläheiselle palvelulle, asiakkaan ja asiantuntijan kohtaamiselle. Se mahdollistaa palvelujemme kehittämisen vastaamaan tulevia haasteita. Haasteita terveydenhuollossa riittää, sillä ihmisten eliniän ennuste pitenee, ikääntyneiden määrä kasvaa ja elintapasairaudet lisääntyvät. Haasteiden voittamiseen on löydettävä uusia ratkaisuja. Kumppanuus on päivän sana. ODL:lle kumppanuus julkisen sektorin kanssa ei ole uutta; olemme tehneet yhteistyötä pitkään. Yhteistyön uutta aikaa kuvastaa Oulun kaupungin ja ODL Terveyden päätös yhteisen työterveysyhtiön perustamisesta.
UUSI K AIKA
S
KUVA REIJO KOIRIKIVI / P.S.V.
ateisena kesänä on saattanut helposti unohtua sadetta pitämään kotisohvalle kirjan pariin. Tunnustan - minulle kävi juuri näin. Nyt olen päättänyt aloittaa uuden ajan ja kaivaa ulkoiluvarusteet kaappien kätköistä ja suunnata syksyiseen luontoon. Uusi aika saattaa alkaa myös elämäntapamuutoksena, kuten tämän lehden jutussa entisellä kiekkotuomarilla. Hän on päättänyt sijoittaa itseensä. Toivottavasti syksyinen luonto herättää meidät huolehtimaan myös toisistamme ja ympäristöstämme.
Seppo Rajaniemi
seppo.rajaniemi@odl.fi
2 5 6 8 10 14 16 19 20 23
Koopee käveli leikkauksesta lounaalle Konsernin johtaja Eero Väätäinen kertoo HVK-hankkeesta
Uutta diagnostiikkaa - sairauksien toteaminen tarkentuu Pohjois-Suomen laajin fysioterapian palvelupiste
Ovet auki uusiin tiloihin
Asiantuntija vastaa
"Pumppu" sai avun Diapoliksesta Oodin vieras: Richard M. Walukano ja Hannu Rahikainen
ODL uutiset
Oodi oivallukselle "Yksinhuoltaja on outolintu"
OODI-POHJOISSUOMALAISTEN TERVEYSLEHTI
JULKAISIJA: ODL Terveys Oy. PL 365 90100 OULU. Vaihde (08) 3132 011 www.odl.fi PÄÄTOIMITTAJA: Seppo Rajaniemi, 0400 586 842, seppo.rajaniemi@odl.fi. TOIMITUSKUNTA: Timo Takala, Maini Viitasalo, Olli Raasakka, Hannu Rahikainen, Petra Välkky, Merja Meriläinen, Raija Tuominen ja Reijo Koirikivi. LEHDEN TOIMITUS, KUVAT JA TAITTO: Studio P.S.V. Oy. KANNEN KUVA: Reijo Koirikivi, kuvassa Eeva-Liisa Wikström-Kanniainen. PAINO: Kalevaprint Oy. Vuosi 2008. ISSN 1457-8412
5 ODL:N LISÄRAKENNUS VALMIS Konsernin johtaja Eero Väätäinen:
"Uusien tilojen myötä PAREMPAA PALVELUA"
ODL:n lisärakennus on valmistunut ja suuri osa korttelin muista rakennuksista on saneerattu. Valtaosa vuosia kestäneestä urakasta alkaa olla finaalissa. Konsernin johtaja Eero Väätäinen korostaa, että uusien tilojen myötä ODL:n asiak-
V
kaat saavat yhä parempaa palvelua.
KUVAT REIJO KOIRIKIVI / P.S.V.
"Varsinkin lääkärikeskus Vuonna 2006 valettiin peruskivi ODL-korttelin keskelle nyt ja työterveyspalvelut sekä leikvalmistuneelle 10 000 neliön kaustoiminnat saadaan nyt uudisrakennukselle. Sen myötä aivan uudelle tasolle. Saamme lääkärikeskus, leikkaustoimin- merkittävästi lisää lääkäreitä, ta, työterveyshuolto ja fysiote- joiden mukana saamme myös rapia ovat saaneet uudet tilavat uusien erikoisalojen osaamista ja valmiuden entistä parempaan ja modernit toimitilat. Myös asiakaspalvelupiste ja laajempaan palveluun." "Saamme myös uusia kuviihtyisine kahviloineen sijaitsee nyt upouudessa aulassa, jo- vantamislaitteita, jotka helpothon pääsee helposti sisäpihan tavat ja tarkentavat diagnoosin tekemistä." kautta. LeikkausKlassinen kysaleissa on symys, konsernin Kuningasajatukmoderni johtaja Eero Vääsemme oli rakentaa nytl i n e i s t ö , vä täinen: Miltä tunhyvinvointipalvelu- muun muastuu nyt? sa teräväpiir"Tuntuuhan jen kokonaisuus. tomonitorit, se hyvältä, kun joihin saadaan merkittävin osa hankkeesta on finaalissa. Saim- nopeasti näkyville esimerkiksi leikattavan potilaan magneettime kovasti kaivattua lisätilaa." Lisätilaa ODL tarvitsi toi- kuvat. Kahdesta leikkaussalista minnan kasvun myötä. Palve- saadaan tarvittaessa videoyhteys auditorioon ja taukotilukin paranee: laan.
Jo ennen uudisrakennuksen rakentamista saneerattiin suuri osa ODL:n korttelista, sillä myös vanhat tilat piti saada vastaamaan nykytoimintojen vaatimuksia. Saneeraustyö jatkuu edelleen Sepänkadun ja Uudenkadun puolella sekä pihojen viimeistelyllä. YHDESSÄ ENEMMÄN Rakennus- ja korjaushankkeen myötä ODL:n kortteli on nimetty Hyvinvointikeskukseksi. ODL:n lisäksi korttelissa toimii muun muassa kaupungin palveluja, potilasjärjestöjä sekä laboratorio, hammaslääkärikeskus, kauneushoitola ja apteekki. "Eräänlainen kuningasajatuksemme oli rakentaa hyvinvointipalvelujen kokonaisuus. Näimme jo suunnittelun alkuvaiheessa, että sosiaali- ja terveysalan palvelu tulee muut-
"
tumaan verkostomaiseksi. Tarjoamme asiakkaille joustavia palveluita läheltä toisiaan." "Lisäksi me ODL:llä haluamme kumppaneita. Laajasta palvelutuotannostamme huolimatta emme ole täyden palvelun talo. On hienoa, että lähellämme on sellaisia palvelujen tuottajia, joilla on oma korkea profiili ja joihin voimme tukeutua." Myös suunnittelijoille 40 miljoonan euron hanke oli haaste. Väätäinen kiittääkin niin ammattisuunnittelijoita kuin ODL:n henkilökuntaa ja yhteistyötahoja tästä työstä. "Erityisesti haluan kiittää asiakkaita ja naapureita siitä, että he ovat nämä vuodet suhtautuneet niin ymmärtäväisesti. Eihän näin suuri rakennushanke ole voinut olla näkymättä ja häiritsemättä koko korttelissa." (RT)
6
UUSIA KUVANTAMISLAITTEITA ODL RÖNTGENIIN
SAIRAUKSIEN TOTEAMINEN TARKENTUU
Uusien tilojen lisäksi ODL on panostanut diagnostiikan kehittämiseen. Nyt asiakkaat saavat sairauksistaan aiempaa tarkempaa tietoa uuden magneettikuvauslaitteen ja tietokonetomografian (TT) avulla. Malliltaan avonainen magneetti on potilaalle miellyttävä käyttää. Uusi TT kuvaa myös sepelvaltimot.
Avomagneetilla voidaan tutkia koko kehon vaivoja vatsan aluetta lukuunottamatta. Laitteen avulla potilas ja lääkäri saavat arvokasta tietoa muun muassa nivel-, selkä- ja pääkivuista. Avonaisuutensa vuoksi laite on helppokäyttöinen myös ihmisille, jotka kärsivät ahtaanpaikankammosta.
O
ODL:n uusissa röntgentiloissa on otettu käyttöön uusinta magneettikuvaustekniikkaa hyödyntävä kuvauslaite. Avomagneetti on nimensä mukaisesti malliltaan avonainen: tutkimus on helppo myös ahtaanpaikankammosta kärsivälle. Perinteinen, putkimallinen korkeakenttämagneetti antaa edelleen tarkimmat kuvat ja on paras kuvausmenetelmä etenkin vatsan alueen sairauksien tutkimiseen. Avomag-
neetissa kenttävoimakkuus on pienempi, mutta sen avulla kuvaaminen on helpompaa ja edullisempaa. ODL:n radiologi Risto Ojalan mukaan uusi avomagneetti soveltuu kaikkien kehon osien kuvaamiseen vatsaa lukuun ottamatta. Erityisen hyvin laite soveltuu pitkäaikaisen päänsäryn, selkä- ja iskiaskipujen sekä nivelkipujen tutkimiseen. Magneettikuvauksessa ei käytetä röntgensäteitä, joten se
soveltuu hyvin myös raskaana olevien tutkimiseen. SEPELVALTIMOIDEN KUNTO PALJASTUU TT:LLÄ Syksyn myötä ODL:llä otetaan käyttöön myös uusi monileike-TT eli -tietokonetomografia. Laite ottaa tutkittavasta kohteesta poikkileikkauskuvia. Kun entinen TT kuvasi kerralla yhden leikkeen, uudella laitteella saadaan 64 leikettä vastaavassa ajassa. Näin ollen
7
ODL RÖNTGEN -SANASTOA
Hermojuuriblokadi - hermojuuren puuduttaminen - selkävaivojen tutkimus- ja hoitomuoto Magneettikuvaus - sopii erityisen hyvin pään alueen ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen tutkimiseen - tutkitaan myös mm. verisuonia ja vatsan alueen vaivoja Mammografia - rintojen kuvantamismenetelmä - paljastaa mm. kasvaimia Natiiviröntgen - ilman varjoainetta tehtävä tavanomainen röntgenkuvaus - tutkitaan luu- ja nivelrakenteita sekä pehmytosista mm. sydäntä, keuhkoja, vatsaa ja virtsateitä; tavallisimpia tutkimuksia keuhkojen ja nenän sivuonteloiden kuvaukset Radiologia - käsittelee kuvantamismenetelmiin perustuvaa lääketieteellistä diagnostiikkaa Radiologi - lääketieteellisiin kuvantamismenetelmiin erikoistunut lääkäri TT - tietokonekerroskuvaus eli tietokonetomografia (lyhenne englanniksi CT) - tutkitaan aivoja, selkärankaa, keuhkoja, suolistoa ja vatsan elimiä, luita ja niveliä - paljastaa mm. erilaisia kasvaimia, nestekertymiä ja tulehduspesäkkeitä Ultraäänitutkimus - tutkitaan vatsan aluetta, pehmytosia, nivel- ja jännerakenteita sekä sydäntä ja verisuonia
Uusien tilojen myötä ODL on hankkinut käyttöönsä myös uusia kuvantamislaitteita. Monileike-TT eli tietokonetomografia kuvaa 64 leikettä yhtä aikaa ja antaa näin aiempaa tarkempaa tietoa lääkärille diagnoosin tekemistä varten. Tällä laitteella saadaan todennettua aiempia menetelmiä helpommin myös sepelvaltimotauti.
tutkimus on aiempaa nopeampi ja tarkempi. Röntgensäteitä hyödyntävä tietokonetomografia on paras menetelmä keuhkojen tutkimiseen. Myös useimmissa vatsan alueen sairauksissa TT antaa parhaan mahdollisen tutkimustiedon. Sitä käytetään paljon myös pään alueen äkillisten sairauksien, muun muassa aivoverenvuodon todentamisessa. Uusi laite paljastaa myös sepelvaltimotaudin. Perinteisesti valtimoiden tutkimisessa on käytetty hyväksi nivusvaltimon kautta ruiskutettavaa varjoainetta. TT-kuvauksessa käytetään hyväksi varjoainetta, joka ruiskutetaan kyynärtaipeen laskimoon. "Uuden menetelmän ansiosta voimme todeta sepelvaltimotaudin aiempaa pienemmällä haittariskillä", Ojala
kertoo. Hän toivookin, että yhä useampi sepelvaltimotauti saadaan nyt todettua riittävän ajoissa. Magneetti- ja TT-kuvaukseen pääsee vain lääkärin lähetteellä. Lääkäri arvioi, mikä kuvantamismenetelmä palvelee kussakin tilanteessa asiakasta ja tutkimusta parhaiten.
Ajanvaraus ODL Röntgeniin
lääkärin lähetteellä: (08) 3132 447 Oulun Magneetti 040 568 6717
SÄHKÖINEN KUVA-ARKISTO NOPEUTTAA Palvelua parantamaan on ODL:llä otettu käyttöön myös sähköinen kuva-arkisto. Niin röntgen-, magneetti- kuin TTkuvatkin kuvataan digitaalisesti ja arkistoidaan sähköisesti. Digitaalisuuden myötä potilaan kuvat ovat nähtävillä lähettäneen ODL:n lääkärin näyttöpäätteellä heti kuvauksen päätyttyä. Näin ollen lääkäri pystyy tekemään diagnoosin saman tien. Sähköistä arkistoa hyödynnetään myös leikkaussalissa. Leikkaava lääkäri saa salin näytölle nopeasti näkyviin tarvitsemansa kuvat potilaasta ilman, että kuvia pitäisi erikseen hakea ja kuljettaa paikasta toiseen. (RT)
8
O
ODL:n lisärakennuksen valmistumisen myötä myös fysioterapiapalvelut astuvat uuteen aikaan. ODL Fysion käytössä ovat nyt raikkaat, tilavat ja hyvin varustellut hoitohuoneet uudisrakennuksen neljännessä kerroksessa. Lisäksi Fysion asiakkaille on tarjolla uusi niska- ja selkähoitoihin erikoistunut DBCkuntoutustila ja kuntosali, jonka helpposäätöisissä laitteissa on miellyttävää nostaa kuntoaan. Ryhmäliikuntaa varten on rakennettu tilava liikuntasali, jonka puulattia joustaa mutta ei luista. Fysiossa työskentelee jopa 25 kokenutta fysioterapeuttia, jotka ovat erikoistuneet fysioterapian eri osa-alueille. Erikoisosaamista on tarjolla DBC-kuntoutuksen lisäksi olka-, käsi-, ranka- ja jalkaterapiaan, tukipohjallisten valmistukseen, ortopediseen manuaaliseen terapiaan (OMT) ja Pilatekseen. Fysio tarjoaa myös henkilökohtaisen kunto-ohjaajan palvelua sekä yrityksille räätälöityä työkykyä ylläpitävää ryhmätoimintaa. ODL Fysio tarjoaa saman katon alla Pohjois-Suomen monipuolisimmat fysioterapiapalvelut. Lisärakennuksen valmistumisen myötä myös ODL Botnian fysioterapeutit ovat muuttaneet Hyvinvointikeskukseen osaksi ODL Fysiota. "Voimme tarjota hyvin monipuolisia fysioterapiapalveluja vauvasta vaarille", tiimivastaava Leena Pelkonen kertoo. ODL Fysio hoitaa ja kuntouttaa niin tapaturmien uhreja kuin leikkauspotilaita. Suuri osa asiakkaista kärsii erilaisista työn aiheuttamista vaivoista. Asiakkaat tulevat enimmäkseen lääkäreiden lähettäminä, mutta palvelut ovat saatavissa myös ilman lähetettä.
VIERESSÄ LÄÄKÄRI, LABRA JA RÖNTGEN ODL Lääkärikeskuksen ja ODL Työterveyden asiakkaille Fysiossa asioiminen on erityisen helppoa, sillä kaikki toimivat nyt samassa rakennuksessa. Myös sairaalan, laboratorion ja röntgenin palvelut löytyvät saman katon alta. "Pystymme hoitamaan henkilön saman talon sisällä läpikotaisin. Asiakas voi esimerkiksi jatkaa jälkikuntoutusta samassa tutussa talossa, jossa
ODL:N LISÄRAKENNUKSE
Pohjois-Suo FYSIOT PALVELUP
KUVAT ONNI KINNUNEN / P.S.V.
on jo asioinut lääkärin vastaanotolla tai käynyt leikkauksessa. Tai oma asiakkaamme voi helposti kysyä tarvittaessa vaikkapa magneettikuvausaikaa tuosta vierestä," palvelupäällikkö Saana Körkkö kertoo. "Samoissa tiloissa toimiessaan lääkärit ja fysioterapeutit voivat konsultoida helposti toisiaan. Jos potilas käy meillä fysioterapiassa, voidaan tiedot noilta käynneiltä siirtää mut-
Tiimivastaava, fysioterapeutti Leena Pelkonen ja palvelupäällikkö Saana Körkkö ovat valmiita ottamaan vastaan niin entiset kuin uudetkin fysioterapiaa tarvitsevat asiakkaat upouusissa tiloissa ODL:llä. Alakerrassa toimivaan kuntosaliin hankittiin viimeisintä tekniikkaa edustavat laitteet. Fysion asiakkailla on käytössään lisäksi uusi DBC-sali sekä liikuntasali.
kattomasti asiakkaan suostumuksella lähettävälle lääkärille. Lisäksi saamme tarvittaessa ODL:llä otetut tutkimuskuvat käyttöömme sähköisesti vaikka saman tien."
Viihtyisyyttä ei myöskään ole unohdettu: terapian jälkeen asiakas voi istahtaa valoisaan aulakahvioon tai nauttia lounaan lasikatteisessa ravintolasalissa. (RT)
99
EEN
omen laajin TERAPIAN PISTE
Kipuileeko niska tai selkä? Kärsitkö migreenistä tai virtsan karkailusta? Tarvitsetko lymfaterapiaa? Onko ranteesi tai olkapääsi juuri leikattu? Pitäisikö tukipohjalliset uusia? Muun muassa tällaisiin vaivoihin saa avun ODL Fysiosta, joka toimii nyt ODL:n uusissa, ajanmukaisissa tiloissa entistä monipuolisempana.
Ajanvaraus ODL Fysioon:
(08) 3132 227
Fysioterapeutti Eeva-Liisa Vikström-Kanniainen on erikoistunut tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja virtsankarkailun fysioterapiaan sekä käsiterapiaan. Hänen lisäkseen ODL Fysiossa palvelee yli kaksikymmentä muuta, eri aloille erikoistunutta fysioterapeuttia.
KUVA REIJO KOIRIKIVI / P.S.V.
Tilavissa hoitohuoneissa asiakkaan on miellyttävä asioida ja fysioterapeutin helppo työskennellä. Erityisesti ilmastointiin ja valaistukseen on panostettu.
10
10000 NELIÖTÄ UUTTA TILAA
Kulku Sepänkadun puolelta
TERVETULOA! ODL:n ODL:n UUDET TILAT AVATTU
Kulku Albertinkadun puolelta
ODL HYVINVOINTIKESKUKSESSA TOIMIVAT MYÖS:
1. Diapolis Oy 2. ODL Tutkimusyksikkö 3. ODL Veljeskoti 4. ODL Sairaala 5. ODL Oulun Työterveys 6. Oulun kaupungin perheneuvola 7. Kumppanuuskeskus (40 järjestöä) 8. Oulun Magneetti 9. Oulun Keskus Apteekki 10. Optikkoliike Silmäasema 11. Kauneushoitola Meryem 12. Parturi-kampaamo Control Line
11
KUVAT REIJO KOIRIKIVI / STUDIO P.S.V.
Viidennessä kerroksessa sijaitsevat leikkaussalit. Modernissa leikkausyksikössä on kuusi salia, joissa on ihanteelliset olosuhteet muun muassa tekonivel- ja selkäkirurgiaan, tähystysleikkauksiin ja päiväkirurgisiin toimenpiteisiin. Teräväpiirtonäyttöön kirurgi saa nopeasti esille esimerkiksi potilaan magneettikuvat. Kahdesta salista on videokonferenssiyhteys taukotilaan ja tarvittaessa auditorioon. Tilavassa heräämössä on lapsille omat paikat.
PÄÄOVEN PAIKKA VAIHTUI SISÄPIHALLE
ODL:n pääovi sijaitsee nyt korttelin sisäpihalla, johon kuljetaan Albertinkatu 16:n ja Sepänkatu 15:n kautta. Autolla oven eteen pääsee Sepänkadun kautta. Aiemmin käytössä olleet ulko-ovet Uudellakadulla ja Sepänkadun kulmassa pidetään pääasiassa suljettuina. Pihalla auton voi pysäyttää hetkeksi. Maksullisia pysäköintipaikkoja on Technopoliksen P-hallissa, johon kuljetaan Nummikadun puolelta.
ODL Hyvinvointikeskus -hankkeen projektipäällikkö Eija Silvola on iloinen siitä, että lisärakennus on valmis ja suuri osa myös vanhoista tiloista on saneerattu. Näin ODL voi palvella asiakkaitaan entistä paremmin.
12
Lastenlääkärit ottavat vastaan kolmannessa kerroksessa. Viihtyisässä odotustilassa on hauska touhuta ennen lääkärin tapaamista. Kira Pakarinen testaa uutta leikkimökkiä. Jo tuttujen lääkärien lisäksi ODL on saanut seitsemän uutta korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäriä, kaksi lastenlääkäriä, kaksi silmälääkäriä, yleislääkärin ja ortopedin.
Värit jäsentävät uutta tilaa ja toimivat opastajina: vastaanottohuoneiden ovet ovat siniset ja toimenpidehuoneiden ovet harmaat. Lisäksi jokaisella kerroksella on oma tehostevärinsä: kolmannen kerroksen tunnusväri on oranssi. Väljissä ja esteettömissä tiloissa on helppo liikkua myös pyörätuolilla.
Aulaemännät Sanna Poikkimäki ja Heli Malila toivottavat asiakkaat tervetulleiksi ja ohjaavat alkuvaiheessa asiakkaita heidän tarvitsemiensa palveluiden luokse. Ulko-oven vieressä on myös erillinen neuvontapiste.
Alakerran pääaulassa on kahdeksan ilmoittautumispistettä, joissa asiansa voi esittää palvelusihteerille rauhassa suljetun lasioven takana. Ääniopasteinen hissi kuljettaa asiakkaan lääkärikeskukseen ja Fysioon. Aulasta on kulku myös sairaalan puolelle, laboratorioon ja röntgeniin.
KUVAT REIJO KOIRIKIVI / STUDIO P.S.V.
13
Elektroniset opastaulut antavat reaaliaikaista tietoa siitä, ketkä lääkärit palvelevat kyseisenä päivänä ja missä huoneessa he ottavat vastaan. Myös muuhun opastukseen on panostettu.
ODL:n lisärakennuksen päätaideteos Elämän puu on taiteilija Pekka Jylhän käsialaa. Teos jatkuu kerroksesta toiseen ja elää muuttuvan valon ja ohikulkevien ihmisten mukaan. Taiteilija oli itse pystyttämässä teostaan syyskuun alussa. Jylhä on tehnyt myös muun muassa presidentti Urho Kekkosen muistomerkin Finlandia-talon eteen.
Kokous- ja luentotekniikalla varustetussa Wegelius-salissa pidetään yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia. Tilaa vuokrataan myös ulkopuolisten käyttöön.
Alakerrassa on moderni keittiö, joka toimittaa ruuan lounasravintolan lisäksi myös sairaalan vuodeosastoille. Ruokakärry tunnistaa, mitkä annokset on pidettävä kylminä ja mitkä lämpiminä. Asioinnin päätteeksi voi istahtaa vaikkapa pullakahville ala-aulan kahvioon tai nauttia lounaan lounasravintolassa, jonka korkean lasikaton läpi pilkottaa taivas.
14
asiantuntija vastaa
ARJA HARILA-SAARI LASTENTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
TIINA PAUNA FARMASEUTTI, LÄÄKEHOIDON KOKONAISARVIOINNIN ERITYISPÄTEVYYS
TUULA KINNUNEN IHOTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
KIERRE
Tyttömme meni päivähoitoon alkuvuodesta ja siitä alkoi infektiokierre. Oli korvatulehduksia ja keuhkoputken tulehduksia. Lääkekuurejakin syötiin yhtenään. Kesä meni hyvin, mutta taas kolmen hoitopäivän jälkeen ollaan nuhakuumeessa. Onko tämä enää normaalia? Mitä asialle voi tehdä? Väsynyt äiti
LÄÄKKEET
vinkunaa tai ihottumaa voi infektiokierteen syynä olla hoitamaton astma tai allergia. Harvoin syynä on ruokatorven takaisinvirtaus. Infektiokierteisen lapsen hoito ja seuranta olisi hyvä keskittää yhdelle lääkärille, joka kykenee näin paremmin muodostamaan kokonaiskuvan lapsen tilanteesta. Antibioottikuurit heikentävät vastustuskykyä ja suosivat vastustuskykyisiä bakteereita, joten niiden turhaa käyttöä tulee välttää. Influenssarokotus kannattaa ottaa. Jos lapsella on yli kolme korvatulehdusta puolen vuoden aikana, harkitaan ilmastointiputkien asennusta. Kitarisan poisto voi joskus olla tarpeen.
83-vuotias äitini on dementikko, ja hänellä on seuraavanlainen lääkitys: Aricept 10 mg, Arturic 100 mg, Citalopram Orion 10 mg, Primaspan 100 mg, Ebixa 10 mg, Furesis 20 mg, Paratabs, Peratsin 2 mg ja Risperdal 0.5 mg. Äidin käytös on alkanut muuttua. Hän on rauhaton ja kuljeskelee öisin. Puhekin on alkanut hiipua. Voisiko lääkityksellä olla vaikutusta? Haittaa vai hyötä
IHOKARVAT
Rinnoissani kasvaa häiritsevää tummaa karvaa. Onko mitään keinoa saada ihokarvoja pois pysyvästi? Epänaisellista
Lasten toistuvat infektiot ovat hankala, mutta lähes poikkeuksetta hyvänlaatuinen ja ajan myötä korjaantuva ongelma. Yleensä syynä ovat lapsen vielä kehittämätön vastustuskyky ja päivähoidon infektiokontaktit. Normaalistikin lapset voivat sairastaa 6 10 hengitystieinfektiota vuodessa. Infektioita esiintyy vähemmän, jos lapsi on kotihoidossa tai pienessä hoitoryhmässä. Vanhempien tupakointi kotona lisää lapsen infektioalttiutta. Perinnölliset ja hengitysteiden rakenteelliset seikat voivat altistaa infektioiden kehittymiselle. Jos lapsella on jatkuvaa yskää, hengityksen
Mainitsemasi lääkitys saattaa aiheuttaa tällaisia haittavaikutuksia. Olisi tärkeää selvittää, onko lääkitykseen tehty muutoksia ennen käyttäytymismuutosten ilmaantumista. Listassa olevien lääkkeiden yhtäaikaista käyttöä tulisi arvioida. Lisäksi olisi hyvä tarkistaa, että lääkkeiden antoajat (aamu/päivä/ilta) ovat oikein, jolloin voidaan mahdollisesti välttää esimerkiksi nukkumisvaikeuksia. Äitisi hyötyisi lääkehoidon kokonaisarvioinnista, joka tehdään farmasistin ja lääkärin yhteistyönä. Kannattaa ottaa yhteys omaan lääkäriin ja keskustella hänen kanssaan äitisi tilanteesta.
Häiritsevät ihokarvat on mahdollista poistaa diodi-laserilla. Laitteen avulla voidaan poistaa karvaa mistä tahansa ihoalueilta niin rinnoista, kasvoista, reisistä, kainaloista, tai bikinirajoista kuin muualtakin, jossa karvankasvu on häiritsevää. Laite toimii vain tummaan karvaan. Pysyvä tulos vaatii useampia (3-8) hoitokertoja. Karvat kasvavat syklisesti siten, että osa karvoista on kasvuvaiheessa, osa siirtymässä lepotilaan ja osa lepotilassa. Ainoastaan kasvuvaiheessa olevat karvat reagoivat hoitoon. Sen vuoksi hoito on toistettava noin neljän - kuuden viikon välein, jotta saadaan kaikki aktiiviset karvatupet käsiteltyä. Ennen laser-hoitoa karvoja ei saa nyppiä tai poistaa vahalla tai epilaattorilla noin neljään viikoon. Diodi-laserhoitoa saa Oulussa ODL Botniasta. Tarkempaa tietoa karvanpoistosta saat asiaan perehtyneiltä hoitajiltamme, ja tarvittaessa voit varata ajan ihotautilääkäriltä.
15
JUHANI JUNILA ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN DOSENTTI
ANTTI RINNE SISÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
VARPAAT
Helmikuussa varpaani nivelen päälle putosi metalliputki. Tunsin kovaa kipua ja sain varpaaseen haavan. Välittömästi laitoin jalan kylmään. Nyt haava on arpeutunut, mutta varvasta särkee edelleen ajoittain ilman näkyvää syytä. Taivuttaessa nivel on kipeä. Kipua tuntuu myös, jos varvas tökkää johonkin. Annanko vain ajan kulua, paraneeko varvas itsestään? Vai onko varpaaseen ehkä jäänyt jokin luunsiru tmv., joka alkaa myöhemmin vaivata? Liikuntaa rakastava kolmekymppinen nainen
ILMAVAIVAT
dollinen pieni murtuma on jo tässä ajassa luutunut. On hyvin epätodennäköistä, että varpaaseen olisi jäänyt vaivoja aiheuttava luunsiru. Kun luuhun kohdistuu kova isku, paraneminen kestää kauan. Melko varmasti varvas tulee ajan kuluessa paranemaan ennalleen.
Minulla on viime vuosien aikana esiintynyt lisääntyvästi ylävatsakipuja ja vaihtelevaa vatsan turvotusta ja ääntelyäkin. Vaiva on usein pahimmillaan iltapäivisin töissä, housun nappia haluttaisi avata. Kahvin juonnin lopettaminen ei ole auttanut. Välillä vatsa on kyllä aivan normaali. Onko vatsa pakko tähystää? 47-vuotias ilmapallo
Kysy
Lähetä kysymyksesi 17.10. mennessä. ODL:n asiantuntijat vastaavat.
Isku on voinut aiheuttaa paitsi haavan myös luun murtuman. Murtuma näkyy vain röntgenkuvissa. Infektiota ei varpaassa ole todennäköisesti ollut eikä ole, koska haava on parantunut siistillä arvella. Yleensä varvasmurtuma on helppo hoitaa teippaamalla varvas kiinni viereiseen varpaaseen pariksi viikoksi, silloin kun tilanne on akuutti. Ukkovarpaan murtumat vaativat erilaista hoitoa. Enää ei tuota hoitoa tarvitse toteuttaa eikä röntgenkuvaa ottaa, sillä mah-
Lähetä kysymyksesi osoitteella ODL Terveys / OODI Albertinkatu 16 90100 OULU tai oodi@odl.fi
Ylävatsavaivat ovat yleisiä, turvottelua ja vaihtelevia vatsavaivoja esiintyy kahdella - neljällä kymmenestä, naisilla ja miehillä yhtä usein. Syynä voi olla sairaus, kuten mahakatarri, mahahaava tai laktoosi-intoleranssi. Yli puolella ylävatsavaivoista kärsivillä ei sairautta tai poikkeavaa löydöstä tutkimuksista huolimatta kuitenkaan löydy. Tällöin puhutaan toiminnallisesta häiriöstä, joka on hyvänlaatuinen vaiva. Syytä toiminnalliselle häiriölle ei tarkkaan tiedetä. Mahalaukun hidastuneella tyhjenemisellä ja ruuansulatuskanavan herkistyneellä kipuaistimuksella suolikaasun aiheuttamalle venytykselle on merkitystä. Särkylääkkeiden käyttö ja stressi tapaavat pahentaa oirei-
ta. Joillakin oireita aiheuttavat myös runsas palkokasvien, kaalin, banaanien tai sorbitolilla ja fruktoosilla makeutettujen aineiden syönti. Alle 55-vuotias voi tehdä parin viikon mittaisen hoitokokeilun ilman reseptiäkin saatavilla happolääkkeillä. Lääkärin vastaanotolle pitää hakeutua, jos hoitokokeilu ei tehoa, vaiva on uusi tai se haittaa merkittävästi elämää: ilmaantuu oksentelua, suolen toiminnan muutoksia, laihtumista, tummia ulosteita tai anemisoitumista. Jos ikää on enemmän kuin 55 vuotta, lääkärin puheille on hyvä hakeutua heti. Tällöin on syytä tehdä maha-suolikanavan tähystys. Vastaanotolla tehtävän haastattelun ja tutkimuksen jälkeen lääkäri harkitsee muita tarvittavia selvityksiä.
16
A
"LÄÄKKEIDEN LISÄKSI TA TSEMPPIÄ"
olivat kuolleet tupakan aiheuttamiin sairauksiin. DIABETES PUHKEAA Kokkolaan muuttanut Pertti af Hällström astui eräänä iltana portailla harhaan ja loukkasi jalkansa ja päänsä. Sairaalareissulla otetut laboratoriokokeet paljastivat, että veren sokeriarvot olivat koholla. "Ei siihen tartuttu sen kummemmin, enkä minäkään osannut asialle mitään tehdä. Muistan, että makean himo iski aika ajoin, ja välillä olin kuin horkassa, palelin ja hikoilin vuoron perään", af Hällström kertoo. Virallisesti diabetes todettiin vasta muutaman vuoden kuluttua, ja hoidoksi mies sai suun kautta nautittavan tabletin; myöhemmin lääkitykseen lisättiin myös insuliini. Potilas voi itsekin vaikuttaa sokeriarvoihin ruokavaliolla, liikunnalla ja laihduttamalla, mutta näistä asioista ei tuolloin puhuttu. "Kun sain lääkkeet, ajattelin, että asia on sillä OK. Mutta en syytä lääkäreitä tai hoitajia. Se oli enemmänkin järjestelmän vika. Suomalainen mieshän ei mene helpolla lääkäriin.
PERTTI AF HÄLLSTRÖM SAI TUEN
Ainakin vanhemmat kärppäfanit muistavat kaukalosta isokokoisen erotuomarin, Pumpun, joka tuomitsi pelejä lahjomattomaan tyyliinsä jopa yli 30 vuotta aina vuoteen 1987 saakka. Niin urheilumieskin kuin olikin, kaukalon ulkopuolella hän poltti ketjussa Coltia, viisi askia päivässä. Pahimmillaan "stereona": lehtijuttuja kirjoittaessa miehellä paloi tupakka kummallakin puolella kirjoituskonetta. Elopainoakin oli kertynyt 130 kiloa. Polvet olivat niin huonossa kunnossa, että tuomari joutui luistelemaan jalat raudoissa. "Kaduttaa, etten jo silloin kiinnittänyt huomiota terveyskysymyksiin," Pertti af Hällström harmittelee nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Jo 1990-luvun alussa ketjupolttaja teki kuitenkin tupakkalakon, joka on pitänyt: "Vaimo rutisi polttamisesta ja sanoin hänelle, että jos paukutat vielä, en varmasti lopeta. No, vaimo lopetti asiasta puhumisen. Ajattelin, että jos vaimo kerran reagoi noin, on kai tässä jotain tehtävä." Vähennettyään polttamistaan ensin päivä päivältä mies sytytti elämänsä viimeisen savukkeen viimein uuden vuoden yönä 1992. Lopettamispäätökseen vaikutti paljon myös se, että molemmat vanhemmat
Jääkiekkofaneille menneiltä vuosikymmeniltä tuttu erotuomari Pertti af Hällström sairastui keski-iällä diabetekseen. Sairauden hoitoon keskittyvän Diapoliksen kautta mies on saanut lääkehoidon ja säännöllisen huolenpidon lisäksi tsemppausta, jonka avulla painokin on pudonnut.
Kun minäkin sitten viimein menin, keräsin pitkän listan asioita, joista olisin halunnut puhua. Mutta eihän normaalin vastaanottoajan aikana kaikkia asioitani ehditty käydä läpi. Lääkäri kysyikin, mikä vaivoistani on tärkein."
Pertti af Hällström tapaa diabeteshoitaja Salli Saulion säännöllisesti. Vuoden kestäneen hoitosuhteen aikana mies on laihtunut seitsemän kiloa, ja samalla myös sokeriarvot ovat laskeneet. Hyvän hoitotasapainon ansiosta sydän- ja verisuonitaudin riski on Pertillä laskenut.
17
TARVITAAN
DIAPOLIKSESTA:
oodin vieras
19
Asante sana
- kiitos!
RICHARD M. WALUKANO HANNU RAHIKAINEN Projektijohtajat Keniassa ja Oulussa
llä olevan suahilinkielisen toivotuksen kuulee usein Keniassa. Sen ovat kuulleet monet kehitysaputyöntekijät ja opiskelijat, jotka ovat Oulusta lähteneet keskiseen Afrikkaan tekemään työtä paikallisten asiantuntijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Toiminta alkoi vuonna 1994. Mukana silloisessa Karibuniprojektissa toimivat yhdessä Oulun Diakonissalaitoksen kanssa Oulun seudun ammattikorkeakoulu, DIAK pohjoinen ja Oulun yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta. Kempeleen koulut ovat olleet tukemassa hanketta. Siihen ovat monet yksityiset ohjanneet syntymäpäivälahjansa. Kehitysyhteistyövaroilla sekä ODL:n panostuksella rakennettiin Länsi-Kenian, Sirisian seudulle tyttökoulu ja myöhemmin samaan yhteyteen asuntola. Koulun rakentamisella mahdollistettiin tyttöjen peruskoulun jälkeinen koulunkäynti ensimmäistä kertaa Sirisian alueella. Kehitysmaiden naisten kouluttaminen on paras tapa parantaa asukkaiden elämää. Sillä voidaan nopeimmin torjua Kenian vaikeimpia terveysongelmia: AIDSia ja malariaa. Karibuni-hanke oli niin onnistunut, että se voitti parhaan kehitysyhteistyöprojektin palkinnon valtakunnallisessa kilpailussa vuonna 2003. Tyttökoulun rakentamisen jälkeen kehitysyhteistyö jatkui uuden projektin kautta. Sen tavoite oli edistää naisten ja lasten
Y
hyvinvointia ja terveyttä. Niitä uhkaavat pahiten erilaiset sairaudet, erityisesti AIDS, malaria sekä erilaiset kuumetaudit. Uusi Nalosia-projekti on jalkautunut Sirisian seudun kyliin. Opetus ja valistus ovat sairauksien parhaita ehkäisykeinoja. Erään selvityksen mukaan Keniassa, jossa joka seitsemäs on HIV-positiivinen, ei vieläkään tunneta riittävästi sairauden leviämistapaa. Valistus on kohdistunut tyttökoulun oppilaisiin, luontaisparantajiin, kyläkätilöihin sekä kylänvanhimpiin. Ympäristöstä on pyritty huolehtimaan projektin puitteissa siten, että kylien vesilähteitä on suojeltu rakentamalla niistä betonirenkailla ja kannella suojattuja kaivoja. AIDS-potilaiden perhehoitoa on niinikään järjestetty kylissä. Naisten vertaisryhmillä on voimaannutettu naisia ottamaan vastuuta omasta elämästään. HIV positiivisille on perustettu vertaisryhmiä. Projektin työ liittyy Kenian valtiollisiin hankkeisiin ja sitä tehdään yhdessä viranomaisten ja sikäläisen Moin yliopiston kanssa. Vanha lähetystyöntekijöiden viisaus neuvoo viemään tarvitseville kalojen sijasta onkia. Sitä ODL:n projektit ovat pyrkineet tekemään. Tarkoitus on, että vastuu kenialaisten hyvinvoinnista on maan omilla kansalaisilla.
Miten ehkäiset syysflunssaa?
Viimeksi kaksi viikkoa sitten oli kurkku kipeä. Yskimällä flunssa paranee ja C-vitamiinilla.
Terveellisellä ruokavaliolla, jossa on hedelmiä ja kasviksia. En usko mihinkään poppakonsteihin.
Heikki Tuominen
Harrastan avantouintia joka aamu. En muistakaan, milloin olisi viimeksi ollut flunssaa.
Leena Heikkinen
Tanja Holappa
MIELTÄ Tätä
20 ODL UUTISET
HAMMASLÄÄKÄRIASEMA ALOITTI ODL:llä
ODL Hyvinvointikeskuksessa voi nyt hoidattaa myös hampaansa. ODL Hammaslääkärit -asemalla työskentelee hammaslääkäreitä, erikoishammaslääkäreitä sekä suuhygienistejä. Perushammashoidon lisäksi tarjolla on erikoishammashoitoa muun muassa suukirurgian, protetiikan ja purentafysiologian sekä lasten hammashoidon erikoisaloilta. Suuhygienistit tekevät hammaskiven poistoja ja hampaiden valkaisuja useilla eri menetelmillä. Potilaita voidaan hoitaa myös nukutuksessa. Käytössä ovat ODL:n modernit leikkaussalit heräämöineen, mikä luo turvalliset ja luotettavat puitteet nukutushoidoille. Nukutuksessa onnistuvat esimerkiksi laajemmat suukirurgiset toimenpiteet sekä tarvittaessa kokonaishoito pelkopotilaille. Hammaslääkäriasemalle pääsee ODL:n uudesta aulatilasta. ODL Hammaslääkärit -yhtiö palvelee myös ODL:n Rovaniemen yksikössä.
ODL Hammaslääkärit Avoinna: klo 8 19 Ajanvaraus: Oulussa (08) 3132 322 Rovaniemellä 040 533 7300
Uusi työterveysyhtiö aloittaa lokakuussa
ODL Työterveys ja Oulun kaupungin omistama Oulun Työterveys yhdistyivät omaksi yhtiökseen, jonka nimi on ODL Oulun Työterveys Oy. Sen omistavat puoliksi ODL ja Oulun kaupunki. Uusi yritys aloitti toimintansa lokakuun alussa ODL:n uusissa tiloissa. Asiakkaita palvelevat edelleen pääsääntöisesti tutut työntekijät. Henkilöstön kokonaismäärä uudessa yhtiössä on noin 250. ODL Oulun Työterveys tarjoaa asiakkailleen entistäkin kattavampaa palvelua, sillä se on tehnyt palvelusopimuksen diagnostiikka- ja erikoislääkäripalveluista ODL Terveyden kanssa. Tämä tarkoittaa tehokkaampia työterveysprosesseja, laajempaa sairaanhoidon palvelukokonaisuutta sekä monipuolisia työhyvinvoinnin palveluja. Uuden yhtiön tavoitteena on olla Keski- ja Pohjois-Suomen johtava työterveys- ja työhyvinvointipalvelujen tuottaja, jolla on valtakunnallinen palveluverkosto. Lisäksi tavoitteena on olla valtakunnallisesti johtava työhyvinvointipalvelujen kehittäjä ja soveltaja. ODL Oulun Työterveys Oy:n toimitusjohtajana toimii Heikki Salovaara. Johtoryhmään kuuluvat myös Leena Ala-Mursula, Veikko Kujala, Elina Kyllönen ja Paula Tuominen.
UUSIA LÄÄKÄREITÄ
Seuraavat lääkärit ovat aloittaneet vastaanottonsa ODL Lääkärikeskuksessa: Korva- nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärit Maija Aittola, Eila Jaakola, Katariina Jounio-Ervasti, Heino Karjalainen, Jukka Pernu, Erkki Rantaiso ja Pekka Sipilä. Lastenlääkärit Sirpa KoskiTervo ja Raija Valtonen. Silmälääkärit Heli Hirvelä ja Seppo Luoto . Yleislääkäri Arto Eberhardt. Ortopedi Jarmo Kangas.
Uusi lääkärikeskus Rovaniemelle
Lukijakilpa kiinnosti
Edellisen Oodin lukijakyselyn arvonnan eli kylpyläliput kahdelle tai kuntotestin voitti Helvi Kuusela Äänekoskelta. Vastauksia tuli ennätykselliset yli 800. Eniten vastaajia kiinnosti "Iho sileäksi ilman veistä" -juttu. Myös tuomiorovasti Matti Pikkaraisen elämänmuutos ja lasten ylipainoasiat kiinnostivat. Ylivoimainen enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että Oodi antaa hyödyllistä tietoa terveyden hoitamisesta, on kiinnostava ja helppolukuinen. Lehteä pidettiin myös ajankohtaisena ja ihmisläheisenä.
ODL Lääkärikeskus aloitti toimintansa Rovaniemellä elokuun alussa. Lääkärikeskus tarjoaa yleis- ja erikoislääkäripalveluja sekä diagnostiikkapalveluja. Keskuksella on käytössään korkeakenttämagneetti ja suoradigitaalinen röntgenlaite sekä oma laboratorio. Lappilaiset asiakkaat ovat ottaneet Urheilukadulla aloit-
taneen lääkärikeskuksen hyvin vastaan. Oulun ja Rovaniemen lisäksi ODL:llä on toimipisteet Ylivieskassa, Kalajoella ja Kajaanissa. Yhteistyökumppaneiden kautta palvelua tarjotaan valtakunnanlaajuisesti erityisesti työterveyspuolella.
Ajanvaraus: 040 577 5777
Ajanvaraus myös netissä: www.odl.fi
NIMITYKSIÄ ODL-KONSERNISSA
Lääkärikeskus
Vastaanottoavustaja Tiina Pulkkinen Lähihoitaja Anne Niemitalo
www.odl.fi
Palvelusihteeri Marja-Leena Westerholm
21
Peuhkurinen kehittämään sydänsairauksien hoitoa
Vastaanottoavustaja Marianne Koskela
Sairaanhoitaja Aija Pasanen
Palvelusihteeri Laura Lehtinen
Perushoitaja Päivi Marjomaa
Sairaanhoitaja Riikka Siiro-Virtanen
Työterveys
Työterveyshoitaja Mirva Haataja Smarthouse
Diakoniaopisto
Tuntiopettaja Päivi Conlin
Kuntoutus
Työterveyshoitaja Sinikka Turkka Ammatillinen kuntoutus
Työterveyshoitaja Tanja Vehniäinen Hyvinvointikeskus
Tuntiopettaja Pirkko Natri
Fysio
Palvelusihteeri Kaisa Itkonen Tuntiopettaja Raisa Lantto
Työterveyshoitaja, tiimivastaava Leena Keränen Hyvinvointikeskus
ODL:n kardiologian ylilääkäriksi on nimetty sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Keijo Peuhkurinen. Asiakaspalvelun lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu kardiologisen toiminnan kehittäminen ODL:llä. Hän osallistuu tutkimustoimintaan ja on ODL:n Medical Advisory Boardin jäsen. Aiemmin Peuhkurinen on toiminut OYS:n kardiologian erikoislääkärinä ja viimeiset kymmenen vuotta Kuopion yliopiston kardiologian professorina. Peuhkurinen ottaa vastaan asiakkaita ODL Terveyden toimipisteissä Oulussa, Rovaniemellä ja Ylivieskassa. Aikoja Peuhkurisen vastaanotolle voi varata osoitteesta www.odl.fi tai puh. (08) 3132 000. Oulun Liikuntalääketieteellisen Klinikan tutkija, filosofian tohtori Raija Korpelainen on nimitetty Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan terveysliikunnan dosentiksi. Korpelainen on vankkumaton arkiliikunnan puolesta puhuja. Hänen mukaansa monet kansantaudit olisivat voitettavissa, mikäli erityisesti lasten ja nuorten arkiliikunnan määrää saataisiin lisättyä.
Säätiö
Johdon assistentti Riikka Hannila Kokouspalvelusihteeri Heli Malila
22 ODL UUTISET
Laihdutusleikkauksia nyt myös ODL:llä
Tehokkain hoitomuoto sairaalloiseen ylipainoon on laihdutusleikkaus, jossa mahalaukku pienennetään ja useimmiten yhdistetään pohjukaissuoleen. Tällä menetelmällä potilaat laihtuvat keskimäärin 40-50 kiloa. Leikkauksen jälkeen tyypin 2 diabetes, kohonnut verenpaine ja kolesteroli sekä uniapnea lievittyvät tai paranevat kokonaan. Laihdutusleikkaus on turvallinen hoitomuoto. Viimeisen vuosikymmenen aikana laihdutusleikkaukset ovat yleistyneet huomattavasti myös Suomessa. Nyt leikkauksia tehdään myös ODL:llä. Leikkauksia tekevät laihdutuskirurgiaan perehtyneet kokeneet lääkärit. Ennen leikkausta ODL Laihdutusklinikan moniammatillinen työryhmä yhdessä asiakkaan kanssa arvioi, onko leikkaushoito sopiva.
Ajanvaraus ja tiedustelut Laihdutusklinikalle Puh. (08) 3132 254 Sähköposti: laihdutusklinikka@odl.fi Lisää: www.odl.fi / Liikuntaklinikka / Laihdutusklinikka
ODL osti EMG Laboratoriot
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö osti EMG Laboratoriot Oy:n osakekannan. EMG Laboratoriot on vuodesta 1987 lähtien tuottanut kliinisen neurofysiologian tutkimuspalveluita kuten käsien ja jalkojen hermoratatutkimuksia, aivosähkökäyrätutkimuksia ja unihäiriötutkimuksia sekä neurologien vastaanottopalveluita. Yhtiön palveluiden tilaajina ovat yksityiset lääkärikeskukset ja työterveysasemat sekä julkisen terveydenhoidon sairaalat, terveyskeskukset ja työterveyshuolto. EMG Laboratoriot Oy toimii valtakunnallisesti Oulun lisäksi Jyväskylässä ja Helsingissä. EMG vastaa kokonaisvaltaisesti muun muassa monen keskussairaalan neurofysiologisista palveluista.
Tule kuulemaan laihdutusleikkauksesta!
Yleisöluento 15.10. klo 18 - 20 ODL:n Wegelius-salissa (käynti Albertinkatu 16 tai Sepänkatu 15, opastus pääaulasta 1. kerros) Asiantuntijat: Kokeneet laihdutuskirurgit, myös ODL:llä laihdutusleikkauksia tekevät Timo Heikkinen (kuv.) ja Vesa Koivukangas Sisätautien erikoislääkäri Antti Rinne Laihdutusvalmentaja, sairaanhoitaja Taina Linna
KÄVELLEN SUOMEN POIKKI
Eduskunta-avustaja Pasi Kemppainen ja yrittäjä Kari Heljasvaara kävelivät 1350 kilometriä Utsjoelta Helsinkiin syöpätyön puolesta. Aikaa urakkaan kului 36 päivää. Matkanopeus oli noin 40 kilometriä päivässä. Askelia kertyi jopa 1,8 miljoonaa. ODL tuki urakkaa tarjoamalla miehille liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tiina Nylanderin tekemän lääkärintarkastuksen, jossa tutkittiin niin lihakset, nivelet kuin sydänkin. Lääkäri antoi myös valmistautumisohjeita ja ensiapupakkauksen. Lisäksi miehet saivat kysyä neuvoa puhelimitse ODL:n ylilääkäri Juhani Junilalta. Näin miehet saivat muun muassa särkylääkereseptin matkan varren apteekkiin.
oodi oivallukselle 23
36-VUOTIAS KAHDEN LAPSEN ÄITI:
"YKSINHUOLTAJA ON OUTOLINTU"
Henkilöiden nimet on muutettu, eivätkä kuvan henkilöt liity juttuun. "Haluan esiintyä nimettömänä, koska en halua, että kertomistani asioista puhutaan selkäni takana", haastateltavamme kertoo. ODL auttaa yksinhuoltajia Tuikku-projektilla. Katso lisää: www.odl.fi - Kuntoutus - Kuntoutuksen erityispalvelut - Projektit
KUVA AINI PIHLAJANIEMI / P.S.V.
eva ja Pekka olivat tunteneet toisensa jo melkein kymmenen vuotta, kun pariskunnan esikoinen syntyi. Reilun vuoden päästä tuli pikkusisko. Jo silloin Eeva huomasi, että Pekkaa ei perhe juuri kiinnostanut. Viina alkoi houkutella, ja pian ilmestyivät kuvioihin väkivalta ja vieraat naiset. Silloin Eeva otti eron. Lapset jäivät äidille, eikä isä ole sen koommin välittänyt jälkikasvuaan edes tavata. Mutta leiman otsaansa sai kuitenkin Eeva. Hän on yksinhuoltaja. "Kyllä sen huomaa, että ihmiset eivät ota minua huomioon tasavertaisesti, on vähän outo lintu. Monet pelkäävät, että tämä tarttuu, ystävätkin, jotka ennen pyysivät kylään ja lasten kanssa puistoon, ovat kadonneet. Jos perheiden kesken suunnitellaan yhteistä tekemistä, minut jätetään pois laskuista", Eeva kertoo. Eevalla on kuitenkin isompiakin murheita: ammattikorkeakoulusta pari vuotta sitten
E
valmistunut tradenomi menetti työpaikkansa isosta ohjelmistotalosta. "Meitä irtisanottiin taloudellisista ja tuotannollisista syistä neljä, joista kaksi oli yksinhuoltajia", Eeva ihmettelee. "Koko ajan on ahdistava ja kuristava tunne, kun tietää, että on 20 euroa tilillä ja että sillä on pärjättävä. Säästän ruuasta, laitan paljon puuroja, en osta kasviksia enkä mitään, minkä kilohinta on enemmän kuin kolme euroa." "Teen itse vaatteita, ja kirpputori on tosi hyvä. Emme käy matkoilla, emme kalliissa huvipuistoissa. Me käymme hiekkarannoilla ja paikoissa, joihin pääsee pyörällä tai linjaautolla." "Pienten lasten yksinhuoltajan työssäkäyminen on älytön yhtälö. Jos lapsi sairastaa ja on pakolliset lääkäri- ja neuvolakäynnit, kukaan muu ei niitä hoida. Työpaikalla katsotaan karsaasti, että taasko sinä lähdet neuvolaan." "Työelämä voisi ottaa huomioon perhetilannetta, eihän
tämä montaa vuotta kestä. Tai miksei esimerkiksi neuvolassa voisi käydä illalla? Tai kun saisi kodinhoitajaa joskus avuksi." un Eeva lähtee viemään poikaa lääkäriin, myös tyttö otetaan mukaan, vaikka keskellä yötä. Sisko seuraa veljensä jalkapalloharjoitukset ja veli siskonsa satupaletin. "Me ollaan tiukka paketti." "Kun hoitaa lapsia yksin, ei voi sanoa puolisolle, että käy kaupassa, laita ruokaa ja siivoa, minä menen lasten kanssa ulos. Minä käyn kaupassa, laitan ruuan, siivoan ja menen lasten kanssa ulos." "Yksin olen opettanut lapset luistelemaan, uimaan, hiihtämään, semmoisia asioita, joista ajattelin, että ne tehdään miehen kanssa yhdessä. Kun lapsi tarvitsee huomiota, se pitää antaa vaikka kuinka väsyttäisi." "Mies voisi myös osallistua lasten päivittäisiin riitatilanteisiin. Etenkin pojalle se olisi
K
tärkeää, sillä itse ymmärrän selvästi paremmin tytön ajatuksista. En osaa pelata pelejä, enkä kasata legoja." "Lapset hirveän helposti syrjäytyvät, jos ei kynsin hampain taistele sen eteen, että he ovat tasa-arvoisia toisten lasten kanssa. Helposti jäädään kotiin. Yksinhuoltajissa on paljon masentuneita ja kohtaloonsa alistuneita ihmisiä." "Itselläkin on välillä energia haussa. Saan energiaa siitä, kun lapset ovat iloisia ja terveitä ja niillä menee hyvin. Pari kertaa kuussa käyn jumpalla ja muutaman kerran vuodessa elokuvissa." "Olen ollut vajaan vuoden Oulun seudun yksinhuoltajat ja yhteishuoltajat -yhdistyksessä. Se on henkireikä, itsekin olen käynyt vertaishenkilökoulutuksen ja toiminut tukihenkilönä."
O
lisihan se itselläkin ihanaa, kun olisi mies vierellä."(RT)