UUTTA!
KASVOJEN KOHOTUSTA ILMAN VEISTÄ
NOSELAB MULLISTI NUHATUTKIMUKSEN
IHOTAUTILÄÄKÄRI TUULA KINNUNEN TEKEE
LIIKAA LÄÄKKEITÄ?
Ota avuksesi lääkehoidon arviointi
2
asiakas kertoo
ANTELL-KONSERNI PANOSTAA
TYÖNTEKIJÖIDEN TERVEYTEEN
Katri Antell Oy on kasvanut sadassa vuodessa yhden naisen torikaupasta valtakunnallisesti palveluja tarjoavaksi konserniksi. Kolmen leipomon ja kahvilan lisäksi yhtiöllä on 90 henkilöstöravintolaa eri puolilla Suomea. Kaikkien työntekijöiden hyvinvointia hoitaa
Kun konsernista löytyi riittävästi Kelan tukeman kuntoutuksen kriteerit täyttäviä henkilöitä, saatiin aikaan Antellin oma yhdeksän hengen TYKryhmä. "Oli hienoa, että saimme työntekijöillemme oman ryhmän. Silloin kuntoutujat saattoivat jakaa työhön liittyviä kokemuksiaan ja ajatuksiaan ikään kuin tutussa porukassa, vaikka tulivatkin eri puolilta Suomea. Kuntoutujat saivat työasioissa tukea toinen toiseltaan." KUNTO NOUSI Antellin TYK-ryhmä kokoontui ensimmäiselle kahden viikon kuntoutusjaksolleen ODL:lle helmikuussa 2007, ja viimeinen jakso päättyi vuotta myöhemmin. Kuntoutuksen toteutti työryhmä, johon kuului psykologi, sosiaalityöntekijä, työfysioterapeutti, työterveyshoitaja ja kuntoutuslääkäri. Lisäksi käytettiin erikoisasiantuntijoita, muun muassa toimintaterapeutteja.
L
ODL Terveys Oy.
Lähes 130 vuotta sitten oululainen Katri Antell hankki perheelleen elantoa myymällä omia leipomuksiaan koristaan. Vähitellen toiminta laajeni, ja pian Antellin omenahyveen ja muiden herkkujen maine kiiri kauemmaksikin. Edelleen Katri Antell Oy on perheyritys, jonka omistaa tätä nykyä oululainen Lanttojen perhe. Konserniin kuuluu Antell-Leipomot Oy ja AntellCatering Oy, jolla on lähes sata henkilöstöravintolaa eri puolilla Suomea ja joka järjestää juhlatarjoiluja tilauksesta. Koko konserni työllistää yli 400 ihmistä, jotka viihtyvät yrityksessä pitkään pisin työsuhde on kestänyt lähes 40 vuotta. Syksystä 2003 alkaen Antellin työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia on pääyhteistyökumppanina hoitanut ODL Terveys. ODL huolehtii valtakunnallisesti toimivan Antellin työterveydestä koko maassa. Lakisääteisen työterveyspalvelun lisäksi Antell ostaa työntekijöilleen myös yleislääkäritasoiset lääkäripalvelut. "Haluamme huolehtia henkilökunnan hyvinvoinnista ja kiinnittää huomiota siihen, että mahdollisimman pian pystytään reagoimaan, jos terveysongelmia ilmenee", Antell-konsernin hallintopäällikkö Merja Nelimarkka perustelee laajempaa työterveyssopimusta. Työterveyspalvelujen lisäksi Antellin työntekijät ovat voineet osallistua ODL:llä järjestettyyn työhyvinvointia parantavaan TIMMI-projektiin. "Saimme siitä hyviä kokemuksia, työntekijät tykkäsivät tosi paljon. Hankkeessa oli hyvä henki, joka heijastui myös työhön", Merja Nelimarkka kertoo. Hyvien kokemusten innoittamana Antell alkoi suunnitella työntekijöilleen yhdessä ODL:n kanssa työkykyä ylläpitävää kuntoutusta. Työterveyspalvelujen puolelta suunnitteluun osallistuivat työfyisoterapeutti Eliisa Kammonen, työterveyslääkäri Ahti Hosio ja työterveyshoitaja Ulla Jutila.
3
KUVA ONNI KINNUNEN / P.S.V.
Työterveyslääkäri Ahti Hosio, Katri Antell Oy:n hallintopäällikkö Merja Nelimarkka ja kuntoutuslääkäri Matti Sassi voivat olla yhdessä iloisia siitä, että Antellin työkykyä ylläpitävä kuntoutus onnistui nappiin. Kuntoutukseen osallistuneiden antellilaisten työhyvinvointi parani, ja myös työn kehittämiseen saatiin uusia ajatuksia.
Kuntoutus toteutettiin kolmessa jaksossa. Selvitysjaksolla arvioitiin kunkin kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista työ- ja toimintakykyä erilaisin testein ja suunniteltiin tavoitteet. Kuntoutujat pääsivät muun muassa kuntotestiin. Valmennusjaksoilla käsiteltiin työergonomiaa ja keskusteltiin työkykyyn vaikuttavista asioista. Lopuksi tehtiin uudelleen ensimmäisen jakson testit, jotta nähtiin kuntoutuksen vaikutus. Kuntoutus sisälsi myös kotitehtäviä. "Kuntoutusprosessi oli vuoden kestänyt oppimisprosessi", kuntoutuslääkäri Matti Sassi kertoo.
"Viimeisessä tapaamisessa oli selkeä ero edelliseen verrattuna. Selvästi kuntoutujista näki, että asioita oli kuntoutuksen kuluessa käsitelty, ja arjen haasteet olivat selkiytyneet. Tapaamisessa oli positiivinen ja hyvä fiilis", Merja Nelimarkka iloitsee. Lähes kaikkien kuntoutuksessa mukana olleiden fyysinen kunto oli testien perusteella parantunut. Ihmiset kertoivat löytäneensä keinoja työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen ja työssä selviytymiseen. "Kuntoutuksen onnistumiseen vaikutti ratkaisevasti se, että kuntoutujat olivat hyvin motivoituneita ja ottivat
innokkaasti osaa kuntoutukseen", Matti Sassi kommentoi. KUNTOUTUS TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEISIIN Antellin työntekijöiden kuntoutuksessa keskityttiin erityisesti leipomo- ja ravintolatyötä keventäviin ja helpottaviin keinoihin ja apuvälineisiin, kehoa säästäviin työtapoihin ja kiireen hallintaan. Merja Nelimarkan mukaan yhteistyö ODL:n kanssa sujui hienosti: "Kuntoutuksen sisältö oli onnistunut ja nimenomaan Antellin työntekijöille sopiva."
Kuntoutukseen kuuluu vuoden kestävä seuranta. Esimiehet käyvät sen aikana keskusteluja kuntoutujien kanssa, ja niiden pohjalta kehitetään työtapoja ja työntekijöiden jaksamista. Työterveyslääkäri tapaa kuntoutujat syksyllä. Yksi suurimpia haasteita Merja Nelimarkan mukaan valtakunnallisen kuntoutusryhmän järjestämiselle oli se, miten saada perheelliset naiset irrottautumaan kahdeksi viikoksi hoitamaan itseään ja tulemaan kauempaakin Ouluun. Irtiotto kääntyi kuitenkin voitoksi: kuntoutujat nauttivat siitä, että pääsivät hetkeksi kokonaan irti arjesta. (RT)
4
PÄÄ KIRJOITUS
oodi
Kokonaisuus ratkaisee
KUVA REIJO KOIRIKIVI
ntisaikaan käytiin lääkärissä hakemassa hoitoa kipeään kurkkuun tai muuhun yksittäiseen vaivaan. Lääketieteellisen tiedon ja osaamisen lisäännyttyä on yhä tärkeämmäksi tullut ymmärtää kokonaisuuksia. On välttämätöntä tietää, miten esimerkiksi erilaiset lääkkeet yhdessä vaikuttavat tai mihin kokonaisuuteen erilaiset vaivat ja oireet liittyvät. Potilaan kannalta on oleellista, että hän saa samasta paikasta hoitoa tarvittaessa eri asiantuntijoilta. Potilaita ei ole oikein juoksuttaa eri luukuilta hakemaan apua sairauksiinsa. Tässä Oodissa kerromme palveluista, joista saa tietoa eri lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Samoin kerromme suunnitelmista, joiden avulla turvataan ihmisten kokonaisvaltaisen hoidon ohjaus. Näin vältytään juoksuttamasta ihmisiä hakemaan palvelua paikoista, jotka eivät ole potilaan kannalta kaikkein tarkoituksenmukaisimpia.
E
O
sevat monenlaista tukea, jotta he voisivat elää täyspainoista elämää. Diakonissalaitos pyrkii suunnittelemillaan ja toteuttamillaan projekteilla mahdollistamaan erityistukea tarvitsevien osallistumisen työhön. Tällä tavoin annetaan monelle edellytykset ihmisarvoiseen elämään ja samalla säästetään yhteiskunnan varoja. Tässäkin kokonaisuus ratkaisee. Me voimme yhteisönä paremmin, kun kaikilla on edellytykset hyvään elämään.
S
iirtyessäni toimituskunnasta käsin palvelemaan Oodin lukijoita päätoimittajuudesta ottaa vastuun ODL Terveys Oy:n markkinointijohtaja Seppo Rajaniemi. Toivotan kaikille lukijoille kirkkaita keväisiä päiviä.
ulussa toimeentulotuella elävistä on 35 prosenttia alle 25 vuotiaita. Me olemme vaarassa kadottaa merkittävän joukon työelämästä. Syrjäytymisvaarassa olevat tarvit-
Hannu Rahikainen
hannu.rahikainen@odl.fi
OODI-POHJOISSUOMALAISTEN TERVEYSLEHTI
2 5 6 8 10 12 13 15 16 17 18
Antell panostaa työntekijöiden terveyteen Onko lääkitys kohdillaan?
Iho sileäksi ilman veistä
Asiantuntija vastaa
NoseLab mullisti nuhatutkimuksen
Lapsen ylipaino on riski
Oodin vieras: Taidemaalari Terttu Jurvakainen
Toimitusjohtaja Matti Niemelä: "Toiminta laajenee, palvelu paranee" ODL uutiset
Matti Pikkaraisen kuntoremontti etenee
Oodi oivallukselle Tarja Siira: "Ihminen ja yhteiskunta tarvitsevat työtä"
JULKAISIJA: ODL Terveys Oy ja Sairaala Botnia Oy. PL 365 90100 OULU. Vaihde (08) 3132 011. www.odl.fi PÄÄTOIMITTAJA: Seppo Rajaniemi, 0400 586 842, seppo.rajaniemi@odl.fi. TOIMITUSKUNTA: Timo Takala, Maini Viitasalo, Olli Raasakka, Hannu Rahikainen, Petra Välkky, Merja Meriläinen, Raija Tuominen ja Reijo Koirikivi. LEHDEN TOIMITUS, KUVAT JA TAITTO: Studio P.S.V. Oy. KANNEN KUVA: Reijo Koirikivi, kuvassa Tuula Kinnunen. PAINO: Kalevaprint Oy. Vuosi 2008. ISSN 1457-8412
5
K
ONKO LÄÄKITYS KOHDILLAAN?
UUSI PALVELU LÄÄKEHOIDON ARVIOINTIIN
Onko päivittäiseen lääkitykseen kertynyt vuosien mittaan purnukoita niin paljon, ettei enää pysy laskuissa mukana? Onko reseptilääkkeiden seassa myös ilman reseptiä saatavia lääkkeitä ja luontaistuotteita, joiden yhteisvaikutuksista ei voi olla varma?
KUVA ONNI KINNUNEN / P.S.V.
Kun ihminen ikääntyy, hänen käyttämiensä lääkkeiden määrä alkaa helposti kasvaa. Jos henkilö käy useiden eri lääkäreiden vastaanotolla, voi käydä niin, että lääkärit määräävät toisistaan tietämättä henkilölle sellaisia lääkkeitä, jotka eivät sovi yhteen. Kun samaan soppaan vielä lisätään apteekin ilman reseptiä saatavat lääkkeet ja luontaistuotteet, saattaa keitoksesta olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Epätasapainossa oleva lääkitys saattaa saada aikaan esimerkiksi sekavuutta, huimausta, väsymystä, suun kuivumista, mahavaivoja tai unettomuutta. Pahimmillaan epäsopiva lääkitys saattaa viedä ihmisen sänkypotilaaksi. ODL on tarttunut lääkehoidon ongelmiin tarjoamalla asiakkailleen lääkehoidon kokonaisarviointia. Palvelua tarjotaan sekä ODL Sairaalan potilaille ja Veljeskodin asukkaille että ulkopuolelta tuleville yksityisasiakkaille. Myös kuka tahansa lääkäri tai apteekki voi lähettää asiakkaansa arviointiin ODL:lle. Laajassa kokonaisarvioinnissa farmaseutti käy läpi kaikki asiakkaan käyttämät lääkkeet ja luontaistuotteet: "Ovatko lääkkeet diagnoosin pohjalta hoitosuositusten mukaisia, millaisia sivuoireita lääkitys aiheuttaa ja voitaisiinko niitä välttää, onko lääkkeillä haitallisia yhteisvaikutuksia, puuttuuko jokin olennainen lääke, ovatko lääkkeiden ottoajat oikeita, miten lääkkeet vaikuttavat potilaan elämänlaatuun, ovatko korvausasiat kunnossa", lääkehoidon koko-
ODL Sairaalan sisätautiosaston lääkäri Niko Rantala pohtii farmaseutti Tiina Paunan kanssa potilaan lääkitysasioita.
naisarvioinnin erityispätevyyden saanut farmaseutti Tiina Pauna kertoo esimerkkejä siitä, mitä arviointi pitää sisällään. Arviointiin kuuluu myös asiakkaan ja mahdollisesti omaisen haastattelu. YHTEISTYÖSSÄ LÄÄKÄRIN KANSSA Arviointia varten farmaseutti on yhteydessä hoitavaan lääkäriin. Hän laatii arvioinnista raportin, jonka saa potilaan lisäksi myös hoitava lääkäri. Lääkäri tekee lääkitykseen mahdolliset muutokset. Laaja-
Lisätietoa, kustannusarvio ja ajanvaraus: Farmaseutti Tiina Pauna 040 701 7867 tiina.pauna@odl.fi
mittaisen kokonaisarvioinnin lisäksi farmaseutti antaa ODL Sairaalan lääkäreille myös kevyempää lääkehoidon konsultaatiopalvelua. Kokonaisarvioinnin hinta riippuu siihen tarvittavasta ajasta. "Jos arvioinnin avulla voidaan välttää turhia sairaalapäiviä, se haukkuu nopeasti hintansa. Lääkityksestä pyritään lisäksi saamaan sellainen, jota asiakkaan olisi helppo toteuttaa ja se olisi hänelle mahdollisimman taloudellinen", Tiina Pauna kertoo. "Palvelun avulla on saatu asiakkaalta poistettua esimerkiksi keskushermostoa rasittavia, sekavuutta aiheuttavia lääkkeitä, jolloin hänen elämänlaatunsa on parantunut." Palvelu helpottaa myös lääkärin työtä. Vastaanotolla ei aina ole mahdollisuutta paneutua potilaan kokonaislääkitykseen. Toiseksi lääkäri ei mielellään lähde kyseenalaistamaan toisen lääkärin määräämää lääkettä. Arvioinnin myötä lääkärin diagnoosityöhön jää enemmän aikaa. Lääkehoidon kokonaisarviointi on ollut jo yli kymmenen vuotta käytössä USA:ssa, Englannissa ja Australiassa ja on nyt tulossa myös Suomeen. Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan arviointi olisi hyvä tehdä kaikille yli 75vuotiaille. (RT)
6
ODL BOTNIALLA UUTTA TEKNIIKKAA IHON KIINTEYTYKSEEN
IHO SILEÄKSI ILMAN VEISTÄ
ODL Botnian ihoklinikka tarjoaa esteettistä ihonhoitoa alan uusimmalla tekniikalla: klinikka on hankkinut käyttöönsä Thermage-laitteen, jonka avulla on mahdollista kiinteyttää ihoa ilman kirurgin veistä. Klinikka tarjoaa uutta helpotusta myös liiallisesta ihokarvan kasvusta kärsiville.
O
ODL Botniassa on hoidettu jo pitkään ihosairauksien lisäksi myös ihon verisuoni-, pigmentti-, arpi- ja ryppymuutoksia erilaisilla hoitomenetelmillä. Käytössä ovat KTP Aura -laser, kryo-hoidot, hedelmähappohoidot ja restylane-pistokset. Klinikalla työskentelee myös plastiikkakirurgeja.
Uusimpana palvelunaan ihoklinikka tarjoaa kasvojen kohotusta ilman leikkausta. Hoitoa varten klinikalle hankittiin uusi laite, joka edustaa alan uusinta tekniikkaa Suomessa. Radiofrekvenssiaalloilla toimivan laitteen avulla ihotautilääkäri lämmittää ihoa. Lämpö vaikuttaa ihon sisällä
olevaan kollageeniin siten, että iän myötä löystynyt kollageenikudos kiinteytyy ja iho kiristyy. "Hoito käynnistää samanlaisen prosessin, joka tapahtuu, kun haava paranee. Tällöin ihoon muodostuu uutta kollageenia. Haavan täydellinen paraneminen kestää useita
kuukausia, joten myös kiinteytyshoidon lopulliset tulokset nähdään kolmesta kuuteen kuukauden kuluttua", ODL Botnian ihotautilääkäri Tuula Kinnunen kertoo. Kiinteytyshoitoa, joka on USA:n lääkintäviranomaisen hyväksymä hoitomuoto, voidaan käyttää niin kasvojen,
käsien, käsivarsien, reisien tai vaikkapa vatsan alueen ihon hoitoon. Ennen kiinteytyshoitoa lääkäri tapaa asiakkaan ja tutkii, sopiiko hoito asiakkaalle ja hyötyisikö tämä siitä. Hoito on nopeaa. Poskien, leuan ja kaulan kiinteyttämiseen kuluu aikaa noin tunti ja maha-alueenkin käsittely vie aikaa vain pari tuntia. Hoitoa ei yleensä tarvitse uusia, vaan kertakäsittely saa jo aikaan selviä tuloksia. NAISILLE JA MIEHILLE Kiinteytyshoidon aikana lääkäri antaa laitteen avulla iholle lämpöimpulsseja. Jos lämpö nousee liian korkeaksi, asiakas saattaa tuntea kipua: "Silloin vähennämme laitteen tehoa. Asiakkaan palaute onkin hoidon aikana tärkeää, sillä tehon pitää olla riittävän iso, jotta saadaan aikaan tuloksia, mutta liian suuresta tehosta taas ei ole hyötyä." Parhaiten hoito onnistuu 40 60 -vuotiailla. Kiinteytyshoito sopii sekä miehille että naisille. "Ihon pitää olla terve, että hoito voidaan antaa", Kinnunen muistuttaa. KARVANKASVU KURIIN Uutta ODL Botnian ihoklinikalla on myös laserhoito liikakarvoituksen poistoon.
KUVAT ONNI KINNUNEN / P.S.V.
7
Thermage-laitteen avulla lääkäri ohjaa veltostuneelle iholle lämpöä. Lämpö vaikuttaa ihossa olevaan kollageeniin siten, että löystynyt kollageenikudos kiinteytyy ja iho kiristyy.
Ajanvaraus ihotautilääkärille
ODL Botnia (08) 3232 400 ODL Terveys (08) 3132 000
Hintaesimerkkejä: IHON KIINTEYTYS Keskikasvot ja leuan alusta 2990 euroa (ei sisällä lääkärin ennakkotutkimusta)
Kuvissa näkyy ihon kiinteytyshoidon vaikutus kahden kuukauden kuluttua hoidosta. Eron huomaa selvästi etenkin leuan alla.
"Naiset käyttävät hoitoa muun muassa viiksi- ja partakarvoihin tai siistimään bikinirajaa, kainaloita tai sääriä. Miehet ovat käyttäneet hoitoa runsaaseen karvankasvuun muun muassa selässä", Kinnunen kertoo. Laser tehoaa vain kasvuvaiheessa olevaan karvaan, ja osa
karvoista on aina lepovaiheessa. Siksi hoitokertoja tarvitaan yleensä kahdesta viiteen, jotta saataisiin mahdollisimman hyvä lopputulos. Hoidon avulla karvan kasvu saadaan yleensä loppumaan kokonaan. (RT)
KARVANPOISTO 160 400 euroa käsiteltävän ihoalueen laajuudesta riippuen.
8
asiantuntija vastaa
KEIJO PEUHKURINEN KARDIOLOGIAN PROFESSORI
SYDÄN
Paljon puhutaan siitä, että lihavuus on riski saada sydänkohtaus. Mitä tämä riski konkreettisesti tarkoittaa eli mitä sellaista lihavuus aiheuttaa kehossa, joka voi saada aikaan sydänkohtauksen? Itselleni tehtiin muutama vuosi sitten ohitusleikkaus kiireellisenä sydänkohtauksen jälkeen. Leikkauksen jälkeen lopetin tupakoinnin ja sain verenpaine- ja kolesterolilääkityksen. Ruokavaliokin muuttui vähärasvaiseksi, mutta paino pysyy liian korkeana. Onko syytä huoleen? Sydämellinen pullero
taan, ruokavaliolla hoidettuna tai lääkehoidon seurauksena (ylivoimaisesti tehokkain tapa hoitaa) - on suorassa suhteessa matalaan sairastavuuteen ja alhaiseen kuolleisuuteen, erityisesti potilailla, joilla on todettu sydän- ja verisuonisairaus. Verenpaineen (alle 140/85) ja kolesterolin (huono kolesterolia reilusti alle 2!) määrätietoinen lääkehoito auttaa pienentämään riskiä, mutta esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen kannalta laihduttaminen on paras tapa hoitaa riskiä alemmaksi. Toisaalta liikunta vähentää sinällään riskiä saada sydän- ja verisuonitautitapahtuma. Ohitusleikkauksen jälkeen riskitekijöiden kokonaisvaltainen hoito on äärimmäisen tärkeää. Tupakoinnin lopettamisesta täytyy onnitella.
Oireesi kuulostaa oikealta rytmihäiriöltä. Todennäköisesti kysymyksessä on sydämen lisälyöntisyystaipumus. Tätä voi esiintyä terveessäkin sydämessä, mutta myös sydämen rakennevioissa. Mikäli oire häiritsee, kannattaa hakeutua kardiologin vastaanotolle. Sydämen ultraäänitutkimuksella voidaan poissulkea rakenteelliset sydänviat. Toisaalta rytmihäiriötä voidaan "hakea" ja kvantitoida EKG:n vuorokausinauhoituksella (Holter). Oireenmukaista hoitoa käytetään varsin usein.
kaukseen, onko leikkauksen tulos pysyvä vai voiko kierre jatkua edelleen? Kuinka nopeasti leikkauksesta toipuu? Jääkö siitä arvet? Nuori äiti
RYTMIHÄIRIÖ
Olen 49-vuotias, hoikka ja terveenä pysynyt nainen. Viime aikoina olen tuntenut tuntemuksia, ikään kuin sydän löisi ylimääräisiä lyöntejä tai vaihtaisi hetkeksi rytmiä. Tällaisia tuntemuksia on ollut joskus ennenkin hyvin satunnaisesti, mutta viime aikoina yhä useammin. Tilanteet eivät liity fyysiseen rasitukseen mutta ehkä väsymykseen. Niitä on tullut esimerkiksi, kun olen maannut sohvalla ja katsonut telkkaria. Olisiko vaivaa syytä tutkia? Rytmikapulat hukassa
OLLI-PEKKA ALHO KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIEN PROFESSORI
Lihavuus on itsenäinen riskitekijä sydän- ja verisuonitautisairastavuuden kannalta. Lihavuuteen liittyy usein muita ongelmia (diabetes, verenpainetauti, korkea kolesteroli ja liikkumattomuus), jotka ovat riskiä edelleen lisäämässä. Siihen liittyy myös elimistön tulehduksen välittäjäaineiden määrän lisääntyminen, ja tälläkin voi olla merkitystä esimerkiksi veritulppariskin lisääntymisen kautta. Laihtuminen laskee jonkin verran kolesteroliarvoa. Matala kolesteroli - joko luonnos-
NENÄLEIKKAUS
Minulla on jo vuosia ollut toistuvia poskiontelontulehduksia, joita on hoidettu antibioottikuureilla ja punkteerauksilla. Lääkäri on ehdotellut leikkaushoitoa. Minulla on myös aikuisena puhjennut astma ja siitepölyallergiaa. Onko leikkaus ainoa vaihtoehto? Jos menen leik-
Toistuvia poskiontelotulehduksia sairastavalta potilaalta pitää aluksi varmentaa diagnoosi, eli selvittää, että kyseessä ovat todella olleet poskionteloiden bakteeriperäiset tulehdukset. Tehtyjen punkteerausten tulos on eräs tapa varmistua asiasta. Tämän jälkeen mietitään, onko potilaalla mahdollisesti joitain poskiontelotulehduksen riskitekijöitä, joiden hoitaminen voi joissain tapauksissa katkaista tulehduskierteen. Astma ja allerginen nuha ovat eräs tavallisimmista riskitekijöistä. Mikäli riskitekijöiden hoitamisen jälkeenkin tulehduksia ilmenee riittävän usein, harkitaan leikkaushoitoa. Ennen leikkausta potilaan nenä tähystetään ja nenän ja sivuonteloiden luinen rakenne sekä taudin aiheuttamat pehmytkudoksen muutokset kartoitetaan tietokonetomografiakuvauksella. Leikkaus tehdään yleensä päiväkirurgisena toimenpiteenä, ja siitä toipuu yhdessä - kahdessa viikossa työkuntoiseksi. Leikkaus tehdään yleensä nenän kautta, joten näkyviä arpia ei jää. Leikkaus auttaa valtaosassa tapauksista. Joskus toimenpide joudutaan uusimaan tai joudutaan tekemään laajempi leikkaus, jotta tilanne saadaan hallintaan.
10
JAANA ANTTILA JA MIKA MOLANDER NOSELAB-MITTAUKSESSA:
"Elämänlaatu parani"
KUVA MARJO VÄISÄNEN / P.S.V.
Y
11
Jaana Anttila ja Mika Molander kävivät talvella nenätutkimuksessa. Sen myötä Jaana sai viimein avun nenän krooniseen tukkoisuuteen ja Mika jatkuvaan rykimiseen. ODL Nenälaboratorion tutkimus perustuu oululaiskeksintöön ja on ainutlaatuinen palvelu koko maailmassa.
sunnossa voidaan antaa hoitosuosituksia, mutta lopullisen hoitopäätöksen tekee potilasta hoitava lääkäri. Hoidon vaikuttavuutta voidaan tarkistaa lyhyellä seurantamittauksella. "NoseLab-mittauksella nenän tukkoisuus saadaan tutkittua luotettavasti, kun tähän asti diagnoosi on perustunut paljolti potilaan omiin kokemuksiin ja kertomuksiin", korva-, nenäja kurkkutautien professori, LT Olli-Pekka Alho kertoo. Alho on toinen NuhaLaboratorion perustajista ja NoseLab-mittauksen kehittäjistä. OIKEA LÄÄKITYS AUTTAA NoseLab-mittausta Jaana Anttila ja Mika Molander luonnehtivat yhteistuumin helpoksi ja kivuttomaksi. Tutkimus paljasti, että Mikan rykiminen ei johdukaan nenästä, jossa ilmavirtaukset kulkivat tulosten perusteella normaalisti. Lisäselvitykset kertoivat, että liman sijasta kurkkua karhensivat mahahapot. Mika sai reseptin lääkkeeseen, joka estää mahanesteiden nousun ruokatorveen ja kurkkuun. Rykiminen jäi historiaan, ja Mika Molander on tyytyväinen mies. Jaanan nenä sen sijaan oli hyvinkin tukossa. Mittaustulosten avulla Jaanalle löytyi sopiva nenäsuihke, jonka myötä hengitystiet pysyvät auki eikä nenä enää aamuisin vuoda. Enää ei tarvitse epäillä olevansa luulotautinen, hän naurahtaa. Oikean lääkityksen ansiosta ilma kulkee nenässä nyt kunnolla ja olokin on reippaampi. Olli-Pekka Alhon mukaan tutkimuksesta hyötyvätkin eniten henkilöt, jotka kärsivät pitkäaikaisista ylähengitysteiden sairauksista. Tutkimus antaa tarkkaa tietoa myös po-
Yhteistä kotia asuvat Jaana Anttila ja Mika Molander ovat myös työkavereita keskenään. Tietojenkäsittelyn tradenomi Jaana ja yli kymmenen vuotta yritysmyyjänä toiminut Mika perustivat vajaa kaksi vuotta sitten yrityksen, joka myy Point VeriFone-maksupäätteitä. Businekset ovat sujuneet mukavasti, ja elämä on muutenkin mallillaan. Mika on kuitenkin kärsinyt vuosia tunteesta, että kurkkuun valuu limaa ja aiheuttaa jatkuvaa rykimisen tarvetta. Hän on käynyt vaivansa kanssa useita kertoja eri lääkäreillä, myös astmatutkimuksissa, mutta apua vaivaan ei ole löytynyt. Jaanalla todettiin kauan sitten allerginen nuha, eikä siihenkään löytynyt oikeaa hoitoa: aamut ovat alkaneet nenän niistämisellä, ja tukkoisuudesta on tullut niin jokapäiväistä, että siihen on jopa tottunut. Kun pariskunta kuuli ODL:n uudesta nenätutkimuksesta, päätettiin yhteistuumin kokeilla, saataisiinko vanhoihin vaivoihin selvyyttä. MULLISTAVA MITTAUS ODL:n uusi nenätutkimus, NOSELAB-mittaus, perustuu menetelmään, jonka on kehittänyt oululainen NuhaLaboratorio Oy. Samanlaista menetelmää ja mittauslaitteistoa ei ole muualla. NoseLab-mittaus rekisteröi nenän hengitysvastuksen normaalitilanteessa ja lisäksi histamiinialtistuksen ja nenää avaavan suihkeen antamisen aikana. Hengitysvastus mitataan rintakehän ja vatsan ympärille asetetuilla venymävöillä sekä toiseen nenäkäytävään asetetulla ohuella katetrilla. Mittauksen jälkeen lääkäri analysoi aineiston ja laatii siitä lausunnon. Asiakas saa mittauksesta raportin. Lääkärinlau-
Sairaanhoitaja asettaa NoseLab-mittauslaitteiston Mika Molanderille. Kaiken kaikkiaan tutkimukseen varataan aikaa noin 45 minuuttia.
"Nyt tiedän varmasti, että ilman hoitoa nenä on kroonisesti tukossa", Jaana kertoo.
ODL Nenälaboratorio Ajanvaraus (08) 3132 000
Lisätietoja: www.nuhalaboratorio.fi
tilaan tarvitsemasta hoidosta ja lääkityksestä. Alhon mukaan jopa 20 - 30 prosenttia länsimaisista ihmisistä kärsii pitkäaikaisesta nenän tukkoisuudesta, joka voi johtua esimerkiksi nenän rakenteellisesta viasta tai tulehduksesta. Usein tukkoisuus liittyy allergiaan tai astmaan. Monilla pitkäkestoinen nenän tukkoisuus heikentää elämänlaatua. Diagnostisen alkututkimuksen kokonaishinta on 150 euroa, ja seurantatutkimuksen hinta on 120 euroa. (RT)
12
nälkään riitti pieni karkkirasia, nyt ostetaan jumbopussi. Koulujen limsa- ja karkkiautomaatit pitäisi saada kiireen vilkkaa pois käytöstä." Lapset myös liikkuvat aiempaa vähemmän. Ulkoleikit ovat muuttuneet sisällä istumiseksi ja pelaamiseksi. Television katsomiseen käytetyn ajan ja lapsen lihavuuden välillä on todettu yhteys. Kouluun ja harrastuksiin kuljetaan paljon autolla. Myös perimä vaikuttaa: "Vaikeasti lihavista lapsista 80 prosentilla toinen vanhemmista on ylipainoinen. Lihavuus periytyy sekä geenien että perheen ruokailutapojen kautta." Alle kouluikäisen lapsen ylipainoa ei hoideta ensisijaisesti laihduttamalla, vaan lihominen pyritään pysäyttämään. Isommat lapset voivat jo laihduttaa, mutta hitaasti, 1 2 kiloa kuukaudessa, lääkäri painottaa; nopeasti lähteneet kilot tulevat helpommin takaisin. Toisinaan lapsen pyöreys häviää pituuskasvun myötä, mutta useimmin ylipaino jatkuu aikuisiässä, jos mitään ei tehdä. "Olennaista on, että molemmat vanhemmat ovat motivoituneita elämäntapamuutokseen. Toisaalta painotavoitteet eivät saa olla liian vaativia. Lapset saavat olla edelleen lapsia ja erikokoisia, mutta jos ylipaino on uhka lapsen hyvinvoinnille, on vastuu meilla aikuisilla." Anna-Maija Hanni muistuttaa, että ylipainosta pitää puhua lapsen kanssa erityisen varovasti. "Toisessa ääripäässä ovat liian laihat. Ylipainoisia on enemmän, mutta sairaalloinen laihuus muodostaa suuremman riskin sille, että henkilö menehtyy jo nuorena." ODL Liikuntaklinikka tekee parhaillaan tutkimusta lasten lihavuudesta. (RT)
LASTENLÄÄKÄRI ANNA-MAIJA HANNI:
MYÖS LAPSEN YLIPAINO RISKI SAIRASTUA
V
Vauva saa olla rauhassa pullea. Jos lapsi alkaa leikki-iässä selvästi lihoa, siihen olisi hyvä puuttua nopeasti, sillä puolet lihavista lapsista on lihavia myös aikuisina. Näin kertoo lastenlääkäri Anna-Maija Hanni. "Merkittävä lihavuus aiheuttaa myös lapsilla terveysriskejä. Se aiheuttaa rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä eli kolesterolin nousua, luuston rasitusta, polvi- ja lonkkakipuja ja verenpaineen nousua. Myös tyypin 2 diabetesta on tavattu jo murrosikäisillä." Lihavilla lapsilla voi myös esiintyä unihäiriöitä, jotka näkyvät päivisin levottomuutena ja käytöshäiriöinä. Joskus lihavuus voi aiheuttaa lapselle itsetunto-ongelmia, masennusta tai jopa kiusatuksi joutumista.
Ylipainoisten lasten määrä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa. Jo murrosikäisillä on tavattu aikuistyypin diabetesta. Lisäksi lapsen lihavuus altistaa muille aikuisiän sairauksille. Lastenlääkärin mukaan laihduttamista tärkeämpää on pysäyttää lapsen lihominen.
Ajanvaraus ODL Lääkärikeskuksen lastenlääkärille (08) 3132 000 Vastaanotto ma-pe 7 - 21 la-su 10 - 18 ODL Laihdutusklinikka
Tiedustelut Sirpa Hyyrönmäki
(08) 3132 254
Suurin syy lasten lihomiseen on lastenlääkärin mukaan ruokailutottumusten muutos: "Perheiden yhteiset, säännölliset ruoka-ajat ovat hävinneet, ja lapset napostelevat runsaasti energiaa sisältäviä välipaloja. Pizzat ja hampurilaiset sisältävät paljon energiaa, joten niiden ei pidä kuulua jokaviikkoiseen ruokarytmiin." "Runsasenergisten ruokaaineiden annoskoot ovat myös kasvaneet. Kun ennen makean-
KUVA ONNI KINNUNEN / P.S.V.
oodin vieras
13
Voimia valosta
TERTTU JURVAKAINEN Taidemaalari
aamutaivaan avatessa suuren häikäisevän silmänsä laskit kädestäsi kyyhkysen ainoan totuuden mihin uskot
eison ateljeessa maalarintakki ylläni, ympärilläni tyhjyys, joka odottaa täyttymistään valon herättämillä väreillä ja ympärille levittäytyvillä maalauksilla. Mitä päivittelen? Valoa, valoa! Katson ja ihmettelen miten se äkisti täyttää koko tilan, helähtää sirpaleiksi ja vapauttaa värit lentämään siveltimen siivillä valkeille kankaille. Heittäydyn valon syliin täydellisesti sille antautuen. Näitä valon ja värin kyllästämiä hetkiä ilman en voisi elää. Valo ja värit ovat elinvoiman keskeisimmät asiat ja ne ovat koko ajan ympärillämme. Mutta monesti huomaamme valon merkityksen vasta kun se on kadonnut jonnekin aistiemme tavoittamattomiin. Me pohjoisen ihmiset jaksamme uskoa valon olemassaoloon, vaikka sitä ei olisi näkyvissä päiviin eikä kuukausiin. Uskomme valon olemassaoloon elämämme pimeinäkin hetkinä. Tiedämme, valoa on vaikka ei aina näy. Jaksamme toivoa ja odottaa. Kun kevään valo lopulta saapuu, se valaisee sielua myöten, valaisee koko persoonan, nousee hymynä silmiin ja ystävällisiksi sanoiksi huulille. Valo on voimakkain sisäisen kellon tahdistaja ja saa askeleet kevenemään, ajatusten ja mielen linnut lehahtamaan lentoon. Valon vaikutuksesta ja sille antautuneena heräämme eloon. Löydämme itsemme, toisemme ja meissä asuvan valon ja ilon, jota haluamme jakaa.
S
V
alon ja värien vaikutus ihmiseen vaihtelee suuresti. Ehkä pystyisimme elämään ilman värejä musta-valkoisessa maailmassa. Joidenkin ihmisten on pakko. Mutta ilman valoa kuolisimme kuin pimeään huoneeseen unohdettu kasvi. Valolla on suuri elvyttävä vaikutus, kun taas väreillä parantava vaikutus. Värit vaikuttavat mielialaan, viihtyvyyteen ja ihmisen hyvinvointiin aivan ratkaisevalla tavalla niin kuin kirkas ja puhdas valo paiskautuessaan kasvoillemme. Keltainen ja oranssi, auringon värit, nopeuttavat hengityksen tahtia ja nostavat sydämen sykettä. Oranssi lisää henkisiä kykyjä ja iloisuutta sekä hapen määrää aivoissa. Sininen, vihreä ja violetti puolestaan rauhoittavat mieltä. Punainen stimuloi henkistä ja fyysistä energiaa ja elinvoimaa. Valkoinen saattaa ahdistaa ja aiheuttaa päänsärkyä. Kerrotaan apinoiden vetäytyvän itseensä jos ne pannaan täysin valkoseinäiseen huoneeseen. Pohjoisen pitkä ja pimeä talvi saa meidät ikävöimään valoa ja lämpöä ja sen myötä matkustamaan lämpimiin maihin kuin muuttolinnut. Valo- ja värikylpyjä saaneina palaamme arkeen ja työhön iloisempina, voimakkaampina, inspiroituvina, valoisimpina ja vapautuneempina. Kerrassaan uusina ihmisinä.
VASTAA JA VOITA
HIERONTA-KYLPYLÄLIPUT KAHDELLE TAI KUNTOTESTI!
1. Mikä on tämän kädessäsi olevan Oodi-lehden paras juttu (otsikko ja sivunumero)? 2. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä seuraavien väitteiden kanssa?
Oodi... antaa hyödyllistä tietoa terveyden ja sairauden hoitamisesta antaa asiallista tietoa ODL:n palveluista on helppolukuinen on ajan hermolla on ihmisläheinen on kiinnostava innostaa hoitamaan terveyttä täysin jokseenkin en tiedä samaa mieltä samaa mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä
Vastaa 31.5. mennessä: POSTITSE (ODL maksaa postimaksun): ODL Terveys Oy Vastauslähetys 5007064 / 3116 Uusikatu 50 90100 Oulu TAI NETISSÄ:
www.odl.fi/oodi 4. Olen 5. Olen
Nimi Osoite alle 30 v. 30 - 60 v. yli 60 v. nainen mies
3. Mitä aihetta toivoisit Oodissa käsiteltävän?
Puhelin
15
MATTI PIKKARAISEN
KUNTOREMONTTI ETENEE
jelman. Myös laihdutusvalmentaja Sirpa Hyyrönmäki opasti Pikkaraista kuntoremontin alkuun. Mitä nyt viiden kuukauden kuluttua kuuluu? "Aluksi paino pudota röpsytteli vauhdilla alaspäin, mutta nyt se on pysynyt 1,5 kuukautta samassa. Viitisen kiloa on lähtenyt tähän mennessä", Matti Pikkarainen kertoo kohtuutyytyväisenä. Hän jätti aluksi pastan kokonaan pois ruokavaliostaan, mutta nyttemmin syö silloin tällöin myös makaronia. Kasviksia mies syö entistä enemmän. "Merkittävin muutos on ollut ruokailurytmin uudelleen ajattelu. Syön kunnon aamiaisen, lämpimän lounaan, iltapäivällä pienen välipalan ja illansuussa kotona lämpimän mutta kevyen päivällisen. Kun nälkäisenä menee lautasen ääreen, soppaa painuu suuhun tarpeettoman paljon. Mutta kun pystyy rytmistä pitämään kiinni, ei tarvitse syödä niin paljon ja on kevyt ja hyvä olo." Välillä rytmin pitäminen on vaikeaa, jos kokoukset täyttävät päivän. Työmatkoilla ohjelma ja tarjoilu on yleensä muiden suunnittelemaa. Matti Pikkarainen saa sähköpostiinsa Hannu Kaikkoselta liikuntaohjelman kymmenen viikon periodeilla. Ohjelma sisältää liikuntaa neljä kertaa viikossa. Maanantaisin Pikkarainen on jatkanut miesten Köntys-jumppaa. Keskiviikkoisin ja viikonloppuisin hän hiihtää, kävelee tai vesijuoksee. "Liikkumisessa on uutta se, että kun ennen kiinnitin huomiota vain kilometreihin, nyt täytyy huolehdin siitä, että välillä myös hengästyn ja tulee hiki. Matkaa tärkeämpi mitta on aika, jolloin liikun. Se on helppoa, kun panee sykemittarin päälle. Siitä näkee, kuinka kauan tuli liikuttua." Kaverikseen Matti Pikkarainen saa yleensä vaimonsa Maija-Liisan. Yhdessä tulee helpommin lähdettyä, ja lenkki sujuu mukavasti. Sen verran liikunta on jo mennyt miehellä veriin, että jos jostakin syystä ei pääse lenkille, happea ja hiestymisen tunnetta jo kaipaa.
Edellisessä Oodissa tuomiorovasti Matti Pikkarainen aloitti kuntoremontin, jonka tavoitteeksi hän asetti noin kymmenen kilon painonpudotuksen ja kunnon kohenemisen luokasta kolme luokkaan viisi. Mies sai ohjeita ruokailutapojen muutokseen ODL Liikuntaklinikan ravitsemusterapeutti Marja Vanhalalta. Testauspäällikkö Hannu Kaikkonen teki hänelle kuntotestin ja laati testin tulosten pohjalta henkilökohtaisen kunto-oh-
parantaa elämää
Tarkempi näkökyky ja parempi hoitotulos
ODL:n silmäklinikalla suunnittelemme jokaiselle silmälle yksilöllisen hoitoprofiilin aaltorintama-tekniikan avulla. Zyoptix100 laserleikkauksen avulla ainoana Pohjois-Suomessa korjaamme miinus- ja plustaittovirheiden lisäksi pienimmätkin vääristymät, joita muut tekniikat eivät korjaa. Kysy lisää tai pyydä leikkauksesta maksuton hinta-arvio puh. (08) 313 2629 tai e-mail: silmaklinikka@odl.fi
Käytössämme on Kelan suorakorvaus!
LÄÄKÄRIKESKUS
P & R
TERVEYS
SAIRAALA
KUNTOUTUS
Sepänkatu 21, 90100 Oulu, www.odl.fi
16
ODL UUTISET
HYPPYLIIKUNTA VAHVISTAA LUUTA
LT Aki Vainionpää ja tutkimusryhmä on palkittu vuoden parhaasta kliinisestä luututkimuksesta. Palkitun tutkimuksen mukaan alle sata päivittäistä hyppyä riittää parantamaan naisten lonkan luuntiheyttä ja näin osaltaan ehkäisemään luukadon eli osteoporoosin kehittymistä ja murtumia vaihdevuosien jälkeen. Liikunta on tehokkainta naisilla, joilla on matala luuntiheys ja siten suurin riski murtumiin. Tutkimus on osa Vainionpään väitöstutkimusta, joka valmistui viime keväänä. Tutkimusryhmään kuuluivat lisäksi Raija Korpelainen, Erkki Vihriälä, Anneli RintaPaavola, Juhani Leppäluoto ja Timo Jämsä. Tutkimus on tehty Oulun yliopiston lääketieteen tekniikan laitoksen ja fysiologian laitoksen, sekä Oulun Diakonissalaitoksen liikuntalääketieteellisen klinikan yhteistyönä. Tutkimus antoi ensimmäistä kertaa raja-arvot luuta vahvistavalle liikunnalle. Tulosten perusteella on myös kaupallistettu luuliikuntamittari, joka antaa käyttäjälleen palautetta siitä, onko liikunta ollut luun kannalta riittävän tehokasta. Palkittu tutkimus osoittaa jo vähäisen päivittäisen määrän riittävästi kuormittavia hyppyjä vaikuttavan tehokkaasti luustoon. Säännöllisesti tehtynä luustoa kuormittava hyppyharjoittelu on tehokas ja turvallinen keino osteoporoosin ehkäisyyn. Vuoden parhaat luututkimukset valitsi Finnish Bone Society.
ODL ja Merimajakka yhteistyöhön
ODL Terveys Oy ja Merimajakka Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen mukaan Merimajakka tarjoaa ODL:lle alihankintana päihdekuntoutuksen avo- ja laitoshoitopalvelua Meripoli-poliklinikalla ja Meritähtikuntoutuskeskuksessa. ODL ohjaa asiakkaat lähetteellä Merimajakkaan, ja Merimajakka vastaa hoitopalvelujen tuottamisesta.
www.odl.fi NIMITYKSIÄ ODL-KONSERNISSA
Kuntoutus
Toimintaterapeutti Marjukka Volotinen
Työterveys
Tiimivastaava Anneli Ryynänen
Psykologi Irina Rannikko
Työterveyslääkäri Pauliina Sallmen
Fysioterapeutti Niko Naasko
Työterveyslääkäri Sanna Kynsilehto
ODL:n työntekijöille turvakoulutusta
ODL tarjoaa edelläkävijänä henkilöstölleen koulutusta, jolla suoritetaan sosiaali- ja terveydenhuollon turvakortti. Kortti osoittaa, että sen suorittaja hallitsee palo- ja henkilöturvallisuuden perusasiat. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet jokaiselle osallistujalle huolehtia omasta ja lähimmäistensä turvallisuudesta. Koulutus järjestetään yhteistyössä poliisin ja VPK:n kanssa. Luentoaiheisiin kuuluvat muun muassa tulipalojen ehkäisy ja toiminta tulipalotilanteessa, väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisy ja hoitaminen, poistumisturvallisuus, kadonneen etsintä ja hätäensiapu. Sosiaali- ja terveydenhuollon turvakorttikoulutus on vielä uutta koko Suomenkin mittakaavassa.
Fysioterapeutti Minna Mattlar
Kuntoutuksen erityispalveluiden, diakonian ja sosiaalityön yksikkö
Kuntoutuspäällikkö Katri Korolainen Palvelupäällikkö Risto Kalliorinne
Sairaala
Lääkäri Jarkko Huusko
Palvelupäällikkö Elsi Kylli
Diapolis
Lääkäri Jouni Rahko
Kuntoutusohjaaja Anni Ahtola
Voit varata ajan lääkärin vastaanotolle myös netissä: www.odl.fi
17 ODL TERVEYS OY:N TOIMITUSJOHTAJA MATTI NIEMELÄ:
"TOIMINTA LAAJENEE, PALVELU PARANEE"
Toimitusjohtaja Matti Niemelän mukaan toimiva terveydenhuollon järjestelmä syntyy parhaiten alan julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyöllä. Tässä yhteistyössä sekä maantieteellisesti että palveluiltaan laajentuva ODL on mielellään mukana.
O
ODL Terveys Oy kehittää jatkuvasti uusia palveluja. Pari kuukautta sitten aloitti toimintansa ODL Nenälaboratorio, joka tekee kroonisen nuhan tutkimusta aivan uudella NoseLab-tekniikalla. Syksyllä starttasi ODL Terveyden ja ProwWellness Oy:n tytäryhtiö Diapolis, joka tarjoaa uudenlaista palvelua diabeteksen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. "Diabeteksen lisääntyminen on valtava yhteiskunnallinen ongelma, jonka vähentämiseen haluamme nyt erityisesti panostaa. Hoitamaton diabetes voi aiheuttaa vakavia lisäsairauksia, mikä taas lisää yhteiskunnan kustannuksia", toimitusjohtaja Matti Niemelä kertoo. Diapolis on saanut aikaan hyviä tuloksia hakiessaan asiakkailleen oikeaa hoitotasapainoa. Hyvä hoitotasapaino perustuu tiiviiseen yhteydenpitoon asiakkaan ja asiantuntijoiden välillä. Huomiota kiinnitetään lääkehoidon lisäksi ruoka- ja
liikuntatottumuksiin. Joissain tapauksissa voidaan harkita myös leikkaushoitoja. HOITOKETJU HALLINTAAN Diapoliksen toiminta perustuu kumppanuuteen. Yhteistyöhön perustuva toimintamalli käy Matti Niemelän mukaan hyvänä esimerkkinä siitä, miten terveydenhoidon haasteisiin voitaisiin muutenkin puuttua nykyistä tehokkaammin. Yhteistyössä on syntynyt myös ODL-Hoitoketju. Se mahdollistaa uudenlaisen terveydenhuollon kokonaispalvelun, jossa asiakas saa parhaan hoidon oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja järkevällä hinnalla. ODL-Hoitoketju -palvelua on rakentanut ODL Terveyden kumppanina Coronaria Hoitoketju. Palvelu on jo käytössä Kuusamon työterveyshuollossa ja muutamissa kunnissa, joissa osa terveyskeskuksen toimin-
taa on ulkoistettu ODL-Hoitoketjulle. UUDET TOIMITILAT AVATAAN SYKSYLLÄ ODL Terveys tarjoaa palvelujaan asiakkaille Pohjois- ja Keski-Suomessa ja työterveydessä yhteistyöverkoston kautta myös valtakunnallisesti. Viimeisten vuosien aikana toiminta on laajentunut Kuusamon lisäksi Kalajoelle, Ylivieskaan ja Kajaaniin. Pian avataan ODL Lääkärikeskus myös Rovaniemellä. "Näin pystymme tarjoamaan palveluja yhä laajemmalle alueelle. Meidät on toivotettu tervetulleeksi uusille paikkakunnille", Matti Niemelä kertoo. Myös ODL:n palvelutarjonta kasvaa. Syksyllä Diakonissalaitoksen korttelin keskelle valmistuvan lisäosan myötä palvelu on jatkossa myös entistä joustavampaa. "Uuteen Hyvinvointikeskukseen saamme ajanmukai-
set, viihtyisät tilat, joissa on mahdollisuus myös täysin uusille ja asiakasta paremmin palveleville tekniikoille. Saamme lisää diagnostiikkaa ja lääkäreitä. Jatkossa voimme tarjota paremmin kaikkien erikoisalojen lääkärien palveluja." Uusien tilojen suunnittelussa ja entisten remontoinnissa on paneuduttu siihen, että palvelut löytyvät helposti ja kulku on esteetöntä. Tilaratkaisuissa on mietitty myös asiakkaiden ja henkilökunnan viihtyvyyttä. Näin myös arkkitehtuuri tukee ODL:n kokonaisvaltaista ja asiakaslähtöistä palvelua. Edelleen ODL Säätiö käyttää osan konsernin tuottamasta voitosta ihmisten sosiaaliseen auttamiseen erilaisten projektien kautta. "Näin jatkamme Oulun Diakonissalaitoksen pitkää perinnettä rakentaa alueemme ihmisten hyvinvointia monella saralla." (RT)
18
oodi oivallukselle
PROJEKTIKOORDINAATTORI TARJA SIIRA:
"Ihminen ja yhteiskunta tarvitsevat
TYÖTÄ"
ulun Diakonissalaitoksen Hyvän Elämän Keskuksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on estää ihmisten syrjäytymistä. Tähän päämäärään pyritään auttamalla muun muassa mielenterveys- ja päihdeongelmaisia sekä maahanmuuttajia löytämään oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Syrjäytymistä ehkäisee kaikkein tehokkaimmin työ: "Ihminen tarvitsee osallisuutta. Jos hän on pitkään toimettomana, hänestä tulee alavireinen ja aloitekyvytön, mikä johtaa usein masentuneisuuteen. Mitä pidempään ihminen on poissa työelämästä, sitä vaikeampi sinne on palata." "Meillä tarvittaisiin sallivia, matalan kynnyksen työpaikko-
O
ja, joihin kokematon, vähemmän koulutettu, ujo tai vaikkapa uupumuksesta toipuva henkilö voisi työllistyä." "Kuitenkin niin sanotut avustavat työtehtävät ovat kadonneet, vaikka tosiasiassa tehtäviä on edelleen runsaasti ja ne kuormittavat jäljellä olevaa työntekijäjoukkoa. Ennen esimerkiksi sairaalassa oli siivoojia, hoitoapulaisia ja apuhoitajia, mutta ei enää. Sama kehitys on tapahtunut myös monella muulla alalla." "Olisi tärkeää säilyttää myös tuotannolliset työpaikat. Tarvitsemme juuri niitä töitä, joita nyt viedään Suomesta pois. Myös lisääntyvän vanhusväestön hoiva- ja avustaviin kotipalvelun tehtäviin tarvitaan tekijöitä. Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen kaikentasoisia työpaikkoja."
"Myös niin sanottu kolmas sektori eli esimerkiksi erilaiset yhdistykset voisivat työllistää helposti niitä ihmisiä, joiden on vaikea saada töitä." yöministeriön lanseerama termi välityömarkkinat tarkoittaa eri syistä vaikeasti työllistyvien ihmisten työpaikkoja. Oulun Diakonissalaitoksen säätiö pyrkii yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa luomaan sosiaaliseen työllistämiseen järjestelmää, joka madaltaisi työnantajien kynnystä työllistää ja ottaa harjoittelijoiksi muuten vaikeasti työllistyviä. "Sosiaaliseen työllistämiseen tarvitaan toimiva järjestelmä, jossa henkilö aluksi kuntoutetaan ja vähitellen hän siirtyy työhön. Jos esimerkiksi akuutisti alkoholiongelmainen
T
saa työpaikan vaikkapa asukasyhdistykseltä, ei yhdistyksellä ole resursseja auttaa henkilöä tämän ongelmissa tavallista työnantajaa kummemmin." "Vaikeasti työllistyvän henkilön palkkaaminen on aina riski työnantajalle. Järjestelmä voisi antaa työnantajalle takuun siitä, että työntekijä on kyseiseen työhön työkyinen. Tai että työnantaja saa tarvittaessa toisen henkilön tilalle." "Yhteiskunnan kannattaa satsata sosiaaliseen työllistämiseen. Kun ihminen siirtyy passiivisesta sosiaalityön kohteesta aktiiviseksi veronmaksajaksi, hyödyt ovat massiiviset. Yhteiskunta saa verotuloa ja säästää muun muassa sosiaalija terveydenhuollon menoissa. Pitkäaikainen työttömyys lisää selvästi sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia." (RT)
KUVA ONNI KINNUNEN / P.S.V.
parantaa elämää
Raajojen ja nivelten kuvaukset lääkärin lähetteellä. Kuvausten hinta on noin puolet korkeakenttäkuvausten hinnasta. Laitteen avoratkaisu sopii hyvin myös ahtaan paikan kammosta kärsiville. Kuvausten korkeasta laadusta vastaavat nivelkuvauksiin erikoistuneet magneettiradiologit.
Käytössämme on Kelan suorakorvaus!
ODLB TNIA
L ÄÄK ÄRIK E S K US MAG N E E T T I S AI R A A LA FY S I O
Kauppurienkatu 27-29, Oulu, www.sairaalabotnia.fi Ajanvaraus (08) 3232 400, avoinna ma-to 8-19, pe 8-15
P & R
Oulun Magneetti
Isokatu 47, 90100 Oulu
Magneettikuvaukset uudella huippulaitteellamme · ylivoimaisella tarkkuudella · osaamista Oulussa yli 10 vuoden ajan
Tiedustelut ja ajanvaraukset
Magneettikuvaus mahdollistaa aivojen, selkäytimen, tukija liikuntaelinten, lihaksiston sekä lantion ja vatsan alueen sairauksien ja oireiden diagnostiikan tarkasti ja luotettavasti. Magneettikuvaus on potilasystävällinen ja turvallinen menetelmä, sillä tutkimuksessa ei käytetä röntgensäteilyä.
(08) 321 3210
www.oulunmagneetti.
parantaa elämää
Kai kki pal velut terveempään ja vireämpään elä mään
ODL TERVEYS Fysiatrit Timo Korhonen Pekka Minkkinen Tuomo Pienimäki Geriatrit Margit Kiuru Tapio Kiuru Niko Rantala* Petteri Viramo Gynekologit Jorma Heikkinen Päivi Pienimäki Ihotautilääkärit Pirjo Kandelberg Tuula Kinnunen Ritva Strand Kardiologit Markku Ikäheimo Jarmo Lumme Juha Perkiömäki Keijo Peuhkurinen Juhani Valkama Keuhkolääkärit Esko Kurttila Elsa Nylund Kirurgit Kari Haukipuro Timo Heikkinen Tatu Juvonen Tero Rautio Juha Saarnio Antero Sorasto Korvalääkärit Maija Aittola Olli-Pekka Alho Mikael Halonen Tuomas Holma Roine Huotari Petri Koivunen Antti Raappana Erkki Rantaiso Cengiz Üneri Lastenlääkärit Teija Dunder Anna-Maija Hanni Arja Harila-Saari Kari Kaunisto Pirkko Kauppinen Katariina Mankinen Outi Peltoniemi Marjo Renko Jarmo Salo Terhi Tapiainen Neurokirurgit Matti Heiskari Juho Tuominen Veijo Ukkola Neurologit Hannele Havanka Marja RepoOutakoski Veli Tuomivaara Ortopedit Tapio Flinkkilä Juha Haataja Juhani Junila Martti Lakovaara Juhana Leppilahti Tapani Linna Timo Myllylä Timo Niskanen Ari Pajala Juha Partanen Ilkka Pentikäinen Ari-Pekka Puhto Susanna Yli-Luukko Plastiikkakirurgit Kai Lassila Anna-Liisa Vesala Psykiatrit Erkki Kilponen Hannu Koponen Jouko Luotola Eero Tapio Esko Teiramaa Reumalääkärit Risto Hämeenkorpi Pekka Vuotikka Silmälääkärit Antti Juutinen Tuuli Juutinen Jussi Kärnä Jaana Penna Jouni Ruokonen* Erkki Takalo Juha Veijola Sisätautilääkärit Risto Hämeenkorpi Juhani Lehtola Marjatta Linnanvuo Seppo Niemelä Tuula Pienimäki Heikki Pirttiaho Antti Rinne Pasi Salmela Markku Savolainen Jorma Strand Timo Timonen Tuula Tähtinen Pekka Vuotikka Suukirurgit Antti Raunio Kai Sundquist Urologit Olavi Lukkarinen Yleislääkärit Miika Kurkela Marja Nieminen Antti Nissi Pertti Räsänen Kaisa-Leena Takkinen Yleislääketieteen erikoislääkärit Sirkka KeinänenKiukaanniemi Jukka Kemilä Petteri Kenttä Liisa Lahti Jari Latvala
ilmailulääkäri
ODL BOTNIA Fysiatrit Juha Leppävuori Tuomo Pienimäki Ihotautilääkäri Tuula Kinnunen Kivunhoito, anestesiologian erikoislääkäri Voitto Järvimäki Korvalääkärit Ville Sucksdorff Cengiz Üneri Käsikirurgit Minna Forsman Outi Kaarela Sauli Kujala Timo Raatikainen Jorma Ryhänen Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Juha Leppävuori Neurokirurgit Matti Heiskari Juho Tuominen Neurologit Ibrahim Mahjneh Veli Tuomivaara Ortopedit Tapio Flinkkilä Samppa Harmainen* Pekka Hyvönen Esa Jormakka Juhani Junila Martti Lakovaara Juhana Leppilahti Juha Pesälä Ville Puukka Jukka Ristiniemi Matti Savolainen* Kai Sirniö* Plastiikkakirurgit Outi Kaarela Erkki Tarpila Psykiatrit Leena Kiviluoto Outi Vuorimäki Sisätautilääkäri Mauno Lilja Suonikohjuhoidot Jouni Heikkinen Juho Kariniemi Heikki Karjula Jukka Perälä Tero Rautio Jussi Rimpiläinen
Pekka Romsi Panu Taskinen Thorax- ja verisuonikirurgi Pekka Rainio Yleiskirurgia Erkki Niemelä, kir. el.
stressihermon salpaus
Liikuntalääketieteen erikoislääkärit Maria Grannas* Tiina Nylander Työterveyslääkärit Fysioterapeutit ODL:N MUUT VASTAANOTOT Puheterapeutit Sari Dufva Leena Ervast Sirpa Pirilä Tuulikki Takamäki Psykologit Reijo Hirvenoja
Fysioterapeutit Pirkko Haarala Vesa Hankkila Eija Jokikokko Ari Kanniainen Mauno Keränen Ari Korkala Jarmo Kälkäjä Tapio Ojala, OMT Ari Ojamaa Susanna Pirttikangas Mika Pöytäkivi Kerttu Talala, kuntohoitaja,
lymfaterapeutti
Eeva-Liisa VikströmKanniainen Käsiterapeutit Anitta Sannikka Markku Siltala Toimintaterapeutti Soile Kauppila-Pekkala
hypnoosi, psykoterapia
Heidi Kivialho Maria Kukkonen Jukka Loukkola Riitta Läärä Tuulikki Tuurinkoski
Psykoterapeutit Marita Laurila
työnohjaaja
Neuropsykologi Antero Juolasmaa Musiikkiterapeutti Kari Syvänen Perheterapeutti Tarja Tuovinen-Kakko
Ravitsemusterapeutit
Muut toiminnot Liikunta- ja urheiluklinikka Raajamagneetti Ultraäänitutkimukset Rannekanavatutkimus Luuntiheysmittaus Ihon laserhoidot Liikahikoilun hoito Karvanpoisto laserilla Thermage-ihon kiinteytyshoito LPG-alipainehieronta Työterveyshuolto Sairaanhoitajan vastaanotto Laboratorio, EKG
Marjo Mannelin Marja Vanhala
AJANVARAUS ODL Botnia (08) 3232 400
Avoinna ma-to 8-19 pe 8-15
Lisätiedot: laakarikeskus@ sairaalabotnia.fi *= erikoistumassa oleva lääkäri
AJANVARAUS ODL Terveys (08) 313 2000 tai www.odl.fi
Yleislääkäreiden ja lastenlääkäreiden vastaanotot ma-pe 7-21 la-su 10-18
Lisätiedot: laakarikeskus@odl.fi *= erikoistumassa oleva lääkäri
LÄÄKÄRIKESKUS
SAIRAALA
KUNTOUTUS
LÄÄKÄRIKESKUS MAGNEETTI SAIRAALA FYSIO
Sepänkatu 21, Oulu, www.odl.fi
Kauppurienkatu 27-29, Oulu, www.sairaalabotnia.fi
I l m o i t u s :
TERVEYS
ODLB TNIA
P & R
Käytössämme on Kelan suorakorvaus!
D E S I G N