Nro 15 · 6.8.2021 · Asuntokaupan oma erikoislehti Terveisiä Päivärannasta ja tarkemmin Päivänkaaresta. Olen nyt jo reilun vuoden asu nut uudessa korkeassa kerrostalos sa. Tulin tänne maaseudulta töiden perässä. Lähes koko ikäni maalla asuneena arvos tan rauhallisuutta ja luontoa, joka on aivan lähellä valtavine ulkoilumahdolli suuksineen. Kerrostalo aluksi hieman mietitytti, mutta asumisen helppous kuitenkin viehätti. Aikaisempaa kokemusta kun ei ollut. Nyt voin kuitenkin iloiten todeta, että valinta oli oikea. Nyky aikaiset kerrostalot ovat ihan jotain muuta, kuin joskus kauan sitten valmistuneet. Varasin kodin hyvissä ajoin rakennus vaiheessa, joten olen voinut vaikuttaa sisustukseen ja materiaali valintoihin ja saanut kodin mieleisekseni. Päiväranta on myös lähes ide aali ratkaisu rauhalliseen asumiseen ja suuren kaupungin välittömään läheisyyteen. Alueen lähipalvelut ovat hyvät, mutta jos haluaa lisää palveluita niin ne ovat ihan käden ulottuvilla. Bussit kulkevat taajaan ja oman auton käyttö on vaivatonta. Omat lapseni ovat aikuisia ja heillä on omat kodit. Isänä uskoisin kuitenkin alueen olevan loistava myös lapsi perheille. Puijonsarven kupeeseen raken netaan uutta, tervetuloa vaikka vaan käymään ja katselemaan seutua ja taloa! Markku Mäenpää Osakkeenomistaja ja asukas Kerrostalokoti Päivärannassa yllätti asuinmukavuudellaan Ota rohkeasti yhteyttä! Merja Kokkonen Puh. 044 350 4201 merja.kokkonen@jalon.fi Tule tutustumaan rakenteilla oleviin koteihin omassa rauhassa! Varaa henkilökohtainen esittely juuri sinulle sopivana ajankohtana. Kun ostat kerrostalokotisi hyvissä ajoin, pääset vaikut tamaan asunnon sisustusja materiaaliratkaisuihin! Huoneistoesimerkit Hstotyyppi koko mh. vh. alk. 1h+kt+alkovi 30 m 2 32.700€ 109.000€ 2h+kt 38,5 m 2 38.700€ 129.000€ 2h+kt+s 42 m 2 41.100€ 137.000€ 2h+kt+s 46 m 2 42.000€ 140.000€ 3h+kt+s 52,5 m 2 44.700€ 149.000€ 3h+kt+s 56 m 2 48.900€ 163.000€ 3h+kt+s 65 m 2 61.200€ 204.000€ 3h+k+s 71,5 m 2 66.300€ 221.000€ Päivärannan rauhalliseen ympäristöön ja hyvien ulkoreittien varrelle valmis tuu 40 kotia kahdeksaan kerrokseen. Arvioitu valmistuminen 10/2022. PÄIVÄNPAISTE As Oy Kuopion Päivänpaiste, Keski-Kaari 50, 70420 Kuopio Seuraa meitä facebookissa! jalon.fi Särkiniemenhelmi 1 ja 2, Halmetie 10, 70700 Kuopio Hstotyyppi koko velaton hinta 2h+tpk+s 47 m 2 158.000162.500 € 2h+tpk+s 48 m 2 163.000 € Särkiniemenhelmi 1:ssä on yksi muuttovalmis koti vapaana ja samaan rauhalliseen miljööseen, Särkiniemen Halmetien päähän, on nyt rakenteilla Särkiniemenhelmi 2. Tähän hissilliseen rivi/luhtitaloyhtiöön tulee 12 huoneistoa kahteen kerrokseen. Myytävät huoneistot ovat saunallisia kaksioita, joiden arvioitu valmistuminen on vuoden lopulla. Huoneistoesimerkit Rakentaminen käynnissä ja kauppoja tehdään. Kannattaa olla nopea! As Oy Kuopion SÄRKINIEMEN HELMI 2 Rak ent eill a, kau ppo ja teh dää n! / 1 kpl
6.8.2021 2 Aitoa välittämistä jo vuodesta 1996 Kuiluntie 3, 71800 Siilinjärvi SKVL [A] Katso kaikki kohteemme: www.savonkiinteistolkv.fi Jari Huusko LKV, KED Puh. 044 279 8802 jari.huusko@savonkiinteistolkv.fi Jari Jääskeläinen LKV Auktorisoitu kiinteistöarvioija, (AKA) asunnot Puh. 044 279 8800 jari.jaaskelainen@savonkiinteistolkv.fi Raija Jääskeläinen Myyntisihteeri Puh. 0440 279 884 raija.jaaskelainen@savonkiinteistolkv.fi OKT Siilinjärvi 109,5/164,5 m 2 / 154.000 € Leppäkaarre 4h,k,tkh,khh,s. Rauhallisella 864 m2 puutarhatontilla sijaitseva hyväkuntoinen tiilitalo. Lämmitysmuotona ilmalämmitys, lisälämmönlähteinä varaava takka ja ilmalämpöpumppu. Taloa on pidetty hyvin, sitä on kunnostettu vuosien varrella monin tavoin. Alasintie 4 21977594 OKT Siilinjärvi, Vuorela 112/120 m 2 / 305.000 € 3h,k,suihkutila. Rantakiinteistö Kallaveden rannalla! Omalla tilavalla 4 900 m² rinnetontilla perinteinen hirsirunkoinen, mansardikattoinen talo, jossa on sitä vanhaa tunnelmaa. Ilmansuunta järvelle avautuu lounaaseen/länteen, joten auringonvaloa riittää päivästä iltaan. Talon keittiö ja olohuone ovat alakerrassa ja makuutilat sijoittuvat yläkertaan, jossa myös parveke. Lämpöä antavat leivinuuni ja varaava takka. Pihapiirissä on tilava talousrakennus n. 120 m² työ-, varastoja saunatiloineen. Aivan rannan tuntumassa rantasauna, jossa tilava saunatupa. Konkelontie 4 9766217 RT Siilinjärvi 104 m 2 / 201.000 € Vesijärvi 4h,k,khh,s. Tilava ja viehättävällä ja hieman erilaisella pohjaratkaisulla varustettu päätykoti. Erinomainen sijainti puistoalueen vierellä. Huoneiston takapihalta pääse suoraan puistoon ja poluille, joilla lasten sekä aikuistenkin on mukava viilettää. Autolle on käytössä katospaikka. Vesijärventie 37. Vesijärventie 37 A 20074990 RT Siilinjärvi 82,5 m 2 / 110.000 € Leppäkaarre 3h,k,s. Viehättävä päätyhuoneisto yhtiöstä, josta harvoin tarjolla kotia myyntiin. Huoneistolla on käytössä kaksi autopaikkaa ja pienennä näppäränä yksityiskohtana oma vesiposti talon päädyssä. Kesällä uimarannallekaan ei ole pitkä matka. Kallioniementie 2 A 20438068 KT Siilinjärvi 68 m 2 / 132.000 € Viinamäki 3h,k,s. Tässä mukavan oloinen koti, jossa tilavat valoisat huoneet ja myös reippaan kokoiset sauna ja pesutilat. Huoneistossa on hyvin kaapistoja sekä yhtiön tiloissa olevat säilytystilat. Lasitettu parveke. Viinamäentie 1 21841680 KT Siilinjärvi 40 m 2 / Mh. 55.281,64 € Kirkonmäki Vh. 59.000 € 1h,kk,s. Reippaan kokoinen ylimmän kerroksen saunallinen yksiö, jossa erittäin iso lasitettu länsiparveke. Haarahongantie 1 21901625 RT Siilinjärvi 62,5 m 2 / 119.000 € Toivala 2h,k,s. Koti hyvällä sijainnilla, liikkumaan pääset helposti bussilla, omalla autolla ja pyöräillen. Reippaan kokoinen kaksioksi ja tilavuuden tuntua lisää vielä korotetut sisäkatot olohuoneessa ja keittiössä. Takapihalla valokatettu ja lasitettu pergola patioineen. Kanervapolku 1 B 21470323 KT Siilinjärvi 31 m 2 / 55.000 € Leppäkaarre 1h,kk. Kaunis avarapohjainen yksiö, joka remontoitu tasokkaasti hyvillä varusteilla ja lämminhenkisesti. Huoneistolla lasitettu parveke. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan! Leppäkaarteentie 18 20798098 Uu tu us KT Siilinjärvi 38 m 2 / 59.500 € Kirkonmäki 2h,kk. Ylimmän kerroksen hyväkuntoinen huoneisto jossa keittiö, kph ja sisäpinnat uusittu. Tilava lasitettu parveke lännen suuntaan. Yhtiössä tehty laaja lvis-remontti ja uusittu ikkunat. Yhtiössä kunnossa pidetty uima-allas. Haarahongantie 13 21790158 Uu tu us KT Siilinjärvi 45,5 m 2 / Mh. 45.982,79 € Siilinpää Vh. 59.000 € 2h,k. Erittäin kaunis vaalea sävyinen huoneisto hyvällä pohjaratkaisulla. Huoneistolla lasitettu parveke länteen. Siilinpääntie 10 A 20843991 Uu tu us KT Siilinjärvi 55 m 2 / Mh. 121.626,71 € Kirkonmäki Vh. 125.000 € 2h,k,s. Nätti nuorekas ja hyvänkuntoinen huoneisto kätevän matkan päässä keskustasta. Lasitetulla länsiparvekkeella viihtyy mainiosti vaikka kahvikupposen äärellä. Huoneistolla käytössä oma kylmäautotalli, joka on myös ostettavissa omaksi. Santamäentie 1 21049884 Uu tu us RT Siilinjärvi 35 m 2 / 69.000 € Kirkonmäki 1h,k,s. Tässä oikein näppärä rivitalotyyppinen päätykoti hyvältä paikkaa Kirkonmäkeä. Haarahongantie 7 A 20574539 Uu tu us Uu tu us RT Siilinjärvi 37,5 m 2 / Mh. 48.388,28 € Siilinpää Vh. 49.500 € 1h,kk,s. Heti vapaa huoneisto. Huoneiston kph ja sauna remontoitu, samoin sisäpintoja. Olohuoneen yhteydessä pikku alkovi. Yhtiössä uusittu mm. vesiputket. Kaukolämpö. Keskustan palveluihin lyhyt, n. 1 km etäisyys. Julkulantie 11 21356264 Uu tu us RT Siilinjärvi 85 m 2 / 158.000 € Simonsalo 3h,k,s. Ajattoman oloinen ja valoisa päätyhuoneisto. Huoneistossa on lattialämmitys. Olohuoneessa kaakelitakka ja ilmalämpöpumppu, tarpeen mukaan lämmitykseen tai jäähdytykseen. Huoneistolla autokatos, jossa myös varastotila. Anteronkierto 6 E 20907348 Uu tu us Uu tu us PT Siilinjärvi 76,4 m 2 / 179.000 € Vesijärvi 3h,k,s. Hyväkuntoisessa ja viihtyisässä kodissa on vaaleasävyinen, lämminhenkinen sisustus ja avoin oh-keittiöyhteys tuo tilantuntua. Takapihalla on tilava terassi ja aidattu takapiha on suojainen. Autokatoksen yhteydessä on varasto. Puistotie 9 B 21879268 Uu tu us Uu tu us OKT Siilinjärvi 89 m 2 / 59.000 € Maaninka, Kinnulanlahti 4h,k. 1 1/2 kerroksinen rintamiestyyppinen talo isolla 1 ha:n tontilla, jolla reippaanlaisesti isohkoa puustoa. Maaningan keskustaan on matkaa n. 5 km. Talossa on laittamista, joten uudella omistajalla on hyvä olla kädentaitoja remontointiin. Kotikalliontie 23 21512176 Uu tu us Uu tu us OKT Siilinjärvi, Räisälä 120 m 2 / 142.000 € 4h,k,tkh,s. 1-tasoinen -75 rakennettu omakotitalo erinomaisella paikalla päättyvän kadun varrella n. 850 m² hoidetulla puutarhatontilla. Kolmen makuuhuoneen ohella talossa on tilava olohuone, keittiö, takkahuone sekä sauna ja pesutilat. Taloon on tehty kattomuutos harjakatoksi sekä uusittu käyttövesiputket. Suojaisa takapiha sijoittuu lännen puolelle. Talon yhteydessä on autotalli sekä varastotiloja. Lähistöllä on uimaranta ja keskustan palvelutkin ovat lyhyen matkan etäisyydellä. Tähän kohtiin pääset muuttamaan heti kaupasta. Tikantie 4 20469360 Uu tu us OKT Kuopio 246/340 m 2 / 230.000 € Maaninka 4h,k,kph/wc,tkh,kph,s,aulahuone. Koti isommallekin perheelle tai yrittäjälle, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Tilava autotallirakennus, jossa lattialämmitys sekä ilmalämpöpumppu, öljyerotuskaivot, sähköiset nosto-ovet. Oma tontti 6670 m2. Honkarannantie 30 20755374 Erillistalo, Siilinjärvi, Harjamäki 201/324 m 2 / 170.000 € Tämä betoni/tiilirunkoinen paikalla rakennettu 2:ssa kerroksessa oleva rakennus, on alunperin tehty paritaloksi asuinkäyttöön. Myöhemmässä vaiheessa v. 1985 rakennus on saneerattu ja muutettu päiväkotikäyttöön, joka on äskettäin päättynyt. Rakennuksessa tiloja on runsaasti, mm. ryhmähuoneita, lepoja leikkitiloja, toimistotiloja, pesuhuoneja wc-tiloja. Rakennuksessa on kaukolämpö ja rakennus on liitetty kunnan vesija viemäriverkostoon. Rakennus sijaitsee n. 3 800 m² määräalaisella tontilla, joka sijoittuu tien päähän ja rajoittuu metsikköön. Tontilla runsaasti rakennusoikeutta. Tässä on kohde, joka tarjoaa monia mahdollisuuksia toteuttaa asumista, yrittämistä tai vaikka molempia. Ota yhteyttä, kysy lähemmin ja sovitaan oma esittely! Pasurintie 5 20488640 Uu tu us Maatila Kuopio 59.000 € Maaninka Maaninkajärven rantaan asti ulottuva 3,8880 ha:n tontti vanhan talon pihapiireineen. Kiinteistöllä olevat asuinrakennus, sauna, aitta ja maakellari ovat kunnoltaan purettavia. Pielavedentie 250 21186299 Uu tu us Uu tu us Mö Siilinjärvi 18 m 2 / 27.000 € Kehvo Tupa,kk,mh. Lautarakenteinen mökki ja erillinen saunarakennus Iso Pettäisen rannalla, josta kiva vapaa-ajan puuhastelupaikka tai rentoutumispaikka arjen kiireiden keskelle. Iso 5.000 m2 tontti, jolla runsaasti isohkoa puustoa. Pilkantie 173 20943839 Uu tu us Uu tu us Maljalahdenkatu 33, Kuopio · Toimisto avoinna ark. 10-16 · www.kvaoy.fi oi ko ti e. fi · et u ov i.c om · fa ce b oo k. co m /K V A O Y · In st ag ra m /k va oy SU OM E N KI I NT E IST Ö N VÄ LI T YS LII T ON JÄ S EN Y R IT Y S • KATSO KAIKKI KOHTEEM ME etuovi.com KAUPPA KÄY! Kutsu meidät ilmaiselle arviokäynnille.
6.8.2021 3 UUTUUS/SOVI ESITTELY KT Keskusta 3h, k, s, p 78 m 2 Ylimmän krs:n kattohuon. Kallavesimaisemin ja sijainti lähes torilla. Laadukas kokonaisuuus! Hp 319 000 e Minna Canthinkatu 38 A ESITTELY SU 11.00-11.20 RT Toivala 3h, k, s 77 m 2 Uudenveroinen koti rauhallisella alueella koulun läheisyydessä. Autokatos. F2013. Hp 179 000 e . Ingmanintie 2 B ESITTELY SU 11.40-12.00 KT Puijonlaakso 3h, k, p, AT 71 m 2 Vaalea ja valoisa heti vapaa huon. vehreissä maisemissa. E=D2013. Mh 65 729,05 e Vmh 68 000 e . Retkeilijäntie 9 A 21032506 ESITTELY SU 12.15-12.40 RT/LT Neulamäki 3h, k, s +ask.huone 74,5 +25,6 m 2 Tilava koti puistomaisemin. Koko alakerta laadukkaasti uudistettu 2014. E=C2015. Hp 115 000 e . Jaamantie 3 A 20827898 SOVI ESITTELY KT Vuorela 3h, k, p 80 m 2 Valon täyttävä kokon. Koettava paikanpäällä tämä vaikuttava kodin tunnelma. E=D2013 Mh 76 608,20 Vmh 79 000e Laaksopolku 9 A 21769013 SOVI ESITTELY KT Keskusta 3h, k, ransk.p 63 m 2 Valoisa koti, jossa tehokas tilankäyttö. Vuokrattu. E=C 2013 Mh 126 909,77 Vmh 159 000 e Kuninkaankatu 29 B 21599350 SOVI ESITTELY RT Levänen 4h, k, s, p + autokat. 98 m 2 Siisti päätykoti. Heti vapaa. E=E 2013 Hp 144 000 e Leväsentie 28 D 9791722 ENSIES. SU 14.30-15.00 KT Keskusta 5h,k s, p 99,5 m 2 Upea koti aivan Kallaveden äärellä, patio ja oma laituri. Hp 329 000 e E=D2013 Telakkakuja 5 D SOVI ESITTELY KT Siilinjärvi/keskusta, 2h, k, s, p 52 m 2 Uudenveroinen laadukas 3. krs:n koti. F2013. Hp 145 000 e . Mahdollisuus ostaa autotalli. Santamäentie 1 A 20203702 ESITTELY SU 13.00-13.20 KT keskusta 3h, kk, p. 62,5 m 2 Hyväkuntoinen huoneisto Kallavesinäkymin, tehokas tilanjako. E=C2013. Hp 169 000 e . Puijonkatu 1 B 26682978 ESITTELY SU 14.00-14.20 KT Keskusta 3h, k, s, p 70 m 2 Upeasti uudistettu, ylimmän krs:n koti tyylitietoiselle. V. -85 valm. hissiyhtiö. Rauhallinen sijainti. E=F 2013 . Hp 219 000 e Savonkatu 2 21050350 ESITTELY SU 15.20-15.40 KT Saaristokaupunki 2h, tk, s, terassi 55,5 m 2 Upea uudenveroinen huon. Kuikkalammen äärellä. E=C 2013 . Mh 104599,92 Vmh 155 000 e Kaivannonlahdenkatu 13 A 21344690 ESITTELY SU 13.30-13.50 KT Keskusta 2h, k,s, p 57 m 2 Upea, ylellinen koti avaraa tilaa arvostavalle. Rauhall. sijainti ja parv. itään. E=G2013. Mh 106 984,75 Vmh 164 000 e Vuorikatu 42 20236024 Kodin Laatuvälitys Oy LKV Kodinvälityspalvelua sinulle koko kesän ja jokaisena viikonpäivänä parhaalla mahdollisella tavalla. Välityspalkkio 2,9 % sisältäen kaiken (asiakirjat ja alv). Min. 2600 e sis. alv. Marjo Pasanen, 044 017 17 37 LKV laillistettu kiinteistönvälittäjä, yrittäjä, marjo.pasanen@kodinlaatuvalitys.fi Tulliportinkatu 27, lh 2, 70100 Kuopio (15 m torilta) www.kodinlaatuvalitys.fi Meidän tapamme välittää Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Normaali välityspalkkio velattomasta kauppahinnasta on 3% + alv. 24%, vähimmäispalkkio 2500€ sis alv. Lisäksi asiakirjakulut. POP Asunnot Oy LKV Lapinlinnankatu 3 70100 Kuopio Puh. 0400 292 554 kiinteistonvalitys@popasunnot.fi etunimi.sukunimi@popasunnot.fi www.popasunnot.fi Harri Airaksinen Myyntineuvottelija 0400 292 552 Paavo Hämäläinen KTM, LKV 0400 292 551 Riitta Tolvanen Myyntisihteeri, LKV 0400 292 550 PARITALO RAUTANIEMI 92 m 2 Rautaniementie 2 A: 3 H,K,S Valoisat, tilavat huoneet. Ei lain edellyttämää e-todistusta Mh 159 000 € 20014307 RT NILSIÄ 61 m 2 Pappilanjoentie 2 A: 2 H,K,S Kauniis paikka, vapaa huoneisto. Ei lain edellyttämää e-todistusta Mh. 39 000 € 21371200 RT LEPPÄKAARRE 43 m 2 Laitilantie 38 B: 2 H,KK Nopeasti vapautuva huoneisto. Energialuokka E 2013 Mh. 54 753 €, vh 59 000 € 20339979 KT PUIJONLAAKSO 75,5 m 2 Sammakkolammentie 1 A: 3 H,K Avara, valoisa, hyväkuntoinen. Energialuokka C 2007 Mh. 78 238 €, vh. 79 000 € 21160880 KT KESKUSTA 60 m 2 Telakkakuja 5 A: 2 H,K,S Vapaa, valoisa. Järvinäkymä. Energialuokka D 2007 Mh 169 000 € 20860890 KESÄMÖKKI MURTOLAHTI n. 54 m 2 Tontti 5000 m 2 Juurusveden rannalla. Rakennettu 1982. Kaunis paikka, sähköt on. Mh. 49 000 € 20247648 KT PUIJONLAAKSO 74,8 m 2 Taivaanpankontie 33 E: 3 H,KK Hyvällä paikalla, toinen kerros, parveke. Järvinäkymä. Putkiremontoitu talo. Tutustu. Ei lain edellyttämää e-todistusta Mh 140.000 € 20557943 OKT AAPPOLA SIILINJÄRVI 90 m 2 Kaupantie 19: 5 H,K,S Hienosti laitettu oma tontti 2380 m 2 ja sillä puolitoistakerroksinen talo; ei välitöntä remontin tarvetta. Iso autotalli-autokatos-varastorakennus. Koulu lähellä ym. Edullinen asua. Ei lain edellyttämää e-todistusta Mh. 139 000 € 21685157 OKT KEITELE KESKUSTA noin 76 m 2 Kirkkotie 9: TUPAKEITTIÖ,2 MH,S,WC Hyvin hoidettu kiinteistö Keiteleen keskustassa. Oma koivikkoinen puutarhatontti 1,29 ha. Kodikas tupakeittiö, jossa uusitut keittiökalusteet. Puuhella-leivinuuni. Yläkerrassa käyttötiloja, alakerrassa kellari. Ei lain edellyttämää e-todistusta. Mh. 65 000 € 20333097 KESÄMÖKKI RIISTAVESI n. 44 m 2 Lohilahdenranta 87: TUPA,K,MH Tontti 4550 m 2 , Melaveden rantaviivaa noin 50 m. Sähköt ja kaivo. Rantasauna. Mh. 80 000 € 20945812 Ajatuksella suunniteltu, sydämellä valmistettu Anu Rundgren p. 0400 151 567 AjatusKeittiöt Ajatuksella suunniteltu, sydämellä valmistettu. info@puuajatus.fi www.puuajatus.fi Haapaniemenkatu 17 Paula Ihalainen 044 550 0929 Anu Rundgren 0400 151 567 25 v kokemuksella.... Puuajatus Oy Studiomyymälä ja verstas Meiltä saat laajan valikoiman yksilöllisiin mittoihin mukautuvia kalustekokonaisuuksia paikallisen puusepän valmistamana. Kysy lisää 6.8.2021 2 Aitoa välittämistä jo vuodesta 1996 Kuiluntie 3, 71800 Siilinjärvi SKVL [A] Katso kaikki kohteemme: www.savonkiinteistolkv.fi Jari Huusko LKV, KED Puh. 044 279 8802 jari.huusko@savonkiinteistolkv.fi Jari Jääskeläinen LKV Auktorisoitu kiinteistöarvioija, (AKA) asunnot Puh. 044 279 8800 jari.jaaskelainen@savonkiinteistolkv.fi Raija Jääskeläinen Myyntisihteeri Puh. 0440 279 884 raija.jaaskelainen@savonkiinteistolkv.fi OKT Siilinjärvi 109,5/164,5 m 2 / 154.000 € Leppäkaarre 4h,k,tkh,khh,s. Rauhallisella 864 m2 puutarhatontilla sijaitseva hyväkuntoinen tiilitalo. Lämmitysmuotona ilmalämmitys, lisälämmönlähteinä varaava takka ja ilmalämpöpumppu. Taloa on pidetty hyvin, sitä on kunnostettu vuosien varrella monin tavoin. Alasintie 4 21977594 OKT Siilinjärvi, Vuorela 112/120 m 2 / 305.000 € 3h,k,suihkutila. Rantakiinteistö Kallaveden rannalla! Omalla tilavalla 4 900 m² rinnetontilla perinteinen hirsirunkoinen, mansardikattoinen talo, jossa on sitä vanhaa tunnelmaa. Ilmansuunta järvelle avautuu lounaaseen/länteen, joten auringonvaloa riittää päivästä iltaan. Talon keittiö ja olohuone ovat alakerrassa ja makuutilat sijoittuvat yläkertaan, jossa myös parveke. Lämpöä antavat leivinuuni ja varaava takka. Pihapiirissä on tilava talousrakennus n. 120 m² työ-, varastoja saunatiloineen. Aivan rannan tuntumassa rantasauna, jossa tilava saunatupa. Konkelontie 4 9766217 RT Siilinjärvi 104 m 2 / 201.000 € Vesijärvi 4h,k,khh,s. Tilava ja viehättävällä ja hieman erilaisella pohjaratkaisulla varustettu päätykoti. Erinomainen sijainti puistoalueen vierellä. Huoneiston takapihalta pääse suoraan puistoon ja poluille, joilla lasten sekä aikuistenkin on mukava viilettää. Autolle on käytössä katospaikka. Vesijärventie 37. Vesijärventie 37 A 20074990 RT Siilinjärvi 82,5 m 2 / 110.000 € Leppäkaarre 3h,k,s. Viehättävä päätyhuoneisto yhtiöstä, josta harvoin tarjolla kotia myyntiin. Huoneistolla on käytössä kaksi autopaikkaa ja pienennä näppäränä yksityiskohtana oma vesiposti talon päädyssä. Kesällä uimarannallekaan ei ole pitkä matka. Kallioniementie 2 A 20438068 KT Siilinjärvi 68 m 2 / 132.000 € Viinamäki 3h,k,s. Tässä mukavan oloinen koti, jossa tilavat valoisat huoneet ja myös reippaan kokoiset sauna ja pesutilat. Huoneistossa on hyvin kaapistoja sekä yhtiön tiloissa olevat säilytystilat. Lasitettu parveke. Viinamäentie 1 21841680 KT Siilinjärvi 40 m 2 / Mh. 55.281,64 € Kirkonmäki Vh. 59.000 € 1h,kk,s. Reippaan kokoinen ylimmän kerroksen saunallinen yksiö, jossa erittäin iso lasitettu länsiparveke. Haarahongantie 1 21901625 RT Siilinjärvi 62,5 m 2 / 119.000 € Toivala 2h,k,s. Koti hyvällä sijainnilla, liikkumaan pääset helposti bussilla, omalla autolla ja pyöräillen. Reippaan kokoinen kaksioksi ja tilavuuden tuntua lisää vielä korotetut sisäkatot olohuoneessa ja keittiössä. Takapihalla valokatettu ja lasitettu pergola patioineen. Kanervapolku 1 B 21470323 KT Siilinjärvi 31 m 2 / 55.000 € Leppäkaarre 1h,kk. Kaunis avarapohjainen yksiö, joka remontoitu tasokkaasti hyvillä varusteilla ja lämminhenkisesti. Huoneistolla lasitettu parveke. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan! Leppäkaarteentie 18 20798098 Uu tu us KT Siilinjärvi 38 m 2 / 59.500 € Kirkonmäki 2h,kk. Ylimmän kerroksen hyväkuntoinen huoneisto jossa keittiö, kph ja sisäpinnat uusittu. Tilava lasitettu parveke lännen suuntaan. Yhtiössä tehty laaja lvis-remontti ja uusittu ikkunat. Yhtiössä kunnossa pidetty uima-allas. Haarahongantie 13 21790158 Uu tu us KT Siilinjärvi 45,5 m 2 / Mh. 45.982,79 € Siilinpää Vh. 59.000 € 2h,k. Erittäin kaunis vaalea sävyinen huoneisto hyvällä pohjaratkaisulla. Huoneistolla lasitettu parveke länteen. Siilinpääntie 10 A 20843991 Uu tu us KT Siilinjärvi 55 m 2 / Mh. 121.626,71 € Kirkonmäki Vh. 125.000 € 2h,k,s. Nätti nuorekas ja hyvänkuntoinen huoneisto kätevän matkan päässä keskustasta. Lasitetulla länsiparvekkeella viihtyy mainiosti vaikka kahvikupposen äärellä. Huoneistolla käytössä oma kylmäautotalli, joka on myös ostettavissa omaksi. Santamäentie 1 21049884 Uu tu us RT Siilinjärvi 35 m 2 / 69.000 € Kirkonmäki 1h,k,s. Tässä oikein näppärä rivitalotyyppinen päätykoti hyvältä paikkaa Kirkonmäkeä. Haarahongantie 7 A 20574539 Uu tu us Uu tu us RT Siilinjärvi 37,5 m 2 / Mh. 48.388,28 € Siilinpää Vh. 49.500 € 1h,kk,s. Heti vapaa huoneisto. Huoneiston kph ja sauna remontoitu, samoin sisäpintoja. Olohuoneen yhteydessä pikku alkovi. Yhtiössä uusittu mm. vesiputket. Kaukolämpö. Keskustan palveluihin lyhyt, n. 1 km etäisyys. Julkulantie 11 21356264 Uu tu us RT Siilinjärvi 85 m 2 / 158.000 € Simonsalo 3h,k,s. Ajattoman oloinen ja valoisa päätyhuoneisto. Huoneistossa on lattialämmitys. Olohuoneessa kaakelitakka ja ilmalämpöpumppu, tarpeen mukaan lämmitykseen tai jäähdytykseen. Huoneistolla autokatos, jossa myös varastotila. Anteronkierto 6 E 20907348 Uu tu us Uu tu us PT Siilinjärvi 76,4 m 2 / 179.000 € Vesijärvi 3h,k,s. Hyväkuntoisessa ja viihtyisässä kodissa on vaaleasävyinen, lämminhenkinen sisustus ja avoin oh-keittiöyhteys tuo tilantuntua. Takapihalla on tilava terassi ja aidattu takapiha on suojainen. Autokatoksen yhteydessä on varasto. Puistotie 9 B 21879268 Uu tu us Uu tu us OKT Siilinjärvi 89 m 2 / 59.000 € Maaninka, Kinnulanlahti 4h,k. 1 1/2 kerroksinen rintamiestyyppinen talo isolla 1 ha:n tontilla, jolla reippaanlaisesti isohkoa puustoa. Maaningan keskustaan on matkaa n. 5 km. Talossa on laittamista, joten uudella omistajalla on hyvä olla kädentaitoja remontointiin. Kotikalliontie 23 21512176 Uu tu us Uu tu us OKT Siilinjärvi, Räisälä 120 m 2 / 142.000 € 4h,k,tkh,s. 1-tasoinen -75 rakennettu omakotitalo erinomaisella paikalla päättyvän kadun varrella n. 850 m² hoidetulla puutarhatontilla. Kolmen makuuhuoneen ohella talossa on tilava olohuone, keittiö, takkahuone sekä sauna ja pesutilat. Taloon on tehty kattomuutos harjakatoksi sekä uusittu käyttövesiputket. Suojaisa takapiha sijoittuu lännen puolelle. Talon yhteydessä on autotalli sekä varastotiloja. Lähistöllä on uimaranta ja keskustan palvelutkin ovat lyhyen matkan etäisyydellä. Tähän kohtiin pääset muuttamaan heti kaupasta. Tikantie 4 20469360 Uu tu us OKT Kuopio 246/340 m 2 / 230.000 € Maaninka 4h,k,kph/wc,tkh,kph,s,aulahuone. Koti isommallekin perheelle tai yrittäjälle, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Tilava autotallirakennus, jossa lattialämmitys sekä ilmalämpöpumppu, öljyerotuskaivot, sähköiset nosto-ovet. Oma tontti 6670 m2. Honkarannantie 30 20755374 Erillistalo, Siilinjärvi, Harjamäki 201/324 m 2 / 170.000 € Tämä betoni/tiilirunkoinen paikalla rakennettu 2:ssa kerroksessa oleva rakennus, on alunperin tehty paritaloksi asuinkäyttöön. Myöhemmässä vaiheessa v. 1985 rakennus on saneerattu ja muutettu päiväkotikäyttöön, joka on äskettäin päättynyt. Rakennuksessa tiloja on runsaasti, mm. ryhmähuoneita, lepoja leikkitiloja, toimistotiloja, pesuhuoneja wc-tiloja. Rakennuksessa on kaukolämpö ja rakennus on liitetty kunnan vesija viemäriverkostoon. Rakennus sijaitsee n. 3 800 m² määräalaisella tontilla, joka sijoittuu tien päähän ja rajoittuu metsikköön. Tontilla runsaasti rakennusoikeutta. Tässä on kohde, joka tarjoaa monia mahdollisuuksia toteuttaa asumista, yrittämistä tai vaikka molempia. Ota yhteyttä, kysy lähemmin ja sovitaan oma esittely! Pasurintie 5 20488640 Uu tu us Maatila Kuopio 59.000 € Maaninka Maaninkajärven rantaan asti ulottuva 3,8880 ha:n tontti vanhan talon pihapiireineen. Kiinteistöllä olevat asuinrakennus, sauna, aitta ja maakellari ovat kunnoltaan purettavia. Pielavedentie 250 21186299 Uu tu us Uu tu us Mö Siilinjärvi 18 m 2 / 27.000 € Kehvo Tupa,kk,mh. Lautarakenteinen mökki ja erillinen saunarakennus Iso Pettäisen rannalla, josta kiva vapaa-ajan puuhastelupaikka tai rentoutumispaikka arjen kiireiden keskelle. Iso 5.000 m2 tontti, jolla runsaasti isohkoa puustoa. Pilkantie 173 20943839 Uu tu us Uu tu us Maljalahdenkatu 33, Kuopio · Toimisto avoinna ark. 10-16 · www.kvaoy.fi oi ko ti e. fi · et u ov i.c om · fa ce b oo k. co m /K V A O Y · In st ag ra m /k va oy SU OM E N KI I NT E IST Ö N VÄ LI T YS LII T ON JÄ S EN Y R IT Y S • KATSO KAIKKI KOHTEEM ME etuovi.com KAUPPA KÄY! Kutsu meidät ilmaiselle arviokäynnille.
6.8.2021 4 Peab Asuntomyynti, Siru Talvinen p. 040 137 6900, asuntomyynti.kuopio@peab.fi ”Betoni on kestävä ja turvallinen rakennus materiaali ja me tunnemme sen teknisen käyttäytymisen.” Heikki Leskinen, vastaava työnjohtaja Rakennamme Kuopioon KU VA T O VA T H AV AIN N EK U VIA . Uusinta uutta Puijonlaaksoon Omalle tontille kunnon lenkkimaastojen läheisyyteen nousee uusi Kuopion Ulkoilija. Tulossa on vaaleasävyisiä kaupunkikoteja laadukkailla materiaaleilla ja moderneilla talotekniikkajärjestelmillä. Viihtymistä lisäävät monipuoliset yhteistilat. Katso pohjaratkaisut verkkosivuiltamme! Huoneistoesimerkki: 2h+kt, 39,0 m², mh. 49.196 € ja vh. 163.500 €. Oma tontti. Energialuokka B 2018 . Valmistuminen 02/2022. Myynnissä. Hiihtäjä on nyt maalissa! Kuopion Hiihtäjä on juuri valmistunut omalle tontille upeaan Puijonlaaksoon. Jäljellä on muuttovalmiita, raikkaita kaksioita ja kolmioita kivoilla tila ratkaisuilla. Varaa oma esittelyaikasi! Huoneistoesimerkki: 2h+kt+s, 48,5m², mh. 62.555 €, vh. 207.900 €. Oma tontti. Energialuokka B 2018 . Muuttovalmis. Asunto Oy Kuopion Hiihtäjä Hiihtäjäntie 9, 70200 Kuopio Asunto Oy Kuopion Ulkoilija Sompatie 4, 70200 Kuopio MUUTTOVALMIS MYYNNISSÄ SOITA JA SOVI ESITTELY!
6.8.2021 5 Asunto Oy Kuopion PANKKOPOLKU 20 Asunto Oy Kuopion Pankkopolku 20:n neljä hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua upouutta rivitalokotia, on nyt valmiita. Näiden avarien ja valoisien kotien materiaalivalinnoissa on panostettu laatuun, yhtenäiseen aikaa kestävään kokonaisuuteen ja hyvään varustetasoon. Vapaana kaksi huoneistoa: 4 h+k+s, pinta-ala 100,5 m 2 , hinta 264.000 € 6.9.2019 11 Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 OKT AIRAKSELA, 5 h+k+s 132,5 m 2 Kaunis, valoisa ja avarapohjainen lämminhenkinen Koti! Talvipakkasilla pääsee nauttimaan puukiukaan löylyistä ja varaava takka/leivinuuni tuovat lisälämpöä. Sijainti on mitä parhain rauhaa ja luontoa rakastavalle, oma tontti. Varastotilaa, grillikatos, aitta ja lämmin autotalli. Kalliomäenkuja 1. Hp. 219.000 € Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 KT PETONEN, 3 h+k+s 66 m 2 Tehokaspohjainen päätykoti lähellä Petosen palveluita ja hyviä urheiluja ulkoilumahdollisuuksia. Avarat näkymät, parveke, oma sauna. Piekanankuja 3 C. Hp. 102.701,55 €. Vhp. 104.000 € KT UUSI-HAAPANIEMI, 5 h+k+s 116 m 2 Täydellinen kokonaisuus! Kauttaaltaan laadukkaasti remontoitu linjakas Koti, jossa lasitettu koko huoneiston levyinen terassi upein näkymin! Mahdollisuus ostaa lämmin autotalli. Lehtoniemenkatu 8 Hp. 309.000 € LIIKETILA KESKUSTA, 32 m 2 Hyvällä paikalla katutasossa, isot näyteikkunat ja oma sisäänkäynti suoraan Kuninkaankadulta. Tila on hyväkuntoinen ja soveltuu moneen eri tarkoitukseen ja toimintaan. Kuninkaankatu 21. Hp. 49.000 € RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. KT KESKUSTA, 3 h+kt+s 103,5 m 2 Upea uutuutta hohkava läpitalon valoisa ja avara city-koti! Laadukasta asumista nykytekniikalla varustetussa talossa omalla tontilla aivan ydinkeskustassa. Arjen luksusta tuo mm. huonekohtainen jäähdytys ja lämmin autohalli. Haapaniemenkatu 40 Hp. 382.950 € Tule tutustumaa muuttovalmiisiin koteihin Esittely su 10.3. klo 13:30-14, Arinapolku 6 A Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 KT KESKUSTA, 3-4 h+k 90 m 2 Hurmaava, vaalea ja valoisa avara Koti aivan upealla paikalla LVIS -saneeratussa talossa! Ylin kerros, pääty, lasitettu parveke, takka, keittiö kalusteineen ja koneineen täysin uusittu, samoin kph ja wc. Hallituskatu 8 A. Hp. 179.000 € Vhp. 296 896,24 € Esittely su 10.3. klo 11:30-12 Esittely su 10.3. klo 12:30-13 Esittely su 10.3. klo 15:45-16:30 Esittely su 10.3. klo 14:30-15 KT PUIJONLAAKSO, 2 h+kt 59,5 m 2 Valoisa ja avarapohjainen läpitalonkoti. Lasitettu parveke ja kylpyhuone remontoitu v. 2012. Vuokrattu. Taivaanpankontie 19. Hp. 76.000 € KT MÄNNISTÖ, 6 h+k+s 129 m 2 Upea kokonaisuus; toimiva avara pohja, oh:ssa takka, avoimet näkymät, taloyhtiössä mm. käyttövesi-ja viemäriputket uusittu. Kalevalankatu 47 B. Hp. 234.000 € KT KELLONIEMI, 3 h+k 71 m 2 Hyväkuntoinen vaaleapintainen Koti, jonka sydämenä ihastuttava ja tyylikäs remontoitu keittiö. Luotsitie 12 A Hp. 76.000 € RT SAVOLANNIEMI, 4 h+k+s 95 m 2 Tehokaspohjainen päätykoti! Terassi edessä etelään päin ja suojaisa takapiha. Huoneistolle kuuluvat autotalli ja tilava varasto. Rantaraitti 6 A. Hp. 197.000 € LT SAVOLANNIEMI, 3 h+k+s 75 m 2 Tyylikäs, valoisa ja vaalea UUSI läpitalon päätykoti. Huoneiston levyinen lasitettu parveke! Arinapolku 6 A. Hp. 192.000 € RT JULKULA, 5 h+k+s 116 m 2 Kaunis ja hyväkuntoinen päätykoti loistavalla paikalla Julkulassa! Suojaisa aidattu piha, lasitettu terassi ja parveke. Puijonsarventie 29 B Hp. 186.000 € Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 Juuri valmistunut Asunto Oy Kuopion Varraspolku 5 käsittää kahdeksan hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivitalokotia. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan paikan päälle yleisesittelyyn tai sovi aika esittelylle Sinulle sopivaan aikaan! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. Kysy lisää : Sanna-Mari Poutiainen, p. 040 739 1598 3 h+k+s 87 m 2 Mh. 224.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 15:30-16 4 h+k+s 106 m 2 Mh. 259.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 15:30-16 5 h+k+s 130 m 2 Mh. 287.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 16-16:30 Kalusteet Kuopion Rakennustarvikkeesta ja pintamateriaalit Kuopion Carlsonilta, kodinkoneet AEG-merkkiset. Kylpyhuoneessa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät ja laattavalinnat ovat kauniit aikaa kestävät. Saunan panelointi ja lauteet tervaleppää, kiukaana Harvian kaunis Clindro -kiuas. Lattioissa Parlan tammiparketti tai valkolakattu tammiparketti. Autokatospaikat ja pihapaikat erillisinä osakkeina, mahdollisuus ostaa autokatospaikka tai pihapaikka. Autokatospaikan hinta on 6.500 € ja pihapaikan hinta 2.500 €. Esittely su 8.9 klo 12:45-13:15 Esittely su 8.9 klo 12-12:30 Esittely su 8.9 klo 13:45-14:15 Esittely ma 9.9 klo 17:30-18 Esittely su 8.9 klo 14:45-15:15 Esittely ke 11.9 klo 17:30-18 OKT Kuopio 119,88 m 2 / Mh. 195.000 € Maaninka 4h,kh,khh,s. Ihana ja moderni selkeällä pohjaratkaisulla varustettu v. 2014 valmistunut talo, jossa lämmitysmuotona käyttökustannuksiltaan edullinen maalämpö. Maaningan palvelut ja harrastusmahdollisuudet lähellä. Pihtisalmentie 25 9897264 OKT Siilinjärvi 120 m 2 / Mh. 119.000€ Pöljä 4h,k,khh,s. Lapsiperheelle mukavan matkan päässä Pöljän koulusta sijaitseva koti, omaltta 2.000 m 2 tontilla. Talo kaipaa kunnostusta, vaikkakin siinä on tehty aikojen saatossa kunnostuksia. Kuntotarkastus tehty 29.4.2019. Kaatrontie 70. Esittely ma 9.9. klo 18.30-19.00 Jari H 9682443 OKT Siilinjärvi 120,6/140,8 m 2 / Mh. 156.000 € Hamula 4h,k,ruokailu,s. Suositulla Hamulan kylällä alkuperäiseltä omistajalta hyvin ylläpidetty koti. Takapihalta aukeavat kauniit peltomaisemat. Talossa on tehty aikojen saatossa mukavasti remonttiakin ja on ikäistään nuoremman oloinen. Oma tontti 2.600 m 2 . Hamulantie 161. 9903157 OKT Siilinjärvi 133 m 2 / Mh. 175.000 € Siilinpää 6h,k,s. Arvostetulla ok-talo alueella sijaitseva lämminhenkinen ja monien mahdollisuuksia koti, omalla 1230 m 2 tontilla. Lähettyviltä löytyvät koulut ja uimarannat. Talossa tehtyinä remontteina mm. ikkunatja ovet, vesikatto, salaojat. Savolantie 7. Esittely ma 9.9. klo 17.45-18.15 Jari H 9653020 OKT Kuopio 121 m 2 / Mh. 165 000 € Maaninka 4-5h,k,s,khh. Maaningan keskustan tuntumassa tiiliverhoiltu, hyväkuntoinen talo, josta pidetty hyvää huolta vuosien aikana. Siistit sisäpinnat. Kaunis ja ihastuttava puutarhapiha runsaine istutuksineen. Takapihan puolella lasitettu tilava terassi. Oma tontti 1 022 m². Keskusraitti 25. Esittely ma 9.9. klo 17.30-18.15 Jari J 9513127 RT Siilinjärvi 78,5 m 2 / Mh. 118.030,29 € Simonsalo Vh. 119.000 € 3h,k,s. Porrastetulla pohjaratkaisulla oleva huoneisto Simonlammen äärellä, josta avautuu upeat näkymät. Tilavassa olohuoneessa kaunis takka. Mm. saunaja pesutilat remontoitu tasokkaasti 2012. Asuintilojen jatkeena tilava lasitettu terassi, jossa viihtyy rantamaisemia ihastellen. Anteronkierto 8 A 9919722 RT Siilinjärvi 76 m 2 / Mh. 139.000 € Toivala 3h,k,s. Siistikuntoinen, toimivapohjainen ja valoisa huoneisto suositussa yhtiössä. Lähistöllä koulut ja uusi päiväkoti. Lapsille suojaisa pihapiiri leikkialueineen. Hyvät yhteydet myös Kuopioon ja Siilinjärvelle. Metsäpekantie 2 C. Esittely ti 10.9. klo 17-17.30 Jari J 9518857 RT Siilinjärvi 90 m 2 / Mh. 147.500 € Vesijärvi 4h,k,s. Lämminhenkinen päätyhuoneisto, jossa koneellinen ilmanvaihto. Asumiskustannuksiin voi kätevästi vaikuttaa käyttämällä lämmityksessä olohuoneen takka-/leivinuunia. Huoneistolla käytössä autokatos. Keskeinen sijainti alakoulun ja päiväkodin sekä julkisen liikenteen palvelujen lähellä. Vesijärventie 4 F 9444126 PT Siilinjärvi 103 m 2 / Mh. 145.000 € Harjamäki 3-4h,k,s. Kadun päässä aivan luonnon viereen sijoittuva laajalti remontoitu, tilava paritalohuoneisto. Oma autotalli. Yhtiö on liitetty kaukolämpöön ja sijaitsee omalla 3 600 m² tonttilla. Yhtiössä uusittu viimeksi mm. käyttövesiputket, ikkunat, ovet ja sähköistykset. Alueella hyvät ulkoilumahdollisuudet. Myllyharjuntie 18 A 9996641 OKT Kuopio 93 m 2 / Mh. 49.000 € Maaninka 3h,k,s,pkh. Tämä kohde myydään tarjousten perusteella, lähtöhintana 49 000 e . Myyjällä oikeus hyväksyä/hylätä tarjoukset. Rauhallisella ok-taloalueella näppäräpohjainen koti pikkuperheelle omalla 875 m² tontilla ja aivan Maaningan keskustan palvelujen tuntumassa. Aapontie 4. Esittely ma 9.9. klo 18.20-18.45 Jari J 9627846 OKT Siilinjärvi 100 m 2 / Mh.120.000 € Kumpunen 4h,k,s. Tiiliverhoiltu talo omalla, valoisalla 2 820 m² tontilla maaseutumaisessa miljöössä peltoalueen reunassa. Edulliset ylläpitokulut. Hyötypuutarha, jossa mm. marjapensaita ja runsastuottoinen kasvimaa. Pihapiirissä erillinen autotalli/varastorakennus. Keskustaan vain n. 3,2 km. Koivikkotie 7 9694043 Kuiluntie 3, 71800 Siilinjärvi. SKVL [A] Henkilökohtaista palvelua yli 20 vuoden kokemuksella. KT Siilinjärvi 26,5 m 2 / Mh. 46.000 € Kirkonmäki 1h,kk. Peruskuntoinen huoneisto hissillisessä taloyhtiössä, jota on pidetty tasaisesti yllä. Kohde sopii erinomaisesti sijoituksen vastike vain 84,80 e/kk ja miksei ensiasunnoksi. Haarahongantie 17 A 9488990 KT Siilinjärvi 34 m 2 / Mh. 66.837 € Kirkonmäki Vh. 69.000 € 1h,kk,s. Heti vapaa siistikuntoinen huoneisto. Tilava huoneiston levyinen lasitettu parveke lännen suuntaan rauhalliselle takapihalle. Hyvä sijainti lyhyen kävelymatkan etäisyydellä keskustan palveluista. Vakavarainen yhtiö ja sijainti omalla tontilla. Santamäentie 2 A 9877672 KT Siilinjärvi 58,9 m 2 / Mh. 62.870 € Siilinpää Vh. 69.500 € 2h,k. Heti vapaa, kokonaan remontoitu ykköskerroksen huoneisto. Pesutilat, keittiö ja sisäpinnat uusittu. Olohuoneesta käynti huoneiston levyiselle lasitetulle parvekkeelleJos haet muuttovalmista huoneistoa läheltä keskustan palveluja, niin tässäpä hyvä vaihtoehto. Salmintie 8 C 9677156 RT Siilinjärvi 73 m 2 / Mh. 120.000 € Leppäkaarre 3h,k,s. Upea muuttovalmis päätykoti, jossa avoin olohuone/keittiö yhteys. Taloyhtiön sisäpihalla on lasten kiva ja turvallinen leikkiä. Leppäkaarteentie 43 D 9506667 RT Siilinjärvi 60 m 2 / Mh. 95.730 € Leppäkaarre Vh. 98.000 € 2h,k,s. Nuorekkaasti remontoitu hyväkuntoinen huoneisto kaukolämpöyhtiössä. Uusitut keittiö, pesutilat ja sisäpinnat. Suojainen, aidattu takapiha. Yhtiöllä oma tontti ja yhtiössä uusittu vesiputket. Honkamäentie 1 F. Esittely ti 10.9. klo 17.50-18.15 Jari J 9965227 RT Kuopio 60,5 m 2 / Mh. 126.000 € Jynkkä 2h,k,s. Oivallinen heti vapaa koti sinulle, joka arvostat rauhallista sijaintia ja kuitenkin palvelujen läheisyyttä. Huoneisto on hyväkuntoinen ja muuttovalmis sekä kodikkaan oloinen. Autoa voi säilyttää autokatoksessa. Kirnukuja 5 A. Esittely ma 9.9. klo 16.45-17.15 Jari H 9982884 RT Kuopio 72 m 2 / Mh. 99.500 € Maaninka 3h,k,s. Tässä siistikuntoinen, laajalti remontoitu ja valoisa päätyhuoneisto, joka sijaitsee rauhallisessa yhtiössä palvelujen välittömässä läheisyydessä. Avoin oh-keittiö -yhteys. Tilava ja suojaisa oleskelupiha. Sahatie 3 as. Esittely ma 9.9. klo 17.00-17.25 Jari J 9563256 KT Siilinjärvi 38 m 2 / Mh. 68.000 € Kirkonmäki 1h,kk,s. Huippusiisti koti omalla saunalla, jossa myös ns. makuusoppi, huoneisto sopii aivan hyvin pientä kaksiota kaipaavalle. Yhtiössä tehty putkiremontti, eikä kunnossapitotarveselvityksen mukaan 5-v kaudelle ei ole tarvetta asumiskustannuksia lisääviin remontteihin. Haarahongantie 1 A 9809511 KT Siilinjärvi 62 m 2 / Mh. 109.140 € Keskusta Vh. 213.300 € 3h,k,s. Laadukas hissikerrostalo omalla tontilla keskustan palvelujen läheisyydessä. Vesikiertoinen lattialämmitys, jolloin patterit eivät rajoita sisustusratkaisuja. Huoneistokohtainen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla sekä oma vesimittari. Lasitettu parveke. Asematie 9 A 16. Esittely ma 9.9. klo 18.00-19.00 Raija 9735375 Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi 3 h+k KT KELLONIEMI Tähän Kotiin astuessa tulee hyvä mieli, vastassa on ihastuttava, persoonallinen ja täysin muuttovalmis kokonaisuus. Linjakkaat sisustusmateriaalivalinnat, tyylikkäästi remontoitu kph ja keittiö, kauniit parkettilattiat, säilytystilaa reilusti. Lasitetulle parvekkeelle käynti olohuoneesta. Luotsitie 7 C. Hp. 89.000 € KIINTEISTÖVÄLITYS 73 ,5 m 2 3 h+k+s LT SAVOLANNIEMI Valoisa ja vaalea heti vapaa päätykoti toisessa kerroksessa hyvällä paikalla. Yhtiö valm. v. 2018. Hyvä pohjaratkaisu, laadukas kaunis kokonaisuus. Tilava lasitettu parveke, mahdollisuus osta autokatospaikka. Arinapolku 6 A. Hp. 197.000 € 75 m 2 5 h+k+s KT UUSI-HAAPANIEMI Täydellinen muuttovalmis kokonaisuus! Läpitalon päätykoti on kauttaaltaan laadukkaasti remontoitu. Huoneiston levyinen lasitettu parveke. Mahd. ostaa lämmin autotalli. Lehtoniemenkatu 8 Hp. 294 000 € 116 m 2 6 h+k+s KT MÄNNISTÖ Tässä läpitalon päätykodissa on mm. takka olohuoneessa, viisi makuuhuonetta, lasitettu parveke ja sauna. Avara ja valoisa kaunis kokonaisuus. Kalevalankatu 47. Hp. 219.000 € 129 m 2 Upea ja tykätty sijainti puistoalueen laidassa Savolanniemessä. Koulut, kaupat, lenkkipolut ja ladut aivan äärellä. Kalusteet Kuopion Rakennustarvikkeesta, kodinkoneet AEG -merkkiset. Jykevät liukuovikaapistot, portaat lasikaitein, lattioissa laattaa ja Karelia -tammiparketti. Alakerran terasseilla ja yläkerran parvekkeilla Lumonin lasitukset ja pihat aidattu. Sovitaan näyttö paikan päälle Sinulle sopivaan aikaan, IHASTUMISVAARA! VUOKRATAAN TOIMISTO / LIIKETILAA KESKUSTASSA 2 h+kk+kph KESKUSTA Tämä hyväkuntoinen toimisto/liiketila sijaitsee nykyaikaiseksi remontoidussa talossa. Kaksi erillistä huonetta, avointa tilaa, keittonurkkaus ja kph. Autopaikka/autohallipaikkamahdollisuus. Haapaniemenkatu 40 Vuokra 1.250 €/kk + alv 2 h+avointila+kk+kph KESKUSTA Toimisto/liikehuoneisto rännikadun varrella katutasossa. Kaksi erillistä huonetta ja iso tila, joka toki jaettavissa vaikkapa sermeillä. Lisäksi keittonurkkaus ja wc. Kirjastokatu 5 Vuokra 1.500 €/kk+alv 75 m 2 106 m 2 Rakennustyö Salminen Oy | Piispankatu 12 A 1, 70100 Kuopio Eija Tuppurainen, RKM, LKV | puh. 040 825 1792 | eija.tuppurainen@rakennustyo.net www.asunnotsalminen.? / KOHDE MYYNNISSÄ & RAKENTEILLA VALMISTUU ARVIOLTA 30.9.2022 Kapteenin parhaat puolet: • Taloyhtiöllä on oma tontti. • Yhtiössä 40 asuntoa, jotka sijoittuvat kolmeen pienkerrostaloon ja kolmeen rivitaloon. Pienkerrostalojen 1. kerroksen kodit ovat esteettömiä ja 2. kerroksen kodeista avautuu avara maisema. Rivitalojen kotien viihtyisät oleskelutilat avautuvat sisääntulokerroksesta ja alakertaan sijoittuvat makuuhuoneet sekä kylpyhuone saunalla. • Yhteisöllinen piha-alue leikille ja oleskelulle. • Hyvät pyörävarastot piha-alueella. • Huoltopiste suksille ja polkupyörille. • Hyvä sijainti ja kävelyetäisyydeltä löytyy palveluita, harrastusmahdollisuuksia sekä bussipysäkit. Tervetuloa Kapteeniin! A S U N T O O Y K U O P I O N K A P T E E N I L A I V A K A T U 1 , 7 8 4 K U O P I O S A A R I S T O K A U P U N K I HUONEISTOESIMERKIT RIVITALOISTA: Autokatospaikka 5.700 €. Energialuokka B. Joustava maksuehto voimassa 15.8.2021 asti ja koskee Kapteenista sovittuja kauppoja: Maksat 10 % myyntihinnasta kaupanteon yhteydessä ja loput, kun kohde valmistuu. Kotien materiaalivalinnat aloitetaan elokuussa, joten hyvän kodin ostopäätös kannattaa tehdä ajoissa.
6.8.2021 6 KUOPION KOTIETSIVÄ LKV OY TULLIPORTINKATU 33, 2. KRS, 70110 KUOPIO kuopio@kiinteistotutka.? MAKSUTON ARVIOINTI SOITA 045 880 9490 KATSO KAIKKI KOHTEET JA ESITTELYT etuovi.com • oikotie.? • kiinteistötutka.? VÄLITYSPALKKIO ESIMERKKI PerusTutka 1,9 % (sis. alv) velattomasta hinnasta + lakisääteiset asiakirjakulut. Minimipalkkio 2000 € sis. alv SUVI SOLITANNER 040 747 9000 SUVI LYYTINEN 045 880 9491 MARKKKU LINDHOLM 050 373 5800 UUSI UUSI UUSI MAKSUTON ARVIOINTI SOITA 045 880 9490 KATSO KAIKKI KOHTEET JA ESITTELYT etuovi.com • oikotie.? • kiinteistötutka.? VÄLITYSPALKKIO ESIMERKKI PerusTutka 1,9 % (sis. alv) velattomasta hinnasta + lakisääteiset asiakirjakulut. Minimipalkkio 2000 € sis. alv SUVI SOLITANNER 040 747 9000 Kiinteistönvälittäjä LKV SUVI LYYTINEN 045 880 9491 Kiinteistönvälittäjä LKV EETU HOLOPAINEN LOMALLA Myyntineuvottelija MARKKU LINDHOLM 050 373 5800 Kiinteistönvälittäjä LKV KUOPION KOTIETSIVÄ LKV OY TULLIPORTINKATU 33, 2. KRS, 70110 KUOPIO kuopio@kiinteistotutka.fi MAKSUTON ARVIOINTI SOITA 045 880 9490 KATSO KAIKKI KOHTEET JA ESITTELYT etuovi.com • oikotie.fi • kiinteistötutka.fi kiinteistotutkakuopio kiinteistotutka OK-TONTTI Kuopio Pihkainmäki 9580m 2 Mh. 22 000€ Lisätiedot 040 747 9000 Annikki-Veturin tie / 20678827 RT Kuopio Julkula 3h,k,s 69m² 1-taso. Ei e-tod. Mh.114 842€. Vh.119 000€ Sovi esittely! Pajulahdentie 30 D / 20069330 KT Kuopio Linnanpelto 3h,k,s,piha 76,5m² 1/2 krs. ET-luokka E. Vmh. 199 500€ Sovi esittely! Pekka Halosen katu 8 A / 21710512 KT Kuopio Keskusta 2h,k,s,p 63m² 1/3 krs. D 2007 . Vmh. 197 000€ Sovi esittely! Lukkarinkatu 3 / 21567425 OKT Kuopio Pirttiniemi 5h,k,khh,s 184/261m 2 +autokatos 2-taso. C 2013 . Mh. 378 000€ Sovi esittely! Ahvenkatu 3 / 21631845 KT Kuopio Neulamäki 4h,k,s,p 74m² 3/3 krs. D 2007 . Vmh. 108 000€ Sovi esittely! Rosokuja 1 / 21395112 KT Siilinjärvi Vuorela 2h,k,s,p 52,5m² 4/5 krs. C 2013. Mh.116 243€ Vh. 165 000€ Sovi esittely! Tammirannantie 3 B / 21919051 KT Kuopio Puijonlaakso 3h,k,p 68m² 3/3 krs. D 2007 . Vmh. 149 000€ Sovi esittely! Hiihtäjäntie 15 G / 21721363 RT Kuopio Jynkkä 4h,k,s 96m² 2-taso. E 2007 . Mh. 127 247€ Vh. 129 000€ Sovi esittely! Aittolammentie 7 / 20232649 PT Kuopio Linnanpelto 3h,k,kph 80/84m² 2-taso. Ei e-tod. Mh. 173 000€ Sovi esittely! Linnanpellonkatu 33B / 20390497 KT Kuopio Linnanpelto 2h,k 56m² 2/2 krs. D 2007 . Vmh 69 000€ Sovi esittely! Juhani Ahon katu 7 B / 21353466 KT Siilinjärvi Keskusta 1-2h,k,s,p 40,5m² 4/6 krs. D 2007 . Vmh. 124 000€ Sovi esittely! Asematie 4 / 20770546 KT Kuopio Neulamäki 2h,k,p 54,5m² 3/3 krs. C 2007. Vmh. 69 000€ Sovi esittely! Kantotie 3 A / 20317883 KT Kuopio Saarijärvi A 2h,k,p 59m² 1/5 krs. C 2007 . Vmh. 108 500€ Käyttövesiputket uusittu! Sovi esittely! Tiihottarentie 2 / 21406545 KT Kuopio Keskusta 3h,k,p 68m² 3/5 krs. F 2013 . Vmh. 182 000€ Esittely Ma 17.00-17.30 Tulliportinkatu 56 / 20015878 KT Kuopio Rypysuo 3h,k,p 79,5m² 2/5 krs. D 2007 . Vmh. 75 000€ Sovi esittely! Rypysuontie 59 C / 21340972 KT Kuopio Inkilänmäki 3h,k,s 79m² 2/3 krs. D 2007. Vmh. 45 000€ Sovi esittely! Inkilänmäenkatu 20 / 20570022 RT Kuopio Litmanen 3h,k,s 77m² 2-taso. D 2007 . Vmh 125 000€ Sovi esittely! Piekanankuja 6 A / 20409425 RT Siilinjärvi Sulkavanniitty 4h,k,khh,s 110,5m² 1-taso. E 2013 . Vmh. 162 000€ Sovi esittely! Timontie 1 / 20130706 PT Kuopio Niirala 4h,k,s 104/151m² 3-taso. Ei e-tod. Mh. 230 000€ Sovi esittely! Rajakatu 32 / 20444649 OKT Kuopio Länsi-Puijo 5h,k,s 158m² 2-taso. Ei e-tod. Vmh. 173 000€ Sovi esittely! Rypysuontie 52 / 21738466 OKT Kuopio Jynkkä 3h,k,s 105/128m² 2-taso. Ei e-tod. Mh. 133 000€ Sovi esittely! Poikkikatu 5 / 20711307 VA Kuopio Vartiala Mökkitupa 35m 2 + saunam 2 9550m 2 tontti, sähköt. Ei e-tod. Mh. 36 000€ Sovi esittely! Purhontie 156 / 20309136 UUSI UUSI UUSI UUSI AINONKATU 5 · 77600 SUONENJOKI · P. 020 155 0500 · MA-PE KLO 9.00-16.00 · www.snjkk.fi Vähimmäispalkkio 2.480 € (sis. alv 24%) ja välityspalkkio 3,66% (sis. alv 24%) velattomasta hinnasta. Puheluhinnat 0201-alkuisiin numeroihin kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 24 %). www. snjkk .fi JUHA VÄÄTÄINEN, Kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja 0400 161 425 tai 020 155 0502 LKV Suonenjoen Kiinteistökeskus Oy KT / 2h, k, s, lasitettu parveke 57 m² Toimiva ja valoisa saunallinen kaksio, 1. krs. todella vähän portaita, helppo kulkea ja liikkua, pieni ja rauhallinen taloyhtiö, hyvä sijainti vanhan keskustan puolella. Hp. 52.500 €. Savonkatu 1 OKT / 3h, k, s, kph, pkh, wc 106 m² Erittäin hyväkuntoinen ja siisti talo, isompi remontti tehty 2020, toimivat tilaratkaisut, puu -ja sähkölämmitys, ilmalämpöpumppu, oma 796 m 2 tontti, hyvä 35 m 2 erillinen autotalli -ja varastorakennus. Hp. 115.000 €. Sammalpolku 2 OKT, 5h,k,s,kph,pkh,wc,wc/kph,khh/vh n. 141 m² Kodikas ja hyväkuntoinen talo, viihtyisät asuintilat, iso remontti v. 2021, maalämpö pitää asumiskustannukset alhaisina, autotalli, rauhallinen paikka asua palvelujen lähellä. Hp. 167.000 €. Hakapolku 7 RANTATONTTI n. 5000 m² Iisveden rannalla, todella kaunis ja rauhallinen paikka Käpyniemessä, aurinkoinen paikka etelän ja lännen suuntaan, puhtaat kalavedet ja hyvät marjamaastot lähellä, tie perille, sähköt ja vesiosuuskunnan vesi tontin lähellä Hp. 52.000 €. Hannolantie. KT / 2h, k, lasitettu parveke 59 m² Ydinkeskustan hissitalossa valoisa kaksio, tilavat huonetilat, heti vapaana, keittiöremontti 2021, kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä. Hp. 52.000 € Sammonkatu 6 B KT / 3h, k, parveke 66 m² Valoisa läpitalon huoneisto, muuttamaan pääset heti 1. krs., vähän portaita, yhtiöön uusittu ikkunat 2004 ja käyttövesiputket 2017, rauhallinen sijainti vanhan keskustan puolella. Hp. 35.000 €. Pihlajakatu 10 A OKT / tupak, 3mh, et, khh, kph, s, wc 86/101 m² Erittäin hyvällä paikalla koulujen ja päivähoitopaikkojen vierellä oleva hyväkuntoinen talo. 1.625 m2 suuruinen valoisa puutarhatontti jossa paljon oleskelutilaa. Puuja sähkölämmitys, talossa monia näyttäviä yksityiskohtia, mm pystylankkuparkettilattia. Hp. 92.000 €. Koulutie 23, Rautalampi RT / 2h, k, s 57,5 m² Hyväkuntoinen ja toimiva saunallinen asunto, kph remontoitu, taloyhtiöön tehty kattoremontti ja koneellinen ilmanvaihto, muuttamaan pääset heti, hyvä ja rauhallinen sijainti keskustan palvelujen lähellä. Mh. 44.000 € + lo. 11.500 €. Vh. 55.500 €. Auratie 3 KT / 2h, k, s 55,5 m² Kaunis ja viihtyisä kaksio hissitalon 4. krs., lasitettu parveke, ilmalämpöpumppu, taloyhtiön ulko-ovien aukaisu sähköisesti joten kulkeminen on helppoa ja esteetöntä, erittäin hyvä sijainti ydinkeskustassa Hp. 123.000 €. Olavi Leskisenkatu 8 KT / 3h, k, s, lasitettu parveke 65,5 m² Siistikuntoinen ja toimiva saunallinen kolmio, lasitettu parveke, hienot näkymät Valkeisenlammelle päin, pieni ja rauhallinen taloyhtiö, todella loistava sijainti ydinkeskustan palvelujen lähellä, sovi yksilöllinen esittely! Hp. 68.000 €. Valkeisenkatu 4 A OKT / 3h, k, wc n. 60 m² Pikkunäppärä talo asumiseen tai vaikka vapaa-ajan asunnoksi joen lähellä, puutarhatontti, erillinen pihasaunarakennus, jossa varastotilaa ja autotalli, luonto lähellä ja Iisveden venesatama vain 1,3 km päässä, hyvä ja rauhallinen paikka asua. Hp. 19.900 €. Petsamontie 155 KT / 5h, k, s 105 m² Hyväkuntoinen ja tilava saunallinen asunto aivan kaupungin ydinkeskustassa, läpitalon huoneisto, remontoitu, toimivat tilat, iso parveke, uusi uima -ja monitoimihalli lähellä ja samoin ulkoilumaastot, kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä, TULE KATSOMAAN! Hp. 79.000 €. Rautalammintie 18 UUTUUS UUTUUS OKT / 3mh, oh, k, s / kph + iso ak 100/130 m² Etelä-Konneveteen yhteydessä olevan Haapalammin rannalla oleva hyväkuntoinen omakotitalo isolla valoisalla puutarhatontilla ja monilla piharakennuksilla. Itärantainen rinnetontti, rantasauna, varasto, katostilaa, kellari. Hyvän kulkuyhteyden varrella. Hp. 198.000 €. Haapalammintie 43, Rautalampi OKT / 3h, k, s, pkh, wc n. 85 m² Kodikas ja siisti talo omalla 0,3950 ha:n tontilla, valokatettu ulkoterassi, keskuslämmitys puulla tai sähköllä, saunaremontti 2015 ym., Lylyjärvi lähellä, hyvä paikka asua Suonenjoen keskustan palvelujen lähellä. Hp. 72.500 €. Kuopiontie 227 UUTUUS OKT / 3h, k, kph/wc n. 60 m² Siisti ja valoisa talo, kuntokartoitus tehty, suojaisa piha-alue, oma 810 m 2 tontti, erillinen pihasauna -ja varastorakennus, uusi uima -ja monitoimihalli lähellä, ulkoilumaastot alkavat omasta pihasta, kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä Hp. 47.000 €. Koulukatu 3 UUTUUS
6.8.2021 7 Kuopion Vuokrakonsultti palvelee yli 20 vuoden kokemuksella niin asunnon omistajaa kuin vuokraajaakin KUOPION VUOKRAKONSULTTI on kuopiolainen aluehallintoviraston (AVI) rekisterissä oleva asuntojenvuokrausalan yritys, joka on keskittynyt ainoastaan asuntojen vuokraukseen. Näin toimiessamme asunnon omistaja ei jää eriarvoiseen asemaan. OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ! Neuvotellaan juuri sinulle sopiva ratkaisu asunnon vuokraamiseen liittyvissä asioissa. Kilpailukykyiset välityspalkkiomme Yksiöt..................... 390 € Kaksiot................... 410 € Kolmiot.................. 420 € Asiakkainemme on yksityishenkilöitä, yhteisöjä ja sijoitusyhtiöitä. Yrityksen pitkäaikainen toiminta perustuu hyvään ja joustavaan palveluun. Lisäksi välityspalkkiomme on kiinteähintainen ja kilpailukykyinen. Savonkatu 25, 70100 Kuopio • Avoinna ma–to 9–16.30, pe 9–14 • Puh. 040 700 9865 • vkinfo@vuokrakonsultti.com • www.vuokrakonsultti.com Sinun kotisi. Ammattitaidolla tehty. As Oy Jynkänmäen Helmi Kalliotörmänkatu 23 70840 KUOPIO Päättyvän kadun päähän, lähelle luontoa ja lenkkipolkuja rakentuvassa As Oy Jynkänmäen Helemessä on 23 huoneistoa. Huoneistot ovat yksija kaksitasoisia ja kooltaan 50m²143m². Rakennettava kokonaisuus koostuu kolmesta erillisestä asuinrakennuksesta ja autokatoksesta. Väestönsuoja, varastotilat ja pyöräkatos sijaitsevat autokatoksen yhteydessä. Jokaisella asunnolla on oma, puolilämmin varastotila huoneiston sisäänkäynnin vieressä. Asunnot varustetaan mm. älylukitusjärjestelmällä, ilmalämpöpumpulla ja sälekaihtimilla. Rakentaminen toteutetaan ekologisesti puurakenteisena. Tässä vaiheessa sinulla loistava tilaisuus toteuttaa toiveittesi koti yhdessä ammattilaistemme kanssa. Valmistuminen loppukesästä / alkusyksystä 2022. Tiina Kosonen Asuntomyyjä 040 163 0172 tiina.kosonen@rp-karmi.fi ESITTELY TONTILLA ke 11.8. klo 17-17.30 2h+k+s 50m 2 Mh. 49.600€ Vh. 160.000€ 3h+k+s 71m 2 Mh. 66.960€ Vh. 216.000€ 4h+k+s 81m 2 Mh. 69.130€ Vh. 223.000€ 4h+k+s 100m 2 Mh. 88.350€ Vh. 285.000€ 5h+k+s 105m 2 Mh. 88.350€ Vh. 285.000€ Esimerkkejä vapaista asunnoista: Kasvavan kaupungin rakentaja. Lehtoniemi / Saaristokaupunki Rakenteilla Asunto Oy Kuopion Järvihelmen Portti Järvihelmenkatu 2, 70840 Kuopio Keskeisellä, mutta silti rauhallisella sijainnilla rivija luhtitalokoteja aivan Keilankannan palvelujen tuntumassa. Arvioitu valmistuminen 10/2021. Enää 2 huoneistoa jäljellä! Luhtitalo, 3h+k+s, yläkerta / Vh. 174 900€ Mari Pohjonen Pohjonen Kodit Oy LKV Yrittäjä, LKV mari@pohjonenkodit.fi 044 325 6742 Luomme pohjaa onnelliselle arjelle. rklpohjonen.fi etuovi.com Saaristokaupunki Asunto Oy Kuopion Kuikkalammen Kimallus Lehtoniementie 134, 70840 Kuopio -36 kerrostalokotia, asuntojen koot 1h+k 28,5 m 2 3h+k+s 56 m 2 -6 rivitalokotia, asuntojen koot 3h+k+s 83,5 m 2 4h+k+s 101,5 m 2 -ekologinen maalämpö -arvioitu valmistuminen 3/2022 Rakenteilla 6.8.2021 6 KUOPION KOTIETSIVÄ LKV OY TULLIPORTINKATU 33, 2. KRS, 70110 KUOPIO kuopio@kiinteistotutka.? MAKSUTON ARVIOINTI SOITA 045 880 9490 KATSO KAIKKI KOHTEET JA ESITTELYT etuovi.com • oikotie.? • kiinteistötutka.? VÄLITYSPALKKIO ESIMERKKI PerusTutka 1,9 % (sis. alv) velattomasta hinnasta + lakisääteiset asiakirjakulut. Minimipalkkio 2000 € sis. alv SUVI SOLITANNER 040 747 9000 SUVI LYYTINEN 045 880 9491 MARKKKU LINDHOLM 050 373 5800 UUSI UUSI UUSI MAKSUTON ARVIOINTI SOITA 045 880 9490 KATSO KAIKKI KOHTEET JA ESITTELYT etuovi.com • oikotie.? • kiinteistötutka.? VÄLITYSPALKKIO ESIMERKKI PerusTutka 1,9 % (sis. alv) velattomasta hinnasta + lakisääteiset asiakirjakulut. Minimipalkkio 2000 € sis. alv SUVI SOLITANNER 040 747 9000 Kiinteistönvälittäjä LKV SUVI LYYTINEN 045 880 9491 Kiinteistönvälittäjä LKV EETU HOLOPAINEN LOMALLA Myyntineuvottelija MARKKU LINDHOLM 050 373 5800 Kiinteistönvälittäjä LKV KUOPION KOTIETSIVÄ LKV OY TULLIPORTINKATU 33, 2. KRS, 70110 KUOPIO kuopio@kiinteistotutka.fi MAKSUTON ARVIOINTI SOITA 045 880 9490 KATSO KAIKKI KOHTEET JA ESITTELYT etuovi.com • oikotie.fi • kiinteistötutka.fi kiinteistotutkakuopio kiinteistotutka OK-TONTTI Kuopio Pihkainmäki 9580m 2 Mh. 22 000€ Lisätiedot 040 747 9000 Annikki-Veturin tie / 20678827 RT Kuopio Julkula 3h,k,s 69m² 1-taso. Ei e-tod. Mh.114 842€. Vh.119 000€ Sovi esittely! Pajulahdentie 30 D / 20069330 KT Kuopio Linnanpelto 3h,k,s,piha 76,5m² 1/2 krs. ET-luokka E. Vmh. 199 500€ Sovi esittely! Pekka Halosen katu 8 A / 21710512 KT Kuopio Keskusta 2h,k,s,p 63m² 1/3 krs. D 2007 . Vmh. 197 000€ Sovi esittely! Lukkarinkatu 3 / 21567425 OKT Kuopio Pirttiniemi 5h,k,khh,s 184/261m 2 +autokatos 2-taso. C 2013 . Mh. 378 000€ Sovi esittely! Ahvenkatu 3 / 21631845 KT Kuopio Neulamäki 4h,k,s,p 74m² 3/3 krs. D 2007 . Vmh. 108 000€ Sovi esittely! Rosokuja 1 / 21395112 KT Siilinjärvi Vuorela 2h,k,s,p 52,5m² 4/5 krs. C 2013. Mh.116 243€ Vh. 165 000€ Sovi esittely! Tammirannantie 3 B / 21919051 KT Kuopio Puijonlaakso 3h,k,p 68m² 3/3 krs. D 2007 . Vmh. 149 000€ Sovi esittely! Hiihtäjäntie 15 G / 21721363 RT Kuopio Jynkkä 4h,k,s 96m² 2-taso. E 2007 . Mh. 127 247€ Vh. 129 000€ Sovi esittely! Aittolammentie 7 / 20232649 PT Kuopio Linnanpelto 3h,k,kph 80/84m² 2-taso. Ei e-tod. Mh. 173 000€ Sovi esittely! Linnanpellonkatu 33B / 20390497 KT Kuopio Linnanpelto 2h,k 56m² 2/2 krs. D 2007 . Vmh 69 000€ Sovi esittely! Juhani Ahon katu 7 B / 21353466 KT Siilinjärvi Keskusta 1-2h,k,s,p 40,5m² 4/6 krs. D 2007 . Vmh. 124 000€ Sovi esittely! Asematie 4 / 20770546 KT Kuopio Neulamäki 2h,k,p 54,5m² 3/3 krs. C 2007. Vmh. 69 000€ Sovi esittely! Kantotie 3 A / 20317883 KT Kuopio Saarijärvi A 2h,k,p 59m² 1/5 krs. C 2007 . Vmh. 108 500€ Käyttövesiputket uusittu! Sovi esittely! Tiihottarentie 2 / 21406545 KT Kuopio Keskusta 3h,k,p 68m² 3/5 krs. F 2013 . Vmh. 182 000€ Esittely Ma 17.00-17.30 Tulliportinkatu 56 / 20015878 KT Kuopio Rypysuo 3h,k,p 79,5m² 2/5 krs. D 2007 . Vmh. 75 000€ Sovi esittely! Rypysuontie 59 C / 21340972 KT Kuopio Inkilänmäki 3h,k,s 79m² 2/3 krs. D 2007. Vmh. 45 000€ Sovi esittely! Inkilänmäenkatu 20 / 20570022 RT Kuopio Litmanen 3h,k,s 77m² 2-taso. D 2007 . Vmh 125 000€ Sovi esittely! Piekanankuja 6 A / 20409425 RT Siilinjärvi Sulkavanniitty 4h,k,khh,s 110,5m² 1-taso. E 2013 . Vmh. 162 000€ Sovi esittely! Timontie 1 / 20130706 PT Kuopio Niirala 4h,k,s 104/151m² 3-taso. Ei e-tod. Mh. 230 000€ Sovi esittely! Rajakatu 32 / 20444649 OKT Kuopio Länsi-Puijo 5h,k,s 158m² 2-taso. Ei e-tod. Vmh. 173 000€ Sovi esittely! Rypysuontie 52 / 21738466 OKT Kuopio Jynkkä 3h,k,s 105/128m² 2-taso. Ei e-tod. Mh. 133 000€ Sovi esittely! Poikkikatu 5 / 20711307 VA Kuopio Vartiala Mökkitupa 35m 2 + saunam 2 9550m 2 tontti, sähköt. Ei e-tod. Mh. 36 000€ Sovi esittely! Purhontie 156 / 20309136 UUSI UUSI UUSI UUSI AINONKATU 5 · 77600 SUONENJOKI · P. 020 155 0500 · MA-PE KLO 9.00-16.00 · www.snjkk.fi Vähimmäispalkkio 2.480 € (sis. alv 24%) ja välityspalkkio 3,66% (sis. alv 24%) velattomasta hinnasta. Puheluhinnat 0201-alkuisiin numeroihin kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 24 %). www. snjkk .fi JUHA VÄÄTÄINEN, Kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja 0400 161 425 tai 020 155 0502 LKV Suonenjoen Kiinteistökeskus Oy KT / 2h, k, s, lasitettu parveke 57 m² Toimiva ja valoisa saunallinen kaksio, 1. krs. todella vähän portaita, helppo kulkea ja liikkua, pieni ja rauhallinen taloyhtiö, hyvä sijainti vanhan keskustan puolella. Hp. 52.500 €. Savonkatu 1 OKT / 3h, k, s, kph, pkh, wc 106 m² Erittäin hyväkuntoinen ja siisti talo, isompi remontti tehty 2020, toimivat tilaratkaisut, puu -ja sähkölämmitys, ilmalämpöpumppu, oma 796 m 2 tontti, hyvä 35 m 2 erillinen autotalli -ja varastorakennus. Hp. 115.000 €. Sammalpolku 2 OKT, 5h,k,s,kph,pkh,wc,wc/kph,khh/vh n. 141 m² Kodikas ja hyväkuntoinen talo, viihtyisät asuintilat, iso remontti v. 2021, maalämpö pitää asumiskustannukset alhaisina, autotalli, rauhallinen paikka asua palvelujen lähellä. Hp. 167.000 €. Hakapolku 7 RANTATONTTI n. 5000 m² Iisveden rannalla, todella kaunis ja rauhallinen paikka Käpyniemessä, aurinkoinen paikka etelän ja lännen suuntaan, puhtaat kalavedet ja hyvät marjamaastot lähellä, tie perille, sähköt ja vesiosuuskunnan vesi tontin lähellä Hp. 52.000 €. Hannolantie. KT / 2h, k, lasitettu parveke 59 m² Ydinkeskustan hissitalossa valoisa kaksio, tilavat huonetilat, heti vapaana, keittiöremontti 2021, kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä. Hp. 52.000 € Sammonkatu 6 B KT / 3h, k, parveke 66 m² Valoisa läpitalon huoneisto, muuttamaan pääset heti 1. krs., vähän portaita, yhtiöön uusittu ikkunat 2004 ja käyttövesiputket 2017, rauhallinen sijainti vanhan keskustan puolella. Hp. 35.000 €. Pihlajakatu 10 A OKT / tupak, 3mh, et, khh, kph, s, wc 86/101 m² Erittäin hyvällä paikalla koulujen ja päivähoitopaikkojen vierellä oleva hyväkuntoinen talo. 1.625 m2 suuruinen valoisa puutarhatontti jossa paljon oleskelutilaa. Puuja sähkölämmitys, talossa monia näyttäviä yksityiskohtia, mm pystylankkuparkettilattia. Hp. 92.000 €. Koulutie 23, Rautalampi RT / 2h, k, s 57,5 m² Hyväkuntoinen ja toimiva saunallinen asunto, kph remontoitu, taloyhtiöön tehty kattoremontti ja koneellinen ilmanvaihto, muuttamaan pääset heti, hyvä ja rauhallinen sijainti keskustan palvelujen lähellä. Mh. 44.000 € + lo. 11.500 €. Vh. 55.500 €. Auratie 3 KT / 2h, k, s 55,5 m² Kaunis ja viihtyisä kaksio hissitalon 4. krs., lasitettu parveke, ilmalämpöpumppu, taloyhtiön ulko-ovien aukaisu sähköisesti joten kulkeminen on helppoa ja esteetöntä, erittäin hyvä sijainti ydinkeskustassa Hp. 123.000 €. Olavi Leskisenkatu 8 KT / 3h, k, s, lasitettu parveke 65,5 m² Siistikuntoinen ja toimiva saunallinen kolmio, lasitettu parveke, hienot näkymät Valkeisenlammelle päin, pieni ja rauhallinen taloyhtiö, todella loistava sijainti ydinkeskustan palvelujen lähellä, sovi yksilöllinen esittely! Hp. 68.000 €. Valkeisenkatu 4 A OKT / 3h, k, wc n. 60 m² Pikkunäppärä talo asumiseen tai vaikka vapaa-ajan asunnoksi joen lähellä, puutarhatontti, erillinen pihasaunarakennus, jossa varastotilaa ja autotalli, luonto lähellä ja Iisveden venesatama vain 1,3 km päässä, hyvä ja rauhallinen paikka asua. Hp. 19.900 €. Petsamontie 155 KT / 5h, k, s 105 m² Hyväkuntoinen ja tilava saunallinen asunto aivan kaupungin ydinkeskustassa, läpitalon huoneisto, remontoitu, toimivat tilat, iso parveke, uusi uima -ja monitoimihalli lähellä ja samoin ulkoilumaastot, kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä, TULE KATSOMAAN! Hp. 79.000 €. Rautalammintie 18 UUTUUS UUTUUS OKT / 3mh, oh, k, s / kph + iso ak 100/130 m² Etelä-Konneveteen yhteydessä olevan Haapalammin rannalla oleva hyväkuntoinen omakotitalo isolla valoisalla puutarhatontilla ja monilla piharakennuksilla. Itärantainen rinnetontti, rantasauna, varasto, katostilaa, kellari. Hyvän kulkuyhteyden varrella. Hp. 198.000 €. Haapalammintie 43, Rautalampi OKT / 3h, k, s, pkh, wc n. 85 m² Kodikas ja siisti talo omalla 0,3950 ha:n tontilla, valokatettu ulkoterassi, keskuslämmitys puulla tai sähköllä, saunaremontti 2015 ym., Lylyjärvi lähellä, hyvä paikka asua Suonenjoen keskustan palvelujen lähellä. Hp. 72.500 €. Kuopiontie 227 UUTUUS OKT / 3h, k, kph/wc n. 60 m² Siisti ja valoisa talo, kuntokartoitus tehty, suojaisa piha-alue, oma 810 m 2 tontti, erillinen pihasauna -ja varastorakennus, uusi uima -ja monitoimihalli lähellä, ulkoilumaastot alkavat omasta pihasta, kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä Hp. 47.000 €. Koulukatu 3 UUTUUS
6.8.2021 8 BO LKV KUOPIO | 040 044 8343 | KUOPIO@BO.FI | MINNA CANTHIN KATU 15 | FACEBOOK.COM/BOLKVKUOPIO SEN OIKEAN TUNTEE Asumisen unelmasi ansaitsee välittäjän, jonka voit aidosti tuntea omaksesi. MARIA KEINÄNEN myyntipäällikkö, LKV, julkinen kaupanvahvistaja, partner maria@bo.fi 044 989 3404 JARMO LYYTINEN kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, partner jarmo.lyytinen@bo.fi 044 012 1232 SANNA SEPPÄLÄ kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, partner sanna.seppala@bo.fi 040 631 1338 MIKA LESKINEN kiinteistönvälittäjä, LKV, partner mika.leskinen@bo.fi 040 722 2072 ANNE LINDVALL kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, partner anne.lindvall@bo.fi 040 021 3500 MERVI TAMS kiinteistönvälittäjä, LKV, partner mervi.tams@bo.fi 044 204 8896 MIA KOSONEN asuntomyyjä, KiAT, partner mia.kosonen@bo.fi 041 313 9450 EVELIINA NISKANEN toimistosihteeri, LKV, LVV eveliina.niskanen@bo.fi 040 580 6459 CHARLOTTA TASKINEN sisustussuunnittelija, stailaaja, sisällöntuottaja SAMI NIVALA aluejohtaja, LKV sami.nivala@bo.fi VARAA MAKSUTON ARVIOKÄYNTI | kuopio@bo.fi
6.8.2021 8 BO LKV KUOPIO | 040 044 8343 | KUOPIO@BO.FI | MINNA CANTHIN KATU 15 | FACEBOOK.COM/BOLKVKUOPIO SEN OIKEAN TUNTEE Asumisen unelmasi ansaitsee välittäjän, jonka voit aidosti tuntea omaksesi. MARIA KEINÄNEN myyntipäällikkö, LKV, julkinen kaupanvahvistaja, partner maria@bo.fi 044 989 3404 JARMO LYYTINEN kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, partner jarmo.lyytinen@bo.fi 044 012 1232 SANNA SEPPÄLÄ kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, partner sanna.seppala@bo.fi 040 631 1338 MIKA LESKINEN kiinteistönvälittäjä, LKV, partner mika.leskinen@bo.fi 040 722 2072 ANNE LINDVALL kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, partner anne.lindvall@bo.fi 040 021 3500 MERVI TAMS kiinteistönvälittäjä, LKV, partner mervi.tams@bo.fi 044 204 8896 MIA KOSONEN asuntomyyjä, KiAT, partner mia.kosonen@bo.fi 041 313 9450 EVELIINA NISKANEN toimistosihteeri, LKV, LVV eveliina.niskanen@bo.fi 040 580 6459 CHARLOTTA TASKINEN sisustussuunnittelija, stailaaja, sisällöntuottaja SAMI NIVALA aluejohtaja, LKV sami.nivala@bo.fi VARAA MAKSUTON ARVIOKÄYNTI | kuopio@bo.fi 6.8.2021 9 BO LKV KUOPIO | 040 044 8343 | KUOPIO@BO.FI | MINNA CANTHIN KATU 15 | FACEBOOK.COM/BOLKVKUOPIO MIA KOSONEN asuntomyyjä, KiAT, partner mia.kosonen@bo.fi | 041 313 9450 THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TERVETULOA, MIA! Tarjoamme alan edistyksellisimmät työkalut ja inspiroivan työympäristön, jossa jokainen haluaa kehittyä ammattilaisena ja rakentaa yhdessä Bo:n menestystarinaa. Lue lisää Bo:sta työpaikkana osoitteessa bo.fi/tyopaikat. BO LKV ON INTOHIMOISTEN ASUNTOKAUPAN AMMATTILAISTEN KOTI 240+ ERI ALOJEN AMMATTILAISTA 13 TOIMISTOA SUOMESSA Mialla on laaja kokemus myyntija esimiestyöstä pitkälti yli 20 vuoden ajalta. Iloisena, sosiaalisena ja huumorintajuisena tunnetulla Mialla on sekä KiATettä sisustussuunnittelijan tutkinnot. Mia palvelee sinua ja perhettäsi suurella sydämellä ja ammattitaidolla niin, että voit hyvillä mielin jättää kodin myynnin tai ostamisen hänen huomaansa. Vapaa-ajalla Mia nauttii kotoilusta ja kokkaamisesta; intohimoisen sienestäjän kotipuutarha on täynnä oman maan herkkuja yrteistä vihanneksiin. Suussasulavia reseptejä sekä sisustusvinkkejä Mia on poiminut mukaansa muun muassa lukemattomilta Italian matkoiltaan.
6.8.2021 10 Turvallista koulumatkaa koululaisille Kun on aika vaihtaa kotia toivotamme teidät tervetulleeksi Kotoon. Kanssamme tie uuteen kotiin on turvallinen ja vaivaton. Teemme työmme ripeästi, ammattitaidolla ja täydellä sydämellä.
6.8.2021 10 Turvallista koulumatkaa koululaisille Kun on aika vaihtaa kotia toivotamme teidät tervetulleeksi Kotoon. Kanssamme tie uuteen kotiin on turvallinen ja vaivaton. Teemme työmme ripeästi, ammattitaidolla ja täydellä sydämellä. 6.8.2021 11 oikotie.fi, etuovi.com jya.fi KAIKKI KOHTEEMME JA ESITTELYAJAT löydät Pekka Paaso 044 444 0522 Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV Tiina Viljakainen 040 750 9233 Konttorinjohtaja, LKV etunimi.sukunimi@jya.fi KUOPIO Haapaniemenkatu 34 Puh 029 000 4130 SUONENJOKI / Sisä-Savo Keskuskatu 4, 77600 Suonenjoki etunimi.sukunimi@jya.fi VARKAUS Kauppakatu 34, 78200 Varkaus Puh 029 000 4140 Ari Vekkeli 044 444 0528 Konttorinjohtaja, LKV, LVV, KiAT, Varkauden alue etunimi.sukunimi@jya.fi Lasse Lepistö 0400 919 960 Konttorinjohtaja, LKV Matti Väänänen Sisäsavon asiantuntija LOMALLA Olli Väätäinen 044 444 0525 Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV VIIKONLOPUN PÄIVYSTYS KT SAARIJÄRVI B n. 41 m 2 2h, kk, kph/wc, lasitettu parveke D 2007. Mh. 45.000 € Saarijärventie 21 C • 70003774 RT SUONENJOKI 81 m 2 3h, k, s, kph, wc, vh. Mh. 68.500 € Kokkolammentie 10 UUTUUS RT JYNKÄNVUORI n. 95,5 m 2 3 mh, oh/k/rt, kph/khh/wc, s, wc, lasitettu terassi. B 2007 . Mh. 238.500 € Autokatos Mh. 7000 € • 70003150 Jynkänvuorenkatu 2 A-talo ENSIES MA 9.8 KLO 17.30-18/ TIINA VPA TUUSNIEMI n. 38/43,5 m 2 Tupa, k, pkh, s, kuisti. Oma tontti 2500 m 2 . Mh. 74.000 €. Lahdenpohjantie 275 b • 70003566 Tied. 044 444 0522 / Pekka UUTUUS KT HAAPANIEMI n. 53,5 m 2 2h, k, kph/wc, s, lasitettu parveke D 2007. Mh. 119.500 € Kumpukatu 10 B • 70003379 ENSIESMA 9.8 KLO 17-17.30/ OLLI ENSIESITTELY VA HEINÄVESI 40 / 52 m 2 Tupa, mh, k, pkh, s. Mh. 69.000 € Raiviontie 4 • 7991570 ENSIESITTELY LA 7.8. KLO 12.00–13.00 / ARI ENSIESITTELY OKT SORSASALO n. 85 / 103 m 2 Oh, 3 mh, k, khh/kph/wc, s, wc, eteisaula, kuisti, terassi Erillinen rantasauna ja nukkuma-aitta. Oma tontti 4000 m 2 . Mh. 329.000 €. Saamaislahdenpolku 15 • 70003275 UUTUUS VPA HALKOSAARI n. 36 m 2 Päiväranta. 2h, tupa, parvi. Erillinen rantasauna, puuvaja, varastorakennus, puucee, Vuokratontti 3552 m 2 . Mh. 39.000 € • 70002934 Tied. 040 750 9233 / Tiina UUTUUS OKT JYNKKÄ n. 166 m 2 3 mh, työh/tk, oh, aula/oh, k, khh, pkh, kph, 3 wc, s, vh, 2 x parveke, kuisti, terassi. Erill. työtilarakennus n. 136 m 2 ja vanha ulkorakennus. D 2018. Oma tontti 2140 m 2 . Mh. 248.000 €. Jääskelänkatu 1 • 70004420 UUTUUS TULE MEILLE TÖIHIN TARJOAMME SINULLE: • alan palkitsevimman tulospalkkauksen • myynnin tukipalvelut • ensiluokkaiset työvälineet • LKV-tutkintoon johtavan koulutuksen sekä alan parhaan valmennuksen ODOTAMME SINULTA: • menestyksen paloa ja halua ylittää asetetut tavoitteet • työtä pelkäämätöntä ja palveluhenkistä asennetta • aitoa intoa aktiiviseen asiakaspalveluun • voittaja-asennetta ja halua menestyä parhaiden joukossa • LKV-tutkinto katsotaan eduksi Haluamme sinut, soita jo tänään! Tiina Viljakainen konttorinjohtaja. LKV Puh. 040 750 9233 email: tiina.viljakainen@jya.fi ENSIESITTELY KT VARKAUS 29,4 m 2 1h, kk, ph/wc. G 2013 Vh. 12.000 €. Mh. 9 437,76 € Puistokatu 5 B 26 • 70004151 Esittely sopimuksen mukaan! 044 444 0528 UUTUUS KT VARKAUS 30,5 m 2 1h, kk, ph/wc. F2 013 Mh. 19.500 € Taaperokuja 3 as 8 • 70001919 Esittely sopimuksen mukaan! 044 444 0528 UUTUUS RT VARKAUS 85 m 2 3h, k, wc, vh, kph, s, lasitettu parveke ja terassi, autokatos. Ei Etod. Mh. 159.500 € Höyränmäenkatu 6 B 11 • 7903957 Esittely sopimuksen mukaan! 044 444 0528 OKT HEINÄVESI 80 / 84 m 2 3h, tupa/keittiö, wc, pesuhuone, sauna. Ei Etod. Mh. 34.000 € Heinävedentie 108 • 70004509 Esittely sopimuksen mukaan! 044 444 0528 UUTUUS VA RANTASALMI 50 m 2 2 h, tupa, k, s, wc Mh. 94.000 € Vaajaniementie 291 K • 70003021 Esittely sopimuksen mukaan! 044 444 0528 UUTUUS KT SUONENJOKI 78 m 2 3h, k ,kph/wc, parv. Mh. 49.000 € Ainonkatu 7 B UUTUUS OKT SUONENJOKI, LEMPYY 103,5 / 134 m 2 4h, k, kph, s, 2wc, khh, vh, kellari, terassi, autotalli. Mh. 159.000 € Koivukuja 44 A UUTUUS RT SUONENJOKI 106 m 2 3h, k, s, kph, wc, vh, parv. Mh. 78.000 € Valkeisenkatu 14 OKT SUONENJOKI, SUONTEE n. 170 m 2 6h, k, s, kph, wc, khh. Mh. 135.000 € Haapataipaleentie 44 UUTUUS VA VAAJASALMI, NOKISENKOSKI n. 30 m 2 Oloh/k, s, pukh, kuisti. Mh. 75.000€ Saikarintie 22 B UUTUUS
6.8.2021 12
op-koti.fi OP Koti tuntee Kuopion ja Siilinjärven OP Koti Itä-Suomi Oy LKV Kuopion toimisto | Puijonkatu 25, 70100 Kuopio Puh. 010 258 8505 | opkoti.kuopio@op.fi Tutkitusti Suomen luotetuimmat *Taloustutkimuksen Suomi tänään 2020-tutkimus OP Kodista saat avuksesi alan parhaat ammattilaiset. Katso, mitä asiakkaamme ovat heistä kertoneet: ”Myyntineuvottelija Teemu hoiti hommat loistavasti. Olemme todella tyytyväisiä.” Heini Pöyhönen Kiinteistönvälittäjä, LKV Jari Heikkinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja, insinööri Saija Miettinen Kiinteistönvälittäjä, LKV Teemu Antikainen Myyntineuvottelija Irma Hätinen Myyntineuvottelija, KiAT ”Ystävällistä, nopeaa ja asiantuntevaa palvelua. Täysi kymppi Saijalle!” ”Aktiivista ja ystävällistä palvelua. Asiat etenivät ripeästi, mutta hoputtamatta.” ”Erittäin asiantuntevaa, perusteellista ja huolellista palvelua.” ”Huoleton asuntokauppa, ystävällinen ja luotettava palvelu. Irma on alansa huippu!” 6.8.2021 12
Neulamäki | KT 67,5 m² Juontotie 6 A. 3h, k, s. D 2007* . Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 76.904 €. Vh. 79.000 € | 512078 UUSI Inkilänmäki | KT 66,5 m² Inkiläntie 6 C. 3h, k. D 2007*. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 55.000 € | 511856 UUSI Suonenjoki | OKT 51 / 125 m² Miekkatie 30. avokeittiö, oh, kph, s + nukkumaparvi. Ei lain ed. e-tod. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 348.000 € | 511553 UUSI Keskusta | KT 65,5 m² Ajurinkatu 35 A. 2h, k, s. C 2007*. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 135.497 €. Vh. 139.000 € | 511882 UUSI Jynkkä | RT 78,5 m² Kermatie 25 C. 3h, k. E 2013* . Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 115.000 € | 511761 UUSI Petonen | RT 76 m² Punakukonkatu 4 B. 3h, k, s. D 2007*. Ensies. 10.8 klo 17-17.30 / Sari Uronen Mh. 128.000 € | 511989 UUSI Pitkälahti | OK-TONTTI 1.659 m² Hulkontie 7. Ak: 2h, k, Yk: 2h, kph, s, kellari. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 79.000 € | 511315 Kurkimäki | VA-TONTTI 1,18 ha Sopenmäki. Vapaa-ajan tontti. Tätä tonttia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 35.000 € | 507970 PETRI MIETTINEN Arviointiasiantuntija, AKA(y) LKV, kaupanvahvistaja 040 5467466 JAAKKO KORPELA Arviointiasiantuntija, AKA(a), LKV, KiAT 050 562 4247 HARRI KEINÄNEN Arviointiasiantuntija, AKA(y) LKV, kaupanvahvistaja. 050 341 0614 PEKKA LINNA TJ, VT, LKV, Kaupanvahvistaja 050 599 0765 ROOSA TUOMAINEN Myyntisihteeri LKV 040 128 6265 HARRI VINNI Kiinteistönvälittäjä, LKV 050 562 3667 MARI REHN Vuokravälittäjä, LKV, KED 040 162 7788 HEINI PÖYHÖNEN Kiinteistönvälittäjä, LKV LOMALLA KATI VARTIAINEN Hallintoassistentti LKV 050 563 7281 SARI URONEN Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 188 3209 ROOPE PUURUNEN Myyntineuvottelija 040 707 7388 TEIJA MÄKINEN Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 040 3325 MARKKU PELTOJOKI Kiinteistönvälittäjä, LKV 044 527 6391 OP KOTI ITÄ-SUOMI OY LKV KUOPIO 010 258 8505, opkoti.kuopio@op.fi, Puijonkatu 25, 70100 Kuopio. IISALMI 010 258 8580, opkoti.iisalmi@op.fi, Savonkatu 17, 74100 Iisalmi. VARKAUS 050 344 0808, opkoti.varkaus@op.fi, Kauppakatu 54, 78200 Varkaus. SARI KVICK Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 733 1590 ANU HEISKANEN Myyntijohtaja, LKV 040 652 8739 IRMA HÄTINEN Myyntineuvottelija KiAT 050 314 1435 JARI HEIKKINEN Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, Ins., kaupanvahvistaja 044 3567 999 JUSTUS MALINEN Myyntineuvottelija 050 563 7925 HANNU LAMMI Kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja 050 550 7986 TONI KALLELA Myyntineuvottelija 050 466 3440 ANNELI KERÄNEN Kiinteistönvälittäjä, LKV 0400 187 410 TEEMU ANTIKAINEN Myyntineuvottelija 050 349 8799 SAIJA MIETTINEN Kiinteistönvälittäjä, LKV 0500 279 441 Viikonlopun päivystys Vartiala | OKT 100 / 165 m² Susiniementie 182. 4h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Ensies. 8.8 klo 15-15.30 / Markku Peltojoki Mh. 339.000 € | 511494 UUSI Keskusta | KT 59 m² Puijonkatu 24 A. 2h, k. G 2013*. Ensies. 10.8. klo 16-16.30 / Sari Uronen Mh. 169.000 € | 510909 UUSI Puijonlaakso | KT 77 m² Suunnistajantie 1 A. 3, k. D 2007* . Ensies. 9.8 klo 17-17.30 / Jari Heikkinen Mh. 99.000 € | 511956 UUSI Rautalampi | RT 68 m² Vuohiniementie 6 A. 3h, k. C 2018*. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 37.000 € | 511691 UUSI Haapaniemi | KT 74 m² Kaartokatu 44 A. 3h, kt, s. B 2018* . Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 78.600 € | Vh. 262.000 € | 500088 UUDISKOHDE Keskusta | KT 50 m² Puijonkatu 28 A. 2h, kk, s, las. par. C 2007*. Ensies. 9.8 klo 16-16.30 / Jari Heikkinen Mh. 149.000 € | 511974 UUSI Vuokravälityksemme toimii myös Siilinjärvellä. Sovitaan näihin Siilinjärven vuokra-asuntoihin sinulle sopiva esittelyaika. Tavoitat minut puhelimitse 040 162 7788 tai sähköpostitse mari.rehn@op.fi. Terveisin Mari Rehn Osuuspankin asiakasomistajana voit käyttää OP-bonuksia välityspalkkion maksuun. VUOKRAVÄLITYS Hei vuokranantajat ja asuntosijoittajat! Nyt on Kuopiossa kova kysyntä kaikenkokoisista vapaista vuokra-asunnoista, koska Kuopioon muuttaa opiskelijoita pienempiin asuntoihin ja perheitä työn perässä isompiin asuntoihin. Siilinjärvi, Leppäkaarre | KT 59,5 m² Honkarannantie 9 A. 2h, k. F 2013*. Vuokra 590 € | 511353 UUSI Siilinjärvi, Siilinpää | KT 51 m² Siilinpääntie 8 A. 2h, k. F 2013*. Vuokra 500 € | 512280 UUSI Tässä muutamia esimerkkejä heinäkuun vuokrausajoista OP Koti Kuopion toimiston toimeksiannoissa 14 vrk / Pirtti, rt, 3h+k+s 6 vrk / Pitkälahti, luhtitalo, 3h+k 10 vrk / Keskusta, kt, 2h+k 6 vrk / Rypysuo, kt, 3h+k 4 vrk / Itkonniemi, kt, 2h+k 9 vrk / Savolanniemi, rt, 4h+k+s 3 vrk / Särkiniemi, kt, 2h+k Siilinjärvi, Sulkavanniitty | OKT 103 m² Tuomaantie 8. 4h, k, s, khh, kph, th. Ei lain ed. e-tod. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 199.000 € | 511891 UUSI Päiväranta | RT 104,5 m² Visakuja 9 D. 5h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 175.000 € | 511586 UUSI Puijonlaakso | RT 85,5 m² Retkeilijäntie 16 C. 4h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 154.000 € | 510424 UUSI Petonen | LT 68 m² Yläkatu 9 D. 3h, k, s. D 2013*. Ensies. 11.8 klo 16.30-17 / Hannu Lammi Mh. 109.000 € | 510864 UUSI Kelloniemi | KT 52 m² Luotsitie 18 B. 2h, kk. F 2013* . Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 51.631 €. Vh. 55.000 € | 511937 UUSI Litmaniemi | VA 42 m² Vehmersalmi, Hietasalo 446. 2h, k, s. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 42.000 € | 511110 UUSI UUSI
Neulamäki | KT 67,5 m² Juontotie 6 A. 3h, k, s. D 2007* . Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 76.904 €. Vh. 79.000 € | 512078 UUSI Inkilänmäki | KT 66,5 m² Inkiläntie 6 C. 3h, k. D 2007*. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 55.000 € | 511856 UUSI Suonenjoki | OKT 51 / 125 m² Miekkatie 30. avokeittiö, oh, kph, s + nukkumaparvi. Ei lain ed. e-tod. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 348.000 € | 511553 UUSI Keskusta | KT 65,5 m² Ajurinkatu 35 A. 2h, k, s. C 2007*. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 135.497 €. Vh. 139.000 € | 511882 UUSI Jynkkä | RT 78,5 m² Kermatie 25 C. 3h, k. E 2013* . Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 115.000 € | 511761 UUSI Petonen | RT 76 m² Punakukonkatu 4 B. 3h, k, s. D 2007*. Ensies. 10.8 klo 17-17.30 / Sari Uronen Mh. 128.000 € | 511989 UUSI Pitkälahti | OK-TONTTI 1.659 m² Hulkontie 7. Ak: 2h, k, Yk: 2h, kph, s, kellari. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 79.000 € | 511315 Kurkimäki | VA-TONTTI 1,18 ha Sopenmäki. Vapaa-ajan tontti. Tätä tonttia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 35.000 € | 507970 PETRI MIETTINEN Arviointiasiantuntija, AKA(y) LKV, kaupanvahvistaja 040 5467466 JAAKKO KORPELA Arviointiasiantuntija, AKA(a), LKV, KiAT 050 562 4247 HARRI KEINÄNEN Arviointiasiantuntija, AKA(y) LKV, kaupanvahvistaja. 050 341 0614 PEKKA LINNA TJ, VT, LKV, Kaupanvahvistaja 050 599 0765 ROOSA TUOMAINEN Myyntisihteeri LKV 040 128 6265 HARRI VINNI Kiinteistönvälittäjä, LKV 050 562 3667 MARI REHN Vuokravälittäjä, LKV, KED 040 162 7788 HEINI PÖYHÖNEN Kiinteistönvälittäjä, LKV LOMALLA KATI VARTIAINEN Hallintoassistentti LKV 050 563 7281 SARI URONEN Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 188 3209 ROOPE PUURUNEN Myyntineuvottelija 040 707 7388 TEIJA MÄKINEN Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 040 3325 MARKKU PELTOJOKI Kiinteistönvälittäjä, LKV 044 527 6391 OP KOTI ITÄ-SUOMI OY LKV KUOPIO 010 258 8505, opkoti.kuopio@op.fi, Puijonkatu 25, 70100 Kuopio. IISALMI 010 258 8580, opkoti.iisalmi@op.fi, Savonkatu 17, 74100 Iisalmi. VARKAUS 050 344 0808, opkoti.varkaus@op.fi, Kauppakatu 54, 78200 Varkaus. SARI KVICK Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 733 1590 ANU HEISKANEN Myyntijohtaja, LKV 040 652 8739 IRMA HÄTINEN Myyntineuvottelija KiAT 050 314 1435 JARI HEIKKINEN Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, Ins., kaupanvahvistaja 044 3567 999 JUSTUS MALINEN Myyntineuvottelija 050 563 7925 HANNU LAMMI Kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja 050 550 7986 TONI KALLELA Myyntineuvottelija 050 466 3440 ANNELI KERÄNEN Kiinteistönvälittäjä, LKV 0400 187 410 TEEMU ANTIKAINEN Myyntineuvottelija 050 349 8799 SAIJA MIETTINEN Kiinteistönvälittäjä, LKV 0500 279 441 Viikonlopun päivystys Vartiala | OKT 100 / 165 m² Susiniementie 182. 4h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Ensies. 8.8 klo 15-15.30 / Markku Peltojoki Mh. 339.000 € | 511494 UUSI Keskusta | KT 59 m² Puijonkatu 24 A. 2h, k. G 2013*. Ensies. 10.8. klo 16-16.30 / Sari Uronen Mh. 169.000 € | 510909 UUSI Puijonlaakso | KT 77 m² Suunnistajantie 1 A. 3, k. D 2007* . Ensies. 9.8 klo 17-17.30 / Jari Heikkinen Mh. 99.000 € | 511956 UUSI Rautalampi | RT 68 m² Vuohiniementie 6 A. 3h, k. C 2018*. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 37.000 € | 511691 UUSI Haapaniemi | KT 74 m² Kaartokatu 44 A. 3h, kt, s. B 2018* . Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 78.600 € | Vh. 262.000 € | 500088 UUDISKOHDE Keskusta | KT 50 m² Puijonkatu 28 A. 2h, kk, s, las. par. C 2007*. Ensies. 9.8 klo 16-16.30 / Jari Heikkinen Mh. 149.000 € | 511974 UUSI Vuokravälityksemme toimii myös Siilinjärvellä. Sovitaan näihin Siilinjärven vuokra-asuntoihin sinulle sopiva esittelyaika. Tavoitat minut puhelimitse 040 162 7788 tai sähköpostitse mari.rehn@op.fi. Terveisin Mari Rehn Osuuspankin asiakasomistajana voit käyttää OP-bonuksia välityspalkkion maksuun. VUOKRAVÄLITYS Hei vuokranantajat ja asuntosijoittajat! Nyt on Kuopiossa kova kysyntä kaikenkokoisista vapaista vuokra-asunnoista, koska Kuopioon muuttaa opiskelijoita pienempiin asuntoihin ja perheitä työn perässä isompiin asuntoihin. Siilinjärvi, Leppäkaarre | KT 59,5 m² Honkarannantie 9 A. 2h, k. F 2013*. Vuokra 590 € | 511353 UUSI Siilinjärvi, Siilinpää | KT 51 m² Siilinpääntie 8 A. 2h, k. F 2013*. Vuokra 500 € | 512280 UUSI Tässä muutamia esimerkkejä heinäkuun vuokrausajoista OP Koti Kuopion toimiston toimeksiannoissa 14 vrk / Pirtti, rt, 3h+k+s 6 vrk / Pitkälahti, luhtitalo, 3h+k 10 vrk / Keskusta, kt, 2h+k 6 vrk / Rypysuo, kt, 3h+k 4 vrk / Itkonniemi, kt, 2h+k 9 vrk / Savolanniemi, rt, 4h+k+s 3 vrk / Särkiniemi, kt, 2h+k Siilinjärvi, Sulkavanniitty | OKT 103 m² Tuomaantie 8. 4h, k, s, khh, kph, th. Ei lain ed. e-tod. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 199.000 € | 511891 UUSI Päiväranta | RT 104,5 m² Visakuja 9 D. 5h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 175.000 € | 511586 UUSI Puijonlaakso | RT 85,5 m² Retkeilijäntie 16 C. 4h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 154.000 € | 510424 UUSI Petonen | LT 68 m² Yläkatu 9 D. 3h, k, s. D 2013*. Ensies. 11.8 klo 16.30-17 / Hannu Lammi Mh. 109.000 € | 510864 UUSI Kelloniemi | KT 52 m² Luotsitie 18 B. 2h, kk. F 2013* . Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 51.631 €. Vh. 55.000 € | 511937 UUSI Litmaniemi | VA 42 m² Vehmersalmi, Hietasalo 446. 2h, k, s. Tätä kotia esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 42.000 € | 511110 UUSI UUSI
NÄMÄ UUDET KOLMIOT NYT KAKSION HINNALLA Hyvä sijainti Pikku Pietarin torikujan ja kasarmialueen välissä. Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Hinta Uusi hinta 3h+k 64,0 64 804 261 000 31 804 228 000 MUUTTOVALMIS Asunto Oy Kuopion Voiportti Tulliportinkatu 52, 70110 Kuopio Myynnissä Es. 11.8. klo 18-18.30 / Hannu Lammi Viisikerroksinenkerrostalo Petosella Kaikissa huoneistoissa lasitetut parvekkeet ja laadukkaat materiaalit. Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 2h+kt 38,0 40 947 135 000 2h+kt 52,0 56 711 188 000 2h+kt 59,0 57 069 189 000 3h+kt 60,5 62 908 208 000 ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Pyörön Kukkanen Pyörönkatu 2, 70820 Kuopio Myynnissä Es. 9.8. klo 18.45-19.15 / Teija Mäkinen Puijon upeisiin maastoihin Yliopiston ja KYSin läheisyys sekä upeat harrastusmahdollisuudet. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Luistelija Luistelijantie 4, 70200 Kuopio Myynnissä Es. 9.8. klo 16.30-17 / Teija Mäkinen Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt 32,5 44 844 149 500 2h+kt 45,5 51 976 173 000 2h+kt+s 50,0 52 272 181 000 3h+kt+s 77,5 84 848 283 000 Saaristokaupungin Lehtoniemeen. Ekologinen maalämpö pitää asumiskustannukset alhaalla. Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt 30,5 38 760 129 000 2h+kt+s 50,0 46 400 154 500 3h+kt+s 63,0 55 468 185 000 4h+kt+s 80,0 70 624 235 500 RAKENTEILLA Asunto Oy Kuopion Kuikkalehto Lehtoniementie 130, 70840 Kuopio Myynnissä Es. 9.8. klo 18-18.30 / Teija Mäkinen Luonnonläheiselle paikalle Särkiniemeen. Laadukkaat materiaalit ja hyvät tilaratkaisut mahdollistavat tasokkaan asumisen. Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 2h+tupak+s 47,0 63 200 158 000 2h+tupak+s 47,0 65 000 162 500 2h+tupak+s 48,0 65 200 163 000 2h+tupak+s 48,0 65 200 163 000 RAKENTEILLA Asunto Oy Kuopion Särkiniemen Helmi Halmetie 10, 70700 Kuopio Myynnissä Es. 10.8. klo 18-18.30 / Hammu Lammi Koteja aivan Kuopion keskustassa Muuttovalmiit kodit omalla tontilla nykyaikaisella tekniikalla. Viimeiset vapaat huoneistot: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+kt+s 67,5 97 200 324 000 3h+kt+s 69,5 97 500 325 000 3h+kt+s 71,0 128 400 428 000 MUUTTOVALMIS Asunto Oy Kuopion Tohtori Suokatu 29, 70110 Kuopio Myynnissä Sovi henkilökohtainen esittelyaika Myynnissä Sovi henkilökohtainen esittelyaika Hyppyrimäen lähelle Puijonlaaksoon Hienot maisemat metsään tai viihtyisälle sisäpihalle. RAKENTEILLA Asunto Oy Kuopion Mäkihyppääjä Taivaanpankontie 27, 70200 Kuopio Myynnissä Sovi henkilökohtainen esittelyaika Hyvällä ja rauhallisella sijainnilla Päivärannassa Kahdeksankerroksiseen taloon tulee kaiken kaikkiaan 40 laadukasta erilaisiin elämäntilanteisiin soveltuvaa asuntoa. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 2h+kt 38,5 61 600 154 000 3h+kt+s 59,5 93 200 233 000 3h+kt+s 70,5 101 200 253 000 5h+kt+s 131,5 215 600 539 000 Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kk 30,0 33 900 113 000 2h+kt 38,5 40 500 135 000 3h+kt+s 52,5 44 700 149 000 3h+kt+s 65,0 62 100 207 000 Asunto Oy Kuopion Päivänpaiste Keski-Kaari 50, 70420 Kuopio Myynnissä Es. 10.8. klo 17.15-17.45 / Hannu Lammi Loistavalla sijainnilla, kylämäisellä asuinalueella Osasta huoneistoja mahtavat maisemat Kallavedelle. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Viserrys Kaartokatu 39, 70620 Kuopio Myynnissä Sovi henkilökohtainen esittelyaika Luonnonläheiseen ja lapsiystävälliseen Jynkkään Ripaus luksusta jokaiseen päivään käytännöllisyyttä unohtamatta! ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Villivarsa Varsanpolku 1c, 70780 Kuopio Myynnissä Es. 9.8. klo 17.15-17.45 / Teija Mäkinen Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk 27,5 38 700 129 000 2h+kt+s 51,0 63 000 210 000 3h+kt+s 63,0 86 400 288 000 4h+kt+s 69,0 98 400 328 000 Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 2h+kt 41,0 47 170 157 400 2h+kt+s 55,0 52 452 174 800 3h+kt+s 60,5 57 688 192 300 2h+kt 75,0 72 640 242 000 Aiempi Mh / Alennettu Mh Aiempi Vh / Alennettu Vh 3h+k 64,5 62 876 264 000 27 876 229 000 Kuopion ytimessä omalla tontilla Piristäviä laatukoteja. Viimeinen vapaa huoneisto: Tyyppi m² Mh. Vh. 2h+kt+s 50,0 69 400 229 000 MUUTTOVALMIS Asunto Oy Kuopion Aapelin Tupa Tulliportinkatu 50, 70110 Kuopio Myynnissä Es. 11.8. klo 18-18.30 / Hannu Lammi
OP KOTI ITÄ-SUOMI OY LKV VARKAUS 050 344 0808, opkoti.varkaus@op.fi, Kauppakatu 54, 78200 Varkaus. EIJA NISSINEN Kiinteistönvälittäjä LKV LOMALLA VELI-MATTI KILPELÄINEN Kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, kaupanvahv. 0400 870 700 IRJA MALKKI Myyntipäällikkö LKV, KED 0400 571 393 SARI LAINE Myyntisihteeri, LKV kaupanvahvistaja 044 067 7920 TEEMU MÄKINEN Myyntineuvottelija, metsätilat 040 651 2312 Varkaus, Riittulanmäki | OKT 150 / 235 m² Satakunnankatu 87. 5h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Ensies. 9.8. klo 18-18.30 / Veli-Matti Kilpeläinen Mh. 68.000 € | 510288 Varkaus, Savonmäki | OKT 112 / 152 m² Harjuntie 34. 4h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Es. 9.8. klo 16.30-17 / Veli-Matti Kilpeläinen Mh. 63.000 € | 509788 Varkaus, Huruslahdenranta | OKT 80 / 93 m² Tykkitie 36. 3h, k, et, wc, s, kuisti. Ei lain ed. e-tod. Ensies. 10.8. klo 16.45-17.15 / Veera Neuvonen Mh. 37.000 € | 511873 Varkaus, Käpykangas | RT 75,5 m² Kanervakuja 6 A. 3h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Es. 9.8. klo 17.15-17.45 / Veli-Matti Kilpeläinen Mh. 68.000 € | 503919 Varkaus, Joutenlahti | KT 76,5 m² Lemmensillantie 14 A. 3h, k, p. F 2013*. Kohdetta esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 29.500 € | 510057 Varkaus, Könönpelto | RT 101 m² Rännikuja 1 B. 4h, k, parvi, s, khh, 2wc, vh. E 2013* . Ensies. 9.8. klo 16.30-17 / Irja Malkki Mh. 95.355 €. Vh. 97.000 € | 511846 Varkaus, Häyrilä | RT 84 m² Mustolankatu 1-3 A. 4h, k, kph, s, p. D 2013*. Es. 9.8. klo 18.45-19.15 / Irja Malkki Mh. 99.000 € | 500718 Leppävirta, Reinikkala | TO 0,58 ha Ruunaniementie. Vapaa-ajan tontti. Kohdetta esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 30.000 € | 512237 UUSI UUSI Varkaus, Taulumäki | KT 50 m² Laivalinnankatu 14 A. 2h, kk, kph, p. F 2013*. Es. 10.8. klo 16-16.30 / Veera Neuvonen Mh. 25.005 €. Vh. 28.000 € | 510712 UUSI Leppävirta, Kirkonkylä | OKT 124,5 / 181 m² Lenkkitie 16. 3h, k, psh, pkh, vh, s, wc. Ei lain ed. e-tod. Ensies. 10.8. klo 17.45-18.15 / Veera Neuvonen Mh. 89.000 € | 511643 Varkaus, Kangaslampi | OKT 118 / 166 m² Karhujoentie 149. 4h, k, s. D 2018*. Kohdetta esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 153.000 € | 510997 UUSI Varkaus, Päiviönsaari | KT 88 m² Ahlströminkatu 8 A. 4h, k, kph, p. F 2013*. Es. 10.8. klo 17.15-17.45 / Veli-Matti Kilpeläinen Mh. 59.000 € | 507026 Varkaus, Päiviönsaari | KT 99,5 m² Ahlströminkatu 10 A. 4h, k, 2wc, kph, p. F 2013*. Es. 9.8. klo 17.15-17.45 / Irja Malkki Mh. 75.000 € | 509369 UUSI Varkaus, Pussilanjoki | RT 71 m² Kuntorannantie 3 as. 3h, k, psh, s, wc. D 2007*. Kohdetta esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 55.580 €. Vh. 57.000 € | 512181 Heinävesi, Hasumäki | VA 17,5 / 20 m² Mäntylahdentie 48 C. 1h, k, parvi, kuisti. Ei lain ed. e-tod. Kohdetta esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 87.000 € | 509152 Leppävirta, Kirkonkylä | VA 10 / 14 m² Särkilahdentie 120. 1h. Ei lain ed. e-tod. Kohdetta esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 25.000 € | 511710 UUSI UUSI UUSI UUSI UUSI Leppävirta, Konnuslahti | VA 140 / 160 m² Kalliomäentie 162. Tupa, 2h, k, wc, pkh, psh, s. Ei lain ed. e-tod. Kohdetta esitellään yksityisnäytöin, sovi esittely! Mh. 85.000 € | 512116 UUSI UUSI VEERA NEUVONEN Myyntineuvottelija 050 470 2964 Varkaus, Taulumäki | KT 62 m² Laivalinnankatu 18 A. 2h, k, s. F 2013*. Es. 10.8. klo 16.30-17 / Veli-Matti Kilpeläinen Mh. 76.000 € | 502321 UUSI Varkaus, Puurtila | RT 48,5 m² Kivelänkatu 7 B. 2h, k, s. F 2013*. Es. 10.8. klo 18-18.30 / Veli-Matti Kilpeläinen Mh. 48.900 €. Vh. 49.000 € | 699283 Varkaus, Kaura-Aho | PT 154 / 168,5 m² Kuparisepänkatu 4 B. 3mh, 2tupak, khh, phs, s 2wc, Ei lain ed. e-tod. Ensies. 9.8. klo 18-18.30 / Irja Malkki Mh. 169.000 € | 511833 UUSI
Kun aika on muuttaa omilleen. Löydä oma koti: Oikotie.fi/asunnot Lataa Oikotie-sovellus: 6.8.2021 18
6.8.2021 19 6.8.2021 17 V uosikymmenien ajan on Suomessa ollut mahdollisuus tietyin lainsäädännössä määritellyin edellytyksin myydä oma asunto tuloverotuksellisesti verovapaasti. Tämä on ollut merkittävä poikkeus tuloverolainsäädännön luovutusvoittojen yleisestä verollisuudesta. Ylin verolainsäädännön soveltamispäätöksiä antava elin (KHO) on antanut päätöksensä liittyen omaksi kodiksi tarkoitetun asunnon vuokrauksen vaikutukseen oman asunnon myynnin verovapauteen. Päätöksessään KHO katsoi, että alle kahden (2) vuoden aikaisen omistuksen aikana tapahtunut asunnon vuokraaminen katkaisee verovapaudelle asetetun oman käytön yhtäjaksoisuusajan. Suomeksi sanottuna vuokraus katkaisee verovapaudelle omistusedellytyksen lisäksi vaadittavan kahden vuoden yhtäjaksoisen asumisen ajan. Laissa säädetyt verovapaudet ovat poikkeuksia yleisestä verovelvollisuudesta. Vanhastaan näitä poikkeusnormeja on oikeuskäytännössä tulkittu suppeasti ts. kohtuullisen tiukasti sanamuotonsa mukaisesti. Tämä kanta on perusteltu, sillä länsimaisessa oikeusjärjestelmässä lainsäätäjä on se taho, joka ratkaisee verollisuuden ja verottomuuden rajan. Tämän lainsäätäjän viimekätisen roolin soisi jatkuvan tulevaisuudessakin. KHO ei ole muuttanut tuloverolain oman asunnon myynnin verovapaudelle asetettuja edellytyksiä: Siis kahden vuoden yhtäjaksoisen omistuksen aikana tapahtunutta kahden vuoden yhtäjaksoista omistajan taikka hänen perheenjäsenensä asumista asunnossa. Ja yli 50 %:n omistamista ja asuinkäyttöä asunnosta. Edelleen KHO:n päätös ei muuttanut sitäkään realiteettia, että asunnon käytöllä muuhun tarkoitukseen kuin omaan asuinkäyttöön ei ole merkitystä jatkossa, jos vaadittu kahden vuoden yhtäjaksoinen/päällekkäinen omistus & asuminen ovat edellytyksinä jossakin vaiheessa historiassa toteutuneet. Verovapauden turvaavan lainsäädännön tarkoituksena ei ole tuottaa verovapautta alle kaksi vuotta omistetuissa asunnoissa, joita käytetään muuhun kuin omaan taikka perheenjäsenten asumiskäyttöön. Vuokraamalla asuntoa tämän kahden vuoden ”ensimmäisen” jakson aikana, saa maksaa veron mahdollisesta luovutusvoitosta normaaliin tapaan. Monin paikoin maatamme elämme olosuhteissa, joissa asunnon myynnistä ei valitettavasti tule voittoa. Pikemminkin on kyse siitä, missä vaiheessa ja kuinka paljon myynti kustannuksineen aiheuttaa tappiota. Asunnon sijaintia on vaikeaa muuttaa, mutta muuten asunnon omistaja voi turvata omistuksensa arvoa pitämällä asunnostaan remonteilla sekä muuten huolellisella asumisella hyvää huolta. Suomessa on meneillään asuntojen arvojen eriytyminen, joka näkyy myös Itä-Suomessa. Tässäkin suhteessa markkinatalous toimii – tarjonta ja kysyntä määrittelevät aina asunnon kunkin hetken oikean hintatason. Tämä haastaa suomalaista asumista sen molemmissa ”päissä” – niin kasvukeskuksissa kuin vähemmän toimeliaisuuden alueilla. OMAN ASUNNON MYYNNIN VEROVAPAUS Pekka Linna varatuomari, LKV KOLUMNI Pekka Linna varatuomari, LKV LÖYDÄ UNELMIESI KOTI AS OY LUNA, Kalliotörmänkatu 10, 70780 Kuopio Valoisa, avara ja tyylikäs. Näillä adjektiiveilla voisi kuvailla näitä Saaristokaupunkiin, Kalliotörmänkadulle rakentuvia koteja. Arvioitu valmistuminen loppusyksystä 2022. TULE ESITTELYYN paikan päälle Kalliotörmänkatu 10:neen sunnuntaina 8.8 klo 13-13.30 kuulemaan lisätietoja. Asuntomyynti | Katja Oksisto | 041 313 9946 | katja.oksisto@savonrakentajat.fi | savonrakentajat.fi 3h+kt+s 79 m 2 Vh. 249 000€ 3h+kt+s 83 m 2 Vh. 245 000€ 3h+kt+s 83 m 2 Vh. 249 000€ 4h+kt+s 94 m 2 Vh. 269 000€ 4h+kt+s 104,5 m 2 Vh. 289 000€ HUONEISTOESIMERKIT Ennakkomarkkinoinnissa SKANDINAAVISEN TYYLIKKÄITÄ KOTEJA Ennakkomarkkinoinnissa AS OY SELENE , Pirtinkaari 24, 70820 Kuopio Vastaamme asiakkaiden kovaan kysyntään ja teemme huoneistopohjiin päivityksiä. Tulossa siis myös YKSITASOISIA rivitalokoteja kauniiseen ja vehreään Pirttiin. Lisätietoja huoneistopohjista saat asuntomyyjältämme TULE ESITTELYYN sunnuntaina 8.8. klo 14-14.30 Os: Pirtinkaari 24. As Oy LUNA
LISÄÄ KUVIA JA VIDEOITA RAKENTAMISTAMME KODEISTA SEMBERG.FI/REFERENSSIT ASUNTO OY KUOPION KANAVANRANTA Vapaana olevista huoneistoista on vielä helppo muokata pienillä kustannuksilla kolmio-neliö-visiö. Esimerkiksi yläkerrasta voidaan jättää makuuhuone pois ja tehdä keittiö sen tilalle, tai etätyöpiste voidaan jättää pois ja tehdä iso eteisaula. Yläkerrassa on olohuone, keittiö, ruokailutila, makuuhuone, vaatehuone ja wc. Yläkerran isot ikkunat, korotettu katto ja huoneiston levyinen iso parveke tuovat varmasti juhlan tuntua kun tulet kotiin ja rauhoitut katselemaan kauniita maisemia. Sisääntulo kerrokseen tulevat makuuhuoneet, etätyöpiste (-huone), sauna, kodinhoitotilat ja wc. Kauniit vähän tilaa vievät lasikaiteella varustetut jämäkät betoniportaat vievät yläkertaan. Alakerrasta on käynti tilavalle n. 12 neliön katetulle terassille, sekä aidatulle n. 18 neliön patiolle. Pääset itse valitsemaan sisustuksen laadukkaista vaihtoehdoista ja Puustellin merkkikalusteista. Hintaan sisältyviä vaihtoehtoja on paljon, esimerkiksi keittiön kalusteovi vaihtoehtoja on noin kolmekymmentä. Asiakkaillemme koti on tärkeä paikka, rakentamistamme kodeista tulee sen mukaisia yksityiskohtia myöten. Molemmista huoneistoista saadaan upeat näkymät, näkymät kuvattu dronella. Vuokratontti. E-luku B. ESITTELY MA 9.8. TYÖMAALLA KLO 17.30-18.15, KANAVARANTA 21, 70840 KUOPIO Haaveista kodiksi Juha Semberg Oy on Kuopiolainen korkealaatuisten rivija paritalojen perustajaurakointiin erikoistunut rakennusliike. Olemme rakentaneet Kuopioon asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä koteja vuodesta 2006 alkaen. Rakennamme vain kaksi taloyhtiötä vuodessa. Siiri Kumlin Kiinteistönvälittäjä, LKV P. 044 519 9966 siiri.kumlin@gmail.com Vp. 2,3 % + alv 24% etuovi.com ja oikotie.fi ASUNTO OY KUOPION POHJANTÄHTI Pohjantähti sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella, jossa on laajat puistoalueet ympärillä ulkoilumaastoineen. Kallaveden rantaankaan ei ole kevyenliikenteen väylää pitkin kuin n. 400 metriä. Onnistuneet pohjaratkaisut, olohuoneessa on isot ikkunat lähes lattiasta kattoon, vinot sisäkatot kaikissa huoneissa ja saarekekeittiö. Laadukkaat hintaan sisältyvät materiaalit ja Puustellin merkkikalusteet, keittiön kalusteovi vaihtoehtojakin on noin kolmekymmentä. Vesikiertoinen lattialämmitys kaikissa tiloissa, myös ulko-oven viereen tulevassa lämpimässä varastossa. Ostajalla on mahdollisuus räätälöidä kotinsa oman näköisekseen. Sisustusja kalustesuunnittelupalvelut sisältyvät hintaan. Palvelut, päiväkodit, koulut (Pitkälahti, Petonen, Pirtti), liikuntapaikat, uokakaupat ja erikoisliikkeitä kävellen puolentoista kilometrin päässä. Vuokratontti. E-luku B. SISUSTUSPALVELUT SISÄLTYVÄT HINTAAN ” ” ESITTELY MA 9.8. TYÖMAALLA KLO 18.45-19.15, HAARAKASTIE 23, 70800 KUOPIO LISÄÄ KUVIA JA VIDEOITA RAKENTAMISTAMME KODEISTA SEMBERG.FI/REFERENSSIT A1 3h+k+s 81 m 2 Vh. 226.800 € A2 3h+k+s 71 m 2 Vh. 198.800 € A5 4h+k+s 90 m 2 Vh. 252.000 € C11 3h+k+s 71 m 2 Vh. 198.800 € VAPAAT HUONEISTOT RS-PANKKI RAKENNUSARKKITEHTI AMK MINNA KILPELÄINEN YHTEISTYÖSSÄ Monipuolinen urheilukeskus Siikaranta 9:ssä CrossFit, painonnosto, Mamma Treenit, voimanosto, junnuleirit. voimaonvoimaa.fi / mamafactory.fi Liikunnallisin terveisin Maria Kumlin Kaikille tänä vuonna kodin ostaville lahjakortti SAWO:lle tai Mamafactory:lle. OSTAMME RIVIJA PARITALO TONTTEJA Yhtyedenotot: Juha Semberg 040 776 7449 / semberg.juha@gmail.com AnssiHakkarainen0504644620/anssi@semberg.fi UUSI KOTI POHJANTÄHDESTÄ Ostimme ensimmäisen oman rivitalokaksion Juha Semberg Oy:ltä parikymppisenä, noin kymmenen vuotta sitten. Oli järkevää maksaa vuokran sijasta omaa asuntoa ja saimme asunnon myytyä aikanaan helposti eteenpäin. Perheen kanssa olemme asuneet myös muissa rivitaloyhtiöissä mutta lopulta halusimme ehdottomasti palata takaisin Sembergin asiakkaiksi. Koemme että heillä rakentaminen on todella laadukasta ja yhteistyö helppoa. Asunto oy Pohjantähti on perheellemme tällä hetkellä sijainniltaan ja pohjaratkaisultaan täydellinen valinta. Luotamme Sembergin työnjälkeen ja olemmekin innoissamme uuden kodin sisustusratkaisujen suunnittelusta. Saamme asunnosta perheellemme varmasti juuri meidän näköisen kodin. Juuso, Elisa, Peppi ja Otto HYVÄ PÄÄTÖS Kodin vaihtoajatukset ovat olleet mielessä jo jonkin aikaa. Olemme seuranneet netistä ja asuntolehdestä tarjolla olevia 1-tasoisia uusia tai uudehkoja rivitalohuoneistoja. Olemme koti-ihmisiä ja meille on tärkeää että koti on hyvin rakennettu ja kalusteet ja sisustus on meidän makuun. Kesäkuussa huomasimme rakennusliike Sembergin ilmoituksen Pohjantähdestä. Asiat alkoivat edetä luonnostaan ja mutkattomasti. Siiri ehti onneksi hoitamaan omakotitalomme myynnin ammattitaitoisin ja miellyttävin ottein ja ostimme Pohjantähdestä uuden kodin. Olemme saaneet kokoajan todella hyvää ja luotettavaa palvelua rakennusliikkeen henkilökunnalta. Olemme tyytyväisiä myös siitä että uusi kotimme on samalla asuinalueella jossa olemme viihtyneet 30 vuotta. Täällä on rauhallista ja luonto on lähellä. Odotamme luottavaisin mielin väliaikaisessa vuokra-asunnossa uuden kodin valmistumista. Terveisin Eila ja Raimo A2 4h+k+s 93 m 2 Vh. 279.000 € B15 4h+k+s 93 m 2 Vh. 265.050 € VAPAAT HUONEISTOT NYT ON HYVÄ AIKA OSTAA UUSI KOTI! Rakennuskustannukset ovat vahvassa nousussa, joten näillä neliöhinnoilla ei voida jatkossa rakentaa kunnon koteja Kuopioon.
LISÄÄ KUVIA JA VIDEOITA RAKENTAMISTAMME KODEISTA SEMBERG.FI/REFERENSSIT ASUNTO OY KUOPION KANAVANRANTA Vapaana olevista huoneistoista on vielä helppo muokata pienillä kustannuksilla kolmio-neliö-visiö. Esimerkiksi yläkerrasta voidaan jättää makuuhuone pois ja tehdä keittiö sen tilalle, tai etätyöpiste voidaan jättää pois ja tehdä iso eteisaula. Yläkerrassa on olohuone, keittiö, ruokailutila, makuuhuone, vaatehuone ja wc. Yläkerran isot ikkunat, korotettu katto ja huoneiston levyinen iso parveke tuovat varmasti juhlan tuntua kun tulet kotiin ja rauhoitut katselemaan kauniita maisemia. Sisääntulo kerrokseen tulevat makuuhuoneet, etätyöpiste (-huone), sauna, kodinhoitotilat ja wc. Kauniit vähän tilaa vievät lasikaiteella varustetut jämäkät betoniportaat vievät yläkertaan. Alakerrasta on käynti tilavalle n. 12 neliön katetulle terassille, sekä aidatulle n. 18 neliön patiolle. Pääset itse valitsemaan sisustuksen laadukkaista vaihtoehdoista ja Puustellin merkkikalusteista. Hintaan sisältyviä vaihtoehtoja on paljon, esimerkiksi keittiön kalusteovi vaihtoehtoja on noin kolmekymmentä. Asiakkaillemme koti on tärkeä paikka, rakentamistamme kodeista tulee sen mukaisia yksityiskohtia myöten. Molemmista huoneistoista saadaan upeat näkymät, näkymät kuvattu dronella. Vuokratontti. E-luku B. ESITTELY MA 9.8. TYÖMAALLA KLO 17.30-18.15, KANAVARANTA 21, 70840 KUOPIO Haaveista kodiksi Juha Semberg Oy on Kuopiolainen korkealaatuisten rivija paritalojen perustajaurakointiin erikoistunut rakennusliike. Olemme rakentaneet Kuopioon asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä koteja vuodesta 2006 alkaen. Rakennamme vain kaksi taloyhtiötä vuodessa. Siiri Kumlin Kiinteistönvälittäjä, LKV P. 044 519 9966 siiri.kumlin@gmail.com Vp. 2,3 % + alv 24% etuovi.com ja oikotie.fi ASUNTO OY KUOPION POHJANTÄHTI Pohjantähti sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella, jossa on laajat puistoalueet ympärillä ulkoilumaastoineen. Kallaveden rantaankaan ei ole kevyenliikenteen väylää pitkin kuin n. 400 metriä. Onnistuneet pohjaratkaisut, olohuoneessa on isot ikkunat lähes lattiasta kattoon, vinot sisäkatot kaikissa huoneissa ja saarekekeittiö. Laadukkaat hintaan sisältyvät materiaalit ja Puustellin merkkikalusteet, keittiön kalusteovi vaihtoehtojakin on noin kolmekymmentä. Vesikiertoinen lattialämmitys kaikissa tiloissa, myös ulko-oven viereen tulevassa lämpimässä varastossa. Ostajalla on mahdollisuus räätälöidä kotinsa oman näköisekseen. Sisustusja kalustesuunnittelupalvelut sisältyvät hintaan. Palvelut, päiväkodit, koulut (Pitkälahti, Petonen, Pirtti), liikuntapaikat, uokakaupat ja erikoisliikkeitä kävellen puolentoista kilometrin päässä. Vuokratontti. E-luku B. SISUSTUSPALVELUT SISÄLTYVÄT HINTAAN ” ” ESITTELY MA 9.8. TYÖMAALLA KLO 18.45-19.15, HAARAKASTIE 23, 70800 KUOPIO LISÄÄ KUVIA JA VIDEOITA RAKENTAMISTAMME KODEISTA SEMBERG.FI/REFERENSSIT A1 3h+k+s 81 m 2 Vh. 226.800 € A2 3h+k+s 71 m 2 Vh. 198.800 € A5 4h+k+s 90 m 2 Vh. 252.000 € C11 3h+k+s 71 m 2 Vh. 198.800 € VAPAAT HUONEISTOT RS-PANKKI RAKENNUSARKKITEHTI AMK MINNA KILPELÄINEN YHTEISTYÖSSÄ Monipuolinen urheilukeskus Siikaranta 9:ssä CrossFit, painonnosto, Mamma Treenit, voimanosto, junnuleirit. voimaonvoimaa.fi / mamafactory.fi Liikunnallisin terveisin Maria Kumlin Kaikille tänä vuonna kodin ostaville lahjakortti SAWO:lle tai Mamafactory:lle. OSTAMME RIVIJA PARITALO TONTTEJA Yhtyedenotot: Juha Semberg 040 776 7449 / semberg.juha@gmail.com AnssiHakkarainen0504644620/anssi@semberg.fi UUSI KOTI POHJANTÄHDESTÄ Ostimme ensimmäisen oman rivitalokaksion Juha Semberg Oy:ltä parikymppisenä, noin kymmenen vuotta sitten. Oli järkevää maksaa vuokran sijasta omaa asuntoa ja saimme asunnon myytyä aikanaan helposti eteenpäin. Perheen kanssa olemme asuneet myös muissa rivitaloyhtiöissä mutta lopulta halusimme ehdottomasti palata takaisin Sembergin asiakkaiksi. Koemme että heillä rakentaminen on todella laadukasta ja yhteistyö helppoa. Asunto oy Pohjantähti on perheellemme tällä hetkellä sijainniltaan ja pohjaratkaisultaan täydellinen valinta. Luotamme Sembergin työnjälkeen ja olemmekin innoissamme uuden kodin sisustusratkaisujen suunnittelusta. Saamme asunnosta perheellemme varmasti juuri meidän näköisen kodin. Juuso, Elisa, Peppi ja Otto HYVÄ PÄÄTÖS Kodin vaihtoajatukset ovat olleet mielessä jo jonkin aikaa. Olemme seuranneet netistä ja asuntolehdestä tarjolla olevia 1-tasoisia uusia tai uudehkoja rivitalohuoneistoja. Olemme koti-ihmisiä ja meille on tärkeää että koti on hyvin rakennettu ja kalusteet ja sisustus on meidän makuun. Kesäkuussa huomasimme rakennusliike Sembergin ilmoituksen Pohjantähdestä. Asiat alkoivat edetä luonnostaan ja mutkattomasti. Siiri ehti onneksi hoitamaan omakotitalomme myynnin ammattitaitoisin ja miellyttävin ottein ja ostimme Pohjantähdestä uuden kodin. Olemme saaneet kokoajan todella hyvää ja luotettavaa palvelua rakennusliikkeen henkilökunnalta. Olemme tyytyväisiä myös siitä että uusi kotimme on samalla asuinalueella jossa olemme viihtyneet 30 vuotta. Täällä on rauhallista ja luonto on lähellä. Odotamme luottavaisin mielin väliaikaisessa vuokra-asunnossa uuden kodin valmistumista. Terveisin Eila ja Raimo A2 4h+k+s 93 m 2 Vh. 279.000 € B15 4h+k+s 93 m 2 Vh. 265.050 € VAPAAT HUONEISTOT NYT ON HYVÄ AIKA OSTAA UUSI KOTI! Rakennuskustannukset ovat vahvassa nousussa, joten näillä neliöhinnoilla ei voida jatkossa rakentaa kunnon koteja Kuopioon.
6.8.2021 22 6.8.2021 20 Asunto Oy Kuopion Mäntykallio sijaitsee luonnonläheisellä ja puistomaisella asuinalueella Saaristokaupungin Kaivannonlahdessa. Seitsemänkerroksisessa taloyhtiössä on tarjolla koteja aina yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Asunnot on suunniteltu tekemään arjesta helppoa: niissä on hyvät säilytystilat, laadukas varustelu ja avarat oleskelutilat. Kaikissa asunnoissa on myös oma sauna ja lasitettu parveke. Parvekkeet ovat tilavia, joissakin jopa 40 m 2 kokoisia! Läheinen Kallavesi tarjoaa aktiviteetteja niin kesällä kuin talvellakin. Hiihdä, ui, veneile tai kalasta – mitä ikinä mieleesi tuleekaan! Kuopion keskusta ja tori ovat noin viiden kilometrin päässä. Alueelta on hyvät julkiset yhteydet, lähimmät bussipysäkit ovat noin 100 metrin päässä. Varaa uusi kotisi pian ja voit vaikuttaa materiaalivalintoihin ja sisutusratkaisuihin! Kodit ovat muuttovalmiita kesällä 2022. Ihastu kaupungin suurimpiin parvekkeisiin Kysy lisää myyjiltämme: Rakennusliike Lapti Oy, Itkonniemenkatu 15, 70500 Kuopio Katso lisätietoja Lapti-kodeista lapti.? /itasuomi MATTI HERRANEN Asuntomyyjä puh. 040 186 1831 matti.herranen@lapti.? JEAN MATTSSON Myyntipäällikkö, LKV puh. 0400 599 117 jean.mattsson@lapti.? Ostamme tontteja kerrostaloja rivitalorakentamiseen sekä kaavakehityshankkeita. SOITA: RISTO PEKKARINEN, puh. 040 1345 244 Viitteellinen kuva kohteesta Asunto Oy Kuopion Mäntykallio | Kaivannonlahdenkatu 7, 70840 Kuopio Asunto Krs Tyyppi m 2 Mh Vh A9 3/7 1h+kt+s 32,5 35 000 117 500 A8 3/7 3h+kt+s 58,0 51 000 169 500 A10 3/7 2h+kt+s 48,5 42 500 141 500 A13 4/7 3h+kt+s 77,0 70 500 235 500 A29 7/7 4h+kt+s 111,0 107 500 358 000 Huoneistoesimerkit: Asunto Oy Kuopion Mäntykallio MY YNNISSÄ Rakenteilla uusia kerrostalokoteja Puijonlaaksoon ja Kaivannonlahteen Asunto Oy Puijon Kuusitiainen sijaitsee omalla tontilla, Puijonlaakson vehreällä ja rauhallisella alueella. Viisija neljäkerroksisiin taloihin tulee yhteensä 64 uutta kotia yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Puijonlaaksossa monipuoliset peruspalvelut, kuten päiväkoti, koulu, ruokakauppa ja kirjasto ovat lähellä. Myös Kuopion keskustaan ja yliopistolle on lyhyt matka kävellen tai pyöräillen. Luonnonläheinen ympäristö tarjoaa erinomaiset puitteet ulkoilulle sekä paljon harrastusmahdollisuuksia. Kun olet ajoissa liikkeellä, voit itse vaikuttaa uuden kotisi ilmeeseen ja valita mieleisesi materiaalit Laptin valikoimasta. Myös yksilöllisemmät muutostyöt onnistuvat lisämaksusta. Kodit valmistuvat loppuvuodesta 2022. Uusia koteja suosittuun Puijonlaaksoon Viitteellinen kuva kohteesta Asunto Krs Tyyppi m 2 Mh Vh A4 1/5 2h+kt+s 50,5 63 000 209 500 A15 3/5 3h+kt+s 51,0 64 000 213 000 A16 3/5 3h+kt+s 63,5 77 000 257 000 B16 3/4 2h+kt+s 36,5 47 500 158 000 B4 1/4 1h+kt+s 33,5 44 000 146 500 Huoneistoesimerkit: Asunto Oy Puijon Kuusitiainen | Suunnistajantie 6, 70200 Kuopio Asunto Oy Puijon Kuusitiainen MY YNNISSÄ lapti.? /puijonkuusitiainen lapti.? /mantykallio Esittelemme mielellämme nämä kohteet yksityisesti sinulle sopivana ajankohtana. Ota yhteyttä myyjiimme ja kysy lisää. Meillä onnistuu asiointi myös etänä, lue lisää: lapti.? /asioietana.
6.8.2021 23 6.8.2021 20 Asunto Oy Kuopion Mäntykallio sijaitsee luonnonläheisellä ja puistomaisella asuinalueella Saaristokaupungin Kaivannonlahdessa. Seitsemänkerroksisessa taloyhtiössä on tarjolla koteja aina yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Asunnot on suunniteltu tekemään arjesta helppoa: niissä on hyvät säilytystilat, laadukas varustelu ja avarat oleskelutilat. Kaikissa asunnoissa on myös oma sauna ja lasitettu parveke. Parvekkeet ovat tilavia, joissakin jopa 40 m 2 kokoisia! Läheinen Kallavesi tarjoaa aktiviteetteja niin kesällä kuin talvellakin. Hiihdä, ui, veneile tai kalasta – mitä ikinä mieleesi tuleekaan! Kuopion keskusta ja tori ovat noin viiden kilometrin päässä. Alueelta on hyvät julkiset yhteydet, lähimmät bussipysäkit ovat noin 100 metrin päässä. Varaa uusi kotisi pian ja voit vaikuttaa materiaalivalintoihin ja sisutusratkaisuihin! Kodit ovat muuttovalmiita kesällä 2022. Ihastu kaupungin suurimpiin parvekkeisiin Kysy lisää myyjiltämme: Rakennusliike Lapti Oy, Itkonniemenkatu 15, 70500 Kuopio Katso lisätietoja Lapti-kodeista lapti.? /itasuomi MATTI HERRANEN Asuntomyyjä puh. 040 186 1831 matti.herranen@lapti.? JEAN MATTSSON Myyntipäällikkö, LKV puh. 0400 599 117 jean.mattsson@lapti.? Ostamme tontteja kerrostaloja rivitalorakentamiseen sekä kaavakehityshankkeita. SOITA: RISTO PEKKARINEN, puh. 040 1345 244 Viitteellinen kuva kohteesta Asunto Oy Kuopion Mäntykallio | Kaivannonlahdenkatu 7, 70840 Kuopio Asunto Krs Tyyppi m 2 Mh Vh A9 3/7 1h+kt+s 32,5 35 000 117 500 A8 3/7 3h+kt+s 58,0 51 000 169 500 A10 3/7 2h+kt+s 48,5 42 500 141 500 A13 4/7 3h+kt+s 77,0 70 500 235 500 A29 7/7 4h+kt+s 111,0 107 500 358 000 Huoneistoesimerkit: Asunto Oy Kuopion Mäntykallio MY YNNISSÄ Rakenteilla uusia kerrostalokoteja Puijonlaaksoon ja Kaivannonlahteen Asunto Oy Puijon Kuusitiainen sijaitsee omalla tontilla, Puijonlaakson vehreällä ja rauhallisella alueella. Viisija neljäkerroksisiin taloihin tulee yhteensä 64 uutta kotia yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Puijonlaaksossa monipuoliset peruspalvelut, kuten päiväkoti, koulu, ruokakauppa ja kirjasto ovat lähellä. Myös Kuopion keskustaan ja yliopistolle on lyhyt matka kävellen tai pyöräillen. Luonnonläheinen ympäristö tarjoaa erinomaiset puitteet ulkoilulle sekä paljon harrastusmahdollisuuksia. Kun olet ajoissa liikkeellä, voit itse vaikuttaa uuden kotisi ilmeeseen ja valita mieleisesi materiaalit Laptin valikoimasta. Myös yksilöllisemmät muutostyöt onnistuvat lisämaksusta. Kodit valmistuvat loppuvuodesta 2022. Uusia koteja suosittuun Puijonlaaksoon Viitteellinen kuva kohteesta Asunto Krs Tyyppi m 2 Mh Vh A4 1/5 2h+kt+s 50,5 63 000 209 500 A15 3/5 3h+kt+s 51,0 64 000 213 000 A16 3/5 3h+kt+s 63,5 77 000 257 000 B16 3/4 2h+kt+s 36,5 47 500 158 000 B4 1/4 1h+kt+s 33,5 44 000 146 500 Huoneistoesimerkit: Asunto Oy Puijon Kuusitiainen | Suunnistajantie 6, 70200 Kuopio Asunto Oy Puijon Kuusitiainen MY YNNISSÄ lapti.? /puijonkuusitiainen lapti.? /mantykallio Esittelemme mielellämme nämä kohteet yksityisesti sinulle sopivana ajankohtana. Ota yhteyttä myyjiimme ja kysy lisää. Meillä onnistuu asiointi myös etänä, lue lisää: lapti.? /asioietana. 6.8.2021 21 Vaihda mukavampaan. Lisää kohteita: www.sp-koti.fi KUOPIO Kauppakatu 22 A, 2. krs Puh. 010 504 2740 etunimi.sukunimi@spkoti.fi Jukka Vihonen Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT Lomalla Heli Harle-Koski Yrittäjä 050 512 8617 Markus Itkonen Yrittäjä, LKV, KiAT, AKA (y) KHK, Kaupanvahvistaja 050 382 2583 Riitta Lampinen Myyntineuvottelija 050 414 1640 Tuula Eskelinen Kiinteistönvälittäjä LKV 050 462 7136 Hanna Timonen Myyntineuvottelija KiAT, Stailaus 050 472 6644 Saara Hujanen Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT 050 512 8496 Kallaveden Kiinteistöasiantuntijat Oy LKV Anne Putkinen Kiinteistönvälittäjä LKV, KED 050 472 0087 Jani Saartama Myyntineuvottelija 050 321 3347 KESKUSTA, KT / 1h, kt 39 m 2 Omalla tontilla sijaitseva hissitalon ainutlaatuinen ja uutta vastaava huoneisto kolmannessa kerroksessa. Huoneistoneliöt on käytetty tehokkaasti ja lisää tilan tuntua antavat korkeat huoneet ja ikkunat sekä leveät ikkunapenkit. Yhdistetty oloja makuuhuone, toimiva keittiö ja kylpyhuone muodostavat viehättävän ja kodikkaan kokonaisuuden. Virkistysja harrastusmahdollisuudet ovat todella monipuoliset tässä keskustan ja Valkeisenlammen läheisyydessä sijaitsevassa kohteessa. Mh. 87 247,82 €. Vh. 190 000 €. Sairaalakatu 6 A 21274814 Uusi SÄÄSTÖPANKKIIRI JEESAA RAHA-ASIOISSA. OTA YHTEYTTÄ! KRISTIINA MARTIKAINEN SÄÄSTÖPANKKIIRI, ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖ 044 702 2543 TIINA PIKKARAINEN SÄÄSTÖPANKKIIRI, ASIANTUNTIJA 029 041 2664 Säästöpankki Optia Kauppakatu 22, 70100 Kuopio saastopankki.fi/kuopio saastopankki.fi/ajanvaraus TAHDON ASIALLA KESKUSTA, KT / 2h, k 54 m 2 Todella siisti asunto hissitalon 3. kerroksessa. Kulmapäätyhuoneisto, jossa lasitettu parveke länteen. Kaikki keskustan palvelut aivan äärellään ja Kuopionlahdellekin vain kivenheitto. Yhtiön puolella kaikki isot remontit tehty, lisäksi yhtiöllä oma tontti. Vapautuminen sopimuksen mukaan. E-lk E 2007. Mh. 140 764,59 €. Vh. 169 000 €. Vuorikatu 4 B 21506282 KELLONIEMI, RT / 4h, k, s, th 119 m 2 Nuorekas koti yhdessä tasossa. 1980 luvun rivitalon päätyasunto. Suuri olohuone ja avokeittiö. Kolme makuuhuonetta ja takkahuone. Tyylikäs lasitettu terassi ja lisäksi vielä oma piha-alue. Yhtiössä vaihdettu ikkunat ja ovet. Muutenkin hyvin hoidettu yhtiö. Rauhallinen sijainti ja erinomainen asunto lapsiperheille. Autolle paikka. E-lk E 2013. Mh.178 965,58 €. Vh.185 000 €. Vanttitie 17 A 21436476 RAUTANIEMI, OKT / 4h, k, khh, tkh, s, ak 161,5 m 2 Hyväkuntoinen ja siisti omakotitalo Rautaniemessä. Talo on siisti ja hyvin pidetty ja kunnossa sekä pinnoiltaan että tekniikkansa puolesta. Yläkerrassa olohuone, keittiö ja kaksi makuuhuonetta. Alakerrassa yksi makuuhuone, kodinhoitohuone, sauna ja pesutilat. Iso tontti, jossa suojaisa takapiha. Isot terassit talon ympärillä. E-lk A 2007. Mh. 339.000 €. Revontulenkatu 14 21266526 PIRTTINIEMI, OKT / 5h, k, khh, s 138 m 2 Tässä kodissa on tyyliä, laatua ja lämpöä! Neljän makuuhuoneen ja tilavan olohuone-keittiön ansiosta kotiin mahtuu isompikin perhe, ja laadukkaiden pintamateriaalien ansiosta koti kestää kulutusta. Kaunis ja monipuolinen piha-alue antaa mahdollisuuksia monenlaiseen vapaa-ajanviettoon. Tämä koti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde, joten varaa oma esittelyaikasi pian. E-lk A 2007. Mh. 357.000 €. Kuhakatu 10 20164141 Uusi Uusi Uusi Uusi TULE MEILLE TÖIHIN! Haluatko tehdä myyntityötä modernilla otteella, paikallisesti ja yhteistyötä hyödyntäen? Ympärilläsi on kaupungin parhaat mahdollisuudet tehdä välitystyötä yhteistyössä Säästöpankki Optian kanssa. Olet myyntihenkinen, työtä pelkäämätön sekä halukas kehittymään huippuvälittäjäksi. Meillä Sp-Kodilla on paikka juuri sinulle! Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerromme lisää. Heli Harle-Koski, puh. 050 5128617 Markus Itkonen, puh. 050 382 2583
Jaakko Eskelinen LKV 044 279 8906 Tuija Hartio LKV, kaupanvahvistaja 044 279 8932 Marketta Heinonen yrittäjä, LKV kaupanvahvistaja 044 279 8912 Arja Eskelinen LKV, YKV 044 279 8918 Paula Huusko LKV 044 279 8938 Minna Antikainen LKV, KiAT 044 279 8934 Arto Holopainen markkinointiassistentti 044 279 8919 Janita Hottinen myyntineuvottelija 044 279 8933 Aaro Tanskanen yrittäjä, YKV LKV, AKA(a) 044 279 8931 Soili Lumilampi LKV 044 279 8936 Veijo Martikainen yrittäjä, LKV AKA asunnot 044 279 8911 Jani Paananen LKV, LVV 044 279 8917 Noora Ronkanen yrittäjä 044 279 8941 Laura Törmä KiAT 044 279 8914 Timo Rantanen LKV, RI 044 279 8907 Päivi Järveläinen KiAT 044 279 8916 Eija Koistinen yrittäjä, LKV, DV 044 279 8902 Kari Laatikainen LKV 0400 670 879 Hannu Hyttinen myyntineuvottelija 044 779 7920 Anne Hätinen myyntisihteeri 044 279 8903 Katja Hyvärinen LKV, LVV 044 279 8915 Jussi Manninen LKV 044 279 8935 Siksi me olemme USEIMMIN VALITTU kiinteistönvälittäjä VÄLITTÄMISTÄ ON välittää kesälläkin vaikka ranta kutsuisi Suomen suosituin myy eniten kesälläkin! UUTTA ostamassa? Puijonlaakso Kt 48,5 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 2 krs. Mh. 62 555 €. Vh. 207 900 € Hiihtäjäntie 9 A 8 1270427 Puijonlaakso Kt 62 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 3 krs. Mh. 72.740 €. Vh. 242.900 € Hiihtäjäntie 9 A 19 1296095 Keskusta Kt 69,5 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 2 krs. Mh. 97.500 €. Vh. 325.000 € Suokatu 29 A 22 1297815 Keskusta Kt 71 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 6 krs. Mh. 128.400 €. Vh. 428.000 € Suokatu 29 A 47 1268944 Haapaniemi Kt 74 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 2 krs. Mh. 78.600 €. Vh. 262.000 € Kaartokatu 44 A 2 1263117 Keskusta Kt 67,5 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 4 krs. Mh. 97.200 €. Vh. 324.000 € Suokatu 29 A 30 1299955 Puijonlaakso Kt 62 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 5 krs. Mh. 79.269 €. Vh. 262.900 € Hiihtäjäntie 9 A 42 1296110 Puijonlaakso Kt 51,5 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 5 krs. Mh. 69.266 €. Vh. 229.500 € Hiihtäjäntie 9 A 40 1270624 Jalmari Salmela myyntineuvottelija 044 279 8913 Puijonlaakso Kt 62,5 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 3 krs. Mh. 75.650 €. Vh. 252.900 € Hiihtäjäntie 9 A 23 1270623 Puijonlaakso Kt 62 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 2 krs. Mh. 72.176 €. Vh. 239.500 € Hiihtäjäntie 9 A 9 1270355 Puijonlaakso Kt 62 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 4 krs. Mh. 74.195 €. Vh. 247.900 € Hiihtäjäntie 9 A 29 1270621 Puijonlaakso Kt 62 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 4 krs. Mh. 77.105 €. Vh. 257.900 € Hiihtäjäntie 9 A 33 1270412
Jaakko Eskelinen LKV 044 279 8906 Tuija Hartio LKV, kaupanvahvistaja 044 279 8932 Marketta Heinonen yrittäjä, LKV kaupanvahvistaja 044 279 8912 Arja Eskelinen LKV, YKV 044 279 8918 Paula Huusko LKV 044 279 8938 Minna Antikainen LKV, KiAT 044 279 8934 Arto Holopainen markkinointiassistentti 044 279 8919 Janita Hottinen myyntineuvottelija 044 279 8933 Aaro Tanskanen yrittäjä, YKV LKV, AKA(a) 044 279 8931 Soili Lumilampi LKV 044 279 8936 Veijo Martikainen yrittäjä, LKV AKA asunnot 044 279 8911 Jani Paananen LKV, LVV 044 279 8917 Noora Ronkanen yrittäjä 044 279 8941 Laura Törmä KiAT 044 279 8914 Timo Rantanen LKV, RI 044 279 8907 Päivi Järveläinen KiAT 044 279 8916 Eija Koistinen yrittäjä, LKV, DV 044 279 8902 Kari Laatikainen LKV 0400 670 879 Hannu Hyttinen myyntineuvottelija 044 779 7920 Anne Hätinen myyntisihteeri 044 279 8903 Katja Hyvärinen LKV, LVV 044 279 8915 Jussi Manninen LKV 044 279 8935 Siksi me olemme USEIMMIN VALITTU kiinteistönvälittäjä VÄLITTÄMISTÄ ON välittää kesälläkin vaikka ranta kutsuisi Suomen suosituin myy eniten kesälläkin! UUTTA ostamassa? Puijonlaakso Kt 48,5 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 2 krs. Mh. 62 555 €. Vh. 207 900 € Hiihtäjäntie 9 A 8 1270427 Puijonlaakso Kt 62 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 3 krs. Mh. 72.740 €. Vh. 242.900 € Hiihtäjäntie 9 A 19 1296095 Keskusta Kt 69,5 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 2 krs. Mh. 97.500 €. Vh. 325.000 € Suokatu 29 A 22 1297815 Keskusta Kt 71 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 6 krs. Mh. 128.400 €. Vh. 428.000 € Suokatu 29 A 47 1268944 Haapaniemi Kt 74 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 2 krs. Mh. 78.600 €. Vh. 262.000 € Kaartokatu 44 A 2 1263117 Keskusta Kt 67,5 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 4 krs. Mh. 97.200 €. Vh. 324.000 € Suokatu 29 A 30 1299955 Puijonlaakso Kt 62 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 5 krs. Mh. 79.269 €. Vh. 262.900 € Hiihtäjäntie 9 A 42 1296110 Puijonlaakso Kt 51,5 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 5 krs. Mh. 69.266 €. Vh. 229.500 € Hiihtäjäntie 9 A 40 1270624 Jalmari Salmela myyntineuvottelija 044 279 8913 Puijonlaakso Kt 62,5 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 3 krs. Mh. 75.650 €. Vh. 252.900 € Hiihtäjäntie 9 A 23 1270623 Puijonlaakso Kt 62 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 2 krs. Mh. 72.176 €. Vh. 239.500 € Hiihtäjäntie 9 A 9 1270355 Puijonlaakso Kt 62 m 2 2h,kt,s. E-lk: B. 4 krs. Mh. 74.195 €. Vh. 247.900 € Hiihtäjäntie 9 A 29 1270621 Puijonlaakso Kt 62 m 2 3h,kt,s. E-lk: B. 4 krs. Mh. 77.105 €. Vh. 257.900 € Hiihtäjäntie 9 A 33 1270412
Marketta Heinonen Yrittäjä, LKV Kaupanvahvistaja 044 279 8912 Veijo Martikainen Yrittäjä, LKV, AKA asunnot 044 279 8911 Päivi Järveläinen KiAT 044 279 8916 Arja Eskelinen LKV, YKV 044 279 8918 Jani Paananen LKV, LVV 044 279 8917 Hannu Hyttinen Myyntineuvottelija 044 779 7920 Laura Törmä KiAT 044 279 8914 Arto Holopainen Markkinointiassistentti 044 279 8919 Kiinteistömaailma Torikartano | Kuopion Huoneistovälitys Oy LKV Haapaniemenkatu 19, 70100 Kuopio | P 044 279 8910 | torikartano@kiinteistomaailma.fi | kiinteistomaailma.fi/torikartano | facebook.com/torikartano Katja Hyvärinen LKV, LVV 044 279 8915 Viikonlopun päivystys Itkonniemi Kt 57 m² 2h,k,parv. E-lk: D. Mh. 99.000 € Sandelsinkatu 11 1303284 Keskusta Kt 125 m² 5h,k,khh,s,3xparv. E-lk: C. Mh. 489.000 € Snellmaninkatu 27 1303661 Tervo Okt 89,5 / 107 m² 3h,k,s. Ei e-tod. Lähtöhinta 100.000 € Eerikkalantie 18 1303666 Siilinjärvi / Puurtila Okt 96 m² 4h,k,s. E-lk: B . Mh. 187.000 € Vanhatie 1 1300603 Länsi-Puijo Okt 139 / 230 m² 5h,k,tkh,s,at. E lk: D. Mh. 229.000 € Kanervatie 17 1303109 Kurkimäki Okt 139 / 156 m² 4h,th,k,khh,s. E lk: B. Mh. 349.000 € Kurkimäentie 1081 1301648 Kurkimäki Tontti 3,42 ha Omakotitalon tontti. Mh. 61.000 € Lievontie 120 1304754 Kaislastenlahti Va 35 / 50 m² 1h,tupak, parvi, lasikuisti. Mh. 67.500 € Joutenjärvi 484 1303744 Kelloniemi Kt 92 m² 4h,k,s. E-lk: D. Mh. 89.000 € Touvitie 23 1302594 Jalmari Salmela Myyntineuvottelija 044 279 8913 Litmanen Okt 156 m² 5h,k,ph,khh,s,2 wc, työhuone. Ilta-aurinkoinen loistopaikka! 1997/2004 rakennettu omakotitalo Kuvelammen rannassa. Kauppahintaan sisältyy tontin osto omaksi. Hyvä sijainti: koulu, päiväkoti Pitkälahden ABC ja moottoritie varsin lähellä, mutta voi kuitenkin huoletta asua varsin rauhallisesti. Ole yhteydessä, näyttö onnistuu helposti, sillä talo on vapaa! Ei e-tod. Mh. 237.000 €. Kuvelammentie 2 1304012 Veijo Martikainen 044 279 8911 tai veijo.martikainen@km.fi Saaristokaupunki Okt 164,5 / 208 m² 6h,k,khh,s. Jo pihassa tulija huomaa, että talo on erilainen. Oleskelualueet eri tasoissa, yläpihalla hyötypuutarha ja kasvihuone, aurinkopiha sekä terassit talon länsipuolelle. Kotiin tultaessa plussana on tilava kuisti. Alakerrassa valoisat oleskelutilat, kodikas keittiö leivinuunilla ja saunaosasto jonka kruunaa lasitettu terassi. Yläkerran aulassa takka ja kotiteatteri valmius. Master bedroomin yhteydessä kylpyhuone poreammeella. Lämmin autotalli ja tilava lämmin varasto. Vielä yksi erikoisuus varaston alle rakennettu säilytystila toimii vaikka viini kellarina. E-lk: B. Mh. 388.000€. Revontulenkatu 15 1304887 Marketta Heinonen 044 279 8912 tai marketta.heinonen@km.fi Keskusta Kt 27 m² 1h,kk. E-lk: E. Mh. 115.000 € Vuorikatu 4 1304885 VÄLITTÄJÄ vailla kotia JULKULA JYNKKÄ PETONEN Välittäjämme etsii itselleen RIVITALO KAKSIOTA kyseisiltä alueilta. Käteiskauppa. Myyjälle ei kuluja! Ota yhteyttä: 044 279 8918 / Arja Kurkimäki Tontti 1 ha Tontilla vanhat rakennukset. Lähtöhinta 45.000 € Kurkimäentie 722 1303041 Tervo Tontti 1.668 m² Omakotitalon tontti. Lähtöhinta 12.500 € Eerikkalantie 15 1303667 Keskusta Liikehuoneisto 101 m² Mh. 33.000 €. Vh. 98 000 € Minna Canthin katu 60 1303582 Leinolanlahti/Ruokovesi Va 40 m² Tupa,kk +rantasauna+aitat, ym. Ei e-tod. Mh. 149.500 €. Venäjänsaarentie 230 C 130119 Syvänniemi Va 68 m² 2h,k,s. Mh. 129.000 € Koskisentie 36 1303938 Hiltulanlahti Va 35 m² Tupak. Ei e-tod. Lähtöhinta 68.000 € Lapinsuontie 40 1300774 Toivala Okt 186 / 263 m² 4mh,k,s,rt,oh,tkh,khh,2kph,vh. Ei e-tod. Mh. 319 000 € Kirjokehrääjä 18. Es. Ma 9.8. klo 17.30-18 1303749 Haaparinne Okt 154 m² 5h,k,s. Ei e-tod. Mh. 329.000 €. Kirjokehrääjä 20 Es. Ma 9.8. klo 17-17.30 1301288 Tervo Okt 125 / 148 m² 4h,k,s. Ei e-tod. Mh. 125.000 € Peltotie 1 1304635 Kaislastenlahti Okt 117 / 137 m² 4h,k,khh,s. E-lk: A. Rakenteilla. Mh. 329.000 € Pitkäpuronkuja 29 1302561 Siilinjärvi Okt 105 / 154 m² 4h,k,khh,s,at. E lk: D. Mh. 119.000 € Muikkukuja 8 1302821 Käärmelahti Okt 121,5 m² 3h,tupakeittiö,s. Ei e-tod. Mh. 158.000 € Murtomäentie 18 1303748 Pitkälahti Okt 120 / 145 m² 4h,k,tkh,khh,s,autotalli. E-lk: C. Mh. 249.000 € Vahverotie 22 1304185 Karttula Okt 116 / 135,5 m² 4h,k,tkh,wcx2,s + erillinen yksiö. Ei e-tod. Mh. 179.000 €. Itätie 1 1304634 Siilinjärvi / Leppäkaarre Okt 112 / 149 m² 4h,k,th,s. E-lk: E. Mh. 189.000 € Honkamäentie 13 1304682 Jynkkä Pt 162 / 191,6 m² 4h,k,s,tkh,autotalli. Mh. 417.000 € Yötarhantie 10 1299548 Särkiniemi Kt 62,5 m² 2h,k,parv. E-lk: F. Mh. 119.000 € Lohkaretie 1 1303326 Inkilänmäki Kt 52,5 m² 2h,k. E-lk: E. Mh. 48.840 €. Vh. 49.800 € Inkilänmäenkatu 29 1303895 Keskusta Kt 45,5 m² 1h,k. E-lk: E. Mh. 149.251,64 €. Vh. 149.500 € Haapaniemenkatu 34 1304163 Niirala Kt 44 m² 2h,kk. E-lk: D. Mh. 106.000 € Välikatu 4-6 1303808 Petonen Rt 58 m² 2h,k,s. E-lk: D. Lähtöhinta 90.000 € Tattikuja 1 1303373 Keskusta Kt 112,5 m² 4h,k,s. E-lk: E. Mh. 479.000 € Myllykatu 6 199990 Keskusta Kt 69 m² 3h,k,s. E-lk: C. Mh. 239.000 € Tulliportinkatu 25 1304724 Kelloniemi Kt 59 m² 2h,k,s. E-lk: F. Mh. 69.000 € Luotsitie 8 1302459 Puijonlaakso Kt 34 m² 1h,kk. E-lk: C. Mh. 79.000 € Hiihtäjäntie 6 1304806
Marketta Heinonen Yrittäjä, LKV Kaupanvahvistaja 044 279 8912 Veijo Martikainen Yrittäjä, LKV, AKA asunnot 044 279 8911 Päivi Järveläinen KiAT 044 279 8916 Arja Eskelinen LKV, YKV 044 279 8918 Jani Paananen LKV, LVV 044 279 8917 Hannu Hyttinen Myyntineuvottelija 044 779 7920 Laura Törmä KiAT 044 279 8914 Arto Holopainen Markkinointiassistentti 044 279 8919 Kiinteistömaailma Torikartano | Kuopion Huoneistovälitys Oy LKV Haapaniemenkatu 19, 70100 Kuopio | P 044 279 8910 | torikartano@kiinteistomaailma.fi | kiinteistomaailma.fi/torikartano | facebook.com/torikartano Katja Hyvärinen LKV, LVV 044 279 8915 Viikonlopun päivystys Itkonniemi Kt 57 m² 2h,k,parv. E-lk: D. Mh. 99.000 € Sandelsinkatu 11 1303284 Keskusta Kt 125 m² 5h,k,khh,s,3xparv. E-lk: C. Mh. 489.000 € Snellmaninkatu 27 1303661 Tervo Okt 89,5 / 107 m² 3h,k,s. Ei e-tod. Lähtöhinta 100.000 € Eerikkalantie 18 1303666 Siilinjärvi / Puurtila Okt 96 m² 4h,k,s. E-lk: B . Mh. 187.000 € Vanhatie 1 1300603 Länsi-Puijo Okt 139 / 230 m² 5h,k,tkh,s,at. E lk: D. Mh. 229.000 € Kanervatie 17 1303109 Kurkimäki Okt 139 / 156 m² 4h,th,k,khh,s. E lk: B. Mh. 349.000 € Kurkimäentie 1081 1301648 Kurkimäki Tontti 3,42 ha Omakotitalon tontti. Mh. 61.000 € Lievontie 120 1304754 Kaislastenlahti Va 35 / 50 m² 1h,tupak, parvi, lasikuisti. Mh. 67.500 € Joutenjärvi 484 1303744 Kelloniemi Kt 92 m² 4h,k,s. E-lk: D. Mh. 89.000 € Touvitie 23 1302594 Jalmari Salmela Myyntineuvottelija 044 279 8913 Litmanen Okt 156 m² 5h,k,ph,khh,s,2 wc, työhuone. Ilta-aurinkoinen loistopaikka! 1997/2004 rakennettu omakotitalo Kuvelammen rannassa. Kauppahintaan sisältyy tontin osto omaksi. Hyvä sijainti: koulu, päiväkoti Pitkälahden ABC ja moottoritie varsin lähellä, mutta voi kuitenkin huoletta asua varsin rauhallisesti. Ole yhteydessä, näyttö onnistuu helposti, sillä talo on vapaa! Ei e-tod. Mh. 237.000 €. Kuvelammentie 2 1304012 Veijo Martikainen 044 279 8911 tai veijo.martikainen@km.fi Saaristokaupunki Okt 164,5 / 208 m² 6h,k,khh,s. Jo pihassa tulija huomaa, että talo on erilainen. Oleskelualueet eri tasoissa, yläpihalla hyötypuutarha ja kasvihuone, aurinkopiha sekä terassit talon länsipuolelle. Kotiin tultaessa plussana on tilava kuisti. Alakerrassa valoisat oleskelutilat, kodikas keittiö leivinuunilla ja saunaosasto jonka kruunaa lasitettu terassi. Yläkerran aulassa takka ja kotiteatteri valmius. Master bedroomin yhteydessä kylpyhuone poreammeella. Lämmin autotalli ja tilava lämmin varasto. Vielä yksi erikoisuus varaston alle rakennettu säilytystila toimii vaikka viini kellarina. E-lk: B. Mh. 388.000€. Revontulenkatu 15 1304887 Marketta Heinonen 044 279 8912 tai marketta.heinonen@km.fi Keskusta Kt 27 m² 1h,kk. E-lk: E. Mh. 115.000 € Vuorikatu 4 1304885 VÄLITTÄJÄ vailla kotia JULKULA JYNKKÄ PETONEN Välittäjämme etsii itselleen RIVITALO KAKSIOTA kyseisiltä alueilta. Käteiskauppa. Myyjälle ei kuluja! Ota yhteyttä: 044 279 8918 / Arja Kurkimäki Tontti 1 ha Tontilla vanhat rakennukset. Lähtöhinta 45.000 € Kurkimäentie 722 1303041 Tervo Tontti 1.668 m² Omakotitalon tontti. Lähtöhinta 12.500 € Eerikkalantie 15 1303667 Keskusta Liikehuoneisto 101 m² Mh. 33.000 €. Vh. 98 000 € Minna Canthin katu 60 1303582 Leinolanlahti/Ruokovesi Va 40 m² Tupa,kk +rantasauna+aitat, ym. Ei e-tod. Mh. 149.500 €. Venäjänsaarentie 230 C 130119 Syvänniemi Va 68 m² 2h,k,s. Mh. 129.000 € Koskisentie 36 1303938 Hiltulanlahti Va 35 m² Tupak. Ei e-tod. Lähtöhinta 68.000 € Lapinsuontie 40 1300774 Toivala Okt 186 / 263 m² 4mh,k,s,rt,oh,tkh,khh,2kph,vh. Ei e-tod. Mh. 319 000 € Kirjokehrääjä 18. Es. Ma 9.8. klo 17.30-18 1303749 Haaparinne Okt 154 m² 5h,k,s. Ei e-tod. Mh. 329.000 €. Kirjokehrääjä 20 Es. Ma 9.8. klo 17-17.30 1301288 Tervo Okt 125 / 148 m² 4h,k,s. Ei e-tod. Mh. 125.000 € Peltotie 1 1304635 Kaislastenlahti Okt 117 / 137 m² 4h,k,khh,s. E-lk: A. Rakenteilla. Mh. 329.000 € Pitkäpuronkuja 29 1302561 Siilinjärvi Okt 105 / 154 m² 4h,k,khh,s,at. E lk: D. Mh. 119.000 € Muikkukuja 8 1302821 Käärmelahti Okt 121,5 m² 3h,tupakeittiö,s. Ei e-tod. Mh. 158.000 € Murtomäentie 18 1303748 Pitkälahti Okt 120 / 145 m² 4h,k,tkh,khh,s,autotalli. E-lk: C. Mh. 249.000 € Vahverotie 22 1304185 Karttula Okt 116 / 135,5 m² 4h,k,tkh,wcx2,s + erillinen yksiö. Ei e-tod. Mh. 179.000 €. Itätie 1 1304634 Siilinjärvi / Leppäkaarre Okt 112 / 149 m² 4h,k,th,s. E-lk: E. Mh. 189.000 € Honkamäentie 13 1304682 Jynkkä Pt 162 / 191,6 m² 4h,k,s,tkh,autotalli. Mh. 417.000 € Yötarhantie 10 1299548 Särkiniemi Kt 62,5 m² 2h,k,parv. E-lk: F. Mh. 119.000 € Lohkaretie 1 1303326 Inkilänmäki Kt 52,5 m² 2h,k. E-lk: E. Mh. 48.840 €. Vh. 49.800 € Inkilänmäenkatu 29 1303895 Keskusta Kt 45,5 m² 1h,k. E-lk: E. Mh. 149.251,64 €. Vh. 149.500 € Haapaniemenkatu 34 1304163 Niirala Kt 44 m² 2h,kk. E-lk: D. Mh. 106.000 € Välikatu 4-6 1303808 Petonen Rt 58 m² 2h,k,s. E-lk: D. Lähtöhinta 90.000 € Tattikuja 1 1303373 Keskusta Kt 112,5 m² 4h,k,s. E-lk: E. Mh. 479.000 € Myllykatu 6 199990 Keskusta Kt 69 m² 3h,k,s. E-lk: C. Mh. 239.000 € Tulliportinkatu 25 1304724 Kelloniemi Kt 59 m² 2h,k,s. E-lk: F. Mh. 69.000 € Luotsitie 8 1302459 Puijonlaakso Kt 34 m² 1h,kk. E-lk: C. Mh. 79.000 € Hiihtäjäntie 6 1304806
6.8.2021 28 6.8.2021 26 Kiinteistömaailma Puijonkatu KodinOnni Kuopio Oy LKV | Puijonkatu 19, Kuopio 044 279 8930 | puijonkatu@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistömaailma.fi/kuopio-puijonkatu välittää kesälläkin, vaikka ranta kutsuisi. Asuntokaupoissa kesä on tosiostajien ja tosimyyjien aikaa. Ja ahkerien välittäjien. Niiden, jotka hoitavat aurinkoisellakin säällä asiasi maaliin sillä Kiinteistömaailman kuuluisalla palveluasenteella. Välittämisellä, joka on tehnyt meistä Suomen suosituimman kiinteistönvälitysketjun, jota lähes jokainen asiakkaamme on valmis suosittelemaan. Tuija Hartio LKV, kaupanvahvistaja 044 279 8932 Aaro Tanskanen LKV, AKA (a) YKV yrittäjä 044 279 8931 Minna Antikainen LKV, KiAT 044 279 8934 Janita Hottinen myyntineuvottelija 044 279 8933 Paula Huusko LKV 044 279 8938 Soili Lumilampi LKV 044 279 8936 Jussi Manninen LKV 044 279 8935 Noora Ronkanen yrittäjä 044 279 8941
6.8.2021 29 6.8.2021 27 YIT ASUNTOMYYNTI: Ajurinkatu 20 LH 4, 70110 Kuopio, palvelemme ma?pe klo 9?16 SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY: p. 040 713 0777 (maksuton puhelinnumero), asuntomyynti.kuopio@yit.fi, facebook.com/YitKotiSavoKarjala, instagram.com/yitkoti SOVI ESITTELY** MÄKIHYPPÄÄJÄÄN P. 040 713 0777 Uusia tyylikkäitä YIT koteja Kuopion Mölymäelle! KUOPIO PUIJONLAAKSO Kuopion Mäkihyppääjä Kerrostalo, Taivaanpankontie 27 C Mäkihyppääjän kodit valmistuvat lokakuussa! Puijon hyppyrimäkien lähelle kohoaa huolettomia kerrostalokoteja erilaisiin elämäntilanteisiin. Palvelut ja harrastukset ovat lähellä, mutta vehreä ja rauhallinen ympäristö tarjoaa pakopaikan kaupungin vilskeeltä. Arvioitu valmistuminen 10/2021. Vuokratontti. B 2018 Esim. m² krs mh. vh. 1 h+kt+alk 28,0 4/8 52 800 132 000 2 h+kt 38,5 4/8 63 600 159 000 2 h+kt+s 51,5 2/8 72 800 182 000 2 h+kt+s 59,5 6/8 101 200 253 000 3 h+kt+s 70,5 3/8 101 200 253 000 5-6 h+kt+s 131,5 8/8 215 600 539 000 yit.fi/mäkihyppääjä Kuopion Kohaus Kerrostalo, Kaartokatu 44 Viimeistä viedään! Kohauksessa on jäljellä enää yksi asunto; kolmio, jossa ikkunoita kolmeen suuntaan ja koko asunnon levyinen lasitettu parveke. Laadukkaat ja ajattomat pintamateriaalit sekä integroitu astianpesukone, jääkaappi-pakastin ja induktiokeittotaso tekevät arjesta nautinnollisen. Alakerrassa on Postin pakettiautomaatti. Taloyhtiö on lunastanut valinnaisen vuokratontin kokonaisuudessaan yhtiölle. Muuttovalmis. Oma tontti. B 2018 Vain tämä! m² krs mh. vh. 3 h+kt+s 74,0 1/6 78 600 317 324 yit.fi/kohaus Kuopion Viserrys Kerrostalo, Kaartokatu 39 Viserrys rakennetaan omalle tontille. Valoisissa asunnoissa on muun muassa kauniit parketit ja tyylikäs avokeittiö sekä huoneistokohtainen ilmanvaihto. Modernissa talossa on myös hissiyhteys suoraan autohalliin. Ennakkomarkkinoinnissa. Oma tontti. B 2018 Esim. m² krs mh. vh. 1 h+kt+alk+s 33,5 2/4 47 400 158 000 2 h+kt+s 49,0 1/4 60 300 201 000 3 h+kt+s 54,0 2/4 72 900 243 000 3 h+kt+s 63,0 1/4 81 600 272 000 4 h+kt+s 69,0 2/4 92 400 308 000 yit.fi/viserrys KUOPIO HAAPANIEMI Kuopion Kohauksen ja Viserryksen kodeissa asut aivan jalkapallostadionin naapurissa! Kohaukseen pääset muuttamaan vaikka heti soita ja varaa yksityisesittely! Katso vapaana olevat kodit yit.fi/kohaus ja yit.fi/viserrys MÄKIHYPPÄÄJÄ 3 h+kt+s, 70,5 m 2 Kuva Kohauksen 74 m² kylpyhuoneesta Kuva Mäkihyppääjän 51,5 m² makuuhuoneesta **COVID-19 Noudatamme turvaja hygieniaohjeita sekä edellytämme maskin käyttöä kaikissa esittelyissämme. 2 h+kt+s, 51,5 m 2 A su n to O y K u o p io n M ä kih yp p ä ä jä A su n to O y K u o p io n M ä kih yp p ä ä jä 30 31 5 m Mittakaava 1:100 8.9.2020 1 5 Mittakaava 1:100 Asunto Oy Kuopion Mäkihyppääjä P 635x1 595 ar. 700 10x23 1 23 5x 1 59 5 ar . 70 1 43 5x 1 59 5 ar . 70 73 5x 1 59 5 ar . 70 10 x2 3 Rw 37dB 10 x2 1 EI 30 R w 37 dB 9x21 9x21 9 x2 1 SK U /M U JK AP K SK M U AP K JK /P K ST ST (K K) (K K ) KH ET OH+KT ET MH1 R K S Poistumisluukun sijainti vaihtelee kerroksittain 2 h+kt+s 48,5 m2 C14 3. kerros C22 4. kerros C30 5. kerros C38 6. kerros C46 7. kerros C54 8. kerros PARVEKELASITUS • Päätykaksion oleskelutilat avautuvat lasitetulle parvekkeelle. • Ylimmistä kerroksista näkymät Puijon mäkeen! 8.9.2020 1 5 Mittakaava 1:100 Asunto Oy Kuopion Mäkihyppääjä P 635x1 595 ar. 700 10x23 1 23 5x 1 59 5 ar . 70 1 43 5x 1 59 5 ar . 70 73 5x 1 59 5 ar . 70 10 x2 3 Rw 37dB 10 x2 1 EI 30 R w 37 dB 9x21 9x21 9 x2 1 SK U /M U JK AP K SK M U AP K JK /P K ST ST (K K) (K K ) KH ET OH+KT ET MH1 R K S Poistumisluukun sijainti vaihtelee kerroksittain 2 h+kt+s 48,5 m2 C14 3. kerros C22 4. kerros C30 5. kerros C38 6. kerros C46 7. kerros C54 8. kerros PARVEKELASITUS 48,5 m² 2 h+kt+s C14 3. KERROS C22 4. KERROS C30 5. KERROS C46 7. KERROS C54 8. KERROS • Makuuhuoneessa on tilaa säästävät liukuovet ja reilusti säilytystilaa. • Arjen ylellisyytenä oma sauna! • Eteisessä on tilavaraus vaatteiden kuivauskaapille. 8.9.2020 1 5 Mittakaava 1:100 Asunto Oy Kuopion Mäkihyppääjä P 63 5x 1 59 5 ar . 70 1 535x1 595 2 035x1 595 ar. 700 1 235x1 595 ar. 700 10x23 10x21 EI30 Rw 37dB 10 x2 1 EI 30 R w 37 dB 9x21 9x 21 9x 21 9x21 9 x2 1 JK /P K SK SK (K K) h= 12 00 M U AP K JK /P K ST aita h=700 ai ta h= 70 KH KH S MH1 WC ET MH1 OH+KT ET RK R K S 2 h+kt+s 51,5 m2 C13 2. kerros Terassi 51,5 m² 2 h+kt+s C13 2. KERROS 8.9.2020 1 5 Mittakaava 1:100 Asunto Oy Kuopion Mäkihyppääjä P 63 5x 1 59 5 ar . 70 1 535x1 595 2 035x1 595 ar. 700 1 235x1 595 ar. 700 10x23 10x21 EI30 Rw 37dB 10 x2 1 EI 30 R w 37 dB 9x21 9x 21 9x 21 9x21 9 x2 1 JK /P K SK SK (K K) h= 12 00 M U AP K JK /P K ST aita h=700 ai ta h= 70 KH KH S MH1 WC ET MH1 OH+KT ET RK R K S 2 h+kt+s 51,5 m2 C13 2. kerros Terassi • Mäkihyppääjän ainoa terassikoti! • Tilava terassi avautuu viihtyisälle sisäpihalle. • Moderni keittiösaareke tuo lisää laskuja säilytystilaa. • Arjen ylellisyytenä oma sauna! • Eteisessä on tilavaraus vaatteiden kuivauskaapille. 5 m Mittakaava 1:100 51,5 m² 2 h+kt+s C28 4. KERROS C36 5. KERROS C44 6. KERROS C52 7. KERROS C59 8. KERROS 8.9.2020 1 5 Mittakaava 1:100 Asunto Oy Kuopion Mäkihyppääjä P 63 5x 1 59 5 ar . 70 2 035x1 595 ar. 700 1 235x1 595 ar. 700 10x23 10x21 EI30 Rw 37dB 10 x2 1 EI 30 R w 37 dB 9x 21 9x21 9x 21 9 x2 1 9x21 SK JK /P K SK h= 12 00 M U AP K JK /P K ST (K K) KH KH S MH1 OH+KT ET MH1 WC ET R K RK S Poistumisluukun sijainti vaihtelee kerroksittain 2 h+kt+s 51,5 m2 C20 3. kerros C28 4. kerros C36 5. kerros C44 6. kerros C52 7. kerros C59 8. kerros PARVEKELASITUS 8.9.2020 1 5 Mittakaava 1:100 Asunto Oy Kuopion Mäkihyppääjä P 63 5x 1 59 5 ar . 70 2 035x1 595 ar. 700 1 235x1 595 ar. 700 10x23 10x21 EI30 Rw 37dB 10 x2 1 EI 30 R w 37 dB 9x 21 9x21 9x 21 9 x2 1 9x21 SK JK /P K SK h= 12 00 M U AP K JK /P K ST (K K) KH KH S MH1 OH+KT ET MH1 WC ET R K RK S Poistumisluukun sijainti vaihtelee kerroksittain 2 h+kt+s 51,5 m2 C20 3. kerros C28 4. kerros C36 5. kerros C44 6. kerros C52 7. kerros C59 8. kerros PARVEKELASITUS • Tilava, lasitettu parveke avautuu viihtyisälle sisäpihalle. • Moderni keittiösaareke: lisää laskuja säilytystilaa. • Arjen ylellisyytenä oma sauna! • Eteisessä on tilavaraus vaatteiden kuivauskaapille. Unelmaparveke taipuu moneksi YIT Kodin parveke mukautuu notkeasti tarpeisiisi. Katso parhaat vinkit: yit.fi/parveke Näkymä Mäkihyppääjän C58 parvekkeelta, 5-6 h+kt+s, 131,5 m² KODINVAIHTO KÄYNTIIN 10 000 EUROLLA! Kun teet kaupat Kuopion Viserryksen kodista lokakuun loppuun mennessä, maksat kaupanteossa vain 10 000 euroa ja loput myyntihinnasta vasta kotisi valmistuessa. Etu koskee ennakkovarauksia ajalla 18.5.–30.9.2021. 6.8.2021 26 Kiinteistömaailma Puijonkatu KodinOnni Kuopio Oy LKV | Puijonkatu 19, Kuopio 044 279 8930 | puijonkatu@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistömaailma.fi/kuopio-puijonkatu välittää kesälläkin, vaikka ranta kutsuisi. Asuntokaupoissa kesä on tosiostajien ja tosimyyjien aikaa. Ja ahkerien välittäjien. Niiden, jotka hoitavat aurinkoisellakin säällä asiasi maaliin sillä Kiinteistömaailman kuuluisalla palveluasenteella. Välittämisellä, joka on tehnyt meistä Suomen suosituimman kiinteistönvälitysketjun, jota lähes jokainen asiakkaamme on valmis suosittelemaan. Tuija Hartio LKV, kaupanvahvistaja 044 279 8932 Aaro Tanskanen LKV, AKA (a) YKV yrittäjä 044 279 8931 Minna Antikainen LKV, KiAT 044 279 8934 Janita Hottinen myyntineuvottelija 044 279 8933 Paula Huusko LKV 044 279 8938 Soili Lumilampi LKV 044 279 8936 Jussi Manninen LKV 044 279 8935 Noora Ronkanen yrittäjä 044 279 8941
PUIJONSARVENTIE 13 Hyvä tilankäyttö. Olohuone ja keittiö muodostavat avaran kokonaisuuden. Vaatehuone, lasitettu parveke. Autotalliosake 5000 e. Yhtiöllä on oma tontti. LT JULKULA | 2h+k+s | 85 000 € | 60.0 m 2 | 21454110 JAAMANTIE 5 D Kaunis koti hyvällä paikalla puistoon rajoittuvalla tontilla. Talo on tehty 2013. Lasitettu parveke ja terassipiha. RT NEULAMÄKI | 3h+k+s | 168 000 € | 75.0 m² | 20971200 Lisätiedot näistä ja monista muista kodeista löydät www.lkvkiinteistoinssi.fi Katja Määttälä Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV Auktorisoitu kiinteistöarvioija (AKA) 040 541 1452 katja.maattala@lkvkiinteistoinssi.fi LKV Kiinteistöinssi Oy Puijonkatu 15, 70100 Kuopio kiinteistoinssi@lkvkiinteistoinssi.fi 017 287 1000 Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n jäsentoimisto (A) Lassipekka Parviainen Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 044 700 8775 lassipekka.parviainen@lkvkiinteistoinssi.fi Kodinvaihto on täynnä tunteita. Onhan se yksi merkittävimmistä valinnoista, joka antaa raamit elämänlaadulle ja hyvinvoinnille. Meidän tehtävämme on auttaa sinua päätöksenteossa, vahvistaa tunne oikealla tiedolla – ja sen jälkeen hoitaa kaupat onnistuneesti loppuun saakka. Nätti. Kaunis. Sievä. Soma. Söötti. Tilava. Ihastuttava. Valoisa. Uusi. Freesi. Tunnelmallinen. Idyllinen. Rohkea. Komea. Vapaa. Upea. Avara. Ajaton. Laadukas. Elävä. Ihana. Ilmeikäs. Oikea. Persoona. Sielukas. Yksilö. Svengaava. Näissä on sitä jotain. Nina Miettinen Myyntineuvottelija, KiAT 044 786 0025 nina.miettinen@lkvkiinteistoinssi.fi TULEMANTIE 4 Omalla isolla 1707 m2 sijaitseva paritalo. Tontista on hallinnanjakosopimus. Voidaan myydä myös erikseen, jolloin A-PUOLI H. 131 000 € ja B-PUOLI H. 47 000 €. KOKO PT KIINTEISTÖ | KYLMÄMÄKI/HILTULANLAHTI | 4h+k+s+wc+2h+k+kph/wc | 178 000 € | 100 m 2 + 60 m² | 21423273 NOTKOTIE 8 Teräsrunkoinen talo rauhallisella sijainnilla Jynkässä. 2008-2012 taloa on laajalti remontoitu ja tekniikkaa uusittu (mm. maalämpö, katto remontoitu ja vaihdettu käyttövesiputket). Persoonallinen kokonaisuus. OKT JYNKKÄ | 3h+k+s | 319 000 € | 120.0 m² | 20824420 RITISENLAHTI 575 Kiinteistöllä yhdistyy moni ostajan haave; asua maaseudun rauhassa, lähellä kaupunkia, ison veden rannalla (Kallavesi), omakotitalo ja rantasauna sekä iso 1,02 ha:n tontti. OKT RITISENLAHTI | 4h+k+khh+kph+s+takkah. | 429 000 € 150.0 m² | 21995306 Valitse tunteella — me varmistamme faktat. AARINTIE 16 Upea hirsi/harkkotalo omassa rauhassa Käärmelahdessa kauniilla 4160 m2:n etelä-länsirantatontilla. Lisäksi rantasauna ja kahden auton talli. Maalämpö. RANTA OKT KÄÄRMELAHTI | 6h+k+s | 625 000 € | 256 m² | 21262895 HIIHTÄJÄNTIE 10 3.ylin krs. Yhtiössä on tehty lvis2010 ja julkisivun maalaus. Tilavat huoneet, iso vaatehuone, erill. wc ja kph-tila. Lasitettu parveke. KT PUIJONLAAKSO | 3h+k+p+wc | 149 000 € | 76.5 m² | 21555878 LIITO-ORAVANKATU 19 Tilava hyvä talo kauniilla puistoon rajoittuvalla tontilla. Autolle on lämmin talli, yläkerrassa on parveke ja alakerrassa terassit. Kokonaisala 238 m 2 . OKT SAARISTOKAUPUNKI | 5h+k+takkah+s | 389 000 € | 184.0 m² | 21001097 JYNKÄNMÄENKATU 2 E 1-tasoinen päätyhuoneisto. Lasitetut terassit ja aidattu piha. 1 autokatospaikan käyttöoikeus kuuluu jokaiselle huoneistolle. Muuttamaan pääset heti. RT SAARISTOKAUPUNKI | 3h+k+khh+s (YJ 4h+k+khh+s) | 219 000 € | 84.0 m² | 21787397 KUNINKAANKATU 26 A Asunto Oy Puolikuu yhtiöstä 2.kerroksen kaunis koti.LVIS-peruskorjaus tehty. Yhtiö on omalla tontilla. KT KESKUSTA | 2h+k+kh | 193 000 € | 72.5 m² | 20437414 KANAVANRANTA 7 Laadukas 3.krs kulmahuoneisto. Näkymä avautuu Kanavalle päin. Lasitettu parveke. Autokatososake H. 7 800 euroa. KT SAARISTOKAUPUNKI | 3H+K+S | 70 m 2 | 195 000 € | 20742083 KALEVALANKATU 7 3.ylin krs., Erillinen wc-tila ja kph, jotka on täysin uusittu yhtiön LVIS-remontin yhteydessä vuonna 2017. Lasitettu parveke. Hyvin hoidettu yhtiö, yhtiöllä on varsin paljon vuokratuloja. KT MÄNNISTÖ | 3h+k | 75 m 2 | VH. 129 000 € | 20757107