Nro 13 · 23.8.2023 · Asuntokaupan oma erikoislehti EI ALOITUSMAKSUA! ALUEEN NÄKYVIN MARKKINOINTI! Kiinteistömaailma TORIKARTANO Haapaniemenkatu 19, 70110 Kuopio Päivi Järveläinen paivi.jarvelainen@km.fi 044 279 8916
23.8.2023 2 KOLUMNI Pekka Linna varatuomari, LKV Elämme ”merkillisiä” aikoja asuntomarkkinoilla. Meneillään on sopeutumisvaihe, jossa uudessa korkoja elinkustannusolosuhteessa haetaan uutta tasoa sekä asuntokaupan volyymille että asuntojen hinnoille. Jokin aika sitten toinen valtakunnassamme ilmestyvä iltapäivälehti teki muutaman jutun sarjan Itä-Suomen asuntomarkkinasta. En tiedä, mikä oli juttujen julkaisemisen perimmäinen tarkoitus, mutta haastateltaviksi valittujen tiettyjen paikkakuntien asukkaiden ikäjakauma ja käsitys asuinpaikkansa tulevaisuudesta ei kaikin osin antanut positiivista viestiä ko. paikkakunnalle mahdollista muuttoa harkitseville. Joskus on todettu, ettei omaa pesää kannata liata. Jos näin tapahtuu, muuttuu oma elämä epämukavaksi, eikä vieraistakaan ole tungosta. Maailmaa kannattaa ylipäätään katsoa positiivisin katsein ja mahdollisuushakuisesti. Koteja myydään ja ostetaan koko ajan. Kauppavolyymit ja hinnat vaihtelevat, mutta hyväkuntoisille, hyvällä sijainnilla oleville sekä oikein hinnoitelluille kohteille on yleensä kohtuullisesti kiinnostusta. Rakennuskustannusten noustua viime aikoina on kiinnostus uuden karheille omakotitaloille ollut kaikissa Itä-Suomen isoimmissa taajamissa hyvä. Kun kodin vaihtaminen on syystä taikka toisesta ajankohtaista, kannattaa tässäkin prosessissa käyttää asiantuntijaa apuna. Tällä tavalla toimien myyntiin menevälle kohteelle saadaan oikea markkinahinta, kohde saa kunnollisen markkinoinnin ja kauppa saadaan tehtyä turvallisesti. Itä-Suomessa menee tällä hetkellä kohtuullisen hyvin monellakin rintamalla. Näin, vaikka Ukrainan sota on kurittanut meitä monella tavalla, väestömme vähenee ja ikääntyykin monella alueella sekä monen alueen asuntojen hintataso laskee. Me täällä Itä-Suomessa olemme tärkeässä roolissa varmistamassa oman alueemme vetoja pitovoimaa. Meidän jokaisen on hyvä pohtia, millä keinoilla juuri minä voin vaikuttaa oman lähiympäristöni säilymiseen haluttuna. Pekka Linna, varatuomari, LKV ASUNTOKAUPASTA ITÄ-SUOMESSA Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 7 Asunto Oy Kuopion Arinapolku 7 on nyt valmis. Viisi kaksikerroksista rivitalokotia upealla paikalla Savolanniemessä, lähellä rantaa, koulua ja palveluita, lenkkipolkuja ja latuja. Huoneistojen pohjaratkaisu on käytännössä toimivaksi todettu ja tykätty, varustetaso laadukas ja aikaa kestävä. Paikan päällä näkee nyt koko kokonaisuuden, sijainnin, pohjaratkaisun ja mitä materiaalivalintoja olemme tehneet kalusteiden, laattojen ja varusteiden osalta. Tilavat ja viihtyisät lasitetut terassit ja parvekkeet houkuttelevat nauttimaan loppukesän hetkistä ja antavat säänsuojaa ja mahdollisuuden sisustaa ympäri vuoden. Sovi aika esittelylle Sinulle sopivaan aikaan, totea itse ja ihastu. HUONEISTOT A2 5h+k+s 121,0 m 2 336.000 € A3 5h+k+s 131,5 m 2 352.000 € B1 5h+k+s 122,0 m 2 330.000 € RAKENNAMME UNELMIESI KODIN Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. KT KELLONIEMI 73,5 m 2 3h, k. Tähän Kotiin astuessa tulee hyvä mieli, vastassa on ihastuttava ja täysin muuttovalmis kokonaisuus. Läpitalon pohjaratkaisu, tyylikkäästi remontoitu kylpyhuone ja keittiö, lasitettu parveke. Taloyhtiö omalla tontilla. Mh. 70.417,16 €. Vh. 74.000 €. Luotsitie 7 KT KESKUSTA 26 m 2 1h, kk. Loistava paikka, palvelujen äärellä. Yhtiössä LVIS-remontti tehty ja paljon muitakin remontteja, avarat näkymät pihan puolelle. Kylpyhuone remontoitu putkiremontin yhteydessä ja kunto on muutoinkin hyvä. Hp. 106.000 €. Maaherrankatu 3 A KT PÄIVÄRANTA 65 m 2 3h, k, s. Hissitalon päädyssä, hyvien liikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä sijaitsee tämä lämminhenkinen ja vaalea koti. Arjen mukavuutta luo lasitettu parveke ja oman saunan löylyt. Mh. 80.190,92 €. Vh. 82.000 € Metsäkummuntie 4 KT HAAPANIEMI 52 m 2 2h, k. Hissitalon 3. krs koti terassitalossa, hyvällä paikalla, kävelymatkan päässä keskustan palveluista. Huoneiston levyinen lasitettu terassi ja huikeat näkymät kaupunkiin ja Kallavedelle. Ilmalämpöpumppu. Mh. 105.943,47 € Vh. 109.000 €. Myhkyrinkatu 3 KT PIHLAJALAAKSO 78,5 m 2 3h, k, s. Lämminhenkinen ja viihtyisä koti talon päädyssä, hissitalon 3.krs. V. 2012 valmistunut velaton taloyhtiö upealla paikalla.. Kaupunkiasumisen ja luonnon yhdistämistä parhaimmillaan. Iso lasitettu parveke rauhallisin vehrein näkymin. Hp. 229.000 €.Ruutikellarinkatu 6 6.9.2019 11 Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 OKT AIRAKSELA, 5 h+k+s 132,5 m 2 Kaunis, valoisa ja avarapohjainen lämminhenkinen Koti! Talvipakkasilla pääsee nauttimaan puukiukaan löylyistä ja varaava takka/leivinuuni tuovat lisälämpöä. Sijainti on mitä parhain rauhaa ja luontoa rakastavalle, oma tontti. Varastotilaa, grillikatos, aitta ja lämmin autotalli. Kalliomäenkuja 1. Hp. 219.000 € Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 KT PETONEN, 3 h+k+s 66 m 2 Tehokaspohjainen päätykoti lähellä Petosen palveluita ja hyviä urheiluja ulkoilumahdollisuuksia. Avarat näkymät, parveke, oma sauna. Piekanankuja 3 C. Hp. 102.701,55 €. Vhp. 104.000 € KT UUSI-HAAPANIEMI, 5 h+k+s 116 m 2 Täydellinen kokonaisuus! Kauttaaltaan laadukkaasti remontoitu linjakas Koti, jossa lasitettu koko huoneiston levyinen terassi upein näkymin! Mahdollisuus ostaa lämmin autotalli. Lehtoniemenkatu 8 Hp. 309.000 € LIIKETILA KESKUSTA, 32 m 2 Hyvällä paikalla katutasossa, isot näyteikkunat ja oma sisäänkäynti suoraan Kuninkaankadulta. Tila on hyväkuntoinen ja soveltuu moneen eri tarkoitukseen ja toimintaan. Kuninkaankatu 21. Hp. 49.000 € RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. KT KESKUSTA, 3 h+kt+s 103,5 m 2 Upea uutuutta hohkava läpitalon valoisa ja avara city-koti! Laadukasta asumista nykytekniikalla varustetussa talossa omalla tontilla aivan ydinkeskustassa. Arjen luksusta tuo mm. huonekohtainen jäähdytys ja lämmin autohalli. Haapaniemenkatu 40 Hp. 382.950 € Tule tutustumaa muuttovalmiisiin koteihin Esittely su 10.3. klo 13:30-14, Arinapolku 6 A Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 KT KESKUSTA, 3-4 h+k 90 m 2 Hurmaava, vaalea ja valoisa avara Koti aivan upealla paikalla LVIS -saneeratussa talossa! Ylin kerros, pääty, lasitettu parveke, takka, keittiö kalusteineen ja koneineen täysin uusittu, samoin kph ja wc. Hallituskatu 8 A. Hp. 179.000 € Vhp. 296 896,24 € Esittely su 10.3. klo 11:30-12 Esittely su 10.3. klo 12:30-13 Esittely su 10.3. klo 15:45-16:30 Esittely su 10.3. klo 14:30-15 KT PUIJONLAAKSO, 2 h+kt 59,5 m 2 Valoisa ja avarapohjainen läpitalonkoti. Lasitettu parveke ja kylpyhuone remontoitu v. 2012. Vuokrattu. Taivaanpankontie 19. Hp. 76.000 € KT MÄNNISTÖ, 6 h+k+s 129 m 2 Upea kokonaisuus; toimiva avara pohja, oh:ssa takka, avoimet näkymät, taloyhtiössä mm. käyttövesi-ja viemäriputket uusittu. Kalevalankatu 47 B. Hp. 234.000 € KT KELLONIEMI, 3 h+k 71 m 2 Hyväkuntoinen vaaleapintainen Koti, jonka sydämenä ihastuttava ja tyylikäs remontoitu keittiö. Luotsitie 12 A Hp. 76.000 € RT SAVOLANNIEMI, 4 h+k+s 95 m 2 Tehokaspohjainen päätykoti! Terassi edessä etelään päin ja suojaisa takapiha. Huoneistolle kuuluvat autotalli ja tilava varasto. Rantaraitti 6 A. Hp. 197.000 € LT SAVOLANNIEMI, 3 h+k+s 75 m 2 Tyylikäs, valoisa ja vaalea UUSI läpitalon päätykoti. Huoneiston levyinen lasitettu parveke! Arinapolku 6 A. Hp. 192.000 € RT JULKULA, 5 h+k+s 116 m 2 Kaunis ja hyväkuntoinen päätykoti loistavalla paikalla Julkulassa! Suojaisa aidattu piha, lasitettu terassi ja parveke. Puijonsarventie 29 B Hp. 186.000 € Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 Juuri valmistunut Asunto Oy Kuopion Varraspolku 5 käsittää kahdeksan hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivitalokotia. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan paikan päälle yleisesittelyyn tai sovi aika esittelylle Sinulle sopivaan aikaan! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. Kysy lisää : Sanna-Mari Poutiainen, p. 040 739 1598 3 h+k+s 87 m 2 Mh. 224.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 15:30-16 4 h+k+s 106 m 2 Mh. 259.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 15:30-16 5 h+k+s 130 m 2 Mh. 287.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 16-16:30 Kalusteet Kuopion Rakennustarvikkeesta ja pintamateriaalit Kuopion Carlsonilta, kodinkoneet AEG-merkkiset. Kylpyhuoneessa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät ja laattavalinnat ovat kauniit aikaa kestävät. Saunan panelointi ja lauteet tervaleppää, kiukaana Harvian kaunis Clindro -kiuas. Lattioissa Parlan tammiparketti tai valkolakattu tammiparketti. Autokatospaikat ja pihapaikat erillisinä osakkeina, mahdollisuus ostaa autokatospaikka tai pihapaikka. Autokatospaikan hinta on 6.500 € ja pihapaikan hinta 2.500 €. Esittely su 8.9 klo 12:45-13:15 Esittely su 8.9 klo 12-12:30 Esittely su 8.9 klo 13:45-14:15 Esittely ma 9.9 klo 17:30-18 Esittely su 8.9 klo 14:45-15:15 Esittely ke 11.9 klo 17:30-18 OKT Kuopio 119,88 m 2 / Mh. 195.000 € Maaninka 4h,kh,khh,s. Ihana ja moderni selkeällä pohjaratkaisulla varustettu v. 2014 valmistunut talo, jossa lämmitysmuotona käyttökustannuksiltaan edullinen maalämpö. Maaningan palvelut ja harrastusmahdollisuudet lähellä. Pihtisalmentie 25 9897264 OKT Siilinjärvi 120 m 2 / Mh. 119.000€ Pöljä 4h,k,khh,s. Lapsiperheelle mukavan matkan päässä Pöljän koulusta sijaitseva koti, omaltta 2.000 m 2 tontilla. Talo kaipaa kunnostusta, vaikkakin siinä on tehty aikojen saatossa kunnostuksia. Kuntotarkastus tehty 29.4.2019. Kaatrontie 70. Esittely ma 9.9. klo 18.30-19.00 Jari H 9682443 OKT Siilinjärvi 120,6/140,8 m 2 / Mh. 156.000 € Hamula 4h,k,ruokailu,s. Suositulla Hamulan kylällä alkuperäiseltä omistajalta hyvin ylläpidetty koti. Takapihalta aukeavat kauniit peltomaisemat. Talossa on tehty aikojen saatossa mukavasti remonttiakin ja on ikäistään nuoremman oloinen. Oma tontti 2.600 m 2 . Hamulantie 161. 9903157 OKT Siilinjärvi 133 m 2 / Mh. 175.000 € Siilinpää 6h,k,s. Arvostetulla ok-talo alueella sijaitseva lämminhenkinen ja monien mahdollisuuksia koti, omalla 1230 m 2 tontilla. Lähettyviltä löytyvät koulut ja uimarannat. Talossa tehtyinä remontteina mm. ikkunatja ovet, vesikatto, salaojat. Savolantie 7. Esittely ma 9.9. klo 17.45-18.15 Jari H 9653020 OKT Kuopio 121 m 2 / Mh. 165 000 € Maaninka 4-5h,k,s,khh. Maaningan keskustan tuntumassa tiiliverhoiltu, hyväkuntoinen talo, josta pidetty hyvää huolta vuosien aikana. Siistit sisäpinnat. Kaunis ja ihastuttava puutarhapiha runsaine istutuksineen. Takapihan puolella lasitettu tilava terassi. Oma tontti 1 022 m². Keskusraitti 25. Esittely ma 9.9. klo 17.30-18.15 Jari J 9513127 RT Siilinjärvi 78,5 m 2 / Mh. 118.030,29 € Simonsalo Vh. 119.000 € 3h,k,s. Porrastetulla pohjaratkaisulla oleva huoneisto Simonlammen äärellä, josta avautuu upeat näkymät. Tilavassa olohuoneessa kaunis takka. Mm. saunaja pesutilat remontoitu tasokkaasti 2012. Asuintilojen jatkeena tilava lasitettu terassi, jossa viihtyy rantamaisemia ihastellen. Anteronkierto 8 A 9919722 RT Siilinjärvi 76 m 2 / Mh. 139.000 € Toivala 3h,k,s. Siistikuntoinen, toimivapohjainen ja valoisa huoneisto suositussa yhtiössä. Lähistöllä koulut ja uusi päiväkoti. Lapsille suojaisa pihapiiri leikkialueineen. Hyvät yhteydet myös Kuopioon ja Siilinjärvelle. Metsäpekantie 2 C. Esittely ti 10.9. klo 17-17.30 Jari J 9518857 RT Siilinjärvi 90 m 2 / Mh. 147.500 € Vesijärvi 4h,k,s. Lämminhenkinen päätyhuoneisto, jossa koneellinen ilmanvaihto. Asumiskustannuksiin voi kätevästi vaikuttaa käyttämällä lämmityksessä olohuoneen takka-/leivinuunia. Huoneistolla käytössä autokatos. Keskeinen sijainti alakoulun ja päiväkodin sekä julkisen liikenteen palvelujen lähellä. Vesijärventie 4 F 9444126 PT Siilinjärvi 103 m 2 / Mh. 145.000 € Harjamäki 3-4h,k,s. Kadun päässä aivan luonnon viereen sijoittuva laajalti remontoitu, tilava paritalohuoneisto. Oma autotalli. Yhtiö on liitetty kaukolämpöön ja sijaitsee omalla 3 600 m² tonttilla. Yhtiössä uusittu viimeksi mm. käyttövesiputket, ikkunat, ovet ja sähköistykset. Alueella hyvät ulkoilumahdollisuudet. Myllyharjuntie 18 A 9996641 OKT Kuopio 93 m 2 / Mh. 49.000 € Maaninka 3h,k,s,pkh. Tämä kohde myydään tarjousten perusteella, lähtöhintana 49 000 e . Myyjällä oikeus hyväksyä/hylätä tarjoukset. Rauhallisella ok-taloalueella näppäräpohjainen koti pikkuperheelle omalla 875 m² tontilla ja aivan Maaningan keskustan palvelujen tuntumassa. Aapontie 4. Esittely ma 9.9. klo 18.20-18.45 Jari J 9627846 OKT Siilinjärvi 100 m 2 / Mh.120.000 € Kumpunen 4h,k,s. Tiiliverhoiltu talo omalla, valoisalla 2 820 m² tontilla maaseutumaisessa miljöössä peltoalueen reunassa. Edulliset ylläpitokulut. Hyötypuutarha, jossa mm. marjapensaita ja runsastuottoinen kasvimaa. Pihapiirissä erillinen autotalli/varastorakennus. Keskustaan vain n. 3,2 km. Koivikkotie 7 9694043 Kuiluntie 3, 71800 Siilinjärvi. SKVL [A] Henkilökohtaista palvelua yli 20 vuoden kokemuksella. KT Siilinjärvi 26,5 m 2 / Mh. 46.000 € Kirkonmäki 1h,kk. Peruskuntoinen huoneisto hissillisessä taloyhtiössä, jota on pidetty tasaisesti yllä. Kohde sopii erinomaisesti sijoituksen vastike vain 84,80 e/kk ja miksei ensiasunnoksi. Haarahongantie 17 A 9488990 KT Siilinjärvi 34 m 2 / Mh. 66.837 € Kirkonmäki Vh. 69.000 € 1h,kk,s. Heti vapaa siistikuntoinen huoneisto. Tilava huoneiston levyinen lasitettu parveke lännen suuntaan rauhalliselle takapihalle. Hyvä sijainti lyhyen kävelymatkan etäisyydellä keskustan palveluista. Vakavarainen yhtiö ja sijainti omalla tontilla. Santamäentie 2 A 9877672 KT Siilinjärvi 58,9 m 2 / Mh. 62.870 € Siilinpää Vh. 69.500 € 2h,k. Heti vapaa, kokonaan remontoitu ykköskerroksen huoneisto. Pesutilat, keittiö ja sisäpinnat uusittu. Olohuoneesta käynti huoneiston levyiselle lasitetulle parvekkeelleJos haet muuttovalmista huoneistoa läheltä keskustan palveluja, niin tässäpä hyvä vaihtoehto. Salmintie 8 C 9677156 RT Siilinjärvi 73 m 2 / Mh. 120.000 € Leppäkaarre 3h,k,s. Upea muuttovalmis päätykoti, jossa avoin olohuone/keittiö yhteys. Taloyhtiön sisäpihalla on lasten kiva ja turvallinen leikkiä. Leppäkaarteentie 43 D 9506667 RT Siilinjärvi 60 m 2 / Mh. 95.730 € Leppäkaarre Vh. 98.000 € 2h,k,s. Nuorekkaasti remontoitu hyväkuntoinen huoneisto kaukolämpöyhtiössä. Uusitut keittiö, pesutilat ja sisäpinnat. Suojainen, aidattu takapiha. Yhtiöllä oma tontti ja yhtiössä uusittu vesiputket. Honkamäentie 1 F. Esittely ti 10.9. klo 17.50-18.15 Jari J 9965227 RT Kuopio 60,5 m 2 / Mh. 126.000 € Jynkkä 2h,k,s. Oivallinen heti vapaa koti sinulle, joka arvostat rauhallista sijaintia ja kuitenkin palvelujen läheisyyttä. Huoneisto on hyväkuntoinen ja muuttovalmis sekä kodikkaan oloinen. Autoa voi säilyttää autokatoksessa. Kirnukuja 5 A. Esittely ma 9.9. klo 16.45-17.15 Jari H 9982884 RT Kuopio 72 m 2 / Mh. 99.500 € Maaninka 3h,k,s. Tässä siistikuntoinen, laajalti remontoitu ja valoisa päätyhuoneisto, joka sijaitsee rauhallisessa yhtiössä palvelujen välittömässä läheisyydessä. Avoin oh-keittiö -yhteys. Tilava ja suojaisa oleskelupiha. Sahatie 3 as. Esittely ma 9.9. klo 17.00-17.25 Jari J 9563256 KT Siilinjärvi 38 m 2 / Mh. 68.000 € Kirkonmäki 1h,kk,s. Huippusiisti koti omalla saunalla, jossa myös ns. makuusoppi, huoneisto sopii aivan hyvin pientä kaksiota kaipaavalle. Yhtiössä tehty putkiremontti, eikä kunnossapitotarveselvityksen mukaan 5-v kaudelle ei ole tarvetta asumiskustannuksia lisääviin remontteihin. Haarahongantie 1 A 9809511 KT Siilinjärvi 62 m 2 / Mh. 109.140 € Keskusta Vh. 213.300 € 3h,k,s. Laadukas hissikerrostalo omalla tontilla keskustan palvelujen läheisyydessä. Vesikiertoinen lattialämmitys, jolloin patterit eivät rajoita sisustusratkaisuja. Huoneistokohtainen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla sekä oma vesimittari. Lasitettu parveke. Asematie 9 A 16. Esittely ma 9.9. klo 18.00-19.00 Raija 9735375 Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi LT PETONEN 75 m 2 3h, kt, s. Upea uusi muuttovalmis koti luhtitalon toisessa kerroksessa. Sijainti on keskeinen lähellä erinomaisia urheiluja ulkoilupaikkoja ja kauppoja, hyvät liikenneyhteydet. Koko huoneiston levyinen lasitettu parveke. Hp. 215.000 € Perunakatu 1 RT SAVOLANNIEMI 130,5 m 2 5h, k, s. Kertakaikkisen upea kokonaisuus. 2020 valmistunut velaton taloyhtiö, edessä vilkkuu Kallavesi ja lähiympäristö on valmis ja kaunis, sijainti mitä parhain. Valoisa ja aivan ihana päätykoti. Mahd. ostaa autokatospaikka. Hp. 324.000 €. Arinapolku 8 C OKT JULKULA 118,5 / 143 m 2 4h, k, s. takkah, autotalli ja varastotilaa. Upeiden ulkoilumaastojen sekä Kallaveden äärellä, rauhallisella paikalla viihtyisä, ja kaunis koti, tilat kahdessa tasossa. Talo rakennettu 1970-luvulla, pintoja päivitetty ja remontteja tehty tarpeen mukaan. Hp. 164.000 €. Kalliolahdentie 15 VA PAAKKILA, TUUSNIEMI Kauniissa maalaismaisemassa maaseudun rauhassa ihastuttava vapaa-ajan kohde. 5.000 m 2 tontilla 1930-luvulla rakennettu päärakennus, puukiukaalla varustettu pihasauna, jossa saunatupa ja kaksi puuliiteriä/varastoa ja huussi. Hp. 35.000 €. KT TUUSNIEMI 46 m 2 2h, kk. Kaunis ja huolella pidetty muuttovalmis koti. Pohjaratkaisu on neliöitään suuremman oloinen ja valoisa, ei hukkaneliöitä. Laminaattilattiat, keittokomero olohuoneen yhteydessä, kokonaan kaakeloitu kylpyhuone, eteisessä kaappitilaa reilusti ja lisäksi vaatehuone, lasitettu parveke. Mh. 10 079,51 €. Vh. 17.000 €. Keskitie 3 KT SAARIJÄRVI 78,5 m 2 3h, k. Tämä ylimmän asuinkerroksen koti hurmaa sisään astujan valoisuudella ja vaaleudella sekä täysin remontoidulla kunnollaan. Yhtiöön tehty vuosien varrella remontteja. LVIS-peruskorjaus tehty 2021-2022. Mh. 72 277,40 € Vh. 124.000 €. Ilmarisentie 16 ERILLISTALO PETONEN 122 m 2 3h, k, khh, s. Avarat tilat yhdessä tasossa. Alun perin viisiö on tällä hetkellä kolmio ja muuntuu tarpeen mukaan. Oma suojaisa piha on tämän kodin kruunu. Säilytistilaa on reilusti, mm. kaksi varastoa, autolle katos. Hp. 189.000 €. Petosennotko 1
23.8.2023 3 Merja Kokkonen, LKV 044 350 4201 merja.kokkonen@jalon.fi Jalon-kodit esittelee ja myy ESITTELY su 27.8. klo 16.-16.30 Viimeiset muuttovalmiit Jalon-kodit Päivänpaiste Keski-Kaari 50, 70420 Kuopio Voit varata myös henkilökohtaisen tutustumisajan. Luonnonläheinen Päiväranta tarjoaa monipuoliset palvelut ja hyvät puitteet ulkoiluun ja aktiiviseen elämään. A23 5. krs 2h+kt A22 5. krs 2h+kt+s A40 8. krs 3h+kt+s 38,5m² 46,0m² 65,0m² 40.500 45.000 62.100 135.000 150.000 207.000 myyntihinta velaton hinta AINONKATU 5 · 77600 SUONENJOKI · P 020 155 0500 · MA-PE KLO 9.00-16.00 · www.snjkk.fi Vähimmäispalkkio 2.480 € (sis. alv 24%) ja välityspalkkio 3,66% (sis. alv 24%) velattomasta hinnasta. www. snjkk .fi LKV Suonenjoen Kiinteistökeskus Oy JUHA VÄÄTÄINEN Kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja 0400 161 425 tai 020 155 0502 KT / 1h, kk, s, las. parveke 36 m² Toimiva ja valoisa asunto, 1. krs., helppo liikkua ja kulkea, oma sauna, muuttamaan pääset heti, hyvä sijainti keskustan ja aseman lähellä, osta omaksi asunnoksi tai sijoita / vuokraa. Hp. 32.500 €. Pihlajakatu 14 B OKT / 5h, k, s, at 127 / 163 m² Kodikas ja hyvin hoidettu talo, viihtyisät ja toimivat asuintilat, taloon on uusittu ikkunat 2017 ja käyttövesiputkisto remontti 2020, ilmalämpöpumppu, autotalli, kuntotarkastus tehty 2022, rauhallinen paikka asua kaupungin palvelujen lähellä. Hp. 125.000 €. Kuusikonkatu 3 RT / 2h, k, s 60 m² Kodikas ja siistikuntoinen kaksio, toimivat huonetilat, aurinkoinen takapiha-alue, hyvä ja rauhallinen sijainti Valkeisenmäellä puistoalueen /pyörätien varrella, hyvä taloyhtiö. Hp. 62.000 €. Majapolku 6 B KT / 1h, k, kph/wc, las. parv. 35 m² Valoisa ja näppärä yksiö, kph/wc remontoitu, muuttamaan pääset heti, parvekelasit, rauhallinen sijainti aseman lähellä, SIJOITA / VUOKRAA!! Hp. 27.000 €. Asemakatu 12 KT / 3h, kph/wc, las. parv. 60 m² Heti vapaana oleva kulmahuoneisto, toimivat tilat, remontoi asunto omaan käyttöön tai vuokrakäyttöön, hyvä sijainti lähellä keskustan palveluja. Hp. 24.500 € Asemakatu 1 A 12 OKT / 4h, k, s, kph, khh, 2wc, terassi 100 / 116 m² Kaunis ja hieno paikka Iisveden rannalla. Tällä valoisalla ja aurinkoisella 7,580 ha:n tilalla maaseudun rauhassa on hyvä asua tai viettää vapaa-aikaa. Hyvä asuinrakennus sekä lisäksi rantasauna ja isot talous ja varastorakennukset. Hp. 225.000 €. Kuoppalantie 25 KT / 1h, kk, s 39 m² Heti vapaana oleva valoisa huoneisto hienolla paikalla joen rannalla, kauniit jokinäkymät, alakerta (ei portaita), erittäin hyvä kohde vaikka sijoittajalle tai omaksi asunnoksi, hyvä ja rauhallinen sijainti lähellä keskustan palveluja. Mh. 30.900 € + lo. 2.600 €. Vh. 33.500 €. Rantakatu 3 UUTUUS VA / 2h, k, s n. 36 m² Kauniilla paikalla Kotasaaressa, puhdasvetisen ja kalaisan Niiniveden rannalla, lähellä Nokisen koskea, sähköt, venematka noin 600 m, oma tontti 9570 m 2 . Hp. 29.000 €. Kotasaari UUTUUS VA / 3h, k, s, wc, parvi, kuisti n. 57,5 m² Kaunis ja valoisa paikka Vääräjärven rannalla luonnon rauhassa, hirsiset päärakennus, rantasauna, iso grillikota, lisäksi autotalli -ja varasto, venevaja, aurinkopaneelit, hieno paikka loman viettoon! Hp. 85.000€. Vääräjärventie 395 UUTUUS Aitoa välittämistä jo vuodesta 1996 Kuiluntie 3, 71800 Siilinjärvi SKVL [A] Tutustu kaikkiin kohteisiimme: www. savonkiinteistolkv.fi Jari Huusko LKV, KED Puh. 044 279 8802 Jari Jääskeläinen LKV Auktorisoitu kiinteistöarvioija, (AKA) asunnot, kaupanvahvistaja Puh. 044 279 8800 Raija Jääskeläinen Myyntisihteeri Puh. 0440 279 884 Riitta Suomalainen Myyntineuvottelija Puh. 044 244 8222 sähköposti: etunimi.sukunimi@savonkiinteistolkv.fi KT SIILINJÄRVI / Kirkonmäki 38 m 2 1h,k. G 2013 . Santamäentie 6 Mh. 60.452,59 €. Vh. 68.000 € 21788773 KT KAAVI / Keskusta 48,5 m 2 2h,k. Ei e-tod. Keskustie 3 Mh. 17.900 € 20438523 KT SIILINJÄRVI / Viinamäki 74,5 m 2 3h,k,s. D 2013. Viinamäentie 5 Mh. 198.000 € 20230877 LT SIILINJÄRVI / Räsälä 125 m 2 2h,k ja 4h,k,s,hallija toimistotilat, ei e-tod. Räisäläntie 9. Mh. 238.000 € 21215237 OKT SIILINJÄRVI / Vuorela 123,5 m 2 5h,k,khh,s. D 2018 . Tattikuja 3 Mh. 239.000 € 21645923 OKT SIILINJÄRVI / Pyylampi 114 m 2 5h,k,s,khh. B 2018. Hovilanpisto 5 Mh. 79.000 € 20443887 OKT SIILINJÄRVI / Ahmo 110 m 2 4h,k,s. E 2018 . Oravanpolku 8 Mh. 115.000 € 20395942 RT SIILINJÄRVI / Leppäkaarre 92 m 2 4h,k,s. E 2013 . Vaahterapolku 3 Mh. 144 000 € 21424409 RT SIILINJÄRVI / Vesijärvi 54 m 2 2h,k,s. F 2013 . Kalastajantie 3 B Mh. 84 959,67 €. Vh. 86 000 € 20617728 KT SIILINJÄRVI / Kirkonmäki 80 m 2 3h,k,s. F 2013 . Haarahongantie 9 Mh. 111.243,37 €. Vh. 119.000€ 21844414 KT SIILINJÄRVI / Vuorela 79 m 2 3h,k. C 2007 . Simpantie 4 A Mh. 58.732,05 €. 59.000 € 20750323 OKT MAANINKA / Pulkonkoski 197 m 2 5h,k,khh,s. Ei e-tod. Pulkonkoskentie 541 Mh. 138.000 € 21117448 OKT SIILINJÄRVI / Siilinpää 146/262 m 2 6h,k,s. E 2018 . Savolantie 6 Mh. 135.000 € 20109724 Uu tuu s OKT KUOPIO / Maaninka 126,5 / 145 m 2 4h,k,khh,s. C 2018 . Tapulitie 6. Mh. 229.000 € 20455127 OKT SIILINJÄRVI / Sulkavanniitty 105 m 2 3h, k, tkh, s. Ei e-tod. Simeonintie 8 Mh. 138.000 € 20160186 Uu tuu s OKT SIILINJÄRVI / Toivala 80 m 2 4h,k,s. E 2018 . Kielopolku 6 Mh. 89.000 € 21106817 OKT KUOPIO / Käärmelahti 70/85 m 2 2h,k,parvi,s. Ei e-tod. Veikkolantie 17 Mh. 95.000 € 21498964 OKT MAANINKA / Käärmelahti 18 / 40 m 2 tupakeittiö, makuualkovi, wc. Norontie 11 Mh. 32.000 € 21671227 RT SIILINJÄRVI / Vuorela 109 m 2 4h,k,s. G 2013. Rinnepolku 2. Mh. 139.000 € 20091207 RT SIILINJÄRVI / Vesijärvi 80 m 2 3h, k, s. G 2013 . Ahvenkuja 3 Mh. 82.000 € 21902587 Uu tuu s RT SIILINJÄRVI / Vesijärvi 79,5 m 2 3h,k,s. E 2018. Onkitie 2. Mh. 103.641,75 €. Vh. 127.000 € 21321561 RT SIILINJÄRVI / Ahmo 55 m 2 2h,kk,s. G 2013 . Kärpänpolku 11 Mh. 62.000 € Uu tuu s KT SIILINJÄRVI / Siilinpää 76,2 m 2 3h,k. F 2013 . Salmintie 8 Mh. 47.353,51 €. Vh. 68.000 € 20169664 Uu tuu s KT SIILINJÄRVI / Kirkonmäki 56 m 2 2h,k,s. F 2013 . Haarahongantie 1. Mh. 88 695,18 €. Vh. 93.000 € 21184836 23.8.2023 2 KOLUMNI Pekka Linna varatuomari, LKV Elämme ”merkillisiä” aikoja asuntomarkkinoilla. Meneillään on sopeutumisvaihe, jossa uudessa korkoja elinkustannusolosuhteessa haetaan uutta tasoa sekä asuntokaupan volyymille että asuntojen hinnoille. Jokin aika sitten toinen valtakunnassamme ilmestyvä iltapäivälehti teki muutaman jutun sarjan Itä-Suomen asuntomarkkinasta. En tiedä, mikä oli juttujen julkaisemisen perimmäinen tarkoitus, mutta haastateltaviksi valittujen tiettyjen paikkakuntien asukkaiden ikäjakauma ja käsitys asuinpaikkansa tulevaisuudesta ei kaikin osin antanut positiivista viestiä ko. paikkakunnalle mahdollista muuttoa harkitseville. Joskus on todettu, ettei omaa pesää kannata liata. Jos näin tapahtuu, muuttuu oma elämä epämukavaksi, eikä vieraistakaan ole tungosta. Maailmaa kannattaa ylipäätään katsoa positiivisin katsein ja mahdollisuushakuisesti. Koteja myydään ja ostetaan koko ajan. Kauppavolyymit ja hinnat vaihtelevat, mutta hyväkuntoisille, hyvällä sijainnilla oleville sekä oikein hinnoitelluille kohteille on yleensä kohtuullisesti kiinnostusta. Rakennuskustannusten noustua viime aikoina on kiinnostus uuden karheille omakotitaloille ollut kaikissa Itä-Suomen isoimmissa taajamissa hyvä. Kun kodin vaihtaminen on syystä taikka toisesta ajankohtaista, kannattaa tässäkin prosessissa käyttää asiantuntijaa apuna. Tällä tavalla toimien myyntiin menevälle kohteelle saadaan oikea markkinahinta, kohde saa kunnollisen markkinoinnin ja kauppa saadaan tehtyä turvallisesti. Itä-Suomessa menee tällä hetkellä kohtuullisen hyvin monellakin rintamalla. Näin, vaikka Ukrainan sota on kurittanut meitä monella tavalla, väestömme vähenee ja ikääntyykin monella alueella sekä monen alueen asuntojen hintataso laskee. Me täällä Itä-Suomessa olemme tärkeässä roolissa varmistamassa oman alueemme vetoja pitovoimaa. Meidän jokaisen on hyvä pohtia, millä keinoilla juuri minä voin vaikuttaa oman lähiympäristöni säilymiseen haluttuna. Pekka Linna, varatuomari, LKV ASUNTOKAUPASTA ITÄ-SUOMESSA Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 7 Asunto Oy Kuopion Arinapolku 7 on nyt valmis. Viisi kaksikerroksista rivitalokotia upealla paikalla Savolanniemessä, lähellä rantaa, koulua ja palveluita, lenkkipolkuja ja latuja. Huoneistojen pohjaratkaisu on käytännössä toimivaksi todettu ja tykätty, varustetaso laadukas ja aikaa kestävä. Paikan päällä näkee nyt koko kokonaisuuden, sijainnin, pohjaratkaisun ja mitä materiaalivalintoja olemme tehneet kalusteiden, laattojen ja varusteiden osalta. Tilavat ja viihtyisät lasitetut terassit ja parvekkeet houkuttelevat nauttimaan loppukesän hetkistä ja antavat säänsuojaa ja mahdollisuuden sisustaa ympäri vuoden. Sovi aika esittelylle Sinulle sopivaan aikaan, totea itse ja ihastu. HUONEISTOT A2 5h+k+s 121,0 m 2 336.000 € A3 5h+k+s 131,5 m 2 352.000 € B1 5h+k+s 122,0 m 2 330.000 € RAKENNAMME UNELMIESI KODIN Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. KT KELLONIEMI 73,5 m 2 3h, k. Tähän Kotiin astuessa tulee hyvä mieli, vastassa on ihastuttava ja täysin muuttovalmis kokonaisuus. Läpitalon pohjaratkaisu, tyylikkäästi remontoitu kylpyhuone ja keittiö, lasitettu parveke. Taloyhtiö omalla tontilla. Mh. 70.417,16 €. Vh. 74.000 €. Luotsitie 7 KT KESKUSTA 26 m 2 1h, kk. Loistava paikka, palvelujen äärellä. Yhtiössä LVIS-remontti tehty ja paljon muitakin remontteja, avarat näkymät pihan puolelle. Kylpyhuone remontoitu putkiremontin yhteydessä ja kunto on muutoinkin hyvä. Hp. 106.000 €. Maaherrankatu 3 A KT PÄIVÄRANTA 65 m 2 3h, k, s. Hissitalon päädyssä, hyvien liikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä sijaitsee tämä lämminhenkinen ja vaalea koti. Arjen mukavuutta luo lasitettu parveke ja oman saunan löylyt. Mh. 80.190,92 €. Vh. 82.000 € Metsäkummuntie 4 KT HAAPANIEMI 52 m 2 2h, k. Hissitalon 3. krs koti terassitalossa, hyvällä paikalla, kävelymatkan päässä keskustan palveluista. Huoneiston levyinen lasitettu terassi ja huikeat näkymät kaupunkiin ja Kallavedelle. Ilmalämpöpumppu. Mh. 105.943,47 € Vh. 109.000 €. Myhkyrinkatu 3 KT PIHLAJALAAKSO 78,5 m 2 3h, k, s. Lämminhenkinen ja viihtyisä koti talon päädyssä, hissitalon 3.krs. V. 2012 valmistunut velaton taloyhtiö upealla paikalla.. Kaupunkiasumisen ja luonnon yhdistämistä parhaimmillaan. Iso lasitettu parveke rauhallisin vehrein näkymin. Hp. 229.000 €.Ruutikellarinkatu 6 6.9.2019 11 Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 OKT AIRAKSELA, 5 h+k+s 132,5 m 2 Kaunis, valoisa ja avarapohjainen lämminhenkinen Koti! Talvipakkasilla pääsee nauttimaan puukiukaan löylyistä ja varaava takka/leivinuuni tuovat lisälämpöä. Sijainti on mitä parhain rauhaa ja luontoa rakastavalle, oma tontti. Varastotilaa, grillikatos, aitta ja lämmin autotalli. Kalliomäenkuja 1. Hp. 219.000 € Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 KT PETONEN, 3 h+k+s 66 m 2 Tehokaspohjainen päätykoti lähellä Petosen palveluita ja hyviä urheiluja ulkoilumahdollisuuksia. Avarat näkymät, parveke, oma sauna. Piekanankuja 3 C. Hp. 102.701,55 €. Vhp. 104.000 € KT UUSI-HAAPANIEMI, 5 h+k+s 116 m 2 Täydellinen kokonaisuus! Kauttaaltaan laadukkaasti remontoitu linjakas Koti, jossa lasitettu koko huoneiston levyinen terassi upein näkymin! Mahdollisuus ostaa lämmin autotalli. Lehtoniemenkatu 8 Hp. 309.000 € LIIKETILA KESKUSTA, 32 m 2 Hyvällä paikalla katutasossa, isot näyteikkunat ja oma sisäänkäynti suoraan Kuninkaankadulta. Tila on hyväkuntoinen ja soveltuu moneen eri tarkoitukseen ja toimintaan. Kuninkaankatu 21. Hp. 49.000 € RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. KT KESKUSTA, 3 h+kt+s 103,5 m 2 Upea uutuutta hohkava läpitalon valoisa ja avara city-koti! Laadukasta asumista nykytekniikalla varustetussa talossa omalla tontilla aivan ydinkeskustassa. Arjen luksusta tuo mm. huonekohtainen jäähdytys ja lämmin autohalli. Haapaniemenkatu 40 Hp. 382.950 € Tule tutustumaa muuttovalmiisiin koteihin Esittely su 10.3. klo 13:30-14, Arinapolku 6 A Elämäsi kauppa. SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi Asunto Oy Kuopion ARINAPOLKU 6 Erinomaiselle paikalle Savolanniemeen, osoitteeseen Arinapolku 6, valmistui juuri yhdeksän hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivi/luhtitalokotia. Lumonin lasitus kaikillla terasseilla/parvekkeilla sisältyy kauppahintaan. Kylpyhuoneissa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät. Lattiat ovat laattaa sekä valkolakattua tammiparkettia, saunat ovat tervaleppää. Laadukkaat kalusteet ovat Kuopion Rakennustarvikkeesta ja AEG-merkkiset kodinkoneet ovat rosteriset. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka 6.500 € tai pihapaikka 2.500 €. Nämä Kodit ovat nyt muuttovalmiita, joten varaa aika esittelylle paikan päälle, tutustu ja ihastu! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. LUHTITALOKODIT 1. krs. 3 h+k+s 73 m 2 189.000 € 2. krs. 3 h+k+s 75 m 2 192.000 € 6/2019 valmistuu tämä 8 rivitalokodin taloyhtiö Savolanniemeen osoitteeseen Varraspolku 5. Rakennustyöt ovat käynnissä ja hyvällä mallilla. Vielä voi vaikuttaa materiaaleihin. Kysy lisää! ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 HUONEISTOESIMERKIT 3 h+k+s 73 m 2 194.000 € 3 h+k+s 87 m 2 224.000 € 4 h+k+s 106 m 2 259.000 € 5 h+k+s 130,5 m 2 287.000 € Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi KT NEULAMÄKI 2 h+kk 45 m 2 Näppärän kokoinen ja hyväpohjainen kaksio Neulamäessä omaksi Kodiksi tai sijoituskohteeksi. Heti vapaa! Leimaajantie 3. Hp. 74.000 € Esittely: su 13.1. klo 13-13.30 KT LEVÄNEN 2 h+k 61 m 2 Tilava läpitalon kaksio hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä. Kylpyhuone remontoitu, parveke. Tuuttikuja 2 Hp. 59.148,98 € Vhp. 62.000 € Esittely: su 13.1. klo 14-14.30 OKT JULKULA 4 h+k+s+th, autotalli ja varastotilaa 118,5/143 m 2 Lämminhenkinen koti rauhallisella paikalla Kallaveden ja hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Kalliolahdentie 15. Hp. 209.000 € Esittely: su 13.1. klo 12-12.30 OKT SAVOLANNIEMI 6 h+k+s 167/192 m 2 Erinomainen sijainti isolla puistoon rajoittuvalla tontilla päättyvän tien päässä. Hyvänä lisänä autotalli, autokatos ja varasto. Auringonkierto 19. Hp. 286.000 € Esittely: su 13.1. klo 15-15.30 KT KESKUSTA, 3-4 h+k 90 m 2 Hurmaava, vaalea ja valoisa avara Koti aivan upealla paikalla LVIS -saneeratussa talossa! Ylin kerros, pääty, lasitettu parveke, takka, keittiö kalusteineen ja koneineen täysin uusittu, samoin kph ja wc. Hallituskatu 8 A. Hp. 179.000 € Vhp. 296 896,24 € Esittely su 10.3. klo 11:30-12 Esittely su 10.3. klo 12:30-13 Esittely su 10.3. klo 15:45-16:30 Esittely su 10.3. klo 14:30-15 KT PUIJONLAAKSO, 2 h+kt 59,5 m 2 Valoisa ja avarapohjainen läpitalonkoti. Lasitettu parveke ja kylpyhuone remontoitu v. 2012. Vuokrattu. Taivaanpankontie 19. Hp. 76.000 € KT MÄNNISTÖ, 6 h+k+s 129 m 2 Upea kokonaisuus; toimiva avara pohja, oh:ssa takka, avoimet näkymät, taloyhtiössä mm. käyttövesi-ja viemäriputket uusittu. Kalevalankatu 47 B. Hp. 234.000 € KT KELLONIEMI, 3 h+k 71 m 2 Hyväkuntoinen vaaleapintainen Koti, jonka sydämenä ihastuttava ja tyylikäs remontoitu keittiö. Luotsitie 12 A Hp. 76.000 € RT SAVOLANNIEMI, 4 h+k+s 95 m 2 Tehokaspohjainen päätykoti! Terassi edessä etelään päin ja suojaisa takapiha. Huoneistolle kuuluvat autotalli ja tilava varasto. Rantaraitti 6 A. Hp. 197.000 € LT SAVOLANNIEMI, 3 h+k+s 75 m 2 Tyylikäs, valoisa ja vaalea UUSI läpitalon päätykoti. Huoneiston levyinen lasitettu parveke! Arinapolku 6 A. Hp. 192.000 € RT JULKULA, 5 h+k+s 116 m 2 Kaunis ja hyväkuntoinen päätykoti loistavalla paikalla Julkulassa! Suojaisa aidattu piha, lasitettu terassi ja parveke. Puijonsarventie 29 B Hp. 186.000 € Asunto Oy Kuopion VARRASPOLKU 5 Juuri valmistunut Asunto Oy Kuopion Varraspolku 5 käsittää kahdeksan hyvin suunniteltua ja varusteltua, laadukkaasti toteutettua rivitalokotia. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan paikan päälle yleisesittelyyn tai sovi aika esittelylle Sinulle sopivaan aikaan! RAKENNAMME UNELMIESI KODIN. Vankka ammattitaito ja vuosikymmenten rakennuskokemus tekevät meistä luotettavan kumppanin. Kysy lisää : Sanna-Mari Poutiainen, p. 040 739 1598 3 h+k+s 87 m 2 Mh. 224.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 15:30-16 4 h+k+s 106 m 2 Mh. 259.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 15:30-16 5 h+k+s 130 m 2 Mh. 287.000 € Esittelyssä sunnuntaina 8.9. klo 16-16:30 Kalusteet Kuopion Rakennustarvikkeesta ja pintamateriaalit Kuopion Carlsonilta, kodinkoneet AEG-merkkiset. Kylpyhuoneessa on perinteisen rakennustavan mukaan kivirakenteiset seinät ja laattavalinnat ovat kauniit aikaa kestävät. Saunan panelointi ja lauteet tervaleppää, kiukaana Harvian kaunis Clindro -kiuas. Lattioissa Parlan tammiparketti tai valkolakattu tammiparketti. Autokatospaikat ja pihapaikat erillisinä osakkeina, mahdollisuus ostaa autokatospaikka tai pihapaikka. Autokatospaikan hinta on 6.500 € ja pihapaikan hinta 2.500 €. Esittely su 8.9 klo 12:45-13:15 Esittely su 8.9 klo 12-12:30 Esittely su 8.9 klo 13:45-14:15 Esittely ma 9.9 klo 17:30-18 Esittely su 8.9 klo 14:45-15:15 Esittely ke 11.9 klo 17:30-18 OKT Kuopio 119,88 m 2 / Mh. 195.000 € Maaninka 4h,kh,khh,s. Ihana ja moderni selkeällä pohjaratkaisulla varustettu v. 2014 valmistunut talo, jossa lämmitysmuotona käyttökustannuksiltaan edullinen maalämpö. Maaningan palvelut ja harrastusmahdollisuudet lähellä. Pihtisalmentie 25 9897264 OKT Siilinjärvi 120 m 2 / Mh. 119.000€ Pöljä 4h,k,khh,s. Lapsiperheelle mukavan matkan päässä Pöljän koulusta sijaitseva koti, omaltta 2.000 m 2 tontilla. Talo kaipaa kunnostusta, vaikkakin siinä on tehty aikojen saatossa kunnostuksia. Kuntotarkastus tehty 29.4.2019. Kaatrontie 70. Esittely ma 9.9. klo 18.30-19.00 Jari H 9682443 OKT Siilinjärvi 120,6/140,8 m 2 / Mh. 156.000 € Hamula 4h,k,ruokailu,s. Suositulla Hamulan kylällä alkuperäiseltä omistajalta hyvin ylläpidetty koti. Takapihalta aukeavat kauniit peltomaisemat. Talossa on tehty aikojen saatossa mukavasti remonttiakin ja on ikäistään nuoremman oloinen. Oma tontti 2.600 m 2 . Hamulantie 161. 9903157 OKT Siilinjärvi 133 m 2 / Mh. 175.000 € Siilinpää 6h,k,s. Arvostetulla ok-talo alueella sijaitseva lämminhenkinen ja monien mahdollisuuksia koti, omalla 1230 m 2 tontilla. Lähettyviltä löytyvät koulut ja uimarannat. Talossa tehtyinä remontteina mm. ikkunatja ovet, vesikatto, salaojat. Savolantie 7. Esittely ma 9.9. klo 17.45-18.15 Jari H 9653020 OKT Kuopio 121 m 2 / Mh. 165 000 € Maaninka 4-5h,k,s,khh. Maaningan keskustan tuntumassa tiiliverhoiltu, hyväkuntoinen talo, josta pidetty hyvää huolta vuosien aikana. Siistit sisäpinnat. Kaunis ja ihastuttava puutarhapiha runsaine istutuksineen. Takapihan puolella lasitettu tilava terassi. Oma tontti 1 022 m². Keskusraitti 25. Esittely ma 9.9. klo 17.30-18.15 Jari J 9513127 RT Siilinjärvi 78,5 m 2 / Mh. 118.030,29 € Simonsalo Vh. 119.000 € 3h,k,s. Porrastetulla pohjaratkaisulla oleva huoneisto Simonlammen äärellä, josta avautuu upeat näkymät. Tilavassa olohuoneessa kaunis takka. Mm. saunaja pesutilat remontoitu tasokkaasti 2012. Asuintilojen jatkeena tilava lasitettu terassi, jossa viihtyy rantamaisemia ihastellen. Anteronkierto 8 A 9919722 RT Siilinjärvi 76 m 2 / Mh. 139.000 € Toivala 3h,k,s. Siistikuntoinen, toimivapohjainen ja valoisa huoneisto suositussa yhtiössä. Lähistöllä koulut ja uusi päiväkoti. Lapsille suojaisa pihapiiri leikkialueineen. Hyvät yhteydet myös Kuopioon ja Siilinjärvelle. Metsäpekantie 2 C. Esittely ti 10.9. klo 17-17.30 Jari J 9518857 RT Siilinjärvi 90 m 2 / Mh. 147.500 € Vesijärvi 4h,k,s. Lämminhenkinen päätyhuoneisto, jossa koneellinen ilmanvaihto. Asumiskustannuksiin voi kätevästi vaikuttaa käyttämällä lämmityksessä olohuoneen takka-/leivinuunia. Huoneistolla käytössä autokatos. Keskeinen sijainti alakoulun ja päiväkodin sekä julkisen liikenteen palvelujen lähellä. Vesijärventie 4 F 9444126 PT Siilinjärvi 103 m 2 / Mh. 145.000 € Harjamäki 3-4h,k,s. Kadun päässä aivan luonnon viereen sijoittuva laajalti remontoitu, tilava paritalohuoneisto. Oma autotalli. Yhtiö on liitetty kaukolämpöön ja sijaitsee omalla 3 600 m² tonttilla. Yhtiössä uusittu viimeksi mm. käyttövesiputket, ikkunat, ovet ja sähköistykset. Alueella hyvät ulkoilumahdollisuudet. Myllyharjuntie 18 A 9996641 OKT Kuopio 93 m 2 / Mh. 49.000 € Maaninka 3h,k,s,pkh. Tämä kohde myydään tarjousten perusteella, lähtöhintana 49 000 e . Myyjällä oikeus hyväksyä/hylätä tarjoukset. Rauhallisella ok-taloalueella näppäräpohjainen koti pikkuperheelle omalla 875 m² tontilla ja aivan Maaningan keskustan palvelujen tuntumassa. Aapontie 4. Esittely ma 9.9. klo 18.20-18.45 Jari J 9627846 OKT Siilinjärvi 100 m 2 / Mh.120.000 € Kumpunen 4h,k,s. Tiiliverhoiltu talo omalla, valoisalla 2 820 m² tontilla maaseutumaisessa miljöössä peltoalueen reunassa. Edulliset ylläpitokulut. Hyötypuutarha, jossa mm. marjapensaita ja runsastuottoinen kasvimaa. Pihapiirissä erillinen autotalli/varastorakennus. Keskustaan vain n. 3,2 km. Koivikkotie 7 9694043 Kuiluntie 3, 71800 Siilinjärvi. SKVL [A] Henkilökohtaista palvelua yli 20 vuoden kokemuksella. KT Siilinjärvi 26,5 m 2 / Mh. 46.000 € Kirkonmäki 1h,kk. Peruskuntoinen huoneisto hissillisessä taloyhtiössä, jota on pidetty tasaisesti yllä. Kohde sopii erinomaisesti sijoituksen vastike vain 84,80 e/kk ja miksei ensiasunnoksi. Haarahongantie 17 A 9488990 KT Siilinjärvi 34 m 2 / Mh. 66.837 € Kirkonmäki Vh. 69.000 € 1h,kk,s. Heti vapaa siistikuntoinen huoneisto. Tilava huoneiston levyinen lasitettu parveke lännen suuntaan rauhalliselle takapihalle. Hyvä sijainti lyhyen kävelymatkan etäisyydellä keskustan palveluista. Vakavarainen yhtiö ja sijainti omalla tontilla. Santamäentie 2 A 9877672 KT Siilinjärvi 58,9 m 2 / Mh. 62.870 € Siilinpää Vh. 69.500 € 2h,k. Heti vapaa, kokonaan remontoitu ykköskerroksen huoneisto. Pesutilat, keittiö ja sisäpinnat uusittu. Olohuoneesta käynti huoneiston levyiselle lasitetulle parvekkeelleJos haet muuttovalmista huoneistoa läheltä keskustan palveluja, niin tässäpä hyvä vaihtoehto. Salmintie 8 C 9677156 RT Siilinjärvi 73 m 2 / Mh. 120.000 € Leppäkaarre 3h,k,s. Upea muuttovalmis päätykoti, jossa avoin olohuone/keittiö yhteys. Taloyhtiön sisäpihalla on lasten kiva ja turvallinen leikkiä. Leppäkaarteentie 43 D 9506667 RT Siilinjärvi 60 m 2 / Mh. 95.730 € Leppäkaarre Vh. 98.000 € 2h,k,s. Nuorekkaasti remontoitu hyväkuntoinen huoneisto kaukolämpöyhtiössä. Uusitut keittiö, pesutilat ja sisäpinnat. Suojainen, aidattu takapiha. Yhtiöllä oma tontti ja yhtiössä uusittu vesiputket. Honkamäentie 1 F. Esittely ti 10.9. klo 17.50-18.15 Jari J 9965227 RT Kuopio 60,5 m 2 / Mh. 126.000 € Jynkkä 2h,k,s. Oivallinen heti vapaa koti sinulle, joka arvostat rauhallista sijaintia ja kuitenkin palvelujen läheisyyttä. Huoneisto on hyväkuntoinen ja muuttovalmis sekä kodikkaan oloinen. Autoa voi säilyttää autokatoksessa. Kirnukuja 5 A. Esittely ma 9.9. klo 16.45-17.15 Jari H 9982884 RT Kuopio 72 m 2 / Mh. 99.500 € Maaninka 3h,k,s. Tässä siistikuntoinen, laajalti remontoitu ja valoisa päätyhuoneisto, joka sijaitsee rauhallisessa yhtiössä palvelujen välittömässä läheisyydessä. Avoin oh-keittiö -yhteys. Tilava ja suojaisa oleskelupiha. Sahatie 3 as. Esittely ma 9.9. klo 17.00-17.25 Jari J 9563256 KT Siilinjärvi 38 m 2 / Mh. 68.000 € Kirkonmäki 1h,kk,s. Huippusiisti koti omalla saunalla, jossa myös ns. makuusoppi, huoneisto sopii aivan hyvin pientä kaksiota kaipaavalle. Yhtiössä tehty putkiremontti, eikä kunnossapitotarveselvityksen mukaan 5-v kaudelle ei ole tarvetta asumiskustannuksia lisääviin remontteihin. Haarahongantie 1 A 9809511 KT Siilinjärvi 62 m 2 / Mh. 109.140 € Keskusta Vh. 213.300 € 3h,k,s. Laadukas hissikerrostalo omalla tontilla keskustan palvelujen läheisyydessä. Vesikiertoinen lattialämmitys, jolloin patterit eivät rajoita sisustusratkaisuja. Huoneistokohtainen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla sekä oma vesimittari. Lasitettu parveke. Asematie 9 A 16. Esittely ma 9.9. klo 18.00-19.00 Raija 9735375 Käsityökatu 18, Kuopio www.kotiputiikki.fi SANNA-MARI POUTIAINEN LKV | 040 739 1598 sanna-mari.poutiainen@kotiputiikki.fi LT PETONEN 75 m 2 3h, kt, s. Upea uusi muuttovalmis koti luhtitalon toisessa kerroksessa. Sijainti on keskeinen lähellä erinomaisia urheiluja ulkoilupaikkoja ja kauppoja, hyvät liikenneyhteydet. Koko huoneiston levyinen lasitettu parveke. Hp. 215.000 € Perunakatu 1 RT SAVOLANNIEMI 130,5 m 2 5h, k, s. Kertakaikkisen upea kokonaisuus. 2020 valmistunut velaton taloyhtiö, edessä vilkkuu Kallavesi ja lähiympäristö on valmis ja kaunis, sijainti mitä parhain. Valoisa ja aivan ihana päätykoti. Mahd. ostaa autokatospaikka. Hp. 324.000 €. Arinapolku 8 C OKT JULKULA 118,5 / 143 m 2 4h, k, s. takkah, autotalli ja varastotilaa. Upeiden ulkoilumaastojen sekä Kallaveden äärellä, rauhallisella paikalla viihtyisä, ja kaunis koti, tilat kahdessa tasossa. Talo rakennettu 1970-luvulla, pintoja päivitetty ja remontteja tehty tarpeen mukaan. Hp. 164.000 €. Kalliolahdentie 15 VA PAAKKILA, TUUSNIEMI Kauniissa maalaismaisemassa maaseudun rauhassa ihastuttava vapaa-ajan kohde. 5.000 m 2 tontilla 1930-luvulla rakennettu päärakennus, puukiukaalla varustettu pihasauna, jossa saunatupa ja kaksi puuliiteriä/varastoa ja huussi. Hp. 35.000 €. KT TUUSNIEMI 46 m 2 2h, kk. Kaunis ja huolella pidetty muuttovalmis koti. Pohjaratkaisu on neliöitään suuremman oloinen ja valoisa, ei hukkaneliöitä. Laminaattilattiat, keittokomero olohuoneen yhteydessä, kokonaan kaakeloitu kylpyhuone, eteisessä kaappitilaa reilusti ja lisäksi vaatehuone, lasitettu parveke. Mh. 10 079,51 €. Vh. 17.000 €. Keskitie 3 KT SAARIJÄRVI 78,5 m 2 3h, k. Tämä ylimmän asuinkerroksen koti hurmaa sisään astujan valoisuudella ja vaaleudella sekä täysin remontoidulla kunnollaan. Yhtiöön tehty vuosien varrella remontteja. LVIS-peruskorjaus tehty 2021-2022. Mh. 72 277,40 € Vh. 124.000 €. Ilmarisentie 16 ERILLISTALO PETONEN 122 m 2 3h, k, khh, s. Avarat tilat yhdessä tasossa. Alun perin viisiö on tällä hetkellä kolmio ja muuntuu tarpeen mukaan. Oma suojaisa piha on tämän kodin kruunu. Säilytistilaa on reilusti, mm. kaksi varastoa, autolle katos. Hp. 189.000 €. Petosennotko 1
23.8.2023 4 Peab Asuntomyynti Siru Talvinen, p. 040 137 6900, asuntomyynti.kuopio@peab.fi Asunto Oy:t Kuopion Kenttävahti ja Kuopion Kenttämestari Kaartokatu 49 ja 49 B, 70100 Kuopio Vakavaraiselta ja 60 vuotta rakentaneelta Peabilta on turvallista ostaa uusi koti! Kenttävahti valmistui toukokuussa ja Kenttämestari valmistuu syyskuussa Haapaniemen suositulle alueelle. Maisemien lisäksi asumisviihtyisyyttä nostaa kotien korkea varustelutaso, johon sisältyy mm. vesikiertoinen lattialämmitys ja huoneistokohtaisesti säädettävä ilmanvaihto joka asunnossa. Hanki uusi unelmakoti Kuopion parhaalta paikalta! Kenttävahti, huoneistoesimerkki: 2h+kt+s, 44,0 m², mh. 61.791 €, vh. 204.000 €. Energialuokka B 2018 . Oma tontti. Muuttovalmis. Kenttämestari, huoneistoesimerkki: 2h+kt 38,5 m 2 , mh. 56.500 €, vh. 187.000 €. Energialuokka B 2018 . Oma tontti. Arvioitu valmistuminen 09/2023. Modernit Kallaveden huippu kohteet KUVAT OVAT HAVAINNEKUVIA. SUOMEN TYYTYVÄISIMMÄT ASIAKKAAT EPSI UUDISASUNTORAKENTAMINEN 2022 ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Oma tontti Maisemat Mölymäeltä
23.8.2023 5 Valitse välittäjä, joka välittää myös ihmisistä ja löydät unelmien kodin, joka tuntuu omalle heti ensisilmäyksellä. Tässä jälleen muutama upea koti, joka etsii ihmistä ja elämää. Katso lisää koteja hetikotiinlkv.fi sekä Etuovi.fi ja Oikotie.fi KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ Suurella sydämellä OKT 122/138 m 2 KURKIMÄKI 21066800 5h, k, s, khh, 2wc. A 2018. Lampirinteentie 36 Mh. 419.000 € TIINA SAVENIUS | Puhelut ja WhatsApp 050 3544 846 | tiina@hetikotiinlkv.fi | www.hetikotiinlkv.fi Tiina Savenius 050 3544 846 KT KESKUSTA 36 m 2 2h, kt, ransk.parv. B 2018 . Torikatu 18 A Mh. 219.000 € 20571556 KT KESKUSTA 103 m 2 4h, k, s. Ei e-tod. Käsityökatu 15 B Mh. 189.000 € 21963749 PT KÄRÄNKÄ 109,5 / 119 m 2 4h, k, khh, s, wc, ak/var. Oma ranta. B 2018 . Kukkaroniemenkatu 21 D. Mh. 645.000 € 21934227 KT KESKUSTA 47,5 m 2 2h, k, parveke. C 2007 . Museokatu 20 A Mh. 129.500 € 21815110 KT KESKUSTA 66,5 m 2 3h, k, kh. E 2007 . Aarneenkallionkatu 9 A Mh. 158.000 € 21092768 KT KESKUSTA 52,5 m 2 2h, k, s. C 2013 . Tulliportinkatu 5B Mh. 199.000 € 20724899 RT PITKÄLAHTI 71 m 2 3h, k, s. C 2007 . Piekanankuja 2 D. Mh. 131.000 € 21100194 KT KESKUSTA 45,5 m 2 2h, k, s. D 2013 . Snellmaninkatu 36 B Mh. 164.000 € 20361707 KT KESKUSTA 61 m 2 2h, k. C 2007 . Kuninkaankatu 29 B Mh. 159.000 € 20933531 VA / OKT KAAVI 52 + 12,5 m 2 Tupa, k, ph, kph, s, rantasauna. Ei e-tod. Pitkäjärventie 102. Mh. 109.000 € 21547503 OKT PEIPPOSENRINNE 116 / 231 m 2 5h, k, kph, wc, s. D 2018 . Tiaisenpolku 10 Mh. 212.000 € 9935662 OKT SAARISTOKAUPUNKI 126/155 m 2 4h, k, s, khh, ak. Ei e-tod. Peikkoahonolku 21 Mh. 299.000 € 9917697 Kasvavan kaupungin rakentaja. rklpohjonen.fi etuovi.com Anu Naumanen anu.naumanen@kallakiinteistot.fi 044 739 2210 Kohdetta myy: Kalla Kiinteistöt Kisällinkatu 15, 70780 Kuopio Luomme pohjaa onnelliselle arjelle Lehtoniemeen, keskelle kauneinta suomalaista luontoa, Kuopio Saaristokaupunkiin on suunnitteilla 13 huoneiston rivitaloyhtiö.Rivitaloasunnot ovat kooltaan 83-111,5 m 2 ja ne sopivat sijaintinsa ja kokonsa puolesta erinomaisesti perheille. Nyt varattavissa tilavia 2-tasoisia ja edullisia rivitalokoteja. Rakennustyöt ovat alkaneet, arvioitu valmistumisaika syksyllä 2024. Saaristokaupunki, Lehtoniemi Asunto Oy Kuopion Kotiniemen Kaarre Lehtoniementie 152, 70840 Kuopio RAKENTEILLA A2 5h+k+s 103 m 2 Mh. 104 660€ Vh. 278 100€ A3 5h+k+s 111 m 2 Mh. 121 789€ Vh. 308 700€ B3 4h+k+s 84 m 2 Mh. 92 955€ Vh. 234 400€ C3 4h+k+s 83 m 2 Mh. 98 836€ Vh. 238 600€ Tervetuloa tutustumaan tontille tiistaina 29.8. klo 17-17.30!
23.8.2023 6 Juha Semberg Oy on Kuopiolainen korkealaatuisten rivija paritalojen perustajaurakointiin erikoistunut rakennusliike. Olemme rakentaneet Kuopioon koteja vuodesta 2006 alkaen. Rakennamme vain yksi-kaksi taloyhtiötä vuodessa. Lisätietoja myytävistä asunnoista etuovi.com, oikotie.fi, semberg.fi Toimisto Carlson · Volttikatu 1B · 70700 Kuopio · 044 519 9966 · www.semberg.fi Siiri Kumlin Kiinteistönvälittäjä, LKV P. 044 519 9966 siiri.kumlin@gmail.com RS-PANKKI RAKENNUSARKKITEHTI AMK MINNA KILPELÄINEN Monipuolinen urheilukeskus Siikaranta 9:ssä CrossFit, painonnosto, Mamma Treenit, voimanosto, junnuleirit / voimaonvoimaa.fi Liikunnallisin terveisin Maria Kumlin Kaikille kodin ostaville lahjakortti SAWO:lle. Myyn vain Juha Semberg Oy:n asuntoja Asunto Oy Kuopion Kallameri KUOPION YKKÖSKOHDE VUOSIKYMMENIIN Kallameri rakennetaan omalle rantatontille Lehtoniemeen. Susisalmenkatu 4, 70840 Kuopio. Kortteli 58 tontti nro 1. Asuinrakennukset tulevat ranta-, keski-, ja takariviin. Rantariviin tulevilla yhdeksällä huoneistolla on oma ranta. Lähes kaikista keski-, ja takarivin huoneistoista saadaan myös esteetön näköala Kallavedelle kuvan maisemiin. Rakennuslupapiirustukset maastoleikkauksineen sekä hinnasto ovat saatavana Siiriltä. Yhtiölle tulee myös yhteinen uimaranta. Huoneistot ovat 45-115 m 2 . Ilmoittaudu rekisteriasiakkaaksi Siirille. Rekisteriasiakkaisiin olen yhteydessä ennen julkisen myynnin aloittamista. Semberg.fi/seuraava kohteemme. Iloisia iltoja aurinkoisia aamuja Onnea Uuteen Kotiin! Tervetuloa esittelyyn su 27.8. klo 18-18.45 Peikkoahonpolku 2 / Siiri Kumlin 044 519 9966 Asunto Oy Kuopion Alppiruusu A1 4h+k+s 78 m 2 Mh. 127 705 € Vh. 259.974 € A2 3h+k+s 65 m 2 Mh. 112 920 € Vh. 223.145 € B6 4h+k+s 78 m 2 Mh. 127 705 € Vh. 259.974 € B7 3h+k+s 65 m 2 Mh. 112 920 € Vh. 223.145 € Nämä kodit ovat myynnissä 17.9.2023 saakka, jonka jälkeen ne otetaan yrityksen omaan käyttöön. Juuri valmistunut laadukkaista materiaaleista meidän omien miesten rakentama yhtiö. Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan 29.7. Työjälki kestää lähemmänkin tarkastelun. Rakennamme vain 1-2 rivitaloyhtiötä vuodessa. Alppiruusu sijaitsee rauhallisella pientaloalueella Saaristokaupungissa, ja oli alueensa viimeinen vapaa tontti. Jämäkkä perinteinen rakennustapa ns. pitkästä tavarasta. Välipohjat, huoneistojen väliseinät sekä portaikko ovat betonirakenteisia. Tyylikkäitä koteja joiden arvo säilyy. Puustellin kiintokalusteet, laadukkaat pintamateriaalit. Mahdollisuus valita oman näköiset tehosteseinäpinnat. B-talon huoneistojen terasseille on mahdollisuus rakentaa lisää katettua osaa koko terassin pituudelta. Kuopion kaupungin vuokratontti. Energialuokka B-2018. Pihoja on mahdollisuus aidata lisää lautarakenteisella aidalla. Seuraava kohteemme
23.8.2023 6 Juha Semberg Oy on Kuopiolainen korkealaatuisten rivija paritalojen perustajaurakointiin erikoistunut rakennusliike. Olemme rakentaneet Kuopioon koteja vuodesta 2006 alkaen. Rakennamme vain yksi-kaksi taloyhtiötä vuodessa. Lisätietoja myytävistä asunnoista etuovi.com, oikotie.fi, semberg.fi Toimisto Carlson · Volttikatu 1B · 70700 Kuopio · 044 519 9966 · www.semberg.fi Siiri Kumlin Kiinteistönvälittäjä, LKV P. 044 519 9966 siiri.kumlin@gmail.com RS-PANKKI RAKENNUSARKKITEHTI AMK MINNA KILPELÄINEN Monipuolinen urheilukeskus Siikaranta 9:ssä CrossFit, painonnosto, Mamma Treenit, voimanosto, junnuleirit / voimaonvoimaa.fi Liikunnallisin terveisin Maria Kumlin Kaikille kodin ostaville lahjakortti SAWO:lle. Myyn vain Juha Semberg Oy:n asuntoja Asunto Oy Kuopion Kallameri KUOPION YKKÖSKOHDE VUOSIKYMMENIIN Kallameri rakennetaan omalle rantatontille Lehtoniemeen. Susisalmenkatu 4, 70840 Kuopio. Kortteli 58 tontti nro 1. Asuinrakennukset tulevat ranta-, keski-, ja takariviin. Rantariviin tulevilla yhdeksällä huoneistolla on oma ranta. Lähes kaikista keski-, ja takarivin huoneistoista saadaan myös esteetön näköala Kallavedelle kuvan maisemiin. Rakennuslupapiirustukset maastoleikkauksineen sekä hinnasto ovat saatavana Siiriltä. Yhtiölle tulee myös yhteinen uimaranta. Huoneistot ovat 45-115 m 2 . Ilmoittaudu rekisteriasiakkaaksi Siirille. Rekisteriasiakkaisiin olen yhteydessä ennen julkisen myynnin aloittamista. Semberg.fi/seuraava kohteemme. Iloisia iltoja aurinkoisia aamuja Onnea Uuteen Kotiin! Tervetuloa esittelyyn su 27.8. klo 18-18.45 Peikkoahonpolku 2 / Siiri Kumlin 044 519 9966 Asunto Oy Kuopion Alppiruusu A1 4h+k+s 78 m 2 Mh. 127 705 € Vh. 259.974 € A2 3h+k+s 65 m 2 Mh. 112 920 € Vh. 223.145 € B6 4h+k+s 78 m 2 Mh. 127 705 € Vh. 259.974 € B7 3h+k+s 65 m 2 Mh. 112 920 € Vh. 223.145 € Nämä kodit ovat myynnissä 17.9.2023 saakka, jonka jälkeen ne otetaan yrityksen omaan käyttöön. Juuri valmistunut laadukkaista materiaaleista meidän omien miesten rakentama yhtiö. Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan 29.7. Työjälki kestää lähemmänkin tarkastelun. Rakennamme vain 1-2 rivitaloyhtiötä vuodessa. Alppiruusu sijaitsee rauhallisella pientaloalueella Saaristokaupungissa, ja oli alueensa viimeinen vapaa tontti. Jämäkkä perinteinen rakennustapa ns. pitkästä tavarasta. Välipohjat, huoneistojen väliseinät sekä portaikko ovat betonirakenteisia. Tyylikkäitä koteja joiden arvo säilyy. Puustellin kiintokalusteet, laadukkaat pintamateriaalit. Mahdollisuus valita oman näköiset tehosteseinäpinnat. B-talon huoneistojen terasseille on mahdollisuus rakentaa lisää katettua osaa koko terassin pituudelta. Kuopion kaupungin vuokratontti. Energialuokka B-2018. Pihoja on mahdollisuus aidata lisää lautarakenteisella aidalla. Seuraava kohteemme 23.8.2023 7 Harri LKV HARRI LAITINEN Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, LVV, IAT, kaupanvahvistaja 044 336 9440 harri.laitinen@harrilkv.fi TUULA LAITINEN Kiinteistönvälittäjä, LKV LVV, IAT, Kilat 050 995 0075 tuula.laitinen@harrilkv.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS HARRI LAITINEN OY LKV, Tietokatu 1, 73100 Lapinlahti, 044 336 9440, www.harrilkv.fi Lapinlahti Iisalmi Tahko Me välitämme OKT SONKAJÄRVI 156 / 178 m² Paisua. 4mh, k, oh, khh, ph, s, takkah, 2wc, et, th. Todella tilava omakotitalo sekä paljon muita rakennuksia vesistön äärellä, maaseudun rauhassa. Uudistettu saunaja pesutilat sekä keittiö ja kattoremontin yhteydessä on rakennukseen asennettu koneellinen ilmanvaihto. Maalämpö. Rv. 1973. Lauttalammentie 83. Mh. 125 000 € OKT LAPINLAHTI 96 / 165 m² Jonsa. 3mh, k, oh, s, ph, wc, khh, var, at. Omakotitalo piharakennuksineen, sekä vankka hirsirakenteinen saunamökki Nieminen -lammen rannalla. Taloa remontoitu paljon ja tilaa on. Varpaisjärvelle noin 6 km. Tontti reilun kolmen hehtaarin kokoinen ja lakkamaastoja jopa omalla maalla. Rv. 1984. Jonsantie 361 a. Mh. 138 000 € Uutuus Rantapaikka VA KUOPIO 71 m² Tahkovuori. Tupak., makuualkovi, s. Rommeekonraitti 68. Mh. 69 000 € OKT SIILINJÄRVI 167 / 198 m² Marjomäki. 4mh, k, oh, ph, s, et, ak, var. D 2018 Marjomäentie 993. Mh. 119 000 € RT LAPINLAHTI 79,5 m² Keskusta. 3h, k. Pajuharjuntie 20. Mh. 78 000 € OKT LAPINLAHTI 208 m² Mäntylahti. oh, 3mh, rt, aula, ph, s, 2wc, eteinen, terassi. Hulppea kokonaisuus 1,3ha tontilla Onkiveden rannalla. Poreamme, keittiössä kivitasot ja kaasuliesi. Rannassa saunamökki terasseineen, tilava savusauna sekä venevaja. Pihapuutarha. Tontin laidalla oma joki. Rv. 2007. Kivilahdentie 47 B. Mh. 299 000 € Uutuus VA LAPINLAHTI 55 / 60 m² Pajujärvi. Oh, mh, k, s, et. Hepolammentie 30. Mh. 32 000 € RT SONKAJÄRVI 40,5 m² Keskusta. 1h, k, s. Viertotie 25 a 3. Mh. 16 500 € OKT LAPINLAHTI 131 m² Puustelli. 5h, k, khh, ph, s, 2wc, et, at/var. Haatainniementie 20. Mh. 248 000 € TOIMISTOTILA LAPINLAHTI 40 m² Keskusta. Toimistotila / kellarihuoneisto. Juhani Ahontie 2 B 20. Mh. 12 900 € LIIKEHUONEISTO LAPINLAHTI 67 m² Keskusta. Liikehuoneisto. Asematie 6. Mh. 15 000 € RT LAPINLAHTI 42 m² Puustelli. 2h, k, s. Puustellintie 13 A. Mh. 79 900 € RT LAPINLAHTI 38 m² Syvärinpää. 1h, k, s. Karsanlahdentie 1. Mh. 14 000 € OKT LAPINLAHTI 92,5 / 104 m² Keskusta. 3mh, oh, k, s, ph, et, wc, var, ak. Portaanpääntie 47. Mh. 48 000 € OKT LAPINLAHTI 130 / 145 m² Peltoniemi. 4h, k, ph, et, 2wc, aula. Ahvenkuja 12. Mh. 68 000 € OKT LAPINLAHTI 101 / 167 m² Keskusta. 4h, k, ph, s, 2vh, pukuh, tekn, var. Ukko Paavontie 7. Mh. 58 000 € RT LAPINLAHTI 34 m² Keskusta. 1h, kk, s. Portaanpääntie 23. Mh. 18 500 € KT LAPINLAHTI 26 m² Keskusta. 1h, kk, s. Kangaslahdentie 36 A. Mh. 17 000 € Haapaniemenkatu 34, 70110 Kuopio · Puh 029 000 4130 · kuopio@jya.fi KAIKKI KOHTEEMME JA ESITTELYAJAT löydät jya.fi oikotie.fi, etuovi.com Tiina Viljakainen 040 750 9233 Konttorinjohtaja LKV Pekka Paaso 044 444 0522 Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV KT KESKUSTA n. 73 m 2 3h, kt, kph/wc, s, vh, wc, ransk. parveke, lasitettu parveke. E-lk E 2018 . Mh. 118 508,33 €. Vh. 339.500 € Puutarhakatu 9 B • 9654036 VIIKONLOPUN PÄIVYSTYS Olisiko tässä sinun paikkasi? ? RT VUORELA n. 100,5 m 2 4h, k, kph, 2 x wc, s, khh, vh, parveke, terassi. E-lk D 2007. Mh. 178.000 € Rissalantie 33 C • 20760362 OKT JYNKKÄ n. 130 / 220,5 m 2 4h, k, kph, s, wc/kph, tk, ask.h, wc, varasto, kuisti, terassi, at, autokatos. E-lk C 2018. Kuntokartoitettu. Vuokratontti 625m 2 . Mh. 189.000 €. Katvekuja 2 • 21254434 OKT PÄIVÄRANTA n. 140 / 312 m 2 4mh, oh, k, rt, kph/wc, 2 vh, tkh, pkh, kph, s, 2 wc, khh, askh, varasto-/kellaritilaa, at. Oma tontti 1521 m 2 . E-lk D 2013 . Kuntokartoitettu. Mh. 276.000€. Kaislapolku 2 • 21372608 KT KESKUSTA n. 43,5 m 2 2h, avok, kph/wc. E-lk F 2013 . Mh. 122.500 € Torikatu 27 D • 21723245 UUTUUS OKT LÄNSI-PUIJO n. 119 / 241 m 2 4mh, oh/rt, k, kph/wc, vh, tkh, askh, kph, s, wc, parveke, at. E-lk D 2018 . Kuntokartoitettu. Mh. 139.000 € Mustikkatie 9 • 20596435 OKT MÄNNISTÖ n. 145 / 208 m 2 4mh, 2oh, k, kk, kph/wc, wc, s, kph, pkh, parveke, at, varastot, ullakko. Vuokratontti 979m 2 . Kuntokartoitettu. Mh. 119.500 €. Melankatu 2 • 20082624 UUTUUS OKT LÄNSI-PUIJO n. 113 / 295 m 2 3 mh, oh, k, 2 wc, tkh, pkh/wc, s, 2 vh, varasto, aula, kuisti, at. Oma tontti 1449 m 2 . E-lk C 2018 . Kuntokartoitettu. Mh. 262.500 €. Kanervatie 8 • 21445852 Kaunis Kuunsilta Rakenteilla oleva Asunto Oy Kuopion Kuunsilta 10 tarjoaa Sinulle asumisen mukavuutta ja arjen luksusta Kallaveden rannalla. Oma tontti ja maalämpö takaavat edulliset asumiskustannukset. Kohde valmistuu 2023-2024 vuoden vaihteessa. As Oy Kuopion Kuunsilta 10 osakkeen ostajalle oman asunnon myyntipalkkio 2,5 % (sis.alv24%), minimi 3.100 € (sis. alv 24%) ja kaupanpäälle KAASUGRILLI. Me Välitämme! 3h+k+s 76m 2 Mh. 71.865€ Vh. 259.000€ 4h+k+s 85m 2 Mh. 75.705€ Vh. 285.000€ 4h+k+s 92m 2 Mh. 80.469€ Vh. 307.000€ 4h+k+s 93m 2 Mh. 124.006€ Vh. 353.000€ 5h+k+s 104m 2 Mh. 96.921€ Vh. 353.000€ 5h+k+s 104m 2 Mh. 141.921€ Vh. 398.000€ Autopistokepaikka Mh. 4000 € / Autokatospaikka Mh. 9000 € RS-Pankki Säästöpankki Optia UUTUUS / UUDISKOHDE KT SAARIJÄRVI A n. 58 m 2 2h, k, kph/wc, lasitettu parveke. E-lk D 2018. Mh. 49.000 € Kullervonkatu 29 D • 20503113 UUTUUS
OP KOTI ITÄ-SUOMI OY LKV KUOPIO 010 258 8505, opkoti.kuopio@op.fi, Maljalahdenkatu 29-31, 70110 Kuopio SIILINJÄRVI 010 258 8617, opkoti.siilinjarvi@op.fi, Toritie 12, 71800 Siilinjärvi IISALMI 010 258 8580, opkoti.iisalmi@op.fi, Savonkatu 17, 74100 Iisalmi VARKAUS 050 344 0808, opkoti.varkaus@op.fi, Kauppakatu 54, 78200 Varkaus. Julkula | OKT 120 / 139 m² Pajulahdentie 29. 4mh, oh, k, aula, pkh, kph, s, 2wc,terassi. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 239.000 € | 559630 Itkonniemi | KT 44,5 m² Malminkatu 10 b. 2h, kk, s. D 2018*. Sovi esittely! Mh. 125.000 € | 559889 UUSI Taivaanpankontie 27a, 70200 Kuopio Asunto Oy Kuopion Hiihtomestari Nyt on koteja, mistä valita! Ainutlaatuisissa maisemissa Taivaanpankontien pohjoispäässä. Myynnissä Sovi esittely! RAKENTEILLA, KAUPPOJA TEHDÄÄN JO! Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk+s 39,5 53 600 134 000 2h+kt+s 40,5 61 200 153 000 3h+kt+s 54,5 74 000 185 000 4h+kt+s 78,0 107 600 269 000 Kaartokatu 49, 70100 Kuopio Asunto Oy Kuopion Kenttävahti ja Kenttämestari Myynnissä Kenttävahti esittely 27.8. klo 16.30 / Kenttämestari esittely 27.8. klo 17.00 / Lammi 050 550 7986 ja Miettinen 0500 279 441 MUUTTOVALMIS ja RAKENTEILLA Kenttämestari huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt 25,5 44 200 147 250 Kenttävahti huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+kt+s 67,0 81 595 271 000 Moderni kerrostalo, omalle tontille keskustan välittömään läheisyyteen Mölymäelle! Asunto Oy Kuopion Ulkoilija Sompatie 4, 70200 Kuopio MUUTTOVALMIS Onko oma asunto myymättä? Osta asunto Kuopion Ulkoilijasta, niin rakentaja (Peab) maksaa nykyisen asuntosi välityspalkkion! Myynnissä Sovi esittely! Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+kt+s 66,0 77 640 257 000 3h+kt+s 73,0 87 144 289 000 Kaartokatu 39, 70100 Kuopio Asunto Oy Kuopion Viserrys Näihin muuttovalmiisiin huoneistoihin upea tarjous yhtiövastikkeista. Kysy lisää! Myynnissä Sovi esittely! MUUTTOVALMIS Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk 36,5 50 700 169 000 2h+kt+s 49,0 60 300 201 000 3h+kt+s 54,0 75 000 250 000 4h+kt+s 69,0 92 400 308 000 Maaherrankatu 25, 70100 Kuopio Asunto Oy Kuopion Ruuturouva Työnkulman paikalle keskustaan on rakenteilla 33 erikokoista valoisaa ja avaraa kotia. Myynnissä Esittely 24.8. klo. 16.30-17.30 / Hätinen 050 314 1435 ja Kvick 040 733 1590 RAKENTEILLA UUSI Keskusta | KT 38 m² Asemakatu 1b A. 2h, kt. B 2018*. Sovi esittely! Mh. 72.474 € | Vh. 194.000 € | 560036 UUSI Keskusta | KT 70 m² Sepänkatu 11 B. 2mh, oh, avokeittiö, kph, s, lasitettu parveke. F 2013*. Sovi esittely! Mh. 269.000 € | 559771 UUSI Valkeisenkatu 2, 70600 Kuopio Asunto Oy Kuopion Valkeisenkatu 2 Taloyhtiö on valmistunut omalle tontille. Huikea sijainti, Valkeisenlampi aivan nurkalla. Myynnissä Esittely 27.8. klo 13.30-14.00 / Malinen 050 563 7925 MUUTTOVALMIS Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 2h+kt 45,5 59 542 199 000 3h+kt 56,0 251 900 251 900 3h+kt 56,0 254 900 254 900 3h+kt 56,0 259 900 259 900 Sammonkatu 26, 70500 Kuopio Asunto Oy Kuopion Poiju Asunto Oy Kuopion Poiju valmistuu vuoden 2024 alussa omalle tontille Kallaveden äärelle. Myynnissä Esittely 27.8. klo 14.00-14.30 / Heikkinen 044 3567 999 RAKENTEILLA, KAUPPOJA TEHDÄÄN JO! Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk 33,5 51 981 173 269 2h+kt+s 50,0 73 666 245 553 3h+kt+s 66,0 104 599 348 664 3-4h+kt+khh+s 105,5 210 907 679 690 Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 2h+kt 38,5 40 500 135 000 2h+kt+s 46,0 45 000 150 000 2h+kt+s 46,0 46 200 154 000 3h+kt+s 65,0 62 100 207 000 Asunto Oy Kuopion Päivänpaiste MUUTTOVALMIS Keski-Kaari 50, 70420 Kuopio Hyvä ja rauhallinen sijainti. Palvelut lähellä. Puijon ulkoilumaastot lähes kotiovelta. Myynnissä Sovi esittely! Hannes Kolehmaisen katu 9, 70110 Kuopio Asunto Oy Hatsalan Keila Aivan uudenlainen asumisenmalli nyt myös Kuopiossa. 10-kerroksinen Asunto Oy Hatsalan Keila tarjoaa asukkailleen luksusluokan 600 m 2 :n oleskelutilat jotka ovat ennennäkemättömän monipuoliset. Tiloihin kuuluu mm. kuntosali, saunaosasto, vierashuone, yhteinen olohuone, kokous-/juhlatila, etätyötilat sekä leikkihuone. Tule tutustumaan juuri valmistuneeseen yhtiöön ja varaamaan oma kotisi. Myynnissä Esittely 27.8. klo 15-16 / juuri valmistuneessa rakennuksessa. Yhteistilat ovat valmiina! Malinen 050 563 7925 ja Pohjonen 044 325 6742 NYT MUUTTOVALMIS Savolanniemi | OKT 178 / 201 m² Eteläranta 26. 5-6h, k, khh, kph, s, wc3. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 374.000 € | 555991 Savolanniemi | LT 70 m² Kalakukonkatu 2 E. 2mh, tupakeittiö, kph, s, terassi, piha (yj. 3h,k) C 2013*. Sovi esittely! Mh. 179.000 € | 559890 UUSI Saaristokaupunki | LT 46,5 m² Talaskuja 1 B. 2h, kt, s. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 157.000 € | 559920 UUSI Lehtoniemi | KT 50,5 m² Kaivannonlahdenkatu 11 A. 2h, kt, s. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 54.850 € | Vh. 169.000 € | 559307 UUSI Puijonlaakso | KT 50 m² Taivaanpankontie 10 C. 2h, avokeittiö, kph, s, lasitettu parveke. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 199.900 € | 559734 UUSI Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk 29,0 62 760 156 900 2h+kt 39,5 77 720 194 300 2h+kt+s 47,0 88 360 220 900 3h+kt+s 79,5 167 520 418 800 Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt 31,0 55 840 139 000 2h+kt+s 44,5 76 272 189 000 3h+kt+s 63,0 92 248 229 000 4h+kt+s 85,0 121 744 301 000 UUSI Saaristokaupunki | OKT 141 / 229 m² Kesäniemenkatu 3. 5h, khh, kph, s. Ei lain ed. e-tod. Sovi esittely! Mh. 449.000 € | 560211 UUSI Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+k+s 65,0 112 920 223 145 4h+k+s 78,0 127 705 259 974 Peikkoahonpolku 2, 70840 Kuopio Asunto Oy Kuopion Alppiruusu Nyt tarjolla haluttuja, laadukkaita ja hyvin suunniteltuja huoneistoja Saaristokaupungista! Rauhallinen sijainti päättyvän tien varrella. Myynnissä Esittely 27.8. klo 13.00-13.30 / Heikkinen 044 3567 999 MUUTTOVALMIS HANNU LAMMI kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja 050 550 7986 hannu.lammi@op.fi Haluatko keskustella asuntoasioista heti? SAARA HUJANEN kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 050 302 7486 saara.hujanen@op.fi Viikonlopun päivystys / Siilinjärvi Viikonlopun päivystys / Kuopio VUOKRAVÄLITYS Etsitkö vuokra-asuntoa tai vuokralaista asuntoosi? Vuokravälittäjältämme Mari Rehniltä saat ammattitaitoisen palvelun kaikissa vuokrauksiin liittyvissä asioissa. Tiesithän, että Osuuspankin omistaja-asiakkaana hyödyt kertyneistä OP-bonuksista. Niitä käytetään esim. OP Kodin välityspalkkioihin. Mari Rehn 040 162 7788 mari.rehn@op.fi Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+kt+s 83,5 115 839 263 900 4h+kt+s 92,5 120 933 285 900 4h+kt+s 102,0 128 561 309 900 5h+kt+s 107,0 134 663 324 900 Asunto Oy Kuopion Rautokanta MUUTTOVALMIS Rautokannantie 9, 70840 Kuopio Ympäristöystävällistä asumista tasokkaissa hirsirakenteisessa kodissa! Myynnissä Esittely 27.8. klo 17-17.30 / Malinen 050 563 7925 ja Miettinen 0500 279 441 Asunto Oy Kuopion Luistelija Puijon tornin kupeessa kolmekerroksinen 46 huoneiston hissillinen yhtiö. Maalämpö. -15 000 € alennus ja 24 kk huolenpitosopimus veloituksetta yksiöihin ja kaksioihin 20 000 € alennus kolmioista + (A12 ja A18) autohallipaikka kaupan päälle, arvo 17.800 € Myynnissä Esittely 24.8. klo 16.30-17.00 / Heikkinen 044 3567 999 MUUTTOVALMIS Luistelijantie 4, 70200 Kuopio Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt 28,0 48 782 151 500 2h+kt 40,5 56 143 174 800 2h+kt+s 50,0 62 975 195 800 3h+kt+s 74,5 93 707 291 300 Siilinjärvi, Toivala | PT 103,5 / 110 m² Vakkatie 6 A. 4h, k, khh, kph, s, 2wc, vh. B 2018*. Sovi esittely! Mh. 269.000 € | 559541 UUSI Saaristokaupunki | RT 67,5 m² Sipulikatu 1 A. 3h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Sovi esittely! Mh. 169.000 € | 559963 UUSI Jynkkä | OKT 104 / 122 m² Yötarhantie 21. 4h, k, et, vh, wc, ph, s. Ei lain ed. e-tod. Sovi esittely! Mh. 219.000 € | 560103 UUSI
OP KOTI ITÄ-SUOMI OY LKV KUOPIO 010 258 8505, opkoti.kuopio@op.fi, Maljalahdenkatu 29-31, 70110 Kuopio SIILINJÄRVI 010 258 8617, opkoti.siilinjarvi@op.fi, Toritie 12, 71800 Siilinjärvi IISALMI 010 258 8580, opkoti.iisalmi@op.fi, Savonkatu 17, 74100 Iisalmi VARKAUS 050 344 0808, opkoti.varkaus@op.fi, Kauppakatu 54, 78200 Varkaus. Julkula | OKT 120 / 139 m² Pajulahdentie 29. 4mh, oh, k, aula, pkh, kph, s, 2wc,terassi. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 239.000 € | 559630 Itkonniemi | KT 44,5 m² Malminkatu 10 b. 2h, kk, s. D 2018*. Sovi esittely! Mh. 125.000 € | 559889 UUSI Taivaanpankontie 27a, 70200 Kuopio Asunto Oy Kuopion Hiihtomestari Nyt on koteja, mistä valita! Ainutlaatuisissa maisemissa Taivaanpankontien pohjoispäässä. Myynnissä Sovi esittely! RAKENTEILLA, KAUPPOJA TEHDÄÄN JO! Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk+s 39,5 53 600 134 000 2h+kt+s 40,5 61 200 153 000 3h+kt+s 54,5 74 000 185 000 4h+kt+s 78,0 107 600 269 000 Kaartokatu 49, 70100 Kuopio Asunto Oy Kuopion Kenttävahti ja Kenttämestari Myynnissä Kenttävahti esittely 27.8. klo 16.30 / Kenttämestari esittely 27.8. klo 17.00 / Lammi 050 550 7986 ja Miettinen 0500 279 441 MUUTTOVALMIS ja RAKENTEILLA Kenttämestari huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt 25,5 44 200 147 250 Kenttävahti huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+kt+s 67,0 81 595 271 000 Moderni kerrostalo, omalle tontille keskustan välittömään läheisyyteen Mölymäelle! Asunto Oy Kuopion Ulkoilija Sompatie 4, 70200 Kuopio MUUTTOVALMIS Onko oma asunto myymättä? Osta asunto Kuopion Ulkoilijasta, niin rakentaja (Peab) maksaa nykyisen asuntosi välityspalkkion! Myynnissä Sovi esittely! Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+kt+s 66,0 77 640 257 000 3h+kt+s 73,0 87 144 289 000 Kaartokatu 39, 70100 Kuopio Asunto Oy Kuopion Viserrys Näihin muuttovalmiisiin huoneistoihin upea tarjous yhtiövastikkeista. Kysy lisää! Myynnissä Sovi esittely! MUUTTOVALMIS Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk 36,5 50 700 169 000 2h+kt+s 49,0 60 300 201 000 3h+kt+s 54,0 75 000 250 000 4h+kt+s 69,0 92 400 308 000 Maaherrankatu 25, 70100 Kuopio Asunto Oy Kuopion Ruuturouva Työnkulman paikalle keskustaan on rakenteilla 33 erikokoista valoisaa ja avaraa kotia. Myynnissä Esittely 24.8. klo. 16.30-17.30 / Hätinen 050 314 1435 ja Kvick 040 733 1590 RAKENTEILLA UUSI Keskusta | KT 38 m² Asemakatu 1b A. 2h, kt. B 2018*. Sovi esittely! Mh. 72.474 € | Vh. 194.000 € | 560036 UUSI Keskusta | KT 70 m² Sepänkatu 11 B. 2mh, oh, avokeittiö, kph, s, lasitettu parveke. F 2013*. Sovi esittely! Mh. 269.000 € | 559771 UUSI Valkeisenkatu 2, 70600 Kuopio Asunto Oy Kuopion Valkeisenkatu 2 Taloyhtiö on valmistunut omalle tontille. Huikea sijainti, Valkeisenlampi aivan nurkalla. Myynnissä Esittely 27.8. klo 13.30-14.00 / Malinen 050 563 7925 MUUTTOVALMIS Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 2h+kt 45,5 59 542 199 000 3h+kt 56,0 251 900 251 900 3h+kt 56,0 254 900 254 900 3h+kt 56,0 259 900 259 900 Sammonkatu 26, 70500 Kuopio Asunto Oy Kuopion Poiju Asunto Oy Kuopion Poiju valmistuu vuoden 2024 alussa omalle tontille Kallaveden äärelle. Myynnissä Esittely 27.8. klo 14.00-14.30 / Heikkinen 044 3567 999 RAKENTEILLA, KAUPPOJA TEHDÄÄN JO! Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk 33,5 51 981 173 269 2h+kt+s 50,0 73 666 245 553 3h+kt+s 66,0 104 599 348 664 3-4h+kt+khh+s 105,5 210 907 679 690 Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 2h+kt 38,5 40 500 135 000 2h+kt+s 46,0 45 000 150 000 2h+kt+s 46,0 46 200 154 000 3h+kt+s 65,0 62 100 207 000 Asunto Oy Kuopion Päivänpaiste MUUTTOVALMIS Keski-Kaari 50, 70420 Kuopio Hyvä ja rauhallinen sijainti. Palvelut lähellä. Puijon ulkoilumaastot lähes kotiovelta. Myynnissä Sovi esittely! Hannes Kolehmaisen katu 9, 70110 Kuopio Asunto Oy Hatsalan Keila Aivan uudenlainen asumisenmalli nyt myös Kuopiossa. 10-kerroksinen Asunto Oy Hatsalan Keila tarjoaa asukkailleen luksusluokan 600 m 2 :n oleskelutilat jotka ovat ennennäkemättömän monipuoliset. Tiloihin kuuluu mm. kuntosali, saunaosasto, vierashuone, yhteinen olohuone, kokous-/juhlatila, etätyötilat sekä leikkihuone. Tule tutustumaan juuri valmistuneeseen yhtiöön ja varaamaan oma kotisi. Myynnissä Esittely 27.8. klo 15-16 / juuri valmistuneessa rakennuksessa. Yhteistilat ovat valmiina! Malinen 050 563 7925 ja Pohjonen 044 325 6742 NYT MUUTTOVALMIS Savolanniemi | OKT 178 / 201 m² Eteläranta 26. 5-6h, k, khh, kph, s, wc3. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 374.000 € | 555991 Savolanniemi | LT 70 m² Kalakukonkatu 2 E. 2mh, tupakeittiö, kph, s, terassi, piha (yj. 3h,k) C 2013*. Sovi esittely! Mh. 179.000 € | 559890 UUSI Saaristokaupunki | LT 46,5 m² Talaskuja 1 B. 2h, kt, s. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 157.000 € | 559920 UUSI Lehtoniemi | KT 50,5 m² Kaivannonlahdenkatu 11 A. 2h, kt, s. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 54.850 € | Vh. 169.000 € | 559307 UUSI Puijonlaakso | KT 50 m² Taivaanpankontie 10 C. 2h, avokeittiö, kph, s, lasitettu parveke. C 2013*. Sovi esittely! Mh. 199.900 € | 559734 UUSI Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt+alk 29,0 62 760 156 900 2h+kt 39,5 77 720 194 300 2h+kt+s 47,0 88 360 220 900 3h+kt+s 79,5 167 520 418 800 Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt 31,0 55 840 139 000 2h+kt+s 44,5 76 272 189 000 3h+kt+s 63,0 92 248 229 000 4h+kt+s 85,0 121 744 301 000 UUSI Saaristokaupunki | OKT 141 / 229 m² Kesäniemenkatu 3. 5h, khh, kph, s. Ei lain ed. e-tod. Sovi esittely! Mh. 449.000 € | 560211 UUSI Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+k+s 65,0 112 920 223 145 4h+k+s 78,0 127 705 259 974 Peikkoahonpolku 2, 70840 Kuopio Asunto Oy Kuopion Alppiruusu Nyt tarjolla haluttuja, laadukkaita ja hyvin suunniteltuja huoneistoja Saaristokaupungista! Rauhallinen sijainti päättyvän tien varrella. Myynnissä Esittely 27.8. klo 13.00-13.30 / Heikkinen 044 3567 999 MUUTTOVALMIS HANNU LAMMI kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja 050 550 7986 hannu.lammi@op.fi Haluatko keskustella asuntoasioista heti? SAARA HUJANEN kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 050 302 7486 saara.hujanen@op.fi Viikonlopun päivystys / Siilinjärvi Viikonlopun päivystys / Kuopio VUOKRAVÄLITYS Etsitkö vuokra-asuntoa tai vuokralaista asuntoosi? Vuokravälittäjältämme Mari Rehniltä saat ammattitaitoisen palvelun kaikissa vuokrauksiin liittyvissä asioissa. Tiesithän, että Osuuspankin omistaja-asiakkaana hyödyt kertyneistä OP-bonuksista. Niitä käytetään esim. OP Kodin välityspalkkioihin. Mari Rehn 040 162 7788 mari.rehn@op.fi Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 3h+kt+s 83,5 115 839 263 900 4h+kt+s 92,5 120 933 285 900 4h+kt+s 102,0 128 561 309 900 5h+kt+s 107,0 134 663 324 900 Asunto Oy Kuopion Rautokanta MUUTTOVALMIS Rautokannantie 9, 70840 Kuopio Ympäristöystävällistä asumista tasokkaissa hirsirakenteisessa kodissa! Myynnissä Esittely 27.8. klo 17-17.30 / Malinen 050 563 7925 ja Miettinen 0500 279 441 Asunto Oy Kuopion Luistelija Puijon tornin kupeessa kolmekerroksinen 46 huoneiston hissillinen yhtiö. Maalämpö. -15 000 € alennus ja 24 kk huolenpitosopimus veloituksetta yksiöihin ja kaksioihin 20 000 € alennus kolmioista + (A12 ja A18) autohallipaikka kaupan päälle, arvo 17.800 € Myynnissä Esittely 24.8. klo 16.30-17.00 / Heikkinen 044 3567 999 MUUTTOVALMIS Luistelijantie 4, 70200 Kuopio Huoneistoesimerkit: Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. 1h+kt 28,0 48 782 151 500 2h+kt 40,5 56 143 174 800 2h+kt+s 50,0 62 975 195 800 3h+kt+s 74,5 93 707 291 300 Siilinjärvi, Toivala | PT 103,5 / 110 m² Vakkatie 6 A. 4h, k, khh, kph, s, 2wc, vh. B 2018*. Sovi esittely! Mh. 269.000 € | 559541 UUSI Saaristokaupunki | RT 67,5 m² Sipulikatu 1 A. 3h, k, s. Ei lain ed. e-tod. Sovi esittely! Mh. 169.000 € | 559963 UUSI Jynkkä | OKT 104 / 122 m² Yötarhantie 21. 4h, k, et, vh, wc, ph, s. Ei lain ed. e-tod. Sovi esittely! Mh. 219.000 € | 560103 UUSI
23.8.2023 10 ANNA MEIDÄN AUTTAA KODIN LÖYTÄMISESSÄ – SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY YIT Asuntomyynti: Ajurinkatu 20 LH 4, 70110 Kuopio, palvelemme ma?pe klo 9?16, 040 713 0777 (maksuton puhelinnumero) asuntomyynti.kuopio@yit.fi, facebook.com/YitKotiSavoKarjala, instagram.com/yitkoti TULOSSA RUUTUROUVAN NAAPURIIN Suuntaa antava visualisointi Kuopion Kuohun Usva-sisustusteeman keittiöstä. Varattavissa maisemakoteja Mölymäelle! Kuohu tulee kukkulan kuningaspaikalle, KuPSin kotikentän naapuriin. Palveluihin on kävelymatka, torillekin vain vartti. Puolilämpimään parkkihalliin pääset näpsäkästi hissin kyydissä. KUOHUN KODIT NYT VARATTAVISSA! Kurkkaa vapaat asunnot yit.fi/kuohu Kuohun ennakkovaraajan etu: Kun teet ennakkovarauksen Kuopion Kuohun kodista, niin saat nopean varaajan etuna lisäja muutostöitä uuteen kotiisi: kaksioihin 2 000 euron, kolmioihin 3 000 euron ja neliöihin 4 000 euron arvosta. Etu koskee ennakkovarauksia ajalla 14.8.–30.9.2023, eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin tai etuihin. ESITTELY To 24.8. klo 16.30–17.30 Maaherrankatu 25 Asu 2 vuotta ilmaiseksi! Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden uuden kodin hankintaan ilman huolta asumiskustannusten noususta. Tee kaupat enintään 55 m² Kuopion Hiihtomestarin tai Ruuturouvan kodista 1.4.–31.8.2023, maksamme puolestasi kaikki vastikekulut kahden vuoden ajan: • hoitovastike • pääomavastike Tutustu koteihin ja tarkempiin ehtoihin: yit.fi/asu-ilmaiseksi Koteja järjellä ja tunteella KUOPIO, HAAPANIEMI, MÖLYMÄKI KUOPION KUOHU Ennakkomarkkinoinnissa Kerrostalo, Kaartokatu 48 Valoisan kodin sydämenä on avara oleskelutila avokeittiöineen. Kaikissa kodeissa on ikioma sauna ja lähes kaikissa myös lasitettu parveke. Oma tontti. A 2018 Esim. m² krs mh. vh. 2 h+kt+s 45,0 6/6 92 400 231 000 2 h+kt+s 54,5 1/6 94 400 236 000 2 h+kt+s 58,0 2/6 98 400 246 000 3 h+kt+s 74,5 3/6 136 400 341 000 4 h+kt+s 86,0 4/6 158 400 396 000 Autotalli 21,5 27 000 27 000 Autohallipaikka 16 000 16 000 yit.fi/kuohu LASITETTU PARVEKE 12x15 ip=700 16/4x15 ip=700 18x15 ip=700 MH1 MU KT+U LT AP JK/PA SK ET OH KT 16 /4 x1 5 ip =7 00 LTO (KV) (PP) KH S 10x22 TT rk Mittakaava 1:100 5 m A A R R K K K K I I T T Y Y Y Y P P I I T T Kirkkokatu 4A, 70100 Kuopio 044-7506860 arkkityypit@arkkityypit.fi HUONEISTOPOHJA Plot date: 24.3.2023 14.34.41 ASUNTO OY KUOPION KUOHU ALUSTAVA 17.03.2023 Kaartokatu 48 70100 KUOPIO 58,0 m² A15 4. KRS A19 5. KRS A23 6. KRS P 2h+kt+s Kuohu 2 h + kt + s, 58,0 m² KUOPIO, KESKUSTA KUOPION RUUTUROUVA Arvioitu valmistuminen 9/2023 Kerrostalo, Maaherrankatu 25 Oma tontti. B 2018 Esim. m² krs mh. vh. 1 h+kt+alk 29,0 2/5 62 760 156 900 Vastike-edun arvo -15 000 2 h+kt+s 47,0 2/5 88 360 220 900 Vastike-edun arvo -21 800 2 h+kt+s 47,0 4/5 94 320 235 800 Vastike-edun arvo -23 000 3 h+kt+s 63,5 5/5 149 960 374 900 Vastike-edun arvo -35 500 3 h+kt+s 67,0 3/5 128 360 320 900 Vastike-edun arvo -31 500 3 h+kt+s 79,5 5/5 167 520 418 800 Vastike-edun arvo -40 400 Autohallipaikka alk. 22 000 Autohallipaikka (latausvar.) alk. 25 000 yit.fi/ruuturouva Kuva 42 m² asunnosta Kuva 47 m² asunnosta KUOPIO, PUIJONLAAKSO KUOPION HIIHTOMESTARI Arvioitu valmistuminen 8/2023 Kerrostalo, Taivaanpankontie 27 a Vuokratontti. B 2018 Esim. m² krs mh. vh. 2 h+kt+s 42,0 6/8 72 000 180 000 Vastike-edun arvo -19 700 3 h+kt+s 54,5 7/8 88 800 222 000 Vastike-edun arvo -24 600 3 h+kt+s 70,0 6/8 109 600 274 000 Vastike-edun arvo -30 600 4 h+kt+s 78,0 1/8 107 600 269 000 Vastike-edun arvo -31 100 Autohallipaikka alk. 15 000 Autohallipaikka (latausvar.) alk. 19 000 Varasto 1,5 1 500 yit.fi/hiihtomestari Koti Puijonlaaksosta Hiihtomestarin upeat kodit valmistuvat ensi viikolla! Valinnanvaraa on aina yksiöistä neljän huoneen asuntoihin. Kaikissa asunnoissa lasitettu parveke tai oma terassi pihakannella. Keittiöt integroituine kodinkoneineen sulautuu osaksi oleskelutilaa ja saunan lasiseinä tuo kylpytiloihin spahenkeä. Autollesi voit hankkia oman paikan puolilämpimästä parkkihallista. Hyödynnä nyt vastike-etu! Koti keskustasta kaiken ääreltä Haaveiletko kodista, jossa kaikki on kävelymatkan päässä? Torin ja sataman puoliväliin valmistuu ensi kuussa ihania uusia koteja. Ruuturouvassa kaikki on pikkuisen parempaa: integroidut kodinkoneet, saunan lasiseinät, lattialämmitys, yhteiskäyttöauto hallissa, Postin automaatti, kerhohuone, yhteissauna naapuritalon kanssa yhteiskäytössä. Vielä löytyy vaihtoehtoja niin yksin, kaksin kuin perheenkin kanssa muuttaville. Hyödynnä nyt vastike-etu! Uusia velattomia ja savuttomia koteja Kuopion keskustaan KUOPIO, KESKUSTA KUOPION MAAHERRA Suunnitteilla Kerrostalo, Maaherrankatu 25 Keskustan parhaalle paikalle, omalle tontille, Maaherrankadulle nousee uusi asuintalo täynnä kodikkaita asuntoja. Maaherran kotien rahoituksesta päätät vain sinä itse – asuntoihin ei kohdistu taloyhtiölainaa. Liity asiakasrekisteriimme yit.fi/maaherra ja kuulet ennakkomarkkinoinnin alkamisesta ensimmäisten joukossa!
23.8.2023 11 4-5 h+kt+khh+s 1-2 117,0 233 700 € 573 000 € 4 h+kt+khh+s 1-2 107,0 208 700 € 519 000 € 4 h+kt+khh+s 1-2 107,0 219 700 € 530 000 € 3 h+kt+s 1-2 79,0 150 900 € 380 000 € 2 h+kt+s 1-2 63,0 124 300 € 307 000 € Tyyppi M 2 Mh. Vh. Krs:t Valitse oma kotivaihtoehtosi: Rakennustyö Salminen Oy | Piispankatu 12 A 1, 70100 Kuopio Eija Tuppurainen, RKM, LKV | puh. 040 825 1792 | eija.tuppurainen@rakennustyo.net www.asunnotsalminen.? / E N N A K K O M A R K K IN O IN T I K O H D E R A K E N T E IL L A Tervetuloa kotimatkalle. Kallaveden ympäröimässä Rönön saaressa asut rauhallisella pientaloalueella lähellä Kuopion keskustan palveluja. Meidän kuopiolaisten ihana ulkoilukeidas Väinölänniemi uimarantoineen ovat kävelymatkan päässä Asunto Oy Kuopion Rönön Saarikanteleen rivitalojen kotiovelta. Tämä on viimeisiä oman tontin kohteita Rönössä. Kutsun Sinut ja perheesi omalle kotimatkalle tutustumaan Rönön uusiin rakenteilla oleviin koteihin Asunnot Salmisen Showroomiin Piispankatu 12 A, Kuopio. Varaa oma henkilökohtainen noin tunnin aika viimeistään perjantaihin 25.8. klo 12.00 mennessä puhelimitse 040 825 1792 tai sähköpostitse eija.tuppurainen@rakennustyo.net Tarjolla olevat ajat jaetaan yhteydenottojärjestyksessä, toimi siis nopeasti: Lauantaina 26.8. Sunnuntaina 27.8. klo 12.00 13.00 14.00 15.00 16.00 klo 12.00 13.00 14.00 15.00 16.00 Huoneisto Tyyppi Koko Myyntihinta Velaton hinta A6 2h+kt+s 55.0 m² 163 700 € 343 000 € A8 3h+kt+s 62.5 m² 154 250 € 358 000 € A10 3h+kt+s 62.5 m² 154 250 € 358 000 € A9 3h+kt+s 73.0 m² 157 020 € 395 000 € A2 3h+kt+s 103.5 m² 217 590 € 555 000 € A3 3h+kt+s 103.5 m² 217 590 € 555 000 € A4 3h+kt+s 103.5 m² 217 590 € 555 000 € .fi
23.8.2023 12 SISÄLTÄÄ KOTIKATU365 PALVELUT Jouni Puurunen, LKV, puh. 044 761 6620, jouni.puurunen@kotikatu365.fi RAKENNUTTAMINEN JA MYYNTI Hinnat ovat alkaen-hintoja. Käyttöehdotja vastuuvarauma: kotikatu365.fi AS OY HATSALAN KEILA – ESIMERKKIHINTOJA MODERNI KUNTOSALI OMASSA KOTITALOSSA AULAPALVELU AUTTAA JA OPASTAA Hannes Kolehmaisen katu 9. Tervetuloa! TULE JA IHASTU UUDEN AJAN ASUMISEEN ESITTELYSSÄMME SUNNUNTAINA 27.8. KLO 15-16 1h+kt 27 m 2 mh 55 840 € vh 139 000 € 1h+kt 31 m 2 mh 58 068 € vh 144 000 € 2h+kt 44,5 m 2 mh 72 968 € vh 182 000 € 2h+kt 46 m 2 mh 72 892 € vh 181 000 € 3h+kt+s 54,0 m 2 mh 86 488 € vh 214 000 € 4h+kt+s 85,0 m 2 mh 121 744 € vh 301 000 € ASUNTOJA YKSIÖISTÄ ISOIHIN PERHEKOTEIHIN ASUMISEN UUSI AIKA ALKOI KUOPIOSSA. ENNENNÄKEMÄTTÖMÄT YHTEISTILAT JA UPEAT ASUNNOT VALMIIT. YHTEISTYÖKUMPPANI OP Koti Itä-Suomi Oy LKV Mari Pohjonen, puh. 044 325 6742, mari.pohjonen@op.fi Justus Malinen, puh. 050 563 7925, justus.malinen@op.fi Kuva: Kotikatu365 Lipporanta Oulu
23.8.2023 12 SISÄLTÄÄ KOTIKATU365 PALVELUT Jouni Puurunen, LKV, puh. 044 761 6620, jouni.puurunen@kotikatu365.fi RAKENNUTTAMINEN JA MYYNTI Hinnat ovat alkaen-hintoja. Käyttöehdotja vastuuvarauma: kotikatu365.fi AS OY HATSALAN KEILA – ESIMERKKIHINTOJA MODERNI KUNTOSALI OMASSA KOTITALOSSA AULAPALVELU AUTTAA JA OPASTAA Hannes Kolehmaisen katu 9. Tervetuloa! TULE JA IHASTU UUDEN AJAN ASUMISEEN ESITTELYSSÄMME SUNNUNTAINA 27.8. KLO 15-16 1h+kt 27 m 2 mh 55 840 € vh 139 000 € 1h+kt 31 m 2 mh 58 068 € vh 144 000 € 2h+kt 44,5 m 2 mh 72 968 € vh 182 000 € 2h+kt 46 m 2 mh 72 892 € vh 181 000 € 3h+kt+s 54,0 m 2 mh 86 488 € vh 214 000 € 4h+kt+s 85,0 m 2 mh 121 744 € vh 301 000 € ASUNTOJA YKSIÖISTÄ ISOIHIN PERHEKOTEIHIN ASUMISEN UUSI AIKA ALKOI KUOPIOSSA. ENNENNÄKEMÄTTÖMÄT YHTEISTILAT JA UPEAT ASUNNOT VALMIIT. YHTEISTYÖKUMPPANI OP Koti Itä-Suomi Oy LKV Mari Pohjonen, puh. 044 325 6742, mari.pohjonen@op.fi Justus Malinen, puh. 050 563 7925, justus.malinen@op.fi Kuva: Kotikatu365 Lipporanta Oulu 23.8.2023 13 Asunto Oy Vuorelan Välke Asunto Oy Vuorelan Välkkeen uudet kodit nousevat omalle tontille Siilinsalmen rannan läheisyyteen – vain kivenheiton päähän Vuorelan keskustasta. Taloyhtiöön tulee yhteensä 29 uutta Lapti-kotia. Vapaana olevien kotien koot vaihtelevat 1h+kt, 29,0 m² – 4h+kt+s,103,5 m² välillä. Kodit valmistuvat arviolta lokakuussa 2023. Taloyhtiön lämmitys muotona on maalämpö. Energialuokka A2018. Asunto Oy Vuorelan Välke MYYNNISSÄ Asunto Oy Vuorelan Välke | Virtasalmentie 1a, 70910 Vuorela lapti.? /vuorelanvalke Asunto Krs Tyyppi m 2 Mh Vh A4 2 1h+kt 29,0 41 000 136 000 A7 2 2h+kt+s 44,0 52 000 172 000 A28 6 2h+kt+s 47,5 60 000 199 000 A6 2 2h+kt+s 58,5 64 000 213 000 A9 3 3h+kt+s 63,0 73 000 242 000 A2 2 3h+kt+s 77,5 80 500 267 000 24 5 4h+kt+s 103,5 120 000 399 000 Huoneistoesimerkit: Piha-autopaikka 5 000 €, autokatospaikka alk. 8 500 €. Viitteellinen kuva kohteesta Esittely su 27.8. klo 16.00–16.45. Asunto Oy Vuorelan Välke Oma tontti Valmistuu pian Kysy lisää myyjiltämme: Rakennusliike Lapti Oy, Puutarhakatu 11, 70300 Kuopio Katso lisätietoja Lapti-kodeista lapti.? /itasuomi MATTI HERRANEN Asuntomyyjä VAPAALLA JEAN MATTSSON Myyntipäällikkö, LKV puh. 0400 599 117 jean.mattsson@lapti.? Puijon Kuusitiaisessa arkeen tuo iloa kauniin kodin lisäksi se, että niin palvelut kuin upeat ulkoilumaastot ovat aivan lähellä. Taloyhtiöllä on oma tontti ja hyvät asukastilat. Erillisinä osakkeina myytävät autopaikat ovat piilossa pihakannen alla, jonka ansiosta piha kannella on mukavasti oleskelutilaa. Lämmitysmuotona on vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Energialuokka B2018. Asunto Oy Puijon Kuusitiainen MUUTTOVALMIS Asunto Oy Puijon Kuusitiainen | Suunnistajantie 6, 70200 Kuopio lapti.? /puijonkuusitiainen Esittely su 27.8. klo 17.30–18.00. Asunto Krs Tyyppi m 2 Mh Vh Alennettu Mh Alennettu Vh A7 2 3h+kt+s 51,0 62 500 209 000 43 000 189 500 A19 3 2h+kt+s 50,5 64 500 215 500 48 500 199 500 A15 3 3h+kt+s 51,0 64 000 213 000 A23 4 3h+kt+s 51,0 65 000 217 000 B14 2 3h+kt+s 51,0 64 000 213 000 Vain nämä viisi asuntoa jäljellä: Autohallipaikka alk. 12 500 €. Oma tontti Muuttovalmis Viitteellinen kuva 77,5 m 2 asunnosta Viitteellinen kuva 47,5 m 2 asunnosta
23.8.2023 14 Suvilehto ASUNTO OY KUOPION Lehtoniementie 133, 70840 Kuopio Ennakkomarkkinoinnissa Saaristokaupunkiin tulee uusia odotettuja koteja, kun Suvilehtoa aletaan rakentaa syyskuussa. Suvilehdosta löytyy 36 ihastuttavaa kotia, näppäristä yksiöistä perhekoon neliöihin saakka. Lumoava lähimetsä ja monipuoliset ulkoilumaastot löytyvät miltei kotiovelta – toimi nopeasti ja varaa mieleisesi koti! Luistelija ASUNTO OY KUOPION Luistelijantie 4, 70200 Kuopio Myynnissä Puijon upeiden ulkoilumaastojen äärelle nousseen Luistelijan valoisat kodit ovat nyt muuttovalmiit. Tarjoamme jäljellä oleviin yksiöihin ja kaksioihin 15 000 €:n alennuksen ja huolenpitosopimuksen 24 kk. Kolmioista saat peräti 20 000 €:n alennuksen*. Edut ovat voimassa toistaiseksi ja koskevat uusia asuntokauppoja. KuopionLuistelija.fi KuopionSuvilehto.fi Pohjola Rakennus Oy Suomi • Luistelijantie 4 A 7, 70200 Kuopio • kodit.kuopio@pohjolarakennus.fi • 020 7759 660 Teemme uusia mukavuusalueita *Kolmioihin A12 ja A18 saat lisäksi 17 800 €:n arvoisen autohallipaikan kaupan päälle. Kohde Tyyppi m2 krs mh € vh € A12 3h+kt+s 74,5 2/3 93 707 291 300 A18 3h+kt+s 74,5 3/3 96 100 298 500 ENERGIALUOKKA: B2018 | TONTIN LUNASTUSHINTA 36 578 € | VALMISTUNUT 5/2023 KT MH1 MH2 LT AP (MU) KT+U JK OH WC ET VH PA rk KH S SK op LASITETTU PARVEKE HPL UH LTO (PP) (KV) A12 2. krs A18 3. krs 3h+kt+s 74,5 m² Mittakaava 1:100 (suuntaa-antava) 5 m Asunto Oy Kuopion Luistelija Luistelijantie 4, 70200 Kuopio ARKKITYYPIT Luistelijantie 8.7.2021 9.20.35 P 07.07.2021 Koteja Kallaveden ääreltä ja Puijon juurelta
23.8.2023 15 Kiinteistömaailma Torikartano | Kuopion Huoneistovälitys Oy LKV, Haapaniemenkatu 19, 70110 Kuopio | P 044 279 8910 torikartano@kiinteistomaailma.fi | kiinteistomaailma.fi/torikartano | facebook.com/torikartano | instagram kiinteistomaailmatorikartano Marketta Heinonen Yrittäjä, LKV DIAS asiantuntija Kaupanvahvistaja 044 279 8912 Päivi Järveläinen KiAT DIAS asiantuntija 044 279 8916 Arja Eskelinen LKV, YKV DIAS asiantuntija 044 279 8918 Katja Hyvärinen Yrittäjä, LKV, LVV, KiLAT DIAS asiantuntija 044 279 8915 Nina Miettinen KiAT DIAS asiantuntija 044 279 8913 Jari Heikkinen LKV DIAS asiantuntija 044 279 8917 ALUEEN NÄKYVIN MARKKINOINTI! Keskusta Kt 31 m² 1h, k. E-lk: D. Mh. 95 000 €. Kuopionlahdenkatu 6-8 1352040 Keskusta Kt 48 m² 2h, k. E-lk: D. Mh. 129 000 € Torikatu 21-23 1351166 Lehtoniemi Kt 50,5 m² 2h, kt, s. E-lk: C 2013. Mh. 162 000 € Kaivannonlahdenkatu 11 1352031 Petonen Rt 59,5 m² 2h, k, s. E-lk: D 2018. Mh. 123 000 €. Nuotiokuja 4 1352016 Toivala Okt 117 / 150 m² 5h, k, s ja 1h, kk, kph. E-lk: E 2018. Mh. 135 000 €. Suininlahdentie 111 Ensiesittely su 27.8. klo 12.45-13.15 1351741 Kurkimäki Okt 124,5 / 146 m² 4h, k, s, khh. E-lk: B 2013. Mh. 335 000 €. Koivujärventie 55 Esittely su 27.8. klo 15.45-16.15 1352170 Pitkälahti Okt 158 / 179,5 m² 5-6 h, k, s. Ei E-tod. Mh. 418 000 € Teppolantie 38 1351628 Lippumäki Okt 195 / 241 m² 5h, k, khh, ask.h, s. E-lk: C 2018. Mh. 434 000 € Puustilantie 13 1351362 Puijonlaakso Kt 57,7 m² 2h, kt, s. E-lk: E. Mh. 90.000 € Ahkiotie 12 1353297 Muutto lähestyy Miltä kuulostaisi uusi koti Kallaveden rannalla – viiden kilometrin päässä torilta? Tee unelmistasi totta ja valitse sopivan kokoinen koti Asunto Oy Kuopion Kultaniemestä. Huoneistojen koot 55 m 2 -145 m 2 Hinnat alk. Mh. 163.700 € / Vh. 343.000€ ASUNTO OY KUOPION KULTANIEMI Lintulahdenkatu 12, 70840 Kuopio Saaristokaupunki Haapaniemi Kt 58 m² 2h, k. E-lk: D. Mh. 80.511 €. Vh. 137.000 € Kaskikatu 4 1353054 Neulamäki Kt 71,5 m² 3h, k, s. E-lk: E. Mh. 95 000 €. Leimaajantie 5 Ensiesittely ma 28.8. klo 17.30-18.00 1351041 Kelloniemi Kt 80 m² 3h, k, kph. E-lk: D 2018 . Mh. 79.000 € Ruoritie 4 1352783 Julkula Rt 86 m² 4h, k, s. E-lk: E. Mh. 156.000 €. Pajulahdentie 20 Esittely su 27.8. klo 14.30-15.00 1353689 Käränkä Rt 92 m² 4h, kt, s. E-lk: B. Mh. 325.000 € Lintuluoto 2 1353327 Siilinjärvi Rt 120 m² 5h, k, s. Ei E-tod. Mh. 135.000 € Hietarannantie 3 1353221 Kurolanlahti / Liesijärvi Va 50 m² Tupa, kk, 2h lisäksi savusauna, rantasauna, aitta Mh. 75.000 € Liesijärventie 405 1352798 Julkula Liikekiinteistö ja Ravintola Ullan Groovy 587 m² Kaksi liikerakennusta, oma 1550 m 2 :n tontti, rakennusoikeus 900 m 2 . Soveltuu monenlaiseen liiketoimintaan. Mh. 362.000 € Puijonsarventie 27 1352938
Lisätiedot näistä ja monista muista kodeista löydät www.lkvkiinteistoinssi.fi Katja Määttälä Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV Auktorisoitu kiinteistöarvioija (AKA) 040 541 1452 katja.maattala@lkvkiinteistoinssi.fi LKV Kiinteistöinssi Oy Puijonkatu 15, 70100 Kuopio kiinteistoinssi@lkvkiinteistoinssi.fi 017 287 1000 Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n jäsentoimisto (A) Lassipekka Parviainen Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 044 700 8775 lassipekka.parviainen@lkvkiinteistoinssi.fi Kodinvaihto on täynnä tunteita. Onhan se yksi merkittävimmistä valinnoista, joka antaa raamit elämänlaadulle ja hyvinvoinnille. Meidän tehtävämme on auttaa sinua päätöksenteossa, vahvistaa tunne oikealla tiedolla – ja sen jälkeen hoitaa kaupat onnistuneesti loppuun saakka. Nätti. Kaunis. Sievä. Soma. Söötti. Tilava. Ihastuttava. Valoisa. Uusi. Freesi. Tunnelmallinen. Idyllinen. Rohkea. Komea. Vapaa. Upea. Avara. Ajaton. Laadukas. Elävä. Ihana. Ilmeikäs. Oikea. Persoona. Sielukas. Yksilö. Svengaava. Näissä on sitä jotain. Valitse tunteella — me varmistamme faktat. KALEVALANKATU 38 Saunallinen läpitalon huoneisto. Keittiö on remontoitu, kivitasot, kylpyhuoneessa on laatoitus. Lasitetulta tilavalta parvekkeelta aukeaa avoimet näkymät. KT LINNANPELTO | 2h+kk+s | 98 000 € | 43.0 m² | 20882271 SNELLMANINKATU 36 Heti vapaa 4.ylimmän kerroksen kattohuoneisto. Tilava olohuone, josta on käynti lasitetulle parvekkeelle. Autohallipaikka 20 000 e, sähköauton latauspiste valmiina. Loistava sijainti. KT KESKUSTA | 3h+k+s | 280 000 € | 79.5 m² | 21437083 LINTULUOTO 2 A Kallaveden rannalla omalla tontilla 2021 valmistuneen yhtiön valoisa hyvä päätyhuoneisto. Autokatospaikka 7500 e ja tolppa 3000 e. RT LEHTONIEMI | 4+k+s | 299 000 € | 92.0 m² | 21666850 METSÄKUMMUNTIE 21 Maalämpö, uudet putket, salaojat uusittu, valesokkeli kengitetty. Kylpyhuone, keittiö ja sauna on uusittu ja tehty kodinhoitohuone ja toinen WC. Aurinkoinen piha-alue terasseineen. Lämmin askarteluhuone ja autolle talli. OKT PÄIVÄRANTA | 5h+k+khh+s+askarteluhuone+autotalli | 248 000 € | 106.0 m² | 21229412 HALLIKATU 14 Selkeä kaunis kaupunkikoti huippupaikalla. Yhtiöllä on oma tontti, sisäpihan puolelta on esteetön sisääntulo, hissitalo. Kaiken kruunaan asukkaiden käytössä oleva kattoterassi. KT KESKUSTA | 3h+k+s | 269 000 € | 75.5 m² | 20073347 LINNANEPELLONKATU 29 Kodikas kaksitasoinen omakotitalo. Keittiö ja pintoja on uusittu 2003. Käyttövesi-ja lämmitysputket, patterit sekä ikkunat on myös uusittu ja talossa on uusi kattokin. OKT LINNANPELTO | 4h+takkah+k+kph+s | 239 000 € | 138.0 m² | 21535896 RIITEKATU 10 Selkeä hyvä tilava talo erinomaisella paikalla. Suojainen vuokratontti, 885 m 2 . Upea korkea olohuone, jossa on kaunis varaava takka. Autotallirakennus, jonka yhteydessä on lämmin varasto. OKT RAUTANIEMI | 6h+k+s | 346 000 € | 155.0 m² | 20433224 PRESIDENTINKATU 26 A Ihana tunnelmallinen hirsirunkoinen koti lähellä Kuopion keskustaa. Suojainen hyvin hoidettu piha-alue. Varaava takka, pönttöuuni, kaksi ilmalämpöpumppua. PT HAAPANIEMI | 3h+k+kph+s | 229 000 € | 87.0 m 2 | 20240624 LIISANTIE 4 Uudehko 2020 valmistunut kaunis huoneisto kivalla paikalla metsikön vieressä palveluiden lähellä. Tilava olohuone keittiö, josta on käynti terassille ja rauhalliselle piha-alueelle. RT SIILINJÄRVI | 2h+k+s | 152 000 € | 60.0 m² | 21828287 SAARISTOKATU 45 Upea päätyhuoneisto Kallaveden rannalla. 20 m2:n lasitettu terassi. Keittiö on juuri uusittu. Yhtiöllä on rannassa laituri. Venepaikka 4000 e, autokatos 8000 e. LT LEHTONIEMI | 3h+k+s | 373 240 € | 86.0 m² | 20349744 ROMANIANRAITTI 7 Olohuone ja keittiö muodostavat avaran yhtenäisen kokonaisuuden. Kolme makuuhuonetta, harrastehuone. Hyvä kodinhoitohuone, josta on käynti suoraa ulos. Autoille on kahden auton katos. Lisäksi katoksen vieressä on tilava varasto. Ihana suojaisa pihapiiri. OKT PIRTTI | 4h+k+khh+kph+s | 243 000 € | 122.0 m² | 20825107 ILOPURONTIE 577 Ainulaatuinen ihana hirsirakenteinen omakotitalokiinteistö. Pihalla on hieno kukkapuutarha, oma lampi. Savusauna, aittarakennus ja iso puuliiteri. OKT SYVÄNNIEMI | 5h+tupa+kph+s | 279 000 € | 240.0 m² | 20408044