96 Lutukka 38. 2022 hauruvallin luontotyyppikuvauksessakin (Reinikainen ym. 2018b). Lajin esiintyminen on selvästi keskittynyt Ahvenanmaalle, ja tuoreita havaintoja on muualta rannikolta lähinnä Hankoniemeltä (Suomen Lajitietokeskus 2022). Emme havainneet vuonankaalia, mutta se kukkiikin jo touko-kesäkuussa ja on myöhemmin kesällä vaikeasti havaittavissa. Laji on taantunut ja luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT) (Hæggström & Hæggström 2010, Ryttäri ym. 2019). Kiitokset Kimmo Syrjänen, Aapo Ahola, Veli-Pekka Rautiainen ja Pertti Uotila määrittivät kasvinäytteitä. Terhi Ryttäri ja Henry Väre kommentoivat käsikirjoitusta, Väre myös vinkkasi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Tomi Heilala laati kartan. Selvitys oli osa ympäristöministeriön rahoittamaa Ranta-Puttehanketta, jossa tutkitaan huonosti tunnettujen rannikkoluontotyyppien esiintymistä ja ekologiaa. Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura 2000 -luontotyyppiopas. Ympäristöopas 46. 2. korjattu painos. 194 s. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. helda.helsinki Backlund, H. 1945: Wrack fauna of Sweden and Finland. Ecology and chorology. Opuscula Entomologica 10: 1–236. Borg, P. 1967: Ecological notes on Fucus wracks near Helsinki. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 20–36. Brenner, W. 1916: Strandzoner i Nylands skärgård. Botaniska Notiser 69: 173–191. Fagerström, K. 1981: Rakkolevävallien kasvillisuudesta ja ekologista tekijöistä Rauman edustan saaristoalueella. 68 s. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Haapaniemi, J. 2014: Eloperäiset rantavallit ja niiden esiintymiseen vaikuttavat ympäristötekijät Selkämerellä. 83 s. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Maantieteen ja geologian laitos. Hæggström, C.A. & Hæggström, E. 2010: Ålands flora. 528 s. Omakustanne. Ekenäs. Holmgren, V. 1921: Bidrag till tångävjans ekologi. Botaniska Notiser 74: 49–70. HämetAhti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uo tila, P. ( toim.) 1998: Retkeilykasvio. 4 painos. 656 s. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki. Häyrén, E. 1902: Studier öfver vegetationen på tilllandningsområdena i Ekenäs skärgård. Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica 23(6): 1–176 + 4 karttaa. Jalas, J. ( toim.) 1980: Suuri kasvikirja III. 944 s. Otava. Helsinki. Keynäs, K., Thorell, L. G., Baldursson, T., Ekker, A. G., Vestergaard, P., Bonn, T., Bondestam, C. & Rappe, C. 2001: Kustbiotoper i Norden. Hotade och representativa biotoper. TemaNord 2001: 536. 345 s. Nordiska Ministerrådet. Köbenhamn. Kotilainen, A., Kiviluoto, S., Kurvinen, L., Sah la, M., Ehrnsten, E., Laine, A., Lax, H.G., Kontu la, T., Blankett, P., Ekebom, J., Hällfors, H., Kar vinen, V., Kuosa, H., Laaksonen, R., Lappalainen, M., Lehtinen, S., Lehtiniemi, M., Leinikki, J., Les kinen, E., Riihimäki, A., Ruuskanen, A. & Vahteri, P. 2018: Itämeri. Teoksessa: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018: 15–98. julkaisut.valtioneuvosto Lampinen, R. & Lahti, T. 2019: Kasviatlas 2018. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. koivu.luomus.fi/kasviatlas Mossberg, B. & Stenberg, L. 2006: Suuri Pohjolan kasvio. 928 s. Tammi. Helsinki. NiemivuoLahti, J. ( toim.) 2012: Kansallinen vieraslajistrategia. 126 s. Maaja metsätalousministeriö. Helsinki. vieraslajistrategia.pdf Palmgren, A. 1961: Studier över havsstrandens vegetation och flora på Åland. Acta Botanica Fennica 61: 1–268. Piirainen, M. 2019: Suomen karhunköynnöksistä. Lutukka 35(3): 73–76. Reinikainen, M., Ryttäri, T., Kanerva, T., Kekä läinen, H., Koskela, K., Kunttu, P., Mussaari, M., von Numers, M., RinkinevaKantola, L., Sievä nen, M. & Syrjänen, K. 2018a: Itämeren rannikko. Teoksessa: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 5/2018: 63–80. julkaisut.valtioneuvosto Reinikainen, M., Ryttäri, T., Kanerva, T., Kekäläi nen, H., Koskela, K., Kunttu, P., Mussaari, M., Nu mers, M. von, RinkinevaKantola, L., Sievänen, M. & Syrjänen, K. 2018b: Itämeren rannikko. Teoksessa: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 5/2018: 99–183. julkaisut. valtioneuvosto Ryttäri, T. 2012: Meriotakilokki. Teoksessa: Ryttäri, T., Kalliovirta, M. & Lampinen, R. (toim.). Suomen uhanalaiset kasvit, s. 298–299. Tammi. Helsinki. Ryttäri, T., Reinikainen, R., Hæggström, C.A., Hakalisto, S., Hallman, J., Kanerva, T., Kulma la, P., Jussi Lampinen, Piirainen, M., Rautiainen, V.P., Rintanen, T. & Vainio, O. 2019: Putkilokasvit. Teoksessa: Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus. Punainen kirja 2019, s. 182?202. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Skottberg, C. 1907: Om växtligheten å några tångbäddar i Nyländska skärgården i Finland. Svensk Botanisk Tidskrift 1: 389–397. Suomen Lajitietokeskus 2022: Kasvit, Plantae, lajiluettelo. https://laji.fi/ 15.5.2022. Suominen, J. 2013: Satakunnan kasvit. Norrlinia 26: 1–783. Torn, K., Martin, G. & Suursaar, U. 2016: Beach wrack macrovegetation index for assessing coastal phytobenthic biodiversity. Proceedings of the Estonian Academy of Sciences 65(1): 78–87. proceedings.pdf Vaahtoranta, L. 1964: Die Gefässpflanzenflora im Schärenhof von Pyhämaa und Pyhäranta am Bottnischen Meerbusen, Südfinnland. Annales Botanici Fennici 1(4): 292–363. Vahteri P. & Vuorinen I. 2016: Continued decline of the bladderwrack, Fucus vesiculosus, in the Archipelago Sea, northern Baltic proper. Boreal Environment Research 21: 373–386. 96
99 Lutukka 38. 2022 messa oli jo tehty päätös kansallisen kasvistorekisterin perustamisesta. Arkistoista löytyneiden dokumenttien mukaan kasvistotietojen tallennus reikäkorteille alkoi Suomessa vuonna 1963, jota voidaan siten pitää Kastikan syntyvuotena. Syntyessään Kastikka oli Suomen ensimmäinen tietokoneita biologisen tiedon hallinnassa käyttävä järjestelmä. Seuraavat merkittävät hankkeet syntyivät vasta vuonna 1974, jolloin käynnistyi Suomen ensimmäinen lintuatlas (Hyytiä 1974, Hyytiä ym. 1983) ja Eläinmuseon Rengastustoimisto siirtyi uuden päällikön Pertti Saurolan johdolla atk-aikaan (Saurola ym. 2013). Vaikka ensimmäisen sukupolven Kastikkaan otettiin Britannian atlaksesta ideat reikäkorteista tietojen tallennuksessa ja ruutujaon käytöstä tietojen paikannuksessa, digitoitavan tiedon lähteissä oli merkittävä ero. Britannian atlaksessa tietotekniikka oli suunniteltu käsittelemään pääasiassa maastotöissä vuodesta 1954 alkaen kerättyä uutta havaintoaiBrittein saarten atlas (1962) antoi sysäyksen paitsi Suomen kasvisto rekisterille myös monien muiden maiden atlashankkeille. ? Muuraimen, Rubus chamaemorus, kartassa ( Atlas of the British flora 1962 ) vuotta 1930 vanhemmat tiedot on merkitty renkailla. ? Tämän päivän kartassa ( Online Atlas of the British and Irish flora 2022 ) on kahdeksan portainen aikaluokitus.
100 Lutukka 38. 2022 neistoa (Perring 1963, Preston 2013), kun taas Suomessa kasvistotietojen digitointi alkoi kasvimuseoihin tallennetuista näytteistä ja muistiinpanoista sekä kirjallisuudessa julkaistuista aineistoista (Suominen 1965). Alusta lähtien oli selvää, että Suomen kasvien levinneisyyskartaston tarpeita varten käytettävissä olevassa aineistossa oli monenlaisia puutteita. Britanniassakin oli pohdittu kansallisen atlaksen tekemistä herbaarionäytteiden ja kirjallisuuden perusteella mutta ajatuksesta oli luovuttu paljolti sillä perusteella, että yleisten lajien tiedot olivat hyvin puutteellisia (Preston 2013). Sama ongelma vaivasi Suomenkin kasvistorekisteriä aina 1980-luvulle saakka. Suomen kasviston tuntemuksessa on ollut myös merkittäviä alueellisia eroja, joita eri vuosikymmeninä ovat dokumentoineet muun muassa Linkola (1938), Erkamo (1948), Suominen (1967), Suominen ja Isoviita (1969) ja Kurtto (1977). Nämä erot ovat syntyneet kunkin kasvistoa kartoittaneen tutkijan valitessa kohdealueensa paljolti omien mieltymystensä mukaan. Koordinaatiota eri hankkeiden välillä ei ole ollut muussa kuin ehkä siinä mielessä, että kartoittajat ovat vältelleet muiden jo ”varaamia” alueita. Jalas (1972) arvioikin kertynyttä aineistoa toteamalla: Tuskin paljonkaan liioittelen sanoessani, että 150 vuoden aikana julkaistu putkilokasvifloristinen aineistomme ei kokonaisuutena todista juuri muusta kuin paljosta lähes suunnittelemattomasta ja lähes ohjaamattomasta ahkeruudesta. Reikäkorttien aika Ensimmäiset kaksi vuosikymmentä kasvistorekisterin tietojen tallennus perustui kartongista valmistettujen reikäkorttien rakenteen asettamiin fyysisiin rajoituksiin. Yhdelle reikäkortille tallennettiin yksittäinen näytetieto tai havainto kasvin esiintymisestä tietyllä paikalla tiettynä ajankohtana. Koska reikäkortissa oli tilaa vain 80 merkille, tietoja jouduttiin tiivistämään tallennusta varten. Pelkkää levinneisyyskartoitusta varten riittäviä tietoja olisivat olleet taksonin nimi tai tunniste, kartoitusruudun numero ja havaintovuosi. Koska kasvistorekisterin oli tarkoitus olla kartaston lisäksi myös kokoelmienhallinnan apuväline, reikäkortille tallennettiin muutakin tietoa, esimerkiksi tietolähteen koodi, pitäjä ja muita paikannimiä, kerääjän tai havainnoijan nimi ja kolminumeroinen kasvupaikkaluokan koodi. Aluksi koordinaattiruudukkona käytettiin Suomen Yleiskartan 1:400 000 mukaista lehtijakoa, jonka pohjalta yhden ruudun korkeudeksi pohjois – etelä-suunnassa tuli noin 10 km ja leveydeksi itä – länsi-suunnassa noin 12 km. Kun yhtenäiskoordinaatisto 1970-luvulla otettiin biologisten aineistojen paikannuksen lähtökohdaksi (Heikinheimo & Raatikainen 1971), myös kasvistorekisteri siirtyi käyttämään siihen perustuvia 10 × 10 km 2 :n ruutuja. Vanhat 10 × 12 km 2 :n ruudut muunnettiin yhtenäiskoordinaatiston peninkulmaruuduiksi, jolloin vanhojen tietojen paikannukseen tuli jonkin verran virheitä. Reikäkorttien varmuuskopiointi hoidettiin 1960-luvulla tekemällä korteista kaksoiskappaleet, jotka lähetettiin säilytettäviksi Oulun yliopiston kasvitieteen laitokselle. To? Kasvistorekisterin tallennus alkoi 1960lu vulla reikäkorteille, joihin mahtui tietoa 80 merkkiä. Siksi tallennettavia tietoja jouduttiin lyhentämään ja osa tiedoista jättämään kokonaan pois. Equisetum palustre (lajinumero 18) -näyte ruudusta 12437, neljännestä maakunnasta (EK eli Ka) Sippolan Kaipiaisista tervaleppäkorvesta 1.7.1929 (vain kuukausi ja vuosi kortilla), kerääjä Arvi UIvinen.
101 Lutukka 38. 2022 sin jo Suominen (1965) mainitsi mahdollisuudesta siirtää reikäkorteilla olevat tiedot talteen magneettinauhoille, jotka ajan mittaan tekivätkin reikäkortit tarpeettomiksi. Uusi rekisteri syntyy Fyysisiä reikäkortteja ehdittiin tallentaa vuosien mittaan pitkälti toista miljoonaa kappaletta, ennen kuin muut tallennusmuodot ja tietojen säilytys magneettinauhoilla korvasivat kortit. Käyttämättä jääneitä reikäkortteja käytettiin vuosikausia Kaisaniemessä talon sisäisinä muistilappuina, ja muutamat niistä saattoivat eksyä talon ulkopuolellekin muistoina menneistä ajoista. Vaikka pahvikorttien käytöstä tallennuksessa luovuttiin, niiden määrittelemä 80 sarakkeen mittainen tallennusrakenne, ”kortinkuva”, oli edelleen magneettinauhoilla säilytettävien tietojen tallennusmuotona. Nauhatiedosto koostui tekstiriveistä, joista kullakin oli yhden kortin tiedot omissa sarakkeissaan. Tietojen haku tällaisesta nauhakirjastosta perustui siihen, että tiedostoa luettiin rivi kerrallaan ja tutkittiin, oliko luetulla rivillä tietyissä sarakkeissa hakuehdoissa määritellyt arvot. Jos ehdot täyttävät arvot löytyivät, rivi kirjoitettiin toiseen, hakutulokset sisältävään tiedostoon. Tulostiedosto printattiin ketjulomakkeille, joista syntynyt paperipino sitten toimitettiin haun tilaajalle. 1980-luvun alussa markkinoille tulivat ensimmäiset IBM PC -mikrotietokoneet ja niiden kanssa yhteensopivat niin sanotut kloonimikrot, jotka mahdollistivat kasvistotietojen tallennuksen hajautetusti monessa eri paikassa. Toinen Kastikan kehityksen kannalta merkittävä teknologia olivat samoihin aikoihin julkaistut ensimmäiset SQL-tietokannat, jotka nopeasti mullistivat tiedonhallinnan yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Kun Helsingin yliopiston laskentakeskus hankki lisenssin Oracle-yhtiön tietokantaohjelmistoon, sen käyttö tuli mahdolliseksi myös suoraan Kaisaniemestä yliopiston sisäiseen verkkoon kytketyn päätelaitteen välityksellä. Päätelaitteeseen kytketyn printterin avulla myös paperitulosteet voitiin tuottaa suoraan kasvimuseossa. Printteri oli niin äänekäs, että se lopulta siirrettiin kirjaston kellarikerrokseen suorittamaan tulostusajoja. Ensimmäisessä vaiheessa kasvistorekisterin kortinkuvia sisältävä tiedosto siirrettiin magneettinauhoilta Oracle-tietokannan tauluksi. Tietokannassa data säilytettiin magneettinauhojen sijasta jatkuvasti käytettävissä olevilla kovalevyillä, joiden kapasiteetti oli murto-osa nykyisestä. Siksi kasvimuseokin joutui 1980-luvulla ostamaan omilla määrärahoillaan yliopiston laskentakeskuksen keskuskoneeseen ”suuren” 500 megatavun kokoisen kovalevyn, jotta kasvistorekisterin data saatiin mahtumaan tietokantaan. Tietokannassa Kastikka oli aina välittömästi käytettävissä, ja tietojen haku oli nopeampaa kuin magneettinauhoilta. Syynä tähän oli se, että tietokannassa tärkeimmät hauissa käytettävät sarakkeet voitiin indeksoida ja halutut rivit voitiin hakea suoraan indeksistä peräkkäishaun sijasta. Muutoin tietojen jatkokäsittely ei paljon poikennut magneettinauhoille tallennetun tiedon käsittelystä. Lopputulos oli edelleen paperipino, joka lähetettiin haun tilaajalle. SQL-tietokannat mahdollistivat monenlaiset datan tallennusmuodot, eikä tietokenttien pituudelle ollut enää varsinaisesti rajoituksia. Oraclen käyttöönoton myötä Kastikan käyttämien 80 merkin mittaisten kortinkuvien asettamat rajat oli viimein mahdollista rikkoa, ja niin sai alkunsa uusi kasvistorekisteri. Uudessa rekisterissä tietojen tallennuksen perusyksiköksi määriteltiin dokumentti. Yksi dokumentti voi sisältää esimerkiksi yhden herbaarionäytteen, julkaisun tai arkistoidun havaintoaineiston tiedot. Kukin dokumentti koostuu joukosta tietokenttiä, joihin on ? 1980-luvun IBM PC tietokone 3½ tuuman levykeasemalla ("korp pu"). Korpulle pystyi tallentamaan tietokoneelta, mutta levykkeiden muistin määrä oli hyvin vaatimaton (360–720 kilotavua!). Korput olivat jo kuitenkin syrjäyttäneet aiemmat pehmeäpintaiset "lerput". E te läK arja lan m us eo , Vill e O ino ne n, C C B Y 4.0
102 Lutukka 38. 2022 tallennettu dokumentin tietosisältö. Jokaisella dokumentilla on yksikäsitteinen sarjanumero. Tietokannassa dokumentti koostuu joukosta rivejä, joilla on sama sarjanumero, kolmikirjaiminen kentäntunniste ja kentän varsinainen tietosisältö merkkijonona. Tämä rakenne on vuosikymmenten mittaan osoittautunut hyvin joustavaksi, sillä se mahdollistaa muun muassa toistuvat kentät (esimerkiksi useamman havainnoijan nimen) samassa dokumentissa ja uusien tietokenttien lisäämisen dokumentteihin ilman tietokannan rakenteen muuttamista. Kastikassa 1980-luvulla käyttöönotettu dokumenttirakenne rikkoi kaikkia siihen aikaan käytössä olleita tietokantojen suunnitteluperiaatteita. Rakenne kuitenkin osoittautui toimivaksi ja on käytössä Kastikassa vielä nykyäänkin. Nimen tämä rakenne sai vasta vuonna 1996, kun Resource Description Framework eli RDF-tietomallin ensimmäinen versio julkaistiin. Aluksi vanha, kortinkuviin perustuva rekisteri ja uusi, joustavaa dokumenttirakennetta käyttävä rekisteri toimivat tietokannassa rinnakkain omina tallennusrakenteinaan, ja kaikki kasvistorekisteriin tehtävät tietohaut piti ajaa erikseen kummassakin. Ajan mittaan tämä osoittautui sen verran hankalaksi, että Kasviatlaksen ensimmäistä verkkoversiota tehtäessä vanha ja uusi rekisteri päätettiin lopulta yhdistää vuonna 2005. Tämä tehtiin siten, että jokaisesta vanhan rekisterin yhdellä rivillä olevasta tietokentästä luotiin oma rivi uuden rekisterin mukaiseen dokumenttirakenteeseen. Koska reikäkorteista syntyneessä vanhassa rekisterissä ei ollut riveille uniikkeja tunnisteita, kortinkuville luotiin uudet dokumenttinumerot muunnettaessa ne uuteen rekisteriin. Kasviatlas ja Lutukka Mikrotietokoneet ja tietokannat olivat tärkeitä Kastikan tekniseen kehitykseen 1980-luvulla vaikuttaneita tekijöitä. Merkittävin muutos Kastikan tietosisältöön syntyi vuonna 1985 alkaneesta kasviatlashankkeesta (Kurtto & Lahti 1985), jonka toteuttamisessa samana vuonna syntyneellä kasviharrastajien Lutukka-lehdellä oli ratkaisevan tärkeä rooli. Vuosikymmenten mittaan Lutukassa on julkaistu lukuisia artikkeleita sekä Kastikan että kasviatlaksen tilanteesta. Kasvistorekisteri oli saanut alkunsa kokoelmanäytteiden, julkaistujen kirjallisuustietojen ja museoiden arkistoissa olevien julkaisemattomien muistiinpanojen digitoinnista. Kasviatlas sen sijaan tähtäsi uuden havaintoaineiston keräämiseen. Kasviatlaksessa tavoitteena oli tuottaa koko lajiston kattavia lajiluetteloita neliökilometrin kokoisilta koealoilta eri puolilta maata. Näin saataisiin uutta esiintymätietoa myös yleisistä lajeista, jotka usein jäävät vähemmälle huomiolle. Täydellisten lajiluetteloiden avulla puolestaan saatiin käsitys myös siitä, mitä lajeja ei esiintynyt tutkimusruuduilla. Kasviatlasta varten Kastikkaan lisättiin uusi tietokenttä ilmaisemaan sitä, että dokumentti oli peräisin kasviatlaskartoituksesta. Tällöin dokumentin lajiluetteloa käsiteltiin sillä oletuksella, että luettelosta puuttuvia lajeja ei myöskään ollut havaittu kartoitusruudulla. Kartoittajien oman harkin? Ensimmäinen Kastikkaan vuonna 1985 tallen nettu uuden rakenteen mukainen dokumentti. Dokumentti koostui useasta rivistä, joilla oli sama dokumenttinumero. Dokumentin tiedot tallennettiin omille riveilleen, joiden tyypin kertoi kolmikirjaimi nen kenttätunniste (esim. PRO = eliömaakunnan lyhenne). Sama perusrakenne on ollut Kastikassa käytössä pian 40 vuotta. Rakennetta täydennettiin 1990luvun lopussa: kuvassa näkyvien sarak keiden lisäksi tietokannan muille sarakkeille voi tallentaa tiedon kulloinkin käytetystä taksonikäsit teestä, kasvin runsaudesta sekä koodattuja tietoja kasvin statuksesta, määrityksen varmuudesta, tie don luotettavuudesta ja alkuperästä sekä havain non karkeistustarpeesta.
103 Lutukka 38. 2022 nan varaan jätettiin päätös siitä, milloin ruudun kartoitusta voitiin pitää ”kattavana”. Kasviatlaksen myötä uuden havaintoaineiston osuus Kastikan tietosisällöstä alkoi kasvaa merkittävästi. Samalla myös havaintojen paikannustarkkuus alkoi parantua. Kun kasvistorekisterin alkuaikoina näytteet ja havainnot pyrittiin paikantamaan 10 × 12 tai 10 × 10 km 2 :n ruutuihin, kasviatlaksessa paikannustarkkuus oli neliökilometri. Karttojen parantumisen ja satelliittipaikannuksen myötä tarkkuus on vähitellen parantunut edelleen, ja yhä suurempi osa Kastikan havainnoista on paikannettu jopa metrin tarkkuudella. Kasvistorekisterin syntymistä 1960-luvulla edisti tavoite saada aikaiseksi Britannian esimerkin mukainen levinneisyyskartasto Suomen putkilokasveista. Tämä tavoite konkretisoitui ensimmäisen kerran vasta vuonna 1993, kun ensimmäinen versio Suomen putkilokasvien levinneisyyskartastosta julkaistiin digitaalisena, levykkeillä jaettavana tuotteena (Lahti ym. 1993). Vuonna 2007 levinneisyyskartasto julkaistiin ilmaisena verkkoversiona nimellä Kasviatlas 2006 (Lampinen & Lahti 2007), ja siitä lähtien uusi verkkoversio on julkaistu vuosittain. Painotuotteena levinneisyyskartastoa ei ole vieläkään julkaistu; kasviatlaskarttoja tosin on käytetty eräissä painotuotteissa (esim. Halenius & Rantanen 2019). Luonnontieteellinen keskusmuseo Pitkällisen valmistelun jälkeen Luonnontieteellinen keskusmuseo perustettiin vuonna 1988 yhdistämällä Helsingin yliopiston eläin-, kasvi-, geologian ja paleontologian museot sekä ajoituslaboratorio. Keskusmuseon suunnitelmissa oli alusta alkaen myös biologisten aineistojen digitoinnin suunnittelu ja toteutus, johon alkuvuosina viitattiin käsitteellä ”tiedostointi”. Tehtävä oli kuitenkin pahasti aliresursoitu ja käytännössä yhden erikoistutkijan vastuulla. Laskennallisesti luonnontieteellisten museoiden IT-ammattilaisten määrä kuitenkin kaksinkertaistui, kun yhdestä työntekijästä siirryttiin kahteen. Ensimmäinen oli palkattu vuonna 1983 kasvistorekisterin ylläpitotehtäviin kasvimuseolle. Keskusmuseon IT-hankkeet eivät ennen 2010-lukua vaikuttaneet oikeastaan millään tavalla Kastikan ylläpitoon ja kehittämiseen. Pääasiassa eläinmuseon tiloissa toimineen keskusmuseon yleisen osaston IT-hankkeet olivat paljolti suunnittelua, kokouksia ja pienimuotoisia eläintieteellisten kokoelmien tietojen tallennushankkeita tiedostomuotoon. 1960-luvulla syntyneen Kastikan ja 1970-luvulla syntyneen lintujen rengastusrekisterin rinnalla ne olivat pienimuotoista näpertelyä. Internet ja Lajitietokeskus Alun perin armeijan ja yliopistojen tutkimushankkeista kehittynyt amerikkalainen Internet-verkko avautui yleiseen käyttöön vuonna 1995. Samoihin aikoihin myös Euroopassa tutkijoiden tarpeisiin kehitetty World Wide Web aloitti maailmanvalloituksensa ensimmäisten graafisten web-selainten avustamana. Vuonna 2001 syntyi GBIF, Global Biodiversity Information Facility eli Maailman lajitietokeskus, jonka pääkonttori sijoittui Kööpenhaminaan Tanskaan. Suomi liittyi jäseneksi heti perustamisvuonna. GBIF-organisaation keskeisenä tavoitteena on ollut kerätä luonnon monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin liittyvää informaatiota tutkimuksen, Lutukalla on ollut keskeinen rooli Kasviatlashankkeessa. 35 vuoden aikana painosivuja kertyi 4 664.
104 Lutukka 38. 2022 suojeluhankkeiden, uhanalaisuusarviointien ja muun luontoa koskevan päätöksenteon pohjaksi. Se loi paineita myös Suomen biologisten aineistojen saattamiseksi siihen muotoon, että ne voitaisiin toimittaa eteenpäin GBIF:n maailmanlaajuiseen tietovarastoon. Useita pienimuotoisia biologisia aineistoja kopioitiinkin Suomesta GBIF:n käyttöön 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Luonnontieteellinen keskusmuseo valmistautui Suomen kansallisen lajitietokeskuksen perustamiseen useita vuosia rakentamalla omia tietojärjestelmiään siten, että ne olisivat helposti skaalattavissa valtakunnalliseen käyttöön heti tarvittaessa. Vuonna 2015 Suomen Lajitietokeskus -hanke lopulta käynnistyi osana Ympäristöministeriön rahoittamaa Envibase-projektia. Integrointi osaksi Suomen Lajitietokeskusta oli Kastikan toiminnassa ensimmäinen merkittävä muutos Luonnontieteellisen keskusmuseon syntymisen jälkeen. Kastikka on yksi Lajitietokeskuksen alkuperäistietoa eli primääridataa sisältävistä tietolähteisvaintojen nimien ajanmukaistaminen ollut kestävä ratkaisu. Ratkaisu ongelmaan löytyi Berendsohnin (1995) artikkelista. Siinä esitettyjä ajatuksia mukaillen Kastikkaan luotiin sarake sitä varten että havaintoihin voitiin lisätä – jos suinkin mahdollista – tieto siitä minkä lähteen (kuten Retkeilykasvion tietyn painoksen tai kansallisen lajiluettelon) mukaisesti havainnossa ilmoitettua tieteellistä nimeä on käytetty. Havainnot on siitä lähtien tallennettu havaitsijan käyttämillä nimillä ja niihin on lisätty taksonikäsitteen täsmentävä tunniste. Tietokannan ylläpitäjänä Raino Lampinen on sitten huolehtinut erillisen tietokantataulun avulla siitä, että eri taksonikäsitteillä tehdyt havainnot menevät oikeaan osoitteeseen esimerkiksi Kasviatlaksen kartoissa ja Lajitietokeskuksen tietovarastossa. Maastohavainnoissa käytettävien kenttäkorttien nimistö uudistettiin vuonna 1998 Retkeilykasvion neljännen painoksen (Hämet-Ahti ym. 1998) ja vuonna 2020 edellisenä vuonna ilmestyneen Suomen putkilokasvien luettelon (Kurtto ym. 2019) mukaiseksi. Kenttäkor? Lajitietojen siirtyminen Kas tikan ja lajitietokeskusten vä lillä. Kastikka käyttää Suomen Lajitietokeskuksen (FinBIF) taksonitietokannassa määritel tyjä nimiä ja tunnisteita. Sama nimi ja tunniste välitetään myös havaintojen yhteydessä Kastikasta Lajitietokeskuk sen tietovarastoon. Maailman Lajitietokeskukseen (GBIF) välitetään Suomesta lähtevien havaintojen yhteydessä vain lajin tieteellinen nimi, mikä aiheuttaa toisinaan tulkinta ongelmia. Taksonitietokanta Kastikka Tietovarasto Occurrence database Taxonomic backbone FinBIF GBIF tä, jonka tiedoista tehdään kopio Lajitietokeskuksen tietovarastoon. Lajitietokeskuksen tietovarastosta Kastikan tiedot lähetetään edelleen osaksi GBIF:n maailmanlaajuista tietokantaa. Taksonomian hallinta Toinen Kastikalle tärkeä rooli Lajitietokeskuksella on valtakunnallisen lajiluettelon ylläpidon kautta. Kastikan näyteja havaintoaineisto tarvitsee lajiluettelon, johon tietokantaan viedyt havainnot kytketään. Reikäkorttiaikana ensimmäisenä lajiluettelona käytettiin Hylanderin (1955) Pohjoismaiden lajiluetteloa, jossa mainituille taksoneille annettiin reikäkorteilla käytetyt nelinumeroiset koodit. Vuonna 1987 kasvimuseo julkaisi Suomen putkilokasvien nimistöluettelon (Kurtto & Lahti 1987), joka päivitti ajan tasalle jo vanhentuneen Hylanderin luettelon. Kun 1990-luvun alussa saatiin aikaan Kasviatlaksen ensimmäiset versiot, kävi ilmeiseksi, että havaintojen tallentaminen Kastikkaan pelkillä kulloinkin käyvillä tieteellisillä nimillä ei riittänyt – eikä myös tietokantaan jo vietyjen ha
105 Lutukka 38. 2022 teille kirjatut havainnot on viety tietokantaan näiden lähteiden taksonikäsitteiden mukaisesti – nyt noin 3,2 miljoonaan Kastikan havaintoon sisältyy taksonikäsitteen täsmentävä tarkenne. Vanhoihin tietoihin tarkennetta ei yleensä voi lisätä, mutta 2000-luvun havaintoaineistossa se on hieman yli 80 %:ssa kaikista havainnoista. Osuus kasvanee. Lajitietokeskuksen taksonitietokannassa putkilokasvien taksonomian ylläpito on paljolti samojen henkilöiden vastuulla, jotka aikaisemminkin ovat tehneet päätökset Kastikassa käytetystä taksonomiasta ja nimistöstä. Sisällöllisiä muutoksia putkilokasvien taksonomiaan ja nimistöön ei Lajitietokeskuksen syntyminen itsessään aiheuttanut. Taksonitietokannassa taksonien tunnisteina käytetään MX-kirjaimilla alkavia numerokoodeja, jotka perustuvat taksonikäsitteisiin, eivät pelkästään nimiin. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lajin siirtyessä suvusta toiseen sen tunniste säilyy samana. Metsätähden tunniste MX.38676 on säilynyt samana, vaikka vanhan nimen Trientalis europaea tilalla on nykyään nimi Lysimachia europaea. Samaan tapaan tunniste MX.37685 pysyy edelleen tietokannassa, vaikka siihen liittyvä tieteellinen nimi muuttuikin Kurton ym. (2019) esittämän Huperzia selagon pilkkomisen (viisi lajia Suomessa!) myötä H. selagosta kaikki ”uudet” lajit sisältäväksi H. selago -ryhmäksi (ks. Uotila 2021). Taksonikäsitteet ovat olleet käytössä myös Kastikan nimien tulkinnassa voimassa olevan nimistön mukaisiksi. Kastikan ja Lajitietokeskuksen taksonitietokannan yhdistäminen toteutettiin vuonna 2019 lisäämällä Kastikkaan kenttiä, joihin tallennetaan taksonin nimen oheen MX-tunniste. Tämän tunnisteen avulla Kastikassa olevan näyteja havaintotiedon tulkinta Lajitietokeskuksen tietovarastossa on yksikäsitteinen riippumatta Kastikassa käytetystä nimestä. Toistaiseksi Kastikka on ainoa Luonnontieteellisen keskusmuseon tietojärjestelmä, joka lähettää tietojen yhteydessä Lajitietokeskuksen tietovarastoon nimen lisäksi myös taksonin MX-koodin. Kastikka tilastoina Edellä kuvatun historiakatsauksen jälkeen on aika tarkastella sitä, mitä kuudessa vuosikymmenessä on saatu aikaiseksi. Kirjoitushetkellä (27.10.2022) tehdyn tilastoinnin mukaan Kastikassa oli 2 244 361 dokumenttia. Niistä 1 050 607 (47 %) oli peräisin julkaisemattomista arkistoista, 905 247 (40 %) herbaarionäytteistä ja 287 701 (13 %) kirjallisuudesta. Dokumenteissa oli yhteensä 906 078 näytetietoa (11 %) ja 7 040 329 havaintotietoa (89 %), yhteensä siis lähes kahdeksan miljoonaa lajien ja muiden taksonien esiintymätietoa. Aineiston kertymän ajallinen tarkastelu paljastaa, miten erityisesti havaintoaineisto painottuu 2000-luvulle. Näytetietojen tallennus Kastikkaan ei ole kokonaan päättynyt, mutta niiden osuus aineistosta on nykyään häviävän pieni. Vuosina 2015–2021 Kastikkaan on lisätty keskimäärin 230 000 havaintoa vuodessa, liki kaikki Kastikan tiedot lähteit täin vuosilta 1850–2021. Tallennuksen alkuaikojen näytteistä, kirjallisuudesta ja museoiden arkistoista peräisin olevien tietojen rinnalle ovat 1950luvun jälkeen tulleet vuosittain kertyvät uudet maastoha vainnot.
106 Lutukka 38. 2022 ? Kastikan havaintojen määrä peninkulmaruuduittain eri puolilla maata. Valtaosa havainnoista on EteläSuomesta ja suurten asutus keskusten lähistöltä, mutta myös kasvistollisesti mielenkiintoisilta alueilta kuten Käsivarren Lapista ja Kuusamosta on kertynyt paljon havaintoja. niistä putkilokasvihavaintoja Suomesta. Kastikassa on Suomen lisäksi yli 120 000 havaintoa Luoteis-Venäjältä ja jonkin verran havaintoja muista Pohjoismaista sekä Baltian maista. Aineiston maantieteellinen jakauma puolestaan näyttää havaintojen keskittymisen Lounais-Suomeen ja suurten asutuskeskusten läheisyyteen eli sinne, missä ihmisiä on paljon. Helpon saavutettavuuden lisäksi kasviharrastajia ja -tutkijoita houkuttavat runsaslajiset tai lajistoltaan jollakin tavalla poikkeavat alueet. Siksi muun muassa Kuusamosta ja Käsivarren Lapista on kertynyt paikalliseen väestöön nähden huomattavan paljon havaintoaineistoa. 4.11.2022 mennessä havaintoja on kertynyt Suomesta 3 820:ltä eri peninkulmaruudulta (nelisenkymmentä nollaruutua sijaitsee hankalapääsyisillä seuduilla itärajan rajavyöhykkeellä, Enontekiön perukoilla ja ulkosaaristossa) ja ainakin 115 252 eri km 2 -ruudulta. Kasviatlaksen sivuilla ( kasviatlas.fi/tilastot ) eri vuosiversioiden tilastokartoissa (esim. 2021_tilastokartat.pdf ) on tarkemmin eritelty havaintoaineiston alueellista kattavuutta ja sen puutteita. Tässä yhteydessä todettakoon vain, että koko Kasviatlaksen aineisto sisältyy Kastikka-tietokantaan. Kartaston tuoreimmassa version frekvenssilaskennassa oli mukana 9 406 neliökilometriruutua 2 233 peninkulmaruudulta. Kastikassa on yli 30 000 henkilön havaintoja, suurimmalta osalta tosin vain yksittäisiä tai muutamia havaintoja. 18 henkilöltä on kertynyt yli 100 000 havaintoa, näistä kuudelta aktiivisimmalta 41,5 % kaikista Kastikan havainnoista. Havaintomäärän jakauma henkilöittäin on siis erittäin vino. Kymmenen viime vuoden aikana muutokset havainnoin665 670 675 680 685 690 705 710 715 720 725 730 735 740 745 750 755 760 765 770 775 665 675 680 685 690 695 700 705 710 715 720 725 730 735 740 745 750 755 760 765 770 775 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 65 70 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 65 70 40 1.0% 1 99 62 1.6% 100 199 71 1.8% 200 299 106 2.7% 300 399 157 4.1% 400 499 205 5.3% 500 999 1225 31.7% 1000 2499 1325 34.3% 2500 4999 392 10.2% 5000 9999 147 3.8% 10000 24999 108 2.8% 25000 60329 22 0.6%
107 Lutukka 38. 2022 Taulukko 1. Kastikka-tietokannan havaintojen määrä eliömaakunnittain. Lisäksi kunnat (1–3 kpl), joista eniten havaintoja ao. eliömaakunnan alueelta sekä kolme kustakin eliömaakunnasta eniten havaintoja tehnyttä henkilöä, yhteisöä tai laitosta. Lähde: viranomaiset.laji.fi 4.11.2022. EH 1 064 960 Pälkäne Hämeenlinna Tampere 198 333 147 566 131 862 Raino Lampinen Tamp. kasvitiet. yhd. Tuomo Kuitunen 303 541 96 226 92 478 V 936 484 Parainen Lohja Salo 201 705 188 702 133 855 Jaakko Nurmi Ole Eklund Pekka Keinänen 302 059 158 575 115 391 U 812 431 Helsinki Espoo Vantaa 182 816 108 352 77 406 Raino Lampinen Arto Kurtto Leena Helynranta 277 312 112 670 111 483 KP 512 954 Raahe Pyhäjärvi Kokkola 164 481 34 973 28 868 Jari Särkkä Raino Lampinen Heino Kulju 303 764 54 448 47 489 InL 458 075 Inari Utsjoki 291 682 166 372 Yrjö Mäkinen Lapin tutk.lait. Kevo Jaakko Nurmi 191 138 63 746 35 022 St 362 186 Sastamala Pori Pöytyä 49 265 40 239 31 321 Juha Suominen Raino Lampinen Janne Lampolahti 161 387 43 171 26 505 EK 353 315 Virolahti Lappeenranta Miehikkälä 109 589 83 429 79 865 Tapio Rintanen Raino Lampinen Terttu Vartiainen 271 646 21 604 12 909 Kn 341 485 Kuhmo Suomussalmi Sotkamo 75 746 67 136 41 774 Raino Lampinen Alfred Varkki Tauno Ulvinen 138 112 38 658 23 113 A 335 364 Lemland Kökar Brändö 36 242 36 194 33 645 CarlAdam Hæggström Eeva Hæggström Ole Eklund 95 504 74 788 73 565 ES 325 398 Joutsa Mikkeli Savonlinna 59 379 35 525 33 134 Raino Lampinen Pentti Alanko Seija Lehtinen 100 321 43 518 32 728 OP 322 089 Oulu Pudasjärvi Ii 154 562 76 789 30 202 Tauno Ulvinen Raino Lampinen Henry Väre 120 460 39 050 22 596 Ks 276 766 Kuusamo Salla Taivalkoski 151 968 55 799 36 714 Raino Lampinen Tauno Ulvinen Yrjö Vasari 66 748 25 630 15 491 PeP 258 734 Rovaniemi Tervola Ranua 72 227 28 034 26 394 Tauno Ulvinen Raino Lampinen Esteri Ohenoja 91 084 47 893 16 664 PK 262 411 Lieksa Nurmes Joensuu 58 910 49 122 27 381 Raino Lampinen CarlEric Sonck Tuula Lampinen 96 895 30 182 28 580 EP 249 216 Kurikka Mustasaari Seinäjoki 29 175 22 536 20 185 Juha Suominen Jaakko Sarvela Raino Lampinen 106 933 34 821 34 500 PS 227 978 Kuopio Pieksämäki Pielavesi 69 269 15 156 14 333 Raino Lampinen Tuula Lampinen Olli Kyyhkynen 105 014 27 741 19 107 PH 183 803 Multia Jyväskylä Viitasaari 25 487 18 739 13 072 Raino Lampinen Tuula Lampinen L.O. Ervi 90 649 30 232 21 840 EnL 158 569 Enontekiö 158 569 Henry Väre Heidi KaipiainenVäre Mikko Piirainen 74 657 37 397 16 739 SoL 158 083 Sodankylä Savukoski Pelkosenniemi 96 007 40 965 19 653 Raino Lampinen Tapio Rintanen Tauno Ulvinen 34 513 25 250 23 799 KiL 132 256 Kittilä Muonio Kolari 87 397 24 724 24 134 Tauno Ulvinen Raino Lampinen Henry Väre 28 297 17 251 8 856 LK 15 074 Parikkala Rautjärvi Tohmajärvi 12 948 1 979 136 Raino Lampinen Kristiina Lampinen Ville Lampinen 4 569 2 468 2 186 Inari 292 999 Yrjö Mäkinen Lapin tutk.lait. Kevo Jaakko Nurmi 146 647 35 851 24 298 Parainen 201 705 Ole Eklund Jaakko Nurmi Raino Lampinen 158 399 7 373 4 262 Pälkäne 198 383 Tuomo Kuitunen Yrjö Ranta Hannu Alén 86 904 38 960 25 741 Lohja 189 474 Pekka Keinänen Jaakko Nurmi Juha Pykälä 114 718 84 197 18 994 Helsinki 182 816 Arto Kurtto Leena Helynranta Raino Lampinen 108 423 107 590 28 005 Utsjoki 166 372 Yrjö Mäkinen Lapin tutk.lait. Kevo Unto Laine 45 032 27 895 17 237 Raahe 164 481 Jari Särkkä J.P. Palohuhta Jouko Karjalainen 155 945 8 983 2 109 Enontekiö 158 243 Henry Väre Heidi KaipiainenVäre Mikko Piirainen 74 657 37 397 16 739 Taulukko 2. Kunnat, joista Kastikka-tietokannassa yli 100 000 havaintoa. Lisäksi kolme kustakin kunnasta eniten havaintoja tehnyttä henkilöä, yhteisöä tai laitosta. Lähde: viranomaiset.laji.fi 4.11.2022. Oulu 154 562 Tauno Ulvinen Erkki Vilpa Henry Väre 49 551 20 322 19 560 Kuusamo 151 968 Raino Lampinen Teuvo Ahti Yrjö Vasari 34 963 9 802 9 746 Hämeenlinna 147 566 Raino Lampinen Hannu Kämäräinen Pertti Uotila 110 564 6 943 4 014 Salo 133 855 Jaakko Nurmi Pentti Havia Raino Lampinen 102 653 29 959 13 581 Tampere 131 862 Tamp kasvitiet. yhd. Juhani Tolonen Raino Lampinen 96 200 16 267 6 085 Lappeenranta 109 671 Tapio Rintanen Kimmo Saarinen Raino Lampinen 77 151 10 111 7 965 Virolahti 109 589 Tapio Rintanen Raino Lampinen Terttu Vartiainen 103 827 1 612 1 089 Espoo 108 564 Pentti Alanko Raino Lampinen Kristiina Lampinen 62 120 29 551 8 606 107 Lutukka 38. 2022
108 Lutukka 38. 2022 Kastikan havaintojen paikannustarkkuus havain tovuosilta 1850–2021. Tallennuksen alkuaikoina havainnot paikannettiin pääasiassa neliöpenin kulmaruutuihin. Kasviatlaksen alettua 1980lu vun puolivälissä havaintojen paikannustarkkuus parani vähintään neliökilometriin. Parina viime vuotena satelliittipaikannuksen avulla on kerätty entistä enemmän neliömetrin tarkkuudella paikan nettua aineistoa. Taulukko 3. Yli 100 000 havaintoa tehneiden henkilöiden havaintomäärä Kastikka-tietokannassa. Lisäksi 10 × 10 km 2 ruutumäärä sekä kolme eliömaakuntaa ja kuntaa, joista eniten havaintoja. Lähde: viranomaiset.laji.fi 4.11.2022. Lampinen, Raino 1 621 984 3 516 EH 303 541, U 277 312, Kn 138 112 Hämeenlinna 110 564, Kuusamo 34 963, Suomussalmi 29 825 Nurmi, Jaakko 406 499 896 V 302 059, InL 35 022, EH 10 649 Salo 102 653, Lohja 84 197, Inari 24 298 Ulvinen, Tauno 346 932 1 331 OP 120 449, PeP 91 084, KiL 28 297 Oulu 49 551, Pudasjärvi 42 146, Rovaniemi 26 641 Rintanen, Tapio 331 163 869 EK 271 636, SoL 25 250, Ks 10 293 Virolahti 103 827, Lappeenranta 77 151, Miehikkälä 76 838 Särkkä, Jari 326 476 551 KP 303 764, PS 4 288, PeP 3 894 Raahe 155 945, Siikajoki 15 189, Pyhäjoki 15 176 Suominen, Juha 321 081 1 072 St 161 387, EP 106 933, U 14 312 Sastamala 37 016, Pori 18 826, Mustasaari 13 968 Eklund, Ole 232 177 131 V 158 575, A 73 565, U 33 Parainen 158 399, Brändö 23 798, Kökar 21 642 Alanko, Pentti 231 010 638 U 108 575, ES 43 518, EP 10 380 Espoo 62 120, Joutsa 39 145, Kirkkonummi 11 847 Lampinen, Tuula 218 066 1 861 KP 31 612, PH 30 232, PK 28 580 Kuopio 8 023, Kuhmo 5 040, Savonlinna 4 481 Mäkinen, Yrjö 195 947 440 InL 191 138, V 2 355, EH 578 Inari 146 647, Utsjoki 45 032, Turku 649 Lampinen, Ville 161 940 1 499 U 29 362, S 17 048, V 16 216 Espoo 6 021, Helsinki 4 704, Savonlinna 4 101 Väre, Henry 152 989 603 EnL 74 794, OP 22 596, InL 9 518 Enontekiö 74 657, Oulu 19 560, Inari 5 541 Kurtto, Arto 145 520 296 U 112 670, PS 9 562, ES 7 926 Helsinki 108 423, Vihti 4 251, Mikkeli 4 020 Helynranta, Leena 137 502 176 U 111 483, PS 9 531, ES 5 337 Helsinki 107 590, Vihti 4 218, Mikkeli 3 982 Keinänen, Pekka 134 510 20 V 115 391, EH 19 119 Lohja 114 718, Somero 19 132 Karkkila 373 Lampinen, Kristiina 132 362 1 151 U 35 338, ES 24 979, PK 16 615 Espoo 8 606, Savonlinna 5 958, Helsinki 5 300 Varkki, Alfred 118 778 522 Kn 38 658, EP 22 132, OP 19 058 Vaala 21 844, Oulu 7 791, Suomussalmi 6 921 Hæggström, CarlAdam 101 907 195 A 95 504, V 2 709, U 2 034 Lemland 14 781, Jomala 10 559, Finström 8 052 titavoissa ovat entisestään kärjistäneet tilannetta: neljä henkilöä (Raino Lampinen, Jaakko Nurmi, Jari Särkkä ja Pentti Alanko) ovat yhdessä tehneet 81 % Kastikan havainnoista vuoden 2010 alusta – ja 60 % kaikista niistä havainnoista, joita yli 35 000 henkilöltä on tuona aikana kaikista eri lähteistä tullut Suomen putkilokasveista Lajitietokeskuksen tietovarastoon. Mielenkiintoinen aikasarja syntyy myös näyteja havaintotietojen paikkatietojen tarkkuudesta. Vanhoissa näyteja kirjallisuustiedoissa ei ollut koordinaattitietoja lainkaan, ja havainnot on jälkikäteen paikannettu yleensä peninkulmaruudun tarkkuudella. Vuonna 1985 alkaneen kasviatlaskartoituksen yhteydessä on syntynyt runsaasti neliökilometrin tarkkuudella paikannettuja havaintoja. Tiettyjen mielenkiintoisten lajien havaintoja on paikannettu vieläkin tarkem
109 Lutukka 38. 2022 min hehtaarin, aarin tai jopa neliömetrin tarkkuudella. Mainitsemisen arvoinen yksityiskohta on se, että Raino Lampinen on vuodesta 2020 alkaen testannut älypuhelimissa toimivaa sovellusta, jonka avulla havainnot voi kirjata muistiin suoraan havaintopaikalla. Tällöin havaintopaikka ja -aika tallentuvat automaattisesti laitteen muistiin, ja havainnoija kirjaa vain taksonin nimen, jonka syöttämiseen on myös nopea tapa. Tällä tavoin Lampisen havainnoista on kolmen kesän aikana syntynyt Kastikkaan yli 120 000 metrin tarkkuudella paikannettua kasvihavaintoa – kaksi kertaa niin paljon kuin aikaisempina vuosikymmeninä yhteensä. Satelliittipaikannuksen tarkkuus tosin ei todellisuudessa ole ihan näin hyvä, mutta kasvihavaintojen yhteydessä kyse on kuitenkin merkittävästä paikannustarkkuuden parannuksesta. Kastikasta Kotkaan Nyt, kuuden vuosikymmenen jälkeen, Kastikan elinkaari on lähestymässä loppuaan. Kastikka on palvellut tehtävässään hyvin, mutta tekniset ja hallinnolliset syyt pakottavat luopumaan nykyisestä järjestelmästä lähivuosina. Lajitietokeskus-hankkeen osana kehitetty Kotka-järjestelmä on tarkoitettu kaikkien Suomen luonnontieteellisten museoiden kokoelmien hallinnan tietojärjestelmäksi, ja myös Kastikka on päätetty liittää osaksi Kotkaa. Kastikka oli yhtenä esimerkkijärjestelmänä Kotkan rakennetta suunniteltaessa. Sen ansiosta Kastikan dokumenttien muuntaminen Kotkassa käytettävään muotoon on melko suoraviivaista, eikä merkittäviä teknisiä ongelmia ole odotettavissa. Sen sijaan Kotkan muissa yksityiskohdissa on vielä kehittämisen tarvetta, ennen kuin Kastikan tietojen ylläpito on mahdollista vaivattomasti siirtää uuteen järjestelmään. Yksi keskeisimmistä Kotkassa tarvittavista ominaisuuksista on tuki taksonikäsitteiden hallinnalle. Kuten yllä totesimme, Lajitietokeskuksen taksonitietokannassa on annettu MX-alkuiset tunnisteet taksonikäsitteille, jotka ovat nimistä riippumattomia ja joita tarvitaan muun muassa taksonien ominaisuuksien ja levinneisyystietojen hallinnassa. Näitä tunnisteita käytetään nykyään myös Kastikassa, ja niiden ansiosta tiedonsiirto Kastikan ja Lajitietokeskuksen tietovaraston välillä on täsmällistä ja selkeää. Taksonitietokannassa määriteltyjen MX-tunnisteiden liittäminen näyteja havaintotietoihin ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mahdollista Lajitietokeskuksen Kotkaja Vihkojärjestelmissä. Niissä näytteiden ja havaintojen linkitys taksonikäsitteisiin tehdään pelkän ”paljaan” nimen avulla, mikä on tietyissä tapauksissa epätäsmällistä ja virhealtista. Mikäli Kastikan sisältö vietäisiin nykymuotoiseen Kotkaan, astuttaisiin taksonitietojen hallinnassa taaksepäin aina 1990-luvulle asti. Kasviatlaksen tarpeisiin Kastikassa on erikseen merkitty ne dokumentit, jotka ovat peräisin kattavista neliökilometriruutujen atlaskartoituksista. Nämä tiedot täytyy kyetä viemään myös Kotkaan niin, että dokumentit voi tarvittaessa helposti poimia erilleen analysointia varten. Tällä hetkellä Kastikka ja Kotka elävät rinnakkaiseloa. Toistaiseksi Kotkassa on hyvin vähän Luonnontieteellisen keskusmuseon putkilokasvitietoja Suomesta. Tarkasteluhetkellä (27.10.2022) tietoja oli 1 022 näytettä ja 1 509 havaintoa. Sen sijaan Turun yliopiston kokoelmista Kotkassa oli samaan aikaan 77 718 näytettä ja 989 havaintoa. Kuopion luonnontieteellisen museon kokoelmista vastaavat luvut olivat 44 383 näytettä ja 2 722 havaintoa. Luonnontieteellisen keskusmuseon osalta nämä luvut tulevat lähiaikoina muuttumaan, kun kasvitieteen yksikön Fennoskandian kokoelmien valokuvattuja näytteitä lisätään Kotkaan. Ongelmana näiden näytteiden viennissä Kotkaan on se, että osa samoista näytteistä on aikanaan jo tallennettu Kastikkaan vanhassa tai uudessa dokumenttimuodossa. Jotta tiedot eivät kahdentuisi, Kastikassa ja Kotkassa olevat tiedot samasta näytteestä pitäisi kyetä yhdistämään. Yksinkertaisinta yhdistäminen on silloin, jos Kastikassa ja Kotkassa on tallennettuna näytteen sarjanumero. Sen avulla näytteen tiedot eri järjestelmissä voi yleensä yhdistää yksikäsitteisesti. Valitettavasti Kastikkaan ei vielä reikäkorttiaikana tallennettu näytteiden sarjanumeroita. Tietojen yhdistäminen joudutaan täl
110 Lutukka 38. 2022 löin tekemään jollakin muulla tavalla. Periaatteessa lajinimen, paikan, keruuvuoden ja kerääjän nimen yhdistelmällä pitäisi olla mahdollista rajata mahdollisten duplikaattidokumenttien määrä verrattain pieneksi. Tässä menetelmässä ongelmaksi muodostuu se, että näytteiden valokuvauksen yhteydessä ei näytteistä tallenneta kuin minimimäärä tietoja, ja muun muassa keruupäivämäärä ja kerääjien nimet puuttuvat. Lisäksi usean näytearkin tiedot saatettiin kirjata Kastikkaan yhtenä reikäkorttitietona, jos yksittäisestä keruusta oli kokoelmassa useita näytteitä tai yksittäisen kerääjän jostakin lajista ottamien eri näytteiden paikkaja aikatiedot poikkesivat niin niukasti toisistaan, ettei ero olisi tullut esiin reikäkorteille kirjattavissa suppeissa tiedoissa. Toistaiseksi Kastikan ja Kotkan dokumenttien yhdistämistä ei vielä ole kokeiltu, joten arviota operaation vaativuudesta ei ole. Ihannetilanteessa näytteen tiedot olisivat yhdistettävissä siten, että Kotkasta olisi saatavilla hyvälaatuinen valokuva näytteestä ja Kastikasta valmiiksi digitoidut etikettitiedot. Kastikan ja Kotkan rinnakkaiselo jatkuu vielä muutaman vuoden ajan, ennen kuin Kastikka sulautetaan osaksi Kotkaa. Toivottavasti Kotkaa on siihen mennessä saatu kehitettyä niin pitkälle, että Kastikan parissa kuuden vuosikymmenen aikana saadut opit eivät valu hukkaan. ? ”Huperzia selagon” ja H. selago ryhmän l evinneisyyskartta (laji. fi, 7.11.2022). Huperziasuku on on hiljan jaettu taksonitietokannassa viideksi lajiksi, joista yksi on H. selago (Kurtto ym. 2021). Kastikka tietokannassa ei ole vielä yhtään sellaista havaintoa, jossa H. selago nimeä olisi käytetty tuon takso nirajauksen mukaisesti, joten kaikki tuolla nimellä (ja aiemmilla laajem milla rajauksilla) ilmoitetut havain not ohjataan Kastikasta H. selago ryhmän oikeanpuoleiseen ryhmä karttaan. Tiedot siirtyvät samalla tavalla ryhmäkarttaan ympäristöhal linnon LajiGIStietojärjestelmästä, mutta muista tietokannoista (iNaturalist, Kotka, Vihko, Hatikka, Löydös) havainnot kytkeytyvät ”paljaan” – ilman taksonikonseptin tarkennus ta – ilmoitetun nimen perusteella virheellisesti vasemmanpuoleiseen ”H. selagon” karttaan. Halenius, P. & Rantanen, A. 2019: Kasvibongarin opas. 384 s. Tammi. Helsinki. Heikinheimo, O. & Raatikainen, M. 1971: Paikan ilmoittaminen Suomesta talletetuissa biologisissa aineistoissa. Annales Entomologici Fennici 37: 1–27 + liitteet. Berendsohn, W. 1995: The concept of ”potential” taxa in databases. Taxon 44: 207–212. Erkamo, V. 1948: Suomen kasvistollisesti tutkitut seudut. Luonnon Tutkija 52: 86–87.
111 Lutukka 38. 2022 Preston, C.D. 2013: Following the BSBI’s lead: The influence of the Atlas of the British flora, 1962– 2012. New Journal of Botany 3: 2–14. Saurola, P., Valkama, J. & Velmala, W. 2013: Suomen Rengastusatlas. Osa I. 549 s. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Ympäristöministeriö. Helsinki. Suominen, J. 1965: Maamme kasvistotietojen kokoamisesta Ja kartoituksesta. Luonnon Tutkija 69: 74–84. Suominen, J. 1967: Suomen kasvistontutkimuksen tarkkuudesta. Luonnon Tutkija 71: 73–77. Suominen, J. & Isoviita, M. 1969: Kasvistomme levinneisyystietojen täydentämisestä ja kartastosuunnitelmasta. Luonnon Tutkija 73: 81–92. Uotila, P. 2021: Suomen ketunlieot – kaksi alalajia vai viisi lajia? Lutukka 37: 59–69. Sixty years of the national floristic database in Finland Kastikka, a national floristic database in Finland, was established in 1963, when the entry into punched cards of occurrence records from collections in botanical museums and the published literature commenced. Over one million records were entered before the data were moved onto magnetic tapes. In the early 1980s, the data were transferred from the tapes into an Oracle relational database, where they are located still today. In the 21 st century, records from museum collections and literature have been overwhelmed by records collected directly in the field every year. The location accuracy of the records has also improved over time. Old records were mostly located within 10 × 10 km 2 squares, whereas the accuracy of current records is usually 1 km 2 or better. Currently, we are experiencing the last years of Kastikka as an independent system. In the future, Kastikka will be integrated into a national collection management system maintained by the Finnish Biodiversity Information Facility. Tapani Lahti ja Raino Lampinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvitieteen yksikkö, Helsingin yliopisto. etunimi.sukunimi@helsinki.fi Taulukko 4. Eräiden Kastikkaan ja muihin tietokantoihin tallennettujen havaintojen tulkinta Lajitietokeskuksen (FINBIF, laji.fi) ja Global Bioversity Information Facilityn (gbif.org) tietovarastoissa. Kastikassa kaikille erilaisille tieteellisten nimien ja taksonikonseptien tarkenteiden yhdistelmille haetaan erilliseen välitauluun tunniste Lajitietokeskuksen taksonitietokannan hyväksytystä nimistöstä. Havainto kytkeytyy Lajitietokeskuksen aineistoon tuon tunnisteen eikä havainnossa annetun nimen perusteella. Muiden järjestelmien havainnoissa ei ole taksonikonseptin tarkennetta ja ”paljaat” nimet kytketään taksonitietokannan nimiin pääasiassa suoran vastaavuuden tai synonymiikan perusteella. Samaan tapaan toimii myös GBIF-tulkinta – sinne välitetään Suomesta lähtevien havaintojen yhteydessä vain lajin tieteellinen nimi, mikä aiheuttaa toisinaan tulkintaongelmia. Kastikan ja muiden tietojärjestelmien havaintojen tulkinnassa tapahtuvat erot punaisella. GBIF-tulkinnat tarkistettu osoitteesta www.gbif.org/tools/ species-lookup löytyvällä työkalulla. KASTIKKA (taksonikonseptien tarkenteet käytössä) FINBIFtulkinta (laji.fi) GBIFtulkinta Anthoxanthum odoratum sec. Kurtto & ym. 2019 MX.40582 Anthoxanthum odoratum Anthoxanthum odoratum Anthoxanthum odoratum, ilman taksonikonseptin rajausta (tai jollakin edellistä laveammalla rajauksella) MX.5001914 Anthoxanthum odoratum -ryhmä Anthoxanthum Cirsium heterophyllum sec. Kurtto & ym. 2019 MX.39887 Cirsium hetero phyllum Cirsium heterophyllum Cirsium helenioides, kun Suomesta ilman taksonikonseptin rajausta MX.39887 Cirsium hetero phyllum Cirsium heterophyllum Cirsium helenioides sec. Hämet-Ahti & ym. 1998 MX.39887 Cirsium hetero phyllum Cirsium heterophyllum Huperzia selago sec. Kurtto & ym. 2021 MX.37685 Huperzia selago -ryhmä Huperzia Huperzia selago, ilman taksonikonseptin rajausta (tai jollakin edellistä laveammalla rajauksella) MX.37685 Huperzia selago -ryhmä Huperzia HATIKKA, KOTKA, VIHKO, iNATURALIST (taksonikonseptien tarkenteita ei ole) Anthoxanthum odoratum MX.40582 Anthoxanthum odoratum Anthoxanthum odoratum Cirsium helenioides MX.39887 Cirsium helenioides Cirsium ×helenioides Cirsium heterophyllum MX.39887 Cirsium hetero phyllum Cirsium heterophyllum Huperzia selago MX.5082474 Huperzia selago Huperzia selago Hylander, N. 1955: Förteckning över Nordens växter. 1. Kärlväxter. 175 s. CWK Gleerups Förlag. Lund. Hyytiä, K. 1974: Lintuatlas-projekti Suomessa alkaa! Lintumies 9: 17–19. Hyytiä, K., Kellomäki, E. & Koistinen, J. 1983: Suomen Lintuatlas. 520 s. SLY:n Lintutieto Oy. Helsinki. HämetAhti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uo tila, P. ( toim.) 1998: Retkeilykasvio. 4. painos. — 656 s. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki. Jalas, J. 1972: Tutkittua ja tutkittavaa Suomen kasvistossa. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 48: 35-44. Kurtto, A. 1977: Kasvistotiedostosta ja kasvien levinneisyyskaroituksesta. Luonnon Tutkija 81: 65–74. Kurtto, A. & Lahti, T. 1985: Suomen kasviatlasprojekti alkaa kesällä 1985. Lutukka 1: 4–5. Kurtto, A. & Lahti, T. 1987: Suomen putkilokasvien luettelo. Helsingin yliopiston kasvimuseon monisteita 11: I–VI + 1–163. Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uoti la, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. Norrlinia 34: 1–206. checklist_plants_finland.pdf Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2021: Suomen putkilokasvien luettelo. Lisäyksiä ja muutoksia perusteluineen 2. Lutukka 37: 113–134. Lahti, T., Kurtto, A. & Lampinen, R. 1993: Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto. Versio 1.0. 16 s. + 1593 karttaa tietokantana. Helsingin yliopisto. Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvimuseo. Lampinen, R. & Lahti, T. 2007: Kasviatlas 2006. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Helsinki. koivu.luomus.fi/kasviatlas/. Linkola, K. 1938: Maamme kasviston ja kasvillisuuden kartoitus. Suomalaisen Tiedeakatemian Esitelmät ja Pöytäkirjat 1938: 61–75. Perring, F.H. 1963: Data-Processing for the Atlas of the British Flora. Taxon 12: 183–90. Perring, F.H. & Walters, S.M. 1962: Atlas of the British flora. 24 + 432 s. Norwich. Hei, olen MX.38676 E d S tik vo ort / S ax ifra ga C C B Y-N C -S A 4.0 111
112 Lutukka 38. 2022 K esäkuussa 2022 julkaistu Kasviatlas 2021 (Lampinen & Lahti 2022) sisälsi ensimmäisen kerran 500 yleisimmän kasvilajimme atlasaineistosta lasketut kartat kahdelle eri ajanjaksolle, 1958– 1999 ja 2000–2020. Näiden karttojen avulla on mahdollista arvioida lajien levinneisyydessä ja yleisyydessä tapahtuneita muutoksia viime vuosikymmeninä. Julkaisusta tehtiin myös tiedote, minkä ansiosta atlaksen osoittamiin muutostietoihin viitattiin eri yhteyksissä julkisuudessa. Viittauksista paljastui kuitenkin se, että atlaksen muutostilastoja ei aina lueta oikein. Siksi on tarpeen selventää sitä, miten kasviatlaksen tilastoja tulee tulkita. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa 1.8.2022 otsikolla Suomeen tulee Unkarin ilmasto julkaistussa pääkirjoituksessa todettiin: Tuoreiden tilastojen mukaan vaahteran määrä on kasvanut 20 vuoden aikana 13 prosenttia ja tammen määrä 10 prosenttia viime vuosisataan verrattuna. Luvut ovat peräisin Kasviatlaksen muutostilastoista ( kasviatlas.fi/muutos ). Kasviatlaksen kartoilla näytetään kasvilajien arvioituja esiintymistodennäköisyyksiä yhden neliökilometrin kokoisilla ruuduilla. Todennäköisyydet ovat arvoja nollan (puuttuu varmasti) ja yhden (esiintyy varmasti) välillä; Kasviatlaksen tilastoissa ja kartoilla tiedot esitetään prosenttifrekvensseinä, joiden arvot ovat välillä 0–100 %. Lajikohtaiset frekvenssiluvut ovat Suomen eri alueille laskettujen esiintymisfrekvenssien keskiarvoja. Kun metsävaahteran esiintymisfrekvenssi on ensimmäisen jakson 11 prosentista kasvanut toisen jakson 24 prosenttiin, muutos on ollut 13 prosenttiyksikköä. Prosentteina luku sen sijaan on jotakin aivan muuta. Toisen jakson frekvenssi 24 prosenttia suhteessa ensimmäisen jakson 11 prosenttiin on 2,18-kertainen. Metsävaahteran muutos on siten 118 prosenttia eli lajin yleisyys on yli kaksinkertaistunut jaksojen välillä. Metsätammella muutos on vielä suurempi. Ensimmäisen jakson viidestä prosentisMuutoksen mittareista TAPANI LAHTI Unkari, Balaton-järvi. Kuva Robert Balog 17.5.2015 / Pixabay
114 Lutukka 38. 2022 Tuntureiden tulokkaita Kasvi HENRY VÄRE Alppikatkero, Gentiana acaulis, Enontekiö, Kilpisjärvi, Malla 7.7.2020, Laji.fi / auramarian CC BY-NC 4.0 havaintoja Alppikatkero Elina Nystedt löysi heinäkuussa 2017 alppikatkeron (Gentiana acaulis) Enontekiön (EnL) Kilpisjärveltä, Mallan luonnonpuistosta retkipolun (Kalottireitti) varrelta ja ilmoitti löydöstään Kilpisjärven biologiselle asemalle Rauni Partaselle. Kasvupaikka (7678:3245) on Norjan rajan tuntumassa noin 520 metrin korkeudella Kuohkimajärven pohjoispuoleisella tuoreella tunturisaran (Carex bigelowii) vallitsemalla kankaalla. Alppikatkero nähtiin samalla paikalla myös kesällä 2020 ( HR.3211/52254292 , oheinen kuva) ja 2022 ( HR.3211/123948319 ). Seuralaislajeista ovat sieltä otetuista valokuvista tunnistettavissa tunturisaran ohella ainakin lapinkastikka (Calamagrostis lapponica), jäkki (Nardus stricta), tunturipaju (Salix glauca), lapinorvokki (Viola biflora), juolukka (Vaccinium uliginosum) ja kultapiisku (Solidago virgaurea). Mallan kasvista ei ole herbaarionäytettä. Alppikatkero on noin 10 cm korkea, ja sen 2–8 cm pitkät vastapuikeat – pitkulaisen soikeat, ainavihannat lehdet ovat tyviruusukkeena. Kukkaperä on 3–6 cm pitkä, ja sen latvassa on yksi suuri, 5 cm pitkä, ruukkumaisen kellomainen, syvänsininen kukka. Sen sisustan leveät, oliivinvihreäkärkiset juovat ovat runsaasti mustapisteisiä. Alppikatkero muodostaa hitaasti leviäviä kasvustoja. Lähilajeja on useita, kuten tirolinkatkero eli ”lännenalppikatkero” (G. alpina; syn. G. acaulis subsp. alpina) ja vuorikatkero (G. clusii). Alppikatkero on kotoisin Eteläja Keski-Euroopasta, missä sen luontaisalue ulottuu Espanjan Kantabriasta ja Pyreneiltä Alpeille ja edelleen itään Karpaateille ja Balkanille. Esiintymät ovat vuoristoissa, 800–3 000 metrin korkeudella. Se menestyy parhaiten happamassa ja tasaisen kosteassa maaperässä. Mallan kasvupaikka vastaa näitä vaatimuksia. Alppikatkeroa ei ole aikaisemmin tavattu Suomesta luonnonvaraisena. On epäto
115 Lutukka 38. 2022 Pyörötähkämunkki, Phyteuma orbiculare, Muonio, Olostunturi 15.7.2016, Pinkka / Jouko Rikkinen CC BY-NC 4.0 dennäköistä, että se olisi levinnyt luontaisesti lintujen mukana yli 2 000 kilometrin matkan Keski-Euroopasta Mallalle, saati vielä etelämpää. Se ei tiettävästi ole luonnonvaraistunut muualla Pohjoismaissa – Etelä-Saksassa kylläkin ( i-flora ). Sitä kasvaa Pohjois-Norjassa Tromssan kasvitieteellisessä puutarhassa ( deborahsgardeningtour. com ), missä on merkittävä kokoelma eri katkerolajeja. Etäisyyttä Mallalta Tromssaan on linnuntietä 85 km. Siemenet eivät ole sopeutuneet tuulilevintään, mutta lintujen mukana leviäminen saattaisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Ihmisen aiheuttama suora tahaton tai tahallinen levittäminen on yhtä lailla mahdollista ja ehkä todennäköisempääkin. Siihen sopii varsin hyvin myös kasvupaikka ”retkipolun varrella”. Siemeniä voisi kulkeutua vaatteiden pinnalla, kenkien pohjassa tai taskuissa, mikä kylläkin edellyttäisi kosolti ”onnekkaita” sattumuksia – ja huoltamatta jääneitä vaatteita tai jalkineita tahi tyhjentämättömiä taskuja. Tahallisesti alppikatkeroa voisi tuoda myös Suomesta, sillä sen siemeniä on ostettavissa ja eräät taimistot myyvät itse kasvejakin. Pyörötähkämunkki Jouko Rikkinen löysi ja valokuvasi pyörötähkämunkin (Phyteuma orbiculare) Muonion (KiL) Olostunturilta 15.7.2016. Tunturi kohoaa 524 metrin korkeuteen merenpinnasta. Paikalla on viisi tuulivoimalaa, jotka rakennettiin vuosituhannen vaihteessa. Tarkoi
116 Lutukka 38. 2022 Pyörötähkämunkki, Phyteuma orbiculare, Muonio, Olostunturi 15.7.2016, PInkka / Jouko Rikkinen CC BY-NC Su om en jä kä lä op aS Suo men jäk älä opa S To im itt an ee t So ili St en ro os Te uv o Ah ti Ka til ee na Lo ht an de r Le en a My lly s So ili St en ro os Te uv o Ah ti Ka til ee na Lo ht an de r Le en a My lly s Ka sv im us eo Lu on no nti ete llin en ke sk us mu se o He lsi ng in ylio pis to IS SN 07 80 -3 21 4 IS BN 97 895 210 -6 80 41 Tä ss ä op pa as sa es ite llä än tek ste in, vä rik uv in ja ka rtak ke in 48 1 jäk älä laj ia, -a lal aji a tai -m uu nn os ta. Mu ka na ov at ka ikk i Su om es ta tun ne tut su ur jäk älä t se kä joi tai n yle isi mp iä ru pim ais ia laj eja . Jo hd an to -o sa ss a kä sit ell ää n mu un mu as sa jäk äli en rak en ne tta , lis ää nty mi stä , luo kit tel ua , ke rää mi stä , eli ny mp äri stö jä ja uh an ala isu utt a se kä jäk älä tut kim uk se n his to ria a. Su om en jäk älä op as on ka tta vin su om en kie lin en jäkä lie n mä äri tys op as , ja se on su un na ttu se kä luo nto ha rra sta jille ett ä ala n am ma ttil ais ille ja op isk eli joi lle . Kir jah an kk ee se en on sa atu tuk ea Ym pä ris tö mi nis ter iön PU TT Eoh jel ma sta ja Lu on no nti ete ell ise ltä ke sku sm us eo lta . Su om enJ aka lao pas _ka nsi _yl ive to_ 2.in dd 1 7.3 .20 11 11: 15: 59 LUOMUS / kirjat Ympäristöminis teriön rahoittama Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma (PUTTE) tunnetaan laadukkaista määrityskirjoista an. Tämän teoksen laatimiseen on osallistunut maan parhaita eri sieniryhmien asiantuntijoita useista tutkimuslaitoksista. Lisäksi nyt valmistunut kirja on lähestymistavaltaan maailmanlaajuis esti ainutlaatuinen, sillä siinä tuodaan ensimmäistä kertaa esille satoja muita indikaattorisieni ä, kun aiemmin indikaattoreina on esitelty lähinnä kääpiä ja jäkäliä. Hankkeen perusteellisuudesta kertoo sekin, että teoksessa kuvataan kaksi tieteelle uutta lajia. Englanninkielist en tiivistelmien ansiosta voidaan odottaa myös kansainvälistä kiinnostusta. Suomessa kasvaa viimeisimmän uhanalaisuusarv ioinnin mukaan 5584 sienilajia. Niistä ainoastaan 60 % tunnetaan niin hyvin, että lajien elinvoimaisuutta suomalaisissa elinympäristöiss ä on voitu arvioida. Lajimäärä on niin huomattava, että edes sieniä työkseen tutkiva ei tunnista kaikkia ilman aikaa vievää perehtymistä. Indikaattoriteos tarjoaa esimerkiksi luontoselvityste n tekijöille arvokkaan mahdollisuuden opetella rajallinen määrä sienilajeja, joita voidaan käyttää alueiden monimuotoisuu den arvioinnissa ilman, että alueen koko lajistoa käydään läpi. Kiinnostuneet harrastajat voivat ilmoittaa havaintojaan indikaattorilajeis ta, minkä pohjalta voidaan tutkia alueiden monimuotoisuu tta tarkemmin. Odotan indikaattorisieni kirjan muodostuvan merkittäväksi työkaluksi maankäytön ja metsienhoidon suunnittelussa ja lajitiedon kartuttamisessa . Kirja toteuttaa hienolla tavalla PUTTE-tutkimus ohjelman tavoitetta uuden suomenkielisen määrityskirjallisu uden tuottamisesta. Teos edesauttaa merkittävästi tutkimusohjelman tavoitetta tuottaa tietoa uhanalaisuusarv iointia ja metsiensuojelua koskevan päätöksenteon tueksi sekä tavoitetta saattaa uhanalaisia lajeja koskeva tieto paremmin maankäytön ja metsienhoidon suunnittelusta vastaavien saataville. Aino Juslén, FT, Luomus PUTTE-ohjelman koordinaattori vuosina 2006–2010 Sienet ja metsien luontoarvot Sie ne t ja m ets ien lu on to arv ot Te a vo n Bo ns do rff Ilk ka Ky tö vu or i Ju kk a Va ur as Se p p o H uh tin en Pa nu H alm e Te p p o Rä m ä La ss e Ko so ne n St efa n Ja ko b ss on Tea von Bonsdorff Ilkka Kytövuori Jukka Vauras Seppo Huhtinen Panu Halme Teppo Rämä Lasse Kosonen Stefan Jakobsson von Bonsdorff, Tea, FM, Helsingin yliopisto, Kasvitieteen yksikkö, Luomus. Työskentelee suojelusuunnitt elijana Sienitiimissä. Työssään keskittynyt pääasiassa sienten uhanalaisuuden arviointiin liittyvään työhön, uhanalaisiin helttasieniin ja helttasienitakso nomiaan. Viljelymetsätalo us avohakkuineen ehti viedä maastamme lähes viimeiset luonnonmetsät. Vasta 1990-luvulla alkoi vanhojen metsien määrätietoinen inventointi ja suojelu etupäässä valtion mailla. Se jatkuu edelleen. Kartoitusja inventointityöss ä indikaattorilajej a on käytetty suojeluarvon määrittelyssä. Niistä tärkeimpiä ovat olleet kolopesijät, kovakuoriaiset, puiden sammalet ja sienistä puiden jäkälät ja käävät. Helttasienten, tattien, haarakkaiden ja orakkaiden tuhansien lajien suojeluarvoja ei ole osattu käyttää. Tämä kirja korjaa tilanteen. Metsän historia, erityisesti sen jatkumo, näkyy hyvin sienilajistossa. Kirja avaa monimuotoisen sienimaailman luonnonsuojelu biologian tutkijalle, harrastajalle ja luontoarvojen kartoittajille. Se tuo myös sienten tuntijat ja harrastajat luonnonsuojelu kysymysten pariin. Monimuotoisuu den suojelu talousmetsissä on haaste, johon ei ole vielä riittävästi vastauksia. Tarvitsemme myös sieni-indikaattor eita kertomaan mitä luonnossa todella tapahtuu, ja miten metsäluontoam me ja suomalaisten luontosuhdetta voidaan suojella. – Rauno Ruuhijärvi, emeritusprofesso ri ISSN 0780-3214 ISBN 978-952-10-994 5-8 Kytövuori, Ilkka, FT, Dosentti, Helsingin yliopisto. Tutkimusalana lakkisienten sekä haarakasmaisten , vahveromaisten ja orakasmaisten sienten taksonomia, levinneisyys ja ekologia. Vauras, Jukka, FM, Åbo Akademi, Biologiset kokoelmat. Tutkimusalana helttasienitaksonomia , erityisesti risakkaat ja haperot. Huhtinen, Seppo, FT, Dosentti, Turun yliopisto, Kasvimuseo. Tutkimusalana sienitaksonomia ja -systematiikka, erityisesti kotelosienissä. Opetusalana sienten tuntemus yliopistollisella perusja jatko-opintotasolla sekä sienimikroskopia . Yhteiskunnallisena sovelluksena sieniin liittyvä aikuiskoulutus ja erityisesti rakennusten lahovaurioihin liittyvä asiantuntijatoimi nta. Halme, Panu, FT, Jyväskylän yliopisto, Bioja ympäristötieteid en laitos sekä Jyväskylän yliopiston museo. Työskentelee tutkijatohtorina Interventioekolo gian tutkimusryhmäs sä. Tutkimusalana luonnonsuojelubiolo gia ja metsäekologia, erityisesti sienilajiston suojelu muuttuvassa metsämaisemas sa. Rämä, Teppo, FT, University of Tromsø The Arctic University of Norway, Tromsø University Museum. Pääasiallisena tutkimuskohteena nykyisin pohjoisen napaseudun merisienet, niiden monimuotoisuus ja luokittelu. Työskennellyt aiemmin luontokartoittaj ana ja keskittynyt vanhojen metsien sienilajiston selvittelyyn. Kosonen, Lasse, FK, Tampereen kaupunki, ympäristösuunn ittelija. Kiinnostunut erityisesti helttasienistä, mutta koko luonnon laaja kirjo kiinnostaa. Tehnyt ja kääntänyt useita sienikirjoja. Ollut myös Tieto-Finlandia -ehdokkaana v. 1999. Jakobsson, Stefan, DI, on 10-vuotispäivästään lähtien ollut sieniharrastaja ja muutenkin laajasti kiinnostunut luonnosta. Erityisesti hän on perehtynyt perinnebiotooppien sienilajistoon. Tarinakoko elmassa Tuomo Niemelä kertailee tutkijanura nsa alkua, arkea, kohokohtia ja pohjakoske tuksia. Erämaita sieniä ja ihmisiä Tuomo Niemelä ISSN 0780-3214 ISBN 978-951-51 -4691-5 Er äm ait a, sie niä ja ih m isiä Tu om o N ie m elä Luomuksen kirjat –20% 8.1.2023 saakka tusta varten lakialueelle rakennettiin tie, jonka varrella pyörötähkämunkki kasvaa. Kasvupaikka on kuivaa puolukan (Vaccinium vitis-idaea) vallitsemaa joutomaata. Pyörötähkämunkin tuppaita on yksi. Se on 20–50 cm korkea, tiheä, ja kukkavarsia on yli 30. Lehdet ovat varrella harvassa. Mykerömäisen, 1.5–3.0 cm leveän kukinnon 15–30 kukkaa ovat syvänsinisiä. Pyörötähkämunkilla on laaja levinneisyys Euroopassa Pyreneiltä Brittein saarille ja Balkanille, 600–2 400 metrin korkeudella ruohostoissa, niityillä ja avoimissa männiköissä. Se suosii kalkkivaikutteista maaperää. Olostunturille pyörötähkämunkki on ilmeisesti saapunut tahattomasti tuulivoimaloiden rakentamisen tai huoltamisen yhteydessä. Esiintymän nykytilaa ei ole tarkistettu. Laji on aikaisemmin tavattu Suomessa vain Raahesta, mistä J. Särkkä on merkinnyt sen muistiin Lapaluodosta, vanhalta painolastipaikalta 1983, 1986 ja 1993. Floristic notes Gentiana acaulis was found in July 2017 at Enontekiö (EnL/Le) in Kilpisjärvi, Malla strict nature reserve (WGS 84 69°04’N, 20°35’E, alt. 520 m) along a hiking trail near the Norwegian border in a mountain heath dominated by Carex bigelowii. In a photograph of the plant also Calamagrostis lapponica, Nardus stricta and Salix glauca can be recognised. The species was seen at the same location also in 2020 and 2022. G. acaulis is indigenous to southern and central Europe, from Cantabria and the Pyrenees in Spain to the Alps and further east to the Carpathians and the Balkans. It has not previously been found in Finland outside gardens. It is unlikely that the species would have spread naturally with birds more than 2,000 kilometres from Central Europe to Malla, let alone from further south. Direct unintentional or intentional human-caused spread is equally possible and probably more likely. G. acaulis could also be intentionally sown or planted, as its seeds are available for purchase and some Finnish nurseries also sell seedlings. Phyteuma orbiculare was found in July 2016 at Muonio (KiL/Lkk), Mt. Olostunturi (WGS 84 67°55’N, 23°47’E, at 520 m.) There are five wind turbines on the site, the construction of which dates back to the late 1990s, and for this purpose a service road was built to the top of the mountain. The habitat is dry wasteland dominated by cowberry, Vaccinium vitis-idaea. Phyteuma orbiculare has a wide distribution in Europe, from the Pyrenees to the British Isles and the Balkans, at an altitude of 600 to 2,400 m. It prefers calcareous soils. P. orbiculare has apparently arrived in Olostunturi unintentionally in connection with the construction or maintenance of the wind turbines. The current state of the plant has not been checked. This species has previously been found in Finland only in Raahe, Lapaluoto (KP/Om), on an old ballast site in 1983, 1986 and 1993.
118 Lutukka 38. 2022 sessa. Useimmiten (22 tapausta) taustalla on se, että saman suvun muille lajeille on annettu uusi suomenkielinen nimi ja aiempaa nimeä on siksi tarkennettu. Harvinaisempia syitä ovat taksonin rajauksen muutos tai suvun vaihto sekä aiemman nimen jonkinlainen epätyydyttävyys. Omana koosteenaan tuomme julki muutoksia ja täydennyksiä 41 taksonin ruotsinkielisissä nimissä. Kuuden taksonin statuksen muutokset esitetään tässä koosteessa: Dactylorhiza sphagnicola, Oenothera perangusta ja Lamium galeobdolon subsp. argentatum on varmistettu Suomesta, Rumex crispus subsp. littoreus ei ehkä kuulukaan kasvistoomme, Convolvulus sepium ja Orobanche lucorum on nyt katsottu vakiintuneiksi uustulokkaiksi. Muun muassa uuden Suomen kasvion levinneisyyskarttojen valmistelun tuloksena tällaisia muutoksia on tulossa paljonkin lisää. Aikanaan ne kootaan omaksi päivityksekseen tai osaksi vuorossa olevaa normipäivitystämme. Tämänkertaisista muutoksista ovat suomalaisittain merkittävimpiä ja varmaan puhuttavimpia liuskakämmeköiden, Dactylorhiza, uudelleenjärjestely, suvun Lychnis sisällyttäminen sukuun Silene, suvun Trisetum kahden lajin siirtäminen sukuun Koeleria, varsin monet tarkennetut ja uudet suomenkieliset nimet sekä Rosa dumalis -poukkoilu. Nämä ja enimmät muutkin päivitykset on perusteltu. Tämän toivomme ainakin syventävän ymmärrystä erityisesti nimimuutoksia kohtaan eli osaltaan vastaavan varsin yleisesti esitettyyn kysymykseen ”Miksi nimet muuttuvat”. Varsinaisia perusteluja on toisinaan syvennetty lukijoita mahdollisesti kiinnostavilla lisätiedoilla. Kuvilla teksteineen on myös informatiivinen merkityksensä koosteemme elävöittämisen ohella. Tietojen käytettävyydestä Kaikkia Kasviatlaksessa olleita taksoneita ei kelpuutettu mukaan nimistöluetteloomme (Kurtto ym. 2019) ja sen kahteen ensimmäiseen päivitykseen (Kurtto ym. 2020, 2021). Yleisimmin näissä tapauksissa on kyse siitä, että tiedot eivät riitä esiintymien luonnonvaraisuuden varmistamiseen. Tällaisia eroja jää yhä jäljelle, muistakin syistä (etenkin siksi, että Kasviatlaksen ja nimistöluettelon päivitykset tapahtuvat käytännön syistä hieman eri tahtiin). Edelleen on syytä painottaa, että luonnonvaraisuuden arviointia tietysti helpottaa, jos havaintoja on pelkän kenttäkortilla olevan rastin tai siihen liitetyn statuskoodin ohella täsmennetty tiedoilla esiintymän alkuperästä, laajuudesta, yksilömäärästä, iästä, kasvupaikan luonteesta ja niin edelleen. Joissakin tapauksissa näyttää siltä, että havainnoijat ovat tahtoneet tulkita vakinaisen ja satunnaisen esiintymisen käsitteitä kovin eri tavalla kuin ne määriteltiin nimistöluettelomme johdannossa (Kurtto ym. 2019). Määritelmiin on suotavaa tarkasti tutustua. Suomen Lajitietokeskus pitää yllä muita primääritietokantoja ja kerää tietoja myös muiden organisaatioiden tietojärjestelmistä. Näistä on Lajitietokeskuksen tietovarastoon kertynyt 17.10.2022 mennessä Suomesta julkisesti nähtävillä olevia putkilokasvihavaintoja 1 188 549. Ikävä kyllä emme kovinkaan paljon pysty käyttämään tietovaraston joihinkin järjestelmiin tallennettuja havaintoja eikä niitä ole mukana myöskään Kasviatlaksen kartoissa (syistä tähän ks. Kurtto ym. 2020). ? Keväisessä kotkansiiven, Matteuccia struthiopteris, vallitsemassa lehdossa on vielä valoa ja tilaa kevätkukille, mutta kesällä suur saniaisen lehtipeite voi estää muiden kasvien toimeentulon. Helsinki, Östersundom, kartanon purolehto 6.5.2014 ja 8.7.2013 L. Helynranta
119 Lutukka 38. 2022 Onocleaceae helmisaniaiskasvit ? Matteuccia struthiopteris (L.) Tod. kotkansiipi strut bräken ? ? Matteuccia struthiopteris (L.) Tod. (lehto)kotkansiipi strutbräken Suomenkielisen nimen täsmennys on tarpeen, koska suvussa on kaksi muutakin lajia, joista itäaasialaista idänkotkansiipeä (Matteuccia orientalis) on Suomessa viljeltynä. Pinaceae mäntykasvit Lisäyksiä ? 3 Abies concolor (Gordon & Glend.) Lindl. ex Hildebr. harmaapihta coloradogran V. Lohja, Virkkala, Vallaantien Spuolella, pyörätien ja Vallaan tien välissä (667957:333362); lehtipuulehto, tuore lehto; kaksi n. 50 cm korkeaa havupuun alkua 4.7.2013 J. Pykälä (H). ? 3 Pinus contorta Douglas ex Loudon kontortamänty con tortatall U. Helsinki, Pasila, kaatopaikka 1967 V. J. Oinonen (H; det. L. V. Orlova 2006). Butomaceae sarjarimpikasvit ? Butomus umbellatus L. sarjarimpi blomvass ? ? Butomus umbellatus L. (iso)sarjarimpi blomvass Suomenkielisen nimen täsmennys on tarpeen, koska suvusta on toisinaan erotettu toinenkin laji eli pääalueeltaan siperialai nen pikkusarjarimpi (Butomus junceus). Orchidaceae kämmekkäkasvit Coeloglossum Hartm. pussikämmekät grönkullor ? sisälly tetään sukuun Dactylorhiza Nevski synonyymiksi ? Coeloglossum viride (L.) Hartm. pussikämmekkä grön kulla ? ? Dactylorhiza viridis (L.) R. M. Bateman, Pridgeon & M. W. Chase pussikämmekkä grönkulla Coeloglossum viride (L.) Hartm. . Coeloglossum viride × Dactylorhiza maculata = Dactyloglossum ×conigerum (Norman) Rauschert ? Dactylorhiza maculata × viridis = Dactylorhiza ×conigera (Norman) B. Bock Coeloglossum viride × Dactylorhiza maculata Dactyloglossum ×conigerum (Norman) Rauschert ? Pussikämmekkä, Dactylorhiza viridis, on perinteisesti sisällytetty omaan yksilajiseen sukuunsa Coeloglos sum, mutta molekyylitutkimusten perusteella suku on haluttu yhdistää liuskakämmeköitten sukuun, Dactylo rhiza. Pussikämmekkä on vaatimattoman värinen, mutta monimuotoinen; pohjoisessa se on pienikokoinen, vähälehtinen ja -kukkainen. Enontekiö, Saana 26.7.2016 H. Väre
120 Lutukka 38. 2022 Dactylorhiza Nevski liuskakämmekät handnycklar ? Dactylorhiza Nevski liuskakämmekät handnycklar Coeloglossum Hartm. ? Dactylorhiza maculata (L.) Soó täpläkämmekkä fläck nycklar ? Dactylorhiza maculata subsp. fuchsii (Druce) Hyl. kielikämmekkä skogsnycklar Dactylorhiza fuchsii (Druce) Soó Dactylorhiza fuchsii subsp. psychrophila (Schltr.) Holub ? Dactylorhiza maculata subsp. maculata maariankämmekkä Jungfru Marie nycklar ? Dactylorhiza maculata -ryhmä maariankämmekkäryhmä ? Dactylorhiza fuchsii (Druce) Soó kielikämmekkä skogs nycklar * Dactylorhiza maculata subsp. fuchsii (Druce) Hyl. ? Dactylorhiza maculata (L.) Soó maariankämmekkä Jungfru Marie nycklar * . Dactylorhiza fuchsii × maculata = D. ×transiens (Druce) Soó * ? Dactylorhiza majalis (Rchb.) P. F. Hunt & Summerh. toukokämmekkä dubbelnycklar ? Dactylorhiza majalis subsp. baltica (Klinge) H. Sund. baltiankämmekkä baltnycklar Dactylorhiza baltica (Klinge) Nevski ? Dactylorhiza majalis subsp. lapponica (Laest. ex Hartm.) H. Sund. lapinkämmekkä sumpnycklar Dactylorhiza lapponica (Laest. ex Hartm.) Soó Dactylorhiza traunsteineri (Saut. ex Rchb.) Soó Dactylorhiza traunsteineri subsp. curvifolia (F. Nyl.) Soó Dactylorhiza traunsteineri subsp. lapponica (Laest. ex Hartm.) Soó ? Dactylorhiza majalis subsp. sphagnicola (Höppner) H. A. Pedersen & Hedrén luhtakämmekkä mossnycklar Dactylorhiza sphagnicola (Höppner) Soó ? Dactylorhiza majalis -ryhmä toukokämmekkäryhmä ? Dactylorhiza baltica (Klinge) Nevski baltiankämmekkä baltnycklar * Dactylorhiza majalis subsp. baltica (Klinge) H. Sund. ? Dactylorhiza sphagnicola (Höppner) Soó luhtakämmekkä mossnycklar * Dactylorhiza majalis subsp. sphagnicola (Höppner) H. A. Pedersen & Hedrén ? Dactylorhiza traunsteineri (Saut. ex Rchb.) Soó kaitakämmekkä sumpnycklar * Dactylorhiza lapponica (Laest. ex Hartm.) Soó Dactylorhiza majalis subsp. lapponica (Laest. ex Hartm.) H. Sund. Dactylorhiza traunsteineri subsp. curvifolia (F. Nyl.) Soó Dactylorhiza traunsteineri subsp. lapponica (Laest. ex Hartm.) Soó ? Pienuudestaan huolimatta mesikämmekkä, Hermini um monorchis, erottuu alkukesäisellä lettoniityllä hyvin vihertävänkeltaisten kukkiensa ansiosta. Valitettavasti laji on Suomesta hävinnyt. Viro, Saarenmaa, Sõrven niemimaa 23.6.2018 L.Helynranta ? Luhtakämmekän, Dactylorhiza sphagnicola, lehdet ovat hyvin pystyjä ja täplättömiä ja huulen kuviointi paremminkin pienipisteinen kuin juovainen. Luhtakämmekkää eniten muistuttavalla kaitakämmekällä, D. traunsteineri, on usein ainakin osin siirottavammat ja yleensä täpläiset lehdet ja huulen kuviointi vallitsevammin juovainen Kiuruvesi, Toukkasuon – Huttusuon – Liina lamminsuon Naturaalue 2.7.2022 O. Vainio.
121 Lutukka 38. 2022 . Dactylorhiza incarnata × maculata . Dactylorhiza incarnata × maculata subsp. fuchsii Dactylorhiza fuchsii × incarnata . Dactylorhiza incarnata × maculata subsp. maculata . Dactylorhiza incarnata × majalis . Dactylorhiza incarnata × majalis subsp. lapponica Dactylorhiza incarnata × lapponica Dactylorhiza incarnata × traunsteineri . Dactylorhiza maculata × majalis . Dactylorhiza maculata subsp. fuchsii × majalis subsp. lapponica = Dactylorhiza ×juennensis Perko Dactylorhiza fuchsii × lapponica Dactylorhiza fuchsii × traunsteineri . Dactylorhiza maculata subsp. maculata × majalis subsp. lapponica Dactylorhiza lapponica × maculata Dactylorhiza maculata × traunsteineri ? . Dactylorhiza fuchsii × incarnata . Dactylorhiza fuchsii × traunsteineri Dactylorhiza fuchsii × lapponica Dactylorhiza maculata subsp. fuchsii × majalis subsp. lapponica . Dactylorhiza incarnata × maculata . Dactylorhiza incarnata × traunsteineri Dactylorhiza incarnata × lapponica Dactylorhiza incarnata × majalis subsp. lapponica . Dactylorhiza maculata × traunsteineri = D. ×juenensis (Brand) Soó Dactylorhiza lapponica × maculata Dactylorhiza maculata subsp. maculata × majalis subsp. lapponica Liuskakämmeköitten, Dactylorhiza, fylogeniaa on viime aikoi na selvitetty paljon (Brandrud ym. 2020), mutta taksonomiset päätelmät ovat edelleen ristiriitaisia. PohjoisEuroopan lajistoa on tutkittu molekyylimenetelmin etenkin Ruotsissa (Hedrén 1996, Hedrén ym. 2001, Nordström & Hedrén 2009, Ståhlberg 2009), mutta myös Venäjällä (mm. Sipunov & Efimov 2015). Suomalaisia kasveja ei juuri ole sisällytetty näiden tutkimusten aineistoihin, ja käsitys suvun lajistosta meillä on hatarampi kuin Skandinaviassa. Yksilajisen pussikämmeköiden suvun, Coelo glossum, asema Dactylorhizasukuun nähden on kiistan alainen. Morfologialtaan omaperäinen pussikämmekkä näyttää olevan suppeamman Dactylorhizasuvun sisarlaji, ja se voitai siin käsitellä erillisenä sukuna, mutta viime vuosina sen sisäl lyttäminen Dactylorhizaan on tullut vallitsevaksi (mm. Brandrud ym. 2020). Näin on nyt menetelty myös tässä päivityksessä. Erityisen vaikean ryhmän Pohjoismaissa muodostavat puna kämmekän, Dactylorhiza incarnata (2n=40), sekä maariankäm mekkäryhmän lajien D. fuchsii (2n=40) ja D. maculata (2n=80) välisten toistuvien risteytymisten ja kromosomistojen kahdentu misen seurauksena kehittyneet morfologialtaan ja ekologialtaan erilaistuneet itsenäiset tetraploidit (2n=80) populaatiot. Ristey tyminen on suhteellisen nuorta, eivätkä näiden populaatioiden morfologiset erot ole aina kovin suuria. Lisäksi risteytymistä ja takaisinristeytymistä tapahtuu edelleen ainakin jossain määrin. Suomessakin näitä kasveja on yritetty ymmärtää, mutta vain morfologisin perustein (mm. Räsänen & Saari 1987, Kämäräi nen 2016). Tässä päivityksessä nämä risteymäsyntyiset takso nit on koottu toukokämmekkäryhmäksi, D. majalis ryhmä, ja käsitelty lajitasolla varsinkin Ruotsissa noudatetun alalajitason asemesta. Molekyylitutkimusten perusteella D. traunsteineri ja D. baltica ovat syntyneet D. incarnatan ja D. fuchsiin ristey tymisen tuloksena ja D. sphagnicola puolestaan on kehittynyt D. incarnatan ja D. maculatan risteymästä. Sekä D. traunstei neri että D. sphagnicola sisältävät enemmän tai vähemmän suppeaalaisia rotuja, jotka eroavat morfologisilta piirteiltään toisistaan. Luhtakämmekän, Dactylorhiza sphagnicola, erottaminen puna ja maariankämmekän uusista risteymistä ja lehdiltään täplät tömistä kaitakämmeköistä on vaikeaa, ja lajin kuulumista Suo men kasvistoon onkin pidetty epävarmana semminkin, kun sen on yleensä katsottu olevan läntisen ja lounaisen Skandinavian ja luoteisen KeskiEuroopan laji (Hedrén ym. 2012). Eikä luhtakämmekän kasvamista meillä ole vielä todistettu molekyy limenetelmillä. Kuitenkin joidenkin populaatioiden kasvit ovat morfologisilta tuntomerkeiltään luhtakämmekkään täysin so pivia, minkä totesi myös ruotsalainen kämmekkätutkija Mikael Hedrén hänelle lähetetystä oheisesta valokuvasta. Morfologisin perustein luhtakämmekän kysymysmerkki onkin nyt muutettu hyväksytyn alkuperäislajin symboliksi. Räsänen ja Saari (1987) ilmoittivat D. sphagnicolan PohjoisKarjalasta, mikä on voinut johtaa epävarmaksi arvioituun levinneisyystietoon Eccariuksen (2016) liuskakämmekkämonografiassa. Tiedossani (PU) ei ole, mihin perustuvat Birkedalin (2020) Pohjolan orkideat kirjassa olevan luhtakämmekän levinneisyyskartan Suomen pisteet Ahvenanmaalla, EteläPohjanmaalla, Peräpohjolassa ja itäisim mässä PohjoisKarjalassa. ? Herminium monorchis (L.) R. Br. mesikämmekkä ho nungsblomster ? ? Herminium monorchis (L.) R. Br. (letto)mesikämmekkä honungsblomster Laji edustaa Euroopassa yksin 50lajista sukuaan, jonka pää alue sijaitsee Himalajalla ja ItäAasiassa. Suomen viimeiset lettomesikämmekät hävisivät 1970luvulla.
122 Lutukka 38. 2022 122 ? Liparis loeselii (L.) Rchb. kiiltovalkku gulyxne ? ? Liparis loeselii (L.) Rchb. (letto)kiiltovalkku gulyxne Laji edustaa Euroopassa yksin peräti noin 420lajista sukuaan, jonka pääalue sijaitsee subtrooppisilla ja trooppisilla seuduilla niin Vanhassa maailmassa kuin Uudessa maailmassa. Ixioliriaceae liiriakasvit ? 3 Ixiolirion tataricum (Pall.) Schult. & Schult. f. liiria berglilja ? ? M Ixiolirion tataricum (Pall.) Schult. & Schult. f. (tataari)liiria berglilja Tataariliiria on etu ja keskiaasialaisen neljälajisen sukunsa laajaalueisin (Turkista ja Arabian niemimaalta LuoteisKiinaan) edustaja, jota viljellään komeiden vaaleansinisten – tumman violettien kukkiensa vuoksi koristekasvina. Laji on tavattu Suomessa 1968 Helsingin Vuosaaressa ”1966 tuodulla vielä kylvämättömällä nurmikkomullalla” (T. Ahti (H)). Asparagaceae parsakasvit Ornithogalum L. valkotähdikit stjärnlokar ? Ornithogalum L. liljatähdikit stjärnlokar Suvun suomenkielinen nimi on kokenut muutossarjan linnun maidot ? tähdikit ? valkotähdikit ? liljatähdikit. Viimeisin muu tos, joka on toteutettu jo vuoden 2018 lopulla, johtuu siitä, että suvussa on myös kelta ja oranssikukkaiset lajit. Lisäys ? 3 Scilla sardensis (Whittall ex Barr & Sugden) Speta sinikevättähti liten vårstjärna Chionodoxa sardensis Whittall ex Barr & Sugden V. Lohja, Lieviö, Mäntylän Npuolella (668999:335018), maan kaatopaikka, yksi yksilö 12.5.2007 J. Pykälä 30856 (H); Salo, Perniö, Vihiniemi (6677613:3292942), maakasoilla, 1 yksilö 4.5.2021 L. Viitanen ( Laji.fi ). Juncaceae vihviläkasvit Lisäys (myös Juncus bufonius ryhmään) ? Juncus bufonius × minutulus V. Lohja, Ventelä, Harhamaan Wpuolella (66903:33398). Avohakatun OMTmetsän läpi kulkeva traktoritie 12.8.2001 J. Pykälä 20757b (H). Juncus bufonius aggregaatin taksonomia on yhä kiistanalai nen. Muun muassa heksaploidisen konnanvihvilän, J. bufonius [s. str.], ja tetraploidisen nölliäisenvihvilän, J. minutulus, morfo logisesta erotettavuudesta ja sen myötä jälkimmäisen taksono misesta asemasta on kovinkin erilaisia käsityksiä. Laajin sekä sytologiaan että morfologiaan pohjautuva selvitys aiheesta (Rooks ym. 2011) päätyi siihen, että konnan ja nölliäisenvih vilää ei ole mahdollista erottaa morfologisesti edes tilastollisin monimuuttujamenetelmin ja että usein diagnostisina pidetyt kukka ja hedelmätuntomerkit voivat vaihdella jopa saman yksi lön kukkien välillä. Tältä pohjalta vähintäänkin risteymien mää rittäminen morfologian perusteella vaikuttaa kovin uskaliaalta. ? Juncus gerardii Loisel. suolavihvilä salttåg ? ? Juncus gerardi Loisel. suolavihvilä salttåg Nykyisten kasvien nimistösääntöjen mukaan lajimääreen alku peräinen kirjoitusasu gerardi on sallittu ja sen myöhempi muut taminen asuun gerardii on väärin. Englanniksi asian selitys on tällainen: ”The original spelling is permissible under Shenzhen ICN Rec. 60C.2, since the given name Gerard or Gérard, which dates at least to the Early Middle Ages when Latin was the in ternational language of Europe, has a wellestablished latinized form and is not correctable under Shenzhen ICN 60.8”. ICN Rec. 60C.2 sanoo: ”New epithets based on personal names ? Kiiltovalkku, Liparis loeselii, edellisvuotisine versoineen saraisella letolla. Suomessa laji on tavattavissa vain parilla paikalla läntisellä Ahvenanmaalla. Viro, Saarenmaa, Sõrven niemimaa, Lõun loiston lähistö 23.6.2018 L. Helynranta ? Valkotähdikkien suvun sarjatähdikki, Ornithogalum umbellatum, on tavattu Suomessa joitakin kertoja jotenkin istutuspaikoiltaan jonkin matkaa karanneena. Helsinki, Lapinlahti 14.6.2008, L. Helynranta
123 Lutukka 38. 2022 ? Sinikevättähteä, Scilla sardensis, luonnehtivat pienehköt kukat, joiden kokosiniset kehäliuskat eivät käänny täysin siirottaviksi. Laji on kotoisin Izmirin (muinaisen Smyrnan) seudulta Aasian Turkin länsirannikolta (Sardes oli aikoinaan Lyydian kuningaskunnan pääkaupunki). ? Suolavihvilä, Juncus gerardi, on Suomen merenrantojen alaosien yleisimpiä ja runsaimpia kasvilajeja. 123 Helsinki, Kumpula, kasvitieteellinen puutarha 27.4.2016 P. Uotila. ? Vesihilpi, Catabrosa aquatica, on löytänyt uudiskasvupaikkoja viljavista ojista. Helsinki, Melkki 14.8.2006, L. Helynranta Cyperaceae sarakasvit ? Carex macloviana D’Urv. sopulinsara lämmelstarr ? ? Carex macloviana d’Urv. sopulinsara lämmelstarr ? Eriophorum russeolum Fr. ex. Hartm. ruostevilla rostull ? ? Eriophorum russeolum Fr. ex Hartm. ruostevilla rostull Poaceae heinäkasvit ? Catabrosa aquatica (L.) P. Beauv. vesihilpi källgräs ? ? Catabrosa aquatica (L.) P. Beauv. ( hete)vesihilpi källgräs Laji edustaa Euroopassa yksin seitsemänlajista sukuaan ja on sen selvästi laajaalueisin edustaja (suurin osa Euraasiaa, LuoteisAfrikka, lauhkea PohjoisAmerikka). that have a wellestablished latinized form should maintain the traditional use of that latinized form”. Shenzhen ICN 60.8 puolestaan toteaa: ” However, epithets formed in accordance with Rec. 60C.1 are not correctable”. Shenzen ICN tarkoittaa julkaisua International Code of Nomenclature for algae, fungi, and plants (Shenzhen Code) vuodelta 2018. Tämän ”nimistö koodin” artikloihin ja suosituksiin (Rec.) viitataan edellä ilme nevään tyyliin niiden numerolla, jota edeltää akronyymi ICN (International Code of Nomenclature). ”Koodin” kiemuroihin voi yrittää perehtyä osoitteissa www.iapttaxon.org/nomen/main.php ja www.iaptglobal.org/shenzhencode , joista jälkimmäisessä opus on saatavissa useilla kielillä. Oulu, Äimärautio, ryhmäpuutarhan tuntuma 18.7.2008, L. Helynranta 123
124 Lutukka 38. 2022 ? Danthonia decumbens (L.) DC. hina knägräs ? ? Danthonia decumbens (L.) DC. ( niitty)hina knägräs Suomenkielisen nimen täsmennys on tarpeen, koska suvussa on 25 muutakin lajia. ? Echinochloa colona (L.) Link tipunhirssi kycklinghirs ? ? Echinochloa colonum (L.) Link tipunhirssi kyck linghirs Linné antoi tipunhirssille nimen Panicum colonum. Varsin pe rusteellista keskustelua on käyty siitä, onko lajimääre colonum adjektiivi vai substantiivi. Jos se ymmärretään adjektiiviksi (mm. Nicolson 1986, Michael 2009), se saa sukunimen Echinochloa sukua (feminiini) noudattaen muodon colona (’muokattu, vil jelty’), mutta substantiiviksi (yksikön nominatiiviakkusatiiviksi) käsitettynä (mm. Ward 2005) se on puolestaan taipumaton eli sukunimen sijaan katsomatta aina muotoa colonum (< lat. colonus, ’maanviljelijä, farmari’). Viime aikoina monet arvos tetut taksonomiset tietokannat (mm. Euro+Med, IPNI, POWO, WCSP) ovat päätyneet jälkimmäiseen ratkaisuun, jota on siten syytä seurata Suomenkin kasvien nimistössä (vaikka asia vaikuttaa varsinkin meikäläisittäin kovin vähäpätöiseltä, koska laji on tavattu Suomessa vain joitakin kertoja satunnaistulok kaana). Lisäyksiä ? Echinochloa muricata var. microstachya Wiegand otalännenkananhirssi * ? Echinochloa muricata var. wiegandii (Fassett) Moh lenbr. vihnelännenkananhirssi * Hoste ja Verloove (2022) valaisivat hiljattain ansiokkaasti lou naisessa Euroopassa tavattujen kananhirssien taksonomiaa. He pitivät perusteltuna erottaa luontaisena pohjoisamerikkalai sesta lännenkananhirssistä kolme muunnosta, joista Suomesta tallennetuissa näytteissä on läsnä kaksi. Niistä vihneellinen var. wiegandii vallitsee: puolen sataa näyttein vahvistettua löytö paikkaa maakunnissa V, U, St, EH, EP ja OP vuodesta 1924 nykypäiviin etenkin satamissa, myllyjen liepeillä ja myllytysjät teen läjityspaikoilla. Noin ¾ havainnoista 2000luvun alkuun mennessä tehtiin ajanjaksoina 1947–67 ja 1974–1984, mikä yhdessä löytöpaikkojen luonteen kanssa kertoo saapumisesta pohjoisamerikkalaisen viljan – ensin vehnän ja sitten maissin – mukana. Jälkimmäisellä jaksolla vektorina toimi myös poh joisamerikkalainen auringonkukansiemen. Var. microstachya näyttää tavatun vain Kuopiossa 1953 ja Turussa 1957 ja 1965 kaiketi vehnätulokkaana sekä Naantalissa ja Hämeenlinnassa 1980luvulla ilmeisesti maissitulokkaana. Ainakin vielä lännenkananhirssi on jäänyt Suomessa satunnai seksi, mutta alkuaan euraasialainen sukulaisensa rikkakananhirssi, Echinochloa crusgalli, vaikuttaa olevan vakiintumassa tai jo vakiintunut peltorikkakasvina usein paikoin EteläSuomes sa (ainakin A Jomala, V Parainen, U Hanko, Helsinki, Inkoo, ES Lemi, Luumäki ja Taipalsaari). Vuonna 2021 lehdetkin kirjoittivat aiheesta otsikoin ”Hirvittää jos se pääsee kunnolla leviämään” – Suomen ilmastolle epätavallinen kananhirssi valtaa peltoja EteläKarjalassa (Maaseudun Tulevaisuus) ja ”Maailman pahin rikkakasvi” levisi Lemille – Viljelijä Markku Tikan pelto saastui perusteellisesti, kun vieraslaji alkoi itää lämpimän kesän aika na (EteläSaimaa). Vakiintumisen varmistaminen vaatii vielä joidenkin vuosien seurannan, mutta näillä näkymin lajin suoma lainen status on todennäköisesti muuttuva vakiintuneeksi uustulokkaaksi tulevissa päivityksissämme. ?? Otalännenkananhirssin, Echi nochloa muricata var. micro stachya, vihneetön kukinto (vas.) saavuttaa usein muhkeat mitat. ? Vihnelännenkananhirssillä, Echi nochloa muricata var. wiegandii, kukinto (oik.) jää tavallisesti pienemmäksi ja siitä sojottaa eripituisia vihneitä. Hämeenlinna, Kantola, Vanajan Myllyn kaatopaik ka 23.8.1986 R. Lampinen 1793 (TUR), ja Turku, Pansio, merenrannan täytemaa 1.9.1967 I. Kause & E. Seikkula (TUR). 124
125 Lutukka 38. 2022 ? Hordeum aegiceras Nees ex Royle sarviohra Laji on tavattu Suomesta ainoastaan vuonna 1903, Hämeen kyrön (St) Kalkunmäellä ulkomaisella siemenellä kylvetyssä kaurapellossa (A. A. Sola; H) sekä Hattulan (EH) Pelkolassa kanadalaisen kauran seassa (H. Lindberg; H). Kyseessä on kuusitahoinen ohra, jonka ulkohelpeessä on omintakeinen kol mihaarainen lisäke, kuin pikkuinen sarvi (aegiceras = vuohen sarvi). Lajin katsotaan olevan kotoisin Kiinasta, Mongoliasta ja Tiibetistä. ? Hordeum violaceum Boiss. & Hohen. sinipunaohra viol korn ? ? Hordeum brevisubulatum (Trin.) Link aasianohra Hordeum violaceum Boiss. & Hohen. ? 3 Schedonorus arundinaceus subsp. uechtritzianus (Wiesb.) H. Scholz & Valdés rehuruokonata vallsvingel Festuca arundinacea var. aspera (Mutel) Asch. & Graebn. ? ? 3 Lolium arundinaceum subsp. uechtritzianum (Wiesb.) B. Bock rehuruokoraiheinä Festuca arundinacea var. aspera (Mutel) Asch. & Graebn. Schedonorus arundinaceus subsp. uechtritzianus (Wiesb.) H. Scholz & Valdés ? ? 3 Lolium arundinaceum subsp. uechtritzianum (Wiesb.) M. Hassl. rehuruokoraiheinä vallsvingel Festuca arundinacea var. aspera (Mutel) Asch. & Graebn. Schedonorus arundinaceus subsp. uechtritzianus (Wiesb.) H. Scholz & Valdés Kurtto ym. (2020) lisäsivät tämän heinän Schedonorussuvussa Suomen putkilokasvien luetteloon ja sitten (Kurtto ym. 2021) siirsivät sen Loliumsukuun, mutta virheellisin auktorein ja ruot sinkielisen nimen vahingossa pois jättäen. Käyvän alalajikom binaation koko julkaisuviite on (Wiesb.) M. Hassl., Fl. German. [M. Hassler & T. Muer] 1675 (2022). Lisäys ? M Phalaroides arundinacea ’ Picta’ viiruhelpi randgräs Ruokohelven yleisesti koristeeksi viljelty lehdiltään valkojuovai nen lajike, jota näkee melko yleisesti maan tai puutarhajätteen mukana kulkeutuneena läjitysalueilla ja toisinaan myös mm. niityillä. Trisetum Pers. kaurakkeet glanshavren ? Trisetum Pers. keltakaurat gullhavren ? Trisetum flavescens (L.) P. Beauv. keltakaurake gull havre ? ? Trisetum flavescens (L.) P. Beauv. niittykeltakaura gullhavre ? Trisetum paniceum (Lam.) Pers. tupsukaurake tofs havre ? ? Trisetaria panicea (Lam.) Paunero tupsukauranen tofshavre Trisetum paniceum (Lam.) Pers. ? Trisetum spicatum (L.) K. Richt. tähkäkaurake fjällhavre ? ? Koeleria spicata (L.) Barberá, Quintanar, Soreng & P. M. Peterson tähkäkaurake fjällhavre Trisetum spicatum (L.) K. Richt. ? Trisetum subalpestre (Hartm.) Neuman lapinkaurake venhavre ? ? Koeleria subalpestris (Hartm.) Barberá, Quintanar, Soreng & P. M. Peterson lapinkaurake venhavre Trisetum subalpestre (Hartm.) Neuman Laajasti käsitetty suku Trisetum Pers. on useissa DNApe rustaisissa tutkimuksissa todettu polyfyleettiseksi. Niinpä sen Suomessa vakinaisista lajeista sukuun jää vain tyyppilajinsa T. flavescens ja kaksi muuta on viime aikoina sijoitettu joko sukuun Trisetaria tai sukuun Koeleria. Viimeksi mainittu vaih toehto vaikuttaa perustellummalta ja on otettu tässä käyttöön seuraten Barberán ym. (2019) luokittelua. Kansalliset nimet on kuitenkin säilytetty ennallaan. ? Hina, Danthonia decumbens, erottuu avoimilla kasvupaikoillaan tiukkoina pikku mättäinä, vaikkakin tapaa olla niukka. Helsinki, Östersundom, Konungskärr 18.8.2011, L Helynranta
126 Lutukka 38. 2022 126 Papaveraceae unikkokasvit Lisäyksiä ? Hypecoum leptocarpum Hook. f. & Thomson kiinanliuskio kinesisk fjärilsrök Ks. Taivalkoski, Hanhela (7283:3565), vihanneskasvitarha [ei kerääjän nimeä] 8.8.2004 (OULU). – Määritys epävarma. ? M Papaver fauriei (Fedde) Fedde ex Miyabe & Tatew. soraunikko ? M Papaver fauriei subsp. shimshirense (Tatew.) Hideki Takah. kuriiliensoraunikko kurilervallmo Papaver miyabeanum Tatew. KP. Kokkola, Hopeakivenlahti (70914:33067), puutarhajäte alueen kompostiauma, yksi yksilö 19.9.2021 J. Särkkä 121/21 (herb. J. Särkkä). Alalajista shimshirense (lajina Papaver miyabeanum) on ai emmin käytetty suomenkielistä nimeä japaninunikko, mutta kasvi on luontaisena läsnä vain Venäjälle kuuluvassa Kuriilien saaristossa. Subsp. fauriei eli rishirinsoraunikko on Japanin Hokkaidon saaren kupeessa sijaitsevan Rishiritulivuorisaaren endemiitti. Alalajeina käsittely pohjautuu Takahashin ja Yama gishin (2020) hiljattaiseen selvitykseen. Ranunculaceae leinikkikasvit ? Actaea erythrocarpa (Fisch. & C. A. Mey.) Freyn punakonnanmarja röd trolldruva ? ? Actaea erythrocarpa (Fisch.) Freyn punakonnanmarja röd trolldruva Lisäyksiä Clematis alpina -ryhmä alppikärhöryhmä Ryhmään kuuluvat luettelomme lajeista siperiankärhö, Clematis sibirica, ja seuraavassa lisättävä ohotankärhö, C. ochotensis. Ryhmän nimilajia alppikärhöä, C. alpina (L.) Mill., ei tietääk semme ole tavattu karkulaisena Suomessa. Ryhmänimi on tarpeen ottaa käyttöön sen vuoksi, että sen mainitut lajit on myös ymmärretty C. alpinan roduiksi ja että sen jäsenet eivät välttämättä ole määritettävissä ryhmätasoa tarkemmin. ? 3 Clematis ochotensis (Pall.) Poir. ohotankärhö amur klematis * U. Helsinki, Maununneva (6682648:3384060), 40 cm yks. köynnöstäen pikku pihlajassa, ulkoilutien laita 6.6.2012 T. Hietanen (Hark) (det. P. Alanko kuvista). – Paikka sijaitsee ison lumenkaatopaikan tuntumassa (AK). ? 1 Ficaria verna Huds. mukulaleinikki svalört ? ? 1 Ficaria verna Huds . (hertta)mukulaleinikki svalört Suvun lajimäärä vaihtelee eri lähteissä sen mukaan, luetaanko osa taksoneista Ficaria vernan roduiksi vaiko erillisiksi lajeiksi. Jotkut katsovat lajeja olevan jopa seitsemän, mutta yleisesti hyväksytään kolme lajia eli Ficaria vernan lisäksi pääasiassa lounaisaasialaiset pikkumukulaleinikki (F. fascicularis) ja roso mukulaleinikki (F. ficarioides). ? Kuriiliensoraunikko, Papaver fauriei subsp. shimshi rense, muistuttaa siperianunikkoa, P. croceum, ja kuuluu sen kanssa suvun niukkalajiseen sektioon Meconella. Kuvassa Kokkolan kompostialueelta tallennettu näyte. Kuva J. Särkkä ? Punakonnanmarja, Actaea erythrocarpa, elävöittää Pohjois-Suomen lehtoja etenkin kuulaanpunaisilla marjoillaan. Muonio, Pallasjärvi, Pyhäjoen luontopolku 2.9.2012 L. Helynranta
127 Lutukka 38. 2022 Crassulaceae maksaruohokasvit Lisäys ? 3 Phedimus ellacombeanus (Praeger) ’t Hart pääskynmaksaruoho japanskt fetblad Koristekasvina viljeltävää pääskynmaksaruohoa on tavattu lähinnä maatulokkaana puutarhajätealueilla ja kaatopaikoilla. Se on kamtsatkanmaksaruohoa vaaleamman vihreä ja sen leh det ovat leveämpiä, ± vastapuikeita ja noin puolivälistä alkaen (usein epäsäännöllisesti) monihampaisia. Pääskynmaksaruoho olisi ilmeisesti parhaiten sijoitettavissa kamtsatkanmaksa ruohoon muunnoksena, mutta tällaista kombinaatiota ei ole julkaistu (kuten ei myöskään kombinaatiota alalajitasolla); ainoa käytettävissä oleva nimi Phedimussuvussa on P. ellacombea nus, vaikka kasvi tuskin ansaitsee lajitason käsittelyä. Pääskyn maksaruoho on kotoisin Japanista ja Koreasta. Fabaceae hernekasvit Lisäys Chamaecrista (L.) Moench tunnokit ginstkassiasläktet ? Chamaecrista nictitans (L.) Moench vinkkitunnokki U. Helsinki, Herttoniemi, Kipparlahden itärannalla Öljynpuris tamo Oy:n sataman kuljetintunnelin alla (66769:33906); sata maan tuotu mm. soijaa ja auringonkukansiemeniä NAmerikas ta; 22.7.1983 A. Kurtto 4317 (H). – Määritys epävarma. Pääosin trooppiseen ja subtrooppiseen tunnokkien sukuun kuu luu noin 365 lajia, joista vinkkitunnokki on pohjoisimpia (luontai sena PohjoisAmerikan Isojenjärvien alueelle asti pohjoiseen). Lisäys ? Medicago monspeliaca (L.) Trautv. ranskanmailanen fransklusern Trigonella monspeliaca L. EH. Janakkala, Turenki, viljavarasto, hietikolla vehnän, rukiin ja kauran seassa, 1 yks., 7.9.1962 E. Piispala (H). Laji näyttää saavuttaneen Suomen Ukrainan suunnalta tuodun vehnän tai rukiin mukana (Suominen 1979), vaikka sen nimet, mukaan lukien lajimääre monspeliaca, viittaavatkin Ranskaan. ? Trigonella smallii Coulot & Rabaute intianmesikkä dvärg sötväppling Melilotus indicus (L.) All. ? ? Trigonella berardi (Medik.) Sennikov intianmesikkä dvärgsötväppling Melilotus indicus (L.) All. Trigonella smallii Coulot & Rabaute Edellisessä Suomen putkilokasvien luettelon päivityksessä (Kurtto ym. 2021) intianmesikän nimeksi uudessa suvussaan annettiin vasta vuonna 2013 julkaistu nomen novum eli kor vikenimi Trigonella smallii, mutta kun nimen Melilotus berardi Medik. 1787 katsotaan tarkoittavan samaa lajia (Sennikov & Tojibaev 2021), on sen lajimääre otettava käyttöön uudessakin suvussa. ? 1 Vicia villosa subsp. varia (Host.) Corb. myllyruisvirna kvarnvicker ? ? 1 Vicia villosa subsp. varia (Host) Corb. myllyruisvirna kvarnvicker ? Myllyruisvirna, Vicia villosa subsp. varia, on tavattu Suomessa muutamilla paikoilla satunnaisena viljatulokkaana. Lajin nimirodusta (peltoruisvirna) poiketen versojen karvaisuus on huomaamatonta, kukkia on tertuissa enintään tusinan verran ja verhiönhampaat ovat lyhyitä. Teneriffa, Pinoleris, 880 m 15.5.2011 L. Helynranta. ? Mukulaleinikki, Ficaria verna, asettuu usein nurmikoille ja levittäytyy niillä toisinaan mittaviksikin kasvustoiksi. Varhainen ja kaunis kukinta sekä runsas mukulointi takaavat kitkemiseltä ja leikkaamiselta säästymisen. Helsinki, Roihuvuoren liikuntapuisto,13.5.2008, L. Helynranta
128 Lutukka 38. 2022 Rosaceae ruusukasvit Lisäys ? Alchemilla kolaënsis Juz. kuolanpoimulehti koladagg kåpa KiL. Muonio, Kihlanki (750:335) 8.7.1915 J. Montell (TURA). Kuolanpoimulehti kuuluu puutteellisesti tunnettuun pohjoiseen lajiryhmään, josta museoissamme ei ole kunnollista vertailuma teriaalia, joten Stefan Ericssonin epävarmaa määritystä vuodel ta 1993 ei ole pystytty varmentamaan. ? Poterium verrucosum Link ex D. Don välimerenluppu vårtpimpinell ? Poterium verrucosum Link ex G. Don välimerenluppu vårtpimpinell Skotlantilaiset botanistiveljekset George Don (1798–1856) ja David Don (1799–1841) menevät kasvien auktorisiteerauksissa varsin usein sekaisin. Molemmat esiintyvät auktoreina tuhan sissa nimissä ja joissakin myös yhdessä (mm. Ranunculus un cinatus D. Don ex G. Don, Cedrus deodara (Roxb. ex D. Don) G. Don). Heidän isänsä George Don sr. (1764–1814) on muu tamien nimien auktorina pelkkä Don. Ja sitten on vielä muuan englantilainen botanisti ja puutarhuri James Donn (1758–1813) eli auktorina Donn. Tarkkana pitää olla. Lisäyksiä ? Rosa balsamica Besser sulkaruusu flikros Rosa tomentella Léman Rosa obtusifolia auct. A. Lemland, Järsö, på hällmarken strax W om parkeringsplat sen vid Lillbjörkövägen ca 100 m NW om den höga telemasten (667704:311024) 21.6.2014 C.A. Hæggström (Hark; vägkant, en ca 1,5 m hög buske), 27.6.2015 C.A. Hæggström 10023 & E. Hæggström (H), 11.6.2019 C.A. Hæggström (Hark; sänka på hällmark, en buske med talrika knoppar). Laji kuuluu ruusujen taksonomisesti hankalimpaan Caninae sektioon ja kasvaa luonnostaan pääasiassa Etelä ja KeskiEu roopassa, mistä yltää pohjoiseen EteläSkandinaviaan (Kurtto ym. 2004). Lemlandin esiintymän statukseksi on tässä annettu ”alkuperäinen, uusi, satunnainen” perusteenaan ajatus ainokai sen pensaan saapumisesta paikalle omin avuin äskettäin. . Rosa caesia × sherardii A. Jomala, Ramsholmen (6687:3104) 17.9.1908 B. Florström (H) (det. I. Buzunova 2000, H. Väre 2020); Lumparland, Lumpo, bilvägen mot Furuholm, stranden och den lilla klippud den (hårt fårbetade) (66906691:3125) 27.7.2008 C.A. Hægg ström & E. Hæggström (Hark) (määritys epävarma). ? M Rosa Grootendorst-Ryhmä neilikkaruusut nejlikros V. Lohja, Moisio, Moisionhaan NEpuolella, Suitiantien varsi, Spuoli (66861:33404), maankaatopaikka 9.7.2005 J. Pykälä 27206 (H) (det. P. Alanko & H. Väre 2006). Neilikkaruusujen perimässä on kurtturuusua, R. rugosa, ja jotain tai joitain muita ruusuja (Väre ym. 2021). ? Rosa vosagiaca (N. H. F. Desp.) Deségl. heleäorjanruusu kal nyponros * Rosa dumalis auct. ? ? Rosa dumalis Bechst. heleäorjanruusu kal nyponros * Rosa vosagiaca (N. H. F. Desp.) Deségl. Bakker ym. (2019) toistivat jo Grahamin ja Primavesin (1993) aiemmin esittämän näkemyksen, että saksalaisen luonnontut kijan ja metsänhoitajan Johann Matthaeus Bechsteinin (1757– 1822) vuonna 1810 tieteelle uutena kuvaama laji Rosa dumalis on heleäorjanruusun ja toisen sektion Caninae ruusulajin risteymä. Näkemys ulotettiin myös Loosin (1996) valitsemaan kasvin neotyyppinäytteeseen ja tarkoitti sitä, että heleäorjan ruususta tulisi käyttää tieteellistä nimeä R. vosagiaca (N. H. F. Desp.) Deségl. 1874. Kuitenkin hiljattain Reichert (2021) katsoi, että Bechsteinin kuvaus ja Loosin tyypittely todella tarkoittavat heleäorjanruusua ja että nimi R. vosagiaca on nuorempana synonyymina laiton (illegitimate). Niinpä Suomessakin on syytä palata jo tutuksi tulleeseen nimeen R. dumalis. ? Heleäorjanruusu, Rosa dumalis, tuottaa usein runsaasti koristeellisia kiulukoita, joiden kärjessä verhiö liuskahampaisine, yläviistoine – siirottavine liuskoineen säilyy pitkään kruununa. Helsinki, Östersundom, Mutars 17.9.2011 L. Helynranta
129 Lutukka 38. 2022 noksina var. sorbifolia ja var. stellipila Maxim., joiden välimuo doiksi edellä mainitut lehdiltään ± niukasti tähtikarvaiset kasvit voitaneen tulkita. Toisinaan muunnosten eroksi väitetään myös hedelmien kaljuus / karvaisuus, mutta tosiasiassa hedelmät ovat kummallakin ainakin suurimman osan olemassaolostaan hienosti myötäkarvaisia. – Muuntelun taksonominen merkitys on vielä nykyaikaisten tutkimusten tarpeessa. Jopa kolmen alalajin erottaminen voi osoittautua perustelluksi. Urticaceae nokkoskasvit ? Urtica dioica L. isonokkonen brännässla ? Urtica dioica subsp. dioica etelännokkonen ogräs nässla ? Urtica dioica subsp. sondenii (Simmons) Hyl. pohjannokkonen ? Urtica dioica subsp. sondenii var. holosericea Fr. lehtonokkonen skogsnässla ? Urtica dioica subsp. sondenii var. glabra Hartm. lapinnokkonen fjällnässla ? ? Urtica dioica L. isonokkonen brännässla ? Urtica dioica subsp. dioica etelännokkonen vanlig brännässla ? Urtica dioica subsp. dioica var. dioica rikkanokkonen ogräsnässla ? Urtica dioica subsp. dioica var. holosericea Fr. lehtonokkonen skogsnässla Urtica dioica subsp. sondenii var. holosericea Fr. ? Urtica dioica subsp. sondenii (Simmons) Hyl. pohjannokkonen fjällnässla Urtica dioica var. glabra Hartm. Urtica dioica var . sondenii Simmons Suomen kasvien luettelossa (Kurtto ym. 2019) nokkoset käsi teltiin kahtena alalajina: etelännokkonen subsp. dioica (polttava ihmisen seuralainen) ja pohjannokkonen subsp. sondenii (täy sin tai lähes polttamaton alkuperäiskasvi). Lisäksi jälkimmäinen jaettiin kahteen muunnokseen, lehtonokkoseen var. holosericea (karvainen) ja ”lapinnokkoseen” var. sondenii (kalju). Myöhem min ”lapinnokkosen” variaatiotason nimi korjattiin var. glabraksi, joka on sen laillinen, var. sondeniita vanhempi nimi (Kurtto ym. 2020). ? Viitapihlaja-angervo, Sorbaria sorbifolia, leviää myös siemenistä ja pystyy asettumaan jopa tekoympäristöjen ahtaisiin rakoihin, niin kuin nämä kesäja syysasuiset pensaat osoittavat. Helsinki, Myllypuro, Tuulimyllyntie 19.8.2015 L. Helynranta ja Punavuori, Hietalahdenallas 21.10.2015 A. Kurtto. ? Lehtonokkosta, Urtica dioica subsp. dioica var. holose ricea, luonnehtivat hoikka, vihreä varsi ja kapeat lehdet, joiden kärkihammas on hyvin pitkä, sekä olematon polttavuus ja enimpien kasvupaikkojen lehtoisuus. Saarijärvi, Mahlu, Heinäniemi 10.7.2017, L. Helynranta Lisäyksiä ? 3 Sorbaria sorbifolia var. sorbifolia siloviitapihlajaangervo ? 3 Sorbaria sorbifolia var. stellipila Maxim. tähtiviitapihlaja-angervo Suomalaisessa aineistossa vallitsevat kasvit, joiden lehdet ovat alta täysin kaljuja. Silloin tällöin lehdyköiden alapinnan keskisuonessa on yksittäin tai jopa varsin runsaasti tähtikar voja; niitä voi samaan tapaan olla myös keskisuonesta vähän erillään. Harvoin tiheä tähtikarvoitus verhoaa ± koko alapintaa. Tämä muuntelu heijastaa tilannetta lajin luontaisalueella, jonka länsiosissa (Siperia s. lato, Mongolia, PohjoisKiina) vallitsee kaljulehtinen tyyppi ja itäosissa (KoillisKiina, Korean niemimaa, Japani) lehtiensä alapinnalta runsaasti tähtikarvainen tyyppi (Song & Hong 2021). Nämä hyväksytään melko yleisesti muun
130 Lutukka 38. 2022 GrosseVeldmann ja Weigend (2015) käsittelivät Euroopan kapealehtisten nokkosten taksonomiaa ja nimistökysymyk siä ja päätyivät laajaalueisen nimivariaation ohella neljään muunnokseen. Var. hispida kasvaa kalkkipaikoilla Alpeilla ja Pyreneillä, var. glabrata Alppien ja Balkanin vuoristometsissä, var. sarmatica itäisen Saksan ja Puolan kuivissa metsissä ja hyvin monilla nimillä kuvattu var. holosericea erilaisissa lehti, havu ja vuoristometsissä lähes koko Euroopassa. ”Lapinnok konen” ei ole selvityksessä mukana, koska se oli hyväksytty isonokkosen alalajiksi. Myös GrosseVeldmannin ym. (2016) molekyylimenetelmiin perustuvat analyysit viittaavat siihen, että U. dioica voidaan jakaa muutamaan rotuun, mutta melko niuk kaan aineistoon perustuvat tulokset eivät kerro mitään rotujen sukulaisuus ja polveutumissuhteista. Nokkosrotujemme suku laisuussuhteiden selvittely vaatii kyllä molekyylimenetelmien käyttöä ja sitä odottaessa on syytä noudattaa perinteistä ja GrosseVeldmannin ym. (2016) käyttämää hierarkiaa ja pitää lehtonokkosta etelännokkosen muunnoksena ja ”lapinnokkosta” isonokkosen alalajina. Näin palaamme jo HämetAhdin ym. (1998) käyttämään luokitteluun ja myös kansallisiin nimiin, joista osaa Kurtto ym. (2019) itse asiassa käyttivät väärin eli alkuperäisestä taksonomisesta rajauksestaan poiketen. Begoniaceae begoniakasvit ? M Begonia Dragon Wing-Ryhmä siipibegoniat U. Lohja, Pappilankorpi, maankäsittelykentän eteläisemmät isot maakasat (6685:3340) 12.8.2021 T. Hietanen (H). Salicaceae pajukasvit Lisäyksiä ? M Populus alba L. hopeapoppeli silverpoppel Lajista on vuodesta 2000 alkaen useita aitoon karkulaisuuteen viittavia havaintoja eteläisimmästä Suomesta (Hark, TUR). ? M Populus balsamifera ’ Tristis’ tummapalsamipoppeli sorgpoppel EK. Virojoki, Virojoen entinen kaatopaikka (672120:353865), täytemaalla peitetty kumpare 29.9.2000 T. Rintanen (H) (det. H. Väre 2022). ? M Populus trichocarpa Torr. & A. Gray jättipoppeli jät tepoppel ? ? M Populus trichocarpa Torr. & A. Gray ex Hook. jättipoppeli jättepoppel ? 3 Salix ×alopecuroides Tausch ex Opiz vanajansalava kavelpil = Salix euxina × triandra ? ? 3 Salix ×speciosa Host vanajansalava kavelpil = Salix euxina × triandra Salix ×alopecuroides Tausch Onagraceae horsmakasvit Lisäys ? Epilobium adenocaulon × hornemannii Kn. Vaala, Kankari, Heteperä (71616:35001), laaja lähdehet teikkö hiekkaisella rantaniityllä 9.8.2001 A. Varkki (OULU). – Määritys epävarma. ? 3 Lopezia racemosa Cav. moskiittokukka enmans blomma ? ? 3 Lopezia racemosa Cav. terttumoskiittokukka enmansblomma Suku on 28lajinen ja kotoisin Panamasta Meksikoon ulottuval ta alueelta. Terttumoskiittokukka on luonnossa monivuotinen, mutta Suomessa sitä viljellään yksivuotisena koristekasvina. ? Oenothera perangusta R. R. Gates kaitahelokki smalt nattljus ? ? Oenothera perangusta R. R. Gates kaitahelokki smalt nattljus U. Helsinki, Pasila, Liikuntapuisto (6679057:3386063), ruderal vegetation 2.8.2021 A. Sennikov (H). Thymelaeaceae näsiäkasvit Lisäyksiä Thymelaea Mill. näsikit sparvörter ? Thymelaea passerina (L.) Coss. & Germ. varpusennäsikki sparvört N. Helsingfors, Skatudden (6674:3387), 1 ex 1.9.1949 H. Törn roth (H) (det. A. Kurtto 1990). Jo 1990 määritetty näyte putkahti 2022 uudelleen esiin jostakin Helsingin kasvimuseon kokoelmiin liitettävien jonoon juuttu neesta näyteerästä. Tämä PohjoisAfrikan, lounaisen Aasian ja eteläisen Euroopan yksivuotinen kasvi yltää pohjoisessa ? Varpusennäsikki, Thymelaea passerina, on varsin vaatimattoman näköinen soukka ruoho, jonka pienet kukat sijaitsevat enintään muutama yhdessä kapeiden lehtien hangoissa. Kuva Katajanokan näytteestä L. Helynranta
131 Lutukka 38. 2022 luontaisena Saksaan, Puolaan ja ValkoVenäjälle ja saavutti Helsingin Katajanokan kaiketi runsaaksi yltyneen viljan tuonnin myötä 1940luvun loppupuoliskolla. – Varpunen (suku Passer) on päätynyt tieteelliseen lajimääreeseen ja siitä suomenkieli seen nimeen kasvin siemenistä, jotka toisesta päästä melkein pallomaisina ja toisesta terävän nokkamaisina ovat tuoneet Linnélle mieleen pikkuisen varpusen pään. – Sukuun kuuluu 33 lajia, suurin osa enemmän tai vähemmän puuvartisia. Luon taisalue ulottuu Euroopan eteläpuoliskosta ja PohjoisAfrikasta KeskiAasiaan. Limnanthaceae hilppakasvit ? M Limnanthes douglasii R. Br. hilppa sumpört ? ? M Limnanthes douglasii R. Br. tipuhilppa sumpört Suku sisältää seitsemän lajia ja on kotoisin läntisestä Pohjois Amerikasta (Kaliforniasta Brittiläiseen Kolumbiaan). Tipuhilpan kukka on useimmiten ainakin keskustasta ”tipunkeltainen”. Brassicaceae ristikukkaiskasvit Lisäys Iljinskaea Al-Shehbaz, Özüdo?ru & D. A. German haikuruohot ? Conringia planisiliqua Fisch. & C. A. Mey. aasiansavuruoho turkisk kåltrav ? ? Iljinskaea planisiliqua (Fisch. & C. A. Mey.) AlShehbaz, Özüdo?ru & D. A. German haikuruoho turkisk kåltrav Conringia planisiliqua Fisch. & C. A. Mey. Ristikukkaiskasvien heimon sukujaon muutokset jatkuvat: savuruohojen suvusta on siirretty yksi laji omaan sukuunsa Iljinskaea (AlShehbaz ym. 2021). Laji on tavattu Suomessa vain Raisiossa 1953 ja 1954 turkkilaisen rukiin mukana tulleena (Suominen 1979). Uusi suomenkielinen nimi haikuruoho toteaa nimen savuruoho tavoin versojen savunharmaan sävyn. ? Draba nemorosa var. leiocarpa Lindblad silokeltakynsimö ? ? Draba nemorosa var. leiocarpa Lindblom silokeltakynsimö ? Enarthrocarpus lyratus (Forssk.) DC. tormokki ? ? Enarthrocarpus lyratus (Forssk.) DC. egyptintormokki Pääasiassa mediterraaniseen tormokkien sukuun kuuluu viisi lajia. Suomalaissyntyisen Peter Forsskålin (1732–1763), yh den ”Linnén apostoleista”, egyptintormokin kuvaus julkaistiin postuumisti vuonna 1775 nimellä Raphanus lyratus mm. Gizan pyramidien luona nähtyihin kasveihin perustuen. Suomessa laji on tavattu vain 1800luvun lopulla Vaasassa viljatulokkaana (Suominen 1979). – Nimi tormokki kuuluu Ilmari Hiitosen (mm. Hiitonen 1933) käyttämiin johdoltaan tuntemattomiin kasvinni miin. ? Eruca vesicaria (L.) Cav. sinappikaali senapskål ? ? Eruca vesicaria (L.) Cav. välimerensinappikaali senaps kål Siemenkauppaan liittyen Vanamoseuran putkilokasvien nimis tötoimikunta tarkensi suomenkielistä nimeä jo vuonna 2014, kun lajiin sisällytettiin aiemmin erilliseksi katsottu Eruca sativa (nyt vihannessinappikaali, E. vesicaria subsp. sativa), joka tunnetaan myös kauppanimillä rukola, rucola ja rukolasalaatti. Raphanus L. retikat rättikor ? Raphanus L. nivelretikat rättikor Suomalaisen nimen tarkennus juontuu siitä, että on olemassa myös suku saksanretikat (Rapistrum). Nivelretikoiden lidut ovat tavallisesti siementen välistä kuroutuneita nivellituja, joskin ruokaretikan (Raphanus sativus) viljelyrotujen lidut voivat olla yhtenäisen pulleitakin. ? Sinappikaali, Eruca vesicaria, on viime aikoina noussut Suomessa suosituksi vihanneskasviksi nimillä rucola tai rukola. Näyttää maittavan ötököillekin. Helsinki, Herttoniemi, Fastholman kannas (seurana rautanokkonen) 29.7.2007 L. Helynranta ? Peltoretikan, Raphanus raphanistrum, hedelmät ovat siementen väleistä kuroutuvia ja lopulta yksisiemenisiksi osiksi katkeilevia nivellituja. Gran Canaria, Rincón de Tenteniguada 2.4.2010 L. Helynranta
132 Lutukka 38. 2022 Plumbaginaceae lyijykukkakasvit ? Armeria maritima subsp. intermedia (T. Marsson) Nordh. itämerenlaukkaneilikka mellantrift ? ? Armeria maritima subsp. intermedia (T. Marsson) C. Lefèbvre ex Buttler itämerenlaukkaneilikka mellantrift Synonymiikkaan kuuluu nimi Armeria vulgaris subsp. interme dia (T. Marsson) Nordh. ? Armeria scabra Pall. ex Willd. tunturilaukkaneilikka fjälltrift ? ? Armeria scabra Pall. ex Roem. & Schult. tunturilaukkaneilikka fjälltrift Polygonaceae tatarkasvit ? Polygonum aviculare L. (koti)pihatatar trampört * ? Polygonum aviculare subsp. aviculare isopihatatar stor trampört * ? Polygonum aviculare subsp. neglectum (Besser) Arcang. kaitapihatatar smal trampört * ? ? Polygonum aviculare L. isopihatatar stor trampört * Polygonum aviculare var. crassifolium Lange ? Polygonum neglectum Besser kaitapihatatar smal trampört * Polygonum aviculare subsp. neglectum (Besser) Arcang. Käytännölliseksi ajateltu ratkaisu käsitellä nimistössä (Kurtto ym. 2019) Polygonum neglectum P. avicularen alalajina oli epälooginen suhteessa ryhmän muihin taksoneihin. Polygo num aviculare ryhmän taksonominen rakenne on epäselvä ja muuan vaikeimmista yksiköistä on P. neglectum, mikä näkyy mm. Flora Nordicassa (Karlsson 2000). Kullakin tutkijalla tai flooran kirjoittajalla on oma näkemyksensä ja kaikki käsittelyt ovat korkeintaan alueellisia, jolloin lajistotkin poikkeavat toi sistaan. Odotettaessa laajempaa selvitystä ryhmän taksonien rajauksesta ja sukulaisuussuhteista on perustellumpaa käsitellä kaikki ryhmän yksiköt samalla taksonomisella tasolla kuin luoda niiden välille taksonominen hierarkia. ? Rumex crispus subsp. littoreus (Hardy) Akeroyd meripoimuhierakka strandkrusskräppa ? ? Rumex crispus subsp. littoreus (J. Hardy) Akeroyd meripoimuhierakka strandkrusskräppa Basionyymi Rumex crispus var. littoreus julkaistiin James Hardyn (1815–1898) nimissä 1849. Kasviauktoreissa on ai nakin yhdeksän muutakin Hardya, joista bryologi John Hardy (1817–1884) on auktorina pelkkä Hardy. Britteinsaarilla ja muualla Atlantin rannoilla Euroopassa kas vavan alalajin, subsp. littoreus, on otaksuttu kasvavan myös Itämeren rannoilla, joskin mm. Snogerupin (2000) mukaan koko taksoni on kyseenalainen. Britteinsaarilla kasvi jää tavallisesti alle metriseksi, sen lehtilapa on hyvin poimuinen, sinivihreä ja möyheähkö, hedelmäverhiön liuskat ovat lähes samankokoisia sekä suurin nystermä ja pähkylä ovat tavallisesti 2.5–3.5 mm pitkiä. Suomalaiset merenrannan poimuhierakat näyttävät kuitenkin jäävän pienempinystermällisiksi ja pähkyläisiksi ja alalajin kasvaminen Suomen rannikolla on siten epävarmaa ja statusmerkki on tässä muutettu kysymysmerkiksi. Caryophyllaceae kohokkikasvit Lisäys ? 3 Arenaria montana L. vuoriarho bergnarv U. Helsinki. Maununneva, EteläKaarelan polun rehevän pien tareen avoimella soran ja hiekansekaisella joutomaalaikulla (6682713:3383664), 2 yksilöä 2021 T. Hietanen (H). Tätä mattomaiseksi levittäytyvää, valkoisia kukkia pursuavaa, luontaisena pääasiassa LounaisEuroopan ylämaiden peren naa viljellään Suomessa etenkin kivikkopuutarhoissa ja istutus ten reunuskasvina. Lychnis L. käenkukat sisällytetään sukuun Silene L. seuraten Jafarin ym. (2020) laajaan aineistoon pohjautuvan fylogeneet tisen analyysin antamaa tulosta. Tästä aiheutuvat seuraavat muutokset Suomen luonnonvaraisten kasvien nimistöön : ? M Lychnis chalcedonica L. palavarakkaus student nejlika ? ? M Silene chalcedonica (L.) E. H. L. Krause palavarakkaus studentnejlika Lychnis chalcedonica L. ? M Lychnis coronaria (L.) Desr. harmaakäenkukka purpur klätt ? ? M Silene coronaria (L.) Clairv. harmaakäenkukka purpurklätt ? Lychnis flos-cucul i L. niittykäenkukka gökblomster ? ? Silene flos-cuculi (L.) Greuter & Burdet niittykäenkukka gökblomster Lychnis flos-cuculi L. ? Poimuhierakan, Rumex crispus, suomalaisessakin muuntelussa on vielä selvitettävää. Näinkin runsaaksi laji voi yltyä lintujen lannoittamassa meriluonnossa. Helsinki, Santahaminan Pitkäsaari 12.8.2008 L. Helynranta
133 Lutukka 38. 2022 Lisäyksiä (heimo, suku ja laji) Phytolaccaceae R. Br. kermesmarjakasvit kermes bärsväxter Phytolacca Tourn ex L. kermesmarjat kermesbär ? Phytolacca americana L. lännenkermesmarja ameri kanskt kermesbär KP. Pietarsaari, maan ja puutarhajätteen kaatopaikka 22.8.2021 J. Särkkä (A. Kurtto nähnyt valokuvan). – Kukat tomana ei varmuudella määritettävissä lajilleen. Suomessa viljellään koristekasveina ainakin lännenkermesmarjaa ja idän kermesmarjaa (Phytolacca dioica). Rubiaceae matarakasvit ? Galium palustre subsp. elongatum (C. Presl) Lange isorantamatara stor vattenmåra ? ? Galium palustre subsp . elongatum (C. Presl) Arcang. isorantamatara stor vattenmåra Boraginaceae lemmikkikasvit ? Amsinckia lycopsoides (Lehm.) Lehm. piennarkeltalemmikki hönsgullört ? ? Amsinckia lycopsoides Lindl. ex Lehm. piennarkeltalemmikki hönsgullört Convolvulaceae kiertokasvit ? 2 Convolvulus sepium L. valkokarhunköynnös vit snårvinda * ? ? 2 Convolvulus sepium L. valkokarhunköynnös vit snårvinda * Suomessa valkokarhunköynnös on vanha koristekasvi (ilmei sesti jo 1700luvulta), josta on hyvin vähän luonnonvaraisia löytöjä vielä 1900luvun alkupuoliskolta, varsinkin jos ottaa huo mioon kasvin kookkaat kukat ja helpon havaittavuuden. Tällä perusteella sitä on vaikea uskoa alkuperäiseksi. Nykyisin se on yleinen ja näkyvä viljelyjäänne ja karkulainen mm. kyläpensai koissa, rannoilla (merenrantojen pensaikoissa, tervalepikoissa, ruohostoissa ja leväkasaumilla joskus etäälläkin asutuksesta), maan ja puutarhajätteen läjitysalueilla, joutomailla ja istutuk sissa. ? Palavarakkaus, Silene chalcedonica, on joskus tavattavissa enemmän tai vähemmän selvänä viljelykarkulaisena asumusten tuntumassa sekä maanja puutarhajätteen läjitysalueilla. Heinävesi kk, Vahvalahdentie, 6.7.2019 ja Helsinki, Landbo, Landbonniityn maavalli, 6.7.2012, A. Kurtto ? Kasvullisesti voimakas valkokarhunköynnös, Convolvulus sepium, on syystäkin luokiteltu Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi. Helsinki, Vartioharju, Varjakanvalkama, 6.9.2020 L. Helynranta 133
134 Lutukka 38. 2022 Solanaceae koisokasvit ? 2 Nicandra physalodes (L.) Gaertn. perunkoiso ballong blomma ? ? 2 Nicandra physalodes (L.) Gaertn. (tähti)perunkoiso ballongblomma Tämän lajin kukan keskessä on muuta teriötä tummempi ja aika mutkikas tähtimäinen kuvio. Hiljattain kuvatuilla lajeilla Nicandra johntyleriana (ruutuperunkoiso) ja N. yacheriana (koi toperunkoiso) asia on toisin: edellisellä viisi korttipakan ruudun muotoista täplää, jälkimmäisellä ei kuvioita lainkaan (ja pienet kukat; koito = ressukka, poloinen, raasu). ? 1 Solanum lycopersicum L. tomaatti tomat ? ? 1 Solanum lycopersicum L. (vihannes)tomaatti tomat Suomenkielisen nimen täsmennys on tarpeen, koska olemassa ovat myös mm. galapagosintomaatti (Solanum cheesmaniae), herukkatomaatti (S. pimpinellifolium) ja useat suomeksi nimetyt vihannestomaatin epäviralliset lajikeryhmät (kirsikka, luumu, pihvitomaatit ym.). Lisäys ? M Solanum quitoense Lam. naranjilla naranjilla U. Vantaa, Hakkila, Honkanummi. Hautausmaan NWkulman maanläjityskentät: Keskilohkon lounaisin vallimainen maakasa (6688396:3393909); rehevän kasvillisuuden lomassa kookas monihaarainen yksilö maakasan päällä. 30.8.2020 T. Hietanen 2920 (H). ? Suomessa koristekasvina viljelty ( tähti)perunkoiso, Nicandra physalodes, ilmaantuu joskus maan-, puutarhajätteen ja lumenläjitysalueita koristamaan. Huomaa kukan keskustan tumma tähtimäinen kuvio ja kehittyviä marjoja suojaavat rakkomaiset verhiöt. Helsinki, Herttoniemi, Fastholman lumenläjitysalue 29.7.2007 L.Helynranta Helsinki, Herttoniemi, Fastholman lumenläjitysalue 26.8.2007 L. Helynranta 30.8.2020 T. Hietanen
135 Lutukka 38. 2022 Naranjilla (esp. pikku appelsiini) on kotoisin Perusta Costa Ricaan ja Venezuelaan ulottuvalta alueelta. Lajin oranssinväri siä, maultaan sitruunamaisia marjoja, joiden läpimitta voi ylittää 6 cm, käytetään etenkin mehun valmistamiseen, mutta hedel mäliha voidaan myös sellaisenaan puristaa jäätelöannosten, leivonnaisten ja kastikkeiden ainekseksi. – Lajin sadosta on käytetty myös nimeä lulohedelmä. Oleaceae oliivipuukasvit Lisäyksiä Forsythia Vahl onnenpensaat forsythior ? M Forsythia japonica Makino koreanonnenpensas japansk forsythia U. Espoo, Lahnus (6693:3373), roskisalue metsässä lähellä tien reunaa 8.2021 P. Alanko (Hark). Plantaginaceae ratamokasvit Lisäyksiä Chelone L. konnanyrtit sköldpaddsörter ? M Chelone glabra L. valkokonnanyrtti vit sköldpaddsört U. Hanko. Maankaatopaikka. Täyttömäen ylätasanne, lounais vallin reunalla (6642580:3276918). Hiekan ja mullansekaista joutomaata. 5.9.2021 T. Hietanen (H). Tätä alkuaan itäisen PohjoisAmerikan lajia viljellään Suomes sa koristekasvina. Suvun muutkin kolme lajia ovat kotoisin samoilta seuduin. Lentibulariaceae vesihernekasvit ? Utricularia australis R. Br. lännenvesiherne syd bläddra ? ? Utricularia ×neglecta Lehm. lännenvesiherne syd bläddra = Utricularia tenuicaulis Miki × vulgaris Utricularia major Schmidel Utricularia australis auct. ? Utricularia ochroleuca R. W. Hartm. kalvasvesiherne blekbläddra ? Utricularia stygia G. Thor piilovesiherne sumpbläddra ? ? Utricularia ×ochroleuca R. W. Hartm. rutavesiherne = Utricularia intermedia × minor Utricularia stygia G. Thor Tropiikin ja subtropiikin ulkopuolella vesiherneitten suku ei ole kovin monilajinen muttei siltikään taksonomisesti helppo. Kaikki alasuvun Utricularia lajit ovat vesikasveja, joihin liittyvät samat käsittelyä hankaloittavat ominaisuudet kuin moniin muihinkin vesikasvisukuihin eli kasvullisten ominaisuuksien yksinkertai suus, niukka kukkiminen, tehokas kasvullinen leviäminen ja risteytyminen. Aivan viime vuosina sukua on tutkittu paljon ja käsitys sen lajistosta Euroopassa ja koko pohjoisella pallonpuo liskolla alkaa selkiintyä. Uusimman, tässä noudatetun selvi ? Tomaatti, Solanum lycopersicum, voi kulkeutua hiekoitussorassa lumenläjityskentille jopa satoa tuottamaan. Helsinki, Herttoniemi, Fastholman lumenläjitysalue 26.8.2007 L. Helynranta ? Naranjilla, Solanum quitoense, Vantaan Hakkilassa seuranaan hentosavikka, Lipandra polysperma, ja kasvista irrotettu kukallinen versonosa. Naranjillaa luonnehtivat repaleliuskaiset, tummasuoniset lehdet ja neulamaiset piikit, joita törröttää vaihtelevia määriä varressa sekä lehtiruodeissa ja -suonissa. ? Koreanonnenpensaan, Forsythia japonica, kukat puhkeavat keväällä vielä lehdettömille oksille. Helsinki, Myllypuro 30.4.2021 A. Kurtto. ? Valkokonnanyrtti, Chelone glabra. Näyte Hangosta, 5.9.2021, T. Hietanen Kukkiva latva, Dresdenin kasvitieteellinen puutarha, 14.8.2008, Michael Wolf CC BYSA 3.0
136 Lutukka 38. 2022 tyksen (Bobrov ym. 2022) mukaan Pohjolassa kasvaa kolme vesihernelajia, U. minor, U. intermedia ja U. vulgaris, sekä kaksi vakiintunutta risteymää U. ×neglecta ja U. ×ochroleuca. Molekyylitutkimuksin on osoitettu, että U. neglecta on isove siherneen ja Japanista kuvatun lajin U. tenuicaulis välinen risteymä (Kameyama ym. 2005), jota on laajalti Euroopassa pohjoisimpia osia lukuun ottamatta ja paikoin KeskiAasian eteläosissa. Alue on hieman suppeampi kuin U. vulgariksella, mutta risteymä lähes puuttuu toisen kantalajinsa alueelta. U. tenuicaulis tunnettiin aikaisemmin vain Japanista ja Kiinan itäosista, mutta se on todettu äskettäin myös Mongoliasta, Venäjän Kaukoidästä ja Euroopasta (Ranskasta) (Bobrov ym. 2022). U. ×neglecta ei yleensä tuota siementä, mutta on levin nyt tehokkaasti kasvullisesti niin vesivirtailujen kuin eläinten välityksellä. Siitä yleisesti käytetty nimi U. australis R. Br. kuu luu Australiassa ja eteläisessä Aasiassa kasvavalle lajille. Ruotsalainen Göran Thor selvitti pohjoismaisia vesiherneitä ja päätyi erottamaan U. ochroleucasta uuden lajin, U. stygian, lähinnä pyyntirakkuloissa olevien nelisakaraisten rauhasten muodon perusteella; vähäisiä eroja oli myös kukissa (Thor 1979, 1988). Tämän jälkeen U. stygia on todettu hyvin laaja alueiseksi, mutta sen tuntomerkkien ongelmallisuutta on kom mentoitu (mm. P?achno & Adamec 2007, Astuti & Peruzzi 2018, Adamec 2020) tai sitä ei ole erotettu lainkaan (mm. Kaplan ym. 2017). U. ochroleucan ja U. stygian morfologiset ominaisuu det ovat laajalti päällekkäisiä ja luotettavinkin erottava piirre, pyyntirakkuloiden rauhasten ulkoasu, on varsin muunteleva jo yhden rakkulan sisällä. Myös kasvupaikan on huomattu vaikut tavan olennaisiin tuntomerkkeihin. Molekyylitutkimuksissa sekä U. ochroleuca että U. stygia on osoitettu risteymiksi, joilla on samat kantalajit (U. intermedia ja U. minor), mutta mahdollisesti ne ovat seurausta eri risteytymistapahtumista, joiden jälkeen kumpikin on kasvullisesti laajentanut aluettaan (Bobrov ym. 2022). Ne kukkivat harvoin eikä kumpikaan tuota kelvollista siitepölyä eikä siementä. Niitä voi paremmin pitää rimpi ja pikkuvesiherneen välisen risteymän, Utricularia ×ochroleuca, eri klooneina kuin vakiintuneina lajeina. Lamiaceae huulikukkaiskasvit Lisäys ? 3 Agastache rugosa (Fisch. & C. A. Mey.) Kuntze koreaniiso koreansk anisisop U. Helsinki, Kontula, Porttitien ja Porttikujan risteys (668151: 339396), liikenteenjakajan rako, yksi kukkiva 27.9.2021 A. Kurt to & L. Helynranta (hav.; ks. kuva); myös 20.9.2021 J. Tuomola (Laji.fi, jossa kuvien kera nimellä Agastache foeniculum). 22lajisesta suvusta viljellään Suomessa koristekasveina aina kin seitsemää lajia ja risteymiä. Lajeista kolme on nähty myös karkulaisina tai maatulokkaina. Koreaniiso on suvun ainoa aasialainen laji, muut ovat pohjoisamerikkalaisia. ? Pikkuvesiherne, Utricularia minor, on toinen kalvasvesiherneen, U. ×ochroleuca, erilaisten ilmentymien kantalajeista. Tässä pikkuvesiherne kasvaa leväkön, Scheuchzeria palustris, ja pullosaran, Carex rostrata, katveessa suolammen mutalikossa. Tuusniemi, Humppala 28.6.2022, L.Helynranta ? Miten lie koreaniiso, Agastache rugosa, päätynyt tähän liikenteenjakajan reunakiveyksen kupeeseen? Helsinki, Kontula, Porttitie 27.9.2021, L. Helynranta
137 Lutukka 38. 2022 ? M Hyssopus officinalis L. iisoppi isop ? ? M Hyssopus officinalis L. (rohto)iisoppi isop Nimi rohtoiisoppi on ollut jo vanhastaan käytössä (mm. Hiitonen 1933). Suvussa on puolen tusinaa muutakin lajia. Lamiastrum Heist. ex Fabr. siirretään suvun Lamium L. syno nyymiksi ? 2 Lamiastrum galeobdolon (L.) Ehrend. & Polatschek keltapeippi gulplister ? ? 2 Lamium galeobdolon (L.) L. keltapeippi gulplister Lamiastrum galeobdolon (L.) Ehrend. & Polatschek ? Lamiastrum galeobdolon subsp. argentatum ( Smejkal) Stace kirjokeltapeippi praktgulplister ? ? 3 Lamium galeobdolon subsp. argentatum ( Smejkal) J. Duvign. kirjokeltapeippi praktgulplister Lamiastrum galeobdolon subsp. argentatum (Smejkal) Stace Lamium L. (hertta)peipit plistrar Wiedemannia Fisch. & C. A. Mey. ? Lamium L. (hertta)peipit plistrar Wiedemannia Fisch. & C. A. Mey. Lamiastrum Heist. ex Fabr. Monet fylogeneettiset ja muut tutkimukset, tuoreimpiin kuulu vina Krawczyk ym. (2013), Atalay ym. (2016), Azimishad ym. (2019) ja Zhao ym. (2021), ovat päätyneet siihen, että suku Lamiastrum on sisällytettävä sukuun Lamium. Näin teki jo itse Linné vuonna 1758, joka kyllä ensin (1753) sijoitti keltapeipin sukuun Galeopsis. – Suomessa ainakin suuri osa luonnonva raistuneista keltapeipeistä edustaa pysyvästi valkolaikkulehtistä rotua subsp. argentatum eli lajiketta ’Florentinum’, mutta myös muita rotuja tai lajikkeita saattaa olla karkulaisinakin tavatta vissa. Salon (2021) artikkelissa on kuva subsp. argentatumin karkulaiskasvustosta. ? Moluccella laevis L. kotilokukka musselsyska ? ? Moluccella laevis L. kellokotilokukka musselsyska Tähän Välimerenalueen – KeskiAasian sukuun kuuluu kahdek san lajia, joista kellokotilokukka on vaikuttavimman näköinen täynnään kukkien isoja, kellomaisia verhiöitä. Suomessa laji, josta on käytetty myös kauppanimeä irlanninkello, on havaittu rikkakasvina vihannesmaassa Maskun Lemussa 1983 sekä tavattavissa leikko ja kuivakukkana kukkakaupoissa ynnä harvoin yksivuotisena koristekasvina. Orobanchaceae näivekasvit ? Orobanche lucorum F. W. Schultz happomarjannäive berberissnyltrot ? ? Orobanche lucorum F. W. Schultz happomarjannäive berberissnyltrot Tämä happomarjoilla (Berberis) loisiva lehtivihreätön täysloinen on kasvanut Helsingin yliopiston Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan (U Helsinki) happomarjalohkossa ainakin vuodesta 1993 (Uotila 1999). Kasvia ei ole puutarhassa koskaan tie toisesti viljelty, joten se on tulkittava paikalla vakiintuneeksi uustulokkaaksi (vaikka kasvitieteellinen puutarha onkin kasvu paikkana hieman vaikeatulkintainen). Happomarjannäive on tavattu myös Turun kasvitieteellisestä puutarhasta 2004 alkaen. Kasvit lienevät alkujaan kylvöperäisiä (tosin ilman kylvönume roa tai muita tietoja). Näive on omin avuin levinnyt juuri ja juuri puutarhan aidan ulkopuolelle ( Laji.fi havainnot 2019 ja 2020), mutta sitä ei voine toistaiseksi pitää paikalla aidosti luonnonva raisena. – Laji on kotoisin Alpeilta ja Kaukasukselta. ? Rhinanthus minor subsp. stenophyllus O. Schwartz syyspikkulaukku smalskallra ? ? Rhinanthus minor subsp. stenophyllus (Schur) Neuman syyspikkulaukku smalskallra Campanulaceae kellokasvit Lisäys ? M Lobelia ×speciosa Sweet tarhalobelia rabattlobelia = Lobelia cardinalis L. × siphilitica L. V. Lohja, Moisio, Moisionhaan NEpuolella, Suitiantien varsi, Spuoli (66861:33404). Maankaatopaikka. 2 yksilöä 7.7.2002 J. Pykälä 21607 (H) (det. H. Väre 2008). ? Happomarjannäive, Orobanche lucorum, kuuluu noin 200-lajiseen, luontaisena lähes kosmopoliittiseen loiskasvisukuun, jonka edustajia on Suomessa tavattu vain tulokkaina kasvitieteellisissä puutarhoissa. Helsinki, Kaisaniemi, kasvitieteellinen puutarha 26.7.2017 L. Helynranta 137
138 Lutukka 38. 2022 Asteraceae asterikasvit Lisäys ? Arctium nemorosum × tomentosum = Arctium ×neumanii Rouy ex P. Fourn. A. Kökar. Hamnö, flera ex. längs stigen genom lunden från stranden N om Broholmen västerut till den öppna ängsmarken ca 50 m SW om prästgården (66640–66641:31585–31586) 19.8.2014 C.A. Hæggström (Hark). – Määritys epävarma. ? Artemisia siversiana Ehrh. ex Willd. idänmaruna östmal ört ? ? Artemisia sieversiana Ehrh. ex Willd. idänmaruna östmalört Laji on nuorena kuolleen saksalaisen apteekkarin ja botanistin Johann Erasmus Sieversin (1762–1795) nimikko. Hän kun nostautui SisäAasian kasviston varhaisena tutkijana ja kuvasi sieltä koko joukon tieteelle uusia taksoneita. Lisäys ? Cichorium endivia L. (salaatti)endiivi sydcikoria Kn. Suomussalmi, Kylänmäki, Kettula, tuoksuapilakylvös 1990 A. Parnela (OULU; Ulvisen ja Varkin (1999) mukaan). Suomenkieliseen nimeen on lisätty tarvittaessa käytettävä tarkenne, koska lajin lajikeryhmilläkin on suomenkieliset nimet (kähäräendiivit ja siloendiivit). Cirsium arvense var. arvense synonyymi: Cirsium arvense var. mite (Wimm. & Grab.) Lange ? Cirsium arvense var. mite Wimm. & Grab. ? Idänmaruna, Ar temisia sieversiana, on tavattu Suomesta enimmäkseen itäisenä viljatulokkaana n. 16 paikalta, monelta useita kertoja, mutta kuitenkin aina satunnaiseksi jääneenä. Kuvan kukkiva yksilö on katkennut; ruusukelehdet ja alemmat varsilehdet tuovat mieleen lähisukuisen malin eli koiruhon, A. absinthium, mutta hopeakarvaisuus puuttuu. Janakkala, Turengin viljavarasto 14.9.2008 L. Helynranta ?? Karheamuikio, Helminthotheca echioides, jota verhoavat runsaat, siirottavat ja pisteliäät karvat, ei houkuta kosketteluun ja jää elikoiltakin turpaansa hamuamatta. Lehtien karvojen tyvellä on valkoinen nystermä niin kuin monilla lemmikkikasvien heimon neidonkielillä, Echium, mihin viittaa lajimääre echioides , ’neidonkielimäinen’. Kanariansaaret, Teneriffa, Anaga, Mirador de Amogoje, 420 m, 12.5.2011 La Palma, Los Sauces, 240 m 21.4.2015 L. Helynranta 138
139 Lutukka 38. 2022 Euphrosyne DC. sahaiivat ? Cyclachaena Fresen. sahaiivat ? Euphrosyne xanthiifolia (Fresen.) Gray sahaiiva iva Iva xanthiifolia Nutt. Iva xanthifolia auct. ? ? Cyclachaena xanthiifolia (Nutt.) Fresen. sahaiiva iva Euphrosyne xanthiifolia (Nutt.) A. Gray Iva xanthiifolia Nutt. Iva xanthifolia auct. Lisäys Gaillardia Foug. sädekukat kokardblomstersläktet ? Gaillardia pinnatifida Torr. sulkasädekukka U. Helsinki, Laajasalo, Mellinintie 2 (6674:3391), ulkoilutien eteläpientareen myllätty mullan ja hiekansekainen luiska; mitä ilmeisimmin nurmisiementulokas, 3 yksilöä 2020 T. Hietanen (H). ? Helminthotheca echioides (L.) Holub muikio lyktfibbla ? ? Helminthotheca echioides (L.) Holub karheamuikio lyktfibbla Tähän pääasiassa mediterraaniseen, kitkeröille (Picris) läheiseen sukuun kuuluu viisi lajia, joista karheamuikio on laajaalueisin ja on tavattu Suomesta toistakymmentä kertaa keittiötarhojen ja sinimailaspeltojen satunnaisena rikkakasvina. Suomenkielinen nimi, joka on annettu jo vuonna 2008 ja seuraa Hiitosen (1933) käyttämää nimeä karhea kitkerö, kertoo kasvin suorastaan pisteliään kankeasta karvoituksesta ja mausta (muikea = hapan; vrt. kitkeröt). Lisäys ? M Jacobaea maritima (L.) Pelser & Meijden hopeavillakko silverek Senecio cineraria DC. V. Lohja Nummenkylä, Kohosuo, Wreunaosa (669057: 334733). Pyörätien varsi, puutarhajätteen kaatopaikka 18.7. 2003 J. Pykälä (H). ? Micropus supinus L. haunio ? ? Micropus supinus L. välimerenhaunio Ainoa löytö Suomesta on vuodelta 1940 Helsingin Lauttasaa resta, jonne laji oli päätynyt marokkolaisen tai espanjalaisen korkkitammen kuoren mukana korkkieristetehtaan pihaalueelle likellään lukuisia muitakin mediterraanisia ja muita tulokaskas veja (ks. Pettersson 1952). – Haunio kuuluu Ilmari Hiitosen an tamiin johdoltaan tuntemattomiin kasvinnimiin ja esiintyy useis sa Koulu ja retkeilykasvion painoksissa mykerökukkaiskasvien lopussa heimon tosi harvinaisten satunnaiskasvien luettelossa. – Sukuun kuuluu kolme lajia, joista tämä on mediterraaninen ja muut kaksi ovat läntisen PohjoisAmerikan kasveja. Onopordum L. kruunuohdakkeet ulltistlar Raision myllyn kaatopaikalta kerättiin vuosina 1952–1958 vuonna 1952 tapahtuneen turkkilaisen rukiin tuonnin peruina ainakin kuusi kruunuohdakkeiden sukuun Onopordum kuuluvaa näytettä (H, TUR). Niiden lajilleen määrittäminen on osoittautu nut perin vaikeaksi, koskapa näytteistä kahdelle H:n kokoelmis sa olevalle on eri aikoina tarjottu peräti viittä eri nimeä eli Ono pordum acanthium, O. anatolicum, O. candidum, O. tauricum ja O. turcicum! Kurtto ym. (2019) ilmoittivat Suomisen (1979) viljatulokasflooraa seuraten lajeiksi O. anatolicum ja O. candi dum, mutta saksalainen botanisti Peter Hein on H:n näytteissä muuttanut määritykset lajeiksi O. tauricum ja O. turcicum, tosin epävarmoina. Koko vyyhden ainoana käyvänä ratkaisuna nimistöluettelossamme näyttää olevan, että siihen sisällytetään epävarmoina neljä nimeä, joista kaksi uusia, seuraavasti: ? Onopordum anatolicum (Boiss.) Eig turkinkruunuohdake anatolisk ulltistel ? ? Onopordum anatolicum (Boiss.) Eig turkinkruunuohdake anatolisk ulltistel ? Onopordum candidum Náb?lek valkokruunuohdake ? ? Onopordum candidum Náb?lek valkokruunuohdake ? Onopordum tauricum Willd. kriminkruunuohdake klibbig ulltistel ? Onopordum turcicum Danin kappadokiankruunuohdake ? Hopeavillakko, Jacobaea maritima (syn. Senecio cine raria), on sekä versoiltaan että kukinnoiltaan koristeellinen ja sen vuoksi ympäri maailman suosittu koristekasvi. Laji on kotoisin Välimeren alueelta. Gran Canaria, Las Palmas, Las Rehoyas, Plaza Don Benito 10.1.2015 L. Helynranta
140 Lutukka 38. 2022 ? Phalacrachena inuloides (Boiss.) Iljin suolakaunokki saltklint ? ? Phalacrachena inuloides (Boiss.) Iljin ukrainansuolakaunokki saltklint Lajista on tietoja Raisiosta vuosilta 1980–2003 Raision Mylly Oy:n entisen myllytysjätteen kaatopaikan kallioniityltä. Sinne laji on päätynyt tuontiviljan (ilmeisesti ukrainalaisen vehnän) matkassa (Laine 1995). Lieneekö yhä tallella? Sukuun kuuluu toinenkin laji, aasialainen kazakstaninsuolakaunokki, Phalacr achena calva. ? Silybum marianum (L.) Gaertn. maarianohdake maria tistel ? ? Silybum marianum (L.) Gaertn. (rohto)maarianohdake mariatistel Suomenkielisen nimen täsmennys on tarpeen, koska olemassa on myös länsimediterraaninen marokonmaarianohdake (Sily bum eburneum). ? M Sinacalia tangutica (Maxim.) B. Nord. huiskunauhus gullvippa ? ? M Sinacalia tangutica (Maxim.) B. Nord. liuskahuiskunauhus gullvippa Luontaisena Kiinaan keskittyvän sukunsa kolmesta lajista tämä Suomessakin koristekasvina viljelty on ainoa liuskalehtinen. ? Sonchus oleraceus var. lacerus Wallr. liuskakaalivalvatti ? ? Sonchus oleraceus var. lacerus (Willd.) Wallr. liuskakaalivalvatti ? Taraxacum palmgrenii Pettersson ex H. Øllg. tipsuvoikukka Palmgrens maskros ? ? Taraxacum palmgrenii Pett. ex H. Øllg. tipsuvoikukka Palmgrens maskros Bror Pettersson (1917–1992) oli suomalainen botanisti, jonka nykystandardin mukainen auktorilyhenne Pett. tuntuu suoma laisittain tosi oudolta. Lisäys (synonyymi) ? Tripleurospermum inodorum (L.) Sch. Bip. peltosaunio baldersbrå Tripleurospermum perforatum (Mérat) M. Laínz Xerochrysum Tzvelev iso-olkikukat jätteeterneller ? Xerochrysum Tzvelev kaulusolkikukat jätteeterneller Suvun suomenkielisen nimen muuttaminen antaa mahdolli suuden säilyttää Suomessa kohdattavan lajin Xerochrysum bracteatum vakiintunut kansallinen nimi isoolkikukka. ’Kaulus’ kertoo mykeröiden muistuttavan pienoiskokoista pyöreää, poi mutettua röyhelökaulusta eli myllynkivikaulusta. Tähän luontai sena australaasialaiseen sukuun kuuluu 13 lajia. Adoxaceae tesmayrttikasvit ? Adoxa moschatellina L. tesmayrtti desmeknopp ? ? Adoxa moschatellina L. ( lehto)tesmayrtti desme knopp Sukuun kuuluu myös kolme vasta 1980 ja 1990luvuilla kuvat tua itäaasialaista lajia. ? Tesmayrtin, Adoxa moschatellina, englanninkielinen nimi Townhall clock selittyy kukinnon rakenteella: pieni kuutio, jossa viidestä kukasta neljä pystysivuina. Sana tesma on germaanista alkuperää ja juontuu myskiä tarkoittavista sanoista, kuten desem, dessmer (vrt. ruotsin desmeknopp, ’tesmayrtti’). Lajin (lakastuvien) lehtien sanotaan tuoksahtavan myskille; sopii nuuhkia kesän korvalla. Helsinki, Kaisaniemi, kasvitieteellinen puutarha (ei tarkoituksella tuotu) 12.5.2015, L. Helynranta ? Maarianohdakkeen, Silybum marianum, kehtosuomuja ja valkoisen marmoroimia lehtiä aseistavat niin äikeät piikit, että edes vuohet eivät kasviin kajoa. Kanariansaaret, La Palma, El Pasosta itään, 875 m 11.4.2012 L. Helynranta
142 Lutukka 38. 2022 Lepidium didymum L. sulkakrassi hamnkrassing [ ? hamnskrassing] Oenothera hoelscheri Renner ex Rosta?ski saksanhelokki axnattljus Oxytropis campestris (L.) DC. kenttäkeulankärki fältvedel [ ? fältvädel] Persicaria lapathifolia subsp. brittingeri (Opiz) Soják tulvaukontatar flodpilört Pteridium aquilinum subsp. pinetorum (C. N. Page & R. R. Mill) J. A. Thomson taigasananjalka tajgaörnbräken [ ? taigaörnbräken] Ranunculus kauffmannii Clerc purosätkin forsmöja Raphanus sativus L. ruokaretikka trädgårdsrättika Raphanus sativus var. niger (Mill.) J. Kern. tummaretikka rättika [ ? rättikä] Reynoutria japonica Houtt. japanintatar parkslide [ ? vanligt parkslide] Rostraria cristata (L.) Tzvelev harjatähkiötoppo borstäxing [ ? bortsäxing] Solanum carolinense L. carolinankoiso stickskatta Tagetes erecta L. isosamettikukka stort sammetsblomster [ ? stor sammetsblomster Kurton ym. (2020) lisäyk sissä] Taraxacum boreum Dahlst. ex G. E. Haglund taigavoikukka tajgamaskros [ ? taigamaskros] Taraxacum petterssonii Markl. tummakehtovoikukka Petterssons maskros Taraxacum railonsalae G. E. Haglund & Saarsoo artturinvoikukka Railonsalas maskros Taraxacum sagittifolium H. Lindb. ex Dahlst. nuolivoikukka pilbladsmaskros [ ? pilspetsmaskros] Taraxacum scalare H. Øllg. & J. Räsänen porrasvoikukka tät triangelmaskros [ ? växelflokig makros] Trifolium hybridum subsp. elegans (Savi) Asch. & Graebn. rentoalsikeapila liten alsikeklöver [ ? liten alsikeköver] Trollius chinensis Bunge kesäkullero kinesiska smörbollar [ ? kinesisk smörbollar] Tulipa fosteriana W. Irving tulitulppaani eldtulpan [ ? foster tulpan] Vinca major L. isotalvio stor vintergröna [ ? stor vinter göna] Kiitämme Timo Hietasta valokuvista ja mittavasta kasvistomme havainnoinnista sekä Jari Särkkää valokuvasta, eräiden löytötietojen tarkentamisesta ja pitkäaikaisesta monipuolisesta yhteistyöstä. Leena Helynrannalle, Outi Vainiolle ja Henry Värelle kiitokset valokuvista. Simo Laine kertoi Turun happomarjannäivehavaintojen taustoista. ? Sulkakrassi (aiemmin kaljuvariksenkrassi), Lepi dium didymum (syn. Coronopus didymus), on tulokkaana vakiintunut Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. 10.7.2013 L. Helynranta
143 Lutukka 38. 2022 Helsinki, Kontula, Mustikkamäki, 6.5.2021 A. Kurtto ?? Isotalviota, Vinca major (yläku va), luonnehtivat puikeat lehdet ja isot kukat. Suomessa laji ei menesty ulkona, toisin kuin kapeampilehtinen ja pienempikukkainen pikkutalvio, V. minor (alakuva). Adamec, L. 2020: Biological flora of Central Eu rope: Utricularia intermedia Hayne, U. ochroleuca R.W. Hartm., U. stygia Thor and U. bremii Heer ex Kölliker. Perspectives in Plant Ecology, Evolution and Systematics 44, 125520. doi.org Al-Shenbaz, I.A., Özüdo?ru, B. & German, D.A. 2021: Iljinskaea (Brassicaceae), a new genus based on Conringia planisiliqua. Phytotaxa 500(2): 142–146. doi.org Astuti, G. & Peruzzi, L. 2018: Are shoots of diag nostic value in Central European bladderworts (Utricularia L., Lentibulariaceae)? Plant Biosystems 152(6): 1214–1226. doi.org Atalay, Z., Celep, F., Bara, F. & Do?an, M. 2016: Systematic significance of anatomy and trichome morphology in Lamium (Lamioideae; Lamiaceae). Flora 225: 60–75. doi.org Azimishad, F., Sheidai, M., Talebi, S. M. & Noormohammadi, Z. 2019: Species relationship and ge netic diversity in some Iranian Lamium L. species using ISSR markers. Biodiversitas 20: 1963–1972. doi.org Bakker, P., Maes, B., Maskew, R. & Stace, C. 2019: Dogroses (Rosa sect. Caninae): towards a consensus taxonomy. British & Irish Botany 1(1): 7–19. doi.org Barberá, P., Quintanar, A., Peterson, P.M., Soreng, R.J., Romaschenko, K. & Aedo, C. 2019: New combinations, new names, typifications, and a new section, sect. Hispanica, in Koeleria (Poeae, Poaceae). Phytoneuron 201946: 1–13. hdl.handle. net/10261/247284 Birkedal, S. 2020: Nordens orkidéer. Nordic or chids. 232 s. Naturcentrum AB. Stenungsund. Bobrov, A.A., Volkova, P.A., Kopylov-Guskov, Y.O., Mochalova, O.A., Kravchuk, A.E. & Nekrasova, D.M. 2022: Unknown sides of Utricular ia (Lentibulariaceae) diversity in East Europe and North Asia or how hybridization explained old tax onomical puzzles. Perspectives in Plant Ecology, Evolution and Systematics 54, 125649. doi.org Brandrud, M.K., Baar, J., Lorenzo, M.T., Athanasiadis, A., Bateman, R.M., Chase, M.W., Hedrén, M. & Paun, O. 2020: Phylogenomic relationships of diploids and the origins of allotetraploids in Dacty lorhiza (Orchidaceae). Systematic Biology 69(1): 91–109. doi.org Eccarius, W. 2016: Die Orchideengattung Dacty lorhiza. 639 s. Selbstverlag. Eisenach. Kanariansaaret, La Gomera, Barranco de Palmita, 600 m 19.4.2016, L. Helynranta
144 Lutukka 38. 2022 Graham, G.G. & Primavesi, A.L. 1993. Roses of Great Britain and Ireland. 250 s. Botanical Socie ty of the British Isles. London. Grosse-Veldmann, B., Nürk, N.M., Smissen, R., Breitwieser, I., Quandt, D. & Weigend, M. 2016: Pulling the sting out of nettle systematics – A com prehensive phylogeny of the genus Urtica L. (Ur ticaceae). Molecular Phylogenetics and Evolution 102: 9–19. doi.org Grosse-Veldmann, B. & Weigend, M. 2015: Weed ing the nettles III: Named nonsense versus named morphotypes in European Urtica dioica L. (Urtica ceae). Phytotaxa 208(4): 239–260. doi.org Hedrén, M. 1996: Genetic differentiation, polyploidization and hybridization in northern European Dac tylorhiza (Orchidaceae): evidence from allozyme markers. Plant Systematics and Evolution 201: 31– 55. jstor.org Hedrén, M., Fay, M.F. & Chase, M.W. 2001: Ampli fied fragment length polymorphisms (AFLP) reveal details of polyploid evolution in Dactylorhiza (Or chidaceae). American Journal of Botany 88: 1868– 1880. doi.org Hedrén, M., Nordström, S. & Ståhlberg, D. 2012: Geographical variation and systematics of the tetraploid marsh orchid Dactylorhiza majalis subsp. sphagnicola (Orchidaceae) and closely related taxa. Botanical Journal of the Linnean Society 168: 174–193. doi.org Hiitonen, I. 1933: Suomen kasvio. 771 s. Otava. Helsinki. Hoste, I. & Verloove, F. 2022: Taxonomy of the weed species of the genus Echinochloa (Poaceae, Paniceae) in Southwestern Europe: Exploring the confused current state of affairs. PhytoKeys 197: 1–31. doi.org Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. ( toim.) 1998: Retkeilykasvio. 4. painos. 656 s. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Kasvimuseo. Helsinki. Jafari, F., Zarre, S., Gholipour, A., Eggens, F., Rabeler, R.K. & Oxelman, B. 2020: A new taxonom ic backbone for the infrageneric classification of the speciesrich genus Silene (Caryophyllaceae). Tax on 69: 337–368. doi.org Kameyama Y., Toyama, M. & Ohara, M. 2005: Hy brid origin and F1 dominance in the free-floating, sterile bladderwort, Utricularia australis f. australis (Lentibulariaceae). American Journal of Botany 92: 469–476. doi.org Kaplan, Z., Danihelka, J., Šumberová, K., Chrtek, J.Jr., Rotreklová, O., Ekrt, L., Št?pánková, J., Taraška, V., Trávní?ek, B., Pran?l, J., Duchá?ek, M., Hroneš, M., Kobrlová, L., Horák, D. & Wild, J. 2017: Distributions of vascular plants in the Czech Republic. Part 5. Preslia 89 (4): 333–439. doi.org Karlsson, T. 2000: Polygonum. Teoksessa Jonsell, B. (toim.), Flora Nordica 1: 254–273. Krawczyk, K., Korniak, T. & Sawicki, J. 2013: Tax onomic status of Galeobdolon luteum Huds. (Lami aceae) from classical taxonomy and phylogenetics perspectives. Acta Biologica Cracoviensia Series Botanica 55/2: 1–11 Kurtto, A., Lampinen, R. & Junikka, L. ( toim.) 2004: Atlas Florae Europaeae. Distribution of Vas cular Plants in Europe. 13. Rosaceae (Spiraea to Fragaria, excl. Rubus). 320 s. The Committee for Mapping the Flora of Europe & Societas Biologica Fennica Vanamo. Helsinki. Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Fin land. Suomen putkilokasvien luettelo. Norrlinia 34: 1–206. luomus.fi/checklist_plants_finland.pdf Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2020: Suomen putkilokasvien luettelo. Lisäyksiä ja muutoksia perusteluineen 1. Lutukka 36: 3348. epaper.fi Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2021: Suomen putkilokasvien luettelo. Lisäyksiä ja muutoksia perusteluineen 2. Lutukka 37: 113–134. epaper.fi Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Uotila, P., Hämet-Ahti, L., Leikkonen, M., Pihlajaniemi, L., Räsänen, J., Sennikov, A., Toivonen, H. & Väre, H. 2022: Putkilokasvit – Tracheophyta. Julkaisus sa: Suomen Lajitietokeskus 2022: Lajiluettelo 2021. Suomen Lajitietokeskus, Luonnontieteellinen kes kusmuseo, Helsingin yliopisto. Helsinki. laji.fi/the me/checklist Kämäräinen, H. 2016: Kasvaako Kuusamossa ai toa lapinkämmekkää? Lutukka 32: 11–15. Laine, U. 1995: Pöytälaatikkooni unohtuneita tulo kaskasvihavaintoja VarsinaisSuomesta (V). Lutuk ka 11(3):87–90. Lampinen, R. & Lahti, T. 2022: Kasviatlas 2021. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmu seo. Helsinki. kasviatlas.fi Loos, G.H. 1996: Studien an mittelwestfälischen Wildrosen III. Zur Abgrenzung und infraspezifi schen Gliederung der Arten der Sect. Caninae DC. subsect. Caninae. Dortmunder Beiträge zur Lan deskunde 30: 15–32. Michael, P.W. 2009: Echinochloa colona versus ”Echinochloa colonum” (Poaceae). Taxon 58(4): 1366–1368. doi.org Nicolson, D. H. 1986: Species epithets and gender information. Taxon 35(2): 323–328. doi.org Nordström, S. & Hedrén, M. 2009: Genetic diver sity and differentiation of allopolyploid Dactylorhiza (Orchidaceae) with particular focus on the D. maja lis ssp. traunsteineri/lapponica complex. Biological Journal of the Linnean Society 97: 52–67. doi.org Pettersson, B. 1952: An alien flora on Drumsö (Helsingfors) introduced by cork bark imported from Morocco and Spain. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 27: 111?117. P?achno, B.J. & Adamec, L. 2007: Differentiation of Utricularia ochroleuca and U. stygia populations in T?ebo? basin, on the basis of quadrifid glands. Car nivorous Plant Newsletter 36: 87–95. biostor.org Reichert, E. 2021: Rosa dumalis und nicht Rosa vosagiaca ist der korrekte Name für die Blaugrüne Rose (VogesenRose). Kochia 14: 51–59. Rooks, F., Jarolímová, V., Záveská Drábková, L. & Kirschner, J. 2011: The elusive Juncus minutu lus: a failure to separate tetra and hexaploid indi viduals of the Juncus bufonius complex in a mor phometric comparison of cytometrically defined groups. Preslia 83: 565–589. Räsänen, J. & Saari, H. 1987: Kaitakämmekän (Dactylorhiza traunsteineri) muuntelusta Pohjois Karjalassa. Lutukka 3: 35–39. Salo, V. 2021: Haitaksi villiytyviä? Pikkutalvio, kau kasianmaksaruoho ja keltapeippi. Lutukka 37: 88– 91. epaper.fi Sennikov, A.N. & Tojibaev, K.Sh. ( eds.) 2021: Checklist of vascular plants of the TianShan Mountain System. 607 s. Korea National Arbore tum. Pocheon. Sipunov, A. & Efimov, P. 2015: ”Northern tetra ploids” clarified: A study of dactylorchids (Dacty lorhiza, Orchidaceae) from North European Russia. Flora 215: 40–45. doi.org Snogerup, S. 2000: Rumex, p.p. Teoksessa Jon sell, B. (toim.), Flora Nordica 1: 298–318. Song, J.-H. & Hong, S.-P. 2021: A taxonomic re vision of the genus Sorbaria (Rosaceae) with a new infrageneric classification based on morphol ogy, micromorphology, and palynology. Phytotaxa 487(1): 1–25. Ståhlberg, D. 2009: Habitat differentiation, hybridi zation and gene flow patterns in mixed populations of diploid and autotetraploid Dactylorhiza maculata s.l. (Orchidaceae). Evolutionary Ecology 23: 295– 328. doi.org Suominen, J. 1979: The grain immigrant flora of Finland. Acta Botanica Fennica 111: 1–108. Takahashi, H. & Yamagishi, M. 2020: A Taxonom ic reinvestigation of Papaver miyabeanum and P. fauriei (Papaveraceae). Acta Phytotaxonomica et Geobotanica 71(2): 147–155. Thor, G. 1979: Utricularia i Sverige, speciellt de förbisedda arterna U. australis och U. ochroleuca. Svensk Botanisk Tidskrift 73: 381–395. Thor, G. 1988: The genus Utricularia in the Nordic countries, with special emphasis on U. stygia and U. ochroleuca. Nordic Journal of Botany 8(3): 213– 225. doi.org Ulvinen, T. & Varkki, A. 1999: Uusia tietoja Pohjois Suomen kasvistosta 2. Tulokaskasveja ja viljelykar kulaisia. Lutukka 15: 67–90. Uotila, P. 1999: Näiveitä Helsingin yliopiston kasvi tieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä. Lutuk ka 15: 13–15. Väre, H., Saarinen, J., Kurtto, A. & Hämet-Ahti, L. (toim.) 2021: Suomen puu ja pensaskasvio. 3., täysin uudistettu painos. 552 s. Dendrologian Seu ra. Helsinki. Ward, D.B. 2005: A case of disputed orthography: Is it Echinochloa colona; or is it Echinochloa col onum (Gramineae)? Sida 21(4): 2171–2183. Zhao, F., Chen, Y.-P., Salmaki, Y., Drew, B. T., Wilson, T. C., Scheen, A.-C., Celep, F., Bräuchler, C., Bendiksby, M., Wang, Q., Min, D.-Z., Peng, H., Olmstead, R. G., Li, B. & Xiang, C.-L. 2021: An up dated tribal classification of Lamiaceae based on plastome phylogenomics. BMC Biology 19(1): 2. doi.org Checklist of the vascular plants of Finland. Annotated additions and changes 3 This is the third list of additions and changes to the Checklist of the Vascular Plants of Finland published as printed and on the internet in 2019, and available as pdf ( check list_plants_finland.pdf ) and Excel files ( check list_plants_finland.xlsx ) as well as annually published checklists ( laji.fi/en/theme/check list ). Additions are mostly the results of recent floristic activity and their documention appears mainly in the Kastikka database maintained by the Botany Unit of the Finnish Museum of Natural History. Background information is given for the changes, which are mainly based on the results of recent taxonomic and phylogenetic studies. The symbols and the style of the name rows follow the layout of the pdf version of the printed version of the 2019 checklist. The additions and changes have been or will be implemented in the taxon database of the Finnish Biodiversity Information Facility ( https://laji.fi/en/taxon/list ). Arto Kurtto, Raino Lampinen, Mikko Piirainen, Pertti Uotila, Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvitieteen yksikkö, 00014 Helsingin yliopisto. arto.kurtto @ helsinki.fi K as vi m us eo ra ke nn us , ku va M ar ik a Tu rti ai ne n 20 12
145 Lutukka 38. 2022 Kasvitieteen kuninkaalliset puitteet – opastetut kierrokset kasvimuseossa ennakkolipulla 12. tammikuuta 2013 klo 17.00 – 21.30 Tieteiden yönä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan Suomen vanhimpiin kasvitieteellisiin kokoelmiin. Maailman huippuihin lukeutuviin kokoelmiin tutustutaan asiantuntevan oppaan johdolla. Kierrokset kestävät 45 minuuttia ja ne lähtevät porrastetusti museon aulasta 15 minuutin välein. Maksuttomat liput ovat noudettavissa Tiedekulmasta (Yliopistonkatu 4 / Fabianinkatu 20) 12.1. klo 14–17. Enintään 2 lippua/henkilö. K as vi m us eo ra ke nn us , ku va M ar ik a Tu rti ai ne n 20 12