3 Lutukka 39. 2023 P älkäne on vanha pitäjä Pirkanmaan etelärajalla, kolmisenkymmentä kilometriä Tampereelta kaakkoon. Vuonna 2007 siihen liitettiin Luopioisten kunta (392,12 km², jonka pintaalasta 70,47 km² on vesistöjä). Nyt naapureina ovat Hattula, Hämeenlinna, Kangasala, Padasjoki ja Valkeakoski. Uuden kunnan nimeksi jäi Pälkäne, vaakunaksi sovittiin Luopioisten lumpeenkukkavaakuna. Tässä esiteltävä kartoitus kuvaa putkilokasvien levinneisyyttä kuntaliitosta edeltäneellä vanhalla Pälkäneellä, 346 km²:n alueella. Tuomo Kuitunen on jo aiemmin julkaissut perusteellisen karttoja, vaYRJÖ RANTA AHTI MÄKINEN RAINO LAMPINEN HANNU ALÉN lokuvia ja muita lajikohtaisia tietoja sisältävän verkkosivuston Luopioisten kasvistosta (Kuitunen 2023) . Yhdessä näiden kahden puoliskon tutkimisen myötä havaintoja on koko kunnan alueelta kertynyt yhteensä liki 200 000 – vain Inarista ja Paraisilta niitä on runsaammin (Lahti & Lampinen 2022) . Vanhan Pälkäneen pintaalasta lähes kolmannes (106,93 km²) on vesistöjä. Suurimmat järvet ovat Mallasvesi ja Pälkänevesi. Myös osa Roineesta on Pälkäneen puolella. Järvien välissä keskellä pitäjää on yhtenäinen harjujono, jonka muodostavat Syrjänharju ja Kollolanharju. Harjujen molemmilla puolilla avautuvat viljavat peltomaisemat. Metsien osuus on noin 70 % maa-alasta, ja suurin osa – noin 60 % – niistä on kuusivaltaisia. Mäntymetsien osuus on 35 %, ja niitä on etenkin harjualueella. Loput 5 % ovat lehtometsiä, lähinnä rantalepikoita ja koivikoita, etenkin alueen länsiosissa. Soita on ollut alun alkaen vain noin viisi prosenttia maa-alasta, niistäkin suurin osa on ojitettu. Vanhan Pälkäneen alueella on 4 046 vakinaista asukasta (2020). Kesäasukkaita on lähes yhtä paljon. Puhtaiden vesistöjen ja hyvien liikenneyhteyksien Pälkäne on monien suosima lomanviettopaikka. Pälkäneen Rauno Lähdekorpi 2022 / Google Maps. Kasvikuvat Ahti Mäkinen kasvisto ? Kirkasvetinen Mallasvesi on Pälkäneen keskusjärvi.
4 Lutukka 39. 2023 Kallioperä Pälkäneen kallioperä koostuu pääosin ikivanhan svekokarelidisen vuorijonon juurista, jonka korkeimmat kohdat ovat Sappeenvuori (194,7 m merenpinnan yläpuolella), Ahdinvuori pitäjän pohjoisosassa (179 m), Harhalan Murronmäki (169 m), Kirvun Mustikkavuori (167 m), Äimälän Korkeusvuori (161 m) ja Laitikkalan Unnaanmäki (155 m). Vertailukohteena voidaan pitää Mallasveden keskikorkeutta 84,2 m (Virkkala 1972) . Näitä ”vuoria” luonnehtivat happamet syväkivet, lähinnä granodioriitti ja pitäjälle tunnusomaiset harmaat graniitit. Granodioriitti on vallitseva kivilaji pitäjän länsija keskiosassa. Harmaata graniittia esiintyy paikoin Pälkäneveden saarilla ja rannoilla (Virkkala 1972, Matisto 1976) . Kolmas Pälkäneellä yleinen kivilajiryhmä ovat kiillegneissit, jotka kuuluvat suonigneisseihin. Ne ovat vallitsevia Laipanmaassa ja Iharista Luikalan länsipuolitse kaakkoon kulkevassa vyöhykkeessä, joka ulottuu Töyräniemelle ja Kukkolaan. Kukkolan jälkeen gneissivyöhyke kaartuu etelään ja kulkee Laitik? Näkymä Syrjänharjulta länteen yli Mallasveden saarettoman ulapan. Taustalla 15 kilometrin päässä siintävät Valkeakosken tehtaiden savupiiput. Edessä mäntyjen takana Keiniänrannan Natura-alueen tervalepikot. ? Tutkittu alue eli Pälkäne ennen vuoden 2007 kuntaliitosta (katkoviivalla). A . M äk ine n 9.1 0.2 00 5. 4 Pohjakartta: MML avoimien aineistojen tiedostopalvelu, https://tiedostopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tp/kartta 5 km
5 Lutukka 39. 2023 kalan kautta pitäjän etelärajalle saakka. Muita suonigneissien esiintymisalueita ovat Seitsyen niemen kärki ja Hausalo sekä Mallasveden ja Jouttesselän pohjoisrannat (Matisto 1976). Suonigneissit kuuluvat liuskeiden ohella pintakivilajeihin ja sisältävät enemmän kasviravinteita kuin graniitit. Ne myös rapautuvat helposti. Niinpä useimmat Pälkäneen lehdoista ovat edellä mainituilla suonigneissialueilla. Myös syvällä maan kuoressa jähmettyneistä kivilajeista osa on emäksisiä. Sellaisia ovat muun muassa Tossanselän koillisnurkasta Varalaan kulkeva gabrojuotti sekä Kirvun Mustikkavuoren ”kiuaskivi” peridotiitti ja Iso-Arajärven pyrokseenidioriitti. Nämä alueet näkyvät vaateliaiden kasvilajien levinneisyyskartoissa. Vielä enemmän kuin liuskeet ja suonigneissit kasvilajistoon vaikuttavat kalkkikivet. Muun muassa monet niin sanotut kalkkisammalet ja harvinaiset kämmekät vaativat tai ainakin suosivat runsaskalkkista kasvualustaa. Tällaisia lajeja ei Pälkäneeltä ole löytynyt, jos kohta tunnetut kalkkikiviesiintymät rajoittuvat Äimälän vanhaan kalkkilouhokseen ja Laipanmaan irtolohkareisiin. Viimeksi mainitut lienevät peräisin Sahalahden Saarioisten suunnasta (Matisto 1976) . Vallitsevien kivilajien lisäksi Pälkäneeltä löytyy toki paljon muitakin kiviä ja mineraaleja. Esiintymät ovat usein hyvin paikallisia tai pieninä sulkeumina vallitsevan kivilajin sisässä. Silti ne voivat vaikuttaa joidenkin kasvilajien levinneisyyteen. Maaperä Vaikka vanhan Pälkäneen yleisin maalaji on moreeni (36 % maa-alasta, Vuorinen 1961) , on pitäjän halki kulkeva harjujono leimaa-antava koko seudulle. Se on osa pitkästä harjujaksosta, joka alkaa Lammilta ja kulkee Tuuloksen, Hauhon, Pälkäneen ja Kangasalan kautta Tampereelle (Virkkala 1972). Merkittävimmät pitäjän harjuselänteet ovat kirkonkylän kautta kulkeva jyrkkärinteinen Syrjänharju, sen luoteispuolinen jatke Isokangas ja kaakkoispuolinen Kollolanharju (Vuorinen 1961, Mäkinen 1972) . Syrjänharjun korkein kohta on muinaisen Yoldiameren tasossa, 150 m nykyisestä merenpinnasta ja 66 m Mallasveden pinnasta. Kollolanharju on vain 5 metriä matalampi. Muitakin harjuselänteitä pitäjästä löytyy kuten Konkinharju Luikalasta Töyräniemeen ja Nummelanharju Roineen ja Mallasveden välisellä niemellä. Edellinen kohoaa 30 m Pälkäneveden pinnasta, jälkimmäinen 26 m Mallasveden pinnasta. Syrjänharjussa ja Isokankaalla on lukuisia suppia eli lukkoja, Raatolukko niistä syvin, 30 metriä. Harjuaines on pääosin muinaisten jäätikkövirtojen kasaamaa soraa ja hiekkaa, mutta mukana voi olla myös jäästä irronneita lohkareita. Huuhtoutunut hiekka on niukkaravinteista, mutta valoisa metsä ja lämpimät paisterinteet ovat sopivia monille harjukasveille. ? Lehto-orvokki kukkii Hausalon lehmuslehdossa kesäkuun alussa. Lehmuksen rungolla kasvaa keuhkojäkälää. A . M äk in en 8. 6. 20 12
6 Lutukka 39. 2023 Hienompi aines, hieta ja hiesu huuhtoutuivat merivaiheiden aikana ja kerrostuivat harjujen lähelle. Niistä muodostuivat viljavat vainiot. Näiden maalajien osuus Pälkäneellä on 38 %. Kaikkein hienoin aines kerrostui saveksi meren pohjaan etäälle harjusta. Savimaita on eniten Mallasveden ja Roineen rannoilla Äimälän, Harhalan ja Seitsyen kylissä (Vuorinen 1961, Virkkala 1972). Jääkauden jälkeen sulamisvesien väistyttyä kasvillisuus peitti paljastuneen maan. Kasvien maatuessa syntyi eloperäisiä maakerroksia. Mitä ravinteisempi kivennäismaa oli sitä rehevämpi kasvipeite. Parhaille paikoille syntyi lehtoja, karummille kuten harjujen rinteille, kuivia mäntykankaita. Alavilla moreenimailla kuusimetsät ovat vallitsevia. Niiden osuus on noin 60 % metsämaasta. Soita syntyi alun perin vähän. Suurin osa on jo varhain otettu viljelyyn. Laajimmat suopellot ovat pitäjän eteläosassa sekä Tykölänjärven pohjoisrannalla, Iltasmäessä, Painon, Seitsyen ja Kirvun kylissä (Virkkala 1972). Turvemaiden osuus on 5,5 % maa-alasta (Vuorinen 1961). Vesistöt Pälkäneellä on liki 50 järveä, mutta monet ovat pieniä. Järvistä suurin, Mallasvesi, on keskusjärvi, joka laskee Apian kanavan kautta Vanajaveteen ja sieltä Kokemäenjokeen. Mallasveteen laskee kolme vesireittiä, pohjoisesta Längelmäveden reitti Kaivannon kanavan, Roineen ja Laajansalmen kautta, idästä Pälkäneveden reitti Kostianvirran kautta ja etelästä Hauhon reitti Kyllönjoen ja Pinteleen kautta (Virkkala 1972). Mallasvedessä on 235 saarta, mitä on vaikea uskoa, kun katsoo Syrjänharjulta näkyvää 15 kilometrin mittaista avointa ulappaa. Mallasveden pinta-ala on 55,7 km², ja rantaviivaa sillä on 159 km. Vedenpinnan korkeus on keskimäärin 84,2 m merenpinnan tasosta, mutta säännöstelyn takia vuotuinen korkeusvaihtelu saattaa olla yli metrin. Toiseksi suurimmassa järvessä Pälkänevedessä on enemmän saaria, 345. Suurin niistä on 420 hehtaarin Luikala. Järven pituus on 15,5 km ja pinta-ala 46,3 km². Rantaviivaa on 208,3 km. Roine on pääosin Kangasalan puolella ja pinta-alaltaan samansuuruinen kuin Mallasvesi, 54,6 km². Rantaviivaa on 195,2 km ja saaria 309. Pintele on edellisiä pienempi ja matalampi järvi Hauhon reitin varrella. Sen pituus on vain 4 km ja pinta-ala vähän yli 300 ha. Saaria on vain yksi mutta rantaviivaa lähes 12 km. Muita pieniä järviä ovat mm. Tykölänjärvi, Sappeenjärvi, Pitkäjärvi ja Arajärvi. Pälkäneen suurimmat järvet ovat vielä varsin kirkasvetisiä, oligotrofisia, mutta niissäkin on viime aikoina havaittu rehevöitymistä ja levä? Kostianvirta, jossa käytiin Suuren Pohjan sodan ratkaisutaistelu lokakuussa 1713. Siitä alkoi isoviha. A . M äk ine n 31 .5 .2 02 3 ? Syrjänharjun paisterinnettä syksyllä. Kasvillisuus on kuivaa mäntykangasta joukossa rauduskoivuja, katajia ja muutama metsäruusukin. Kenttäkerros on aukkoinen. Paikoitellen kasvaa kanervaa, tervakoita, huopakeltanoita ja kissankäpälääkin. A. Mäkinen 7.10.2014 6
7 Lutukka 39. 2023 kukintaa. Tämä koskee myös Pintelettä (Uotila 2002) . Sen sijaan Tykölänjärvi ja Kukkolan Vähäjärvi ovat selvästi ravinteisempia, eutrofisia. Tämä näkyy vaateliaiden kasvilajien määrässä. Pienemmät metsäjärvet ja lammet muun muassa Laipanmaassa ovat pääosin dystrofisia ja niiden rannat soistuneita. Ihmisen toiminta Asutuksen historia Pälkäneellä ulottuu kivikauteen saakka. Ensimmäiset asukkaat, metsästäjät ja kalastajat liikkuivat vesireittejä myöden. Heidän jäljiltään on löydetty 15 asuinpaikkaa järvien rannoilta ja saarista. Ihmisen vaikutus kasvillisuuteen oli vähäinen, koska asutus ei ollut kiinteää. Tulen käyttö saattoi kuitenkin aiheuttaa metsäpaloja. Kiinteän asutuksen merkkejä on enemmän rautakaudelta noin 500 eKr. – 1150 jKr. Todisteena tästä Pälkäneeltä on löydetty 12 rautakautista hautapaikkaa ja useita asuinpaikkoja (Huurre 1972, Pirkanmaan liitto ja Pirkanmaan maakuntamuseo 2005) . Hautapaikkojen läheltä on löydetty joitakin arkeofyyttejä, muun muassa tulikukkaa, Verbascum, joiden on arveltu olevan peräisin tältä ajalta. Tulikukan siemenet voivat säilyä maassa itämiskykyisinä vuosikymmeniä. Esinelöytöjen perusteella voitiin päätellä, että maanviljely alkoi Pälkäneellä jo rautakaudella. Se oli aluksi kaskiviljelyä. Metsän raivaus pelloksi tarjosi uusia kasvupaikkoja valoa vaativille rikkakasveille. Kasken poltto vaikutti muutenkin aluskasvillisuuteen. Muun muassa huhtakurjenpolvi, Geranium bohemicum, ja kulosammalet, Ceratodon, yleistyivät. Viljelykasveista mainitaan ohra, ruis, vehnä, kaura, herne, nauris ja pellava (Huurre 1972) . Nauriita varastoitiin myös kaskimaille. Tällaisia kuoppia löytyy vieläkin Myttäälän ja Huhtioisten (Huhdin) vanhoilta kaskimailta. Karjaa laidunnettiin metsässä, mikä vaikutti myös kasvillisuuteen. Rautakauden lopulla oli jo kyliä ja niiden ympärillä peltoja. Suurin osa nykyisistä viljelymaista oli jo silloin raivattuM us eo vi ra st o ?? Kuppikivi Äimälän Lassilassa. Kuppikivet sijaitsevat usein pellon reunassa. Ne ovat uhripaikkoja rautakauden lopulta. Kuppeihin tuotiin esimerkiksi viljaa haltijoille paremman sadon toivossa. A . M äk in en 31 .5 .2 02 3 ? Pälkäneen vanha Pyhän Mikaelin kirkko Syrjänharjulta nähtynä August Fredrik Soldanin vesivärimaalauksessa vuodelta 1867. Kirkko on rakennettu 1495–1505 ikivanhan kalmiston päälle. Kirkko ryöstettiin lähes kokonaan isonvihan aikana, rappeutui uuden kirkon valmistuttua 1839 ja raunioitui lopullisesti 3.12.1890 raivonneessa talvimyrskyssä, kun kirkon katto romahti. Ruotsalainen tutkimusretkikunta vei 1973 kirkolta 55 pääkalloa, joita nyt vaaditaan palautettavaksi.
8 Lutukka 39. 2023 na kaskimaiksi. Joskus viljelyhistoria on säilynyt paikannimissä kuten Huhtioisten Kurjenhuhta. Kylät olivat tiiviisti rakennettuja aina 1900-luvulle saakka (Suvanto 1972, Koukkula 1972) . Tällöin isojakoa täydentävä uusjako hajotti rykelmäkylät. Kun talot oli purettu, jäljelle jäi joitakin koristekasveja ja hedelmäpuita, jotka ovat säilyneet paikalla tähän inventointiin saakka. Hyviä esimerkkejä löytyy muun muassa Myttäälän, Mälkilän ja Huhtioisten kylistä. Vuosien saatossa kasvistoa ovat täydentäneet vieraslajit kuten polemokorit eli sotatulokkaat. Kostianvirran taistelun jälkeen 1713 alkoi isoviha, ja venäläiset joukot valtasivat myös Pälkäneen. Asukkaat pakenivat metsiin ja tilat rappeutuivat. Venäläisten mukana tuli useita vieraslajeja kuten harmio, Berteroa incana, ja idän? Onkkaalan kirkonkylä 1800-luvun lopussa etelästä katsottuna. Vasemmalla 1839 valmistunut uusi kirkko. Oikealla tuulimyllyjen vasemmalla puolella vanha hautausmaa ja Ristiänmäellä viikinkiajan kalmisto. D an iel N yb lin 18 93 / M us eo vir as to ukon palko, Bunias orientalis. Ne kasvavat edelleen Pälkäneellä (Mäkinen 2014) . Viime aikojen uusien tulokkaiden joukosta korostuvat viljelykarkulaiset, osa hyvinkin haitallisiksi katsottuja, esimerkiksi komealupiini, Lupinus polyphyllus, jättipalsami, Impatiens glandulifera, valkokarhunköynnös, Convolvulus sepium, ja jättitattaret, Reynoutria-suku. Ihmistoiminnan vaikutus on ollut suuri myös viljelymaiden kasvillisuuteen. Peltojen salaojitus erityisesti 1930-luvulla tuhosi ojanpientareiden kasvit, ja rikkakasviruiskutukset 1960-luvulta alkaen vähensivät kaksisirkkaisten lajien määrää merkittävästi. Soiden ojitus vaikutti suuresti kenttäja pohjakerroksen lajistoon. ? Kollolanharjusta suurin osa on jo viety rakennusmateriaaliksi. Esimerkiksi Vaariansuon ojitus ja turpeen nosto Roineen rannalla 1930-luvulla muuttivat täysin kasvillisuuden. Pälkäneen harjujen maa-aineksia on laajamittaisesti hyödynnetty rakennusteollisuuden raaka-aineeksi. Vain pieni osa, kuten Syrjänharjun eteläpää Onkkaalassa, on säästynyt soranotolta. Valtakunnallisessa harjujensuojeluohjelmassa ei ole ainuttakaan harjua Pälkäneeltä. Erityisen selvästi ihmistoiminnan vaikutus näkyy Kollolanharjussa. Muutamat tyypilliset harjujen hernekasvit kuten masmalo, Anthyllis vulneraria, tunturikurjenherne, Astragalus alpinus, keltamaite, Lotus corniculatus, ja kenttäkeuA . M äk ine n 20 06
9 Lutukka 39. 2023 lankärki, Oxytropis campestris, ovat kuitenkin löytäneet sieltä sopivia kasvupaikkoja. Liikenne ja vedenkorkeus Pälkäneen kautta kulkee valtatie 12 Lahdesta Tampereelle. Nykyinen Pälkäneen ja Kaivannon välinen linjaus Syrjänharjun itäpuolella valmistui 1970-luvulla. Vanha Tampereen tie Syrjänharjun länsipuolella jäi paikallistieksi. Onkkaalasta etelään kulkeva valtatie haarautuu ensin Luopioisiin ja sitten Valkeakoskelle ja Hämeenlinnaan. Pienempiä seututeitä pääsee Sahalahdelle ja kyläteitä kaikkiin kyliin. Metsäautoteitä on varsinkin Laipanmaan ja Vimmunkulman laajoissa metsissä. Liikenteen vaikutus kasvillisuuteen rajoittuu lähinnä diasporien leviämiseen, mutta liikenneväylien rakentamisen vaikutus on ollut sitäkin suurempi (Suominen 1974, Mäkinen 2002a) . Valtatie 12:n oikaisu Pälkäneen harjujen kupeeseen jätti alleen paljon kasveja, mutta toi samalla uusia kasvupaikkoja piennarkasveille. Luiskanurmetuksen mukana tuli paljon tulokaskasveja kuten Yrjö Rannan 1969 löytämä ampiaisyrtti, Dracocephalum parviflorum, ja mesikät (Suominen 1974). Talvisesta teiden suolauksesta hyötyvät merenrantakasvit rantavehnä, Leymus arenarius, kujasorsimo, Puccinellia distans, ja meriratamo, Plantago maritima, ovat nekin kulkeutuneet Pälkäneelle asti. Varhainen niitto ennen siementen kypsymistä kuitenkin estää monien lajien leviämisen. Uudet tulokkaatkin komealupiini ja kurtturuusu, Rosa rugosa, ovat yleisiä Pälkäneellä. Myös metsäautotiet lisäävät lajimäärää havaintoruudulla, ja rakentamisen maansiirtojen yhteydessä leviää uusia kasveja. Samalla alkuperäisiä lajeja ehkä katoaa. Pälkäneellä eniten rakennustöitä on ollut uusilla asuinalueilla Onkkaalassa. Suuret luonnonmullistukset ja vesistöjen säännöstely vaikuttivat paljon rantojen kasvillisuuteen. Pälkänevesi laski alun perin Iharin ja Sarsan kautta Roineeseen. Vuonna 1604 tapahtui suuri luonnonmullistus, kun Pälkäneveden aallot mursivat Kostianvirran paikalla olleen kapean hiekkakannaksen ja veden pinta laski nopeasti kolme ja puoli metriä. Tällöin paljastui muun muassa Epaalassa yli puolen kilometrin levyinen ranta-alue (Virkkala 1972). Toinen merkittävä muutos vedenkorkeuteen oli Mallasveden lasku-uomaan perattu ja rakennettu Apian kanava Valkeakoskella. Se laski kaikkien Mallasveteen laskevien järvien pintaa yhteensä puolitoista metriä eri rakennusvaiheiden aikana vuosina 1819–1820 ja 1866 (Virkkala 1972). Tällöin paljastui laajoja vesijättömaita, jotka kasvit vähitellen valloittivat. Muun muassa kirkonkylän kohdalla Keiniänrannassa Mallasvedestä paljastui avoin hiekkaranta, johon purkautui lähteitä (Mäkinen 1964, 1979). Vielä vuonna 1924 nykyisen Natura-alueen komean tervalepikon paikalla oli useita avoimia niittymäisiä alueita, joilla kasvoi rahkasammalia, karpaloita ja kihokkeja (Kujala 1924: 130–131). K uv a: 18 70 -lu vu n alk u, M us eo vir as to ? Pienemmillä kyläteillä tien pientareitten lajidiversiteetti on ehkä kaikkein suurin muihin biotooppeihin verrattuna. Myttäälän kartanon mailta Heikinniityn karjalaitumille vievän tien varressa on lähdepuro. Saman puron varresta muutama sata metriä alempaa löytyi myös myyränporras. A . M äk in en 8. 20 00 Kasviston tutkimisesta Pälkäne on ollut kasviharrastajien mielenkiinnon kohteena jo kauan. Varhaisimmat havainnot ja museoihin tallennetut näytteet ovat peräisin 1800-luvulta. Eniten vanhoja havaintoja on kirjattu Herman Severin Zidbäckin (1850–1893) ni
10 Lutukka 39. 2023 miin. Hän vietti nuoruutensa Pälkäneen Tommolan kappalaispappilassa, joka sijaitsi nykyisen hautausmaan lähellä. Zidbäckin isä Johan Axel toimi Pälkäneen kappalaisena 1850– 1869. Herman kiinnostui luonnosta jo nuorena ja teki muistiinpanoja sekä linnuista että kasveista (Jalkanen & Tornikoski 1996) . Hän kävi koulua Hämeenlinnan lyseossa ja aloitti luonnontieteiden opinnot Helsingin yliopistossa 1868. Valmistuttuaan opettajaksi 1880 hän muutti Ouluun ja toimi useiden eri aineiden opettajana Oulun ruotsalaisessa lyseossa. Kesälomillaan hän palasi Pälkäneelle ja jatkoi kasvitieteellisiä havaintojaan mutta retkeili myös Oulun seudulla. Nämä muistiinpanot on koottu helmikuussa 1893 päivättyyn käsikirjoitukseen (Zidbäck 1893). Siinä on mukana 51 Pälkäneeltä löydettyä kasvia. Löytöpaikkatietojen perusteella Zidbäckin tiedetään retkeilleen enemmän Pälkäneen eteläosan kylissä kuin pohjoisreunalla. Esimerkiksi Pälkäneveden takaa Luikalasta on vain yksi havainto, kun taas Mallasveden saaret ja rannat aina Karhunsaloon ja Painoon saakka hän tunsi hyvin. Zidbäck ei liene itse julkaissut yhtään kasvitieteellistä kirjoitusta vaan on luovuttanut muistiinpanonsa Pälkäneeltä Constantin Leopoldille ja Hjalmar Hjeltille. Constantin Leopold (1879) mainitsee julkaisussaan Sahalahden, Kuhmalahden ja Luopioisten kasvillisuudesta filosofian kandidaatti H. S. Zidbäckin jättäneen hänelle tiedonannon muutamista harvinaisemmista lajeista naapuripitäjästä Pälkäneeltä. Näitä lajeja on yhteensä 37. Hjalmar Hjelt julkaisi laajassa koko Suomea koskevassa seitsenosaisessa putkilokasviluettelossa Conspectus florae fennicae (Hjelt 1888–1926) kaikki Zidbäckiltä ja Leopoldilta saamansa kasvihavainnot, yhteensä 85 taksonia sekä niiden löytöpaikat Pälkäneellä. Tämä on vanhin yhtenäinen kooste Pälkäneen kasveista. Luettelo on julkaistu Pälkäneen Joulu -lehdessä (Mäkinen 1965). Zidbäckin lisäksi Hjeltin kokoomateokseen on kirjattu muidenkin tutkijoiden kasvilöytöjä Pälkäneeltä, mutta niiden määrä on vähäinen. Tällaisina tutkijoina Hjelt mainitsee Leopoldin lisäksi Collinin, Alceniuksen, Gaddin, Melan ja Saelanin sekä Åströmin ja Blåfieldin Myttäälästä. 1900-luvun puolella lajihavaintojen määrä kasvoi myös museonäytteiden ja koululaisherbaarioiden kautta. Hyvä esimerkki on sammakonkellon, Campanula aparinoides, löytyminen Tykölästä 1912. Koululaiset Tiila ja Kaarlo Liukkonen keräsivät oudon kasvin herbaarioonsa ja veivät kouluunsa Hämeenlinnaan. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kasvitieteen professori Kaarlo Linkola retkeili Pälkäneellä ja määritti oudon kasvin sammakonkelloksi (Mäkinen 2002b). Linkolan jälkeen monet tutkijat ovat vierailleet Pälkäneellä ja tallentaneet näytteitä Turun, Helsingin ja Oulun kasvimuseoihin. Havaintoja on julkaistu myös muun muassa Talvikki-lehdessä. Tämä koskee erityisesti harvinaisempia lajeja. Näiden löytöjen perusteella voitiin jo laatia levinneisyyskarttoja, mutta vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen alkoi ilmestyä laajempia katsauksia, joissa kuvattiin kasvillisuutta ja kasviyhdyskuntia Pälkäneellä (Mäkinen 1964 ja 1979, Mäkirinta 1968, Uotila 2002). Myös Päl? Havaintoja Pälkäneen kasvistosta on julkaistu muun muassa 50-vuotis juhlavuottaan viettävän Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen Talvikissa. ? Sammakonkellon kasvupaikat ovat vähentyneet merkittävästi viime vuosien kuivien kesien vuoksi kun Mallasveden vedenkorkeus on alentunut ja Tykölänjärven laskuoja on padottu. A . M äk ine n 19 84
11 Lutukka 39. 2023 käneen yhteiskoulun rehtori Lauri Teivainen on koonnut Pälkäneen kirjaan yhteenvedon Pälkäneen kasvillisuudesta ja kasvistosta (Teivainen 1990). Suomen kasviston kartoitus yleistyi 1900-luvulla. Monet tutkijat kiinnostuivat kotiseutunsa kasvillisuudesta siinä määrin, että alkoivat laatia karttoja eri lajien levinneisyydestä. A. K. Cajanderin julkaisu Mynämäen, Mietoisten ja Karjalan kuntien kasvillisuudesta oli ensimmäisiä pitäjäkohtaisia tutkimuksia (Cajander 1902). Monille on tuttu myös Jorma Soverin julkaisema Lammin pitäjän kasvisto (Soveri 1933). 1950-luvun taitteessa ilmestyi lukuisia pitäjänkasvistoja (Erkamo 1948, Erämetsä 1953, Ervi 1955). Yhtenä kannustimena nyt esiteltävälle Pälkäneen kartoitukselle voidaan pitää Juha Suomisen Karkun pitäjän putkilokasvistoa, joka oli Suomen ensimmäinen ruutupohjaisiin karttoihin pohjautuva pitäjänfloora (Suominen 1961). Suominen oli myös aloittamassa tätä tutkimusta Pälkäneellä ja osallistui kartoitukseen. Koko Pälkäneen kasviston systemaattinen kartoitus alkoi kesällä 1973, kun Yrjö Ranta ja Ilkka Kytövuori tutkivat ensimmäisen neliökilometrin ruudun ja merkitsivät kenttäkorttiin kaikki havaitut putkilokasvit. Tämän lähtölaukauksen jälkeen Ranta onnistui 1990-luvulla rekrytoimaan lukuisan joukon aktiivisia kasviharrastajia talkoisiin, ja maastotyöt pääsivät vauhtiin. Tässä suhteessa Pälkäneen paljolti talkootöinä kartoitettu floora poikkeaa selkeästi muista suomalaisista paikalliskasvioista, jotka ovat tyypillisesti olleet yhden hengen projekteja. Ahti Mäkinen liittyi mukaan kenttätyöhön ja tutkimuksen suunnitteluun 1980-luvun alussa, Hannu Alén 1990-luvulla ja Raino Lampinen samoihin aikoihin. Vilkkain kartoitusjakso osui runsaan kymmenen vuoden kaudelle vuosituhannen vaihteeseen. Kenttätyöt saatiin varsinaisesti päätökseen vuoden 2011 aikana, mutta havaintoja on täydennetty näihin päiviin asti. Yrjö Ranta on viime vuosinakin kerännyt tietoja erityisesti ukonkeltanoista, Hieracium. Alun perin tavoitteena oli koota kartat, lajikuvaukset ja värikuvat kaikista kasveista painetuksi kirjaksi, mutta ajatuksesta luovuttiin. Laajan aineiston kokoamiseen Lutukan artikkeliksi osallistuivat Ahti Mäkinen (teksti ja kuvat), Raino Lampinen (teksti, kartat, kaaviot ja taulukot) ja Lutukan toimitus. Raino Lampisen laatimat levinneisyyskartat julkaistaan digitaalisena sekä suomenkielisen että tieteellisen nimen mukaan aakkostettuna osoitteessa Eniten havaintoja (> 1000) kanta-Pälkäneen alueelta tehneet henkilöt (Kastikka-tietokanta, 2.6.2022). Ranta, Yrjö 35 036 Alén, Hannu 17 150 Lahtonen, Tapio 7 868 Kääntönen, Matti 7 202 Sivonen, Martti 6 644 Kytövuori, Ilkka 5 643 Parnela, Ari 4 396 Alanko, Pentti 3 656 Uotila, Pertti 3 382 Karhe, Hannu 2 525 Lehtinen, Seija 2 491 Lampinen, Raino 1 861 Mäkinen, Ahti 1 806 Ranta, Pertti 1 720 Järventausta, Kari 1 515 Suominen, Juha 1 408 Nurmi, Jaakko 1 407 Toivonen, Heikki 1 395 Kämäräinen, Hannu 1 363 Airola, Jukka 1 349 Tolonen, Juhani 1 182 ? Suomisen 1961 julkaistussa Karkun pitäjän putkilokasvistossa on pistekartat valtaosalle lajeista. https://www.mv.helsinki.fi/home/ rlampine/palkane/ ? Yrjö Ranta Kirvun linnavuoren juurella keltanoita prässäämässä. A. Mäkinen 26.7.2004
12 Lutukka 39. 2023 Karttojen laadinta Karttasivustolla näkyvät tieteelliset ja suomenkieliset nimet ja taksonikäsitteet ovat Kurton ym. (2022) luettelon mukaisia; myös tässä katsauksessa nimiä on käytetty tuota luetteloa seuraten. Kartoilla näytetään lajien (762 kpl) ja itsenäistyneiden risteymien (nothospecies, esimerkiksi Galium ×pomeranicum; 20 kpl) levinneisyys, lukuun ottamatta toukoleinikkiryhmän, Ranunculus auricomus s. lat., lajeja sekä ukonkeltanoita, Hieracium, ja voikukkia, Taraxacum. Myös sellaiset havainnot puuttuvat, joita taksonomisten muutosten takia ei voidakaan nyt varmuudella kytkeä tiettyyn lajiin vaan ne esimerkiksi Kasviatlaksen kartoissa ja Lajitietokeskuksen tietovarastossa viedään epämuodolliseen lajiryhmään. Näin esimerkiksi ”paljaalla” nimellä Huperzia selago kirjatut havainnot jäävät ilman karttaa, koska emme ole voineet sijoittaa ainoatakaan niistä niihin viiteen lajiin, joihin vanha H. selago on hiljan pilkottu (ja joista yksi kulkee nytkin tuolla nimellä). Muutamien tällaisiin lajiryhmiin kuuluvien lajien karttojen pisteiden vähäinen lukumäärä voi ainakin ensikatsomalla tuntua kummalliselta. Syynä on se, että varsinkin aiemmin vain pieneen osaan jollakin tieteellisellä nimellä kirjatuista havainnoista on merkitty mukaan myös tieto siitä, missä täsmällisessä merkityksessä havaitsija on nimeä käyttänyt. Näin esimerkiksi jauhosavikka, Chenopodium album, on saanut karttaansa kovin harvoja merkkejä. Kaiken kaikkiaan – kartoittamattomat apomiktiset lajit, alalajit, muunnokset ? Sinivuokon levinneisyys Pälkäneellä. Tumman vihreä piste kartalla tarkoittaa havaintoa vuosijaksolla 1980–2022, vaalean vihreä tätä varhaisempaa havaintoa. Sinivuokon kukan värimuotoja on Pälkäneeltä kuvattu enemmän kuin mistään muualta Suomesta (Mäkinen 1978). ? Hämeenkylmänkukka on yksi Pälkäneen harvinaisuuksista, jonka kasvupaikan myös Zidbäck tunsi. Hjelt mainitsee kasvista: Pälkäne Rönnvik parce (”fåtaligt”) in clivo pinifero ad praedium: Zidb. Siellä kylmänkukka kasvaa vieläkin mutta on erittäin uhanalainen. ? Tuoksumatara on toinen Pälkäneen harvinaisuus, jonka Yrjö Ranta ja Ilkka Kytövuori löysivät uudelleen Zidbäckin ilmoittamasta paikasta Kankahaisten kartanon mailta lähellä Tommolaa alueella, jonka Zidbäck tunsi hyvin. Laitikkala, Rönni, A. Mäkinen 9.5.2011 U uta na n lin na m äk i, K an ka ha ine n, A . M äk ine n 5.6 .2 01 3 M yttä älä , H ev os ha ka , A . M äk ine n 19 84
13 Lutukka 39. 2023 50 100 150 200 250 300 350 400 450 500 68 06 :3 50 68 05 :3 54 68 07 :3 52 68 10 :3 52 67 98 :3 49 68 04 :3 53 68 06 :3 56 68 15 :3 55 68 05 :3 45 68 00 :3 56 68 07 :3 54 68 01 :3 62 68 00 :3 55 68 01 :3 52 68 13 :3 64 68 08 :3 49 68 00 :3 53 68 05 :3 47 68 12 :3 63 67 95 :3 56 68 11 :3 54 67 96 :3 59 68 16 :3 56 68 14 :3 63 68 06 :3 58 68 00 :3 62 67 98 :3 60 68 12 :3 62 67 99 :3 63 68 09 :3 47 67 98 :3 59 68 08 :3 52 68 04 :3 48 67 99 :3 55 68 12 :3 68 68 03 :3 57 68 08 :3 63 68 16 :3 55 68 13 :3 62 67 99 :3 62 68 04 :3 46 68 06 :3 63 67 99 :3 53 67 95 :3 57 67 99 :3 65 68 06 :3 44 67 97 :3 55 68 12 :3 57 68 07 :3 59 68 12 :3 55 68 03 :3 56 68 04 :3 60 67 98 :3 48 68 00 :3 59 68 14 :3 68 68 09 :3 64 68 13 :3 54 68 04 :3 59 68 00 :3 50 68 14 :3 70 68 11 :3 51 68 10 :3 58 68 12 :3 52 68 14 :3 71 68 11 :3 55 68 16 :3 58 68 13 :3 57 68 17 :3 56 68 05 :3 52 68 01 :3 45 68 10 :3 63 68 13 :3 70 68 01 :3 53 vasti monet havainnot Hjeltin luettelossa on kirjattu vain kylän tarkkuudella, joten niiden tarkka sijoittaminen yhtenäiskoordinaatistoon osoittautui vaikeaksi. Yleisempien lajien osalta vanhaa kasvupaikkatietoa ei tarvittukaan, koska uuden kartoituksen havainnot mitä todennäköisimmin peittävät karttojen ruuduilla mahdolliset vanhat löydöt. Mukana on kuitenkin monia mielenkiintoisia lajeja, joista on tietoja jo 1800-luvulta. Tilastotietoja kasvistosta Oheisista kuvista käy ilmi ruutukohtainen lajien ja itsenäistyneiden risteymien kokonaismäärä ja sen jakauma. Suuressa osassa tutkittuja ruutuja, etenkin yhtenäisillä metsäalueilla ja vesistöjen varrella, taksonimäärä jää 250:n alle. Tämän ylittävistä ruuduista suuri osa näyttää seuraavan asukastiheyttä. Painopiste on kylien ja valtateiden läheisyydessä. Ainoa 400 taksonia ylittävä ruutu on Yrjö Rannan ja Ahti Mäkisen aiempi kotiruutu (6906:3350, 431 taksonia) Myttäälässä, jossa aikanaan sijaitsi Maatalouden tutkimuskeskuksen Hämeen koeasema. Pienimmät taksonimäärät ovat kartoitusalueen reunoilla, missä osa ruudusta on naapuripitäjässä tai alueilla joissa valtaosa ruudun pinta-alasta on vettä. Karttoihin on kertynyt havaintoja 364 eri neliökilometriltä, mutta suurinta osaa alueelle vain osittain osuvista ruuduista ei ole tutkittu perusteellisesti eikä välttämättä lainkaan varsinaisen vanhan Pälkäneen ulkopuolelta. Aivan ja risteymät mukaan lukien – taksonien kokonaismäärä yltänee yli tuhannen. Kartatta ainakin toistaiseksi jääneiden lajien osalta on syytä mainita, että Yrjö Ranta on kerännyt Pälkäneeltä paljon näytteitä lukuisista Hieraciumlajeista ja tämän myötä suvun lajisto on Pälkäneellä parhaimmin tunnettuja koko Suomessa. Lehtoleinikkiryhmän, Ranunculus cassubicus -ryhmä, lajeista yksi – alun perin Fagerströmin (1974) alalajina kuvaama ja sittemmin Stefan Ericssonin (1992) lajitasolle nostama pälkäneenlehtoleinikki, Ranunculus auricomus subsp. rantae Fagerstr., R. rantae (Fagerstr.) Ericsson) – tunnetaan koko maailmassa nyt pelkästään Pälkäneeltä. Kartat pohjautuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon Kastikka-tietokantaan tallennettuihin havaintoihin (tilanne 2.6.2022), jotka ovat siten mukana myös Kasviatlaksessa ja löydettävissä myös laji.fi-sivuston kautta. Karttojen perustana ovat siis kaikki aiemmat havainnot Zidbäckin muistiinpanoista lähtien. Valitetta? Neliökilometrin ruutujen lajien ja itsenäistyneiden risteymien (notho species) kokonaismäärä. Neliökilometrin ruutujen lajimäärien jakauma. Pystyakselilla lajimäärä. Vaaka-akselilla monilajisin ruutu vasemmassa laidassa, sitten toiseksi monilajisin, jne. Vaaka-akselin arvoissa esimerkinomaisesti vain muutaman ruudun koordinaatit.
14 Lutukka 39. 2023 433 80 61 35 46 47 68 12 50 100 150 200 250 300 350 400 450 500 1-49 50-99 100-149 150-199 200-249 250-299 300-349 350-358 kaikkia alueen sisälle kokonaan jääviäkään ei ole tutkittu esimerkiksi Kasviatlaksen edellyttämällä kattavuudella. Kaikkiaan 80 (10,2 %) lajia on merkitty muistiin ainakin 300 ruudulta. Yleisimpiä, ainakin 350 ruudulla havaittuja lajeja ovat • Picea abies, metsäkuusi, 358 ruudulla • Pinus sylvestris, metsämänty, 357 • Sorbus aucuparia, pihlaja, 357 • Betula pendula, rauduskoivu, 356 • Rubus idaeus, vadelma, 355 • Chamaenerion angustifolium, maitohorsma, 353 • Vaccinium myrtillus, mustikka, 353 • Dryopteris carthusiana, metsäalvejuuri, 352 • Populus tremula, metsähaapa, 352 • Betula pubescens, hieskoivu, 351 • Maianthemum bifolium, oravanmarja, 351 • Alnus incana, harmaaleppä, 350 Lajien ja risteymälajien yleisyys neliökilometreittäin 50 taksonin luokittain. Pystyakselilla neliökilometrien lukumäärä. Vaaka-akselilla lajimääräluokat. Esimerkki tulkinnasta: 433 lajia / risteymälajia todettu vain 1–49 ruudulta. ? Sarjatalvikin esiintymiä on saattanut tuhota talojen rakentaminen harjumaastoon. Syrjänharjun lukot ovat luonnonsuojeluja puistoaluetta, joten niissä kasvin pitäisi olla turvassa. ? Kulleron kasvupaikkoja Zidbäck mainitsee 1887 Pälkäneeltä kaksi, Laitikkalan ja Kankahaisen. Edellinen paikka on löydetty myöhemmin. Tämä kuva on Äimälästä Ruotsilan purolehdosta 1970-luvulla. A. Mäkinen Valtaosa lajeista on harvinaisia. 433 taksonia (55,4 %) on nähty vain alle 50 ruudulla, 94 vain yhdellä ruudulla. Korkeintaan kymmenellä ruudulla tavatun 278 taksonin painopistealueita ovat tiheimmin asutut Kollolanharjun – kirkonkylän – Syrjänharjun ruudut sekä jo aiemmin mainittu Myttäälän ruutu. 9 21 37 78 145 61 12 1 1 20 40 60 80 100 120 140 160 1-49 50-99 100-149 150-199 200-249 250-299 300-349 350-399 400-431 Neliökilometrin ruutujen lajimäärä 50 lajin luokittain. Pystyakselilla ruutujen kokonaismäärä kussakin luokassa. Vaaka-akselilla lajimääräluokat. Esimerkki tulkinnasta: 145 ruudulta on todettu 200–249 lajia / risteymälajia. Iso ka ng as , A . M äk ine n 20 07
15 Lutukka 39. 2023 50 100 150 200 250 300 350 400 Pi ce a ab ie s Ju ni pe ru s co m m un is Fe st uc a ov in a At hy riu m ?l ixfe m in a Po a an nu a Ju nc us ?l ifo rm is M at ric ar ia di sc oi de a Ly sim ac hi a vu lg ar is Ga le op sis sp ec io sa Sa lix cin er ea Er ys im um ch ei ra nt ho id es Fe st uc a ru br a Ph ra gm ite s au st ra lis Se ne cio vis co su s Su cc isa pr at en sis Va cc in iu m ul ig in os um Ra ph an us ra ph an ist ru m Hi er ac iu m um be lla tu m Va cc in iu m ox yc oc co s Er vil ia sy lv a? ca Lu pi nu s po lyp hy llu s Hy dr oc ha ris m or su sra na e An th ox an th um hi rt um Py ro la ch lo ra nt ha Cr ep is te ct or um Lo liu m pe re nn e Vi ol a ru pe st ris Ba rb ar ea st ric ta Ce nt au re a sc ab io sa M on es es un i? or a St ac hy s sy lv a? ca Pl an ta go un i? or a Po te n? lla in te rm ed ia Ca re x vi rid ul a Ru bu s ar c? cu s Cu sc ut a eu ro pa ea Ar m or ac ia ru s? ca na As pl en iu m tr ich om an es Ko en ig ia di va ric at a He ra cle um m an te ga zz ia nu m M al va th ur in gi ac a Ko en ig ia w ey ric hi i Al liu m sc ho en op ra su m Ox yt ro pi s ca m pe st ris Be tu la na na M on ?a fo nt an a Sy m ph yt um as pe ru m Ha m m ar by a pa lu do sa Pe rs ica ria m ac ul os a Vi cia vi llo sa As ?l be ×a re nd sii Cl ar ki a un gu icu la ta Ga liu m od or at um La th yr us tu be ro su s Pe nt an em a sa lic in um Sa lix vim in al is ? Harvinaisten lajien (tieto enintään kymmeneltä ruudulta) määrä neliökilometrin ruuduttain. ? Kevätlinnunherneen tapaa lähes joka toisella Pälkäneen neliökilometriruudulla. Lajien ja risteymälajien yleisyys neliökilometreittäin. Pysty akselilla neliökilometrien lukumäärä (maksimi 365). Vaaka-akselilla taksonit pienenevän yleisyyden mukaisessa järjestyksessä (mukana joitakin esimerkkejä eri yleisyystasojen taksoneista). ? Malista on Pälkäneellä keitetty "koiruaho kahveeta" erilaisiin vaivoihin. Esimerkiksi Myttäälässä mali on ollut hyvin yleinen kivisillä mäenrinteillä ja pihoilla. Sitä on suorastaan suojeltu ja syksyllä kerätty ja kuivattu talteen talveksi. Isokäenrieskaa tavataan Pälkäneellä erilaisilla järvenrannoilla. Kasvupaikat ovat useimmiten, ainakin Mallasveden puolella, kuivan maan kaistoja jyrkkien rantatörmien juurella. M yttä älä , P isp an ra nta , A . M äk ine n 6.5 .2 01 8 Ä im älä , N ikk ilä n ka llio , A . M äk ine n 12 .7 .2 01 6 H au sa lon sa ari, A . M äk ine n 20 06
16 Lutukka 39. 2023 Valtakunnallisesti uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi arvioiduista lajeista (Ryttäri ym. 2019) alueelta on tavattu 44, osa tosin vain vasta äskettäisinä ja satunnaisina tulokkaina. Suomessa harvinaisimpia alkuperäisiä tai muinaistulokkaita (Kasviatlas 2021-kartoissa korkeintaan sadalla eri 10 km × 10 km:n ruudulla) tutkitulla alueella ovat • Carex pallidula, harjusara, 9 ruudulla • Diplazium sibiricum, myyränporras, 1 • Draba nemorosa, keltakynsimö, 1 • Najas tenuissima, hentonäkinruoho, 1 • Potamogeton crispus, poimuvita, 5 • Potamogeton lucens, välkevita, 1 • Pulsatilla patens, hämeenkylmänkukka, 1 • Rorippa amphibia, vesinenätti, 18 • Ulmus laevis, kynäjalava, 10 Koko Suomessa uhanalaiset tai silmälläpidettävät putkilokasvilajit, joista on havaintoja kantaPälkäneeltä. Laji 1 km × 1 km ha va in to ru ut uj a U ha na la is uu slu ok itu s Statusarvio pälkäneellä Agrostemma githago, isoaurankukka 1 RE uustulokas, satunnainen Alchemilla plicata, laskospoimulehti 7 NT Alchemilla samuelssonii, tylppähammaspoimulehti 3 NT Anchusa officinalis, rohtorasti 1 NT Antennaria dioica, ahokissankäpälä 96 NT alkuperäinen, vakinainen Anthemis arvensis, peltosauramo 7 NT Anthyllis vulneraria (subsp. lapponica), pohjanmasmalo 11 NT uustulokas, vakinainen Botrychium lunaria, ketonoidanlukko 7 NT Bromus secalinus, ruiskattara 1 VU Carex disperma, hentosara 58 NT Carex riparia, vankkasara 3 NT Chimaphila umbellata, sarjatalvikki 32 NT alkuperäinen, vakinainen Coeloglossum viride, pussikämmekkä 13 NT alkuperäinen, vakinainen Crassula aquatica, paunikko 13 VU alkuperäinen, vakinainen Dianthus deltoides, ketoneilikka 78 NT muinaistulokas, vakinainen Draba nemorosa, keltakynsimö 1 EN Drosera intermedia, pikkukihokki 1 VU alkuperäinen, vakinainen Fraxinus excelsior, saarni 6 NT uustulokas, satunnainen Galeopsis ladanum, pehmytpillike 4 NT Galium odoratum, tuoksumatara 1 NT alkuperäinen, vakinainen Galium verum, keltamatara 92 VU muinaistulokas, vakinainen Gentianella campestris, ketokatkero 1 EN Geranium bohemicum, huhtakurjenpolvi 15 NT alkuperäinen, vakinainen Hammarbya paludosa, suovalkku 2 NT alkuperäinen, vakinainen Hyoscyamus niger, hullukaali 7 NT Leontodon hispidus, kesämaitiainen 28 NT muinaistulokas, vakinainen Lycopodiella inundata, konnanlieko 1 NT uustulokas, vakinainen Lythrum portula, ojakaali 3 VU Najas tenuissima, hentonäkinruoho 1 EN alkuperäinen, vakinainen Neottia nidus-avis, pesäjuuri 1 NT Poa remota, korpinurmikka 9 NT alkuperäinen, vakinainen Psammophiliella muralis, ketoraunikki 5 VU uustulokas, satunnainen Pulsatilla patens, hämeenkylmänkukka 1 EN alkuperäinen, vakinainen Rumex thyrsiflorus, tulisuolaheinä 1 NT Sceptridium multifidum, ahonoidanlukko 3 NT Thalictrum simplex (subsp. simplex), etelänhoikkaängelmä 1 VU Thymus serpyllum (subsp. serpyllum), harjuajuruoho 15 NT alkuperäinen, vakinainen Trifolium aureum, kelta-apila 53 NT Trifolium spadiceum, musta-apila 55 NT Ulmus glabra, vuorijalava 3 VU alkuperäinen, vakinainen Ulmus laevis, kynäjalava 10 VU alkuperäinen, vakinainen Urtica urens, rautanokkonen 18 NT Vicia villosa, ruisvirna (alalajitieto puuttuu) 2 RE (subsp. villosa) Viola rupestris (subsp. rupestris), harjuhietaorvokki 39 NT alkuperäinen, vakinainen Harvinaisimmista taksoneista hyvin suuri osa on selvästi viljelyperäisiä. Ei-viljelyperäisistä uustulokkaista koko Suomessa harvinaisimpia puolestaan ovat • Anchusa officinalis, rohtorasti, 1 ruudulla • Anthemis cotula, haisusauramo, 1 • Campanula aparinoides, sammakonkello, 3 • Centaurea nigra, mustakaunokki, 1 ? Rautanokkonen Pellikan puutarhassa Salmentakana. Laji on taantunut voimakkaasti. Vielä 1950-luvulla sitä kasvoi yleisesti puutarhoissa ja kasvimailla. A . M äk in en 7. 20 04
17 Lutukka 39. 2023 sibiricum, pikkukihokki, Drosera intermedia, soikkokaksikko, Neottia ovata, suomenlumme, Nymphaea tetragona, ja vata, Stellaria aquatica. • Datura stramonium, okahullu ruoho, 2 • Galinsoga quadriradiata ripsisaurikki, 1 • Helminthotheca echioides, muikio, 1 • Lathyrus tuberosus, mukulanätkelmä, 1 • Lepyrodiclis holosteoides, valkorennokki, 1 • Oenothera muricata, täplähelokki, 1 • Rumex thyrsiflorus, tulisuolaheinä, 1 • Senecio leucanthemifolius, kakkaravillakko, 1 • Setaria viridis, viherpantaheinä, 1 • Trifolium campestre, rentoapila, 2 24 taksonista tuorein tieto on vuosilta 1955–1999 (viereinen taulukko). Enemmistö oli vain satunnaisia vierailijoita Pälkäneellä, monet pelkkiä koristekasvikarkulaisia. Muista ainakin osa lienee säilynyt entisillä sijoillaan vaikka uudet havainnot puuttuvatkin. Toisaalta noin 130 lajin ensihavainnot on kirjattu vasta vuonna 2000 tai myöhemmin. Niistä ainakin 94 on selviä viljelykarkulaisia, mutta uusimpien löytöjen joukossa on myös harvinaisia ilmeisen alkuperäisiä kasveja, esimerkiksi jäykkärölli, Agrostis vinealis, liuskaraunioinen, Asplenium septentrionale, myyränporras, Diplazium Taksonit, joista kartoissa ei ole havaintoja enää 2000-luvulta. Taksoni Vi im ek si Statusja viljelyperäisyysarvio Acinos arvensis, ketokäenminttu 1997 alkuperäinen Agrostemma githago, isoaurankukka 1955 uustulokas; satunnainen Alchemilla murbeckiana, munuaispoimulehti 1999 arkeofyytti? Anthemis cotula, haisusauramo 1980 uustulokas; satunnainen Apera spica-venti, peltoluoho 1989 arkeofyytti Brassica napus, juureskaali 1999 uustulokas; satunnainen viljelykarkulainen Bromus secalinus, ruiskattara 1975 arkeofyytti Cuscuta campestris, amerikanvieras 1975 uustulokas; satunnainen Dracocephalum parviflorum, amerikanampiaisyrtti 1976 uustulokas; satunnainen Eruca vesicaria, sinappikaali 1975 uustulokas; satunnainen Gentianella campestris, ketokatkero 1957 arkeofyytti Hedlundia hybrida, suomenpihlaja 1998 uustulokas; satunnainen viljelykarkulainen Helminthotheca echioides, muikio 1975 uustulokas; satunnainen Impatiens parviflora, rikkapalsami 1999 uustulokas; satunnainen Lathyrus tuberosus, mukulanätkelmä 1991 uustulokas; satunnainen Medicago ×varia, rehumailanen 1999 uustulokas; satunnainen viljelykarkulainen Papaver somniferum, oopiumiunikko 1975 uustulokas; satunnainen viljelykarkulainen Potentilla recta, pystyhanhikki 1989 uustulokas; satunnainen Pulsatilla patens, hämeenkylmänkukka 1983 alkuperäinen; säilynyt (tosin ei uusia havaintoja tietokannassa) Salix ×fragilis, jokisalava 1999 uustulokas; viljelykarkulainen (tai -jäänne) Salix lapponum, pohjanpaju 1994 alkuperäinen Sceptridium multifidum, ahonoidanlukko 1999 alkuperäinen Senecio leucanthemifolius, kakkaravillakko 1980 uustulokas; satunnainen Triglochin palustris, hentosuolake 1975 alkuperäinen ? Kelta-apila on myös taantunut. Ennen sitä kasvoi muun muassa Myttäälän koeaseman talousrakennusten ympärillä ja tienvarsilla Onkkaalaan asti. Kuva on Epaalan urheilukentän kedolta jolla kasvoi myös ketonoidanlukkoja vielä vuonna 2004. ? Kissankäpälän mieluisat kasvupaikat, lämpimät rinnekedot, avoimet kalliot, harjujen rinteet, polkujen ja teiden varret sekä avoimet metsänlaiteet ovat pensoittuneet ja kasvaneet umpeen. Siinä on tärkein syy kasvin vähenemiseen. A . M äk ine n 26 .7 .2 00 4 K an ka ha in en , To m m ol a, A . M äk in en 20 05
18 Lutukka 39. 2023 Lajiston ryhmittelyä kasvupaikan mukaan Pälkäne sijaitsee Etelä-Hämeen lehtokeskuksessa eteläboreaalisella vuokkovyöhykkeellä. Lehtokasvien lajirunsaus alueella on suurimmillaan sitä halkovan harjujonon ruuduilla ja suonigneissialueilla. Pälkäneen harjukasvisto on varsin kattava: lähiseudun harjulajeista jalkasaralla, Carex pediformis, tosin on täällä katkos, vaikka sitä kasvaakin Pälkäneen halki kulkevalla harjujaksolla heti niin Hauholla etelässä kuin Kangasalla pohjoisessa. Alueen harjuille keskittyvistä kasveista monet kasvavat myös kallioilla tai ovat kulkeutuneet sorakuoppapaikoiltaan tien varsille. Suokasvilajistoltaan runsaimmat ruudut sijoittuvat Aukeasuon – Lamppissuon – Aivujärven seudulle, Pyhäjärvelle, Isokankaan suonotkoihin sekä alueen pohjoisja koillislaidan syrjäkulmille. Seudun harvinaisista suolajeista mainittakoon • Betula nana, vaivaiskoivu, 3 ruudulla • Chamaedaphne calyculata, vaivero, 3 • Drosera intermedia, pikkukihokki, 1 • Hammarbya paludosa, suovalkku, 2 • Rhynchospora alba, valkopiirtoheinä, 7 • Salix lapponum, pohjanpaju, 1 • Salix myrtilloides, juolukkapaju, 7 • Trichophorum alpinum, villapääluikka, 16 ? 20 lehtolajin määrä neliökilometrin ruuduttain. Lajit ja ruutujen lukumäärät: Actaea spicata 173, Adoxa moschatellina 41, Anemone ranunculoides 49, Circaea alpina 89, Corylus avellana 39, Daphne mezereum 135, Elymus caninus 63, Equisetum pratense 159, Gagea lutea 16, Galium triflorum 28, Lonicera xylosteum 205, Matteuccia struthiopteris 74, Milium effusum 207, Moehringia trinervia 245, Pulmonaria obscura 73, Ribes alpinum 306, Stachys sylvatica 24, Tilia cordata 94, Viola mirabilis 64, Viola selkirkii 87. ? Lehto-orvokilla on eniten kasvupaikkoja Huntilan Pohjalahden alueella. Täällä kallioperä on monipuolista, mikä heijastuu maaperän rehevyytenä. Samoin alueen suhteelliset korkeuserot ovat suuret ja kallionaluslehtoja on runsaasti. Muutenkin orvokkia näyttää olevan paikoilla, joilla maaperä on ravinteista. Yleensä vain parhaat lehdot kelpaavat. ? Kalliokielon voi helposti löytää kalliopaljastumien raoista tai pengermiltä. Mutta sen voi tavata, vaikka minkäänlaista kalliota ei olisi lähelläkään. Niinpä Pälkänevedellä olevaa Leppäinsaarta kartoitettaessa näkyi jo kaukaa yli puolen metrin korkuista kalliokielon näköistä kasvia. Mieleen juolahti heti, että nyt oli löytynyt lehtokielo, jota ei ollut Pälkäneeltä tavattu. Lähemmin tarkasteltuna kasvi osoittautui kuitenkin tavalliseksi kalliokieloksi, vaikkakin melkoisen rehevässä ympäristössä. H au sa lo , A . M äk in en 8. 6. 20 12 H au sa lo n sa ar i, , A . M äk in en 20 06 18
19 Lutukka 39. 2023 ? Tunturikurjenherneen (kuvassa) kenttäkeulankärjen ja masmalon tilanne on Pälkäneellä sama kuin laajalti muuallakin Suomen harjuseuduilla: nykyiset kasvupaikat ovat aivan tai miltei yksinomaan teiden pientareilla tai sorakuopissa. ? 20 harjuille painottuvan lajin määrä neliökilometrin ruuduttain. Lajit ja ruutujen lukumäärät: Antennaria dioica 96, Anthyllis vulneraria 11, Arcto staphylos uva-ursi 62, Astragalus alpinus 75, Carex ericetorum 26, Centaurea scabiosa 29, Chimaphila umbellata 32, Equisetum hyemale 33, Erigeron acris 44, Filago arvensis 60, Galium verum 92, Hypochaeris maculata 61, Lathyrus sylvestris 9, Lotus corniculatus 88, Oxytropis campestris 4, Pyrola chlorantha 65, Silene nutans 3, Thymus serpyllum 15, Verbascum thapsus 44, Viola rupestris 39. ? 20 suokasvilajin määrä neliökilometrin ruuduittain. Lajit ja ruutujen lukumäärät: Andromeda polifolia 57, Betula nana 3, Carex globularis 180, C. lasiocarpa 71, C. limosa 44, C. pauciflora 25, C. paupercula 74, Chamaedaphne calyculata 4, Drosera anglica 12, D. intermedia 1, D. rotundifolia 65, Eriophorum angustifolium 100, E. vaginatum 127, Rhododendron tomentosum 142, Rhynchospora alba 7, Rubus chamaemorus 98, Scheuchzeria palustris 18, Trichophorum alpinum 35, Vaccinium oxycoccos 111, V. uliginosum 148. ? ( Harju)häränsilmän nimen alkuosa sopii sille Pälkäneellä huonosti. Harjulla sitä on ainoastaan Syrjänharjulla, vesitornin liepeillä varsin runsaasti ja harjun rehevämmässä luoteispäässä taas harvakseen laajalla alalla. Kasvia ei sitä vastoin tapaa esimerkiksi Kollolanharjulla tai Nummelanharjulla. Isokankaalta on yksi havainto läheltä Kangasalan rajaa. Is ok an ga s, La m ps uo , A . M äk in en 30 .7 .2 01 1 S yr jä nh ar ju n ve si to rn i, A . M äk in en 20 .6 .2 01 3 ? Maariankämmekkä kasvoi aikaisemmin soiden lisäksi laidunnetuilla tuoreilla niityilläkin. Nyt sitä on Pälkäneellä melkein pelkästään rämeillä. Soiden ojittaminen ei sen esiintymiseen näytä vaikuttaneen, vaan se tuntuu täysin vakiinnuttaneen asemansa suokasvina. K ollo lan ha rju n so ra ku op pa , A . M äk ine n 20 04
20 Lutukka 39. 2023 Alue on osa Kokemäenjoen vesistöä ja niin vesikuin rantakasvistossa on useita erikoisuuksia. Arkeofyyteistä yleisimpiä ovat koiranputki, Anthriscus sylvestris (328 ruudulla), syysmaitiainen, Scorzoneroides autumnalis (324), ja valkoapila, Trifolium repens (324). Tosin nämäkin ovat vähintäänkin monilla syrjäkulmien ruuduilla vain uustulokkaita. Lahden & Lampisen (2021) kasviatlasaineiston perusteella aiemmin varsin yleiseksi ja viime aikoina harvinaistuneiksi toteamista harvoista lajeista peltoretikka, Raphanus raphanistrum, on havaittu 137 ruudulta, nurmikonnantatar, Bistorta vivipa? Kilpukka lienee aiemmin ollut Pälkäneellä harvinaisempi (Zidbäck mainitsee sen vain kahdesta paikasta). Nykyisin sen tapaa lähes jokaisesta ruovikon suojaamasta rehevästä lahdelmasta. Kilpukka hyötyy, kun tiheään ruovikkoon tehdään niittämällä veneväyliä. • Crassula aquatica, paunikko, 13 ruudulla • Glyceria maxima, isosorsimo, 13 • Limosella aquatica, mutayrtti, 10 • Najas tenuissima, hentonäkinruoho, 1 • Nymphaea tetragona, suomenlumme, 3 • Plantago uniflora, raani, 20 • Potamogeton crispus, poimuvita, 5 • Potamogeton lucens, välkevita, 1 • Potamogeton praelongus, pitkälehtivita, 13 • Rorippa amphibia, vesinenätti, 18 • Stariotes aloides, sahalehti, 8 • Thelypteris palustris, nevaimarre, 14 ? Tervaleppä on yleinen Pälkäneellä varsinkin suurten järvien rannoilla missä pohjavesi on juurten ulottuvilla ja pähkylät leviävät vesireittejä myöten. Alaville vesijätöille kuten Keiniänrannan Natura-alueelle voi syntyä laajoja metsiköitä joita lähdepurot ruokkivat. Märemmät kohdat ovat erittäin uhanalaisia luhtia. Kuivemmilla reunaalueilla aluskasvillisuus on lehtomaista, muun muassa suuria saniaisia, mesiangervoa ja vadelmaa. A . M äk ine n 17 .7 .2 01 2 Tykölänjärvi, A. Mäkinen 11.8. 2011 ra, 73 ruudulta ja nurmikohokki, Silene vulgaris, 61 ruudulta. Kaikilla näillä lajeilla selvä pääosa havainnosta on tehty vuona 1980 tai myöhemmin. Uustulokkaista yleisimpiä ovat mutkien kautta PohjoisAmerikasta asti Pälkäneelle päätyneet rusoamerikanhorsma, Epilobium adenocaulon (303), ja pihasaunio, Matricaria discoidea (298). Pohjois-Amerikasta on lähtöisin myös 91 ruudulle kulkeutunut komealupiini. Kaikki nämä lienevät tällä hetkellä vielä yleisempiä Pälkäneellä. Kuvasta 11 näkyy kuin
21 Lutukka 39. 2023 ka yleisimpien viljelykarkulaisten esiintyminen keskittyy Harhalan – Kollolan, kirkonkylän ja Myttäälän seuduille. Erämetsä, H. 1953: Huittisten pitäjän kasvisto. Annales Botanici Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae Vanamo 25 (5): 1–26. Fagerström, L. 1974: Neue Sippen des Ranunculus auricomus-Komplexes aus Finnland. 3. Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica 82 (1): 4. Hjelt, Hj. 1888–1926: Conspectus Florae Fennicae. Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica. I 1888, 5(1): 1–562; II 1902, 21(1): 1–261; III 1906, 30(1): 1–410; IV 1911, 35(1): 1–411; V 1919, 41(1): 1–502; VI 1923, 51(1): 1–450; VII 1926, 54(1): 1–397. Huurre, M. 1972: Pälkäneen esihistoria. – Pälkäneen kunta. Pälkäneen historia: 39–107. Jalkanen, M. & Tornikoski, K. 1996: Pälkäneen linnusto 1859–1995, Lintututkimuksen ja -harrastuksen historia: 7–14. Koukkula, T. 1972: Pälkäneen historia 1500-luvulta 1860-luvulle. Pälkäneen kunta: Pälkäneen historia: 233–506. Kuitunen, T. 2023: Luopioisten kasvisto. Päivittyvä verkkosivusto, viitattu huhtikuussa 2023 Kujala, V. 1924: Tervaleppä (Alnus glutinosa (L.) Gaert.) Suomessa. Kasvimaantieteellinen tutkimus. 269 s. Valtioneuvoston kirjapaino. Helsinki. Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Uotila, P., Hämet-Ahti, L., Leikkonen, M., Pihlajaniemi, L., Räsänen, J., Sennikov, A., Toivonen, H. & Väre, H. 2022: Putkilokasvit – Tracheophyta. Julkaisussa Suomen Lajitietokeskus 2022, Lajiluettelo 2021. Suomen Lajitietokeskus, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Helsinki. Lahti, T. & Lampinen, R. 2021: Change in the occurrence of common vascular plants in Finland between 1960–2000 and 2001–2019. Memoranda Societatis. pro Fauna et Flora Fennica 97: 89–102. Lahti, T. & Lampinen. R. 2022: Kastikan kuusi vuosikymmentä. Lutukka 38: 98–111. Leopold, C. 1879: Anteckningar öfver vegetationen i Sahalahti, Kuhmalahti och Luopiois kapeller. Meddelanden af Societatis pro Fauna et Flora Fennica 5: 81–130. Matisto, A. 1976: Suomen geologinen kartta 1: 100 000. Kallioperäkartan selitykset. 2141 Kangas? 20 yleisimmän viljelykarkulaisen lajimäärä ruuduttain. Lajit ja ruutujen lukumäärät: Amelanchier spicata 25, Campanula rapunculoides 25, Cotoneaster lucidus 19, Fragaria moschata 27, Helianthus annuus 22, Hordeum vulgare 26, Koenigia ×fennica 27, Lupinus polyphyllus 91, Lysimachia nummularia 17, Malus domestica 38, Myosotis sylvatica 29, Oxalis stricta 19, Polemonium caeruleum 29, Ribes uva-crispa 37, Rosa glauca 29, R. rugosa 34, R. spinosissima 17, Rubus odoratus 15, Saponaria officinalis 14, Sorbaria sorbifolia 20. ? Jättipalsami tavattiin ensi kerran vanhan Pälkäneen alueelta vasta 1980-luvulla, mutta nykyään sitä kasvaa koko pitäjässä, tosin jokseenkin harvalukuisena. Lehtopalsamin tavoin se asettuu mielellään järvien rannoille. Valkokarhunköynnös on pääasiassa vanhojen, kauan asuttujen kylien koristekasvi, joka kiipeili talojen ja mökkien kuisteilla ja verannoilla. Sieltä se on levinnyt lähiympäristönsä pensaikkoihin, tienvarsille ja lähimetsiin. alan kartta-alueen kallioperä. 27 s. + 1 karttaliite. Geologinen tutkimuslaitos. Espoo. Mäkinen, A. 1964: Havaintoja tervaleppäkasvustoista vesijättömaalla. Suo 1: 16–22. Mäkinen, A. 1965: Kasvillisuustutkimuksen ensiaskeleita Pälkäneellä. Pälkäneen Joulu 1965: 49–52. Mäkinen, A. 1972: Pälkäneen harjuselänteet. Pälkäneen Joulu 1972: 42– 46. K ei ni än ra nt a, A . M äk in en 10 .8 .2 01 1 Cajander, A.K. 1902: Kasvistollisia tutkimuksia Mynämäen, Mietoisten ja Karjalan kunnissa. Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica 23 (2): 1–146. Ericsson, S. 1992: The microspecies of the Ranunculus auricomus complex treated at the species level. Annales Botanici Fennici 29 (2): 123–158. Erkamo, V. 1948: Suomen kasvistollisesti tutkitut alueet. Luonnon Tutkija 52: 86. Ervi, L.O. 1955: Köyliön pitäjän kasvisto. Archivum Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae Vanamo 10: 64–87. Kiitokset Kaikkiaan kenttätyöhön osallistui vuosien mittaan lähes 50 tutkijaa. Erityinen kiitos kuuluu paljon maastotöitä tehneille – Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen aktiiveille Hannu Karhelle, Matti Kääntöselle, Tapio Lahtoselle, Ari Parnelalle – sekä Pentti Alangolle, Ilkka Kytövuorelle ja Pertti Uotilalle. Kirjoittajat Yrjö Ranta ja Ahti Mäkinen ovat saaneet avustusta Societas pro Fauna et Flora Fennicalta ja Pälkäne-Seuralta, mistä suuret kiitokset. Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikkö on taltioinut kaikki havainnot kenttäkorteilta Kastikka-tietokantaan, minkä kautta ne ovat käytössä myös Lajitietokeskuksen tietovarastosta.
22 Lutukka 39. 2023 Mäkinen, A. 1978: Monimuotoinen sinivuokko. Suomen Luonto 2: 79–1. Mäkinen, A. 1979: The black alder swamp Mallasranta, Pälkäne. International Symposion on Classification of Peat and Peatlands. Hyytiälä and Lammi, September 17–21, 1979. Excursion quide. 12 p. Mäkinen, A. 2002a: Kuriiripostia itämailta. Lutukka 18: 114–117. Mäkinen, A. 2002b: Sammakonkello, Pälkäneen ja Tampereen sitkeä uudisasukas. Lutukka 18: 99– 113. Mäkinen, A. 2014: Sotatulokkaita ja kuriiripostia idästä. Pälkäneen Joulu 2014: 18–20. Mäkirinta, U. 1968: Haintypenuntersuchungen in mittleren Süd-Häme, Südfinnland. Annales Botanici Fennici 5: 34–64. Pirkanmaan liitto & Pirkanmaan maakuntamuseo 2005: Pirkanmaan kiinteät muinaisjäännökset. Osa II. Pälkäne: 177–192. Ryttäri, T., Reinikainen, M., Hæggström, C-A., Hakalisto, S., Hallman, J., Kanerva, T. 2019: Putkilokasvit. Teoksessa: Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 182–292. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Soveri, J. 1933: Lammin pitäjän kasvisto. Annales Botanici Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae Vanamo 4 (3): 1–86. Suominen, J. 1961: Karkun pitäjän putkilokasvisto. Annales Botanici Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae Vanamo 32 (2): 1–53 + XVI. Suominen, J. 1974: Maantieluiskanurmetuksista ja tulokaskasveista. Luonnon Tutkija 1974: 12–17. Suvanto, S. 1972: Pälkäneen keskiaika. Teoksessa: Nissilä, V., Pälkäneen historia: 111–226. Pälkäneen kunta. Teivainen, L. 1990: Kasvillisuus ja kasvisto. Teoksessa Pälkäneen kirja: 15–19. Uotila, P. 2002: Pälkäneen Pintele ja hentonäkinruoho. Lutukka 18: 118–129. Virkkala, K. 1972: Pälkäneen geologiasta. Teoksessa: Nissilä, V., Pälkäneen historia: 11–37. Pälkäneen kunta. Vuorinen, J. 1961: Kangasala – Pälkäne. Agrogeologisia karttoja N:o 18. 1–89 + 6 karttaa. Maatalouden tutkimuskeskus. Maantutkimuslaitos. Helsinki. Zidbäck, H.S. 1893: Uppgift öfver fyndorter företrädesvis i norra Österbotten för ett antal vilda växter funna åren 1887–91. (Tillägg till ”Förteckning öfver vilda växter, som blifvit funna i Uleoborgs omnejder o. anst. inom Uleoborgs län”). Käsikirjoitus, 33 s. Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikön arkisto. The vascular plant flora of the western part of Pälkäne Municipality (South Finland) The article gives background data – area description, history of floristic inventory as well as statistics – for the vascular plant flora of the western part of the municipality of Pälkäne, southern Häme (the area preceding incorporation of the municipality of Luopioinen in early 2007). The actual distribution maps, based on the Kastikka Database of the Finnish Museum of Natural History, are available online only . The study area covers 346.41 km², of which 31.1 % is water bodies – including the clean oligotrophic lakes Mallasvesi (55.7 km²), Roine (54.6 km²) and Pälkänevesi (46.3 km²). The soil is mainly till (36 % of the area) but extensive eskers cross the western part of the area, rising locally up to 60 meters above the nearby lake surfaces. On both sides of the eskers there are wide cultivated areas and the densest population clusters. Currently there are slightly more than 6 000 inhabitants in the whole of Pälkäne, with more than 4 000 of these in the western part. Forests cover about 70 % of the land area (with 60 % dominated by spruce, 35 % by pine, 5 % by deciduous trees). There are few peatlands and these mostly drained. The teacher H. S. Zidbäck (1850–1893) pioneered the floristic survey of the area – discovering, for instance, the rare Galium odoratum. In the first half of the 20th century data accumulation in scientific papers and as museum specimens was rather accidental and scarce. A notable find from that era was the first European discovery of Campanula aparinoides in 1912, from a place where this plant of North American origin still grows. The systematic 1 km² grid survey of the floMasmalon alue Pälkäneellä on suppea. Kollolanharjun Kantokylän esiintymän laajuus selvisi kesällä 2004, kun idänkeulankärki löytyi sorakuopilta. Masmaloa on lähes koko sorakuoppien alueella ja paikoin runsaasti, ehkä sadoittain tunturikurjenherneen, tuulenlennon ja punasolmukin seurassa. kasvio ra began in 1973 and was completed in 2011; later data are sporadic only. The distribution maps include finds that were available in the Kastikka database in June 2, 2022. On the maps, the dark green dots indicate finds from the period 1980–2022, finds before 1980 are marked with light green dots. The distribution maps show the range of 762 vascular plant species and 20 nothospecies in 364 grid squares, most of these thoroughly inventoried by dozens of experienced professional or amateur botanists. The observation data are included in Kasviatlas , the online atlas of the distribution of the Finnish vascular plants. The genus Hieracium (although exceptionally wellstudied in this area) is excluded, as well as the genera Pilosella and Taraxacum, and the apomictic species of the Ranunculus auricomus group. Among the last-mentioned there is a species – Ranunculus rantae – so far known only from the study area. At least 80 (10.2 %) of the taxa have been found in at least 300 grid squares. However, most species are rare, and 433 taxa (55.4 %) have been found in fewer than 50 grid squares (94 taxa only in one). At most 431 taxa have been observed in a single grid square. 44 taxa classified as threatened (RE, EN, VU) or nearly threatened (NT) in the latest national Red List have been found in the area, even though some of these only as recent and casual aliens. 24 taxa (mostly ornamental escapes) have not been reported in this century, while about 130 taxa have been reported only in 2000 or later. Most of the latter are of cultivated origin as well, but there are also new finds of locally rare and evidently indigenous plants such as Agrostis vinealis, Asplenium septentrionale, Diplazium sibiricum, Drosera intermedia, Neottia ovata, Nymphaea tetragona and Stellaria aquatica. Coincidence maps present the species richness for 20 different plants of peatlands, esker areas, herb-rich forests, ornamental escapes and also the rarest taxa. Yrjö Ranta ja Hannu Alén, Pälkäne, hannualen14@gmail.com. Ahti Mäkinen, Helsinki & Pälkäne, ahti.makinen01@gmail.com. Raino Lampinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvitieteen yksikkö, Helsinki, etunimi. sukunimi@helsinki.fi 22 K ollo lan ha rju n so ra ku op pa , A . M äk ine n 20 07 22
23 Lutukka 39. 2023 N orjan floora on nyt ilmestynyt vuodesta 1944 lähtien kahdeksana painoksena enimmäkseen nimellä Norsk Flora, mutta myös nimillä Norsk flora og svensk flora (3. ja 4. painos 1963 ja 1974) sekä Norsk, svensk, finsk flora (5. painos 1985). Suomessa ja kai muuallakin opuksesta on käytetty kutsumanimiä Lidin floora tai pelkkä Lid, koska 7. painokseen (2005) asti sen tekijöiksi on merkitty J. Lid ja D. T. Lid eli kirjoittajana botanisti Johannes Lid (1886–1971) ja kuvittajana vaimonsa Dagny Tande Lid (1903–1998). Neljännen ja viidennen painoksen toimittajaksi annetaan Olav Gjærevoll (1916–1994), jonka korvasi kuudennessa ja seitsemännessä painoksessa Reidar Elven. Viime vuonna ilmestyneessä kahdeksannessa painoksessa Lidit eivät enää ole tekijöinä, joiksi ovat nousseet eläkeläisprofessori Elvenin rinnalle neljä naista. Heistä kolme (Charlotte S. Bjorå, Hanne Hegre, Heidi Solstad) on 1970-luvun alussa syntyneitä ja Reidarin tapaan Oslon yliopiston botanisteja. Eli Fremstad on Trondheimissa toimivasta Norjan teknis-luonnontieteellisestä yliopistosta eläköitynyt botanisti. Toki Dagny Tande Lidin piirtämät kuvat ovat yhä floorassa mukana (70 % kuvituksesta!), mutta kuvitusta on täydennetty yli 400 piirroksella uusina pääasiallisina piirtäjinä paremmin kirjailijana tunnettu Anne J. Elven, Pietarissa koulutuksensa saanut taidemaalari ja kuvittaja Svetlana Voronkova sekä Annegi Eide (nettitietojen mukaan jewelry designer ja botanical artist) – kiintoisa kasveistakin innostunut kolmikko. Etukannen värilliset kasvimaalaukset ovat Anne J. Elvenin tuotantoa. Kirjan esipuheen mukaan ne esittävät valkokarhunköynnöstä ja Elven, R., Bjorå, C. S., Fremstad, E., Hegre, H. & Solstad, H. 2022: Norsk flora. 8. utgåva. 1255 s. Det Norske Samlaget. Oslo. ISBN: 9788252198621. Tilattavissa mm. kustantajalta (hinta sidottuna kirjana 899 NOK = noin 72 € + postikulut, e-kirjana 749 NOK = noin 60 € (5.6.2023 tiedon mukaan). Hintoihin lisätään alv 10 %. ? ”Tämä on viimeinen floorani”, toteaa professori emeritus Reidar Elven (s. 1947) Oslon yliopiston herbaariossa. Edessään hänellä on kuusi aikaisempaa painosta, joissa hän on ollut mukana. K uv a: Y ng ve Vo gt / A po llo n Kirjallisuutta ARTO KURTTO Norjan kasvio
25 Lutukka 39. 2023 den 2019 luettelomme mukaan 1 565, 1 002 ja 563, mikä selvästi kertoo Norjan floristisesta ylivoimaisuudesta edullisemman ilmastonsa ja kallioperänsä sekä vaihtelevamman topografiansa ansiosta. Ylivoimaan nähtävästi osallistuvat ansiokkaasti hiljattain vakiintuneet uustulokkaatkin, joiden määrä on vuoden 2004 jälkeen kasvanut Norjassa peräti noin kahdella sadalla. Flooran heimojako ja -järjestys noudattavat PPG:tä (sanikkaiset) ja APG IV:ää (kukkakasvit) kuten myös esimerkiksi vuonna 2019 ilmestynyt Suomen putkilokasvien luettelomme, joka on päässyt arvovaltaiseen seuraan flooraa varten eniten käytettyjen kokoomateosten vain alle kahdenkymmenen lähdeviitteen luetteloon (hyvä me!). Tuo kunniapaikka voi johtua siitäkin, että floora noudattaa jopa hämmästyttävän tarkasti ao. luettelon sukujen ja alempien taksonien rajauksia ja nimistöä. Toki jossain määrin ”makuasioiksi” katsottavia poikkeuksiakin Suomen nykykäytännöstä on, kuten muiden muassa liekojen, noidanlukkojen, virnojen ja luppioiden laajat sukurajaukset, ormion sisällyttäminen sukuun Calamistrum, pikkulehdokin sijoittaminen sukuun Lysiella, enimmät kanukat suvuissa Swida ja Chamaepericlymenum, karpalot suvussa Oxycoccus, haarapalpakkoryhmän käsitteleminen alalajitasoisina yksikköinä, kemin ägelmän, peltokeltamaitteen ja luhtalitukkarotujen lajitasot, ketoja toukokotaskuruohon erottamattomuus, hopeahanhikkiryhmän lajien roduttomuus, amerikkalaisten horsmien luokittelu, mongo lianja tataarivaahteran (ansaitut) lajitasot, vata omassa suvussaan mutta kevättähtimö, lumihärkki ja ketoraunikki eivät, mäntykukka kahden alalajin kera suvussa Monotropa, horkkaja keto? Kuviin viitataan lihavoiduin numeroin sivujen marginaalissa kunkin taksonin kohdalla, ja kuvatauluissa on annettu myös taksonien nimet.
26 Lutukka 39. 2023 katkeron rotuluokittelut toisenlaiset, isorantamatara lajina, karvamustakoiso lajina Solanum decipiens, murattitädyke kahtena lajina, tomaatti suvussa Lycopersicon, villarohtonukula lajina Leonurus quinquelobatus, Erigeron uniflorus ja E. eriocephalus erillisinä lajeina, Conyza erillisenä sukuna, pihasaunio Lepidotheca-suvussa, ketokurho ja idänkurho alalajeina, ruisja vuorikaunokki suvussa Cyanus, peltovalvatissa kaksi alalajia (kehto kalju / kehto nystykarvainen), Mulgedium, Cicerbita ja Mycelis erillisinä sukuina sekä ruijanruoholaukan mahdollinen rodullinen erillisyys ehdotusnimenään subsp. boreale Elven ined. Muun muassa isoröllin kohdalla tunnustetaan, että Norjassa variasjonen er ikkje utgreidd eli muuntelua ei ole selvitetty. Sama todetaan metsälitukasta, jota muistuttava mierolitukka puuttuukin floorasta, vaikka varmasti on nykyään myös Norjassa tavattavissa rikkakasvina. Flooran 2 500 päälajin esittelytekstit sisältävät nimistön ja tuntomerkkien lisäksi kukinta-ajat (kuutena kautena tyyliin MSo–SSo = keskikesä – loppukesä), kromosomiluvut, historiallisen statuksen Norjassa (esim. heimleg = alkuperäinen), kasvuympäristöt sekä norjalaisen levinneisyyden (usein kuntia ja kasvukorkeuden antaen) ja oivallisesti perspektiiviä tuoden kokonaislevinneisyyden kasvillisuusvyöhykkeinä ja maantieteellisinä alueina. Läänien (fylker) ja kuntien (kommuner) määrä, nimistö ja rajat noudattavat edellisessä painoksessa käytettyjä, sillä uudistuksissa jo toteutuneet ja toteumassa olleet tuomitaan esipuheessa ”biologisesti / kasvimaantietellisesti vieläkin mielivaltaisemmiksi” kuin ne. Levinneisyyskarttoja ei kirjassa ole, mutta sen sanallisia levinneisyystietoja voi avata esimerkiksi sivunsa 68 fylkekartan ja internetin sivuston Kunnskapsbank for naturmangfold ( artsdatabanken.no/) hienon Kart-osion avulla. Lajisto-osan käyttämisessä on hyvä muistaa, että toisinaan määrityskaavoissa annetaan tuntomerkkejä, joita itse kuvauksissa ei ole mukana. Onkohan tällä aika häiritsevällä käytännöllä pyritty säästämään tilaa? Toisaalta läheisten lajien kuvaukset ovat usein turhan päiten suurimmalta osaltaan identtisiä, sillä käytännöllistä ja muun muassa Retkeilykasviosta tuttua ”kuten” -vertailutapaa tässä kirjassa ei jostain syystä käytetä. Niin kutsutut kriittiset ryhmät käsitellään – ymmärrettävistä syistä – typistettyinä. Toukoleinikkiryhmä esitellään vain nimellä Ranunculus auricomus agg. mainiten, että sen ”muotoryhmistä” tunnetaan Norjasta vain R. auricomus luultavasti lukuisine lajeineen ja R. monophyllus muutamine lajeineen. Voikukista annetaan määrityskaava neljääntoista maasta tunnettuun sektioon, joista kaikista on myös kuvaus, ja lisäksi pienimmistä sektioista ovat mukana kaikkien lajien määrityskaava ja kuvaukset sekä isommista enintään jonkinlaisten lajiryhmien kuvaukset. Voikeltanoista (Pilosella) kirja sisältää suvun johdannossa testiversioksi kutsutun 15-lajisen esityksen, jossa ”pelkäämme olevan paljon parantamisen varaa”. Ukonkeltanoissa (Hieracium) tyydytään sektioiden määrityskaavaan ja lyhyisiin kuvauksiin; lajeista vain sarjakeltano mainitaan. Sukua ei kuulemma ole Norjassa tutkittu 80 vuoteen … Vierasperäisistä lajeista kerrotaan myös tulotavoista ja -ajoista ynnä luontaisalueesta. Flooran päälajistoon mukaan otettujen vieraslajien määrän voimakas kasvu kertoo niiden luonnonvaraistumisen hurjasta kiihtymisestä Norjassa viime vuosikymmeninä. Esimerkkeinä mainitaan suvut Spiraea ja Cotoneaster sekä havu? Vasta melko hiljattain on ymmärretty, että istutusten rikkakasvina pitkin Eurooppaa tavattava ”metsälitukka” onkin aasialaisperäinen mierolitukka, Cardamine occulta. Myllypuro, Orpaanporras, L. Helynranta 24.7.2017
27 Lutukka 39. 2023 puut, joiden lajimäärät floorassa ovat kasvaneet vuoden 1985 painoksen luvuista yksi, kolme ja kuusi tämän painoksen hurjiin numeroihin 24, 29 ja 54! Monien taksonien perässä on pienemmällä (turhankin pienellä?) kirjasimella huomioita muuntelusta ja taksonomiasta. Nämä nootit voivat olla pitkiäkin ja antavat, toisinaan myös kirjallisuusviitteitä sisältäen, eteviä näkökohtia siitä, että asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia kuin kasvioissa usein annetaan koko totuudesta vaikenemalla ymmärtää ja että Pohjolan kasvistossakin on vielä paljon selvitettävää. Erityisen antoisia ovat pohjoisiin taksoneihin liittyvät pääasiassa taksonomiset nootit, joista ilmeisesti vastaa ainakin pääasiassa Reidar Elven. Hänhän on jo pitkään toiminut voimakkaana moottorina Panarctic Flora -projektissa (PAF), jonka Annotated Checklist of the Panarctic Flora -nettisivusto sisältää niin ikään runsaasti vastaavia nootteja. Toinen Norsk floran taksoniesittelyiden erityisen kiitettävä piirre on ajantasaisen nykytilanteen mainitseminen tarvittaessa eli huomiot yleistymisestä, harvinaistumisesta ja levinneisyyden tuntemuksen puutteista (mm. etenkin risteymissä usein toistuva huomautus truleg oversett ? todennäköisesti tiedettyä yleisempi tai jopa truleg mykje oversett). – Flooran esipuheessa kerrotaan, että herbaarioaineistoihin pohjautuvat tarkistukset, levinneisyystiedot mukaan lukien, jäivät jossain määrin puutteellisiksi koronaviruspandemian takia, mutta kirjan ilmestymistä ei tuon takia haluttu lykätä. Norsk flora on tietysti norjankielinen, tarkemmin sanottuna uustai nykynorjankielinen. Koulussa tai muuten ruotsia oppineelle ja vähänkin kasvitieteellistä sanastoa hallitsevalle sen tekstit kuitenkin avautuvat varsin helposti, niin lähellä lukuisat norjan sanat ovat ruotsin vastineitaan. Toki jonkin verran totuttautumisS va lb ar d, E nd al en , 20 .7 .2 01 3 E gi l M ic ha el se n / M ar kb lo m st er ta voi olla sanoihin sellaisiin kuin noko (jonkin verran), nokso / nokså (aika, melko), berre (ainoastaan, vain), om lag (suurin piirtein, suunnilleen) ja gøyme (kätkeä, piilottaa, peittää näkyvistä). Onneksi netistä löytyy nykyään myös uusnorja – suomi -sanastoja. Erityistä keskittymistä vaativat kirjan pitkän ja paljolti proosamuotoisen johdanto-osan luvut, joissa käsitellään opuksen lajistollista kattavuutta, Norjan lajilukumääriä ja kasviston muutoksia, kuvausten ja määrityskaavojen rakennetta sekä kasvien keräämistä ja nimistöä (huomattavan kattavasti) ja kasvitieteellistä käsitteistöä (peräti 33 sivua ja runsaasti kuvitusta). Lajisto-osaa edeltää vielä heimoihin ja osaan sukuja johtava määrityskaava. Kirjan lopussa ovat erilliset kolmipalstaiset norjankielisten ja tieteellisten kasvinnimien hakemistot, yhteensä 175 sivua. Hakemistojen ansioksi on laskettava suurehko kirjasinkoko – turhan monen nykykirjan hakemistojen käyttämiseen jokseenkin hyväsilmäinenkin tarvitsee luppia ja laatuisaa valaistusta. Tätä uutta Norjan flooraa voin auliisti suositella kaikille Norjan ja ylipäätään Pohjolan ja maailmankin kasveista kiinnostuneille. Määritysoppaan lisäksi se toimii lukemistona, josta jokaisella tarkastelulla löytää kiintoisia lisätietoja ja pohdinnan aiheita. Ne ovat jo olleet avuksi lähitulevaisuudessa päivänvalon näkevän uudenaikaisen Suomen kasvion valmistelutyössäkin jopa antamalla eväät uusien taksonien lisäämiselle maamme flooraan. ? Kasvio kattaa myös Norjan arktiset saaret (Huippuvuoret, Jan Mayen, Karhusaari). Niiden flooraan kuuluu kaikkiaan 194 vakinaista luontaista lajia, joista kolme on Huippuvuorten endemiittejä (kuvan huippuvuortenhanhikin, Potentilla insularis, ohella huippuvuortensorsimo, Puccinellia svalbardensis, ja wilanderinleinikki, Ranunculus wilanderi).
28 Lutukka 39. 2023 K un kasviatlaskartoitus vuonna 1985 käynnistyi, ensisijaisena tavoitteena oli maamme putkilokasvien levinneisyystietojen täydentäminen koko maan kattavan ruutuverkoston avulla (Lahti & Kurtto 1985). Alkuperäinen viisivuotisjakso sai jatkokseen vielä yhden lisävuoden 1990 (Kurtto & Lahti 1989, Lahti & Kurtto 1990). Ensimmäinen Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto julkaistiin levykkeillä jaettuna tietokantana vuonna 1993 (Lahti ym. 1993). Vuodesta 2007 alkaen kartasto on ollut vapaasti saatavilla vuosittain päivitettävänä verkkoversiona (Lampinen & Lahti 2007). Kartoitus kuitenkin jatkui vapaaehtoisvoimin vuoden 1990 jälkeenkin, ja parin vuoden kuluttua on käsillä jo kasviatlaksen 40. kartoitusvuosi. Vuonna 2022 atlasaineistosta tehty analyysi osoitti, että jo alkuperäinen ajanjaksolta 1985–90 kerätty noin 2 200 ruudun atlasaineisto pystyi näyttämään luotettavasti valtakunnallisen levinneisyyden yleispiirteet niillä kasveilla, joiden yleisyys ei vuosikymmenten mittaan ollut paljon muuttunut (Lahti & Lampinen 2022a). Vuoden 1990 jälkeen kertynyt yli 7 000 ruudun lisäaineisto on tuonut esille lähinnä levinneisyyden yksityiskohtien pienipiirteisempää vaihtelua. Toisaalta atlasaineiston pohjalta tehty ajallisten muutosten analysointi paljasti, että isolla osalla lajeista yleisyys ja levinneisyys näyttävät vuosikymmenten mittaan muuttuneen merkittävästi (Lahti & Lampinen 2021, 2022b). Niin ollen olisi perusteltua muuttaa jatkosJotakin vanhaa, Kasviatlaksen toistoruudut kesinä 2018–2022 jotakin uutta
30 Lutukka 39. 2023 Kasviatlasaineistosta tehtyjen kasviston muutosten analyysissa (Lahti & Lampinen 2021, 2022b) on ollut tulosten tulkintaa vaikeuttavia epävarmuustekijöitä. Tärkein niistä on se, että ennen vuotta 2022 jokainen kartoitettu atlasruutu oli uusi, aikaisemmin kartoittamaton. Tämä tarkoittaa sitä, että päätelmät kasviston muutoksista on jouduttu tekemään parhaimmillaankin vain lähellä toisiaan sijaitsevien, biotoopeiltaan ja maankäytön historialtaan erilaisten ruutujen kasviluetteloita vertailemalla. Aineiston keruusta vastanneet tutkijat ja harrastajat ovat saaneet itse valita kartoituskohteensa, ja kiinnostus on kohdistunut aikaisemmin tuntemattomiin ruutuihin. Oma lukunsa ovat luonnollisesti olleet alueelliset kasvistokartoitukset, joissa tietyn alueen kaikista ruuduista on pyritty keräämään kattavat kasviluettelot. Parhaillaan on käynnissä esimerkiksi vuonna 2017 aloitettu Turun kasvikartoitus (Lampinen 2019). Jotta tähän mennessä kertyneen kasviatlasaineiston osoittama kasviston muutos voidaan paremmin vahvistaa todelliseksi, tarvitaan samoista ruuduista tehtyjä toistokartoituksia. Keväällä 2022 olikin lopulta tullut aika kannustaa Kasviatlaksen maastotöitä tekeviä henkilöitä menemään uudelleen ruuduille, jotka on jo kartoitettu aikaisempina vuosikymmeninä. Motivoivana perusteluna tälle toiveelle oli se, että näissä uusintakartoituksissa olisi mahdollista kerätä mielenkiintoisempaa aineistoa kuin uusia, aikaisemmin kartoittamattomia ruutuja tutkimalla. Menetelmät Keväällä esitetty vetoomus tuotti kesän 2022 maastotöiden tuloksena kaikkiaan 25 toistoinventointia aikaisemmin kartoitetuilta ruuduilta. Lisäksi vertailuun otettiin mukaan yksi jo vuonna 2018 vahingossa tehty toistoinventointi, joka oli aikaisemmin jäänyt huomaamatta. Toistoruudut sijaitsevat yhdeksän eri eliömaakunnan alueella Eteläja Pohjois-Suomessa. Ahvenanmaalta, Suomenlahden maakunnista sekä Itä-Suomessa PohjoisSavosta ja Pohjois-Karjalasta Inarin Lappiin ulottuvalta alueelta ei toistoruutuja vielä kertynyt. Kartoittajat saivat maastotöitä varten käyttöönsä ruu? Kasviatlasaineistojen perusteella peltoretikka vaikuttaa Suomessa taantuneen. Syiksi voi arvella ainakin muokattavien peltojen vähenemistä, viljelymaiden viljelymaiden pH:n kohoamista, niin sanottuja kasvinsuojeluaineita (eli rikkakasvimyrkkyjä) ja entistä tehokkaampaa siementarkastusta. Ruutumäärän muutos –8 H el si nm i, R oi hu vu or i, A . K ur tto 14 .7 .2 02 2 Helsinki, Latokartano, L. Helynranta 3.7.2010
31 Lutukka 39. 2023 duilta aikaisemmin löydettyjen kasvien luettelon. Tämä aiheutti epäilemättä kartoittajille paineita löytää vähintään samat kasvit uudelleen mutta antoi samalla viitteitä siitä, millaisilta biotoopeilta puuttuvia lajeja kannattaisi etsiä. Oman inspiraationsa työhön antoivat puolestaan ne kasvit, joita ei ruuduilla aikaisemmin ollut havaittu. Maastokauden jälkeen toistoinventointien tulokset tallennettiin Kastikka-kasvistotietokantaan samanlaisina havaintoerinä kuin kaikkien muidenkin atlasruutujen inventoinnit. Toistoruutujen kirjanpitoa varten tietokantaan luotiin uusi taulu, johon tallennetaan toistoissa erillään pidettävien ajanjaksojen alkuja loppuvuosi. Vuosikymmenten mittaan kasvien luokittelu on muuttunut, ja siksi eri ajanjaksojen vertailussa oli otettava huomioon lajien ja lajiryhmien rajaukset. Vertailussa käytettiin uusinta putkilokasvien taksonomiaa (Kurtto ym. 2023), jossa osa kartoitusyksiköistä on aikaisemmin yhtenäisistä lajeista useammaksi lajiksi pilkottuja lajiryhmiä. Laji otettiin mukaan sellaisenaan, jos sen rajaus oli pysynyt samana koko tarkasteluajanjakson. Jos laji oli jaettu useammaksi lajiksi, vertailussa käytettiin lajiryhmää. Tästä periaatteesta poikkeuksen teki amerikanhorsmaryhmä, jonka molemmat ruuduilla esiintyneet lajit, rusoamerikanhorsma, Epilobium adenocaulon, ja vaalea-amerikanhorsma, E. ciliatum, oli eroteltu inventoinneissa. Risteymät ja apomiktiset suvut jätettiin pois tarkastelusta. Kaikkia tarkasteltuja taksoneita kutsutaan jatkossa kasveiksi. Koska osalla ruuduista havainnointi on jakaantunut useamman vuoden ajalle ja ruuduilta on saattanut kertyä yksittäisiä kasvihavaintoja monelta eri havainnoijalta, päätimme tutkia kasviston muutosta kahden eri ajanjakson tietojen perusteella. Ensimmäinen jakso kattoi vuodet 1985– 1999 ja toinen jakso vuodet 2000–2022. Näille jaksoille sijoittuvista havainnoista kullekin ruudulle laskettiin kokonaiskasvimäärät sekä vain ensimmäisellä, molemmilla ja vain toisella jaksolla havaittujen kasvien määrä. Jaksojen ulkopuolella havaitut kasvit tilastoitiin erikseen, niiden määrä jäi hyvin pieneksi. Ruutujen ensimmäisen ja toisen jakson kasviston samankaltaisuuden mittarina käytimme Jaccardin indeksiä (Jaccard 1900, 1912), joka ilmaisee molemmille jaksoille yhteisten kasviRuutumäärän muutos –5 Ruutumäärän muutos –5 H els ink i, Ö ste rsu nd om , La ss -M alm as , L. H ely nra nta 1.7 .2 01 5 ? Ahonurmikohokki, Silene vulgaris var. vulgaris, on yhä varsin yleinen seuduittain Eteläja ItäSuomessa sekä Kainuusta Kittilän Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä mutta näyttää pikkuhiljaa menettävän esiintymiään ja varsinkin niukkenevan. Nykyoloissa kuvan esiintymää voi jo pitää huomattavan näyttävänä. ? Kevättädyke on todennäköisesti taantunut monen muun ketokasvin tapaan, mutta esiintymiensä vallitsevan pienuuden ja varhain lakastumisen sekä vuosien välisen kokoja määrävaihtelun vuoksi laji on haasteellinen kartoitettava. Se ei näytä juurikaan pystyvän asuttamaan ketomaisiksi muuntuneita nurmikoita, joilta lähisukulaisensa ketotädyke, Veronica arvensis, on saanut paljon korvikekasvupaikkoja.
32 Lutukka 39. 2023 en osuuden kaikista ruudulla havaituista kasveista. Kullekin ruudulle laskettiin EU:n Corine 2018 -maanpeiteaineistosta toiseksi ylimmän tarkkuustason maankäyttöluokkien prosenttiosuudet, jotka on esitetty toistoruutujen koosteessa sivuilla 38–50. Kasviston muutoksen tulkintaa varten valtakunnallisesta kasviatlasaineistosta laskettiin kullekin ruudulta löydetylle kasville esiintymistodennäköisyys vuosille 1985 ja 2022. Kasvien kasvupaikkojen tulkinnassa käytettiin Suomen eliölajien Punaisen kirjan (Hyvärinen ym. 2019) tarkoituksiin tehtyä lajien elinympäristöluokitusta, joka on saatavilla Suomen Lajitietokeskuksen palveluista. Kaikille lajeille ja lajiryhmille tätä elinympäristöluokkaa ei kuitenkaan ollut määritelty. Toistoruutujen koosteessa (s. 38–50) kullekin ruudulle on annettu linkki, jonka avulla voi tutkia ruudun kasviluetteloa Suomen Lajitietokeskuksen palvelussa. Linkistä avautuvaan tilastoon kannattaa asettaa Valitse luettelon sarakkeet -painikkeesta näkyville vanhimman ja uusimman havainnon päiväys ja lajitella luettelo näiden sarakkeiden mukaisesti. Tulokset Oheisessa taulukossa on esitetty kartoitettujen ruutujen kasviston keskeiset tunnusluvut. Kunkin ruudun ensimmäisessä ja toisessa kartoituksessa havaitun kasviston eroja voi tarkastella muun muassa kokonaiskasvimäärän ja ruudulta hävinneiden ja ruudulle ilmestyneiden kasvien näkökulmasta. Kokonaiskasvimäärässä on 21 plusmerkkistä ja neljä miinusmerkkistä muutosta. Yhdellä ruudulla kasvimäärä pysyi täsmälleen samana molemmilla ajanjaksoilla. Ruutujen ensimmäisen ja toisen inventoinnin kasviluetTilastotietoja vuosina 2018–2022 inventoitujen toistoruutujen kasvistosta. Sarakkeiden selitykset: Nro = Ruudun järjestysnumero, N = YKJ-ruudun pohjoiskoordinaatti, E = YKJ-ruudun itäkoordinaatti, Jakso 1 = ensimmäisen inventointijakson kasvimäärä, Vain 1 = vain ensimmäisellä jaksolla (1985–1999) havaittujen kasvien määrä, Yhteiset = molemmilla jaksoilla havaittujen kasvien määrä, Vain 2 = vain toisella jaksolla (2000–2022) havaittujen kasvien määrä, Jakso 2 = toisen inventointijakson kasvimäärä, Kaikki = ruudulta molemmilla jaksoilla havaittu kokonaiskasvimäärä, Erotus = ensimmäisen ja toisen jakson kasvimäärien erotus, Osuus = yhteisten kasvien osuus kaikista kasveista (Jaccardin samankaltaisuusindeksi), Muut = ruudulta vertailussa käytettyjen ajanjaksojen ulkopuolella kirjatut kasvit. Nro N E Jakso 1 Vain 1 Yhteiset Vain 2 Jakso 2 Kaikki Erotus Osuus Muut 1 6709 3255 261 34 227 43 270 304 +9 0,75 5 2 6709 3306 192 27 165 92 257 284 +65 0,58 3 6750 3301 226 19 207 64 271 290 +45 0,72 4 6751 3459 178 12 166 40 206 218 +28 0,76 5 6753 3254 209 19 190 59 249 268 +40 0,71 6 6 6754 3505 238 40 198 50 248 288 +10 0,69 2 7 6758 3207 255 26 229 85 314 340 +59 0,67 1 8 6759 3204 160 12 148 88 236 248 +76 0,60 9 6769 3465 204 18 186 49 235 253 +31 0,74 2 10 6773 3493 210 41 169 28 197 238 -13 0,71 11 6800 3600 343 132 211 21 232 364 -111 0,58 1 12 6800 3608 313 122 191 22 213 335 -100 0,57 13 6800 3609 250 58 192 40 232 290 -18 0,66 14 6858 3452 170 19 151 43 194 213 +24 0,71 15 6859 3437 209 42 167 42 209 251 0,67 6 16 6859 3459 217 28 189 47 236 264 +19 0,72 17 7052 3404 152 14 138 30 168 182 +16 0,76 18 7052 3450 103 15 88 73 161 176 +58 0,50 19 7052 3455 109 9 100 71 171 180 +62 0,56 20 7054 3407 140 26 114 47 161 187 +21 0,61 21 7100 3451 173 24 149 44 193 217 +20 0,69 22 7308 3406 139 9 130 51 181 190 +42 0,68 23 7356 3357 141 16 125 17 142 158 +1 0,79 2 24 7509 3408 130 28 102 47 149 177 +19 0,58 25 7600 3406 67 4 63 19 82 86 +15 0,73 26 7601 3353 112 12 100 22 122 134 +10 0,75 teloiden samanlaisuutta kuvaavan Jaccard-indeksin arvot vaihtelevat nollan ja ykkösen välillä. Indeksi saa arvon yksi silloin kun kaksi kasviluetteloa ovat identtisiä ja arvon nolla silloin kun luetteloissa ei ole yhtään samaa kasvia. Tutkituilla 26 ruudulla indek
33 Lutukka 39. 2023 si vaihtelee välillä 0,50–0,79, valtaosassa arvo on 0,60:n ja 0,75:n välillä. Indeksi osoittaa, että vaikka esimerkiksi ruuduilla 6859:3437 ja 7356:3357 kasvimäärä on ollut molemmilla kerroilla jokseenkin sama, yhteisiä kasveja on inventointikertojen välillä vain 67 ja 79 prosenttia koko kasvistosta. Toisin sanoen, 20–30 % ruutujen kasvistosta on havaittu vain yhdellä inventointikerralla. Nämä tulokset osoittavat, että ruutujen kasvistossa voi tapahtua ajan mittaan merkittävää vaihduntaa, vaikka kokonaiskasvimäärä pysyisikin vakaana. Mielenkiintoista on, että suurimmat pudotukset (–111 ja –100 kasvia) havaittiin ruuduilla, jotka sijaitsevat vain kahdeksan kilometrin päässä toisistaan. Näistä jälkimmäisen ruudun vieressäkin olevassa ruudussa kasvimäärä putosi 18 kasvilla. Näiden ruutujen inventoinneista taustatietoja antaa Kimmo Saarisen erillinen kirjoitus (Saarinen 2023) tässä Lutukan numerossa. Teoriassa ruutujen kasviston muutoksessa pitäisi näkyä se, että ruudulla säilyneet kasvit ovat keskimäärin yleisempiä kuin hävinneet tai ilmestyneet kasvit. Lisäksi muutoksen todennäköisyyden pitäisi olla suurin kasveilla, joiden yleisyys alueella on muutoinkin muuttunut. Näiden oletusten testausta varten kullekin kasville laskettiin koko maan atlasaineistosta esiintymistodennäköisyys toistoruuduilla vuosina 1985 ja 2022. Oheiset tulokset osoittavat, että ruuduilta molemmilla jaksoilla löytyneet kasvit todella ovat alueellisesti paljon yleisempiä (0,73 vuonna 1985 ja 0,78 vuonna 2022) kuin ruuduilta hävinneet tai sinne ilmestyneet kasvit. Myös ruuduilta hävinneiden ja niille ilmestyneiden kasvien keskimääräisten muutosten suunta sopii yhteen alueellisen yleisyyden muutoksen kanssa. Ruuduilta hävinneiden kasvien atlasfrekvenssi on laskenut keskimäärin viisi prosenttiyksikköä (0,43? ??0,38) vuodesta 1985 vuoteen 2022. Ruuduille ilmestyneiden kasvien atlasKasviatlasaineistosta lasketut keskimääräiset esiintymistodennäköisyydet kasvien eri esiintymistyypeille tutkituilla ruuduilla vuosina 1985 ja 2022. Jakso Lkm 1985 2022 Erotus Ei kumpikaan 25 0,13 0,16 0,03 Vain 1985–1999 806 0,43 0,38 -0,05 Molemmat 4095 0,73 0,78 0,05 Vain 2000–2022 1234 0,40 0,56 0,16 Ruutumäärän muutos –4 Ruutumäärän muutos +7 Jo uts a, Le ivo nm äk i, A . K urt to 9.8 .2 01 7 H el si nk i, M yl ly pu ro , A . K ur tto 7. 9. 20 19 ? Vuoden 2021 alueellisessa uhanalaisuusarvioinnissa luhtakuusio on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi hemiboreaalisen vyöhykkeen Lounaisella rannikkomaalla, mutta muualla Suomessa merkittävää taantumista ei vaikuta tapahtuneen. Kasvistokartoituksissa lajin kohtaaminen voi vaatia kovastikin upottaville pinnoille menemistä, ja kukinnan jälkeen niukkojen esiintymien havaitseminen ei aina ole helppoa. ? Metsävaahtera on viime vuosikymmeninä yleistynyt etenkin viljelykarkulaisena, mikä on selvimmin nähtävissä puun yhtenäisen luontaisen alueen pohjoispuolen lukemattomina uudisesiintyminä Oulun korkeudelle saakka. Sama ilmiö on nähtävissä hieman heikompana metsätammella.
34 Lutukka 39. 2023 Kasvit, joilla havaintoruutujen määrä laski eniten ensimmäisen ja toisen jakson välillä. Sarakkeiden selitykset: Ruutulkm = ruudut, joilta kasvi on havaittu ainakin yhdellä jaksolla, Vain 1 = ruudut, joista havainto vain ensimmäisellä jaksolla, Molemmat = ruudut, joista havainto molemmilla jaksoilla, Vain 2 = ruudut, joista havainto vain toisella jaksolla, Muutos = ruutumäärän muutos. Kasvi Ruutulkm Vain 1 Molemmat Vain 2 Muutos Raphanus raphanistrum 10 9 1 –8 Nardus stricta 12 9 1 2 –7 Antennaria dioica 17 7 8 2 –5 Bistorta vivipara 17 8 6 3 –5 Erysimum cheiranthoides 20 6 13 1 –5 Fumaria officinalis 15 6 8 1 –5 Hypochaeris maculata 5 5 –5 Silene vulgaris 10 7 1 2 –5 Stellaria longifolia 13 6 6 1 –5 Thlaspi arvense 14 8 3 3 –5 Veronica verna 8 6 1 1 –5 Calamagrostis neglecta 10 4 6 –4 Cardamine pratensis 11 5 5 1 –4 Carex vesicaria 14 6 6 2 –4 Dryopteris cristata 5 4 1 –4 Empetrum nigrum 19 4 15 –4 Hippuris vulgaris 5 4 1 –4 Pedicularis palustris 5 4 1 –4 Pyrola chlorantha 7 5 1 1 –4 Sparganium natans 12 5 6 1 –4 Stellaria media 20 4 16 –4 frekvenssi puolestaan on noussut keskimäärin 16 prosenttiyksikköä (0,40 ? 0,56). Yksittäisillä ruuduilla näistä suurista linjoista kuitenkin on selviä poikkeuksia, sen osoittavat toistoruutujen koosteessa (s. 38–50) esitetyt atlasfrekvenssien ruutukohtaiset arvot. Tämän aukeaman taulukoissa on luettelo kasveista, joilla havaintoruutujen määrässä on jaksojen välillä ollut suurin pudotus tai lisäys. Näissä taulukoissa on paljon kasveja, jotka ovat esiintyneet jo valtakunnallisissa muutostilastoissa (Lahti & Lampinen 2021, 2022b). Sellaisia ovat taantuneista mm. peltoretikka, Raphanus raphanistrum, ahokissankäpälä, Antennaria dioica, nurmikohokki, Silene vulgaris, ja lamparevesikuusi, Hippuris vulgaris. Yleistyneiden joukossa ovat atlasaineiston aiemmista analyyseistä tutut menestyjäkasvit komealupiini, Lupinus polyphyllus, leveäosmankäämi, Typha latifolia, rusoamerikanhorsma, Epilobium adenocaulon, rentohaarikko, Sagina procumbens, ja puna-ailakki, Silene dioica. Sivun 36 taulukossa on esitetty eri biotoopeilla kasvavien kasvien ruutuesiintymien määrä. Eniten esiintymiä on perinnebiotooppien ja muiden ihmisvaikutteisten paikkojen kasveilla. Metsäkasvien esiintymiä on toiseksi eniten, rantojen ja soiden kasveja jo selvästi vähemmän. Ruutumäärän muutos +6 34 H els ink i, R uo ho lah ti, Itä m ere nto ri, L. H ely nra nta 16 .7 .2 01 8 ?Jänönsalaatti on viime aikoina laajentanut alueettaan pohjoisen ja idän suuntiin. Se on myös yleistynyt metsissä ja hyvinkin näkyvästi erilaisilla rikkapaikoilla, jopa kaupunkien istutuksissa ja katuja rakennusraoissa.
35 Lutukka 39. 2023 Keskimäärin kaksi kolmannesta esiintymistä löytyi molemmilla ajanjaksoilla. Kasvistoltaan epävakain biotooppi olivat vedet, missä kasveilla molempien ajanjaksojen esiintymiä oli vain 47 prosenttia. Vakain puolestaan olivat metsät, joissa kolme neljännestä esiintymistä (76 %) löytyi molemmilla ajanjaksoilla. Kaikilla biotoopeilla vain toisella jaksolla havaittujen esiintymien määrä oli suurempi kuin vain ensimmäisellä jaksolla havaittujen. Tarkastelua Atlasruutujen toistoinventoinnit osoittavat jo näinkin pienen ruutumäärän perusteella, että kasvistomme todella on muutoksessa. Jo parissa – kolmessa vuosikymmenessä kilometriruuduilla voi tapahtua kasvistovaihduntaa, jossa jopa kymmeniä prosentteja lajeista korvautuu toisilla. Tulokset osoittavat myös sen, että vakaimpia ovat ruuduilla yleiset kasvit. Niiden yleisyys saattaa ruudun sisällä muuttua tutkimusjaksojen välillä, mutta ei niin paljon, että seurauksena olisi kasvien häviämisiä tai uusia esiintymiä. Kasviston muutoksissa on kuitenkin paljon paikallisia eroja, kuten toistoruutujen koosteen (s. 38–50) ruutukohtaisista tiedoista käy ilmi. Tulkinnassa on kuitenkin syytä pitää mielessä, että kasKasvit, joilla havaintoruutujen määrä kasvoi eniten ensimmäisen ja toisen jakson välillä. Sarakkeiden selitykset: Ruutulkm = ruudut, joilta kasvi on havaittu ainakin yhdellä jaksolla, Vain 1 = ruudut, joista havainto vain ensimmäisellä jaksolla, Molemmat = ruudut, joista havainto molemmilla jaksoilla, Vain 2 = ruudut, joista havainto vain toisella jaksolla, Muutos = ruutumäärän muutos. Kasvi Ruutulkm Vain 1 Molemmat Vain 2 Muutos Lupinus polyphyllus 17 6 11 11 Euphrasia nemorosa 12 4 8 8 Phegopteris connectilis 20 12 8 8 Typha latifolia 15 7 8 8 Acer platanoides 12 5 7 7 Amelanchier spicata 9 2 7 7 Epilobium adenocaulon 21 14 7 7 Scrophularia nodosa 12 5 7 7 Calamagrostis phragmitoides 26 20 6 6 Carex brunnescens 20 14 6 6 Juncus alpinoarticulatus 19 2 9 8 6 Lactuca muralis 7 1 6 6 Lycopodium clavatum 21 4 7 10 6 Moehringia trinervia 13 7 6 6 Omalotheca sylvatica 20 2 10 8 6 Quercus robur 10 4 6 6 Ribes rubrum -ryhmä 20 14 6 6 Sagina procumbens 23 1 15 7 6 Scirpus sylvaticus 17 11 6 6 Scutellaria galericulata 10 1 2 7 6 Senecio sylvaticus 10 4 6 6 Silene dioica 17 11 6 6 Spergularia rubra 12 1 4 7 6 Tussilago farfara 22 16 6 6 Ruutumäärän muutos +6 H el si nk i, K ur ki m äk i, L. H el yn ra nt a 7. 6. 20 23 ? Lehtoarhon tapaa entistä useammin rikkakasvin tapaisena istutuksista ja pihanlaiteilta, jopa joutomailta. Kuvassa se on suojassa ruohonleikkureilta rivitalon pihaterassin aidan alusella ja saa tukea kanaverkosta.
36 Lutukka 39. 2023 vin yleisyys ruudulla vaikuttaa myös sen havaittavuuteen. Mitä harvinaisempi kasvi on, sitä suurempi on todennäköisyys, että se jää huomaamatta jommallakummalla tai molemmilla inventointikerroilla. Siksi osa harvinaisempien kasvien häviämisistä ja ilmestymisistä saattaakin olla seurausta kasviluetteloiden epätäydellisyydestä. Eri ajanjaksoilla kartoittajien kulkureitit ja inventointiajankohdat ruuduilla ovat olleet erilaisia, ja kartoittajien välillä on eroja esimerkiksi ruudun ennakkotuntemuksessa, kasvintuntemuksessa, huolellisuudessa ja siinä, milloin joRuutujen kasviston muutostyypit kasvien pääelinympäristön mukaan ryhmiteltyinä. Vain 1 = vain ensimmäisellä jaksolla (1985–1999) havaittujen kasvien määrä, Molemmat = molemmilla jaksoilla havaittujen kasvien määrä, Vain 2 = vain toisella jaksolla (2000–2022) havaittujen kasvien määrä. Luvut ovat tietyllä biotoopilla kasvavien kasvien ruutuesiintymiä. Suluissa on esiintymien osuus kaikista kyseisen biotoopin esiintymistä. Pääelinympäristö Vain 1 Molemmat Vain 2 Yhteensä Ihmisvaikutteiset ympäristöt 277 (0,14) 1330 (0,68) 355 (0,18) 1962 (1,00) Metsät 130 (0,09) 1129 (0,76) 222 (0,15) 1481 (1,00) Rannat 119 (0,15) 486 (0,60) 205 (0,25) 810 (1,00) Suot 109 (0,14) 532 (0,69) 130 (0,17) 771 (1,00) Ei määritelty 101 (0,14) 413 (0,56) 225 (0,30) 739 (1,00) Kalliot ja kivikot 30 (0,16) 120 (0,63) 40 (0,21) 190 (1,00) Vedet 38 (0,23) 77 (0,47) 49 (0,30) 164 (1,00) Tunturipaljakat 1 (0,07) 8 (0,53) 6 (0,40) 15 (1,00) Yhteensä 805 (0,13) 4095 (0,67) 1232 (0,20) 6132 (1,00) kin kasvi tulkitaan luonnonvaraiseksi. Yksi ja sama kartoittajakin voi yhdellä ruudulla tehdä virkeänä, mukavassa säässä ja kulkukelpoisuudeltaan hyvässä maastossa kovin toisenlaista jälkeä kuin toisella ruudulla väsyneenä ja nälkäisenä, sateessa ja ryteikössä. Oletettavaa onkin, että eri ajanjaksojen havainnoissa on epätasaisuutta varsinkin jos kasvi on harvinainen, vaikeasti havaittava tai tunnistettava, hankalapääsyisessä paikassa kasvava, kovin aikaisin lakastuva tai myöhään kehittyvä. Tarkempaa analyyRuutumäärän muutos +6 H els ink i, H ert to nie m i, S iilit ien m etr oa se m a, L. H ely nra nta 21 .7 .2 01 6 ? Kalliovillakko on viime vuosikymmeninä yleistynyt eteläisellä pääalueellaan ja saavuttanut uusia alueita sen pohjoispuolelta. Paljolti menestys perustuu ihmisen suurestikin muuntamien paikkojen enentyneeseen ainakin tilapäiseen asuttamiseen. Aurattujen ja laikutettujen hakkuualojen, sorakuoppien, kesantopeltojen ja sen sellaisten vallitsevasti karunlaisten paikkojen ohella lajille käyvät nykyisin jopa yllättävän ravinteikkaat istutukset.
37 Lutukka 39. 2023 ? Kartoitusoloillakin voi olla vaikutus tulokseen. Juvan Rautjärven Vääräsaaressa jouduttiin pitämään sadetta niin kauan, että ... hmm ... harmituksen lisäksi tuli vilukin. 8.7 .2 02 1 L. H ely nra nta siä emme tässä yhteydessä kuitenkaan ryhdy tekemään. Ruutujen toistoinventoinneista saatiin jo ensimmäisenä kesänä kokoon niin paljon uutta mielenkiintoista tietoa, että toivomme alkaneenkin kesän atlaskartoittajien harkitsevan mahdollisuutta toistaa lisää viime vuosisadan puolella edellisen kerran kartoitettuja ruutuja. Ensisijaiseksi kohteeksi suosittelemme edel37 leen 50 kilometrin välein olevien peninkulmaruutujen sisällä tehtyjen kartoitusten toistoja, tavoitteena keskittää kasviston seuranta jatkossa näille ruuduille. Kiitokset Kiitoksen ansaitsevat kaikki atlasruutuja kartoittaneet henkilöt, jotka ovat mahdollistaneet toistoinventointien toteutuksen. Nämä henkilöt on ruuduittain lueteltu toistoruutujen koosteessa sivuilla 38–50. Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. 704 s. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Jaccard, P. 1900: Contribution au problème de l’immigration post-glaciaire de la flore alpine. Bulletin de la Société Vaudoise des Sciences Naturelles 36: 87–130. Jaccard, P. 1912: The distribution of the flora in the Alpine zone. Annals of Botany 11: 37–50. Kurtto, A. & Lahti, T. 1989: Kasviatlakselle lisäkesä. Lutukka 5: 102. Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Uotila, P., Hämet-Ahti, L., Leikkonen, M., Pihlajaniemi, L., Räsänen, J., Sennikov, A., Toivonen, H. & Väre, H. 2023: Putkilokasvit, Tracheophyta. – Julkaisussa: Suomen Lajitietokeskus 2023. Lajiluettelo 2022. Suomen Lajitietokeskus, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto, Helsinki. Lahti, T. & Kurtto, A. 1985: Suomen kasviatlasprojekti alkaa kesällä 1985. Lutukka 1: 4–5. Lahti, T. & Kurtto, A. 1990: Kasviatlas siirtyy jatkoajalle. Lutukka 6: 27–30. Lahti, T. & Kurtto, A. 1993: Suomen putkilokasviston seurantajärjestelmä – perustaa ja ehdotuksia. Lutukka 9: 67–71. Lahti, T., Kurtto, A. & Lampinen, R. 1993: Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto. Versio 1.0. 16 s. + 1593 karttaa tietokantana. Helsingin yliopisto. Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvimuseo. Lahti, T. & Lampinen, R. 2021: Change in the occurrence of common vascular plants in Finland between 1960–2000 and 2001–2019. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 97: 89–102. Lahti, T. & Lampinen, R. 1922a: Kasviatlaksen kolmas ulottuvuus. Lutukka 38: 38–46. pdf Lahti, T. & Lampinen, R. 2022b: Muutosta kasviatlaksen kartoilla. Lutukka 38: 47–55. pdf Lampinen, J. 2019: Turun kasvit -hanke: Tule mukaan kartoitukseen! Lutukka 35: 60–63. Lampinen, R. & Lahti, T. 1987: Uusi kasviatlas on valmis. Lutukka 23: 58–62. Saarinen, K. 2023: Vanhoille atlasruuduille Ruokolahdella – missä kasvit luuraavat? Lutukka 39: 51– 56. Suominen, J. 1965: Maamme kasvistotietojen kokoamisesta ja kartoituksesta. Luonnon Tutkija 71: 73–77. Re-surveying Finnish atlas squares in 2018–2022 The vascular flora of 26 atlas squares (size 1 km × 1 km), originally inventoried between 1985 and 1999, were re-surveyed in 2018– 2022. The results showed that in most cases 60–75% of the flora was the same in both surveys, whereas 25–40% of the species had either disappeared or been found as new in the squares. The species found in both surveys were on the average more common that those species found in only one survey. On average, species found only in the second survey had also become more common at a national scale, whereas those found only in the first inventory had become less common. However, there was remarkable variation in these trends in individual squares. The total number of species increased in 21 squares and decreased in four squares. The largest increase was 76 species, and the greatest loss 111 species per square. These preliminary results indicate that interesting insights into the dynamics of the vascular flora of Finland can be obtained by re-surveys of the atlas squares. Tapani Lahti ja Raino Lampinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvitieteen yksikkö, Helsinki, etunimi.sukunimi@helsinki.fi Johanna Hallman, Keski-Suomen ely-keskus, johanna.hallman@saunalahti.fi Anni Kiviniemi, Voikkaa, annikiv@hotmail.com Heino Kulju, Pyhäjärvi, kuljuntt@pp.inet.fi Jaakko Nurmi, Turku, jnurmi@utu.fi Kimmo Saarinen, Joutseno, kimmo.o.saarinen@ gmail.com ? Punasolmukki ilmaantuu etenkin soran tai kalliomurskeen mukana helposti jopa syrjäisten pikkuteiden varsille ja kesämökkien pihoille. H el si nk i, La nd bo , as un to al ue , L. H el yn ra nt a 7. 7. 20 12 Ruutumäärän muutos +6
51 Lutukka 39. 2023 M aaliskuussa 2022 laatikkoon napsahti sähköpostiviesti Tapani Lahdelta, joka vuosikymmenien ajan on pitänyt huolen valtakunnallisen päiväperhosseurannan tietoteknisistä virityksistä. Vaihteeksi vähän muuta kuin perhosasiaa, viesti kuitenkin alkoi ja jatkui mahdollisiin kasvikartoituksiin, joiden kohteena olisivat alkuperäisten 50 kilometrin tasavälein sijoittuvien peninkulmaruutujen sisällä olevat kasviatlasruudut. Tavoitteena oli aikaisempien havaintojen pohjalta käydä tutkimassa, mitä kasvilajeista löytyy edelleen ja mitä uusia lajeja ruuduille on kenties ilmestynyt. Haaste kuulosVanhoille atlasruuduille Ruokolahdella ti siinä määrin mielenkiintoiselta, että innostuin hetimiten mukaan. Lähin kohderuutu sijoittui Ruokolahdelle (680:360), jonka kymmenen neliökilometriruutua Esa Kotanen oli inventoinut vuosina 1985–1989. Maastokauden sekaan uskaltauduin lupaamaan enintään kolme uusintaruutua, joista yksi sijoittui Sikasenkylään ja kaksi vierekkäistä valtatie kuuden jakamana Narsakkalan ja Kopsalan kylille. Huhtikuussa Raino Lampinen jakoi vielä ohjeet maastokaudelle, jota varten ruutukolmikolle oli valmiina lomakepohjat aiemmin havaituista kasveista (sisältäen atlaskartoituksen ohella muutkin ruudusta havaitut kasvit) sekä ”puutelista” lajeista, jotka frekvenssien perusteella todennäköisimmin voisivat ruudulla kasvaa. Helppo homma! Maastoon, maastoon Ehdin kesän aikana kolmeen neliökilometriruutuun kuutena päivänä 21.5.–11.8.2022 välisenä aikana. Toukokuun ja elokuun ainoat kartoituspäivät kiertelin kaikissa kolmessa, mutta kesäkuun ja heinäkuun neljä maastopäivää kohdentuivat kukin yhteen ruutuun. Jokaisessa neliökilometriruudussa kävin ainakin kolmena päivänä, joten jokainen tuli käveltyä jotakuinkin kattavasti läpi. KIMMO SAARINEN Missä kasvit luuraavat? Centaurea phrygia, Juva, Nuutilanmäki, A. Kurtto 6.7.2021
52 Lutukka 39. 2023 Kesän edetessä kierrokset alkoivat mennä yhä enemmän niin kutsutusti nahan alle. Etsintäretkien havaintoja ja tuntemuksia hiersi suoranainen epäusko, jota tilitin elokuisessa sähköpostiviestissä Lahdelle ja Lampiselle. ”Hektistä maastohommaa on ollut kesä täynnä, mutta suotuisten säiden saattelemana olen ehtinyt myös atlasruutuja kartoittamaan Ruokolahdella. Kolme kilometriruutua on ollut työn alla, mutta ihmettelen kyllä, minne kasvit ovat sieltä kadonneet... Olen tehnyt kolme tai neljä maastopäivää jokaisella ja löytänyt niiltä 20– 40 uutta lajia per ruutu, kulkenut karttatulkinnan perusteella ”kaikki” erilaiset elinympäristöt suht kattavasti läpi, ja silti on jäänyt löytämättä parhaastakin ruudusta yli 50 lajia ja kahdesta muusta yli sata lajia! Ihan käsittämätöntä – en yksinkertaisesti tiedä, mihin mennä löytääkseni moisia lajimääriä. Vanhoista lajeista tuntuvat kadonneen erityisesti a) suolajit, b) rantalajit, c) peltorikat, d) ketoja kalliolajit. Kysymys ei varmasti ole tunnistamisen vaikeudesta, mutta liekö kasvillisuuden muutokset oikeasti olleet noin rajuja vain 40 vuodessa?” Loppuun pohdiskelin, pitäisikö vielä vaan jaksaa maastoon vai jatkaako suosiolla seuraavana kesänä. Lähetin kuitenkin lajiluetteloni syksyllä, vaikka kartoitustyötä leimasi melkoisen epäonnistumisen tunne. Kopsala (6800:3609) oli tulokseltaan edustavin: aiemmin tiedossa 250 lajia, nyt 232 lajia. Uusia oli joukossa 40 ja ”vain” 58 vanhaa jäi löytämättä neljän kartoituspäivän aikana. Sikasenkylästä (6800:3600) löytyi niin ikään 232 lajia, mutta peräti 132 ruudulta aiemmin havaittua lajia jäi löytämättä; uusina kirjasin kolmen kartoituspäivän aikana 21 lajia. Narsakkalan (6800:3608) lista jäi hieman lyhyemmäksi, vain 213 kasvilajia, joista 22 oli uusia. Vanhoja sen sijaan jäi kolmen kartoituspäivän aikana löytämättä pitkä liuta, kaikkiaan 122 lajia. Lukujen valossa Kopsalan ruudun päivää muita pidempi kartoituspanos näytti siis antavan paremman tuloksen. Sikasenkylän mittavinta lajikatoa voi selittää se, ettei ruudun viljellymmälle eteläpuoliskolle painottuneille maastokierroksille osunut kunnolla kuin 45 hehtaariruutua; Narsakkalan ja Kopsalan kartoitusreiteillä sellaisia oli 61 ja 64. Uudet lajit eivät yllättäneet. Ainakin kahdesta ruudusta kirjattiin ensimmäistä kertaa muun muassa jättipoimulehti, Alchemilla mollis, karhunköynnös, Convolvulus sepium, metsätammi, Quercus robur, ja vaahtera, Acer platanoides – sekä ainoana kaikista kolmesta le? Jos leveäosmankäämistä ei ollutkaan vanhemmalta aikajaksolta yhtään havaintoa, nyt se tavattiin kaikista kolmesta ruudusta... ? ... kun taas peltohatikka löytyi aikoinaan kaikista kolmesta ruudusta, mutta viime kesänä muokattujen maiden tavallinen rikka jäi havaitsematta jokaisesta. A nn a Vu ori 21 .7 .2 01 3 A nn a Vu ori 11 .8 .2 01 3
54 Lutukka 39. 2023 veäosmankäämi, Typha latifolia. Mutta ne vanhat… En usko, että olisin pystynyt merkittävästi parempaan tulokseen lisämaastopäivien tai hehtaariruutujen myötä. Tukea sain samoihin aikoihin ”puhtaalta pöydältä” tehdystä kasvi-inventoinnista Taipalsaaren Kurenniemessä. Kirjasin toisen luontoaktiivin kanssa kahdella muutaman tunnin maastoretkellä noin 270 kasvilajia jotakuinkin neliökilometrin alueelta. Kolmantena retkipäivänä listalle kertyi enää yksittäisiä osumia, joten kyllä kolmen maastopäivän pitäisi antaa aika kattava kuva neliökilometriruudun kasveista. Ja silti – yli sata puuttuvaa lajia kahdessa Ruokolahden ruudussa! Siis missä hatikka ja pihatähtimö? Ruokolahden ruuduilta eivät todellakaan olleet hukassa harvinaisuudet tai vaikeasti tunnettavat lajit. Seuraavassa taas liki suoraa lainaa toisesta elokuisesta sähköpostiviestistä (taksonirajausten takia lajiluvut hieman poikkeavat lopullisista): ”Pahinta tarjoilee Ruokolahden Sikasenkylä, josta minulla on 218 varmennettua vanhaa lajia ja 21 uutta = 239 lajia, mutta vanhoista on jäänyt löytämättä peräti 141 lajia – liki 40 %! Joukossa on muun muassa sellaisia ”erikoisuuksia” kuin ahomatara, Galium boreale, jokapaikansara, Carex nigra, kallioimarre, Polypodium vulgare, kurjenkello, Campanula persicifolia, lehtopähkämö, Stachys sylvatica, nurmikaunokki, Centaurea phrygia, purtojuuri, Succisa pratensis, rantaminttu, Mentha arvensis, suomuurain, Rubus chamaemorus, jne. Narsakkalasta on vastaavasti 193 varmennettua ja 24 uutta = 217 lajia, mutta täälläkin peräti 127 puuttuvaa. Ei ole suuria harvinaisuuksia niidenkään joukossa. Kattavinta jälkeä olen saanut aikaan Kopsalan ruudussa: 196 varmennettua ja 43 uutta = 239 lajia, ja puuttuvia on vain (?) 59. Niiden joukosta löytyvät muun muassa viljelymaiden hatikka, Spergula arvensis, kylänurmikka, Poa annua, nurmiraiheinä, Lolium pratense, kaikki peipit, Lamium, peltokorte, Equisetum arvense, peltomatara, Galium spurium, peltoretikka, Raphanus raphanistrum, peltovillakko, Senecio vulgaris, pihatähtimö, Stellaria media, ja seittitakiainen, Arctium tomentosum, joitakin tavallisimpia mainitakseni. Ja katsokaas ruutua kartalta (6800:3609): sen pellot ja niiden reunat on aika äkkiä kuljeksittu!” ? Jättipoimulehti nousi Suomessa suosioon julkisten massaistutusten ja kotipuutarhojen kasvina vasta 1900-luvun loppuvuosina. Sittemmin laji on tavattu karkulaisena ainakin noin 50 paikalta, pääosin 2010ja 2020-luvuilla. Se pystyy asettumaan jopa sulkeutuneeseen niittykasvillisuuteen ja saattaa ajan oloon äityä haitalliseksi vieraslajiksi. H els ink i, P uro niit ty, 4.7 .2 01 3 L. H ely nra nta
55 Lutukka 39. 2023 Ei siis ihme, että ”kauppalistan” kanssa kulkeminen alkoi tuntua epämieluisammalta kuin tavanomainen atlasruudutus. Paineita ja lisää paineita – missä luuraavat valkolehdokki, Platanthera bifolia, ja tähtitalvikki, Moneses uniflora, tai soiden tavalliset sarat ja villat? Entä viljelysmaiden ”jokapaikan” rikat? Raino kyllä laittoi viestiä, että pellot ovat nykyään niin hyvin hoidettuja, ettei yksivuotisia rikkoja tahdo löytyä muualta kuin siitä aukosta, mistä pellolle ajetaan traktorilla tai puimurilla. Mutta nekin tuli katsottua aika tarkasti. Kun loppukesällä laskin perhoslinjaa Joutsenon Korvenkylässä, rikkakasvien höystämää kaurahalmetta kävellessä välähti, miksi kenties niin moni rikka jäi Ruokolahdelta löytämättä – eihän siellä enää viljelty viljaa tai mitään sellaista, joka edellyttäisi maan muokkaamista. Pellot olivat järjestään ylivuotista ”perusheinää” ja moni puski jo reunoiltaan pensaikkoa. Aktiiviviljely on selvästi hiipunut ja ehkäpä läpeensä ojitetut suotkin ovat jo siinä määrin metsittyneet, ettei tavallisiakaan suolajeja enää osu eteen kuten reipas kolme vuosikymmentä sitten. Tämän Lutukan numeron yhteenvedossakin (Lahti ym. 2023) Ruokolahden ruutujen lajiromahdus on poikkeuksellista ja kiusallisen silmiinpistävää. Niinpä palasin alkulähteille ja kysyin 1980-luvulla Ruokolahden ruutuja inventoineelta Esa Kotaselta, mikä mahtaisi selittää puuttuvien lajien suurta määrää. Valitettavasti Esa ei enää löytänyt kopioita alkuperäisistä kartoituksista, mutta alkoi epäröidä, josko silloisiin tallennuksiin olisi eksynyt lajeja muista samanaikaisesti työn alla olleista maastokorteista. Huolellinen listaaja olen maastossa kulkiessani pyrkinyt olemaan, ja sellainen Esa Kotanen on varmasti ollutkin. Todettakoon kuitenkin, että Ruokolahden ruutukolmikon lajimäärät olivat aiemmalla vertailujaksolla poikkeuksellisen suuria – liki sata lajia enemmän (302) kuin muissa Eteläja Keski-Suomen ruuduissa keskimäärin (209 lajia). Kesän 2022 kartoituksissa la?? Lehtopähkämö ja tähtitalvikki kuuluvat niihin ”pikkuharvinaisiin” kasveihin, joiden kohtaaminen maastossa aina ilahduttaa. Tähtitalvikki on luokiteltu Suomen kahdessa lounaisimmassa arviointivyöhykkeessä eli tammivyöhykkeessä alueellisesti uhanalaiseksi. Helsinki, Kallahdenniemi, L. Helynranta 22.6.201 Helsinki, Landbo, Brakvedskärr, 14.7.2012 L. Helynranta
56 Lutukka 39. 2023 jimäärät olivat jotakuinkin samaa tasoa niin Ruokolahden ruuduissa (keskimäärin 226 lajia) kuin muissa uudelleen inventoiduissa eteläisissä ruuduissa (237 lajia). Ja kuka niitä nimiä muuttaa? Kenttäkortilla kasvinimet olivat Kasviatlaksen viimeisimmän nimistön mukaisia, joten hyttysten seassa kuusikoissa, umpitiheillä ojikoilla ja kävelyyn liki vaarallisilla avohakkuilla piti monta kertaa pähkäillä vielä outojen kasvinimienkin kanssa. Ervilia sylvatica? Omalotheca sylvatica? Spinulum annotinum? Turritis glabra? Ymmärrän yhä paremmin kokeneempien kollegoiden tuskailua ja viljelemäänsä ”vanhaa nimistöä” – taidanpa itsekin lukeutua samaan joukkoon, jota myötätuntoisesti hymähdellen yritetään ymmärtää. Vicia sylvatica takaisin! Atlasruutujen uusintakartoituksesta ei silti jäänyt mitään hampaankoloon. Mielenkiinnolla luen yhteenvetoa, miten muut ovat selviytyneet omilla hakukierroksillaan paremmin. Botanisteja kannustan kovasti atlastalkoisiin. Kun tässä talven verran on toivuttu, niin tänä kesänä ollaan taas valmiina, vanhoille ja uusille ruuduille. Kiitokset Lämmin kiitos Tapani Lahdelle ja Raino Lampiselle maastokauden 2022 haastavimmasta kartoitustehtävästä sekä pyynnöstä jakaa näitä kokemuksia muillekin uusintainventoijille. Lahti, T., Lampinen, R., Hallman, J., Kiviniemi, A., Kulju, H., Nurmi, J. & Saarinen, K. 2023: Jotakin vanhaa, jotakin uutta. Kasviatlaksen toistoruudut kesinä 2018–2022. Lutukka 39(1): 28–50. Re-surveying atlas grid squares in Ruokolahti, SE Finland – where are all the common weeds and sedges? In summer 2022, I participated in a project aimed at re-surveying the original atlas grid squares dating back to the 1980s. I spent six days recording the vegetation of three 1 km × 1 km grid squares in the rural community of Ruokolahti. Changes in the vegetation were evident. When compared to the previous plant lists, approximately one in three species was not recorded (58, 122 and 132 species per grid square respectively). They clearly outnumbered the newcomers (21, 22 and 40 species per grid square) which included mostly new alien species. Those which have disappeared (or were not recorded) consisted of various common species of fields, meadows, bogs, and rocks. Kimmo Saarinen, Joutseno. kimmo.o.saarinen@ gmail.com ?? Omalotheca sylvatica – että mikä? H ein äv es i kk , urh eilu ke ntä n lait a, A . K urt to 10 .7 .2 01 9 P elk os en nie m i, P yh ä, P ola r-ri nte en pa rkk ipa ikk a, A . K urt to 18 .9 .2 01 9
57 Lutukka 39. 2023 V armaa muistikuvaa ei ole, mutta saatoin hyvinkin nähdä jättipalsamin, Impatiens glandulifera, ensimmäisen kerran elokuussa 1985. Keräsin silloin 14-kesäisenä yläkoululaisena vaatimattoman yhden kukkavarren ja muutaman lehden näytteen Lappeenrannan Hovinpellolta, jossa kasvia etiketin mukaan oli tienpientareella runsaasti puutarhasta karanneena. Sen jälkeen palsamia on tullut katseltua monessa paikassa – ani harvoin pihoilla, mutta sitäkin useammin tienvarsilla, meluvalleilla, maakasoilla, sorakuopissa, pellonpientareilla, hakkuuaukoilla, polunvarsilla, KIMMO SAARINEN metsänreunoilla, ojanpenkoilla, puronvarsilla, rannoilla ja yleisesti taajamissa asutuksen tuntumassa, mutta myös syrjäseuduilla kaukana kaikesta. Erityisesti jättipalsamin ylivalta on syöpynyt mieleen Lappeenrannan kaupungin jätevesiä kuljettavan Rakkolanjoen varsilla, jossa kasvin seuraan ei muita ole mahtunut vuosikymmeniin – paitsi valkokarhunköynnös, Convolvulus sepium, joka on kietonut kasvillisuuden siellä missä palsamilta on tilaa liiennyt. Jättipalsami on säädetty koko EU:n alueella haitalliseksi vieraslajiksi, jota ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. Suomessa se sisältyy syystäkin kansalliseen vieraslajistrategiaan (Maaja metsätalousministeriö 2012). Isokukkaisella kaunottarella on aikoinaan koristeltu monta joutsenolaistakin pihaa, joilta se puutarhajätteen mukana ja muutenkin on livennyt lähiluontoon. Kasviatlaksen aineistossa jättipalsami lukeutuu voimakkaimmin yleistyJättipalsameja soolotalkoilla ? Jo korskeina, punakoina taimina jättipalsami ahdistaa pienempiään, tässä vaaleaa sukulaistaan lehtopalsamia. Helsinki, Roihuvuori, Saraniitynlahti 13.5.2007 A. Kurtto
58 Lutukka 39. 2023 neeseen kasvikymmenikköön (Lahti & Lampinen 2022). Tuoreimmalla atlaskartalla on jo yli tuhat palsamiruutua, kolme neljästä 2000-luvun havaintoja, läpi Eteläja Keski-Suomen Rovaniemen leveyksille (Lampinen & Lahti 2022). Vielä vuonna 1980 Jaakko Jalas ennakoi Suuressa kasvikirjassa Etelä-Suomen rannikko on ilmeisesti juuri ja juuri sitä aluetta, missä I. glanduliferalla saattaa olla mahdollisuudet vakinaistumiseen, toisin sanoen jokavuotiseen siemenestä uudistumiseen. Koska hentojuurinen jättipalsami on kiitollinen kitkettävä – versot irtoavat maasta helposti ja erityisiä suojavarusteita ei tarvita – nostimme sen kohdelajiksi Terve askel luontoon -hankkeessa, jonka Allergia-, ihoja astmaliitto sekä WWF Suomi toteuttivat vuosina 2017–2020 (Valkonen ym. 2020). Hankkeessa torjuttiin haitallisia vieraskasveja ja samalla viestittiin luonnon terveysvaikutuksista (Saarinen 2017). Samoihin aikoihin Suomen luonnonsuojeluliitossa hahmoteltiin hanketta Finvasive Life (Awareness building, surveying and controlling invasive alien species, IAS, in Finland, 2018–2023). Niin ikään haitallisten vieraskasvien torjuntaan painottuvan VieKas-hankkeen kohdelajeiksi valikoituivat jättipalsamin ohella jättiputket, Heracleum persicum -ryhmä, ja keltamajavankaali, Lysichiton americanus. Jättipalsamin torjunta ja vapaaehtoistoiminta kohdentuivat myös EteläKarjalaan, jossa luonnonsuojelupiirin talkootoiminta alkoi vuonna 2019. Neljän kesän aikana on järjestetty yli 50 talkootapahtumaa, joissa palsamia on poistettu 13 kohteelta. Paikallistalkoisiin on osallistunut noin 150 henkilöä (Jari Kiljunen, suull. tiedonanto). Alkuun touhusin muiden mukana mutta viime vuosina olen viihtynyt palsamin kanssa kaksistaan. Aloitin kotini lähimetsikössä soolotalkoilun kesällä 2017, mutta määrätietoisempaa hävittämistä on jatkunut kolme vuotta kesästä 2020. Soolotalkoilu on sinä aikana nostettu myös Viekashankkeen repertoaariin ( https:// vieraslajit.fi/info/i-4507 ). Joutsenon Vasikkamäennotko kutsuu Joutsenon opistolla nainen laulehtii korkealta ja kovaa, kun puikahdan taas kerran lähimetsän uumeniin. Helteestä huolimatta olen varustautunut kumisaappailla, pitkillä housuilla ja takilla sekä nokkosen kestävillä työhanskoilla. Luvassa on tunnin tai enintään parin maastokierros, jonka aikana revin jokaisen eteen osuvan palsamin maasta. Kun kädessä on sopiva tukku kasveja, taitan ne oksanhankaan kuivumaan. Naapuripuussa killuu joukko kelmeitä palsamirankoja edellisvuodelta. Vasikkamäennotkon rehevässä itäpäässä maitohorsman, Chamaenerion angustifolium, ja isonokkosen, Urtica dioica, valtaamalla vanhalla pellonpohjalla mehevä jättipalsami kurottaa kolmemetriseksi, kun viereisen kuusikon varjoissa hontelon lajitoverin on tyytyminen vajaan vaaksan mittaan. Molemmat irtoavat maasta helposti, nimimerkillä kokemusta on: kolmen kesän aikana olen hävittänyt Joutsenon opiston pihapiirin, Hiidenmäentien ja Pöyhiänniementien rajaamasta 3,7 hehtaarin metsiköstä yli 46 000 jättipalsamia. Melkein jokaisen olen myös laskenut, ainoastaan aloitusvuoden jättipöheiköistä revittyjä versomääriä tuli arvioitua vasta jälkikäteen. Vasikkamäennotko on jättipalsamille mitä tyypillisin ja otollinen pakopaikka, sillä elinympäristö muistuttaa kasvin luontaisia asuinpaikkoja kaukana Aasiassa Himalajan ? Kuusikon varjoissa jättipalsamit jäävät vaatimattoman kokoisiksi. K. Saarinen 24.7.2021 ? Isoimmat jättipalsamit löytyivät Vasikkamäennotkon itäpään aukolta, joka vielä 1980-luvun kartalla oli pellonpohjaa. K . S aa rin en 21 .7 .2 02 58
60 Lutukka 39. 2023 tii paikoin hyvin tiheä tuomija muu lehtipuupensaikko, jossa kiemurtelee myös humalaa, Humulus lupulus. Lähdenoron mutapinnoilla kasvaa runsaasti purolitukkaa, Cardamine amara, mutta Pentti Thunebergin vuonna 1984 kirjaamaa ojatädykettä, Veronica beccabunga, eivät enää Kokkonen ja Nieminenkään (1990) länsipäästä havainneet. Lehtojensuojelutyöryhmän mietinnössä (Ympäristöministeriö 1988) Vasikkamäennotko arvioitiin maakunnallisesti arvokkaaksi lehtoalueeksi. Jättipalsami tunkeutui notkoon hyvinkin jo 1990-luvulla. Syyllisiä lienee useampia, mutta pääepäilty löytyy vielä 1980-luvun kartoista: silloin Vasikkamäennotkon kaakkoiskulmalla oli talonpaikka peltoineen, jotka nyt ovat kauttaaltaan metsittyneet. Notkon eteläreunalle levittäytyneen viitapihlaja-angervon, Sorbaria sorbifolia, muhkean kasvuston mainitsevat jo Kokkonen ja Nieminen (1990), ja talon kivijalan liepeiltä löytyy muitakin viljelyjäänteitä, kuten siperianhernepensaita, Caragana arborescens, ja unkarinsyreenejä, Syringa josikaea. Jättipalsamia olen hävittänyt pihapiiristä tuhansittain. Melkein samassa mitassa niitä on riittänyt Vasikkamäennotkon pohjoispuolella, jossa Joutsenon opiston puutarhajätettä on läjitetty metsänreunaan. Kolmas palsamikeskittymä löytyy metsikön itäreunalta matkapuhelinverkon tukiaseman hiekkaperustuksilta. Todennäköisesti jättipalsamia on valunut kaikilta kolmelta suunnalta Vasikkamäennotkoon. Sen länsipäässä lähdenoro virtaa ojalinjaa pitkin Saimaaseen Honkalahden suolasataman itäpuolella, ja vähemmän yllättäen palsamit kirjovat myös ojanvartta. Erillisenä huomiona mainittakoon, että ojanpään rantahietikolta löytyi muutama pienikokoinen keltahierakka, Rumex maritimus, syyskuussa 2021. Ei sentään liian helppoa Löysin Vasikkamäennotkon pohjalle ensimmäisen kerran kevään ja kesän taitteessa 2017. Vehreästä ja vaikeakulkuisesta maastosta jäivät mieleen ? Notkelman vaikeakulkuisessa lehtipuuryteikössä kiemurtaa monin paikoin humalaa. ? Näyttävin kotkansiipikasvusto Vasikkamäennotkon kosteapohjaisen lehdon länsipäässä. K . S aa rin en 23 .5 .2 02 1. K . S aa rii ne n 23 .5 .2 02 1
61 Lutukka 39. 2023 kotkansiivet ja palsamit, joita ohikiitävän hetken herkuttelin lehtosellaisina, Impatiens noli-tangere – kunnes tummemmat ja punertavat sävyt kasasivat jättipilviä palsamitaivaalle. Pikavisiitillä pari viikkoa myöhemmin vieraslajin invaasio kävi ilmeiseksi. Löytö ajoittui sopivasti silloiseen työhankkeeseen. Lehtikirjoitusta varten otettiin valokuvia, kun poikani Kaapon kanssa kiskottiin muhkeita palsameja opistonpuoleisen rinteen aukolta lähes aarin kokoisesta kasvustosta. Kasveja kerättiin parina päivänä iso läjä sieltä ja toinen täältä, jälkikäteen arvioituna useampi tuhat palsamia kuitenkin. Välivuoden (jonka syytä en muista) jälkeen palasin aukolle kesällä 2019 pikkuviikatteen kanssa. Palsamipeitto oli epämieluisan kattava – pojan kanssa tehdyistä pienaukoista ei näkynyt mitään merkkejä. Niitin nyt kaikki versot, joskin tiheän pensaikon ja risukon takia viikatteen käyttö oli haastavaa ja tulos parhaimmillaankin ”sinne päin”. Isoimmat kasvustot sentään lakoontuivat. Laajensin niittopiiriä metsikön koilliskulmaukseen ja siitä itäreunalle linkkimaston suuntaan mutta eniten tuhersin Va? Vähävetinen lähdenoro leviää paikoin leveiksi ja upottaviksi muteikoiksi, joilla kasvaa muun muassa purolitukkaa. ? Vasikkamäennotkon itäpään aukkoa niitettiin kesällä 2019. Seuraavana kesänä palsameja oli vielä paljon revittäväksi. K . S aa rin en 5.8 .2 02 K . S aa rin en 23 .5 .2 02 1 61
62 Lutukka 39. 2023 sikkamäennotkon avarammassa itäpäässä nimensä veroisten jättipalsamien parissa. Varsinaista toimintamallia ei muutamana niittopäivänä ollut eikä jälkikäteen arvioituna käsitystäkään palsamiongelman laajuudesta. Silloiset niittoalueet kattoivat enintään kolmasosan jättipalsamin pahimmin valtaamista alueista, ja vankimmista palsamikasvustoista notkelman eteläpuolella en tiennyt vielä mitään. Tositoimiin kesällä 2020 Niittämisen tulokset eivät vakuuttaneet. Jättipalsamia myös löytyi metsiköstä koko ajan lisää ja laajemmalta alueelta. Silloin päätin, että minähän otan vieraslajista niskalenkin tässä metsikössä. Kolmen vuoden aikana olen kohdannut isoimmat palsamiryppäät avoimilta laikuilta ja yleensä muokatulta maalta, alueen viljelyhistoriasta muistuttavilta kivikasoilta sekä metsän siimeksestä vanhoilta pienkaatopaikoilta, joille on viety niin puutarhajätettä kuin tölkkejä, lasia ja muuta törkyä. Varsinkin pitkälle maatuneet risukasat ovat olleet varmoja jättipalsamin pakopaikkoja, joista kasvit ovat poksautelleet siemenensä lähiympäristöön. Jättipalsami lisääntyy ja leviää vain siemenistä, joita isokokoinen kasvi voi muodostaa tuhansia, keskimäärinkin varmasti useita satoja. Siemenet kasvi voi ampua metrien päähän. Siemenpankin sanotaan olevan lyhytikäinen, mutta sopivalla kasvupaikalla siementen on havaittu säilyvän itämiskelpoisina neljän vuoden ajan ( https://vieraslajit.fi/lajit/MX.39158 ). Ensimmäiset seitsemän talkoopäivää heinäkuussa 2020 kuluivat isoimmissa kasvustoissa, joiden versomääristä en vielä pitänyt tarkempaa kirjaa. Loppukesän tarkastuskäyntien perusteella laskeskelin repineeni ainakin 1 500 palsamia tunnissa – noin 25 kasvia minuutissa on kohtuullinen arvio, jonka perusteella nostin maasta vähintään 17 500 jättipalsamia. Osan isoimmista kasvustoista läjitin suoraan maahan. Kasat mädäntyivät yleensä hyvin, juurtumista ja jälkikukintaa näin harvoin. Sen sijaan kivillä ja maapuilla kuivatut versot juurtuivat joskus alapuoliseen kasvimassaan ja nostivat kukinnot pystyyn. Nämä katkoin jälkitarkastusten yhteydessä. Periaatteena on ollut poistaa jokaisella käynnillä jokainen eteen osunut jättipalsami. Varsinkin pikkupalsamien etsintä ja nyppiminen on rasittavaa, kun isojakin riittää. Vaan eipä ole vaaksanmittaisiakaan väheksyminen, koska lähes jokaiseen kehittyy ainakin yksi kasvin kokoon nähden suhteettoman suuri kukka – potentiaalinen siementäjä sekin. Kesän alkuvaiheissa torjuntaiskut ovat kohdentuneet ja kattaneet vaihtelevasti eri alueita. Loppukesäiset tarkastuskäynnit olen suunnannut aiemmin kesällä puhdistetuille alueille. Silloinkin on löytynyt uusia kasvustoja, mutta pääosin olen repinyt huomaamatta jääneitä siementaimia sekä aiempien talkoiden aikana maahan taittuneita palsameja, jotka juurehtivat nivelistä ja kukkivat usein ”vaakaversoina”. Elokuussa 2020 tein kymmenkunta tarkastuskäyntiä, joista tarkat versoluvut kirjasin viideltä viimeiseltä. 12.8. revin 911 palsamia, joista noin kolmasosa oli kukkivia. 16.8. löytyi 864 palsamia, joista osassa oli jo näkyvissä siemenkodan alkuja. 19.8. poistin tunnin aikana 654 palsamia, 21.8. re? Opistonpuoleisella rinteellä kivikasojen ympäristöt ovat olleet ilmeisen pitkään jättipalsamin hallinnassa. Kasalle läjitetyistä versoista muutamat ovat juurtuneet kukkimaan. K. Saarinen 5.8.2020
63 Lutukka 39. 2023 vin 706 palsamia ja kesän viimeisellä kierroksella 31.8. vielä 666 palsamia. Tässäkään vaiheessa jättipalsamin siemenkodat eivät olleet vielä ampumavalmiudessa. Ensimmäisen talkookesän aikana kiertelin Vasikkamäennotkon metsässä noin 25 tuntia ja näivetin niiden aikana vähintään 24 300 jättipalsamia. Johtopäätöksiäkin kirjailin: 1) metsässä ei ole yhtään aluetta, josta palsamia ei löytyisi, 2) repimisestä huolimatta kasvi ei ole hävinnyt mistään, vaan 3) jokaiselle kierrokselle niitä riittää poistettavaksi jotakuinkin 800 palsamia tunnissa, ja 4) varsinkin pieniä versoja jää vääjäämättä maastoon, mutta ehtinevätkö moiset siemenpankkia täydentämään? Viime vuosien syksyt ovat olleet harmillisen pitkiä ja lämpimiä. Toinen torjuntakesä 2021 – valoa tunnelin päässä? Jo toukokuun lopulla kiertelin lähdenoron liepeillä, jossa palsamit olivat helpommin löydettävissä kotkansiipien seasta kuin myöhemmin kesällä. Poimin lähinnä sirkkalehdellisiä ja enintään yhtä tai kahta lehtiparia kantavia taimia (5–15 cm) kaikkiaan 1 111 kpl. Niitä oli enemmän kuin edelliskesän kitkentäpaikoilla ylempänä rinteillä, mutta kulku eteläpuoliskon pihapiirin läpi oli kauhistuttava kokemus – pieniä palsamintaimia oli putkahtanut sinne satamäärin, versomäärältään kasvusto oli hyvinkin isompi kuin edellisenä kesänä. Toisella lämmittelykäynnillä (15.6.) sain kasaan vain 584 palsamia tunnissa. Useimmat olivat pieniä, mutta Vasikkamäennotkon itäpään aukolla joku oli venähtänyt jo metrin mittaan. Silmämääräisesti jättipalsami näytti niukentuneen, mutta ensimmäiset varsinaiset talkoopäivät kesä-heinäkuun vaihteessa jatkuivat entistä tahtia: tuloksena 693 ja 1 444 puuhun nostettua palsamia. Kasvit olivat pääosin pieniä (10–30 cm) ja enimmäkseen yksittäin tai pienissä ryhmissä, mutta massiivisia joukkokasvustoja ei osunut eteen yhtään. Seuraavan päivän (2.7.) muistiinpanoihin kirjasin ensimmäistä kertaa: Nyt näyttää hyvältä! Soolotalkoo suuntautui opiston puoleiselle alueelle, jossa palsameja sai melkeinpä etsiä. Isompia versoja löytyi kiskottavaksi vasta Vasikkamäennotkon muteikoilta. Vaan kerrassaan outo näky odotti pihlaja-angervokasvuston reunalla – edelliskesän muhkein palsamikasvusto oli nyt liki kasviton plaani, jossa törötti vain parikymmentä yksittäistä jättipalsamia. Tässä jos missä torjuntatyö tuli näkyväksi! Seuraavan päivän kierros palautti kuitenkin maan pinnalle. Revin vanhasta pihapiiristä 1 669 nupullaan olevaa palsamia mutta paahtavassa helteessä uuvahdin kesken urakan. Läjitin 6.7. samassa ajassa 1 885 palsamia lisää, mutta pienempiä kasveja jäi vielä maitohorsmikon suojiin. Nypin niitä seuraavana päivänä 1 050 versoa. Tarkastuskierros viikkoa myöhemmin oli jo enemmän kävelyä, mutta tuloksena silti vielä 398 palsamia – kaikkiaan pihapiiristä irtosi kesän aikana yli 5 000 jättipalsamia. Heinäkuun helteillä kolusin myös Vasikkamäennotkon vaikeakulkuisinta osaa, lähdenoron ryteikköisiä varsia. Sieltä löytyikin kymmenien versojen keskittymiä, mm. kaatuneen kuusenkörilään juurimöykystä ja paljastuneesta maasta. Jättipalsami on selvästi häiriöpaikkojen pioneerikasvi, ensimmäisenä ja hämmästyttävän nopeakasvuisena paikalla. Kuljin 15.7. noron alus? Isoimmat versokasat kukkivat joskus näyttävästikin oksilla. Vaan eivät päässeet enää nämäkään kukat siemeniä levittämään. K . S aa rin en 5.8 .2 02
64 Lutukka 39. 2023 ta loppuun molemmin puolin ja keräsin talteen 585 palsamia. Isoimmilla kasveilla oli mittaa 1,5 metriä, ja ensimmäiset kukatkin olivat jo auenneet. Loppukesän tarkastuskierroksilla pystyin ensimmäistä kertaa kuljeksimaan jo lähes koko alueella. Esimerkiksi 4.8. nypin sieltä täältä tasan 600 palsamia. Joukossa oli lähinnä pieniä ja enintään keskikokoisia kasveja, mutta Vasikkamäennotkon itäpään horsmikossa piilotteli vielä isojakin jättipalsameja. Kun maitohorsmat lakoontuvat, palsamiversot nousevat nivelkohdista pystyyn. Viikkoa myöhemmin (13.8.) palsamikeskittymiä ei enää löytynyt ja kuivattavaksi nousi enää 317 kasvia. Osa kukista oli jo tippunut, mutta siemenkotia ei näkynyt yhdessäkään. Viimeiset kierrokset tein elokuun lopulla, ensimmäisen noin 25.8. ja toisen 30.8. Ensimmäisen saldona oli ainakin 600 palsamia – tarkka luku puuttuu, kun ajattelin alkuun naivisti, ettei niitä enää löydy. Toisella kierroksella oli taas laskuri päällä, tuloksena 679 revittyä palsamia noin puolessatoista tunnissa. Sikiääköhän kasveja siemenpankista läpi kesän, kun palsameja tuntuu löytyvän sellaisiltakin paikoilta, missä viikkoa paria aiemmin ei näkynyt enää mitään? Lämpimästä kesästä huolimatta siemenkotien poksahduksia ei kuulunut viimeiselläkään käynnillä. Kesän 2021 noin 20 talkootunnin aikana nostin maasta ainakin 13 923 jättipalsamia, yli kolmanneksen vähemmän kuin edellisenä kesänä. ? Jättipalsami kenties luontevimmassa elinympäristössään Vasikkamäennotkon pohjalla. ? Keväinen näkymä Vasikkamäennotkon länsipäähän. Etualan puissa killuu kelmeitä palsamiversoja edelliskesältä. K . S aa rin en 2.5 .2 02 1 K . S aa rin en 5. 8. 20 20 64
65 Lutukka 39. 2023 Hakkuista lisähaastetta kesään 2022 Palasin ”metsään” vasta 10.7., kun puupinot Pöyhiänniementien varresta olivat kadonneet. Kevättalven aikana opisto oli hakkauttanut Vasikkamäennotkon reunusmetsää puolen hehtaarin alueelta, jossa ikävät aavistukset kävivät toteen. Metsänhoitoyhdistyksen jälki oli siivotonta ja notkon rinteillekin oli vyörytetty hakkuutähteitä paikoin yli metrin kerroksena – esimerkiksi kesän 2017 ensimmäiselle talkooaukolle. Paljailla ja rikotuilla pinnoilla, ajourilla ja isojen kuusenkantojen kupeilla kasvoi haaraisia ja uskomattoman tanakoita, tyvestä liki viisisenttisiä jättipalsameja. Läjitin hakkuuaukolta 250 palsamia kantojen päälle. Metsän puolella niputin tunnissa 1 450 pienempää versoa. Vanhassa pihapiirissä odotti vielä ikävä yllätyskin: astuin hernepensaiden keskellä melkein aarin palsamipöheikköön, joka jotenkin oli jäänyt edellisvuosien kulkureittien väliin. Keräsin ilmiselvältä puutarhajätteen läjityspaikalta hetkessä 1 150 palsamia muutamaan isoon läjään. Kesän ensimmäisen parintuntisen tulos oli kerrassaan muuta kuin toivoin – kaikkiaan 2 950 maasta revittyä jättipalsamia, todennäköisesti suurin päiväkohtainen saalis kolmen talkoovuoden aikana. Kahdella seuraavalla käynnillä perkasin uuden kasvuston viimeistä versoa myöten. Kerättävää riitti 2 350 palsamin verran. Jälkimmäisen päivän (24.7.) lopuksi katsastin vielä hakkuuaukon, josta irtosi 125 jykevää versoa, isoimmat jälleen yli 5 cm tyveltään. Muutamia runsashaaraisia jättiläisiä oli vaikea saada edes kaksin käsin maasta irti! Tovi jos toinen tuli ihmeteltyä, kun vain kaksi viikkoa aiemmin olin poistanut aukolta kaikki silloin eteen osuneet palsamit. Seuraavana päivänä suuntasin Vasikkamäennotkon pohjalle. Keräsin horsma-aukiolta ja noronvarsilta 760 palsamia. Niitä oli pääosin pienissä ryhmissä, mutta muutamalta aukkopaikalta löytyi vielä joukko isompiakin kukkaversoja. Yksi kasvusto jäi osin nyhtämättä, kun ympärillä alkoi höristä liikaa ampiaisia. Elokuun alussa (8.8.) hakkuuaukolta löytyi taas 95 versoa, joukossa jälleen muutama järkälekin. Metsässä palsameja osui eteen lähinnä yksittäin tai enintään muutamien versojen ryhminä. Noronvarsilla oli vielä muutama tihentymäkin, mutta nyt lähes koko alueen kierros toi eteen vain 243 jättipalsamia. Jotakuinkin samaa tasoa olivat elokuun muut kierrokset 12.8. (250 palsamia), 15.8. (199 palsamia) ja 16.8. (180 palsamia). Viimeisellä kerralla hakkuuaukon palsamit ampuivat jo siemeniä, jo? Vanhalla pellonpohjalla palsamilta vapautunut tila on siirtynyt nokkosen haltuun. ? Vanhasta pihapiiristä vasta kesällä 2022 havaittu ”uusi” kasvusto, tuhansia ja taas tuhansia versoja lisää revittäväksi K. Saarinen 10.7.2022 K . S aa rin en 16 .8 .2 02 2 65
66 Lutukka 39. 2023 ? Hakkuuaukon jättipalsamit olivat jykevämpää kaliiberia ja levittivät siemeniä useita viikkoja aiemmin kuin hennommat metsäserkut. ten kesän torjuntatyöt päättyivät siihen. Noin kymmenen talkootunnin saldona oli 7 662 jättipalsamia. Jos vasta löydetty pihapiirin kasvusto jätetään laskuista, aiemmilta paikoilta löytyi enää 4 162 jättipalsamia – yli 70 prosenttia vähemmän kuin edellisenä kesänä ja vajaa viidennes siitä määrästä, mitä vuonna 2020 alueelta löysin ja keräsin. Millä mielin kesään 2023? Suuntaan tietysti Vasikkamäennotkoon, sillä soolotalkoiluun koukuttuu helposti. Jos vielä yhden kierroksen tekisi. Ja jos tuon nurkankin katsoisi. Ja jos tuon palsamin vielä ottaisi. Olen kolmen vuoden aikana huhkinut metsässä 42 päivänä noin 55 tuntia, mutta keskimäärin tunnin ja vartin paketteihin annosteltuna se ei ole tuntunut työltä ollenkaan – päinvastoin, askel on käynyt kepeästi metsään päin. Ylevimmistä motiiveista on turha puhua, sillä tämä on henkilökohtaista: jättipalsamilla ei ole enää asiaa Vasikkamäennotkoon. Siinä tavoitteessa auttavat ja torjuntatyössä ylipäänsä motivoivat laskemani versomäärät, joille lähipiirissä on myös hyväntahtoisesti naureskeltu. Kun kokemukseni mukaan kivutaan päälle tuhannen maasta nostetun palsamin, siinä alkavat tulla vastaan muut fyysiset rajoitteet kuin päässälaskutaito. Luvuista saa myös objektiivista näyttöä. Monella kierroksella olen ajatellut jättipalsamin selvästi vähentyneen tällä alueella, mutta päässälaskuri ei välttämättä ole samaa mieltä. Ehkä palsamit ovat vain pienempiä tai sitten kyse on toiveajattelusta, johon olen syyllistynyt varsinkin kesän ensimmäisillä metsävisiiteillä: entäpä jos… ei toistaiseksi ole ollut lähelläkään, mutta laskevat luvut ovat sentään puolellani. Esimerkiksi elokuiset tarkastuskierrokset ovat hiljentyneet tasaista vauhtia: kun ensimmäisenä kesänä reitille osui keskimäärin vielä 760 jättipalsamia viidellä käyntikerralla, seuraavana kesänä niitä riitti neljälle käynnille keskimäärin 549 ja viimeisen kesän viidelle käynnille keskimäärin 246. Tästä tekisi mieli uumoilla tulevan kesän tarkastuskierroksia melkeinpä ”tuloksettomiksi”, mutta olen oppinut varovaiseksi. Kesän 2023 talkoosaldoksi toivon enintään 2 500 palsamia, mutta ennakoin päätyväni tuplamäärään – ja pelkään löytäväni niitä vielä samassa määrin kuin edellisenä kesänä. Se tarkoittaisi vielä yli 7 000 jättipalsamia. Jos keskivertokasvi tuottaisi noin 400 siementä, tuloksena olisi taas kolmen miljoonan siemenen sato. Mutta jo viime kesänä estin moisen talletuksen maaperän siemenpankkiin! Kolmen vuoden aikana poistetun 46 000 palsamin tuotanto lähentelee hyvinkin 20 miljoonaa siementä, mutta arvatenkin niitä muhii vielä maaperän kätköissä. Jos jättipalsamin siemenpankki tosiaan kestää vain 2–4 vuotta, haen sen lähivuosina konkurssiin, sillä sen verran harvakseltaan jättipalsamien siemenkodat enää poksuvat. Himalajan vieraan rellestysvuodet ovat ohi ja hyvässä lykyssä pistän myös pisteen vieraslajin K . S aa rin en 16 .8 .2 02 2 Revittyjen jättipalsamien kokonaismäärät talkoopäivinä (heinäkuu) ja jälkitarkastuksissa (elokuu). Heinäkuun 2021 lukuihin sisältyy kolme alkukesän talkoopäivää (23.5.– 30.6.) ja heinäkuun 2022 lukuihin vastikään löydetty uusi kasvusto (3500 versoa).
67 Lutukka 39. 2023 visiitille Vasikkamäennotkossa. Soolotalkoissa on voimaa, kannattaa kokeilla! Kiitokset Jari Kiljunen ja Anna Vuori antoivat tietoja jättipalsamin torjuntatyöstä Etelä-Karjalassa. Jalas, J. 1980: Impatiens glandulifera. Jättipalsami. Teoksessa: Jalas, J. (toim.), Suuri kasvikirja III: 66–67. Kokkonen, A. & Nieminen, R. 1990: Joutsenon luontoselvitykset. Osa 3. Vasikkamäennotko ja Hiidenmäen ketoniitty. 11 s. Etelä-Karjalan Allergiaja Ympäristöinstituutti. Lappeenranta. Lahti, T. & Lampinen, R. 2022: Muutosta Kasviatlaksen kartoilla. Lutukka 38(1): 47–55. Lampinen, R. & Lahti, T. 2022: Kasviatlas 2021. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Helsinki. https://kasviatlas.fi Maaja metsätalousministeriö 2012: Kansallinen vieraslajistrategia. 126 s. Maaja metsätalousministeriö. Helsinki. Saarinen, K. 2017: Miten jättipalsami parantaa allergisen terveyttä? Allergia & Astma 47(4): 12–13. Valkonen, V., Parkkima, T. & Saarinen, K. 2020: Terve askel luontoon. Loppuraportti. 28 s. Allergia-, Ihoja Astmaliitto ry ja WWF Suomi. Helsinki. Ympäristöministeriö 1988: Lehtojensuojelutyöryhmän mietintö. Komiteanmietintö 16. 279 s. Helsinki. Eradicating the Himalayan balsam Impatiens glandulifera in a moist grove in Lappeenranta, SE Finland Between 2020 and 2022, approximately 46,000 shoots of Impatiens glandulifera were uprooted from the 3.7 hectare forest around Vasikkamäennotko in Joutseno, located in the eastern parts of Lappeenranta city. All shoots observed have been systematically disposed of, the annual numbers being 24,300 (2020), 19,923 (2021) and 7,662 (2022). Now requiring up to 55 working hours in total, the work will be continued to control the remaining seedbank of the Himalayan balsam. The goal is to get rid of this rapidly spreading invasive species, which had probably invaded the forest area from three different source populations already in the 1990s. Kimmo Saarinen, Joutseno. kimmo.o.saarinen@ gmail.com ??Aukko josta talkoilu alkoi vuonna 2017. Kolmessa kuvassa alkunäkymä kesän 2020 talkoopäivältä (13.7.), kuukausi myöhemmin (19.8.) ja näkymä seuraavana kesänä (15.6.2021). Palsamimassat ovat poissa, mutta yksittäisiä kasveja vielä löytyy. Kesällä 2022 aukko peittyi suurelta osin hakkuurisuihin.
68 Lutukka 39. 2023 Keiniänrannan komeaa tervalepikkoa Pälkäneen kirkonkylässä. Kuva Ahti Mäkinen 17.7.2012. Lutukka 39 (1/2023)