Jyväskylän ylioppilaslehti 10. lokakuuta – 30. lokakuuta 2016 56. vuosikerta 8 Pikkuotsikko kanteen kolmelle riville rullakebab Arvioimme keskustan ja Kortepohjan kebabravintolat. ylioPiston tilat yksiköille maksullisiksi oPtioillassa Puhutaan sijoittamisesta race and Police violence in the usa feministinen Puolue kuusaal kaikki keksit on PiParei kielenoPetusta verkossa
T ämän lehden keskiaukeamalla tutustumme Yhdysvaltoja viime vuosina kuohuttaneisiin tapauksiin, joissa poliisi on ampunut aseettomia ihmisiä. Tragediat ovat nostaneet pinnalle etenkin poliisin ja tummaihoisen väestön jännittyneet ja paikoin jopa vihamieliset suhteet. Haluan nostaa jutusta esiin yhden haastateltavan kommentin, joka kuvastaa nykyisen keskusteluilmapiirin ongelmia. Jordan Schauberger on 22-vuotias valkoihoinen mies, joka opiskelee Kaliforniassa. Hän seurustelee tummaihoisen Justina Sharpin, 18, joka myös suostui Jylkkärin haastateltavaksi, kanssa. Artikkelissa Schauberger toteaa, ettei hän voi kommentoida vähemmistöjä koskevia asioita, koska ei itse kuulu vähemmistöön. Huomaako kukaan muu, mikä tässä lausahduksessa on pielessä? Kyseessä on huolestuttava ilmiö, joka on voimistumassa myös Suomessa, etenkin opiskelijapiireissä ja nuorten ihmisten keskuudessa. Logiikka on seuraavanlainen: jos sinulla ei ole suoraa henkilökohtaista kokemusta ilmiöstä, joka näyttää koskevan leimallisesti yhtä tiettyä ihmisryhmää, et ole pätevä ottamaan osaa koko keskusteluun. Toisin sanoen et voi puhua asiasta, jos et kuulu kyseiseen ihmisryhmään. Jylkkärin jutun kontekstissa tämä tarkoittaisi sitä, ettei yksikään valkoihoinen henkilö olisi oikeutettu keskustelemaan poliisiväkivallasta ja poliisin ja tummaihoisen väestön suhteista. Puheoikeutta ei jaeta ihonvärin mukaan Tämä on pahimmanlaatuista itsesensuuria, jota voimistaa halu vaikuttaa suvaitsevaiselta ja ymmärtäväiseltä muiden ihmisten silmissä. Vaikenemisella on pohjimmiltaan hyvä tarkoitus, mutta sen ongelma on siinä, että se asettaa ihmisen identiteetin hänen argumenttiensa pätevyyden edelle. Poliisi on pysäyttänyt minut ainoastaan puhallusratsian yhteydessä. En siis tiedä, mitä liikkuu tummaihoisen, työssäkäyvän, veronsa maksavan yhdysvaltalaisen perheenisän mielessä, kun poliisi pysäyttää hänet monta kertaa kuukaudessa, kun hän on juuri jättänyt työmatkallaan lapsensa kouluun. Kuvittelisin, että päällimmäiset tunteet ovat turhautuminen, epäoikeudenmukaisuus ja surullisuus. Mutta kuten sanoin, en tiedä tätä varmaksi, koska sattumoisin olen Jyväskylässä asuva valkoihoinen mies. Valkoihoisuuteni ei kuitenkaan tarkoita, että en voisi kertoa tilanteesta mielipidettäni. Identiteettipolitiikkaan perustuva keskustelusensuuri ei auta ongelmien ratkaisemisessa. Rationaalisessa dialogissa henkilökohtaiset kokemukset eivät tee ihmisen argumenteista yhtään sen parempia. Väitteen pätevyys perustuu sen sisältöön, ei lausujan ihon pigmenttiin. Ihmisten erotteleminen ihonvärin – ei heidän tekojensa tai luonteenlaatunsa – perusteella on juuri se ongelma, joka meidän tulisi ratkaista. Jaakko Kinnunen paatoimittaja@jylkkari.fi väitteen pätevyys perustuu sen sisältöön, ei lausujan ihon pigmenttiin. Liity nyt Saat ÄSSÄN etuineen heti käyttöösi! 10.–16.10. SAAT YLI 60€ LIITTYMISEDUT. Osuuskaupan jäseneksi, omistajaksi, liityt maksamalla osaosuusmaksun 20 €. Voit kerryttää loput osuusmaksusta (80 €) Bonuksilla seuraavan kahden vuoden aikana. Voit myös maksaa koko osuusmaksun (100 €) kerralla. Osuusmaksu on kertasijoitus osuuskaupan pääomaan ja omistajana voit saada sille tuottoa eli osuusmaksun korkoa. Osuusmaksun saa erotessa kokonaisuudessaan takaisin. Lue lisää: keskimaa.fi/liity Olemme paikalla Agoran aulassa 12.–13.10. klo 9–15. Tervetuloa liittymään! Pääkirjoitus 2 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016
Jylkkärin toimitus Opinkivi, 1. kerros, huoneet 119–120 Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä jylkkari@jylkkari.fi Päätoimittaja: Jaakko Kinnunen paatoimittaja@jylkkari.fi p. 045 137 1957 Toimittaja: Ilona Pesu toimittaja@jylkkari.fi p. 050 353 3362 Kuvaaja: Matti Parkkinen sivari@jylkkari.fi p. 050 353 2676 Kannen kuva: Matti Parkkinen Painos: 6000 kpl Painopaikka: BotniaPrint Oy, Kokkola www.botniaprint.fi ISSN 0356-7362 Kartalla Valto Merta: 044 9880 408 valto.merta@jylkkari.fi Jylkkärin loppuvuoden ilmestymispäivät: 31.10. (Abinumero) 21.11. 12.12. ilmoitukset tule tekemään kanssamme Jylkkäriä! Jylkkäri järjestää avustajapalaverin aina lehden ilmestymistä seuraavana tiistaina Opinkiven saunalla klo 14.00-16.00. Mitään aiempaa kokemusta emme edellytä, vaan olemme paikalla auttaaksemme mahdollisimman monia luomaan itse kaupunkiin lehden, jota opiskelijat haluavat tehdä ja lukea. ti 11.10. ti 1.11. ti 22.11. ti 13.12. seuraavat avustaJapalaverit 3 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 ”TäMMöIsIlle VaseMMIsTOlIITTOlaIsIlle PITäIsI Tehdä selVäKsI, eTTeMMe VOI MaKsaa heIdän VaaTIMIaan PalKKOJa, JOs eMMe saa MITään MyyTyä.” Nobel-palkittu viipurilaissyntyinen presidentti Martti Ahtisaari Miten tästä eteenpäin -uutuuskirjassaan Uuden Suomen mukaan. Jylkkärin mennessä painoon poliisi oli kuluvana vuonna aiheuttanut 818 henkilön kuoleman Yhdysvalloissa. Osavaltioihin on kirjattu niissä surmansa saaneiden lukumäärä. Nostimme myös esiin muutamia viime vuosien kuohuttavimpia tapauksia. eric garner, 43, 17.7.2014 † Garnerin epäiltiin myyvän New Yorkin kadulla savukkeita laittomasti. Poliisit tulivat tarkastamaan tilanteen, ja mies kiisti syytökset. Seurasi sanaharkka, joka äityi poliisin voimankäyttöön. Yksi poliiseista otti epäillyn kuristusotteeseen. Silminnäkijän videolla Garner sanoo monta kertaa ”I can’t breathe” kunnes menettää tajuntansa ja kuolee saamiinsa vammoihin. tamir rice, 12, 22.11.2014 † 12-vuotias poika leikki puistossa lelupyssyllä. Clevelandin poliisi sai ilmoituksen tilanteesta, saapui paikalle ja ampui häntä. 14-vuotias sisko juoksi veljensä luo, jolloin poliisit taltuttivat ja laittoivat hänet käsirautoihin. Rice kuoli saamiinsa vammoihin. Konstaapeli luuli hänen kantaneen oikeaa asetta. Hätäilmoituksen tekijä sen sijaan arvioi aseen olleen luultavasti jäljennös. alton sterling, 37, 5.7.2016 † Hätäkeskukseen ilmoitettiin aseella uhkaavasta miehestä, joka myi cd-levyjä lähikaupan parkkipaikalla Baton Rougessa. Kun kaksi konstaapelia saapui paikalle, seurasi kiista, jonka päätteeksi Sterling selätettiin maahan, minkä jälkeen häntä ammuttiin useita kertoja. Konstaapelit väittävät univormukameroidensa pudonneen ennen välikohtausta. michael brown, 18, 9.8.2014 † Missourin osavaltion Fergusonin kaupungissa konstaapeli Darren Wilson huomasi 18-vuotiaan Michael Brownin täyttävän myymälävarkaan tuntomerkit. Hän pysäytti Brownin ja tämän kaverin. Seurasi kahakka, jonka seurauksena konstaapeli ampui Brownia useita kertoja. Osa luodeista osui päähän. Brown ei ollut aseistettu. Hän oli varastanut pikkusikareita. *YHdYSvaltaIN KaRtta: SHIBBOletH, lISeNSSI CC-BY-Sa 3.0. GRaFIIKaN lISeNSSI CC BY-Sa 3.0 CReatIveCOMMONS.ORG/lICeNSeS/BY-Sa/3.0/deed.eN KOONtI: MattI PaRKKINeN. läHteet: tHe GuaRdIaN, BBC, tHe INdePeNdeNt, tHe New YORK tIMeS, CNN, uSa tOdaY, tHe advOCate, tHe CHaRlOtte OBSeRveR, la tIMeS, New YORK daIlY NewS 12 18 4 4 2 10 6 6 119 38 21 68 19 7 27 7 5 1 11 4 18 13 15 8 20 20 23 54 13 26 15 21 18 13 11 21 9 15 19 12 19 5 2 10 2 1 12 4 1 2 freddie gray, 25, 12.4.2015 † Gray juoksi Baltimoren poliisia karkuun, ja häneltä löydettiin teräase. tämän jälkeen hänet kahlittiin ja laitettiin pakettiautoon, eikä hänelle kiinnitetty turvavöitä. asemalle päästyään hän oli loukkaantunut. Kuolemansyytutkijan mukaan Gray menehtyi kuljetuksen aikana saatuun selkäydinvammaan. Hän kuoli viikkoa myöhemmin sairaalassa. Hän ei vastustellut pidätystä. keith scott, 43, 20.9.2016 † Charlotten poliisi saapui erään asuinalueen parkkipaikalle etsiessään pidätysmääräyksen saanutta henkilöä. Poliisit näkivät Scottin poistuvan autostaan aseen kanssa ja luulivat tätä etsintäkuulutetuksi. Mies palasi autoon, ja kun hän tuli sieltä uudestaan ulos, konstaapeli Brentley Vinson ampui hänet. On epäselvää, osoittiko Scott poliiseja aseella. 7
Uutiset 4 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Feministit pyrkivät puoluerekisteriin Feminisimi. Feministisen Puolueen mielestä politiikassa tarvitaan inhimillisyttä. Yhdistys ei halua sijoittaa itseään poliittisella kentällä vasemmalle tai oikealle. teksti Peitsa Suoniemi kuvitus Markku Mujunen suomen poliittiselle kentälle on viime aikoina ilmestynyt uusia puolueita. Puoluerekisteriin pyrkii myös Feministinen Puolue. Oikeastaan feminististä puoluetta ei voi vielä kutsua puolueeksi vaan pikemminkin puolueyhdistykseksi. Puoluerekisteriin pääsemiseksi vaadittavien viiden tuhannen kannattajakortin keräys on kesken, mutta yli puolet on jo kerätty. Voi siis olla, että tulevissa kuntavaaleissa feministinen puolue asettaa ensimmäiset ehdokkaansa. Eduskuntaankin on tarkoitus pyrkiä. Puolueja vaaliohjelmat ovat vielä työn alla, mutta keskeisimmät kysymykset ja vaikuttamisen teemat ovat selvillä. ”Feministinen puolue asettaa kaikessa ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuuden etusijalle”, kertoo Katriina Rosavaara. Hän on yksi puolueyhdistyksen kolmesta tasavertaisesta puheenjohtajasta. Erikoiselta kuulostava johtorakenne heijastaa tasa-arvon ja moniäänisyyden pyrkimystä. Kaksi muuta puheenjohtajaa ovat Warda Ahmed Haji Omar ja Katju Aro, joka on myös Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja. Feministinen puolue pyrkii tuomaan esiin kaikkien vähemmän etuoikeutettujen tahojen äänen. Aikomus on esittää ja ratkaista esimerkiksi kaikkiin sukupuoliin, ihmisoikeuksien toteutumiseen ja etnisyyksiin liittyviä kysymyksiä. Feministinen puolue on julkisesti todennut, että inhimillisyyttä ja ihmisarvoa korostavalle vastavoimalle hallituksen leikkauspolitiikka kohdistuu jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin ryhmiin. politiikassa on nyt tarvetta. Katju Aro esitti elokuussa MTV:n haastattelussa, että Suomessa on otettu takapakkia monissa tasa-arvoasioissa. Esimerkiksi saamelaislaki seisoo, ja sulkeutunut nationalismi voimistuu. Ihmisoikeudet ovat tulilinjalla. ”Viime aikoina ihmisoikeuksia ja kansainvälisten sopimusten noudattamista on alettu politiikassakin kyseenalaistaa. Lisäksi hallituksen leikkauspolitiikka kohdistuu jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin ryhmiin”, Rosavaara toteaa. KunnallispolitiiKKaan päästessään feministinen puolue aikoo tarkastella esimerkiksi lapsiperheiden palveluiden ongelmakohtia ja parantaa heikko-osaisten toimeentuloa. Valtakunnan tasolla esimerkiksi pieniin kansaneläkkeisiin haluttaisiin korotus. Myös työnhaun syr
5 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Jyväskylän keskustaopiskelijat ehdottaa Arttu Karilaa keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajaksi. Taloustieteitä opiskeleva Karila on JYYn hallituksen jäsen Jyväskylän keskustaopiskelijoiden edustajistoryhmästä. Hän aloitti puheenjohtajakampanjansa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Rovaniemeltä. Puolentoista kuukauden kampanjaan mahtuu toistakymmentä paikkakuntaa eri puolilla Suomea. ”Haluan tehdä pitkän kampanjan ja herättää keskustelua paitsi opiskelijaliitossa, myös keskustassa”, Karila sanoo. Puheenjohtajana Karila korostaisi korkeakoulutuksen tulevaisuuteen ja nuorten hyvinvointiin liittyviä teemoja. ”Kun puhutaan korkeakoulujärjestelmästä, ei tiedetä, millainen se on kymmenen vuoden kuluttua. Mikä on yliopiston ja ammattikorkeakoulun rooli? Minusta molemmille on tarvetta.” Järjestön sisällä hän pitää tärkeänä sitä, etteivät nuoret menetä uskoaan politiikkaan vaan lähtevät mukaan. ”Koulutuslupaus oli itselle kova paikka, mutta näistä on aiemminkin selvitty. Uskon, että päätöksiin voi vaikuttaa.” keskustan opiskelijaliitolla on noin sata jäsentä. Opiskelijaliiton liittokokous valitsee uuden puheenjohtajan Jyväskylässä marraskuun puolivälissä. Jylkkärin mennessä painoon Karila oli ainut puheenjohtajaehdokas. Hänen mukaansa on kuitenkin odotettavissa, että ehdokkaita tulee lisää. Jos puheenjohtajan pesti osuu kohdalle, Karilalla on edessä muutto vuodeksi Helsinkiin. Edustajistopaikan hän suunnittelee kuitenkin pitävänsä. Ilona Pesu Jyyn arttu karila ehdolla keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajaksi Arttu Karila vastaa sosiaalipolitiikasta ja kuntapolitiikasta Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. MATTI pArkkInen Feministinen puolue nojaa toiminnassaan intersektionaaliseen feminismiin. Sana on vieras jopa monille feministeille, mikä on omiaan herättämään hämmennystä ja vastustustakin. Sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Martina Reuter Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta avaa käsitettä.Hän kertoo intersektionaalisuuden olevan afroamerikkalaisen feminismin piiristä peräisin oleva lähestymistapa, joka pyrkii analysoimaan, miten erilaiset syrjinnän muodot kohtaavat. Intersektionaalisessa feminismissä ajatellaan, ettei tasa-arvoa voida ajaa vain yhdestä näkökulmasta käsin. Esimerkiksi kulttuurierot ja erilaiset kokemukset sekä alistamisen monimuotoisuus on otettava tasa-arvotyössä huomioon. Valkoihoinen suomalainen, korkeasti koulutettu nainen kohtaa erilaisia ongelmia kuin afrikasta kotoisin oleva, seksuaalivähemmistöön kuuluva maahanmuuttaja. Jos Feministinen puolue pääsee rekisteriin, sen haasteena on oman paikan saaminen vakiintuneiden puolueiden joukossa. Reuter näkeekin puolueen potentiaalin piilevän juuri yhteistyössä ja näkyvyyden saamisessa. Hänen nähdäkseen politiikassa feministiset teot ovat tärkeämpiä kuin puolueiden tai yksilöiden julistautuminen feministisiksi. ”Feministisen puolueen kannattaisi ehkä pyrkiä identifioimaan keskeiset feministiset argumentit ja teot meidän ajassamme ja haastamaan muut puolueet ottamaan kantaa niiden puolesta”, Reuter sanoo. suomalaisten esikuvana toimiva, Gudrun Schymanin luotsaama Feminsitiskt Initiativ -puolue on tehnyt Ruotsissa juuri näin. Feminismi onkin valtavirtaistunut ruotsalaisessa politiikassa. Puolue toisensa perään on julistautunut feministiseksi, vaikka käsitys sen merkityksestä vaihteleekin. Suomessa feminismi on vielä jonkinlainen tabu. Feministisen puolueen perustamisen Reuter katsoo kanavoivan laajempaa pettymystä poliittiseen järjestelmään. ”Opposition kannatuskaan ei ole juuri kasvanut, vaikka tyytymättömyys lisääntyy. Poliittista kenttää halutaan puhdistaa.” vallan ja tasa-arvon risteyksessä JYLKKÄRI HAKEE SIVARIA! tyÖteHtäviin kuuluu muun muassa: z z VALOKUVAUS z z KUVANMUOKKAUS z z LEHDENzTAITTO z z NETTISIVUJENzYLLÄPITO z z VIDEOIDENzEDITOINTI eDUkSeSI LASkeTAAn ADOBen OHJeLMISTOJen (InDeSIGn, pHOTOSHOp, preMIere) SekÄ YLIOpISTOMAAILMAn TUnTeMUS. LAITA HAkeMUS pÄÄTOIMITTAJALLe: pAATOIMITTAJA@JYLkkArI.FI. VAnHA SIVArI LOpeTTAA TAMMIkUUn ALUSSA. TOIVOMMe, eTTÄ VOISIT ALOITTAA HeTI, kUn VAnHA SIVArI SULkee OVen TAkAnAAn. jivistä rakenteista halutaan eroon esimerkiksi anonyymin työnhaun avulla. ”Tällaisilla järjestelmillä voitaisiin purkaa rakenteita, jotka mahdollistavat syrjinnän esimerkiksi etnisen taustan tai nimen perusteella. Me haluamme, että ihmisten mahdollisuudet ja kyvyt tulevat esiin ja käyttöön”, sanoo Rosavaara. RosavaaRa tunnustaa, että pienen puolueen kyky kammeta valtaa vakiintuneilta puolueilta on rajallinen. Siksi puolue tekisikin yhteistyötä toisten feministien kanssa huolimatta näiden puoluekannasta. ”Meillä on oma ohjelma ja omat tavoitteet. Suomessa on kuitenkin pitkään tehty keskustelevaa ja asiakeskeistä politiikkaa, ja se on hieno asia.” Kysymyksen feministisen puolueen sijainnista poliittisella kentällä Rosavaara jättää avoimeksi. ” M e e m m e lähtökohtaisesti määrittele itseämme vasemmalle tai oikealle. Se kysymys ei ole meille relevantein. Tärkeämpiä ovat ihmisoikeudet. Meidän katseemme on tulevaisuudessa.” ME EMME lähtöKohtAisEsti MäärittElE itsEäMME oiKEAllE tAi vAsEMMAllE. sE KysyMys Ei olE MEillE rElEvAntEin. Feminismi Jakautuu aaltoiHin z z Esifeminismiz(1500–1700-luvut):zKäsitysznaisistazjazmiehistäztasavertaisinazolentoinazalkoizrenessanssinzjazvalistusajanzhengessäzvakiintua.zYhteiskunnallistenzoikeuksienzvaatiminenzvoimistui.zMaryzWollstonecraftinz A Vindication of the Rights of Woman (1792)zonzedelleenzmerkittäväzteos. z z zEnsimmäinenzaaltoz(1800-luvunzlopustaz1900-luvunzalkuun):zÄänioikeusliike,zholhouksenzpoistaminenzjaznaistenzyleisenzasemanzparantaminenznousivatztärkeiksiztavoitteiksi.zSuomeenzajatuksetzrantautuivatzRuotsinzkauttaz1800-luvunzlopulla.zNaisasialiittozUnionizperustettiinz1892. z z Toinenzaaltoz(noinz1960–1990):zFeminismizkeskittyizyhtäläistenzoikeuksienzajamiseenzjaznaistenzvapauttamiseenzpatriarkaatista.zLiikezsaizpaljonzvaikutteitazmuunzmuassazSimonezdezBeauvoirinzteoksestaz Toinen sukupuoliz(1949)zjazBettyzFriedaninzkirjastaz The Feminine Mystiquez(1963). z z zKolmaszaaltoz(noinz1990–):zTärkeitäzteemojazovatzsorronzjazvähemmistöjenzmonimuotoisuudenztunnustaminenzjazsukupuoltenzproblematisointi.zLisäksiztoisenzaallonz täydentäminenzjazkritiikkiznousevatzesiin. JYLKKÄRIN NYKYINEN SIVARI MATTI PARKKINEN KERTOO, MILLAISTA ON TOIMITUKSEN ARKI – KATSO VIDEO!
Kampus 6 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 O piskelija syö nuudeleita ja tonnikalaa, liikkuu kaupungissa polkupyörällä ja ostaa alkoholin baarin sijaan kaupasta. Niukka elämäntapa on kampuksella oletusarvo. Mutta entä jos asia olisikin toisin? Niin ajattelevat ainakin kauppatieteiden opiskelijat, jotka kerääntyvät säännöllisin väliajoin ainejärjestö Pörssin järjestämään sijoituskerhoon oppimaan sijoittamisesta ja säästämisestä. Kauppatieteiden kolmannen vuoden opiskelija ja Pörssin sijoituskerhon toinen vetäjä Samuel Latvanen kuvailee kerhoa samanmielisten ihmisten kokoontumiseksi. ”Vuoden alussa lähdetään liikkeelle sijoittamisen perusteista ja siitä edetään eteenpäin. Mukana on myös yritysvierailuja”, Latvanen kertoo. Kerho on opiskelijalle mahdollisuus kartuttaa talouteen liittyvää tietotaitoa ja omaa varallisuutta. Kauppislaiselle kerho on myös opintoja tukeva harrastus. Latvasen mukaan kerholaiset ovat kiinnostuneita sijoittamisesta sekä opintojen että tulevan ammatin puolesta. Vuonna 2005 perustetussa sijoituskerhossa on ollut jäseninä lähinnä Pörssin jäseniä, mutta muidenkin pääaineiden opiskelijoita mahtuisi Latvasen mukaan sekaan. Latvasen lisäksi toimintaa vetää kauppatieteitä opiskeleva Aake Montonen. Kaksikko on ollut kerhon ohjaksissa keväästä 2015 saakka. Yksi sijOituskerhOn kantavia ajatuksia on visio paremmasta elintasosta tulevaisuudessa. Opiskeluaikana monilla raha on tiukalla, mutta jos edes pienen osan siitä pystyy kuukausittain laittamaan säästöön ja sijoittamaan, oma tulevaisuus voi näyttää jo hieman kirkkaammalta. Latvasen mukaan pienelläkin sijoituksella pääsee helposti alkuun, eikä sijoitettavien summien tarvitse vuosien saatossa kasvaa. Kyse on sen sijaan pitkäjänteisyydestä ja hyvästä suunnittelusta. ”Opiskelijan ei tarvitse olla huippusijoittaja pystyäkseen kasvattamaan omaa varallisuuttaan”, Latvanen linjaa. Monilla kerhon jäsenillä sijoitussalkku ei ole suuri, mutta se motivoi seuraamaan taloutta ja arvopaperimarkkinoita normaalia tarkemmin. Oman talouden hoitaminen tulee sijoitussalkun seuraamisen kautta luonnostaan. Pankkien asiantuntijoiden mukaan sijoittamisen aloittaminen nuorena on yhä yleisempää. Keski-Suomen Osuuspankin sijoitusjohtaja Matti Halttunen uskoo kynnyksen sijoittamisen aloittamiseen alentuneen, sillä sijoituspäätöksiä voi nykyään tehdä verkkopankin kautta. Tulevaisuus ja omien unelmien toteuttaminen ovat myös vahvasti läsnä nuorten tekemissä sijoituspäätöksissä. ”Monella meistä on tulevaisuuden Oma talOus. Kauppatieteen opiskelijat opettelevat sijoittamista ainejärjestö Pörssin sijoituskerhossa. Miten se istuu perinteiseen köyhän opiskelijan imagoon, ja pitäisikö meidän muidenkin harkita osakkeita ja rahastoja? köyhän opiskelijan sijoituskoulu teksti Minna Markkanen kuvat Matti Parkkinen Pörssi ry:n sijoituskerhon OPTIO-illassa pelattiin sijoitusaiheista tietovisaa, jonka palkintona oli juomalippuja. OPTIO on lyhenne sanoista ”osakkeille parempaa tuottoa illalla oluella”. Illuminati on todellinen katso video!
Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 haaveita, joita kohden mennään määrätietoisesti. Harva asia kuitenkaan toteutuu ilman rahaa”, Halttunen sanoo. ”Siksi sijoittaminen ja säästäminen kannattaa aloittaa nuorena.” Nordean Järvi-Suomen alueen varajohtajan Hannu Saastamoisen mukaan nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia omasta taloudestaan ja erityisesti mahdollisuuksista nostaa elintasoaan. ”Opiskelijan kannattaa aloittaa sijoittaminen, sillä nuorella ihmisellä on hyvin aikaa sijoittaa ja säästää. Kun aikaa on enemmän, pääsee tavoitteeseen helpommin kuin jos säästämisen aloittaa esimerkiksi kolmekymppisenä”, Saastamoinen sanoo. SijoituSkerhoa vetävä Samuel Latvanen ymmärtää, että jokaisella opiskelijalla ei ole mahdollisuutta sijoittaa. Korkea vuokra tai tietyn elintason ylläpitäminen opiskeluaikana voi viedä koko opintotuen ja -lainan, eikä ylimääräistä rahaa yksinkertaisesti ole. Köyhän opiskelijan imagosta Latvanen sen sijaan ei ole vakuuttunut, vaan se on hänen mielestään näkökantakysymys. ”Opiskelijan kohdalla köyhyys on osittain kiinni valinnoista. Joku päättää sijoittaa vähäisetkin ylimääräiset rahat, toinen käyttää ne baarissa kavereiden kanssa. Ja se on tietysti ihan ookoo, koska jokainen vastaa omista valinnoistaan.” Sijoitettavat rahat Pörssin sijoituskerholaiset saavat joko kesätöistä tai opintolainasta. Latvanen itsekin on sijoittanut lähes koko opintolainansa. Hänen mukaansa opintolaina on yksi suomalaisen yhteiskunnan parhaista etuuksista, sillä vuoden 2014 jälkeen aloittanut opiskelija saa siitä osan anteeksi valmistuessaan tavoiteajassa. Opintolainan fiksusti sijoittaessa on siis teoriassa mahdollista tienata rahaa. Latvanen kannustaakin opiskelijoita ottamaan selvää mahdollisuuksistaan sijoittaa opintolaina. ”Jos oma talous sen kestää, niin opintolaina kannattaa ehdottomasti sijoittaa. Jokainen lainaksi saatu tonni ehtii kasvaa opintojen aikana.” Pörssi ry:n OPTIO-ilta veti Shakerin täyteen sijoituksesta kiinnostuneita opiskelijoita keskiviikkona 21. syyskuuta. OPInTOlaInan fIkSuSTI SIjOITTaeSSa On SIIS TeOrIaSSa mahdOllISTa TIenaTa rahaa. OJENNA KÄTESI. Jyväskylän veripalvelutoimisto, Kalevankatu 8, ma, ti, to klo 12–18, ke, pe klo 11–16 Maksuton luovuttajainfo 0800 5801. Ota virallinen henkilö- todistus mukaan. Verenluovutustilaisuuksien kalenteri osoitteessa Testaa etukäteen #meidänveriryhmä Oulun Laskuvarjokerho Perusta VeriRyhmä ja osallistu kuvakisaan! #meidänveriryhmä Onko lähipiirissäsi muita mahdollisia verenluovuttajia - kavereita, kollegoja, harrastusporukka? Tulkaa luovuttamaan yhdessä, niin apunne moninkertaistuu! Perusta oma VeriRyhmä osoitteessa Kun ryhmä on perustettu, ottakaa itsestänne omannäköisenne kuva ja julkaiskaa se kampanjasivuillamme 30.11. mennessä. Tykätyin kuva voittaa yön 10 hengelle Sokos Hotellissa! Kaikkien kuvansa julkaisseiden VeriRyhmien kesken arvotaan lisäksi Punaisen Ristin tuotepalkintoja. Äänestä paras kuva voittoon ja haasta muutkin hengenpelastajiksi! www.sohwi.fi sohwi’ s sTUDENT BURGERs! beef, chicken & vegan 9,90€ kpl VAiN VoiMAssA oLEVALLA oPisKELiJAKoRTiLLA! MYÖs MUiTA oPisKELiJATARJoUKsiA! Vaasankatu 21 JYVÄsKYLÄ PE-LA AVoiNNA 03 sAAKKA! hUoM!
8 Kampus Kampus Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Korpin Kautta varattavista tiloista tuli syyskuun alussa maksullisia. Yksiköt, eli esimerkiksi tiedekunnat ja laitokset, maksavat erikseen jokaisesta varatusta tunnista. Tilat on hinnoiteltu kellonajan ja käyttöasteen mukaan. Vähemmän suositut tilat ja kellonajat tulevat yksiköille halvemmiksi. Hinnoittelun tavoitteena on nostaa tilojen käyttöastetta. Opiskelijalle muutos voisi tulevaisuudessa tietää esimerkiksi lukujärjestystä, jossa opetusta on entistä enemmän myös maanantaiaamuisin ja perjantai-iltapäivisin. ”On selvää, etteivät maanantaiaamut tai perjantai-iltapäivät ole suosittuja aikoja. Mutta jos se mahdollistaa opiskelun ilman päällekkäisyyksiä, se on hyvä kompromissi”, JYYn hallituksen varapuheenjohtaja Teemu Vasama arvioi. Sitä, mitä muutos lopulta tarkoittaa käytännössä, voidaan kuitenkin vasta arvailla. Jylkkäri soitti syyskuun lopussa muutamien yksiköiden johtajille ja pyysi heitä arvioimaan, miten tilojen maksullisuus tulee näkymään opiskelijoille. Yksiköillä ei tuolloin ollut tietoa esimerkiksi siitä, millaisista rahasummista tilavarauksissa on kyse. ”En osaa sanoa, mitä se kokonaisuudessa tarkoittaa meidän rahoissamme”, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Hanna-Leena Pesonen totesi. YhteiSKuntatieteiden ja filosofian laitoksen johtaja Mika Ojakangas uskoi, että muutos tulee tehostamaan tilojen käyttöä. ”Sillä saattaa olla ohjausvaikutus siihen, minä päivinä tunteja pidetään.” Tilojen maksullisuudesta on jo puhuttu YFIn laitoskokouksessa. Vielä tämän lukuvuoden aikana muutosta ei lukujärjestyksiin ole tulossa. Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen varajohtaja Eetu Luoma ei uskonut maksullisuuden aiheuttavan muutoksia opetukseen. Hän muistutti, että tilat ovat vain pieni osa kokonaisuutta, kun opetuksen järjestämistä suunnitellaan. ”Voisin sanoa dumppareille, että ei tästä kannata murehtia.” Laitoksen maisteriohjelmissa on hänen mukaansa jo ennestään opetusta iltaisin, perjantaisin ja jopa lauantaisin, koska se palvelee työssäkäyviä opiskelijoita. Bioja ympäristötieteiden laitoksen varajohtaja Olli Pentikäinen totesi, että hinnoittelu ei saa vaikuttaa opetukseen. Hän ilmaisi huolensa myös siitä, että ensi vuoden tilabudjetit määräytyvät vuoden 2016 tilavarausten mukaan. ”Jos salien tarve tulevaisuudessa kasvaa, esimerkiksi siirryttäessä massaluennoista yksilöllisempiin opetusmuotoihin, voi tulla ongelmia. Ja vaikka tilakuluja nyt kompensoidaan laitoksille, niin tulevaisuudesta ei tiedä.” YliopiSton talouSpalvelujen talousjohtajan Päivi Sepän mukaan tilojen maksamiseen osoitettuja resursseja ei ole tarkoitus tasata säännöllisesti, joten laitoksilla on mahdollisuus käyttää tiloista säästämänsä rahat muuhun. Jos yksikön toiminta muuttuu oleellisesti, tilaresursseja voidaan kuitenkin katsoa uudelleen. Juttua varten on haastateltu myös yliopiston asiantuntijapalvelujen yhteysjohtajaa Anu Mustosta ja Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen johtajaa Heikki Hankaa. Salivaraus sai hintalapun teksti Ilona Pesu kuvat Matti Parkkinen KampuS. Yliopisto haluaa tilat tehokkaammin käyttöön. Muutoksen vaikutusta opiskeluun voidaan vasta arvailla. voisin sanoa dumppareille, että ei tästä kannata murehtia. YliopiSto on tiloiSSaan vuoKralainen z z Jyväskylänzyliopistonztilatzomistaaz SuomenzYliopistokiinteistötzOy.zYliopistokiinteistötzonzosakeyhtiö,zjonkazomistajinazonzkymmenenzsuomalaistazyliopistoaz (2/3)zjazvaltioz(1/3). z z Jyväskylänzyliopistozmaksaaztiloistaz vuokraazSuomenzYliopistokiinteistöille. z z Se,zettäzlaitosztaiztiedekuntazmaksaaztilojenzkäytöstä,ztarkoittaazkäytännössäzresurssienzsiirtämistäzyliopistonzsisällä.zRahazliikkuuztililtäztoisellezvain,zkunzyliopistozmaksaazvuokranzSuomenzYliopistokiinteistöille. tilavarauSmaKSut eivät koske ylioppilaskuntaa, ainejärjestöjä tai JYYn piirissä toimivia harrastejärjestöjä. Harrastejärjestöiksi lasketaan ne järjestöt, jotka saavat kuluvana vuonna JYYn yleisavustusta. ”Olen toimittanut tilavaraukseen listan järjestöistä, joten niiden varausten tulisi mennä koko lailla automaattisesti läpi”, JYYn Teemu Vasama kertoo ainejärjestöille lähettämässään ohjeistuksessa. Järjestöt, jotka eivät saa yleisavustusta, voivat saada tilavarausoikeudet solmimalla yliopiston kanssa erillisen yhteistyösopimuksen. Järjestöt voivat kääntyä tilavarauspulmissa JYYn puoleen. ainejärjestöt ilmaiseksi educational leadership -maisteriohjelmassa opiskeleva Jae Jensen viihtyy ruusupuiston tiloissa. tavoitteena korkeampi käyttöaste YKSiKöt maKSavat jokaisesta Korpin kautta tehdystä tilavarauksesta. Aiemmin tilat maksettiin yliopiston yhteisestä potista. Yliopisto kompensoi tilamaksut yksiköille, joten muutos ei heikennä yksiköiden taloustilannetta. Muutoksella halutaan nostaa yliopiston tilojen käyttöastetta. Tehokas käyttöaste olisi ainakin kymmenen tuntia päivässä. Tällä hetkellä tilojen käyttöaste on keskimäärin 40 prosenttia siitä. Keskiarvosta puuttuvat A-rakennuksen studiot, liikuntatilat ja vasta vähän aikaa käytössä ollut Ruusupuisto. Yli 70 prosentin käyttöasteita löytyy tällä hetkellä esimerkiksi Agoralta ja Ruusupuistosta. Huonoja käyttöasteita on esimerkiksi Proxima-rakennuksessa, jossa jäädään pahimmillaan 0,1 prosenttiin. Yliopisto saattaa tulevaisuudessa luopua tiloista, jotka ovat vähällä käytöllä. Yliopiston johto päättää asiasta talouspalvelujen valmistelun pohjalta. Tänä syksynä talouspalvelut tarkastelee Seminaarinmäen tilojen käyttöä yhdessä tilat omistavan Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa. Yliopiston uusien tilavaraussuositusten mukaan iltatilaisuudet keskitetään Agoraan, Liikunnalle, Tiliaan ja Ruusupuistoon. Muitakin tiloja, esimerkiksi Historicaa, voi hakea iltakäyttöön erityisestä syystä.
Causerie 9 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Li Andersson Mikael Brunila were in Jyväskylä in order to present their book about the extreme right wing. J ylkkäri has got hold of the media guide of the National Rifle Association. We will now publish parts of the manual that instructs NRA-members how to deal with mass shootings and the inevitable media scrutiny afterwards. Chapter 8 – In the event of a mass shooting: 1: Emphasize that this is a time to pray for the victims and offer help to the families. Remember also to add that this is not the time for politics. Blame anyone, who tries to understand why the tragedy took place, as insensitive and opportunistic. 2: Tell anyone who is willing to listen that guns don`t kill people, people do. 3: Make absolutely clear that the shooter was a bad guy with a gun. Add that the only thing that can stop a bad guy with a gun, is a good guy with a gun. 4: In the (likely) event that the shooter was a regular, Christian, working class family man, blame immigrants or mental health professionals. If someone asks, why does one need a military grade assault rifle in a safe neighborhood, look at point number 9. Also, demand more money for mental health care systems but make sure to vote for a political party that thwarts all reasonable and necessary reforms. 5: Tell anyone who is willing to listen that guns don`t kill people, people kill people. 6: If you are presented with irrefutable evidence that suggest that the number of guns has direct correlation with homicides and random shootings, always offer the same solution: We need more guns to protect ourselves. 7: Tell anyone who is willing to listen that guns are not the problem, people are. 8: Repeat phrases like ”We have the right to protect our children”, ”What about the safety of our children”, ”We want to keep our children safe from harm”, etc. If someone points to a (yet again) recent event, where a small kid got hold of his/hers parents gun and shot someone from his/hers immediate family (like his/hers little brother/sister), dismiss the incident as an aberration. 9: Plead to the Second Amendment of the Constitution (even though it`s clearly an outdated piece of legislation). Try to find a semiliterate redneck with a confederate flag on his belt buckle to shout to a reporter about his constitutional rights. The redneck doesn`t have to understand what a constitution means, if he can shout loud enough. The louder, the better. 10: Try to make gun ownership the number one priority in politics. When you have succeeded in getting all the smelly, redneck hillbillies, who are afraid that someone might take their toys away, to vote for you, tap yourself in the back. Then, use their votes to pass laws which benefit the elite, not the actual voters. 11: Dismiss the fact that tens of thousands of people are shot every year in America by normal people and that many of the unnecessary deaths could be prevented with stricter gun laws. NRA Media Guide Guns don´t kill people, people kill people Proxima-rakennuksen huoneen 233 käyttöaste on 0,1 prosenttia. Se maksaa prime time -aikaan 7 euroa tunti ja muuna aikana 5 euroa tunti. Tilaan mahtuu kymmenen henkeä. Suurista luentosaleista esimerkiksi Agoran Auditorio 2 maksaa ajankohdasta riippuen 38 tai 31 euroa. Psykologian maisteriopiskelijat Johanna Eirola ja Kaisa Koski menivät Ruusupuistoon tekemään parityötä. Heille opetustiloissa on tärkeää hyvä sisäilma ja se, että tila on opiskelijamäärään nähden tarpeeksi suuri.
10 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Justina Sharp, 18, from Sacramento, California, feels she lives in a multicultural city where race is not an issue among young people.
11 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Squabbling over queStionS about race Racial discRimination. Black men dying at the hands of police officers, university students protesting on campuses, presidential candidates bashing minorities – why is race such a big deal in the United States and why are people being shot to death over it? on a Wednesday evening in September, Columbus police officers were responding to a report of a possible robbery with three suspects, one of them carrying a gun. As the officers pulled up to the scene in a Cleveland suburb, they spotted a group of boys with Tyre King, 13, among them. The young boy matched the description of the person with a gun. King, who was black, fled the scene with another boy as the police showed up. During the escape, the teen was reported pulling a gun from the waistband of his pants. Officer Bryan Mason, who is white, took it as a lethal weapon and fired towards King multiple times. King died of his wounds later the same night at a Columbus children’s hospital. At the time of the incident, he was carrying a BB gun, which is a toy gun that shoots small metal pellets. Columbus Mayor Andrew Ginther said the gun looks “almost identical” to the 9 mm Glock semi-automatic handguns carried by the city police. That night Tyre King became the 14th child killed by the police in the United States so far this year. accoRding to The Counted, the Guardian’s project to track every person killed by police in 2015 and 2016, over 800 people have been killed this year by the U.S. law enforcement. Of those people, 190 were black and their cause of death was determined as a gunshot. 17 of them were killed in September alone. According to the most recent data, white people make up around 62 percent of the U.S. population but only about 49 percent of those killed by police. African Americans, however, account for 24 percent of those fatally shot and killed by the police despite comprising just 13 percent of the country’s population. This means, according to the Washington Post, that black Americans are 2.5 times more likely to be fatally shot by police officers than white Americans. The other side of the story are police officers killed in line of duty. Officer Down Memorial Page reports 94 officers dead this year, 40 of which were killed by gunfire. King’s incident is much like the death of a 12-year-old Tamir Rice in Cleveland Park, Ohio, in 2014. Rice, who was also black, was carrying a pellet gun on a children’s playground. Officer Timothy Loehmann responded to a report saying there was a person “who was probably a juvenile” on a playground walking around with a gun that “was probably a fake.” As Loehmann pulled up to the park, he instantly opened fire. Tamir’s death spurred the discussion about the disproportionate number of black people dying in the hands of the police. In both cases, the ”suspects” were children and small for their age. A medical examiner hired by Tyre King’s family said that the boy was only 5ft tall (152 cm) and weighed less than 100 lbs (45 kg). Still, the officers’ first response to the situation was to use lethal force. The roots of the tension between U.S. police and the black population go far and deep. In the early 20th century, there were many riots between the black population and the police. In many cases, the police were accused of favoring white people. In 1968, human rights activist Martin Luther King was murdered in Memphis, Tennessee. Riots broke out in over a hundred cities across the country and several people died. 23 years later, in 1991, African-American taxi driver Rodney King became the news of the year after being beaten up by four officers from the Los Angeles Police Department. A witness saw and taped the whole incident and sent the footage to a local TV-station. Later, parts of the footage were aired all around the world, and it raised concerns about the treatment of ethnic minorities in the United States. The officers, who beat King up, were later charged with use of excessive force. Their supervisory officer was also charged with willfully permitting and failing to take action to stop the unlawful assault. In the first trial, all of the officers were acquitted. Later, a federal jury returned guilty verdicts against two of the officers for violating King’s civil rights. They were sentenced to 30 months at a federal work camp. On the day of the first acquittal, the 1992 Los Angeles riots erupted, which eventually claimed the lives of 55 people. The rioting lasted for six days and included looting, arsons, and civil disturbance. lately, the same questions and tensions have received more and more media attention. Docent of American Studies, Dr. Benita Heiskanen from the University of Turku, said the phenomenon is not new, but the mobile devices people are carrying around make reporting these incidents a lot easier. “Violence in this sense is not new. However, camera phones and social media allow people to film everything and share it with a large group of people fast. That is how these incidents gain so much more attention now compared to before”, she said. In addition, the political mayhem taking place in the country has brought the issues up on the agenda on a larger scale. According to Heiskanen, for example, presidential candidate Donald Trump has a strong rhetoric of fear. Trump has spoken about minorities as the scapegoats for the problems of the American people and is now facing problems trying to collect votes from them. In August, Trump stated that he will “stop the slaughter”, referring to the excessive gun violence taking place in the country, and asked bluntly how much more crime would have to occur until African Americans and Latinos would support him. He has not presented any viable solutions to the situation, but instead has just waved around the facts and assured people he will fix the problems by “getting into the infrastructure of the African-American community.” Lately, Trump has been visiting African-American churches in the hopes of gaining new voters. In a poll released in September, three percent of the black voters preferred Trump, where as 93 percent favored Hillary Clinton. Ethnicity is a hot topic also on many university and college text and picture Minna Markkanen PRESIDENTAL CANDIDATE DONALD TRUMP HAS A STRONG RHETORIC OF FEAR.
12 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 campuses across the country. It has sparked protests and strikes among exasperated students and faculty members. The most famous protests took place at the University of Missouri in 2015 and 2016. They started out as a protest against racism on campus and were inspired and led by the student government president Payton Head. Head, who is black, wrote in a public Facebook post that he had been yelled insulting things from a passing truck on campus and that racism was a real problem at the university. Head’s post gained momentum and initiated a series of events and protests. Eventually, the protests taking place throughout the academic year led to the resignations of the university’s president and chancellor. Most of the American universities and colleges are taking a stand against racism on campus. Universities are providing students with tools to talk and share their experiences about being in a minority of any kind. Those tools include, for example, the various student newspapers. Justina Sharp, 18, from Sacramento, California, is the opinion editor at her school newspaper at American River College. “I feel like it’s my job as Opinion editor of the paper to give people the platform to speak about their experiences”, Sharp, who herself is black, said. She Said she feels safe to talk about issues related to ethnicity and racism on her campus, and thinks that her college is doing well on handling these issues. “My school has a UNITE Club, which works to host cultural events and encourage not just diversity, but the conversation about diversity on campus”, she said. Sharp’s boyfriend, 22-year-old Jordan Schauberger, who is white, sees things the same way. Schauberger is the visual editor of the paper where Sharp also works. Schauberger said he himself can’t comment on things related to minorities, since he does not represent one, but he still feels strongly about the issues because of his girlfriend. “I strongly believe in equal opportunity for everyone and it makes me sick to see people I love have to enter the world with a disadvantage just because of their skin color”, he said. “It’s obvious that our country has an issue with institutional racism and we need to collectively address the problems that we have.” Sharp and Schauberger attend the American River College in California. It is a two-year community college which students usually attend before continuing on to attend college somewhere else. Their college is tackling issues related to racism also with the socalled safe spaces where students can openly talk about the challenges they face as people of color or other minorities. Schauberger feels those kinds of programs are useful but he also has criticism. “I’m all for people being able to comfortably speak their mind, but there has to be concrete action and change that follows these discussions”, he said. Sharp thinks along the same lines. “I haven’t ever taken part in one [safe space meeting], but I believe that if they’re properly done, and allow for a range of experiences, they can be positive”, she said. Some colleges are battling with the issues more than others. Only recently California State University decided to start offering segregated student housing for black students. Same kind of decisions have also been made at least in three different universities across the country. Some are calling the arrangement a violation of civil rights, some think of it as a sanctuary. Justina Sharp thought it’s a bit ridiculous. “I’m still not convinced that that’s not a hoax”, she said and laughed. From the faculty’s point of view, Professor Kalle Lyytinen, who teaches management design at Case Western Reserve University in Cleveland, Ohio, said diversity is a popular topic of discussion also on his campus. Lyytinen thinks along the lines of the Finnish researcher Benita Heiskanen, stating that race-related issues have gotten more media attention due to the presidential elections. He thinks that social media and easy video sharing play a key role. However, in his opinion, racial discrimination at universities across the country is made difficult by laws stating that universities are required to have a certain percentage of students and faculty from certain ethnic groups. “If they were not to have that, they would be sued very fast”, he said. Lyytinen, who is also a U.S. citizen, has had to adjust to the American way of speaking about ethnicity and racism. He feels very few people actually talk about racism, on one hand, but he also sees the incidents between the black population and law enforcement, on the other. “This is a country of conflict in many ways”, he said. Lyytinen gives an example: in every official form, there is a question about race. One has to fill in a box for their ethnicity depending on whether they are Caucasian (white), black, Hispanic, Native American or other. “There is a huge Asian population here, but they are not officially recognized. They have to fill in other”, Lyytinen described. Lyytinen mentionS the case of Keith Lamont Scott, who was shot by the police in Charlotte, North Carolina, on Sept. 20. Scott’s wife recorded the events taking place in a parking lot with her phone and later released the footage to the media. Her actions prompted the Charlotte police department to release their own footage of the shooting. Keith L. Scott was a 43-year-old father of seven. According to the New York Times, he worked hard to provide for his loved ones and enjoyed spending time with his family. The police have another story. Scott spent some time in prison in Texas and had been convicted of a variety of criminal charges over the years. The police say he was waving a gun, which the police found at the scene later. The officials also stated that Scott ignored the commands to drop the gun, before an officer, who is also black, shot him. Details of the shooting still remain unclear. It has not been confirmed whether Scott was actually holding a gun or not when the officers took action. One thing is clear, though: the overall situation can only be changed by future generations; Justina Sharp and Jordan Schauberger being a part of that change. Sharp, who also runs a fashion blog, seems to be trying to bring on change herself. “When I was eleven, this girl I absolutely hated told me I would never be a Hollister model. It felt inwardly devastating to my 11-yearold-self because Hollister was goals”, she told. “Last year, I joined with Hollister to launch their #AllEqual-antibullying campaign with Echosmith, and I was a Hollister model. It was awesome.” Counting the viCtimS z z 1146zpeoplezwerezkilledzbyzlawzenforcementzofficialszinzthezUnitedz Stateszinz2015,zaccordingztozthezCounted,zazdatabasezrunzbyzthezGuardian. z z Inz2016,ztheztollzhaszalreadyzexceededzoverz800zpeoplezandziszwellzonz itszwayztozthezsamezkindzofznumberszlikezlastzyear.z z z 190zofzthosezpeoplezwerezblackzandzdiedzofzazgunshot.z28zofzthemz werezunarmed. z z Mostzofzthezblackzpeoplezkilledzarezmen.z Therezhavezbeenzninezblackz womenzkilledzthiszyearzandzallzofzthemzhavezdiedzfromzazgunshotzwound. z z Nationwide,zCaliforniazhaszseenzthezmostzkillingszbyzpolicezofficerszthisz year,zaztotalzofz119zdeaths.zItziszfollowedzbyzTexasz(68)zandzFloridaz(54). BLaCk LiveS matter z z BlackzLiveszMatterz(BLM)ziszazsocialzmovementzbornzinzthezUnitedzStateszinz2013. z z ThezmovementzwaszfoundedzafterzGeorgezZimmerman,zazneighborhoodz watchzvolunteer,zwaszacquittedzinzthezshootingzofzanzAfrican-Americanz teenzTrayvonzMartinzinzFlorida.zMartin’szdeathzsparkedzrallies,zmarches,zandz protestszacrossztheznation. z z BLMzcampaignszagainstzviolencezandzsystemiczracismztowardzblackz people.zItzorganizeszprotestszagainstzpolicezbrutality. z z FounderszincludezAliciazGarza,zPatrissezCullors,zandzOpalzTometi.z Thez movementzoriginallyzstartedzaszazhashtag,z#BlackLivesMatter. z z BLMzhaszaznationalznetworkzofzoverz30zlocalzchapters.z Thezoverallz movement,zhowever,ziszazdecentralizedznetworkzandzhasznozformalzleaders. PeoplezprotestedzagainstzpolicezviolencezonzAugustz14,z2014,zinz Ferguson,zMissouri. hezFeels veryzFewz PeoPlez AcTuAllyz TAlkzAbouTz rAcisM. jamelle bouie. flickr: creative commons
13 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Paras lääke syysmasennukseen on hymy ja halaus. Menot tekstit Lotta Tiihonen (lottatiihonen@gmail.com) Undie-bändejä ja syksyisiä tunteita pehmoeläinmeressä Sekä HöStfeStiä että sitä järjestävää kulttuuriyhdistys Hear ry:tä kuvaa osuvasti termi “undie”, tuo käsitemaailmaan sijoittuva undergroundin ja indien välinen rakkausliitto. Hear ry tekee kulttuurin saralla sitä, mitä muut eivät tee, ja Höstfestille valitaan esiintymään kiinnostavat livebändit, joista kukaan ei ole vielä kuullut. “Höstfest on kaikkien tunteiden festivaali, ei pelkän riehakkaan kesäjee-tunnelman. Syksyyn sopivat luontevasti myös tummemmat sävyt”, selventää Hear ry:n puheenjohtaja sekä Höstfestin päävastuullinen Kyösti Ylikulju tapahtuman luonnetta. Tunteiden kirjo näkyy paitsi esiintyjävalinnoissa, myös kosketeltavalla tasolla esimerkiksi pehmoeläinmerenä, johon voi sukeltaa festaroinnin lomassa rauhoittumaan ja tuntemaan syksyisiä tunteita. Undie-festari ei myöskään vedä Ilokiveä ääriään myöten täyteen, mikä osaltaan edistää viihtyvyyttä. Höstfest on vapaaehtoisten, noin 20 ydinhenkilön sekä samanmoisen talkoolaisjoukon, käsityönä tekemä tapahtuma. Yksityiskohtiin panostetaan. Yksi kahdeksanvuotiaan Höstfestin söpöjä perinteitä on puuhapussi, joka sisältää festarilippujen ja juomasekä brunssialennuksen lisäksi muun muassa aikuisten puuhakirjan. Sieltä löytyy puuhatehtäviä kaikenlaisiin tunnetiloihin, koska elämä on muutakin kuin pelkkää kivaa. 15.10. tanSSiSali lutakko Miltä näyttää yhteiskunnan reunamilla itseään toteuttava, punkkareiden luoma todellisuus? Kurkistuksen Jyväskylän punk-skeneen avaa DIY-tyylillä tehty dokumenttielokuva Jyväskylän meininki. Ääneen pääsevät omat sääntönsä luoneet, intohimoisesti ja omaehtoisesti elävät ihmiset. Livepunkkia ensi-illassa edustavat Lighthouse Project, Delta Force 2 ja Huono Idea. 14.-16.10. ilokivi Räjäyttäjät esiintyi Höstfestillä jo alkutaipaleellaan vuonna 2012. Vuosien varrella yhtye on muuttunut ja kehittynyt niin, että tänä vuonna nähtävä show on taatusti taas jotain ihan muuta. 11.10. taideMuSeo taideMuSeoSSa käymiseen liittyy kehollisella tasolla yleensä seisominen, hidas kävely sekä mahdollisesti penkillä istuminen. Tänä syksynä on tiistaiiltaisin mahdollista rikkoa näitä normeja, sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla, museoshindon muodossa. Shindo on venyttelyä muistuttava japanilainen rentoutusja itsehoitomuoto. Varusteiksi riittävät lämpimät ja rennot vaatteet, ja tilaksi kelpaa taidemuseon puutteessa vaikka työhuone tai lentokone. 14.10. PoPPari tarvitSetko terapiaa All you need is love -kuvotukseen vai haluatko edelleen heittää bensaa Beatles-rakkauden ikuiseen liekkiin? The Blast Beatlesin kieroutuneella otteella tekemät punk-, rockja progeversiot klassikkokappaleista sopivat kumpaankin tarkoitukseen. Luvassa ainakin All You Need is Blast sekä Tragical Hystery Tour. 28.10. vakioPaine Drink & Draw -piirustusklubin Burlesque-spesiaalissa mallit ovat verhoutuneina höyheniin ja glitteriin. Perinteisiä alastomia ihmisiä pääsee oluen äärellä piirtämään muutaman kerran syksyn aikana, seuraavaksi 11.10. 29.10. kauPunginteatteri Hyödynnä opiskelijaalennus ja palauta kadonnut opiskelumotivaatiosi käymällä katsomassa, millaista on elämä tehtaan liukuhihnan äärellä. Ansa-musikaali on Sirkku Peltolan käsialaa, ja lyriikat lauluihin on kirjaillut hänen aviomiehensä Heikki Salo. Musiikkinumerot on kirjoittanut jazzpianisti Iiro Rantala. Tätä huvia on tarjolla lähes joka viikonloppu kevääseen saakka. Kuvassa Ansa ( Tarja Matilainen). 10.10. Pekka ervaSt -teMPPeli koodi Tummille Vyöhykkeille lupaa elävää musiikkia, sanaa ja kuvaa, henkisiä sisälmyksiä sekä elämän tarkoituksen sisältävän eksistentialistisen tuokion. Viimeinen tilaisuus kokea Company Uusi Maailman kristosofiseen temppeliin luoma todellisuus. FrAnK BoUrS AnSKU KInnUnen JI r I H A LT T Un en H e I nI L U oT oL A ilokiven elokuvat Tero UUTTAnA ArVoSTeLee ILoKIVen TULeVIA nÄYTöKSIÄ Fuocoammare – Tuli merellä gianfranco roSi | italia, ranSka | 2016 | 108 Min valotuS Ma 10.10. klo 18 Italian Lampedusan saarella on kaksi erillistä maailmaa. nämä maailmat harvoin kohtaavat. Samaan aikaan, kun 12-vuotias Samuel tykittelee ritsalla kaktuksia, ihmisiä kuolee täyteen ahdettuihin veneisiin heidän ylittäessään Välimerta. näiden kahden maailman leikkauspisteessä työskentelee saaren lääkäri. Hän todistaa äärimmäistä hätää pakolaisten parissa, mutta hoitaa myös Samuelin ja muiden asukkaiden vaivoja, jotka tuntuvat verrattain vähäpätöisiltä. Fuocoammare on taitavasti rakennettu ja puhutteleva dokumentti pakolaiskriisistä eikä se aliarvioi katsojaa turhalla alleviivaamisella. arvosana: 4/5 The Wave roar utHaug | norja | 2015 | 105 Min kaMPuS kino ti 18.10. klo 18 Stavangerin kaupunkia uhkaa suuri katastrofi, kun vuoresta uhkaa pudota pala mereen aiheuttaen hyökyaallon. näin kävi joskus sata vuotta sitten ja voi käydä uudestaan. Uhkasta varoittelee geologina toimiva perheenisä, mutta kukaan ei kuuntele ennen kuin on liian myöhäistä. The Wave on varsin perinteinen ja kliseinen katastrofielokuva, eikä se eroa juuri edukseen amerikkalaisista esikuvistaan. norja miljöönä ja muutamat hieman rohkeammat ratkaisut tuovat sentään hieman väriä muuten niin keskinkertaiseen elokuvaan. arvosana: 2/5 liSäkSi oHjelMiStoSSa: VALoTUS: nÄLKÄMAAn SAMPo MA 10.10. KLo 20. KAMPUS KIno: THe LITTLe PrInCe TI 11.10. KLo 18. VALoTUS: HoPe TI 11.10. KLo 20. VALoTUS: PALAA LUoKSenI VIeLÄ MA 17.10. KLo 18. VALoTUS: MAnDArIInIT MA 17.10. KLo 20. VALoTUS: ALDA eT MArIA TI 18.10. KLo 20. “I used to tHInk anyone doIng anytHIng weIRd was weIRd. now I know tHat It Is tHe people tHat call otHeRs weIRd tHat aRe weIRd.” Paul McCartney KIrSI SALo The Blast Beatles syntyi Hollannissa osana viiden muusikko-opiskelijan kansainvälisyysprojektia.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Lenovo B50-10 Intel Dual Core 2840 prosessori Nopea 128 Gt SSD-levy | 4 Gt muisti Windows 10 Home Nopea SSD! 249€ AINA ILMAINEN VIANETSINTÄ Tarjoamme täyden huollon tietokoneihin, puhelimiin ja tabletteihin. Microsoft Of?ce 365 University ASUS X556UA Intel Core i5 prosessori | 8 Gt muisti 512 Gt SSD | Windows 10 Home 799€ 74,90€ Gummeruksenkatu 6, Jyväskylä | 010 320 90 70 Ma-Pe: 10 -17 | www.multitronic.? Täyttä Applea. Asiantuntijatkin Mac kannettavat aina opiskelijahinnoin Gummeruksenkatu 6, Jyväskylä | 010 320 9070 Ma-Pe: 10 -17 | www.itronic..
Helpotus 15 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Eri paikkakunnilta tulEvat opiskElijat haukkuvat kotikuntansa omalla murtEEllaan. paska kotiseutu Pesiskentän levyin sladdi Meikäläin ei kyl puhu mitää kuusaan murretta yhtää, se on aivan saletti juttu. kyrsii ku kaikki keksit on kuusaal piparei. mite helvetis ne voi olla piparei ku piparit on niit mitä syyää jouluna!? hermot menee. Ero kuusaalaisen ja kouvolalaisen välil on se, et kuusaalaiset käy töis ja kouvolalaiset toimes. poliittiin kartta kuo hiukka erilain ku kusis on tehaspaikkakunta. tosin, ei taija koht pumaska enää rullaa muual ku kämpil paskapaperitelinees, ku laittavat isot konglomeraatit tehtait kii. siirtyvät Brasiliaa viljelee sokeriruokoo. vissii jotai biohommii on kyl tulos kymmenedaalii, mut ei ainakaa kusikselle. ainoot biohommat meilpäi löytyy Eerolanväylält ja vuorikadun takahuoneest. Joskus kakaraan pöllin tsygän siwan pihast ja polin sen seuraavaan aamuun takas siihe telineesee ku tuli jotaa omantunnontuskii. oli pakko pääst heinosenkujalle kiireel, tais olla laskuhumala. vihaan kesää. koulus olin naukion yläasteel. jengi veti sassee vessas ja kaveri piirs koko pesiskentän levysen sladdin sil kalkkikärryl liikkatunnil. sai tunnin. mie ja sit jostain kans sain. jälkäs valvoja hiillosti ni joku oli vaa et onksul joku ongelma min kaa? höyläs tein skedelle boksii ni joku tuote-esittelijä tuli kysyy et mitä teet ni sanoin et ruumisarkkuu. lähti jonnee menee siit sit eikä sit jätkää sejjälkee enää näkyny. penis Joutu muuttaa keskustast pois. nyt sen paikal ojjoku naantalilain snägäri, jonka kliinisis sisätilois katto on korkeel ja tolu haisee. sen meikä vaa sanon, et ei tiiä kakaralaumat tänäpäivänä mitää pytyn hoonaamisista ja lihiksistä pakkases rasvanäpein syötynä. me sentää kuunneltii Jukka Poikaa sillon ku se laulottä lattial on kasa tuhkaa. tuhkast puheenollen, tais palaa joku baari keskustas sillon skidinä. En muista et oisin koskaa nähny nii paljo porukkaa kuusaal ku mitä sillon ku mentii aamul naapurin jätkän kans kattoo niit sammutustöit. varsinain yleisöryntäys. vappumarssinkii osallistujamäärä jäi kakkoseks. mut mikä mie oon kuusaast puhuu, meikä ennoo asunu siel varmaa kymmenee vuotee. Masa Parkkiin TEKEMISTÄ LOUNASRUUHKAAN JonottaMinen. Juutuitko Librin jonoon lounastauolla? Tuntuuko, että jonotusaika menee hukkaan? Ei huolta. Jylkkärin ohjeilla käytät jonotusajan tehokkaasti oman ja muiden elämän parantamiseen. teksti Jaakko Kinnunen kuva Matti Parkkinen 1. Parisuhteen puinti nyt sinulla on puoli tuntia aikaa soittaa se puhelu, joka on jäänyt roikkumaan liian pitkäksi aikaa. Rassaako puolison tunnekylmyys tai suoritus makuuhuoneessa? Kerro hänelle tunteesi. Parisuhdeterapeutit kannustavat ihmisiä puhumaan tunteistaan. Puoli tuntia lounasjonossa riittää pitkäänkin keskusteluun. Voitte käydä läpi sen saman riidan, joka tuntuu jatkuvan aina uudestaan ilman loppua. Keskity intiimeihin yksityiskohtiin. 2. Kuorolaulun stemmojen harjoittelu Jyväskylä on kuorolaulun pääkaupunki. Seminaarinmäen mieslaulajat ja muut ryhmät ovat nostaneet Suomen Ateenan kartalle. Huipulle ei kuitenkaan pääse ilman kovaa harjoittelua. Jonossa ehdit hyvin harjoitella omia stemmojasi. Vieruskaverit kertovat varmasti mielellään mielipiteensä edistymisestäsi, kun olet luikauttanut saman kymmenen sekunnin mittaisen laulunpätkän toista sataa kertaa. 3. Tanssiaskelten harjoittelu voit kokeilla Riverdance-tyyliä tai steppiä. Kirjaston aulan lattian vahaus sopii loistavasti tähän tarkoitukseen. Avoimen aulatilan akustiikka vie rytmikkään askelluksesi myös toisen kerroksen työtilaan, jossa graduntekijät saavat nauttia osaamisestasi. Vältä kuitenkin liikaa liikkumista vaativia koreografioita, jottei se takana seisova sääliö vie paikkaasi jonossa. 4. Kynsilakan poisto / muu haiseva toiminta tuliko aaMulla turhan kiire? Jäivätkö kynnet hoitamatta? Ruokalan jonossa ehdit laittaa asian kuntoon. Poista ensin vanha kynsilakka. Älä välitä voimakkaasta kemikaalien hajusta. Muut jonottajat ymmärtävät varmasti, että kauneuden takia täytyy tehdä uhrauksia. Viimeistele lounastauon muodonmuutos uudella kynsilakalla. Muista ojennella käsivarsiasi korostetusti, kun katselet työsi jälkiä ja odottelet lakan kuivumista. 5. Täydellisen duck face -kuvan ottaminen voit käyttää jonotusajan tehokkaasti oikeanlaisen Tinder-kuvan ottamiseen. Käytä kättä tai hommaa selfiekeppi. Huulet mutrulleen ja muut jonottajat kuvaan taustalle. Voit tehdä kuvista myös kivan kollaasin, jossa takanasi seisovien ihmisten kyrpiintymisen määrä nousee jokaisen ottamasi töröhuulikuvan jälkeen. Tietenkin voit myös pelata Tinderin läpi jonottaessasi. Ehkäpä saat mukavaa lounasseuraa. 6. Kiroilu ja v*tutuksen ilmaisu ketuttaako? kiristyykö pinna? Nouseeko verenpaine, kun mietit, miksi vain toinen linjasto on auki, vaikka jono ulottuu ulko-oville saakka? Ei hätää. Selviät tilanteesta, kunhan muistat olla patoamatta tunteita sisääsi. Kiroile siis antaumuksella. Hauku koko tilanne alimpaan helvettiin ja muista tuhahdella ärsyttäviä ääniä voimasanojen välissä. Yritä aloittaa valitukseen keskittyvä keskustelu vieruskaverisi kanssa. 7. Venäläinen jonotus käytä Jonotusaika tutustuaksesi vieraaseen kulttuuriin. Venäläinen jonotus -metodi toimii seuraavalla tavalla: Kun saavut jonoon, kysy edessä seisovalta ihmisiseltä, voiko hän pitää paikkaa sinulle. Poistu sitten paikalta vaikkapa lehtisaliin ja palaa jonoon juuri, kun sinulle varattu paikka on pääsemässä linjastolle. Muista, että menetelmä vaatii toimiakseen isomman joukon ihmisiä. Voit kokeilla tätä kavereidesi kanssa! Näin voit tuoda muiden jonottajien tylsään hetkeen hiukan kulttuuria ja piristää kaikkien päivää. Aika kuluu nopeammin, kun on mukavaa tekemistä.
Kulttuuri 16 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 SebaStian (Kortepohja) Sebun kebu on melko iso ja lihaisa, taattua perusmatskua. Leipä on herkullinen ja isoille rullille tyypillisesti koossa pysyminen tuottaa haasteita loppua kohden ahmittaessa. Suurin miinus on kastike, joka tuo mieleen salaatinkastikkeen. Hinta: 8€ (opiskelija 7,50 €) Koko: 8 Maku: 7 Koostumus: 7 alfa (Kortepohja) Kooltaan melko maltillinen rulla sisältää paljon salaattia. Lihanhimoinen yhden miehen raati jää kaipaamaan enemmän lihaa rullan sisälle sekä kastiketta, joka nyt vaikuttaa uupuvan kokonaan. Toisaalta rulla sopii vauhdissa syötäväksi, sillä se pysyy koossa loppuun asti hajoamatta. Hinta: 8,50€ Koko: 6 Maku: 6 Koostumus: 6 ali baba (YliopiStonKatu) Pitkään samalla paikalla toimineen ravintolan rulla on huomattavan paksu, muttei järin pitkä ja sisältää runsaasti sekä salaattia että lihaa. Siksi koossa pysyminen on heikommanpuoleista. Kastikkeina on perinteinen kebabkastike ja jonkinlainen salaatinkastike. Hinta: 9€ Koko: 7 Maku: 7 Koostumus: 6 troija (KävelYKatu) Legendaarisen Troijan rulla eroaa selvästi eniten muista rullakebabeista: lihan kaverina ei ole salaattia, kurkkua ja tomaattia vaan kaaliraastetta, sipulia, pepperonia ja suolakurkkua. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Kastikkeiksi saa mietoa, tulista ja valkosipulia. Rullan kokoina ovat normaali ja iso. Töihin kiiruhtaessa valkosipulikastike ei ole vaihtoehto, laitetaan tulista ja otetaan isona! Hinta: 10,5€ (pieni 9€) Koko: 8 Maku: 8 Koostumus: 9 Meri & Mia (YliopiStonKatu) Samat kastikevaihtoehdot kuin Troijassa, kastiketta on juuri sopiva määrä ja se on hyvää. Koko ei ole valtava, mutta leipä on maukasta ja lihaa on laitettu huolella. Pysyy koossa täydellisesti. Positiivinen yllättäjä! Hinta: 8€ Koko: 7 Maku: 9 Koostumus: 9 paSargad (väinönKatu) Tämä pikku kioski tulee rehellisyyden nimissä testattua kohtuullisessa hutikassa kotiutuessa. Mielikuvat ovat siksi hieman hatarat. Kastikkeen ja majoneesin väliltä valitsen majon, mikä on hyvä valinta. Rullan koko ei jätä kylmäksi, testin jaetulla ykköspaikalla koon mättöruokien kruunaamaton kuningas rullaKebab. Onko Suomen Ateena sittenkin Suomen Istanbul? Jylkkäri selvitti, mikä on kebabskenen tila kaupungissa ja mistä kannattaa hakea lievennystä orastavaan krapulaan. teksti Mikko Viitamäki kuva Matti Parkkinen Mikko ”Biisoni” Viitamäki urakoi noin kuukauden aikana 12 rullakebabia. katso video!
Pika-arviot 17 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Kurjuuden riemujuhlaa Jarkko Martikainen Ja Luotetut Miehet: ruosterastaat (sakara records) Alkujaan YUP:stä ponnistaneen Jarkko Martikaisen uusin albumi on miehen suoraviivaisin rocklevy koskaan. Muutoksen muusikkona ja sanoittajana kuulee selvästi, kun vertaa YUP:n hittiä Meitä odotellaan mullan alla uutuuslevyn kappaleeseen Terveisiä maan alta. Kun YUP loihti sadun maanalaisesta luuranko-orkesterista, uusi viesti Tuonelasta on paljon pelkistetympi: ”Nyt mä tuon vaan terveisiä maan alta / Siellä haisee multa ja / siinä oleellinen olikin.” Pieniä tarinoita elämän nurjasta puolesta tarjoava levy pyrkii raikkaaseen ja kevyeen ilmaisuun niin sanoissa kuin sovituksissakin. Synkistä aiheistaan huolimatta Ruosterastaat hymyilyttää. Soittajien ilo kuuluu reippaissa rallatuksissa, ja riemu tarttuu myös kuulijaan. Arimo Kerkelä Himmeää valoa tunnelin päässä Mira Luoti: tunneLivisio (sony Music) Mira Luodin ensimmäinen albumi ei ole puhtaasti soololevy. Pikemmin kyseessä on Luodin ja Pariisin kevään Arto Tuunelan yhteishanke, jossa Tuunela on säveltänyt, soittanut, sanoittanut ja tuottanut – siis tehnyt lähes kaikkea muuta paitsi laulanut itse. Tunnelivisio on synkkää, postpunkin hengessä soivaa rokkia, jossa konesaundit rakentavat klaustrofobisia äänimaisemia. Parhaimmillaan paletti toimii varsin hyvin, mutta usein valjuiksi jäävät sanoitukset vievät terää kappaleilta. Heikoimmat lyriikat edustavat Tuunelan tajunnanvirtamystiikkaa pahimmillaan, mutta konkreettisemmat tarinat toimivat onneksi aavistuksen paremmin. Soolourallaan Luoti ei tähtää suurille areenoille, vaan Tunnelivisio on pikemminkin pienten klubien musiikkia. Sellaiseen levy riittää ihan hyvin. Arimo Kerkelä Synecdoche, Helsinki riikka PuLkkinen: Paras MahdoLLinen MaaiLMa (otava) Riikka Pulkkinen on mestarillinen kirjoittaja, jonka maalaileva ja tarkkanäköinen kerronta sotkee sisäisiä ja ulkoisia maailmoja toisiinsa. Teoksesta ja lukijasta riippuen tyyli toimii joskus paremmin, joskus heikommin. Viidennessä romaanissaan Pulkkinen löytää hyvän tasapainon suurten kysymysten ja konkreettisen tarinankerronnan välillä. Kiinnostavat henkilöt kannattelevat teatteriesityksen ympärille rakentuvaa kokonaisuutta, jossa pohditaan maailmanjärjestystä, persoonan eheyttä ja muita valtavia teemoja. Vain kirjan alkupuoli vaatii turhan paljon kärsivällisyyttä. Hyvin pitkään lukijalle on epäselvää, onko Pulkkisen rakentama maailma realistinen vai yliluonnollinen, mikä vaikeuttaa kirjaan uppoutumista. Onneksi vastauksia ei pantata loputtomiin, joten kirja pääsee melko pian hyvään vauhtiin. Arimo Kerkelä Pennut asekauppiaina todd PhiLLiPs: War dogs (green hat fiLMs) Kun kaksi reilut parikymppistä pilveä polttavaa nuorukaista saa 300 miljoonan dollarin asekauppasopimuksen Pentagonilta, tarina suorastaan vaatii päästä valkokankaalle. War Dogs kertoo juuri tuon tarinan kaikessa hulluudessaan. Elokuva muistuttaa sanomaltaan hiukan takavuosien Lord of War -elokuvaa, mutta huomattavasti valoisampana versiona. Ohjaaja Todd Phillips tuli tunnetuksi Kaamea kankkunen -elokuvista, mikä näkyy myös War Dogsissa. Huumori on yhtä sekoilevaa, joskin ei aivan yhtä päällekäyvää. Jonah Hill on loistovalinta laskelmoivaksi asekauppiaaksi, jonka tavoitteena on rikastua keinolla millä hyvänsä. Toinen pääosan esittäjistä, Miles Teller, tekee myös tasaisen varman roolisuorituksen. Elokuva tarjoaa parit naurut ja sopii hyvin leppoisaan arki-iltaan. Jaakko Kinnunen suhteen. Täytteitäkin on. Hinta: 10€ Koko: 10 Maku: 8 Koostumus: 8 vaLkoinen ruusu (väinönkatu) Ruusun rulla tulee huideltua huiviin kunnon kankkusessa. Nälkä on valtava, mutta onneksi on rullakin. Koossa se ei tahdo pysyä, lihan määrä keskitasoa. Hinta on testin huokein, mutta oletettavasti yöaikaan tulee hieman yölisää. Kunnon mättörulla isoon nälkään. Hinta: 6,5€ Koko: 10 Maku: 7 Koostumus: 7 kebab house (kauPPakatu) Kauppakadun kebuklusterin suurimpaan kohdistuvat aiemmin syötyjen erikoispitsojen luomat suuret odotukset. Rulla on jopa pienehkö, lihaa on onneksi hyvin ja tacomajoneesi toimii aina. Lihan kaverina vain pelkkää salaattia. Rulla pysyy mainiosti koossa, joten suositeltavissa kävelykebuksi. Hintaan kuuluva salaattipöytä auttaa täyttämään mahaa, onneksi. Suurten odotusten vuoksi hienoinen pettymys. Hinta: 8€ Koko: 6 Maku: 7 Koostumus: 8 shiraz (kauPPakatu) Yläkaupungin kebabkeskittymän uudempi tulokas yllättää positiivisesti. Leipä on rapeampaa kuin missään muualla ja kastike herkullista. Kooltaan ja lihamäärältään keskikokoinen rulla on todella tasapainoinen kokonaisuus vielä sunnuntaina juuri ennen sulkemisaikaa. Hinta: 8€ Koko: 8 Maku: 9 Koostumus: 8 Maria (kauPPakatu) Leipä ei ole parhaasta päästä, hieman jauhoisen oloinen. Majoneesin saa valita useammasta vaihtoehdosta ja mahaa täyttää salaattipöydän antimilla. Koko on maltillinen ja herkullista lihaakaan ei ole liikaa. Toisaalta kokonaisuus on helposti hallittavissa eikä hajoile käsiin. Hinta: 8€ Koko: 7 Maku: 7 Koostumus: 7 JyväskyLän kebab & Pizzeria (kauPPakatu) Kastikevalikoima on laaja, mutta kastiketta voisi olla rullassa aavistuksen runsaammin. Rulla on pitkähkön ja kapean oloinen. Salaatin, tomaatin ja kurkun lisänä oleva punasipuli tuo kivan lisän makuun ja kuivemman makuinen leipä luo mainion kontrastin täytteiden mehukkuudelle. Rulla vaikuttaa pysyvän koossa myös juostessa syötynä. Salaattipöytä täyttää täälläkin mahalaukkua rullan ohella. Hinta: 8€ Koko: 7 Maku: 9 Koostumus: 9 big bang (kauPPakatu) Yläkaupungin uusin haastaja lyö pöytään mojovan yllärin. Isokokoinen rulla kätkee sisälleen roimasti lihaa ja kunnolla kastiketta sekä sopivasti salaattia. Tulisen ruoan ystävään punasipuli, jalope-not ja pepperonit normaalien salaattikasvisten kavereina tekevät vaikutuksen, ja koko komeus pysyy vielä täydellisesti koossakin. Leipä on huomattavan kostean oloista kenties kastikkeen runsaan määrän vuoksi, ja rasiaan mukaan saa vielä salaattipöydän antimiakin. Testivoittaja! Hinta: 9,90€ Koko: 10 Maku: 10 Koostumus: 10 Hinnat perustuvat ravintoloiden nettisivuihin, puhelimitse tehtyihin hintatiedusteluihin ja testaajan muistikuviin. Hinnat saattavat vaihdella myös esimerkiksi kellonajan mukaan. Jylkkäri ei vastaa mahdollisista muutoksista. uLkoMaiLLa Liikkuessani saamani hanurifiilingin perusteella kebabkulttuuri on erilainen kuin kotimaan kamaralla. Eurooppalaiset dönerit ja itäblokin shawermat ovat luonteeltaan enemmänkin pieniä snackejä kuin Suomessa suositut kookkaat rullakebabit. Tämä kielinee siitä, että varsinaista arkiruokaa ne eivät meillä ole, vaan niitä syödään erityisesti isoon nälkään, illan päätteeksi tai kunnon kohmelossa. Jatkopäätelmä osoittaa sormella juomakulttuuriamme: Ruoka ja päihdyttävät juomat eivät kulje suuhun sopusoinnussa vuorotellen tasatahtia, vaan ensin keskitytään juomaan ja lopuksi syödään ruumiin huutaessa rasvaa, suolaa ja ravintoa. Siksi terveysseikkojen arviointi sivuutetaan nyt täysin. Ja onhan niissä rullissa nyt vihanneksiakin! Täydellisen objektiiviseksi ei testiämme voi luonnehtia, kun ottaa huomioon erinäisten olosuhteiden vaikutukset, mutta vähintäänkin suuntaa-antava se on. Kaiken kaikkiaan rullakebabien taso on kaupungissamme melko tasainen. Baarista kotiin ryömiessä vaihtoehdot toki rajoittuvat neljään alakaupungin öiseen aikaan auki olevaan ravintolaan, jotka ehkä hieman vastoin ennakko-oletusta pärjäsivät mainiosti laadullisessa vertailussa. Kun on päiväsaikaan kovanälkä ja nopean ruoan tarve, tai kun edellinen ilta jyskyttää päässä ja velloo vatsanpohjalla, tärkein valintaperuste lienee joka tapauksessa ravintolan sijainti suhteessa omaan lokaatioon. Suoramarkkinointi Mega Oy on 30-vuotias, Suomen ja Baltian johtava puhelimitse tapahtuvaan markkinointiin erikoistunut yritys. Toimimme Suomessa 16 paikkakunnalla ja kuulumme Alma Media Oyj -konsernin Alma Talent -liiketoimintayksikköön (www.almamedia. ). Edustamme emoyrityksemme lisäksi yli 70 muuta toimeksiantajaa ja kuulumme Asiakkuusmarkkinointiliittoon (ASML). osa-aikaista MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Haemme Jyväskylään reipasta ja oma-aloitteista kasvamaan ja kehittymään myynnin esimiehenä Kiinnostuitko? Lue lisää Megasta ja tehtävästä: www.sm-mega. k o M M en tt i tärkeintä on sijainti
Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 Maailmalla 18 Ma 24.10. Bataattisosekeitto* Rapeat seitipalat, jugurttikastike* Jauhelihalasagne Ti 25.10. Feta-kasvispata* Bordelaisekala* Broilerleike Ke 26.10. Kasvispihvit, tomaatti-timjamikastike Lohikiusaus* Herkkulihapata* To 27.10. Quornwokki* Kalamurekepihvi, tomaattitillikastike Kinkkukastike, spaghetti* Pe 28.10. Soijalasagnette* Paella* Riistapyörykät *Täyttää Kelan suositukset Ma 17.10. Kukkakaalilasagnette* Kalaa sitruunakastikkeessa* Broilerjuustokebakot Ti 18.10. Tomaatti-sipulipiirakka* Kirjolohimureke Burgundin lihapataa* Ke 19.10. Tofu-kasviskeitto* Tonnikalatortillat* Broilerpastapaistos* To 20.10. Aurajuusto-punajuurikiusaus Kalagratiini* Meksikolainen lihapata* Pe 21.10. Kasviskastike, pasta* Nakkipannu Kaalilaatikko Ma 10.10. Quornfile omenakastikkeessa* Kirjolohimurekepihvit Chili con carne* Ti 11.10. Kasvislinssikastike* Appelsiini-sitruunakala* Broilerpyörykät Ke 12.10. Juuresratatouille* Savukalakastike, pasta* Porsaanleike To 13.10. Pinaattiohukaiset* Rapeat kalapihvit Intialainen lihapata* Pe 14.10. Kasvistortillat* Kalkkkunanleike Gordon bleu Pippurinen porsaspata* iloKiven ruoKalisTa 10.10.–28.10. vKo 43 vKo 42 vKo 41 JyLKKäRIN ENTINEN ToIMITTAJA RAPoRToI MATKASTAAN MAAILMAN yMPäRI. ariMo reissaa Tylsä tyyppi taivaltaa Monien Aasian turistikohteiden asukkaat ovat tottuneet siihen, että länsimaista saapuu paikalle monenlaisia örveltäjiä ja hummailijoita. Siinä savotassa natiiveja saattaakin hämmentää, kun vieras on hillitty suomalainen, josta ei irtoa juuri lainkaan suuria tunteenpurkauksia. Itse satun olemaan jopa suomalaiseksi poikkeuksellisen ujo, introvertti ja muutenkin tylsä tapaus. Usein tämä huvittaa muita matkaajia sekä turistityöntekijöitä, joilla on vaikeuksia tulkita iloista mutta hiljaista matkaajaa. Aikoinaan ensimmäisellä Nepalin matkallani sain kuulla, että erään hotellini henkilökunta alkoi kutsua minua takahuonessa bramiiniksi. Lempinimi oli kuulemma annettu täydellä kunnioituksella, kun hillitty habitukseni toi mieleen hindujen ylimmän pappiskastin autuaat kulkijat. Myös tällä kertaa olen saanut kuulla Nepalissa luonteestani. KauPungissa nimeltä Tansen minua majoittanut, eläköitynyt taloustieteen professori totesi persoonastani, ettei ole tavannut muita kaltaisiani länsimaalaisia. Hieman härskiä vanhaa setää muistuttava majoittajani tuntui tosin muutenkin ajattelevan, että tyypilliset länkkärimatkaajat tulevat Nepaliin ja Intiaan etsimään irtosuhteita paikallisten tai toistensa kanssa. Tulimme professorin kanssa hyvin toimeen, ja kävin tämän kanssa monia hyviä keskusteluja. Siltikään majoittajani ei tuntunut uskovan, että voisin olla olotilaani täysin tyytyväinen. TäMä tuli selväksi, kun kävin päivän patikkaretkellä samassa paikassa majoittuneen englantilaisen reppureissaajan kanssa. Minua muutaman vuoden vanhempi nainen kertoi professorin puhuneen tälle ujoudestani: professori oli kuulemma pyytänyt, että britti auttaisi minua päiväretkellämme ulos kuorestani. rauhalliseMPi luonne ei tietenkään tarkoita, etteikö matkailulla olisi jatkuvasti jotakin annettavaa. Samanhenkistä seuraa löytää kaikkialta, ja hienot ihmiskohtaamiset ovat ainakin itselleni olleet matkan parasta antia. Ehkäpä oma esimerkkini toimii muistutuksena siitä, ettei matkoilta ole aina pakko hakea extreme-elämyksiä ja seikkailuja äärirajoilla. Vaikka keskityn useammin kuunteluun ja tarkkailuun, olen kulkiessani onnellinen. Arimo Kerkelä FACEBooK.CoM/ARIMoTRAvELS Tylsä mies ja vuoristokylä Bandipurin kiinnostavat maisemat. MaTKailu. Suomalainen seesteisyys voi aiheuttaa hämmennystä maailmalla.
Kasvo 19 Jyväskylän Ylioppilaslehti 8/2016 SUOMEA KAHDESTAAN SKYPESSÄ teksti Eva Kottonen kuva Matti Parkkinen HANNA MÄNNIKKÖLAHTI z z KotoisinzSeinäjoelta. z z OmazyrityszSuomeaz kahdestaanzvuodestaz2008. z z KirjoittaazRandomz Finnishzlessonz-blogia,zjollaznoinz 15z000zkävijääzkuukausittain. ”TULIN JYvÄSKYLÄÄN opiskelemaan ranskaa 1997 ja valmistuin Jyväskylän yliopistosta suomen kielen ja suomi toisena kielenä -opettajaksi 2003. Välissä ehdin käydä muun muassa Ruotsissa vaihdossa. Tein monipuolisesti opettajan töitä eri oppilaitoksissa valmistumiseni jälkeen. Koen, että monipuolinen kielitaito on ollut suuri etu myös suomen opetuksessa. Toiminimeni perustin 2008, kun eräs työkaverini tuttu tarvitsi suomen kielen yksityisopettajaa. Toiminta oli aluksi hyvin pienimuotoista ja tapahtui kasvokkain joko kotonani tai asiakkaan työpaikalla, mutta siirryttyäni opettamaan Skypen kautta olen pystynyt kasvattamaan toimintaani vähitellen. Etänä työskentely on kätevää. Skype-opetus on paitsi tehokkaampaa, myös rennompaa. Usein sekä minä että asiakas pukeudumme verkkareihin jo toisella opetuskerralla. Tyypillinen asiakas on keski-ikäinen Suomessa töissä oleva insinööri, mutta asiakaskunta on todella moninainen. Noin puolet heistä asuu Suomessa, puolet ympäri maailmaa. Osa kaipaa yksityisopetuksesta tukea, vaikka olisivatkin samaan aikaan jollakin suomen kurssilla, osa opiskelee harrastusmielessä. Opiskelijoita on kaikilta tasoilta: Alkeistason opiskelijoiden kanssa etenemme yleensä heidän toivomansa oppikirjan mukaan. Keskitason opiskelijat puolestaan kaipaavat usein täsmäapua YRITTÄJÄ. Hanna Männikkölahti antaa suomen kielen yksityisopetusta Skypen kautta kaikkialle maailmaan. kielitestiin hakiessaan Suomen kansalaisuutta. Edistyneille taas on tarjontaa kielikurssien puolella melko vähän, ja heidän kanssaan voidaankin sitten keskustella vaikkapa sortovuosista, jääkiekosta tai Antti Tuiskun sanoituksista. Asiakkaat löytävät minut usein blogini ja nettisivujeni kautta. Puskaradion kautta markkinointi on myös toiminut tehokkaasti, ja kannustaisinkin myös muita opettajia yksityiseen etäopetukseen – asiakkaita riittää. Opetukseni vahvuus on sen räätälöitävyys ja joustavuus. Keskitymme niihin asioihin, joita opiskelija juuri sillä hetkellä kaipaa. Voimme käsitellä kielioppia tai jutella tiikerinmetsästyksestä. Useimmiten tapaamme saman opiskelijan kanssa kerran viikossa, ja tunnit voi lopettaa milloin tahansa. Huikein päiväni oli se, kun muutamassa tunnissa ehdin vierailla niin Tokiossa, Pariisissa kuin Kaliforniassakin. En kuitenkaan ole kateellinen, viihdyn hyvin Jyväskylässä. Opiskelupaikaksi kaupunki valikoitui melko sattumalta, mutta nyt olen juurtunut tänne. Opettamisen lisäksi minua kiinnostaa selkomukauttaminen eli kirjojen kirjoittaminen selkosuomeksi. Olen muun muassa selkomukauttanut Salla Simukan Lumikkitrilogian ensimmäisen osan ja toivon voivani pian jatkaa myös muihin osiin sekä muihin kirjoihin.”
Jyväskylän taidemuseo Jyväskylä Art Museum Kauppakatu 23 Jyväskylä ti – su klo 11 – 18 Tues – Sun 11am – 6pm puh. 014 266 4391 tel. + 358 14 266 4391 taidemuseo@jkl.fi www.jyvaskyla.fi/taidemuseo Ca th er ine Ke un : Sa rja sta Kä nn yk kä lii ku tu ks ia, 20 15 . Fo to Al be rto Ma rti ne z. 14. kansainvälinen grafiikkatriennaali 14th International Print Triennial Graphica Creativa 2016 Torbjörn Damm Dany Danino Tom Huck Catherine Keun Jean Le Gac Patrick Merrill Ernest Pignon-Ernest Tomas Regan Teemu Saukkonen Kiki Smith Hanna Vihriälä Camilla Vuorenmaa Dominik Wlodarek Marjatta Hanhijoki Alain Jacquet Pentti Lumikangas Tapani Mikkonen Matti Waskilampi PAST PAST Jacques Callot Albrecht Dürer Anton van Dyck James Ensor Francisco Goya Suzuki Harunobu Oscar Kokoschka Dürerin kopioija Giovanni Battista Piranesi Rembrandt Harmensz. van Rijn Kitagawa Utamaro Jacques Callot Albrecht Dürer Anton van Dyck James Ensor Francisco Goya Suzuki Harunobu Oscar Kokoschka Dürerin kopioija Giovanni Battista Piranesi Rembrandt Harmensz. van Rijn Kitagawa Utamaro a PRESENT to the a PRESENT to the 7.10.2016 -1.1.2017