Jyväskylän ylioppilaslehti 19. syyskuuta – 9. lokakuuta 2016 56. vuosikerta 7 kenian homot ahtaalla The younger generations in Hong Kong want democratic reforms and a chance to shape their future. kampuksen pokÉmonit miika lipiäinen ja viskin maailma geeniteknologia kehittyy hämeenlinna paskiksessa pelasta ruoka! facebookin linjanvedot hong kong
F acebook törttöili ja pahasti, kun se poisti Norjan pääministeri Erna Solbergin Facebook-päivityksen syyskuun alussa. Pääministeri oli käyttänyt Facebook-sivuillaan kuuluisaa Vietnamin sodasta kertovaa kuvaa, jossa alaston tyttö pakenee itkien kotikylästään USAn armeijan napalmi-iskun jälkeen. Jokainen, joka on joskus istunut yläasteen historiantunnilla, on nähnyt kyseisen kuvan. Riita alkoi kuitenkin jo aiemmin, kun kirjailija Tom Egeland oli julkaissut saman, valokuvaaja Nick Utin ottaman, kuvan omilla Facebook-sivuillaan. Egeland kutsui ikonista ja Pulitzer-palkittua valokuvaa yhdeksi seitsemästä otoksesta, jotka muuttivat sodankäynnin historiaa. Myös sanomalehti Aftenposten joutui Facebookin painostuksen alaiseksi uutisoituaan tapauksesta. Facebook on perustellut toimintaansa lapsipornon vastaisella linjauksellaan. Jokainen täysissä järjissään oleva ihminen kuitenkin ymmärtää eron lapsipornon ja Vietnamin sotaa kuvaavan legendaarisen otoksen välillä. Ongelma on kuitenkin tätä suurempi. Facebookin yhteisönormit määrittelevät sen, mitä sivustolla saa ja ei saa julkaista. Nämä ohjeet jättävät kuitenkin paljon tulkinnanvaraa. Esimerkiksi vihapuhetta käsittelevä ohjeistus on niin epämääräinen, että lähes mikä tahansa puhe, josta joku päättää loukkaantua, voi joutua Facebookin sensuurin alaiseksi. Facebookin toimitusjohtaja ja perustaja Mark Zuckerberg korostaa jatkuvasti, että hän johtaa teknologiayritystä, ei uutistoimistoa. KäyFacebook, algoritmit ja sensuuri tännössä hänellä on kuitenkin enemmän uutistyöhön liittyvää valtaa kuin yhdelläkään päätoimittajalla. Zuckerberg on myös jo vuosia korostanut, että sivuston uutisvirtaa hallinnoidaan algoritmeilla, eikä sisältöä ennakkosensuroida. Tätä väittämää on kritisoitu moneen otteeseen, ja moni kommentoija on sitä mieltä, että Facebook sensuroi aktiivisesti sisältöjä, joita se ei pidä sopivina. tähän väliin täytyy korostaa, että yksityisenä yrityksenä Facebook voi tehdä mitä se haluaa. Sen ei kuitenkaan pitäisi väittää, ettei se käytä valtaansa sivuston sisältöjen suhteen. Vuosi sitten Zuckerberg ja Saksan liittokansleri Angela Merkel istuivat samaan pöytään YKn lounaalla. Pöydälle oli vahingossa unohtunut mikrofoni, joka äänitti lyhyen keskustelun. Merkel kysyi Zuckerbergiltä, mitä sivusto aikoo tehdä turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten myötä lisääntyneelle pakolaisvastaiselle puheelle sivustolla. Facebookin toimitusjohtaja vastasi, että asian parissa työskennellään parhaillaan. Toisin sanoen Zuckerberg myönsi, että Facebook käyttää ja kehittää systeemejä, joilla se voi sensuroida käyttäjiensä päivityksiä. Tämä ja epämääräiset yhteisönormit osoittavat sen, että Facebook hallinnoi halutessaan aktiivisesti käyttäjilleen näkyvää sisältöä. Ongelma on siinä, että Facebook ei myönnä asemaansa ehkäpä kaikista merkittävimpänä uutispalveluna eikä näin ollen myöskään halua sitoutua journalistisiin sananvapausja vastuukysymyksiin. Jaakko Kinnunen paatoimittaja@jylkkari.fi MArk Zuckerberg korostAA jAtkuvAsti, että hän johtAA teknologiAyritystä, ei uutistoiMistoA. Pääkirjoitus 2 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 nettisivuMMe ovAt uuDistuneet! lue, AnnA PAlAutettA, vAikutA! seurAA Meitä MyÖs soMessA! jylkkAri.Fi
Jylkkärin toimitus Ylioppilastalo Ilokivi Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä jylkkari@jylkkari.fi Päätoimittaja: Jaakko Kinnunen paatoimittaja@jylkkari.fi p. 045 137 1957 Toimittaja: Ilona Pesu toimittaja@jylkkari.fi p. 050 353 3362 Kuvaaja: Matti Parkkinen sivari@jylkkari.fi Kannen grafiikka*: Matti Parkkinen Painos: 7000 kpl Painopaikka: BotniaPrint Oy, Kokkola www.botniaprint.fi ISSN 0356-7362 kansan ääni Kartalla Valto Merta: 044 9880 408 valto.merta@jylkkari.fi Jylkkärin loppuvuoden ilmestymispäivät: 10.10. 31.10. 21.11. Abinumero 12.12. ilmoitukset tule tekemään kanssamme Jylkkäriä! Jylkkäri järjestää avustajapalaverin aina lehden ilmestymistä seuraavana tiistaina Opinkiven saunalla klo 14.00-16.00. Mitään aiempaa kokemusta emme edellytä, vaan olemme paikalla auttaaksemme mahdollisimman monia luomaan itse kaupunkiin lehden, jota opiskelijat haluavat tehdä ja lukea. 20.9. 11.10. 1.11. 22.11. 13.12. seuraavat avustaJapalaverit 3 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 ”HOMOfOBIseT äMPärIT KaIKKIalla MaaIlMassa, yHdIsTyKää Ja suKsIKaa VITTuun!” Toimittaja ja ohjaaja Suvi Auvinen osallistui mikroblogipalvelu Twitterissä aihetunnisteella #aitoavioliitto käytyyn keskusteluun 8. syyskuuta. Kesän pelatuin peli älypuhelimella oli eittämättä lisättyä todellisuutta ja GPS-paikannusta hyödyntävä Pokémon Go. Päätimme katsastaa elokuisena torstai-iltapäivänä pokémon-kouluttaja Irina Tuokon alias Tuokkomonin kanssa Jyväskylän yliopiston kampusten pokémon-tilanteen. metamorfoosi, gym, klo 13.05 Raimo Heinon taideteoksen luona sijaitsee Pokémon Go -pelissä gym eli sali. Salilla eri pelaajat voivat kamppailla pokémoneilla, ja yksi sali on kerrallaan yhden tiimin hallussa. Tiimejä pelissä on kolme: punainen, sininen ja keltainen. ylistönrinne, kylmänoron kalliot, pokéstop, klo 14.18 Natura-alueen suojista löytyy pokéstop, ja pelin sisäisen tutkan mukaan alueelle saattaa spawnata eli ilmestyä harvinaisia pokémoneja. Meidän vierailumme aikana niitä ei kuitenkaan ilmestynyt. päärakennus (c), pokémon karkaa, klo 13.11 Seminaarinmäki ei ole pokémon-kouluttajien suosiossa, sillä sieltä löytyy vihatuimpia peruspokémoneja. Yksi niistä on Pidgey, joka valitettavasti karkasi kouluttajamme käsistä. kulttuuriravintola ylä-ruth, tekninen tauko, klo 15.14 Kävelykierroksen jälkeen on hyvä istahtaa alas ja katsastaa somen Pokémon Go -yhteisöt. Samalla voi nauttia virvoitusjuoman ja kytkeä puhelimeen lisäakun. Pian uusi kierros voi taas alkaa! mattilanniemi (maa), gym, signaali pätkii, klo 13.55 MaA-rakennuksen takana sijaitsee gym. Valitettavasti signaali pätki, mutta se ei menoa haitannut, sillä pokémon-kouluttajamme mielestä liikunta onkin yksi pelin parhaita puolia. KOONTI JA KuVAT: MATTI PArKKINeN *KuVAT: hONG KONG (BASe64 JA MuOKANNuT CArOlSPeArS, lISeNSSI CC BY-SA 3.0. (CreATIVeCOMMONS. OrG/lICeNSeS/BY-SA/3.0/); SATeeNVArJO: JAAKKO KINNuNeN. GrAfIIKAN lISeNSSI CC BY-SA 3.0.
Kampuksella 4 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 ”Tällä porukalla päästään vielä pitkälle” teksti Ilona Pesu kuva Matti Parkkinen opiskelu. Jyväskylän yliopistossa aloitti syyskuun alussa noin 2300 uutta opiskelijaa. Yksi heistä on musiikkikasvatuksen fuksi Kaisa Luoma. Seurasimme Luoman ensimmäisiä päiviä yliopistolla. Torstai 1.9. ”MuuTin eilen Tampereelta, tai kamat olin tuonut jo aikaisemmin kämppään. Aamulla, kun pyöräilin Kortepohjasta yliopistolle, oli vähän jännittynyt fiilis. En ollut varma, keitä tapaan ja millaisia ihmiset ovat. Sitten löytyikin samanhenkistä porukkaa. Ihmiset ovat yllättävänkin avoimia ja heihin on helppo tutustua. Infoa oli paljon, mutta vastaanotin asiat ihan rennosti. Tiesin, että ne kerrotaan vielä moneen kertaan. Odotan ensimmäiseltä viikolta uusia tuttavuuksia ja rentoa aloitusta. Olen ymmärtänyt, ettei heti tarvitse alkaa kokopäiväisesti opiskelemaan.” Perjantai 2.9. ”AAMupäiväsTä TuTusTuTTiin Musica-rakennukseen. Siellä on ihan sikahienoja tiloja ja moderneja laitteistoja. Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan niitä. Iltapäivällä puhuttiin HOPSeista. Oli kiva nähdä konkreettisesti, millaisia kursseja käydään ekana vuonna – laulua, kitaraa, pianoa, musiikkiteknologiaa, pedagogisia opintoja ja taidemusiikkia. Jään viikonlopuksi Jyväskylään. Sitä suositeltiin, koska meillä on huomenna hengailua musiikkitieteilijöiden kanssa. Tänään lähden yhden mun kaverin kanssa pyöräilemään alueille, joilla emme ole ennen käyneet. Varmaan etsimme peruskauppoja, esimerkiksi Prisman. Tähän asti olen käynyt kaupassa täällä Kortepohjassa ja keskustassa.” Viikonloppu 2.9.-4.9. ”perjAnTAi-ilTAnA oli kiva rentoutua yksin ja ottaa omaa aikaa. Kuuntelin musiikkia, soitin vähän pianoa, selasin somea ja tein hyvää iltapalaa. Kortepohja tuntuu jo kodilta, monestakin suunnasta osaan polkaista tänne. Lauantaina hengailimme Lounaispuistossa. Tykkäsin tosi paljon siitä, että voi tulla vaan käymään tai olla pidempään. Oli siellä jollain kitara mukana, mutta ei sitä tainnut kukaan soittaa. Musiikista tietysti puhutaan, mutta ei me vielä mitään performansseja vedetty.” Maanantai 5.9. ”Meillä oli tänään kampusja kaupunkikierrokset. Kokonaiskuva kaupungista on vielä keskeneräinen, mutta kun käyn jossakin, muistan, miten sieltä tullaan pois. Se, miten paljon kampuksella on ihmisiä, on vähän Tuli sellainen olo, eTTä meisTä pideTään huolTa. musiikkikasvatuksen fuksit kuulivat heti toisena yliopistopäivänään siitä, miten säästöt saattavat vaikuttaa esimerkiksi treenitilojen saatavuuteen. ”niistä on hyvä tietää, mutta ei mun mielestä ole meidän asia stressata niistä,” Kaisa luoma miettii.
5 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 ”Tällä porukalla päästään vielä pitkälle” yllättänyt. En ole saanut vielä mun opiskelijakorttia haettua, koska aina on kauhea ruuhka tai joku on lounastauolla. Myös Lozzin lounaalle jonotettiin aika kauan.” Tiistai 6.9. ”Tänään pyöriTTiin Agoralla avajaismessuilla, ja mä intouduin ostamaan haalarimerkkejä. Sen lisäksi meillä oli ehkä paras info tähän saakka. Infossa kerrottiin esimerkiksi terveydenhuollosta ja ylioppilaskunnan henkilöistä, joiden puoleen voi kääntyä, jos tulee huolia ja murheita. Tuli sellainen olo, että meistä pidetään huolta. Illalla oli rehtorin vastaanotto ja Semmareiden konsertti Lounaispuistossa. Me tultiin viime tingassa ja istuttiin reunassa portailla. Semmarit oli livenä yllättävänkin hauska, ja onhan ne tosi taitavia. Rehtorin puhe oli englanniksi ja tosi lyhyt. Hän toivotti tervetulleeksi ja muistutti, että muistakaa nauttia elämästä.” Keskiviikko 7.9. ”Tänään on ollut kaikenlaista infoa: atk-infoa, kirjastoinfoa, laitoskokousta. Ruokailu oli sellainen hengähdystauko. Nyt rupeaa täyttymään se, kuinka paljon pystyy sisäistämään, muistamaan ja ymmärtämään, vaikka infoissa on ihan käytännön juttuja. Illalla olen vielä menossa pelaamaan pesistä opiskelijaporukalla.” Torstai 8.9. ”AAmullA oli Pedaalin eli meidän ainejärjestön info. En ole vielä miettinyt, haluanko olla esimerkiksi ainejärjestön hallituksessa mukana, mutta tapahtumiin osallistuminen kiinnostaa. Ensimmäiset päivät ovat olleet aika samanlaisia kuin odotinkin. Se, miten nopeasti meidän ryhmä on lähentynyt ja miten tutuiksi ihmiset ovat tulleet, on yllättänyt iloisesti. Myös vanhat opiskelijat ovat ottaneet meidät tosi hyvin mukaan porukkaan. Mulla on sellainen olo, että tästä tulee ihan hurjan hauskaa. Tällä porukalla päästään vielä pitkälle!” Se, miten nopeaSti meidän ryhmä on lähentynyt ja miten tutuikSi ihmiSet ovat tulleet, on yllättänyt iloiSeSti. KAiSA luomA z z 18-vuotias. z z Kirjoittizylioppilaaksizviimezkeväänä. z z Opiskeleezmusiikkikasvatusta. z z Soittaazpop/jazzpianoa. z z MuuttizJyväskyläänzkotoazTampereelta. Kahvila lopetti, ravintola aloitti SyKSy Toi muutoksia Seminaarinmäen kampuksen ruokapaikkoihin. T-rakennuksen Tiliasta ei saa enää opiskelijahintaista ruokaa. Kirjaston Cafe Libri on lopettanut toimintansa ja kirjastosta löytyy nykyään lounasravintola Libri. rAvinTolA libri toimii kirjaston ensimmäisen kerroksen tiloissa, jotka palvelivat viimeksi ravintola Ilokiven väistötiloina. Ravintola avasi ovensa torstaina 1. syyskuuta. Aluksi sieltä sai lounasta vain opiskelijahintaan. Maanantaina 5. syyskuuta ravintola avattiin myös henkilökunnalle ja muille ruokailijoille. Muutokseen päädyttiin, kun tuli ilmi, että ravintoloissa asioi esimerkiksi pariskuntia, joista toinen on opiskelija ja toinen henkilökuntaa. ”Päätettiin, ettei tehdä asiaa liian monimutkaiseksi”, ravintoloita pyörittävän Sonaatin toimitusjohtaja Arto Maijala sanoo. Ravintola Libristä saa lounasta arkisin kello 10.30– 14.30. TiliA muuTeTTiin henkilöstöravintolaksi, koska sen tilat eivät sovellu suurille ruokailijamäärille yhtä hyvin kuin esimerkiksi uuden ravintola Librin tilat. Se, ettei ravintola Tiliasta saa opiskelijaruokaa, tuli Jylkkärin tietojen mukaan yllätyksenä osalle asiakkaista. Sonaatin Maijalan mukaan asiasta on tiedotettu muun muassa yliopiston sähköisiä kanavia pitkin, ja ilmoituksia on myös ravintolasaleissa ja ilmoitustauluilla kaikissa Sonaatin toimipisteissä. enTiSen CAfe Librin tiloista on syksyn aikana tulossa rento työskentelytila. Yliopiston tilapalvelut selvittää parhaillaan opiskelijoiden ja kirjaston toiveita työskentelytilan suhteen. Suurta remonttia tiloihin ei tehdä, koska kirjastorakennus odottaa peruskorjausta. Myös vanhoja kalusteita säilytetään. ”Ainakin osa vanhoista pyöreistä pöydistä ja raidallisista tuoleista jää tilaan. Niissä on tunnearvoa ja historian havinaa”, yliopiston tilapalvelupäällikkö Timo Piispanen kertoo. Kahvila aloitti toimintansa kirjaston alakerrassa 1980ja 90-lukujen taitteessa. Sitä ennen kahvila löytyi kirjaston toisesta kerroksesta. Ilona Pesu matti parkkinen t-rakennuksessa sijaitsevasta tiliasta ei saa enää opiskelijahintaista lounasta. Ilokiven melua hillitään verhoilla ja akustiikkalevyillä Jaakko kinnunen ruuhka-aikoina ilokiven lounasravintolassa meteli nousee välillä häiritseväksi. peruSKorjATun iloKiven ruokasalissa syödään toistaiseksi metelissä. Melu nousee kovaksi, koska tilassa on käytetty paljon kovia pintoja. Suunnitteluvaiheessa katsottiin, että ruokasalissa voi kaikua enemmän kuin esimerkiksi toimistoissa tai neuvottelutiloissa. ”Siinä on menty helppo puhdistettavuus ja kestävyys edellä, ja toisaalta tila on aika matala”, JYY-Palvelujen kiinteistöpäällikkö Kimmo Moilanen kertoo. Meluongelmaa ollaan korjaamassa ”mahdollisimman pian”. Tarkka aikataulu ei kuitenkaan ole tiedossa. Päätyseinille lisätään akustiikkalevyjä. Kaikumista hillitään lisäämällä tilaan irtoverhoja. Irtoverhot ovat olleet suunnitteilla koko ajan. Verhot hillitsevät melua ja niiden avulla voidaan myös muokata tilaa erilaisiin tapahtumiin sopivaksi. Ilokivi on auki maanantaista perjantaihin kello 10.45–16.45. Ilona Pesu
In English 6 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 HONG KONG. The Umbrella movement of 2014 was based on student activism. Now those same students are shifting the political balance of Hong Kong. The rising youth of the East text Jaakko Kinnunen graphics Markku Mujunen picture Matti Parkkinen W hen the people of Hong Kong went to the polls on the 4th of September, the stakes were high. Forty seats at the legislative council, or Legco, were up for grabs and the race leading up to the election had been fierce. The Beijing-loyalists and the so called pan-democrats have formed the political dichotomy in Hong Kong for almost two decades. But in these elections there were new kids on the block. Literally. WHEN tHE polls closed, six fresh faces were selected to Legco. One of those selected was Nathan Law, 23, a law Ore, qui volupiciet et expliqui dem quam dolor asperovid molorem postiori voloris illes et laborio re. student, who was one of the leaders of the 2014 Umbrella movement. He became the youngest person to win a seat in the legislative council in Hong Kong`s history. ”I think it is a miracle. This is absolutely unexpected — nobody imagined that this would happen”, Law said to the Guardian after the results were in. He had received more than 50 000 votes. The legislative council is the lawmaking body of Hong Kong. In addition to its law-making responsibilities, it debates issues of public interest, examines and approves budgets and debates the chief executive`s policy addresses. The chief executive is the leader of the Special Administrative Region of Hong Kong, who is responsible of implementing the constitution, signing bills and budgets and issuing executive orders. To all intents and purposes, the office-holder has to be approved by the Communist Party in Beijing. The current chief executive Leung Chung-ying´s tenure has been marked with numerous clashes with the prodemocratic opposition. The next elections for the position are due in 2017. tHE umbrElla movement was an occupation of the Hong Kong`s financial district that lasted for 79 days and drew more than 100 000 people to the streets. The d e m o n st rato r s d e m a n d e d a universal suffrage f r o m B e i j i n g and other prod e m o c r a t i c reforms. E v e n t u a l l y, t h e o c c u p y movement failed, but it succeeded i n r a i s i n g awareness, which b e c a m e cl e a r when the first elections after the movement took place in September. Nevertheless, the loyalists still hold forty seats in Legco. The six newly selected members of the legislative council won largely at the expense of the pan-democratic parties. Many student activists consider the old establishment to be too passive and set in their ways. The new wave of politicians want to change the system and they want to do it rather sooner than later. lai tsz Lok, 21, and Cheuk Lai Ying, 20, were both active in the Umbrella movement. Lok, who is studying education at the Un ive r s i t y o f Jyväskylä, thinks that Hong Kong should seek more autonomy from China. ” C h i n a h a s power over us. In my opinion, Hong Kong is more developed both culturally and economically. I think that China is dragging us down. That`s why we need more independence.” Cheuk Lai Ying is studying biology in Jyväskylä. She also feels that Hong Kong should stand on its own. ”I think the election result was a good thing. The older generation have The yOunger generaTiOns, whO dOn`T remember The Time under The briTish rule, cOnsider Themselves hOngKOngers. Video interView of Cheuk Lai Ying and Lao tsz Lok
Kolumni 7 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 text Jaakko Kinnunen graphics Markku Mujunen picture Matti Parkkinen V ielä viime syksynä lempiharrastuksiini kuului tenttiin lukemisen lykkääminen viime tinkaan ja tekemättömistä esseetehtävistä ahdistuminen. Olennaisena osana kuvioon kuului yhteisen valituskerhon pitäminen opiskelukavereiden kanssa, kun muillakin oli essee palauttamatta ja kolme e-tenttiä rästissä. Joskus tajusin (useimmiten kuitenkaan en) pysähtyä ja kysyä itseltäni, miksi ne e-tentit pitikään tehdä ja essee kirjoittaa. Oliko se opettaja, joka käski? Oliko se äiti, joka painosti hakemaan yliopistoon? Saattoi painostaakin, mutta lopulta tein itse valintani. Toissasyksyn valitussuosikkini sen sijaan oli parisuhde. Vääntelin ja kääntelin asiaa loputtomiin niin poikaystävän kuin syyttömien sivullistenkin kanssa. Mutta missä olikaan määrätty, että juuri meidän juttumme pitää toimia, hinnalla millä hyvänsä? No ei missään. Yliopistossa viettämäni vuodet olivat mahtavia. Samoin oli toissa syksynä päättynyt seurustelusuhteenikin. Toki molempiin mahtui myös vähemmän mahtavia hetkiä, mutta yhtäkään niistä en vaihtaisi pois. Se oli silloin sitä mitä halusin ja tarvitsin. Pari vuotta sitten en olisi osannut edes kuvitella (millään tapaa tyydyttävää) todellisuutta ilman näitä sen ajan elämäni peruspilareita. Ja olisihan minulla ollut sekä opiskelun että parisuhteen jatkamiselle lukemattomia hyviä syitä. Kuten illuusio turvallisuudesta ja siitä, että kuuluin johonkin. Elämällä oli näennäinen suunta ja tarkoitus. Kun Katsoin rehellisesti motiivejani, jouduin tunnustamaan, etteivät opiskelijaidentiteetistä kiinni pitäminen tai äidin miellyttäminen olleet riittäviä syitä ryhtyä vääntämään gradua. Eivätkä yhteiset muistot ja niiden synnyttämä kiintymys olleet riittäviä syitä jatkaa parisuhdetta. Me ihmiset vain olemme sellaisia hupsuliineja, jotka pelkäävät muutosta. Usein valitsemme tutun ja turvallisen, mutta tavalla tai toisella epätyydyttävän elämän mielummin kuin repäisemme itsemme siitä irti. Heittäytyminen tyhjän päälle on hiton pelottavaa, tiedän kokemuksesta. Mutta vain heittäytymällä tyhjän päälle voi pudota johonkin uuteen ja paljon mahtavampaan, kuin mitä olisi koskaan osannut kuvitella, saati sitten suunnitella. KYsY tänään itseltäsi, oletko tyytyväinen tekemiisi valintoihin vai tekisikö mielesi valittaa. Jos päädyt siihen tulokseen, että opiskelupaikkasi ja poikaystäväsi ovat juuri sitä, mitä haluat, tartu tenttikirjaan kiitollisuudella ja vie rakkaallesi vaikka take away -kahvi. Todennäköisesti huomaat kuitenkin halua valittaa jostakin. Ehkä sinulla on liian täysi lukujärjestys, kuormittava työ, ikävä asuinympäristö tai negatiivinen kaveri. Oli miten oli, toisenlainen todellisuus on aina mahdollinen. Sinulla on oikeus valita. Ja oikeus valita myös valittaminen. Lotta Tiihonen Cheuk Lai Ying and Lai Tsz Lok were both involved in the Umbrella movement two years ago. Both of them agree that Hong Kong should seek more autonomy from mainland China. Valita vai valittaa? OLIKO SE OPETTAJA, JOKA KÄSKI? OLIKO SE ÄITI, JOKA PAINOSTI HAKEMAAN YLIOPISTOON? been in power for long enough. The generation gap has been big”, she sais. a senior researcher Jyrki Kallio from the Finnish Institute of International Affairs has followed the situation in Hong Kong closely. ”The younger generations, who don`t remember the time under the British rule, consider themselves Hongkongers. In other words, they identify with Hong Kong much stronger than with China”, Kallio explains. In the past, the pan-democrats have been moderates. The new opposition is more idealistic and reformist. ”The Umbrella m o ve m e n t wa s very fragmented. Two years ago, the moderates felt that the protesters caused too much strife between Hong Kong and China.” Jari sinKari, the Consul-General of Finland in Hong Kong and Macao, reminds that the dichotomy between the loyalists and the pan-democrats has always been a part of the political landscape in Hong Kong. ”After the British rule, which ended in 1997 and when the Basic Law came in effect, the consensus has been that it anchors the ”one country two systems” principle. Pan-democrats have voiced concern over the growing influence of Beijing, but felt that the founding document is the basis of all politics. The newly emerged localists feel that Hong Kong should strive towards more autonomy from Beijing”, Sinkari says. In addition to politics, people in Hong Kong are also frustrated with the sluggish economy and the expensive housing market. ”The economic inequality is considered a big problem. Also, the housing prices are among the highest in the world. This irritates people”, Sinkari explains. Overall, Sinkari feels that the Legco should be a platform for constructive dialogue. ”The parliament is the best place to discuss differences and try to find common ground. As a middle-aged diplomat I feel that it is definitely better to have the dialogue in Legco than in the streets. It`s interesting to see what happens.” the umbrella movement was the dawn of a new political generation. Now this generation is taking its first steps into adulthood. The future of Hong Kong is unclear. But one thing is for certain. The newcomers want their voices heard and they want to have a saying in the future of Hong Kong. HONg KONg IS MOrE dEvELOPEd BOTH CULTUrALLY ANd ECONOMICALLY. hong Kong z z HongzKongzisznotzanzindependentzcountry.zIt`szazSpecialzAdministrativezRegionz ofzthezPeople`szRepubliczofzChina. z z AfterzthezBritishzrulezthatzlastedzfromz1842ztoz1997,zChinazassumedzsovereigntyzunderzthez”onezcountry,ztwozsystems”zprinciple. z z HongzKong`szconstitutionalzdocument,zthezBasiczLaw,zguaranteeszautonomyz forz50zyears. z z Population:z7,24zmillionzinz2014. z z HongzKongziszthez8thzlargestztradingzeconomyzinzthezworldzandzthezmainlandz ofzChinaziszitszmostzsignificantztradezpartner. z z HongzKong´szofficialzlanguageszarezChinesezandzEnglish. z z Sources: the government of Hong Kong SAR. Consulate General of Finland, Hong Kong and Macao.
8 Kampus Maailma Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 ” Minulla on ystävä, joka kertoi perheelleen olevansa homo. Paljastuksen takia hänet ajettiin pois kotoa Kisumusta, ja hän jäi tyhjän päälle”, Gerald kertoo hiljaisella äänellä. Hänen ystävänsä löysi lopulta auton, joka oli matkalla Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Matkasta oli maksettava seksillä. ”Hän harrasti seksiä monien miesten kanssa ilman suojausta. Hän oli nuori eikä tuntenut Nairobista ketään, joten häntä oli helppo käyttää hyväksi. Tällaisten nuorten löytäminen ja auttaminen on minun tehtäväni.” Gerald on yksi Ishtar MSM -järjestön 50 vertaistukihenkilöstä. Järjestö tarjoaa homoseksuaaleille ja miespuolisille seksityöntekijöille terveyspalveluja Nairobin teollisuusalueella sijaitsevalla klinikalla. Täällä kaduilla on nimet, mutta niitä ei lue missään. Vaaleansiniseksi maalatun rakennuksen toisessa kerroksessa 20-vuotias Gerald kertoo tarinaansa. ”Perheeni luulee, että työskentelen Punaisen Ristin vapaaehtoisena. Jos he saisivat tietää todellisesta työpaikastani, jäisin varmasti kiinni homoseksuaalisuudestani. Perheelleni olen edelleen kaapissa.” Homoseksuaalisuus on Kenian lain mukaan rikos. Yhteiskunnassa homot ovat tabu ja kirous perheelle. Klinikalla sama tarina toistuu kerrasta toiseen: jos perhe saa tietää, he haukkuvat homoudestaan kertoneen sukulaisensa maan rakoon, ajavat hänet pois kotoa ja kieltävät hänen olemassaolonsa. ”Vanhempani ovat kristittyjä ja uskovat homouden olevan synti. En ymmärrä, mikseivät he käsitä, että ihminen ei voi vain päättää olevansa homo tai hetero.” Gerald asuu edelleen vanhempiensa luona, ja nämä maksavat hänen koulutuksensa. Ishtarilla hän työskentelee vapaa-aikanaan pientä korvausta vastaan. Ensimmäisen kerran hän saapui klinikalle kuitenkin asiakkaana. ”Harvat uskaltavat käyttää julkisen tai yksityisen terveydenhuollon palveluja, sillä he pelkäävät leimaamista ja huonoa kohtelua. Ishtarin yhteisössä ihmiset puolestaan tuntevat olevansa turvassa.” Nykyään Geraldin työ on kulkea ympäri kolmen miljoonan asukkaan kaupunkia ja etsiä apua tarvitsevia. Erityisen huolissaan hän on ystävänsä kaltaisista nuorista. ”Nuorilla, juuri lukiosta valmistuneilla, ei tunnu olevan ketään, jonka puoleen kääntyä. Me haluamme heidän tietävän, etteivät he ole ongelmiensa kanssa yksin. Eikä pieni terveysvalistuskaan ole pahaksi”, Gerald sanoo. osa julkisen terveydenhuollon henkilökunnasta kieltäytyy hoitamasta seksuaalivähemmistöjä kristillisiin arvoihinsa vedoten. Ishtar tarjoaa ilmaiseksi muun muassa HIV-testausta, seksuaalivalistusta, tautineuvontaa ja tukitoimintaa. Järjestö myös jakaa kondomeja ja liukasteita. ”Jokaista jaettua kondomia kohden hallitus antaa meille 50 uutta”, kertoo vastaanottotiskillä potilaskortteja esittelevä Kelly Kigera. Hallituksen ja muiden rahoittajien kanssa tehtävän yhteistyön takia jokaisen asiakkaan on rekisteröidyttävä. Tämä on monelta turvallisuutensa puolesta pelkäävältä liian paljon vaadittu. ”Osa antaa väärän nimen ja puhelinnumeron, emmekä koskaan näe heitä enää”, Kigera kertoo. Ishtarin ja Kenian hallituksen yhteistyö ei ole ongelmatonta. Hallituksen silmissä klinikan työntekijät ja asiakkaat ovat rikollisia, ja Ishtarin yhteisön silmissä hallitus puolestaan näyttäytyy oikeuksien sortajana. Yhteinen halu HIV-tartuntojen vähentämiseen on kuitenkin johtanut yhteistyöhön. Hallitus lahjoittaa klinikalle muun muassa lääkkeitä ja HIV-testejä. Keniassa miesuhkailua, pelkoa ja häpeää teksti Linda Laine kuvat Senni Luttinen Homoseksuaalisuuden laittomuus tekee työstämme vaikeaa. ishtar msm -klinikan johtaja Peter mjame uskoo, että homoseksuaalien elämä on turvallisempaa keniassa kuin naapurimaissa. Helppoa se ei silti ole. vanhemmat ajavat lapsensa pois kodista, vuokranantaja heittää kadulle ja laki pitää homoja kriminaaleina. seksuaalivähemmistöt. Keniassa he elävät kaksoiselämää, jonka paljastuminen voi tuhota heidän tulevaisuutensa.
Pakina 9 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 E n usko ilmastonmuutokseen. Ja musta on ihan ihmeellistä, miten ihmiset ei osaa ajatella näistä asioista omilla aivoillaan. Sehän on ihan päivänselvää, ettei ihminen kykene koko maapallon ilmastoon vaikuttamaan. Ja vaikka pystyisikin, niin se veisi älyttömän paljon aikaa. Kukaan ei puhu siitä, että ilmasto on planeetan historiassa muuttunut lukuisia kertoja aiemminkin. Ihmistä ei silloin ollut olemassa, joten mistäs nuo muutokset sitten johtuivat? Ja aurinkopurkaukset vaikuttavat myös. Miksei niitä oteta noissa laskelmissa huomioon? Tämä koko puhe ilmaston lämpenemisestä on huijausta. Kaiken maailman tutkijat pumppaavat itselleen apurahoja, joiden avulla sitten notkutaan yliopistoilla tekemässä nollatutkimusta. Siellä pyörii kuule niin isot rahat, että öljyteollisuuskin jää kakkoseksi. Viime talvenakin oli monta viikkoa hirmupakkaset. Niitä ei kukaan halua selittää, jauhetaan vain aina siitä kuinka ilmasto mukamas lämpenee. EvoluuTio on toinen juttu, mikä ei loogisesti voi pitää paikkaansa. Jos ihminen on muka polveutunut apinasta, niin miksi apinoita on vielä olemassa? Ja miksei koskaan löydetä sitä puuttuvaa lenkkiä? Minä uskon evoluutioon siinä vaiheessa, kun apina synnyttää ihmislapsen. Miten evoluutio muka voi selittää sen, että tikalla on juuri oikeanlainen nokka kolon nakuttamiseen? Sekö vaan ihan sattumalta on kehittynyt just oikealla tavalla? Pakkohan tuollaisille väitteille on nauraa! RokoTTEiTa En myöskään käytä. Katsokaapas niitä listoja, että mitä kaikkea ne piikit pitää sisällään, elohopeaa ja vaikka mitä. Miksei näitä tutkita tarkemmin? Ja onhan se ihan tieteellisesti todistettu, että rokotteet aiheuttavat autismia. Mullakin on yks naapuri, joka otti influessarokotteen ja oli sen jälkeen kipeänä koko talven. Turha on tulla mulle selittämään mistään verrokkiryhmistä ja tuplasokkotesteistä, näinhän minä omin silmin miten naapurillekin kävi. Eihän nuo myrkyt kuulu luonnollisesti ihmisen elimistöön. Ei ennen ollut mitään rokotteita ja ihmiset voivat paljon paremmin. Ei ollut allergioita ja muita. Kaikki hinkuyskä-, polio-, kolera-, jäykkäkouristus-, hepatiittija muut rokotteet tekevät ihmisistä vain sairaampia. Paremmin pärjättiin ilman rokotuksia. YlEEnsäkin tiedemiehet (ja tiedenaiset, kun nykyään ollaan niin poliittisesti korrekteja, että) ovat uskomattoman ylimielisiä. Kaiken maailman dosentit ja tutkijat tulevat televisioon esiintymään ikään kuin he tietäisivät asiasta kaiken vain siksi, että ovat koko uransa aihetta yliopistolla tutkineet. Rahaa tuhlataan kaikkiin älyttömiin kiihdyttimiin, satelliitteihin ja muihin hilavitkuttimiin ilman mitään tuloksia. Samaan aikaan meikäläinen voi ihan yhtä helposti ottaa asioista selvää omalla älypuhelimellani. Ei siinä tutkijaa tarvita, että osaa ajatella omilla aivoillaan. Elämänkoulun maisteri Ilmastonmuutos on huijausta ja rokotteet vaarallisia Minä uskon evoluutioon siinä vaiheessa, kun apina synnyttää ihMislapsen. osa kenian terveydenhuoltohenkilökunnasta kieltäytyy hoitamasta homoseksuaaleja. ishtarin klinikalla homot saavat ilmaisia terveyspalveluja, kondomeja ja liukasteita. ten välinen seksi on toiseksi suurin HIV-tartuntojen levittäjä. Yleisin syys taudin leviämiseen on avioparien välinen seksi. monEn TYönTEkijän tavoin myös klinikan johtaja Peter Mjame nauraa paljon ja puhuu vaikeista asioista. ”Homoseksuaalisuuden laittomuus tekee työstämme vaikeaa.” Tämän takia suurin osa klinikan henkilökunnasta ja vapaaehtoisista ei kerro perheilleen työstään. Moni myös piilottaa seksuaalisen suuntautumisensa. Esimerkiksi klinikan hoitajat Kim ja Lion salaavat työnsä perheiltään. Vertaistukihenkilönä työskentelevä Lee pelkää hallussaan olevien klinikan papereiden paljastavan totuuden perheelle ja sukulaisille. ”Yhteiskunta on hyvin vihamielinen homoja kohtaan. Sinut saatetaan hakata tai ampua kuoliaaksi”, Lee kertoo. Lähes sadalle tuettavalleen hän opettaa, miten olla herättämättä yhteiskunnan epäilyksiä. ”Omista mielipiteistään on pidettävä kiinni, mutta niitä ei saa hieroa muiden naamalle.” Johtaja Mjame kuitenkin uskoo, että moneen muuhun Afrikan maahan verrattuna Kenia on homoille turvallinen paikka. ”Poliisi ei odottele klinikan ulkopuolella ja pidätä asiakkaita ja työntekijöitä, sillä lain mukaan rikos tapahtuu, jos jää kiinni rysän päältä. Lisäksi tarvitaan kolme todistajaa”, Mjame kertoo. Helppoa homoseksuaalien elämä ei kuitenkaan ole. Mjame kertoo tapauksista, joissa naapurit ovat epäilleet henkilöä homoseksuaaliksi ja käskeneet vuokraisäntää potkimaan tämän kadulle. Lisäksi poliisit voivat kiristää lahjuksia henkilöiltä, joita epäilevät homoseksuaaleiksi. ”Epäilyn syyksi riittää, että jonkun mielestä näytät homolta tai se, että laukussasi on kondomeja”, Mjame kertoo. Hänen mukaansa Nairobissa on ollut myös tapauksia, joissa poliisit ovat kostona soittaneet median paikalle katsomaan löytämäänsä homoa. Kolme vuotta klinikkaa pyörittänyt Mjame toivoo muutosta ihmisten asenteisiin. ”Sinun ei tarvitse ymmärtää minua, mutta sietäminenkin riittäisi.” Geraldin, Kimin, Lionin ja Leen nimet on muutettu. en yMMärrä, Mikseivät he käsitä, että ihMinen ei voi vain päättää olevansa hoMo tai hetero.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016
11 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 ELÄMÄN KÄSIKIRJOITUS geenit. Uuden geenitekniikan avulla voimme muokata DNA-informaatiota, parantaa perinnöllisiä sairauksia ja saada kasvit vihertämään vähäisellä vedellä. L ähes kaikki elämän informaatio maapallolla voidaan kirjoittaa kirjainten C, G, A ja T avulla. DNA eli deoksiribonukleiinihappo on molekyyli, joka saa kissan maukumaan, tammenterhon muuttumaan puuksi ja ihmisen kävelemään. DNA on elämän käsikirjoitus. DNA mahdollistaa elämän, mutta se voi myös päättää sen. Geenivirheet, jotka voivat olla seurausta virheellisestä kopioinnista, saattavat olla kantajalleen kohtalokkaita. Muutaman kirjaimen muutos DNA:n kaksoiskierteessä voi olla ero pitkän ja terveen elämän ja äkillisen kuoleman välillä. Aivan kuten kukaan ei voi valita vanhempiaan, emme myöskään voi valita geenejä, joita isältämme ja äidiltämme saamme. Tai näin olemme tottuneet ajattelemaan. geeniterapian uusin harppaus on Crispr/Cas9-niminen tekniikka, joka mahdollistaa geenien tarkan muokkauksen. Uuden menetelmän avulla voimme muokata DNA-rihmaa, poistaa sieltä vaarallisia osia ja korjata ne vaarattomilla. Voimme myös lisätä geeniin omia muokkauksiamme, jotka hyödyttävät muokattavaa olentoa. Tai ihmistä, joka käyttää muokattua olentoa omiin tarpeisiinsa. Jylkkäri kysyi kahdelta Suomen johtavalta Crispr-tekniikan asiantuntijalta uuden tekniikan käyttömahdollisuuksista ja sovelluksista. Dosentti Kirmo Wartiovaara on kantasolututkija ja työskentelee Helsingin yliopistossa. Professori Olli Lassila tekee tutkimustaan Turun yliopistossa. Molemmat tutkijat ovat innoissaan Crispr-tekniikan mahdollisuuksista. ”Kaikki, mitä solu tekee, lukee sen DNA:ssa. Jos me osaamme muokata sitä DNA:ta, niin me osaamme kertoa solulle, mitä sen tulee tehdä. Tämä on ymmärretty jo kauan sitten. Ongelmana on ollut se, että DNA:n tarkka muokkaaminen on ollut vaikeaa. Crispr-tekniikka poistaa tämän ongelman”, Wartiovaara kertoo. ensimmäiseksi uuden tekniikan sovelluksista tulee mieleen lääketiede. Ihmiskuntaa vuosituhansien ajan vaivanneet perinnölliset sairaudet voidaan saada taltutettua, kun keino viallisen DNA:n korjaamiseen on nyt löytynyt. ”Meillä ihmisillä on paljon perinnöllisiä sairauksia. Jokin geeni saattaa olla vaan rikki, jolloin se tekee vääriä asioita. Suurelle yleisölle tutuin esimerkki on ehkä sirppisoluanemia. Meillä on kaksi kopiota jokaisesta geenistä, toinen isältä ja toinen äidiltä. Sirppisoluanemiassa hemoglobiinigeeni on rikki. Jos ihminen saa viallisen geenin molemmilta vanhemmilta, hänellä ei ole toimivaa hemoglobiinia. Tällöin punasolut, joiden tulisi tuottaa hemoglobiinia, eivät toimi oikein”, Wartiovaara sanoo. aiemmin esimerkiksi sirppisoluanemiaa on yritetty korjata geeniterapialla. Tällä tekniikalla on otettu toimiva hemoglobiinigeeni ja istutettu se solun sisään. ”Vanhemmalla tekniikalla solu saa toimivan hemoglobiinigeenin. Parhaassa tapauksessa solu oppii tuottamaan hemoglobiinia oikein, ja potilas paranee. Riskit ovat kuitenkin suuret. Geeni saattaa takertua väärään kohtaan DNA-rihmaa, millä saattaa olla erittäin vakavia seurauksia”, Wartiovaara toteaa. Crispr/Cas9-tekniikka siirtää geeniterapian aivan uudelle tasolle. ”Hyppäys vanhasta geeniterapiasta tähän uuteen tekniikkaan on samanlainen kuin siirtymä kirjoituskoneelta tietokoneen näppäimistölle. Jos teki virheen kirjoituskoneella, tekstiä ei enää voinut korjata. Kappaleita ei myöskään voinut muokata ja siirrellä. Crispr tekee vertauskuvallisesti sen, mitä tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmat ovat tehneet kirjoittamiselle”, Wartiovaara toteaa. ihmisen dna on käytännössä pitkä informaatiolista. Jos solun sisään istutetaan uusi geeni, se saattaa vahingoittaa DNA:n muita osia, jotka toimivat moitteettomasti. Sirppisoluanemian parantamisesta ei juuri ole ihmiselle hyötyä, jos hoito deaktivoi vaikkapa syövältä suojelevan geenin. Lassila on työryhmineen käyttänyt Crispr-tekniikkaa käänteistä genetiikkaa hyödyntävissä tutkimuksissa. Näissä tutkimuksissa koeeläimeltä deaktivoidaan ensin yksi geeni. Seuraavaksi tutkijat seuraavat eläimen tilaa. Jos se sairastuu, voidaan päätellä, että deaktivoitu geeni oli tärkeä terveyden kannalta. Lopuksi sama geeni aktivoidaan uudelleen ja seurataan, palaako koe-eläin ennalleen. Lupaavista tuloksista huolimatta edes Crisprtekniikka ei ole täydellinen. Joskus geeni kiinnittyy väärään kohtaan DNA-rihmaa, millä voi olla huonoja vaikutuksia. ”Tästä syystä tätä tekniikka ei vielä haluta käyttää ihmiskokeisiin”, Lassila sanoo. kuinka Crispr/Cas9 sitten toimii? Käytännön tasolla Crispr-tekniikan tarkkuus saavutetaan hyödyntämällä bakteereilta opittua menetelmää. ”Jotkut propellihatut saivat sitten päähänsä kokeilla, että toimisiko sama menetelmä myös aitotumaisilla soluilla”, Wartiovaara sanoo. Bakteerisoluilla ei ole tumaa toisin kuin ihmisillä, kilpikonnilla, ruoholla ja muilla aitotumaisista soluista koostuvilla olennoilla. Wartiovaara avaa tekniikan salat kansantajuisessa muodossa. ”RNA pystyy yhtymään DNA:n kanssa. Tarvittava RNA-pätkä on nykyään helppo tehdä. Lähetän sähköpostia osaavalle firmalle, joka tekee mittatilaustyönä tarkoitukseeni sopivan RNA-rihman ja lähettää sen postissa. Toimitus ei vie kuin pari päivää, eikä hintakaan päätä huimaa”, Wartiovaara kertoo. Kun mittatilaustyönä tehty RNA-ketju kolahtaa postiluukkuun, se istutetaan solun sisään yhdessä Cas9-proteiinin kanssa. Solun sisälle päästyään RNA etsii DNA-kaksoiskierteen kohdasta juuri oikean kohdan aivan kuin vetoketju löytää toisen puoliskonsa. Seuraavaksi Cas9-proteiini kiinnittyy DNA:n ja RNA:n kanssa samaan kohtaan ja tekee siihen halutun muutoksen. Cas9-proteiineja on useita erilaisia eri tarkoituksia varten. Osa niistä katkaisee geenin, osa puolestaan deaktivoi tai aktivoi kohdegeenin. Tämä antaa tutkijalle mahdollisuuden puuttua kirurgisen tarkasti haluttuun kohtaan DNA-rihmaa. Vaikka Crispr tarjoaa huimat lääketieteelliset mahdollisuudet, sen käyttö terveydenhoidossa on vielä hyvin varovaista. Ensimmäisiä kokeita suoritetaan Yhdysvalloissa ja Kiinassa. teksti Jaakko Kinnunen kuva Markku Mujunen JOS TEIT VIRHEEN KIRJOITUSKONEELLA, TEKSTIÄ EI ENÄÄ VOINUT KORJATA.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 12 ”Olemme sillä varovaisuuden asteella, että syöpää saa hoitaa Crispr-tekniikalla, koska siihen saa helpoiten viranomaisten luvat. Syynä tähän on se, että kyseinen tauti aiheuttaa niin paljon epätoivoa. Lisäksi soluja on huomattavasti helpompi tappaa kuin korjata”, Wartiovaara kertoo. Yhdysvalloissa on ensimmäistä kertaa annettu lupa Crispr/Cas9-tekniikan käyttöön ihmisen hoidossa juuri syöpätapauksessa. Lassila nostaa esiin mielenkiintoisen esimerkin HI-viruksen hoitoon liittyen. ”Mutaatio geenissä CCR5 aiheuttaa sen, että ihminen ei voi saada HIVtartuntaa. Tämä geeni on suhteellisen yleinen suomalaisten perimässä, mikä osaltaan selittää Suomen maailman mittakaavassa alhaisia HIV-lukemia”, Lassila sanoo. Käytännössä hoito toimisi siten, että CCR5-mutaatio siirrettäisiin HIV-positiivisen potilaan veren kantasoluihin. DNA-muokatuista soluista syntyvät uudet T-solut eivät voisi saada HIV-tartuntaa ja näin aiheuttaa infektiota. LääketieteeLListen hoitojen lisäksi tarkkaan geenimuokkaukseen kykenevä teknologia voi mullistaa myös maatalouden. ”Uskon, että ensimmäinen iso muutos tällä tekniikalla koskee ruoantuotantoa. Tällä alueella eettiset ongelmat ovat pienempiä ja toiminta enemmän markkinavetoista. Eli jos keksitään uusi menetelmä, jolla voidaan tuottaa jotain asiaa aiempaa tehokkaammin, se otetaan nopeasti käyttöön”, Wartiovaara toteaa. Eri ruokakasvien ominaisuuksia hyödyntämällä voitaisiin esimerkiksi kasvattaa hyödyllisten ruokakasvien mahdollista kasvualuetta. Koska toiset kasvit pärjäävät pienemmällä vesimäärällä kuin toiset, tämä vesitehokkuuteen johtava ominaisuus voitaisiin siirtää enemmän vettä kaipaavaan kasviin. Näin myös aiemmin viljelyyn sopimattomilla kuivilla alueilla voitaisiin tuottaa ruokaa tehokkaasti. Käytännössä kyseessä on siis geneettisen tason risteytys, jossa voidaan yhdistää kasveja, jotka eivät luonnossa risteytyisi. Ruokakasvien geneettisessä muokaamisessa ei sinällään ole mitään uutta. Monia nykyisin yleisessä käytössä olevia ruokakasveja on geneettisesti muokattu ihmiselle suotuisampaan suuntaan. Crispr/ Cas9-tekniikan avulla tuo muokkaaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. entäpä etiikka? Kun ymmärrys yksittäisistä geeneistä ja niiden vaikutuksista lisääntyy, kykenemme aina vaan yksityiskohtaisempaan geneettiseen muokkaukseen. Jos Crispr-tekniikka mahdollistaa perinnöllisten tautien hoitamisen ja kasvien geneettisen perimän kehittämisen haluttuun suuntaan, miksei samaa voisi tehdä ihmisenkin kohdalla? Julkisessa keskustelussa uuden tekniikan käyttöä on myös haluttu rajoittaa. Jotkut pelkäävät, että Crispr-menetelmää käytettäisiin ihmisten perimän muokkaamiseen. ”Tänä päivänä tilanne on se, että ensimmäinen ihmisellä tehtävä koelupa on saatu. Kokeessa muokataan syöpäpotilaiden immuunisoluja laboratoriossa siinä toivossa, että ne osaisivat paremmin hyökätä syöpäsolujen kimppuun. Kokonaisen alkion tai sukusolujen muokkaamista, eli lapsille periytyviä muutoksia, ei missään päin maailmaa saa tehdä. Tutkimusta esimerkiksi ihmisalkioilla saa kuitenkin joissain paikoissa tehdä”, Wartiovaara kertoo. Päätös tekniikan käytön eettisistä rajoituksista on pääasiassa tutkijayhteisön vastuulla. Lassilan mukaan tiedeyhteisössä vallitsee vahva yksimielisyys siitä, ettei uutta tekniikka käytetä perinnöllisten muutosten tekoon. ”Ihmiselle ei missään nimessä tehdä mitään perinnöllisiä muutoksia. Tätä tekniikkaa käytetään lääketieteessä vain silloin, jos siitä on potilaalle itselleen jotain terveydellistä hyötyä”, Lassila sanoo. Wartiovaara muistuttaa, että perinnöllisiä sairauksia voidaan hoitaa myös muilla menetelmillä. ”Jos suvussa esiintyy geenivirhe, vanhemmat voivat tehdä koeputkihedelmöityksen ja valita alkioista ne, joissa geenivirhettä ei ole, ja jatkaa raskautta niiden avulla. Näin geenivirheet eivät periydy jälkeläisille.” Vaarallisia tai viallisia geenejä ei siis välttämättä tarvitse poistaa tai deaktivoida Crispr-tekniikalla. Koska DNA:n kopioituminen ei koskaan ole täydellistä, lääketiede voi hyödyntää yksinkertaisia geenitestejä, joilla vialliset geenit voidaan tunnistaa ennen hedelmöitystä. teoriassa mikään ei kuitenkaan estäisi ihmiskuntaa käyttämästä uutta tekniikkaa pysyvien muutosten tekoon. Kun oikeat geenit on löydetty, niitä muokkaamalla voisimme tehdä ihmisistä aiempaa lihaksikkaampia, vaihtaa syntyvien lasten silmien väriä tai saada kynnet kasvamaan hitaammin. Käytännössä yksittäisten muutosten tekeminen on kuitenkin haastavaa. Esimerkiksi älykkyys on monimutkainen kokonaisuus, joka koostuu useista geeneistä, jotka yhdessä ympäristön ärsykkeiden kanssa muovaavat ihmisen älykkyyden. Kun tieto geeneistä ja niiden yhteisvaikutuksesta karttuu, mahdollisuudet muokkaamiseen kuitenkin kasvavat. Crispr/Cas9-tekniikka tarjoaa loputtomasti erilaisia sovellusmahdollisuuksia. Vanha geeniterapia oli epätarkkaa ja kömpelöä käyttää. Uusi tekniikka puolestaan on tarkkaa ja tehokasta. Lähivuodet tulevat olemaan geeniterapian suuren läpimurron aikaa. ”Kyse ei enää ole siitä, mitä voidaan tehdä vaan siitä, mitä keksitään tehdä”, Wartiovaara toteaa. Fakta z z Perinnöllisyystiedezelizgenetiikkazonzperinnöllisyyttäztutkivazbiologianz haara. z z MutaatiotzovatzDNA:nzkahdentumisenzaikanaztapahtuviazvirheitä.zIsozosaz niistäzonzkantajalleenzhaitallisia.zOsazvoizkuitenkinzmyöszollazhyödyllisiä. z z Genomiztarkoittaazolennonzkokozperimää.zIhmisenzgenomizkoostuuznoinz 25z000zgeenistä. z z DNAzelizdeoksiribonukleiinihappozsisältääzkoodin,zjokazohjaazproteiinienz valmistusta. z z RNAzelizribonukleiinihappozauttaazsiirtämäänzjaztulkitsemaanzDNA:nz informaatiota.z Lähde: YLE Uutiset/Tiede Soluja on huomattavaSti helpompi tappaa kuin korjata. kYSe ei ole enÄÄ SiitÄ, mitÄ voiDaan tehDÄ vaan SiitÄ, mitÄ kekSitÄÄn tehDÄ. Opiskelija-alennus –25% Silmälaseista ja lisämukavuuksista kehysryhmästä alk. 79 € Opiskelija-alennus 25% koskee silmälaseja ja lisämukavuuksia, kun kehyshintaluokka on alk. 79 €. Ei voida yhdistää Pakettihinnoitteluun, Valitse 2 Maksa 1 -hinnoitteluun eikä muihin tarjouksiin. Voimassa oleva opiskelijakortti esitettävä kaupan teon yhteydessä. Alennusta ei myönnetä piilolinsseistä, tarvikkeista eikä aurinkolaseista ilman voimakkuutta. JYVÄSKYLÄ: Kauppakatu 18, puh. 014 611 130 30071146_Specs_JKL_opiskelijailmo_112x80.indd 1 27.10.2015 9.32 www.sohwi.fi sohwi’ s sTUDENT BURGERs! beef, chicken & vegan 9,90€ kpl VAiN VoiMAssA oLEVALLA oPisKELiJAKoRTiLLA! MYÖs MUiTA RUoKA & JUoMA -oPisKELiJATARJoUKsiA! Vaasankatu 21 JYVÄsKYLÄ huom!!! PE-LA AVoiNNA 03 sAAKKA!
13 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 Lahjoita itsellesi “ei yhtään suunnitelmaa” -päivä. Laita tietokone ja puhelin kiinni, istu alas tai lähde ulos, ole hereillä hetkissä ja katso mitä tapahtuu. Menot tekstit Lotta Tiihonen (lottatiihonen@gmail.com) Ilmaisia bussikyytejä ja tanssitunteja tunnelmavalaistuksessa Tekisikö mieli hypätä sillalta? Tai ehkä sittenkin meloa tunnelmallisesti valaistulla Tourujoella pimeän jälkeen? Tourujoen yössä voit pikkurahalla toteuttaa molemmat. Lähes kaikki muu basaarin eksoottisia herkkuja ja lapsuudesta tuttuja räiskäleitä lukuunottamatta onkin täysin ilmaista. Maksuttomuuden lisäksi tapahtumalle on leimallista monipuolisuus. Tekemistä ja näkemistä on kaikenikäisille, mikä ei tässä tapauksessa ole kiertoilmaus lapsiperheille suunnatusta ohjelmasta, vakuuttaa tapahtumakoordinaattori Henna Takala. Lavalle nousee paikallisia bändejä, tanssiryhmiä ja miekkailijoita, työpajoissa voi opetella foxin askeleita, maalata valolla tai askarrella heijastimen. Tourujoen yö on hyvä esimerkki Jyväskylän vireästä ja omaleimaisesta kulttuurielämästä sekä samalla todiste siitä, että kolmannessa sektorissa ja vapaaehtoistyössä on voimaa. Samana viikonloppuna Jyväskylästä tulee jälleen Valon kaupunki, kun toinen toistaan erikoisemmat ja suuruudenhullummat valotaideteokset valtaavat kaupungin. Tapahtumien yhteistyö aineellistuu tänä vuonna Mataran pihalle kohoavan neljän metrin korkuisen valaistun metson muotoon. Valon kaupunkiin kuuluvat myös maksuttomat linkkieli bussikyydit iltakuuden ja puolenyön välillä koko viikonlopun ajan. 24.9. TOURUJOki Taianomaisissa valoissa arkinen lenkkipolkukin muuttuu ihmeelliseksi unimaisemaksi. 30.9. JYVÄskYlÄN YliOPisTO HalUaTkO kUUlla vinkkejä ajattelusi kehittämiseen ja neuvoja miten tulla viisaaksi? Kiinnostaako, mitä Suomessa luettiin myöhäiskeskiajalla, miten ydinfysiikkaa voidaan hyödyntää taideväärennösten selvittämisessä tai miten eläimet huijaavat? 300 kaupungissa ympäri Eurooppaa järjestettävä Tutkijoiden yö mahdollistaa Jyväskylässä myös muun muassa kodin merkityksen tutkimisen draaman keinoin sekä sukeltamisen aivotutkimuksen jännittävään maailmaan. 24.9. VeTURiTalliT mies Ja nainen – Demonstraatioita perusasioista on Reetta-Kaisa Ilesin ja Tuomas Juntusen kuvaus kosketuksen ihanuudesta, vimmaisesta pyrkimyksestä ymmärtää toista sekä epätoivoisesta tarpeesta rakentaa jotain yhteistä. Cecilia Moision It’s not you it’s me on sen sijaan soolona tanssittu oodi sitoutumiskammolle. Tanssin Aika -festivaali tuo Jyväskylään monia muitakin nykytanssin helmiä. 22.9. kaTse, klUbi kOlmiPÄiVÄiseN JYVÄskYlÄN Stand up festarin avaa kokenut nelikko. Tommi Mujunen (kuvassa) on naurattanut humaltuneita suomalaisia yhtä kauan kuin Antti Tuisku on villinnyt teinityttöjä (jo 12 vuotta!). Tomi Walamies on niittänyt mainetta Yhdysvalloissa asti, Riku Suokaksen stand up -ura on vanhempi kuin keskiverto fuksi ja Jack Björklundin väitetään kiertäneen “Suomen kaikki stand up -klubit”. 7.10. mUsTa kYNNYs saVUisesTa saundista ja ranskankielisistä lurituksistaan tunnettu Aino Venna kuuluu Jyväskylän syksyyn yhtä varmasti kuin vastatuuli Kuokkalan sillalle. Ensin mainittu vain hyväilee korvia huomattavasti lempeämmin. Savuisesta saundista ja Savuisesta saundista ja ranskaw 30.9. VakiOPaiNe PeTRUs PiiROseN hidasta ja valuvaa folk-poppia kuullaan ensi kertaa Vakiopaineessa. Kamaribändissä soittavat Aleksi Muhonen, Ville Mäkäräinen sekä villinä viulistina ja loopperin käyttäjänä tunnettu Ulla Laukkanen. PETrA TiihonEn Johnny PErKKA kamPUs kiNO TEro UUTTAnA ArVoSTELEE iLoKiVEn KAMPUS Kinon TULEViA näyTöKSiä Hymyilevä mies JUHO kUOsmaNeN | sUOmi | 2016 | 93miN Ti 20.9. klO 18 ma 26.9. klO 20 Cannesin kakkossarjan pääpystin napannut hymyilevä mies kertoo kokkolalaisen nyrkkeilijän Olli Mäen valmistautumisesta höyhensarjan MM-otteluun vuonna 1962. 16-milliselle filmille kuvattu leffa kaappaa hyvin 60-lukulaisen tunnelman kuviksi. Tai ainakin sen mielikuvan, mikä näin 80-luvulla syntyneellä 60-luvusta on. Kuvaus on kauttaaltaan vahvaa ja onnistuu keskittymään hyvin hienoihin näyttelijäsuorituksiin. Suomen vastine Rockylle ei ole ehkä niin eeppinen, mutta vähäeleisyydessään kenties vielä puhuttelevampi. Mitään suuria heikkouksia leffasta on vaikea löytää. Urheilu antaa elokuvalle viitekehyksen, jonka puitteissa voidaan keskittyä olennaiseen: ihmiseen. arvosana: 5/5 The Lobster YORgOs laNTHimOs | kReikka, iRlaNTi | 2015 | 119 miN ma 26.9. klO 18 Ti 27.9. klO 20 The Lobster on dystopiakuvaus yhteiskunnasta, jossa yksin olevat lähetetään parinmuodostusleireille ja epäonnistuneista sinkuista tulee kirjaimellisesti eläimiä. Elokuvan tunnelma on absurdi, mutta sen sisäinen logiikka toimii. hauska, brutaali, yllätyksellinen ja hämmentävä teos. Loppupuolisko olisi voinut toimia paremmin, mutta kokonaisuus jää reilusti plussan puolelle. arvosana: 4/5 lisÄksi OHJelmisTOssa: Ti 20.9. KLo 20 ViiMEinEn TAngo Ti 27.9. KLo 18 KoMMUUni (ArVoSAnA 4/5) MA 3.10. KLo 18 CAPTAin FAnTASTiC MA 3.10. KLo 20 LEViAThAn (ArVoSAnA 5/5) Ti 4.10. KLo 18 JUnCTion 48 (ArVoSAnA 3/5) Ti 4.10. KLo 20 SPArrowS ToUho häKKinEn T E ro Ah o n En 20.9. VakiOPaiNe OsOiTTeessa kaUPPakaTU kuus, kerran kuus järjestetään runoklubi 6, eli Jyväskylän ainoa säännöllinen lavarunoudelle omistettu tapahtuma. Jos runosuoni sykähtelee, pöytälaatikko tulvii yli tai haluaa vain paeta omia ajatuksia sukeltamalla toisten mielenmaisemiin, this is the place to be. Syksyn ensimmäisellä open mic -klubilla et varmasti ole ainoa ensikertalainen. Mies ja nainen. “MiTä huolin vaihka iskis Taivaan nuoli MailMan halki ja polTTais palleroisen Maan, kuin Mä ja olvi ollaan vaan? Terve, ruskee ohrannesTe, Terve, voiMa kuohuva!” Aleksis Kivi, näytelmästä Olviretki (1866)
Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 Saat 14 päivää maksuaikaa laskulla tai voit maksaa erämaksulla TILAA NYT, MAKSA MYÖHEMMIN ASUS VS247HR 24" Full HD näyttö | 2 ms vasteaika VGA, DVI, HDMI 139€ 25€ ASUS RT-N12 D1 Wireless-N300 langaton reititin ASUS X540YA AMD A8 prosessori | 512 Gt SSD 8 Gt muisti | Windows 10 599€ multitronic.?/backtoschool BACK TO SCHOOL! Kaikki koulun alkuun ja lisää Gummeruksenkatu 6, Jyväskylä | 010 320 90 70 Ma-Pe: 10 -17 | www.multitronic.? 512 Gt SSD-levy www.sonaatti.fi kahvikuppia vuodessa Tervetuloa!
Helpotus 15 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 Laskupinon kuninkaaksi ? näin seLviät raha-asioissa raha. Jos holtittomuus sen käytössä vaivaa, voit ehkä hyötyä tämän jutun lukemisesta. teksti Anna Näveri kuva Matti Parkkinen opiskelijoiden niksit köyhäilyyn z z “Tuijotazkilohintojazjazsamallaz ravintosisältöä,zetteizostazhalpaa,z muttaztyhjää.zKalapuikotkinzonz huonoazravintoa.zItsezkylläzaikananizsöinzmyöszkuukaudenzmelkeinzpelkkääzjauhoa.zVettäzjazjauhoja.zHalpaa,zpahaazjazeizkannata” z z “Riisizjazkalapuikotzolizkovazsanaz80-luvullazjaztilikirjanpitozmenoista” z z “Opiskelijaruokailuzkaksizkertaaz päivässä.“ z z “Kaksizpankkitiliä.zToiseenztuleezpalkatzjazopintotuet,ztoistaz käytänzmaksaessanizkortilla.zHoltitontazrahankäyttöänizonzauttanut,zkunzsiirränztilillez200zeuroaz kuunzalussazjazsittenzkitkutanzsilläz niinzpitkäänzkunzvainzvoin.” z z “Otanzyliopistollezmukaanzvainzz 2,60z€zkäteisenä,zkortinzjätänzkotiin.” z z “Enzpysyzkauppalistassazjazolenz altiszheräteostoksille,zjotenzotanz kauppaanzmukaanzvainztietynz summanzkäteistä.zEnzpystyzyksinkertaisestizostamaanzenempää.” z z ”Joszonzpakkozostaazjokuzvaatekappale,zkannattaazetsiäzrekistäztekele,zjostazroikkuuzvaikkazjokuzlanganpätkäztaizmuuzkäytännössäznäkymätönzvika.zPuutteellisestaztuotteestazvoizsittenzvaatiaz alennusta.” M iten opiskelijan kannattaisi suunnitella rahankäyttöään, jotta mopo ei pääsisi karkaamaan käsistä? Kysyimme Jyväskylän kaupungin johtavalta talousja velkaneuvoja Kirsti Korkeakankaalta. Tässä siis muutama peruspilari ahdingon ennaltaehkäisyyn: 1. Budjetti ja kirjanpito Korkeakangas suosittelee kirjanpitoa. “Se on paras keino huomata, kuinka paljon rahaa kuukaudessa kuluu pieniin paheisiin, joita kaikkien elämässä on. Sieltä voi helposti saada muutaman kympin säästön.” Kirjanpitoon merkitään päivittäin joka ikinen käytetty euro. Myös karkkipatukoihin käytetyt. “Kun oman kulutuksensa on hahmottanut, ei kirjaa tarvitse pitää joka kuukausi.” Ole rehellinen. Budjetti kannattaa Korkeakankaan mukaan laatia ennen kirjanpitoa, kunhan arvioi tulot ja menot realistisesti.Vuodeksi etukäteen laadittavassa budjetissa tulee samalla ennakoitua myös köntässä erääntyvät laskut, kuten vakuutusmaksut. “Jos osaa ennakoida, niistä selviää kyllä.” Kirjanpidolla voi valvoa budjetissa pysymistä. 2. Verkko-martat apuun Jos et tiedä mistä aloittaa, mene nettiin. Sieltä budjetointiin ja kirjanpitoon löytyy ilmaisia työkaluja. Kaupungin talousja velkaneuvonnassa käytetään Marttaliiton esimerkkipohjia budjetin ja kirjanpidon laatimiseen. Marttojen Excel-taulukon lisäksi netissä on tarjolla budjettija kirjanpitovälineitä maksuttomasti esimerkiksi TakuuSäätiön Penno.fi -sivuilla. 3. Kun mopo on karannut, priorisoi Peli ei ole menetetty, vaikka laskupino olisi jo kasvanut möröksi. “Laskut kannattaa laittaa pinosta tärkeysjärjestykseen ja maksaa ensiksi välttämättömin. Ja se on katto pään päällä”, Korkeakangas neuvoo. “Pattitilanteessa iskee helposti paniikki, ja paniikissa saattaa ottaa pikavippejä edellisten laskujen maksamiseen. Se ei kuitenkaan kannata, koska kierre syntyy helposti ja maksuhäiriömerkintä tulee nopeasti.” Jos tilanne on jo äitynyt pahaksi ja maksuhäiriömerkintä tullut, voi Korkeakankaan mukaan vyyhdin purkamisen aloittaa maksamalla pienimmän velan pois ensiksi. Priorisointia sekin. 4. Tartu puhelimeen “Opiskelijoilta tulee meille paljon soittoja. Opiskelijoiden kanssa keskitymme talousneuvontaan, sillä velkojen järjestelyä ei yleensä voida hakea silloin, kun tulona on opintotuki. Tässä tilanteessa on kuitenkin tärkeää selvittää vaihtoehdot tulevaisuutta varten.” Eri paikkakunnilta tulEvat opiskElijat haukkuvat kotikuntansa omalla murtEEllaan. paska kotiseutu Hämpton ei kiinnostanut edes keskiajalla häMeenlinna eli tuttavallisemmin hämpton on siin tampereen ja hesan välissä. teininä kirjotin esseeseen, että parasta hämeenlinnas on se, et sielt pääsee nopeesti pois. sitä ne varmaan ajatteli sillon 1862 ku suomen eka junarata avattiin välille hämpton–hesa. Ei sovi myöskään unohtaa, et hämppä on Etelä-suomen läänin pääkaupunki. voitettiin noi hesalaiset siinä. siitä sit ei niin paljo tartte puhuu, et läänit lakkautettiin vuoden 2010 alussa. vuotta aiemmin jouduttiin kokemaan myös toinen raskas tappio, ku renko liitettiin hämikseen. siellä oli toi kunnallispolitiikka vedetty vielä huonommin ku meil. renko on hämeenlinnalle vähän ku turku suomelle, joten voitte kuvitella et vähän kirpas. jos häMpton voi jollain lesoilla, niin musiikilla. meillä oli Goodman ja sibbe, ennen ku jäke omi jälkimmäisen jollain tylsällä ainolalla. meillä sentään on jannen synnyinkoti. tyhjentyneen ostarin takapihalla, mut silti. jos ette tienny, niin hämeenlinna on myös maailman sibelius-pääkaupunki. ite me se titteli keksittiin, ku kukaan muu ei vielä ollu tajunnu ottaa sellast käyttöön. irwin anto nimensä uudelle Goodman-ostoskeskukselle, joka rakennettiin motarin katteelle. sen katteen piti kaupunginisien mielest olla vetonaula, joka saa porukan pysähtymään ajomatkalla. ne ei varmaan tajunnu, et alle tunnin matkan pääs on vähän paremmat ostarit esim. lempääläs. nykyään katteella saa parkata auton ihan rauhassa. kate tunnetaan parhaiten rumasta tunnelista, josta saattaa millon tahansa pudota sellattei kattolaattoja. hyvämiehen ostoskeskus tyhjensi keskustan eli kävelykatu reskan kokonaan. kaikki aina kysyy, et miks sitä sanotaan reskaks, mut mä en tiedä. hämisläisille reska on kuitenki synonyymi kaikille kävelykaduille. urheilu meilt ei sit meinaa sujuu. meil on kyl toi pallokerho, mutta ei ne jäkikset yleensä mitaleja kotiin tuo. mut onhan niillä tietty cool ritarilogo, mikä ei oo ihan itsestäänselvyys. Graafinen suunnittelu ei meinaa oo hämptonis ihan hallussa. jos ootte nähny sunny Car Centerin logon, voitte todeta että apinakin tekis paremman. apina saattas myös kehitellä paremman bisnesidean. jättimäisest autotavaratalost pystytettiin vaan mainostolppa, vaikka niin saatiin rahaa sambian entisen pressan leskelt. mut kerranki hämpäst kirjotettiin muissakin lehis ku hämärissä! tavattiin joka kerta reskalla ku niin kävi. sCC:n torni alkaa olla kuuluisampi rakennus ku toi meidän linna, joka ei oikeen kiinnostanu ketään menneinä vuosisatoinakaan. puolustuslinnaks rakennettuun tönöön ei melki kukaa jaksanu hyökätä. Laura Kuivalahti
Ilmiöt 16 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 MOBIILISOVELLUKSET. Ravintoloiden hävikkiannoksia halvalla myyvä ResQ Club -sovellus ponnisti Helsingistä Jyväskylän kautta maailmalle. R avintola Taikurissa lounasbuffettia on jäljellä enää alle puoli tuntia. Noutopöydässä iltapäivän viimeisiä nälkäisiä odottaa aimo annos kouruperunoita, nyhtöpossua ja salaattitarpeita. Vielä reilu puoli vuotta sitten suuri osa noista ruokatarvikkeista olisi luultavasti lentänyt biojätteeseen lounasajan päätyttyä. ”Buffetista tulee väistämättä hävikkiä, jos sen haluaa pitää houkuttelevana loppuun asti”, tarjoilija Emmi Kiema sanoo. Nykyään tarjoilijoiden ei tarvitse tasapainotella enää niin paljon ruokahävikin ja houkuttelevan tarjoilupöydän välillä. Lounaalta jäänyt ruoka pakataan rasioihin ja myydään alennettuun hintaan eteenpäin ResQ Club -sovelluksen avulla. ELETTIIn aLKUVUOTTa 2016, kun Jyväskylän yliopistossa tietotekniikkaa opiskeleva Joonas Kaski oli vierailemassa ystäviensä luona Helsingissä. ResQ Clubin lanseerausta Helsingissä valmisteltiin kovaa vauhtia. ”Idea kuulosti kiinnostavalta, joten kysyin, mitä voisin tehdä. Niin päädyin rakentamaan palvelua Jyväskylään”, tänä syksynä neljättä ja luultavasti viimeistä opiskeluvuottaan maisteriopiskelijana aloittava Kaski kertoo. Maaliskuun alussa hävikkiruokapalvelu lanseerattiinkin Jyväskylässä, Turussa ja Espoossa. ”Jyväskylässä on paljon opiskelijoita, ja kaupungin taholta on nostettu esiin resurssiviisaus. Tuntui selvältä, että täällä kysyntää olisi.” Nuorten yrittäjien joukko oli oikeassa. Lanseerauksen jälkeen Jyväskylässä on ostettu ResQ Clubin kautta jopa kymmeniä annoksia päivässä, yhteensä tuhansia ruoka-annoksia. Mukana olevat 19 jyväskyläläistä ravintolaa kirjaavat lounasruoista kootut hävikkiannokset verkkosovellukseen, jonka kautta asiakkaat voivat ostaa itselleen apetta vaikkapa illalliseksi. ”Emme niinkään kilpaile ravintoloiden vaan enemminkin vähittäiskaupan kanssa siitä, lähtevätkö ihmiset kaupan kautta kotiin kokkailemaan vai hakevatko he ammattilaisen väsäämät eväät kohtuuhinnalla mukaan”, Kaski sanoo. Erityisen suosittu sovellus on opiskelijoiden keskuudessa. Jo keväällä palveluun tutustunut Marko Pitkänen on sovelluksen aktiivinen käyttäjä. ”Ostan ruokaa sen kautta kiirepäivinä kerran tai kahdesti viikossa”, kolmatta vuotta tietoliikenneinsinööriksi opiskeleva Pitkänen sanoo. RESQ CLUB on kesän aikana ehtinyt valloittaa 13 suomalaista ja kolme ruotsalaista kaupunkia. Viimeisimmäksi sovellus lanseerattiin TallinRuoanpelastajat teksti Laura Kuivalahti kuvat Matti Parkkinen Ravintola Taikurin tarjoilija Emmi Kiema kasaa lounasbuffetin ylijäämäruoista rasiaan nyhtöpossutaskua.
Pika-arviot 17 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 Näyttävää mutta sekavaa toimintaa david ayer: Suicide Squad (dc entertainment) Supersankarielokuvien vyörylle ei näy loppua, mikä ihastuttaa toisia ja ärsyttää heidän vieruskavereitaan. Genren uusin elokuva on DC Comicsin Suicide Squad, joka kertoo perinteisistä pahiksista kootusta erikoisjoukosta, joka pakkovärvätään hyvisten puolelle. Elokuvan juonta ei tarvitse analysoida sen enempää. Näyttelijöistä Will Smith tekee juuri sen suorituksen, jota Will Smithiltä voi odottaakin. Margot Robbie onnistuu parhaiten omassa roolissaan kauniina mutta hulluna rikollisena, joka ainoana hahmona onnistuu kaappaamaan yleisön huomion. Jos supersankarileffat ovat mielestäsi hyvä idea ja haluaisit nähdä niitä lisää, käy ihmeessä katsomassa tämäkin elokuva. Jos taas pidät kyseistä lajityyppiä lapsellisena ajantuhlauksena, voit suosiolla käyttää rahasi parempaan tarkoitukseen. Jaakko Kinnunen Iskelmätähden kunnianosoitus antti arvaJa & tuomaS muStikainen: topi SorSakoSki – viimeiSeen korttiin (Johnny kniga) Iskelmätähti Topi Sorsakoski eli oikealta nimeltään Pekka Tammilehto menehtyi keuhkosyöpään viisi vuotta sitten. Nyt Sorsakoskesta on julkaistu perusteellinen elämäkerta, joka kattaa artistin vaiheet lapsuudesta aivan viimeisiin hetkiin saakka. Laulajasta ei synny teoksessa ainakaan liian ruusuista kuvaa. Muun muassa ”vittuilijaksi ja tapakourijaksi” kirjassa kuvailtu Sorsakoski elää perinteistä renttuelämää, jossa alkoholi kuuluu peruselintarvikkeisiin. Myös rokkari Tammilehdon muutos tangolaulaja Sorsakoskeksi alkaa nykyilmaisun mukaisesti kännissä ja läpällä. Kirjaa varten on tehty runsaasti taustatyötä, ja se näkyy. Teosta varten on haastateltu yli sataa Sorsakosken tuntenutta henkilöä, joiden kertomukset maalaavat elävän ja yksityiskohtaisen kuvan taiteilijasta. Arimo Kerkelä Kaunis ääni uSva: cloSure Raitojen temaattinen yhteys, ja täten koko pitkäsoiton sisäinen koherenssi jää osittain epäselväksi. Sanoitukset liittyvät ihmissuhteisiin, mutta mukaan on myös mahtunut jotain muuta, esimerkiksi kuumottavia mielleyhtymiä ja vainoharhaa herättävä kuudes raita, Secrets Worth to Keep. Edellä sanotusta seuraa, että kuuntelukokemus on paikoin epämiellyttävä. Levy olisikin ollut vahvempi tuhtina EP:nä, jonka temaattinen rakenne olisi ollut yhteneväinen. Toinen ongelma liittyy sanoituksiin ne jäävät välillä pinnallisiksi. Pirta Laaksosen lauluääni sen sijaan on aivan upea ja hurmaava, ja se yhdistettynä loistavaan miksaukseen ja mielenkiintoisiin taustoihin tekee joistain kappaleista huumaavaa kuunneltavaa. Erityisesti kolmas kappale The Wall of Rock on onnistunut: kaikki osa-alueet sanoituksesta ja sovituksesta soitinvalintoihin ovat kultaa. Matti Parkkinen Sinkun itsetutkiskelua henriikka rönkkönen: mielikuvituSpoikayStävä Ja muita Sinkkuelämän peruSaSioita (atena) Suosittua Sinkkublogia kirjoittavan Henriikka Rönkkösen kirja on saanut paljon huomiota. Ei ihme, sillä sinkkuelämän perusasioihin voi varmasti jokainen samaistua. Jos ei ole itse harrastanut ihastuksensa stalkkaamista, on varmasti yrittänyt puhua järkeä deitin takia flipanneelle ystävälle. Tutut teemat ihastumisista ja särkyneistä sydämistä ovat teoksen vahvuus, mutta yllättäen myös heikkous. Kirja alkaa humoristisella Esi(leikki)puheella, mutta tunnelma latistuu Rönkkösen sorruttua latteuksiin ja itsestäänselvyyksiin. Rönkkönen ei löydä uusia keinoja sanallistaa sinkkuelämän vaikeutta. Vaginan ja nännikarvan tapaisten sanojen ripottelu tekstiin ei vielä tee siitä hauskalla tavalla räävitöntä. Jotain voimauttavaa – jos sallinette sanan käytön – kirjassa kuitenkin on. Sinkkuelämän vaikeudet ovat universaaleja. Laura Kuivalahti Nyt sattuu ja tapahtuu panSSariJuna nyt Sattuu (JoteSkii groteSkii) Trauma-blues on genre, jonka haltija Panssarijuna on. Jos tämä ei kerro mitään, vertailuun sopii parhaiten kupletti. Sille perinteelle orgaaninen yhtye antaa 2000-luvun kasvot. Kupletin määritelmän ilmavuus antaa mahdollisuuden samanaikaiselle kädenojennukselle ja haistattelulle. Panssarijuna näyttää, miten homma hoidetaan vuonna 2016. Tätä kirjoittaessa yhtye on saanut outoudestaan huolimatta paljon positiivista huomiota, eikä ihme. Nyt sattuu on Panssarijunan yhtenäisin tekele. Yhtyeen jo valmiiksi suorastaan ahtaan vision rajoissa operoidaan taitavasti. Laulujen traumoja itselleen ja läheisilleen aiheuttavat hedonistit käsitellään ilon kautta, mikä on ollut terapeuttista luultavasti yhtyeelle itselleenkin. Riku Lehtoranta Häviö kehässä, voitto elämässä Juho kuoSmanen: hymyilevä mieS Hymyilevä mies kertoo nyrkkeilijä Olli Mäen tarinan, kun hän valmistautuu uransa merkittävimpään otteluun. Hyvän tarinan tavoin elokuvan näennäinen juoni ei suoraan liity teoksen todelliseen sanomaan. Eero Milonoff on nappivalinta ahneen ja häikäilemättömän promoottorin rooliin. Milonoffin ja Olli Mäkeä esittävän Jarkko Lahden välinen vuoropuhelu on uskottavaa ja kauniin surullisella tavalla oiva kuvaus urheilun ja elämän suhteesta. Cannesin elokuvajuhlilla palkittu elokuva käsittelee elämän, rakkauden ja unelmien suuria teemoja rauhallisella, jopa kaurismäkimäisellä otteella. Dialogi on uskottavaa ja huumori nasevan kuivaa. 16 millimetrin mustavalkoiselle filmille kuvattu elokuva onnistuu loistavasti siirtämään katsojan tapahtumien keskelle 1960-luvun Suomeen. Kolmen päähenkilön roolitus onnistuu myös erittäin hyvin. Tyylikkään yksinkertainen elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä. Jaakko Kinnunen Fakta: JyväSkyläSSä mukana 19 ravintolaa z z KalaliikezMäkinen z z Kuokkalanzkonditoria z z Lounasz&zLeivoszButik z z LounasbistrozPaakkari z z LounaskahvilazMokkariina z z LounaskahvilazPullapiste z z LutakonzNurkka z z MuangzThai z z PaviljonkizRavintolat z z PizzeriazRosief z z RavintolazHurrikaani z z RavintolazMica´s z z Safkamestarit z z SeppälänzAutocafé z z SisustuskahvilazDezCafé z z StarzKitchen z z StreetzFoodzBarzTaikuri z z Vaffeli z z VanhazKunnonzKahvila nassa ja Amsterdamissa. ”Siitä on tarkoitus lähteä laajentamaan. Amsterdamissa kiinnostus ja mediahuomio on ollut kovaa”, Joonas Kaski kertoo. Opiskelijoiden vatsojen täyttämisen lisäksi ResQ Club on onnistunut myös lihottamaan muutamien onnekkaiden pankkitilejä. Kevään ja kesän aikana yritys on rekrytoinut esimerkiksi koodareita. ”Kyllä tekijöitä kaivataan, etenkin kun toimintaa laajennetaan ja kehitetään. Maailmallekin tarvitaan kasvuvaiheessa edustusta”, Kaski sanoo. ResQ Clubin maailmanvalloitus ja rekrytointi-innostus tuntuu uskomattomalta aikana, jolloin kunnollinen työpaikka on monelle vain kaukainen haave. ”Yksinkertaisuudessaan onnistuimme, sillä oli olemassa ongelma, joka oli hyvin ihmisten tiedossa. Kun tarjosimme helppoa ja edullista keinoa puuttua ruokahävikkiin, toiminta lähti helposti leviämään.” emmi kiema alkaa lapata seisovasta pöydästä ruokaa rasiaan. Annoksen kasaamisessa saa käyttää luovuutta, sillä valmiita annosmalleja ei ole. ”Tähän pystyy oikeasti laittamaan sen mikä jää yli, eikä tarvitse ruveta vääntämään mitään ylimääräistä”, Kiema sanoo. Yleensä annoksia valmistuu kahdesta kuuteen, ja puhelinsovelluksen kautta ne ostetaan alle puolessa tunnissa. Iltaan mennessä kaikki annokset on noudettu, yksikään ei ole koskaan jäänyt ravintolan kylmäkaappiin hyljättynä. ”Kun asiakas tulee hakemaan annoksen moni sanoo tulevansa pelastamaan ruoan. Minusta se tuntuu aina niin ihanalta. Ei hän tule hakemaan ruokaa, vaan pelastamaan sen”, Kiema sanoo. Mobiilisovelluksen avulla on mahdollista varata ruoka-annoksia myöhemmin noudettavaksi huokeaan hintaan.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 Maailmalla 18 Ma 3.10. Falafelpyörykät Värikäs uunikala* Barbequekalkkunakastike* Siskonmakkarakeitto Ti 4.10. Kasvismakaronilaatikko* Makaronilaatikko* Nakkikastike Ke 5.10. Porkkanasosekeitto, raejuusto* Kasvistäytteinen seileike Curry-porsaspata* To 6.10. Soijakasviskastike pastalle* Tonnikalakastike, spaghetti* Kinkkupizza Pe 7.10. Herkkusienirisotto* Broileripasta* Jauhelihapihvi, kermapippurikastike *Täyttää Kelan suositukset Ma 26.9. Feta-kasvispata* Sitruunainen uunisei* Jauhelihapihvi, tomaattikastike Ti 27.9. Pinaattikeitto* Lohilasagnette* Uunimakkara Ke 28.9. Kesäkurpitsaherkku* Kalaleike Appelsiini-porsaspata* To 29.9. Kasvislasagne* Kalakeitto* Kaslerpaisti Pe 30.9. Herkkusieni-kikhernepata* Yrttikala* Broilerkiusaus Ma 19.9. Papukiusaus Sitruunainen turskaleike, jugurttikastike* Jauhelihakastike, spagetti* Ti 20.9. Meksikolainen kasvisrisotto* Kaalikääryleet Mausteinen broilerpata* Ke 21.9. Juustoinen linssikeitto* Kalamurekepihvi Burgundin lihapata* To 22.9. Quornwokki* Merellinen lasagne* Jauhelihapyörykät Pe 23.9. Karibialaiset kasvispihvit Yrttiporkkanasei* Jauhemaksapihvit* iloKiven ruoKalisTa 19.9.-7.10. vKo 40 vKo 39 vKo 38 JYLKKäriN ENTiNEN ToiMiTTAJA rAPorToi MATKASTAAN MAAiLMAN YMPäri. ariMo reissaa Nepalin kosminen dinosaurus Kun uudeT fuksit aloittivat Jyväskylän yliopistossa 1. syyskuuta, palasin minäkin koulun penkille. Oma opinahjoni ei tosin sijaitse Suomen Ateenassa, vaan Pokharan rantaraitilla Nepalissa. Pokhara on Nepalin toiseksi suurin kaupunki, joka tunnetaan maailmalla erityisesti trekkaajien ja kaikenkarvaisten pilviveikkojen pysähdyspaikkana. Jyväskylän yliopiston opiskelijoille kaupunki voi olla tuttu myös yliopiston espanjan kielen opettajan Miguel Lópezin nuoruusmuisteloista. iTse vieTän Pokharassa kolme viikkoa pitkälti opiskelun merkeissä, kun käyn aamuin illoin nepalin kielen yksityistunneilla. Kouluun ei ole pitkä matka, sillä asun opettajani perheen luona, ja luokkahuoneemme on pystytetty guesthousen katolle. Kielikouluni nimi on Cosmic Brontosaurus Language School. Varsin persoonallinen nimi kertoo myös persoonallisesta opettajasta. Koulun vuosituhannen vaihteessa perustanut Prem vaikuttaakin selkeästi Jyväskylän Miguelin hengenheimolaiselta, sillä miesten räiskyvässä opetustyylissä on paljon samaa. Nepalin oppitunneilla on vähemmän tarinointia, mutta muuten puujalkavitsit ja oppituntien esimerkit edustavat selvästi samaa linjaa. Esimerkiksi monet ensimmäisen nepalin tuntini mallilauseet koskivat parisuhdestatustani. Kieltohuudahduksia sain opetella torjumalla Premin ehdotuksia ajaa pois partani. valiTeTTavasTi kielikoulun perustanut Prem ehti opettaa minua vain yhden päivän. Premin pitkään sairaana ollut isä kuoli toisen koulupäiväni aamuna, joten opettajani lähti pikavauhdilla kotikyläänsä hoitamaan isänsä hautajaisseremonioita. Hindulaisiin kuolinmenoihin kuuluu muun muassa vainajan pikainen tuhkaus ja tuhkien sirottelu lähimpään pyhään jokeen. Lisäksi kuolemaa seuraa kolmentoista päivän suruaika, ja isänsä kuoleman merkiksi opettajani ajaa pois kaikki hiuksensa. Myös tänne perheen kodin olohuoneeseen on pystytetty pieni alttari vainajan muistolle. Opetukseni ei kuitenkaan loppunut, sillä korvaava opettaja löytyi läheltä – ja vain päivän varoitusajalla. Kun Prem ja tämän vaimo viettävät suruaikaa kotikylässään, hoitaa Premin lanko Sudin oppituntejani sekä perheen lapsia. Sudin on jo aiemmin työskennellyt useamman vuoden saman kielikoulun toisena opettajana, joten opettajanvaihdos sujui erittäin kivuttomasti. Arimo Kerkelä FACEBooK.CoM/AriMoTrAVELS 24-vuotias sijaisopettajani Sudin näyttää nepalin verbitaivutuksia. MaTKailu. Syksy saapui, ja minustakin tuli jälleen opiskelija. Miten tässä näin kävi?
Kasvo 19 Jyväskylän Ylioppilaslehti 7/2016 Viskin löytöretkeilijä tislaamoyrittäjä. Miika Lipiäinen ehti valmistumisensa jälkeen työskennellä hetken toisella alalla, kunnes hän sai parin kaverin kanssa bisnesidean. Nyt hän on Kyrö Distillery Companyn toimitusjohtaja ja viskilähettiläs. teksti ja kuva Jaakko Kinnunen miika lipiäinen z z Tislaamoyrittäjäzjazviskiharrastaja.zKyrözDistillerynztoimitusjohtaja. z z SyntynytzEspoossaz1980.zAsunutzmyöszNurmijärvellä,zLahdessaz sekäzIso-Britanniassa. z z ValmistuizJyväskylänzyliopistostazkauppatieteidenzmaisteriksizpääaineenaanzlaskentatoimi. z z Harrastuksiinzkuuluuzviskinzlisäksizrummut,zlukeminenzjazArsenalz FootballzClub. ”synnyin espoossa, mutta perhe asui silloin Nurmijärvellä. Sieltä sitten muutettiin Lahteen, kun olin parivuotias. Moni on sen saman virheen tehnyt. Lahdessa asuttiin suurin osa mun nuoruudesta. Peruskoulun jälkeen muutettiin britteihin, Guildfordiin Lontoon lähistölle. Olin siellä collegessa jonkin aikaa. Kaiken kaikkiaan vietin saarilla parisen vuotta. Sieltä sitten takaisin Suomeen. Olin ensin vähän aikaa töissä ja tein sitten lukion loppuun hiukan kypsemmällä iällä. Heitin kolikolla Lappeenrannan ja Jyväskylän välillä, kun hain yliopistoon 2003. Päättäväisyystasot oli silloin korkealla. Valinta osoittautui lopulta erittäin hyväksi. Tykkäsin sekä kaupungista että yliopistosta todella, todella paljon. Jyväskylässä pidin erityisen paljon siitä, että sekä sosiaalisesti että opintojen tasolla monialaisuus ja monitieteellisyys oli käsin kosketeltavaa. Ravintolaelämä, Ilokiven illat ja Kauppakadun approt tulivat tutuiksi. Ylioppilaskuntaväännöt nivoivat sitten muun opiskelijaelämän yhteen. Olin 2006 varapuheenjohtaja ja koulutuspoliittinen vastaava. Vuotta aiemmin olin Pörssin puheenjohtaja. Sen vuoden aikana vedin kyllä pahat järjestö-överit. Hetken ajan kuvittelin tuolloin, että olisin voinut lähteä vaikka valtakunnan politiikkaan mutta onneksi tulin järkiini. opiskelin jyVäskylän yliopistossa laskentatiedettä, josta siirryin numeroista konsultoinnin kautta viinaan teollisessa mittakaavassa. Ja onhan mulla tuo väikkärikin vielä kesken. Terveisiä vaan sinne kauppakorkean puolelle, ehkä vielä joskus tulen hoitamaan sen homman loppuun. Viski oli minulle harrastus jo pidemmän aikaa ennen kuin lähdettiin tähän tislaamobisnekseen. Opiskeluaikoina taloudelliset mahdollisuudet eivät olleet samanlaiset kuin myöhemmin työelämässä. Käytiin kuitenkin opiskelukaverien kanssa nauttimassa kaksi senttiä viskiä jossain ravintolassa. Tai sitten jollain kaverilla oli ulkomailta tuotu pullo, josta päästiin maistamaan. Tähän voisi iskeä sellaisia faktoja pöytään, että viskissä on laajin makuvalikoima kaikista alkoholijuomista. Kahvin ohella laajin makuvalikoima kaikista juomista. Ja jotenkin se makuprofiili sopi itselleni. Viskiä voi harrastaa ikuisesti, ikinä pääsemättä maaliin. Siinä on jotain hienoa. Giniä olin harrastanut hiukan vähemmän ennen tätä uraa, mutta kyllä niitäkin oli tullut maisteltua. Ginissä makua johdetaan katajalla, ja sen jälkeen muu makumaailma voi yrtteineen olla melkein mitä vaan. Me ihmiset ollaan sellaisia, että me halutaan yllättyä kerta toisensa jälkeen. Jos mulla olisi vaan yksi sama pullo alkoholia, jota joisin vaikka sitten maun vuoksi, niin tylsäksi kävisi homma nopeasti. Viskissä on löytöretkeilyä niin paljon, että se ei käy koskaan tylsäksi.”
Suoramarkkinointi Mega Oy on 30-vuotias, Suomen johtava telemarkkinointialan yritys. . Kuulumme vahvasti kehittyvän Alma Media Oyj -konsernin Alma Talent -liiketoimintayksikköön. Toimimme Suomessa 16 paikkakunnalla. Markkinoimme puhelimitse erilaisia tuotteita ja palveluita niitä tarvitseville kuluttajille sekä yrityksille; mm. järjestöjäsenyyksiä, ammattilehtiä, sähköä ja ravintolisiä. Lisäksi teemme kartoituksia ja buukkaamme asiakasatapaamisia jne. OPISKELIJOILLE ILTATYÖTÄ! Vapaudenkatu 38 C, 2. kerros, Jyväskylä • www.sm-mega.fi Miksi valita juuri Mega kaikista vaihtoehdoista? • Olemme luotettava ja vakavarainen organisaatio • Maksamme selkeän provision eikä meillä ole peruutusvaraa • Tiedät päivittäin, kuinka paljon olet tienannut • Jatkuva vähimmäistakuupalkka ja palkka maksetaan myös koulutusajalta • Palkkapäivä on kaksi kertaa kuussa • Myyntiprojektit ovat monipuolisia ja vaihtelevia – yhteistä niille ovat tunnetut, luotettavat toimeksiantajat ja laadukkaat tuotteet ja palvelut • Megassa on hyvä, nuorekas ja kannustava työilmapiiri Megassa osataan ja halutaan tehdä hyvää tulosta – meillä hyvän tyypin täytyy tienata hyvin! Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää! Puh. 045 7731 3752 Haemme nyt hyviä tyyppejä myynnin pariin. Tarjoamme opiskelijoille iltatyötä sekä myös mahdollisuuden palkalliseen työharjoitteluun. Hanki itsellesi työkokemusta, josta on hyötyä koko loppuelämäsi ajan. 19 95 Kysy opiskelija-alen nusta! LAUKKUJA 70 % LAUKKUJA 50 % 39 95 ISO UPEA REPPU (68) Osallistu FB arvontaan ja VOITA aito Kånken REPPU! Mini-Laukku myös Facebookissa NAHKAVÖITÄ 50 % OLKALAUKKU 39x29x120 cm (54) MONILOKER O TIETOKONE REPPU 19 95 (27) -Pehmustetut olkaimet ja selkätuki