Jyväskylän ylioppilaslehti 29. maaliskuuta – 24. huhtikuuta 2016 56. vuosikerta 4 Mikä tekee urheilijan? muissa pohjoismaissa suurempi opintotuki haittaavatko kännykät keskittymistä luennoilla? tapahtumien livekuvittaja muuntaa puheen kuviksi painovoimaaaltojen löytymisen seuraukset Lue, jaa, kommentoi: jylkkari.fi facebook.com/jylkkari
S ain ensimmäistä kertaa kuulla, että gravitaatioaallot olisi pystytty kokeellisesti todistamaan, kun fyysikko Lawrence Krauss vihjasi löydöstä tviitissään tammikuun alussa. Pian huhu saikin varmistuksen, kun Yhdysvalloista kantautui tieto, että Einsteinin teorian ennustamien gravitaatioaaltojen olemassaolo oli todellakin empiirisesti todistettu. Löydön myötä Einstein sai vielä yhden sulan hattuunsa, ja ihmiskunta astui jälleen askeleen eteenpäin. Joku kysyy varmaan tässä vaiheessa, että mitä väliä löydöllä muka on. Palaan tähän lausumaan hetkisen kuluttua. Ensin muutama sana tieteestä ja siitä, mitä se minulle merkitsee. Öinen tähtitaivas ja yläpuolellamme kaartuvan taivaan valtavuus saa jotkut ihmiset tuntemaan itsensä pieniksi. Tietyssä mielessä näin onkin. Aurinkokuntamme jatkaa matkaansa Linnunradan keskuksen ympäri kauan senkin jälkeen, kun ihmiskuntaa ei enää ole. Kun Andromedan galaksi törmää omamme kanssa muutaman miljardin vuoden kuluttua, olennot, jotka mahdollisesti seuraavat tuota kosmista tanssia, eivät ole ihmisiä. Universumi ei suunnitellut meitä. Eikä se myöskään huomaa sitä, kun oma osamme tässä näytelmässä päättyy. Joillekin ihmisille tämä ajatus on ahdistava. Minä kuitenkin näen sen voimaannuttavana. Mikä onni onkaan olla elossa ja pohtia ohikiitävän ihmiselämän ajan maailmankaikkePaikkamme kosmisessa näytelmässä utta kaikessa loistossaan. Tunnen suurta nautintoa uusista edistysaskelista ja jopa hivenen ylpeyttä lajini puolesta, kun nousemme hitaasti kohti uusia oivalluksia. tuo ilo ja nautinto uuden oppimisesta on tieteen perusta. Hyvän tutkijan tunnistaa halusta oppia uusia asioita. Kysyminen ja uteliaisuus ovat ne ominaisuudet, joiden takia me olemme vielä täällä. Aina löytyy myös niitä, jotka pitävät tutkimusta ja ihmettelyä ajan tuhlauksena. Kun yksi esi-isistämme nosti katseensa vaatimattomasta illallisestaan kymmeniä tuhansia vuosia sitten ja pohti, mitä horisontissa siintävän mäen takana mahtaa olla, hänen vieressään oli varmasti joku, joka piti pelkkää ajatusta typeränä ja kehotti toveriaan keskittymään tärkeämpiin ajatuksiin. Mäen takana ei hänen mukaansa olisi kuitenkaan mitään kiinnostavaa. Tuollainen haihattelu ei toisi nuotioon lisää polttopuita. Voimme kiittää onneamme, että utelias sukulaisemme ei kuunnellut vieruskaveriaan. Hän nousi nuotion äärestä ja suuntasi kulkunsa mäkeä kohti. Pitkän ja uuvuttavan kapuamisen jälkeen hän pääsi huipulle, tunsi nautintoa saavutuksestaan ja katsoi eteenpäin. Horisontissa siinsi vieläkin kauniimpi mäki ja sen takana odotti jotain uutta ja ihmeellistä. Aivan samoin jokin kaunis odottaa meitä gravitaatioaaltojen takana. Muuten olen sitä mieltä, että Suomen kouluihin tarvitaan yksi kaikille yhteinen katsomusaine. Jaakko Kinnunen paatoimittaja@jylkkari.fi mikä onni onkaan olla elossa ja pohtia ohikiitävän ihmiselämän ajan maailmankaikkeutta kaikessa loistossaan. Pääkirjoitus 2 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 ” Yliopisto ei rajoita työntekijöidensä perustuslaillista sananvapautta. Työntekijöiden ilmaisut eivät kuitenkaan edusta yliopiston kantaa. Toivottavaa on, että silloin kun on kyse omista mielipiteistä, esim. poliittisista tai uskonnollisista, ei tuoda esille asemaa yliopiston työntekijänä.” (Rehtori Matti Manninen 26.11 2014) sanan-, mielipiteenja uskonnonvapaus kuuluvat olennaisena osana sivistysvaltioon. Jos kuitenkin Jyväskylän yliopisto sanoutuu irti työntekijöidensä uskonnollisista mielipiteistä, miten se voi kuitenkin samalla sallia juuri näihin samoihin mielipiteisiin perustuvaa ”tieteellistä” argumentointia omassa kurssikirjallisuudessaan (Puolimatka: Kasvatus, arvot ja tunteet, 2011)? Ja jos kerran on toivottavaa, ettei asemaa yliopiston työntekijänä tuoda esille omia mielipiteitä esitettäessä, olisi mielenkiintoista saada tietää, mikä on Jyväskylän yliopiston kanta esimerkiksi professori Tapio Puolimatkan kotisivuihin, joiden etusivun ensimmäinen lause on: ”Toimin kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa”. Koska Puolimatkan ajattelu ja argumentointi perustuu kristilliseen hyvinkin fundamentalistiseen maailmankatsomukseen, on täysin mahdotonta olettaa, että hänen tieteellinen toimintansa ei sisältäisi ”uskonnollisia mielipiteitä” päinvastoin. Yksi Puolimatkan ajattelun perusteeseistä on nimenomaan tieteentekijän omien arvojen läpinäkyvyys olkoon ne uskonnollisia tai ei. Piiloutumalla sananvapauden ja yksityishenkilönä/työntekijänä toimimisen vaikean harmaan alueen taakse, Jyväskylän yliopisto edistää mielestäni omalla toiminnallaan ja ennen kaikkea passiivisuudellaan Tapio Puolimatkan äärimielipiteiden leviämisen lisäksi hämmennystä opiskelijoidensa keskuudessa tieteellisen tradition pelisäännöistä. Vai onko yliopiston harjoittama toiminta professori Puolimatkan tieteellisen auktoriteettiaseman suhteen tarkoitushakuista? Ellei kyse ole sitten tiedekunnan rohkeuden puutteesta ottaa kantaa tähän teemaan, joka todennäköisesti aiheuttaisi vilkasta ja tunnepitoista keskustelua niin yliopiston sisällä kuin julkisestikin. hyväksyykö Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta professori tapio puolimatkan mielipiteet? Kumpikaan esittämistäni vaihtoehdoista ei mielestäni imartele Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan toiminnan eettisyyden tai rohkeuden määrää ottaa selkeää kantaa työntekijänsä Tapio Puolimatkan ajattelun sekä mielipiteiden ja yliopiston epäselvään suhteeseen. Antti Snellman Jyväskylän avoimen yliopiston opiskeliJa kansan ääni puhu suusi puhtaaksi. anna palautetta Ja herättele keskustelua.
Jylkkärin toimitus Opinkivi, 1. kerros, huoneet 119–120 Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä jylkkari@jylkkari.fi Päätoimittaja: Jaakko Kinnunen paatoimittaja@jylkkari.fi p. 045 137 1957 Toimittaja: Arimo Kerkelä toimittaja@jylkkari.fi p. 050 353 3362 Kuvaaja: Matti Parkkinen sivari@jylkkari.fi p. 050 353 2676 Kannen kuva: Ines Sirén Painos: 49 000 kpl Painopaikka: BotniaPrint Oy, Kokkola www.botniaprint.fi ISSN 0356-7362 Kartalla Valto Merta: 044 9880 408 valto.merta@jylkkari.fi Jylkkärin loppukevään ilmestymispäivä: 25.4. (tuplanumero) ilmoitukset tule tekemään kanssamme Jylkkäriä! Jylkkäri järjestää avustajapalaverin aina lehden ilmestymistä seuraavana tiistaina Opinkiven saunalla klo 14.00-16.00. Mitään aiempaa kokemusta emme edellytä, vaan olemme paikalla auttaaksemme mahdollisimman monia luomaan itse kaupunkiin lehden, jota opiskelijat haluavat tehdä ja lukea. ti 29.3. seuraava avustaJapalaveri 3 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 ”KAiKillA ei Ole MAMMA JA PAPPA JOKA BeTAlAr.” RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylander opintotukimielenosoituksessa 9. maaliskuuta Isojen toimijoiden, kuten Keskon ja S-ryhmän lisäksi Jyväskylästä löytyy erikoiselintarvikekauppoja. Keräsimme kartalle muutamat keskustan alueelta löytyvät liiketilat. silkkitie (yliopistonkatu 30) Itämaisia elintarvikkeita myyvä perheyritys on toiminut Jyväskylässä helmikuusta 1997 asti. Nykyiset liiketilat ovat jo viidennet. Ennen tätä kauppa on sijainnut Kolmikulmalla, Kauppakadulla, Voionmaankadulla ja Kuokkalassa. Sukupolvenvaihdos on tapahtunut kerran, ja tällä hetkellä kauppiaana toimii Näsrin Najafi (kuvassa), jonka lempituote kaupassa on falafel. silkkitie (yliopistonkatu 26) Kauppiaana toimiva Iraj Najafi (kuvassa) kertoo toiminnan olleen käynnissä vuodesta 2012. Eniten liike myy riisiä, lihaa ja teetä. Kaikki liha on halal-lihaa, joka on teurastettu islamin oppien mukaisesti. Kauppiaan oma suosikkituote on kana, jota hän syö useamman kerran viikossa. Tämän lisäksi liikkeestä löytyy muun muassa suuri valikoima itämaisia mausteita ja erilaisia säilykkeitä. tallinnan kauppa (sepänkatu 7) Noin kolme vuotta toiminut liike on erikoistunut virolaisiin elintarvikkeisiin. Liikkeestä löytyy muun muassa laaja valikoima makeisia, maitotuotteita, lihaa ja säilykkeitä sekä paljon erilaisia pelmenejä. Pelmenit ovat liha-, kalatai kasvistäytteisiä taikinanyyttejä, jotka keitetään pikaisesti kiehuvassa vedessä ja syödään jonkin kastikkeen, esimerkiksi smetanan tai adžikan kera. antalya market (kilpisenkatu 5) Kauppa myy pääasiassa itämaisia ja halal-tuotteita. Toiminta aloitettiin viime vuosikymmenen lopulla, ja nykyiset liiketilat ovat kolmannet, perheyrityksen myyjä Neshat Yousefshahi kertoo. Tuotteet ostetaan suoraan maahantuojilta tai tuodaan Ruotsista. Eniten myydään tuoreita yrttejä ja kasviksia, joita tuodaan hyllyyn 1-2 kertaa viikossa. Kauden erikoisuus on granaattiomena. kansan ääni
Uutiset 4 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 T orstai-iltapäivä Mattilanniemen A-rakennuksen isoimmassa luentosalissa. Tilastotieteen peruskurssilla ruoditaan lineaarista regressiota piirtoheitinkalvojen avulla. Ensimmäisen vuoden tilastotieteen opiskelija Mikko Noronen kaivaa älypuhelimensa esiin ja näppäilee sitä hetken aikaa. Hetki venyy kymmeneksi minuutiksi ja piirtoheitinkalvoilta ehditään jo siirtyä PowerPoint-diojen pariin. Noronen tekee muutaman muistiinpanon, mutta silti kännykkä etsiytyy käteen 90 minuutin luennon aikana yhteensä 12 kertaa. Se tarkoittaa, että Noronen koskee puhelimeensa noin 7,5 minuutin välein. ”Uskon, että kännykkä ei vaikuta oppimiseen, sillä teen kuitenkin luentojen aikana muistiinpanoja”, Noronen sanoo luennon päätyttyä. Hänen mielestään älypuhelimen käyttäminen luennolla on jokaisen opiskelijan oma asia. Norosen mukaan keskittyminen luennoilla on ”vapaaehtoista”, sillä tilastotieteen kursseilla luennoille osallistuminen ylipäätään on opiskelijan oma päätös. ”Käytän itse puhelinta silloin, kun luennolla käsitellään jo minulle tuttua asiaa”, hän kertoo. TilasToTieTeen peruskurssia opettava matematiikan ja tilastotieteen lehtori Harri Högmander on Norosen kanssa samaa mieltä. ”Tilastotieteen luennoilla ei ole ollenkaan läsnäolopakkoa, joten oletettavasti osallistuvat opiskelijat tulevat myös oppimaan jotain”, Högmander arvioi. ”Lisäksi helppoja asioita opeteltaessa moni näplää kännykkää, kun aihe on jo ennalta tuttu.” Högmanderin ei ole ainakaan viekorkein oikeus on ratkaissut Tampereen ylioppilaslehden Aviisin entisen toimittajan palkkakiistan toimittajan hyväksi. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Tamyn olisi pitänyt maksaa toimittajalle lehdistön työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Vuosina 2006-2011 lehdessä työskennellyt toimittaja haastoi Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan oikeuteen jo vuonna 2011. Kiista jatkui eri oikeusasteissa vuosikausia. Ensin käräjäoikeus tuomitsi ylioppilaskunnan korvauksiin, mutta Tamyn valituksen jälkeen hovioikeus kumosi päätöksen. Korkein oikeus kuitenkin asettui toimittajan kannalle, ja ylioppilaskunnan maksettavaksi tuli noin 20 000 euroa korvattavia palkkasaatavia ja lomarahoja. Ratkaisulla on luultavasti seurauksia laajemminkin, sillä toimittajien työehtosopimuksen minimipalkkoja ei ole noudatettu suurimmassa osassa ylioppilaslehtiä. Nyt myös muiden ylioppilaslehtien toimittajat voivat vaatia palkkasaataviaan takautuvasti. Jylkkärin toimitus jalle pääsyn uudenlaisiin sisältöihin. ”Aiemmin opiskelijat ehkä piirtelivät lehtiöihinsä, nyt he surffaavat enemmän puhelimellaan netissä. Huomio vain suunnataan eri asiaan kuin aiemmin”, hän pohtii. Jos kännykkä tuntuu haittaavan opiskelua silmittömästi, Parviainen suosittelee jättämään kännykän suosiolla ping, ping – viekö kännykkä keskittymiskyvyn? Teknologia. Läppärit, tabletit ja älypuhelimet ovat luennoilla tavallinen näky. Monet opiskelijat katsovat dioja Optimasta, mutta osa viettää luennon sosiaalisen median parissa. Tappaako nykyteknologia ihmisen keskittymiskyvyn? Entä miltä opettajasta tuntuu, kun opiskelijan huomio on koko ajan kännykässä? aviisin palkkakiista ratkesi teksti Minna Markkanen kuva Matti Parkkinen Jaakko kinnunen Vielä ei ole tiedossa, kuinka korkeimman oikeuden päätös tulee vaikuttamaan eri ylioppilaslehtien toimintaan. lä ollut pakko puuttua opiskelijoiden käyttämään teknologiaan, eikä hän ole kuullut muidenkaan yliopisto-opettajien nuhtelevan opiskelijoita kännykän käyttämisestä. Högmander ei loukkaannu opiskelijoiden kännykän käytöstä, vaan löytää siitä pikemminkin huumoria. ”Luennoilla on paljon hiljaisempaa kuin aiemmin. Kännyköitään näpläävät opiskelijat eivät häiritse muita esimerkiksi juttelemalla vieruskaverin kanssa”, Högmander sanoo. ”Monilla on tietokoneilla tai tableteilla luentodiat auki opetuksen aikana. Lisäksi yritän keksiä luennoille aina jotakin mukavaa, jotta opiskelijat jaksaisivat keskittyä aiheeseen ja esimerkkeihin.” Jyväskylän yliopisTon aivotutkimuskeskuksen johtaja ja tutkija Tiina Parviaisen mukaan älypuhelin ei ole sen mystisempi kuin mikään muukaan asia, joka irrottaa opiskelijan keskittymisen käsillä olevasta asiasta. ”Älypuhelimen viehätysvoima selittyy luultavasti sillä, että se on koko ajan saatavilla. Verkko on jatkuvasti käden ulottuvilla, ja yhteys muihin ihmisiin on helppo muodostaa sitä kautta”, Parviainen sanoo. Parviaisen mukaan opiskelijan keskittymiskykyyn vaikuttavat kahdenlaiset tekijät: henkilökohtaiset valmiudet ja opetustilanteeseen liittyvät seikat. ”Jokaisella on erilaiset valmiudet istua paikallaan ja keskittyä”, Parviainen selittää. ”Siihen vaikuttavat muun muassa ihmisen temperamenttiin liittyvät asiat ja käsillä oleva tilanne. Muun muassa luennolla käsiteltävä asia ja luennoitsija vaikuttavat opiskelijan keskittymiseen.” Parviaisen mukaan älypuhelin saattaa koukuttaa, sillä se tarjoaa opiskeliHelppoja asioita opeteltaessa moni näplää kännykkää, kun aiHe on tuttu.
5 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Jyväskylän yliopiston oppilaitospappi vaihtui 1. maaliskuuta, kun teologian maisteri Minna Korhonen astui vuorotteluvapaalle jääneen Kimmo Niemisen saappaisiin. Korhonen on aiemmin työskennellyt noin kymmenen vuotta Kuokkalan seurakunnassa. ”Kampusalue on minulle tuttu, mutta Jyväskylän yliopisto on minulle uusi tuttavuus”, Korhonen toteaa. Oppilaitospappiin saa yhteyden joko puhelimella tai sähköpostilla. Opiskelija voi myös aina koputtaa T-rakennuksessa sijaitsevan toimiston oveen. ”On hienoa, että seurakunta on läsnä yliopistolla. Suurin osa opiskelijoista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tämä työ on minulle hieno mahdollisuus”, Korhonen sanoo. Työssään Korhonen haluaa olla opiskelijoiden tukena ja juttuseurana. ”Viestini opiskelijoille on, että puhukaa, se helpottaa. Jokainen meistä kaipaa silloin tällöin juttukaveria.” Oppilaitospapin palkan maksaa seurakunta. Toimistotilat tarjoaa yliopisto. Jaakko Kinnunen Älypuhelimet ja läppärit ovat tuttu näky luentosaleissa. Minna korhonen aloitti oppilaitospappina Minna Korhosen toimisto löytyy T-rakennuksen 3. kerroksesta. reppuun. ”Parempi varmaan vielä, jos kännykän laittaa kokonaan käsien ulottumattomiin, kun tietää, että täytyy keskittyä johonkin”, hän sanoo. takaisin tilastotieteen luennolle. Miltä opettajasta tuntuu, kun opiskelija tuijottaa taulun sijasta puhelintaan ja näppäilee laskimen sijaan Candy Crush Sagan karkkeja paikalleen? ”Siihen on jo tottunut”, Harri Högmander kertoo. ”Ensimmäisten läppäreiden ilmestyessä luennoille ajattelin, että mukavaa, opiskelijat varmasti kirjoittavat muistiinpanoja tietokoneella. Lopulta tajusin, että siellä voi olla muutakin auki kuin muistiinpanot.” ”En kuitenkaan halua syyllistää opiskelijoita kännykän käyttämisestä, koska käytän itsekin sosiaalista mediaa”, hän sanoo. Mikko Noronen ei ollut koskaan ajatellut kännykän käyttöä luennoitsijan näkökulmasta. ”Tuskin se opettajasta mukavalta tuntuu”, Noronen myöntää. Yliopiston talous vahvasti voitolla Jyväskylän yliopisto teki viime vuonna vahvasti voitollisen tuloksen, selviää yliopiston vuoden 2015 toimintakertomuksesta. Yliopiston ylijäämä tilikaudelta oli 9,7 miljoonaa euroa, mikä selittyy pääasiassa yliopiston hyvillä sijoitustoiminnan tuotoilla. Myös yliopiston varsinainen toiminta paransi tulostaan ja oli yli miljoona euroa plussalla. Yliopistolla pyyhkii muutenkin hyvin, sillä se teki kandidaatin ja maisterin tutkinnoissa tämän vuosikymmenen parhaan tuloksen. Lisäksi valmistuneiden tohtoreiden määrä ylitti yliopiston tavoitteen reippaasti. Samalla yliopisto saavutti säästöjä vähentämällä henkilöstöja vuokrakulujaan. Yliopiston henkilöstön määrä pysyi ennallaan, mutta henkilötyövuosien määrä väheni 70:llä. Arimo Kerkelä Hallitus vahvisti rakenneuudistuksen Jyväskylän yliopiston hallitus päätti kokouksessaan 15. maaliskuuta toteuttaa kaavaillut rakenneuudistukset. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2017 alussa. Yliopiston tiedekuntien määrä vähenee seitsemästä kuuteen, kun yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos siirretään humanistiseen tiedekuntaan. Uusi tiedekunta saa nimekseen humanistisyhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan aiemmin kuulunut psykologian laitos siirretään kasvatustieteelliseen tiedekuntaan, joka muuttuu kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnaksi. Lisäksi yliopisto karsii ainelaitosten ja muiden erillisten rakenteiden määrää. Esimerkiksi IT-tiedekunnasta poistetaan laitosrakenne. Myös kielten ja viestinnän laitokset yhdistetään keskenään, samoin musiikin ja taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokset. Uudistukset toteutetaan ilman irtisanomisia. Arimo Kerkelä Oikaisuja Jylkkäriin 3/2016 Jylkkärin sananvapausnumeron sivun 15 jutussa ”Piilota itsesi verkossa” esiteltiin Mikael Storsjö EFFI – Electronic Frontier Finland -järjestön puheenjohtajana. Todellisuudessa Storsjö ei ole järjestön puheenjohtaja, vaan entinen hallituksen jäsen. Keskiaukeamajutun ”Vaiennetut kampukset” sivulla 11 kutsuttiin Ben Carsonia republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Carson pyrki republikaanien presidenttiehdokkaaksi tämän vuoden vaaleissa, muttei tullut valituksi. Psykologian laitos liittyy kasvatustieteelliseen tiedekuntaan. ping, ping – viekö kännykkä keskittymiskyvyn? teksti Minna Markkanen kuva Matti Parkkinen MaTTI ParKKInEn MaTTI ParKKInEn
Kampus 6 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Tekniikan on hyvä olla parhaimmillaan jo 16-17-vuotiaana”, Mero sanoo. Sitten tarvitaan tietysti tv-kuvista tuttuja lihaksia. Tarkemmin määriteltynä nopeusvoimaa eli kykyä tuottaa mahdollisimman suuri voima lyhyessä ajassa. Voima ei kuitenkaan vielä sinänsä riitä, vaan lisäksi vaaditaan oikeanlaista lihassolujakaumaa. Jaloissa on oltava enemmän nopeita lihassoluja, jotka tuottavat voimaa paljon ja nopeasti, mutta toisaalta väsyvät nopeasti. Aiemmin ajateltiin, että pikajuoksussa on ihanteellista, jos pituus miehillä on 180 cm:n ja naisilla 170 cm:n tienoilla. Sitten tuli jamaikalainen Usain Bolt (195 cm/94 kg), joka rikkoi ennätysten lisäksi pituusihanteet. ”Bolt on kimmoisa ja hänellä on isosta koosta huolimatta hyvä askeltiheys ja pitkä askel. Ja tietysti lahjakkuutta. Hän teki kovia tuloksia jo juniorina.” Naisten puolelta löytyy vastaavanlainen esimerkki Hollannista 200 metrin maailmanmestari Dafne Schippers (179 cm/65 kg). KestävyysjuoKsu Samat perusasiat pätevät kuin pikajuoksussa. Nuorena on juostava, jotta kehittyy oikea ja taloudellinen tekniikka. Lisäksi korostuvat kestävyys ja hapenottokyky, joka kehittyy kovalla harjoittelulla, mutta on osittain perinnöllinen. ”Hyviä afrikkalaisjuoksijoita tulee tietyiltä seuduilta, missä vaikuttavat geenit ja korkea ilmanala.” Lihaksiston solujakauma määrittelee sopivan juoksumatkan. Maratonilla tarvitaan enemmän hitaasti supistuvia lihassoluja, jotka pystyvät toimimaan pitkään väsymättä. Lyhyemmillä matkoilla jakauma on nopeiden ja hitaiden solujen välillä lähempänä 50/50-tilannetta. Ruumiinrakenteeltaan kestävyysjuoksijat ovat solakoita ja laihoja, mutta pituus on toisarvoinen asia. Mero nostaa esiin pari nimeä takavuosilta. ”Etiopialainen Haile Gebrselassie (165 cm/56 kg) kehitti myös juoksutekniikkaa päkiäjuoksemisella. Suomalaisista Jukka Keskisalolla (185 cm/66 kg) on hyvä kehon profiili ja taloudellinen juoksuaskel.” KorKeushyppy Miesten maailmanennätyksen, 245 cm, hypännyt kuubalainen Javier Sotomayor (195 cm/82 kg) on pitkä hujoppi ilman turhaa rasvaa tai lihasta. Muuten korkeushyppääjän ominaisuudet ovat yllättävän lähellä pikajuoksijaa. ”Lihassolutyyppi on nopea ja voimantuotto räjähtävä. Ponnistushetkellä jaloista vaaditaan hyvää nopeusvoimaa, maksimivoimaa ja kovalla nopeudella tapahtuvaa iskun sietokykyä.” Kaikki lihasvoimat on valjastettava tehokkaaseen käyttöön. Tässä yhtälössä myös rasvan määrä on pidettävä ravitsemuksella kurissa. Lisäksi hyppääjien raajat ovat elastiset ja jänteet kimmoisat. Mero ei usko, että esimerkiksi NBAkoripalloilijat pystyisivät kovin hyviin tuloksiin korkeushypyssä. ”Lihasmassaa on kertynyt liikaa. Toki moni on voinut olla nuorena lahjakas hyppääjä.” Hyviä ponnistajia löytyy muistakin lajeista, kuten kevyiden sarjojen painonnostajista. Keho. Urheilijaksi ei synnytä. Urheilijaksi kasvetaan. Mutta mihin lajiin pitäisi kasvaa? urheilijan prototyypit teksti Jyri Salonen kuvat Ines Sirén ja Matti Parkkinen Lontoon olympialaisissa Suomea edustanut telinevoimistelija Annika Urvikko opiskelee liikuntapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistossa. K aikissa urheilulajeissa tarvitaan tiettyjä perusominaisuuksia, kuten taitoa, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Lisäksi huipulla vaaditaan sopivia biologisia ominaisuuksia ja hyvää perimää. Kaksimetrinen hujoppi voi olla menestyvä korkeushyppääjä, mutta hänestä tuskin tulee hyvää telinevoimistelijaa. Liikuntafysiologian professori Antti Mero Jyväskylän yliopistosta selvensi Jylkkärille miksi. Muut tarkasteltavat lajit ovat pikaja kestävyysjuoksu sekä painonnosto. piKajuoKsu ”Oikea juoksutekniikka ja taito ovat kaiken a ja o. Lapsena on juostava paljon, jotta liikeradat kehittyvät oikein.
Kolumni 7 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 teksti Jyri Salonen kuvat Ines Sirén ja Matti Parkkinen Painonnosto Suomalaiset eivät tässä lajissa menesty, vaikka kuntosalit ovat pullollaan raudankolistelijoita. Painonnosto vaatiikin huippulahjakkuutta ja lähtökohtaisesti suuria harrastajamääriä. Myös solutasolta löytyy yksi selitys. ”Painonnostossa tarvitaan räjähtävyyttä. Huippunostajilla on kova maksimivoima ja nopeasolukkoiset lihakset.” Suomessa suositumpi laji on voimanosto, joka muodostuu jalkakyykyn, penkkipunnerruksen ja maastavedon yhteistuloksesta. Siinä pärjää hitaammillakin lihassoluilla, jos lihasmassaa on reilusti. Painonnosto suosii enemmän lyhyitä ja vantteria, mutta raskaasta sarjasta löytyy myös joitakin pitkiä huippuja. Maailman kovin tempaustulos 214 kg on isokokoisen iranilaisen Behdad Salimin (197 cm/165 kg) nimissä. Joillekin isoille nostajille on kertynyt lisäksi ylimääräistä mahaa. Sillä ei Meron mukaan ole juurikaan heikentävää vaikutusta. ”Miesten raskaassa sarjassa paino vedetään ylös 150 kilon tienoille. Löysä rasvamassa tuo tukevuutta ja kehon painoa. Toki rasvaton nostaja on edullisemmassa asemassa tehon kannalta.” S uomalaisten argumentointitaidoista on viimeaikaisen julkisen puskista huutel… keskustelun perusteella oltu huolestuneita. Haluan kantaa korteni kekoon, jotta saisimme kansallista tasoamme nostettua tälläkin saralla. Tässä siis tiivistetty katsaus tyypillisiin virheargumentteihin, jotta niiden käyttöä voi itse välttää. Väärä analogia: Verrataan asioita, jotka eivät ole vertailukelpoisia. ”Koska yliopistot toimivat kuin yritykset, niiden toimintaa kannattaa mitata ja ohjailla talouden mittareilla.” olkinukke: Hyökätään vastapuolen argumentista tehtyä karikatyyria vastaan. ”Humanistithan ovat sitä mieltä, että raha tulee seinästä, eli heidän mielestään Suomi saadaan nousuun rakentamalla lisää seiniä.” suosituimmuuteen Vetoaminen: ”Kaikki muutkin ottavat opintolainaa.” kalteVan Pinnan argumentti: Vedotaan tapahtumaketjuun, joka johtaa lopulta ikävyyksiin, mikäli tietty päätös tehdään tai jätetään tekemättä. ”Jos opintorahaa nostetaan, opiskelijat eivät enää jaksa mennä luennoille, vaan tuhlaavat rahansa viinaan, ja Suomen nuoriso on kohta täysin rappiolla, eikä kukaan tee enää oikeita töitä.” asenteellinen kielenkäyttö: ”Kaiken maailman dosentteja.” Hyökkäys Henkilöä koHtaan: ”Kaiken maailman dosentteja.” natsiargumentti: ” Hitler ei ottanut opintolainaa.” Perinteeseen Vetoaminen: ”Suomessa on pitkät perinteet köyhien perheiden lasten opintien katkaisemisesta.” Väärä dilemma: Esitellään vain kaksi vaihtoehtoa, vaikka niitä todellisuudessa olisi useampia. ”Joko otat lainaa tai sitten et opiskele.” auktoriteettiin Vetoaminen: ”Kyllä Sipilä tietää.” itsestä yleistäminen: Subjektiivisesta mielipiteestä tehdään objektiivinen. ”Minäkin otin silloin nuorena opintolainaa ja heti sain valmistumisen jälkeen töitä, eikä ollut mitään ongelmia maksaa lainoja pois.” Hätäinen yleistys: Tehdään induktiivinen oletus liian pienen otoksen perusteella. ”Coffee Housessa istui joitakin opiskelijoita. Jos opiskelijoilla on kerran varaa istua siellä, ei pitäisi valittaa niukasta toimeentulosta.” argumentointi toiston kautta: Kun asiaa toistetaan tarpeeksi kauan, se muuttuu todeksi. ”Suomella ei ole varaa. Suomella ei ole varaa. Suomella ei ole varaa. Suomella ei ole varaa.” toiVeajattelu: Nähdään asiat sellaisina kuin niiden haluttaisiin olevan. ”Pienempi käteenjäävä rahamäärä saa opiskelijat valmistumaan nopeammin.” Eva Kottonen Pääaineenaan markkinointia opiskelevalla pikajuoksija Juho Kaihlajärvellä on nimissään 150 metrin juoksun Suomen halliennätys lyhyellä radalla. Liikuntafysiologian professori Antti Meron mukaan perimällä on vaikutusta siihen, missä lajeissa urheilija voi menestyä. (Virhe)argumentoinnin pikaoppitunti telineVoimistelu Voimistelussa korostuu hyvä vartalonhallinta, minkä vuoksi pienestä koosta on hyötyä. Suuret toistomäärät ja taito ovat keskeisiä. Kosketus lajiin on saatava 10. ikävuoden tienoilla ja fyysisiä ominaisuuksia on kehitettävä monipuolisesti. ”Nopeusvoimaa tuotetaan koko kroppaan. Harjoitusmäärät ovat kestävyyslajinomaisesti suuret, 20-30 tuntia viikossa.” Telinevoimistelussa on kuitenkin huomioitava telinekohtaiset erot. Miehet kilpailevat kuudella (hevonen, rekki, renkaat, nojapuut, hyppy, permanto) eri telineellä, naiset neljällä (puomi, eritasonojapuut, hyppy, permanto). Hypyissä pärjää kevyt ja lyhyt, kun taas hevosella, rekillä ja erityisesti renkailla tarvitaan vahvoja käsilihaksia suhteessa muuhun kroppaan. Naisten lajeissa korostuu lisäksi esteettisyys ja tasapaino. Voimistelukuningas (japanilainen K?hei Uchimura, 27, 160 cm/55 kg,) ja -kuningatar (yhdysvaltalainen Simona Biles, 19, 145 cm/n. 40 kg) kruunataankin edellä mainituista lajeista koostuvassa moniottelussa. Naisten puolella kaikki telineet soveltuvat hyvin myös teinitähdille. SuoMen nuoriSo on KohtA täySin rAPPioLLA, eiKä KuKAAn tee enää oiKeitA töitä.
8 Kampus Uutiset Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 JYYn valitusviikot keräsivät jälleen satoja valituksia Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYn Valitusviikot järjestettiin tänä vuonna 7.-20. maaliskuuta. Sähköisesti valituksia lähetettiin 150 kappaletta. JYYn koulutuspoliittinen asiantuntija Joachim Kratochvil arvioi alustavasti, että myös paperisia valituksia kertyi yli 200. JYYn Valitusviikkojen tarkoituksena on välittää opiskelijoiden anonyymiä palautetta asioista vastaaville yliopiston toimijoille. Tapahtuma on koettu hyvänä väylänä opiskelijoiden mielipiteiden huomioimiseen. ”Käymme palautteet läpi ja ne kategorisoidaan tiettyihin teemoihin. Palautteet kootaan kasaan ja lähetetään asiantuntijoille, jotka voivat tehdä asioille jotakin”, Kratochvil sanoo. Arimo Kerkelä Jyväversitas tuki kolmea projektia Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta järjestivät alkuvuodesta yhteisen Jyväversitasprojektihaun. Haussa etsittiin opiskelijalähtöisiä projekteja opintojen kehittämiseen. Ehdokkaista oli tarkoitus valita kaksi projektia, joita kumpaakin tuettaisiin korkeintaan 15 000 eurolla. Hakuun lähetettiin kahdeksan projekti-ideaa, joista Jyväversitas-projektituki myönnettiin kahden sijaan kolmelle. Tukea saavat Homma haltuun! -tukiprojekti (15 000€), Hyvinvoiva minä -liikuntasivusto (15 000€) ja kielen laitokselle suunnattu ryhmämentorointi (10 000€). Jyväversitas-mallia käytetään tänä vuonna Jyväskylässä ensimmäistä kertaa. Arimo Kerkelä Professorit kritisoivat yliopistopolitiikkaa Puolet Helsingin Sanomien (13.3.) kyselyyn osallistuneista professoreista piti hallituksen yliopistopolitiikkaa täysin epäonnistuneena. ”Ei kovin onnistuneena” politiikkaa piti 42 prosenttia vastaajista. Vain kahdeksan prosenttia piti kyselyä melko tai hyvin onnistuneena. Kyselyyn osallistui 932 professoria Suomen yliopistoista. Kyselyssä kysyttiin myös, miten professorit arvioivat yliopistojen säästöjen vaikuttavan heidän oman yksikkönsä työhön. Jyväskylän yliopiston professorit arvioivat vaikutukset pienemmiksi kuin kaikki vastaajat keskimäärin. Eniten vaikutuksiin uskottiin Helsingin yliopistossa, johon leikkaukset iskevät rajuimmin. Arimo Kerkelä Valitusviikoilla on voinut antaa palautetta esimerkiksi yliopiston kirjastolle. Arimo KErKElä s uomen opintotuki syntyi vuonna 1969. Ensimmäiset vuodet tuki koostui vain opintolainasta, mutta 1970-luvulla tukeen lisättiin opintoraha sekä asumislisä. Pohjoismaista Suomi oli viimeinen, joka otti käyttöön kaikkia koskevan opintotukijärjestelmän. ”Ensimmäiset opintotukijärjestelmät olivat käytössä jo 1950-luvun lopulla, ja 1960-luvun puoliväliin mennessä ne olivat jo kaikissa Pohjoismaissa. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan aika monessa muussakin sosiaalipolitiikan muutoksessa Suomi on tullut nimenomaan perässä”, sanoo Kansaneläkelaitoksen opintotukiryhmän vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen. Myös tänä päivänä Suomi laahaa muiden Pohjoismaiden jäljessä, kun verrataan eri Pohjoismaiden opintotukien suuruutta. Suomessa korkeakouluopiskelijoiden opintotuen kokonaissumma on 938 euroa kuukaudessa, kun neljässä muussa Pohjoismaassa summat pyörivät 1100-1200 euron välillä. Suomessa opintotukea on uudistettu viime vuosina useaan otteeseen. Lahtisen mukaan muissa Pohjoismaissa opintotukeen on koskettu vähemmän. ”Muissa Pohjoismaissa viime vuodet ovat olleet hieman hiljaisemman muutostahdin aikaa. Opintotuen määriä ja tulorajoja on kuitenkin vuosittain tarkistettu toisin kuin Suomessa. Tämän tuloksena Suomen opintotuen tuloraja on lähes puolet muita Pohjoismaita pienempi”, Lahtinen kertoo. suomessa on tänä keväänä keskusteltu paljon opintorahaja lainapainotteisen opintotuen eroista. Lahtisen mielestä viiden Pohjoismaan kokonaisuus antaa mielenkiintoisen lähtökohdan eri opintotukimallien vertailuun. ”Käsittääkseni mallien välillä ei ole kovinkaan suurta eroa sen suhteen, että minkälaisia koulutuspoliittisia tuloksia niillä on saatu. Siinä mielessä puheet lainamuotoisen, lainapainotteisen tai rahamuotoisen tukijärjestelmän riskeistä koulutuspolitiikalle tai demokratiakehitykselle ovat hiukan ylimitoitettuja.” Pohjoismaista vain Islannissa opintotuki on kokonaisuudessaan lainaa. Norjassa opintotuki myönnetään alkuun lainana, mutta opintosuoritusten ja valmistumisen perusteella siitä eninOpiskelijat osoittivat mieltään opintotukileikkauksia vastaan Helsingissä keskiviikkona 9. maaliskuuta 2016. suomen opintotuki yhä Pohjoismaiden pienin teksti ja grafiikka Arimo Kerkelä kuva Matti Parkkinen oPintotuki. Suomi on leikellyt opintotukeaan viime vuosina muita Pohjoismaita enemmän. Selvitysmies Roope Uusitalon esittämä lainapainotteinen malli nostaisi opintotuen kokonaissumman jo lähelle naapurimaiden tasoa. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY suunnittelee uutta opiskelijaasuntolaa Jyväskylän yliopiston kampukselle. Kampuksella on viimeksi ollut opiskelija-asuntoja 1970-luvun alussa, kun nykyisin remontissa oleva P-rakennus toimi asuntolana. JYY aloitti kaupungin kanssa neuvottelut sopivan tontin hankinnasta vuonna 2013. Suunniteltu tontti sijaitsee Nuuskakadun, Ahdinkadun ja Pitkäkadun kulmassa lähellä normaalikoulun ala-astetta. Ylioppilaskunnan edustajisto käsitteli aiesopimuksen tekemistä kokouksessaan keskiviikkona 23. maaliskuuta eli tämän lehden painopäivänä, joten tieto edustajiston päätöksestä ei ehtinyt tähän numeroon. Arimo Kerkelä ylioppilaskunta suunnittelee asuntolaa kampukselle Arimo KErKElä Yliopiston P-rakennuksella oli opiskelijoiden asuntola vuosina 1954-1972.
9 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Suomen opintotuki yhä Pohjoismaiden pienin teksti ja grafiikka Arimo Kerkelä kuva Matti Parkkinen tään 40 prosenttia muutetaan opintorahaksi. Tanskassa opintorahaa saa puolestaan selvästi eniten, lähes 800 euroa. Suomi on maista ainoa, jossa opintolainaa myöntävät pankit eikä valtio. Suomessa hallitus aikoo päättää opintotuen uudistuksesta lähiviikkoina. Uudistuksen selvitysmiehen Roope Uusitalon esityksessä suomalaisten opintorahan suuruus pienenisi, mutta opintolainaa voisi nostaa selvästi aiempaa enemmän. Esitys nostaisi opintotuen kokonaissumman 1100 euroon kuussa. ”Se, että hallitusohjelmassa ja selvitysmiehen ehdotuksessa opintotuen kokonaistasoksi on luvattu 1100 euroa kuukaudessa, on kyllä minimitavoite”, Lahtinen sanoo. SuomeSSa oPintotukijärjeStelmä on ollut opintorahapainotteinen 1990-luvun alusta alkaen. Tuolloin Esko Ahon hallitus nosti opintorahan suuruuden 2,5-kertaiseksi ja pienensi opintolainaa kolmasosalla. Nyt esitetyt uudistukset tekisivät tuesta jälleen lainapainotteisen. ”En pidä Uusitalon esittämiä toimenpiteitä katastrofina, mutta onhan se tietysti harmillista, jos joudutaan palaamaan lainapainotteiseen tukijärjestelmään”, Lahtinen kommentoi. Nykyisen opintotuen suurimpana ongelmana hän pitää opiskelijoiden riittämätöntä asumislisää, jota myönnetään vain opiskelukuukausille. Kansaneläkelaitos onkin ehdottanut, että myös opiskelijat tulisi siirtää yleiseen asumistukijärjestelmään. ”Jos tässä uudistettavassa opintotuessa säilytetään opintolainahyvitys ja samalla ratkaistaisiin opiskeljoiden asumisen tuen ongelma siten, että opiskelijat saisivat saman asumistuen kuin muut pienituloiset, niin näkisin, ettei lopputulos olisi korkeakouluopiskelijoille niin paha, kuin mikä ensivaikutelma Uusitalon ehdotuksista on ollut”, Ilpo Lahtinen toteaa. oPintotuen hiStoria z z OpintotukizotettiinzSuomessazkäyttöönzvuonnaz1969.z Pääasiassazopintotuellaztavoiteltiinzvaltionztaloudellistaz kasvua,zmuttazmyöszvilkasztasa-arvokeskusteluzedistizuudistusta. z z Aluksizopintotukizkoostuizpelkästäzopintolainasta.zTavoitteenazolizkuitenkinzalustazalkaen,zettäzopintotuestaztulisizopintorahapainotteinenztukijärjestelmä.zOpintorahazotettiinzpienimuotoisestizkäyttöönzvuonnaz1972z jazasumislisäz1977. z z Vuosienz1992-1994zaikanazopintorahaazkorotettiinz 2,5-kertaiseksizjazopintolainastazpoistettiinzkolmasosa.z EskozAhonzhallitusztoteuttizuudistuksetzsenzjälkeen,zkunz pankitzolivatzkieltäytyneetzmyöntämästäzopintolainaaz muitazlainojazselvästizpienemmälläzkorolla. z z Viimezvuosinazopintotukeenzonztehtyzuseitazmerkittäviäzuudistuksia.zLisäksiznykyinenzhallituszpyrkiizsäästämäänzopintotuestazpitkälläzaikavälilläz150zmiljoonaaz euroa.zHallituszpäättääzleikkaustenztoteutuksestaztänäzkeväänä. 1200 1400 1000 800 600 400 200 oPintotuen SuuruuS eri PohjoiSmaiSSa SykSyllä 2015 OpintOlaina OpintOraha Eu r O a ku u ss a tanska 1196€ 1152€ 1133€ 1128€ 938€ 1102€ ruOtsi islanti nOrja* suOmi suOmi (uusitalOn Esitys) *nOrjan OpintOtuki myönnEtään lainana, jOsta Osa muutEtaan OpintOsuOritustEn ja valmistumisEn mukaan OpintOrahaksi. taulukOn lähdE: kEla
KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1.5.-31.8. Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ Soluasunnot: 215€-290€/kk/asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133, toimisto@latokartanonyokyla.fi www.latokartanonyokyla.fi Seuraa Jylkkäriä myöS NetiSSä! Jylkkäri löytyy telineiden lisäksi myös Facebookista, Twitteristä ja omilta verkkosivuiltaan. Lue uusimmat jutut ja selaa vanhoja osoitteissa: www.jylkkari.fi facebook.com/jylkkari Twitter.com/jylkkari Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 JYY82 82-vuotias JYY kiittää vuosijuhlavieraita ja yhteistyökumppaneita!
15 .16 .4 .2 16 JY TO MMY CA SH B E N D I K RO CK K AT E B O Y KATSE, JYVÄSKYLÄ (VÄINÖNKATU 26) www .jy ro ck .f i 24 € tiketti.fi liput alk. 32€ / 40€
KATE BOY (SWE/AUS) Yksi maailman valloittavimmista indie-elektron yhtyeistä, Kate Boy, saapuu villitsemään festariyleisöä Jyväskylään. Ruotsalaisen Kate Boyn tie välittömään tähteyteen alkoi vuonna 2012 sinkku julkaisun Nothern Lights myötä. Julkaisua on seurannut lukuisat esiintymiset kansainvälisillä areenoilla ennen ensimmäisen täys pitkän albumin julkaisua. Vahvaa syntikkapoppia soittavan yhty een debyyttilevy One tuli ulos viime syksynä. Australialaisen Ka te Akhurstin uniikki soundi ja tarttuvat elektropop-rytmit ovat vastustamaton yhdistelmä. TOMMY CASH (EST) Tommy Cash on nimi, joka polttelee jo monen musiikin ammattilaisen huulilla. Huo miota herättänyt virolaismuu sikko ei olekaan mikään taval linen rap-artisti. Kappaleissaan Cash kertoo tarinoita elä mästään ja rikkoo tyypillisen rap-musiikin rajoja omaleimaisella tavalla. Cashin kiehto va ja avantgardistinen tyyli on huomattu myös kansainvälisillä markkinoilla. Ensimmäisen pitkäsoittonsa Cash julkaisi vuon na 2014 ja jatkoa tälle odotel laan jo kuumeisesti. Suureksi lupaukseksi nimitetty rohkea nuori mies on eittämättä yksi naapurimaamme hienoimmista lahjoista maailmalle. GASELLIT Kolmen räppärin ja tuotta ja-dj:n kokoonpanosta muo dostuva yhtye Gasellit on vakiinnuttanut ansaiten paik kansa suomiräp-kentällä. Us kollista fanikuntaa jatkuvasti kasvattanut ryhmä on nous sut suuremman yleisön tietoi suuteen mm. jättihitillään Älä muista pahalla. Urbaania ja nokkelaa riimittelyä on kuul tavissa myös tuoreimmailta, syksyllä 2015 julkaistulta al bumilta Seis. Poikkeuksellisen luonteikkaasti pop-musiikillisia piirteitä riimittelyynsä yhdiste levä Gasellit erottautuu eduk seen. Lämmin suositus myös räp-musiikkia yleensä vierasta ville festarivieraille. PHARAOH OVERLORD Vaihtoehtoja vaihtoehtojen jäl keen. Pharaoh Overlord on tunnettu niin raskaamman kuin myös kevyemmän ja yllättävän kokeellisen rockin edustajana. Värikkyyttä ei yhtyeen mu siikista siis todellakaan puu tu. Pumpun riveissä vaikuttaa myös Circle-yhtyeestä tuttuja muusikoita – kokemusta näillä jätkillä siis riittää. Kyseiset yhtyeet aiheuttivatkin suurta hämmennystä julkaisemalla vii me vuoden puolella albumit, jotka kantoivat toistensa ni miä. Siis kumpi on nyt kumpi? Ei ole suinkaan syytä sekoittaa päitänne liikaa. Jyrockin lavan haltuunsa ottaa varman ja vakaan otteen omaava, pettämä tön Pharaoh Overlord. CITYMAN Kahden miehen elektro pop-yhtye Cityman on juuri sitä, mitä Suomen musiikkiskenessä tarvitaan. Viime vuon na EP:n julkaisseen Citymanin musiikissa moderni elektroninen rytmikkyys kohtaa tanssit tavan pop-musiikin koukutta vimmat elementit. Monitaiturit Alpo Nummelin ja Tomi Lep pänen ovatkin tuttuja muiden nimekkäiden bändien (mm. K-X-P, Circle, Aavikko, Zebra & Snake) riveistä. Taitoa, esiintymiskokemusta ja karismaa herroilta ei siis puutu. Tämän duon musiikin tahdissa alkavat jopa juron suomalaisen jalat vipattamaan, väkisinkin. JAAKKO AUKUSTI Hyvän mielen indie-pop/rok kia soittava turkulainen muu sikko Jaakko Aukusti saapuu kahdeksanhenkisen live-kokoonpanonsa kanssa Jyro ck-festareille tuoden auringon mukanaan. Miehen esikois sinkku Shadow Boxer herät ti heti kiinnostusta, eikä jatkoa tarvinnut odottaa onneksi liian pitkään. Keväällä 2015 julkais tulla EP:llä soi kunnianhimoiset melodiat ja rikkaat instrumen taaliosuudet, jotka kaikesta moniulotteisuudesta huolimatta kuulostavat kepeiltä. Vielä niin pimeän kevättalven kes kellä Jaakko Aukustin musiikki piristää kuin pala kirpeän rai kasta appelsiinia. DRAAMA-HELMI “Epäselvää räppiä”, kuuluu kuvaus Draama-Helmin Face book-sivuilla. Tämän osuvam min kyseisen artistin musiikkia voi tuskin kuvaillakaan. Draa ma-Helmin tuotanto on ko keellisen kuuloista riimitte lyä, eikä sitä välttämättä heti ensimmäisenä rap-musiikiksi edes kutsuisi. Musiikissa sanataide yhdistyy iskeviin biittei hin ja melankolisiin äänimaail moihin. Tuore tuttavuus on ehtinyt julkaista yhdeksän kappaleen mittaisen levyn nimeltä Draama-Helmin erehdys Band camp-sivustollaan. Epäselvyy destä huolimatta on varmaa, että Draama-Helmi on ehdot tomasti tutustumisen arvoinen tulokas. REDDER Redderin musiikkia ei ehkä varsinaisesti voi kuvata sanal la eksoottinen, mutta sitä it se yhtye kuitenkin on. Suo men musiikkikentällä yhtye on ainoa laatuaan. Redde rin musiikissa kuuluvat as tetta tummemmat ja rikkaat elektroniset soundit yhdessä pehmeiden vokaaliosuuksien kanssa. Paljon kansainvälistä huomiota herättänyt yhtye aloitti duona vuonna 2012, mutta on sittemmin kasvanut neljän miehen yhtyeeksi. LAKE JONS Jyrockin päiväklubia tähdit tää Suomen lupaavimpiin tu lokkaisiin lukeutuva trio Lake Jons. Sattumusten kautta syn tynyt helsinkiläinen yhtye soit taa folk-sävytteistä indierok kia, jossa autotallin tuhnuisuus yhdistyy raikkaan pohjoisten metsämaisemien kanssa. Yhtyeen tunnelmalliset harmoniat ovat ehtineet herättää kiinnos tusta myös Suomen ulkopuo lella. Ystävysten, Jooel Jonso nin, Jaska Stenrothin ja Mikko Pennasen muodostama yhtye julkaisi ensimmäisen EP:nsä tammikuussa. MANTARAY Jo viime vuonna Jyrockissa ilahduttanut yhtye Mantaray saapuu sulattamaan sydämet myös tänä keväänä. Tällä kertaa tämä jyväskyläläinen helmi ottaa haltuunsa toisen puoliskon Jyrockin päiväklubilta. Pehmeää kitarapainotteista indie-rockia soittava yhtye julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa keväällä 2016. Päiväklubin yleisölle on tie dossa harvinaista herkkua, kun yhtye soittaa aikaisemmis ta keikoista poikkeavan, tunnelmallisen, puoliakustisen setin. Kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus, jota ei kannata jättää välistä. PERJANTAI 15.4 Lauantai 16.4. Kello 15.00-18.00 Baari Vakiopaine (Kauppakatu 6) Liput 6 € (ennakot Vakiopaineesta) PÄ IVÄKLUBI
BENDIK (NOR) Bendik on ilahduttava elektropop tulokas Norjasta ja yksi maansa kuumimmista tämänhetkisistä artisteista. Bendik on oikeasti yleinen norjalainen miesten nimi, mutta älä anna sen hämmentää. Yhtyeen keulakuvana on neito nimeltä Silje Halstensen. Kaksi albumia julkaissut yhtye on esiintynyt Norjan isoimmilla festivaaleil la sekä muilla legendaarisilla festareilla kuten Rosklidessa. Bendik on ollut kotimaassaan ehdolla lukuisten musiikkipalkintojen saajaksi. Halstensenin kaunis ja herkkä, mutta samal la voimakas ääni viimeiste lee yhtyeen elektronisen ääni maailman. SYDÄN, SYDÄN Muutaman vuoden taukoa viettänyt Sydän, sydän on pit kän odotuksen jälkeen val mistamassa uutta materiaalia. Yhtye on tarjonnut kiehtovia melodioita sekä puhuttelevia kertomuksia jo vuodesta 2002 lähtien. Virkistävän ainutlaatuisesti rock-musiikin soundeja yhdistelevä poppoo ei varmas ti jätä myöskään lavashow:l laan ketään kylmäksi. Neljän miehen yhtyeessä soittavat Tuomas Skopa, Tomi Flyckt, Juho Minerva ja Mikko Rekonen. Jyrock <3 Sydän, sydän. FEMME EN FOURRURE Femme En Fourrure on Sandra Tervosen ja Juuso Malinin muodostama duo. Kokeellis ta elektronista musiikkia soit tava yhtye viehättää mystisyy dellään. Viime vuonna julkaistu Smell EP on tuotteliaan duon viimeisin oma julkaisu. Oman musiikin lisäksi FEF on tuottanut musiikkia myös muille suo malaisille huippuartisteille, ku ten esimerkiksi Paperi T:lle. Alinomaan uusia ilmaisumuotoja kehittelevä yhtye on teh nyt paljon yhteistyötä myös kansainvälisten levy-yhtiöi den sekä artistien kanssa. Vi suaalinen ilme ja äänimaailma ovat yhtyeelle yhtä olennaisia ja tärkeitä elementtejä, joilla bändi luo kiehtovan yhtenäisen kokonaisuuden. ELIAS GOULD Keväällä 2015 esikoissinkkun sa julkaissut nuori, lahjakas ka rismakasa Elias Gould on eittämättä yksi tulevaisuuden lu paavimmista tähdistä Suo men musiikkimaailman tähti kartastossa. Nuoresta iästään huolimatta Gould on saanut rutkasti esiintymiskokemusta kokeilemalla siipiään jopa näyttelijänä. Sydämeltään kui tenkin puhdasverinen muusik ko on ennen oman uransa al kua keikkaillut mm. Noah Kinin ja Graciaksen kanssa. Puhtaasti kitaravetoista indierockia soittava Gould valloittaa niin musiikillaan kuin vahvalla la vapreesensillään. Varoitus: rokkarin kappaleet voivat jäädä helposti korvamadoiksi. GIM KORDON Rämisevää rokkia suoraan Hel singin kaduilta. Kolmen mie hen yhtye Gim Kordon vie meidät musiikillaan takaisin kultaakin kalliimmalle 90-luvul le. Vaikka yhtye on ollut kasas sa vasta muutaman vuoden, on tämä trio saanut merkittä vän paljon huomiota osakseen ja useammankin rock-diggarin korvat hörölle. Mielenkiintoa ei kuitenkaan pidä yllä ainoastaan yhtyeen rosoinen, säröki taroilla ja punk-vivahteilla sä vytetty indierock-soundi vaan myös kappaleiden oivaltavat lyriikat. HEBOSAGIL Raskaamman sarjan rokkia pohjoisesta Oulusta. Jo 13 vuotta kasassa ollut yhtye He bosagil julkaisee neljännen pitkäsoittonsa nimeltä Lohtu keväällä 2016. Uran aikana yh tyeen tyyli on hioutunut enti sestään ja kuulostaa yhä aivan itseltään. Yhtyeen musiikkia kuvastaa joukko uhkaavia sanoja kuten brutaali, aggressii vinen, raivokas, korviasärkevä ja kenties jopa väkivaltainen. Tässä kuitenkin piilee Hebosa gilin erityisyys. Kovan asen teensa myötä yhtye ei todel lakaan pelkää tehdä tämän kaltaista musiikkia. TYYNYT Nimestään huolimatta Tyyny jä ei tarvitse kuunnella pelkäs tään pää tyynyllä. Shoegazea soittava turkulainen Tyynyt lukeutuu bändeihin, joiden mu siikki sopii useampaankin mie lentilaan. Rikkaat melodiat ja pehmeät vokaalisuoritukset kutittavat kutkuttavan yllätyksellisellä tavalla korvia. Viime syksynä julkaistu debyyttial bumi Ystävät hämärän jälkeen onkin kerännyt kriitikoilta jo paljon ylistystä. Julkaisun on sanottu kuuluvan jopa vuonna 2015 julkaistujen albumeiden parhaimmistoon. Sopivalla tavalla melankolista tunnelmoin tia tarjoava bändi on virkistävä uusi tuttavuus, jonka esiintymistä ei kannata missata. MSRBL Vain yhdestä hengestä muo dostuva MSRBL edustaa yl peydellä Jyrockin kotipaikka kuntaa Jyväskylää. Vahvasti elektrosävytteistä poppia soit tava MSRBL sopii paremmin kuin hyvin kaikille tanssimusiikista pitäville. Lauri Purasen yhden miehen projektia on kuvailtu niinkin nimekkäiden yhtyeiden kuin Sin Cos Tanin, Depeche Moden ja Kentin sekoitukseksi, eikä suotta. Mie hen musiikissa on vaikutteita niin 80-luvun syntikkapopista kuin tämän päivän radioaalto ja hallitsevasta elektronisesta tanssimusiikistakin. SEROT Tässäpä trio vertaansa vailla! Vahvasti teknovivahtein sävy tettyä elektroa soittava yhtye yhdistää musiikissaan luon teikkaasti erilaisia tanssimusii kin tyylilajeja. Serot ilahduttaa keikoillaan ainutlaatuisella tavalla, joissa tyypilliseen bän disoittoon liitetään DJ-skenen viihdyttävimmät piirteet. Trion ensimmäinen vinyyli julkaistiin loppuvuodesta 2015, ja tehtiin yhteistyössä Emma Valtosen ja Kristiina Männikön kanssa. Ennakkoluulottoman virkistäväl lä tavalla teknomusiikkia tar joavalla Serotilla on groovi syvällä sydämessä. LISÄKSI MUKANA MM. MIRAGE MAN, DJ JESE, HANNUSOOLO, DRS, PDLC, SKÅL!, PAAVON JA JUKAN INDIEDISKO, DEEP CUTS, LATEN JA ARNON HALLINTAREKISTERI Sunnuntai 17.4. Kello 12.00-16.00 Revolution (Kauppakatu 30) Festarirannekkeella 15 € Muuten hinta 20 € LAUANTAI 16.4 JY RO CK -BRUNSSI 2 PÄIVÄÄ 40€ 2 PVÄ OPISKELIJA 32€ 1 PÄIVÄ 24€ www.jyrock.fi LIPUT
14 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 KaiKKeuden KuisKaus Tiede. Painovoima-aallot on ensimmäistä kertaa havaittu kokeellisesti. Havainto todistaa, että yleinen suhteellisuusteoria pitää paikkansa – ja kyseenalaistaa kaiken mitä pidämme arkipäiväisessä elämässämme itsestään selvänä. teksti Jasmin Luostarinen kuvitus Markku Mujunen
13 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 KaiKKeuden KuisKaus e insteinin suhteellisuusteoria on yksi parhaiten tunnettuja fysiikan teorioita. Suhteellisuusteoria kiehtoo, sillä se on monella eri tapaa suorastaan järjenvastainen. Teorian mukaan katsojan silmässä ovat kauneuden lisäksi myös muun muassa pituus ja aika. Suhteellisuusteoria jaetaan usein kahteen osaan: suppeaan ja yleiseen. Suppean suhteellisuusteorian lähtökohtana on havainto, ettei valo voi kulkea nopeammin kuin 299 792 458 metriä sekunnissa. Suurempi nopeus ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, ei vaikka henkilöauto kulkisi sadan kilometrin tuntinopeutta ja kytkisi sumuvalot päälle. Kyseessä ei ole Einsteinin hatusta vetämä sääntö, vaan laboratorio-olosuhteissa mitattu fakta. Fakta, joka on pahasti ristiriidassa intuitiivisesti tuntemiemme tosiasioiden kanssa. Onhan meille arkielämässämme täysin selvää, että nopeudet summautuvat: liukuportaita pääsee nopeammin ylös juoksemalla kuin yksittäisen portaan päällä seisomalla. Jos valonnopeus ei kuitenkaan jousta, niin jonkin muun täytyy pituuden ja ajan. Einstein ymmärsi, että aika ja etäisyydet ovat kietoutuneet yhteen niin kutsutuksi aika-avaruudeksi. Nimestään huolimatta aika-avaruus ei kuvaa ainoastaan ulkoavaruutta, vaan kaikkia meitä ympäröiviä pituuksia, korkeuksia ja syvyyksiä, sekä kelloilla mittaamaamme aikaa. Suppeaan suhteellisuusteoriaan liitetään usein kuuluisa kaksosparadoksi, jossa toinen identtisistä kaksosista lähtee avaruusmatkalle ja palaa maahan useita vuosia nuorempana kuin sisarensa. Paradoksi kuvastaa suhteellisuuden intuitiivista järjettömyyttä, mutta on ainoastaan näennäinen: kyseessä ei ole ajatusleikki, vaan tosiasia. Suhteellisuusteorian mukaan ”liikkuva kello jätättää”, eli lähes valonnopeudella liikuttaessa aika hidastuu. Fysiikassa ilmiötä kutsutaan aikadilaatioksi. Mikäli avaruusmatkailu valonnopeudella olisi mahdollista, sisarukset siis todella olisivat eri-ikäiset toisen palatessa takaisin kotiinsa. Selkeät ristiriidat eri havaitsijoiden, kuten astronautin ja hänen maassa odottavan kaksossisarensa, välillä ilmenevät kuitenkin vasta kun toinen havaitsijoista liikkuu lähes valonnopeudella. Arkielämässä emme siis pääse havaitsemaan tällaisia ristiriitoja ainakaan kaksosten välillä. Nykymaailma kuitenkin perustuu informaation nopeaan siirtämiseen paikasta toiseen. Esimerkiksi GPS-järjestelmän tarkkuus huononisi lähes 300 metriä päivässä, jollei järjestelmä ottaisi huomioon muun muassa aikadilaation vaikutuksia. Yleinen suhteellisuusteoria on nimensä mukaisesti laajempi versio suppeasta suhteellisuusteoriasta. Einsteinin vuonna 1916 julkaisema laajennus ei rajoitu ainoastaan seurailemaan valonnopeudella lenteleviä sisaruksia, vaan ulottaa selitysvoimansa paljon suurempiin asioihin – koko avaruuteen. Se selittää muun muassa gravitaation, eli painovoiman, aikaavaruuden käsitteen avulla. Painovoimasta puhuttaessa aika-avaruutta kuvataan usein venyväksi kankaaksi, jonka massiiviset kappaleet painavat kuopalle. Aika-avaruutta voi siis ajatella vaikkapa trampoliinina ja maapalloa painavana teräspallona, joka asetetaan trampoliinin keskelle: pallo saa trampoliinin painumaan kuopalle. Trampoliinin reunalle asetettu pieni ja kevyt marmorikuula vierii kohti trampoliinin keskellä sijaitsevaa valtavaa teräspalloa, koska trampoliinin pinta viettää sinne. Me elämme tuon massiivisen pallon päällä ja putoamme aina alaspäin, koska aika-avaruuden mielessä jalkojemme alla on aina massiivinen kuoppa. Aika-avaruus ei kuitenkaan ole jähmeä ja muotoonsa kovettunut, vaan jatkuvasti olosuhteisiin muotoutuva. Ulkoavaruuden massiiviset tapahtumat, kuten kahden mustan aukon törmäys, aiheuttavat aika
14 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 avaruuteen tapahtumapaikasta ulospäin eteneviä häiriöitä, joita kutsumme gravitaatioaalloiksi. Aika-avaruus käyttäytyy siis kuten veden pinta, johon on heitetty kivi – yhdellä merkittävällä erolla: aika-avaruus ei koostu vedestä, vaan pituuksista ja ajasta. Mitä tapahtuu, kun pituudet ja aika aaltoilevat? Professori Kimmo Kainulainen kertoo, että gravitaatioaallon ansiosta kohteiden etäisyydet muuttuvat hetkellisesti. ”Tämä muutos on kuitenkin hyvin pieni, tyypillisesti noin protonin säteen tuhannesosan verran kilometrin matkalla.” Kainulainen toimii tutkijana Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen kosmologian ryhmässä, jossa työskentelee noin tusina työntekijää ja jatko-opiskelijaa. Ryhmässä on tutkittu muun muassa Einsteinin teorian laajennuksia ja gravitaatiokenttien vaikutuksia valon kulkuun avaruudessa. IlmIön heIkkouden vuoksi Einstein ei itse uskonut, että ilmiötä pysyttäisiin koskaan havaitsemaan kokeellisesti. Historiankirjojen mukaan hän ei uskonut edes mustiin aukkoihin. Tämä ei kuitenkaan estänyt tiedeihmisiä yrittämästä, sillä fysiikka on sydämessään kokeellinen luonnontiede. Matemaattisestikaan pätevää teoriaa ei voida pitää täysin hyväksyttynä, ennen kuin se on mittaamalla todistettu. Yleisen suhteellisuusteorian julkaisusta oli kulunut jo yli 50 vuotta, kun amerikkalainen fyysikko Joseph Weber julisti havainneensa gravitaatioaallon kokeellisesti. Hän oli tutkinut gravitaatioaaltoja kahden lämminvesivaraajan kokoisen alumiinisylinterin avulla. Toisen sylintereistä hän oli sijoittanut Marylandin yliopistoon, toisen yli tuhannen kilometrin päähän Chicagoon. Pian Weber julisti havainneensa gravitaatioaallon aiheuttamia värähdyksiä kummassakin sylinterissä samanaikaisesti. Useat tutkimusryhmät innostuivat rakentamaan omat laitteistonsa aaltojen havaitsemiseksi, mutta yksikään ryhmä ei saanut Weberin tuloksia toistettua. Lopulta tulokset hylättiin kokonaan. Weberin maine tutkijana kärsi, mutta hänen nimeensä liitetään nykypäivänä usein kunnia gravitaatioaaltojen kokeellisen tutkimuksen alullepanosta. Vain kuusi vuotta myöhemmin gravitaatioaaltojen olemassaolo pystyttiin jo todistamaan, joskin ainoastaan epäsuorasti. Amerikkalaiset tutkijat Russell Hulse ja Joseph Taylor löysivät tuolloin kahden neutronitähden muodostaman systeemin, jonka toinen osapuoli pyöri erittäin nopeasti. Yleinen suhteellisuusteoria ennustaa, kuinka paljon tähdet menettävät energiaa säteilemällä gravitaatioaaltoja. Hulse ja Taylor totesivat tähtisysteemiä tarkkailemalla ennusteen pitävän paikkansa ja saivat löydöstään Nobelin palkinnon vuonna 1993. Suora havaInto kuitenkin edelleen puuttui. Vuonna 1999 vihittiin käyttöön uusi gravitaatioaaltojen havaintoasema LIGO. Kainulainen kertoo LIGOn muodostuvan kahdesta erillisestä tutkimuslaitteistosta. Toinen laitteistoista sijaitsee Washingtonissa, toinen 3002 kilometrin päässä Louisianassa. Kumpikin tutkimuslaitteisto koostuu kahdesta L:n muotoisesta, neljän kilometrin mittaisesta tyhjiöputkesta, joiden päissä on peilit. Putkien välissä on lasertykki, jonka valo jaetaan optisesti putkiin. Gravitaatioaaltojen aiheuttamat vääristymät voidaan havaita putkissa kimpoilevan jäännösvalon voimakkuutta tarkkailemalla.Tutkimuslaitteistoja on kaksi, jotta gravitaatioaalto voidaan erottaa muista ympäristön häiriöistä: toisin kuin vaikkapa ohi ajava rekka, gravitaatioaalto näkyy kummassakin havaintoasemassa samanaikaisesti. Valitettavasti jäännösvaloon aiheuttavat häiriöitä myös muut tekijät, jopa laservalon omat kvanttitason vaihtelut. Professori Kimmo Kainulainen on työskennellyt aiemmin muun muassa CERN-tutkimuslaitoksessa Sveitsissä. ”Taustahälyn vaikutus jäännösvaloon oli vuosien ajan kertaluokkia suurempi kuin gravitaatioaallon signaali”, Kainulainen summaa ja kertoo, että kehitystyötä taustahälyn vaimentamiseksi on tehty vuosikymmeniä. Viime syksynä LIGO-laitteistoon saatiin vihdoin tehtyä parannuksia, joilla taustahälyä saatiin merkittävästi alennettua. Paranneltua LIGO-laitteistoa kutsutaan nimellä aLIGO. ”Parannellun aLIGO-kokeen ensimmäiset kuusitoista havaintopäivää tuottivatkin välittömästi jackpotin.” LIGOn tutkijat havaitsivat vihdoin gravitaatioaallon aiheuttaman signaalin kummassakin havaintoasemassa. Fyysikoiden mukaan havaittu aalto syntyi 1,3 miljardia vuotta sitten kahden mustan aukon törmäyksestä. Kummankin massa oli noin 30 kertaa oman aurinkomme massa. Törmäyksessä ne kietoutuivat yhteen entistäkin massiivisemmaksi, vinhasti pyöriväksi mustaksi aukoksi. Noin kolmen auringon massaa vastaava energia muuttui törmäyksessä gravitaatioaalloiksi, Einsteinin kuuluisan E=mc2 -yhtälön mukaisesti. Universumin vastaus vuosisadan kysymykseen saapui lopulta maapallolle tuskin erotettavana kuiskauksena, ja sen kuuleminen on jälleen yksi osoitus nykyteknologian uskomattomasta tarkkuudesta. ”Tämä on kiistatta tavattoman tärkeä löytö. Joku saa sen vuoksi varmasti kutsun Tukholmaan niin että kulut korvataan”, arvioi Kainulainen. Itse havainnon onnistuminen ei kuitenkaan ole ainoa tiedemaailman kannalta merkittävä uutinen. Kainulainen sanoo, että havainnosta tekee erityisen mielenkiintoisen sen yksityiskohtaisuus. ”Nyt ei todettu vain gravitaatioaallon olemassaoloa, vaan mitattiin sen täsmällinen muoto, mikä avaa kokonaan uuden ikkunan vahvojen gravitaatiokenttien ilmiömaailmaan. Lisäksi tehtiin ensihavainto aivan uudesta astrofysikaalisesta ilmiöstä, kahden mustan aukon törmäyksestä.” SuurIa SaavutukSIa seuraavat vielä suuremmat tavoitteet. Teoreettisen fysiikan unelma on kulkea kohti kaiken teoriaa. Tällä hetkellä fysiikka tunnistaa neljä voimaa – painovoiman, sähkömagnetismin sekä heikon ja vahvan ydinvoiman. Jokaiselle voimalle on oma teoriansa, joka soveltuu ainoastaan kyseisen voiman piirissä olevien ilmiöiden tarkasteluun. Painovoimateorialla ei siis voida suunnitella sähkölaitteita, eikä sähkömagnetismilla ydinvoimaloita. Voimilla on kuitenkin paljon keskenään yhteisiä piirteitä, ja fyysikot uskovatkin niiden edustavan yhden perusvoiman eri puolia. Kaiken teoria siis yhdistäisi kaikki tuntemamme voimat yhdeksi perusvoimaksi. Gravitaatioaaltojen havaitseminen on taas yksi pala lisää tähän kunnianhimoiseen palapeliin, sillä se antaa meille lisätietoa painovoiman luonteesta. Entä mitä merkitystä löydöllä on arkielämämme kannalta? Suoria arkielämän sovelluksia Kainulainen ei osaa uudelle tiedolle nimetä, mutta professori innostuu kuitenkin kieli poskella kuvittelemaan, että gravitaatioaaltojen lähempi tarkastelu paljastaisikin gravitaatiosta jotakin sellaista, mikä mahdollistaisi vaikkapa stabiilien madonreikien rakentamisen. ”Teoreettisestihan madonreikien valmistaminen ei ole kovin vaikeaa olettaen että käytössä on niin sanottua aave-ainetta, joka tosin outoudessaan saattaa pimeän energiankin häpeään mutta se on toinen juttu.” Havainto onkin ihmiskunnalle merkittävä lähinnä sen vaikutuksesta maailmankuvaamme. Se todistaa, että maailma on juuri niin järjetön kuin Einsteinin sata vuotta sitten muotoilema suhteellisuusteoria kertoo. Einstein oli siis taas oikeassa – no, kaikesta paitsi mustista aukoista. GRavitaatioilmiöN hEiKKoudEN vuoKSi EiNStEiN Ei itSE uSKoNut, Että ilmiötä PyStyttäiSiiN KoSKaaN havaitSEmaaN KoKEElliSESti. tämä oN KiiStatta tavattomaN täRKEä löytö. JoKu Saa SEN vuoKSi vaRmaSti KutSuN tuKholmaaN NiiN Että Kulut KoRvataaN. Matti Parkkinen
15 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Suoramarkkinointi Mega Oy on Talentum-konserniin kuuluva Suomen johtava puhelimitse tapahtuvaan markkinointiin erikoistunut yritys. Toimimme Suomessa 16 paikkakunnalla työllistäen noin 400 henkilöä. Entäpä jos vedätkin hetken henkeä työskennellen myyntitehtävissä – keräät tienestejä sukan varteen ja kokemusta hihaan? Tarjoamme sinulle mahdollisuuden ansaita hyvin ja oppia samalla taitoja, joista sinulle on hyötyä elämäsi eri vaiheissa ja monessa eri ammatissa. Tehtävänäsi on markkinoida puhelimitse erilaisia tuotteita tai palveluita. Työkaluinasi on helppokäyttöinen soittojärjestelmä – ja sinä itse. Voit työskennellä kokotai osapäiväisesti yritysmyynnissämme tai osa-aikaisesti iltavuorossa kuluttajamyynnin parissa. Työ sopii erittäin hyvin kevään abille, aktiiviopiskelijalle, opiskeluista välivuotta pitävälle tai kesätyötä etsivälle. Työaikoihin voit itse vaikuttaa ja palkan saat kätevästi kahdesti kuussa. Työt voit aloittaa vaikka heti. Jos omaat sujuvan supliikin ja hyvän tilannetajun; olet positiivinen, empaattinen ja haluat menestyä – voit hyvinkin olla etsimämme henkilö. Ota rivakasti yhteyttä ja liity Megatiimiin! Puh. 045 7731 3752 Vapaudenkatu 38 C, 2. kerros, Jyväskylä Voit lähettää hakemuksen myös nettisivuiltamme: www.sm-mega.fi TIEDÄTKÖ JO MITÄ SINUSTA TULEE ISONA? ilosaarirock.? @ilosaarirock #kesänparasviikonloppu Joensuu • 15.-17.7.2016 • #kesänparasviikonloppu Liput myynnissä! Paperi T \ Ismo Alanko \ Vesala \ Elastinen \ Chisu \ Maj Karma Saimaa \ Ruger Hauer feat. Regina \ Anna Puu \ Timo Lassy Band Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana \ Eevil Stöö \ Aurora \ Stig Scandinavian Music Group \ Death Hawks \ Tryer \ Gasellit Tiisu \ Tähtiportti \ Shiraz Lane \ Musta Risti \ Tippa-T \ View Ihana Leijona \ Lopunajan mies \ Juice Normaali Lasten Hautausmaa \ Jeremy Folderol + more to come! The 1975 UK \ Skepta UK \ Propagandhi CAN \ Paradise Lost UK TesseracT UK \ Haken UK \ Frank Carter & Rattlesnakes UK Wolf Alice UK \ SANNI \ Antti Tuisku \ Amorphis \ Stam1na Moonsorrow \ JVG \ Olavi Uusivirta \ J. Karjalainen Ellie Goulding UK \ Volbeat DK \ Cheek Joensuu • 15.-17.7.2016 Lippuvaihtoehdot: 2 pv 98 € \ 1 pv 69 € Premium 2 pv 151 € \ Sulo-klubi 32 € Ennakkomyynti: Tiketti \ Lippupiste
Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 SUOMEN KÄSITYÖN MUSEO The Craft Museum of Finland Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä, Avoinna ti-su 11-18 Pääsymaksu: 6 €, opiskelijat 3 €, perjantaisin vapaa pääsy www.craftmuseum.fi Mitä tehdä, kun gradu tökkii? Lopeta itsesi kiusaaminen ja hae virtaa Kässämuseosta! NÄHDÄÄN MUSEOSSA. www.sohwi.fi sohwi’ s sTUDENT BURGERs! beef, chicken & vegan 9,90€ kpl fooD ALBUM vol 11 uusi ruokalista julkaistu! tule maistamaan!!! VAiN VoiMAssA oLEVALLA oPisKELiJAKoRTiLLA! MYÖs MUiTA oPisKELiJATARJoUKsiA! Vaasankatu 21 JYVÄsKYLÄ Lounas arkisin klo 11-13 Tietovisa tiistaisin klo 21 Bingo torstaisin klo 21 Elävää musiikkia viikonloppuisin ma 10 22 (02) ti-to 10 01 (02) pe 10 02 (03) la 12 02 (03) su 12 22 (02) Aukioloajat Opiskelijakortilla Hanatuotteista 0,50 € Lounas 20% Kahvi/tee 1€ Tule maistamaan Ruthin wingsejä!
17 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Koska aprillipäivä osuu tämän Menot-palstan ajalle, saattaa Menoissakin olla joku pieni jekku. Bongatkaa ja laittakaa sedälle sähköpostia. Paras vastaus palkitaan! Menot tekstit Menot-setä (menotseta@gmail.com) Waaw tuo maailmanmusiikkia Jyväskylään Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävä Waaw Africa Productionsin luotsaama nelipäiväinen maailmanmusiikkifestivaali Waaw Music Festival haluaa tarjota alustan erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten väliselle kommunikaatiolle ja dialogille. Nelipäiväisen tapahtuman aikana esiintyy yhteensä kymmenen artistia. Esiintyjäkatraassa on muusikoita Bahamalta, Senegalista, Kazakstanista, Guineasta, Espanjasta ja Suomesta. Musiikkityyleistä Popparissa ja Tanssisali Lutakossa kuullaan muun muassa reggaeta, afromusiikkia, flamencoa ja folkia. Mielenkiintoisia kohtaamisia on varmasti luvassa esimerkiksi Popparin Student Partyssa (21.4.), jossa soittavat bahamalainen Ebony Musik sekä jyväskyläläinen länsiafrikkalaisesta musiikista ja afrobreatista hullaantunut 9-henkinen The Arctic Coconuts. “Vuoropuhelua syntyy varmasti lavalla ja sen ulkopuolella. Iltojen päätteeksi on aina after partyt ja kenties jamejakin”, kertoo festivaalin tuottaja Ulla Sow. Tyhjästä Waaw ei ponnista. Festivaali on pitkää jatkumoa Jyväskylässä jo yli 10 vuotta afrikkalaista musiikkia esimerkiksi kouluissa, päiväkeskuksissa ja päiväkodeilla opettaneen ja esittäneen senegalilaistaustaisen Pape Cissen työlle. Pape on kasvattanut Jyväskylään laajan waaw-heimon. “Hyvä esimerkiksi muusikkojen vuorovaikutuksesta on se, että Pape soitti viime lauantaina Lutakossa Miljoonasateen keikalla”, sanoo Sow. Festivaalin pääkonsertti pidetään Tanssisali Lutakossa 20.4., ja siellä esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä senegalilainen Carlou D, jonka politiikasta ja uskonnosta kertovissa kappaleissa voi kuulla vaikutteita niin jazzista, soulista, rapista kuin perinteisistä länsiafrikkalaisista musiikillisista juuristakin. Jokaisesta festivaalin myydystä lipusta lahjoitetaan 1 euro Talibe-katulasten auttamiseen Senegalissa. 20.-23.4. TANSSISALI LUTAKKO/POPPARI Aitous, yksinkertaisuus ja ennen kaikkea kunnioitus toisia kohtaan ovat festivaalin pääkonsertissa 20.4. esiintyvän senegalilaisen hiphop-sukupolven keskeisen roots-musiikintekijän, Carlou D:n, musiikin kulmakivet. Carlou D:n oppiisänä on toiminut legendaarinen Youssou N’Dour. J. Karjalainen on muuttunut 1980-luvulta lähtien niin paljon sisäisesti, että ulkoinen olemus tai lauluääni eivät ole muuttuneet, korkeintaan jalostuneet. Nummisuutarit on Suomen kaikkien aikojen esitetyin komedia ja Eskon rooli on ollut monen miesnäyttelijän bravuuri. Jyväskylässä Eskona nähdään jykevä tulkitsija Hannu Lintukoski. 10.4. PAVILJONKI Suomen suosituimpiin popkisuihin kuuluva Chisu tekee keväällä 2016 konserttisalikiertueen. Chisun uusin, kultaa myynyt albumi Polaris julkaistiin lokakuussa. Albumilta on julkaistu kappaleet Ihana ja Tuu mua vastaan. Urallaan yhdeksällä Emma-palkinnolla sekä Teosto-palkinnolla palkittu Chisu on säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut kaikki albuminsa itse, joten hän on aika kova luu. 6.4. JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTEATTERI (ENSI-ILTA) NUmmIbOdARIT ON riemukkaan railakas sovitus Aleksis Kiven rakastetusta näytelmästä. Eletään kuvitteellista lähitulevaisuutta ja Suomessa on palattu kertarysäyksellä takaisin vanhoihin hyviin aikoihin. Suomi on taas sama Impivaara kuin Aleksis Kiven aikoihin niin henkisiltä arvoiltaan, taloustilanteeltaan kuin valtiomuodoltaankin. 31.3. TANSSISALI LUTAKKO SUOmEN SUOSITUImPIIN artisteihin 1980-luvulta lähtien kuulunut J. Karjalainen ei ole koskaan kadonnut minnekään, mutta viime vuosina hän on ilmestynyt uudelleen. Vuoden 2013 Et ole yksin -albumi toi kappaleet Mennyt mies ja Tuleva mies radioaalloille. Sen jälkeen on muun muassa Stindebinden traaginen tarina tullut tutuksi kotimaisen radion kuuntelijoille. Ennen J. Karjalaista esiintyvä Toivo Susi julkaisee Lutakon iltana uuden singlensä Kiertolainen. 15.-16.4. KATSE JO YLI 30 vuoden ajan Jyrock on ollut täällä päin se perinteinen kevään avaus, jossa usein voi kuulla tulevan kesän yllättävät hittiartistit jo etukäteen. Tämän vuoden ulkomaisia pääesiintyjiä ovat muun muassa virolainen räppäri Tommy Cash (kuvassa) ja kotimainen, oman kuvauksensa mukaan “epäselvää räppiä” esittävä Draama-Helmi. JIrI HALTTUNEN PEKKA TUUrI KAmPUS KINO TEro UUTTANA ArVoSTELEE rAJAKAdUN KAMPUS KINoN TULEVIA NäyTöKSIä The Revenant ALEJANdRO GONzáLEz IñáRRITU | USA 2015 | 157 mIN TI 29.3. KLO 19 The revenant on kolminkertaisen oscar-voittaja Emmanuel Lubezkin suvereenien kuvaustaitojen juhlaa. Tarina perustuu Hugh Glassin myyttiseen kohtaloon, jossa kuolemaan jätetty mies tarpoo läpi lumen ja jään kostamaan hylkäämisensä. Leo ähisee hyvin eikä Iñárritukaan huonoa jälkeä tee, mutta kuvaus tästä elokuvasta päällimmäiseksi mieleen jää. Harmillisesti muu osa elokuvasta ei pääse samalle tasolle mahtavan kuvauksen kanssa. olisivat vaan keskittyneet fiilistelemään jylhissä maisemissa ja jättäneet tarinan suosiolla toissijaiseksi, niin elokuva olisi pykälän parempi. Arvosana: 3/5 Room LENNY AbRAhAmSON | USA 2015 | 118 mIN TI 12.4. KLO 19 room kuuluu niihin elokuviin, joista kannattaa tietää mahdollisimman vähän ennen katsomista. Elokuva on tarinallisesti suorastaan “freesi”, joskin paikoitellen epäuskottava. Brie Larson vei oscar-pystin parhaasta naispääosasta, mutta todellisuudessa elokuvan pääosassa on pikkupoikaa näyttelevä Jacob Trembley. yksi parhaista lapsirooleista, jonka muistan nähneeni, ja lapsen perspektiiviin keskittyminen tuo kerronnalle ihan uudenlaista sävyä. Arvosana: 4/5 LISÄKSI OhJELmISTOSSA: TI 5.4. KLo 19.00 SISKoKSET | KorE-EdA HIroKAzU | JAPANI 2015 | 128 MIN TI 19.4. KLo 19.00 ANoMALISA | CHArLIE KAUFMAN & dUKE JoHNSoN | USA 2015 | 90 MIN “Ku bEibi Sä oot vAAN NiiN iHANA / SuN KANSSA KAiKKi oN vAAN iHANAA / Mä HALuuN oLLA SuLLE iHANA / tää KAiKKi oN vAAN iHAN iHANAA / Sä oot iHANA / iHANA” Suosikkiartisti Chisu hittikappaleessaan Ihana.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 SE TUNNE, KUN ASIAT LOKSAHTAVAT PAIKOILLEEN... LAINANEUVOTTELUT KOTISOHVAL TA op.?/verkkoneuvottelu
Helpotus 19 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Eri paikkakunnilta tulEvat opiskElijat haukkuvat kotikuntansa omalla murtEEllaan. paska kotiseutu Virallisestiha sitä ei etes oo Mää oon vihannista. tai viralisestiha sitä paikkakuntaa ei ennää etes oo. se o liitetty raahee jo pari vuotta sitte. mut justii tämmösiä me vihantilaiset ollaa. pietään kynsin ja hampain kiinni jostai, mikä meni jo. puhutaa niinku vihanti ois oma kuntasa. meijjän lempipuhheenaiheet onki asiat, jokka oli enne. tai jokka melekeen tapahtu. puhutaa menneistä hyvistä ajjoista. Eli niistä, ku määkään en ollu vielä syntyny. niinku muistatteko, ku meilä oli vihannisa malamikaivos, sielä kävi sillo resitenttiki. mää en muistakku sen, mite kaivostorni kaajettiin. Ennää ei oo jälelä ku lähes autio kaivoskylä, josa o muute kesällä iha älyttömästi hyttysiä. meilä o ollu myös maakunna paras menomesta, mäntylampi. sitäkää ennoo nähäny kukkoistuksesa, mutta oli sielä vielä vähä aikaa sitte kerra kesäsä härkäjuhulat, vaa sitte neki loppu. kylilä puhutaa ajjoista ku oli ärrä, kyläkouluja ja rilli. isä kertoo aina siitä, miten vihantii melekeen tuli meijjeri. vaa sitte seki meni haapaveelle ja sielä se o tänäki päivänä. mummommuusit ja ranskalaiset sen sijjaan tehhää yhä vihannisa. vaa jostai kosmeettisesta syystä ranskalaistenki paketin kylykeen o valittu maisema jostai muualta ku vihannista. se mummo sen sijjaan osaltaan kuvvaa vihantia hyvi. tai ainaki kylän ikkääntyvvää väestyä. on meilä jotaki laadukastaki. viime kevväänä vihanni lukijo oli listattu suomen viienneks parhaaks lukioks. oli nää meijjä peräkylän ylioppilaat kirijottanu niin hyvi. virallisele listale vihantia ei otettu, ku ylioppilaita oli alle kymmene. ja siihe ne sen lukion sitte lopettiki. uutta mahollisuutta ei ennää saaha listalle pääsyyn. mut melekeen oltii siis sieläki. vihannisa ehkä parasta onki sijjainti päärautatien varresa. junalla sieltä pääs pois. Eikä takasi oo palijo menemistä. Eikä sinne ennää juuri pääsiskää. vai muistatteko vielä sen, ku meilä ruukas pysähtyä pentoliinoki? Anu Sandvik NäiN välttelet viivyttelyä opiskelu. Asioiden lykkääminen eli prokrastinaatio on tuttua lähes jokaiselle opiskelijalle. Kokosimme jahkaajien avuksi muutaman kikkakolmosen. teksti Marjaana Ahola kuva Arimo Kerkelä p äädytkö tenttiin lukemisen sijaan pubivisaan ja gradun kirjoittamisen sijaan virkkauskurssille? Ei hätää, sillä internet tarjoaa kroonisten jahkailijoiden parantamiseksi paljon neuvoja. Kokeilimme niistä muutamaa. 1. Perse penkkiin Jos lykkäämäsi asian voi tehdä tai aloittaa parissa-kolmessa minuutissa, tee se saman tien. Kokeile myös pyhittää opiskelusession ensimmäinen puoli tuntia pelkälle opiskelulle sen sijaan, että tarkistaisit ensin sähköpostin ja somen. lopputulos: Parin minuutin sääntö toimi aluksi erittäin hyvin. Käytön varjopuolena on riski päätyä tekemään epäoleellisia pikkuasioita. Puolen tunnin sääntö on myös erittäin hyvä, mutta vaatii roimasti itsekuria. 2. You shall not pass Paikan vaihtaminen ja häiriöiden vähentäminen lisäävät tehokkuutta. Kirjastoon lähtemisen lisäksi viivyttelijä voi asentaa tietokoneeseensa ohjelmia, jotka blokkaavat ajantuhlaajasivut. lopputulos: Blokkauksen voi yleensä kiertää tai sivuston avata toisella selaimella, joten teho jää vajaaksi. Yllättävän hyväksi osoittautui sen sijaan koko näytön peittävä kirjoitusohjelma, joka hävittää ruudulta kaiken epäoleellisen. 3. To do -lista To do -listat auttavat paitsi suunnittelun apuna ja muistin virkistyksenä, myös ajatusten harhailun estäjänä. Pidä päntätessä vieressä kynä ja paperia. Kun houkutus kaverille tekstaamiseen iskee, kirjoita se ylös, mutta tee se vasta myöhemmin. lopputulos: Toimii yllättävän hyvin. Kun houkutukset kirjoittaa ylös myöhempää ajankohtaa varten, huomaa, että suurin osa niistä on turhia. 4. Käytä kaveria apuna Kaveriapua voi käyttää hyväksi monella tapaa: tekemällä tavoitteistaan julkisia, pyytämällä apua joltakin kokeneemmalta, tai vain liikkumalla motivoivien tyyppien seurassa. lopputulos: Facebookissa huutelu ei tuottanut ainuttakaan kommenttia, joten vertaispainetta ei syntynyt. Yhdessä opiskelu, kaverille valittaminen ja avun pyytäminen osoittautuivat paljon tehokkaammiksi keinoiksi. 5. Askel kerrallaan Isot työtehtävät kannattaa jakaa pieniin osiin. Kun työlistassa lukee ”kirjoita johdanto”, eikä ”tee gradu”, alkuun pääsee helpommin. lopputulos: Helpottaa varsinkin, jos edessä oleva tehtävä tuntuu epämääräiseltä. lähtEEt: lifEhack.org, wikihow.com, unstuck.com, forbEs.com, jamEsclEar. com, inc.com, kEEpinspiring.mE Perinteiselle to do -listalle kannattaa listata kaikki päivän tehtävät. Listalle voi myös kirjoittaa kaikki asiat, jotka juolahtavat mieleen kesken tenttiin lukemisen.
Kulttuuri 20 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Jaahas. En enää muista mistä idea sai alkunsa, mutta nyt pöydälläni ja netin syövereissä on odottamassa kahdeksan Quentin Tarantinon ohjaamaa elokuvaa, jotka olisi tarkoitus katsoa yhteen soittoon. Kun kerroin ideasta lähipiirilleni, yksi kysyi hetken miettimisen jälkeen, että mitä järkeä tuossa on? Toinen puolestaan innostui ja kommentoi kokeilua yhdellä sanalla, ”siistiä”. Oma mielipiteeni asettui luultavasti näiden kommenttien välimaastoon. Käydään vielä ennen aloitusta läpi katsottavat elokuvat kronologisessa (joka on myös katsomisjärjestys) järjestyksessä: Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Jackie Brown, Kill Bill vol. 1 ja Kill Bill vol. 2 (jotka lasketaan yhdeksi elokuvaksi, koska ne kuvattiin samalla kertaa ja on tarkoitettu katsottavaksi yhtenäisenä kokonaisuutena), Death Proof, Kunniattomat paskiaiset, Django Unchained ja Hateful Eight. Viimeiseksi mainitun käyn katsomassa urakan päätteeksi elokuvateatterissa lauantaina. Niin tosiaan! Tänään on perjantai 12. helmikuuta klo 18.00 ja minä en ole Quentin Tarantino. Aloitetaan! TaranTinon ElokuviEn yksi tunnistettavimmista piirteistä on vahva dialogi, mikä on nähtävissä etenkin hänen varhaisissa töissään. Reservoir Dogs on hyvä esimerkki tästä dialogista. Elokuvassa on käytännössä kaksi reaaliaikaista kohtausta, jotka rakentuvat hahmojen välisen keskustelun varaan. Ensimmäisessä kohtauksessa puheenaiheena on musiikki ja se pitäisikö ravintolan tarjoilijalle antaa tippiä vai ei. Toisessa kohtauksessa tunnettujen näyttelijöiden esittämät hahmot pyrkivät selvittämään aiempien tapahtumien kulkua ja keksimään seuraavan siirtonsa. Parhaimmillaan Tarantinolla on kyky vangita katsojan huomio dialogin keinoin, mikä tekee Reservoir Dogsista loistavan elokuvan. PulP FicTion. Luultavasti ensimmäinen elokuva, joka keskiverto elokuvakävijälle tulee mieleen Tarantinosta, eikä syyttä. Teos on huumehoureinen kuvaus väkivallasta, seksistä (myös vastentahtoisesta), elokuvaviittauksista, tanssista ja Samuel L. Jacksonin karismaattisesta näyttelijäntyöstä. Palkkatappajaa esittävän Jacksonin suusta lähtee tässä elokuvassa yksi leffahistorian parhaista lausahduksista: ”Say what again! Say what again, I dare you, I double dare you, motherfucker!” Elokuvassa seurataan useiden henkilöhahmojen tarinaa parin päivän aikana. Tapahtumat sekoittuvat toisiinsa, kun Tarantino käsittelee väkivaltaa ja tapaa, jolla ihmiset tottuvat huomaamattaan ympäristönsä olosuhteisiin. PErJanTaiPäivä alkaa käydä vähiin ja Jylkkärin leffamaraton siirtyy Jackie Brownin pariin. Pääosaa esittää Pam Grier, joka ei saanut työstään edes Oscar-ehdokkuutta. Mikä vääryys! Tuttuun tyyliinsä Tarantino kuljettaa juonta eteenpäin vahvan musiikin saattelemana. Bobby Womackin Across the 110th Street, Randy Crawfordin VäkiValtaa, dialogia ja ammuskelua ElokuvaT. Quentin Tarantino on yksi helpoimmin tunnistettavista elokuvaohjaajista. Jylkkäri katsoi yhteen putkeen kaikki Tarantinon kahdeksan täyspitkää elokuvaa ja selvitti, mikä Tarantino on miehiään. teksti ja kuvitus Jaakko Kinnunen
Pika-arviot 21 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Kun Kallio ei ollut hip & cool elämänmeno (jyväskylän kaupunginteatteri) Pirkko Saision esikoisromaanin teatterisovitus Elämänmeno on sotien jälkeen syntyneen Marjan ( Anne-Mari Alaspää) kasvutarina nuoreksi naiseksi. Toinen päähenkilö on tulisieluinen äiti Eila ( Anneli Karppinen), joka ei soisi lapsilleen mahdollisuuksia opiskeluun, koska oppikoulu maksaa. Elämänmeno onkin kuvaus tuon ajan Suomesta. Helsingin Kalliossa asutaan ahtaasti, rahaa ei ole, aikuiset kännäävät tai vannovat aatetta. Lapset ovat kiltisti tai tulee remmistä. Juonen edetessä elämänmeno muuttuu hiljalleen kohti parempaa. Etenkin Anneli Karppinen tekee Eilan roolin hyytävän hienosti, mutta kolmetuntinen esitys on liikaa. Tiivistäminen olisi tepsinyt. Näytelmä ja kirja ovat kuitenkin tärkeitä paikkoja kurkistaa lähihistoriaan, varsinkin meille, jotka eivät ole sotien jälkeistä aikaa joutuneet itse elämään. Anna Näveri Hyistä jännitystä rosamund lupton: hiljaisuuteen hävinneet (gummerus) Englantilainen Yasmin lähtee etsimään kuolleeksi luultua miestään kuuron tyttärensä Rubyn kanssa Alaskan talvisesta erämaasta. Matkalla kaamoksessa maailma kutistuu rahtirekan ajohyttiin, ja sen ajovalojen loisteessa näkyvään tienkaistaleeseen. Lumimyrsky nousee ja tuntemattoman rekan valot seuraavat heitä läpi lumen. Lupton käsittelee Rubyn kautta hiljaisuuden ja äänimaailman vastakkainasettelua, sekä erilaisia kommunikoinnin tapoja viittomista Twitteriin. Myös ihmisen ja luonnon suhde, sekä oikeus luonnonvarojen hyödyntämiseen ovat kirjan kantavia teemoja. Kirja pitää otteessaan ja Alaskan hyytävä erämaa luo otolliset olosuhteet jännitysromaanille. Loppuratkaisun asetelma on ennalta-arvattavuudessaan hienoinen pettymys. Eva Kottonen Unohdetun historian oppitunti jonathan lyons: viisauden talo – länsimaiden arabialainen perintö (into) Länsimaat eivät aina ole olleet tieteellisen kehityksen eturintamassa. Jos edellinen lause tuli sinulle yllätyksenä, Jonathan Lyonsin kirja on hyödyllistä luettavaa. Jos tiesit Euroopan takapajuisesta historiasta jo ennestään, kirja ei välttämättä opeta sinulle paljoakaan uutta. Viisauden talo on tarinallista historiankerrontaa, jota on ajoittain vaikea seurata. Nimien, paikannimien ja vuosien sekamelska jättää lukijan helposti hämmennyksiin. Toisaalta kirjasta löytyy joitakin mielenkiintoisia tiedonmurusia (osaatko paikantaa arabifilosofi Averroëksen kuuluisasta Ateenan koulu -maalauksesta?). Historian harrastajalle kirja sopii hienosti. Muiden lukijoiden kannattaa miettiä opukseen tarttumista tarkkaan. Jaakko Kinnunen Pieniä paloja rakkaudesta sami minkkinen: havaintoja parisuhteesta (kosmos) Sami Minkkinen on mies joka puhuu ja pussaa. Ja mikä parasta, hän kertoo siitä julkisesti Havaintoja parisuhteesta -blogissa sekä Facebookissa. Blogiteksteistä koostettu kirja pureutuu ikiaikaisiin teemoihin. Rakkaus, erotiikka sekä miehen ja naisen roolit ovat kirjan kivijalka, jonka päälle Minkkinen luo mukaansatempaavan lyhyiden kertomusten kollaasin. Minkkisen tekstit eivät yllä samaan ajattomuuteen kuin Tommy Tabermannin runot, mutta jotain samaa miehet ovat ymmärtäneet rakkaudesta ja kosketuksen voimasta. Aika ajoin parisuhdebloggaaja sortuu kliseisyyteen ja sukupuoliroolien turhankin voimakkaaseen korostamiseen huumorin keinoin. Paatuneinkin romantikko saattaa kärsiä ähkystä kirjan sokeristen tekstien ääressä. Parhaimmillaan tekstit ovat pieninä palasina makusteltuina. Laura Kuivalahti Multikultin puolesta ja sitä vastaan kenan malik: monikulttuurisuus (niin & näin) Kenan Malikin poleeminen teos on mielenkiintoinen puheenvuoro monikulttuurisuudesta. Malik tarkastelee monikulttuurisuutta ilmiönä kriittisesti, mikä kerrankin tarkoittaa ihan oikeaa kritiikkiä, eikä termin käyttämistä tekosyynä julistaa muukalaisvihamielistä propagandaa. Malikin mukaan monikulttuurisiin yhteiskuntiin liittyvät sosiaaliset ja kulttuurilliset kysymykset ymmärretään liian suppeasti: ääritapauksissa terroristi-islamistien koetaan edustavan epätodellista, homogeenista islamilaista kulttuuria. Myös poliittinen korrektius ja yhteiskunnallisen keskustelun rajoittaminen saavat Malikilta tyrmäyksen. Malik pitääkin mahdollisimman laajaa sananvapautta elintärkeänä nyky-yhteiskunnassa. Teoksen voima piilee siinä, että se kykenee ylittämään nykyisen paikallaan junnaavan maahanmuuttokeskustelun poterot ja esittämään siitä omaperäisiä näkemyksiä. Paavo Kässi Uusivirran pop-taivas olavi uusivirta: olavi (johanna) Olavi Uusivirran ensimmäisten levyjen viehätys perustui nuoren aikuisen samaistuttavaan kasvukipuiluun. Nyt Olavi Uusivirta on kuitenkin 32-vuotias, eikä nuoruustangoa voi tanssia loputtomiin. Uusivirran edellinen albumi Ikuiset lapset oli kasarihenkinen tyylipastissi. Levy oli hyvä, vaikkei se kuulostanutkaan enää niin vilpittömältä ja välittömältä kuin Uusivirralta olisi voinut toivoa. Oma ääni uhkasi hukkua lainamaneereiden melskeeseen. Uusivirran seitsemäs albumi, ytimekkäästi nimetty Olavi, on onneksi erinomainen tekele. Nuoruus ei tule takaisin, mutta kepämpi ja aidosti iloinen aikuisuuskin kuulostaa hyvältä. Myös melankolinen ote on tarvittaessa tallella, kuten kertosäkeellään täydellisyyttä hipova Toinen osoittaa. Arimo Kerkelä Street Life, Foxy Brownin Letter to the Firm ja muu soundtrack saa musiikillisesti lahjattomankin katselijan toivomaan, että rytmin voisi oppia vielä vanhemmallakin iällä. Miksei peruskoulun musiikkitunneilla käsitelty musiikkia tätä kautta? Olisin ehkä itsekin oppinut soittamaan edes jotain instrumenttia. Kyseessä on Tarantinon aliarvostetuin elokuva. Tuttuun tapaan mukana on väkivaltaa, huumeita ja härskiä huumoria. neljäs elokuva alkaa ja oma henkilökohtainen ennätys peräkkäisten filmien katsomisessa on saavutettu! Pitsa on melkein syöty, mutta onneksi olin ennalta viisas ja varasin mukaan reilusti muuta naposteltavaa ja kurkun kostuketta. Huh huh. Seuraavana vuorossa Kill Bill, osat yksi ja kaksi. Pelkäsin tätä osuutta jo ennen leffamaratonin alkua, koska olen aina pitänyt kyseisiä elokuvia aivan liian pöhöttyneinä ja yliampuvina. Ehkäpä näen leffat kuitenkin uusin silmin, kun takana on jo yli kuusi tuntia Tarantinoa. Katsotaan miten käy! Four hours later... Yli neljän tunnin miekkataistelujen, monologien ja sekavan leikkaustyön jälkeen joudun toteamaan, että alkuperäinen arvioni Kill Bill -elokuvista piti täysin paikkansa. Kill Bill on Tarantinon huonoin elokuva, ei siitä pääse mihinkään. Ymmärrän, että teoksen on tarkoituskin olla väkivallassan ja toimintakohtauksissaan yliampuva, mutta jokin raja siinäkin pitäisi olla. Mieleeni alkaa hiipua epäilys, että maratonin alkuperäistä ideaa ei mietitty riittävän perusteellisesti. Moneltakohan aura-autonkuljettajan täytyy herätä? Varmaan tosi aikaisin. death proof on todennäköisesti vähiten tunnettu Tarantinon elokuvista. Hetkinen, kirjoitinko saman lauseen jo aiemmin? En varmaankaan. Eli, Death Proof. Tämä pätkä opettaa katsojalleen kolme asiaa: Yksi, Tarantinolla on paha jalkafetissi. Kaksi, hyvän dialogin kirjoittaminen on erittäin vaikeaa. Kolme, elokuva kannattaa katsoa oikeastaan vain lopun takaa-ajokohtauksen ja auton konepellillä suoritetun stuntin takia. Joo, myönnetään. Tuo kolmas kohta ei sinällään opeta kenellekään yhtään mitään, eikä näin ollen sovi listaukseen. Mutta menköön. Ymmärrät varmasti mitä tarkoitin. enää kaksi leffaa jäljellä ennen elokuvateatteria. Kunniattomat paskiaiset ja Django Unchained vievät Tarantinon elokuvat uuteen ja kantaaottavampaan suuntaan. Ohjaaja on etenkin viime vuosina ollut aktiivinen kommentoija liittyen Yhdysvaltojen sosiaalipolitiikkaan ja yhteiskunnallisesti polttaviin kysymyksiin, ja tämä näkyy myös miehen elokuvissa. Kunniattomat paskiaiset toi aikanaan suuren yleisön tietoisuuteen Christoph Waltzin, jonka eleetön näytteleminen sopii loistavasti moraalisesti välinpitämättömien hahmojen esittämiseen. Lisäksi miehen kielitaitoa voi vaan ihailla. Nippelitietona mainittakoon, että elokuva oli viikon päässä siitä, että sitä ei olisi koskaan kuvattu. Ohjaaja ja tuottaja eivät tahtoneet löytää oikeaa näyttelijää esittämään kielineroa natsiupseeria. Enter, Christoph Waltz. alan olla piipussa, joten todetaan lyhyesti, että Django on hyvä elokuva. Voin suositella. melkein vuorokausi myöhemmin… Ja näin päästään uusimpaan Tarantino-elokuvaan. Hateful Eight tuo jälleen valkokankaalle ohjaajan luottonäyttelijöitä, jotka keskustelevat keskenään aikansa, kunnes päästään väkivaltaan. Toki keskustelua jatketaan myös väkivallan lomassa. Elokuva on visuaalisesti kaunis teos, mikä on selkeä muutos varhaisempiin elokuviin. Toki leffateatterin laajakangas luo paremmat puitteet visuaalisuudelle. Toisaalta dialogi on ottanut askeleita taaksepäin Reservoir Dogsin ajoista. en tunne tarvetta arkisen syvällisille keskusteluille tai koe houkutusta päämäärättömälle ammuskelulle. Enkä myöskään aio hankkia samuraimiekkaa. Naisten jalat sopivat edelleen mielestäni parhaiten kävelyyn. Mutta pidän edelleen Tarantinoa erittäin lahjakkaana ohjaajana. Ehkäpä jo muutaman vuoden kuluttua pystyn katsomaan miehen seuraavan elokuvan ilman hermoromahdusta. On lauantai-ilta ja lähden nyt haahuilemaan Jyväsjärven rantaraitille. Mitähän siinä Pulp Fictionin salkussa oli? Kill Bill on TaranTinon huonoin eloKuva, ei siiTä pääse mihinKään.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 Ma 18.4. Juustoinen linssikeitto* Sitruunainen turskaleike, jugurttikastike* Uunimakkara Lihakeitto Ti 19.4. Porkkanaohukaiset* Kebabkiusaus Broilerkookoskeitto* Ke 20.4. Kukkakaalilasagnette Kalamurekepihvi* Mangobroilerkastike* To 21.4. Papukiusaus Kalaa sitruunakastikkeessa* Kinkkukastike, spagetti* Pe 22.4. Kasvispizza* Currykala* Kalkkunaleike (Gordon Bleu) Ma 11.4. Maa-artisokkakeitto* Sitruunasei* Lindströminpihvi Ti 12.4. Kasvispyörykät Tonnikalatortillat* Tulinen lihapata* Ke 13.4. Feta-pinaattipiirakka Lohikiusaus* Mausteinen broilerpata* To 14.4. Herkkusieni-kasvisrisotto* Broilerpyörykät Makaronilaatikko* Pe 15.4. Kasviskastike, spagetti* Chilikala Jauhelihakastike, spagetti* Ma 4.4. Pinaattikeitto* Lohi-pastavuoka* Broilerjuustokebakot Ti 5.4. Juuresratatouille* Rapeat kalapihvit Burgundin lihapata* Ke 6.4. Karibialaiset kasvispihvit Kalagratiini* Barbequekalkkunakastike* To 7.4. Kesäkurpitsa-tomaattivuoka* Lohikeitto* Kaalikääryleet Pe 8.4. Quornwokki* Keitetyt nakit, perunasose Paella* Ma 28.3. Pääsiäispäivä Ilokivi suljettu Ti 29.3. Kasvislinssikastike* Mantelikala* Riistapyörykät Ke 30.3. Tomaatti-sipulipiirakka* Puna-ahvenpyörykät Chili con carne* To 31.3. Meksikolainen kasvisrisotto* Värikäs uunikala* Jauhelihapihvi, kermapippurikastike Pe 1.4. Punajuuri-aurajuustokiusaus Matruusin kala* Curry-porsaskastike* iloKiven ruoKalisTa 28.3.-22.4. vKo 16 vKo 15 vKo 14 vKo 13 KOAS Opiskelijan koti on Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö sr Kauppakatu 11 A, 40100 Jyväskylä Puh. 029 180 4444, asiakaspalvelu@koas.fi www.koas.fi AsuntoJen PohJAKuvAt, hinnAt JA hAKeminen: www.koas.fi löydät meidät myös www.facebook.com/koas.fb Twitterissä ja Instagramissa @KOASJyvaskyla Asuntomme on suunniteltu opiskelijoille! Koasilla kaikki asumismenot sisältyvät vuokraan; sähkö, vesi, tietoverkko ja pesutupa. vuokrataso on edullinen. lisäksi asunnoissa on nopeat tietoliikenneyhteydet. haettavana on yksiöitä, soluasuntoja ja perheasuntoja. Matkalla kotiin Huoletonta vuokra-asumista kaikkiin elämäntilanteisiin ? / avarakodit #matkallakotiin Tutustu kohteisiin www.avara.fi
Kasvo 23 Jyväskylän Ylioppilaslehti 4/2016 teksti Eva Kottonen kuva Jaakko Kinnunen ”Valmistuin JyVäskylän yliopistosta ruotsin ja englannin opettajaksi vuonna 2003. Sen jälkeen työskentelin ruotsin opettajana kymmenisen vuotta, mutta viime syksystä lähtien olen ollut täysipäiväinen yrittäjä. Tittelini on livekuvittaja. Tarjoan livekuvitusta ja visualisointia erilaisiin tapahtumiin ja seminaareihin. Tiivistän puhujan ydinsanoman kuviksi tabletillani reaaliajassa. Puhujan puhuessa yleisö voi siis samalla seurata työskentelyäni kankaalle heijastettuna. Tilaisuuden jälkeen toimeksiantajalle jää käytettäväksi kuvallinen tiivistelmä päivän teemasta, johon on helppo palata ja jota voi helposti jakaa elektronisessa muodossa. Oman yritykseni tarina lähti liikkeelle siitä, kun aloin julkaista omia sarjakuviani kieltenopettajan arjesta ensin Facebookissa, mutta random-kaveripyyntöjen lisääntyessä suosion myötä sirryin blogiin. Lisäksi vierustoverini erilaisissa seminaareissa alkoivat pyydellä minulta kopioita piirtämistäni muistiinpanoista, ne kun tiivistivät kulloisenkin asian niin hyvin. Ensimmäinen livekuvituskeikkani oli JAMKin avajaisissa 2010. Tarjouspyyntö tuli sosiaalisen median kautta. Keikan tein ilman elektronisia apuvälineitä suurelle kankaalle todellisessa Kylli-Täti -hengessä siis. Seuraavalle keikalle vaadin IPadin. Siitä eteenpäin kuvien jakaminen helpottui, kun aloin tehdä niitä suoraan sähköiseen muotoon tabletilla. Toden teolla livekuvitusurani lähti nousuun Nordic Business Forumin myötä syksyllä 2011: olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi autonkuljettajaksi tapahtumaan, mutta kun järjestäjät huomasivat autokuskikoulutuksesta tekemäni muistiinpanot, pääsinkin saman tien eturiviin kuvittamaan kaikki esitykset. Siitä lähtien olen istunut eturivissä livekuvittamassa jokaisessa Nordic Business Forumissa, ja sinne olen menossa myös tänä vuonna. NBF on myös tärkeä markkinointikanava, se on avannut ovet livekuvittamaan monia muitakin businesstapahtumia. Asiakkaisiini lukeutuvat myös monet kunnat, kaupungit ja organisaatiot, mukaan lukien esimerkiksi Jyväskylän yliopisto, Verohallinto ja Varma. Asiakkaita on tullut myös ulkomailta, muun muassa Hollannista ja Ruotsista. Olen viihtynyt Jyväskylässä hyvin, vaikka pohjalaisuus ei minusta koskaan häviä. Pohjanmaalta muuttaneelle Jyväskylän mäkiin tottuminen on vienyt aikansa, ja lapsille saa koko ajan olla muistuttamassa, että pitää sanoa ’meirän’, ei ’meidän’.” linda saukko-Rauta z z Livekuvittaja,zpiirtäjä. z z KotoisinzYlistarosta,zasuuzJyväskylässäzperheineen. z z OmazyrityszTmizRedanredanzvuodestaz2011. z z BlogizSaukonztaivaspaikkazosoitteessazz saukkorauta.wordpress.com kuVittaJa. Linda Saukko-Raudalla on vakiopaikka Nordic Business Forumin eturivissä. Hän livekuvittaa, eli tiivistää puhujan sanoman tabletillaan kuviksi reaaliajassa erilaisissa tapahtumissa ja seminaareissa.
Ilo isosta buffet-pöydästä! Yli 30 vaihtoehtoa. Syö ja juo juuri niin paljon kuin Sinä haluat! Opiskelijakortilla 10 % buffetin ja jäätelön normaalihinnasta rax.fi opiskelija_112x160.indd 1 22.2.2015 16:36:59 Kysy opiskelija-alen nusta! Mini-Laukku myös Facebookissa K-S suurin laukkukauppa