Sivu 11 Upeita pääsiäismunia strasseista ja helmistä. ANTTI KIITOS! Koko kampanjaväelle, tukijoille, lahjottaneille, mukana olleille ja äänestäneille! VUOLANNE KIITOS SYDÄMELLINEN KIITOS, KUN VÄLITÄT. Vaalisivut 6-9 PÄÄSIÄINEN P Helmiä, paljetteja, strasseja, näyttäviä nappeja, nauhoja, kaulaja ranneketjun pätkiä, simpukoita, kangasta, turkista, mitä vain, mitä materiaaliksi löytää. Mainoksen maksoi Kristiina Salosen tukiryhmä. Viljanen pääsi läpi 2167 äänen potilla Kristiina Salosen ja Krista Kiurun vanavedessä. Maistatus Puuvillan Citymarketissa 10.5.2019 Heidi Viljanen ponkaisi eduskuntaan ensi yrittämällä YLLÄTTÄJÄ P Ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla ollut Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heidi Viljanen teki sunnuntai-iltana tuloksen, jota moni ei osannut odottaa. Niistä on tehty porilaisen Seija Mäkelän koristeelliset ja värikylläiset pääsiäismunat, joita voi ihailla Asuntomaailman näyteikkunassa Yrjönkatu 19:ssä huhtikuun loppuun saakka. Paulan Pidot Perinteinen herkkupöytämme LAUANTAISIN JA SUNNUNTAISIN klo 12-15 la 16 E , su 20 E NYT MYÖS MAANANTAISIN klo 11-14 lounas 11 E Kallontie 4, Mäntyluoto • 0500 898 772 käynti Satamakadun puolelta Palvelemme tilauksesta ryhmäruokailijoita myös muina aikoina. On ollut hienoa tutustua muihin ehdokkaisiin ja heidän tukijoukkoihinsa sekä niihin lukemattomiin puolueosastojen aktiiveihin, jotka ovat järjestäneet erilaisia tilaisuuksia meille ehdokkaille ja näin olleet olennainen osa yhteistä kampanjaamme, kiittelee Viljanen. vuosikerta • 1,50€ Keskiviikko 17. Sydämellinen kiitos luottamuksestanne! Kristiina Salonen Kansanedustajasi www.rauta-riihimaki.fi, myynti@oriihimaki.fi Rauta-Riihimäki, Vesterinkuja 8, Pomarkku, 02-541 1880 ma-pe 8.30-17.00, la 8.30-14.00 Pituus 416cm Leveys 140cm Paino 75 kg Airot sisältyvät hintaan Rajoitettu erä 949,Soutuvene Taimen 420 Hyvinvointia ja makua Suomen puhtaasta luonnosta yrttipaja.fi Nyt saatavilla Porin Prismoista, Herkusta ja Life-myymälöistä. • New Holland varaosat suoraan varastosta. töksen ehdokkuudesta pitkän harkinnan jälkeen ja lupasin tehdä kaikkeni SDP:n vaalimenestyksen eteen. Tein viime elokuussa pään Heidi Viljasen isä Markku Lahtonen kaappasi tyttärensä halaukseen vaalituloksen selvittyä. Pohjois-Satakunta on keskustan ja perussuomalaisten vankkaa kannatusaluetta ja Kankaanpäässä on viimeksi juhlittu paikkakunnan demarikansanedustajaa vuoden 1975 vaaleissa, kun Pentti Rajala valittiin eduskuntaan. huhtikuuta 2019 Maatalouskoneiden huolto ja varaosat 044 563 1780 Varaosat 040 749 9742 www.chm.fi • Korjaamotoimintaa yli 15 v kokemuksella. NP 1 Ite lla O yj N:o 15 • 113. • Toimimme myös maahantuojana Carraro, Dana, Spicer akseleiden varaosille. Nyt olo on nöyrä ja kiitollinen, se tuen ja kannustuksen määrä, jota olen saanut, on aivan uskomaton, kertoo Viljanen
SDP:n puoluehallitus joutuu vakavien keskustelujen saattamana tekemään päätöksiä. Kunnallisjräjestön puheenjohtajana olen tyytyväinen lopputulokseen, nostimme Porissa kannatustamme 2,1 %. Vaalituloksen selvittyä alkavat vaikeat hallitusneuvottelut. Toverit, tämä ei tähän lopu – nimittäin vaalityö. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Vaaleissa jännitysnäytelmä, joka päättyi hyvin Tätä kirjoitettaessan i on maanantain aamuyö. Teidän äänillänne tämä pystyttiin toteuttamaan. Tulos osoittaa, että minäkin olen nainen paikallaan, Kansanedustaja Krista Kiuru Satakunnan Kansalle vaalitunnelmistaan. huhtikuuta 2019 2 Otamme kantaa Satakuntalainen sosialidemokraattinen sanomalehti • Perustettu 1906 • Päätoimittaja Maarit Kautto Pääkirjoitus Porissa 17. Keskutapuolueen suurtappion jakoivat voitollisesti SDP kuudella lisäpaikalla, Vihreät viidellä paikalla ja Kokoomus sekä Perussuomalaiset yhdellä paikalla. Vaalit ovat joukkuelaji, ensin pitää kerätä äänet yhteiseen laariin, ennen kun voidaan katsoa, ketkä pääsevät läpi. Toivon, että näissäkin päätösksenteoissa kuullaan SDP:n järjestökenttää. Täällä meillä demarit palasivat kolmen kansanedustajan puolueeksi. Meillä Satakunnassa SDP suurista puolueista nosti kannatustaan 25,2 % eli viime vaaleista 2,6 %. Ei ymmärtänyt. dem. huhtikuuta 2019 Häm-vitsit Sanottua Lehdistä luettua Kolumni esa.wahlman@gmail.com Esa J. Viesti oli yhteinen ja yhteispeli sujui. SDP:n puoluejohdolla ja puheenjohtaja Antti Rinteellä ei tule olemaan helpot oltavat hallitustunnusteluja aloittaessaan. Maamme poliittinen kenttä on muuttunut sellaiseksi, että meillä on neljä puoluetta melkein samoilla kalkkiviivoilla. Kovan kamppailun kävi Heidi Viljanen, joka voitti loppukiriväännöissä keskustalaisen Mikko Uusitalon. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) luotti liian pitkään siihen, että kansa ymmärtää hallituksen saavutukset työpaikkojen luonnissa ja valtiontalouden tervehdyttämisessä. Meille näyttäisi olevan tulossa Heidi Viljasen muodossa loistava kaappaus Kankaanpäästä. Juuri nyt puolueen ei kannata jäädä miettimään sitä, miksi tulos kiistatta oli huono odotuksiin verrattuna eikä sitä, miksi gallupjohtajan asema jälleen kerran suli olemattomiin. Minkälaiseksi uusi hallitus tulee muodostumaan. Tämän vaikean tehtävän joutuu ottamaan harteilleen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Juhlapuhujana on EU-vaaliehdokas Eero Heinäluoma. Toinen merkittävä voittaja oli Vihreät 4,6 % kannatuksen lisäyksellä. Hallituksen kompurointi sotessa ja aktiivimallissa sekä kolme hallituskriisiä jäivät paremmin kansan muistiin. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne Helsingin Sanomille tulevista hallitusneuvotteluista. Sen vuoksi meidän sosialidemokraattien on saatava Suomesta päteviä edustajia valvomaan maamme etuja. Kiitos vielä kaikille vaalityöntekijöille, ehdokkaille ja äänestäjille. Demariehdokkaat näkyivät laajasti kentällä ja sosiaalisessa mediassa ja puhuivat vahvasti muutoksesta. Eurooppavaalit painavat päälle ja ne pidetään 26.5.2019. Vaalien kahdelle suurimmalle puolueelle näytti kertyvän vain noin 80 edustajanpaikkaa. Kaikki muut suurimmat puolueet menettivät kannatustaan: Keskustapuolue 3,9 %, joka tiesi yhden kansanedustajapaikan menetystä ja juuri nimenomaan SDP:lle. Suomesta tulee EU:n puheenjohtajamaa heinäkuun alussa ja olisi kestämätön ajatus, ettei Suomessa tuolloin olisi toimintakykyistä hallitusta. Keskiviikko 17. Satakunta jatkaa vahvana demarimaakuntana. Hallituksen muodostamista vaikeuttaa lisäksi se, että sekä Antti Rinne (sd) että Petteri Orpo (kok) ovat vaalien alla todenneet, että hallitusyhteistyö Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kanssa tuskin tulee kysymykseen. Vaalikampanjoiden aikana kolmen suurimman puolueen päättävien elinten toimijoille on tehty kyselyitä mieluisista hallituskumppaneista. Halusin tietää eduskuntavaalien lopullisen tuloksen ennen kuin kirjoitan ja analysoin lopputulosta. Taktisesti veto oli hyvä. Vaalien jälkeen toiveet mahdollisista kumppaneista voi jättää taka-alalle. Valtakunnan kärki on äärimmäisen tasainen, mikään puolue ei yltänyt yli 20 prosentin kannatuksen ja erot kolmen suurimman, SDP:n, perussuomalaisten ja kokoomuksen välillä ovat hiuksenhienoja. Satakunnan demareiden puheenjohtaja Harri Lehtonen Satakunnan Kansalle vaalituloksesta ja kolmannesta paikasta. Sosialidemokraateilla ei ole halukkuutta istua samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa, eikä yhteistyöstä kokoomuksen kanssa ole kenelläkään kovin hyviä muistoja. Ideologiat ovat erilaisia ja niitä on vaikea sovittaa toisiinsa nähden. EU:ssa on erittäin tärkeitä asioita, joita Iso-Britania aiheuttaa koko Euroopalle ja myös Suomelle. Siksi onkin toivottava SDP:lle ja Rinteelle menestystä. Ennakoin, että Keskustapuolue ei lähde hallitukseen näin suuren tappion jälkeen. Keskusta oli isoin kärsijä, ja otti takkiinsa koko epäonnistuneen hallituskauden. Kokoomukseen ei jäänyt naarmuakaan. Onnittelut Kristiinalle, Kristalle ja Heidille. Enemmistöhallituksen muodostamiseen tarvitaan useampia puolueita kuin neljä vuotta sitten, kun hallitus saatiin aikaan kolmella puolueella. Tulevalla vaalikaudella tehdään pitkälle tulevaisuuteen luotaavia päätöksiä. Politiikassa pelataan mielikuvilla, ei niinkään teoilla. Eduskunta?enemmistö eli yli sata paikkaa näyttäisi jäävän kauas. Perussuomalaisten nousu kohti vaalipäivää oli ällistyttävän kova ja kokoomus hallituspuolueena piti asemansa. Emme aivan päässeet Perussuomalaisten ohitse, ääniero jäi 0,8 %. Muuttuneesta tilanteesta seuraa se, että hallitusneuvottelut todennäköisesti vaikeutuvat. Toverit Satakunnassa muistakaa kunnallisjärjestömme vappujuhla Porin torilla 1.5.2019 klo 11.00. Molemmat muuten ovat Kankaanpäästä. Wahlman Kirjoittaja on Porin sos. Vappu lähestyy. Kampanja oli positiivinen eikä keskittynyt muiden puolueiden moittimiseen vaan omaan peliin.Tämä työ toi mukanaan ihmisten luottamuksen ja päätöksen äänestää demareita. Siksi täytyy toivoa edustajillemme yli puoluerajojen onnea, viisautta ja jaksamista arvokkaassa tehtävässään.. Vanha hokema ”vaalitulos ratkaisee” pitää edelleen jossain määrin paikkansa.” Ilta-Sanomat analysoi pääkirjoituksessaan keskustan tilannetta: ”Keskustalle eduskuntavaalit 2019 muodostui synkäksi kor pivaellukseksi hallituskamareista rökäletappioon. Se tuntuu puolueen politiikanteossa tulevana vaalikautena sekä puolueen taloudessa. En halua etukäteen määritellä neuvottelua vaikeaksi tai eivaikeaksi. Porin Sos.Dem. Olen perusluonteeltani optimistinen ihminen, ja olen istunut neuvottelupöydissä ison osa työuraani. Suurin häviäjä oli Keskustapuolue, jolle tuli kuuluisa häviöjytky, –18 paikkaa. Nyt taidetaan tarvita ainakin neljä puoluetta. Mutta kansanedustajapaikkaa ei vieläkään irronnut. Perussuomalaisten ja Kokoomuksen molempien kannatus viime vaaleihin nähden putosi 0,9 %. Kunnallisjärjestön ja järjestökenttämme tulee valmistautua näihinkin vaaleihin ja viedä SDP voittoon. Tosi hyvältä tuntuu. SDP asettaa kaikille puolueille samat kysymykset koskien hallituksen muodostamista ja toiveissa olisi saada hallitus muodostettua mahdollisimman nopeasti. Satakuntalaiset kansanedustajat ovat isojen asioiden edessä. Sipilä yritti palauttaa puolueensa kannatuksen nousuun hajottamalla hallituksensa kolme viikkoa ennen vaaleja. Silti näin ei todennäköisesti käy, vaan asiasisältöjen lisäksi toukokuun EU-vaalit saatavat sekoittaa tilannetta. Loistavan tuloksen meillä Satakunnassa tekivät kansanedustajat Kristiina Salonen ja Krista Kiuru. Tiukalle veti koko maata ajatellen. Työ onnistui todella hyvin ja siitä on kiittäminen ehdokkaita ja heidän tukijoukkojaan. Tämä on jo neljäs kausi peräkkäin eduskunnassa. Helsingin Sanomat pohtii pääkirjoituksessaan tulevia hallitusneuvotteluja: ”Ensimmäistä kertaa Suomessa ollaan tilanteessa, jossa suurinkaan puolue ei pääse edes 20 prosentin ääniosuuteen. Se vain tuli liian myöhään.” Joukkuepelillä kolmas paikka H arvoin on nähty näiden vaalien kaltaista jännitysnäytelmää
Äänioikeuttaan vaaleissa käytti noin 12,1 prosenttia jäsenistöstä. Liittokokouksen osallistujien keski-ikä on 44 vuotta, joka vastaa hyvin myös liiton jäsenrakennetta keskiarvoltaan. Toimitus valikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit. Lähihoitajakoulutus antaa hyvät valmiudet toimia kaikkialla sosiaalija terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla. YH-Asunnot Oy on rakennusalalla toimiva rakennuttaja. Kylmän lisäksi jatkuva nälkä vaivasi. En siis ollenkaan tiedä kauanko joudun olemaan tässä laitoksessa. Metsänomistajan kannattaa jo metsän terveyden nimissä jättää harvennusten yhteydessä kasvamaan myös lehtipuita ja säästää lahopuut. Liittokokouksen tulos kuvastaa kohtuullisen hyvin liiton jäsenistön rakennetta. Lähihoitajien työnkuvaan kuuluu esimerkiksi lääkehoito, joka tarkoittaa paitsi lääkkeenjakoa myös lääkehoidon vaikutusten seurantaa ja muutoksiin puuttumista. Yhtiöön eivät päde samat lainalaisuudet kuin Porin kaupungin julkiseen sektoriin, jonka palvelutuotannot rahoitetaan verotuotoilla. Mitään kuulustelua ei ole vielä tähän asti pidetty minun kanssani. Keskiviikko 17. Koska olen hyvin huolissani näistä pienistä ja kauniista tiaisista, aion tänä keväänä ripustella metsään tällaisia pönttöjä, ja kerron tämän vinkkinä muillekin. Tilannetta pahensi, ettei muutoksen aikana sellejä kolmeen vuorokauteen lämmitetty. Nuorin valittu edustaja on 21-vuotias ja vanhin 64-vuotias. YH-Asuntojen lainakanta on 48 miljoonaa euroa ja tase peräti 77 miljoonaa euroa. Hoitajat joutuvat tekemään monta kertaa päivässä ihmisten terveyteen liittyviä päätöksiä häiriöisessä ympäristössä. Jorma Heinonen, Laitila jorma.heinonen@hotmail.com Lähihoitajakoulutukseen saatava pakolliset soveltuvuuskokeet totyössä asiakas kohdataan yksilönä, eettisesti ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Syynä on mitä ilmeisimmin pesäpaikkojen puute. ”Historia on sallinut meidän nähdä ihmiskunnan merkillisimmän ajanjakson” Eetun omat mahdollisuudet selviytyä voittajien kostolta olivat jokseenkin olemattomat. Lähihoitajan työ on vaativaa, eivätkä kaikki sovellu sosiaalija terveystai kasvatusalalle. Eetulla oli yllään villaiset alusvaatteet, villapaita, hyvä turkki ja huopasaappaat. Moottorisahan lastu on myös sopivan kokoista pöntön täytteeksi, hienojakoinen sahanpuru sen sijaan ei tähän tarkoitukseen sovellu. Näihin lajeihin kuuluvat mm. Kokeilin silloin tuota konstia ja sain hömötiaisen pesimään pöntössäni. Tämä varmasti vahvistaa tekemäämme edunvalvontaa palvelualoilla, toteaa Selin. Kirjoita lyhyesti, mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Ne otettiin pois ja tilalle annettiin ohuet liinaiset alusvaatteet sekä päällysvaatteeksi raidallinen pumpulinen vangin kesäpuku ja puukengät. Majoitusja ravitsemusalalta edustajia on 25 prosenttia ja kiinteistöpalvelualalta 13 prosenttia. Liiketaloudelliseen Enemmistö PAMin liittokokouksen päättäjistä uusia VALINNAT P Palvelualojen ammattiliitto PAMin vaaleissa valittiin 373 edustajaa Helsingissä kesäkuussa pidettävään liittokokoukseen. Sodan aiheuttama katkera viha näkyi vankien hoidossa. Koulutus on pidettävä laadukkaana myös jatkossa. Se myös ehkäisee syrjäytymistä. SuPerin mukaan kokeista on tultava pakollisia kaikille koulutuksen järjestäjille. Terveyteni ja mielialani on hyvä ja levollinen, kun tiedän, että en ole syyllinen, niin omatuntoni on rauhallinen. Hömöja töyhtötiainen ovat kolopesijöitä, mutta ne eivät pesi pöntöissä eivätkä kolopuissa, varsinkaan hömötiainen, vaan haluavat itse kovertaa pesäkolonsa lahoon puuhun. Sieltä hän kirjoitti vaimolleen Idalle: ”Tietänette siellä jo sanomalehdistön kautta, että olen jo toista viikkoa ollut vangittuna. Jos haluat käyttää nimimerkkiä, laita silti yhteystietosi mukaan. tiaiset ja tikat. Tässä liittokokouksessa erityisesti nuoret äänestivät aikaisempaa aktiivisemmin sekä keräsivät aikaisempaa suurempia äänimääriä ehdokkaina, joka osaltaan vaikuttaa edustajien vaihtuvuuteen, PAMin puheenjohtaja Ann Selin kommentoi vaalitulosta. Operatiivinen johto ja hallitus, jossa on myös kokoomuksen ja keskustan edustajat, ovat kannattavan liiketoiminnan osaajia. Ihmisten sairauksien, kuolemanpelon ja ikääntymisen kohtaaminen ei myöskään saa ahdistaa hoitajaa. Siihen saakka vangit olivat saaneet pitää omat vaatteensa. Jotta metsä pysyisi terveenä, olisi tiaisja tikkakantojen oltava vahvoja. 50.000 euroa. Käsittämätöntä on, että pelinpolitiikalla kerätään irtopisteitä yhteisen hyvän kustannuksella! Onko seuraavan erityistilintarkastuksen kohde Porin kaupungin sataprosenttisesti omistama Pori Energia Oy, jonka hallitusta johtaa kokoomuksen edustaja. Vasta syyskuussa alkanee oikeudenkäynti kanssamme. Saa nähdä sitten, mitä valeita tuodaankaan syykseni oikeudenkäynnissä. Vielä hän jaksoi kirjoittaa. Sörnäisten kuritushuoneessa vankilan olot olivat kurjat. huhtikuuta 2019 3 Politiikka & Mielipide Mielipide P Toimitus julkaisee tällä sivulla lukijoidensa kirjoituksia ja mielipiteitä. Siinä yhtiö on onnistunut erinomaisesti, kun katsotaan viime tilikauden tunnuslukuja. Kaupan alan työntekijöitä valittiin 53 prosenttia edustajista ja he muodostavat edelleen liittokokouksen suurimman ryhmän. Satakunnasta valittiin 17 edustajaa: Helena Munukka, Marko Koski, Riikka Salminen, Kaisa Mäenpää, Teppo Peltola, Sami Viitasaari, Sari Pihlajaniemi, Katja Raittinen, MarjaLiisa Hakola, Marja Alppi, Johanna Rimpelä, Leena Punkari, Tanja Laine, Jouko Suominen, Ana Maria Broscoi, Laura Jalava ja Juha Pajukoski. Aktiivisimmin äänestettiin Kainuun vaalipiirissä.. Sähköposti: ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Verkkosivujen kautta: www.uusiaika-lehti.fi Kirjeposti: Uusi Aika, Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori. Tällaisissa vaatteissa vankien piti suorittaa jopa päivittäiset kävelykierrokset, vaikka ulkona oli pakkasta lähimain kaksikymmentä astetta. Kommunisteista kokoomukseen ja kaikki samassa veneessä, sanoi Veikko Vennamo aikoinaan. Liittokokouksessa on eri aloilta aikaisempaa tasaisemmin edustajia päättämässä liiton asioista. Tämä kertoo siitä, että tilinpäätöstiedot ovat olleet ristiriidattomia, koska tilinpäätökset on vahvistettu ja vastuuvapaudet myönnetty. Puiden väitettiin loppuneen. Kokeista ei kuitenkaan ole vielä tulossa pakollisia, vaan niiden käyttö jää oppilaitosten harkinnan varaan. Opetusja kulttuuriministeriö on päättänyt palauttaa karsivan pääsytai soveltuvuuskokeen lähihoitajakoulutuksen opiskelijavalintoihin. Hoitaminen vaatii vankkaa ammattitaitoa ja hoitotyöhön sopivia ominaisuuksia. Uusien liittokokousedustajien määrä vastaa hyvin palvelualojen tilannetta, jossa ihmiset vaihtavat työpaikkaansa yleisemmin kuin muilla aloilla. Olen tähän asti ollut esikunnan tiedustelulaitoksessa. Kirjeessään Väinö Tannerille Eetu kirjoitti: ”Pata kiehuu nyt, ja me olemme pieniä kokkipoikia – kokkipoikia, jotka poltimme peukalomme, mutta olkaamme kutsumuksestamme ylpeitä ja kiittäkäämme historiaa siitä, että se on sallinut meidän nähdä ihmiskunnan merkillisimmän ajanjakson.” Kääntämässä kävijät kaivamaan Vain saasteet, luonnon raiskiot edesmenneet järvet, salot kiitokseksi jää kun kaivosjätti jättää mylläämänsä maan ja voitot sinne siirtää jonne verottajakaan ei yllä kourallaan Tero Kitinen P Eläimet, alkuasukkaat siirtyköön syrjään kun iäisyyksien muovaama maa ylös käännetään Maan kalliin halvat raivaukset herrat hurjat vauhtiin saa köyhät kyykkyyn Metsänhoitajat vaarassa! P Puiden hyvinvointi on suurelta osin metsän tiaisten ja tikkojen varassa. Laadukas koulutus on yksi alan vetovoimatekijöistä palkan ja työolojen lisäksi. Edustuskulujen yhteissumma on n. Jos nämä linnut puuttuvat metsästä, on se vaarassa joutua tuhohyönteisten hyökkäysten kohteeksi. Onnistuminen on osaamista. Toinen tapa auttaa näitä tiaisia on viedä metsään lahoja lehtipuun runkoja tai ainakin nostaa ylös ja sitoa pystyasentoon maahan kaatuneita lahopuita. Hömöja töyhtötiaisen tulevaisuus näyttää nyt hyvin synkältä, koska nämä linnut ovat lyhytikäisiä ja metsiin ei lahoja lehtipuita muutamassa vuodessa saada pysäyttämään tiaisten määrän romahdusta. Kokeiden käyttöönotolle on myös varmistettava rahoitus. Tästä innostuneena ovat useat kokoomuksen ja keskustan kaupunginvaltuutetut vaatimassa yhtiöön tehtäväksi erityistilintarkastusta. Pahoin sairaalle Eetulle nämä kolme vuorokautta olivat todellista kidutusta. Ole sinäkin levollinen, kyllä uusi päivä vielä kaikki muuttaa voi! Terveisiä kaikille!” Ukko Kirjeenvaihdossa Eetu ja Ida käyttivät toisistaan nimiä ”Ukko ja Muija” Eetu Salin tuomittiin aluksi kuolemaan, mutta tuomio muuttui myöhemmin 10 vuoden kuritushuonerangaistukseksi. Porin YH-Asuntojen yleishyödyllisenä toiminta-ajatuksena on tuottaa porilaisille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Kun kaikista näistä tekijöistä huolehditaan, meillä on Suomessa jatkossakin riittävästi osaavia hoitajia, jotka huolehtivat kansalaisten hyvinvoinnista. Jos linnun saa pesimään pöntössä, niin pönttö kannattaa täyttää uudelleen seuraavinakin vuosina. Koulutuksen laatuun vaikuttaa myös lähiopetuksen määrä. Samalla ne rakentavat muille kolopesijöille pesäpaikkoja. Siihen meillä ei ole varaa. Työelämän luottamus valmistuvien hoitajien osaamiseen on pidettävä vahvana. Lähiopetus mahdollistaa vuorovaikutuksen, vertaistuen, asioiden kyseenalaistamisen ja sosiaalisten taitojen kehittämisen. Tällaisia puita enää harvoin näkee isopuustoisissakaan talousmetsissä. Jotta pieni tiainen kykenisi hennolla nokallaan puuta työstämään, on sen oltava hyvin laho ja pehmeä. Lasten, vanhusten ja muiden heikommassa asemassa olevien kanssa työskennellessä turvallisuus on kaikkein tärkein asia ja se on aina varmistettava. Vaikka Porin kaupunki omistaa kokonaan Porin YH-Asunnot Oy:n osakekannan, niin yhtiö on silti itsenäinen organisaatio. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vuoteen 2020 mennessä, mutta nykyisillä hakkuumäärillä tätä tavoitetta on mahdoton saavuttaa, koska hakkuut kohdistuvat suuripuustoisiin metsiin, joissa vanhan metsän monet uhanalaiset lintulajit taistelevat olemassaolostaan. Neuvostoliittoon Eetu ei koskaan edes ajatellutkaan paeta. Mielten tasaannuttua hän toivoi saavansa oikeudenmukaisemman kohtelun. Tällä hetkellä lähiopetusta on liian vähän, sillä sitä vähennettiin koulutusuudistuksen seurauksena. OTA KANTAA Yli sata vuotta tasa-arvon, demokratian ja yhteisvastuun puolesta Eetu Salinin kuolemasta 100 vuotta Pertti Rajala Kertomuksia Eetu Salinin elämästä. Juuri ilmestynyt tutkimus Suomen luonnonvaraisten eläinten määristä on hälyttävä! Metsän tiaisten määrä on puolittunut kymmenessä vuodessa. Aloille, joilla työskennellään heikommassa asemassa olevien kanssa, ei saa ohjata ketä tahansa. Suurimmat äänimäärät vaaleissa saivat kouvolalainen Piia Kyrö, helsinkiläinen Sini Heikkinen, oululainen Kimmo Alatalo, kajaanilainen Marjo Korhonen sekä espoolainen Heikki Laakkonen. Lintu luulee itse rakentavansa pesäkolon, kun se tyhjentää pönttöä näistä roskista. Luin lähes 40 vuotta sitten, että hömötiaisen voi puijata pesimään pöntössä täyttämällä pöntön lahopuupurulla tai pienillä lastuilla. Kaikilla ei ole samanlaisia valmiuksia itseopiskeluun. Tämä näyttää olevan joillekin Porin kaupunginvaltuuston edustajille tuntematon käsite! Miksi sitten tilintarkastajat ovat hyväksyneet YH-Asunnot Oy:n toimintakertomukset, tuloslaskelmat ja taseet vuosilta 2012-2015. Enää ei vankeja surmattu ilman tutkimusta ja oikeudenkäyntiä Eetu Salin päätyi aluksi tutkintovankeuteen. Liittokokouksen valituista edustajista naisia on 65,15 prosenttia. Pahin kiihko oli silloin jo ohitse. Metsän tiaisten ahdinkoa ei näillä pöntöillä voida ratkaista, mutta apu se on pienikin apu!Pystyssä olevia lahopuita ei kannata purun ottoon uhrata, mutta maahan kaatuneita lahopuita voi tähän hyödyntää. Jos koulutukseen otetaan alalle soveltumattomia, opetuksen taso laskee myös muilla opiskelijoilla. Kysely kertoo hoitajien vaativasta arjesta, joka on tiedonkäsittelykykyjä jatkuvasti kuormittavaa aivotyötä. Enemmistö valituista eli 57 prosenttia osallistuu liittokokoukseen ensimmäistä kertaa. Kari Pajula, Pori P Porin palveluliikelaitoksen entisen johtajan Kaj Kainulaisen virkarikosoikeudenkäynnissä puolustuksen asianajaja Manner esitti listat Porin YH-Asuntojen edustuskuluista vuosilta 2012-2015. Lehtipuut ovat soveliaimpia tähän tarkoitukseen ja koivu on erittäin hyvä, samoin haapa. Sanomalehdistä näkyy kaadettavan harva se päivä uusia syytöksiä niskaani. Hoitajan työhön kuuluu myös kuolevan potilaan ja omaisten kohtaaminen. Sittemmin minut siirrettäneen Sörnäisten kuristushuoneelle, koska siellä kuuluu olevan toisetkin kansanedustajat. Valituksi tulleiden ammattialajakauma vastaa aiempaa paremmin palvelualoja, kun vaalituloksen seurauksena kaupan alan edustajamäärä pienenee ja muiden alojen osuus kasvaa. Silja Paavola puheenjohtaja Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer P Työterveyslaitos selvitti SuPerin tilauksesta lähija perushoitajien aivokuormaa työssä. Saako farssi jatkumon. Toukokuun alkupuolella Eetu joutui lähtemään Helsinkiin, missä hänen onnistui piileskellä heinäkuun puoliväliin, ennen kuin tuli pidätetyksi. Yrittävät näköjään saada minut lopultakin vaarattomaksi yhteiskunnalle. HoiPorin YH-Asunnot Oy pelipolitiikan välineenä tulokseen vaikuttaa olennaisena seikkana edustaminen ja verkostoituminen kilpaileville markkinoille. Ainoa mahdollisuus oli yrittää piileskellä pahimman kiihkon ajan
Retki Suomen Huutokauppakeisarin huutokauppaan Uuraisiin perjantaina 10.5. klo 18.00 alkaen. ja ennakkoäänestys on15.21.4. Kahvia ym. tarkemmat tiedot ilm.taululta. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Ilmoitushintoihin lisätään 24%:n arvonlisävero. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Kirjoita mielipide www.uusiaika-lehti.fi. Eläkkeensaajat Porin seudun Eläkkeensaajat ry ja Meri-Porin yhdistykset Järjestävät EKL:n Satakunnan piirin kesäjuhlan 6. 2. Piirin kesäjuhlat to 6.6. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. JAKELUPÄIVYSTYS Jakeluhäiriön sattuessa ota yhteyttä: Porin alueella SK:n kantoalue Jakelupäivystys puh. Muistotilaisuudet, sidontatyöt UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI puh. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. mennessä TUL:n Porin toimistoon, Puh. mennessä TUL:n Porin toimistoon, puh. Yyterin Punainen tupa. Matka Uuraisiin Huutokauppakeisari Palsanmäen luokse. Kokouksia Satakunnan Kotien Puolesta ry Iltapäiväkerho 23.4.2019, Seurakuntakeskus, Itäpuisto 14, 2 krs. krs 28100 PORI Puh. Ks. Porin seudun Eläkkeensaajat ry Perjantai 10.5. Meri-Porin Eläkkeensaajat ry 17.4 klo 11.00 alkaen liikuntapäivä. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Sääntömuutosesitykset: 4§ a) Toimintapiirin muutokset: KuntaPro Oy ja Taitoa Oy fuusioituvat Sarastia Oy:ksi 1.5.2019. 0800-392 262 Rauman alueella, ottakaa yhteyttä Länsi-Suomen jakelupäivystykseen puh. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs 28100 PORI Puh. klo 12.00 Kokemäen Pitkäjärvellä. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Ota yhteyttä ja olet Turvassa. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Tilinpäätös ja sääntömuutosesitykset ovat nähtävillä sairauskassan toimistossa asiakaspäivinä ennen kassankokousta, Itsenäisyydenkatu 42, Pori. Näytökseen hinta 30 euroa. lähtö klo 10.30 vanhalta linja-autoasemalta. Hinta 40e. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs. Tervetuloa. klo 11. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. krs 28100 PORI Puh. Ulkoilupäivä 28.5.2019 Diakonilaitoksen laavulla Metsämiehenkatu 1, ilmoita tulostasi Pentille 0442708072 20.5 mennessä. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Sääntöjen 32§ määräämät asiat. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12 ja 13–16 Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Satakunnan aluetoimisto Isolinnankatu 24, 2. Ikäihmisten pankki tänään -aiheesta kertoo Marko Jylli Länsi-Suomen Osuuspankista. Kokouksessa käsitellään: 1. Paikka Ravintola Laguuni. Eteläpuisto 13, Pori 02 633 2125 050 512 1905 www.heikkilanhautaustoimisto.. Tervetuloa! Hallitus. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Puheen pitää toiminnanjohtja JUKKA PIRTTINEN. krs. Edustusvaltakirjat ja henkilöesitykset voi toimittaa ennakkoon piiritoimistoon tai kokouspaikalla. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Lisätiedot Raijalta, p. kunnostukset sään salliessa paikanpäällä SATAKUNNAN KIVIPALVELU KY Ruosniementie 142, Pori www.satakunnankivipalvelu.fi Juha Lammi 040 585 4431 Palvelua juuri kuten itse haluat myös lähelläsi Porissa Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva turva.fi • 01019 5110 2,75 X X 0,5 X 0,5 X 0,5 X 0,5 X 0,25 X Me vakuutusyhtiö Turvassa palvelemme sinua haluamallasi tavalla: puhelimitse, paikan päällä toimistossamme – tai jopa kotonasi. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs 28100 PORI Puh. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Tiedustelut: irppufisu@suomi24.fi. kolmen piirin yhteinen teatteri Samppalinnassa Turussa. Tilaisuudessa vielä mahdollisuus maksaa jäsenmaksuja ilman lisäkuluja. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Keskiviikkoisin suljettu. Sisältää keiton ja Kahvin ja pullan. Ennakko ilmoittautuminen viimeistään 30.4 mennessä Annelille p.0505730648. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs. Osallistumismaksu 10e/ hlö. Kokouksessa käsitellään vuoden 2018 toimintakertomus ja tilinpäätös, valitaan piirihallituksen ja piirivaltuuston jäsenet kaudeksi 2019-2021 sekä liittokokousedustajat. Esityslistalla: Sääntömääräiset asiat, luottamusmiesvalinnan vahvistaminen sosiaalipalveluiden toimialueelle, ajankohtaista edunvalvonnasta. mennessä. klo 17.30 Porin kaupungintalon valtuustosali. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 020 774 0410 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Keskiviikko 17. Satakunnan sairaanhoitopiirin JHL ry 078 KEVÄTKOKOUS 25.4.2019 klo 18.00 Diakonialaitoksen ruokasali, Pori. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. krs 28100 PORI Puh. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Tervetuloa! Sihteeri Liikuntatuokiot senioreille Liikuntatuokiot Puuvillassa maanantaisin klo 9-10 jatkuvat toukokuun loppuun saakka! Kokoontuminen Puuvilla Areenalla. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. 044 500 5041. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat Aluetoimitsija Jari Kostiainen 040 571 2788 Tukenasi työelämässä Satakunnan aluetoimisto Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Avustava työntekijä Kirsi-Marja Hakkarainen Etuuskäsittelijä Susanne Jokisalo Etuuskäsittelijä Anna-Liisa Rautiainen Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. huhtikuuta 2019 4 Uuden Ajan yhteystiedot • Ammattiliittojen osoitemuistio • Menoa ja meininkiä Ennen tekstiä Julkaisija Ajan Sana Oy Perustettu 1906 ISSN 0789-8169 Sanomalehtien Liiton ja T-Lehdistö ry:n jäsenlehti Osoite Itsenäisyydenkatu 39 B 28100 Pori Postiosoite PL 205 28101 Pori Ilmestymispäivä Keskiviikko Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori TOIMITUSJOHTAJA Esko Ahola TOIMITUS Avoinna ma-to 9 –16.00 Sähköposti ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@uusiaika-lehti.fi www.uusiaika-lehti.fi Päätoimittaja Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimitussihteeri Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimittajat Katri Kujanpää 044-7105312 katri.kujanpaa@uusiaika-lehti.fi TILAAJAPALVELU Konttori avoinna ma, ti, ke, to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8 – 14 Tilaukset 044-7300 250, tilaukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoitukset ua.ilmoitukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Markku Majakulma 044-7300 206 markku.majakulma@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Tarja Mattila-Krank 044-7300 245 tarja.mattila@uusiaika-lehti.fi Levikkiasiat Merja Virtanen 044-7300 250 merja.virtanen@uusiaika-lehti.fi Tilaushinnat kesto 12 kk 65 e määräaikainen 12 kk 70 e 6 kk 46 e 3 kk 34 e Tilaushinnat sisältävät 10 % arvonlisäveron. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Muista äänestää. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12 ja 13–16 Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Maariankatu 6 b, 20100 Turku Outi Rannikko, 040 543 4875 etunimi.sukunimi@sak.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Marja Ruohonen 010 7703 673 050 471 2404 Palveluneuvoja Satu Launonen 010 7703 670 050 443 2039 Avoinna: Ma, ti, to, pe 9.00-15.00. Lähtö klo 10.30 vanhalta linja-autoasemalta. Vieraana Harri Kivenmaa. Jäsenyys tarkistetaan Kela-kortista ja valtakirjat jätetään ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumiset 26.4. Korttien palautus 8.5. Ay-toiminta Seuratoiminta SDP toimii Asiantuntevaa hautausalan palvelua. Hinta 40 e, sis matkan, kahvin ja rähmäpullan, Markun makkaran ja pillimehun. Yyteri. Tervetuloa! Etelä-Satakunnan Wanhat Toverit Kerho 29.4. ilmoittautumiset Pentille 0442708072 24.6 mennessä. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Tervetuloa! Porin Teollisuustyöntekijät ry kutosen veteraanijaoston kokous 6.5.2019 klo 10 kutosen kulma, Pohjoispuisto 2, Pori. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. krs, 28100 PORI Avoinna ma, ti ja to klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Hallitus Porin KTV:n sairauskassa Kassankokous keskiviikkona 24.4.2019, Porin Kaupunginkirjaston kokoustila, Gallen-Kallelankatu 12, Pori. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Kenelle kala ei sovi, ilmoitus etukäteen. 50e. 31.7. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12.00 ja 13–16. Kuljetus ja lippu yht. Katso ilmoitustaululta tarkemmat tiedot ma 15.4. Heikkilän Hautaustoimisto Urpo Karihaara Ky Asiantuntevaa ja perinteitä kunnioittavaa palvelua yli 120 vuoden ajan. 02 630 6900, tiedotus@tulsatakunta.com. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. lisänimet . 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. 8.5 klo 11-16 Kevätkauden päätös. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs. Ohjaajana Päivi Luontola. Hallitus esittää, että säännöistä poistetaan KuntaPro Oy Porin toimipiste ja sääntöihin lisätään: ”ne henkilöt, jotka olivat 30.4.2019 tämän sairauskassan jäseniä ja joiden työnantaja on Sarastia Oy”, 4§ b) Jäsenaloite koskien lisäystä 2 momenttiin: uusi liittymismahdollisuus ja hallituksen vastine. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Ilmoittautuminen pe 26.4. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Rauman Eläkkeensaajat ry Kevätkauden päätöstilaisuus Järjestötalolla tiistaina 23.4 klo 13. krs. Ruokailu ravintolasalissa, joten sitovat ilmoittautumiset yhdistyksen nettisivuilla. Porin Linjojen vuorobussi 40M ajaa Reposaareen. 0800-398 336 klo 06–09, puh. 010-83 361 klo 08–16. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. kesäkuuta Reposaaren VPK:n talolla klo 1216. Diapeteshoitaja Sirpa Heikkinen luennoimassa, arvontaa, puhvetti ym. Työväenjärjestöjen yhteinen kunniakäynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistokivellä Ulvilan uudella hautausmaalla tiistaina 30.4. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Pukeudu kevyeen sisäliikuntaan sopiviin vaatteisiin. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE TURUN TOIMIPISTE Maariankatu 6 b, 20100 Turku Outi Rannikko, 040 543 4875 Veli-Matti Kauppinen, 0400 715 789 etunimi.sukunimi@sak.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palveluneuvoja Satu Fisk 010 7703 670 050 443 2039 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Tukenasi työelämässä Satakunnan aluetoimisto Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Avustava työntekijä Kirsi-Marja Hakkarainen Etuuskäsittelijä Susanne Jokisalo Etuuskäsittelijä Anna-Liisa Rautiainen Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Isolinnankatu 24, 2. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Kahvi klo 17.30 ja kassankokous klo 18.00. Ilmoittautuminen: Timo Saario, 0440-838377, lippuja myös maanantaikerhoissa. Seurat saavat lähettää edustajiaan kokoukseen. (02) 635 1160 050-569 3653 HAUTAKIVET . 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. 1.3-30.4 Liikuntakampanja voimassa. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. juomaa ja vappumunkkeja. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Lehden vastuu virheellisistä tai julkaisematta jääneistä ilmoituksista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. krs 28100 PORI Puh. krs. Tervetuloa! PoPy ry:n voimistelujaoston johtokunnan kokous keskiviikkona 24.4.2019 klo 18.00 seuran toimistolla, Valtakatu 10 D 4, Pori. Satu Säike Diakonilaitosen kotihoitopalvelun yksikön johtaja pitää alustuksen. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Osallistuminen on maksutonta, tervetuloa mukaan! TUL:n Satakunnan piirin sääntömääräinen piirikokous to 25.4. Satakunnan aluetoimisto Isolinnankatu 24, 2. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Pärnun matka 12. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. -18.5. Hintaan 15 euroa sisältyy hyvä ohjelma, tanssia ja parempi siikasoppa lisukkeineen + kahvi ja pulla. Kunniakäynnin jälkeen tilaisuus Vahakylän Työväentalolla. krs AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Ruokailun takia, joka alkaa kello 11, haluamme sitovat ilmoittautumiset 31.5. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Ilmoitushinnat mustavalkoisena: etusivulla 2,20 e/pmm, ennen tekstiä 1,70 e/pmm, tekstin jälkeen 1,70 e/pmm, tekstissä 1,70 e/pmm, takasivu 1,90 e/pmm, kuolinilmoitukset 0,90 e/pmm, määräpaikkakorotus 0,10 e/pmm. alkaen Reposaaressa. , Kaari-Matkat. Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Eteläpuisto 9, Pori ma-to 9.30-17, pe 9-16 Eläkkeensaajat Urheiluseurat AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 02 630 6900. EU-vaalit su 26.5. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12.00 ja 13–16. 040 848 9450 AY-MUISTIO AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Raumalle kesäteatteriin: Kaksi puuta -musikkikomedia Juha Tapion hiteillä, 24.7.2019 klo 14-16. Värilliset ilmoitukset erillisen hinnaston mukaan. Palauttaneiden kesken arvontaa. Yhteislenkki ja makkaranpaistoa. Kuljetukset kaikkialle. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5
Tiedot käyvät ilmi Satakunnan maakunnan talonrakentamisen suhdannekatsauksesta. vpj. Tervetuloa! Rauman Paikallisjärjestö ry Kunniakäynti Vakaumuksensa puolesta kaatuneidenja Sankarihaudoilla 1.5. Tervetuloa! TSL:n Lukupiiri kokoontuu Salinilla, Nortamonk. Edellisvuodesta määrä kasvoi noin tuhannella. Me porilaiset voimme olla ylpeitä Pesäkarhuista, toteaa Pori Tutuksi ry:n puheenjohtaja Reijo Nuikki . K atri K ujanpää KIITOS ÄÄNESTÄJILLE JA TUKIJOUKOILLENI! Tervetuloa kiitoskahville vaalikahvilaani (Torikatu 9) torstaina 18.4. VASEMMISTO.FI PETRI SALMINEN Eura Työsuojeluvaltuutettu Euran kh:n 2. klo 10.15. Tervetuloa! Teljän Metallityöväen ammattiosasto 294 ry:n ensimmäinen purkukokous pidetään tiistaina 7.5.2019 kello 17 ja toinen purkukokous tiistaina 28.5.2019 kello 17. kerran ja sen sai Pesäkarhut ry. Pesäkarhut on hoitanut esimerkillisesti myös junioritoimintaa. Nyt palkinto myönnettiin 15. Kokouksissa käsitellään ammattiosaston purkautumista. Lehtone, Marja Luukkonen, Laura Pullinen, Reijo Nuikki ja Pertti Ratsula . Talotyypeistä rivitalo nousi vuoden 2018 voittajaksi, rivitaloasuntojen aloitusten määrä kasvoi reilusti, 54 prosentilla. Viime vuonna Pesäkarhujen B-tytöt voittivat SMkultaa. Tästä on osoituksena se, että Pesäpalloliitto on myöntänyt seuralle ItäLänsi otteluiden järjestämisen ensimmäisten kertaa Porissa vuonna 2020. Jos haluat valmista, äänestä Salmista. Talonrakennusurakoitsijoilta heltisi arvosanaksi hyvä. 98 SUURI KIITOS tukijoilleni ja äänestäjilleni! PETRI SALMINEN Ay-toiminta Rauman Paikallisjärjestö ry Työväen yhteinen Vappujuhla Ankkuripuistossa 1.5. Teollisuusja varastorakennusten kohdalla tapahtui puolestaan nousua, yhteensä 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Osoite Nortamonkatu 3, Pori. Paperiliiton hall. Kevään viimeisessä piirissä jokainen kertoo omavalintaisesta kirjastaan. Liput valmiiksi edustavaan kuntoon. Paperiliiton hall. Kerrostalohuoneistojen kohdalla aloitukset vähenivät vajaalla kolmanneksella. Jos haluat valmista, äänestä Salmista. varapuheenjohtaja Jari Nilosaari sekä SAK:n alueja järjestöasiantuntija Anna Mäkipää. huhtikuuta 2019 5 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu TSL toimii Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA TEOLLISUUSLIITTO.FI Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA Pori Tutuksi ry:n tunnustuspalkinto Pesäkarhuille n Pori Tutuksi ry:n Lauri Hirvola ja Reino Nuikki ojensivat Pori Tutuksi ry:n vuoden 2019 tunnustuspalkinnon Pesäkarhujen puheenjohtajalle Vesa Saineelle ja toiminnanjohtaja Satu Kojolalle. Hallitukseen kuuluvat Lauri Hirvola, Matti Kuhna, Tiina J. Kaikki talotyypit huomioiden määrä on 19 prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin. Satakunnan Vas.liiton pj. Tervetuloa! Hallitus Rakennusalan työllisyys ennätyslukemissa Satakunnassa TYÖELÄMÄ P Rakennusalan työllisyys on kasvanut Satakunnassa viime vuosien aikana voimakkaasti. varapj. Satakunnan Vas.liiton pj. klo 11. Seuraavan puolen vuoden ajanjaksoon osapuolet katsovat lähes samankaltaisin ajatuksin; vaikka uudisrakentaminen etenkin asuntorakentamisen kohdalla on vähenemään päin, korjausrakentamisen kasvuun uskotaan.. Paikkana molemmille kokouksille toimii Kutosen kulma, Pohjoispuisto 2, Pori. 98 Suoraselkäinen Satakunnan sanansaattaja Salminen. Mestaruuden seura toi Poriin vuonna 2020. Pori www.jyrkilevonen.fi Inhimillinen, tasa-arvoinen ja reilu Suomi Kiitos Kiitän kaikkia äänestäjiäni ja tukijoitani! Marko Iltanen Suoraselkäinen Satakunnan sanansaattaja Salminen. Pesäkarhut on porilainen pesäpallon erikoisseura, joka on perustettu vuonna 1985. VASEMMISTO.FI PETRI SALMINEN Eura Työsuojeluvaltuutettu Euran kh:n 2. klo 18. Keskiviikko 17. Liikeja toimistorakennusten aloitukset vähenivät viime vuoden aikana 18 prosenttia. Viime vuonna Pesäkarhujen saavutuksista todettakoon valinta Olympiakomitean urheilugaalassa Suomen pesäpalloseuraksi ja urheiluseura-finalistiksi sekä Satakunnan urheiluseuraksi Satakunnan urheilugaalassa. Myös yhteistyö Porin kaupungin ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa on merkittävää. klo 10-13. Rauman musiikkiopiston opiskelijat sekä Rauman Työväen Mieslaulajat esiintyvät. Julkisessa palvelurakentamisessa laskua oli vastaavasti 29 prosenttia. varapj. Tästä on osoituksena 2000-luvulla 11 mitalin saavutus eri juniorisarjoissa. Äänestä eduskuntaan! Jyrki Levonen Kaupunginvaltuutettu Pääluottamusmies, Luvata Pori Oy Teollisuusliiton valtuuston 2. Tervetuloa! TSL:n Satakunnan piirin vuosikokous pidetään 23.4.2019 klo 18.00. varapj. Kansan edustaja. Vuonna 2018 se ylsi koko vuosituhannen korkeimmalle tasolle: ala työllisti seudulla lähes 11 000 henkilöä. Arvioidessaan viime syksyn ja talven suhdannetilannetta, rakennuttajat ja suunnittelijat antoivat sille melko hyvän arvosanan. Määrätietoisella työllä Pesäkarhut on noussut maamme pesäpallopiireissä arvostetuksi urheiluseuraksi ja suurimmaksi jäsenseuraksi. Unohtaa ei tietenkään pidä Pesäkarhujen naisten superpesiksessä saavuttamaa hallipelin Suomen mestaruutta. Heidi Viljanen #inhimillinen #tekijä Jyrki Levonen Pori jokaisesta äänestä! Kansan edustaja. 3, ma 29.4. Puhujina SDP: n kansanedustaja Timo Harakka, Teollisuusliiton 3. Pesäkarhujen naisjoukkue pelaa Suomen pääsarjassa, Superpesiksessä, jossa se on pelannut yhtäjaksoisesti kaudesta 1996 lähtien saavuttaen 2000-luvulla 15 SM-mitalia. Kokoontuminen vanhan hautausmaan parkkipaikalle klo 10. Ennakkotietojen mukaan viime vuonna Satakunnan alueella aloitettiin yhteensä 665 asunnon rakentaminen. varapj. Katri Kujanpää Uusi Aika PALKINTO P Pori Tutuksi ry myöntää vuosittain tunnustuspalkinnon porilaiselle yhteisölle tai henkilölle, joka suorituksellaan tai elämäntyöllään on tehnyt Poria tunnetuksi. Tarjolla simaa ja munkkia. Pori Tutuksi ry:n hallituksessa ovat edustettuina muun muassa Porin kaupunki, Pori-seura ry, Satakunnan kauppakamari ja Porin Nuorkauppakamari
Kun metsät hakataan kerta toisensa jälkeen, sienirihmastot ja kasvillisuus yksipuolistuvat, ja eliölajit vähenevät. Tuttu kikka takavuosilta. Verkostoitumismahdollisuudet ovat tapahtumassa loistavat. Sipilä metsittäisi myös peltoja. Meille siunaukseksi ja kiroukseksi. Metsien oikeasta hakkuumäärästä kiistellään. Ohjelmassa kerrottiin esimerkiksi kuusenneulasnahikkaasta, joka lahottaa kuusenneulasia. Sienien lahottama puu elättää monilukuisen joukon kovakuoriaisia ja muita hyönteisiä, joita taas syövät pikkulinnut, kuten erittäin uhanalaiset hömötiaiset, ja muut pikkueläimet. Vaikka SDP nyt pääsi tavoitteeseensa eli pääministeripuolueeksi 2000-luvun ensimmäisen vaalivoiton jälkeen, ja puheenjohtaja Antti Rinne ryhtyy nyt tunnustelemaan hallituksen muodostamista, ei sosialidemokraattien kenttä ole täysin tyytyväinen vaalitulokseen. Joka tapauksessa on selvää, että Antti Rinteen vetämistä hallitusneuvotteluista tullee hankalat. Luvassa on mm. Varsinaiset hallitusneuvottelut alkavat vasta pääsiäisen jälkeen. n Eduskuntavaalien äänestysprosentti oli koko maassa 72. Jos sitä ei olisi, uisimme karikkeessa, kertoi sienitutkija Tea von Bonsdorff Helsingin yliopistosta. Ja vaikka olisi mitä mieltä tahansa siitä, kuinka monta kymmentä miljoonaa kuutiota puuta voi kaataa vuosittain hiilinielua pienentämättä, on selvää, että Sipilän puoltama, hakkuita kasvattava malli vähentää metsien monimuotoisuutta. n Satakuntalaisilla demareilla oli syytä tyytyväisyyteen maakunnan vaalituloksesta. Wahlman, Arja Laulainen ja Diana Bergroth-Lampinen. SDP:n lisäksi muukin vihervasemmiston puolueet saivat vaalivoitot: vihreät saivat viisi lisäpaikkaa ja vasemmistoliito neljä. Keskusta teki historiansa huonoimman tuloksen 13,8 prosentin kannatuksella, ja puolueen paikkamäärä aleni 18:lla 31:een. Se menetti kannatustaan 1,2 prosenttiyksikköä mutta sai 17 prosentin kannatuksella 38 paikkaa (+1). Sen sijaan toinen päähallituspuolue kokoomus selvisi kuivin jaloin. Metsät toimivat hiilinieluina sitoessaan ilmakehän hiilidioksidia. Keskustan, kokoomuksen ja sinisten hallitus teki sellaista politiikkaa, että äänestäjien enemmistö halusi muutosta. Suomen metsissä elää satoja, jos ei tuhansia sienilajeja, joiden rihmasto on mittaamattoman laaja. Sienijuuren kautta kasvit saavat maaperästä ravinteita, erityisesti fosforia, ja sieni saa kasvilta hiilihydraatteja, joita se ei pysty itse tuottamaan. Symbioottisten sienten lisäksi on myös mm. Se ei ollut yllätys. Todennäköisin pohja on vihervasemmiston varassa, mutta onko lisänä keskusta, jolloin olisi vuorossa pitkästä aikaa kansanrintamahallitus. Mutta niistä sienistä. Siniset putosivat kokonaan eduskunnasta. Tiedeohjelmassa selvitettiin, kuinka sienet ovat metsän selkäranka ja kuinka ilman sieniä ei olisi metsiä, koska puu tarvitsee sienikumppanin kasvaakseen. On surullista, että kelohonkia ei löydy enää juuri muualta kuin Vallilan kangaskuoseista. huhtikuuta 2019 6 Vaalit Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Kolumni Kirjoittaja on Uuden Ajan eläkkeellä oleva toimittaja. Keskiviikko 17. Tiedeykkösen ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä” avasi mieleeni huiman polun satojen miljoonien vuosien takaisesta kivihiilikaudesta nykyajan insinööritason eli Sipilän ajatteluun siitä, miten metsien hakkuita voidaan lisätä tuntuvastikin nykyisestä ilman että hiilinielu pienenisi. Sipilän ja metsäteollisuuden mielestä kestävä hakkuumäärä voi olla jopa 80 miljoonaa kuutiota vuodessa, mutta monet tutkijat ovat sitä mieltä, että metsää saisi kaataa vuodessa 63– 68 miljoonaa kuutiota, jotta hiilinielut eivät pienenisi. Näyttely tarjoaa konealan ammattilaisille, opiskelijoille ja yleisölle kattavan katsauksen uusimmista metsäkoneja maanrakennuskonemalleista, viimeisimmästä tekniikasta sekä varaosaja huoltopuolen uutuuksista sekä mahdollisuuksista. Avohakkuu on edelleen metsän tyypillinen uudistamismenetelmä, mutta vaikka puuta saataisiin riittävästi, metsäluonto köyhtyy, kun vanhojen metsien pinta-ala pienenee. Tarvitaan todellista syväanalyysia kannatuksen lopahtamisen syistä, Pirttinen sanoo. Moni pitää sitä tai punamultaa todennäköisempänä kuin demarien ja kokoomuksen sinipunaa. Odotusten mukaisesti nämä vaalit olivat muutosvaalit. Keskusta puolestaan romahti ja menetti 18 paikkaa eduskunnasta. Metsät ovat Suomen tärkein hiilinielu, ja metsien lisäksi meret ovat suuria hiilivarastoja. Kannatuksen sulaminen ei johtunut ainoastaan perussuomalaisten noususta, vaan myös SDP:ssä pitää katsoa peiliin. Heli Kokko Hiilinielusta hömötiaiseen Matkailu avartaa mutta niin avartaa myös Ylen tiedeohjelmien seuraaminen. Sunnuntai-iltana tulosta peukuttivat BePopin vaalivalvojaisissa porilaiset Ritva Wahlman, Esa J. Satakunnan Koneyrittäjät järjestää Konenäyttelyn työmaaympäristössä elokuussa TAPAHTUMA P Länsi-Suomen suurin konealan näyttely, Länsirannikon Konepäivät, järjestetään jälleen 24.8.2019 Ulvilassa. metsäkoneiden, maansiirtokoneiden ja hakkureiden työnäytöksiä sekä uutena tapahtumana mukana ajokonemestaruuskilpailu. Vielä muutama viikko ennen vaaleja demarien kannatus oli yli 20 prosenttia, mutta vaalien aluspäivinä kannatuksesta suli muutama prosenttiyksikkö, ja ykköspaikka heltisi äärimmäisen tiukalla enemmistöllä. Aiempien Länsirannikon Konepäivien perusteella paikalle odotetaan jälleen jopa tuhansia kävijöitä tutustumaan ja useita kymmeniä näytteilleasettajia kertomaan tuotteistaan ja palveluistaan. SDP:n puoluehallitus ja uusi eduskuntaryhmä kokoontuvat torstaina, jolloin ehkä saadaan joitakin viitteitä tulevasta. Perussuomalaisten rooli hallitusneuvotteluissa sen sijaan on vielä täysi mysteeri. J ukka V ilponiemi. Uudessa eduskunnassa SDP:llä on siis 40 paikkaa, perussuomalaisilla 39, kokoomuksella 38, keskustalla 31, vihreillä 20, vasemmistoliitolla 16, rkp:lla 9 ja kristillisdemokraateilla 5 paikkaa. Satakunnan vaalipiirin äänestysaktiivisuus jäi 71,6 prosenttiin. Muutosvaalit nostivat SDP:n niukasti pääministeripuolueeksi Keskustan romahdus ja perussuomalaisten kiri vaikeuttavat hallitusneuvotteluja Jukka Vilponiemi Uusi Aika VAALIT P Kansan kyllästyminen porvarihallituksen eriarvoistavaan politiikkaan johti SDP:n niukkaan vaalivoittoon eduskuntavaaleissa. -Sen sijaan valtakunnalliseen tulokseen ei voida olla tyytyväisiä. Lahopuulla on tärkeä merkitys metsän ekosysteemille ja luonnon monimuotoisuudelle. Konepäivien näyttelyalueena toimii MM-terminaalin metsään rajoittuva sora/ asfalttikenttä, missä koneet ovat esillä aidossa ympäristössä työmaalla. Yleensä pidämme sieninä vain niiden näkyviä osia, itiöemiä, mutta suurin osa sienestä elää rihmastona maan alla, katseilta piilossa. Paikalla on myös lukuisia alan yrittäjille tärkeitä yhteistyökumppaneita kertomassa palveluistaan. Satakunnan sosialidemokraattien toiminnanjohtajan Jukka Pirttisen mukaan maakunnassa voidaan olla täysin tyytyväisiä vain SDP:n Satakunnan tulokseen, joka oli erinomainen. Uusimman arvion mukaan joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen, mikä tarkoittaa noin 2 700:aa lajia. Mykorritsa eli sienijuuri on kasvien juuren ja sienen muodostama, molemmille hyödyllinen symbioosi. Esimerkiksi Satakunnan vaalipiirissä, jossa demarit saivat yhden lisäpaikan ja olivat suurin puolue, kentällä ollaan osin ristiriitaisissa tunnelmissa. Hajottajat ovat niistä yleisimpiä, ne saavat tarvitsemansa energian kuolleesta eloperäisestä aineksesta. Eikä maksa paljon eikä saastuta yhtään. hajottajia ja loisia. Suosittu tapahtuma kokoaa yhteen maan suurimmat maanrakennusja metsäkonevalmistajat, koneyrittäjät ja muut alan tekijät. Vanhoja metsiä ja vanhoja puita tarvitaan. Satoja miljoonia vuosia sitten lahottajasienet eivät vielä olleet kehittyneet, vaan kuolleiden kasvien ja eläinten jäänteet kertyivät maan päälle ja puristuivat sitten aikojen saatossa fossiilisiksi polttoaineiksi. Demarit saivat 17,7 prosentin ääniosuuden ja 40 paikkaa uuteen eduskuntaan. Perussuomalaiset nousivat vaalipäivän äänillä kuitenkin aivan sosialidemokraattien tuntumaan 17,5 prosenttiin ja 39 paikkaan
Niinpä esimerkiksi 1860-luvun suurten nälkävuosien aikaan jotkut lähtivät niinkin epätodennäköiseen suuntaan kuin pohjoisen Jäämeren rantaa kohti. Autonomian aikana 1800-luvulla antoisa suunta muuttoa ajatellen oli kaakko: siellä kuhisi tsaarin-Venäjän valtava pääkaupunki Pietari, silloin käytetyltä nimeltään Sankt Pieterburg. Erityisen tervetulleita olivat savolaiset, joiden mehukasta suomea väitetään seuduilla puhutun vielä muutamia vuosikymmeniä sitten. Kela ei lähetä asiasta erillistä ilmoitusta tai maksukehotusta. Kun maahan on iskenyt hätätila, esimerkiksi entisaikaan usein toistunut halla ja sitä seuraava nälkä, ei auttanut muu kuin lähteä. SDP:n ääniosuus oli 25,2 prosenttia, jossa lisäystä oli 2,6 prosenttiyksikköä. Veronpalautuksia ei ulosmitata asiakkailta, jotka ovat maksaneet etuuden perintää tai opintolainaa osamaksusuunnitelman mukaan. Satakunnan suurimmat pettyjät löytyvät kuitenkin kokoomuksesta, jolla oli monta porilaista kärkiehdokasta. euroa. Sen sijaan ulosottoviranomainen lähettää ennen veronpalautuksen ulosmittausta ilmoituksen vireilletulosta ja maksukehotuksen. Keskusta, kokoomus ja vasemmistoliitto saivat kukin yhden kansanedustajan Satakunnasta. Ansaitsinpa itsekin opiskelurahoja luuttuamalla kolmena kesänä hienon Sofiahemmetin marmorilattioita. Satakunta on jälleen Suomen sosialidemokraattisin maakunta. Vasemmistoliiton osuus oli 9,9 prosenttia (+0,3). Perintä on Kelan lakisääteinen velvollisuus. Veronpalautusten maksuajat muuttuvat vuonna 2019, mikä vaikuttaa myös Kelan perintään. Kun elintason nousun (ja rokotuksen) myötä lapsista jäi eloon yhä useampi, se pakotti alkuun jakamaan tilojen maat yhä pienempiin palstoihin, mikä ei aikaa myöten käynyt päinsä. Perussuomalaisten osuus oli 24,1 prosenttia (-0,9), ja sillä sai kaksi paikkaa. Kumminkin kaikki tietävät, ettei siinä viimeisessä paidassa kellään ole taskuja. Se on kuitenkin tärkeä, jos Laura Huhtasaari lähtee toukokuun eurovaaleihin ja vielä pääsee läpi. Elatusapuvelkaa osamaksulla maksavilta asiakkailta veronpalautus ulosmitataan. Kela voi periä veronpalautuksen velkojen maksuun VEROT P Ulosoton kautta voidaan periä etuuksien takaisinperinnästä syntyneitä velkoja, Kelan perinnässä olevia opintolainoja ja elatusapuvelkoja. Kokoomuksen ainoa edustaja on Matias Marttinen (uusi) Raumalta. Vuoden 2018 lopussa Kelalla oli takaisinperittävänä liikaa maksettuja etuuksia noin 119 milj. Ensin tietenkin vaellettiin vauraammille seuduille, mutta matka jatkui myös yli rajojen. Perussuomalaisten kansanedustajat ovat maakunnan äänikuningattareksi noussut Laura Huhtasaari Porista ja Jari Koskela (uusi) Kankaanpäästä. Historia opettaa asiasta paljon. Vanhin poika oli yleensä etuoikeutettu ja sai tilan, nuoremmat veljet ja kaikki tyttäret saivat tyytyä vähään irtaimeen. Paluuta yrittäneen Sampsa Katajan äänimäärä riitti varasijalle, mutta Mari Kaunistola, Juha Vasama, Kari Hannus, Jouni Lehtimäki ja ulvilalainen ex-ministeri Anne Holmlund jäivät kauas kärjestä. Keskustan ääniosuus oli 16,7 prosenttia (-3,9). Siitä asti Norjan pohjoisrannoilla on asunut maahanmuuttajien jälkeläisiä, jotka puhuvat omaa suomeaan. Vihreiden kannatus nousi Satakunnassa selvästi, mutta 6 prosenttia (+3,2) ei riittänyt kansanedustajan paikkaan. Demarien asemaa uhkasivat vain perussuomalaiset, jotka pysyivät kuitenkin reilun prosenttiyksikön päässä SDP:stä. Jos elävällä ja hengittävällä ihmisellä ei enää ole minkäänlaista arvoa. Keskiviikko 17. huhtikuuta 2019 7 Vaalit Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Kolumni Rauni K. Metsiä saatiin raivioiksi ja autiot seudut asutetuiksi. Keskustasta läpi meni uutena Eeva (Timon tytär) Kalli Eurasta. Vasemmistoliitosta jatkaa Jari Myllykoski Nakkilasta. Ja tunnettuhan on Pohjanlahden toiselle puolen muuttanut kymmenientuhansien suomalaisten joukko, jonka sai matkaan 1960-luvun työttömyys Suomessa ja tehtaitten työvoimantarve Ruotsissa. Puolue sai pitkästä aikaa myös kolmannen kansanedustajan, kun Heidi Viljanen Kankaanpäästä nousi eduskuntaan. Varapaikka ei varmaankaan lohduta Jyrki Levostakaan , joka olisi ollut läpi päästyään demarien todellisia duunariedustajia. Nämä panivat toivonsa maastamuuttoon: meren takana aukenivat Amerikan mahdollisuudet: uudistila preerialla, työ alhaalla kaivoksissa, naisille piikominen herrasväissä… Totta kai suomalaiset maahanmuuttajat toivat mukanaan tapansa ja kielensä, josta kehittyi omaperäinen fingelska. Perussuomalaisten porilainen Petri Huru sai lähes 4 000 ääntä, mutta se riitti vain varapaikkaan. SDP palasi Satakunnan suurimmaksi Jukka Vilponiemi Uusi Aika SATAKUNTA P Sosialidemokraatit palasivat Satakunnan suurimmaksi eduskuntapuolueeksi saaden kolmannen kansanedustajan äärimmäisen tiukoissa eduskuntavaaleissa. Eikö siis enää ole mitään muuta tärkeää kuin taloudellinen voitto. Kun katsoo Suomen karttaa, voi todeta, että meiltä on muutettu kaikkiin ilmansuuntiin. Muutosvaalit nostivat SDP:n niukasti pääministeripuolueeksi Keskustan romahdus ja perussuomalaisten kiri vaikeuttavat hallitusneuvotteluja Perussuomalaiset eivät pystyneet viemään demarien kolmatta paikkaa K atri K ujanpää. Pitkin ääntenlaskentaa sunnuntaina demarien kolmatta paikkaa tavoittelivat myös Ari Reunanen Eurasta ja Jyrki Levonen Porista. Suurkaupungin työja palvelusväestä iso osa oli suomalaissyntyistä ja sen tarve oli loppumaton. Sastakunnasta valitut ja äänimäärät: SDP Kristiina Salonen 10 430 Krista Kiuru 8 278 Heidi Viljanen 2 167 PS Laura Huhtasaari 12 986 Jari Koskela 4 322 KESK Eeva Kalli 6 713 KOK Matias Marttinen 4 926 VAS Jari Myllykoski 3 997 Monelle ehdokkaalle vaalit olivat myös pettymys. Jos asiakas maksaa koko velan saatuaan maksukehotuksen etuuksien takaisinperinnästä tai opintolainasta, veronpalautusta ei ulosmitata eikä asiasta tule merkintää ulosottorekisteristä annettavaan todistukseen. Vasemmistoliitossa Raisa Ranta Porista antoi 3 427 äänellään hyvän vastuksen Jari Myllykoskelle, mutta 500 äänen ero oli kuitenkin liikaa. Lopulta Viljanen otti paikan parin sadan äänen erolla Levoseen, jolle jäi varapaikka. Vaalien alla sinisistä kokoomuksen listalle siirtynyt kahden kauden kansanedustaja Ari Jalonen jäi noin 600 äänellään vielä kauemmas. euroa, opintolainoja noin 116 milj. Muuttajia ollaan kaikki Nyt haluan muistuttaa, että kaikki ihmiset ja erityisesti me suomalaiset olemme kotomaasta muuton ja siis johonkin muuhun maahan muuttamisen suhteen erityisen ansioituneita. euroa ja elatusapuvelkoja noin 186 milj. Suurin osa saa veronpalautuksen elokuussa. Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan veronpalautukset silloin, kun asiakas ei ole sopinut Kelan kanssa velan maksamisesta tai ei ole noudattanut Kelan kanssa tekemäänsä osamaksusuunnitelmaa. Ei aina toki tarvittu erityisempää hätää ajamaan suomalaista kotikonnuilta parempiin oloihin. Mutta entäpä jos näinä päivinä ei toiveikkaana muuttavalle ihmiselle löydykään työtä mistään, kun ne teetetään roboteilla. Kokoomus sai äänistä 14,1 prosenttia (-0,9). Toisinaan suomalaisia on suorastaan kutsuttu elämään muuhun maahan: näin esimerkiksi naapuri-Ruotsi tarvitsi 1500-luvulla kuninkaansa Kustaa Vaasan mielestä sitkeitä suomalaisin asuttamaan Värmlannin rannattomia metsäseutuja. Veronpalautukset maksetaan heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Silloin Huru nousisi eduskuntaan. Satakunnan demariedustus on nyt kolmen naisen varassa, kun Kristiina Salonen Raumalta ja Krista Kiuru Porista saivat jatkopestin eduskunnassa. Virtanen Kirjoittaja on karvialainen teatterinohjaaja ja kulttuuripersoona. Meri antoi saalista, kun jaksoi soutaa ja opetella apajat. Sosialidemokraateista suurin pettyjä oli varmasti Antti Vuolanne, joka yritti paluuta eduskuntaan. Keskustan äänisaalis romahti niin koko maan tavoin myös Satakunnassa, mikä tarkoitti yhden paikan menetystä
-Vaalien tulosta on kunnioitettava, eikä mitään puoluetta pitäisi tässä vaiheessa sulkea pois, sanoi Kristiina Salonen maanantaina. SD P:n puoluehallitus, jonka jäsen Salonen on, kokoontuu torstaina, kuten myös uusi eduskuntaryhmä. PORIN PELTITYÖ KY • konesaumakatot • listoitukset • piipun pellitykset/hatut • muut peltisepän työt • ilmainen hinta-arvio alueella Pori + ympäristö • myös rahoitusmahdollisuus Ota yhteyttä 040 578 1272 . Tunnelma oli aivan uskomaton, en meinaa uskoa tätä vieläkään todeksi, kommentoi Viljanen. 020 132 3277 Kai Koivuniemi | puh. Kristiina Salonen muistuttaa kuitenkin, että arvoihin sisältyy monia asioita. 0400 250 393, 050 572 7003 Kalastaja Veli-Matti Rantamaa Pyhämaan kalaa Porin torilla pe ja la Ympäri vuoden tuoretta kalaa, omasta savustamosta. Me satakuntalaiset demariehdokkaat teimme tämän yhdessä, ilman kaikkien panosta kolmas paikka ei olisi ollut mahdollinen. Kun äänistä oli laskettu 99,7 prosenttia, soi puhelin ja piirin puheenjohtaja Harri Lehtonen onnitteli valittua kansanedustajaa. 040 566 1569 Kuljetus A. n Kristiina Salonen oli demarien ääniharava Satakunnassa. Kaikki suunnat kannattaa vielä pitää auki. IMEYTYSKENTÄT JA MUUT MAANRAKENNUSTYÖT Ota yhteyttä! 040 532 0213 Ammattitaidolla • Kylpyhuoneremontit • Saunaremontit • Keittiöja huoneistoremontit • Muuraustyöt • Pientaloremontit • Uudisrakentaminen T:MI TIMO KÄLVIÄINEN • 040 703 4296 VTT märkätila sertifikaatti KONEVUOKRAUS www.ikh.fi AVOINNA 1.4.-31.8. SALAOJAT JA SADEVESIJÄRJESTELMÄT . Demarien Satakunnan vaalitulosta Salonen pitää erinomaisena. Heidi Viljanen tukijoukkoineen jännitti illan mittaan etenevää ääntenlaskentaa minuutti minuutilta. Hän uskoo, että viimeistään silloin alkaa tilanne hahmottua. Pohjois-Satakunta ei ole demareille helppo alue ja viimeksi alueelta on ollut demarikansanedustaja 1970-luvulla, kun edustajana toimi yhden kauden kankaanpääläinen Pentti Rajala. -Myöskään kokoomuksen arvot eivät kovin helpolla kohtaa demarien arvoja. Heidi Viljanen on Kankaanpäässä toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja. KLO 7-17 wwww.ikh.fi Keskustie 26, 61850 KAUHAJOKI AS puh. Antti Rinne on jo ennen vaaleja suhtautunut nihkeästi hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, koska puolueen arvopohja poikkeaa niin paljon demarien arvoista. Vaajakari Oy Sirppitie 3, Pori, kuljetus.vaajakari@dnainternet.net RAKENNUSPALVELU PELTOMAA Kankaanpää • Puh. -Teimme Satakunnassa erittäin hyvän tuloksen, ja myös puoluejohdon tulisi ottaa tämä huomioon, kun tulevia tehtäviä jaetaan. KATTILANVAIHTO EDESSÄ. Puoliso, tyttäreni, isä, äiti ja sisarukset, ystävät, työkaverit, Pohjois-Satakunnan demarit ja puolueosastot, näistä ihmisistä koostui kampanjan ydin ja tuntui upealta, kun vaalien lähestyessä tukea ja yhteydenottoja tuli aina enemmän ja enemmän ympäri Satakuntaa, kertoo Viljanen. -Tulosta pitää nyt sulatella muutama päivä, ennen kuin ponnistukset hallituksen muodostamiseksi alkavat. Salonen haluaa pitää kaikki vaihtoehdot esillä Jukka Vilponiemi Uusi Aika RAUMA P Vuoden 2015 eduskuntavaaleista liki tuhannella äänellä tulostaan petrannut ja demarien Satakunnan ääniharavana pysytellyt Kristiina Salonen haluaa pitää vielä kaikki vaihtoehdot auki, kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ryhtyy tunnustelemaan uuden hallituksen muodostamista. 0500 204 058 | kai.koivuniemi@ikh.fi Pääskytie 1, Rauma puh. SDP:n kolmas paikka Satakunnassa näytti välillä karkaavan keskustalle ja demareiden sisäinen järjestys vaihteli Viljasen, Ari Reunasen ja Jyrki Levosen välillä. 0400 517 271, 0400 592 228 KOSTUVA / RAPAUTUVA PIIPPU. huhtikuuta 2019 8 Vaalit Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi VARMA RATKAISU! • terässisäpiiput ja piipun sadesuojat • tiilihormin keraaminen liukuvalu www.heinox-hormit.fi heinox@heinox-hormit.fi Puh. 0400-539 533 MARKKU OJALA KY • uudisja korjausrakentaminen Köyliö, puh. Kristiina Salonen myönsi jännittäneensä vaalitulostaan, ja äänimäärän kasvu sai hänet hämmennyksiin. p. Viljasen kampanja alkoi viime vuoden elokuussa, kun hän antoi omalle yhdistykselleen, Kankaanpään Työväenyhdistykselle, myöntävän vastauksen pyyntöön lähteä ehdolle. Punamulta voisi tuntua luontevalta, mutta toisaalta keskusta oli vaalien ainoa häviäjä. 040 512 0528 Jännitysnäytelmän kautta eduskuntaan Heidi Viljanen nappasi lopulta demarien kolmannen paikan Katri Kujanpää Uusi Aika KANKAANPÄÄ P Kankaanpään työväentalolla nähtiin sunnuntai-iltana melkoinen jännitysnäytelmä. 0400 626 823 • hiekat • murskeet • sepelit • vaihtolavakuljetukset p. Onnitteluja on satanut koko ajan ja syystäkin. Keskiviikko 17. Tulos vetää nöyräksi, on suuri kunnia ja arvostus, että ihmiset ovat antaneet äänensä minulle valinneet minut kansanedustajakseen. Uutena edustajana on varmasti paljon opeteltavaa, mutta uskon demariryhmän olevan tukenani kaikessa, ja Krista ja Kristiina täältä Satakunnassa varmasti ottavat minut hyvin siipiensä suojaan, hymyillee Viljanen. -Satakunnassa on nyt yhdessä pohdittava, mitä tulevalta nelivuotiskaudelta odotetaan, Salonen sanoo. Työssään hän toimii Kankaanpään A-kodin johtajana, jossa toimintaa vetävä VAK ry joutuukin nyt etsimän uuden johtajan ainakin neljäksi vuodeksi ja jos veikata pitää, pidemmäksikin aikaa. (02) 824 0955 LONSIN AKKU • Ajoneuvojen akut • MP-Tehodynamometri GEOLÄMPÖ OY Paattilammintie 6, NOORMARKKU • Lvi-asennukset • Suunnittelu • Tarvikemyynti • Putkiremontit • Maalämpöjärjestelmät Äyhöjärventie 1 RAUMA Puh. n Heidi Viljanen tukijoukkoineen joutui jännittämään eduskuntapaikkaa aivan viimemetreille saakka.. Hän ei ota kantaa omaan tulevaan rooliinsa
-Ottamatta tässä vaiheessa kantaa hallituspohjaan, meidän on koottava hallitus, joka lähtee poistamaan eriarvoisuutta mm. Joudumme kuormittamaan naapuriyksikön tai kotihoidon jo muutenkin ylityöllistettyjä sairaanhoitajia. Vai olisiko kyse asioiden arvottamisesta. uaarKisto n Krista Kiuru on tyytyväinen SDP:n vaalitulokseen niin Satakunnassa kuin valtakunnallisestikin.. Suomenkin maaperässä kerrotaan olevan rikkauksia. Sehän se on arvokkaampi kuin vastuu hyvinvoinnista ja hengestä. Hoitajat työskentelevät jo nyt kiivaaseen tahtiin kun tilanne sitä vaatii. Meillä on takana pitkä korpivaellus, ja olemme nyt pääministeripuolue. Nyt kun tarve hoitajamitoituksen lisäämiseen on tullut ilmeiseksi, palkkojen korottamisesta tulee entistä hankalampaa. Aamulehden mielipidepalstalla eräs sairaanhoitaja kirjoitti maanantaina 25.3.2019, että lähihoitajat ansaitsisivat 3000 euron peruspalkan. Siitä pitää iloita, Kiuru sanoo. Vakituinen henkilökunta tekee sitten 14-tuntisia tuplavuoroja (käytännössä pakotettuna) ja yököt jäävät 10,5-tuntisen työvuoronsa jatkoksi auttelemaan aamuvuoroa alkuun, kun äkillinen sijaistarve tulee. Piiristä Ansaitseeko vai saako. Hän kutsui lähihoitajia työn sankareiksi, joita ilman Suomen rattaat eivät pyöri. Vuoden 2015 eduskuntavaaleista Kiuru lisäsi nyt kannatustaan lähes tuhannella äänellä. Työn vastuullisuus ei lähihoitajan palkassa näy. Esimerkiksi työvuoroja on voitu muuttaa yksipuoleisesti niin, että aiemmin sovittuja töitä on peruttu viileällä säällä ja helteellä puolestaan on teetetty ylipitkiä työpäiviä. Nuoret työntekijät tulee perehdyttää hyvin tehtäviinsä ja työpaikan käytäntöihin. Aina on valtion ja kuntien rahat tiukalla. -Se, että demarien tulos jäi valtakunnallisesti reiluun 17 prosenttiin eikä 20 prosenttia ylittynyt, on tietysti pettymys, mutta vaalivoiton hetkellä ei pidä ajatella kielteisesti. Keskiviikko 17. Hänen mukaansa kansa halusi muutosta, ja nyt sosialidemokraattien pitää huolehtia siitä, että kurjistavan politiikan tie on todella kuljettu loppuun. Aiemmin eri ministeriposteillakin ollut ei halua ennakoida omia tulevia tehtäviään. Nuori saa tehdä työtä, joka ei vaadi kohtuutonta ponnistusta tai vastuuta. Säästösyistä ainakin oma työnantajani teettää sijaisilla 5-6 -tuntista työpäivää jos mahdollista. Meidän palvelukodissamme ei ole pariin kuukauteen ollut omaa sairaanhoitajaa, edes sijaista. Me lähihoitajat teemme yleensä työtämme palkkaamme tyytyen. huhtikuuta 2019 9 Vaalit Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Kolumni Kristiina Kotaoja Kirjoittaja on SDP:n piirihallituksen jäsen Jämijärveltä. Työnantajan tulee kantaa erityistä huolta nuorten työhön opastuksesta ja työn valvonnasta. Hoivan ja varhaiskasvatuksen ongelmiin palkankorotus ei sinänsä tuo ratkaisua. Nuorelle työntekijälle on aina annettava riittävä lepoaika, vähintään 12 tuntia vuorokaudessa. Töiden loputtua työntekijällä on oikeus pyynnöstä saada työtodistus. Pienelle paikkakunnalle sijaiset tulevat usein naapuripitäjistä. Hän uskoo kuitenkin, että satakuntalaisten hyvä vallimenestys tullaan noteeraamaan puoluejohdossa, kun tehtäviä alkavalle nelivuotiskaudelle jaetaan. Allekirjoituksessa ei myöskään mainittu, että kyseessä olisi ollut kansanedustajaehdokas. oikeudenmukaisen työllisyysja talouspolitiikan avulla. Ensiksi piti tarkistaa kalenterista, ettei vielä ole aprillipäivä. Se on hänen mielestään hyvä tulos, kun ottaa huomioon, millaisessa vastuunkantajan roolissa ja myllytyksen kohteena hän oli viime kauden loppupuolella eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtajana. Toki verorahoille on monta tärkeää kohdetta. -Olen tehnyt sosialidemokraattista politiikkaa, ja ilmeisesti satakuntalaiset ovat tämän oivaltaneet on hyväksyneet. Ei mene kauaa kun he sanovat, ettei kannata taloudellisesti ajella lyhyen päivän takia. Työsuojeluviranomaisten valtakunnallinen puhelinneuvonta palvelee numerossa 0295 016 620 maanantaista perjantaihin klo 9:00–15:00. Ei ole pitkä aika kun jouduin työparini kanssa tilanteeseen, jossa pieni viivyttely olisi johtanut asiakkaan kuolemaan. Myös työhön perehdyttämisessä ja väkivallan uhan hallinnassa on havaittu puutteita. Rekrytointiin ja sijaisten saamiseen siitä olisi apua. Jännitysnäytelmän kautta eduskuntaan Heidi Viljanen nappasi lopulta demarien kolmannen paikan Kiuru: Vaalivoitto on vaalivoitto K atri K ujanpää Jukka Vilponiemi Uusi Aika PORI P Neljännelle kaudelle eduskuntaan valittu Krista Kiuru on tyytyväinen sekä omaan että SDP:n vaalitulokseen erityisesti Satakunnassa mutta myös valtakunnallisesti. Hoivan asumisyksiköihin ei ole näköjään helppoa saada pysyvää sairaanhoitajaa. Pienen kunnan päättäjänä voi vain arvailla sitä kustannuskehitystä. Vaikka puolueen vaalivoitto oli niukka, se oli kuitenkin voitto. Suomella ei ole öljyrahoja, kuten Norjalla, maksaa hoitajille korkeita palkkoja, joiden perässä sinne lähdetään tienaamaan. Työnantajan edustajan perustelu omille näkemyksilleen kuului: ”…kun teitä on niin paljon eikä teillä ole työssänne taloudellista vastuuta”. Työsopimus-, palkkalaskelmaja työtodistuslomakkeenkin saa ladata ilmaiseksi työsuojeluhallinnon verkkopalvelusta Tyosuojelu.fistä. Työtehtävät tulee myös suhteuttaa nuorten suorituskykyyn. Ei sitä palkankorotuksella nopeuteta. Lisäksi työn vaarojen arviointi on työnantajan velvollisuus, mikä on valvontahavaintojen perusteella monesti hoidettu puutteellisesti. Työsuojeluviranomaisen tarkastuksilla on aikaisempina kesinä tullut ilmi monenlaista huomautettavaa. Työtodistuksella työntekijä pystyy osoittamaan aikaisemman työkokemuksen uudelle työnantajalle. Hän haastoi lukijat miettimään, mitä tapahtuisi jos me Suomen kaikki varhaiskasvatuksen ja vanhustenhoivan lähihoitajat menisimme totaalilakkoon pariksi päiväksi. Aina on lama tai sellainen tulossa. Uskon, että vaalien voittajapuolueista löytyy virtaa tähän. Tätä se on siis kunnallisella puolella. Sairaanhoitajat eivät usein kanna huolta lähihoitajien palkasta. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä ansaitsemisesta. Oman ammattitaidon rajoilla mennään ja itsesyytökset kannetaan, jos huonosti käy. Meitä on paljon! Jouduin aikanani pääluottamusmiehen sijaisuutta tehdessäni työnantajan kanssa neuvotteluun järjestelyvaraerän käytöstä. Sitä ei mielellään tee. Kesätyöntekijöiden työehdot samanlaiset kuin muillakin MUISTUTUS P Aluehallintoviraston Työsuojelun vastuualue muistuttaa, että kesätyöntekijöiden työehdot tulee olla samanlaiset kuin muillakin työntekijöillä
Nyt myös autojen ilmastointihuollot! MA-PE 8-17, LA 9-14 Hevosenkenkä 1 28430 PORI puh. 040 716 5475 pyöräalustaisella kaivinkoneella KAIVUUTYÖT A. Lainiala myöntää, ettei sellaista viisastenkiveä taida löytyä etsimälläkään, jolla asia ratkeaisi käden käänteessä. Seuran 100-vuotisjuhla l Lokakuussa juhlamatka Kiinaan Tarja Tiilimäki Uusi Aika PUUTARHA P Satakunnan Puutarhaseuran sataan vuoteen on mahtunut niin nousuja kuin laskuja. TILAUKSET: Pori 020 447 6430 Harjavalta 020 447 6460 Rauma 020 447 6480 www.rudus.fi Betonia ja betonin pumppausta. Seura julkaisee myös 100-vuotishistoriikin. Parina viime vuotena alan nousujohteisessa kehityksessä on hänen mukaansa ollut nähtävillä taittumisen merkkejä. TILAUKSET: Pori 020 447 6430 Harjavalta 020 447 6460 Rauma 020 447 6480 www.rudus.fi Betonia ja betonin pumppausta. Myös akkujen asennuspalvelu. Toivepuiston kunnostustyö huipentuu puiston vihkiäisiin, joita vietetään 15.6. Tässä on vaan tehtävä asiat niin hyvin ja järjestää niin mielenkiintoisia juttuja, että porukat kiinnostuvat ja lähtevät aktiivisesti mukaan. Työt käynnistyivät 2017. Syyksi tähän Lainiala mainitsee suurten ikäluokkinen ikääntymisen ja toisaalta sen, ettei nuorilla ole aikaa tai riittävästi tietoa paneutua puutarhanhoitoon tai parvekeviljelyyn; vaikka haluja olisi. Nousussa oleva ekologisuus voi toisaalta lisätä kiinnostusta kasvattaa itse. huhtikuuta 2019 10 Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Uutiset Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi NOSTO JA KULJETUS JALOSET OY • monipuoliset nosturit • kuormaukset • kaivuutyöt • kuljetukset, myös lavetilla 0400 722 068 lassi.jalonen@saunalahti.fi www.lassijalonen.com Julkinen kaupanvahvistaja Avioehtosopimus 70e, As Oy kauppakirja 120e, jakosopimus 120e, kauppakirja/kaupanvahvistus 120e, testamentti 70e, perunkirjoitus alkaen 120e. Tällä hetkellä seuralla pyyhkii hyvin: talous on kunnossa, jäsenmäärä kasvaa ja toiminta on monipuolista. Akut kaikkiin tarpeisiin: Autot, aurinkosähköjärjestelmät työkoneet,veneet, mopot, yms... Huolena on kuitenkin se, miten myös yhä useampi nuori saataisiin toimintaan mukaan. Tämä selittyi paljolti sillä, että esimerkiksi ympärivuotisten leikkokukkien kasvattaminen ei enää kannattanut, koska EU:hun liittymisen myötä kukkien maahantuonti vapautui, selventää seuran nykyinen puheenjohtaja Jarmo Lainiala. BETONITYÖT J. Toivepuiston vihkiäiset l 7.7. Erityisen ylpeä Lainiala on Riihikedon kaupunginosassa sijaitsevan Toivepuiston kunnostamisesta. Puisto on myös yksi 7.7. Samalla projekti on osoittanut, että talkootyöhenki on edelleen voimissaan. Satakunnan Puutarhaseura l Satakunnan Puutarhaseura on perustettu 21.9.1919 l Puutarhaliiton jäsenyhdistys l Jäsenmäärä 320 l 15.-29.4. Satakunnan Puutarhaseura juhlistaa 100 vuottaan monella tavalla. Uskon vahvasti siihen, että Satakunnan Puutarhaseura on tarpeellinen myös tulevaisuudessa. Alkuvuosina seura toimi pääasiassa alan ammattilaisten eli puutarhaviljelijöiden yhteisönä. Jäsenrakenteen muutoksen myötä seuran toimintaa kehitettiin enemmän harrastajapuutarhureiden tarpeita vastaavaksi. järjestettävän Avoimet puutarhatteemapäivän kohteista. Toivopuisto on hieno esimerkki seuran toiminnasta, jolla tuodaan vehreyttä ja virkistystä kaupunkilaisten elämään. LKV, sosionomi Tommi Anttila, Sonnilantie 111 Kokemäki puh 040-7690599 tommi.anttila@satanen.com Kiinteistöarvioinnit alkaen 100e (+alv24%) Asuntojen ja maatilojen VÄLITYSPALKKIO 3,5 % (sis alv 24%) Suomen Maaseutuvälitys Oy LKV 040-7690599, 040-7690805 | www.etuovi.com/maatilat KAIVINKONETYÖT Markku Järvinen Harjavalta • puh. Seuran perusti 1919 Kaarlo Vanamo ; puutarhuri, puutarhakauppias, toimittaja ja kirjailija. Järjestämme jäsenistölle muun muassa kotipuutarhan hoitoon liittyviä kursseja ja tapahtumia, joissa konkreettisesti kerrotaan vaikkapa omenapuiden leikkaamisesta tai kasvien talvisuojauksesta. Lainiala on ollut puutarhaalan yrittäjänä vuodesta 1999 lähtien, joten perspektiiviä alalla tapahtuviin muutoksiin löytyy. 0400 222 538 Rakennustyöt pohjasta piippuun AMMATTITAIDOLLA. Toiminnan kannalta on tärkeää kuunnella tarkalla korvalla mitä jäsenistö haluaa. Meillä vanhan akun testaus veloituksetta. KANGAS Koivistontie 176, LAVIA // 050 528 4896 • Myös ongelmapuiden kaatoa maanrakennus OLLI LINJA Siirtolaisentie 7, PORI 0400 591 474 www.maanrakennuslinja.. TILAUKSET: Pori 020 447 6430 Harjavalta 020 447 6460 Rauma 020 447 6480 www.rudus.fi TILAUKSET: Satakunta 020 447 6430 Virkeä satavuotias: Satakunnan Puutarhaseura haluaa nuoria mukaan toimintaan n Satakunnan Puutarhaseuran puheenjohtaja Jarmo Lainialan on ainakin kaksi syytä myhäilyyn: puutarhamyymälän terhakoiden taimien ohella seuran 100 vuotinen taival, jota juhlitaan tänä vuonna viljalti. Totuus on se, että myös puutarhaseura taistelee ihmisten rajallisesta vapaa-ajasta. Silvius Irjanne P. Seuran 100-vuotishistoriikin julkistaminen l 15.6. Lainialan mukaan erilaiset sekä kotimaahan että ulkomaille suuntautuvat puutarhaaiheiset retket ovat suosittuja. T arja T iilimäki. Kuten monen muunkin harrastusseuran myös Satakunnan Puutarhaseuran haasteena on se, miten saadaan porukka ylipäätään osallistumaan ja toisaalta, miten saada nuoret toimintaan mukaan. On tärkeää, että on yhteisö, jossa ihmiset voivat tavata toisia samanhenkisiä. Puutarhaseuran 100-vuotisjuhlanäyttely Porin pääkirjaston näyttelytilassa l 24.4. Iso joukko seuran jäseniä, ja myös lähialueen asukkaita, on osallistunut talkoisiin voimiaan ja hikeään säästämättä, Lainiala hehkuttaa. Keskiviikko 17. 1990-luvulla jäsenkato oli ilmeinen, mikä selittyi sillä, että elettiin rajun rakennemuutoksen aikaa eli seudun puutarha-alanyrittäjistä moni joutui lopettamaan toimintansa. Viime maanantaina avautui seuran historiasta ja toiminnasta kertova näyttely Porin pääkirjaston näyttelytilassa. Tätä nykyä seuran jäsenistä koostuu etupäässä puutarhaharrastajista. Vaihtaa mielipiteitä ja kokemuksia ja rupatella myös aiheen ulkopuolelta; verkostoitua ja ystävystyä, pohtii Lainiala. Valtakunnallinen Avoimet Puutarhat-tapahtuma Toivepuistossa l 21.9. Ilmeisesti kehitystoimet ovat tepsineet, koska tämän hetkinen jäsenmäärä on 320, joka on seuran historian korkein. 044 505 0580 Betonia ja betonin pumppausta
Kalevalan ensimmäisessä runossa on mainittu ”sotka, sorea lintu”, jonka veteen vierineistä ja rikki menneistä munista syntyivät maa ja taivas, aurinko ja kuu, tähdet ja pilvet. jaetusta Porin Kirkkosanomat -lehdestä ja osoitteesta kirkkoporissa.fi/tapahtumat Kirkko Porissa Korean pääsiäismunan salaisuus: Kirpputorikäyntejä, tuntien työtä ja mielikuvituksen lentoa Heli Kokko Uusi Aika PÄÄSIÄINEN P Helmiä, paljetteja, strasseja, näyttäviä nappeja, nauhoja, kaulaja ranneketjun pätkiä, simpukoita, kangasta, turkista, mitä vain, mitä materiaaliksi löytää. Pääsiäisen ajankohta määrittää samalla myös laskiaisen, helatorstain ja helluntain ajankohdan.. Suomessa pääsiäinen on suosittua aikaa kirkoissa. Työ on tarkkaa, monivaiheista ja hidasta, työvälineinä Seija Mäkelä käyttää pinsettejä ja hammastikkuja ja erilaisia liimoja, koska eri materiaalit vaativat oman liimansa. Keskiviikko 17. En suunnittele etukäteen lopputulosta, rupean vain työhön, enkä koskaan tiedä, minkä näköinen munasta tulee. n Seija Mäkelän tekemiä pääsiäismunia voi käydä ihailemassa kävelykadulla huhtikuun loppuun saakka. Pohjana johon materiaalit kiinnitetään, ovat aidot, tyhjiksi puhalletut kananmunat tai styroxmunat. Jumalan rakkaus paljastuu vahvemmaksi kuin pahuus ja kuolema. Siinä on jotain erityisen kaunista, että pääsiäisenä ihmiset ympäröivät itseään asioilla, jotka muistuttavat meitä juuri siitä Jumalan hyvyydestä, että elämä lopulta voittaa. Arjen haasteissa voi olla helpompi samaistua pääsiäistä edeltävään epävarmuuteen, epätoivoon, suruun ja murheeseen. Pääsiäisjuhlaa edeltävät päivät johtavat lohduttomasta surusta suureen iloon. Pakanallisista ja esikristillistä perinteistä nousi myöhemmin myös kristillinen käsitys munasta. Etruskien haudoista puolestaan on löydetty koristeltuja linnunmunia. Kasvava pääsiäisruoho muistuttaa paitsi keväästä myös Kristuksen ylösnousemuksesta, piispa Laajasalo kertoo. Pääsiäismunien koristelusta uskonnolliseen käyttöön on tietoja jo 1200-luvulta. Koristeellisiin posliini-, lasitai korumuniin ei yleensä ollut varaa, joten oikeat munat ”puhallettiin” tyhjiksi ja maalattiin esimerkiksi peiteja vesiväreillä. Tykkään vapaasta ja modernista tyylistä. Muista myös pitkäperjantain jumalanpalvelukset. Tervetuloa pääsiäiskirkkoon! Kaikki tapahtumatiedot löydät to 11.4. Kiirastorstai oli vuonna 2018 toisiksi suosituin kirkossakäyntipyhä heti jouluaaton jälkeen. Kukko muistuttaa muun muassa Jeesuksen opetuslapsesta Pietarista, joka kielsi kolmesti tuntevansa vangitun Jeesuksen. Munasta tuli ikuisen elämän symboli ja siihen liitettiin koko pääsiäisen ydinsanoma: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi”. Hauta on tyhjä. Munat ovat liittyneet mytologiassa luomiseen, hedelmällisyyteen ja kasvuun. H eli K oKKo Miksi pääsiäistä vietetään. Se on ihmeellinen ajatus. Materiaalit löytyvät usein kirpputoreilta: kaulakoruja, riipuksia, naisten pukujen erilaisia koristeellisia nappeja jne. Pajunvitsat viittaavat palmunlehtiin, joita pääsiäistä edeltävänä palmusunnuntaina laskettiin Jeesuksen eteen hänen ratsastaessaan Jerusalemiin. huhtikuuta 2019 11 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Iloista pääsiäistä! Porin kirkoissa vietetään kirkkoiltoja hiljaisella viikolla maanantaista torstaihin. Pääsiäisen ajankohta määräytyy vuonna 325 kirkolliskokouksessa päätetyllä tavalla. Venäjällä pääsiäismunilla on ollut kauan oma tärkeä sijansa. Koristeltujen pääsiäismunien huipentumia olivat Carl Fabergén kultasepänverstaassa tehdyt taidokkaat jalometalliset ja monin eri tekniikoin koristellut pääsiäismunat. Se on toivon, elämän ja kuoleman voittamisen suuri ilojuhla. n – En suunnittele etukäteen lopputulosta, rupean vain työhön, enkä koskaan tiedä, minkä näköinen munasta tulee, Seija Mäkelä kertoo. Noin 1600-luvulla alettiin lännessä valmistaa lasija posliinimunia ja myöhemmin maalattuja munia. Hiljaisena lauantaina Jeesus on haudassa ja pahuus näyttää voittaneen maailmassa. Rikastumaan hän ei ole pyrkinytkään, munia hän ei ole edes malttanut myydä. Vasta viime vuosikymmeninä munien koristeleminen ja maalaaminen on alkanut saada järjestelmällisiä muotoja. Munan symboliikka kuuluu kiinteästi niin pakanalliseen kuin kristilliseen perinteeseen. PÄÄSIÄINEN P Pääsiäinen on kristityille ympäri maailmaa vuoden tärkein juhla. Pääsiäisen ilon on hyvä näkyä myös sen viettämisessä, Helsingin piispa Teemu Laajasalo Laajasalo sanoo. Ortodoksi.net -sivustolla kerrotaan, että vanhoista skyyttien haudoista on löydetty esimerkiksi marmorista ja savesta tehtyjä munia. Aitoja simpukankuoria on tullut mukaan ulkomaanmatkoilta. On herätty etsimään pääsiäismunien historiallista taustaa niin teologisessa kuin taiteellisessa mielessä. Useat pääsiäisen viettoon kuuluvat koristeet, ruoat ja perinteet kertovat pääsiäisen tapahtumista: pajunvitsat, kukkokoristeet, pääsiäisruoho sekä suklaamunat. Lauantain ja sunnuntain välisenä pääsiäisyönä alkaa suuri juhla: Jeesus nousee kuolleista. Kiirastorstaina Jeesus syö viimeisen kerran opetuslastensa kanssa ja asettaa ehtoollisen. Luterilaiseen Suomeen pääsiäismunat tulivat vasta venäläisten mukana 1800-luvulla. Seija Mäkelä on tehnyt muunkinlaista taidetta, muun muassa leikannut siluetteja ja maalannut tauluja. Niistä on tehty porilaisen Seija Mäkelän koristeelliset ja värikylläiset pääsiäismunat, joita voi ihailla Asuntomaailman näyteikkunassa Yrjönkatu 19:ssä huhtikuun loppuun saakka. Pääsiäisruoho ja suklaamunat kertovat elämästä, joka voittaa kuoleman. Pitkäperjantaina Jeesus kuolee ristille naulittuna ja häväistynä. Kristuksen ylösnouseminen tarjoaa meille iankaikkisen elämän ja myös toivon siitä, että tapaamme rakkaimmat läheisemme taivaassa. Jälkimmäisten etu on siinä, että niitä on isohkojakin kokoja ja ne eivät mene rikki läheskään niin herkästi kuin oikeat munat. Mutta pohjimmiltaan pääsiäinen ei ole toivottomuuden ja kuoleman muistopäivä. Ennen pääsiäistä kuljetaan Jeesuksen elämän viimeisten hetkien matkassa. Niitä tehtiin 1885 1917 noin 70, joista viitisenkymmentä toimitettiin tsaariperheelle. Pääsiäisyön messuissa ristin pääsiäinen vaihtuu ylösnousemuksen pääsiäiseksi. Istun pienen pöydän ääressä radiota kuunnellen, on hienoa kun voi omassa rauhassa näperrellä
Metsähartaus Kiilholmassa Klo 18 (Rantakiilholmantie 57, Anttoora). klo 9-14 Ulvilan uudella hautausmaalla ja ke 23.5. Klo 17 Raamattupiiri Friitalan seurakuntakodissa. klo 12.30 Torstaikerho srk-keskuksen salissa. Requiem soi Keski-Porin kirkossa MUSIIKKI P Pori Sinfonietta, Unkarin valtionoopperan solistit ja Porin filharmoninen kuoro esittävät Mozartin Requiem-teoksen Keski-Porin kirkossa keskiviikkona 17.4. Tilaa Uusi Aika www.uusiaika-lehti.fi hannu.knuutila@kvi.fi rauli.virtanen@kvi.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi ASIANAJOTOIMISTO KNUUTILA & VIRTANEN KY 0442 650 800 VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Mikäli et ole Uuden Ajan tilaaja, voit samasta linkistä ostaa joko irtonumeron tai näköislehden pidemmän tilausjakson. Ke 24.4. Tervetuloa kaikki omaistaan hoitavat! Mukana Jenni Tuomi. Su 13.5. Ti 15.5. mennessä. Satakunnan Karjalaseuroille kansanlaulukirkkojen toteuttamista varten 220,71 e, 15.4. Leirille otetaan 30 henkilöä ilm. Klo 18 Virsi-ilta Kullaan kirkossa. Saksankielinen pääsiäisjumalanpalvelus Klo 18 Pikku kappeli. Saunailta Silokalliolla 30.5. klo 13 Omaishoitajien ja kaikkien läheistään hoitavien tapaaminen srk-keskuksen salissa. klo 9-14 Ulvilan kirkon hautausmaalla, ti 22.5. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Leiri alkaa la klo 11 ja päättyy su klo 13. Kahvitarjoilu. –luokkalaisille 26.28.7. MERI-PORI Avioliittoon kuulutettu: Henri Kristian Kärkkäinen ja Sini Anneli Wallin, molemmat Meri-Porin seurakunnasta. Klo 17 Iltakirkko Ulvilan kirkossa, isosten siunaaminen, Marianne Känä, Riku Pakarinen, Erika Tiainen, Päivi Multisilta. Pe 19.4. Meri-Porin srk. Ilmoittautuminen to 24.5. Messussa ja kirkkokahvilla kiitämme Pasia puolen vuoden kanttorin sijaistamisesta. Lämpimästi tervetuloa! Mukana Satu Salo. 2009–2011 syntyneille. Tuo tullessas, vie mennessäs. kello 19-21. Mukana Satu Salo ja Pasi Nieminen. Äitienpäivän jumalanpalvelukset su 13.5. Tarkoitettu v. klo 13.30 Ehtoollishartaus Keinustoolissa. klo 17 Lapsikuoron harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. Valmistelutyötä tehdessämme on konkretisoitunut, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. To 10.5. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyölle. klo 10–15 Sadulle p. Iltakirkon lopuksi alttari puetaan mustiin. Paperilehden tilaajana tarvitset sähköpostiosoitteen ja tilauslaskustasi tilaajatunnuksen. klo 7 alkaen tai puhelimitse 14.5. Tilaa kotiisi mielenrauhaa! SOITA 02 3619 7791 PAREMPI TERÄS – KESTÄVÄMMÄT LAAKERIT Laakeri on juuri niin hyvä kuin teräs, josta se on tehty ja jokainen Timken laakeri on myös edullinen – Timken Companyn super-clean air-melt steel. Klo 12 Lattomeri, Reposaari, Ruosniemi. Klo 19 Keski-Pori. Lauletaan virsikirjan lisävihkoa ja toivevirsiä, mukana kirkkokuorolaisia, Lea Takala, Katri Järvisalo-Hoffström. Myös uuden eduskunnan ja hallitusohjelmien linjaukset halutaan huomioida ennen ohjelman julkistusta. toimisto@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi ASIANAJOTOIMISTO HANNU KNUUTILA KY 0442 650 800 Hautaan siunatut: Esko Erik Töykkälä 94 v., Vastamäki Veikko Olavi 94 v., Heimo Kalevi Kuparinen 68 v. Anna pyydetyt tiedot, ja ryhdy lukemaan. Leirille otetaan 20 lasta ilm. Luodon leirikeskuksessa, leirin hinta 40 e/hlö. 044-7350 607. Kerhopaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Liturgi ja saarnaaja: Markku Järviö, kanttori: Ilkka Liuskallio, kolehti: Seurakuntien musiikkityön tukemiseen Suomen Kirkkomusiikkiliiton kautta. Tuomasmessu Klo 18 Keski-Pori. Hautausmaapäivät ma 21.5. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Anna Tasala, musiikkiryhmä: Kirkkokuoro, kolehti: Seurakuntatyöhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. klo 15 Naisten kahvila srk-keskuksen salissa. Hautaan siunattu: Voitto Vihtori Viitaniemi, 87 v. huhtikuuta 2019 12 Eurajoki Nakkila Ulvila Pori Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu www.kirkkoporissa.fi PORIN SEURAKUNNISSA 17.-24.4.2019 Hiljaisen viikon ke 17.4. Pyydä veloitukseton kuntokartoitus. La 12.5. klo 10 Messu kirkossa. klo 10–15 Sadulle p. Perheiden pääsiäiskirkko Klo 13 Teljä. Messu klo 10 Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Teljä. Alttari puetaan juhlaan. Sanajumalanpalvelus Klo 10 Ahlainen, Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Pomarkku, Teljä. 3. Kuolleet: Laila Sinikka Santanen 66 v., Kaarlo Johannes Niemi 87 v., Mauno Tapani Paasi 84 v. Klo 18 Srk-talo Esivallankatu 6. Puhelinpäivystys ti 23.4. Hautaan siunattu: Veikko Olavi Vallinen, 83 v., Pentti Sakari Pakola, 69 v., Pasi Antero Lehikoinen, 52 v., Pentti Olavi Kuusisto, 84 v., Pentti Antero Toivonen, 75 v. Klo 12 Pormestarinluoto, Ruosniemi. Rauman talousohjelman päätöksenteko siirtyy syksyyn MUUTOS P Rauman kaupungin Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelmaa on valmisteltu aktiivisesti koko alkuvuosi. Nautitaan yhdessä laulamisesta ikää ja laulutaitoon katsomatta! Mukana Pasi Nieminen. Klo 10 Sanajumalanpalvelus Ulvilan kirkossa, Hanne Tobiasson, Lea Takala. Joko olet tutustunut Uuden Ajan näköislehteen. Eurajoki Nakkila Säkylä-Köyliö Ulvila Pori www.uusiaika-lehti.fi Näköislehteä voit lukea joko tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Klo 12 Paluksen kyläkirkko ja lähetysmyyjäiset Paluksen kylätalossa, Mäkikyläntie, Hanne Tobiasson, Katri Järvisalo-Hoffström. mennessä diakoniatyöntekijä Jenni Tuomelle p. Kirkkokahvit kirkossa. Klo 11 Seurakunnan ohjelmaa Santrassa. klo 18 Huittisten musiikkiopiston oppilaskonsertti srk-kodin salissa. fi (alkaen klo 10). Klo 18 Länsi-Pori, Ruosniemi. 044 4866 517 (ei tekstiviestejä) tai jenni.tuomi@evl. Messu Klo 10 Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, Pihlava Sotaveteraanien juhla. Tule toivomaan ja laulamaan kaikkein kauneimmat KESKI-PORI Kastettu: Eemeli Matti Natri. Ma 14.5. Klo 19 Ahlainen, Keski-Pori, Pihlava, Pomarkku, Reposaari, Teljä. Pe 11.5. Su 13.5. 0400 380 082 Keskiviikko 9. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Kastetut: Joona Eino Kalevi Ounaslehto. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. klo 14.15 Ehtoollishartaus Keinulassa. Liput konserttiin Ticketmasterista 25/20/7,50 euroa. Puhe: Markku Järviö, musiikki: Pasi Nieminen. Luodon leirikeskuksessa, leirin hinta 30 e/hlö. Ke 9.5. Klo 19 Ahlainen, Pihlava, Väinölä. Opettaa Satu Salo. IKÄIHMISTEN RETKIPÄIVÄ Tule mukaan ikäihmisten yhteiseen virkistyspäivään to 31.5.2018. Pe 11.5. Mukana Lasse Vappula ja Anna Tasala. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Klo 13 Kisumupiiri Hautalassa, Kotoniityntie 1, Hanne Tobiasson. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. Messu Klo 10 Keski-Pori, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Teljä. klo 18 Hiljaisen viikon iltahartaus srk-keskuksen salissa. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivujen kautta 23.4.-5.5.. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. Ilmoittautuminen pe 18.5. Konsertissa esiintyvät sopraano Katja Vaahtera, altto Lúcia Megyesi Schwartz, tenori Alessandro Codeluppi ja basso Aapo Kilpelä. Mene Uuden Ajan verkkosivuille osoitteeseen www.uusiaika-lehti.fi. (Esim. Su 20.5. Ehtoolliskirkko Klo 14 Keski-Pori. Liturgi: Lasse Vappula, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, avustamassa: Jenni Tuomi, Kai Korpi ja Piia Nieminen, avustava pappi: Markku Järviö, musiikkiryhmä: Nuorten musiikkiryhmä Grace, kolehti: Yhteisvastuukeräykseen 2019 oman seurakunnan kautta. klo 15 (kahvitus klo 14.30 alkaen) Kirkkotuvassa. NOORMARKKU Avioliittoon kuulutettu: Antti Jaakko Jalmari Salmio ja Annina Emilia Latva, molemmat Noormarkun srk Hautaan siunattu: Väinö Jalmari Kankaro, 102 v. KESÄN 2018 LEIREJÄ MERIMAASSA Isovanhempi-lapsenlapsileiri 7.8.7. Klo 18 Kiirastorstain ehtoolliskirkko Ulvilan kirkossa, Hanne Tobiasson, Lea Takala, Kirkkokuoro. 044 7350 627/eeva-liisa.rissanen@evl.fi. 044-7350 607. Oman kunnon mukaan kävelytai juoksulenkki Lasse Pajunojan johdolla. Nuorten toimintaa Mukulatorilla: Ke 17.4. klo 10 Perhekerho srk-keskuksen luentosalissa. Päivässä on aikaa myös vapaaseen oleskeluun sekä mahdollisuus saunomiseen ja uintiin. PORIN TELJÄ Kastettu: Neela Evelin Jokela, Evita Lilia Isabella Sulamäki, Luka Toivo Artturi Lehti. järjestyksessä. Mukana Lasse Vappula ja Jenni Tuomi. klo 18 Tämän virren haluaisin laulaa! – Toivevirsien ilta Ulvilan kirkossa. Klo 13 Lassila. Ti 23.4. klo 8. Pääsiäiskirkko lapsille ja aikuisille Klo 9 Länsi-Pori. Pääsiäiskirkko lapsille ja aikuisille Klo 9 ja 10 Pietniemen srk-talo. Etusivun vasemmassa reunassa on linkki maksulliseen näköislehteen. Klo 15 Länsi-Pori. To 25.4. Kirkkokolehti 31.3. Hartauden jälkeen keittolounas ja kahvit Kirkkotuvassa. 044 7350 627/Eeva-Liisa Rissanen. Klo 18 Levanpellon lähetyspiiri Ilona Mattilalla, Teollisuustie 6. Hautaan siunattu: Eero Kalervo Niemi, 88 v., Kerttu Kaarina Lehtonen, 85 v., Sirkka Sinikka Ruoholinna, 90 v., Mauno Hillervo Jaakola, 84 v. Mukana Lasse Vappula. klo 10 Perhekerho srk-keskuksen luentosalissa. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa. Sanajumalanpalvelus klo 10 Ahlainen. ATK-Palvelu Myllymäki Oy Antinkatu 16 B, Teljäntori 2, krs, 28100 Pori puh. Musiikkia W A Mozart Requiem ke 17.4. Klo 18 Lassila, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Ruosniemi, Väinölä. klo 18.45 samaan paikkaan. Järj. Tiistai 23.4. Mukana Lasse Vappula ja Pasi Nieminen. Ma 14.5. klo 17. 044 4866 513 (ei tekstiviestejä) tai satu.salo@evl.fi (alkaen klo 10). To 17.5. Klo 12 Reposaari. MUISTETTAVIA OSOITTEITA Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. El Salvadorin kumppanuuskirkon hyväksi 136,05 e Kastetut lapset: Lenni Edvin Juhani Toivola, Oliver Johannes Viljanen. Lähetyksen kevätkirkko Klo 18 Länsi-Pori. 044 4866 513 (ei tekstiviestejä) tai satu.salo@evl.fi (alkaen klo 10). Klo 17.30 Lähteellä-ilta Friitalan seurakuntakodissa. Lähtö klo 8.45 srk-keskuksen yläpihalta, paluu n. Klo 14.15 Ystävyysseurakuntapiiri Vanhassa Pappilassa. järjestyksessä. Se on helppoa. Tervetuloa kaikki mukaan! klo 17.30 Viikon virret! -tuokio kirkossa. Pitkäperjantai 19.4. Lastenleiri 10.–11.7. Ti 15.5. Klo 18 Hiljaisuuden lauluja ja ehtoollisen vietto Ulvilan kirkossa, Eija Humpas-Toivanen, Katri Järvisalo-Hoffström. Klo 22 Lavia, Noormarkku, Teljä. Su 21.4. klo 9-13 p. Mukana Jenni Tuomi ja Eliisa Mannila. Kristuksen kuolinhetken hartaus Klo 15 Väinölä. Levollista yhdessäoloa ja rauhoittumista arjen kiireistä. Iltakirkon lopuksi alttari riisutaan. Grillausta, letunpaistoa, kahvia, arpoja. 044 7350 637. klo 13 Myyjäiset srk-kodilla. Ohjausryhmä päätti kokouksessaan jatkaa valmisteluaikaa siten, että kokonaissuunnitelma voidaan julkaista 21.8. klo 18.30 HOHDE-kuoron harjoitukset kirkossa. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivujen kautta 14.5. Viittomakielinen messu Klo 12 Väinölä. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. Klo 18 Kiirastorstain ehtoolliskirkko Kullaan kirkossa, Marianne Känä, Katri Järvisalo-Hoffström, Sunniva-kuoro. klo 18 Raamattuopetustilaisuus srk-keskuksen luentosalissa. Klo 23 Länsi-Pori, Pomarkku. Avioliittoon kuulutettu: Markku Lasse Ilmari Mäkipää ja Jenni Pauliina Kivitie mol. Klo 19 Pormestarinluoto, Teljä. klo 14 EU-ruokajako srk-kodin päiväkerhotilassa. Diakoniatyö tarjoaa keittolounaan Torstaikerhon yhteydessä. Kirkkokahvit messun jälkeen srkkodin salissa. Liturgi ja saarnaaja: Markku Järviö, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Ulkomailla vaikeuksiin joutuneiden maanmiestemme auttamiseksi Suomen Merimieskirkko ry:n kautta. klo 18 Kiirastorstain iltamessu kirkossa. Timken Company on ainoa amerikkalainen, joka valmistaa tuotteensa omasta teräksestä. rippikoulutyön kummilasten tukemiseen kehitysmaissa 372,91 e. klo 18 Nuortenilta Kaija Maria ja Lari Junkkari: Hyvää elämää kaiken ikää, elämän monet kerrokset & meitä kannattelevat arvot la 4.5. Ristin juhla Klo 18 Noormarkku. klo 18 Nuortenilta srkkeskuksen Vernerissä. Liturgi ja saarnaaja: Markku Järviö, kanttori: Pasi Nieminen, musiikkiryhmä: Hohde-kuoro, kolehti: Kirkon ulkosuomalaistyöhön, Kirkkohallitus. Varhaisnuorten leiri 17.–19.7. Toinen pääsiäispäivä 22.4. PORIN TELJÄ Kastettu: Reino Ismo Kari Ristiluoma, Eetu Matias Viljo Saari. Ke 24.4. Klo 12 Sanajumalanpalvelus Kullaan kirkossa, Eija Humpas-Toivanen, Katri Järvisalo-Hoffström. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. klo 7-17 p. Ke 17.4. Klo 16 Väinölä. Kuolleet: Kauko Matti Kalervo Mäkinen 85 v., Sirpa Sanelma Lindén 67 v., Heikki Lauri Tapani Riihiluoma 37 v., Harri Uolevi Palonen 53 v. 2. klo 18 Miestenpiiri srk-kodin olohuoneella. Kaikilla toimialoilla on tehty paljon selvitystyötä, mutta valmistelut ovat eri vaiheissa. Tuo tullessas, vie mennessäs. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, avustava pappi: Lasse Vappula, musiikkiryhmä: Hohde-kuoro, lapsikuoro Laululintuset ja nuorten musiikkiryhmä Grace, kolehti: Tapahtumien järjestämiseen, artikkeleiden ja videoiden julkaisemiseen sekä seurakunnille tarjottavien toimivien pyhäkoulun toteutusja markkinointikeinoihin. Su 28.4. Tarkoitettu v. klo 18 Miesten ilta srk-kodin salissa. Leirin hinta 25 e/ aikuinen, 10 e/lapsi, alle 4-vuotiaat maksutta. Sanajumalanpalvelus Klo 10 Ahlainen, Noormarkku. leiri 1.-3.-luokkalaisille 23.25.7. Kummileiri la 18.5. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Toisen pääsiäispäivän jumalanpalvelus. klo 18.30 Tiistain raamatturyhmä srk-kodin olohuoneella. Kyse on Rauman mittakaavassa merkittävistä rakenteellisista uudistuksista, jotka haluamme tehdä kunnolla. Klo 10 Avoin päiväkerho Harjunpään seurakuntakodissa. Kunnianosoitukset ja seppelten lasku sankarihaudalla jumalanpalveluksen jälkeen. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Ma 22.4. Klo 11 Seurakunnan ohjelmaa Santrassa, Eila Tuulinen: Murreja muita juttuja. Pääsiäispäivä ma 22.4. Klo 18 Iltakirkko Ulvilan kirkossa, järjestää Rauhanyhdistys. klo 10 Perhekerhojen kevätjuhla srk-keskuksen salissa. Ilmoittautumiset leireille 7.-20.5. Lasten pääsiäiskirkko Klo 9.30 ja 10.30 Pihlava. Påskkyrka med svenska samskolan Kl 10 Teljä. Leirille otetaan 20 varhaisnuorta ilm. Kiirastorstai 18.4. Kirkkoillat Klo 17.30 Reposaari. Klo 9 Sytykettä arkeen -ryhmä Kullaan seurakuntakodissa. Näköislehden lukeminen on tilaajille maksutonta. MERI-PORI Kastettu: Toivo-Ilmari Matti Veikko Zitron. –luokkalaisille 29.7.1.8. To 18.4. www.rudus.fi Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Tervetuloa laulamaan tulevan jumalanpalveluksen virsiä! Tuokiossa tutustutaan lyhyesti virsien taustaan ja saadaan vinkkejä vapaampaan laulamiseen. Helatorstai 10.5. Ristinjuhla konsertti pe 19.4. aikana osoitteessa ilmoittautuminen.ulvilanseurakunta.fi. Talousohjelman kokonaissuunnitelma julkaistaan elokuussa ja kaupunginvaltuusto päättää talousohjelman toimenpiteistä marraskuun kokouksessaan.. Klo 10 Sanajumalanpalvelus Ulvilan kirkossa, Eija Humpas-Toivanen, Katri Järvisalo-Hoffström. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Marianne Känä, Riku Pakarinen, Lea Takala. Ehtoollishartaus Klo 13 Srk-keskus, kappeli. Mukana Ilkka Liuskallio. 044 4866 517. Mukana Anna Tasala. Hautaan siunattu: Else Elisabet Tasku, 88 v., Raimo Valter Aspblom, 80 v., Tuija Anneli Letonsaari, 80 v., Voitto Valtteri Valli, 93 v., Sulevi Eemeli Viljanen, 74 v., Ritva Orvokki Hellman, 69 v., Terttu Orvokki Ketonen, 87 v., Marja-Terttu Salminen, 69 v. 1. klo 10–15 Jennille p. 2005–2008 syntyneille. Seurakunta kutsuu ulvilalaisia lapsia kumminsa kanssa yhden yön leirille. Lisäaikaa tarvitaan myös kokonaistaloudellisten laskelmien tekemiseen. klo 10 Messu kirkossa. järjestyksessä. Pääsiäispäivä 21.4. Ulvilan seurakunnan kesäleirit 2018. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin klo 8-15, p. Ohjelman toimenpide-ehdotusten vaikutusten arviointi on osoittautunut ennakoitua moninaisemmaksi ja laskentaan halutaan varata lisää aikaa. 632 7575, fax 641 6535 Tilitoimistoja kello 17.00–19.00 Tarvosaaren koulu MUISTETTAVIA OSOITTEITA www.uusiaika-lehti.fi Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu www.kirkkoporissa.fi PORIN SEURAKUNNISSA 9.-16.5.2018 Helatorstai 10.5. Pääsiäispäivä su 21.4. Klo 16 Väinölä. Jotta voimme tarkastella kaupungin taloudellista kokonaisetua, tarvitsemme kattavampia laskelmia ja selvityksiä vaikutusten arvioimiseksi, kaupunginjohtaja Kari Koski toteaa. Puhe ja musiikki: Ilkka Liuskallio. klo 12.05 Yhteiskoulun pääsiäiskirkko kirkossa. Hautaan siunattu: Erkki Armas Olavi Lahdenperä, 89 v. 2. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon 23.5. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. Helmentie 5, PORI, puh. ”Kiitollinen mieli”. klo 18.30 Aikuisväen oma oloilta srk-kodin olohuoneella. Illassa on porinointia kahvikupin äärellä sekä ohjelmaa (klo 19 alkaen) Sanan, laulujen ja rukouksen merkeissä. Kapellimestarina toimii Tibor Bogányi. klo 10 Messu kirkossa. NUORET To 25.4. Esimerkiksi sosiaalija terveystoimialan sekä sivistystoimialan palveluverkkokokonaisuuksiin liittyvät vaihtoehtoiset suunnitelmat vaikuttavat yli toimialarajojen ja vaativat tarkempaa selvittelyä. Ikäihmisten ehtoolliskirkko Klo 12 Teljä. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Antinkartanon kirkkopyhä, Hanne Tobiasson, Riikka Hakkarainen, Katri Järvisalo-Hoffström. Lähtö kirkon pihasta ja paluu samaan paikkaan. Klo 16 Väinölä, Metsäkappelissa. Hiljenny hetkeksi ehtookellojen aikaan, urkumusiikin soidessa. Ulvilan srk/Naisten Kahvila. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. Musiikissa Saara Tiusanen. Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREMONT TI! Katso www.laaturem ontti.fi www.laaturemontti.fi Porin yksikkö · Säältä suojaan 1 päivässä · Teräskatot ja kattoturvatuotteet omalta tehtaalta ilman välikäsiä · Telineiltä tehtävä asennus takaa turvallisuuden sekä laadun Sulamisvesiä vintillä. Säkylä-Köyliön seurakunta Kastettu: Iina Kirsi Maria Väisänen, Julia Heidi Helena Laaksonen, Euran srk. Lastenhoito järjestetty. Kesäkerhoihin ilmoittautuminen 14.-17.5.. klo 10 Messu kirkossa. Klo 13 Laitila-Tuunajärven monitoimitalo. NOORMARKKU Kastettu: Micael Atte Markus Lonka, Lilja Linnea Koivuviita. Puhe: Markku Järviö, musiikki: Pasi Nieminen. Keittolounas ja kevätkauden päätös. Kaatunut valtakunnallinen sote-uudistus vaikuttaa sekin merkittävästi ratkaisuihin. klo 13 Omaishoitajien tapaaminen srk-keskuksen salissa. Avioliittoon kuulutettu: Rasmus Daniel Vänttinen ja Elina Olga Anita Satoniitty, molemmat Porin Teljän srk, Miika Markus Nurmi ja Laura Elina Puisto, molemmat Porin Teljän srk. Kausikortti/kymppikortti voimassa. Ilmoittautuminen ti 22.5. Retken hinta on 30 e, sisältäen bussikuljetuksen ja ruoat. irtonumero 1,5 euroa, 3 kk:n määräaikainen digitilaus 12 euroa.) Voit maksaa tilauksen verkkopankissa tai luottokortilla. LÄNSI-PORI Hautaan siunattu: Haapaniemi Keijo Armas, 59 v., Liivistö Harri Pekka, 71 v. Mukana Lasse Vappula, Satu Salo, Pasi Nieminen ja Kai Korpi. 2010-2014 syntyneille lapsille. Iltakirkko Klo 18 Teljä. Linkki avautuu 7.5. Pe 18.5. Klo 12 Eläkeväen ehtoolliskirkko Ulvilan kirkossa, Marianne Känä, Lea Takala. Messun jälkeen kirkkokahvit Kirkkotuvassa. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. Ilmoittautuminen ma 21.5. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin klo 8-15, p. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. Kirkon uusien virsikirjojen käyttöönotto. 0400 380 082 Kastetut: Luvialta Adele Ulla Aliisa Ripatti Avioliittoon kuulutetaan: Marko Olavi Frans Malin ja Sanna Kristiina Tahkoniemi. Talousohjelman ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran 13.5. LÄNSI-PORI Kastettu: Rasmus Vilho Tapani Hiltunen, Edith Linnea Nordling. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Paluu klo 13.45. klo 18 Projektikuoro – Torilla tavataan, srk-keskuksen luentosalissa. Nuorten toimintaa Mukulatorilla: Nuortenillat torstaisin klo 18. Liturgi ja saarnaaja: Lasse Vappula, kanttori: Anna Tasala, kolehti: Lasten musiikkikasvatukseen, erityisesti virsikasvatuksen tukemiseen Nuori kirkko Ry:n kautta. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. Klo 17.30 Lähteellä-ilta Friitalan seurakuntakodissa, Hanne Tobiasson. klo 18 Pieni iltasoitto kirkossa. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Ke 16.5. Klo 14 Martintalo. Tutustutaan laulaen ja tarinoiden virsikirjan lisävihkoon. Kokemäen Aittakarissa. LAVIA Hautaan siunattu: Maila Aleksandra Haapaporras, 84 v. Kierrätyspäivät. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Marianne Känä, Hanne Tobiasson, Lea Takala. Ke 8.5. Klo 12 Messu Kullaan kirkossa, Marianne Känä, Lea Takala. klo 18 Päiväkerhon kevätkirkko kirkossa. Klo 12 Preiviiki, Reposaari, Ruosniemi. Hautaan siunattu: Kalevi Puustinen, 82 v., Eira Lahja Annikki Niemi, 79 v., Sirkka Anna-Liisa Heikkinen, 76 v. Ti 23.4. klo 13.30 Ehtoollishartaus Hyppingillä. Pääsiäisyön messut la 20.4. Ke 9.5. La 27.4. Pitkäperjantai 19.4. klo 17 Lapsikuoro Laululintusten harjoitukset kappelissa. 020 7558 010 Öljypoltinhuolto, puh. leiri 4.-7. Klo 12 Reposaari. Hautaan siunattu: Aili Alina Karimaa, 95 v., Raili Inkeri Keto, 81 v., Raili Sinikka Ojala, 79 v., Tauno Aulis Salminen, 80 v. Kuljetus järjestetty reittiä: klo 10.50 Kaasmarkku, Mäkinen – 11.05 Harjunpään seurakuntakoti – 11.10 Harjunpää Kivipellontie – 11.20 kirkko (välipysähdys) – 11.30 Friitalan seurakuntakoti – riste – 11.40 kirkkoherranvirasto – Salen pysäkki – 11.50 kirkko. klo 18 Keski-Pori. toukokuuta 2018 11 MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Luodon leirikeskuksessa Eurajoella, leirin hinta 30 e/hlö. klo 12.30 Lähetyspiiri srk-kodin olohuoneella. Kierrätyspäivät. klo 9.30 Lasten aamukirkko kirkossa. virret! Laulattamassa kanttorit Lea Takala ja Katri Järvisalo-Hoffström sekä Kirkkokuoro ja lapsija nuorisokuoro Tähtöset. klo 18 Lassen lenkki. 020 7558 010 Öljypoltinhuolto, puh. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 www.vehmasputki.fi • vehmasputki@vehmasputki.fi www.uusiaika-lehti.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. Kirkkokolehti 8.4. Klo 14 Martintalo. työhön Keski-Aasiasta ja Lähi-Idästä Eurooppaan tulevien maahanmuuttajien parissa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta 468,12 e ja 22.4. Kansanlaulukirkko klo 10 Noormarkku. Keskiviikko 17. Liturgi: Lasse Vappula, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelmaan Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa 16 vähemmistökielellä, ohjelmasta hyötyvät naiset ja koulunkäyntinsä keskeyttäneet tytöt, Suomen Pipliaseura ry. Kesäkerhot on tarkoitettu v. Ke 16.5. Bussi ajaa vanhustentalon, Emmanhovin ja vanhan Porintien kautta. Kuollut: Jouko Leo Kalevi Kuusisto, 71v. Kirkkokahvit Kirkkotuvassa. Leirille saavutaan omin kyydein. Alttari puetaan juhlaan. Perhemessu Klo 10 Ahlainen, Pomarkku. www.rudus.. klo 9-14 Kullaan hautausmaalla. Ke 17.4. klo 18 Projektikuoro – Torilla tavataan, srk-keskuksen luentosalissa. Messu klo 10 Ahlainen, Lavia, Keski-Pori, Länsi-Pori, Pihlava, Teljä. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitathan mahdolliset erityisruokavaliot sekä mistä tulet kyytiin. Vuonna 2019 toteutuksessa painotetaan erityisesti pyhäkoulua toimintatapana, joka tukee myönteisellä tavalla lapsen identiteetin kasvua, Suomen Pyhäkoulun Ystävät SPY ry. Hautausmaapäivillä seurakunnan työntekijät avustavat hautojen kunnostuksessa ja hautakivien oikaisussa. Klo 12 Reposaari. Klo 17 Kullaan Kyläkuoron äitienpäiväkonsertti Kullaan kirkossa. Klo 14 Kaasmarkun hengellisen piirin kevätjuhla Äijälän pihapiirissä, Haukantie 7. Pe 26.4. klo 15 Yhteislaulujen iltapäivä srk-keskuksen salissa. leiri 2.-4. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Köyliön kappeliseurakunta Kuollut: Salli Kaarina Salonen, 92v., Tuula Elise Jortikka, 52v. (02) 631 9500, fax (02) 635 9505 www.porinlaakeri.fi • Kartiorullalaakerit • Neulalaakerit • Pallomaiset rullalaakerit • Juoksurullat • Nokkarullat • Vapaakytkimet Maailman suurin kartiorullalaakereiden valmistaja Korkealuokkaiset kestävät • PORI • OULU • TURKU • VANTAA KESKI-PORI Kastettu: Kaspian Nuutti Aaron Nikolajeff, Alisa Elli Ilona Pärkö, Julius Gabriel Santavuori, Maiju Emilia Ahvonen. Tiedustelut Eeva-Liisa Rissanen p. Kiirastorstai 18.4. Klo 9.30 Pääsiäiskirkko Antinkartanon kappelissa, Riikka Hakkarainen. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksen salissa. Luvassa mukavaa yhdessäoloa ja yhteistä ohjelmaa Merimaan kauniissa maisemissa meren äärellä
Sattumaa tai ei, niin yhdennäköisyys, viittoineen päivineen, Yhdysvalloissa 1960-luvulla vaikuttaneen Anton LaVey’n kanssa on ilmeinen, tosin ilman sarvia. Tilanteet kehittyvät oikeasti jännittäviksi, ehkä herkimmille lapsille jopa liiankin jänniksi. Lehtonen tekee roolistaan pirullisen kiehtovan. Ensi-ilta päänäyttämöllä 3.4.2019 ”Kiihkeät tuulet” puhaltavat kesällä Työväen Musiikkitapahtumassa ja Kotkan Meripäivillä TAPAHTUMA P Kotkan Meripäivät ja Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella ovat ideoineet ja tuottavat yhdessä kesälle 2019 konserttiprojektin, jossa esitetään seksistä ja erotiikasta kertovia lauluja eri-ikäisten naisten esittäminä. Suomennos: Tommi Auvinen. Tässä näytelmässä toteutus on kautta linjan aivan omaa luokkaansa. Tarinan keskiössä on yksinäisyyttä poteva tyttö Susanna, Mirva Tolppanen, joka ikävöi isäänsä, joka lennähti jo vuosia sitten kuumailmapallolla pois. Kiihkeät tuulet naiset ja erotiikka nimeä kantavaan konserttiin on valittu sekä vanhoja tuttuja lauluja että ensimmäistä kertaa kuultavia uusia kappaleita, joita konserttiin säveltävät ja sanoittavat muun muassa Mari Rantasila ja Suvi Isotalo sekä Erin. Aiheesta ovat puhumassa Andreas Holmi (Holmicares) ja Merja Haaksiluoto (MLL). Tapahtumien kerronta on niin tiivistä, että väistämättä herää ajatus, miten kantaisiko tarina joissakin kohdin ilman kerrontaa ja voisiko ajatella, että tarinaa kerrottaisiin myös viittomakielellä. Perheen naapurustoon kuuluu myös äänensä menettänyt entinen oopperalaulaja Pennanen, Teemu Niemelä, joka tekee koomisesta hahmostaan herkullisen. Susanna ja Helge oivaltavat, että naapuriin muuttaneella Herra Akustikuksella, Peter-Sebastian Lehtonen, saattaisi olla jotakin tekemistä ääniongelmien kanssa. Tilaisuuksien paikkakunnat ja aiheet vaihtelevat ja ne ovat avoimia kaikille yli kuntarajojen. Onnellinen saan olla minäkin, jotta saan päättää työni Uuden Ajan kriitikkona Porin Teatterin osalta juuri tähän näytelmään. n Herra Pennanen ja Helge-koira, Teemu Niemelä ja Oskari Penttilä, vertaistukevat toisiaan ääniongelmissaan. Teksti: Alan Ayckbourn. Tämän projektin taustalla on myös ajatus tasa-arvosta, kaikille tekijöille maksetaan konsertista sama palkka, kertoo Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja. Keskiviikko 17. J anne a lhonpää l Porin Teatteri: Äänirosvo. huhtikuuta 2019 13 Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Kulttuuri Äänirosvo on hämmästyttävää teatterin taikaa Tarja Tiilimäki Uusi Aika TEATTERI P Mistä on hyvä teatteriesitys tehty. Ja mikä parasta Äänirosvon seurassa viihtyy vähän iäkkäämpi tai kyynisempikin teatterinkävijä. Ohjaus: Ola Tuominen. Ero aikuisten silmin. Kiihkeät tuulet naiset ja erotiikka konsertin juontaa Mari Rantasila, joka on myös yhtenä konsertin solisteista. Äänirosvo on niin kertakaikkisen vilpittömästi ja vastaansanomattoman suuresta rakkaudesta teatteriin tehty teos, ettei se voi jättää ketään kylmäksi. Eron edessä -ilta Nakkilassa TILAISUUS P MLL Satakunnan piiri järjestää Nakkilan liikuntakeskuksen kahviossa Eron edessä -illan 17.4. Orkesterissa soittavat kapellimestari Eeva Koivusalon johdalla seuraavat upeat muusikot: Riitta Paakki, Adele Sauros, Siiri Partanen ja Riikka Lampinen . Iso käsi myös kaikille näyttämötekniikan ihmisille. Apulaisohjaaja: Teemu Loikas. Eron edessä -illat on tarkoitettu eroa suunnitteleville tai eron jo kokeneille lasten vanhemmille, eroperheiden läheisille, sosiaali-, terveysja kasvatusalan ammattilaisille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille. Ohjaajavierailija Ola Tuomisesta on ilmeisesti tulossa Porin Teatterin hoviohjaaja ja mikäs siinä, kun jälki on tämän kaltaista. Niiden naiskuva oli edellä aikaansa, ja on ihana päästä esittämään niitä ilman häpeää tai leimautumista vain objektiksi, kommentoi Mari Rantasila. Konserttiyhteistyötä on tukemassa suomalainen Lunette oy, joka valmistaa kuukautiskuppeja ja muuttaa kuukautisiin liittyviä ennakkoluuloja sekä asenteita maailmalla. Äiti, Heidi Rantakeisu, on jo luovuttanut toivosta, että mies palaisi takaisin. Kaikesta päätellen Tuominen luottaa myös näyttelijöiden luovaan panokseen, karsien lempeästi pois turhat hörhellykset, joten lopputuloksena on napakkaa ja valovoimaista, sisäistettyä läsnäoloa. Se on tehty ainakin hyvästä tarinasta, nappiin osuvasta roolituksesta, ällistyttävästä lavastuksesta; valoista ja varjoista sekä oivaltavasta ohjauksesta. Tästä kaikesta tekee erityisen se, että katsojat saavat äänestää muutamassa kohdassa, miten tarinassa edetään eli mennäänkö esimerkiksi ovesta vai savupiipusta. Laajenevia taloja, käytäviä, tikkaita, luukkuja. kello 17-19. Teemu Loikaksen suunnittelema lavastus on mykistävä. Miten tukea lasta vanhempien erossa. Tällä konsertilla haluamme kuitenkin muistuttaa, että ikävistä tapahtumista ja väärinkäytöksistä huolimatta seksuaalisuus on myös valtava positiivinen voima, joka antaa energiaa ja hyviä fiiliksiä sekä naisten että miesten elämään. Muina solisteina kuullaan ja nähdään Erin , Mira Luot i ja Henrika Nieminen . Kaksi kertojaa, Janne Turkki ja Maarit Niemelä, kuljettavat tarinaa eteenpäin lempeällä otteella kuin satua kertoen. Porilaiset ja miksei koko lähitienoon väki saa olla ylpeä teatterista, joka satsaa viimeisen päällä lastenteatteriin. Tätä kaikkea ja paljon vielä enemmän on Porin Teatterin kevään todellinen jymy-yllätys, seikkailunäytelmä Äänirosvo. Helge menettää yllättäen haukkunsa. Rooleissa: Janne Turkki, Maarit Niemelä, Mirva Tolppanen, Oskari Penttilä, Peter-Sebastian Lehtonen, Heidi Rantakeisu, Teemu Niemelä. Susannan ja Helgen vierailu Akustikuksen kotona, ääniä etsimässä, on kerrassaan huikea teatteritekniikan ja audiovisuaalisten ratkaisujen synnyttämä ilottelua; hämmästyttävää teatterin taikaa, täysin mitoin ja kukkupäin. Susanna ja lemmikkikoira Helge, Oskari Penttilä, ovat erottamattomat. #Metoo on hieno liike, ja se on vuoden aikana muuttanut yhteiskuntaa tasa-arvoisempaan suuntaan sekä korjannut vinoutumia ja paljastanut väärinkäytöksiä monilla eri alueilla. Tarinassa ystävyydestä ja luottamuksesta on onneksi onnellinen loppu. Ilta on maksuton ja tarjolla on kaffetta ja pullaa.. Kiitos. Itselleni konsertti on myös tietynlainen revanssi -80-90 -luvun lauluilleni. Konsertin tavoitteena on tuoda seksuaalisuutta esille positiivisena voimana
Vaatimattomuus kaunistaa o vanha hyve ja se oli kyl otettu huamioo. Nykyään uskoa Jumalaan verrataan mielellään tietoon. Kaikille se ei ole kovinkaan hengellinen. Hengellisyydellä on silti keskeinen sija elämän tasapainon hoidossa. Silloinkin ollaan pidättyväisiä, kun hengellisyys koskettaa. Sulata paisti jääkaapissa. Nosta pata tai vuoka uuniin ilman kantta ja paista 200 asteessa tunti. Hiljaisen viikon lukupiiri Porin pääkirjaston seminaarihuoneessa 15.-18.4. M aa ja K otitalousnaiset /t iMo V iljaKainen n Pulled Lamb on trendikäs pääsiäisruoka. Pääsiäiskonsertti Requiem Keski-Porin kirkossa ke 17.4. Maalaistaloissa lampaat teurastettiin vasta syksyllä. Lusikoi halutessasi kasvikset tarjoilukulhoon. Kottii tulles miäs rupeski koht vahettaa takas talvitassut autoo, konnei se hänest ollu vaiva eikä mikkää. klo 9-16. Kallupit sin taik tän, ny taik viime kuus o näyttäny meil kui helposti ne kallistuu suuntaa taik toisee. Pitkäperjantai koskettaa, kun seurataan Vapahtajan kärsimystä ja kuolemaa. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Hän sanoo: ”Älkää pelätkö!” Siihen ei tarvita hurmahenkisyyttä, mutta sydäntä kylläkin.. Ihmiset saavat kipinän. Sitten helluntaina Jeesuksen seuraajien päälle laskeutuu Pyhä Henki. Itäisten uskontojen meditaatioita arvostetaan, mutta kristillistä rukousta, veisuuta ja raamatunlukua pelätään. Luennoimassa piispa emerita Irja Askola. Ei ihminen elä vain tiedosta tai leivästä. Pääsiäismarkkinat Porin torilla ja kävelykadulla la 20.4. Pori Sinfonietta, Unkarin valtionoopperan solistit ja Porin filharmoninen kuoro esittävät Mozartin Requiemteoksen. Peitä pata kannella tai foliolla ja jatka paistamista vielä 5–10 tuntia. Siihen tarvitaan rakkautta ja toivoa Taivaan kodista. 2:11 Omaa onneaan ei pidä milloinkaan laskea toisten varaan. Helatorstai on jatkoa helluntaille. Klo 18 ilta jatkuu Runoklubin merkeissä. Ylösnousemuksen juhla – pääsiäinen – vetoaa hengelliseen kyselyyn. Satakunnan Suomi-Unkari Seura esittää ohjaaja Gábor Herendin elokuvan KINCSEM klo 18. PERÄNPITÄJÄ AJANTIETO Nimipäivät Päivän sana Päivän ajatus Ajassa UUSI AIKA JULKAISEE MAKSUTTA YHDISTYSTEN, SEUROJEN JA VAPAAEHTOISJÄRJESTÖJEN TAPAHTUMAJA NÄYTTELYTIETOJA AJASSA-PALSTALLA KESKIVIIKKOISIN. Ikäraja 12 vuotta, tekstitys englanniksi. Pääsiäisenä herkuteltiin lampaan sijaan esimerkiksi vasikantai karjalanpaistilla ja makkaroilla, Mervi kertoo. pääsiäispäivä, Alina Tiistaina: Jyrki, Jyri, Jori Ylpeät silmät nöyrtyvät, ylpeä varsi taipuu, sinä päivänä Herra yksin on ylhäinen. Tämmöse viktise asja äärel mää silti koiti pilke silmäkulmas ain syynät keskustelijoitte pärstäkerrointakki, jol tarkota stää et kui hyvi meikkaaja oli hommas hoitanu. Monet arastelevat ja jopa häpeävät sitä. Joulu näyttääkin enemmän hyvän tahdon juhlalta. Levitä revitty liha kuumennetulle tarjoiluvadille. Yritys hyvä kymmene kumminki ja tarttee silti muistaa et itte o vanha ja nuaret ja hee ajatukses o iha toisest mailmast viä ilma mittää elämäkokemust. Jäähdytä liemi ja kuori pinnalle jähmettynyt rasva pois. Leikkaa selleri sekä kuoritut sipulit ja porkkanat reiluiksi paloiksi. Jes. Tommi Parkko: Runosta, rakkaudella Porin pääkirjaston kokoustilassa ti 23.4. Se vakiintui suomalaisille pääsiäisaterioille vasta Revittyä lammasta 10–12 annosta n. Kovasti siin koitellaa niit toimittajjiiki ja hee taitojas vaativas tyäs. Amen.” Jokainen tarvitsee turvaa ja tarkoitusta elämään. Parkko kertoo runojen lukemisen, kirjoittamisen, julkaisemisen ja esittämisen monista puolista, rakkaudella. Mausta sitruunamehulla ja raastetulla kuorella (muista pestä sitruuna huolellisesti), hienonnetulla mintulla ja tarvittaessa suolalla. Hengellisimmät juhlat löytyvät kevään varrelta. Seurauksena on kielilläpuhumista ja monenlaisia ihmeitä. Emmää tarkkaa hee systeemeistäs tiär, mutte ny niist täs puhukka. Lisää kasvikset vuokaan. Revi liha esimerkiksi kahden haarukan avulla tai reilusti käsin suikaleiksi. T äs stää ny sit ollaa iha just vaalipäiväs, ko tätä juttuuni knaputtele. Tiärä, et o suuri osa kahjast konnei tykkää hiukkaakaa kattel stää touhuu, mut mää pualestas ole ain miälelläs flätänny itteni istuu telku ettee vahtaa ja nauttii erillaiste ihmiste miälipitteist ja vaalilupauksist. (Lihan sisälämpötilan pitää nousta vähintään 95 asteeseen, mielellään yli.) Ota pata uunista. Hiero lihan pintaan suola, timjami, rosmariini ja pippuri. Kristityt antoivat lampaalle uuden merkityksen: Jeesus on ”Jumalan karitsa”, joka antoi henkensä ihmisten vapauttamiseksi. Alenna uunin lämpötila 150 asteeseen. Neste saa peittää noin 2/3 lihasta. Viime viikol jo oli puhe äänestämisest ennakkoo ja viime viiko jutu kriivaamise jälkee o ollu meil tääl takatalviki, mut kaikeks onneks ny tännää oikeen vaalipäivän aurinko plosottaa täyrelt taivaalt ja hyvä nii. 2 kg luutonta karitsantai lampaanpaistia (Myös pakaste sopii. Pelottaako hengellisyys. Voi käyttää myös lapaa luulla tai ilman) 2 tl suolaa 1 tl timjamia 1 tl rosmariinia 0,5 tl mustapippuria 2–3 sipulia 1–2 porkkanaa pala varsiselleriä 6 valkosipulinkynttä 3–5 dl vettä tai lihalientä 0,5 dl punaviinietikkaa puolikas sitruuna neljännes puntti tuoretta minttua suolaa 1970-luvulla, sillä aiemmin ei lampaanlihaa ei keväällä juurikaan ollut tarjolla. Meilläki vaalipäivä kunniaks flaku fleijaa, vaikkei nii kovi innokkait ain ollakka liputtaa, nii isämmaallist ko se onki. Se mitä heil millonki oli päälläs anto ja osviittaa hee omast minästäs tai sillai must kumminki tuntu. Toiset heist o nii kotonas tommoses kiivaaski väittelys, et ihhailee oikee. Anna maustua huoneenlämmössä noin tunti. Ylösnoussut Vapahtaja tarjoaa väsyneille kalastajille hiillostettua kalaa rannassa. Seneca Unkarilaisen elokuvan ilta Porin pääkirjaston kokoustilassa ke 17.4. Krakat miähil oli toine toistas fiinempii, vaik solmut niis jokusis olis voinu vaik uurestas somplat. Pimeä päättyy 5.17 ja alkaa 21.50. Myös Pihlavasta, Ulvilasta ja Nakkilasta pääsee kyytiin. No öksyi taas aiheest, muttei se ny kai se suuremmi täs haittaa. Myös lampaan kanssa käytetyillä mausteilla on omat vertauskuvansa. klo 16 alk. M itkä mahtavat olla vuoden hengellisimmät juhlapyhät. No suuri osa heist ei ol milläskä, mut toiset pakkaa kyl hermostuu ja flaimut kaulal senku voimistuu. Aurinko nousee tänään Porissa kello 6.07 ja laskee kello 21.00. Lammaspaistin pintaan hierottu rosmariini muistuttaa ristinkuolemasta ja minttu on pyhän Marian yrtti. Jouluna välitetään enkelten viestiä. Kavvemma aikaa o saatu kattel ja kuulustel eri merioist vaalivänkäyksii oikee tore teol. Sitä kuvaa turvallinen iltarukous: ”Levolle laskeun Luojani, armias ole suojani. Tarkemmin: hoyryjuna.weebly.com/tulevat-junamatkat.html. Kovi soli kyl lapsellist meininkii ja semmosii miälipitteit, et oikee kauhistutti se tulevaisuuskuva. Jännityst piisaa koko päiväks ja iha ehtoosee astikka tai oikeestas voi ol, et valla pualee yähö sano asjatuntijat. Onhan viihdettäkin ja urheilua, konsertteja ja teatteria. Seurakunta syntyy. Porista Tahkoluotoon, Mäntyluotoon, Aittaluotoon ja Harjavaltaan. Kuivaa liha talouspaperilla. klo 14-16. Luetaan Juhani Rekolan (1916-1986) Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun -kirjaa. Jokuset istunnot oli kauhee ahtaas ja siin meinas jo vesiklasikki kaatuu ja taisi ne ryypät siin tuaksinas jo toisteski samal piänel pöyräl olleist klaseist tiär hänt. Pakko kyl silti sannoo et Suame lipu liahues o hyvä tuntu syrämmes ja tosi kauniiltki se näyttää mihi aikaa vuarest tahans. Keskiviikko 17. Lukijoina toimivat Riikka Siivonen, Ilona Kontinen, Atte Timonen ja Reija Nordström. Eri kerroil eri ihmiset näytti ijältäski valla erillaisilt, paljo nuaremmilt taik sit vanhemmilt. Taitaa ne välkyt nuaret sit vaa ol nii noppeit siin tommoses äänestykseski et meikäläist valla hirvittää. Nosta liha korkeareunaiseen uunipataan tai -vuokaan. Pääsiäisenä juhlittiin Egyptin orjuudesta vapautumista, ja lammas kuului juhla-ateriaan. Ans ol ko yks kaunis päivä, maanantai tai ei voikka sannoo kaunis, ko melkone myräkkä ja määki oli sillo just lukemas Pori Helmes. Kuka voitti ja kuka sai takkiis klaaraantuu sit pyhäehtool myähää, ninko jo puhuttiiki. Tieto Jumalasta tyydyttää uteliaisuutta, mutta luottamus Jumalaan antaa turvan elämälle. Ikääntyvien yliopiston verkkoluennot: Yhteisen tulevaisuuden rakentaminen Porin seudun kansalaisopistossa ke 17.4. Lusikoi lihan joukkoon hieman kuumennettua paistolientä mehevyyttä ja makua lisäämään. Kuulemma kyl helpottaa hiukka se, ko väki kävi ahkerasti uurnil jo etukättee ja äänet o sit jo räknätty reeraa vissii. Lihan voi jättää uuniin kypsymään vaikka koko yön yli. Silloin Jeesus nousee taivaaseen ja siunaa seuraajiansa. Hiljainen viikko ja pääsiäinen tuovat säteitä juuri siihen. Höyryjuna Ukko-Pekka kuljettaa matkustajia Porissa pe 19.4. Luottamuksesta Jumalaan avautuu hengellisen elämän maailma. klo 9.55-18. Mutta pääsiäinen tuo ihmeen kuoleman keskelle. Leino Kirjoittaja on Porin murrepiirin vetäjä. Siin nuarte panelis must tuntu et kaikki oli harjoteltu jo nii reeraa etukättee et koht oli klaput vihree tai punane nousemas ilma yhtää funteeraamat. Vaalei aikaa... Ei se silti stää tarkot et mää uskosi niihi kaikkii hee meininkeihis, e, mut jo se millai niitte pokka pittää, ko toine viäres istuva antaa tul tuuti täyrelt ja mollaa su iha alta lipa. Kapellimestarina Tibor Bogányi. klo 17-18. Hengellisyys on tapa tuntea Jumalan kosketus. Etelä-Savon maaja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Mervi Kukkonen kertoo, että lammas on suomalaisessa pääsiäispöydässä melko tuore tulokas. Iha pakko kertoo, ko sanoi sillo viimeks et meilläki o jo kesärenkaat vahetettu ja nii oliki. Hengellisyys saattaa pelottaa. Kuori valkosipulinkynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Sit vast ko kaikki äänet o kasas ja räknättyn voiraa ol vissei siit millai meni. Just ny, ko viä ollaa aikalai aamus eikä tuuli ol juurka virinny, roikkuu mee lippu ninko hantuuki naulas, mukko päivä mennee piremmäl ni usko se jo hulmuuva ilosesti suamalaisel vaalipäiväl. Hengellisyys koetaan tavallisen elämän keskellä. huhtikuuta 2019 14 Samassa paatissa Pori murteel ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Ulla H. Raamatun mukaan usko sisältää enemmän luottamusta kuin tietämistä. Kaikki ei ole vain tietoa. Pääsiäisen ajan lammasateria on alkujaan juutalainen perinne. Tilaisuus kaikille avoin ja maksuton. Kaada vuokaan kiehuva vesi ja viinietikka. LÄHETÄ SÄHKÖPOSTILLA LYHYESTI TIEDOT TAPAHTUMASTASI PERJANTAIHIN KLO 12 MENNESSÄ OSOITTEESEEN: UA.TOIMITUS@UUSIAIKA-LEHTI.FI • Lemmikit • Hengellistä • Ajassa • Murteella Ihmisten kesken • Ruoka Revittyä lammasta pääsiäispöytään RUOKA P Perinteisen lampaanviulun eli paistin sijaan pääsiäisaterialla voi tarjota esimerkiksi trendikästä revittyä lammasta eli pulled lambia. Toivotaa onnistunut vaalii ja sit vaa onnee kansaerustajil vaativas hommassas koko kansa hyväks... Tänään: Otto Torstaina: Valto, Valdemar Perjantaina: Pitkäperjantai, Pilvi, Pälvi Lauantaina: Nella, Lauha Sunnuntaina: Pääsiäispäivä, Anssi, Anselmi Maanantaina: 2. klo 19. Siivilöi liemi. Tulles siält pois oli vaikee löytää ommaa autoos, ko kaikki parkkipaika autot oli hautautunu lummee ja märkää lummee. Runoklubissa lava on avoinna jokaisen itse kirjoittamille teksteille
Kaikessa, mitä teen olen hyvin kurinalainen ja olen sitä mieltä, että ihmisen pahin vastustaja on ihminen itse, Pentti hymyilee. Sinällään tuomarilla/videotuomarilla ei mennyt tilanteessa monikaan asia väärin. Se kulkee muun muassa Rauman, Porin, Vaasan ja Kokkolan kautta. Etukäteen ajateltuna kukaan ei olisi pitänyt hopeamitalia pettymyksenä, mutta sellaiselta se sunnuntaina tuntui. Toisen kerran Pentti saavutti tavoitteensa 30.4.2011 ja aikaa kului 7 vuotta 4 kuukautta. Ruoka-ajasta olen pitänyt kiinni ja ollut paikalla, paitsi yhden kerran olen meinannut myöhästyä, mutta silloinkin poljin pyörää niin lujaa kuin pystyin ja ehdin juuri ja juuri, Pentti nauraa. Päätä siis pitäisi nostaa pystyyn, vaikka maailmanmestaruus vietiin nenän edestä. Näyttäisi myös siltä, että Kanadan ja USA:n täydellinen ylivoima lajissa on saatu kiinni. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä Satakuntaliitosta. Valtatie 8 on Suomen teollisuusvyöhykkeen runkoväylä, toteaa vt. Konepajalla työnäni oli ajaa trukkia ja aikaa myöten hartiani menivät todella huonoon kuntoon. Reportaasi löytyy verkosta https://lansireitti.fi/kasitie SATAKUNTA P Valtatie 8 on yksi Suomen pääväylistä, mutta sitä moititaan turvattomaksi ja huonokuntoiseksi aiheuttaen harmaita hiuksia sekä alueen asukeille että elinkeinoelämälle ja tätä kautta koko Suomelle. Tähän mennessä Pentti Kalliola on kävellyt ja pyöräillyt niin paljon kilometrejä, että ne riittävät yli kolme kertaa maapallon ympäri. Ensi kaudella Porissa pelataan divarisalibandya. Mikään, ei siis mikään puhunut vastustajan mahdollisuuksien puolesta. Länsirannikon satamien kautta viedään noin 40 % Suomen tavaraviennin arvosta. Olin aivan varma, että joukkue säilyttää sarjapaikkansa karsintataistossa ÅIF:ää vastaan. huhtikuuta 2019 15 Jälkipelit juhani.liuhala@gmail.com Kirjoittaja on Uuden Ajan vakituinen urheilukolumnisti. Juhani Liuhala Naisleijonat pelasi komean kotiturnauksen. Vuonna 1948 aloitin shakin pelaamisen ja liityin shakkikerhoon, jotta pääsin turnauksiin. Tien varrella asuu yli 850 000 asukasta ja sijaitsee satojatuhansia työpaikkoja, neljä yliopistoa, neljä maakuntakeskusta ja seitsemän ammattikorkeakoulukeskusta. Vaan jotenkin kokonaisuus kääntyi niin, että Karhut karsintasarjan hävisi. Pentti on myös SDP:n kunniajäsen. Aurinko paistoi ja Pentti päätti lähteä lenkille. Vieläpä suhteellisen helposti. Kaksi aika isoa juttua. Pyöräilyä Pentti jatkaa edelleen niin kauan kuin suinkin terveys sallii. Oliko se sitten oikea tuomio vai ei, siitäkin ollaan monta mieltä. USA voitti rankkarikisan ja ennakkoon makea hopeamitali maistui hetkessä täydelliseltä sonnalta. Joka tapauksessa Naisleijonien suoritus oli sellainen, että joukkuetta voi siitä avoimesti kiitellä. Se on asia, johon mikään muu maa ei ole pystynyt. Fyysisen kuntonsa lisäksi Pentti on harjoittanut myös henkistä puolta ja aivojaan. Vaimo on sanonut, että ruoka on pöydässä joka päivä kello 11-12 ja jos en silloin ole paikalla, saan tehdä ruokani itse tai olla syömättä. luokkaan, jossa olen vieläkin. Aloitin pelaamisen luokattomana ja turnausvoittojen myötä nousin lopulta 1. Ei pitäisi olla mahdollista. Läntinen Vienti-Suomi on jäänyt viime vuosina vähemmistöön tienpidon kunnossapitoja investointirahoja jaettaessa, summaa Aro-Heinilä. Jo se kertoo paljon, että videotarkastus kesti todella pitkään. Kolmannen kerran maapallon ympärysmitta tuli Pentin pyöräilykilometreissä täyteen 6.3.2019. Vuonna 1963 aloin tehdä kotona punnerrusliikkeitä. Sitten hän päätti lopettaa pelaamisen. Ihan nollasta lähdin ja aluksi pystyin punnertamaan vain viisi kertaa. Voisi siis arvella, ettei ratkaisu ollut ihan helppo, kuka ikinä sen tekikään. Hän oli muun muassa Porin valtuustossa 34 vuotta joko varsinaisena tai varajäsenenä. Vaimoaan Pentti kiittää kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä. Suomi haastoi maalin, vaikka oli käyttänyt aikalisänsä. Muutama lehti ehti jo lähettää lukijoilleen viestiä, että Suomi on maailmanmestari. Suomessa toki vain yhtä mieltä. Siitä alkoi liikuntainnostus, joka jatkuu edelleen, 83-vuotiaanakin. Ehkei kokonaan, mutta jonkin verran. Urheilu on joskus niin pirun raakaa, ettei ole tosikaan. Varmasti naisten jääkiekko otti kotimaisessa suosiossa ison askeleen eteenpäin. Lisäksi vielä sellainen pikkuseikka, ettei turnauksessa ilmeisesti ollut käytössä haastoa. Alueella ollaan yhdessä vahvasti sitä mieltä, että valtatien 8 kehittäminen on saatava selkeästi esille laadittavaan valtakunnalliseen 12-vuotiseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan ja laadittavaan investointiohjelmaan. Parhaiten tavoitteet saavutetaan lisäämällä merkittävissä määrin pääväylille ohituskaistaosuuksia sekä poistamalla taajamakohteiden pullonkauloja, jolloin pääväylille voidaan taata yhtenäinen vähintään 80 km/h:ssa nopeustaso. Ei edes lähelle. Palvelutason nostaminen asetuksen mukaiselle tasolle lisää työmatkaliikenteen liikennetuvallisuutta, maakuntakeskuksien ja suurimpien työssäkäyntialueiden saavutettavuutta, elinkeinoelämän sekä vientiteollisuuden kuljetusten ennakoitavuutta. Valtatien 8 varrella on peräti 400 000 työpaikkaa ja isoja työllistäjiä riittää: metsäteollisuuden ja rannikon metallija telakkatoiminnan tekijät, satamat, Olkiluodon ydinvoimala, Kokkolan suurteollisuusalue ja niin edelleen. Hieroja suositteli voimistelua ja päätin, että siinä on järkeä. Sitten videotarkastus vei kullan pois. Valmentajanvaihdos kesken kauden ei ihan onnistunut. Ryösti sen käsistä tylyllä tavalla. Valtatietä pitkin kulkee jopa 10 000 erikoiskuljetusta vuodessa eikä rannikon myötäisesti ei kulje rautatietä, joten kaikki liikenne kulkee maantietä pitkin. Pelaajien olo lienee hämmentynyt. M aarit K autto n Pentti Kalliola aikoo jatkaa pyöräilyä, mutta ei enää tavoittele maailman ympäri ulottuvia kilometrejä.. Kirjoitan tämän tuoreeltaan finaalin jälkeen, enkä tiedä kuinka suuri pärinä tilanteesta on noussut. Suorituksesta voi olla aidon ylpeä, mutta samaan aikaan jokainen tietää tilanteen raadollisuuden ja oikeusmurha haisee nenässä. Yhteensä 626 kilometriä pitkä Kasitie alkaa Turusta ja päättyy Limingan ja Oulun rajalle. Enää hän ei kuitenkaan tavoittele maapallon ympäryskilometrejä, vaikka trippimittari toimiikin yhä. Vaiko peräti molemmat. Ikää on jo sen verran, että saa kilometrien keräily riittää, eikä enää ole pakko lähteä lenkille säässä kuin säässä, Pentti tuumii. Porin salibandy-ylpeys Karhut onnistui tempussa, johon en itse uskonut sekuntiakaan. Ensimmäisen kerran maapallon ympärysmitan verran kilometrejä täyttyi 1.1.2004, aikaa tähän suoritukseen kului 10 vuotta ja 328 päivää. ÅIF ei nimittäin sellaiseen pystynyt. Henkisestikään eron ei pitänyt olla suuri. Farssilta tuomio haiskahti, eikä edes ihan vähän. Tuli vain shakkimitta täyteen, kaikella on rajansa, mies toteaa. Pentti pitää liikuntasuorituksistaan tarkkaa kirjaa. Pentti voitti yli 60-vuotisen shakkiuransa aikana noin 300 palkintoa. Pettikö asenne vai oliko taktiikka täydellisen väärä. Mikään ei ihan onnistunut. Pääväylien parantamiseen tulee osoittaa riittävästi resursseja ja kohdentaa ne siten, että pääväylille saadaan Pääväylä-asetuksen mukainen palvelutaso. Jep. Pikkuhiljaa käsivoimat paranivat ja lopulta punnersin 40-45 kertaa joka päivä. Aikaa kului 7 vuotta 10 kuukautta. Ja niinhän se on, että kolmas kerta toden sanoo. Keskiviikko 17. Pyöräilykilometrejä maapallon ympärysmitan verran jo kolmatta kertaa Yli kahdeksankymppinen Pentti Kalliola liikkuu ja pitää terveydestään huolta Maarit Kautto Uusi Aika HENKILÖ P Vuonna 1993 Pentti Kalliola jäi työttömäksi Rosenlewin konepajalta. Monin paikoin valtatiellä 8 liikennemäärät ylittävät nelikaistaistuksen määritelmät Suomessa. Uskallan arvata, että hylättyä maalia käydään läpi muutamaan otteeseen ja kaikilta mahdollisilta suunnilta. Vakavasta sairaudesta toipuminen vei seitsemän kuukautta, mutta sitkeä mies selvisi, aloitti vatsalihasten harjoittamisen lääkärin kehoituksesta, samoin kävelyn ja sitten kun nilkka ei enää kestänyt kävelyä, pyöräilyn. Varmaa on myös se, että paikka divarissa on takuulla ansaittu, jos ÅIF:n tasoiselle vastustajalle putoaa. Ei pitäisi olla mahdollista. Pentin liikkuminen on ollut hyvin kurinalaista, hän on lähtenyt pyörätai kävelylenkille lähes säässä kuin säässä ja olipa sitten joulu tai juhannus. Ei pitäisi olla mahdollista. Olen kehittänyt itseäni muutenkin. Maali hylättiin ja samasta tilanteesta USA:n maalivahti sai jäähyn. Vastustajan onneksi Karhutkaan ei tempoa halunnut syystä tai toisesta pitää. Suomen tuulettaessa jatkoerässä maailmanmestaruutta, oli sensaatio hetkellisesti valmis. Suomen valmentaja Pasi Mustonen kävi turhautuneena jäällä valittamassa, mutta sai jatkaa penkin takana. Karhuilla oli parempi materiaali ja kokemusetu. Pyhäjoelle rakennettavasta ydinvoimalasta tulee yksi maan suurimmista teollisista investoinneista. Uskon, että Karhut olisi voittanut sarjan pelkästään sen avulla, että joukkue olisi pitänyt peleissä yllä liigatempoa. Kasitie – yksi tärkeimmistä, mutta surkeimmista n Kasitie – yksi tärkeimmistä, mutta surkeimmista -reportaasi kertoo Kasitien arjen, kunnon ja kehittämistarpeet työmatkalaisten, ammattikuskien, teollisuuden ja kehittäjien näkökulmista. Kirjasin punnerruksetkin tarkasti ylös ja vuoteen 1992 mennessä, jolloin sairastuin vakavasti, olin punnertanut 425 000 kertaa, Pentti summaa. Koskaan ei ole tullut riitaa siitä, että minun on pitänyt lähteä lenkille tai kokoukseen tai shakkia pelaamaan. Mutta ei minun elämäni silti ole pyörinyt pelkästään kävelyssä ja pyöräilyssä. Luottamustehtäviä Pentillä on ollut elämänsä aikana kaikkiaan 504. Maapallon ympärysmitta on 40 075 kilometriä. Ehkä ajan kuluminen muuttaa fiiliksiä, mutta mikään ei muuta sitä perhanan hylättyä maalia. Syitä en osaa edes arvailla, koska pelaajatkin taatusti tiesivät, että vauhti on myrkkyä vastustajalle. Eräänä päivänä, tarkemmin sanoen 7.2.1993 hän makasi kotisohvalla ja katseli ulos ikkunasta. Työmatkalaisia Kasitiellä riittää Turusta Ouluun, sillä tien varrella on tasaisin väliajoin asukas-, teollisuusja kasvukeskittymiä. Ei ole paljoa positiivisempi aihe seuraavakaan. Tulos oli joka tapauksessa katastrofi. Avauspelin jälkeen olisin ollut valmis lyömään huomattavan summan vetoa asian puolesta. Se on jopa vähän noloa, että joukkue putosi divarin runkosarjan kahdeksanneksi sijoittuneelle vastustajalle, jolla ei ollut riveissään kuin pari liigakokemusta omaavaa pelaajaa. Pakkasraja pyöräilylle on ollut -20 astetta
Tällöin kukin pelaaja saa yksilöllistä pelisiirtoaan varten 200 euroa. 0800 9 6675 (ark. Kuudennen siirron (elokuu 2020) ehtona on koko peliryhmän yhteinen päätös. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI JAKELUHÄIRIÖILMOITUKSET SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys p. 02 630 6130, TURKU@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI PORI: ANTINKATU 25, PUH. Keskustelupuistossa pidetään opastuskierros tänään klo 18. Myös saman lajin eri alueilla pesivien kantojen muuttokäyttäytyminen voi yllättää. Keskustelupuisto – peli yhteisestä maaperästä on pelinomainen yhteisöllinen nykytaideprojekti, jossa eri-ikäiset raumalaiset toteuttavat omista puistounelmistaan lähtöisin olevan julkisen puiston. Peli alkaa, kun maapalat arvotaan pelaajien kesken ensimmäisessä pelitapaamisessa lauantaina 27.4. Suomenkielisillä lajinimillä toimivassa palvelussa on nähtävissä 105 lintulajin esiintyminen 29 Euroopan maassa. Silta poistettiin investointilistalta ja alettiin puhumaan rahan varaamisesta sillan purkamiseksi, kertoo talkooaktiivi Ari Prinkkala . Graafikko Christina Kralin suunnittelemat värikkäät kepit on valmistettu Rauman nuorten työpajassa työvalmentaja Ari Ruusurannan johdolla ja työpajan nuoret kepittävät alueen osana työelämään tutustumista. Ilmainen arviokäynti! Toni Tuovinen p. Maapalojen rajat merkitään kepeillä eli kepitetään tänään Raumapäivänä. -Kyllä talkoohenkeä vielä löytyy, jos on hyvä kohde ja maaseudulla naapuritalkoot ovat vielä voimissaan. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00) jakelupäivystys@almamedia.fi RAUMAN ALUEELLA Länsi-Suomen jakelu klo 6.00-16.00 p. -Homma sai alkunsa, kun meille kävi selväksi, että kaupunki ei siltaa korjaa. Sillan avajaisia on tarkoitus viettää vappuna. Suuri kiitos kuuluu kaikille niille yli sadalle tuhannelle lintuharrastajalle, jotka ilmoittavat havaintonsa Suomesta ja muualta Euroopasta. Talkoohenkeä on siis vielä olemassa. Jäseniä on tällä hetkellä noin 100 ja kannatusjäseniä noin 350. Alueen muuttunut ilme valmistaa pelaajat ja muut kaupunkilaiset ainutlaatuiseen prosessiin, jonka aikana Keskustelupuisto kokee varmasti monta yllättävää käännettä, Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen toteavat. Opastuskierros kestää noin tunnin, ja sille on vapaa pääsy. Renkaanvaihdot -myös aikaa varaamatta Säpilän riippusilta vapuksi kuntoon A ri P rinkkAlA Katri Kujanpää Uusi Aika KOKEMÄKI P Vuonna 1950 Kokemäen Säpilään rakennettu riippusilta asetetiin toissa vuonna käyttökieltoon huonon kunnon vuoksi. Rauman kaupungin mittaustoimi on mitannut Keskustelupuisto-alueen ja jakanut sen pelaajia varten 36 saman suuruiseen maapalaan. Siksi ajatus sillan purkamisesta saikin alueen aktiivit liikkeelle. Rahaa tätä viimeistä siirtoa varten on varattu 14 000 euroa. Rengashotelli . Esimerkiksi eteläisiä harjalintuja havaitaan loppusyksyllä todennäköisemmin Suomessa kuin Keski-Euroopassa.. Tämän jälkeen kutsuttiin koolle oman kylän miehet ja keskusteltiin sillan korjaamisesta, Prinkkala jatkaa. Paikalle saapui noin 100 henkeä ja mielipide oli selvä, silta tulee kunnostaa. Rauma-päivänä Keskustelupuisto muuttuu pelilaudaksi TAPAHTUMA P Miltä Keskustelupuisto näyttää pelilaudaksi muutettuna. n Nelisenkymmentä talkoolaista käytti maaliskuun lopussa 1800 metriä lautaa ja 7000 ruuvia Riippusillan kannen rakentamiseen. Pyörien suuntaukset . Lönnströmin taidemuseon ja Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen yhdessä toteuttama nykytaiteen projekti Keskustelupuisto – peli yhteisestä maaperästä sijoittuu Raumalla kerrostalojen keskelle osoitteeseen Kalliokatu 28–30. Ilman heidän panostaan tämä ei olisi mahdollista, toteaa Peter Uppstu, BirdLife Suomen EuroBirdPortal-vastaava. Aktivoimme Raition kyläyhdistyksen ja aloimme keräämään jäseniä ja kannatusjäseniä. Se yhdistää Riippusillantien ja Uppaantien kevyen liikenteen ja se on suosittu kuntoiluja pyöräilyreitti. Pelin aikana suunnitelmat alkavat keskustella keskenään ja muotoutumaan kuuden pelisiirron tuloksena yhteiseksi puistoksi kesien 2019 ja 2020 aikana. Pyörien suuntaukset . 0400 807 332 REMONTTI JASA TM-testivoittaja meiltä! . Rengashotelli . remontit Ulvila, p. Aktiivit kutsuivat koolle myös yleisen tilaisuuden, jossa tarkoitus oli pohtia sillan kunnostamista. Kun puisto on valmis, järjestetään puistossa juhlat syksyllä 2020. Silta on pitkä, sen kokonaispituus on 164 metriä ja leveydeltään 2,1 metriä. EuroBirdPortal on EU:n tukema lintujärjestöjen ja tutkimuslaitosten yhteishanke, joka tekee havaintoihin perustuvaa tutkimusta ja tuottaa muun muassa EU:lle vankkaa tietoa lintuja ja luonnonsuojelua koskevien päätösten pohjaksi. Ensimmäisen yksilöllisen siirron jälkeen siirtojen 2–5 aikana osallistujilla on mahdollisuus yhteistyöhön – he voivat halutessaan yhdistää maaalueita ja ideoita sekä käytettävissä olevaa rahaa. 044 7300 250 www.uusiaika-lehti.fi LJ 10 Öljypoltin 1100e asennettuna (20 km säteellä Porin torilta) Nyt tarjouksena myös -öljypoltin huolto 135e (20 km säteellä Porin torilta) sis. huhtikuuta 2019 Takasivu Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu PORI: ANTINKATU 25, PUH. 0800 398 336 TILAUSPALVELU Merja Virtanen p. suutin, suodatin & perussäätö PALVELEMME NYT KAIKKIA ASIAKKAITA! LUOTETTAVILTA PAIKALLISILTA TEKIJÖILTÄ JO YLI 30 VUOTTA PNP hormimassaukset ja teräshormit kilpailukykyiseen hintaan. Mukana on yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityisiä henkilöitä, kertoo Prinkkala. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Palvelusta voi käydä katsomassa esimerkiksi, kuinka lähellä ovat tämän kevään ensimmäiset pääskyt, tai ennustaa, koska Suomessa tullaan kuulemaan käen kukuntaa. 02 641 1960, 040 5582 632 Myö s reng ashote lli! Renkaat Porissa myy TESTIMENESTYJÄ Myös rahoituksella www.remonttijasa.fi Huoneisto-, kosteantilan ym. Kaupunginpuutarhuri Mari Pohjalainen Rauman kaupungin Wihertoimesta kertoo Kalliokadun tontin kasvillisuudesta ja tutkija Laura Puolamäki Turun yliopistosta tontin historiasta. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Hankkeen suomalainen kumppani on BirdLife Suomi, jonka Tiira-lintutietopalveluun kirjatut havainnot näkyvät EuroBirdPortalin kartoilla. Keppien kautta puisto muuttuu jättimäiseksi pelilaudaksi. Kokemäellä on viime vuosina riippusillan lisäksi korjattu talkoilla seuratalo, summaa Prinkkala tyytyväisenä. Muutaman päivän kuluttua Kauko soitti ja kertoi tehneensä laskelmat , jotka olivat kolmasosan siitä summasta, mitä aiemmin oli sillan korjauksen hinnaksi arvioitu. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI TURKU: LINNANKATU 61, PUH. Palveluun päivitetään joka päivä noin 120 000 uutta havaintoa, minkä ansiosta kartat ovat lähes reaaliaikaisia. Renkaanvaihdot -myös aikaa varaamatta Heikkiläntie 9 Noormarkku TM-testivoittaja meiltä! . Keskiviikko 17. Olin yhteydessä Kauko Girsiin ja kyselin, voitaisiinko asialle tehdä jotain. Euroopan lintumuuton eteneminen seurattavissa reaaliajassa LUONTO P Kaikille avoin verkkopalvelu EuroBirdPortal näyttää kartta-animaatioin lintulajien kevätmuuton etenemisen Euroopassa. 0440 535 333 www.porinnuohouspalvelu.fi PATEN RENGAS Korjuuntie 17-19, Herralahti, Pori p. Muuton eteneminen eri lintulajeilla voi Euroopan mittakaavassa yllättää kokeneenkin lintuharrastajan. Viime vuonna Raition Kyläyhdistys ry vuokrasi sillan Kokemäen kaupungilta ja aloitti sillan kunnostuksen talkoovoimin