Soundi 11/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

HIM Lontoossa Kiersimme Suomen levykaupat JOULUKUU 11/2013 / 6,50 € (sis.alv) SoundI 3 1 . K C O R I M O K Ä T I M SU , U U L UU UUSIVIRTA, HANHINIEMI, RÖYHKÄ JA TYKKI KUULUSTELTAVINA DAVE LINDHOLM PITKÄSTÄ AIKAA SUOMEKSI RISTO NELJÄS ALBUMI TOISESTA ULOTTUVUUDESTA JUICE LESKINEN & COITUS INT 40 VUOTTA KLASSIKKOALBUMISTA TYPE O NEGATIVE Pikimustan huumorin mestarit JENS JOHANSSON Kolme vuosikymmentä musiikin huipulla
DS-1 Maailman suosituin särö €52 TU-10 Huippuviritin €33 MICROCUBE GX Maailman myydyin kitaravahvistin parani entisestään! €134 DB-30 Metronomi rumpaleille €31 UA-22 Äänikortti €155 TD-11K V-Drums €1049 HD-3 Kompakti sähkösetti €729. Nyt saat Roland-soittimellesi laajennetun 3 vuoden takuun rekisteröimällä sen sivuillamme www.roland.fi. VR-09 Urkusyna €939 SH-01 Syntikka €699 F-120 Digipiano €1039 PARHAAT SOUNDIT JOULUPAKETTIIN ME-25 Multiefekti kitaralle €176 Kun ostat lahjaksi laatusoittimen, se maksaa hieman enemmän, mutta siitä on iloa paljon pidempään
MeDeia iConoClaSTiC LaDy GaGa arTpop MokoMa ykSi Cdep+dvd -lTd. NatioN Despair only emberS lefT suVi teräsNiska pohjanTuuli MotörheaD afTerShoCk Vesa-Matti Loiri TuomiTTuna kulkemaan V/a beatLes robbie WiLLiaMs vain elämää -kauSi 2 live aT The bbC vol.1 SwingS boTh wayS -ilm. Cd+T-paiTa/girlie T-paiTa arcaDe Fire reflekTor raskasta JouLua raSkaSTa joulua -lTd. Viisi eniten ääniä saanutta kilpailevat sitten EMMA-äänestyksessä tästä himoitusta DEBYYTTI-EMMA tittelistä. Cd+T-paiTa/ girlie T-paiTa Jukka perko marTan ja rudolfin joulu -ilm. “HERRA, ANNA MEIDÄN ESIKOISEMME OLLA VALITTU!” JUMALA ON JÄLLEEN KERRAN ILMOITTANUT TAHTONSA SUOMEN KANSALLE LEVYKAUPPA ÄX:N VÄLITYKSELLÄ! LUE HÄNEN VIESTINSÄ KOKONAISUUDESSAAN TÄSTÄ ILMOITUKSESTA! Tässä Jumalan viesti jonka hän ilmoitti unessa Lappeenrannan kaupan neitsytmyyjälle (kutsuttakoon häntä tässä yksityisyyden suojan takia vaikkapa “Janneksi”): Rauhaa Suomen kansa, minä olen hyvää tarkoittava Jumala ja minulla on teille erittäin tärkeä tiedote. Cd+T-paiTa/ girlie T-paiTa FiVe FiNGer Death puNch The wrong Side of heaven and The righTeouS Side of isMo aLaNko kolmanneSvuoSiSaTa TaiTeilijaelämää/live hell, vol. Cdep+dvd + T-paiTa/girlie T-paiTa MuNaMies munamiehen SaTumaa -lTd. Äänestäjän on mahdollista voittaa itselleen melkein kaikki viime vuoden esikoislevyt ja niitä on paljon! Eli sinun tehtäväsi on nyt mennä osoitteeseen levykauppax.fi, eMiNeM etsiä oma suosikkisi, mmlp 2 äänestää sitä jne!” souNDs weekend Jesse kaikuraNta: vaikka minä muuTuin -lTd. 15.11. Cd+laSTen T-paiTa. Cd/lp -ilm. Mutta nyt en tarkoita esikoispoikianne tahi tyttäriänne, jotka nekin tietysti kiinnostaa vaan ESIKOISLEVYJÄNNE! Siksi olen antanut uskollisille palvelijoilleni tehtäväksi järjestää katy perry priSm VUODEN PARAS ESIKOISLEVY -KILPAILUN! Ja se menköön näin: Äx:n saitilla jokaisen suomalaisen tulee äänestää omaa (tänä vuonna ilmestynyttä) suosikkiaan vuoden esikoislevyksi, eli debyyttilevyksi. Aion siirtää focustani ainakin väliaikaisesti esinahoistanne ESIKOISIINNE! Gyllä, gyllä... Cd+T-paiTa/ girlie T-paiTa, -lm. 15.11. 15.11. 2 -ilm. 15.11. 15.11. petri NyGårD valmiS mihin vaan -lTd. -lTd
Dave Lindholm Arviot Live Bazook Children Of Bodom Paradise Lost Stalker Musta Valo Anna Inginmaa Hunters Minun tähteni: Type O Negative Levyt liikkeelle! Prefab Sprout Satellite Stories Laulun paikka: Tuure Kilpeläinen Viimeinen sana Ornette Birks Makkonen 18 Jens Johansson ”Kitaristeissa yleensä on korostuneesti tietynlaisia piirteitä.” 66 HIM Lontoossa ”On aivan sama, päättyykö rundi Seinäjoelle, Lontooseen tai New Yorkiin.” 78 Levyt liikkeelle! ”Kun ihminen on tehnyt todellisen laatuvalinnan, siis astellut levy kauppaan, niin hän ansaitsee kaiken mah dollisen kunnioituk sen.” kuva: Mikko Meriläinen 6 7 8 10 12 14 18 Type O Negative "Steele loi ylleni valtavan varjonsa, hymyili leveästi vampyyrinham paillaan ja toivotti tervetulleeksi mata laan majaansa." kuva: Timo Isoaho kannen kuva: Ville-Petteri Määttä 74 32 Risto ”Toivon, että tämä yhteiskunta ei kuse lähiaikoina ihan hirveästi, mutta luottamus ei ole suuri.” www.soundi.fi 4 SOUNDI. > Soundi 11/2013 24 32 36 42 43 44 50 66 68 71 74 78 84 87 89 90 91 Pääkirjoitus Suorat sanat & Toinen kuvakulma Uutiset Elämäni soundit: Timo Rautiainen Hai & Lou E-liike Soundi-haastattelu: Jens Johansson Suomirockin syylliset Pauli Hanhiniemi Kauko Röyhkä Olavi Uusivirta Aki Tykki Risto Suomalaisen rockin klassikot: Juice Leskinen & Coitus Int Tarkkailuluokka: Pöllöt Eikä siinä vielä kaikki..
MIKKELI, MIKAELI PE 29.11. HELSINKI, KULTTUURITALO LA 7.12. UUDET ALANKO-JULKAISUT NYT KAUPOISSA! KOL M A N N E S V UO S I S ATA TA I T E I L I JA E L Ä M Ä Ä / L I V E 29 Alangon klassista teosta sisältävä, studiossa livenä taltioitu kokoelma. JOENSUU, CARELIA-SALI KE 4.12. CD1 CD2 01 Rakkaudesta 02 Päivän uutinen 03 Rakkaus on ruma sana 04 Hiljaa virtaa veri 05 Hullun paperit 06 Elämä on hauras 07 Hetki hautausmaalla 08 Harsoinen teräs 09 Tuulen selkään 10 Värityskirja 11 Räkäistä ja tarttuvaa 12 Totuus vai tequila 13 Rakas rämä elämä 14 Maailmanlopun sushibaari 15 Kun rakkaus on rikki 01 Kriisistä kriisiin 02 Rappiolla 03 Tällä tiellä 04 Kun Suomi putos puusta 05 Datsun 06 Levottomat jalat 07 Pentti 08 Piste 09 Pornografiaa 10 Peltirumpu 11 Ekstaasiin 12 Vittu kun vituttaa 13 Taiteilijaelämää 14 Tuulipuvun tuolla puolen MAAILMANLOPUN SUSHIBAARI *ERIKOISPAINOS* Ylistetyn Maailmanlopun sushibaari albumin laajennettu versio, jonka toisena levynä tarjoillaan 17 liveversiota Alangon klassikkoteoksista. TILAA OMASI: ISMOALANKO.COM PE 8.11. TAMPERE-TALO PE 22.11. JYVÄSKYLÄ, PAVILJONKI, AREENA LA 23.11. OULU, MADETOJAN SALI TO 28.11. LAHTI, SIBELIUSTALO LA 16.11. ISMO ALANKO 33 – KOLMANNESVUOSISATA TAITEILIJAELÄMÄÄ. Erään näkemyksen mukaan parhaimmat ‘Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää’ -livelevyn kappaleista. HÄMEENLINNA, VERKATEHDAS LA 9.11. SAVONLINNASALI LA 30.11. HELSINKI, KULTTUURITALO Konserteissa mukana myös erikoisvieraita uran varrelta. TURKU, LOGOMO PE 6.12. KUOPIO, MUSIIKKIKESKUS PE 15.11
Mutta yhtä kaikki, sitä he ovat. Onkin ilo huomata, että viime vuosina suomirockin kurssi on selvästi ollut nousussa. Suomirock on nykyään siis vieläkin laveampi termi kuin 80luvulla, ja silloinkin skaala oli huikea. Siinä on syytä juhlaan. V altavirrasta suomirock ei ole kadonnut missään vaiheessa, päin vastoin. Todisteena toimikoot useat kuluneen vuoden aikana Soundin Tark kailuluokalla esitellyt bändit tai sivun 43 tuoreiden suomenkielisten rockbändien listaus. Kielemme sopivuuden rockmusiikkiin huomaa jo noita toinen toistaan nerokkaampia bändin nimiä lukiessa. Mikko Meriläinen Päätoimittaja TOIMITUKSESSA SOI: Cass McCombs: Big Wheel And Others LISÄÄ KUUNNELTAVAA: www.soundi.fi/jutut/soittolistat 6 SOUNDI Toimittaja Petri Silas Ilmoitusmyynti Veikko Virtanen 0400730 453 Avustajat Asko Alanen, Tero Alanko, Antti Granlund, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Timo Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Ninni Luhtasaari, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Antti Mattila, Jussi Niemi, Jake Nyman, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Vesa Sirén, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Jukka Väänänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin (09) 4369 2407 (Pop Median vaihde) Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus tai jakelutavoista. Termin häpeämisen ja menneisyyden leiman vierastamisen sijaan kannattaisi vain rinta rottingilla lunastaa termi itselleen, sinne minne se kuuluu: persoonallisen rockin, epäsovinnaistenkin ratkaisujen ja roh keiden suomenkielisten tekstien pariin. Heidänkin joukostaan varmasti löytyy tämänkertaisen Tarkkailuluokkayhtye Pöl löjen tapaan useita, jotka karsastavat määrettä suomirock. > Pääkirjoitus Päätoimittaja Mikko Meriläinen Suomirockin kirous Erikoistoimittaja Juho Juntunen S Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila uomirock on siitä pirullinen termi, että mitä enemmän sitä yrittää määritellä sitä kauemmas se pakenee. Käytännössä suomirock on kuitenkin saanut ylleen kohtuuttoman kapean leiman. vuosikerta. Painopaikka PunaMusta Oy, Joensuu ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 39. Lopulta päätyy toteamaan, että kaikki suomenkielinen rock on suomirockia, ja miksipä ei jopa kaikki suomalainen rock laulukielestä riippumatta. Eikä pelkästään vanhojen konkarien osalta (nykyään on viileimmillekin tyyliniekoille täysin sallittua myöntää, että Popeda todellakin on yksi maan kovimmista rockbändeistä), vaan myös ruohon juuritasolla ja nuorten keskuudessa suomen kielen ja kitaramusiikin yhdistäminen on katuuskottavampaa kuin aikoihin. Sanaa käytetään jopa kirosanan tavoin tarkoittamaan jotain populistista, junttimaista, maalaista ja vanhanaikaista. Se on jopa etsinyt uusia muotoja milloin popimman ilmaisun (Haloo Helsinki!), milloin raskaamman musiikin (Timo Rautiainen, Viikate) puolelta. Sellaisen tekeminen oli toki pyörinyt mie lessä jo kauan, mutta yhtäkkiä meillä oli samaan aikaan käsissämme Juicen debyytin 40vuotispäivä, Daven paluu suomenkielisen musiikin pariin, Riston kauan odotettu uutuus, television kautta uutta nostetta saanut Kolmas Nainen ja lisäksi kaikki ne marginaaleissa malttamattomina vuoroaan odottavat uuden suku polven sankarit. Tästä Soundista tuli suomirockteemanumero puoli vahingossa. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta
> Suorat sanat Kaanonin loppu K un olin nuori, altistuin rockin kaanonille usein kotibileissä ja illanvietoissa. Osan tästä kasvun ajasta jotkut niistä kanonisoiduista artisteista, jotka minä löysin 1980-luvulla, ovat pitäneet materiaalinsa poissa näistä palveluista – tavoitteena kai tulojen maksimointi lyhyellä tähtäimellä. Miten käy tunnustetun kaanonin. Yksi mahdollinen pitkän tähtäimen seuraus tästä on perinnetiedon siirtoketjun katkeaminen. Luulen, että nykyäänkin illanistujaisissa ja kotibileissä kuunnellaan musiikkia. Näin löytyi monta merkittävää bändiä, kuten The Beatles, Yardbirds, Black Sabbath tai Led Zeppelin. Tai edes älppäreitä, vaikka vinyylin uutta nousua onkin kovasti hypetetty. Onko historiasta tullut ansa. Mikä on tulevaisuuden yleissivistystä. Ja jos nykyajan nuoriso ei kuuntele The Beatlesia, eikö se voi olla ihan hyväkin asia. Minun ikäisilleni ja vanhemmille musiikin harrastajille rockin kaanon on selvä ja tunnustettu juttu. Joihinkin rakastuin, toisiin en, mutta kaikki olivat kiinnostavia ja avartavia kuuntelukokemuksia. Ei, niissä kuunnellaan YouTubea, Spotifyta tai vastaavia digitaalisia palveluja, joiden käyttäjämäärät ovat kasvaneet huimaa vauhtia viime vuodet. En voi varmaksi sanoa, koska ikäiseni mies pyörimässä teinien illanistujaisissa olisi jotenkin nihkeää, mutta veikkaan, et- Arttu Tolonen tei niissä kuunnella kasetteja tai cd-levyjä. Seuraus on tietenkin suuri joukko erinäisillä sodanjälkeisillä vuosikymmenillä syntyneitä napisemassa siitä, miten nuoret eivät kunnioita historiaa – mutta eiväthän 1960-luvunkaan nuoret kuunnelleet musiikkia 1910-luvulta. Useimmat ovat kaanonista tietoisia ja > Toinen kuvakulma tuntevat materiaalin osana yleissivistystä, vaikka eivät siitä musiikista pitäisikään. Altistuminen tapahtui siihen aikaan käytössä olleen teknologian välityksellä: 1980-luvun puolen välin tienoilla käytössä olivat levy- ja kasettisoittimet, hiukan myöhemmin cd-soittimet. Jos esimerkiksi The Beatles ei ole läsnä niissä palveluissa, joiden kautta musiikkia kuunnellaan tämän päivän nuorten bileissä, kuunnellaanko sitä. Perinnetietoa siirrettiin näin seuraaville sukupolville äänitteiden välityksellä. Kuvat: Jarkko Vehniäinen SOUNDI 7
Ensin peruuntui kesän Ilosaarirock-keikka ja nyt Lemmyn terveystilan takia yhtye joutui peru- askelta. Alue on tulossa keskustan kupeessa sijaitsevalle Kantolan alueelle, aivan Vanajaveden rantaan. Soundi-lehden linjaan yhdistyminen ei vaikuta. Mykistävää. Halutessaan ne voi myös palauttaa 31.12. Lou Reediä kunnioitetaan Helsingissä Helsingin Semifinal-klubilla järjestetään Lou Reedin muistokonsertti 28.11. Rytmi-lehti lakkautetaan ja yhdistetään Soundiin Soundia kustantava Pop Media on ilmoittanut yhdistävänsä Rytmilehden Soundiin. Motörhead yrittää jälleen Viime Soundin kansiotsikko oli valitettavan oikeassa, Lemmyn moottori todellakin köhii. Siitäkin huolimatta, että satsaus on Asumaan mukaan ollut jo tähän mennessä ”jättimäinen”. Applen iTunes Radio käynnistyy Suomessa ensi vuoden alusta. – Ensimmäisten päivien piikit osuivat odotetusti tunnettuihin nimiin, mutta pian käynnistyi nousu tuntemattomampienkin joukossa kun kuuntelijat alkoivat tehdä löytöjä, kertoo Hannu Asumaa Warnerista Soundin uutisille. Suomiräp ei ole enää entisellään. Rytmin päätoimittaja Heta Hyttinen siirtyy Soundiin Meriläisen aisapariksi. Illan avaa 22-Pistepirkon coverprojekti The Others.. Spotify ja iTunes ovat asemansa Suomessa jo vakiinnuttaneet, mutta omien sektoriensa markkinajohtajien niskaan hengittää leegio yrittäjiä Deezeristä Rdion kautta Google Playhin ja niin eteenpäin. Soundin toimitus pysyy myös tulevaisuudessa Tampereella. Käytännössä siis onhan se Suomessa tämän hetken suosituin ja tunnetuin suoratoistopalvelu. Spotify valikoitui sivuston yhteistyökumppaniksi luontevasti, Jättimäinen rockpuisto Hämeenlinnaan Eppu Normaalin ympärille Ylöjärvelle noussut yritysrypäs Akun tehdas vietti 10-vuotisjuhliaan. Nettisivusto Rytmi.com jatkaa elämäänsä myös jatkossa. Hankkeen suunnittelussa on mukana kansainvälinen konserttijätti Live Nation. Suomalaisen musiikin historia virtaa netissä Musiikin kulutuksen kristallipallossa siintää yhä selkeämmin suoratoistopalveluita sekä muita digitaalisia malleja. TEKSTI: PETRI SILAS maan myös joulukuulle suunnitellun Helsingin keikan. Parissa vuodessa ehtii näköjään tehdä paljon hyvää. Toivoa ei kannata vielä tyystin heittää, sillä uusi päivämäärä on jo sovittu: Hartwall Areenalla soi näillä näkymin 14.3.2014. toimintansa lopettavaa verkkomusiikkimedia Nuorgamia lukemattomista hauskoista, provosoivista ja älykkäistä kirjoituksista, erikoisista juttuideoista ja mielenkiintoisista soittolistoista. Warner Music Finlandin mittavan Suomalaisen musiikin historia -digitoimishankkeen hedelmänä saatiin kesäkuussa digipalveluihin yli 3000 Warnerin omistamaa kotimaista albumia eli lähes 25 000 kappaletta, joista isoa osaa ei ollut vielä cd-formaatissa julkaistu. Soundin päätoimittajana jatkaa Mikko Meriläinen. – Streaming taas valikoitui ensisijaiseksi kuuntelutavaksi, koska se on asiakkaan niin halutessa täysin maksuton. Vastaavanlaisia tekeleitä löytyy myös Slayerilta ja Devildriveriltä. Toistaiseksi kampanja ei ole poikinut mainittavaa piikkiä levymyyntiin tai latauksiin, mutta Warnerissa suunnitellaan jo seuraavaa Rytmi-lehti lakkaa ilmestymästä vuoden 2014 alusta alkaen, ja siitä siirretään suosituinta sisältöä Soundiin. Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveysvirasto on julkaissut YouTubessa netin vaaroista varoittavan Tietokoneräppi-nimisen valistusvideon. Soitinrakentajamestari Juha Ruokangas, jonka kitaroiden nimiin esimerkiksi Juha Torvinen vannoo, oli tehnyt tehtaalle lahjaksi nerokkaan all-inone -instrumentin. Investoinnin tulouttamiseksi ei ole varsinaista aikamäärettä, mutta suoratoiston suosion kasvun myötä se voi tapahtua jo lähivuosina. Joulukuun keikalle ostetut liput käyvät sellaisenaan myös maaliskuun keikalle. Yksittäisten katalogiartistien stream-määrät kasvoivat katalogin käyttöliittymänä toimivan, Spotify-pohjaisen suomalaisemusiikinhistoria.fi -sivuston lanseerausviikolla moninkertaisiksi, mutta yksilöivämpää analyysia eri artistien suosiosta ei olla vielä voitu tehdä. – Nyt lanseerattua uusvanhaa materiaalia ei olla vielä julkaistu levyinä, mutta vastaisuudessa palvelun nimi saattaa hyvinkin linkittyä fyysiseen tuotesarjaan. > Uutiset Tähden välit Soundi kiittää 30.11. Tuottoja yhtiössä odotellaan maltillisin mielin. The Flaming Lips koetteli faniensa huumorintajua lähettämällä ensin maailmalle ”Sad news, we’ve broken up” -twiitin ja muutaman minuutin – sekä satojen retweettien – jälkeen uuden viestin: ”Lol just joking guys”. Lavalle nousevat muun muassa Yari, Maritta Kuula, Manna, Olavi Uusivirta ja Eduardo Martinez. mennessä ostopaikkaan. Latauslinkkejä iTunesiin koodataan paraikaa, Asumaa jatkaa. Hidasta ja kankeaa flow’ta, ontuvia riimejä ja alakoulutasoista animointia. 8 SOUNDI Hämeenlinnaan ollaan puuhaamassa jopa 80 000 henkeä vetävää jättimäistä ”rockpuistoa”. Joululahjaksi vihamiehelle, jolla on jo kaikkea! Käsittämättömän rumassa Metallica-neulepuserossa yhdistellään mauttomia värejä, jouluisia kuvioita ja tietenkin sekalaista Metallica-kuvastoa. – Palvelustamme on myös mobiiliversio ja systeemi mahdollistaa kilpailevankin palvelun käytön
Kärjistäen heidän kappalemateriaalinsa voi jakaa kolmeen eri kategoriaan: maaniseen rokkiin, suurelta osin Warholin Factoryn transujen, homojen ja rikkaiden teinityttöjen inspiroimiin balladeihin, sekä muutaman soinnun atonaalisiin purkauksiin. Keikat olivatkin pikemmin performansseja, joissa Warhol heijasti yhtyeen päälle kuvaamiaan elokuvia ja Factoryn supertähti Gerard Malanga esitti sm-vaikutteista tanssiaan ruoskan kanssa. Reedin suhdetta kuvataiteeseen, kirjallisuuteen ja ulkopuolisuuteen vain korosti teini-ikäisenä homoseksuaalisten taipumusten vuoksi saatu sähköshokkihoito, johon Reed teki viittauksia koko uransa ajan. Taiteen moniosaajan ja yhtä lailla rajoja rikkoneen Laurie Andersonin kanssa viimeiset vuotensa viettäneen Reedin poismenoon liittyy osuvasti myös outoa symboliikkaa. Hän kuoli maksansiirron jälkeisiin oireisiin The Velvet Underground & Nico -albumin Sunday Morning -avausraitaa mukaillen New Yorkissa sunnuntai-aamuna 27.10.2013. Brian Enon jo kliseeksi asti toistetun lausahduksen mukaan vain muutamat ostivat yhtyeen levyjä, mutta heistä jokainen perusti bändin. Tyylillisesti Reed käytti vää- ristynyttä värimaailmaa ja tarkoituksellisia kuvausvirheitä hyödyksi. The Velvet Undergroundilla oli maine yhtyeenä, joilla oli porttikieltoja liki yhtä paljon kuin soitettuja keikkoja. Etenkin kahdella ensimmäisellä albumilla Reed mutiloi rocklyriikan ja laulunkirjoittamisen muotoa, musiikin ollessa yhdistelmä hälyääniin ja droneen pohjautuvia simppeleitä rocksävellyksiä ja John Calen mukanaan tuomia eurooppalaisia avantgardevaikutteita. Ajatuksen ja ilmaisun välissä Lou Reed 1942–2013 kuva: Soundin arkisto L ou Reed oli koko elämänsä ajan outolintu. Vähintään vittumaisena ihmisenä kunnostautunut Reed ei kuitenkaan antanut armoa edes ystävilleen ja häntä arvostaneille ihmisille, ja hän oli tunnettu vuosia kestäneistä riidoistaan. Viha-rakkaussuhde Warholin kanssa kesti läpi molempien elämän, kummankin yhtälailla imiessä ympärillä olevat ihmiset kuiviin niin henkisesti kuin fyysisesti. Reedin epätasainen, itsepäinen ja kovien huumeiden värittämä sooloura sisälsi eri musiikkityylien ja teemojen yhdistämistä, mutta täysin kuuntelukelvottomia levyjä ei häneltä tullut kuin muutama. Osuvaa oli myös yhtyeen nimeäminen sattumalta maasta löydetyn pornonovellin mukaan. Elokuvan puolella Reedin synkistä virtauksesta ovat juoneet ainakin David Lynch, Danny Boyle ja Wim Wenders, jonka upeassa Faraway! So Close -elokuvassa Reed jopa esiintyy. Elävimmillään Reed oli työskennellessään popmusiikin ja avantgarden rajalla, ja soolouransa luovimpina kausinaan (Berlin, Street Hassle, Blue Mask) hän oli Warholin ja Bowien tapaan pikemminkin kuin kävelevä taideteos, jonka kappaleissa visuaalisuus, sanat ja äänet olivat yhtä. Musiikin ohessa hän toimi myös pienelokuvien ohjaajana ja valokuvaajana, ja hänen töistään on koottu viime vuosina useita laajoja kirjoja ja näyttelyitä. Biseksuaali juutalainen, joka näki kauneutta kaduilla, jonne uskaltautuivat vain huorat ja nistit. Musiikin ja muiden muusikoiden suhteen erittäin kranttuna tunnettu Reed mainitsikin taidepiirien ohella suurimmiksi vaikutteikseen yhtä selvissä merkeissä eläneen Edgar Allan Poen, yhdysvaltalaista kirjallisuutta ja lyriikkaa uudistaneen Doc Pomusin sekä opiskelutoverinsa, lapsineroksi haukutun runoilija Delmore Schwartzin. Vaikka Lou Reed toimi liki neljän vuosikymmenen ajan inspiraationa lukemattomille kuvataitelijoille, kirjailijoille ja – tietenkin – nuorille, jotka löysivät Reedin ilmaisun kautta kanavan omalle musiikilleen, jäi hänen oma tuotantonsa suurelta yleisöltä noteeraamatta. Hänen perustamansa The Velvet Underground oli kiistatta eräs merkittävimpiä rockyhtyeitä kautta aikain, rikkoen populaarimusiikin rajat ennen kuin niitä oli edes kunnolla piirretty – samalla tehden siitä vakavasti otettavan taidemuodon. Toistaiseksi hänen parhaat kuvansa on julkaistu yllätyksettömästi vieraantuneisuutta käsittelevissä Emotion In Motion ja Rimes Rhymes -teoksissa. TEKSTI: JUHO ÄIJÖ SOUNDI 9. Andy Warhol otti yhtyeen pian sen perustamisen jälkeen siipiensä suojaan ja rahoitti yhtyeen banaanikantisen debyytin
Kelanauhurin saimme 1970 tai 1971, kasettinauhurin ja Black Sabbathin Vol.4. Pepper’s Lonely Hearts Club Band Pakko nimetä kaksi. Ylipäätään Rauno Lehtisen musiikki on tehnyt meikäläiseen suuren vaikutuksen. Biisintekijän Valtteri Tynkkysen kanssa käydään duokeikoilla ja soolonakin Timo on kiertänyt. – Hevivuosina musiikin kuuntelua hallitsi metallipuoli. 4 Neil Young: Old Black -kitara ja Bigsby-vibrakampi Marja Mattlar: Lintu ODOTTAMATTOMIN SUOSIKKIARTISTINI LAULU JOKA TUO MIELEEN UNIIKIN LIVE-ELÄMYKSEN. Omakin kansanmusiikki kiinnostaa ja viime talvena olin Kaustisella kursseilla. Vertaa vaikka Jaloviinamiehen ja Warriorin alkuriffejä. Kansamusiikillinen Timo Rautiainen Folk Band hakee vielä muotoaan. Levysoittimen hankin vasta 1985. Pidän myös Neilin ”Double-drop-D” -virityksestä” kai siksikin, että oma ääniala suosii D-duuria ja D-mollia. Neljännen Sektorin albumin nimikappaleen Kunnes kuolema meidät erottaa loppuriffittelyssä vaikutuksen kuulee. MIKÄ MUSIIKKI ON INNOITTAJANI KITARISTINA MINKÄ KAPPALEEN TOIVOISIN ITSE TEHNEENI Black Sabbath: Vol. Kuuntelimme Beat- lesia aina kun sitä tuli. Pellen lavakarismasta puhumattakaan. Ja ekasta kännistä. UUDEMMASTA VANHAAN TUOTANTOON KELAAMANI ARTISTI MINKÄ LEVYN HALUAN SOITETTAVAKSI HAUTAJAISISSANI Kai Hyttinen: 70-luvun tuotanto Pelle Miljoona & 1980: TV Glen Campbell: Ghost On The Canvas The Steel Wheels: The Second Of May KAUTTA AIKOJEN KANTAVIMMAKSI OSOITTAUTUNUT ALBUMI LYIJYKOMPPANIAN MUSIIKILLINEN KIPINÄ JA TYYLIN PERUSTA The Beatles: Sgt. Ehkä niistä tulee lapsuus mieleen. Muistan kesän on järkyttävän hieno biisi. Oli jaettu huone, yhteinen nauhuri ja radiossa vähän rockia. Olen aina diggaillut hänen ääntään ja laulutyyliään. -kasetin jouluna 1972. Elävästi muistan tv:n Beatles-elokuvat. Luke Kellyn haudalla vierailin äsken Dublinissa. Tykkään baritonikitarasta ja miten Campbell yhdistää sen kellopelisoundiin. Hieno, kaunis ja kaihoisa mutta kuitenkin positiivinen instrumentaalibiisi.. Tähän oli helppo löytää vastaus, mutta perustelut Linnulle ovat niin mittavat, etten jaksa niitä tässä kirjata. Siitä painajaisunesta heräsin, kun Niskalaukaus lopetti vuonna 2004. Olen pitänyt Neilin sähkökitaran soitosta jo Buffalo Springfieldissä. 10 SOUNDI Biisistä riippuen siellä soivat Sabbathin Vol.4, Mountain ja yllätys, yllätys: Wishbone Ash. Lyijykomppanian ja Trio Niskalaukauksen aikaan viitekehys kapeni, mutta soololevyjen jälkeinen Neljäs Sektori vapautti soittonautinnon voimarockillaan. Se toinen, Pelle Miljoonan Pelko ja viha, liittyy vahvasti taas muistoihin omasta nuoruudesta ja ekasta bändistä. Hänellä vibrakampi on aktiivikäytössä, kun monella muulla Bigsby on vain koristeena. > Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen TIMO RAUTIAINEN (Lyijykomppania, Trio Niskalaukaus, Neljäs Sektori) T imo Rautiainen kuvailee itseään artistina ikuiseksi amatööriksi, joka esittää ammattilaista, mutta iän kaiken innokkaana musadiggarina hän kuuntelee paljon ja kaikenlaista musiikkia. Ystäväni ovat jo tietoisia tästä. Pepperin nerous jaksaa yllättää aika ajoin vielä tänäkin päivänä. Ja ekasta tupakasta. Nyt fanitan taas suuria suosikkejani Midnight Oilia tai irlantilaisosastoa. Innostuin Campbellin toissavuotisesta levystä ja olen siitä edennyt aiempaan tuotantoon. Nuo justinbieberit ohitan ja kuuntelen ennemmin helkkarin hyvää Folk Alley -nettikanavaa, josta saan loputtomasti uutta musaa. – Kuuskytluvun lopulla peesasin neljä vuotta vanhempaa veljeä. Vuonna 1979 Juvan Kaarihallilla näin jotakin uskomatonta: Rubberduck Jones soitti kitaraa uskomattomalla tyylillä ja meiningillä ja tuntui olevan koko ajan parikymmentä senttiä ilmassa
M040 Genelecin uusi M-sarja tuo ammattitason äänentoiston nyt myös kotistudioosi. Nyt voimme tarjota entistäkin ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon, joka on valmistettu puukuitukomposiitista. Jo 35 vuoden ajan olemme olleet musiikkistudioiden kaiutinvalmistuksen edelläkävijä ja hioneet neutraalin ja tarkan äänentoiston huippuunsa. Genelec M-sarja Käsintehty Suomessa Puukomposiittikotelo ?M030 Unelmat on tehty toteutettaviksi . Unelmoiminen ja unelmien toteuttaminen on ollut alusta alkaen osa tarinaamme – nyt on sinun vuorosi. Tutustu uuteen Genelec M-sarjaan tarkemmin osoitteessa WWW.GENELEC.COM/MUSIC-CREATION. Laadukkaalla ja tarkalla äänentoistolla Genelecistä on vuosien varrella tullut myös musiikkialan ammattilaisten laajalti suosima tuote. M-sarjan kaiutinkotelon koostumuksesta noin puolet on puupohjaista materiaalia. Intelligent Signal Sensing (ISS) omalta osaltaan tekee M-sarjan kaiuttimista paitsi ympäristöystävälliset myös käytössä edullisemmat: Genelec-kaiuttimet ovat tunnettuja pitkäikäisyydestään ja nyt ne myös katkaisevat valmiustilassa virran automaattisesti säästäen sähköä
Lewisohn itsekin on julkaissut aiheesta monia perinpohjaisiin tutkimuksiin nojaavia kirjoja. Lavashow nojaa mennäkiertueiden rekvisiittaan, kuten Load-lavatekniikan romutukseen, sokean Justice -patsaan sortumiseen, valkoisiin Puppets-risteihin ja taustakuvituksen sekameteliin. HHHH HHHH 12 SOUNDI N UDE A K U METALLICA: THROUGH THE NEVER IMAX-jättikankaita varten paisuteltu ”best of ” -live-elokuva saa visuaalista potkua myös 3D-esityksessä. Eikä Lewisohn myöskään tarjoa aiheeseen minkäänmoista omaa näkökulmaa. Nokkelaa lemmenjuonittelua koristaa eloisa, tanssituttava pop/jazzmusiikki sekä raikkaasti disainattu sävyjen maailma. > Hai&Lou Asiaa populaarikulttuurin ytimestä ELOKUVAT TEKSTI: ASKO ALANEN PÄIVIEN KUOHU Aikuisten lelukaapista rakennettu lemmensatu KU K irjailija ja kiehtova monipuolisuusmies Boris Vian kehitti teoksessaan Päivien kuohu (1947) käsitteen pianocktail, joka perustuu juomakimaran valmistukseen soitetun melodian sointujen mukaisesti. HHHH FRANCES HA MIELETÖN ELOKUU Kaavoja rikkovissa indie-elokuvissa chick flick -käsite jopa korostuu, koska Francesin (Greta Gerwig) kaltaisilla persoonallisuuksilla on enemmän kerrottavaa kuin genren stereotyypeillä. Kunnaksen kirjalla on kokoa 78 sarjakuvasivun verran. Päähenkilö Colinin kokki Nicolas valmistaa jatkuvasti suurenmoisia aterioita ja kahvitarjoiluja vain pyyhkäistäkseen ne aina astioineen lähes koskemattomina pöydältä. Michael Gondryn ohjaus on kuin elokuvallisen ”filmocktailin” valmistusta romaanitekstin päähänpistojen ja mielialojen mukaisesti. Se on mahdotonta, koska The Beatlesin tarina on kaikille popmusiikin historiasta kiinnostuneille tuttu. Veikkaan, että monet tämän kirjan aloittaneet eivät koskaan lopeta sitä. All These Yearsin yksityiskohtainen vyörytys ei varsinaisesti ime mukaansa eikä anna kaunokirjallista lukunautintoa. Kuvakerronnassa on vaikea löytää Gondryn vertaista, sillä hän palaa varhaisten innovaattorien, Meliésin ja Vertovin, rajattoman riemukkaaseen kokeiluhenkeen. Frances Ha ei lankea latistuksiin, sillä ohjaaja Noah Baumbach ei yritä olla nuorekas, naisellinen ”Woody Allen” eikä Gerwigin kanssa tehty käsikirjoitus töksähtele tavanomaisimpiin nuoren naisen kipupisteisiin. Häneltä kuluu vuoden 1962 loppuun pääsemiseen lähes tuhat sivua. Päivien kuohu kulkee ihastuttavan sutjakkaasti maagiseksi muuttuvasta arkielämän näystä toiseen. HHH Matkalla maineeseen V uosi sitten ilmestyi Mauri Kunnaksen graafinen novelli Piitles. Mainio kirja kertoi maailman merkittävimmän popyhtyeen tarinan marraskuuhun 1962 asti. Ja mehukkaimmat palat – Beatlemania, Yoko Ono, Maharishi Mahesh Yogi, LSD, Apple Records – ovat tietenkin vasta tulossa. Mark Lewisohn kehottaa All These Years -teokseen tarttuvia heittämään kaiken aiemman tiedon romukoppaan. Myös lähes jokainen ele, repliikki ja toimi saa leikillisen surrealistisen kuvamuodon. On helpompi näytellä olevansa todella, todella kiinnostunut The Beatlesin esihistoriasta kuin oikeasti olla sitä. Lähes jokainen visuaalinen oivallus sisältää hämmentävän kääntöpuolen. Romanssien kepeys hälventää vaaran vuosien varjoja, mutta poliittiset kähyt ja valvontatoimet on viekkaasti viritetty herkullisiin roolihahmoihin (Kekkonen mukaan lukien) ja seikkailukäänteisiin. Surumielisemmät käänteet, kuten ”inhat hautajaiset” tuovat mieleen Tim Burtonin synkeät fantasiat, mutta nekin ovat paljon rajoittuneempia vakiotunnelman ylläpitämiseen. Vuoden 1963 nuorisofestivaalin valtaamassa Helsingissä kansat kohtaavat toisensa poliittisten väkivaltaisuuksien ja äkillisten lemmenpuuskien merkeissä. Se myöhästyi kaksi vuotta suunnitellusta aikataulusta. Hän tietää kirjoittavansa viimeistä sanaa valtavasta aiheesta, ja tekee sen kirurgimaisella täsmällisyydellä. Lienee siis turha aprikoida, milloin myöhemmät osat valmistuvat. Englantilainen The Beatles -historioitsija Mark Lewisohn kertoo samat asiat selvästi pitemmän kaavan kautta. Konserttipaikan ulkopuolella leviää autioitunut, mellakoiden repimä kaupunki, jonne nuori avustaja Trip lähetetään tankkaamaan ja ajamaan puuttuvaa kiertuekuormuria. TEKSTI: TERO ALANKO Mark Lewisohn: The Beatles: All These Years – Volume One: Tune In (Little, Brown). Hän käyttää teatterikulisseja, animaatiota, yllättävistä materiaaleista koostuvaa rekvisiittaa LEF FA ja villiä kuvakikkailua yhtä tuoreesti ja uteliaasti kuin alan pioneerit. Lokakuussa ilmestynyt The Beatles: All These Years – Volume One: Tune In -möhkäle on kolmiosaisen historiikin ensimmäinen palikka. New Yorkin armoille alistunut, paikkaansa hakeva köyhä tanssija on ainoastaan ihmissuhteidensa varassa. Kolmannen polven vapaa seksuaalisuuskin on käynyt arkisuudessaan lähes mielenkiinnottomaksi, kun on paljon muutakin vipinää. Kumpikin on ikääntynyt armollisesti, joten lemmenkööriä vahvistavat sisarentytär Minni (Elina Leeve) ystävättärineen ja omine haihatteluineen. Hän antoi mielikuvitukselleen lisävaltuudet kuvittaa Colinin (Romain Duris) ja Chloen (Audrey Tautou) lemmentarina vieläkin kekseliäämmin ja surrealistisen villisti. Mark Lewisohnin lähestysmistapa liikkuu lähellä silkan höperyyden rajaa. Silloin The Beatles levytti toisen singlensä Please Please Men. Oheisjuonen kauhufantasia ja kameratyö ovat aktiivisempia kuin Metallica-teatterin rutinoitunut thrash-raivo. Hallusinatorinen tarina jää pintapuoliseksi tyylittelyksi. Kämppis ja hupsuttelukaveri Sophie on muuttamassa miehelään, mikä painostaa Francesia oikeiden töiden tai oman kumppanin etsintään. The Beatlesistä on taatusti kirjoitettu enemmän kuin mistään muusta popyhtyeestä. Predators-ohjaaja Nimród Antal on ohjannut elokuvan rockvideoiden ”sähkoisten unien” ja konsolikulttuurin örkkisotien hengessä. Ennen sotia Suomesta poistunut tsekkimuusikko Jan (Miroslav Etzer) saa tilaisuuden tavata tyttöystävänsä Elsan (Kati Outinen) kulttuuridelegaation jäsenenä
Anssi Kela suostuu lähtemään risteilyesiintyjäksi. Järvinen puhaltaa PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA JUSSI MÄNTYSAARI tunkkaisimpaankin laahustukseen toiveikasta eloa ja vaihtuvia näkökulmia. Tervehdin energisesti kaikkia lipuessani työhuoneeseeni, jonka jaan Radio Cityn musiikki- ja ohjelmapäällikkö Sami Virtasen kanssa. Lontoossa 1970 Charles Dickensin kuolemasta tuli sata vuotta, ja Suurien odotusten konna Uriah Heep äkättiin Spice-nimen tilalle. Tämä artikkeli on liian lyhyt skeduloinnin selittämiseen, mutta periaatteessa päivän kovimmat hitit soivat useimmin. Puhepitoisissa aamuohjelmissa näin käy liian harvoin, ja Radio Aallon muuten loistava Dynastiakin kuulostaa hetken siltä, että sen keskeyttää ikään kuin pyytämättä ja yllättäen Katy Perryn Roar. Suuret levyyhtiöt tulevat kerran viikossa esittelemään uutuusbiisejään joiden pitäisi heidän mielestään soida Voicella. Väkimäärään nähden yhtye ei ole missään ollut niin suosittu niin pitkään. Saavun työpaikalle klo 8:07. Seuraa keskustelu, joka menee suurin piirtein näin: ”Mites?” ”Ei ehkä...” ”Mutta...” ”No, katsotaan, tämä sen sijaan...”. Se ei soi musiikkia, vaan rauhoittaviksi tarkoitettuja matalia ääniä. SBS Discovery Radion ala-aulassa etsiskelen työkavereita jotka saattaisivat huomata, että olen saapunut pai- kalle juosten. Keitos maustetaan uutuuksilla, tutuilla hiteillä kuluneen parin vuoden ajalta, 2000-luvun herkullisimmilla popbiiseillä sekä muutamalla ysäriklassikolla. Sitten suihkuun. Järvinen ei kuulunut aikakauden ”heepstereihin”, mutta on sitäkin hartaampi Heep-menneisyyden tutkija. Vielä ei ole musiikin aika. Hensleyn kauden levyt jäsentävät kätevästi kirjan luvut. Syön yhden meetvurstilla ja juustolla päällystetyn ruisleivän, luen iPadHesarin ja noin kello 7:10 lähden juoksemaan kohti työpaikkaani Helsingin Kaapelitehtaalla. Mainiointa historiikissa on se lämmin tuttavallisuus, jolla Järvinen jututtaa Heepin keskeiset survivalistit yhteiskiertueiden ja satunnaisten kimppasoittojen yhteydessä. Hän täydentää kauden kohtalot myöhempien aikojen Codaluvussa. Jotkut osaavat ottaa sen vastaan, jotkut eivät. Lennosta on tallentunut yksityisoikeudella monta uniikkia lausuntoa. Mahtavaa! Anssin livebändi on kuulemma ässä. Ensimmäisenä ”skeduloin” seuraavan päivän musiikit ja äänituotannot. TEKSTI: ASKO ALANEN Mika Järvinen: Uriah Heep – Easy Livin’: Ken Hensleyn vuodet 1970–1980 Johnny Kniga Sarjassa tekijät kertovat, miten elämänsä kokevat Musiikkipäällikkö on fiilistelijä ja duunari Musiikkipäällikkö / The Voice H erätyskello soi kello 6:25. Muusikoiden muistikuvat eivät ole järin yhteneviä, mutta sekin on tarinan hauska kestogägi. Liikunnan jälkeinen euforia on ylivoimaisesti paras mielentila töiden aloittamisen kannalta. SOUNDI 13. En ole ilkeä, vaan rehellinen. Kuuntelen tietysti myös juontajia. Loppupäivään kuuluu palaveri uuteen musiikinhallintaohjelmaan siirtymisestä, lisää uusien biisien kuuntelua ja kuulijalukujen analysointia. Levy-yhtiövierailu. Muusikoiden tausta vaihteli taiderockista Top Of The Pops -halpalevyihin. Tapanani on antaa suora palaute uusista biiseistä. Niin, että kanava kuulostaa itseltään riippumatta siitä mihin aikaan kuulija tulee taajuudelle. Heavyvelhot ja heidän demoninsa U riah Heep oli aikanaan Suomen suosituin rockbändi. Sitten kuuntelen uusia biisejä, joita päivittäin saapuu 15–20 kappaletta. Slayerin South of Heaven tarjoaa juuri sopivan tavan pestä korvat, jotta ne ovat taas seuraavana päivänä valmiit seulomaan hittimusiikkia oikeaan järjestykseen. Maailmaa valloitettiin uuraasti ja kuluttavasti, mikä johti eroamisiin, hajoamisiin ja hengenmenoonkin. Nämä laulut pitäisi sitten laittaa sopivaan järjestykseen. Heepin vakavammille kokeiluille tuhahdeltiin, eikä valtava popsuosio ei kohentanut keikkajuhdaksi tuomitun yhtyeen muodollista arvostusta. Orastavan heavyn ja progen yhdistelmä oli kiteytymässä, mutta Heepin potentiaali ei kirkastunut Deep Purplen tai Black Sabbathin tavoin. Ei liikaa balladeja peräkkäin, ei liikaa suomenkielisiä biisejä peräkkäin, ei liian intensiivisiä peräkkäin ja niin edelleen. Alun Heep-klassikoiden jälkeen studioduunin tuskat pahenevat, Roger Deanin upeat fantasiakannet vaihtuvat ailahtelevaan sarjaan hienoja yksittäiskansia tai tyylittömiä halparatkaisuja. Juostessani kuuntelen radiota. Yritän samalla sopia esiintyjää Voicen Risteilylle. Vain pari ihmistä huomaa. Musiikkipäällikön näkökulmasta paras juontaja on sellainen, joka houkuttelee kuulijaa kuuntelemaan seuraavaksi kuultavan kappaleen. Mietin muiden kanavien musiikkivalintoja sekä sitä, missä järjestyksessä itse valitsemani biisit Voicella soivat. DJtyötä siis, periaatteessa. Kun pääsen kotiin, en enää jaksa kuunnella hittimusiikkia. Kuvitus on pidättyväistä, mutta levykannet ja kokosivun bändikuvat näyttävät järjestään nostalgisen makeilta rokkimuodin kitey- tymiltä 450-sivuisen tekstimötikän elävöittäjinä. Suurimman osan matkasta kuuntelen Voicea, mutta myös NRJ:tä, Aaltoa, Novaa, YleX:ää, Radio Cityä ja Groove FM:ää. Menestyskauden ylöskirjaus on omiaan Mika Järviselle, joka on Five Fifteen- ja Crazy World -yhtyeineen jalostanut 1970-luvun soittokikkoja sekä rock-kukkoilua
Munnarista eli munjeekarista. Niistä löytyvän syventävän kirjallisuuden ja kuunteluelämysten kautta voi kukin valita suunnan omalle odysseialleen pienen suuren soittimen parissa. Baritonilla keksii helposti uusia tuoreita kuvioita. Onkin hämmästyttävää, että tästä ihmeellisestä keksinnöstä ei ole ollut saatavana kunnollista yleisteosta suomeksi. Kirjan neljäs osio toimii soitto-oppaana aloittelevalle huuliharpistille. Baritoni on viritetty kuten kitara, mutta oktaavia alemmas. Ainoastaan vibratallan lukitusnappi on jätetty pois. Hän opiskelee folkloristiikkaa Turun yliopis- Jantso Jokelin: HUULIHARPPUKIRJA (Sammakko) der Fen er VI i Squ ta 379, ki.fi w Hin usiik .f-m ww 14 SOUNDI Oikealla: Charles Bronson ja munnari elokuvassa Huuliharppukostaja. Soitin pysyy suhteellisen hyvin vireessä, kun vaihtaa tehdaskielet laadukkaampiin. Tällä on helppo soittaa upeita murhariffejä tai vaikka blackmetalia niin halutessaan. Se kertoo pienen soittimen värikkäästä kulttuurihistoriasta, eri aikakausien kansanviihteestä ja popkulttuurista sekä huuliharpun mukautumisesta eri kansojen ja kansanryhmien musiikkiin. Japanilaisia kopioita on näkynyt ajoittain. Soitat ja pistät sen taas taskuusi. Mukana on myös kiitettävän hyvä lähdeluettelo ja diskografialiite. Jokaisella kitaristilla tulisi olla tällainen salainen ase mukana studiossa, jos ideat loppuvat kesken. Nyt se on valmis. Nyt tämä lyhytskaalainen basso tai oikeammin baritonikitara on julkaistu uudelleen 70-luvun tyylisenä. Alla: Sonny Terry, maalaisbluesharpun sokea päällikkö. Squierin yksikelaiset mikit ovat ilmeisesti peräisin Jaguar-kitarasta. tossa, pääasiallisena kiinnostuksenaan afroamerikkalainen kansanmusiikki. Jantson uraa-uurtava Huuliharppukirja on kirjoitettu kaikille huuliharpusta kiinnostuneille eli soittajille, harrastajille, tutkijoille sekä muille musiikin ystäville. Suu-urusta. Niistä lähtee kuitenkin jytäk- kää mekkalaa, varsinkin fuzzin tai tremolon kera isoon putkivahvistimeen liitettynä. Jack vaihtoikin sittemmin neljäkieliseen perusbassoon. Taskussa se on aina mukana. Suosittelen. > E-Liike Teksti: Esa Kuloniemi Tällä palstalla matkataan musiikin juurille Pieni suuri soitin A lppialueella syntynyt virityspilli on matkannut melkoisen taipaleen afro-amerikkalaisen blues-kulttuurin kautta uuden vuosituhannen popin maailmaan. The Curellakin se taisi olla keskeinen soitin. Fender kutosta valmistettiin vuosina 196175, mutta se ei koskaan saavuttanut suurta suosiota, paitsi surfmusiikin parissa ja yleisemmin instrumentaali-rock’n’rollissa. Huuliharpusta saa lähtemään vaikka mitä: ohuita ruokomaisia ääniä, sointuja tai rytmin säestämää melodiaa. Squier VI on loistava peli ja hinta on naurettavan halpa. Kirja sisältää myös läpileikkauksen suomalaisen Huuliharppua on helppo kantaa. Voit muovailla sointia kämmenten välissä, saada harpun valittamaan ja itkemään kuin säkkipillin; voit tehdä siitä täyteläistä ja muhkeaa kuin urkujen soitto; voit saada sen soimaan terävänä ja katkerana kuin vuoristopillin äänen. Sillä matkittiin periferisessä Mississippissä höyryveturin jyskytystä, se astui parrasvaloihin 1950-luvun Chicagon bluesklubeilla ja on päätynyt 2000-luvun rap-artistin suuhun. Dööd! Ainoa miinus tulee tallasta, jota on haastavaa saada hienovireeseen. Squier VI on miltei täsmälleen esikuvansa kopio: lehmusrunko, kolme mikrofonia, vibratalla, läjä kytkimiä, volume ja tone sekä lussut kitaravirittimet. Kauko Röyhkän Paha Maa -biisin soolo sekä Twin Peaksin teema ovat muuten soitetut juuri tälläisellä bassolla. Bob Dylanin ja Neil Youngin vinguttamana se jakaa edelleen mielipiteitä ja kamppailee maailman rasittavimman ja rakastetuimman soittimen arvonimestä. JOHN STEINBECK, Vihan hedelmät huuliharppukulttuurin moninaisista vaiheista. Ennen kuin nyt. Peltileivästä. Jytäpeli I hmettelin nuorempana kuinka ihmeessä Cream-yhtyeen basisti Jack Bruce sai nakkisormensa mahtumaan kuusikielisen Fender VI –basson kielten kapeisiin väleihin. Testaamani yksilön paino oli noin neljä kiloa, joka ei ole paha. Lisäksi teoksessa kurkistetaan huuliharpun kansien alle ja kerrotaan, mikä saa tämän ihmeellisen keksinnön soimaan. Mississippin saksofonista. Kaiva se takataskustasi, lyö sitä kämmentä vasten puhdistaaksesi roskat, nukan ja tupakanmurut. Muusikko-kirjailija Jantso Jokelin on katusoiton Suomen mestari ja sijoittui kolmanneksi maailman suurimmassa huuliharppukilpailussa Saksan Trossingenissa. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija. Puhun tietenkin huuliharpusta eli turpahöylästä
Kolmikon säännölliset keikat Suomessa vetävät aina tuvat täyteen viiskytluvun rokkareita, blues-fanaatikkoja sekä muusikkoja. En ole ikinä soittanut Kim Wilsonin kanssa, se olisi hauskaa, mutta hänellä on liikaakin kitaristeja! SOUNDI 15. – Hah! Luultavasti klassinen Jimmy Reed -bluesriffi kitaran kahdella matalimmalla kielellä. – Nyt, saatuani asian pois päiväjärjestyksestä, haluan palata alkuperäisen rakkauteni pariin ja minulla on useita, pääasiassa bluespohjaisia levyprojekteja meneillään. Musiikki on viihdyttävää, jorattavaa ja monipuolista. Vai kenties käsityönä tehty. – Huh, tuo on kaikkien aikojen pelottavin kysymys! No, luultavasti ensimmäiseksi koppaisin kainaloon kissani ja sitten niin monta f-aukkoista kitaraa kuin pystyisin kantamaan. 8 Vintage vai uusi soitin. – Anteeksi, en ihan taida ymmärtää tätä kysymystä. JOEL PATERSON INVENTAARIO #28 J 1 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi. – Les Paul -levyni oli iso projekti, jolla tyydytin kaikkien vintage-kitaramusiikin ystävien tarpeet vähäksi aikaa. Halusin tehdä kokonaan instrumentaalin albumin joka koostuisi pääasiassa omista sävellyksistäni, joten kyseinen proggis vei aika paljon aikaa. Mielestäni täydellistä vahvistinta ei kuitenkaan ole olemassa, kyse on aina kompromissista. Joel Paterson soittaa uudella levyllään kaiken ihan itse. En halua paljastaa kundien nimiä, koska he ovat niin pahuksen kiireisiä. 9 kastan edelleen sen kuvion soittamista! Ensimmäinen lp, jolta opettelin blueskitaroinnin perusteita oli Lightnin’ Hopinsin Autobiography In Blues, joka on itse asiassa edelleen täysin validi ja monimuotoinen avaus bluesin maailmaan. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta. Voisitko toistaa sen. Ja 1960-luvun Fenderin mustalla kontrollipaneelilla varustetut vahvistimet ovat niin monipuolisia. – ”Sataseiskafemma”-tyyppisellä, kahdella mikrofonilla varus- Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Soitan niitä joko Fender Deluxe Reverbiin tai Vibrolux Reverbiin. Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. 13-vuotiaana onnistuin lainaamaan kitaran ja opettelin itsekseni soittamaan kuuntelemalla blueslevyjä. E-liike sai Patersonilta oppitunnin – ainoana Suomessa. – Olen puolueellinen ja pidän monipuolisista kitarasoundeista jotka onnistuin luomaan uusimmalle Handful Of Strings -albumilleni. – Halusin aluksi rumpaliksi, mutta en kyennyt saamaan käyttööni rumpusettiä. – Livekeikoilla käytän yleensä Gibson ES-295-kitaraa, joka viimeksi katosi kolmeksi päiväksi Helsin- ki-Vantaan lentoasemalle ollessani matkalla Müncheniin tai Gibson ES-225-mallia. Tykkään toki myös vanhemmista tweed-vahvistimista, mutta ne ovat enemmän yhden soundin koneita. Kotona ja levyprojekteissa käytän laajaa valikoimaa vanhoja, pienitehoisia Gibson-vahvistimia. 4 Miksi nämä. – Hmm, tämä oli todella paha, sillä tajusin juuri että melkein kaikki joita kuuntelen ovat kuolleita. Levy on kunnianosoitus Les Paulille, Buddy Merrillille ja Jorgen Ingmannille, jotka olivat paitsi kitaristeja, myös moniraitaäänityksen pioneereja. Ehkä joskus delayta. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. – Minulla on loistava kitaramekaanikko Chicagon alueella ja loistava vahvistinhuoltaja kotiosavaltiossani Wisconsinissa. En juurikaan käytä mitään pedaaleja. Aiemmin The Four Charms -yhtyeessä vaikuttaneen ja Chicagon talousalueella päämajaansa pitävän Joel Patersonin pääbändi on jo useamman vuoden ollut trio nimeltä The Modern Sounds. – Kitarapiuhaa ja viritintä. Ja Patersonin osaaminen kitaratyylien saralla on sen verran vaikuttavaa että purkka pysähtyy ja kokenutkin jehu saa varoa, ettei miehen soittoa seuratessa mene drinkki väärään kurkkuun. Osaan säätää Gibsonien kaulan, kieltenkorkeuden ja hienovirityksen aika kivasti, mutta isot operaatiot jätän suosiolla ekspertille. kuva: Leif Laaksonen oel Patersonia voisi luonnehtia kitaristien kitaristiksi, erikoismieheksi, joka soittaa suvereenisti mitä vain 1940– 1950-lukujen vintagetyyliä bluesista rockabillyyn ja jazzista tico-ticoon. Teen myös jatkuvasti keikkaa The Cash Box Kings -nimisen bluesbändin kanssa Chicagon ja Wisconsinin alueilla. Tuotan huuliharppulegenda Jim Libanin levyn ja muutama muukin kiekko on suunnitteilla, jos vain aikaa ja rahaa riittää. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Ra- tetulla kitaralla voi soittaa melkeinpä mitä vain musiikkia. Vahvistimet saisivat jäädä! 6 Tallenne, jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin
MICHAEL MONROE Pe 06.12.2013 Turku, Caribia Areena Liput ennakkoon Tiketistä alk. S / K-18 La 07.12.2013 Helsinki, Kaapelitehdas Liput ennakkoon Tiketistä alk. Liput alk. Oulu, Club Teatria. K-18. 37€. K-18. 37 EUR, ovelta 40 EUR. Ennakko: Tiketti, Lippupiste & Selmu. Ennakkoliput Lippupalvelusta alk. 35€ (Selmun jäsenet 30€). Ovelta 45€. K-18. Ovelta 38€. 4.-6.12.2013 7.12.2013 8.12.2013 9.12.2013 10.12.2013 Helsinki, Tavastia. Seinäjoki, Rytmikorjaamo. Ennakkoliput Tiketistä alk. 37 EUR, ovelta 40 EUR. Tampere, Pakkahuone. 37,50€. Ennakkoliput Tiketistä alk. Ovelta 38€. 44€. Turku, Caribia Areena. 37€. K-18. K-18. S / K-18. Ovelta 38€. Ennakkoliput Tiketistä alk
> Soundi-haastattelu 18 SOUNDI Teksti: Petri Silas Kuvitus: Ville Pirinen
Syöksyn merkiksi jäi 11. Liittyminen Dream Theateriin oli lähellä vuonna 1995, mutta ei-pohjoisamerikkalaisuus nousi lopulta kynnykseksi, jonka yli biisintekijänäkin pätevää Johanssonia ei päästetty. Lupaavasti alkanut nousukierre sakkasi kymmenisen vuotta sitten kitaristi Timo Tolkin mielenterveyden järkkyessä. Vuosituhannen vaihteessa leijonanosan kosketinmaestron ajasta vei Stratovarius, joka värväsi Episoden (1996) myötä suomalaisosaaji- en oheen iskuvoimaa Jensin ja saksalaisrumpali Jörg Michaelin muodossa. Samoihin aikoihin mies julkaisi 1992 ilmestyneen Fjäderlösa Tvåfotingar -ensisoolonsa jatkeeksi pitkälti improvoisoidun pianolevyn Ten Seasons. ”Musajuttu oli varasuunnitelmani, josta tulikin pääjuttu.” Klasarivaikutteiseen heavyyn ja progemetalliin notkeasti taipuvat näpit ovat kuskanneet Jens Johanssonin sekä Ritchie Blackmoren että Yngwie Malmsteenin ja Timo Tolkin bändeihin. Johansson, Michael, laulaja Timo Kotipelto ja basisti Lauri Porra purivat kuitenkin hammasta, kiinnittivät kitaraan Matias Kupiaisen ja tekivät näyttävän comebackin levyllä Polaris (2009). 1963) rakentanut ammattiuransa ja -identiteettinsä liki kohtuuttomassa tilanteessa. studioalbumi Stratovarius (2005). Lisäksi maailman arvostetuin metallikiipparisti on levyttänyt Allan Holdsworthin, Ginger Bakerin ja Jonas Hellborgin kanssa. Asiaa helpottaa, että veljekset suuntautuivat alusta asti eri sektorille eli raskaaseen rockiin – ensin yhdessä Silver Mountainin riveissä, kitarasankari Yngwie Malmsteenin Rising Forcessa ja oman Johansson Brothers -hankkeensa nimissä, mutta sittemmin erikseen. P uoltatoista vuotta vanhemman isoveljensä tavoin on myös Jens Johansson (s. Jokunen vuosi sitten Jens palasi vaimoineen ja tyttärineen vanhoille kotikulmilleen Malmöhön, ja on SOUNDI 19. Tavallaan hänen ylämäkensä on ollut vielä jyrkempi, sillä toisin kuin rumpuihin päätynyt Anders, valitsi Jon Lordia palavasti ihaileva Jens Ola saman instrumentin kuin isänsä. Tie on tosin vienyt heidät myös Jonas Hellborgin ja Allan Holdsworthin kaltaisten jazzrockin uusien kuninkaallisten seuraan, mutta etenkin Jens on suunnannut määrätietoisesti koh- ti raskaan rockin ydintä soittamalla Ronnie James Dion kaltaisten heavyn legendojen yhtyeissä. Ja koska tuo isä oli vuonna 1968 auto-onnettomuudessa menehdyttyään Ruotsissa kansallisaarteeksi kanonisoitu jazzpianisti ja säveltäjä Jan Johansson, on nimenomaan koskettimiin osumisen täytynyt vaatia hyvien geenien päälle ymmärtämisen lisäksi myös aimo annoksen sisua
Oletko huomannut isäsi kollegoiden vaikuttaneen sinuun matkan varrella suoraan tai välillisesti. Vaikuttiko tämä millään tavalla sinun tai Andersin uravalintaan. Sillä jos ammatillisesti naurettavan taitava Jens Johansson pitäisi ihmisenä muutamaan sanan tiivistää, ne olisivat sovitteleva, lempeä ja pitkäpinnainen. Koetko saaneesi jonkinlaisen yhteyden häneen Jazz på svenska -keikoilla. 20 SOUNDI Isäsi oli kotimaasi historian merkittävin jazzmuusikko. Tai kenties he alkuun katselivat minua, Andersia ja muita porukkamme muusikoita nenäänsä pitkin ja vä- hän katkerina. Onko suhde esimerkiksi Georg Riedeliin muuttunut, kun olet Andersin kanssa penkonut isäsi nauha-arkistoja. Ja hän kyllä yritti valistaa meitä asioista ja alan realiteeteista… Tähän bisnekseen lähtö sujui jostain syystä aika vaivattomasti, mutta en usko sen liittyneen lainkaan siihen, kuka isä oli. Kaikki vihasivat edeltäjiään tasapuolisesti! (Naurua.) Tavallisia sukupolvijuttuja, sama kuviohan toistuu kaiken aikaa. Jatsarit inhosivat rock- ja poptyyppejä, ensin tulivat hipit, sitten punkkarit. Mitä luulet Riedelin pitävän siitä, miten Anders soittaa kontraa kun toisinaan konsertoitte duona Jazz på svenskan merkeissä. Asiat menevät joskus erikoisilla tavoilla. Soitimmehan simppeliä 4/4 -pohjaista rockmusiikkia, joka oli alkanut nousta jo 1960-luvun alulla suosituksi ja syödä heidän elinkeinoaan.. – Ensinnäkään en muista isästäni oikeastaan mitään, joten omalta osalta ratkaisu syntyi vähän vallitsevista olosuhteista huolimatta. Tai sanotaan, ettei ainakaan mitään mallia seuraten tai neuvoja noudattaen. Liukastuin banaaninkuoreen, ja sillä tiellä olen edelleen. Mutta tulee muistaa, että Ruotsissa kyseistä musiikkia on rakastettu ja myös soitettu radiossa tosi paljon, joten. Veljesi sanoi minulle kerran saunan lauteilla, että voit halutessasi kuulostaa aika tavalla isältäsi pianon ääressä. – Ehkä jossain määrin. En muista Riedeliä lapsuudesta itse asiassa juuri lainkaan, vaikka totta kai hän meillä usein kävi. Biisintekoa ensimmäisen kerran kitaristi Matias Kupiaisen kanssa laulaja Timo Kotipellon mökillä Lappajärvellä kesällä 2008. – Ei hyötyjä eikä haittoja. Sillä toisella puolella kolikkoa oli tietenkin, että äiti tiesi vierestä katselleena, miten hankalaa muusikon on tulla toimeen. – Minulla on hänestä kuva varsin avomielisenä ihmisenä, mutta suoraan meille ei ole kommenttia tullut. kuva: Timo Isoaho > Soundi-haastattelu ”Isä ja Georg tarjosivat Pepin teemalauluksi ensin hyvin atonaalista ja kummallista, vähän Stockhauseniin viittaavaa kappaletta, mutta itse Astrid Lindgren hylkäsi ehdokkaan.” kuva: Timo Isoaho ”Uskon, että meillä on hiven enemmän pelivaraa venyttää materiaalia uusiin suuntiin kuin satunnaisella Jan Johansson- tai Jazz på svenska –fanilla.” kuva: Alex Kühr ottanut sittemmin osaa myös Timo Tolkin masinoimaan Avalon-projektiin. Tämä kuvaakin miestä ja hänen asennettaan erinomaisesti. Tapasin hänet ensi kerran syksyllä 1996, enkä ole alalla yhtä myönteisiä, rakentavia ja huumorinsa aina säilyttäviä tekijöitä juuri kohdannut. – Hän on yhä aktiivinen basisti ja säveltäjä, joten olemme lähinnä törmäilleet lentokentillä keikkareissuilla. Nuoret luulevat aina keksineensä kaikki jännät jutut ensi kertaa maailmassa. Hänestä välittyi aika vakava vaikutelma
Jazz på svenska -äänitteistä tuli myöhemmin… tietynlainen arvostettu kansallisaarre, mutta alkuperäinen idea oli tehdä jännittävää musiikkia omista lähtökohdista. – Samaa mieltä, mutta niin radikaali ajatus ei mennyt läpi. Lisäksi julkaisit Ten Seasonsin jo 1994. – En yhtään. Lähdimme Andersin kanssa bändistä siksi, että juopottelu ja kaikenlainen bisnekseen liittyvä säätö alkoi käydä niin väsyt- täväksi. ”Olimme tuolloin Tolkin kanssa molemmat toisistamme vielä tietämättä yhteydessä Dream Theaterin agentteihin.” kuva: Timo Isoaho kuva: Timo Isoaho sen vieminen ihmisten eteen herättää hirvittävät määrät erilaisia konnotaatioita. Havaitsitko niitä diktaattorin piirteitä, joista aina puhutaan. – Niinpä. Ymmärrätkö, mitä ajan takaa. Juopottelu johti hölmöihin tempauksiin ja huonoon käytökseen. – Saatat olla oikeassa, ja ehkä myös saan jotain juttuja pianon ääressä helpommin anteeksi. Olin keikkunut siinä vaiheessa kuvioissa jo kymmenisen vuotta eli nähnyt perinteisen raskaan rockin huonompiakin aikoja. 1984 lähdin siihen kelkkaan, ja tässä sitä edelleen ollaan! Kadutko päätöstä kääntää selkä opinnoille. Meillä oli erittäin hyvä kontakti ja työryhmän jenkkejä tietenkin otti päähän, koska puhuimme keikkareissuilla keskenämme heille vierasta kieltä. Lavalla kaikki sujui pitkään hyvin, huolia tuli vain kulisseissa. Kysyntää joka tapauksessa on, joten miksipä ette sitä itse tekisi. Harmi, sillä epäsovinnainen ja vaikka vähän kahjompikin biisi olisi sopinut Pepin kuvaamiseen hyvin. Sitä paitsi, koko Jazz på svenska oli alun perinkin yksi iso kokeilu ja seikkailu, ei mitään laskelmoitua. – Kerroin tästä myöhemmin Tolkille, ja hän päätti alkaa härnätä Straton saksalaista crew’ta Uuno Turhapuro –elokuvilla. Lisäksi uskon, että meillä on hiven enemmän pelivaraa venyttää materiaalia uusiin suuntiin kuin satunnaisella Jan Johansson- tai Jazz på svenska -fanilla. Muuan manageri kyllä yritti aktiivisesti puskea miestä siihen suuntaan, mutta ei hän varsinkaan alkuun mitenkään mahdoton ollut. Olen käynyt Andersin kanssa läpi kymmeniä tunteja nauhoja, ja levyille päätyneistä raidoista löytyy useita radikaalisti erilaisia tulkintoja. Samoin sen esittäjiin suunnataan aina isoja paineita ja odotuksia. Dokaamisen lisääntymisen myötä kuvio sitten muuttui ja osin kärjistyikin. Kuulijat olettavat usein kuin huomaamattaan, että jotenkin jatkamme viisujen kanssa siitä, mihin isä jäi. kuva: Timo Isoaho Stratovariuksen ovat muodostaneet viime vuoden kesäkuusta lukien laulaja Timo Kotipelto, Jens Johansson, basisti Lauri Porra, kitaristi Matias Kupiainen ja Jörg Michaelin korvannut rumpali Rolf Pilve. Hauskoja aikoja. Opin älyttömän paljon viihdealasta sekä USA:ssa että Euroopassa. – Kyllä, vaikka toisinkin voisi tosiaan olla. Ja hyvä niin. – En. Viisi muuta toljottaa monttu auki vieressä täyttä ymmärrystä vailla. Eli selustasi on turvattu, jos joku alkaa syytellä äkkipäin keksitystä kyynisestä rahastuksesta. – Negatiivisia puolia ei juuri ollut, usko tai älä. – Elettiin 1990-luvun puoliväliä, ja powermetallilla oli allaan hienoinen grungen jälkeinen noste. Miten isoa etua kanssakäymiselle koitui siitä, että te kolme olitte ruotsalaisia. Lajityypillähän on ollut pitkään vankat kannattajansa – etenkin niin sanotussa työväenluokassa – sekä Britanniassa että mantereella, mutta on helppo unohtaa, että valtavirran ilmiöksi heavy muuttui vasta jokunen vuosi sitten. Pysyimme Yngwien kyydissä niin pitkään kuin kykenimme, ja voittopuolisesti kokemus oli kuitenkin myönteinen. – Melkoista, selvä se. Myös Barnvisor (1965) on huolella tehty kunnianhimoinen kokonaisuus, vaikka moni tuntuu tietävän isältäsi ja Riedeliltä tästä lokerosta vain Peppi Pitkätossun. Ihmisillä on taipumus kuunnella myös silmillään, joten jos nimenomaan me kaksi teemme musan parissa jotain ns. Leffoissa oli SOUNDI 21. – Silver Mountain oli pikkuinen bändi Malmöstä, johon liityin teininä. Mitkä olivat Yngwien kanssa työskentelyn hyvät ja huonot puolet. Tai ehkä kuvittelen, mutta siltä tuntui. Ilman sen isompia rinnastuksia, eikö isäsi mennyt kutakuinkin vastaavaa tietä. Minulla oli opiskelupaikka odottamassa Lundin yliopistossa, kun Yngwie kuuli minua ja Andersia bändin keikalla ja yksi asia johti toiseen. Kun yhdessä vaiheessa innostuimme kuuntelemaan bussissa klassisia ruotsinkielisiä pilapuheluja, tunnelma oli vähän outo: kolme tyyppiä nauraa katketakseen ja kelailee juttuja edestakaisin. Osin samasta porukasta sikisi myös aikaansa edellä olleita sähkökitara ja sähköurut -kokeiluja, joista ei tullut hittejä. outoa, se ehkä hyväksytään helpommin. Musajuttu oli varasuunnitelmani, josta tulikin pääjuttu. Ensimmäinen varsinainen bändisi oli Silver Mountain, minkä riveistä jatkoit pian Yngwie Malmsteenin ryhmään ja kansainväliselle uralle. Itse Peppi-biisiin liittyy muuten sellainen tarina, että isä ja Georg tarjosivat Pepin teemalauluksi ensin hyvin atonaalista ja kummallista, vähän Stockhauseniin viittaavaa kappaletta, mutta itse Astrid Lindgren hylkäsi ehdokkaan ja pyysi tilalle jotain muuta. – Tavallaan kyllä, mutta ehkä tästä ei tosiaan kannata vetää mitään johtopäätöksiä. Teit Ten Seasonsin aikoihin päätöksen liittyä Stratovariukseen. Millainen rockmaailma oli tuolloin
– Olimme Rising Forcen kanssa joskus 1980-luvun lopulla keikalla Lundissa, missä Jonas asui. Olin kuullut ties mitä kauhujuttuja, ja koska Ritchie vielä oli suuri idolini, menin sessioihin vähän häntä koipien välissä. Siitä sukeutui oikein hauskaa musaa ja mainiot rundit. Niinpä hän viritteli hetken Black Sabbath -kuvioita ja laittoi oman bändinsä tauolle. Sinulla on omakohtaistakin kokemusta, teithän Blackmore’s Nightin kanssa albumin Under A Violet Moon (1999). (Naurua.) Hänelle alkoi tulla keikkoja USA:n puolelle, missä me olimme Yngwien tähden, ja pian törmäilimme useammin. 22 SOUNDI nandon laaksossa Encinossa, ja oli närkästynyt naapuriinsa. He ovat muusikoiden joukossa vähän… erityisiä. Avioituminen tuli myöhemmin. Olitko noihin aikoihin hetken naimisissakin. Kehtaako jutun painaa lehteen. En pidä kuumasta ja vihaan muutenkin Floridaa, joten en mennyt sinne treenaamaan kertaakaan. Hän kuitenkin kohteli minua ensiluokkaisesti. Vaikka hän oli aikanaan myynyt platinaa, odotuksissa oli liikaa ilmaa. Dio asui silloin San Fer- kuva: Juho Juntunen > Soundi-haastattelu Yhtyeen ensimmäisenä kultakautena pidetyllä jaksolla 1995–2005 Stratovariuksessa soittivat kitaristi Timo Tolkki, laulaja Timo Kotipelto, basisti Jari kainulainen, rumpali Jörg Michael ja Jens Johansson. Minä joka tapauksessa lähdin New Yorkiin, enkä katunut päätöstä yhtään. Kai siinä jotain lankapuhelinnumeroja vaihdeltiin, vai miten kontaktia silloin pidettiin... Grunge teki tuloaan, ja bisnestahot edellyttivät Ronnieltakin lähes mahdottomia. Vaikka se olikin lopun alku Rising Forcessa minun osaltani. – Sitä pestiä kesti valitettavasti vain vuoden verran, mutta se oli hyvä vuosi. – Yngwietä ja lukemattomia muitakin tuottaneen Jeff Glixmanin kautta. Kipuamme klubin rappuset yläkertaan päätyäksemme huoneeseen, jonka seinään joku näyttää hiljan heittäneen kananmunan! Eikä ketään näy lähimaillakaan. Onko sinussa jokin sisäänrakennettu despoottimagneetti. Siis ratkaisevasti. – Asuimme ensin Losissa, mistä Yngwie kuitenkin halusi lähteä. Tai ainakin enemmän erityisiä kuin soittajat yleensä muihin ihmisiin verrattuina. Miksi muutit sinne. Paitsi että kumpikin jumaloi Ritchie Blackmorea biisinikkarina, he ovat myös tämän tavoin kovapäisiä bändiliidereitä. Vähän vastoin odotuksiani, itse asiassa. Tyyppi oli kovasti olevinaan, eikä tahtonut oikein ottaa kontaktia. Siinä oli kaikenlaista. Pihistimme aamulla hotellilta munia ja lähdimme kahdestaan talsimaan kohti keikkamestaa. Se oli ihan tyypillinen naapurusten välinen riita, mutta tarinasta tulee superhauska kun tietää, että osapuolet olivat Ronnie James Dio ja Tom Petty. Ja siitähän hän yhden munan sisään nakkasi – ihan sukkana, plops! Pian löysimme illan venuen, ja promoottori tuli innoissaan vastaan saattaakseen meidät takahuoneeseen. – Tietäisit vain! Veljeni on aina ollut urheilullinen, joten hän pärjää siinä hommassa käsittämättömän hyvin. Kerroit joskus hauskan tarinan siitä, miten heittelitte Dion kanssa kananmunilla yhden tunnetun jenkkimuusikon taloa. Olit ollut kymmenisen vuotta aiemmin tekemisissä toisen samaan partioon kuuluvan legendan kanssa. Kohta jo erosin bändistä. Yksi manageri oli vetänyt rahaa välistä ja lisäksi hän pelkäsi maanjäristyksiä. Teimme kai vaikutuksen ja joku esitteli meidät. Hän oli suositellut minua, ja kaikki sujui studiossa kuin tanssi. Muuan tapaus osui yhdelle Jonaksen (Hellborg) yhtyeen Saksan-rundille. Miten alun perin päädyitte Hellborgin bändiin. – Sinne vain, eipä se niin vakava rikos ollut. Taisi mennä itse asiassa niin, että kuva: Juho Juntunen tekstitys ruotsiksi, joten suomalaisten lisäksi minäkin pysyin kelkassa, mutta muut eivät. Millaista oli kuulua Ronnie James Dion bändiin. Ja kuten moni muukin sanoo, Dio oli hieno mies. Mikä menikin ihan oikein, sillä hän on samanlainen sekopää kuin mekin. – No jaa… Olen huomannut, että kitaristeissa yleensä on korostuneesti tietynlaisia piirteitä. Kerran hän ajeli ohi Mersullaan ja Ronnie tervehti ystävällisesti, mutta tämä vain kaasutti vaiti eteenpäin. Minun oli aika jatkaa eteenpäin. ”Zis iis veri streindz”, äimistelee äijä ja me yritämme pitää naamat peruslukemilla. Hän äänitti aikanaan Odysseyn (1988), ja teki välissä vaikka mitä kunnes päätyi tämän yhden Blackmore’s Nightin levyn tuottajaksi. Ja pitää lisätä, että sen perusteella mitä olen Blackmoresta lukenut, hän on ratkaisevasti oudompi tyyppi kuin Yngwie tai Tolkki. Tolkki kutsuisi tempausta tänään varmasti sosiologiseksi kokeeksi, ja se hänelle suotakoon. Miten yhteys syntyi. – Kyllä, mutta se ei ollut syy muuttoon. Asuit tuossa vaiheessa New Yorkissa. Eikä sillä, Turhapurot kyllä ovat tasokasta vinksahtanutta skandi-huumoria parhaimmillaan. Mutta siinä vaiheessa vähän laskuveden puolella. Päädyimme paikan liepeille takakujalle, mistä Anders äkkäsi piskuisen avonaisen ikkunan melkein katonrajasta, varmasti lähemmäs 80 metrin päästä. Ehkä sieltä sai huumeita helpommin, en osaa sanoa. Omistaja ei ollut silloin kotona, ehkä onneksi. ”Oli toivoton yhtälö edes kuvitella sovittavansa Stratovariuksen ja Opethin kaltaiset koko ajan ympäri maailmaa rundaavat yhtyeet samaan almanakkaan.” myös hän oli tulossa Nykiin, mutta päätyikin Floridaan. Tolkissa ja Yngwiessä on paljon samaa. – Heidän talonsa seisoivat aivan vierekkäin, joten yksi päivä lähdimme vähän miestä väkevämpää otettuamme kananmunakennon kanssa kostoreissulle. Yksi levy (Lock Up The Wolves, 1990) ja yksi rundi. Kananmunien viskomista on tullut harrastettua muuallakin, eikö niin. Vuonna 1989 treenasimme USA:n itärannikolla sekä Lundissa. Ronnie oli vähän allapäin ja juuri laittanut oman juttunsa jäihin, koska kristallipallossa näkyi jotain Black Sabbathiin liittyvää… Hänen oli koko ajan määrä pistää Dio vähän ajan kuluttua taas pystyyn, muta tau-
– Täsmälleen. Ei tässä kai sen kummempaa ole. Millaisia muistoja. Soundi 01/09) heimopäälliköksi, ”jonka luokse muut kertyvät kuin nuotiolle kuulemaan tarinoita”. Kaikkien sosiologisten kokeiden äiti. Kun Opethilla ilmeni huolia Per Wibergin kanssa, Mikael tiedusteli mielenkiintoani ja mahdollisuuksiani. Luulen ainakin, että merkitykseni 1990-luvun puolivälistä tähän päivään on ol- lut paljon isompi suomalaisen kuin ruotsalaisen metalliskenen kannalta. Oliko tämä myös Johansson Brothersin aikaa. – Vähän kautta rantain, joo. – Se meni oikein hyvin. Tolkki joka tapauksessa kuuli levyä, jolla soitin, ja otti faksin kautta yhteyttä. Siihen asti kiipparit oli hoitanut keikoilla joku kitararoudari, mutta Ronnie halusi bändiin minut eli ihan oikean kosketinsoittajan. Lopulta huvittavinta koko kuviossa oli se, että bändin manageritoimisto ehti laittaa liikkeelle tiedotteen, jossa minut ilmoitettiin Kevin Mooren korvaajaksi. Mutta mahdollisuuksia ei ollut. Oivalsin kyllä, mitä he hakivat, mutta koska itse biisi oli tehty niin hardrock-tradition muottiin, en pääsyt siihen sisään sellaisesta arkaaisesta klassis-vaikutteisesta kulmasta, mitä bändi halusi. Mistä hankkeista olet viime aikoina kieltäytynyt. Paitsi että itse prosessi olisi varmasti kiinnostavampi kuin lopputulos, eli tästä kannattaisi enemmin tehdä tositv-juttu. Jos soolokitaristia kaivataan, Dave Mustaine sopisi profiiliin. Oli toivoton yhtälö edes kuvitella sovittavansa Stratovariuksen ja Opethin kaltaiset koko ajan ympäri maailmaa rundaavat yhtyeet samaan almanakkaan. heinäkuuta 2013, Petri Silaksen koti, Tampere SOUNDI 23. Siitä tuli melkoinen soppa. Sillä jos levyistä puhutaan, niin eiväthän ne lopulta paljon vaadi. Itse olet ihmisenä toisesta ääripäästä, enkä muista kenenkään puhuneen sinusta negatiiviseen sävyyn. Olimme tuolloin Tolkin kanssa molemmat toisistamme vielä tietämättä yhteydessä Dream Theaterin agentteihin. Ronnie suuttui verisesti siinä kaikkien nähden, haukkui muun bändin ja pyyteli minulta vuolaasti anteeksi. Äänittää voin oikeastaan missä vain, ja minuun yhtyettä ottavat myös tietävät mitä tahtovat ja mitä saavat. Sen levyn he muistaakseni tekivät, mutta eikös Sabbathissa sitten taas vaihtunut laulaja… Taisi alkaa Tony Martinin toinen erä. Millainen Dream Theater -auditiosi oli. Ja kun ei projekteja taas aikataulusyistä saa helposti keikoillekaan, ne ovat vähän katoavaa kansanperinnettä. Äänitimme kyllä säännöllisesti Nykissä, koska Jonaksella oli Bill Laswellin kanssa studio Brooklynissa. Dream Theater -pesti meni vierestä 1995, mutta pitääkö paikkansa että olit kerran ehdolla myös Black Sabbathin kosketinsoittajaksi. Kaikenlaisissa lyhytkestoisissa projekteissa on nykymaailman aikaan myös se ongelma, etteivät ne mene kaupaksi sitäkään vähää kuin vastaavat jutut ennen. Aikaa on kuitenkin rajallisesti, ja olet tätä nykyä yksi Stratovariuksen biisintekijöistä. Siellä ilmeni, että voisin kyllä liittyä bändiin mutta minun tulisi soittaa lavan sivusta tai jostain kulisseista. Eiväthän ne levyt mitään ihmeitä myyneet, mutta keikoille riitti väkeä. Vaikka kustannukset saisikin pysymään matalina, tuntuu tyhmältä tehdä lahjakkaiden kaverien kanssa omasta mielestä merkittävää musaa, jonka loppusijoituspaikka on Spotify. Mutta jos näitä niin sanotusti ohi menneitä tuoreita juttuja katsotaan, niin Sabatonille jouduin sanomaan ei. – Kyllä vain, meillä oli hyviä kontakteja japanilaisiin levymerkkeihin, joten se kortti kannatti katsoa. Mike Portnoy oli suuna ja päänä ja muut aika hiljaa. Koska tulee lisää tämän luokan tavaraa. Jotenkin vain jämähdin New Yorkiin, vaikka Jonaksenkin työt olivat pitkälti Euroopassa. Ja sitten porukka lukitaan huoneeseen, eikä ketään päästetä ulos ennen kuin levyllinen musiikkia on valmiina. Jazzrockpuolella sinun ja Andersin täysosumia ovat olleet Allan Holdsworthin kanssa tehty Heavy Machinery (1996), Shawn Lanen kanssa äänitetty Fission (1998) sekä Jonas Hellborgin, Mattias IA Eklundhin ja muiden kanssa tehty Art Metal (2007). – Ideoita pyörii kaiken aikaa mielessä, mutta tällä hetkellä Stratovarius ja perhe sekä satunnaiset levyvierailut siellä täällä vievät sen verran tehokkaasti aikaani, etten uskalla lupailla julkisesti yhtään mitään. Children Of Bodomin Jannea autoit kosketinsoundien kanssa takavuosina ja Opethin Mikael luonnehti sinua omassa Soundi-haastattelussaan (ks. Kunpa kaikki toimisivat samoin. Vältyit Portnoylta, mutta sait ristiksesi Tolkin. Olit Jonaksen kautta tekemisissä myös Ginger Bakerin kanssa. Fourth Dimensionin (1995) olin kai kuullut… Tulin joka tapauksessa Nykistä Suomeen, ja koska kuvio oli hyvin organisoitu, ”Kitaristeissa yleensä on korostuneesti tietynlaisia piirteitä. Maailma oli kovin pieni jo silloin. Tiedän, että Stratovarius oli tärkeänä esimerkkinä monille bändeille nimenomaan kansainvälistymisen ja ulkomaille menon suhteen. Mutta projekteja on turhauttava suunnitella, koska niille ei ole järkevää markkinaa. – Pitkäikäiset bändit, joilla on nimeä ja levyjä sekä keikkalippuja ostavia seuraajia vuosien varrelta, pärjäävät kyllä. Ja sitä kautta Tolkkikin tuli kuvaan. kuva: Timo Isoaho ko venähti ja kun se vihdoin päättyi, olin jo liittynyt Stratovariukseen. – Ginger oli rääväsuinen ja pahansisuinen ukkeli. – Juuri näin se oli. ”Ahaa, jos nuokin siihen pystyvät, pitäisiköhän meidän yrittää?” Olet myös tehnyt paljon yhteistyötä eri bändien ja artistien kanssa. Siihen loppui vittuilu. Hän sai yhteystietoni eräältä Burrrn!-lehden toimittajalta… Tai sitten yhteys syntyi Dream Theaterin managerin kautta, en tiedä ihan tarkkaan. – Niinpä! (Naurua.) Joka bändissä on joku… Jollain porukalla leikiteltiin hiljan ajatuksella, että Mike Portnoy, Timo Tolkki ja Geoff Tate voisivat perustaa yhdessä bändin. Ehkä myös Roger Waters olisi hyvä pyytää mukaan. Tartuin välittömästi keppiin, väänsin sen irti miehen kourasta ja sanoin, että jos hän vielä kerrankin huitaisee, vien kepin uudestaan ja lyön sillä häneltä toisen silmän sisään. Bändi lähestyi minua ja Andersia pyytäen akustista tulkintaa yhdestä teemasta, joka oli osa tätä suurta teemalevyä aiheenaan Kaarle XII. Eikö hän muuten kosiskellutkin sinua samaan aikaan bändiinsä. Vaikka muu porukka ei ollut niin innoissaan, lensin Losiin ikään kuin koesoittoihin pariksi päiväksi. – Nääh, noita tulee ja menee. – Yritän edelleen aina löytää aikaa kaikille mielenkiintoisille projekteille. He ovat muusikoiden joukossa vähän… erityisiä.” ”Pysyimme Yngwien kyydissä niin pitkään kuin kykenimme, ja voittopuolisesti kokemus oli kuitenkin myönteinen.” biisit tasokkaita ja musikantit innokkaita, liityin porukkaan. Mitä tiesit Stratovariuksesta. Jos tilanne olisi ollut toinen, mielenkiintoa olisi kyllä riittänyt. – Tulen helposti toimeen ihmisten kanssa, ja yritän olla avuksi aina kun voin. Harmittiko sinua, että Dream Theater -pesti meni sivu suun. Se oli Ronnien idea. Mutta mitä johonkin niin sanottuun rooliin tulee, niin enpä osaa sitä itse arvioida. – En juuri mitään. Miten kaikkiaan näet oman roolisi metallimuusikoiden globaalissa yhteisössä. 28. Hän yritti ottaa luulot pois kaikilta kiukuttelemalla tai uhkailemalla ja napautti minuakin kerran sillä helvetin kävelykepillään. Yhtye oli aika kaoottisessa tilassa, koska tärkeä biisintekijä Kevin oli juuri lähtenyt. – Kyllä vain. Sabbath oli ollut siinä vaiheessa taas jotenkin kasassa vajaan vuoden ja menossa studioon. Ja tuotto nolla euroa. Myös manageri Wendyn kanssa tuli jotain kärhämää… Poistuin vähin äänin takavasemmalle
Vanhoilla päivillään Röyhkästä on tullut myös innokas nettikirjoittelija, jonka sanan säilää ovat saaneet maistaa vuorollaan esimerkiksi Cheek ja Vain elämää -sarja. Hänelle myönnettiin vuoden 2007 Juha. Kauko Röyhkä, Pauli Hanhiniemi, Olavi Uusivirta ja Aki Tykki ovat valinneet toisen tien. Vaikenemisen sijaan pienen helsinkiläistoimiston neuvotteluhuoneeseen kokoontuneet miehet ovat levyttäneet viimeisen 33 vuoden aikana yhteensä 54 albumillista suomenkielistä rockmusiikkia. Röyhkä kuuluu kiistatta merkittävimpiin suomenkielisen rockmusiikin tekstittäjiin kautta aikojen. Porukan ylivoimaisesti suurin konna on Kauko Röyhkä. Puhutaan useista 24 SOUNDI Kuvat: Ville-Petteri Määttä, Kuvankäsittely: Juhana Lappalainen sadoista, ellei peräti tuhansista yksittäisistä kappaleista. Miehen kirjal- lisista lahjoista kertoo myös Kaksi aurinkoa -romaanin Finlandia-palkintoehdokkuus vuodelta 1996. Päälle vielä reilut parikymmentä kokoelmalevyä. Pauli Hanhiniemi, 49, lukeutuu myös suomenkielisen rockmusiikin kaanoniin. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Muun muassa Samuli Putro ja Herra Ylppö ovat nimenneet hänet esikuvakseen. Näin kuuluu amerikkalaisten poliisisarjojen ja oikeussalidraamojen tuttu vakiolause. Levytyshistoriaa on takana jo 26 albumin verran. Näyttö herrojen sekaantumisesta suomirockiin on kiistatonta. Ja nyt he ovat valmiita puhumaan teoistaan. Hän on suomalaisen rockmusiikin suuri outsider, ikuinen vastarannan kiiski ja ilkikurinen räyhähenki, joka ei ole koskaan halunnut sopeutua. Teksti: Ville Hartikainen ”T eillä on oikeus pysyä vaiti, kaikkea sanomaanne voidaan käyttää oikeudessa todisteena teitä vastaan”. Lou Reedin ja kumppaneiden nimiin vannova Röyhkä on viitannut aina itse kintaalla kotimaisille kinkereille. Kukin on lupautunut myös esittelemään näytteen omista kätten töistään. Oulusta kotoisin olevan Röyhkän, 54, ura levyttävänä muusikkona ja romaanikirjailijana alkoi vuonna 1980
Reilun jätkän maineessa oleva Hanhiniemi on monessa mielessä kollegansa Röyhkän vastakohta. Mitä Röyhkällä, Hanhiniemellä, Tykillä ja Uusivirralla on sanottavana puolustuksekseen. Mikä heidät on ajanut suomirockin raskaalle tielle. Neljän Ruusun manttelinperijäksi tituleeratun Happoradion kappaleet ovat yhtyeen nimeä mukaillen syöpyneet kansakunnan tajunnanvirtaan radioaaltoja pitkin yksi toisensa jälkeen. Vainio -palkinto työstään suomalaisena laulunkirjoittajana ja sanoittajana. Teatterikorkeakoulusta keväällä 2012 valmistunut Uusivirta on nähty muun muassa Ganesissa, Kielletyssä hedelmässä ja Kauko Röyhkän romaaniin perustuvassa Miss Farkku-Suomessa. Se ja paljon muuta selviää kuulustelupöytäkirjasta. Vain elämää -sarjan myötä entisestä jöröjukasta on tosin kuoriutunut oikea ”seksin jumala” – ainakin jos Anna Abreulta kysytään. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. SOUNDI 25. Aki Tykki, 38, on ollut pitkään tyrkyllä suomirockin seuraavaksi soihdunkantajaksi. Näistä lähtökohdista käynnistämme keskustelun. Alavutelaisen Kolmannen Naisen laulusolistina 1980-luvun puolivälissä maineensa luonut Hanhiniemi on kynäillyt vuosien saatossa murskahittejä oman yhtyeensä lisäksi myös muille raskaan sarjan suomirockyhtyeille kuten Yölle ja Popedalle, mutta yhtä lailla hänen ammattitaitoonsa ovat luottaneet niin TikTak kuin Kikkakin. Hittiputkelle ei näy loppua. Kokonaistaideteoksen luomisen sijaan pelkkä musiikki on saanut riittää hänelle. Hanhiniemi on kaikkien suomalaisten ruutupaitarokkareiden kruunaamaton kuningas. Olavi Uusivirralla, 30, sen sijaan riit- tää karismaa vanhempien kollegojensa kaltaiseksi kestohurmuriksi. Nostalgiaan taipuva runopoika ja taidekoulukasvatti on luonut menestyksekkään uran myös elokuvan puolella. Tykki, tuo suomalaisen rockmusiikin pipopää numero yksi, ei ole kuitenkaan missään vaiheessa halunnut tulla Röyhkän tai Hanhiniemen kaltaiseksi räiskyväksi mediapersoonaksi. Suuren yleisön ohella hän on saavuttanut myös kriitikoiden kannatuksen
Aikoinaan tuntui jännältä ajaUusivirta: – Kaukolle on tyypillistukselta, että rockia voisi tehdä suomen tä puhekielisyys ja mitattomuus. Ei 26 SOUNDI suomirockia, kun se on tehty Suomessa ja laulettu suomeksi. Samanlainen Talviaamun prinsessa lähtemisen ja kaipuun -biisin XL5:lle. Minkälainen tekstittäjä Kauko RöyhRöyhkä: – Tulee heti mieleen joku kä on muiden mielestä. – Lisäksi proosakirjailijana pidän taTykki: – Kaukon biisejä ei kuuntele rinoista. Hanhiniemi: – Mikä muu peruste sille voisi olla?. Ei mitään loppusointuja tai muita kikkoja. Usein niiden musahommassa on viehättävää, ettei kohdalla jää miettimään, että näinkin kaikkea tarvitsekaan paljastaa. Röyhkä: – Ei tää kerro Oulusta tai mistään muustakaan tietystä ”Tein mä aikanaan paikasta. mulle tässäkin mielessä ihan tyypilliRöyhkä: – Tai suunnatonta tyhmyytnen biisi. Uusivirta:– Jollain tavalla sanaan yhdistyy automaattisesti Tampere, Pori ja Joensuu. Ajatus jää leijumaan Tykki: – En tiedä mistä se johtuu, ja kuulija voi itse rakentaa oman mielimutta sillä termillä on jotenkin paha kuvansa. ”Rautatie, rautatie menee etelään. Tarina kertoo ahdistuneista pikkukaupungin pojista, jotka haluavat päästä jonnekin muualle. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Jos pelaat keskinkertaisuuden säännöillä et voi kuin hävitä, ja jos häviät et muuta voi kuin häipyä täältä. On pitänyt päästä johonkin isompaan paiktarvitse kelata, mitä jollakin asialla tarkaan, missä ne unelmat voi toteutua ja koitetaan. na ajatellut, että on hyvä, jos tekstissä Edustaako oma musiikkinne mieleson jokin sellainen vääntö, ettei kaikki tänne suomirockia. Tässäkin sanoituksessa on aika paljon omakohtaista mukana ja voisi kai sanoa, että melkein kaikissa mun biiseissä on sama päähenkilö. Olen aivoi tehdä. En tiedä, onko sille mitään perustetta. Teksti on aika vapaamuotoinen, vähän kuin jotain räppiä. Näen biisien tekstit usein sirmielellään taustamusiikkina. Se teema löytyy monista oli ihan hevonpaskaa, mun biiseistä. kaiku. (Naurua.) Uusivirta: – Nyt koen, että olen joka tapauksessa ottamassa askeleita kohti suomirockia. Sellainen tyyli vaatii kovaa saa olla oma itsensä. Olen aina pyristellyt irti sellaimutta kyllä se niille sesta ahdasmielisestä, huorille kelpasi!” tylsästä pikkuporvaril- Kauko Röyhkä lisesta ajatusmaailmasta. ihan täsmääkään. tä. Uusivirta: – Eikö kuitenkin ole niin, että kappale ei kerro Oulusta, vaikka oululaiset niin taitavat ajatellakin. Joka tapauksessa mielikuvat menevät jonnekin muualle kuin Helsinkiin. olivat mielestäni aina liian humppaa ja Hanhiniemi: – Metaforat puuttuvat kuplettia. Seuraavasta albumista voi ihan hyvällä tahdolla sanoa, että kyseessä on suomirocklevy. Paska kaupunki on pokeria. Onko suomirockissa kyse pelkästä kielikysymyksestä. Mutta kai se oma musakin on Kaukon biiseistä melkein kokonaan. Tätä on kuitenkin soitettu niin paljon keikoilla, että sellainen kehittyi itsestään ajan kanssa. Ne vaatipaleina jostain isommasta stoorista. Popeda. Oo, paska kaupunki, paska kaupunki.” KAUKO RÖYHKÄ: PASKA KAUPUNKI (1986) R öyhkä: – Biisin levytetyssä versiossa ei ole varsinaisesti mitään selkeää melodiaa. Tunkielellä sillä tavalla, että siitä välittyisi nelma on aina välitön. Röyhkä: – Niin, Helsinkihän on vain Suomen pääkaupunki. Juice ja kumppanit pois ja asiat kerrotaan suoraan. Löysät on otettu tietty vaaran tunne. Se vat vähän skarppaamista. Hanhiniemi: – Joo, jos ajattelee, mitä kaikkea olen julkaissut, niin kyllä mä melkein väittäisin, että on tässä tullut suomirockiin sekaannuttua
Röyhkä: – Kyse on enemmänkin sellaisesta habituksellisesta puolesta. Mä luulin, että tässä on jokin erojuttu kyseessä. Se, mikä tätä kansaa yhdistää, erottaa minut porukasta. Sen verran mietin etukäteen, että draamankaari pitää olla mukana. – Tämä Piru piti pitseeriaa on metafora kaikille Vain elämää -ohjelmille ja vastaaville. Mutta onhan Helsingin ja Tampereen välillä ollut aina sellainen näkymätön Berliinin-muuri. En itse ole biiseissäni pohtinut suomalaisia ilmiöitä, koska olen aina elänyt vähän omissa maailmoissani. Aika usein tulee kirjoitettua vitutuksesta ja ahdistuksesta. Uusivirta: – Se on oma tyylilajinsa, tavallaan. Sun nimes joka sydämessä veke pyyhitään.” KOLMAS NAINEN: PIRU PITI PITSEERIAA (2013) H ”En mä tekstejäni mitenkään erityisesti rakentele, kunhan kirjoitan. Hanhiniemi: – Se tosin on alun perin Noitalinna Huraa!:n kappale. Siksi en tiedä mitään jostain PMMP:stä, vaikka niillä on kuulemma hyviä tekstejä. Hanhiniemi: – Voi olla, mutta rehtiys on myös vähän typerä käsite. Vaikutteet ovat tulleet aina muualta. Röyhkä: – Aijaa, siinä on kuitenkin hyvät sanat. Pikkuveli on kyllä ihan hyvä biisi. Aloitan yleensä vähän laimeammin ja lopetan tanakammin. SOUNDI 27. Monet helsinkiläiset bändit ovat halunneet ihan tahallisesti kategorisoida itsensä sen ulkopuolelle. Tykki: – Kuuntelin Kolmatta Naista aikanaan ihan helvetisti. Tykki: – Liittyykö teidänkin mielestänne suomirockiin sellainen sisäänkirjoitettu rehtiyden käsite. Karjalainenkin suomirockia. Mä nielaisin sen. Hanhiniemi:– Kai siinä vähän sellaistakin on takana. Niin kuin varmaan Kaukonkin kohdalla. Olen aina diggaillut Lou Reedistä ja vastaavista. Ja he ovat kotoisin Helsingistä. Röyhkä: – Koen Paulin sellaisena hyvin suomalaisena tekstittäjänä. Ihan perinteisistä suomirockaiheista. Röyhkä: – No, se on hyvä vaan. Röyhkä: – Siitäkö tässä onkin kyse. Jossain vaiheessa otan vain turhat pois.” - Pauli Hanhiniemi Tykki: – Niin, onko esimerkiksi PMMP suomirockia. anhiniemi: – Tässä on kiteytetty aika pitkälti se, miltä musta juuri nyt tuntuu. Olen tekstittäjänä aika perinteitä vaaliva, eikä mulla ole mitään tarvetta kieltää sitä. En tiedä, miten todellisia tällaiset rajat ovat. Tykki: – Ei sinua kyllä mainitakaan suomirockin yhteydessä. – En mä tekstejäni mitenkään erityisesti rakentele, kunhan kirjoitan. Termi liittyy myös sellaiseen elitismiin. ”Mä nielaisin sen”, kuten biisissä sanotaan. Olen lähtenyt moneen juttuun mukaan. Uusivirta: – Tähän asenteeseen voi vaikuttaa sekin aika paljon, että omat musiikilliset juuret ovat voittopuolisesti ulkomailla. Sun ei enää tartte olla uskollinen millekään. En tiedä, onko tämä muuten mitenkään tyypillinen teksti minulta. En kuulu kultapossukerhoon! Jos kyse ei ole pelkästä kielestä, niin voiko suomirockista puhua täysin omana tyylilajinaan. Röyhkä: – Suomirock viittaa jollain tapaa sellaiseen landemeininkiin. Mutta ovathan Pelle Miljoona, Tuomari Nurmio ja J. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Siksi en ole koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään suomirockperheeseen. Jossain vaiheessa otan vain turhat pois. Minkälainen tekstittäjä Pauli Hanhiniemi on muiden mielestä. Röyhkä: – Niin, en ole hirveästi kuunnellut näitä suomalaisia artisteja. Paulin tekstit ovat vaikuttaneet mun biiseihin aika paljon. Sun ei koskaan enää tartte surra lähtemistä. Sun ei koskaan enää tartte pidätellä kyyneleitä. Aina pitää mennä jotain kohti. Se antaa kuvan, ettei jutussa ole mitään koukkua tai särmää. En ole sisällä suomimeiningissä. ”Piru piti pitseeriaa teitten ristillä, mä ilahduin; ei tarttis enää etsimässä kierrellä
Sen, minkä olen muille kirjoittanut, olen kirjoittanut ihan selvästi rahan takia. Mitä mie en nyt tajua. Tykki: – Itse lähden vain sellaisiin juttuihin, jotka on musta oikeasti kivoja. Hyvä. Yhdyn näkemykseen, jonka mukaan Pimeys on nimenomaan suomirockin uudelleenarviointia. Hanhiniemi: – No, mitä luulet. Niistä, jotka ovat vahvimmin jääneet mieleen, löytyy kai sellainen pojasta mieheksi -tyylinen asetelma. Suostuin aikoinani BB-extraan haastateltavaksi ainoastaan siitä syystä, että seurasin sarjaa. Hanhiniemi: – Tuo on todella ilahduttava tieto! Röyhkä: – Se oli ihan hevonpaskaa, mutta kyllä se niille huorille kelpasi! (Kovaäänistä naurua.) Tykki: – En ole oikeastaan koskaan tehnyt muille pelkkiä tekstejä, koska mun on tosi vaikeata tehdä sanoja muiden melodioihin. Mutta kyllä tästäkin jollain voodoo-taustalla voisi saada ihan hyvän. Tarkoituksellinen kielioppivirhe. Arvostelit Vain elämää -sarjaa viime vuoden puolella. Uusivirta: – Hymy tuli huulille, silloin kai biisi on hyvä. Tykki: – Kuulostaa helvetin mielenkiintoiselta, mutta miksi ”isit on ollut sodassa ja isin isit on ollut sodassa”. Alkoi kiinnostaa, että mitä se moraalin prakaaminen tässä tapauksessa tarkoittaa. Pelkkä tekstittäminenkin periaatteessa kiinnostaisi, mutta viitaten Paulin vertaukseen, mun on vaikea motivoitua viemään naapurin roskia ulos, kun omissakin on tekemistä. Mieleen tuli montakin tyyppiä, joista tämä voisi kertoa. Kaikki olisivat vihanneet mua sen jälkeen. Uusivirta: – Mulle kaikki tv:n musiikkiohjelmat ovat tuntuneet aina vähän vierailta, vaikka olen aikanaan juontanutkin yhtä nuortenohjelmaa. Hyvä lisätvisti tulee loppupuolella: ”jonakin päivänä sun rakkautes mua kohtaan alkaa palaa.” 28 SOUNDI Uusivirta: – Paulin parhaissa teksteissä paljastetaan jokin kipupiste aika henkilökohtaisella tasolla. Uusivirta: – Minusta tämä on aika omaääninen biisi. PIMEYS: Kunnia Röyhkä: – Pimeys tuo mieleen Zen Cafen, samantyyppistä sanailua ja sukupolvien erojen pohdintaa. Niitä tehdään nykyään aivan liian vähän. Ei mitään lyyrikkopiperrystä. Uusivirta: – Vihaan sitä kun radioasemilla sanotaan, että joku on tuoreen kuuloista. Siinä vaiheessa kun asiat menevät niin ammattimaisiksi, että pitää pakertaa hittejä ihan tosissaan jollekin tusina-artistille, niin ei mua edes pyydetä mukaan. En tuomitse, mutta en halua olla niissä mukana. En usko, että meidän levyjä myytäisiin yhtään enempää, vaikka menisin tekemään makaronilaatikkoa televisioon. Minkälaisia tekstitilauksia ette suostuisi ottamaan vastaan. Tuleeko tekstistä mielestänne parempi, jos sen tekee varta vasten omaan käyttöön. Hanhiniemi: – Tällaisista jutuista tosiaan maksetaan todella hyvin. Musta on ällistyttävää, että Kolmannen Naisen biisit soivat edelleen niin paljon radiossa. Onneksi ei tarvitsekaan tehdä mitään muuta. Näin ei välttämättä itselle tehtyjen tekstien kohdalla ole. Uusivirta: – Ei välttämättä. Perushavainto on riittävän tarkka ja tunnistettava. Jos kirjoittaa itselleen, niin onhan siinä ihan eri syyt takana. Onko eri asia kirjoittaa tekstejä itselleen kuin muille. Arttu Wiskari -meininkiä ei mihinkään. Tykki: – Mä taas tarvitsen sen pyhän hengen antamaan mulle konkreettisen idean. Jostain Uusi päivä -ohjelman tunnaristakin tulee aika hyvät rahat. Tunnistettava sukupolvikokemus ja kirkas toteutus, olennainen sanoma ja tunne maalataan muutamalla napakalla lauseella kertosäkeessä. Röyhkä: – Olin juuri kieltäytynyt Linnan tähdistä, vaikka siitä olisi saanut palkaksi 8000 euroa. Hanhiniemi – Tää on biisi. Tekstin ja äänen inasen naiivi sävy tuo kiinnostavaa kontrastia kun toisaalta lauletaan manamanamaisesti lääkkeistä ja viinasta. Hanhiniemi: – No, Makin ja Kurren Kuuden vuoden kuuliaisuus on sellainen, mitä en olisi suostunut tekemään. Ulkopuolinen deadline voi olla periaatteessa hyvä juttu. Hanhiniemi: – Kyllä tilattu teksti voi olla parempi kuin itselle tehty. Ajattelin, että mikäs siinä, lähden mukaan. Täytyy kuulla lisää näitä. Hanhiniemi: – Vähän ensin arvelutti, mutta olihan tässä selvää puhettakin. Sitä paitsi joskus on hyvä lähteä pois sieltä omalta mukavuusalueeltaan. Olisin lähtenyt, mutta mulle ei koskaan soitettu takaisin. Ulosotot sain maksettua pari vuotta sitten pois. Röyhkä: – Elätättekö te kaikki itsenne tällä musiikin tekemisellä. Tässä mennään kyllä omia polkuja, ja se tuo tositarinan makua. En ylipäänsä tykkää liian populistisista jutuista. Sitten mua pyydettiin Vain elämää -sarjaan mukaan. Hanhiniemi: – Tää on tämmöistä lukiosuorittamista. Jätän nimet mainitsematta, vaikka se juuri kiinnostaisikin. Jälkeenpäin itse sarja ei ärsytä mua lainkaan, ainoastaan se kaikki turha julkisuus, joka tuli ohjelman mukana. Samae Koskisen kanssa olen tehnyt muutaman levyn, mutta se oli sellaista neitseellistä hommaa. Tässä nyt kuitenkin on jotain sen kaltaista, erityisesti kertosäkeen harmonia, joka on hyvin epäpop ja vienosti grungehtava. Röyhkä: – Mikäs se on. Siitäkin olisi saanut saman verran rahaa. Tykki: – Lopetin päiväduunit ja opiskelut ekojen sinkkujen aikaan 2002. Tykki: – Veikkaan, että Hopeajärveä kiinnostaa ihan vitusti mitä mieltä minä tästä tekstistä olen! Kovin tuore ote on tässä, hyvä. Sen jälkeen tekstitys on enemmän sellaista virastohommaa. Hopeajärvi on hauskalla tavalla hysteerinen. Olen ammattimuusikko, vaikka se oudolta kuulostaakin. Mulla on sellainen maine epähittimäisenä miehenä. Hanhiniemi: – Mä olen elättänyt perheeni tällä jo 1990-luvulta lähtien. Röyhkä: – Mä olen tehnyt tosi vähän muille. Tykki: – Hienosti mennään suoraan asiaan, sen kummempia kursailematta. Kun näin telkkarista kuinka Katri Helenat sun muut itkivät ja halailivat toisiaan, niin ajattelin, että jumalan kiitos etten lähtenyt mukaan. ”Saatanan Joensuusta” iso plussa. Uusivirta: – Mäkin elän pääosin musiikilla, vaikka teenkin teatteritöitä siinä ohella.. Tulkinta kallistui Jyrki Boy -tyyppisen pilkkalaulun puolelle. En siis mistään sielullisista syistä, vaikka välillä tekstien kirjoittaminen muille on ollut ihan kivaa. Mun kyyninen luonteenlaatuni ei olisi kestänyt sitä. Kertsi osoittautuu kaikessa yksinkertaisuudessaan, epäkeskoisuudessan ja pöhköydessään todella onnistuneeksi. Tilattujen biisien pitää olla tosi valmiita ja loppuun mietittyä, kun niiden kanssa mennään studioon. (Uusivirta laittaa kappaleen soimaan kännykästään. Röyhkä: – Suomi on niin pieni maa, että kaikki joutuvat jossain kohtaa pakostakin ryvettämään itseään julkisuudessa. Vain elämää -ohjelmalla on lisäksi suuri huomioarvo näitä musatouhuja silmällä pitäen. ELÄIN: Joensuu Röyhkä: – Eläin on ehkä lähimpänä sitä, mitä itse teen. HOPEAJÄRVI: Kiinnostaa Röyhkä: – Kiinostavia bändejä nämä kaikki. Paitsi tein mä aikanaan Talviaamun prinsessa -biisin XL5:lle. Mikä siinä ärsyttää. Tykki: – Mulle on käynyt niin, että jos teksti on liian hyvä, niin en raaski enää luopua siitä. Munkin on ollut pakko monesti miettiä keinoja, millä elättäisin perheeni. Siitä ei pääse mihinkään. ”Tasavalta meidän suomalaisten, tahtoo elää, hengittää…”) Röyhkä: – Joo, ei tarvitse enempää. Mutta riippuu tietenkin arvosteluperusteesta, onko muoto vai idea tärkeämpi. Pyhää henkeä tai inspiraatiota ei aina voi jäädä odottamaan. Untuvikot konkareiden syynissä Pyysimme suomirockin konkareilta mielipiteet kolmesta tuoreesta suomirockin edustajasta. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Kyllä popmusiikkikin voi olla parhaillaan taidetta. Vähän sama kuin vertaisit ammattimaisen roskakuskin työtä siihen, että kelaat kotona, että nyt tuo roskapussi on viimeistään vietävä ulos. Ihanan ärsyttävää! ”Jokainen imee kuudestilaukeevaa” on kova rivi
Julkisuuden suhteen raja kannattaa kuitenkin vetää siihen, ettei omasta hahmosta tule omaa musiikkia suurempaa. Uusivirta: – Luulen, että oma tyylilaji kirkastuu vasta ajan myötä. Se kuuluu mielestäni oleellisesti hyvään tekstiin. Kyllä laulun pitää svengata instrumenttina muun musiikin ohessa. Siinä ei ole mitään pikkuporvarillista vibaa. Kirjoitettu lyriikkahan menee ihan omissa sfääreissään. Hanhiniemi: – Jos ajatellaan mustavalkoisesti, niin edelleen on olemassa vain kaksi erilaista tyyliä, sellainen Juicen muotopuhtauteen pyrkivä ja sitten taas Dave Lindhomin rönsyilevä, puhekielenomainen tyyli. En välitä muodoista sun muista tyyliseikoista. Pitää olla jotain varianssia. Minuthan varmaan lyödään perinteisesti siihen Juice-linjaan, jossa on riimit kohdillaan ja tavut oikeilla paikoilla. Sitä kautta ajauduin ajassa taaksepäin jonnekin ala-astevuosiin. ”Värikuvina jossain lensi linnut Kun taivas oli harmaa Hiljaisuutta kaikui kadut joita kahlasin Nyt viisitoista vuotta myöhemmin Nukketalo palaa takaisin Muovinainen, muovimies Jos olisitte tienneet Olin rakastunut mieheen Harjun lenkkipolku vaihtui eetteriin” OLAVI UUSIVIRTA: NUKKETALO PALAA (2010) R öyhkä: – Onko tää joku homojuttu. Uusivirta: – Voi sen ajatella siitäkin näkökulmasta. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. SOUNDI 29. Uusivirta: – Niin, rocksanoitukset eivät ehkä kuitenkaan ole muuttuneet kovin paljoa viimeisen 40 vuoden aikana. Röyhkä: – Itse yritän vain kirjoittaa sellaista, mikä ei ole omasta mieles- ”Kaipaa n tekst iin yleensä jotain nyrjähd ystä, e ttei tarina menekää n siihen suuntaa n mihin l uulisi. Preeria-albumilla, jolta kappale löytyy, ajattelin ensimmäistä kertaa, että tekstien välillä voisi olla jokin selkeä punainen lanka. Uusivirta: – Näinä päivinä ei juuri ole mitään yhtä kaavamaista taiteenlajia kuin rockmusiikki. Se on ehkä vähän eri tavalla paska kaupunki, kuin vaikka Oulu. Mielestäni teksti on silloin onnistunut, kun siinä on sanottu kaikki se, mitä olen halunnut sanoa ja olen sanonut asiat mielenkiintoisesti. Tykki: – Musta tuntuu, että räppärit vie laulettua lyriikkaa tällä hetkellä eniten eteenpäin. – Vietin nuoruuteni Karkkilassa, joka on sellainen 8000 hengen pikkukaupunki. Röyhkä: – Ei minunkaan ole tarvinnut koskaan tehdä mitään muuta kuin mistä tykkään. Luulin aluksi, että tässä on kyse jostain tyypistä, joka elää valheellisessa suhteessa naisen kanssa, vaikka onkin rakastunut mieheen. Tykki: – Ainakin minä yritän kehittyä sanoittajana juuri hyppimällä tyylilajista toiseen. Sitä kaavaa on välillä vaikeata rikkoa, kun on mukamas oppinut, miten sanoitetaan oikein. – Mulle on tärkeää, että teksti jättää jonkin jäljen, eikä mene vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se on mun ainoa kriteeri. ” - Olavi Uusivir ta täni tylsää. Se tunnelma lävisti silloin koko kaupungin. Hanhiniemi: – Itse saatan kirjoittaa tekstin vähän miten sattuu, mutta laulaessa pyrin siihen, että jutusta muodostuu jonkinlainen selkeä rytminen kuvio. Muovinainen, muovimies taas viittaavat vanhempiin. Ehkä laululyriikka on jäänyt vähän junnaamaan paikalleen ihan senkin takia, että musiikin vuoksi säkeistä on yksinkertaisesti helpompaa tehdä samanpituisia ja muotoisia. Karkkila oli 1990-luvulla lama-Suomen köyhin kunta, aivan konkurssin partaalla. Röyhkä: – Mun mielestä tämä on mielenkiintoinen teksti. Haastattelut ja tv-ohjelmat ovat mielestäni ihan ookoo. Uusivirta: – Ajattelin pikemminkin, että tää tyyppi on alkanut imppaamaan. Live Aidin jälkeen kaikki tiesivät Bob Geldofin, muttei kukaan ollut enää kiinnostunut sen biiseistä. Sitä ajatusta on haettu tähän tekstiin. Räiskijät ovat harvassa laululyriikan puolella. Mutta viittaako tuo eetteri siihen, että ollaan siirrytty radioon. Hanhiniemi: – Täysin mitassaan olevia ja prikulleen oikeaoppisia tekstejä onkin tosi tylsä kuunnella. Kaipaan tekstiin yleensä myös jotain nyrjähdystä, ettei tarina menekään siihen suuntaan mihin luulisi. Rockin puolella ollaan vähän jumissa tuossa iskelmäperinteessä. Edustatteko omasta mielestänne sanoittajina jotain tiettyä tyylilajia
tentialistinen kriisi. T 30 SOUNDI uutta odottamassa. Korva on jotenkin ehdollistunut hyvän kuuloisille rytmeille, sisäsoinnuille ja sille, minkä pituiset tavut missäkin pitää olla. Mun pitää nähdä kauheasti vaivaa, että voin olla tyytyväinen johonkin. Mulla säpäivänä Stockmannin ohi. kaikki vain lipuu ohi. Vanhempana tulee jonkinlainen varmuus omaan tekemiseen. Uusivirta: Mulle ainakin Gösta Hanhiniemi:– Siitä on yhdeksän Sundqvist on yksi parhaista. Riimit eivät tä hittiä. vaiheessa korvista. Mua taitaa ylipääHanhiniemi: – Kauko on ainakin tään vaivata sellainen krooninen eksisihan kärjessä. Liran koko elämäni aikana. siinä lauletaan ”sinusta ei jää jälkeä”. Olen sen verran laiska, että on pakko puristaa jokaisesta tekstistä kaikki irti. ”Kaupungin ytimessä On liian kuuma hengittää Ihmiset on sairaan kauniita Minä olen vieläkin se Pullukka koulun pihalta Aamulla äitini pukema” Onko tekniikan hallitseminen tär keää tekstittämisessä. Aika usein teksteistä tulee tuoreemman kuuloisia, jos niitä tehdessä antaa reilusti tilaa hölmöydelle ja analysoi vasta jälkikäteen. dän tekemisiä. Aika huomaamatRöyhkä: – Nyt mä punastun! taan tulee kirjoitettua tosi usein samasHanhiniemi: – Pakko sanoa, kun ta aiheesta tekstejä. ollenkaan. Lopetin tosin säksi Gösta oli itse täydellinen osa tuoradion kuuntelemisen jo 1980-luvun ta maailmaa. Leavings on ollut mulle kaa, jos joku ei tykkää jostain mun teksaina vain humppabändi, jossa on tatistä. Ne korreloivat väRöyhkä: – En mieti tuollaisia asioita kisinkin. Kaukon biiseissä ei Uusivirta: – Meidän ensimmäiset lelässytetä. Eikä mikään niistä ole mulle toista tärkeämpi. pitää olla linjassa myös musiikin ja arHanhiniemi: – En ole ylipäänsä nykytistin oman habituksen kanssa. rockissa olisi ketään niin ylivoimaista Tykki: – Joo, silloin tulivat Che Gue”ruuneperiä”, että musta tuntuisi että vara ja Puhu äänellä jonka kuulen, joka murenen, kun kohdataan kadulla. Loppuosa riimit ja mitallisuus alkoi tulla jossain onkin sitten täysin keksittyä. on tekemistä.” ta kappaleisiin. tään ja laulajastaan. Saan niistä rannalle jääneistä kappaleista vielä monta hyvää levyä. Mutta eiHAPPORADIO: AHMAT TULEVAT (2010) vät nuo alku- ja loppusoinnut ainakaan mulle mitään vahinkoja ole. Se liittyy soljuvuuteen ja svengaavuuteen. oli aika iso radiohitti. tosi hyvä. Olen kylykki: – Biisi julkaistiin aikanaan lä lukenut Heikki Salon sanoituskirsinkkuna, mutta se kärähti kaijan ja itse asiassa myös Pauli Hanhiniekissa kuuntelijamittauksissa, kun men kirjan. Tykki: – Minä en taas tee ollenkaan pöytälaatikkoon. Mun mielestä ei riitä, etalussa. Tässä Niitä nyt sattuu - Aki Tykki alussahan kerrotaan tulemaan. Hanhiniemi: – Mutta ei siellä misSiksi siitä ei kai tullut mitään jättimäistään muodoista puhuta. Musta on tosi tylsää kuunvythän ilmestyivät aika samoihin aikoinella hitiksi rakennettua biisiä, jossa hin. Uusivirta: – Luulen, että suhtaudun välillä vähän liian vakavasti omiin biiseihini. Sanoään niin huolissani siitä, mitä mun biija ei voi kuitenkaan erottaa tekijässeistä ajatellaan. Pyrin siitä sitten Röyhkä: – Tuo pullukka-kohta onkin ihan tietoisesti pois. Sen jälkeen en ole seurannut asiaa mit olivat tarkasti kohdillaan. Ne ohjelmat olivat mun mielestä tä pelkkä teksti on hyvä. Hänellä vuotta, kun olen viimeksi ollut kiinnoskaikki osa-alueet olivat balanssissa. Hanhiniemi: – Nuorempana on vähän enemmän huolissaan tuollaisista jutuista. tärkeitä, vaikmotivoitua viemään – Minulle tekstitka käytänkin alnaapurin roskia täjänä on tärkeää seku- ja sisäsoinulos, kun omissakin koittaa faktaa ja fiktiotua aika usein. Hanhiniemi: – Gösta loi sellaisen Röyhkä: – Mä en ole kuullut omaa epämaailman, joka näyttää jollain tabiisiäni radiosta kuin muutaman kerpaa oikeammalta kuin todellisuus. Situnut siitä, soivatko mun biisit radiossällöstä ei tarvinnut tinkiä, vaikka riisa. Ettekö tekin breikanneet Röyhkä: – Mä en koe, että suomivarsinaisesti neljännen levyn aikoihin. Röyhkä: – Mulla oli jotain 140 biisiä valmiina, kun aloin tehdä Riku Mattilan kanssa meidän toista yhteistä albumia. Ihmiset eiylipäänsä ole vät kai halua kuulla mulle miten”Mun on vaikea sellaista aamiaispöykään erityisen dässä. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. siitä, kuinka tunsin itUusivirta: – seni oksettavaksi läsItse kyllästyn kiksi kävellessäni yhtenä kuumana kemoniin juttuihin aika nopeasti. Tykki: – Mä taas otan hölmötkin jutut kauhean vakavasti. Senkin takia on tullut seurattua teion jokin hokema. Tykki: – Sen vain tajuaa, ettei ”piru piti kahvilaa” kuulosta yhtä hyvältä kuin ”piru piti pitseeriaa”. yhtään. Sanoituksen niin lapsellisia. Uusivirta: – Mulle se tulee ainakin automaattisesti. Teen koko tuovat mieleen jonkin kotimaisen ajan helvetisti biisejä, eikä mua louksketsisarjan. kerran kysytään. Mulla on kuitenkin vähintään 50 vallista parempi sanoittaja. Kuka mielestänne on kaikkien Tykki: – Kappaleessa on kysymys aikojen paras suomalainen rock vanhenemisesta ja siitä tunteesta, että sanoittaja. Osittain siitä syystä olenkin Röyhkä: – Mulle Göstan biisit taas ollut aina melko tuottelias. Nykyään ajattelen, ettei kaikkien biisien tarvitsekaan miellyttää jokaista kuulijaa.
KLUBI, TAMPERE Liput ennakosta alk. 16 € (Tiketti) | klubi.net/tre Keikkaa voi seurata myös livestreamina netin kautta osoitteessa www.livemusicstage.com (Liput: 5€). + ANTAVAT KÄDET Pe 29.11
MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Teksti: Tero Alanko kuva: Mikko Meriläinen TOINEN ULOTTUVUUS 32 SOUNDI
Ehkä mietaosa marraskuun lopussa julkaistavan II-levyn kappaleista lenterveysteema tuli myös koluttua tavallaan loppuun, on tänä vuonna valmistuneita ja äänitettyjä. Usein hyvin taustalla, mutta vaikuttavat kuitenkin. vällä tavalla aloittaa jonkin uuden jutun. – Mulla meni aika kauan vireeseen pääsemiseen. suusajan scifikuisen pystyä nostamaan. Kaksi ensimmäistä albumia ovat. Aurinko aurinko plaa plaa plaa -levyllä sama meno jatkui KUTEN usein käy, lopputulos on tälläkin kerralla aivan toientistä herkempänä ja hikisempänä. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. uksia, niin sitten alkoi tulla sivujuonne, joka ”Monet tieteen Sähköhäiriöön-levyn ilmestyttyä Risto Ylilevyllä on nyt kuultavana. Ehkä hän vaikiinni. Siellä he menivät banaaten Risto, basisti Minna Kortepuro, kitaristi Tuomas Eriksneiksi viimeistään Diskopallon aikana. Kun alkoi tulla kuolemantapakeuhkot tyhjenivät ja ryhti lysähti kasaan. enemmän pään ympärillä kummittelemassa ja scifi jäi taRiston vaaleanpunainen Sähköhäiriöön-levy ilmeska-alalle. Ja myös muita hommia tehtyä. Sen anarkistiset kappaleet olivat vuoroin tarttu– Mun mielestä luovuus ja ehkä myös kirjoittaminen vaavia ja riehakkaita, vuoroin kummallisen koskettavia. Neljännellä albumillaan Risto liikkuu todella isojen asioiden parissa. Ja mun mielestä II on parempi nimi kuin IV. Sitten todellisuuden kovat kädet kävivät silä vaikuttaa vähän hämmentyneeltä. Risto Ylihärsevaa scifi-levyä. Kun kolti tämä olisi varmaan valmistunut toisellakin mas levy olikin vain hyvä, monien odottajien tavalla tehtynä. unena. kuvastoon.” vasti tyytyväisempi tähän levyyn kuin edelliTavallaan kaiken voi käsittää scifiksi, jos vain seen, hän kertoo. kähdytti. Tuntuu, että tämä levy hysaavutukset tyväinen lopputulokseen. – Tästä levystä jollain tavalla tykkään. Ei se Viittaako levyn salaperäinen nimi siis uuden mikään täydellisyys ole, mutta olen tavoittanut jotain, mimusiikillisen kauden alkuun. Liki neljä vuotta sitsivät tiensä myös Riston keikoille. son ja rumpali Alina Toivanen – Ville Leinonen tuli Alinan Kahden ensimmäisen albumin ansiosta yleisö odotti Ristilalle reilu vuosi sitten – lähtivät luomaan ties missä kohiton teksteiltä yllättäviä käänteitä ja alati järkyttävämpiä jut- SOUNDI 33. Siksi kuolema alkoi pyöriä juuri lähtenyt painoon. Sen myötä ihmiset löysenlainen kuin mitä aluksi oli tekeillä. kuttaa hämmentyneeltä lähes aina, mutta nyt siihen – Tämä on ollut aika raskas vuosi. I KKUNAN takana keimailee syysaurinko. Vanhemmasta vaikka tätäkin kokonaisuutta voi pitää sellaisena sekopäämateriaalista on mukana lähinnä joitakin sämplejä. bumeita. En ole koskaan ollut nopea biisintekijä muutenkaan. lialalääkkeitä ja kuivattiin silmää ranteeseen. Ja taustalla nämä todelliset tapahtumatkin levyllä tyi alkuvuodesta 2009. kämmenellä ja nukuttiin öitä lehtiroskiksessa, otettiin miePerhe-elämäkin vie oman aikansa. Ehkä tuli KUN Riston ensimmäinen albumi ilmestyi, se todella hätmyös pikkuisen levättyä laakereilla, Risto aloittaa. – Mutta ehkä tästä lähtien tosiaan saattaa musiikintekoNoin vuosi sitten rattaat alkoivat pyöriä nopeammin. Valmista kuitenkin tuli hitaasti. Olenkin huomattaOnhan tässäkin jotain sellaisia elementtejä. Suhteellisen paljon on hyvä syy. ”Ehkä minulla on kihahtanut hattuun ja olen tullut suuruudenhulluksi”, pohtii yhtyeen moottori Risto Ylihärsilä. niin haluaa. Suht hitaastiin, että odotukset hipoivat taivaita. Risto-yhtyeen neljäs levy on nimittäin on porukkaa kuollut ympäriltä. kuuluvat lap– Nyt oli sellainen olo, että rimaa pitäisi pik– Ja kyllä se scifi-levykin vielä joskus tulee. En yksinkertaisesti jaksatämättä huomio kuitenkin kiinnittyi teksteihin, joissa ropisi nut tehdä sitä kaiken muun päälle. Tuntui hyvältä tehviimeaikaiset härsilä myönsi itsekin, että ei ollut täysin tyydä tuo tuosta pois. kä riittää mulle. – Se viittaa siihen, että II oli vielä vapaana, kun ensimRiston neljättä levyä ryhdyttiin äänittämään varsin pian mäisen nimettömän albumin jälkeen tuli muun nimisiä alkolmannen jälkeen. Tuli keikkailtua paljon kultainen sade ja lapsivesi valui lattialle, levättiin Jumalan ja soitettua vanhoja biisejä. (Risto, 2004 ja Aurinko aurinko plaa plaa plaa, 2006) – Jotain kappaleita oli valmiina jo ennen kuin kuolema olivat lietsoneet yhtyeen sellaiseen vauhrupesi pyörimään pään ympärillä. Väistivat ihan jatkuvaa työskentelyä. Valtyyli muuttua ja musiikki kuulostaa erilaiselta. Vierailevia soittajiakin lappasi studiolla. Tulihan sitä tehtyäkin
Jo kolmannen levyn alla Ylihärsilä kertoi kyllästyneensä sellaiseen. Ja niin edelleen. Uuden levyn hämmentävin kappale on Uskotko Jeesukseen Kristukseen. – Muutama vuosi sitten mua rupesi kauheasti kiinnostamaan, miten tämä maailma toimii, todellisuus ihan todellisuutena. Riston yhteydessä useimmin mainitut tekijät ovat Leevi And The Leavings ja Kari Peitsamo. Tai sitten mua on alkanut vaan kiinnostaa semmoiset asiat. 34 SOUNDI kuva: Mikko Meriläinen tuja. Tuntuu, että nyt tutkitaan paljon sellaisia juttuja, mitkä silloin olivat esillä. Että mitä uutta maailmasta selviää koko ajan. Joku sellainen sanojen pakkaus- tai koodauskeino, että pystyisi sanomaan kaiken kerralla, että kaikki mahtuisi yhteen popkappaleeseen. Ei ne ole kumpikaan toisiaan parempia. Sellainen äärimmilleen tiivistämisen kyky olisi hieno asia. Siksi olisi kiva, että nämä osapuolet ymmärtäisivät toisiaan tai ainakin yrittäisivät keskustella sellaisessa hengessä, että ne pyrkisivät oikeasti ratkaisemaan asioita. Siellä on paljon semmoista, mistä penskana tuli luettua. – Pitäisi keksiä joku sellainen keino, millä saisi kaiken haluamansa sanottua. – Siihenkin tietenkin liittyvät kaikki nämä tiedejutut. ”Tämä on ollut aika raskas vuosi. – Toivon, että tämä yhteiskunta ei kuse lähiaikoina ihan hirveästi, mutta luottamus ei ole suuri. Jeesus Kristuksessa teiniikäinen kertoja on ympäripäissään ja saa yösijan oudon äijän luota. Baabelin kalakin alkaa olla totta. Niillä kun on yleensä vastassa ”lällällää, satukirja, satukirja” -tyypit, mitkä ei osaa mitään muuta kuin hokea yhtä juttua. Tai ainakin hahmoni, Risto hymähtää. Tällä hetkellä taas... – Ehkä minulla on kihahtanut hattuun ja olen tullut suuruudenhulluksi. Onko avaruudessa elämää. -eepos, jonka rinnalla Aurinko-levyn Rukous on kevyttä kuunneltavaa. UUDEN musiikin kuvaaminen vanhempaan musiikkiin viittaamalla on yksinkertainen ja ymmärrettävä tapa. Sanoituksissa on oma kierteensä, mutta ne vaikuttavat vakavilta, sisäisestä tarpeesta syntyneiltä. Tieteen paljastukset sen sijaan on sellaisia, että sieltä tuntuu koko ajan löytyvän jotain huikean jännää. Tuntuu, että yhteiskunnallisesti on menty suuntaan, mistä en pidä ja että ihminen on muuttumassa suuntaan, josta en tykkää. Jotenkin kuitenkin näen jonkinlaisia mahdollisuuksia, mitä me ei voida vielä aavistaa. Jos aiemmin Risto on paennut todellisuutta musiikkinsa kautta, nyt hän tuntuu laulavan henkilökohtaisista asioista. – Oikeastaan taiteen ulkopuoliset asiat vaikuttavat eniten. – Onhan se mielenkiintoista, miten konservatiiviuskikset haraa vastaan kaikkea, minkä pitäisi olla oikein. Suhteellisen paljon on porukkaa kuollut ympäriltä.” – Ihmisellä pitää olla oikeus olla uskonnollinen. Juuri niinhän me kaikki teemme puhuessamme kaverien kanssa baarissa tai levykaupassa. Olen ruvennut ihailemaan sitä valtavasti. – Uskonnot kiehtoo mua paljon. – Monet tieteen viimeaikaiset saavutukset kuuluvat lapsuusajan scifi-kuvastoon. Outoihin seksijuttuihin viitataan kuitenkin vain Tiedän millainen on ihminen -maistiaisraidalla. Välillä tuntuu, että se ei onnistu millään tavalla. Kesken unien touhu käy vaaralliseksi. II-levyn maailma ei ole semmoinen, millaisena sen joka päivä koemme. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Risto Ylihärsilä kertoo arvostavansa molempia, mutta tällä hetkellä tärkeimmät vaikutteet tulevat muualta. – Ennen se kokonainen tarina on useasti ollut metafora jollekin todellisuuden tapahtumalle tai asialle. Ihan siis minua ympäröivä maailma. Ihailen hirveästi vaikkapa olemassaoloa. ANTAUDUMME pohtimaan viime vuosikymmenien nopeaa teknologista kehitystä. Kertosäe esittää kysymyksen, joka tulee mieleen hetkeä ennen kuolemaa. Vaikka Risto puhuu paljon tieteestä ja tulevaisuudesta, vaikuttaa II-levy juuri tähän hetkeen sijoittuvalta. Risto toteaa osuvasti, että useimmat lapsuutemme sarjakuvalehtien ja seikkailukirjojen utopiat ovat nyt totta. Se on ehkä suurin syy kiinnostukseen tällaisia juttuja kohtaan. Niitä on hyvin hankalaa, jos ei mahdotonta, laittaa tuommoiseen neljän tai viiden minuutin popkappaleeseen. En ole ehkä täl-. – Olen viettänyt paljon aikaa sellaisten aiheiden parissa. Voisiko kyse olla siitä, että heiltä ei ole kysytty oikeita kysymyksiä tarpeeksi usein. Se on ruvennut tuntumaan ihan käsittämättömän ihmeelliseltä. No, en tiedä, mitä ne nyt sitten on. Mistä kaikki sai alkunsa. En ole ollut mikään uskovainen koskaan, mutta mua kiinnostaa tosi paljon pohtia, että millä tavoilla voisi olla mahdollista, että tällainen juttu olisikin totta. Että onko joku mikroskooppisen pieni mahdollisuus, että he ovatkin oikeassa. Uuden albumin tekstiteemat ovat valtavia – ontologiset pohdinnat, uskonto, tulevaisuus
– Olen varmasti joskus pitänyt jostain. Näetkö itsesi ulkopuolisena vai osana suomirockin jatkumoa. Siitä lähtee aika laaja spektri joka suuntaan. Ehkä hiukan yllättäen Risto mainitsee, että voisi hyvinkin kuvitella kirjoittavansa kappaleita myös muille artisteille: ”En kuitenkaan ole se artisti, jonka esittämillä kappaleilla tienaan, jos joskus tienaan.” Risto kertoo, että jatkuva biisien tekeminen olisi ihannetila. Suomirock ei lohkaise suurta palaa kakusta, kaikesta kuunte lemastani musiikista. Meidän biisit rönsyilee paljon, mutta tietyn tyyppisissä urissa ne menee kuitenkin. Eikä ole koskaan ollutkaan. Olen edelleen avoin muunkinlaisille virityksille kuin mitä tämä levy esittää. Oikeasti ihan vilpittömästi pidän hyvin harvoista kappaleista. Mirel Wagne rista olen tykännyt siitä, mitä olen kuullut. – Ehkä uudet tekstit ovat eri tavalla henkilökohtaisia kuin aikaisemmat, mutta ei siellä nytkään mikään filosofian kuningas ole jorisemassa. Kaikkien kuoleman kelauksien jälkeen. Entä tuleeko mieleesi nuorempia artisteja, joiden meininkiin olet ihastunut. Onko suhteesi suomirockiin lämmin vai viileä. Että miten upeasti voi rocktouhuissakin jos kus käydä. Sävellyksiä on jonkin verran valmiinakin. – Joidenkin uudempien tekijöiden jutut lämmit tävät mieltä, mutta ehkä mun kuuntelu on nyky ään jollain tavalla liian analysoivaa. – Ei se ainakaan viha mielinen ole. Ne on (György) Ligetin Lontano orkesterille ja Atmosphères sekä Trickyn Pre-Millennium Tension levyn ensimmäi nen biisi. Minä ja Ville Ahosen musiikista pidän myös. Jos kaikista äskeisistä etsii jotain yhdistävää tekijää, niin voisiko se olla jonkinmoinen suoruus ja rehellisyys. Tosin koin niin jo kymmenen vuotta sitten, mutta eri tavalla. – Voi se olla. Sen nimeä en nyt muista. – Vaikka sitä ei meidän julkaisutahdista uskoisi, biisinkirjoitus on mulle tavallaan helppoa. Yleensä se menee niin, että parhaat sävellykset jäävät aina julkaisematta, kun en keksi niihin omaa tekstiä. Tai tulee miten tulee. Pää Kii on mainio bändi. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Helposti se menee vaan niin, että jos käyttää vaikkapa sata kertaa enemmän aikaa sen biisin miettimiseen kuin muut, niin se ensimmäinen ja vielä toinenkin ajatus on luultavasti käynyt mullakin mielessä. Ja toisella puolella muut tekevät jotain muuta. En ole tavoitellut mitään selkeää kokonaisuutta. Nummiselta ja monelta muulta. Muilla on mahdollisuus luovintaan ja oman ideansa ujuttamiseen mukaan, vähän kuin yhteiskuntakritiikki neuvostoaikaisessa taiteessa. Toki ne sitten livenä tulee... Olen pitänyt tosi monista, mutta sanotaan vaikka niin, että ei ole sellaisia, joita oikeasti ihailisin. Eikä elektronista rytmiikkaa ja folk-vaikutteita naittavan II-albumin voi missään nimessä sanoa kuulostavan bändilevyltä. Biisinrakennuksellisesti semmoinen kiinnostaa mua paljon. Minä ja suomirock Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen ”suomirock”-termistä. Muille räätälöity musiikki saattaisi olla ratkaisu sen ylläpitämiseen. – En jaksa hirveästi seurata nykyisin. Popeda mulle kuitenkin tulee ensim mäisenä mieleen. Siinä mielessä olen osa suomirockia. Risto myöntää tehneensä paljon yksin, mutta ei kuitenkaan lähtisi vielä tässä vaiheessa puhumaan soololevystä. Tie tysti on joitain artisteja ja bändejä, joista en pidä, mutta eihän se koko sys teemin vika ole. 2001: Avaruusseikkailu elokuvassa on pari sen biisiä ja Hohdossa taisi olla Lontanokappale. – Onhan siellä puolet pohjista ihan bändisoittona. Yleensä ne vaan on menesty neempiä artisteja, joista puhutaan jatkumona. Olen poiminut paljon vaikutteita sieltä täältä: Nurmiolta, Peitsa molta, M.A. – Kyllähän tätä silti tehtiin ihan eri tavalla. – Yritän olla avoin ideoille. Tai sitten se ymmärrys tulee tässä iässä yleensäkin. – En tiedä, mikä mul la vaikuttaa biisistä pi tämiseen. Mulla on ehkä kolme kap paletta tällä hetkellä, joi ta pystyn kuuntelemaan jonkinlaisen nautinnon vuoksi. – Kyllä se Manseen painottuu. Ehkä nämä kolme biisiä ovatkin semmoisia, joita en osaa analysoida riittävästi. Viime aikoina on tuntunut moniin asioihin löytyvän jonkinlainen toinen tai syventävä näkökulma. Helmi levyiltä tulee hyvää matskua. Pystytkö nimeämään yhtään selkeää esikuvaa suomalaisen rockin piiristä. – Ehkä Pertti Kurikan Nimipäivät on kuiten kin se, mikä on eniten sydäntä lämmittänyt. SOUNDI 35. lä kertaa lähtenyt kenenkään toisen päähän seikkailemaan, vaan oma tylsä itseni ainakin voisi ajatella tuolla tavalla, jos olisi pakko ajatella jollain tietyllä tavalla. – Sitten koen, että alan tulla vanhaksi. Semmoisissa, mitkä sopii mun käsityksiin itsestäni artistina. Tai sitten ne vaan tekee hyviä biisejä. – Niinhän se menee, että loppuviimeksi haluan itse päättää, miltä kaikki kuulostaa. Tai ainakin painottui silloin nuorena, kun asuin Kuopiossa enkä tiennyt mistään mitään. – Toki olen joistain artisteista ja levyistä pitänyt paljonkin. la Kari Peitsamo kuva : A k iR ou ka Mirel Wagner Pertti Kurikan Nimipäivät – Omilla linsseillä lai tan Popedan siihen kes kiöön, vaikka se tuntuu kin typerältä. – Olen tänä päivänä melkein yhtä ujo, mutta en ehkä ihan. Esimerkiksi Joose Keskitalon jutut ovat hyviä. Sitten se tehtäisiin vaan työnä eikä jonakin oman mission täyttämisenä. – Ainakin mietityttää vähän, mitä tällä jatku molla tarkoitetaan. Muille tulee varmaan joku muu. Jos Riston musiikki on kokenut kymmenessä vuodessa melkoisen muutoksen, ei mieskään ole enää aivan samanlainen. – Itse en tosin toisten tekemiä biisejä halua esittää. Kaikki on meidän soittamaa, mutta aika paljon siitä soitosta tehtiin sämplejä ja käytettiin missä sattuu. – Vanhemmuus on tietenkin sellainen asia, minkä takia enää ei pidä itseään ykkösenä omassa arvojärjestyksessään. Koen asian niin, että vaikut teita on otettu ja vaikut teita on pistetty eteen päin. (Pitkä mietintätauko.) Tai sano taan, että ei ole ketään tiettyä. Eipä siinä mitään, kyllähän minä toisaalta nautin siitä musiikin analysoimises takin. – Jos rupean mietti mään, mitä suomirockia on tullut kuunneltua elämän aikana, niin eipä juuri mitään. RISTO puhuu koko ajan ”minusta”, ei ”meistä” eli yhtyeestä. Olisiko se voinut olla osatekijänä sen ymmärryksen muuttuessa. – Ehkä sen Trickyn biisin pystyy seuraamaan hyvin, mutta Ligetin sys teemeissä tulee oikeasti sellaisia, että ”vau, miten se on keksinyt tehdä tuon jutun!” Se on sem moinen säveltäjä, mitä muutaman biisin perus teella pikkuisen palvon. Taval laan siitä koko touhusta, mutta en keltään erityi sesti. Ne ovat sellaisia hetkittäisiä tiloja. – Uskon, että biisejä syntyisi nopeasti, kun olisi joku ajatus. Toisaalta en ole koskaan elämäni aikana ollut niin innoissani kuin nyt
MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. > Suomalaisen rockin klassikot Artikkelisarjassa tekijät kertovat merkittävän albumin syntytarinan 36 SOUNDI Teksti: Tero Alanko Kuvat: Soundin ja Love Recordsin arkistot
Siihenkin kyllästyin nopeasti. Kun Juice Tampereelta löysi kaltaisiaan, niin luultavasti rupesi samalla varmistumaan, että tämä on hänen tiensä. – Aluksi Juice oli hyvin vaatimaton, mutta mihinpä sitä olisi verrannut itseään Juankoskella. Se oma juttu rupesi vahvistumaan meidän touhujen kautta. Kuvittelin, että kun lähden pikkukaupungista yliopistoon, niin siellä etsitään totuutta ja viisaat miehet porukalla miettii, että miten tämä maailma saadaan tiedon kautta paremmaksi. Ainutlaatuiseksi sen tekivät sanoitukset. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Coitus Int oli tamperelainen opiskelijayhtye, jonka ytimenä toimivat Juice Leskinen, Mikko Alatalo sekä Harri Rinne. Ei rockissa ollutkaan kyse arvojen muuttamisesta, vaan joka miehellä oli vaan viina ja pillu mielessä. PÄ Ä O S I S S A MIKKO ALATALO: SÄVELLYKSET, LAULU, KITARA HARRI RINNE: SANOITUKSET, BASSO – Mä olin naiivi idealisti. Marraskuussa 1973 ilmestyi Juice Leskinen & Coitus Intin nimetön ensialbumi. Leskisellä oli ehkä enemmän sellainen juttu, että pikkukunnissa ei oikein ole varaa hallinnoida asioita. Mikko Alatalo: – Ensimmäinen mielikuva yhteisestä musisoinnista on, kun Juicen kanssa kummankin asun- MIKKO ALATALO: – JUSSI KUROI UMPEEN SEN PITKÄN ERON, MIKÄ OLI SUOMALAISEN TEKSTITTÄMISEN JA ANGLOAMERIKKALAISEN TEKSTITTÄMISEN VÄLILLÄ. Sitten ajattelin, että on oltava muita elämänaloja, MÅNS GROUNDSTROEM: TUOTANTO, ÄÄNITYS, BASSO joissa voi tehdä suuria tekoja. Hän oli tullut teryleenihousuissa syrjäkyliltä Ouluun lukioon ja tsempannut selvästi sosiaalisesti hienompien ja parempien tyyppien ohi oppilaskunnan puheenjohtajaksi. H ARRI RINNE: – Kun me perustettiin bändi, niin Mikko oli tavallaan jo kertaalleen tehnyt sen. Että ehkä se onkin rock’n’roll. SOUNDI 37. Aika nopeasti tajusin, että eihän se niin ole. 40 vuotta myöhemmin Alatalo, Rinne sekä molempia Coitus Int -levyjä tuottamassa ollut Måns Groundstroem muistelevat, miten kaikki alkoi. Juankoskella ei siis kukaan ollut oikein huomannut, että kuka Juice on. Luultavasti meidän kanssa ollessaan se löysi itsensä ja tajusi, että on kova jätkä. Niissä angloamerikkalaisen rockin sanasto kääntyi ensimmäistä kertaa luontevasti suomeksi. Heidän musiikkinsa ammensi kaikesta aiemmin julkaistusta rockista. Suursuosioon yhtye nousi vasta seuraavana vuonna julkaistujen Marilyn-singlen ja Per Vers, runoilija -levyn myötä. – Mikolla oli muutenkin selkeä, määrätietoinen suunnitelma, että seuraavaksi mennään Ylelle töihin ja niin edelleen
Olin kyllä mukana sitä pohjustamassa. Hän oli ryhmän ainoa duunarijäsen. TULTIIN KUITENKIN NIIN ERI LÄHTÖKOHDISTA. Silloin kuviteltiin, että viisaus on jossain ylhäällä ja korkealla. – Tietenkin siinä, että me kolme kohdattiin, oli jotain outoa. Sitä ei kukaan ollut tehnyt aiemmin. Olin kuitenkin soittanut jo oikein tanssiorkesterissa. Mulle jäi mieleen sellainen fiilis Jussin teksteistä, että tällaisia ei kukaan ollut aiemmin Suomessa tehnyt. Siihen asti ei Suomessa oltu oikeaa rocklyriikkaa tehty. Ovi kävi. Se oli uutta ja kiinnostavaa. – Oikeastaan kaikki Coitus Intin pojat myös parhaansa mukaan elivät sanomansa mukaan. Että me ollaan ne. Mulla oli vain jotain aihioita, mutta hänellä oli pari vahakantista vihkoa täynnä tekstejä. > Suomalaisen rockin klassikot noissa nauhoitettiin kasettinauhurille biisejä. – Sen Leskinen kuitenkin teki, että hän toi maahan englanninkielisen rockin tekstimaailman. Että ei täällä ole ketään viisaampaa. Totta kai ne biisit oli hienoja, mutta enhän minä sitä silloin ymmärtänyt. Se vaan oli ilmassa. Jussilla oli niitä enemmän. Mikko: – Talvella 1972 nauhoiteltiin biisejä ahkerasti Otavalankadulla. Mikko rupesi kyselemään, että mihin tätä kannattaisi tarjota. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Ruvettiin tekemään kolmestaan demoja Harrin asunnossa Otavalankatu 8:ssa ja siellä mukaan liittyi Pentti Penninkilampi, metallimies Outokummusta. Tultiin kuitenkin niin eri lähtökohdista. Matti sanoi, että Atte Blom on sellainen kulttuuripersoona, joka saattaisi olla kiinnostunut. Harri: – Coitus Intin ensimmäiseen levyyn ei sisälly mitään suurta tarinaa tai salaisuutta. Harri: – Aluksi hienointa oli tietenkin se tekeminen. Mikko: – En ollut sillä reissulla, millä Coitus Int sai levysopimuksen. Se oli sellaista puolihaaveilua. – Kun sitä nuorena luettiin viisaita kirjoja, niin eihän sitä silloin osannut ajatella, että ollaan samalla viivalla noiden kanssa, joita tässä lueskellaan. Tulppaani-biisi tietenkin liittyy siihen. Tietenkin musiikki oli se ala, se toiminta, se juttu. Ja sitten, että kannattaisiko niitä ehkä jopa tarjota jollekin julkaistavaksi. Vasemmalta: Pena Penninkilampi, Eetu Tuominen, Max Möller (takana), Juice, Harri Rinne ja Hessu Jokela. Sillä levyllä M.A. Elokuvaohjaaja Matti Ijäs oli mun opiskelukaveri ja hänelle soitin niitä biisejä Domuksen opiskelijakämpillä. Vasta jälkikäteen tajusin, että niinhän se on. Ei se kuitenkaan Lovessa haitannut. Numminen, Badding, Jarkko Laine ja Markku Into olivat rikkoneet sen rajan, että tekivät omannäköistä suomalaista rocklyriikkaa. Luulen, että koulupoikana Juankoskella hän oli ollut vielä varsin viaton. Samalla kyselin, että kukahan näitä voisi julkaista. Tyttöjä tuli ja meni. – Jussi kuroi umpeen sen pitkän eron, mikä oli suomalaisen tekstittämisen ja angloamerikkalaisen tekstittämisen välillä. Kun hän sitten löysi ensimmäisen opiskelijarakkauden, niin he olivat sängyssä melkein yhtä mittaa. Tiedä sitten, mikä siinä oli niin ihmeellistä ja vallankumouksellista. Ja sen jälkeen kukaan ei voinut sanoa, että rockia ei voi tehdä suomeksi. Niissä oli koti, uskonto, isänmaa ja rock, ruoho, rakkaus – kaikki mistä silloin pitikin laulaa. Ilmeisesti se keräsi kaikki parhaat ihmiset puoleensa. – Leskinen ja minä oltiin selvästi sanamiehiä. 38 SOUNDI HARRI RINNE: – SIINÄ, ETTÄ ME KOLME KOHDATTIIN, OLI JOTAIN OUTOA. Tambourine Manin melodialla ja mä sitten opetin hänelle lisää kitarasointuja. Se meni niin, että oltiin soiteltu kolmestaan näitä biisejä jonkin aikaa ja nauhoitettukin niitä jollain nauhurilla. Sitten myöhemmin sen tajusi toisin, että hei, mun entinen luokkakaveri on presidentti. Hän osasi kaikki Chuck Berry -riffit ulkoa. – Jossain vaiheessa yhytin Juicen Harriin. – Jussi oli enempi runoilija. Kyllähän me oltiin kuunneltu myös Zappaa ja muuta amerikkalaista undergroundia ja niihinkään verrattuna eivät Juicen tekstit hävetä yhtään. Sitten tuli Max Möller, joka oli Juicen opiskelukaveri Kieli-instituutista. Coitus Int lähdössä keikalle. Ne meni kaikki vähän sellaisella Mr. Että Love Records on sellainen firma, mikä julkaisee kaikenlaista. – Juice ja Harri sitten lähtivät viemään nauhaa Love Recordsiin kuulta-. Että hei, me tehtiin itse tämmöinen! Mikko on sanonut oivaltaneensa heti, että Juice on nero. HARRI: – Niiden kotinauhoitusten aikana tuli sitten mieleen, että tästä voisi tulla jotain. Sitten ruvettiin miettimään, että miltä ne mahtaisivat kuulostaa, jos siellä olisi basso ja jotain muuta. Meitä kaikkia yhdisti The Beatles ja Dylan ja muut tekstintekijät, joilla oli jotain sanomaa. Kaikki tabut revittiin alas ja murrettiin kerralla. Juicelle se varmaankin oli varsinainen seksuaalisuuteen herääminen. Miksi me sitten musiikin parissa kohdattiin. Se oli määrätietoinen Alatalo, joka lähti viemään asiaa eteenpäin. Kuka tietää. Leskisen tekstit olivat ihan ensimmäisiä, lukuun ottamatta meidän kaikkien diggaamaa Suomen Talvisota 1939–1940 -ryhmän Underground Rock -levyä (1970), minkä Turun mafia oli tehnyt. Hän ei ollut hirveästi säveltänyt niihin melodioita. Toki ne oli hienoja biisejä ja hienoja juttuja, mutta me myös tiedettiin, että me ei osata soittaa eikä oikein laulaakaan
Mun mielestä Leskisen tekstit oli erinomaisen hyviä, vaikka ne eivät täyttäneet samaa poliittista vokabulääriä tai olleet ilmiselvästi kantaaottavia. Siihen aikaan kaikki vaan halusivat kuulostaa Toloselta ja soittivat hyvin samanlaisia lirutuksia. Niillä biiseillä rummut tulee paljon selkeämmin, koska niissä on vähemmän päällekkäisäänityksiä. Finnvoxissa oli aina aika kortilla ja sen lisäksi se oli sikakallis paikka, koska se oli Suomen ainoa moniraitastudio. Kun Donner palasi, hän ei tullut enää tuotantopuolelle vaan nimenomaan toimitusjohtajaksi. Sitten ne olivat sanoneet, että menkää tuonne ylös, että siellä on sellaisia toopeja, jotka tykkäävät tällaisesta vanhanaikaisesta avantgardesta. Voitiin tehdä mitä vaan, mikä tuntui hauskalta idealta. Kun Otto Donner (Blom, Donner ja Schwindt perustivat Love Recordsin vuonna 1966) otti vuonna 1970 pestin Yleisradion viihdepäällikkönä, hän oletti ilmeisesti, että nämä keskinkertaiset ja keskiluokkaiset ääliöt eivät saa mitään aikaan ja firma kaatuu. Alatalo tiesi asiasta, mutta ei ollut läsnä. Sen vuoksi levy kuulostaakin niin raikkaalta ja innostuneelta. Meidän toimisto oli Scandian yläpuolella. – Olin silloin jonkun näköinen nimi pop- ja rockmusiikin tekijänä. Tuottamisjuttu tuli Atte Blomin kautta minulle työtehtävänä. Luullakseni Schwindtillä oli kuitenkin sellainen käsitys, että saattaisin aistia jotain myyvää. Lopulta he eivät kuitenkaan soittaneet kuin neljällä tai viidellä biisillä. Se taisi jopa olla Schwindt, kun soitti Leskiselle ja ilmoitti positiivisen uutisen. Ensimmäinen on se, että Leskinen ja Rinne lähtivät liikkeelle demon kanssa. Olin aika lailla vasemmistoradikaali, ja olen vieläkin. ”T arinasta levysopimuksen saamisesta on kaksi versiota. Joskus on myös epäilty, että Tolosen Jukka soittaa kitarasoolon Zeppelinissä, mutta väittäisin, että se oli Tuomisen Eetu. Finnvox oli silloin Suomen ainoa moniraitastudio, mutta tämmöinen ensimmäistä levyä tehnyt bändi laitettiin Pekka Nurmikallion Microvoxiin, joka oli kerrostalon kellarissa Lahdessa. vaksi, mutta päätyivät ensin Matti Laipion pakeille Scandian toimistoon. Ilmei- Juice oli Coitus Int -albumin julkaisun aikaan 23-vuotias. Me kuunneltiin sitä demoa yhdessä ja tehtiin aika pian päätös, että otetaan se meille. Hänen yllätyksekseen me pärjättiin enemmän kuin hyvin. Leskinen oli kyseenalaistaja. Scandian ja Love Recordsin toimistot olivat silloin molemmat Finnvoxin rakennuksessa. sesti Atte Blom halusi olla varma, että levy läpäisee myös Chrisse Schwindtin ja Otto Donnerin kriteerit, jotka olivat siis huippumuusikoita, ja siksi studiolle kutsuttiin Ronnie Österberg ja Seppo Hovi, jolla oli kaamea kankkunen. Ne kuitenkin olivat yhteiskuntaa kuvaavia ja siinä mielessä poliittisia ja radikaaleja. Siellä oli Love Recordsin toimisto, ja sieltä se sopimus sitten tulikin. – Soitto on aika kömpelöä, mutta näin jälkikäteen olen kummastellut, että kuinka hyvin me lauletaan. Niin hyvässä kuin pahassa. Siellä soittaminen oli se juttu. 1970-luvun alussa Love Recordsin tuotantopäällikkönä toimi Atte Blom. Hän kiinnitti yhtiölle muun muassa Juice Leskinen & Coitus Intin. Microvoxissa oli halvat tuotantotilat ja mulle kerrottiin, että sinne tulee joku orkesteri Tampereelta. Ne kuitenkin vedettiin melkein aina kerralla sisään. Ajattelin, että tästä tulee kivan kuuloista, vähän uudenlaista poppia notkeilla suomenkielisillä sa- noituksilla. – Ensimmäiset kymmenkunta biisiä soitettiin omalla kokoonpanolla. Nämä olivat musiikillisessa ilmaisussaan ihan pönttöjä. Leskinen ja Rinne menivät vahingossa Scandiaan, josta saivat semmoisen kommentin, että tämä on vähän liian undergroundia. On myös kerrottu, että tein sopimuksen vähän kuin muilta salassa. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Laipio sanoi, että tämä underground ei oikein ole heidän levy-yhtiönsä juttu, että menkää tuonne yläkertaan. Måsse soitti itse bassot parilla biisillä, ja totta kai ne svengasivat ihan toisella tavalla. Se ei pidä paikkaansa, vaikka oltiinhan me Christian Schwindtin kanssa eri linjoilla monessa asiassa. Siellä saatetaan ymmärtää paremmin. Ne olivat SUOMIROCKIN KUMMISETÄ kuunnelleet sen nauhan siellä, mutta todenneet heille sopimattomaksi. Mulla oli historia progekuvioissa, joissa useimmat soittajat olivat taitavia. Silti isot yhtiöt käyttivät sitä ikään kuin tekisivät edelleen savikiekkoja, äänittivät ATTE BLOM: LESKINEN OLI KYSEEN ALAISTAJA solistille singletyyppisesti kaksi kappaletta viikossa. Siellä oli vain kaksi raitaa. Hän ei ollut suinkaan kielteinen Coitus Intiä kohtaan. Muita vuosina 1973 ja 1974 ensimmäisen albuminsa Love Recordsin kautta julkaisseita artisteja olivat esimerkiksi Hurriganes, Kaseva, Maarit ja Muska. Hän oli sitä mieltä, että eihän ne osaa soittaa eikä oikein laulaakaan, mutta jonkun niistä biiseistä hän kuitenkin hyväksyi hauskaksi omassa maailmassaan. Sinänsä orkesteri oli taidollisesti hirvittävän huono. Jos me tehdään sillä tavalla, me ei saada mitään aikaiseksi. Me alettiin tekemään vähän eri tavalla. En osannut silloin sitä määritellä eikä mulla vieläkään ole mitään puoluetta, joka määrittelee sen, mitä ajattelen. Sen tekee kulloinenkin yhteiskunta.” SOUNDI 39. Ihan tuoreelta se silti kuulosti. Mikko: – Ei meillä ollut silloin mitään sääntöjä. Mulle ehdotettiin, että lähde sinne ja tehkää levy. Toinen versio on se, että Leskinen ja Rinne huomasivat erehtyneensä ovesta, kun tulivat Scandiaan. – Ronnien soittamat jutut on helppo kenen tahansa kuulla. Vuoden 1970 ja syksyn 1974 – jolloin hän siis palasi takaisin – välillä Love Records muotoutui sellaiseksi sen takia, että siellä ei ollut niin dominoivaa henkilöä kuin Donner. Tässä korostettiin jotain ihan muuta. Tietenkin iloitsin siitä suuresti, koska silloin hain itsekin poliittista kotia. Kaikki oli täysin vapaata. Minä tietenkin pidin niistä biiseistä hyvin paljon. Silloin oli kesä 1973. Måns: – Olin ollut silloin Tasavallan Presidentissä. Etukäteen ei ollut paljon tietoa, että mistä on kyse. – Hirveästi en niistä äänityksistä muista, mutta lopulta olin aika innostunut koko jutusta. Måns Groundstroem: – Coitus Intin ensimmäinen levy äänitettiin Microvox-studiossa Lahdessa. Minä olin siirtynyt tuotantopuolen johtoon silloin 1970. Että he olivat alunperinkin tulossa Love Recordsiin meitä tapaamaan, mutta joutuivat ensin vahingossa toisen firman toimistoon. Mä sanoin, että elämä on liian lyhyt sellaiseen. Erimielisyydet Schwindtin kanssa liittyivät lähinnä siihen, että hänen mukaansa ensin piti saada yksi levy myytyä ja sitten kun siitä oli tullut rahat sisään, niin tehdään seuraava
Olin itse kova T. > Suomalaisen rockin klassikot – Rumpuihin piti kuitenkin saada parempaa potkua, joten pyysin Ronnien mukaan. Se oli varmasti hyvä ratkaisu kaupallisuuden nimissä. Varsinkin kun se oli teknises tikin niin mahtava. Ja sitten tajusi, että ei hän ne olekaan mitään ihmeel lisiä juttuja. Coitus Int oli kuin sulatusuuni kaikesta, mitä me oltiin siihen asti kuunneltu. Sillä oli niin resuiset farkut, että perse paistoi läpi. Siihen aikaan mä olin Lam minpäässä töissä. T.Rex soi koko ajan Tampereen Yo-talolla ja sen takia halusin tehdä pastissin. Siinä vai heessa rock’n’roll oli ollut iso osa mun elämää jo muutaman vuoden ajan. Ja osaisin varmaan vieläkin. Sen se teki myös, että rupe si sanakirja kädessä kuunte lemaan niitä omia englannin kielisiä rokkilevyjä, jotain Steppenwolfia ja Black Sab bathia ja mitä kaikkea sitä oli kaan. Sitä ennen en ollut pahemmin kiinnostunut mis tään suomenkielisestä rokista. Ja niinhän se pitää tehdäkin, jos kerran rockia laulaa. Juice Leskinen & Coitus Int -levyn ilmestyessä Pate Mustajärvi oli 17-vuotias rokkihommia aloitteleva nuorukainen. Mikko: – Jussilla oli jo silloin selkeä kuva, että hän haluaa tehdä musiikkia loppuelämänsä. Niitä ka moja haalittiin ja tutustuttiin ihmisiin, jotka oli samalla lailla hurahtaneita. Kiskoin tietenkin bisseä kaksin käsin ja rupesin lopul ta laulamaan Jeesus pelastaa biisiä. Toisaalta kun meni jonain lauantaina Sampolan koululle katsomaan Juice Leskinen & Coitus Intiä tai mitä tahansa muuta bändiä, niin se bändi oli vähän sivuseikka. Meillä oli silloin niitä koulubändejä ja just tämä levy teki yhtenä osana sen vaikutuksen, että loppui se niin sanotusti englanniksi vetäminen. Se pomo rakensi silloin taloa ja kun se tuli valmiiksi, oli tietenkin harjakaiset. – Ja olihan siellä muitakin vastaavia juttuja. Coitus Intin kappaleet ja etenkin Juicen tekstit mullistavat hänen maailmansa. ”K un Coitus Intin levy tuli, niin olin jo käynyt katsomassa niitä koulu keikalla ja ihmetellyt, että mitä perkelettä tämä oikein on. Tekstien ohella hänellä oli myös musiikillinen ambitio tehdä hienoja sävellyksiä Wigwamin tapaan. Siinä levytyksen aikoihin päästiin kerran soittamaan Tampereen Yo-talolle. Enempi siinä katsoi, että pääsee pukille. Se Coitus Intin levy mullisti aika saatanan paljon kaikenlai sia asioita. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Että hänen äitinsä on harras uskovainen. – En ymmärtänyt kaikkea vielä silloin. Kaikenmoisia portteja se avasi. Se muutti myös sen, että ruvettiin siitä lähtien kirjoittamaan ihan oikeasti itse niitä biisejä. Ei siinä vaiheessa ollut ennen tullut edes mieleen, että voitaisiin laulaa suomeksi sel laisista aiheista. Eivät mitään A Whiter Shade Of Paleja, mutta helkkarin hienoja ja suomalaiselle rockille tärkeitä juttuja kuitenkin. Tosi harvoin olen varta vasten mennyt katsomaan ja kuuntelemaan yhtään mitään. Ei hän koskaan ollut samalla tavalla lahjakas kuin Pekka Rechardt tai Jim Pembroke, mutta Juicen parhaat sävellykset ovat aivan loistavia suomipopkappaleita. Että ne oli ihan tylsiä. Eihän se tietenkään voinut tietää, että kaikki räjähtää niin nopeasti. Se torui mua ihan perkeleesti ja sanoi, että tämä on sellai nen talo, että täällä ei tuollai sia lauluja lauleta. Harri: – Mulle ehkä mielenkiintoisin hetki levyllä oli Juicen laulu Rokkaanbiisissä. Se ei ollut koskaan treeneissä laulanut sillä voimalla ja vakuutta- vuudella. Måns: – Siinä vaiheessa ei vielä voinut aavistaa, että Juicesta tulee niin suuri vaikuttaja. Se tuli lähes päivittäin uuden biisin kanssa, että kokeillaanpa tämmöistä. Sitä se enimmäkseen oli. Aika iso osa lauluista on muutenkin kunnianosoituksia niille bändeille, joista me oltiin diggailtu. Mikko: – Jotkut levyn lauluista oli ihan tribuutteja. Että 80 prosent tia siihen asti kuunnellusta ro kista oli teksteiltään ihan kau heaa paskaa. Heti teki kuitenkin biisi vaikutuksen. Rexja Marc Bolan -fani ja toin tämmöisen rytmi-idean, että tehdään Bolan-tyyppinen biisi. Saatiin enemmän ryhtiä niihin kappaleisiin. Rupesi kiinnostamaan, että mitä ne jätkät oikeasti laulaa. Sitten kun sain sen levyn itselleni, niin olihan se ihan mullistava juttu. Pakko siinä oli jotain hyvää olla.”. HARRI: – Vuosina 1972 ja 1973 Leskisellä oli kauhea luomiskausi päällä. Myöhemmin hän on tehnyt joitain oikein komeita juttuja muun muassa Anssi Tikanmäen kanssa. Siellä oli ruokaa ja juomaa ja ties mitä. Niin me tehtiin Imeläkivi ruokapöydän ääressä kolmestaan. Siinä iässä kuunnellut levyt menee aika syvälle. Se juttu ei ollutkaan kokonaan niissä sanoituksissa. Se teki silloin niitä Karelia juttuja. Se tuntui vähän hölmöltä aja tukseltakin. Reilua vuotta myöhemmin Juice oli melkein Suomen suurin rocktähti. Heinolassa jyrään sovitus on suoraan Beatlesin Back In The USSR -biisistä. Ei silloin mitään keikkoja tai muuta ollut. Se paikka oli Näsinlinna Oy, mikä valmisti rakennustyökaluja. Se Coitus In tin levy oli ihan ensimmäisiä ja vasta sen kautta vasta tu tustuin Daveenkin (Lindholm) kunnolla. Coitus Intin seuraava levy (Per Vers, runoilija, 1974) oli mun mielestä vielä kovempi. Siinä tuli sellainen olo, että nyt on laitettu koko elämä, kaikki arvot ja asiat, peliin. Sieltä suurien mestarien apinoinnista kaikki lähti. Ja valmis taa vieläkin. Pomo oli ihan saatanan päreinä meikäläisen show’sta. Suomipopissa tekstit olivat paljon suurempi juttu kuin Wigwamissa ja Pressassa, mutta aika pian huomasin, että Leskinen on myös hyvin kunnianhimoinen säveltäjä. Niiden kautta Pate tajusi, että reipasta rock’n’ollia voi tehdä myös suomeksi. Jollain lapiolla säestin itseäni. Jumalauta, 40 SOUNDI PATE MUSTAJÄRVI: JUMALAUTA, OIKEATA KUNNON ROKKIA JA SUOMEKSI! oikeata kunnon rokkia ja suomeksi! Ja helvetin hyviä tekstejä! Kyllä mä siitä toitotin kavereillekin, että jumalauta, tulkaa nyt ihmeessä kuunte lemaan! Sitä levyä tuli soitettua niin saatanasti, että ne biisit osasi kaikki ulkoa. Muistan miten yritin kuun nella jotain Paroni Paakkunais ta. Jussi oli tullut mun luokse käymään ja mä olin jo tv:ssä töissä. Ja Vesku Suomesta le vyä. Ja mitä muita niitä oli. Eihän niitä suomenkielisiä ol lut juuri mitään. N I T N I S U T I CO I S P A L S U T E P O Hän teki sävellyksellisesti hyviä biisejä ja jotkut myöhemmät bänditkin olivat oikein hyviä ja kunnianhimoisia. Suurin osa va paaajasta meni milloin missä kin kellarissa milloin minkäkin kokoonpanon kanssa. Että nyt ruvetaan mekin tekemään rokkia suo meksi. – Muistan miten kesällä 1973 ostin vielä Juicelle farkut Helsingin MicMacista. Mei dätkin sinne kutsuttiin, kun oltiin oltu talkooväkenä. En ole ikinä ollut sellainen rokkipoliisi. Aina on ollut kei koilla vähän muut asiat mie lessä. Seuraavana kesänä Juice oli stara ja näytti siltä – hienot kuteet ja knalli päässä
Mari (Savun kuningatar) (3:43) (säv. Runeberg) 3. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Rinne) 6. H. & san. Mikko: – Marilynista Juice oli sitä mieltä, että tästä tulee hitti. B-puoli 1. Se on yksi palkinto, mikä muusikolle tulee. J. Me oltiin jo äänitetty levy, mutta se ei ollut vielä ilmestynyt. – Tosin ei silloin ollut vielä bändiäkään olemassa. M. Harrikin oli jäänyt pois bändistä, kun sen piti hoitaa kissaansa eikä se tykännyt olla kiertueella. H. J. Tulppaani (2:08) (säv. – Asuin silloin jo Helsingissä ja tein toimittajan hommia Ylelle. Rinne) 2. Hän sammuu (2:58) (laulu: Penninkilampi) (säv. Kun me yritettiin päästä jonon ohi sisään, niin järkkärit ei päästänyt. Leskinen, san. Rinne) 4. Leskinen) 2. Hengitä sisko (4:18) (laulu: Alatalo) (säv. Se olikin aikamoinen ryhmä. Se suosio tuli vasta ensimmäisen ja toisen levyn välissä julkaistun Marilyn-singlen myötä. J. M. Leskinen) MÅNS GROUNDSTROEM: – RUMPUIHIN PITI SAADA PAREMPAA POTKUA, JOTEN PYYSIN RONNIEN MUKAAN SE OLI VARMASTI HYVÄ RATKAISU KAUPALLISUUDEN NIMISSÄ. Sen jälkeen Juice lähti ammatillisesti eteenpäin. – Kun Marilyn meni kesällä 1974 listaykköseksi, olin jo ehtinyt todeta, että takahuoneiden höyläämättömät seinät eivät ole mun juttuni tässä elämässä. Samalla kaikki muuttui. Ensimmäisen amatöörimäisen ja kokeellisen Coitus Intin tarina päättyi siihen. Meillä oli ollut ihan muutama opiskelijabilekeikka. Koska en osannut soittaa, en myöskään saanut nautintoa siitä, miltä se kuulostaa, kun soitetaan helvetin hyvin yhdessä. H. Cuba Libre (2:33) (laulu: Alatalo) (säv. JUICE LESKINEN & COITUS INT: JUICE LESKINEN & COITUS INT (Love Records, LRLP 88) Julkaistu marraskuussa 1973. & san. Oli aika huono lähteä keikoille. Tosin en tiedä, saiko siinä vaiheessa siinä bändissä kukaan sitä palkintoa. – Syksyllä 1973 vihdoin päästiin Yotalolle. Kun soitettiin jossain ainejärjestön bileissä, niin nehän olivat ihan monttu auki. – Kun Coitus Intillä oli keikka Yo-talolla, niin me oltiin päivällä käyty viemässä kamat valmiiksi. Rinne) Juicea soittimillaan pieksemässä (vasemmalta) Max Möller, Eetu Tuominen, Pena Penninkilampi ja Hessu Jokela. Leskinen) 7. Imeläkivi (3:18) (säv. & san. Siellä treenattiin ne köörit ennen kuin mentiin Finnvoxiin. Zeppeliini (3:13) (säv. M. Alatalo, san. Kun me päästiin siihen eteiseen asti, niin Juice päätti, että vedetään keikka jo siinä akustisesti harjoituksen vuoksi. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Ja hittihän siitä tulikin. Alatalo, san. H. J. J. Leskinen) 5. J. 4. Leskinen) 7. & san. & san. Leskinen) 3. J. Heinolassa jyrää (2:12) (säv. A-puoli 1. Sotilaspoika (2:38) (säv. Leskinen) 5. Siinä me sitten jonotettiin yleisön mukana omalle keikalle. Ei mitään vahvistimia tai muuta sellaista. Harri: – Eihän se ensimmäinen Coitus Int -levy kovin paljon myynyt. Oo! Raili (2:34) (laulu: Penninkilampi) (säv. Ne ei tuntenut meitä. Sitten oli Max Möller, joka suuttui aina kesken keikan ja seisoi vaan kädet oikosenaan. J. – Ensin otettiin vähän viintä ja muita mausteita Otavalankadulla ja sitten lähdettiin porukalla kävelemään takai- sin Yo-talolle. J. J. Rokkaan (3:14) (säv. & san. Alatalo, san. Me huomattiin, että jumalauta, siellähän on pitkä jono kadulle asti. Eetu (Tuominen, kitara) ja Hessu (Jokela, rummut) tulivat mukaan vasta levytyksen aikaan. Lähde takaisin (4:25) (laulu: Alatalo) (säv. Alatalo, san. Nonamen laulu (4:01) (laulu: Jokela) (säv. Mikko: – Kun mentiin studioon, niin biisejä ei oltu esitetty julkisesti kovin paljon. & san. Jeesus pelastaa (3:14) (säv. Per Vers -levy tehtiin muutenkin ihan eri kokoonpanolla. M. J. Siinä oli muutama, joka ei osannut soittaa, kuten esimerkiksi minä. Me lainattiin ne Tampereen Musiikista, kun eihän meillä mitään omia kamoja ollut. Leskinen) 6. Me oltiin köyhiä opiskelijoita ja meillä oli vain omat soittimet. – Kun Marilyn äänitettiin, niin jätkät tulivat ensin mun kämpälle Tapiolaan. Leskinen) Kokoonpano: Juice Leskinen: laulu, 12-kielinen kitara, basso Mikko Alatalo: laulu, kitara, liukukitara, kasu, huuliharppu, viulu Hessu Jokela: laulu, rummut Max Möller: kitara Pena Penninkilampi: laulu, urut, haitari, bongot Harri Rinne: basso Eetu Tuominen: kitara, banjo, laulu Vierailijat: Seppo Hovi: piano Ronnie Österberg: rummut Måns Groundstroem: basso Tuottaja: Måns Groundstroem Äänitys: Pekka Nurmikallio ja Måns Groundstroem, Microvox-studio, Lahti, 1973 Jälkikäsittely: Finnvox, Helsinki Kannet: Elukka Juntunen SOUNDI 41. Monet kestävät sitä vuodesta toiseen, mutta minusta siihen ei ollut. J.L. Leskinen, san. Jussi oli tarjonnut sitä Baddingille tai jollekin, en nyt ole ihan varma kenelle. Keikoilla ruvettiin käymään oikeastaan vasta sen jälkeen. Alatalo, san. M
Sama pätee oikeastaan tuohon menneisyyden ja nykyisyy- Kyllä se pahalta tuntuu, jos kuulee tekemäänsä musiikkia kutsuttavan suomirockiksi den liittoon, kaikkea voi käyttää jos haluaa. Pöllöjen musiikissa kuuluu paitsi suloinen menneisyyden ja nykyajan liitto myös vanhan suomalaisen rockin – kai sitä suomirockiksikin saa kutsua – jatkumo. Siellä on virheitä, mutta soitto on luontevaa ja hauskaa, eikä mitään supersuorittamista. Jonkinlainen “Pöllöt-soundi” syntyi luonnostaan. Nyt vain lauletaan suomeksi. Mitä juuri tämän kokoonpanon kanssa oli tarkoitus saada aikaiseksi mikä ei ollut muiden ryhmien kanssa mahdollista. – Jos kaikki menee niin kuin on tarkoitus, niin levy on ensi vuonna kaupoissa, Janne tyytyy lupaamaan. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN Tutustu: pollot.bandcamp.com. En muista että olisimme keskustelleet siitä minkä tyylistä musiikin piti olla. Nykyään suomenkielistä rockia tehdään hyvinkin monimuotoisesti eikä suomirockin käsite välttämättä kaikille enää merkitse pelkkää 80-luvun Tampere- ja Pori-soundia. Edes julkaisijaa ei suostuta paljastamaan. Ville: – Sillä ei ole niin väliä mikä laulukieli on. Musiikissa on läsnä kirkassilmäinen naiivius ja vilpittömyys. Markuksen lisäksi Pöllöissä vaikuttavat laulaja-kitaristi Jaakko Tolvi, kosketinsoittaja Jukka Herva, laulaja-kitaristi Janne Kauppinen ja rumpali Ville Hopponen. Hyvien biisien lisäksi äänitteestä toivon mukaan välittyy se nautinto, jota saamme yhdessä soittamisesta. Jos puhutaan suomirokista olen lähinnä vaan kuunnellut Leevi & The Leavingsia. Mielikuvitukselliset tarinat yhtyeen teksteissä ovat kuin mestarillisia pienoisnovelleja, joita kauniit ja pienieleiset melodiat kuljettelevat todellisuuden ja höpsismin välillä. Janne: – Kyllä se pahalta tuntuu, jos kuulee tekemäänsä musiikkia kutsuttavan suomirockiksi. – Ehkä se että laulaa suomeksi ei enää tarkoita että kyseessä on “suomirokki”, pikemminkin suomirokki tuntuu olevan hyvinkin tietoinen genre tai traditio. > Tarkkailuluokka Pöllöt V Luonnollisuutta, ei suorittamista Kuva: Lauri Hannus ielä uransa alkutaipaletta saapasteleva Pöllöt kuulostaa siltä kuin Kaseva olisi tuotu nykyaikaan ja lisätty mukaan annos absurdismia. – Pöllöissä on kyse siitä, että viisi oman instrumenttinsa taitajaa on kokoontunut yhteen tekemään mieleistään musiikkia omaksi ja toivottavasti koko maailman iloksi, summaa basisti Markus Jalonen. – Vilpittömyys on mielestäni tärkein juttu musiikissa ja on hienoa, jos sen kuulee Pöllöjen musisoinnissa, Markus innostuu. Heillä on historiaa ja nykyisyyttä muidenkin yhtyeiden kanssa (Barry Andrewsin Disko, The New Tigers). Varmasti eri kieliä voi yhdistää mihin tahansa musiikkiin jos haluaa ja osaa. – On tärkeää, että Pöllöjen äänitteillä kuulee, että siellä on ihmisiä soittamassa. Pöllöis- 42 SOUNDI Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja sä on toki selkeitä biisinkirjoittajia mutta kokonaisuus muotoutui heti todella orgaaniseksi bändiksi. Näen, että tämä bändi on perusidealtaan samanlainen kuin ne amerikkalaiset bändit, joita perustettiin 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa. Pöllöt on työstämässä uutta materiaalia ja jonkinlaista julkaisua on luvassa. Tällaisesta toiminnasta ja toki myös itse kappaleista kuuluu, ettei tarkoituksena ole ollut hioa materiaalia puhki asti. Markus: – En mä oikein tiedä, onko tarvetta nimittää musiikkia suomirockiksi. Tärkeämpää on, että juuri se kieli millä laulaa tuntuu luontevalta ilmaista asioita. – Yhteinen nimittäjä on halukkuus tehdä aitoa ja rehtiä musiikkia, joka ei pidä sisällään minkään sortin laskelmallisuutta. Tämä on vain Suomessa tehtyä suomenkielistä musiikkia, joka voisi olla ihan minkä tahansa genren musiikkia. Ville: – Bändi perustui siihen, että valikoituivat oikeat henkilöt ja sitten katsottiin mitä tulee. Toistaiseksi Pöllöjen musiikkia voi kuunnella vain Bandcamp-si- vuillaan, jonne yhtye on ladannut ensimmäiset demonsa. Sen tarkempia yksityiskohtia ei yhtyeestä saa irti. Pöllöjen reaktioista tähän pohdintaan voi päätellä, että suomirock ei ole kirouksestaan täysin vielä päässyt. Jukka: – Tokihan niin sanottua suomirokkia tulee kuunneltua, mutten koe sitä tämän bändin lähtökohdaksi. Ehkä olemme tosin myös käyttäneet siitäkin traditiosta jotain juttuja. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK
Tässä oppaaksi Soundin toimituskunnan seuloma otanta kiinnostavimmista nimistä. Kiesi Grandes Jalava Juha Pekka Tapani Heikkinen JNE Hulda Huima Jukka Ässä Kari Tapiiri Kaupungin Valot Koiran Näköinen Nainen Kuudes Silmä Laivue Lapinpolthajat Loistava Polku Lokit Lopun Ajan Mies Lähtevät Kaukojunat Löytölapset Maakuntaradio Moderni Elämä Modernistit Musta Valo Mustat Kalsarit Muuan Mies Nopat r ne an kuva: Ringa M kuva: Annukka Pakarinen kuva: Riku Karhunen kuva: Heikki Polonen Jos vanhat jäärät ja listajyrät kyllästyttävät, niin kannattaa suunnata reitti hieman päätieltä sivuun. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Numero Kasikolme Nyrkkitappelu Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo Panssarijuna Pelkkä Väliviiva Perikato Pimeys Punaisen Kuningattaren Periaate Pää Kii Pöllöt Riitaoja Rikoslaki Riutta Räjäyttäjät Sammal Seksihullut Seremonia Sokea Piste Suomen Karvapääkuninkaat 1968 Suomen Zorro & Elämän Paineet Sur-Rur Särkyneet Teppo Vapaus Tii Nakujalka Tiiu Helinä Valmistusvirhe Verhot Viisikko Villi Huhu Ydinperhe Yleislakko Ystävälliset kuva: Robert Henrik IV Antavat Kädet Aero Barry Andrewsin Disko Eläin Haistelijat Hermanni Turkki Hintit Hopeajärvi Huojuva Lato J. Eikä siinä vielä kaikki... SOUNDI 43. Tälläkin hetkellä huikea määrä persoonallisia artisteja ja kummallisesti nimettyjä bändejä tekee omaehtoista musiikkia kiinnostavilla suomenkielisillä sanoituksilla
Dave on useamman vuoden mittaisen tauon jälkeen palannut suomenkielisen materiaalin pariin ja tuloksena on levyllinen uutta, tasokasta ja tutun ajatonta musiikkia. Albumin nimi on Ken elää, ken näkee. Dave Teksti: Petri Silas Tällä staililla loppuun asti! 44 SOUNDI kuva: Harri Hinkka Hiljaisia vuosia ei Dave Lindholmin tuotteliaalle uralle juuri mahdu, mutta nyt on jokaisella kotimaisesta rockista kiinnostuneella tavallistakin suurempi syy heristää korviaan. Ken B.. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK
Merkittävä musiikkivaikuttaja oli Lindholmille tärkeä ihminen paitsi hänen varhaiset ja merkittävät levyt julkaisseen Love Recordsin yhtenä kantavana voimana, myös yhteistyökumppanina ja esimerkiksi bluesiin yhtä intohimoisesti suhtautuvana ystävänä. Suvi & Dave – MINULLE Daven paras ja toimivin biisi on Kuinka yö meni pois, koska se pääsee surrealistisuudessaan niin ihmismielen tuntumaan, että pitäisi melkein puhua aivotutkimuksesta, kertoo laulaja-lauluntekijä Suvi Isotalo. Varmaankin pian mennään studioon, koska kappaleita tuntuu nyt tulevan, ja sitten kesällä suuntaamme keikoille vähän isommin. Ja tähän perustuu myös se, mitä Davessa rakastan. Ensin syntyi yksi kappale aika tavalla itsestään, jonka seurauksena biisejä alkoi tulla ja seuraavaksi kasasin jo bändin. Ville Leinonen tavoitti albumillaan ja saman teeman keikoillaan jotain olennaista piilotajunnasta. Bassossa on Hannu Kilkki ja vähän myöhemmin keksin pyytää vielä toiseksi laulajaksi Hannu Vainionpään. Kuuntelin kappaletta aikoinaan niin paljon, että luulen toisinaan edelleen nähneeni siitä tietynlaisen musavideon, jonka olen siis vain päässäni kuvitellut. : va ku D ave Lindholm astelee tuttuun ja turvalliseen kahvilaan laiskan miehen kivenheiton päässä kotoaan Tampereen Tammelassa. Eikä siellä studiossa nukuta, vaan valmista tulee äkkiä. Ken B. Kun uusi orkesteri oli pystyssä, piti sille tietenkin keksiä äkkiä nimi ja mennä lähes yhtä äkkiä keikalle. – Lindholmia verrataan usein ja ihan aiheesta esimerkiksi Bob Dylaniin, mutta minusta hänet tulee rinnastaa kehen tahansa sellaiseen tai- teentekijään, jolla on erityinen kyky tehdä alitajunta näkyväksi. – Hain sellaisen puolikkaan haitarin tässä kerran Ahosen Paulilta, viittaa Lindholm perinteikkääseen paikalliseen soitinkauppaan, joka muutti jokunen vuosi sitten kaupungin keskustan toiselta laidalta Hämeenpuiston varrelta varsin lähelle Lindholmin kotia. Lindholm on vuonna 2013 kutonut itsensä osaksi Tammelaa ja päinvastoin. on äänitetty Yössä aikanaan kitaraa soittaneen Jani Viitasen Headline-studiolla, joka löytyy seuraavan samansuuntaisen kadun varrelta parin kilometrin päästä. Suomalaisen musiikin suurten herrasmiesten yhdessä laatima rakastettu Aino (1982) ja varsinkin albumilta yllätyshitiksi noussut Pieni ja hento ote on yksi Daven taiteilijanuran ehdottomista huipuista, eikä levyä välttämättä edes olisi olemassa ilman Donnerin nerokkaita jousisovituksia. Sopivasti musiikintekijälle, joka on ennenkin innoittunut erilaisten instrumenttien ominaisuuksista ja soundeista luutusta dobron kautta posetiiviin, syttyi inspiraatio nytkin uuden erikoisen soittopelin äärellä. Tätä levyäkin tehtiin vain muutama päivä. Aika hyvä kuoro on kasassa. Itse asiassa jopa siinä määrin, että enemmän heillä taitaa kullakin hommia olla kuin minulla! Varsinaisen biisinteon ja sovitustyön käynnistyttyä Lindholm koki toisen äänimaisemaan liittyvän Heureka!hetken. Anteeksi mitä. Ja kuten on ennenkin käynyt ilmi, hän osaa rytmittää tekemisensä viisaasti ja välttää samalla kynttilän polttamista molemmista päistä. Nyt odotan innolla, että pääsen soittamaan biisejä ihmi- Vi lle Ma lja – Miehen parhaana riiminä pidän seuraavaa: ”Lapsi kääntyi selin minuun, silloin tiesin jollen nyt kuole, minä elän.” Fraasi pyörii usein mielessäni, koska se kertoo, miten kaikkein kamalimmankin asian jälkeen saattaa vielä olla elämää. ja biisinikkari-laulajakitaristi alkaakin melkein pyytämättä kertoa, mistä kaikki tällä erää alkoi. Mutta sitähän ei kauan tarvitse odottaa. Kujan (Kari Salmi) ja noiden muidenkin lahtelaisten kanssa olen soittanut viime vuosina paljonkin, eli kun oli ensin tuttu rumpali mukana, siitä se lähti muodostumaan. Vähän vastaava juttu kuin liian todelliselta tuntuva uni. Siinä on joku lähinnä kai hiustenkuivaajaan vertautuva tuuletin niissä hommissa. Ken elää, ken näkee. Käsillä on lounasaika, ja paikkaa kansoittavat pääosin taksikuskit, kiinteistössä vuosikaudet toimineen huoltoaseman muut asiakkaat sekä rakennuksen ylempien kerrosten toimistotyöläiset. – Soitin kaikki levyn kitarat 14-kielisellä kitaralla. Hänen musiikkinsa on kuin viesti toisesta maailmasta Yhtä aikaa salaperäinen ja kaukainen, mutta silti täysin tuttu. Saan tästä oivalluksesta älyttömästi voimaa. – Aikalaisista en mitenkään suoraan Daven työn jatkajia löydä, mutta Majakanvartijan uni (2010) on tuorein levy, joka teki minuun vähän samanlaisen vaikutuksen kuin jotkin hänen teoksensa. Eli käytännössä 14-kielisellä soittimella. Ei studiossa nukuta, vaan valmista tulee äkkiä. – Urut siitä vehkeestä lähinnä tulevat mieleen, ja viehätyin heti. Hyvä bändi ja taitavia, monessa mukana olevia soittajia. sille. Juuri nyt takana on parin kuukauden oleskelu lähempänä aurinkoa, koska ”tästä suomipopista on hyvä pitää säännöllisesti vähän taukoa.” Saman ajatuksen lähes samoin sanoin Lindholm lausui myös silloin, kun ensi kerran tämän saman pöydän ääressä kohtasimme (Soundi 05/07), ja sillä mies tahtoo siis ilmaista, että totaalinen maisemanvaihto tekee toisinaan hyvää meistä kullekin. Eniten silmään pistää kuitenkin Ralf Henrik Lindholm, vaikka arkisessa ja monella tavalla itselleen mutkattomassa kantapaikassaan onkin. – Minulla on sen keikan juliste edelleen tallessa. Päivän aihe on Daven uusi erinomainen albumi Ken elää, ken näkee. Aina tyylikäs 61-vuotias musikantti asettaa kahvikupin pöytään ja riisuu pitkän mustan takkinsa, jonka selässä on näyttävä itämainen lohikäärmekirjailu. Myös parit poliisin työhaalarit erottuvat pöydissä istuvan väen joukosta. – Bändin nimeksi pistettiin Tammelan Torakat, Dave hekottaa muiston äärellä. Tarvetta rauhoittumiseen ja ehkä myös muisteluun sekä itsetutkiskeluun saattoi osaltaan synnyttää Henrik Otto Donnerin taannoinen poismeno. – En tiedä, miten mielen hajoamista voisi paremmin sanoilla kuvata, ja sävellyksen monotonia naulaa hienosti kehän, jota biisin hahmo kiertää. Lindholm keikkailee toki säännöllisesti soolona, mutta odottaa parhaillaan silminnähden innoissaan bänditoiminnan alkamista. Bändin kanssa kuviot tosin aktivoidaan tosin vasta seuraavan levyn jälkeen. – Tai siis tuplasin jokaisen kompin siten, että soitin ne sekä akustisella skitalla että sillä luutullani, jossa on kahdeksan kieltä. Kuten tarinan mittaan tullaan toteen näyttämään, löytyy moni muukin tämän miehen ammatin harjoittamiselle olennainen paikka vain parin kilometrin säteeltä paikasta, jossa nyt istumme. Hän kääntää katseen silmiin, tervehtii ja nostaa mustan lierihatun päästään. (Naurua.) No, joka tapauksessa. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Levyn kannen kuvasta voivat kaikki katsoa, jos kiinnostaa. Sellainen järjestyi mutkattomasti musiikkibaari Amadeuksesta, joka sijaitsee saman kadun varrella kuin tämänhetkinen olinpaikkamme – eli hyvinkin Daven reviirin ydinalueella. Mikään harmooni se kuitenkaan ei ole, eli polkea ei tarvitse. Tätä levyäkin tehtiin vain muutama päivä. Ja kuinka ollakaan, työt hoituivat mukavan kävelymatkan päässä. SOUNDI 45. Ken B
Hän on tästä tulkinnasta kuitenkin itse eri mieltä ja löytää myös kysyttäessä aiheen, jonka taakse voisi asettua. – Tämä on muuten ihan uusi. Ostin Yesterday-nimisestä puodista. Sanotaan vaikka vielä niin, että kun se fiilis tulee, kyllä minäkin asioita kommentoin. Pääasiallisena motiivinaan se, että saadaan vähän ajan päästä tuotantoa kohenneltua, kun pitää mennä omien ja tuttujen firmojen voimin samoille seuduille jälkiä korjaamaan ja jälleenrakentamaan. Keskustelu kääntyy siihen, miten tärkeä luovaa työtä tekevän on järjestää elämi-. Niin kauan kuin tekemästäni musasta löytyy tämä ominaisuus, olen tyytyväinen. Niin kuin monet muutkin. Olet oikeassa, joo. – Niin no, ryhmistä pääsee kyllä yhtä helposti ulos kuin sisään. Vain syyt ja seuraukset ovat tavallaan pysyviä, joten asioista pitäisi aina ensin etsiä se ydin.. D avelle ominaiseen tapaan myös uudet kappaleet ovat luonteeltaan herkullisen avoimia ja eri tulkintoihin kutsuvia. Tässähän tulee nimittäin ennemmin kuin myöhemmin vas46 SOUNDI Inspiraatio uuteen albumiin syntyi Daven tuoreen instrumentin, ”haitarin puolikkaan” äärellä. Ikään kuin itse tapahtuma, jota kommentoida. Kukin löytää hänen musiikkiinsa oman tulokulman, ja ne kaikki ovat yhtä arvokkaita. Pyynikin uimahallin talossa pitkään sijainnut vintagevaatepuoti Yesterday löytyy sekin nykyään Tammelan ja Kalevan rajamailta, eli läheltä Daven kotia. – Sitä on kyllä ollut jo jonkin aikaa karua katsella, miten tietyt tahot hakevat ikään kuin koko ajan tekosyitä lähteä eri puolille sotimaan ja riehumaan. Ennusmerkit ovat aika huonoja. taan myös se, miten luonto touhuun mahtaa reagoida. Eikö tuo ole vähän helppo takaportti tai laiska selitys sille, ettei tee mitään. Hienoja kuteita ja tosi mainio, persoonallinen omistaja. Juuri tässä on Daven parhaiden saavutusten kauneus, ja juuri tätä ominaisuutta hän taitaa musiikissaan myös itse eniten arvostaa. Albumilla soittavat lisäksi Kuja Salmi, Hannu Kilkki ja Hannu Vainionpää. Aika hieno, vai mitä. Vaikka välillä joutuukin vähän pitämään hatusta kiinni! Lindholm repeää raikuvan nauruun ja riisuu päähineensä. Tiedätkö paikan. Sen piti Peter Von Bagh. Lindholm kertoo. – Minulle on aina ollut tärkeää, että kukin voi ja saa muodostaa biiseistäni oman mielipiteensä. Voisitko lähteä heiluttamaan lippua esimerkiksi luonnon puolesta. Menin sinne kyllä alun perin katselemaan ihan muita juttuja, mutta hattu lähti matkaan. Kun äkkäsin tämän, hän sanoi heti että ”et sitten yritä tinkiä”. Veikkaan myös, että olisin Oton kanssa tässä vielä jotain tehnyt, jos näin ei olisi käynyt. – Muistotilaisuus pidettiin Tammisaaressa pursiseuralla, ei siis missään kirkossa, ja puheita oli vain yksi. – Olenhan minäkin kantaaottavia biisejä tehnyt, läpi koko elämäni. – Oton hautajaisissa oli hieno tunnelma. Vaikka ne kyllä olivatkin yhdenlainen Suomen kulttuurielämän ”kuka kukin on” –näyttely. Joku tänään päivänpolttava ja todella olennainen juttu on huomenna jo unohdettu. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Hetkisen mietittyään, tupakkatauolta palatessaan, Dave tarttuu vielä hetkeksi aiheeseen. – Se olisi totta kai hyvä aihe, mutta tästä tullaan heti tiettyyn ongelmaan: aina kun asettuu johonkin rintamaan tai alkaa niin sanotusti tunnustaa jotain väriä, huomaa pian olevansa pienessä porukassa, joka ei saa edes omia kantojaan ja näkemyksiään kuntoon! Ensin ollaan porukalla hyvin mielin tärkeällä ja yhteisellä asialla, mutta kohta jo tukkanuottasilla siitä, mikä se päällimmäinen ja puolustettavin asia taas olikaan. Minä esitin Pienen ja hennon otteen, kuinka ollakaan. Ja onhan tässä nyt jo vähän aikaa duunattu, joten kai se aika lailla tällä staililla menee loppuun asti! Pyrkimys häilyvyyteen ja avoimen universaaliin ilmaisuun näyttäisi kautta aikain taanneen myös sen, ettei Dave ole juuri halunnut esimerkiksi protestilaulajan viittaa harteilleen sovittaa. Voisi sanoa, että kusessa ollaan, mutta tätä elämäähän tässä on elettävä. Mutta sitä fiilistä ei ole nyt hetkeen tullut. Ideologiat ovat vähän hankalia ja vaarallisiakin juttuja. Mutta niissä on sellainen ongelma, että ne ovat aina niin sidoksissa omaan aikaansa. Ei edes kova Bob Dylan –fanitus, jota on kestänyt uran alusta saakka, ole ajanut miestä varsinaisesti barrikadeille tai teroittamaan kynäänsä minkään yksittäisen asian puolesta puhumiseen. Hymähdin, katsoin hintaa ja sanoin etten yritäkään. Tilaisuuden mc:n virkaa toimitti Jukka Orma, ja painotus oli musisoinnilla. Muutama vuosi sittenhän juuri julkaistiin se live-dvd (Pieni ja hento ote, 2002), joka koostui tästä yhteisestä matskusta, jota esitimme konserttikiertueella. Niinpä tälläkin levyllä on aika arkipäiväisiä aiheita
& Nykytaiteen museo Mannerheiminaukio 2, Helsinki kiasma.fi KiasmaMuseum
Mutta kaikki nämä jutut olen kyllä vasta myöhemmin kuullut ja omaksunut, olinhan 1960-luvun alussa vielä liian pieni. Tähän mielleyhtymään vaikuttaa kyllä varmasti sekin, että satuin kerran näkemään maestron otollisesa valossa. Ja koska itse katson edelleen ehdottomasti Daven parolevani rockhommissa, en ole koskaan haita teoksia, koska siinä omaksunut sitä asennetta. Ja vähän sama Rollareiden kohdalla. Kädessä oli musta keppi, jossa oli kultainen pää. Halukkaita kaikmusa on yhtä tekstin kiin näihin ohjelmiin riittää jonoksi kanssa, ja tästähän käyvät asti, joten oma puhelin ei niissä mervertauskohdiksi hyvin keissä soi. Joukossa oli tosi isoja nimiäkin. Eikä sillä oikein pitkälle pötkitä, jos vain vahditaan mitä muut tekevät ja sanovat. – Aina kun joku ottaa yhteyttä ja kyselee, sanon yleensä ensin että katselkaa sieltä jotain. – En ole koskaan oikein perustanut siitä, mitä muut sanovat. Tai Jimi Hendrixin All Along The Watchtoweria. esillä jossain ja touhuta kaikkea muuta kuin musaa vaikka telkkarissa. – Koska tänä päivänä löytyy miljoo– Jokuhan voisi ottaa na tyyppiä, jotka ovat valmiita lähtetällaisen lausunnon äkkiä mään mihin vain juttuun millä vain moitteena, mutta itselle ehdoilla, esimerkiksi minä olen saanut juurikin se tietty hiomattomuus on hienoa. – Mihin suoraan liittyen, onhan kaikkien tuntema Pieni ja hento ote täsmälleen sitä mitä kappaleen nimikin jo kertoo, eli silkkaa nerokkuutta vähäisillä, hienon hienoilla keinoilla. Dave on tyytyväinen voidessaan keskittyä täysin omaan juttuunsa, ja helsinkiläisestä TUM Re– USKON, että Daveen cordsista hän on saanut hyvän julkaiihastuu useimmat ihan jo ensi kuuntelulla, koska sukanavan levyilleen. Lennon ja McCartney tekivät paljon musaa ja halusivat alkuun olla juu- Is oa ho Jimi Hendrix. Nimenomaan tekstiltään ja tunnelmaltaan poikkeuksellisen komeita ovat mielestäni myös Kaikki menee seinään ja Petit pienen linnun, yksittäisistä riimeistä taas toimii poikkeuksellisen hienosti ”En pidä siitä että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja, sateen jälkeen hiek- katiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.” Jos aikalaisista hakee ikään kuin Lindholmille työn jatkajia tai jonkinlaisia manttelinperijöitä, Asa tulee mieleen ekana ihan hakemattakin. Eikä mikään ollut ennallaan. MITÄ KUULUU, SUOMIROCK. Vain silloin biisejä tulee ja varmasti vastaavasti kirjailijalla tarinaa syntyy. pohtii Pariisin Kevään keulahahmo Arto Tuunela. ri biisintekijöitä, koska luulivat että suosion aika jää oman bändin kohdalla niin lyhyeksi. – Kirjastosta hänen levyjään on tullut poimittua, ja paljon hehkutettujen Fandjangon ja Sirkuksen ohella diggaan hulluna sellaista 1980-luvun lättyä kuin Luuttujengi tulee. riittävän näkymättömissä. Koska Stepa kerää nimmareita, rohkaistuin häiritsemään ja sainkin nimen hänelle jonkun paperin kulmaan. The Beatlesin kuviohan oli näin jälkikäteen ajatellen todella huvittava. Briteissähän tuli hetken ajaksi varsinainen buumi Dylanin kappaleiden versioinnista. Ja osahan niistä olikin todella kovia, siellä ja muualla. Se on tosi huono lähtökohta. Tambourine Maniä. Arto & Dave :T o im 48 SOUNDI kuva O man musiikin kanssa toimiminen täyttää paitsi kalenterin, myös luomisen tarpeen ainakin tällä hetkellä sen verran tehokkaasti ettei Dave ole pitkällä urallaan juurikaan muille kappaleita laatinut. – Olin junassa matkalla Stepalle eli pitkälle pohjoiseen, ja Dave hyppäsi kyytiin Tampereelta. Ja teki samalla Dylanille saman kuin (Joe) Cocker The Beatlesille, mainitsee Dave viitaten tietenkin brittilaulajan tulkintaan With A Little Help From My Friendsistä. Danny tietenkin tulee ekana mieleen... Jos taas sitten puhutaan ihan räätälöinnistä, niin Pate Mustajärvellehän olen kyllä tehnyt. Nykyään bluesin lisäksi. Pidän Lindholmin itselleni tärkeimmissä kappaleissa aika usein juurikin siitä vähän määrittelemättömästä tunteesta, että kuuntelen ikään kuin demoa, johon ollaan vasta sovittamassa bändiä tai esimerkiksi jousia. – Joo, Jimihän nauhoitti Dylan-versioista parhaan. Myös hänellä oli muuten tilanne aika varhain se, että biisit olivat paljon tunnetumpia kuin mies itse. Se on harvinaista näillä leveyskuuluu jotenkin asiaan olla koko ajan asteilla. sensä ja olemisensa siten, että arki sujuu sulavasti. Ja tämälleen samoista syistä tulee muuten mainita myös (Hopeajärven ja Dwnstrsin) Teemu Tanner. – Hyvän coverin tekeminen edellyttää aina sitä, että tekijän luonne tulee esiin. Aikanaan tällaista toimintaa ei niin ollut, ja sekin vähä oli leimallisesti solistien puuhaa. Eli minun vanhoja biisejäni saa kyllä tehdä uusiksi, jos haluaa ja tavara kelpaa. Asa & Dave –Ihan kuuntelijana ja diggailijana haistan hänen spiritissään Walt Whitmanin ja Mark Twainin hengen, ehkä tuulahduksen myös Edgar Allan Poen suunnalta. vaikkapa Bob Dylan ja Niin ikään Dave on osannut aina jättää muiden mielipiteet muiden huolehdittavaksi suorastaan kadehdittavan hyvin. Sinänsä aihe on tietenkin hyvä nostaa esiin, koska eri ihmiset katsovat asiaa eri aikoina niin eri tavoin. Aloin soittaa 1965, ja voidaan ihan suoraan sanoa, että aloin soittaa Dylanin tähden. Biisi pitää ottaa kunnolla omaksi, sil-. Joku Blowin’ In The Wind versioitiin ties kuinka monta kertaa ties kenen toimesta. Ajattele vaikka The Byrdsin Mr. Hän ei ole kuin se tyypillinen suomalainen, joka pähkäilee eläintarhassa, että mitähän nuo otukset tuolla häkissä minusta miettivät. Kunnes siis tuli nimenomaan The Beatles, joka teki ja esitti kaiken itse. esiintyy hänelle niin omiMyös kysynnän ja tarjonnan laki on naista luonnosmaisuutta, toiminut Lindholmin eduksi. Kiinnitin mieheen huomioni, koska hän istui tupakkavaunun vieressä mustassa rotsissa, mustissa byysissä, mustissa buutseissa ja totta kai mustassa hatussa hiljakseen livahtaen aina välillä röökille. – Musiikki on riisuttu – Nuoremmilla soittajilla on erilaikaikenmaailman turhuuknen asenne juttuun, he kun ovat kassista ja hänen lauluäävaneet ja tottuneet niin eri kuvioihin nessään on paljon soulia kuin minun ikäiseni ihmiset. Mutta rockmiehen hommiin tuollainen häärääminen ei ole minusta koskaan kuu– VOI KUN sulle riittäis pieni taivas on minusta lunut. Hänkään ei pelkää kryptisyyttä, vaan kulkee omaa linjaansa, tekee biisejä myös kevyemmistä aiheista ja taipuu moniin eri tyyleihin. Hän meni varmaan aina joka paikkaan, mihin pyydettiin. Kamaa, jota le miehelle on tänään yhä tärkeämpää kukaan ei voi kopioida tai saada olla rauhassa ja niin halutessaan muuten hyväksikäyttää, sanoo rap-artisti Asa. Olen luottanut siihen, että jos itse jostain ideasta kovasti innostun ja sen huolella valmiiksi teen, kyllä siitä joku muukin innostuu. Mutta tästäkin esimerkistä näkee, että tekeminen näyttäisi omalla kohdallani vaativan sen että tunnen esittäjän henkilökohtaisesti. Toisinaan kiinnostuneita kyllä löytyy edelleen. Ensimmäisen hän tekee niin rehellistä ja soolonsa jo vuonna 1972 julkaisseelaitoa musaa. Silloin olla aika rauhassa. Meininki oli tuolloin toinen, ja juuri säveltäjät sekä sanoittajat tulonsaannin osalta eri asemassa kuin esittäjät. Hän oli kuin suoraan Poen Korpista
Ihmisiltä puuttui kritiikki ja muukin kyseenalaistamisen taito, ja samaa on näkyvissä tänään. Vähän biisinikkarin silmät sentään välkkyvät hänen alkaessaan tapailla antiikkista soitinta lounaan jäljiltä hiljenevän kahvilan pöydässä. Tuntuu, että suurin piirtein kaikkeen tarvitaan tänään joku lupalappu. Vähän vastaavaan kaverien musiikin esittämiseen pyrittiin Suomessakin jo 1970-luvulla, mutta aika ei kenties ollut kypsä. Lindholm piti tuon ajan bändien hyvästä yhteishengestä ja mutkattoman joviaalista toiminnasta ja näkisi vastaavaa mielellään tänäkin päivänä, mutta Times They Are A-Changin, kuten sanotaan. – Ajattele, itsenäisen Suomen ikäinen kitara, Dave henkäisee. – Aika pitkä tarina. mutta tätä – Takapakkia on menty monessa muuselämäähän tässä sakin asiassa, ja olen oikeastaan helveon elettävä. 2013 ASTI MIKÄLI TAVARAA RIITTÄÄ. Olisi mukava tietää, kuinka moni ihminen tälläkin on soittanut. Ei tietenkään ole, eikä voikaan olla, jos ikää on alle 15 vuotta. Tilanne ei yksinkertaisesti ole niin vapautunut, että vastaavaa tehtäisiin tänään. JO 40 VUOTTA ROCKIA SUOMALAISILLE! VINKKEJÄ TULEVAAN JUHLAAN POPEDA Museorekisterissä 6CD BOX BLACK SABBATH Gathered In Their Masses 6CD 55,00 2CD 19,90 POPEDA Museorekisterissä – Karvanopat ja Wunderbaum 2CD DVD 23,50 BLURAY 23,50 CD+DVD 26,90 CD 18,90 CD 17,90 SOUNDS Weekend PEARL JAM Lightning Bolt 2CD 18,90 CD+DVD 18,90 PMMP Hitit ISMO ALANKO Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää/Live MOKOMA Yksi DVD+CDS CD 17,90 CD 17,90 ELÄKELÄISET Humppakalmisto 2DVD 23,50 2 BLURAY 26,90 CD 19,90 ERIC CLAPTON Crossroads Guitar Festival 2013 STRYPES Snapshot CD 26,90 BEATLES On Air – Live At The BBC Volume 2 KOKO TARJOUSLEVYLISTA NÄHTÄVISSÄ WWW.EPES.NET KAIKKI NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA 11.12. Homma on vedetty monella tavalla täysin tappiin, ja pakkohan sen paineen jostain on purkautua. Tervettä keskustelua tai väittelyä ei oikein suvaittu tai sitä ei edes ollut. Ehkä siksi tällainenkaan toiminta ei niin kukoista nyt. Ja sitten kun joku sanoo tästä suoraan mitä ajattelee, on hengenlähtö lähellä. Nykyään siitä saa jumalauta mitalin. Rakkaus ei ilmeisesti kuitenkaan syty ensisilmäyksellä, sillä ostopäätöstä ei heti synny. Lauluntekijä ja suuri humanisti alkaa päästä vauhtiin ja palailee vähän mutkan kautta äsken käsiteltyyn aiheeseen asioista, joista ehkä kannattaisi vähän pitää Kusessa ollaan, haloota. Mikä on tietenkin aikamoinen sääli. Kun juttelee 1930-luvulla eläpitämään hatusta neiden ihmisten kanssa, saa vähän perkiinni! spektiiviä kuvioon. Seuraavaksi ruoska viuhuu kaikesta mahdollisesta kilpailun keksivän ja kisaajia matkan varrella nöyryyttävän uuden tv-kulttuurin suuntaan. Sitten 1980-luvulla sitä tuli enemmän, ja osa vedoista oli oikein toimivia. Kolhiintuneesta kotelosta paljastuu kaunis Gibson vuosimalla 1918. – Nämä laulukilpailuthan ovat ihan vihonviimeinen juttu. Tai itse asiassa ”The Gibson”, kuten lavassa lukee. Tai millaiseksi se on joutuukin vähän päästetty. www.epes.net EPE’S PALVELEE SINUA ARKISIN 10-18, LAUANTAISIN 10-16 KYTTÄLÄNKATU 6 TAMPERE puh (03) 223 6684. Ilmapiiri on tänään kaikkiaan ihan toinen, ja nykyisen sääntöyhteiskunnan vaikutus saattaa näkyä tässäkin. Ennen sotia oli nimittäin myös hyvin ihmeellinen meininki. Itsehän en niitä aikoja sentään elänyt, mutta ihan omakohtaisesti koin kyllä, miten lamassa koko kansa oli sotien jälkeen. lä kopiointi yksi yhteen on ihan ajan hukkaa. – Tässä huomaa minusta hyvin, miten paljon kuviot todellakin ovat muuttuneet. Lapsi parka uskoo vanhempiaan, jotka puolestaan luulevat, että tämän kisan voitettuaan muksu on heti valmis elvis ja menestystä tulee. Silloinhan täällä soiteltiin muutenkin paljon kimpassa ilman että siitä tehtiin niin suurta numeroa. tin pettynyt siihen, millaista maailman Vaikka välillä meno nykyään on. Eihän tästä mitenkään hyvällä fiiliksellä voi olla, ikävä kyllä. Ainahan kaikenlaisia kyyliä ja muiden tekemisten valvojia on ollut, mutta aikanaan sellaista sentään pidettiin yleisesti ihan kusipäiden hommana. Kaikenlaista hömppää ja ihan tyhjänpäiväistä pölinää oli liikkeellä, eikä tärkeistä asioista varsinaisesti puhuttu. Haastattelu alkaa saapua maaliinsa, ja viimeinen kytkös Daven kotinurkkiin astelee sisään sopivasti kalkkiviivoilla. Kitaraspesialisti Jyri Hiltunen, joka asustelee Osmonmäen toisella puolen, jokusen kilometrin päässä Armonkallion puolella, saapuu näyttämään ystävälleen hienoa vanhaa akustista soitinta. Vaikka mitään kokemusta mistään ei ole. En halua olla mikään profeetta, mutta… Suoraan sanoen uskon ja toivonkin, että kaikki nuo laulukisat ja muut vastaavat ajavat itsensä mahdottomuuteen. Koska kuppiin ei mahdu kuin täysi, ja minusta monissa näissä jutuissa ollaan jo ihan niillä rajoilla. Sitten kun joku avasi suunsa, hänen kimppuunsa käytiin isolla porukalla
Epäselväksi jää, onko uhka itse Jumala vai puukolla inkvisitiota toteuttava psykoottinen fundamentalisti, jonka oma vainoharhaisuus estää häntä näkemästä omia todellisia kasvojaan. Esimerkiksi Tiedän millainen on ihminen sisältää kenties vuoden hienoimman ja groteskeimman lyriikanpätkän: ”Tiedän millainen on ihminen / se tykkää fistauksesta, piiskauksesta, furrysta ja rimmingistä / minun kanssani sinun ei tarvitse enää etsiä netistä / kun päästän sinut vietistä”. II tullaan muistamaan tulevaisuudessa eräänä upeimmista ja ristiriitaisimmista kotimaisista levyistä koskaan. Lopussa kuin tyhjästä ilmestyvät arabisyntetisaattorit tihentävät tunnelman käsin revittäväksi. Levyn päättävä Moderni suojelusenkeli puhdistaa pöydän kysymyksistä: ”Oon yksi meistä / niin jätä minut rauhaan / koska vittu semonen on elämä” -toteamuksella, mutta ei vastaa mihinkään. Yhtyeen itsensä mukaan II on scifi-levy, mutta se ei tule esille kuin tuotantopuolella ja ylipäätään soundeissa – ellei kyseessä sitten ole yhtyeen sisäpiirivitsi uskonnosta sinänsä. Riston uran kenties eniten mielipiteitä jakavat ja keskustelua herättävät kappaleet ovat kuvauksia ihmisen omien halujen ja hengellisyyden luomasta ristiriidasta varsinkin, jos katharsiksen saavuttaminen kuolemassa edellyttää omien tarpeidensa kieltämistä. Muu levy onkin huomattavasti aggressiivisempi, ja kappaleista monet lauletaan vokooderin läpi. Levyn keskiössä oleva kohokohta Uskotko Jeesukseen Kristukseen. Taustalle ilmestyvän enkelikuoron ”oh yeah” -hokema tuo pikantin lisän lihallisia nautintoja pitkin stereoita niittävään biisiin. on hiljaisuuden päälle lausuttuun mantraan ja bluesahtavaan tunnelmaan pohjautuva sävellys, jossa kappaleen kertojana toimiva humalainen protagonisti saa majapaikan jumalaiselta henkilöltä, mutta ajautuu pakenemaan henkensä edestä vantaalaisesta asunnosta. kuva: Fonal En ole kuullut yhtä toimivaa kokonaisuutta kotimaisen musiikin saralla vuosiin. Aiempiin levyihin nähden huomattavasti sähköisempi lataus ja uudistunut dynamiikka kutovat verkon synteettisen maailman ympärille, eikä albumia voi kappaleiden aihepiireistä (mielenterveysongelmat, kuolema, uskonto) huolimatta olla kuuntelematta häkeltynyt virne kasvoilla. Läpi albumin sekä ihminen että Jumala ovat, nätisti sanottuna, aika mulkkuja jätkiä. JUHO ÄIJÖ HHHHH. Kaikki levyn kappaleet kuuluvat yhtyeen parhaimmistoon, enkä ole kuullut yhtä toimivaa kokonaisuutta kotimaisen musiikin saralla vuosiin. Risto Ylihärsilä on ylipäätään kehittynyt lauluntekijänä ja tarinankertojana sitten viime näkemän. Helpoiten levyä voisi kuvailla yhdistelmänä Pekka Strengiä ja Suicidea, mutta sekin oli- 50 SOUNDI si vähättelyä. Nimensäkin puolesta se on kuin jatkoa Riston synkälle debyytille. Koko albumi alkaa seesteisesti paniikkikohtauksella: Turvaluola on akustisesti näppäilty antiballadi, jonka teeman pinnan alla pyörivää myrskyä korostetaan taustalla esiin nousevilla, tuulen kaltaisilla äänillä. > Levyarviot ...jumalaton mökä alkaa, ja helvetti pääsee irti... Neljän vuoden aikana Risto on julkaissut myös kaksi uutta kokoelmakappaletta, mutta nekään eivät osanneet vihjata minkälainen auraalinen muoviräjähde II tulisi olemaan. Risto on aiemminkin näyttänyt ansaitsevansa paikkansa popmusiikin kaanonissa, mutta yhtä vaikuttavaa työtä yhtye ei ole aikaisemmin tehnyt. Risto II R Fonal iston kaksi ensimmäistä albumia ovat kyseenalaistamattomia klassikoita, joiden yllättävä suosio toi piristysruiskeen eritoten paatuneeseen rocklyriikkaan. Yksinkertaisesti sanottuna mikään muu yhtye ei kuulosta Ristolta vuosimallia 2013. Edellinen Sähköhäiriöön -albumi puolestaan oli väljähtyneine ”ristomaisuuksineen” pettymys, josta kuuli yhtyeen sen hetkisen suuntauksen tulleen tiensä päähän
Kyse on siis selvästä statementista. Esimerkiksi tuoreimman albumin nimibiisi Push The Sky Awayn piinaavan vähäeleinen sovitus pesee levyversion mennen tullen. Akustinen keikka painottuu lähes pelkästään Caven herkempään puoleen ja pianoballadeihin, mistä syystä esimerkiksi And No More Shall We Part ja People Ain’t No Good ovat levyllä erityisen kotonaan. Toisaalta levyllä hurja Higgs Bosom Blues avaa tämän kattauksen hieman tunnustellen. Nick Caven tuotannon ehdoton kruunu, yleensä mykistävän maaniseksi yltyvä katsaus sähkötuoliin tuomitun miehen mieleen soi tällä kertaa hauraana ja pelkistettynä. Hammer it, Jim!” Jumalaton mökä alkaa, ja helvetti pääsee irti tavalla, jonka ei pitäisi olla ihmisille edes mahdollista. Sen tuottajiksi on kutsuttu George Martinin poika Giles, Glyn Johnsin poika Ethan, Mark Ronson sekä Paul Epworth. Haluaisin todella kuulla Paul McCartneylta koko levyllisen avoimen nostalgisia, paljaita ja intiimejä lauluja. Appreciate kokoaa yhteen niin paljon 1990-luvun pahimpia kliseitä, että hirvittää. Viime vuosina Macca on julkaissut elektronisia ja klassisen musiikin osastolle kuuluvia levyjä vähintään yhtä usein kuin popalbumeja. MIKKO MERILÄINEN HHHH kuva: Mary McCartney Mute SOUNDI 51. Lisäksi mukaan tulee yleisökontaktin kautta tervetullut annos huumoria. Jo yhtyeen loppuaikoina etenkin John Lennon ja Paul McCartney olivat kiinnostuneita myös sellaisesta kokeellisesta ja edistyksellisestä musiikista, mitä ei millään voinut lukea popiksi. Mitä rokimpi ja ripeämpi raita, sitä turhanpäiväisemmäksi kelaukseksi musiikki alentuu. Soitto on samaan aikaan huoletonta ja hallittua, spontaania ja kurinalaista. Perhana vieköön, aivan varmasti olisi Pro Tools pyörinyt studiossa, jos semmoinen olisi ollut saatavilla! The Beatles jätti jee jee jeen taakseen heti, kun siihen pystyi. Toki on kiva, että Sir Paul on yhä vetreässä kunnossa, mutta juuri pakotettu reippaus tekee New-levystä paikoin vaivaannuttavaa kuunneltavaa. Ainakaan tällaisella musiikilla McCartney ei tavoita sen paremmin suuria joukkoja kuin The Beatles -uskovaisiakaan. Koko muu levy tuntuu vain lämmittelyltä ja kiusoittelulta finaalia varten kun Nick huudahtaa suu virneessä (kyllä, sen tietää ilman kuvaakin): ”Do we know the chords to Jack The Ripper. Viimeisen raidan kohdalla tulee suurin palkinto. Eniten sulateltavaa on Mercy Seatin kohdalla. Vaikka itse kaipaankin nimenomaan sitä pähkähullua Bad Seedsiä, on painotus perusteltu, ja linjakkaalle albumille muodostuu hyvin sakea tunnelma. Tai sitten hän voisi työskennellä todellisten uuden ajan auteurien kanssa halpojen hittimaakarien sijaan. Save Us -aloitus ei ärsytä pelkästään kammottavan kitarasoundin, vaan myös kiusallisen pinnistetyn meiningin ansiosta. Osa kappaleista saa livetilanteesta sopivasti lisäsärmää. Warren Ellisin viulu vaikertaa kauniisti Nickin laulaessa ”the mercy seat is burning, and I think my head is glowing.” Vaikutus on järisyttävä. New on Paul McCartneyn ensimmäinen omista popsävellyksistä koostuva kiekko yli kuuteen vuoteen. 71-vuotiaasta Paul McCartneysta kirjoitettaessa ihastellaan usein hänen nuorekkuuttaan. Nick Cave & The Bad Seeds TERO ALANKO Live From The KCRW HHH Tämä levy toimii kunnon litsarina kaltaisilleni livelevyjen dissaajille. Paljon paremmin onnistuvat sellaiset omaelämäkerralliset kappaleet kuin todella nätti On My Way To Work ja tässä seurassa demomaiselta kuulostava, kuin lonkalta laulettu Early Days. Paul McCartney New Hear Music kuva: Steve Gullick ”The Beatles ei tarvinnut tietokoneita” – siinä yksi typerimmistä lauseista, millä luddiitit vastustavat teknologista kehitystä musiikissa. Pienen yleisön edessä studiossa tallennetulla radiosessiolla The Bad Seeds on aivan parhaimmillaan: paikoin pelottava, paikoin hauska ja aina mestarillisen sävykäs. Nick laulaa albumeillakin eläytyen ja kuin riivattuna, mutta livenä se puoli vielä herkullisesti korostuu. Ne ovat lämpimiä ja kestäviä lauluja
PETRI SILAS HHHH Stache The Reason We Get Nothing Done Stache Minulla on hyllyssä liikaakin viimeisen parinkymmenen vuoden Suomi-indietä. MIKKO MERILÄINEN HHH Sting The Last Ship A&M Ensi vuonna Broadwaylle kirjoittamaansa musikaaliin tehdyistä ja omista nuoruusmuistoista kumpuavista lauluista koostuva The Last Ship on Stingin ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä albumi sitten Sacred Loven (2003). Levyllä soi selkeänä The Great Escapen aikaisen Blurin nokkeluus, ja toisaalta Lunarticin tai Game Onin tasoisia tanssi-indiebiisejä Franz Ferdinand olisi todella tarvinnut parille viime levylleen. Language Of Birdsin tekstissä Sting. Levy on rento, mutta kuitenkin kaikkea muuta kuin nopeasti huitaistun oloinen. Ken B. > Levyarviot ...onnistutaan pohtimaan avaruudessa ulostamisen problematiikkaa... Hieman vähemmän poseeraavammalla meiningillä albumi paitsi tulisi paremmin iholle, myös jättäisi persoonallisemman muistijäljen. Siellä täällä Sting toki vilauttaa myös jatsia, mutta vuosisataisten jigien pyörteet pitävät kokonaisuuden umpienglantilaisena. The Last Ship ei juurikaan sisällä ehdottomia hittibiisejä, mutta vanhastaan tutuimmalta kuulostava And Yet päässee kepeydellään lähimmäksi. Dave Lindholm Ken elää, ken näkee. Here Comes The Darkness povaa Wastedille pitkää ikää ja toivottavasti tulisia keikkoja. Usein mennään rempseiden, yksinkertaisten rallien ja rentojen leirinuotiorämpytysten vietävänä, mutta vastapainona on myös Rakkaus ei ole sopivaa -kappaleen tyylisiä kaunokaisia. Oululainen Stache taitaa tarttuvien poplaulujen teon ihailtavalla tavalla. Se sulkee albumin kuin varkain täysin erilaisiin tunnelmiin kuin mistä lähdettiin liikkeelle. Levyn nostalgisuutta ajatellen onkin luontevaa, että musiikki sykkii rockin sijasta vanhasta Albionista kumpuavaa folkia. Todella harvassa ovat artistit, joiden käden jäljen tunnistaa välittömästi ensimmäisistä soinnuista. Albumien välinen julkaisutauko monipuolisen Heroes Amongst Thievesin (2004) jälkeen venähti yli seitsemään vuoteen, ja muutenkin oli turhan hiljaista. Tilanteen korjasi syksyllä 2011 tasokas, aiempaa särmikkäämpi Outsider By Choice, jota pohjusti ep Modern World Is Dead. Vuosiin en ole niistä useimpiin koskenut, mutta uskallan väittää, että hyvin harvalta löytyy näin hienoja biisejä. Daven tekstien äärellä on koko ajan sellainen olo, että hän puhuu viisaita, vaikka tekstit eivät järin loogisiksi ajatuksiksi jäsentyisikään. Nimibiisin ohella levyn huippuja ovat ripeä hardcore-henkinen ava- 52 SOUNDI MIKKO MERILÄINEN HHHH usraita Concrete Wasteland ja komealla hoilauskertsillä juhliva Hollow Days. Ken B. Wasted Here Comes The Darkness Combat Rock Industry Vuonna 1996 koolle kutsutun Wastedin loru näytti aikanaan lopahtavan ikävästi pian kunnolla käyntiin lähdettyään. Daven albumit ovat aina, hyvässä ja pahassa, niin läpeensä tunnistettavaa Limppua, että niiden arvottaminen ei ole aivan helppoa. Esimerkiksi Common Wealth -singlen pianomelodia ja etenkin sen laskeva loppu on silkkaa neroutta. Studiossa ei selvästikään olla suotta torpattu ideoita. Myös höpsösti nimetyn Ken näkee, ken elää. Erityisesti täytyy ihailla laulaja Aleksia – mies vetää hienon laiskanpulskealla, albarnmaisesti mussuttavalla otteella ja vahvasti lauluihin eläytyen. Pienesti Stachessa rasittaa sellainen ylinokkeluus tai -yrittäminen, joka helposti kääntyy etäännyttäväksi. Bändejä, jotka brittiesikuvistaan innostuneina ovat tehneet meikäläistä versiota aiheesta vaihtelevin tuloksin. Tarttuvan, reippaasti rämisevän ja plusmerkkisen punkrockin parissa viihtyy aina kun se on tehty hyvin, ja nimenomaan siitä on Rönkköjen ja Järvisten tapauksessa kyse. Se johtunee lähinnä Daven vakuuttavasta, lakonisesti toteavasta laulutyylistä, sillä tosiasiassahan hänen tekstinsä ovat joko banaaleja yleishumanistisia lauseryppäitä tai silkkaa ajatusvirtaa: ”Matteus on yks, Johannes toinen, menevät hymyillen metsää päin” (Hoida puut). Joensuussa perustetun punkrockbändin jäsenten muut riennot Abduktiosta I Walk The Lineen veivät aikaa ja paukkuja, mutta samalla jäi Wasted paitsioon. TUM kuva: Harri Hinkka Yhtään vähättelemättä Dave Lindholmin englanninkielisten levyjen merkitystä, tuntuvat ne nyt tuoreen suomenkielisen levyn äärellä kieltämättä välipaloilta. Tältä debyytiltä aistii hienosti sen, että pojat ovat laittaneet peliin aivan kaiken. Biisejä on käsitelty yksilöinä ja ne suorastaan pursuavat sovitusideoita ja koukkuja. Tyylillisesti albumi on mukavasti tasapainossa. Ja sehän on paljon se. Newcastlessa varttuneena telakkateollisuus, merenkäynti ja niiden myötä kehittynyt yhteisöllisyys ovat ihmissuhteiden ohella olleet niitä voimia, joiden varaan The Last Ship on rakennettu. Albumin päättää pitkä ja kiehtova Nukuttaa-tuutulaulu, jonka meditatiiviseen lopukkeeseen on erittäin helppo nukahtaa. Aivan kuin niiden tarkoitus olisi lähinnä kasvattaa ruokahalua seuraavaa äidin- eli davenkielistä albumia varten. Edellisestä suomilevystä Lahti on kulunut neljä vuotta, ja tässä välissä aina ahkera mies on julkaissut laskujeni mukaan neljä englanninkielistä plattaa. -albumin pari ensimmäistä pyöräytystä menee lähinnä ikävää tyydyttäessä, mutta aika pian alkaa valjeta, että nyt soittimessa on Davea ihan sieltä parhaasta kolmanneksesta. Sovitukset ovat harkittuja, albumin rytmitys toimii hienosti ja bändi soi lämpimänä. Koko bändin hoitelemien stemmojen ansiosta laulusovitukset ovat muutenkin harvinaisen monipuolisia. Nyt kvartetti palaa rikospaikalle ylväällä Here Comes The Darknessilla, joka täyttää perinnetietoisuuden vaatimukset paitsi sisältönsä myös muotonsa kautta: vanhan punkin ydintä kohti suuntaava kompakti kymmenraitainen syntyi Jarno Alhon komennossa alle viikossa. Daven lisäksi mukana ovat basisti Hannu Kilkki ja rumpali Kuja Salmi, eli riisutusti mennään
JARI JOKIRINNE HHH Cass McCombs Big Wheel And Others Domino Cass McCombs on julkisuutta välttelevä vaeltelija, jonka musiikki soi tulkintoja vältellen myyttisissä fyysisissä ja metafyysisissä tiloissa 80 minuutin ajan. Kellyn traditiosta ja laulujen teemat ovat pitkälti vieläkin ne samat tissit ja tussut. McCombsilla on tarttuvien melodioiden teko verissä. Soundi muistuttaa Calexicoa, mutta ilman ensimmäistäkään viittausta Meksikoon. Vääräleukojen ja selkäänpuukottajien lauma hiljeni varsin tehokkaasti, kun levyn ensimmäinen single Wings pamahti listoille välittömästi julkaisunsa jälkeen. Turhan hahmoton ja huippubiiseistä vajaa Drive jää helposti taustamusaksi, vaikka muotoseikoiltaan pätevä poprock-paketti onkin. Ja musiikissa nojataan vahvasti toistoon, joka tuo biiseihin ajoittain transsimaisia ulottuvuuksia, mutta taiteiluksi levy ei missään vaiheessa mene. Laulaja ja näyttelijä Karen Black tunnetaan kai parhaiten roolistaan Jack Nicholsonin näyttelemän Robert Dupean tyttöystävänä Rayette Dipestona elokuvassa Five Easy Pieces. Harvoin asiaan mennään kuitenkaan näin suoraan, vaan tarinat avautuvat pikkuhiljaa ja käyvät härskimmiksi joka kuuntelukerralla. Menetys ei kuitenkaan ole suuri, sillä Gasellien paikka on aivan jossain muualla kuin valtavirran yksitoikkoisessa sanahelinässä. Kauttaaltaan oiva kappalemateriaali takasi Kymmenen tikkua laudalla -albumille suomalaisen rock-klassikon SOUNDI 53. Aina on kokonaisuutena debyyttiä moniulotteisempi, tasaisempi ja uskaltaisiko sanoa – aikuismaisempi. Toinen huippukohta on Morning Star, jossa onnistutaan pohtimaan avaruudessa ulostamisen problematiikkaa, Lusiferia ja aviomiehen hylkäämistä. McCombsin taustabändi on huikea. PETRI SILAS HH Sir Elwoodin Hiljaiset Värit RETRO Kymmenen tikkua laudalla – 20-vuotisjuhlapainos Herodes Kolmas albumi oli soundinsa vankistaneen kuppilacombon käännekohta, koska Viimeisellä rannalla -hitti nosti yhtyeen suuren yleisön tietoisuuteen. Birdy on nuori, kaunis ja lahjakas nainen, jolla on selkeästi hyvä musiikkimaku. Ja vaikka pikaisesti hyvältä näyttääkin, kätkee mittava CV myös ison ongelman: jos lähtee hanakasti projekteihin, jää omimman äänen kehittäminen väistämättä varjoon. Suuren yleisön tietoisuuteen tällä kantri- tai folkräpiksikin luonnehditulla tuotannollaan ponnistanut Stig aikoo todella lunastaa paikkaansa suomalaisella iskelmätähtitaivaalla – Kissankarvojakappaleessa artistivieraana on jopa Kaija Koo. Kappaleen breikattua maailmanlaajuisesti Birdy taustavoimineen kasasi pitkäsoitollisen covereita, mutta sen menestys jäi varsin vaisulle tasolle. Tämä uusin, viihdyttävä Niks ja Naks -albumi on hyvin koherentti kokonaisuus täynnä toinen toistaan tarttuvampia Suomi-ralleja. Ilman Wingsin huikeaa menestystä Birdyn tie pop-taivaaseen olisi varmasti käynyt kivikkoisemmaksi. Kokonaisuuden koskettavin kappale on Brighter!, josta on tarjolla kaksi versiota: McCombsin itsensä laulama sekä Karen Blackin versio. Kokoonpanon sympaattisen nukkavieru olemus proosakirjallisuuden ja kortteliteatterin hengessä jalostui karismaattisemmaksi auraksi. Levyä ei varsinaisesti voi pitää edes Birdyn debyyttinä, sillä neidon oma kädenjälki levyllä jäi vähiin. Eipä silti, kyllä tällä esityksellä Stigille jo Suomen Euroviisuehdokaspaikan soisi. Tämä levy on kuin Australian aboriginaalien walkabout, jossa McCombs vaeltaa ympäri länttä laulaen asioille nimiä. Levyn pituudesta tekisi mieli valittaa, mutta toisaalta se tuntuu olevan tämän artistin kohdalla ”feature, ei bugi”, joten mitä turhia. LINDA SÖDERHOLM HHHH Gasellit Aina Monsp Gasellien viime vuonna julkaistu Kiittämätöndebyytti herätti ansaittua kiinnostusta, joskaan levy ei lyönyt läpi niin isosti kuin itse kuvittelin. Vaikkei r’n’b genrenä enää ole se juttu Stigille, niin inspiraation sanoituksiinsa hän kuuluu edelleen hakevan idolinsa R. Viilloista tulee syvempiä vain yhteen tai kahteen asiaan keskittymällä, ja sen soisi myös van Giersbergenin sisäistävän. Paikallaolijat tuntuivat olevan melkein yhtä hämmentyneitä kuin artisti itsekin, mutta uusi r’n’b-lupaus otettiin kuitenkin vastaan lämmöllä, mistä saanemme kiittää tämänkin albumin olemassaoloa. Esimerkiksi VilleGallen vierailulla ryyditetty iskusävelmä Hiki olisi taatusti pyörinyt taajaan eetterissä, jos biisin teks- ti ei olisi kirjaimellisesti ollut täynnä verta, hikeä ja paskaa. Kaikki tämä tapahtuu jollain vaikeasti hahmottuvalla tavalla jumalallisuuden äärellä, kuten niin monet McCombsin teksteistä. Laulusoundin pääsäätö on kuitenkin lähes kuiskaavan matala huokuna ja kolmantena ulottuvuutena rosoiseksi terhennetty uhorokkaus. JARI JOKIRINNE HHH Anneke Van Giersbergen Drive Inside Out Kuulasääninen Anneke van Giersbergen karisti The Gatheringin tomut jaloistaan viitisen vuotta sitten. Haikean fonin ja keveän pianojohdatuksen kiidättämä lohduttoman tulevaisuuden kuvaus erottui heti mielenkiinnottomasta popmössöstä. Ja tätä viljaa niitetään myös naisen viidennellä soololla. ASKO ALANEN HHHH Birdy Fire Within Atlantic 17-vuotias Birdy, eli Jasmine van den Bogaerde, nousi pari vuotta sitten pinnalle hienon Bon Iver -coverin Skinny Loven myötä. ARTTU TOLONEN HHHH Falcon (ex-Circle) Frontier Ektro Circle-nimi liisattiin toiselle muusikkoryhmälle, jotta uudelle tyylihypylle omistautunut Falcon (ex-Circle) nousisi paremmin omille siivilleen. Hieno, klassinen pop-kappale, josta koukkuja ei puutu. Fire Within on sen sijaan toista maata. Muutama oma mauste soppaan ja hyvä tulee – aivan varmasti. Samassa vuonna 1973 Alankomaissa syntynyt laulaja-kitaristi ja lauluntekijä ampaisi soolouralle, jonka myötä ei ole kuitenkaan varsinaisia tsunamiaaltoja nostattanut – sen enempää Agua de Annique -otsakkeen kuin oman nimensäkään alla. Wings on toki hieno sulka hattuun, eikä levyn loppukaan materiaali varsinaises- ti kehnoa ole, mutta jotenkin varovaiseksi Fire Withinin tunnelma jää. Lista- ja videohitin rinnalla on täysipainoinen setti lauluja. Edellinen duetoi kauniisti Stingin kanssa So To Speakillä, mutta jälkimmäisen osuudessa What Have We Got. Hilpeän pinnallisiksi tyylitellyt biisien nimet, kuten Beer And Ribs, Vegas Sundown tai Miami Tits, antavat mielikuville vallattomat kulissit, mutta soitannoissa tai laulutulkinnoissa ei silti ole rahtuakaan tekohauskaa liioittelua tai helpompien heikkien harrastamaa lepsua parodiaa. Se soittaa ilmavalla ja tiukalla mutta elävällä otteella. Kaikki putoaa komeasti. PERTTI OJALA HHH Stig Niks ja naks The Fried Music Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sitten sen, kun ujo ja vaivaantunut Stig (ent. Gasellit on tähän ilmastoon juuri sopiva kehityskohde; arvaamaton, vikkeläliikkeinen ja parhaimmillaan oivaltavakin. Myös sellaiset metallipuolen friikkilän veljekset kuin Devin Townsend ovat Anneken puolen hankkeissaan kääntyneet. Birdy on itse kirjoittanut kaikki levyn kappaleet ja ottanut roolia myös levyn tuotantopuolella. Mika Rättö hallitsee sointikuvaa hienosti sommitelluilla kosketinkoukuillaan sekä persoonallisella, kiekuvalla äänellään. Estottomuudessaan se ylittää Music Televisionin tutuksi tekemät silloisen valtavirran kangistuneimmat soundi- ja melodiakaavat rikkomatta kuitenkaan keskeisiä, luovan synteettisiä elementtejä. Kotimainen räp on löytänyt hedelmällisen kasvualustan Monspin kirjavan katalogin pauloista. Falcon jyrää loistokkaan vakavana kuin lukratiivista levysopimusta havitteleva wannabe-bändi katu-uskottavuuden tuolta puolen. Nimikikkailu on myhäilyttävää vitsiä paljon herkullisempi järjestely, sillä Circlen testaamien musaulottuvuuksien luomien odotusten taakasta vapautunut Frontier on riemastuttavan raikas kasarihevin löytöretki. Odotetun vakuuttavan bändinsä lisäksi Stingin erikoisvieraina on tällä kertaa koillisenglantilaista folkmuusikkokuntaa edustavan The Unthanks -yhtyeen Becky Unthank ja Auf Wiedersehen Pet -tv-sarjan Oz eli näyttelijä-laulaja Jimmy Nail. Birdy on ikäisekseen hieno ja kypsä tulkitsija, mutta lauluntekijänä neito on vielä arvatenkin raakile. Gaselleilla on sanottavaa, eikä se sanottava ole aina välttämättä painokelpoista. Ensimmäinen viittaus tähän suuntaan on lempeä Mä meen naimisiin, joka ensi alkuun vaikutti vain kieli poskessa heitetyltä vitsiltä, mutta mitä pidempään sitä kuuntelee, sitä rehellisemmältä sen sanoma vaikuttaa. -biisillä ei ole enempää kehumista kuin albumin turhimmassa rallissa itsessään. Kirsikkana kakun päällä levyn viimeinen Nyt nussitaan -biisi. viittaa menneisyyteensä ja mielestään kylmän vastaanoton saaneeseen The Soul Cages -albumiin (1991), jota voi pitää The Last Shipin sukulaislevynä. Toista äärilaitaa edustaa heti perään tarjoiltu industrial-räp Mohombi, johon Eevil Stöön julma preesens tuo oman ”pikantin” lisänsä. Kuunnelkaa tätä levyä vaikka puolikas kerrallaan. Stig Dogg) joskus vuonna 2006 esitti playbackinä Helsingin Mocambossa Rakkauden Bermudan kolmio -kappalettaan. Yhteistyökumppaneiden päänahkoja van Giersbergenin vyöllä riippuu Ayreonista Napalm Deathin kautta Anathemaan, Within Temptationiin sekä Moonspelliin, joista viimeksi mainitut ovat lähinnä hänen ominta ilmaisuaan
George As A Boy on tästä kenties paras esimerkki. JARI JOKIRINNE HHHH sa sinkoutui suoraan brittilistan ykköseksi ja on monissa muissakin maissa listan kärkipäässä. Se on ilmiselvää hittiainesta. Lisäksi hän on kirjoittanut kaikki biisit kosketinsoittaja Steve Bookerin kanssa, soittaa monenmoista kosketinta ja vähän kitaraakin ja on toinen tuottaja kitaristi Ant Whitingin rinnalla. Bändin vaivaton ja eteenpäin kulkeva poljento on aina kuulostanut hieman liian helppotajuiselta ja jotenkin ”epäilyttävän” tarttuvalta. Huippuunsa viritetty tuotanto ja 80-lukuinen voimarock luovat mielikuvan ajasta, jolloin pinta oli yhtä kuin sisältö ja hyvän maun ei annettu turhaan rajoittaa suureellisuuden ja innovatiivisuuden rajoja. JUSSI NIEMI HHH Kolmannen Naisen uuden tulemisen kakkosalbumi tekee parasta mahdollista kunniaa välillä pahanlaatuisesta inflaatiosta kärsineelle suomirockille. Feelgoodista innoitusta hakeneessa yhtyeessä edustaa Pauli Hanhiniemeen kiinni kasvaneen ruutupaidan lisäksi se, että bändissä soittaa yhä alkuperäinen viisikko. JUHO ÄIJÖ HHHH John Newman Tribute Island Jotkut joutuvat tekemään hienoa musiikkia vuosia tai vuosikymmeniä saamatta suurta suosiota. Kahteen osaan jaetun kokonaisuuden pääteema on sanoitusten perusteella ihmissuhteet ja niiden häviäminen. Hittivainua ei The Soundsilta ole ikinä puuttunut. Menestyksekkään tanssipopin tekijäksi väliaikaisesti poistuneen Timo Löyvän seuraajaksi tulleen Timo Kivikankaan mukanaolon myötä bändin kitaristitrio soi Me ollaan ne -albumilla järisyttävän sävykkäästi ja monikerroksisesti. Hieno piirre musiikintekijässä. Hyvien asioiden pysyvyyttä reilut 30 vuotta sitten perustetussa ja tuolloin Dr. Muutaman vuoden ajan Pasi Viitasen kanssa työstetty levy on yhtäaikaisesti nukkavieru ja heleä, ja siitä paistaa läpi jääkylmä skandinaavisuus. Kun Maja hieman myöhemmin kertoi omista lapsuuden tragedioistaan, laskeutui hän myös tänne tavallisten kuolevaisten tasolle. Yhdeksännen Kolmas Nainen -albumin kunnianhimoisin raita on Sakari Pesolan ja Hanhiniemen Tuulen huuhtoma, jonka dramaattinen räjähtävyys on sukua Paul McCartneyn Live And Let Die -klassikolle. Englannin Yorkshirestä tuleva John Newman on vasta 23-vuotias, mutta tämä hänen debyyttialbumin- 54 SOUNDI Maja Ivarsson mikrohousuineen on tuonut jäyhiin suomalaisiin rock-klubeihin niin paljon seksuaalista värinää, että hänet pitäisi palkita vähintäänkin Väestöliiton ansiomitalilla. Loistava viisu on myös idioottivarman riffin tahdissa kulkeva Animal. On ilo huomata, että Ringa Mannerista on vuosien saatossa kuoriutunut pääosin taitava lauluntekijä ja tekstittäjä, ja levyssä on potentiaalia myös ulkomailla menestymiseen. Ne eivät tunnu keksimällä keksityiltä, ja heti kättelyssä Johnin innoittajat listaava nimiraita tekee selväksi, että hän tajuaa, mistä tulee. Kyllä Newmanin omassakin musiikissa on ainesta. Homma lähtee edelleen Evelynin sampleista ja rytmiluupeista, joita hän sitten täydentää oikeilla soittajilla, kuten pitkäaikaisella kiipparikaverillaan Robin Taylor-Firthilla, basisti Paul Powellilla, hetkittäin koskettimiakin pelaavalla (Iiro Rantalan Super Trionkin) saksalaisrumpali Wolfgang Haffnerilla ja Jamaikan vibaa laulullaan hehkuttavalla perkus-. > Levyarviot Kolmas Nainen Me ollaan ne Universal kuva: Warner paikan. Ajattomammin hengittävä käsittely sopisi näin soulahtaville lauluille paremmin. Klassista bluestematiikkaa varioiva Piru piti pitseeriaa riffaa ankarasti ja Kaupunki on aavikko hipoo westernistä tunnelmaa. Housuilla tai vaikka ilman. Kasaridiskosoundien, Eagles-henkisen banjon ja surumielisen melodian yhdistelmä (Great Day) ei ensi kuulemalta vaikuta voittavalta yhdistelmältä, mutta The Soundsin osaavissa käsissä homma vain toimii. The Sounds on yhtye, jota parjattu paljon, osin syystäkin. Farfisainen Syy vai seuraus tuo yhtä yllättäen mieleen Edwyn Collinsin A Girl Like You -hitin kuin Pensseli Don McLeanin niin ikään maalausaiheisen Vincentin. Toiset saavat sen heti. Sun Is Gonen lopussa Manner kiteyttää itse, mistä alakuloisesti etenevässä Dorianissa on kyse: ”I’m just like any other girl, I’ll only end up breaking your heart.” Kokonaisuutena levy on huikea ja sitä on hankala olla kuuntelematta alusta loppuun. Shake, Shake, Shake on varma täky, mutta itse löisin vähäiset roponi vimmaisen Outlaw-pseudopunkin puolesta. Paketin heikoin lenkki minulle on listahakuista ohjelmointia tiukkuva, vähän kireä tuotanto. Siinä Manner päihittää kontekstuaalisesti sukupuoli-identiteettien eroja käsittelevillä sanoituksillaan esimerkiksi The Knifen samoissa aiheissa epäonnistuneesti kahlanneen Shaking The Habitualin paasauksen. Weekend ei tähän yhtälöön tuo mitään varsinaisesti uutta. Aivan kuin popin todellisen ytimen löytäminen olisi jotenkin rangaistava teko. Ryhmän keskinäinen kemia toimii muutoinkin ihailtavasti. Samalla suomalainen mies (tai miksei nainenkin) sai Majasta tarpeeksi etäisen ja rock-uskottavan fantasioiden kohteen, josta unelmoidessa bändi nimeltä The Sounds soitti taustalla jotain. Love Me Again pursuaa ero-angstia ja kaipausta kieltämättä vahvasti ja tiuhaan toistuva kertosäe jää heti päähän. Tom Waits -laina Kun eilistä mä lähdin etsimään venyttää nostalgian mietteisiin vaipuneen loppuballadin. Viidestä bonusraidasta neljä on eri ottoja sessioista, mutta livesetissä kuultu Keban Asko Kallosen bändille lahjoittama rosoisempi klubiblues Mielikuvitusta on vasta nyt mukana. Tässäkin kehyksessä The Sounds liikkuu kuin kotonaan, sillä vaikka ruotsalaisviisikko nousi pinnalle jonkinlaisena uuden aallon airueena, on se varsinaisesti ollut aina juureton yhtye. Weekend on ensimmäinen The Sounds-pitkäsoitto, jota kuunnellessa voin ensi kertaa rehellisesti unohtaa Majan mikropöksyt ja keskittyä siihen mikä on oikeasti musiikissa tärkeää. Myös Weekend on ladattu täyteen potentiaalisia sinkkuja, joista oikeastaan minkä tahansa voisi huoletta irrottaa kokonaisuudesta. ...kokonaisvaltaisuus on tämän viisikon ässä hihassa... Valoisa ja tanssittava, vaan ei tylsästi kevyt, vaikka soundi paikoin leijuu kuin yrttisavu ilmassa. Hanhiniemi on säilyttänyt tuoreutensa niin laulajana kuin tekstittäjänäkin, ja Raimo Valkaman ja Pasi Kallioniemen rytmikaksikko luo soinnille jäntevän perustan. PERTTI OJALA HHHH Nightmares On Wax Feelin’ Good Warp Leeds-lähtöinen DJ George Evelyn on tehnyt Nightmares On Wax -nimellä musiikkia jo yli 20 vuotta eikä meininki hyydy. Usein jousilla silatut sävellykset noudattavat melko samantapaista kiihtyvää kaavaa, mutta niissä on tunnetta. Tunnehehkuinen monologi ja tenhoava aloitusvalssi Viimeinkin löytyy myös mahtisinglen kääntöpuolelta. Samoin levyn ykkössingle Love Me Again. Johnilla on myös hieno, ikäänsä kokeneempi käheä ääni, joka muistuttaa melkoisesti Fine Young Cannibalsin Roland Giftista. Menestyksen pohjusti viime vuonna kaksi Rudimentalin hittisingleä, joilla John Lauloi. Päinvastoin, äijän Ibizan-studiollaan väsäämä Feelin’ Good on nimensä väärti kiekko. Keskittyneeseen, syvään akustiseen sointiin sulautuvat hyvin erilaiset soundit; Istanbul sävyttyy maagisesti Euroopan laidan etnokaiuilla, hartaasti kasvava Miltä veli tuntuu kasaa taustalle ambient-huminaa, Minä ja täysikuu svengaa jatsissa hauskasti hipsutellen. Lähimmäksi rock’n’roll-juuriaan Kolmas Nainen palaa Hevonpaskankuninkaalla, jonka jälkeen Ehkä pian päättää erinomaisen rockalbumin seesteisenä, mutta samalla hivenen pelottavana. ASKO ALANEN HHHH The Sounds The Hearing Warner Weekend Dorian Gaea The Hearing on paremmin Pintandwefallin riveistä tunnetun Ringa Mannerin looppeihin, kuoroihin ja syntetisaattoreihin pohjautuva sooloprojekti. Dorianin hienoimmat hetket ovat yllättäen niitä, joissa looppeja ja kuoroja käytetään minimalistisina tehokeinoina
En pusta yhdeksi Suomirockin suuruukPopeda RETR ilmestys. Selkeästi lääkkeeksi tehtyä stuffia. Myymälä: Musamaailma Retail, Kamppi Malminkatu 16, 00100 Helsinki 09-5627 1240 Verkkokauppa: www.musamaailma.fi Tukkumyynti ja maahantuonti: 09-720 60 60 Kitarat ja bassot Rummut ja symbaalit Vahvistimet ja pedaalit Soitintarvikkeet Asiakaspalvelu: 09 - 5627 1240 EAT YOUR PERCENT! WE OFFER REAL PRICES! Vahvistin- ja elektroniikkahuolto Soitinhuolto ja -korjaamo laatu – palvelu – ammattitaito – hyvä meininki – vuodesta 1985 – laatu – palvelu – ammattitaito– hyvä meininki – vuodesta 1985 SOUNDI 55. Akustista kitaraa, synasävellykset nousevat hiljalleen kuin doimpia kappaleita. Boksin harvinaisuuksiin lukeuMuseorekisterissä sitten ilmestyneen debändin konsertit myytiin loppuun. Kolme vuotta ihmettele, että viimeksi Englannissa O sista. tuu niin demoja, livejä, jääkiekkoPoko Rekords byyttialbumin Passive Me, AggressiPaha sanoa, onko tämä modernia biisejä (esimerkiksi puolilegendaariAina välillä unohtuu, ve You ja indiediskojen tanssilattioita pohjoismaista jazzia vai postrockia, nen Lämmää päähän) kuin covereitakuinka hauska ja yllättäyttäneen Young Blood -hitin jälkeen mutta väliäkö sillä. hoittavien sävellysten lisäksi. Soundi hengittää lämpimästi ja siitä lehahtaa tietty spirituaalisuus, jonka helpoiten huomaa vastustamattomalla groovella nytkyvästä Be, I Do -sinkusta. Se sisältää yhtista laulua ja lopulta pataljoonan kousein varsin korkeillekin huipuille. Niin sanottua diggarikamaa. Kronologiseen järjestykseen Electronica suaalinen musiikki viettelee kuulijan asetetut singlet kertovat samalla taHHHH Uusiseelantilaisen The mukaansa viileän karusti avaraan mairinan bändistä, joka kasvoi amatööriNaked And Famousin semaansa kuin vaivihkaa vain koumäistä intoa puhkuvasta boogiepumkakkosalbumi on pirteä kuttaakseen pahemman kerran. Hienostuneesti rumsä on kaukana täydellisestä, mutta Kuuden cd:n MuseoIn Rolling Wavesin starttaava viisipujaan, ja paikoin pianoa, syntikoita ja Popeda-fanille se tarjoaa erinomairekisterissä-boksi avaa minuuttinen A Stillness osoittaa heti, harmoniakin Louhivuoren C laatu – palvelu – ammattitaito – hyvä meininki – vuodesta 1985 – palvelukohtelevan – ammattitaito– hyvä meininki – vuodesta 1985 C sen kattauksen bändin parhaita ja ou- – laatu ikkunan Popedan rumistä on kyse. Jos esimerkiksi Moghauskimmista esityksistä on mainosda pohjimmiltaan on. mäksi. ja niin edelleen) viikinkihenkisesti niJUSSI NIEMI Alusta loppuun kuunneltuna boksi metty Oddarrang on jo kahdella albuon yllättävänkin hillitön tapaus. ”Vähemmän on enemmän” joille tämänkaltaisia julkaisuja tehIn Rolling Waves -näkemystä painottava filmaattisen viJUSSI NIEMI dään. tyeen singlet a- ja b-puolineen sekä mä ei todellakaan ole mitään ”teemaOddarrang kaksi levyllistä harvinaista ja ennensooloja-teema”-jazzia, vaan paljon hoIn Cinema julkaisematonta materiaalia. Yksi tävä rokkibändi Popeyhtye on keikkaillut ahkerasti, muuthomma toimii. TäHHH sionisti Shovellilla, joskus kitaristilla ja puhaltajillakin. Maukkaan sopan ainekset George noukkii siitä mitä eniten rakastaa eli rootsreggaesta, soulista, funkista ja jazzista, kuitenkin täydellisesti mihinkään genreen asettumatta. Yhtye, jollaisia ei enää taan ja kasvanut bändinä yhtenäiseminnoittajilta, niin ei tässä kenenkään Musiikillisesti Museorekisteristehdä missään. HiHHHH milla näyttänyt kunnioitettavat kyntit ja b-puolten hassuttelut rytmittätensä, mutta In Cinema sitoo pakevät toisiaan tavalla, jonka luulisi vetin nyörit lopullisesti kansainväliseen toavan erityisesti faneihin – niihin, The Naked And Famous asentoon. Ilmari Edition tulevan kirjasen tekstistä vastaa pitPohjolan pasuuna, Osmo Ikosen sello Rumpali Olavi Louhikän linjan Popeda-asiantuntija ja Lasse Sakaran sähkökitara maalailevuoren (Ilmiliekki, EmVesa Kontiainen, jonka teksti ei tarvat etummaisina, mutta ilman muuta ma Salokoski, Sun, Tojoa varsinaisia yllätyksiä, varsinkaan, kokonaisvaltaisuus on tämän viisikon masz Stanko, Alexi Tuojos yhtyeen Ilikeesti kiitää -kirja on ässä hihassa upeiden ja erittäin raumarila, Joona Toivanen luettu. perässä hiihdetä. Mukana listisempaa näkyjen näkemistä. Jousetkin pyyhkivät pelikentän yli toisinaan ja toki isäntä itsekin tarttuu milloin mihinkin instrumenttiin. joon, humoristiseen, outoon ja joskus maalailua, Alisa Xayalithin sympaatutu tunturilammesta kiivetäkseen ANTTI GRANLUND noloonkin maailmaan. Varmaa on, että kin. tanut sointiaan orgaanisempaan suunwai ja Sigur Rós haiskahtavat selviltä kappaleeksi kirjoitettu Leivonnaisia
Albumin ilmeisin hitti on Young Bloodia muistuttava Hearts Like Ours, joka osoittaa yhtyeen osaavan yhä kirjoittaa tyylipuhtaita popmelodioita. Best Coastin musiikissa kaikki elementit ovat samoilla paikoilla kuin ennenkin, mutta turhempina kuin koskaan. Se myös tekee toisinaan sokeaksi. Luvattoman huteralla toisella levyllä kestää kymmenen minuuttia ennen kuin tapahtuu jotain vangitsevaa. Dogin soul pullahtaa pintaan vähän kuin Beatlesilla, siis selvänä poprockina, mutta kuitenkin tunnistettavasti. Niiden tilalla on isoa bändisoundia, monipuolisia sovituksellisia ratkaisuja ja muutamalla kuuntelukerralla avautuvia säveliä. En tiedä onko enemmän surullista vai huvittavaa, että nykyään kuunneltuna monet levyn biiseistä tuovat mieleen 90-luvun Levi’s- ja Koff-mainokset. Satellite Storiesin kakkosalbumi Pine Trails soi kevyen kaupallisesti, ja sen kappaleet rullaavat eteenpäin ihastuttavalla itseluottamuksella. ...bändin soitto hengittää lasolia ja jytää maha maata raahaten... Materiaalin puute vain korostaa, että jo tällä levyllä Kravitz alkoi kaapia tynnyrin pohjaa. TERO ALANKO HHH Satellite Stories Pine Trails XYZ Music Oululainen Satellite Stories ei ole ansainnut sitä halveksuntaa, jota se on suomalaisilta musiikkikirjoittajilta saanut. Sun Was High (So Was I), Boyfriend ja vaikkapa The Only Place ovat nousseet keskinkertaisten indiepoppailujen yläpuolelle jo pelkän fiiliksensä ansiosta, ja Cosentinon huoleton imago kissoineen ja pilvenpoltteluineen on tehnyt Best Coastista helpon kohteen ihastua. The Naked And Famous ei ole enää pelkkä synavetoinen indiepopbändi, vaan kurottaa kohti stadioneita. LCD Soundsystemistä luopuneen James Murphyn pestaaminen tuottajaksi tuntui ennen levyn ilmestymistä kiinnostavalta tempulta, mutta enää en ole varma. Jo ensi tahdeista tajuaa, että asialla on rockbändi. Kahden ensimmäisen biisin ajan kaikki on enemmän kuin hyvin. Ky- 56 SOUNDI se onkin siitä, miten he sen tekevät. Häiritsevä asia levyssä on, ettei Kravitz tuo esiin vaikutteidensa hyviä puolia, vaan lähinnä toistaa niiden ärsyttävimmät maneerit kirkasotsaisen fanin tapaan. Dogin soul ei kulje sitä tyypillistä rataa. Bändi ei ilmeisesti ole kuitenkaan halunnut tehdä hiteistä koostuvaa albumia, sillä tanssirytmien puute jopa hieman yllättää. Fade Away on täynnä kuluneita sävelkulkuja, miljoona kertaa kuultuja soinnutuksia ja tylsiä parisuhdehokemia. Silti lopputulosta voi, varsinkin useamman kuuntelun jälkeen, sanoa hyvinkin soulpitoiseksi. Dog B Room Anti- Philadelphia kuuluu USA:n mustan musiikin keskiöihin, joten ei ole suuri ihme, jos siellä varttuneet valkoiset pojat tekevät soulahtavaa musiikkia. Reflektor on kuitenkin yhtyeen heikoin kokonaisuus tähän saakka. Supersymmetry-päätösraita kompastuu levyn skaalaan, sillä viiden viimeisen minuutin humina on täysin merkityksetön ele. > Levyarviot ANTTI GRANLUND HHH Lenny Kravitz RE TR O Are You Gonna Go My Way 20th Anniversary Deluxe Edition Virgin Retrorockin entinen tulevaisuus Lenny Kravitz julkaisi Are You Gonna Go My Wayn, eli viimeisen hyvän levynsä, 20 vuotta sitten. Bändi on nimittäin kasvanut kotiku- toisesta mutta lupaavasta kitaraindieryhmästä yhdeksi tämän maan osaavimmista kokoonpanoista. Reflektorilla käy lopullisesti selväksi, että kanadalaisen yhtyeen oma fokus on muualla kuin myyntiluvuissa ja menestyksessä. Jammaillen soittotilanteessa synnytetyt biisit eivät seuraa mitään kaavaa – viulun ja banjon leimaama Phenomenon koukkaa suorastaan countryn ja folkin puolelle – mutta vähäeleisesti mehukkaiden nyanssien päälle ymmärtävä kuusikko iskee syvimmälle hitaalla groovella alakuloisesti fiilistellessään, kuten gamble&huffmaisessa The Truthissa ja vereslihaisessa Minding The Usherissa. Ne ovat suorastaan seksikkäitä lauluja. Poikkeuksiakin toki on, kuten esimerkiksi komeat Sugar, Come On And Love Me ja Is There Any Love In Your Heart. Arcade Fire on nimittäin hukannut jotain tärkeää. Bethany Cosentinon ja Bobb Brunon duo on julkaissut viimeisen neljän vuoden aikana tukun ihastuttavia popkappaleita, joissa kaikuileva kitaraindie ja kevyenkaihoisat rakkauslyriikat on onnistuneesti yhdistetty klassisiin, Kalifornian rannoilta tuttuihin melodioihin. It’s Never Overin alku on jotain sellaista, mitä Interpol luultavasti etsii loppuikänsä. Levyn nimiraidan ja sitä seuraavan We Exist -kappaleen kristillinen diskorock tuo Arcade Firen musiikkiin ihan uuden kierteen. Ensimmäisellä albumillaan (Funeral, 2004) Arcade Fire oli niin lohduttava ja nostattava kuin popyhtye ylipäätään voi olla. Tarttuvia melodioita ja tanssittavia rytmejä bändi on osannut luoda aina,. Reflektor on Arcade Firen uran käännekohta. ANTTI GRANLUND HH kuva: Korey Richey koiseksi paukkeeksi kasvavaa rytmitaustaa. Tuoreella minialbumillaan yhtye on kuitenkin jäänyt pahasti paikoilleen polkemaan. Siitä sopii olla tyytyväinen. Paikoin Fab Fourin vaikutuksen kuuleekin selvästi (esimerkiksi Antibalasin torvien saattamassa Long Way Downissa) ihan niin kuin toisaalla läpi kuultaa täysin alleviivaamatta, että aikaa on vietetty myös George Clintonin ja Bootsyn musan parissa. Kahdella levyllä on kuitenkin yli tunnin verran muuta musiikkia. Enkä tarkoita tätä millään hyvällä. Olisiko kyse peräti arvostelukyvystä. Dr. Esimerkiksi Normal Personin kireä new wave ja svengaava-mutta-ei-yhtään-svengaava You Already Know ovat Arcade Firen kaltaisen yhtyeen repertuaarissa heittämällä ohitettavaa tavaraa. JUSSI NIEMI HHHH Best Coast Fade Away Jewel City Best Coastin uusi julkaisu kuulostaa aivan siltä kuin se olisi sävelletty ja sanoitettu puolessa tunnissa. Samannimisessä uudessa omatekoisessa studiossa paljolti livenä kyhätty B Room ei lähesty aihetta lajin muotoa tarkkaan tavoitellen, vaan sisältö edellä. Levyn kylkiäisenä tulevat b-puolet, studiojämät ja demot (mikä helvetin järki on laittaa akustisista biiseistä mukaan myös akustiset demot?) ovat yhtä tyhjän kanssa. Neon Bible (2007) ja The Suburbs (2010) olivat erinomaisia levyjä, mutta ne eivät tehneet Arcade Firestä 2000-luvun tärkeintä ja parasta bändiä, vaikka moni sitä toivoi. Dr. Ja vielä itse tehden, omilla ehdoillaan. Se on kunnioitettava tapa toimia. We Existin basso jopa luikertelee kuin käärme Neverlandin puutarhassa. Arcade Fire ei päästä ulkomaailmaa itsensä ja musiikkinsa väliin. JUHO ÄIJÖ HHH Dr. Levy on täynnä 60- ja 70-lukujen suuntaan kumartavia viittauksia, jotka toimivat paikoin ihan mukiinmenevinä pastisseina, mutta etenkin levyn loppua kohden puristisena postimerkkeilynä. ”I wait for you to call, but sometimes you don’t call at all”, Cosentino laulaa This Lonely Morningin ensimmäisessä säkeessä, eikä pääse koko levyn aikana senttiäkään syvemmälle. Arcade Fire Reflektor Sonovox Neljännellä albumillaan Arcade Fire kulkee paikoin hyvin rohkeasti uuteen suuntaan. Levyn päättävä I Don’t Know How sentään kulkee rytminvaihdoksineen riemastuttavasti. Toivottavasti tämänkertaista syvemmän ja ryhdikkäämmän. Eivätkä ne ole paketin ainoat vaisut hetket. Uudella albumillaan The Naked And Famous on uudistunut onnistuneesti ja päässyt vaivattomasti eroon yhden hitin ihme -leimasta. On hieman kyseenalaista julkaista uudelleen miljoonia myynyt albumi, mikäli se on edelleen saatavilla ja mitään kertakuuntelua enempää kestävää lisämateriaalia ei ole olemassa. Odotan mielenkiinnolla, millaisen kirkon Win Butler ja kumppanit seuraavalla kerralla rakentavat
Tekstit kuvittuvat automaattisesti kitaristi Jyrki Nissisen rujoiksi sarjakuviksi, vaikka ihan kaikista sanoista ei saakaan selvää. Jo bändin perustamisvaiheessa vaikutteiksi mainitut The Wombats, Vampire Weekend ja Two Door Cinema Club kuuluvat yhä taustalla, mutta oululaisnelikko ei ole enää b-luokan versio esikuvistaan. Runkkushowsta maksetaan kädenlämpimät 700 euroa kuussa ja Earthin keikalla sekoillaan. Toki Deicide on taitava bändi – soitollisesti taitavampi kuin alkuaikoinaan – ja sähäkkäkin vanhaan malliin, mutta metallin historiaan jäävät biisit ilmestyivät yli kaksi vuosikymmentä sitten. Kitaravetoisen indien kentällä yrittäjiä on lukuisia ja tavanomaisuuksia paljon. Tai sitten hakeudun bändin mukaan nimetyn, kauttaaltaan kiihdyttävän debyytin (1990) pariin. ANTTI MATTILA HHH Of Montreal Lousy With Sylvianbriar Polyvinyl Laulaja/kitaristi/biisintekijä Kevin Barnes on koukkinut Elephant 6 -kollektiiviin kuuluvan Of Montrealin erilaisilla kokoonpanoilla ja 12 albumin mittaisella uralla monen tyylin läpi. Lousy With Sylvianbriarin Barnes kirjoitti alkuvuodesta San Franciscossa ja sanoo vaikutteiden tulleen nyt Grateful Deadin, Neil Youngin ja Flying Burrito Brothersin tapaisilta klassisilta Länsirannikon bändeiltä. Albumin hienoimpia hetkiä ovat singlenä julkaistu Campfire ja upealla kertosäkeellä siunattu Lights Go Low. Deicide oli 90-luvun alussa tuore, vihainen, uhkaava, vaarallinen ja ensiluokkainen death-bändi. Fanien ei tarvitse kakistella. Deiciden yhdestoista studiolevy on raaka ja soundeiltaan naseva albumi. Ravakka kolmen biisin alku ja voimakas kahden siivun lopetus nostattavat levyä, mutta siinä välissä kynnetään tasaisen harmaassa kelissä. Myös Champagen Eyesin taustakuorot ja hauskat kitarakuviot saavat hymyn huulille. Noiden levyjen jälkeen Deicide on onnistunut upeasti muutamilla kiekoilla, mutta junnannut useammilla paikallaan. Yllättäen levy tuntuu jopa pitkähköltä, mutta se ei ole este himolle kuunnella heti uudestaan. ANTTI GRANLUND HHH Seksihullut Seksihullujen armoilla Airiston Punk-levyt Juntticasinolla pelataan Kimbleä ja juodaan väljähtynyt kossuvissy. Varmaan niinkin, mutta kyllä tässä kuulee selviä kaikuja myös Lou Ree- SOUNDI 57. In The Minds Of Evilillä se on enää vihainen ja mökötyksen kohdekin on se sama vanha: Kill The Light Of Christ, End The Wrath Of God, Godkill... Puoleen hintaan ostettu stripparin esitys jää ly- hyeksi juomisen takia. Yhtye on takaviistossa muista nyt pinnalla olevista suoremmista suomenkielisistä punkeista. Tyhjätaskut seikkailevat taas Seksihullujen armoilla. On pitkälti fiiliskysymys, tunteeko Satellite Storiesin hienouden luissaan vai ei. Bändin soitto hengittää Lasolia ja jytää maha maata raahaten. NINNI LUHTASAARI HHHH Deicide In The Minds Of Evil Century Media Halutessani kuunnella Deicidea laitan soimaan Legionin (1992), koska sen maaginen avauskaksikko Satan Spawn, The Caco Daemon ja Dead But Dreaming riivaa edelleen mieltäni. Alkuaikoina lo-fi-indiepoppia maustettiin vaudeville / music hall -vaikutteilla, myöhemmin psykedeliaa sekoitettiin krautrockiin, funkiin ja jopa afrobeatiin, välillä heittäydyttiin electronican pauloihin. Laulaja Sirpan räkäinen ääni kuulostaa älyvapaalta kurkun muljuttelulta, joka soi sopivan törkyisenä bändin musiikillisten seikkailuitten seassa. Tunnelmat vaihtelevat Cramps-henkisestä garagepunkista, duurivetoisista riffittelyistä ja suorasta paahdosta bluesnyyhkimiseen. mutta nyt myös tuotanto ja soundimaailma on saatu kohdalleen. Sen vaikutusvaltaisuus ja anti metalille on karissut sitä mukaa, mitä kauemmaksi uran alkuvuosista on loitonnuttu. Minuutteja albumi kuluttaa vain taloudelliset 25 ja puoli, vaikka se sisältää 18 kappaletta. Hankala tästä on enää täysimääräisesti intoutua, sillä bändi toistaa itseään loputtomasti. Debyyttilevyn sävyistä on menty asteen synkempiin suuntiin, eikä Häähullun kaltaisesta semiromanttisesta tunnelmoinnista ole merkkejä. Suurin synti on kappaleiden samankaltaisuus, mikä estää Pine Trailsia nousemaan kokonaisuutena lajityypin parhaiden teosten joukkoon. Seksihullut hakee vertaistaan
JUSSI NIEMI Wise Up Ghost and Other Songs Blue Note Maanisesti kollaboroiva Elvis Costello on tällä kertaa värvännyt kumppanikseen The Rootsin. On yksinkertaisesti puuduttavaa kuunnella albumia, jonka kappaleet ovat rivakimmillaankin. Lopputuloksena syntynyt albumi tuo mieleen kuitenkin lähinnä vuosituhannen taitteen Scandinavian Music Groupin ja Kemopetrolin ristisiitoksen, ja ainakin toistaiseksi yhtye kuulostaa popjazzlinjalaisten runotyttöjen muodostamalta harrastebändiltä. Huikean kaunis levy alusta loppuun. Tällä kertaa molemmat osapuolet luultavasti ajattelevat matkaavansa 1960- ja 1970-lukujen vaihteeseen, mutta reissu tyssää 1990-luvulle. Tuottaja Esko Grunströmin kliinisiä digitaalisoundeja ja akustisia instrumentteja yhdistävä äänimaisema on paikoin ihan hieno, mutta sävellykset itsessään kärsivät liiasta samankaltaisuudesta ja tasapaksuudesta. Sähköistettyjen ja vauhditettujen trad-klassikoiden kimaran myötä yhtye palaa myös omien klassikkolevyjensä Sufferin ja No Controlin tyylilajiin, jossa rapiat kaksi minuuttia on ylärajana melodisen sahauksen purkauksille ja joulun sanomalle. Loppujen lopuksi tapauksen takana oli mustaa magiaa harrastanut porukka, joka oli ryöstellyt Malmin hautoja. Objektiivisesti tarkasteltuna tällä yhteistyöllä oli huima potentiaali, vaikken subjektiivisesti Elvis Costellosta pidäkään, mutta ei tämä 56 minuuttia kanna. Yksittäisiä punk-joulubiisejä on vallan viljalti Hassisen Koneesta ja Stiff Little Fingersistä Ramonesiin. Suomessa samaa joulunpunaista lankaa seurannut Ne Luupojat Surf -bändikolmikko on julkaissut äskettäin vuosien 1990 ja 1992 joulueepeensä Kaikki uskoo joulupukkiin -albumina. Sitä ennen kansanedustaja, everstiluutnantti ja armoitettu fasisti Paavo Susitaival oli ehtinyt syyttää teosta vapaamuurareita ja Ruusu-Ristin ritareita. Tätä mielikuvaa ei ainakaan paranna se, että levyn kymmenestä kappaleesta kuusi on sävelletty WSOY:n julkaisemiin runoihin, laulaja Jenny Vartiaisen omien särmättömien sanoitusten huutaessa editointia terhikokkosmaisuuksineen kaikkineen. Varsinkin White Christmas ja Little Drummer Boy ovat jokseenkin latteiksi kelatut myös monilla rockin rintamilla. Ja sitten, vuosia myöhemmin, tuli tämä. Talonpoikaismarssi toteutui vuonna 1930. Tenebre on teoksista dramaattisin. Dessner oli säveltäjä ennen kuin hänestä tuli The Nationalin kitaristi ja osa sukupolvea, jonka töissä kevyen ja klassisen musiikin rajaaidat kaatuvat. Olihan kansalaissodan muisto vielä tuore ja lähteellä huseerannut porukka työläistaustainen. Soittajat ovat soittaneet paljolti livenä samaan aikaan studiossa ja taltiointi on tehty 24-raitaisella nauhurilla. Vaikka räppärien ja laulajien yhteistyössä on huomattavan usein taipumusta päälle liimatun makuun, sitä olisi kannattanut tässä tapauksessa kokeilla. Muutenkin levyä olisi voitu hilata hiukan enemmän The Rootsin puolelle aitaa, koska unettavimmat kohdat tulevat niinä hetkinä kun levy kuulostaa eniten Elvis Costellolta, kuten Tripwire-balladin loputtomassa laahauksessa. ARTTU TOLONEN HHHH Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä, alusta lähtien uuden musiikin asiaa ajanut jousikvartetti soittaa The Nationalin kitaristin Bryce Dessnerin sävellyksiä. Mutta missä on Black Thought. Wise Up Ghost ei tosin ole yhtä hyvä. Barnesin laulukynä on myös hyvässä terässä. Sen innoittamana heidän suuret faninsa ja Bad Religionin kanssa vuosia kaveerannut Die Toten Hosen teki oman Wir warten auf’s Christkind -joululevynsä (1998) Die Roten Rosen -pseudonyymillä. Tuona vuonna löydettiin Tattarisuon lähteestä ihmisten ruumiinosia, joka sai luonnollisesti aikaan mediakohun. Saman ratkaisunhan yhtye teki tammikuussa julkaisemallaan True North -levyllä, jossa 36:een minuuttiin mahtuu 16 uutta kipaletta. Yhteiskunta- ja perinnekriittisen postpunkin kontrasti läpeensä tekopyhään ja kaupalliseen joulutraditioon on ideana herkullisen ilkikurinen lähtökohta. Dessnerin sävellys on rosoinen menemättä meteliksi ja soittajat vastaavat haasteeseen hienosti. The Beatles, The Beach Boys ja Richard Hell (etenkin Barnesin fraseerauksessa) nostavat nekin päätään monin paikoin. Siitä siirrytään herkkyyden ytimeen – Little Blue Something on valssimaisesti keinuva balladi, joka hajoaa paikoitellen vapaata improvisaatiota mallintaviin sykeröihin, palaten aina ruotuun entistäkin koskettavampana. ASKO ALANEN HH Levyn luonne ja hienous kiteytyy siinä kohdassa, jossa se kohtaa konkreettisimmin maailman, eli kappaleessa Tattarisuo 1931. Parempia tunnelmankohotuksia ovat punk-kitaralaukan päälle moniäänisinä kuoroina yllättävän siivosti ja puhtaasti kajautetut kirkkohymnit, kuten ”gloria in excelsis deo”-kertsin kirkastama Angels We Have Heard On High. Yhteistä artisteille on tarve referoida mennyttä ja muokata sitä enemmän itsensä näköiseksi. Kunnon hulinat, mutta eivät toimineet. Levyn kovimmaksi vedoksi nousee kuitenkin juhlamiksattu menohitti American Jesus bändin 20 vuoden takaiselta menestysalbumilta Recipe For Hate. Nimibiisissä Dessner käyttää paljon amerikkalaisesta minimalismista tuttuja elementtejä, mutta keinuvammalla rytmillä ja rockimmin kuin on tapana. Pokon punkpitoinen promoklassikko Kylmää joulua (1978) on myös palannut sesonkimarkkinoille. Lisäksi lähteestä uskottiin olevan suora yhteys ”universumin konehuoneeseen”. Se ei ole välttämättä lainkaan huono asia, sillä mieleen tulee kulttibändi Soul Coughing debyytti Ruby Vroom. Soundi liippaa läheltä sinfonisia elementtejä popmusiikkiin tuoneita lauluntekijöitä kuten Sufjan Stevensiä. Ylipäätään monipuolinen keitto nostaa hattua 60/70-lukujen taitteen meiningille. Lopun samplemaiset laulut sykähdyttävät. Kvartetin soitto-ote on uskomattoman elävä ja puolenvälin jälkeen suoritettu soitinten kuritus on hieno hengähdystauko. ARTTU TOLONEN HHH Paavoharju Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne Svart Rakastuin Paavoharjun ensimmäisen levyn sumun lailla leijuvaan maailmaan, mutta kakkoslevyä en jaksanut. Ruumiinosien upottajien motiivien on spekuloitu liittyneen muun mu- assa yritykseen estää Lapuan liikkeen marssi Helsinkiin. 58 SOUNDI Aheym – Kronos Quartet plays music by Bryce Dessner Anti- HHHH Elvis Costello and The Roots Kronos Quartet & Bryce Dessner Bad Religion Christmas Songs Epitaph No onkos tullut epäpyhä kesä, kun Bad Religion toteuttaa pitkäaikaisen uhkauksensa joululevyn julkaisemisesta järjestettyään monena viime vuotena ”Almost Acoustic Christmas”konsertteja. ARTTU TOLONEN HHHHH Uma Uma Uma Sähkökanteleen sointia ja tripohopvaikutteita yhdistävällä Umalla olisi lähtökohtaisesti ollut mahdollisuus naittaa kansanmusiikki-instrumentteja elektroniseen tuotantoon. Punk-kontrasti ei toki ole mikään uusi idea, sillä The Boys julkaisi Yobsnimellä jo vuonna 1980 oman rempseän Christmas Albumin. Paavoharjun levykin on sekoitus politiikkaa, mustaa magiaa, esoteerista tietoutta ja romuluista hiphop-dystopiaa, josta syntyy esoteerista maantiedettä. Levyn päättävä Tour Eiffel on kunnianosoitus chileläiselle runoilijalle Vincente Huidobrolle ja se esitetään laajennetulla kokoonpanolla kuoroineen, kitaroineen ja pianoineen. Sekä Elvis että ?uestlove ovat tunnettuja ensyklopedisista tiedoistaan musiikin saralla. Bändi katosi tutkastani. Vaikka Bad Religion on jouluhuumassaan oma vauhdikas ja vetovoimainen itsensä, on Christmas Songs liiankin tavanomaisista kipaleista kasattu. > Levyarviot ...tukkoon tuotettu levy on esteettisesti silkkaa kasaria... Esimerkiksi Come The Meantimesin kireä groove olisi voinut toimia hienosti. kuva: Epitaph distä (Obsidian Currents) ja David Bowiesta (Triumph of Disintegration). Hieno ja idearikas albumi tarjoaa paljon sulateltavaa. Pro-toolseja tai pitch shiftereitä ei ole päästetty lähimaillekaan ja se kuuluu miellyttävän luomuna ilmapiirinä
Avausbiisi Hiberin raskas goottisinfoniaproge kyllä puree, kuten myös varsin mahtipontiseksi kasvava Regen. Ei tässä uutta GG Allinia olla rekrytoimassa, mutta jonkinlainen rock’n’rollin kapina olisi hyvä pysytellä kuulokuvassa. Soittajaporukalla on CV:t täynnä levyttäneitä bändejä punkin ja rockin molemmin puolin, touhussa on edetty treenikämpällä viihtymällä vain biisintekoon keskittyen ja eipä yhtyeen edustama musiikkityylikään nykymaailman kotkotuksista piittaa. JUHO ÄIJÖ HH The Pistones Eyes Over The City Combat Rock Industry Esikoisalbumiaan kaikessa rauhassa työstänyt The Pistones edustaa vanhaa liittoa kaikin tavoin. EERO KETTUNEN HH Kun tyyli ratkaisee... ANTTI LUUKKANEN HHH Poliça Shulamith Memphis Industries Kutuelektro on tullut tiensä päähän (vai jaksoiko joku muka oikeasti kuunnella XX:n toista albumia?), mutta siitä vaikutteita ottaneiden yhtyeiden esiinnousu jatkuu edelleen. Poliça on Minneapolisista kotoisin oleva yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät synapop ja synkähkö maalailu. Esimerkiksi Rec-biisillä Ihsahn raottaa verhoa Scott Walkerin maailmaan, mutta yrittäessään edetä sitä kohti mies kompastuu omiin jalkoihinsa. Eyes Over The City sisältää reippaan annoksen brittiläistä mod-estetiikkaa ja hillitysti punkrock-vaikutteita. Ikiaikaisten lainalaisuuksien mukaan keskitiellä ajaville painoarvo kohdis- tuu kappaleille niin paljon, että materiaalin on pakko olla a-luokan tasoa, että tällainen leppoisa soittelu kantaa. Suurin osa kappaleista on yksinkertaisesti tylsiä. Tukkoon tuotettu levy on esteettisesti silkkaa kasaria, mutta Poliça ei ylitarjonnan vuoksi nouse esiin millään tapaa. keskitempoisia. Levyn parhaiksi kappaleiksi nouse- vat nykivästi arpeggioiva Trippin sekä levyn ensimmäisenä singlenä julkaistu Tiff. Improvisaation kyllästämä Das Seelenbrechen on Ihsahnin kokeellisin tuotos. Seiskatuumainenkin tuli pari vuotta sitten kuin huomaamatta, vaikka sen muutama ralli oli niin kovatasoisia, että jäävät varmasti jossain ulottuvuudessa elämään vielä pitkään. Albumin loppupuolta leimaa ideapuolen köyhyys ja eksyminen korkeataiteen läpiluentaan. Paikoitellen. Onneksi saksofoni ei kuitenkaan levyllä enää mainittavasti törähtele. Muutaman kerran huomio karkaa jonnekin aivan muualle ja hommassa on – kääk! – jäähdyttelyn makua. Ärsyttävin esiin nouseva asia Umaa kuunnellessa on, että yhtye tuntuu pyrkimään tekemään kaiken oikein, ollen näin vain muodollisesti pätevä. 010 525 8000 komponentit@noretron.fi www.noretron.fi Myynti: Kotimaiset musiikkikaupat SOUNDI 59. Shulamith on täynnä Very Cruelin kaltaisia urbiaania ahdistusta hakevia synkistelypaloja, jotka kuulostavat lähinnä teennäisiltä yrityksiltä vakavuuteen ja soundeiltaankin ne ovat jostain casiopresettien, R’n’B:n ja Massive Attackin välimaastosta. NaCl-kappaleen hyppäys ilmavampiin tunnelmiin tapahtuu vaivattomasti, ja vielä Pulsen konepoppikin menettelee. Shulamith on yhtyeen toinen albumi. JUHO ÄIJÖ HHH Ihsahn Das Seelenbrechen Candlelight Das Seelenbrechen on jo viides soololevy Ihsahnilta Peccatum-lättyjen jatkoksi. Emperormaestro nykii albumil- la mattoa metallifanien jalkojen alta pitkäksi käyvän viisikymmenminuuttisen ajan. Liian usein Ihsahn tuntuu harhailevan vieraalla maaperällä ilman käsitystä päämäärästään. Ja kantaahan se. Yhtyeen perustaja Channy Leaneaghin eleetön ja hieman lispaava lauluääni sopii yhtyeen tyyliin, mutta mitään järin suurta vaikutusta se ei saa aikaan sanoitusten lipoessa ohi. Kaikki tämä on tehty jo paljon paremmin, eiväkä eteerinen herkistely ja ylimalkaisesti kaiutetut, dub-vaikutteiset rytmit peitä alleen kappaleiden keskinkertaisuutta. The Pressure, Answers ja ep:n ässäveto Die Alone ylittävät riman kauden kärkituloksella. Se pitää sisällään joitakin hyviä hetkiä, mutta vähintään yhtä paljon kuuntelukelvotonta materiaalia. Kappaleet kuten Tacit 2 ja See jäävät pelkän sekoilun asteelle, kun taas M kuulostaa itsetietoiselta runkkaamiselta. Turvallisuudentunne ei tässä kohtaa ole hyväksi. • Cordial Snow • Cordial Tweed • Cordial Vintage Valitse omasi. Ainoastaan tekotaiteelle altistumattomat voivat pitää kokonaisuutta täysimittaisesti kiehtovana. Maahantuonti: P
Huonolla keskittymiskyvyllä varustetun teinin ohjelmoimat, niukat ja eksentriset makuuhuonerytmit yhdistettynä omaleimaiseen flow’hun ja välittömään kerrontaan tuottivat upean crossover-hitin. Bändin progressiivinen metalcore on vihaista ja rauhatonta, virheettömyyttä kuitenkin korostaen. Itse Circle vaihtoi nimensä Falconiksi ja tyylin AOR:ksi. Modernia klubisoundia tavoitteleva tuotanto on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mielikuvituksetonta, ja levyn vierailevien tähtien, kuten Jessie J:n ja Sean Kingstonin, yritykset innostua tästä täydellisen impotentista projektista ovat niukin naukin ammattimaisia. Mutta kun sooloja uppoudutaan soittamaan vähän liian kauan tai kun yhtye unohtuu tarpomaan tusinadoomia havahtuu, että nykyaikaa tässä sittenkin eletään. Vuonna 2013 Mills on brittiräppäreistä suurin, asuu Miamissa ja yrittää lopullista Amerikan-valloitusta. Bändin suoraviivainen jyystö on kyllin rokkaavaa, mutta varsinaista groovea siinä ei ole. The Fifth on opportunistinen yritys iskeytyä amerikkalaisiin katumaastureihin ja älypuhelimiin. ANTTI LUUKKANEN HHH pitalismin ääniraitana. Rinteen bassoklarinetti on ollut aina yksi maamme spirituaalisimmista äänilähteistä, eikä Wimmen joikaamistakaan ole koskaan kepeänä markkinahumuna tarvinnut pitää. EERO KETTUNEN HHH Oneothrix Point Never R Plus Seven Warp Ensi tutustumiseni Daniel Lopatinin Oneohtrix Point Never -nimimerkkiin oli vuonna 2009 julkaistu kokoelmalevy Rifts. Suomessa ovat myös jazzsaksofonit Jukka Perkosta Sakari Kukkoon lähteneet tälle ladulle – jälkimmäinen itse asiassa niinkin innokkaasti, että pian on luvassa kolmas julkaisu tähän kategoriaan. ANTTI LUUKKANEN HHH Seppo Alvari Dollariviisut Rocket Parhaiten Timo Rautiaisen Trio Niskalaukaus -yhtyeen rumpalina tunnettu Seppo Pohjolainen on tehnyt matalal-. Monta projektia, hanketta ja julkaisua myöhemmin Lopatin on entistä vahvemmin ajan hengessä. Näistä aineksista Lopatin piirtää wowarkkitehtuuriaan kuin paraskin renessanssinero, ja lopputulos on hämmästyttävän hieno äänikollaasi vuodesta 2013. Yhtyeen alkuperäiskokoonpano on kokenut ensimmäisen muutoksena Lamb Of God -mies Chris Adlerin istuuduttua rumpujakkaralle ja laulujen sanoitukset vaikuttavat aiempaa kantaaottavammilta, mutta muilta osin hutkiminen sujuu entiseen tapaan. Kolmannella albumillaan Whales And Leeches tulee selväksi se, että sen vahvuus ja heikkous ovat käytännössä sama asia. Loput faninsa Protest The Hero palkitsee odotuksia vastaavalla ja onnistuneella albumilla. Pääosin näille elementeille ja niitä vuosia ammattinsa puolesta hioneen masterointimestari Pauli Saastamoisen hienovaraisille treatmenteille rakentuva Soabbi on joululevy, jonka jälkeen ei muita joululevyjä enää tarvita. En tiedä mitä järkeä tässä on, mutta Incarnation on niin rajua myllytystä, että tuntuu kuin sisälläni räjähtäisi jotain. Uskon silti, että doomibuumin mentyä ohi Tombstonedin kaltaisilla bändeillä on parhaat edellytykset jäädä ominkin ansioin aikakirjoihin. Tombstonedia kuunnellessa tulee skitsofreeninen olo, kun ei tiedä miten kalkkeripaperin läpi toisinnettuun audiokuvaan pitäisi suhtautua. Kannen karseasta örrinmörrimaisemasta tulee mieleen, että jannut ovat itsekin tajunneet tämän ja tähtäävät metal-kuvaston avulla imagostaan täysin päinvastaiseen suuntaan. Siinä missä esimerkiksi Kanye Westin sinkoutuminen toismaailmallisiin sfääreihin on tuottanut huippukiinnostavia narsistis-vainoharhaisia seikkailuja, on Dizzeen kurkotus supertähteyttä kohden kuin Ricky Gervaisin kynästä – myötähävettävä ja koominen. Bloodstreams rykii törkyisesti kasarigrindia Repulsionin malliin ja kauniiksi lopuksi toistakymmentä minuuttia jumittava, Death Tripin lailla möngertävä Burden se vasta trippi onkin. Muutamat avokätisimmistä lahjoittajista pääsivät muodossa tai toisessa kiekolle mukaan, mikäli oikein olen ymmärtänyt. TIMO HARJUNIEMI HH Red Fang Whales And Leeches Relapse Kekseliäillä tee se itse -videoilla riemastuttanut Red Fang on jo tovin kärkkynyt paikkaa isojen poikien liigaan. 1984) julkaisi poikkeuksellisen hienon levyn. Tätä voi sanoa oikeaksi levykokonaisuudeksi. Ja niin mies on nyt tehnytkin Wimme Saaren kanssa. Nimikappale ja Infamy ovat keskitempoista ja turkasen raskasta 90-luvun kuoloa ja Transcending vedenjakajalla kaoottinen ja pelottava melukollaasi. Tai kaikkea näitä, mikä lienee ollut kaksikon tarkoitus. Levy kuulostaa pop-up-ikkunoilta, kaatuvilta Google Chrome -selaimilta, äänipankki-sampleilta ja virtuaalisilta ostoskeskuksilta. lella kappaleissa on mukana tarpeellisen vino mystiikka. Kunnon änkyränä on ollut mukavampi jupista kuinka ne ekat seiskat vasta kovia olivat ja nämä tämmöiset krautrockit on musiikkijournalistien postmodernia perseilyä. Tuo soundi erottaa sen sekä letkeästä pössyttelyringistä että nykyajan kimurantteja rakenteita rakastavista progemetallisteista. Lopatitinin viehtymys välittömän kauniiseen maisemointiin on ennallaan, mutta R Plus Seven soi myös kosketusnäyttöka- HHHH Circle Incarnation Ektro Myönnän, että olen suhtautunut Circlen kritiikittömään vastaanottoon mediassa kyynisesti. Kello viiden teellä Tony olisi saattanut esimerkiksi myhäillä tyytyväisenä heti avausraita Through Daysin röyhkeästä riffivarkaudesta tai jäädä muistelemaan, että ”tällainen soundi se meidänkin 70-luvun levylle jäi, kun ei parempaa niillä välineillä saatu värkättyä”. Ehkä Dizzeen uutta nousua edeltää täydellinen romahdus. Yli 25 vuotta yhdessä touhunneiden miesten loihtima Soabbi on nimittäin kuulijasta riippuen joko arkaainen dronematka, sukellus synkän ambientin ulkoavaruuteen tai sisäistynyttä tunnelmaa uhkuva virsilevy. Ballardin kirjallisten profetioiden hengessä. Incarnationin voi pääpiirteittäin karsinoida deathmetaliksi, vaikka viiden biisin albumin sisällä tyylisuunnat tulevat etäisistä raja-aidoista läpi. > Levyarviot Wimme Saari & Tapani Rinne Soabbi Rockadillo Vuodenvaihde tuo aina tullessaan kaikenkarvaiset jouluäänitteet sun muut hiljentymistä ja hartaaseen tunnelmaan uppoamista edesauttavat levyt. Tällä Circlella ei siis ole muuta yhteyttä vanhaan Circleen kuin levy-yhtiö. Vaahtopäisten tilutusriffien ja nytkähtelevän menon päälle vokalisti Rody Walker tulkitsee biisit monipuolisesti ja mitään säästelemättä. Levyn päättävä, mykistävän hieno Chrome Country soi kuin Kampin ostoskeskuksen funktionaalisille muodoille oodeja säveltävä Vangelis. Saattaisi ukko ottaa puheeksi senkin, että miksi tuon laulun pitää olla tuollaista epämääräistä huhuilua. Silti molemmissa maisemissa ollaan. Volition on vahva esitys Protest The Herolta, mutta ei siitä mihinkään pääse, että meidän kotoinen For The Imperiumimme on vielä iskevämpi, jännittävämpi ja rajumpi poppoo. Mykistävää tavaraa! ANTTI LUUKKANEN HHHH Dizzee Rascal The Fifth Dirtee Stank Vuonna 2003 Dizzee Rascal eli itälontoolainen Dylan Mills (s. Bändin doomrock toimii keskimääräistä paremmin ja juuri levyn alkupuo- 60 SOUNDI ...niin rajua myllytystä, että tuntuu kuin sisälläni räjähtäisi jotain... Toistaiseksi sen paikka on ollut stoner-jengin ja modernin jytähevin ystävien keskuudessa. Boy In Da Corner lienee 2000-luvun parhaita raplevyjä ja Lontoon ääriviriilien rytmimusiikillisten mutaatioi- den hienoimpia seurauksia. Lähin mielleyhtymä tuleekin Clutchista, jonka rautakangen elastisuudella varustetulle rockmetalille ei oikein tahdo löytyä stereolaitteen vuorolistasta tilaa. Ei välttämättä HIMin menestyksen vuoksi, vaan siksi, että juuri Tony Iommin vävypoikana olisi päässyt hyödyllisten vinkkien alkulähteille. PETRI SILAS HHHH Tombstoned Tombstoned Svart Minusta tuntuu, että Tombstonedin kaverukset ovat vähän kateellisia HIMin Mikko ”Linde” Lindströmille. Persoonallisuus on tietenkin enemmän hyve kuin moite, vaikka tuntuu että Red Fang kärsii väliinputoajan syndroomasta. Mutta yhtä odotettavissa oli, että hän tekee jotain haastavampaa kuin monet kollegansa. Se oli loistava johdattelu Lopatinin retrofuturistiseen maailmaan, jossa vuosikertasyntetisaattorit maalasivat ihmiselle apeankauniita kehitysskenaarioita J.G. Ozzy on asia erikseen, ei sen kanssa voinut muuta. Mutta tälle viimeiselle tempaukselle ei voi jäädä kylmäksi. TIMO HARJUNIEMI Protest The Hero Volition Razor & Tie Kanadalainen Protest The Hero kyllästyi levyyhtiömeininkiin ja toteutti neljännen levynsä yhteisörahoituksella. Sen musa ei ole yhtä kolossaalista kuin Mastodonilla, muttei myöskään yhtä rentoa kuin Kyussilla ja sen perillisillä. Bändi on siis lainannut nimensä deathmetalyhtye Stench Of Decayn ja karskia speedmetalia tykittävän Speedtrapin tyypeistä koostuvalle kokoonpanolle. Tästä voi päätellä miltä Tombstonedin esikoisalbumi kuulostaa. Eli omaperäisyydessään karvaturvat ovat maalanneet itsensä nurkkaan. Oli siis odotettavissa, että Tapani Rinnekin toimeen tarttuu. Bändin tähtäimessä ollut 125 000 taalan sinänsä muhkea summa saavutettiin melkein välittömästi, ja keräyksen loputtua kassassa odotti lähes kolminkertainen määrä kahisevaa
gApple Corps Ltd. Features 37 previously unreleased performances, interviews and behind-the-scenes dialogue from the studio 8 TH NOVEMBER RELEASED 11 TH 2CD • 3LP • DOWNLOAD www.thebeatles.com SOUNDI 61
Mutta täydellinen paitsioon jääminen ei ole reilua tietystä amatöörimäisyydestä huolimatta. Vaikka omaperäinen tyyli on tavoitteena, Mad Hatter’s Den on sovittanut biisinsä hieman turhankin varovaisesti. Kun säveltäjiä on useampia, levyn linja ei ole erityisen yhtenäinen. Domovoyd Oh Sensibility Svart En tiedä millainen on pedagogin musiikkiterapiassa käyttämä keskimääräinen settilista, mutta Domovoydin debyytin kanssa tulee sellaistakin miettineeksi. Viime vuonna yhtye sai laulajaksi Kilvestä tutun Taage Laihon, ja oli helppo arvata, että pelkästään Laihon läsnäolon ansiosta ryhmää tarkastellaan tarkemmin. Olin shokissa. Yksittäisten kappaleiden merkitys katoaa, kun albumi nappaa niskasta kiinni ja sysää kuulijan kieppuvan pyörremyrskyn silmään, jonka psykedelisessä kierteessä on samantekevää mikä indeksinumerossa näytössä vilkkuu. Oikeassa Guardian kuitenkin oli siinä, että Beastmilk ammentaa aivan eri osasta perinnettä kuin viime vuosien postpunkpastissit. Maamme eturivin säveltäjiin kuuluva Marko Haavisto on kirjoittanut Pohjolaiselle albumillisen tunnelmallisia, suomalaisen äijänkörilään mielenmaisemaa kartoittavia kappaleita. Yhtyeen debyyttiä kuunnellessa tulee moniakin bändejä mieleen, mutta bongatkoon kukin ne itse, sillä se on ihan hauska osa koko kuunteluprosessia. Tue psykedelistä nuorisoa, lukee kansiteksteissä. Tämän lähemmäksi ei Härmän maassa ole Electric Wizardia päästy. Esimerkiksi Metsätiellä tavoittaa iskelmän ajattoman kaihon täydellisesti, mutta muuten sovituksissa syvyyttä on kitsaasti. Skaala taipuu ensimmäisen stadiontason hoilauskertsistä viimeisen atmosfääriseen fiilistelyyn.. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Beastmilk Climax Svart Place Vendome Thunder In The Distance Frontiers MARKO SÄYNEKOSKI HHH 62 SOUNDI ARTTU TOLONEN HHHH kuva: Svart Place Vendomella on hieman erikoinen tapa tehdä levyjä. Melodioissa riittää tarttumapintaa, ja usein ne tekevät tehtävänsä jo ensikuulemalta. Enemmän biisintekijän kuin artistin menneisyyttä korostaa, että mukaan on otettu Badding Somerjoen Aamuöiseen sateeseen -bravuuri. ANTTI LUUKKANEN HHHH Mad Hatter’s Den Welcome To The Den Inverse Mad Hatter’s Den on vasta kolmen vuoden ikäinen suomalaiskokoonpano, mutta ilmeisesti bändin jäsenet eivät kuitenkaan ole enää mitään pikkupoikia. Vaikka Place Vendomen kädenjälki luonnollisesti kuuluu kappaleista, sävellysten tyylilliset erot ovat silti kuultavissa. Albumin nimen ironia nousee toiseen potenssiin, kun on asettunut alttiiksi Oh Sensibilityn flegmaattiselle, välinpitämättömän huumaavalle ja raskaal- le möyrimiselle. Itse asiassa Laiho pelastaa paljon, sillä bändin heikoimpina hetkinä Taagen ääni jaksaa kantaa sävellykset komeasti suvantojen yli. Hieman väkisin outlawiskelmäksi nimitetty kantrivaikutteinen popiskelmä ei varmasti ole kovinta valuuttaa siinä porukassa, joka miehen tuntee entisten meriittien pohjalta. > Levyarviot la profiililla ennen Dollariviisuja jo neljä soololevyä. Toivottavasti moiset ylilyönnit saadaan karsittua nyt kun brittilehdistölle kehitetään jonkinlaista valvontajärjestelmää viime vuosien urkintaskandaalien jälkeen. Kakkoslevyllään bändi koitti selviytyä ilman suomalaista sävellysapua, mutta tälle kolmannelle levylle on taas palkattu meikäläistä osaamista. Tietysti tässä on puolensa sikäli, että musiikkia syntyy joka tapauksessa ja bändillä riittää valinnanvaraa. Mollit ovat parasta Place Vendomea, mutta duuritkin toimivat kaikessa kohtuullisuudessaan. Saatuani Beastmilkin promon törmäsin bändin esittelyyn brittilehti Guardianin sivuilla. Mad Hatter’s Den on ihan tyylikäs kasarikokoonpano, joka osoittaa hallitsevansa kolmenkymmenen vuoden takaisen hevin historian. Epätasaisen materiaalin ohella Seppo Alvarin kapea-alainen tulkinta pudottaa painoarvoa muiden maata sinnikkäästi kiertävien työnsankarien joukkoon. Welcome To The Den tarjoilee muutamia muikeita riffejä ja hyviä melodioita, mutta hyvistä raaka-aineista huolimatta esillepanoon voisi panostaa selvästi enemmän. Tästä kielii sekin, että bändin keskeisimmät vaikutteet löytyvät monen mielestä kultaiselta 80-luvulta. Dollariviisuilla ei ole riittävästi countrya heinähatuille, mutta liikaa sielua Arttu Wiskaria messiaana pitäville. ANTTI LUUKKANEN HHH ...kaikki tapahtuu kuitenkin brutaalin ilmaisun ehdoilla... Tarkemmin ajateltuna lienee parasta, että unohdetaan se ajatusleikki Domovoydista aktivoimassa terapiassa alitajuista mielenmaisemaa ja suositellaan mieleltään vahvoillekin nauttimaan vain valvotuissa olosuhteissa. Bändin sanottiin referoivan Bauhausia, josta käytettiin adjektiivia uncool. Siinä, missä yleensä bändi säveltää ensin biisit ja jatkaa studioon, Place Vendome pyytää ulkopuolisia tekemään kappaleensa. Ensimmäiset kaksi vuotta bändi ilmeisesti pohti linjaansa ja kehitteli tyyliään. Oh Sensibilityn äärellä ajanja paikantaju hämärtyy. Michael Kisken luotsaama ryhmä luottaa häpeilemättä AOR-tyyppiseen hardrockiin ja pääsääntönä voi todeta, että materiaalinsa puolesta bändi yhteistyökumppaneineen osuu aika lähelle asian ytimeen. Sludgella ja dronella doommetalinsa lyijynraskaan soundinsa kultaava Domovoyd kuuluu siihen harvalukuisaan joukkoon, joka saa tällaisen kaman groovaamaan mutta myös ylläpitämään toismaailmallisen tunnelmansa koko huuruisen matkan läpi. Voi näitä leikkisiä hippejä. Levyllä ei ole yhtään sinänsä heikkoa kappaletta, mutta tehokkaimmin ihon alle ryömivät biisit ovat Genocidal Crush, Ghosts Out Of Focus, Surf The Apocalypse ja Strange Attractors. Climaxin kitaravalleissa, yliampuvasti artikuloiduissa ja kaiutetuissa lauluissa sekä päähän tarttuvissa kertosäkeissä soivat Bauhausin lisäksi Southern Death Cultin tomikompit ja kitaramelodiat, Killing Joken lohduttomuus, The Sisters Of Mercyn dramaattisuus… Levyn äänityksestä vastasi Convergen Kurt Ballou, joka on tehnyt hommia tiskin takana muun muassa Kvelertakille ja Torchelle, joten Beastmilkin kohdalla hän oli selvästi mies paikallaan. Place Vendomen kaltaisen yhtyeen menestys perustuu pitkälti yksittäisiin hitteihin, ja luonnollisesti 13 biisin joukkoon mahtuu pari napakymppiäkin. Ja Kisken ääni on juuri täydellinen Place Vendomen kaltaiselle aikuisemmalle rock-bändille. Arkielämää valottavat rallit tiputtavat fiilistä banaaliudessaan, mutta herkimmillään biiseistä löytyy liikuttavaa tulokulmaa
Välissä olivat kuitenkin niinkin erilaiset bändit kuin Puhelinkoppi, Pornorphans ja When The Empire Falls. Vaikka Destiny Forged In Bloodissa lauletaan ”this is our heathen metal call to arms” ja Sword Of Damoclesissa nostetaan metallifallos kohti taivasta, maltillisen eeppisissä mitoissa pysyvät kappaleet ovat musiikillisesti yllättävänkin sofistikoitunutta kamaa. ANTTI MATTILA HHH Nirvana RETR O In Utero – deluxe edition DRG/Universal Kaksikymmentä vuotta julkaisemisensa jälkeen Nirvanan kolmas ja viimeinen varsinainen albumi In Utero kuulostaa soundeiltaan yhtä rosoiselta ja melodioiltaan vaappuvalta kuin Nevermind-jättimenestyksen vastalääkkeeksi kehitetyn anti- hitin pitikin. EERO KETTUNEN HHH Treblinka RE TR O Shrine Of The Pentagram Century Media Johan Edlund ei ole pitänyt Treblinkaa kovinkaan suuressa arvossa sen jälkeen, kun bändistä muotoutui Tiamat. Sointikuva on runsas ja rikas, mutta ei millään muotoa täyteen ahdettu. Siinä missä Bathory lainaili Twilight Of The Gods -albumillaan surutta Manowaria, haeskelee tämä kokoonpano omaa ääntään aavistuksen enemmän Judas Priestin ja Iron Maidenin suunnalta. Vahva kiinnostus heräsi silti bändin jalostaman progemetallin ainesten aktiivisen muokkauksen ja avaraa soittoa ja soundia koristelevien melodioiden ansiosta. studioalbumi Dream Theater ottaa ensimmäiseksi hartaammin kuunnelluksi bändin levyksi. Kappaleet ja niiden osat toimivat sikäli lyhytnäköisesti, että ne kulkevat vilkkaasti tajunnan läpi jättämättä tyydyttävän eheitä, tarkentuvia mielikuvia siitä, mitä oikeastaan on tekeillä. Kokemus kuuluu terävämpänä soittona ja selkeämpinä biiseinä kuin World Without Godilla, vaikka tyyli ja tunnelma ovat hyvin samankaltaiset. Vaikka Shrine Of The Pentagramilla on oma historiallinen ansionsa, pelkään pahoin, ettei paketti jää pyörimään pitkäksi aikaa levysoittimeen. Shrine Of The Pentagram esittelee kolmen levyn verran Treblinkan tuotantoa, ja kaksi niistä tarjoilee konserttitallenteita. Kummankin levyn perässä on varsin kaoottinen setti b-puolia, demoja, miksauksia, sekoilusessioita ja runttausjameja. Evil Prevails on tavallaan se levy, mikä Reflectionsin olisi pitänyt olla. VILLE SORVALI HHH Convulse Evil Prevails Svart Dramaattinen tyylinvaihdos World Without Godin (1991) raa’asta ja paksusta deathmetallista kevyemmin rockaavalle Reflectionsille (1994) saattoi olla yksi Convulsen kaataneista seikoista. Treblinka teki deathmetalliksi luokiteltua musiikkia, joka kuitenkin nykymittapuulla on aika kaukana tyylisuunnan keskiöstä. Wenu Wenu on Omarin ensimmäinen länsimaisessa studiossa kokonaisuutena tehty äänite ja tuottajaksi on palkattu Four Tet -nimen alla musiikia julkaiseva Kieran Hebden. Kokonaisuutena Dream Theater ei kiteydy niin hyvin kuin toivoisi. Itsensä näköinen Nirvana taatusti on tälläkin kohennetulla levyllään, lennokas parhaissa jyräkompeissa ja -riffeissä, mutta pahimmillaan lähes huutoterapian kaltaiseen monotoniseen ärjyntään taipuvainen. Luita kaluavan synkkää ja täyteläistä deathiä. Treblinkan soitto kuulostaa kovin huteralta, epätarkalta ja kaoottiselta, mutta levyjä kuunnellessa voi huomata bändin kehittyneen selvästi sen muutaman vuoden aikana, jonka se oli koossa 80-luvun lopulla. Ei kai death koskaan erityistä muotia ollut, mutta tuolloin grunge, blackmetalli sekä death-bändien rockimpi ote tekivät kaikesta muusta vanhanaikaista. Alkupään tuotanto nimittäin oli molemmilla ideointia ja harjoittelua, ja niitä helmiä alkoi putkahdella vasta myöhemmin. Toinen huomiotaherättävä seikka on Mamelin matalavireisempi laulutapa, joka merkitsee paluuta Resurrection Macabren (2009) ulosantiin. Ehkä Syyrian rajaseutujen bilekulttuuri ei ole enää viriilissä kuosissa. Tällä kertaa kaikki tapahtuu kuitenkin brutaalin ilmaisun ehdoilla. Siksi muutos oli ymmärrettävä. Omar Souleyman Wenu Wenu Ribbon Music Dabke-tähti Omar Souleyman on julkaissut satoja kasetteja ja hänen ympärillään pyöri ennen Syyrian sisällissotaa pienimuotoinen bootlegteollisuus. On hassua, että Convulse tekee parhaan levynsä liki kaksikymmentä vuotta hajoamisestaan. Julkaisu korostaa karheasti Nirvanan hutiloivampia puolia, mutta tällä kurin he halusivatkin irtautua kaupallisen brändin kompromisseistä. Paitsi että albumista on nyt julkaistu toinen toistaan isompia ja kalliimpia deluxe-versiota. Pysyvätpä perspektiivit kuosissa. Juustoa ja jyystöä on homman nimi eikä Hebden ole kauheasti päässyt sotkemaan törkeitä torvisoundeja tai ajoittain jopa Children of Bodomin tonteille eksyviä lead-vingutuksia. Wenu Wenu on hillitön ja törkeä. Yli 77-minuuttinen eepos tarjoaa yllättävän tuoreen yhdistelmän Yesin ja Genesiksen kulta-ajoista Rushin kiipparikauteen juontuvia synteettisiä sävyjä, äkkivääriä tahtikikkoja, popmelodista hardrock-laulantaa sekä tarpeen tullen römeitä thrashkitarariffejä ja tulisia soolokiidätyksiä. Biisitkin vaikuttavat hieman yksioikoisilta, eivätkä ne riffitkään aina niin napakoita näköjään olleet. Biisien imukyvyssä on havaittavissa vaihteluita, mutta kyllä tämä on kohtalaisen tiukka, joskin hiukan liian huoliteltu paketti. MARKO SÄYNEKOSKI HH Twilight Of The Gods Fire On The Mountain Season Of Mist Jos cover-bändistä kehkeytyy ajan saatossa ”oikea” yhtye, sen musiikki harvemmin erkaantuu alkulähteiltään kovinkaan kauas. Omarin äänen lisäksi levyä dominoivat synat. Retrosävyt eivät ole kosiskelevia, vaan loogisia elementtejä omaksutussa linjassa, joka kohoaa jopa romanttisen filmimusiikin sinfonisuuteen. Tuplaversiolla onkin vaihtoehtona elämystä avartava 5.1-dvd. In Uterossa on paljon osuvaa oivallusta itsenäisen soittamisen ja kappalemuokkauksen vapauksista mutta myös puolitiehen stallaavia, laiskempia kiertoriffejä ja sanojen luentaa. Ajattelin, että nyt on lähdetty tekemään pyllyn pyörittämiseen keskittyneestä ja teknologiaa moottorinaan käyttävästä keffiyeh-päisestä ikonista jotain paremmin levykaupan world music -ghettoon sopivaa äänitapettia. ASKO ALANEN HHH Dream Theater Dream Theater Roadrunner En tiedä, kannattiko 12. Hollantilaisbändin päivitetty versio esittelee jälleen uuden basistin ja rumpalin Patrick Mamelin ja Patrick Uterwijkin kitaraosaston rinnalle. Onneksi näin ei ole päässyt käymään. ASKO ALANEN HHH SOUNDI 63. Armoa ei tällä saralla anneta. Consuming Impulse (1989) ja Testimony Of The Ancients (1991) säilyvät omassa sarjassaan. Kompaktimmassa tuplapaketissa alkuperäislevytys on sekä remasteroituna että uutena miksauksena, joiden ero ei siviilikuulijalle järin selvästi aukea. Pestilence on yhä pelikunnossa, vaikka parhaiden päiviensä järisyttävyyttä bändi ei enää pysty tavoittelemaan. Rami Jämsä kurluttaa yhtä matalalta kuin Immolationin Ross Dolan ja levy on kuin sekoitus amerikkalaisen deathin suurkaupunkien varjoja ja suomalaisen ulottuvuuden metsää, suota, lumihankea ja umpiruosteista puukkoa. Silti on enemmän kuin terveellistä palauttaa taas kerran mieleen, mistä on lähdetty liikkeelle. Mutta näin jälkeenpäin arvioiden muutamista biiseistä voi aistia sellaisia ituja, joiden versot alkoivat nousta esiin vasta Tiamatin aikana. Pakanahevin eturivistä koottu aivoriihi on sukeltanut syvemmälle samaan kulttuuri-ilmiöön, josta Bathory itsekin sai valtaosan vaikutteistaan. Soolonluritukset sentään soivat ennallaan eikä progressiivisesta otteesta anneta löysää. Tekninen ja fuusioitunut deathmetal runtataan taidolla ja tunteella, mutta merkittävästi sanottavaa Pestilencellä ei enää uuden materiaalin suhteen ole. Vauhtiakin Obsideolla piisaa melkoisesti, ja se on levylle erittäin tervetullut ominaisuus. Kokonaisuuden kannalta on oleellista sekin, että fiilislaulajana tunnettu Alan Averill suoriutuu omista osuuksistaan jokseenkin tarkasti – ja uskaltautuu pariin otteeseen korkeampaankin rekisteriin. ARTTU TOLONEN HHH Pestilence Obsideo Candlelight Pestilencen kolmas paluunjälkeinen albumi lähtee intron kuolonkorinoista lennokkaasti uuteen alkuun. Äärimmäisen brutaali ja tyylipuhdas death ei ole huudossa nytkään, mutta on vain loogista, että Convulse palaa alkuaikojen kuritukseen, korinaan ja kuolemaan. Progepäissään väsätyllä Sphereslevyllä (1993) ja edellisellä Doctrinekiekolla (2011) nauhatonta bassoa paukutellut Jeroen Paul Thesseling on tosiaan häipynyt kuvioista, ja se kuuluu Obsideolla selkeästi. Bathory-tribuutiksi perustettu Twilight Of The Gods ei siihen ole tyytynyt. Omaria on tähän asti länsimaissa julkaissut näistä kaseteista kokoelmia koostanut Sublime Frequencies -yhtiö. Yhtyeen historia, rumpalin Mike Portnoyn kolmen vuoden takainen ero ja Mike Manginin näytön paikka lataavat nyt jo toiseen kiekkoon näkökulmia ja soittoteknisiä havaintoja, joista satunnaisemmalla kuuntelijalla ei ole aavistustakaan. Pakkaahan sekoitettiin myös rujolla kokoelmalevyllä Incesticide sekä Unplugged-tv-taltiolla. Treblinkassa on hieman samaa kuin oli aikoinaan Bathoryssa. Ilmassa on siis myrskyn merkkejä. Ensilevytyksellään se kiilaa tukevasti 2000-luvulla uudestisynty- neen perinteisen hevin keskikastiin, ja tutkimuksia jatkaessaan pääsee varmasti pidemmällekin
Silti joskus vastaan tulee myös levyjä, jotka tavoittavat keikkatilanteen aidon hurmoksen ja riemun. Sax’n Joe ja If He Was A Rock ovat rankimmat poikkeukset levyn vallitsevasta musiikillisesta ilmeestä. Ainoastaan Sielun Veljien maanisimmat vedot loistavat poissaolollaan. Omasta mielestäni tavoitimme tällä uudella levyllä ainakin ajoittain tuon saman tunnelman. Over Here ja Best Friend, Boy tuovat melodioillaan mieleen Stadionin parhaat hetket. VILLE HARTIKAINEN HHHH Mistä idea livelevyn tekemiseen lähti, Ismo Alanko. Carole King, Joni Mitchell ja Carly Simon vilahtelevat tavallisimmin ajatuksissa albumia kuunnellessa. Vankimmin akateemisen muusikkokoulutuksen saaneisiin artisteihimme lukeutuva Sippola on viidennellä pitkäsoitollaan vaihtanut laulukielensä jostain syystä englanniksi. Jälkimmäinen soi puolestaan tanakkana ja yhtä lailla ankarasti kitaroituna bluesrockina. > Levyarviot ...hän tajuaa tarkasti, mitä tarvitaan yleisönsä viettelemiseen... Alun perin nauhoitteet oli tarkoitus julkaista Maailmanlopun sushibaarin (2013) erikoisversiolla, mutta levy-yhtiön mielestä materiaali oli niin hyvää ja sitä oli niin paljon, että oli järkevämpää julkaista biisit ihan omana levynään. Toussaint laulaa hyvin vaivattomasti ja vetävästi 75-vuotiaaksi veteraaniksi ja pianostakin irtoaa niin kerkeätä koskettelua kuin tanakkaa tahditustakin pienen orkesterin edestä. Alkuperäissovituksille ollaan mel- 64 SOUNDI ko uskollisia, mutta kokoonpanon piinkova ammattitaito on suonut tilaa pikkutarkoille ja leikitteleville nyansseille. Täysin autenttisesta livealbumista sen kohdalla ei voi kuitenkaan puhua. En siis sellaisia tyyppejä, jotka soittavat niin kuin minä sanon. ASKO ALANEN HHHH Laura Sippola Like Lullaby Ranka Trenkipoika-albumin (2011) erityisluonteesta johtuen Like Lullaby on varsinainen seuraaja Laura Sippolan upealle Stadion-levylle (2010). Levyn 29 kappaletta on koottu tasaisesti Alangon uran varrelta. Mutta silloin kun kaikki todella toimii, on käsillä oikeasti jotain ainutkertaista ja taianomaista. Mestari ottaa sävellyksensä ystävällisen määrätietoisesti takaisin haltuun olipa kipale ollut lainassa Irma Thomasilla, Ernie K-Doella ja Nevillen veljeksillä tai Frankie Millerillä, Glen Campbellilla ja muilla kunniavalkoisilla. Siksi versioista tulee jokaisen kokoonpanon kanssa pakostakin erilaisia. – Se vähän vaihtelee. Yhtäkkiä tulee vain sellainen hurmoksellinen tunne siitä, että koko maailmankaikkeus on yhtä. Miten tärkeää sinulle on varioida kappaleitasi livetilanteissa. James Infirmary -perinnelainakin. Nick Cave and the Bad Seedsin Live Seedsiä (1993) kuuntelen edelleen silloin tällöin. Haluan ylipäänsä bändiini sellaisia muusikoita, joilla on selkeä oma tyyli. Siellä vuonna 2009 äänitetyllä Songbookilla hän poimii julmetun paksusta sävelkirjastaan mieluisimpia menestyskappaleitaan, jotka ovat jo punoutuneet syntysijansa historiaan siinä missä St. Tämä on hänen iltansa ja hän tajuaa tarkasti, mitä tarvitaan yleisönsä viettelemiseen. Ne hetket ovat ihan täydellisiä. Ismo Alanko Allen Toussaint 33 . Kuunteletko itse livelevyjä. – Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää on juuri tällainen levy. Kynästä ovat lähtöisin lukemattomat jazz-rock’n’roll-soul-funkdisco-hitit 1950-luvun lopulta näihin päiviin asti. Nykyään kaikkea musiikkia on niin helvetisti tarjolla, ettei enää oikein jaksa keskittyä. Ismo Alangon 33. Soundit ovat kirkkaat ja Alanko on yhtyeensä kanssa hurjassa vireessä. Mukana ovat lähes kaikki Hassisen Koneen, Sielun Veljien ja Alangon soolouran aikaisten kokoonpanojen tunnetuimmista biiseistä. Biisit lähtivät kuitenkin treenien ja keikkojen myötä elämään omaa elämäänsä, mutta kuten sanoin, se ei ollut itsetarkoituksellista. – Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää Songbook Rounder Fullsteam Livelevyissä on se vika, että ne harvoin yltävät lähellekään aidon konserttitilanteen tunnelmaa. Sehän on myös reilumpaa faneja kohtaan, ettei samaa levyä täydy ostaa kahteen kertaan. Se on mielestäni kaikkien aikojen kovin livelevy. Mistä tunnistaa onnistuneen livelevyn. Levynsä instrumentaaliraidalla God-. New Orleansin Katrinakatastrofin (2005) jälkeen hän soitti suurissa AID-konserteissa, mutta myös New Yorkin Joe’s Pubin intiimeillä soolokeikoilla. Tuntuu kuin musiikki vyöryisi vääjäämättömällä tavalla yleisön päälle. Livetilanteessa kaikki on huomattavasti herkempää, koska homman pitää yksinkertaisesti toimia saman tien. Esimerkiksi Bob Marley & The Wailersin Live! (1975) ja David Bowien Stage (1978) olivat sellaisia. Mutta ketäpä moinen triviaaliseikka harmittaisi, sillä Alangon uutuus on yksi vuoden herkullisimmista ja monipuolisimmista suomalaisen rockmusiikin runsaudensarvista. – Studiossahan lopputulosta voidaan hinkata ja manipuloida ihan loputtomasti. Paahteisen rockluolan sijaan tuplalevy on äänitetty studio-olosuhteissa elävän yleisön edessä. – Silloin kun olin musiikin kuuntelun suhteen herkässä iässä, niin mulla oli joitain todella tärkeitä livelevyjä. Kaiken kruunaa Alangon karismaa ja voimaa uhkuva baritoni. Tämän livelevyn kohdalla lähdimme selkeästi liikkeelle kappaleiden alkuperäisversioista. Minusta on tärkeää, että jokainen kokoonpano löytää sellaisen oman näköisensä version kustakin kappaleesta. Fiilis on hieman samankaltainen kuin olisi katsomassa upeaa elokuvaa, mutta kuulisi pelkän äänirai- kuva: Harri Hinkka dan. Emme halunneet tehdä sovituksista tieten tahtoen erilaisia. Lisäksi nykyinen bändini on ollut omasta mielestäni niin helvetin kovassa vedossa, että halusin ehdottomasti tuoda saman livemeiningin myös levylle. En ole juuri tehnyt vastaavanlaisia kiertueita aiemmin ja siksi tämä tuntui jotenkin erikoislaatuiselta tapaukselta. Tutut melodiat saavat yhtenäisen kuosin, kun kappaleet kuoriutuvat rikkaista ja keskenään hyvinkin erilaisista originaalisovituksistaan. Kappalemateriaali on – arvatenkin – ensiluokkaista. Tulkinnat ovat kautta linjan briljantteja. Liikkeelle on lähdetty selvästi best of -hengessä. – Livelevy tuntui hyvältä tavalta juhlistaa tulevaa konserttikiertuetta. Vaikka Like Lullabyn perustaa voikin pitää folkisena, niin lopputuloksessa soi jazzahtavuuden lisäksi myös ehtaa rockia. Kepa Kettunen sinetöi edellisen lähes tomwaitsmäisesti kompuroivan beatin ja Peter Engbergin kitarat soivat epätavallisen likaisina. TEKSTI: VILLE HARTIKAINEN Allen Toussaint on New Orleansin moniaineksisen musiikkigumbon pitkäaikaisimpia ja vaikutusvaltaisimpia kokkaajia. Albumia voikin ajatella livelevyn ohella puhtaasti kokoelmana
Mikä on voinut mennä vikaan, jos koko albumin sanoitusten vähiten ärsyttävä kohta on do-do-dodo-do-doo-hokema. Älyttömässä ajassa ei älyttömyyksillä voi enää olla omaperäinen. Melodialtaan kantrisen mutta jykevästi rockaavan Shotgunin jälkeen Sheryl Crow tarjoaa joukon luontevasti rullaavia ja myös lyriikoiltaan kiinnostavia lauluja. Crow’n debyyttialbumi Tuesday Night Music Club (1993) oli välitön menestys, mutta harvakseltaan ilmestyneitä seuraa- Pienet i SK1 SK1 Uutuus! Uutuus! w w SK2 SK2 Uutuus! Uutuus! www.tammerpianojasoitin.fi www.tammerpianojasoitin.fi Patentoidut Patentoidut DAVADAVAplektrat Huippulaadukkaat plektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat Laadukkaat japanilaiset japanilaiset FGN-kitarat FGN-kitarat ja ja -bassot -bassot Puh. Big Beat / Atlantic H PERTTI OJALA HHH This is… On harvinaista kuulla albumi, josta ei ole yhtään mitään hyvää sanottavaa. Vaikka hänen englannin ääntämyksensä onkin luontevampaa kuin useimmilla kollegoillaan, niin äidinkielellä tulkittuina Sippolan laulut kaikesta huolimatta puhuttelisivat olennaisesti syvemmin. mother Sippolan piano ja akustiset kitarat tavoittavat hienovaraisesti kummisetämäistä tunnelmaa. Viimeisenä kuultavan Then We Kissin Aku Ankka -äänellä vedetty riffi on taatusti vuoden typerin, idioottimaisin ja kammottavin yksittäinen musiikillinen teko, ja ajattelin tehdä levystä jossain vaiheessa pahoinpitelysyytteen. Pörinäsoundit ja alelaarin dubstepvaikutteet takaavat kuitenkin sen, että yhtyeen videot tulevat taatusti pyörimään musiikkivideokanavilla pitkään. viikonloppuisin. 03-222 03-222 1300 1300 Pinninkatu Pinninkatu 26–28 26–28 TAMPERE TAMPERE (Tammelantorin (Tammelantorin laidalla) laidalla) Av. Puh. Icona Pop ken lisäksi harvinaisen löysää sellaista. Jälkimmäisen tarina äidin tarpeesta käyttää vedenkestävää maskaraa – koska se ei juokse kuten poikansa isä tämän elämästä – on silkkaa kantrista surumielisyyttä Jeannie C. ma-pe 10-18 la Av. Feels Like Home ei sekään ole ainutlaatuinen mutta tekijänsä onnistunein albumi joka tapauksessa. Levyn toinen lainabiisi Callin’ Me When I’m Lonely ja Waterproof Mascara muodostavat Feels Like Homen kantreimman kotvasen. Ruotsalaisen Icona Popin nussimisesta, jatkoista ja ryyppäämisestä kertovat ja itseään toistavat bilebiisit ovat kuin musiikillinen vastine herpekselle, ja levyä kuunnellessa olo on pikemminkin kuin omaa ulostettaan syövällä koiralla. Muutenkin koko albumi sopii vain kuurojen tanssiaisten taustalle soimaan mahdollisimman hiljaa tai – toivon mukaan – ei ollenkaan. Maanläheisyyttä riittää myös Crazy Ain’t Originalilla, jolla Sheryl Crow päivittelee julkkiskulttuurin, viihdemaailman ja koko maailmankin hulluksi tulemista. PERTTI OJALA HHH Pienet ilmot Ilmoitusmyynti: Ilmoitusmyynti: VEIKKO VEIKKO VIRTANEN, VIRTANEN, 09-5627 09-5627 7110, 7110, veikko.virtanen@soundi.fi veikko.virtanen@soundi.fi Warner Crow tuntee kahdeksannella albumillaan palanneensa kotiin, mikä moninkertaisesti Grammy-palkitun ja kymmeniä miljoonia levyjä myyneen muusikon tapauksessa tarkoittaa siirtymistä lähemmäksi kantria. Like Lullaby on pianovetoisuudessaan yllättävästikin tunnelmasta toiseen siirtyvä laulukokoelma, jolla Sippola muusikkous ei jätä mitään arvailujen varaan. Suokaa anteeksi, haluan pyyhkiä tämän kokemuksen mielestäni ja puukottaa itseäni aivoihin. K K ALAN HARRASTAJILLE !!! ROCK BLUES JAZZ PROGE + 50 GENREÄ Pikkuilmot Pikkuilmot 11_10.indd 11_10.indd 93 93 Puh. Puh.0500-789692 0500-789692 jaja 03-6171018 03-6171018 Tähtiportinkatu Tähtiportinkatu 18 18 13130 13130 Hämeenlinna Hämeenlinna www.retromusiikki.com Hyvän fiiliksen musakauppa SOUNDI 65. Palvelemme myös iltaisin Palvelemme myös iltaisin jaja viikonloppuisin. Reillyn Harper Valley PTA -superhitin (1968) hengessä. This is… on tasan 33 minuuttia filttereiden läpi vedettyä paskaa – ja kai- JUHO ÄIJÖ Sheryl Crow Feels Like Home jia on vaivannut lievä kasvottomuus ja turhakin siisteys. Nashvillessä äänitetyllä Feels Like Homella Sheryl Crow saa vihdoin rockin, popin ja kantrin fuusionsa toimimaan tavalla, josta jopa Shania Twain voisi olla kateellinen. ma-pe 10-18 la 9-15 9-15 WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat Parhaat merkit merkit jaja kattavimmat kattavimmat valikoimat valikoimat high-end high-end jaja kotiteatterilaitteita. kotiteatterilaitteita
Kokon backstagella on rauhallista. Alkoholin keskikulutus taitaa liikkua tasolla kolme kaljaa per viikko, Karppinen naurahtaa ja jatkaa: – Rellestysillan jälkeinen keikka on automaattisesti löysä ja se on yksinkertaisesti väärin niin yleisöä kuin muita bändin jäseniäkin kohtaan. Jo vakuuttavan Tears On. Olihan se henkisesti kuluttavaa, kun mielessä liikkui ”toivunkohan minä tästä entiselleni” -ajatuksia. Olenkohan ollut koko rundin aikana humalassa pari kertaa. Lääkäritkin olivat aluksi voi- mattomia äärimmäisen raskaalla tatsilla rumpupatteristoaan vuodesta toiseen käskeneen miehen käsivaivojen kanssa. Koko, Lontoo O n Halloween-ilta ja HIM on saapunut Lontooseen Euroopan-kiertueensa loppumetreillä. Tiukka soittaminen on kuitenkin noin miljoona kertaa tärkeämpää kuin bailaaminen. – HIM ei ole rundannut Suomessa moneen vuoteen ja tämän vuoksi päätimme ulottaa Helldone-festivaalin muuallekin kuin Tavastia-klubille, rumpali Mika ”Kaasu” Karppinen sanoo. Ensi vuonna tapahtuvan HIMin ensimmäisen Etelä-Amerikan kiertueen ja muiden tulevien kuvioiden suunnittelun jälkeen bändin tiiviissä ohjelmassa on vielä fanitapaaminenkin. Tämä ei ole jäänyt faneilta huomaamatta, sillä muutaman sadan metrin mittainen jono kiemurtelee Belle & Sebastianin kappaleestakin tutun Mornington Crescentin metroaseman kupeessa jo hyvis- 66 SOUNDI sä ajoin ennen ovien avautumista. Karppisen sanoja on harvinaisen helppo uskoa, sillä pitkän linjan rumpalin ura oli pitkään vaakalaudalla. HIM siis toimii näinä päivinä hyvin kurinalaisesti, monellakin tavalla. – Tosiasia on kuitenkin se, että mikäli tätä hommaa haluaa tehdä yli nelikymppisenä satakymmenen lasissa niin jatkuva juhliminen ei ole mahdollista. – Kun viimein pystyin pitelemään kapuloita käsissäni niin treenaaminen oli aloitettava käytännössä nollasta: soitin maksimissaan viisi minuuttia ja pidin vähintään tunnin lepotauon. Puolitoista tuhatta ihmistä vetävä Koko-teatteri on myyty täyteen toisena iltana peräkkäin, joten HIMin kiertue on saamassa arvoisensa päätösjuhlallisuudet. > Live Teksti ja kuvat: Timo Isoaho His Infernal Majestyn pyhä valtakunta HIM 1.11. Onneksi kohtalo oli tällä kerralla suopea. Suomalaisfanien iloksi vuoden viimeiset keikat tapahtuvat kuitenkin kotimaassa. Kohta syy selviää: manageri Seppo Vesterinen on saapunut metropoliin ja suomalaisyhtye onkin vetäytynyt palaveroimaan suljettujen ovien taakse
Iso-Britannia on ollut HIMin vahvaa aluetta viimeistään Love Metal -albumista (2003) asti ja Camden Palace Theatrena aikaisemmin tunnettu 113-vuotias teatteri näyttäytyykin mitä arvovaltaisimpana kiertueen päätöspaikkana – onhan Koko toiminut aikaisemmin esiintymisareenana muun muassa Coldplaylle, Princelle, Red Hot Chili Peppersille, Madonnalle, Oasikselle ja Amy Winehouselle. HIMin muusikoita odottaa aamulla lento Suomeen, joten myös aftershow-juhlallisuudet jäävät maltillisiksi. Karppinen on tyytyväinen, mutta ylenpalttiseen Lontoo-hehkutukseen hän ei ryhdy: – Kiertueen viimeinen keikka on keikka muiden joukossa. FREDERIK PE 13.12. – Olen muuten kovana lätkäfanina aina haaveillut siitä, että pääsisimme soittamaan NHL-halliin. Puolitoistatuntisen kohokohdiksi nousevat liekeissä olevan kitaristin pitkän soolon tähdittämä Kiss Of Dawn, yleisön hartaudella laulama The Funeral Of Hearts, debyyttile- vyn Your Sweet Six Six Six ja It’s All Tears (Drown In This Love) sekä reilusti yli kymmenminuuttinen päätösbiisi Sleepwalking Past Hope. Eturivien I fancy the lead singer -paidat, Valon pipopäiset kaksoisolennot ja Heartagram-tatuonnit kertovat kaiken oleellisen: Koko on tänään His Infernal Majestyn pyhää valtakuntaa. Kalvothan näyttävät lähinnä perunapellolta jo yhden puolitoistatuntisen jälkeen... – Kiertue on sujunut hienosti eikä käsien kanssa ole ollut mitään ongelmia. Soundi on niin raskas, että paradoksaalisesti mieleen nousee kepeä Screamworks: Love In Theory And Practice -albumi (2010). Itä– ja länsirannikko olivat selkeästi HIMin vahvoja alueita, kun taas Alabaman kaltaisilla redneck-seuduilla Volbeat veti paikalle enemmän karpaaseja. Toki myös peltejä menee romuksi ja jopa ständit katkeilevat. RESSU & JUSSI YSÄRIHITIT TOUR KE 25.12. OSMO'S COSMOS tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Tarkista esiintyjät. Aivan estradin edessä soundi on massiivinen: tutun suojapleksin takana Karppinen todellakin kiduttaa rumpujaan, kosketinsoittaja Janne ”Burton” Puurtisen tarjotessa vierestä tyylikästä tulitukea. Tulihan siinä kylmiä väreitä, kun katossa lavan yläpuolella roikkuivat Jari Kurrin ja Wayne Gretzkyn jäädytetyt pelipaidat. Muutamatkin HIM-diggarit taisivat olla ihmeissään karvaisten Volbeatfanien keskellä, Karppinen nauraa. METELI NOUSEE häkellyttäviin lukemiin, kun HIM astelee amerikkalaisen Caspian-yhtyeen lämmittelemille lauteille, viimeisimmän Heartagram-version tarjoaman taustalakanan eteen. SAMULI EDELMAN TI 31.12. Välispiikkejä taas kerran säästellyt Ville Valo kiittää ja poistuu lavalta jo ennen loppujameja, saaden eturivien uuden polven HIM-fanit itkemään vuolaasti. JEAN. Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma, Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa SOUNDI 67. Tiivis keikkaputki kuuluu livesoundin täyteläisyytenä. Tuottajamme Hiili Hiilesmaan neuvosta olemme myös pyrkineet ”briljeeraamaan homman toimivuuden” eli olemme vetäneet pitkään samaa settiä ja kokonaisuus onkin hioutunut timanttiseksi, Karppinen nauraa. Pohjois-Amerikasta HIM siirtyi vain muutaman lepopäivän jälkeen muun muassa saksalaisille, italialaisille, hollantilaisille ja tšekkiläisille areenoille. – No, pyrin soittamaan kolme keikkaa samoilla kalvoilla, mutta periaatteessa ne pitäisi vaihtaa jokaisen vedon jälkeen. Olen puhdas fiilistyyppi eikä lavalla tule mietittyä mitään muuta kuin käynnissä olevaa biisiä. ”Tiukka soittaminen on miljoona kertaa tärkeämpää kuin bailaaminen.” Tape -albumin nauhoitukset palauttivat hymyn rumpalin ja muun HIMmiehistön kasvoille, mutta vasta kuluvan vuoden keikkaputki on ollut se todellinen tulikoe. Oikeudet muutoksiin pidetään. – Kiersimme Pohjois-Amerikassa loppukesästä, osana Monster Energy’s Rock Allegiance -pakettia ja tämähän oli co-headlining -kiertue Volbeatin kanssa. Ja usko tai älä, mutta pystyn nykyään soittamaan vielä aikaisempaakin kovakätisemmin! Siitä puheen ollen: kuinka usein rumpukalvosi vaihdetaan. Monikerroksinen Koko ei ole miksaajalle helppo paikka, mutta HIM tärisyttää teatteria raskaan selkeällä äänimaailmalla. VIRVE ROSTI PE 29.11. S TO 05.12. – Screamworksin biisit eivät sopineet nykyiseen livekokonaisuuteen, sillä draaman kaaren täytyy olla kohdallaan. CHEEK PE 20.12. Joukkoa komentava Ville Valo nostaa telineestä kitaran, vilkaisee monikansallista fanikuntaa, virnistää tyytyväisenä ja seuraavassa hetkessä All Lips Go Blue onkin jo käynnissä. Konsertti päättyy siihen, kun Lindström päättää lähettää valkoisen Gibsoninsa ilmojen teille – mutta kuin ihmeen kaupalla kitaran kaula ei kuitenkaan katkea. Kun soittotyyli on tällainen, niin ruumiita tulee varmasti jatkossakin. Tässä mielessä minulle on aivan sama, että päättyykö rundi Seinäjoelle, Lontooseen, New Yorkiin tai Melbourneen! MUSIIKKI ON PARASTA LIVENÄ TÄHTIEN LOISTETTA PE 15.11. Kokonaan uutta energiaa lavaliikehdintäänsä löytäneen kitaristi Mikko ”Linde” Lindströmin ja käppyräpiuhansa lyhyyden vuoksi hieman rajoitetummin ympäriinsä käyskentelevän basisti Mikko ”Mige” Paanasen mureasoundisen yhteispelin seuraaminen on suorastaan nautittavaa. Kuluvan vuoden aikana rumpuvainajia on syntynyt noin viidenkymmenen keikan aikana. KAIJA KOO LA 14.12. Nyt tämä unelma toteutui, sillä vedimme Edmontonin Oilersin kotiareenalla Rexall Placessa. LAURA VOUTILAINEN PE 22.11. JOKU PAIKALLINEN BÄNDI PE 27.12. Screamworksiin ihastunut, mutta muuten HIMiä huonosti tunteva ihminen olisi tällaisella keikalla täydellisen häkeltynyt – eikä pelkästään sen vuoksi, ettei yhtye esitä yhtään kappaletta toiseksi uusimmalta albumiltaan
Nousevan auringon maassa heitettyjen muutamien keikkojen jälkeen Children Of Bodom soitti tiiviillä tahdilla seitsemän konserttia kotimaassa. Toki päässä saattaa pyöriä kaikenlaisia visioita jossakin Euroopan perukoilla viikkoa ennen pitkän kiertueen päättymistä, mutta nekin jutut kuuluvat tähän kokonaisuuteen. Bändin kiertuebussi saatetaan tyhjentää kokonaan ja tuntikausien syynäämisen jälkeen eteen lyödään viimein maksukehotus. > Bazook! H Teksti: Timo Isoaho eikommista aineksista kasattua Children Of Bodomin muusikkoa tai teknikkoa olisi voinut hirvittää elokuun lopulla. Rundin järjestelyjen suhteen bändien olot olivat puolestaan aika karut: meille ei juuri osoitettu dressing roomeja tai suihkuja ja joka helvetin hommaa varten piti kävellä vähintään kaksi mailia johonkin suuntaan. Sakon syy: bussin oleskelutilan pöydälle unohtunut banaani, sillä ”maasta toiseen ei saa kuljettaa eksoottisia hedelmiä”. – Rockstar-kiertueen promotionaalinen arvo oli todella hyvä, sillä Halo Of Blood -albumi oli juuri julkaistu ja kaikilla keikoilla oli helvetisti ryhmää. Se oli taatusti helpotus niin Rob Zombielle, Machine Headille, Mastodonille, Amon Amarthille kuin muillekin jättikiertueen yhty- kuva: Timo Isoaho ISE A N U P I LÄRV 68 SOUNDI eille, sillä pahimmillaan Yhdysvaltain ja sen pohjoisen naapurin rajan ylittäminen on äärimmäisen hidasta ja vaivalloista. Esiintymisten lisäksi teimme hirveän määrän nimmarisessioita ja muita meet&greet -juttuja. Voin paljastaa, että siinä tilanteessa ei juurikaan naurata. Pohjois-Amerikasta kantautui elokuun alkupuolella myös huoles- NA LINN L A T I T KOH AA. Tukholmasta syyskuun loppupuolella käynnistynyt Halo Of Blood Over Europe nimittäin päättyy Tallinnan Rock Cafen uumenissa vasta marraskuun toiseksi viimeisenä päivänä. Savonlinnaan päättynyttä Suomen-kiertuetta seurasi kaksi vapaapäivää, mutta ne taisivat kulua pakkaushommissa. – Tämän syksyn rundi on Children Of Bodomin pisin yhtäjaksoinen keikkaputki. – Ei minulla ole etukäteen tapana analysoida kiertueohjelmia sen kummemmin. Tien päälle täytyy lähteä sillä asenteella, että keikkoja raavitaan lärvi punaisena niin kauan kuin niitä riittää. Sen verran tiivistahtinen syyskiertue oli nimittäin juuri käynnistymässä. Mittaa taitaa kertyä noin Raskaamman puoleista asiaa yksitoista viikkoa. – Näillä rajaseuduilla on vietetty vuosien saatossa monet erittäin sydämelliset tunnit! Joskus siellä vahtikopissa mököttää uraansa leipiintynyt ja kaikkeen kyllästynyt ukko eikä rajan ylityksessä ole mitään ongelmia. Kävihän se meininki kyrvittämään välillä aivan hulluna, mutta saahan tämä juttu joskus tuntuakin työnteolta! Rockstar Energy Drink Mayhem poikkesi Kanadassa vain yhden keikan verran. Hektisestä Halo Of Blood -maailmankiertueesta puhuttaessa ei kannata unohtaa sitäkään, että Children Of Bodomin viime kesä vierähti Pohjois-Amerikassa. Huonommalla tuurilla siellä odottaa virkaintoisia kavereita, jotka syynäävät kulkuneuvoa tuntitolkulla, tietenkin joskus aamukuudelta. Rockstar Energy Drink Mayhem -festivaali risteili ympäri mannerta kesäkuun lopulta pitkälle elokuun puolelle. Kyllähän tämä raakaa touhua on – sopii siis meille, kitaristilaulaja Alexi Laiho naurahtaa Soundille Stuttgartin LKA-Longhorn -konserttisalin viereen pysäköidyn Children Of Bodomin uutuuttaan kiiltävän double deckerin sisuksissa. Ensimmäiseksi yhtyeen ja kiertuehenkilökunnan jäsenet istahtivat lentokoneeseen, määränpäänään Japani
– Naureskelimme jo itsekin, että paikalle ilmestyy varmaan sata virolaista ja loput tyypit ovatkin sitten meidän vieraslistalla, Laiho nauraa. Entä jatko. Pettämätöntä tulitukea antavat niin Jaska Raatikainen, Roope Latvala, Henkka Seppälä kuin Janne Wirmankin, puhumattakaan bändin tekniikan väestä. Erääksi show’n huippukohdista nousee Hate Crew Deathroll, jonka aikana ESP:n virityskoneistoon lukit- tu kamera kuvaa lähietäisyydeltä Laihon vikkeliä sormia. Siinä oli kovat kuumeet ja hirveät yskät päällä ja kurkku oli hetken ai- kaa ihan done. Niiden levyjähän tuli luukutettua teininä aivan hulluna – siis silloin, kun haaveilin omasta bändistä ja maailman kiertämisestä, Laiho puistelee päätään. – Aivan. Muutamat oleelliset biisit ovat tietenkin mukana kummassakin setissä, kitaristilaulaja kertoo. – Olemme kierrättäneet Halo Of Blood -kiertueella kahta eri biisilistaa – niin yleisön kuin omankin mielenkiinnon ylläpitämiseksi. – Eihän sitä tilannetta pysty hahmottamaan, kun kiertueen lämmittelijäksi lähtee joku oman lapsuusajan suosikki, vaikkapa Cannibal Corpse. – Napalm Deathille pitää antaa todella paljon respektiä, sillä siellä ne ukot tulivat perässä pakettiautolla ja laulaja Mark “Barney” Greenway oli itse puikoissa. Jos jengi toivoo Downfallia luuppina niin siinä on ihan turha lähteä itkemään, että miksi te ette halua kuulla meidän uutta megavitunmahtavaa lättyä. Olo alkoi viimein helpottaa, kun vitamiineja iskettiin suoraan suoneen, Laiho kertoo. Jo ennen Children Of Bodomia Longhornin estradille nousevat suomalaiskollegat Medeia ja Insomnium. Halo Of Blood Over Europe -kiertueellakin on ollut tiukkoja paikkoja. kuva: Timo Isoaho Kyllähän tämä raakaa touhua on – sopii siis meille! tuttavia uutisia. Liian monilla aito rakkaus musiikkiin ja kiertämiseen katoaa jossakin vaiheessa. Ensi kesän festivaalien jälkeen yhtyeen ohjelmaa ei ole lyöty lukkoon. Jätän mielelläni nämä asiat omaan arvoonsa, mutta kyllähän se kieltämättä ärsyttää, kun meikäläisen sairaalakeikat mene- vät aina viinanjuonnin piikkiin – olipa oikea syy mikä hyvänsä, Laiho puuskahtaa. Kuten kaikkien muidenkin bändien kohdalla niin uudet kappaleet tarvitsevat aikaa. Parin studiolevyn jälkeen jotkut Halo Of Bloodin biisit ovat niiden toivotuimpien joukossa. Kun Are You Dead Yet. – En juuri koskaan tule kipeäksi rundilla, mutta lokakuun alkupuolella iski ihan totaalinen flunssa. Stuttgartissa Alexi Laiholla tai muulla yhtyeellä ei ole minkäänlaisia ongelmia. Medeia, Insomnium, For The Imperium ja Lost Society pääsevät osaksi nimekästä joukkoa, sillä Children Of Bodomin keikkojen avausbändeinä ovat menneinä vuosina toimineet esimerkiksi Testament, Devin Townsend, Amon Amarth, Gojira, Trivium ja Cannibal Corpse. Halo Of Blood Over Europen Englannin-osuudella Children Of Bodomin erikoisvieraana puolestaan soitti vuonna 1981 perustettu underground-legenda Napalm Death. Jumalauta, nyt kättä lippaan: jos kohta viisikymppiset äijät rundaavat pakulla ympäri Englannin nummia niin silloin sen intohimon täytyy kummuta aika helvetin syvältä. Joku Towards Dead End oli paitsiossa kaksitoista vuotta ja jengi on digannut aivan raivolla, kun se on nostettu taas kehiin. Meillä on muutenkin ollut kunnia kiertää kovien suomalaisten kanssa, sillä Suomen-kiertueellahan matkassa olivat For The Imperium ja Lost Society, muistuttaa Laiho. Kyseessä on kiertueen jättävän Insomniumin viimeinen keikka ja lavalla nähdään tietenkin sen mukaista hassuttelua. – Pahimpina iltoina olisi ollut todella helppo todeta, että perutaan pari vetoa, ei pysty vetämään. Viikon verran oli aikamoista torturea vetää, helvetin paska meininki. Samalla pitää myöntää, että saattaahan tuo ottaa omalla kohdallakin koville jos kymmenen tai viidentoista vuoden päästä pitää tarttua Sprinterin puikkoihin Suomen-kiertueen alkajaisiksi. marraskuuta ja Rock Cafeen onkin odotettavissa suomalaisten Bodom-fanien kansainvaellus. – Kappalelistan päättäminen ei ole helppoa. Laulajakitaristi häärii tutusti lavan polttopisteessä ja villitsee monenlaisilla tempuillaan ison salin täyttäneitä eteläsaksalaisia Hate Crew -fanaatikkoja. SOUNDI 69. Kitaristi Markus Vanhala taas joutuu Ozzy Osbournen Tribute-albumin kansikuvan kaltaisen nostosyleilyn uhriksi. Yhtye on loistava ja jätkät ovat erittäin mukavia. Minkäpä siinä sitten teit. Jokaiselta albumilta pitäisi raapia jotakin ja oldskool-diggarit haluavat kuulla runsaasti vanhaa shittiä. Tämä jääköön nähtäväksi. He ovat tänäänkin rakentaneet suomalaisyhtyeelle komeat puitteet lavan takaseinää hallitsevan videoseinän eteen. – Onhan se iso harmi, että Insomnium joutuu jäämään pois loppukiertueelta. -albumi ilmestyi vuonna 2005 niin jengi ei halunnut kuulla yhtään niitä kappaleita, mutta tänä päivänä ne rallit ovat suuressa sukseessa. Eikä siinä mitään, näinhän se aina menee: uusinta levyä kuuluu vihata, kun se ei ole yhtä hyvä kuin se edellinen albumi tai varsinkaan se ensimmäinen demo. Enkä tietenkään halua pettää faneja jos pystyn kuitenkin karjumaan ainakin jonkun verran. – Saatamme ensi syksynä heittää vielä yhden Halo Of Bloodia tukevan jenkkikiertueen tai sitten ryhdymme kirjoittamaan seuraavaa studioalbumia, Laiho päättää. Insomniumin setin päättävän One For Sorrow -tunnelmapalan aikana estradi täyttyy Medeian ja Children Of Bodomin muusikoista, jotka purkavat Markus “Druidi” Hirvosen rumpusetin lähes kokonaan biisin vielä soidessa. Ensi helmikuussa käynnistyvän kuuden viikon mittaisen Pohjois-Amerikan kierroksen jälkeen Children Of Bodom jatkaa maailmankiertuettaan muun muassa Venäjälle ja eri puolille Aasiaa sekä Etelä-Amerikkaa. – Sappikivet alkoivat vaivata oikein kunnolla, saatana. Se on joka tapauksessa selvää, että Halo Of Blood Over Europe päättyy Tallinnaan 29. – Monien naftaliinissa pitkään levänneiden muinaisten kappaleiden vetäminen on itse asiassa helvetin hauskaa. Oslolaiseen sairaalaan yli viikoksi kesällä 2012 joutunut Laiho kiidätettiin taas kerran lasarettiin. Olisi todellakin huvittanut toipua täyteen iskuun kaikessa rauhassa, mutta olenhan minä toisaalta raapinut keikkoja murtuneilla luilla ja vaikka millä hässäköillä..
Tunnistan saman GREGOR MACKINTOSH ja PARADISE LOSTIN kolme merkkipaalua: 1. – Tuottaja Rhys Fulber (Fear Factory, Front Line Assembly) puhalsi bändiin uutta elämää. Laittaisimmeko seuraavalle levylle kaikkea mahdollista doommetalista syntikkapoppiin. – Täällä on liikaa hulinaa. kuva: Ester Segarra > Bazook! Teksti: Timo Isoaho ”Paljon huonomminkin olisi voinut mennä” TÄYTTÄÄ 25 VUOTTA P aradise Lostin takahuoneessa käy kova kuhina. Se toi vaivattomuudessaan ja hauskuudessaan mieleen Paradise Lostin alkuvaiheet!. – Olemme rundanneet Swallow The Sunin kanssa ja he ovat aivan loistavia tyyppejä. Doomahtavana deathmetal-yhtyeenä aloittaneen, mutta soundiaan valtavasti laajentaneen Paradise Lostin vaikeimmat ajat osuivat vuosituhannen vaihteen tietämille. Helsingissä oli helppo aistia samanlaista kiehtovaa tunnelmaa, jollaiseen rakastuin Englannissa jo 80-luvun loppupuolella. ”Löysimme oman soundin kakkoslevyn myötä.” 2. ONE SECOND (1997). Paradise Lostin ensimmäisestä Helsinki-visiitistä on kulunut jo kaksikymmentä vuotta. ”Ensimmäinen napakymppi. Väenpaljous ei yllätä, sillä tänä iltana edessä ei olekaan mikään tahansa esiintyminen vaan Paradise Lostin debyytti Lontoon maineikkaan Roundhousen sisuksissa - ja muusikot ovat kaiken lisäksi saaneet juuri kuulla, että bändin 25-vuotista taivalta juhlistavan kiertueen Camdenin-etappi taltioidaan Abbey Road -studion henkilökunnan toimesta. Vai tekisimmekö todella raskaan metallilevyn. Illan avausyhtye Katatonia on juuri aloittamassa Viva Emptiness -albumiinsa keskittyvää settiä, joten joudumme etsimään rauhallista paikkaa melkoisen tovin. Sanon tämän käsi sydämellä: yhtyeen alkuvuosina emme to- dellakaan haaveilleet myyvämme yhtään albumia tai soittavamme joskus ulkomailla. – Olimme pahasti hukassa. – Mietipä, miten hieno bändi vaikkapa Katatonia on. Mikko (Kotamäki, laulu) työskentelee Majava-baarissa ja pitihän hänen tarjoiluistaan sitten käydä nauttimassa aikaisemmin tänä syksynä, kun soitimme Suomessa. – Onko Paradise Lost aliarvostettu yhtye. Sitten pidimme palaverin, jonka seurauksena bändi hajosi vähäksi aikaa, Mackintosh sanoo. Tuleehan siitä kylmät väreet, kun yhtyeen laulaja Jonas Renkse vakuuttaa Paradise Lostin olevan heidän suurin vaikuttajansa. – Nauhoitamme kakkoslevymme ensi kevään aikana. Mackintosh on edelleen innoissaan Lepakossa heitetystä keikasta. Lopulta sellainen löytyy. Mennäänkö tekemään haastattelua vähän sivummalle, säveltävä kitaristi Gregor Mackintosh kysäisee. Bolt Thrower, Napalm Death, Carcass ja Venom tekivät silloin tehtävänsä. Marraskuussa päättyvän, tuoretta Tragic Illusion 25 (The Rarities) -kokoelmaa juhlistavan Euroopan-kiertueen jälkeen Paradise Lost haukkaa hetken happea, mutta heti ensi vuoden alkupuolella Mackintosh ryhtyy valmistelemaan yhtyeen neljättätoista studioalbumia. Tuntui äärimmäisen hienolta olla taas innoissaan musiikista ja kiertueista. GOTHIC (1991). Tuskinpa vaan. Yhtä osuvasti nimetty Symbol Of Life (2002) puolestaan pelasti Paradise Lostin. On aika päästää kitaristi keskittymään tärkeään keikkaan, mutta rastatukalta täytyy kuitenkin kysyä vielä Vallenfyren suunnitelmista – kyseessä on siis Mackintoshin ja My Dying Briden kitaristin Hamish Glencrossin projektiluontoinen deathmetal-yhtye. No, pitkäsoiton lopulliset suuntaviivat selviävät vasta ensi kevään aikana. – Laulajamme Nick Holmes sai HIMin 666 Ways To Love: Prologue -ep:n erään varhaisen Suomen-keikkamme yhteydessä. Monet pitävät enemmän Draconian Times -levystä (1995), mutta se on vain Iconin kiillotettu versio.” 3. – Suomalainen metalliskene oli puhkeamassa täyteen kukkaan juuri silloin. Tuskin maltan odottaa niitä sessioita, sillä Vallenfyren A Fragile King -albumin (2011) työstäminen oli valtavan hauskaa. Levyyhtiö jakeli käskyjä, juopottelimme ylettömästi eikä meillä ollut mitään järkeviä ideoita musiikin suhteen. – Olen miettinyt erilaisia lähestysmiskulmia. Kuuntelimme levyä kiertuebussissa ja tajusimme heti, että tämä bändi kasvaa helvetin isoksi, kitaristi sanoo. Ja jatkoa seuraa. ”Aikaisempia kevyempi albumi oli aluksi järkytys monille vanhoille faneille, mutta levy on noussut ansaitsemaansa asemaan myöhempinä vuosina.” 70 SOUNDI loputtoman sarkasmin ja mustan huumorin meissä pohjoisen Englannin kasvateissa ja suomalaisissa. Ja nyt me esiinnymme Camden Roundhousessa kahdenkymmenenviiden toimintavuoden jälkeen... Sehän passaa. Paljon huonomminkin olisi voinut mennä, Mackintosh hymähtää. Believe In Nothing -albumin (2001) otsikko kertoo kaiken oleellisen. Symbol Of Lifen jälkeen Paradise Lostilla ei ole ollut mitään hätää ja tänä päivänä osaamme arvostaa bändin saavutuksia, Mackintosh painottaa. Nostetaanpa esiin vaikkapa niinkin erilaiset yhtyeet kuin HIM ja Swallow The Sun. Luulin hänen vitsailevan, mutta mies olikin tosissaan! Paradise Lostin vaikutuksen kuulee tietenkin myös suomalaisissa orkestereissa. Paikalla on niin taustavaikuttajia, yhtyeen entisiä muusikoita kuin vanhoja ystäviäkin. ICON (1993)
> Stalker Teksti: Teppo Vapaus Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä. – Olin 10-vuotias, kun näin Star Warsit ja päätin ryhtyä elokuvaohjaajaksi. Otan kopin ja hyppään maanantaiaamuna Mannerheimintieltä sporaan. R anskalaiselta uuden aallon elokuvaohjaajalta näyttävä LauriMatti Parppei on oikeasti raumalainen ja tunnetaan aiemmin Itkevä Tyttö -nimen alla toimineen Musta Valo -yhtyeen laulajana, kitaristina ja laulunkirjoittajana. Esiintyminen ja naurunalaiseksi asettuminen ei kuitenkaan hävettänyt. Hän on myös pitkän linjan elokuvaharrastaja ja elokuvantekijä. Lauri-Matti ei tiedä, missä Helsingissä kuuluu kohdata, ja ehdottaa ku- Musta Valo on uudelleen syntynyt Itkevä Tyttö. Maailma on täynnä loistavia bändejä, joita ei huomata. Parppei on inspiroitunut Maj Karman musiikista, hän on jo vuosikausia sotkenut kätensä mutaan Karmarockin järjestelyissä ja hiljattain Musta SOUNDI 71. Habitus ei kuitenkaan valehtele. Kun Lauri-Matti alkoi tehdä musiikkia, hän oli syrjäänvetäytyvä ja koulukiusattu nuorukainen. Ehkä teemme tätä musiikin itsensä takia. tosen ratikkaa. Lauri-Matin ystäväpiiriin lukeutuva Ylppö linkittyy hänen tarinaansa monin tavoin. kuva: Marko/Kuvaamo Huomio kiven alla Itkevä Tyttö julkaisi kolme albumia ja pari ep-levyä ennen kipinän sammumista. Myöhemmin päätin ryhtyä ainakin kirjailijaksi, runoilijaksi, muusikoksi ja graafikoksi. Pumpkinsin myötä hän löysi oikukkaan rockin, joka ei kumartanut genrerajoja. Etenkin Herra Ylppö kannusti siihen: se tarkoittaisi uutta alkua. Haaviin tarttuivat Musta Valo -yhtyeen johtaja Lauri-Matti Parppei, särmikäs poppari Anna Inginmaa ja katurock-retkue Huntersin keulakuva Eki Hunter. Parppein elokuvien aiheet kumpuavat rakkauden problematiikasta. 15-vuotiaan Parppein rock’n’roll-herätyksenä toimi The Smashing Pumpkinsin Mellon Collie And The Infinite Sadness. – Minun maailmani on vähän tällainen: ylidramaattinen, puolisurrealistinen ja sentimentaalinen, Parppei kiteyttää. Kaivan nauhurini esiin, painan reciä ja käyn suoraan asiaan. Seuraavaksi iski Kauko Röyhkä ja muu oudompi suomalainen rock. Ei ollut tarvetta piiloutua introvertin kuoren taakse. Oikeastaan kaikkien minua koskettaneiden taiteenlajien suhteen mietin, voisinko tehdä sitä itsekin. Taiteilija istuu vaunun perällä. Tauon jälkeen bändi ei tuntunut enää samalta. Yhtyeen maailma oli sisäänpäin kääntynyt ja kokeellinen. 2000-luvun alun Raumalla kitaraa soittamalla ei tehty vaikutusta tyttöihin, joten musiikin tekemisen motiivit olivat ainakin oikeat. Sama teema määrittää Mustan Valon tuoretta debyyttilevyä Uusi aika on täällä. Parin vuoden taukomme aikana yritimme miettiä uutta nimeä. – Ilmaisutaitokerhon näytelmän mieleen tuova nimi johti ehkä harhaan. Jos Itkevä Tyttö pyysi anteeksi olemassaoloaan, Musta Valo räjäyttää kaiken päin kasvoja. Lauri-Matti Parppei kuvassa keskellä. Hänen uusin lyhytelokuvansa Labyrintti sai kansainvälisen ensi-iltansa Varsovan elokuvajuhlilla ja se on napannut esimerkiksi yleisöpalkinnon Riian 2ANNAS-festivaalilla. – Olin jo menettänyt kasvoni, joten ei ollut mitään hävittävää. Marginaalissa pöhisee Tällä kertaa Stalker nostaa esiin valtavirran ulkopuolella operoivia muusikoita, jotka eivät ole ainakaan vähemmän kiinnostavia kuin menestyneemmät kollegat
Suen Antti Yli-Halla totesi keikka-arviossaan osuvasti, että Musta Valo on kuin Herra Ylppö & Ihmiset, josta kaikki junttius on kadotettu lopullisesti. Niin kuin sävelet valuisivat sormenpäistä. Sitten katsoisin sitä levyä, että mikä helvetti tämä on. Anna Inginmaa on pohjustanut soolouraansa pidemmän kaavan kautta. Sitä tapahtuu yhtälailla punk-keikoilla. Miksi lähdit mukaan. Huomio on kiven alla. Takana on omakustannelevy, laulukilpailuja ja monenlaisia yhteistyökuvioita. Köniin tuli, ja hyvä niin. Pohdimme, kuinka kornilta laulamisen kokemuksen analysointi voi kuulostaa, mutta samapa se. Anna asustaa Helsingin Kalliossa, jossa hän on viimeisen vuoden kuluessa rohkaistunut päämäärätietoiseen biisien kirjoittamiseen antaen lempeät pakit nimekkäillekin yhteistyökumppaneille. Anna on hetken hiljaa, hymyilee ja näyttää keskisormea. Vanhoista asioista puhuminen ei innosta Annaa, mutta kyselen väkisin. En halua tuskailla asiaa enempää, sillä maailma on täynnä loistavia bändejä, joita ei huomata. Vai onko. Ehkä juuri siksi taiderockin ja suomirockin välimaastossa operoiva Musta Valo on kaupallisesta näkökulmasta haastava paketti. Mutta minun on luotava itse oma Laulaessa olen kotona. Nöyrä kaveri, joka jää usein huomaamatta kilpailuhenkisessä musiikkibisneksessä. UMK oli virhe. kuva: Teppo Vapaus > Stalker juttuni. Kokopitkältä voi löytää sekä raivon että harmonian ääripäät. Kun kysyn Lauri-Matilta, mitä hän ajattelee suomalaisten radiokanavien tarjonnasta, hän hengähtää syvään. En voi kuvitella, että lähtisin vaan jollekin lafkalle ja tekisin kiireellä levyn. Niin kuin sävelet valuisivat sormenpäistä.. Myös musiikillisesti tarvotaan samoilla poluilla. Se ei meinaa sitä, ettei mimmistä löydy dynamiittia. Valo lämppäsi Ylppöä Ihmisineen Tampereen ja Turun Klubeilla. Lauri-Matti Parppei on hieman salaa karismaattinen persoona. Kai se oli vain nuoruuden intoa. Siirrymme sateensuojaan teehuoneeseen, jonka hienostunut ilmapiiri hämää meitä yhtä paljon. Se on jännä prosessi, koska mä olen jossain muualla, mutta kuitenkin niin läsnä kuin voi olla. Ehkä teemme tätä musiikin itsensä takia. Stalker jatkaa seuraavan artistin kimppuun. – No okei. Anna tallaa pehmeiden arvojen poluilla. Se on voimakas ja fyysinen kokemus. Jos minä päättäisin, paikallisradiot täyttyisivät noiserockista, kaaosjazzista ja nykymusiikista. Matkalla Anna kertoo lastennäytelmästä, jota hän ohjaa parhaillaan osana koulutustaan Snellman-korkeakoulussa. Parppein Labyrintti-elokuvassa Ylpöllä on äänirooli lihavana kissana. Saavutan sellaisen tilan, mitä ihmiset... Vastaanotan jotain. – Matkan varrella on ollut pettymyksiä, ja olen joutunut vaihtamaan tyyppejä. Enimmäkseen olen koominen karikatyyri itseni kaltaisesta ihmisestä, jollaisista en oikein välitä. Ei se tuntunut oikealta eikä ole yhtään mua. Voice of Finlandissa Michael Monroe laittoi sielukkaan Annan laulamaan virtuoosi Saara Aaltoa vastaan. Ei ollut itseluottamusta kieltäytyä, eikä vielä tarpeeksi uskoa itseeni biisinkirjoittajana. Miksi ne haluaa rakastella. Mulla se tapahtuu laulaessa. Nyt kun Yle Puhekin on tuhottu, Yle Radio 1 taitaa olla paras kanava. Sieltä hän tulee valmistumaan draamataidon opettajaksi Suomen steinerkouluihin. Nuo kilpailut ovat vain tv-viihdettä. – Saatan olla. Nyt se on nähty. Annan matka omaehtoiseksi artistiksi on herkullisessa vaiheessa. Sitten hän nauraa pitkään ja äänekkäästi. Tapaan Annan syyssateessa Helsingin rautatieasemalla, ja otamme suunnaksi Senaatintorin. Se on liian suomirockia hipstereille ja liian tyylikästä ja taiteellista heppunormaaleille. – Kansalle sitä, mitä kansa haluaa. – Mua pyydettiin uudestaankin mukaan, mutta en lähtenyt. Onpa hän myös fiitannut poikkihuilu huulilla ystäviensä yhtyeissä. Nyt paras kumppani laulujen tekoon on hänen pienen huoneensa nurkassa lepäävä kosketinsoitin. Pettymyksillä tarkoitan sitä, että vahvat taiteilijat, joiden kanssa olen työskennellyt, haluavat tietenkin luoda. Laulaessa olen kotona. Stalker kehottaa käymään kohti Mustaa Valoa vaikkapa Matkalaukut-singlen kautta. Matka omaehtoiseksi artistiksi Lauri-Matti jatkaa ratikka-ajelun jälkeen matkaansa kohti Kokemäkeä, jossa missiona on “sekavan elokuvan” leikkaustyö. Artistiksi kasvaminen vaatii aikaa. Etsiskely on hiljalleen tulossa tiensä päähän, ja Anna valmistautuu soolouransa todelliseen starttiin. Kun avaudut, myös ihmiset ympärilläsi avautuvat. Törmäsin Anna Inginmaahan tämän lämmiteltyä Kauko Röyhkää Tavastialla. Vastaanotan jotain. En halua olla liikaa esillä, mutta keikoilla en pelkää tipahtaa lavalta ja teloa itseäni. Kyllähän ihmiset rakastelee. Mitä tapahtuu, kun alat laulaa. Useat levy-yhtiöt ja keikkamyyjät ovat olleet jo pitkään hänen kintereillään, mutta Anna hakee vielä intuitiivista varmistusta sille, että hänen ympärillään ovat oikeat henkilöt. Kun YouTubesta tsekkailee Annan esiintymisiä vaikkapa taidegalleriassa, teatterin lavalla tai kadunkulmassa, huomaa, että hän on laulaessaan melkoisissa tiloissa. Mun sormenpäissä tapahtuu joku energiajuttu. – Huomion vähyys johtuu uskoakseni pienestä levy-yhtiöstä ja siitä, että me pysymme vähän syrjässä musiikkimaailmasta ja -piireistä. Mun sormenpäissä tapahtuu joku energiajuttu. Se on ainoita kokemuksia, kun pääset kontrollista. Ei niissä ole mitään vikaa, mutta ne eivät ole minulle sopiva tapa tulla ihmisten tietoisuuteen. En pidä itseäni uskonnollisena ihmisenä, mutta se on henkinen kokemus, avautuminen jollekin korkeammalle. Mitä tapahtuu laulaessa. Vaikka Musta Valo kuvaa musiikkiaan yltiödramaattiseksi indierockiksi, Uusi aika on täällä on ennen kaikkea kunnianhimoinen ja monipuolinen suomirock-levy. Baskeri puuttuu, mutta ne eivät taida olla enää muodissa muutenkaan. Omasta mielestäänkin skitsofreenisen pohjatyön soolouralleen tehnyt muusikko on jo ehtinyt osallistua Uuden Musiikin Kilpailuun ja Voice of Finlandiin, käväistä jazzlaulukilpailussa 72 SOUNDI Liettuassa, esittää Marilyn Monroen tunnetuksi tekemää materiaalia The Great Helsinki Swing Big Bandin kanssa, pistää ulos omakustannealbumin (Nämä kujat, 2011) ja Suomen Musiikin julkaiseman Syysvalssi-singlen ja esiintyä omilla keikoilla mitä erikoisemmissa yhteyksissä vaihtelevien kokoonpanojen ja säestäjien kanssa. – Tämä on mielenkiintoinen aihe. Energia vaan räjähtää. Hiljainen, puvuntakkiin pukeutuva muka-taiteilija
Huntersin Eki (toinen vasemmalta) koki rockherätyksen skeittileffojen äärellä. Se tuli tsiigaamaan keikan ja sanoi, että let’s go. Parissa päivässä oli soitot soitettu. Nyt on parin viikon stoppi Indonesiassa. Onhan nämä hyviä biisintekomestoja, kun on ihan ihme jengiä ympärillä ja eri kuviot. Läheteltiin sille treenisnauhoituksia biiseistä. Se oli ihmeellinen kokemus. Eki elää tällöin jo iltaa ja vastaa puhelimeen rennoissa tunnelmissa. – Mun mielestä kaikki on aika jees, kun duunaa jutut staililla eikä aiheuta muille ongelmia. Teidän edustamalla genrellä ja päihteillä on vahva yhteinen traditio. Jos kuuntelen jotain, niin Radio Helsinki tai Golden Classics on aika jees. Tuli kylmät väreet. Mun mielesta nämä jutut ei ole ihan tasapainossa. Se oli ihmeellinen kokemus. Annan terve itsetunto tekee Stalkerin onnelliseksi. Milloin koit rock’n’roll-herätyksen. Se esitti tosi hyviä idiksiä. Orgaaninen bändisointi ja rytmikkyys kohtaavat Twin Peaks -vibat. – Ajattelen, että se on aika kauheeta. Oletteko lähestyneet levy-yhtiöitä tai keikkamyyjiä. Ennen kuolleiden esikuvien lämppäystä Huntersin voi todistaa loppuvuoden aikana useilla keikoilla. Hän kiskoo Black Labelia ja kolaa faijansa kanssa. Miten sä suhtaudut alkoholiin ja huumeisiin. Jos koet, että sulla on joku salainen voima, jolla voit vangita ihmiset. Suuren yleisön vaihtelevia tarpeita on mahdoton ennustaa, mutta taivaan tosi on, että lauluntekijä ja tulkitsija Anna Inginmaa tulee koskettamaan monia. – Skeittileffoista löysin koko musajutun. Aloin funtsia, että eihän näistä mun pussihousuista ole mihinkään, ei näissä ole meininkiä. Huntersin päheällä pääkallointiaanilogolla koristeltu vinyyli löytyy esimerkiksi Levykauppa Äxän valikoimasta, ja samat biisit voi kuunnella ilmaiseksi osoitteessa soundcloud.com/hunterstadi. – Jotain taikaa siinä on. – Lähdin syksyä haneen. Miten Lauri tuli mukaan kuvioon. On tossa pientä suhinaa ollut. Mitä sä Indonesiassa duunaat. Painukaahan ostoksille! OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: teppo.vapaus@gmail.com SOUNDI 73. Ketä Hunters lämppää päiväunissaan maailmankiertueella. Ihmeellistä on, että alkoholi on niin ok asia melkein kaikkialla, ja pilven polttaja saman tien pahan silmän alla. yhdessä Santa Cruzin ja Face Of Godin kanssa. Stalker testaa SoundCloudin kautta bändin tuoreen, neljä biisiä sisältävän seiskatuumaisen potkun. kut jalkaan. Se on surullista, kun jotkut uskaltaa hädin tuskin poistua himasta, jos ei ole brenkkua alla. Lauri toi paljon väriä tälle seiskalle. Ei rock niin kuin joku kanava mainostaa itseänsä ja soittaa kauhean raskasta musaa. Ihmiset on herkkiä ja ne antaa liian helposti vallan riippuvuudelle. Otin kuukaudeksi lennot Bangkokiin ja tulin tsiigaamaan aurinkoa ja lämpöä. Joku, joka osaa avata sellaisia ovia, joihin meidän koukut ei natsaa. Jotkut ei vaan pysty siihen. Stiff Little Fingers, Sex Pistols, Ramones ja Black Flag oli aika räjäyttävät. Rock’n’roll! Yhtyeen 27-vuotias laulaja Eki Hunter on Stalkerille tuttu vain sen verran, että kaveri on pari kertaa pumminut röökiä kapakassa. Teidän seiskan on tuottanut Damn Seagulls -pomo ja Pää Kii -kitaristi Lauri Eloranta. Tai joku kiva rokkikanava. Ja muistan, kun oltiin Seinäjoella skeittireissussa ja kuulin ekaa kertaa Undertonesin Teenage Kicksin. Katurockin uusien kingien viittaa on soviteltu Helsingissä Hunters-nimisen ryhmärämän harteille. On omituista, että hän ei kuulosta ylimieliseltä todetessaan hieman ujosti: – Uskon, että on todennäköisempää, että menestyn kuin että en menesty. Mitä ajattelet suomalaisten radiokanavien musiikkitarjonnasta. – Jos päiväunissa kuolleetkin elää, niin Johnny Thunders ja Stiv Bators voisi olla hyvää seuraa. Toteamme, että on luotaantyöntävää, kun esiintyjä yrittää olla kiinnostava ja kiihottava, kun taas totaalisen nöyrtymisen kautta voi saavuttaa jotain suurta: läsnäolon, josta karisma syntyy. Otan puhelun päiväntasaajalle Suomen aikaa iltapäivällä. – Me törmättiin Lauriin baarissa, alettiin jutella ja kysyttiin, voisiko se nauhoittaa meitä. Tuntuu, että joku jossain päättää, mitä soitetaan, ja se on polku, jolta ei harhailla. Hikistä ja räkäistä, mutta myös melodista ja koukukasta. Siitä se lähti ja paluuta ei ole ollut. Ensimmäinen Tavastian veto tulee vastaan keskiviikkona 18.12. Miten skeittaus linkittyy bänditouhuihin. Johan jytisee, heti kun Rats In The Night pamahtaa eetteriin. Nyt se systerin vaatekaappi auki ja kireet far- Muistan, kun oltiin Seinäjoella skeittireissussa ja kuulin ekaa kertaa Undertonesin Teenage Kicksin. Oltiin parhaan frendini kanssa meillä tsiigaamassa skeittileffoja ja kelattiin, että onpa kovia biisejä ja makeet stailit. – Muistan hyvin sen hetken, kun herätyskellot soi. Sävellystyössä hänen herkkä ja eteerinen pop-ilmaisunsa on ottamassa suuntimia aavemaisempaan ja melodramaattisempaan suuntaan. Olen nähnyt sut laudan päällä tuolla kaduilla. Katurockin uudet kunkut. – Tällä erää vedellään ihan omillaan ja pidetään silmät auki. Keikkamyyjä olisi aika tervetullut tapaus tässä vaiheessa. Siis rock and roll. Koodaan Ekille Facebookin kautta, ja käy ilmi, että hän on Indonesiassa
HIM, tai silloin vielä His Infernal Majesty, soitti uransa alkuvai heessa koko naisen Type O Negative cover keikan helsinki läisessa Teatro klubissa. Se ei tule olemaan kaikilta osiltaan kaunista luettavaa. Mies joutui kaltereiden taakse huumeiden hallussapidosta ja pahoinpitelystä. SYYSTÄ tai toisesta Type O Negative käyttää kolmella studioalbumilla (October Rust, World Coming Down ja Life Is Killing Me) rumpu konetta. PETER STEELE kärsi lyhyen vankilatuomion vuonna 2005. SWALLOW The Sunin kitaristi Juha Raivio kirjoitti April14th kappaleen sanka rinsa Peter Steelen muistolle. > Minun tähteni Teksti: Timo Isoaho Artikkelisarjassa kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. 74 SOUNDI TYPE O Negativen toinen albumi The Origin Of The Feces on studiolive ja se sisältää muun muassa uusia ver sioita debyytti levyn biiseistä. Feikkikeikka myös keskeytyy eräässä vaiheessa pommi uhkauksen takia. Type O Negative taas sävelsi Halloween In Heaven biisin kunnian osoitukseksi kesken keikan ammutulle Panterakitaristi Dimebag Darrellille. AMERIKKALAISKIRJAILIJA Jeff Wagnerin pitkään työn alla ollut Soul On Fire – The Life And Music Of Peter Steele kirja ilmes tyy vuonna 2014. kuva: Kristina Sisti Tiesitkö tämän Type O Negativesta?
Taiteilijan perheenjäsenet ovat kauhuissaan. Steele esittelee erektiotaan Playgirl-lehdessä. Type O Negative lopettaa toimintansa. pirisi ja langan Elämän kummallisuuttoisessa päässä ta tuli pohdiskeltua parikin oli joku hänen kertaa tuona päivänä. Roadrunner Records julkaisee Slow, Deep And Hard -debyytin, jonka kansikuva esittää penetraatiota. Yhmustasukkaisista destä Brooklynin varjoisamtyttöystävistään. Venäläisiä sukujuuriakin hänellä oli ja hurjimpien huhujen mukaan Steelen isoisän serkku oli eräs Josif Stalin. Parimetrisen Steelen majapaikka sijaitsi kolmikerroksisen omakotitalon kellaritasossa ja hänen valtakuntaansa kuului erilaisten instrumenttien ja elektro- niikan lisäksi lukuisia kuntoilulaitteita. 1989 1991 1993 1995 1996 2003 2007 Type O Negative aka The Drab Four saa alkunsa, kun basistilaulaja Peter Steelen edellinen yhtye Carnivore hajoaa. Jossakin vaiheessa Steelen puhelin pirisi ja langan toisessa päässä oli joku hänen mustasukkaisista tyttöystävistään. Steelen sydän pettää keväällä 2010 ja muusikko menehtyy 48-vuotiaana. Life Is Killing Me -albumi palauttaa mustan huumorin Type O Negativen maailmaan lohduttoman World Coming Downin jälkeen. Esimerkiksi lainakappale Angry Inch kertoo epäonnistuneesta sukupuolenvaihdosleikkauksesta. New Yorkin talvinen iltapäivä oli jo hämärtymässä, kun painoin erään brooklynilaisen omakotitalon summeria. SOUNDI 75. masta naapurustosta löysin itseni vain sen vuoksi, että pari päivää aikaisemmin olin poikennut sattumalta erääseen ruokapaikkaan Rockaway Beachin lähistöllä (pitihän se The Ramonesin kuuluisaksi tekemä ranta nähdä, vaikka bussi- kyyti osoittautuikin kovin hitaaksi – aivan kuten Joey Ramone meille lauloi), ja kuinka ollakaan, tuossa samassa anniskelupaikassa uuden vuoden päivää olivat viettämässä myös Type O Negativen Peter Steele, Josh Silver, Kenny Hickey ja Johnny Kelly läheistensä kanssa. Päällimmäiseksi muistoksi jäi kuitenkin Steelen kumea nauru – pikimustan huumorin ylipappina hän nauroi paljon, mutta tarinat olivat useimmiten painokelvottomia. Olin kovasti ihmeissäni muukalaiselle esitetyn odottamattoman kutsun vuoksi, mutta ehkä suomalaisuuteni selitti asiaa – muun muassa islantilaisia sukulaisia omannut Steelehän rakasti Pohjoismaita yli kaiken. ”Pojat, tulkaapa syömään”, kuului yläkerrasta eräälläkin hetkellä. Kolmas albumi Bloody Kisses osoittautuu läpimurroksi. Paremmin Peter Steelenä tunnettu nykypäivän Grigori Rasputin loi ylleni valtavan varjonsa, hymyili leveästi vampyyrinhampaillaan ja toivotti tervetulleeksi matalaan maSteelen puhelin jaansa. TYPE O NEGATIVE BROOKLYNIN PIKIMUSTAT HUMORISTIT E lettiin vuoden 1999 ensimmäisiä päiviä. En tietenkään malttanut olla vaihtamatta muutamaa sanaa Steelen kanssa ja lyhyen tuokion päätteeksi mustavihreään pukuun sonnustautunut taiteilija jo pyysikin minut vierailulle Brooklynin-kotiinsa. Rakennuksen muita kerroksia asuttivat muun muassa hänen äitinsä ja osa siskoista. Kakkoslevy The Origin Of The Fecesin sensuroidussa kannessa taas näkyy Steelen karvainen takalisto. Kohta jykevä ovi avautuikin ja huomasin kämmenluideni rutisevan Petrus Thomas Ratajczykin käsittelyssä. Niin, sellaista elämä on Brooklynissa”, Steele huomautti. Myöhemmin illalla paikalle saapui muusikon ystäviä ja lähdimme kruisailemaan ympäri Brooklynia, Steelen esitellessä itselleen ja Type O Negativelle tärkeitä paikkoja. Dead Again jää Type O Negativen joutsenlauluksi. ”Tätä puistoa siivosin aamusta iltaan, kun työskentelin New Yorkin kaupungin palveluksessa” ja ”tuossa on käyttämämme Systems Two -studio” ja niin edelleen. Steele suunnittelee Type O Negativelle pohjoismaisia ristilippuja muistuttavan oman tunnuksen. Cd:n digipak-versiolta poistetaan Carnivore-tyyppiset kappaleet Kill All The White People ja We Hate Everyone. Vinnland flag esiintyy ensimmäisen kerran October Rust -albumin kansissa. ”Niin vakavia asioita ei ole olemassakaan, etteikö niistä voisi vääntää sysimustaa huumoria
Olihan se sitten todella kova juttu, kun Type O Negative saapui Suomeen marraskuussa 1996. Ensimmäistä kertaa muistellessa pitää palata 1980-luvun lopulle, jolloin Klaus Flaming soitti Metalliliittoradio-ohjelmassaan Carnivoren järisyttävän Jesus Hitler -kappaleen. Uusi yhtye sai pian nimen Type O Negative ja jotakin bändin eriskummal- 76 SOUNDI lisuudesta kertoi vuonna 1991 ilmestyneen Slow, Deep And Hard -debyyttilevyn yli 12-minuuttinen avausraita Unsuccessfully Coping With The Natural Beauty Of Infidelity: I. Post-apokalyptisia visioita tarjonneen ja omalaatuiseen imagoon luottaneen newyorkilaisyhtyeen sävelteos herätti orastavan kiinnostuksen – mutta yhtä lailla Jesus Hitler vaikutti oudolta, pelottavalta ja häiriintyneeltä. Helsinkiläinen Peter Steele olisi päässyt viime vuonna viettämään 50-vuotisjuhliaan. On selvää, että Type O Negativelta oli lupa. I Know You’re Fucking Someone Else. Bändi soitti kelpo keikan esimerkiksi Tuska-festivaalilla kesällä 2003, mutta Tampereen Sauna Open Airissa 2007 toimitus lipsahti sivuraiteille. L upaukset muuttuivat pian todeksi – tarkemmin sanottuna syksyllä 1993 ilmestyneen Bloody Kisses -pitkäsoiton myötä. Ja millainen albumi tuo koukuttavia melodioita, sensuelleja doom-tunnelmia, raivokkaan itseironista hardcorea ja vieläpä onnistuneen coverinkin (Seals And Croftsin Summer Breeze) sisältämä Bloody Kisses onkaan: kyllä vain, allekirjoittaneen pankki räjähti totaalisesti. Reaktio toi elävästi mieleen vuoden 1985, jolloin törmäsin Sky Channelilla Slayerin Hell Awaitsin livevideoon. Aluksi olin järkyttynyt, mutta kohta VHS-nauhurissa ei Hell Awaitsin lisäksi paljon muuta pyörinytkään. Sanomattakin on selvää, että Steelen kellarivaltakunnassaan kirjoittaman Slow, Deep And Hardin omalaatuinen taide toimi melkoisena ruokahalun herättäjänä. Saamme siis olla ikuisesti kiitollisia A Pale Horse Named Death -yhtyettään tänä päivänä pyörittävälle Abruscatolle, sillä ilman häntä Peter Steelen huikea, sarkasmin kyllästämä taiteellinen hulluus olisi saattanut jäädä ikuisiksi ajoiksi piiloon. Tavastian-konsertin jälkeisistä hurjista aftershow-bileistä kerrotaan vielä tänäkin päivänä vain aikuisten korville sopivia tarinoita, mutta omat muistoni liittyvät vain ja ainoastaan Tampereen Pakkahuoneella järjestettyyn iltamaan. Minä itse asiassa opin pitämään Liam Howlettin tekeleistä, mutta Otso ei taida sietää Type O Negativea tänäkään päivänä. T uo kummallinen päivä Brooklynissa nousee tietenkin omaan luokkaansa, mutta Peter Steele ja hänen yhtyeensä ovat toki tarjonneet muitakin unohtumattomia elämyksiä, tavalla tai toisella. Tämä jäikin sitten parhaaksi todistamakseni Type O Negativen konsertiksi, vaikka esityksiä tuli todistettua muutamia, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. kämppäkaverini oli puolestaan hurahtanut koneellisempaan populaarimusiikkiin, joten Bloody Kisses sai kovan kilpailijan The Prodigyn Experience-debyytistä. Bändi kiersi tuolloin syksyisen melankolian täydellisesti kiteyttävän, mutta levy-yhtiön toivomuksesta yllättävänkin silotellulta kuulostaneen October Rust -albumin tiimoilta. Anorganic Transmutogenesis (Synthetic Division), II. Aloitin Bloody Kissesin ilmestymisen aikoihin opiskelun kansanopiston kirjoittajalinjalla ja tämä yli 70-minuuttinen monikasvoinen järkäle toimi niin Oriveden-matkojen kuin itse opiskelunkin soundtrackina. Kaksimetrinen keulamies oli valmistelemassa uutta Typemateriaalia viikatemiehen vieraillessa helmikuussa 2010. Ja niin vain korvat alkavat edelleenkin soida, kun tuon huumaavalla äänenvoimakkuudella toteutetun näytöksen yksityiskohtia yrittää palauttaa ajatuksiin. Hardcore/metalli/crossover-hybridi Carnivore lopetti aktiiviuransa pian Retaliation-kakkoslevyn jälkeen. Ankaran äänenpaineen lisäksi mielikuviin nousee Pakkahuoneen innokasta yleisöä täydellisesti komentanut orkesteri. Coitus Interruptus, III. > Minun tähteni kuva: Timo Isoaho Tuokion päätteeksi mustavihreään pukuun sonnustautunut taiteilija jo pyysikin minut vierailulle Brooklynin-kotiinsa. Ylärivissä Peter Steele (vas.) ja Kenny Hickey, alarivissä Johnny Kelly (vas.) rinnallaan Josh Silver. Steelen kivuliaan ihmissuhteen päättymistä suorasanaisesti (”Where there’s a womb, there’s a way, with you it’s for free”) kuvailleesta kappaleesta havaitsi vielä menneisyyden kaikuja, mutta gootti- ja doomsävyt vihjailivat myös tulevista ajoista. Yhtyeen basistina ja laulajana toiminut Steele hylkäsi muusikonuransa ja työskenteli New Yorkin puistoyksikössä, kunnes rumpali Sal Abruscato onnistui houkuttelemaan vanhan ystävänsä tutun sorvin ääreen
Esimerkiksi HIMin Ville Valo on kertonut albumin muuttaneen hänen käsityksensä musiikista. Haastatteluhuoneen sohvan pohjalla odotti kuihtunut, vapiseva ja kalmanvalkea varjo-Steele – ja tällä kerralla se kädenpuristuskin tuntui lähinnä hennolta läpsäisyltä. He tekivät mitä he halusivat eikä heistä oikeastaan tiennyt, ovatko he haudanvakavissaan vai laskevatko he leikkiä sen minkä kerkeävät. Sillä siinä tapauksessahan häneen saattaa vielä joskus törmätä. – Näytänkö minä paskalta. N kuva: Kristina Sisti iinpä niin: kovat huumeet olivat valitettavasti tehneet tehtävänsä. Kaksikymmentä vuotta sitten ilmestynyt Bloody Kisses saattaa olla kaikkien aikojen merkittävin goottivaikutteinen metallialbumi. Mutta missä Peter www.soundi.fi/jutut/soittolistat Steele vaikuttaa nykyään. Vaihdoin äskettäin masennuslääkitystä ja aikaerokin vaivaa. Muusikko oli nimittäin saapunut talviseen Amsterdamiin, tarkoituksenaan tehdä promootiota Dead Again -levylle. tisen pureskelussa oli tosin omat haasteensa, sillä Type O Negativen nettisivuthan olivat julistaneet Steelen kuolemaa ”free at last” -otsikon voimin ensimmäisen kerran jo vuonna 2005. Mutta siitä ei tietenkään pääse mihinkään, että tämäkin muusikko poistui keskuudestamme aivan liian aikaisin KUUNTELE SOITTOLISTA – varsinkin kun uutta Type-albumia kirjoittaHitaasti mutta syvältä maan ryhtynyt Steele oli – Type O Negativen kuulemma onnistunut parhaat selättämään kaikki suurimmat ongelmansa. Jälkikäteen ajateltuna Steelen poismeno ei tullut suurena yllätyksenä, sillä pienen vuoren kokoista kehoaan erilaisilla myrkyillä rajusti runnellut muusikko saavutti sentään 48 vuoden iän – Dead Again (2007) JÄLKIKÄTEEN katsottuna turhan osuvasti nimetty Type O Negativen jäähyväislevy Dead Again yhdistelee bändin vahvuuksia ja tavallaan se onkin eräs yhtyeen helpoimmin omaksuttavista albumeista – ja hieman yllättäen eräs Type O Negativen diskografian kruununjalokivistä. Tämän lohduttomuuden soundtrackin maailmassa ei nimittäin tarvitse pelätä törmäävänsä tekopirteyteen tai muihin kauheuksiin. odottaa odottamattomuuksia ja hyvän maun rajoilla liikkuvia ratkaisuja, sillä nämä muusikot eivät pohjimmiltaan kunnioittaneet mitään tai ketään. Kuolinuu- Bloody Kisses (1993) NIIN PERJANTAI-ILTOIHIN kuin sunnuntaiaamuihinkin täydellisesti sopiva Bloody Kisses on Type O Negativen ensimmäinen täysiverinen pitkäsoitto, sillä yhtyeen varhaisempi albumikaksikko tuoksui vielä vahvasti Peter Steelen edellisen yhtyeen Carnivoren ydinsaasteelta. Juttutuokiota oli hyvin vaikea aloittaa kaiken nieleskelyn keskellä, sillä mielessä pyöri vain yksi ajatus: tällä ihmisrauniolla ei ole mitään tekemistä sen kahdeksan vuotta sitten Brooklynissa tavatun Teräs-Petterin kanssa. soundi.fi SOUNDI 77. Ja saihan Type O Negative myös suurimman mahdollisen kunnianosoituksen, kun Beavis ja Butt-Head nostivat peukaloitaan ylös singleraita Black No.1:n tahdissa. World Coming Down (1999) HITTILEVY October Rustia (1996) olisi tietenkin helppo suositella, mutta Type O Negativen tapauksessa on kuitenkin johdonmukaisempaa hypätä World Coming Downin masentavan painostaviin tunnelmiin. Tuolla kerralla raskaan musiikin piirejä järisyttänyt suru-uutinen osoittautui brooklynilaiseksi ankaksi, mutta viisi vuotta myöhemmin viikatemies ei enää jättänyt tehtäväänsä kesken. Tarkistakaa myös Tripping A Blind Man -kappaleesta vajaan viiden minuutin kohdalla löytyvä riffi – tuollaiset oivallukset olisivat terästäneet kummasti vaikkapa Black Sabbathin 13-albumia. Ja voiko ihminen tehdä mitään typerämpää kuin uppoutua huumausaineiden maailmaan vanhalla iällä, Steele kyseli Amsterdamissa tuttuun sarkastiseen tyyliinsä. Bloody Kissesin perinnön kuulee tänä päivänä tuhansien yhtyeiden tuotannossa. Vielä huomattavasti kummallisempaa oli törmätä muusikkoon konsertin jälkeen: backstagella kahden naisen kanssa aikaa viettänyt Steele vaikutti suhteellisen normaalilta – aivan kuin juuri päättynyttä hämmentävää esiintymistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan! Sauna Open Airin eriskummallinen performanssi ei kuitenkaan tullut niin sanotusti puun takaa. huhtikuuta 2010. Enkä voi myöskään uskoa esimerkiksi sellaista, että Adolf Hitler ja Äiti Teresa voisivat päätyä kuolemansa jälkeen samaan paikkaan.” No, toivottavasti Steele on oikeassa. Nämä taustat erinomaisen hyvin tuntienkin Saunan-keikan aikana rumpuraiserilla väsähtäneenä istuskelleelle Steelelle oli vaikeaa antaa suuria sympatioita. Avausraidat kertovat pelin hengen: White Slavery on valitusvirsi huumeriippuvuudesta ja Everyone I Love Is Dead paljastaa korttinsa jo nimessään. Type O Negativelle tyypillinen sarkastisen musta huumori loistaa poissaolollaan – tai sitten tämä piirre piilee jossakin liian syvällä tonnien painoisen äänimaailman puserruksessa. Taas kerran biisien sanoitukset kertovat suorasukaisesti esimerkiksi huumausaineista, läheisten kuolemista ja Steelen vankilatuomiosta, mutta otsikostaan huolimatta melkeinpä elämänmyönteiseltä tuntuvan albumin yleisilme on kaukana World Coming Downin läpeensä synkästä julistuksesta. Jonkinasteista katastrofia osasi valitettavasti jopa odottaa, sillä Steele oli silmiinpistävän surkeassa jamassa jo saman vuoden helmikuussa. Mieshän kääntyi katoliseksi viimeisinä vuosinaan ja eräässä haastattelussa hän ilmoitti kavahtavansa kuolemaa: ”On pelottava ajatus, että kuoleman jälkeen olisi tarjolla vain tyhjyyttä... Mitäpä sitä kiertelemään: World Coming Downin tahdissa on turvallista marssia syksyisessä vastatuulessa. Black Sabbathia, The Beatlesia, The Sisters Of Mercya, The Doorsia ja Dischargea tyylillä risteyttänyttä Bloody Kissesiä onkin myyty pelkästään Yhdysvalloissa yli miljoona kopiota. eli hän jaksoi 21 vuotta pitempään kuin monet muut rocklegendat (muun muassa Kurt Cobain ja Jimi Hendrix kuolivat 27-vuotiaina). Albumin kolme lyhyttä välisoittoa (Sinus, Liver ja Lung) taas kuvaavat yhtyeen jäsenten todennäköisiä kuolintapoja, esimerkiksi alkoholin liikakäytön seurauksena. Steelehän ei koskaan peitellyt addiktioitaan vaan pikemminkin hän yritti päästä demoneistaan eroon kirjoittamalla ne osaksi Type O Negativen saagaa. Nostetaanpa esiin vaikkapa Peter Steelen mestarilliset ”Black Sabbath meets The Beatles” -tunnelmat, jotka osuvat usein suoraan napakymppiin. Vuonna 1999 ilmestyneen World Coming Downin avausraita White Slavery kertoo kokaiiniriippuvuudesta tähän tapaan: ”Watch your money / Flow away oh so quick / To kill yourself properly / Coke is it.” Hetki Sauna Open Airin backstagella jäi lopulta viimeiseksi kohtaamiseksi Steelen kanssa, sillä muusikko menehtyi sydänongelmiin 14. Aivan varmasti
Monet muutkin suomalaiset levykauppiaat katsovat tulevaisuuteen luottavaisina – myös Suomen uusimman levykaupan omistaja. 78 SOUNDI. Ne muutama kymmenen jäljellä olevaa suomalaista erikoisosaajaa tekevät pitkää päivää puhtaasta rakkaudesta musiikkiin, asiakkaisiin ja perinteisiin. Teksti ja Kuvat: Timo Isoaho Levyt liikkeelle! Levykauppiaat ovat hienoja ihmisiä. Yksi erikoisimmista on Levykauppa Äxän Jyri Lipponen, joka on reilun 15 vuoden aikana ehtinyt todistaa työn kaikki mahdolliset puolet: on ollut alkuhurmosta, totaalista romahtamista ja varovaista optimismia
Esimerkiksi toisen kauppamme, Oulun Äxän, perustaminen osoittautui erittäin raskaaksi tapaukseksi ja sen jälkeen laajennussuunnitelmat olivat jäissä useamman vuoden. Että kun hieno artisti tekee kovan levyn niin meidän pitää olla tarjoamassa sitä asiakkaille, Lipponen kuvailee. Lokakuun alkupuolelta StupidoShop on palvellut asiakkaita ”Suomen rokuimmalla seudulla” eli Helsingin Kalliossa. – Vanha kauppapaikka jäi pieneksi. Taisi se poliitikon urakin tosin tehdä tuloaan... – Tänä vuonna se on Black Lizardin debyytti. Tampereellakin on löydetty vinyyli uudelleen Eihän meillä ollut oikein mitään – paitsi se sokea usko, että tällaisia kauppoja tarvitaan ympäri Suomea! T uhon ennustajat olivat liikkeellä kuutisen vuotta sitten. Ensimmäisen levykauppansa Kuopioon vuonna 1997 perustaneen Levykauppa Äx:n Jyri Lipponen ei ole koskaan uskonut tuomiopäivän profeettoihin. Arhinmäen Paavokin kävi juuri ostoksilla, mutta herra ministeri ei kuitenkaan ostanut Cheekiä. Otetaan heti vähän takapakkia. On toki valitettavaa, että jopa vuosikymmenien ajan asiakkaita ansiokkaasti palvelleita levykauppoja on kaatunut viime vuosina, mutta samaan aikaan lukuisat erikoisliikkeet ovat terävöittäneet tekemisensä kärkeä ja laajentaneet toimitilojaan sekä valikoimiaan. – Esimerkiksi Eric Clapton hiippaili taannoin liikkeeseemme ja hän sai tutkiskella levyvalikoimaa hyvän aikaa aivan rauhassa. Isoveljeni Jari aloitti levyjen keräämisen varsin nuorena, joten minäkin uppouduin siihen kiehtovaan maailmaan jo pikkupoikana. Mikä on arvokkain myymänne keräilykappale. Miltä viime vuodet ovat levykaupan pitäjästä tuntuneet. – Se saattaa olla Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma. Jari oli nimittäin tapetoinut yhteisen huoneemme W.A.S.P.:n ja Kissin julisteilla, mutta pitkän taistelun jälkeen minäkin sain oman osani seinän pinta-alasta – ja täytin sen heti Mauno Koiviston julisteella, nauraa Lipponen. – Vähän vanhempana koululaisena tein töitä arki-iltaisin ja viikonloppuisin ja kaikki rahat menivät tietysti levyihin – en raaskinut ostaa edes kaljaa, kun kiljun keittäminen oli kuitenkin melkein ilmaista. Mikä taas on Stupidon yllättävin myyntihitti. Eihän meillä ollut oikein mitään – paitsi se sokea usko, että tällaisia kauppoja tarvitaan ympäri Suomea. Levy liikkuu edelleen tasaisen tappavalla tahdilla eikä kysyntä taida laantua koskaan. Vinyyli kattaa myynnistämme silti sen seitsemänkymmentä prosenttia. – Meitähän ei yllätä mikään! Moni pitää Stupidoa puhtaana vaihtoehtokauppana, mutta esimerkiksi Cheek liikkuu meiltä mukavasti. Mutta toki uskon, että jatkossakin löytyy tilaa pienille, notkeille ja laadukkaille kotimaisille levykaupoille. Sitä paitsi suurin osa asiakkaistamme viihtyy muutenkin Kalliossa ja alueen vuokratasokin on varsin kohtuullinen kantakaupunkiin verrattuna, muuton taustoja valottaa Aleksi Pahkala. Kaikki iskivät kuin lekalla oli- Swamp Music V uonna 1987 perustettu Asema-Antikva kauppasi musiikkia ja kirjoja, mutta kuusi vuotta myöhemmin nimi vaihtui Swamp Musiciksi ja kirjat jäivät pois valikoimista. – Kärkipäässä on ainakin Eppu Normaalin Tahroja paperilla -maxisingle, siis legendaarisella persekannella... Mistä kaikki lähti – eli miksi sinusta tuli levykauppias eikä vaikka asunnonvälittäjä tai nokikolari. Hakaniemen pitkän linjan ammattilaiset Black And White V uonna 1984 perustettu helsinkiläinen Black And White on vuosien saatossa vaihtanut toimipaikkaa kolme kertaa, mutta Hakaniemen torin ääreltä maineikas kauppa ei ole suostunut poistumaan. Karjalaisen Et ole yksin -levyn vinyylimenekki yllätti. Clapton oli oikein kiltti ja hän rustasi kaikille halukkaille viestin ja välillä vähän pidemmänkin tarinan. – Yllättävää kyllä, mutta cd:n myynti on alkanut taas elpyä, sillä edulliset hinnat houkuttelevat asiakkaita. Mutta sitten kun päätimme ryhtyä laajentamaan toden teolla niin siinä ei enää ehtinyt tutkimaan ”todennäköisyystilastoja”. Nykyään vastaan tuleekin enää äärimmäisen harvoin sellaisia vinyylejä, joita emme olisi jo aiemminkin myyneet, kuvailee Ari Huttunen. – Kalleimmat myymämme vinyylit. – Viisi ensimmäistä vuotta menivät harjoitellessa ja kiikun kaakun -tunnelmissa. Kallion tuorein tulokas Stupido-Shop E telä-Helsingissä vuodesta 1995 musiikkia kaupannut Stupido-Shop tunnetaan lähes loputtomasta asiantuntijuudesta ja ennakkoluulottomasta esitaistelusta uusien kyvykkäiden artistien puolesta. Myös J. Turmelukseen sitäkin enemmän – ilmoittaahan Jyri: ”Musiikki on tehokkain tapa turmella nuorisoa ja mitä laajempi valikoima, sen laajempi turmellus”. Sitten eräs asiakas bongasi Ericin ja samassa alkoikin melkoinen nimikirjoitusten metsästys, kaupan henkilökuntaa myöten. Mutta mikä on eniten asiakkaille suosittelemasi levy. Tänä päivänä Äxällä on kymmenen liiketilaa eri puolilla Suomea, mutta valtakunnallisen Äx-ryhmän rakentaminen on ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Tällaisten levyjen kohdalla puhutaan tuhansista euroista. – Viime aikojen kovin myyntihitti on ollut Queens Of The Stone Agen ...Like Clockwork. – Kasvoin musiikin parissa. Vuosien aikana Black And Whitessa on varmasti vieraillut yksi jos toinenkin legendaarinen hahmo. Viime vuosina yhä nuoremmat ovat löytäneet vinyylin uudelleen eli se ei enää ole pelkästään vanhojen ukkojen harrastus, hymähtää Petri Kantola. Suosituksen ansaitsevat myös Myron & E With The Soul Investigators, Jim James ja Steve Masonin tuore Monkey Minds In The Devil’s Time. Sitä on myyty jopa enemmän kuin Hurriganesin Roadrunneria. – Ajat ovat haastavia, sillä ulkomaiset nettikaupat ovat kieltämättä valloittaneet markkinoita. Ensimmäisenä palkkapäivänä ostin Genesiksen Selling England By The Poundin, Slayerin Seasons In The Abyssin ja Dave Lindholmin Ainon. Niitä on monia, mutta hintavia ovat Love-tuotannosta ruotsalaisen Handgjortin Handgjort – soittamaton kopio – sekä vuonna 1972 julkaistu itävaltalainen psykedelia/proge -harvinaisuus Paternoster. Moni viisastelija oli lyömässä viimeisiä nauloja suomalaisen kivijalkalevykaupan – tai ainakin levykauppaketjujen – arkkuun, kun Hollannista Suomeen 90-luvun lopulla rantautunut Free Record Shop ilmoitti kesällä 2007 paiskaavansa hanskat tiskiin. Hinta oli muistaakseni noin 800 euroa. SOUNDI 79. Mikä on kaikkien aikojen myyntihitti kaupassanne
Vahvuudeksemme näkisin kattavan valikoiman, sillä hyllyistä löytyy kaikenlaista vinyyliä. Eräs tällainen on harvoin kaupalla vieraileva, syrjäkylällä asuva herrasmies, joka soittaa usein ja kertoo tuoreet kuulumisensa pitkän kaavan mukaan. Olihan se sitten karua, kun kaupan tiskillä notkui helvetin kolean näköisiä tyyppejä ja myyjä saattoi ohimennen tokaista, että ”mitäs sä oot vailla”. Tällä hetkellä ykkösnimi taitaa olla The Pistones. Yritin siinä sitten sopertaa jotakin tyyliin ”en mie muuta ku että näitä levylöitä uattelin ostella”. Myös klassiset koti- ja ulkomaiset pop/ rock-albumit liikkuvat. Siis hevistä iskelmään, jazziin ja klassiseen. – Kyllähän se silloin korpesi, kun helsinkiläisissä levykaupoissa sai usein ihan törkeän huonoa palvelua. Jos vähän karrikoidaan niin tulin pitkän matkan takaa, kantamuksenani oli tuohikontti täynnä kahisevaa ja aikomuksenani oli ostaa liike puolityhjäksi. – Suomessa ei ole toista punkrockiin ja hardcoreen yhtä vahvasti erikoistunutta liikettä. Mitä siis tapahtui 90-luvun loppupuolella. Eräs tällainen, vuonna 1991 perustettu Poppa Joe, sijaitsee Hämeenlinnan keskustassa. Sitten hän kyselee tilaamistaan levyistä – ja niistä hän on tietenkin puhunut aikaisemmin toisen myyjän kanssa. Hämeenlinna hengittää raskasta rockia ja klassikoita Antikva Poppa Joe S uomesta löytyy lukuisia asiantuntevia äänitteitä eri formaateissa myyviä antikvariaatteja. Eräs kaveri nimittäin vieraili liikkeessä suhteellisen usein ja jossakin vaiheessa selvisi, että tämän hahmon nimi on Tuomas ja hän soittaa aloittelevassa orkesterissa nimeltä Nightwish. Onneksi myös uusi sukupolvi tuntuu tajunneen, miten hieno formaatti vinyyli oikeasti on. Pankista lensimme pihalle naurujen saattelemana, sillä eihän sieltä ymmärrettävästi haluttu antaa pitkätukille rahaa, vieläpä laman jälkitunnelmissa. Mikä siis neuvoksi. Ja jos The Heartburns saisi tulevan ep-levynsä valmiiksi niin sitähän menisi kuin nuudeleita Alepasta. Joensuussa parannetaan myös maailmaa Levy-Eskot J oensuun Kauppakadulla sijaitseva Levy-Eskot kantaa harteillaan valtavaa vastuuta. Cd tullee poistumaan markkinoilta kymmenessä vuodessa – itse en edes muista, koska oli- sin viimeksi myynyt cd:n alle 30-vuotiaalle asiakkaalle. – Meiltä liikkuu eniten raskasta osastoa, sillä Metallica, Led Zeppelin ja vastaavat myyvät todella hyvin. Kaikki alan tuoreimmat julkaisut löytyvät, mutta valikoimissamme on myös omakustanteita ja vaikeammin saatavaa osastoa, sanoo Jani Koskinen. Ensimmäiset asiakkaathan suunnilleen sekosivat, sillä kokoelmistamme löytyi aikamoisia helmiä. Cd:n menekki on jatkuvassa laskussa ja niiden hinnat ovat muutenkin romahtaneet, sillä isot ketjut kauppaavat Hurriganesia ja muuta hyvää tavaraa muutamalla eurolla. – Eihän minulla tai veljelläni tietenkään ollut yhtään rahaa, joten firman perustaminen vaati melkoista puristamista. – Wastedin Here Comes The Darkness tulee olemaan hitti. Minkä tulevan albumin odotat myyvän hyvin loppuvuoden aikana. Ihan heti ei pääse kärryille, mutta asiat kyllä selviävät puhelun aikana, kertoo myymäläpäällikkö Tommi Piipponen. Sillä onhan niin, että tinkimättömästä levyjen keräilijästä on kovin pitkä matka vieläkin tinkimättömämmäksi levykaupan omistajaksi. Yllättävänkin mittavasta ja kohtuuhintaisesta valikoimasta voi hyvinkin löytyä se vinyylikokoelman puuttuva palanen. Bändin ensilevytys Angels Fall First tuli kohta ulos Spinefarmin kautta ja eksyinkin sitten eräisiin treenikämppäbileisiin albumin jul-. – Alkuaikoina hehkutimme esimerkiksi The Murder City Devilsin julkaisuja ja niitä sitten myytiinkin. 80 SOUNDI Entä minkä levyn olisi mielestäsi pitänyt myydä enemmän kuin mitä se lopulta möi. Vuonna 1997 perustettu levykauppa on laajan seutukunnan ainoa äänitteiden erikoisliike – ja toiminta onkin laajentunut muunkinlaisiin palveluihin. si päähän lyöty ja siitä se sitten lähti, siis aivan hillitön levyjen keräily. Sitä meni julkaisuviikolla odotetusti, mutta sen jälkeen myynti pysähtyi kuin seinään. Mainittakoon vaikka Pink Floyd, Queen, The Beatles, Juice, Leevi And The Leavings, Eppu Normaali ja Topi Sorsakoski. – Uudet: cd 90% ja lp 10%. – Ikimuistoisia asiakkaita. M utta eipä mennä edelleenkään asioiden edelle. Suurin syy on tietenkin se, että uutuuslevyistä löytyy entistä useammin myös vinyyliversio. Mikä on eniten asiakkaille suosittelemasi levy. Mikä on tällä hetkellä myymänne cd:n ja vinyylin suhde. Vaasankadulla hardcoren asialla Combat Rock Shop H elsingin Vaasankadulla sijaitsee jokaisen punk/ hardcore-fanin tuntema Combat Rock Shop, mutta pian kymmenen vuotta toimineesta kaupasta löytyy myös muuta raskasta tavaraa. Ainakin epävirallisesti. Perkele sentään: silloin kun ihminen on tehnyt todellisen laatuvalinnan, siis astellut levykauppaan, niin hän ansaitsee kaiken mahdollisen kunnioituksen. Asiakkaan arvostaminen onkin Äxän toiminnan ytimessä, olipa kyseessä sitten Pirkko Juvalta ja Patrick Punavuoresta. Viimeisen kahden vuoden aikana vinyylien myynti on noussut selvästi. Käytännön tasolla se tarkoitti sitä, että Kuopion ja Helsingin välinen rautatie tuli tutuksi nuorelle miehelle. – Äänitekauppa kattaa noin puolet kokonaismyynnistämme ja suhde on vinyylin eduksi noin 60–40. Hyvän vinyylin hinta taas on viime vuosina vähintään tuplaantunut, Juha Tauru kertoo. No, päätimme tehdä niin sanotun uhrauksen hyvän asian puolesta ja myydä vuosien aikana hankkimamme albumikokoelmat. – Kaupan alkuajoilta muistuu mieleen yksi tarina. Tuntuihan se aivan helvetin ilkeältä nostella oman levyhyllyn aarteita kuljetuslaatikkoon, mutta myyntitiskin takana olikin sitten yllättävän hyvä fiilis. Puhumattakaan miljoonien eurojen liikevaihdolla toimivan levykauppaketjun omistajasta. Myös kotimainen punk ja rockabilly lähtevät käsistä. – Tällainen on ainakin Devin Townsend Projectin Epicloud. Käytetyt: cd 75% ja lp 25%. Saaduilla rahoilla ostimme lisää levyjä ja Kuopion kauppa alkoi hiljalleen elämään omaa elämäänsä, Lipponen muistelee
Entä kuinka paljon Kråklund-shopista myytiin Klamydian pitkäsoittoja. Fyysinen kauppa toimi parisen vuotta, mutta lopetimme sen kannattamattomana. Onhan se muutenkin todella palkitsevaa seurata jonkun Sakara Recordsin kaltaisen toimijan kasvua. Meiltä löytyy esimerkiksi levyjä, joista on tehty alle sadan kappaleen painoksia. Minähän olin ihan tohkeissani, että todellakin osti, sitä meni 32 kappaletta ja se oli viikon myydyin albumi. Se ei mennyt kaupaksi. – Luultavasti Imelda Mayn Mayhemia. Yleisesti ottaen kivijalkamyymälässä on valitettavan hiljaista, mutta nettikauppa käy edelleenkin todella hyvin, sanoo Marko Hakala. Lahden underground-mestarit Tuntui siltä, että tämä homma on tässä, lakkautan kaupat ja ryhdyn muihin hommiin. Esimerkiksi Spinefarmin tuotteet olivat jakelussamme ja yhtiö julkaisi Suomessa esimerkiksi The Offspringin Smashin. – Relax Trion Shake And Roll. Sarvilevyt V uonna 2008 ovensa avannut Sarvilevyt on kiinnostava kivijalkakauppa Lahden rautatieaseman kupeessa. Onneksi toiminnan alasajo sujui sinänsä mallikkaasti, sillä pääsimme varastosta kivuttomasti eroon eikä Kråklund Recordsista onneksi tullut Konkurs Recordsia. 2000-luvun puolivälissä Levykauppa Äxän toimistossa ei todellakaan puhuttu isoista myyntimääristä tai kasvusta. Tällaisten kokemusten takia emme ole myöhemminkään väheksyneet muutaman kymmenen kappaleen myyntimääriä, sillä jostainhan sen artistin on aloitettava. Moni on joukostamme poissa ”Kråklund Recordsista ei tullut Konkurs Recordsia...” S uomalaisista levykaupoista tiensä päähän ovat viime vuosina tulleet muun muassa helsinkiläiset Tunnelin levy, Popparienkeli ja Lifesaver, porilainen Moe’s Music, tamperelainen Platta, lappeenrantalainen Levymusiikki ja kouvolalainen Peltirumpu. Jäi sitten mieleen, kun joku kommentoi aidolla Turun murteella, että ”katohan vaan... tääl on levykaupatki auki yöllä, ei meill Turuus”. 2000-luvun puolivälissä myynnit yksinkertaisesti laskivat, tilaukset pienenivät eikä asiakkaita enää käynyt entiseen malliin. Anttila kauppasi kansalle Kaija Koota ja me keskityimme marginaalipuoleen, esimerkiksi punkkiin, heviin ja hardcoreteknoon. Tuomas hämmästeli, ettei jumalauta voi olla totta! Siihen aikaan 32 kopiota oli kova lukema, kun puhuttiin vain yhdestä kaupasta ja uuden yhtyeen ensimmäisestä levystä. Lopuksi viivan alle alkoi jäädä niin pieniä summia, ettei toimintaan enää pystynyt sitomaan viittä tai kuutta kaveria. Aktiivinen läsnäolo alan tapahtumissa on ehdoton vahvuutemme, kertoo Miika Partala. – Tosiaan, kaupan erikoisuus ovat laajat valikoimat blackmetalin, noisen ja industrialin maailmoista. – Oli meilläkin tosin yksi Tapani Kansan levy myynnissä, mutta sen hinta oli sata euroa. Hyllyt pursuavat raskasta rockia, mutta levyt eivät todellakaan ole sieltä tyypillisimmästä päästä. – Toimimme Jyväskylässä kahdessa eri osoitteessa. Muutaman kerran vuodessa käymme kauppareissuilla myös ulkomailla. Kuinka nopeasti toiminta alkoi näivettyä. Ja jos juomat sattuivat loppumaan niin vaihdoimme levyjä pariin kaljaan. Entä mikä on ollut kauppanne yllättävin myyntihitti. Nyt näistä samoista pikkulevyistä maksetaan yli sataa euroa. – Myös yhteistyö Vaasan Anttilan kanssa toimi. Mikä on arvokkain Sarvilevyistä myyty albumi. Sitä meni aivan valtavasti, kertoo Vesa Jokinen. Porissa myydään roots-musiikkia Jungle Records P orilainen Jugle Records on kantanut muun muassa rockabillyn, psychobillyn, kantrin, bluesin ja kaikenlaisen rootsmusiikin pyhää soihtua jo vuodesta 1990. Free Record Shop lopetti toimintansa kuin seinään ja venymiskykynsä sai näyttää myös Äxän elämänlanka. Ikävä juttu, mutta homma kävi yksinkertaisesti mahdottomaksi. – Tällä hetkellä Tera: Ai Kuin En. Arvokkain myymänne levy. – Vielä 90-luvulla homma toimi helvetin hyvin, niin kivijalkakauppa kuin jakelutoimintakin. ja Deuteronomium: The Amen. Sitä paitsi minulla on niin helvetin huono matikkapää, ettei raha-asioista olisi tullut yhtään mitään, nauraa Jokinen. Jouduitko itse koskaan tiskin taakse. Näitä kiekkoja ei todellakaan saa muualta Suomesta ja ulkomailtakin vain harvoista postimyyntifirmoista. SOUNDI 81. Toisaalta, nykyisin jalkaudumme lähes joka viikonloppu erilaisiin tapahtumiin johonkin päin Suomea. – Pidimme puotia auki Pori Jazz -festivaalin aikana myös yöllä. Myös Tuomas oli paikalla ja hän tuli kysymään, että ”ostiko sitä meidän levyä kukaan”. kaisuviikolla. Jakelutoiminnan päättymisen ja levykaupan lopettamisen jälkeenhän me heittäydyimme täysipäiväisiksi muusikoiksi enkä ole katunut sitä päätöstä hetkeäkään. Korkean veisun asialla Maanalainen levykauppa V iisitoista vuotta sitten Jyväskylässä perustettu, mutta Tampereelle myöhemmin muuttanut Maanalainen levykauppa välittää kristillistä musiikkia laidasta laitaan. Mikä on asiakkaille eniten suosittelemasi levy. Hinta oli 3000 euroa. Mitä levyä olet suositellut asiakkaille kaikista eniten. – Elvis Presleyn loistavassa kunnossa ollut ”Sun-single” That’s All Right. – Noin 250 euron hintaluokasta löytyy useita levyjä – esimerkiksi bändeiltä Katharsis ja Mutiilation. Myös Klamydiayhtyeen jäsenet toimivat äänitteiden jakelijoina ja levykauppiaina vuosien ajan. – Olisiko niitä mennyt keskimäärin sata kappaletta per levy... Emme kuitenkaan yleensä luokittele tuotteita huutokauppojen kärkihintojen mukaan vaan haluamme tarjota asiakkaalle mahdollisuuden tehdä hyviä löytöjä. – Olisiko siinä kulunut reilun vuoden verran. Jos taas puhutaan Klamydian ikivanhoista ep-julkaisuista niin niitähän myytiin viidellä tai kymmenellä markalla. Ei minulla ole ollut yhtään ikävä sinne levyvarastolle. Alkuaikoina yhtiöllä oli myös kivijalkakauppa. – En saatana – pysyin tiukasti varaston puolella! Ei näillä hermoilla..
jonne ihmiset voivat – Olen jo monen vuotulla juomaan kahvia, den ajan myynyt lpharrastamaan retrolevyjä kirpputoreilla sekä pelejä ja keskustelelevymessuilla ja uskon Ju maan musiikista. Nyt siis puhutaan sellaisesta viidestätoista tunnista per vuorokausi ja seitsemästä päivästä viikossa. – Tosiaan, tarkoituksenamme on kaupata levyjä, joten tietenkin myös ne mahdollisimman isot myyntimäärät kiinnostavat. Puhelun aikana jouduimme toteamaan, ettei tässä ole juurikaan järkeä. va : 82 SOUNDI – Kolmannen Äxän eli Turun myymälän myynnit kyykkäsivät pahasti mukavan alun jälkeen. Ne tulevat epäilehätää. – Yksi erikoisimmista lienee ollut ”Kameli Keinonen”. Mitä levyä olet itse suositellut asiakkaille eniten vuosien aikana. Se oli murskaava isku, sillä olin tehnyt kaupan eteen todella paljon duunia ainakin vuoden ajan... Ehkä ne pari levyä vuodessa hankkineet hahmot katosivat kuvasta, mutta samaan aikaan monet vakiotyypit ryhtyivät ostamaan enemmän – siis löydettyään netistä uusia kiinnostavia artisteja. Yksi vahva ehdokas ykköseksi voisi olla Sex Pistolsin Never Mind The Bollocks, toinen olisi varmaankin Eppujen Maximum Jee & Jee. Turussa täyttä myös sunnuntaina 8raita T urun Yliopistonkadulta löytyvästä 8raita-levykaupasta voi hankkia äänitteiden ohella esimerkiksi konserttilippuja, mutta keikkoja on nähty myös kaupan sisällä. Esimerkiksi keräid m an keikkoja ja olemme vahvasti lylevyille löytyy aina kysyntää – siis mukana sosiaalisessa mediassa. nehän viedään käsistä. Järvahvasti vinyylin uuteen ha ni L un jestämme myös instoretulemiseen. Onneksi pystyin maksamaan itselleni sen verran palkkaa, ettei mennyt kämppä alta – minulla on kuitenkin ollut oma talo Äxän lainojen panttina viimeisen viidentoista vuoden ajan, Lipponen huomauttaa. luoda liikkeestä Kauppias Mika Saloheimo avaran olohuoneen, ansaitsee aplodit. – Vähän myöhemmin ajelin taas kohti kotia, nyt jo paremmissa tunnelmissa, kun Kuopion kaupasta tuli soitto, että ”mitä helvettiä sä oot nyt menny tekemään?” Selvisi, että Äxälle oli yhtäkkiä alkanut tulla helvetisti tilauksia – jopa siinä määrin, että meidän silloinen liikevaihtomme oli tuplaantunut lyhyessä ajassa. – Unohtumattomin keikka on The Soundtrack Of Our Livesin puolen tunnin mittainen instore. Olimme löytäneet uusia yhteistyötapoja esimerkiksi levy-yhtiöiden kanssa ja hahmottaneet ne todelliset syyt, miksi artistit tarvitsevat Äxää ja päinvastoin. siis Svart Records, julkaisee loppu– Luotan siihen, ettei levykaupvuoden aikana useita Love Recordsin piaalla ole tulevaisuudessa mitään levyjä uudelleen. Alkuajoista yhä tähän päivään saakka kaupan tiskin takaa on löytynyt Jaska Hynninen. Mutta ratkaiseva kysymys on, että kuinka kauan heitä riittää liikkeissä. Tarinoita riittäisi vaikka kirjaksi asti, Jaska kertoo. Neljä vuosikymmentä tiskin takana Levykauppa Epe’s T ampereen Kyttälässä myymälää pitävä Levykauppa Epe’s on tyydyttänyt postimyynnin kautta koko Suomen levynälkää jo vuodesta 1972 lähtien. – Liikkeessämme on vieraillut lukuisia persoonia ja persoonallisuuksia tässä vuosien saatossa. Maanantaina lähdin kuitenkin ajamaan takaisin Turkuun, erittäin synkeistä ajatuksista huolimatta. Että laajennetaan vielä kerran ja jos homma kaatuu niin kapsahdetaan sitten kaivoon oikein kunnon rytinällä. Onneksi moni asiakas ymmärsi tarvitsevansa myös sen fyysisen kopion, kansitaiteineen päivineen. Tuntui siltä, että tämä homma on tässä, lakkautan kaupat ja ryhdyn muihin hommiin. On avainkysymys, että miten levyjen ostamisen trendin saisi jatkumaan vielä pidemmällekin.. Suomen uusin yrittäjä Way Of Life Records S ku Mikä on kauppasi vahyyskuussa Turussa ovensa vuus tai erikoispiirre. Hän kävi vaatimassa paremmin esille hyvää musiikkia kuten Moody Bluesia, Pink Floydia ja Camelia. – Surullistahan se on ollut seurata myyntimäärien laskua ja sitä, että nyt nuorisolle riittää biisi eikä enää haluta fyysisiä levyjä. Siitä asti olemme tehneet todella tiivistä yhteistyötä artistien ja levy-yhtiöiden kanssa. Tuolla hetkellä, kymmenisen vuotta Kuopion-kaupan perustamisen jälkeen, tuli ensimmäisen kerran se fiilis, että tästä voi jopa tulla jotain. Sitten jonakin lauantaina lähdin ajamaan Turusta Kuopioon ja pirautin tien päältä Äxän kirjanpitäjälle. – No, romahdin aika totaalisesti päästyäni Kuopioon. Siis siinä, että vaikka tekee raivopäisesti duunia niin tulos on silti pyöreä nolla. Mitkä ovat olleet 8raidan historian haastavimpia aikoja. pat tulevat muuttamaan olemustaan ja vinyyleistä tulee yhä enemmän underground- ja keräilykulttuuria. – Kun Spotify tuli isosti markkinoille niin vaikuttihan se hetkellisesti myyntiin. Robin tai Vain elämää ovat rohkaisevia esimerkkejä siitä, että kuluttajien kentältä löytyy mielenkiintoa musiikkia kohtaan – yhden, kahden ja varmasti kolmannenkin pitkäsoiton hankkimisen verran. Silloin oli sunnuntai, mutta kaikki asiakkaat eivät mahtuneet sisään, kuvailee Fredrik Johansson. On kuitenkin selvää, että kaumättä myymään hyvin. Uuden kaupan Mistä levystä odotat loppuvuoden perustaminen ei siis hirvittänyt lainmyyntihittiä. kaan enkä ole katunut tätä päätöstä – Eräs Turun hienoimmista asioista, hetkeäkään, Saloheimo vakuuttaa. – Näiden 40 vuoden aikana on tullut suositeltua lukuisia levyjä. Tulevaisuus on iso kysymysmerkki, toisaalta löytyy vielä henkilöitä, jotka haluavat omistaa fyysisiä äänitteitä. Samalla hän vaati poistettavaksi David Bowien Diamond Dogs -albumin ikkunalta, koska sen kansi oli hänen mielestään demoninen. avasi uusi levykauppa – Olen yrittänyt Way Of Life Records. Jyväskylässä pitämäni kahvitauon aikana katse osui vuokrattavaan liiketilaan ja samassa mieleen nousi sellainen ”ihan vittu sama” -fiilis. Ihme tapahtui: Jyväskylän-kauppa oli pystyssä jo muutaman kuukauden kuluttua ja levyt alkoivatkin liikkua todella hyvällä tahdilla
Toisekseen nykyaikaiset tietokoneet ovat minulla hankalia käyttää huonon näköni takia. – Olen. Mistäpä sitä koskaan tietää. Minua huolettaa, että ehkä tämä on jopa paljon parempi kuin se levy, jota olin tekemässä. CRIMSON/RED putkahti maailmaan yllättäen, itse asiassa vahingossa. Sieltä se vuoto on varmastikin tullut. Heh! Hieno tarina, rakastan sitä!, Paddy riemastuu mutta kiistää Tonylla olleen tekemistä asian kanssa. – Voin rehellisesti sanoa, että albumi on yksi parhaista mitä olen tehnyt. – Tiedätkö mitä... Kaikesta huolimatta se on upea poplevy, myös Paddy McAloonin itsensä mielestä. Tiedän, että artistit aina sanovat niin uudesta levystään, mutta olen harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että ehkä tässä on urani paras valikoima lauluja. Tuon sinänsä ikävän syyn ansiosta maailmassa on jälleen yksi täydellinen poplevy, Prefab Sproutin yli 30-vuotisen uran yhdeksäs albumi Crimson/ Red. – Aloin kiireesti käydä läpi arkistojani ja etsiä sopivia lauluja. Valmis albumi vuoti SoundCloudiin pari kuukautta ennen julkaisua. Teksti: Mikko Meriläinen Puolikuuro popvelho Prefab Sproutin yhdeksäs täyspitkä Crimson/Red syntyi pakon alla ja kiireessä. – En, kahdestakin syystä. 84 SOUNDI Vaikka Prefab Sproutin suurin kaupallinen menestys ajoittuukin 80-luvun loppupuolelle, kulttisuosio on pitänyt Paddy McAloonin leivässä. Paddy McAloon oli kaikessa rauhassa työstämässä uusia lauluja, kun hän sai soiton lakimieheltä. Tein sen kaiken paniikissa, selittää Paddy puhelimeen äänellä, jossa ei ole paniikista häivääkään. Tällaiseksi olin Paddyn kuvitellutkin: kohtelias herrasmies, joka kuuntelee kysymykset kiinnostuneena ja muodostaa vastauksista selkeitä lauseita. – En todellakaan pitänyt siitä, Paddy harmittelee vuotoa. He luulivat, että siinä laulaa joku muu! Sellaista kuulin, itse en ole huhuja seurannut. En koskaan pystyisi täysin sulkemaan pois sitäkään mahdollisuutta. – Itse asiassa levy-yhtiöni Icebreakerin ihmiset olivat soittaneet albumia sijoittajille suojatun nettiyhteyden kautta. Ärsyttävintä tässä kaikessa on se, että minä olen erittäin tyytyväinen Crimson/Rediin, Paddy naurahtaa. Mutta toisaalta, ehkä siitä oli jotain hyötyäkin koska fanini tuntuivat olevan asiasta todella innoissaan ja levittivät sanaa. Jotkut jopa eivät uskoneet, että vuotanut albumi olisi minun tekemäni. kuva: Kevin Westenberg A siat eivät aina mene kuten on tarkoitus, mutta joskus se on vain hyvä. – Tony. Ulkoapäin seuraten kävi väkisinkin mielessä, että ehkäpä kyseessä olikin levy-yhtiön ovela markkinointisuunnitelma. Hän vaikuttaa enemmän ikääntyneeltä brittinäyttelijältä kuin eksentriseltä popartistilta. En ole varma, onko järkevää kenellekään artistille seurata muiden puheita liian läheltä. Jouduit siis pusertamaan albumin kiireessä ja pakon edessä. Ehkäpä juuri siksi Crimson/Red on aiheuttanut paljon ihastelua: se kun vertautuu helposti niin tyylillisesti kuin laadultaankin Prefab Sproutin parhaisiin albumeihin, kuten Jordan: The Comeback (1990), From Langley Park To Memphis (1988) tai Steve McQueen (1985). Et siis seuraa mitä internetin keskustelupalstoilla sinusta puhutaan. Kuulin sellaisenkin huhun, että (tuottaja) Tony Visconti olisi vahingossa vuotanut albumin. Hän puhuu hiljaa ja pehmeästi kuin nukkuvan vauvan herättämistä varoen. – Minusta tuntui, että ne ihmiset joiden käsiin olin albumin luottanut, olivat olleet todella huolimattomia. Viime vuosina matalaa profiilia pitäneen Prefab Sproutin edellinen albumi oli viisitoista vuotta vanhoihin demoihin pohjautunut Let’s Change The World With Music (2009), ja sitä edeltävä The Gunman And Other Stories (2001) oli hienoinen pettymys edellisten vuosikymmenten täyteläisten poplevyjen jälkeen. Jos näköni olisi parempi, hankkisin luultavasti Applen tietokoneen ja kirjastollisen erilaisia soundeja. TUNTUU IHMEELTÄ, että 56-vuotias Patrick McAloon pystyy yhä luomaan musiikkia. Vuosikymmen sitten hänen terveytensä alkoi rapistua huolestut-. Kävi ilmi, että hän oli sopimuksen mukaan luvannut toimittaa uuden Prefab Sprout -albumin jo tovi sitten, ja nyt vitkutteluun kyllästynyt levy-yhtiö uhkaili oikeustoimilla. – Huhuja tuntuu olevan liikkeellä paljon. Kaiken lisäksi se vuoti nettiin liian aikaisin. Oletko siitä huolimatta tyytyväinen lopputulokseen
– Luulen, että minulla on musiikillinen maku, joka ulottuu yli vuosikymmenten. Tykkään muokata ääniä, syötän ne kaiku- tai delaypedaalin läpi ja kokeilen erilaisia juttuja. set ovat pois suljettu haa– Hyvä kysymys. En vuotanut albumi ve. Sen jälkeen vielä yhdessä editoimme laulut lopulliseen mittaan ja muotoon. Jotkut pottanut, ei Paddy edelmyös vaikeimpina hetjopa eivät leenkään kestä kovia ääniä. Millaisella kalustolla työskentelet. Ehkäpä se on se Prefab Sprout -soundi. Heräsin aamun koitteessa ja lopetin auringon laskiessa, työskentelin todella paljon. Velipoika Martin ja Wendy Smith ne sellaisiksi päästänyt, Paddy muotoiovat molemmat siirtyneet sivuun mulee. kinä tehty, erittäin tumuskoneet, että Siitä syystä live-esiintymimasävyinen albumi. – Crimson/Redillä minulta meni 8–10 viikkoa oman osuuteni kanssa. Crimson/Redilläkin soivat häpeilemättömät synasoundit ja kirkkaina helisevät kitarat ovat pysyneet hätkähdyttävän samoina vuosikymmenestä toiseen. – Se ei johdu niinkään siitä, etten pitäisi nykyaikaisesta tuotannosta, mutta luulen, että tietynlainen soundi sopii sellaisiin lauluihin, joita minä teen, Paddy McAloon miettii. MutIhmeeltä tuntuu sekin, että terveyta ei niillä ole mitään käyttöä minulle tensä kanssa noin paljon kamppailleestai sinulle. – Minulla on paljon analogisia laitteita. ta miehestä irtoaa näin hyväntuulista ja – Kun kuuloni oli huonoimmillaan, positiivista musiikkia. köissä on muutama synkkä juttu... Vanha miksauspöytä, vanhoja syntikoita, muutama kitara ja huuliharppu. Paddy McAloon on joutunut jättämään liveesiintymiset väliin terveydellisistä syistä. Ilman sitäkin keikkailu usko, että siellä kokoolisi minun olisi hankalaa, sillä Prefab naista tummaa albumia tekemäni. On hyvin mahdollista, että musiikkini kuulostaisi silloin täysin erilaiselta, mutta iästäni ja näöstäni johtuen joudun käyttämään nykyistä laitteistoani. matonta musiikkia sisälolevan liikkeellä Vaikka tinnitus on heltävästä holvistasi löytyy paljon. Sproutissa ei nykyään ole on, mutta on useita selenää muita kuin Paddy, jolaisia lauluja, joista olisi ka vastaa uuden albumin jokaisesta äätosiaan tullut hyvin synkeitä, jos olisin nestä. kuva: Kevin Westenberg Analogimies olosuhteiden pakosta Prefab Sproutin musiikissa ihastuttaa soundin ajattomuus – tai pikemminkin ajasta piittaamattomuus. Pidän tietynlaisista soundeista ja soinnuista, ja yritän saada ne esiin niin kirkkaina kuin mahdollista. – Olet oikeassa, jossain holvini kätsiikin teosta. – Sen jälkeen vein kaikki ne miljoonat instrumenttiraidat ja tuhannet lauluraidat ystävälleni Calum Malcolmille, jolla oli hyvin epäkiitollinen tehtävä yrittää saada ne järjestykseen. tavasti – kuulemista vaivaOlenko oikeassa, jos si piinalliseksi yltynyt tinniveikkaan, että tiettävästi tus ja näköä verkkokalvon suuret määrät julkaiseHuhuja tuntuu irtauma. yritin mennä päinvastaiseen suuntaan. En yritä tarkoituksellisesti kuulostaa retrolta tai modernilta. – Mutta jos näköni olisi parempi, hankkisin luultavasti Applen tietokoneen ja kirjastollisen erilaisia soundeja, ja sitä kautta löytäisin ehkä uuden tavan tehdä musiikkia. SOUNDI 85. Vihaan sitä, mutta nyt minun oli pakko
Jos olen täysin rehellinen, niin en ole varma teimmekö koskaan kovin hyviä b-puolia. Luultavasti se kuulostaisi tutulta, koska olisin käyttänyt samoja instrumentteja ja tietenkin omaa ääntäni, mutta se olisi kuitenkin aavistuksen omituisempaa musiikkia. Entä milloin saamme kauan kaivatun kokoelman Prefab Sproutin b-puolia. Koska useimmat käyttäjät eivät enää pysty toimimaan 800-kaistalla, Sennheiser Nordic lanseeraa vaihtokampanjan joka tekee uusille taajuuksille siirtymisestä mahdollisimman sujuvan. Tekstit täyttyvät huomiota herättävistä sanavalinnoista, oivaltavista kielikuvista ja terävästä huumorista. Olin kyllä sovittanut jo kaiken ja musiikki on olemassa raakamuodossa miditiedostoina. Yritin pitää mielessä, että vaikka olin allapäin, ei melankolisen levyn tekeminen olisi kovin järkevä teko. Mieleen tulee I Trawl The Megahertz (Paddyn omalla nimellään julkaisema, hyvin kokeellinen albumi vuodelta 2003). Musiikillisesti se olisi ollut hyvin mielenkiintoinen, uskoisin. Joskus joudun pakottamaan itseni siihen esimerkiksi pitämällä vaatteita, jotka saavat oloni vähemmän itsetietoiseksi. Minulla on idea: vuoda kokoelma ”vahingossa” nettiin. Tai en kovin helposti, sillä teen paljon työtä niiden eteen. Löydä BuyBack-myyjäsi täältä: www.sennheiser.fi/buyback Kampanja on voimassa 31.12.2013 saakka.. Kun sitten istun kirjoittamaan musiikkia, ajattelen, etten mitenkään voi tehdä melankolisia lauluja tämän näköisenä. En haluaisi näyttää heille, että olen julkaissut myös roskaa. Mutta lakimiehet eivät ajattele niin, lakimiehillä on erilaiset prioriteetit. Olen niin tottunut siihen, että jos julkaisen jotain, ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita siitä. Hän voi sitten vuotaa sen. Oli aika, jolloin kuvittelin pystyväni kirjoittamaan muutakin kuin lauluja, näytel- BUY BACK Jossain holvini kätköissä on muutama synkkä juttu... B-puoli-kokoelmathan saavatkin olla epätasaisia. – Ihanteeni on pystyä tekemään yhtä iloista musiikkia kuin vaikkapa vanhat Louis Armstrongin levyt. Kyseessä on nippu lauluja, jotka kertovat eräänä kesänä metsässä tapahtuneesta asiasta. 800-kaistan mobiililaajakaistan käyttöön ja siellä aiemmin olleiden, toissijaisten käyttäjien siirtymisen toisille taajuusalueille. Yritän tehdä jotain, joka kuulostaa huolettomalta. – En ole koskaan varma siitä, mihin järjestykseen sanat pitäisi laittaa. Puhut siitä imperfektissä. – Sitä on vaikea kuvailla, koska en ollut äänittänyt vielä nuottiakaan. Löytyykö pöytälaatikostasi musiikin lisäksi myös julkaisematon romaani. syyskuuta 2009 nk. PADDYN LAULUISTA kuulee, että niiden kirjoittaja rakastaa sanoja. Laulun rakenne on niin lyhyt, että voin tiivistää ideani niihin helposti. – Minäpä kerron sinulle, miksi sellaista ei ole tehty. Tarina ei kuitenkaan ole kovin selkeä, mikä tekee siitä omituisen. Kai me kuitenkin saamme kuulla senkin albumin vielä joskus. – Toki, jos tekisin paljon työtä asian eteen, pystyisin ehkä kirjoittamaan muistelman – tarinoita musiikista ja menneisyydestäni – mutta se veisi minulta ikuisuuden. – Mutta en enää koskaan allekirjoita sopimusta, jossa on deadline. – Ei se sentään niin omituinen ole kuin Megahertz. Tavallaan yritän olla näyttelijä, ja toisinaan se toimii. Vaihtokampanja on periaatteeltaan hyvin yksinkertainen - hyvitämme 100 Euroa (sis.alv 24%), merkistä riippumatta, ostaessasi uuden Sennheiser Evolution Wireless G3-järjestelmän. Minun periaatteenani on työskennellä juuri niin kauan kuin haluan, kunhan musiikki on hyvää. Nyt kun Crimson/Red on julki, kiinnostaisi kuulla, millaista albumia olit tekemässä ennen lakimiesten soittoa. Saatan esimerkiksi laittaa jalkaan kirkkaan väriset kengät tai takin, joka saa minut nauramaan. Mutta ei niillä ole mitään käyttöä minulle tai sinulle. 100 Euroa vanhasta langattomasta järjestelmästäsi! Viestintäministeriö määräsi 12. – Enköhän minä tee sen valmiiksi joku päivä, Paddy lupailee. – Heh, minulla on vieläkin parempi idea! Teen kokoelman ja annan sen Tony Viscontille. – Tiedätkös mitä, minä en osaa juurikaan kirjoittaa proosaa, Paddy toteaa vilpittömän kuuloisena. män esimerkiksi, mutta se oli minulta toivottaman naiivisti kuviteltu
– Sanoituksellisesti kappaleissa on paljon omakohtaisia kokemuksia. – Näin se meni. Coldplayllä on kuitenkin ilotulitteita ja muita efektejä, voisimme käyttää samoja. V Pekka Ervasti eivät ole ajautuneet ylitsepääsemättömiin musiikillisiin erimielisyyksiin. Ja Pine Trailsillä olemme pyrkineet kohti isompaa soundia. Teksti: Visa Högmander Horisontissa maailma Oululainen indiebändi Satellite Stories jätti koulut kesken ja pisti pystyyn osakeyhtiön. Mankinen, Pesonen, kitaristi Marko Heikkinen ja rumpali Olli- SOUNDI 87. – Yliopiston matematiikan laitoksella vääntäisin jotakin matemaattista kaavaa, Jyri Pesonen toteaa nauraen. Sehän sopisi mainiosti yhteen Coldplayn stadionmeiningin kanssa. – On hyvä, että kaikilla on vahvat visiot. Saimme käyttää siihen niin paljon aikaa kuin halusimme, kertoo Esa Mankinen. Se on hyvä. yhdestä kohdasta, joka Ensimmäiset Pine on vain muutaman Trailsin kappaleista syntyivät yhtyeen sekunnin mittainen. Tällä hetkellä valmistauduttaisiin varmaankin joulujuhlaan, arvelee Esa Mankinen. debyyttilevyn Phrases To Break The Ice (2012) ilmestymisen jälkeen. Keikkoja on luvassa Suomen lisäksi ympäri Eurooppaa. Yksityiskohtia mietittiin huomattavasti enemmän ja panostimme tuotantoon paljon. – Paljon on tapahtunut sitten ensimmäisen levyn julkaisun. Aika varhaisessa vaiheessa aloimme miettiä nimenomaan levyn Väännämme päiväkausia kokonaiskuvaa, sanoo jostain yhden biisin basisti Jyri Pesonen. kuva: Jussi Ulkuniemi uonna 2008 perustettu Satellite Stories jatkaa valitsemallaan tiellä. Koulut ovat jääneet ja osakeyhtiö (Satellite Sto- riesin oma yritys) on tullut, naurahtaa Pesonen. SIINÄ MISSÄ Phrases To Break The Ice oli innokas ja energinen debyyttilevy, Pine Trails on harkitumpi albumikokonaisuus. – Näin voi sanoa. – Olisi mahtavaa päästä samalle lavalle Chris Martinin kanssa. Kun sitten asia saadaan lopulta sinetöityä ja soitamme biisin kokonaisuudessaan läpi, kaikki katsovat toisiaan hymyillen ja ovat tyytyväisiä, Esa Mankinen kertoo. – Levyn ilmestymisen myötä keikkailemme Suomessa ja vuodenvaihteen jälkeen lähdemme kiertämään Eurooppaa. Jopa entistä vuolaammin, Mankinen toteaa. – Aluksi teimme demoja studiossa Etelä-Ruotsissa, Malmön liepeillä. – Levyn ilmestymisen jälkeen sitä mietti, että saakohan sitä minkäänlaista luovaa vaihdetta enää päälle, mutta ideoita alkoikin tulla. SATELLITE STORIES työstää biisimateriaalia yhdessä. – Debyyttilevy oli greatest hits -kokoelma bändin alkuvuosien varrella syntyneistä biiseistä. Jos kaikille olisi ihan se ja sama, ei se johtaisi mihinkään, Jyri Pesonen lisää. Nyt teimme biisejä tietäen, että ne päätyvät levylle, Jyri Pesonen sanoo. – Treenikämpällä voi olla välillä melko jännittynyt tunnelma, kun väännämme päiväkausia jostain yhden biisin yhdestä kohdasta, joka on vain muutaman sekunnin mittainen. Näiden suuntauksien yhdistäminen oli se suurin haaste, basisti Pesonen lisää. Mankinen ja Pesonen eivät mieti vastausta kauaa. – Olisin varmaankin valmistunut jo musiikinopettajaksi. Se, että esittäjä laulaa jostain omakohtaisesta, tuo mielestäni kappaleen lähemmäs kuulijaa. Kyllä niitä vaan syntyy. Jos Satellite Storiesia ei olisi, bändin jäsenet tekisivät tällä hetkellä jotain ihan muuta. Kakkosalbumi Pine Trailsin studiosessiot aloitettiin viime tammikuussa. Levystä kuuluu, että sekä tuotantoa että kappaleiden sovituksia on mietitty paljon. Entä jos Satellite Stories pääsisi lämmittelemään keikalle mitä tahansa bändiä maailmassa, mikä se olisi. Levyllä voi kuulla paljon elementtejä tanssittavasta ja elektronisesta klubimusiikista. – Ensimmäinen levy tehtiin ryminällä sisään -hengessä. Yhtyeen toinen albumi Pine Trails julkaistiin marraskuun alussa. Tuotantovaiheessa kokeilimme eri musiikkityylien yhdistämistä luodaksemme omaa soundiamme, laulaja Mankinen avaa albumin taustoja. Pine Trailsia voisi siis kutsua Satellite Storiesin toiseksi ensimmäiseksi levyksi. – Elektronisen musiikin lisäksi kuuntelimme paljon myös kitaramusiikkia. Kappaleita tehtiin nimenomaan levykokonaisuutta miettien, laulaja-kitaristi Esa Mankinen kertoo. Siinä samalla teemme uusia biisejä. Tätä levyä teimme rauhassa ja tuotantopuoli oli omissa näpeissä
Saatavana: Deluxe Box • Blu-ray & CD • DVD & CD • Blu-ray • DVD 2CD | Mukana uusi single LOST WITHOUT LOVE. MUSEOREKISTERISSÄ THE 69 EYES The Best Of Helsinki Vampires Black Sabbath Gathered In Their Masses Loistava livetaltiointi 2013 Melbournen keikoilta kaupoissa 29.11
Tein päivittäin kävelylenkkejä. T uure Kilpeläinen on julkaissut 2010-luvulla Kaihon Karavaanin kanssa kolme albumia, jotka ovat menestyneet hyvin. Tutkin asiaa, ja tuntui siltä, että sille alueelle oli haudattu sen ajan yläluokkaista väkeä. – Kappale on jonkinlainen menneisyys-scifi-kappale. – Siinä on samanlaista purskahtavuutta kuin esimerkiksi Ismo Alangon Taiteilijaelämää-biisissä. Lähdin mukaan Lasse Kurjen ja Markus Nordenstrengin Grandpop-yhtiöön. – Se on yltiöromanttinen laulu mahdottomasta rakkaudesta. Sitten näin Ulrica Beata Rehbinderin hautakiven. – Jos mietin itseäni, niin onhan sitä eri ihminen nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin. Just- ja Kysymyksiä sudelle -levyt julkaistiin sitä kautta. Kilpeläinen käveli puistossa ja pohdiskeli suuria asioita. Ollaan tavallaan ison, ”kaatopaikkaisen” operetin syövereissä. Olemme esittäneet muitakin vanhoja biisejäni, kuten Älä revi mua ja Vesitornin varjossa. Jos saisin jotain biisissä muuttaa, muuttaisin c-osan lopun, jossa paljastetaan se, että puisto on vanhan hautausmaan päällä. Siinä aliarvioidaan kuulijaa. Toisaalta, silloin kokeilee myös omia rajojaan. SOUNDI 89. Mutta kahdeksan vuotta sitten se tuntui hauskalta idealta. – Rakkautta Ruttopuistossa voisi hyvinkin sopia Kaihon Karavaanin esitettäväksi. akkautta Ruttopuistossa -biisin julkaisusta on aikaa kahdeksan vuotta. Olin opiskellut kuvataidetta, ja yksi opettaja vei meidät puistoon ja kertoi, että paikalla on ollut hautausmaa. Kilpeläinen muistelee esittäneensä kappaleen ensimmäisen kerran Just-levyn tuottajalle Jussi Jaakonaholle pianolla. Ajatus jäi kiehtomaan. Aloin miettiä, että miksi hänet on haudattu juuri siihen paikkaan. Tuure Kilpeläisen toiselta albumilta Just löytyy kappale nimeltä Rakkautta Ruttopuistossa, joka kertoo kyseisestä vapaaherrattaresta. Levy-yhtiö (SonyBMG) hajosi alta, ja sitä joutui ikään kuin kamppailemaan olemassaolonsa puolesta. Minä itse laulan kaikki kuoroosuudet. Tuure Kilpeläinen pitää laulua poikkeuksellisena omassa tuotannossaan. Ei ole mahdotonta, että tekisin samanlaisen kappaleen tässä ajassa. Sana pateettisuus on vahvasti läsnä, lihavoituna, kursivoituna ja alleviivattunakin. Seuraavaa albumiaan kokoonpano työstää Kilpeläisen mukaan kaikessa rauhassa. Ville Riippa (tuttu muun muassa Husky Rescuesta ja Teddy Rok Sevenistä) tuli soittamaan pianon, mutta Jaakonaho soitti oikeastaan kaiken muun. sitä kautta syvennyin mahtipontiseen ja operettimaiseen maailmaan. > Laulun paikka Teksti: Visa Högmander Sarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Tuure Kilpeläinen nojaa Ulrica Beata Rehbinderin hautakiveen, joka inspiroi tekemään Rakkautta Rutto puistossa -kappaleen. Ruttopuisto-nimi viittaa alueelle haudattuihin vuoden 1710 ruttoepidemian uhreihin. – Jussi totesi biisin olevan helvetin hyvä, mutta että se vaatii kyllä oikean pianistin. Lämmintä kaljaa vapaaherrattaren haudalla ”Lepää rauhassa nyt / Kun mä valvon sun luonas, Ulrica Juon lämmintä kaljaa sun haudalla / Ruttopuistossa” 60° 9’ 58”, 24° 56’ 23” Tuure Kilpeläinen: Rakkautta Ruttopuistossa Levyltä Just (2005) Sanat ja sävellys: Tuure Kilpeläinen – Mietin, että kelpaako tässä nyt enää mihinkään. Yhtye esiintyy niin tanssilavoilla kuin rock-klubeillakin. Jos ei tunne Ruttopuiston historiaa, Rakkautta Ruttopuistossa voi tuntua tavalliselta rakkauslaululta. Artistille on aina huono, jos inspiroituu ihan helvetisti jostain toisesta artistista, mutta niin kävi minullekin. Jälkeenpäin olen miettinyt, että tuliko sen kanssa sorruttua liikaan näppäryyteen. – Asuin tuohon aikaan lähellä Ruttopuistoa, Albertinkadulla. Tuolloin kuuntelin paljon Rufus Wainwrightia, ja ”Tahtoisitkin köyhän miehen / Salaa koko suvultasi / Suutelevan jalkojasi” R Kuva: Visa Högmander H elsingin keskustassa sijaitsevaan Ruttopuistoon, viralliselta nimeltään Vanha kirkkopuisto, on pystytetty hautakivi vuonna 1829 kuolleen vapaaherratar Ulrica Beata Rehbinderin muistoksi. Historian luita on siellä täällä Euroopan kaupungeissa. – Jos miettii Ruttopuisto-biisiä, sehän oli täsmätuotantoa Punavuoreen. Sitten syntyi ajatusleikki aikamatkailusta, mitä jos vapaaherratar eläisikin tänä päivänä. Niissä c-osan kööreissä on mukana myös Egotripin Knipi. Olisiko hän jotain, mitä minun kaltaisellani peruskouvolalaisella ei olisi ikinä mahdollisuutta saavuttaa. Ensimmäinen levyni oli julkaistu vuonna 2003 ja se ei myynyt kauheasti. Levytetystä versiosta tuli melko epookkinen
Viime vuosina televisio on menettänyt entisestäänkin heikentynyttä asemaansa oleellisena vapaa-ajankulutusvälineenä. Kesä on sellaista vouhotusta ja liikehdintää mutta syksy on usein melko luovaa aikaa. Vielä muutama vuosi sitten utopialta tuntunut ajatus siitä, että kipaisenpa lähikaupasta jonkun hyvän bitterin tai indian pale alen saunaolueksi on nykyään muuttunut arkipäiväiseksi rutiiniksi. Volcano Choir koukuttaa. Toinen ääripää on sitten 1960- ja 70-luvun painavat ja vaikeasti liikuteltavat, mutta hyväksi havaitut high end -vermeet, laadukkaat ekvalisaattorit ja kompressorit. Oluen maistelun kyytipoikana olen soittanut Circles – The 45’s Mod Box -laatikosta löytyviä kuutta seiskatuumaista. Pikkujoulukauden lähestyessä ei pidä unohtaa uutta tanssittavaa popmusiikkia. Free Your Mind saa tanssijalkaan liikettä. Cut Copyn neljäs albumi Free Your Mind flirttailee totutusti 1980- ja 90-lukujen tanssimusiikin kanssa tuoden mahtavaa kontrastia keskelle syksyn harmainta ja kuraisinta vaihetta. Nerokkaasti rakennettu, siinä menee monta tasoa päällekkäin. Esimerkiksi nyt kun on masteroinut, miksannut ja kirjoittanut omaa levyä, ja samaan aikaan oli käynnissä Kun kyyhkyset katosivat -näytelmän treenit, niin meinasihan siinä loppua tunnit kesken. Jokaiselle baarista aamuyöllä yksin kotiin raahautuvalla suosittelen HBO:n uutta Hello Ladies -tv-sarjaa. Vaikka tapanani on kokeilla laajasti eri merkkejä, on muutamaa suosikkia vaikea ohittaa. Olen aina ollut selvästi enemmän leffaihminen kuin sarjaihminen. Bon Iver -mies Justin Vernon laulaa toisessa bändissään totuttua matalammalta. Siinä juttu ei ole väkivalta vaan hahmojen kehittyminen. Ykkösenä lukulistalla on Haruki Murakamin rinnakkaistodellisuuksissa liikkuva 1Q84. Vanhat suosikit -levyosastolta soittimessa ovat pyörineet Soulsavers-tuottajakaksikon The Light The Dead See, jolla vokalistina toimii itse Dave Gahan, näyttelijä Minnie Driverin raukea Everything I’ve Got in My Pocket sekä viime talvena ohikiitävästi läheisen ihmisen vinkkaama ranskalaisduo Cocoonin levy Where the Oceans End. Vuosina 1965–67 julkaistut brittiläiset singlet pitävät sisällään marginaalisia mod-bändejä (The Quik, The Eyes, The Hipster Image), mutta joka ikinen ura on ZARKUS POUSSA VAIKKA minunkin suosikkivuodenaikani on kesä, olen iloinnut syksyn auringosta ja ruskasta. Siinä on hyvää aikaa touhottaa ennen kaamosta. Tänä syksynä uutuusosastolta alitajuntaan on suurimmalla tehokkuudella hiipinyt melankoliahermoon sarjatulella iskevä Volcano Choirin Repave-levy. Laitteissa pidän kahdesta eri ääripäästä. Aloin katsoa sitä monen frendin suosituksesta, ja olen päässyt vasta alkumetreille. Se liittyy siihen, kun palaa kesälaitumilta jonkun työn äärelle inspiroituneessa, kesän jälkeisessä tilassa. Löytyy selvästi syvempi taso kuin miltä ensiksi näyttää. The Officen ja Extrasin käsikirjoittajan Stephen Merchantin stand up -show’hun pohjautuvan brittinörtin naissuhdetumpelointeja seuratessa kokee niin tuskallisen suurta myötähäpeää, että oma elämä vaikuttaa rinnalla vähintäänkin onnekkaalta. You’ll Never Walk Alone! linnan panimon täyteläiseen Coyet Aleen, eikä tuoreimpana tuttavuutena maistelemani, viime vuonna aloittaneen Pyynikin käsityöläispanimon Pikkuportteri ollut lainkaan hullumpi sekään. Joidenkin indiepuristien mielestä australialaisyhtyeen parasta ennen -päiväys on jo mennyt, mutta mitä sitten. Kun nyt kerran korkattiin, niin hehkutetaanpa vielä kotimaisten pienpanimoiden aina vain paranevia ja laajenevia valikoimia. Samoin tekee vuoden kohutuin indielevy, Arcade Firen Reflektor. Esimerkiksi LA-2A -kompressori, Telefunkenin ja APIn etuasteet tai EARin ekvalisaattori. Läp- pärinkin on oltava tarpeeksi pieni, että se on varmasti aina mukana. Siihen on kaksi syytä: se, että pääsee näkemään siskonlasten vilpittömän ilon ja riemun, sekä se, että on aikaa lukea kirjoja. Jos nyt joku sattuisi soittaamaan dj-keikalle, pyöräyttäisin tämän laatikon alusta loppuun. Mutta minä nautin paineen alla työskentelystä, ja deadlinet inspiroi, kuten vanha sanonta kuuluu. Ainoa sarja, mihin olen lapsuuden Ritari Ässien, McGyvereiden ja Galacticojen jälkeen jäänyt rautaa ja pakottaa joraamaan. Ehkä se kiireen valittaminen on monille myös vain sellainen tapa. Aina puhutaan siitä, että kiire on niin kauheaa, mutta mun mielestä se on myös inspiroivaa ja raikastavaa. Ja muutamaa suvantohetkeä lukuun ottamatta erittäin tanssittava. Jos laite on pieni, sitä tulee käytettyä. Skotlantilaisen Black Isle -panimon luomuoluet kuten Red Kite VISA HÖGMANDER MUSIIKKINÖRTTINÄ on hyvä olla. Suomalaisista tekijöistä arvostan erityisesti Knif-nimistä firmaa, tekevät todella laadukasta jälkeä.. koukkuun on Breaking Bad. Erityisesti olen ihastunut Suomen- aaliltaan kolmen neljäsosan mitalta se on myös helvetin hyvä. Brittijalkapallon seuraaminen on kuitenkin ollut vanhan Liverpool-fanin näkökulmasta pitkästä aikaa erittäin mukavaa. Uuden musiikin lisäksi soittimeen päätyvät vanhat ja tutut suosikit, jotka tuovat kylmät väreet selkäpiihin ja saavat pään nyökyttelemään hyväksyvästi tahdissaan. Kyllä, se on ylipitkä levy, mutta soundimaailmaltaan ja biisimateri- 90 SOUNDI Tällä palstalla kaksi Soundin toimittajaa ja yksi vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Odotan innolla joulua. > Viimeinen sana MIKKO MERILÄINEN ERITTÄIN ilahtuneena olen seurannut, kuinka laadukkaat tuontioluet ovat vallanneet niin automarkettien kuin yhden koon pikkukauppojen hyllyiltä aina vain enemmän tilaa. Oma suosikkijoukkue pärjää ja pelaa hyvin, monen huonon kauden jälkeen. Olen kiinnostunut pienten digitaalisten laitteiden nopeudesta ja keveydestä, esimerkiksi Olympuksen sanelukoneet ovat nopeita ja selkeitä käyttää. Ale ja Yellowhammer ovat paitsi herkullisia, myös verhottuja harvinaisen tyylikkääseen etikettiin. Toinen ilonaihe on kaupoissa viime aikoina lisääntyneet myöskin skotlantilaisen Brew Dog -panimon herkut, kuten Dead Pony Club sekä itseään kunnioittavien baarien vakiovarusteluun kuuluvasta Punk IPA:sta ruokakauppavahvuiseksi miedonnettu Punk Pale Ale
CD www.pate. MAAILMA ON TEHTY MEITÄ VARTEN CD & DVD PLATINAPAINOS KAUPOISSA 22.11. www.ratasmusic.. www r .. Dokumentti 30 min. l inki . 2013 Alkuperäinen albumi Sis. EDELLEEN AJANKOHTAISIA RATAS -JULKAISUJA INY YL I PLAVIN IPACK CD / TU om IGIP DIG od.c www.sirelwo CD / VINYYLI inurmio.. Kolme musiikkivideota 24-sivuinen digibook pakkaus Rajattu painos www.haloohelsinki.. hitit Huuda! • Vapaus käteen jää • Carpe diem Kolme extra-biisiä Live-DVD 58 min. www.tuomar CD / VINYYLI www.agents.