Myös
kustannukset ovat pienemmät.
. Pakastimesta löydettyjen lintujen
yhteishinta nousee näin laskettuna yli 10 000 euroon.
Valkeakoskelaismiehellä
ei
Uusitalon mukaan ole tilillään aiempia rikoksia. Oinonen peruutti
kuitenkin ehdotuksensa, kun häntä peloteltiin, että päätöksenteon mutkistuminen voisi estää lain saamisen voimaan ennen ensi itsenäisyyspäivää. Taistelujoukot pitäisi saada paikan päälle jopa viidessä päivässä.
Päätöksenteossa ei ole silti tarkoitus tinkiä siitä, että presidentti
päättää operaatioista ja että eduskunnalta haetaan myötävaikutus.
Suomessa pitäisi kuitenkin huomata, että tärkein päätös tehdään
silloin kun EU yksimielisesti
päättää operaation käynnistämisestä, Vanhanen huomautti.
. Tapausta tutkiva vanhempi konstaapeli Hanna Uusitalo kertoo,
että pakastimessa oli myös sallittuja riistaeläimiä.
Luonnonsuojelulain mukaan
kuolluttakaan rauhoitettua eläintä ei saa ottaa haltuunsa. Syyttäjän mukaan
esitutkinnassa ei löytynyt näyttöä siitä, että miehet olisivat syyllistyneet lahjontaan.
Wärtsilälle valtionsyyttäjä aikoo esittää
yhteisörangaistusvaatimuksen. Kun potilasta
hoidetaan perustasolla hyvin, voidaan välttyä kalliilta erikoissairaanhoidolta, Saari tiivisti.
Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö ei toimi hänestä vielä kitkattomasti.
Saari toivoo, että lääkärit neuvottelisivat keskenään sähköisten po-
SALO
tilastietojärjestelmien avulla.
. Hän piti hyvänä
saavutuksena sitä, että kriisinhallinnan kehittämisestä ei ole syntynyt uutta jakolinjaa EU-maiden
välille, vaan että mukana on laaja
joukko jäsenmaita.
Vanhanen muistutti puheessaan
myös, että terrorismi on Suomelle
selvä ja konkreettinen uhka, joka
joskus asettaa vaikeita haasteita
viranomaisille ja lainsäätäjille.
. Osa
kansanedustajista jäi kaipaamaan hallituksen alun perin ehdottamaa laajempaa
naamiointikieltoa, eräiden mielestä sitä
ei tarvittaisi lainkaan.
Hallitus oli esittänyt, että tunnistamista vaikeuttava kasvojen peittäminen
muun muassa mielenosoituksissa kiellettäisiin. Aikomuksen ja toiminnan välinen aika on kuitenkin
venynyt pitkäksi, sillä osa linnuista on ollut pakastimessa jo
vuosia.
Ympäristöministeriö on vahvistanut rauhoitetuille eläimille ohjeelliset hinnat, joiden mukaan oikeusistuimet määräävät korvauksia niitä metsästäneille tai
muuten tuhonneille. Varustamo tilasikin lopulta Wärtsilältä moottoreita
uusiin laivoihinsa.
Syyttäjä lähtee siitä, että myyntijohtaja
maksoi lahjukset ruotsalaisjohtajan henkilökohtaiselle tilille Sveitsiin. Hoitopaikka ei
vaihdu. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 316
Irtonumero 1,35 . Tapausta tutkitaan tässä
vaiheessa luonnonsuojelurikoksena.
Pakastimeen oli säilötty muun
muassa kaksi hiiripöllöä, kolme
silkkiuikkua sekä kanahaukka,
varpuspöllö, lehtopöllö ja ruskosuohaukka. Sitä, mistä syystä
hänen taloonsa tehtiin kotietsintä, Uusitalo ei tässä vaiheessa
paljasta.
Kotietsintä tehtiin lokakuun lopulla. Kaikkiaan rauhoitettuja lintuja oli 17 eri lajia. yhdessä poliisilain kanssa.
Valkeakoskelaisen miehen pakastimesta on löytynyt kaikkiaan
kolmisenkymmentä rauhoitettua
lintua. Lipulla osa Myynti ovelta.
ll
lisäksi arvonistut
Ole siis tarkktaan.
sillä voit voit ana,
. alv)
Keskiviikkona 17. Sen saa
kuitenkin ottaa talteen ja luovuttaa esimerkiksi luonnontieteelliselle museolle tai tutkimuslaitokselle.
Uusitalon mukaan mies on kuulustelussa kertonut, että tuttavat
ovat tuoneet lintuja hänelle ja et-
tä hän on aikonut luovuttaa ne
täytettäviksi. Lapintie puolustautui,
että valiokunta kuuli ministeriön virkamiehen sijasta poliisia.
Lehtikuva/Jaakko Avikainen
Maaherra Rauno Saari:
Erikoissairaanhoito
kuuluu kunnille
SSS?STT
Erikoissairaanhoidon tulee olla
jatkossakin kuntien järjestämää.
Kun kunta vastaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon menoista, sillä on kannustin
huolehtia, että potilaat tutkitaan
ja hoidetaan oikeassa paikassa,
Länsi-Suomen läänin maaherra
Rauno Saari sanoi tiistaina Porissa.
. On tärkeää, että Suomen rauhanturvalaki antaisi mahdollisuuden EU-mandaatille tai että
meillä olisi kyky säätää tapauskohtaisia erillislakeja, Vanhanen
sanoi tiistaina sanomalehti Kalevan turvallisuuspoliittisessa seminaarissa Oulussa.
Hän muistutti, että sellaisia tilanteita voi syntyä, jossa YK:n
turvallisuusneuvosto ei kykene
välttämättömiin
päätöksiin
kriisinhallintaoperaatioiden aloittamisesta.
Jos lakia ei muuteta mandaatin
osalta, Suomi ei kykenisi arvioi-
maan EU:n suunniteltuja operaatioita niiden omilla ansioilla. Jos asia ei selviä yhteydenpidolla, harkittaisiin videoneuvottelun järjestämistä. Maksu kirjattiin Wärtsilän kirjanpitoon asiakirjalla, johon rahojen saajaksi merkittiin singaporelainen yhtiö.
Tiistaina syyteratkaisunsa ilmoittanut
Sahavirta päätti samalla syyttämättäjättämisestä viiden Wärtsilän Vaasan tehtaan
työntekijän kohdalla. Brax epäili, ettei ministeri tunne poliisilain ja rikoslain
eroa.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja Ben Zys-
kowicz kiitteli alkuperäistä tiukempaa
esitystä puoltaneita ministereitä. Eduskunta hyväksyi lainmuutoksen sisällön tiistaina yksimielisesti . mutta vain muodollisesti yksimielisesti. Nopean toiminnan joukot
on määrä saada toimintakykyisiksi vuonna 2007.
Suomi aikoo osallistua kahteen
EU:n taistelujoukkoon. Rajauksen taustalla olivat eduskunnan perustuslakivaliokunnan esittämät huomautukset.
Oikeusministeri Johannes Koskinen
(sd.) ja poliisiasioista vastaava sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) eivät olleet tyytyväisiä siihen, miten hallituksen esitystä
oli eduskunnan valiokunnissa muutettu.
Rajamäen mukaan poliisin on vaikea todistaa väkivallan tarkoitusta ennen kuin
se on jo tapahtunut.
. Sen mielestä yhtiötä ja sen toimihenkilöä harhautettiin, kun varustamolle
tarkoitetut maksut päätyivät varustamon
edustajalta saatujen väärien tietojen vuoksi
yksityishenkilölle.
. Wärtsilän Vaasan tehtaalla
edelleen toimihenkilönä työskentelevä mies
kiistää syytteen.
Rahoissa on kyse ruotsalaisen varustamon laivatilauksesta kiinalaiselta telakalta. Samainen ruotsalaisvarustamon
tekninen johtaja myönsi tuolloin ottaneensa vastaan lahjuksia muun muassa Wärtsilältä.
Jutussa tuomittiin reilut vuosi sitten kolme henkilöä Gotlannin käräjäoikeudessa.
Svean hovioikeus kumosi keväällä alioikeuden tuomion ja vapautti näytön puutteen
perusteella kaksi lahjuksien antamisesta
tuomittua, jotka olivat Rolls Roycen entisiä
Wärtsilä kertoo tutkineensa tapauksen sisäisesti. EU-mandaatti ei
myöskään olisi mikään uusi ja ainutlaatuinen käänne, olemmehan
jo sisällyttäneet rauhanturvalakiin Etyj-mandaatin mahdollisuuden, Vanhanen perusteli.
Erillislain vaatiminen olisi Van-
hasen mielestä monimutkaisempi
keino ja loisi lisää mahdollisuuksia viivyttelyyn. Tämä tulee olemaan se faktinen päätös, jolla asiallisesti sitoudumme myös osallistumaan operaatioon jos olemme osoittaneet
päivystysvuorossa olevaan taiste-
luosastoon joukkojamme.
Nykyisin Suomi ja Irlanti ovat
Vanhasen mukaan ainoat EUmaat, joilla ei ole mahdollisuutta
toimia myös EU-mandaatin pohjalta.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen
valiokunta päätti viime perjantaina antaa rauhanturvalain ja siihen liittyvän lainsäädännön uudistamisen selvitettäväksi lähiaikoina perustettavalle työryhmälle. Työryhmän on määrä saada
ehdotuksensa valmiiksi ensi keväänä. Tarkoitus
on selvittää ainakin se, ovatko linnut kuolleet tapaturmaisesti vai
onko ne ammuttu.
Wärtsilän lahjussotkusta syytteitä
Yhtiö ja sen epäilty
toimihenkilö
kiistävät lahjonnan
SSS?STT?Anne Hyvönen, Pia Halonen
Konepajayhtiö Wärtsilä Finlandin entinen myyntijohtaja joutuu syytteeseen lahjonnasta. Vanhasen mukaan Suomi ei
voi sitoa käsiään ennalta edellyttämällä jatkossakin aina joko
YK:n tai Etyj:n mandaattia
kriisinhallintaoperaatioille.
. Erikoissairaanhoidon menojen
kasvua voidaan hillitä, kun potilaat hoidetaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Linnut on lähetetty tutkittaviksi Ouluun eläinlääkintä- ja
elintarvikelaitokselle. Tule mukaan
luistimilla tai ilman
. Uusi toimintatapa olisi järkevä
potilaan kannalta. Poliisi löysi linnut muista
syistä tehdyn kotietsinnän yhteydessä. Perustuslakivaliokunnan jäsen Annika Lapintie (vas.) sen sijaan oli ällistynyt Rajamäen puheista. Eduskunta ei mennyt näin pitkälle, vaan kielto rajoitettiin tapauksiin, jossa naamioituneen ?ilmeisenä tarkoituksena. Naamiointikiellon yhtenä pontimena ovat olleet juuri
presidentinlinnan lähistöllä juhlapäivänä
nähdyt mielenosoitukset.
SSS?STT
Kuosmanen ihmetteli
presidentin ?palkintoa?
Sisäministeri Kari Rajamäki (vasemmalla) ei ole tyytyväinen eduskunnan valiokunnissa muuttuneeseen hallituksen esitykseen.
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija
Brax (vihr.) vastasi Rajamäelle, että poliisilla on jo nyt laajat valtuudet mielenosoittajien poistamiseen, kun on aihetta
epäillä väkivallan aikeita. Varustamon entinen työntekijä ei valittanut puolentoista vuoden vankeustuomiostaan.
Lahjuksien ottamisesta kertonut johtaja
teki itsemurhan käräjäkäsittelyn aikana.
Ruotsissa alkanut vyyhti
Wärtsilä:
?Kyseessä harhautus?
Wärtsilän tapaus tuli esille viime vuonna
Ruotsissa käydyn lahjusoikeudenkäynnin
aikana. Toinen
muodostetaan Ruotsin ja mahdollisesti Norjan kanssa, toisessa
kumppaneina ovat Saksa ja Hollanti.
Pääministeri korosti, että EU:n
kriisinhallinnan kehittäminen on
Suomelle tärkeää ja että Suomi on
ollut siinä aloitteellinen koko jäsenyytensä ajan. Seurauksena Suomi jäisi automaattisesti pois EU-kumppaniensa kelkasta, eikä kykenisi osallistumaan EU:n nopean toiminnan
joukkojen päivystykseen.
. Salon mielestä se täyttää perusvaatimukset ja on ?hyvä arsenaali. Buffet, jost taa!
a
Cocista, karksaat:
makkaraa, k kia,
ahvia jne.
. Potilas välttyy matkustamiselta ja odottamiselta. on ryhtyä väkivaltaan tai omaisuuden vahingoittamiseen. 731 7405
SALON SEUDUN SANOMAT
Ääni ja Media Oy
Eduskunta hyväksyi rajatun naamiokiellon
Pakastimesta
löytyi kymmeniä
rauhoitettuja lintuja
Yksimielinen päätös, mutta
moni toivoi tiukempaa linjaa
SSS?STT
Naamioituminen mielenosoituksissa
tulee rangaistavaksi vain eräissä tapauksissa. marraskuuta 2004
Hei kaikenikäiset
LAPSET JA
NUORET
Oletko muuttamassa?
Kätevin tapa hoitaa
Salon Seudun Sanomien
osoitteenmuutos
löytyy osoitteesta:
www.sss.fi
tytöt ja pojat
tiistaina 23.11.2004
Salon jäähallissa
klo 18.00-20.30
Pääministeri Matti Vanhanen:
Suomi ei saa sitoa käsiään rauhanturvalailla
?Terrorismi on Suomelle
selvä ja konkreettinen uhka?
SSS?STT?Nina Törnudd
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) pitää tärkeänä, että Suomen rauhanturvalakia uudistetaan. Valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta
katsoo miehen antaneen ruotsalaisvarustamo Rederi AB Gotlandin tekniselle johtajalle lahjuksena noin miljoona dollaria vuosina 1999?2001. Wärtsilän toimihenkilön epäillään maksaneen ruotsalaisjohtajalle, jotta Wärtsilä
pääsee projektiin alihankkijaksi. Yhtiön mukaan vaatimukset ovat perusteettomia.
Juttua puidaan aikanaan Vaasan käräjäoikeudessa.
työntekijöitä. Tätä käsitystä tukee myös Ruotsissa hovioikeuden päätös, joka vapautti Wärtsilän
kilpailijan toimihenkilöt epäilyistä, jotka
koskivat samaa laivaprojektia, kerrotaan
Wärtsilästä.. EU-mandaatin hyväksyminen
ei syrjäyttäisi YK:n periaatteita ja
ensisijaisuutta, mutta jättäisi
Suomelle mahdollisuuden toimia,
jos YK ei kykene välttämättömiin
päätöksiin. Esimerkiksi
hiiripöllön ohjekorvaus on 1 009
euroa ja piekanan 757 euroa. (sis. Vasta tämän
jälkeen lähetettäisiin potilas erikoissairaanhoidon poliklinikalle,
Saari sanoi.
Pekka Kuosmanen (kok.) kehui Rajamäkeä suoraselkäisestä ja ryhdikkäästä
esiintymisestä, mutta ihmetteli miten
presidentti saattoi palkita mielenosoitusta linnan edustalla organisoineen Paavo
Arhinmäen (vas.) kutsumalla hänet seuraavana vuonna vieraaksi itse juhliin.
Naamiointikiellosta aikoinaan lainmuutosaloitteen tehnyt poliisiedustaja Petri
Salo (kok.) puolusti eduskunnassa osittain uusiksi muokatun esityksen hyväksymistä. ja
Salon Seudun Sanomat
Tapahtumaa koskevat
tiedustelut puh. Paikalla Otso Salkkari
Nuorisourheilun
laatuseura
oa!
ul
Tervet
JÄRJESTÄJINÄ:
Salo Hockey Team r.y. Lopputulos ei ole viranomaisten näkökulmasta kovin hyvä, hän sanoi.
Poliisiministeri lisäsi pontta kertomalla,
mitä kaikkea presidentinlinnan lähistöllä
mieltään vuosi sitten osoittaneilta löytyi:
läpinaulattuja lautoja, pari aggregaattia,
savukone, bensakannu, jääkiekkomailoja,
ilotulitteita...
Rajamäki valitti, että perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden joukossa ei ollut sisäministeriön edustajaa.
Hän jäi toivomaan, että naamiointikieltoon jääneitä puutteita paikataan lisäämällä poliisilakiin uusia valtuuksia poliisille.
Rajamäen huomautus antoi Lauri Oinoselle (kesk.) aiheen ehdottaa, että
eduskunta hyväksyisikin hallituksen alkuperäisen ehdotuksen. Liput 4 E.
Olisin jäänyt auton alle Perniöntien
ABC:n valoissa, jollen olisi pysähtynyt keskelle ajorataa. Jos on aikaa vain ratsastella, on aikaa myös mennä
metsään hevosineen! ?Juha V
. ajatus, mutta saataisiinhan sillä kuitenkin ?poliittinen tirehtööri. en suoraan sanoen
muista, oliko hän yrittäjä vai työntekijä. Pieniä erikoisliikkeitä ei taas
ole ollenkaan kaikkialla. Fax: 7702 300
poliitikkopolvi, jonka edustajia on vielä yllättävän paljon tasavallan korkeilla koturneilla.
Leimakirveen ujelluksen ovat saaneet tuta muun muassa eduskunnan
ulkoasiavaliokunnan sosiaalidemokraattinen puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari ja kokoomusjohtaja Jyrki
Katainen. Huomio! Ihmisen koko elämän tarkoitus
on muistaa juurensa, siis äidin, isän, isänmaan jne. Mitä lapset syövät, kun aikuiset litkivät
kaljaa. Molempia on paheksuttu
erityisesti Sdp:n piirissä siitä että he
ovat arvostelleet hallituksen harjoittamaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
näköalattomuudesta, haparoivuudesta ja selkeyden puutteesta.
Puolitoista vuotta istuneen Vanhasen punamultakoalition elkeet ihmetyttävät enenevästi myös akateemisia
asiantuntijoita.?
TALOUSSANOMAT kirjoittaa
Olavi Ala-Nissilän ehdotuksesta
käynnistää tuloverotuksen perusremontti.
?Asiallinen keskustelu aiheesta on
vaikeaa, koska verotus herättää suuria tunteita, ja keskustelu kuitataan
usein puhtaaksi kateudeksi. Vastinetta verorahoille. Koko päivän ja viikon väsyttää. Hevosten kanssa touhuaminen tuo mielenrauhaa monelle nuorelle ja
aikuiselle tässä maailmassa. Me, laitoksen palveluja käyttävät, maksaisimme erillisen vuotuisen maksun. Laitosmaisesta ja kaavamaisesta kohtelusta ja
kapea-alaisesta palvelutarjonnasta tulisi siirtyä vanhusten yksilöllisiä tarpeita palvelevaan järjestelmään. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Keskiviikkona 17. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Viveca Arrheniuksen kannanotot tukevat Unto Rauhalan näkemyksiä.
Halikon vanhustenhuollon vastuuhenkilöille ja valtuustoryhmien nimeämille henkilöille
järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Arrhenius korosti, että kuntien tulee jatkaa valtakunnallisen ikäihmisten hoitoa ja palveluja
koskevan laatusuosituksen toimeenpanoa ja
uudistaa omat vanhustenhuollon strategiat
ja kehittämisohjelmat. Lakaisukoneet käyttöön. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Todellakin hengenvaarallinen paikka. Maakuntavaltuuston ensimmäisen kokouksen juhlavieraana ollut Lipponen näki kokeilun olevan ensimmäinen askel, josta voitaisiin edetä vielä pidemmällekin, jopa yhteen Kainuun kuntaan saakka; jos kaksi kolmannesta päätösvallasta
on nyt siirretty maakuntatasolle, miksi ei loppuakin, Lipponen kysyi.
Keskustalainen kuntaministeri Hannes Manninen puolestaan näkee
kokeilun antavan kunnille entistä vahvemmat itsenäisyyden edellytykset, kun kuntien raskaimmat velvollisuudet ovat maakunnan harteilla.
Näkemykset siitä, mihin Kainuun mallista voitaisiin päätyä, ovat
ministerillä ja puhemiehellä jokseenkin vastakkaiset. Kuten nyt on ?väliaikainen. Saataisiinko silloin menoillekin jonkinlainen katto. Ihmiset, älkää viitsikö. Kun kaksi täyttä poliitikkoa ryhtyi etsimään toimeen pätevää henkilöä kissojen ja koirien kanssa, niin eipä sellaista löytynytkään. Kunnanhallitus edellytti aktiivisuutta tyhjilleen jääneiden toimitilojen markkinoinnissa. sosiaali- ja terveyspalveluista, kouluasioista lukioiden ja ammattikoulutuksen osalta ja elinkeinopolitiikasta.
Laki kokeilusta hyväksyttiin Paavo Lipposen pääministerikaudella,
ja Lipponen oli lain puolestapuhujia. 7702 340. Tekijä olisi
voinut ilmoittautua. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit.
Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
MIELIPIDE
sss.mielipide@sss.fi
Laatua joskus vaikea löytää
PÄÄKIRJOITUS
Irja Koivuniemi
Kainuussa on käynnissä kokeilu, jossa kunnanviraston ja kunnan ohella on isossa roolissa maakunta.
Kunta ja maakunta
Kainuussa on aloitettu poikkeuksellinen maakuntahallinnon kokeilu. Sokeritehtaan vanhalle asuinrakennukselle on annettu tyhmä purkulupa, koska tehdas lopettaa toiminnan kuitenkin muutamassa vuodessa. Arrheniuksen mukaan
ikäihmisten pitkäaikaista laitoshoitoa tulee
uudistaa sosiaali- ja terveystoimen yhteistyönä tavoitteena kodinomaiset hoivatyyppiset
toimintayksiköt. Meistähän tehdään muuten esimerkiksi Helsingin
musiikkitalon rahoittajia, ja siihen kyllä sitten
tarvitaan monta lupamaksujen korotusta.
Toinen vaihtoehto olisi tietysti se, että koska
Yle on eduskunnan hallinnassa, rahoitettaisiin sen toiminta tulo- ja menoarvion yhteydessä. Sen pitää vain olla riittävää ja
laadullista. Tulevaisuuden vanhuksille yksilöllisyys ja oikeus
omaa elämää koskeviin päätöksiin on selkeämpi kuin nykyvanhuksille, jotka tänä päivänä suhtautuvat liiankin nöyrästi saamiinsa
tää aina omansa, mutta tuhdimpi täti ei tahtoisi kovin usein tuskailla vaatteita etsiessään vaan sijoittaisi vaikka kerralla vähän
enemmänkin laatua löytäessään. ?Kaikella on väliä
. Hänellä tulisi olla myös vankka
taloudellisten asioiden tuntemus, joka saisi
jonkinlaista tolkkua laitoksen talouteen. Konekirjoitusliuska on
yläraja. 70 000 ja
sata suosituinta on löytynyt.
Ylelle on kuitenkin tainnut tapahtua pieni
lapsus, koska se ei ole laatinut minkään valtakunnan sääntöjä äänestämisen suhteen.
Niinpä sadan suosituimman joukkoon on sitten päässyt monenlaista mononkuluttajaa.
Aurinkoon ovat päässeet mm. Hän on
saanut siitä aiheellisesti korvilleen.?
TURUN SANOMIEN mielestä
puhdasoppisuuden vaatimus ja
herkkyys leimakirveiden käyttöön ovat ulkopolitiikan ikitraumaa. Ei ole aikaa joka kaakin kohdalla hidastella, kun on tiukka työaikataulu. Niinpä kun esimerkiksi naistenlehdissä esitellään muita kuin
suurten valmistajien suurissa ketjuissa saatavilla olevia suomalaisia ja siis suomalaisittain mitoitettuja vaatteita, moni kuluttaja kiristelee hampaitaan.
Mannekiinimittainen lautamalli kyllä löy-
Halikon ikäihmisille vaihtoehtoja
Kirjoittajan mukaan Halikon vanhustenhuollon
suunnitelmaa ollaan uudistamassa, ja tässä
yhteydessä on syytä kuulla, mitkä ovat valtakunnan tason suunnitelmat.
palveluihin tai niiden kapeaan kirjoon. Herätys! Kyllä tänä päivänä todella
tehdään lapsia rahan, asunnon tai jopa linnatuomion täytäntöönpanon välttämisen takia.
Näin vain ikävä kyllä on! ?Isä
. Mukana 7- ja 2-vuotiaat. Jo tämä asetelma kertoo, että kokeilulle on perusteita.
Kokeilu on paitsi ainoa laatuaan myös mielenkiintoinen. Halikossa vieraillut vanhusten hoitoasioihin erikoistunut virkamies vietiin kouluun
tutustumaan, kun piti käydä vanhainkodissa. Itselläni on klassikon maineessa
olevien huonekalujen kokonaisuus, jonka pit-
KOLUMNI
kän haaveilun jälkeen raaskin viimein ostaa.
Olin suorastaan ylpeä kaappien ja hyllyjen itse suunnittelemastani yhdistelmästä . tai ei saada. leveydet, korkeudet ja kätisyydet oli valmiiksi mietitty, ja voin vain lykätä ruutupaperisommitelmani kauppaan (tietysti hintalaskelmien
jälkeen, tinkimisen varaa ei kylläkään juuri
ollut).
Valitessani jo näin, että merkkituote on
viilutettua levyä. n. Sekin on syytä ottaa huomioon, että
muuttotappioista kärsivä Kainuu ei ole mikään keskiarvomaakunta
vaan taantuvaa aluetta. Onneksi
sitäkin on ja Salostakin löytää, kunhan on oppinut tietämään oikeat paikat.
tyy kyllä sanoa, että on meitä äänestäjiäkin
moneen lähtöön, koska tulos on tämä! Ehkä
Ylessä systeemiin paremmin paneutumalla
olisi saatu todellakin jotakin aikaan, kun nyt
äänestys on monella tavalla saanut surkean
farssin piirteitä.
Toinen suuri moka Ylellä oli toimitusjohtajan
valintayritys. Nettisivulla on ollut asiasta tietoa, mutta
se ei tietysti ole ollut kaikkien kannalta paras
tiedotuskanava.
. Uskon, että asumis- ja
muiden palvelujen tarjoajien kirjo ja vaihtoehdot kasvavat ja myös itse ollaan valmiimpia rahoittamaan toivottujen asioiden toteutumista, kunhan vain valinnanvapaus ja itsemääräämisoikeus säilyvät.
Halikossa ollaan käynnistämässä vanhuspoliittisen strategian laadintaa ja siinä yhteydessä uudistetaan vuodelta 1994 oleva van-
hustenhuollon suunnitelma. ?Äly hoi
. Siksi,
Raili Leino, sosiaali- ja terveysministeriön
vanhustyön asiantuntija tuli Halikkoon ?sopivaan aikaan. ?Valotko taas risteyksiin
. Malli antaa käytännön näyttöä siitä, mitä maakuntaitsehallinnolla saadaan aikaan . Lipsahdusko. Onko luettava eteläisen johdonmukaisuuden
piikkiin se, että eivät ne ole olleet sitä yhtenäkään vuotena sen jälkeenkään?
MUISTA LEHDISTÄ
Käyttövoimana Nato-kysymys
SUOMENMAAN mukaan parhaillaan vauhdikkaana käyvä
keskustelu ulkopolitiikasta on perimmältään osa Nato-kampanjaa.
?Suomalainen Natokampanjointi on
ottanut yhä selvemmin aseekseen
Suomen koko ulkopoliittisen linjan.
Neulanpiston kaltaisia keskusteluvuoroja jakelee kirjava seurakunta.
Siihen kuuluu muutama kokoomuksen poliitikko puheenjohtaja Jyrki
Kataisen johdolla, joitakin tutkijoita
ja päätoimittajia sekä yksi entinen sosiaalidemokraattinen kärkipoliitikko.
Kritiikissä on kyse turhautumisesta
siihen, että Nato-jäsenyys ei etene.
Uusinta on, että kokoomus yrittää
valjastaa keskustelun omien puoluepoliittisten vankkureidensa eteen.
Erityisesti kansanedustaja Kimmo
Sasin (kok.) jälkijättöinen puuttuminen
tasavallan presidentin YK-puheeseen
oli kotimaista saivartelua. Viikonlopuista on tullut eniten kyselyitä.
Jotkut ovat käyneet turhaan nykimässä ovenkahvaa. Joka
tapauksessa hän totesi, että työtä menee taas
halpamaihin. ?Vapaan kasvatuksen hedelmät
. Jos ette ehdi heti vilkuttaa liikenneympyrässä, niin ajakaa yksi lisäkierros, niin ehkä
sitten ehditte. Onneksi. pois tuhlailemasta kansan vähiä euroja.
Olavi Viitanen
Salo
KYSYTTY
Miksi skeittihalli
on kiinni?
Miksi Salon Meriniitynkadulla reilut
kaksi vuotta sitten avattu skeittihalli on
ollut kiinni viime päivät, Salon liikuntalaitosten vs. esimies Teemu Kujanpää?
. Kiertoliittymää saa lähestyä ajonopeutta
alentamalla. Näinhän on sanottu ruuastakin ?
puheissa suositaan suomalaista, mutta ostetaan halpaa ulkomaista.
Taitaa olla totta tuo hintoihin tuijottaminen.
Sitä otetaan, mitä halvalla saa. Liittymässä saa ajaa hitaasti, jotta nytkin
annetaan aikaa reagoida siellä ajavan aikomuksiin. ?Heh heh
. On hyvä, että kuntalaiset osoittavat aktiivisuutta ja mielenkiintoa kunnan asioista, mutta kirjoitukset sisältävät myös ilkeitä vihjailuja, jotka kuitenkin
jätän omaan arvoonsa.
Yhdyn Unto Rauhalan näkemykseen, jonka
mukaan ?kotihoito on erittäin kannatettava
ja hyvä asia. Jo alkuunsa näki, että millintarkasta työstä ei ollut muutenkaan kysymys.
Hinta oli suolainen, sitä luokkaa, että kuvitteli saavansa laatua; rajusta käytöstä ei ole
kysymys.
Tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa teollisuus, kauppa ja kuluttajat tuntuvat joskus
leikkivän hippaa. Se onkin tarpeen, koska kysymys ei ole pelkästään veroprosenteista.?
Lehdet luki Risto Knuuttila.
Muutama aika sitten television ajankohtaisohjelmassa esiintyi suomalainen huonekaluteollisuuden edustaja . Sitä aiemmin hoitaneen henkilön tilalle ei ole vielä löydetty uutta henkilöä. Kokeilussa kunnat ovat luovuttaneet päätösvallan merkittäviltä osin kunnilta maakuntavaltuustolle. ?Koiraton
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä tekstiviestejä. Euromaiden julkiselle taloudelle oli asetettu
raamit, joissa niiden on yhteiseen valuuttaan päästäkseen oltava.
Kreikka antoi maan taloudesta vaaditut tiedot, jotka nyt on todettu likimain väärennetyiksi.
Kreikan luvut eivät olleet sääntöjen mukaiset ja todellisuutta vastaavat euron aloittaessa. Salon ratsastusseurassa jäseniä noin 300.
Ovatkohan he kaikki siihen pieneen eliittiin
kuuluvia. Teette tärkeää työtä! ?Hiidestä
. Rupuautolla ajan
ratsastustunnille. Valitettavasti
vain on niinkin, että enää aikoihin ei ole ollut
takeita siitäkään, että suomalainen kalliimpi
tuote olisi automaattisesti myös parempi:
työn jäljestä ei taideta enää välittää samalla
lailla kuin joskus aikaisemmin.
Toisinaan tunne on syntynyt karvaasta kokemuksesta. Tilanne on ollut tämä
nyt toista viikkoa, mutta yritämme saada tilat
avoimiksi ainakin viikonlopuiksi, ts. Olen tyytyväinen kotisairaalaan ja sen
iloisiin ja reippaisiin hoitajiin ja lääkäreihin.
Järkevää hoitoa. Seevu. Lasten kasvatus on retuperällä. Saman tien valitettiin, että suomalainen ostaja ei välitä laadusta, katsoo
vain hintaa. ?Sivusta seurannut
. Tässä Kekkosen aika elää
edelleen.
?Urho Kekkosen valtakaudella
omaksuttu ulkopoliittisen puhdasoppisuuden ihanne vaikuttaa pinnan alla edelleen. Mutta että lipaston laatikko
(tosin vain yksi) vinksahti varsin äkkiä sijoiltaan ja kaapin oven (tosin vain yhden) saranat lonksuvat... Kotihoito ei myöskään koskaan
tule kokonaan korvaamaan laitoshoitoa.?
Rauhalan linjaus on myös yhtenevä Matti
Vanhasen hallituksen linjausten kanssa. kertomaan vanhustenhuollon
valtakunnallisista tulevaisuussuunnitelmista. Toivottavasti saamme Halikkoon puhumaan vielä muitakin vanhustyön erityisasiantuntijoita.
Neuvotteleva virkamies Arrhenius ei puheessaan väittänytkään, että Halikossa olisi
liikaa vanhusten laitospaikkoja, vaan totesi,
että Halikossa on liian vähän panostettu vanhusten kotiin annettaviin palveluihin ja että
Halikosta puuttuu lähes täysin tehostettu
palveluasuminen, jolla monissa muissa kunnissa on täydennetty vanhainkotipaikkoja.
Arrheniuksen esittämät tilastotiedot ovat peräisin Stakesista. Myyntineuvotteluja onkin syksyn aikana käyty ja
parhaillaankin on käynnissä.
Simo Paassilta
kunnanjohtaja
Halikko
Äänestäjiä on moneen lähtöön
Suurin suomalainen! Kyseisen otsikon alla
Yle järjestää kansanäänestyksen suosituimman suomalaisen löytämiseksi. ?Tavallinen tuntiratsastaja
. ja 10.11.) ilmaisseet huolestuneisuutensa Halikon vanhustenhuollon tulevaisuudesta. Se päättää
mm. ?Äiti
. Kun uudistukseen lähdetään, on lähtötilanteessa paikallaan kuulla, mitä valtakunnan tasolla ollaan
suunnittelemassa, eikä lääninhallituksenkaan tietotaitoja kannata vähätellä. Huolellisuutta ovien aukomiseen! ?Kunnon kolhu
. Kuinka päivittäistavarakaupan hinnat
ovat muka laskeneet, jos olut on halventunut. Räitään
kaikki paikat busseissa sisälläkin, ei riitä
enää bussiasemakaan. auton käyttömaksu! Olipahan taas kerran ?viisas. Tutkisivat joskus aamuvuoron haitat! Pimeää kun lähdet, pimeä kun tulet töistä. Taannoinen keskustan työreformi on Brunilan raportti. Ville Valo, Matti Nykänen, Pentti Linkola ja Arto Saari, kaksikymppinen rullalautailija! Mitä sitten sanotaan siitä, että joukkoon on mahtunut Terijoen hallituksen pääministeri Otto-Ville Kuusinen ja hänen tyttärensä Hertta! Hekö ovat todella ?Suuria suomalaisia??
Tällaisia nimiä joutui TV:ssä sitten lukemaan todellinen suomalainen Arvi Lind Täy-
LEHTO
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien toimittaja.
***
irja.koivuniemi@sss.fi
TEKSTARIT
TÄTÄ MIELTÄ
Unto Rauhala ja Raili Leino ovat mielipidekirjoituksissaan (SSS 9.11. Nykyisin lienee kuitenkin myös niin, että suuret
valmistajat viitsivät myydä vain suuria sarjoja ja siis lähinnä ketjuille . ?Lasse
. Kaamea kokemus! ?Aamut yöhön vaihtanut
. Miksei asiasta ole ollut
tietoa esillä?
. Muista ja hoida oma osuutesi rakkaudella, ja voi hyvin! ?Onni lähellä
. Pohjoinen säntillisyys muuttuu etelään mentäessä suurpiirteisyydeksi, jossa ei pilkkuihin takerruta.
Näin on ajateltu, mutta Kreikka yllätti silti. Kainuussa valittiin kuntavaalien yhteydessä maan ensimmäinen
maakuntavaltuusto. kotihoito ja tuki- sekä hyvinvointipalvelut) voidaan laitoshoitoon joutumista myöhentää.
Kirjoituksessaan Raili Leino on osunut oikeaan esittäessään käsityksensä siitä, että ?elämäntyönsä tehneille olisi taattava oikeus itse
päättää omasta hoitomuodostaan.. Ensi
vuonna voimaan tulevan uudistuksen
valmistelun yhteydessä puhuttiin
muun muassa kateusverosta.
Ala-Nissilän kokemuksen mukaan
verotuksen kokonaisremontti kaipaa
tuekseen mahdollisimman perusteellista asiantuntijavalmistelua. Äiti. Sillä oli vain
puoluepoliittisia tarkoituksia. Turhaa tuhoamista. Kun maa hyväksyttiin
yhteistä valuuttaa käyttävien euromaiden joukkoon, se tapahtui petkutuksen seurauksena. Nyt tutkitaan käytännössä jotakin sellaista, josta on vuosien saatossa paljon
puhuttu. Stakes on julkaisussaan
Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelut
2002 koonnut kuntakohtaisen selvityksen
ikäihmisten palvelurakenteesta vuonna 2002.
Tilastot perustuvat kuntien itse antamiin tietoihin 2002 Stakesille ja Tilastokeskukselle.
Mitä tulee allekirjoittaneen kannanottoon
siitä, ettei kunta tule uudelleen perustamaan
Hajalan vanhainkotia, totean sen perustuvan
kunnanhallituksen 23.8.2004 tekemään päätökseen ryhtyä markkinoimaan Hajalan entisen vanhainkotikiinteistön tiloja yksityisille,
mahdollisesti hoiva-alan yrittäjille. Järkyttävää! Näin kaupassa, kun isoäiti
kiroili ja antoi kunnon tukistukset lapselle.
Pelailu maitti, ja lapsi häiritsi sitä! Myyjä
yritti lasta pitää aisoissa, tuloksetta! ?Ei lasta noin kasvateta
. . Tähän mennessä on ääniä kertynyt ?peräti. pienien liikkeiden
pienistä eristä ei ole niin väliä.
Pienten valmistajien tuotteita ei taas välitetä ottaa isoihin liikkeisiin: ketjujen on nähtävästi Hangosta Utsjoelle saatava rekkeihinsä
samat vaatteet. Kainuun kokeilussa ollaan selvästi pidemmällä kuin tavanomaisissa kuntayhtymissä tai maakuntien liitoissa.
Kokeilun onnistumista ja sen tuloksia on syytä seurata tarkoin ja oppivaisella mielellä muuallakin maassa, maakunnissa ja seutukunnissa. Paikka on ollut ilman valvojaa. Tuolla asenteella ei liikenne
toimi. Kolhu autoon Prisman pihalla. Vanhan ajan kuri takaisin. Tarkoitus on antaa aikaa reagoida. Niinpä veljekset päätyivät sopivaan,
eli toiseen etsijöistä! Koska valinta sattui sopivasti täydelliseen poliitikkoon, jolla ei ollut
minkäänlaisia edellytyksiä tehtävän kunnolliseen hoitamiseen, tuli hän kuitenkin järkiinsä
ja kieltäytyi tehtävästä. Meidän ihmisten pitäisi enemmän
välittää asioista. Toisaalta sitä suuremmalla syyllä voi katsoa,
mitä maakuntahallinnolta on perusteltua odottaa.
Kreikka jäi kiinni
Täällä pohjoisessa on totuttu ajattelemaan, että Välimeren maiden
hallintokulttuuri on eri maata. ?Hevostelija
. marraskuuta 2004
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. perjantaista sunnuntaihin, edes jollakin tuntimäärällä. Aina ei ensinnäkään kovasti haluta kertoa, onko nimekäs suomalainen
tuote myös kotimaassa valmistettu. ?LoM
. Eikö teillä ihmispoloiset ole tärkeämpää
huolehtimista kuin luonnostaan häviävät
koirankakat. Tähän on
jo totuttu, eikä siitä aina ole väliäkään. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Niinpä sitten
valintaa lykättiin hamaan tulevaisuuteen.
Näin lupamaksujen maksajasta tuntuu siltä,
että toimitusjohtaja tulisi valita politiikkojen
ulkopuolelta. Alttiimpia liturgisuudelle
on UKK:n vaikutuspiirissä varttunut
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. ?Asiaa
. Ehkäisevillä toimenpiteillä
(mm. Hyvä, te vanhemmat, jotka hoidatte lapsia kotona! Tsemppiä kiireiseen päivään ja
valvottuihin öihin
Nurmi arvelee,
että tupakkalaki on toiminut tähän saakka
vaihtelevasti.
. Lisäksi sattui yli 60
muuta liikenneonnettomuutta.
Ylikonstaapeli Jouko Kirjonen pitää vanhan ykköstien rauhoittumista positiivisena
kehityksenä. Uusi luonnonsuojelualue on
vuonna 1982 hyväksytyn lintuvesiohjelman
toteutus. Hänen mukaansa
asiakkaita ärsyttää jo sekin, ettei tiskillä saa polttaa. Esimerkiksi Music Bar Z:ssa ilmastointiin on kulunut
yhteensä lähemmäs 40 000 euroa.
Suur-Seudun Osuuskaupan toimialajohtajan Aulis Nurmen mielestä olisikin ollut parempi, että kaikista ravintoloista olisi tehty
kerralla suoraan savuttomia.
Selvitysmies Kari Reijula on esittänyt ravintolatupakoinnin täyskieltoa. Tilanne ei ole pahentunut edes
sen jälkeen, kun osa autoilijoista näyttää palanneen moottoritieltä vanhan ykköstien
käyttäjiksi. Tässä korostuu rakennuskulttuurillinen
ja kaupunkikuvallinen ajattelu, sanoo Jarmo
Heimo. TiisEsko Keski-Vähälä tain ottelu oli jälleen kerran ?kauden parasta peJuha Mäkikokko tuulettaa yhtä liä?.
Somero
Piivolleyn 3?0 -voiton tuoneesta
75 pisteestä.
URHEILU sivu 14
Kuusjoki
Paimio Halikko
Pertteli
Salo
-1
Sauvo
+1
Muurla
Perniö
Kemiö
Dragsfjärd
kielto tekee investoinnit turhiksi. PerPon pitäisi siis kyetä kotisalissaan puolentoista
viikon kuluttua murskavoittoon. Muidenkin liikenneonnettomuuksien määrä tällä
osuudella on laskenut puolella.
Moottoritien avaamista edeltävänä vuonna
ehti vanhalla ykköstiellä Paimion ja Muurlan
välillä sattua neljä kolaria, joissa kuoli yhteensä viisi henkilöä. Salon rakennetusta kulttuuriympäristöstä tehdyn selvityksen mukaan ne ovat
säilyttämisen arvoinen kokonaisuus.
Säilyttämisen arvoisia taloja
on Salossa pitkälti toistasataa
Yleiskaavaa varten tehty selvitys
näkee uusienkin rakennusten arvon
SSS?Leena Savikko
Salossa on 140 taloa ja ympäristöä, jotka
ovat säilyttämisen arvoisia. marraskuuta 2004
Moottoritie vähensi
kolareita tuntuvasti
Vanhan ykköstien onnettomuuksien
määrä laski puoleen aikaisemmasta
SSS?Irmeli Suvenmaa
Tasan vuosi sitten valmistuneen moottoritien vaikutus liikenneturvallisuuden lisääntymiseen on Salon poliisin tilastojen mukaan
erittäin selvä.
Moottoritien käyttöönoton jälkeen ei vanhalla ykköstiellä ole tapahtunut yhtään kuolonkolaria Paimion ja Muurlan välillä. En usko, että sen valvontaan kovin paljon
energiaa on uhrattu, Nurmi sanoo.
Sivu 10
TULOSSA
Säätila
Säätila
tänään
tänään
Marttila
Yllätysnimi Microsoftilta on Yleisradion uusi
pääjohtaja. Muutos koskee
maailmanlaajuisesti yli 1,5 miljardia
Eurocard-, Master Card- ja Visa-korttia.
Tavoitteena on, että kaikki kortit ovat
vuonna 2006 EMV-standardin mukaisia. Koivupuron mukaan on väärin, jos tupakoinnin täys-
-2
Koski
Kimmo Mäntylä
Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteista
vastaavasta johtajasta Mikael Jungnerista tulee Yleisradion uusi pääjohtaja.
SSS?Paul Lipiäinen
0
Salon Piivolley on hyvin lähellä toista peräkkäistä lentopallon Suomen cupin finaalipaikkaa.
Tiistaina kaatui Salohallissa ensimmäisessä välieräottelussa rovaniemeläinen Perungan Pojat
puhtaasti 3?0.
Erävoitot tulivat vieläpä selvällä erolla. Heimo sanookin, että yleiskaavaa varten tehty selvitys on ymmärrettävä
keskustelun avaukseksi . Pysyvää lumipeittoa saadaan vielä
odotella, sillä se saapuu Saloon yleeensä vasta tammikuussa.
Sivu 10
Kiikala
Suomusjärvi
-1
Kisko
Särkisalo
Västanfjärd
+2
MEIDÄN KESKEN sivu 8
EMV-sirukortit
vähitellen käyttöön
EMV on kansainvälisten luottokorttiyhtiöiden, Master Cardin, Visan ja Europayn kehittämä maksukorttistandardi. Monet yksinäiset tupakoivat asiakkaat istuisivat muuten mielellään tiskin ääressä.
Yllätysnimi Ylen johtoon
Piivolleyllä toinen
jalka cup-finaalissa
SSS?STT
Salolaisen Music Bar Z:n omistaja Toni
Koivupuro pelkää ravintoloiden ja baarien
menettävän asiakkaita, mikäli tupakkalaki
tiukkenee ja tupakointi kielletään ravintoloissa kokonaan.
Nykyinen tupakkalaki on vaatinut ravintoloilta suuria investointeja riittävän tehokkaan ilmastoinnin järjestämiseksi. Salon rakennetusta kulttuuriympäristöstä on tehty selvitys
yleiskaavaa varten.
Salon nykyisessä yleiskaavassa on keskustan alueella 26 suojeltavaa kohdetta, keskustan ulkopuolella 17. Lailla rauhoitetaan Viurilanlahden,
Jokiniemenlahden ja Kaijanlammen rantamaita.
Rauhoitus koskee lähes seitsemääkymmentä maanomistajaa. 3
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU3
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Ja siihen harva
jaksaa uskoa.
Piin peli on parantunut kauden edetessä. Tämän selvityksen perusteella voidaan valita, mitä halutaan
säilyttää.
Sivu 6
Viurilanlahden
linturannoista tulossa
luonnonsuojelualue
Rauhoitus sallii
metsästyksen
ja kieltää
ruoppauksen
SSS?Hanna Toivonen
Esko Keski-Vähälä
Ensilumi puki Salon seudun talviseen peittoonsa eilen. Helsingin makkaratalon kaltaisia
SSS?Hia Sjöblom
Viurilanlahden rannoille perustetaan noin
kolmensadan hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue. Ensimmäinen lumi
saapui eilen sadealueen myötä lounaiseen Suomeen.
Tupakoinnin täyskielto
harmittaisi ravintoloita
Asiakkaiden
kaikkoamista
pelätään
SSS?Mikko Nurmisto
Sami Kilpiö
Halikkolaisen Kyläravintola Nemon ravintolatyöntekijä Ritva Nylander ei itse polta, mutta on valmis sallimaan vapaa-aikaansa viettäville ravintola-asiakkaille tupakoinnin. EMV:n hyötyjä ovat muun muassa
korttiväärennösten estäminen ja väärinkäytösten vähentäminen.. Tietoyhteiskuntasuhteista vastaava
johtaja Mikael Jungner (sd.) valittiin pääjohtajaksi Ylen hallintoneuvoston kokouksessa eilen.
Oikeustieteen lisensiaatti Jungner, 39, on aiemmin toiminut myös muun muassa Paavo Lipposen (sd.) ja Jouni Backmanin (sd.) erityisavustajana heidän ministerikausillaan.
Ylen mukaan Jungner aloittaa yhtiön palveluksessa ensi vuoden alussa ja pääjohtajana ensi
toukokuun alussa.
KOTIMAA sivu 4
syksyä on pidetty poikkeuksellisen lämpimänä.
Lumipeitteestä ei liene pitkään iloa, mutta
Ilmatieteen laitoksen mukaan uusi kova lumimyräkkä on tiedossa todennäköisesti jo
torstaina. Kirjonen toivoo tilastojen kaunistuvan edelleen, kun ihmiset tottuvat moottoritieajoon.
Sivu 5
Ensilumi tuiskusi
Salon seudulle vain
?päivän myöhässä?
Sami Kilpiö
Manuntuvat Ollikkalankadun päässä rakennettiin vuonna 1954 arkkitehti Paul Bernoulli-Vesterän suunnitelman mukaan. Lisäksi yleiskaavaan on
merkitty yhdeksän laajempaa alueellista suojelukohdetta.
Salon kaupunginarkkitehti Jarmo Hei-
mo pitää tutkija Lauri Putkosen arvioita
perusteltuina, mutta sanoo tietävänsä, etteivät kaupunkilaiset välttämättä ole samaa mieltä. Reijulan mukaan nykyinen tupakkalaki on epäonnistunut ravintolatyöntekijöiden suojelussa.
Itsekin tiskin takana työskentelevän Music
Bar Z:n Koivupuron mukaan nykyinen tupakkalaki on täysin riittävä. EMV-sirukortit korvaavat magneettijuovalla varustetut kansainväliset
luottokortit lähivuosina. erikseen on mietittävä, mitä säilyttämisen arvoisiksi katsotuille rakennuksille voidaan tai halutaan
tehdä.
. Nykyisellä systeemillä rakennuksia säilyy
sattumanvaraisesti. Uudella luonnonsuojelualueella sallitaan muun muassa metsästys ja kalastus,
mutta uusien veneväylien ruoppaus kielletään.
Luonnonsuojelualueen suunnitelma on
nähtävillä sekä Halikon että Salon kunnanvirastoissa vuoden loppuun asti.
Sivu 7
Ensilumi tuiskutti eilen Salon seudulla tienoon hetkeksi talviseen vaippaan.
Ensimmäinen lumi saapui tänä vuonna täysin ajallaan, sillä keskimäärin ensilumi on
saatu Salossa 15.11.
Eilen taivaalta tuiskunnut märkä lumi
myöhästyi siitä siis vain päivän, vaikka
maallikon silmissä käsittämättömiä suojelukohteita ei hänen mielestään Salon luettelossa ole.
Hän näkee merkittävänä sen, että Putkosen
selvityksessä ennakoidaan, mitä nykytaloista
kannattaisi säilyttää:
. Siellä säilyy vanhaa,
missä ei tehdä uutta tilalle. Toteutukseen pyritään
niin, että alueet jäävät edelleen omistajilleen,
mutta rauhoitusmääräyksillä rajoitetaan niiden käyttöä
Tarkoitus on nyt selvittää
mahdollisuuksia saada neuvottelut käyntiin. Kahviraha
oman seurakunnan nimikkolähettien hyväksi.
Rukouspiiri ke 17.11. klo 10.00, Salon alueen palokuntanaisten kirkkopyhä. Entinen asukas sanoi pitäneensä ikkunoita auki kesät talvet.
Hakkarainen ei lannistunut,
Kaksivuotiseen projektiin valitut kohteet sijaitsevat Tampereen,
Helsingin ja Mikkelin alueilla. Korjaustyötä valvotaan koko ajan.
. klo 9.00 lähtien. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. 040 596 6609, Halikko, Vaskio
SSS?STT?Anne Rahjola
Jopa neljäsataa perhettä joutuu
vuosittain hometalon aiheuttamaan taloudelliseen loukkuun.
Homeisessa talossa asuminen vie
perheen terveyden ja elämänhalun, ja pahimmillaan kodin mukana menee koko omaisuus irtaimistoa ja vaatteita myöten.
Jos perheellä ei ole varaa riittäviin korjauksiin eikä taloustilanne salli muuttamista ja kahden
asunnon ylläpitoa, ainoa mahdollisuus on hometaloon jääminen.
Homeisessa talossa asuminen pahentaa kuitenkin entisestään sairauskierrettä, lisää sairauspäiviä
ja kuluja.
Tällaisia homeloukkuun joutuneita perheitä on jo lähes vuoden
ajan auttanut Asumisterveysliiton ja Hengitysliitto Helin Homeloukkuprojekti, joka on räätälöity
kaikkein hankalimmassa tilanteessa olevia perheitä varten.
Projekti avustaa vaikeissa paperitöissä, kun korjausavustusta on
haettava Valtion asuntorahastolta
Marimekon perinteinen
JOULUTAP
JOULUT
APAHTUMA
AHTUMA
Finlandia-talossa su 21.11. klo 18.30
Pirkko ja Markku Koivusen luona.
Tuomiosunnuntain
messu
21.11. Oikeuden puheenjohtaja, hovioikeuden
laamanni Jorma Lumiala sanoi
tiistaina, että päätöstä tuskin tehdään tällä viikolla, mutta se tulee
normaalia nopeammin.
Poikien palauttamisen täytäntöönpanoa koskevaa ulosottovalitusta puitiin hovioikeuden pääkäsittelyssä Kuopiossa kaksi
päivää. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
18,00 . Pojat
ovat edelleen sairaalahoidossa
Oulussa.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
VASTUU VIRHEISTÄ
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
viime helmikuussa. Koska ostaja ja myyjä olivat
yksimielisiä siitä, että oikeudessa
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,18
1,18
1,18
1,43
1,18
1.1.2004 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,26
1,44
0,26
1,44
0,26
1,44
0,31
1,74
0,26
1,44
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
Yleisradion hallintoneuvosto hyväksyi tiistaina Yleisradion mukaantulon Helsingin musiikkitalohankkeeseen äänin 15-5 kokouksessaan.
Suunnitellun hankkeen toteutuminen on riippunut siitä, että Yle
on mukana musiikkitalon rahoituksessa.
Talon varusteet ja kalusteet sisältävä kokonaiskustannus olisi
noin 112 miljoonaa euroa, josta
Ylen osuus olisi reilut 26 prosenttia. Lohjan alueen varhaisjakelut: Leijonajakelu,
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Lohja. Myös muut SAK:laiset
kuljetusalat ovat harkinneet tukilakkojen aloittamista.
SSS?STT?Timo Sipilä
Ihalainen: Yhteiseen
pöytään
päästävä nopeasti
Elinkeinoelämän keskusliitto
EK aikoo keskeyttää neuvottelut
keskitystä tuloratkaisusta, jos
SAK:laisen Auto- ja Kuljetusalan
Työntekijäliiton AKT:n bussilakko
jatkuu ja laajenee. klo 6.00?12.00
. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Mikael Jungner (sd.) on Yleisradion
uusi toimitusjohtaja. (Muurlan srk:sta).
KIIKALA
Iltapäiväkerho ke 17.11. klo
13.00 srk-talossa. Työnantajaliitto pitää yhä
lakon lopettamista ehtona ennen
kuin neuvottelupöytään voidaan
tulla.
EK:n mielestä on edesvastuutonta, että AKT jatkaa laittomia
työtaistelutoimia työtuomioistuimen kahdesta tuomiosta välittämättä.
EK:n toimitusjohtajan Leif Fagernäsin mukaan lakon laitto-
Lehtikuva/Marja Airio
SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (oik.) ja Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs, joka toimii neuvottelijana johtaja Seppo Riskin sairastuttua, valmistautuivat järjestöjen kokouksen alkaamiseen tiistaina.
muutta ja uhkaa sen leviämisestä
on erityisen mahdotonta hyväksyä etenkin kun työrauhajärjestelmän uudistaminen on tuloneuvotteluissa EK:n keskeisenä tavoitteena.
. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
PL 4711, Salo. Airaksinen, Haavisto.
Kirkkoneuvosto ti 23.11. Projekti auttaa
myös lisätakuiden hakemiseen
pankilta.
Yllätysnimi
Mikael Jungner
nousi Ylen
toimitusjohtajaksi
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Tervetuloa!
Kastettu: Laura Reetta Irmeli
Laine.
Kuollut: Sylvi Maria Jalava 81 v.
EK: Bussilakon jatkuminen
keskeyttää tuponeuvottelut
Neuvotteluja
ei aloitettu
tiistaina
kiseudun laittoman bussilakon
viiteen muuhun kaupunkiin, ja
maanantaina liitto ilmoitti pysäyttävänsä myös teollisuuden tavara- ja kemikaalikuljetuksia sekä vientiä. Suunnitteluvaiheeseen on edennyt seitsemän taloa ja vain kolmelle talolle
on jouduttu antamaan purkutuo-
mio.
Korjausrakentamisesta vastaava päällikkö Juhani Pirinen Helistä sanoo, että purkutalo on ollut
yleensä 1950-luvun talo, jonka
alapohja on ollut laho ja seinien
kaikki purut sekä yläpohja homeessa. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
175,00 . Väittäisin, että puolet tämänkin hetkisistä kosteusvauriokorjauksista tehdään väärin. . Hakkarainen otti yhteyttä talon myyjään
sekä vakuutusyhtiöön, ja vika
korjattiin. SAK:ssa ja
AKT:ssa odotettiin alkuillasta Autoliikenteen työnantajaliiton päätöksiä.
Ihalainen yritti viikonlopun aikana saada valtakunnansovittelija Juhani Saloniusta epäviralliseksi sovittelijaksi kiistaan.
Fagernäskin toivoi Saloniuksen
tarjoavan vielä palveluksiaan. Mukana lauluryhmä Kalkkikset. Kotikäynnillä todettiin
hirveä haju ja mikrobinäytteistä
löytyi suuret määrät hometta.
Hakkaraisten talo päätettiin ottaa
mukaan Homeloukkuprojektin pilottikohteeksi.
Myyjä mukaan
kustannuksiin
Asiat edistyivät nopeasti ja pian
talolle tehtiin jo korjaussuunnitelmaa. klo
19.00-20.00. Myytävää otetaan vastaan 4.12. Hallintoneuvosto totesi kokouksessaan tiistaina, että Niemelän parlamentaarisen työryhmän mukaan talouden
näkymät rauhoittuvat pitkällä aikavälillä Yleisradiossa. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
äitinsä luo. Huonetilaan rupesi tulemaan voimakas haju ja vaimolle
tuli keuhkoputkentulehdus, jota
ei ollut koskaan aikaisemmin ollut.
Hakkarainen otti jälleen yhteyttä myyjään, mutta tämä ei ollut
havainnut talossa mitään erikoista. Tarjolla monenlaisia myyjäistuotteita, leivonnaisia, ruokatavaraa,
arpajaiset, keittoruokailu. Vierailija Olli
Nieminen kertomassa talkoomatkastaan Venäjälle. 13- ja 10- vuotiaat pojat itse
kertoivat hovioikeudelle viime
perjantaina sairaalassa Oulussa,
että he haluavat jäädä Suomeen
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. 731 7083
Länsiranta 8, Salo
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
SSS?STT
Lahtelainen Matti Hakkarainen osti puolitoista vuotta sitten
omakotitalon. klo 18.
Vielä muutama paikka jäljellä,
ILMOITTAUDU NOPEASTI!
Maripuoti p. Äidin avustajat vetosivat siihen, että lain mukaan 12
vuotta täyttäneen lapsen palautukseen ei saa ryhtyä vastoin lasten tahtoa.
Isän mukaan äiti on manipuloinut lapsia.
Oikeus kuuli tiistain aikana viittä todistajaa, kahta heistä suljetuin ovin.
Oikeutta käytiin siitä, menettelivätkö Kajaanin kihlakunnanvoudin johtamat viranomaiset
asianmukaisesti, kun pojat noudettiin heidän Ristijärven piilopaikastaan kuukausi sitten. Sitä
ennen ei tehdä johtopäätöksiä.
Kirves pitää heittää kaivoon ennen kuin määräaika menee umpeen.
AKT:lla ei ole tarkoitus muuttaa
päätöksiään, vaan keskittyä siihen kuinka liitto voisi omalta
osaltaan myötävaikuttaa asian
ratkaisuun.
. Asetelmat säilyivät ennallaan.
Kiista osapuolten välillä keskittyi lähinnä siihen, onko poikien
tahdonilmaisu jäädä Suomeen aito. He olivat Marjukka
Karttunen (kok.), Marja Tiura
(kok.), Esko-Juhani Tennilä
(vas.), Toini Kankaanniemi
(kd.) ja Annika Lapintie (vas.)
Poikien palautuksesta
päätös lähiaikoina
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
vää osaamista ja se on laadukas
mediatalo.
Junger sanoo ensin harjoittelevansa ja kertovansa sitten mitä
linjaa aikoo talossa vetää. sämpylät .............
Mehevät isot kinkku-juusto toastit ..........
Vatsan täydeltä klo 10-14 lounaspöydästä
Tervetuloa!
0,80 e
1,60 e
2,50 e
5,50 e
Kahvitauko mukavasti Salontien varrella
Avoinna arkisin klo 5.30-15.30
puh. Talossa oli tehty
kuntokartoitus, jossa mainittiin
jotain ympäripyöreää salaojituksesta.
Viikko muuton jälkeen talossa ilmeni vesivuoto vessassa. klo 11-19.
Maripuoti järjestää asiakkailleen matkan
hintaan 8e
8e. Remontille tuli hintaa lähes
40 000 euroa, josta he itse maksoivat 28 500.
LT-LEVIKKI 21.800 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
SSS?STT
SSS?STT
Projektiin vain
omakotitaloja
?Nenä ja silmät menivät tukkoon?
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
ja hakemuksen takeeksi on oltava
talon korjaussuunnitelma sekä
kustannusarvio. ...................................
Maukkaat kinkku- ym. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. Laho on hiipinyt jo talon seinille, joten kuvassa näkyvät
tummat kohdat joudutaan vielä korjaamaan.
nutta taloa oli jopa markkinoitu
iskulauseella: ?Tätä taloa ei tarvitse edes pintaremontoida.?
Mikrobilöydöstä on asiantuntijoiden mukaan syytä epäillä, jos
talossa on omituinen haju tai jos
vaatteisiin tarttuu outo tuoksu.
Sairastumisia ei kannata jäädä
odottamaan.
Kunnes syksyllä lämpö kytkettiin päälle.
. kirkossa.
Tulossa: Sopukan adventtimyyjäiset la 4.12. Arpajaiset, leivonnaisia, kahvia, laatikoita, seimiä ja paljon muuta joulutavaraa. . klo 10-14
S:järven srk-keskuksessa. Talo on
tuttu jo vuosien takaa, hän sanoi. Kajaanin käräjäoikeus hylkäsi Outi
Kosken valituksen palautuksen
täytäntöönpanosta. Loput varoista tulevat valtiolta ja Helsingin kaupungilta. klo 10
Perttelin kirkossa, Martti Santakari, Kirsi Laakkonen, iltapäiväkuoro.
Yhteiset lähetys- ja diakoniamyyjäiset su 21.11. EK:n mukaan
neuvottelut keskeytetään keskiviikkoaamuna, mikäli työrauha ei
ole siihen mennessä palautunut.
Autoliikenteen työnantajaliiton
mukaan lakon jatkuminen on todennäköistä. Lattiaa uusittiin seitsemän neliötä ja kaiken piti olla jälleen kunnossa.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
?Suomen Posti Oy, Turku.
Puhelin: 020 451 4333
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
Viikonl. marraskuuta 2004
?
KOTIMAA
4
Seurakunnat
PERTTELI
Tuomiosunnuntain sanajumalanpalvelus su 21.11. Jotakin
kyllä kuivatetaan ja maalataan,
Pirinen summaa.
Toistaiseksi projektissa on mukana vain omakotitaloja, koska laki ei mahdollista asunto-osakeyhtiöiden avustamista. Me olemme valmiita katsomaan tilanne aamuun asti. ALT:n toimitusjohtajan Hannu Parvelan mukaan
liiton hallintoelimet käsittelivät
asiaa illalla, eivätkä pitäneet neuvottelujen aloittamista mahdollisena. Samalla syntyivät päätökset osallistumisesta musiikkitalohankkeeseen ja luopuminen lopuista Digita Oy:n osakkeista.
Tuleva toimitusjohtaja oli onnellinen ja hyvillään nimityksestä. Bussi lähtee Salosta klo 11
(näytös klo 14) paluu n. Yhtä purkutuomion saa-
Juhani Pirinen
Korjatussa talossa lahonnut alapohja ja kaikki humuspitoinen materiaali
on poistettu. Pahimmillaan pystyyn on
jäänyt muutama puu ja savupiippu, joten korjattavaa ei ole juuri
jäänyt.
Kuntokartoitusten tasosta kertoo paljon se, että kaikkien projektiin valittujen talojen kunto oli arvioitu. Hallintoneuvoston väistyvä puheenjohtaja Markku Laukkanen (kesk.) pitää musiikkitalohanketta tärkeänä Yleisradiolle
nimenomaan Radion sinfoniaorkesterin toiminnan turvaamiseksi.
Hallintoneuvostossa viisi jäsentä äänesti musiikkitalohanketta
vastaan nimenomaan taloudellisista syistä. Edellytyksistä saada sopu
aikaan oli kuitenkin mahdoton sanoa mitään.
. Myytäväksi tarkoitettuja tuotteita,
leivonnaisia, ruokatavaraa, myös
ehjää ja hyväkuntoista kirpputoritavaraa ja puhtaita lastenvaatteita vastaanotetaan etukäteen
seurakuntatalolla.
Hautaan siunattu: Kaino
Verner Salin 84 v., Eino Iisakki
Salmi 79 v. Suomen Posti Oy,
. Vaskiolla
Valikoimistamme jatkuvasti mm.
Tuoreet pullat alk. Häneen oli otettu yhteyttä
asiassa viikko sitten. Lakon loppuminen on kuitenkin yhä
ehtona neuvottelujen jatkamiselle.
Ihalainen piti selvänä, että lakon loppuminen käsitellään yhtä
aikaa kiistan ratkaisun yhteydessä ilman että lakko olisi ensin peruttava.
Ihalainen vetosi osapuoliin, että
nöyryyttä löytyi nyt puolin ja toisin, jotta maan isot talous- ja työmarkkinaratkaisut eivät vaaran-
Lehtikuva/John Palmen
Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Mikael Jungner
valittiin tiistaina Yleisradion tulevaksi toimitusjohtajaksi.
AKT:n puheenjohtaja Timo Räty (sd.) sanoi kahdeksalta illalla
liittonsa olevan vielä valmis neuvottelemaan kriisin ratkaisemisesta. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. . Yhteislähtö
Rekijoen Op klo 12.40. Yleisradiossa on merkittä-
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2003)
ILMOITUSOSASTO
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Kun takaraja on annettu, sitä olisi syytä hyödyntää.
Kyllä me nyt kaikkemme tehdään, jotta ratkaisu saadaan aikaiseksi.
Hometalosta terveeseen kotiin
Sekalaiset
Kahvitupa Lounaspadat
Vuosittain
homeongelma
kohtaa jopa
400:ää
perhettä
avaa ovensa TO 18.11. joulukuuta.
AKT:n Räty:
Neuvottelut
tulisi aloittaa
SAK:n puheenjohtaja Lauri
Ihalainen (sd.) vakuutti palkansaajapuolen olevan valmis neuvotteluihin bussilakon päättämiseksi
vielä tiistai-iltana. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Pyrimme sopimukseen emmekä tällä hetkellä näe itse neuvotteluissa siitä sisällöllisesti johtuvia ongelmia.
AKT on laajentanut pääkaupun-
tuisi.
Myös SAK:ssa katsotaan itse tuponeuvotteluiden sujuneen kohtuullisen hyvin.
Ongelmana kiistassa on tuponeuvotteluiden kireä aikataulu.
Takarajaksi hallituksen veroratkaisuille on asetettu 7. Siihen asti tehtävää hoitaa nykyinen toimitusjohtaja Arne Wessberg (sd.).
Mukaan musiikkitaloon
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
Laskutuslisä alle 29,50 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . klo
11.30-13 seurakuntatalolla. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankki- Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
(02) 770 2626
(02) 770 2232
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Kaikki talot oli
kuntokartoitettu
Tähän mennessä projektiin on
osallistunut 18 talokohdetta, joista neljä on valmistunut ja neljää
korjataan parhaillaan. Asiasta päätettiin Ylen hallintoneuvoston kokouksessa, jota hallintoneuvonton
puheenjohtaja Markku Laukkanen kutsui supertiistaiksi. Äiti valitti
päätöksestä hovioikeuteen.
Hovioikeus keskeytti puolitoista
viikkoa sitten palautuksen. Puhelin 0200-71000
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
94,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Puhelin iltaisin
4 ,,
64,00 ?
3 ,,
47,00 . klo
19.00 srk-talossa.
Rippikoulu ke 24.11. Asumisterveysliiton toiminnanjohtaja Hannele Rämön mukaan useat vanhat rivitalotkin ovat lähestulkoon
purkukelpoisia, joten lakimuutosta odotellaan.
Projekti saa tukea Raha-automaattiyhdistykseltä, joka rahoittaa osan korjaamiseen tarvittavasta valmistelu- ja valvontatyöstä.
vaan otti yhteyttä Asumisterveysliittoon. Tavoitteena on auttaa ensi vuoden
loppuun mennessä noin 30:tä perhettä.
Kunnostuksen, kuivatuksen ja
desinfioinnin jälkeen lopputuloksena on tavallista taloa parempi
allergiatalo, jossa myös homeelle
herkistynyt voi asua. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2004. 22% alv)
tappelemalla ei menetettäisi kuin
aikaa ja rahaa, myyjä tuli mukaan kustannusten jakoon.
Keväällä talon tontti salaojitettiin ja välipohjasta poistettiin kolme kuorma-autollista homehtunutta puuta ja purua. Se mahdollistaa hankkeeseen osallistumisen. Sen
ainakin tiedän, että Yleisradion
tehtävä on tarjota julkista palvelua koko repertuaarilla.
Oikeustieteen lisensiaatti Jungner, 39, on aiemmin toiminut
myös muun muassa Paavo Lipposen (sd.) ja Jouni Backmanin (sd.) erityisavustajana heidän
ministerikausillaan.
Jungner aloittaa yhtiön palveluksessa ensi vuoden alussa ja toimitusjohtajana ensi toukokuun
alussa. Tällaisessa tilanteessa meillä
ei ole edellytyksiä tulopoliittisia
neuvotteluja jatkaa, mikäli lakko
tästä laajenee.
Fagernäs muistutti iltapäivän
tiedotustilaisuudessa EK:n esittäneen hallitukselle viikko sitten
kolmikantaista työryhmää, jonka
tehtävänä olisi valmistella työ-
rauhasäännöstön uudistamista.
Hän korosti AKT:n, Paperiliiton ja
monien muiden viimeaikaisten
lakkojen osoittavan vaatimukset
oikeutetuiksi, koska tukilakkojen
aiheuttamat vahingot ovat aiempaa suurempia.
Fagernäs kuitenkin korosti
EK:n olevan valmis jatkamaan tuloneuvotteluja, jos lakko loppuu.
. Kosteus oli
hiipinyt alapohjassa 50 sentin
korkeudelle, koska pohjan tuuletus oli liian huono.
Nyt Hakkaraiset asuvat tyytyväisinä kunnostettua ja tervettä
taloa. Puhelin (019) 331 220
Jatkuva säästötilaus 1.11.2003 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
12
kk:n
maksuerä
166,00
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
la-su klo 8.00-10.00
6
,,
,,
84,00
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
4 ,,
,,
56,00 ?
la klo 12.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
42,00 . 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Molemmat ovat jo aiemmin tehneet
myönteiset periaatepäätökset
musiikkitalon rahoittamisesta.
Ylen hallintoneuvosto näytti
musiikkitalolle vihreää valoa jo
SSS?STT
Itä-Suomen hovioikeus päättää lähiaikoina, pitääkö Outi
Kosken ja John Rogersin pojat
palauttaa Yhdysvaltoihin. Nenä ja silmät menivät tukkoon. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen
Kun ruokittavana
on
päivittäin
4 500?4 700 suuta, pitää valmistellakin. Muita liikenneonnettomuuksia Salon poliisin
tietoon on tullut runsaat 30 moottoritien ensimmäisenä käyttövuonna. Kunnanvaltuustossa on 17 jäsentä eikä
21.
HAUSKAA PIKKUJOULUA
JA ONNELLISTA OLOTILAA!
Siljan pikkujouluissa on erityisen lupsakka meininki. laivamatkan 2-4
hlön Turisti II -hytissä sekä ajoneuvon (max 7 m pitkä
ja 2.5 m korkea). Salminen kyselee.
Salminen itse ei enää ole järin kiinnostunut kunnanhallituksessa toimimisesta
ja aikoo keskittyä katselemaan menoa rivivaltuutetun penkiltä.
Hapulaiset olivat ehdolla keskustan listalla, joten keskusta myös neuvotteli
paikkajaosta heidän puolestaan. Nivelruston uusiutumiskyky ilman apua on
rajallinen ja se tarvitseekin
jatkuvasti rakennusaineita.
Uusi avokado-soija -uute on
erityisen tärkeä nivelrustolle. Kirjonen toivoo, että
kehitys jatkuu yhtä turvalliseen
suuntaan teillä kuin ensimmäisenä moottoritievuonna.
Porvariryhmät sopivat Halikon vallanjaosta
SDP menetti pitkäaikaisen
johtajuutensa hallituksessa
SSS?Lotta Tuohino
Erään aikakauden voi katsoa päättyneen Halikossa viime keskiviikkona, kun
keskiryhmät ja kokoomus sopivat keskinäisestä yhteistyöstä luottamustoimielinten paikkajaossa. Koululaiset ovat suurin
asiakasryhmä, lisäksi ruokaa viedään muun muassa päiväkoteihin, henkilöstöruokailuun ja vanhuksille.
Salossa aiotaan satsata muun
muassa ?hukan metsästykseen?,
eli siihen, että tilaukset toimivat
niin hyvin, että ruokaa menee
hukkaan mahdollisimman vähän. Uusien ajotottumusten oppiminen vaatii silti vielä hiomista.
muuksien tilalle moottoritie on tuonut tieltä suistumisia joko kovan
nopeuden tai liukkauden vuoksi.
Lisäksi moottoritien käyttöajalta
on neljä tapausta, joissa kuljettaja
on eksynyt sisäänajorampeissa
vastaantulevien kaistalle.
. 731 6316
Kaikissa matkatuotteissa paikkoja rajoitetusti. Silja Festivalilla viihdytään
keskiyön musikaalishowssa sekä nauretaan ruotsalaisuudelle
ja suomalaisuudelle kahdessa komedianäytelmässä.
Silja Europan
pikkujouluristeily Turusta
su?ke -lähdöt 1.12. Tuote: RMDX/RMD
MATKAPLAZA, VILHONKATU 8, PUH. Välillä
puheenjohtajuus oli kokoomuslaisella
Niilo Saarella, ja vuoden alusta 1997
taas SDP:n Lauri Salmisella.
. Kokoomus ja keskusta ovat tehneet
koko kuluvan valtuustokauden ajan tiivistä yhteistyötä varsinkin kunnanhallituksessa, ja itse olen ollut siihen hyvin
tyytyväinen.
?Sosiaalidemokraattien puoluesihteeri Eero Heinäluoma ja
ulkoministeri Erkki Tuomioja
ovat suosituimmat ehdokkaat
SDP:n ensi kesäkuussa valittavaksi puheenjohtajaksi Suomen
Gallupin UP-uutispalvelulle tekemän kyselyn mukaan.
Oikaisu
Kiikalan kunnanvaltuusto nosti
veroprosenttia äänin 12?4 eikä
16?4 kuten tiistain lehdessä
(16.11.) väitettiin. Kohtaamisonnetto-
Esko Keski-Vähälä
Moottoritien avautuminen Salon seudulla on vähentänyt liikenneonnettomuuksia. Se
ravitsee sekä suojaa nivelrustoa ja auttaa näin niveliä palauttamaan niiden kuntoa. Se tapahtui tämän vuoden lokakuussa. Matematiikka on ihan yksinkertaista:
jos on enemmistö, ollaan vahvoja, Salminen kuittaa. Muun muassa päivän
työtehtävät ovat selkeät ja ruokaannoksia esivalmistellaan edellisenä päivänä etukäteen. Nivelten hyvinvoinnin avain on nivelruston kunto. Esimerkiksi yksin
puurtavat dieettikeittäjät saavat
verkostoitumisen avulla muiden
kuntien vastaavilta tukea.
Salon keskuskeittiöllä on ollut
paljon annettavaa toisille, toteaa
Tuominen. Kuntien koulutoimenjohtajat laittoivat vuonna 2002
alulle keskuskeittiöiden yhteisen
hankkeen.Onnistuneena pidetyn
yhteistyöhankkeen tarkoituksena
on ollut keskittää voimavaroja,
hankkia koulutusta yhteistyönä
ja oppia toisten osaamisesta.
. tehoapua
ongelmanivelille!
Nivelongelmat aiheuttavat nivelten jäykistymistä ja kipeytymistä, jolloin myös liikkuminen vaikeutuu. Ohitustiellä Salossa rytisee
yhä. Semmoista ruokaa ei ole ollut
vuosikausiin, Tuominen naurahtaa.
Zinaxin® Forte
Kansainvälinen
menestys . Somerolaiskuljettaja
kuoli ja toisessa autossa olleet
kuusi nuorta loukkaantuivat.
Somerolaismies oli ajautunut
jostain syystä moottoritien väärälle kaistalle todennäköisesti Somerontien eli Piihovin liittymästä.
Turma sattui noin kilometrin
päässä Paimion rajasta, Halikon
puolella.
Tämän tapauksen lisäksi uusimmalla Salon seudun moottoritieosuudella on sattunut vuoden aikana yhteensä 11 muuta liikenneonnettomuutta. asti. Poliisin tutkintaan johti
runsaat 60 ilmoitusta. 14-henkisestä keskiryhmästä hapulaisia on 3.
Hapulaisten nokkamiehen Juhani Kylänpään mukaan ryhmä on saamassa
edustuksen jokaiseen viiteen lautakun-
taan ja kunnanhallitukseen. tehokas apu nivelillesi. Ajatuksena on ollut ajatusten
vaihto, vertailu ja omien työtapojen arviointi, benchmarking -tyylinen toisilta oppiminen. Kokoomuksen Väinö Koli ei kuitenkaan näe tilanteessa lopulta kovin suurta muutosta:
. Todennäköisesti Hämeentien
risteys on muodostunut ongelmalliseksi moottoritietä käyttävien
takia. Nykyään
kouluissa ei tarvitse pelätä kumiperunoita ja tillilihaa.
. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Niistä Halikon alueella tapahtui 32, Salossa 11 ja Muurlassa 18. Sosialidemokraatit me-
nettivät pitkäaikaisen paikkansa kunnanhallituksen johdossa ja saivat tyytyä
lautakuntapaikkojen lisäykseen. Kokoomuksella ja keskiryhmällä eli keskustalla, Halikon puolesta ryhmällä ja kristillisdemokraateilla on 35
valtuustopaikasta 23.
Toisaalta SDP voitti vaaleissa yhden
paikan lisää, joten Salmisen mielestä järjestely on suorastaan tavaton.
. Osa ei yksinkertaisesti
ole tottunut vielä kääntymään
moottoritielle, Kirjonen tulkitsee.
Hän neuvoo ajajia seuraamaan
tarkoin suuntakylttejä, jolloin
erehdyksiltä vältytään. Nyt vasemmisto on jätetty kokonaan
ulos. Salon keskuskeittiön
suosituimpia aterioita ovat
muun muassa pastatonnikalasalaatti ja kalapalat, pinaattikastike ja perunat. Lopullinen sopimus paikkajaosta vahvistettiin
myöhään maanantai-iltana.
Nykyinen kunnanjohtaja Simo Paassilta toimi demarien mandaatilla kun-
nanhallituksen puheenjohtajana vuoden
1981 alusta vuoden 1993 loppuun. korjaa syy ja valitse
Zinaxin® Forte!
Saatavana ilman reseptiä
apteekeista sekä luontaistuote- ja terveyskaupoista.
www.ferrosan.fi
Hanna Toivonen
Kirsi Hakkarainen (vas.), Tiina Tuominen ja Raili Nurminen käsittelemässä jauhelihapihvejä, jotka syödään tänään muun muassa Salon seudun kouluissa.
?Vuoden
merkittävin
uutuustuote
nivelille?
UUSI avokado-soija -uute
. Zinaxin®
Forte tehoaineet varmistavat,
että nivelesi jaksavat pidempään ja liikkumisesi helpottuu.
Älä kärsi nivelongelmista
. Onnettomuuksista on
sattunut Halikon kunnan alueella
16, Salossa 11 ja Muurlassa 5.
Moottoritien avaamispäivää
edeltäneenä vuonna vanhalla ykköstiellä tapahtui liikenneonnettomuuksia kaksi kertaa enemmän. Sis. Kylänpää itse
on kiinnostunut nimenomaan hallituspaikasta, mutta puheenjohtajuuksia Hapu ei
hänen mukaansa lähde tavoittelemaan.
SDP:n Salminen piti ennen maanantaita täysin mahdollisena, että yhteistyö kokoomuksen kanssa olisi jatkunut. Uudessa
Zinaxin® Fortessa on hyödynnetty avokado-soijaa sekä
patentoitua
inkivääriuutetta.
Uuden yhdistelmän ansioista
Zinaxin® Forte on markkinoiden tehokkain ja vahvin
luonnon niveltuote! Helppo
annostella, vain 1-2 kapselia
päivässä riittää. Mahtaako se olla kovin hedelmällistä. Liikenneonnettomuuksilta ei täysin
ole vältytty, mutta ne ovat selvästi
vähentyneet.
Kuolonkolareilta vanhalla ykköstiellä on vältytty. Myös yhteisiä koulutuksia on
järjestetty ja järjestetään tulevai-
suudessa. saakka
Silja Festivalin
pikkujouluristeily Turusta
su 5.12.
Himmelin Joulushow
Silja Europalla 15.11.?15.12.
20 ?
Autopaketti iltavuorolla
Turusta Kapellskäriin tai
Tukhomasta Turkuun.
25 ?
su?to 30.11. Avokado-soijan tehosta on vakuuttava kliininen näyttö ja sen vaikutus kestää pitkään. Lisäksi liikennevalojen
muutostyöt aiheuttivat risteyksessä useita peltikolareita, ylikonstaapeli Jouko Kirjonen Salon poliisista arvioi.
Moottoritietapojen
oppiminen tärkeää
Nykyisellä moottoritiellä eli
E18:lla on ensimmäisen käyttövuoden aikana sattunut yksi kuolonkolari. Silja
Europalla shoppaillaan joululahjoja taxfree-hintaan, herkutellaan monipuolisissa ravintoloissa ja tanssitaan Itämeren
upeimman viihteen parissa. Hinta/suunta. Siinä nuori somerolaismies oli jostain syystä ajautunut moottoritiellä väärälle, vastaantulijoiden kaistalle ja rysähti
nuorisojoukkoa kuljettaneen tilaauton päälle. Nämä onnettomuudet olivat nokkakolareita tai muita kahden tai useamman osapuolen kolareita tai yksittäisiä tieltä suistumisia.
Muurlassa liikenne näyttää rauhoittuneen ratkaisevasti ja Halikossakin onnettomuuksien määrä
on puolittunut. Salon osuudella
ykköstiellä ei näköjään muutosta
onnettomuusmäärässä ole tapahtunut.
. Tuote: AUTOX
Hinnat/hytti, kun 2?4 hlöä Turisti II -luokan hytissä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
89 ?
Kuntien keskuskeittiöt
ottavat oppia toisiltaan
Salon keskuskeittiö taikoo
4 700 ruoka-annosta päivässä
SSS?Hanna Toivonen
Ruokapalveluiden laadun kehittäminen on nähty keinona pitää
ruokapalvelut kunnan omana tuotantona Salossa, Forssassa ja Riihimäellä. Myös ajotempoon moottoritiellä on osatta-
va sopeutua ja otettava muita
huomioon. On haettu
parhaita mahdollisia toimintatapoja omaan yksikköön, kertoo Tiina Tuominen Salon kaupungin
ruokapalvelusta.
Hän on vetänyt hankkeen lankoja yhteen ja laatinut muun
muassa Laadun kehittämisen käsikirjan, joka esiteltiin eilen juhlakokouksessa Salossa.
Projektin aikana kuntien keskuskeittiöläiset ovat tutustuneet
ja työskennelleet toistensa keittiöissä, ottaneet oppia toisten hyvistä työtavoista ja jakaneet omiaan. marraskuuta 2004
?
5
SALON SEUTU
Moottoritie on lisännyt selvästi
vanhan ykköstien liikenneturvallisuutta
Liikenneonnettomuudet
puolittuivat
Matkailu
SSS?Irmeli Suvenmaa
Liikenneturvallisuus on lisääntynyt huomattavasti vanhalla ykköstiellä moottoritien avauduttua
vuosi sitten Salon seudulla. Moottoritieajossa on oma tottumisensa. Yksi valtuutettu oli pois kokouksesta
Jutustelu taukosi aina, kun puheenjohtaja Matti Silén (kesk.)
kopautti nuijaansa ja ilmoitti
keskustelun alkavan. Rakennus valmistui seuraavana vuonna) ja Länsirannan
Centrumin talon (kohde 59 - vanhin osa vuodelta 1963, laajennus
1972).
Kuvatekstit Tmi Lauri Putkosen
Salon rakennettu kulttuuriympäristö-selvityksestä
Säilytettävistä
taloista joihinkin
jo purkulupa
Sami Kilpiö
Entinen Vanutehtaan konttori. Salon sokeritehdas).
Kaupungintalon pihapiirissä oleva ns. potilaan sairastamat useat eri sairaudet, vaikeat elinolosuhteet tai yksinasuminen.
Yhtenäisistä hoitoon pääsyn perusteista keskusteltiin tiistaina sosiaalija terveysministeriön järjestämässä
konsensuskokouksessa Espoossa. Joissakin sairaanhoitopiireissä kaihileikkauksia todennäköisesti tehdään kuitenkin nykyistä
enemmän, arvioi lääkintöneuvos Jouko Isolauri sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Eri sairausryhmien pisteytysjärjestelmät ovat viimeistä viilausta vaille valmiita. Tie oli aamulla onnettomuuden vuoksi
poikki runsaan tunnin.
Tiedättehän, miksi antiikkituolit
ovat niin epämukavia istua. Tiilistä tehdasrakennusta
on laajennettu 1931. Heikolan taloon. Ojaanajosta
selvittiin kuitenkin ilman pahempia seurauksia, koska
linja-auton vauhti oli vain 30?40 kilometriä tunnissa ja
se kaatui ojanpenkalle kohtaan, jossa ei ole esimerkiksi
sähkötolppaa. Hän itse
mainitsee kaksi kohdetta, Helisnummen kappelin (Kohde 117 vuonna 1963 järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voitti arkkitehti
Eero Eerikäisen ehdotus Kolminaisuus. (Tä-
NÄKÖKULMA
män lehden kirjoitussarjan perusteella väitteessä saattaa olla perääkin...)
Nyt Salosta on tehty selvitys, jossa
eri ajoilta olevat arvokkaat ja kiinnostavat rakennukset on luetteloitu.
Nyt on tilaisuus valita, säästää kaupunkikuvassa ne talot ja ympäristöt,
jotka ovat parhaita esimerkkejä aikakautensa rakentamisesta.
Päättämisen tuskaa se tietysti
tuottaa. Kyydissä oli nelisenkymmentä noin 16-vuotiasta ammatti-instituutin opiskelijaa.
Pelastuslaitoksen mukaan tilanteessa oli ainekset huomattavasti vakavampaan onnettomuuteen. Kärkkä siirtyi 1940 Salon
sokeritehtaan omistukseen. Hiljaisuus
kesti siihen asti kunnes puheenjohtaja kopautti nuijaansa toisen
kerran ja ilmoitti keskustelun
päättyvän.
Suomusjärven kunnanvaltuusto hyväksyi kunnassa sijaitsevasta Hintan tilasta erotettujen rantatonttien myynnin melliläläiselle J.K. Hän soisi, että suojelun
sijasta puhuttaisiin rakennusten
ja ympäristön säilyttämisestä.
Vain harva rakennus kannattaa
museoida.
Heimo sanoo, että Salossa pitäisi
käydä keskustelu, jonka jälkeen
kaupungin päättäjät määrittelisivät oman näkemyksensä rakennuskannan hoidosta ja siitä, mit-
ly osoittavat, mikä on päättäjien
tahto, sanoo Heimo.
Hän tietää, että muualla on saatu tehokkaasti säilytettyä vanhaa
rakennuskantaa, kun kaavassa
on annettu tuplasti lisää rakennusoikeutta, jos vanha talo säilytetään. Tai perikunta ei ole
päässyt sopimukseen siitä, mitä talolle pitäisi tehdä. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Kiireettömään hoitoon pääsyyn liittyvä
asetus on tarkoitus antaa tämän kuun
aikana.. Keskustan korttelissa sijaitseva tontti
myydään
Röyhkiölle
noin
3 000 euron kauppahinnalla.
Kunta pidättää itsellään tontista
noin 3 400 neliömetrin suuruisen
määräalan.
Kunnanvaltuusto myi Anne
Myllymäelle Sipilän vuokratontin 16 000 eurolla. Alue kuului Uskelaan aina vuoteen
1932.
Säilytetään parhaat?
SSS
Kulttuuriympäristöselvityksessä säilyttämisen
arvoisiksi taloiksi arvioiduista rakennuksista
muutama on juuri häviämässä katukuvasta.
Turuntien varrella tulee uudisrakennukset Perttelinkadun kulmaukseen (kohde 65 - puurakenteinen kadunkulman entinen bensiiniasema on vuodelta 1929, muutoksia 1954. Tuloveroprosentti säilyy 18:ssa ja
yleinen kiinteistöveroprosentti
pysyy 0,6:ssa, vakituisen asunnon kiinteistövero 0,35 prosentissa ja muun asunnon kiinteistövero 0,9 prosentissa.
Kunnassa on paineita tuloveroprosentin korotukseen, sillä ensi
vuodenkin talousarvio tulee olemaan reilusti alijäämäinen. Noin kolmekymmentä nuorta vietiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi.
Linja-auto suistui tieltä ja kaatui ojaan kello 7.30 tiellä
210, kun kuski ei saanut hallittua ajokkiaan loskaisessa
mutkassa. Kukonkallion punatiiliset laajennusosat ovat vuosilta 1965 ja 1980, molemmat kaupunginarkkitehti Lauri Hollménin suunnittelemia. Salon tiivistä rakennetta pide-
tään hyvänä, mutta tässä asiassa
se on este. Tämän luettelon perusteella mietitään, onko nykyarkkitehtuurissa säilytettäviä
helmiä, miettii Heimo. tehtaanjohtajan asuinrakennus ja konttori valmistui vuonna 1924. Laaksonen Ay:lle
90 000 euron kauppahinnalla.
Yhtiölle myydään Lehtorannan
5 180 neliömetrin ja Koivurannan 4 910 neliömetrin suuruiset
tilat, jotka Kiikalan, Kiskon ja
Suomusjärven kunnat yhdessä
omistavat.
Valtuusto hyväksyi myös Antti
Röyhkiölle Kitulan kylästä
myytävän 7 000 neliömetrin yritystontin kauppakirjan. Kaavat ja purkulupien käsitte-
Salon kaupunginarkkitehti Jarmo Heimo
sanoo, että talot säilyvät, jos niille on käyttöä
SSS?Leena Savikko
. Kun kaavassa annetaan tonteille lisää rakennusoikeutta, houkutellaan
maanomistajia purkamaan vanhat talot.
. Nykyinen päärakennus on rakennettu noin vuonna 1880. Samanlaisessa tilanteessa on Salossa myös yksityisiä
talonomistajia: rakennus on luetteloitu kulttuuriympäristöselvitykseen, mutta ovet on jo käännetty.
Heimon mielestä Salon arvorakennusten luettelossa ei ole yllätyksiä vanhojen rakennusten osalta, mutta uusien talojen sisällyttämistä säilytettäviin kohteisiin
hän sanoo itsekin hiukan vierastavansa . Putkosen lähestymistapa on
kyllä hyvä. Tai ne, joiden omistajat ovat sitkeästi odottaneet tonttimaan arvonnousua niin pitkään, että rakennus on siirtynyt ?vanha
kammotus?-luokasta ?ihastuttava
esimerkki aikansa rakentamistavasta?-kategoriaan. Koskenmäen lasipalatsi Arkkitehtuuritoimisto Lappi-Seppälä ja Martaksen suunnitelmien mukaan 1950.
Sami Kilpiö
Turuntie 8. Talot ovat käyttöesineitä, joita
pitää hoitaa ja käyttää, sanoo Salon kaupunginarkkitehti Jarmo
Heimo. Kymmenistä mahdollisista on vaikea valita.
LEENA SAVIKKO
leena.savikko@sss.fi
Yhtenäiset hoitoon
pääsyn perusteet
loppusilausta vailla
SSS?STT
Hoitoon pääsyyn vaikuttava pisteytysjärjestelmä tulee vähentämään suonikohjuleikkauksia, kohdun poistoja sekä
kaihileikkauksia. Jos vaihtoehtoja on vain
kaksi, joista toinen mahdoton, on valinta helppo. Kriteerejä on laadittu erityisesti niille
toimenpiteille, joita tehdään paljon ja joihin jonotetaan kauan. Salon Vanutehdas perustettiin vuonna 1908. Tai ei ole ollut rahaa uudisrakentamiseen.
Katukuvassa näkyvät vanhat rakennukset ovat siis valikoituneet hyvin sattumanvaraisesti.
Jokainen Salon vanhoja puutaloja
ihastellut on varmaan saanut perisalolaisilta kuulla, että nyt jäljellä
olevat ovat surkeita verrattuna niihin
rakennuksiin, jotka on purettu. kadunvarsirakennus on vanhimmilta osiltaan vuodelta 1893, laajennettu 1915. Koulukaluston ja Leinon tehdasalueet.
Keskustan koulun (kohde 80) vanhin osa on jo
purettu uudisrakennuksen tieltä.
Kaksi loukkaantui
koulubussin
kaaduttua
SSS?STT
Kaksi nuorta loukkaantui linja-auton suistuttu tieltä
tiistaina Loimaan kunnassa Varsinais-Suomessa. Heikolan
talo on mukana säilytettävissä (kohde 23 - virastotalon piharakennus vuodelta 1928), mutta sen
kunto on todettu kehnoksi ja purkua epäilemättä
harkitaan heti, kun uusi virastotalo rakennetaan.
Tehdaskadun alueen teollisuus- ja asuinrakennuksia on monia säilytettävien luettelossa, mukana ovat mm. Vero-
prosenttien ennallaan säilyttämistä esittänyt kunnanhallitus
totesi kuitenkin, että kuluvan
vuoden tuloverokehitys on ollut
arvioitua parempi, tonttikauppa
on käynyt vilkkaasti ja myös valtiolta saatava harkinnanvarainen rahoitusavustus helpottaa
kunnan tilannetta.
Kunnanvaltuusto keskusteli
vilkkaasti veroprosenteista päättäessään, vaikka ei pyytänytkään yhtään puheenvuoroa. Maisemallisesti merkittävään rakennusryhmään kuuluu entinen navetta 1860-luvulta. marraskuuta 2004
6
?
SALON SEUTU
?Suojelu-sanaa ei pitäisi käyttää?
kä talot säilytetään parhaina esimerkkeinä paikallisesta rakennusperinteestä.
Kaupungin vallassa oleva kaavoitus on keino vaikuttaa rakennuskannan säilymiseen. Silloisen Salon kauppalanarkkitehti
Paul Bernoulli-Vesterän 1955 suunnittelema aumakattoinen Salora oy:n liikerakennus.
vanhoja talousrakennuksia, mm. toisen maailmansodan
jälkeen rakennettuja taloja ei vielä oikein koeta suojelun arvoisiksi.
. Kokonaisuuteen kuuluu
pienehkö asuinrakennus 1870-luvulta sekä joukko
Sami Kilpiö
Turuntie 3. Salon Liha
Oy:n varastorakennuspihalla on vuodelta 1935.
Tontin kulmassa on ainakin 1920-luvulta lähtien
ollut vesimyymälä, kahvi- tai kukkakioski).
Sucros on hakenut purkulupaa Kärkän (kohde
105 - Kärkkä on kuulunut jo keskiajalla Joensuun
kartanon omistuksiin. Olisi kehitettävä keinoja,
joilla tieto käytöstä pois jäävistä
rakennuksista saadaan kulkemaan tiloja etsiville. sokeritehtaalta
siirretty vanha vaakahuone.) ja sokeritehtaan alueen rakennuksille (kohde 104 . Ensimmäisen tehtaan tuhouduttua uusi tehdas rakennettiin 1920 nykyiselle paikalleen Vanutehtaanmäelle. Koska
kaikki mukavat tuolit on jo aikanaan istuttu hajalle, ovat vanhoista
huonekaluista säästyneet vain ne,
joita kukaan ei aikanaan suin surminkaan halunnut käyttää.
Joskus tuntuu, että vanhasta rakennuskannasta ovat säästyneet
vain ne talot, jotka omistajat pelkkää pänkäpäisyyttään ovat halunneet säilyttää. Teollisuusrakennusten uusiokäyttö saattaa olla hankalaa, mutta Salossa esimerkiksi leipätehtaan rakennus
(kohde 114 . Varavaltuutettuna kokoukseen
osallistunut Juha Mielikäinen (kok.) muistutti, että valtuuston pitää hyväksyä vuokratonttien lunastushinnat ja toivoi, että allekirjoitettu kauppakirja olisi jo tehty esityslistan
liitteeksi. Loukkaantuneiden vammat eivät ole vakavia. Jos kaikki vanha säästetään,
niin keskustan rakenne kärsii ja
kaupunkikuvasta tulee aika erikoinen, kun mittakaava vaihtelee,
puolustaa kaupunginarkkitehti
vanhan rakennuskannan korvaamista uudella.
Uusiokäyttö voi
säästää purulta
Sami Kilpiö
Salon ja Uskelan kunnalliskoti rakennettiin vuonna 1931 Aarne Eklundin laatimien piirustusten mukaan. Kiitolinjan tavaratoimisto, tontin muut rakennukset alkujaan vuodelta 1909) ja vastapäiselle tontille liiketalo (kohde
66 . Siihen on liitetty
Kuparikulman liiketalo eli ns. Ei ole liikkumavaraa.
Salossa on yleiskaavatyön yhteydessä otettu selkeästi se kanta,
että alueiden käyttöä voi ja pitää
tehostaa.
. Matti Silénin mukaan
valtuusto on aiemmin päättänyt
vuokratonttien lunastushinnoista.
Sami Kilpiö
Oskarinkadun ja Koskenpäänkadun välinen omakotikortteli on rakentunut 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Ylhäisten leipätehdas) on hyvä esimerkki uusiokäytöstä.
Jarmo Heimon mielestä on kuitenkin muistettava myös se, etteivät talot ole ikuisia. Hirsinen, mansardikattoinen rakennus on säilyttänyt jugendpiirteensä.
Suomusjärven tuloveroprosentti säilyy
ensi vuonna 18:ssa
SSS?Minna Filppu
Suomusjärven kunnanvaltuusto päätti pitää veroprosentit ennallaan vielä ensi vuonna. Koskenmäen liike- ja asuinrakennus eli Turun Osake-Pankin
jugendtyylinen liiketalo on vuodelta 1912 (F.Thanden). Vuokrasopimus päättyy ensi vuonna. Rakennuksilla on huomattava maisemallinen merkitys.
Purkamisen sijasta vanhalle talolle voi hyvinkin löytyä uutta
käyttöä. Perusteltu syy poiketa pisteytysjärjestelmän ohjeistuksesta voi olla mm. Pisteytyksillä ei
verrata eri sairauksia keskenään, vaan
saman sairauden eri asteita ja hoidon kiireellisyyttä.
Pisteytyksen lisäksi lääkäri arvioi jokaisen potilaan hoidon tarpeen. Eklund suunnitteli myös klassisistisen kivirakennuksen laajennuksen vuonna
1955. Salossa tehokkuusporkkanan käyttö on hankalaa, sillä keskustassa tontit ovat pieniä.
. Jos rakennus
painuu, on mietittävä sen säilyttämisen kustannuksia, sanoo kaupunginarkkitehti ja viittaa kaupungintalon rakennuksista ns. Se on myöhemmin
muutettu asuinkäyttöön
Sen sijaan Natura-alueiden
rauhoittamiseen mennään yksityisten rauhoitushakemusten
kautta. marraskuuta 2004
?
7
SALON SEUTU
Viurilanlahden arvokkaat linturannat
rauhoitetaan luonnonsuojelualueeksi
Valtio ei lunasta maita
Rauhoitusmääräykset väljät
SSS?Hia Sjöblom
suojeluohjelmaan.
Viurilanlahden arvokkaista
linturannoista ja vesialueista
muodostetaan lähes kolmensadan hehtaarin luonnonsuojelualue. Heikintie 4, Somero ma-pe 8-16.30
. Kokouksessa voi esittää vielä parannusideoita.
Pasi Rantanen kertoo, että tänään pohditaan konkreettisina
asioina muun muassa suojateiden
sijoittelua ja sitä tehdäänkö ne korotuksilla vai saarekkeilla. Lammi
pitää alueiden suojelua erittäin
Tilaisuudessa esitellään ensimmäisiä luonnoksia, joita konsultti
on tehnyt yleisöltä aiemmin saamiensa ideoiden pohjalta. 125,-)
Nyt lisäksi asennus ja
verkkopääte yhdessä vain
49,-
(norm. Engström korostaa, että maanomistajien hyötykin on hyvin pieni, jos
valtio ostaisi vettä ja vesijättömaata. Indesol . Tulevilla luonnonsuojelualueilla ei esimerkiksi kielletä metsästystä eikä kalastusta.
Sen sijaan esimerkiksi ruoppaaminen ja uusien veneväylien rakentaminen kyllä kielletään.
Natura ei mukana
tässä pelissä
Samantapaista ?pakkorauhoitusta. Nykyisellään niitä on vain henkilöautoille.
on usein hyvin pirstaleista. Hinta ei nouse kovin korkeaksi.
Maanomistajat saavat siis pitää
rantansa ja vesialueensa, mutta
rauhoitus säätelee luonnonsuojelualueen käyttöä. Laxell . Prisma Halikko . DNA+ Halikko . SSD Computers . Nyt rauhoitettavat alueet
ovat kolmessa osassa. Someron Datapiste . Muut johtokunnan jäsenet ovat Ritva Hänninen, Päivi Kangasperko, Jaana Purmola, Piia Toikka ja Sanna
Virtanen. Siihen saakka
voi tehdä huomautuksia ja antaa
kannanottoja.
Luonnonsuojelulaki kuitenkin
takaa, että suojelualue rauhoitusmääräyksineen
perustetaan,
vaikka maanomistajat sitä vastustaisivatkin. Katujen ja
paikoitusalueiden yleisilmettä kohennetaan istutusten avulla.
?Keskustassa paljon
ongelmakohtia?
Pasi Rantanen toteaa, että Kemiön keskustassa on rakennettu
kohtalaisen vähällä suunnittelulla.
. on toteutettu viime vuonna
esimerkiksi Perniön Makarlanjärvellä. Varajäsenet ovat Kirsi Maarit Laukkanen, Arja Lautiala,
Anu Riski, Liisa Sulonen ja Taina Suomi.
Särkisaloon kaivataan
leader-hankkeita
Asiasta järjestetään
tiedotustilaisuus tänään
SSS?Jarkko Turpeinen
Särkisalon kunta on toivonut,
että kunnan alueella pantaisiin
alulle leader-hankkeita. Hän epäilee, että
monien luontoihmisten mukaan jopa liian väljät. Anttonen on vuonna 1978 syntynyt liikunnanohjaaja. Laajakaistayhteyteen tarvitset adsl-verkkopäätteen ja mahdollisesti tietokoneesta riippuen verkkokortin. Viurilanlahti on parhaimmillaan kevätmuuton aikaan, jolloin
lajien määrä on valtava. Sähkö-Lindroos
SSP Plaza palvelee jouluun
asti myös sunnuntaisin
lmainen palvelunumero
0800 30 300
Hinnat
Nopeus kbits/s Kk-hinta, Salon ja Halikon
keskusta-alueet
25,90
256/256
29,90
512/512
35,90
1M/512
41,90
2M/512
Kk-hinta,
muut alueet
30,36,45,65,-
Lisäveloitus erillisen johdon käytöstä, jos asiakkaalla ei ole puhelinliittymää + 3,- (kk-maksu).
www.ssp.fi. Myös tekninen tukemme on sinua lähellä.
Kytkentä- ja asennustarjoukset voimassa 30.11. Meillä olisi rahoitusta heille tarjolla, jos heillä vain
olisi hyviä projekti-ideoita, Heinonen sanoo.
Heinosen mukaan leader-hankkeet voivat liittyä esimerkiksi
nuorisoon tai matkailuun. Halikon ympäristösihteeri Pirjo Uusitalo korostaa, että luonnonsuojelualueen
perustaminen ei juurikaan vaikuta nykykäytäntöön. Engström sanoo, että mikäli
maanomistajat kokevat kärsivänsä merkittävää haittaa rauhoitus-
Lisäksi huoltoliikennettä turvataan ja parannetaan. Tässäkin tapauksessa lintuvesien suojelualueiden ympärillä on niihin kuulumattomia Natura-alueita, mutta niiden rauhoittamiseen ei tätä kautta voi ryhtyä. Hän on
valmistunut tänä syksynä Lahden ammattikorkeakouKiikala lusta. Luonnonsuojelulain muutos
mahdollistaa vanhojen, kansallisten suojeluohjelmien mukaisten
maiden rauhoittamisen myös ilman maanomistajan suostumusta, Lounais-Suomen ympäristökeskuksen osastopäällikkö Outi
Engström selittää menettelyä,
jota nyt noudatetaan.
Suojeluohjelmien täytäntöönpanolle on asetettu takarajaksi vuosi
2007. Aloitteiden pitää tulla silloin
maanomistajilta.
Etelärannikon
lintuvesien aarre
Biologi Antti Lammi ympäristökeskuksesta huomauttaa, että
Viurilanlahti ruovikkoisine ja mataline rantoineen on eteläisen
Suomen tärkeimpiä lintualueita.
. Alueet ovat pääosin Halikossa, mutta pieniä
osia on myös Salon kaupungin
puolella.
Kaikki alueet kuuluvat vuonna
1982 hyväksyttyyn lintuvesien
Pakkorauhoitus
on mahdollista
Iilikenmäki
HALIKKO
1
Vuohensaari
. Nyt yritetään korjata ja parantaa niin paljon asioita kuin mahdollista.
Liikennesuunnitelmista järjestetään kaikille avoin tilaisuus Kemiön kunnankeskuksen valtuustosalissa tänään kello 18 alkaen.
rajoituksista, he voivat hakea korvauksia viime kädessä maanmittauslaitoksen kautta.
Hän korostaa myös, että pakkorauhoituspykälää voidaan käyttää vain vanhojen, kansallisten
suojeluohjelmien toteuttamiseen.
. Engström korostaa, että suojelumääräykset ovat
esimerkiksi Viurilanlahden rannoilla väljähköt. Jotkut kyläyhdistykset ovat
panneet pystyyn projektin korjatakseen vanhan nuorisoseurantalon, ja niin edelleen.
Leader-hankkeissa tukirahoituksen osuus on 70?80 prosenttia,
Heinonen summailee. Suurin
yhtenäisistä alueista on Viurilanlahden perukassa. Anneli Kyyrä, sihteeri Marja Ratamo, Eila Haapanen, Anne Kannisto, Mervi Knaapi, Jonna Lehtinen,
Marjaana Lumilampi, Satu Mäkinen, Taina Nurmi, Päivi Parviainen sekä varajäsenet Liisa Koli ja Eila Paju. Salon liiketyöntekijät ry:n puheenjohtajaksi on valittu
Päivi Arttola, varapuheenjohtajaksi Maarit Haapanen ja sihteeriksi
Pirjo Salolainen-Laine. Anttonen on pyörittänyt viime kesästä alkaen
omaa yhtiötä nimeltä Tmi Liikuntatohinat.
Kiskon nykyinen liikuntasihteeri Leena Palonen jää eläkkeelle.
SSS?Jarkko Turpeinen
YHDISTYKSET TOIMIVAT
Eläkeliiton Suomusjärven yhdistys ry:n syyskokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2005 Teuvo Kaistila.
Hallitukseen tulivat valituiksi uusina jäseninä Ritva Avoranta ja
Vilho Inkeroinen. 156,-)
Hoidamme tarvittaessa puolestasi asennuksen,
sisältäen verkkopäätteen asennustyön ja sisäverkon
kytkennän sekä liittämisen yhteen tietokoneeseen
sekä Internet-yhteyden testauksen. Myös
esimerkiksi
huoltoliikenteen
kääntöpaikat ovat esillä keskustelussa.
Tarkoitus on, että konsultin työ
olisi valmis tammikuun puolivälissä. asti.
Toimi nopeasti ja
säästät jopa 281 euroa!
Salon Seudun Puhelin Oy
. Ihan samaan tapaan kuin on
rakennustapaohjeet rakennuksille, Rantanen vertaa.
tärkeänä ja kaipaisi tiukahkoja
pelisääntöjä myös alueiden virkistyskäyttöön.
Nähtävillä
vuoden loppuun
Suunnitelma luonnonsuojelualueiden perustamiseksi on nähtävillä sekä Halikon että Salon
kunnanvirastoissa tämän vuoden
loppuun saakka. Rahastonhoitajana toimii Riitta Helenius.
PAM . Nykyäänhän se on vähän huo-
maamaton. Särkisalossa ei nimittäin ole käynnistynyt vielä yhtään projektia.
. 399,- /kk).
Tilaa numerosta 0800 30 300 tai tule paikan päälle.
Asiantuntevat myyjämme ovat käytettävissäsi.
Huom. Ympäristökeskus on keskittynyt tähän saakka esimerkiksi
soidensuojeluohjelmaan kuuluvien maiden hankintaan.
. krs, Salo ma-pe 9-20, la 9-16 su 12-18
. Itseasennuksen yhteydessä verkkopääte 10 eur (59,-).
o
atikk
a
l
/
t
t
25 M lle 10 M
a
l
i
t
u
iv
iide
Kotisöpostit v lu
ta*
t
e
k
e
v
h
l
s
t
ä
a
k
u
S
kirjap C-palvel ä veloitu
a
n
a
S
ja IR kytkent
s
w
Ne
uruinr
u
m
o
Pal ksu 2 e
Kaupan päälle:
Sandisk USB-muisti 256 Mb
USB-muistin saa alkuperäistä sopimusta
vastaan maaliskuussa 2005.
a
*kk-m
ja dna Nettiturva
sisältäen F-Securen virustorjunnan ja palomuurin
0,- maaliskuun loppuun asti (norm. Tällä tavalla toteutetaan
vuonna 1982 hyväksyttyä lintuvesien suojeluohjelmaa.
tännössäkin erittäin hankala prosessi, sillä vesialueiden omistus
Kemiöön tulee toinenkin
liittymä Dragsfjärdintieltä?
Liikennesuunnitelmista
järjestetään kaikille avoin
yleisötilaisuus tänään
SSS?Jarkko Turpeinen
Kemiön keskusta-alueelle työstetään tie- ja katuverkon kehittämissuunnitelmaa. Salon Datakauppa
. Linkoranta puhuu kyläsuunnitelmien tekoprosessista ja
Veteläinen esiselvityshankkeista.
Tilaisuus järjestetään Särkisalon kunnanvirastolla kello 18
alkaen.
dna Laajakaista - seudun suosituin Internet.
Pidä kiirettä, niin saat asennuksen vielä jouluksi.
Kytkentä 0,(78,- ... Entisistä valittiin jatkoon Ritva Anttila, Raimo
Ekman ja Marjatta Kaistila. Siellä on paljon ongelmakohtia. Lintuvesiä ei ole tarvis hankkia valtiolle, Engström sanoo ja
toteaa, että monasti se olisi käy-
3
Meisala
Halikonlahti
2
Merikulma
Vartsala
1 Viurilanlahti
2 Jokiniemenlahti
3 Kaijanlampi
Viurilanlahden, Jokiniemenlahden
ja Kaijanlammen lintuvesiohjelmaan kuuluvat linturannat rauhoitetaan ympäristökeskuksen päätöksellä. Loput pitäisi saada kasaan omarahoituksena, josta osan voi korvata talkootyöllä.
Tämän illan tilaisuudessa ovat
mukana myös Varsinais-Suomen
kyläasiamies Tauno Linkoranta
ja seutuasiamies Aulis Veteläinen. Plaza 2. Pyritään kehittämään
sitä, jotta se mahdollisesti houkuttaisi saaristoon matkaavia turisteja pysähtymään.
Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta
toiseen
liittymään
Dragsfjärdintielle, jotta saataisiin aikaan kiertoliikennettä.
Se vähentäisi edestakaista ajelua ja kääntyilyä esimerkiksi
isoilla perävaunuilla.
Pasi Rantanen toteaa, että raskaalle liikenteelle tarvittaisiin
keskustaan myös pysähdys- ja
parkkipaikkoja. Hän sanoo, että alueilla nyt jo erilaiset kaavamääräykset ja alueiden kuuluminen lintuvesiohjelmaan rajoittavat niiden käyttöä.
Nyt rauhoitettavat alueet ovat
etupäässä vettä, kaislikkoa ja rantaviivaa.
KOTIKUNTA
Antti Anttonen Kiskon
uudeksi liikuntasihteeriksi
Kiskon kunnanhallitus on valinnut kunnan uudeksi
liikuntasihteeriksi lahtelaisen Antti Anttosen. Siitähän ei millään saa enää
täydellistä.
Rantanen sanoo, että nyt tehtävä liikennesuunnittelutyö olisi pitänyt toteuttaa jo yleiskaavaa laadittaessa 1990-luvulla.
. Jokiniemenlahden alue Vartsalan kupeessa rauhoitetaan niin ikään
samoin kuin Vartsalassa oleva
Kaijanlampi.
Nyt rauhoitettavilla alueilla
on lähes seitsemänkymmentä
maanomistajaa. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Yksi
mahdollinen osa-alue on myös
paikallisympäristön kehittäminen. Tehdaskatu 6, Salo ma-pe 8-16.30
Muut dna Laajakaistaliittymä -jälleenmyyjät:
. Siitä siirtyy mahdollisesti
osia kaavatyöskentelyyn.
Kun kaavoitus on tehty, konsultin tekemä suunnitelma on tavallaan jatketta sille eräänlaisena toteutussuunnitelmana.
. Sen tavoitteena on parantaa alueen liikenneturvallisuutta ja -yhteyksiä sekä
katuverkon yleiskuvaa.
Kemiön aluearkkitehti Pasi
Rantanen kertoo, että yhtenä
ajatuksena on kehittää nykyistä
Dragsfjärdintieltä Kemiön keskustaan erkanevaa liittymää.
. Sonit . Tilaisuus on suunnattu erityisesti Särkisalon kolmannen sektorin edustajille. Särkisalo on kuitenkin maksanut meille pienenä kuntana
aika paljon niin sanottua kuntaosuutta vuosien varrella, leader-
asiamies Sami Heinonen kertoo.
Tänä iltana Särkisalossa järjestetäänkin tiedotustilaisuus leader-hankkeista.
. Muut johtokunnan jäsenet ovat Irma
Aaltonen, Matti Andsten, Asko Koskinen, Eino Laine ja Orvokki
Voutilainen.
Vaskion maa- ja kotitalousnaisten uuteen johtokuntaan kuuluvat varsinaisina jäseninä pj
Kolme eri
kokovaihtoehtoa.
050?
1990?
Alk.
6 eri kokoa, useita värivaihtoehtoja.
Tapetti Eco Råshult
Laadukkaat kukkakuosiset
Råshult-tapetit.
10 kpl!
1?
75?
3
paketti
Alkaliparistot Electric Power
ILAISIA
ERÄ ERTTEITA
TUO ÄLÄMYYMSESTI!
I
KOHTA
10 kpl AA-paristoja/paketti.
Tarjoukset voimassa tämän viikon loppuun
tai niin kauan kuin varatut erät riittävät.
EI JÄLLEENMYYJILLE!
IT
Huopavuorikumisaapas
Sulman
Huippuedullinen. Pöydän
kallistussäätö max. Pitävä pohjakuvio,
lämpöpohjallinen ja varrensuussa
lumilukko. Vinkuvia
muovileluja.
Myllyojankatu 11
24100 Salo
puh. pallo, hodari ja luu. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Kahdella
liukuputkella. marraskuuta 2004
?
9
K-RAUDOISSA KAUTTA MAAN! MOUKARITUOTTEITA MYYMÄLÄT
PULLOLLAAN, TÄSSÄ VAIN MUUTAMIA:
tu erä!
Rajoitet
Ilmalämpöpumppu
Panasonic PW9
?
599
895?
Parantaa asumismukavuutta ympäri vuoden. Vaalennettu sävy. Katkaisukapasiteetti suorassa 290 mm.
Kallistus ja kääntö. Voit
säästää kallista lämmityssähköä ja kesähelteillä
viilentää asuntosi viileän raikkaaksi. Yleisimmät koot.
295?
PASSELI
UJA HIN
Fleeceä, musta.
395?
Liukuesteet kenkiin
Koot: M, L, XL, joustaa jopa
40 °C pakkasella.
1?
995?
24,90?
Lumilapio
L&D
Alumiinia.
95?
9
29?
Moukari L&D 3,0 kg
Lasikuituvarrella.
99?
199?
Vannesaha Tiger 190
190 mm kitasyvyydellä. Sisältää talvivarustuksen.
39?
Ulkoseinävalaisin
liiketunnistimella Massive
?
6
Seinäspotti
Massive
2995?
rll
50?
2
10 kpl
7
490?
Rottinkia ja metallia. Soveltuu
40 - 80 m2 tiloihin. Litrahinta 3,30?
?
CD-radionauhuri
SuperTech SRC-88
Kattospotti Massive
5?
Moukari Paneelilakka 3 L
59?
1990?
29,90?
Maalattava ja pesunkestävä.
Matala (kohdelaatu).
1 x 25 m/rll.
Talouspaneeli
14 x 120, STP
29
väri antiikkipronssi.
Lasikuitutapetti
Color
10
90?
11,90?
1-osainen GU10-halogeenivalaisin,
20 l/vrk.
0
19
90?
Kosteudenpoistaja
GREE
32,50?
90?
E27-kanta,
vastaa 60 W
hehkulamppua,
käyttöikä
5000 h.
Väri musta.
199
299?
Takuu 3 v.
Energiansäästölamppu
ECO 11 W
239?
149?
Katkaisu- ja jiirisaha L&D 255
Liuùlla. Terä
pituus 1425 mm. Koirien lelut
Mm. Paristo- ja verkkokäyttöinen.
4-osainen GU10-halogeenivalaisin,
väri antiikkipronssi.
MDF paneeli
Sisäkäyttöön. 0403 066 200
ma-pe 8 - 18, la 9 - 14
TO JA TÄ
M Ä N V I I KO N L O P
Linkkuveitsi
Useita erilaisia. Paristoja verkkokäyttöinen.
690?
ARO
K
U
O
Alk.
?
Pöytäradio SuperTech
13,90?
59?
95?
Hedelmäkori
3 kpl
7,90?
990?
M
250 x 300 x
1020 mm.
Hehkulamppu
Osram 60 W
3 kpl!
m2
Edullinen kuusipaneeli mökille
tai kotiin. 13
toimintoa sisältävä
monitoimityökalu.
N
U
U
P
!. Tukeva valupöytä.
kpl
?
1
ESIM. 45°. Korkeus
42 cm, halkaisija 20 - 30 cm.
Halogeenilamppu
GU10 50 W
7
2000 h, 230 V.
49?
m
Nalle Puh seinäkello tai
Nalle Puh herätyskello
19,90?
5
37,60?
Laturi + 6 kpl
akkuja Varta
rll
kpl
Rottinkia ja metallia.
Korkeus 30 cm, leveys
48 cm, halkaisija 29 cm.
1290?
390?
Alk.
Säilytyskorit
Tummaa rottinkia, sisus
vaaleaa kangasta. Paino 15 kg.
kpl
Muovikori
AA akuille,
1900 mAh.
19?
95?
Polkupyörä
-kukkataso
Kannettava FM/AM radio.
Bassokorostus, kuulokeliitäntä
ja teleskooppiantenni. Voidaan lakata,
petsata tai maalata.
Menekki 9,1 m/m2.
Useita erilaisia mattoveitsiä.
Yksittäispakattuja sekä settejä.
990?
CD-teline
E27-kanta, himmeä.
90?
3490?
Lippis korvaläpillä
10 kpl!
10 x 150 x 2730 mm STP,
valkoinen.
Mattoveitsi
1
Toistaa myös CD-R ja CD-RW -levyt.
BassBoost -bassonkorostus.
Kasettisoittimessa automaattinen
pysäytys. Moottori 1,8 kW
Anniskelupainotteisten ravintoloiden, kuten pubien ja yökerhojen, myynti laskisi viidenneksellä. Satunnaisesti
polttavista näin tekisi ainoastaan
kahdeksan prosenttia.
Eniten ravintoloissa käyntejään
lisäisivät suurituloiset ja korkeasti koulutetut. Työntekijöitä sillä
on noin 150 sähköalan ammatti-
tu
nka
SSS?Irmeli Suvenmaa
Venemestarinka
ria
Ma
Yhdessä naapuritontin
kanssa kertyisi rakennusoikeutta jopa 25 000 neliötä
TAIDEMUSEO
SSS-STT
laista ympäri m,aata. En usko, että se yökerhoja tappaisi kuitenkaan. Tupakoitsijoille pitäisi rakentaa erillinen tupakkakoppi
tai sitten asiakkaat ravaisivat jatkuvasti ravintolasta sisään ja ulos.
. Lisäksi
Lidl pitää kuluttajan aliarviointina sitä, että sen mainoksista jäisi
kuva koko valikoiman hintatason
alentamisesta.
?Eläkepommia ei tulekaan?
SSS?STT
Sami Kilpiö
Joensuunkadun sillan kupeessa sekä taustalla olevan Mariankadun kulmauksessa on paljon käyttämätöntä rakennusoikeutta.
Paljon puhuttua eläkepommia ei
tulekaan, sillä aikaisemmassa tutkimuksessa on jätetty huomioimatta eläkkeiden ja hoivamenojen
tuottamat verotulot, esittää tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen
Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan.
Parkkisen mukaan eläkepommista puhuttaessa on jätetty huomioimatta se, että tulevat eläkeläiset
maksavat saamistaan eläkkeistä
Euroopan unionin komissio on hyväksynyt Kesko Oy:n (Ruokakesko) sekä Ruotsin ja Norjan johtavan elintarvikkeiden vähittäismyyjän ICA AB:n suunnitellun yhteisyrityksen. Palon
jälkeen uutta ei ole rakennettu.
Yhdessä naapuritontin, Saloran-
katu 4:n ja VR:n vuokra-alueiden
kanssa alueella olisi rakennusoikeutta kaikkiaan 25 000 neliötä.
Kaavassa alue on merkitty liike- ja
toimistorakennustonteiksi. Ei
niin suurta rakennusta Salossa
olekaan.
Salorankatu 6:n remontilla ei
toimitusjohtaja Pajalan mukaan
pidetä kiirettä. Sähköpajalalla
on omistuksessaan kaksi tonttia Salorankadun varrella. Hänen mukaansa ihmiset kävisivät enemmän toisillaan kylässä sen sijasta,
että menisivät täysin savuttomaan ravintolaan.
Ravintolatupakoinnin täyskielto ei säikytä
SSS
Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan kaksi kolmesta
kansalaisesta ei muuttaisi käyttäytymistään, vaikka tupakoinnin
täyskielto astuisi voimaan. Lisäksi yhtiöllä on pitkäaikainen vuokrasopimus
VR:n kanssa noin 4 000 neliötä radanvarsialueesta, kertoo Sähköpajalan toimitusjohtaja Esko Pajala.
Sähköpajalan tonttinaapurina
Salorankadun alkupäässä on
monialayritys Wihuri Oy, joka harjoittaa mm. Jatkoneuvotteluja
odoteltaessa Sähköpajala on kunnostanut tonttejaan ja maisemoinut pintaa hiekkakerroksella.
Koska alueella ei ole tällä hetkellä
muutakaan käyttöä, Sähköpajala
on myöntänyt Salon ammattioppilaitoksen autolinjan opiskelijoille
mahdollisuuden harjoitella siellä
kuorma- ja rekka-autojen ajoa.
Kakkostontilla seisova viljavarasto saa aikanaan purkutuomion,
jos alueelle kohoaa uudisrakennus.
Wihuri ei
kiinnostunut
Salorankatu
4:n tontista
SSS?Jussi Saarela
Monialayritys Wihuri Oy ei ole
kiinnostunut ostamaan Sähköpajalan Salorankatu 4:n tonttia ja
yhdistämään sitä omaan viereiseen Salorankatu 2:n tonttiin, yhtiön talousjohtaja Esa Yli-Maunula kertoo. Liikevoitto laski 366 miljoonasta kruunusta 79 miljoonaan kruunuun ja voitto 255 miljoonasta kruunusta
44 miljoonaan kruunuun.
SSS?STT
EU hyväksyi Keskon ja ICA:n
yhteisyrityksen Baltiassa
Sami Kilpiö
Itse tupakoivana salolainen Mikko Aarnio sanoo lopettavansa ravintolassa käymisen, mikäli tupakointi kielletään kokonaan Suomenkin ravintoloissa.
. Liiton
mukaan selvitysmiehen esityksen
toteutuminen uhkaa vähentää
työn määrää 1 500 henkilötyövuodella. New Yorkin
pörssiä painoi tieto tuottajahintojen odotettua kovemmasta
noususta lokakuussa. Mainokset antavat asiakkaalle harhaanjohtavan kuvan siitä,
että liike olisi alentanut elintarvikkeiden hintatasoa kokonaisuudessaan. Mutta lopputulema on
ilmeisesti kuitenkin se, että ihmiset ovat tottuneet siihen ja homma jatkuu jonkin ajan kuluttua
melkein entiseen tapaan, Nurmi
kertoo.
Nurmi ei usko, että kukaan jättää ravintolassa käymättä tupakointikiellon vuoksi.
Ravintolatupakoinnin täyskielto
on voimassa Irlannissa, Norjassa,
Pörssikommentti
New Yorkissa ja Kaliforniassa.
Ruotsissa tupakointikielto alkaa
ensi vuoden kesäkuussa. -hintojen
käyttäminen on silloin, kun mainostetaan uuttaa, avattavaa myymälää.
. Toiseksi vaihtoehdoksi hän on esittänyt ravintoloille
mahdollisuutta rakentaa täysin
muusta tilasta erillään oleva tupakointieriö, jonne ei olisi tarjoiluta.
Suur-Seudun Osuuskaupan toimialajohtajan Aulis Nurmen
mukaan nykyinen tupakkalaki on
aiheuttanut ravintoloille kalliitakin investointeja.
. Pääjohtaja Keijo
Suilan mukaan syynä on polttoaineen kallistuminen ja kiivas kilpailu, joka syö koko toimialan kannattavuutta.
Finnairin liikevaihto kasvoi 9,8 prosenttia 422,8 miljoonaan euroon.
Liikevoitto nousi 10,1 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli
5,3 miljoonaa euroa. 12 prosenttia vastaajista arvioi vähentävänsä ravintolassa käyntiä, viidennes vastasi lisäävänsä sitä.
Säännöllisesti tupakoivista reilut 40 prosenttia vähentäisi ravin-
tolassa käyntiään. Tähän Salorankatu 6:n kiinteistöön
on tavoitteena saada keskitetyiksi
Sähköpajalan ja koko sen salolaisen emoyhtiön TAP-yhtiöiden varastotilat sekä Sähköpajalan
asennus- ja toimistotilat.
TAP-yhtiöt Oy on Suomen suurimpia yksityisiä sähköalan monitoimiyrityksiä. Componentan tekemä
kiinteistökauppa on joutunut EU-komission tutkintaan ja
yhtiön osake halpeni 6,0 prosenttia.
Lassila & Tikanojan osakekurssista irtosi rahastoannissa
jaettava ylimääräinen osake sekä osinko, joten osakkeen hinta
yli puolittui.
Nousseet ja laskeneet
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin muutos
Done Solutions
Pohjois-Karjala (LP)
Panostaja B
Citycon
Marimekko
Tulikivi A
Neomarkka B
CapMan B
Vaahto Group A (LP)
Turkistuottajat C
Lassila&Tikanoja
Componenta
Menire
TJ Group
Endero
Huhtamäki
Biotie Therapies
Exel
Outokumpu
Fiskars A
+12,50
+9,72
+7,14
+4,20
+3,90
+3,69
+2,62
+2,44
+2,22
+2,15
-6,31
-6,00
-5,56
-5,26
-4,74
-2,71
-2,63
-2,42
-2,35
-2,35
Ulkomaiset pörssit
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Kööpenhamina, KFX
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
Oslo, OSE
339,26
2611,47
13923,00
311,05
5247,44
4115,87
2238,43
13746,08
281,89
4763,90
22206,00
663,06
2078,36
10497,56
231,93
muutos-%
-0,94
-0,29
-1,26
-0,77
-0,71
-0,45
-0,78
-1,34
-0,35
-0,82
-0,61
-0,34
-0,75
-0,50
+0,34
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tallinna, yleisindeksi
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Tukholma, SAX
Wien
Zürich SMI
3788,52
958,10
2036,42
3879,90
404,12
11161,75
1123,43
225,23
841,92
5651,10
muutos-%
-0,85
+0,37
-0,10
-0,28
+0,34
-0,59
+1,76
-0,38
-0,88
-0,41
Euro/dollari
1.30
1.28
1.26
1.24
1.22
1.20
1.18
1.298
1.296
1.294
1.292
kesä heinä elo
1.290 5 pv
1.288
ke
syys loka
to
pe
ma
ti
Hex
6600
6400
6200
6000
5800
5600
5400
5200
6420
6400
6380
6360
6340
kesä heinä elo
Valuutat
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
syys loka
Euron arvo
valuutassa
1,678
1414,360
0,700
87,280
136,640
1,550
8,094
8,963
1,524
7,432
1,297
15,647
5 pv
6320
ke
to
pe
ma
ti
2,218
2,237
2,252
2,270
2,290
2,308
2,329
2,208
2,221
2,236
2,253
2,266
2,284
2,305
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
16.11.
2,092
2,103
2,163
2,174
2,189
2,204
15.11.
2,091
2,103
2,162
2,173
2,185
2,195
6 kk
7 kk
8 kk
9 kk
10 kk
11 kk
12 kk
2.18
2.16
2.14
2.12
2.10
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock
2.08
kesä heinä elo
syys loka. Myytyjen henkilökilometrien määrä kasvoi
tiistaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan heinä-syyskuussa
21,7 prosenttia erityisesti Aasian liikenteen hyvän kasvun ansiosta.
Finnair teki vuosineljännekseltä voitollisen tuloksen, mutta koko
vuoden tulosennuste on edelleen tappiollinen. Liiton mukaan täyskieltoa paremmin toimisi nykyisen
tupakkalain toteutumisen tehokkaampi valvonta.
Nurmen mukaan tupakoinnin
täyskiellosta ei olisi suurempaa
uhkaa ravintoloiden toiminnalle.
. Viime vuoden vaihteessa vaatimukset taas kovenivat. Tonttimme on ollut pitkään
käyttämättä. Sukupuolten välillä
ei ollut suurta eroa.
Vastaajista 70 prosenttia oli tupakoimattomia, seitsemän prosenttia tupakoi satunnaisesti ja
23 prosenttia säännöllisesti.
Hengitysliitto Helin, Suomen
Syöpäyhdistyksen, Suomen Sydänliiton ja Suomen ASH:n Tilastotutkimuksella teettämään tutkimukseen haastateltiin lokakuun aikana tuhat 15?79-vuotiasta suomalaista.
Suur-Seudun Osuuskaupan toimialajohtaja Aulis Nurmi on seurannut maailmalla käytyä keskustelua tupakoinnin täyskiellosta.
. Pienituloisten eläkeläisten osuus tulee nopeasti vähenemään ja eläkkeiden
keskitaso nousemaan, koska tulevista eläkeläisistä valtaosa on palkansaajia, joiden työeläkkeet ovat
kertyneet täysimääräisiksi.
Vastaavasti kasvavista hoitomenoista palautuu kasvava osuus
julkiselle sektorille, koska pääosa
hoivamenoista on henkilökunnan
palkkoja, joista maksetaan normaalit palkkaverot.
Amerikkalaisten inflaatiopelko painoi Helsingin pörssiä
Osakekurssien lasku Helsingissä vauhdittui selvästi New
Yorkin kaupankäynnin avautuessa miinuksella. Komissio ilmoitti hyväksymisestä tiistaina Brysselissä. BBC
kertoi tiistaina Britannian hallituksen esittävän täyskieltoa kaikissa ruokaa tarjoilevissa ravintoloissa ja baareissa.
Suomen nykyisen tupakkalain
mukaan
vähintään
puolet
asiakaspaikoista on oltava savuttomia. Siihen on mennyt aivan liikaa rahaa siihen nähden, että se
olisi parin vuoden päästä turhaa.
Tupakoinnin täyskieltoa ehdottaneen Reijulan mukaan nykyinen
tupakkalaki on epäonnistunut ravintolatyöntekijöiden suojelussa.
Reijula tuo esiin, että Suomessa
kuolee vuosittain ennenaikaisesti
ympäristön tupakansavun takia
20?30 tupakoimatonta henkilöä
keuhkosyöpään ja 250 sydän- ja
verisuonisairauksiin. Siinä vaiheessa kun kaikki
ovat savuttomia, se on sitten annettu tekijä eikä se kovasti bisnekseen vaikuta, Nurmi sanoo.
. Tämä on meille kallis
homma.
Kiellolla halutaan
suojella työntekijöitä
Koivupuron mukaan Music Bar
Z:ssa ilmastointiin on jouduttu
satsaamaan huikeita summia, lähemmäs 40 000 euroa.
. Komission mukaan näille markkinoille tulolle ei juurikaan ole esteitä.
SSS?STT
tuntuvasti enemmän välittömiä veroja kuin eläkeläiset nyt. Olisi ollut parempi aikoinaan,
että tehdään kerralla kaikista savuttomia ja sillä siisti, kuin että
soudetaan ja huovataan edes takaisin. Kauppakiinteistö
paloi tontiltamme parikymmentä
vuotta sitten.
SÄHKEET
ja vaikutukset myyntiin ovat negatiivisia. Ehkä pienemmille pubeille voisi pikemmin
käydä huonosti.
Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton (SHR) arvioiden mukaan ravintolatupakoinnin täyskielto veisi tuhansia työpaikkoja. Salossa Sähköpajalalla on työntekijäjoukkoa vähän
yli kaksikymmentä.
Remontin valmistuttua Salorankatu 4:n kiinteistö käy Sähköpajalalle tarpeettomaksi, toteaa toimitusjohtaja Esko Pajala. Täysin mahdotonta ?ennen ja jälkeen. Kun siinä kulmatonteilla on
rakennusoikeutta kaikkiaan kaksi ja puoli hehtaaria, ei siihen oikein kaikkia ole voinut ajatella.
On siinä ollut halukkaita, mutta
ne ovat olleet niin pieniä. Finnairin voitto neljännekseltä oli 5,4 miljoonaa
euroa. Sille
olisi mahdollisuus rakentaa nelikerroksinen rakennus.
Sähköpajala tekee parhaillaan
remonttia kiinteistössään, toisella
Salorankatu 6:ssa olevalla tontillaan, joka tunnetaan Salossa entisenä Karjalan Kalan tonttina. Hän sanoo, että mitään neuvotteluja ei ole käynnissä Sähköpajalan kanssa. Ilmoitusten yhteydessä on
kerrottu myös uusien myymälöiden avajaisista.
Kuluttaja-asiamiehen ja Kaupan keskusliiton yhteisen markkinointiohjeen mukaan elintarvikkeille muodostuu harvoin pysyvää hintaa, koska hinnat vaihtelevat muun muassa voimakkaan tarjousmarkkinoinnin seurauksena. Ei ihminen voi mennä jatkuvasti pakkaseen polttamaan, Aarnio sanoo. Ensimmäinen kommentti on
ollut, että se ei tule onnistumaan
Sähköpajala neuvottelemaan
radanvarsitonteistaan Salossa
He
len
Sa
lor
an
ka
tu
katu
suun
Joen
an
Tu
r
ka
tu
un
tie
Vi
lh
on
ka
tu
tu
Salolainen Sähköpajala Oy on
aloittamassa neuvottelut tonttikaupoista kansainvälisen kiinteistökonsultin kanssa. Baaritiskillä tupakointi on
kielletty.
Kuluttajaasiamies moitti
Lidlin mainontaa
SSS?STT
Neuvotteluja käyty
Kuluttaja-asiamies vaati Suomessa toimivaa saksalaista vähittäiskauppaketjua Lidliä muuttamaan elintarvikkeiden mainoskampanjaansa. Aker Yardsin tilauskanta on syyskuun päätyttyä kasvanut 5 miljardilla kruunulla noin 25,3 miljardiin kruunuun eli noin 3,1 miljardiin euroon.
Aker Yardsin liikevaihto laski kolmannella vuosineljänneksellä
2 702 miljoonaan Norjan kruunuun, kun se vuotta aiemmin oli
4 005 miljoonaa kruunua. kauppaa. Merkittävä
osa työperäisestä tupakansavulle
altistumisesta tulee nykyisin ra-
Finnairin reittiliikenteen myynti kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä runsaan viidenneksen. Keskon ja ICA:n yhteisyritys
hankkii ja myy päivittäistavaroita Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Kyseisillä yrityksillä on jo jonkin verran päällekkäistä toimintaa
Virossa ja Latviassa. Risteilyalusten tilauskanta oli tiistaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan syyskuun lopussa 10,1 miljardia kruunua. Täytyisi
saada sellainen suuri kokonaisuus. Missä
ajassa se tulee, se on toinen juttu.
Aker Yardsin tilauskanta
nousi 3,1 mrd euroon
Telakkayhtiö Aker Yardsin tilauskanta nousi syyskuun lopussa
20,3 miljardiin Norjan kruunuun eli noin 2,5 miljardiin euroon. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Sen omistama tontti Salorankatu 2:ssa on ollut pitkään tyhjillään. Myydäänkin, jos saadaan hyvä
ostaja, Pajala mainitsee.
Tarpeeksi suuri
tarvittaisiin kumppaniksi
Pajalan luonnehdinnan mukaan
Wihuri Oy olisi sopivankokoinen
tonttiparin hyödyntäjä.
. Lidlin loka-marraskuussa julkisuudessa käyttämä elintarvikkeiden mainoskampanja on kuluttaja-asiamiehen
mielestä ollut harhaanjohtava ja
alan yleisesti hyväksymän käytännön ja kuluttajansuojalain vastainen.
Elintarvikkeiden alennushinnat
johtavat kuluttaja-asiamiehen
mukaan kuluttajia harhaan. Hän itsekin työskentelee
tiskin takana.
Työpaikkoja vaarassa?
Koivupuro arvelee, että suurimmat järjestelyongelmat täyssavuttomuudesta koituisi yökerhoille,
joissa käy paljon ihmisiä ja joissa
on sisäänpääsymaksut ja narikat.
. Todellisuudessa
Lidl on kuitenkin alentanut vain
kussakin ilmoituksessa esiteltyjen tuotteiden hinnat, ei koko valikoiman hintatasoa, sanoi lakimies Katri Väänänen Kuluttajavirastosta.
Kuluttaja-asiamies on neuvotellut Lidlin kanssa elintarvikemarkkinoinnin periaatteista. Tontilta paloi vajaa parikymmentä vuotta sitten päivittäistavarakauppa. marraskuuta 2004
10
?
Tuottaja: Jussi Saarela puh.7702 328 Fax: 7702 300
TALOUS
sss.talous@sss.fi
Täyssavuttomuus hiertää ravintoloita
Finnair jäänee tappiolle
?Ilmastointiin satsattu
jo huikeita summia?
SSS?Mikko Nurmisto
Ravintolatupakoinnin kieltäminen kokonaan toisi ravintoloille
paljon vaikeuksia, arvelee salolaisen Music Bar Z:n omistaja Toni
Koivupuro. Se aiheutti meille 5 000 euroa lisää
kustannuksia vain koska avasimme tämän vuoden puolella.
. Helsingin osakekursseja painoi lisäksi
euron vahvistuminen.
Hex-yleisindeksi laski 0,9 prosentia ja painorajoitettu portfolio-indeksi laski 0,8 prosenttia. Neuvottelujen jälkeen yritys on sitoutunut
siihen, että se ei enää käytä vertailuhintoja hedelmien ja vihannesten yhteydessä eikä mainostaessaan uusien myymälöiden avajaisia.
Lidl Suomi kuitenkin sanoi
STT:lle lähettämässään tiedotteessa, että sen mielestä hintojen
alentamisesta tulee saada kertoa
ja että tällöin on tarpeen myös antaa prosenttiluku.
Lidlin mukaan kuluttaja-asiamiehen ja Kaupan Keskusliiton
markkinointiohje ei myöskään ole
lakia tai lain tulkintaa, eikä juurikaan sisällä ohjeita elintarvikkeiden vertailuhinnoista. Osakkeet olivat laskussa
kautta linjan niin Helsingissä kuin muuallakin Euroopassa.
Nokian osake laski 1,2 prosenttia 12,56 euroon.
Metsäyhtiöstä UPM:n osake halpeni 0,9 prosenttia ja Stora
Enson R-osake laski 0,8 prosenttia.
Odotettua paremmasta heinä-syyskuun tuloksesta kertonut
Finnair kallistui1,4 prosenttia ja lisäosingosta kertoneen
Marimekon osake nousi 3,9 prosenttia. Se voidaan myydä pois:
. Pääkonttori on Turussa. Osakekohtainen tulos laski 0,07 eurosta 0,06 euroon.
SSS?STT
vintolatyöstä, sillä muilla työpaikoilla altistuminen on vähentynyt
tupakkalain ansiosta.
Music Bar Z:n Koivupuro pitää
nykyistä tupakkalakia täysin riittävänä. Päinvastoin yritys on laittanut oman tonttinsa myyntiin.
. Meidän ilmastointimme on
laskettu siten, että meillä tupakoidaan. Kaikki julkiset tilat ovat tulevaisuudessa savuttomia. Siksi elintarvikkeiden
markkinoinnissa ei voi ilmoittaa
vertailuhintaa. Pelkään myös, että se vaikuttaa asiakasmääriin ravintoloissa.
Tupakkalain toteutumista arvioinut selvitysmies Kari Reijula
on esittänyt ravintolatupakoinnin
täyskieltoa. Lidlin mainoksissa on alennetun hinnan lisäksi ilmoitettu normaalihinta ja prosenttimääräinen alennus. Se on kuitenkin niin iso projekti, ettemme me pysty siihen.
Täytyy saada muita mukaan. Niiden yhteisyritys joutuu kilpailemaan muiden toimijoiden kanssa voimakkaasti laajentuvilla markkinoilla
Asiasta
kertoivat viranomaiset varhain
Sydney
tiistaina.
Perth
Canberra
Brisbanesta Cairnsiin matkalla
1 000 km
ollut pikajuna suistui raiteilta
STT
maanantaina hieman keskiyön
jälkeen tuntemattomasta syystä. Loukkaantuneista
kuusi sai vakavia vammoja ja
Bundaberg
kaikkiaan kolmisenkymmentä
Brisbane
Australia
joutui sairaalahoitoon. NBC antoi kuitenkin koko
nauhan muiden viestimien käyttöön.
Pentagonin mukaan haavoittuneen tappanut sotilas on vedetty
pois palveluksesta ja häntä kuulustellaan mahdollista sotaoikeuden istuntoa varten.
SÄHKEET
Arafatin kuolinsyy
jäämässä salaisuudeksi
PARIISI?Jasser Arafatin sairaskertomuksen saavat nähdä vain
hänen lähiomaisensa, ilmoitti Ranskan ulkoministeri Michel Barnier tiistaina. Condi
Rice pystyy vastaamaan haasteeseen, Bush
perusteli.
EU tuskailee budjettiylijäämän ja väärinkäytösten kanssa
Tilintarkastustuomioistuimelta jälleen moitteita
taloushallinnolle
SSS?STT?Jouni Kela
STRASBOURG?EU:n jäsenmaat käyttivät noin 5,5 miljardia
euroa ennakoitua vähemmän
unionin budjettirahoja varainhoi-
tovuonna 2003. Ennestäänkin altavastaajana
oleva oppositio näytti hajaantuvan
vaalien jälkeen yhä pahemmin.
Parlamenttivaalien voittajaksi
on ennakoitu kansallisesta va-
pautusliikkeestä maan johtavaksi
puolueeksi muuntautunutta Swapoa. Rice on merkki siitä, että presidentti haluaa ympäröidä itsensä
ihmisillä, joiden kanssa viihtyy ja
jotka ovat uskollisia hänen ulkopoliittisille näkemyksilleen, Brookings-instituutin asiantuntija Ivo
Daalder sanoo New York Times lehdessä.
Ajaa Lähi-idän
ratkaisua
Rice on puolustanut Bushin Irakin-politiikkaa ja terrori-iskujen
jälkeen omaksuttua oppia ennaltaehkäisevistä sotilasiskuista.
Asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin väärin väittää, että Rice
olisi pelkkä hännystelijä.
Useissa kysymyksissä hän on
asettunut Bushin hallinnon paljon julkisuutta saaneessa sisäisessä valtataistelussa maltillisemman ja kansainvälistä yhteistyötä
painottavan siiven puolelle.
Rice on penännyt Valkoiselta talolta päättäväisempää roolia Lähiidän konfliktin ratkaisemisessa. Bushin turvallisuuspolitiikan neuvonantajana työskentelevästä Ricesta
tuli siten ensimmäinen afro-amerikkalainen nainen Yhdysvaltain
ulkoministerinä.
Viime sunnuntaina 50 vuotta
täyttänyt Rice oli lehtitietojen mukaan halunnut puolustusministeriksi, mutta hänen kerrottiin suostuvan myös maanantaina eronneen Colin Powellin seuraajaksi.
Toisin kuin Powell, Rice on Bushin ja varapresidentti Dick Cheneyn lähipiiriläisiä. . Se huomioi palestiinalaisten rauhanomaiset tavoitteet demokraattisen valtion luomiseksi
ja hyvän ystävämme Israelin turvallisuuden. Ampuminen kuului nauhalta,
mutta kuvaa siitä ei näytetty
NBC:n uutisohjelmassa maanantaina. Asiasta kertoi CIA:n johtaja Porter Goss.
Kyseessä ovat salaisen palvelun operaatioiden varajohtaja Stephen Kappes sekä hänen varamiehensä Michael Sulick.
CIA:ssa on esiintynyt tyytymättömyyttä pari kuukautta sitten virkaansa nimitetyn Gossin johtamistapaan. Rice
puhuu neljää kieltä ja on konserttitason pianisti sekä ansioitunut taitoluistelija.
Condoleezza Rice syntyi 14. Lisäksi puolueen presidenttiehdokas ja väistyvän presidentin
Sam Nujoman tukema Hifikepunye Pohamba johtaa mielipidemittauksia.
Oppositiosta presidentinvirkaa
tavoitteli peräti kuusi ehdokasta.
Parlamenttipaikoista puolestaan
kilpaili Swapon ohella kahdeksan
muuta puoluetta.. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Queensland Rail -rautatieyhtiön
mukaan junan vauhti saattoi turmahetkellä olla yli 150 kilometriä
tunnissa.
Raiteilta suistuneen junan vaunut veivät mukanaan puita ja ainakin yksi vaunuista kaatui.
STT?AFP
Murhattu Pim Fortuyn
suurin hollantilainen
HAAG?Murhattu oikeistopoliitikko Pim Fortuyn on valittu
kaikkien aikojen suurimmaksi hollantilaiseksi. Hänen nimityksensä lisää Bushin vaikutus-
valtaa ulkoministeriössä, joka on
neljän viime vuoden aikana ollut
usein törmäyskurssilla Valkoisen
talon kanssa.
. Ääripalestiinalaiset ovat syyttäneet Israelia Arafatin myrkyttämisestä.
. Vuosina 1993?99 hän toimi
yliopiston rehtorina.
muistutti hänen lapsuudestaan. Tämä on merkittävä operaatio, jonka tarkoituksena on turvata alueen poliisiasemat, jotta ne
voidaan jälleen ottaa käyttöön,
muotoili Yhdysvaltain asevoimien
edustaja kapteeni Angela
Bowman.
Viime viikolla kapinalliset hyökkäsivät Mosulin poliisiasemille
varastaen niiltä aseita ja sirpaleliivejä. Maan senaatin on vielä vahvistettava nimitys
. Kahden viikon aikana Mosulissa on hyökätty
noin kymmenelle poliisiasemalle.
USA häätää
kapinallisia
Mosulista
Punaisen Puolikuun mukaan
ainakin 150 perhettä
tarvitsee apua Fallujassa
SSS?STT?Reuters?AFP
MOSUL/FALLUJA?Yhdysvaltain ja Irakin sotilaat hyökkäsivät
tiistaina kapinallisten asemiin
pohjoisessa Mosulin kaupungissa.
Armeijan mukaan tavoitteena on
palauttaa järjestys kaupunkiin ja
vahvistaa muun muassa poliisiasemien turvatoimia.
Joukkojen kohtaamaa vastarintaa kuvailtiin heikoksi. Vuoden
2003 yli viiteen miljardiin euroon
nouseva ylijäämä on kuitenkin
edelleen turhan suuri.
HAUGESUND. Asenteet ulkomaalaisia kohtaan ovat koventuneet
Hollannissa sen jälkeen, kun elokuvaohjaaja Theo van Gogh ?
Vincentin kaukainen sukulainen ?surmattiin marraskuun alussa.
STT?AFP
Marokkolainen vangittiin
epäiltynä yhteyksistä
van Goghin surmaan
MADRID?Espanjalainen tutkintatuomari Baltazar Garzon
määräsi tiistaina vangituksi marokkolaisen miehen, jota epäillään
yhteyksistä hollantilaisen elokuvaohjaajan Theo van Goghin surmaan aiemmin tässä kuussa.
Oikeuslähteiden mukaan murhatutkimusten yhteydessä Hollannissa pidätetyistä ääri-islamilaisista epäillyistä kahdella oli ollut
yhteyksiä marokkolaismieheen. Hänen kädenjälkensä on näkyvissä myös Bushin päätöksessä vetäytyä Venäjän kanssa solmitusta ohjustentorjuntasopimuksesta.
Ricen nousu politiikan huipulle alkoi jo vanhemman George Bushin virkakaudella.
Tuolloin hänet nimitettiin presidentin turvallisuuspoliittiseen tiimiin Neuvostoliiton asioi-
den neuvonantajaksi suoraan Stanfordin yliopistosta. Myöhemmin viisi matkustajaa vietiin vielä lääkäripäivystykseen tarkistettaviksi savusta johtuneen huonovointisuuden
takia.
STT?NTB
Kaksi CIA-johtajaa erosi
WASHINGTON?Kaksi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun
CIA:n huomattavaa johtajaa on eronnut tehtävistään. tämän tyttärestä
Madeleine Albrightista tuli Powellin edeltäjä ulkoministerinä.
26-vuotiaana Rice oli jo saavuttanut tohtorin
arvon kansainvälisessä politiikassa ja vuonna
1981 hän siirtyi Stanfordin yliopistoon valtioopin professoriksi. Teeskentelee saatana kuollutta! huutaa yksi merijalkaväen sotilaista videonauhalla.
NBC-yhtiön toimittaja Kevin
Sites kertoi, että merijalkaväen
sotilas ?nosti sitten kiväärinsä ja
ampui miestä päähän?. Viimeksi erostaan
CIA:ssa ilmoitti perjantaina CIA:n pitkäaikainen varajohtaja John
McLaughlin.
STT?AFP
Australiassa junaturma,
toistasataa loukkaantui
BUNDABERG?Yli 160 ihmistä
loukkaantui, kun pikajuna suistui Australian junaturma
kiskoilta lähellä Bundabergin
Darwin
rannikkokaupunkia
KoillisCairns
Australiassa. On liikuttavaa kuvitella itseäni rakkaan ystäväni ja ohjaajani Colin Powellin seuraajaksi. Se palautetaan jäsenmaille.
Tilintarkastustuomioistuimen
presidentti Juan Manuel Fabra
Vallés kiitteli tosin, että ylijäämää on saatu karsituksi. Tämä saatana teeskentelee,
että on kuollut. EU:n tilintarkastustuomioistuimen toinen jatkuva
huolenaihe ovat oletetut väärinkäytökset, joiden määrä arvioidaan lähes budjettiylijäämän suuruiseksi. Hän on mm. Bushin uusi ulkoministeri on Condoleezza Rice, jonka nimitys julkistettiin tiistaina.
Condoleezza Rice lisää Bushin
vaikutusvaltaa ulkopolitiikassa
Ensimmmäinen
afro-amerikkalainen
nainen ulkoministeriksi
SSS?STT?Mika Henrunen
AFP/ Mujahed Mohammed
Mies viittoo kohti tuhottua poliisiasemaa tiistaina Mosulissa, josta on
tullut uusi taistelurintama. Palo saatiin jauhesammuttimen avulla puolessa tunnissa hallintaan.
Matkustajat evakuoitiin paikalle saapuneeseen rannikkovartioalukseen. New York Timesin haastattelemat demokraatit
pitävät kuitenkin todennäköisenä, että senaatti hyväksyy nimityksen.
Ricen tie yliopistomaailmasta politiikkaan
SSS?STT
Condoleezza Rice on edustanut Yhdysvaltain hallinnossa konservatiivista linjaa toisin
kuin erostaan äsken ilmoittanut ulkoministeri
Colin Powell. Rice ja George W.
Bush ovat läheisiä ystäviä, jotka jakavat uskonnollisen vakaumuksen lisäksi halun käyttää Yhdysvaltain asevoimaa maailman muuttamiseksi.
Stanfordista politiikkaan
Rice on saanut Bushin hallinnossa jatkuvasti
lisää vaikutusvaltaa presidentin ulkopoliittisen kokemuksen puutteen vuoksi. Jo aikaisemmin moskeijan vallannut
amerikkalaisyksikkö oli jättänyt
viisi haavoittunutta irakilaistaistelijaa moskeijaan odottamaan
evakuointia.
Televisiokuvissa näkyvä yksikkö ei kuitenkaan näytä tietävän
tästä, vaan epäilee haavoittuneiden olevan aseistettuja.
. Hyökkäys viimeisten vastarintapesäkkeiden nujertamiseksi on
alkanut joen (Tigrisin) länsipuolella. marraskuuta
1954 Alabamassa, jossa rotuerottelu oli tuolloin vielä voimassa.15-vuotiaana Rice kirjoittautui Denverin yliopistoon opiskelemaan musiikkia. Opposition demokraatit saattavat nyt vaatia tutkimusta Ricen osuudesta Irakin virheellisistä tiedustelutiedoista syntyneessä sotkussa. Barnier asettui näin tukemaan Arafatin leskeä Suha
Arafatia, joka haluaa pitää kuolinsyyn omana tietonaan.
Palestiinalaisjohtajat ovat vaatinet Ranskalta tietoja presidenttinsä kuolemasta. marraskuuta vajottuaan
koomaan ja saatuaan aivoverenvuodon.
STT?Reuters
Matkustajia evakuoitiin
pika-alukselta Norjassa
Reuters/Kevin Lamarque
Presidentti George W. Irakin hallitus
puolestaan on kiistänyt tiedot
avuntarpeesta ja korostanut, että
suurin osa siviileistä pakeni kaupungista ennen hyökkäystä.
WASHINGTON?Presidentti
George W. Ampumisen jälkeen sotilas sanoi: . Namibialaiset
äänestivät tiistaina toista ja viimeistä päivää presidentin- ja parlamenttivaaleissa, joiden ei odotettu
tuovan muutoksia maan hallintoon. Lisäksi Mosuliin johtavat viisi siltaa pidettiin suljettuina.
. Bush nimitti Condoleezza Ricen ulkoministeriksi
Suomen aikaa tiistai-iltana. . Hän tavoittelee täydellisyyttä kaikilla
elämänsä alueilla, niin terrorisminvastaisen
sodan strategina, hallinnon turvallisuuspoli-
tiikan koordinoijana kuin klassisen musiikin
esittäjänä, Bush kehui konserttipianistina
kaiken muun ohella kunnostautunutta Ricea.
Sekä Bush että Rice ylistivät Powellia lyhyessä tiedotustilaisuudessaan Valkoisessa talossa. tukenut Yhdysvaltain Irakin-politiikkaa ja vetäytymistä Kioton ilmastosopimuksesta. paitsi Lähi-itään, myös Eurooppasuhteisiin.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja
torjuu ajatuksen siitä, että Ricen
nimitys ulkoministeriksi vaikeuttaisi EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistyötä. En tiennyt sitä, en tiennyt sitä, mies vastasi.
Sites sanoi, että ammuttu irakilainen ?ei näyttänyt olevan aseistettu tai muutenkaan vaarallinen?.
NBC näytti kuvaa merijalkaväen sotilaasta, mutta niin hämärrettynä, ettei miestä voi tunnistaa. Hän palveli vanhempaa Bushia vuosina 1989-91, minkä jälkeen hän palasi takaisin yliopistomaailmaan. Jäsenmaat arvioivat tarpeensa sen verran pieleen, että rahaa jää liikaa viivan
päälle. . Hän on yksi hienoimmista valtionhallinnon edustajista, joita tämä kansakunta
on koskaan tuottanut, Rice sanoi.
Rice oli silmin nähden liikuttunut, kun Bush
rin yliopistosta. Powellia ulkoministeri Tuomioja luonnehti tiistaiaamuna Helsingissä toimittajia tavatessaan
yhteistyökykyiseksi ja sanoi tämän
eron olevan menetys EU:lle.
Ricen nimitys on vahvistettava
senaatissa. Rice on lähtöisin Birminghamista Alabamasta, missä rotuerottelu loppui vasta 1960-luvulla.
Bush mainitsi toisen kautensa ulkopolitiikan tavoitteiksi terrorismin vastaisen sodan
jatkamisen ja Lähi-idän kysymyksen.
. Länsi-Mosulissa räjähti kaksi autopommia,
mutta iskut eivät aiheuttaneet
vahinkoja.
Puolentoista miljoonan asukkaan kaupunki hiljeni illalla,
kun ulkonaliikkumiskielto astui
voimaan. marraskuuta 2004
?
MAAILMALTA
11
Pentagon tutkii
haavoittuneen
ampumista
sotarikoksena
SSS?STT
WASHINGTON?Yhdysvaltain
puolustusministeriö Pentagon on
ilmoittanut aloittavansa sotarikostutkimukset haavoittuneen
irakilaistaistelijan ampumisesta
Fallujan sunnikaupungissa.
Amerikkalaisen NBC-televisioyhtiön kuvaamassa materiaalissa
näkyy, miten merijalkaväen sotilaat etenevät moskeijaan, jossa on
käyty kiivaita taisteluja. No,
nyt on kuollut.
Sites sanoi kertoneensa ampujalle, että irakilaiset olivat jo edellispäivän tulitaistelussa haavoittuneita. EU:n
komissiolla on tällä haavaa selvästi terveemmät keinot käsitellä
sen käsien kautta liikkuvia rahavirtoja.
Tilintarkastustuomioistuin perustaa olettamuksensa väärinkäytöksistä laskelmaan, joka perustuu muutamaan sataan teh-
tyyn tarkastukseen. Pohjois-Korean
osalta Rice on ollut sekä Powellin
monenkeskisten neuvottelujen että hallinnon peräänantamattomien vaatimusten takana.
Suhde eurooppalaisiin
kysymysmerkki
Kansainvälisillä areenoilla Rice
on kuitenkin kysymysmerkki. Tilintarkastajien mukaan menoissa on joka ta-
pauksessa toistuvasti sääntöjenvastaisuuksia.
Haaste on niin ikään jatkuva
budjettiylijäämä. Myöhemmin Stanfordin yliopistossa hän keskittyi Neuvostoliiton tutkimukseen, joka poiki hänelle myös ensimmäisen tehtävän Yhdysvaltain hallinnossa. Bushin luottohenkilönä hän on ensimmäinen nainen, joka
on valittu presidentin turvallisuuspoliittiseksi
neuvonantajaksi.
Ricella on tohtorin arvo valtiotieteistä Denve-
Bush lupasi uutta otetta Lähi-itään
SSS?STT?Mika Hentunen
WASHINGTON?Presidentti George W.
Bushin ulkoministeriksi nimittämästä Condoleezza Ricesta tulee ensimmäinen mustaihoinen nainen Yhdysvaltain ulkoministerinä. Useita poliisiasemia myös
tuikattiin tuleen.
Irakin sisäministeriön mukaan
sunnuntaina puhjenneissa yhteenotoissa kuoli 7 poliisia ja noin
30 taistelijaa.
Taistelut jatkuivat lisäksi Baqubassa Bagdadin koillispuolella,
missä 5 poliisia ja 26 kapinallista
on saanut surmansa, kertoivat
paikalliset asukkaat.
Yhdysvaltain sotilaat ovat ilmoittaneet saaneensa sen sijaan
Fallujan pääosin hallintaansa.
Punaisen Puolikuun mukaan ainakin 150 perhettä tarvitsee elintarvikkeita, juomavettä ja lääkkeitä Fallujassa. Niiden pohjalta on päätelty, että täysin luotettavasti ollaan selvillä rahamassasta, joka on noin 95 prosenttia
vuosibudjetista.
Kun vuosibudjetti on noin 100
miljardia euroa, tekee laskennallisen katoamistempun viisi prosenttia siitä, eli viitisen miljardia
euroa.
Raportti ei vielä yksilöi väärinkäytöksiä, joista on varmuus.
Niistä tihkunee tietoa myöhemmin tänä vuonna. Jasser Arafatin sairaskertomus luovutetaan, lakien ja säännösten mukaisesti, niille joilla on oikeus tietää ja jotka sitä pyytävät,
Barnier sanoi Europe 1 -radioasemalle.
Arafat kuoli avustajiensa mukaan 11. Norjalaisella pika-aluksella syttynyt tulipalo johti 28 matkustajan evakuointiin Ölenin vuonossa lähellä Stavangeria maanantai-iltana. Väärinkäytösten koko-
naissumma on kuitenkin varsin
teoreettisen laskelman tulos, joka
ei välttämättä ole lähelläkään totuutta.
Strasbourgissa tiistaina julkistettu tilintarkastustuomioistuimen vuosiraportti on esittänyt
samaa huolta jo kymmenisen
vuotta. Rice on yksi Bushin läheisimmistä neuvonantajista ja presidentin henkilökohtainen ystävä.
Häntä pidetään varapresidentti Dick Cheneyn kanssa Bushin ulkopolitiikan arkkitehtinä. Nämä tavoitteet edellyttävät viisasta
ja taitavaa johtoa ulkoministeriössä. 1980- ja 90-lukujen
vaihteessa hän tutustui myös nuorempaan
Bushiin, jonka presidentinvaalikampanjaan
hän osallistui vuonna 2000. Ricea pidetään asenteiltaan Powellia
myönteisempänä Israelille, mutta
hän on myös painottanut palestiinalaiskysymyksen ratkaisemista.
Ricen roolia pidetään merkittävänä Bushin nykyisessä Iraninpolitiikassa: neuvonantaja taivutti presidentin yhteistyöhön eurooppalaisten kanssa, jotta Iran
saataisiin luopumaan suunnitelmistaan rikastaa ydinaseisiin soveltuvaa uraania. Financial Times -lehden haastattelema lähipiiriläinen kuvaa Ricea raudanlujaksi, Bushin tavoin uskonnolliseksi henkilöksi, jolla tuskin
synkkaa eurooppalaisten kanssa.
Toinen lehden asiantuntijoista
uskoo puolestaan, että Rice tuo
?energiaa ja päättäväisyyttä. Tv-katsojien valinta
julkistettiin myöhään maanantaina.
Toiseksi äänestyksessä tuli Vilhelm Oranialainen, joka oli mukana estämässä Hollannin ajautumisen Ranskan vallan alle 1600luvun lopussa.
Kymmenen suosituimman listalta löytyvät myös juutalaisvainoissa kuollut Anne Frank, taidemaalarit Vincent van Gogh ja
Rembrandt, humanisti Erasmus sekä jalkapalloilija Johan
Cruyff.
Muukalaisvastaisuudestaan tunnettu Fortuyn murhattiin kaksi
vuotta sitten. Toistollaan tuomistuin
haluaa osin vauhdittaa tilinpitojärjestelmäin uusimista, joka vihdoin on luvassa vuoden 2005
alusta.
Väärinkäytöksiä on edelleen
etenkin maataloudessa. Myöhemmin hän kuitenkin vaihtoi
musiikin valtio-oppiin, jossa yksi hänen opettajistaan oli Josef Korbel . Epäsel-
vempää on kuitenkin niiden oikea
määrä sekä se, kuinka isossa
osassa on kyse suoranaisista petoksista ja missä määrin syypää
on huono taloushallinto.
Valtaosa ontumisista tapahtuu
nimenomaan jäsenmaissa. Otamme uuden, positiivisen suunnan Lähi-idän konfliktin ratkaisemiseksi. Yhden pidätetyn nimi oli myös löytynyt marokkolaisen papereista kun tämä oli pidätetty.
Marokkolaismies pidätettiin Espanjassa jo lokakuussa 2003.
Pyynnön pidättämisestä esitti tuolloin Marokko, joka epäilee miestä osallisuudesta Casablancassa toukokuussa 2003 tehtyihin itsemurhaiskuihin.
Tuomari Garzonin mukaan marokkolainen on auttanut ääri-islamilaisten ryhmien perustamisessa Hollantiin, Belgiaan ja Espanjaan.
STT?AFP?DPA
Swapon johtoasema
vahvistui Namibiassa
STT?AFP?DPA?Reuters
WINDHOEK
Sen jäsenfestivaalit kattavat
kaikki taiteen lajit.
Järjestön uusiksi jäseniksi on ensi
vuodesta alkaen hyväksytty Maarianhaminassa järjestettävä Konsertserie Katrina, Huittisten Kaunista laulua -tapahtuma, Inkoon
Meri ja musiikki, Suomussalmen
musiikkijuhlat, Karjaan Faces Etnofestival ja Vekara-Varkaus.
Ensi vuonna Finland Festivalsin
järjestö Motion Pictures Association of America (MPAA). Siitä on jo 25 vuotta, muisteli
hurmaava kuubatar Turun konsertissaan.
Buena Vista Social Club toi kuubalaiset veteraanimuusikot uudelleen pinnalle, mutta Omara
poikkeaa muusta joukosta, sillä
hänen laulunsa on kantanut aina
Kuubassa ja maailmalla.
Keväällä julkaistu Omara Por-
tuondon soololevy Flor de Amor
laajentaa laulajan jo ennestään
laajaa skaalaa brasilialaisiin rytmeihin. Laulusarjan solistina oli sopraano Karita Mattila. Lisäksi
hän on aiemmin opettanut muutaman vuoden ajan Halikon musiikkiyhdistyksessä. Salon Seudun Laulajat Ensemble perustettiin vuonna 1984
luomaan esiintymis- ja työtilaisuuksia salonseutulaisille laulajille ja säestäjille. Kotimainen kritiikki ja muukin kommentointi oli ankeaa, kun
Miestä ei voi raiskata ilmestyi. New York Timesin arvostelija esittää Oramoa otettavaksi mukaan ehdokaslistalle, kun nykyiselle musiikilliselle johtajalle Lorin Maazelille mietitään seuraajaa. Märtakin kirjoittaa läheisistään, mutta suoraan ja samalla hienotunteisesti. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Samannimisessä yökerhossa saattaa hyvällä onnella törmätä Omaraan
myös Havannassa. Kuuden festivaalin lipunmyynti puolestaan
väheni yli 30 prosenttia.
Suurista tapahtumista vain Pori
Jazz, Pispalan sottiisi, Provinssirock ja Tangomarkkinat kasvattivat yleisöjään.
Pori on ykkönen
Myytyjen lippujen perusteella
Pori Jazz on Suomen suurin kulttuuritapahtuma 70 000 myydyllä
lipulla, Savonlinnan oopperajuhlat
toinen 62 000 lipulla ja Helsingin
juhlaviikot kolmas 59 000 lipulla.
Savonlinnan oopperajuhlilla lipunmyyntitulo on suurin, noin 4,
Filmiteollisuus nostaa
syytteitä netti-imuroinnista
SSS?STT?DPA
Hollywoodin filmiteollisuus seuraa äänitealan jalanjälkiä. Luvassa on sekä
solistisia osuuksia että koko ryhmän yhdessä esittämiä lauluja.
. Laulajat Ensemble
aloitti toimintansa näyttävästi
vuonna 1985 järjestämällä oopperakonsertin.
. 349 s. Ilman kulttuuritoimen tukea
me emme olisi voineet toimia kahta vuosikymmentä ja järjestää
konsertteja, Veli Kotilainen osoit-
taa kiitoksen Salon kaupungille.
Tulevan juhlakonsertin ohjelmisto käsittää klassisen musiikin
helmiä mm. Myönteinen esimerkki sen sijaan on Hannu Mäkelän Nalle ja Moppe, kaksoiselämäkerta kahdesta toisiaan kunnioittavasta ja kannustavasta taiteilijasta. Jenkkineito esiintyy Helsingin Areenassa 10. Alussa kurssit oli
suunnattu Salon seudun laulajille
ja pianisteille. Laulajaa säesti 12-miehinen
orkesteri sekä kolmen laulajattaren taustakuoro, joista kaksi soitti
myös viulua.
Yleisö sai sitä, minkä takia oli
tultu muuten kolkohkoon Caribiasaliin. Yhdistys
on ilmoittanut, että se alkaa nostaa syytteitä tekijänoikeuksien
rikkomisesta 16. Laulajasta on
neljässä vuodessa kehittynyt eräs maailman suosituimmista
naisartisteista. Hän aloitti
opinnot Sibelius-Akatemiassa
1998 ja vuodesta 2000 hän on
opiskellut professori Matti Raekallion johdolla. Pitkäsoiton radiohittejä ovat olleet Sick And Tired ja
Left Outside Alone.
Konserttijärjestäjä WellDonen mukaan ei ole vielä tiedossa, saadaanko laulajatar mahdollisesti pitämään toinenkin konsertti Suomessa.
SSS?STT
Omara Portuondon
laulutaide
loistaa kirkkaana
SSS?Heikki Yli-Mattila
Omara Portuondo Turun Caribiassa 15.11.
KONSERTTI
Kirsi Höglund
Sade oli vieraana viime kesänä lähes jokaisessa suomalaisessa kesätapahtumassa. Naiset pääsevät sooloilemaan,
me miehet tyydymme vain laulamaan ?mukana?, Veli Kotilainen
paljastaa.
Konsertin yhteydessä Veli Kotilaiselle luovutetaan hänellä ke-
väällä myönnetty Director musices -arvonimi.
SSS?STT
tiin nyt 10. Esimerkkinä voi mainita
vaikkapa Tuula-Liina Variksen Pentti Saarikoski -teoksen. Viikon
mittaisia laulutaiteen kursseja
järjestettiin päätöskonsertteineen
vuosittain. kansanlauluja eri puolilta
maailmaa, elokuva- ja musikaalisävelmiä sekä hengellisiä lauluja.
Veli Kotilaisen sävellyksiä on
kuultu useissa konserteissa. Märtan mielestä kirjailijan kuuluu antaa toivoa
?Jopa silloin kun itsekin epäilee syvästi.?
SSS-arkisto
Märta Tikkanen pohtii avioliittoaan kirjassaan
Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta.
Oikeuttaako miehen ?nerous. Vokalistin kolmas albumi kantaa pelkästään Anastacian nimeä. Liisa
Ryömä. Hänen levynsä ovat myyneet jo yli 10 miljoonaa
kappaletta. Upea
Omara Portuondo ensimmäisestä esiintymisestä Suomessakin on kulunut jo 25 vuotta.
Flor de Amor avautui tässä konsertissa ehkä parhaiten niille, jotka tuntevat laulajan tuotantoa
laajemminkin.
Kuubalaisten tyylien taiturina ja
myös amerikkalaisesta viihteestä
vaikutteensa saaneen ns. Kymmenen vuotta myöhemmin hän oli
sekä esiintynyt että levyttänyt
Suomessakin.
. Kesti kauan, ennen kuin Märtakaan sai Virgiania
Woolfin esittämän ?oman huoneen?, mutta
Märta ei alistunut, vaan loi oman elämänsä.
Mieleeni tulee monia naisia, jotka ovat kirjoittaneet nerokkaiksi mielletyistä miehistään
Nuo miehet ovat suhteessa kumppaniinsa kuin
täysikasvuisia lapsia. Märta
keskittyy teoksessaan Kaksi - Kohtauksia
eräästä taiteilija-avioliitosta kertomaan niistä
vaikeuksista, jotka myöhemmin ilmaantuivat
noiden kahden taiteilijan perhe-elämään.
Ajan myötä puolisot eivät olleetkaan tasa-arvoisia ja toisiaan kannustavia, vaan Märtan
näkemyksen mukaan Henrik piti häntä kilpailijana ja jopa vihollisena. Oramo loi teoksesta hohdokkaan esityksen, kirjoittaa New York Times -lehden kriitikko Anthony Tommasini.
Tshaikovskin Manfred-sinfoniasta, joka arvostelijan mielestä voi
helposti kuulostaa liian kiemuraiselta, tuli mestarillisesti kontrolloitu, selkeämuotoinen, rapsodinen ja jännittävä kertomus.
Konsertin solistiosuutena oli Kaija Saariahon laulusarja
Quatre instants. Katri Jalonen (vas.), Maarita Luojus, Marja Kuussaari, Veli Kotilainen, Ossi Helin sekä säestäjänä Leena Tammisto.
meksi vuosi sitten Salon Seudun
Laulajat Ensemble toteutti sävellyskonsertin Kotilaisen uusien
joululaulujen pohjalta.
. Kuvassa laulaja Arja Koriseva Salon iltatorilla 17. Kozlovsky voitti tänä
vuonna Jyväskylän pianokilpailun ja viime vuonna kansainvälisen pianokilpailun Ciutat de Mallorcan Espanjassa.
Kozlovsky on syntynyt vuonna
1981 Mogilevissa. Hän on pohdiskellut nuoresta saakka
kirjallisesti lahjakkaan Fredrika Runebergin
alistuvaa asennetta suhteessa puolisoonsa. Samoin kävi
runokokoelmalle Vuosisadan rakkaustarina.
Sen sijaan Pohjoismaissa ja muuallakin maailmassa kritiikki oli kiittävää. Turun kirjamessuilla Märta totesi, että hänellä
on ollut rikas elämä, ja hän on siitä kiitollinen.
Märta kirjoittaa myös heti teoksensa alussa,
että ei ole kysymys Henrikin elämäkerrasta,
vaan subjektiivinen yritys selvitellä keskenään sotkeutuneet elämän ja kirjoittamisen
väliset langat. Mutta
Onervapa ei avioitunutkaan Leinon kanssa,
vaan piti tiukasti kiinni omasta kutsumuksestaan. Leffa-
tuottajat alkavat nostaa syytteitä
elokuvien laittomasta netti-imuroinnista.
Hankkeen takana on alan katto-
5 miljoonaa euroa ja Pori Jazzeilla
toiseksi suurin, noin 3 miljoonaa
euroa.
Kokonaisyleisömäärien perusteella suurin festivaali on runsain
ilmaistapahtumin kuorrutettu
Helsingin juhlaviikot, 246 000 kävijää, toiseksi suurin Kotkan meripäivät, 150 000 kävijää ja kolmas Pori Jazz, 130 000 kävijää.
Finland Festivals on 1968 perustettu Suomen tärkeimpien kulttuuritapahtumien yhteistyöjärjestö. Bachilta, Händeliltä ja Mozartilta. Orkesteriversio kuultiin ensi-esityksenä Yhdysvalloissa. Seuraavaksi Märta Tikkanen
on luvannut julkaisevansa jonkinlaisen paljastuskirjan.. Vii-
Sanna Karlströmille
Hesarin palkinto
SÄHKEET
Sakari Oramoa
ylistettiin New Yorkissa
Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo on
saanut erinomaiset arviot konsertistaan New Yorkin filharmonikkojen kanssa. Vuosien varrella meillä on ol-
lut eri projekteissa mukana vierailijoina yli 150 taiteilijaa, laulajia ja muusikkoja, Veli Kotilainen
laskee.
Ryhmän tavoitteena on ollut tarjota joka vuosi yleisölle yksi pääkonsertti sekä pienempiä kokonaisuuksia. Hän debytoi samalla New Yorkin filharmonikoiden solistina.
SSS?STT
Kirjailija Marjatta
Kurenniemi kuollut
Veli-Matti Henttonen
Salon Seudun Laulajat Ensemblen lauantaisessa juhlakonsertissa Salon kirkossa ovat mukana mm. Tammisto on
konsertoinut aiemmin mm. maaliskuuta.
Anastacialla on valkoihoiseksi varsin negroidi ääni. Tapahtumien
lukumäärä on 82.
Kiril Kozlovsky on
vuoden nuori taiteilija
Valko-Venäjällä syntynyt pianotaiteilija Kiril Kozlovsky on Finland Festivalsin vuoden 2005 nuori taiteilija. Suom. Elokuvien vaih-
jäsenmäärä on 76. Kotilaisen lisäksi mukana ovat
olleet alusta lähtien sopraano Katri Jalonen ja mezzosopraano
Marja Kuussaari. mihin tahansa?
Märta on joutunut usein pohtimaan Henrikin
kanssa eläessään, oikeuttaako nerous mihin tahansa. kerran vuoden parhaan
esikoisteoksen kirjoittajalle.
Tämän vuoden voittaja hallitsee
runon rakenteen poikkeuksellisen
hyvin, jokainen säe merkitsee, kiitetään perusteluissa. Tunnustus on suuruudeltaan 12 500 euroa. Tässä
suhteessa Kaksi on myös ajankuva, kuvaus silloisesta yhteiskunnasta.
Perhe-elämää rasitti myös Henrikin alkoholismi. Se myönnet-
*
Salon Seudun Laulajat Ensemblen 20-vuotisjuhlakonsertti lauantaina 20.11. Mukana on lisäksi kokoonpanon alkuperäisen
idean mukaisesti Kotilaisen
omaa musiikkia. Runojen
sommittelun täydellisyys pakot-
taa raatia käyttämään sellaista
kritiikin kielestä kadonnutta sanaa kuin kauneus.
Palkintoraadin valloittaneiden
runojen pienistä eleistä kehkeytyy vaatimattomia liikahduksia,
joiden kaikupohja on suunnaton:
suru, luhistunut rakkaus, erotiikka, lapsen haavoittuvuus, äidin
merkitys, ihmisen hauraus.
Sanna Karlströmin kokoelman
on julkaissut Otava.Palkintolautakunnan puhetta johti kirjallisuustoimittaja Antti Majander.
Sanna Karlström voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon runokokoelmallaan Taivaan
mittakaava. Konsertissa
esiintyvät heidän lisäkseen sopraano Maarita Luojus, mezzosopraano Heidi Pihakivi ja toisena bassona Ossi Helin.
Uutena säestäjänä mukaan on
saatu Leena Tammisto. Halikossa asuva Tammisto toimii parhaillaan pianonopettajana Turun seudun musiikkiopistossa opettaen
Turussa ja Kaarinassa. Tammi. feelin-musiikin mestarina Omara Portuondo
on edelleen omaa luokkaansa.
Laulutaidetta notkeimmillaan
olivat tunnelmapalat sekä kuuba-
laisen että brasilialaisen kitaristin kanssa ja vihon viimeisenä ylimääräisenä pianosäestyksellä
kuultu Dos Gardenias. viulisti Samuli Tuomikosken kanssa.
Pienellä ydinjoukolla
paljon vieraita
. Asiaa ei parantanut
se, että Märtasta kehittyi 60- ja 70-luvuilla
suomalaisen feminismin uranuurtaja. Kurenniemi oli
kuollessaan 86-vuotias.
Kurenniemi on tunnettu etenkin lasten- ja nuortenkirjoistaan.
Kirjoittamisen lisäksi hän on myös suomentanut lukuisia lastenkirjoja.
SSS?STT
Anastacian konsertti
loppuunmyyty
Anastacian Suomen-konsertti myytiin loppuun tiistaina muutamassa tunnissa. Viime kuussa 74 vuotta täyttänyt laulaja aloitti uransa Aidakvartetissa ja siirtyi soololaulajaksi 60-luvun lopulla. Se auttoi Märtaa
jatkamaan kirjailijan uraansa, vaikka identiteettikriisi vaivasikin aika ajoin.
Märta ottaa esiin usein kirjailijan moraalin.
Häntä kiusasi, että Henrik käytti läheisiään
kirjallisena materiaalina sekoittaen faktan ja
fiktion. 24,90 e.
KIRJA
Märtä Tikkanen kohtasi Henrik Tikkasen parikymppisenä Henrikin ollessa melkoisesti häntä vanhempi ja tunnettu kirjailija. Kurssin suosion
kasvun myötä sille otettiin oppilaita myös muualta Suomesta.
Salo-Uskelan seurakunta on vastannut pari viimeistä vuotta laulutaiteen kurssin toteuttamisesta.
Toimintansa aikana Laulajat
Ensemble on tarjonnut yleisölle
mm. marraskuuta 2004
12
?
KULTTUURI
Kotilaisen lauluporukalla edessä juhlakonsertti
Salon Seudun Laulajat
Ensemble 20 vuotias
SSS?Veli-Matti Henttonen
L
auantaina kajahtaa Salon
kirkosta. kesäkuuta.
Liki pari miljoonaa festivaalivierasta
Sade vaikutti suomalaisfestivaalien kävijämääriin
SSS?STT
Sateinen kesä vaikutti yksittäisten Finland Festivalsin jäsenfestivaalien yleisömääriin, mutta tapahtumien kokonaiskävijämäärä
pysyi samana kuin edelliskesänä.
Tapahtumat keräsivät kaikkiaan yli 1 900 000 kävijää ja lippuja myytiin yli 700 000 kappaletta.
Tämä oli toinen vuosi, jolloin yleisömäärät eivät kokonaisuutena
kasvaneet.
Lipunmyyntiään lisäsivät yli 30
prosenttia Lahden kansainvälinen urkuviikko, Kivi-juhlat, Pispalan sottiisi, Keitelejazz, Kuopio
tanssii ja soi, Joroisten musiikki-
juhlat, Kalottijazz & blues ja Turun musiikkijuhlat. Oramo johti filharmonikoita nyt toista kertaa.
Konsertin aloitti Sibeliuksen Bardi, jonka New Yorkin filharmonikot soittivat nyt ensimmäistä kertaa. Tosin yleisen vastaanoton myötä Onerva
jätettiin kirjailijana Leinon varjoon.
Märta kertoo tuskaisen vaikeasta elämästään Henrikin kanssa, mutta hän ei kuitenkaan säästele sanojaan kehuessaan Henrikin
monipuolista ja loisteliasta lahjakkuutta. Alku oli ihmissuhdekoukeroista huolimatta ilotulitusta: kaksi tasaveroista, luovaa ihmistä
oli löytänyt toisensa kaikilla tasoilla. Tällä hetkellä
hän opiskelee Wienissä.
Finland Festivalsin vuoden nuori
taiteilija esiintyy useilla festivaaleilla ja tilaisuuksissa kotimaassa
ja ulkomailla ensi vuoden aikana.
taminen netissä on uutistoimisto
DPA:n mukaan kasvanut selvästi
muutaman viime kuukauden aikana.
Ainakin Yhdysvalloissa ovat lait
tekijänoikeuksien rikkomisesta
kiristyneet. Samalla se tulisi
myös toimimaan sävellysteni esittäjänä, muistelee Kotilainen.
Lauantaina esiintyvässä kokoonpanossa on kolme alkuperäisjäsentä. Salon
kirkossa klo 18.
Kirjailija Marjatta Kurenniemi on kuollut. Mutta ehkä
kuitenkin varmemmin seuraavalla Suomen kiertueella: 74 vuotta
ei luontaiselle kuubalaisdiivalle
ole vielä ikä eikä mikään.
Kaksi taiteilijaa saman katon alla
Tuula Taskinen
Märta Tikkanen: Kaksi - Kohtauksia
eräästä taiteilija-avioliitosta. Se on sarja musikaalisia
rakkauskirjeitä kuubalaisittain ja
brasilialaisittain.
Konserttikiertueellaan Omara
täytti toukokuussa Helsingin Finlandia-talon, ja nyt oli tamperelaisten ja turkulaisten vuoro nauttia. Laulaja-laulunopettaja Veli Kotilaisen
ideoima ja ylläpitämä Salon Seudun Laulajat Ensemble juhlii
kirkkokonsertilla 20-vuotista olemassaoloaan.
. Vuonna 1987 toteuttamamme
ooppera Kärkän herran Salon
kauppalan 100-vuotisjuhlaan,
vuoden 1989 messu ja 90-luvun
puolivälissä pitämämme Merikanto- sekä Leino ja Onerva -konsertit ovat jääneet mieleen mieluisina tapahtumina, Veli Kotilainen
summaa menneitä konsertteja.
Salon Seudun Laulajat Ensemble aloitti vuonna 1993 kesäkurssien järjestämisen Salossa. Näin Tikkanen kiinnittää huomion
myös vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan.
Yhtenä aiheena Tikkasella on hänen tuotantonsa vastaanotto 70-luvulla. Yhden elokuvan laittomasta nettilevityksestä on mahdollista saada jopa 150 000 dollarin eli noin 110 000 euron sakot.
Kuubalaisen Omara Portuondon tähti loistaa kirkkaana edelleen. marraskuuta alkaen.
MPAA:n tähtäimessä ovat internetin käyttäjät, jotka vaihtavat
keskenään filmejä niin sanotuissa
vertaisverkoissa. Omara nosti kuulijansa ylös
kuubalaisella sonilla ja salsalla.
Mitä terävämmin soi orkesteri, sitä paremmin yleisö eläytyi.
Maestronsa saksofonisoololla
jatsiksi yltynyt orkesteriosuus taisi kuitenkin olla yllätys!
Lauluissaan Omara ylisti kotikaupunkiansa Havannaa ja sonin
kotia Santiago de Cubaa. Tikkanen tuokin tätä kautta esiin alkoholisoituneen ja vaikealuonteisen isän vaikutuksen
lapsiin
. Tarjoa perunavuoka oliivein koristeltuna.
Kai Linnilä: Pihalla kasvaa
lammaskaali. Leivonnaispakasteita käyttämällä voi loihtia pikkusuolaista yllätysvieraille tai ilahduttaa kotiväkeä houkuttelevalla pullantuoksulla.
Obidosin suklaafestarit
vetivät 200 000 kävijää
Kirsi Höglund
Uunissa haudutetun kirjolohen voi kattaa kevytkermasta, juustoraasteesta ja tillisilpusta sekoitetulla tahnalla, joka levitetään kypsymään kalan pinnalle viimeiseksi
10?15 minuutiksi.Yhden desin annos kutakin ainesosaa riittää noin kilon painoiselle fileelle.
Uunista pöytään sekä suolaista että makeaa
U
unissa voi valmistaa ruokia niin lihasta, kalasta
kuin kasviksistakin. ?
Linnilän mukaan sopiva pala riehahippoihin.
Timo Villanen
Lapinkävijän munakas on mehevä ja runsas.
LAPINKÄVIJÄN UUNIMUNAKAS
8 kananmunaa
0,5 tl jauhettua pippuria
1 dl vettä
0,5 tl suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl öljyä
Täyte:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g tuoreita sieniä tai 100 g pakastettuja sieniä
100 g poron lämmin- tai kylmäsavupaistia
100 g leipäjuustoa
1dl juustoraastetta
2 tl kuivattua timjamia
1 dl puolukoita tai karpaloita
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ensimmäisten kesien viljelyohjelmassa ei ollut muuta vikaa kuin määrä. Riko munat kulhoon ja
vatkaa rakenne rikki. ja monet ohjeet nostavat
veden kielelle.
BASILIKASIKA
4 porsaankyljystä
1 tl voita tai öljyä
2 tl kuivattua basilikaa
1 dl tomaattisosetta
2 kookasta tomaattia
1 basilikanoksa tuoreena
suolaa
Ruskista porsaankyljykset molemmin puolin, mausta suolalla
ja kuivatulla basilikalla. Tietty määrä
silmällä pitoa voi tietysti olla tarpeen,
mutta vastaavasti jotkut laatikot voivat
muhia uunissa pitkäänkin ruokailijoita
odottamassa. Viime hetkillä ennen munakkaan hyytymistä
sen toiselle puoliskolle lisätään tomaattiviipaleita tai -lohkoja, joille ripotellaan
mustapippuria ja reilusti basilikaa ja oreganoa. Uudistetussa laitoksessa on ajankohtaistuksia, joita tekijä itse kutsuu jälki-
Jos suklaa on intohimosi, oikea paikka sinulle on Portugalin Obidosin festivaali. Sekoita juustoraaste, jauhettu tai raastettu piparjuuri, suola, maustepippuri ja
murskatut valkosipulinkynnet
tahnaksi, jonka jaat yhtä suuriin
annoksiin. Levitä omenaviipaleet tai (jo hiukan sulaneet pakaste)marjat voidellun uunivuoan pohjalle. marraskuuta 2004
?
Tuottaja: Irja Koivuniemi puh.7702 323 Fax: 7702 300
13
KESKIVIIKKOKEITTIÖ
irja.koivuniemi@sss.fi
Uunissa kypsyy arkivuoka ja vierasruoka
Vastalauseiden aalto
pelasti Pommacin
Saman tien
kannattaa tehdä
isokin annos
anskalainen panimojätti Carlsberg on pyörtänyt päätöksensä
Pommac-limonadin valmistuksen lopettamisesta limpparinysT
tävien vastalauseiden takia.
Ruotsissa limonadin katoamisuhkaan reagoitiin kiivaasti. Viipaloi
tomaatit ja levitä kyljysten päälle.
Koristele tuoreilla basilikanoksilla. Munakas on 6?8 syöjälle
TOMAATTI-YRTTIMUNAKAS
Todella yksinkertainen välimerenhenkinen munakas syntyy käyttämällä vain munia ja suolaa, jotka
paistetaan munakkaaksi. ja maistaa . Festivaali kesti kuusi päivää.
Tänä syksynä Obidosissa olivat teemana maailman pääkaupungit. Pekka Leppälän kuvitusta lukuun, jossa Kai Linnilä kertoo valkosipulin historiasta, ominaisuuksista, viljelystä ja käytöstä.
Kirjan kulttuurihistoriallinen
anti on oma lukunsa, samoin tekijän nykyinen realistisempi ote
omavaraistalouteen. Lisää
pannuun tomaattisose ja hämmennä se rasvan ja lihamehun
sekaan.
Anna kyljysten hautua. Valmista täyte: keitä riisit ja valuta, sekoita niihin silputtu sitruunamelissa ja sipuli, silputtu tilli ja persilja. Italialainen kutsuu munakastaan fritataksi, jossa täytteet sekoitetaan muniin jo ennen paistamista.
Suomessa nautitaan munakas, jonka täytteeksi ripotellaan kinkkua ja pakastealtaan herne-maissi-paprika -pussin sisältö. Anna seoksen turvota 10 min. Valuta kastike
perunaviipaleille ja pane 250-asteiseen uuniin 10 minuutiksi. Taitollisesti erottuvat
?jälkiviisaudet. Muu olikin sitten fenkolia, iisoppia, sitruunamelissaa, kurkkuyrttiä, lipstikkaa,
rosmariinia, meiramia, minttua... Kaada munaseos vuokaan ja kypsennä
munakasta uunissa noin 10 minuuttia.
Valmista sillä aikaa täyte. Toinen uudistettu painos. Anna paistoksen viivähtää
lämmössä kannen alla viitisen minuuttia.
MELISSAHAUKI
kilon hauki
1 muna
korppujauhoja
öljyä tai voita
Täyte:
0,5 dl riisiä
suolaa
sipulia
sitruunamelissaa
soijaa
tilliä, persilijaa
Puhdista kala ja hiero se ohuesti
suolalla. Täytteenä voi olla myös vaikkapa sinihomejuustoa, tonnikalaa ja syksyn
sieniä.
HUNAJAINEN KAURAPAISTOS
4?5 omenaa tai
noin 0,5 l marjoja
150 g leivontamargariinia
1 dl hunajaa
0,5 dl fariinisokeria
1 dl maitoa
5 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria
Pinnalle: 2 tl hunajaa
Kuori omenat ja viipaloi ne. Makein täyttein se voi olla
vaikkapa viikonlopun jälkiruokakin.
MMunakkaita
kokkaillaan lähes joka maassa, joskin omeletti on
omanlaisensa eri maiden keittiöissä.
Japanissa se leikataan ohuiksi nauhoiksi ja käytetään pastan tavoin. esimerkiksi suklaasta tehtyjä kenkiä ja patsaita. Yksin
Pelasta Pommac -internetsivuilla 50 000 ihmistä oli ilmoittanut
vastustavansa lopettamispäätöstä.
Carlsbergin Ruotsin-tiedottaja Bo Söderström myönsi, että yhtymässä ei villeimmissäkään kuvitelmissa osattu ennakoida moista
vastalauseaaltoa.
. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Lisää seokseen pari lusikallista soijaa ja munankeltuainen. Mausta kalafileet suolalla
ja sitruunapippurilla ja lado voideltuun uunivuokaan. Munakkaan toinen puoli taitetaan
päälle ja munakas liu-utetaan lautaselle ja syödään saman tien.. Kun kala on
valmis, käytä liemi sellaisenaan
tai kermatilkan kanssa kastikkeeksi.
SYNTISET TOMAATIT
tomaatteja
juustoraastetta
piparjuurijauhetta
tai -raastetta
valkosipulia
suolaa, maustepippuria
Aukaise tomaatit kahdella viillolla neljään toisissaan kiinni olevaksi lohkoksi. Laita teelusikalla tahna tomaatteihin ja pane 200 asteen uuninlämpöön tai grilliin. Usein mehevimmän tuloksen takaa pitkä kypsymisaika miedossa lämmössä ?
tietysti ruuasta riippuen. Sekoita smetana ja maito ja kaada kalan
päälle.
Hauduta uunissa 225 asteessa noin puoli tuntia.
Koristele kypsä kala tillillä ja sitruunalla.
NOPEA JUUSTO-PERUNAVUOKA
1 l kypsiä perunaviipaleita
KANA-KASVISLASAGNE
350 g kananpojan1 rkl kanafondia
jauhelihaa
1 dl vettä
rypsiöljyä
puolikas purjo
suolaa, pippuria
pieni kesäkurpitsa
tuoretta basilikaa tai
paprika
oreganoa
tilkka hunajaa
2 valkosipulinkynttä
8?10 lasagnelevyä
1 tlk (noin 4 dl maustettua 150 g juustoraastetta
tomaattikastiketta)
Kypsennä jauheliha öljytyssä paistinpannussa.
Mausta suolalla, pippurilla ja hienonnetulla tuoreyrtillä. Kunhan on oppinut tuntemaan uuninsa, tietää esimerkiksi sen,
missä vaiheessa uunin voi sammuttaa ja
luottaa jälkilämpöön.
Monet uuniruuat vaativat sen verran
pitkän kypsymisajan, että saman tien
kannattaa tehdä ruokaa enemmänkin.
Iso lihanpala pysyy mehevänä, ja siitä voi
saada ruokaa joko usealle syöjälle tai
useammalle aterialle. Mureke käy myös
kylmänä reiluksi leikkeleeksi.
Pakastimessa valmiina odottava itse
tehty laatikkoruoka tai omat lihapyörykät
voivat joskus pelastaa päivän.
Nykyisin uuniruokia tehdessäkin voi
turvautua myös kaupan pakasteisiin tai
muuten esivalmistettuihin tuotteisiin, joita on peruna-sipuliseoksista erilaisiin taikinoihin. Viipaloi sienet. Jos Somerniemen pitäjä olisi siihen aikaan
maustanut päivittäisessä ruokataloudessaan yrttiheinillä, tuottamamme määrä olisi tyydyttänyt koko pitäjän tarpeen.?
Vanhan ajan ruokia
unohdettu suotta
Kirja on ilo myös silmälle. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.
Nostalgiaa Nooakin arkista
ja kasvitarhan laidalta
SSS?Irja Koivuniemi
MAKUPALAT
Runsaudensarvi tämäkin: osakuva kirjan kannesta.
viisaudeksi. Paista sipuleita muutama minuutti pannulla, lisää sienet ja jatka paistamista noin 5 minuuttia.
Suikaloi poropaisti ja leipäjuusto.
Kun munakas on kiinteytynyt ja lähes kypsä, levitä sen pinnalle
sieniseos, poro, juustot, timjami ja puolukat.
Laita uuniin vielä noin viideksi minuutiksi, jotta juusto sulaa ja
saa väriä. Omavarainen
kokki. Siirrä jauhelihaseos kattilaan, lisää hienonnettu valkosipuli, tomaattikastike, kanafondi sekä viipaloitu purjo.
Puolita ja viipaloi kesäkurpitsa ja suikaloi paprika.
Lisää kasvikset kattilaan. Valuta paistoksen päälle hiukan hunajaa. Kypsennä 200-asteisessa uunissa ensin 20 minuuttia, lisää sitten pinnalle juustoraaste ja
jatka kypsentämistä noin 15 minuuttia.
Teppo Johansson
Kana-kasvislasagne on monien lasten suosikkiruokaa kuten usein muutkin pastaruuat.
Kastike:
250 g kevytsulatejuustoa
1 rkl öljyä
1 dl maitoa
puolen sitruunan mehu
oreganoa
1 dl mustia oliiveja
Viipaloi perunat ja lado uunivuokaan. Lisää muut aineet ja
sekoita tasaiseksi. Vaikka tämä protestimyrsky on koskenut enimmäkseen Pommacia, olemme päättäneet pitää (tuotannossa) myös Torcaderon ja
Grappon, Söderström kertoi Sjuhärad-radioaseman haastattelussa.
Kaikki kolme limonadimerkkiä oli alunperin tarkoitus poistaa panimon valikoimista.
SSS?STT?TT
SSS?Irja Koivuniemi
M
onet uuniruuat ovat varsin vaivattomia, kunhan ne ensin on
saanut uuniin asti. Silloin kirja ilmestyi jokusen vuoden liian aikaisin;
maalle muutto, vihreä aate, luomuruoka tai puuhastelu keittiössä ei
ollut vielä niin pinnassa, että suuntaus olisi julistettu muodikkaaksi,
kuten kirjan tekijä toteaa uusitun
painoksen alkusanoissa.
Kirjan uutta tulemista on vuosien varrella toivottu, mutta hyvää
ei ole odotettu suotta. Täytä hauki seoksella ja aseta voidellulle uunipellille. Olipa paikalle rakennettu suklainen jäljennös Egyptin pyramideistakin.
Lissabonin pohjoispuolella sijaitsevan suklaakaupungin juhlan
kävijämääräksi arvioitiin tällä kertaa 200 000. Sekoita joukkoon vesi, jauhot ja mausteet.
Leikkaa leivinpaperista uunivuokaan (noin 20 x 30 cm) sopiva pala ja voitele paperi öljyllä. Pyöristä maku hunajalla
ja hauduta kastiketta 15 minuuttia.
Jaa kastike ja lasagnelevyt voideltuun uunivuokaan niin, että alimmainen ja päällimmäinen kerros
on kastiketta. Niinpä suklaasta oli muotoiltu muun muassa Moskovan sipulikirkkoja.
SSS?STT?AFP
VIIKONLOPUKSI
unakas sopii myös vierastarjoiluksi. Tammi, 271 sivua, 39,80
euroa.
Kai Linnilän Pihalla kasvaa
lammaskaali . istuvat kirjaan
luontevasti.
Kaikki ei ole muuttunut. Kun kokkaaja oppii tuntemaan uuninsa, hän tietää missä lämmössä ja millä
tasolla minkäkin vuokansa kypsentää ja milloin
alentaa tai lisää lämpötilaa.
Nykyisin on uunivuokia ja -pannuja, jotka eivät
vaadi edes voitelua, mutta muutenkin uunissa kypsentämällä voi hallita rasvojen käyttöä.
Anna lasagnen vetäytyä foliolla peitettynä 10 minuuttia ennen ruokailua. Kirja on nostalgista kotiseutu- (!) ja yleensä
kulttuurihistoriaa muillekin kuin
somerolaisille mutta myös kaunis
katselu- ja tietoteos. Omavarainen kokki
ilmestyi 1977. ja
levitä se sitten vuokaan marjojen tai omenoiden
päälle.
Kypsennä paistosta 200 asteessa, kunnes pinta on
kauniin ruskea eli noin 40 minuuttia. Voitele kala munanvalkuaisella ja ripottele korppujauhoja.
Hienonna päälle melissasilppua.
Pirskottele kuorrutukselle öljyä.
Paista haukea keskinkertaisessa uuninlämmössä kolme varttia.
Paistamisen aikana kalasta tulee
nestettä, jolla kala valellaan ainakin kolmeen kertaan. Neljännesvuosisadan takaisen ensimmäisen painoksen esipuheessa on aivan täyttä asiaa Linnilän
todetessa, miten yhä lisääntyvä
ruokainformaatio, keittokirjauutuudet ja ruokapalstat ovat
unohtaneet hyvät vanhan ajan
kasvis- ja arkiruoat, jotka kuuluivat isoäitiemme keittokirjoihin.
Näitä ruokia Linnilä nostaa arvoonsa . Sulata margariini ja liuota
siihen hunaja ja fariinisokeri. . Kaupungin vuotuinen festari nimittäin on yhtä
suklaan ylistystä.
Tämän vuoden kekkereillä saattoi ihailla . . Esipuhe kertoo hauskasti ja itseironisesti, miten tie omavaraisuuteen voi olla
kaikkea muuta kuin kevytkulkuinen, ruusuinen ehkä hyvinkin,
ruusuissahan piikkejä riittää.
Yrttejä ensin vaikka
koko pitäjän tarpeiksi
Omavaraistalousharrastus on
KIRJA
sittemmin kutistunut aivan toisiin mittoihin kuin Linnilän ja hänen vaimonsa Kaari Utrion ryhtyessä somerniemeläisiksi 1970luvun puolivälissä.
Näin Linnilä:
?Vasara paukkui viidakossa,
kun rakennettiin suojaa ja aitaa
kanoille, lampaille ja sioille.
Aluksi viljelimme aarien laajuista kasvitarhaa, joka tuotti peruselintarvikkeita: perunaa,
porkkanaa, sipulia, ruohosipulia, valkosipulia, retiisiä, retikkaa, lanttua, naurista, kaalia,
punajuurta, tomaattia, avomaankurkkua, kurpitsaa ja piparjuurta. Sulata juusto
öljytilkan ja maidon kanssa, mausta kastike sitruunalla ja oreganolla ja ehkä suolalla. Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet.
Silppua ne pieneksi. Tarjoa raikkaan ja runsaan
tuoresalaatin kanssa.
SMETANAKIRJOLOHI
600 g kirjolohifileetä
1 dl maitoa
2 tl suolaa
tilliä
sitruunapippuria
sitruunanlohkoja
1 iso purjo
voita
0,5 dl smetanaa
Pese ja suikaloi purjo
totesi.
Janosi tappoi tärkeillä hetkillä
palloja vaikeistakin paikoista ja
asennoista. Kun Piivolleyn syöttö toimi
lähes virheettä, sähelsivät rovaniemeläiset vähät voitonavaimensa erityisesti kolmannessa erässä
synkkään syöttöpeliin.
Ismo Moilanen oli harvoja PerPon ratkaisuihin kyenneitä. Joka hänkin pelasi erään kauden vahvimmista otteluistaan.
Erityisesti Olli Aakula takoi lujasti palloa kenttään: 20 pistettä
ja +16. Sen olisi tultava myös
murskalukemin.
Ja siihen tiistaina nähdyn jälkeen jaksaa uskoa vain enää hyvin, hyvin harva.
. Mauresmon pelaamisen
ensi viikolla Moskovassa estää nivusvaiva.
Mauresmo, 25, nousi aiemmin tänä vuonna naisten maailmanlistan ykköseksi viiden viikon ajaksi. Salossa käydessään hän on nähnyt
entisen seuransa kotiottelut Pielaveden Sampoa (sunnuntaina) ja
Perungan Poikia (tiistaina) vastaan.
Onko Jouko Lindbergillä tällä kaudella parempi joukkue
kuin sinulla viime kaudella?
?Joltain osin on, joltain osin ei.
Hyökkäyspelissä Pii näyttää olevan viime kautta vahvempi, mutta vastaanotossa joukkueella on
selviä ongelmia.
Millä lentopallon osa-alueella ratkaistiin mielestäsi eilinen cup-välierä Piivolley-PerPo?
?Syötöllä. Sairaalatutkimusten perusteella taudin aiheuttajaksi epäillään vatsavirusta.
Heino ei viimeksi matkannut joukkueensa mukana Amstetteniin,
josta toisena jatkava Wien haki kauden 12. Kärppien
uusin vahvistus, puolustaja Josef
Boumedienne, teki debyyttiottelussaan yhden maalin.
Länsirannikon
hegemoniakamppailussa Rauman Lukko
jyräsi vieraissa Porin Ässät puhtaasti 4?0. Meillä ei kotisalissa ole
muuta mahdollisuutta kuin lähteä yrittämään kovalla riskillä,
PerPon valmentaja Ismo Tuominenkin joutui myöntämään.
Piin seitsikossa
ainoastaan onnistujia
Esko Keski-Vähälä
Gabor Janosi, Juha Mäkikokko ja Olli Aakula parantavat koko Piivolleyn joukkueen tavoin peliään kauden edetessä.
Italia maaotteluun
kakkosmiehistöllä
SSS?STT
Keskiviikkona Suomen maaottelussa kohtaava jalkapallomahti
Italia lähtee Messinan San Filippo -stadionilla pelattavaan ?harjoitusotteluun. cup-finaalia, joka pelataan Helsingissä lauantaina 11.12.
Cup-kaavion toiselta puolelta finaaliin ovat tietään raivaamassa
Vammalan Lentopallo ja Raision
Loimu. Syöttäjinä olivat hyökkääjät Antti Aalto ja Kai Nurminen.
Kolmannessa erässä Kiprusoffin
pakkipari Markus Seikola iski
voittomaalin 3?1. JYP:n maalivahti Tommi Nikkilä torjui ottelussa
37 kertaa.
Turun Palloseura kukisti vieraskaukalossa Espoon Bluesin 3?2.
Bluesin Arto Laatikainen nosti
ylivoimalla espoolaiset maalin
päähän ajassa 55.28, mutta tur-
Lehtikuva/Matti Björkman
Bluesin maalivahti Mika Oksa törmäyskurssilla TPS:n Lauri Korpikosken kanssa.TPS voitti vieraspelinsä 3-2 ja
nousi liigassa neljänneksi.
kulaisten puolustus piti loppuhetket. Pakko myöntää: olihan meillä
välillä mäihääkin mukana, Riihimäki hymähti.
. Normunds Veinbegs ja Ugis Krastins
taas olivat kaukana totutusta. Tällä kertaa maalintekijöinä
olivat totutusta poikkeavasti puolustajat ja syöttelijöinä hyökkääjät.
Ottelun kaikki maalit syntyivät
ylivoimatilanteissa. Torchia peluutti lähes koko
ajan samaa kokoonpanoa, vaikka ottelu alkoi luisua käsistä kolmannesta erästä lähtien. Ja itse asiassa jo Gabor Janosin ensimmäisellä syöttövuorolla. marraskuuta 2004
14
?
Tuottaja: Hannu Brusila puh.7702 309. mitä ilmeisimmin ohjelmassa olevaa . Välissä on sarjapeli Tampereella Iskua
vastaan.
Muutoinkin kummallisen sarjaohjelman erikoisuuksiin kuuluu
se, että Piivolley pelaa seuraavan
kotiottelunsa vasta 15.12. Eikä
lainkaan syyttä, vaikka tokihan
tittelin olisi voinut ojentaa kelle
tahansa Piin kentällä olleesta
seitsikosta.
Piin pelaajista tehotilastoihin
saivat plus-merkinnän kaikki
muut paitsi libero Markku Puputti. Serie A:n
maalipörssin kärkitilan yhdeksällä osumalla yhdessä Interin Adrianon sekä Milanin Andrei
Shevtshenkon kanssa jakava
Montella tekee paluun ?azzurriin?
runsaan kahden vuoden tauon
jälkeen.
Todennäköiset aloituskokoonpanot keskiviikkona Messinassa pelattavassa maaottelussa Italia?Suomi:
Italia (4?4?2): Ivan Pelizzoli (AS Roma); Daniele Bonera (Parma), Andrea
Barzagli (Palermo), Marco Materazzi
(Inter), Giorgio Chiellini (Fiorentina);
Mauro Esposito (Cagliari), Manuele Blasi (Juventus), Daniele De Rossi (AS Roma), Stefano Mauri (Udinese); Luca Toni
(Palermo), Fabrizio Miccoli (Fiorentina).
Suomi (4?3?1?2): Jussi Jääskeläinen
(Bolton); Toni Kallio (Molde), Toni Kuivasto (Djurgården), Juha Pasoja (Haka),
Mika Nurmela (Kaiserslautern); Joonas
Kolkka (Crystal Palace), Mika Väyrynen
(Heerenveen), Peter Kopteff (Viking Stavanger); Jari Litmanen (FC Lahti); Jonatan Johansson (Charlton), Alexei Eremenko Jr (Lecce).
Alkukauden kolmen tappion jälkeen Piivolleyn pelaajat ja valmennusjohto ovat voineet kerta
toisensa jälkeen todeta pelin parantuneen edelliskerrasta. Piitä ei
siis nähdä Salohallissa enää ennen . Tein jotain tyhmää. Sen jälkeen ei naapurilla
ollut enää vastaanottoa ollenkaan.
Kuka oli kentän paras pelaaja ja millaisilla eväillä?
?Piivolleyn Aki Riihimäki pitkän matkan passipelillään. Messinan miehistä kotistadionillaan pelaa Parisi.
Nimekkäimmät miehet Italian
paidassa ovat myös sen vanhimmat, Interin puolustaja ja Italian
kapteenina keskiviikkona toimiva
Marco Materazzi, 31, sekä AS Roman maaliahne kärkimies
Vincenzo Montella, 30. Hän on tiistaina ilmestyneellä
maailmanlistalla USA:n Lindsay Davenportin jälkeen toisena.
Naisten maajoukkueiden mestaruuskilpailun lopputurnauksessa
pelaavat Ranskan lisäksi Venäjä, Espanja ja Itävalta.
SSS?STT
Kraft menetti voittonsa
Esko Keski-Vähälä
Kari Raatikainen
TPS:n ykkösnyrkki liikaa Bluesille
SSS?STT
Vatsavirus Heinon riesana
Larssonille Kultainen pallo
?Syöttö ratkaisi?
SSS?Hannu Brusila
SÄHKEET
palta maalein 3?1. Kentän tärkein hahmo taisi kuitenkin olla Gabor Janosi,
jonka ensimmäisen erän syöttövuorolla Piivolley nousi 5?8 -tappioasemasta 14?8 -johtoon.
. Ja kun joukkue oli
saanut vahvan draivin päälle, oli
onnetar myös toisinaan läsnä: välillä verkkonauha jousti, välillä
pallo kuoli kenttään vaikka Aakulan poskipään kautta.
. Gioia del Colle hävisi vieraissa 1?3.
SSS?STT
Holyfield ottelukieltoon
New Yorkin osavaltion urheilukomissio on asettanut nyrkkeilyn
raskaansarjan entisen mestarin Evander Holyfieldin toistaiseksi ottelukieltoon, kertoo New York Daily News -lehti.
Holyfieldin panna on ilmeisesti perua veltosta esityksestä ottelussa Larry Donaldia vastaan lauantaina. Donald päihitti Holyfieldin
kaikin tuomariäänin ja oli mm. Seurat, jotka Pii...
Noh, ehkemme kuitenkaan riennä asioiden edelle.
KATSOJAKOMMENTTI
Piivolleyn viimekautinen valmentaja Kari Raatikainen luotsaa
nyt miesten ykkössarjalohkoaan
johtavaa Kempeleen Pyrintöä. Hyvin pieni liekki tässä enää
lepattaa. Muut kaksi ensiesiintyjää ovat keskikentän Stefano Mauri sekä hyökkääjä Andrea Caracciolo.
Sisiliassa hurrataan tietenkin
eniten omille miehille, ja heitä riittääkin. Niistä vastasi tyylikäs ja kiekkoa hyvin hallussaan
pitävä puolustaja Marko Kiprusoff, joka lämäsi kahdesti kiekon ohi Bluesin maalivahdin Mika Oksan. Kauden paras peli. Voitosta huolimatta kolmantena pysyvän
HPK:n voiton sinetöi Hannu Väisänen ajassa 54.35. pelattavassa toisessa osaottelussa ei Perungan
Pojille riitä todennäköisesti edes
3?0 -voitto. Hänen mukaansa peli oli kuitenkin joukkueen parhaita Espoossa ja se maistui erityisen hyvältä varsinkin,
kun TPS:llä oli kolme tappiota alla.
Blues sai lentävän lähdön otteluun, kun Mika Niskanen teki
avausmaalin melko nopeasti. Saksan triathlonliitto vahvisti tiistaina, että lokakuussa Havaijilla käydyssä kilpailussa toisena maaliin tullut sveitsiläinen Natascha Badmann julistetaan voittajaksi.
Titteli on Badmannille viides.
Kraft tunnusti käyttäneensä epoa.
. Janosin syöttö oli pelin
?momentum?, valmentaja Jouko
Lindbergkin ?tamimaisesti. Bluesin kannalta
hankalaa oli se, että Tero Määttä
sai automaattisen käytösrangaistuksen taklattuaan sääntöjen vastaisesti vastustajaa päähän.
TPS:n ykköskentällinen avasi
kahdella täysosumalla ensimmäisessä erässä. Hän
pelasi yhteensä kolme kautta Laziossa ja Bergamossa. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Tiistaina Salohallissa pelatussa ensimmäisessä välieräottelussa jäi rovaniemeläinen Perungan Pojat
armotta vastaantulijaksi.
Viime aikojen otteilla osattiinkin
Piivolleyltä toivoa ja odottaa vahvaa esitystä, mutta harvassapa
varmasti olivat ne Salohalliin saapuneet sielut, jotka uskoivat ottelun olevan ohi kolmessa erässä.
Mutta niin se vain oli: Pii takoi
kenttään ja tulostaululle vahvat
3?0 (25?17, 25?16, 25?22) -voittolukemat.
Kahden ensimmäisen erän selkeät lukemat tarkoittavat myös
sitä, että 27.11. liigavoittonsa tunnissa
erin 3?0.
Maajoukkuepassari Petteri Laurila hämmästeli Gioia del Collen
päävalmentajan Claudio Torchian jääräpäisyyttä Italian lentopalloliigan kamppailussa Tarantoa vastaan. En missään vaiheessa voinut nauttia voitosta, minua hävetti, Kraft kertoi.
Havaijilla miesten kilpailussa viidenneksi sijoittunut belgialainen
Rutger Beke jäi hänkin kiinni urheilussa kiellettyjen aineiden käytöstä.
SSS?STT
LENTOPALLO
LENTOPALLO
Miesten SM-liigan pistetilastot:
Pisteet: 1) Diego Bonini Loimu 215, 2)
Jussi Niemelä KoVe 212, 3) Salvis Cielavs Sampo 209, 4) Antti Siltala Pateri
206, 5) Ismo Moilanen PerPo 200, 6)
Normunds Veinbergs PerPo 199, 6) Jussi
Savio Pateri 199, 8) Mika Mäki-Valtari
Kiisto 196, 9) Mika Nenonen Riento 182,
10) Harri Hietala Etta 174.
Hyökkäyspisteet: 1) Niemelä 183, 2)
Bonini 180, 3) Cielavs 179, 4) Savio 177,
5) Moilanen 175, 6) Siltala 167, 7) Hietala 164, 8) Nenonen 158, 9) Mäki-Valtari 154, 10) Veinbergs 152 ja Konstantin
Asiptshik VaLePa 152.
Tehotilasto (+/?): 1) Niemelä 143, 2)
Guntis Atars Pateri 134, 3) Moilanen
121, 4) Cielavs 108, 5) Veinbergs 102, 6)
Eduard Venski VaLePa 97, 7) Toni Tirkkonen Etta 94, 8) Bonini 91, 9) Ako Salur
KoVe 83, Antti Malinen Etta 83 ja Siltala 83.
Torjunnat: 1) Atars 60, 2) Malinen 50,
3) Tirkkonen 42, 4) Konstantin Shumov
Pateri 39, 5) Tuukka Anttila Piivolley 32,
6) Jarmo Viljamaa Kiisto 30, 7) Anssi Vesanen Isku-Volley 29, 7) Marko Stålnacke PerPo 29, 9) Juha Kattelus KoVe
27 ja Venski 27.
Ässäsyötöt: 1) Veinbergs 29, 2) Bonini
22, 3) Siltala 20, 4) Antti Ahokumpu PerPo 16, 4) Mäki-Valtari 16, 6) Cielavs 15,
7) Matti Hietanen Isku-Volley 13 ja Toni
Kankaanpää KoVe 13, 9) Timo Keisala
Isku-Volley 12, Pekka Sairanen NaPa
12, Jefferson de Salles Mensch Kiisto 12
ja Savio 12.
Vastaanottoprosentti: 1) Gabor Janosi
Piivolley 76,6, 2) Mäki-Valtari 74,9, 3) Kankaanpää 71,4, 4) Tuomas Korhonen Riento
71,4, 5) Timo Tolvanen Sampo 71,4, 6) Tapio Kangasniemi Isku-Volley 71,1.
Hyökkäysprosentti: 1) Saku Määttä
Sampo 64,4, 2) Jarmo Viljamaa Kiisto
62,7, 3) Venski 62,5, 4) Matti Oivanen
Loimu 61,7, 5) Salur 60,2, 6) Atars 58,7.
Syöttöprosentti: 1) Mäki-Valtari 59,5,
2) Tero Viitanen Riento 56,8, 3) Sami Ju-
vonen VaLePa 55,4, 4) Aki Siren Riento
55,0, 5) Siltala 54,5, 6) Tuomas Väyrynen Kiisto 53,8.
Naisten SM-liigan pistetilastot:
Pisteet: 1) Irina Zukovska Somero 189,
2) Helen Suvanto Prihat 177, 3) Natalia
Vasiljeva Prihat 154, 4) Andrea Kuivanen OrPo 151, 5) Annukka Talvitie Viesti 134, 6) Jennifer Harvey Ploki-Harmonie 131, 7) Olga Subbotina Viesti 127, 8)
Laura Tuominen Pieksämäki 124, 9) Felicia Jurje LiigaEura 121, 10) Saara Puputti Somero 118.
Hyökkäyspisteet: 1) Zukovska 163, 2)
Suvanto 123, 3) Vasiljeva 120, 4) Talvitie
111, 5) Kuivanen 107, 6) Tuominen 104,
7) Jurje 98 ja Mari Räsänen Prihat 98, 9)
Kirsi Sepponen Ploki-Harmonie 97, 10)
Subbotina 94.
Tehotilasto (+/?): 1) Zukovska 122, 2)
Kuivanen 108, 3) Harvey 101, 4) Vasiljeva 91, 5) Subbotina 88, 6) Suvanto 86, 7)
Hanna-Kaisa Torkkeli Vanajan RC 76,
8) Laura Hageman Pieksämäki 72, 9)
Jurje 69, 10) Sepponen 68.
Torjunnat: 1) Sari Seppänen Vanajan
RC 43, 2) Kuivanen 37, 3) Suvanto 36, 4)
Harvey 30, 5) Anna Eerola LiigaEura 30,
6) Subbotina 25,7) Maarit Hietanen Somero 24, 8) Miia Määttä Etta 22, 9) Jutta
Loukola LiigaEura 20, 10) Zukovska 20.
Ässäsyötöt: 1) Mari Kivilahti Somero
21, 2) Riina Isomäki Viesti 18 ja Suvanto
18, 4) Saara Puputti Somero 16 ja Vasiljeva 16, 6) Marika Andersson Vanajan
RC 14 ja Hanna Laakso OrPo 14, 8) Brittanie Budinger Vanajan RC 13, Jurje 13
ja Loukola 13.
Vastaanottoprosentti: 1) Puputti 72,9,
2) Kati Pokki LP Kangasala 72,2, 3) Ofelia Maierut LiigaEura 71,2, 4) Vasiljeva
71,1, 5) Jonna Väätäinen Somero 69,9,
6) Hanna-Mari Arminen Viesti 69,2.
Hyökkäysprosentti: 1) Heli Mantila
Pieksämäki 63,4, 2) Harvey 53,2, 3) Hageman 52,9, 4) Hietanen 50,8, 5) Laakso
49,3, 6) Sepponen 48,3.
Syöttöprosentti: 1) Vasiljeva 65,9, 2)
Inna Musikus-Raunio LP Kangasala
64,7, 3) Anu Yli-Kortesniemi Prihat 63,8,
4) Eerola 61,1, 5) Hageman 59,6, 6) Katri Hyytiäinen Prihat 58,4.. Palermo sai maajoukkueeseen eniten pelaajia, kun Barzaglin lisäksi puolustaja Cristian
Zaccardo, keskikentän Simone Barone sekä kärkimies Luca Toni saivat kutsun. Se
suli kuitenkin vajaassa minuutissa ja siitä lähtien Blues oli takaaajoasemassa.
Saksalainen triathlon-urheilija Nina Kraft menettää Havaijin
maineikkaan teräsmieskilpailun voiton jäätyään kiinni urheilussa
kielletyn epo-hormonin käytöstä. Tuuri tulee aina yrityksen mukana, Lindberg kuitenkin muistutti heti perään.
Loimu tai VaLePa
toinen finalisti
Piivolleyn vahvuuden vastapainoksi oli Perunka yllättävän
vaisu. Thorn oli viime kaudella SM-sarjan maalintekijäkuningatar ja oli voittamassa
mestaruutta pietarsaarelaisessa FC Unitedissa.
HJK vahvistuu myös Italiasta palaavalla Virva Junkkarilla. Malaska
siirtyy raitapaitaan Ruotsista Sunnanån joukkueesta. Korpisalon ainoa tilastomerkintä oli kaksi jäähyminuuttia.
Jyväskylän JYP haki vaikeat
vieraspisteet Lappeenrannan Sai-
Lentopallon Itävallan pääsarjajoukkue Wienin Jussi Heinoa on
vaivannut kuukauden päivät sitkeä vatsatauti, josta on noussut
keuhkokuume. Voittonsa ansiosta TPS nousi
sarjassa neljänneksi.
TPS:n ykköskentällinen oli nimensä veroinen ja hoiti voiton kotiin. Silloin vaaka heilahti vahvasti
meille. Fax: 7702 300
URHEILU
sss.urheilu@sss.fi
Janosi kallisti vaa?an finaaliin
Hirmuvireinen Piivolley
murskasi cup-välierässä
puhtaasti Perungan
SSS?Paul Lipiäinen
Hirmuiseen vireeseen itsensä
piiskanneella Piivolleyllä on jo toinen jalka tukevasti lentopallon
Suomen cupin finaalissa. Edes Ässät-kapteeni
Jari Korpisalon paluu kaukaloon
ei estänyt raumalaisten voittomarssia. Jäähyjä satelikin pelaajille tasaisin väliajoin.
TPS sai kahdeksan kakkosta ja
Blues kuusi. Kaiken lisäksi hän pystyi muuntamaan peliään sunnuntaista. Holyfield, 42,
ei pannaa sulata. Silloin hän tarjoili passejaan pienemmällä alueella kuin tiistaina,
jolloin hän levitti pelinsä tehokkaasti koko verkon leveydelle.
Hämeenlinnan Pallokerho kukisti jääkiekon SM-liigassa Oulun
Kärpät maalein 4?2. Hän aikoo jatkaa uraansa.
SSS?STT
Barcelonan ja Ruotsin maajoukkueen hyökkääjä Henrik Larsson
on saanut Ruotsissa hyvin arvostetun Kultainen pallo -palkinnon
maan parhaana jalkapalloilijana.
Palkinnon perusteina olivat Larssonin merkittävä panos paitsi
maajoukkueessa niin myös hänen aiemmassa seurassaan Celticissä
ja nykyisin Barcelonassa.
Henrik Larsson vastaanotti Kultainen pallo -palkinnon myös
vuonna 1998.
SSS?STT
HJK-naiset vahvistuvat
Maajoukkuepelaajat Sanna Malaska ja Jessica Thorn edustavat
ensi kaudella HJK:ta naisten jalkapallon SM-sarjassa. Uusi nimi
HJK:n riveissä on lisäksi Malmin Palloseurasta vaihtava Jenni Sibelius.
SSS?STT
Mauresmolla nivusvaiva
Ranskan Amelie Mauresmo jää pois tenniksen naisten maajoukkueiden mestaruuskilpailusta Fed-cupista. Päävalmentaja Marcello Lippin 18 pelaajan ryhmästä puuttuvat maailmantähdistä mm. osumissa täysin ylivoimainen.
Urheilukomission ottelukielto on Yhdysvalloissa maanlaajuinen ja
sen voi kumota vain komission lääkäri Barry Jordan. Jyväskyläläisten voittomaalit iskivät kolmannessa erässä Jarkko Immonen ja
Jaakko Uhlbäck. Tosin viimeksi mainitun pelitehoja
söi varmasti osin myös kiusallinen jalkavamma.
Piivolley matkustaa siis reilun
viikon kuluttua pohjoiseen. Siihen teki esityön Nurminen, mutta jostain
syystä tämän nimeä ei pöytäkirjoihin merkattu.
TPS:n maalivahti Hannu Lassila oli loppupaineissa hyvässä torjuntavireessä.
TPS:n valmentaja Jukka Koivu
totesi, että kolmas erä oli ?hyvää
alivoimaharjoitusta?. Vahva ja
ennen kaikkea ehjä suoritus jokaisella rintamalla, passari Aki
Riihimäki saattoi myhäillä.
Riihimäki palkittiin myös joukkueen parhaana pelaajana. Francesco Totti, Christian Vieri, Alessandro
Nesta ja Gianluigi Buffon.
Tähdet on korvattu Italian pääsarjan Serie A:n sarjajyrillä sekä
Sisilian paikallisilla sankareilla.
Myös tulevaisuuden tähdille on
annettu paikka parrasvaloihin.
Puolet ryhmästä on syntynyt
1980-luvulla, ja maajoukkuedebyyttinsä tekee kuusi pelaajaa.
Etenkin alakerrassa kokeillaan
nyt kunnolla, sillä keltanokkia
Lehtikuva/Reuters/Stefano Rellandini
Vincenzo Montella
ovat maalivahti Flavio Roman lisäksi puolustajat Andrea Barzagli, Giorgio Chiellini sekä Alessandro Parisi. koemielellä. Eikä
tahtia ollut syytä muuttaa tiistainakaan.
Tavallista pidempi 2 600 metrin matka
ja reipas vauhti auttoivat.
Likan Rölli juoksi johtoon päässeen suosikin I.P. vahvuuksia
SSS?STT
Moni hieraisi silmiään, kun
Utah Jazz solmi lokakuun lopussa
Andrei Kirilenkon kanssa jatkosopimuksen: 86,4 miljoonaa dollaria
kuudesta kaudesta. Ässät?Lukko 0?4
Tulosyhdistelmä: 2?3, 4?2, 0?4
Alustava kerroin: 77 954,84
PITKÄVETO
01 Blues?TPS 2 (2?3) 2,35
02 HPK?Kärpät 1 (4?2) 2,45
03 SaiPa?JYP 2 (1?3) 2,50
04 Ässät?Lukko 2 (0?4) 2,25
05 Jukurit?Hermes 1 (4?2) 1,50
06 TuTo?KooKoo X (3?3) 4,90
07 Kouvot?Tarmo 2 (82?84) 2,70
TULOSVETO
1. Tämä matsi on nähtävä!
Muista myös Salkkarin maksuton lapsiparkki 3-9-vuotiaille!
www.salonvilpas.fi
Tehdas ja näyttely
Turuntie 114,
Halikko. Merkki/Ville Herttua 30,2, 2) Hiskari 29,5 (30), 3)
Kamelia 30,3 (64), 4) Sauhun Malli 30,7
(181), poissa: 1,10. Blues?TPS 2?3. erä: 40.44 Toporowski (Steve Larouche?Erik Hämäläinen) 0?3 tv, 41.56
Joni Yli-Torkko (Koivisto?Otto Honkaheimo) 0?4 tv, Ässät aikalisä 51.56.
Jäähyt yht: Ässät 9x2 min = 18 min,
Lukko 4x2 min = 8 min. Lopullinen
kerroin: 76,83
SÄHKEET
Cityn läheisyydessä 322 kilometrin tuntivauhtia. Lapin Narvi-Pallo, 16.Raision Loimu2. Viime mainittu on
myös osakkeenomistaja KalPa Hockey Oy:ssä.
Tällä hetkellä KalPassa kiekkoilee NHL-pelaaja Adam Hall, joka
pestattiin kuopiolaismiehistöön aiemmin syksyllä.
SSS-STT
7
6
6
6
6
5
5
5
4
3
3
2
2
3
3
4
3
4
4
4
4
5
6
6
7
7
986?845
777?726
870?825
786?746
838?799
792?744
725?726
721?744
767?763
769?801
669?738
709?830
714?836
14
12
12
12
12
10
10
10
8
6
6
4
4
Seuraavat ottelut:ke 17.11. Jos minun pitäisi valita yksi
pelaaja, jonka ympärille rakentaisin joukkueen, ottaisin Kirilenkon, tv-kommentaattorina työskentelevä pelaajalegenda Charles
Barkley on sanonut.
NBA:n lihaskimppujen seassa
Kirilenko ei päällisin puolin näytä
miltään. Mosley ehti pelata Korihaissa kolme ottelua.
Mosleytä vetivät takaisin kotimaahan Yhdysvaltoihin henkilökohtaiset syyt.
Korihait pelaa tänään Turussa AuraBasketia vastaan, kohtaa lauantaina kotonaan Huiman ja maanantaina Salohallin TV-pelissä
Salon Vilppaan.
Tänään Vilpas iskee samassa paikassa yhteen Kouvolan Kouvojen
kanssa klo 18.30. Kirilenkon vaimo Marina Kirilenko tunnetaan kotimaassaan
rocklaulajana, jonka isä pelasi aikoinaan Neuvostoliiton koripallomaajoukkueessa.
Kirilenko rakastaa nopeita autoja (?Kuka venäläinen ei rakastaisi??, hän kysyy) ja sanoo päästelleensä pahimmillaan Salt Lake
PÄIVÄN PELIT
VOITONJAOT
Lotto
7 oikein 1 kpl voitto?osuus 1 000
000 e, 6+lisänumero oikein 13 656,80
e, 6 oikein 1 973,60 e, 5 oikein 47,30 e,
4 oikein 11,30 e.
Lisäarvonta
7 oikein ei yhtään kappaletta
Vaihto: 8 779 425,90 e
Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 6 kpl voitto?osuus 25 408,30 e, 5
oikein 6 742,30 e, 4 oikein 481,60 e, 3
oikein 49,90 e, 2 oikein 10,80 e.
Vaihto: 1 348 468,00 e
Vakio 1
13 oikein 48 kpl voitto?osuus 2
123,30 e, 12 oikein 81,50 e, 11 oikein
8,30 e, 10 oikein 2,00 e.
Vaihto: 926 549,80 e
Vakio 2
12 oikein 1 kpl voitto?osuus 30
449,30 e, 11 oikein 461,30 e, 10 oikein
52,20 e.
Vaihto: 152 246,60 e
V75
7 oikein 1 087 kpl voitto?osuus
154,10 e, 6 oikein 3,50 e, 5 oikein?e.
Vaihto: 558 717,40 e
V5
5 oikein 1 kpl voitto?osuus 433
140,70 e.
Vaihto: 555 234,60 e
Viking Lotto
6 oikein ei yhtään kappaletta, 5+lisänumero 4 kpl voitto?osuus 8 512,40
e, 5 oikein 1 106,80 e, 4 oikein 27,00 e,
3 oikein 5,70 e.
Vaihto: 1 353 327,00 e
Simon Sää
10 oikein ei yhtään kpl, 9 oikein 2
kpl voitto?osuus 529,20 e, 8 oikein
26,40 e, 7 oikein 9,30 e, 6 oikein 3,10 e.
Vaihto: 21 168,80 e
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
43, 65, 4, 52, 29
Vaakabingot:
43, 65, 4, 52, 29, 37, 64, 66, 44, 33,
73, 16, 27, 39, 67, 19, 2, 69, 71, 36, 53,
45, 54, 46, 28, 3, 41, 18, 8
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot
91 kpl voitto?osuus 7,50 e.
MITALIPELI
Kulta: 2, 1, 3, 5, 4
Hopea: 4, 3, 2, 1, 5
Pronssi: 4, 1, 5, 2, 3
KENO
Voittonumerot: 2, 4, 6, 8, 16, 20, 23,
27, 30, 41, 45, 50, 51, 54, 55, 57, 58, 63,
65, 68
MONIVETO
Moniveto 1
Jääkiekko
1. SM-karsinnat ovat
27.11.2004
JÄÄKIEKKO
SM-liiga:
Blues?TPS 2?3 (1?2, 0?0, 1?1)
1. Torjunnat: Mika Oksa B
4+3+5=12 (pois 58.58?59.28 ja
59.36?60.00), Teemu Lassila T
6+5+9=20.
Tuomarit: Jyri Rönn (Janne Tikkanen
ja Kare Väisänen). Se jatkoi raville selvittyään toisen kilpakumppanin takana kolmatta rataa ja vyöryi ratkaisuhetkillä kärkeen, kun piti vauhtinsa muita paremmin.
Plantom tuli Likan Röllin tuntumassa hyvin ja pudotti I.P. sateen vuoksi.
Los Angeles: Naisten WTA-kiertueen mestaruuskilpailu:
Kaksinpelin loppuottelu: Maria Sharapova Venäjä?Serena Williams USA 4?6,
6?2, 6?4. Kohlmann tyrmäsi
suomalaisen 53 minuutissa 6?3, 6?1.
Kaksinpelin pääsarjassa on mukana vielä neljä suomalaista tennispelaajaa. TuTo, KooKoo ?
Jukurit.
klo 18.30
Liput 4e/6e/8e
ISÄNTÄNÄ: Halikon Huolto-Sähkö
Illan taisteluparit: Lauri Järvinen-Samu Kaaresvirta,
Jukka Kataja-Jani Hiltunen. Vain yksi
tilasto voi tiivistää Kirilenkon
merkityksen: plus/miinus-tilasto,
joka mittaa joukkueen menestystä silloin kun tietty pelaaja on
kentällä tai vaihdossa.
Tässä rankingissa Kirilenko sijoittui viime kaudella NBA:n neljänneksi edellään vain kovat korintekijät Kevin Garnett, Tim
Duncan ja Shaquille O?Neal.
Kuluvan kauden ensimmäiset
ottelut ovat osoittaneet, että Kirilenko on miljooniensa arvoinen.
Utah on ylittänyt kaikki odotukset voittamalla kuudesta ottelustaan viisi ja Kirilenko on monien
mielestä alkukauden MVP, arvokkain pelaaja.
. Yleisöä 4 158.
SaiPa?JYP 1?3 (0?0, 1?1, 0?2)
1. Ässät.
KalPa
Hokki
Jukurit
Salamat
Hermes
Sport
KooKoo
K-Vantaa
Haukat
TuTo
FoPS
Jokipojat
18 17
17 11
17 13
17 10
17 8
17 6
17 5
18 5
17 5
17 3
17 2
17 1
3?3
4?2
0
4
1
1
2
4
5
4
4
6
2
1
0 1
2 2
0 3
0 6
1 7
1 7
2 7
1 9
1 8
1 8
1 13
0 15
87?27
66?45
57?24
42?47
47?43
55?47
48?59
46?52
45?53
40?57
33?71
38?79
Belgialainen Francois Duval ajaa ensi kaudella rallin MM-sarjaa Citroen-tallissa. V4-kerroin:
56,96.
Lähtö 7, V4-4, sh 2 600 m: 1) Likan
Rölli/Pertti Puikkonen 28,5x, 2) Plantom
27,9x (86), 3) I. erä: 49.33 Jarkko Immonen (Jari
Korhonen) 1?2 sr, 51.26 Uhlbäck (Virtanen) 1?3, SaiPa aikalisä 56.32.
men olympiakomitean johtoon
keskiviikkona järjestettävässä
vaalissa. Rivien välistä pystyi myös
lukemaan Ilkan tuen viime viikolla kisaan ilmoittautuneelle Ameryhtymän toimitusjohtajalle Roger
Talermolle. 11. Neljänkymmenen metrin takamatkalta raskaan
juoksun saanut Totemi Rok väsyi. Villikorttilainen Juho Paukku taas kukisti
komeasti häntä lähes 300 ATP-sijaa ylempänä olevan Yhdysvaltain
Robert Kendrickin (ATP-153) 3?6, 6?3, 6?2.
Jarkko ja Timo Niemisen ensimmäisen kierroksen yhteenotto siirtyi tiistailta keskiviikoksi Jarkko Niemisen kuumeilun ja kurkkukivun takia.
SSS?STT
Miesten SM-sarja:
Kouvot?Tarmo 82?84 (42?44)
Kouvot: Paul Jesinskis 4/1, Samu Kaaresvirta 23/4, Jarno Nissinen 12/3, Jermaine Dearman
20/13, Anssi Kinnaslampi 12/0,
Luke Dean 6/12, Juho Kailio 0/1,
Jani Hiltunen 5/2.
Tarmo: Clifton Jones 23/6, Mikael Holme 9/2, Roni Leimu 4/0,
Ville-Pertti Lind 11/7, Petri Virtanen 12/2, Daryl Greene 21/11, Johan Wickholm 4/1.
Erotuomarit: Weijo, Joutsi.
Kapasen tulo aikaistuu
Lahti
10
LrNMKY 9
PuHu
10
Tarmo
9
Kouvot 10
KTP
9
Honka
9
AuraBasket9
Kataja
9
Pyrbasket 9
Vilpas
9
Huima
9
Korihait 9
Jääkiekon Mestistä johtava Kuopion KalPa kertoo virallisilla
verkkosivuillaan, että Sami Kapanen pelaa edustusmiehistössä jo
joulukuun alusta alkaen. Sharapova ansaitsi miljoona
dollaria.
Nelinpelin loppuottelu: Nadia Petrova/Meghann Shaughnessy Venäjä/
USA?Cara Black/Rennae Stubbs Zimbabwe/Australia 7?5, 6?2.
Naisten maailmanlista WTA-kiertueen mestaruusturnauksen jälkeen (suluissa edellisen viikon sijoitus):
1) (1) Lindsay Davenport USA 4 760, 2)
(2) Amelie Mauresmo Ranska 4 546, 3)
(3) Anastasia Myskina Venäjä 4 012, 4)
(6) Maria Sharapova Venäjä 3 536, 5) (4)
Svetlana Kuznetsova Venäjä 3 533, 6) (5)
Jelena Dementjeva Venäjä 3 448, 7) (8)
Serena Williams USA 3 128, 8) (7) Justine Henin-Hardenne Belgia 2 884, 9) (9)
Venus Williams USA 2 400, 10) (10) Jen-
Lehtikuva/Reuters/Lucy Nicholson
Venäjän Maria Sharapova voitti tenniksen naisten WTA-mestaruusturnauksen Los Angelesissa. Suunnistuspiirien ajama Peltola vetäytyi kisasta tiistaina.
. Kilpailuun ilmestyi kuitenkin muitakin
nimiä ja soppa alkoi pyöriä. Tammisaari):
Maalivahdit: Jan Ekman Hammarby
IF (Ruotsi), Petter Forsström Alingsås
HK (Ruotsi), Christian Segersven HC
West.
Kenttäpelaajat: Sebastian Aarnio
Siuntio, Fredrik Adamsson Karjaa, Patrik Grönberg Siuntio, Johnny Hiltunen
GF Kroppskultur (Ruotsi), Sebastian Johansson IFK Tumba (Ruotsi), Christian
Lindberg IFK Tumba (Ruotsi), Christer
Lundqvist HCD Turku, Björn Monnberg
HSG D/M Wetzlar (Saksa), Teddy Nordling Alingsås HK (Ruotsi), Andreas
Rönnberg Karjaa, Tommi Sillanpää
HCD Turku, Marcus Sjöstedt Siuntio,
Olle Stenius IFK Kristianstad (Ruotsi),
Mikael Tötterman Irsta Västerås (Ruotsi), Jyri Welling TSV Burgdorf (Saksa),
Patrick Westerholm KIF Kolding (Tanska).
Päävalmentaja: Tomas Westerlund.
Maajoukkue valmistautuu tammikuussa pelattaviin EM-karsintaotteluihin.
TENNIS
Houston: Miesten ATP-mestaruusturnaus, palkintoarvo 3,4 miljoonaa
euroa:
Kaksinpeli, alkulohko A: Roger Federer Sveitsi (1)?Gaston Gaudio Argentiina (8) 6?1, 7?6 (7?4), Lleyton Hewitt
Australia (3)?Carlos Moya Espanja (5)
5?4 kesk. Siperian Izhevskissä syntynyt laitahyökkääjä muutti 10-vuotiaana
Pietariin urheilukouluun ja debytoi Venäjän koripalloliigassa tammikuussa 1997 sarjan historian
nuorimpana pelaajana, 15-vuotiaana.
Vaikka Kirilenko on juurtunut
Salt Lake Cityyn, hänen julkikuvassaan on vahva venäläinen aromi. erä: Maaliton.
3. Yleisöä 3 212.
Ässät?Lukko 0?4 (0?1, 0?1, 0?2)
1. Lempäälän Jyry, 15. Illan V4-pelin kerroin nousi sen ansiosta
toiselle tuhannelle.
SSS?STT
RAVIT
TEIVO
Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Tuikkis/Seppo
Sarkola 35,1, 2) Tonatus 36,7 (87), 3) A.
L. Kanervan ja Talermon ohella puheenjohtajakisan muita nimiä ovat Arto Bryggare ja Jukka
Rauhala.
Peltola vetäytyi
Timo Peltola ei ole ehdolla Suo-
Junnulentis:
Lounais-Suomen mestaruusturnaus C-pojille:
Alempi jatkosarja sijat 13-18, lohko E,
Lapissa: NarPa-Loimu2 2-1 (13-25,2520,15-8), Lejy-Viesti 1-2 (23-25,25-21,1015), Loimu2-LeJy 0-2 (16-25,16-25),
Viesti-NarPa 2-1 (18-25,25-16,15-13),
Loimu2-Viesti 1-2 (16-25,25-22,8-15),
NarPa-LeJy 0-2 (17-25,23-25).
Järjestys 13. Viime kaudella hän
kirjautti kaksi kertaa ?5x5:n?: vähintään viisi pistettä, levypalloa,
syöttöä, riistoa ja torjuntaa samassa ottelussa.
Kirilenko on vasta 23-vuotias,
mutta lukuisten muiden NBA:ssa
menestyneiden eurooppalaisten
lailla hänellä on takanaan jo vuosikausia ammattilaisena. Salon Viesti, 14. Seura lupaa kertoa asiasta lisää kuluvan
kuukauden viimeisenä päivänä.
Kapanen on KalPa Hockey Oy:n pääomistaja. marraskuuta 2004
?
15
URHEILU
Andrei Kirilenko NBA-kauden sensaatio
Pitkät käsivarret ja nopeat
jalat ?AK-47:n. erä: Maaliton.
3. Kouvot koki eilen kotonaan katkeran tappion Porvoon Tarmolle 82?84 (42?44).
SSS?STT
Andrei Kirilenko:
?syntynyt 18. 206 senttiä mittaa, maratoonarin laihat lihakset ja painoa alle sata kiloa.
Mutta lähempi tarkastelu paljastaa jo enemmän. P. Kouvot.
Lehtikuva/AP Photo/Thearon Henderson
NBA-kauden ensimetrit ovat osoittaneet, että Utah Jazzin haaviin tarttunut 206-senttinen Andrei Kirilenko on
miljooniensa arvoinen pelaaja.
Kanerva ei heitä pyyhettä kehään
?Uskon vahvasti
mahdollisuuksiini?
Suomen urheiluliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) uskoo mahdollisuuksiinsa nousta keskiviikkona
Olympiakomitean puheenjohtajaksi.
. erä: 43.11 Markus Seikola 1?3, 55.28
Arto Laatikainen (Kari Haakana) 2?3
yv.
Jäähyt yht: Blues 5x2 min ja Tero
Määttä 10 min = 20 min, TPS 8x2 min =
16 min. Viikari 28,7 (18), 4)
Salmer 28,8 (196), toto (1-8-4): 14,65
2,78-1,77-1,30 58,28. Pyrbasket, Tarmo . V4-kerroin: 36,04.
Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Global
Eagle*/Esa Holopainen 17,9a, 2) Pedro
Gagn 18,0a (49), 3) Texasoja 18,0a (59), 4)
Sahara Shade 18,0a (53), toto (6-2-7): 2,63
1,40-1,96-1,89 9,18. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. Se on Talermon taustatyönantajan arvioitavissa, Kanerva sanoo ja lisää, että hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että Talermo on
ehdokkaana puheenjohtajakisassa.
Olympiakomitean valtuuskunta
valitsee puheenjohtajan keskiviikkona. Se on suurin
koripalloliiga NBA:n voimassaolevan työehtosopimuksen sallima
summa.
Tämä on melkoinen investointi
venäläiseen laitahyökkääjään, joka viime kaudella heitti 16,5 pistettä ottelua kohti, mikä on kaukana NBA:n supertähtien latomista pisteluvuista.
Mutta Kirilenko, 23, ei olekaan
pisteidentekijä, vaikka hänen
lempinimensä AK-47 viittaakin
Kalashnikov-kivääriin. Blues?TPS 2?3
2. erä: 31.20 Toni Koivisto (Shayne Toporowski) 0?2.
3. Viikarin kolmanneksi. Kirilenko
pystyy myös puolustamaan sekä
isoja että pieniä vastustajia.
Maaliskuussa 2002 pelatussa ottelussa Los Angeles Lakersia vastaan Kirilenko torjui kolme keskushyökkääjäkolossi
Shaq
O?Nealin heittoa ja piti takamies
Kobe Bryantin kokonaisen puoliajan pisteittä.
Kirilenkon toinen valtti on se,
että hän tekee kentällä kaikkea
mahdollista. erä: 2.15 Mika Niskanen (Ladislav
Kohn?Donald MacLean) 1?0 yv, 2.59
Marko Kiprusoff (Antti Aalto?Kai Nurminen) 1?1 yv, 14.31 Kiprusoff (Nurminen?Aalto) 1?2 yv.
2. Ketola (ATP-296) kohtasi tiistaina saksalainen Michael Kohlmannin
(ATP-280) ensimmäisen kierroksen ottelussa. Karjaa,
21. Torjunnat: Mika Noronen H 4+14+11=29, Niklas
Bäckström K 10+10+12=32.
Tuomarit: Sami Partanen (Antti Aarvala ja Petri Nokisalmi). P. Salamat, Sport ?
K-Vantaa, Jokipojat . AuraBasket . FoPS ?
Haukat, Hermes . En ole mikään pyyhkeen kehään heittäjä, Kanerva julisti tiistaina.
Nykyinen puheenjohtaja Tapani
Ilkka ilmoitti maanantaina, että
ei asetu enää ehdolle puheenjohtajaksi. Hän kukisti loppuottelussa USA:n Serena Williamsin 4?6, 6?2, 6?4.
Hän ei myöskään ota kantaa Talermon mahdolliseen kaksoisrooliin liikeyrityksen ja Olympiakomitean johdossa.
. Surprise 19,9 (23),
poissa: 7. erä: Maaliton.
2. HPK?Kärpät 4?2
3. 11. Viikarin rinnalla,
kunnes laukkasi 1 100 metriä ennen maalia. Honka, Vilpas . Päivän Duo: vaihto 33 594.00
e; oikea rivi 9-1; poissa I/6,11 II/9 kerroin
73,24.
Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Rodrigo/Markku Nieminen 18,4a, 2) Bella Vera 18,6a
(52), 3) Ramirez 18,7a (39), 4) Summer
Bell 18,8a (102), poissa: 8. erä: 5.31 Sami Torkki (Pasi Saarela)
0?1 yv.
2. erä: 54.35 Väisänen (Josh Holden
?Jani Rita) 4?2.
Jäähyt yht: HPK 4x2 min = 8 min,
Kärpät 5x2 min = 10 min. erä: 24.15 Jaakko Uhlbäck (Petri Virolainen?Antti Virtanen) 0?1, 25.32
Banham (Tuomas Vänttinen?Petr
Sachl) 1?1 yv.
3. Tappara, TPS . Ford on sitoutunut jatkamaan MM-sarjassa neljä vuotta.
SSS?STT
Likan Rölli vyöryi kärkeen
Pertti Puikkonen oli yhtä hymyä, kun vasta pari kuukautta tallissa ollut Likan Rölli jyräsi tiistain V4-rivin päättäneen suomenhevostasoituksen parhaaksi. Torjunnat: Scott
Langkow Ä 9+9+8=26, Dwayne Roloson
L 15+4+9=28.
Tuomarit: Markku Kruus (Antti Lajunen ja Veikko Viikari). Peltola teki asiasta omat johtopäätökset.
En usko, että hän halusi vetäytymisellään siirtää ääniään jollekin tietylle ehdokkaalle, Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mikko
Salonen sanoo.
Peltolaa ei tavoitettu tiistai-iltana kommenttia varten.
Jäähyt yht: SaiPa 6x2 min ja Jarmo
Myllys 10 min = 22 min, JYP 6x2 min =
12 min.
Torjunnat: Jarmo Myllys S 11+10
+5=26 (pois 56.32?56.43 ja 56.50?60.00),
Tommi Nikkilä J 16+3+18=37.
Tuomarit: Reijo Ringbom (Seppo Lindroos ja Ilkka Salminen). Kanerva ei halua arvioida tarkemmin pääkilpailijansa sopivuutta Olympiakomitean
johtopaikalle.
. Citroenilla Duval tekee seuraa maailmanmestari Sebastien Loebille. toto (12-6-4):
2,55 1,60-2,54-2,08 8,71.
Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) I. erä: 6.35 Eero Somervuori (Mika Pyörälä?Michael Nylander) 0?1, 10.16 Hannu Väisänen (Jani Keinänen?Tuomas Eskelinen) 1?1, 11.28 Jyrki Louhi (JukkaPekka Laamanen?Keinänen) 2?1 sr,
15.14 Louhi (Jukka Voutilainen?Laamanen) 3?1 yv, 19.15 Josef Boumedienne
(Nylander?Somervuori) 3?2 yv.
2. V4-kerroin: 46,37.
Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Dante
Night/Ari Moilanen 17,4a, 2) Gableglark
17,4a (49), 3) Vrouw Maria 17,5a (280),
4) Can Contact 17,6a (87), toto (9-2-1):
1,94 1,60-1,79-4,72 4,61. HPK?Kärpät 4?2. Kirilenkon lukuisista lempinimistä hauskin on
Ivan Drago, joka viittaa Rocky IV
-elokuvan konemaiseen neuvostonyrkkeilijään.
Mosley jättää Korihait,
Kouvot häviöstä Saloon
Miesten koripalloliigan Uudenkaupungin Korihait on purkanut
sopimuksen hyökkääjänsä Jamahl Mosleyn kanssa. Alun perin hänen
piti pelata kuopiolaisseurassa vuodenvaihteen jälkeen niin kuin toisen NHL-jääkiekkoilijan Kimmo Timosenkin. Duval korvaa tallissa Carlos Sainzin, joka päätti uransa.
Valmistajien maailmanmestari Citroen ilmoitti viime viikolla vetäytyvänsä MM-rallista ensi kauden jälkeen. toto (4-6-3): 29,70 5,90-4,732,40 156,19.
Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Rosi?s Soremonda/Esa Holopainen 20,3, 2) Rosalita
Clown 20,5 (84), 3) Bwt Hardcore 20,6
(31), 4) Excellency 21,9x (199), toto (7-52): 1,70 1,15-1,41-1,24 5,81.
Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Julia
Princess/Teemu Okkolin 17,1, 2) Belles
Express 18,1 (184), 3) Toffee Rappson
17,4 (450), 4) Winning Machine 18,3
(54), toto (16-1-15): 3,72 1,78-1,99-6,30
29,17. HPK, to 18.11. Yleisöä 5 256.
Kärpät
Jokerit
HPK
TPS
Ässät
HIFK
Lukko
JyP
Tappara
Ilves
Blues
SaiPa
Pelicans
22 14 5
20 13 4
21 8 11
21 9 7
22 6 10
21 7 7
20 9 3
21 7 4
20 7 5
19 5 6
21 4 5
21 4 4
19 2 7
1 3
3 3
9 2
1 5
7 6
3 7
1 8
2 10
1 8
3 8
3 12
4 13
1 10
74?46
67?31
72?50
56?56
66?69
54?51
52?55
55?63
55?66
52?70
50?56
55?66
37?66
48
46
44
35
35
31
31
27
27
24
20
20
14
Seuraavat ottelut:ke 17.11. Ässät?Lukko 0?4. PuHu, Huima ?
KTP, Kataja . Uskon vahvasti mahdollisuuksiini. V4: vaihto
178 827.00 e; oikea rivi 16-6-9-1; poissa
I/12 II/5,12 III/6,11 IV/9 kerroin
1 135,69. Lopullinen kerroin: 14,67
2. Päättyneellä kaudella Duval, 23, ajoi MM-sarjassa kuudenneksi Fordilla. Kirilenkolla
on poikkeuksellisen pitkät käsivarret ja nopeat jalat. Jokerit, Pelicans . HIFK ?
SaiPa, Lukko . helmikuuta
1981 Izhevskissä, Siperiassa
?206 cm/93 kg
?seurat: Spartak (Venäjä)
1996?1998, TsSKA (Venäjä)
1998?2001, Utah Jazz (NBA)
2001?
?saavutuksia: Venäjän liigan
mestari 1999 ja 2000, Venäjän
liigan arvokkain pelaaja 2000,
nuorten EM-kisojen arvokkain pelaaja 1999, NBA:n tähdistöpelissä vuonna 2004
?perhe: vaimo Marina ja poika
Feodor
Ketola vastaantulijana
Tuomas Ketolan urakka Helsingissä Talissa pelattavassa tenniksen 50 000 euron ATP-haastajaturnauksessa oli nopeasti ohi. Korihait, LrNMKY . En halua luonnehtia muita ehdokkaita, vaan vain omaa kampanjaani, Kanerva sanoo.
nifer Capriati USA 2 359...165) Emma
Laine Suomi 201 (168).
Helsinki: Miesten 50 000 euron
ATP-haastajaturnaus:
Kaksinpelin, 1. kierrosta: Michael
Kohlmann Saksa?Tuomas Ketola Suomi
6?3, 6?1, Arvind Parmar Britannia?Lukasz Kubot Puola 6?4, 6?2, Robert Lindstedt Ruotsi?Giorgio Galimberti Italia
6?2, 6?4, Nicolas Almagro Espanja
(3)?Alan Mackin Britannia 6?2, 6?0, Takao Suzuki Japani?Guillermo Garcia-Lopez Espanja (5) 4?6, 6?3, 6?4, Novak Djokovic
Serbia-Montenegro?Leonardo
Azzaro Italia 7?6 (7?3), 6?4, George Bastl
Sveitsi?Jean-Michel Pequery Ranska
2?6, 6?0, 6?2, Yen-Hsun Lu Taiwan?Melle Van Gemerden Hollanti 6?3, 6?3.
Junnukoris
B-tytöt, II.div, Naantali
PeU-Basket-Korihait Girls 50-47,
PeU-Basket-NaKo 40-51
PeU:n pisteet: Oona Lehtinen 18/6,
Tiia Jaako 0/5, Venla Nurmi 2/6, Sonja
Suvanto 8/4, Irina Kauppinen 12/2, Aini
Palomo 8/11, Liina Pölönen 2/6.
C-pojat 92 vikings, Nordea turnaus;
Masu-Vilpas 92 vikings 79-11 (42-5),
Vilpas 92 vikings- LrNMKY 17-63 (8-39),
HNMKY-Vilpas 92 vikings 40-27 (19-12),
Vilpas 92 vikings- HNMKY 39-59 (23-30)
Pisteet: Timo Iltanen 6, Jere Haanpää
4, Timo Hirvonen 3, Jaakko Tuomela 4,
Aleksi Tynninen 2, Mikael Kakko 31,
Markus Kakko 24, Joona Vento 13.
SSS?STT
Lehtikuva/Jaakko Avikainen
Ilkka Kanerva
TULOSPÖRSSI
KÄSIPALLO
Miesten maajoukkue maaotteluihin Tanskaa vastaan (20. Ilves ?
Blues, JyP . Voli 34,9 (291), 4) Vieskari 35,7x (95),
toto (4-2-15): 2,96 2,18-3,73-9,37 13,88.
Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Glory
News*/Harri Koivunen 19,6, 2) Blast Of
Wind 19,9 (233), 3) Komförst Hackstabl*
19,9 (59), 4) V. Tämä yhdistelmä tekee hänestä yhden
NBA:n parhaista puolustajista.
Kuluvalla kaudella Kirilenko
johtaa torjuntatilastoa kuuden ottelun jälkeen keskiarvolla 5,17.
Luku olisi huima kenelle tahansa,
mutta pienen laitahyökkääjän
paikalla viihtyvälle pelaajalla se
on lähes uskomaton. Lopullinen kerroin: 29,04
4. Samaan ratkaisuun päätyi
Peugeot. Yleisöä 3 711.
HPK?Kärpät 4?2 (3?2, 0?0, 1?0)
1. Likan Röllin voitto tuli vaativassa seurassa yllätyksenä. SaiPa?JYP 1?3. Kun Peltolaa pyydettiin mukaan näytti siltä, että hänellä on
laajakin tuki takanaan. Karsinnat läpäissyt Lauri Kiiski iski maanantaina toiselle kierrokselle voittamalla villillä kortilla pääsyn saaneen Harri
Heliövaaran 6?1, 6?1. G. toto (4-12-3): 6,04
1,27-1,21-2,38 8,46. Troikka: 246,96.
Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Fatboy
Fling/Kaarlo Ahokas 18,9a, 2) Yamany?s
Yatzy 19,1a (169), 3) Stardque 19,1a
(229), 4) Sara Swing 19,4a (377), toto (36-9): 5,49 2,83-3,38-4,83 39,65.
Pelivaihto 493 812.50 e, yleisöä 1 500.
Salon vauhdikkainta viihdettä
-Kouvot
Salohallissa
MESTIS
TuTo?KooKoo
Jukurit?Hermes
Duval siirtyy Citroenille
keskiviikkona 17.11.
34
28
27
21
19
17
17
15
15
13
7
3
Seuraavat ottelut:to 18.11. Lopullinen
kerroin: 24,50
3
Pasi Niini
Dieselkorjaamot
Jussin Diesel Oy
Mariank. 731 3362
--------------------------------------------------Salon Moottorihuolto
Ratak. 21
Perniö as. 52,
Somero. 0400 822 465
---------------------------------------------------
Orkesterit
Tanssimusiikkia tilaisuuksiinne
Tanssiyhtye Efekti P.0400 978 827
---------------------------------------------------
Metsämiehent. Haarlant.7, Perniö.
P. 050 376 8803
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Suunnittelupalveluja
Tilitoimisto Simo Vuori Ky
P. 733 1182
Ford-osat ja -tarvikkeet
p. 777 710, myös päivystys
---------------------------------------------------
Kuljetuspalvelut
Umpipakettiauto kuljetuksiin
Lasse Lehmusvirta
p. 0440 534 926, 731 9696
--------------------------------------------------Perniön Putkitarvike Oy
Kari Kakko, Aimontapont. 39, p. 11, Salo, p. 3. 736 4482,
0400 530203. 040 730 8712
hellbergin.pidot@pp.inet.fi
Pitopalvelu Putkonen
p. 040 874 5382
Paperinkeräyksiä
Vilhonk. 733 7350, 040-594 1082.
Tanssiorkesteri Focus
Silkkipaino Rauno Kihlström
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Auktorisoitu Laskuri Oy
Hornink. 0500-533 587
---------------------------------------------------
Finarte
Rakennus- ym. 20, Salo p.7271200
--------------------------------------------------VM-Autolasi Oy
Kaikki autolasitukset, myös tuulilasin korjaukset, sulanpuhdistusurat ja turvamerkinnät.
Myllyojank. 733 7313
---------------------------------------------------
Autopuhdistukset
Meriniityn Autopuhdistus
Auton pääli- ja sisäpuhdistukset,
autolasitukset, Perämiehenk. 239, Halikko as.
P. 045 635 0395
Tilitoimisto Tietotilit Ky
---------------------------------------------------
www.tmgazelle.com
---------------------------------------------------
Turunt. Rikalanmäki, p.737 4650,
040 737 3165.
Turunt. 2, Halikko
p. 045 631 7333
---------------------------------------------------
Matkapuh.huollot
Hellbergin Pidot
Salon Matkapuhelinhuolto
Huolto-Trimmi
---------------------------------------------------
p. 0400 534 613
---------------------------------------------------
Moottoriajoneuvoja
www.tmijarvi.com
pyörät värikuvina.
P. P. 731 8227
Pinjasto Oy / Saari Keittiöt
Ratak. 8, 2. 040 502 3548, Kuusjoki
--------------------------------------------------T:mi Samuli Pylkkänen
Kuusjoki P. 770 1660
Sisustussuunnittelilja Eerika
---------------------------------------------------
Torkkomäki. 735 8351/Perniö.
p. 733 5535
--------------------------------------------------Hanskin Mainos Ky
Ketomaank. 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija
Halikon Huoltosähkö Oy
--------------------------------------------------Salorank. 20,
Salo, p. 10. Hellström Särkisalo,
Salon Kylmäpojat
Avestia
---------------------------------------------------
Kiinteistökorjaukset
Lasikorjaus A. 731 7240
--------------------------------------------------Rehau-lattialämmitykset
Savosepät Oy
P. SuutariPekka, Euromarket, p. 5, p. 727 444, myös päivystys
---------------------------------------------------
Salon Hyötykäyttö
Vesijohtoliike Rantanen Ky
---------------------------------------------------
Jussi Salomaa p. 731 6675, 0400 224 840
--------------------------------------------------Pizzeria-ravintola Taika
Joka päivä 11-22. 7, Halikko,
p. työt
P. 731 7761
---------------------------------------------------
TI-Hallit
Salon Kumikorjaamo
Joensuunk. 02-731 2525
---------------------------------------------------
Työosuuskunta Salo
Rakennus, siivoous, ym. 731 3388
---------------------------------------------------
Tietokoneita
Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
Olli Hämälistö
Vapaa-aikaan
Tietokoneet ja oheispalvelut,
Suomusjärvi, p. Lintula p. 7214403. 4, Salo, p. 731 1243, 040 706 2737
---------------------------------------------------
Kalusteasennukset
Kalusteasennus Koivunen
Keittiöremontti, kalusteiden
kokoonpano P. Aki ja Jukka Aarnio
P. 8, p. 040 824 5672, palveluksessanne
---------------------------------------------------
Mainospalvelut
Adpartner Oy
Pursimiehenk. Sandberg Oy
Helsingint. 3, p. 020 433 1790
Turunt. 0400 320 032
---------------------------------------------------
Asemak. 5, p. 6, p. Turunt. bussi, 1+8 h. 14, Salo p.7311505
Vampula, p. 0440 532 085
--------------------------------------------------Risto Tuovinen Oy Piisit. 733 3335
Helsingint. 044 542 7800
Tilaussaunat
Venesäilytykset ja -huollot
Halikon Rantatorppa Oy
---------------------------------------------------
Särkisalossa. 040-725 2296
Wanhan taiteen erikoisliike
Rengasliikkeet
---------------------------------------------------
Työvoiman vuokrausta
Taksit
Euromaster Oy
Örnink. 0100 2122
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Pertteli kk. www.paulikurppa.fi
Salonjokilaakson OPKiinteistökeskus Oy LKV, ISA
--------------------------------------------------Äänentoisto-, valaistus-, djja karaokepalvelut.
p. 8, p. 0400 783 047
---------------------------------------------------
Kurppa Oy Piisit. 14, p. 734 2420/Pertteli.
p. 14, 24100 Salo
p. 731 2325.
Kaikki alan korjaustyöt,
Polar-huoltopiste
---------------------------------------------------
Kylmälaitekorjaamot
Salo, Raitalank. sahausta
. 040 824 2805
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Hämeent. 14, p. 731 2151, 0440 533 393
--------------------------------------------------Mööpelitoppari Huonekalut,
Satamak. 13 C 16, Salo
p. 02-736 2490, 040 719 4961
--------------------------------------------------Raijan siivous ja kotipalvelu
P. 9, Salo
p. 14, Salo,
p. P. 3, 24130 Salo
p. 736 2244, 0500 542 244
Tap-Service Oy
Salon Tilipalvelu Oy
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
p. 040 510 8457
Helsingint. 727 5700
p. 6, p. 5, p. 731 8468,
LVI-Palvelu Alanko & Salminen Oy Ratak. 777 710, myös päivystys
YIT Kiinteistötekniikka Oy
p. 02-733 3960
---------------------------------------------------
Kulta-/kelloliikkeet
Kello ja Kulta Jokinen
Turunt. 734 4806
Tilitoimistot
Jukka LehtI
Seritoimi Oy
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
--------------------------------------------------p. 21
Salon Ulataksi
Heimo Ketola Liipolant. 737 1700
Salon Seudun
OP-Tilikeskus
Verhoomo Kirsi Skogström
p. Myllyojank. 731 7362
Täydellinen suutari-, ortopedi-,
avain- ja teroituspalvelu
Kaiverruspalvelu ovikilpiin, postilaatikkoihin, kaulapantoihin
Videokuvausta
Auktorisoitu Kirjanpitotoimistojen
Liiton jäsentoimisto
---------------------------------------------------
Perämiehenk. 8, p. Baltic-puu Oy
Helsingint. 040 580 3545
---------------------------------------------------
Kiint.saneeraukset
Halikon RTT Oy
p. 731 3388
ajoneuvot, venekuomut, antiikkinallet. 77 021/ilmoitukset. Lasse Pelkonen
Vilhonk. ja lemmikit. 777 8600
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Mattofani jättimyymälä
Ylhäisten sisustustehdas
Ylhäistent. 044 572 5632.
---------------------------------------------------
Linnapellont. 40, Salo, p. marraskuuta 2004
?
16
to
kemis
a
h
u
l
e
ka
Palv
taan jo ko.
s
i
a
k
l
ju
iik
keskiv inta
h
toinen
en
ks
Ilmoitu euroa + alv.
,10
vain 2 ivi/ilm.ker t.
22% /r ita p.
So
kset
lmoitu
i
/
1
2
0
77
Antiikki / keräily
Aarnion Raha ja Antiikki Oy
Antiikki- ja keräilytavaroita
os. 734 8577,
0400 534 391, fax 734 8578
www.suomenworkman.com
--------------------------------------------------T:mi Jarkko Nikander
p. www.sisustustehdas.fi
---------------------------------------------------
Mp-korjaamot
Salon Mopo ja Pyörä
p. p.0400 590667
--------------------------------------------------Suomen Workman Oy
Harri Partanen, p. Siren p. 731 2899
--------------------------------------------------Salon Parveke- ja Terassilasitus p. 3, p. tasokas
Rengascenter Mekora Oy
Örnink. 22,
---------------------------------------------------
Puusepänliike Korpi
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Ilmastointihuolto P. 734 2441/Salo.
Poltinhuolto Ahonen
Sähkökj. 3 B,
Halikko as. Palmant. 733 4004 ja 040 717 5198
---------------------------------------------------
Turunt. 484 1739, 0400 686 917
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Markku Torvi, p. Saario Ky
---------------------------------------------------
Seafield Oy Annank. 0400 783 884 ja 040 578 2911
Sipi-Auto Oy
Sipinkj. 728 0772, 050 566 8863
--------------------------------------------------Kallio Keijo
P. 0400 223 857, 734 1262
p. 02-735 9391, 050-567 6152
P. Suoramarkkinointituotteet
--------------------------------------------------Salon Painokeskus Reiote Oy
Fribölent. 59
p. 21, p. 731 2238
---------------------------------------------------
Ompelimot
Ateljee Saksi
Ruotsalankuja 8B. Kokoustila, sauna ja
uima-allas. 26, p. 733 1202
---------------------------------------------------
Liukuovikaapistot
Suoraan valmistajalta
Lupin Oy
Lemminkäisenk. 0440 742 125
--------------------------------------------------p. Pursimiehenk. 13
p. 02-733 3343, Esterink. 735 2412, 0400 223 697
---------------------------------------------------
Ello
---------------------------------------------------
Rengas Salo Oy
Salitunk. 8, p. 527 8210
--------------------------------------------------Turunt. 11?13, p. 733 6100
--------------------------------------------------Salon Hinausautokeskus Oy
Hakalank. 0400 534 165, Salo
--------------------------------------------------Koskinen Seppo
p. taksi.
p. 733 4088
Valaisinliikkeet
bussi,1+14 h. P. 734 7628, 0400 520 565
Säästäjänt. 23,
p. 731 6820
Suutari-Pekka, Euromarket,
J. 3, Salo, p. 9, p. 21, p. 733 5881
---------------------------------------------------
Suutarit
Vilhonk. p. P. 727 3377 www.vaarna.com
---------------------------------------------------
Tili/isännöintitoimistot
Manacor Oy
Inkerink. 4, p. P. 733 5727
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Scandia Rent
Salo p. 044 278 2746
---------------------------------------------------
Juomakuljetukset
Salon Juomatukku
p. 2 A, p. 040 705 5615, 02-728 5656
Aaltosen Saha ja Höyläämö
Aijala, p. 4,
Somero, p. Tuomi
Myös hionnat ja lakkaukset,
Salo, p. myös la 10-13
Meriniityn Varaosahuolto
Kauralant. Salon MLP-Ravintolat
p. 0400 530 433, fax 731 3306
---------------------------------------------------
Öljypoltinhuollot
Halikon LVI-Asennus
p. 0400 165 931, 0400 536 931
--------------------------------------------------Rakennussaneeraus Mörsky
Remontti- ja uudistyöt.
P. 0400 561 650
--------------------------------------------------Vesijohtoasennus Atte
Rauhala p. 38 p. 727 6100,
fax 733 1682
Tilitoimisto Wahlsten Ky
Peltisepänliikkeet
Tuolin Henki p. 0400 472 536
Kirjanpitopalvelu Saario
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. krs, p. 8, p. 731 2232
http://personal.inet.fi/yritys/anjalin
---------------------------------------------------
Laatoitustyöt
Laatoitus- ja vesieristystyöt
K. Sanomalehdet
. 47, Somero, p.748 6406
Autotarvike
Katrineholmink. 731 2905
p. Pihakiven Lasiliike Ky
Ratak. puutavaraa
. 040 541 7367, 02-734 9796
---------------------------------------------------
Kirjapainot
Salon Lehtitehdas
Örnink. 4, p. 733 5693
--------------------------------------------------Autokorj. 050 528 5339
Esittelyvideot, kopiot, juhlakuvaukset ym.
---------------------------------------------------
Äänentoistopalvelut
Jr.-Soundwave
Helsingint. P. 731 7362
---------------------------------------------------
AA-laaturakennus/LounaisSuomen Rakennus-saneeraus
Kylpyhuoneremontit
VTT:n vedeneristyssertifikaatti.
P. 731 2366
Valokuvaamot
Sipi-Auto Oy
---------------------------------------------------
Sipinkj. 8, p. 733 1226, 040 501 1649
---------------------------------------------------
Ilmastoinnit
Ilmastointikanavien puhdistukset,
säädöt ja asennukset
Tarvikkeet, asennukset,
sadevesijärjestelmät.
P. 0400 535 465
---------------------------------------------------
. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. 6, p. 733 3088
---------------------------------------------------
Autosähkökorjaamot
Salon Autosähkö
Örnink. 733 2122
---------------------------------------------------
Autolasitukset
Meriniityn Autopuhdistus/
Salon tuulilasimyynti
Autolasitukset, Auton pääli- ja
sisäpuhdistukset
Perämiehenk. 050 530 9525
Tilitoimisto Salotilit Oy
Suutari Tauno Lempinen
Helsingint. 731 6096
0400 224 095, klo 9?18
Sähköasennus Jyrki Lehtovirta
Rahtihöyläykset
Tv- ja Videohuolto
Hänninen Oy Helsingint. 4, Salo p.7276200
--------------------------------------------------Rummunlyöjänk. 7, Salo
p. 21, p. 731 8182
---------------------------------------------------
Sisustussunnittelua
Helenank. 14, p. 0400 532 459
---------------------------------------------------
Lakiasiat
Asianajotoimisto
Korvenoja & Niinistö Oy
Salo, Somero, p. 050 530 1794
---------------------------------------------------
Silkkipainot
Verhoiluliikkeet
Hedvig p.040 554 3624
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
J.&R. 733 7303
---------------------------------------------------
Huolto-Järvi Oy
---------------------------------------------------
Salon Mainosbrodeeraus Oy
Perät. Joka toinen keskiviikko.
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 18, Salo p. 77 021
. 724 0195
p. 040 534 2264, 0400 745 382
Savusauna, kokoontumistiloja.
p. 736 2044. 044 522 6881
---------------------------------------------------
Autokorjaamot
Autokorj. 13 Torin varrella
P. P. 733 4855, 0400 644 955
--------------------------------------------------Poltinhuolto Vuorinen
---------------------------------------------------
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneuden-hoitopalvelut:
. + koulutus. 0403 066217/Lea Smolander
---------------------------------------------------
Käsityöliikkeitä
Anjalin käsityöliike
Annank. 0400 534 036
---------------------------------------------------
Ompelijoita
Asusteliike ja tilausompelimo
Tarja Lehti Ky
Annank. 731 1556, 0400 531 647
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Taide-/lahjaliikkeet
Salon Yhteishuolto Oy
Helsingint. 733 7142,
050 363 9084
---------------------------------------------------
Esitteiden, käyntikorttien ja
kotisivujen suunnittelua.
---------------------------------------------------
Air-Osa p. 731 3743, 0400 560 043
--------------------------------------------------Arteman Oy
Arvotaiteen osto, myynti ja välitys
Taulujen puhdistus ja korjaus,
myös kehykset. 040 510 4307, Haapat. 0400 812 000
---------------------------------------------------
Jäähdytinkorjaamot
Jussin Auto ja Kenno
Vanutehtaanmäki
p. 733 8333
Brodeerausta
Tosi-Idea Oy
---------------------------------------------------
Avance-keittiöt p. 727 4660, fax 727 4669
Ääni ja Media Oy
Talouspäällikköpalvelut.
p. 15, Halikko p. P. Asennus- ja mittauspalv.
Tehtaanmyymälä av. 040 768 2841, Salo
---------------------------------------------------
Muuttopalveluja
Katuhaukka Oy
Muuttolaatikkovuokraus.
p. 22 p. 050 378 6509
www.rakennussaneeraus.fi
--------------------------------------------------Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
Kuusjoki, p. 733 1494
---------------------------------------------------
Kaihdinliikkeet
Säleverhoja, rullaverhoja,
taite- ja paljeovia, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
Kaihdin-Lehtonen Ky
Somero, Jaatilant. 727 666
Örnink. 7 C 6, Salo
p. 0447374610. Vuorela Oy
Helsingint. 777 350. 10, p. 0400 534 641
YIT Kiinteistötekniikka Oy
Markunpelti Oy
--------------------------------------------------Pelti-Saari Oy Rakennusalan
peltityöt. 040 741 3765
Ompelimo PikkuMidinetti
---------------------------------------------------
Ompelukoneet
Huolto ja myynti
Seppo Kela. 733 2122
Studio H
---------------------------------------------------
Sahat/sahauspalvelut
Helsingint. 4-6, Halikko as.
p. 02-727 5800
p. 25 Salo
Salon Lukkopalvelu
TV-Huollot
Portaita. 0400528838, 731 3798
Lakiasiaintoimisto Jorma
Tammi Turunt. 727 7100
---------------------------------------------------
Autotarvikeliikkeet
P. 733 1923
---------------------------------------------------
Autojen ruosteenestot
Salon Takuusuojaus Ky
Tectyl ruosteenestokäsittelyt
Myllyojank. 0500 987268
--------------------------------------------------Naisten vaatteiden tilaus-
ompelua ja korjauspalvelua.
Laila Jokiniemi, Metsänojant. 22, Salo p. 7, Salo
p. 8
--------------------------------------------------K-Rauta Passelin
kalustemyynti
Nixi- ja Idea-keittiöt, Inaria
kaapistot ja peililiukuovet.
Suunnittelupalvelu
Myllyojank. 727 3636
Sähköurakoinnit
Puusepät
Salon JP-Matto
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Huolto Järvi Oy
Mattoliikkeet
Salon Lukko- ja helahoito
H. polttopuuta
p. 736 2110, 040 501 0090
--------------------------------------------------Jari Auranen
p. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. 37, p. 731 1705
---------------------------------------------------
Turunt. 14. 041 461 8526
---------------------------------------------------
Suomen Ilma ja Pelti Ky
www.suomenilmajapelti.fi
---------------------------------------------------
Isännöintipalveluja
Isännöinti Matti Laakso
Salo. 733 8400
---------------------------------------------------
LVI-Palveluja
Kodinkonehuollot
Halikon LVI-Asennus
Turunt. www.rantatorppa.fi
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Kotipalvelu Näpsäkkä
Neuvottelusauna Atlantis
P. 5, p. 727 5700
--------------------------------------------------Salon Kylmäapu
Rummunlyöjänk. 23, p. Kankare
Halikko p. p. 734 6450
---------------------------------------------------
Taksi ja Tilausliikenne Keijo
Räsänen Perniö 17 h. P. 739 9924
---------------------------------------------------
Rakennuspalvelut
Salo.p. 7350112, 0400 520065
---------------------------------------------------
Autojen ruostevauriot
Tmi Santo Motors
p. P. 8
Kaiken maailman brodeeraukset
p. Salo, p. 4, p. 731 9250
--------------------------------------------------P. P. 040 765 1521
---------------------------------------------------
p. 11, II-krs., Salo
p. 731 7366, 040 514 0548
YIT Kiinteistötekniikka Oy
Keittiökalusteet
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Paljeovi ja Kaihdintuote
Asemak. 113, p.748 5814
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Rulla- ja säleverhot, palje- ja taiteovet ym. 6, Salo. 727 3100, fax. 21
Perniö as. 731 6535
www.hanskinmainos.fi
--------------------------------------------------Mainosvakka Ky
Örnink. 738 8260
huolto ja korjaustyöt.
Vanha Turunt. 9, p. 727 292
---------------------------------------------------
Salo, Raitalank. 11?13, p. Lehtinen Peltisepänliike
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Piipunpellit ja rännit, kattojen teot
Sähkölaitekorjaamot
p. 020 433 1790
Halikon Videopalvelu
Äänentoisto- ja dj-palvelut.
soundwave_aanentoisto@hotmail.com
P. 040 755 7374
---------------------------------------------------
Tilitoimisto Tihahe Oy
Suunnittelutoimisto KB-Design
Kirsti Brandt, p. 0400 481 100
---------------------------------------------------
Huonekaluliikkeet
Kalustemyynti A. 733 7955
--------------------------------------------------Kummitäti
Turunt. 5, p. 3, p. 727 1200
--------------------------------------------------Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut, ym.
HUOM! Puh.luettelon etuseteli
Myllyojank. Joka toinen keskiviikko.
muut palvelut:
. Hornink. 7331579
---------------------------------------------------
Pienkonekorjaamot
JP-Pienkonehuolto
Kodin ja puutarhan pienkoneet,
laitteet, kulkuvälineet merkistä
riippumatta. 040 556 9538
esa.alarakkola@dnainternet.net
Turvapiste Turunt. p. 731 1391
---------------------------------------------------
Leimasimet
Salon Kilpi ja Kaiverrus Ky
p. 1, p. 0400 530 960
---------------------------------------------------
Passikuvat
Torpank. 13. 722 1144
Hornink. Myös saneeraukset
Lasitusliikkeet
Vesijohtoliike V. 5, p. 020 433 1790
Tanssiyhtye Trio Sereno
---------------------------------------------------
Valtuutettu Nokia matkapuhelinhuolto. 727 3500
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Parkettityöt
Parkettiasennus K. 731 2151, 0440 533 393
---------------------------------------------------
Autovuokraamot
Tsg Rent
Kaiverruspalvelut
Ovikil., postil. 2-4, Halikko kk
p. 12, Salo, p. 7, Salo, p. 10, p. 733 100/24h
---------------------------------------------------
Lakiasiaintoimisto
varatuomari Timo Havia
Salon Moottorihuolto
Juha-Cars Linnapellont. 10, p. 727 3110
---------------------------------------------------
Ateman Oy
Muurlan Rakennuspalvelu Oy
Arvotaiteen osto, myynti ja välitys.
Taulujen puhdistus ja korjaus,
myös kehykset. 735 5822, 0500 128 956
---------------------------------------------------
Tietokoneet ja
tietokonetarvikkeet
www.tietokonekauppa.fi
---------------------------------------------------
Venepalvelut
---------------------------------------------------
Siivouspalvelut
Kotihoito Merivire Uutena
kotisiivous! Kirsi-Marja Degert
P. p. 12. 1,
Sähköasennukset luotettavasti
p. 11-13, p. 732 2106, 0400 322 862
--------------------------------------------------p. 0400 822 272
---------------------------------------------------
Turunt. p. 6, p. 26. Kurki
p. 040 716 1537
---------------------------------------------------
Jätekuljetukset
Salon Jätehuolto Ky
Vilhonk. 727 7101
--------------------------------------------------VM-Autolasi Oy
Autojen lisävarusteet
vaihdekepin nupista vanteisiin
Myllyojank. rakennusalan työt
Työasut-/suojaimet
---------------------------------------------------
P. 733 7313
---------------------------------------------------
Autoverhoiluliikkeet
Jukka Lehti
p. 736 2110, 040 501 0090
--------------------------------------------------Perniön Poltinhuolto
p. 3, p. 0400 745181, 7362477
---------------------------------------------------
Lastentarvikeliikkeet
Lastentarvike Salo
Turunt. 1, Vaskio
p. 10, p. 727 7103/ Jouko Lehto
---------------------------------------------------
Hinauspalvelut
Autohinaus Oy
p. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Kirkkok. 731 1951, 0400 745 391
---------------------------------------------------
Kaakeliliikkeet
Laattojen myynti ja asennus,
kylpyhuonekalusteet
Salon Kaakeli Oy
Myllyojank. 731 3402
---------------------------------------------------
K. 731 6234
---------------------------------------------------
Huutokauppoja
Salon Huutokauppakamari
Ostetaan ja myydään kuolinpesiä
p. 0400 531 254
Maalarit
Kotimaalari Erja Leppävuori
P. 7350112, 0400 520065
--------------------------------------------------Poltinhuolto Vuorinen
Torpank. 044 506 2734
--------------------------------------------------Tapio Suonio
Airsport Oy Riippu- ja varjoliitotarv. 731 8006
---------------------------------------------------
Aurinkolämpö
Perniön Putkitarvike Oy
Kari Kakko, Aimontapont. 0500-533 587
--------------------------------------------------Finarte
Turunt. 4, Salo, p. 727 3500
--------------------------------------------------Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 3, Salo p. 42, Turku
P. 733 3366
tai 0400 808 430
Studio H
Pitopalvelut
---------------------------------------------------
Salo, Raitalank. 253 1532, fax 253 1533
---------------------------------------------------
Lukkoliikkeet
Perämiehenk. 0400 812 000
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
--------------------------------------------------
LVI-Vihiniemi Oy
---------------------------------------------------
Salon Kylmäapu
Kailinniitunt
02-7773917
www.astrumauto.fi
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
T
I
U
K
K
A
P
I
P
O
I
S
E
T
V
E
L
H
O
syyskokous ke 24.11.-04 klo 18 Salon
K-Maataloudessa. ARH ?
Kiekko-67.
KORIPALLO
22-VUOTIAIDEN SM-SARJA
Huima?Salama
85?87
Korikouvot?Ura
102?69
HoNsU?Lahti
85?79
Vilpas?BSL
93?39
Pyrintö?ToPo
77?91
Pyrintö
8 7 1 655?550 14
HoNsU
8 5 3 708?586 10
Lahti
8 5 3 701?631 10
Salama
8 5 3 683?667 10
ToPo
8 5 3 683?635 10
Vilpas
8 5 3 672?579 10
Korikouvot 8 4 4 721?601
8
Ura
8 3 5 626?696
6
Huima
8 1 7 652?846
2
BSL
8 0 8 485?795
0
Seuraavat ottelut: to 18.11. Kokouksen alussa uuden niittoja klapikoneen käyttökoulutus.
Tervetuloa!
Johtokunta. UJK, su 21.11. PiKa/V,
PaimYr I . 49 990 . SBS Rupu.
JÄÄKIEKKO
II-divisioona lohko 6
Kiekko-67?LäKi
KJK?SoPa
UJK?Chiefs
TarU?ARH
EjL?SaloHT
4?2
1?10
1?6
5?1
3?4
Chiefs
10 9 0 0 1 63?26 18
EjL
12 7 1 0 4 54?49 15
UJK
11 7 0 0 4 63?39 14
SaloHT
11 6 1 0 4 43?49 13
SoPa
11 4 2 2 5 63?47 12
TarU
11 6 0 0 5 52?42 12
Kiekko-67 11 5 0 0 6 46?47 10
LäKi
11 4 1 0 6 38?51 9
KJK
11 2 1 1 8 30?71 6
ARH
11 2 0 0 9 35?66 4
Seuraavat ottelut: ke 17.11. YlKiri.
B-POIKIEN SM-SARJA,
LOHKO A
Tarmo?Huima
70?79
HNMKY?JKS
77?80
BC Nokia?ToPo
59?78
Vilpas?Visa-B
78?83
ToPo
5 5 0 435?333 10
JKS
5 4 1 394?337
8
Huima
5 4 1 367?357
8
Vilpas
5 3 2 367?365
6
HNMKY 5 1 4 357?362
2
Tarmo
5 1 4 334?429
2
BC Nokia 5 1 4 348?384
2
Visa-B
5 1 4 358?393
2
Seuraavat ottelut: la 27.11. sija).
35 parasta sai rajoitetun pelioikeuden
ensi vuoden Euroopan-kiertueelle.
SALON SEUDUN SANOMAT
MARRASKUUN
ESIM.
Irrotettava TARJOUS!
kotimainen
Eurox -vetokoukku
asennettuna.
285,-
Moottoriajoneuvoja myytävänä
Mercedes-Benz - a brand of DaimlerChrysler.
MIESTEN 5-SARJA lohko 3
SauvU?PeSisu II
3?2
Häppäveikot?MartMu
1?3
HaHa II?Nalle-V
1?3
Nalle-V
5 5 0
15?6 10
Häppäv 5 3 2
12?6
6
MartMu 4 3 1
10?5
6
KoKa II 5 3 2
11?8
6
KiKi
4 2 2
9?9
4
HaHa II 5 1 4
6?14
2
SauvU
5 1 4
5?14
2
PeSisu II 3 0 3
3?9
0
Tämän viikon ottelut: MartMu ?
KiKi, Nalle-V . ABS-jarrut, ASR-luiston-
sinulle tarkemmin uuden Mercedes-Benz Vianon.
Nyt myös Wiurilassa!!
Voit myydä, ostaa, vaihtaa tai
vaikka lahjoittaa.
www.sss.fi
esto, BAS-hätäjarrutehostin sekä ajovakauden
hallintajärjestelmä ESP kuuluvat vakiovarustei-
-YKSILÖLLISTÄ TAWARAAMYÖS OSTO
AVOINNA TÄNÄÄN
TERVETULOA!
Wiurilantie 126, Halikko
SOITA 7 333 103/24 h
na kaikkiin Viano-malleihin. puh. Vilpas, BSL ?
Lahti, HoNsU . PuHu
. 10 e, kumiteräsaappaita. SalPa,
Salba . Moottorivaihtoehtoja on neljä: kaksi vääntävää CDI-dieselmootto-
Kokouksia
ria ja kaksi suorituskykyistä V6-bensiinimoottoria. Sievin kenkiä ja nahkasaappaita. SoPa,
Chiefs . BC Nokia, Huima
. 294-306 g/km, diesel 222-254 g/km.
www.viano.fi
Uusi Mercedes-Benz Viano.
Sviitti vaihtuvalla näköalalla.
Uusi Viano yhdistää muunneltavat sisätilat, tur-
Joustavat tilaratkaisut.
vallisen suorituskyvyn ja ylellisen varustelun ta-
Istuinkiskojärjestelmän ansiosta pituussuunnas-
valla, jonka vain Mercedes-Benz osaa.
sa siirrettävät neljä takaistuinta antavat ylimää-
ja juhlakenkiä. Teholuokat 109-218 hv.
Uskelan Maamiesseuran
Joensuunkatu 15, 24100 Salo
. Häppäveikot, PeSisu II . SauvU, KoKa II ?
AuVi.
MIESTEN 4-SARJA lohko 1
YlKiri?SoVo
KoKa?Jankko
HaHa?Peikot II
Albatross?RunU
YlKiri
5 5 0
15?7
VarU II
4 4 0
12?5
KoKa
4 3 1
11?5
HaHa
4 3 1
11?7
Albatross 5 2 3
10?10
SoVo
4 1 3
7?9
RunU
4 1 3
7?11
Peikot II 5 1 4
7?14
Jankko
5 0 5
3?15
3?2
3?0
3?2
3?1
10
8
6
6
4
2
2
2
0
3?0
2?3
1?3
0?3
8
8
4
4
4
2
2
0
Tämän viikon ottelut: Parma . SoPa ?
TarU, la 20.11. JKS.
NAISTEN 4-SARJA lohko 3
PiKa/V?PiKe
PiKa N?Parma
PeU?PaimYr I
PaimYr III?VT-82
PiKa/V
4 4 0
12?1
PaimYr I 4 4 0
12?3
PiKe
4 2 2
7?6
Parma
4 2 2
9?8
PeU
4 2 2
8?8
PiKa N
4 1 3
5?10
VT-82
4 1 3
4?9
PaimYr III 4 0 4
0?12
NBA maanantaina:
Cleveland?Golden State 99?88 (C: James 33/12, McInnis 20, GS: Richardson
27), New Jersey?Houston 69?80 (H: Jefferson 17/11).
LENTOPALLON MIESTEN
3-SARJA lohko 3
VarU II?Watt-V
0?3
TYUS?VG-62 II
3?0
Loimu II?Vannas
1?3
PeSisu?KaarUrh
3?1
Leisku?NarPa II
3?1
Watt-V
6 6 0
18?5 12
Vannas
6 5 1
17?4 10
TYUS
5 4 1
14?6
8
KaarUrh 5 4 1
13?8
8
PeSisu
6 3 3
9?13
6
VG-62 II 5 2 3
9?9
4
VarU II
5 2 3
9?12
4
Loimu II 5 1 4
9?14
2
Leisku
5 1 4
7?13
2
LiLo
5 1 4
5?12
2
NarPa II 5 0 5
1?15
0
Tämän viikon ottelut: Vannas ?
TYUS,
KaarUrh . 12,2-12,7 l/100 km, diesel 8,4-9,6 l/100 km.
CO2 -päästöt bens. SC Hextall . Tanssikenkiä, kumisaappaita
alk. + toim. PiKe.
Huutokauppoja
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
1226
SALON 02-733
040 501 1649
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
kuolin- ja muuttopesiä
GOLF
Cadiz, Espanja: Miesten Euroopan-kiertueen karsinnan finaali:
Lopputulokset 6/6 kierroksen jälkeen,
par 72:
423 lyöntiä: Peter Gustafsson Ruotsi
71+70+72+73+69+68,
426: Simon Wakefield Englanti 69+69
+71+73+69+75,
427: Francois Delamontagne Ranska
72+67+69+74+69+76,
429: Stuart Manley Wales 73+69+71
+72+72+72, Francesco Molinari Italia
79+71+70+70+70+69,
432: Joakim Bäckström Ruotsi 71+
68+74+76+73+70, Gonzalo FernandezCastano Espanja 73+71+74+74+ 69+71,
Adam Mednick Ruotsi 77+71+72+68
+69+75, Fernando Roca Espanja 76+70
+77+74+69+66,
433: Lars Petter Brovold Norja 79+61
+69+77+70+77,...
446: Roope Kakko Suomi 75+76+74
+70+75+76 (jaettu 72. Miesten ja naisten
nilkkureita, myös jokasään nilkkureita. KoKa II.
KEILAILU
Jaksokilpailu nro 112
Luokka MA (12): 1) Jack Höglund Saku 1369, 2) Jukka Niemelä Cocktail
1305, 3) Arto Lehtovirta SalKei 1291, 4)
Jussi Niemelä Cocktail 1289, 5) Paavo
Schukov Hase 1243.
Luokka B (31): 1) Raimo Kallio Saku
1224, 2) Jesse Kantonen Cocktail 1223,
3) Heimo Reunanen Saku 1193, 4) Juhani Paijo HeHa 1182, 5) Markus Lindgren Cocktail 1174.
Luokka C (20): 1) Ritva Aaltonen Salottaret 1152, 2) Jarmo Willgren keiSa
1130, 3) Joonas Maunula Rainbow 1105,
4) Antero Sorrola KeiSa 1079, 5) Arto
Lappalainen TuWe 1068.
Luokka D (8): 1) Seija Salminen Salottaret 994, 2) Benjami Paakkonen FBC
975, 3) Tero Kilkanen EKE 860, 4) Eetu
Sadeharju Rainbow 846, 5) Niko Lehtovirta SalKei 810.
Testaamme painojälkeä
Tänään klo 17.00
VETOKOUKUT ASENNETTUNA
KAIKKIIN MERKKEIHIN!
Nyt ensiesittelyssä!
NÄIHIN
Audi A3 1997- Seat Leon 2000AUTOIHIN VW Bora 1999- VW Golf sedan 1998Skoda Oktavia sedan 1998-
JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJA
RATAKATU 3 SALO P. Hyvä valikoima KOTIMAISIA naisten ja miesten kävelyMercedes-Benz Viano,
hinta alk. Pyrintö, FoKoPo ?
Ura, KTP . Albatross, VarU II . WB, SäyRi . Tarmo
. TuUL, KaarUra ?
SoPa II, KeSisu . Vilpas.
Tämän viikon ottelut: Peikot II ?
KoKa, RunU . marraskuuta 2004
SALON SEUDUN SANOMAT
?
17
TULOSPÖRSSI
SALIBANDYN 2-divisioona,
lohko 3
LaSa?Salba
6?8
Sheriffs?SBS Wirmo
1?3
Ruoska?SC Hextall
6?7
SBS Rupu?AFC Campus
3?8
SalPa?TuWe
4?5
AFC Campus?LaSa
6?5
AFC Campus5 5 0 0 36?16 10
SBS Wirmo6 5 0 1 37?27 10
SC Hextall 6 4 0 2 34?28 8
Ruoska
5 4 0 1 51?27 8
Sheriffs 5 2 1 2 20?26 5
SBS Rupu 6 2 0 4 30?32 4
Salba
6 2 0 4 35?49 4
LaSa
6 1 1 4 36?43 3
TuWe
5 1 0 4 21?40 2
SalPa
6 1 0 5 27?39 2
Seuraavat ottelut: pe 19.11. TuWe
. MYÖS LAAJALESTISIÄ MALLEJA. HaHa, SoVo . Korikouvot, Ura ?
Salama.
A-POIKIEN SM-SARJA,
LOHKO B
PuHu?KTP
98?95
Ura?Vilpas
69?82
Pyrintö?FoKoPo
81?72
WB?SäyRi
80?90
FoKoPo 5 4 1 380?350
Pyrintö
5 4 1 427?369
PuHu
5 4 1 447?406
SäyRi
5 3 2 431?427
KTP
5 2 3 434?395
Vilpas
5 2 3 342?347
Ura
5 1 4 344?438
WB
5 0 5 333?406
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
8
8
8
6
4
4
2
0
Seuraavat ottelut: la 27.11. VarU II.
NAISTEN 3-SARJA lohko 2
TuUL?AuVi
3?1
SoPa II?HaHa
1?3
SauvU?KaarUra
3?0
KeSisu?KoKa II
3?1
SoPa II
4 3 1
10?5
6
TuUL
4 3 1
10?6
6
SauvU
4 2 2
6?6
4
AuVi
4 2 2
8?8
4
HaHa
4 2 2
6?8
4
KeSisu
3 1 2
6?7
2
KaarUra 3 1 2
5?6
2
KoKa II 4 1 3
6?11
2
Tämän viikon ottelut: KaarUra ?
KeSisu, HaHa . Huima, ToPo . LaSa, la 20.11. 7-16.30 LA SOP. SaloHT . Loimu II,
NarPa II . MUKAAN
KENKÄMARKKINAT
Salon torilla TO 18.11. KJK ?
UJK, LäKi . KJK, Chiefs
. Vilpas, Visa-B . (02) 727 7100 ARK. Pyrintö . EjL, LäKi . Nokian kumisaappaita ja aamutossuja. Kiekko-67, pe 19.11. PeU, VT-82 . 02-7773911
Leevi Laaksonen p. kulut 600 ?.
EU-keskikulutus bens. TarU, SaloHT . 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Keskiviikkona 17. HaNeljä mallia, neljä moottoria.
luttaessa Viano kasvaa luksustila-autoksi jopa 8
Voit valita neljästä mallista (Trend, Ambiente,
hengelle.
Fun ja Marco Polo) ja useasta koripituudesta ha-
Lähin Mercedes-Benz -jälleenmyyjä esittelee
luamasi kokonaisuuden. HaHa II, SauvU . PeSisu, LiLo . Syysuutuuksia!
POHJANMAAN KENKÄ
Yksityishenkilöiden
ilmoituspalsta
Viikkomarkkinat
joka lauantai
WANHAT TAWARAT
räistä tilajoustoa kuljetustarpeen mukaan. Leisku,
VG-62 II . PiKa N,
PaimYr III
toimii sosialismin ihanteiden mukaisesti ja työllistää kymmeniä vammaisia. 16.15 Regional eftermiddag.
16.30 Regionala nyheter. 8.35
Regional morgon. Kuinka ihmiskehoa mitataan;
mitä kertovat sydänkäyrät. . Soita (09) 1482822 / www.ylex.fi
21.00 Kitarama. 91307
20.25 Mr Bean Animoitu Mr Bean seikkailee jälleen. 11.45 Almodóvar: "Hable con ella".
12.00 Ramp -svenska som andraspråk. Niina puolestaan saa kuulla Ellan (Johanna Kokko, oik.) salaisen rakkauden
kohteen, kun naiset lähtevät viinituvalle juhlimaan Ellan syntymäpäiviä.
RADIO
YLE 1/Yle Radio 1
89,8 MHz
6.00 Uutiset. 10.43 Bittivirtaa. 11.00 Musiikkiklubi: Lehti puusta variseepi
11.55 Päivän mietelause. Yöradion tiskijukka hyppää palomiehen arkeen
ja aloitteleva palomies pääsee irrottelemaan radioaalloilla. Millaista kieltä ne
käyttävät?
Luontohetken dokumenttisarja Eläinten kieli
(Talking with Animals) perehtyy neljän jakson
verran kiehtovaan, varsin vähän tunnettuun
aiheeseen monesta näkökulmasta.
Harva tietää, että norsu käyttää kommunikoinnissaan hyväkseen ruumiinsa värähtelyitä
sekä infraääntä, jota ihmisen korva ei pysty
kuulemaan.
Ensimmäisessä osassa biologi Charlotte Uhlenbroek tutustuttaa meidät hiekka-aavikolla
elävien norsujen ja muiden eläinlajien sekä jäätiköillä elävien eläinten viestintäkeinoihin.
Hän kuuntelee eläinten toisilleen välittämiä
viestejä uusimman tekniikan avulla.
Toisessa osassa sukelletaan meren syvyyksiin, jossa kommunikointi vaatii erityiskeinonsa. Epäonnistuneen lemmenyön jälkeen Linda päättää
vaihtaa nuorempaan. 8.10 Maakuntaradio.
8.55 Urheiluradio. 23.03 Sportnytt. 2.30 Rapport. . 10.00 Uutiset ja Ajantasa. 423727
20.00 Laura kesäleirillä Osa 4/6: Laura
joutuu yllättävän seuralaisen kanssa seikkailuretkelle, Jenna näkee Markon kahdet
kasvot. 17.00 Päivän
peili ja sää. 3.30 Rapport. 23.00 Leena Lehtinen. 16.45
Programtablå. 19369
23.35 FST: Kvällsnytt . 20.03 Sää. 17.30 Erkki Kauhasen takaikkuna. . Toimittaja Riikka Uosukainen.
. Samaan aikaan kun
Kevin yrittää luoda suhteita vaimoonsa ja
poikaansa, joutuu hän taistelemaan vanhoja tapojaan vastaan. 49765
17.50 Alueellinen uutislähetys Alueuutiset, Digi TV2:ssa Uudenmaan uutiset.
. 11.00 Aktuellt. Suora. Ellakin harkitsee irtisanoutumista, henkilökohtaisista syistä. 21.04 Suomi tänään.
21.35 Urheiluradio/Yleisurheilun MMkisaradio/ V5-rivi. Numerot ja hinnat,
yrttilääkkeitä ja designmuotia. 85678
12.55 Näkemiin vaan, muru! Miehem-
6.10 Ostoskanava . 3.45 Sportnytt. 8241920
14.00 Paikan kertomaa: Suomen
Joutsen Suomalainen koululaiva on kah-
deksalla valtameripurjehduksellaan nähnyt tyynet ja tyrskyt. . 1.15
Uutiset. 4539562
10.10 Koulu-tv: Pohjoismaisia säveltäjiä Osa 2: Fartein Valen. . 8.10 Ykkösaamu. 12.55 Löpsedeln. Alana ja Mark
valmistautuvat näytelmäkerhossa esittämään kotimaastaan Maltasta kertovan
nukketeatteriesityksen. 8.00 Aamun peili ja sää. . 12.55 Maakuntaradio.
13.00 Uutiset. 6787123
15.30 Soittis . 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 17. . Puhdistajakala viestii värikoodin avulla ja
valas sykähdyttävällä laulullaan.
Kolmas osa vie tiheäpuiseen metsikköön, jossa viestien välittäminen olisi vaikeaa ilman sopivia apukeinoja. 10.00
Uutiset. 8780291
12.30 Koulu-tv: Eurooppalaisia lapsia 6/7: Maltanterveisiä. Ohjelmassa tutustutaan norjalaiseen säveltäjään Fartein
Valeniin. Soita (09)1482822 / www.ylex.
fi 14.00 YleX Iltapäivä. Biologi Charlotte Uhlenbroekin opastuksella pääsemme tutustumaan eläinten
tiedonvälitykseen. 8784746
15.00 Tv-uutiset . 2.45 24 Konsument. 10.30 Ramp om historia 2. 13.00
Aktuellt. 20.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. Jessica
Lange palkittiin suorituksestaan Oscarilla.
111. 803299
21.00 Tie Eedeniin Osa 42: Potkut. 75949
18.35 Uutisotsikot . 23.03 Kovan päivän ilta. 23659
14.10 Valotuksia Vannoutunut sinkku Keravalainen 38-vuotias Sini Hartikainen
pärjää ilman parisuhdetta. 18.45
Jalkapallo: Irlanti -Kroatia, Maailmancup, Saksa. Koodien oikeellisuudesta vastaa Gemstar Development Corporation.
19.15 Kauppalehden talousuutiset
EUROSPORT
20.00 Suuret Suomalaiset: Risto Ryti
21.55 Kaarle II . 13.03 Sää. 680185
me Havannassa. 19.00 Bolibompa: Kött på
benen. 20.03
Suomi tänään. Kaikki sujuu hienosti, kunnes rakkaus sotkee kuviot. 18.50 Iltahartaus. 22.00 Uutiset ja sää. 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ Xtreme. 22.15 Musik-
rådet. 6593630
15.56 TV2: Pelottaako. Pipsa opettaa Bärtilille kaiken,
mitä tarvitsee tietää koiranäyttelyistä.
. Ehdonalaisten joukossa on niin pienemmän
rikkeen tehneitä kuin kansainvälisiä huumerikollisia, seksuaali- ja talousrikollisiakin. 18.50 Merisää.
18.55
Urheiluradio/Jääkiekkoilua.
19.00 Uutiset ja sää. Käsikirjoitus: Daniel Brocklehurst. 5133949
23.40 YLE Teema: Verkkoyhteys Mitkä
ovat lähivuosien kuumimmat IT-tuotteet entä kuka muistaa enää viime vuosien
floppeja. 357746
21.00 C.S.I. 3105369
8.45 Soittis . 23.00 POLO: Gold Cup.
23.30 All Sports: Wednesday Selection. 4459727
23.20 Tv-uutiset . 8966185
17.20 TV2: Pikku Kakkonen Muurahaiset tanssivat ja Eila emännöi studiolla.
. 17.55 Löpsedeln. Ohjelmatietojen lopussa ?-merkin
jälkeen olevat numerot muodostavat
Show view -koodin, jolla ajastetaan
videonauhureita. 25825
17.10 Prisma Studio Perimä nostaa verenpainetta. 942659
21.55 Vikinglotto . 13.00 Rapport. 21.03 Sportradion.
21.10 Inblick i samhället. - Sarja päättyy. Tunnin toive.
11.30 Salon kaupunki. 775253
18.30 Shoppailumatkalla Rio de Janeiro. Juontajina
Jonna ja DJ Amara. 13.03 Café Svenskfinland.
14.00 Aktuellt. 306307
7.25 Pikku väkeä Ystävyyden vuodenajat.
. 22.00 Uutiset ja
sää. 158388
19.25 Päivän sää . 3.00 Tennis: Masters Cup, Houston USA.
Suora.
SVT EUROPA
6.00 NettiTV: Tervehdyskorti, menovinkit,
Katsojien markkinat
8.00 Lasten ohjelmaa, Tillin Tällin Tömpsis
8.30 NettiTV
9.00 Mobile Avenue: logot, taustakuvat ja
soittoäänet
11.00 NettiTV
13.00 Katsojien markkinat
14.00 Mobile Avenue
15.00 Diggari Chat
17.00 IVR-Games
17.30 Salon seudun uutiset, Uutisankkurina Ilpo Määttänen
. 123
20.30 Tv-uutiset ja sää . Tiedostoja tuhotessaan Sabrina
juuttuu yöksi Leonardin tietokoneeseen ja
kokee hämmentävän muodonmuutoksen.
. 22.05 Päivä tunnissa. 12.45 Väderöversikt
med sjörapport. 1.15 Dokument inifrån: Novemberrevolutionen. 3.57 24 Vision. 13.55 Pätkä. 17.55 Urheiluradio.
18.00 Uutiset. 7222949
16.55 Kahden kerroksen karhut Osa
5/13. 11.03 Maakuntaradio.
11.55 Urheiluradio. 20.30
Rapport. 8.30 Aamupala -toimittaja Kai Merilä. . 20.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. Juhlinnan aihetta ei paljon laboratoriosta löydy, sillä
tv-toimittajan tietolähde paljastuu ja lähtökahvit keitetäänkin Karille.
Lisäksi Ella kokee tilanteessa vaivalloiseksi
ja ilmoittaa lähtevänsä muualle kertomatta
kuitenkaan kenellekään oikeaa syytä. 4.00-7.00 Studio 24.
ja vastaan. Aamuvuoro. Kevin
Hunter (Villistä Pohjolasta tuttu Rob Morrow) on istunut viiden vuoden kakun ja
pääsee ehdonalaiseen. Otsikot 6.30, 7.30. . Pornotähden ja hänen aviomiehensä murha teloitustyyliin
vaatii koko tiimin työpanoksen. 19.03 Väderöversikt
med sjörapport och programinformation. 17.25 YLE news. 18.05 Kulturradion: Rapido.
18.20 Bob Dylan, en vår tids Hermes
19.00 Aktuellt. 3513494
10.15 Ostoskanava. . Eräänä aamuna ilmestyy rakennustyömaalle uusi ammattimies lisää.
Tiina kertoo Mikolle menevänsä hammaslääkäriin, mutta onkin enossa neuvolaan. 14.00
Kaupunkipulssi - iltapäivälähetys. 7327562
9.30 Tunteita ja tuoksuja Paulin pikapa-
7.00 Digimon Taistelu pimeyden digimone-
tamisen taito. 6.30 Regionala nyheter. 7.35
Regional morgon. 13.10 Det kan
aldrig bli för mycket. 10.10 Café
Continental. Kaarle II ajautuu täydelliseen välirikkoon parlamentin kanssa.
Kuolinvuoteellaan hän tekee vielä yhden
ratkaisunsa. Studiossa Tarja Hiltunen. 369036
22.20 Tulosruutu Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. Mutta kauanko?
Kylillä aletaan kuiskia Martin tilanteesta ja sekä
Martin että Kössin naisasiat ovat kyselylistalla
jopa niin, että Niinan on paljastettava karille suhteensa Marttiin. . 5459036
19.30 Salatut elämät Osa 993. 15.00 Aktuellt. 6.55 Andrum. 22.55 Novosti po-russki. 17.00 Aktuellt 17 med
dagens debatt. 9.05
Sää. 24302369
7.30 Manu ja Matti Uusinta. . 14.50 Seurakunta tiedottaa. 11.10
Nyhetstelegram. 22.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 7694982
11.45 FST: Valta ja voimattomuus Osa
4/5. Niiden
kommunikointi vaatii kuitenkin varsin yksinkertaiset säännöt.
BBC:n tuottamassa ohjelmasarjassa vertaillaan myös ihmisen ja apinan kommunikoinnin
eroja ja yhtäläisyyksiä sekä kummastellaan ihmisen mieltymystä juoruiluun.
Rumbaa
New Yorkista
Tootsie - lyömätön lyyli
Kuvassa Dustin Hoffman (Michael Dorsey/Dorothy Michaels).
23.45 Myöhäisuutiset . 17.05 Maakuntaradio. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 8.15 Regional
morgon. . 597456
murhaamiseksi paljastuu ja syyllisiä rankaistaan ankarasti. 22.00 Aktuellt. 19.55 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. . Mikko
seuraa perässä ja nyt onkin jotain salattavaa
Mikon äidiltä. . 19.03 Radion
sinfoniaorkesterin konsertti. 12.00 Tolvslaget från
Åbo domkyrka. 88552673
4.00 Tennis: Masters Cup, Houston USA. dagens diskussion.
12.35 Evergreens. 0.05 Yöklassinen.
YLE2/YleX
92,6 MHz
6.30 YleX Aamu. 21.00 Aktuellt. 15.03 Direkt fortsätter. Arto on aina ollut kätevä käsistään, eikä taito ole mennyt
pitkän teoreettisen koulutuksen aikana hukkaan. 27302
Presidentti Risto Rytin puolestapuhujana
europarlamentaarikko Lasse Lehtinen.
. 9711340
17.45 FST: BUU-klubben: Bärtil Koiranäyttely. 11.03 Inblick i samhället. 10.15 Maakuntaradio.
11.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ja
sää. 14.00
Jalkapallo: Irlanti -Kroatia, Maailmancup, Saksa. 7.45 Hartaita säveliä 7.50 Aamuhartaus. 2073727
7.45 Tweenies Uusinta. 446123
17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous
. 12.30 Jalkapallo: Naiset alle 19v, MM-kilpailu Thailand. 21.20 Andrew Lawrence-King johtaa Radion kamarikuoroa. 8630
6.30 Mikämikä-tvpeli . . 7762807
14.15 MAALI! . marraskuuta 2004
KANAVAT KESKIVIIKKO
18
TV 1
TV 2
MTV3
NELONEN
4.00 Uutisikkuna . . 6.25 Nousutahdit.
7.00 Aamun peili ja sää. 1.00 Uutiset ja sää. . 19.30 Combo. Joulun
läheisyydestä huolimatta tunnelmat joidenkin kohdalla synkkenevät entisestään.
. . 2111727
6.25 Huomenta Suomi . 3.15 Studio
24. 6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus. 7.10 Regional
morgon. . Raita. 9.35 Regional
förmiddag. 4090825
20.30 Sillä silmällä Vanhemmat tapaavat.
Katie ja Alan ovat seurustelleet kaksi vuotta. 18.15 Kielen päällä.
18.30 Hartaita säveliä. 6934031
2.20 MTV3 Deitti . 23.25 Väder. 544765
18.30 Salon seudun uutiset
18.45 Vihreä laakso (u)
19.30 Salon seudun uutiset
20.30 Salon seudun uutiset
20.45 Vihreä laakso (u)
21.30 Salon seudun uutiset
21.45 Vuohisrock / StyRockS
22.00 NettiTV
1.00 Mobile Avenue
3.00-6.00 NettiTV
7.00 Gomorron Sverige. Käsikirjoittajat:
Mika Ripatti, Seppo Vesiluoma, Johanna
Sinisalo ja Johanna Vuoksenmaa. . 2.02 Yöradio. Paikallinen pappi vihkii Ridgen ja Brooken sademetsän
viidakossa. 19.20 Aftonandakt. 885098
18.30 FST: Närbild . 8204562
22.00 Kymmenen Uutiset . 3047949
18.36 Luontohetki: Eläinten kieli Osa
1/4. 19.03 Suomi tänään/Luonto-Suomi. 17302
11.30 FST: Entrada española Espanjan
alkeita matkailijoille. 21.40 Per
Spelman. Miten työtä saadaan riittämään niin monelle kuin mahdollista?
Ranskassa siirryttiin 35-tuntiseen työviikkoon useampien työpaikkojen luomiseksi,
mutta Hollanti valitsi toisenlaisen tien.
. 558659
13.00 STOP . 8.00 Aamun peili ja sää. 10.00
Studiossa Saku Mäkynen. 9331307
23.30 Kulttuuriuutiset . 4408516
13.55 Ajankohtainen Kakkonen Röökiilta. 4319963
0.15 Uutisikkuna . 11.00 Jalkapallo: Maailmancup, Saksa. 8012920
17.25 Nelosen uutiset ja sää . Kuvassa leguaani.
Eläinten kieltä neljänä iltana
TV 1 klo 18.36
Luontohetki: Eläinten kieli
Miten eläimet kommunikoivat vedessä, parvessa tai hiekka-aavikolla. 15.10 Kultakuume. 15.05 Efter explosionen.
15.30 Garagefilm. 23.00 Uutiset. Ken polttaa siltansa Camillaan. 17.50 24 Konsument. Keskipäivän
peili ja sää. 22.00 Aktuellt. 7.53 Maakuntaradio. 7.10 Maakuntaradio. . 9.20 Kyllä Pekka tietää. 6164388
16.45 Kansalaisen ABC: Haasteena
ryhmä 1/6: Tapaaminen. 17.00 Rapport. 84291
19.05 Ulkolinja: Chavez-ilmiö Venezuelan talous on romahtanut ja köyhyys lisääntynyt, mutta se ei ole vienyt presidentti Chavesin suosiota. . Eternian
prinssi Adam on myös universumin vahvin
mies, He-Man, joka yhdessä ystävineen ja
neuvonantajineen taistelee valtakunnan
suurimpia vihollisia, Skeletoria ja hänen
pahoja voimiaan vastaan.
. 9.10 Regional förmiddag.
9.30 Regionala nyheter. Uusinta. Kaisa
pohtii, että Ella jäisi, jos tietäisi koetuloksista.
Arto vetelehtii mökkityömaalla haitaksi asti
ja kertoo Artolle olevansa vain tiellä. 6978497
0.00 Vikinglotto ja V5 . Siegfried päättää ottaa selville, kuka ampui sotaveteraanin koiran.
. 19.35 Lähikuvassa slovenialainen mezzosopraanotähti Marjana Lipovsek. 1.30 Kulttuuriuutiset. 7178543
0.05 Euronews . 16.15 Mitt i naturen. Muutoskohteena Sarin asunnossa on
kuusi metriä pitkä eteiskäytävä, josta pitäisi poistaa tunnelimainen tunnelma. 8138920
18.30 Kauniit ja rohkeat Vihreät mambat kotikäynnillä. 60765
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
. 5207630
5.55 Ykkösen aamu-tv . 12.00 Keskipäivän
peili ja sää. 17.30 Päivän peili ja sää. 4431949
8.05 Päivien viemää Uusinta. 6762123
17.30 Dr. 79570681
10.00 Traffic-tvpeli . . 23.00 Aktuellt. 14340
18.15 Kakkosen syyssää . 4090825
20.28 Keno . Osittain MV. monarkki myrskyssä (K15) Uhkapeliä. 5903833
12.00 Tänään otsikoissa . . Antti
viihtyy remonttimiehenä saatuaan potkut
labrasta. . Phil Kysy Dr. 14.00 Uutiset.
14.03 Tänään iltapäivällä. 9.30 Seurakunta tiedottaa. . 9.00 Uutiset. 712524
20.00 45minuuttia peilaa huomisen puheenaiheet. 7.50
Merisää. 18.30 Karamelli. 10.03 Radiaattori. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 18.00 X-
ryhmä. 15.45 Salon kaupunki tiedottaa.
17.30 Salon kaupunki tiedottaa.. Yhtä tärkeässä roolissa ovat ehdonalaisvalvojat,
joilta tarvitaan vain nimi paperiin, kun ehdonalaisuus vaihtuu vankilaan. Tilaisuutta todistaa Äiti Luonto apinoineen, papukaijoineen ja käärmeineen. 8.53 Morgonandakt
9.00 Aktuellt. Kuinka ihmiskehoa mitataan;
mitä kertovat sydänkäyrät. Asgard-kansa joutuu turvautumaan SG-1ryhmän apuun estääkseen teknologiaansa
joutumasta goa?uldien käsiin. 12.00 Turun
tuomiokirkon kello lyö 12. Uutiset 7.00, 8.00, 9.00. 743494
20.00 Kahdeksan uutiset . tv-peli . 10.05 Löpsedeln. 5.02 Ylen aamu.
5.30 Uutiset ja sää. Kaksi
nuorta jenkkiä vaihtaa kotia ja työtä. 15.00 Uutiset ja Ajantasa.
15.15 Maakuntaradio. 31907475
9.15 Kaikenkarvaiset ystäväni Unoh-
6.00 Muistatko missä. 62017
17.40 Viittomakieliset uutiset
. 4.02 Ylen aamu.
5.00 Uutiset ja sää. 4875017
20.25 Maailman sää . 744123
19.30 Inno Haasteena pitkä eteiskäytävä.
Sari (37) asuu 2003 remontoidussa rivitalossa. 11.03 Programtablå. Pitäisikö tupakointi kieltää suomalaisissa ravintoloissa. 803505
0.05 Ehdonalaiset SARJA ALKAA. 7.00 Aktuellt med väderrapport. 7681369
16.25 TV2: Hopea-aaveen perintö Osa
12/13. 4526456
Luontohetken dokumenttisarja Eläinten kieli (Talking with Animals) perehtyy neljän jakson verran
kiehtovaan, varsin vähän tunnettuun aiheeseen monesta näkökulmasta. 0.00 Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio. 4105611
13.45 Lähikuvia Kiinasta 6/10 Äiti Chenin kirjapaino. 15.55
Musiikkiuutiset. 3.00 Uutiset.
3.02 Yöradio.
YLE 4/Radio Vega
101,4 MHz
4.00 Vargtimmen. . . 1217369
22.30 Oikeus ja kohtuus Poliisivaltio.
Poliisin ampumisesta epäilty ja itsekin luodeista haavoittunut mies joutuu virkavallan käyttämän lainvastaisen kuulustelutekniikan uhriksi, vaikka Eugene ja muut
toimiston jäsenet pyrkivät sen kaikin käytettävissään olevin keinoin estämään.
. Biittiä nostattamassa
Beats and Styles, aiheena skeittaus ja mukana YleX radiokykykokelaat. 7.10 Aamusoitto. 5.32 Ylen aamu.
5.40 Tänään 50 vuotta. . 18.00 Mitt nya
liv. 19.00 Uutiset ja sää. 129746
23.25 Tähtiportti Asgardien salaisuus. 8426031
SUBTV
7.00 Aamunavaus
8.00 Suoraa huutoa
8.25 Late Night with Conan O?Brien
9.10 Beverly Hills, 90210
9.55 Taka-ajatuksia
10.20 Melrose Place
11.05 Kaksoiselämää
12.10 Parantola
12.55 Peliputki: Katapultti 2
14.40 Peliputki: MAALI!
16.30 Sessions
16.45 DragonBall Z
17.10 Ritari Ässä
18.00 Tyylintekijät
18.30 Kauneussalonki
19.00 Frendit
19.30 Nikki
20.00 Suoraa huutoa!
20.25 Sub-sähkeet
20.30 Pulttibois
21.00 SubLeffa: Hot Shots! 2 . 15.30
Regionala nyheter. Kuvasuhde 16:9.Tekstitys teksti-tv:n s.334.
ww.yle.fi/tieeedeniin . Sarja sukeltaa sekä
ehdonalaiseen vapauteen pääsevien että
heidän valvojiensa maailmaan. 520630
19.00 Jamien keittiössä Paljon onnea,
Jamie. 8035833
18.05 Kauniit ja rohkeat Fanfaareja oopperasta Forresterin häät. 21.00 Uutiset.
21.03 Vikinglotto. 14.03 Maakuntaradio. 15.33 Regional eftermiddag. 23.00 Nyhetssammanfattning. 6761494
16.40 Päivien viemää Sulle sydämeni annan. 9.06 Maakuntaradio. 6.30 Maakuntaradio. 5.44 Ylen aamu. . 0.00 Uutiset ja sää. . . 14235
20.55 Vikinglotto . . 12.10
Slaget efter tolv . 0.00
Ylen Yöradio
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
4.00 Uutiset ja sää. 7.00 Aamun
peili ja sää. Uutiset 17.00
Paikallisuutiset 14.00, 15.00 ja 16.00.
Tuottajana SSS. Osa haluaa päästä kaidalle tielle, osa
kapinoida - ja lähes kaikki käyvät jatkuvaa
taistelua menneisyyden kanssa. . 8.00 Aktuellt. 1.02
Yöradio. Parvissa liikkuessaan eläimet katsovat samaan suuntaan, ja ne myös kuulostavat samalta. 7342369
17.00 Sähkeuutiset . Amuletti.
. . 23.45 Bittivirtaa. Ohjelmapaikalla esitetään ensi keskiviikosta alkaen toimintasarjaa Boomtown.
. 52272
13.05 Es español Espanjan peruskurssi aikuisopiskelijoille, osa 9/12. 9.00 Kultaa ja hopeaa. Ostoksilla kiinalaisittain. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.00 YleX
Tänään. 22.25 A-ekonomi.
22.30 Anders och Måns. 6.05 Ylen aamu. 21.00 Mitt i naturen. 12.15 Maakuntaradio.
12.45 Merisää. 8239185
13.20 Kielimatka Kiinaan Osa 6/10. 21.45
Miettinen. Työajat. 539388
19.00 Seitsemän Uutiset . . 1.30 Ralli: MM-kilpailu, Australia.
2.30 Ralli: MM-kilpailu, Australia. 28781123
8.35 Ihana aamu . 5972773
20.35 Sabrina, teininoita Hyväksy itsesi, Sabrina. 1123475
10.15 Ostosruutu . Toimittaja Pirjo
Kauppinen. 6.35 Regional morgon. 18.00
Aktuellt. 23.45
Jalkapallo: Kooste -Maailmancup, Saksa. 80920
15.05 Pekka ja Pätkä ketjukolarissa
Banaaninkuoreen liukastuneet Pekka ja
Pätkä hourailevat itsensä ihmissyöjien Afrikkaan, luutakomppaniaan, Etelämerelle
sekä Villiin Länteen. Olli ja Sini. 5571730
0.20 Tilt.tv Arvosteltavina mm. USA 1982 . . 8.30 Regionala nyheter. 21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään. 15.00 Kulttuuriuutiset. 14.55 Urheiluradio. 23.15 Regionala nyheter. 7.10 Aamun lehdet. 13.00 M-studio. 75123
13.00 Tv-uutiset . Pitkät eteiskäytävät ovat hankalia sisustaa,
eikä Sari ole ainoa, joka tuskailee tämänkaltaisen tilan kanssa. 2.55 24 Vision. Opitaan mm.
kellonajat. 17.00 Uutiset. 14.10-14.55 Go'kväll.
15.00-15.03 Rapport. Sabrina käyttää noitakonstejaan muistamatta, että huoneessa on webbikamera. 901307
17.30 Emmerdale Kuoroharjoitus. 1587833
0.00 Mikämikä-tvpeli . 2576475
22.50 Linda Green Osa 4/20. 14.03 Direkt. 11.30 Språkvideotävling 2003
-vinnarna!. Pekka Laine. 12.30
Nyhetstelegram. 21.00 Tennis:
Masters Cup, Houston USA. 6854889
16.05 Rakkaat siskot Henkien taisto.
Lapset sovittelevat Alexin ja Teddyn riitoja, ja Georgie yrittää rakennella siltaa Johnin ja tämän isän välille. kaikkien jatko-osien äiti
22.40 Sadetanssi: Ei sanaakaan
22.45 Sessions
23.00 Late Night with Conan O?Brien
23.50 Star Trek, uusi sukupolvi
0.40 DragonBall Z
1.05 ROCsport.TV
1.35 Sub chat
TV 2 klo 22.05
Dokumenttiprojekti: Saanko luvan
(Dame la mano)
New Yorkin kuubalaisten sunnuntairumba
Monet kuubalaisista siirtolaisista elävät New
Yorkissa ja New Jerseyn latinalaiskortteleissa.
Kaikille heistä nimenomaan afro-amerikkalainen rumba on luonnollinen osa elämää ja suurelle osalle se on yhtä tärkeää kuin hengittäminen, syöminen tai rakastelu.
Heddy Honingmanin Saanko luvan (Dame la
mano / Give Me Your Hand) -elokuvassa tutustumme muutamaan persoonaan, joiden viikko
huipentuu tanssikokoontumiseen La Esquina
Habanera -clubilla sunnuntaisin. 8494659
18.20 Suomi puhuu Tästä on puhuttava!
Pääosassa suomalaiset - ajatuksineen ja
tunteineen. Salaliitto kuninkaan
ko tanssiparketilta. 11.00 Rapport. Studiossa Mikko Koivusipilä. 19.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 5.50 Merisää. MV. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 22.50
Musiikkiuutiset. 69098
19.35 Vaihda elämä! Osa 7/12. 5.52 Ylen aamu.
6.00 Uutiset. 6850678
21.00 Urheiluruutu ja V5-ravipeli
. 1506272
17.15 Paljon pelissä tänään . 8.10
Illallinen kahdelle. Tanssiminen on heille jotain muuta
kuin pelkästään hauskanpitoa - se on heille
happi, mitä hengittää.
Vuonna 2003 valmistuneen elokuvan on tuottanut Pieter van der Huystee Film, Hollanti.
Ninan suhde
Marttiin paljastuu
TV 2 klo 21.00
Tie Eedeniin osa 42: Potkut
Kylillä aletaan kuiskia Martin tilanteesta ja
sekä Martin että Kössin naisasiat ovat kyselylistalla jopa niin, että Niinan on paljastettava
Karille suhteensa Marttiin.
Niina puolestaan saa kuulla Ellan salaisen
rakkauden kohteen, kun naiset lähtevät viinituvalle juhlimaan Ellan syntymäpäiviä. 22.30 Purjehdus: Makasiini. 8740091
1.55 Ostosruutu . Päivän lööpit.
12.10 Päivän puheenaihe. 13.40 Päivänpuheenaihe, tulosten purku. 138253
17.05 Ruokala Teresa ja hänen vieraansa
Sami Hiltunen valmistavat ruokaa ranskalaisesta kotikeittiöstä.
. 9188901
23.50 IS Urheilu-uutiset . 6041543
16.20 TV2: Pään sisällä Lääkärintarkastus. Miten viesti menee perille
oman lajin edustajalle, kun metsä raikuu muiden eläinten äänistä?
Viimeisessä osassa noustaan yläilmoihin ja
laskeudutaan vedenpinnan alapuolelle. 7562017
12.20 Koulussa . 9.15 Seudulla tapahtuu. 8291369
15.55 TV2: HALOO! . 21.30 Kuorotuokio. . www.yle.fi/laura . Juuso ja Tuomas. Phililtä. 15.00 Tennis: Real Life on the WTA Tour.
15.30 Tennis: Masters Cup, Houston USA.
17.15 Jalkapallo: Maailmancup, Saksa. 20.00 Barbacka. Mitä tapahtuu
kun seitsemän toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaa vanhalla kansakoululla?
. 5584369
16.15 Grönlantilainen henkienmanaaja Manguaq Berthelsen on Grönlan-
nin Nuukissa asuva tulkki ja parantaja,
jolla on kyky päästä yhteyteen saaren henkien kanssa. 998017
21.30 Elokuva: Tootsie . . 2.45 Uutiset. Geenitieto
kuuluu kaikille. 19.30 Radiodoktorn 20.30 Musik på kvällskvisten. 51291
21.10 A-talk Ajankohtainen keskusteluohjelma. 2.15
Programtablå. 19.45 Ralli: MM-kilpailu, Australia. 358185
19.00 VoiceOut! Gloria-klubilla taltioitu
ohjelma tuo ruutuun urbaanin kulttuurin
tähdet ja tavikset. Retkipäivä. Dustin Hoffmanin esittämä epäsuosittu näyttelijä saa
vihdoin työtä pukeuduttuaan naiseksi, ja
loistava ura urkenee. 7979814
11.00 Tv-uutiset . 52852437
TV 2 klo 19.35
Vaihda elämä!
Tänään rooleja vaihtavat bilehileenä tunnettu
radiojuontaja Joe ja kolmessa vuorossa työtä
painava palomies Travis (kuvassa).
DIGGARI
. 7.30 Regionala nyheter. 16.10 Maakuntaradio. 20.00
Ralli: MM-kilpailu, Australia. 3085920
11.30 4deitti . . Osa 4/4 . 2136369
22.05 Dokumenttiprojekti: Saanko
luvan Joka sunnuntai La Esquina Habanera -ravintola New Yorkissa muuttuu
tanssiklubiksi kuubalaisten kokoontuessa
tanssimaan maansa musiikeista tunteikkainta ja seksikkäintä: rumbaa.
. Tunnelma sähköistyy Hopea-aaveen
tukikohdassa. 4755901
15.35 He-Man Mekaneckin murhe. Ratchet &
Clank 3, RollerCoaster Tycoon 3 ja samannimiseen elokuvaan perustuva Ihmeperhe.
Juontajana Jaana Pelkonen. 22.55 Kulttuuriuutiset. lyömätön
lyyli Komedia, jonka laadun takaa naseva
käsikirjoitus, Sydney Pollackin ohjaus ja
hienot näyttelijäsuoritukset. 12.15 Risto Nurmen luontoradio. Juontajana Liisa Riekki.
. 18.03 Suomi tänään.
18.20 Luonto-Suomi. 21.30 Vildmark upptäckaren. 23.03 Löpsedeln.
23.06 Från Europas konsertestrader.
0.05 Nattklassiskt.
Radio 88.2
88,2 MHz
6.00 Aamupuuro. 1924630
14.35 Paljon pelissä . 561836
0.50 Pulssi . 12.01 Aktuellt. 3783185
16.35 Mediakasvatusviikko: Ysiluokan uutiset Ysiluokan uutisissa esitetään parhaat 9-luokkalaisten koululaisten
Nelosen ja UNICEFin järjestämään kilpailuun lähetetyt uutiset. 23.30 Musikbyrån. . 16.00 Uutiset ja sää.
16.10 Faunin iltapäivä. 17.05 Plus. 3.00 Rapport. 10.00
Tennis: Masters Cup, Houston USA. 8.10
Väder med sjörapport. 6.00 Aktuellt med
väder- och sjörapport. Kirjapaino ?Valkoinen hevonen. Opposition mielestä
demokratia on uhattuna. 6.05 Morgonmusik. Jamie viettää syntymäpäiviään lapsuudenkodissaan. Nuori ja suloinen
Ricky osoittautuu varsinaiseksi yllätyspakkaukseksi. 13.04 Maakuntaradio. 42253
18.15 FST: TV-nytt . Suora. 184307
20.15 Talousuutiset . 4753307
14.40 Viiden juttu Uusinta. 16.35 Regional eftermiddag. Pääosassa: Liza Starbuck. 6.09
Sää. 3318678
18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous
. Mikko saa
selville Tiinan raskauden. 17.35
24 Nöje. . 23.00 Kulttuurikahvila. Klubin perustaminen on Tonyn, yhden kuubalaisen siirtolaisen unelman täyttymys.
Tanssijat, soittajat ja laulajat ovat kaikenikäisiä, eikä sosiaalisella taustalla ole väliä.
Jotkut tanssivat ammatikseen, monet eivät.
Yksi ammattilaisista on elokuvan Karim, jolle
rumba merkitsee kirjaimellisesti elämää: tanssimisella hän omien sanojensa mukaan "harhauttaa" suurinta vihollistaan - syöpää.
62-vuotias Rafaela (kuvassa) paiskii pitkiä työpäiviä suurkeittiössä, mutta sunnuntai-iltaisin
hän puhkeaa kukkaan, laittaa vaalean peruukin
päähänsä ja pukeutuu tanssikenkiinsä.
Vakituinen asiakas on myös 62-vuotias Rafaela, joka puurtaa pitkät päivät suurkeittiössä.
Elokuva esittelee myös muun muassa Pedron,
joka työskenteli gigolona saadakseen rahat
elämiseen uudessa kotimaassaan ja Leonardon, joka paiskii säännöllisesti ylitöitä ja
kuuntelee musiikkia taukoamatta karkottaakseen surumielisyytensä ja kaipuunsa Kuubaan.
Musiikki ja tanssi pitää nämä kaikki ihmiset
tolpillaan. 2555017
13.30 Ostosruutu . 2.00
Uutiset. . Osa 4/6: Teemme ostoksia ja asettaudumme hotelliin.
. 11.35 Lunchmusik.
11.45 Rapido