5 2016 8,90 € Porin samurai seikkailee loputtomalla tutkimusmatkalla Rättö KEMMURU Uuden hiphop-sukupolven faijat palaavat menneisyyteen LEONARD COHEN ”I’m leaving the table, I’m out of the game” DISCO ENSEMBLE Studiomoodin, kotisohvan ja Dropboxin liitto
6 POIMINTOJA KAUKO RÖYHKÄ 8 VALITUT PALSAT 18 VIERAISSA ASTRID SWAN 22 STUDIOSSA DISCO ENSEMBLE 26 POP-ESSEE POP JA POLITIIKKA 28 NOUSUSSA SONIC VISIONS 30 KOLUMNI ONNINEN 32 MIKA RÄTTÖ Circle-muusikon tuorein tutkimusmatka sijoittuu elävän kuvan maailmaan. Miksi artistit eivät tahdo puhua asiasta. Nyt ne tulivat, ja maailma on jälleen hieman pimeämpi paikka. Kävimme Porissa porautumassa jästipään mielenmaisemaan. 42 LEONARD COHEN Mestarin viime vuosien tekemiset on kaikki tulkittu jäähyväisiksi. 56 VIHAPOSTI Mikä on kikkelikuvan lähettäjän motiivi. Palaamme tekijöiden kanssa vuosikymmenen takaisiin tunnelmiin, nykyhetkeä unohtamatta. Miksi törkykommentin kirjoittaja ei laskenut kymmeneen ennen enterin painamista. 62 LEVYT 70 BLACK PEIDER 72 HITTIKARUSELLI ARMAN ALIZAD 74 LEVYHYLLY PIJALL 76 KOLUMNI SCHILDT 78 NISSE M 80 KYSYMYS & VASTAUS HANK SOLO S I S Ä LT Ö 5 / 2 1 6 RUMBA 3. 48 KEMMURU Kehumatta paras on 10 vuotta täyttänyt suomirapin klassikkolevy
Liikkeissään hillitty, arvokas ja viisas – gurun tai valtionpäämiehen tasoa. Vuosi 2016 on ollut synkkä. Barack Obama lupaili, että aurinko nousee huomennakin, vaikka vallan kahvassa olisi oranssi vaahtosuu. Sen sijaan voimme ohjata voimavarojamme johonkin kehittävämpään, kuten positiivisuuden jakamiseen, muiden huomioon ottamiseen, uuden luomiseen tai Circlen levyjen parhausjärjestykseen laittamiseen. Näinä päivinä tarvitsemme sekä Cohenin että Rätön kaltaisia taiteilijoita enemmän kuin koskaan: niitä, joiden teosten äärelle voimme hiljentyä ihailemaan vielä maailmasta löytyvää kauneutta, ja niitä, joiden äärieksentrisyys tempaa Tellukselta jonnekin, missä kaikki väkisin ahmimamme infoähky saatetaan kyseenalaiseksi. Sihvonen, Petteri Tikkanen, Kimmo Vanhatalo HARJOITTELIJA Anu Leppäharju TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Rumba / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi rumba@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 0781-0326 33. Mika Rättö on sitä mieltä, että maailmaa voidaan viedä eteenpäin heittäytymällä spontaanisti ja rämäpäisesti täysillä ihan mihin vain – kunhan idea tuntuu saamishetkellä hyvältä. Numeron kannessa virnistää toinen tutkimusmatkailija. vuosikerta Numero 668 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Vanhoilliset ja populistiset räksyttäjät ajavat kulttuurin kenttää ja yleistä monimuotoisuutta ahtaalle. Cohenin lisäksi muun muuassa David Bowie, Prince, Alan Vega, Riki Sorsa ja Zarkus Poussa ovat poistuneet näyttämöltä. Tätä kirjoittaessani käsissäsi olevan lehden olisi pitänyt jo lähteä painoon. Alkuperäisessä tekstissä pohdiskeltiin, onko You Want it Darker todella Cohenin jäähyväisviesti. PÄÄTOIMITTAJA Jukka Hätinen TOIMITUSSIHTEERI Saku Schildt ULKOASU Mikko Litmanen KANNEN KUVA Jani Grönman TÄMÄN LEHDEN TEKIJÄT Tuomas Aflecht, Anna Brotkin, Mari Hautamäki, Otso Karhu, Samuli Knuuti, Kimmo K. JUKKA HÄTINEN Kirjoittajan mielestä Circlen viisi parasta levyä ovat Rautatie, Sunrise, Meronia, Taantumus ja Hollywood. Hetkellisen mielenrauhan tai eskapistisen tripin jälkeen emme kenties koe tarvetta lähettää tappouhkausta artistille, jota emme ymmärrä tai julistaa älykääpiöiksi kaikkia, jotka eivät jaa mielipidettämme jonkun toisen valtion vaalituloksesta. ” L eonard Cohen on kuollut”, oli ensimmäinen viesti, joka tuijotti silmiini puhelimen näytöltä tänä aamuna herätyskellon piippauksen sammutettuani. Rumba ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Porilaisten marssi www.rumba.fi facebook.com/rumbafi twitter.com/rumbalehti instagram.com/rumbalehti VT. Jos Cohen puhalsi levynsä nimikkokappaleessa liekin sammuksiin, tuo Rättö valoa pilkkopimeään huoneeseen kirkasotsaisella kohelluksellaan. Koskinen, Joonas Kuisma, Nisse M, Mikael Mattila, Oskari Onninen, Markus Paajala, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Jean Ramsay, Santtu Reinikainen, Jose Riikonen, Kari A. Saimme vastauksen nopeammin kuin ikinä halusimme. PÄ Ä K I R J O I T U S RUMBA 5. Mustanaamion suojeluksessa jo vuodesta 1984. Aamusta alkuiltaan olemme herkistyneet Cohenin musiikin ja sanojen äärellä, juoneet kuppikaupalla kahvia, kenties muutaman oluenkin ja hieroneet ennen kuolinuutista kirjoitettua Cohen-artikkelia uuteen uskoon Jeanin ja Sakun kanssa. Näinhän se varmasti on, joten ei muuta kuin plehat nenälle ja yksisuuntaista matkalippua jästipäisten porilaisten johtamalle reissulle ostamaan. Cohen oli tutkimusmatkailija elämänkatsomusten, rakkauden ja kenties sisäisen rauhan saralla
Kirja muodostuu viidestä tarinasta, jotka oudolla tavalla punoutuvat yhteen. K I R J A KAUKO RÖYHKÄ julkaisee joulukuussa levynsä Aamuöiseen sateeseen, joka sisältää uusien kappaleiden lisäksi uudelleen työstettyjä versioita vanhoista Röyhkä-standardeista. Viisi hänen romaaniaan on suomennettu, ja ne kaikki ovat hyviä.” O LG A VÄ LI M AA M AT H IE U BO U RG O IS P O I M I N T OJ A K A U K O R Ö Y H K Ä TOIMITTANUT JUKKA HÄTINEN Tällä palstalla ajankohtainen artisti esittelee itselleen ajankohtaisia ja tärkeitä asioita. Roberto Bolaño: 2666 ”CHILELÄISEN Roberto Bolañon 2666 on melkein tuhatsivuinen odysseia ihmismielen mustimpiin sopukoihin. Santa Teresassa murhattujen työläistyttöjen ruumiita löytyy päivittäin kaatopaikoilta ja tyhjiltä tonteilta. Bolaño kuoli maksasairauteen vuonna 2003, vuotta ennen 2666:n julkaisua. Alussa neljä kirjallisuustutkijaa etsii kadonnutta saksalaiskirjailijaa, joka on elossa ja julkaisee jatkuvasti uusia teoksia, mutta josta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Häneltä olisin toivonut enemmänkin tekstiä. Albumi on arvioitu sivulla 64. Matka johtaa Meksikon pohjoisosiin, synkeään Santa Teresan kaupunkiin, johon Bolaño on saanut innoituksen pahamaineisesta huumekartellien pyörittämästä Ciudad Juárezista. Sääli. 6 RUMBA
Biisit ovat hyviä, tosin kolmea lukuun ottamatta vanhoja, tunnelmallisia, hypnoottisia. Voin vielä vapaammin tehdä mitä haluan, ja tämä uuden levyn kama on sitä, mitä haluan tehdä.” MUSIIKIN YSTÄVÄN MATKAKOHTEET Lue lisää ja osallistu samalla kilpailuun: www.soundi.fi/icelandair BOSTON Lue juttu kokonaisuudessaan: www.soundi.fi/icelandair Esittelyssä KUUSI mielenkiintoista kohdetta musiikkidiggareille Islannista Pohjois-Amerikkaan. Nykyään puhutaan paljon tuottajista, radiosoitosta ja myynneistä niin kuin se kaikki olisivat musiikin tarkoitus. Isotkin nimet saattavat olla kroonisesti perseaukisia. Uskoakseni uudessa levyssäni on jotain sellaista. OSA 6/6 JUTTUSARJA PÄÄTTYY. VOITA LENNOT KAHDELLE SUOSIKKI KOHTEESEESI JUTTUSARJAN KAUPUNGEISTA. Kilpailu on käynnissä 31.12.2016 saakka. Kuitenkin ne ovat antaneet minulle jotain, avanneet uusia maailmoja, toimineet juuri sillä tavoin kuin oikea, hyvä taide-elämys toimii. Stadionrockin lisäksi kaupungin hardcore-skeneä pidetään arvossa ympäri maailman, ja onpa Boston poikinut myös useita merkittäviä vaihtoehtorockin nimeä, kuten Pixiesin. R E Y K J A V I K T O R O N T O S E A T T L E D E N V E R W A S H I N G T O N B O S T O N BAD boys of Bostonin lisäksi Massachusettsin pääkaupunki on oppilaitoksineen, kirjastoineen ja museoineen korkeakoulutuksen kehto. Nykyisinä Spotify-aikoina levyt eivät enää myy, paitsi joku Vain elämää -skeida, eikä radiossa soiteta juuri muuta kuin pintapoppia. Taiteilija saa toteuttaa luomishaluaan, ihmiset pohtivat hänen aivoituksiaan, taiteilija kohtaa demoninsa ja enkelinsä ja niin edelleen. No, kuuluuhan tähän elämään tietysti vapaus ja tietty status. Myös kaikki kuusi kohde-esittelyä löytyvät ilmestymisen jälkeen samasta osoitteesta. Palkinnon arvo jopa 2 000€ Aerosmithin ja korkeakoulutuksen kotikaupunki. L E V Y. Aamuöiseen sateeseen Rahapula ”TÄNÄÄN olin menossa Helsinkiin Ylen radiohaastatteluun, kun huomasin, etten saa junalippua koneesta. Itse olen tykännyt monista levyistä, jotka eivät ole omana aikanaan soineet radiossa tai myyneet paljon. Kuulostaako oudolta. Mutta se kaikki olisi helvetin paljon hauskempaa, jos tilillä olisi fyrkkaa.” OLOTILA P O I M I N T OJ A ”YLEENSÄ en viitsi kuunnella omia tuotoksiani enää sen jälkeen, kun ne on miksattu ja masteroitu, mutta tätä olen kuunnellut aika paljon. On monissa aikaisemmissakin, luulisin, mutta omia levyjä on aina vaikea arvioida, koska tiedän, ketkä niitä ovat olleet tekemässä ja minkälaisissa olosuhteissa. Sehän merkitsee epäsäännöllisiä tuloja, rahapulaa, epävarmuutta. Ihmettelen, miksi ihmiset niin innokkaasti haluavat olla taiteilijoita. Muiden levyissä on aina se etu, että ne ovat joidenkin vieraiden, suurten musiikillisten sankareiden tekemiä ja siksi legendaarisia. Tilillä ei ollut yhtään rahaa, ei myöskään luottokorttipuolella. Soitin toimittajalle (Roman Schatz), joka ystävällisesti lainasi minulle omistaan – kiitos vaan. Joten nyt minun kaltaiseni tyypin ei tarvitse enää välittää mistään
V A L I T U T PA L S AT KUVAT TOMI PALSA 8 RUMBA
Biffy Clyro Black Box, Helsingin Jäähalli 28.10.2016 JOTENKIN vaivihkaa on käynyt niin, että Biffy Clyrosta on muodostunut yksi suurimmista suosikeistani. Sillä välin, kun yksi Hartwall-areenallinen popmusiikin ystäviä oli keräytynyt hyvästelemään Kentiä bändin viimeiselle Helsingin-keikalle oli kolmetuhatpäinen ryhmä osannut valita keikkansa paremmin: Biffy Clyro on voittajien valinta. Normaalisti en juurikaan pidä stadionrockista, mutta Biffy Clyrossa on jotakin täysin aseistariisuvaa. V A L I T U T PA L S AT RUMBA 9. Sanomattakin on selvää, että bändin oma keikka Helsingin Jäähallin permannolle eristetyssä mustassa laatikossa oli sekin unelmien täyttymys. Kertosäkeet ovat isoja ja biisit helppoja kuunnella, mutta pinnan alla tapahtuu alituiseen jotakin vinksahtanutta. On vaikea selittää, miten ja miksi näin on käynyt, mutta Biffy Clyron esiintyminen tämän vuoden Provinssissa oli eniten odottamani kaikista kesän keikoista. Näitä innostavia koukkuja ja muita pieniä yksityiskohtia viljellään niin runsaasti, että se erottaa tämän skottikolmikon selvästi kilpakumppaneistaan. Keikoilla intensiteetti on sitä luokkaa, ettei kysymyksille jää mitään sijaa
Red Hot Chili Peppers on ehkä maailman epätodennäköisin mammuttiyhtye. Red Hot Chili Peppers Hartwall-areena, Helsinki 14.9.2016 RHCP – neljä kirjainta, joihin ei kannata luottaa. Visuaalisesti konsertti oli näyttävä ja yllättäen jopa Anthony Kiedisin laulusuoritteet olivat kohdillaan. Tämä oli viides kerta kun näin yhtyeen, ja tällä kerralla palaset loksahtivat paikoilleen yllättävän kivuttomasti. Peppersit ovat tunnettuja epätasaisista ja mielipiteet radikaalisti jakavista keikoistaan. Hyvä niin! V A L I T U T PA L S AT 10 RUMBA. Rääväsuisesta funk-sähikäisestä oli lopulta yllättävän lyhyt matka väljähtäneeseen ja hailakkaan lönkyttelymusiikkiin. Bändikin soitti varsin innostuneesti eikä ollut pelkoa siitä, että joku jäsenistä olisi nukahtanut kesken keikan. Vaikka bändi ei ole julkaissut kiinnostavia levyjä vuosikymmeniin, jotenkin oudosti heidän keikoillaan riittää yleisöä ruuhkaksi asti. Tai sanotaanko niin, että bändillä ei ole aina ollut lääkitys ihan balanssissa keikkaoloissa eikä ylija alilyönneiltä ole vältytty
V A L I T U T PA L S AT RUMBA 11
Hänen konserteissaan on aina varsin omalaatuinen tunnelma. Nyttemmin on tuntunut, että yleisö on kuronut bändin etumatkan kiinni ja yhtyeestä on tullut pikemminkin nostalgia-akti. Vai johtuuko harventuneet käynnit Absojen keikoilla siitä, että yhtye pystyttää keikoillaan ledvalopylväät itsensä ja yleisönsä väliin ja eristäytyy siinä samalla ihmiskontaktilta. Pelkään kuitenkin pahoin, että tämä viides näkemäni Kristoffersonin konsertti jäi viimeisekseni. V A L I T U T PA L S AT 12 RUMBA. Heti kun kappaleen teksti on saatu toimitettua loppuun, päättyy myös kitaran näppäily kuin seinään ja maestron suusta kuullaan hätäinen kiitos. Ainakin valokuvaajan vinkkelistä katsottuna nuo valorakennelmat ovat raivostuttavia. Ehkä ihastuin Nollapisteessä aikanaan siihen, että se oli aina pari askelta kuulijoitaan edellä ja onnistui yllättämään sekä keikoillaan että levyillään. Kristoffersonin hahmossa on kuitenkin niin suuri määrä karismaa, että hänen tulkintojaan on vain pakko kuunnella mykistyneenä ja kyynelsilmin. Illan aikana sain lukemattoman määrän muistutuksia siitä, miksi rakastan yhtyettä yli kaiken. Kappaleet ovat niin täyttä asiaa, että tuntuisi täysin turhalta lähteä soittamaan niihin fiinejä krumeluureja ja lopetuksia. Kris Kristofferson Tampere-talo 22.9.2016 KRIS Kristofferson on armoitettu tarinankertoja ja biisinikkari. Meikäläisellä on yllä olevasta kritiikistä huolimatta kova luotto siihen, että Absoluuttiselta Nollapisteeltä saadaan vielä jatkossakin kuulla ja nähdä merkittäviä suurtekoja. 80 vuotta on jo niin kunnioitettava ikä artistille, että verrattain hyväkuntoisenkin maestron kannattaisi harkita keskittymistä eläkepäivistä nauttimiseen. Kristofferson ei ole mikään erityisen taitava kitaristi, ja hänen lauluäänensä on nyt kahdeksankymppisenä entistäkin enemmän toteava. Syyskuussa Absoluuttinen Nollapiste juhlisti 25-vuotista uraansa Tavastialla ja jäi samalla ansaitulle tauolle. Syytä moiseen en osaa oikein selittää. Muutaman viime vuoden aikana kiinnostukseni bändin keikkoja kohtaan on kuitenkin vähentynyt ekspotentiaalisesti. Absoluuttinen Nollapiste, Tommi Liimatta Tavastia, Helsinki 21.9.2016 YKSI elämäni tärkeimmistä yhtyeistä on ehdottomasti Absoluuttinen Nollapiste
Arto Tuunelasta on kehkeytynyt lavalla viihtyvä johtohahmo, eikä muu herraseurue jää hänestä pahasti jälkeen. Potkuhoisuissaan bilettänyt yleisö oli lopulta oikein mainiota porukkaa, ja illan yhtye oli vastustamattomassa vedossa. Tampereella järjestetty opiskelijarieha Hämeenkadun Appro näkyi ja kuului kaupungin katukuvassa haalareihin sonnustautuneiden kreisibailaajien vallatessa kadut ja kapakat. Tunsin oloni täysin ulkopuoliseksi, mutta siinä missä hyvän sinapin takia kannattaa matkustaa vähän kauemmaksikin, on sitä valmis sietämään hieman epäilyttävääkin ihmisjoukkoa ensiluokkaisen yhtyeen konsertin nähdäkseen. Miksi ihmeessä olen hankkiutunut tänne haalaripukuisten ali-ihmisten joukkoon väen vängällä ja ihan vapaaehtoisesti. Hyvä! V A L I T U T PA L S AT RUMBA 13. Vielä kun henkilökunnasta löytyy näkemyksellisesti lamppuja vilkutteleva valomieskin, ei valokuvaaja voinut tehdä paljon muuta kuin nautiskella tilanteesta. Olenko menettänyt viimeisetkin järjenrippeeni. Myös Pakkahuone oli ahdettu täyteen iloisia teekkareita. Pariisin kevät, Arto Tuunela Tullikamarin Pakkahuone, Tampere 6.10.2016 TÄMÄ on yhtä helvettiä. Pariisin kevät on viimeaikoina keskittynyt seuraavan levynsä tekemiseen ja keikkoja on ollut melko valikoidusti
Parhaimmillaan olen päässyt Wovenhandin keikoilla melko lähelle transsia, mutta tällä kertaa äänivyöry pyyhkäisi ohitseni jättämättä minkäänlaisia jälkiä tai edes varsinaisia muistikuvia. Tulipa kuitenkin todistettua, että hieman tuhdimmassakin tumussa saattaa onnistua saamaan ihan onnistuneita valokuvia. Tätä iltamaa edelsi ensin suuresti arvostamani taiteilijapariskunnan eli Nelli Palomäen ja Juhana Moisanderin yhteisen taidenäyttelyn avajaiset sekä sitä seuranneet Universal-levy-yhtiön Octoberfestit. Ainakin bändi soitti Tavastian salin kokoon suhteutettuna aivan liian suurella äänenpaineella, jolloin soundi muuttui ärsyttäväksi äänipuuroksi. V A L I T U T PA L S AT 14 RUMBA. Wovenhand, David Eugene Edwards Tavastia, Helsinki 29.9.2016 PAKKO myöntää, että tästä keikasta minulla ei ole juuri mitään sanottavaa. Päivä oli siis kulunut hulinan ja suosikkijuomani ilmaisen alkoholin merkeissä, joten keskittymiskykyni Wovenhandin keikan koittaessa ei ollut terävimmillään
Kesän loppuun oli siis päästävä vielä kertaalleen kokemaan festivaalikuvaamisen riemut ja kyllähän iskelmä ja Suomen suvi kuuluvat saumattomasti yhteen. Ehkä pääkaupunkilaiset eivät olleet vielä valmiita iskelmäfestivaaleille, siinä määrin vaisusti kansaa oli saapunut paikalle. Matkasin innokkaana kohti uusia kokemuksia. Jostakin syystä en itsekään tuntenut oloani kotoisaksi tässä ensimmäistä kertaa Helsingissä järjestetyssä iskelmäkavalkadissa. Suvi Teräsniska Iskelmä Helsinki Live, Suvilahti, Helsinki 2.9.2016 NAUTIN taas tänäkin kesänä suunnattomasti erilaisten kesäfestivaalien kuvaamisesta. Vaan olihan festivaaleilla toinenkin valonpilkahdus, mammalomiensa ansiosta harvinaiseksi keikkavieraaksi muuttunut Suvi Teräsniska. Esiintyjäkaartia ei oltu räätälöity aivan oman musiikkimakuni mukaiseksi, lukuunottamatta suvereenia Kake Randelinia. Suvi oli Suvilahdessa jo erittäinkin raskaana, eikä hänen energistä ja innostavaa esiintymistään voi kuin ihailla. Onnea koko perheelle! V A L I T U T PA L S AT RUMBA 15. Suvi synnytti toisen poikansa vajaat kaksi kuukautta tämän kuvan ottamisen jälkeen
Syy fanien innostukseen oli selvä. Lisäksi yhtye esiintyi omilla nelikymppisilläni, ja tuolla synttärikeikalla toimin laulajana oman Ukkosmaine-suosikkikappaleeni ajan. Bändillä tuntui olevan melko pieni mutta erittäin fanaattinen kannatusjoukko. Meikäläisen kuvia oli mukana yhteensä viidellä Ukkosmaine-levyllä sekä yhdellä kirjalla. Ilta oli niin maaginen ja täynnä hyvää tahtoa, että toivoa vaan sopii, että näemme vielä joskus Klaus Thunderin ja Wilhelm Meisterin antamassa lavalla kaikkensa. Onneksi sentään Hurulan kakkoslevyn kiertue toi heidät maamme viralliseen rockpyhättöön, jonne Suomen punkväki oli löytänyt paikalle. Tätä merkittävää keikkaa muistellaan haikeina vielä vuosien päästäkin. 16 RUMBA. Kahden seuraavan kesän ajan odottelin, että joku suomalainen festivaali älyäisi ottaa tämän Ruotsissa suureksi nimeksi kasvaneen bändin ohjelmistoonsa, mutta turhaan. Kiitos kaikista näistä vuosista! Hurula, Robert Hurula Tavastia, Helsinki 2.11.2016 KESÄLLÄ 2014 ihastuin palavasti Tukholman Popaganda-festivaaleilla näkemääni Hurulaan. Laulut olivat simppeleitä pop-kappaleita, mutta niiden toteutus oli rujoa ja bändissä riitti asennetta. Maailmankaikkeuden paras Ukkosmaine heitti jäähyväiset konserttilavoille, ainakin hetkiseksi. V A L I T U T PA L S AT Ukkosmaine, Klaus Thunder Korjaamon vintti, Helsinki 21.10.2016 KAIKKI päättyy joskus, lauloi jo Ultra Bra aikoinaan. Ukkosmaine oli itselleni yksi tärkeimmistä yhtyeistä. Keikan myötä diskotähtikaksikko jäi määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle. Vielä kun saataisiin tavan tallaajat innostumaan bändistä, voisi Hurula tehdä selvää jälkeä yleisöstään vaikka sitten ensi kesän festivaaleillamme. Tämähän on yleinen ja ympäripyöreä tapa ilmoittaa, että bändi lopettaa nyt toimintansa, mutta saatamme kurjan paikan tullen palata rahastuksen merkeissä, joskus jopa entistä ehompana. Hurula oli kuin punkimpi versio Håkan Hellströmistä. Korjaamon vintti oli ahdettu täyteen ihmisiä, jotka olivat tulleet viettämään hauskoja hautajaisia. Yhtyeen johtaja Robert Hurula onkin niittänyt mainetta muun muassa Masshysteri-yhtyeen riveissä
La 4.3.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00.Ovet klo 19.00. 2016 VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. PAUL YOUNG “ Helsingissä mukana myös MIKAEL GABRIEL, ELASTINEN, IRINA BJÖRKLUND... 79,50 € / 74,50€ / 69,50€. L I P U N M Y Y N T I : w w w. VIP-myynti ja tiedustelut tapahtumiin: vip@menolippu.fi / Puh. Liput toimituskuluineen alkaen 59,50 €. Liput toimituskuluineen alk. Liput toimituskuluineen alkaen 59,50 €. menolippu.fi, www.ticketmaster.fi, www.lippu.fi ja R-Kioskit Y H T E I S T Y Ö S S Ä : Ke 1.2.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00.Ovet klo 19.00. “Every Time You Go Away” “Wherever I Lay My Hat” “Everything Must Change” La 1.4.2017 HELSINKI, Finlandia-talo Klo 20.00.Ovet klo 19.00. Su 5.3.2017 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 19.00.Ovet klo 18.00. 010 841 4185. 209,56€) Think blues, only harder, faster and meaner.. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. (yht. Liput toimituskuluineen alkaen: seisova permanto 54,50 €, istumapaikat 59,50 €. & HIS POWER BAND J U H L A K I E R T U E 1 9 6 6 50 v. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min
Taustalla vaikuttaa muita asioita. Astrid Swan on valinnut tapaamispaikaksi Mannerheimintiellä sijaitsevan Musiikkitalon. Muusikolla on konkreettinen ehdotus. Klassisen musiikin asema yhteiskunnan tukijärjestelmissä ja toisaalta popmusiikin luiskahtaminen näiden järjestelmien ulkopuolelle – ikiaihe, josta alalla puhutaan jatkuvasti. Tässäkin talossa on kaikenlaisia yrityksiä rikkoa rajoja.” V astakkainasettelua enemmän Swania kiinnostaa kuitenkin valta vähän toisesta perspektiivistä. ”Taiteen apurahoissa pitäisi olla sukupuolikiintiöt, fifty-fifty. Sillä tavallahan instituutio käyttää valtaansa: se tekee näkyväksi ja päättää, kuka täällä saa esiintyä”, Swan sanoo. Tasa-arvo vaatii kiintiöt, vaikka ne ovatkin epäluonteva tapa. Syövän selättänyt ASTRID SWAN perää muutosta musiikkimaailman instituutioiden toimintamalleihin. Swan ei usko tähän. Sitten voidaan 100 vuoden päästä katsoa uudestaan, tarvitaanko niitä enää.” Kiintiöiden vasta-argumenttina esitetään usein sitä, että tuet jaetaan laadun mukaan. Konkreettisimmin tämä eriarvoisuus näyttäytyy apurahojen kautta. Swanin mielestä tällainen jako ei ole enää perusteltua. ”Mutta onneksi muutosta tapahtuu. Oikeastaan tien toisella puolella seisova eduskuntatalo olisi ollut vielä sopivampi paikka, mutta se on remontissa. Pian salin raskaat ovet sulkeutuvat. Swania kiinnostaa, miten valta kerrostuu. Sen alla muusikko Astrid Swan kuuntelee viereisestä salista kantautuvaa vaimeaa soittoa. He eivät näy. On taas ylevän hiljaista. Häntä kiinnostaa valta, ja täällä sitä on. TEKSTI ANNA BROTKIN KUVAT MARKUS PAAJALA V I E R A I S S A 18 RUMBA. ”Sinne jää isoja ryhmiä, jotka tekevät taatusti yhtä taitavaa, taiteellista ja luovaa juttua, mutta jotka eivät ole tuen piirissä. Kuten Ruotsissa on. Ja instituutiot ovat paikkoja, joissa nuo kerrostumat tulevat näkyviksi. Prinsessasta tuli luuranko V altavan kokoinen, synkänpuhuva Gaia-veistos roikkuu Musiikkitalon ala-aulan katosta. Se tasa-arvo kun ei hyvällä tahdolla lautakunnissa toteudu
V I E R A I S S A RUMBA 19
Hyvää popbiisiä ei voi mitata kuten pikajuoksuaikaa tai keihäänheittotulosta. ”Just ja just selvisin kesällä siellä lavalla, ja kun tulin pois, romahdin. ”Kun aloin tehdä uusia biisejä, kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Jos joku sen takia kuuntelee musiikkiani, olen tyytyväinen.” ”Olen se tyyppi, joka on kiinnostava siksi, että se on vielä elossa. Sairastumisesta tulee pian kuluneeksi kolme vuotta. Ehkä se johtuu myös siitä, että vanhenen ja näytän koko ajan uskottavammalta setämiesten silmissä.” M uusikko muistuttaa, kuinka valta on läsnä kaikkialla: ihmisten välisissä suhteissa, koko ajan. Muusikko on esittänyt uusia biisejään livenä muutamia kertoja. Siihen liittyy ajatus taiteilijan egoistisesta vapaudesta olla liittymättä mihinkään rakenteisiin ja vain haahuilla neron lailla eikä kantaa vastuuta.” V uonna 2014 Astrid Swan sairastui syöpään. Aika vähän kukaan tulee mitään neuvomaan, varsinkaan enää. ”Kaikki on poliittista. Monissa noista tapahtumista lavalle on kavunnut myös muusikoita. Edellisenä syksynä ilmestyneen Astrid 4 -levyn keikkailu jäi samalla kesken. Mitä ihmettä on tapahtunut?’” Vaikka uuden levyn aiheet ovat vaikeita, on lähestymistapa Swanin mukaan aiempaa helpompi ja popimpi. ”Jäsenet ja vaatteet on revitty. Se liittyy sellaiseen vanhanaikaiseen ajatukseen siitä, mikä taiteilija on. Astrid Swan ei puhu katkerana. Kun hän selvisi syöpähoidoista, alkoi uutta musiikkia syntyä. On naiivia ajatella, että muusikon pitäisi erottaa poliittinen minä ja taiteilijaminä. Toisessa laulaja listaa sairauteen liittyviä pelkojaan. Hän ei koe itse tulleensa väärinkohdelluksi. Mutta ei se mitään. Kesällä niitä kuultiin Monokini 2.0 -muotinäytöksessä, jossa rintasyövälle rintansa menettäneet naiset esittelivät keikan aikana monokini-uimapukuja. Ja siinä vaiheessa minulla oli tasan yksi ihmetyksen aihe: ’Oho, mä olen vielä täällä. Jos Swanille oli aiemmin tyypillistä ottaa joka levyllä jokin uusi alue haltuun, uuden levyn kohdalla hän päätti tehdä asioita omien vahvuuksiensa mukaan. On jännää, kuinka tuollaisen tragedian kautta ihmiset ovat valmiimpia pitämään korvat auki. Toisaalta minun poppini ei varmaankaan ole mitään Loop-kanavan poppia”, Swan hymyilee. ”Olen tehnyt kaiken omista lähtökohdistani ja seurannut intuitiota. Yhden tulevan levyn biiseistä Astrid on kirjoittanut syöpään menehtyneelle ystävälleen. Jos edellinen levy oli dogma-levy, joka toimi pitkälle rumpujen ja pianon ehdoilla, niin tällä kertaa rönsyily on sallittua. Alusta asti oli selvää, että uudelle levylle tulee paljon syntikoita. Mutta toisaalta siinä on käynyt niin, että iso osa minun sukupolveani – ne, jotka ennen ajattelivat, että politiikka on epäkiinnostavaa – onkin aktivoinut. Tai näin ainakin ajattelen. Swan on puhunut aiheesta julkisuudessa, mutta sanoo kyllästyneensä yksityiskohtaisiin kysymyksiin sairauskertomuksesta. Raadollista kyllä minusta tuntuu, että ihmiset ovat paljon halukkaampia kuulemaan minua nyt kuin silloin, kun olin nuori ja kaunis. ”Teemoissa on paljon opeteltavaa ja työstettävää, mutta toteutukset on helpompia. ”Siihen liittyy verkostoituminen ja se, miten tuntee ihmisiä. Jos joku sen takia kuuntelee musiikkiani, olen tyytyväinen.” – ASTRID SWAN V I E R A I S S A 20 RUMBA. Se on valtaa.” Sitä paitsi taiteen arviointi on subjektiivista. Astrid Swan kokee käyneensä läpi valtavan muodonmuutoksen debyyttilevynsä Poverinan (2005) jälkeen. ”Silloin olin prinsessa, ja nyt olen joku luuranko”, Swan vertaa. Mutta ei se mitään. Suunta ei ole hyvä. Olen pystynyt pitämään itseni kasassa.” A strid Swan on paitsi kirjoittanut myös tuottanut ja äänittänyt levynsä itse. On jopa vaarallista ajatella, ettei taiteilija saisi ottaa kantaa. Tai ehkä jotain olisi tapahtunut, vaikka en olisikaan sairastanut. Kokemuksen käsittely sen sijaan on edelleen kesken, ja siitä ääneen puhuminen auttaa myös Astridia itseään. On vaarallista, jos sitä ei nähdä. Nythän olen se tyyppi, joka on kiinnostava siksi, että se on vielä elossa. Biisien täytyy lähteä minusta ja siitä, mitä minun täytyy käsitellä. Alkuvuodesta ilmestyvän levyn teemana on syöpään sairastuminen ja siihen liittyvät tunteet. Ensimmäinen single on lisäksi Astridin itsensä miksaama. ”Poliittisesti Suomessa on nyt aika haipakka päällä. Mutta ihan pahin on jo ohi. ”Biisit ovat vaikeita esittää”, Swan myöntää. Siinä on toivoa.” Swan katsoo ulos ikkunasta kansalaistorille, joka on todistanut montaa suurta mielenosoitusta tämän hallituskauden aikana
V I E R A I S S A RUMBA 21
S T U D I O S S A 22 RUMBA
Mute-nappula käy ahkerasti miksausvaiheessa. Joskus studiolla ei tarvitse olla juuri lainkaan. Yksin äänittäessä voi edetä omassa rytmissä, tosin turhia ottoja tulee otettua tavallista enemmän. Ulvilalaislähtöinen Disco Ensemble äänitti tulevan albuminsa näin. Se tekee asioista helpompaa”, laulaja Miikka Koivisto kertoo Sonic Pump -studion miksaushuoneessa. Muut purkitettiin milloin treeniksellä, milloin omassa olohuoneessa. ”Nykyään suht hyvällä läppärillä voi jo tehdä vaikka mitä. Onneksi homma meni hyvin”, Jussi jatkaa. Yli puolet levylle tulevasta materiaalista on äänitetty kotona tai tavallisella treenikämpällä. Tuleva Afterlife-albumi on Disco Ensemblen kuudes. Metodi on tuonut ainakin ketteryyttä. Projektin aikana pelotti, ettei voi pallotella ideoita kenenkään kanssa. Nyt jokainen pystyy toimimaan itsensä tuottajana, hyvässä ja pahassa”, vieressä istuva kitaristi Jussi Ylikoski lisää. Yleensä meillä on ollut tuottaja lauluissa, mutta olosuhteiden ja ajanpuutteen takia hoidin äänitykset yksin Konalan treeniksellä”, Miikka kertoo. Lopulta ainoastaan rummut, osa bassoista ja muutamia lisäyksiä äänitettiin Helsingin Kalasataman Sonic Pump -studiossa. Aiemmin me vain soitettiin ja joku muu hoiti äänityksen. Filet Helsingin yllä DISCO ENSEMBLEN kuudes studiolevy Afterlife äänitettiin pitkälti kotoa käsin. Dropboxissa leijuvien äänitteiden yhteen kasaaminen voi tosin joskus muodostua ongelmaksi. Kotona ei ole tuottajaa vetämässä naruista, joten äänityssessiot voivat venyä hyvinkin pitkiksi. Yhtyeen mielestä intensiivinen albumi ei tarvitse lukotettua studiokuukautta tai tiettyä vahvistincomboa. Jussin toissakesäisistä instrumentaalidemoista alkanut levyprosessi on nyt tehty tavallista vähemmän kronologisesti. Kun puitteet siihen ovat nykyisin mahdolliset, on studion akustiikka ja laatu simuloitavissa johonkin tasoon asti viimeistään jälkituotannossa. Paranoia lisääntyy, ja on epävarma satunnaisista nuoteista, vaikka niissä ei olisi mitään vikaa”, hän nauraa. Sitä edelsi lähes neljän vuoden studiotauko, jolloin jäsenet keskittyivät omiin sooloprojekteihinsa – Miikka Hisseriin, Jussi Big Pharmaan. ”Jotenkin piti yrittää olla kurinalainen, kun ei ollut haippimiestä vieressä. ”Yksin äänittäessä musaan uppoutuu eri tavalla. ”Meillä kaikki soittajat osaavat äänittää, niin kuin moni nykyään osaa. ”Vaikka sitä tuntee itsensä, on vaikea arvioida, mikä otto sopii biisiin parhaiten. Kun bändi ei ole pyörinyt aktiivisesti, oli luontevaa antaa jokaiselle vapaus määrittää oma työaikansa. RUMBA 23. TEKSTI OTSO KARHU KUVAT ANU LEPPÄHARJU S T U D I O S S A A lbumin äänittämisessä lock up -metodi, eli pitkäksi ajaksi koko bändin kanssa studioon sulkeutuminen, ei enää ole standardi
Warriors-levyllä (2012) vertailimme soundeja jatkuvasti”, hän lisää. Tällaiset tarinat toki yhdistetään populaarimusiikin merkkialbumien syntyhetkiin, mutta ne eivät ole luovuuden tae. On hyvä asia, ettei musiikin tekotapa rajoita mitään”, Miikka ynnää. ”Bändin osa ei ole enää soittaa ja sekoilla, mutta se on väärä käsitys, että magia olisi katoamassa. Nykyään se on standardi. Silloin luulin, että mahtava kitaravahvistin vain leipoo hyvän soundin”, Jussi muistelee. Isoon rooliin nousi, mitä vahvistimia siellä oli. Onneksi tuottaja Lauri Eloranta saatiin liimaksi osien väliin. Ensilevyään Disco Ensemble lähti äänittämään Ruotsin Uumajaan. ”Mutta se kuuluu asiaan. Ja tietysti pitää olla oikea määrä kofeiinia veressä, kun lähetään tekemään”, Jussi listaa. ”Sitä on keksinyt tavan napauttaa tekemisen maailman päälle. Tuli todistettua, että laatua saa tehtyä kotoa käsin. Takavuosina käytimme paljon aikaa vahvistimien, plugareiden ja muiden laitteiden vertailuun. Menestyslevyn reseptin ei tarvitse olla syrjäinen studiomökki, kartonki tupakkaa ja kalja-lihis-kuuri. Orientaatioon ei ole selkeää reseptiä, mutta se ei kaipaa juuri tiettyä metsämökkiä ja tietynlaista likööriä”, Miikka kertoo. Pystyn kotona tiputtautumaan nopeasti työskentelykuplaan milloin milläkin tyylillä – joskus huomaa olevansa shortsit ja ulkokengät jalassa olohuoneessa. ”Tärkeintä on sisältö.” ”Moni romantisoi ajatusta studiosta, mutta se aika on myös kuluttavaa ja tehotonta. Lauri haastoi meitä avaamaan suutamme enemmän. ”Rockmusassa, varsinkaan meidän bändissä, lauluäänitys ei tarvitse mitään erityistä. Vaikka studioaika olisi intensiivistä, mukana on paljon turhaa ajankäyttöä. Vaikka jotkin hertsierot eivät kaikille kuulukaan, meistä on myös hauskaa hioa niitä. Julkaisupäiväksi on valittu 27. Hyvä kitarasoundi ei pelasta mitään, muunkin pitää toimia. Molemmissa on puolensa. Lauri oli tärkeä korvapari albumin synnyssä”, Miikka lisää. Se on kivaa mutta kuluttavaa. Keikoille keksitään erikseen keinot saada levyn soundit aikaiseksi. Voi olla täysin uppoutunut musaan ja huomata yhtäkkiä olevansa lähikaupassa. Uusi albumi äänitettiin lopulta noin puolessa vuodessa – nopeammin kuin yhtyeen aiemmat julkaisut. Info kulki, mutta se oli vajavaista. Afterlife-albumin tekoprosessista tuskin nähdään huuruista making of -videota, missä kuukauden kokaiinikuuri ja tuottaja–laulaja-ristiriidat saavat aikaan ohuen jään päällä seisovan, hienovaraisen teoksen. Jos lähtisi uudestaan tekemään levyä näin, sujuisi moni asia jo paremmin. ”Kun äänitys oli etänä, dialogi meni minimiin. tammikuuta. Päivätolkulla tehdään, ja sitten havahtuu väittelemästä todella pienistä eroavaisuuksista. Paketti pitäisi silti pitää yhdenmukaisena. Kotona äänittäessä kukin pääsee vaikuttamaan ja hiomaan oman soundinsa mieleisekseen. Aikoinaan kauhisteltiin, kun alettiin tekemään Pro Toolsilla kotona rokkia. Moni romantisoi ajatusta studiosta, mutta se aika on myös kuluttavaa ja tehotonta. Melkein kaikki soundit ovatkin tehtävissä”, Miikka kertoo. ”Idolisoitiin paikkaa. Se kuuluu meidän maailmaamme”, Miikka jatkaa. Kun jokainen voi työskennellä samanaikaisesti eri paikoissa, tulee valmista nopeammin. Aikooko Disco Ensemble tehdä jatkossakin albuminsa etämetodilla. Jos löydät itsesi väittelemästä turhasta, niin ollaan lähellä valmista. ”Vuonna 2008 oltiin Tanskassa jossain mökissä kuukausi putkeen. Kun albumin palaset ovat ympäri maata, liitosvaiheessa eri tekotavat törmäävät – jälleen “hyvässä ja pahassa”. Softat ja nappulat ovat työkaluja siinä missä kitaratkin”, Jussi muistuttaa. ”Lauri tuli puolivälissä mukaan. Fokus siirtyy pikkuhiljaa albumikokonaisuudesta pieniin yksityiskohtiin, joiden arviointi vaikeutuu toistojen määrästä. ”Miksauksessa se kulminoituu. Eilen juuri pohdittiin, että hei jätkät, kohta ollaan perillä.” ”Kyllä sitä turhaa säätöä pitääkin olla. ”Olen aina ollut sitä mieltä, että tulos ratkaisee – se, mitä tulee ulos, eikä se, miten se on tehty.” ”Tarkoitus on olla edelleen perinteinen rokkibändi. Mikki pystyyn ja etuaste päälle”, Miikka neuvoo. Meillä oli mukana host, joka teki jopa ruoat meille siellä, joten ei tarvinnut poistua edes lähikauppaan”, Miikka kertoo. Suhteellisuudentaju katoaa”, Jussi miettii. ”Kuten remppamiehillä on tapana sanoa: ’Kun itse tekee, saa juuri sellaisen kuin sattuu tulemaan’.” D isco Ensemble on aiemmin kokeillut lock up -systeemiä. ”Sitä ennen levy vain liiteli jossain Dropboxissa – filet Helsingin yllä.” Bändi pystyi vaipumaan studiomoodiin kotisohvalta käsin. Orientaatioon ei ole selkeää reseptiä, mutta se ei kaipaa juuri tiettyä metsämökkiä ja tietynlaista likööriä.” – MIIKKA KOIVISTO S T U D I O S S A 24 RUMBA. Hän kokosi skebat, bassot ja rummut yhteen ennen miksausta. ”On tästä oppinut paljon. Ilman häntä osien yhdistely olisi ollut miksaaja Arttu Peljolle kauheaa”, Jussi kertoo. ”Illaksi kotiin -tyyppinen työskentely on voimavara. D isco Ensemblen jäsenillä on kaikilla vahva visio siitä, miltä haluaa itse kuulostaa. A lbumin äänittäminen etänä on ollut yleistä jo vuosia. Energiatasot pysyvät parempina kuin monen päivän sessioissa. Nyt tuleva albumi on Chartmakersin masterointia vaille valmis. ”Nykyään kitarat ovat minulle pieni osa kokonaisuutta
lippupalvelu
Kun sinä juoksutat silmiäsi tätä artikkelia pitkin, sinä tiedät yhden asian, jota minä en tiedä vielä tätä kirjoittaessani: onko vuoden 2017 tammikuusta alkaen Donald Trump Yhdysvaltojen seuraava presidentti. SIHVONEN 26 RUMBA. Kaiken tämän lisäksi Trumpin mahdollista voittoa ei voi olla pitämättä kirvelevänä litsarina vasten koko popmaailman kasvoja. Sauli Niinistö olisi voinut boustata joukoissaan seisovalla Cheekillä, mutta ei juuri muilla häntä tukevilla säveltaiteilijoilla. Tietenkin. Kun muistaa Trumpin muutenkin kyseenalaiset kytkökset Venäjään, kauheasti hän ei voi kerskailla silläkään tiedolla, että BBC:n pikku-uutisen mukaan ”Venäjän kuuluisin poptähti” Filipp Kirkorov liputti hänen puolestaan vaaleissa. V iisi esimerkkiä riittänee kuvaamaan, kuinka paljon maailman popkerma inhoaa Trumpia. P arahin Rumban lukija, sinua ja minua erottaa yksi suuri asia. Hollywood-tähdistä kiinteistömogulin taakse ovat asettuneet sentään Clint Eastwood ja Jon Voight, mutta popmaailmasta tukijoiksi ovat ilmoittautuneet lähinnä vain Yhdysvaltojen omana Tero Vaarana tunnettu Ted Nugent, country-tähti Loretta Lynn ja Aaron Carter, joka hänkin pyörsi puheensa kähmintäskandaalin paljastuttua lokakuussa. Pekka Haaviston hyväksi järjestetyssä tukikonsertissa esiintyi valtava joukko maan eturivin artisteja PMMP:stä Anssi Kelaan, Hectorista Anna Puuhun, Olavi Uusivirrasta Värttinään – suurimpana vetonaulanaan tietenkin Ultra Bran toistaiseksi ainoaksi jäänyt comeback-keikka. P O P E S S E E Säröjä POPIN JA POLITIIKAN LIITOSSA: ankarasti kantaa ottavalla äänellä stereoissasi ei ole välttämälttä minkään maailman merkitystä. Obamaa innokkaasti tukenut Marilyn Manson on ilmaissut jäävänsä vaalipäivänä kotiinsa designer-hämähäkinverkkojensa keskelle. TEKSTI SAMULI KNUUTI KUVITUS KARI A. Kuten dokumentaristi Michael Moore sanoi vain kaksi viikkoa ennen vaalipäivää: ”Donald Trumpin valinta tulee olemaan ihmiskunnan historian suurin vitunhaistattelu – ja se tuntuu hyvältä.” Lähes kaikki läntisen maailman poptähdet ovat viimeksi mainitusta eri mieltä. ”Olemme hänelle vain silsaa hänen ökyrikkaiden varpaittensa välissä”, Miley Cyrus on sanonut ja luvannut muuttaa, jos Trump valitaan presidentiksi. Sekä viimeisenä ja vähäisimpänä kaikista, Kid Rock. Älkää antako tämän miehen muuttaa maatanne kasinoksi.” T rumpin omassa kehänurkkauksessa on huomattavasti hiljaisempaa. ”Äijä on vittu Hitler”, Green Dayn Billie Joe Armstrong taas on sanonut vähemmän kaunopuheisena hetkenään. Trumpin twiittaushistoria paljastaa muiden patologioiden ohella myös poptähtien Ääntä ja vimmaa vaaliuurnilla Trumpin voittoa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ei voi olla pitämättä kirvelevänä litsarina vasten koko popmaailman kasvoja. Wikipedian mukaan Kirkorovin tarunhohtoisimpiin meriitteihin kuuluu usean euroviisun säveltäminen, Bulgarian Idols-ohjelman tuomarina toimiminen ja vuosikymmenen mittainen avioliitto itseään liki kaksikymmentä vuotta vanhemman Alla Pugatšovan kanssa. Tämän seitsenkymppisen miljonäärin, liikemiehen, playboyn ja sosiopaatin valitsemisesta Yhdysvaltojen presidentiksi voi koitua monenlaisia dramaattisia seurauksia yhtä lailla kansainväliselle politiikalle ja maailmantaloudelle kuin yhteiskuntarauhalle ja vähemmistöjen asemalle muutenkin roturiitaisassa Amerikassa. Ensinnäkin oranssia republikaaniehdokasta herkkänahkaisempaa ihmistä joutuu etsimään kolmannen asteen palovammoja saaneiden joukosta. Brexitiä ja äärioikeistolaista Nigel Faragea ylistänyt Morrissey pitää molempia ehdokkaita yhtä kelvottomina, ja sitä paitsi, aina kun äänestää, sitä kuulemma kannattaa systeemiä. Lähes kuka muu hyvänsä poliitikko olisikin tajunnut, että vaalivoiton tunnussävelmän julkisuuteen puskeneen Kurren panos olisi kannattanut yrittää pitää samalla tavalla perhepiirissä kuin syyntakeettoman sukulaissedän taipumukset paljastella itseään koulutytöille. Edes aidalla istumisesta olympialajia haikaileva Bono ei ole kyennyt pitämään mölyjä opportunistisessa mahassaan: ”Yhdysvallat on maailman paras idea, mutta Donald Trump on Yhdysvaltojen huonoin idea ikinä. Sama tendenssi on vuotanut Suomeenkin, kuten vuoden 2012 presidenttivaaleista hyvin näki. ”Koko kansakuntaamme pitää panttivankinaan ääliö”, Bruce Springsteen parahti. Niinistöä tuskin moinen katu-uskottavuuden puute lainkaan haittasi, mutta on vaikea kuvitella, etteikö popmaailman suorastaan kuurouttava dissaus harmittaisi Trumpia. K aikessa tässä ei ole mitään hirveän uutta, sillä viimeiset vuosikymmenet Hollywoodin ja popmaailman ”punavihreä liberaalieliitti” (kuten populistikonservatiivit heitä halveksuen kutsuvat) on aina suosinut demokraattiehdokasta vanhoillisempien republikaanikandidaattien sijasta. Jopa popmaailman känkkäränkät ovat mieluummin valinneet murjottavan äänestämättömyyden kuin Trumpin kannattamisen. ”Trump on suhteissaan vähemmistöihin rotuerottelija, kansainvälisessä politiikassa silkkaa napalmia ja tasa-arvoasioissa treffiraiskaaja”, Rage Against the Machinen Tom Morello on tokaissut. Ja toiseksi Trump rakastaa kuuluisuutta, sillä useimmiten näkyvyys symboloi voittamista – ja voittamiseen Trump on pahimmassa mahdollisessa koukussa
Huolimatta rockin vuosikymmenten historiasta kantaaottavuuden kanssa, huolimatta punkista, hiphopista ja Bonosta, huolimatta massiivisista hyväntekeväisyyskonserteista ja huolimatta Bonosta – huolimatta edes Bob Dylanista ja hänen Nobel-palkinnostaan! – rock on sittenkin jopa suurelle osalle sen kuulijakunnasta vain jotakin, jonka tahdissa voi rummuttaa kojelautaa samalla kun polttaa bensiiniä pitkin preeriatietä. Kuten Oasis on laulanut: ”Don’t put your life in the hands of a rock n’ roll band”. 2010-luvun ensimmäisinä vuosina hän soimasi Katy Perrya Russell Brandin naimisesta (”äijä on täysi häviäjä!”), kutsui Taylor Swiftiä mahtavaksi ja Lady Gagaa upeaksi, reittasi Miley Cyrusin hyväksi ihmiseksi ja sanoi arvostavansa Jay Z:tä kovasti. Ei siis ihme, että Donald-parka on presidenttikampanjansa aikana joutunut turvautumaan pop-aiheisissa twiiteissään kuolleisiin poptähtiin. Kuinka ollakaan, viimeisen vuoden aikana kaikki viisi ovat julkisesti kritisoineet Trumpia. pitkän hännystelyn historian. Se laittaa ajattelemaan, kuinka vähän merkitystä popmaailman superjulkkiksilla, somesuosikeilla ja maailman äänitilaa hallitsevilla megatähdillä oikein onkaan. Ennen tämän päästämistä nettiin hänen on täytynyt usuttaa kätyrinsä Princen haudalle tarkistamaan, että se todella on koskematon: ettei purppura-asuinen artisti itse pääse julkisuuteen kiistämään väitettä. P O P E S S E E RUMBA 27. ”Tapasin Princen useaan kertaan”, Trump kirjoitti huhtikuussa, ”Hän oli fantastinen lahjakkuus ja mahtava kaveri”. Yhtä lailla heidän ja meidän ihmetykseksemme maailma saattaa olla totellut. M utta huolimatta kaikesta tästä, riippumatta koko popmaailman ja kulttuuripiirien ja laatumedian ja mielipidevaikuttajien ja intelligentsian herkeämättömistä vaikutusyrityksistä, henkilökohtaisuuksiin ja solvauksiin ja keittiöpsykologisiin diagnooseihin menevistä Trump-vastaisista lausunnoista – Donald Trump saattaa tätä lukiessa olla lakisääteisissä ja reiluissa vaaleissa äänestetty seuraavaksi Yhdysvaltojen presidentiksi
• Julkaissut Solitin kautta kaksi singleä (Into Yesterday ja Lights Go Out). Samanaikaisesti heissä on eräänlaista mystiikkaa. • Sandy (kitara ja laulu), Waldemar (rummut), Lou (kitara), Johnny (kitara), Jean (basso). • Debyytti-ep:n on määrä ilmestyä vielä vuoden 2016 aikana. Mikään ei ole Sonic Visionsin kohdalla täysin selkeää, paitsi bändin voimakas energia. Näistä elementeistä syntyy potentiaalinen kombinaatio, joka tuntuu herättävän paljon kiinnostusta myös ulkomailla. Tulevaisuus Sonic Visionsin kohdalla näyttää lupaavalta.” – Nick Triani, Soliti • www.facebook.com/ sonicvisions F A K T A N O U S U S S A 28 RUMBA. • Sanottua: ”Pidän siitä, että bändissä on asennetta
Muut nyökyttelevät. ”Rock’n’rolliin on aina liittynyt sellainen mystiikka. Taustalla soi kitaravetoinen rockbiisi, jonka englanninkielisissä lyriikoissa koetaan ahdistusta lähinnä omasta saamattomuudesta. ”Nuorten urbaanien ihmisten keskuudessa vallitsee nykyään semmoinen fiilis, että kaiken pitää olla koko ajan ihan vitun kivaa ja ihanaa. P elkotilat, kaipuu ja muutos ovat keskeinen osa sitä sielunmaisemaa, jonka inspiroimana Sonic Visionsin kappaleet ovat syntyneet. ”Jos joulupöytään selviäis hengissä, niin se olisi ihan kova.” ”Nuorten urbaanien ihmisten keskuudessa vallitsee nykyään semmoinen fiilis, että kaiken pitää olla koko ajan ihan vitun kivaa ja ihanaa. Täytyy pitää huoli siitä, ettei tule suollettua mitään skeidaa”, Sandy toteaa viileästi. Eihän rokkenroll ole mitenkään kivaa ja ihanaa.” – WALDEMAR N O U S U S S A RUMBA 29. ”Se olisikin hyvä, jos luomisen tuskan pystyisi erottamaan kaikesta muusta tuskasta. Yhtyeen mukaan rockkulttuurin tuhoa ovat edesauttaneet nimenomaan artistit ja muut taiteentekijät, jotka käyttävät sosiaalisen median kanavia kuin henkilökohtaisina päiväkirjoinaan. Nyt puhutaan siis indiekulttuurista, joka tunnetaan Sonic Visionsin kesken myös nimellä villatossukulttuuri. Tällaiseen tematiikkaan pohjautuu myös yhtyeen ennen vuodenvaihdetta julkaistava debyytti-ep. TEKSTI MARI HAUTAMÄKI KUVA ANU LEPPÄHARJU V iisi nuorta miestä vaeltelee mustavalkoisella kuvaruudulla pitkin Helsingin Kalliota punaviiniä juoden ja röökiä poltellen. Myös muista unelmista bändi on harvinaisen vaitonainen. Koska bändi on uusi, tietoa heistä on olemassa melko vähän. Ainakin bändin presenssi on täydessä linjassa itse musiikin kanssa. Ei siitä jää mitään käteen. Sellainen on musiikkivideo, joka esittelee helsinkiläisbändi Sonic Visionsin toista singlejulkaisua Lights Go Out. Ei voi läväyttää itseään pöydälle, että tässä meitsi on. Sylje ja potki takaisin SONIC VISIONS on nouseva helsinkiläisbändi, jolla on kaksi elämänohjetta nykynuorisolle: harrastakaa rappiota ja kuunnelkaa Hanoi Rocksia. Päävastuu kappaleiden toteutuksesta kuuluu laulaja-kitaristi Sandylle. Aihe on sellainen, josta bändin jäsenten mukaan ei pitäisi periaatteessa edes keskustella. ”Bändeillä on sellainen asenne, että niiden pitää olla koko ajan helvetin kiitollisia kaikesta. Tulevaisuuden suhteen ulkomailla keikkailu on Sonic Visionsille niin selkeä itseisarvo, ettei kuulemma siitäkään kannata edes keskustella. ”Me nyt vain soitetaan vitun rankkaa rockia”, oikaisee bändin rumpali Waldemar heti alkuun. Sonic Visions ei pidä itseään vanhoillisena, vaikka haastattelun yhteydessä he muutamaan otteeseen myöntävät kaipaavansa entisaikojen rappiota. Asenne ja mystiikka ovat niitä tekijöitä, joiden ansiosta Solitin johtaja Nick Triani kiinnitti kokoonpanoon alun alkaen huomiota. S onic Visionsin periaatteet kumartavat vanhan kunnon rock’n’roll-kulttuurin suuntaan, ja juuri sen olemattomuus tämän ajan musiikinkulutustrendeissä saa bändin jäsenet masentuneiksi. Rock’n’roll on semmoista, että se vähän sylkee päällesi ja potkii sinua naamaan, mutta sitten pitää sylkeä ja potkia takaisin”, Waldemar toteaa. Artistin pitäisi olla yläpuolella”, jatkaa Waldemar. ”Pakkohan tässä on olla kova itsekritiikki, kun ei ole tuottajia tai mitään. Eihän rokkenroll ole mitenkään kivaa ja ihanaa. Trianin kertomuksen sekä pienen taustatutkimuksen perusteella Sonic Visionsista on kuitenkin haastavaa muodostaa kokonaiskuvaa. Tuommoiset bändit eivät saa mitään rispektiä minulta ainakaan”, Waldemar lisää. Joka helvetin keikan jälkeen pitää tehdä joku postaus, että kiitti kaikille, kun jaksoitte vaivautua. Mutta koska tällä hetkellä yhä useampi ihminen odottaa kuulevansa idolinsa kuulumiset viikoittain Snapchatissä, on sitä pakko vielä vähän ruotia. Myös Andy McCoy ja Hanoi Rocks mainitaan monesti. Ovatko he oikeasti niin mystisiä tyyppejä. Ihme anteeksipyytelyä. Bändi on ollut aktiivisena reilun vuoden ajan, ja suunnilleen yhtä pitkään se on kuulunut kotimaisen Solitin artistirosteriin. Sen vuoksi on istuttava alas ja selvitettävä, mistä yhtyeessä on oikein kyse. Kritiikkiä bändi ei kuitenkaan halua kohdistaa mukavuudenhaluisille, hauskoja kissavideoita kotisohvillaan tuijottaville yksityishenkilöille. Yleisö ja artisti ovat kaksi ihan eri asiaa. Helpottuisi moni asia”, naurahtaa bändin kitaristi Lou. Koska kaikki tehdään alusta alkaen itse, luomisen tuska on jatkuvasti läsnä. ”Ei minua ainakaan henkilökohtaisesti kiinnosta semmoiset artistit, joista voisin ajatella, että ne ovat jotenkin mun frendejä. Sonic Visionsin musiikkiin on ammennettu vaikutteita niin postpunkista, noise rockista, psykedeliasta kuin shoegazestakin. Viimeksi mainittuun tyylisuuntaukseen Sonic Visions ei tosin halua tulla rinnastetuksi, sillä heidän kohdallaan shoegazen läsnäolo perustuu lähinnä musiikilliseen apatiaan. Sonic Visions on kuulemma bändi, joka jättää aina jotakin avoimeksi. Yleisöä pitää haastaa.” Reilun puolen tunnin mittaisen keskusteluhetken jälkeen kaikki Trianin kertoma osoittautuu niin todeksi, että se alkaa jo melkein huvittaa. Se ei kerro kaikkea, mutta vetää kuitenkin täysin odottamattomissa tilanteissa mutkat suoriksi
Siksi hän suhtautuu niin pakonomaisella tavalla yhteisön sijaan itseensä, on kiertynyt niin monelle kierteelle oman napansa ympärille, että itserakkaudesta, omahyväisyydestä ja gininkostuttamasta rocktähtilarpista tulee samalla tavalla ”pseudoitseironista” kuin Ultra Brakin oli. Tänä vuonna Kallion lukion abihuppareissa lukee Pabiri T. Jos tarkoitus olisi ivata kumpaakaan kirjoittajaa, voisi huomauttaa myös, kuinka helppoa Ultra Bran ja Paperi T:n lyriikoita olisikaan mashupata. Se, että on googlattava samat éricrohmerit ja kensarowiwat, riittää erottautumisen kokemukseksi, yhteiseksi salatiedoksi, joka tosin on oikeissa piireissä ja baareissa yleistietoa. Alkusyksystä Jyrki Lehtola kirjoitti Imageen tekemässään Pyhimys-haastattelussa Paperi T:n täyttävän ”alkoholisoituneiden hipsterinaisten maailmassa Ultra Bran jättämän pölyttyneen aukon”, eikä hän voinut olla enempää oikeassa. Olennaisempi on kuitenkin se niiden onelinereiden ulkopuolella oleva maailma, josta Sinnemäki tekee kaikkien lukijoidensa yhteisen liittämällä ratkaisevat kolmesekuntiset siihen Anna Ahmatovalla ja kansainvälisellä politiikalla, kun Paperi T tekee saman popkulttuurilla. Sä jätit jäljen, minä katselin parvekkeelta. Ultra Bra oli aikanaan Kallion lukiolaisten projekti, josta tuli sittemmin oikea bändi, joka kirjoitti yhteislaulukirjan vuosiksi kaikille Suomen taidelukiolaisille, jotka sitten vaelsivat joukkioina kohti teatterikouluja sekä humanistisia ja valtiotieteellisiä tiedekuntia. Oli puhuttu ”älykköräppäreistä” ja yritetty innostua ”maskuliinisuuden kriisin” kaltaisesta buzzwordista, joka oli kuin Paperi T:n toimittajille heittämä täky ilman, että kukaan oikeastaan ymmärsi tarttua siihen millään järkevällä tavalla. Sillä jos jotain, niin Paperi T on uusi Anni Sinnemäki. Sitten on niitä taidelukiolaisia, tulevaisuuden alkoholisoituvia hipstereitä, joiden vaikutuspiiriin Ultra Bra ehti korkeintaan jälkijättöisesti. Heidän lapsuusmuistonsa oli kylmän sodan Suomi, jossa oltiin yhdessä. 30 RUMBA. Tärkeämpää on selittämisen ja analyysin määrä, ei laatu, kontekstin löytäminen tai se, että keksittäisiin, mitä ilmiö voisi oikeasti tarkoittaa. Paperi T sinä päivänä kun teki runokirjan. Mutta kun Paperi T:n Post-alfa-runokirja ilmestyi, kaikki loksahti kohdalleen. Sillä jos jotain, niin Paperi T on uusi Anni Sinnemäki. Paperi T taas edustaa MTV:n ja Napsterin maailmaa, jossa ollaan yksin. Sen taustaa on ehditty määritellä huomaamalla, että räppi on nyt mainstreamia. Ultra Bra oli aikoinaan 1970-luvulla syntyneiden, nyt jo entisten nuorten tapa viedä lapsuusvuosiensa kollektivismi kitschin puolelle – ironisoida sitä työväenfantasiaa, johon heidän vanhempiensa sukupolvet suhtautuivat niin vakavasti, mistä he olivat salaa vähän kateellisiakin. K O LU M N I O N N I N E N Kun Paperi T:n Post-alfa-runokirja ilmestyi, kaikki loksahti kohdalleen. Sä jätät jäljen, minä katselin parvekkeelta OSKARI ONNINEN Kirjoittaja on kuunnellut Last.fm:n mukaan Ultra Brata 6,4 kertaa enemmän kuin Paperi T:tä. Sinnemäki ja Paperi T ovat molemmat muodostaneet kuulijoilleen yhteisen kulttuurisen sfäärin, jossa kaikki tunnistavat, mihin kappaleista irronneet onelinerit ja niiden väännökset viittaavat. I lmiön tunnistaa siitä, että sitä yritetään hapuillen selittää aivan liiaksi. Sulla oli laukussa surumielisen näköisten naisten kirjoituksia. He ovat ne pienten detaljien messiaat, joiden sanoilla piirtämiin tuokiokuviin moni suorastaan yrittää samastua, vaikka oma elämä ei olisikaan niin runollisen kaunista tai traagista. Siksi Paperi T on ilmiö. Lisäksi Ultra Bran ja Paperi T:n luoma yhteisyys alkaa täsmälleen samalla tavalla nostalgiasta, johon ei aivan osata suhtautua
THE SECRET CABIN THE MAYAN TREASURE OUT OF MARS. VARAA AIKASI OSOITTEESTA WWW.ADVENTUREROOMS.FI TAI NUMEROSTA +358 50 325 4331 TENNISPALATSI EI OLE ENÄÄ ENTISENSÄ! TOISEN SUKUPOLVEN PAKOHUONEPELIT NYT TENNARISSA
M I K A R ÄT T Ö 32 RUMBA
Rätön tutkimusmatkat eroavat Kolumbuksen matkoista sillä lailla, että Rätön reissut tehdään pään sisällä. Maailman piti mennä eteenpäin. Mika Rättö on porilainen tutkimusmatkailija. Rättökään ei yleensä tiedä, mitä uudesta maailmasta tulee vastaan. Häntä varmasti jännitti kovasti. Hän oli laskenut, että pasaatituulet kiidättäisivät laivueen nopeasti länteen, ja niin siinä kävikin. M I K A R ÄT T Ö O li elokuu vuonna 1492, kun genovalainen tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbus oli saanut tahtonsa läpi. Kolumbus oli jästipäinen kaveri, mutta myös taitava hommassaan. Silti Kolumbus meni. TEKSTI JOSE RIIKONEN KUVAT ANU LEPPÄHARJU Jästipään muotokuva RUMBA 33. Laiva lähti kohti ulappaa, eikä ollut varmaa, löytyykö sitä mannerta koskaan – miehistölle oli kerrottu, että määränpäänä olivat ”tietyt valtameren osat”. Jos Intiaa ei löytyisi, Kolumbus ja miehistö voisivat kuolla surkealla tavalla nälkäisinä ja janoisina. Sillä lailla Kolumbus läksi aikoinaan purjelaivalla Atlantin yli etsimään uutta meritietä Intiaan. Hirvittävän kinuamisen ja suostuttelun jälkeen – kuningatar oli epäluuloinen Kolumbuksen ajatusten suhteen – hän oli saanut komentoonsa kolme laivaa. Toisin kuin Kolumbus, Rättö ei epäonnistuessaan kuole, mutta jos matkoista ei tule mitään, hankalaksi se elämä käy. MIKA RÄTTÖ on Suomessa ja ulkomailla arvostettu muusikko, näyttelijä, ohjaaja, kuvataiteilija ja kirjailija. Tässä jutussa hän kertoo, mitä aikuistuminen oikeasti tarkoittaa, mikä on taiteilijan tärkein velvollisuus ja miksi koko maailman kannalta on parasta, että jotkut ihmiset ovat Rätön tapaan täydellisiä jästipäitä. Hänenkin päämääränään ovat uudet maailmat: musiikin maailma, kuvataiteen maailma, kirjallisuuden maailma sekä näyttämötaiteen ja elokuvien maailma. Hän oli lähdössä tutkimusmatkalle. Hän lähti, koska hänestä tuntui, että se pitää tehdä
Siellä puhutaan tutkimusmatkailusta avaruuteen. Se on musiikkia, johon voi uppoutua. Tutkimusmatkat vievät maailmaa eteenpäin. Mutta Kolumbuksen jästipäisyys ja peräänantamattomuus innostivat silloin Kastilian kuningatarta, joten hän sai apurahan: neljän kuukauden palkan. Rätön ohjaama Samurai Rauni Reposaarelainen valmistui hiljattain. Silti jotain hukkui valtavaan elokuvakoneistoon, jonka käyttöä Rättö tiimeineen opiskeli samalla, kun he kuvasivat elokuvaa. Sillä lailla Rättö lähtee reissuun: uudestaan ja uudestaan ilman varasuunnitelmaa. Sen on vain piru vie jotenkin onnistunut sivuuttamaan ja töötännyt menemään”, Rättö sanoo. Parhaimmillaan tutkimusmatkailu on myös niin palkitsevaa, että vanha pysyy nuorena ja jopa syntyy uudelleen. Voi, kun sen olisi saanut tehtyä vielä hienoliikkeisemmin! Mutta toi on justiinsa se hankaluus, kun kaikki on uutta. Sen on vain jotenkin onnistunut sivuuttamaan ja töötännyt menemään.” – MIKA RÄTTÖ ”Kyllä sitä on hetkiä, kun viideltä yöllä miettii, että huomenna on vuokranmaksupäivä. Ihan järkyttävällä hehkutuksella ja innolla – ja sitten lyötynä takaisin, ja sitten taas mentiin. ”Siitä tuli sellainen, mihin pystyimme. Toiseksi innostus on verratonta siksi, että elokuvissa huipentuu kaikki, mitä Rättö on aikaisemminkin tehnyt. ”Ei tutkimusmatkalle mennä sillä lailla, että varmistellaan. Ja sitä, mitä näiden suurmiesten äidit ajattelevat lapsistaan. Sellainen elämä vaatii omanlaisensa luonteenpiirteen. Älä soita liikaa. ”Sitä on aina jotenkin, vielä tänä päivänäkin sanottu, että ’ette te voi pojat näin tehdä’. Toisaalta, höyrypäinen se oli Kolumbuksenkin idea. Että hänkin yritti saada Raunia pois päiviltä, mutta ei sitä kukaan saa pois päiviltä, kun Rauni on sen verran mahtava. Sitten, kun ei enää käsketty tekemään mitään, hän raahasi sähköpianon huoneeseensa. Olemme Porissa Mika Rätön luona kerrostaloasunnossa. Silloinkin sanottiin, että älä soita noin. Elokuvan teko oli mahtavaa puuhaa. Tämä johtuu osiltaan siitä, että filmit ovat olleet ”vidiootiksi” itseään luonnehtivalle Rätölle aina tärkeitä. Karttaa Rätöllä ei tosin ole koskaan ollut mukana. Se vaatii sitä, että lähtee tutkimusmatkalle.” Niitä tutkimusmatkoja on riittänyt. T uoreimpana aluevalloituksena Rätön taiteilijauralla on se elokuvataide. Rätön viimeisin tutkimusmatka on hänen ensimmäinen elokuvansa – tai filminsä, kuten Rättö elokuvia kutsuu. Ihminen on sellainen matkija, että se koettaa tehdä muiden silmissä uskottavaa. Ihminen on sellainen matkija, että se koettaa normaalisti tehdä muiden silmissä uskottavaa. A amupäivällä televisiossa on päällä Yle Teema. ”Jos mietit, mistä elokuva koostuu: musiikin tekemisestä, näyttelemisestä, tarinankerronnasta, kuvataiteesta.” 34 RUMBA. K un Rättö oli lapsi ja nuori, koulu ei kiinnostanut. ”Ja reenasin itte!” Bändihommissa, jotka alkoivat ammattikoulun aikoihin, hän soitti alun perin rumpuja. Sitä hienosyistä ajatuksenjyvää ei saisi hukuttaa koneiston pyörään, muuten siitä tulee vain hieno kuvagalleria. Kun koulussa käskettiin soittaa orkesterissa, Rättö kyllä teki sen kerran väkisin. Jos musiikki voi olla tutkimusmatka, näissä yhtyeissä se tosiaan on sitä. Koko homma huipentuu siihen loppukohtaukseen äidin kanssa. Rättökin sai kerättyä budjetikseen 50 000 euroa. Mutta jos en olisi käynyt armeijaa, ei äiti olisi päästänyt minua sisään kotiin.” Rättöä on aina ahdistanut, jos yritetään toppuutella jonkin sortin salonkikelpoisuuteen. Elokuva kertoo julmasta juoposta, Rauni-samuraista, joka on niin inhottava tyyppi, että äitikin hylkää tämän. Rättö esittää elokuvassa myös pääroolin. Sen verran hämärää tavaraa lähes kaikki Rätön tekemä musiikki on. Vaikka Rätön projektit eroavat toisistaan kovasti, yhteistä niille on nimenomaan omanlaisensa äänimaailman luominen, oli kyse sitten krautrock-typpisestä tunnelmoinnista, jankkaavasta yhden riffin paahtamisesta tai silkasta ambientista. Että jos tuosta nyt vähän länsivettä mennään, niin ainakin sieltä löytyy se Ruotsi.” Tutkimusmatkalle mennään siksi, että siinä mahdollistetaan jonkin uuden, mielenkiintoisen, merkittävän tai vaikka kauniin asian esiintulo. Sen verran höyrypäinen sen idea on, ja sen verran erikoisella tavalla tarina kerrotaan. Elokuva on outoudessaan kaupallisesta näkökulmasta katastrofaalinen. Sisältö edellä sitä kuitenkin aina yrittää mennä.” Vaikka elokuvasta ei tullut Rätön mukaan täydellinen, hän on filmistä kovasti innoissaan. Mutta ei tämä voi pelolle perustua”, hän sanoo. ”On aika harvinaista, että saa tässä iässä uuden teini-iän. Hän sai peruskoulun jälkeen jotenkuten luettua itsensä sähköasentajaksi, koska joku ammatti piti saada. ”Kai minä olen nuorempana vain nieleskellyt karvalakki päässä kannon päällä ja kironnut itsekseni, että tällaista paskaa ihmisen pitää sietää. Ajatus elokuvaan lähti, kun Rättö pohdiskeli maailman suurmiehiä, jotka jääräpäisesti tallovat ja tuhoavat kaiken edestään. Hän on tosiaan töötännyt menemään ainakin musiikin saralla runsaasti. Hän ei muista, olisiko koskaan ollut mistään yksittäisestä teoksestaan näin täpinöissään. Rättö ei ole koskaan pitänyt koulusta, armeijasta tai mistään tahansa muustakaan ”auktoriteettijohtoisesta laitoshommasta”. Mutta ei äiti voi enää olla Raunin äiti, ja olisi parempi, jos Raunikin ymmärtäisi sen: että maailma olisi parempi paikka ilman Raunia.” Rättö miettii hetken. ”Rauni aina puhuu asiat itselleen edullisiksi ja tekee itsestään marttyyrin. Kaikki oli uutta! Ihan suoraan kohti tuntematonta mentiin lapsen innolla ja ennen kaikkea lapsen uskolla. Pitää olla helkkarinmoinen jästipää. On erittäin suuri etuoikeus saada elää uusia alkuja useamman kerran elämässä. M I K A R ÄT T Ö ”Sitä on aina jotenkin sanottu, että ’ette te voi pojat näin tehdä’. Rättö on vaikuttanut sellaisissa yhtyeissä kuin Circle, Eleanoora Rosenholm, Kuusumun Profeetta, Ektroverde sekä Röyhkä, Rättö ja Lehtisalo – onhan näitä. Ja kun hän alkoi laulaa, sanottiin, että älä nyt noin kovaa huuda. Juodaan kahvia
M I K A R ÄT T Ö RUMBA 35
M I K A R ÄT T Ö 36 RUMBA
Jos me siellä vaahdotaan, että ’jumalauta poika nyt pannaan töötäten vaan’, niin siinä vaiheessa voi olla varma, että ainakin yksi ihminen jossain muuallakin innostuu siitä.” Hän jatkaa: ”Ei siinä kysellä, että kuinkas monta prosenttia ihmisistä tästä voisi tykätä. ”Se on joku joukkohypnoosi. Musiikissa se näkyy paitsi siinä, että kaikkien Rätön projektien musiikki on hyvin omaehtoista, myös siinä, mistä asioista hän muusikkona nauttii. Toisille se esiintyminen on juuri se tärkein asia. Ensi-ilta elokuvalle pidettiin saaressa Meri-Porissa, ja hämäräksi meni sekin. Täällähän kaikilla on viisi eri bändiä keskenään ja näin. Miksei siellä ole taiteilijaretkuja paikka täynnä?” Porilaisesta ilmapiiristä johtuu paljolti myös se, ettei kukaan oikein viitsi välittää, mitä ihmiset ajattelevat siitä omituisesta taiteesta, mitä he puuhaavat. Jos me innostutaan, se on hyvä mittari. Siellä kohtaavat erilaiset ihmiset, eivät samanlaiset ja samalla tavalla ajattelevat ihmiset. Se pitää tämän taiteenmuodon viriilinä ja kehittää sitä. Kun mennään Lehtisalon kanssa vaikka mökille, niin ei me periaatteessa välitetä yhtään mistään mitään. Arvonnan kautta valitut yhdeksän ihmistä kuljetettiin saareen katsomaan ensimmäistä kertaa maailmassa samurai Raunin traaginen tarina. Tämä johtuu siitä, että Rättö tekee asioita lähtökohtaisesti itselleen. ”Se on jokin hyvin persoonakohtainen juttu. M oni ihmettelee, miten porilainen kulttuurikenttä on niin viriili. On sitä musiikissa kuultu jos jonkinlaista Japani-noisea ja kaiken maailman sekoilijaa, kaatuilijaa ja puoliperformanssia ja yhden riffin jyystämistä. Hän on siinä vaiheessa jo osuutensa tehnyt, ja muut saavat käyttää sitä niin kuin käyttävät.” Ei Rättö täysin välinpitämätön ole muiden mielipiteistä. No, se oli hauskaa. Me psyykataan itsemme jonkinlaiseksi kummalliseksi moottoriksi. Yleisön vastaanotolla ei tosin ole mitään merkitystä Rätölle, koska elokuvan tai minkään muunkaan taiteensa vastaanotto ei häntä pahemmin kiinnosta. Mufloneita elokuva ei kuitenkaan harmillisesti kiinnostanut ollenkaan, vaan ne juoksivat karkuun. Mutta on se jotenkin hienoa antaa se nyt maailman käyttöön.” Rätön filosofia on muidenkin taiteenalojen suhteen hyvin samanlainen. Mufloneita elokuva ei kuitenkaan harmillisesti kiinnostanut ollenkaan, vaan ne juoksivat karkuun. Sakki käy irkkupubissa, ja peli on selvä: kaikki vänkää ja meuhkaa keskenään. Vastaanotto on nimittäin ollut ristiriitainen, ja osa on ylistänyt kokeellista elokuvaa, osa on tuominnut sen hölmöilyksi ja aivan liian erikoiseksi. Harva uskaltaa ottaa elokuvaprojektin hankaluuden ja kalleuden vuoksi riskejä. Jos vertaa asiaa vaikka musiikkilevyn tekemiseen, niin tottahan se on. Mutta esiintyminen, se ei maistu. ”Mutta kun elokuvassa vähän poikkeat kaavasta, niin ihmiset hämmentyvät. ”Ei siinä vaiheessa voi odottaa ihmisiltä mitään. Mennään vaan ja aletaan värkätä, ja siitä syntyy mitä syntyy. ”Täällä ei ole sellaista jengikulttuuria, että saman piirin tyypit ovat omissa ympyröissään. Ei siitä enää hämmästytä. Tällainen touhu pitää homman tuoreena.” Rättö kertoo, että ollessaan erään kirjansa tiimoilta Helsingissä hän huomasi, että esimerkiksi kuvataidepiirit ja kirjallisuuspiirit eivät oikein tunnu kohtaavan. Olennaisempaa on, että voimme todeta, että tämä on nyt sellainen, mihin pystymme ja olemme valmiita näyttämään sen yleisölle. Se, että lähtisi kyselemään ja kerjäämään muiden hyväksyntää tai ihailua, se on sivuseikka näin pitkän matkan jälkeen.” Taas palataan Kolumbukseen. Levynkin tekeminen vie aikansa, mutta se ei ole mitään verrattuna kunnolliseen elokuvatuotantoon. ”Se reaktio kertoo enemmän suomalaisen elokuvan tilasta kuin tästä elokuvasta – että sitä pidetään niin omituisena”, Rättö sanoo. Me saunottiin ja muuta siellä keskellä merta muutaman ihmisen kanssa.” Pidetään tämä mielessä: ”no, se oli hauskaa.” E lokuva on ollut tukitusmatka myös katsojille. ”Jos ei ihmisistä yhtään välittäisi, niin sittenhän me laitettaisiin se filmi pöytälaatikkoon eikä näytettäisi sitä kenellekään. Jollain runoilijalla on joku bändi, yksi poliitikko mouhuaa ja insinööri sohlaa. Kaljat juotiin, ja siitä lähtien tämä irkkupubi on ollut kaikenlaisten taiteilijoiden ja muidenkin ihmisten kohtaamispaikka. Väittelyn kautta se etenee. Alun perin tarkoitus oli pitää ensi-ilta saaressa asustaville mufloneille eli villeille lammaseläimille. Heille järjestettiin myös luontoretki, kalasopat ja muuta ajanvietettä. Studiossa on kivaa ja säveltäessä on kivaa. Rättö tiimeineen järjesti toisenlaisen ensi-illan. Mutta elokuvan kohdalla hämmästytään.” Elokuvan kohdalla ajatellaan siis entistä vähemmän, että tehdään jotain, koska se nyt vain on hauskaa tehdä. Porissa on eräs irkkupubi, joka perustettiin parikymmentä vuotta sitten. Pitää olla jästipää, ja se on helppoa täällä Porissa muiden jästipäiden kanssa. Rättö muistaa, kun hänen kaverinsa tuli silloin kertomaan innoissaan, että nyt Porista saa sitä tummaa kaljaa, mennään ostamaan. Elokuvien tekeminen on Rätön mukaan niin kallista ja aikaa vievää puuhaa, että se on tasapäistänyt tätä taiteenmuotoa. M I K A R ÄT T Ö Alun perin tarkoitus oli pitää Samurai Rauni Reposaarelaisen ensi-ilta saaressa asustaville mufloneille eli villeille lammaseläimille. Kylmäpäinen ja totaalinen heittäytyminen on meidän RUMBA 37. ”Ai miksi tolla lailla. Tämän vuoksi musiikkirintamalla syntyy paljon helpommin jotain uutta ja ihmeellistä, ja tämän vuoksi ihmiset ovat musiikkirintamalla myös paremmin tottuneet sellaiseen. ”Mikä se sellanen meno on. Levyjä, romaaneja, teatteria ja kuvataidetta tehnyt Rättö pääsi nyt yhdistelemään näitä kaikkia. Rättö uskoo, että tässä on avain siihen, miksi Porissa syntyy usein jotain uutta. Ei se muiden taiteenlajien kohdalla ole näin. ”Kun Kolumbus tulee merireissultaan takaisin Euroopan satamaan, niin ei se lähtökohtaisesti ajattele, että mitähän ihmiset tykkää nyt minusta. Se veisi mielekkyyttä ja energiaa pois. Minä en ole siitä koskaan oikein pitänyt.” Tärkeintä on päästä luomaan jonkinlainen maailma ja ennen kaikkea uppoutua siihen ja inspiroitua siitä, koska silloin joku muukin ehkä inspiroituu. Osasyynä on eräs baari
Joo, joskus nuorempana toki porukat ovat sanoneet noin, mutta sitten ne ovat nostaneet kädet pystyyn, että ei tuota jästipäätä pysty kääntämään.” Moni ajattelee, että tietyssä iässä, ehkä 30tai viimeistään 40-vuotiaana, olisi aika hommata itselleen puoliso ja lapsia, talo ja autokin. Se on sitä oikeaa elämää, vastuun ottamista ja aikuistumista. M I K A R ÄT T Ö asenteemme ja työkalumme. Että ’nyt tehdään niin hämärää kuin onnistuu!’ Se on sitä tutkimusmatkailua.” M ika Rättö on 43-vuotias mies, joka ”mouhuaa irkkupubissa” ja ”tööttää niin hämärää kuin mahdollista”. Joku voisi sanoa, että kasva aikuiseksi ja tee jotain järkevää. ”Tasapäistämistä. Mutta ei se ole yhtään enemmän merkityksellistä tai jotenkin oikeanlaista elämää.” ”Ihminen on laumaeläin, joka luonnollisesti yrittää samankaltaistaa laumaansa. Normaali elämä on sitä, mitä 38 RUMBA. Mies, joka tekee asioita, koska ne tuntuvat hauskoilta jutuilta tehdä. Ettei jatkuvasti hurahda uusiin asioihin kuin pahainen teini-ikäinen, vaan elää aikuismaisen järjellisesti. Se on se, mitä meillä on annettavaa. Sitähän se on, mitä aikuistumiseksi sanotaan.” Tätä asiaa Rättö on miettinyt selkeästi enemmänkin, sillä nyt alkaa pitkä monologi: ”Niin sanottu normaali elämä on sitä, että on talo ja kaksi lasta. Että eläisit normaalia elämää. ”Mitä helvetin normaalia elämää
Mutta sitten, kun ne lapset alkavat tehdä lapsia, niiden pitää hoitaa niiden elämä kuntoon, jotta niiden lapset voivat taas mennä pianoja jääkiekkokouluun, jotta niistä voisi tulla jotain erityistä. Se veisi mielekkyyttä ja energiaa pois. Lopulta kaikki varmistelevat, eikä kukaan uskalla tehdä ”Ei siinä kysellä, että kuinkas monta prosenttia ihmisistä tästä voisi tykätä. ”Pahimmillaanhan se menee näin: vanhemmat käyvät koulut ja valmistuvat ammattiin ja hoitavat elämän kuntoon. M I K A R ÄT T Ö suurin osa laumasta valitsee. Kylmäpäinen ja totaalinen heittäytyminen on meidän asenteemme ja työkalumme. Siihen vielä harrastuksia ja terveellinen ruokavalio. Se on se, mitä meillä on annettavaa.” – MIKA RÄTTÖ RUMBA 39. Käytännössä se tarkoittaa avioliittoa, kahta lasta, taloa ja autoa. Ne tekevät lapsia ja laittavat lapset pianoja jääkiekkokouluun ja toivovat, että niistä tulee jotain erityistä. Mutta ei voi olla niin, että kaikkien on pakko tehdä samalla tavalla. Jos ihminen haluaa jotain muuta tehdä, se on jästipää.” Ei Rättökään ole sulkenut pois esimerkiksi lasten hankkimista – Lehtisalollakin on ”vesseli” – eikä hänellä ole minkäänlaisia antipatioita sinänsä sellaista elämää kohtaan, mitä pidetään normaalina
Mutta se on varma työ, ei siitä ole järkeä lähteä epävarmoille työmarkkinoille, yrittäjän hommiin tai vaikka taiteilijaksi. J ollakulla voi olla vakityö, jota hän vihaa. Kuten Rättö sanoi, se näkyy jo pahalla tavalla elokuva-alalla ja siinä, miten ihmiset suhtautuvat ”omituisiin” elokuviin: niitä ei ymmärretä eikä niitä osata ottaa vastaan. ”Keskiluokka maksaa yhteiskunnan laskut ja pitää sitä pystyssä, se on ihan totta. Sehän on ihan järjetöntä, jos sen purkaa logiikaksi.” Taiteessa tällainen varmistelu ja turvallisuushakuisuus johtavat kompromisseihin, ja kompromissien pohjalta tehty taide ei ole kiinnostavaa. Moni on tietenkin vastuussa muista kuin itsestään, jolloin saattaa olla vastuutonta jättää vakityö ja ryhtyä elämäntapaintiaaniksi. M I K A R ÄT T Ö 40 RUMBA. Niin ikään elämässä äärimmilleen viety turvallisuushakuisuus on vaarallista. Paneutumisen kautta se tapahtuu eikä niin, että vähän nykerrellään. Mutta tässä kohtaamme sen Rätön argumentoiman noidankehän, jota hän kuvailee ”Danten helvetiksi”: kaikki varmistelevat viime kädessä jälkikasvunsa hyvinvointia silmällä pitäen, ja lopulta kukaan ei uskalla heittäytyä mihinkään. Mutta lopulta ne ovat ne spesiaalit henkilöt, jotka vievät maailmaa eteenpäin. Nyt joku voisi toki sanoa, että hyvähän siellä on kaiken maailman apurahoilla tehdä uusia asioita ja sitä, mikä tuntuu innostavalta ja hauskalta. lopulta mitään. Ei olympialaisiin mennä sillä lailla, että käydään silloin vähän lenkillä, kun on omaa aikaa.” Täytyy päättää tehdä jotain ja pysyä siinä päätöksessään: lähteä tutkimusmatkalle ilman varmuutta siitä, että sieltä tulee edes se Ruotsi vastaan
On formulaa ja sarjamurhaajaa ja tietokirjaa ja siinä vain kummastelee, että jumankauta, on se maailma loputtoman monivivahteinen vyyhti!” Moni ei joko halua tai viitsi elää näin, koska se on raskasta. ”Minä en vain kykene siihen kouluun, mutta erittäin monelle tekijälle sanoisin, ettei kannata pelätä tietoa. Ei pelkästään siksi, että siinä piti oppia koko ajan uutta, vaan myös siksi, että Rättö joutui katsomaan elokuvassa omaa jästipäisyyttään silmästä silmään. Asia on lopulta yhteiskunnallinen. Toiset, vaikkapa Mick Jagger, vaikuttavat säälittäviltä vanhoilta rokuilta. He haluavat luoda uutta eivätkä sorru jyystämään sitä samaa vanhaa, mistä heidät tunnetaan ja mikä varmasti toimii ihmisille. Esimerkiksi eräs ruotsalaistoimittaja sanoi Circlen Roskilden-keikan jälkeen, että näki juuri ei vain Suomen vaan koko maailman parhaan bändin. Mutta hän löysi Amerikan. Hän on käynyt sähköasentajan koulun ja Kankaanpään taideopiston, mutta käytännössä kaiken instrumenteista elokuvantekoon hän on opetellut itse. Jos lopetamme itsemme sivistämisen ja asioihin heittäytymisen, voimme syyttää vain itseämme.” – MIKA RÄTTÖ RUMBA 41. Hän todistelee omaa totuuttaan karvaaseen loppuun saakka. Jos uutisia lukee vain omien mieltymyksenä mukaan, maailma käy hyvin kapean näköiseksi. Pitää altistaa itsensä sellaisillekin asioille, jotka eivät tunnu miellyttäviltä. Olemme kerta kaikkiaan velvollisia siihen. Jos joku äänikirja (Rättö on viimeksi innostunut äänikirjoista valtavasti) on ihan hirveä, se kuunnellaan silti loppuun. Jotta elämä pysyy mielekkäänä ja jotain uutta syntyy, täytyy lähteä aina silloin tällöin oikealle tutkimusmatkalle. Eihän Kolumbuskaan löytänyt meritietä Intiaan, kuten olisi halunnut. Sitä saattaa huomata yhtäkkiä, ettei ymmärrä toisten mielipiteitä alkuunkaan. Kun vastustetaan maahanmuuttajia, homoja tai vaikka koulujen kasvisruokapäivää, kysymys on usein irrationaalisesta pelosta. Tai sitten sen voi tehdä vaikka porilaiseen irkkubaariin. Ei Rättö myöskään vaikuta millään tavalla kulahtaneelta kaverilta. Opettelee ensin kaiken, ja sitten unohtaa sen. Todellisuudessa harva ihminen – oli mielipide mikä hyvänsä – on paha ja ilkeä. Kai siitäkin oli jotain hyötyä. Olisiko klassinen koulutus ja tietoisuus teorioista rajoittanut häntä jollain tavalla. Ei sivistystä kannata pelätä. Nykyään keskustelua käydään paljon sosiaalisessa mediassa, ja siellä ihmiset kuplautuvat helposti. Tämä ei johdu ulkonäöstä tai iästä, vaan siitä, että he ovat kiinnostuneita asioista. Jotkut rockmaailman tähdet, kuten vaikkapa David Bowie tai Nick Cave, ovat vanhoinakin relevantin oloisia. Sen tutkimusmatkan voi tehdä uudelle manterelle, kuten Kolumbus teki. Omaa maailmankuvaansa ja totuttuja käyttäytymistapoja kun on hirvittävän raskasta lähteä kyseenalaistamaan. Ihmisellä on velvollisuus haastaa itsensä. Se on mukavaa, mutta siinä ei kehity sen paremmin Jagger, yleisö kuin maailmakaan. Se on jännä juttu. E lokuvan päähenkilö Raunihan on mitä jästipäisin tyyppi. Kysymys on vain siitä, että näkee asian eri tavalla, tai sitten siitä, ettei näe asiaa kovin avarakatseisesti. T odennäköisesti tällaisen elämänasenteen takia Rätön taidetta rakastetaan niin paljon. Tietoa pitää kerätä niin paljon kuin mahdollista, mutta sitten pitää valmistella itsensä siihen, että siitä pitää uskaltaa luopua. Jos lopetamme itsemme sivistämisen ja asioihin heittäytymisen, voimme syyttää vain itseämme. Aina tavoitteet eivät varmasti reissuissa täyty, mutta ei se haittaa. ”Me olemme velvollisia ruokkimaan itseämme koko elämämme ajan. Olemme kerta kaikkiaan velvollisia siihen. Raunin voi nähdä tällä tavalla Rätön pahana kaksoisolentona. Kun insinööri, kuvataiteilija, runoilija, poliitikko, muusikko ja R-kioskin kassa huseeraavat parin tumman kaljan kumarassa maailman asioista, se on paljon avarakatseisempaa puhetta kuin vaikkapa monessa helsinkiläisessä toimittajapiirissä tai viitasaarelaisessa sahapiirissä. Ei se oikeastaan edes saa olla helppoa. Se, että tietäisi liikaa ja se jotenkin rajoittaisi tekemistä, se on legendaa.” Rättö puhuu laajan perspektiivin puolesta. Tällaiset tutkimusmatkat itseensä – olivat ne sitten alitajuisia tai tietoisia – ovat ihmiselle raskaita. K un näin elämästä on ryhdytty puhumaan, on pakko puhua myös ikääntymisestä. Mutta jos hommat menevät liian helpoiksi, sitä saattaa ryhtyä mukavuudenhaluiseksi Mick Jaggeriksi, joka pelaa varman päälle ja soittaa Satisfactionia viimeisenä biisinä tuhannetta kertaa suurella areenakeikalla. Minulla on nuo äänikirjat ollut se viimeisin. Se on hyvin kompromissitonta. Ehkäpä suurin haaste Rätölle on ainakin viime aikoina ollut se elokuvaprojekti. Mieluummin sitä antaisi olla ja eläisi vähän helpomman kautta. Kuten sanottua, Rättö on 43-vuotias. Ja kun ei ymmärrä toisten mielipidettä alkuunkaan, sitä helposti leimaa sen vastakkaisen mielipiteen edustajan hyvin yksioikoisesti. Kuten Rättö sanoo: ”Sitä kutsutaan sivistyksen puutteeksi.” Tästä päästään takaisin Poriin ja siihen irkkubaariin sekä siihen, miksi Rättö on osaltaan onnistunut pitämään taiteensa ja maailmansa avarakatseisena. Vaikka sillä lailla ei saavuttaisikaan sitä tavoitettua päämäärää, matkojen sivutuotteena voi syntyä uusia asioita, jotka johtavat taas uusin asioihin. Voiko tällainen omaehtoisuus ja erikoisuus johtua siitä, että Rättö on pitkälti itseoppinut. Kuvana siitä, mitä jästipäisyys aiheuttaa, jos se valjastetaan väärin. Se huokuu heidän taiteestaan, ja siksi se huokuu heistä itsestään. Rätön mielestä taas elämän ei tarvitse olla helppoa. Se alkaa olla rockahtavan musiikin kohdalla jo aika korkea lukema, mutta ikä ei kuulemma tunnu millään muulla tavalla kuin palautumisajan pitenemisenä. Jos ei ole avarakatseisuutta ja perspektiiviä, monet asiat ovat uusia, jolloin ne ovat tuntemattomia, jolloin ne ovat pelottavia. Eri mieltä oleva typistyy tyhmäksi, pelottavaksi ja suorastaan pahaksi. M I K A R ÄT T Ö ”Me olemme velvollisia ruokkimaan itseämme koko elämämme ajan. Tärkeintä on haastaa itsensä ja yrittää kehittää – jotain
L E O N A R D CO H E N 42 RUMBA
RUMBA 43. TEKSTI JEAN RAMSAY ” H ineini.” Heprean kielen sana, jonka Abraham sanoo Jumalalleen, kun tämä kutsuu Abrahamia luokseen ja asettaa tälle tehtävän – poikansa Iisakin uhraamisen. Kymmenen uutta laulua J os Leonard Cohenin uran jaottelee erilaisiin vaiheisiin (Songs-trilogia, 1970-luvun kollaboraatiot, Casio-vuodet, munkin elämä, Sharon Robinson ja Anjani sekä viimeisenä Patrick Leonard -trilogia), niin selkeimmän vedenjakajan muodostaa uran keskipisteessä oleva hiljaisuus: Mount Baldylla zenbuddhististisessa luostarissa vietetyt vuodet (1993–99). Jo vuoden 2012 Old Ideasin kohdalla puhuttiin jäähyväisistä, vaikka albumi oli oikeastaan paluu. Tämä ei tosin ole mitään uutta. Päinvastoin: jokaisen Cohenin viimeisen vuosikymmenen aikana julkaiseman levyn on kuviteltu olevan laulajan viimeinen. Kappaleet kuten Amen, Darkness ja Lullaby tukivat tätä tulkintaa. Kuinka väärässä olinkaan. Pari päivää myöhemmin, ihmisten kollektiivisen kohahduksen rekisteröineenä, Cohen korjasi kurssia. L E O N A R D CO H E N Leonard Cohenin pitkät jäähyväiset LEONARD COHEN jätti urallaan hyvästejä niin moneen kertaan, ettei hänen vihjailuihinsa oikein uskonut enää. Kuten nyt tiedämme, siihen oli syy. Sana, jolla Mooses sanoo palavalle pensaalle, joka tietenkin on tuo sama Jumala: ”Tässä olen.” 82-vuotias Leonard Cohen teki selvästi ja peittelemättä You Want It Darker -levyllään tiliä Luojansa kanssa. Suru-uutisen valossa kuunneltuna uusi levy todella tuntuu viimeiseltä, eräänlaiselta testamentilta. Ei liene sattumaa, että kun Cohen vihittiin vuonna 1996 buddhistimunkiksi, tuli hänen dharma-nimekseen Jikan, joka tarkoittaa hiljaisuutta. Yhtymäkohtia David Bowien 11 kuukauden takaiseen viimeiseen kumarrukseen löytyy, joskin uutiset vakavista selkävaivoista ja Cohenin korkea ikä kenties valmistivat tähän uutiseen hieman paremmin. Toisaalta itse ennustin jo vuoden 2004 Dear Heatherin olevan rakkauskirjeeksi naamioitu jäähyväinen. Albuminsa lehdistötilaisuudessa Cohen sanoi liioitelleensa ja lisäsi, että haluaa tehdä häntä sävellystyössä viime levyillään auttaneen Patrick Leonardin kanssa vielä ainakin kaksi levyä. Levyn ilmestymispäivää edeltäneellä viikolla Cohen antoi The New Yorker -lehden päätoimittajalle David Remnickille haastattelun, jossa laulaja sanoi olevansa valmis kuolemaan. Juuri kun tällaisia epäilyksiä alkoi hautoa, poistui ajoituksen mestarina tunnettu Cohen näyttämöltä
Hän suuntasi Mumbaihin, josta löysi vihdoin rauhan Ramesh S. Vuonna 1994 Cohen oli loppu. Voi siis sanoa, että suhde Roshiin oli Cohenin elämän pitkäaikaisin suhde. Kun Cohen palasi Los Angelesiin, olivat luottoäänittäjä Leanne Ungar ja yhteistyökumppani Sharon Robinson suunnitelleet hänelle pienen studion asunnon yläkertaan. Äänityssessioitakin suunniteltiin sen mukaan, että Cohen pystyi tarvittaessa olemaan Roshin lähellä. Balsekarin hinduismiin perustuvista opeista. Ramesh asetti vastuun yksilön ulkopuolelle, ja tuo lähestymistapa verkkaisine päivärytmeineen ja uinteineen oli lempeälle runoilijalle luontaisempi vaihtoehto kuin Roshin jyrkkä zenbuddhalaisuus. Jo 1980-luvulla Cohenin levyillä ja kiertueilla Jennifer Warnesin vierellä taustoja laulaneen Sharon You Want It Darker -albumin tuottajana toimi Leonardin poika Adam Cohen (kesk.). Naiset tulivat puoliltapäivin, Cohen teki heille lounasta kuten oli tehnyt Roshille ja uuden levyn työstäminen – paluu maailmaan – alkoi. Cohenilla oli erikoislupa paeta silloin tällöin kotiin, missä hän teki normaaleja asioita: söi McDonaldsin kalahampurilaisia, joi hyviä ranskalaisia viinejä ja katsoi suosikkiaan, Jerry Springer Show’ta. Cohen rikkoi varoittamatta hiljaisuuden levyllä Ten New Songs (2001). Välit kihlattuun, näyttelijätär Rebecca de Mornayhin (jolle Future on omistettu) olivat kiristyneet. Välit kihlattuun, näyttelijätär Rebecca de Mornayhin olivat kiristyneet. The Future -albumin maailmankiertue oli uuvuttanut hänet pahasti. The Future -albumin maailmankiertue oli uuvuttanut hänet pahasti. Cohen tapasi Roshin ensimmäistä kertaa toimiessaan ystävänsä Steve Sanfieldin bestmanina vuonna 1969 joitain kuukausia ennen kuin tapasi vaimonsa Suzanne Elrodin. Kuten Cohenilla yleensäkin, tämä rauha myrskyn keskellä ei ole niin yksioikoista kuin miltä se päällisin puolin näyttää. Cohen joi raskaasti, vähintään kolme pulloa Château Latouria ennen keikkaa (300 dollaria pullo!). 44 RUMBA. Cohen laittoi uransa naulaan, katkaisi kihlauksensa ja turvautui ainoaan pysyvään elementtiin elämässään: Roshiin. L E O N A R D CO H E N Vuonna 1994 Cohen oli loppu. Vaikka elämä Mount Baldylla oli askeettista, ei se ole koko totuus. Vuonna 1999 Cohen koki, ettei päässyt enää meditoinnilla mihinkään. Mitä tarkemmin hänen henkilöhistoriaansa tutustuu, näyttäytyvät Los Angeles ja hänen zen-mestarinsa Roshi (Joshu Sasaki Roshi, 1907–2014, Rinzai-koulukunnan zen-mestari) eräänlaisina kiinnekohtina, joiden luokse Cohen aina palasi. Ymmärtääkseen Cohenin uraa tällä vuosikymmenellä pitää mennä ajassa taaksepäin parikymmentä vuotta, aikaan ennen retriittiä. Cohen joi raskaasti, vähintään kolme pulloa Chateau Latouria ennen keikkaa
RUMBA 45. Cohen voittaa jutun, ja oikeus määrää hänelle maksettavaksi 9 miljoonaa dollaria. Cohenin viime levyillä lukee monessa kohtaa Patrick Leonard. Cohen menee pankkiin ja saa kuulla tietämättään kuitanneensa juuri managerinsa Kelly Lynchin 75 000 dollarin luottokorttilaskun. Vuonna 2012 Lynch passitetaan puoleksitoista vuodeksi vankilaan. Suuren bändin kera tehdyt kiertueet vuosina 2008–12 ovat valtava menestys kaikilla mittareilla. Ne ovat monella tavalla amalgaameja 1960-luvun minimalistisesta akustisuudesta ja 1980-luvun leikkisämmästä soinnista. Leaving Greensleevesin emohtavasta, vereslihaisesta äänesta on kiittäminen kuitenkin Roshia, joka salakuljetti studioon voimakasta 70-prosenttista korealaista viinaa, ng ka py’ta. Orfeus virittää jälleen vanhaa ja halpaa instrumenttia, kunnes astuu taas huomion valokeilaan. Kun Cohen viimein haastaa Lynchin oikeuteen lokakuussa 2005, selviää, että hänen viiden miljoonan eläkesäästöistään on jäljellä vain 150 000 dollaria. On mielenkiintoista huomata, että Cohen palasi pääkallopaikalle teksteissäkin: jälkimmäinen on tunnelmaltaan eräänlainen päivitetty versio eräästä Cohenin uran avainkappaleesta, I’m Your Man -albumin klassikosta First We Take Manhattan. Cohen menee pankkiin ja saa kuulla kuitanneensa juuri managerinsa Kelly Lynchin 75 000 dollarin luottokorttilaskun. Poissa on Dear Heatherin fragmentaarinen kokeellisuus ja jopa Sharon Robinsonin yhtenäinen taiteellinen visio. Lissauerin ansiosta levyn sointi on rikas ja moninainen, mutta se kuitenkin kunnioittaa Cohenin musiikillista maisemaa lisäten sinne munniharpun (englanniksi merkitsevästi ”jew’s harp”) tapaisia instrumentteja. Sekä Robinson että Ungar huomasivat Cohenin vaikuttavan tasapainoisemmalta ja onnelliselta. Kuvitelkaa tilanne, jossa vanha mies joutuu pakostakin vastakkain oman nuoremman itsensä kanssa esittäessään vanhoja kappaleitaan joka ilta. Lissauer pakotti Cohenin ulos turvallisista sointukierroistaan, ja levyllä Cohen laulaa uudenlaisella energialla: taitojensa rajoilla ja ääni särkyen artistin tavoitellessa uudenlaista intensiteettiä. Lynch on kuitenkin käytännössä varaton, eli Cohen ei koskaan saa näistä penniäkään. Järkyttynyt Cohen katkaisee suhteen manageriinsa samana päivänä. Leonardin tapa sovittaa musiikillinen lähestymistapansa artistin ominaissoundiin, ikään kuin sulautua ympäristöön, tosiaan erottaa tämän aikaisemmista yhteistyökumppaneista. Anjanin kanssa Cohen myös työsti seuraavan, fragmentinomaisen levynsä Dear Heather (2004). Esiintymisareenana toimi runoja ja piirustuksia sisältävän The Book of Longingin julkaisutilaisuus Torontossa. Kesällä 1974 Cohen värväsi nuoren tuottajan John Lissauerin auttamaan New Skin for the Old Ceremonyn kanssa. L E O N A R D CO H E N Kirstun häämöttävä pohja pakottaa Cohenin siihen ainoaan, millä muusikko nykyään voi tienata, eli tien päälle. Robinsonin kanssa tehty levy oli tuttua Cohenia, tosin hieman päivitetyssä formaatissa. Cohen on sanonut Leonardista, ettei hän tiedä ketään toista yhtä lahjakasta tuottajaa ja säveltäjää nykyisessä musiikkibisneksessä. Onnellisin seuraus taitaa kuitenkin olla, että Cohen löytää niiden kautta muusansa uudelleen. Idea oli monipuolistaa Cohenin musiikillista palettia, ja vaikka lopullisessa levyssä lukee vain Cohenin nimi, on Lissauer ollut merkittävässä roolissa sen sovittamisessa, jopa säveltämisessä. Jotain valmistellaan kaikessa hiljaisuudessa, halvoissa pienissä huoneissa, vanerisin instrumentein. Eikä tämä ole kuin jäävuoren huippu. Cohenin asioita hoitava Lynch nauttii Cohenin luottamusta täysin – onhan heillä ollut lyhyt, intiimi suhdekin. Vuonna 2004 Cohenin tytär Lorca saa vihiä, ettei kaikki ole kunnossa isänsä taloudellisissa järjestelyissä. Cohenin tietämättä tämä alkaa kuitenkin pala palalta myydä Cohenin kappaleiden julkaisuoikeuksia. 1980-luvulla Madonnan kanssa useilla levyillä ja kiertueilla yhteistyötä tehnyt tuottaja on haluttu musiikillinen kätilö, jonka ansioluettelosta löytyy nimiä Roger Watersista Jeweliin. Eikä tämä ole kuin jäävuoren huippu. Cohen esitti Barenaked Ladiesin ja Ron Sexsmithin tukemana kappaleet So Long Marianne ja Hey That’s No Way to Say Goodbye. Järkyttynyt Cohen katkaisee suhteen manageriinsa samana päivänä. Midi-tuotanto oli virheetöntä kuin Cohenin kallis räätälöity puku, jonka sisältä vanha satyyri hyvästeli jälleen lajityypillisesti vanhoja rakkauksia (Alexandra Leaving) ja asetti itsensä takaisin radalle palanneen, hieman ohimoilta harmaantuneen poikamiehen rooliin (Boogie Street). ”I tidied up the kitchenette and tuned the old banjo” on lauseena sukua jälkimmäisen kappaleen kryptiselle ”And I thank you for those items you sent me, the monkey and the plywood violin”. Viulu tuossa on tietenkin varkaus Federico Garcia Lorcalta, jonka runosta se tulee muodossa ”my cheap violin” Lorca-käännökseen Take This Waltz. Pari vuotta sen jälkeen, toukokuussa 2006, hän otti suuren askeleen ja esiintyi ensimmäistä kertaa 13 vuoteen elävän yleisön edessä. On hieman ironista, että viimeisimmällä levyllä Leonardin tuottajan roolin on ottanut Cohenin poika Adam, jonka Like a Man -levyn (2012) tuottajana Patrick Leonard alun perin tutustui Coheniin. Rikoksen juuret ulottuvat vuoteen 1996, jolloin Cohen vetäytyi Mount Baldyyn. Coming Back to You: paluu yleisön eteen ja studioon S yyt yleisön eteen palaamiseen eivät kuitenkaan ole noin yksioikosia. Uusi levy kuitenkin omistettiin Roshille. Toiseus: ulkopuoliset tuottajat C ohenin vastahankaisuus muusikkona ulottuu kauas 1970-luvulle, maineen laukaisemaan masennukseen ja levy-yhtiöiden loputtomaan toiveeseen rikastaa Cohenin levyjen sointia. Olennaisin ero Ten New Songsiin ja Dear Heatheriin on se, että 2010-luvun lauluissa ja sovituksissa virtaa sama veri kuin Cohenin kultakaudella. Levyn äänitysten aikana Cohen oli kaikessa hiljaisuudessa alkanut tapailla Hallelujahilla ja First We Take Manhattilla laulanutta, vastikään eronnutta havaijilaisyntyistä laulaja-lauluntekijää Anjani Thomasia
Toinen mielenkiintoinen nimi levyn tekijätiedoissa on äänittäjä Leanne Ungar, joka työskenteli Cohenin kanssa 1980-luvun isojen levyjen kautta aina Old Ideasiin (2012) saakka. Spector vääntää Lissauerin kanssa äänitetyt kappaleet uuteen muotoon. Tekijätiedoissa levyllä lukee jokaisen kappaleen kohdalla ”Spector & Cohen”. Holokausti häviää historian hämärään. Harppaus New Skin for the Old Ceremonyn tuskaisesta angstista Spectorin tavaramerkinomaisen runsaaseen wall of sound -sointiin on melkoinen. You Want it Darkerilla Leonard vastaa neljästä kappaleesta, joista yksi on tehty Cohenin pojan Adamin kanssa. ”Todella toivon niin”, vastasi Cohen. Merkityksellistä on, että Spectorin nimi tulee ensin. ”Rakastan sinua, Leonard”, sanoi Spector pistooli Cohenin kaulalla. Popular Problemsilla (2014) Leonardilla on leijonanosa sävellyskeridiiteistä, kun Anjanilla ja Cohenilla on yksi kummallakin. Trumpin ja muiden todellisuuskriittisten populistien hahmot L E O N A R D CO H E N Yksi kuuluisa tarina kertoo Phil Spectorin osoittaneen Cohenia pistoolilla studiossa. Se on positio, josta voi tarkastella maailmaa ulkopuolelta, kuitenkin koko ajan sen sisällä pysyen. Spector-fiaskon jälkeen vuorossa oli Joni Mitchellin luottoäänittäjä Henry Lewy, joka kätilöi lempeästi levyn Recent Songs (1980). Ihmiskunnalla on lyhyt muisti. Neljä on yhteistyötä Leonardin ja Crazy to Love You Anjani Thomasin kanssa. Ero kertojan positiossa on merkitsevä: se, mikä jälkimmäisessä on omakohtaista ja koettua, on ensin mainitussa vain kertomus, jonka laulaja kuulee äidiltään ja isältään. Yksi kuuluisa tarina kertoo Spectorin osoittaneen Cohenia pistoolilla studiossa. ”I see the ghost of culture with numbers on his wrist salute some new conclusion which all of us have missed” (A Street) on ajankohtainen varoitus ajassamme, jossa muukalaisiin ja vähemmistöihin pohjaava viha nostaa jälleen päätään. True Love Leaves No Traces ja Paper Thin Hotel sisältävät taas Cohenille ominaista katkeransuloista jäähyväisissä vellomista, mutta niissä korostuu kuitenkin tietynlainen eleginen suurpiirteisyys Spectorin majesteettisen tuotannon alleviivaamana. Myöhempien aikojen pyhä kolminaisuus: Old Ideas, Popular Problems ja You Want It Darker C ohenin palattua ruotuun kiertueensa energisoimana hän seisoo enemmän omilla jaloillaan kuin oikeastaan koskaan 1960-luvun lopun jälkeen. 46 RUMBA. Sessiot olivat Spectorin huomattavan Mavischewitz Concord -kosherviinivaraston ja narsistisen kontrollifriikkiyden seurauksena paikoitellen melko jännittyneet. Cohen itse koki levyn riistäytyneen käsistä ja olevan liian hälyinen. ”Täällä on niin paljon juutalaisia, että voisi pitää bar mitzvan”, kerrotaan Spectorin hihkaisseen kaksikon piipahdettua varoittamatta studioon. ”Rakastan sinua, Leonard”, sanoi Spector pistooli Cohenin kaulalla. Guerrerosta tulee Beauty Salon, I Guess It’s Timesta Iodine. Leonard Cohen tyylikkäänä vuonna 1988. Various Positionsilla (1984) Lissauer ja Unger palasivat ruotuun, ja erityisesti jälkimmäinen muotoutui Cohenille tärkeäksi yhteistyökumppaniksi uuden teknologian kanssa. ”Todella toivon niin”, vastasi Cohen. Don’t Go Home with Your Hard On taas on monella tapaa ensimmäinen instanssi, jossa Cohenin 1980-luvun tuotantoa leimaava, tökerönhauska humoristinen minä pääsee pintaan ja jopa kappaleen nimeen asti. Yhteistyön seuraavan hedelmän piti olla julkaisematon levy Songs for Rebecca, mutta Cohen joutui managerinsa Marty Machatin bisnesdiilien johdosta shanghaijatuksi Machatin toisen asiakkaan, tuottajalegenda Phil Spectorin levysopimusvelvotteita tilkitsemään. Old Ideasilla (2012) Cohen vastaa itse puolesta levyn kymmenestä kappaleesta. Taustoja kappaleeseen laulavat Bob Dylan ja Allen Ginsberg. Sillä Cohenin musiikkiin tuli ensimmäisen kerran mukaan Lähi-Idän instrumentteja, kuten luuttumainen kielisoitin ud. Cohen itse vastaa kolmesta ja Sharon Robinson yhdestä laulusta. Juutalaisuus ei Cohenille tosin ole pelkästään uskonto vaan myös kansalaisuus, kodittomuuden ja juurettomuuden vihlova perintö. Cohen varoittaa meitä siltä kukkulalta, jolla seisoo – sieltä, mistä näkee kauas taakse mutta myös tulevaisuuteen. Liekö syynä lähestyvän lopullisen rajan läheisyys vai mikä, mutta maailmaan palanneeksi zenbuddhistiksi Cohenin levyillä on hämmästyttävän paljon muistumia hänen syntymäuskonnostaan. Almost Like the Bluesin ”I listened to their story of the Gypsies and the Jews” on kaiku aiemmasta, Live Songsilla vuonna 1972 julkaistusta Please Don’t Pass Me By (A Disgrace) -kappaleesta ja etenkin sen pysäyttävästä lauseesta: ”I sing this for the Jews and the Gypsies and the smoke that they made”
”No, Marianne, nyt se hetki on tullut, että olemme todella niin vanhoja ja kehomme ovat hajoamassa ja uskon seuraavani sinua hyvin pian. Hyvästi, vanha ystävä. Vanha nahka, uusi seremonia ” H ow can I start all of my tomorrows with my yesterdays still inside of me?” Cohen kuvailee ummetusta toisessa romaanissaan Beautiful Losers. Viimeisellä rajalla Cohen ei tunnu samalta mieheltä kuin se, joka kirjoitti If It Be Your Willin. Remnickin tekstistä välittyy kuva hauraasta ja tuskaisesta miehestä. ”Olen niin lähellä perässäsi” on se lause, joka tuossa pysäyttää. ”Haluat vielä pimeämpää. Suru-uutisen valossa puheet parista tulevasta levystä tuntuvat myös taitavan kortinpelaajan korjausliikkeeltä, kun tämä huomaa paljastaneensa liikaa. Uuden levyn nimikappaleessa on unssi Cohenin ärtymystä ja tuskaa. Eroprosessi näyttäytyy Cohenin tapauksessa taiteelliselle prosessille välttämättömänä nahanluomisena, josta Cohen vääntää viimeisetkin itsesääliltä maistuvat pisarat. Popular Problems julkaistaan samana vuonna kuin Roshi kuolee, ja se on jälleen omistettu hänelle. Nyt – samalla viikolla, jolloin Trump on valittu valtaan – tuntuu liekin myötä menevän toivo ja maailman valo. Keskustelu Luojan kanssa sukupuolittuu näiden mielleyhtymien kautta ja tavallaan aina, kun Cohen lausuu matalalla äänellään ”you”. Tästä on merkkejä koko hänen tuotannossaan, ja monet hänen kuuluisimmista lauluistaan ovatkin erokirjeitä (esimerkiksi So Long Marianne, Seems So Long Ago, Nancy ja Famous Blue Raincoat). Nöyryys ja uhma, jumalallinen ja inhimillinen vääntävät kättä. Yhtäältä se on kuin Job laulamassa jätevuoren päällä, kaiken maallisen menettäneenä, eli totaalinen antautuminen Jumalan edessä. Cohen on suuri romantikko, jolle menetetty rakkaus on rakkauksista suurinta. Virallisen syyn mukaan urheiluvammasta seurannut alaselkävaiva rajoitti Cohenin elämää niin, että hän oli omien sanojensa mukaan ”confined to barracks” eli ei kyennyt liikkumaan majapaikkansa ulkopuolella. Siinä on Cohenin jäähyväisille tyypillistä kohtalokkuutta ja katkeransuloista huumoria. Uuden levyn avaava ”If you are the dealer” muistuttaa debyytin Stranger Songin kahdesta ensimmäisestä säkeistöstä kortinjakajineen ja huijareineen. Cohenin kuoleman myötä se on armollisin näistä kolmesta levystä: sen mustassa huumorissa Cohen on vielä voimissaan ja näyttää levyn kannessa fantastiselta rusketuksessaan, hymyn karehtiessa suupielessä. Lauseella Cohen näyttää myös sen, että hän on kirjailijana taitavampi tiivistämään maailman yhteen lauseeseen kuin 300 sivuun. Se tuntuu vihaiselta ja uhmakkaalta. ”I wish there was a treaty we could sign”, huokailee Cohen uuden levyn kappaleella Treaty. Ennen Cohen himmensi kenties valaistusta maallisemmista ja lihallisemmista syistä. Olennaista on katsoa vuosilukuja. Tiedä, että olen niin lähellä perässäsi, että jos ojennat kätesi, voit koskettaa kättäni. Henkäys vaan, liekki sammuu ja Jikan sulautuu viimein nimeensä. Sota, sopimukset ja alituinen rajojen veto toimivat myös toisella tasolla, miehen ja naisen välillä. RUMBA 47. Tai kenties pikemminkin näin: jos Old Ideas ja You Want It Darker ovat ne kuolinvuoteellaan makaavan vanhan miehen viimeisiksi oletetut huudahdukset, joilla tämä kutsuu rakkaimpiaan ja Jumalaansa kuten kuolevan, arvokkaan runoilijan kuuluu, on Popular Problems se hetki, kun papparainen havahtuu viimeisen kerran horroksestaan ja puristaa ohimenevän sairaanhoitajan takamusta. Sopimus rikotaan, vaikka se on jo kertaalleen allekirjoitettu. Toisaalta sen kertosäkeessä kiemurtelee myös uhmakkaan koston sadistisen suolainen pisara. Loputon rakkaus, nähdään jossain tuolla tien päässä.” Cohen osoitti nämä sanat entiselle rakastetulleen, 1960-luvun alussa Cohenin kanssa elämänsä jakaneelle Marianne Ihlenille, kun tämä oli jo kuolinvuoteellaan. Hyvästien jättäminen on tavallaan Cohenilla verissä. Hän kuitenkin tekee sen niin tyylikkäästi ja kauniisti, ettei siinä ole mitään säälittävää, pikemminkin päinvastoin. Viesti oli hitti sosiaalisessa mediassa. Edellistä levyä tarkkaan kuunnelleelle palaa mieleen intensiivisesti jyskyttävän Nevermindin avaava ”The war was lost, the treaty signed”. Viimeisin erokirje on tältä kesältä. Siinä missä Old Ideas ja You Want It Darker muodostavat sämpylän, on Popular Problems pihvi. Sen myötä joku pieni liekki jossain puhalletaan sammuksiin. nousevat mieleen – etenkin kun tajuaa, että numerot ranteessa ovat keskitysleirivangin ranteeseen tatuoitu numero. Jos Cohenin kolmen viimeisimmän levyn katsoo muodostavan jonkunlaisen trilogian, muuttuvat niiden voimasuhteet mielenkiintoisella tavalla. L E O N A R D CO H E N Jos Old Ideas ja You Want It Darker ovat ne kuolinvuoteellaan makaavan vanhan miehen viimeisiksi oletetut huudahdukset, on Popular Problems se hetki, kun papparainen havahtuu viimeisen kerran horroksestaan ja puristaa ohimenevän sairaanhoitajan takamusta. ”Hineini” palaa jälleen mieleen. Olen valmis, Herrani. Ja tiedät, että olen aina rakastanut sinua kauneutesi ja viisautesi tähden, mutta ei minun tarvitse sanoa siitä yhtään sen enempää, koska sinä tiedät sen jo. New Yorkerin haastattelunsakin hän antoi erikoisvalmisteisesta sairaalatuolista. Tässä olen, erikoisvalmisteisessa sairaalatuolissa. Se on enemmän sukua Various Positionsille, I’m Your Manille ja Ten New Songsille kuin alkupään synkistelyille, joita sitä edeltävä ja seuraava albumi oireellisesti jäljentävät. Sattumaa ei liene sekään, että You Want It Darkerille omaa draamaa tuova Shaar Hashomayinin synagogan kuoro on peräisin samasta synagogasta, jossa Cohenin oma bar mitzvah aikoinaan vietettiin. Jumalan eteen astumisen ympyrä täydentyy useammalla tasolla. No, puhalletaan liekki kokonaan sammuksiin”, tiuskaisee Cohen hampaittensa välistä. Sopimuksesta vääntävät kappaleessa kättä myös juutalaisuus ja kristinusko, johon Cohen viittaa tarkastellessaan ironisesti Jeesuksen ihmetekoja. ”I’m ready, my Lord”. Merkitsevältä tuntuu lause jonka Cohen sanoo sen jälkeen. Nyt haluan vain toivottaa sinulle erittäin hyvää matkaa. Salassa valmistellun paluun ajatus on vahvana kappaleen viimeisessä säkeistössä: ”In places deep, with roots entwined / I live the life I left behind”. Popular Problemsin on kirjoittanut vanhuuden hidastama mies, jolla on kuitenkin yhä pilke silmäkulmassa ja verenkierto tallella
Albumista on muodostunut niin merkittävä merkkipaalu kotimaisen hiphopin historiassa, että on aika kerätä paluukeikkaan valmistautuva kokoonpano saman pöydän ääreen ja palata vuoteen 2006, jolloin Suomi oli hyvin erilainen paikka olla ja elää. Kehumatta paras -albumin julkaisusta tuli 11. TEKSTI SANTTU REINIKAINEN KUVAT ANU LEPPÄHARJU K uinka monta klassikkoalbumia edelleen teini-iässä rimpuileva suomalaisen rapin toinen aalto – siis ensimmäinen aalto, jolla on merkitystä juuri muuna kuin pelimannihuumorina – on tuottanut. 48 RUMBA. lokakuuta kuluneeksi kymmenen vuotta. K E M M U R U Mestari mikä mestari KEMMURUN Kehumatta paras -klassikkolevy julkaistiin kymmenen vuotta sitten. Sen kunniaksi Monsp julkaisee levystä uusintapainoksen vinyylillä ja Kemmuru palaa tapaninpäivänä lavalle Tampereen Pakkahuoneen joulunajan rapjuhlissa. Ettekö usko. Joku saattaisi pitkin hampain nimetä Fintelligensin. Sen määrittämiseen kuluisi 786-sivuinen rapfoorumiketju, jos hiphop-keskustelu tapahtuisi edelleen voittopuolisesti tuollaisilla foorumeilla. Mukaan pääsisi kuulijakunnasta riippuen Ruudolfia, Asaa, Pyhimystä, jonkun mielestä myös Julma Henriä, Jonttia, Shakaa ja kumppaneita. Mutta palataan hetkeksi kymmenen vuotta ajassa taaksepäin. Kemmurun Kehumatta paras kuuluu itseoikeutetusti listalle. Katsokaa vaikka jutun ohesta, mitä suomalaisilla hiphop-vaikuttajilla on asiasta sanottavaa
K E M M U R U RUMBA 49
Äidille. Eevil Stöö -tietous rajoittui räppipiirien syvimpiin onkaloihin. Seuraavaan levyyn oli tarkoitus ladata kaikki paukut – oma näkemys rakkaasta räpistä mahdollisimman hyvin toteutettuna. Lordi toi keväiseen Suomeen maan ensimmäisen viisuvoiton. Tähän vähemmän hektiseen, vähän vähemmän kyyniseen ja yhteiskunnallisesti vähemmän tulehtuneeseen ilmapiiriin Kehumatta paras -albumi sopi hyvin. Useimmat suomalaiset eivät olleet koskaan käyttäneet vastikään perustettuja Facebookia tai Youtubea. Bändi oli alunperin mieltänyt Mite se teiä... Studiotekniikka ei tavoitteessa auttanut, sillä sitä ei juuri ollut. Ollaan tyytyväisiä siihen, mitä on. K E M M U R U ylistykseen, populistisiin lupauksiin ja muukalaisvihaan pohjautuvalla politiikalla. Älypuhelimet olivat fyysisillä näppiksillä ja himmeillä lcd-näytöillä varustettuja epä-älykkäitä pökkelöitä, joita käytti vain bisnesväki. Niin, siitä on tismalleen vuosikymmen. (”Se on niin edustava nuorimies!”) Naistenlehtijulkkis VilleGalle esiintyy koko perheen viihdeohjelmissa. -debyyttialbumin ikään kuin demomaiseksi esittelyksi pienelle porukalle, mutta se alkoikin kerätä hyvien arvioiden ohella kuulijoita. Vuosikymmen sitten asiat olivat muutenkin vähän toisin. Takaoven kautta pääministeriksi nousseen Matti Vanhasen uuniperunantuoksuinen romanssi Susan Kurosen kanssa roihusi kuin nurmijärveläinen rintamamiestalo. Hänen elämäkertansa napataan Suomalaisen kirjakaupan pöydältä samaan pukinkonttiin viimeisimmän Kekkos-kirjan kanssa. Eevil Stöö on kotimaisen nykyräppisoundin palvottu kulttipioneeri ja albumilistan ex-ykkönen. Sen itseironinen, häpeilemättä soulsamplaava, sisäelimiä lempeästi paksulla bassolla hierova urbaani maalaisrap kätki sisäänsä vielä 1980-luvun sosiaalidemokraattisen Suomen ideoita. JVG:n pojat viilettivät kai edelleen Bewe Sportin ja Puotinkylän Valtin kaltaisten urheiluseurojen juniorijoukkueissa. Kukaan ei ounastellut, että velttovirtasmaiseksi rasistivitsipuolueeksi mielletty perussuomalaiset voisi napata 20 prosenttia kansakunnan äänistä sivistymättömyyden ”Saimme Aamu-tv-tempauksen vuoksi vanhan liiton sähköpostipommeja tyyliin: ’No ei pidäkään kehua, vittu mitä paskaa’.” – JODAROK 50 RUMBA. Mitä käyttöä edes voisi olla urheiluautoille ja designer-vaatteille, kun voi katsoa vaimon kanssa kotona Konnankoukkuja kahdelle -dvd:tä. V uonna 2006 Cheek oli suht tuntematon, joka kuvassa lippalakkiin sonnustautunut lahtelaisjantteri, jonka edellinen albumi kipusi parhaimmillaan listasijalle 17. Siitä on aika pitkä matka tanssibiiteillä taustoitettuun Trump-tyyppiseen voittajaindividualismiin, lähinnä viinanjuontiin perustuvaan ”pienin yhteinen nimittäjä” -meemivirittelyyn ja iskelmäkertosäkeisiin. Puhalletaan yhteen hiileen. Vuonna 2016 Cheek on jo ehtinyt kyllästyä stadionkeikkoihin. K emmuru alkoi ruuvailla kasaan uutta albumiaan Timmion Recordsin pikkuruisissa tiloissa Kaapelitehtaan kellarissa kesällä 2006
K E M M U R U RUMBA 51
”Miskan meininki on niin kaukana sellaisesta, että on himmeimmät uusimmat sydeemit ja siksi tulee hyvää jälkeä. Heureka! 13. Ajan henkeen kuului, että tästäkin vähästä bändi sai palautetta pahimmilta rap-jääriltä. Meille se merkitsi pikemminkin, että ollaan parhaat kyselemättä hirveästi palautetta muilta.” – JODAROK 52 RUMBA. Hetken aikaa Basso Awards oli ihan oikeasti validi juttu”, J-Laini sanoo. Kun albumi oli valmis, sitä oli aika markkinoida. Kehumatta paras -levynkin biitit kuulostavat edelleen ihan yhtä hyviltä kuin aikoinaan.” Levyn paketointi sujui hyvässä sykkeessä. Jodarok oli huomannut, että Lasipalatsissa kuvatussa Ylen aamu-tv:ssä saattoi nähdä lähes koko lähetyksen ajan ikkunan takana seisseen lehdenjakelijan. K E M M U R U ”Nimi tulee Mauri Kunnaksen Suuresta urheilukirjasta, jossa mestari Hönö toteaa: ’Mitäpä tässä nyt turhia kehumaan, mutta mestari mikä mestari’. Tämä oli kuitenkin tyhjätaskuiselle yhtyeelle pirullisen vaikeaa sosiaalista mediaa edeltäneenä aikana. ”En tiedä, kuinka hyvin jengi tätä hiffaa, mutta Miskan tapaa tuottaa musiikkia ei voi alleviivata liikaa. Jo kuopattu V-lehti valitsi albumin vuoden parhaaksi, ja Basso Awards -gaalassa Kemmuru pokkasi vuoden parhaan albumin ja artistin palkinnot. ”Se oli tavallaan meidän Emma-gaalamme. A lbumia myytiin Monsp-levy-yhtiön sen aikakauden julkaisuksi ihan kivasti, vaikka listalla se päätyikin vasta sijalle 34. Se on steppailua nerouden ja hulluuden veitsenterällä”, hän sanoo naurunremakan saattelemana. ”Saimme siitä hyvästä vanhan liiton sähköpostipommeja tyyliin: ’No ei pidäkään kehua, vittu mitä paskaa’”, Jodarok kertoo. DJ J-Lainilla (Jussi Laine) ei ole vastaavia estoja. Jopa niin hyvässä, että sinä kesänä Saksassa pelatut jalkapallon MM-kisat jäivät tyystin paitsioon kovana futisfanina tunnetulta Aksimilta. Musiikkimediassa oltiin kuitenkin paljon enemmän innoissaan. Alkeellisista laitteista huolimatta Aksimin tuotantojälki oli innoittunutta. lokakuuta 2006 Lasipalatsin ikkunoiden taakse ilmestyi joukko Kemmuru-paitoihin pukeutuneita hahmoja. Kiittäviä, jopa viiden tähden arvioita ropsahteli laariin muun muassa Nyt-liitteeltä. ”Huonoilla laitteilla me aloitettiin ja samoilla jatkettiin, vaikka päästiinkin sinne Kaapelin kellariin”, Aksim eli Miska Soini sanoo nyt. Niinpä bändi keksi Jodarokin (Matti Salminen) johdolla sissimarkkinointi-idean, joka olisi kelvannut itselleen Banksylle. Aamu-tv:tä seuranneet mummot ja töihinlähtijät saattoivat hieraista silmiään töllöttäessään t-paitamerta, josta erottui teksti ”Kehumatta paras – kaupoissa nyt”. Kehumatta paras -albumi nousee säännönmukaisesti esiin puhuttaessa parhaiten tuotetuista kotimaisista hiphop-levyistä. Soini itse suhtautuu asiaan vaatimattomammin, mutta suostuu sentään myöntämään, ettei levyn soundi jää jälkeen nykyään tuotetusta retroräpistä
Kemmuru on ollut itselleni aina jotenkin isompi juttu kuin vain niiden tekemät levyt. ”Myönnän, että jouduin tsekkaamaan internetistä, mitkä biisit tällä levyllä olikaan. ”Vielä nykyäänkin sellaiset biisit kuin Koputa puuta, Landespede tai Bläkie, Loco & Luchi Lover saavat pään nyökkäämään ja suun tuplailemaan aikaa erinomaisesti kestäneitä versejä. Meillä oli Landespede-movement – ja on edelleen.” Chyde kertoo näkevänsä Landespeden hyvin myös Tulenkantajien tai Hannibalin ja Sopan teoksena. ”Kemmurua tituleerattiin jo 10 vuotta sitten levyarvosteluissa ja lehtijutuissa suomirapin konkareiksi. ”Sain omat rap-opetukset suoraan kehumatta parhailta. Valehtelematta klassikko K E M M U R U K ymmenen vuotta täyttäneestä Kemmurun Kehumatta paras -albumista on muotoutunut hiphop-eepos, joka on toiminut suunnannäyttäjänä lukuisille kotimaisille rap-artisteille. Erityisesti Stepa muistelee levyn ilmestymisaikoja lämmöllä, sillä niihin aikoihin hän teki ensimmäisiä keikkojaan. MC J-P antaa erityismaininnan kahdeksan minuutin mittaiselle Goodbye Mister White Man -possebiisille. ”Jossain vaiheessa tehtiin joku keikkakin sillä nimellä. Kehumatta paras -albumin seurauksena Kemmuru tosin nosti uudelle tasolle myös musiikin ulkoiset tekijät, aina logoista ja kuvista jäbien henkilökohtaisiin aliaksiin”, Chyde huomauttaa viitaten Bläkie, Loco & Luchi Lover -kappaleeseen. Eläköön Kemmuru.” MARI HAUTAMÄKI Chyde Hannibal MC J-P Stepa RUMBA 53. ”Tuo vuosi oli itselleni ehkä aktiivisinta aikaa, mitä tulee suomirapin seuraamiseen laajemmalti. ”Jossain kohtaa sitä on joku Big Brotherin kilpailijakin siteerannut. Kappaleella riimittelevät myös Super Janne, Seyed Ali, Tonoslono, Karri Koira, Rolf Teneriffa ja Särre. Meillä oli Pahojen viinien kanssa t-paitakin, missä oli Spede Pasasen profiili tähkä suussa. En tosin silloin tiennyt, oliko tuo BB-konneksioni niin hyvä juttu”, naurahtaa Landespede-biisillä mukana oleva Hannibal. Teos kantaa luonnollisesti nimeä Oon 3, ja sillä ovat mukana Are ja Nelli Milan. Lokakuussa 2006 ilmestyneen levyn promootiotyö hoidettiin asiaankuuluvalla tavalla, ilman sen suurempia markkinointistrategioita. Useimmiten keikat sijoittuivat samoihin paikkoihin Kemmurun kanssa. ”Muistan elävästi, kuinka jätkät kävivät sissimarkkinoimassa levyä heilumalla pahvikylttien kanssa Lasipalatsin kulmalla Aamu-tv:n studion ikkunan takana. Esimerkiksi Landespedestä on tullut kappale, jota on lainattu monessa yhteydessä kotimaista reality-viihdettä myöten. Albumista tuli jotenkin saman tien klassikko”, MC J-P jatkaa. Siihen kokoonpanoon kuului minun lisäkseni ainakin Joda, Soppa ja TKK. Räppipassi pysynee siis leimattuna.” Stepa on tehnyt Oon 1ja Oon 2 -biisien innoittamana tulevalle levylleen aivan oman, tälle vuosituhannelle päivitetyn version samasta aiheesta. Aksimin ja Jodan kanssa oltiin tunnettu jo pitkään, ja pidin niiden tekemisistä todella paljon”, hän kertoo. Samaisena vuonna Chyde teki YleX:lle Mestarisoundi-ohjelmaa, jonka ensimmäisiä artistivieraita olivat juuri Aksim ja Jodarok. Kemmurun tullessa puheeksi yhä useampi alan vaikuttaja ottaa empimättä hatun pois päästään. Sen vuoksi tulee miettineeksi, miksi heitä pitäisi nykyään nimittää. Olen yksi onnekas paskiainen, kun olen saanut juuri nämä herrat esikuvikseni.” Albumina Kehumatta paras saa erityismainintoja tuotannollisen laatunsa sekä murretta ja viihdyttäviä kielikuvia pursuilevien sanoitustensa ansiosta. Ehkä ikoneiksi tai instituutioksi”, pohtii Kultabassokerhon MC J-P. Klassikot eivät kuitenkaan lopu tähän. ”Se on jatko-osa sekä pieni kiitos ja kunnioitus näille kolmelle mukavalle herralle, jotka ovat jo vuosia näyttäneet, mitä suomalainen rap voi parhaimmillaan olla
Nythän retrokierto on ehtinyt parahiksi nostaa jälkimmäiset takaisin pinnalle. ”Jos joku haluaa niin sanotusti pitää hommia aitona ja muistelee sitä purjelahjemeininkiä ajatuksella ’silloin sentään miehet näyttivät miehiltä’, se saattaa olla pikkuisen värittynyt visio”, Jodarok toteaa muiden virnistellessä taustalla. Aina ei ole näin: joillain muilla levyn raidoilla tuntuu kuin olisi fiittaamassa omalla biisillään. Sain vangittua itseäni siihen tosi hyvin. Meille se merkitsi pikemminkin, että ollaan parhaat kyselemättä hirveästi palautetta muilta.” Jos Kehumatta paras -albumista on vierähtänyt ainakin suomalaisen hiphopin aikajanalla jo sukupolvi, Kemmurun jäsenten rap-harrastuksen alkamisesta onkin sitten jo miesmuisti. AKSIM: ”Skarppaa-biisin tein Kaapelin kellarissa yksin yömyöhällä. Me ei nimittäin olla koskaan keksitty Skarppaa-biisiin kunnon kertsiä. Suomalainen hiphop on tänä aikana noussut nollapisteestä ehkä maan suurimmaksi kotimaiseksi musiikinlajiksi. Me vain aina heilutaan sen aikana, että ’mitäs tässä nyt?’” [naurua] Kemmurun suosikit Kehumatta paras -levyltä Vaikka moni – minä mukaan lukien – tulkitsi Kehumatta paras -nimen lähinnä suomipoikien charmantiksi vaatimattomuudeksi, se ei ollut ainoa tulkinta, joka bändillä itsellään oli mielessä. Keitin kappaleen biitin ja sanat tuoreeltaan yhteen, mitä en koskaan tee. Livenä jo biisin eka sekunti räjäyttää yleisössä reaktion.” JODAROK: ”Sanotaan Silti ayo. Joka ikistä räppärien uutta valloitusta vaikkapa massoille suunnatun televisioviihteen saralla ei toki tarvitse arvostaa, mutta kokonaisuudessaan bändi on tyytyväinen nykyiseen asiaintilaan. Silloin 20 vuotta sitten tämä oli pienen porukan fiilistelyjuttu”, J-Laini muistelee. Siinä missä Kemmuru makseli oppirahojaan hyvän aikaa päästäkseen Kehumatta paras -levyn tasolle, startup-sukupolven hiphop-kyvyt ovat Jodarokin mukaan fiksumpia. Silti ayossa alleviivataan tätä asennetta. 54 RUMBA. K E M M U R U J-LAINI: ”Oma suosikkini on aina ollut Skarppaa. Esimerkiksi Pätäkkääja Koputa puuta -kappaleissa viestitään, että tällaista tämä elo nyt on, mutta siitä nautitaan, vaikka jokin hienompi tai mehukkaampi vaihtoehtokin olisi varmaan olemassa. Nyt räppihommat ovat siinä pisteessä, että ollaan mukana Suomen lätkämaajoukkueessa. Kuten Landespede-pikkuhittikin teki selväksi, Kemmurun juuret ovat maakuntien Suomessa. He myös pystyvät valitsemaan menestystavoitteensa pitkälti itse. Jodarok on Joensuusta, J-Laini Rovaniemeltä ja Aksim Tikkakoskelta. 2000-luvun alussa olisi vaadittu kymmenen Kanyen kokoinen ego, jotta oltaisiin voitu polkaista käyntiin ajatus koko Suomen musiikkikentän valloituksesta. Lisäksi biitti on vähillä puunauksilla tosi kova, ja biisi on hauska heittää keikoilla.” ”Itsekin olin Rovaniemellä silloin ihan joukkoon kuulumaton outolintu. ”Siinähän on heti kättelyssä double meaning”, Jodarok selittää. Biitti on perfecto, siinä on hyvät räpit ja se on lyhyt ja ytimekäs. K emmuru ei ole toki haikailemassa menneitä takaisin. Suomalainen hiphop on kokenut muodonmuutoksen ja kuten tällaisissa tapauksissa aina, aika kultaa muistot. ”Siellä periferiassa se oli marginaaliharrastus”, Aksim sanoo. Epätäydellisyys tekee siitä täydellisyyden. Kertosäe ei ole ikinä onnistunut keikalla. Cooleilla kavereilla oli pikkukaupungeissa – eli melkein kaikissa suomalaiskaupungeissa – buutsit, jenkkisiilit, Levi’s 501:t ja maihinnousutakit. ”Nimi tulee Mauri Kunnaksen Suuresta urheilukirjasta, jossa mestari Hönö toteaa: ’Mitäpä tässä nyt turhia kehumaan, mutta mestari mikä mestari’. 1990-luvulla koulun suositut tyypit eivät totisesti kuunnelleet räppiä. ”Ei silloin ollut tuollaisia keloja,” J-Laini muistaa. Ne eivät silti välttämättä vastaa todellisuutta
Mutta ellei räppäämistä tai musaa, niin ainahan samalla vimmalla voi tehdä jotain muuta.” Mutta eipäs hätäillä. On niitä, jotka ovat kuunnelleet levyä yläasteen pihalla, mutta jotka eivät ikänsä vuoksi päässeet yhtyeen keikoille. ”Silloin oli eri mittapuut. Kukaan kaveruksista ei ole tehnyt muita kuin hiphop-aiheisia töitä albumin jälkeen. Ensin on aika hoitaa paluukeikka. No, ainakin ura. Yhtye on hyvillään siitä, että levy on ollut nykypäivän merkittävien räppärien elämässä isossa roolissa. ”He ovat joskus kutsuneet Kehumatta parasta suosikkilevykseen. Nyt he alkavat olla samanikäisiä kuin kemmurut olivat Kehumatta-albumia tehdessään. Sitä on vaikea sanoa. ”Jo sellainen ajatus oli kaukaa haettu, että meistä tulisi kovempia kuin Taakibörsta”, J-Laini lisää. Jodarokin mukaan se tarkoittaa vuodesta toiseen pelkkää voittoa – etenkin kun moni aikalainen on jäänyt matkan varrella tien poskeen. Silloin oli eri mittapuut. ”Väkisin en aio tehdä tätä päivääkään, jos jossain vaiheessa alkaa olla vaikeaa ja setäfiilis yllättää. Onko hiphop jossain mielessä niin leimallisesti nuorisomusiikkia, että sen parissa ikämiesluokkaan jatkavat alkavat väistämättä näyttää väsyneiltä ja noloilta kehäraakeilta – oman lajinsa bretmichaelseilta. Tähän joukkoon kuuluu myös Graciaksen, Gasellien ja Gettomasan kaltaisia seuraavan rap-sukupolven airuita. ”Mietin mieluummin Tom Waitsin kaltaisia hahmoja, jotka suodattavat musiikkia tehden siitä omia näkemyksiään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen”, sanoo Jodarok. Teillä on.’ Se oli aika kivasti sanottu.” M utta onko räppärillä sitten parasta ennen -päiväystä. Sanoin pojille, että olettehan te jo menneet ohi meistä ainakin menestyksessä. K E M M U R U. ”Jo sellainen ajatus oli kaukaa haettu, että meistä tulisi kovempia kuin Taakibörsta. Tai ainakaan Kemmurulla ei ole sellaisia suomalaisia esikuvia – rapin pellemiljoonia ja tuomarinurmioita – jotka tarjoaisivat kuusikymppisenä keikoilla viilettävän hoppipapan mallin. He totesivat siihen: ’Paitsi ettei meillä ole klassikkoalbumia. Nykyään pitää olla Suomen Spotifyn ykkönen ollakseen mitään.” Mutta mitä sitten jäi takkiin Kehumatta paras -albumista. J-Laini ei kuitenkaan näe syytä, miksei esimerkiksi Asan tyylinen artisti voisi säilyä relevanttina iästä riippumatta. ”Koen erityistä hengenheimolaisuutta Gasellien kanssa, ja olen niitä yrittänyt vähän faijailla”, naurahtaa Gasellien keikkamyyntiä hoitava J-Laini. Mukaan on myös tarttunut koko joukko ihmisiä, joille Kehumatta paras on ollut eri elämänvaiheiden soundtrack ja henkilökohtaisesti tosi tärkeä levy. Nykyään pitää olla Suomen Spotifyn ykkönen ollakseen mitään.” – J-LAINI ”Tavoite oli olla Suomen räppipiirien ykkösnimi.” ”Kymmenen jätkän porukan ykkösnimi”, nauraa Aksim
Vaikeuksiin on voinut joutua kritisoimalla suoraan valtaa tai edustamalla elämäntyyliä ja arvoja, joiden on nähty yleistyessään nakertavan valtarakenteita. Toisaalta juuri taiteilijan joutuminen ei-toivotun huomion kohteeksi johtuu nimenomaan siitä, että taiteen tekemiseen on tavallaan rakennettu sisään uusien asioiden sanominen ja tekeminen, radikaalius ja rohkeus. Kappale on herättänyt tänä syksynä keskustelua poptähtiin kohdistuvasta vihapuheesta. Hän pyrki oman tonttinsa ulkopuolelle, vaikuttamaan yhteiskuntaan, ja tämä oli hänen rikoksensa. Varsinkin jälkimmäisissä tapauksissa kansanjoukkojen suuttumuksen lietsominen on nähty hyödylliseksi apuvälineeksi taiteilijan kukistamisessa. Taiteilijat ovat olleet yhteiskunnan uudistuessa aina etujoukoissa. Pohtimalla näitä kysymyksiä voi kenties saada otteen ilmiöstä, joka tuntuu ahdistavalta ja vaikealta käsitellä siksikin, ettei kukaan oikein vaikuta voivan sille mitään. Sannin teksti tuo konkreettisesti esiin julkisuuden varjopuolen, eikä se ole kaunista katseltavaa. Ja millaisiin taiteilijoihin aggressio kohdistuu, mitkä ominaisuudet sille altistavat. Vaientaa hänet. TEKSTI NIKO PELTONEN ” M ut oikeesti se tuntuu pahalta / et oikeesti sä haluut mut murskata.” Näin laulaa Sanni uuden albuminsa Moukari-biisissä. 56 RUMBA. Vainottujen taiteilijoiden kirjo on toki likimain yhtä laaja kuin taiteilijoiden yleensäkin, mutta heitä yhdistää jonkinlainen rajojen rikkominen, yritykset poistua heille sopivaksi katsotulta alueelta. Artisteihin kohdistuu seksuaalista häirintää, raiskausuhkauksia, lievimmilläänkin henkilöön käyvää nimittelyä ja mitätöintiä. Populaarimusiikista puhuttaessa voidaan viitata vaikka 1920-lukuun, jolloin nousuaan tehnyt jazzmusiikki edusti kulttuurikonservatiiveille suorastaan ihmisen paluuta eläimelliseen alkutilaan, kaiken sivistyksen tuhoa. Nuorison villitsijänä pidetyn Sokrateen kohtaloa voi pitää jonkinlaisena arkkiesimerkkinä. Kertosäe tiivistää, mistä tällaisessa toiminnassa on tietoisesti tai tiedostamatta kyse: yrityksestä painaa taiteilija niin syvälle maahan, ettei sieltä enää nousta. Sokrates oli filosofi, minkä voi nähdä omana aikanaan rinnastuvan taiteilijuuteen. Oli taiteilijaan kohdistuvan vihan motiivina sitten väärä sukupuoli tai poliittinen kanta, sen tavoitteena on kohteen vaientaminen. Tällä on taiteilijuuden historiassa pitkät perinteet, mutta ilmiössä on nimenomaan nykyiselle vihapuheelle tyypillisiä piirteitä. V I H A P O S T I Vaientamista vastaan NETISSÄ VIHATAAN myös pop-artisteja. Mitä ne ovat. Se on pitkälti jo hyväksytty osaksi julkisuudessa olemisen kokonaispakettia. 1 900-luvulle tultaessa perusasetelma mutkistuu. Sokrateen kuolemantuomiosta voidaan vetää melko suora viiva useimpiin vastaaviin myöhempien aikojen taiteilijakohtaloihin. H istoriallisesti katsottuna taiteilijoita ovat ahdistelleet ja vaientaneet vallanpitäjät, jotka ovat kokeneet näiden toiminnan uhkaavan omaa asemaansa. Ja sellaisilla pyrkimyksillä on pitkät historialliset perinteet. Viimeistä vuosisataa ovat leimanneet yhteiskunnan valtavan muutosnopeuden ohella erilaiset reaktionaariset liikkeet, jotka ovat etsineet kuvitellusta menneisyydestä puhtauden ihannetta ja näin nähneet radikaalin taiteen luontaiseksi vihollisekseen, epäilyttäväksi rappion edustajaksi
V I H A P O S T I RUMBA 57
Musta musiikki oli murtautunut sille varatusta lokerosta, ja monet yksittäiset muusikot saivat maksaa tästä kalliisti. Ehkä joku saattoi tässä vaiheessa kuvitella, että vapaassa maailmassa oli kaikki hyvin ja tilaa kaikenlaisille mielipiteille. Selvin on valitettavasti se ilmeisin. On tarpeetonta tietysti sanoakaan, että jazzin herättämä vastustus oli perusluonteeltaan rasistista. Oletetaan lisää: vaikka tällaisen viestittelyn takana ei yleensä liene kovin koherenttia maailmankatsomusta vaan pikemminkin aggressioksi purkautuvaa hämmennystä, on taustalla vähintään jonkinlainen tiedostamaton ajatus naisen paikasta. Ja se paikka on objektina, ei toimijana. Heidän vaientamisensa ei enää edellyttänyt ylempää tulevaa ohjausta, vaan paheksuvat kansalaiset hoitivat asian oma-aloitteisesti. V I H A P O S T I Sannin teksti tuo konkreettisesti esiin julkisuuden varjopuolen, eikä se ole kaunista katseltavaa. Hän on rikkonut rajoja, joita häirintäviestien miespuoliset lähettäjät ovat oletettavasti naiselle ja naisartistille mielessään asettaneet. Verkkoon syydetyn vihapuheen määrä ei ole ainakaan vähentymässä, ja tunteita herättävinä julkisuuden henkilöinä pop-artistit saavat siitä oman osansa. Paitsi että ilkeyksiä voi kirjoitella julkisesti koko maailman näkyville, tarjoaa verkko entistä helpompia tapoja sanoa sanottavansa taiteilijalle suoraan. Esimerkiksi 1960-luvun jälkipuolen Yhdysvalloissa esivalta kävi vain huonosti verhottua sotaa radikaalia nuorisoa vastaan. Pikaisenkin tunnustelun perusteella vaikuttaa selvältä, että suosittujen artistien kesken on suuria eroja ei-toivotun viestittelyn määrässä. Viimeistään tässä vaiheessa popmusiikista oli kuitenkin tullut länsimaissa niin merkittävä voima, ettei sen hiljentäminen enää onnistunut. Räppäri Mercedes Bentso kuvaa omia kokemuksiaan: ”Minulle on tullut perinteisiä vihaviestejä koko urani aikana yhden käden sormilla laskettava määrä. 2 000-luvulla on ihmetelty taajaan, miten ihmiskunnan suurena yhdistäjänä pidetystä internetistä tuli niin suurelta osin aggression areena. Huumepaniikit sekä syytökset epäisänmaallisuudesta ja kommunismista olivat tässä hyviä aseita. Mitkä sitten ovat kohteeksi joutumiselle altistavia tekijöitä. Esimerkiksi Neuvostoliiton 75-vuotinen taival tarjoaa monumentaalisen esimerkin siitä. Sen sijaan dickpicit ja muu seksuaalinen häirintä ovat arkipäivää. Sanni 58 RUMBA. Naisartistit tuntuvat saavan vihaviestejä keskimäärin paljon enemmän kuin miehet. Yksittäisiä sananvapauskohuja saatiin tietysti aikaan esimerkiksi heavylevyjen sanoituksista 1980-luvulla, mutta nämä kampanjat saattoivat pikemminkin lisätä asianomaisten artistien näkyvyyttä. Toisaalla, vapaammissa yhteiskunnissa, havaittiin median voima, kun haluttiin manipuloida yleistä mielipidettä haluttuja tahoja vastaan. Artisteihin kohdistuu seksuaalista häirintää, raiskausuhkauksia, lievimmilläänkin henkilöön käyvää nimittelyä ja mitätöintiä. Lisäksi ne ovat usein sävyltään aggressiivisen seksuaalisia. Ainakin niihin suhtauduttiin jo omana aikanaan puoliksi huumorilla. Kaupallinen levytystoiminta toi mustan musiikkiperinnön ja sen modernit muodot ensimmäistä kertaa useimpien valkoisten tietoisuuteen ja, mikä pahinta, myös valkoisen nuorison saataville – ilmeisen turmeltumisvaaran aiheuttaen. Tähän voisi tietysti lisätä, että aktiivinen, aroista asioista puhuva ja räppäävä, provokatiivinenkin nainen. Eivätkä muut kuin vanhoillisimmat, puolustuskannalle joutuneet tahot sellaista pian enää kuvitelleetkaan. Mutta ei vallanpitäjien harjoittama taiteilijoiden vaino tietenkään mihinkään kadonnut. Toki keskustelupalstoilla jauhetaan, mutta suoraan ei laiteta. Koko nuorisoliike pyrittiin vaientamaan, mutta sen johtotähtinä otettiin suurennuslasin alle rocktähdet esimerkiksi huumepidätyksin. Vihapuhe ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti. Ja minä koen sen vihaviestittelynä.” Bentso arvelee ykskantaan seksuaalisen häirinnän syyksi riittävän sen, että hän sattuu olemaan nainen
Sannin biiseissä sen sijaan kuvataan usein nuoren ihmisen elämää sen kaikessa todellisessa ristiriitaisuudessa. On herätetty joku sellainen ajatus, jolle ei ole aiemmin ollut sanoja tai joka on haluttu piilottaa. Viha on tästä kumpuava primitiivireaktio, Sannin käsityksen mukaan hetkellinen sellainen. Mielenkiintoista on, että Paleface tuntuu olevan vastaavan suosiotason suomalaisista artisteista ainoa, joka on ryhtynyt tähän taisteluun. Tuntuu perustellulta uskoa, että niin tekemällä vetää pahan itse päälleen. Suosio tuo tietysti näkyvyyttä, mutta nuorilta naispuolisilta poplaulajilta ei oikeastaan odoteta sen käyttämistä muuhun kuin musiikkinsa ja persoonansa harmittomaan myymiseen. S ukupuolen ohella julkinen poliittinen kanta on toinen keskeinen nettivihalle altistava tekijä. Hän on rikkonut rajoja olemalla poliittinen aikana, jolloin se ei ole kulttuuripiireissä kovin yleistä, vaikka maata repivät yhteiskunnalliset ristiriidat ovat voimakkaampia kuin vuosikymmeniin. Useimmissa tapauksissa syyt jäävät arvailujen varaan, mutta ei ole sinänsä yllättävää, ettei aihepiiristä haluta julkisesti puhua. ”Dickpicit ja muu seksuaalinen häirintä ovat arkipäivää. Paleface ei ole koskaan salaillut poliittista kantaansa, vaan hän on tehnyt avoimen poliittista musiikkia ja pelannut yhteiskunnan ilmapiirin kiristyessä koko ajan avoimemmin kortein. Viha syntyy ymmärryksen puutteesta, hämmennyksestä. Vihaan ja ymmärryksen puutteeseen voi jumittua, niistä voi tulla oman identiteetin keskeisiä rakennuspalikoita. Hän on uskaltautunut kuvaamaan seksuaalisuuttakin tavalla, joka sekä leikittelee sovinnaisilla subjekti-objekti-asetelmilla että asettuu niiden ulkopuolelle. Ja voisi olla sinänsä ihan mielenkiintosta miettiä miksi, mutta en halua sitä tehdä, koska se saattaisi avata sen hanan”, perusteli eräs suosittu artisti sitä, miksei halunnut haastateltavaksi tähän juttuun. Muitakin kieltäytymisiä tuli, eikä osaan lähettämistäni haastattelupyynnöistä vastattu lainkaan. Netin hörhöoikeistolla on niin paljon vihattavaa, ettei kovin moni pop-artisti taida mahtua listan kärkisijoille, mutta Palefacen saama kohtelu tarjoaa helpon esimerkin. Kun lokerot on rikottu, maailma muuttuu toisenlaiseksi, aluksi tunnistamattomaksi. Niiden peruskivelle pyritään rakentamaan uusia lokeroita, joihin asiat asettuvat siististi. Tämä pätee myös Sanniin ja kenties erityisen selvästi siksi, että hän toimii kaupallisen popin kentällä ja on yksi Suomen suosituimmista artisteista. Hänen joutumisensa silmätikuksi on tietysti ilmeistä. Viidentoista sekunnin harkinta voisi muuttaa paljon”, Sanni jatkaa Ylen haastattelussa. Ja Suomessa vuonna 2016 tämä tarkoittaa usein ”suvakkiutta”. Se on joku häpeä tai pelko, josta viha kumpuaa. Nettipalstoilta löytyy kuitenkin paljon esimerkkejä ihmisistä, joilla olisi ollut vuosia aikaa viidentoista sekunnin harkintaan. V I H A P O S T I Naisartisti rikkoo tätä maailmankuvaa jo tekemällä taidetta, mutta erityisen paha on, ellei hän suostu artistina olemaan sovinnainen halujen kohde vaan sanoo rohkeita asioita ääneen. ”Jengi suoltaa hirveää sontaa eikä mieti yhtään, minkä takia minulla on tarve sanoa tuolle ihmiselle noin. Yksilön keskeneräinen kelailu”, Sanni itse pohti taannoin Ylen Kulttuurivieras-haastattelussa vihaviestien motiiveja. Ja minä koen sen vihaviestittelynä.” – MERCEDES BENTSO SA GA BE RL IN Mercedes Bentso RUMBA 59. Hän on aktiivinen toimija, oman uransa ohjaksissa ja monen alaikäisen roolimalli. ”Reagointi on merkki siitä, että on herätetty jotain. Joka suhteessa vaarallinen hahmo lokeroajattelun kannalta. ”Minun ongelmani on se, etten saa oikeastaan vihaviestejä. Väkisinkin tulee ajatelleeksi, että yksi syy tähän ulkopuolelle asettumisen tendenssiin on juuri halu välttää nettivihan kohteeksi joutumista. Ja jos tämä pitää paikkansa, ovat nettivihaajat jo saavuttaneet osavoiton eli saaneet vaiennettua useita taiteilijoita ainakin tätä nimenomaista aihetta koskien. Esimerkeiksi käyvät vaikkapa sellaiset biisit kuin Mull’ on lupa tai varsinkin Emme suostu pelkäämään, joka on jo oikeastaan enemmän poliittinen teko kuin musiikkikappale. Tämä on tavallaan optimistinen tulkinta nettivihaajan ajatusmaailmasta, mutta epäilemättä siinä on tottakin
Artisteille soitellaan, heitä seurataan ja heidän ovikelloaan soitellaan välillä jopa häiriöksi asti”, Sandberg sanoo. Artisteilla on paljon faneja ja muitakin ihailijoita, joista suurin osa fanittaa oikealla tavalla. Kun lokerot on rikottu, maailma muuttuu toisenlaiseksi, aluksi tunnistamattomaksi. V I H A P O S T I Silti Sannin ja Mercedes Bentson kuvaamien vihaviestien lähettäjistä piirtyy varsin toisenlainen profiili. Avoimuus ja asioista ääneen puhuminen luovat uskallusta. Mitään tilastoja juuri pop-artisteihin kohdistuvista vihaviesteistä ei tietenkään ole. Osa nettivihaajista voi täyttää tämänkin kategorian tunnusmerkkejä, ja ilman muuta nettiaikakausi tarjoaa tällaiselle henkilölle sekä polttoainetta häirinnälle että mahdollisuuksia sen toteuttamiseen. Pakkomielteistä fania ajaa vääristynyt kiinnostus idoliinsa, tämän tekemisiin ja tuotantoon. Pakkomielteinen fani, Mark Chapman -tyyppi, on tietysti osa populaarimusiikin folklorea. Siksi ainoa tapa taistella vastaan on kieltäytyä tulemasta vaiennetuksi. T oisaalta poliittisesti motivoitunut häirintä pyrkii hyvinkin tietoisesti juuri tietyn kohteen vaientamiseen, mutta fanisuhteen kanssa sillä on vielä vähemmän tekemistä. ”Olen räpännyt jo niin rohkeista asioista, etten pelkää enää tarttua yhteenkään epäkohtaan tai tabuun, ja häirintäviestit eivät siinä kontekstissa paina mitään. Poliisin näkökulmasta perinteinen fyysinen ”fanihäirintä” on merkittävämpi ilmiö. Vihaviestit ovat ainoastaan bensaa sille, mitä teen.” Taide voi rikkoa yhä uusia rajoja vain, mikäli sitä tekevät ihmiset uskaltavat niin tehdä. ”Tiedämme, että artisteihin kohdistuu erilaisia rikoksia, kuten vainoamista. Tiettyjä rajoja rikkoviin taiteilijoihin kohdistuvalla nettivihalla taas on potentiaalia tehdä juuri näin. Helsingin poliisin rikoskomisario Heikki Sandberg arvioi, ettei sitä juurikaan esiinny. John Lennonin murha tuskin muutti yhdenkään toisen artistin käsitystä siitä, mitä hän uskaltaa taiteellaan sanoa. Ja näin tekee Mercedes Bentso, joka aikoo julkaista kaikki saamansa häirintäviestit ja -kuvat sosiaalisessa mediassa eikä suostu pelkäämään: ”Voin sanoa, että olen niin monessa liemessä keitetty ja ennen taiteilijuuttani olin muiden ihmisten takia niin useita vuosia hiljaa, ettei kukaan eikä mikään saa minua enää hiljaiseksi”, räppäri sanoo. Vaikka Chapman-esimerkki osoittaa myös ”pakkomielteisen fanin” pystyvän pahimmillaan idolinsa konkreettiseen ja lopulliseen vaientamiseen, näyttäytyy tuo teko motiiveiltaan sattumanvaraisena yksittäistapauksena eikä osana mitään laajempaa kokonaisuutta. Enemmän tai vähemmän järjestäytyneet vihakampanjat ”suvakkeja” vastaan ovat tosiasia, samoin tähän osaltaan kytkeytyvä netin naisviha, mutta poliittisesti väärämieliset tai onnettomuudekseen väärää sukupuolta edustavat artistit ovat laajemmin tarkasteltuna lähinnä oheiskärsijöitä. Osa tällaisista viesteistä täyttää rikoksen tunnusmerkit, osa ei. Poliisillakaan ei ole mitään erityistä sanottavaa juuri artisteihin kohdistuvasta vihaviestinnästä. Näin tekee Sanni, joka Ylen haastattelussa kertomansa mukaan halusi Moukari-biisin levylleen levy-yhtiön lievästä nikottelusta huolimatta. Viha on tästä kumpuava primitiivireaktio. Joukkoon mahtuu kuitenkin joitakin liian innokkaita faneja, joiden käytös muodostuu häiritseväksi. Ilmiön konkreettinen yleisyys ei ehkä ole niin tärkeää kuin sen huomioiminen, että jokainen onnistunut vaientaminen on merkittävä muunakin kuin yksittäistapauksena – se kun saattaa aiheuttaa lisää vastaavaa. Paleface JO N I SA RK KI 60 RUMBA. Rikosepäilyt tutkii poliisi – toivon mukaan tasapuolisesti riippumatta siitä, millä alalla ja kuinka julkisesti uhri toimii. ”Dickpicin” naisartistille lähettävä hahmo ei ole kiinnostunut vastaanottajasta kuin hyvin yleisellä tasolla, itseään loukkaavan kategorian edustajana. M utta kuinka isosta ongelmasta on oikeastaan kyse. Taiteilijoihin kohdistuvat vihakampanjat ja vaientamisyritykset ovat symbolisesti merkittäviä, mutta yleensä ne ovat osa laajempia konflikteja. Viha syntyy ymmärryksen puutteesta, hämmennyksestä. Heitä tuskin voi luonnehtia missään mielessä faneiksi
20 17 H EL SI N K I K ul tt uu ri ta lo Liput ennakkoon alkaen 41,5 €. 2. José González performing with The String Theory Fullsteam proudly presents LA U A N TA I 4
Aiempien levyjen säröiseen ja paikoin jopa teolliseen äänimaisemaan verrattuna Junan soundi on folk, ja sen pääsoitin on Raatikaisen mandoliini. Parhaimmillaan Juna on toki hieno levy. Sellaisten klassikoiden kuin Kirjailijan tai Oi Muanmarin kaltaiset, jännittävät kertomukset jäävät vähiin. Soitossa on läsnä jännite, mutta hulluus puuttuu. Sen kansikin on omituinen ja kömpelö kollaasi. Vuosikymmenen vaihde antoi triolle taas nostetta, ja ryhmän 1990-luvulla tuottama, myyttiseen asemaan noussut Alhola-tv-sarjakin julkaistiin dvd:llä. Bändi kuulostaa turhankin letkeältä. Ei ole epäilystä, etteikö Motelli Skronkle olisi kotimaisen avantgarden kansallisaarre. Oikeastaan sitä on odotettu jo reilut kymmenen vuotta. Päätösraita Riemuvoitto on taas hieno kunnianosoitus Markku Peltolalle, sillä sävellys on tuttu tämän jälkimmäiseltä soololevyltä Buster Keaton tarkastaa lännen ja idän (2006). Hengenvaarallinen: 0–1,9 Kehno: 2,0–4,9 Keskinkertainen: 5,0–6,9 Hyvä: 7,0–8,9 Klassikko: 9,0–10 L E V Y T 6,5 Motelli Skronkle Juna EKTRO 62 RUMBA. Tätä kautta levyllä pystyy osoittamaan paikan jopa hölmölle nunnukalailaa-mantralle. Se jäi kolmen albuminsa jälkeen lähes kymmenen vuoden mittaiselle tauolle, ja senkin jälkeen yhtye keikkaili hyvin satunnaisesti. Tästä kertoo esimerkiksi se, että se otti varhaisiin performansseihinsa vaikutteita aboriginaalien tanssirituaaleista. Juna kuulostaa välillä aikuisten satukirjalta. Kenties Motelli Skronkle pyrkii tarkoituksella välttelemään jonkinlaista ”arvokkuuden” viittaa, mitä sen ylle undergroundpiireissä yritetään asettaa. Motelli Skronkle melkein unohtui hetkeksi. Jos Tampereen Telakka-ravintolassa olisi housebändi, voisin kuvitella Motelli Skronklen soittamaan hieman nukkavierusti levyn kappaleita, kuten Tarantellaa, Polskaa tai Tirolin käkeä lavan nurkkaan harva se ilta. Markku Peltola (1956–2007) nousi sentään hetkelliseen maailmanmaineeseen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan myötä, mutta itse taideryhmä jäi lähinnä erikoisuutta tavoittelevien konossöörien fiilistelyksi. Vittumaiset ukot eivät koskaan tottelisi muita kuin itseään. Nimikappaleen blues pudottelee tunnekirjoa ja merkityksenantoa kuin ohi viistäviä seisakkeita, Vittupää Teuvon päähenkilö on klassisen kiero, skronklelainen puoskari, ja Pöllö leijailee syysyössä kertakaikkisen kuulaasti, jopa kauniisti. Myös Alhola käsitteli rodullistamisen kommervenkkejä omasta, absurdista näkökulmastaan Thaimaasta tuotuine vaimoineen ja tummaihoisine tarjoilijoineen. Sen vastinparina on vähintäänkin yhtä pöljä ”here it comes, the Satan” -hokema. Sitä on vaikea kutsua vain ”bändiksi”, koska sen juuret ovat teatterimaailmassa ja jäsenet ovat ohjaajia ja näyttelijöitä. Levyn kansanmusiikilliset trippailut jäävät kuitenkin tällä kertaa kuulostamaan enemmän pölyisiltä matkamuistoilta. Motelli Skronkle on sakki eksentrisiä provokaattoreita, jotka rakentavat korttitalon vain hajottaakseen sen ja mahdollisesti vielä kusevat raunoiden päälle. He tutkivat ihmisyyden absurdiutta hylkäämällä sovinnaisuuden ja tradition. Se on hyvin ”tekijöidensä näköinen”. Kotimaisessa teatterikaanonissa Motelli Skronkle jäi samoin aikoihin vallinneen turkkalaisen karnevalismin varjoon, vaikka olikin ilmaisultaan yhtä kuvainraastava. Vuonna 1983 toimintansa aloittanut performanssiryhmä on profiloitunut vittumaisten ukkojen porukaksi, joka kyhjöttää keskenään kievarin nurkassa ja viljelee kysymättäkin naapuripöytiin kyynisiä huomioita maailmanmenosta. Muinaiskreikkalainen näsäviisastelija, muun muassa julkimasturboinnin ja raa’an lihan syömisen kautta hyvettä etsinyt Diogenes saattaisi seurata Motelli Skronklen tekemisiä myhäillen – miksei myös erikoisbluesin kummisetä Captain Beefheart. Se ei ainakaan yllättäisi. Varmasti myös Panssarijuna on kuunnellut yhtyettä. Tarantella ja Tirolin käki ovat samanlaista 1920-lukulaista eksotiikkalarppia, kun taas Kuusitoista pientä lohikäärmettä menee dadaosastolle. Moderneja kotimaisia sielunveljiä sille voisivat ehkä olla Keuhkot tai jopa Ruger Hauer. Merkitysten sekoittaminen eräänlaisen dadan kautta onkin Skronklea vahvimmillaan. MIKAEL MATTILA Vittumaisten ukkojen pseudokansanmusiikkia ”RAKKAUDEN värit on punainen ja musta / Rakkauden tiimalasi täynnä on kusta.” Siinäpä Motelli Skronklen maailmankatsomus tiivistettynä sen tuoreimman levyn nimiraitaan. Skronklen uusi tuleminen oli tosiasia. En tiedä, miten räikeitä kulttuurisen omimisen leimoja bändiin voisi iskeä, mutta ainakaan se ei pyri mihinkään autenttisuuteen, vaan tekee sille päälle sattuessaan tarkoituksellista pseudomaailmanmusiikkia. Siihen nähden Juna tuntuu liiankin kesyltä ja hienovaraiselta, eräänlaiselta ”paluulevyn” antiteesiltä. Raatikainen ja Varonen örisevät puoliääneen, huumori on mustaa ja soitto kyräilevän minimalistista. Sama nimike on aina pätenyt myös Skronkleen: sen ilmaisua on leimannut tietynlainen kaukokaipuu. Kenties Skronkle pyrkii tarkoituksella välttelemään jonkinlaista ”arvokkuuden” viittaa, mitä sen ylle underground-piireissä yritetään asettaa. Filosofi Diogenes julistautui kuulemma ”maailmankansalaiseksi”. Karvaiset ja ”rumat” miehet ähisivät, kierivät ja julistivat olevansa ”porno-Elviksiä”. Peltolan ennenaikainen kuoleman seurauksena bändi jatkoi Hannu Raatikaisen, Esko Varosen ja Petteri Rajantin triona. Junaa voi siis pitää odotettuna tapauksena
L E V Y T RUMBA 63
Tulee mieleen se, kuinka Gus Van Sant aikanaan yritti ohjata Psykoa uudelleen ruutu ruudulta, Hitchcockin alkuperäisen kuvakäsiksen pohjalta. Lauralle soi jo kepeämmin ja irtonaisemmin, mutta se tuntuu sävynsä puolesta olevan väärässä seurassa levyllä, joka nimensä mukaisesti on hyvin aamuöinen ja sateinen. Uutta konseptissa on aikaisempaa riisutumpi ote: Röyhkä laulaa suureksi osaksi totuttua pehmeämmin, soittaa kaikki kitarat Miellyttävä välipala 7,1 Kauko Röyhkä Aamuöiseen sateeseen SVART itse eikä musiikki missään vaiheessa kurota kohti räimettä, vaikka Tuon sulle Alfredo Garcian pään -kappaleessa riitasoinnut alkavatkin hiipiä äänikuvaan kappaleen loppuvaiheissa. Kaiken tämän valossa ja tulevia, painavampia projekteja odotellessa Aamuöiseen sateeseen tuntuu vain eräänlaiselta kirjanmerkiltä, hyvin miellyttävältä välipalalta, josta ei löydä kummempaa merkitystä. Tuntuu, että nyt kun Röyhkä on luopunut keski-iän noloista seikkailuista sosiaalisen median maailmassa ja muutenkin jättänyt provokaattorin viitan narikkaan, hänen musiikkinsa toi taas luontevammin ja sävykkäämmin. Aamuöiseen sateeseen on siis ilmeikäs ja tarkkaan harkittu albumi lahjakkaalta artistilta, joka usein tuntuu päästävän itsensä liian helpolla. Paha maa ja Helvetti ovat niin hienoja kappaleita, routasydämisiä klassikoita, että herää väkisin kysymys, mitä Kauko, perkussioista vastaava Janne Riisiö, basisti Mikko Helström ja rumpali Jouni Pusa kuvittelevat tekevänsä niiden kanssa. Röyhkä on liian ruokkoamaton ja särmikäs instituutioksi, mutta silti hänessä on aimo annos populistia, joka estää häntä ajautumasta liian kauas tekotaiteellisuuden ulapalle. Viimeisimpänä lajin harjoittajana on Kauko Röyhkä, jonka uusin albumi sisältää seitsemän uudelleen työstettyä Röyhkä-klassikkoa ja kolme upouutta kappaletta. Kypsässä 57 vuoden iässä Röyhkä on asemassa, jossa hän voi tehdä mitä tahansa: elokuvakäsikirjoituksia, romaaneja, tulossa on ennakkotietojen mukaan myös electrobluesja jazzalbumit. Sen poistuttua mitään ei jää jälkeen kaikumaan tai resonoimaan. Huomattavasti parempi on Malja onnelle, jossa on etäisiä shamaanisävyjä. Uudet kappaleet ovat taas hieman liian vaativassa seurassa. Niiden rinnalla albumilla onkin sitten valitettavasti useita ongelmallisempia esityksiä. Ajattelevatko he todella, että voisivat panna alkuperäisiä paremmaksi. Etenkin singlenä julkaistu Hippityttö helvetistä on juuri sellainen mininovelli, joka tyhjentyy Röyhkän jo sitä kertoessa. POP Will Eat Itself oli grebobändi 1980-luvulla, mutta nykyään autokannibalismi ei ole rajoittunut vain musiikkiin. SAMULI KNUUTI L E V Y T O LG A VÄ LI M ÄÄ 64 RUMBA. Parhaiten levyllä toimivat ne vanhoilta albumeilta poimitut helmet, joita ei ole vielä ehditty soittaa radiossa puhki. Huippumies ja Pitkätukkainen poika hengittävät herkästi ja eloisasti, ne kuulostavat suorastaan uudelleen syntyneeltä
Sellaisen mielleyhtymän luova lainaaminen voi parhaimmillaan synnyttää. Artistien versiot Mikael Gabrielin kappaleista yhdistyvät kuulijoiden mielissä siihen tunteikkaaseen faktaan, että räppäri kertoi televisiossa äitinsä kärsineen Stalinin vainoista 1930-luvulla (?!). Kuin Phil Collins olisi kirjoittanut Suomen euroviisun. Hän oli ainoa, joka pystyi viikko toisen jälkeen käymään mielekästä dialogia biisien kanssa ja tuomaan niihin raikkaan kulman. Chisu voitti tuotantokauden musiikillisesti mennen tullen. Onnistuneita covereita on kahdenlaisia. Niiden puitteissa ei tehdä merkittäviä pop-oivalluksia. Samalla se manifestoi maan ongelmia monella tasolla. Vain elämää poistaa siten lainakappaleesta kaksi olennaista tulkinnallista elementtiä. Niistä ei aukea uusia tulkintoja. Läsnä ei myöskään ollut vapaaehtoinen toisen artistin kunnioittaminen. Buckley purkaa alkuperäisen täyteen ahdetun sovituksen ja annostelee tekstiä kuulaasti siten, että sen on mahdollista aueta uudella tavalla. Toinen tapa on kaivaa esiin unohdettu helmi ja nostaa se uuden yleisön kuultavaksi. Vaikka he ohjelman kokoelmalevyllä taklaavat jättiläisiä (Hectorin ikivihreät) ja biisejä esitellään uudelle yleisölle (Mikael Gabrielin materiaali), kappaleita ei vedetä omiin nimiin. Hector, Mikko Kuustonen, Chisu, Lauri Tähkä, Suvi Teräsniska, Mikael Gabriel ja Anna Puu oli vain koottu yhteen formaatin puitteissa. Vain elämää -sarjassa tunneside biiseihin luodaan ohjelmaformaatissa itsessään, ja siitä pidetään tiukasti kiinni läpi konseptin arvonsynnyttämisprosessin. Vain elämää -ohjelman vitoskaudella ei juuri kuultu onnistuneita covereita. Tyylistä riippumatta hyvän coverin tekeminen on suurin kunnianosoitus, jonka muusikko voi kollegalleen antaa. Toiseksi kappaleiden kuulijoissa synnyttämille affekteille annetaan konseptiin sidotut raamit, jotka voidaan käyttää taloudellisesti hyödyksi levymyynnissä ja striimausluvuissa. Onneksi on toivoa. JOONAS KUISMA L E V Y T N EL O N EN RUMBA 65. Valtaosa Vain elämää -covereista ryöstää alkuperäisiltä kappaleilta niiden persoonan: Hectorin kirkasotsaisuuden, Tähkän pohojalaasen tuskan tai Chisun kohtalokkuuden. JEFF Buckleyn versio Leonard Cohenin Hallelujahista on maailman kornein teinibiisi. Ne puserretaan sovituksellisesti kaavaan, joka ei ärsytä tai liikuta. Tehdään taiteellinen isänmurha. Kuunnelkaa vaikka Chisun versiota Hectorin Asfalttiprinssistä. Toisaalta on Buckleyn tapa, jossa taklataan Yhtenäiskulttuurin hutera linnake 5,0 Vain elämää 5 Ensimmäinen kattaus / Toinen kattaus WARNER jättiläismäinen laulu ja otetaan se omiin nimiin. Itselläni liittyy Buckleyn Hallelujahiin monia omia, noloja muistoja: horisonttiin purjehtiva Seth Cohen tv-sarja O.C:n ykköskaudella tai aamuyöllä keittiön lattialla vietetty ironinen nostalgiahetki. Kumpikin työntää luovuuden valmiiseen, nopean ansaintalogiikan sapluunaan, vaikka kummankin konsepti huutaisi kipeästi tuoreita innovaatioita. Ensinnäkin artistien välinen spontaani kunnioitus ja isänmurha häivytetään musiikista. Tekstin merkitys on Buckleyn avulla kirkas pienen hetken. Entiset radiohitit puristetaan kanavien uusiokäyttöön. Harva voi silti väittää, etteikö se olisi hyvä lainakappale. Vain elämää -tuote on tiedetysti yhtenäiskulttuurin vahvimpia jäljellä olevia linnakkeita satavuotiaassa Suomessa. Ahaa! Kuten Volter Kilpi Batsheba-teoksessaan, niin myös Cohen varioi ja uudistaa Daavidin ja Batseban juudeokristillistä myyttiä
Tästä huolimatta Lahja tuskin soi maamme lauantaidiskoissa. Jos jokin elementti on ollut läsnä Äijälän musiikissa halki vuosien, on se niukkuus. Hän on kuluvalla vuosikymmenellä ollut valtavan tuottelias muusikko, ja TK:n taannoinen lopetuspäätös näyttää vain ruokkineen hänen luovuuttaan. Tulevaisuuden rakennustyömaa 8,1 Sakset Lahja EKTRO Jonkinlaiseen lihallisuuteen levy silti pyrkii. Itse kappaleet ovat tosin poikkeuksellisen melodisia ja runsaita: Leppäsen hitaan takomisen päällä kolisee syntetisaattoreiden ja särökitaroiden paksu aaltopelti. Leppäsen ja Lehtisalon panos kuuluu uudenlaisena hienovaraisuutena – he ovat kaivaneet Läjän tummaan rämeeseen muutaman salaojan kirkastamaan pohjavettä. Tämän selittynee hänen yhteistyökumppaniensa avulla: Jussi Lehtisalo on harrastanut hilpeää tennariheviä jo pitkään, ja Tomi Leppänen on viime aikoina vääntänyt tyylikästä elektroa Cityman-duossa. Äijälän estetiikkassa seksi on usein kuvattu kumiasuissa tapahtuvaksi fetissileikiksi, jonka epänormatiivisuutta nyttemmin jo lopetetun Terveiden käsien tyly hc-punk on alleviivannut. Otetaanpa se silti tosissaan. VELI-MATTI ”Läjä” Äijälä ei ole koskaan tehnyt poplevyä, ja tuskin tulee tekemäänkään. Kuitenkin se vyöryttää motiivejaan sitkeästi toistaen, kuin samoja kontteja yhä uudestaan nosteleva trukkikuski varaston perällä. Tässä suhteessa Lahja on vain hieman jalostetumpi versio esimerkiksi Läjän The Kolmas -yhtyeen primitiivisestä surinasta. Nimikappaleessa Äijälä hokee hitaan ja säröisen jauhannan päälle: ”Anna anteeksi tulevat tekoni / anna anteeksi, tämä on lahja”. Myös Lehtisalon ja Leppäsen Circle tunnetaan minimalistista sävellyksistään, ja seksikin on useimmiten sarja aika simppeleitä liikkeitä. Levy kuulostaa sekvenssikuvaukselta clean tech -rakennustyömaasta, sen kylmänvalkoisilta loisteputkilta ja metallia halkovan rälläkän kipinöiltä. Tietty tyylillinen yhteys löytyy myös Sami Hynnisen ja Perttu Häkkisen tähdittämän Tähtiportin psykedeeliseen okkultismiteknoon, mikä kuuluu esimerkiksi Vaeltajan kuulaissa, ”ylös tähtiin” pyrkivissä synamelodioissa. MIKAEL MATTILA L E V Y T 66 RUMBA. Silti Sakset-trion debyytillä Läjä pääsee ehkä lähemmäs popmusiikkia kuin koskaan ennen. Äijälä tunnetaan pimeiden ja outojen asioiden käsittelijänä, mutta Lahja on lopulta aika raikas ja kepeä kuuntelukokemus. Levyltä kuuluu paitsi Circle-herrojen loputon visionäärisyys myös Äijälän into. Lahjalla on huomattavissa samankaltaista alistuvaa roolitusta, ja välillä sävy on aika ahdistava – kuinkas muuten. Samalla tulkinnassa on jopa tietynlaista aistikkuutta. Parasta Ektrolta hetkeen. Ehkä seksi rakennustyömaan varjossa voi olla jännittävää. Nytkin Äijälän tekstit ovat enimmäkseen lyhyitä hokemia, jotka hautautuvat muun meuhkauksen alle lähes kokonaan. Kyseessä on varmasti osin Lehtisalon puolihuolimaton läppä – sellaiset ovat yleisiä Ektron tiedotteissa. ”Tämä musiikki on verrattavissa seksiin”, todetaan sen saatteessa. Se ei olisi hänen tyylistään
2010-luvulla se julkaisee levynsä omakustannevinyylinä. Rumpali-laulaja Teemullakin tekee tiukkaa pysyä hereillä. Varsin tarttuvat melodiat kyllä pääsevät paremmin esiin letkeämpien kappaleiden parissa. Maltillisilla hifistelyansioilla silattu levy kumartelee leppeämmän punkin, sympaattisen räminärockin ja rämpyttelevän alternativen suuntiin. Pienten myönnytysten myötä kivasta levystä olisi saanut todella hyvän, ehkä loistavankin. Lähtökohtiin nähden yhtye pitää tunnelman rentona. Mielleyhtymä muodostuu myös Soundgarden-miesten kolkkuen rämisteltyyn 1990-luvun Hater-projektiin. Suurempaan diggailuun ei vielä ole syytä, mutta vähintään miedosti homma miellyttää kauttaaltaan. Vaan jos biisi on minuutissa valmis ja se pitää laulaa suomeksi, niin sitten on niin! Bändin omapäisestä touhusta tuleekin äkkiväärimmillään mieleen Sweetheartin kimurantti vänkääminen. Näennäisestä helppoudestaan huolimatta yhtye on piilottanut ilmaisuunsa mukavan kiharaisen perusvireen, joko soinnutuksiin tai rytmityksiin. Tämä omaehtoinen epämääräisyys ja ilmaisun läpi ulottuva hälläväliä-asenne ei liiemmin haittaa, mutta ei se toisaalta toimi bändin eduksikaan. Viime vuonna perustettu Flaming Skull of the Eagle ei soita erityisen meluisaa tai edes kovin outoa rockia. Vaikka levyä ei voi kutsua valmiiksi, hämmästyttävän hyvin se alkaa toistojen myötä kolista. Hyvää meininkiä ei voi silti kiistää – vielä kun Mä vaan kruisaan -biisin lopun moottorinkaasuttelut on ihan aidosti suuvärkillä äristy. Mainittakoon, että Würthin ostoslapulle riipusteltu saate on väärässä. Parhaiten levyllä toimivat konstailemattomat velttoilurock-raidat. Cromagnticossa trio käyttää Rämisevää slacker-rockia 7,1 Flaming Skull of the Eagle Flaming Skull of the Eagle OMAKUSTANNE vetelää ja jämäkkää otetta erinomaisesti toistensa täydentäjinä, mutta todella laiskasti laahautuvassa Telephonessa kuulija on nukahtaa. L E V Y T NOISE rockin ja viistomman räminän parista kasautunut, hämmentävällä määräisellä artikkelilla nimensä muotoillut Flaming Skull of the Eagle debytoi rennon monimuotoisesti. Sen mehevässä rämpyttelyssä ja kopsutelussa on lämminhenkistä kotikutoisuutta ja rentoutta, mikä ilmentyy letkeänä joutomies-asenteena. Alle puolituntisen levyn mitalla tunnelmat vaihtelevat moneen kertaan, samoin tyyli ja kieli. Levyn täysipainoisin ja tarttuvin esitys Ate Cake sekä hauskalla Orgasmatron-introlla lähtevä Night of the Living Assholes esittelevät yhtyettä mukaansatempaavimmillaan. Flaming Skull of the Eagle ei juuri kuulosta Kim Gordonin Guns N’ Roses -coverbändiltä. Minuutin rypistyksistäkin olisi saanut ihan oikeasti rakennettua tasapainoisia kappaleita, lähtökohdat kun ovat hyvät. KOSKINEN RUMBA 67. KIMMO K. Tietty puolivalmius ja roiskaisemalla tekeminen lienee bändin juttu, mutta biisien saattaminen astetta viimeistellympään muotoon tuskin olisi ollut sietämätön uhraus. Punkeimmillaankin meno pysyy kohtuullisen sisäsiistinä, vaikka Jäätä maassa on jo melkein ärhäkkä – kiroillaankin, vallan! Äkäisempää riekkumista ja levottomampaa mölyämistä melkein kaipaisi, varsinkin kun tällä osastolla tuntuu olevan osaamista jo jäsenten Funja Baxter Stockman -bänditaustojen ansiosta. Energisempää räminääkin toki löytyy. 1990-luvulla Flaming Skull of the Eaglen kotia olisi etsitty lähinnä outorock-lafka Bad Vugumin pihapiiristä. Hetkittäin kuuluu myös D-A-D:n alkupään rempseä leirinuotiopunk
Tätä julkaisua kuunnellessa on aikaa hengähtää ja ajatella. TEKSTI TUOMAS AFLECHT KUVA RICHARD MARTIN Young Thug. Lil Uzi on yksi kaikkijuomaisten musafiilistelijöiden kruununjalokivistä, mutta samalla reppuräppäreiden todellinen murheenkryyni tietynlaisena nykyräpin arkkityyppinä. Hänen flow’nsa on kuin sekoitus 21 Savagea ja Lil Yachtya: lakonista, venyvää ja hieman provosoivaa. Telefone on musiikkia illanistujaisiin: hidastempoista, yksityiskohdilla rikastettua jazzräppiä. Nämä ei-niin-puunatuista biiseistä kasatut kokonaisuudet nousevat joskus välityötä korkeampaan asemaan. L E V Y T LY H Y E T Lil Uzi Vert Lil Uzi Vert Vs. Räppäri ei tosin itsekään laittanut ”nauhaansa” ladattavaksi ilmaiseksi, vaan kuunneltavaksi suoratoistopalveluihin. Lil Uzi Vert räppää päihteiden ja rahan lisäksi usein tyttöystävästään Brittanysta. Nonamen sanoituksissa ei käsitellä ympäripyöreitä aiheita eikä karteta vaikeita asioita, kuten abortista kertova Bye Bye Baby osoittaa. 8,0 Mix teit sen ”Välittääkö kukaan enää MIXTAPEISTA?” Chance the Rapper kysyy kappaleessaan Mixtape. Sehän on miltei romanttista! Team Rocket -kappale on osuvin sekoitus edellä mainittuja teemoja. 8,5 Noname Telefone Noname, aiemmin Noname Gypsynä tunnettu räppäri, on tuttu nimi Chance the Rapperin ja Donnie Trumpetin julkaisuilta. Yhdysvalloissa mixtapet ovat edelleen olennainen osa rap-kulttuuria. Seuraavaksi paneudumme viiteen vuoden tärkeimpään mixtapeen. Taaloja ja huumeita löytyy, mutta lukuisten naisten sijaan onkin mielessä vain se yksi ja ainoa. 68 RUMBA. Telefone on aliarvostettu julkaisu, joka ei sisällä hittihookeja saati korkean profiilin vierailuja, joten kiireisinä räppiviikkoina sen ei onnistunut varastaa show’ta itselleen. Autotunesta hyötyvä räppäri luottaa usvaisten, junnaavien biittien voimaan. Vaikka Noname ei laulakaan, hänen omaperäinen rupatteleva tyylinsä tuo mieleen Lauryn Hillin. The World Lil Uzi Vert on pysynyt trap-nörttien huulilla julkaistuaan vuosien 2015–16 aikana peräti kolme mixtapea
Xanax-koukun selättänyt räppäri on muuttunut ihmisenä monella tapaa, ja se kuuluu myös mixtapella. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Jefferyllä voi kuulla paljon dancehall-vivahteita, jotka on sekoitettu huumaavan trap-keitoksen joukkoon. Tilaa Rumba! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Moni ei ennustukseen uskonut, mutta niin tässä on tainnut käydä. Young Thug ei pelkää olla oma itsensä, ja esimerkiksi hameeseen pukeutuminen järkytti monia, vaikka vastaavia räpin ”koodiston” rikkomisia on nähty viime vuosina enemmänkin. Ilman levy-yhtiön tukea räppäävä chicagolainen on saanut kiitosta sekä Yhdysvaltain presidentiltä (Barack Obama) että kuninkaalta (Jay Z). Räppäri onnistui viime vuonna hämmentämään kömpelön kuuloisella singlellään Minnesota, jossa räpätään meiningin olevan kylmää kuten mainitussa osavaltiossa. Kuuntele ainakin kaihoisa Webbie, joka antaa hyvän kuvan niin Thugista räppärinä kuin tiivistelmän mixtapesta. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.rumba.fi. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 36,00 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 38,00 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % LY H Y E T L E V Y T Lil Yachty Lil Boat Puristeja niin musiikillaan kuin mielipiteilläänkin provosoiva Lil Yachty on yksi tulevaisuuden nimistä. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Vaikka kappaleiden tyyli vaihtuu jatkuvasti, Coloring Book on hämmästyttävän hyvin yhteen nidottu kokonaisuus. Tyypillinen Lil Yachtyn kappale koostuu yksinkertaisen leikkisästä biitistä ja todella tuhdisti autotunetusta räppäyksestä. Tarttuva pimputtelu jäi mieliin, sana atlantalaisräppäristä on kiirinyt ja vuonna 2016 on entistä suurempi vaihde silmässä. Coloring Book on musiikillinen sekamelska, kuten sen nimikin kertoo. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Jefferyn kappaleet on nimetty idoleiden (Kanye West) tai jollakin tapaa Young Thugille tärkeiden hahmojen mukaan: se on kuin dokumentti Young Thugista. Kanye Westin muotinäytöksen ja levynjulkkareiden yhdistelmässä cameon tehnyt räppäri tietää mitä tekee sohiessaan jatkuvasti ampiaispesiä, luottaessaan omaperäisen sekoilunsa voimaan ja vieraillessaan siinä sivussa hittibiiseillä. 8,3. Chance the Rapperin tavaramerkeiksi muodostuneet torvien käyttö ja nykivät bassot kuuluvat tälläkin levyllä, mutta edellisiltä julkaisulta tuttu jumittelu on vaihtunut suoraviivaisempaan, aavistuksen soulahtavaan muotoon. Chance toi gospelin takaisin mainstreamräppiin, avasi sielunsa maailmalle ja sai sen kuulostamaan iloiselta. Kuuntele ainakin Same Drugs, joka ei kerro huumeista vaan mainituista muutoksista räppärin elämässä. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. 7,0 Chance the Rapper Coloring Book 2016 on ollut Chance the Rapperin vuosi, ja Coloring Book on vuoden puhutuin ja tärkein mixtape. Jeffery on virstanpylväs ja Young Thugin huippuhetki, joka viimeistään näyttää, että hän on ainutlaatuinen räppäri. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-rumba Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Thugin intohimoa huokuva ääni on välillä kuin itkun partaalla. 4 numeroa/12kk 36,00 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.rumba.fi Tilaajapalvelu puh. Kuuntele ainakin One Night, joka ei todellakaan ole jokaisen kuppi teetä, mutta siinäpä se viehätys juuri onkin. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. 9,2 Young Thug Jeffery Young Thugista puhuttiin pari vuotta sitten rapin seuraavana suurena nimenä. Ylitsepursuavaa rumpukoneen pauketta ei ole, vaan kaikki aggressiivisuus tulee räppärin poikkeuksellisen räiskyvästä ulosannista
UUTTA METELISSÄ! facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet 70 RUMBA. B L A C K P E I D E R SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA
SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA. UUTTA METELISSÄ! facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet
H I T T I K A R U S E L L I Pussy Riot feat. Kappale nosti esiin yhden yhteiskunnallisen epäkohdan, joka olisi muuten saattanut jäädä huomiotta. Jalka alkoi käydä, se on aina hyvä juttu. Joku edes hiukan kekseliäämpi väliosa olisi tuonut kappaleeseen lisää iskua.” AA: ”Mielestäni kappale oli kuitenkin tosi toimiva. JVG:n tyyppien flow on myös aina hyvä. Siinä on samanlainen tuo laulupätkä, ja sitten alkaa biitti, jonka voisi kuulla jossain klubilla.” KV: ”Tässä ei ollut mitään yllättävää. Mutta kuinka hänelle uppoaa country. Jopa rakenne oli ennalta-arvattava. Tämä oli asenteellista, mutta yllättävänkin poppia. Kuvittelin sen olevan punkimpaa. Kappale kuulosti myös hyvin amerikkalaiselta. Tai sanotaan asennetta. AA: ”Aika tällaista klubibiittiä. Tässäkin oli tällaiset tsemppija biletyssäkeistöt sekä tarttuva popkertsi. Elias Gould & MGI Revolveri Viimeisen neljännesvuosisadan toiseksi katsotuimman kotimaisen elokuvan, viime vuonna ensi-iltansa saaneen Luokkakokouksen soundtrackilla kuultiin yksi JVG:n kehnoimmista kappaleista, Mauton jasso. Vaikka julkaisu on yhtyeen nimissä, todellisuudessa se on aktivistiryhmän kuuluisimman jäsenen Nadežda Tolokonnikovan soololevy. Jos en tietäisi, en välttämättä arvaisi, että esittäjä on Pussy Riot. Kieltämättä JVG hallitsee tämän popräpin, mutta niidenkin mittapuulla tämä oli aika köykäinen.” AA: ”Tästä tuli mieleen se Pete Parkkosen laulama biisi, Bang for the Buckin Doupein. Itsekin käytin termiä ‘olla munaa’, kun tarkoitin, että tässä on asennetta. Tämä oli bilemusiikkia, eikä siinä ole mitään väärää.” AA: ”Se onkin musiikissa siisteintä, että voi olla tällainen biisi, joka on helvetin hyvä ja sitten voi olla Pussy Riotin kantaaottava biisi, joka on sekin helvetin hyvä. Se voi lähteä sanomasta tai huudosta tai biitistä. Musiikkimakunsa Alizad kuvailee ulottuvan Eppu Normaalista Danzigiin ja Die Antwoordista The Cureen. Onko elokuvan jatko-osassa kuultava Revolveri yhtä hirveä vai kenties popkultaa. Säkeistö, kertsi, säkeistö ja kertsi kaksi kertaa. Kun kappaleessa on tuollainen biitti, tuollainen melodia ja tuollainen flow, se kuulostaa hyvältä.” KV: ”Verrattuna Pussy Riotiin tässä ei myöskään ollut hirveästi mitään sanottavaa. Se ei välttämättä heti aukea, mutta sitten tajuaa, että se kertoo ympärileikkausseremonioista, jotka ovat pojille hengenvaarallisia eteläisimmässä Afrikassa. Minua voi helposti ärsyttää joku juttu. Ei tosin aina tietenkään tarvitsekaan olla. Soittorasian hengen vangitsemana Vuoden viimeisessä Hittikarusellissa tuoreista kappaleista keskustelevat karuselliisäntä KIMMO VANHATALO ja toimittaja-tuottaja-juontaja-räätäli ARMAN ALIZAD. AA: ”Tämä on ihan vitun hyvä biisi. Whatever rocks your boat. Sellainen musiikki, jossa on munaa, on aina helvetin siistiä. Osittain siitä tämä kappale selvästi kertookin: ’Don’t play stupid / Don’t play dumb / Vagina’s where you’re really from’.” AA: ”Tuo on totta. Tulee mieleen esimerkiksi Die Antwoordin Evil Boy. Desi Mo & Leikeli47 Straight Outta Vagina Straight Outta Vagina löytyy Pussy Riotin tuoreelta TV on the Radion Dave Sitekin tuottamalta ep:ltä Xxx. Musiikin kautta asiat tarttuvat paljon paremmin.” JVG feat. Tässä ei ollut mitään ärsyttävää tai sellaista, jota voisi vihata. Purkkabiisikin voi olla tosi hyvä, mutta pääsääntöisesti kappale, jossa on niin sanotusti munaa, yleensä toimii. Tärkeintä on se, mitä musiikki antaa sulle henkilökohtaisesti.” 72 RUMBA. Moneen ehtivä Alizad on viime aikoina ollut esillä muun muassa Pahan jälkeen -dokumenttisarjan ja Arman live -keskusteluohjelmansa ansiosta. Jos kaiken muun kuin kertsin ottaisi pois, tämä voisi soida jossain Ibizalla. Ne asenteet ovat todella syvälle juurtuneita. Ajauduin ajassa taaksepäin omaan klubimenneisyyteen 1990-luvun loppuun tai 2000-luvun alkuun.” KV: ”Mulle JVG:n kaava alkaa kuulostaa aika väsyneeltä. Joka tapauksessa tämä on hyvä kappale.” AA: ”Popmusiikki on hyvä kanava viedä asioita läpi ihmisille. On hienoa, jos kappale saa ihmiset ajattelemaan. Asennerikas musiikki on siistiä, ja tässä sitä oli paljon.” KV: ”On mielenkiintoista, että vagina tai jopa pussy tuntuvat yhä jotenkin shokeeraavilta sanoilta, toisin kuin esimerkiksi dick. En tiedä onko se shokeeraavaa vai etäistä vai shokeeraavaa sen takia, että se on etäistä.” KV: ”Minulla ei ole ollut kauhean selvää käsitystä siitä, minkälaista musiikkia Pussy Riot tekee. Olen monissa jutuissa intuitiivinen ja herkkä
AA: ”Hieno biisi. Sopii hyvin tähän päivään – synkkää musiikkia synkkiin aikoihin. En kuule koko biisiä. Mentiin Sokevan skeittihalliin tai Kaapelitehtaalle, ja siellä aulassa Metallica soi täysillä.” KV: ”Monilla tällaisilla pitkäikäisillä bändeillä musiikinteko alkaa jossain vaiheessa olla jatkuvaa haikailua menneisyyden kultavuosiin. Tekijöiden kannalta ymmärrän, että ne haluavat tehdä jotain uutta ja mennä eteenpäin.” KV: ”Tämä kuulosti varsin virkeältä.” AA: ”Tämä oli oikein hyvä. Kappaleen slidekitaroista puolestaan vastaavat Josh Homme ja Sean Lennon. Aikaisemmin hänen kokeellisuutensa ja taiteellisuutensa on näkynyt parhaiten muualla kuin musiikissa. AA: ”Tämä on sellaista musiikkia, joka voi olla joko todella hyvää tai sitten se saa ampumaan radion. Tietyttyjen ihmisten ääni on sellainen, että se uppoaa sieluun: Johnny Cash, Morgan Freeman, Leonard Cohen, Tom Waits.” KV: ”Tässä oli myös country-soundia.” AA: ”Tuo on sellainen soundi, joka uppoaa muhun välittömästi. Tällaista musaa ei kukaan muu tee kuin amerikkalaiset. Tuo ääni on sellainen, että sitä kuuntelisi loputtomiin. Pidin tästä!” The Weeknd Starboy Starboy on niin Suomessa kuin maailmallakin listoilla jyrännyt ensimmäinen single The Weekndin marraskuun lopussa julkaistavalta samannimiseltä kolmannelta albumilta. Hieman jää epäselväksi, mikä Daft Punkin osuus tässä on. Tämä on perinteistä musiikkia, mutta Gagan kohdalla se tuntuu rohkealta ja kokeilevalta. Hyvä biisi!” Leonard Cohen Leaving the Table Leaving the Table löytyy 82-vuotiaan kanadalaisen laulaja-laulunkirjoittajan lokakuun lopussa ilmestyneeltä uudelta levyltä You Want It Darker. Ulkopuolisuudesta syntyy persoonallinen visio.” AA: ”Gagan ääni on hieno ja se sopi tähän hyvin. Tämä vei minut takaisin vuosiin 1979 ja 1980, kun asuin Arizonassa. Tämä oli mahtava! Tämä on meidän listan kärjessä.” Pijall Tuntematon sotilas Tuntematon sotilas on Ceebrolisticsista tutun Pijallin eli Janne Hyttisen ensimmäinen Pijall-nimellä julkaistu soolokappale sen jälkeen, kun hän lopetti musiikkiuransa käännyttyään muslimiksi viisi vuotta sitten. Mutta oli tässä kuitenkin sellainen makuuhuonesoundi – kynttilät palavat ja verhot ovat kiinni. Kun tällainen kappale alkaa soida, se vangitsee. Kuten monet muutkin albumin kappaleet, myös Leaving the Table käsittelee lähestyvää kuolemaa varsin vavahduttavasti. Haluat saada tietää, mistä se kertoo. AA: ”Ihana! Tykkään countrysta. Tämä kolahti mulle samalla tavalla kuin The Nationalin I Need My Girl tai Tom Waitsin In Between Love, yksi hienoimpia kappaleita ikinä. Jos laitan silmät kiinni, ajan Nevadan autiomaassa avoautolla.” KV: ”Jos JVG:n kappaleessa ei ollut c-osaa, niin tässä todella oli. Metallica on yrittänyt paluuta sinne ennenkin. ‘Hei, mitä tämä meteli on. Kun skeittasin, kuuntelimme Metallicaa, Led Zeppeliniä ja Suicidal Tendenciesiä. Erilaiset ja ulkopuoliset vievät maailmaa eteenpäin. Kun se on tehty noin, siinä on tunnetta ja syvyyttä. Se on kuin soittorasia kadulla. Pijall on julkaissut musiikkia myös muun muassa nimillä Michael Black Electro ja Yahya Kayak & the Pinewoods. Eka kosketus bändiin oli Ride the Lightning.” KV: ”Tässä kuuluu myös Iron Maiden. Selvää kuitenkin oli, ettei tämä ollut pelkkää sellaista, että jes, jes, me ollaan jatkoilla. Kävelet sen ohi ja sieltä tulee henki, joka nappaa sinut mukaansa ja vetää sinut kiinni siihen ja sanoo, että istu, olisi vähän asiaa. Tosin ärsyttää, että kappaleen koukku on hirveän tuttu jostain, mutta en saa päähäni mistä. Uskonto tuntui tässä jonkinlaiselta self-help-tyyliseltä suunnan hakemiselta ja parantumiselta. Ei välttämättä ole kauhean hedelmällistä pohtia, mitä esimerkiksi Bob Dylan on ‘oikeasti’ tarkoittanut kappaleillaan. Eniten tässä kuuluu Weekndille tyypillinen melodinen maailma, sellainen apea ja mollivoittoinen. Todellinen mestari ei tarvitse paljoakaan tehdäkseen upeaa jälkeä. Vuosina 1986–2001 se oli tällaista koko ajan. Mulle musiikki on niin tunnejuttu. Mutta tämä on hyvä.” KV: ”Pidän tästä melodiasta. Se on hieno kokemus. Joku Craig David tekee hienoja juttuja, mutta joku toinen vastaava… Tekee mieli räjäyttää maapallo, kun se soi. Sen ei tarvitse tehdä mitään sen kummallisempaa. Kun kertsi lähti soimaan, näin Stigin auton takapenkillä juomassa skumppaa.” KV: ”Muslimiksi kääntyneen valkoisen räppärin tekemä kappale, jonka nimi on Tuntematon sotilas, kuulostaa paperilla provosoivalta. Tämä oli kuitenkin enemmän itsensä etsimistä ja pohdiskelua. Yhden kuuntelun perusteella tämän viesti ei tosin täysin auennut.” AA: ”Tämä oli selkeästi sellainen biisi, että se laittaa heti miettimään. Kappaletta on ollut tuottamassa ja kirjoittamassa itse Daft Punk. R&b on minulle sellainen musiikkityyli, että se on joko tai. Tietysti siinä tulee ongelmia yhteiskunnallisesti kantaaottavien kappaleiden kanssa, joissa viesti pitäisi ymmärtää niin kuin se on kirjoitettu.” AA: Hyvät sanat, hieno biisi ja kaikin puolin hyvä soundi. Äiti tulee katsomaan, että olenko mä tehnyt ne. Jos muut yrittävät, se ei vain ole sama.” KV: ”Amerikassa jopa Lady Gagan tapaiset friikit imevät tämän country-soundin äidinmaidosta.” AA: ”Rakastan tätä soundia. Mahtavan klassista laulunkirjoitusta. Uskon erilaisuuden ja friikkeyden positiiviseen voimaan. Tämä nousi kärkeen Gagan kanssa. Lady Gaga Sinner’s Prayer Lady Gagan viides albumi Joanne esittelee artistista uusia puolia. Näin on ollut myös popin ja rockin piirissä, Little Richardista Elvikseen ja David Bowieen. Sen huono puoli on se, että hänen musiikkinsa voi olla välillä aika geneeristä.” AA: ”Tuossa maailmassa ongelmana on juuri se, että kaikki biisit kuulostavat vitun samalta.” KV: ”Yhdeksi tämän hetken suurimmista artisteista Weeknd on kiehtovan synkkä. AA: ”Mahtava soundi heti!” KV: ”Hieno rautalankakitara.” AA: ”Ei vittu, miten raffi. Se on hienoa.” AA: ”Mainitsit aikaisemmin Gagan friikkeydestä. Kun se paistaa sulle yhden pihvin, niin se on paras pihvi, jonka olet ikinä syönyt. Tosin, vaikka lukeekin sanoja, voi silti joskus käsittää kappaleen viestin täysin väärin. Sellaista pitäisi olla enemmän. Metallica tekee selvästi kunniaa NWOBHM-vaikutteille.” AA: ”Palasin huoneeseeni kasiluokalla. Se muistuttaa siitä, että kaikkien asioiden ei tarvitse olla samanlaisia tai tietyn muotin mukaisia.” KV: ”Totta. Minun pitäisi tehdä matematiikan läksyt, mutta olen laittanut c-kasetin soimaan. Cohen osaa parhaiden laulunkirjoittajien tavoin tiivistää yksityisestä kokemuksesta jotain hyvin universaalisti koskettavaa.” AA: ”Mulla oli myös sana ‘mestari’ mielessä. Luvassa on tupla-cd, jonka on tuottanut aikaisemmin myös Death Magneticilla ja surullisenkuuluisalla Lululla yhtyeen kanssa yhteistyötä tehnyt Greg Fidelman. Tuossa soundissa oli jotain samaa. Kokaiini pöllyää ja sanoissa vilahtelevat kalliit automerkit, mutta vallitseva tunnelma on kolkko ja kyyninen.” AA: ”Tämä ei kyllä ollut mikään uplifting. Tästä oli kyllä uplifting kaukana.” KV: ”Mahtavan pelkistetty kappale. Metallica Atlas, Rise! Atlas, Rise! on tätä kirjoittaessa uusin single Metallican marraskuun puolivälissä ilmestyvältä Hardwired… to Self-Destruct -albumilta. Se on musiikissa upeinta.” H I T T I K A R U S E L L I RUMBA 73. AA: ”Tutut soundit. Tämä kuulostaa siltä, että se menneisyyteen palaaminen ei ole niin väkisin väännettyä kuin joskus aikaisemmin.” AA: ”Minulla ei ole ollut ikinä sellaista ajatusta, että ’vanha Metallica oli hyvä ja uusi on ihan paska’. Jos musiikki tuntuu joltain, alan kuunnella sitä, jos se ei tunnu, se menee aivan ohi. Tämä on biisi, jonka haluisin kuunnella muutaman kerran, ehkä jopa ihan sanojen kanssa. Oletko sä joku saatananpalvoja?’” KV: ”Onko sulla siis hevimenneisyys. AA: ”Se on ollut osa musiikillista menneisyyttäni. Ehkä sekin on hienoa musiikissa.” KV: ”Niin, kuuntelijan tulkinta on yhtä tärkeä kuin tekijän. Ihan Metallicalta tämä kuulostaa! En ole hirveästi seurannut näiden tekemisiä viime aikoina, mutta tämä kuulostaa siltä, miltä Metallica kuulosti, kun kuuntelin niitä yläasteella ja lukiossa vuosina 1984–89. Jossain vaiheessa kuitenkin tipahdin vähän kärryiltä. Yhtä Gagan uusista tyylillisistä aluevaltauksista edustaa countryja folkvaikutteinen Sinner’s Prayer, jota kirjoittamassa on ollut Josh Tillman eli Father John Misty. Hittikaruselliraati pureutui kappaleeseen ennen tietoa Cohenin kuolemasta. Voit ehkä nauraa, mutta mulla soi koko ajan päässä Stig Doggin Stigidilaatio. Joanne-levyllä Gaga on kuitenkin uskaltautunut heittäytyä eri tyyleihin aikaisempaa enemmän
Tahdon kuunnella puhdasta, kilttiä ja viatonta, missä äijät suurin piirtein itkevät kertoessaan päähän ottavista asioista. Siinä iski saman tien se runollisuus ja rytmisyys, jotka räpissä ovat läsnä. Se oli ensimmäinen räppibiisi, jonka muistan kuulleeni. Heti, jos menossa kuuluu rahan tahkoaminen, se tukkii tunnelmaa. Kilttiä ja kaunista ilman levyjä Kotimaisen vaihtoehtorapin pioneeri PIJALL muistetaan sooloilunsa lisäksi yhtyeistä Ceebrolistics ja Serkkupojat. Esimerkkinä legendaarisia biisejä tehnyt Kiltit ihmiset -projekti, jossa on läsnä nuoren miehen angsti ja ahdistus, mutta samalla pehmeys. Heitin nuoruudessa kaikki lyriikatkin roskiin, kun biisi oli valmis. Itsetutkiskelun polkua käynyt artisti on sittemmin jättänyt musiikin ja kääntynyt islaminuskoon. – PIJALL L E V Y H Y L LY 74 RUMBA. Sama kun metskattiin aikanaan sämplematskua, niin katsottiin ensiksi kauniita kansia. Lisäksi meillä oli vhs-kerho, kun kavereiden kesken nauhoitettiin esimerkiksi Yo! MTV Raps -ohjelmia. Aloitan jostain tuntemastani artistista ja selailen hänen diggailujaan. TEKSTI JUKKA HÄTINEN KUVA ANU LEPPÄHARJU ” K averi Katajanokan puolelta soitti minulle koulun leirillä Beastia Boysin biisin Brass Monkey. H yvin nopeasti mukaan tuli west coastin uugeempi osasto, kuten Souls of Mischief ja Hieroglyphics. Yksi rapin isoimmista varjoista – seksijutuilla brassailu – tuntuu myös nimiä mainitsematta hävettävältä. Olisi ollut siistiä säilyttää edes yksi kappale per julkaisu. Ihan sama, kuinka hienosti metaforiin kietoutuneita ajatuksia olisivatkin, en jaksa sellaista itseboustailua. Hengellisellä paluulevyllään hän ei tahdo olla lähetyssaarnaaja, vaan maalata oman henkilökuvansa. Black Moon oli urani alkuaikoina vahva vaikuttaja, joka elävöitti omaa suuntaa tehdä musaa. Tahdon lipua inspiraation virrassa, kuulla inspiraatiossa olevia ihmisiä. Vaikka ekat omat räpit tuli 1990-luvun puolella, niin kyllä me tuolloin alettiin sitä jo vääntää. Reppuräpissä kiehtoi valtavirtailmaisua enemmän omintakeisempi sanoma ja tyylit. Jos minulle tulee fiilis, että artisti laittaa itsensä likoon rehellisesti, niin se on kaunista. Roope haukkui minua tyhmäksi, mutta itse ajattelin päästäväni irti menneestä. Suurin yksittäinen vaikuttaja on Hieroglyphics, vaikka en enää pysty heitä kuuntelemaan. Kun dollarinkuvat silmissä mietitään, miten tehdään hittejä, niin siinä saattaa hävitä luomisen taito. Fredalla oli kristillinen musiikkiliike, josta löydettiin ensin joitain levyjä kristillistä räppiä. Toki myös kasetteja ja cd:itä. Siten valtavirtaan voi nousta Bone Thugs-n-Harmony, jonka sanotaan vieneen Project Blowed -kollektiivin tyylit, tai Ice Cube, joka saattoi napata tyylinsä Volume 10:ltä. Nykyisin kuuntelen musiikkini lähinnä Soundcloudista ja Youtubesta. Samalla tavarakammo sai heivaamaan Funkiestin Juhalle kaikki mun levyt, mukaan lukien tekijäkappaleet omista. Roopella (Kinnunen eli RPK, Roopek) oli vinyylisoitin, joten ostettiin heti vinyyliä. Sulla on vokaalit laulamatta, mutta silti sä laulat! 1980-luvun loppuvuosina kuultiin kavereiden kautta muutakin räppiä – Public Enemy ja Run DMC olivat kehissä, mutta otti aikansa, että tajuttiin, mistä tässä hommassa on kyse. Sieltä löytyneen lehden kautta alettiin sitten tilata levyjä myös Jenkeistä. Jos sulla on hyvän näköinen kansitaide, sulla on luultavasti tyylitajua muutenkin. J ossain vaiheessa musiikin kuuntelu jäi vähemmälle. Musiikilla on suuri tehtävä: sillä on voima herättää ihmisiä, tai se voi vaivuttaa tietynlaiseen unitilaan.” Musiikilla on suuri tehtävä: sillä on voima herättää ihmisiä, tai se voi vaivuttaa tietynlaiseen unitilaan. Samanlaista soundia oli pakko saada! Didier tiesi, miten sen saa aikaiseksi, muttei suostunut silloin kertomaan. Nykyisin tajuan valtavirtaräppiäkin, että siellä tullaan luonnollisesti vähän jälkijunassa. He olivat ekoja, jotka filtteröivät soundinsa tuhnuiseksi, että yläpäät oli poissa. Tulevasta levystä aion säilyttää oman kappaleen
L E V Y H Y L LY RUMBA 75
K O LU M N I S C H I L D T Prophets of Rage. Jos nykytilanteesta etsii hyviä puolia, on virkistävää, etteivät yhteiskunnallisia asioita kommentoivat artistit pääse enää niin helpolla kuin aikaisemmin. Silläkään ei saa yleisön varauksetonta kannatusta, mutta parin Olympiastadionin verran sillä voi saada yleisöä. Niinpä Morello varmaan myhäili itsekseen suunnitellessaan tämänvuotista Prophets of Rage -produktiota. Elinkautisen vankeustuomion saaneesta intiaaniaktivistista Leonard Peltieristä kertova Freedom-video pyöri MTV:llä, ja Killing in the Name -kappaleesta muodostui jopa jonkinlainen X-sukupolven taistelulaulu. Vielä vuonna 2009 yhtye miellettiin niin vahvasti vastakulttuurin merkkitekijäksi, että Briteissä järjestettiin kampanja, jossa haluttiin nostaa Killing in the Name singlelistan ykköseksi kasvottoman musiikkibisneskoneen tuotteeksi mielletyn X Factor -voittajan sijaan. Siinä Rage Against the Machinen soittajat palasivat vanhan tuotantonsa pariin, ja vaikka räppäri Zack de la Rocha jäi kokoonpanosta pois, saatiin mukaan toisen kapinallisyhtyeen Public Enemyn veteraaniräppäri Chuck D ja vielä kaupan päälle Cypress Hillin B-Real. Prophets of Ragen lisäksi esimerkiksi Lily Allen on joutunut mielipiteittensä vuoksi vaikeuksiin. Vaikka saarnaajana olisi rap rock -ryhmä, joka oli ajankohtainen viimeksi, kun Al Gore ja George W. Aiempina vuosikymmeninä kantaaottavuus on ollut rockmuusikoille yksinkertaisempaa ja turvallisempaa. Calais’n pakolaisleirillä vieraillut brittipoppari on saanut kotimaassaan varsin häijyä palautetta – lokakuussa hän jopa viestitti Twitterissä, ettei eräs taksinkuljettaja suostunut ottamaan Allenia ja tämän lapsia kyytiin laulajan pakolaismyönteisten kannanottojen vuoksi. T om Morello lienee viime aikoina ihmetellyt pariinkin kertaan, miten paljon maailma on muuttunut sitten vuoden 1992. 76 RUMBA. On surullista, että rasismin ja muunlaisen syrjinnän vastustamisesta on tullut musiikissa riskitekijä. Prophets of Rage ei ole saanut Amerikkaa barrikadeille – sen sijaan se on paljastanut, miten ajat ovat muuttuneet moniäänisemmiksi ja konservatiivisemmiksi. Kiitos kaikille lukijoille yhteisistä vuosista, tavataan Soundin verkkosivuilla! On virkistävää, etteivät yhteiskunnallisia asioita kommentoivat artistit pääse enää niin helpolla kuin aikaisemmin. RATM oli aikaisemmin areenaluokan bändi, mutta Prophets of Rage sai tyytyä kiertämään Yhdysvalloissa Helsingin Jäähallin kokoisia keikkapaikkoja. Tuolloin Rage Against the Machine julkaisi nimettömän esikoisalbuminsa ja nousi kantaaottavan rockmusiikin ykkösnimeksi. Kunnioittakaamme heitä, jotka uskaltavat sellaisia antaa. Erityisesti koko kansan suosioon pyrkivät räppärit ja popparit ovat kannanotoissaan varovaisempia kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Vaan eipä mennyt suunnitelma ihan niin kuin oli haaveissa. Ennen laiskimmatkin ”rikkaat ovat pahoja ja suuryhtiöt riistävät” -kommentit otettiin vastaan hyväksyvästi mumisten. Kun 1980-luvulla miljonäärirokkarit huolehtivat Afrikan nälkäänäkevistä, jotkut saattoivat hymähdellä pilkallisesti, mutta artisteja ei kuitenkaan hukutettu vihapostiin ja whataboutism-vänkäämiseen. Bush kisasivat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Bändin ep:tä ei noteerattu lainkaan, ja on suorastaan häkellyttävää, millaisella inholla sosiaalisessa mediassa yhtyeeseen suhtaudutaan Rolling Stonen kaltaisilla laajemmin musiikkia käsittelevillä sivustoilla sentään osa kommenteista on kannustavia, mutta esimerkiksi metallisivusto Blabbermouthin uutisten yhteydessä bändi kerää yksinomaan haistattelua ja haukottelua. Kyllä tällä porukalla kelpaisi miinoittaa republikaaniehdokas Donald Trumpin taivalta, oltiinhan RATM-reunionin perään kyselty jo vuosikaudet. Materialistisia arvoja ja yksilön ylivertaisuutta saarnaava Cheek-räppi on nykyään tasa-arvon vaatimista varmempi valinta. Lässähtänyt vallankumous SAKU SCHILDT Kirjoittaja on tämän numeron myötä osuutensa Rumbassa tehnyt. Tämä on kuitenkin laiha lohtu, sillä rauhan ja tasa-arvon sanomalle olisi nyt käyttöä enemmän kuin vuosikymmeniin. Köyhien riistoa arvostelevia ja heikommista huolehtimista kannattavia puheenvuoroja tarvittaisiin enemmän, ei vähemmän
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
Puhumattakaan siitä, että MG kertoi äitinsä olleen ”keskitysleirillä”, minkä hänen äitinsä kiisti, mutta ei kukaan tietenkään halua totuutta vaan sen, mikä kuulostaa hyvältä. On ällistyttävää, että koko vuoden ajan paha valtamedia on repinyt Sannin vähäisimmästäkin liikkeestä valtavia kohuja, mutta samaan aikaan Mikael Gabriel saa laukoa internetissä aivan mitä sattuu homoista, seksuaalisesta ahdistelusta, Putinista ja Trumpista. Siksi tämä on ollut hänen syksynsä, vaikka hän on esimerkki kaikesta siitä, missä suomalainen yhteiskunta voi epäonnistua ja tuskin kukaan tuntee vieläkään yhtään hänen kappalettaan. Se on toki helpotus, sillä muuten Suomen kansa saattaisi saada sellaisen presidentin, jonka se ansaitsee! Kaiken tämän jälkeen on kuitenkin ällistyttävää, että koko vuoden ajan paha valtamedia on repinyt Sannin vähäisimmästäkin liikkeestä valtavia kohuja, mutta samaan aikaan Mikael Gabriel saa laukoa internetissä aivan mitä sattuu homoista, seksuaalisesta ahdistelusta, Putinista ja Trumpista. Kun tämä Suomen johtava julkiputinisti (anteeksi Johan Bäckman!) ja suomiräpin Timo Hännikäinen ja Aleksi Valavuori vieraili syyskuussa Uutisvuodossa, hän joutui ihmettelemään, mitä kummaa sarkasmi oikein tarkoittaa. Toinen kansansuosikki Cheek sai vastatakseen Arto Nybergin sana-assosiaatioleikissä, mitä hänelle tulee mieleen sanasta Aleppo. On siis aika kollektiivisen mielensäpahoituksen ja lynkkauksen. Ja sen Mikael Gabriel todellakin tietää. Marraskuun alkupäivinä MG, tuo priimaesimerkki sosiaalijärjestelmämme puutteista, lähti toisen yksityisajattelijan Kari Peitsamon kelkkaan ja ihastui suosikkiehdokas Donald Trumpista, mikä johti ilmeisen höyryiseen twiittitulvaan, jossa vuoroin jaettiin kaikenlaisia #faktoi: Wikileaksin harhoja, todettiin Hillaryn olevan ”legitti uhka” ja kerrottiin, kuinka Himmee-kiertue sopii koko perheelle. Pojat on poikia! J älleen kerran itkuista syksyä arvoisat lukijat! Tosin nyt on yksi erotuskin, sillä tänä syksynä koviksetkin itkevät. Tai mikä vielä parempaa – tiputtaa hänet artistirosteristaan, sillä onhan tämä nyt aivan pöyristyttävää ja huh huh. Jotta levy-yhtiölle kävisi ilmi, että asia todella merkitsee tiedostaville kansalaisille jotain eikä ole mitään klikkiadressipelleilyä, osoitteen saatte etsiä aivan itse. Pyydän siis mitä kauneimmin teitä, rakkaat lukijat lähettämään Miklun levy-yhtiöön Universaliin kasoittain moralisoivia joulukortteja, joissa teette selväksi, että heidän tulisi vähintäänkin julkisesti irtisanoutua MG:n twiiteistä ja kommenteista – kuten nykyään on tapana. Sillä tarkoitan tietenkin sitä, että Mikael Gabriel on herkistellyt itsensä lasten lisäksi myös keski-ikäisten naisten sydämiin – ja samalla osoittanut heille, että poika voi olla herkkä ja kunnollinen vaikka sillä onkin ihan kamalasti niitä tatuointeja ja vaikea lapsuus ja rikkinäinen perhe. 78 RUMBA. Lisäksi MG uhittelee lähtevänsä vuoden 2020 presidenttikisaan (ei kuitenkaan ilmeisesti Suomessa). Pistetään jouluposti tukkoon hyvän asian puolesta! Nisse lupaa raportoida seurauksista, mikäli niitä on. Pojat ovat poikia ja huostaan otetut huostaan otettuja, joku voisi sanoa, mutta tätä nuoriso kai kutsuisi seksismiksi, mikä tunnetusti on rumaa ja väärin. Onhan tämä aika, jolloin aivan jokaisella pitää olla mielipide tärkeistä asioista, kuten Yhdysvaltain vaaleista ja ”cis ihmisistä”, kuten MG asian ilmaisee. Mutta on sekin parempi kuin vastata jotain typerää tai ottaa mallia Mikael Gabrielista, jolla ei ole aikoihin ollut kaikki lapset perhekodissa. Ja koska tällä kertaa ei voinut kysyä katsomolta tai ottaa fiftyfiftyä, Jare oli aivan hiljaa. Syksyn suomalaisen musiikkimaailman keskeisin internet-ilmiö on nimittäin ollut Mikael Gabrielin Twitter, jossa lasten ja vanhusten suosikkiräppäri käyttää päivänsä provosoitumalla teinityttöjen haistatteluista. Jos on varustettu ongelmanuoren kasvatuksella ja kärsivällisyydellä, ilmeisesti aivan jokainen asia menee tunteisiin. Hyvää joulua ja lunta tupaan! N I S S E M Himmeetä sarkasmia vai seksismiä, kuka näitä laskee. Ja siitä ollaan tultu entistä pitemmälle: samaan aikaan kun perheenäidit kantavat koteihinsa Vain elämää -cd:itä, MG on aktivoitunut poliittisesti. Kelataan taaksepäin: viime lehtemme jo mentyä painoon vietettiin suomalaisen television superviikkoa. Ja koska tämän kampanjan organisoi yllekirjoittanut, Nisse Mannerheim, niin se toteutetaan läpeensä analogisesti
Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02
Jos haluan olla muusikko, niin se tarkoittaa niitä samoja keikkoja uudelleen ja uudelleen. ”En nyt, mutta alkuvuodesta muistaakseni. Ei sekään ole perinteisintä poppia, mutta siinä on paljon karkkia ja koukkuja. Jos joku biisi on makee, mutta ei hitti, niin siitä pystyy analysoimaan miksi. Muutamista hetkistä muistaa selkeästi, mitä biisejä olin silloin fiilistellyt ihan saatanasti ja halunnut tehdä jotain samanlaista.” Kanye Westin Runaway. 2080-luvulla tuli niin, että Sannilla oli kertsin teksti yhtä kahta fraasia vaille valmiina. Sen jälkeen kiertäminen ei ole kiehtonut.” Millä levyllä on parhaat soundit ikinä. K ymmenen vuotta sitten soi tit Smakissa nu metalia. Luin monta vuotta sitten Dr. ”Smakinkin aikaan oli sen verran poppikärpänen sisällä, että diggasin hyvistä kertseistä. Rock-Suomen jälkeen HENRI ”HANK SOLO” SALONEN soitti kymmenen vuotta sitten Smakissa ja tuottaa nyt Sannin ja Kasmirin hittilevyjä. Luken ja Max Martinin haastattelua, jossa ne puhuivat siitä, kuinka ne rakastavat kuunnella indietä ja miettiä, miksi tätä ja tätä asiaa ei ole tehty eri tavalla. Istuttiin autossa Eliel-koulun pihalla ja kuunneltiin Mew’n Frengersiä ihan täysillä. Jos haluan olla muusikko, niin se tarkoittaa niitä samoja keikkoja uudelleen ja uudelleen. Olen edelleen siitä ylpeä. ”Se autotunesoolo Luodinkestävässä on ihan Kanye-hommage. Siinä on se ongelma, ettei siellä vielä ole poppibiisejä, lekoja.” Pystyykö näin poimimaan juttuja omaan te kemiseen. Oletko kokenut pop herätyksen. Tehtiin jotain, mitä ei silloin ollut. huom). Kun me mietittiin Sannin kanssa, voisiko tämä olla duojuttu, niin olin, että ei hitto. Vaikka ei Dementiassa olekaan ranskabassoa.” Miten teette Sannin biisit. Olin saanut jo keikkailemisesta sen, minkä halusin. ”Ei, mutta alitajuisesti se menee niin, että jos diggaa jotain, niin sieltä poimii asioita. ”Tällä hetkellä on vastattava, että Bon Iverin uusi (22, A Million –toim. Totta kai se oli nuoren artistin eka levy, mutta yllättävän monta hitihköä biisiä sillä edelleen on. Olin saanut jo keikkailemisesta sen, minkä halusin.” – HANK SOLO 80 RUMBA. Mentiin pianon ääreen, ja se oli vajaassa puolessa tunnissa siinä.” Miksi et keikkaile Sannin kanssa. ”Mitä enemmän tekee ja mitä paremmaksi kehittyy, sitä selkeämmin pystyy arvioimaan, mitkä asiat voisivat olla paremmin. ”Kaikki kimpassa, mutta riippuu päivästä, miten. Joko niin, että Sannilla on joku läppä mielessä, teen träkit siihen ja ruvetaan ampumaan melodioita. Minä olin, että tämä on vitun hyvä. Indie on aina vitun siistin kuuloista, mutta jengi keskittyy muotoon eikä riittävästi sisältöön ja sen syvyyteen. TEKSTI OSKARI ONNINEN KUVAT ANU LEPPÄHARJU K Y S Y M Y S & V A S TA U S ”Kun me mietittiin Sannin kanssa, voisiko tämä olla duojuttu, niin olin, että ei hitto. Sitten Dementia-biisi lähti selkeesti…” Ellie Gouldingista. Mielenkiintoisin haaste on se, miten yhdistät coolin muodon ja ajankohtaiset asiat ja olet vähän aikaa edelläkin, mutta tuot siihen ikiaikaisen pop-estetiikan, tunnistettavuuden, tarttumapintaa ja jotain tuttua.” Oletko kuunnellut Sannin ensimmäistä le vyä nyt. Siinäkin on versessä sellainen hämyinen piano ja sitten kertsissä ranskabasso. Salonen on kuva ajasta, jossa indien nurkkakuntaisuus on muuttunut ummehtuneeksi ja valtavirtapopista on tullut kunnianhimoisimpien tekijöiden pelikenttä. Kyllä minä siitä edelleen tykkään, nyt kun on riittävästi aikaa, että pystyn suhtautumaan siihen kevyemmin. ”Siitäkin, mutta Childish Gambinon Heartbeatista. Nyt sävellät ja tuotat Suomen ni mekkäimpien artistien le vyille. Mutta on painunut mieleen, kun oltiin Smakin alkuaikoina Collarbonen eli Kasmirin vanhan bändin kanssa keikalla. Toi PC Music on mageeta juttua ja soundia, marginaalijuttu, joka resonoi paljon tekijöiden keskuudessa. ”Silloin parikymppisenä, kun Smak oli kuopattavana, tein Parkkosen Peten Idols-voiton jälkeen sen bändissä jotain 120 keikkaa. Tai sitten mennään pianon ja kitaran ääreen. Luulen, että se oli ensimmäisiä vahvoja pop-elämyksiäni.” Kun kuulet hyvän biisin, puratko sen saman tien päässäsi osiin
26.1.1989) • Tunnetaan parhaiten Sannin ja Kasmirin tuottajana. F A K T A K Y S Y M Y S & V A S TA U S RUMBA 81. • Debytoi kesällä sooloartistina singlellään Söpö. Tekee nyt Saaralle kappaleita yhdessä Teemu Brunilan kanssa. • Tehnyt tai tuottanut kappaleita muun muassa Anna Abreulle, Roope Salmiselle ja Maija Vilkkumaalle. • Soittanut kitaraa 2000-luvun alussa hetkeksi suosioon nousseessa Smak-yhtyeessä. • Henri ”Hank Solo” Salonen (s. • Taiteilijanimi Hank Solo on koko elämän jatkuneen Star Wars -fanituksen tulosta
Että on ’indieskene’, jossa ollaan cooleja ja osoitellaan, että kaikki tuolla on paskaa.” K Y S Y M Y S & V A S TA U S ”Suomalaisissa poppibiiseissä on usein melodia tai droppi suoraan jostain toisesta hitistä. Siitä olen, että come on, vähän voisi edes yrittää.” Onko yleisö muuttunut vastaanottavaisem maksi. Niitä tehdään vain liian vähän. Kun Beyoncélta tuli edellinen levy, se oli halunnut tehdä ’vähän vaikeeta juttua’ ja niin, ettei ole hirveästi koukkuja vaan sisältöä. Se on näkynyt isojen artistien levyissä. Rihannan uudella levyllä on sama ajatus, ja Frank Ocean teki vielä rajummat sisäänpäinkääntyvyydet. ”Ei, eikä vieläkään ole ollut kauhean kulmikasta groovea. ”Olen löytänyt hiphopin aika myöhään Kanyen My Beautiful Dark Twisted Fantasy -levyn (2010) ja Draken mixtapen ja ekan levyn kautta. Kun Take Care (2011) tuli, se oli Raamattuni. Muutenkin suomalaisissa poppibiiseissä on usein melodia tai droppi suoraan jostain toisesta hitistä. Että yhtäkkiä mainstreamiin tulee tuommoinen mimmi, joka kiekuu tuolla tavalla. Siitä olen, että come on, vähän voisi edes yrittää.” – HANK SOLO 82 RUMBA. Ruttuista meininkiä, isoa rumpua ja kulmikasta groovea.” Suomessa sellaista ei silloin ollut. Tai siis, kaipaan Suomen mainstreamiin enemmän out of the box -ajattelua. ”Netti on tietenkin nopeuttanut syklejä, mutta nyt tuntuu, että täälläkin on taas muutaman vuoden aikana koluttu tietty geneerinen poppisoundi ihan läpi. Että coolius ei ole enää sitä, mitä se oli kymmenen vuotta sitten. Silloin tajusin, että tämä on siistiä ja haluan tehdä tätä. Tehtäisiin enemmän uusia juttuja ja mietittäisiin vähemmän, onko jossain biisissä Major Lazerin torviriffi vai ei. Kanye on vaikuttanut. Ei se varmaan ole teknisesti koko ajan parhaan mahdollisen kuuloinen, koska se on aika ruttuista meininkiä, mutta se ruttuisuus vetoaa minuun. ”Ne ovat pieniä asioita, mutta nyt indieys ja coolius ovat osa mainstreamia. David Guettan Titanium oli aika perinteinen edm-biisi, mutta oli iso asia, että Sia oli siinä. ”Luulen, että yleisö on aina valmis rohkeille jutuille, jos niissä on pop-asia mukana. En esimerkiksi tiennyt yhtään, mitä jengi kelaisi Söpöstä. Bon Iver on mun mielestä onnistunut olemaan uudella levyllään vielä enemmän ajassa kiinni kuin parilla edellisellä.” Ketkä ovat esikuviasi tuottajana. Nyt laulufraseeraukseen on tullut enemmän jenkkiä.” Tulevatko kansainväliset trendit tänne ylei sesti ottaen aiemmin kuin ennen. Että näin nyt vain voi ja pitää tehdä. Kaikki tuollainen on muuttanut tosi paljon kenttää. Itsellä oli siitä tosi hyvä fiilis, että tämä kantsii tehdä, ja sitten jengi otti sen tosi hyvin vastaan.” Onko popkentästä tullut se, jossa tapahtuu kiinnostavimmat asiat. Yhtäkkiä on saanut alkaa tehdä coolimpia juttuja, mutta en tiedä, mikä olisi käännekohta. Tuntui, että se oli crossoveria, räppiä, urbaania fiilistä, mutta myös ’valkoiselle samastuttavaa’, jos tiedät mitä tarkoitan. Kanyen lisäksi tekemisiäni määritti Alex de Kid, joka tuotti Imagine Dragonsin ekan levyn kaikki parhaat biisit
SUICIDAL TENDENCIES MAYHEM BRUJERIA ...LISÄÄ TULOSSA EARLY CROW 3PV:N LIPUT ALK. 119 € WWW.TUSKA.FI HELSINKI SUVILAHTI 30.6 2.7.2017
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Nightwish 11-16_BACKCOVER.indd 1 10.11.16 10:25