Päätösesitys syntyi äänin 5-4. Vastavalittu seurakuntamestari ei ota työtä vastaan VIRPI KAllIO Pukkila Pukkilan kunnanhallitus esittää 6. Osa päättäjistä liputti yhden prosenttiyksikön suuruista leikkausta. Mukavaa ja mieluisaa tekemistä löytyi kaikille. Aktiviteetteinä oli parkouria, volttimatto, sählyä, sumopainia ja tanssia. Miettinen arvioi, että työhön päästäneen ryhtymään ensi kuun aikana. Standard Industries -yritysperheeseen perustettiin BMI Group, jonka alla Ormax toimii. Kuntaveron alentamista on perusteltu sekä strategiaprosessin aikana esille nousseella yhteisellä näkemyksellä kunnan verotuksen keventämisestä että kunnan taseeseen aiemmilta vuosilta kertyneellä ja pelivaraa antavalla reilun kolmen miljoonan euron ylijäämällä. ORIMATTILAN SANOMAT Irtonumero 1,30 e (sis. Kuljettajan onnistui pysäyttää auto. Rattijuopumustuomio tuli elokuussa tänä vuonna Orimattilassa sattuneesta kärhämästä. SIVU 3 Pennalan kattotiilitehdas uuteen konserniin. Rummun korjaus kokonaisuudessaan on ajallisesti noin viikon kestävä työ. 21,50:n kannalle asettuivat äänestyksessä keskustan Leena Clewer, Markus Kalliokivi, Anja Leino ja Terhi Tikkala sekä vihreiden Minna Järvenpää. SIVU 6 Aktiivipäivä toi porukkaa Orimattilan urheilutalolle Neea Pyykkö (edessä vasemmalla) ja Jenna Virta temppuilivat köysissä syysloman ratoksi. Puh. Nyt lupa kuitenkin on saatu ja korjauksen aloittaminen valmistelussa. – Ongelma ei poistu paikkaamalla tien reikä, vaan koko tie joudutaan avaamaan, jotta rumpu saadaan korjattua. Vähemmistöön jääneet alentaisivat kuntaveroa puolen prosenttiyksikön sijasta yhdellä prosenttiyksiköllä. Vuoden 2018 alustavan talousarvioesityksen mukaan tilikauden tulos painuisi ensi vuonna noin 130 000 euroa miinukselle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tiedottajan rekrytointi piti käynnistää jo tämän syksyn aikana. Kohde on niin hankala, ettei kesällä tien päällystämisen yhteydessä pystytty tekemään niin mittavia uudistustöitä, kertoo Miettinen. – Tielle tulee ennakkokyltit kertomaan, milloin työ tehdään ja milloin tie on poikki. Rumpu on syvällä ja tien kohdalle joudutaan kaivamaan suuri monttu, minkä vuoksi myös liikenne joudutaan katkaisemaan arviolta muutaman päivän ajaksi. Uuden seurakuntamestarin päätoimipaikkana tulevat olemaan Artjärven kirkko ja hautausmaa. 03 876 678 Muista myös digilehti! ORIMATTILAN SANOMAT Matkustaja tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta Pukkilan kunnanhallitus päätyi aikalisän ottamiseen, kun se käsitteli esitystä tiedottajan palkkaamisesta. Toimessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. marraskuuta kokoontuvalle valtuustolle, että kunnan tuloveroprosentti lasketaan ensi vuonna nykyisestä 22,00:sta 21,50:een. Yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ei perittäisi kiinteistöveroa eli esimerkiksi seurantalot jätettäisiin sen ulkopuolelle. Kyseinen rumpu sai ensiapua kesän päällystystöiden yhteydessä ja se korjataan myöhemmin. – Korjaussuunnitelmat meillä ovat olleet valmiina jo parin kuukauden ajan, mutta emme ole voineet aloittaa töitä ilman maanomistajan suostumusta. Tuotannossakin on uutta, sillä pennalassa otettiin hiljattain käyttöön miljoona euroa maksanut linjasto. Kiertotie kulkee Myrskylän kautta, Miettinen sanoo. – Kyllä minä lähtisin siitä, että työ marraskuun aikana alkaa, hän sanoo. SIVU 3 Nuutit saa kyläkentän omakseen Orimattilan Judoseuran Joona Näkki voitti sovelletun judon MM-pronssia viime sunnuntaina Saksan Kölnissä. Kunnanhallitus esittää, että yleinen kiinteistöveroprosentti olisi 1,15, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,65, muiden asuinrakennusten eli kesämökkien 1,25 ja rakentamattomien rakennuspaikkojen 3,00.. alv.) TORSTAINA 26. Kirkkoneuvosto käsittelee valintaa keskiviikkona. Tuloveroprosentin laskeminen 0,50:llä prosenttiyksiköllä vähentää Pukkilan verotuloja noin 135 000 eurolla. Korjaus edellyttää vanhan kivirummun vaihtamista uuteen betonirumpuun. Pukkilan miettii vielä tiedottajan palkkaamista Orimattilan seurakunnan uudeksi seurakuntamestariksi valittu Petri Nikkanen ei otakaan tehtävää vastaan. Tiealue on valtion, mutta kyseisen rummun korjaus on iso työ ja joudumme ylittämään rajan työtä tehdessä, Miettinen selvittää. Suomi nappasi kisoista viisi MM-mitalia. Maanantaina koolla ollut hallitus päätti lykätä asian ensi vuoden puolelle. Kunnan viestintään ja tiedotukseen otetaan kantaa kuntastrategian hyväksymisen yhteydessä joulukuussa. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Pukkilassa vaikuttava nuorisoseura Kanteleen Nuutit saa omakseen muun muassa kylänäyttelyiden keskuspaikkana toimineen kyläkentän sekä sen läheisyydessä olevan peltosaran. Kuljettajan vieressä matkustajana istunut, 2,89 promillen humalassa ollut mies tarttui kiinni auton ohjauspyörään ja yritti ohjata ajoneuvon tien sivuun. KUVA: JUho KiUrU Pukkilantiessä Orimattilassa oleva syvä monttu on tarkoitus korjata marraskuun aikana. Matkustaja tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta 80 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 900 euron sakkoihin tiistaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Valtion varoista maksetaan vajaa puolet eli 429 euroa hänen avustajansa palkkiosta. Suurempaa leikkausta eli kuntaveron alentamista 21,00:een kannattivat kokoomuksen Juha Ahola ja Ari Vatanen, keskustan Matti Pirhonen ja perussuomalaisten Lennu Sajomaa. lokakuuta 2017 N:o 121 – 66. Noin puolentoista hehtaarin maalahjoitus on enää kunnanvaltuuston sinettiä vaille valmis. SIVU 7 Joona Näkille MM-pronssia Tiistaina Orimattilan urheilutalolla järjestettyyn lasten ja nuorten aktiivipäivään saapui paljon porukkaa viettämään liikunnallista iltapäivää. Projektipäällikkö Tapani Miettinen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksesta (ely) kertoo viivästymisen korjaustoimenpiteissä johtuneen siitä, että maanomistajalta saatiin suostumus vasta viikko sitten. Tuomittu joutuu maksamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksun sekä reilut 60 euroa päihdetutkimusja todistelukustannuksia. Toimeen oli jätetty 15 hakemusta. Miettinen kertoo tiehen syntyneen kuopan johtuvan siitä, että vanhassa kivirummussa on reikä, johon maa-aines vähitellen valuu kuin tiimalasin hiekka. Ongelman ydin piilee siinä, että vanhassa kivirummussa on reikä, johon maaaines vähitellen valuu kuin tiimalasin hiekka. Orimattilan Pennalassa kattotiiliä tekevä Ormax Monier oy on siirtynyt yhdysvaltalaisomistukseen. lisäksi sateet pahentavat tilannetta. Pukkila äänesti kuntaveron alentamisesta Reiän aiheuttava rikkinäinen rumpu vaihdetaan – tie on poikki muutaman päivän Pukkilantiessä ammottava reikä on määrä korjata ensi kuussa ANNA HAKAMA Orimattila Rikkinäisestä rummusta johtuva syvä monttu Pukkilantien alkupäässä Orimattilassa on tarkoitus korjata vielä tämän vuoden aikana. Vuonna 1975 syntynyt orimattilalainen mies sai lisäksi yhdeksän kuukauden ehdollisen ajokiellon yhdistettynä ajo-oikeuden valvontaan eli hän saa ajaa vain alkolukolla varustettua ajoneuvoa. Paperilehden tilaajille digilehti 12 e lisämaksulla/vuosi. Sovelletun judon MM-kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa. Se sijaitsee nyt kunnostettavasta kohdasta noin kilometrin verran Orimattilaan päin. Rekrytointityöryhmän ehdotus on, että tehtävään valittaisiin Juha Huttunen. Koeaika päättyy syksyllä 2019. Miettisen mukaan samaisessa tiessä on toinenkin kohta, josta rumpu tarvitsee uusia. Kiinteistövero nykyisellä tasolla Kiinteistöveroprosentit aiotaan pitää Pukkilassa ensi vuonna nykyisellä tasolla. Tie poikki liikenteeltä muutaman päivän Rummun vaihtamisen yhteydessä tie pitää kaivaa kokonaan auki, jotta vanhan kivirummun tilalle saadaan asennettua uusi betonirumpu
Hän uskoo, että jo 10–20 vuoden päästä voi olla käytössä kuvauskopterijärjestelmiä, jotka voidaan hälyttää esimerkiksi kaupungilla häiriköivän perään. – Kukas tämä Henna nyt sitten on. Jalkapalloilija mikael Forssellin takavuosien salarakas. – mä taas olen miettinyt, että juhlaväki voisi ottaa itselleen siellä asemalla hennatatuoinnin. Orimattilassa vastaava luku on 20,75 , myrskylässä 21,50 ja Pukkilassa 22,00. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). Komissio esitti alun perin, että kiistanalaisen rikkamyrkyn myyntilupaa jatkettaisiin kymmenellä vuodella. – mä ehdotan, että avajaiset juontaisi Henna Peltonen. Verotaakan keventämishaaveista huolimatta Pukkilan kunnanhallituksen maanantaina tekemä esitys tuloveroprosentin alentamisesta puolella prosenttiyksiköllä 21,50:een tuntuu lähinnä silmänkääntötempulta. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti p. – Liikenneministeri olisi kova juttu. Suomi on rikas lastenrunomaa! Kaikki muistavat lapsuuden aikaisia riimejä ja rallatuksia; niillä on edelleen paikkansa päiväkodeissa ja kouluissa. Jutun juju on siinä, että veroremontin myötä saamatta jäävillä tienesteillä eli Pukkilan tapauksessa yhteensä noin 135 000 euron potilla saisi parannettua monenlaista yhteistä hyvää – kuntalaisten palveluja siis. me vastustetaan ja jätetään eriävä mielipide! – Nyt sanoisin tähän, että jos meillä on mahdollista saada toinen edustava ja ryhdikäs kokoomuslainen nainen eli liikenneministeri anne Berner avaamaan asema, niin sitten mieluummin hän. Kiista tunnetun rikkamyrkyn kohtalosta pitkittyi. Poliisi on tilannut käyttöönsä 14 uutta kuvauskopteria, jotka toimitetaan loppuvuoden aikana, kertoi Lännen media äskettäin. Glyfosaatin on epäilty aiheuttavan syöpää, minkä takia sen myyntiluvan jatko on herättänyt voimakkaita tunteita. aiempaa järeämmillä koptereilla pystytään kuljettamaan lämpökameroita ja pidempiä zoomausobjektiiveja. Toveruus on erinomainen asia. Jomalalaiset nimittäin maksavat Suomen alinta kunnallisveroa, veroprosentti on vain 16,50 prosenttia. – Puheenjohtaja! me Henna-kriittiset vastustamme ja jätämme jo tässä vaiheessa eriävän mielipiteemme! – Wautsi wau mikä ylläri-pylläri! mutta asiaan: kukas me saataisiin avaamaan se asema. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. – anne Berner on kyllä keskustalainen... Virheestä, joka johtuu esim. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Seuraava yritys on näillä näkymin kahden viikon sisällä. Vaikka 135 000 euron verotulopotilla saisi palkattua lisävoimia esimerkiksi Kirkonkylän koululle ja nuorisotoimeen tai järjestettyä yhteiskyytejä juna-asemalle, Pukkilan kuntapäättäjät tyytyvät intoilemaan veronkevennyksestä tilanteessa, jossa ensi vuoden budjetista on tulossa alijäämäinen. Tosi-tv-tähti. Niitä hyödynnetään muun muassa liikenteen valvonnassa ja kadonneiden etsimisessä. Sen sijaan kansainvälinen syöväntutkimuslaitos on ollut eri linjoilla. – Herranen aika sentään! Henna Peltonen – laulaja, tanssija, malli, juontaja, bikini fitness -urheilija ja Tauski Peltosen ex-rakas. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. eu:n Helsingissä toimiva kemikaalivirasto julkaisi maaliskuussa oman arvionsa, jonka mukaan aineen ei ole todettu kasvattavan syövän riskiä ihmisillä. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Nyt on pakko vain elää Hennan kanssa. – Ollaan kaukana siitä, että voimankäyttövälineitä alettaisiin kiinnittämään koptereihin, mutta on sekin mahdollista. Toistaiseksi poliisi tulkitsee kopterien kuvaa itse. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Runot kertovat perheestä ja leikeistä, ammateista ja vuodenajoista heijastaen elämänmuutosta sadan vuoden perspektiivillä. Lisäksi on hurahdettu tiedottajan palkkaamiseen. Lasten Keskus, 2017. Tiedottajan kontolla olisi esimerkiksi Pukkilan kunnan hulppean tonttivarannon markkinoiminen. Helsingissä taitetaan parhaillaan peistä samasta asiasta. Pasterstein arvelee, että yksittäiset poliisilaitokset voivat tehdä kokeiluja, mihin koptereita voi käyttää. – muistutan, että tämän Henna-nimen saaminen asemalle maksoi kaupungille 100 000 euroa. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. hän olisi varmaan huokeampi... Se paljasti muun muassa sen, että 775 euron takuueläkettä saavan eläkeläisen verotus kevenisi tasan nolla euroa, 1 800 euroa eläkettä kuittaavan kukkaroon kilahtaisi kuukaudessa lisää huikeat kahdeksan euroa ja 3 000 euroa ansaitseva palkansaajakin saisi vain 13 euroa lisää per kuukausi. ihmistä ei tarvitsisi laittaa vaaralliseen paikkaan, vaan kone voisi hoitaa likaisen työn. ViRPi KaLLiO ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. 03757 5285. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. 0500 840 266 Ilmoituslaskutus Tilaukset Outi Vartonen p. päivänä 2 – N:o 121 – 2017 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Kenelläpä meistä olisi mitään sitä vastaan, vaikka kotikunnan tuloveroprosentti olisi sama kuin ahvenanmaan Jomalassa. mites se muu ohjelma. mäntsälän juna-asemalle pääsee vain vaivoin julkisilla kulkuvälineillä. – Henna. Toveri tulee ilmi sillä tavalla, että jos tulee tappelu neljä yhtä vastaan niin toveri tulee auttamaan sitä yhtä. OTe 11-VuOTiaaN SuOmaLaiSPOJaN aiNeeSTa – Ja seuraavana asiana tässä onkin sitten Hennan aseman avajaiset. Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin Levikki 4 101 kpl (LT 2014) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Esa Lehtipaino Oy Lahti Pukkilan kunta aikoo alentaa tuloveroprosenttia eli kerätä aiempaa vähemmän veroeuroja ja -senttejä. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. lehden il moitushinnoilla. Palvelujen saaminen on hankalaa asua, jos taloudessa ei ole omaa autoa: Paikallinen liikennöitsijä on joutunut ja joutuu lopettamaan ison määrän Porvoon ja Helsingin sekä Lahden suunnan vuoroja kannattamattomina. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: NiNa, NiiNa, amaNda, NiNNi, maNTa Torstaina lokakuun 26. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. No, Pukkilassa puhutaan paljon koulukiusaamisesta ja alakoululaisia onkin siirtynyt naapurikunnan kouluihin. Helsingin Sanomat julkaisi vastikään laskurin, jonka avulla pystyi laskemaan veronalennuksen vaikutuksen omaan talouteen. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. myös muun muassa euroopan elintarviketurvallisuusvirasto on päätynyt samalle kannalle. mutta Bernerillä on nätti hymy, uusi tukka ja kivoja verhokankaita. Hätönen näkee kuvauskoptereiden käytössä rajattomasti mahdollisuuksia. – eikö olisi aika vekkulia, jos aseman avaisi europarlamentaarikko Henna Virkkunen. – Voi kyllä olla, että tuollainen monilahjakkuus on aika kallis. Koptereista voisi olla hyötyä esimerkiksi liikenteen valvonnassa ja hälytysten tarkastamisessa. useista yrityksistä huolimatta eu-maat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, pitäisikö myyntilupaa jatkaa. – Sen viisun nimi oli kylläkin Hengaillaan. Kopteri häirikön perään. Kopterit ovat poliisin uusimpia apuvälineitä. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Poliisi toivoo kuvauskoptereista poliisi koiran kaltaista arkista apuria KUVA: TeemU Leppänen STT eu-maat eivät onnistuneet päättämään rikkakasvien torjunta-aineen glyfosaatin myyntiluvan jatkosta. Pastersteinin mukaan koneilla voitaisiin valvoa esimerkiksi turvavälien pitämistä ja sitä, ettei risteyksiä ajeta tukkoon. meillähän on sitä rahaa käytössä vain 15 000 euroa. Ja nuoriin tunnutaan suhtauduttavan aika usein ylenkatseellisella olankohautuksella ”siellä ne vain juo kaljaa ja häiriköi Onnintorilla”. vaikka Pirjoksi tai Kerttuliksi. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Hänestä kokeileminen kannattaa ja voi tuoda innovaatioita. Parasta runoissa onkin niiden vapaus ja huolettomuus. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. Yli miljoona ihmistä on allekirjoittanut eurooppalaisen kansalaisaloitteen, jolla vaaditaan rikkakasvien torjunta-aineiden kieltoa. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. – Vieläkö me ehditään vaihtaa se Hennan aseman nimi ihan joksikin muuksi... – Nyt jotain rajaa! me todellakin vastustetaan hennatatuointeja ja jätetään eriävä mielipide ja ponsi: kaupungin pitää tasapuolisuuden nimissä jakaa myös keskustaja pennalatatuointeja. – Vitsi kun Kirka eläis vielä, olis aika rajua, jos se putkahtaisi ulos juhlajunasta ja esittäisi siinä aseman laiturilla sen euroviisunsa Hennaillaan. Kirjailijat Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto ovat valikoineet Maija Hurmeen leikkisästi kuvittamaan teokseen runoja maamme itsenäisyyden ensivuosista asti. Liikenneturvallisuuskeskuksen johtajan Dennis Pastersteinin mukaan laitteilla haetaan joko henkilötyövuosisäästöä tai uusia valvontamuotoja. Juhlavuoden Leijonakirja on riittävän tuttavallinen ja rento; sen aikamatkaan on helppo hypätä tietämättä mihin runot lopulta mielen vievät. Siis esimerkiksi sitä, miten kouluasiat hoituvat, pelaako joukkoliikenne ja tai kannetaanko kylillä huolta nuorten syrjäytymisestä. 24%). muun muassa monsanton Roundup-tuotteissa käytettävän glyfosaatin myyntilupa on umpeutumassa vuoden lopulla. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Hätösen mukaan alan kehitystä jouduttaa Suomessa miehittämättömän ilmailun liberaali sääntely. – me vastustetaan ja jätetään eriävä mielipide! – Siis kuka. – mä en ole varma, jaksanko mä kuulla enää yhtään kertaa sanaa liikennekaari. Digikesto 12 kk 135 e (alv. – Jätetään se Henna-juontajan valinta auki vielä ja siirrytään oheisohjelmaan. Keskiviikkona komissio olisi ollut valmis hyväksymään myös 5–7 vuoden jatkoajan, kunhan kompromissin taakse olisi saatu laaja tuki. – Berner valittu. Pormestari Jan Vapaavuori on esittänyt, että pääkaupungin tuloveroprosenttia laskettaisiin vuonna 2018 Pukkilan tapaan puoli prosenttiyksikköä. mediakin seuraa häntä, kun se odottaa, että Berner ehdottaa taas jotain ihan päätöntä. Poliisilla on nyt käytössä 50– 100 dronea, joille on kertynyt noin tuhat lentoa. 24 %). 03876 678. Pukkilassa summat olisivat samaa suuruusluokkaa. – Oli kuka tahansa, me vastustetaan ja jätetään eriävä mielipide! – BB-Henna. Voisi ajatella, että siinä olisi työturvallisuusnäkökulma. ehdotuksia. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. älykone vertaisi kuvaa tietokantoihin Tulevaisuudessa kone voisi verrata tuottamaansa kuvaa tietokantoihin ja tunnistaa esimerkiksi etsittäviä henkilöitä ja ajoneuvoja. sitä paitsi sen aseman nimi on Henna eikä anne. Riimikäs rytmi kiehtoo lasta ja lorut ovat räppirunouden taimi. – On hyvä juttu, jos laitetta on kiva lennättää, mutta siitä pitäisi olla myös lisähyötyä organisaatiolle, hän toteaa. – Jos henkilö on jo kadonnut paikalta, miksi sinne suotta lähetettäisiin kaksi korkeasti koulutettua poliisia, Hätönen pohtii. – moni muu maa on kompastunut siihen, että koptereiden käyttö on liian erityistoimintaa, jolloin he eivät saa ulosmitattua hyötyä siitä, Hätönen sanoo STT:lle. Lastenlyyrikkojen huipuista edustettuina ovat niin Lauri Pohjanpää kuin Jukka itkonenkin, mutta juhlakirjaan on valittu myös unohtuneiden sanailijoiden tuotantoa. Helsingin tapauksessa kuntaveroprosentti alenisi 18,50:stä 18,00:aan. Vuosisata lasten runoutta yksissä kansissa STT Kuvauskopterit eli dronet voivat tulevaisuudessa hoitaa joitain poliisipartioiden tehtäviä, uskoo Poliisihallituksen ylikomisario Sami Hätönen. – No entä Henna Kalinainen... Kopterin kyydissä voisi olla kaiutin ja mikrofoni, joiden kautta poliisi saisi yhteyden paikalla olijoihin. Näitä ovat muun muassa turvavyön ja kännykän käyttö ajon aikana. Hätösen mukaan tavoitteena on, että droneista tulee poliisikoiran tapaisia arkisia apureita joka puolelle maata. uusi tieliikennelaki on laajentamassa niiden asioiden alaa, joita voidaan valvoa koneellisesti. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Todellisuudessa muuttaja miettii kuntaveron suuruuteen tuijottamisen sijasta tai ainakin sen rinnalla arjen sujumista. Hahmontunnistus voisi havaita myös sen, jos auto ajaa suojatien eteen pysähtyneen auton ohi. KIRJASTON UUTUUKSIA Hennaillaan! Leijona se venytteli: 100 vuotta suomalaista lasten runoutta. uutuuksia lapsenmielisille Lasse anrell: Zlatan on tähti eoin Colfer: Kujanjuoksu Jonathan emmett: Hurja vieterilohikäärme elina Hirvonen: Prinsessa rämäpään talviaika Hiro Kamigaki: Sakke sokkekosalapoliisi Siri Kolu: Viimeistä viedään, Taika Taksinen mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia Tuija Lehtinen: Lemmikkilyhärit minna Lindeberg: Lumi azharian yllä Tittamari marttinen: Linnean laiskanlinna Harri istvan mäki: meluavat zombikalsarit Reetta Niemelä: Pipsa Pipariviulun 42 kaveria Sinikka Nopola: Risto Räppääjä kauhan varressa KiRSi LäHde Lasten runokirja Leijona se venytteli on julkaistu satavuotiaan Suomen kunniaksi. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. alv. mutta ketä kiinnostaa kunta, josta ei esimerkiksi pääse julkisilla kulkuvälineillä palvelujen äärelle tai missä viesti nuorisolle tuntuu olevan se, että pysykää poissa silmistä. Kannatan häntä. Hyvät palvelut vai matala veroprosentti. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. 044 7043 721 LATOMO Tarja Hietavirta p. – ihan sama. Suomen satavuotissynttäreihin osallistuu myös lastenrunous. Rakennuspuut kovasti hehkutettuun kulttuurikuntaidentiteettiin ovat saaman aikaan jääneet aika heppoisiksi, kuten nihkeä suhtautuminen kirjaston tuomiseen 2000-luvulle osoittaa. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. Yksi syy tuloveroprosentin alentamiseen on yritys tehdä kunnasta houkuttelevampi paikka uusille asukkaille sekä tietysti pitää nykyiset asukkaat kotikunnassaan
näyttelykaudelle 2018 gallerian vastuulliseksi toimijaksi valittiin toimintaa kahtena edellisenä kesänä pyörittänyt taiteilija Maria Vesterinen. Myrskylä-Artjärven riistanhoitoyhdistykselle ja Askola-Pukkilan riistanhoitoyhdistyksille myönnettiin kummallekin yksi kaatolupa. Valtuuston hyväksyttäväksi tulevaan lahjakirjaan on kirjattu, että maat palautuvat takaisin kunnan omistukseen, mikäli nuuttien toiminta lakkaa. Valitus jätettiin sen jälkeen, kun kunnanhallitus elokuussa hylkäsi tieavustuksista jätetyn oikaisuvaatimuksen. Jatkossa toiminnan pyörittäjä valitaan kolmivuotiskausittain. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 26. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa Orimattilassa 13,6 prosenttia, mikä on runsas prosenttiyksikkö vähemmän kuin vuoden 2016 syyskuun lopussa. Hallitus päätyi kuitenkin siihen, ettei läpikulkuteille jaeta lisäavustusta. Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden lukumäärässä on kaikissa kolmessa kunnassa laskua muutaman ihmisen verran vuoden takaiseen verrattuna. Kunta on aiemmin lahjoittanut Pukkilan nuorisoseuralla 0,65:n hehtaarin alueen Kirkonkylän seurantalon naapurista. Hallitus toteaa lausunnossaan, että se on tiedostanut valituksessa esiin tuodun ongelman, joka liittyy muiden kuin tienosakkaiden tien käytöstä aiheutuviin kustannuspaineisiin. niistä noin 350 havaintoa oli pihoilta tai pihojen läheltä. Orimattilassa laskua vuoden takaisiin lukemiin verrattuna on tullut 0,9 prosenttia. Kunnan rooli Koivulinnan toiminnassa on galleria taloudellisten ja toiminnallisten edellytysten varmistaminen. Lahjoitusta perustellaan kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia edistävän kolmannen sektorin toiminnan tukemisella. Galleriatoiminnassa painotus on hallituksen linjauksen mukaan näyttelytoiminnassa. Kantaja Päijät-Hämeen alueella työttömyys väheni kaikissa kunnissa. – Uskon, että sillä on iso merkitys. Sille kokoonnutaan myös juhannuksen kokkotapahtumaan. Sen avulla pyritään leikkaamaan yksittäisten tiekuntien muita tiekuntia selvästi suurempia avustukseen oikeuttavia hoitokustannuksia. Jatkossa kunta laittaa vastuullisen toimijan hakuun kolmen vuoden kaudeksi kerrallaan ja tekee sopimuksen galleristin kanssa. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut vuoden takaisesta Orimattilassa. Lupamäärä on sama kuin edellisvuonna. Samalla tavoin pientä laskua on myös pitkäaikaistyöttömien määrissä. Kiistan taustalla ovat hallituksen viime kesänä hyväksymät uudet avustusten jakoperusteet, joiden myötä käyttöön otettiin niin sanottu leikkuri. Sinisten kannatus on 1,3 prosenttia ja perussuomalaisten 9,3 prosenttia. Kannan kasvu on jo taittunut ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat ovat joulukuun alusta alkavalle metsästyskaudelle. – Meillä Orimattilassa on yksi Euroopan tehokkaimpia ja moderneimpia tehtaita. Ormaxin kattotiilitehdas amerikkalaisomistukseen JUHO KiURU Orimattila / Myrskylä / Pukkila Suomen riistakeskus myönsi Orimattilan riistanhoitoyhdistykselle poikkeusluvan yhden ilveksen kaatamiseen. Galleria Koivulinnan vuosiavustus ensi kesänä 5 000 euroa Orimattilan työllisyys on kohentunut pikku hiljaa viime kuukausien aikana. Henkilömäärällisesti puhutaan noin kymmenestä ihmisestä. Kentän laidalla on yksityisen omistama entinen viljankuivaamo, joka toimii puhvettina ja näyttelytilana. Keskusta on menettänyt kannatustaan hieman vajaan prosenttiyksikön sitten viime kyselyn. Orimattilaan haettiin kahta lupaa. Asiakkaat jonottivat ensimmäisiä kattotiiliä, että koska niitä aletaan saamaan. Pukkila esittää tievalituksen hylkäämistä o Kokoomukselle ei löydy haastajaa puolueiden kannatusmittauksissa, ilmenee Helsingin Sanomien gallupista. Kyläkenttä on viime vuodet toiminut Kanteleen kylänäyttelyiden koneja tapahtumakenttänä sekä esimerkiksi moottoriurheilutapahtuman varikkona. Toinen Pukkilan kunnalta Nuuteille siirtyvistä palstoista on muun muassa kylänäyttelyiden koneja tapahtumakenttänä toiminut kyläkenttä. Miljoonan euron arvoinen laitehankinta on tehtaalle merkittävä. Syyskuun lopussa työttömyysprosentti oli 10,7, kun vuosi sitten vastaava lukema oli 11,6. Kenttämaaksi nimetty kyläkenttä on noin hehtaarin ja Mäntypelto-niminen maakaistale vajaan puolen hehtaarin suuruinen. Teemme paljon konsernin koejuttuja. Kanta pieneni edellisvuodesta. Kaatolupien määrä pysyi ennallaan. Viime vuonnakin kaikki kolme riistanhoitoyhdistystä saivat kukin luvan yhden ilveksen kaatamiseen. Pääkonttori on Lontoossa, liikevaihto oli yli kaksi miljardia euroa viime vuonna. Pennalan kattotiilitehtaalla ryhdyttiin valmistamaan syksyllä myös suoria kattotiiliä. Uudenmaan alueelle myönnettiin kaikkiaan 21 ilveksen kaatolupaa. Tuotanto käynnistyi syyskuun alussa. Yhdysvaltalainen Standard industries osti keväällä Braas Monier Building Groupin johon Pennalan tehdas kuuluu. Työttömänä oli nuoria syyskuun lopussa kussakin kunnassa noin kymmenen. Kiinteistön ja pihamaan peruskorjauksiin ja -parannuksiin varataan määräraha teknisen lautakunnan investointisuunnitelman perusteella kullekin talousarviovuodella ja suunnitelmavuosille. Samoin uusien avoimien työpaikkojen määrä on lisääntynyt. Tehtaan uusin investointi on sileitä kattotiiliä tekevä linja. icopalin ja Braas Monierin muodostama BMi Group on Euroopan suurin loivien ja jyrkkien kattojen sekä vedeneristyksen ratkaisujen valmistaja. Kokoomuksen suosio on noussut liki prosenttiyksikön, ja puolueen kannatus on nyt 21,9 prosenttia. Myrskylä ja Lapinjärvi ovat kasvattaneet työllisyysastettaan vuoden takaiseen tilanteeseen nähden, kun Pukkilassa jo ennestään varsin alhainen työttömyysprosentti on säilynyt liki paikoillaan. Kunta on saanut kyläkentän 1950-luvulla lahjoituksena paikalliselta maanomistajalta. Pääministeripuolue keskusta on puolueista neljänneksi suosituin 15,4 prosentin kannatuksella. Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat yhteensä 404 ilveksen pyytämiseen. Työllisyysnäkymät jatkoivat syyskuussa verkkaista parantumistaan JUHO KiURU Orimattila Orimattilan Pennalassa sijaitseva Ormax Monierin kattotiilitehdas kuuluu nykyään BMi Groupiin. investoinnilla vastataan muodin luomaan kysyntään. Nuutit saa Pukkilan kunnalta puolitoista hehtaaria maata ViRPi KALLiO Pukkila Pukkilan kunnanhallitus päätti Galleria Koivulinnan toimintalinjauksista maanantaina pidetyssä kokouksessa ja vahvisti samalla galleriatoiminnan ensi vuoden vuosiavustukseksi 5 000 euroa. nuuttien ojittama ja rummuttama peltosarka on ollut näyttelytapahtumien parkkipaikka. Viime vuonna lupia myönnettiin 22 ja toissa vuonna 31. Lopullisen päätöksen asiasta tekee valtuusto. BMi Groupilla on 152 tuotantolaitosta ja yli 11 000 työntekijää. Kakkospaikkaa pitävän SDP:n kannatus on 18,1 prosenttia ja kolmosena olevan vihreiden 16,1 prosenttia. Poronhoitoalueella ilveksen pyynti on ollut mahdollista lokakuun alusta alkaen. Ilveksiä metsästetään joulukuun alun ja helmikuun lopun välillä. Syyskuun lopussa työttömyysprosentti oli Myrskylässä 11,6, Lapinjärvellä 7,8 ja Pukkilassa 8,8. Ei suoria vaikutuksia Orimattilaan Muutokset konsernitason omistuksessa eivät vaikuta Orimattilan tehtaan henkilöstön asemaan tai määrään. Hallinto-oikeudelle jätetyssä valituksessa, jonka on allekirjoittanut Rajamäen tiehoitokunnan puheenjohtaja Paavo Raita, vaaditaan avustuspäätöksen muuttamista ja tieavustusten jakoperusteiden uudelleenkäsittelyä. Orimattilassa Erkontien varressa oleva Starttipiste tarjoaa apua työllistymisessä.. Kokonaisuudessaan ilveskannan kasvu on taittunut. päivänä 2017 – N:o 121 – 3 Maanantaina koolla ollut Pukkilan kunnanhallitus esittää Helsingin hallinto-oikeudelle annettavassa lausunnossa, että kunnan jakamia yksityistieavustuksia koskeva valitus hylättäisiin. Ormaxin toimitusjohtaja Pekka Pohjalainen kertoo, että kuuluminen entistäkin suurempaan maailmanlaajuisilla markkinoilla toimivaan konserniin kasvattanee kehitysresursseja. Myrskylä-Artjärvi ja AskolaPukkila hakivat molemmat kolmea lupaa. Kannanhoidollisen metsästyksen tavoite on ilveskannan kasvun taittaminen ja kannan tasaisempi jakautuminen. Uudellamaalla tehtiin 1 800 ilveshavaintoa. Lupamäärä kasvoi Pohjoisja EteläSavon alueilla ja laski muun muassa Keskija Varsinais-Suomessa sekä Pohjois-Hämeessä. Seudun riistanhoitoyhdistyksille kullekin yksi ilveslupa Orimattilan seudulle luvat kolmen ilveksen kaatamiseen ViRPi KALLiO Pukkila Pukkilan kunnanhallitus esittää, että nuorisoseura Kanteleen nuuteille lahjoitettaisiin Rajamäentien varrella oleva niin sanottu kyläkenttä sekä sen läheisyydessä oleva peltosarka. Asia käy ilmi elykeskusten tiistaina julkaisemista syyskuun työllisyyskatsauksista. Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa elää 2 355–2 495 yli vuoden ikäistä ilvestä. Pennalan kattotiilitehtaan nimi ja omistaja on historian saatossa vaihtunut lukuisia kertoja. Määrällisesti muutos työtä vailla olevissa henkilöiden lukumäärässä oli muutama kymmenen parempaan suuntaan. Standard industries omistaa myös icopalin. Uskon, että vielä paremmin saamme resursseja sen puolen kehittämiseen, Pohjalainen sanoo. Se rajoittuu yhteismaiden omistuksessa olevaan seurantalon tonttiin. Tuotanto on päässyt hyvään vauhtiin, kertoo työnjohtaja Juha Hirvonen. nuorisoseura on rakentanut kentälle ulkohuussin, pitänyt maa-alueesta huolta ja hoitanut tievelvoitetta. AnnA HAKAMA Orimattila, Myrskylä, Pukkila, Lapinjärvi Jo pidemmän aikaa maltillista tahtia laskenut työttömyys jatkaa laskuaan edelleen niin Hämeen kuin Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskusten (ely) alueella
Ensi vuoden alussa toimeenpantavat muutokset koskevat muun muassa Helsingistä Porvooseen kello 14 lähtevän, Porvoosta kello 15.50 Helsinkiin lähtevän, Pukkilasta kello 6.30 Helsinkiin lähtevän ja Helsingistä kello 17.38 Pukkilaan lähtevän vuoron lakkauttamista, koska niiden kulut ovat suuremmat kuin tulot. Häpeää ruoka-avun hakemisesta tuntevat muita useammin naiset, keski-ikäiset ja iäkkäät. Illan aikana perheet pääsivät kiertämään pienen rukouspolun ja sen päälle nauttimaan hämärtyvän illan tunnelmasta nuotion ääreen seurakunnan tarjoamat mehut ja makkarat eväinään. Rukouspolun päätteeksi herkuteltiin makkaroilla ja mehulla pappilan puiston nuotion äärellä. Harjoitukset ti ja to klo 17-19, Kehräämö 3. klo 13 kahvila Kehräämöllä. päivänä 4 – N:o 121 – 2017 Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen hengellinen kerho kokoontuu ma 30.10. näitä valmistetaan runsaasti Intiassa reilun kaupan periaatteiden mukaisesti. Lähtö torilta la 28.10. Tilaisuuden päätyttyä kahvitarjoilu. Sekalaisia Seuratoiminta Itellan Orimattilan toimipisteen automaattinen palohälytys laukesi keskiviikon vastaisena yönä. Tied. Vaikeaa ilmaisruoan hakeminen on myös korkeasti koulutetuille ja niille, jotka hakevat ruokaa itsensä lisäksi perheelleen. Tervetuloa! Orimattilan Sotaveteraanit, puolisot, veteraanien lesket ja tukijäsenet. Tervetuloa! Orimattilan Tikka. Pukkilan Liikenne vähentää vuorojaan Joka kolmas ruoka-avun saaja häpeää ruoan hakemista, ilmenee tuoreesta kyselytutkimuksesta. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 26. EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA IITIN GRANIITTI OY HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109 Perheniement. klo 14. Tervetuloa! Sotaorvot. Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle aikatauluja reittimuutoksista lausunnon maanantaina antanut kunnanhallitus toteaa, että joukkoliikenteen palvelutason aleneminen ja sen myötä kuntalaisten liikkumismahdollisuuksien heikentäminen ei ole toivottavaa. Linjojen kannattamattomuus kuitenkin puoltaa liikenteen supistamista. Lisäksi tekeillä on vuoromerkinnän muutos liikenteelle Pukkila–Askola–Porvoo, josta Porvoosta kello 16.10 Pukkilaan kello 17 tuleva vuoro ajetaan kouluvuoden aikana. kierroksen lopuksi rukouspolun suorittaneet saivat vielä tutustua helmiaskarteluissaan olevien eri väristen helmien merkityksiin. Orimattilan seurakunta ostaa valmiita rukoushelmipakkauksia, eikä erilaisissa tilaisuuksissa tai ryhmien kanssa valmistettuja rukoushelmiä myydä eteenpäin. Olette lämpimästi tervetulleita! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Oman helmiaskartelunsa sai joko jättää tapahtumapaikalle tai viedä kotiin mukanaan. kyselyyn vastasi liki 3 500 ihmistä ruoanjakopisteissä eri puolilla Suomea vuosina 2012 ja 2013. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen Pennalaan puolen yön jälkeen kello 1.15. Vapaa pääsy! ORIMATTILAN SANOMAT Kuvia entisajan Orimattilasta. Tervetuloa! Orimattilan Latu. Syytä sprinklerijärjestelmän aktivoitumiselle ei löytynyt. Orimattilan kerho kokoontuu ma 30.10. Vikahälytys Itellalta Pukkilan Liikenne aikoo jälleen vähentää reittiliikennettään. Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Tällöin myös itse ideoiduista materiaaleista voidaan askarrella erilaisia rukoushelmiä. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095, orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 • www.iitingraniitti.fi HAUTAKIVIÄ Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 03-876 678 Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 03-757 5285 ORIMATTILAN SANOMAT Eikö lehtesi tullut. nyt tehty tutkimus oli Suomessa ensimmäinen laaja selvitys ruoka-avun saajien häpeän kokemuksista. Etelä-Suomen Syöpäyhdistys. Syysloman rukouspolku houkutteli lapsiperheet Pappilan puistoon Sudokun ratkaisu tv-sivulla. meillä on ollut maanantaisin vanhassa pappilassa kerran kuussa perheiden iltoja, joihin ei vielä ole oikein löydetty, mutta nyt väkeä oli oikein kivasti, Cederlöf kiitteli. Väkeä mukavasti maanantain tapahtumassa kynttilälyhdyin valaistuilla pisteillä oli rukoushelmiaskartelun lisäksi myös pieniä tehtäviä ja ajatelmia. köyhille kohdennetut avustusjärjestelmät myös johtavat avunsaajien leimaantumiseen. klo 18.30 seurakuntakodilla. Ulkoiluilta oli osa seurakunnan syyslomaviikon ohjelmaa. Näyttely on avoinna ma–pe klo 8–16 Orimattilassa Orimattilan Sanomien konttorissa, Erkontie 17. Neulekahvila ma 30.10. Orimattilan seurakunnan vs. ”Täällä Pohjantähden alla”. Matkan hinta 65 e, kerätään bussissa menomatkalla. Pekka Löytty, puh. Lönnebon idean mukaisia helmiä ei saa myydä ilman tekijänoikeudet omistavan Verbumin lupaa. klo 17.30. Myrskylän Martat. Illan aluksi seurakunnan työntekijät jakoivat kaikille osallistujille piippurassin ja ohjeistivat lapsiperheet kirkon ympärille tehdylle rukouspolkukierrokselle, jonka aikana piippurassiin pujoteltiin eri värisiä helmiä kuudessa eri pisteessä. klo 10 Järjestötuvalla. krs. Tapaaminen Anninkammarilla ti 31.10. Käy tutustumassa! KUVA: Petri SiPilÄinen Ruoka-apua tarjolla Orimattilan helluntaiseurakunnan tiloissa.. co m C od e: 91 0F 0B 39 3C 8 4 9 6 4 5 8 9 7 2 5 1 3 7 9 1 3 9 3 7 1 8 2 5 3 Kaiverrukset, kultaus ym. 040 322 1780. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. Tietyssä järjestyksessä olevia helmiä, joille on annettu juuri tietty merkitys voi ostaa valmiina pakkauksina. lapsityönohjaaja Eija Cederlöf oli erittäin tyytyväinen tapahtuman väkimäärään. Joka kolmas häpeää ruoka-avun hakemista (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. kunnostustyöt, rakennuskivet. klo 12, Viljamaantie 18. Teatteriretkelle ilmoittautuneet huom! Lähtö torilta la klo 11.30. Rukoushelmet on ideoinut ruotsalainen piispa Martin Lönnebo käyttäen esikuvanaan katolilaista rukousnauhaa. Perjantain lehteen torstaihin klo 10 mennessä. Orimattilan helluntaiseurakunta on kutsunut meidät yhteiseen lauluja keskustelutilaisuuteen ti 31.10. AnnA HAkAmA Orimattila Pappilan puistossa Orimattilassa vietettiin maanantaina perheiden ulkoiluiltaa. Rukouspolulla oli kuusi tunnelmallista pistettä, joilla oli pieniä tehtäviä tai ajatelmia, ja joilla askarreltiin omat rukoushelmet. – Ihmisiä oli reilusti yli 50, mihin olemme oikein tyytyväisiä
. . Vertailuluvut valottavat orimattilan ratkaisun edistyksellisyyttä. kunnallishallinnon kentästä tuli sittemmin isännille merkittävä koulutuspaikka, ja asema säätyläisiin nähden vahvistui. orimattilan miehet halusivat, että päätösvalta olisi lautakunnalla ja kuntakokous olisi vain neuvoa-antava elin. . . Hän ei tainnut suomen kansalaisuutta hankkiakaan, mutta eipä se näytä ketään häirinneen. Ståhlberg Murroksen vuosikymmen orimattilan rovasti Johan Granholm 3/3 KUVA: EEro LAAKsonEn Rovasti Johan Granholm menehtyi 4.3.1880 Pennalassa kesken kinkerimatkan. . Löfvingin kivi, joka on pystytetty muutamaa vuotta aikaisemmin. . . . . Varpeniuksen paikalla jatkoi sommarnäsin kartanon isännäksi 1868 tullut k.G. . . samaten monitaitoinen oli Järvikylän Hirvelän isäntä k.G. . . Soikkanen, Maalaiskuntien itsehallinnon historia; V. . . . rehn toi esille muualla asuvan isäntänsä, kenraali aminoffin näkökantoja. Luottamusmiesten vaali tajuttiin jo alusta pitäen oikeudeksi ja koko järjestelmään siirtyminen kansanvallan toteutumiseksi. . Knapas, Suomalaiset pappilat; S. . Osoite. . . rovasti Granholm liitti lausuntoon oman eriävän mielipiteensä. Keisari Aleksanteri II oli niin Suomen valtiopäivien, kunnallishallinnon, kansakoulujen, rautateiden kuin monen muunkin 1860-luvun uudistuksen alkuunpanija. Myrskylästä tullut ruotsinkielinen sally Videll oli ainoa hakija ja tuli siis valituksi. sellainenhan on myös hevoskaupungilla edessä lähivuosina, kun melkoinen osa kuntien ja kaupunkien tehtävistä on siirtymässä perustettavalle maakuntahallinnolle. . Hän ymmärsi kuntademokratian vesittyvän ja kuntakokouksen menettävän painoarvonsa, jos valta keskittyisi lautakunnan puheenjohtajalle. . . . Myös Hollolaa ja nastolaa pidettiin edelläkävijöinä: Uskilan kansakoulu aloitti 1867, Pyhäniemen 1868 ja Lahden 1871. päivänä 2017 – N:o 121 – 5 EEro LaaksonEn Orimattila 1860-luvun suomessa uudistettiin niin kunnallishallintoa kuin koululaitostakin. . . . . Viimemainittu eteni sittemmin valtiopäiville saakka. . . 3 kk 42 . ORIMATTILAN SANOMAT VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5003880 00003 VASTAUSLÄHETYS SYYSTA RJOUS. Tähän tehtävään paneutui etenkin orimattilan rovasti Johan Granholm. . Hardén, Orimattilan pitäjä; Jutikkala ym., Hämeen historia III–IV; M. Uudistuksen tekoon oli annettu aikaa kolme vuotta, mutta monet anoivat lisäaikaa. niinpä papit olivat jo 1850-luvun lopulle tultaessa kypsiä luopumaan maallisista hallintotehtävistä, mikä joudutti kunnallishallinnon uudistamista. . Kuva Helsingistä vuodelta 1899, Svenska litteratursällskapet i Finland, Atelier K. . . . Hämeen maakunta-arkisto, Orimattilan kirkonarkisto. Syrjö, Orimattilan historia II; P. kirkonkylän kansakoulu ja Järvikunnan koulu karkkulassa aloittivat 1868, Luhtikylän 1869 (siirtyi 1876 Pitkälään), Heinämaan 1871 ja ensimmäiset 10 vuotta yksityisenä toiminut Pakaan kansakoulu 1873. . . . . . . Maaseutukynäilijät kirjoittelivat lehtiin ruotsin kielen ylivallasta. . . Granholm tietää, että orimattilassa oli n. Viimemainittu oli a. kunnan palkkalistoilla ja kruunun palveluksessa olevilta asetus alkuun kielsi pääsyn näille paikoille, joten esim. samana vuonna oltiin orimattilassa valitsemassa kuntakokouksen esimiestä ja kunnallislautakuntaa. . . . 6 kk:n laskutusvälein á 79,00 . . . rehn asui ruhassa 1867–99 ja muutti sitten takaisin ruotsiin. . . . . . 12 kk:n laskutusvälein 149,00 . Muistokivi on hyvin samannäköinen kuin hiekkakäytävän toisella puolen seisova Ruhan herran, majuri J.E. . . . . . Hänen aikaisempi virkapaikkansa Myrskylä oli aidosti kaksikielinen, siellä suomenkielisiä oli tuolloin neljäsosa asukkaista. Granholm suostui ottamaan vastaan molemmat puheenjohtajan tehtävät ensimmäiseksi 3-vuotiskaudeksi. . . – paikallisia uutisia vuodesta 1951 – ORIMATTILAN SANOMAT Lukuil oa syksyyn ! 42 3 kk UUDELLE KESTOTILAAJALLE KAHDEN KUUKAUDEN LEHDET KAUPAN PÄÄLLE! . . ja 19.10. . kehityksen vauhti riippui suuresti siitä, miten hyvin jarrumiesten päät saatiin kääntymään. Myöhässä paikalle tulleen olikin joskus vaikea päätellä, oliko tullut pitäjänkokoukseen vai markkinatappeluun. . Käytettyjä lähteitä: A. Duncker on joskus aiheetta mainittu kansakoulun vastustajina. . . . Jaksoivatpa jotkut sentään kitistä kirkonkylän kansakoulunopettajan valinnasta 1876. orimattilasta ei juuri löytynyt muuta valittamista kuin käräjäpapereiden ja monien viranomaiskirjeiden ruotsinkielisyys. . alastalo kaitalasta. . . . samaten talonpojat erottuivat entistä enemmän myös torppareista ja tilattomista. Myös rovasti Granholmin nimi tuli usein esiin asian intomielisenä edistäjänä, ja työsarkaa oli riittänytkin sekä ”kansan” että joidenkin säätyläisten nuivien asenteiden muokkaamisessa. . . Talonpojat saattoivat kyllä kokouksissa protestoida äänekkäästi, mutta harvoin kukaan teki ehdotusta tai vastaehdotusta. opin sauna autuas aina, mutta me ollaan silti parhaita kansakoulun alkuna oli keisarin 1856 sanelema ohjelma, ja 1866 annettiin suuressa määrin ruotsin uunituoreen mallin mukainen asetus tästä uudesta koulumuodosta. . . Nimi . Hyvin merkittävänä voi pitää sekä Granholmin että aktiivisen ja valistuneen talonisännän osuutta. . . . Bärnlund niemenkylän Päärnilästä. esikuntakapteeni. . . koskunen aloitti koulun pidon ensimmäisenä Pitäjänkokous teki 5.5.1867 päätöksen kansakoulun perustamisesta äänin 36–26. . LoPPU Kirjoituksen aiemmat osat on julkaistu 12.10. . . koskunen (aloitti rahjalassa) ehti edelle 1867. . . schildt. 03-876 678 tai sähköpostitse: tilaukset@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Tilaa Orimattilan Sanomat maksaa postimaksun Tilaan ORIMATTILAN SANOMAT jatkuvana kestotilauksena ja saan 14 kk:n lehdet 12 kk:n hinnalla. Tommila ym., Suomen kulttuurihistoria II. . . . Varpenius niinikoskelta. . Granholmin aikana orimattilassa oli enemmän kansakouluja kuin missään muussa maalaiskunnassa. oliko ylettömälle omakehulle sitten katetta. . . Vuosina 1870– 71 oli koko Hämeessä 26 kansakoulua, Uudellamaalla 21, Turun ja Porin läänissä kolme. . . . . niinpä säätyläisiä valittiin kunnallisiin johtotehtäviin, vaikka he olisivat asuneet paikkakunnalla vasta suhteellisen vähän aikaa. Fellmannin ansiota. Viipurin sekä Turun ja Porin läänissä kussakin yksi, Mikkelin ja kuopion läänissä ei yhtään. . 6 kk 80 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. . Myös kunnallislautakunnan esimieheksi tuli talollinen, herastuomari J.W. samaten kartanonherrat jouduttivat nastolan koiskalan (1869) ja seestan (1873) koulujen perustamista. . kansakoulu ei ratkaissut alkuopetuksen tarvetta, sillä sinne tulevien oppilaiden odotettiin jo osaavan lukea. komitea ehdotti 1861, että kuntakokouksella olisi päätösvalta ja kunnallislautakunnalla toimeenpanovalta. kansakoulunopettajia ja nimismiehiä siellä ei nähty. . Valtiopäivät päätyivät sitomaan kunnallisen äänioikeuden maanomistukseen eli manttaalilukuun. . . Puhelin . . kollin, joka piti kauppaliikettä Lahdessa ja rakenteli kirkkoja. sanomalehtikynäilijät muistivat jutun varsinaisesta aiheesta riippumatta kyllästymiseen saakka julistaa, että orimattila on kansakoulujen mallipitäjä. . . sillfors, tarkkampujapataljoonan evp. . . kiertokoulujen määrä kasvoi 1800-luvun lopulla, ja ne pysyivät seurakuntien harteilla. . . . 4 kk:n laskutusvälein á 53,00 . Kiintoisa yksityiskohta on tapulin puoleisen päädyn pyöreä ikkuna, joka on sittemmin jossakin vaiheessa muurattu umpeen. Hoidettuaan kolme vuotta molempia esimiehen tehtäviä Granholm ilmoitti, että hän voi hyvillä mielin uskoa kuntakokouksen puheenjohtajuuden Varpeniukselle. Lehtiä: Folkvännen 1862; Helsingfors Dagblad 1869, 1876; Hämeen sanomat 1880; Keski-Suomi 1876; Morgonbladet 1873; Suomalainen Virallinen Lehti 1866, 1867, 1871; Suometar 1865; Uusi Suometar 1872, 1875, 1876. . knuuttila Leitsamaalta ja J. . 140 ruotsinkielistä, enimmäkseen muualta muuttaneita virkamiehiä perheineen ja palveluskuntineen sekä muutama torppariperhe. . Hänen hautansa on Orimattilan kirkkomaalla lähellä kirkkoa. Uudellamaalla perustettiin 1865 vain viisi kuntaa, samoin Hämeen läänissä. . kunnan alueen tuli olla sama kuin seurakunnan tai kappelin. . . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 26. Orimattilan kirkko rakennettiin Granholmin johdolla ja valmistui 1866. E. . . Tämä oli vuosien 1863 ja 1867 valtiopäivämies E.J. . . . . . Voit tehdä tilauksen oheisella kupongilla, soittamalla puh. kuten tunnettua, hanke viivästyi valitusten vuoksi. . Tämän uranhan varhainen kuolema sitten katkaisi jo ensimmäisen kauden lopulla. Herrasväkeä kunnan peräsimessä seudun kartanoiden edustus kunnallishallinnossa oli merkittävä. Perinne oli pitkä, sillä aikojen saatossa pitäjän asioita hoitamassa olivat olleet niin Wredet, von Essenit, Löfvingit, Langenskiöldit, Tonnérit kuin stjernvallitkin. svenskatalande medborgare Hyvä kirjoitustaito ja ruotsin kielen taito olivat avuja, joiden kohdalla talonpoikaisedustajilla oli puutteita. . Vertailu todistaa, että oli. . . . Pitkäaikainen varapuheenjohtaja, ruhan kartanon tilanhoitaja J.a. . 3 kk:n laskutusvälein á 39,00 SYYSTARJOUKSET: . . seudun valtiopäivämiehet Varpenius ja D.J.E. . Berner ja varaesimieheksi tuli Tönnön kankaan kartanon herra B.W. asetus kunnallishallinnosta annettiin 6.2.1865. . siirtyminen papin johtamasta pitäjänkokousjärjestelmästä uuteen sujui orimattilassa kivuttomasti. . . . . . Hänet murhattiin 1881, mutta suomalaiset eivät muistelleet pahalla. . . Lukija voi testata oman muutosvastarintansa perusteita tulevan hallinnonuudistuksen suhteen. Peltola Heinämaalta, P. Loimaranta ym., Orimattilan seurakunnan 300-vuotismuisto; H. Uudistuksia vastustettiin, jos oli epäiltävissä, että ne lisäävät menoja ja rasitteita. . Kuva kirjasta Orimattilan srk. Granlundin elinaikana kunnan esimiestehtävissä esiintyivät myös isännät H.E. . . . Forsius, Katovuosi 1867 ja sen seuraukset Lahden seudulla; A. Dunckerin luotsaama artjärvi kiilasi sekin eturiviin: suurenkylän kansakoulu aloitti 1871 ja kinttulan 1875. kunnallislautakunnan varapuheenjohtajana nähtiin myös niemenkylän siltalan isäntä J.a. . . Väärintulkinta lienee saanut alkunsa siitä, että kun äänestettiin, pitäisikö kunnat velvoittaa perustamaan kansakouluja, he olivat sitä mieltä, että asia etenee riittävän ripeästi vapaaehtoiselta pohjalta. . suurmaanomistajien ”ääntö-oikeutta” suitsittiin niin, että yhden henkilön äänimäärä voi olla korkeintaan kuudesosa paikalla olevien äänistä. . . 300-vuotismuisto. Hämeen hätähiset Jo 20.8. . . . .
Lisäksi kolmannes vastaajista ilmoitti vähentäneensä lihan syöntiä, joskin kokonaiskulutuksesta kertovat tilastot eivät tue kerrottua. . Moni varmasti tulisi uudelleen. Nykyisen kirjaston rakenteellisiin muutoksiin kuuluvat muun muassa lehtilukusalin lasiseinien purku, seinien maalaus, infoja lainauspisteen uusiminen ja siirtäminen uuteen paikkaan, vanhojen kirjahyllyjen madaltaminen sekä lastenosaston kalustaminen. . . . Tämän jälkeen sitten parkouraamaan, pojat suunnittelivat. . . . . lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . Ilmoituksen julkaisupäivä: . . . . Pyry Riihimäki kertookin olleensa iloinen, kun päivä järjestettiin. . . . Postinumero ja -toimipaikka: . . . . Myös Alaputolla oli mukavaa. Kaupunki tutkii myös vaihtoehtoa, jossa pururadan ja kentän valoille pystyttäisiin syöttämään virtaa toista kautta. . oli volttimattoa, parkouria, sumopainia, sählyä, jalkapalloa ja tanssia. . . . . . . Sumopainipisteen kaatuileva meininki Sumopainipistettä pitäneet nuoriso-ohjaajat Eevi Alaputto ja Fanny Leppänen kertoivat päivän fiiliksestä. Nykyisten kirjastotilojen uudistamiseen kuuluu muun muassa lainaustiskin siirtäminen kirjastosalin keskelle sekä uusien kalusteiden hankkiminen lastenosastolle. . . Menoa ja melskettä oli paljon. . Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. . . Paljon lapsia ja nuoria on ollut kokeilemassa ja tosi moni onkin pitänyt sumopainista, kertoi Fanny Leppänen. – on ollut tosi hyvä fiilis. he varmasti menevätkin pian uudelleen painimaan. Lihan syönti on yleisintä lapsiperheissä ja maaseudulla. . Peukaloita ei tarvinnut pyöritellä Myös sählyja jalkapallopisteellä oli riittävästi porukkaa. . KUVAt: JUho KiUrU VirPi KALLio Pukkila Maanantaina koolla ollut Pukkilan kunnanhallitus hautasi suunnitelman kirjaston siirtämisestä hyvinvointikeskus onniin ja päätti käyttää Tietotalolle jäävän toimitilan sisäpuolisiin muutostöihin 16 300 euroa. . Puh. . . . . . . Miehistä joka toinen oli valmis maistamaan hyönteisruokaa, naisista joka kolmas. . . . . – Siihen marraskuun loppuun yritetään tähdätä, kaupungin kiinteistöpalvelupäällikkö Jarmo Rantalainen sanoo. Laadi sanomasi allaolevalle kupongille. . . . Nuoret, opiskelijat, pienituloiset, työttömät ja korkeakoulutetut syövät muita vähemmän lihaa. . . . . Jos toinen reitti löytyy, pururadan valot voivat palaa jo ennen kuin Kymenlaakson Sähkö toimittaa uuden sähköliittymän marraskuun loppuun mennessä. Kasvisruokaa suosivat vetosivat ympäristösyihin ja terveellisyyteen. . Puoluekanta näkyy niin, että perussuomalaisten äänestäjät ilmoittautuvat lihansyöjiksi. . . Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. . päivänä 6 – N:o 121 – 2017 STT Suomalaiset jakautuvat melko tasan lihaja kasvisruokaa suosiviin, ilmenee Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselystä. Kirjaston muutostöiden taustalla on kirjastolain muutos, jonka mukaan kirjaston tehtäviin kuuluu muun muassa tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan sekä edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. . . Myös trampoliinilla on tullut paljon pompittua, Viitanen totesi. Myös varallisuus lisää lihan kulutusta. . . Tanssiaskelia hiottiin Eveliina Laaksosen johdolla. . Paljonkaan muuta tekemistä syyslomalle ei olisi riihimäen mukaan ollut. . Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. . . . Urheilutalolla kannustettiin syyslomaa viettäviä nuoria liikkumaan Aktiviteettipäivässä oli hyvä meininki RIVIILMOITUS – edullinen tapa ilmoittaa – Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. Kirjoittaja on mäntsäläläinen yläasteen oppilas, joka on tutustumassa työelämään Orimattilan Sanomissa. – on ollut oikein mukavaa ja paljon kavereitakin on näkynyt, kertoi volttimaton kulmalta tavoitettu Sami Patronen. . Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . . Aktiviteettipäivän järjestäjiin lukeutuvan liikunnanohjaaja Erika Blomin mukaan liikuntapäivä oli onnistunut. . . Valojen syttyminen edellyttää, että orimattilan kaupunki hoitaa oman osuutensa asennusja kytkentätöistä. Vastanneista 42 prosenttia ilmoitti olevansa valmis ainakin kokeilemaan hyönteisistä jalostettua ruokaa. . Tekemistä oli paljon. Suomalaiset syövät vuodessa keskimäärin noin 80 kiloa lihaa. . . . Eläkeikäiset syövät muita ikäryhmiä useammin kasvisruokia, vaikka heistä vain harva ilmoittautuu kasvissyöjäksi. Ilmoitushinnan . . . . . . . . Vuokrattavana . . . Moni tuli keskustasta ja myös orimattilan rajojen ulkopuolelta. . . . Paikalle oli tultu kaverin, sisaruksen tai vaikkapa vanhempien kanssa. . . . maksan käteisellä . Nuoriso-ohjaaja Joni Koivisto kertoikin, ettei peukaloita ole tarvinnut pyöritellä, vaan ollaan oikein hyvät pelit saatu aikaiseksi. . . Tutkimuksen teki TNS Kantar Agri ja siihen vastasi verkossa 1 082 ihmistä. Tapahtuma alkoi puolilta päivin ja jatkui iltapäivään neljään. . . . . . . . . . Suositukset kasvisten lisäämisestä on kuultu, sillä kyselyyn vastanneista useampi kuin joka kolmas arvioi lisänneensä kasvisten syömistä vuoden aikana. Fiilis oli hyvä, vaikka pienten sumopainipuvut tulivatkin valitettavasti myöhässä. . Sumopainipisteellä pojat kertoivat, että sumopaini oli rankkaa hommaa. . Kansa jakautuu lihaja kasvisruoan suosijoihin MiNEA KorhoNEN Orimattila Tiistaina lapsia ja nuoria kokoontui urheilemaan urheilutalolle lasten ja nuorten aktiivipäivän merkeissä. . Myydään . . . . . . . Sekalaisia . . . Minja Lehtinen nautti parkourradan haasteista. . . . Lisäksi osoitetaan määräraha kirjaston ulkopuolella tehtäviin, esteettömyyttä parantaviin kunnostustöihin ja kyltityksen parantamiseen. . Blom kertoo, että Lahdesta tuotu volttimatto oli hyvin suosittu, vaikka kaikilla muillakin pisteillä porukkaa riitti. . . Muutostöiden tavoitteena on muun muassa päivittää tilat ajanmukaisiksi, parantaa henkilökunnan työergonomiaa ja -turvallisuutta, kehittää lastenosastoa, parantaa kirjaston vetovoimaa ja selkeyttää aineiston esilläoloa. . . Lihan suosijat perustelivat valintaansa sillä, että liha täyttää vatsan parhaiten ja on hyvä valkuaisen lähde. Ilmoittajan nimi: . Katutai lähiosoite: . Kati Lampén lapsineen tuli Lahdesta. . Lapsia oli paljon ja muutamia nuoriakin näkyi. Kymenlaakson Sähkön liittymävastaava Sirpa Jokisalo kertoo, että pururadan ja aluevalaistuksen eli pururadan ja hiekkakentän valaistuksen sähköliittymä toimitetaan orimattilaan marraskuun loppuun mennessä. . . . Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. . . Myös hänen siskonsa Sara Patronen sanoi, että on ollut mukavaa ja tekemistä on ollut paljon. . . Jokaisella oli mukavaa. . . . Halutaan vuokrata . . . . Seitsemänvuotias Verneri Viitanen kertoi sumopainin olleen kivaa, ja meiningin olevan ihan hyvää. . . . Tietotalon sisäpuolisiin muutostöihin käytetään 16 3000 euroa Pukkilan kirjaston suunnitelma muutosta Onniin haudattiin KUVA: Petri SiPilÄinen JUho KiUrU Orimattila Toistaiseksi vielä pimeänä olevat Jymylinnan pururadan valot syttyvät ehkä marraskuun loppuun mennessä. hän kuvaili sumopainipisteen meininkiä vauhdikkaaksi ja kaatuilevaksi. . . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 26. . . . Yleisen kirjaston tulee olla kaikkien käytettävissä ja saavutettavissa. Valot pimenivät pari viikkoa sitten, kun uuden urheilutalon työmaan tieltä piti siirtää pois valoja ohjaava sähkökaappi. . . . . . . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. – Ei olla aiemmin kokeiltu, mutta onhan tämä ihan kivaa. . . . Pyry Riihimäki (vas.) ja Aatu Vainio kokeilivat sumopukuja Eevi Alaputon avustuksella. . Vihreiden kannattajista kasvissyöjiksi ilmoittautui vajaa neljännes ja vasemmistoliiton kannattajista kuudesosa. . . . . Nuorten joukossa on enemmän kasvissyöjiä kuin muissa ikäryhmissä, mutta heidän keskuudessaan on myös enemmän niitä, jotka kertovat syövänsä lihaa päivittäin. . Kyselyssä selvitettiin myös näkemyksiä hyönteisruoista, jotka ovat nyt tulossa markkinoille. Ostetaan . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. Jymylinnan pururadan valot loistavat ehkä marraskuun lopulla KUVA: Jenni hoiKKAnen Lihalla on edelleen vankka asema suomalaisten ruokapöydässä.. .
13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.57 Päivän mietelause. 9.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Näkin sarja oli miehet alle 90 kiloa. Ilmainen lounas ja kahvi, hartaus sekä ohjelmaa. Marko Maunuksela. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Bärtil 18.30 Hevostila Mistral (7) 18.53 Historiaa kolmessa minuutissa (S) 18.56 Ruohonjuuritasolla (S) 18.58 Koiruli ja Kaija (S) 19.00 Obs debatt 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Milanon naisten paratiisi (12) 21.00 Kino Klassikko: Serpico – kadun tiikeri (16) 23.05 Elävä arkisto: Jälleenrakennuksen Suomi 23.07 Arkistovieraana: Tommi Kinnunen 23.22 Suomi maksaa Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Brunssin jälkeen klo 12 Suomalainen messu Orimattilan kirkossa. Tämän alan valinnoissa käytetään kuitenkin myös soveltuvuusarviointia. 040 550 6879 Avoinna: to–pe 8–15.30 Tuoreena puutarhalta Torstai 26.10. 9.00 Yle Uutiset. Saksassa kisattiin historian ensimmäiset sovelletun judon MMkilpailut. 10.05 Mikä maksaa. Sitovat ilmoittautumiset viim. 18.00 Musiikkikamari. Leena Marjatta Nikula 59 v. Seurakunta tarjoaa herkullisen noutopöydän: salaatti, leipomotuotteet, leikkeleet, prinssinakit, tuoremehu, maito, kahvi/tee, vesi. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner www.maatilalihameronen.fi Metsolankuja 95 Virenoja puh. klo 10–11.45 Brunssi Orimattilan seurakuntakodissa. 12.10 Urheiluradio. Urotöistä rangaistuspoteroon. 01.05 Twin Peaks (7) 02.05 Americans (16) 02.55 NCIS: New Orleans (12) 03.45 NCIS: New Orleans (12) 04.40 Eläintarhan salaisuudet Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 Lego Friends (S) 07.05 K3 (7) 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.45 Madagascarin pingviinit (7) 08.10 Lego Star Wars (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Pikakurssi kodinostoon 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa 14.45 Hurjat rakkauskilot (S) 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Grillit huurussa 20.00 Idols 20.58 Keno 21.00 Napakymppi 22.00 Stand Up! (S) 23.00 Konttori (S) 23.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 00.30 Pako (16) 01.30 Poliisit – kotihälytys (7) 02.30 Rajavalvojat (S) 03.00 Rajavalvojat (S) 03.30 Astral-TV Sub 08.00 Ruotsin surkein kuski 09.00 Villi ja vapaa (S) 09.30 Salatut elämät (12) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Love Island (7) 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Amazing Race 24. 0.05 Yöradio – Ysäritunti. Tuloksena silti MM-pronssi. To r s t a i 26 . 7.50 Aamuhartaus. Joona Näkki kotisalillaan Orimattilassa. 6.05 Sää. johtaja, FT Kimmo Ketola luennoi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. Miten luterilaisuus näyttäytyy Suomessa tänään. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 6.25 Aamusoitto. 8.10 Urheiluradio. Suomalaiset huomasivat, että sovelletun judon ajantasainen säännöstö ei ollut heillä aivan hallussa. 6.56 Päivän mietelause. 18.55 Radio Suomen Ilta. 18.00 Yle Uutiset. Asiaa on tutkittu Oulun yliopiston tutkimusryhmässä. 11.00 Koiramies kiertää Färsaarilla 11.30 Sportmagasinet 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kantapöytä 12.55 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 14.10 Taideteosten salaisuudet 14.35 Simon Reeve Irlannissa 15.30 Françoise Sagan ja elämän kepeys 16.25 Ommelten välinen aika (7) 17.25 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 7.59 Hyvää huomenta. Yhtään voittoa Suomi ei kuitenkaan menettänyt sääntömuutoksen takia. 2.00 Yle Uutiset. Valituista 22 prosenttia pääsi yliopistoon opiskelemaan ilman yhtäkään erinomaista arvosanaa. Yle Uutiset ja sää. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Erilaiset perheet 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Haaveiden talo hartiapankilla 15.00 Paimelan autoparoni 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Maajussille morsian 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 9.05 Urheiluradio. Valtaosa työyhteisöistä aikoo säilyttää liikuntainvestoinnit ennallaan seuraavan vuoden aikana. Lääketiedettä lukemaan lähtevillä on eniten älliä Kirkollisia tiedotuksia ORIMATTILAN SEURAKUNTA. Ak Rantala. 6.00 Yle Uutiset. 18.03 Radio Suomen Ilta. Tiistai 31.10. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Alueradio. 5.02 Melkein hereillä. MM-kisojen haastatteluilla ja medianäkyvyydellä pyritään vaikuttamaan japanilaisten asenteisiin kehitysvammaisia kohtaan. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.33 Suomen Radio. 17.30 Perhekerho Luhtikylässä Nuorela, Keiturintie 56. 23.00 Yle Uutiset. 2.02 Yöradio. 1933 Joel Lehtonen ja romaani Henkien taistelu. 7.50 Merisää. Ohjelmaa ja juhlakahvit. 7.10 Urheiluradio. Selvityksessä käytiin läpi opiskelijavalinnat ja ylioppilastutkinnon arvosanat vuosilta 2013–15. Kasvatustieteitä päästiin lukemaan keskimäärin heikoimmilla ylioppilastodistuksilla. 10.03 Ajantasa. 19.03 Help! Nenäpäivä goes Beatles. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Järjen jättiläinen 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Myytinmurtajat 00.10 Pitääkö olla huolissaan. 31.10.: leena.roine@evl.fi tai 050 339 9 114. 5.50 Merisää. Suomalaisten menestys lajin ensimmäisissä MM-kisoissa herätti kansainvälistä kiinnostusta aina Japania myöten. 12.55 Suomen Radio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Melkein hereillä. Japanilaiset suomalaisten opissa Suomen kuuden judokan joukkue voitti kaikkiaan viisi MMmitalia. kausi 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Myytinmurtajat 22.00 Love Island (S) 23.00 Love Island (7) 00.00 Love Island (7) 01.00 Ninja Warrior 7. 13.00 Klassista kahteen. Japanin delegaatio tutustui, miten Suomessa harjoitellaan sovellettua judoa. Liturgina Katja Kerkkänen, Outi Vainio saarnaa, kanttorina Rita Honti. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Asvalttiviidakot 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.10 Hedelmätön puu (7) 14.25 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Help! Nenäpäivä goes Beatles 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio:Talk 22.00 Ulkolinja: Euroopan ulkoraja Nigeriin. 16.00 Yle Uutiset ja sää. kausi 02.00 American Horror Story: Roanoke (16) 02.55 Grimm (12) 03.50 Supernatural (12) 04.45 Lemmen viemää (7) Yle Teema & Fem 09.05 YLE FEM 09.05 Napaseutujen historiaa 10.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka 10.30 Vem vet mest. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 3, osa 63. 15.00 Yle Uutiset. 11.33 Suomen Radio. 21.40 Urheiluradio. kausi 18.00 Tosimiehet 19.00 Ninja Warrior 7. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. Joona Näkki osallistui sunnuntain kovimpiin sarjoihin. 1.02-1.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 9.11 Alueradio. Mitä tilastot kertovat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 5.00 Yle Uutiset ja sää. Toinen ottelu Näkiltä päätyi tiukkaan sidontaan. Luther-pipareita ja rupattelua. Barometristä käy kuitenkin ilmi, että liki 40 prosenttia työpaikoista ei seuraa mitenkään henkilöstöliikunnan vaikuttavuutta ja kohdentuvuutta. Hallitus Paperilehden tilaajille Orimattilan Sanomien digilehti 12 e lisämaksulla/vuosi. Su 12.11. 21.55 Radio Suomen Ilta. Puh. 6.05 Hartaita säveliä. Toiseksi parhaat arvosanat oli psykologian opiskelijoilla, ja kolmanneksi sijoittuivat oikeustieteen opiskelijat. 18.50 Iltahartaus. 18.50 Merisää. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. Kaikki toimintatiedot löytyvät osoitteesta orimattilanseurakunta.fi. 17.15 Sadan vuoden kirjat. Marko Maunuksela. 21.50 Merisää. 4.02 Melkein hereillä. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 17 Reformaation syksy: Luterilaisuuden vaikutus suomalaisten arvoihin Seurakuntakodin yläsalissa. 1 . Keskustelua ja napostelua. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. Suurin osa työpaikoista tukee henkilöstönsä liikkumista, keskimäärin 266 eurolla henkeä kohti vuodessa. 7.12 Alueradio. Japani ei osallistunut MM-kisoihin. Joona Näkille sovelletun judon MM-pronssia KUVA: PAsi BroMAn. 03 876 678 JuHO Kiuru Orimattila Orimattilan Judoseuran Joona Näkki voitti sovelletun judon MM-pronssia viime sunnuntaina Saksassa Kölnissä. 9 Arkiaamun ehtoollinen Orimattilan kirkossa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 21.03 Päivä tunnissa. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 16.17 Alueradio. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Alueradio. 22.05 Illan varjoon. Justus Onni Oliver Niemi Reijo Juhani Veijalainen 76 v. 22.55-23.05 Kuuluttajan vieras: toimittaja Paula Jokimies. 5.52 Melkein hereillä. 12.12 Suomen Radio. 21.45 Ykkösvieras: Eeli Aalto. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.00 Yle Uutiset 23.05 Oddasat 23.20 Silta (16) 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.10. Suunnitelma on, että kaksi kolmesta opiskelijasta valittaisiin jatkossa suoraan ylioppilastodistuksella, yksi kolmesta pelkästään pääsykokeen perusteella. 16.15 Urheiluradio. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. Kirkkoherranvirasto, Pappilantie 1, puh. Lännen Media selvitti, kuinka monella uudella opiskelijalla oli todistuksessaan vähintään kolme laudaturia tai eximiaa. 06.52 Jääkarhu Otto (S) 07.02 Kotikisat 07.07 Stella ja Sami (S) 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.33 Killi ja Kiki (S) 07.38 Fluugalaiset (S) 07.50 Maikki ja pelottava Pontso (S) 08.16 Galaxi 08.17 Pertti ja Purtti (S) 08.29 Tero hoitaa (7) 08.41 Late Lammas (S) 09.00 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Hannan kanssa kylvyssä 11.00 Kandit 11.27 Kandit 12.00 Ginan maailma 12.30 Kun sydän särkyy 13.00 Mieleni ja minä 13.30 Rakas päiväkirja 14.00 Lippu rakkauteen 14.30 Unelmakoti 15.30 Tuhkimotarinoita: Särkevä suru 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Kalastajien kuninkaalliset 20.00 Syke (12) 21.00 Noin viikon uutiset 21.25 Siskonpeti (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 Villi kortti 23.30 True Detective (16) 00.25 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 08.05 Huomenta Suomi: Duunikunto 08.30 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. co m C od e: 91 0F 0B 39 3C 6 7 2 5 8 9 4 3 1 8 9 1 6 4 3 5 2 7 4 3 5 7 1 2 8 9 6 3 8 7 9 5 6 2 1 4 2 5 4 1 3 8 6 7 9 1 6 9 4 2 7 3 5 8 5 4 6 3 9 1 7 8 2 9 2 3 8 7 4 1 6 5 7 1 8 2 6 5 9 4 3 Orimattilan Startti Center ry:n SYYSKOKOUS to 9.11.17 klo 16.00 Orionkuja 3. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 8.10 Ykkösaamu. 15.05 Kultakuume. 19.03 Lapin kamariorkesterin Mahlerkonsertti. 03-874 600, ma–to klo 9–15, pe klo 9–13 sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi www.orimattilanseurakunta.fi Sunnuntai 29.10. 2.45 Yöradio. 7.10-7.44 Aamusoitto. Esillä vuoden aikana syntyneitä orimattilalaisia teesejä. Annakaisa Rantala isännöi. TULE MUKAAN! Kastettu: Hautaan siunattu: Aurora Satu Emilia Kulkin Kaarlo Kalevi Sarén 91 v. 7.53 Alueradio. 8.12 Alueradio. Kaikki ottelijat olivat vahvoja, teknisiä ja hyvin liikkuvia, Suomen Judoliitto kertoo. 14.00 Musiikkistudio. 13.00 Yle Uutiset. 11.03 Suomen Radio. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 26. Ensimmäisessä ottelussa Näkiltä vietiin jalat alta deashibarailla. 11.00 Valkoista valoa: Kiitos, että olet myöhässä! 11.45 Valomusiikkia. 22.05 Todellisia tarinoita. Marko Maunuksela. 5.30 Yle Uutiset ja sää. Lääketieteen lukijoista tähän ylsi kaksi kolmasosaa. Vuosittain henkilöstöliikuntaan käytetään nykyisin yhteensä noin 400 miljoonaa euroa. 17.35-17.55 Salatut eläimet: Joutsen. 10 Messu Orimattilan kirkossa. 14.00 Yle Uutiset. 18 Teesinäyttelyn avajaishetki Orimattilan kirkossa. päivänä 2017 – N:o 121 – 7 Myytävänä Kokouksia Myytävänä Henkilöstöliikunnan asema Suomessa on vahva, ilmenee Olympiakomitean henkilöstöliikuntabarometristä. 14.03 Ajantasa. Yliopistojen pääsykoeuudistuksen on määrä muuttaa opiskelijavalintojen perusteita vuoteen 2020 mennessä. 7.45 Hartaita säveliä. 23.03 Yöradio. Suurin osa työpaikoista tukee henkilöstön liikkumista Lääketiedettä lukemaan lähtevillä on keskimäärin parhaat arvosanat ylioppilastutkinnosta, kertoo Lännen Media. Taulu on alun perin paljastettu 2.11.1947, ja nyt 70 vuoden jälkeen se paljastetaan uudelleen alkuperäisen juhlaa ohjelmaa mukaillen. 2.15 Pyöreä pöytä. Kasvatustieteiden opiskelijoista erinomaisia arvosanoja saaneiden osuus oli 21 prosenttia. Sallittujen tekniikoiden listalle oli palannut pari liikettä. Japanin judoliitto ei ole halukas ottamaan vammaisurheilijoita siipiensä suojaan, Suomen judoliitto kertoo. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Kirkon tutkimuskeskuksen vs. 12.10-12.58 Laajakulma. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.06 Alueradio. 11.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 1.11. Kymmenessä vuodessa keskimääräinen tuki henkeä kohti on kasvanut runsaalla sadalla eurolla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Radio Suomen Ilta. 9.10 Sää. 23.10-6.00 Yöklassinen. Tutkimuksen kaupallistamisen haasteet. Kaikkien alojen sisään päässeistä opiskelijoista keskimäärin 37 prosenttia oli kerännyt vähintään kolme erinomaista arvosanaa. 3.02-3.57 Yöhitaat. 12–15 Artjärven varttuneen väen ja Anninkammarin yhteinen kuukausitapahtuma Seurakuntakodin yläsalissa. 16.15 Faunin iltapäivä. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.35 Onnea 80-vuotiaalle sopraano Gundula Janowitzille. Messukumppanina Orimattilan yhteiset Martat. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti Varpio Puutarha Kurkut, tomaatit, salaatit, yrtit Luhtaistentie 11, Orimattila, p. 15.55-15.58 Yle News. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 13 Heinämaan sankaritaulun paljastusjuhla Heinämaan rukoushuoneella
Itse olen liki 30 vuotta työskennellyt kyseisten tuotteiden parissa. Köysihissillä nousimme yli kilometrin korkeuteen näköalatasanteelle. kpl . g (?,??/kg) Lantmännen Valkosipulivoipatonki ??. g (?,??/kg) Reilun kaupan ruusukimppu Rainbow Pastakastikkeet ??. Iltapäivällä siirryimme bussilla parin tunnin matkan Yamanashiin, jossa on Kito Corporationin tehdas. Pieni rannikkokaupunki on erittäin suosittu turistikohde hienoine rantoineen ja monine historiallisine monumentteineen. Lattialla ruokailu kangisti porukkaa Neljännen matkapäivän aamu Kamakurassa valkeni sateisena. kg Fazer Halloween lakumunkki ??. Lounaan jälkeen matkamme jatkui Kawaguchiko-järvelle, josta on parhaat näköalapaikat Japanin korkeimmalle vuorelle, lähes neljän kilometrin korkeuteen kohoavalle Fujille. Kariniemen kananpojan Fileesuikale hunajamar. g (?,??/kg) Paulig Mundo Reilun kaupan luomukahvi ??. kg Suomalainen Suomalainen kg Suomalainen . Marko Suni ja muut konemiehet Japanissa KUVA: MArKo SUni Öinen hiukan sumuinen Tokio hotellin ikkunasta kuvattuna.. ??. g (?,??/kg) Barilla Spagetti . Katso poikkeavat aukioloajat: www.alko.fi R-KIOSKI ORIMATTILA Erkontie 16, 16300 Orimattila Avoinna: ma–la 7.00–21.00, su 9.00–21.00 R_kioski_Orimattila.indd 1 28.7.2011 9.22 Hinnat voimassa S-market Orimattilassa vähintään ke–la ??.-??.??. Vajaan 12 tunnin lennon jälkeen koneen pyörät ottivat ensikosketuksen Tokion Naritan lentokenttään. Sunnuntaisin ??–?. g (?,??/kg) Snellman kunnon Naudan paistijauheliha ?% ??. Majoitus oli tyylikkäässä Keio Plaza hotellissa. Lauantaisin ?–?. kg HK Burgeri . Jäljellä oli vielä yksi temppelivierailu, jossa saimme nauttia vihreää teetä paikalliseen tapaan mielenkiintoisen tarjoiluseremonian siivittämänä. Tehokasta työskentelyä Toisena matkapäivänä kiertoajelu Tokiossa käsitti Tokion tärkeimmän pyhäkön Meiji Jingun, Tokion keisarillisen palatsin itäisen puutarhan (K?kyo higashigyoen), suosituimmat ostoskadut Akakusan ja Nakamisen sekä muodin keskus Ginzan. Aamulla lähdettiin lentokentälle, otettiin lento Frankfurtiin, ja minä jatkoin Helsinkiin. KPL kg kpl Paistosta To-la Sain päämieheltämme Kito Corporationilta kutsun matkalle Japaniin, jossa tutustuisimme heidän tehtaansa lisäksi myös muutamiin paikallisiin kohteisiin, joita siinä maassa riittää vaikka kuinka. Iltaohjelmaksi Kito Corporation järjesti perinteistä japanilaista ruokailua. kg (?,??/kg) Chiquita Banaani . La ?–?. Kentältä parin tunnin bussimatkalla hotellille jo huomasi, kuinka valtavan suuri kaupunki Tokio on. g (?,??/kg) Kotimaista Perunapussit . Paikallisessa temppelissä ja buddha-patsaalla vierailun jälkeen oli vuorossa lounas perinteiseen japanilaiseen tapaan matalan pöydän ääressä lattialla istuen. Päivän viimeinen etappi oli siirtyminen takaisin Tokioon päämiehen tarjoamalle hienolle illalliselle. Seurueeseemme kuului Euroopasta kaikkiaan 13 henkilöä. Tehdaskierroksella pääsimme näkemään varsin tehokasta japanilaista työskentelykulttuuria. Tasan 24 tuntia hotellilta lähdön jälkeen painoin avaimen kotioven lukkoon, ja matka sai päätöksen. g (??,??/kg) Jääsalaatti pakattu ??. Kito Corporation on yksi maailman suurimmista sähköja käsikäyttöisten nostinten valmistajista. Pe ?–?. Ma–To ?–?. Starttasimme yhteislennolla Frankfurtista toissa sunnuntai-iltana. kg Valio Arki Juustoviipaleet ???-??. Seuraavana päivänä tehtaan johto esitteli tehtaan toimintamallia, tuotantomääriä ja muuta asiaan liittyvää. Valitettavasti ilma oli hiukan pilvinen, joten Fujin huippu ei kaikessa komeudessaan meille suvainnut näyttäytyä. päivänä 8 – N:o 121 – 2017 S-market Orimattila palvelee Arkisin ?–?. x ??. MARKo SUNI Marko Suni ja buddha-patsas Kamakuran rannikkokaupungissa. Hieno kokemus, mutta monelle näytti aika haastavalta saada itsensä ylös reilun tunnin istuskelun jälkeen. g (?,??-?,??/kg) Irtonamuja . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina lokakuun 26. g (??,??/kg) Kalaneuvos Silakkafilee Suomi Säävaraus kg Palvelutorilta to-la kg kg Kivikylä Maalaiskinkkusiivu makurasvalla Suomi kg Snellman Porsaan ulkofilee palana ja kuutioina Suomi Korpela Broilerileike täytetty Lounasaikaan lämpimänä! Rainbow Suklaadonitsi ?. Edustusta oli lisäkseni Saksasta, Belgiasta, Unkarista, Espanjasta, Venäjältä, Ranskasta, Sloveniasta ja Kroatiasta. Arvioidaan, että Tokion keskustan alueella asustaa 13 miljoonaa asukasta. g (?,??/kg) Paistosta To-la Paistosta To-la kg Suomalainen . Sitten taas bussiin ja kohti seuraavaa kaupunkia Kamakuraa