1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Keskiviikko 3.5.2023 Odotettu hetki Kirjastoauto on Säijän koululaisille tärkeä. 029 19 2020 HelppoKatsastus Paras palvelu ja edulliset hinnat! Tässä lehdessä PIHA JA PUUTARHA TEEMA JA LÄHIRUOKA-VINKIT. Petja Korhonen (edessä) ja Jimi Haapaniemi pitävät Kirjastoauto on Säijän koululaisille tärkeä. vuosikerta N:o 18 Ideaparkissa, pohjoispäädyssä helppokatsastus.fi/lempaala p. sivu 34 Julia Saarinen on Suomen lupaavimpia maalivahteja Vesilahdessa asuvalle Saariselle mennyt kevät oli ikimuistoinen. Irtonumero 5 euroa 92. Petja Korhonen (edessä) ja Jimi Haapaniemi pitävät Neropatin päiväkirja tai Lätkä-Lauri -kirjoista, sivu 4 Neropatin päiväkirja tai Lätkä-Lauri -kirjoista, sivu 4 EEVA YLINEN ”Kun sen löysin, hakkasi sydän lujaa.” – sivu 31 sivu 33 Oopperalaulaja kiertää velanmaksussa Jaakko Ryhänen lunastaa koronan peruuttamia keikkoja myös Lempäälässä. sivu 5 Kaavoittaminen jatkuu kiivaana Lempäälässä Asutusta tiivistetään ja keskitetään joukkoja raideliikenteen äärelle
Molempien kuntien lainamäärät kasvoivat reilusti vuoden 2021 luvuista viime vuoteen. Olemme niin tottuneet joihinkin ”maan tapoihin”. Liekö aiheesta käyty tutustumassa jo aiemmin euromaiksi muuttuneiden maiden hinnoitteluun, wer weiss. Tein taannoin testin kaupallisista mainoksista. Kansalaisten höyryjä päästelee ulos enintään kansanradio kerran viikossa tai jokin muu näennäinen kritiikkiohjelma. tätä mieltä L empäälä hankki oman kirjastoauton, kun vanha sopimus Valkeakosken kanssa purkaantui Wallen käytyä eläkeikään. Poimintoja Seppo Kummala . Kulujen jakamisen kautta Lempi saataisiin tehokkaaseen käyttöön, sillä lainakirjat pitävät siitä, että ne kiertävät. Hellä Neuvonen-Seppänen, Evakkojen perilliset (Vastapaino, 2023) Voi yhdeksän kerran! – Kauppa ei yseistään hevillä luovu. Karjala on yhä hänen henkinen kotinsa, vaikka maa kuuluukin Venäjälle. Resursseista on aina pulaa, kun palveluita halutaan kehittää. Aniharva poikkeus vahvistaa säännön, että kauppa ei yseistään hevillä luovu. Rajantakainen kotiseututyö kuitenkin jatkuu. Monia herkkyyksiähän ihmisille on aikojen kuluessa kehittynyt, joten niiden välttämisestä on jopa pakko informoida. Vuonna 2012 Markku osti tontin Sakkolasta Petäjäveden hovikylästä ja tätä kautta hän sai palan maata takaisin Suomelle. Valmiiseen tuotteeseenhan on ennen sen myyntiin asettamista liitettävä erilaisia kuluttajaa suojaavia tietoja kuten lisäaineiden luonne ja määrä, vitamiiniym. Markku arvelee, että hänen Karjalainnostuksensa johti jopa avioeroon. Työstä menetetyn Karjalan palauttamiseksi tuli Markulle elämäntehtävä. Suomalaisessa kansanluonteessa lienee yhä suuremman mahdin alle alistuva alamainen. Suomen liityttyä eurovaluuttaan , vallitsi muutaman kuukauden hämmennys koko kauppa-kuluttaja -ketjussa. Kun meitä älytetään , vedetään huulesta tai pissitään suorastaan silmään, olemme joko noloja tai vihaisia ja usein molempia. Joskus jopa tuntuu siltä, että emme edes tajua meitä vedätettävän. Markka-ajan ysityspolitiikka kuluttajahinnoissa omaksuttiin ainakin yleisesti jo alle vuoden sisään valuuttamuutoksesta. Tällaista demokraattista markkinarojalistia kiinnostaisi erityisesti, mitä kauppaketjun tukkuhinnoittelu ja vähittäiskaupan omat katteet vaikuttavat loppuhinnoittelussa. Jotta kritiikin sijaan tai oheen esittäisi jonkin rakentavan ratkaisun, on haettava arkiverrokki lakisääteisistä tuoteselostuksista. Viime vuonna Vesilahden kirjastosta tehtiin 70 800 lainaa, Lempäälän kirjastoista 465 000. eettisesti tuotetut raaka-aineet/ tuote, ekologiset kuljetuskulut ja -tavat/tuote sekä vihersiirtymän jo toteuttaneen teollisuuden kustannukset/tuote. Ei mielestäni ainakaan kuluttajalle. Vuonna 2009 Tasavallan presidentti nimitti Markun kotiseutuneuvokseksi rajantakaisesta kotiseututyöstä. pitoisuudet sekä onko esimerkiksi ruoka-aine käyttäjän terveyden kannalta suositeltava vai ei. Siten hänen sisäinen tarinansa on vuosien mittaan muuttunut: Karjalaa ei ehkä saada enää takaisin. Olisiko nyt Vesilahdella ja Lempäälällä mahdollisuus solmia kirjastoauton kanssa samanlainen yhteistyösopimus kuin Lempäälällä oli aiemmin Valkeakosken kanssa. Onhan esimerkiksi ”vain” 299 paljon, niin paljon vähemmän kuin tasan kolmesataa. Lempäälän kirjastoauto tuo palvelua myös sivukylille, kuten Säijän koululle, jossa palvelua hyödynnetään aktiivisesti. Seloste sisältäisi mm. Kenelle niiden ysien, ysiysien ja ysiysiysien maksaminen sitten kuuluisi. kolumni Ahti Granat RIITTÄISIKÖ LEMPI NAAPURILLEKIN. . Kaupan piirissä ei hetkeen oltu aivan varmoja, miten muuttuneiden hintojen suhteen pitäisi menetellä. Näin hämätään kuluttajaa myös visuaalisesti. Liikenisikö Lempin reitille yhtenä päivänä kierros Narvaan, vaikka Rämsöön ja Krääkkiön kautta. Itseäni on jo vuosikymmeniä kiusannut vähittäiskaupan hinnoittelu kuluttajatuotteissa. Markku on joutunut kuitenkin vähitellen luopumaan haaveestaan saada Karjala takaisin Suomelle. Korona pudotti jonkin verran lainauslukuja, mutta molempien kuntien uudet kirjastot ovat saaneet houkuteltua lainamäärät uuteen kasvuun. Suomalainen kirjastopalvelu on maailman huippua ja sillä on ollut valtava merkitys suomalaisten lukutaidon ja sivistyksen edistäjänä. Kirjastolla on edelleen, ehkä jopa lisääntyvässä määrin tarvetta edistää lukutaitoa, joka on suomalaisilta heikentynyt. Oheen kulunut, mutta iskevä markkinaslogan: ”Eikä tässä vielä kaikki!” Eli isolla numerofontilla ilmoitettu tuotteen hinta on lähes aina ysitetty alle seuraavan täyden eurojen tasamäärän. Onhan, eiköstä jookosta. Hakemalla hain monisivuisesta esitteestä edes jonkin tuotteen hintaa, jossa ei olisi numeroa 9 tai 99 ja jopa 999 vähintään loppuhinnan yhdistelmänä. Muiden tuotteiden kuin ruoka-aineiden käsikirjat ja toimintaohjeet ovat samaa kuluttajan suojaksi laadittua tekstiä. Lempäälän uusvanha Lempi-kirjastoauto on tervetullut lisä erinomaiseen kirjastopalveluiden tarjontaan. Emme näe edes sitä, mikä on suoraan silmiemme edessä joka päivä. Vesilahdessa on yksi kirjasto, Lempäälässä kolme. Otollinen aika on lipunut ohi, ja tähän on ollut pakko sopeutua. Kymmenisen vuotta sitten, vuonna 2012 Vesilahden kirjastosta tehtiin reilut 80 000 lainaa, Lempäälän kirjastoista 419 500. Yhteistyö auttaa resurssipulaan. Perimäämme tuntuu iskostuneen usko, että järjestelmä kuin järjestelmä toimii parhaiten, kun sitä ei aseteta kyseenalaiseksi tai ainakaan arvostella julkisesti sen toimivuutta. Markku on ystävystynyt paikallisten venäläisten kanssa, ja hän on vuosien varrella oppinut puhumaan vähän venäjää. Markku teki työuransa kauppiaana, mutta kaikki vapaa-aika kului kotiseutumatkoilla ja siirtokarjalaisten asioiden hoitamisessa. Ehdotan siis, rakentavasti, että kuluttaja saa jatkossa kaikkiin kulutustavaroihinsa loppuhinnan erittelevän tuoteselosteen nykyisen ysityspolitiikan korvikkeeksi
Arno Suhonen kiinteistönvälittäjä, LKV, KED 050 389 6808 arno.suhonen@op.fi Petra Marjamäki kiinteistönvälittäjä, LKV, KED 050 316 1410 petra.marjamaki@op.fi Miro Holm asiakkuusasiantuntija OP Tampere 010 254 6676 miro.holm@op.fi. TEE OSTOKSET VERKOSSA OMASTA KAUPASTASI .fi K-Nouto hinta alk. 010 504 2200 K-SUPERMARKET KULJUN KARTANON KAUPPIAAT ANNIINA JA TEEMU HAAPANIEMI K U L J U N K A R T A N O TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 3.-7.5.2023 ELLEI ERIKSEEN MAINITA. TAMPEREENTIE 272, 37560 LEMPÄÄLÄ • www.k-supermarket.fi • puh. Meillä saat saman katon alta kaikki asunnon myyjän ja ostajan palvelut. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 OLEMME AVOINNA JOKA PÄIVÄ! MA-PE KLO 7-22, LA 8-22, SU 9-22. 1, 2kg 6 99 KPL Pirkka parhaat CALINDA MANSIKKA 900g, Espanja (5,54/kg) 4 99 LTK Pirkka KYPSÄ MAISSI 400g, Espanja (3,75/kg) 3 00 2 PKT Valio Polar JUUSTOPALAT 350g (8,54/kg) Rajoitus 2 kpl/talous Ilman Plussakorttia 5,65/kpl (16,14/kg), voimassa to-su 2 99 KPL ETU -47 % UUTUUS NÄYTTELY UUTUUKSIA • ETUJA • INNOVAATIOITA Puustellissa on nyt TERVETULOA TUTUSTUMAAN! TAMPERE: Suvantokatu 3 (Kauppakeskus Ratina), p. Tuotteita reilu, mutta rajattu erä. 2,90 Kotiinkuljetus hinta 9,90 10 95 KG PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT marinoituna ja maustamaton SUOMI 8 95 KG PORSAAN KASSLERPIHVIT marinoituna ja maustamaton SUOMI 8 95 KG PORSAAN RIBSIT marinoituna ja maustamaton SUOMI Grillit kuumaksi! Lihamestari laittaa parastaan! Leroy SAVUSTETTU KOKONAINEN KIRJOLOHI voimassa to-su 12 95 KG ERÄ Kuuma GRILLATTU BROILERI raakapaino n. Haluamme auttaa sinua toteuttamaan asumisen unelmasi turvallisesti ja ammattitaidolla. 010 277 7336 TAMPERE LIELAHTI: Taninkatu 2 (Kruunukeskus, 2. 010 277 7337 YLI 100 ERILAISTA ETUA! EDUT JOPA -50 % KOKO REMONTILLE 6 kk kulutonta ja korotonta maksuaikaa Sinun apunasi asunnonvaihdossa Lempäälässä. Asunnot välittää OP Koti Pirkanmaa. Kysy meiltä henkilökohtainen välitysja rahoitustarjous! Asuntolainan myöntää osuuspankki. krs), p. Uutta kotia on helppo suunnitella, kun voit luottaa asioiden sujuvan paikallisen asiantuntijan avulla
– Oppilaita ei tarvitse erikseen tsempata tai kannustaa lukemaan, Anna Tawast sanoo. ja 4. Lukeminen kuuluu tiiviisti myös koulupäiviin. Oivaltava tapa saada kirjavinkkauksia esille ja lukemiskulttuuria näkyväksi. Eedit Palokangas on lukenut viimeksi Maailman parhaan kaverin päiväkirjaa.. Kuvassa Matias Hömmön taidonnäyte. Oppilailla on lukutunteja, ja Tawastin luokat ovat juuri aloittamassa yhteisen lukuprojektin, jossa luetuista kirjoista tehdään kirja-arviot. Olen lukenut niitä ainakin yli 100, hän selvittää. – Käyn kysymässä, voinko varata matelijakirjan, Amanda ratkaisee. Kirjoja on esillä jopa eteisessä. TeKsTi: Katariina Rannaste KUVAT: Joonas Leskinen Oppilaat suunnittelivat unelmiensa kirjastoautot, kun he viime syksynä pääsivät kurkistamaan uuteen, tuolloin vielä keskeneräiseen kirjastoautoon. Lempäälän uusi kirjastoauto Lempi lähti liikenteeseen pääsiäisen jälkeen. – Minä lainasin kerran 25 Aku Ankkaa, Remi Somero kertoo virnistäen. Tykkään trooppisista eläimistä kertovista kirjoista, mutta täällä on nyt vain jotain pikkulasten kirjoja, joissa on paljon kuvia, hän harmittelee. Eläimet kiinnostavat Erikssonia. Lempi käy Säijässä joka toinen keskiviikko. – Se on hyvä lehti. – Sanoisin, että kirjastoauton käyttöaste on Säijässä 95–100 prosenttia, kirjastovirkailija Antti Selin arvioi hulinan keskeltä. Oppilaat ryhtyivät saman päivän kuvataidetunneilla toteuttamaan busseja kierrätysmateriaaleista ja askartelutarpeiden jämiä hyödyntämällä. luokkien luokanopettaja Anna Tawast. – Täällä Lempäälässä on todella hyvä lukemisen edistämisen kulttuuri, opettajat näkevät sen tärkeyden, ja kirjastopalvelut pyrkii siinä auttamaan, hän sanoo. ”Mihin voi palauttaa kirjoja”, ”Onko Mestarietsivä Peppusta?”, ”Missä on eläinkirjoja?”, kyselevät lapset. Kirjastoauto on siksi iso juttu, kertoo 3. Anna Tawastin oppilaat ovat ahkeria lukijoita. Mutta käytti kumpaa nimitystä hyvänsä, on se Säijän koulun oppilaille tärkeä. Hän hakeutuu heti luonnontieteitä käsittelevän kirjallisuuden hyllylle, käy katseellaan kirjoja läpi ja vetää muutamia tarkempaan silmäilyyn. – Pienet koulut ovat kaukana Lempäälän kirjastoista, emmekä pääse tuosta noin vain julkisilla tai kävellen kirjastoon, vaan tarvitsemme aina erikseen tilatun kuljetuksen, ja se maksaa koululle. Lempin joka toinen viikko tekemä vierailu on Säijän koululla erityisen tärkeä. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 3.5.2023 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Kirjastoauto on Säijän koululaisille tärkeä ”Kun muita palveluja ei ole, kirjastoautosta otetaan ilo irti” Kirjastoauto on kurvannut Säijän koulun pihamaalle, ja Amanda Eriksson tietää, mitä haluaisi lainata. Antti Selin on Säijän koululaisten lukuinnosta hyvillään. – Yritän löytää hyviä luontokirjoja. Bookflix-seinällä on kuvia kirjoista ja niitä on arvioitu tähdin. Tai oikeammin siitä käytetään nimitystä yhteisöbussi, sillä Lempin on tarkoitus tarjota tulevaisuudessa myös kulttuuri-, liikuntaja nuorisopalveluja. Koulun läheisessä ojassa hän on nähnyt tänä keväänä 12 sammakkoa, sisiliskojakin. Ja sen huomaa: bussi on täynnä oppilaita ja kysymyksiä sinkoilee ilmassa. – Kun muita palveluja ei ole, kirjastoautosta otetaan ilo irti, hän tiivistää. Neropatin päiväkirja-sarjasta pitävä Enni Paussu kertoo lukevansa kirjan kahdessa tunnissa, Venni Försti sanoo lainaavansa kirjastoautosta 2–5 kirjaa kerralla
Vuonna 2023 Lempäälässä on vireillä neljä yleisosakaavaa. Kaavaluonnoksen on tarkoitus tulla nähtäville talvella 2023?24. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jenni Joru. Vaalivastaavaksi presidentinvaaleja valmistelemaan valittiin Satu Kosola. TeksTi: Erkki Koivisto Marjamäen eteläosan osayleiskaavalla tavoitellaan tiiviimpää asutusta Ideaparkin läheisyyteen. TeksTi: Seppo Kummala Lempäälän vasemmistoliitto sai uuden puheenjohtajiston Niemelä oli puheenjohtajana vuoden. Sääksjärvi -Kuljussa suunnitellaan asemakaavaa Lehtivuoressa, Honkaniementiellä ja Punaportissa, jonne osoitetaan pientaloasutusta. Ari Niemelän seuraajaksi valittiin Esa Salminen. Olisiko jäänyt ehdokkaan tukiryhmältä huomaamatta. Hankkeeseen osallistumiseksi oli alkuvuodesta (2.1.?17.2.) mahdollisuus hakea Lempäälän asemakaavaalueella olevat pientalotontit, joilla jakamisen edellytykset täyttyvät. Tamperelaisen Kokoomusnuorten puheenjohtaja, luokanopettaja Ida Leinon äänimäärä oli 2 535 eikä hän tullut valituksi, vaan jäi puolueensa neljännelle varasijalle. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 17,5 km 2 . Maanantaina 1. Alueen pinta-ala on noin 1,5 km2 ja siihen kuuluu myös Toutosen ranta-aluetta. toukokuuta kokoomuslaisen Ida Leinon numeroton kuva oli yhä nippusitein ripustettuna lyhtypylvääseen Lempäälässä Ideaparkin linja-autopysäkillä. Vireillä oleva asemakaavan muutos mahdollistaa asuinrakentamisen Kaipion alueelle. Ranta-alueilla tutkitaan loma-asuntojen muuttamista vakituisiksi sekä turvataan vapaan rannan säilyminen virkistykseen. H a u r a l a n e t e l ä o s a n osayleiskaava-alue sijoittuu nykyisen Hauralan asuinalueen eteläja länsipuolelle. Kuva: Erkki Koivisto Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestö vaihtoi kevätkokouksessaan puheenjohtajistonsa. Alueelle tavoitellaan tiiviimpää asumista Kuivaspään suuntaan. toukokuuta paikoilleen kiinnitettynä Ideaparkin bussipysäkillä Lempäälässä. Suunnittelualue sijaitsee Lempäälän kunnan pohjoisosassa lähellä Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan rajaa. Moisio-Hakkari-Tuulialassa Hollon rataoikaisualueella tarkistetaan asemakaavaa. Kaavaehdotuksen on tarkoitus tulla nähtäville keväällä 2023 ja kaavan valmistua loppuvuodesta 2023. Marjamäen eteläosan osayleiskaavassa tarkoituksena on muodostaa Ideaparkin alueesta alakeskus palveluineen sekä toimivine asuin-, työpaikkaja viheralueineen. Marjamäen pohjoisosan osayleiskaavan muutoksen tavoitteena on laajentaa Marjamäen teollisuusaluetta pohjoisen suuntaan. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37500 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Lähetä kuva tai juttuvinkki helposti WhatsAppiin 050 512 0097 vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Kevätsiivouksen paikka Kevään 2023 eduskuntavaalit pidettiin 2. Hän seurasi Raisioon muuttanutta puheenjohtaja Riku Flomania. Vappu on vietetty lähestyy, mutta yhä vain joitakin vaalimainoksia viivyttelee edelleen katukuvassa. Mäkiniemessä yritystontti muutetaan asuinpientalojen tontiksi. Paljasta ehdokas. Humalamäkeen osoitetaan pientalovaltaista asuntoaluetta ja päiväkoti. Alueelle on tarkoitus laatia samanaikaisesti asemakaava, jolla mahdollistetaan Lauta Oy:n toiminnan siirtäminen Ruskea-ahteelta Marjamäkeen. Asemakaavoitettujen pientalotonttien jakamishanke on jokavuotinen projekti, jonka tiimoilta vahvistui Lempäälään vuoden 2022 tontinjakokaavoilla 13 uutta tonttia. Muita vuonna 2023 vireillä olevia asemakaavoja on useita. Kuva: Erkki Koivisto Kaavoittaminen jatkuu vuonna 2023 kiivaana Lempäälässä Lempäälän kunnan kaavoituskatsaus vuodelle 2023 on valmistunut. Kerro myös, missä ja koska kuva on otettu. Lokikalliossa teollisuusja varastoalue muutetaan asumiselle. Asutusta tiivistetään ja keskitetään joukkoliikenteen joukkoja raideliikenteen äärelle. Tämä vaalimainos komeili vielä vappuna maanantaina 1. Alkaneena vuonna kaavoituksen pääpaino on keskustan kehittämisen ja kuntakeskuksen uudistamisen lisäksi Sääksjärven ja Marjamäen alueiden kehittämisessä. Esa Salminen oli vielä edellisellä kaudella kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja. Onko sinun seudullasi tai matkasi varrella vielä paikoillaan olevia eduskuntavaalimainoksia. Lempäälän kunta on käynnistänyt vuonna 2017 Sääksjärven osayleiskaavan laatimisen. Kuokkala-Keskusta-Lempoinen-Halkola-Hemminkilä -alueella on yhteensä 15 vireillä olevaa asemakaavaa. Yhdistyksen sihteerinä jatkaa Hannele Lehikoinen ja taloudenhoitajana Maarit Lakkala. Yleiskaavan tavoitteena on osoittaa alueelle monimuotoista pientaloasutusta. Turuntien, Viialantien ja Vesilahdentien risteysalueilla tutkitaan risteysjärjestelyjä sekä palveluiden ja työpaikka-alueiden sijoittumista alueelle. TeksTi: Erkki Koivisto Vaaleista noin kuukausi. huhtikuuta ja uusi eduskunta on järjestäytynyt. Asemakaavoitettujen pientalotonttien jakamista jatketaan myös vuonna 2023. Kaavaehdotuksen on tarkoitus tulla nähtäville loppuvuodesta 2023 ja kaavan valmistua vuonna 2024. Kaava viedään hyväksymismenettelyyn vuonna 2023. Tavoitteena on, että hanke valmistuu vuoden loppuun mennessä. Ota kuva ja lähetä se meille: toimitus@lvs.fi. Niemelä oli puheenjohtajana yhden vuoden. Muun muassa Ehtookodon ja Pappilan ympäristössä sekä Mäkisenpellon asemakaavan muutoksella tutkitaan asumisen kehittämistä
Heidän liikuntatuntinsa ovat aika erilaisia pitää kuin normitunnit. – Vielä kun uimahalli saadaan Lempäälään, niin sitten täällä on oikeastaan kaikki, hän näkee. Englantia tunneillaan käyttävät matematiikan opettaja Pia Westén sekä matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja Marika Kyrkkö kertovat, että matemaattinen sanasto haastaa välillä opettajiakin. TeksTi: Katariina Rannaste kuva: Katariina Rannaste. Liikunnanopettaja OlliPekka Rantanen jouduttaisi vielä Hakkarin liikuntahallinkin kunnostusta: vedet ovat joskus tuntien aikana tulleet katosta läpi. luokalla on viisi tuntia liikuntaa viikossa ja 9. Hakijoita on vuosittain 50–60. Oppilaat valitaan liikuntaluokalle pääsääntöisesti pääsykoemenestyksen perusteella. – Porukalla on samansuuntaiset kiinnostuksen kohteet ja liikuntatunneilla kaikki yrittävät tosissaan, Nyman ja Mäkynen sanovat. Silloin avuksi otetaan suomen kieli tai ratkotaan kieliongelmaa yhdessä oppilaiden kanssa. – Kun kyseiset lähikentät saadaan käyttöön, päästään ensi syksynä aloittamaan hyvästä tilanteesta, toteaa Suvi Lavia, joka opettaa liikuntaa ja terveystietoa Hakkarin ja Kanavan kouluilla. Esimerkiksi geometriassa on erikoissanoja, eikä sopivia oppimateriaaleja aina ole. Liikunnanopiskelu toteutetaan niin, että 7. Kaikissa niissä tarvitaan englannin kieltä. Sitä on opiskeltu Hakkarissa 1980-luvun lopulta saakka, ja Tommi Roinisella on siitä omakohtaiset kokemukset. Muistan edelleen kotitaloustermistöä, esimerkiksi pataruokia englanniksi, Roininen hymähtää. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 TeksTi: Katariina Rannaste kuva: Katariina Rannaste . Hakkarin liikuntaluokilla opiskelee kuluvalla lukukaudella 66 oppilasta. Lajipainotuksia ei ole, vaan eri lajeja opiskellaan monipuolisesti. Hakkarissa voi lisäksi opiskella historiaa, matematiikkaa sekä biologiaa ja maantietoa osittain englannin kielellä. Lempäälässä opiskellaan luokittain. – Painotettavat aineet ovat vaihdelleet vuosittain hieman sen mukaan, miten opettajilla on siihen rahkeita, kertoo Hakkarin koulun vs. Opetus voi olla luokkamuotoista tai oppilaat voivat olla osa yleisopetuksen sekaryhmiä. Heidän mielestään liikuntaluokalla on hyvä yhteishenki. Liikuntaryhmät ja liikunnan painotusluokat hyödyntävät läheisiä kenttiä ja niiden lisäksi paljon esimerkiksi alueen lenkkeilymaastoja ja jäähallia. Suvi Lavia vahvistaa: yhteispeleissä hiki virtaa. Oppilaiden kannalta on hyvä, että he haluavat pelata tosissaan, Lavia toteaa. Ja liikuntaa voi olla oppilaiden valinnoista riippuen valinnaisaineena enemmänkin. Koulut saavat itse valita, kuinka painotettu opetus järjestetään. – Kotitalousopettaja opetti meitä osin englanniksi. rehtori Tommi Roininen. Englantia on opiskeltu Lempäälässä painotetusti pisimpään Liikuntaa on mahdollista opiskella painotettuna oppiaineena Lempäälän Hakkarin ja Sääksjärven yläkouluissa. – Oppilaat suorittavat Olympiakomitean suositteleman valtakunnallisen soveltuvuuskokeen, jossa testataan muun muassa kestovoimaa, nopeutta ja ketteryyttä, Rantanen kertoo. luokalla on yksi tunti liikuntaa enemmän omana liikuntaryhmänä, 8. Pyry Nyman (vas.) on suuntautunut jääkiekkoon, Eeti Mäkynen salibandyyn, Kerttu Kemppainen judoon ja Emma Riikonen jalkapalloon. Sisu Siik (vas.), Roope Ylönen, Mila Lindroos, Miro Mänty ja Niko Willner aikovat tulevaisuudessa matkustaa ulkomaille, lähteä vaihtoon ja opiskella esimerkiksi audiovisuaalisen viestintää. Jotkin koulut ovat painotusluokista luopuneet tai harkitsevat niistä luopumista, sillä niiden on koettu lisäävän eriytymistä eri luokkien välillä. Roininen kävi Hakkarin yläkoulua englannin painotusluokalla 1990-luvulla. Painotusopinnoista englannin kielellä on pisimmät juuret Lempäälässä. – Olemme matemaattisten aineiden opettajia, emme englannin kielen superosaajia, Kyrkkö muistuttaa. uutiset Kun Hakkarin kentät valmistuvat, huoahtaa yläkoulun väki helpotuksesta Liikuntaluokat hyödyntävät urheilupaikkoja monipuolisesti Hakkarin tekonurmi valmistuu tänä kesänä ja tenniskentät syksyn aikana. Itsellekin jää hyvä mieli tunnin jälkeen, hän näkee. Ylitykset toki hyvitetään, mutta nuorten asenne on sellainen, että he ovat vain tyytyväisiä, kun pääsevät liikkumaan. luokalla neljä tuntia viikossa. Kenttien avautumisen ottaa ilolla vastaan Hakkarin yläkoulun väki. Emma Riikonen , Kerttu Kemppainen, Pyry Nyman ja Eeti Mäkynen ovat painotusluokkaan tyytyväisiä. – Keskeisintä onkin, että oppilaat saavat rohkeutta käyttää kieltä, Westén painottaa. Kun kyseisille kentille ei ole päässyt, on muun muassa kuntosalin käyttöä jouduttu pidentämään. 7.-luokalle valitaan vuosittain enintään 24 oppilasta. – Ja jos lähdemme käymään jossain, vaikka tunnin pyöräretkelle, painotusluokan oppilaat eivät ole niin tarkkoja, että tunnin pitää loppua minuutilleen. – Luokka on motivoitunut
Mutta mitä siitä on seurannut. Lisäksi joku kaava on voinut ollut sellainen, jossa ei tontteja ole, lisätty vaan lopputuloksena on ollut muu muutos. Hakuaika vuoden 2023 pientalojen tontinjakokaavahankkeisiin oli 2.1.–17.2. Mukaan otettavia tonttijakoja pohditaan Kortesmaan mukaan vielä kunnassa ja hankkeet viedään kesäkuun lautakuntakäsittelyyn. Hänen mukaansa Lempäälässä on nyt hyvä aika miettiä vuoden 2024 mahdollisia jakotarpeita. Miten lienee Pirkanmaalla. Vaikka päätarkoitus vuosittaisella hankkeella on tonttien jakaminen, mukaan voidaan ottaa myös muita pieniä kaavamuutoksia, sanoo Kortesmaa, jonka mukaan tontinjakohanke on ollut hyvä työkalu pieniin kaavamuutoksiin, kun koko prosessi saadaan vietyä läpi usean hakkeen osalta samalla kertaa. Joissakin muutoksissa vanhasta pientalotontista on muodostunut enemmän kuin yksi uusi tontti. Tontinjakokaavoja laadittaneen ehkä noin 5-6 kappaletta ja tontteja niissä on noin 12-15, sanoo Kortesmaa. Kokoontumisen muuttuessa puoli yhdentoista maissa Pirkkalan Jasperintiellä kilpa-ajoiksi, poliisi joutui puuttumaan tapahtumiin usealla partiolla estääkseen henkilövahinkojen syntymisen. Pitänee siis ihan kiusallaan yrittää kuluttaa vähemmän. Jotkut ovat sitä mieltä, että tuollaiset hassut kuvat eivät sovi kunnanjohtajan arvolle. Sitä on mahdoton ymmärtää. Pientalotonttien jakamisen asemakaavan muutos laaditaan yhtenä prosessina, jossa käsitellään kerralla kaikki hankkeessa jaettavat tontit. uutiset Kolumni Tulonsiirtoja Ruuan hinnan ennustetaan nousevan tänä vuonna edelleen. Sanottiin, että sähkön ja muunkin energian hinnat pomppaavat taivaisiin ja saisimme olla tyytyväisiä, jos niitä ylipäänsä riittäisi. Lisämotiivina on ollut jatkuva pelottelu ilmastonmuutoksella ja muilla tuhoennusteilla. Tulos oli siis kasvanut nelinkertaiseksi ilman että myyntimäärät olivat lisääntyneet. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella johtajien palkkoihin käytetty rahamäärä kuusinkertaistui sote-uudistuksen myötä. Siinäkin suhteessa olemme olleet nöyriä kansalaisia, ja oppi on mennyt perille. Tuo esimerkki kertoo karusti, että valtaosa hintojen noususta on ollut pelkkä tulonsiirto kuluttajilta teollisuudelle ja kaupalle. Täältä ajoneuvoletka siirtyi illan aikana edelleen Pirkkalaan. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 . huhtikuuta Lempäälän ja Pirkkalan alueella oli kokoontumisajo, johon osallistui useita satoja ajoneuvoja ja arviolta jopa toista tuhatta henkilöä. P.S. . Kun olemme lajitelleet kaikki jätteet huolellisesti, poltettavaksi meneviä sekajätteitä ei ole kertynyt nimeksikään. Sen sijaan on mielenkiintoista, että kunnanjohtajamme on alkanut julkaista viikonlopun kunniaksi Instagramissa värikkäitä kuvia itsestään peruukkeineen ja muine rekvisiittoineen. Pelottelun ansiosta kaikilla aloilla uskallettiin vaivihkaa nostaa hintoja luottaen siihen, että ne hyväksyttäisiin nöyrästi. Kaikissa jätetyissä tonttijaoissa on haasteita eikä niitä kaikkia voitane ottaa mukaan jakohankkeeseen. Kuva: Lempäälän kunta Lempäälän kunnassa on menossa neljättä vuotta peräkkäin hanke asemakaavoitettujen pientalotonttien jakamiseksi. Suomessa on nimittäin valiteltu, että meidän EU:lle maksamamme rahat ovat tulonsiirto Italiaan. Huomattavan ylinopeuden tai muun vakavan piittaamattomuuden vuoksi ajokorttinsa menetti kolme henkilöä. Tapahtumasta ei oltu ilmoitettu poliisille etukäteen. Uusia tontteja on tällä menetelmällä muodostunut kolmessa vuodessa yhteensä 35 kappaletta. Sitten Italiasta Lempäälään. Kehtasivat vielä sanoa, että tulosparannus johtui pelkästään myyntihintojen korotuksista. Mutta ehkä hän vaan pyrkii vuorollaan ravistelemaan instituutiota. Se tarkoittaa, että kustannukset eivät olleet nousseet merkittävästi ja hinnankorotukset olivat valuneet täysimääräisesti tulokseen. Pientalotonttien jakamishankkeessa on Lempäälän asemakaavoitetulle alueelle saatu aikaisempina vuosina 2020?22 yhteensä 35 uutta tonttia: 7 tonttia vuonna 2020, 15 tonttia vuonna 2021 ja 13 tonttia vuonna 2022. Toinen kysymys on, lieneekö tällainen järjestely kovin ekologista. Tilanne oli ohitse hieman ennen puolta kahtatoista, viimeistenkin ajoneuvojen hajaantuessa paikalta. Lempäälän kunta käynnistää vuosittain hankkeen asemakaavoitettujen pientalotonttien jakamiseksi. Tulee huomioida, että osa jaosta voidaan tehdä suoraan tonttijaolla eikä tarvita asemakaavan muutosta. Siihen meitä on myös opetettu, samoin on vaadittu kierrättämään ja lajittelemaan jätteemme. Kysymykseen tulivat Lempäälän asemakaava-alueella oleva pientalotontit, joilla jakamisen edellytykset täyttyvät. Asia tasapainottuu, kun saamme rahat takaisin jätteinä. Tavoitteena ja edellytyksenä tontinjakokaavahakkeille on ollut, että kaavamuutokset ovat helppoja kaavoja, jotka eivät tarvitse erillisselvityksiä. Ajoneuvoja, pääasiassa henkilöautoja, alkoi kokoontua illalla Pirkanhovin parkkialueelle jo ennen kello kuutta, mistä ne siirtyivät Lempäälän Realparkin alueelle. . Nyt sähkön hinta on alentunut entiselle tasolleen, mutta sama meno jatkuu. Kaavasuunnittelija Antero Kortesmaa Lempäälän kunnasta sanoo, että keskusteluja käytiin 16 eri kaavamuutoksen osalta, ja hakemuksia jätettiin yhdeksän kappaletta. Uusi tonttijakokaavoja suunnitteleva arkkitehtikesäharjoittelija aloittaa työnsä vapun jälkeen. Italialaiset eivät onneksi ole kovin tarkkoja lajittelijoita, joten siellä riittää meille poltettavaa. Seuraamuksia annettiin kymmenkunta myös muista liikennerikoksista ja -rikkomuksista.. Täällä on otettu ilo irti siitä, että kuntamme on ohittanut väkiluvussa Raahen! Jaha, on vaikea nähdä, miksi tämä tieto on niin tärkeä. Asia on herättänyt huomiota. Enimmillään poliisin yksiköitä oli tehtävällä yli kaksikymmentä, mikä väistämättä vaikutti hetkellisesti myös muiden hälytystehtävien hoitamiseen. Syksyllä meidät aivopestiin hyväksymään hintojen korotukset. Mutta yksi murhe tällä järjestelyllä poistuu. Kun lisäksi ainakaan kotimaista puuta ei ole saanut lämpölaitoksissa polttaa, Suomeen on alettu rahdata tonnikaupalla jätteitä Italiasta. Vuonna 2023 menetelmällä syntyy arviolta noin 7?10 uutta pientalotonttia. TeksTi: Erkki Koivisto Tontinjakohakemuksia jätettiin Lempäälässä aiempaa vähemmän Kokoontumisajo työllisti poliisia Pirkanmaalla Lauantai-illalla 29. . Yksi esimerkki: Atriasta kerrottiin juuri ylpeänä, että alkuvuoden tulos yli nelinkertaistui 2,3 miljoonasta eurosta 10,9 miljoonaan euroon. Ruuan hinnan jatkuva nousu tuntuu erityisen härskiltä, kun kaupan alalla menee hyvin, ja elintarviketeollisuus esittelee vuoden ensimmäisen neljänneksen erinomaisia tuloksia. Hakemuksia jätettiin vähemmän ja mukaan otettavat hankkeet ovat haastavampia kuin edellisvuosina
040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com Raskaankaluston ja henkilöautojen huoltokorjaamo 045 161 8304 Mäntytie 3, 37470 Vesilahti Palvelemme ma-pe klo 9-15 ja sopimuksen mukaan. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Lukitusja turvapalvelut . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Käytössäsi Lempäälän-Vesilahden Sanomien lisäksi myös: Akaan Seutu Oriveden Sanomat Pirkkalainen Sydän-Hämeen lehti ja Ylöjärven Uutiset Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi PALVELUN PAIKAT . 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 045 7874 9667 ABC Lahdesjärvi puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Avaimet . kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi S-market Sääksjärvi Puh. tammerkone.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisinTampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 8-16.30, p. PALVELUT Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.500 silmäparia joka viikko! Palveluhakemisto löytyy myös www.lvs.fi/palveluhakemisto Kiinnostuitko. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Poltinhuollot Eläinpalvelut Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. Ilmainen puhelinneuvonta. 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. . Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Sarjoitukset . Kaikki rodut . Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Koulutettu trimmaaja Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Kiinteistövälitys . Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. 045 215 2135 • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. Lukitukset Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. p. MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 2 x 50 mm 47 € 1 x 30 mm 14 €. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. KODINKONEHUOLTO. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 1 x 30 mm 14 € Nuohoojat • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.com KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät 045 7831 4230 www.saharre.fi Kauneuspalvelut PALVELUN PAIKAT NYT MYÖS NETISSÄ! WWW.LVS.FI/PALVELUHAKEMISTO lvs.fi ja LVS sovelluksessa juttuja lukee joka viikko noin 11.000 uniikkia ihmistä! 2 x 50 mm 47 € Autohuollot ja -varaosat 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 60 mm 25 € Sinun yrityksesi mainos tähän. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0400 335 443 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. AUTOT JA LIIKENNE . KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 010 548 8130 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. 045 7834 3867 Pääasioista ei kannata tinkiä Oman kylän palvelua! KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. TERVEYS JA HYVINVOINTI . Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Betonit PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Tampereentie 4 (2. 25 € + alv 24% /vko 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! 1 x 30 mm 14 € paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p
Lukitukset Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. Kaikki rodut . Ilmainen puhelinneuvonta. 8-16.30, p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Sarjoitukset . p. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Koulutettu trimmaaja Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Kiinteistövälitys . 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. KODINKONEHUOLTO. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi Poltinhuollot Eläinpalvelut Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Uutta! NETTIAJANVARAUS www.sirkkapyhala.net Puh. 045 7874 9667 ABC Lahdesjärvi puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. . MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 25 € + alv 24% /vko 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! 1 x 30 mm 14 € paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 2 x 50 mm 47 € 1 x 30 mm 14 €. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Lukitusja turvapalvelut . PALVELUT Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.500 silmäparia joka viikko! Palveluhakemisto löytyy myös www.lvs.fi/palveluhakemisto Kiinnostuitko. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 010 548 8130 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. Avaimet . 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Tampereentie 4 (2. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. AUTOT JA LIIKENNE . 045 7834 3867 Pääasioista ei kannata tinkiä Oman kylän palvelua! KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Käytössäsi Lempäälän-Vesilahden Sanomien lisäksi myös: Akaan Seutu Oriveden Sanomat Pirkkalainen Sydän-Hämeen lehti ja Ylöjärven Uutiset Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi PALVELUN PAIKAT . 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com Raskaankaluston ja henkilöautojen huoltokorjaamo 045 161 8304 Mäntytie 3, 37470 Vesilahti Palvelemme ma-pe klo 9-15 ja sopimuksen mukaan. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. TERVEYS JA HYVINVOINTI . 0400 335 443 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. tammerkone.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisinTampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 1 x 30 mm 14 € Nuohoojat • PUTKIREMONTIT • UUDISKOHTEET • PIENTYÖT 044 202 6818 www.lvihaapaniemi.com KAIKKI PUTKITYÖT PIRKANMAALLA Maanrakennus 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! 040 027 8891 Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät 045 7831 4230 www.saharre.fi Kauneuspalvelut PALVELUN PAIKAT NYT MYÖS NETISSÄ! WWW.LVS.FI/PALVELUHAKEMISTO lvs.fi ja LVS sovelluksessa juttuja lukee joka viikko noin 11.000 uniikkia ihmistä! 2 x 50 mm 47 € Autohuollot ja -varaosat 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 60 mm 25 € Sinun yrityksesi mainos tähän. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Betonit PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. p. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 045 215 2135 • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. 0400124283, puhelut ti klo 16-18.30 ja to 8-10. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi S-market Sääksjärvi Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh
Jos mielestäsi tuomari ei osaa viheltää, niin tervetuloa, näytä kuinka hyvin osaat itse viheltää, vetää pelit ja näytä, miten homma hoidetaan. Moni asia vaati parsimista, epäkohtien poistamista ja kaikin puolista kehittämistä. Tuomarina oleminen ei aina ole helppoa. Pirkanmaalaisia kutsutaan mukaan kyselemään ja keskustelemaan hyvinvointialueen palveluista. Siitä saa rahaa ja maksetaan myös matkakulut. Nyt, jos koskaan, olisi ensisijaisen tärkeää puoluekannasta riippumatta panostaa siihen, että jokaiselle suomalaisille taataan jonkinlainen pääsy palveluihin sen sijaan, että asiakasta pompotellaan palvelurakenteissa kuin pingispalloa. Saa hyötyliikuntaa ja todella hyvän tukiverkoston ympärille. Valtiovallan toimenpiteet rahoituksineen, hoitajaynnä muine mitoituksineen, kansainvälinen tilanne suhdanteineen ja inflaatioineen, valtion velka ja kasvavat korkomenot, valtakunnallinen osaajien puute… Näiden edessä ei pidä antautua mutta ei niitä voi ohittaakaan. Miten voi olla mahdollista, että sama velvoittavuus ei toteudu palveluissa. Nuorelle erotuomarius on todella hyvä harrastus. Itse en tee tätä rahan takia, vaan rakkaudesta harrastukseen. Yhdessä voidaan vaikuttaa siihen, haluaako nuori erotuomari enää jatkaa vai lopettaako hän. Tilaisuuksia voi seurata myös etälähetyksen kautta. Osallistukaa ja vaikuttakaa! Erkki Paloniemi Kirjoittaja on aluevaltuutettu (kok.) Vesilahdesta.. Kysymyksiä ja kommentteja voi lähettää etukäteen verkkolomakkeella. Mikäli hyvinvointialueiden organisaatiot eivät kykene järjestämään ja tarjoamaan oikeanlaista palvelua oikeaan aikaan ja vaikuttavasti, häiriökysyntä syö mahdolliset sote-uudistuksen suunnitellut hyödyt. Rivivaltuutetun näkökulmasta olen erityisen tyytyväinen kahteen asiaan. Jos ei ole minkäänlaista koulutusta, niin uskallan väittää, että suurin osa olisi huonosti sijoittunut tai keskittynyt väärään asiaan. Hallitusneuvottelut ovat meneillään ja juuri aloittaneiden hytealueiden palveluissa nähdään vakavia toimintahäiriöitä. Lisätietoja www.pirha.fi . Lisäksi meillä on paljon muutakin hoidettavana, kuin pelkät pelaajat ja rikkeet. Ennen kaikkea se edellyttäisi kaikkien puolueiden yhteistä näkemystä uudistamisen tarpeesta hallituspuolueiden ja opposition nokkapokan sijaan. Vaaleilla valittu 79-jäseninen aluevaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran maaliskuussa 2022. Sote-uudistusta rakennettaessa ei ole kiinnitetty riittävää huomiota palvelujärjestelmän kyvykkyyteen ratkaista asiakkaiden kohtaamia ongelmia palvelujen piiriin pääsyssä eikä sitä, onko asiakkaan saama palvelu ja hoito aidosti vaikuttavaa. Edellisessä kolumnissani toin esille osallistusja vaikuttamismahdollisuuksia hyvinvointialueilla. Olen itse nuori erotuomari Suomen Salibandyliitossa. Siinä kohtaa monenlaisia haasteita, ja pitää olla pelisilmää. Kun järjestelmä ei toimi, asiakas soittelee toistuvasti palvelujen perään eikä saa tarvitsemaansa palvelua. Käy tarvittavat kurssit ja vihellä yksi turnaus. Kun tuomari tekee mokan, häntä yleensä haukutaan. Tässä nostan esille yhden kaiken kansan osallistumisväylän. Twitterjulkaisussaan hän kirjoittaa: ”Suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi toivomme, että tulevalla hallituskaudella hyvinvointialueet saavat työrauhan tehdä uudistusta todeksi. Valkeakoski, 16.5 Tampere, 23.5. Kristiina Kantola, (sd.) Pirkanmaan hyvinvointialueen vammaisneuvosto, SDP:n vammaispoliittisen työryhmän jäsen Tarvitsemme lisää tuomareita sekä ymmärrystä heitä kohtaan Kaikki varmaankin tietävät tuomarit, muistavat heidän virheensä, solvaavat heitä ja ties mitä muuta. Se edellyttäisi kuitenkin suurta rohkeutta räjäyttää koko järjestelmä alkutekijöihin. Viime vuosi oli Pirkanmaalla tiivistä valmistautumista tulevaan. Pirkanmaan hyvinvointialue on alkutaipaleella. Yleensä junioripeleissä on nuoria, alaikäisiä tuomareita. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Lukijan mielipide Syy toimimattomiin palveluihin ei ole soten työntekijöissä vaan siinä miten palvelutarjonta organisoidaan Yksityisellä sektorilla, esimerkiksi teknologian kehittämisessä, asiakasnäkökulma on ollut velvoittavaa siitä lähtien, kun kulutusteknologiasta tuli kasvava trendi Nokian menestyksen myötä jo 1990-luvulla. Syy toimimattomiin palveluihin ei ole soten työntekijöissä, vaan siinä, miten palvelutarjonta organisoidaan ja miten soteorganisaatioita johdetaan. Tässä paikallislehdessä (LVS 26.4) aluevaltuutettukollegani Tuula Petäkoski-Hult hyvin kuvasi hyvinvointialueen tämän hetken tuntoja kolumnissaan ”Asukkaiden palvelut edellä – hallintoakin tarvitaan”. Miksi pitäisi huudella, kun tuomari tietää todennäköisesti säännöt paljon paremmin ja yleensäkin tietää, mitä tekee. Työntäyteinen ja hektinen valmisteluvuosi on takana. Virheistä oppii.” Haluaisin viheltää jokaisen tilanteen täysin oikein, mutta haaste on se, että tilanteisiin voi löytyä monia oikeita ratkaisuja. Ne kuitenkin kustannetaan verovaroin. Huolestuttavia uutisia on kuulunut eri puolilta Pirkanmaan hytealueelta sen lyhyen elinkaaren aikana. Näin syntyy illuusio valtavasta asiakasmäärästä, joka todellisuudessa tarkoittaa samojen asiakkaiden kiertämistä järjestelmässä hakemassa palvelua aina uudelleen, kun he eivät saa tarvitsemaansa apua. Kaikki eivät ole huutelijoita, mutta olisitko itse voinut vetää paremmin. Myös niiden toimivuudella – tai toimimattomuudella – on ratkaiseva rooli kuntalaisten hyvinvoinnissa ja monen yksilön selviämisessä yhteiskunnassa, mutta myös putoamisella sen rattailta. Ilmiölle on myös termi, joka on ensimmäisen kerran rantautunut Suomeen Britanniasta vuonna 2017: häiriökysyntä. Me erotuomaritkin olemme vain ihmisiä. Hyvinvointialueemme johtaja Marina Erhola on viestinyt painokkaasti ja mielestäni aivan oikein työrauhan perään. Keskityin lakisääteisin vaikuttamistoimielimiin eli vanhusneuvostoon, vammaisneuvostoon ja nuorisovaltuustoon. Ensinnäkin puoluepoliittisia erimielisyyksiä ei juurikaan ole ollut. Puutteet tunnistetaan, mutta toivottavasti myös olemassa olevat hyvät asiat huomataan ja joskus jopa kannustetaan. Asukastilaisuudet pidetään tiistaisin; 9.5. Älä pilaa pelaajien ja meidän tuomareiden nautintoa hienosta lajista sillä, että huutelet tyhmyyksiä. Toiseksi motivoitunut valmistelukoneisto luottamushenkilöineen ja viranhaltijoineen on haasteellisten asioiden äärellä tehnyt ansiokasta arjen kenttätyötä pirkanmaalaisten parhaaksi. Kuulun tähän joukkoon, ja kaikki siellä kentällä harjoittelevat. Yleensä kun näytetään tilanne videolta, katsoja saa katsoa pariin kertaan normaalilta nopeudelta ja erilaisista kuvakulmista, kunnes näkee hidastuksen ja sitten miettii: ”Onpa tuomari huono.” Jos ei oteta F-liigaa mukaan, niin meillä on tasan yksi mahdollisuus nähdä tilanne, ihan sama kuinka nopea se on. Täysin sama koskee pelaajiakin. Organisaatio on nyt paketoitu lain edellyttämällä ja mahdollistamalla tavalla. En ole ollut kauaa, mutta kirjoitan nyt kaikkien puolesta. Kaikki tekevät virheitä ja niiden kautta oppii. Sastamala ja 30.5. Aatu Kuokkanen Hollola Aluevaltuutetun kuulumiset Malttia ja työrauhaa Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta neljä kuukautta. Kiitos kaikille niille, jotka antavat ja ovat antaneet positiivista palautetta meille. Ongelma on ollut kasvava jo pitkään, mutta siirtyminen hytealueille on tehnyt tämän ongelman entistä näkyvämmäksi. Yksinkertaisesti ilmiö tarkoittaa sitä, että asiakas palaa uudelleen ja uudelleen hakemaan tarvitsemaansa palvelua, jota palvelujärjestelmä ei kuitenkaan pysty hänelle tarjoamaan. Sotepalvelujärjestelmän valuvirheitä olisi mahdollista korjata siten, että saisimme nykyistä vaikuttavampia ja tarkoituksenmukaisempia palveluja. Erotuomarin kuuluu huolehtia monenlaisista asioista, kuten siitä, että pelikello pysähtyy oikeassa ajassa, maalintekijä ja syöttäjä menevät oikein, että peli on kaikille turvallinen ja monesta muustakin asiasta. Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää toukokuussa neljä asukastilaisuutta eri puolilla maakuntaa. MänttäVilppula. Tervetuloa rohkeasti kokeilemaan tätä harrastusta, suosittelen lämpimästi. Työvoimakysymykset ovat huolista päällimmäisiä alueilla”. Olen itsekin tehnyt mokia, mutta opin niistä, kuten varmaan moni muukin oppii ja on oppinut. Meidän pitää tehdä päätökset paineen alla ja meidän pitää soveltaa erilaisia näkökulmia. Eivät kaikki häntä solvaa, mutta kun pelaaja tekee mokan, yleensä hänelle sanotaan: ”Ei mitään, pää pystyyn. Tämä on suuri vahinko, koska pelkästään tarjonnan tehokkuutta lisäämällä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ongelmat eivät tule ratkeamaan, oli hallitusvastuu millä puolueilla tahansa. Toimintahäiriöt liian suuriin mittasuhteisiin paisuneessa organisaatiossa eivät ole yhdenkään yksittäisen puolueen synnyttämiä. Vetoan kaikkiin , mutta erityisesti nuoriin, miksi et kokeilisi tätä. Ymmärrän kyllä, että katsomossakin tunteet voivat olla pinnassa, mutta muistetaan silti. On myös tiedostettava, että kaikki ei ole hyvinvointialueiden itsensä päätettävissä
15 ONKO NURMIKKOSI SURKEA. 24 PUUTARHA PUUTARHA JA LÄHIRUOKA -TEEMASIVUT KESKIVIIKKO 3.5.2023. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 REKO-RINKIEN KESTOSUOSIKKI ON KANANMUNA, S. KOKEILE TEHDÄ SIITÄ NIITTY, S. 12 KALLIOMURSKEEN ERI MUODOT JA OIKEA KÄYTTÖ TUTUKSI, S
Persiljaa voi kylvää väylien reunuskasviksi kuin matalaksi aidaksi, Koskelin vinkkaa, ja tillikin on kukkana kaunis. Maata ei tarvitse erityisemmin muokata tai jyrsiä. Helpoin tapa niityttää nurmikko on jättää se leikkaamatta. – Porkkana ja palsternakka kukkivat, kun niiden antaa kasvaa riittävän pitkälle, Kaisa Koskelin muistuttaa. Suosi kotimaista niittysiementä Mitä lähempänä niittysiemenet on tuotettu, sitä paremmin kukat kelpaavat pörriäisten ravinnoksi. Siitä voi olla Koskelinin mukaan jopa haittaa, sillä maassa kulkee esimerkiksi hyödyllisiä sienirihmastoja. Hiekkaa voi myös hieman lisätä, hän sanoo. – Maan ei tarvitse olla multava tai ravinteikas niityn perustamiseen, vaan kuivan kedon eli paahdeniityn voi perustaa kuivaan paikkaan, aurinkoiselle kalliolle tai kivikkopihaan, missä nurmi ei kasva tai se palaa joka kesä. Monissa kunnissa ja kaupungeissa on viime vuosina tehty erityisiä maisemapeltoja ja niittyjä, joista ihmisten lisäksi kiittävät myös pörriäiset. – Esimerkiksi mäkitervakko on yksi tällainen kasvi, jolla on samalta näyttäviä sisaruslajeja, mutta joita hyönteinen ei voi hyödyntää, sillä niiden geneettinen rakenne on erilainen, hän sanoo. Ja mitäpä jos kokeilisit istuttaa niityn sekaan syötäviä kasveja, kuten juureksia. Puutarhaliikkeen henkilökunta voi kertoa, missä seos on valmistettu, ja kasvien tuontiin liittyviä riskejä voi selvittää Ruokaviraston tai Viherympäristöliiton sivuilta. Tämän jälkeen täytyy määrittää, onko piha paahteinen vai puiden varjostama ja kostea. Tällaisista paikoista on itse asiassa biodiversiteetin kannalta pulaa, Koskelin sanoo. Nokkonen on tärkeä monelle perhoslajille. Sujautapa sekaan juureksia Kaisa Koskelin suosittelee jättämään maisemapellolle tai niitylle myös luonnonkasveja, kuten nokkosta. – Jos siemenseos on Hollannissa tuotettu, siitä versovat kukat voivat olla toki näyttävä, mutta ne eivät välttämättä kelpaa pölyttäjille, Kaisa Koskelin muistuttaa. Koulutukseltaan hän on maisemasuunnittelija. – Kannattaa rohkeasti kokeilla, sillä kukkaniitty on parempi kuin nurmikko, kannustaa lempääläinen Kaisa Koskelin. Maisemapelto on koristeellinen ja runsas, kun taas perinteisemmällä niityllä ei ole kukkivia kasveja paljon kerralla. Mitäpä jos sellaisen perustaisi omaan kotipihaan. – Jos piha on kostea tai rehevä, maata voi hieman köyhdyttää niittämällä ja poistamalla pintamaata, jotta kylvetty siemen ei joudu kilpailemaan muiden kasvien kanssa. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 3.5.2023 ”Kukkaniitty on parempi kuin nurmikko” Maisemaja niittykukkapellot ovat ilo silmälle. piha ja puutarha. Jos haluat niittykukkia kotipihaan, Kaisa Koskelinin mukaan ensin pitää erottaa, haluatko maisemakukkapellon vai perinteisemmän suomalaisen niityn. Tuskastuttaako laikuiksi palanut nurmikko. – Liikkeelle voi lähteä kokeillen. – Tekemällä vähemmän tekee enemmän. – Suosimalla kotimaista tekee suuremman palveluksen luonnon monimuotoisuudelle, Koskelin sanoo. Jättää vaikka erikokoisia länttejä nurmikosta leikkaamatta, Kaisa Koskelin vinkkaa. Omaan pihaan kukkaniityn perustanut Koskelin tietää niistä myös työnsä puolesta: hän toimii Tampereella AhlmanEdu-oppilaitoksessa projektipäällikkönä urbaania lähivihreää koskevassa hankkeessa. Pihan oma siemenpankki hoitaa loput. Vähemmän on enemmän Maisematai niittykukkapellon perustaminen ei tarvitse erityisiä toimenpiteitä. Paahteinen vai varjoinen piha. Kokeile perustaa paahteiselle paikalle niitty TEKSTI: Katariina Rannaste KUVA: Soile Virtanen . Niityn perustaminen on kasvun ihmeen tarkkailua, että mitä sieltä maasta nousee ja mikä tehtävä milläkin luonnonkasvilla on, hän toteaa. Juureksilla voi olla arvoa myös hyönteisille, ei vain meille ihmisille ravintokasveina. Kasveja tai siemeniä ei saa Koskelinin mukaan tuoda ainakaan Euroopan ulkopuolelta, sillä silloin riskit esimerkiksi kasvitauteihin kasvavat
Suomessa tuotannolle laskettu vesijalanjälki on huomattavasti pienempi. Espanjaan verrattuna korostuu myös suomalaisen tuotannon tehokkuus. Lisäksi tomaattien tuotannossa on siirrytty led-valaistukseen. Tomaatin viljelyrytmissä on vain yksi istutus vuodessa, ja sama kasvusto menee läpi koko kauden. Kasvihuonetuotannon tuotantomääriä on myös saatu kasvatettua. Kuva: Kauppapuutarhaliitto talven osalta. Samoin Espanjassa tomaattien tuotannon vesijalanjälki on jopa 91-kertainen Suomeen verrattuna, Remes sanoo. – Niin kauan kuin kysyntää löytyy, sitä kannattaa tuottaa. Sen myötä fossiilisten polttoaineiden määrää on tiputettu ja energiantuotannosta valtaosa tehdään nykyään puuhaketta tai muuta vastaavaa kuten kauran kuorta tai olkea polttamalla, Remes kertoo. Tomaatinviljelyn rytmi meni viime talvena sekaisin, tapahtui monta poikkeuksellista asiaa. Tomaatin ensi talven hintatasoa Remes ei halua lähteä vielä arvailemaan. Näiden toimien seurauksena Kauppapuutarhaliitossa nähdäänkin, että poikkeuksellisesta viime talvesta huolimatta kotimaisen tomaatin kasvihuonetuotanto tulee jatkumaan. Kun valo ja lämpö pitää kasvustoille tehdä keinotekoisesti, nousivat muun muassa tomaattien tuotantokustannukset reilusti. Kotimaisen tomaatin viljelyn vastuullisuutta lisää Remeksen mukaan myös se, että meillä on saatavilla runsaasti vettä kasvihuonetuotannon tarpeisiin. – Minulta kun kysyy, niin kyllä. Viljelymenetelmiä on kehitetty pitkään ja myös vastuullisuuskysymys nousee esiin, Remes kertoo. Miten energiakriisi näkyy tomaatinviljelijöiden ensi talven suunnitelmissa. Yksi vaihtoehto on tehdä istutus kesän lopulla, mutta puutarhat porrastavat istutuksiaan niin, että kaikki sato ei kypsy kauppoihin kerralla. – Asian eteen on tehty todella paljon töitä. Se selittää tomaatin kovan hinnan. piha ja puutarha Pitääkö kuluttajan saada kotimaisia tomaatteja myös talvella. Ensi talvi tulee olemaan jo huomattavasti helpompi, tuotantoa tulee joka tapauksessa olemaan enemmän kuin viime talvena, Remes uskoo. – Ne viljelijät ovat jatkaneet nyt keväällä istutuksia. Kuluttajat ovat . Tuotannossa ei kulu fossiilisia polttoaineita ainakaan niin paljoa kuin voisi tietämättä luulla. Samalla kun fossiilisten polttoaineiden käyttöä on vähennetty, kotimaisen tuotannon tehokkuutta on onnistuttu kasvattamaan. Kotimaisen tuotannon vastuullisuutta lisää entisestään tuotannon työllistävä vaikutus, Remes huomauttaa. Kotimaisia tomaatteja on ollut jo pitkään saatavilla ympäri vuoden. Suurilla tuottajamailla tilanne ei ole yhtä hyvä. Silloin satoa saadaan loka-marraskuulle. Toinen vaihtoehto on istuttaa tomaatit helmikuussa. Satokausi jatkuu läpi talven kesään saakka. Toinen tomaatin hintaa selittävä tekijä on tuotantokustannusten kasvu globaalisti. TekSTi: Jarno Keskinen Kotimaisen tomaatinviljelyn vastuullisuutta lisää se, että meillä on saatavilla runsaasti vettä kasvihuonetuotannon tarpeisiin. Toiminnanjohtajan sijainen, kasvihuoneviljelyn asiantuntija Lassi Remes Kauppapuutarhaliitosta vastaa epäröimättä kysymykseen, pitääkö suomalaisen kuluttajan edes saada kotimaisia tomaatteja myös talvella. Syksymmältä päätetään uudet kasvustot. – Vielä ei pysty sanomaan, näkymät ovat sumeat ensi Valojen käyttö on tomaatinviljelyn suurin sähkön syöjä Suomessa. Vaikka Kauppapuutarha liitossa uskotaan kotimaisen kasvihuonetomaatin viljelyn jatkuvan, tuotanto on kuitenkin tällä hetkellä epänormaalissa tilassa. Suomessa tomaattiviljelmät tuottavat yli kymmenkertaiset sadot per hehtaari. Energia-investoinnit ja ledeihin siirtyminen kiinnostaakin viime talven jälkeen viljelijöitä entistäkin enemmän. Valojen käyttö on tomaatinviljelyn suurin sähkön syöjä Suomessa. – Kauppapuutarhaliiton verkkosivuilta löytyy näistä asioista paljon lisätietoa, Remes vinkkaa. Kuva: Kauppapuutarhaliitto. Suomessa keinovalolla kasvatettu tomaatti saattaakin olla vastuullisin valinta tottuneet saamaan kotimaisia tomaatteja. Arvio on, että tuotantoa oli viime talvena jopa 70 prosenttia normaalia vähemmän. Kun sähkön hinta lähti viime vuoden loppupuolella voimakkaaseen nousuun, useat viljelijät päättivät pistää viljelyn tauolle. Suurilla tuottajamailla tilanne ei ole yhtä hyvä. – Esimerkiksi Marokossa on todella isoja ongelmia kasteluveden kanssa. Remes yllättää kertomalla, että keinovalon ja -lämmön turvin Suomessa pimeyden ja kylmyyden keskellä kasvava tomaatti itse asiassa onkin vastuullisempi valinta kuin ulkomailta Suomeen tuotu. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Viime talvena koettu energian hinnan jyrkkä nousu koetteli kotimaisia kasvihuoneviljelijöitä. Siksi ei korvaavaa tuotetta saatu mistään tilalle, Remes selittää markkinoiden toimintaa. Energiainvestoinnit ja ledeihin siirtyminen kiinnostaakin viime talven jälkeen viljelijöitä entistäkin enemmän
Pointti on koko yhteiskuntamme elinvoimaisuus. Faktat ovat muun muassa kaikilla puolueilla tiedossa. – Suositukset ovat keskeisessä roolissa. Esimerkiksi Itäja Pohjois-Suomessa on alueita, jotka ovat hiljentyneet, autioituneet. Jos ihmiset häviävät, myös palvelut katoavat. Jyrki Wallin korostaa, että suomalaisella ruoalla olisi liki rajattomat vientimahdollisuudet. Ongelma koskettaa koko Suomea. TeksTi: Matti Pulkkinen MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin sanoo, että kuluttajat ja poliitikot ovat ymmärtäneet kotimaisen ruoan ja ruokaomavaraisuuden tärkeyden. Wallin muistuttaa, ettei tilojen lukumäärä kerro koko maatalouden totuutta. Hänen mukaansa Maaja metsätaloustuottajain Keskusliittoa ei syytetä enää oman jäsenkuntansa edun ajamisesta, vaan suomalaisen ruoan turvaaminen on yhteiskunnallisesti kaikkien yhteinen etu ja tehtävä. piha ja puutarha MTK:n Jyrki Wallin: ”Aktiivitilojen määrässä ollaan riskirajoilla” MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin sanoo, että kuluttajat ja poliitikot ovat ymmärtäneet kotimaisen ruoan ja ruokaomavaraisuuden tärkeyden. Ukrainan sota avasi ruokatodellisuuden uudenlaisen näkymän. Tilojen määrä väheni liki 1 100 tilalla vuodesta 2021 vuoteen 2022 verrattuna. – Maassamme vallitsee varsin selkeä yksimielisyys kotimaisen ruoan asemasta ja merkityksestä. Lukumäärän sijaan tärkeämpää on aktiiviviljelyssä olevan maatalousmaan ja esimerkiksi eri tuotantosuuntien tuotantomäärät. Wallin sanoo, että valtiojohto ja politiikka paneutuivat ruokakysymyksiin, kun pandemia sulki maiden rajat. Ruokamarkkinat on saatava nopeasti toimimaan nykyistä tasapainoisemmin maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Vielä vuosikymmen sitten metsäalan vetovoima oli varsin heikko. Maa on pidettävä kokonaan asuttuna ja elävänä jo turvallisuusnäkökulmasta käsin. – Alkutuotannolla on yhteiskunnallisesti laaja merkitys. – Hiljaisuus tai aiheen vähäinen käsittely ei johtunut siitä, etteivätkö teemat olisi ajankohtaisia tai kansakunnan kannalta elintärkeitä. On hyvä, että myös Kilpailuja kuluttajavirasto on ryhtynyt tekemään erillistä selvitystä hintamuutosten siirtymistä ruokaketjun eri osiin. Jyrki Wallin kannustaa puhumaan myönteisesti maataloudesta, jotta nuoret rohkaistuisivat kouluttautumaan alalle ja sijoittumaan sinne työhön. Suomessa on tällä hetkellä vajaat 44 000 toimivaa maatalousja puutarhayritystä. – Kukaan ei enää kyseenalaista elintarvikkeiden huoltovarmuutta. Aktiivisten tilojen määrässä ollaan paikoitellen riskirajoilla. – Kun koko maassa on aktiivinen elämä, eri maakuntiin on mukavaa mennä lomailemaan. Ruoka toisi työtä ja toimeentuloa. Siellä ruoantuotanto on merkittävässä asemassa kasvavissa vientituloissa. Syntyy myös uudenlaisia maatilojen omistusmuotoja. – Myös politiikassa vallitsee ainutlaatuinen yksituumaisuus kotimaisesta ruoasta. Hänen mukaansa elinvoimainen maaseutu ja matkailu kulkevat käsi kädessä. Puolueet eivät intoilleet perinteisellä elinkeinolla eikä ruokateemalla. Wallin sanoo, että suomalaisella ruoalla on samanlaiset edellytykset menestyä maailmanlaajuisesti. Myyntivaltit ovat vahvat. Sen sijaan raha ei vielä jakaannu oikeudenmukaisesti ruokaketjussa. Jyrki Wallin nostaa kissan pöydälle ja muistuttaa, ettei Suomi voi sallia oman yhteiskuntamme vahingoittamista. – Metsäala on maamme yksi peruskivi. Maatalous on tärkeää työtä. Suomi on aidosti kiinnostava maa ulkomaalaisten keskuudessa. Tarvitaan parlamentaarisen ryhmän esityksen mukaisesti arvio ja tarvittavat lainsäädäntömuutokset ruokamarkkinoiden tasapainottamiseksi. Ruokaketjussa raha jakautuu epäterveellä tavalla. Wallin kiittää suotuisaa asenneilmapiiriä, joka vallitsee kotimaisen ruoan ympärillä. Jo oman maanosamme Euroopan ruokamarkkinat tarjoaisivat merkittävät apajat mutta myös maailmanlaajuisesti. Wallin odottaa, että maamme uuden hallituksen ohjelmaan kirjataan kyseisestä raportista tiekartta, jossa kuvataan kestävän tuotannon ja kannattavuuden kehittämistavoitteita. Niiden määrä on laskenut varsin tuntuvasti viime vuosien aikana. Nyt metsäalan taloudellisen menestyksen ansiosta opiskelupaikat ja metsäala kiinnostavat. Euro on jaettava oikeudenmukaisesti tuottajien, teollisuuden ja kaupan kesken. Wallin ounastelee, että maatilat saavat yrittäjiä, maanviljelijöitä tulevaisuudessa perheiden ja sukujen ulkopuolelta. Hän sanoo, että aktiivisten tilojen määrässä ollaan paikoitellen riskirajoilla. Hänen mukaansa kohennusta tarvitaan nopeasti maamme ruokamarkkinoiden toiminnan tasapainottamiseen. Metsät ja puusta jalostettavat tuotteet ovat vientimme ydintä. Asiasta ei saa millään opilla kiistakysymystä. Wallin painottaa, että Suomi on metsänhoidon mallimaa, jossa vihreästä kullasta pidetään hyvää huolta. Jyrki Wallin ei ole maatalouden niukasta esilläolosta huolissaan. Tasapainoinen ja oikeudenmukainen kuluttajan ruoasta maksaman hinnan jakautuminen ruokaketjun osapuolten kesken takaisi kotimaisen tuotannon. Alan tulevaisuudesta on tehtävissä positiivinen ja valoisa. Irlantilaiset ovat pystyneet luomaan mahtavan kasvuja kehitystarinan ruoan avulla. Tuore Maatalouden tulosja kehitysnäkymien parlamentaarisen arviointiryhmän loppuraportti todistaa, että kaikki puolueet ovat tiiviissä rintamassa kotimaisen ruoan takana. – Pohjoisissa otollisissa olosuhteissamme kasvatetut, tuotetut ja valmistetut elintarvikkeet ovat korkeatasoisia. Euroopan unionin ennallistamistavoitteet ja maamme metsät ovat olleet repivästikin esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kuva: MTK. Monet suomalaiset äimistelivät huhtikuisten eduskuntavaalien alla, miten vähän eri puolueiden kansanedustajaehdokkaat taittoivat peistä suomalaisesta maataloudesta. Ruokaviennin arvo on noussut moninkertaiseksi tuontiin verrattuna. – Voimme katsoa esimerkkiä vaikkapa Irlannista. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 3.5.2023 . Hänen mukaansa Maaja metsätaloustuottajain Keskusliittoa ei syytetä enää oman jäsenkuntansa edun ajamisesta, vaan suomalaisen ruoan turvaaminen on yhteiskunnallisesti kaikkien yhteinen etu ja tehtävä. Wallin teroittaa, että kansalaisten tuki kotimaiselle ruoalle on historiallisen laaja ja vahva. Suomessa ruokatuonti on selkeästi suurempaa kuin ruokavienti. Jyrki Wallin näkee, että koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ovat avanneet suomalaisten silmät näkemään kotimaisen ruoan arvon ja ruokaomavaraisuuden välttämättömyyden. Niitä ovat muun muassa elintarvikeketjun toimintaedellytyksien vahvistaminen, ruoantuottajien aseman parantaminen elintarvikeketjussa sekä huoltovarmuuden ja pitkän aikavälin toimintaedellytysten varmistaminen. – Odotan, että tähän vinoumaan saadaan vihdoinkin käänne. Kysymys ei ole vain maataloudesta. Wallin kannustaa suomalaisia kehittämään myös matkailua. Metsäalalla tapahtuneet asiat antavat osviittaa
4 opetuspäivää. Lisäksi kauppaan tulevat erät ovat pieniä. – Pirkanmaan Osuuskaupalla on ollut tätä työtä tekemässä lähiruokalähettiläs. Näin asiakkaatkin voivat aikatauluttaa omia ostoksiaan sen mukaan ja olla oikeaan aikaan liikenteessä. Olen kuullut, että kiinnostusta on kovastikin. – Tilat pystyvät vastaamaan kysyntään, kun asiakkaille kerrotaan esimerkiksi somen ja uutiskirjeiden välityksellä, milloin lihaa on saatavissa. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Villiyrttikurssi Lempäälässä ma 22.5.2023 klo 17.00. Hinta 39€/ hlö Omenapuiden ja muiden pihakasvien kevätleikkuut ammattitaidolla. – Tämähän on aika erikoisuus Pirkanmaalla. – Kananmunat ovat sellainen, mikä esimerkiksi aina vetää Reko-lähiruokarenkaalle. Pienen kanalan muna on vähän arvokkaampi, koska se on kuin käsityötuote, Aittolahti vertaa. Monet tilat Pirkanmaalla myyvät kaiken tuottamansa naudanlihan suoraan tiloiltaan asiakkaille, hän tietää. Hänen mukaansa moni ostaa lähituotteet suoraan tilalta. Aittolahden tilalla hyödynnetään myös verkkokaupan tarjoamia mahdollisuuksia. Lisäksi Pirkanmaalla on paljon ravintoloita, jotka ovat erikoistuneet lähiruuan käyttämiseen, Niiranen toteaa. – Ne ovat erimakuisia kuin tehotuotetut kananmunat. Lähiruokaerikoisuutena Pirkanmaalla Riitta Niiranen mainitsee pälkäneläisen Pajuparven kasvattamat viiniköynnökset. – Varmaan 95 prosenttia meidän kananmunamyynnistämme menee Rekon kautta, joskin ajelen aika laajalla alueella, hän sanoo. Ilmoittautuminen on jo käynnissä. Laitan kananmunat Munapuodin hyllyyn valmiiksi odottamaan, Lea Aittolahti havainnollistaa. 0400 685 058 PURUBOIS OY | WWW.PURUBOIS.FI www.mesi.fi Tarvikkeet ja oppikirjat MEHILÄISENHOIDON PERUSKURSSI Valkeakoski-opisto 11.-26.11.2023 Viikonloppukurssi yht. TeksTi: Heli Rahkonen Parasta Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Riitta Niirasen mukaan kanamunat ovat kuluttajien keskuudessa kaikkein suosittua lähiruokaa. Kuva: Heli Rahkonen Aina keskiviikkoisin.. Asiakkaat haluavat usein väistää tehotuotantoa, jos se vain on taloudellisesti mahdollista. Maissia kasvatetaan rehumaissiksi, siihen kasvukausi on jo pitkään riittänyt. Lähiruokaerikoisuuksien listaamisen sijaan Niiranen kuitenkin puhuisi ennemmin lähiruokatuottajien monipuolisuudesta. Kaupasta ostettu kananmuna on massatuote, josta tarina ei selviä ollenkaan: se, kuka sen on tehnyt ja millä tavalla, hän perustelee. Villiyrtit osaksi arkea. Siellä kerrotaan kasvavan 50 eri viiniköynnöslajiketta. piha ja puutarha Parasta Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Riitta Niiranen kertoo, että lähiruoka kiinnostaa kuluttajia. Yhteistyö tuottajien kanssa on vahvistanut Niirasen käsitystä siitä, että laadukkaalle ruualle on kysyntää. Parhaiten hänen mukaansa kauppansa tekevät 30 kananmunan levyt, koska tuoreet, jopa samana päivänä munitut, kananmunat säilyvät pitkään. Yksi esimerkki tästä on vuosi sitten alkanut pilotti, jolla Parasta Pirkanmaalta -merkillä varustettuja tuotteita on pyritty saamaan kaupan hyllylle byrokratiaa helpottamalla ja pullonkauloja taklaamalla. Lähiruuan tietä ruokakauppojen hyllyille on sitäkin Niirasen mukaan pyritty helpottamaan. Risujen poiskuljetus onnistuu myös! Pyydä ilmainen arviokäynti. Soita ja varaa heti, info@ihanpihalla.fi 040 123 3100 www.ihanpihalla.fi NYT ON HYVÄ AIKA KAADATTAA PUITA! Puunkaadot ammattitaidolla ja vakuutetusti. Nautakarjatilalliset ovat raportoineet Niiraselle, että tiloille tulee jatkuvasti uusia asiakkaita. – Jotkut tilat tuottavat tosi paljon kaikkea erilaista, ja heiltä saattaa löytyä tosi laaja repertuaari lähiruokaa omasta tilapuodista. Villiyrtit osaksi arkea. Hän näkee, että kuluttajilla on aikaa ja resursseja käydä ostamassa ruokaa suoraan tiloilta. Kaikki eivät erikoistu johonkin tiettyyn, vaan tiloilta saattaa löytyä vaikka mitä ternimaidosta karitsanlihaan. – Asiakkaat, jotka noutavat tuotteet pääsääntöisesti suoraan tilalta, tekevät tilauksen verkossa ja ilmoittavat sen yhteydessä, milloin tulevat hakemaan ostoksensa. Suomalaisittain varsin eksoottiselta kuulostavaa maissiakin Pirkanmaalla viljellään. – Esimerkiksi naudanlihaa ostetaan paljon tiloilta suoraan. – Maissi on epävarma kasvatettava, mutta sitäkin näkee tienvarressa. K-ryhmän kauppiaat tekevät itse päätöksiä siitä, keiden tuotteita ottavat myyntiin, joten tuottajat voivat ottaa yhteyttä suoraan kauppiaaseen. Mehiläishoidon aloittamisesta voi myös kysyä Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajien koulutusvastaavalta Riitta Salo / 040-840 2658 . Tämähän ei ole poistunut mihinkään, sanoo Parasta Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Riitta Niiranen. Myös Aittolahti on pistänyt merkille, että kananmunia ostetaan lähituottajalta kerralla enemmän. Lähdetään ostamaan niitä ja sitten samalla ostetaan muutakin, Niiranen sanoo. – Kuluttajat haluavat tietää, missä kananmuna on tuotettu ja haluavat ostaa lähikananmunaa. – Monet ottavat enemmänkin, useamman kennon kerralla. En ole kuullut, että kukaan kasvattaisi maissia elintarvikekäyttöön kaupallisesti, Niiranen sanoo. – Monesti tämä jää kiinni siitä, ettei lähituotteita välttämättä ole tuotannossa ympäri vuoden, vaan ne ovat sesonkiluontoisia. Aittolahti uskoo, että yksi syy lähikananmunien suosioon on sekä monikäyttöisyydessä että maussa. Kymmenen munan kenno on toinen vaihtoehto, mutta ne menevät yleensä sinkkutalouksiin. Ilmoittautumiset ja tiedustelut paivi.viinikka@gmail.com Kurssin tavoite on oppia tuntemaan 8–12 kasvia ja ottaa ne käyttöön omaan arkeen. Kaikkein suosituimmaksi lähellä tuotetuksi ruuaksi kuluttajien keskuudessa Niiranen mainitsee kuitenkin kananmunat. Kananmuna on suosituin lähiruoka Parasta Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Riitta Niiranen puhuisi lähiruokaerikoisuuksien sijaan tilojen monipuolisuudesta Samoilla linjoilla on myös Aittolahden tilan Lea Aittolahti. – Lähiruoka kiinnostaa kuluttajia. Lähiruuan saamista kauppoihin on avitettu erilaisin hankkein. Hänen mukaansa niitä ostetaan isompia eriä kerralla. Lisäksi monella on varmasti ajatus lähituottajan ja pienuuden tukemisesta
Perinteinen pystymallinen Mökkiporakaivo on saanut nimekseen Ahti. MÖKKIPORAKAIVOT . GreenHeatilaiset ovat kokeneet, miten suurella intohimolla niin kesämökkiläiset kuin omakotitaloasujat suhtautuvat pihapiiriinsä, sen kauneuteen ja viihtyisyyteen. Mies on porannut kaivoja jo 34 vuoden ajan, vuodesta 1989 lähtien. Kaivontekijän on oltava myös luotettava. Kiinteähintaisen Mökkiporakaivon hankinta on helppoa ja turvallista! Toimitus koostuu seuraavista vaiheista: 1) Maksuton suunnittelukäynti 2) Porausajankohdan sopiminen 3) Mökkiporakaivon poraus ja vedentulon varmistus 4) Pumpun asennus 5) Porakaivosi on nyt valmis, nautinnollista mökkeilyä ja kotoilua MÖKKIPORAKAIVO KIVI – VELLAMO KOOSTUU: – Porakaivosta jossa vesitakuu – Porakaivopumpusta (Grundfos) – Porakaivon päälle asennettavasta laitesuojasta Mökkiporakaivot Ahti ja Vellamo ovat helppokäyttöisiä myös pakkaskaudella kunhan käyttöohjeita noudatetaan huolellisesti. – Valitse ammattilainen, jolla on asiantuntemus, kokemus sekä osaaminen. Tämän GreenHeat kaivoperheen uutuuden avulla saat paineveden mökkikeittiöön, saunalle, painepesurille ja puutarhaan. Purakasmäki sanoo, että kaivojen tekeminen on tarjonnut hänelle erittäin mielenkiintoisen leipätyön ja avannut ikkunat moni-ilmeiseen veden etsimisen maailmaan. piha ja puutarha. Kaivontekijäkonkari Vesa Purakasmäki on porannut kaivoja vuodesta 1989 lähtien GREENHEAT / Pirkanmaan Porakaivo Oy:ssä työskentelevä Vesa Purakasmäki on alansa vankka ammattilainen. MÖKKIPORAKAIVO TOLPPA – AHTI KOOSTUU: – Porakaivosta jossa vesitakuu – Porakaivopumpusta (Grundfos) – Porakaivon päälle asennettavasta vesipostitolpasta +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Menestyksellisen Mökkiporakaivon kehittäjä tuo nyt markkinoille Kivi-uutuuden Kaivontekijäkonkari Vesa Purakasmäki on porannut kaivoja vuodesta 1989 lähtien eli huikeat 34 vuotta. Asiakasystävällinen hinnoittelu: kiinteä hinta, joka sisältää käyttövalmiin Mökkiporakaivon. Tutustu laajaan ja monipuoliseen valikoimaamme: www.greenheat.fi Mökkeile huolettomasti ympäri vuoden juoksevan veden kera. Nyt Sinä voit valita mökkisi tai omakotitalosi pihan kaunistukseksi silmiäsi miellyttävän vaihtoehdon. Purakasmäki nostaa kaivon poraamisesta erityisesti yhden tärkeän vaiheen esille. Purakasmäki korostaa, että kaivo onnistuu, kun sen paikka valitaan oikein ja pintavesieristys tehdään suurella huolellisuudella. Näiden arvojen pohjalta GreenHeatissa käynnistettiin kehitystyö, jonka tuloksena syntyi uudenlainen Mökkiporakaivo-vaihtoehto, silmälle kaunis Kivi, sulavamuotoinen Vellamo. – Poraaja on paljon vartijana, kun hän tekee päätöksiä työn edetessä pintavesieristyksen pituudesta sekä reiän syvyydestä veden tuoton ja veden tarpeen mukaan, hän kertoo. Sellaisen hankkineet asiakkaat ovat huipputyytyväisiä ratkaisuunsa ja he suosittelevat Mökkiporakaivoa kaikille vesija kaivo-ongelmista kärsiville kiinteistönomistajille. Sähköt hoituvat pistokeliitännällä. Toimii myös aggregaatilla. Mikä parasta, myös Mökkiporakaivo Kivi eli Vellamo on pirkanmaalaista laatutyötä, joka on valmistettu korkeatasoisesta, maamme sääolosuhteet kestävästä EPP-materiaalista. Purakasmäellä on arvokas ohje kaivonhankkijoille. Ei kaivutöitä. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Pirkanmaalaisen GreenHeatin ainutlaatuisesta Mökkiporakaivosta on tullut valtakunnallinen hittituote. – Maisemat vaihtuvat, ja joka päivä edessäni ovat uudet haasteet, hän iloitsee. • Ilmainen suunnittelukäynti • Useita vaihtoehtoja vesitarpeesi mukaisesti • Porakaivopumput asennettuina Mökkikaivot, Omakotikaivot, XL-Porakaivot sekä kaivojen huollot Energiakaivot Maalämpökaivot pientaloihin sekä energiakentät suuriin kohteisiin • Ilmainen suunnittelukäynti • Poraus • Asennus • TRT mittaukset ja mallinnukset suurkohteissa Infra & ympäristöporaukset Ammattilaisemme totetuttavat myös vaativammat kohteet ja poraukset, kuten • Siiviläputkikaivot • Pohjaveden tarkkailuputket • Porapaalut • Ankkurointiporaukset • Tarkkuusporaukset MAINOS GreenHeat on kehittänyt kesämökin, kakkoskodin elämän mullistavan Mökkiporakaivon. TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! Porakaivot ja huollot Raikasta vettä porakaivosta. Nyt arvostettu kaivontekijä tuo markkinoille Mökkiporakaivo Kiven, Vellamon. Jukka Stenberg asentaa Mökkiporakaivoa satavuotiaan torpan pihaan
Nyt Sinä voit valita mökkisi tai omakotitalosi pihan kaunistukseksi silmiäsi miellyttävän vaihtoehdon. • Ilmainen suunnittelukäynti • Useita vaihtoehtoja vesitarpeesi mukaisesti • Porakaivopumput asennettuina Mökkikaivot, Omakotikaivot, XL-Porakaivot sekä kaivojen huollot Energiakaivot Maalämpökaivot pientaloihin sekä energiakentät suuriin kohteisiin • Ilmainen suunnittelukäynti • Poraus • Asennus • TRT mittaukset ja mallinnukset suurkohteissa Infra & ympäristöporaukset Ammattilaisemme totetuttavat myös vaativammat kohteet ja poraukset, kuten • Siiviläputkikaivot • Pohjaveden tarkkailuputket • Porapaalut • Ankkurointiporaukset • Tarkkuusporaukset MAINOS GreenHeat on kehittänyt kesämökin, kakkoskodin elämän mullistavan Mökkiporakaivon. – Poraaja on paljon vartijana, kun hän tekee päätöksiä työn edetessä pintavesieristyksen pituudesta sekä reiän syvyydestä veden tuoton ja veden tarpeen mukaan, hän kertoo. Sähköt hoituvat pistokeliitännällä. Perinteinen pystymallinen Mökkiporakaivo on saanut nimekseen Ahti. MÖKKIPORAKAIVO TOLPPA – AHTI KOOSTUU: – Porakaivosta jossa vesitakuu – Porakaivopumpusta (Grundfos) – Porakaivon päälle asennettavasta vesipostitolpasta +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Menestyksellisen Mökkiporakaivon kehittäjä tuo nyt markkinoille Kivi-uutuuden Kaivontekijäkonkari Vesa Purakasmäki on porannut kaivoja vuodesta 1989 lähtien eli huikeat 34 vuotta. – Maisemat vaihtuvat, ja joka päivä edessäni ovat uudet haasteet, hän iloitsee. Mikä parasta, myös Mökkiporakaivo Kivi eli Vellamo on pirkanmaalaista laatutyötä, joka on valmistettu korkeatasoisesta, maamme sääolosuhteet kestävästä EPP-materiaalista. TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! Porakaivot ja huollot Raikasta vettä porakaivosta. Jukka Stenberg asentaa Mökkiporakaivoa satavuotiaan torpan pihaan. GreenHeatilaiset ovat kokeneet, miten suurella intohimolla niin kesämökkiläiset kuin omakotitaloasujat suhtautuvat pihapiiriinsä, sen kauneuteen ja viihtyisyyteen. Asiakasystävällinen hinnoittelu: kiinteä hinta, joka sisältää käyttövalmiin Mökkiporakaivon. Kaivontekijän on oltava myös luotettava. Purakasmäellä on arvokas ohje kaivonhankkijoille. Nyt arvostettu kaivontekijä tuo markkinoille Mökkiporakaivo Kiven, Vellamon. piha ja puutarha. Tämän GreenHeat kaivoperheen uutuuden avulla saat paineveden mökkikeittiöön, saunalle, painepesurille ja puutarhaan. Purakasmäki nostaa kaivon poraamisesta erityisesti yhden tärkeän vaiheen esille. Purakasmäki sanoo, että kaivojen tekeminen on tarjonnut hänelle erittäin mielenkiintoisen leipätyön ja avannut ikkunat moni-ilmeiseen veden etsimisen maailmaan. Näiden arvojen pohjalta GreenHeatissa käynnistettiin kehitystyö, jonka tuloksena syntyi uudenlainen Mökkiporakaivo-vaihtoehto, silmälle kaunis Kivi, sulavamuotoinen Vellamo. Ei kaivutöitä. Sellaisen hankkineet asiakkaat ovat huipputyytyväisiä ratkaisuunsa ja he suosittelevat Mökkiporakaivoa kaikille vesija kaivo-ongelmista kärsiville kiinteistönomistajille. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Pirkanmaalaisen GreenHeatin ainutlaatuisesta Mökkiporakaivosta on tullut valtakunnallinen hittituote. Toimii myös aggregaatilla. Mies on porannut kaivoja jo 34 vuoden ajan, vuodesta 1989 lähtien. Kiinteähintaisen Mökkiporakaivon hankinta on helppoa ja turvallista! Toimitus koostuu seuraavista vaiheista: 1) Maksuton suunnittelukäynti 2) Porausajankohdan sopiminen 3) Mökkiporakaivon poraus ja vedentulon varmistus 4) Pumpun asennus 5) Porakaivosi on nyt valmis, nautinnollista mökkeilyä ja kotoilua MÖKKIPORAKAIVO KIVI – VELLAMO KOOSTUU: – Porakaivosta jossa vesitakuu – Porakaivopumpusta (Grundfos) – Porakaivon päälle asennettavasta laitesuojasta Mökkiporakaivot Ahti ja Vellamo ovat helppokäyttöisiä myös pakkaskaudella kunhan käyttöohjeita noudatetaan huolellisesti. Tutustu laajaan ja monipuoliseen valikoimaamme: www.greenheat.fi Mökkeile huolettomasti ympäri vuoden juoksevan veden kera. Kaivontekijäkonkari Vesa Purakasmäki on porannut kaivoja vuodesta 1989 lähtien GREENHEAT / Pirkanmaan Porakaivo Oy:ssä työskentelevä Vesa Purakasmäki on alansa vankka ammattilainen. MÖKKIPORAKAIVOT . Purakasmäki korostaa, että kaivo onnistuu, kun sen paikka valitaan oikein ja pintavesieristys tehdään suurella huolellisuudella. – Valitse ammattilainen, jolla on asiantuntemus, kokemus sekä osaaminen
säädettävän pilarikengän) 79,00 € 9l woodex puuöljy väritön, harmaa, ruskea Peurakarkote Trico Garden tuhoeläinten karkottamiseen 250ml 19,90 € 339 € (runko) Akkuruohonleikkuri DLM382Z 1,09 €/m 1,19 €/m ruskea vihreä viistetty Kestopuu 25x95mm matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. 14,90 € Solmaster Sammaleenpoisto, Käyttövalmis 5L 1,25 €/ kpl 2.00 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa hiilenmusta Valokatteet pituudet: 2-2,5-3-3,5-4m pc-sun trapetsilevy Kestävämpi laatu polykarbonaatti kirkas 18,50 €/m2 Teräskate Finnera tiilikuvio 660x1140mm musta 17,90 € Kestopuu 48x98mm 2,60 €/m vihreä (valkoinen) KOTI-PESÄ talomaali 79 € 9l Puutarhamulta 40l 3säk 3,90 €/säk 10 € Classic KL 29,90 €/ pkt 3m2/ pkt Kattohuopa Jäteastia 240l antrasiitti 69 € Bernders pilari 24,90 € Markkinoiden ?ksuin pilarijärjestelmä. 43276 € ) Perusvarustukseen kuuluu lämmin hytti, nurmirenkaat, trukkipiikit, kauha, radio, peruutuskamera, led-työvalot, moottorinlämmitin, rekisteröitynä tieliikenteeseen jne. Lisäksi arvomme toukokuun aikana koeajolla käyneiden kesken upean Yadea sähköskootterin, klikkaa tästä sivuillamme olevaan arvontaan >>> www.quattrox.fi >>> Kevään kivoimmat messut! pihajaluonto.fi kotimaanmatkailumessut.fi Liikunnallinen lapsi parkki yhteistyössä Varalan kanssa! (Maksuton) Parhaat pihaideat ja kiinnostavimmat kesälomakohteet – samalla lipulla! Juontajina Ella Kanninen & Mikko ”Peltsi” Peltola!. Mitat: 500 x 185 x 185 mm Mitat: 700 x 185 x 185 mm (sis. puh. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 . 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Kestopuu valikoima parhaimmillaa n! Kysy lisää Arto Karioja 050 370 1288 Uusi muotoilu Powered by Rajoitettu erä QX-820 pienpyöräkuormaaja, hydrostaatti 4-veto • vahva iso kone 2,5 tn, pienellä hinnalla Tarjoushintaan 39900 € alv 24% (ovh. piha ja puutarha avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Tarjoukset voimassa 30.5.2023 asti tai niin kauan kuin tavaraa rittää
Kasvillisuus voi myös eri tavoin vaikuttaa äänen kokemiseen. klo 11-18, la-su klo 10-17 Ark. Hyvin ääntä absorboivat materiaalit ovat huokoisia. Perussääntönä meluaidan sijoittamiselle on, että näköyhteys suojattavalta paikalta melun aiheuttajaan katkeaa. alkaen Ma-Pe 9-18, La 10-14 Su ja pyhät suljettu Heinin Kesäpuutarhalta Heinin Kesäpuutarhalta kesäkukat, yrtit sekä kesäkukat, yrtit sekä erilaiset hyötytaimet. Vanninen työskentelee Pirkkalan kunnassa. Tampereen Messuja urheilukeskuksessa. Kuva: Anna Haapavaara Lauta-aita torjuu huonosti etenkin matalia ääniä Kevät on täällä! Upeat kesäkukat, hyötykasvit, yrtit, tomaattien ja kurkkujen taimet meiltä! Puutarhamyymälä avoinna joka päivä klo 9–20 Nurmen kylässä, Pirkkalantien varrella os. Puh. klo 9-18 La 13.5. ALA-ORVOLAN PUUTARHA LVS:N P-PAIKKA JA REALPARK ark. Lisäksi istutukset itsessään voivat tuulisella säällä tuottaa ääniä, jolla voi olla häiritsevää ääntä peittävä vaikutus. Riittävä korkeus ja leveys ovat tavoiteltavan melun hiljennyksen saavuttamiseksi yleensä tärkeämpiä tekijöitä kuin rakenteen ääneneristävyys. . Vanninen muistuttaa kuitenkin, että täysikasvuisen aidankin oksiston ja juuriston on pysyttäväomalla tontilla. klo 9–18, la 9–18, su 10–16. erilaiset hyötytaimet. Tervetuloa! Tilaukset: www.ojanperanpuutarha.fi merja@ojanperanpuutarha.fi p. 03 375 2610 Olemme mukana Piha & luonto -messuilla 6.–7.5. – Aita on yleinen melun torppaamisen rakenne, mutta se, miten huonosti se torjuukaan liikenteen pauhua, etenkin matalia ääniä, tulee monille omakotitontin lauta-aidan rakentajalle yllätyksenä, ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen – Tämä johtuu siitä, että matalat taajuudet taittuvat helpommin esteen toiselle puolelle kuin korkeat taajuudet ja näin vaimenevat korkeita taajuuksia vähemmän. Tervetuloa! Tervetuloa! Pyhällöntie 440, 37830 Akaa Pyhällöntie 440, 37830 Akaa 040 520 4976 040 520 4976 Ark. Aidan meluntorjunta ominaisuuksia voi kuitenkin parantaa. Puiden ja pensaiden istuttamiseen ei pääsääntöisesti tarvitse lupaa. Puista tai pensaista istutettava aita on huonompi ratkaisu meluntorjuntaan kuin esimerkiksi tiiviisti laudoista tehty aita. Kasvillisuudella voidaan esimerkiksi peittää melun aiheuttaja näkymästä, jolloin hälyääntä ei ehkä koeta niin häiritsevänä. piha ja puutarha. Tonttien rajoilla näkeekin maavalleja, aitoja ja istutuksia vaimentamassa ympäristön ääniä. – Meluaidoissa kannattaa kuitenkin käyttää ääntä absorboivia eli imeviä materiaaleja, koska imevä rakenne estää heijastusvaikutuksia. klo 10-14 Pe 19.5. Kiinteä aita voi vaatia toimenpideluvan ja maavallin tekeminen maisematyöluvan, hän lisää. Toinen nyrkkisääntö kuuluu, että mitä korkeampi ja pidempi meluaita on, sitä paremmin se tehtävänsä täyttää. klo 10-14 PERENNAT Pe 2.6. klo 9-18 La 20.5. TeksTi: Anna Haapavaara TEEMAPÄIVÄT Tampereentie 294, 37630 VALKEAKOSKI Puh. Esimerkiksi puu imee ääntä itseensä huomattavan paljon paremmin kuin pelti, josta ääni lähinnä heijastuu pois. Puutarha avoinna joka päivä 9–18. Meluaita vaimentaa ääntä tehokkaimmin heti esteen takana. Rakennusmassa on tehokkaampi äänien torjuntatapa kuin melueste. Vannisen mukaan nykysuuntaus uusien alueiden suunnittelussa onkin entistä enemmän se, että ainakin asuinrakennusten piha-alue pyritään suojaamaan ääniltä rakennusten avulla. – Kasvillisuudella on toki muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia. Kasvillisuudella on kuitenkin jonkin verran ääntä heikentäviä ominaisuuksia. Vaikka erilaisilla meluesteillä voidaan harvoin kokonaan poistaa äänistä koituvaa haittaa, niillä voidaan vähentää häiritsevää meteliä. Pasintie 40, Lempäälä. PUUTARHALTA Vesilahdesta: Iloistentie 33, Korpiniemi, p. 0400 632 209 KUKKIVAT KUKAT KUKKIVAT KUKAT JA AMPPELIT JA AMPPELIT Kasvillisuus vaimentaa jonkin verran ympäristön ääniä. (03) 58 84 840, barkholtin.taimisto@co.inet.fi www.barkholtintaimisto.com OMENAPUUT Pe 12.5. Esimerkiksi asemakaavassa voi olla määräyksiä tontille rakennettavasta aidasta. Voi tehdä esteeseen melun tulosuuntaan reikiä, joista ääni pääsee esteen sisällä olevaan äänieristemateriaaliin, joka voi olla esimerkiksi lasitai vuorivillaa, Vanninen vinkkaa. – Paikallisesta rakennusvalvonnasta kannattaa selvittää, minkälainen aita kyseiselle paikalle on mahdollista rakentaa ja tarvitseeko aidan rakentaminen toimenpidelupaa. klo 9-18 La 3.6. – Meluesteen absorboivia ominaisuuksia voi lisätä tekemällä esteestä onttorakenteisen. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Tieliikenne on suurin ympäristömelun lähde asuinalueilla. – Esimerkiksi autokatokset voivat suojata hyvin pihaa liikennemelulta. klo 10-14 KAHVITARJOILU TARJOUKSIA TERVETULOA AVOINNA 2.5. klo 11-18, la-su klo 10-17 Palvelemme ma-pe 9.00-18.00 ja la-su 9.00-16.00 Tuljamontie 87 (Savontien varrella) 0400-790169, 0400-519464 Pihat ja parvekkeet kukkimaan ja Pihat ja parvekkeet kukkimaan ja kasvimaa vihertämään kasvimaa vihertämään • isot amppelit • kesäkukkia • hyvä valikoima yksivuotisia köynnöksiä • yrtit ja hyötytaimet: tomaatit, kurkut, kurpitsat ym ym. klo 10-14 ALPPIRUUSUT To 18.5. 040 733 2328. Siksi aita kannattaa usein rakentaa lähelle suojattavaa kohdetta, esimerkiksi ihan terassin reunalle. Se luo monimuotoisuutta, tuo pihaan viihtyisyyttä ja vähentää pölyn kulkeutumista. – Lisäksi joissakin asemakaavoissa voi olla puita ja pensaita koskevia määräyksiä, joita pitää tietenkin noudattaa
Lisäksi tykkään kasvattaa hyötykasveja pihalla kasvatuslaatikoissa. 0400 731 526 www.lempäälänvaihtolavat.fi . – Muutimme nykyiseen kotiimme kymmenen vuotta sitten, ja kasvihuone tuli meille talokaupan mukana. VAIHTOLAVOJEN VUOKRAUS . 045 672 0800 pekka.hoikkanen@sahko-hoikkanen.fi www.sahko-hoikkanen.fi KYSY URAKKATARJOUSTA! sähköurakointi sähköasennustarvikkeet sähkölaitteistojen kuntotutkimukset ja kuntoarviot sähkösuunnittelu sähköistämme uudet omakotitalot ja kesämökit Kaupan ruukkuyrtit saa kukoistamaan kotioloissakin ilman suurta vaivannäköä PESTO (1 ANNOS): Tuoretta basilikaa noin ruukullinen ½ dl auringonkukansiemeniä tai pinjansiemeniä ½ dl raastettua parmesaania ¾ oliiviöljyä 2 rkl sitruunamehua ½ valkosipulinkynsi suolaa ja pippuria Jos ei pidä valkosipulista, sen voi jättää pestosta pois. Muista nuohous! Ilmastointikanavien puhdistus tänä vuonna. Soita 044 3477 405 tai laita sähköpostia ilmoitukset@lvs.fi. Pesto onnistuu myös ilman sitruunamehua. Avainsanat ovat vesi, valo ja lämpö . Vuosien varrella olen sitten opetellut kasvattamaan siellä hyötykasveja. JÄRVINEN YHTIÖT OY NUOHOUS JA ILMASTOINTI www.nuohousliikejarvinen.fi 0400 710 742 MONIPUOLISET NOSTOJA KULJETUSPALVELUT RAKENTAJALLE • Nosturityöt 48tm/60tm • Erikoiskuljetukset 0400 120 446 info@teraskuljetus.fi www.teraskuljetus.fi Nyt meiltä myös PYÖRÄKONEPALVELUT! VAIHTOLAVAT • Terassit • Valokatteet • Aidat ja Kaiteet Tilaa mittauskäynti. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Riikka Taipale kasvattaa yrttejä ja paljon muutakin kotioloissa. PYÖRÄKONETYÖT Valkkistentie 3, 37470 Vesilahti puh. piha ja puutarha HALUATKO ILMOITTAA. JarPitek Oy www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi 0400 540 375 Toteutamme alueella vesikaivojen kuntotutkimuksia viikolla 19-20 veloituksetta! Suomen Kaivohuolto Oy 044 709 7116 Pajalantie 8, LEMPÄÄLÄ, Puh
klo 10–14. Mullan on hyvä olla hiekkapitoista. NÄIN SÄILYTÄT TUOREYRTTIÄ KOTIOLOISSA: Jos yrttejä ei istuta, tuoreyrtit säilyvät parhaiten viileässä, joten kotona ne kannattaa laittaa jääkaappiin. Kasvihuoneessa voi olla kesällä välillä turhankin lämmin ja aurinkoista, jolloin Taipale virittelee varjostuskankaat kasvihuoneen etelänpuoleiselle seinustalle, jotta kasveilla ei ole liian tukalat oltavat. #miljoonaroskapussia #meidänlempäälä Lisätietoja: lempaala.fi/uutiset/miljoonaroskapussia-kampanja-alkaatanaan-to-13-4 Tehdään yhdessä siistimpää ympäristöä lempaala.fi Kaupan ruukkuyrtit saa kukoistamaan kotioloissakin ilman suurta vaivannäköä Kaupasta ostetun ruukkuyrtin saa melko pienellä vaivalla kasvamaan kotona, kunhan muistaa muutaman perusasian. Leikkaaminen kannattaa basilikan kohdalla tehdä lehtiparin yläpuolelta, Taipale vinkkaa. 0440684521 AVOINNA joka päivä 10.00 16.00 . Laatikoissa meillä kasvaa kesäisin myös salaatteja, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. – Itse istutan yrteistä laatikoihin pihalle esimerkiksi tilliä. Hyvä paikka niille löytyy kodin keittiön ikkunan ääreltä, jossa on tarpeeksi valoa, mutta johon ei kuitenkaan tule vetoa. Tervetuloa, nähdään Kultapellossa! Kevät, mikä ihana aika varustaa myös puutarhaa Ensimmäiset orvokit odottavat jo malttamattomina pääsyä parvekkeille ja terasseille sekä pihoihin ja puutarhoihin. Ruukun pohjalle voi laittaa salaojaksi muutaman kiven, jotta kasteluvesi ei jää seisomaan ja kasvin juuristo ei mätäne. klo 14.45 Lempäälän lukion Ilmastosoturit ja salibändijoukkue Classicin pelaajat yhdistävät voimansa ja aloittavat siivoustalkoot Lidlin keräyspisteeltä. Näin Taipalekin usein tekee. Erika 0400846709 Kultapellonkuja 120, 36810 Kuhmalahti Maksuvälineenä käy käteinen, pankkikortti /lähimaksu, MobilePay(0400846709). Kai tuo jonkin sortin vesiviljelyä on, vaikka nimitys kuulostaakin aika juhlavalta, innokas puutarhaharrastaja Riikka Taipale kertoo. Kaikki yrtit – varsinkin suurilehtiset lajit – kuivuvat helposti, ellei niitä kastele kunnolla. – Basilikaa olen jatkokäyttänyt kotona monesti niin, että laitan kaupasta ostetun basilikan lasiseen ruukkuun ja sen pohjalle jonkin verran huoneenlämpöistä vettä. Istutan usein kaksi tai kolme basilikaa isompaan ruukkuun. Lempäälän tavoitteena on kerätä 4 436 pussillista roskia. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Tule tekemään löytöjä. Itsepalvelutori 24/7 on avoinna osoitteessa Kuljuntie 317. Jos yrtissä on paperinen ruukku, sen voi istuttaa sellaisenaan. – Ne ihan villiintyvät kasvihuoneessa. Ilmoita oma porukkasi mukaan 5.5. Jos mielii kasvattaa ruukkuyrttiä kotona, kannattaa sen juuria katsoa tavallista tarkemmin jo kaupassa. Ruukun suojamuovi ehkäisee yrttien kuivumista, joten sitä ei kannata poistaa. Torilla myös pihan rakentamiseen liittyviä vaihtuvia tuotteita ja pieniä pihakivieriä. Kesäkaudella Taipale kasvattaa yrttejä ja muita hyötykasveja – esimerkiksi kurkkua, tomaattia ja amppelimansikkaa – kodin pihamaalla sijaitsevassa kasvihuoneessa. Leikatessa kannattaa jättää jäljelle vähintään kolmasosa kasvista ja myös muutamia lehtiä, ei pelkkää vartta. – Yrtit pärjäävät tosi pitkään, kunhan niitä hoitaa kunnolla. Kun yrtin kasvuvoimaa ei mene pituuteen, se alkaa tehdä sivuversoja, jolloin koko kasvi tuuheutuu. Vaikka yrtti alkaisi näyttää vähän nuupahtaneelta, se yleensä virkistyy, kun saa vettä. Tällä hetkellä ikkunan äärellä kasvaa sitruunatimjami. PIHASTAMON Palvelumme yksityisille ja taloyhtiöille: • Pihasuunnittelu • Piharakentaminen ja maanrakentaminen • Viheralueiden hoito / kausihoito yksityisasiakkaat | taloyhtiöt | rakennusliikkeet 044 529 6618 www.tampereenviherrakennus.fi Tampereentie 23, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kiinteistokulma.fi PÄIVI NYSTRÖM, p. Jos tuotteessa on ruukku, se pitää poistaa ensin. Aseta istutettu yrtti puolivarjoon, jossa ei ole liikaa paahdetta. Kampanja päättyy 14.6. Laatikot ovat kasvualustana näppärät, sillä ne eivät ole niin suuritöisiä kuin kasvimaa. Meiltä saa monenlaisia kesäkukkia, amppeleita, yrttienja vihannesten taimia. Voit tulla tuolloin mukaan keräämään roskia tai osallistua talkoisiin muuna ajankohtana itsenäisesti. TeksTi: Kristiina Helminen NÄIN ISTUTAT KAUPAN YRTIN KOTONA: Ruukkuyrtit voi istuttaa multaan erilliseen ruukkuun. Keinovalaisimenkin avulla yrteille saattaa taata talviaikaan riittävän valomäärän, vaikka varmin ratkaisu on toki erillinen kasvivalaisin. Keskiviikkona 3.5. Basilika pärjää tällä tavalla hyvin parikin kuukautta ja tuottaa uutta satoa. Teemana 'Kasvit, pihan kuningattaret'. Poikkeuksia ovat helposti paleltuvat basilika ja sitruunamelissa, jotka säilytetään huoneenlämmössä. piha ja puutarha. Ja itse tekemällä toki oppii koko ajan lisää. Jos juuret ovat vaaleat, ne imevät edelleen vettä. mennessä. Erityisesti basilika viihtyy sen lämmössä erittäin hyvin. Kotona istutettuja yrttejä kannattaa kastella aluksi hieman tiuhemmin. Kastele tasaisesti, sumuttele ja pidä vedolta suojassa. Jos taas juuret ovat ruskeat, ne eivät enää toimi. – Itse kastelen niitä aina silloin kun ne näyttävät siltä, että ne vettä tarvitsevat. Itse olen katsellut hoitovinkkejä netistä ja Facebookin erilaisista ryhmistä. Kaupan ruukkuyrtit voi hyvin istuttaa myös multaan. Taipale suosittelee leikkaamaan yrttejä tarpeeksi usein. Teema-toripäivää vietämme helatorstaina 18.5. 050 466 6666 laillistettu kiinteistönvälittäjä Mökkituulet puhaltavat jo, jos haluatte laittaa kesäpaikkanne myyntiin, niin nyt on sen aika! Soittakaa Päiville 050-466 66 66, niin tulen katsomaan, että miltä se teidän ikioma kesäkotonne näyttää, terveisin Päivi Tänä keväänä koko Suomi kerää miljoona pussia roskia valtakunnallisessa keräyksessä, jossa myös Lempäälä on mukana. Kesällä yrtin voi istuttaa toki myös ulos kasvimaan multaan. – Ei kannata napsia yksittäisiä lehtiä pois, vaan leikata pituutta kasvavan yrtin latva pois
Putkien, viemäreiden ja salaojien hyväksi kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, joten mörkömäisen pelottavat katastrofit eivät toteudu omalla kohdalla. Siitä tuli meidän vakituinen yhteistyökumppani. Henkilökunta koostuu eri tehtävien huippuammattilaisista. Pitkään ja monipuolisesti putki-, viemärija salaojituskuvauksiin perehtynyt Järvinen sanoo vankalla asiantuntemuksella, että monilta vaikeilta ja kalliilta vahingoilta ja rikoilta vältyttäisiin, jos suomalaiset omaksuisivat ennaltaehkäisevän toiminnan kulttuurin. Lauri Järvinen vakuuttaa, että kuvauksien osoittaessa jatkotoimien tarpeellisuuden, hyvät neuvot ovat lähellä. Kalustomme imuteho on nimittäin 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa. Yrityksemme 20 autoa ja 40 ammattilaista ehtivät samanaikaisesti moniin kohteisiin, työmaiden laajuudesta riippumatta. Jani-Pekka Koivula Pirkanmaan Purkutyö Oy Toimitusjohtaja Mevaset Oy toteuttaa koneelliset purkutyöt sekä betonin kierrätyksen turvallisesti ja vastuullisesti, ympäristövaikutukset huomioon ottaen. Pirkanmaan Imupalvelu tuli hätiin, ja loppu onkin historiaa. Puhalluskalustoon olemme kehittäneet ja patentoineet menetelmän, jossa säiliö täytetään koneellisesti, jolloin voimme varmistaa tauottoman työskentelyn pitkiksikin ajoiksi. Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut vaikeidenkin pulmien ratkomiseen. Tarjoamme suurtehoimuroinnin lisäksi myös erilaiset puhalluspalvelut, putkistojen korjaukset sekä alustilojen kunnostukset ja kuntokartoitukset. Nyt on hyvä hetki kantaa vastuuta niin omasta kotitalosta kuin kodista osakeyhtiömuotoisessa rivi-, paritai kerrostalossa. – Me tarjoamme koko palveluketjun, asiakas ei tarvitse muita. Tutustu lisää palveluihimme! • Suurtehoimurointi • Puhalluspalvelut (esim. piha ja puutarha. Hän kannustaa ihmisiä tarkistuttamaan kotiensa putket, viemärit ja salaojat säännöllisin välein. Käytössä oleva tekniikka ja kalusto on toimialan moderneinta. Meillä on myönteiset kokemukset Pirkanmaan Imupalvelun toiminnasta, joten suosittelemme yrityksen palveluita muillekin. Imupalvelu tarjoaa korkeatasoiset ja monipuoliset palvelut, jos kuvauskohteessa ilmenee ongelmia. Yhteistyömme alkoi kohteessa, jossa on vuodelta 1940 peräisin oleva toimistorakennus. Järvinen muistuttaa, että jokainen ihminen voi tehdä oman osansa putkien, viemäreiden ja salaojaputkien toimivuuden hyväksi. Taloyhtiöissä eletään parhaillaan kevätkokouksien aikaa. Lauri Järvinen hoitaa kuvauksen – apu ja tekijät ovat lähellä Pitkistyessään ongelmat pahenevat. MATTI PULKKINEN SOITA JO TÄNÄÄN: 0400 167 075 Lähetä tarjouspyyntö tai kutsu: lauri.jarvinen@imu palvelu.fi MAINOS MAINOS . Imupalvelussa kaikki työvaiheet tehdään omalla porukalla. – Kun ongelma havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, asia on korjattavissa tavallisesti helpommin ja kohtuullisin toimin. Hädän hetkellä ja tilanteen ollessa päällä on saatava rehellinen tilannekuvaus ja luotettavat askeleet eteenpäin. Teen kaikista kuvauksista seikkaperäisen raportin; se on tarkka dokumentti erilaisten putkien tilasta. Meille on tärkeintä, että sovitut asiat pitävät, aikatauluista pidetään kiinni ja työ tehdään korkeatasoisesti. • Imurobotit ahtaisiin tiloihin • Betonimurskaimet Monipuolinen kalusto taipuu moniin kohteisiin Toimipaikkamme Pirkanmaalla • Akaa Humalikorventie 2, 37800 Akaa • Sääksjärvi Vikinraitti, 33880 Lempäälä Ota yhteyttä Pirkanmaalla 0400 171 986 pirkanmaa@imupalvelu.fi Lisää tietoa meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Suurtehoimurointia ja -puhallusta nykyaikaisella ja tehokkaalla kalustolla Lauri Järvisen tarkat silmät ovat harjaantuneet työssä putkien, viemäreiden ja salaojien ongelmien löytämiseen Oikea-aikainen ja säännöllinen kuvaus pelastavat katastrofeilta SOITA 0400 171 986 Tartu toimeen ja ota yhteyttä! Läheltä ja laadukasta! Meidän vaa’assamme painavat korkean työn laadun lisäksi luotettavuus ja nopeus sekä kilpailukykyinen hinta. – Jokainen kohde on uniikki. Pirkanmaan Imupalvelun rautaiset ammattilaiset tekevät työnsä aikailematta, korkeatasoisesti ja tunnollisesti. – Ota yhteyttä heti, palvelen sinua ammattitaidolla. – Kun on silmät auki ja korvat kuulolla, havahtuu signaaleihin. Järvinen kertoo, että kaikki inhimillisessä elämässä mahdolliset asiat näkyvät kuvauksissa. Miten housut olivat päätyneet niin ahtaaseen paikkaan, jäi ikuiseksi mysteeriksi. Pirkanmaan Imupalvelun työpäällikkö Sami Penna esittelee yrityksen palvelut seikkaperäisesti. – Joskus mietin, miten tämäkin löytämäni juttu on totta! Yhdenkin kerrostalon viemäristöstä löytyi aikuisen farkut. Oman työmme edistymiselle oli ratkaisevan tärkeää, että saimme tieltä pois koksikuonaa ja kutterilastua. Arkielämässä se tarkoittaa sitä, että kiinteistöstä kuin kiinteistöstä vastaavat ihmiset teettäisivät järkevin säännöllisin aikavälin muun muassa putkien, Teemme suurtehoimurointia ja -puhallusta kalustolla, joka on todistetusti tehokas. Yritys tekee myös saneerausja haitta-ainepurkutöitä. • Puhalluskaluston patentoitu menetelmä • Tehokas, uudenaikainen kalusto • Imuteho on 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa • Käytössä olevan kaluston säiliön tilavuus on 10-25 kuutiota • Käytettävän letkun koko on 6” tai sitä pienempi riippuen työkohteesta. Hajukin paljastaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Niitä ovat esimerkiksi pulputtava vesi tai hitaasti poistuva vesi. Järvinen korostaa, että putkien, viemäreiden ja salaojien suunnitellulla silmällä pidolla havaitaan ongelmat ja pulmat jo niiden oireiluja syntymisvaiheessa. Siksi käytäntö on paras opettaja kuvauksessa. Kuvauksen ammattilaiseksi kouliintunut Järvinen teroittaa, että niin omakoti-, rivikuin kerrostalossa asuvat voivat elellä varsin huolettomasti, kun heillä on varmuus kaikkien putkien asianmukaisesta kunnosta ja toimivuudesta. (Kuva: Matti Pulkkinen) Lauri Järvisen ammattikatse tunnistaa pienimmätkin pulmat. Hän teroittaa, että välitön puuttuminen estää tilanteen kroonistumisen ja ajautumisen vakavaksi. Lauri Järvinen on tämän kuvauksen asiantuntija. Imupalvelun työntekijät ovat alansa kovia ammattilaisia ja heillä on käytössään moderni kalusto. (Kuva: Matti Pulkkinen) viemäreiden ja salaojien kunnon tarkastuksen. Penna huolehtii siitä, että asiat tapahtuvat ripeästi, sillä ainahan mekin tarvitsemme palveluja tässä ja nyt. Teemme tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan Imupalven kanssa. Tero Alatalo Mevaset Oy, DI, työpäällikkö Saneerausja haitta-ainepurku Asbestija haitta-aineasiantuntija Vahva suositus! Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut putkien, viemäreiden ja salaojien kuvaamiseen. Siksi käytämme Pirkanmaan Imupalvelua ja haluamme suositella sitä yhteistyökumppaniksi kaikille muillekin. Pahaksi äityneet ongelmat johtavat yleensä pitkäaikaisiin ja haasteellisiin korjauksiin sekä remontteihin. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 – Kyllä nämä putket ovat 40 vuotta toim ineet moitteettomasti, mutta nyt … Vuosikausien kokemuksen putki-, viemärija salaojakuvauksessa kerryttänyt Lauri Järvinen kuulee tiuhaan niin omakotitaloasujien kuin kerrosja rivitalo-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajien päivittelyä, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. sepeli, lecasora, vaahtolasi) • Putkistojen korjaukset (viemärit, salaojat, vesiputket) • Tuulettuvan alapohjan kunnostus ja kartoitus Olemme tehneet lukuisia kohteita ja olemme toteuttaneet projekteja muun muassa talojen alustiloissa, tehneet eristeiden poistoja välipohjista, tehneet öljysäiliöiden ja viemärilinjojen täytöt ja korjaukset. Olemme tehneet myös lukuisia muita vaikeita kohteita, joissa pneumaattinen materiaalin siirto on tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Monipuoliset palvelut Luotamme tekemissämme töissä laadukkaaseen ja tehokkaaseen kalustoon. Silmä kouliintuu erottamaan kaikki poikkeamat ja outoudet
23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 – Kyllä nämä putket ovat 40 vuotta toim ineet moitteettomasti, mutta nyt … Vuosikausien kokemuksen putki-, viemärija salaojakuvauksessa kerryttänyt Lauri Järvinen kuulee tiuhaan niin omakotitaloasujien kuin kerrosja rivitalo-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajien päivittelyä, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Miten housut olivat päätyneet niin ahtaaseen paikkaan, jäi ikuiseksi mysteeriksi. Lauri Järvinen vakuuttaa, että kuvauksien osoittaessa jatkotoimien tarpeellisuuden, hyvät neuvot ovat lähellä. Taloyhtiöissä eletään parhaillaan kevätkokouksien aikaa. (Kuva: Matti Pulkkinen) Lauri Järvisen ammattikatse tunnistaa pienimmätkin pulmat. Yritys tekee myös saneerausja haitta-ainepurkutöitä. Siitä tuli meidän vakituinen yhteistyökumppani. Siksi käytäntö on paras opettaja kuvauksessa. Yrityksemme 20 autoa ja 40 ammattilaista ehtivät samanaikaisesti moniin kohteisiin, työmaiden laajuudesta riippumatta. • Imurobotit ahtaisiin tiloihin • Betonimurskaimet Monipuolinen kalusto taipuu moniin kohteisiin Toimipaikkamme Pirkanmaalla • Akaa Humalikorventie 2, 37800 Akaa • Sääksjärvi Vikinraitti, 33880 Lempäälä Ota yhteyttä Pirkanmaalla 0400 171 986 pirkanmaa@imupalvelu.fi Lisää tietoa meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Suurtehoimurointia ja -puhallusta nykyaikaisella ja tehokkaalla kalustolla Lauri Järvisen tarkat silmät ovat harjaantuneet työssä putkien, viemäreiden ja salaojien ongelmien löytämiseen Oikea-aikainen ja säännöllinen kuvaus pelastavat katastrofeilta SOITA 0400 171 986 Tartu toimeen ja ota yhteyttä! Läheltä ja laadukasta! Meidän vaa’assamme painavat korkean työn laadun lisäksi luotettavuus ja nopeus sekä kilpailukykyinen hinta. Hän teroittaa, että välitön puuttuminen estää tilanteen kroonistumisen ja ajautumisen vakavaksi. Monipuoliset palvelut Luotamme tekemissämme töissä laadukkaaseen ja tehokkaaseen kalustoon. Pirkanmaan Imupalvelu tuli hätiin, ja loppu onkin historiaa. Järvinen kertoo, että kaikki inhimillisessä elämässä mahdolliset asiat näkyvät kuvauksissa. Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut vaikeidenkin pulmien ratkomiseen. Hajukin paljastaa, ettei kaikki ole kohdallaan. (Kuva: Matti Pulkkinen) viemäreiden ja salaojien kunnon tarkastuksen. Järvinen korostaa, että putkien, viemäreiden ja salaojien suunnitellulla silmällä pidolla havaitaan ongelmat ja pulmat jo niiden oireiluja syntymisvaiheessa. Olemme tehneet myös lukuisia muita vaikeita kohteita, joissa pneumaattinen materiaalin siirto on tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Silmä kouliintuu erottamaan kaikki poikkeamat ja outoudet. Imupalvelun työntekijät ovat alansa kovia ammattilaisia ja heillä on käytössään moderni kalusto. Siksi käytämme Pirkanmaan Imupalvelua ja haluamme suositella sitä yhteistyökumppaniksi kaikille muillekin. Oman työmme edistymiselle oli ratkaisevan tärkeää, että saimme tieltä pois koksikuonaa ja kutterilastua. Putkien, viemäreiden ja salaojien hyväksi kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, joten mörkömäisen pelottavat katastrofit eivät toteudu omalla kohdalla. Hän kannustaa ihmisiä tarkistuttamaan kotiensa putket, viemärit ja salaojat säännöllisin välein. Kuvauksen ammattilaiseksi kouliintunut Järvinen teroittaa, että niin omakoti-, rivikuin kerrostalossa asuvat voivat elellä varsin huolettomasti, kun heillä on varmuus kaikkien putkien asianmukaisesta kunnosta ja toimivuudesta. Tero Alatalo Mevaset Oy, DI, työpäällikkö Saneerausja haitta-ainepurku Asbestija haitta-aineasiantuntija Vahva suositus! Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut putkien, viemäreiden ja salaojien kuvaamiseen. Imupalvelussa kaikki työvaiheet tehdään omalla porukalla. Tutustu lisää palveluihimme! • Suurtehoimurointi • Puhalluspalvelut (esim. Lauri Järvinen hoitaa kuvauksen – apu ja tekijät ovat lähellä Pitkistyessään ongelmat pahenevat. Käytössä oleva tekniikka ja kalusto on toimialan moderneinta. – Me tarjoamme koko palveluketjun, asiakas ei tarvitse muita. Järvinen muistuttaa, että jokainen ihminen voi tehdä oman osansa putkien, viemäreiden ja salaojaputkien toimivuuden hyväksi. piha ja puutarha. Meille on tärkeintä, että sovitut asiat pitävät, aikatauluista pidetään kiinni ja työ tehdään korkeatasoisesti. Lauri Järvinen on tämän kuvauksen asiantuntija. Arkielämässä se tarkoittaa sitä, että kiinteistöstä kuin kiinteistöstä vastaavat ihmiset teettäisivät järkevin säännöllisin aikavälin muun muassa putkien, Teemme suurtehoimurointia ja -puhallusta kalustolla, joka on todistetusti tehokas. sepeli, lecasora, vaahtolasi) • Putkistojen korjaukset (viemärit, salaojat, vesiputket) • Tuulettuvan alapohjan kunnostus ja kartoitus Olemme tehneet lukuisia kohteita ja olemme toteuttaneet projekteja muun muassa talojen alustiloissa, tehneet eristeiden poistoja välipohjista, tehneet öljysäiliöiden ja viemärilinjojen täytöt ja korjaukset. • Puhalluskaluston patentoitu menetelmä • Tehokas, uudenaikainen kalusto • Imuteho on 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa • Käytössä olevan kaluston säiliön tilavuus on 10-25 kuutiota • Käytettävän letkun koko on 6” tai sitä pienempi riippuen työkohteesta. Puhalluskalustoon olemme kehittäneet ja patentoineet menetelmän, jossa säiliö täytetään koneellisesti, jolloin voimme varmistaa tauottoman työskentelyn pitkiksikin ajoiksi. Pahaksi äityneet ongelmat johtavat yleensä pitkäaikaisiin ja haasteellisiin korjauksiin sekä remontteihin. Jani-Pekka Koivula Pirkanmaan Purkutyö Oy Toimitusjohtaja Mevaset Oy toteuttaa koneelliset purkutyöt sekä betonin kierrätyksen turvallisesti ja vastuullisesti, ympäristövaikutukset huomioon ottaen. – Jokainen kohde on uniikki. Pirkanmaan Imupalvelun rautaiset ammattilaiset tekevät työnsä aikailematta, korkeatasoisesti ja tunnollisesti. Teen kaikista kuvauksista seikkaperäisen raportin; se on tarkka dokumentti erilaisten putkien tilasta. Hädän hetkellä ja tilanteen ollessa päällä on saatava rehellinen tilannekuvaus ja luotettavat askeleet eteenpäin. Pirkanmaan Imupalvelun työpäällikkö Sami Penna esittelee yrityksen palvelut seikkaperäisesti. Penna huolehtii siitä, että asiat tapahtuvat ripeästi, sillä ainahan mekin tarvitsemme palveluja tässä ja nyt. Meillä on myönteiset kokemukset Pirkanmaan Imupalvelun toiminnasta, joten suosittelemme yrityksen palveluita muillekin. Imupalvelu tarjoaa korkeatasoiset ja monipuoliset palvelut, jos kuvauskohteessa ilmenee ongelmia. Yhteistyömme alkoi kohteessa, jossa on vuodelta 1940 peräisin oleva toimistorakennus. Nyt on hyvä hetki kantaa vastuuta niin omasta kotitalosta kuin kodista osakeyhtiömuotoisessa rivi-, paritai kerrostalossa. – Kun on silmät auki ja korvat kuulolla, havahtuu signaaleihin. – Ota yhteyttä heti, palvelen sinua ammattitaidolla. MATTI PULKKINEN SOITA JO TÄNÄÄN: 0400 167 075 Lähetä tarjouspyyntö tai kutsu: lauri.jarvinen@imu palvelu.fi MAINOS MAINOS . Teemme tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan Imupalven kanssa. Pitkään ja monipuolisesti putki-, viemärija salaojituskuvauksiin perehtynyt Järvinen sanoo vankalla asiantuntemuksella, että monilta vaikeilta ja kalliilta vahingoilta ja rikoilta vältyttäisiin, jos suomalaiset omaksuisivat ennaltaehkäisevän toiminnan kulttuurin. – Joskus mietin, miten tämäkin löytämäni juttu on totta! Yhdenkin kerrostalon viemäristöstä löytyi aikuisen farkut. Henkilökunta koostuu eri tehtävien huippuammattilaisista. – Kun ongelma havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, asia on korjattavissa tavallisesti helpommin ja kohtuullisin toimin. Kalustomme imuteho on nimittäin 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa. Tarjoamme suurtehoimuroinnin lisäksi myös erilaiset puhalluspalvelut, putkistojen korjaukset sekä alustilojen kunnostukset ja kuntokartoitukset. Niitä ovat esimerkiksi pulputtava vesi tai hitaasti poistuva vesi
Kuva: Seppo Kummala KUORIKETTA, MULTAA JA KIVIAINEKSIA suursäkeissä. Puutarhaostoksiin käytettiin keskimäärin 347 euroa kotitaloutta kohti. Puutarhaliiton teettämän selvityksen mukaan vuonna 2022 puutarhatuotteiden kokonaismyynti oli ennätykselliset 689 miljoonaa euroa. Kivituhka soveltuu erinomaisesti asennushiekaksi kivetysten tai laattojen alle. Materiaaleilla on joitakin keskeisiä eroja, mihin niitä voi käyttää. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Kevään Kevään riemuihin! riemuihin! Narvin kiuas Narvin kiuas Kota Kuru 14 Kota Kuru 14 8-14m³ saunoihin 8-14m³ saunoihin Seppälän Seppälän Kiuaskivi Oy:n Kiuaskivi Oy:n kiuaskivet kiuaskivet 439 439 ee Koot: Koot: 5-10 cm, 10-15 cm 5-10 cm, 10-15 cm 20kg ltk 20kg ltk 7,00 7,00 ee Kestopuut Kestopuut ovat tulleet ovat tulleet varastoon! varastoon! Pyydä tarjous! Pyydä tarjous! Belinda Belinda puutarhamulta puutarhamulta 50L 50L 3,50 3,50 ee /sk /sk 15 15 ee /5sk /5sk Kiukaan ostajalle Kiukaan ostajalle kiuaskivet kiuaskivet kaupan päälle! kaupan päälle! Valmisbetonia Valmisbetonia Viitasaaren Betoni Oy Viitasaaren Betoni Oy Urjala Urjala P. Sen kylkeen kaipaama sipuli vaatii sitten jo edes sen kasvatuslaatikon, joita kiitettävästi on ilmaantunut myös rivitalojen pikkupihoille. Västäräkistä vähäsen, peräkärryjonosta ei päivääkään Seppo Kummala . Kalliomurske on yleisnimitys kalliosta louhitulle kiviainekselle, eli myös sepeli ja kivituhka ovat kalliomurskeita. Koska sepelistä puuttuu hienoin kiviaines, se pysyy irtonaisena. Ennakkovaraus on tarpeen. Kantar TNS-tutkimuksen mukaan puutarhan tai huonekasvien hoitoa harrastetaan yli kahdessa miljoonassa kotitaloudessa. 044 240 3608 / Säkki Äijät Oy Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Laji.fi -sivustolle ilmoitettiin västäräkki 17. Sepeli, jota kutsutaan myös salaojasoraksi, on kivimurskaa, josta on seulottu hienojakoinen kiviaines pois. 0400 164818 viitasaaren.betoni@gmail.com viitasaaren.betoni@gmail.com HÄMEENLINNAN TAVASTILASSA DESIGN VAATTEIDEN POP UP OUTLET 11.-13.5.2023 to-pe 9–19, la 9–15 Kauppapaikka Tavastila Eteläkatu Eteläkatu 14, 13100 Hämeenlinna TERVETULOA! Muuttuva ilmasto on sekoittanut kevään merkit. Puh. Koronan kotiuttamat suomalaiset eivät jättäneet puutarhanhoitoa pandemian laannuttua vuotuiseen kulkutautiluokkaan. Sepeli ja kivituhka ovat myös kalliomursketta. Kirjoittaja suosii pikkupihallaan perhosia ja ötököitä houkuttelevia hyötykasveja. Kalliomurskeen nimellä myydään koon mukaan lajiteltua kiviainesta, esimerkiksi 0–16 tai 0–32 nimetyt kalliomurskeet sisältävät enintään 16tai 32 millimetrin kokoista kiviainesta. Paikallisen huoltoaseman vuokrakuomutavara on sitä tarvitsevan mielestä todennäköisimmin tien päällä toisaalla. Erona sepeliin kalliomurske sisältää myös hienojakoista 0-kiviainesta ja siten murske sitoutuu paremmin ja soveltuu erilaisten kerrosten tai pihamaan perustaksi. Lempäälän kevään ensimmäinen västäräkkihavainto kirjattiin Tiira-palveluun jo 10. Aivan ulko-oven eteen ei kannata kivituhkakäytävää laittaa, sillä hienojakoinen aines kulkeutuu helposti sisälle kengissä. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Kivituhkasta on moneksi Pihojen rakentamisessa käytetään monenlaista kalliosta murskattua ainesta, joiden kauppanimiä ovat esimerkiksi kalliomurske, sepeli ja kivituhka. Kiinnostus kotikasvatukseen niin hyötykasvien kuin kukkien myötä on lähestulkoon ainoastaan myönteinen asia. Kesän tuloa povannut ”västäräkistä vähäsen” on perin epätieteellinen ilmaisu, sillä muuttolinnut tupsahtelevat pitkin kevättalvea yhä epämääräisempinä aikoina. TeksTi: Seppo Kummala Kalliomurske nimetään eri tavoin käsittelyn mukaan. Hyvin vettäläpäisevänä se soveltuu esimerkiksi salaojien suodatuskerrokseksi tai rakennusten seinän vieruksille. Siksi oven edustalle kannattaa jättää tilaa vaikka laattapeitteelle. Ei ole mitään syytä epäillä, että vuosi 2023 jäisi puutarhakaupassa jälkeen edellisvuoden ennätyksestä. Vaikka inflaatio saa kotitaloudet harkitsemaan entistä tarkemmin, mihin liikenevät rahat käytetään, kohonneet hinnat pitävät huolta siitä, että kauppa käy vähintään viime vuoden luvuilla. Rakennetun ympäristön suunnitteluhortonomi Kaisa Seppälä avaa, miten nämä kivilajit eroavat toisistaan ja mihin niitä voi käyttää. Kivituhka on hienojakoista, esimerkiksi 0–8 millimetrin raekokoista kalliomursketta, jossa on huomattavan iso osuus hienojakeista ”kivituhkaa”. Kivituhka sitoutuu ja muodostaa kiinteän pohjan esimerkiksi pihakäytäville ja pihojen pintakerrokseksi. Puutarhakauppa teki viime vuonna ennätysmyynnin. kolumni . Liian aikaista kesän läheisyydeksi. Varmimmin tyhjiömuovaamalla valmistettujen HDPE-muovikuomujen runsaitakin esiintymiä löytää istutusmultaa ja perennataimia välittävien ketjumyymälöiden edustoilta. Ala-Orvolan puutarhan tai Mäkelän kauppapuutarhan kierrokselle tarvitaan mieluummin jo traktori. Toki siemenpussi on samalla setelillä tänä vuonna hieman pienempi. Lasitetulla parvekkeella kasvatettu ämpäriperuna on tryffeliäkin arvokkaampi juhannusruoka. Täyssähköauton peräkonttiin ei mahdu riittävästi valmiiksi oikealla sekoitussuhteella säkitettyä kasvuturvetta tai kurkun taimia, joten peräkärry on välttämätön kuljetukseen. Syyt esiintymistihentymiin löytyvät luotettavasti tilastoista. huhtikuuta. Varmempi ja helpommin havaittava kesän merkki on heti vapun tietämillä lämpimien säiden myötä teille ilmaantuvat Puuilon punaharmaakoppaisten vuokraperäkärryjen (trailerus rentadamus) armadat. 0400 164818 P. huhtikuuta jo Vesilahdessakin. Kuomukärryjen parvissa esiintyy myös harmaakoppaisia tunnusmerkittömiä (trailerus ominus), sekä Prisman vihreillä kolmioilla kuvioituja yksilöitä (trailerus osudellirus). Luontosuhteen säilyminen on tärkeää, multaisia kynnenalusia ei kannata katsoa karsaasti. Se käy myös kuntan pohjahiekaksi sellaisenaan, eikä vaadi erillistä pohjahiekkaa. piha ja puutarha
25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Palvelemme: Ma-pe 7-20, la 9-18, su 10-18 Puutarhamyymälä: Ma-pe 9-20, la 9-18, su 10-18 Otra Nekala Viinikankatu 38. 0,07 €/L Puutarhan kevät GreenCare 20kg 26 95 (31,90) 0,20 €/kg K-Rauta Otra Nekalasta saat kaksinkertaiset plussapisteet toukokuun 2023 aikana tehtyihin ostoksiin. Lämpö-eristetty rakenne ja tehokas ilmanvaihto tuottavat kompostia nopeasti. Ruohonleikkuri Makita PLM4627N Keräävä, bioleikkaava tai sivulle heittävä, 60 litran keruusäiliö. (1650€) 1399 kpl 79 kpl 10 kpl erä Kuorikate GreenCare 50 l 3 SÄKKIÄ YHT. www.k-rauta.fi/otranekala Tarjoukset voimassa 31.5. (429€) 399 Robottiruohonleikkuri Gardena Smart Sileno Life 1250 Lona Leikkaa 1250 m²:n nurmikon luotettavasti ja tarkasti. Puutarhamulta GreenCare 40l Kalkittu ja lannoitettu. asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Puutarhakalkki GreenCare perinteinen hieno 25kg (8,95) 5 10 (20,85) 3 sk REMPPATILI Isommatkin ostokset erissä, pienellä kuukausimaksulla. piha ja puutarha. Ryhmäruusut Orvokki 8 cm ruukku (0,95€) 7 95 (10,95€11,95) Talouskompostori Biolan 200 l Lämpömittarilla. 21€/6 sk) OHO! 6 SÄKKIÄ YHT. 0,042 €/L 1,35€/kg 349 10 6 sk (Norm. -20% Siemenperunat PLUSSAT TUPLANA! Toukokuussa K-Rauta Otra Nekalasta Gardena Sileno Life robottileikkureihin KATOS KAUPAN PÄÄLLE! Arvo 209€
044 493 1306 Hauralantie 48, talo 23 B, Lempäälä Äitienpäivä Äitienpäiväbuffee buffee Avoinna pe ja la 17-24. Mehevä ja maistuva uutuus! Loistava sämpylä hampuri laisiin tms. Maista niin muistat! KESKIVIIKKONA 3.5. Oman keittiön lohimurekepihvit (L, G) Possu-currykeitto (M, G) Paahdettu kukkakaalikeitto (V, G) TORSTAINA 4.5. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 info@lhla.fi | www.lhla.fi Äitienpäivälounas Sunnuntaina 14.5. mennessä 050-369 2144/Jari 050-3370 448/Seija tai jari.haapamaki@ haapamaentila.fi Käteismaksu. Talon possunleike (L) Lohiseljanka (M, G) Kasvisseljanka (V, G) MAANANTAINA 8.5. Tervetuloa!. klo 12. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Vanha Vaasantie 6, Ylöjärvi Puh. Varaukset: p. lähiruoka Löydä hyvää ruokaa vaikka joka päivä www.lvs.fi/lounas Klikkaa sivuille ja löydä mahtava valikoima hyvää ruokaa! Tilaajan ohjeet digilehteen lvs.fi/digi Haapamäentilalla Äitienpäivälounas katettuna Su 14.5. Tsekkaa poikkeavat aukioloajat, esiintyjät sekä häppeningit @siipisaluuna somekanavista! Tampereentie 4 (2. 050-558 5712 Eija ja Pertti Sorri LOUNAS ARK: 11 – 14, AVOINNA: 8 – 16. KESONTIE 2, VESILAHTI . Smetanakana (L, G) Tulinen härkäkeitto (M, G) Paahdettu tomaattikeitto (V, G) PERJANTAINA 5.5. klo 13. Tomaatti-basilikabroileri (M, G) Järvikalakeitto (L, G) Kasvissosekeitto (V, G) Vihersalaattia, tomaattimozzarellasalaattia, pekoniperunasalaattia, savulohimoussea, kananmunanpuolikkaita, talon leipävalikoima ja levitettä Kermaperunaa, keitinperunaa, ratatouillea, talon lihapullia, lempeää hedelmäkanaa, ylikypsää naudanrintaa BBQ-kastikkeessa Kahvia/teetä/mehua, marjaista täytekakkua a´29,50 € su 14.5.2023 klo 11-15 Kattaukset klo 11.00 ja 13.30 Pöytävaraukset p. Haapamäentie 63, Sastamala Tiedustelut/pöytävaraukset 8.5. 03 3125 2200 Avoinna: ma–pe 7–17, la 9–13 Briossisämpylät. Oman keittiön Lindströminpihvit (M, G) Perunaton kanakeitto (M, G) Keväinen parsakeitto (V, G) TIISTAINA 9.5
Kuva: Sotkamon Taimisto . Myös perhosbaarit ovat toimivia ratkaisuja. – Päiväperhoset pitävät sinisistä, liloista, purppuroista, keltaisista ja valkoisista kukista. Etenkin vakioasiakkaista tulee aktiivisia keskustelijoita ja kokemusten vaihtajia. Kainuun sydämessä olevan Sotkamon Taimiston pyörittäjä on aktiivisessa vuorovaikutuksessa sähköpostitse perhoskasveista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Heitä on kaikkialla Suomessa, iloisen paljon myös Pirkanmaalla. Jutulleni naureskeltiinkin. Ärväs sanoo, että perhoset tuovat paljon iloa. – Kaiken a ja o on mettä tuottavat kasvit. – Talvehtivat perhoset tarvitsevat omat suojapaikkansa. Niiden seuraaminen on yhtä palkitsevaa kuin muuttolintujen saapumisen odottaminen tai niiden lähteminen paluumatkalle. Päiväperhosia puoleensa vetäviä kasveja ovat muun muassa kaunopunahattu, punatähkä, mäkimeirami, tarhaillakko, harmaakäenkukka, kesäpäivähattu, jättiverbena, tsinniat, syyssyrikkä, ruusunätkelmä ja päivänkakkara. Kotipuutarhurien, jotka tekevät pihoistaan perhosten paratiiseja, joukko kasvaa koko ajan. Perhoset ja perhoskasvit tarjoavat ainutlaatuisen oman maailmansa. Yöperhosia houkuttavat hietaja sulkaneilikka, valkoailakki, lääkärinkukka, valkotupakka, tarhakohokki, kaarisarvileukoija, kuusamat, syyssyrikät, tuoksuköynnöskuusama sekä nurmikihokki ja nuokkukohokki. Maarit Ärväs sanoo, että perhosia suosivat toimenpiteet ovat erittäin palkitsevia. Hyvinvoiva kasvi tuottaa mettä. Ärväs huomauttaa kemiallisten rikkakasvien ja ötököiden torjunta-aineiden vaaroista. Yrittäjän päivät ovat työntäyteiset, joten Ärväs ei ehdi puhua erikoisalastaan puhelimitse. Suuri yleisö on nähnyt, että toiminta-ajatus kantaa. Maarit Ärväs on ennättänyt harrastaa aktiivisesti lintuja, mutta nykyään perhoset ovat hänen suuren innostuksensa ja kiinnostuksensa kohteita. – Perhoset tuottavat iloa. Pääsääntö on, että oikea kasvi on oikeassa paikassa. Ärväs kiittelee etenkin lapsiasiakkaiden aitoa mielenkiintoa perhosia ja niiden toukkia kohtaan. Ärväs kiittelee vuolaasti uuden oppimisen ja myös opettamisen runsautta. Ärväs vaikuttuu myös ritariperhosista. – Ne ovat valloittavan kauniita, oransseja väritykseltään. – Perhosten esiintyminen on kiinni niille sopivista elinympäristöistä, niissä olevasta kasvillisuudesta. Myös perhosiin vihkiytynyt taimisto on kiintoisa kohde. Yrittäjä Maarit Ärväs kannustaa kotipuutarhureita valitsemaan pihamaille kasveja, jotka houkuttelevat perhosia. Esimerkiksi kiviaidat ovat käytännöllisiä, koska ne keräävät lämpöä. Ihminen näkee työnsä tulokset varsin nopeasti. Mesi houkuttaa aikuiset perhoset esiin. Aurinko saa ne liikkeelle. – Kun ryhdyin perhospuutarhuriksi, kohtasin hymähdyksiä. TeksTi: Matti Pulkkinen Ritariperhonen on olemukseltaan kuin lentävä jalokivi. Perhoset ja niiden toukat ovat avanneet perhospuutarhurille kiinnostavan ja kiehtovan maailman. Kuva: Maarit Ärväs. Ärväs oli liikkeellä perhoskärjellään merkittävästi varhaisemmin kuin esimerkiksi Yleisradio käynnisti kansan suursuosikiksi kohonneen Pelasta pörriäinen -kampanjan. Ärväs on malliesimerkki ideanikkarista, joka on luottanut oivallukseensa ja vaistoonsa yrittämisen saralla. Yöperhosia houkuttelevat kukat, jotka alkavat tuoksua illalla. Aurinkoinen, lämmin ja tyyni saavat perhoset mitä ihmeellisimpiin suorituksiin. – Päiväperhoset ovat auringon valon ja lämmön suurkuluttajia. Hän sanoo, että pointtina ei ole kaikkien latinankielisten nimien taitaminen, vaan luonnollinen lajien tunnistaminen. Maarit Ärväs hehkuttaa perhosmaailman runsautta. Sateisena ja koleana aikana perhoset eivät ole liikkeellä. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Maarit Ärväs muistuttaa luonnonkasvien tärkeydestä. Se kyllä vaikutti myönteisesti perhospuutarhurin palveluiden ja tuotteiden kysyntään. Hän suosittelee nostamaan niiden määrää. Toukkien ravintokasveja ovat raita, koivut, tuomi, pihlaja, tammi, vadelma, kuusama, pensasangervot, pajut, paatsama, mustikka, puolukka, juolukka, kanerva, nokkonen, huopaohdake, väinönputki, kultapiisku, heinät sekä humala. – Yöperhosia houkuttelevat puolestaan valkoiset ja vaaleanpunaiset kukat. Sotkamo tunnetaan Vuokatista ja erinomaisista urheilumahdollisuuksista. – Perhoslajistoissa tapahtuu koko ajan muutoksia. Perhoset eivät viihdy katvepaikoissa. Niiden seuraaminen toukasta perhoseksi on elämän täyttymyksen suuri ihme. Hän antaa sähköpostin laulaa, kun asiakkaat kyselevät perhosista ja niitä houkuttavista kasveista. – Lisääntymisen onnistumiseksi pihassa on hyvä olla perhostoukille sopivia ravintokasveja. Kotipuutarhurin on huolehdittava siitä, että perhosille on koko kesän ajan mielenkiintoisia ja kutsuvia kasveja. Minulla on hyvä mieli, kun olen tehnyt uraauurtavaa työtä. Kun aloitan päiväni katselemalla perhosten liikkeitä, päivästä ei todellakaan voi tulla huono. Ihminen voi tehdä asioille varsin paljon esimerkiksi suosimalla pihapiirissään ja puutarhassaan perhosille tärkeitä kasveja. Ärväs muistuttaa, että perhoset tarvitsevat tuulensuojaa. Ärväs kiteyttää, että perhoset ovat kuin lentäviä jalokiviä. Ärväs vastaa tuon tuostakin kysymykseen, mitä perhoset antavat ihmisille ja mitä ne tuovat elämänpiiriimme. Ärväs korostaa, että perhoset ovat myös pölyttäjiä kuten kukkakärpäset ja mesipistiäiset. – Samanhenkiset ihmiset ovat työni suola. Perhospuutarhuri Maarit Ärväs sanoo, että verkkokauppa mahdollistaa perhosilosanoman kertomisen kaikille asiasta kiinnostuneille. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Pirkanmaalaisetkin ovat löytäneet hyvin perhospuutarhurin palvelut ja tuotteet. piha ja puutarha Perhospuutarhurin nikseillä saa ilontuojia pihaan Kuusi vuotta sitten perhospuutarhuriksi heittäytynyt sotkamolainen hortonomi ja yrittäjä Maarit Ärväs tunnetaan valtakunnallisesti perhosten puolesta puhujana ja perhosten suosimien kasvien asiantuntijana. Niitä pihanja puutarhanlaittajat voivat rakentaa perhosten iloksi. Muun muassa ritariperhosen toukka on yksityiskohta, jonka kaikki haluavat nähdä. Ne ovat kertakaikkisen sympaattisia olentoja. Ärväs muistuttaa, että luontoja sääolot vaikuttavat siihen, millainen perhospäivä kulloinkin on. Taimisto on sanan todellisessa merkityksessä perhosten paratiisi. Kultasiivet saavat erityisesti perhospuutarhurin sydämen pompottamaan
Siemenet voi kylvää hyvin joko kasvimaalle tai kasvulaatikkoon. Viljelyperiaatteet kaikissa porkkanansiemenissä ovat samankaltaiset. – Jos viljelyssä onnistuu, tulee satoa loppukesästä. Pyöreä pikkuporkkana on nopea itämään, ja satoa tulee 6–12-viikossa. Porkkanan siemenet itävät 2–3 viikkoa. TeksTi: Vilma Kaura Kuvateksti Porkkanaa voi viljellä vaikka parvekkeella koristeporkkanasta upeat leikkokukat maljakkoon – Näillä ohjeilla onnistut kasvatuksessa JUURIPERSILJA ON KOKEILUN ARVOINEN Puutarhuri Suvi Norta nostaa esille maukkaan porkkanaa muistuttavan vihanneksen, jonka kasvattamista hän suosittelee. – Se on tällä hetkellä tosi kysytty. 2. Lajikkeesta riippuen porkkanasato korjataan loppukesästä tai alkusyksystä. Porkkana sopii mainiosti myös lisukkeeksi ja piristää värillään esimerkiksi salaatteja. 3. Tavallisesti kasvimaalla viljeltävä maukas ja pirteä porkkana on yllättävän helppo kasvattaa myös parvekkeella, vakuuttaa Pinsiön Taimiston puutarhuri Suvi Norta. Organic-merkki kertoo, että siemenet sopivat myös luomuviljelyyn. Peitä mullalla ja suojaa harsolla estääksesi tuholaiset. Tee sormella noin 1 senttimetrin syvyinen ura multaan. Tärkeintä on, että multa on ilmavaa ja ravinteikasta eli tuoretta. Norta sanoo, että viljely onnistuu mainiosti esimerkiksi viljelylaatikossa. Organic-merkki siemenpussissa kertoo, että siemenet sopivat myös luomuviljelyyn, Norta kertoo. Yhtä hyvin se sopii kukkapenkkiin esimerkiksi monivuotisten perennojen sekaan tai kasvimaalle. Norta sanoo, että koristeporkkanaa viljellään samaan tapaan kuin sen syötävää serkkua, mutta valmiista tuotteesta käytetäänkin sen maanpäällinen osa. Yksi kiinnostava siemenlajike on koristeporkkana, jota ei ole tarkoitettu syötäväksi. Nortan mukaan koristeporkkanan kasvatus onkin nouseva trendi. – Juuripersilja tekee ison juuren kuten porkkana. piha ja puutarha. 1. Muista huolehtia koko kasvukauden ajan tasaisesta kastelusta etenkin paahteisessa paikassa, mutta älä kuitenkaan liikakastele. Lopullinen taimiväli on hyvä olla 5 cm, rivien väli taas 20 cm. Kun mullan pinnalle ilmestyy vihreät tupsut, on hyvä suorittaa harvennus, jotta porkkanat mahtuvat kasvamaan. Tällä hetkellä suurta suosiota nauttii myös leikkokukaksi sopiva koristeporkkana. Viljelyyn käy mainiosti esimerkiksi kaupassa myytävä puutarhamulta. Käytän sitä keittoihin raastamalla. Nauhamerkki pussissa taas kertoo, että pussi sisältää maatuvan paperisen siemennauhan, jossa pikkuruiset siemenet saa kylvettyä helposti ja nopeasti. – On pyöreitä pikkuporkkanoita ja väriltään punaisia ja keltaisia porkkanoita. 30 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Vuoden 2023 vihannes on porkkana, eikä syyttä: superterveellinen vihannes sopii moneen ruokaan ja sellaisenaan syötäväksi. Kuva: Hanna Arkko . Siemenestä kasvatettavia porkkanalajikkeita on tarjolla useita erilaisia: on pieniä ja pyöreitä, punaisia ja keltaisia... Multa kannattaa lannoittaa ennen siementen kylvöä esimerkiksi kasvimaalannoitteella. Kyseessä on juuripersilja, joka on ulkonäöltään kuin porkkana, mutta maistuu persiljalta. Valmistele siementen kasvualusta. Perinteisten oranssien porkkanoiden siementen lisäksi kuluttajille on tarjolla useita muitakin siemenlajikkeita. Toiset lajikkeet ovat myös makeampia kuin toiset. Useimmissa lajikkeissa kylvö kannattaa tehdä toukokuussa. Juuripersilja säilyy viileässä varastossa pitkälle syksyyn. Esimerkiksi punainen on aika näyttävä salaatin joukossa. – Koristeporkkana tekee todella kauniin kukan, jota moni tykkää käyttää leikkokukkana maljakossa. Ripottele siemeniä multaan tai käytä siemennauhaa, joka nopeuttaa toimenpidettä
Esineet kertovat siitä, minkälainen väki Vesilahtea on asuttanut ja miten he elivät. Vanhimmat täältä löydetyt rautaesineet ajoittuvat 300-luvulle, Yrjö Punkari selvittää. – Tällä hetkellä löydökset hukkuvat Museoviraston arkistoihin, sillä sen määrärahat ovat tiukilla. 31 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 . Hän arvioi, että nuolenkärki voi olla kalastukseen tai metsästykseen tarkoitettu. Paikallisista löydöistä on vähän julkista tietoa, Eeva Ylinen perustelee. Turkiskauppa kävi kuumana kuin energiakauppa tänä päivänä, ja Vesilahdesta kulki kauppateitä itään, mistä sitten tuli vaihdossa miekkoja ja metalliesineitä, Punkari kertoo. Vesilahdesta on löydetty aseita aiemminkin, esimerkiksi Karholasta sijaitsevista, 600–800-luvuille ajoitetuista merovingihaudoista, mutta Punkari tähdentää, että aselöydöt eivät tarkoita, että Vesilahti olisi ollut erityisen sotaisaa aluetta. Olin tutkinut aluetta useiden päivien ajan, eikä mitään muuta ollut veneen niittejä ja nauloja lukuun ottamatta tullut vastaan. Metsästysnuoli vai miehen kaatonuoli. Se oli putkivartinen nuolenkärki, mahdollisesti panssarinuolenkärki. Ylinen talletti nuolen jääkaappiin ja otti yhteyttä historiaan hyvin perehtyneeseen kotiseutuneuvos Yrjö Punkariin. Kun tämän löysin, hakkasi sydän lujaa, Eeva Ylinen kuvaa. Painoa sillä on 66 grammaa, mikä tekee siitä painavimman Suomesta löytyneen panssarinuolenkärjen. Hän on löytänyt kotipihastaan paljon muun muassa viikatteiden ja kärrynpyörien aihioita, sillä Vesilahdessa tunnettu seppä Karl Lind asui aikoinaan talon läheisyydessä.. Sammaleen alla seitsemän sentin syvyydessä oli kuitenkin esine, minkä arkeologiaa ja esihistoriaa harrastava Ylinen tunnisti heti erityiseksi. ajankohtaista TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Joonas Leskinen Ylinen halusi tuoda löydön julki ennen sen luovuttamista Museovirastolle, sillä hänen mielestään vesilahtelaisten pitää saada tietää, että arkeologisia esineitä löydetään omilta kulmilta. Jos kyse on aseesta, muistuttaa Ylisen löydös bodginnuolenkärkeä, jollaisia oli käytössä keskiajalla. Mutta nostattaa hyvin vanhan löydön tekeminen silti sykettä, niin kuin Narvassa asuvalle Eeva Yliselle kävi viime kesänä. Tieto kun saattaa jäädä vain asiantuntijoille. Löydöt kuitenkin luovat paikkakunnalle historiaa, Yrjö Punkari muistuttaa. – Nuolenkärki on tehty tappamaan ihmisen, mutta onko sitä käytetty siihen vai metsästykseen, sitä en osaa sanoa, Eeva Ylinen toteaa. Nuolenkärki löytyi loppukesästä 2022 Suonojärveltä. ”Veneen niittejä”, hän ajatteli, sillä niitä oli löytynyt noin 50 metrin päästä jo aiemmin. huhtikuuta, kun hän luovutti sen Pirkanmaan maakuntamuseon edustajalle ja edelleen Museovirastolle. – Tämä oli satunnaislöytö, irtolöytö. – Aseet olivat vaihtotuotteita turkiksiin. – Bodgin-nuolenkärkiä on käytetty sotimisessa. Ne ovat menneet metallihaarniskan läpi, Yrjö Punkari toteaa. – Suonola on ensimmäisiä paikkoja Vesilahdessa, joita on asutettu, kun Kokemäenjoen vesistön vartta liikkuneet ihmiset asettuivat sukupolvi kerrallaan asumaan edemmäs ja edemmäs. Eeva Ylinen sai tarkennuksia nuolenkärjestä lauantaina 15. Suonojärveltä on löydetty takavuosina muinaisruuhia. Nuolenkärki ajoittuu 1300-luvun lopulta 1500-luvulle. Poissuljettua ei ole sekään, että nuolta olisi käytetty ihmistä vastaan. – Lähistöllä olevan polun varrelta löytyneet lukuisat iäkkäät hevosenkengät kuvastavat tätä, hän perustelee. Ylinen halusi tuoda löydön julki ennen sen luovuttamista Museovirastolle, sillä hänen mielestään vesilahtelaisten pitää saada tietää, että arkeologisia esineitä löydetään omilta kulmilta. Ne olivat ennen muinoin tärkeitä elinkeinoja, Punkari muistuttaa. Se on Museoviraston mukaan ensimmäinen merkittävä metallinetsintälöytö tuolta alueella, ja se otetaan Museoviraston kokoelmiin. – Nuolenkärki on pieni arkiesine, mutta se kertoo tämän alueen historiasta ja ihmisistä paremmin kuin joku miekka, hän toteaa. Ylinen liikkui maillaan Suonojärven rannalla, kun metallinetsin alkoi äkisti piipata. Eeva Ylisellä on ollut metallinpaljastin viitisen vuotta. Eeva Ylinen arvioi Suonojärven alueen olleen liikenteellisesti tärkeä paikka: siitä on kenties noustu maihin ja jatkettu matkaa ratsain. – Vesilahti on ollut kalastajien ja turkismetsästäjien aluetta. suonolasta löytyi nuolenkärki, joka muistuttaa Vesilahden ikiaikaisesta asutuksesta Vesilahti on yksi vanhimpia Sisä-Suomen asuttuja alueita, eikä esimerkiksi rautakautisten esineiden löytäminen ole siksi aivan tavatonta
Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Joh. Su 14.5. Lopuksi kahvit. Nyt aamuiset hartausohjelmat on siirretty niin varhaiseen ajankohtaan, että vaikka makuuhuoneen radio automaattisesti käynnistyy, en yleensä siihen herää – alan tulla tajuihini vasta siinä vaiheessa, kun entisen aamuhartauden aikaan joku ottaa kantaa milloin mihinkin aamukolumnissaan. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14 Kastettu: Aino Julia Ainikki Vesa ja Niilo Johannes Aho. Kuollut: Aune Amanda Salo 92 v. Messu suorana srk:n Youtubessa live-kanavalla (www.youtube.com/@lempaalan_seurakunta). klo 13 Satamamessu Sääksjärven srk-talo Satamassa (Pitkäahteentie 14), Kärhä, Korhonen. Heini Mäenpää Kiviveistämö J.E. 0400 419 096. Mutta me unelmoimme rauhasta ja rakkaudesta, me vaadimme oikeudenmukaisuutta. 32 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Hiljaisia hetkiä . Lämmin kiitos osanotosta. To 11.5. Ruohonen, alustus J. To 11.5. klo 14 Avoin raamattupiiri Lempoisten srk-talossa. Tervetuloa! Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. Jos aamuhartaudessa päästiin loppurukouksen aameneen, piti jo kiireesti polkea kohti koulua – vaikka leipää toisessa ja porkkanaa toisessa poskessa, jos meinasi ehtiä edes viime minuutilla. Ke 10.5. Päivän Sana: Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Miksi-kysymykset eivät saa vastausta – vielä – ehkä joskus kaikki selviää. Ke 17.5. Nykyisin ajautuu helpostikin tilanteisiin, joissa ei ole aina helppoa keskustellessa tunnustaa kuuluvansa kirkkoon ihan tositarkoituksella ja vakaumuksellisista syistä. Ohjelma 20 e . Ensi viikolla ja tulevaa: Ma 8.5. Kun hartaat sävelet alkoivat kuulua puoli kahdeksalta, oli pakko nousta ja ryhtyä aamutoimiin. Ilon ikävä Satu Luukkaan kuolema toi murheen elämäämme. Seurakuntatoimisto p. klo 10–13 Munkkikahvila Satamassa. Klo 16 alkaen reipas ja sykettä nostava KirkkoHarrin pihajumppa loppuvenyttelyineen pappilan pihassa (kesto 60 min). (03) 618 4411 Mika Kaila 050 574 3803 HAUTAKIVIÄ Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. klo 18 Miestenilta. klo 9.30-12 Perhekerho Pappilassa ja Narvan kyläkirkossa. Sitä, ettei kyynisty tunnottomaksi, vaan ikävöi ja näkee vaivaa kohti hyvää. klo 15 (huom! aika) Äitienpäivän pihajumalanpalvelus ja pihakahvit pappilassa. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Järj. Ota äiti mukaan ja tule itsekin! Huom! Isätkin saa tulla. klo 18 Äijien Jäkä Jäkä -ryhmä pappilassa. Ma 8.5. Päivä päättyi turvalliseen Levolle lasken -rukoukseen: ”jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi” Minuun oli istutettu taivasikävän taimi. Puhelinpalvelu aukioloaikoina paitsi ti vain klo 9–12 ja pe klo 9–12, p. 040 804 9130. klo 12 Ehtoollisjumalanpalvelus, Jani Lipsanen, Harri Johansson, pyhäkoulu. Pe munkkeja, la vohveleita. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–la klo 10–14. klo 17 alkaen nuortenilta Nurkalla. Lempäälä-Seura, srk ja Lempäälän kunta. To 11.5. To 11.5. toimintaa www.lempaalanseurakunta.fi/lapsille-ja-lapsiperheille. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Seurakuntatoimisto on avoinna 1.5.–31.8: ma 9–12, ti 9–12 ja 13–17, ke suljettu, to 12–15.30, pe suljettu, os. Diakonian lounas on tarjolla kaikille, joilla on taloudellisia ongelmia tai jotka kaipaavat toisten ihmisten seuraa. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. klo 12 Eläkeikäisten päiväpiiri Sääksjärven Säkenet Satamassa. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla MUISTOKIVI OY M. klo 17 alkaen nuortenilta Nurkalla. Viitanen: Löytöjä Raamatusta. Lempäälän srk Tällä viikolla: To 4.5. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 7.5. Musiikki: Su 7.5. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. klo 10 Messu kirkossa, Partanen, Naukkarinen. Ti 9.5. Ohjelmaosuus klo 18.3019.30. klo 13 Pappilan avoimet ovet ja päiväkahvit pappilassa. klo 18 kirkossa Juhani Tikkanen valloittaa musiikillaan, puhujavieraina nimikkolähetit Bella ja Faisal Masih Kreikan maahanmuuttajatyöstä. Kristillisyys ja kristityt – tai ainakin uskovaisuus – tuntuu joutuneen suomalaisessa yhteiskunnassa marginaaliin muuallakin kuin Ylen ohjelmakartassa. Sitä, että kaipaa Jumalan kosketusta – että uskaltaa tulla kosketetuksi. Sitä, että näkee taivaallisen täydellisyyden kuultavan kaiken arkisen ankeudenkin takana. Leivänjako ti klo 10–12 Lempoisten srk-talolla ja to klo 10–12 Sääksjärven Satamassa. 21.5.1940 Jalasjärvi k. klo 13 Naisten rukouspiiri Narvan kyläkirkossa. klo 13 Ompeluseura Narvan kyläkirkossa. Lapset ja perheet: Ks. Ei tämä ilmeisesti ihan uusi ilmiö ole, onhan jo Luther kuulemma todennut kristityn olevan ”outo lintu” tässä maailmassa. 0408049108, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi Vesilahden srk Rakkaamme Irja Marjatta KIVIKKO o.s. Ma 8.5. Johonkin kristilliseen viitatessaan moni heti perään kiiruhtaa ilmoittamaan, että oikeastaan on kyllä enemmänkin ateisti eikä kirkkoonkaan kuulu. Pe 12.5. klo 13 Toukosiunaus Sami Söyringin pellolla Söyringin tilalla (Ojoistentie 131). klo 16–18 Rukouspysäkki kirkossa, paikalla kuuntelija. Ma 8.5. Pe 5.5. Huom! Uudet kesäaukioloajat 1.5.–31.8: ma 9–12, ti 9–12 ja 13–17, ke suljettu, to 12–15.30, pe suljettu. Radion ääni kantautui hataran aamu-uneni läpi tietoisuuden rajamaille. klo 13 Pappilan avoimet ovet ja päiväkahvit pappilassa. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Kaivaten Juhani, Aila ja Aapeli Hannu, Aada ja Jenni sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. To 4.5. 14:6. Kun uutiskuvat ovat täynnä julmuutta ja maapallo tuntuu pyörivän päin tuhoaan, usko kaikkivaltiaaseen laitetaan toisinaan tiukille. Tiia, Inka, Osku sekä muut läheiset netissä www.lvs.fi tai sähköpostilla ilmoitukset@lvs.fi Voit jättää kuolinilmoitukset helposti Lehden toimitusosoitteen vaihdos: Tilauspalvelu 010 5844 270. To 4.5. Lämmin kiitos kaikille Sadun muistoa kunnioittaneille ja meitä rohkaisseille. klo 18 Aimala-ilta Vanhassa pappilassa (Rovastintie 3), pääesitelmä arkeologi J. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15: p. Toimintaa ja tapahtumia: Ke 3.5. Järj. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. Omina kouluvuosinani ei ollut juttu eikä mikään käydä aamuhartaudessa puhumassa liki tuhatpäiselle koululaisjoukolle Jeesuksesta. Su 7.5. Puhelinpalvelu aukioloaikoina paitsi ti vain klo 9–12 ja pe klo 9–12. Tervetuloa! Muut seurakunnat Lapsuuteni kouluaamuina isä heräsi ensimmäisenä, kävi olohuoneessa laittamassa radion auki ja ryhtyi marjapirtelön tekoon. Mäkinen s. Ke 10.5. klo 9.30-12 Perhekerho Pappilassa ja Narvan kyläkirkossa. Katso ajantasaiset tapahtumatiedot: lempaalanseurakunta.fi. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa. Ettei anna mukavuudenhalun ja tottumuksen jähmettää itseään. klo 18 Keväisin sävelin – konsertti Lempäälän kulttuuritalohankkeen hyväksi. Lounas on maksuton. Messun jälkeen maksuton lounas. Vaitniemi. Odottamattoman surun keskellä olemme saaneet runsasta lohdutusta ja muistamista. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri Kahvila Olkkarissa. To 4.5. Su 7.5. Tulossa: Majataloilta 11.5. klo 18 Naistenilta Kuljun Majakassa, S. 14.3.2023 Lempäälä On suru sanaton, mutta tiedämme, että sun hyvä olla on. 03 289 5111, os. Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, porras A1. Sitä se kai on, taivasikävä. Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ti ja to klo 10–12: p. Jaakko Ryhänen -salin tuki ry. klo 12 Eläkeikäisten Lempoisten päiväpiiri ja Kuljun Kulkuset Lempoisten srk-talossa. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 7.5. klo 11 Diakonian lounas srk-talolla. Ohjelmaosuus klo 18.3019.30. Mutta tähän maailmaan meidän kuitenkin on joiksikin vuosiksi tai vuosikymmeniksi vasiten asetettu. Ma 8.5. MTK-Vesilahti ja Eläkeliitto. Ma 8.5. Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, porras A1. 03 289 5111. Kiitos Irjaa hoitaneille. Jeesuksesta, synnistä ja sovituksesta puhuttaessa taidetaan olla vielä varovaisempia. Sitä, että iankaikkiseen taivaan iloon tähyillessään ja toivoessaan nytkin avaa silmänsä hyvälle ja kauniille. Ota mukaan rento jumppa-asu ja jumppakengät sekä juomapullo sekä halutessasi pyyhe tai jumppamatto. klo 11.30-14 Omaishoitajat srk-talossa. Pe 5.5
– Opettajani sanoi minulle, että parempi lopettaa 20 vuotta liian aikaisin kuin kaksi kuukautta liian myöhään. – Kun keikat peruuntuivat, ei ollut motia (motivaatio) harjoitella. Klassinen laulaminen on erittäin fyysistä työtä. Ruokapalvelu monipuolistui ja laajeni vuosi vuodelta. 33 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Suosikkibasso konsertoi Lempäälässä Suomalaisten suosikkioopperalaulaja, basso Jaakko Ryhänen,76, laittoi koronan iskettyä ajatuksissaan jo niin sanotusti hanskat naulaan. Lunasta nyt nämä lupaukseni ja eiköhän se ole siinä. ajankohtaista Böhmin kanssa sunnuntaina 7. ”Herra anna Sadulle iankaikkinen lepo, ikuinen valo häntä valaiskoon”. Yrittäjän osa ei kuitenkaan valitettavasti aina ole pelkkää iloa. Yrittäjä sai tehdä itselleen mieluista työtä, joka samalla tuotti iloa toisille. Päivät olivat työntäyteisiä, työtehtävät järjestyksessä päässä ja vauhti päällä. Paavo Ruotsalaisen roolia Ryhänen esitti yli 20 vuotta. Hän päätti tehdä vielä muutaman esityksen 50-vuotistaiteilijauransa kunniaksi. Lempäälässä syntynyt taiteilija aloitti oppikoulunsa Lempäälän yhteiskoulussa, mutta sai paikan toisena kouluvuotenaan vain joitakin vuosia aiemmin perustetusta Tampereen Harjun yhteiskoulusta. Se on myös vaivaa, huolia ja ylipitkiä työpäiviä. Yrittäjät ovat Suomessa yhteiskunnan kantava voima. Hyvän asian puolesta kuitenkin suostuin tähän. toukokuuta. Satu Luukkaan työura alkoi 1990-luvulla Hääkiven ravintolan pitämisestä. Ryhäsen ensi-ilta Kansallisoopperassa oli 13. Satu Luukas oli kokonaisvaltaisesti yrittäjyydessä kiinni. Kaikki sujui luonnikkaasti kuin aina. Kaikessa tässä oli Satu Luukkaan lämmin ja luotettava ote työhönsä kuin myös vastuu isänmaan asioista unohtamatta veteraaneja ja maahanmuuttajia. Kuolinvuoteelta viesti läheisille ja työyhteisölle oli toivoa täynnä: Kyllä te selviätte. Lempäälässä syntynyttä Ryhästä harmitti peruuntuneet, jo sovitut konsertit. Mirja Miettinen Satu Luukkaan muistolle Satu Luukas. Uskomaton vastuuntunto ohjaa elämää kaikkien parhaaksi. Nyt hän tulee Pyhän Birgitan kirkkoon konsertoimaan sopraano Linda Urbenskin ja pianisti Maila Uransa jo lopettanut Jaakko Ryhänen lunastaa lupauksia kiertämällä koronan estämiä tilaisuuksia Jaakko Ryhänen esiintyy Lempäälässä monen vuoden odotuksen jälkeen. Sitten seurasivat laajemmat kuviot Ehtookodon keittiössä. Konsertti on samalla Jaakko Ryhänen -salin tukiyhdistyksen hyväntekeväisyyskonsertti, jonka tuotto käytetään Ryhäsen nimeä kantavan Kulttuuritalo Piipon suunnitteluun. Tapaamme usein toisiamme pääkaupunkiseudulla, kun minulla on edelleen vanha talo Tikkurilassa. – Kun hyvä ystäväni Antti Piippo kysyi minulta lupaa käyttää nimeäni salin yhteydessä, en ollut aluksi ollenkaan mielissäni. Omalla toimeliaisuudella saadaan oma elanto, mutta myös annetaan työtä muille. Päivän tehtäviin kuuluivat ateriat Ehtookodossa, kotiin kuljetettavat ateriat, pitopalvelu sekä eri yhdistysten kokousten yhteydessä tarjottavat ateriat. Tämän sairauden kanssa ei neuvoteltu, se tuli kuin tuulenpuuska ja vei elämän mennessään. Aiemmin olen esiintynyt Viimeisissä kiusauksissa Paavo Ruotsalaisen osassa. Kahdeksan päivän aikana piti sopeutua uuteen tilanteeseen. – Kerroin kuntorajoituksestani ja minulla oli varalaulaja alusta asti. Syystä voi kysyä, onko tämän parempaa osaa elämässä. Sepän rooli Jyväskylässä jäi lyhyeksi, Ryhänen jätti kauden kesken edelleen terveyssyistä. Yksi peruuntuneista esityksistä oli tuo Lempäälän konsertti. Olihan se hienoa vielä debytoida uusi rooli yli 70-vuotiaana. Nyt sovitut satunnaiset esiintymiset alkavat olla viimeisiä mahdollisuuksia kuulla suosikkibasson laulua julkisesti. Olen usein alkuviikot Helsingissä, sillä opetan yhä. Lempäälä ansaitsisi hyvän konserttitilan. Samalla vuosikymmenellä alkoi myös yhteistyö seurakunnan kanssa emännän tehtävissä. TeksTi: Seppo Kummala Muistokirjoitus Tieto Satu Luukkaan kuolemasta tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, eihän tässä näin pitänyt käydä, oli varmaan monen ensimmäinen ajatus. Mutta sitten tuli sairaus. Kuva: Meri Haukkavaara . Koronarajoitusten helpotettua ja kunnon parannuttua Ryhänen alkoi taas harjoitella, sillä hänet kutsuttiin vielä Jyväskylän Oopperan tuottamaan Viimeiset kiusaukset -oopperaan sepän rooliin. tammikuuta 1973, mistä tuli kuluneeksi puoli vuosisataa. Loppuviikot vietän pääsääntöisesti kotonani Tampereella. Kävelykyky meni pitkäksi aikaa. Korona perui esiintymiset, joista yksi oli sovittu Lempäälään, Ryhäsen nimeä kantavan konserttisalin tueksi. – Harjun yhteiskoulussa tutustuin Anttiin (Piippo) ja ystävyytemme on jatkunut edelleen. Ryhänen kokee, että Lempäälän konsertti sulkee tavallaan hänen uransa ympyrän. Kun työntekijät olivat päivän työnsä tehneet ja päässeet vapaalle Satu Luukkaan työpisteessä paloi usein valo vielä pitkään iltaan. Myös lehtihaastatteluissa Ryhänen kertoi päättäneensä oopperalaulajan uransa. Lempäälän konserttia siirrettiin useaan otteeseen, mutta ne estyivät kerta toisensa jälkeen. Aktiivista konserttiesiintymistä Ryhänen ei enää aio jatkaa. Näin oli myös Satu Luukkaan kohdalla. Sitä ei pysty suorittamaan ilman säännöllistä harjoittelua ja se vaatii myös hyvää fyysistä kuntoa, jota pidin yllä pitkillä kävelylenkeillä. Vuonna 2021 sitten tuli uusi kiusa, jalkani tulehtui ja jouduin sairaalaan
Näiden lisäksi kotona oli veljien kanssa aina jonkinlainen pihapeli pystyssä. – Hävisimme sen pelin 4–8. – Viiden veljen kanssa olen tottunut taistelemaan perheen kuopuksena monen sortin pihapeleissä, avaa jutun päähenkilö 18-vuotias Julia Saarinen Rinteen humoristista kommenttia. Saarinen kuvailee säbämolarin hommaa seuraavasti: – Maalivahdin pitää olla monipuolinen. Yleisurheilin, olin mukana keväisin maastojuoksukisoissa ja talvisin hiihdossa. Julia Saarisen tavoitteet ovat korkealla. – Kieltämättä oli sellainen kevät, joka jää varmasti mieleen. Aloin tehdä tunnollisesti omatoimitreenejä, kiinnitin huomiota myös syömiseen ja lepoon. Kuva: Juha Raunio Maalivahdin on oltava peloton ja monipuolinen. – Ei pelota, adrenaliinia on pelitilanteissa aina niin paljon. Peli sujui ihan ok, mutta itselleni jäi tunne, että pystyn paljon parempaan. Kiitos isälle ja äidille innostamisesta ja kuljettamisesta, esittelee Saarinen taustaansa. Ensi kaudeksi Julia Saarinen tähtää siihen, että saa vakiinnutettua paikan Classicin naisten joukkueessa, ja muutaman vuoden sisään ajatuksissa siintää olla Classicin pelaava maalivahti. Hyvin pärjäsin heidän kanssaan. Kuva: Jesse Peltola. Isot maalit liittyvät unelmiin pelata salibandya ammatikseen, esimerkiksi Ruotsissa. Kovin paikka oli, kun sairastapausten takia hän pelasi yhden Classicin loppuottelun TPS:aa vastaan. Alunperin unelmoin ammattifutarin urasta. Eikä pallo satu, varusteet ovat nykyään niin hyvät. Classiciin vaihdoin yläasteiässä, kertoo alku-urastaan nyt Sammon Keskuslukion urheilijalinjalla opiskeleva Saarinen. Salibandyssa maalivahti on jääkiekon tapaan ikään kuin yksilöurheilija. Julia Saarisen ohella Classicin naisissa ja varttuneimmissa tyttöjunioreissa ovat pelaneet Vesilahdelta ja Lempäälästä Alma Laitila, Viola Pennanen, Venla Haverinen, Jenna Pesonen, Janina ja Neea Rinne, Liisa Kaihua ja Iida Syrjä. 34 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 . Kokeilin myös tennistä sekä kävin voimistelun temppukoulussa. Sitä ennen pelaaminen tapahtui kerhossa. – Jalkapalloa pelasin Visassa kymmenisen vuotta. – Silloin 2020 kasvoin urheilijaksi. Kulunut kausi meni pääosin Classicin junioreissa, mutta naisten liigapelejäkin on hänellä takanaan jo kymmenisen kappaletta. Pääkoppa on oltava vahva, esimerkiksi mokat on nollattava saman tien. Pelasin koko Visa-urani poikien joukkueessa, aluksi kenttäpelaajana. Kun treenit olivat koronasulun takia tauolla, saivat Classicin junioripelaajat harjoitusohjelmat kotiin. Kun pääsin 16-vuotisten maajoukkueeseen, päätin keskittyä jalkapallon sijasta salibandyyn. Salibandyyn tosissaan satsaaminen alkoi koronan alkuvuonna eli 2020. Pelottaako olla maalissa. Samasta kerhosta ovat alkukikkansa oppineet muun muassa Alpo ja Alma Laitila, Albert Koskinen ja Viola Pennanen, jotka ovat kukin Classicin pelaajia. urheilu Kolmen mitalin maalivahti Julia Saarinen saavutti kevään salibandysarjoista kullan ja kaksi hopeaa – Veljessarjan priimus, kuvaa Julia Saarista Classicin naisten salibandyn liigajoukkueen päävalmentaja Jarkko Rinne ja lisää hymiön viestinsä perään. TekSTi: Juha Raunio Vesilahtelainen Julia Saarinen on kolmen mitalin salibandymaalivahti Tampereen Classicista. Julia edustaa Tampereen Classicia, joka voitti T21sarjassa Suomen mestaruuden, otti T18-sarjassa hopeaa ja sokerina pohjalla myös naisten joukkueessa hopeaa. Niitä Saarinen alkoi noudattaa ja miettiä urheilemista uudesta näkökulmasta. Peleissä on oltava joka sekunti hereillä ja valppaana. Pelisilmä on ensiarvoisen tärkeä. Hänelle mennyt kevät oli ikimuistoinen. – Olisinko ollut kymmenvuotias, kun Visan poikien joukkueessa aloimme pelata sarjaa. Saarisen nousussa olevan uran taustalta löytyy myös hyvin tyypilliseen tapaan erittäin monipuolista urheilutekemistä lapsuusaikana. Saarisen salibandyuralla on ollut tismalleen sama lähtölaukaus kuin muillakin Classicin vesilahtelaisjuurisilla huippupelaajilla: Vesilahden Kirkonkylän ala-asteen sählykerho. Vesilahdessa asuva Julia Saarinen on yksi Suomen lupaavimmista salibandymaalivahdeista. Sattuuko reikäpallo osuessaan
Pirkanmaan Tanssiopiston Estradi-tanssikilpailussa voiton saavuttanut ryhmä Eevi Vehviläinen (vas.), Emilia Maja, Minja Penttilä, Aino Konsala ja Linnea Perälä. Maalissa Aleksi Saarinen oli hyvä. Uutta verta on ammennettu lähinnä B-tytöistä, joiden kanssa treenaamme yhdessä, esittelee Tuominen, jonka kanssa naistiimin peräsimessä vaikuttavat valmentajat Lassi Lehtonen ja Herman Mäenalanen, joukkueenjohtaja Maija Rantala sekä huoltajat Eeva-Kaisa Höysniemi ja Timo Sunela. Pirkanmaan Tanssiopiston kevään tanssinäytökset järjestetään Tampere-talossa 6. Tilanteiden valossa avauspuolikkaan tulos olisi voinut olla melkein mikä tahansa. TeksTi: Juha Raunio LeKin naisfutarit jatkavat sittenkin kolmosdivarissa sarjapaikka tuli muiden seurojen luovutusten kautta Pirkanmaan Tanssiopistolle kultaa Estraditanssikilpailusta Lempäälässä toimiva Pirkanmaan Tanssiopisto sai kultaa Estraditanssikilpailussa Helsingissä 15.–16. – Joukkue on asettanut tavoitteen sijoittua kymmenen joukkueen sarjassa puoliväliin, mutta sen toteuttamiseksi vaaditaan tuloksen tekoa. TeksTi: Juha Raunio Sääksjärven Loiskeen numero 4 eli Arsi Lehtiö on upottanut pallon Hakan maaliin. Kuva: Kari Etelä.. huhtikuuta. Salminen on Lempäälästä kotoisin oleva tanssiopiston kasvatti. Peli päättyi värikkäitten vaiheiden jälkeen Sääksjärvellä lukemiin 2–3, joten Loiskeen voittotili on kolmosdivarissa vielä kahden pelatun pelin jälkeen avaamatta. Esimerkiksi Maarianhaminaa vastaan pärjäsimme pelillisesti hyvin, mutta röyhkeys maalipaikoissa oli vastustajalla parempi, sanoo Jussi Tuominen. LeKin pelikausi on alkanut kahdella tappiolla, kun Maarianhaminan IFK kävi Sääksjärvellä ryöväämässä pisteet maalien 3–1 ja samoin lukemin oli LeKiä parempi myös TuTo Turusta. toukokuuta. Joukkuetta valmentaa tällä kaudella Jussi Tuominen, jonka vastuulla on myös LeKin varttuneempi tyttöjunioripuoli. Fia Suuronen ja Reija Taavila ovat LeKin alkukauden maalintekijät. Laaksonen ylisti joukkueensa uusia tulokkaita. Teoksen "Tanssivat kirjaimet" koreografian oli tehnyt Outi Vilonen ja sen esittivät baletin erikoiskoulutus EkA:n oppilaat Aino Konsala, Emilia Maja, Minja Penttilä, Linnea Perälä ja Eevi Vehviläinen. – LeKin joukkueessa jatkaa paljon viime kauden pelaajia. Ennen kansallisbalettia hän tanssi Ruotsin kuninkaallisessa baletissa. – Avausjakson vedimme tyylipuhdasta Bayern Munchenia, mutta maalit menivät vastustajalle harmillisesti 0–2. Elokuun alkuun, ennen uuden kauden aloitusta, opistoon saapuu workshopien opettajiksi Thomas Brun ja Heidi Salminen Suomen kansallisbaletista. Seuraavaksi Loiske kohtaa T-PT:n. – Arsi Lehtiö teki kaksi maailmanluokan maalia. Kenan Balici, Samuli Lähteenmaa ja Miska Gröhn pelasivat todella ennakkoluulottomasti ja laadukkaasti. 35 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 . Seuraavaksi lempääläiset matkaavat Paimioon. Näytöksissä mukana ovat myös pienimmät, 3-vuotiaat oppilaat. Peliesityksemme oli kuitenkin niin hieno, ettei häviön takia oltu lähelläkään kuolla ketutukseen, kuului Loiskeen päävalmentajan Reijo Laaksosen huumorilla höystetty kuvaus ottelusta Haka/j:ta vastaan. Toiselle puolikkaalle paukutimme menemään tuttua Lempäälän Liverpoolia ja tasoitimme pelin, mutta vastahyökkäyksestä Haka pääsi juottamaan meille tappion karvasta kalkkia. Läntiseltä alueelta putosi muutama joukkue pois ja näin LeKille tarjottiin kolmosdivisioonasta paikkaa, jonka lempääläiset vastaanottivat. minuutilla Niklas Varjen tekemänä. Hakan voittomaali syntyi harmittavasti 89. Näytöksissä nähdään eri tanssilajien ja ikäryhmien koreografioita: balettia, jazz-, nykyja showtanssia, streetiä, hip hopia, k-popia, heelsiä, breikkiä ja musiikkiteatteria. Ryhmä kilpaili balettijuniorit-sarjassa. Kesäkuussa tanssiopistolla tanssitaan PTO Summer kesätuntien ja -leirien merkeissä. urheilu Loiske karahti tappioon Naisjalkapallon korkeimmalla tasolla Lempäälässä pelaa LeKi-futis, joka saa jatkaa kolmosdivarissa, vaikka viime syksynä putosikin pohjasarja neloseen
Ilmoittautuminen Jaana Taiminen 0400-790169 ja maksu 3.6. Ilmoittautumiset 31.05.2023 mennessä Päivi Riihenmäki, puh. Maanantaina 8.5 klo 9-11 on jälleen seniorikerhon kokoontuminen Lastusten koulun vanhalla puolella osoitteessa Lastustentie 519. klo 19.00 Apianniemen Kesäteatteri Valkeakoski. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Sieltä siirrytään Narvan Helmeen kahville ja ihaillaan Turpeisen ja Mooseksen perinnön kuvauspaikkoja. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Lempäälän Eläkeläiset ry Kevätkauden p ä ä t t ä j ä i s e t 2023. Kaikille avoin keväinen kävelyretki Akaan Toijalan Nahkialanvuorella ja satamaan. Vapaamuotoinen hakemus, josta ilmenee hakijan henkilöja yhteystiedot sekä opiskelupaikka, on toimitettava 10.5.2023 mennessä MTK-Vesilahden Stipendirahaston hoitokunnalle osoitteeseen Heikki Kulmala, Peltosaarentie 42, 37500 Lempäälä tai sähköpostitse osoitteeseen kulmalah@sci.fi. Lisätietoja myöhemmin. Paikkana Mattilan koulu, Pyhällöntie 83, Lempäälä. Ruokailu jo klo.11.30. Tervetuloa kuulemaan ajankohtaiset kuulumiset EUsta MEP Henna Virkkuselta ke 17.5 Ideakeskukselle klo 17.00 (kahvit klo 16.30). Kappale on IRWIN, musikaali Antti Hammarbergin elämästä. Kuntosalit Kotokampuksella ma klo 16 ja ke klo 17. Kevään viimeinen käsityökerho. Lounais Suomen saaristomaisemiin pääkohteina Rymättylä ja Naantali. mennessä, hinta 295 e. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Te at te r i r e t k i Nokialle. Ke 26.4. 36 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Lempäälä. La 10.6. Tässä jäsenillassa on myös mahdollista saada jäsenkorttiin laminointi, eli jos haluat tehdä jäsenkortistasi kestävämmän niin ota se mukaan niin saat siihen laminoinnin illan aikana. Nokian Kesäteatterin esitys Kultaiset Korvarenkaat on tarina rakkaudesta, intohimosta ja kohtalosta. Lempäälän vasemmisto KESKUSTELUILTA !. mennessä tilille FI82 4108 0011 7628 72. Pe 5.5. Jalkojen sairauksista ja hoidoista meille on kertomassa Heta Haapala/Fysioterapia Askeleet ja Sari Lähdekorpi/Hoitola Vaivaton varvas. Avoinna kirjaston aukioloaikoina. Paikkana Söyringin tila Narvassa. 17.00 Ideakeskus, Manttaalintie 15 Lempäälä. Ota mukaan 50 e käteistä ja muuta maksuvalmiutta lounasta ja tuliaisia varten. Lähtöpaikka ja hinta tarkentuvat vielä myöhemmin. Varatkaa lomapäivät allakkaanne. Ke 3.5. Omat eväät mukaan. Ti 16.5 klo 18.30 Toimelantalon kuntosali. Toukokuun jäseniltaan saamme vieraaksemme Unihoitajan. 18.00 21.00 LuonnonHelma, Onkemäen koulu (Onkemäentie 15). Tervetuloa! Lempäälän Marttayhdistys ry IRWIN MUSIK A ALI ANT TI HAMMARBERGIN ELÄMÄSTÄ. Iltapäivällä mahdollisuus osallistua pitsiviikkojen ohjelmaan. Salo. 16.00 21.00 Lammasniemi, Lammasniementie 70, Vesilahti. Ulkotiloissa pelailemme muutamia ulkopelejä ilmojen sen salliessa. Tarjolla kahvia ja pullaa. mennessä joko email:kari@eupr.fi tai 0400634631 niin saat tarkemmat ohjeet paikasta. 16.00 19.00 Manttaalitalon kahvio. Välipysäkeiltä pääsee mukaan. Tervetuloa mukaan uudet ja ryhmämme vakijäsenet. Kokoonnumme kevätkaudella viimeisen kerran ennen kesätaukoa. 17.30 Apianniemen kesäteatteri, Valkeakoski. Sydämellisesti Tervetuloa. 13.00 15.00 Kirjaston Marjapussi tila. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 0405830797 mieluummin viestinä. klo 17.15 Toimelantalon kuntosali. Ke 17.5 Kevätkauden päättäjäiset Puntalassa alkaen klo 10, Kokkaavat Herrat klo 8. Matkan hinta on noin 80 e/hlö. Arpajaiset, luontopolku, mukavaa ohjelmaa, saunakin lämpiää. Pe 28.7. Perillä pieni yllätys. Hinta 45e sisältäen lipun, matkan ja väliaikakahvin, ENÄÄ MUUTAMA LIPPU JÄLJELLÄ. Patikkaporukka siirtyy ma kirkkotorilta kimppakyydein ja parkkeerataan Vesilahdentie 1453, 37370 Vesilahti. fi ja Kimmo Järvinen 041 5014 176, kimmo.jarvinen@propo.fi. Ke 17.5. 040 5648 796, vesam@kolumbus. Emännät loihtivat makoisaa soppaa ja tarjolla myös kahvi ja pullaa yhteihintaan 10 euroa. Keilaajat siirtyvät to kirkkotorilta klo 12.30 kimppakyydein Akaan keilahalliin. Ota omat naposteltavat mukaan. Tarjolla kahvia, teetä ja mehua. Leppoisaa yhdessäoloa kaikenikäisille. Kauden päättäjäiset saunan ja pienen iltapalan merkeissä. Martta puhelin nro 044 244 5061. Huolettaako koulutuksen tulevaisuus . Tervetuloa. Pe 5.5. 17.00 23.00 Saunailta. suunnataan Sastamalaan, ensin Villa Royal, sen jälkeen Herkkujuustola ja Vammalan viettelykset. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kersaunoen, kahvitellen ja nuotiolla makkaraa paistellen. Diabetesja reumayhdistykset järjestävät yhdessä Sokkomatkan lauantaina 17.06.2023. Lisäksi klo 10-11 tulee Ahlmannin puutarha ja viherrakentamisen alueelta Kaisa Koskelin puhumaan luonnon monimuotoisuudesta ja miten sitä voi tukea ja parantaa omassa pihassa / puutarhassa ja kuinka se on tärkeä elinehto meille ja ihmisen hyvinvoinnille. Perinteinen toukosiunaus yhdessä seurakunnan ja MTK-Vesilahden kanssa Sami ja Marika Söyringillä. Taideyhdistyksen vuosinäyttely 2023 avoinna kirjaston aukioloaikoina. Ke 17.5. Vauvalankoja myös ostettuna halukkaille. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Lehmirannan lomanen. Vesilahden Liikenteen bussi lähtee Narvasta klo 8.00, kirkonmäeltä noin 8.15 ja jatkaa kohti Lempäälää. Tervetuloa kaikki tutustumaan tarjontaan ja juomaan kahvit. Lempäälän seniorit ry Liikuntakerho. Janakkalassa tutustutaan Helyn puutarhaan ja lounas nautitaan Keltaisessa Talossa Laurinmäellä. Lähtöpaikka ja hinta tarkentuvat vielä myöhemmin. Pe 5.5. La 6.5. 040 775 3861. laulukuoron harjoitukset Kuljun Työväentalolla klo.10 ja johtokunnan kokous klo.12. 18.00 ABC Toijala. Maksetaan 31.5. 13.00 Ojoistentie 131, Kurala. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Joutohetkien seura Joutohetkien seura. Yllätys. Olisiko Suomella ja Lempäälällä nyt mahdollisuus satsata enemmän koulutukseen ja varhaiskasvatukseen . Kangasalan kesäteatteri. Illan aikana kerrotaan myös suunnitteilla olevasta reumatroppi ryhmästä. Kokous on avoin kaikille, tervetuloa! Kameraseura Mielikuvitus Toukokuun kerhoilta. La 13.5 Piirin paribocciakisat Lempäälässä klo 9. 8.00 17.30 Sastamala. Viimeinen kerta. Lisätietoja toiminnastamme Vesa Mäki puh. Kutsuttu myös vierailevia yhdistyksiä ohjelmineen. Hyvää kesää kaikille. Tiedustelut Sirkka 0451537797. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Jäsenilta. Irwin tuo tunnelmallisiin kesämaisemiin 70 luvun visuaalisuutta, kiehtovia tositarinoita suomalaisesta musiikkimaailmasta, tilannekomiikkaa sekä elämäniloa! Tarina ihmisyydestä ja ajattomuudesta, räiskyvää retrotunnelmaa, upeita laulunumeroita ym. Fysioterapeutti Heta Haapala Fysioterapia Askelista tulee kertomaan fysioterapian hyödyistä sydänterveyden sekä sydänsairauksien näkökulmasta. tilille, viite 6127. Vertaistuki ei kuitenkaan ole koskaan tauolla, aina voi kilauttaa kaverille. Tiistaina 23.5.2023 klo 16.00. Tervetuloa mukaan! Onkemäen kylä Ota Onkees kyläilta joka toinen keskiviikko. Kotimatkalla Emil Cedercreutzin museo. Pe 12.5. Riitt-Leena Leimu esittelee ja myy kevään pellavaja kukkamekkoja ja tunikoita. Mukaan mahtuu 50 nopeiten ilmoittautunutta, matkajärjestelyistä vastaa A. Terve tuloa mukaan. 13.00 Ojoistentie 131, 37370 Vesilahti. Kesäretki Martanpäivänä 26.7. Ma 8.5. Ti 11.4. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan. Yllätys. To 4.5. Paikalla vasemmiston ja vihreiden valtuutettuja, aluevaltuutettuja sekä luottamustoimissa olevia. Hinta 259 euroa+kuljetus lähtijämäärän mukaan. Keskiviikko 10.5. Taideyhdistyksen vuosinäyttely, 30 teosta 15 tekijältä. Lähtö Hakkarin jäähallin parkkipaikalta klo 10. Tule kuulemaan kunnostusyhdistyksen toiminnasta ja keskustelemaan järvialueen asioista sekä päättämään sääntömääräiset vuosikokousasiat! Kokouksessa valitaan uusi hallitus ja käsitellään edellisen vuoden tilit ja toimintakertomus. 040-552 3882 LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Kesäteatteria Valkeakoskella. Kahvitarjoilu. Perjantai aamuna opastettu kierros Unescon maailmanperintökohteeseen Vanhaan Raumaan ja ruokailu pitsihuviLempäälän Marttayhdistys ry KäsityöMartat ja PuikkoPirkot. Perinteinen toukojen siunaus yhteistyössä Eläkeliiton Vesilahden yhdistyksen ja Vesilahden seurakunnan kanssa. Tilaisuus on avoin kaikille. Pääkirjaston Karvavene-sali, Lempäälä-talo. Ke 10.5. | Vesilahti. Keskustelua ja kysymyksiä aiheesta. To 11.5. Ilmoittautumiset lempaala.kokoomus@gmail.com kahvitarjoilun vuoksi viimeistään 14.5. Keskiviikkona 3.5. Hypistelymuhvien tekoa tai jotain muuta käsityötä. Lempäälästä lähteville pyritään järjestämään kimppakyyti. 17.00 19.00 Manttaalitalo, Manttaalitie 1. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Sokkomatka. Keskiviikko 3.5 Toimintapäivän pelit KuljunTyöväentalollaklo.11.30 (Bingo) Torstai 4.5. To 11.5. MTK-Vesilahti TOUKOSIUNAUS. kuljetuksen, lipun ja väiaikatarjoilun. Pe 27.10. Ilmoittaudu 10.5. Ti 11.4. Ma 15.5. Luvassa siis kaikkea kivaa, Tervetuloa mukaan.. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Kevätmuotia ja käsityökahvila. La 17.6. Ilm.Marja Eskola 050-63166 30.5. Samalla summataan kevättä ja suunnitellaan syksyä. Arvela. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kesäteatteri. Ke 17.5. Opastetulla kierroksella tutustumme tykkiluoliin, merivalvontatorneihin, juoksuhautoihin ja ampuma-asemiin sekä nautitaan keittolounas. Diabetes ja Reuma järjestävät yhdessä kesäteatterin tänä vuonna Valkeakoskelle ke 12.07.2023. Suunnitteilla jotain oheisohjelmaakin teatterin jälkeen. Kolmannessa historiaillassa kuullaan Kaisu Tannin muistelmia ja tarinoita Onkemäen kouluun ja alueeseen liittyen. Lempäälä talon Kompa-salissa Manttaalitie 15 Lempäälä. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan asiaa unesta. Ma 8.5. Tämän kesän kesäteatteriksi valikoitui Kirka-musikaali Kangasalan kesäteatteriin. Lastusten kyläyhdistys ry Seniorikerho Lastusissa. Reumaja diabetesyhdistykset järjestävät yhdessä Sokkomatkan lauantaina 17.06.2023. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Ti 9.5. Ke 12.7. la Villa Tallbossa. HoivaSilta tulee klo 9-10 vierailemaan jälleen. Ilmoittautuminen Jaana Taiminen 0400-790169 Tilinro FI02 2242 1800 0136 92, viite 6088. Lempäälän eturauhassyövän vertaistukiryhmä Vertaistukiryhmän tapaaminen. Ma 8.5. La 17.6. TERVETULOA keskustelemaan tärkeistä aiheista Lempäälän vasemmiston ja vihreiden kanssa Kuljun Työväentalolle ke 10.5.2023 klo 17.30-19.30. Virtain Marttisessa. 10.00 12.00 Senioritalo, Tuulikalliontie 74, Narva. Teatterissa päivänäytös. ei ole kerhoa. Arvela. Ke 10.5. kuljetuksen, opastukset, lounaan ja kahvit. Ennakkoilmoittautuminen suotavaa. Lempäälän Työväentalo, klo 9 Boccia ja Kädentaidot, klo 10 Yhteiskunnalliset asiat, klo 11.45 Jumppa. klo 18.30 Toimelantalon kuntosali. Lempäälän Seudun Samoojat ry K ä v e l y r e t k i Nahkialanvuorella. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. mennessä yhd. Miten Lempäälän lapset ja nuoret voivat . Pikkujoulu ja viihdekonsertti (Erkki Liikasen 80 vuotis juhlakonsertti) 30.11. Menomatkalla vieraillaan Suomen suurimmmalla torilla Somerniemellä. Maataloudellisissa oppilaitoksissa opiskelevat MTK-Vesilahden jäsenet voivat hakea STIPENDIÄ. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Puutarharetki. Ma 30.10. Pe 12.5. Ilmoittautumiset 04.06.2023 mennessä Tuula Fredriksson puh. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Toukosiunaus. Retken hinta 50 e sis. Retken hinta 35 e sis. Perinteinen kevään viimeinen jäsenilta vietetään Vesilahdessa Lammasniemessä uiden, LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Sokkomatka. Torstaina tilauslaiva vie meidät kohti Kuuskajaskarin lomaja linnakesaarta. Pääkirjaston Kaarnavene-sali, Lempäälä-talo. Saimme lisää lippuja 20 kpl tähän näytökseen, nopeat syövät hitaat ja jos mielit teatteriin niin soita ja varaa lippusi heti!! LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Jäsenilta Lammasniemessä. Apua tuki-ja liikuntavaivoihin. Ke 10.5. Ke 16.8. Lempäälän Taideyhdistys ry Taideyhdistyksen vuosinäyttely 2023. Keskiviikko 10.5.2023 Vietämme keväkauden päättäjäisiä Kuljun Työväentalolla alkaen kello 12.00. Tervetuloa mukaan. Kirkkoherra Harri Henttinen toimittaa siunauksen. Ke 28.6. To 27.7. Ilmoittautumiset 31.05.2023 mennessä Päivi Riihenmäki, puh. La 6.5. Mantunkulman Neste, kabinetti, klo 10 Muisti-/pelikerho/tietokilpailu, klo 12 Runoja kirjakurssi. Kiivetään Hurskaanvuorelle , joka on perimätiedon mukaan ikivanha helavalkeiden polttopaikka. Toiminnanjohtajamme Kimmo on mukana asiantuntijana ja kertoo alan viimeisimmät kuulumiset sekä terveiset Viron reissulta. Ke 24.5. Tänään 3.5. Lipun hinta kuljetuksineen on 35 e/hlö. Torstaina 4.5. 040-552 3882 LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Fysioterapeutin luento. Kokoomus Lempäälä Aj a n ko ht ai s ta EUsta MEP Henna Virkkunen. Miten voisimme parantaa kuntalaisten osallisuuden tunnetta ja kulttuurihyvinvointia . Lippuja ensi iltaan 15.6. Retki Siisjärvelle. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Kesäretki Kuuskajaskariin ja Rauman pitsiviikolle. Terve tuloa Lempäälän Taideyhdistys ry Vuosinäyttely. Lempäälän Eläkeläiset ry Tulevia ohjelmia. Kokoontuminen ABC Toijalan parkkipaikalla klo 18. Matkan hinta on noin 80 e/hlö. Hulauden vesialueen kunnostusyhdistys ry Vuosikokous la 6.5 klo 17. Lempäälän Marttayhdistys ry TIEDOKSI TULEVAA. Edestakainen matka n. 7 km. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuoret. MTK-Vesilahti STIPENDIHAKU maatalousalaa opiskeleville. teemana Onkemäen historia vol 3. 13.00 15.00 Manttaalitalo. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Terveet jalat. Musikaali Irwin antaa äänen Antti Hammarbergille, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Kotimatkalla osallistutaan vanhan ajan oppituntiin Napialan koululla ja juodaan kahvit. Kevyt jumppa Kuljun Työväentalolla klo.11 .Maanantai 8.5. Kutsut ja kevätkauden lopetus Kuljun Työväentalolla alkaen klo 12. Tarkempaa tietoa lähiaikoina. Mitä mahdolliset leikkaukset tarkoittavat lapsille ja nuorille . Sisällä on pientä ohjelmaa ja mahdollisuus pistää jalalla koreasti. Tilaisuudessa myös arpajaiset. Tule nauttimaan hyvästä seurasta ja toivottavasti myös hyvästä kelistä. Mukaan mahtuu 50 nopeiten ilmoittautunutta, matkajärjestelyistä vastaa A
13.00 15.00 Uotintie 2, Lempäälä. Autamme ja neuvomme myös erilaisissa arjen asioissa. Lisätietoja taina.alanen@treomaishoitajat. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Digikahvila. Alueen kirkollista historiaa esittelee teol.kand. Cafe is a low threshold meeting place. Cafe is arranged by the wellbeing serTampereen seudun Näkövammaiset ry Lempäälän-Vesilahden näkövammaisten kerho. Tampereen Seudun Omaishoitajat ry Omaishoitajien vertaisryhmä keskusta. Kansan suussa eläneestä perimätiedosta huolimatta Aimalan kirkon olemassaoloa on epäilty. TERVETULOA! Lisätietoja: 040 133 7941 Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto OPEN MULTICULTURAL CAFE, Sääksjärvi. Nyt tuoreempien hautalöydösten analyysit ovat valmistuneet. klo 14-15.30 Sääksjärven Toimelantalon ruokasalissa, Asuntotie 10. Tai lisännyt heidän työ-, harrastusja toimintamahdollisuuksiaan. WELCOME! More information: 040 133 7941 HALUATKO ILMOITTAA. Sitkeästi kansan suussa elänyt kansanruno ja muutamat perimätiedon muruset johtivat myyttisen Aimalan kirkkomaan jäljille. Myös talteen saadusta luuaineistosta tehty osteologinen analyysi on valmistunut. Kerho kokoontuu Juttutuvalla. Ota yhteyttä 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi JUTTUVINKKI. Ke 3.5. from 4 to 6 p.m. Vammaisneuvosto on valinnut Esteettömyystekopalkittavan vuodesta 2000 alkaen. Säilyneiden tarinoiden mukaan Aimalassa on keskiajalla 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa sijainnut Lempäälän ja Vesilahden muodostaman yhteisen kirkkopitäjän puukirkko. Aimalasta arkeologisesti kaivettujen hautojen luonnontieteelliset ajoitusLempäälässä Aimalankankaalla tehtiin kaivauksia kesällä 2017 ja 2021. Tule tapaamaan uusia ystäviä, juomaan kuppi teetä tai kahvia sekä puhumaan ja oppimaan suomea ja muita kieliä yhdessä. Tuoreempien hautalöydösten analyysit ovat nyt valmistuneet. kello 16.00 18.00, Kohtaamispaikka SÄPINÄ/Pitkäahteentie 1. Ti 9.5. Vesilahden nuorisoseurantalo, Rautialantie 139.. Kuka lempääläinen henkilö, yritys tai yhdistys on mielestäsi edistänyt esteettömyyttä. Järjestäjinä ovat Pirkanmaan hyvinvointialue/Perhekeskus, Lempäälän kunta ja SPR Sääksjärven osasto yhdessä. Tervetuloa myös Akaasta. Demotaan kunnan uusia nettisivuja * Ke 10.5. Liput Kevätfesteille (10 e) ostettavissa liput.vns.fi tai ovelta. Ke 10.5. Aineiston perusteella voidaan tehdä yksityiskohtaisia havaintoja yksilöiden terveydentilasta, mutta myös yleisiä havaintoja paikalle haudanneesta yhteisöstä. Ke 3.5. Nurmen Aimalassa oli perimätiedon mukaan puukirkko, joka oli lempääläisten ja vesilahtelaisten yhteinen, mutta vesilahtelaiset halusivat oman kirkon. Lempäälässä Aimalankankaalla tehtiin kaivauksia kesällä 2017 ja 2021. Valtakunnallinen digitaitoviikko * Kahvitarjoilu * Maksuton * Tervetuloa! vices county of Pirkanmaa/Perhekeskus, Lempäälä municipality and Red Cross, Sääksjärvi department In cooperation. toimitus@lvs.fi www.lvs.fi Aimala-illassa uutta tietoa tarujen muinaiskirkosta Lempäälä-Seura, Lempäälän seurakunta ja Lempäälän kunta järjestävät Aimala-illan torstai-iltana 4. 050 501 2627, tuija.a.seppanen@ kolumbus.fi Vesilahden Nuorisoseura V e s i l a h d e n nuorisoseura ry järjestää. Arkeologisten löydösten tutkimukset tuovat kuitenkin tarujen pohjaksi vihdoin faktaa. Meet new friends, drink a cup of tea or coffee and learn Finnish and other languages together. Tervetuloa! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. Viime kesänä palkinnon sai taksiyrittäjä Veli-Matti Latosaari ja edeltävänä vuonna näyttelijä Venla Ronkainen. Lisätiedot Martti Hartman 040-516 5946, Paavo Vuorenoja 0400-703 698, Pirjo Virtanen 050-360 3365. Vesilahden Kokoomuksen hallituksen ja valtuutettujen kokous, esityslista lähetetään noin viikkoa ennen sähköposteihin. Muistiinmerkitsijöinä toimivat kirkkoherra Erik Edner ja ylioppilas Mikael Waldenius. We also help and advice in various matters related to everyday life. Omaishoitajien vertaisryhmiin osallistuminen on maksutonta eikä edellytä yhdistyksen jäsenyyttä tai kuulumista omaishoidon tuen piiriin. Lauantaina 6.5.2023 Vesilahden nuorisoseurantalolla järjestetään Lasten tapahtuma ja kirpputori klo 11-14 ja illalla klo 18 alkaen Kevätfest, jossa esiintyjinä Pauli Hanhiniemi, Henri Flame ja CowerPoint. Ti 23.5. toukokuuta Lempäälän Vanhassa pappilassa (Rovastintie 3). * Keskiviikkoisin klo 13-15 * Opastusta omien laitteiden käyttöön ja ajankohtaisia uutisia * Ke 3.5. POTKULAUTOJA, CRUISEREITA, SÄHKÖMOPOJA JA ŠKODA ENYAQ SÄHKÖAUTO PAIKAN PÄÄLLÄ MYÖS ERIKOISTARJOUKSIA TAPAHTUMASSA MUKANA: TERVETULOA VIIHTYMÄÄN PÄIVÄKSI PÄÄSTÖTTÖMÄN LIIKENTEEN PARISSA! TERVETULOA VIIHTYMÄÄN PÄIVÄKSI PÄÄSTÖTTÖMÄN LIIKENTEEN PARISSA! Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto AVOIN MONIKULTTUURINEN KAHVILA, Sääksjärvi. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74 Narva. Jussi Vaitniemi teemanaan Lempäälän kirkollinen aamuhämärä. Ehdotuksen Esteettömyysteko-palkinnon saajaksi voi ilmoittaa 24. (16.00 18.00), Kohtaamispaikka SÄPINÄ/Pitkäahteentie 1. Lempäälän Vammaisneuvosto etsii saajaa Esteettömyysteko-palkinnolle. ho on keskiviikkona 10.5. Tutkimusten tulokset ovat dosentti Ilkka Mäkisen mukaan valtakunnallisesti merkitseviä. Palkittava voi olla yksityinen henkilö, yritys tai yrittäjä, yhdistys tai muu toimija. Vieraana Maija Aho ja Nina Ahlgren puhumassa aivoterveydestä ja ikääntyneiden neuvolasta. Kokoonnumme keskustelun, kahvittelun ja vertaistuen merkeissä. Auttanut vammaisten ihmisten arjessa selviytymistä. 17.00 20.00 Kirjasto Lähteen kokoushuone. La 6.5. fi/0407533017 Vesilahden Kokoomus Vesilahden Kokoomuksen hallitus ja valtuutetut. tulokset kertovat yksityiskohtaisesti hautausmaan käyttöajasta. Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. Hautojen ajoitukset ja vainajien luuanalyysien tulokset. Radiohiilimenetelmällä tehdyt ajoitukset vuoden 2021 aineistosta täydentävät paikasta saatavaa kokonaiskuvaa. Palkitseminen toteutetaan viime vuosien tapaan heinäkuussa Kuokkalankosken markkinoilla. Wednesday 10.5. 15.00 16.30 Lempoisten seurakuntatalo Kirkkopolku 1. Runonkatkelmat Lempäälän varhaisesta kirkosta ja sen polttamisesta on ensi kerran talletettu 1750luvulla. Mies musta Mustisista Harmaa Hakinmäestä Pitkä mekko Menkalasta, Hullua houkutteli Hollolasta, Käski miestä mieletöntä, Polta kirkko Lempäälästä Että riutuis vetten riidat, Vaikenis maiden väet. Aimala-illassa kuullaan, mitä kaikkea nykyisten tutkimusten perusteella voidaan päätellä. toukokuuta mennessä Vammaisneuvoston puheenjohtajalle perusteluineen joko sähköpostitse tuula.petakoski-hult@ lempaala.fi tai puhelimitse 040 527 0997. Keskiviikkona 10.5. 37 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 HEDIN AUTOMOTIVE ŠKODAN SÄHKÖAUTOMALLISTON KANSSA GPCENTER KONTIO MOTORSIN KESÄKIERTUEREKKA KOEAJETTAVISSA MM. Vammaisneuvosto etsii ehdokkaita: kuka palkitaan esteettömyysteosta?. Vaitniemi on tutkinut Ylä-Satakunnan kihlakunnan alueelle vuosina 1200–1540 perustettuja kirkkopitäjiä ja kappeleita. Illan pääpuhuja on arkeologi Juha Ruohonen esitelmällään Aimalaan haudattujen kertomaa . Avoin Monikulttuurinen Kahvila on matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Palkinnon saajat vuosien varrelta: 2021 näyttelijä, Venla Ronkainen, 2020 Lempäälä Soi, Kirsti Uoti ja Juhani Laurila, 2019 Suomen Invalidilasten ja -nuorten Kivalakodit, 2018 Tikanmäen tila, 2017 Lempäälän Ehtookoto, 2016 Kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus, 2015 Pohjois-Hämeen Ampujien Haulikkokerho, 2014 Lions Club Lempäälä/ Nurmen lavan esteettömyys, 2013 vammaispalvelujohtaja Sirkka-Liisa Poso, 2012 Lempäälän Taksiautoilijat, 2011 PiPu Ky, 2010 Lempäälän-Vesilahden Pursiseura, 2009 Kiinteistö Oy Sirkkavuori, 2008 Päivi ja Markku Nieminen/Mantereen maatilamatkailu, 2007 Lasten ja Nuorten kulttuurikeskus Pii Poo, 2006 Remonttiryhmä/Reijo Ruhala, 2005 Vertaisohjaajat/liikunta, 2004 Lempäälän seudun Valotuikut, 2003 Lempäälän seurakunta/Tervajärven leirikeskus, 2002 Meeri Salokangas, 2001 arkkitehti Mikko Uotila ja kunniamaininta Sääksjärven koululle, 2000 Majatalo Hiidenhelmi
Maini, Melina, Melissa La 6.5. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 39 € 6 kk 69 € 12 kk 119 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Timo, Timi (Eurooppa-päivä) Ke 10.5. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Seppo Kummala, 050 512 0097 seppo.kummala@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@lvs.fi Valmistettavat aineistot edellisen viikon torstaina klo 12. Kaupan päälle parempaa palvelua!. klo 7.30–17.00 Puh. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. ”Eurooppa-viikko” Ti 9.5. ”Eurooppa-viikko” Ruokalista Vesilahti Nimipäivät Ke 3.5. Possukastike, perunat Pe 6.5. Outi To 4.5. 38 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19 37500 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna maanantaisin klo 10-13 ja muuten sopimuksen mukaan. 020 7799 882 Palvelemme ark. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. Käytämme alkuperäisiä vastaavia varaosia. 550 € 205/55R16 norm. Ylermi Su 7.5. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Liha-makaronilaatikko Ma 8.5. 421 € CONTINENTAL ULTRACONTACT MATADOR HECTORRA Ideaparkinkatu 2, 37570 Lempäälä www.uusiautohuolto.fi Puh. Hintoihin lisätään alv 24% Lisätiedot: lvs.fi/mediakortti Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. Palvikiusaus / Juustoinen kasvisperunavuoka Ke 10.5. Tahitilainen broilerikastike / Karibian höystö Ma 8.5. Tilaushinnat Hinnat sis. Helmi, Kastehelmi Viime viikon sudokun ratkaisu Vastaukset ensi lehdessä! Ke 3.5. ”Eurooppa-viikko” Ke 10.5. Tarjous on voimassa 31.5.2023 asti tai niin kauan kun tavaraa riittää. Kasvislasagnette To 4.5. 205/55R16 norm. Uusi Autohuollosta vuosija määräaikaishuollot kilpailukykyiseen hintaan kaikkiin automerkkeihin Autosi takuu säilyy, kun teetät edullisen määräaikaishuollon meillä. Koskenlaskijan kalavuoka / Intian tofu-porkkanapata Pe 6.5. Makkarakeitto To 4.5. Porkkanaohukaiset Ma 8.5. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 519 € 399 € KESÄRENKAITA TARJOUSHINTAAN Hintoihin sisältyy renkaat (4 kpl), renkaiden vaihtotyö, tasapainotus sekä kierrätysmaksu. Perustettu 1931 Ajankohtaista Ruokalista Lempäälä Ke 3.5. Roosa, Ruusu, Rosa Pe 5.5. Aino, Aini, Aina, Ainikki UUSI AUTOHUOLTO PAREMPAA PALVELUA www.UUSIAUTOHUOLTO.fi UUSIAUTOHUOLTO Meiltä myös avaimien valmistus ja korjaus! Saatavilla lähes kaikkiin autoihin. Jauhelihabolognese / Seitanmurukastike, spagetti Ti 9.5. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. hinnat: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Heino Ti 9.5. Mainoshinnat Tekstissä 1,45 €/pmm + alv 24 % Pienin ilmoituskoko 30 pmm
Opastukset Manner Ahvenanmaalla kahtena päivänä, kahtena päivänä aamupala ja illallinen, yhtenä lounas. Lue lisää ja lähetä kysymyksiä ja kommentteja etukäteen: pirha.fi/asukastilaisuudet . Jussi Vaitniemi: Lempäälän kirkollisesta aamuhämärästä TERVETULOA! TEATTERIMATKOJA Komediateatterissa Yksi mies, kaksi pomoa, 21.6.. Työsuorituksia . Lämmitysratkaisut . Hauralantie 6. l v s . Ilmoittautumiset 0400-339 862 A. mennessä. 040-831 2903 lempaala.fi KATUSUUNNITELMIA NÄHTÄVILLÄ Lempäälän kunnan Lempäälätalon Palvelukäytävällä (Manttaalitie 15, 0. AMMATTITAITO JA INTOHIMOINEN ASENNE ON PALVELUMME LÄHTÖKOHTA www.isokouvola.fi puh. Aimala-ilta torstaina 4.5.2023 klo 18 Lempäälän vanhassa pappilassa (Rovastintie 3) Arkeologi Juha Ruohonen: Aimalaan haudattujen kertomaa Hautojen ajoitukset ja vainajien luuanalyysien tulokset Teol.kand. Ilmoittautumiset 0400-339 862 A. Hinta 345,Lisämaksusta, 17,mahdollisuus saada Cikadaan parvekkeellinen huone ja laivalla, 43,buffee. -17.5.2023 https://www.lempaala.fi/asuminen-ja-ymparisto/ kadut-ja-liikenne/suunnittelu/ Mahdolliset muistutukset katusuunnitelmaehdotuksista on toimitettava nähtävillä olo aikana yhdyskunnan palvelualueelle osoitteeseen PL 36, 37501 Lempäälä, Lempäälä-talon Palvelukäytävälle käyntiosoitteeseen Manttaalitie 15 tai sähköpostilla osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi. -17.5.2023 seuraavat katusuunnitelmaehdotukset: Kuljun asemakaava-alue ”Linnajärventien itäosan alueen kadut”: Linnajärventie ja kevyen liikenteen yhteydet plv 98-613 Harjastie ja jalkakäytävä plv 0-200 Syrjätie plv 0-27 Rutaperäntie ja jalkakäytävä plv 0-330 Rutaperänkuja plv 0-65 Onnelanraitti plv 0-61 Tapsantie plv 0-150 Tapsankuja plv 0-74 Kevyen liikenteen väylä (jolla tontille ajo sallittu) haara Rutaperäntieltä pl 330 Lisätietoja antaa suunnitteluinsinööri Jukka Markkanen p. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. 39 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 PERUNAA JA JUUREKSIA PERJANTAINA Kuokkalan Neste 10-13, Narvan tori 16-16.30 Kulkki p. ARVELA AHVENANMAA 23.-25.7.2023 Kustavi-Brändö-Kumlinge-Ahvenanmaa. Tapahtumia . Paluu Viking Grace:llä. 040 133 7746 www.lempaala.fi/liikunta Unelmien liikuntapäivä ke 10.5. Ilmoittaudu 15.5. Sekalaisia . Lempäälä 3.5.2023 Yhdyskunnan palvelualue OSTETAAN Asuntovaunu tai matkailuauto korjattavakin käy 045 146 0944. Halutaan ostaa . Sekalaisia . Aikataulu: • Klo 16.00–20.00 Sauna auki • Klo 17.00–17.30 Tanssillinen jumppa • Klo 17.30–18.00 Lihaskuntojumppa Tervetuloa! Lisätiedot Aliisa Uotila / p. Tapahtumia. klo 17-18 Valkeakoskelle Osoite: Tays Valkeakoski, Salonkatu 24 Voimian henkilöstöruokala Tilaan mahtuu 100 henkilöä. LVI-huollot . Pyynikin kesäteatteri, Täällä Pohjantähden alla 28.6. Auttava puh. Ilma inen arvio ! KATTOMAALAUKSET aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi 045 130 8971 + + Tiili-, mineriittisekä peltikattojen pesu ja maalaus Peltikattojen muovipinnoitteiden huoltomaalaukset Rakennuspeltityöt + . 050 383 0260 Suunnitelmat ovat nähtävillä myös kunnan kotisivuilla 3. Matkailu . mennessä. Myytävänä w w w . Lahjaideoita äitienpäiväksi, käsitöitä, leivonnaisia ja arvontaa. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Vielä paikkoja jäljellä. krs) pidetään nähtävillä 3. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Laadukkaat, edulliset KAIHTIMET JA LIUKUOVET Le ikk aa ta lte en Tilaa ilmainen kotiesittely 050 541 6647 kari@exoduskaihdin.fi www.exoduskaihdin.fi AA-ryhmä kokoontuu Lempoisten srk-talo Kirkkopolku 1, torstaisin klo 19.00. 0400 959 400 Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Tilaisuteen voi osallistua myös verkossa. f i . Majoitus Brändö, Gulvivan ja Maarianhamina Cikada, kahden hengen huoneissa. 050 3373 743 / Juha Patakangas juha.patakangas@isokouvola.fi KEVÄTMYYJÄISET Lempäälän toimintakeskuksella tiistaina 9.5.2023 klo 13-16 Os. Linjasaneeraukset eli kokonaisvaltaiset putkiremontit . Aikataulu: Narva 11.15, Kirkonkylä 11.30, Koskenkylä 11.45, Lempäälä Mantunkulma 12.00. Tervetuloa! . Auttava puh. Rautialantie 213 srk-talo. huonekalut, kotim. Työsuorituksia . Lempoisten uimalassa lempaala.fi Tervetuloa asukastilaisuuteemme tiistaina 9.5. Kuulutuksia Unelmien liikuntapäivä liikuttaa kaiken ikäisiä Lempoisten uimalassa (Nokkatie 5), jossa pääsee jumppaamaan ja saunomaan. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Vesija viemärihuoltopalvelut TAMPERE OY Toimimme Tampereen, Turun ja koko Varsinais-Suomen alueella. Käynti P-paikan puoleisesta ovesta. Viemärikuvaukset . Tapahtumia . 040-831 2903 Vesilahden AA-Kirmu ryhmä kokoontuu klo tiistaisin 19.00. Voit osallistua halutessasi vaikka molempiin! Paikalla myös kioski, jossa tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa. ARVELA, 20.6. LVI-asennukset
Soita 044 3477 405 tai laita sähköpostia ilmoitukset@lvs.fi Lähes 4/5 suosittelisi meitä muille yrityksille markkinoinnin kumppanina* *Pirmedioiden mainostajakysely 1/2023. 8.5.2023 Maanantai Karkku kyläkauppa 10-11 Siuron lähikauppa 11:30-12:30 Nokia tori 13-15 Ylöjärvi K-Citymarket 16-17:30 Tampere K-Citymarket Turtola 18-19:30 9.5.2023 Tiistai Pälkäne Löytötex 10-11 Sahalahti K -Market Sahrami 11:30-12:30 Kangasala tori 13-14 Tampere K-Citymarket Linnainmaa 15-17 Pirkkala Tokmanni 17:30-19 10.5.2023 Keskiviikko Tampere Tammelantori 10-11:30 Tampere K-Citymarket Lielahti 12-13:30 Kulju K-Supermarket Kuljun Kartano 14-15 Vesilahti K-Market 15:30-16:30 Valkeakoski tori 17-18:30 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.kultahopea.fi – todennäköisesti aina paras hinta Kaikki listalla olevat lähtökohtaisesti kelpaa! (Pöytähopea, rikkinäiset korut, taskukellot, rannekellot myös rihkamakoruja voi tuoda) Tervetuloa paikalle ilman ajanvarausta! 11.5.2023 Torstai Lempäälä Tokmanni Real Park 10-11 Lempäälä tori 12-13 Viiala tori 14-15 Akaa K-Supermarket 15:30-16:30 Toijala tori 17-18 12.5.2023 Perjantai Lammi tori 10-11 Tuulos Neste 11:30-12:30 Hauho tori 13-14 Hattula K-Market 14:30-15:30 Renko tori 16-17 13.5.2023 Lauantai Hämeenlinna Tiiriö Tokmanni 10-11:30 Neste Express Hämeenlinna Hämeensaari 12-13:30 Turenki tori 14-15 Tervakoski tori 15:30-16:30 Riihimäki K-Citymarket 17-18 7.5.2023 Sunnuntai Kihniö K-Market Maurintori 10-11 Parkano Tokmanni 11:30-12:30 Ikaalinen K-Supermarket Komppi 13-14:30 Hämeenkyrö K-Supermarket 15-16:30 Kyröskoski tori 17-18 Ostamme KULTAA, HOPEAA, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja yms. Lempäälä perjantaina 12.5. f i. Täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi Avominnellä hoitoa myös Fuengirolassa AVOMINNE KLINIKAT HELSINKI-RIIHIMÄKI-LAHTI-TAMPERE-KOKKOLA-OULU-FUENGIROLA HOITOA PÄIHDEJA PELIRIIPPUVUUTEEN SEKÄ LÄHEISILLE www.avominne.fi KEVÄÄN KUIVIN KUMPPANI. l v s . 14.5.2023 Sunnuntai Hämeenlinna Tiiriö Loppi tori 10-11 Oitti S-Market 11:30-12:30 Riihimäki tori 13-14:30 Avaa ovi takuunopealle 5G-kaistalle DNA Koti 5G tuo kotiisi oman 5G-kaistan ilman kaivuutöitä. 40 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. Info 0800 5801 Varaa aika tai tule kysymään vapaita aikoja. Ota ajokortti tai virallinen henkilötodistus mukaan. Vesivek käy yhtenä rintamana kesyttämään kevään sulamisvesiä. klo 14–18 seurakuntatalo Kirkkopolku 1 VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN OJENNA KÄTESI. Mitä teidän katolle kuuluu. Meiltä saat luotettavan ja takuunopean yhteyden avaimet käteen -asennuksella ja nopealla toimituksella. Asiantuntijamme auttaa sinua löytämään tarpeisiisi sopivan netin. kauppojen parkkipaikoilta. 03-3390 0401 | vesivek.fi HALUATKO ILMOITTAA. Varaa maksuton katon kuntotarkastus. Löydätte meidät ko. Omat tuotteet, tekijät ja toimitukset takaavat sujuvan remontin ja jokainen työvaihe on priimaa kuin itselle tekisi. w w w . Kysy meiltä lisää ja tilaa dna.fi/oma5G Hanki oma ruuhkaton ja toimintavarma kaista
Mainostaja! Mainostaja! Ota yhteyttä!. Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Piia Kylliäinen 044 347 7405 piia.kylliainen@lvs.fi LVS:n kesälehdessä kerromme tulevan kesän riennoista ja kuulumisista sekä vinkeistä leppoisaan kesänviettoon Lempäälässä ja Vesilahdessa. Myös Pirmedioiden muiden paikallislehtien kesälehdet ilmestyvät 7.6., ja voit helposti kasvattaa kesäistä kampanjaasi laajemmin Pirkanmaalle. Varaa kesälehden mainospaikkasi viimeistään ke 24.5. Kesälehti jaetaan suurjakona kaikkiin talouksiin Postin varhaisjakelualueella Lempäälässä ja Vesilahdessa, ja sen painos on huikeat 11 200 kpl. Aurinkoisesta kesälehdestämme riittää luettavaa koko kesäksi. Lehden voi myös poimia mukaansa monista paikallisista kaupoista ja matkailukohteista, ja sen voi lukea näköislehtenä ilmaiseksi lvs.fi:ssä. Lisäksi kesälehden mainostajat saavat halutessaan erittäin edullisen mainoskampanjan SUN Radioon samalle viikolle. Lempäälän-Vesilahden Sanomien Lempäälän-Vesilahden Sanomien Kesälehti ilmestyy Kesälehti ilmestyy keskiviikkona 7.6.2023 keskiviikkona 7.6.2023 Varaa kesälehden mainospaikkasi viimeistään ke 24.5. Kysy lisää! Kesä on mainostajan kulta-aikaa – kysy myös tarjous kesän muuhun markkinointiisi! Lisäksi julkaisemme kesäisiä juttuja printissä ja digissä läpi kesän
(KRT 6–11/2022) KIAKKORADIO MM-KISOISSA Tampereen Kiakkoradio on Suomen pelipäivinä tiiviisti mukana MM-kisatunnelmassa! Ennen otteluita kuulet legendoja, faneja ja livetunnelmaa tapahtumapaikoilta. Mainospaikkoja rajoitetusti | Varaa paikkasi | Marko Huhdanmäki 043 2170 274 | Satu Holma 0500 631 761 | Tampere 89,0 | kiakkoradio.fi TAPPARA KULTAA JA ILVES PRONSSIA Tampereen Kiakkoradio onnittelee Tapparaa ja Ilvestä sekä kiitää kaikkia kymmeniätuhansia kuulijoita ja upeita mainostajia Kiakkokaudesta 2022–2023! TULOSSA KIAKKORADIOSSA: MM-KISAT JA PALLOILUKESÄ KUUNTELE Tampere 89,0 tai kiakkoradio.fi MAINOSMYYNTI Marko Huhdanmäki marko.huhdanmaki@radiosun.fi 043 2170 274 MAINOSMYYNTI Satu Holma satu.holma@radiosun.fi 0500 631 761 Nauti kesästä SUN radion aalloilla Kesällä ohjelmassa mm. Viikoittaiset selostuspelit kuullaan pirkanmaalaisten jalkapalloviheriöiden ja pesäpallokenttien ääreltä. Kimmon kesäterassi: Tunnettuja vieraiden kesäkuulumisia Mikon kanssa kalassa: ideoita kalastukseen sekä parhaat kalajutut Kuuntelijan tusina: suosikkikappaleita perusteluineen ja muistoineen Kaisun museokesä: Pirkanmaan parhaat kesämuseot tarinoineen Heinäpellon laidalla: “lehmien kanssa kesälaitumella ja ... Kunntele 89,0 tai kiakkoradio.fi KIAKKORADION PALLOILUKESÄ Tampereen Kiakkoradio lähtee kesäkiertueelle. “ Tutustu: radiosun.fi/kesakauppa ota yhteyttä JA VARAA KESÄKAMPANJASI. 44 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.5.2023 Kesä on radiokuuntelun kulta-aikaa Tampere 107,8 | Etelä-Pirkanmaa 96,7 | Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3 | Kankaanpään seutu 106,7 | Parkanon seutu 91,7 | Ylä-Pirkanmaa 91,5 PIRKANMAAN KUUNNELLUIN PAIKALLISRADIO tavoittaa viikoittain 53 000 kuulijaa, kuunteluaika 464 min/vko. Luvassa kesäkuusta elokuulle lähetyksiä Veikkausliigan, Kansallisen Liigan, Miesten Kakkosen sekä miesten ja naisten Superpesiksen otteluista