Se on aina yhtä mielenkiintoista, koska pellot ovat erilaisia, lohkot ovat erilaisia ja sieltä löytyy erilaisia asioita, Hiltunen kertoo. Ruovedeltä mukaan oli saatu Kaitajärven tila ja Korpivainion puutarha .Sastamalalaa edusti Peevon tila, Maarit Tuominen. Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Myllärin Pappilan emäntä Jaana Korhonen järjesti viikonvaihteessa yhdessä yrittäjä Anja Honkasen kanssa aistillisen makuelämyksen Myllärin Pappilan historiallisessa väentuvassa. Kyrönlahdesta tuotteita oli OInon tilalta ja Jäminkipohjasta Jussinahon tilalta. Mukana Länsi-Teiskosta olivat Ruokoniemen tila ja Vuolteen Limousin, Parkkuusta Laurilan tila ja Rauhalan tila sekä Sisätöstä Hyvän Haltijan marjat & majatalo. Sen jälkeen alueelle levitetään viitisen litraa sinappijauhon ja veden seosta. – Havainnoikaa kasvustoa ja käykää pellolla muullakin kuin traktorilla. Heidän johdollaan toistakymmentä tapahtumaan osallistunutta perehdytettiin siihen, miten maan kasvukuntoa voidaan helposti tutkia itse. Tämä on Hiltusen mukaan erittäin hyvä tulos. Vieraat saivat vanhaan herraskartanotyyliin tervetuliaismaljoiksi alkoholittoman Lehtisaaren maljan. Korhonen kertoo yllättyneensä lähiruokaa tuottavien hyvästä ja esimerkillisestä verkostoitumisesta. – Pellolle mennessä katsotaan pellon pinnan alle. 3 Tukea nuorille, s. 9. Jos tutkittavalta alalta löytyy kaksi kastelieroa, on tulos hänen mukaansa tyydyttävä. Havumäki opastaa viljelijöitä tutkimaan kasvustoa. Oli kiva käydä eri tiloilla ostamassa raaka-aineita ja todeta että maatilayrittäjät ovat nuoria. 5 Tyylikäs makuelämys Lierot ovat tärkeä osa elinvoimaista peltoa Lierojen määrä lasketaan kehikolla rakatulta neljännesneliömetrin alueelta. Korpulan tilalla maan kuntoon vaikuttaviin tekijöihin perehdyttiin erityisesti luomuviljelyn näkökulmasta, sillä tilalla on viljelty maata ja kasvatettu karjaa luonnonmukaisin menetelmin viimeiset viisi vuotta. Huolellinen maan tutkiminen kertoo viljelijälle myös mahdollisista toimenpiteistä, joita pellot tarvitsevat parhaan kasvun saavuttamiseksi. Tyylikkään kattauksen lisäksi erikoista herkkua oli, että kaikki ruoka-aineet olivat lähiruokaa suoraan tiloilta. 6 LYHYESTI Irti arjen askareista, s. Kuoppatestissä viljelymaahan kaivetaan kuoppa, jossa jo kaivaessa tunnustellaan maan rakennetta ja mahdollisia tiivistymiä. – Tämä oli todella mielenkiintoinen toteuttaa. Samalla tutustutaan ProAgrian tarjoamiin viljelysuunnitteluun ja -seurantaan liittyviin palveluihin, jotka helpottavat viljelijöitä. Soittokierroksen jälkeen alkoi selvitä, mistä mitäkin saa. Kummatkin ovat maassa tärkeitä, mutta erityisesti kastelierojen merkitys viljelypelloissa on suuri, sillä niiden käytävät tunkeutuvat syvemmälle maahan. Korpulan pellosta kastelieroja löytyi kahdeksan kappaletta neljännesneliöltä eli 32 neliötä kohden. – Jos kuopasta löytyy kämmenen alueelta kaksi madonreikää, niin tilanne on hyvä, Hiltunen selvittää. Lierojen määrä on tärkeää sekä maan läpäisykyvyn että eloperäisen materiaalin hajoamisen kannalta. Kuopan pohjaa ja sieltä ylös kavettua maa-ainesta tutkimalla voidaan havainnoida kasvien juurien ja matojen tekemiä reikiä sekä maan tiiviyttä. Lierojen määrää kartoitetaan testillä, jossa maasta rajataan kehikon avulla neljännesneliömetrin kokoinen alue, josta poistetaan suurin osa kasvillisuudesta. Korpulan laidunpellolla tehtiin Hiltusen johdolla kuoppatesti, jossa tutkittiin maan rakennetta, ja viljelykasvien juuria sekä pohdittiin niiden vaikutusta maan läpäisykykyyn. Sunnuntainen lähiruokalounas alkoi perinteisesti talon isännän Kari Korhosen soittaessa ruokakelloa sen merkiksi, että pöytä oli katettu. Yhdessä suunnitellun menun toteuttamiseksi oli suunnattava suoraan tiloille. Korpulan pellosta löytyi kahdenlaisia lieroja – kastelieroja sekä peltolieroja. – Maan rakenteen merkitys kasvaa, kun ilmasto muuttuu kosteammaksi. Tarkoituksena on kartoittaa niin viljelysmaiden kuin eläintenkin hyvinvointiin liittyviä asioita. Tämä säikäyttää lierot pintaan, josta ne on helppo laskea. VUOSIKERTA nro 36 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj TORSTAI 7.9.2017 Ruokakauppa remontissa, s. Erityisesti Pirkanmaalla ollaan oltu aktiivisia järjestämään Pellonpiennarpäiviä. Emännän esitellessä ruokalistaa vieraat saivat kehotuksen: Nauttikaa rauhassa pitkän kaavan mukaan.. Korpulan tilalla ProAgrian edustajina olivat mukana luomuasiantuntija Sari Hiltunen sekä nurmiasiantuntija Esko Havumäki. Ju h an i La to n ie m i Teksti ja kuva: Emilia Schulman Korpulan tilalla pidettiin viikko sitten ProAgria Etelä-Suomen järjestämä Pellonpiennarpäivä, jossa tutkittiin yhdessä asiantuntijoiden kanssa maan kasvukuntoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tietenkin meille uusille kurulaisille se oli hauskaa maakuntamatkailua. Kurusta lähituotteita oliAntti Laaksolta Heikki Lamminsivulta ja Myllärin Pappilasta. – Siirryimme luomuun sen taloudellisen kannattavuuden takia sekä siksi, että ei tarvitse enää pelata kemiallisten kasvinsuojeluaineiden ja lannoitteiden kanssa, selvittää tilan isäntä Ville Paulaniemi. Maan kasvukuntoa joutuu jokainen viljelijä työssään selvittämään sekä raportoimaan eteenpäin
syyskuuta saakka. Niitä opetetaan ja niitä kerrataan. Jos halutaan perusteelinen tutkimus, niin se sisältää tutkimisen kutupohjista, eliörakenteesta niin pohjasta kuin eri syvyysvyöhykkeiltäkin, koekalastukset, vesikasvillisuuden tila, plankton ja muut levätutkimukset. Liikenne on tänä päivänä vilkasta, ja toistuvasti tiellä kulkiessa näkee vaarallisia, turhia ohituksia tai muita rikkeitä, joilla turvallisuus heikentyy. Muutamaa vesikasvia tutkimalla ei saa todellista kuvaa Aurejärvestä. Liikenteessäkin tietysti sattuu sairaskohtauksia, inhimillisiä virheitä ja erehdytään ihan kuin elämässä yleensä, mutta tällaiset ohitukset eivät kuulu tähän joukkoon. Miksi rapukanta on kadonnut ja muikkukanta romahtanut 1990-luvun puolessavälissä. Seppo Äijälä Aurejärven kalastuskunnan hoitokunnan pj. Epävakaan maailmantilanteen lisäksi myös uutiset ilmastonmuutoksesta askarruttavat. Eikä tuo Kurun ja Ylöjärven välinen tie tietenkään ainoa ole. Yhdessä osakaskuntien kanssa teimme kalkituspaikkoja vuonna 2007 useimpiin Aurejärveen laskeviin jokiin ja puroihin, jotta pH saataisiin nousemaan. Kurun pitkäaikainen jäsen säätiön hallituksessa oli Uuno Sääkslahti. Vastaan tuleva liikenne oli lähellä, mutta kuljettaja halusi riskeerata omansa, kyydissä olevan perheensä ja muiden tiellä liikkuvien elämän. Myös niiden kahden pojan, jotka Pappilankylän kohdilla pyöräilivät. Aurejärven kalastuslupaalueen toimikunnan pj. Lannetta ei ole esimies Aurejärvessä. Kalkituksen jälkeen järvenpuolelta mitattuna kalkituksella on ollut vaikutusta. Muikun tuki-istutuksia olemme tehneet jo viitenä keväänä ja nyt odottelemme tuloksia. Luomupuuron ME-tempaus oli osa Syödään yhdessä sekä Suomi-100 -teemaa. Kunpa meillä ei vaan olisi niin kiire paikasta toiseen, tai ajatus jossakin muualla kun liikenteessä. Liikennesäännöistä puhutaan ja kirjoitetaan. Tämänpäiväisenkin ohittajan kanssa olimme muuten yhtä aikaa Ylöjärvellä, eli ajankin suhteen ihan turha, vaarallinen ohitus. Myös muiden purojen kalkitus on selvästi auttanut ja se vaikuttaa myös veden kirkkauteen. Maakuntaa ravisuttanut onnettomuus koskettavuudestaan huolimatta yhdisti kuitenkin Näsijärven rantapitäjien asukkaat tavalla, jota ei nähty edes raskaina talvisodan päivinä. Parkanon Kalastusalueen isännöitsijä Kokonaisuus unohtui Aurejärveä koskevassa tutkimuksessa Jos ihmiset olisivat päättäväisiä sen suhteen, mitä eivät halua tehdä, he pystyisivät paremmin suuntaamaan kaiken tarmonsa siihen, mitä heidän tulee tehdä. Ajan tuota Kuru–Ylöjärvi väliä lähes viikoittain. Vastassa oli kaksitoista kilometriä pitkältä järvenselältä raivoava ”miespolven myrskyksi” kuvailtu yli yhdeksän beuaforin hirmumyrsky, jonka heittämät vaahtoharjaisen aallot syöksyivät sataman aallonmurtajien yli ratavalliin. Toivottavasti turvelupia ei enää myönnetä. Näsijärven voimakkain höyrylaiva oli lähtenyt puskemaan kohti Kurua ja kotisatamaa hirmumyrskyä uhmaten. Kyllähän liikennemäärä kertoo, että Kurussa on elämää. Meng-tse AFORISMI Viime viikon Kurun Lehdessä oli juttu Aurejärven vesikasvillisuudesta sivulla neljä. Jonkun oli kuitenkin lähdettävä ohittamaan. Tästä onkin Aurejärven kalastuslupa-alueen kokouksessa puhuttu ja olemme kuulolla Yhteinen Aurejärvemme Ry:n teettämän tutkimuksen tuloksista. Ehkä sitten saataisiin selvyys miksi muikkukanta ei ole elpynyt. Silti säännöt tuolla tien päällä liikkuessa niin helposti näyttävät unohtuvan. Niistä muistutetaan – myös niiden surullisten uutisten kautta. Liikenne soljui eteenpäin sujuvasti sallittua nopeutta, molempiin suuntiin oli vilkas lähes katkeamaton sunnuntai-illan liikenne, aurinko laski hiljalleen ja joissakin kohdissa se haittasi selkeästi toiseen suuntaan ajavien näkemistä. 11°C 14°C 14°C. Säätiön toiminta loppui vasta 1950-luvulla. Merkkejä siitä oli eilen Ylöjärven kouluissa nautittu ME-tempauksen luomupuuro, jonka kanssa oli kotimaisia marjoja. Tänään en päässyt Kurusta pois Pappilankylän risteystä kauemmaksi, kun suusta pääsi ajaessa ihan ääneen: ”Voi hyvänen aika”. Säätiöiminen muutti avustuksista päättämisen enemmän maakuntakeskeiseksi. Ei syytä huoleen, kalaa saa syödä rajattomasti. Tällä kertaa enkeleitä oli matkassa, autojonossa jarrutettiin molemmissa suunnissa ja auto ehti ohi ja takaisin kaistalleen. Toivottavasti pompahti myös tällä ohittajalla, eikä hän tee sitä uudestaan. Titteli sekaisin OIKAISU Näyttely kirjastossa Kurun kirjastossa on uusi näyttely: Nordkapista Kapkaupunkiin. Jokunen sydän kyllä pompahti, ja varmasti muiltakin pääsi suusta ääneen muutakin kuin minun ”voi hyvänen aika”. Kuin lohdutuksena ilmojen Haltija päätti kääntää katseensa kotipelloillemme, jossa osa viljasta odottaa yhä tuleentumista. Päätöksiä tehdään, kun on lisää tietoa. Tänään klo 15.30 tulee kuluneeksi tasan 88 vuotta kun s/s Kuruun Tampereen Mustanlahden satamasta kotimatkalle uskaltautuneet saivat kokea luonnon ylivoimaisen mahdin. Liikenteessä aiheutuvien vahinkojen ajattelisi olevan niin isoja, että niitä kaikin keinoin pyritään välttämään. Myös sinilevähavaintoja on ollut. Onneksi oli myös tien reunaa, mihin väistää ja turvavälit kunnossa. Meneillään on positiivisuusviikko. Sillä mittauksilla havaittiin Ph ainakin Tervaojasta ja Riitiojasta turvetuotantannon valumavesistä niinkin huonoja lukemia kuin 4,8-5,2 vuosina 2003-2006. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun jään miettimään, miksi liikenteessä pitää olla niin kiireinen ja kärsimätön – ehkä huolimatonkin, että aiheuttaa samalla vaaraa itselleen ja muille. Jutussa kerrotaan kalastusalueen esimiehen olevan Jorma Lannetta. Kuljetaan töissä, harrastuksissa, ostoksilla, mökeillä ja kuka missäkin. Mustien otsikoiden takaa on vaikea nähdä mitään hyvää. Tutkimus on sikäli kummallinen, että turvetuotannosta ei kirjoitata sanaakaan, mutta muistetaan mainita maatalous, ranta-asutus sekä metsäja suo-ojitukset. Luomukauraryynit oli lahjoitus Ylöjärven luomutuottajilta. Viime torstain numerossa väitetään, että Aurejärven vesi on erinomaista, mutta kokonaisuus unohdetaan. Kunpa meillä olisi malttia, valppautta ja viisautta huomioida oma ja muiden turvallisuus. Liikenneonnettomuudet ovat osa jokapäiväisiä uutisia joka puolella. Maalauksiin pääsee tutustumaan lehtilukusalissa kirjaston aukioloaikojen puitteissa. Kapteenin päätös lähteä osoitti lujaa luottamusta ammattitaitoiseen miehistöön ja tuttuun laivaan. Kalastuslupien myynnistä saatujen varojen lisäksi olemme käyttäneet avustuksia ELY:stä ja Parkanon kalastusalueelta. Verkot limottuuu nopeasti, kutupohjille on kertynyt humusta, eniten pohjoispäässä johon on tullut turvetuotannon pilaamia vesiä. Näyttely on avoinna 28. Onnettomuuden uhrien, muun muassa useiden täysorpojen ja orpojen, auttamiseksi perustettiin pari vuotta myöhemmin 13.12.1929 rahasto, jonka varat 1 118 000 markkaa siirrettiin avustussäätiölle tammikuussa 1931. Vastauksena Kivimäen huolenaiheeseen, josta oli mielipidekirjoitus viime viikon lehdessä, todettakoon, että elohopeaakin on tutkittu Aurejärven kaloista. Alueen toimikunnan puheenjohtajana toimii Seppo Aijälä. 2 Nro 36 • Torstaina 7.9.2017 PÄÄKIRJOITUS JUHANI LATONIEMI KOLUMNI SATU KANTOJÄRVI TYNKKYNEN Luonnon armoilla VIIKONLOPUN SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca Ihan turha ohitus PE LA SU MIELIPIDE M oneen kertaan kirjoitettu ja puhuttu aihe, mutta kirjoitan siitä silti, koska ajatus on niin tuoreeltaan mielessä ja tärkeä. Historiasta on luettavissa Kurua ja Näsijärven rantapitäjiä kohdannut 136 hengen vaatinut suuronnettomuus. Esillä on Maija Vesasen maalauksia. Ohikulkuliikenteelläkin on omat hyvät puolensa. Kotimainen alkutuotanto on nousussa. Talasnevan turvetuotantolupa loppui 2015 ja jo aiemmin turpeen nosto oli pienentynyt, joten kun turvetta ei ole enää nosteta on sillä selvä vaikutus veden kirkkauteen. Viimeaikaisista uutisista positiivisuutta saa etsiä edelleenkin, sillä suurin osa kertoo erilaisista uhkakuvista ja jopa terrorin saapumisesta Suomeen. Syyskuun aikana Ylöjärvi siirtyy yhdessä muiden Tampereen kehyskuntien kanssa tarjoamaan luomumaitoa kaupungin kouluissa, päiväkodeissa ja laitoksissa. Tilastollisesti kolean kesän seurauksena sadon valmistuminen on myöhässä jopa kolmisen viikkoa
Kauppahintarekisteriin merkitään kaupanvahvistajien ilmoitusten perusteella tietoja luovueuroon. Rakennusliike Lehtoa edustivat projektipäällikkö Jarmo Juntunen ja hankepäällikkö Tero Toiviainen. Asiakkaat uuteen palvelutaloon valitsee Ylöjärven kaupunki voimassa olevien kriteerien perusteella. Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Kurun uusi palvelutalohanke on edennyt alun hämmentävien vaiheiden jälkeen perustuksien täyttövaiheeseen. html?v=1.2.0&#) Maanmittauslaitos pitää rekisteriä kiinteistöjen luovutuksista. Kurun Salen myymäläpäällikön Taina Kaartisen mukaan kylmälaitteet uusitaan remontin yhteydessä nykyaikaisiksi, energiatehokkaisi ja ympäristöystävällisiksi. Palvelutalohanke esittäytyi Ylöjärven kaupungin terveysja sosiaalijohtaja Anne Santalahti oli mukana tiedotustilaisuudessa vastaamassa palvelutalohanketta koskeviin kysymyksiin. Aukioloihin remontti ei vaikuta, mutta käytävät menevät ahtaiksi ja tuotteiden paikat vaihtevat. – Valikoimaa on jo supistettu, koska uusimme kerralla puolet kylmäkalusteista. Nro 36 • Torstaina 7.9.2017 3 Teksti: Jukka Kallio Vielä viime vuoden puolella osa medioista uutisoi kesämökkien hintojen pudoneen useiden vuosien ajan, kun taas Iltalehti kertoi rantamökkien hintojen olevan hurjassa nousussa. Esimerkiksi teillä siellä Kurussa määrää Tampereen torietäisyys, mitä lähempänä kesämökki sijaitsee toria, sitä enemmän arvo nousee. Isona uudistuksena Kaartinen pitää paistouunia, jolla voidaan päivittäin paistaa tuoreita leipiä ja leivonnaisia. Tilaisuuden aluksi Toiviainen esitteli uutta palvelutaloa laajasti pohjapiirroksen avulla. Sale uudistuu Salen myymäläpäällikkö Taina Kaartinen pahoittelee asiakkaille remontista aiheutuvaa vaivaa. Teksti ja kuva: Jukka Kallio Kurun Salessa remontoidaan. Hetkellisesti meidän täytyy sijoittaa tuotteita väliaikaisiin kalusteisiin. Ilman rakentajasta ja rakennettavasta kohteesta kertovaa kylttiä ollut rakennustyömaa ehti herättää Kurun keskeisellä paikalla sen verran huomiota, että kaupunki tilaajana järjesti yhdessä rakennusyhtiö Lehto Oy:n kanssa viikko sitten torstaina yleisen tiedotustilaisuuden kirjaston Kuru-salissa. – Erilaista rakennusjätettä ja metallia kuten lämmityspattereita ja putkistoja oli paikoin neljän ja puolenmetrin syvyyteen saakka. Kaupungin edustajia olivat terveysja sosiaalijohtaja Anne Santalahti sekä yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula. Remontti näkyy jo Salessa. Helsingissä etäisyys on noin tunnin ajomatka. Attendon palveluista kertomassa ja yleisön kysymyksiin vastaamassa olivat myös Sanna Lehtinen Attendo Soppeenpuiston hoivakodista Ylöjärveltä ja Lea Koskimäki Attendo Keiturin hoivakodista Virroilta. Kaartisen mukaan valikoimaa kohdistetaan remontin valmistuttua palvelemaan enemmän kurulaisten tarpeita. Sen vuoksi mökin omistajan on tarkkaan mietittävä, mihin kesämökkeihin taantuvissa kunnissa kannattaa investoida ja/tai mitä korjata. – Haluamme olla parempi ja herkullisempi ruokakauppa. Nykyisin ostajat haluavat laadukkaat mökit ja mielellään vesiosuuskunnan vedet. – Käytän mökkikaupoissa ja niiden hinnoissa termiä torietäisyys. Syrjemmälle ei kannata investoida, mutta kakkosasunnoksi hankkiminen voi olla mielekästä. Lisäksi rakennuksen pohjatöiden alta oli poistettava vuonna 2016 rakennettu sähköja valokuituverkosto sekä vanha vesija viemärilinja. Maanmittauslaitoksen rekisteripäällikkö Taisto Toppinen Kuopion toimistosta selvittää, että kesämökkikaupat noudattavat yleistä kahtiajakautumista, jonka mukaan maakuntakeskukset esimerkiksi Tampere, Turku, Kuopio ja Oulu sekä pääkaupunkiseutu menevät aivan omaan tahtiinsa kauppojen määrissä ja hinnoissa. – Ylöjärvellä on myynnissä 35 mökkiä/huvilaa ja hintahaitari on noin 40 000 eurosta lähes 300 000 Kesämökkien hinnoissa alueellista vaihtelua Kiinteistöt rekisterissä tusten kohteista, kauppahinnoista sekä luovuttajista ja luovutuksen saajista. (Lähde: https://khr.maanmittauslaitos.fi/tilastopalvelu/ rest/API/kiinteistokauppojen-tilastopalvelu. Santalahti puolusti paikkavalintaa sen hyvällä sijainnilla, jonka toivotaan turvaavan paikallisten palvelujen säilymisen myös tulevan maakuntahallinnon aikana. Ylimääräisen, tontin siivouksesta koituvan kustannuksen näkee hän säästyvän alentuneina kustannuksina jopa jo vuodessa. Rekisterin tarkoituksena on palvella kiinteistön arvon määrittämistä lunastustoimituksissa, maankäytön suunnittelussa, luoton annossa sekä muissa arviointija tutkimustehtävissä. Tulihan siinä samalla tehtyä hyvä ympäristöteko, linjasi Santalahti. – Osa kalusteista on jo vanhoja, ja niiden käyttöikä on loppumassa. Kurun Osuuspankin toimitusjohtaja Marja-Leena Siuro kertoo tarkastelleensa mökkien hintoja verkossa toimivalta Etuovi.com-sivustolta. – Marraskuussa pitäisi sitten viettää avaisia uudistettuna kakkukahvien ja hyvien tarjousten kera. Yksi poikkeus oli yli 800 000 euroa maksava kiinteistö Antaverkassa. Vastaavat hinnat Parkanossa ovat 127 000 euroa vuodelta 2013, 78 300 euroa vuodelta 2016 ja tänä vuonna 130 000 euroa. Maakunnat tyhjenevät asukkaista, ja taantuvissa kunnissa kesämökkien hinnat laskevat. Samaa suuntaa toistavat vastaavat luvut Ylöjärven alle kahden hehtaarin rakennettujen lomakiinteistöjen kaupoista. Taina Kaartinen toivoo asiakkailta kärsivällisyyttä. Kaikkineen työ, joka olisi pitänyt aloittaa toukokuulla, päästiin aloittamaan vasta heinäkuun lopulla, Juntunen selvitti. Rekisterissä näkyvät kaikki luovutukset, joita ovat kaupat, vaihdot, lahjat ja jakosopimukset sekä kiinteistökaupan esisopimukset. Putkitustöitä on jo aloitettu. Noin kahdenkymmenen neliön asunnot ovat vessoilla ja pesutiloilla varustettuja yhden hengen huoneita. elokuuta kuuden seurakunnan yhteistyöselvityksen ohjausryhmän toiseen kokoukseen. Ja tämä kehitys vain voimistuu. Uuteen palvelutaloon tulee 30 pysyvän, tehostetun hoidon asukaspaikkaa, joiden lisäksi palvelutalossa on neljä tilapäistä paikkaa. Pääremonttiin ryhdytään viikolla 37. Seurakuntien taloustilanne on saatu pidettyäsellaisena, että vielä on mahdollisuus itse aktiivisesti ja hallitusti ennakoida ja tehdä ratkaisuja talouden suhteen.. Puolueetonta tietoa asiasta löytyy Maanmittaushallituksen tilastoista, jotka ovat maakuntaja kuntatasoisia. Sijainti Näsijärven rannalla näyttää olevan edelleen hintaa korottava tekijä. Seurakuntienkin varauduttava talouden riskeihin Kurun Lehti Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven, Kihniön, Parkanon ja Ylöjärven seurakuntien edustajat kokoontuivat Parkanoon tiistaina 29. Torietäisyyden lisäksi mökin hintaan vaikuttaa myös vesistön läheisyys. Seppo K. Yksikerroksiseen taloon tulee sauna ja kokoontumistilat päivätoimintaa varten. Myös halvempia mökkejä löytyy. Rakennustyömaan käynnistymistä viivästyttivät valitun tontin ylimääräiset maansiirtotyöt, jotka olivat välttämättömiä tontille haudattujen purkujätteiden poistamiseksi. Niiden hintakehitys on arvoitus. Keskinen kysyi yksityishenkilönä ylimääräisestä työstä aiheutuvista kustannuksista, jotka lankeavat kaupungille. – Toisaalta 1960–70 luvun lautamökit ovat sitten halpoja. Jo vuosi sitten päätettiin, että tehdään aika mittava remontti. Harjula vastasi paikallisen maansiirtoyrittäjän osuuden olevan noin 60 000 euroa, jonka päälle tulevat vielä vesi ja viemäröinti sekä kaapeloinnista aiheutuvat kustannukset. Tulevaisuuden realistinen talousnäkymä on, että nykytahdilla tulot laskevat, mutta menot kasvavat. Kauppahinnan mediaani oli vuonna 2013 138 500 euroa, kolme vuotta myöhemmin 122 500 euroa ja tänä vuonna tehtyjen kauppojen 141 000 euroa. Tulevaisuus pitää kuitenkin sisällään selkeitä riskejä. – Iso vesistö on toinen näkökulma. Täällä Kuopiossa torietäisyytenä olen pitänyt 50 kilometriä, ja se sama pitänee kehyskuntien suhteen. Jatkossa Sale tarjoaa asiakkailleen entistä laajemman tuotevalikoiman. Pääpaino oli tarkastella yhteistyön edellytyksiä talouden näkökulmasta Seurakunnat totesivat yhdessä, että taloudellinen tilanne yhteistyöselvitykseen osallistuvissa seurakunnissa on vielä suhteellisen vakaa. Jos mökki sijaitsee pienen järven rannalla tai saaressa, laskee hinta jopa puoleen. Pirkanmaan mökkikauppoja tarkastelemalla (rantaan rajoittuvat lomakiinteistöt yleisja ranta-asemakaava-alueella/alle hahden hehtaarin rakennetut kohteet) näyttää siltä, että hinnat ovat hiukan nousemassa vuodesta 2013 alkaneesta notkahduksesta. – Olisimme valinneet paikan, vaikka olisimme tienneetkin maapohjan ongelmista
Tästä johtuen hän päätti kunnostaa viitan vielä kerran. Ammattitaitoiset henkilöt saivatkin tehdä työtä tauotta. 4 Nro 36 • Torstaina 7.9.2017 Ilkka Mäkelä, Riitta Rautavuori, Maija Sivula sekä Irmeli ja Ahti Rantala kertailivat omia rippikoulumuistojaan kahvikupin äärellä seurakuntasalissa. Sitten vain pari kerrosta valkoista rautamaalia. Sen lisäksi, että viitta kertoo mikä numero mistäkin suunnasta löytyy, siitä selviää kuka siellä asuu. elokuuta joukko Kurussa ripille päässeitä kokoontui Sari Timosen pitämän messun jälkeen verryttelemään muistojaan kahvikupin äärelle seurakuntataloon. – Penkit olivat tässä ja eteinen sekä ovi tuolla toisella seinällä. Rippikoulua ei juurikaan tule sen käymisen jälkeen erityisesti ajateltua. Vuosikymmenien vieriessä nuorten tiet yleensä erkanevat, jolloin monet kasvot saattavat häipyä unohduksen sumuun. – Pyysin naapuriani irrottamaan metalliset kilvet. – Pappina rippikoulussa oli Paavo Heikkinen, mutta kirkkoherra Väinö Kurkinen ja kanttori Einari Utela olivat mukana konfirmaatiojumalanpalveluksessa. – Olin juuri täyttänyt viisitoista ja kävin Poikeluksesta rippikoulussa veljeni Antin Tunturi-mopedilla, muisteli Ahti Rantala. Löytyipä omalta kylältä vielä reippaita tyttöjäkin, jotka tulivat myymään äidin valmistaäidin valmistavalmistamia leivonnaisia. Kyllähän se pölli katkesi lastenkin voimin kun toinen otti sahan päästä kiinni. Yhteisen rippikuvan otti kihniöläinen valokuvaaja kirkon portailla. Selkeydestä voi kiittää opasteen tehnyttä, eläkkeellä olevaa käsityönopettajaa Eine Saharia. Aikaahan siinä meni, kun selkä tahtoi väsyä kumarassa työskennellessä. Suorastaan esimerkillisen selkeä opaste löytyy Parkkuun Heinäsaaresta. Rippikoulun käyminen ja konfirmointi avaavat oven aikuisuuteen. Tytöillä se oli valkea hame, ja pojilla musta puku, joka myöhemmin palveli monen nuoren miehen ensimmäisenä juhla-asuna. Kirkkoherrana oli Väinö Kurkinen, ja opettajana kesäteologi Voittonen. Yksi konfirmoiduista oli Anne-Maija Kivimäki. Kaikkien muistikuviin liittyy lähes kesän mittainen päivittäinen opiskelu täällä seurakuntatalossa, joka siihen aikaan oli erilainen. Hän oli jäänyt sotaorvoksi ja äiti joutui yksin huolehtimaan viidestä lapsestaan. Tarpeen vaatiessa tulee käyttää kaksipuolista numerokylttiä. Kaikki muistavat myös kanttori Einari Utelan, joka opetti meille virsiä harmonilla säestäen. Haja-asutusalueella osoitenumerointi perustuu rakennuspaikan liittymän etäisyyteen tien alkupisteestä. loinkin tapahtuma keräsi paljon tyytyväisiä osallistujia. – Muistan, kun haimme veljieni kanssa polttopuita metsästä. Tästä syyskuun alun sunnuntaipäivästä jäi kaikille hyvä mieli, vaihdettiin kuulumisia ja vietiin kotiin monenlaista tarpeellista tavaraa.. Erityisen suosittua oli shiatsu ja rentouttava hieronta, joita oikein jonotettiin – eikä turhaan. Timosen mukaan rippikoulun opetus on säilynyt sisällöltään ennallaan, mutta nykyisin painotetaan enemmän elämysoppimista. Tänä vuonna vuorossa ovat vuosina 1951– 1952 syntyneet. Osallistujat pääsivät nauttimaan Elina Koskelan haitarimusiikista, kappaleista sai myös esittää toivomuksia. Kuvassa myös pastori Sari Timonen ja kanttori Eija Multanen. Kyltin alapinnan korkeus on oltava vähintään kaksi metriä tien yläpuolella. Yksityistien varrella on vapaa-ajanasuntojen lisäksi vakituisia asuntoja. Viimeksi tapahtuma järjestettiin vastaavaan tyyliin Länsi-Teiskossa kolme vuotta sitten, silLänsi-Teiskossa hellitettiin hetkeksi Piia Virtanen sekä Regina Keskinen rentouttivat ammattitaidolla tapahtumaan tulleita asiakkaita ja kertoivat samalla erilaisista hoitomuodoista. Tilaisuudessa ja kirkossa esiintyi myös Henna Männistö huiluineen. Kotona vajassa sitten hioin ja rapsuttelin niistä ruosteet pois ja pohjamaalasin ne uudelleen. Muisteluhetken päätteeksi vietettiin hiljainen hetki edesmenneiden rippikoulukavereiden muistolle. He pääsivät ripille saman vuoden juhannuksena. Aureen kirkossa konfirmoitiin myös riuttaslaisia, luodeslaisia ja länsi-aurelaisia. Seurakunnan tilaston mukaan 92 kurulaista kävi rippikoulun vuonna 1967. Tapahtuman kirpputorimyyjillä oli lisäksi monipuoliset valikoimat myytävää. Hoidot olivat tällä kertaa ilmaisia. Ilkka Mäkelällä oli säilynyt vanha rippikouluaikainen Uusi testamentti ja Katekismus, joka piti selityksineen osata ulkoa. Raskaimpia pöllejä oli kuljetettava kierittämällä, muistelee pirteä 85-vuotias omaishoitaja ja sotaorpo Sahari. Aika monella oli halu päästä mahdollisimman nopeasti kiinni työhön. Tien varressa kyltti tulee asettaa erilliseen liikennemerkkipylvääseen. Aurejärven kirkossa rippikoulun kävi vuonna 1967 yhteensä 35 vuosina 1951–1953 syntynyttä nuorta. Sunnuntaina 27. – Mieleen rippikoulusta on jäänyt kylmä kirkko. Sapluunat leikkasin paperista ja nimet maalasin käsin. Alue oli laaja, koska väkeä asui Lassilanperällä ja Kiviperällä. Teksti ja kuvat: Juhani Latoniemi Ripille pääsy on suuri tapahtuma ihmisen elämässä. Kurun seurakunta on järjestänyt jo vuosia vakiintuneen aseman saavuttanutta 50 vuotta sitten konfirmoitujen messua ja muisteluhetkeä. Yleistyvät navigaattorit saattavat joskus erehtyä, varsinkin, kun laitteiden kartta-aineistojen päivittäminen on omistajien vastuulla. Esimerkillisen selkeä tienviitta on Eine Saharin alkujaankin valmistama. Yhteisiin muistoihin liittyi myös asun hankkiminen. Tarkka ja kattava osoitejärjestelmä auttaa postin ohella myös pelastusviranomaisten toimintaa. Jumalanpalveluksen liturgina toiminut ja muisteluhetken juontanut pastori Juha-Pekka Haavisto herätteli paikalle saapuneiden kertomuksia kyselemällä silloisten nuorten toiveammateista. Paikalle saapui PartyLiten, HomeCare, Tupperwaren, Oriflamen, Kotigastronomin sekä hiusja sisustustuotemyyjiä. Rippikoulumuistoja puolen vuosisadan takaa Viisitoista entistä rippilasta yhteiskuvassa viiden vuosikymmenen jälkeen Salosen vanhan rakennuksen pihapiirissä. Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Suomen kaikki kadut ja tiet on nimetty ja numeroitu. Tämän jälkeen seuraava viitan kunnostus jää nuorempien harteille, toteaa Sahari. Etunimi on unohtunut, mutta oli hyvä pelaamaan lentopalloa, kertaili Ilkka Mäkelä. Näin Kurussakin. syyskuuta. Tämän myönsi jokainen hoidon saanut. Jos rakennus on yli 50 metrin päässä tiestä, kyltti sijoitetaan liittymään, josta kiinteistölle kuljetaan. Perille löytämiseksi tarvitsee tietää vain tien nimi ja osoitenumero. Neljän tunnin tapahtumassa oli myös mahdollista syödä buffetin puolella keittolounas tai juoda iltapäiväkahvit hyvien leivonnaisten kera. Ikäluokan koosta johtuen konfirmaatiotilaisuuksia järjestettiin kaksi, Kurun kirkossa ja Aurejärvellä. Teksti ja kuva: Tuula Ylinen Aurinko paisteli kauniisti Länsi-Teiskon seuratalon pihalla, kun Hellitä hetkeksi -tapahtuma keräsi tuotteiden myyjiä ja hoitojen tarjoajia yhteisen sunnuntai-iltapäivän viettoon 3. Selkeä kyltti opastaa perille Tekeminen ja kädentaidot ovat tulleet hänelle tutuksi lapsesta lähtien. Vuosien kuluessa viitta oli päässyt rapistumaan. Kesäpäivinä ulkona oli usein lämpimämpää kuin sisällä, mistä johtuen välitunneilla oli mukava istuskella kirkon kiviaidalla, muisteli Anne-Maija Talasoja. Osoitejärjestelmä on osa turvallisuutta
10 km Jouni Järvelä IMU 48.26 Seppo Lehtomäki Viljakkala 48.46 Hans Orlow Pori 1.00.27 Miehet 70 v. Hän on tullut tutuksi suomalaisille Pikku Kakkosen suositun hahmon Katti Matikaisen roolissa. Myöhemmin tehtiin myös kanootteja, joilla tehtiin pitkiä retkiä. Kuntosarjassa nähtiin jälleen useampi sukupolvi kiertämässä viiden kilometrin matkan, jota aivan osuvasti myös perhelenkiksi kutsutaan. Televisio-ohjelmista puhuttaessa Tyllilä tiivisti monet yhteiset kokemukset: – Ei meillä ollut aikaa katsoa televisiota kun olimme lähes aina jossain ulkona. Tapahtumaa ideoineet Hannu Rasi, Mikko Seppälä ja Esko Rimppi olivat keksineet keväällä tapahtumaa suunnitellessaan idean miten ”uutiskynnys” ylittyy. Lisäksi Leena Jalkanen on luvannut muistuttaa tapaamisista, jotka yleensä sovitaan yhdessä jo edellisissä naistenilloissa. Ohjelma on kuultavissa myöhemmin Ylen Areenassa. Historiaa lapsille Koveron kruununtorpan maailman monet asiat pistävät Katti Matikaisen ja Nakkirakin raapimaan päätänsä Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Joukko Kurun entisiä nuoria kokoontui viime viikonvaihteessa Kurun metsäkoulun Leija-edustussaunalle muistelemaan omia nuoruusvuosiaan ja viettämään yhteistä iltaa hyvän ruuan ja saunomisen merkeissä. Katti Matikaisen on keksinyt kissaa näyttelevä Hämeenkyrössä syntynyt kirjailija ja juontaja Silja Sillanpää. Ohjelmaan kuului näytösluontoisesti myös ilman suksia hiihto nopean veneen hinaamana. Viikontakaisessa tapaamisessa oli mukana noin viitisentoista naista. Niitä muisteltiin mm illassa nonstop-esityksenä nähtävässä kuvakavalkadissa.. Aika oli nykyiseen verrattuna varsin toisenlainen. Ilta oli kaikin puolin muutoinkin onnistunut. Kurun seurakunnan järjestämää tapahtumaa koordinoiva ja koollekutsujana toimiva wkappalainen Leena Jalkanen kuvailee rooliaan melko lailla vapaamuotoiseksi. Kurun entiset nuoret ylittivät uutiskynnyksen Kurun entisillä nuorilla oli paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Naistenillassa ladataan henkisiä akkuja Alusta saakka mukana ollut Marja Luomajärvi pitää naisten iltojen vuorovaikutteisesta yhdessäolosta. Ilta oli niin mukava etten muista koskaan nauraneeni yhdellä kertaa näin paljon, kiteytti Tyllilä metsäkoulun saunalle kokoontuneiden tunnoista. Henkilökohtaisista asioista puhuttaessa luottamus on vertaistuen ehdoton edellytys. 10 km Teppo Syrjälä Teivo Stayers 34.44 Margus Normak Viro 45.30 Jukka Hautaniemi Lehtimäen Jyske 52.18 Tero Tiura IMU 53.12 Miehet 50 v. Ajoitus onnistui täydellisesti Rimpin puhelimen soidessa ruokailun jälkeen. Sillanpää alkoi esittää Katti Matikaista vuonna 2004. Meneillään oli Matikaisen seikkailujen uusimman osan kuvaukset. Nro 36 • Torstaina 7.9.2017 5 Teksti ja kuva: Elina JärveläReijonen Pohjois-Kurussa oli oivallinen tilaisuus juhlistaa Suomen luonnon päivää 26.8.2017 perinteikkään IMU-hölkän merkeissä. Järjestäjäseura Iso-Mustajärven Urheilijat kiittää kilpailun lähtöja maalialueena toimineen Iso-Mustajärven kämpän omistajia jälleen hyvästä yhteistyöstä. Teivo Stayersin Teppo Syrjälä juoksi 40-vuotiaiden miesten sarjan reittiennätykseen. Juhannukset vietettiin yleensä yhdessä jossain saaressa. Naiset kertovat käyneensä yhdessä muun muassa sienestämässä, retkeilemässä ja elokuvissa Tampereella .Kaiken ytimessä on suunnilleen samanikäisten ”ruuhkavuosien” naisten yhdessäolo ja irtautuminen tavallisista arkisista ympyröistä. Sitä ennen hän oli jo työskennellyt omilla kasvoillaan juontajana Pikku Kakkosessa. He ottivat yhteyttä Radio Suomen Entisten Nuorten sävellahjan juontajaan esittäen toivomuksen ja soittopyynnön, joka oli tarkoituksena yllätyksenä esittää Liisa Tyllilälle, joka on itse yksi aikakauden monessa mukana olleista kurulaisnuorista. 5 km Jarkko Äijälä IMU 21.32 Elias Haavisto IMU 25.42 Kalle Tiura IMU 26.39 Naiset yleinen 10 km Arja Haavisto IMU 52.37 Anne Grönholm Parkano 58.23 Jaana Tiura IMU 1.02.33 Miehet yleinen 10 km Tuomas Lehtinen Nokia 39.56 Aki Järvelä IMU 42.45 Jani Karo Nokian Urheilijat 45.53 Miehet 40 v. Tilanteen mukaan aiheet voivat liikkua hyvinkin vapaasti. Murrosikäistä mäyräkoira-Nakkirakkia esittää tamperelainen näyttelijä Ville Mononen. Erilaisia aktiviteetteja riitti. 5 km Kari Ahonen NU 24.37 Pentti Karo Kunto-Pirkat 29.33 Kuntosarja 5 km Samuli Tiirikainen Jämsä 21.31 Tuomas Tiura IMU 26.37 Miia Toivola Oulu 29.31 Risto Haavisto IMU 30.14 Rauno Iso-Mustajärvi IMU 31.07 Hannes Hilke Oulu 32.41 Joni Karo Nokia 33.40 Oskari Järvelä IMU 42.00 Tulokset Paavo Tiura IMU 42.31 Sami Järvelä IMU 42.34 Sari Salmela Helsinki 47.39 Anna Toivola Helsinki 47.39 Inkeri Sormunen Kuru 47.40 Marjo Iso-Mustajärvi 50.54 Sari Hietala Tampere 50.57 Irja Isomustajärvi IMU 1.06.16 Tarmo Isomustajärvi IMU 1.06.17 Annikki Iso-Mustajärvi IMU 1.06.26 Silja Hyry IMU 1.21.40 Sami Hyry Lempäälä 1.21.40 Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Viikko sitten torstaina illan jo hämärtyessä joukko naisia suuntasi matkansa Riuttaskorven Haukijärven keittokatokseen. Veneitä rakennettiin Kullervo Kulmalan ohjauksessa Karjulan koululla. IMU-hölkkä juostiin 33.kerran Pojat 16 v. – Joskus otamme jonkun erikoisteeman, mutta yleensä keskustelu rönsyilee sen mukaan ketä on paikalla. Viileä sää ja muutama pieni sadekuuro eivät osallistujia haitanneet. Toisinaan puhumme myös uskonnosta, mutta mikään pääteema se ei ole. Suomi 100 -teeman mukainen Historiaa lapsille –ohjelma alkaa syksyllä. – Tämä onkin sinulle Liisa puhuu, ohjeisti Rimppi ojentaessa puhelimensa valmistautumattomalle Tyllilälle, joka näin pääsi kertomaan kurulaisnuorten aktiviteetista suoraan Radio Suomessa. Kammariin rakennetussa studiossa hääri Kakkosen lastenohjelmien kuvaajaja tuottajaporukkaa yhdessä Katti Matikaisen ja Nakkirakin kanssa. Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Koveron kruununtorppa oli viikko sitten muuntunut televisiostudioksi. Mukaan pääsee seuraamalla seurakunnan tiedostustai fb-sivustoja. Sarjassa Katti Matikainen ja Nakkirakki tutustuvat entisaikojen elämään ja ihmisiin Koveron kruununtorpassa. kerran järjestetty hölkkä keräsikin taas joukon hyväntuulisia urheilijoita ja kuntoilijoita Iso-Mustajärven maisemiin. Yksi niistä oli samoihin aikoihin perustettu Kurun Vesiurheilijat ry, jonka merkittävin saavutus oli vesihiihtohyppyjen SM-osakilpailun järjestäminen vuonna 1972 Keihäsjärvellä. Paikan puitteet mahdollistavat hetken levon arkisilta ajatuksilta. Miehet 60 v. Pirtin lattialla lojui olkia ja erilaista kuvausvälineistöä vaikka millä mitalla. Muutama kutsutuista ei ollut tavannut ikätovereitaan sitten seitsemänkymmenluvun nuoruusvuosien. Pastori Marianne Kyrönviidan lisäksi muutama heistä oli tullut myös Parkanosta. Tänä vuonna 33. Tiukin kisa käytiin 60-vuotiaiden miesten sarjassa, kun kärkikaksikko oli puolimatkassa vielä aivan yhdessä. 10 km Rolle Strömsholm Herwood Gym 41.29 Jouko Malinen Jyväskylä 44.05 Juhani Leppälä Ponsivuoren Kipinä 46.03 50-vuotiaiden miesten 10 kilmetrin sarjan palkinnonjakotilaisuus
044 551 1477 ILMO 1 x 40. Kurun Lehti Pohjois-Hämeen Puhelin Oy jakaa lahjoituksia 120-vuotisjuhlarahastostaan. Kaupungin koulut ja päiväkodit, viikko 37 Ma Makkarakastike, perunat, salaatti Ti Kalamurekepihvi, kermaviilikastike, perunat, sa laatti Ke Lihajuurespata, perunat, salaatti To Makaronilaatikko, ketsuppi, salaatti Pe Hernekeitto, ruisruutu Karl Gustav Polviander Porin rykmentin lipunkantaja VÄNRIKIN TARINA -kirja myynnissä KURUN LEHDEN toimituksessa hintaan 10,00 € Numerossa 35 Kurun Lehden maskotti Kustaa Kuruki seikkaili sivulla 4. Luoteentie 586. Kylien kuulumisten lisäksi Annastiina Airaksinen esittäytyy, kertoo tapahtumakalenterista ja kulttuuritoimen avustuksista. PÄIVÄN KIERTO Tänään: Miro, Milo, Arho, Arhippa Aurinko nousee 6:30ja laskee 20:14 Pe Taimi 6:57 ja 20:11 La Vertti, Isto, Eevert 6:59 ja 20:08 Su Kalevi, Kaleva 6:02 ja 20:04 Ma Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri 6:04 ja 20:01 Ti Vilja, Valma 6:07 ja 19:58 Ke Orvo 6:10 ja 19:55 Arhippa ja siitä sukeutunutta Arhoa on käytetty etunimenä lähinnä Karjalassa, jossa ortodoksiset kunnioittivat Arhippaa apostolinaan. Messu Kurun kirkossa klo 10.00. 7.9.1941 Kuru k. Ensimmäinen tapaaminen 13.9. Ylöjärveläisillä ja tamperelaisilla oikeus eläkeläisalennukseen -30%.Vielä mahtuu mukaan, tule tutustumaan, autetaan tarvittaessa paikan päällä ilmoittaumisessa myös https://opistopalvelut.fi/ tampere/courses.php?l=fi#pos-4-18-2804 LUOTEEN KÄSITYÖKAHVILA alkaa 16.9. alk. klo 10–14. klo 10. TAPAHTUMIA: Su 10.9. Airikka. Ilmoittaudu Annelle 7.9. Pyydettiin musta, selkeä, ja pyoräkkä fontti??. 6 Nro 36 • Torstaina 7.9.2017 KURUN KAPPELISEURAKUNTA KUOLINILMOITUKSET MUISTILISTA RUOKALISTA Löydä Kustaa Kuruki Maskottikilpailu Lehdessä nro _______ Kustaa Kuruki seikkailee sivulla nro _________ Nimi*: ______________________________ Osoite: _____________________________ Puhelin*: ____________________________ Sähköposti: _________________________ * Täytä ainakin tähdellä merkatut kohdat, jotta voimme olla sinuun yhteydessä, jos voitat. PohjoisHämeen Puhelin toivookin lisää hakemuksia. Tähän mennessä myönnetyt lahjoitukset ovat olleet suuruudeltaan 1500 eurosta 5000 euroon saakka. klo 11 kirjaston Kuru-salissa. Rakkaamme Liisa Tuulikki VAINIONPÄÄ o.s. menemme klo 12 kahvinkeitolle Rientolaan, avoimet ovet klo 13–15, katso ilmoitusta lehdestä. Opettajana Juha Käkelä. Kahvitarjoilu! Pengonpohjan kyläyhdistys: kirppis koululla Länsiteiskontie 234 viikonloppuisin vielä syyskuun ajan klo 10–15. klo 13-15, os. mennessä 040 741 8901. Kurun MLL: vaavinkaisryhmä vuonna 2017 syntyneille vauvoille ja heidän vanhemmilleen kokoontuu seurakuntatalolla joka toinen keskiviikko. Löydä Kustaa jokaisesta lehden numerosta ja osallistu tuotepalkintojen arvontaan. Juhlarahaston tarkoituksena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia tukevia hankkeita. Keltainen pohja. Mahdollisuus jousikokeen suorittamiseen. Ke 13.9. www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru Tule mukaan kuoroon laulamaan! KURUN KAPPELISEURAKUNNAN KUOROT Kivitaskut-kuoro yli 7-v. Tulossa moottorisahakurssi la–su 23.–24.9. Seuraavan kerran anomuksia käsitellään 24. Pajassa saat täsmäohjausta omiin tarpeisiisi. Onnetar suosi Tarja Alasta ja Maija Kapeeta – Kurun Lehti onnittelee voittajia! Palkinnot ovat noudettavissa toimituksesta ma–to klo 10–14. Tule tutustumaan remontoituun taloon. Sopivat tilat perhejuhliin ja kokouksiin. 18.8.2017 Tampere Säilyt aina sydämissämme Pekka, Sanna, Anna ja Sasha Mervi ja Marko Merja ja Markku muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Taas kuvan silmäis niin nauravain mä nään – on ikävä. kuussa kilpailuun osallistuneiden kesken. tytöille ja pojille: harjoitukset torstaisin klo 14.30-15.20 Kurun srk-talolla (alkaen 7.9.) Kurun kirkkokuoro: harjoitukset torstaisin klo 18.00-20.00 Kurun srk-talolla (alkaen 7.9.) Uudetkin laulajat tervetulleita molempiin kuoroihin! Lisätiedot: kuorojen johtaja Sanna Loikas, puh. Ahonen s. klo 14 alkaa ATK-TYÖPAJA, uutena opettajana Simo Ruoho jatkaa iloisessa ryhmähengessä JussiMatissa, Itä-Aureentie 1060. Voidaan tehdä vaikkapa puhdistuksia, päivityksiä, uusien ohjelmien asennusta ja tiedostojärjestelmän siivoamista, jos laite hidastelee. Lähtö kirjaston edestä kimppakyydein klo 12.15. Juhani Latoniemi Ju h an i La to n ie m i KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kuollut: Liisa Tuulikki Vainionpää 75 v. Lahjoituksia on myönnetty muun muassa Muroleen Kyläyhdistykselle tenniskentän ja urheilukentän kunnostukseen sekä Mäntänvuoren Partiolaisille veneilykaluston hankintaan. Tule mukaan tapaamaan vanhoja tuttujasi tai saamaan uusia tuttavuuksia! Kurun Sosialidemokraatit: su 10.9. lokakuuta. klo 18. 044 7868 040 Kurun Eläkkeensaajat: syksyn kerhot jatkuvat ma 11.9. Kaikkien elokuussa maskotin löytäneiden kesken arvoimme tuotepalkintoja. Messu Länsi-Teiskon rukoushuoneella klo 13.00. Rahastosta riittää edelleen jaettavaa. Taistelijan talo-palveluyhdistys: la 9.9. Erityisiä vaatimuksia hankkeille ei ole, kunhan niiden tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Poikkeuksena ”Kouruweb Ky” joka saa olla sinisellä ja pienellä. Keskiviikkokerho Kurun srk-salissa klo 11.00-14.00. Erkki Törmä, Sanna Loikas. Ilmoittautumiset / lisätiedot Asko 040 816 5595 tai Juhani 040 033 1057. Kurun Riistanhoitoyhdistys: ampumakoe Riuttasten ampumaradalla la 9.9. klo 10–15. Lopuksi Anna Kulmakorpi tuo terveiset maaseutuparlamentista. Tervetuloa! VESIKOURUT Palotikkaat Kattoturvatuotteet ym. koulu). Esikaimana on kreikan Arhippos eli hevosmies, esiratsastaja. KAIDANKYLÄN TYÖVÄENTALO RIENTOLASSA AVOIMET OVET su 10.9. Tee löytöjä ja tinkaa, ellei hinnat miellytä! Aina kahvia ja kastettavaa. klo 11 Seuratalon kahviossa. Airikka. Kurun Eläkeliitto: piirin hengellinen päivä Ruovedellä ke 13.9. Tarjoamme kävijöille päiväkahvit, tervetuloa! Kurun Sosialidemokraatit Henkilöautokorjaamo • Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. Ikäihmiset tervetuloa! Parkkuun seudun kyläyhdistys ry: kylien yhteinen tapaaminen Parkkuun seurahuoneella ke 20.9. klo 13. Kouruweb Ky p. klo 12, opettajana Eija Hyvärinen, lisätietoja opistopalvelut.fi kurssin numero 420912 Virikepiiri: Syyskauden aloitus ti 12.9. Jokaisen kuukauden lopussa arvotaan tuotepalkintoja ko. Väestörekisteriin on merkitty vuoden 1899 jälkeen 6085 Miroa, 1294 Miloa, 122 Arhoa ja 96 Arhippaa. Rahaa tarjolla Vain varjot yllä syvän veen ja tuike tuhansien tähtien
4 ti 3.10. Mukavaa, jos vielä muistitte! Pekka Ahlroth Silmälääkärin vastaanotto PETTERI PAASSILTA 4 ti 19.9. Tervetuloa! Kuvakati Soppeentie 32, Ylöjärvi Puh. JARKKO LAPPALAINEN 4 to 14.9. 25 krt) ilmoittautumiset ja lisätiedot www.ruoska.fi/juniorit/ leijona-kiekkokoulu kiekkokoulu on maksuton Avoinna: ma-pe 9-17 Kankaantaan teollisuusalue, Hirvenpolku 3, 37150 Nokia Puh. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. 0400 638 090 ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutulehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. klo 19:36 Uusioperheen sisarukset Camilla 10 vuotta ja Miska 9 vuotta Vanhemmat Heidi Isopahkala ja Matti Ylitalo PIHA JA PUUTARHA. 044 343 0031 Jukka Kallio Puh. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA HUOLLOT KAIKILLE MERKEILLE! www.ruovedenautopaja.fi HINAUSPALVELU 050 524 3400 Teollisuustie 1, RUOVESI Puh. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–to 10–14 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy M-Print Oy Tilaushinnat: Kesto: 79 € / v 12 kk: 84 € 6 kk: 45 € 3 kk: 28 € Toimitussihteeri Karoliina Laikio Puh. Puhelut lankaverkosta 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (ALV 24%) Puhelut matkapuhelimista 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min (ALV 24%) Puolta vuosisataa tuli juhlittua niin perusteellisesti, että 80-vuotisjuhlat pidetään vasta, kun sata tulee täyteen. Hinta 1,00 euro/pmm, plus alv 24%. 050 366 4103 / Hannu Ruuska www.ideasorvi.fi Ideasorvi Oy ma–to klo 9–17.00 • pe klo 9–18.00 la klo 9–13.00, sunnuntait suljettu. klo 19:36 Uusioperheen sisarukset Camilla 10 vuotta ja Miska 9 vuotta Vanhemmat Heidi Isopahkala ja Matti Ylitalo Poikamme syntyi 26.8. 0500 337823. 4 to 28.9. Kiropraktikko D.C. Hintaan sisältyy tarvittaessa ladonta. 03 476 2011 • Ma–Pe klo 8–16 HINAUSPALVELU 050 524 3400 HINAUSPALVELU 050 524 3400 Teollisuustie 1, RUOVESI Puh. 044 970 7530 www.hasseli.. Nokian Hakka, Nordman, Michelin. AMPUMAKOE Riuttasten ampumaradalla la 9.9. 040 358 2503 Emilia Schulman schulman.emilia@gmail.com Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. AUTOTARVIKKEET, -VARAOSAT JA TYÖKALUT TRAKTORIN VARAOSAT TOIMITUSMYYNTINÄ Merkillisen reilu! PERHEUUTISIA Poikamme syntyi 26.8. 03 348 0161 Hautaustoimisto puh. Ajanvaraus ja tied. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. (03) 476 2011 Ma–Pe klo 8–17 PISPALASI OY Puh. klo 10-14. (03) 476 2011 Ma–Pe klo 8–17 Teollisuustie 1, RUOVESI • Puh. 03 348 0171 Päivystys puh. 03 476 3454 Ruovedentie 36, Ruovesi Asiantuntijasi. p. Uutena ja käytettynä: ajovalot, peilit, vilkut ja takavalot, peltiosat, korinosat, alustaosat, jäähdytys-, lämmityskennot sekä lämmityslaitteiden moottorit. Harjoitukset maanantaisin klo 17.30-18.30 (n. 03 348 0235 PASSIKUVAT HETI MUKAAN! Sähköasennus ja suunnittelu Ilmalämpöpumppujen asennus Puh. Lisätietoja: www.ruoska.fi ja www.finhockey.fi/leijonakiekkokoulu LIITÄ TÄHÄN SEURAN LOGO LEIJONAKIEKKOKOULU ALKAA MA 11.9.2017 . Suomen autokierrätyksen valtuuttama romu-ajoneuvojen vastaanottopiste. 03 345 8900 ark 8 – 18, la 9 – 15 Tervetuloa! Uudenkyläntie 2, Kuru P. 050 362 5614 Vakituiset avustajat: TOIMITUS Asiakaspalvelu Pirjo Kivi Puh. 25 krt) Ilmoittautumiset ja lisätiedot: www.ruoska.fi/juniorit/leijona-kiekkokoulu Kiekkokoulu on maksuton ALKAA MA 11.9.2017 harjoitukset maanantaisin klo 17.30–18.30 (n. 044 343 0031. Apua lemmikin pieniin ja isompiin huoliin. Nro 36 • Torstaina 7.9.2017 7 Päätoimittaja Juhani Latoniemi Puh. 040 588 4839 Lääkärin lähetteellä KELA-KORVAUS • Pihan ja puutarhan hoitotyöt • Puiden hoitoleikkaukset • Viherrakentamisja pihasuunnittelupalvelut • Kivityöt www.esamar.fi Marja Ala-Nikkola 0400 747 533 puutarhuri, vihersuunnittelija marja.ala-nikkola@esamar.fi Kurun Jalkahoitola Seija Vastamäki 045 227 9706 Myös kotija laitoskäynnit Suittilahdentie 1 A 2 Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. Fysioterapeutti JUHO KOSKI Vastaanotto Kurussa kirjaston alakerrassa maanantaisin. Mahdollisuus myös jousikokeen suorittamiseen. 010 666 9620 myynti@purkamolahtinen.com • www.purkamolahtinen.com Käytettynä varastosta: Takuumoottorit ja -vaihteistot, sekä muut tekniikan osat. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Vk Maanantai Sunnuntai 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Syyskuu 2017 35 36 37 38 39 Tule mukaan Suomen suurimpaan LEIJONA-joukkueeseen! Suomen Jääkiekkoliiton lanseeraamat Leijona-kiekkokoulut alkavat seuroissa taas syyskuussa 2017. 0400 737 151 Palvelemme MA-PE klo 8.30–17.00 www.kurunpienkonehuolto.fi Asemantie 1, Ylöjärvi p. 2007-2012-syntyneille suunnattu kiekkokoulu tarjoaa liikkumisen riemua ja pelin oppimisen iloa erilaisten harjoitteiden, leikkien ja kisojen avulla. SE-Romun vastaanotto! KYSY TARJOUSTA MYÖS RENKAISTA! mm. 03 213 3303 Päivystämme 24 H Käyräkuja 30, Vuorentausta, Ylöjärvi TOIKKONEN Vaihtotie 6-8,Ylöjärvi p. Kukkakauppa puh. AJANVARAUS p. Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia
YÖKYÖPELEILLE KALVOTON NAUDAN ULKOFILEE PAULIG JUHLA MOKKA KAHVIT 500G TUORE NORJALAINEN RUODOTON LOHIFILEE BROILERIN RINTAFILEE JA SISÄFILEE LIHAMESTARIN NAUDAN PAISTIJAUHELIHA SUOMALAINEN PORSAAN KASSLER MYÖS PIHVEINÄ POUTAPÄIVÄ RASVASEOS MYÖS LAKTOOSITON 400G TAPOLA SAVULENKKI 550G UUTUUS 8 00 KPL ”KYLÄ-PIZZAT” ALUSTA ASTI ITSE VALMISTETUT (MYÖS MUKAAN) X-MEAL HAMPURILAISATERIA sis. Hampurilainen, rankalaiset ja juoman LÄHITAPOILA ENNAKOIVASTA KODINTURVALLISUUDESTA LAUANTAINA 9.9. Turvallisuuspäivä KLO 10-13 VPK RASTIKOULUTUKSINEEN YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT RASTIKOULUTUKSINEEN SPR RASTIKOULUTUKSINEEN Paikalla PUHDISTAMO LUOMU CHIA SIEMENET 800G. 040 712 0100 Avoinna ma–to 8–21 pe–la 8–24 su 8–21 Tarjoukset voimassa ke 6.9.–la 9.9.2017 L A UA N TA I Y Ö k l o 21 –2 4 PER JA NT A IYÖ kl o 21–2 4 PRK (0,67/L) KPL (5,00/KG) Avoinna ma–to 8–21 pe–la 8–24 su 8–21 TAMPERE > E12 65 ELOTIE HALLIT IE MEHUKATTI MEHUTIIVISTE APPELSIINI 1,5L 1 00 Sin u n uus i r u o kakau p pa s i T O KMA N N I k e sk u kse s s a 14 95 KG 12 95 KG 4 00 ATERIA 7 99 KG 8 95 KG 6 95 KG 2 99 1 99 PKT (5,89/KG) RS (4,98/KG) 2 00 PKT (3,64/KG) ERÄ 2 PKT/TALOUS PKT 12,44/KG) 9 95 Joka perjantai ja lauantai olemme avoinna klo 24 asti. 8 Nro 36 • Torstaina 7.9.2017 Ruokakeidas Elotie 9, 33470 Ylöjärvi Puh