Luomajärven tilalla Luoteessa on sotakorvaukseksi aikanaan valmistettu raamisaha. Sotien jälkeisinä jälleenrakennuksen vuosina yhdenraamin sahoja oli Kurussakin useita eri puolilla pitäjää. Sukupolvesta toiseen tilan isännät on tunnettu käsistään taitaviksi. Voimakoneena jyrisee vanha Leyland-maataloustraktori, josta voima siirtyy pitkän kardaaniakselin välittämänä raamin alakertaan. Isä oli perinteen mies eikä luottanut valmisbetoniin. Lautaa omalta sahalta Lehtikuusitukki muuntuu 35 mm paksuisiksi laudoiksi kertavedolla. Kovasta puusta lähtee sahatessa paljon voimakkaasti tuoksuvaa pihkaa. Kun Talasojan Saha Sysmästä olisi halunnut ostaa raamin ja Lahden konepajan tuotanto oli menossa sotakorvauksiin, numeroon 4124 oli ilmestynyt ennen venäläisten tarkastajien saapumista yllättäin paha ”valuvika” runkoon. Osa niistä toimi vesivoimalla myllyn yhteydessä. Näin suomalainen ostaja pääsi tekemään kaupat raamista, joka odotti vain asentamista paikoilleen. Jälleenrakentaminen ja huonekaluteollisuus tarvitsivat paljon sahatavaraa, joten koneet olivat kovilla ja uusia tarvittiin, mutta tuotannosta suurin osa meni valitettavasti entiselle viholliselle. Postikortit ja -merkit ovat peräisin Kurun kappeliseurakunnan lähetystoimikunnan keräyksestä, johon kurulaiset ovat lahjoittaneet niin vanhoja postikorttejaan kuin postimerkkejäänkin. Terien määrällä sekä niiden välisten säätöpalojen asetuksilla puusta voi tehdä samanaikaisesti vaikka piirua, lautaa tai lankkua. Luomajärvet rakensivat vanhasta kanalastaan noin neljännesvuosisata sitten kelpo verstaan, missä monipuolisten koneiden avulla voi nikkaroida oikeastaan vaikka mitä. Suomalaiset olivat kuitenkin neuvokkaita. Päätoiminen raamisahaus ei ole hinnaltaan kilpailukykyinen suurtuotantoon verrattuna. Myös sahatavaran kysyntä on vähentynyt. 3 Zetorilla Lappiin, s. Talvikoskessa Talvisillan talon sahasta on jäljellä enää vain hyvää vauhtia metsän sisään kätkeytyvän raamin runko ja pato. Kevättalvella aloitettu keräys jatkuu edelleen ja lahjoituksia voi viedä seurakunnan kirpputorille, seurakuntatalolle tai seurakunnan tapahtumiin. Luomajärven nykyinen isäntä maanviljelijä Vesa Luomajärvi taitaa raamisahauksen niksit. Vesa Luomajärvi jatkaa tätä perinnettä. Vesa Luomajärvi muistaa ensimmäisen ostajan kertoneen, että vastamaalattuun vihreään raaminrunkoon oli tullut naarmu, jota oli pesty suolahapolla. Näyttelyssä onkin yhtä aikaa esillä sekä postimerkkiharrastus että lähetystyö. Samoihin aikoihin Suomessakin oli huutava pula sahatavarasta. Näyttelyssä on postimerkein edustettuina kaikki maailman mantereet. Postimerkkeilyharrastukseen on mahdollisuus saada lisää kimmoketta myös näyttelyn yhteydessä olevista arpajaisista. Jättämällä yhteystietonsa näyttelyssä olevaan laatikkoon, on mahdollista voittaa postimerkkeilytarvikkeita, aiheeseen liittyviä kirjoja tai postimerkkejä kokoelman aloittamiseen. Kuusikymmenluvulla kovassa työssä palvellut raamisaha täyshuollettiin valmistajatehtaalla. 4 Ei la Lo kk a Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Raamitai kehäsaha on harvinaisuus – ainakin yksityisessä käytössä. Syntyi useita nykymittapuun mukaan pieniä ja yksityisiä sahalaitoksia. Vanhan mallin mukainen peiliovikin syntyy, kun vain aikaa ja tilaaja löytyy. Postimerkkejä ja auttamista. 8. Rakentamisen huippuvuodet ovat takana. Teksti ja kuva: Emilia Latoniemi Kurun kirjaston lehtilukusalin näyttelytilassa on nyt esillä postimerkkejä ja postikortteja kirjaimellisesti ympäri maailmaa. – Olisihan se kiva, jos joku vaikka kiinnostuisi näyttelyn myötä lähetystyöstä tai postimerkkien keräilystä, toteaa lähetystoimikunnan jäsen ja näyttelyä pystyttämässä ollut Katri Siukola. Näyttelyn jälkeen mittava kokoelma on tarkoitus myydä Suomen filatelistiseuran huutokaupassa ja käyttää tulot Suomen lähetysseuran kautta lähetystyön hyväksi. Kotimainen ostaja ei tilausjonossa edennyt, sillä sotakorvauksien aikataulu oli äärimmäisen tiukka ja konepajojen kapasiteetti huipussaan. Raamisaha on pihatien varressa rinteessä. Seurauksena syntyi ruosteinen halkeaman näköinen ”valuvika” – runkohan on poikki – eikä kone kelvannut priimaa vaativalle venäläiselle. 4 LYHYESTI Monenlaisia kansallispukuja, s. Vesi-, höyrytai sähkövoiman lisäksi raamisahaa voi käyttää jopa maataloustraktorilla. – Oli se kova homma, kun teimme isän kanssa raskaan raamin perustukset paljolti käsipelillä. Sahan etu kenttäsirkkeliin verrattuna on helppous: tukki käsitellään yhdellä sahauksella. Lisäksi näyttelystä löytyy tietoa siitä, millaista apua kuhunkin kohteeseen on viety. Lisäksi monet sahat on lopetettu kannattamattomina metsäyhtiöiden omistamien sahalaitosten puristuksessa. Nykyisin raamia käytetään lähinnä satunnaisesti tarpeen mukaan. Isä, maanviljelijä, rakentaja ja taitava puuseppä on tarttunut työhän jos toiseenkin, jossa tarvitaan perinteisten työmenetelmien taitajaa. Talasojan Saha käytti raamia paljon sahaten pääsiassa koivua huonekaluteollisuudelle. Lukusalin seinällä on suuri maailman kartta, johon on sijoitettu postimerkkejä eri maista sekä merkitty villalangoilla seurakunnan lähetysapukohteita. Lahden konepaja Oy:n 1940-luvun lopulla valmistama keskikokoinen matalarunkoinen raamisaha n:o 4124 oli valmistuttuaan menossa sotakorvauksena Neuvostoliittoon. Tämän jälkeen se oli vielä kaksi vuosikymmentä ensimmäisen omistajansa palveluksessa, kunnes 1980 se ostettiin Luomajärven tilalle Luoteeseen. Se on harvinaisuus jo mielenkiintoisen historiansakin vuoksi. VUOSIKERTA nro 32 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj TORSTAI 11.8.2016 Länsi-Teiskon rukoushuone 50 v, s
Ohjelma 10 euroa. Ohjelma maksaa 10 euroa ja sen tuotto käytetään PohjoisKurun diakoniaja musiikkityön hyväksi.. Ohjelmistossa on yhtyeen omina sovituksina muun muassa kansanlauluja, hengellistä ja myös hieman kevyempää musiikkia. Maatalouden ja maaseudun alasajo ei taida olla kovinkaan kestävä suunta. 2 Nro 32 • Torstaina 11.8.2016 PE LA SU 15°C 16°C 16°C PÄÄKIRJOITUS JUHANI LATONIEMI KOLUMNI EMILIA LATONIEMI TYNKKYNEN Kuin viimeistä päivää. Vammat olisivat olleet pienemmät, jos olisin käyttänyt kypärää. Konsertilla tuetaan Kurun kappeliseurakunnan diakoniatyötä. Velan maksajiksi joutuvat yltäkylläisten länsimaiden sijaan kehitysmaat, joihin olemme ulkoistaneet oman ylikulutuksemme seuraukset”, kirjoittaa WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder blogissaan. suomalainen sananlasku Säästäminen ja varautuminen huonoihin aikoihin lienee kärsinyt pahanlaisen inflaation. Ottakoon toiset, kyllä se riittää, kunhan vain omaa vyötä ei tarvitse kiristää. Nykyään hyvien harrastusvälineiden ja suojuksien hankkiminen on mahdollista lähes jokaiselle ja moni nuori ymmärtääkin niiden tärkeyden ilman kantapääkoulua. klo 18. Aloin ajamaan pyörällä huolellisemmin pitäen molemmat kädet ohjaustangossa kiinni. Kun asioita tehdään salaa, saattaa turvallisuus unohtua täysin. Tänä vuonna raja ylittyi viime maanantaina. Harvalle jääkiekkoilijalle tulisi mieleenkään mennä kentälle ilman suojuksia. Monet hampaat katkesivat jääkiekkokentällä ja pyöräillessä tuli kolhuja päähän. Vastasin, että ei minulle tapahdu mitään. Nuoriso ajaa mopoilla ja äidit ovat huolissaan. klo 15. Jean Sibeliuksen mittavasta yksinlaulutuotannosta he ovat valinneet mukaan teokset Svarta rosor (Mustat ruusut) ja Flickan kom ifrån sin älsklings möte (Tuli tyttö luota armahansa). Vauhdikkaisiin harrastuksiin liittyy aina riskinsä, mutta niiden kieltämiseen liittyy monesti vielä suurempia riskejä. Äitien huoli tuntuu joskus taakalta harteilla. Konsertti on siis sunnuntaina 14.8. Oman kulutuksen pienentäminen on pisara meressä, mutta meri muodostuu pisaroista. Mukana on Toivo Kuulan, Heino Kasken, Oskar Merikannon ja Jean Sibeliuksen rakastetuimpia sävellyksiä. Suvisuomen säveliä -konsertti Kurun Lehti Lauluyhtye Totisten poikien orkesterina tunnetuksi tullut Naapurin Onni konsertoi ensi sunnuntaina Aurejärven kirkossa. Ei ole kovinkaan pitkä aika, kun opiskelin vieraalla paikkakunnalla ja pyöräilin yksin pimeitä pikkuteitä ympäri vuoden. Kvartetissa soittavat Lauri Voipio, sello, Reijo Nieminen, harmonikka, Esko Hannula, piano ja Kyösti Aalto, kontrabasso. Kesäyön kirkkomaalla ja Epilogin. Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Eivät mukava osa, mutta joskus oppi ei mene muuten perille. Kaikki kappaleet ovat instrumentaalisia eli lauluesityksiä ei tällä kertaa kuulla. Maamme jatkuvaan velkaantumiseen valtion johto suunnittelee yhä ihmeellisimpiä lääkkeitä, jotka sinänsä ovat hyviä, mutta kun ne karvaalta maistuvat pillerit pitäisi ottaa myös omaan suuhun, niin asia unohtuu. Oskar Merikanto tunnetaan erityisesti yksinlauluistaan ja pianoteoksistaan, joista Laura Piirto soittaa mm. Konsertin kolmelta muulta säveltäjältä Laura Piirto on valinnut mukaan mm. Huolestuttavinta siinä on kaupungistumisen ja keskittämisen huumassa syntynyt luonnonvarojen yleinen haaskaus. – Sovituksilla olemme tehneet tutuista sävelmistä kirkkoon sopivaa, ikään kuin klassista musiikkia, kertoo kontrabasisti Kyösti Aalto. Heino Kasken Pankakosken, Toivo Kuulan Nocturnen sekä Jean Sibeliuksen Impromptun. Pyöräily, skeittaus, ratsastus, jääkiekko ja kalliokiipeily ovat kaikki vaarallisia harrastuksia, mutta monta vaaraa on mahdollista välttää. Konsertin päätösnumerona kuullaan Merikannon yksinlaulu Muistellessa. Äiti oli luonnollisestikin huolissaan ja neuvoi olemaan pyöräilemättä yksin pimeällä. Muutamia vuosikymmeniä sitten moni harrastus oli paljon vaarallisempi, sillä varusteet olivat huonompia tai niitä ei ollut lainkaan. Ettei vaan sille omalle lapselle sattuisi mitään pahaa. On parempi opetella suojavarusteiden käyttäminen ennen kuin teloo itseään ja ennen kuin siirrytään polkupyörästä mopoon. Moni vahinko on vältettävissä järjenkäytöllä ja tarvittavien suojavarusteiden käytöllä. On parempi kaatua skeittilaudalla tai pyörällä kypärä päässä kuin ilman. Kurun Lehti Suomalaisten säveltäjien pianokappaleita ja yksinlauluja kuullaan pianisti Laura Piirron ja Jukka Kallio esittäminä Kurun seurakuntatalolla sunnuntaina 21.8. Maailman ylikulutuspäivä on elokuussa. Kesäillan idyllin ja Valse Lenten. Pienet ruhjeet ja mustelmat ovat osa elämää. Naapurin Onni konsertoi Naapurin Onni -kvartetissa soittavat Lauri Voipio (vas.), Kyösti Aalto, Reijo Nieminen ja Esko Hannula. Yli varojen elämisestä on tullutkin yleisesti hyväksyttyä. Ja parempi tehdä se kirjaston pihassa kuin autotiellä. Ruhjeet paranivat ja päänsärky lakkasi. ”Julkisen talouden osalta velaksi elämisen lopettaminen on muodostunut korkeimmaksi tavoitteeksi, mutta ekologisen velan annetaan kasvaa hallitsemattomasti. AFORISMI VIIKONLOPUN SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca MENOVINKIT Elämä on hirvittävän vaarallista Kyllä aikaa on, mutta ikä loppuu. Heino Kaski sävelsi yli sata pianokappaletta ja niin ikään yli sata yksinlaulua, joista Jukka Kallio ja Laura Piirto esittävät Suviyön. Olisi kauheaa, jos heille olisi yhdentekevää, missä ja kenen seurassa lapset liikkuvat ja mitä tekevät. Aikuinen lapsi lähtee yksin ulkomaille ja äiti on edelleen huolissaan. Nuoriso keulii polkupyörillään kirjaston pihassa ja äidit ovat huolissaan. Huoli on ymmärrettävää ja merkki siitä, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsistaan. Perinteisesti suuri osa omasta kulutuksesta voidaan tuottaa itse. Loppujen lopuksi pyörällä temppuilu on kuitenkin turvallisempaa kuin vaikka alkoholin juominen alaikäisenä salaa vanhemmilta. Maailman ylikulutuspäivänä luonnonvarojen kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja kyseisen vuoden aikana. Nuorten harrastukset ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat vuosikymmenten mukana, mutta vanhempien huoli on asia, joka pysyy. Toivo Kuulan yksilauluista he esittävät mm. Pitäisiköhän meidän kurulaistenkin ottaa asia jotenkin huomioon. Kerran kuitenkin kaaduin ja seurauksena oli ruhje polvessa, turvonnut poski, aivotärähdys ja kahden päivän sairasloma koulusta. Joskus pitää ottaa kolaus maahan, että oppii jotain tärkeää. Ylikulutuspäivä aikaistuu vuosi vuodelta, ja myös tänä vuonna se on jälleen muutaman päivän edellisvuotta aiemmin. Kuru on alkutuotantoaluetta. Maailman ylikulutuspäivä on ajankohta, jona ihmisten luonnonvarojen kulutus ylittää laskennallisesti maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Jos vaarallisten asioiden tekeminen kielletään täysin, niistä tulee vain entistä kiehtovampia
Kirkon rakentamista varten perustettiin vuonna 1948 Länsi-Teiskon Kirkkoyhdistys ry. Esimerkiksi Syyllisen osa -teos oli alkujaan Kaappiprinsessa ja käsitteli transvestiitteja. Länsiteiskolaiset lahjoittivat esim. Lukiossa luin ja kirjoitin muiden runoja vihkoihin, joita hyllyssäni on monta täyttä ja sisältävät Yrjö Jylhää ja Bablo Nerudaa sekä montaa muuta – runot elävät minussa. – Minä vain kirjoitan siitä, mitä monet joutuvat oikeasti omassa elämässään kokemaan. Jatkoa varten Ylöjärven kaupungin kotihoidon tukipalveluista voi tiedustelle palvelusihteeri Marja-Leena Ala-Laurilalta puh. Mistä kiinnostus sotahistoriaan perustuvien romaanien kirjoittamiseen lähti liikkeelle. Piispa Erkki Kansanaho vihki rukoushuoneen 25.9.1966. Varat eivät kuitenkaan riittäneet ja työ keskeytyi. Teksti ja kuvat: Jukka Kallio Heinäkuun kesäisen kauniina sunnuntaina 31.7. Se olikin hyvin monipuolinen, sillä Paavo Hankalan erinomaisesti rukoushuoneen historiasta kertoneen juhlapuheen lisäksi saatiin nauttia Rientolan soittokunnan vaskikvartetin sävelistä. Asiakkaille on jo alettu jakaa tiedotetta toiminnan lopettamisesta. vietettiin Länsi-Teiskon rukoushuoneen 50-vuotisen taipaleen juhlaa. Niitä, joista on yleensä helpompi vaieta kuin puhua, joutuvat kuitenkin kokemaan aivan tavalliset ihmiset – aikuiset ja lapset. Toiminta ei ole ollut kannattavaa ja kirjanpitäjä on suositellut alasajoa, koska yhdistyksellä ei ole varoja sitä ylläpitää. Kirjailija Anitta Kaitajärvi valotti työtään kirjaston kirjailijavierailussa. Kirkon sijasta päädyttiin rukoushuoneen rakentamiseen. sen vuoksi, että vainajat saattoivat joutua odottamaan kelirikkoaikoina hautaamistaan Teiskon hautausmaalle viikkojenkin ajan. Rahapulan vuoksi kirkkoon ei tullut harjakattoa, vaikka varaukset rakenteisiin sitä varten tehtiin. Jo keskikoulussa numero aineesta oli kymppi. Etuovilla ry sulkee ovensa Katri Siukola Etuovilla ry:n yli kymmenen vuotta jatkunut toiminta tulee tänä syksynä nykyisessä muodossaan tiensä päähän. Viikko sitten maanantaina Kaitajärveen ja hänen tuotantoonsa pääsi kurkistamaan ”keittiön oven kautta”, sillä kirjailija oli Kuru-salissa Paula Nurmen jututettavana. Yksi enoni oli monen kurulaisen tuntema autoilija Toivo (Topi) Kaitajärvi. – Ei hetkeäkään. Seuraavana vuonna kirkkoyhdistys lahjoitti kaiken kiinteän ja irtaimen omaisuutensa Kurun seurakunnalle. Nro 32 • Torstaina 11.8.2016 3 Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Kurulaisjuurinen kirjailija Anitta Kaitajärvi käsittelee ihmismielen kipupisteitä. Kirkkoherra Kimmo Reinikainen toimi liturgina, kanttorina Sanna Loikas ja suntiona Anna-Maija Kohola. Kuruun, paikathan ovat olemassa. Käsittelet kirjoissasi rankkoja aiheita. Syyskuun loppuun päättyy myös Etuovilla ry:n Matkahuoltoasiamiestoiminta sekä pesulapalveluiden välitys. – Historia kiinnostaa minua. Vuonna 1959 toimitettiin jo rakennuspuidenkin keräys ja suunnittelutehtävä annettiin arkkitehti Mikael Nordeswanille. Paavo Hankala otti esille puheessaan liikuttavan yksityiskohdan, kun hän mainitsi, että juhlayleisön joukossa oli paikalla yksi kirkon rakentajista, Taisto Salminen. Elo-syyskuun ajan siivoukset, kauppa-asioinnit yms. Koskella ja Purosella on suorat yhteydet Kuruun. Ei vaikka puhuminen saattaisi helpottaa. kellotapulia varten hehtaarin maata ja miljoona markkaa kirkon rakentamiseen. – Päiväkirjaa tietenkin tuli kirjoiteltua, mutta lopetin sen, kun kolme vuotta vanhempi sisareni pääsi kerran lukemaan niitä. Kirkkoherra Kimmo ReiKaikuivat kellot kotoisen Länsi-Teiskon rukoushuoneen 50-vuotisjuhlassa nikainen puhui omassa puheenvuorossaan pihalla kahvittelun jälkeen hautausmaiden merkittävyydestä. Oma hautausmaa ja kappeli saatiin kylään vuonna 1924. – Kauanko henkilöt ja tapahtumat elävät mielessäsi kirjan valmistumisen jälkeen, kysyi Riitta Ruohonen Pengonpohjasta. hoidetaan sovitusti. Syyllisyyden taakka osuu yleensä viattomiin ja heikoimpiin. Myytävänä on sekalaista irtaimistoa, matonkuteita, kangaspuut ym. Vieraiden joukossa olivat espoolaiset Jorma ja Tiina Kanerva, joka on syntyjään länsiteiskolainen. Paavo Hankala kertoi, että Länsi-Teiskossa oli suunnitelmia kirkon rakentamisesta jo 1800-luvulla mm. – Paljon esityötä, tiedon hakemista, lukemista sekä moneen kertaan uudelleen kirjoittamista. Suittilahden halli tyhjennetään ja niissä merkeissä pidetään ensimmäinen tyhjennysmyynti jo lauantaina 20.8. Onko kirjoissasi viitteitä oikeisiin tapahtumiin, esim. Etuovilla ry:n hallitus kiittää lämpimästi kaikkia asiakkaita, työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita kuluneista vuosista!. Kesäkuun lopulla Etuovilla ry:n hallitus teki vaikean, mutta yksimielisen päätöksen keskeyttää nykyinen Uusi Suunta -hanke 30.9.2016. Perustamassamme Sohvankukat-ryhmässä ruodimme julmasti toistemme tekstejä ja samalla toimme mukaan aiheita, joita voisi käsitellä. Hän mainitsi myös, että Ylöjärven hautausmaalla on viime aikoina käynyt kuhinaa, joka on johtunut Pokemon Go -pelistä. Päivä alkoi jumalanpalveluksella, jonne oli saapunut yli kuusikymmentä henkeä. Miten pitkä on yhden kirjan kirjoitusprosessi ja mitä kaikkea siihen liittyy. Muistiini on syöpynyt tukkiauton ketjujen kilinä perheen vieraillessa meillä. Aihe alkoi elää minussa ja siitä kertoo tarina ”Rikotut kuvat”. Olen ollut kaksi vuotta 2000-luvun alussa vastaamassa Turun yliopiston käynnistämässä Naisten linjan -palvelupuhelimessa, johon yliopiston naistutkijat kouluttivat. Miksi ja miten jaksat. Silloin näin kuvan nälkiintyneestä sotavangista. Ahti Nieminen ja Martti Hannula lauloivat juhlatilaisuudessa. – En, joten murretta piti opetella. Äitienpäiväksi 1998 paikallislehteen lähettämäni runo Äidin onni julkaistiin ruusuin kehystettynä keskiaukeamalla. Länsi-Teiskohan oli osa Näsijärven toisella puolella ollutta Teiskon pitäjää ja liitettiin Kuruun vuoden 1954 alussa. Juhlan kunniaksi rukoushuoneen pihamaalle oli katettu valkoisin pöytäliinoin ja kukkasin koristellut kahvipöydät, joihin juhlaväki kävi kuulemaan ohjelmaa. – Äitini oli kurulainen, mutta itse olen syntynyt Harjavallassa. Sotaorvon tai alistetun puolison sielunelämään ei hevin ulkopuolinen pääse tunkeutumaan. 050-390 4691. Kyllähän se vähän hirvitti, kun h:n paikkaan sanassa ei ole yhtä ja ainoaa oikeata määritelmää. Väkeä oli saapunut kauniiseen juhlaan yli kuusikymmentä henkeä. Kellotapuli saatiin pystyyn vuonna 1928. Jumalanpalvelusmusiikin lisäksi kuultiin kurulaisten Martti Hannulan ja Ahti Niemisen lauluesityksiä sekä sisällä että kirkonmenojen jälkeen ulkona. Erityisen koruttomasti he esittivät Konsta Jylhän säveltämän ja tilaisuuteen tavattoman hyvin sopivan Pyhäaamun herran temppelissä (Kaikuvat kellot kotoisen kirkon..). Oletko joskus asunut Lapissa vai mistä tunnet lapin murteen. Kaitajärven kolme vuoden välein julkaistua kirjaa koskettavat myös kurulaisia hyvän kirjallisuuden ystäviä. Kipinää aiheeseen tuli myös kolmen kirjoittajaystäväni kautta. Kun kustantaja on hyväksynyt sen, niin ovi sulkeutuu. Kvartetissa soittivat Aaro Eerola, Martti Hilden, Jukka Koski ja Pertti Puronen. Jo pidemmän aikaa suunta on ollut nähtävissä eikä tarvittavaa lisäystä työllistettävien henkilöiden määrään ole löytynyt. Vain mummolani rakennuksia ja ympäröivää maisemaa olen käyttäKirjailijavieras Anitta Kaitajärvi nyt hyväkseni. Kirkon perustusten valamisen aikana oli kova pakkanen, rakennusta tarvittavat aineet kuormattiin käsin ja työtkin keskeytyivät rahapulan vuoksi neljäksi vuodeksi 1960-luvun alussa. Se rohkaisi ja innosti. Oletko aina ollut kova kirjoittamaan vai oletko aloittanut vasta aikuisiällä jonkun tietyn tapahtuman johdosta. Hautausmaa on kuitenkin ennen kaikkea hiljentymisen paikka, mutta myös toivon paikka siitä, että ihminen kuoleman jälkeen näkee edesmenneet siellä toisella puolella. Piirustukset laati Martti Peltomaa. Äidin syntymäkoti Kaidankylässä ja sen viereinen työväentalo ovat tuttuja paikkoja. Vieläköhän kansan käsi olisi niin antelias tai karttuisa kuin Länsi-Teiskon kirkkoa ja tapulia suunniteltaessa. Millaiset siteet sinulla on Kuruun. Entä henkilöhahmot onko joku tai jotkut oikeasti olemassa. Lämminhenkinen ilta päättyi vilkkaaseen keskusteluun. Hänen äitinsä Liisa Siltala asuu edelleen kylässä, kuten samaan pöytäseurueeseen kuulunut Sirkka Ahomäkikin. Vaikeaa sairautta läpikäyvä Kaitajärvi paljastaa pitävänsä välivuoden eikä paljasta uusia suunnitelmiaan. – Ei ole
Soittimia varastettiin Tällainen Bugari-merkkinen haitari ei tällä hetkellä ole oikealla omistajallaan.. Matkan yksi kohokohta oli Joulupukin tapaaminen, joka myös toteutui. Pukuun kuuluvan korun löysin sattumalta viime kesänä Tori.fi-sivustolta. Varkaiden mukaan lähti myös sähköbasso vahvistimineen. Ensimmäinen tuuletuspiknik pidettiin Imatralla 5.8.2010 ja sen jälkeen tapa on levinnyt nopeasti ympäri Suomea. Yli 1700 kilometrin mittainen traktorimarssi kuulosti kuitenkin utopistiselta. Kunnostetun traktorin hinta on sen hankintahintaan nähden moninkertainen. Mikäli jollain on tietoa asiasta, pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostilla poliisiin: vihjeet.pirkanmaa@ poliisi.fi tai puhelimitse 029 541 5009. Kenkien tulee olla pukuun sopivat tai mustat ja eleettömät, Latoniemi tietää. Hän kävi viime talvena Ahjolassa kansallispuku kuntoon -kurssilla, jossa asiantuntijat neuvoivat, miten kansallispukua voi korjata. Korua tulee käytettyä säännöllisesti, hän tuumaa. Mukaan peliin pääsee jokainen, oma räpylä olisi suositeltavaa. Puvun eri osiin liittyy paljon kansanperinnettä, joka tulee ottaa korjauksissa ja käytössä huomioon. Äyräpään kihlakunnasta 1600-luvulta peräisin oleva puku on säilynyt 300 vuotta muuttumattomana. Hallitsijaparia oli vastassa rannalla yli sata kansallispukuista vierasta. – Se löytyi huonokuntoisena isän ullakolta kymmenen vuotta sitten. Kurulaisena hän kantaa paikkakuntansa pukua ylpeydellä. – Esiliina on ollut sekä henkinen että fyysinen suoja, joka on suojannut pahoilta katseilta ja sotkeutumiselta. – Kun puen sen päälle, tuntuu, että pukeutuisin toiseen nahkaani. Hurttia huumoria viljelevien traktorimiesten illanistujaisissa vuosi sitten syntyi oikeastaan yhden miehen heitosta idea Tyrvää-Rovaniemi Tour 2016 -retkelle. Majasen puku on syntynyt monen osaavan tekijän yhteistyönä. – Näitä tulee vuoden mittaan käytettyä monta kertaa, pariskunta hymyilee. erikoisvalmisteinen Bugari Armando Gold serie -haitari, jossa on madallettu näppäimistö diskantissa sekä paksut selkäremmit. 4 Nro 32 • Torstaina 11.8.2016 Teksti ja kuvat: Eila Lokka Kansallispukujen väriloistosta nautittiin jo toista kertaa elokuun ensimmäisenä perjantaina Kurun ulkomuseon pihalla, kun kansallispukuharrastajat kokoontuivat kansallispukujen syntymäpäivän kunniaksi vietettävälle tuuletuspiknikille. Minulle kansallispuku merkitsee suomalaista hienoa, värikästä kulttuuriperinnettä ja sen vaalimista ja säilyttämistä. Valmisteluihin kuului myös kaikkien koZetorilla Lappiin Korvia huumaava säksätys ja musta savu täyttää koulunmäkeä kuuden Zetorin matkatessa kohti kotiaan. Vuoden perusteellisen suunnittelun ja valmistelun tuloksena kuusi Zertor-kuljettajaa ajoi todellakin Tyrväältä Kurun kautta Rovaniemelle ja takaisin vain kahdeksassa päivässä. Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Tekniikka ja varsinkin vanha sellainen on monen harrastuspiirin yhteinen nimittäjä. Niissä ovat meidän kansankulttuurimme juuret ja historia, hän miettii. Emilia Latoniemellä oli yllään Sääksmäen arkipuku, joka on yksinkertaisempi versio Pauligin mainoksesta tutun Paulan Sääksmäen juhlapuvusta. Sain liivihameen pienellä fiksailulla ja pesemällä kuntoon. – Tämä on minulla vasta toisen kerran päällä. Se oli muutamasta kohdasta rikki, mutta sain sen korjautettua, hän kertoo. Ehkäpä erikoisin tämän ajan ilmiö liittyy viisikymmenluvun Zetor-traktoreihin. Traktoriharrastuksesta on tullut tapa harrastaa nostalgiaa etenkin maaseudulla ja samalla se antaa tekniikasta kiinnostuneille ihmisille kokemusta sekä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Hieman kömpelön tuntuiset heikkotehoiset ja raskaat mutta erittäin kestävät traktorit unohtuivat lähes suoraan käytöstä latoihin tai jopa taivasalle pihapiirin metsän reunaan. Mikä onkaan sen nostalgisempaa kuin körötellä erikoista ääntä pitävän traktorin peräkärryssä. Myös hänen miehensä puku on Karjalasta peräisin. Toiset Tyrväältä lähteneistä vielä kotoaan lähtöpaikalle ajaen, joten matkaa heille kertyi lähes 1900 kilomeriä – ja ilman ainoatakaan haveria! Matkaa oli turvaamassa peräkärryllä varustettu huoltoauto. Paita piti tehdä kokonaan uusiksi. Varkaiden mukana meni mm. Harrastukseen liittyy myös museoja keräilytoimintaa. Koulun valvontakameraan on tallentunut kuva alkuyöstä alueella liikkuneesta punaisesta henkilöautosta. Yhdistyksen toimintaan kuuluu osallistuminen erilaisiin yleisötapahtumiin. Hänelle kansallispuku on sitäkin tärkeämpi, kun hän tietää sen alkuperän. Suomen naisten keisarinnalle antaman lahjaveneen souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa. Länsi-Teiskon seuratalon urheilukentällä pelataan keskiviikkoisin klo 19 alkaen Lauri ”Tahko” Pihkalan aikoinaan kehittämää suomalaista kansallispeliä, pesäpalloa. Emilian mummon tekemä puku on peräisin 1930-luvun alkupuolelta. Kuva: Tuula Ylinen Pesäpalloa höntsyillen Länsi-Teiskossa Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Kurun keskustassa olevaan paikallisten musiikinharrastajien harjoitustilaan murtauduttiin viime viikon keskiviikon ja torstain välisenä yönä. neiden täydellinen perushuolto aina pyöränlaakereita myöden. Irja Majasen Tuutarin Äyrämöispuku on yksi suosituimpia kansallispukuja Suomessa. Ehkäpä se on juuri kaksissylinterisen ja epätahtisen moottorin säksättävä ääni, joka vetoaa harrastajapiirin lisäksi myös yleisöön. Ne eivät kelvanneet edes vaihtokoneiksi. Kansallispuvun kanssa ei saa käyttää nykylaukkuja, vaan huivista sidottua nyyttiä tai koria. Vaihteleva elokuun sää ei tuulettajia häirinnyt, sillä tarinoita omista kansallispuvuista vaihdettiin vilkkaasti. Kerho viettää kymmenvuotisjuhlavuottaan ja traktorien tulosta Suomeen yleisesti on kulunut 70 vuotta, niin siinäpä pari hyvää syytä ryhtyä hullulta kuulostavaan tempaukseen. Kantojärvelle puku on tärkeä, koska se on hänen äitinsä alusta asti itse tekemä. Varkaat olivat rikkoneet talon tienpuoleisen ikkunan, josta oli menty sisään. – Olipa mukavaa, kun joulupukki oli meitä vastaanottamassa ja pääsimme hänen mukaansa yhteiskuvaankin, kiitteli matkaan osallistunut tempauksen puuhamies Janne Ahonen Pälkäneeltä. Suomessa toimii kymmenkunta suurta traktorien merkkiharrastajien järjestöä – yksi niistä on Tyrwään Seudun Zetoristit ry. Maritta Alpilla ja Anne Kantojärvi-Kapeella oli yllään kauniit Kurun puvut, joiden hameja liivimallit sekä koru ovat peräisin 1800-luvulta. Aada Güthoff piti piknikillä ensimmäistä kertaa Keski-Suomen pukuaan. Ei ole ollut kauheasti juhlia, joissa tätä pitää. Pukuloistoa kansallispukujen tuuletuspiknillä Emilia Latoniemen suosikkiosa hänen kansallispuvussaan on suloinen, hieman suodatinpussia muistuttava päähine ”tanu”. Lyöntivuorossa Heikki ja syöttämässä Heidi Susanna. He käyttävät pukujaan kansantanssijuhlissa, tanhutessa ja juhlapukuna. Todennäköistä on, että tekijällä tai tekijöillä oli tietoa soittimista, joita harjoitustilassa ei normaalisti edes säilytetä. Emilian pitkän tähtäimen tavoitteena on tehdä pukuun oma alushame sekä hankkia silkkinen huivi ja esiliina. Kansallispukujen julkisena ensiesiintymisenä pidetään päivää 5.8.1885, jolloin keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna vierailivat Lappeenrannassa. Se oli Mape Tuominen, joka lohkaisi pidempiä reissuja suunniteltaessa: ”Lähdettäiskö käymään Rovanimen markkinoilla?” Vuosi sitten oli tehty traktorimarssi maatalousnäyttely Sarkaan, joten nyt olisi hyvä hetki kokeilla hieman pidempää reissua. Tuttu teki merkkailut ja nyplääjä vyön, minä kokosin puvun Helsingin kansantanssijuhliin vuonna 2000, tanhuohjaajana toimiva Majanen kertoo. Keräilyn lisäksi koneita myös käytetään. Poliisille on tehty asiasta rikosilmoitus. Diskanttipuoli on varustettu mustilla näppäimillä. Kurun mallipuku valmistui elokuussa 1958 Kurun juhliin. – Ostin tarvikkeet pukuun eräältä tekstiilitaiteilijalta. Nyt aika on toinen. Sääksmäen pukuun ei virallisesti kuulu huivia ja esiliinaa, mutta niitä saa käyttää. Ulko-ovi avattiin sisäpuolelta, jota kautta vietiin soittimia ja muita välineitä
Pitäisi löytää yhdistävä idea toiminnan elvyttämiseksi. Isokokoinen työ yhdessä kahden pienemmän kanssa muodostaa sukupolvien ketjun. – Ainakin tuhat vuotta sitten käytiin. – Ja siellä voi syödä kaloja. – Ei olisi talojakaan eikä ketään ihmistä. Töistä henkii ympäristönsä hyvin tuntevan ihmisen varmuus. Metsässä voi olla monenlaisia tunnelmia ja siellä saattaa nähdä vaikka mitä. Aureen kyläseura ry:n puheenjohtaja Terttu Kukkula pohti Auramon pihassa yhdessä tanssimaan tulleen Hannele Kivimäen kassa kylätoiminnan mahdollisuuksia. Sirkka-Liisa Svenskin maalaukset heijastavat sisäisiä tuntoja ja liikettä. Metsästä kaadetuista puista tehdään monia erilaisia asioita. Joillekin metsä saattaa olla myös työpaikka. – Ainakin siellä on paljon oravia! – Metsurit kaataa puita ja sahaa. Ei siellä mitään pihapuita oo. – Linnut voi tehdä pesän sinne puuhun. – Metsässä asuu lumiukkoja! – Ja hirvi ja karhu ja pupu. Näyttely on nähtävänä vielä tänään. Veistokset ovat klassista muotoilua ja niissä on samaa henkeä kuin maalauksissa. – Sitten siellä on ketunmarjoja. – Sienet on myrkyllisiä. Öljyvärityö Tuumaustuokio kuvaa Eevaa, os. He kertovat, mitä metsässä voi tehdä, mihin metsiä tarvitaan ja mitä kävisi, jos metsiä ei olisi. – Siellä voi kasvaa kukkia. Sirkka-Liisa Svensk puolestaan pronssiveistoksia, lasia ja maalauksia. – Siellä on myrkkykasveja. Teksti ja kuva: Emilia Latoniemi Syksyn lähestyessä metsä täyttyy monenlaisista antimista, joita Suomessa osataan hyvin myös hyödyntää. – Ja talojen löytämiseen! – Sieltä voi ottaa puita, jos on oma mettä, josta saa ottaa, tai jos on kysynyt luvan. – Siellä on mäntyjä ja siellä on kuusia ja siellä on koivuja. Paikallinen saha oheistoimintoineen oli merkittävä työllistäjä aina uuden vuosituhannen alkupuolelle saakka. – Ja kaivaa maata. Ehkäpä voimien yhdistämisestäkin olisi apua. – Ja rakennetaan taloja. Vakinaisten asukkaiden vähetessä kesäasutus jopa kasvaa. – Ainoo mitä mää oon nähnyt, on joku hirvi ja jänis. Lasitekniikoista on esillä hyttipuhallusja lasisulatustekniikoin valmistettuja töitä. – Niitä voi sanoo myös perunoiksi. Irma Hakala on laittanut esille akvarelleja, grafiikkaa ja öljyvärimaalauksia. – Ei puuta voi syödä! – Mutta voi ampua jäniksiä ja muuta sellaista. Irma Hakala kuvaa onnistuneesti maaseudun rauhaisaa rakennuskantaa ja siihen kuuluvia ihmisiä. – Vaahteramäen Eemelin puu-ukkoja. Eikä sitä haluta käyttää yhteisissä riennoissa, vaikka esimerkiksi nuoret ja lapset saatVelvoittaako kesätapahtuma. Pastellityö Valoon symboloi kokonaisuutta. montaa. Kylänraitti on hiljentynyt ja kyläkauppakin on suljettu jo vuosia sitten. Suuri näyttelytila mahdollistaa tekniikoiden erilaisuuden esittelyn. – Mun mummulassa on syöty kerran lammasta. Pâte de verre -tekniikalla valmistettu lasiveistos kuultavuudellaan tuo mukaan oman lisänsä. – Siellä voi onkia kalaa. – Ja vielä joulupukin tuomiseen ja porojen liikkumiseen. Työt pääsevät väljästi esille kahdessa luokkahuoneesta yhdistetyssä hirsiseinäisessä tilassa. Metsästä on paljon hyötyä niin ihmisille kuin eläimillekin. Jokaisen yhdistyksen ei kannata järjestää omia pikkujoulujaan eikä kesäjuhliaan. Eläinten lisäksi metsästä löytyy suuri määrä erilaisia kasveja ja puita. Suojärvi, joka on ollut tämän koulun ensimmäisiä oppilaita 1800-luvun lopulta. Toisaalta ymmärrän hyvin, miksi nykyiset ihmiset viettävät aikaansa mieluiten omissa oloissaan, pohti Kukkula. – Ihmiset eivät halua mukaan, koska pelkäävät sitoutumista. Jylhän kaunis Aurejärven länsirannan kylä on yhä kiinnostavaa ja haluttua kesämökkialuetta. Niitä ei saa syödä Metsästä on hyötyä ja iloa taisivat kaivata samanhenkistä porukkaa. Työt on asetettu kokonaisuuksiksi, jotka palvelevat kooltaan pienempien töiden yhteenkuuluvuutta. – Syksyllä ja talvella joskus ollaan käyty. Mitenkähän olisi miesten missikisat, visioivat Kivimäki ja Kukkula silmät kyynelissä nauraen. – Sieltä saa kaikkea hyvää rakennusvälineitä ja syötävää. Retroversus-näyttely Keihäslahdessa Sirkka-Liisa Svenskin veistos Mr. – Me käydään mettässä aika usein iskän kanssa, kun käydään mettästämässä koirien kanssa. – Ja paljon puita. Avajaistilaisuudessa esiintyi Sirkei-yhtye, Sirpa Olkinuora hanureineen ja laulaja Keijo Papinsaari. – Voi tehdä puuleluja. – Ehkä ihmisiä olis, mutta ei saisi rakennettua taloja. Pojat kertoivat kaikki käyneensä metsässä moneen kertaan. – Mää muistan yhden tosi myrkyllisen marjan, joka näyttää mustikalta. Pienten lasten vanhempienkin on osallistuttava ansiotyöhön, jolloin yhteistä aikaa jää vähän. Parkanon puolella oleva kylä on aikoinaan kuulunut Kuruun. – Ei olisi mitään maassa. Puunjalostuksen tuulet Suomessa tyhjensivät monta sahaa, Aureskoski mukaan luettuna. – Oon nähnyt rusakkoja, hirviä, jäniksiä ja jotain peuroja. Auramon pihaan kantautui sisältä kauniin lämpimään kesäiltaan paikallisten Jussi Nerosen ja Ville Koiviston musisointia. Elintason voimakkaan nousun myötä työelämä muuttui kovaksi. Onneksi toiminta kuitenkin uuden omistajan myötä jatkuu, vaikka työpaikkoja onkin vähemmän. Houkuttelevasta musiikista huolimatta tanssisalin lattialla ei näkynyt tungosta. – Ja ampuu eläimiä. – Siellä on paljon marjoja. Kylätoiminnan kannalta yhteisö ei tunnu vetoavan lomaansa tai vapaa-aikaansa viettäviin ihmisiin. – Ja laivoja, jotka uppoaa. Se on variksenmarjan näköinen. Haukia! – Metsurit tekee työmiestöitä. Samoissa mietteissä oli myös 18 vuotta Röyhiössä asunut ja kylätoimikunnan puheenjohtajanakin toiminut Kivimäki. Yhteisöllisyys on hiljalleen murenemassa. Grafiikka on teknisesti taitavaa ja jatkaa maalausten aihepiiriä, johon lisänsä tuovat kissahahmot, jotka löytävät paikkansa ikääntyvien rakenteiden lomasta. Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Irma Hakalan ja Sirkka-Liisa Svenskin Retroversus-näyttely Keihäslahden näyttelytalossa tuo esille kummaltakin taiteilijalta töitä, joista varhaisimmat ovat 1970-luvulta. – Metsässä on syksyisää tai talvista. Nro 32 • Torstaina 11.8.2016 5 Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Aureen kyläseuran järjesti Auramolla samaan aikaan Kurun markkinoiden kanssa kesäjuhlan leikkimielisine kilpailuineen ja illalla vielä tanssit päätteeksi. Metsä on tuttu ympäristö myös 6-vuotiaille Aarolle ja Lasselle sekä 5-vuotiaalle Kasperille Kurun päiväkodilta. Kärpässienet ainakin. Kylää leimaavat edelleen Aureskosken saha ja sen ympärille kasvanut kylä. – Ja sammalta! – Ja vielä heinäsirkkoja! Pojat osasivat kertoa, että metsässä asuu monenlaisia eläimiä ja he olivat myös nähneet niitä siellä. Taiteilijat pystyttivät näyttelynsä Ylöjärven kulttuuripalvelujen kanssa yhteistyössä ja kutsumina. Pitäisi keksiä jotain aivan uutta ja hullua eukonkannon ja saappaanheiton lisäksi. Siitä nimikin – Retroversus, taaksepäin kääntynyt. – Pitäisi keksiä jotain aivan uutta ja hullua. Kooltaan työt ovat suuria ja ylöspäin suuntautuvia, mikä lisää tunnetta kasvamisesta ulos kuvasta. – Sitä tarvitaan aika moneen asiaan. – Polttopuita, joita voi polttaa takassa. – Ei olisi maapalloakaan. – Jos metsää ei olisi, niin sitten ei olisi puutakaan. Niin kuin vaikka metsästämiseen ja sitten kaikkeen kasvien ettimiseen. – Ja vielä oravia, käpyjä, kiviä ja kaikenlaista mitä luonnossa on. – Ja sammalukkoja! Pojat olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että metsät ovat monella tapaa tärkeitä ja ilman niitä moni muu asia muuttuisi hyvin vaikeaksi. Ehkä ne oli kaikki siinä. – Ei täällä Kurussa kyllä oo poroja. Seinät luovat oman tunnelmansa töihin. – Mää kävin tänä vuonna, mutta en muista milloin. Pronssiveistokset rautajalustoineen, kookkaat maalaukset ja vaaleat lasipinnat sopivat puupintaympäristöön hyvin. – Sitten tuo sinne tukkirekkoja! – Ja kaataa puita mettäkoneilla ja kaikilla mahdollisilla. – Mää käyn iskän kanssa usein mettällä ja meillä on kaksi ajokoiraa. Force.
TAPAHTUMIA: Su 14.8. Kurun Eläkeliitto: Pekka Kantola kutsuu tutustumaan kotimuseoonsa sekä Kivimuseoon ti 16.8. 044 970 8839. Jos haluat poiketa muulloin, soita Marjalle: 040 867 9865. Suomessakin kaunis Susanna-nimi johdannaisineen on taas vankasti suosiossa oltuaan puolisen vuosisataa aika lailla paitsiossa. Lähtö kirjaston edestä klo 12.30. Länsi-Teiskon kyläyhdistyksen järjestämä peräkonttikirppis toi seuratalon pihaan vilskettä ja vipinää heinäkuun viimeisenä lauantaina. 34. Ilmoittautumiset ja lisätiedot tekstiviestillä 28.8 mennessä Inkerille, puh. tumma risti rintamanaiset KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kuollut: Seppo Ensio Mäkinen 58 v. koulun kirpparilla, Länsiteiskontie 234. 6 Nro 32 • Torstaina 11.8.2016 KURUN KAPPELISEURAKUNTA KUOLINILMOITUKSET MUISTILISTA Ju h an i La to n ie m i Kaupungin koulut ja päiväkodit, viikko 33 Ma Jauhelihakeitto, juusto Ti Broileri-kasviskastike, riisi, salaatti Ke Kirjolohikiusaus, salaatti To Broileripyörykät, currykastike, perunat, salaatti Pe Kasvislasagnette, salaatti RUOKALISTA PÄIVÄN KIERTO Tänään: Sanna, Susanna, Sanni, Susanne Aurinko nousee 5:20 ja laskee 21:39 Pe Kiira, Klaara 5:22 ja 21:36 La Jesse, Okko 5:25 ja 21:33 Su Onerva, Kanerva 5:28 ja 21:30 Ma Jaana, Marjo, Marja, Marianne5:31 ja 21:27 Ti Aulis 5:33 ja 21:23 Ke Verneri 5:36 ja 21:20 Susanna on raamatullinen nimi ja merkitsee hepreassa liljaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Mehutarjoilu. Tanssillista askellusta, lihaskuntoa ja venyttelyä sisältävä tunti. Lämmin kiitos osanotosta. enkeliristi 2. Kastettu: Ensio Mikael Leppälahti, Elli Minttu Kaarina Puisto. Onnetar suosi Mirja Mäkelää ja Riitta Uschanowia. ortodoksiristi pyöreä 35. Löydä Kustaa jokaisesta lehden numerosta ja osallistu tuotepalkintojen arvontaan. Tervetuloa mukaan niin entiset kuin uudet kerholaiset! To 1.9. enkeli ristitön 10. Messu ja koulututielle siunaaminen Kurun kirkossa klo 10.00. klo 18.00 Aurejärven kirkossa Naapurin Onni (Totisten Poikien soitinyhtye) eli Lauri Voipio (sello), Esko Hannula (piano), Kyösti Aalto (kontrabasso) ja Reino Nieminen (harmonikka) soittaa instrumentaalisesti omina sovituksina mm. Leiri alkaa majoittumisella ja lounaalla klo 10.30. Tu u la U u si ta lo Vuosi vuodelta kesät tulevat lyhyemmiksi. Ilmoittaudu välittömästi Brita Westerholmille, p. Kahvilan vohvelit tuoksuivat ulos asti ja tavara vaihtoi iloisesti omistajaa. ortodoksiristi kulmikas 2. Pengonpohjan kyläyhdistys ry: uusi jakso alkaa tulevana viikonloppuna 13. Väestörekisteriin on merkitty vuoden 1899 jälkeen 25 465 Sannaa, 65 635 Susannaa, 10 968 Sannia ja 6789 Susannea. Tuli päiviä kirkkaita, onnellisia, tuli päiviä tuskan täyttämiä. klo 16. enkeliristi 1. Kuva: Tuula Ylinen Vipinää peräkonttikirppiksellä. Sydänyhdistys: perinteiset nokipannukahvit Kähmänniemessä Saima Harjun luona ke 17.8. Maskottikilpailu Lehdessä nro _______ Kustaa Kuruki seikkailee sivulla nro _________ Nimi*: ______________________________ Osoite: _____________________________ Puhelin*: ____________________________ Sähköposti: _________________________ * Täytä ainakin tähdellä merkatut kohdat, jotta voimme olla sinuun yhteydessä, jos voitat. Mukaan oma alusta ja juomapullo. Nämä kaikki nyt muistoissa yhteen liittäen, sinua rakas kaivaten, matkasta kiittäen. tumma risti rintamamiesveteraan 36. Mahdollisuus ostaa myös 10 kerran sarjakortti hintaan 30 €. Niilo Rauhala Rakkaamme Aarne Edvard RASI * 15.09.1950 Kuru . Ja halki elämän aallokon, yhteistä purtta veimme. Tervetuloa viettämää iltapäivää keskustelun ja kahvittelun merkeissä! Kurun Eläkkeensaajat: syyskauden kerhot alkavat ma 15.8. Kurun Lehti onnittelee voittajia! Palkinnot ovat noudettavissa toimituksesta ma–to klo 10–14. Jatkossa avoinna aina lauantaisin ja sunnuntaisin. Avoinna klo 10–15. ortodoksiristi enkeli 30. Ruokailun jälkeen juonnettua ohjelmaa, juhlapuhe, kakkukahvit ja tanssit. kuussa kilpailuun osallistuneiden kesken. Jos tarvitset kyydin, soita Railille: 050 492 6273. Tanssillinen jumppa torstaisin klo 19–20. 15 krt). Ruokalippuja saa paikan päältä 8 euroa / henkilö. Hinta 36 € / syyskausi 1.9.-15.12.2016 (yht. klo 17. enkeliristi 3. Kurun MLL: maksuton perheleiri Lammasniemessä 3.– 4.9.16. Ilmoittautumiset Evelle tekstiviestillä, p. Leirille on mahdollista osallistua myös päiväleiriläisenä, mainitse viestissä mikäli ette tarvitse majoitusta. Teollisuustie 24, Ylöjärvi. klo 11 Seuratalon kahviossa. www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru NAAPURIN ONNI KONSERTTI su 14.8. Tervetuloa! Parkkuun Leijonat: kehonhuoltoryhmä torstaisin klo 18–18.50. Perhekohtaiset saunavuorot. Eläkeliiton Ruoveden yhdistykseltä kutsu elojuhliin Korpi-Riekkolaan to 18.8. Kaikkien heinäkuussa maskotin löytäneiden kesken arvoimme tuotepalkintoja. klo 17 alkaen. Lähtö kirjaston edestä klo 15.30. klo 16 Kaidankylän työväentalo Rientolassa tapaamisen vieraina Viljakkalan ja kanta-Ylöjärven demareita, puhujina kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu ja SDP:n puoluehallituksen jäsen Keijo Kaleva. Leiri päättyy sunnuntaina iltapäiväkahveihin noin klo 14. Vapaaehtoiset tarjoilutulot Pohjois-Kurun diakoniapiirille. ja 14.8. Maskottikilpailu Numerossa 30–31 Kurun Lehden maskotti Kustaa Kuruki seikkaili sivulla 3. Tervetuloa! Kurun Sosialidemokraatit: lauantaina 13.8. Kehonhallintaa ja toiminnallista liikkuvuutta kehittävä tunti. Terttu Siunaus toimitettu. 0400 550 567. Tarjoilu 10 €. Mukaan oma alusta, juomapullo ja sisäkengät. klo 13. Aamu, vihreä päivä ja linnunlaulu ikkunan päällä. 31. 15 krt). Ohj. Puuhaa ja yhdessäoloa koko perheelle. Jokaisen kuukauden lopussa arvotaan tuotepalkintoja ko. ortodoksiristi 33. lehvä (siv.rek.) 29a. 040 530 5849 tai sähköpostilla eveliina.maajaakkola@revo.fi. 12.07.2016 Kuru Kaivaten Terttu Samuli Lasse, Anniina ja lapset Me yhdessä elomme polkuja, hyvin nuoresta asti teimme. Kerro viestissä henkilömäärä, erityisruokavaliot ja sähköpostiosoite. 28. Ranskassa nimi elää muodossa Susette, englannissa taas Susan. Ylöjärven AVH-aluekerho: aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistuki.Kerho kokoontuu 6.9. Sopii kaikille, myös aloittelijoille. 10 € Pohjois-Kurun diakoniaja musiikkityön hyväksi. Jalkanen. kansanlauluja, hengellistä ja myös hieman kevyempää musiikkia. 32. tumma risti Lotta Svärd 29. Hinta 32 € / syyskausi 1.9.– 15.12.2016 (yht. Rajaniemen lomakeskuksen 40-vuotisjuhlapäivä klo 11–16.30
Nro 32 • Torstaina 11.8.2016 7 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI M at le en a Ik o n en Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 79,00 m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. Kokouksessa käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat kuten saaliskiintiöt, rauhoitusalueet sekä hirvija peuraseurueen kokoonpano. 0400 638 090 ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutulehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Kuljetus K. Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi OSTETAAN Tu u la U u si ta lo kes äta rjo us Santtu Mustonen Jarmo Liesivesi Juha Liesivesi Puh. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. P. 044 565 9656 Viialan Leipomo Oy KURUN KÄSITYÖJA KIVIPUODIN PIHASSA Perjantaisin klo 9–14.00 APPELSIINIVIINERIT PORKKANASÄMPYLÄT 2 € /5kpl 1 € / kpl Puh. 044 343 0031 Jukka Kallio Puh. Kokouksen jälkeen talkoot. Kaidankylän metsästäjien hirviporukka KESKI-KURUN METSÄSTYSSEURA RY:n KESÄKOKOUS Riuttasen ampumaradan majalla sunnuntaina 21.8.2016 klo 12.00. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. 040 590 7949. Kotitalousvähennys. Nimi Katuosoite Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,10 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 79,00 m 6 kk 40,00 m 3 kk 25,00 KOKOUS Päätoimittaja Juhani Latoniemi Puh. 040 354 3877 Aureentie 212, Länsi-Aure P ir jo K iv i. 044 343 0031. 040 539 7558 / RockMoore osk MYYDÄÄN MUSTIKKAA p. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. Toimimme KIVITUOTE JARMO LIESIVEDEN tiloissa. Kauppatie 6, Kuru www.santtumustonen.fi Kokoava asukasilta MAPSTOsta ja DigiYlöjärvi-hankkeesta Keskiviikko 17.8.2016 klo 18, kahvitarjoilu klo 17.30 Kaupungintalon valtuustosali, Kuruntie 14 D Kokoavassa asukasillassa jatkotyöstetään kevään alueasukasilloissa saatuja ideoita kaupungin maankäyttöja palveluohjelma MAPSTOon 2017-2021 sekä DigiYlöjärvi-hankkeeseen. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–to 10–14 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy M-Print Oy Tilaushinnat: Kesto: 79 € / v 12 kk: 84 € 6 kk: 45 € 3 kk: 28 € Toimitussihteeri Matleena Ikonen Puh. Liikkeessämme jatkuva kivinäyttely. Tarjolla lihakeittoa ja kakkukahvit. 0500 862 423 MYYNNISSÄ UUDEN SADON KAALIPIIRAKKAA! edullisesti suoraan valmistajalta. Tervetuloa keskustelemaan! Asukaslautakunta Avoinna ma–to 9–16, pe 9–15 www.bussi-manninen.fi Mannisen matkassa 90 vuotta!! Juhlimme 90-vuotista toimintaamme pe 12.8.2016 toimistollamme, Joensuuntie 5, Ruovesi klo 11–16. klo 11. 0400 302 066 Vakituiset avustajat: TOIMITUS Asiakaspalvelu Pirjo Kivi Puh. JAAKKOLA 0500 231 891 Muroleen kanavatie 53, Murole Kutsumme metsästysseurueemme, maanomistajat, kyläläiset, mökkiläiset ja seuramme jäsenet perheineen HIRVIPEIJAISIIN lauantaina 20.8.2016 KAIDANKYLÄN RIENTOLAAN klo 18–24. Hinta 1,00 euro/pmm, plus alv 24%. JOHTOKUNTA Huom! Kokouksen jälkeen talkooaiheita useita! Perinteiset neljän seuran ampumakilpailut Etelä-Kuru, Parkkuu, Poikelus, Länsi-Teisko Lauantaina 13.8.2016 klo 10.00 Tappikankaan ampumaradalla. Ulkomaalainen 49 € Frenckell -teatterissa 7.–8.9. MAPSTO on vuosittain päivitettävä suunnitelma, joka kertoo miten Ylöjärvi rakentuu seuraavan viiden vuoden aikana. KIVITYÖLIIKE E.VÄISÄNEN OY Kolkintie 105, 34320 Parkkuu Puh. Tervetuloa! Länsi-Teiskon metsästäjät ry LIUKUOVET JA KEITTIÖT Kotisuunnittelulla, vankalla kokemuksella! p. Noitakokki 2016 Petri Ristiniemi loimuttaa lohta (niin kauan kun tavaraa riittää..) Ohjelmassa: Lauluyhtye Totiset Pojat esiintyy klo 11.15 ja 12.15. Pelimannimestari Sirpa Olkinuora soittaa haitaria alkaen klo 13.00. 0500 943 970 www.kuruntaidekivi.com • JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU JA RAKENTAMINEN pienillä tai isoilla kaivureilla • MULLAT JA MURSKEET • MAANSIIRTOTYÖT Puh. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Kokoava asukasilta on avoin kaikille kiinnostuneille. Alueelliset asukasillat järjestettiin huhti-toukokuussa Soppeenmäessä, Metsäkylässä ja Takamaalla. 040 576 8380 044 982 1419 NIEMIKYLÄN ERÄPOJAT RY Kesäkokous Muuraislammilla lauantaina 20.8. 044 554 9054 Puh. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Myös hautakivien lisänimien kaiverrukset, entisöinnit ja oikaisut. klo 20–21.30 ”Minne Kormus menee, siellä on bileet” KORMUS PARKKUUN METSÄSTYSSEURAN KESÄKOKOUS majalla su 14.8. Viking Grace risteily Turusta alk. OSTETAAN HIRSIRUNKOINEN MUMMONMÖKKI/ VANHA TORPPA P. Hintaan sisältyy tarvittaessa ladonta. 050 3455 551 Puh. 0400 686 600 PIHATYÖT, MAALAUSTYÖT JA REMONTIT AMMATTITAIDOLLA. 045 136 3371 KURUN HAUTAUSPALVELU Kauttamme saatte kaikki hautauspalvelut • ARKUT • KUKAT • UURNAT • KULJETUKSET ym. 040 358 2503 Emilia Latoniemi emilia.latoniemi@icloud.com Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. 040 128 6565, www.muroleenkesakahvila.fi Lauantaina 13.8. Marttila / Kuljettajakoulutus 66 • B-oikeudet • LOUNASBUFFET sunnuntaisin • PALVELEMME MA–TO 9–22, PE–LA 9–24, SU 9–22 Muroleen kanavantie 481, Murole Puh. Komedia erilaisuudesta ja ennakkoluuloista 20.10. Ilmoittautumiset puh. 39€/I4 Katri Helena Arvontaa, hyviä matkatarjouksia ja lapsille ilmapalloja ! Tervetuloa! Autokoulukurssit alkavat maanantaina 15.8.2016 Henkilöauto, mopo, mopoauto & kevari. Edullisia kesärenkaita joka lähtöön! Talvirenkaat saapuneet T:MI P. Vuoden 2016 alussa käynnistynyt DigiYlöjärvi puolestaan tähtää helppoihin sähköisiin palveluihin. klo 9
kci ty m ar ke t.fi PALVELEMME joka päivä klo 9–21 2 KG/ TALOUS 8 50 5 99 9 95 10 00 3 kpl (5,67/kg) kg kg 3 kpl (6,67–13,89/l) ETU -17% ETU -19% ETU -49–50% Hinta ilman K-Plussa-korttia 3,45/pkt (6,90/kg). (10,86-13,37/kg) rs (8,74–10,75/kg) 24-pack (sis. w w w. 010 538 6200 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. PALVELUSTA YLÖJÄRVI Kauppakeskus Elo, puh. 8 Nro 32 • Torstaina 11.8.2016 HINNAT VOIMASSA TO–LA 11–13.8. Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 6,55-6,75/kpl. alv 22%). (13,50–27,29/l) 1 ERÄ/ TALOUS 1 ERÄ/ TALOUS JUHLA MOKKA KAHVI 500g BEN&JERRYS JÄÄTELÖ 500ml ja MONIPAKKAUKSET 4x100ml ja 8x30ml IRTOMAKEISET Takuumurea NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI PALANA 6 99 11 50 9 95 7 95 Atria Perhetilan BROILERIN OHUT FILEELEIKE 650–800g PEPSI MAX HARTWALL JAFFA JA HARTWALL JAFFA LIGHT 0,33l 24-pack NAUDAN PAISTIJAUHELIHA Suomi TUORE PORSAAN KYLJYS Suomi Hinta ilman K-Plussa-korttia 8,69/rs. pantit 2,40) (1,15/l) kg kg. alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min (sis