Vielä yhdeksänkymmentäluvulla oli enemmän isoja ensiasennusurakoita tehtailla ja sahoilla mm. – Juhlalounaalla opetellaan tapakulttuuria ja juhlakäyttäytymistä. Ruostumattomasta teräksestä valmistettujen paineputkistojen asennusja huoltotyöt ovat TJM Putkitekniikka Oy:n erikoisalaa. Yrittäjän hoidettavaksi tulee useita asioita ja vastuita, joita työsuhteessa oleva ei kohtaa. Niitä ei enää kätketä rakenteisiin ilman suojaputkia. Parkanossa ja Ruovedellä oli useita sahoja, jotka työllistivät suuren joukon paikkakunnan väkeä. Vuonna 2008 pankkikriisin jälkeen teollisuuden investoinnit ovat vähentyneet, kertoo Multamäki. Putkipalvelua Pirkanmaalla Timo Multamäki on lvi-alan ammattimies, joka tuntee hyvin myös Kurun. Kolme vuotta meni urakoidessa kaverikimpassa, kunnes perustin oman yrityksen vuonna 2005. Koulu on hyvä paikka harjoitella myös näitä taitoja, opettaja Satu Seppänen summaa. Työskentelyä työmailla sääntele työturvallisuusja rakennusmääräyksien lisäksi yhä tiukemmiksi käyvät Tukesin valvomat lupanormit. Samalla yhtiö ilmoitetaan myös Verohallinnon arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, työnantajarekisteriin ja ennakkoperintärekisteriin. Seitsemänsien luokkien tytöt toimivat juhlalounaalla tarjoilijoina. Tytöt kertovat heränneensä aamulla tavallista aikaisemmin laittautumaan juhlatilaisuutta varten. Virheellisesti tehty liitos voi alkaa vähitellen vuotaa. 3 Em ili a La to n ie m i Juhlalounaalla opitaan tapakulttuuria Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Timo Multamäki tuntee lvi-alan kehityksen yli 33 vuoden ajalta. Oman yrityksen yhtiömuoto on harkittava tarkoin. Multamäen mukaan tämän alan työt sovitaan suurimmaksi osaksi kirjallisten tarjousten perusteella, poikkeuksia ovat vain pienet korjaukset tai huoltotyöt. Kaikki luvat ovat maksullisia ja valvottuja. Multamäki päätyi osakeyhtiöön. Jokakeväinen yhdeksäsluokkalaisten juhlalounas on hyvä tilaisuus opetella tapakulttuuria.. Yksi ikään vaikuttava tekijä on vesi. Hänen tiensä yksityisyrittäjäksi on kulkenut vaiheittain. Kauempana joutuisi majoittumaan muualla, mistä aiheutuu kustannuksia muutenkin ankaraa kilpailukykyä kaventamaan. Oman yrityksen perustaminen on aina iso askel. Ammattitaidon merkitys näkyy usein vasta vuosien päästä. Koulun vanhimpien oppilaiden tehtäväksi jää juhla-ateriasta nauttiminen aiemmin harjoiteltujen etikettisääntöjen mukaisesti. Yksi niistä on ruostumattomien höyryja paineputkien hitsausja asennustyöt. Parkanossa ja Ruovedellä. Ongelma johtuu nimenomaan asennuksen aikana tehtävistä virheistä. Rakennusalan yrittäjän työmaat ovat kauempana. 8. Ohjeiden mukaisesti tehtynä puristusliitos on kuitenkin luotettava menetelmä. He täyttävät tyhjeneviä vesikannuja ja kantavat ruokailijoiden annokset pöytiin. Uusissa lvi-rakennusmääräyksissä otetaan nykyisin huomioon myös verkostojen korjausmahdollisuus. Rakennusalan yrittäjänä hän on seurannut maakunnan kehittymistä suorastaan aitiopaikalta, esimerkiksi Alasen rakennus Oy:n yhteistyökumppanina. Myös jäätymisvauriot lisäävät huoltotarvetta. Isoja ensiasennusja huoltokohteita ovat olleet Nokia Renkaiden ja Ata Gearsin sekä Johnsson metallin kohteet Nokialla ja Pirkkalassa sekä SCA-paperitehtaan työt. Ruokailu aloitetaan alkumaljoilla koulun aulassa, minkä jälkeen oppilaat siirtyvät koulun ruokalaan, jonka valkoisilla liinoilla peitettyihin pöytiin on katettu tavallista hienommat astiat. Teksti ja kuva: Emilia Latoniemi Yhdeksäsluokkalaisten keväinen juhlalounas on ollut Kurun Yhtenäiskoululla perinteenä jo toistakymmentä vuotta. Puristusliitokset itsessään ovat toimiva ja luotettava liitosmenetelmä. – Itse pidän noin sataa kilometriä jonkinlaisena rajana. Oma lukunsa ovat yhtiön tarjoamat paineputkiasennukset, joiden hitsaukset vaativat erikoisluvan. Yhtiön perustamissopimuksen jälkeen on kolme kuukautta aikaa ilmoittaa se kaupparekisteriin. Nimikortein varustetuilla paikoilla heitä odottaa alkusalaatti ja patonki. Se on odotettu ja juhlava tilaisuus, johon valmistaudutaan huolella. 4 Lähiperunaa, s. Hiljattain Tampereella ilmeni putkistojen syöpymisvaurioita vain reilun kymmenen vuoden ikäisissä rakennuksissa. Komposiittija muoviputkille luvataan yli 50 vuoden elinkaari, mutta nekin voidaan joutua joskus uusimaan aikaisemminkin. Tekniset Urakoitsijat ry.n tiedotteen mukaan virheellisesti tehtyjen puristusliitosten aiheuttamat vesivahingot ovat määrällisesti jo ohittaneet väärin tehdyt astianpesukoneventtiilien liitokset. Verkostojen ikä otetaan huomioon jo rakennusvaiheessa. Turvallisuutta ja kestävyyttä parantavat myös uudet liitostekniikat. Hänen mukaansa alan näkymät ovat kuitenkin jonkin verran virkistyneet. – Ennen oman yritykseni perustamista olen ollut lähes parikymmentä vuotta työntekijänä eri työnantajilla. Multamäki pitää uusia komposiittija muoviputkia alan suurena edistysaskeleena. Ammattimiehillä on oltava useita eri lupia tehtävien suorittamiseen. Tällä hetkellä TJM Putkitekniikka Oy:n listoilla on viisi työntekijää. Suursahat ovat hiljenneet lähes kokonaan. 5 LYHYESTI Kevätjuhlien kautta kesälomalle, s. Tyttöjen päällä on kauniita ja keväisiä mekkoja ja pojat ovat sonnustautuneet tyylikkäisiin tummiin pukuihin. Vuosien myötä ala on kehittynyt siinä missä kaikki muukin. Vaikka uudet materiaalit ovatkin kestävämpiä, niin mikään ei ole ikuista. VUOSIKERTA nro 23 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj TORSTAI 9.6.2016 Herukkapensaita päiväkodille, s
Vaikka Kuru onkin haluttu loma-asuntoalue runsaine järvineen, alueen heikko palvelutaso askarruttaa. Naapureita oli monena päivänä mukana. Vieraiden kohdalla on aina muistettava, että he tulevat tänne omaa vapaa-aikaansa viettämään. Mistään ei siihen aikaan olisi löytynyt pressuja työmaan peittelemiseen. Esimerkkejä löytyy, ja hyvä niin. Lieneekö laitumille keväällä ryntäävillä vasikoilla ja nuorilla joku yhteinen geeni, mutta kovaa on mentävä. Tuolla porukalla tuli katto päivässä naputeltua. Lisätietoja tapahtumasta kaupungin nettisivuilta: www.ylojarvi.fi/vapaa-aika/kulttuuri/tapahtumat/ kurufest/. Lippujen hinta on konsertista riippuen 10 €/15 €. Joku auttaa ruohonleikkuussa tai lumitöissä. Oma käyttäytymisemme ja suhtautumisemme vieraisiin luo mielikuvan kotiseudustamme. Lauantaina tiedossa on kaksi konserttia – klo 13 alkava päiväkonsertti sekä klo 18.30 alkava KuruFest 10 vuotta! -juhlakonsertti. Päivässä pohditaan, miten sodat ovat vaikuttaneet pohjoiskurulaisten elämään niin siviilien kuin sotilaidenkin näkökulmasta. KuruFestin juhlaviikonloppu käynnistyy huomenna Tu u la Y lin en Ylennys Sotilaspiirin komentaja on 4.6. Lauantain 11.6. Omanlaisen ongelman lyhyt yö muodostaa myös niille maahanmuuttajille, jotka haluavat säilyttää omat perinteensä paastokauden aikana. Perjantaina on myynnissä myös edullinen sarjalippu kaikkiin KuruFestin konsertteihin hintaan 55 €/65 €. Elbert Hubbard T apahtui kauan sitten, 1950-luvulla, että silloiseen kotitaloomme tehtiin kattoremontti. Osallistujien toivotaan ottavan mukaansa erilaista sotiin liittyvää aineistoa, kuten kirjeitä, valokuvia, puhdetöitä jne. Hallitsematon vapaa-ajan käyttö voi muodostua ongelmaksi. Tulivat pärekattotalkoisiin. On aika vuodesta, jolloin koulut ovat sulkeneet ovensa ja nuoriso siirtynyt kesälaitumille. Ei tullut sadetta, vaikka pelättiin. Sorkanjäljet vaan jäivät, kun pikkunauta meni metsään. Oli sitten kyse minkä ikäisistä tahansa, jotka vapaudenhuumassa tai pään sekoittavista aineista johtuen vahingoittavat rakenteilla olevaa kuituverkkoa, sitä ei voi pitää enää vain ilkivaltana, vaan mitä suurimpana typeryytenä. Mikäs siinä, apuhan kelpasi. Vuorokausirytmikin on vaarassa kääntyä päälaelleen. Nähtäväksi jää, miten pitkälle onnistuneiden Kurun Loma-asuntomessujen tuoma positiivinen imago riittää Kuru-nimisessä kaupunginosassa. 2 Nro 23 • Torstaina 9.6.2016 PE LA SU 11°C 15°C 15°C PÄÄKIRJOITUS JUHANI LATONIEMI KOLUMNI ARMI SAARELA TYNKKYNEN Kesälaitumille AFORISMI VIIKONLOPUN SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca Naapuriapu, katoavaa kansanperinnettäkö. Kului viikko. Vapauden riemu huumaa tekemään asioita, joita myöhemmin kadutaan. Onnettomuudekseen yksi näistä vasikoista sai kaiketi iskun sähköpaimenlangasta, pelästyi sitä kunnolla ja lähti. Kurussa hämärä aika jää vajaaseen neljään tuntiin. Kurun Lehti Pohjois-Kurun perinteinen paikallishistoriapäivä pidetään taas ensi viikon lauantaina, 18.6.klo 11 ItäAureen JussiMatissa Tänä vuonna päivän teema on sotahistoria. Festivaali päättyy sunnuntaina klo 19 konserttiin Ylöjärven kirkossa. Jotkut meistä eivät osaa nukkua valoisassa. Omistaja itse sattui olemaan niin lähellä, että ehti heittäytyä vasikan päälle ja sitten oli jo muitakin paikalla jalkoja sitomassa. Mitkään houkuttelut eivät siihen tehonneet. Siitä oli vielä matkaa kiinnisaamiseen, koska lassonheittotaitoisia ei porukassa ollut. Kirvesmies kaverinaan isä purki vanhan katon pois ja teki uuden pärekatteen vaatimat pohjatyöt. Osallistumisen pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: taistelijantalo@ gmail.com tai puh. Isällä oli varmasti melkoinen henkinen paine vesikaton tekemisestä. Halvempi hinta on eläkeläisille, opiskelijoille ja alle 12-vuotiaille. Joku antaa autokyydin asioille tai tuo kaupasta tavaraa. Auttamisesta saa auttajakin aina hyvän mielen. Päivän aikana keskustellaan paitsi sotatapahtumista myös lähteistä, joista voi etsiä tietoa oman sukunsa vaiheista sodissa. Joukossa oli myös talvella syntyneitä vasikoita, joille ulosmeno oli uutta ja eksoottista. Se vilkastuttaa Kurua kaikin puolin. Karkurista tehtiin näköhavaintoja, mutta kiinni sitä ei saatu. Päivän vetäjäna toimii entiseen tapaan Itä-Aureesta syntyisin oleva FM Marjo Heikkilä (o.s.Mäkinen). Moni tahri mutapainissa vaatteensa, mutta siitä ei välitetty. Talon lihakarja päästettiin talven jälkeen ensimmäistä kertaa ulos. Yhden lähitalon isäntä oli koonnut talkoosakin. Hän tiesi, että sade tulee, ei vaan tiennyt, koska. Tuli viikonloppu ja porukkaa oli taas kokoontunut vasikkaa etsimään. KuruFest 10 vuotta! -iltakonserttiin liput ovat 20 €. Valoisat pohjolan yöt voivat olla myös henkilökohtainen ongelma. Joskus se on auttamista pienissä asioissa, joskus vähän isompaa. Tältä keväältä löytyy tuore esimerkki naapuriavusta. Seuraavana yönä tulikin sitten kaatosade, uusi pärekatto vaan kohisi, kertoi äiti myöhemmin. Naapuriapua siis löytyy nyt niin kuin ennenkin. Kyseinen vasikkahan ei ollut ollenkaan käsikesy eikä käsittelyyn tottunut. Onneksi suurin osa selviää alkuhuumasta ilman mainittavampia kolhuja ja sittenhän se elämä alkaa tasaantumaan. Käydään lyhyesti läpi Ruotsin ja Venäjän vallan ajan sodat, mutta pääpaino on 1900-luvun tapahtumissa. JussiMatin osoite on ItäAureentie 1060. Festivaalin avajaiskonsertti soitetaan Kurun kirkossa perjantaina klo 20. Lippuja on saatavilla tuntia ennen konserttien alkua konserttipaikkojen ovelta. Heidän mukaantulonsa kylän yhteisiin tilaisuuksiin tai muihin tapahtumiin on aina tervetullut lisä. En tiedä, miten äiti ruokavastaavana suhtautui yllätystalkoisiin, mutta perunoita, sianlihaa, leipää, maitoa ja kahvia maalaistalossa ainakin oli, kyllä niillä eväillä päivä pärjättiin. Mikä olisi se taho, joka miettisi Kemiönsaaren kunnanjohtaja Anneli Pahdan tavoin, miten kesäasukkaat otetaan huomioon esimerkiksi terveyspalvelujen osalta. Festivaalin ohjelmistossa on kaikkiaan viisi eri konserttia, jotka pidetään Kurun ja Ylöjärven kirkoissa sekä Parkkuun Seuratalolla. Ambulanssipäivystyksen alasajo ja terveysaseman kesäsulku tuntuvat oudoilta ratkaisuilta. Sopeuttaminen ja sopeutuminen ovat vaikeita henkilökohtaisia yhtälöitä. 050 365 7230 / Anne-Maija Kivimäki. Jätöksiä nähtiin ja sorkanjälkiä nähtiin ja lopulta naapurin koira paikallisti vasikan metsästä. Talo oli säille alttiina kaksi viikkoa. Kesä yhdessä lisääntyvän valon kanssa on kaikenlaisen vitaalisen energisyyden aikaa. ylentänyt vääpeliksi Petri Laurilan Kurusta.. Työssä käyville vanhemmille lasten lomien yhteen sovittaminen tuottaa ongelmia. Talon väki etsi vasikkaa päivittäin. Pääasia oli, että vasikka saatiin kiinni. Miten syödä yöllä jota ei ole. Perinteinen paikallishistoriapäivä JussiMatissa Kurun Lehti Kolmipäiväistä kamarimusiikkifestivaalia vietetään nyt 10.ttä kertaa. Sitten eräänä aamuna ilmestyi yllättäen monta kylän miestä kotipihaamme. Myös sunnuntaina kuullaan päiväkonsertti Parkkuun Seuratalolla klo 13. Joka tapauksessa Kurun kesä tarjoaa paljon mielenkiintoisia aktiviteetteja. Joku kastelee kukat ja pitää huushollia silmällä lomamatkan aikana. Ulospäin suuntautuva aktiivinen henkilö iästä riippumatta on osa oman paikkakuntansa käyntikorttia. Aikansa vielä pyydystäjiään juoksutettuaan vasikka astui peltotiellä kurakkoon, jalka lipesi ja otus kaatui. Kukaan ei tarvitse lomaa yhtä kipeästi kuin juuri lomalta tullut
Kaikkiaan maassa vähenee lähes 16 000 majoitupaikkaa. Vetovoimaisimpien kuntien kärjessä ovat Jomala, Kauniainen, Lemland, Pirkkala ja viidentenä Lempäälä. Parkkuun ryhmäkoti suljetaan Koulun kevätjuhlassa esiintyivät tänä vuonna 2.-, 5.ja 6.-luokkalaiset. YLE julkaisi vetovoimalistauksen, jonka oli laatinut aluetutkija Timo Aro. Vanhempainyhdistys KiVa lahjoitti stipendin oppilastovereiden tsemppaamisesta ja hyvän hengen ylläpitämisestä Hilppa Valkilalle ja Taavi Aaltoselle. Tarkoitus on, että ryhmäkodissa nyt asuvien turvapaikanhakijoiden turvapaikkakäsittely on edennyt siihen pisteeseen, että he joka tapauksessa siirtyvät Parkkuusta eteenpäin. Ohjelmien välissä valkokankaalle heijastettiin runoihin pohjautuvia oppilaiden piirustuksilla ja maalauksilla kuvitettuja videoteoksia. Ryhmäkoti ei ole tarkoitettu pysyväksi asuinpaikaksi. Tällainen ainerajat ylittävä opetus on ollut Yhtenäiskoulussa käytössä jo useissa projekteissa. Kurun Lehti Lukuvuoden päättyessä jaettiin Kurun Yhtenäiskoulun 1–6-luokkalaisille palkintoja koulutyössä erityisesti ahkeroineille oppilaille sekä reiluille kavereille. Nro 23 • Torstaina 9.6.2016 3 Jukka Kallio Viime viikolla mm. Juhlamessun kolehtirahalla saatiin hankittua alttarille tekstiilit eli alttarivaatteet eri liturgisissa väreissä. Alttari on kirkon tärkein paikka, joka kuvastaa Jumalan läsnäoloa. Aurejärven kirkon alttarivaatteisiin haluttiin tuoda saarnatuolin tekstiilistä tuttu kaunis kuviointi. Ahvenmaalaiset kunnat Jomala ja Lempand lienevät vetovoimaisia vain teoriassa, sillä muuttoliike näihin kuntiin pysynee pienenä johtuen Ahvenanmaan sijainnista ja omasta lainsäädännöstä, joka estää mm. Sitä on harjoiteltu, odotettu ja jännitetty. Myös perinteiset hymypatsaat löysivät vastaanottajansa. Ylöjärvi pärjäsi mukavasti kuntien vetovoimamittelöissä Teksti ja kuvat: Emilia Latoniemi Koulun kevätjuhla on perinteinen päätös lukuvuoden mittaiselle uurastukselle koulun penkeissä. Vuoden 2017 aikana seurakunta hankkii vielä omin varoin saarnatuoliin uudet liturgisen värin mukaan vaihtuvat tekstiilit eli kirjaliinat.. Tutkimuksen kohteena olivat kaikki Suomen 313 kuntaa 1.1.2016 alueluokituksen mukaisesti. Yläluokkalaisten stipendit jaettiin seuraavasti: 9. RuoSkA muisti stipendillä oppilasta, joka on aktiivisen jääkiekkoharrastuksen ohella hoitanut koulunkäynnin esimerkillisesti ja on todellinen joukkuepelaaja myös koulussa, ottaa toiset huomioon ja luo positiivista luokkahenkeä omalla esimerkillään. Puurtajapalkinnon saivat Leevi Majaniemi, Kristiina Järvinen, Elli Sivula, Saana Lahdenpohja, Niklas Nummi, Roni Stenberg, Sanni Loponen ja Veera Järvinen. lk Kurun OP / 9.lk paras keskiarvo: Roza Pöysti Sinikka ja Sten Varilan stipendirahasto / tuo esille positiivisesti Kurua ja kurulaisuutta: Eero Ruuska Aamulehti / On osoittanut toiminnassaan poikkeuksellista suvaitsevaisuutta, rohkeutta ja luotettavuutta: Elias Kröger Kurun Maataloustuottajat / Tuo positiivisella tavalla maaseutua esille koulutyössään: Antti Vanhakylä Tampereen teknillinen seura ja Tampereen LUMATE-keskus / On osoittanut ahkeruutta, hyvää yhteistyötä sekä lahjakkuutta matemaattis-luonnontieteellisten aineiden parissa: Maija Myllymaa Keskustan kunnallisjärjestö / Kannustukseksi ja kiitokseksi rehdistä ja reippaasta asenteesta koulunkäyntiä sekä oppilastovereita kohtaan sekä kiinnostuksesta luontoa ja ympäristöä kohtaan: Iidasofia Karjalainen Kurun Ryhti / Positiivinen suhtautuminen kaikenlaiseen liikuntaan sekä osaltaan vaikuttaa toisten nuorten liikkumisinnostuksen lisääntymiseen: Leevi Kontteli Pohjola Norden / Menestyminen ruotsin kielen opinnoissa: Maija Myllymaa Pohjola Norden / Ahkerasta ja yritteliäästä opiskelusta ruotsin kielessä: Heidi Järvinen Tri Niemen rahasto / Opintomenestys äidinkielessä ja kirjallisuudessa: Emmi Sarvijärvi Ylöjärven MLL / Reilun kaverin tsempparistipendi: Markus Hakala Pirkanmaan Sininauha, Kouluvuosi päättyi palkitsemisiin VOK Parkkuun ryhmäkoti / On osoittanut avoimuutta, ennakkoluulottomuutta ja yhdessä tekemisen meininkiä uusia koulutovereita kohtaan: Anna Nurmi Hymypatsaat / Rehti ja luotettava toveri; avulias, reipas ja iloinen; haluaa edistää terveitä elämäntapoja: tyttö: Iidasofia Karjalainen, poika: Leevi Kontteli 8.lk Kurun Yrittäjät / Yritteliäs oppilas: Aino Helenius ja Rosa Haavisto Keskustan kunnallisjärjestö / Kannustukseksi ja kiitokseksi rehdistä ja reippaasta asenteesta koulunkäyntiä sekä oppilastovereita kohtaan sekä kiinnostuksesta luontoa ja ympäristöä kohtaan: Jenny Kovanen Kurun Ympäristöyhdistys / Innostunut luonnosta ja toimii aktiivisesti luontoharrastuksen parissa: Kaarina Kuivasniemi 7.lk Keskustan kunnallisjärjestö / Kannustukseksi ja kiitokseksi rehdistä ja reippaasta asenteesta koulunkäyntiä sekä oppilastovereita kohtaan sekä kiinnostuksesta luontoa ja ympäristöä kohtaan: Neea Nummi Pirkanmaan teknologiakeskus / Teknisen työn taitajalle: Teemu Roivanen Vanhempainyhdistys KiVa / Tsemppaaminen kouluelämässä: Konsta Kallio Valo-luokka Pirkanmaan Sininauha, VOK, Parkkuun ryhmäkoti / Valmistavan opetuksen luokan oppilaalle, joka on osoittanut koulussa hyvää käytöstä sekä positiivista asennetta ja yritteliäisyyttä koulunkäyntiä kohtaan: Asif Hosseini. Kirkkotekstiilit ovat myös erittäin kauniita taidetekstiilejä. Juhlassa palkittiin tuttuun tapaan stipendeillä koulutyössään menestyneitä, liikunnallisesti aktiivisia sekä terveitä elämäntapoja ja hyvää yhteishenkeä edistäviä oppilaita. Oppilaat olivat valmistelleet juhlaan useita hienoja ohjelmanumeroita. Ikaalinen on sijalla 108, Tampere 138, Parkano 198, Ruovesi 211, Virrat 262 ja Kihniö sijalla 293. Puurtajapalkinto annetaan vuosittain oppilaalle, jonka asenne koulutyöhön on hyvä ja joka on esimerkillisesti ahkeroinut oman oppimisensa eteen. Pirkanmaan Sininauha ry:llä oli sopimus Migrin kanssa alun alkaenkin vain vuoden 2016 loppuun asti, joten yksikössä viime viikolla julkistettu sulkemispäätös ei ollut yllätys. Muuttujien joukossa olivat väestöennuste sekä kuntien kannalta haluttujen muuttajien kuten työikäisten, työllisten, opiskelijoiden, korkeakoulutettujen sekä keskija hyvätuloisten nettomuuttolukemat viime vuosilta. Aron mukaan vetovoima kertoo kunnan houkuttelevuudesta, kiinnostavuudesta, potentiaalista, dynaamisuudesta ja tulevasta potentiaalista. Juhla alkoi rehtori Merja Lehtosen puheella, jossa hän puhui oppimisesta, sen eteen tehtävästä työstä sekä tulevan vuoden mukanaan tuomista muutoksista. Ensi vuonna otetaan käyttöön ilmiöpohjaista opetusta, jossa erilaisia ilmiöitä voidaan tutkia usean eri oppiaineen näkökulmasta. Lions Ladyt Kuru lahjoitti reilun kaverin stipendit. Aro analysoi vetovoimaa 11 muuttujan avulla. Oma kaupunkimme sijoittuu vetovoimalistauksessa aika hyvin, sillä Ylöjärvi on sijalla 11. Stipendin sai Paavo Tiura. Teksti ja kuva: Susanna Palmi Vuonna 2014 vietettiin Aurejärven kirkon 90-vuotisjuhlaa, jossa kerättiin kolehti Aurejärven kirkon hankintoja varten. Valinnan peruste oli seuraava: ”Olet ystävällinen, hyväksyt kaverisi sellaisena kuin he ovat, luot hyvää henkeä luokkaasi, et kiusaa ja sinulla on terveelliset elämäntavat.” Stipendin saivat Saaga Laurila, Miika Mäntylä, Siiri Poikelispää, Paavo Tiura, Nea Räisänen, Tomi Gourley, Jonna Kianta, Kosti Kallio, Taimi Oinonen, Arttu Vahantapohja, Sonja Yli-Hankala ja Teemu Myllykangas. Luultavasti Ylöjärvi ja viiden ensimmäisen joukossa olevat Pirkkala ja Lempäälä ovat hyötyneet Tampereesta kehyskuntina samoin kuin Kangasala sijalla 33. Parkkuun ryhmäkodissa on tällä hetkellä kahdeksan nuorta. Ensi vuonna käyttöön otettava uusi opetusKevätjuhlan tunnelmia suunnitelma tuo muutoksia myös Kurun Yhtenäiskoululle, mutta monet niistä ovat jo koululaisille tuttuja. Se, mihin heidät Parkkuusta siirretään, riippuu turvapaikkapäätöksistä, joita odotetaan syksyn aikana. mannersuomalaisia omistamasta kiinteistöjä siellä. Tähän asti Aurejärven kirkossa ei ole ollut liturgisen värin mukaan vaihtuvia tekstiilejä alttarilla tai saarnatuolissa. Hänen mukaansa työssäkäyvät, korkeakoulutetut ja hyvätuloiset muuttajat kasaantuvat Suomessa tietyille alueille, jotka sijoittuvat on aika tasaisesti eri puolilla Suomea. On muistettava, että Aron näkökulma on suppea, sillä hän analysoi vetovoimaisuutta etenkin väestömuutosten perusteella eikä ota huomioon esimerkiksi työllisyyttä, yritysten lukumäärää, tonttien saatavuutta ja hintatasoa sen paremmin kuin verotustakaan. Juhlan jälkeen kouluvuotta on jäljellä enää muutama päivä ennen kesälomaa. Alttarivaate eli antependium peittää alttarin etuseinämän joko osittain tai kokonaan. Lavalla nähtiin hauskoja lauluja näytelmäesityksiä sekä vauhdikas liikuntaja akrobatianumero. Kirkollisilla tekstiileillä tuodaan esiin kunnioitusta Jumalaa kohtaan ja niillä onkin hyvin pitkä Uusia kirkkotekstiilejä Aurejärven kirkkoon historia. Maahanmuuttovirasto ilmoitti viime viikolla sulkevansa 23 aikuisten ja perheiden vastaanottokeskusta sekä 21 alaikäisyksikköä eri puolilla Suomea. Naapuripitäjistä Hämeenkyrö oli lähinnä; viideskymmenes. Sen lisäksi koululla on tehty paljon yhteistyötä eri vuosiluokkien välillä. Kurun Lehti Maahamuuttovirasto Migri sulkee Parkkuun ryhmäkodin vuoden loppuun mennessä. Kuudennen luokan Hymypatsaan saivat Sonja Yli-Hankala ja Weertti Dunder
Tämä sen takia, etteivät juuret vioittuisi. Herukat pitävät runsasravinteisesta, kalkitusta multamaasta, johon vesi ei jää seisomaan. Loppujen lopuksi kymmenkunta ”oman porukan” harrastajaa kisaili enemmän tai vähemmän tosissaan lauantai-iltana. Jos halajaa mieluummin metsään merkittyjä polkuja vaeltamaan, niin valittavana on Pirkan Taipaleen reitistössä yli 300 km metsäreittejä. Kurun päiväkoti on joutunut lapsimäärän lisääntymisen johdosta ottamaan käyttöön myös Villen vintin tilat päiväkotirakennuksen yläkerrassa. f i / s i t e / a s s e t s / files/9085/l_hiliikuntapaikat_kuru.pdf). Frisbeematsit jatkuvat Kurun Lehti Mirkka Aspin ja Sanna Lehtisen tekemä kuntalaisaloite Poikeluksen päiväkodin uudelleenavaamiseksi ei saanut tukea sivistyslautakunnan tiistai-iltaisessa kokouksessa. Visan kisat klo 11. Villen vintin vakituiset ryhmät on siirretty Kuru-saliin. Pensaat istutetaan aurinkoiselle paikalle, mielellään tuulensuojaan, jossa ne kukkivat hyvin ja tuottavat satoa. klo 12–18, mutta järjestäjän sisäisessä tiedotteessa se oli koulujen päättäjäisjuhlien vuoksi siirretty tapahtuvaksi pari tuntia myöhemmin klo 14–18, selvittää Juho Huhtala baptistiseurakunnasta. Pesijät ja pesijättäret saavat sopivaa liikuntaa ja voivat välillä pulahtaa viileisiin vesiin, jos rupeaa hikeä pukkaamaan. TJM-PUTKITEKNIIKKA OY Korpiniementie 3 34710 VASKIVESI Timo Multamäki 044 352 3853 info@tjmputkitekniikka.fi LVI-TYÖT JA TARVIKKEET Seuratalon takana sijaitsevalla Kurun urheilukentällä riittää tilaa liikkua ja kun säännöllisiä urheiluryhmiä on vähän, vapaita aikojakin löytyy hyvin.. Visan puheenjohtaja Jarkko Luukkanen toivottaa kyläläiset ja mökkiläiset tervetulleiksi liikkumaan ja urheilemaan urheilukentälle, Piuharintie 615. Ritva Latoniemi, Lea Peltola ja Sanna Lehtinen kävivät istuttamassa päiväkodin pihaan Mikaelja Venny-lajikkeen herukkapensaat. Tämä kenttä on muutoin yksityisomistuksessa. Pensaat leikataan yleensä alkukeväällä ennen kuin silmut aukeavat. Jätevedet ohjataan sieltä kunnalliseen vedenpuhdistuslaitokseen. Vuoden pääteemana on kestävä suomalainen maisema ja alateemoina muun muassa kaupunkiviljely ja lähiruoka. – Parkkuun kenttä on Parkkuun Seuratalon vieressä ja sen omistaa Parkkuun kyläyhdistys ry. Pensaille kannattaa kaivaa noin 50 cm leveä ja syvä kuoppa, johon laitetaan uutta multaa, jotta se saa hyvän kasvualustan. Viime viikon keskiviikkona päiväkodin pihaan pääsivät kasvamaan mustaherukka Mikael ja viherherukka Venny, istutustalkoissa puuhailivat Sanna Lehtinen, Lea Peltola ja Ritva Latoniemi. klo 12.30 jalkapallon haasteottelu parkuslaiset-kesäparkuslaiset. Sen tavoitteena on herättää yksittäiset ihmiset, yhteisöt, järjestöt ja yritykset toimimaan paremman ja viihtyisämmän elinympäristön puolesta. Ne istutetaan joko siihen syvyyteen kuin ne pakattuna Herukkapensaita päiväkodin pihaan ovat tai niin, että oksien haarautumiskohdat jäävät 2–5 cm maanpinnan alle. Kartasta selviää, missä Kurun keskustassa on uimarannat, mutta siitä puuttuvat esim. Kuvateksti: Lähdekorven leirikeskuksen maalikorit saivat olla rauhassa iltapäivän ensimmäiset tunnit. Runsaasti haarautuneita taimia ei tarvitse leikata istutettaessa. Viime lauantaiksi ilmoitettua myös ulkopuolisille suunnattua ulkoiluja virkistyspäivää vaivasi kuitenkin harmillinen sattumus. Toisaalta kaup u n g i n v a l t u u s t o n 9.11.2015 päättämä vuoden 2016 talousarvio ei anna mahdollisuutta Poikeluksen päiväkodin uudelleen avaamiseen 1.8.2016 alkaen. Siellä pidetään 2.7. Seuratalon takana oleva pallokenttä ja Hoppasnotkon matonpesupaikka, joka sekin on liikuntaa parhaimmillaan. Virkistysmetsästä Suolijärven laavulle kulkeva osa on Ylöjärven kaupungin latuverkostoa Kurun alueella. Länsi-Aureen koulullakin on vielä urheilu-lentopallokenttä, joka tosin on yksityisessä omistuksessa, kuten koko koulukiinteistökin. Näin ollen valtuuston viime marraskuussa tekemä päätös päiväkodin sulkemisesta jää voimaan. – Alueen palvelutarpeeseen pystytään vastaamaan Kurun päiväkodissa ja Keihäslahden esiopetustiloissa. Rataa vuokrataan maksua vastaan yksityisille tai vaikkapa yritysten virkistyskäyttöön. Jos ei ehdi nyt heti kentälle, niin muistutuksena kerrottakoon, että Parkkuun kesäjuhlilla 11.7. Kasvualustan täytyy kastua koko juuriston syvyydeltä. Teksti: Sanna Lehtinen, kuva: Juhani Latoniemi Tänä vuonna vietetään Vihervuotta, joka on Ympäristöministeriön nimeämä teemavuosi. Kaupungilla on urheilukenttä myös Itä-Aureessa, johon tosin toistaiseksi ei ole tietä, koska se sijaitsee entisen Itä-Aureen koulun vieressä. Paljasjuuriset ja esipakatut taimet istutetaan joko keväällä tai syksyllä. Istutuksen jälkeen multaa ei saa polkea jalalla piukkaan, vaan se taputellaan kevyesti kädellä. Herukoiden hoidossa pääsee pitkälle valitsemalla oikean paikan ja maan. Varaustiedustelut puhelinnumerosta 050 345 1759. Kurun päiväkoti on vuoropäiväkoti, joten lasten läsnäolot vaihtelevat päivittäin, lautaKuntalaisaloite Poikeluksen päiväkodin puolesta ei saanut tukea sivistyslautakunnassa kunta kirjoittaa. Urheilukisoihin pääsee Kurusta löytyy paikkoja omaehtoiseen liikkumiseen osallistumaan myös 16.7., jolloin on perinteiset Pohjois-Kurun kesäkisat Riuttasen urheilukentällä, Riuttasentie 566, Itä-Aure. Hän lupaa kuitenkin tapahtumalle uutta tilaisuutta syyskesällä. Marttaliitto on haastanut kaikki marttayhdistykset lahjoittamaan ja istuttamaan hedelmäpuita tai marjapensaita sopiviin paikkoihin esimerkiksi yhteistyössä oman kunnan kanssa. Kitkemistä helpotetaan laittamalla pensaiden ympärille kuorikatetta noin 7 cm paksuudelta. Pesupaikalle pääsee autolla, käytössä on hienot altaat, ja matot saa siellä mankeloitua nihkeiksi mattomankelissa. www.ylojarv i . Kurun keskustan tuntumassa on Riuttaskorven virkistysmetsän reitti, 14 km. Kurun mainio matonpesupaikka sijaitsee Keihäslahdessa uimarannan vieressä. Elokuusta lähtien Villen vintti on päiväkodin käytössä joka arkipäivä klo 9–15. – Lasten määrä elokuussa 2016 on Kurun päiväkodissa 49 lasta. kentällä on klo 11.30 ämpärinheiton mestaruuskilpailu ja n. Urheilukenttiä on myös yhteisöjen hallinnassa, kuten esimerkiksi Parkkuun ja Länsi-Teiskon kentät. Kurun Marttayhdistys ry ja sen toimintaryhmä Kurun Moninaiset Martat ottivat haasteen vastaan ja ryhtyivät puutarhapuuhiin Kurun keskustan päiväkodin kanssa. Joka tapauksessa toivomme alueelle lisää käyttöä, suuntaa Huhtala. Astiataimia voidaan istuttaa koko sulan maan ajan. Herukoiden hoito on pääasiassa leikkaamista, näin niiden kasvu pysyy tasaisena. Länsi-Teiskon urheilukentän omistavat LänsiTeiskon Visa ry ja LänsiTeiskon maaja kotitalousseura. Teksti: Jukka Kallio, kuva: Matleena Ikonen Kurussa on monia mahdollisuuksia kesäiseen ulkoliikuntaan. 4 Nro 23 • Torstaina 9.6.2016 Tykkää lehdestä Facebookissa Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Tampereen baptistiseurakunnan omistamalle Lähdekorven leirintäalueelle rakennettu frisbeegolfrata kaipaa edelleen kiinnostuneita harrastajia. Tiedustelin asiasta Ylöjärven kaupungin työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpäältä, joka lupasi lähettää kirjallisen luvan tienteosta yhdistykselle. Katetta ei kannata laittaa aivan juurenkaulaan kiinni, jotta mahdolliset uudet versot pääsevät hyvin kasvuun. Kyllä kyläläiset ja vapaa-ajanasukkaat ovat tervetulleita liikkumaan Parkkuun kentälle, kyläpäällikkö Kyösti Aalto lupaa. Suolijärven laavulta Kurun keskustaan vievä osuus on hyvin merkitty ja selkeästi näkyvissä oleva polkuosuus. Lautakunta toteaa lausunnossaan, että Ylöjärven varhaiskasvatuksen palveluverkko on nykyisessä laajuudessaan riittävä vuoden 2016 osalta. Taimia myydään astiataimina, paljasjuurisina tai esipakattuina. Istutuksen jälkeen taimille annetaan runsaasti vettä, kunnes pensas on juurtunut ja kasvaa kunnolla. – Tästä pitää ottaa oppia. Lähdekorven kymmenkorinen frisbeegolfrata on ammattilaisen suunnittelema hyvä metsärata. – On hyvä saada yleiseen tietoon Itä-Aureen kentän olemassaolo, sitä ei ole kaupunki myynyt kehräämölle, Anne-Maija Kivimäki Taistelijan talopalveluyhdistyksestä kertoo. Näin juurenkaulassa olevat silmut lähtevät kasvuun ja pensaat haarautuvat runsaasti. Taistelijan talo-palveluyhdistys on vuonna 2014 tehnyt kaupungille esityksen tien tekemisestä urheilukentälle. Ylöjärven kaupungin nettisivulla on päivitystä kaipaava kartta kurulaisista ulkoliikuntapaikoista (ks. – Tapahtuman ajankohdaksi oli ilmoitettu lauantai 4.6. Sen sijaan taimet, joissa on enintään viisi oksaa, leikataan 10–20 sentin korkeudelta ylimmän haarautumiskohdan yläpuolelta. Marttojen Vihervuoden tavoite on istuttaa 1000 hedelmäpuuta tai marjapensasta
7 lainaperäkärryä. Näin se kulkee kuluttajalle aina mahdollisimman tuoreena. Hinta on sen mukainen. Uusien perunoiden sesonki on lyhyt. Kevään viimeisiä hallaöitä voi esiintyä vielä kesäkuun alussa. Maastoon viedyn kasteluverkoston avulla palo rajataan tarkasti suunnitellulle alueelle ja estetään sen leviäminen. (03) 3142 4300 Tuotteita rajoitetusti, ei puhelinvarauksia, ei jälleenmyyjille. Lannettan pelloilla kasvaa useita eri lajikkeita. On kuitenkin hyvä muistaa, että peruna on hyvin hallanarka kasvi, joka vioittuu herkästi pienestäkin yöhallasta. – Onneksi sitä riittää tuossa viereisessä Uljaan kaivossa. Näin metsä eri-ikäistyy ja monipuolistuu. Kasvaakseen peruna tarvitsee hyvän maan lisäksi valoa ja lämpöä sekä tietenkin vettä. Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi On ihmisiä, joiden mielestä oikea kesä alkaa vasta kun saa uusia perunoita, silliä ja tilliä. Osassa tuotteita ostorajoitteita, tarkemmin myymälässä. Nykyinen päärakennus on toiminut jopa kylän ensimmäisenä kansakouluna. Tämän vuoden kohteiksi oli valittu kaksi erillistä noin seitsemän hehtaarin kokoista 50 vuotta sitten istutettua kylvömännikköä kasvavaa lohkoa lähellä Helvetinjärven kansallispuiston itärajaa. Hallan uhatessa perunaviljelmät on peitettävä harsolla. Viikonlopulla viilenneistä ilmoista huolimatta Lannetta kertoo olevansa tyytyväinen. Päiviä kestävällä jälkivalvonnalla varmistetaan, ettei palo viriä kuivassa maastossa uudelleen. Viimeiset vuosikymmenet ne ovat tuottaneet ja tuottavat edelleenkin laadukasta perunaa suoraan pellolta lähiseutujen kauppoihin, eniten Tampereen seudulle. Silloin voi istuttaa vähän varhaisperunaa, josta voi saada satoa jo juhannukseksi. Katso lisää: www.puutoimi.fi PUUTOIMI tarjoaa Kuru-lehden lukijoille super-kesäedun! SAKSI ILMOITUS MUKAASI JA TULE KAUPOILLE! -15% myös tarjoustuotteet! Kaikista tuotteista LISÄALENNUS hinnastomme hinnoista Hyvää kesää! Kyllä sinuakin nyt hymyilyttää. Komealla paikalla sijaitseva Lannetta on historiallinen tila, sillä se on tunnettu vuodesta 1666 lähtien. Juhannuksena niitä saavat sitten jo muutkin.. Teksti: Juhani Latoniemi, kuva: Tuomas Haapalehto Viikko sitten ja myös tämän viikon tiistaina Kurun pohjoisiin osiin levittäytyi iltapäivällä itätuulen tuomana savunhajua ja näkyipä taivaanrannalla Ruoveden suunnasta nousevaa savuakin. Isoilla kauppaketjuilla lienee omat hankintakanavansa, pohtii neljännen sukupolven perunankasvattaja Saija Lannetta. Nyt toteutetut uudistuspoltot kuuluivat Paahde– Life -hankkeeseen, kuten Seitsemissä viime kesänä toteutettu polttokin. Varastoituna perunan kuori paksuuntuu ja säilytyspaikasta riippumatta maku muuttuu. Satoa nostetaan päivittäin vain tilausten verran. Työn positiiviset vaikutukset metsäluonnolle alkavat näkyä jo seuraavana kesänä. Palokoroja sisältävät männyt jäävät alueen ylispuustoksi ja siemenpankeiksi. Lannettan nuorimman tyttären Helenan mukaan Kustaan päivänä pitää saada uusia perunoita. Kuvateksti: Vaikka metsäpalo näyttää rajulta, on se koko ajan täysin hallinnassa. Lämmin, jopa helteinen ajanjakso kiihdytti kasvua parisen viikkoa tavanomaista edelle. Välillä ne kasvavat heinää tai hernettä. Juuri maasta nostettujen perunoiden kuori on niin ohut, etteivät tarvitse kuin pesun ja keittämisen. Omatarveviljelijä voi istuttaa perunansa heti, kun maa on kuivunut muokkauskuntoon. Uudistuspolton tarkoituksena ei ole tuhota koko puustoa. Liekö huikaisevan kauniilla maisemalla osuutensa hyvään laatuun. Vanhan kansan viisauden mukaan perunat tulee istuttaa viimeistään Kustaan päivänä. Aikaisimmat Suomessa myytävät tuotetaan lounaisrannikon tai Ahvenanmaan saariston kasvihuoneissa. Niin on tehtävä myös viileinä päivinä. Siemen hankitaan vuosittain aina uudelleen ja lohkoja vaihdellaan. Tällä Lannetta tarkoittaa viereistä Aurejärveä. – Viime syksynä teimme viljavuustutkimuksen, jonka perusteella tiedämme maan tarvitsemat lannoitteet ja hivenaineet. Laajamittainen varhaisperunan kasvattaminen vaatii osaamista ja otolliset sääolosuhteet. – Apuna hänellä oli iso porukka apulaisia. Polton seurauksena syntyneisiin aukkoihin alkaa nopeasti kasvaa koivua, haapaa ja pihlajaa, kosteimmille paikoille myös leppää. Aikaisin Timo-lajike on istutettu 23.4. Pekka Vesterisen mukaan nyt toteutettu uudistuspoltto onnistui täysin suunnitelmien mukaan Kalervo Viidan toimiessa ”polttomestarina”. Samoilla pelloilla vuosia jatkunut perunanviljely vaatii pitkäjänteistä suunnittelua. Huomattavasti edullisempaa juhannuksen aikoihin myyntiin tulevaa varhaisperunaa kasvatetaan Aurejärven länsirannalla Lannettan tilalla. Nro 23 • Torstaina 9.6.2016 5 Kesän paras puukauppa tarjoaa muutakin. – Aiempina vuosina sitä sai myös Kurusta. Olen kyllä tarjonnut, mutta toistaiseksi tuloksetta. Rannassa murisee parikin maataloustraktoria tehokkaiden kastelupumppujen voimalähteinä. ja siitä odotetaan satoa juhannusmyyntiin. – Parhaimmillaan Tampereelta ostettu peruna päätyy ruokapöytään vain alle kuusi tuntia nostamisen jälkeen. Silloin olisi hyvä levittää ammattiviljelijöiden tapaan suojaava harso yön ajaksi perunanvarsien päälle. Kustaan-päivän perunoita Saija Lannetta on tyytyväinen hieman etuajassa varttuvaan Timo-lajikkeeseen. Tosin nopeasti etenevä hallittu metsäpalo kärventää alueen lehtipuuston lähes kokonaan, mutta terveet havupuut kuten männyt selviytyvät suurimmaksi osaksi. Lannetta kuljettaa itse suurimman osan perunoista suoraan tilaajille. Ympäröivät pellot ovat hyvin hoidettuja ja viljavia. Kylmä ja sateinen kevät viivästyttää sadonkorjuuta ja aiheuttaa paljon lisätyötä. Kuunkierron mukaan paras istutusaika on alakuulla. Pitkän historiansa aikana alkuperäiset rakennukset ovat hävinneet, mutta nykyinenkin vuonna 1808 rakennettu pitkä rakennus on jättänyt kylään ja sen kauniiseen ympäristöön omat jälkensä. Vaikka ilmassa oli vahva kulon haju, kyseessä ei ollut hallitsematon metsäpalo, vaan Metsähallituksen kansallispuistojen hoitosuunnitelmaan vuosittain kuuluva metsän uudistuspoltto. Polttaminen tapahtuu metsäpalovaroituksen aikanakin Hallittu metsäpalo tervehdyttää täysin hallitusti, sillä poltettavat kohteet on ennakkovalmisteltu raivaamalla ja osin kaivinkoneita käyttämällä riittävän leveällä ja alueen kokonaan ympäröivällä palokäytävällä. Uljaan selän syvin kohta on lähellä Lannettaa. Maku on niin hyvä, ettei siihen paljonkaan lisukkeita kaivata. – Jos yläkuulla tekee perunan, niin vain vartta kasvaa, mutta alakuulla tulee mukuloita, tiesi vanha kansa. Ei vaihto/palautusoikeutta. Kaikki muutkin istutukset kannattaa suorittaa melko aikaisin, jotta peruna ennättäisi tuottaa mahdollisimman paljon satoa ennen kuin varret tummuvat ja rutto pääsee satoa uhkaamaan. Tässä sinulle SUPER-KESÄETU! Katso lisää Suvi-kesälehdestä ja puutoimi.fi Tarjous voimassa 18.6.16 saakka varastotuotteista, alennus vain kupongilla Hyvää kesää! Palvelemme MA-PE 7-19, LA 9-15 YLÖJÄRVI Elopellontie 2, puh. Nopeimmin kuivuville maille voi päästä täälläkin jo toukokuun alussa. Tähän ei isojen ketjujen logistiikka pysty, selvittää Lannetta
Kiisonsaarentie 50, Kuru. Uutena ja käytettynä: ajovalot, peilit, vilkut ja takavalot, peltiosat, korinosat, alustaosat, jäähdytys-, lämmityskennot sekä lämmityslaitteiden moottorit. Puhelut lankaverkosta 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (ALV 24%) Puhelut matkapuhelimista 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min (ALV 24%) Santtu Mustonen Jarmo Liesivesi Juha Liesivesi Puh. Löydä Kustaa jokaisesta lehden numerosta ja osallistu tuotepalkintojen arvontaan. Ilmoittaudu Kurun Osuuspankkiin 010 257 2301 tai kurun@op.fi ja suorita samassa yhteydessä osallistumismaksusi tilille FI 07 5190 0510 0015 62. mennessä Eskolle 040 7465 404. Lähtö päiväkodilta, Haralantie 84. Tervetuloa mukaan! Parkkuun Kyläyhdistys: kirppikset avoinna eri puolilla Parkkuun kylää la–su 11.–12.6. Avoinna myös su 12.6. Esitys Reinikainen. 10–12 tunnin kuluttua. 15 €. Kurun maaseutuseura: teatteriretki Tampereen Komediateatteriin perjantaina 29.7. Karttoja kirppispisteiltä ja www.parkkuu.fi sekä Facebook/Parkkuu. Hivenen italialaiselta kuulostavaa Ensiota tai Enziota harrastettiin etenkin ruotsinkielisissä ja suomenmielisissä sivistyneistöpiireissä. mennessä Matille: 050 5233 089 / tienamat@luukku.com tai Annalle 040 0606 712 / anna. klo 10–17. Tervetuloa mukaan! Avoinna: ma-pe 9-17 Kankaantaan teollisuusalue, Hirvenpolku 3, 37150 Nokia Puh. Hengellisiä laulelmia ja yhteistä virrenveisuuta. Maksu maaseutuseuran tilille FI45 5190 0550 0237 57. Tekstiilit hyödynnetään matonkuteina ja virkkausmateriaalina. Väliajalla kahvi/tee + suolainen pala. aikana maanantaista torstaihin klo 10–14. Ohj. Tervetuloa mukaan! Taistelijan talo-palveluyhdistys: Avoimet kylät -tapahtuma Pohjois-Kurussa ja samalla kesäkauden avajaiset la 11.6. Avoimet Kylät -tapahtuma klo 10–15, myynnissä erilaisia leivonnaisia, grillimakkaraa ja tietenkin kahvia ja kastettavaa. 0400 626 620 / Tuulikki. Su 12.6. lähtijät: lähtö Kievarin edestä klo 8. Laulutilaisuus Aurejärven kirkossa klo 15.00. 010 666 9620 myynti@purkamolahtinen.com • www.purkamolahtinen.com Käytettynä varastosta: Takuumoottorit ja -vaihteistot, sekä muut tekniikan osat. Koivisto. Tulethan käymään! Kurun Moninaiset Martat: tekstiilikeräys ajalla 13.–22.6. Parkkuun metsästysseura ry: mato-ongintakisat jäsenille ym. Lähtö seuratalolta klo 18.30. Kurun keskusta: muista puoluekokous Seinäjoella tulevana viikonloppuna! Ilmoittaudu Kurun markkinateltalle talkoisiin la 23.7. 050 3455 551 Puh. Mukaan kuksa / muki ja omat eväät. Nokian Hakka, Nordman, Michelin. Sarjat: Aikuiset, 12-vuotiaat ja alle 12-vuotiaat. Hinta: 30,00 €/hlö. Voit tuoda kierrätettävät puhtaat trikoot, esim. Toimimme KIVITUOTE JARMO LIESIVEDEN tiloissa. Väestörekisteriin on merkitty vuoden 1899 jälkeen 52480 Ensiota. Ilmoittautumiset 28.6. la 18.6. klo 10 alkaen Itä-Aureen Kiisonsaaressa, os. ”Jumala kutsuu”, Balsami-duo (Arto Pietiläinen laulu ja kitara, Mikko Ohra-aho rytmisoittimet). 045 136 3371 KURUN HAUTAUSPALVELU Kauttamme saatte kaikki hautauspalvelut • ARKUT • KUKAT • UURNAT • KULJETUKSET ym. www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru 010 257 2301 Hyvä Kurun Osuuspankin jäsen, lähde kanssamme kesäteatteriretkelle! Keskiviikkona 6.7.2016 Heiskan kesäteatteriin Hämeenkyröön esitykseen nimeltä Röyhylän kesäkimara. Lisätiedot: Pirjo 041 5436 440 tai Sanna 050 3487 455. Messu Kurun kirkossa klo 10.00. klo 12–15 JussiMatin pihalla; myös Balsami Duo esiintyy klo 14 ja jatkaa klo 15 Aurejärven Kirkossa, jossa avoimet ovet ensi lauantaina klo 10–17. helenahaapanen@hotmail.com. tienari@suomi24.fi. Kurun Samoilijat: Teijon kansallispuistoon 12.6. Maskottikilpailu Lehdessä nro _______ Kustaa Kuruki seikkailee sivulla nro _________ Nimi*: ______________________________ Osoite: _____________________________ Puhelin*: ____________________________ Sähköposti: _________________________ * Täytä ainakin tähdellä merkatut kohdat, jotta voimme olla sinuun yhteydessä, jos voitat. Kurufest-konsertti Kurun kirkossa klo 20.00. Suomen autokierrätyksen valtuuttama romu-ajoneuvojen vastaanottopiste. sekä la–su 18–19.6. T-paidat ja liinavaatteet Kurun Lehden toimitukseen em. Tervetuloa! Ilmoitathan tulostasi 14.6. Aurejärven kirkko auki Avoimet kylät-päivänä klo 10.00-17.00. Saatavana suuhunpantavaa: kuhakeittoa, lättyjä, köyhiäritareita ja makkaraa pientä maksua vastaan. Kauppatie 6, Kuru www.santtumustonen.fi. Pengonpohjan kyläyhdistys: kirppis koululla, LänsiTeiskontie 234, la 11.6. Tai sopimuksen mukaan. Retken hinta jäsenille 36 €, muille 39 €. kuussa kilpailuun osallistuneiden kesken. SE-Romun vastaanotto! KYSY TARJOUSTA MYÖS RENKAISTA! mm. Esitys alkaa klo 18.00. klo 11–16. Paljon myyjiä, tule tekemään löytöjä! Osassa pisteistä myytävänä myös kahvia ja pientä purtavaa. 044 554 9054 Puh. Maskottikilpailu Numerossa 22 Kurun Lehden maskotti Kustaa Kuruki seikkaili sivulla 3. Lisäksi erilaisia kilpailuja aikuisille ja lapsille. La 11.6. Sininen kukkani katseesi kai mun lempeni anteeksi antaa, tiesithän että mä kärsien vain kiertelen maailman rantaa… Trad. Aikataulu: Lähtö osuuspankilta klo 16.15 Mannisen bussilla, myös matkalta pääsee kyytiin. Linja-auto lähtee Kurun kirjaston pihasta klo 15.30. Poikeluksen kylätoimikunta: kyläkirppissuunnistus la 11.6. Jokaisen kuukauden lopussa arvotaan tuotepalkintoja ko. Ilmianna kunnallisvaaliehdokas toriteltalla! Länsi-Teiskon maaja kotitalousseura: Impinpäivän kävely pe 10.6. Paluu n. Jarkko Luukkaselle tai Minna Sarvijärvelle. Tervetuloa kylään! Tied. Ilmoitathan Helville, jos tulet muualta kyytiin: 0400 202 097. 6 Nro 23 • Torstaina 9.6.2016 KURUN KAPPELISEURAKUNTA MUISTILISTA Ju h an i La to n ie m i Kaupungin päiväkodit, viikko 24 Ma Nakkikeitto Ti Jauhelihalasagnette, salaatti Ke Kalamureke, perunat, kylmä kastike, salaatti To Possu-kasviskastike, perunat, salaatti Pe Kasviskiusaus, salaatti RUOKALISTA PÄIVÄN KIERTO Tänään: Ensio Aurinko nousee 3:42 ja laskee 23:08 Pe Seppo 3:41 ja 23:09 La Immi, Impi 3:40 ja 23:11 Su Esko 3:39 ja 23:12 Ma Raili, Raila 3:38 ja 23:13 Ti Pihla, Kielo 3:38 ja 23:14 Ke Moona, Viena, Vieno 3:37 ja 23:15 Kansanvalistusseuran kalenterissa 1888 keskiaikainen pyhimysnimi Primus suomennettiin reippaasti Ensioksi. Lisäksi opastettu tutustuminen Tampereen Palomuseoon. KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Pe 10.6. Esityksen jälkeen paluu Kuruun
0400 661 807 Katon pesut ja maalaukset Remontit Vesikourut, tikkaat Kattoturvatuotteet Piipunpellit ja –hatut SADEVESIKOURUT TALOTIKKAAT YM. Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. Luontopolun varrella on nähtävissä myös tuotantoalueen ennallistuminen. 0400 638 090 ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutulehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Kierros alkaa klo 16 ja varsinainen tilaisuus klo 17. Tilaisuuden jälkeen on bussikuljetus Talasnevalle , jossa vieraillaan vesienkäsittelyjärjestelmänä toimivalla kosteikolla. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Myös hautakivien lisänimien kaiverrukset, entisöinnit ja oikaisut. p. 0400 302 066 Vakituiset avustajat: TOIMITUS Asiakaspalvelu Pirjo Kivi Puh. 050 4306 800 Elopellontie 1, Ylöjärvi Nyt myös paristot Tervetuloa katsastukseen Visuvedelle! Henkilöautokorjaamo • Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. Fysioterapeutti JUHO KOSKI Vastaanotto Kurussa kirjaston alakerrassa maanantaisin. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. Ilmoittautumiset tarjoiluiden ja kuljetuksen varaamiseksi pyydetään 16.6 mennessä eija.tiura @vapo.fi, p. Lämpimästi tervetuloa ! Osoite: Aitonevantie 358, Kihniö. 044 343 0031 Jukka Kallio Puh. P. Tilaisuudessa on mahdollisuus kysyä sekä saada tietoa toiminnan vaikutuksista muun muassa Aurejärveen. Hinta 1,00 euro/pmm, plus alv 24%. 040 358 2503 Emilia Latoniemi emilia.latoniemi@icloud.com Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Kierroksen aikana kuulet turvetuotannon kehityksestä Aitonevalla. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Puh. Ennen tilaisuutta on mahdollisuus osallistua tunnin opastetulle kierrokselle luontopolulla. 0400 686 600 / Harri Sorateiden ja piha-alueiden PÖLYNSIDONTAA suolaliuoksella Niemikylän Eräpojat ry VUOSIKOKOUS la 18.6. PELTISEPÄNTYÖT 040 135 0899 akkumestari Puh. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Kantatie 66 Ruovesi www.kukkapaikka.fi Samettikukat Koristetupakat Petuniat Marketat Kannattaa poiketa! Kesän ensi-istutuksiin Kekkilän 50l VIHERja PUUTARHAMULTA 3 kpl 3 kpl 5 sk 10 kpl 10 kpl 8 50 8 50 7 50 6 90 17 90 Puutarhamyymälän pidennetyt aukioloajat 30.6. Tilaisuudessa on kahvija makkaratarjoilu. klo 10 Muuraislammilla. 040 147 330. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–to 10–14 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy M-Print Oy Tilaushinnat: Kesto: 79 € / v 12 kk: 84 € 6 kk: 45 € 3 kk: 28 € Toimitussihteeri Matleena Ikonen Puh. 040 822 7514 • SUUNNITTELU • ASENNUS • TARVIKEMYYNTI Mika Laitinen 0400 784 348 Lamminperäntie 176, 34320 Parkkuu. Ajanvaraus ja tied. 03 476 3119 Tervetuloa! Talasnevan turvetuotannon lupahakemuksen INFOJA KESKUSTELUTILAISUUS 21.6 klo 17-20, Aitonevan turvemuseo, Kihniö Tilaisuuden tarkoituksena on kertoa Vapon toiminnasta erityisesti Talasnevan alueella ja siihen liittyvästä lupahakemuksesta sekä tarjota tietoa vaikutuksista alapuoliseen vesistöön. 40 m 2 KESÄMÖKKI järven rannalla. Hintaan sisältyy tarvittaessa ladonta. Hallitus edullisesti suoraan valmistajalta. koulu) VUOKRALLE TARJOTAAN Vuokralle tarjotaan n. 044 343 0031. asti: ma-pe 9-19 la 9-16 su 11-16 P. 0500 943 970 www.kuruntaidekivi.com Kiropraktikko D.C. Liikkeessämme jatkuva kivinäyttely. Nro 23 • Torstaina 9.6.2016 7 KOKOUS Päätoimittaja Juhani Latoniemi Puh. 040 588 4839 Lääkärin lähetteellä KELA-KORVAUS OT-Pelli p. KIVITYÖLIIKE E.VÄISÄNEN OY Kolkintie 105, 34320 Parkkuu Puh. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Vene on. Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia
8 Nro 23 • Torstaina 9.6.2016 HINNAT VOIMASSA TO–LA 9.6–11.6. w w w. 010 538 6200 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. kci ty m ar ke t.fi PALVELEMME joka päivä klo 9–21 ERÄ! 1 00 tlk (1,00/l) VALIO ARKIJUUSTOT 1,000–1,250 kg kg 2 99 kg 1 99 kg 1 69 kg kg 9 95 rs (2,48/kg) 99 kg 4 99 kg 9 95 APPELSIINITÄYSMEHU 1L (ilman hedelmälihaa, ei luomu) TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI BROILERIN RINTAFILEEPIHVIT 9 95 PORSAAN LUUTTOMAT TALOUSKYLJYKSET ESIKEITETTY MAISSI 400G Espanja JUMBO HERKKUSIENI Hollanti MUNAKOISO Hollanti ROYAL GALA OMENA Chile rs (6,14-7,67/kg) 3 99 Hinta ilman K-Plussa-korttia 6,49/rs (9,98-12,48/kg) KARINIEMEN KANANPOJAN FILEESUIKALEET 520-650G 2 99 kpl (2,39-2,99/kg) 2 KPL/ TALOUS MELONIT minivesimeloni hunajameloni, piel de sapo, cantaloupe ja galia meloni Espanja NAUDAN PAISTIJAUHELIHA HK VILJAPORSAAN ULKOFILEE n.1,5kg vac.pak kg 4 99 1 00 kg ERÄ! 3 TLK/ TALOUS ETU -28% Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,39/tlk (1,39/l). alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min (sis. YLÖJÄRVI Kauppakeskus Elo, puh. alv 22%)