Lisävapaata voisi ostaa 200 tuntia/yrittäjä nykyisen 120 tunnin sijaan ja yrittäjällä olisi myös oikeus automaation edellyttämiin valvontakäynteihin. Jos viljelijä sairastuu, lomittaja tarvitaan tekemään sijaisapua. – Maatalouslomituksen uudistusehdotus sisältää riskejä, vaikka esityksessä onkin paljon hyvää. 4 Leijonat tekee hyvää, s. Pirkanmaalla on lomituksella oma alatyöryhmä, joka on syksystä lähtien kokoontunut miettimään toiminnan järjestämistä. Em ili a La to n ie m i Teksti: Jukka Kallio, kuva: Juhani Latoniemi Keskustan Kurun paikallisyhdistyksen vuosikokous ehdottaa aloitteessaan, että kantatie 65:n, Kurun keskustaan johtavan Virastotien ja Parkanoon johtavan Luoteentien 332 risteykseen rakennettaisiin kiertoliittymä liikenneturvallisuuden lisäämiseksi. Lain toteutuessa lomittajien vastuu lisääntyisi, jos molemmat yrittäjät poistuvat tilalta yhtä aikaa. Toteutuessaan kiertoliittymä voisi virkistää myös Kurun keskustaa, kun poikkeaminen kantatieltä ja erityisesti liikenteen virtaan takaisin pääseminen olisi luonnikasta, pohtii Sarvijärvi. Joillekin tiloille yhtäaikainen loma voisi sopia ja heille se mahdollisuus olisi myös suotava. Tällä kertaa kiinnitimme huomiota risteyksen turvattomuuteen ja liikenteen sujumiseen tässä risteyksessä. Näitä nuoria nautoja ei huoleta tulevaisuus. Näin ollen tilaa ei voida jättää pelkästään lomittajien hoitoon. Yleisesti kiertoliittymiä ehdotetaan entistä useammin pääteille, jollainen myös tie 65 on. Uudistamista pohtinut työryhmä ehdottaa, että maatalousyrittäjien vuosiloma olisi jatkossa tilakohtainen. Jatkossakin lakisääteinen loma tulee olla aina mahdollista pitää henkilökohtaisesti. 3 Kiertoliittymä taas esillä Maatalouslomitus siirtyy kunnilta maakunnille Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Tuleva maakuntauudistus tuo mukanaan useita uudistuksia. – Risteysalueella on huono näkyvyys, kevyenliikenteen huomioon ottaminen on puutteellista ja liikennemäärä on kaiken kaikkiaan kasvanut mittavaksi, aloitteessa todetaan. Myös maatalousyrittäjien lomituspalvelujen rahoitus siirtyy samassa yhteydessä maakunnalle. Viesti lähti myös kaupungin liikenneturvallisuustyöryhmälle, joka vie viestiä eteenpäin, Sarvijärvi kertoo. Työryhmän esitystä seuraa lausuntokierros ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi syksynä. 9. Liikenneviraston mukaan kiertoliittymät ovat turvallisia autoliikenteelle alhaisten nopeuksien vuoksi, ja niiden kautta sivusuuntien on helpompi liittyä päätielle tai ylittää päätie. MTK Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomenosaamisja hyvinvointivaliokunnan kanta on yksimielinen: tilakohtaista lomaa ei voida hyväksyä, vaan valinnanvapausmalli tulee säilyttää jatkossakin. Toteutuessaan uudistus toisi mm. Vastuunalaisia yrittäjiä ei voida pakottaa tilalta yhtäaikaiselle lomalle, koska lomittajalle kuuluu ainoastaan pakolliset karjataloustyöt. – Kiertoliittymäidea oli esillä jo useita vuosia sitten, mutta hautautui jostain syystä. yksinyrittäjille lisää vapaata, vuodessa 26:n sijaan 31 päivää. 5 LYHYESTI Äitienpäivä on juhlapäivä adoptioäidillekin, s. Lomaoikeus koskisi myös osakeyhtiömuotoisia tiloja. Lomittajille muutoksessa tavoitellaan aiempaa pidempiä työpäiviä. Nämä isot hankkeet vaativat jatkuvaa esillä pitämistä ja huomioimista. Yksi niistä koskee myös maatalousyrittäjiä: uudistusta valmisteleva työryhmä esittää, että maatalousyrittäjien lomituspalvelujen järjestämisja tuottamisvastuu siirtyisi 18 itsenäiselle maakunnalle. Vuosilomapäivien määrää korotettaisiin samalla nykyisestä 26 päivästä 31 päivään. – Viime aikoina huolta on kannettu kantatie 65:sta ja Parkanontiestä. Onnea Äidille!. – Lomitus on osa viljelijän lakisääteistä sosiaaliturvaa. Esityksessä olevien lomituspalvelujen tarkoituksena on nykyiseen tapaan tukea maatalousyrittäjien sosiaaliturvan toteutumista, työssä jaksamista ja työurien pidentymistä. Virtaintien ja Parkanontien risteykseen on suunniteltu kiertoliittymää jo kauan. Epäilyksiä herättää myös se, voidaanko tilakohtaisessa lomituksessa taata tarpeen mukainen lomittajien määrä tekemään kahden tai useamman yrittäjän töitä. Uudistus on lähdössä lausunnolle lähipäivinä. VUOSIKERTA nro 19 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj TORSTAI 11.5.2017 Olli Poukkanen in memoriam, s. Kuntien palveluksessa olevat lomittajat ja lomituksen hallintohenkilöstö siirtyvät maakuntiin maakuntauudistuksen mukaisella liikkeenluovutusperiaatteella. Parannuksia olisivat myös työajan yksinkertaisemmin toteutettu mitoitus ja sijaisapu edellistä lakia joustavammin ja myös itse järjestetyn lomituksen kannusteiden parantaminen. Isäntään luotetaan, kun apetta riittää. Keskustan Kurun paikallisyhdistyksen johtokunnan jäsen Minna Sarvijärvi kertoo, että liikenneturvallisuus huolestuttaa keskustalaisia usein. Järjestelmän muutos ei saa vaarantaa tätä karjatilalliselle välttämätöntä mahdollisuutta perhevapaisiin tai sairaslomiin, pohtii Mika Nieminen MTK Pirkanmaan osaamisja hyvinvointivaliokunnasta. Esityksen heikkouksia ovat henkilökohtainen lomaoikeus kahden yrittäjän tilalla: lomaoikeus kaventuisi 2x26 päivästä 31 yhteiseen päivään, jolloin pienillä käsityövaltaisilla tai isoilla tiloilla leikkurit veisivät osan lomasta
Konsertti päättyy suomalaisen säveltäjän Martti Nisosen ehkä vähän tuntemattomampaan Kevätlauluun operetista Meidän on nuoruus. Laura Piirto soittaa lisää Chopinia, mm. Kukaan ei ole voinut välttyä Suomi 100 -humulta. Kálmánin Mustalaisruhtinar-operetista Muistathan kai ja Riemumielin rinta tahtoo. Lähiruualle voitto valtuustossa. -konsertti 28.5. Järvelän tilalla oli mm. Ylöjärven kaupunginvaltuuston päätös velvoittaa KuHa Oy:n huomioimaan hankintamenettelyssä valtioneuvoston viimesyksyisen periaatepäätöksen kriteerit, jotka koskevat julkisten elintarvikeja ruokapalveluhankintojen vastuullisuutta ja kotimaisen ja paikallisen elintarviketuotannon kilpailuaseman parantamista. Jokin oli kypsyttänyt mielipiteitä ja ilmapiiriä – mahtoiko kuntavaaleilla olla yhteys – valtuuston kokoukseen mennessä. Grande valse brillante Op. Kaksi vanhinta oli Kallen edellisestä avioliitosta ja oma esikoinen vasta vauva, kun Kalle joutui rintamalle. 1863 perustettiin toimikunta, josta muodostui Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ja “Suomen yhdistys haavoitettujen ja sairaiden sotilaiden hoitoa varten” perustettiin jo vuonna 1877. – Kotimaisen ruuan tuotannolle ja koko elintarvikeketjulle asetetaan kovat vaatimukset. Omatoimisuus, naapuriapu ja luja usko tulevaisuuteen olivat ainoat selviytymiskeinot. Laura Piirto on valinnut konsertin ensimmäiseen osaan pianokappaleiksi Frédéric Chopinin sävellyksiä, mm. Kansainvälisen Punaisen Ristin liikkeen perustajan Henry Dunantin syntymäpäivän kunniaksi on meilläkin vietetty Punaisen Ristin viikkoa 1940-luvun alusta. Suomen Punainen Risti täyttää 140 vuotta ja toukokuun toinen viikko on Punaisen Ristin viikko. Alkusysäyksen tähän Henry Dunant sai vuonna 1859 Italian Solferinossa, jossa taistelun jälkeen 40 000 miestä lojui kuolleena tai kuolemaisillaan, ilman apua. Ruokaturvallisuus ja ruoan jäljitettävyys ovat tällä hetkellä kuumat aiheet. Konsertin avausnumerona on Don Giovannin viettelevä serenadi Deh vieni alla finestra. On hienoa olla pieni osa suurta inhimillisyyden ja auttamisen liikettä! Kurun Lehti Tampereella asuva pianisti Laura Piirto ja Jukka Kallio pitävät jo neljännen kerran konsertin kappeliseurakunnan diakoniatyön hyväksi sunnuntaina 28.5. Tästä järjestön historiasta on koottu pieni näyttely, jota esitellään eri puolilla maata. Suomen Punainen Risti on ollut mukana maamme itsenäistymisen vaiheissa auttaen ja tukien hädänalaisia ihmisiä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. lehmiä, jotka lypsettiin käsin. Säilyneet kirjeet, puolisoiden välinen ”kirjekurssi” yhdessä kiinteän yhteydenpidon kanssa antavat tarkan todenmukaisen kuvan sotavuosien kotirintaman arjesta, josta naiset ja lapset joutuivat kantamaan vastuun lähes kokonaan yksin ilman yhteiskunnan tukea. Niitä seuraa E. Sen jälkeen jatketaan Paul Abrahamin ja Kálmánin tutuilla lauluilla. – Paikallisen ja kotimaisen elintarviketuotannon puolesta on näköjään kovasti tehtävää. Suomi elää sadatta vuottaan, Punainen Risti jatkaa auttamista ja auttajien kouluttamista. On kyseessä sitten konsertti tai roskien keruu, 100-vuotiaan Suomen ja sen asukkaitten elämää ovat molemmat. Pohjois-Kurusta kotoisin ollut, vuonna 1922 syntynyt ja 2001 kuollut Elli Järvelä oli yksi palkituista – Presidentti Martti Ahtisaari palkitsi hänet vuonna 1994. 34 Nr. Keskustan ja Vihreiden valtuustoryhmien viime syksynä tekemä esitys paikallisen ja kotimaisen elintarviketuotannon kilpailuaseman parantamiseksi kaupungin hankinnoissa sai sinetin valtuuston kokouksessa kaksi viikkoa sitten. Perjantaina siihen voi tutustua Länsi-Teiskon seuratalolla. Järjestäjänä on Mannerheimin Lastensuojeluliitto sosiaalija terveysministeriön kanssa. Alusta asti Punaisen Ristin periaatteena on ollut puolueettomuus, kaikkia autetaan ja kaikki myös voivat toimia auttajina. Niihin tulee kiinnittää erityistä huomiota myös laitoskeittiöissä, Sarvijärvi sanoo. 2 Nro 19 • Torstaina 11.5.2017 PÄÄKIRJOITUS JUHANI LATONIEMI KOLUMNI KATRI SIUKOLA TYNKKYNEN Kotirintama kesti VIIKONLOPUN SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca MENOVINKKI Apua ja juhlaa PE LA SU 8°C 8°C 8°C AFORISMI Tottuus tullee esille vaikka kylkiluitten raosta. Kaikkiaan perheeseen kuului yksitoista lasta, joiden lisäksi kaksi oli kuollut pienenä. Huolestuttava ilmiö on kasvatusvastuun sysääminen yhteiskunnan harteille. Konsertin toinen osa alkaa Germontin aarialla Di Provenza il mar Giuseppi Verdin La Traviatasta. Sitten seuraa Kun jo saapuu yö operetista Kreivitär Mariza. Jaana Tiura muistaa kirjeet, joissa hänen isoisänsä Kalle ohjeisti vaimoaan Elliä maataloustöissä kantaen samalla huolta, miten sato saadaan korjatuksi. Lisäksi valtuusto edellyttää, että hankittavien elintarvikkeiden tulee minimissään täyttää Suomen lainsäädännön vaatimukset. seurakuntatalossa Jukka Kallio Ylöjärven julkisissa hankinnoissa huomioidaan tulevaisuudessa paremmin paikalliset ja kotimaiset elintarvikkeet. Ylöjärven ja muiden Tampereen kehyskuntien julkiset elintarvikehankinnat kilpailuttaa kuntien omistama hankintaosakeyhtiö Kuntien hankintapalvelut (KuHa) Oy. Suurin osa heistä on siirtynyt jo Ellin tavoin rajan taakse ikuiseen lepoon, mutta heidän arvonsa olisi hyvä nostaa muiden kunniakansalaisten rinnalle. Kunniamerkit annetaan äideille äitienpäiväjuhlassa Säätytalolla Helsingissä. Seitsemäntoista vuotta aviomiestään Kalle Järvelää nuorempana hän joutui talvija jatkosodan aikana hoitamaan vasta alle parikymppisenä nuorikkona pienen maatilan työt ja sen lisäksi tietenkin perheen kolme lasta. Juhlavuonnakin myös arkinen työ jatkuu. klo 15 Kurun seurakuntatalossa. Valtuustokäsittelyssä Sarvijärvi toisti ehdotuksensa ja sai sille tällä kertaa kannatusta. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma maksaa 10 euroa. Heidän merkityksensä tulisi nostaa juhlavuoden kunniaksi näkyvästi esille. Sarvijärvi teki muutosehdotuksen jo huhtikuussa kaupunginhallituksen kokouksessa, jossa se kuitenkin äänestettiin nurin lukemin 6–5. Elli Järvelä hoiti kotiaan kirjaimellisesti elämänsä loppuun saakka. Pitäisikö Kurun Urhean Matin ja Heloposki Hennan tarina siirtää tämän ajan ihanteeksi. 2 a-molli. Konsertin teemana on operettilauluja ja sointuvia salonkikappaleita. Päivänsankareita, jotka täyttävät pyöreitä tänä vuonna, on monia muitakin, osa näistä suomalaisen yhteiskunnan rakentajista itsenäisyyttämme vanhempia. Silloin kotimainen puhdas elintarvike jää helposti hyväksi kakkoseksi, Sarvijärvi taustoittaa. Itsenäistymisen jälkeen nimi muutettiin Suomen Punaiseksi Ristiksi. toisen Grande valse brillanten Op. Tämän päivän suuri haaste on, miten siirtää edesmenneiden perimä ja isoisovanhempien antama esikuva tämän ajan sukupolville. Sen on säveltänyt Emmerich Kálmán, yksi kaikkien aikojen suurimmista operetin mestareista. Muistathan kai. Ponsi lain kriteerien mukaan tuotetuista elintarvikkeista tuli valtuustoon Minna Sarvijärven ehdotuksesta. hämäläinen sananlasku Ensi sunnuntaina on äitienpäivä ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö palkitsee 33 äitiä tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana. Valtuusto päätti, että KuHa Oy:n on jatkossa elintarvikehankintojen kilpailutuksissa huolehdittava siitä, että hankinnat täyttävät lain kriteerit ja että niissä huomioidaan paikallisuus ja kotimaisuus. 18 Es-duuri. Ennen väliaikaa ja kahvitarjoilua kuullaan vielä Franz Lehárin Hymyn maa -operetista Sun on mun sydämein. SPR on ollut mukana yhteiskunnan käännekohdissa ja järjestön vaiheet kertovat myös Suomen kasvusta köyhästä avunsaajasta kansainväliseksi avunantajaksi. Ensiapu, ystävätoiminta, veripalvelu, katastrofiapu, tuhannet suomalaiset antavat aikaansa ja sitoutuvat samoihin periaatteisiin kuin 17 miljoonaa vapaaehtoista ympäri maapallon. Yhteishankinnoissa kuitenkin ratkaisevana tekijänä pidetään hintaa. He saavat Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. T ämä vuosi on juhlavuosi. Luulin, että kaupunginhallituksessa ponsi olisi hyväksytty yksimielisesti, mutta äänestyksen jälkeen se jäi lisäämättä. Satavuotiaan Suomen itsenäisyyden pelastaneet sotaveteraanit, lotat ja sotalääkärit ovat ansaitusti kunniakansalaisia, mutta niin ovat myös kotirintamalla uurastaneet naiset. Hienoa on, ettei tästä olla tekemässä pelkkää pönötysjuhlaa vaan kaikenlaisesta toiminnasta saa juhlavuoden tapahtuman
Kauppojen työllistämät runsaat 25 työntekijää siirtyvät Harri Niskasen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. – Meillä on aina kohteita, joihin vaatteita viedään. Ruokakauppiaan urasta hän on haaveillut jo työuransa alusta. Nyt uudistuksissa päästään seuraavaan vaiheeseen, jossa kaupoista rakennetaan entistä yksilöllisempiä ja asiakaskunnan toiveita vastaavia. Veteraaneille myönnettävät palvelusetelit käyvät maksuna kaikkiin osuuskunnan tuottamiin palveluihin. Isovanhemmilla, kummeilla ja suvulla on tärkeä paikka lapsen elämässä. – Muistan, kun lapsi oppi sanomaan ”äiti”. Tässä valmistetaan dumplingseja kuujuhlaa varten.. – Vaikka en ole lastamme kantanut vatsassani, niin voisi sanoa, että olen kantanut häntä sydämessäni viisi vuotta, Anneli tiivistää. Tähänastisen työuransa Harri Niskanen on tehnyt hotellija ravintola-alan johtotehtävissä. Kaikkea voi tapahtua, kuten niillekin, jotka odottavat omaa lasta, Tirkkonen selvittää. Huomaan, että se on myös tärkeää lapselle ja hän tuntee ylpeyttä omasta syntyperästään, Tirkkonen kertoo. – Olisi hyvä, jos pari vapaaehtoista saisi lisää, niin porukkaa olisi riittävästi, toteaa Marja Luomajärvi myyntitiskin takaa. Se tuntui hyvältä. Kuva lapsesta on omien mielikuvien varassa ja mielikuvat ovat usein epätodellisia. Outi Järnefeldt-Raskin hierontapalvelut ovat osa osuuskunnan toimintaa. Uuteen kulttuuriin, kieleen ja maahan sopeutuminen vei oman aikansa. Esimerkiksi yksipuolisesta istumatyöstä johtuvat ”jumit” tai erilaiset nyrjähdyksien aiheuttamat vaivat on aina helpointa hoitaa mieluimmin ennemmin kuin myöhään. Raskaimpana adoptioprosessissa hän piti odotusta ja epätietoisuutta. päivänä. Lähetyksen kirpputori avattu Adoptioäidin pitkä odotusaika Teksti: Emilia Latoniemi, kuva: Anneli Tirkkonen Kurun kappeliseurakunnan diakonissa Anneli Tirkkosen tie äidiksi ei ollut ihan tavanomainen. Heidän ajanvarauksensa hoituu osuuskunnan kautta puhelimella numerosta 044 373 3520. – Meiltä kannattaa kysyä apua erilaisissa oikeuksissa kuten kotivähennyksiin liittyvissä verovähennyskysymyksissä, linjaa toimintaa koordinoiva Anne GöösLeppänen. – Keittiötavaraa, kattiloita ja lautasia menee paljon. – Kauppani on muutettu Siwoista ja Valintataloista K-Marketeiksi. Useita erilaisia palveluja tuottava osuuskunta on myös Ylöjärven yksi kaupungin palvelujen tuottajista, joten maksuvälineenä kotija siivouspalveluissa voi käyttää myös kaupungin myöntämiä palveluseteleitä. Kiintymyssuhteen luominen lapsen ja vanhemman välillä on tärkein asia ja sitä aletaan luoda heti uudessa kotimaassa. Uuden kauppiaan tavoitteena on saada asiakkaan ääni kuulumaan kaupoissa entistä vahvemmin. Niistä on melkein pulaa, Luomajärvi kertoo. Äidiksi kasvetaan, se ei tapahdu heti kun lapsi tulee perheeseen. Päämajaksi nimetty tukikohta Kurun Osuuspankin Rapakon kiinteistössä Kauppatie 4:ssä on myös Matkahuollon toimipiste. Entisessä paikassaan Virastotiellä sijaitseva kirpputori suljettiin syksyllä, sillä lämmittämättömässä rakennuksessa toimintaa on vaikea järjestää talvisin. Tätä ennen prosessi oli kestänyt jo viisi vuotta. Adoptioodotuksessa on paljon epävarmuutta eikä mitään näkyvää, mitä voisi katsella. Kaupat ovat entisiä Siwoja ja Valintataloja. Luvassa on modernia kyläkaupan tunnelmaa – iloista ja rentoa fiilistä, joka välittyy myös asiakkaille. Äitinä olen se ruokkija, hoivaaja ja huolehtija. Kurun kaupan lisäksi Niskanen ottaa lokakuun loppuun mennessä vaiheittain luotsattavakseen Pohtolan, Asuntilan ja Siivikkalan KMarketit. Näiden lisäksi Osaavat kädet tarjoaa rajoitetusti myös hoivapalveluja. Tänä vuonna Tirkkosten poika täyttää kymmenen. – Apua erilaisiin hartia-, selkäja niskakipuihin kannattaa hakea ennen kuin Osaavat kädet tuottaa myös hoivapalveluita kipu yltyy sietämättömäksi ja aiheuttaa hankaluuksia myös muualle kehoon. Vapaaehtoisvoimin pyörivä kirpputori on avoinna maanantaisin, perjantaisin ja lauantaisin kello 12–16. Harri Niskasen perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi kouluikäistä lasta. Ilmojen lämmettyä toiminta on saatu taas käyntiin ja sitä pyritään jatkamaan syyskuun lopulle asti. – Kiinalaiset juhlat ovat osa meidän vuoden kiertoa ja se kulttuuri on meillä ollut mukana alusta pitäen. Lapsella on niin voimakas elämän liekki, että sitä vain ihmettelee ja katselee. Vapaaehtoisten mukaan erilaisille keittiövälineille on runsaasti kysyntää. Haluamme kaupoissani profiloitua alueen parhaan palvelun paikkoina, K-kauppias Harri Niskanen sanoo. Kirpputorille voi tuoda lahjoituksena hyväkuntoisia ja puhtaita vaatteita, astioita, huonekaluja ja kodin tavaroita. Adoptioprosessi on pitkä, monivaiheinen ja täynnä epävarmuutta. Vapaa-ajan täyttävät lasten liikunnalliset harrastukset, kuntoliikunta ja eräily Lapissa sekä hyvä ruoka ja ruuanlaitto. Samaan sektoriin kuuluu myös tavanomaisemmat avustuspyynnöt, joista esimerkkinä viedä asiakas lääkäriin, sairaalaan tai käydä äänestämässä. – Biologiset vanhemmat näkevät lapsensa kehityksen ultraäänessä jo hyvin varhain. Nro 19 • Torstaina 11.5.2017 3 Jukka Kallio Harri Niskanen, 46 aloittaa Kurun K-Marketin kauppiaana kesäkuun 12. Toivonkin saavani paljon palautetta ja toiveita asiakkailta. Myös vaatteita on viety muun muassa Valko-Venäjälle, Latviaan ja Puolaan sekä lahjoitettu vastaanottokeskuksiin ja thaimaalaisille marjanpoimijoille. Olen hoitanut hyvinkin nuoria urheilijoita kuten myös ikäihmisiä, vinkkaa Järnefeldt-Rask. – On tärkeä asia, että adoptiolapsi tulee sukuun – ei ainoastaan perheeseen. Kirpputorin tuotto käytetään erilaisiin lähetystyön avustuskohteisiin. Teksti ja kuva: Emilia Latoniemi Lähetyksen kirpputori avattiin kesäksi kaksi viikkoa sitten. Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Viime syksynä aloittanut Kurun Osaavat Kädet osuuskunta on kysytty monialainen paikallisten palvelujen tuottaja ja kysyntä kasvaa tasaisesti. – Vaikka monissa asioissa lähdettiin täysin alusta, niin lapsen kehitys oli valtavaa jo ensimmäisen vuoden aikana. Anneli olikin poikansa kanssa kotona ensimmäiset kolme vuotta, kaksi vuotta perhevapaalla ja kolmannen yhteiskunnan tukien ulkopuolella. Iällä ei tässä asiassa ole merkitystä. Anneli toteaa. Tirkkosen perheessä kiinalaisilla perinteillä on tärkeä osa. Pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen perhe päätyi hakemaan itselleen adoptiolasta Kiinasta. – Olemme auttaneet asiakkaitamme hyvinkin erilaisissa pulmissa. Hänen lisäkseen tarjolla on koulutetun kraniosakraalihoitaja Tarja Vallin palvelut, jonka osaamisalueeseen kuuluu myös eläimet. Niitä tulee niin paljon, ettei kaikki mene kaupaksi, Ulla Pohja selvittää. – Olihan se välillä hirveän raskasta henkisesti, koska ei voinut tietää, että päätyykö tämä lopulta myönteiseen päätökseen. Poika oppi suomen kielen alle vuodessa ja alkoi yhtäkkiä puhua enemmän. Ensimmäisen valokuvan tulevasta lapsestaan Tirkkoset näkivät noin kuukautta ennen lähtöään hakumatkalle Kiinaan. Yksi Päämajan huoneista on varustettu hierontapöydällä, ja toiminnassa mukana oleva Outi Järnefeldt-Rask on koulutettu hieroja ja urheiluhieroja. Merkittävä palvelumuoto on mahdollisuus toimia omaishoitajien lomittajana, johon on tarjolla ”Palvelua kotiin – omavalvonnan osaaja” -passin omaavia ja koulutettuja tekijöitä. Vapaaehtoisia on mukana tällä hetkellä hieman päälle kymmenen, mutta mukaan toivottaisiin vielä muutamia lisää. Harri Niskanen aloittaa K-Marketin kauppiaana Harri Niskanen aloittaa K-Marketin kauppiaana kesäkuussa. Myös isällä on oma tärkeä paikkansa lapsen elämässä. Perheen arki on tavallista lapsiperheen arkea, joskin pojan kaukaiset juuret tuovat perheeseen hieman enemmän juhlan aihetta. Poika tietää, että hänellä on Kiinassa kiinaäiti ja kiinaisä, mutta hänellä on täällä Suomessa äiti ja isä, jotka pitävät hänestä huolta. Kotikäynnin yhteydessä olemme asentaneet jopa digibokseja ja virittäneet television kanavat kohdalleen, jatkavat Saija Riikonen ja Outi Järnefeldt-Rask
Kyröskoskesta pyydettiin helmiä vanhan tavan mukaan aina tiettynä päivänä vuodessa, Kolmen helmen joet -hankkeen kotisivulla kerrotaan. Polvianderin mukana Pommerista Kuruun. Hänen ansiokseen on luettava Stoolin tuvan siirtyminen Turusta Kuruun museonmäelle. Teksti: Juhani Latoniemi, kuva: Akke Ahopelto Ihminen kohtaa majavan luonnossa vain harvoin, vaikka maamme suurin jyrsijä on levittäytynyt lähes kaikkiin vesistöihin Kurunkin alueella. Yleensä minulla on aina kamera mukana, mutta nyt ei. Rajamaa kertoi eläimen painoksi 18 kiloa, joten se oli aikuinen. Lähiaikoina on muuten paljon mielenkiintoista tulossa luontokeskukseen; pellavan kylvöä 19.5., Villiiny luonnosta – Suomen luonnon päivä 20.5. Sen olemassaolon huomaa yleensä vain vesistöjen varsilla jyrsimällä kaadetuista puista. Eläin oli ilmeisesti muuttomatkalla järvestä toiseen. Myös Poukkanen itse osallistui näytelmiin esittäen Värikki Stoolia näytelmässä Syvällä on tammen juuret. Entisen Porin Rykmentin lipunkantaja C.G. Kurun Rhy:n toiminnanohjaaja Ville Kulmalan mukaan lähes kaikki Kurussa tutkimustarkoituksiin metsästetyt majavat ovat olleet yhtä lukuun ottamatta kanadanmajavia. Hän oli myös ahkera lukija ja kirjaston käyttäjä. Hänet muistetaan ennen kaikkea mittavasta työstään Kurun ulkomuseon hyväksi. Teksti : Juhani Latoniemi, kuva: Liisa Poukkanen Suoraan alenevassa polvessa Polvianderin sukuun kuuluva maanviljelijä ja jatkosodan veteraani Olli Poukkanen oli poikkeuksellisen määrätietoinen ja pitkäjänteinen kotiseutumies. Hämeenkyrössä harjoitettiin vielä 1700-luvulla jonkin verran helmenkalastusta, josta on ainakin yksi maininta jo 1600-luvun tuomiokirjoissa. Hän oli mukana mm. Kolmen helmen joet -hanke on Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven toteuttama puolentoista vuoden pituinen uhanalaisen raakun suojeluun keskittyvä hanke, joka päättyy elokuun lopussa. Vänrikki Stoolin tuvan ja koko ulkomuseon hoitajana Poukkanen toimi yhtäjaksoisesti 27 vuotta aina sen perustamisesta eläkkeelle jäämiseensä vuonna 1988 saakka. Yhden helmen löytääkseen saattoi joutua avaamaan satoja simpukoita, joten varsinaista taloudellista merkitystä helmenkalastuksella ei ollut. ympäri pohjoismaita. Taulu oli aikanaan kulkeutunut C.G. Kurun historia -kirjan kaikkien painosten julkaisutoimikunnissa sekä Kurun seurakunnan historiasta ja Ruoveden historiasta kertovien kirjojen toimituskunnissa. Suomessa alkuperäisenä esiintyvä euroopanmajava metsästettiin lähes sukupuuttoon 1800-luvun lopulla. Yksi Poukkasen ansioista on myös espanjalaisen taidemaalari B.E.Murillon paratiisi-aiheisen maalauksen palauttaminen Kuruun. Euroopanmajava ja vieraslaji kanadanmajava kohtaavat nykyisin Pirkanmaan länsiosassa. Hän oli mukana hankkeen alkuneuvotteluista lähtien aina sen toteutumiseen saakka. Hankkeen tavoitteena on jokien raakkukantojen ja raakun väliisännän, taimenen, elinvoimaisuuden ja suotuisan suojelun tason turvaaminen lajien elinympäristön laatua parantamalla. Kurussa molemmat lajit asuttavat jo samoja vesistöjä ja jopa samoja pesiä. Kyröskoskessa, Turkimusojassa ja nykyisen Viljakkalan puolella Kylmäkoskessa eli jokihelmisimpukka, josta saattoi hyvällä onnella löytää arvokkaan helmen. Tytär Liisa Poukkanen kertoo isänsä kirjanneen päiväkirjaansa asioita hyvinkin tarkasti koko elämänsä ajan. DNA-tutkimuksella pyritään selvittämään, onko vieraslaji vallannut alkuperäiseltä majavalta alueet vai tekeekö Satakunnassa esiintyvä kotimainen kanta paluuta Kurun suuntaan. Tuvan pihamaa ja koko alue toimivat heti perustamisestaan lähtien Kurujuhlien yhteydessä esitettyjen lukuisien kotiseutuhenkisten näytelmien ja musiikkiesitysten luontaisena näyttämönä. – Käännyin takaisin ja huomasin sen olevan majava. Omat sotamuistot Poukkasella olivat vielä hänen 95-vuotispäivänään hyvässä muistissa. Polviaderinkin asuttaman virkatalon uusi tulevaisuus koitti, kun se suurin ponnistuksin saatiin osin talkootyönä ja kahden kirvesmiehen avulla nykyiselle paikalleen ja lopulta vihityksi Vänrikki Stoolin tuvan nimeä kantavaksi kotiseutumuseoksi 6.8.1961. Yksityisellä kirjeenvaihdolla hän sai neuvoteltua Turun linnan ulkopuolelle siirretyn Hainarin sotilasvirkatalon takaisin kotiseudulleen, tosin ei aivan alkuperäiselle sijalleen Niemikylään vaan arvokkaaksi nähtävyydeksi keskeiselle paikalle lähelle koulua ja kirkkoa. Keihäsjärveen laskevalla jokireitillä on useita vanhoja pesiä, joissa syntyneet poikaset lähtevät aikanaan valloittamaan itselleen uusia alueita. Eläin lienee jäänyt aivan hiljattain auton alle, koska siitä valuva veri ei ollut vielä hyytynyt. ja perunan istutusta 31.5. Se liittyi Kolmen helmen joet -hankkeeseen ja sen tuloksiin, 3D-teknologian käyttöön ympäristökasvatuksessa sekä parhaillaan luontokeskuksessa avoinna olevaan Kolmen helmen joet -näyttelyyn. 4 Nro 19 • Torstaina 11.5.2017 IN MEMORIAM Teksti ja kuva: Jukka Kallio Seitsemisen luontokeskuksessa kävi viime lauantaina kuhina. Kurulaiseen kulttuurielämään olennaisesti kuuluva Vänrikki Stoolin tarina huipentui vuosina 1997–98, jolloin ulkomuseon pihamaalla esitettiin itsenäisen Suomenkin historiaan liittyvää kanttori Pentti Tynkkysen kirjoittamaa ja säveltämää Vänrikki Stool -oopperaa, joka keräsi tuhansia katsojia. Kesäkuun loppuun asti avoinna olevassa näyttelyssä voi tutustua Mahnalan ympäristökoulun, Karhen koulun ja Nokian lukion oppilaiden raakkuaiheisiin töihin, joissa he kertovat uhanalaisesta raakusta –jokihelmisimpukasta, raakun historiasta, ekologiasta ja suojelusta. Viime torstaina Kitti Puhakka huomasi kotiin päin ajellessaan Virtaintiellä Myllypuron sillan luona tien reunassa isohkon ruskean eläimen kuolleena. Kotiseutumiehen hämmästyttävän tarkka muisti säilyi aina hänen elämänsä loppuun saakka. Hän lähetti siitä ohjeiden mukaiset korvaja nahkanäytteet Suomen Luonnonvarakeskukseen Jokioisiin. Oopperan suojelijana oli silloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn ja teos oli omistettu museon perustajalle Olli Poukkaselle. Lisätietoja luontokeskuksen nettisivulta. Majava jäi auton alle Ilmeisesti muuttomatkalla järvestä toiseen ollut majava joutui auton yliajamaksi Virtaintiellä viime viikolla.. Jounilla on matkatoimisto Välimatkat Oy, joka tekee luontomatkoja mm. Paikallinen puroaktivisti Matti Rintala löysi HäNäyttely harvinaisesta raakusta Seitsemisessä meenkyrön Turkimusojan raakut eli jokihelmisimpukat vuonna 2014. 1940. Kurun Sanomat ja sen jatkeena ilmestyvä Kurun Lehti luettiin aina heti kun ilmestyivät. Vielä näön heikettyäkin hän seurasi aikaa lukemalla lehtiä suurennuslasin avulla. Vänrikki Stoolin tupa on ollut Poukkasen mittava elämäntyö, jonka hän hoiti tinkimättömällä huolellisuudella. Museon ja kotiseututyön lisäksi Poukkanen toimi useissa seurakunnan ja kunnan luottamustehtävissä. Historiaan jääneiden monien värikkäiden vaiheiden jälkeen taulu joutui Ruoveden kunnanlääkäri Einar Palmenin haltuun, mutta Poukkanen, joka oli ystävystynyt Palmenin kanssa Kotiseutumiehen perintö 97-vuotiaana kuollut Olli Poukkanen valittiin vuonna 1979 Kurun Urheaksi Matiksi. Songao Li ja Jouni Välisalo Tampereelta olivat ensi kertaa Seitsemisessä. Sen jälkeen Turkimusojan asiantuntijat ovat inventoineet raakut, ja populaation kooksi on todettu noin 1800 simpukkaa. Vierailijoita oli hyvän kevätsään innoittamana luontokeskuksen ja Koveron mailla yli 200 henkeä. Yleisö pääsee lisäksi katsomaan ja koskemaan IKATA:ssa 3D-teknologialla valmistettua raakkua. Sain otuksesta kuvan poikani Akke Ahopellon kännykällä – samalla mietimme, mitä sille pitäisi tehdä. ollessaan mukana Ruoveden historia -kirjan toimituskunnassa, onnistui lopulta suostuttelemaan Palmenin luovuttamaan taulun takaisin takaisin Kuruun, jossa se on kirjastossa nähtävissä. Tarkasti säilytetyssä sotilaspassissa on merkintä asepalvelukseen astumisesta välirauhan aikana 22.3. Soitin tutulle metsästäjälle Seppo Rajamaalle, joka kävi hakemassa sen pois, kuvailee Puhakka. Väkeä riitti jonkin verran myös kuulemaan raakkuasiantuntija Panu Oulasvirran esitelmää ”Raakku – jokiluontomme uhanalainen helmi”. Poukkanen teki paljon työtä myös museon esineistön kokoamiseksi ja niiden esillepanon hyväksi. Muistin säilymistä lienee auttanut hyvien geenien ohella myös säännöllisesti päivittäin pidetty päiväkirja
Vanhalla hautausmaalla on tärkeää historiallista arvoa ja sen aita oli päässyt niin huonoon kuntoon, että uusiminen oli ainoa vaihtoehto. Järeät kivitolpat on kiinnitetty massiivisiin aluslaattoihin. Sitten kahviteltiin ja nautittiin muusta ohjelmasta. Tarkemmin asiasta ei ole päätetty, joten Kurun Lehden lukijat voivat lähettää perusteltuja ehdotuksia sähköpostilla kuru@lions.fi tai kertoa ehdotuksensa suoraan allekirjoittaneelle. Pastori Leena Jalkanen puhui kirkossa Jeesuksen vastauksesta opetuslastensa huoleen, kun he eivät tienneet, mihin Jeesus menee. Onerva oli Leinon tavoin runoilija, joka teoksissaan käsitteli usein naisen elämään kuuluvia vapauden ja sitoutumisen välisiä ristiriitoja. Runsaaseen ja maistuvaan lounaspöytään käytiin Anneli Tirkkosen tervetuliaissanojen jälkeen. Nyt jo 9. Aidan malli on samanlainen perinteinen puuaita kuin Tammikankaan hautausmaallakin. LC Kuru aitatalkoissa Punaisen mullan hautausmaana tunnetuksi tullut alue on otettu käyttöön 1858 silloisen laamanni Nils Idmanin ehdotuksesta kenraali von Mollerin ehdottaessa Tammikankaan aluetta. Ristiriitainen suhde kesti Leinon elämän loppuun saakka. Peruste tummemmalle maalille on, että aivan vilkkaasti liikennöidyn tien varressa aita joutuu liikennepölyn lisäksi vuosittaisten aurauslumien rasitukselle. Samassa yhteydessä aita sai toisen ja lopullisen maalikerroksen, joka hieman poikkeaa aiemmista. Pitkäaikaisin naisystävä oli L. Myös Pirkanmaan hoitokodin polttopuut ovat jo kuivumassa. Nro 19 • Torstaina 11.5.2017 5 KOMMENTTI Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Kurun vanha hautausmaa ja sen ympäristö ovat jälleen siistit. Kaikki kerätyt varat käytetään lyhentämättömänä auttamiseen ja kuluvan kauden aikana avun saajina ovat olleet muun muassa kurulaiset lapsiperheet, omaishoitajat, Kurun palvelukeskus ja Lasten kesäleiriyhdistys. Jeesus vastasi yksinkertaisesti, mutta samalla lohduttavasti: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Kerhotoiminta järjestää myös perinteisesti jouluja kevätjuhlat. Koskettavimmat runot syntyvät aina ihmiselämän voimakkaista tunteista, kuten rakkaudesta. Toimittajan ja kriitikon ammattia Eino Leino harjoitti mm. Hautausmaan historiasta löytyy perustamisvuonna rakennettu uunilla varustettu paarija ruumishuone sekä kolmiota muistuttavan alueen valkoinen kivitolppiin kiinnitetty puuaita takorautaisine kiinnikkeineen ja saranoineen, jotka ovat edelleenkin käytössä. Perintöprojektin tarkoitus on tehdä jotain pysyvää, kestävää ja paikallisesti merkittävää. Yksi Leinon tuotantoon vaikuttaneista naisista oli myös hänen 1800-luvun lopulla Vienan Karjalaan suuntautuneella matkallaan Megrijärvellä Tiihosen talossa tapaamansa Anja, jota Leino oli kosinut. veljensä Kasimirin kanssa perustamassaan kulttuurilehti Nykyajassa. Talkoiden ideana oli niin silloin kuin nytkin tehdä yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä. Runot syntyvät rakkaudesta Kirjallisuuspiirin kiitoksena Leena Törmä antoi Helena Kalliolle komean kukan. Myöhemmän ajan Hiihtäjän virsiä -kokoelmaa sävytti melankolinen lapsuudenkodin nostalgia. Kappeliseurakunnan kerhojen ja ystäväpalvelun kevätjuhla Lämminhenkinen tilaisuus keräsi kokoon kuutisenkymmentä henkilöä.. LC Kuru ei kuitenkaan kerää rahaa omaa toimintaansa varten, vaan jakaa ne avustuksina paikallisille yleishyödyllisille yhdistyksille ja toimijoille. Lions-toiminnan tarkoitus on paikallinen palPaikallista palvelua jo 63 vuotta Martti Kauppinen, Vesa Kivi, Rauno Vastamäki ja muut leijonat saivat talkoilla aurinkoisessa säässä viime viikonloppuna. Vuosikymmenien saatossa tolpat seisovat edelleenkin lähestulkoon suorassa. En tiedä, saanenko lempeäsi sun, vai yksipuolinenko lemp’ on raukan mun.” Nämä ovat varsin varhaiskypsiä säkeitä. Leinon ystäväpiiriin kuului myös kielenkääntäjä Otto Manninen. Miehien yhteinen ihastus oli Anni Swan, josta kuitenkin tuli Mannisen puoliso. Hyvä aika oli myös uusia jo täysin ikäkautensa päähän tullut puuaita, jonka olivat talkoilleet Granitokuorolaiset vuonna 1996. Leino avioitui elämänsä aikana kolme kertaa. Runojakin saatiin kuulla: Aino Nummi lausui Kevätaamun nousu ja Äidin kuva mun huoneessain. Kurun Lions Club toteuttaa aidan uusimisen yhdessä Ylöjärven seurakunnan ja Juha Liesiveden kanssa. Onerva. Maalausja asennusurakka saatiin ”hyvän sään aikana” valmiiksi, sillä lauantai oli varsin aurinkoinen ja lämminkin kuten myös vielä hieman viileämpi sunnuntai. Suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta ylistävä runoelma Hymyilevä Apollo ja kansallinen toiveunelma Päivän poika ilmensivät nuoren Leinon optimismia. Tämän tarkoituksen toteuttamiseksi klubi järjestää esimerkiksi yllä mainitut metsäpäivän ja aitaprojektin sekä myös muita tapahtumia. Lions-järjestön valtakunnallisen Punainen Sulka -keräyksen paikalliseksi kohteeksi on valittu kurulaiset nuoret. Myöhemmin yhä paheneva alkoholismi vei hänen terveytensä ja johti lopulta kuolemaan. Juhlaan oli saapunut kuutisenkymmentä kurulaista kerholaista ja ystäväpalvelun väkeä. Tässä on myös kiitettävä Juhaa tilojen antamisesta klubin käyttöön aitaprojektia varten. Tapsa Laurila ja Eija Multanen näyttelivät mukavan hauskan sketsin, jonka oli Karjalainen-lehden kolumnisti Kyösti Pajari laatinut alunperin Rautjärven murteella. Martti Kauppinen Lions Club Kuru presidentti 2016–2017 Teksti ja kuva: Juhani Latoniemi Kurun kirjallisuuspiirin viikon takaisen iltapäivän teemana oli Eino Leino, joka tunnetaan mm. Musiikkia esittivät Verna Yli-Hankala viulullaan ja Sonja Yli-Hankala huilullaan. Kerhoissa käydään, koska niissä tapaa ystäviä, saa jutella, kuulee mielenkiintoisia asioita ja tulee ravituksi hengellisesti ja ruumiillisesti. Perhe-elämä oli Leinolle uusi kokemus. Myös valtakunnallisesti on tärkeää, että metsäalalla on riittävästi osaavia ammattilaisia. Kurun kappeliseurakunnan kerhojen ja ystäväpalvelun kevätjuhlaa vietettiin viime torstaina ensin ehtoollishartaudella Kurun kirkossa ja sitten lounaalla ja pienellä ohjelmahetkellä seurakuntatalossa. Tunteidensa palosta vasta yhdeksänvuotias, varhaisvanha kymmenlapsisen perheen kuopus Eino Leino inspiroi joululomallaan runon, jota hän myöhemmin nimitti ensimmäiseksi runokokeekseen: ”Ainiaan lempeni olet omaava, sä täytät syömmeni, neito ihana. Suhde oli sikäli erikoinen, että molemmat olivat tahoillaan naimisissa, mutta eivät koskaan keskenään. Tämä on paikallisesti merkittävää, koska Kurun ainoa ammattiin valmistava oppilaitos kouluttaa metsäalan ammattilaisia, jotka usein myös työllistyvät paikallisiin yrityksiin. FL Helena Kallio tarkasteli täydessä Kuru-salissa Leinon tuotantoa hänen naissuhteittensa kautta. Leino koki sanomalehdet kanavaksi, joiden kautta hän saattoi puhua suoraan Suomen kansalle. Puhtaan valkoisen sijaan värisävyksi on valittu hieman harmahtavampi vaihtoehto. Hautausmaan aidan uusiminen on perintöprojekti, joita Lions-klubit eripuolella Suomea toteuttavat 100-vuotisjuhlaan liittyen. Tyttö ei kuitenkaan suostunut, mutta ”pyhät on pihlajat pihalla” siirtyi osaksi runokokoelmaa. Runoilijasielun omaavan Leinon ensimmäinen suuri ihastus oli hänen Kajaanin alkeiskoulussa ensimmäisenä kouluvuotenaan 1887 tapaamansa vanhempi tyttökoululainen, apteekkari Gustav Granbergin tytär Linnea, johon tuleva runoilija rakastui. Ensimmäinen liitto Freya Schulzin kanssa jäi lyhyeksi, mutta Nocturnessa elämään jääneet säkeet ”Ruislinnun laulu korvissani… ” ja ”edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie… ” ilahduttaa yhä uusia sukupolvia. Kukaan ei pääse Isän luo muutoin kuin minun kauttani.” Kirkosta kevätjuhlaan tulleet saivat hengenravinnon ääreltä siirtyä fyysisen ravinnon pöytiin seurakuntatalolle, jonne Leena Jalkanen kauniin osuvasti heitä kehotti. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että seurakunta kustantaa tarvikkeet ja yhdistykset saavat suorittamastaan työstä palkkiona rahallisen kiitoksen. veleminen ja auttaminen. Kurun Lions Clubin päättymässä olevaa toimintakautta on värittänyt niin Suomen kuin koko Lions liikkeen 100-vuotisjuhlat. herkistä rakkausrunoistaan. kerran toteuttavan metsäpäivän tarkoituksena on tutustuttaa ammatinvalintaa pohtivat nuoret metsäalan ammatteihin. Runokokoelmille Sata ja yksi laulua sekä Ajan aalloilla oli ominaista isänmaallinen mieteja herätysrunous. Juhlassa tietysti laulettiin ja juteltiin pöytäseuran kanssa. Yhteistyössä Kurun Lions Clubin kanssa tapahtuman järjestävät Tredun Metsätien toimipiste, Metsä Group Oy, Metsäsäätiö, Metsämiesten säätiö, Metsähallitus, Kurun Osuuspankki ja Ylöjärven kaupunki. Tänä vuonna 17.5. Lounaan olivat valmistaneet Anne Kantojärvi-Kapee ja Satu Kalliojärvi. LC Kuru talkoili viime viikonvaihteessa jo aiemmin valmistamansa aitaelementit paikoilleen vankkojen kivitolppien väliin. Tärkeimmät jäljellä olevat tapahtumat ovat 8-luokkalaisten metsäpäivä Tammikankaalla ja vanhan hautausmaan aidan uusiminen. Teksti ja kuva: Jukka Kallio Kurun kappeliseurakunnan, kuten varmaan kaikkien Suomen seurakuntien, tärkeää työtä ovat kerhotoiminta ja ystäväpalvelu. Tammikankaalla järjestettävään tapahtumaan tulee noin 250 oppilasta Moision koulusta sekä Kurun ja Viljakkalan yhtenäiskouluista. Eeva Heikkonen lausui kaksi omaa runoaan Kukkaiskesä ja Äitini Maria. Journalistinen tuotteliaisuus ei kuitenkaan estänyt Eino Leinoa paneutumasta runouteen
Hämeenkyrö-Viljakkalan vierailu 30.5. Syyskautemme alkaa ke 6.9. alkaen klo 16. Paluu Kurussa n. Keskustellaan, kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Hinta kerholaisilta 30 € ja muilta 65 €. Jatketaan syksyllä kokoontumisia samassa paikassa 7.9. Kurun Yhtä Köyttä -Yhteisö KYKY: kierrätysaiheinen kevättapahtuma ”Tuo tullessas, vie mennessäs” pe 26.5. Kurun Samoilijat: lähtö Kihniölle 20.5. Kurun Marttayhdistys: maistellaan luonnonyrttejä Lean luona sunnuntaina 21.5. mennessä Annelille puh. äitienpäivälahjaksi, p. Maista luonto! Kurun Eläkeläiset ry: Nuokulla kerho ke 17.5. Tule katsomaan, mitä kaikkea vanhat luokat kätkevät sisälleen! Asusteita tuleviin kevään juhliin ja persoonallisia lahjaideoita äideille ja muille juhlijoille. klo 16. Paluulähtö n. Kerätyt pussit voi jättää kirjaston pysäköintialueelle. Kirkkotie 2, Kuru ma 15.5. 050 5233 134 (myös tekstiviestillä). Löydä Kustaa jokaisesta lehden numerosta ja osallistu tuotepalkintojen arvontaan. Kuru-viirejä myytävänä 75,Viirejä voi ostaa Kurun Lehden toimituksesta kpl Kuin lumikello keväinen on aika ensirakkauden niin puhdas on sydän kultainen. Väestörekisteriin on merkitty vuoden 1899 jälkeen 12 905 Osmoa. Alta routaisen maan se valoon kurottaa kanssa kiurun taas laulu soi. klo 9 Kievarin pysäkiltä. Huom! Uusi kokoontumispaikka! Pengonpohjan kyläyhdistys: kirppis koululla, Länsiteiskontie 234. Omat eväät ja muki kahvia varten. 044 7868 056. Kahvitarjoilu. www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru Diakonian kerhojen ja ystäväpalvelun kesäretki la 10.6. Kahvit. Juhani Latoniemi Rakkaamme on siunattu 29.4. 044 220 4188, paivi.vanamo@outlook.com. Ma 15.5. Tuo tarpeettomat tavarat kierrätykseen – annetaan hyvän kiertää! Paikalla ympäristökouluttaja (11–15) ja ohjelmassa lisäksi polkupyörien keväthuoltoa, linnunpönttöjä, tuunausvinkkejä sekä verenpaineen ja -sokerin mittaus. Sotkanvirran risteilynä Bussi lähtee Kurun srk-talolta klo 11.30 ja ajaa Laukontorin satamaan. Pirkanmaan omaishoitajat ry PIONI: omaishoitajien vertaisryhmän tapaaminen Kurun seurakuntatalon alakerran kokoushuoneessa, os. Kurun kirkossa läheisten saattamana. Tule sisäpihan B-rapusta sisään. Jalkanen. klo 7–15.30 Heikki Hänniselle, p. Luetaan Kurun kirjaston Suomi 100 vuotta -listalta kirja ja kerrotaan siitä. klo 10–16 Kurun torilla. Viirin koko on 40x450 cm ja se sopii 8–9 metrin mittaiseen tankoon. Ilmainen kahvija hernekeittotarjoilu, arpajaiset... KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kastettu: Jiri Urmas Haapaniemi Kuollut: Ritva Rakel Pirhonen 75 v. Samoilijat tarjoaa kahvit. värittämistä. lähtö Ruoveden-vierailulle Mannisen bussilla klo 10.30 Kievarin pysäkiltä, matkalta pääsee mukaan kyytiin. klo 11, suunnittelemme kesäretkiä. 040 589 0355/Minna Sarvijärvi. Viirin materiaali on kestävää Jetmesh-lippuneulosta. Jokaisen kuukauden lopussa arvotaan tuotepalkintoja ko. Lenkkeilyvarusteet sään mukaan. Su 14.5. Messu Kurun kirkossa klo 10.00. J.V. Äitienpäivä. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä 4:41 ja 22:04 La Kukka, Floora 4:38 ja 22:07 Su Tuula. Omaishoitajien vertaistukiryhmä (Pioni ry) Kurun srk-talossa klo 12.00. Kurun Kirjallisuuspiiri: kevätkauden päätöskokoontuminen Kuru-salissa to 18.5. Roskapusseja voi hakea Kurun kirjastosta (Kauppatie 7–9) torstaina 11.5. Lippuja myydään myös ovelta. Ilmoita maksutta kesätapahtumasta kesälehden tapahtumakalenterissa! Jätä ilmoituksesi to 18.5. Kurun kappelisrk / Kasvatustyön tmk: Lammasniemen leirikeskuksen päärakennuksen ulkomaalaustalkoot lauantaina 20.5. klo 18.00. ja se jaetaan peittojakeluna Kurun postinumeroalueilla, Muroleessa ja Kyrönlahdessa sekä irtonumeroina koko kesän ajan. 040 867 9865. Tervetuloa toimimaan yhteisen asian puolesta. klo 14. 6 Nro 19 • Torstaina 11.5.2017 KURUN KAPPELISEURAKUNTA KUOLINILMOITUKSET MUISTILISTA Ju h an i La to n ie m i PÄIVÄN KIERTO RUOKALISTA Tänään: Osmo Aurinko nousee 4:43 ja laskee 22:01 Pe Lotta. Kurun Lehden kesälehti ilmestyy helatorstain vuoksi perjantaina 26.5. Liput 10 €, sisältäen kahvitarjoilun. Kansallisromantiikan tuoksinassa nimi otettiin almanakkaan 1908, ja 1900-luvun alkupuoliskolla Osmon suosio kukoisti aivan erityisesti. klo 14. Voit myös tulla poikkeamaan toimituksessa asiakaispalvelun aukioloaikoina ma–to klo 10–14.. Rakkaamme Olli Nikolai POUKKANEN * 24.3.1920 Kuru . klo 9–17. kuussa kilpailuun osallistuneiden kesken. klo 14. Lisätiedot: Martti Kauppinen, p. 4:35 ja 22:10 Ma Sonja, Sofia, Sohvi 4:33 ja 22:12 Ti Essi, Ester, Esteri 4:30 ja 22:15 Ke Maisa, Rebekka, Mailis, Maila, Maili 4:27 ja 22:18 Osmo tarkoittaa kansanrunoudessa nuorukaista, nuorta miestä. Sis. klo 16 Kuru-salissa, syksyllä jatketaan 7.9. Parkkuun seudun kyläyhdistys ry: osallistutaan ympäristön siivoustempaukseen. klo 17–19 Soppeensydän, Rantajätkäntie 2 B, Ylöjärvi. Tervetuloa! Lisätietoja: Päivi Vanamo, p. (Runebergin virsi 577:2) Kurun Keskusta: Viljakkalan mieslaulajien konsertti Tangon taikaa järjestetään Moision koululla Ylöjärvellä su 21.5. alkaen kello 9. mennessä mieluiten sähköpostilla osoitteeseen toimitus@kurunlehti.fi. Kuru-seura on teettänyt lisää jo aiemmin myynnissä olleita Kuru-viirejä, jotka on teetetty aiemman mallin mukaan. Kuru täyttää tänä vuonna 150 vuotta ja sen kunniaksi sopii vetää viiri salkoon. 044 7868 078. Messu Aurejärven kirkossa klo 13.00. 31.3.2017 Ylöjärvi Kiitollisuudella muistaen ja kaivaten Seppo Liisa Helmi-Terttu, Reijo ja Lasse Laina muut sukulaiset ja ystävät Sun armos täällä meille soi, mi kallehinta olla voi, ja meille alla auringon tää synnyinseutu rakkain on. Muualta haettavat pussit voi ilmoittaa torstaina 11.5. Kesälehti ilmestyy 26.5. Kaupungin koulut ja päiväkodit, viikko 20 Ma Nakkikeitto Ti Lasagnette, salaatti Ke Kalamureke, perunat, kylmä kastike, salaatti To Possukastike, perunat, salaatti Pe Kasviskiusaus, salaatti Numerossa 18 Kurun Lehden maskotti Kustaa Kuruki seikkaili sivulla 4. Avoinna viikonloppuisin toukokuun ajan klo 10–15. Ylöjärven AVH-aluekerho: Pirkanmaan AVH-yhdistys ry:n Ylöjärven kerho ma 5.6. Lisätiedot Marjalta, p. Ilmoittautuminen ti 16.5. TAPAHTUMIA: Pe 12.5 Haravointitalkoot Aurejärven hautausmaalla klo 10.00 alkaen. Kurun Eläkkeensaajat: ma 15.5. Tule mukaan! Aikuisten värityskirjapiiri: vielä kerran väritellään tänä keväänä to 18.5. Lippuja on saatavilla ennakkoon esim. bussimatkat, risteily ja lounas laivalla. Lämmin kiitos osanotosta. Maskottikilpailu Maskottikilpailu Lehdessä nro _______ Kustaa Kuruki seikkailee sivulla nro _________ Nimi*: ______________________________ Osoite: _____________________________ Puhelin*: ____________________________ Sähköposti: _________________________ * Täytä ainakin tähdellä merkatut kohdat, jotta voimme olla sinuun yhteydessä, jos voitat. Jalkanen. klo 12–14
Laitepäivityksen vuoksi röntgenkuvauksia ei tehdä 22.–26.5.2017. Päivystykselliset röntgenkuvaukset tehdään katkon aikana erillisen sopimuksen mukaisesti muualla. koulu) Avoinna: ma-pe 9-17 Kankaantaan teollisuusalue, Hirvenpolku 3, 37150 Nokia Puh. ja röntgenlaite pyritään saamaan täyteen käyttökuntoon alkuviikon aikana. 040 358 2503 Emilia Latoniemi emilia.latoniemi@icloud.com Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Suomen autokierrätyksen valtuuttama romu-ajoneuvojen vastaanottopiste. klo 18 Länsi-Teiskon rukoushuoneella. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–to 10–14 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy M-Print Oy Tilaushinnat: Kesto: 79 € / v 12 kk: 84 € 6 kk: 45 € 3 kk: 28 € Toimitussihteeri Matleena Ikonen Puh. Esillä sääntöjen määräämät asiat sekä sääntöjen päivittäminen. Nro 19 • Torstaina 11.5.2017 7 MYYDÄÄN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Päätoimittaja Juhani Latoniemi Puh. Itä-Aureessa, JussiMatissa klo 14 alkaen. mennessä p. 0400 302 066 Vakituiset avustajat: TOIMITUS Asiakaspalvelu Pirjo Kivi Puh. 044 3733 520. klo 9–13. Kokouksen tarkastetut pöytäkirjat nähtävänä JussiMatissa 3.6.–17.6.2017 välisen ajan. Katso tiedot osoitteesta www.etuovi.com/ kohde/e82692 TULE TUTUSTUMAAN PALLOILULAJEIHIN Kurun Yhtenäiskoulun pihalle la 20.5. 044 343 0031 Jukka Kallio Puh. Kiireettömät kuvaukset pyritään tekemään mahdollisimman pian käyttökatkon jälkeen. Tervetuloa mukaan! Puutavaraa ja rakennus tarvikkeita Ruovedeltä Väärinmajantie 607, Ruovesi p. 050 553 9129/Lehtiniemi Länsi-Teiskon Kirkkoyhdistys VUOSIKOKOUS su 21.5. 0400 342 325 ERISTEPALVELU Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. • Siemensipulia ym. Tarvittaessa yhteydenotot röntgeniin, p. TERVETULOA! • KATTOJEN PESUT JA MAALAUKSET • VESIKOURUT • TIKKAAT • LUMIESTEET • PIIPUNHATUT • PELLIT JA LISTAT Töistä kotitalousvähennys 0400 661 807 METALLIJA MAARAKENNUSTYÖT Kuru 040 575 9170 www.metallijamaarakennus.fi Timo J Aaltonen M E T A LLIJ A MA ARAK E N NU S. POHJANMAAN PERUNAA Kurun torilla ma 15.5. KIVITYÖLIIKE E.VÄISÄNEN OY Kolkintie 105, 34320 Parkkuu Puh. 050 337 6865 ma-pe 7-17 la 9-13 www.vaarinpuutavara.fi Hinnat ja tuotteet osoitteesta Kurun Lehti tilattavissa nyt myös näköislehtenä www.lehtiluukku.fi/lehti/ kurun-lehti Voit maksaa yleisimpien pankkien verkkomaksulla tai Visa-, Visaelectronja MasterCardkorteilla. Ilmoittautumiset Annelle 15.5. Toiminta käynnistetään uudelleen maanantaina 29.5. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. Hallitus KEVÄTTORI KYRÖNLAHDESSA la 13.5. p. SE-Romun vastaanotto! KYSY TARJOUSTA MYÖS RENKAISTA! mm. Lue verkossa! Hinta 1,80 € / lehti 6 kk 40 € ja 12 kk 79€ Siisti KAKSIO Kurun keskustassa Näsijärvi-näkymin. 03 565 28166. Nokian Hakka, Nordman, Michelin. Myös hautakivien lisänimien kaiverrukset, entisöinnit ja oikaisut. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Fysioterapeutti JUHO KOSKI Vastaanotto Kurussa kirjaston alakerrassa maanantaisin. Myynti ja asennus: Roni Roponen puh. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi KOKOUS Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 79,00 / v m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. 044 343 0031. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Liikkeessämme jatkuva kivinäyttely. Kerää passiisi 5 leimaa—saat mehun ja pullan + yllätyspalkinnon! Tervetuloa niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin! Puffetti Järj. Ruiskutettuna seiniin. 0400 638 090 ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutulehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Tervetuloa! Johtokunta Kurun Vesiosuuskunnan VARSINAINEN OSUUSKUNNAN KOKOUS Kurun Seuratalo, Matkahuollontie 4, Kuru maanantaina 22.5.2017 klo 17.30. Puhelut lankaverkosta 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (ALV 24%) Puhelut matkapuhelimista 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min (ALV 24%) Puukuituiset EKOVILLA ERISTEET Puhallettuna yläpohjiin, alapohjiin, onteloihin. • Siikli, Pito, Marabel ym. mukaan. Hammaskuvaukset ja ultraäänitutkimukset tehdään normaalisti. Ajanvaraus ja tied. Klo 14-17 Jalka-, kori– ja lentopallo, beachvolley, pesis, tennis, sähly, jääkiekko. Huoneisto kolmessa tasossa, 62,5 m 2 . Kurun Ryhti ry, Kantri ry Kurun Sotaveteraanit ry Perinteinen ROSVOPAISTITAPAHTUMA Pirkkahallissa torstaina 18.5.2017 alkaen klo 12. Vapaa sop. Henkilöautokorjaamo • Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. 040 588 4839 Lääkärin lähetteellä KELA-KORVAUS edullisesti suoraan valmistajalta. Hoitokunta MYYTÄVÄNÄ talviasuttava MÖKKI lähellä Näsijärveä Hainarinkylässä. Uutena ja käytettynä: ajovalot, peilit, vilkut ja takavalot, peltiosat, korinosat, alustaosat, jäähdytys-, lämmityskennot sekä lämmityslaitteiden moottorit. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Kiropraktikko D.C. Hintaan sisältyy tarvittaessa ladonta. 010 666 9620 myynti@purkamolahtinen.com • www.purkamolahtinen.com Käytettynä varastosta: Takuumoottorit ja -vaihteistot, sekä muut tekniikan osat. 0400 947 017. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Tied. Hinta 1,00 euro/pmm, plus alv 24%. 0500 943 970 www.kuruntaidekivi.com AUREJÄRVEN JA ÄIJÄLÄN osakaskuntien/ kalastuskuntien VUOSIKOKOUKSET la 27.5. Ajanvarauksia otetaan vastaan normaalisti kello 8–15. Nimi Katuosoite Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,10 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 79,00 m 6 kk 40,00 m 3 kk 25,00 Kes äta rjo us! LVI-töiden ammattilainen Putkiasennus J.ASP 0400 237 731 Jukka 040 832 6831 Olli Röntgenkuvauslaitteisto uusitaan Ylöjärven terveyskeskuksen röntgeniin vaihdetaan uusi kuvauslaitteisto toukokuun lopulla. klo 9–10
8 Nro 19 • Torstaina 11.5.2017 S i nun u u si r u oka k au ppas i T O K M A NNI-k e sku k s e s sa Ruokakeidas Elotie 9, 33470 Ylöjärvi Puh. YÖKYÖPELEILLE Avoinna ma–to 8–21 pe–la 8–24 su 8–21 MONSTER MIX KARKKISEKOITUS 1KG L A UA N TA I Y Ö k l o 21 –2 4 PER JA NT A IYÖ kl o 21–2 4 50 500RS ERÄ ERÄ ERÄ 2PRK 2 99 ERÄ TOSI ISOT KOTITILAN MAALAISMUNAT 10KPL/780G KPL 8 95 PERJANTAINA JA LAUANTAINA Sarpin KÄSINTEHDYT KINUSKIJA SUKLAAKERMAKAKUT Snack Point VOILEIPÄKAKUT NAUDAN ULKOFILEE NAUDAN SISÄ JA PAAHTOPAISTI NAUDAN PAISTIJAUHELIHA TUORE SUOMALAINEN AHVENFILEE Satamaidon KUOHUKERMA 2DL myös laktoositon Arla MAUSTETUT JOGURTIT 1KG (ei laktoositon, luonto+) Atria WILHELM GRILLIMAKKARAT 350–400G ERÄ 15 00 EMBO WC-PAPERI 32RL + EMILIA TALOUSPYYHE 16RL + SIIVOUSLIINA 12 95 KG 2 99 PKT 5,98/KG PERJANTAINA PAPERIMYYNTI SUORAAN REKASTA KLO 9–17 KG 19 90 LIHATISKIMME PALVELEE JOKA PÄIVÄ 7 99 KG Arla TUOREJUUSTOT 150G MUISTA ÄITIÄ! 12 95 KG Juhla Mokka KAHVI vain suodatinjauhatus 500G 2PKT/TALOUS VAIN PE 12.5. 040 712 0100 Tarjoukset voimassa to 11.5.–la 13.5.2017 2PRK 5,00/KG TLK PKT 4,48–5,11/KG PRK 5.00/L 1 00 1 50 1 29 1 79 PSS RS (0,64/KG) 3RS/TALOUS Joka perjantai ja lauantai olemme avoinna klo 24 asti. KG 12 95 TUORE RUODOTON NORJALAINEN LOHIFILEE ERÄ KG 11 95