Malisen ammatinvalintaan vaikuttaa myös se, että hänellä todettiin neljävuotiaana kuulovamma, ja siitä johtuen hänellä on molemmissa korvissa kuulolaitteet. VUOSIKERTA nro 6 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj Kurun Lehti Juhlavauva, s. Kiinnostuneet voivat kysyä tutustumismahdollisuutta muulloinkin. Pian 16 vuotta täyttävän Malisen mukana Kurussa olivat äiti Heidi Munnukka ja kuskina toiminut äidinisä Rauno Rajala. Liikunnasta ja teknisistä käsitöistä kiitettäviä napsiva Malinen kokee olevansa tekemällä oppija. Maatilan työt ja metsätyöt ovat näin tulleet tutuiksi. Tammikankaalla hän sai tutustua harvesterin kuljettamoon. Häntä mietityttää lähinnä viikon poissaolot kotoa. Osa mahdollisista tulevista opiskelijoista on muuttamassa ensimmäistä kertaa pois kotoa ja heitä kiinnostaa myös asumiseen ja itsenäisen elämän aloittamiseen liittyvät asiat. Kysymykseen, mikä erityisesti kiinnostaa ammattipäiviin osallistujia, Aho totesi, että kovin paljon kysyttävää ei peruskoulunsa lopettavilla yleensä ole. Asuntolan tilat ovat lähinnä peruskoulunsa Esittelyvuorossa metsätyökone. Se, koska päästään ajamaan kuorma-autoa ja koneita, kiinnostaa kyllä monia. Siksi ammattipäiviä järjestetään ennen yhteishakua. Santtu on harrastuksenaan osallistunut vapaapalokunnan toimintaan, mutta palomiestä tai poliisia ei hänestä kuulolaitteiden takia todennäköisesti tule. Kuvassa koulun henkilökuljetuksiin tarkoitettu pakettiauto. Tänä lukuvuonna 2021–2022 järjestämme seitsemän ammattipäivää. Edelleenkin tila on hänelle paikka, minne hän menee mielellään mopollaan tai mönkijällään jopa keskellä viikkoa. Malisen kiinnostus metsäalaan ja koneisiin juontaa juurensa sukulaistilalla vietettyihin viikonloppuihin ja loma-aikoihin. Ammattipäiviin tuleva opiskelija saa aineksia oman ammatinvalinnan ja koulutuspaikkavalintapäätöksen tekemiseen. Kuulolaitteet eivät kestä palopaikan kuumuutta enkä voi olla aseitten kanssa tekemisissä laukauksesta syntyvän kovan pamauksen vuoksi, hän selventää. Lääkäri ei ole tyrmännyt alaa, mutta totesi, että pitää olla tarkkana ja suojata jäljellä olevaa kuuloa liian kovilta ääniltä. Santtu on aina ollut sinut kuulolaitteiden kanssa ja hänen oma asenteensa on vaikuttanut siihen, miten kaverit ja ympäristö suhtautuvat asiaan, pohtii äiti Heidi Munnukka. Odotan saavani tietoa, mitä kaikkea muuta Kurussa voi oppia metsäkoneiden lisäksi, vaikka koneet ovatkin aina olleet kiinnostukseni kohteina. Tutustujien muista kiinnostuksen kohteista hän kertoi, että koneet ja simulaattorit kiinnostavat toki poikkeuksetta. Teksti ja kuva: Sinikka Leskinen Yhdeksäsluokkalainen Santtu Malinen oli tullut Hämeenlinnan Rengosta Tredun Metsätien ammattipäivään 4. Konehallitilojen lisäksi Tammikankaalla pääsi tutustumaan myös kalustoon: metsäkoneisiin ja yhdistelmäajoneuvoihin. Sinne voi ilmoittautua esimerkiksi hänen eli opinto-ohjaajan kautta. helmikuuta saadakseen lisätietoa metsäalan koulutuksesta ja omasta soveltuvuudestaan alalle. helmikuuta järjestettävään ammattipäivään mahtuu Putkosen mukaan vielä tutustujia. Myös lääkärinsä kanssa hän on pohtinut soveltuvuuttaan metsäalalle. Viime perjantain ammattipäivässä Tammikankaan oppimisympäristössä opettajat Tapio Talonen, Esko Aho sekä Tuomo Kivimäki esittelivät metsäalan perustutkinnon ja logistiikka-alan käytännönläheisen opetuksen toteutustapaa tutustujille, jotka saivat tietoa metsäkoneenkuljettajan ja yhdistelmäajoneuvon kuljettajan ammateista, kenelle alat sopivat, mitä koulutus sisältää ja miten se toteutetaan. Asuttiin lähellä maatilaa, kun olin pieni ja olin paljon kummisetäni omistamalla tilalla, kertoo Malinen. Tähän mennessä ammattipäiviin on ilmoittauduttu kaikkiaan 15 koulusta ja tarvittaessa järjestetään ylimääräisiä tutustumispäiviä, kertoo opinto-ohjaaja Mervi Putkonen. Putkosen mukaan oppilaiden kiinnostus esittelyssä kerrottuihin asioihin vaihtelee. päättäneitä varten, mutta jos tilaa riittää, niin muillakin Metsätien opiskelijoilla on mahdollisuus päästä asuntolaan asumaan. TORSTAI 10.2.2022 14. maaliskuuta asti. Seuraavaan ja samalla viimeiseen 18. Metsäalan opettajat Tapio Talonen (vasemmalla) ja Tuomo Kivimäki kertoivat omasta opetusalastaan.. helmikuuta ja jatkuu 22. Edessä oikealla Santtu Malinen, Heidi Munnukka ja Rauno Rajala. Evon opiskelumahdollisuudet ovat varteenotettava vaihtoehto, mutta hän haluaa tutustua Metsätiellä annettavaan opetukseen ja vertailla näiden oppilaitosten tarjontaa. Ainahan elämänmuutokset jännittävät, mutta tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja kyllä arjen toimistakin varmasti selviän, lisää Santtu Malinen omalta osaltaan. Tuen kyllä kaikella tavalla Santtua, että hän menestyisi valitsemassaan ammatissa, mutta luopumisen tuskaa koen, kun jokin aika sitten myös esikoinen muutti pois kotoa. Pääkoululla oli mahdollisuus tutustua toimipisteen tiloihin: Simulaattoriluokassa pääsi kokeilemaan metsäkonesimulaattoreita Metsäalan opiskelijan Leevi Rantalan ja opettaja Tapio Talosen ohjeistamana. Metsätien pääkoululla ruokailun jälkeen tutustujille kertoivat opiskelusta ammatillisessa koulutuksessa ja sen antamista mahdollisuuksista opintoohjaaja Mervi Putkonen yhdessä oppilaskunnan jäsenten Vera Wolbertin, Julia Liesijärven ja Leevi Rantalan kanssa. Asuntolassa käynnin yhteydessä kertoivat Liesijärvi ja Wolbert siellä asumisesta ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista. Santtu Malista kiinnostaa metsäala ja sen koneet Koneet ovat aina kiinnostaneet Santtu Malista. 5 Ammattipäivät Tredussa antavat pohjaa opiskeluvalinnoille Teksti ja kuvat: Sinikka Leskinen Tampereen seudun ammattioppilaitos Metsätien toimipisteessä on reilun viiden vuoden ajan järjestetty ammattipäiviä ennen yhteishaun alkua, joka tänä vuonna on 22. Ennen Metsätien ammattipäivää hän kertoo käyneensä tutustumassa Evon Metsäopiston tarjoamaan koulutukseen. 3 Kaarle Piuhari 75 vuotta, s. Esko Aho esitteli Tammikankaalla Metsätien omaa kuljetuskalustoa. Logistiikan puolella on mahdollisuus ajaa kaikki kortit, mikäli vanhemmat hakevat erityislupaa 17-vuotiaalle ajokortin saantiin
Sääli etteivät NHL-miehet päässeet mukaan. Kallen isä oli Konsta Lehmusvuori, hän oli Kurun metsäalueen metsäteknikko. Ne ajat, kun kaurapuurolla ja sisulla voitettiin kisoja ovat olleet takana nyt muutaman vuosikymmenen. Täytyisi kunnioittaa veteraanin viimeistä tahtoa. Ilmastonmuutoksen lämmittävää vaikutusta pelätään ja surraan jo etukäteen. Kalle oli hiljainen ja hillitty veteraani joka ei paljon huuhinut asioita. Enää se ei tunnu niin mielikuvitukselliselta asialta kuin ennen koronaa. Ehkä se jo tulikin. LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA 4°C 2°C SU + 0°C Poika härmään! MIELIPIDE Tuleehan noita olympialaisiakin sivusilmällä seurattua. 2 Nro 6 • Torstai 10.2.2022 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KALLE HANHISUO KOLUMNI LIISA TYLLILÄ Kurun Lehti Hyinen manala vai talven ihmemaa. Ihmettelen, ettei tässä tullut jo kysymykseen jääviys, jopa eturistiriita. Kun taas lajit, kuten taitoluistelu tai lumilautailu varmaankin jatkavat ”kehitystään” sinne kuuluisaan maailman tappiin asti. Pirkanmaalla ehdokkaina oli myös asuntosijoittajaa, kaavoittajaa, rakennuttajaa ja urheilupomoa. Mietin, olisiko tuollainen tilanne todellisuudessa mahdollista. Asutaanhan Grönlannissa huomattavasti arktisemmissa olosuhteissa ja voidaan ihan hyvin. Lyytin naimaton sisko Laura Peltoniemi omisti Peltoniemen tilan. Jos maailmanennätyksiä ja olympiaennätyksiä aina vaan rikotaan, niin se johtopäätös siitä on vedettävä. Vai mitä mielestänne pitäisi ajatella lisääntyneestä avantouinti-innostuksesta. Ja nyt iloa lisää se, että koronakurjimuskin tuntuu lientyneen vaarattomampaan muotoon. Otsikon kysymykseen palatakseni, ilmastonmuutos tuntuu vaikuttavan toimittaja Matteliuksen ajatusrakennelmaa vastaan: ilmasto muuttuu meillä lämpimämmäksi eli toimittajan mukaan paremmin ihmisrodulle sopivaksi. Oli miten oli, minä en haikaile muualle, vaan olen vallan tyytyväinen täällä kotoSuomessa. Yhteiskunnat olivat romahtaneet, yleistä järjestystä ylläpitivät yksittäiset aseistetut ryhmät. Fyysiset harjoitusmetodit ja mentaalivalmennus kehittyvät koko ajan, mutta kehittyykö ihmisen fysiikka vai päin vastoin. Sekin pieni osa kansasta, joka äänesti, ei näköjään ymmärtänyt mistä äänesti, vaan äänesti poliittisin perustein. Itse äänestin terveydenhoidon ammattilaista, joka tuntee kenttätyön, hallinnon ja rahoituspuolen. Pimeys jatkaa kulkuaan. Nautitaan siis täysin rinnoin talven iloista! Kirjoitan tähän taustoja sotaveteraani Kalle Lehmusvuoren elämästä. Luulisi, että ihmisen kollektiivinen fyysinen kehitys alkoi ottamaan takapakkia jo teollistumisen jälkeen. Uskon, että monelle meistä suomalaisista selkeä vuodenaikojen vaihtelu on rikkautta. Tyhjästä on huono nyhjästä! Olen sitä mieltä, että ei kannata myöskään säätiöittää, siitä tulee aina vaan lisää byrokratiaa. Kaikkialla vallitsi viidakon laki, vahvemman oikeus. Kirjailija John Steinbeckia lainaten: ”Pieni toivo, jopa toivoton toivo, ei ole koskaan vahingoittanut ketään”. Ja jos tuli, niin ”lisäaineillako” niitä ennätyksiä nykyään rikotaan. Harvaksi tuntuvat vaihtoehdot käyvän. Valituiksi tulivat samat poliitikot, jotka jo Tampereen valtuustossa ovat aiheuttaneet meille miljardin velat. Laura oli pitkään sosiaalilautakunnan jäsen. Siitä testamentista vielä. Kaupungin olisi syytä palauttaa siihen mennyt raha testamentissa säädetylle viimeiselle tahdolle! Eihän tämän testamenttirahan pitäisi vaikuttaa tähän alueasiaan millään tapaa, että raha pitäisi haaskata, tili tyhjäksi. Jos ihmiset sairastuvat niin suuressa määrin, ettei ruokahuolto tai polttoaineen jakelu enää pelaa ja yhteiskunta pysähtyy, kun keskeiset toimijat makaavat sairaina ja karanteenissa. J okin aika sitten Helsingin Sanomissa toimittaja Katja Mattelius kirjoitti, osin leikillään, otsikolla: Ihminen ei kuulu Suomen luontoon. Onhan näitä ajatusleikkejä välillä ihan hauska mielessä pallotella. Ihmisen järki on rajallinen, mutta tyhmyys rajaton. Jos ei muuta, niin kyllä suomalaisilla uskoa ja sitä sisua löytyy. Olipa siellä myös kolme henkilöä, jotka takavuosina olivat pääosassa trillerissä ”Neljä naista tunnelissa”. Hän peräänkuulutti ihmisen luontaisena elinympäristönä huomattavasti lämpimämpää seutua, jossa me pärjäisimme ilman nykyisenkaltaista luonnon riistämistä. Sitä rahaahan on nyt käytetty väärin muun muassa Poikeluksen koulun kaatuneiden taulun maksuun. Tämä koskee tietysti vain lajeja, joissa tulos pystytään mittaamaan absoluuttisesti. Viime ja tänä talvena moni meistä on iloinnut oikeasta, ”vanhanaikaisesta” talvesta. Atso Kalliojärvi Sotaveteraanin perintö Terveydenhoitovaaleissa sekä Pirkanmaalla että muualla Suomessa tuli valituksi paljon terveydenhoitojättien osakkeenomistajia, sijoittajia, hallituksen jäseniä ja edunvalvojia. Eikä niitä maaseudullakaan taida enää niin paljoa olla. Tapani Telenius, Tampere Terveysjätit vaalivoittajina. Ei ollut Kurussa silloin metsäkoulua. Metsänhoitajana Kurussa oli Björkman niminen mies. Hän ei tullut valituksi. Maisemat ovat komeat ja urheilijat ilmeisesti kovemmassa tuloskunnossa jokaisen olympiadin myötä. Alkuvuonna katselin myös dokumenttia USA:n vaalien jälkeisestä Capitolin valtausyrityksestä. Hänen mukaansa koko maailmanjärjestys olisi paremmin, jollei ihmisrotu olisi alkanut vallata uusia asuinalueita. Puen lisää vaatteita tuulta ja tuiskua vastaan ja kävelen piikkipohjakengillä, jotta pysyn liukkailla keleillä pystyssä. Suurin vaalivoittaja oli terveysjätit, jonne palvelut vääjäämättömästi siirtyvät. Hänen kuvitelmissaan rajoitettu tila olisi itsestään ja luontaisesti rajoittanut myös lisääntymistä, eikä maapalloa vaivaisi ylikansoittuminen. Mörkö on pois karanteenista ja sehän meinaa sitä, että poika lepää kohta oikeiden immeisten käsivarsilla. Kalle kyllä hoiti tilanpidon veljensä pojalle, mutta uusi isäntä sai jättää maailman murheet kun tuoni vei. Kettutarha oli toiminnassa vielä viisikymmentäluvulla. Oli miten oli. Ajatus tulee talven pakkasissa, tuulessa ja tuiskussa kieltämättä välillä mieleen ja kovin moni uskaltautuu nyt korona-aikanakin ottamaan vapaata talvesta lentämällä etelän lomalle tankkaamaan lämpöä ja aurinkoa. Helsingin Sanomien kolumnissaan Mattelius vertasi ihmistä vieraslajiin, joka pitäisi kitkeä pois niin kuin lupiinit tai espanjansiruetanat. Pistivät asian vireille. Kehittivät tavan selvitä ankarissakin luonnon olosuhteissa ja jopa nauttia siitä. Juuri tätä kirjoittaessani uutisissa kerrotaan, miten vähän maailmassa vuonna 2050 löytyisi enää paikkoja, joissa voidaan järjestää talviolympialaiset. Laura otti kasvattilapseksi Lehmusvuoren Konstan vanhimman pojan. Maassa, jossa hyvin monella on ase tai useampi kotonaan, ja jossa aseistautumista pidetään kansalaisen perusoikeutena, on suurempi mahdollisuus aseellisiin yhteenottoihin kuin muualla. Metsäkoulua suunniteltiin Euraan mutta Kuru voitti paikkakuntakilpailun, ja tänne saatiin metsäkoulu. Joululomalla luin hiuksia pystyyn nostattavan dekkarin tapahtumista kuvitellun, koko maailmaa koskeneen pandemian jälkeen. Tosiasia kuitenkin on, että tänne kylmään pohjolaan meidän esi-isämme tiensä raivasivat ja asettuivat asumaan. Missähän se raja tulee vastaan. Nämä kaksi herraa tekivät aloitteen, että Kuruun olisi saatava opinahjo. Iloitsen talven pakkasista ja lumesta, joiden ansiosta saan harrastaa hiihtoa ja luistella. Pieni ihminen hävisi. Olisi ollut kiva ratkaista olympiakulta ilmaveivillä. Jotenkin luotan eurooppalaiseen demokratiaan ja haluumme kaikissa oloissa turvata järjestelmämme toimivuus, enkä usko Euroopan kovin äkkiä suistuvan kaaokseen, mutta voihan sekin olla mahdollista. Konsta Lehmusvuorella oli vaimona Lyyti Peltoniemi, Peltoniemen tytär. Kalle peri Peltoniemen tilan uudestaan. Iso taulu katosi käsittämättömästi ja uusi kustannettiin perintörahoista. Olen sitä mieltä, että alkuperäinen testamentti pitäisi julkaista sanatarkasti lehdessä. Harvassa lienevät taajama-alueiden puuhellat tai edes varaavat takat. Björkmanilla oli kettutarha, siinä Äijänpään tien varressa. Yhdessä he hoitivat tilaa Lauran kuolemaan saakka. Mitä, jos tämä korona kurittaa vielä voimakkaammin. Konstalla ja Lyytillä oli iso perhe, viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Totta on myös se, että huonostihan meille kävisi, jos laaja sähkökatkos sammuttaisi valtakunnallisesti virran, pimentäisi valot ja kylmettäisi patterit. Sillä aina talven jälkeen koittaa kevät ja kesä ja sitten on erilaisten ilonaiheiden paikka. Tämän teorian mukaan kaikista harjoittelumenetelmistä huolimatta rajan pitäisi tulla piakkoin vastaan. Sitä paitsi kylmään voi tottua
Tavoitteena on uudistaa kotona asumisen toimintamalleja ja palveluita hyödyntämällä teknologiaa kotona asuvan henkilön toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Ihan miehenmittainen, 4035 grammaa painanut ja 52 cm pitkä poika on perheen esikoinen. Vauva-arki on alkanut sujua hyvin. ikääntyneiden palvelujen johtaja Marita Pitkänen, Kurun lähitorin toiminnasta vastaava Johanna Alanen, kotihoidon esimies Eija Myllymäki, hyvinvointikoordinaattori Anna Mäkelä, Kuru-Seura sisällöntuottajana etähoivaprojektissa Kodin merkitys ikäihmiselle on suuri. Kuru-Seuran puolesta hankkeen työryhmässä ovat mukana Kyösti Aallon lisäksi Esko Rimppi sekä Erkki Törmä, joka on mukana myös Ylöjärven vanhusneuvoston edustajana. Etähoiva sisältää käyttäjätarpeita vastaavan käyttöliittymän kaikille kolmelle käyttäjäryhmälle, eli ammattilaisille, hoidettavalle sekä tarvittaessa hoidettavan omaisille. Pirkanmaalla hankkeen nimi on PirKATI, ja hankkeeseen osallistuviin kuntiin kuuluu noin 80 prosenttia Pirkanmaan väestöstä. Kuvat: Lehtisten albumi Leena ja Veikko Lehtinen ovat asuneet Kurussa, keskustan tuntumassa kaksi vuotta. Ensimmäiset tilaisuudet järjestetään maaliskuun alkupuolella. päivä syntynyt poikavauva on paitsi Ylöjärven merkkipäivän vauva, tämän hetken tietojen mukaan myös Kurun vuoden 2022 ensimmäinen vauva. Kaupungin ja kotiseutuyhdistyksen nyt käynnistämän pilottihankkeen missio on luoda uutta digitaalista toimintamallia, joka osaltaan edistää ikäihmisten kotona-asumista pidempään. Odotusaikana ei ollut yhtä kutsumanimeä, vaan se vaihteli vähän viikoittain, kertovat Lehtiset. Tilaisuuksia järjestetään kevään aikana ensin kirkonkylässä ainakin Attendolla, seuratalolla ja kirjastolla, ja myöhemmin kevään tultua ja kesemmällä myös Kurun eri kylissä. Varmaa on, että vanhusten määrä lisääntyy suurten ikäluokkien ikääntyessä, mutta hoiva-alalla tarvittavan henkilökunnan määrä ei kasva. Isä huokui onnellisuutta ensisilmäyksestä alkaen. Kuten monessa muussakin perheessä vauvalla oli jo odotusaikana kutsumanimi tai useampia. PirKATI-hankkeen myötä näitä tilaisuuksia voidaan välittää etänä myös kotona tai laitoshoidossa oleville vanhuksille, kertoo Kuru-seuran johtokunnan jäsen Erkki Törmä. Ammattilaisen käyttöliittymä sisältää kaiken sen, mitä tarvitaan hoidon tuottamiseen ja yhteydenpitoon. Poika on Leena Lehtisen vanhemmille toinen ja Veikko Lehtisen vanhemmille neljäs lapsenlapsi. Omaiselle tarjottava käyttöliittymä mahdollistaa hoivattavan asiakkaan, omaisen ja hoitohenkilökunnan väliset videoyhteydet. Etähoivalla voidaan myös lievittää yksinasuvan ikäihmisen yksinäisyyttä tai pelkoja ja tarjota mielekästä ja mieltä piristävää tekemistä – vaikkapa sitten vanhojen valokuvien parissa. Tarkoituksena on nyt laajentaa toimintaa myös vanhusten mielenterveystyöhön ja viihtymiseen liittyviin palveluihin, jossa niin sanotun kolmannen sektorin yhteistyökumppanina ja yhtenä sisällöntuottajana on kotiseutuyhdistys Kuru-Seura ry. Luomalla uusia, vaikkakin virtuaalisia etäpalveluita voidaan vanhusten kotihoitoon, kotikuntoutukseen, kotisairaanhoitoon ja vaikkapa vammaispalveluihin tuoda turvallisuutta ja säännöllisyyttä huomattavasti tehokkaammin kuin hoivahenkilökunnan rajallisilla resursseilla ja harvoilla käynneillä asiakkaan kotona. Kaupungin viranhaltijoista on tämän pilottihankkeen työryhmässä mukana vs. Vauvantuloon Lehtisillä valmistauduttiin tekemällä hoitoon tarvittavia hankintoja, joista ison osan he saivat sukulaisilta. – Olemme jo aiemmin sopineet kaupungin kanssa siitä, että alamme järjestää kokoontumisrajoitusten päätyttyä ikäihmisille vanhojen valokuvien katselutilaisuuksia eri puolilla Kurua. Ylöjärven kaupungin vanhuspalveluissa on videoyhteydellä toimivaa etähoivaa jo kokeiltu ja tulokset ovat lupaavia. kotihoidon ja asumispalvelujen päällikkö, terveyspalveluiden tietosuojavastaava Taina Hakala. Paljon saa jatkuvasti opetella uutta. Äidille ensimmäisen parkaisun kuuleminen toi huojentuneen ja helpottuneen olon. 3 Nro 6 • Torstai 10.2.2022 Kurun Lehti Teksti: Sinikka Leskinen. Leena Lehtisen vanhemmat asuvat vartin ajomatkan päässä Ruovedellä. Teksti: Kyösti Aalto Ylöjärven kaupunki on mukana Terveydenja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallisessa KATI (kotona asumista tukeva teknologia) -toimintamallissa, jonka tavoitteena on teknologiaa hyödyntämällä edistää ikäihmisten kotona asumista ja hyvinvointia ja tuottaa kotona-asuville digitaalisia palveluita. Äitinä on yllättänyt tunnemyrskyt ja jatkuva huoli vauvasta, vaikka kaikki on sujunut hyvin. Ylpeät vanhemmat ja itse sankari. Heille tammikuun 25. - Nimiä pienelle miehelle on pyöritelty jo hetken aikaa mielessä, ja muutama vaihtoehto on jäämässä jäljelle. Kotonaan asuvan ikäihmisen käyttöliittymä puolestaan on äärimmäisen helppokäyttöinen ja turvallinen, 4G-yhteydellä varustettu tabletti, joka toimii tarvittaessa pelkällä yhden napin painalluksella. Sen lisäksi palveluita kehitetään itsenäisen ja turvallisen asumisen tukemiseksi, kotiin tuotavien palvelujen edistämiseksi ja kotihoidon henkilöstön työhyvinvoinnin lisäämiseksi ja kuormituksen vähentämiseksi. Toimittajan kommentti. Äidin mukaan raskausaika sujui vaivattomasti. psykiatrinen sairaanhoitaja Satu Nyholm, yhteisötaitelija Tuuli Pollari, PirSoten hankekoordinaattori Suvi Saarinen ja vs. Kotityöt ovat ainakin ensimmäisinä päivinä jääneet isän vastuulle. Tukea arkeen perhe saa myös molemmilta isovanhemmilta. Oma koti tuo iloa ja luo turvaa elämään. – Loppuraskaudessa Vuoden 2022 Ylöjärven merkkipäivän vauva syntyi Kuruun vauhti alkoi hiipua, eikä kengännauhoja yltänyt solmimaan, mutta vointi oli hyvä läpi raskauden ja myös synnytys sujui hyvin. Tyypillisiä käyttöönotettavia digitaalisia palveluita ovat ikäihmisten terveydentilan, aktiivisuuden ja turvallisuuden seurantaratkaisut, terveyteen liittyvät etämittaukset, lääkehoitoon liittyvät ratkaisut sekä etäkotihoito videoyhteydellä. Ohjelmassa otetaan käyttöön ja kehitetään kotona asumista tukevaa teknologiaa kuten tablettitietokoneita ja älypuhelimia ja niissä toimivia ohjelmia. Juhlavauva komeassa poseerauksessaan. Aikatauluista tullaan tiedottamaan Kurun Lehdessä sekä kaupungin tiedotuskanavissa. Veikko Lehtinen palaa tutkijan töihin Labroc Oy:lle alun parin viikon isyysvapaiden jälkeen ja Leena Lehtinen puolestaan myöhemmin vanhempainvapaiden jälkeen laboratoriomestariksi Tampereen Yliopistolle. Vauvalla on neljä serkkupoikaa
Kävin Poikeluksen koulua viisi vuotta. Pitäisi kertoa, että metsää ei voi jättää oman onnessa nojaan, siitä ei synny Seitsemisen kaltaista metsää. Perillä Salmen talon komeassa pirtissä katsottiin tv:sta isännän kanssa ensin olympialaisten naisten 15 kilometrin hiihdon loppuhetket; jännittävä kilpailu ja suomalaisia monta kymmenen sakissa. Dokumenttien mukaan vuonna 1540 Ala-Hankala erotettiin Petkelniemen tilasta, jolloin pinta-alaksi jäi 1000 hehtaaria. Kurun yrittäjien ja Metsänhoitoyhdistyksen hallituksissakin olen ollut useampia vuosia. Kauko sanoi kerran ostaneensa Ranualta metsää. Vaari Kalle Piuharille jäi vain 150 hehtaaria. Hänellä on Sisätössä parisataa päätä lypsykarjaa. Piuharin alkuperäisen pirtin poltti ukkonen, Piuharin päärakennukset jäivät sedille. Olin sitten Salmella kouluaikana kesätöissä. hakerankaa, kuitua, normaalia metsän kiertoa. Piuharista on erotettu muun muassa Harala, Vanha-Piuhari, Järvenpää, Pirttijoki ja Järvensivu. Myyn metsästä tukkia, Ystävänpäivänä 14.2.2022 Kalle (Kaarle) Piuhari täyttää 75-vuotta, mutta ei juhli koronan takia. Hänen lapsuutensa talo Itäranta on noin kilometri Länsi-Teiskoon päin. Kalle Piuharia huolettaa maaseudun kohtalo. Maaseutu työllistää yllättävän paljon metsäja ruokapuolella. Kalle Piuhari ei tiedä, mistä suku muutti. Silloin asuimme Itärannassa. Tottakai nielu vähenee hakkuun alueelta, mutta kun meille jää 40 miljoonaa mottia. Vaari rakensi siihen toisen rakennuksen. Sukunimi muutettiin 1568 Piuhariksi. Ajattelin, että talikko pysyy kädessä ilman valkolakkiakin. Keskikoulun jälkeen jäin kotitilalle, kun velipoika kuoli. Kalle Piuharin vihreä iso talo on nimeltään Salmi. Niissä luottamustöissä olen ollut yli 20 vuotta. Kalle Piuhari muutti Salmen taloon 1980-luvulla. Ensin puhutaan metsänielusta. Sukupolvenvaihdosta meillä ei ole tapahtunut vieläkään, isä kuoli 1979 ja äiti 1991 pääsiäispäivänä. 1500luvulla viljelykset ovat todennäköisesti olleet kaskiviljelyä. Metsäpuoli on suurin tulonlähde. Salmen pihalla on 120-vuotta vanha erikoisen hieno näsikuusi, jonka mahtavien oksien alla on luonnon kota.. Vaarilla ei ollut omana aikanaan enää torppia, vaan hän antoi ne vapaiksi. Muistan, kun sähkö tuli 1950-luvulla, ja kokeilin sähkönappulaa. Talo oli silloin aivan uusi. Joka vuosi kasvaa kuitenkin toistasataa miljoonaa mottia, ja Suomessa hakataan 70 miljoonaa mottia vuodessa. Alunperin suvun sukunimi oli Petkelniemi. Ylöjärvellä minulla on nyt noin 300 hehtaaria metsää ja Ranualla on 700 hehtaaria, Kalle Piuhari kertoo. Molemmat nimet ovat harvinaisia. Pirkko asuu Ikaalisissa, Lea Parkanossa ja Irma Itärannan talossa. Hain viljaa Länsi-Teiskosta Kaukon tilalta. Seitseminen on ollut 1960-luvulle saakka hyvin hoidettu talousmetsää. Jäsenenä Kurun Leijonissa olen ollut toistakymmentä vuotta. Maaseutu on Suomen selkäranka. Sama näkemysharha koskee perinnemaisemia maaseudulla, niitä ei ole, jos ei maaseudulla ole ihmisiä, jotka hoitavat niitä maisemia, Kalle Piuhari kommentoi. Kuljettiin kaksi vuotta vanhemman velipojan Pentin kanssa päivittäin lyseoon. Valmetilla urakoin myös naapureille; heinän kaadossa ja muuta pientä. Muutamia vuosia olen ollut Kurun Osuuspankin hallituksessa. Nyt Salmi on vuokralla sisarenpojalla Mika Hirvijoella. Niitä olivat Leppäjärvi, Rajala, Mäenpää ja Hakamäki. Piuharin suvun historia ulottuu satojen vuosien taakse vuoteen 1520. Piuharin mielestä metsäkeskustelu on hakoteillä. Sovittiin, että kun Kauko lähtee Ranualle, niin minä lähden mukaan katselemaan, mitä Ranualta voi ostaa. Ei maanviljelijä näin ollen tuilla elä. Isä osti 1965 ensimmäisen traktorin 361 Valmet. Nyt olen meidän suvun vanhin. Siellä oli kämpät ja kaikki miehet hoitamassa metsiä. Minulla on veljen lisäksi kolme sisarta Pirkko, Lea ja Irma. Molemmat ovat eläkkeellä. Väkimäärä ei saisi maaseudulla vähetä. Keskustelussa unohdetaan Suomen liityttyä EU:iin, että viljeljöiltä hävisi puolet tuloistaan, jotka korvattiin tukiaisilla. Sonnit kasvatettiin siellä isoiksi, ja Salmen tilalla oli loppukasvatus. Hiilinielu kasvaa 40 miljoonaa mottia vuodessa ja kasvattaa siten hiilinielun määrää. Seurakunnassa olen ollut ja nytkin olen kappelineuvostossa. Sahasin raamisahoja ja vedin Metsäliiton myyntikonttoria viitisen vuotta, Kalle Piuhari selvittää. Sähkön on täytynyt tulla Kurusta siihen aikaan. Kun mummu kuoli, katselin lippua uuden Piuharin puolitangossa. Sitten menin Tampereen lyseoon eli Relluun, jossa kävin keskikoulun. Itärannan tilan omistavasta perikunnasta Kalle Piuharilla on puolet. Päätin ostaa sieltä metsää, ja niin saatoimme kulkea siellä yhdessä. Maailma on siinä mielessä mennyt pilalle, että kaikkien pitäisi muuttaa taajamiin. 4 Nro 6 • Torstai 10.2.2022 Kurun Lehti Teksti ja kuvat: Jukka Kallio Olipa hankala keli ajaa lumisena viime lauantaina tekemään merkkipäivähaastattelua Kaarlo ”Kalle” Piuharista. Siskot Pirkko ja Lea olivat jo muuttaneet muualle. Sisar Irma hoiti karjapuolen ja maanviljelyspuolen hoidin minä. Olin Metsäliitolla vakituisesti töissä 10 vuotta Vahannassa. Luhtalahden Kauko oli hyvä kaverini. Itärannan yhdeksää peltohehtaaria olen edelleen hoitanut. Aina sanotaan, että kun hakkuita tehdään, niin nielut vähenevät. Mistä idea tuli ostaa metsää niin kaukaa Lapista saakka. Tuolloin 1540 luvulla tilan pinta-ala 1700 ha. Hänellä oli viljelyksiä ja karjaa, sonneja. Sisar asuu edelleen Itärannassa. Isä rakensi sodan jälkeen Itärannan tilan, varmaan 1950-luvun alussa tila valmistui. Pentti kuoli vuonna 1962 syöKalle Piuhari täyttää 75 vuotta ystävänpäivänä pään lukiolaisena. Silloin kun ostin Salmen metsää oli 20 hehtaaria vuonna 1975. Tiedotusvälineet vievät keskustelua harhaan tältä osin. Kalle Piuhari osti tilan vuonna 1975 Impi Salmelta, jolla oli taloon syytinki kuolemaansa saakka. Tein 1995 ensimmäisen metsäkaupan Ranualla
Nimi Katuosoite Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,15 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 90,00 m 6 kk 50,00 m 3 kk 30,00 Kurun Lehti Kalenteri kaupan päälle. Valtavat telat herättivät osallistujien mielenkiinnon. Osallistujien kanssa pohdittiin kattavasti vanhan ja uuden tekniikan eroja ja yhtäläisyyksiä, kustannusrakennetta, jatkuvasti muuttuvia säädöksiä ja työntekijän roolia. Kokenut koneellisen puunkorjuun lehtori Kai Roivanen selvitti, miten kovien pakkasten tuomat rasitukset työkoneille olivat monella tapaa vahingoksi. Osaajien puutteeseen vastataan Valossa, Tredun Pallotien toimipisteen metsäkoneasentajakoulutuksella. 5 Nro 6 • Torstai 10.2.2022 Kurun Lehti Teksti: Minna Sarvijärvi. Metsänomistajakoulutuksen kevään opinnot jatkuvat muun muassa metsäverotuksen, taimikonhoidon ja vesakonraivauksen merkeissä. Kuva: Jari Syvälä Tampereen seudun ammattiopiston Metsätien toimipisteellä on perinteisesti tarjottu oppia myös varta vasten metsänomistajille räätälöidyllä linjalla, metsänomistajan metsäkoulussa. Koneellisen puunkorjuun lehtori Janne Ruokonen ja opiskelija Herman Kaitajärvi esittelivät metsänomistajakoulutuksen opiskelijoille ajokonetta ja metsätyömaiden käytänteitä. Oppilaitoksen uusimmissa koneissa on viimeisintä tekniikkaa, joten ammattiopintojen edistyessä saadaan tuntumaa uudistusten tuomista hyödyistä ja haitoista käytännön työssä. Kurssilla opiskellaan kattavasti monia eri teemoja ja metsänhoidon kannalta mietittiin yhdessä telojen vaikutusta ja merkitystä metsänpohjalle. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. Tämän päivän metsäoppia metsänomistajille Koneelliseen puunkorjuuseen tutustuminen onnistuu parhaiten käymällä aidossa kohteessa lehtoreiden ja opiskelijoiden opastamana. Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 84,00 m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. Kirjaan muistelmiaan kirjoittaneet henkilöt ovat: Anne Kivimäki Antero Marja-aho Atso Kalliojärvi Irma Hakala Kaija KivimäkiJärvenmäki Liisa Kivioja Marjatta SormunenMettälä Martti Anttila Matti Äijälä Reino Ohra-aho Tapio Saarijoki Toivo Kuusilinna. LISÄYS KURUN LEHTI Lisäys viime numeron paikallishistoria-juttuun Teksti: Kurun Lehti Viime numeron PohjoisKurun muistelmat -teosta käsitelleestä jutusta oli jäänyt pois osa kirjoittajien nimistä. Maastokäynnin aikaan lämpömittari näytti nollaa, mutta osallistujien huoli oli hakkuutyön onnistumisesta kovilla pakkasilla. Metsäkoneiden huoltajille ja korjaajille on kova kysyntä. Samalla selvisi sekin, miksi metsätyömailla suositaan loivakaarteisia ajouria. Osallistujien tausta on moninainen, kertoo lehtori Jari Syvälä, jonka ohjauksessa lähdettiin tutustuman koneelliseen puunkorjuuseen ja luonnonhoitoon aitoon ympäristöön. Koulutukseen hakeudutaan joustavasti, lisätietoja löytyy Tredun Hae opiskelemaan -sivuilta Pallotien toimipisteen kohdalta. Koulutukseen hakeutuvat yleensä hiljattain metsänomistajiksi ryhtyneet tai tulevat metsänomistajat
Avustukset myöntää hyvinvointilautakunta. Uutta on myös projektituki, jota voi saada kaupunkilaisten hyvinvointia lisäävään projektiin tai tempaukseen, vaikka kyseessä ei olisi rekisteröitynyt yhdistys. Miten ihmeessä sitä Lehmus Kallen perintöö on jo noin paljon tuhlattu. Hyvinvointilautakunta myöntää jatkossa nuorisotoimintaan kohdeavustusten sijaan toiminta-avustusta. Ke 16.2. Kulttuuritoiminnan kohdeavustuksia myönnetään Ylöjärvellä toimiville yhdistyksille ja ryhmille kulttuuripalveluiden tuottamiseen. Kohdeavustukset maksetaan tositteiden perusteella. Kurun Samoilijat: Avantouinti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 17 Hirsilinnassa, Hevossaarentie 91. Hakija voi olla yksityishenkilö, nuorten ryhmä, oppilaskunta tai kolmannen sektorin toimija. Päivänsalo. Syksyn runsaan pihlajanmarjasadon turvin Suomeen jäi talvehtimaan tavallista enemmän marjalintuja. Hakulomakkeet julkaistaan sivuilla 1.3.2022. Avustukset myöntää nykyisin hyvinvointilautakunta. Värityskerho 23.2. Avustuksia myönnetään Ylöjärvellä tehtävään toimintaan pääsääntöisesti yhdistyksille ja seuroille. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 95 lintulajista ja yli 500 000 lintuyksilöstä. Edellisen kerran marjalintuja nähtiin Pihabongauksessa paljon vuonna 2015. Mustarastas olikin Pihabongauksessa ennätysrunsas, ja niitä havaittiin joka toisella havaintopaikalla. Myös räkättirastaita ja tilhiä oli vielä runsaasti. Hyvinvointilautakunta myöntää kerran vuodessa yhdistysten yleisavustuksia, liikuntatoiminnan ja nuorisotoiminnan toiminta-avustuksia, kulttuuritoiminnan kohdeavustuksia sekä kahdesti vuodessa projektitukea. lukuaikasi etukäteen kirjastosta. Toiminta-avustus on yleisavustus, jota voivat hakea kaikki Ylöjärvelle rekisteröityneet yhdistykset, jotka ovat järjestäneet liikunnallista toimintaa vähintään vuoden ajan. Länsi-Teiskon tiistai-kerho Länsi-Teiskon rukoushuoneella klo 12. Messu Kurun kirkossa klo 13. Olis mukava nähdä koko kirjanpito asiasta, ettei vaan ole livahtanu joitain euroja väärään pussiin. Tavallista enemmän havaittiin myös peippoja ja järripeippoja. Pohjois-Kurun torstai-kerho Anni ja Rauno Vastamäellä klo 12. Hakuohjeet päivitetään kootusti yhdistysavustusten yhteiselle sivulle. Varaa oma 15 min. Avustukset myöntää ympäristölautakunta. Projektitukea voidaan myöntää ylöjärveläisten elinolosuhteiden laadun, hyvinvoinnin tai osallisuuden edistämiseen. Alustavat tulokset perustuvat runsaan 12 000 paikan havaintoihin. Tervetuloa mukaan! KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru Tarkista koronaturvallisuusohjeet ja mahdolliset muutokset: www.ylojarvenseurakunta.fi/tapahtumat TAPAHTUMIA: Su 13.2. Lähetä vapaamuotoinen hakemus työnäytteineen päätoimittaja Karoliina Laikiolle osoitteeseen toimitus@kurunlehti.fi Lisätietoja: 040 127 9763 AVOIMIA TYÖPAIKKOJA LUKIJAN KUVA Lukijan kuvassa kinokseen hautautuneet polkupyörät kurottavat sarvensa kevättä kohti. Mustarastaat hallitsivat pihabongausta Hei , tule meille töihin! voit itse päättää hyvin pitkälti omista työajoistasi saat tekemästä työstä työkorvauksen voit tehdä työn itsenäisenä yrittäjänä tai verokortilla oma auto/kulkuneuvo välttämätön paikallistuntemus on eduksi, muttei välttämätön Arvostamme • itsenäistä työskentelyä • tarmokasta otetta työhön • uusia näkökulmia • aikataulujen noudattamista Työ sopii esimerkiksi kotiäideille ja -isille, opiskelijoille, eläkeläisille ja osa-aikatyöstä kiinnostuneille. Luoteentie 1226, Luode. Projektitukea on mahdollista hakea kahdesti vuodessa. Hyvinvointilautakunta on päivittänyt avustusperiaatteita ja avustusmuotoja 1.2.2022 alkaen. klo 14-16. Avustusten hakuaika on 1.–31.3.2022. Huomioimme pandemia-ajan vaatimukset. Hyvinvointia edistävien hankkeiden tai tapahtumien toteuttamiseen myönnetään jatkossa helposti haettavaa projektitukea, jota voivat hakea yhdistysten ja järjestöjen lisäksi Ylöjärvellä toimivat yhteisöt ja toimintaryhmät. Nuva-rahaa myönnetään 7–21-vuotiaille suunnattuun toimintaan ja sen tukemiseen. 6 Nro 6 • Torstai 10.2.2022 Kurun Lehti KAPPELISEURAKUNTA MUISTILISTA Eläkeliiton Kurun yhdistys: Tapaaminen pe.18.2. klo 17.30 18.30. Projektituki on tarkoitettu yhdistyksille, yhteisöille tai ryhmille yleishyödyllisen, paikallisen ja maksuttoman toiminnan järjestämiseen sekä tapahtumien toteuttamiseen. Harvinaisimmat lajit olivat turturikyyhky ja mäntysirkku. klo 10-12. To 17.2. Perinteikäs kotiseutuja paikallislehti, Kurun Lehti, etsii jutuntekotaitoista avustajaa. Avustukset myöntää hyvinvointilautakunta. Tarkoitettu lukemista harjoitteleville lapsille. Nimimerkki Hämmästynyt TEKSTARI. Ympäristölautakunta myöntää kerran vuodessa avustusta ympäristön hoitoon. Nuva-rahan jakaa nuorisovaltuuston esityksestä hyvinvointilautakunta. Avustukset myöntää hyvinvointilautakunta. Keskiviikko-kerho Kurun seurakuntatalolla klo 12. Yhdistysten yleisavustus on tarkoitettu rekisteröityjen yhdistysten järjestämän yleishyödyllisen paikallisen toiminnan tukemiseen. KIRJASTO TIEDOTTAA Helmikuussa tapahtuu: Kirjallisuuspiiri 15.2. Pihlajanmarjasato selittää osin punatulkun ja kottaraisen runsautta. Yhdistysten ja ryhmien avustukset uudistuivat tukirahojen hakuaika on 1.-31.3.2022 Teksti: Kurun Lehti BirdLife Suomi järjesti tammikuun lopulla Pihabongaus-tapahtuman jo 17. Nuorisotoiminnan toiminta-avustus on yleisavustus, jota voivat hakea kaikki Ylöjärvelle rekisteröityneet yhdistykset, jotka ovat järjestäneet nuorisotoimintaa vähintään vuoden ajan. Peltopyyllä oli Pihabongaus-historian toiseksi paras vuosi. Ympäristönhoitoavustusta voi saada esimerkiksi ympäristön ja luonnon siistimistai kunnostustöistä aiheutuviin kuluihin. kerran. klo 12 Kuru-salissa. Lopullinen yhteenveto julkaistaan helmikuun aikana. Tule mukaan! Parkkuun Leijonat ry: Vuorot Kurun urheilutalolla alkavat pyöriä normaalisti: perjantaisin aikuisten lentopalloa klo 18.30-20, lauantaisin perhesalibandya 15-16.30 ja keskiviikkoisin aikuisten salibandya klo 18-19.30. Hyvinvointilautakunnan avustuksilla tuetaan yhteisöjen yleishyödyllistä toimintaa ja edistetään ylöjärveläisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja osallisuutta sekä innostetaan yhdessä tekemiseen. Tänä vuonna hakuaika on vasta maaliskuussa ja avustuspottia on korotettu aiemmasta. Ennätysrunsaita lajeja olivat myös käpytikka, punatulkku, kottarainen ja kuukkeli. klo 10-12. Teksti: Kurun Lehti Ylöjärven kaupunki tukee paikallisten yhdistysten ja ryhmien toimintaa erilaisilla avustuksilla. Projektitukea on mahdollista hakea muista avustuksista poiketen kahdesti vuodessa, maaliskuussa ja syyskuussa. Projektitukea myöntää hyvinvointilautakunta. Ti 15.2. Haku tapahtuu sähköisesti. Tapahtumaan osallistuttiin hyvin aktiivisesti ja talvilinnustosta saatiin kattava kuva. Entisten nuorten seurustelukahvila (Enska) kokoontuu 22.2. Lukulemmikki Typy-koira vierailee kirjastossa 21.2. Mukanetti opastaa digiasioissa 22.2. klo 14-16
Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. Lahjoitamme yhteensä 48 000 euroa 120 nuoren työllistämiseksi tänä vuonna 120 vuotta täyttävän OP Ryhmän kunniaksi. Joukkorokotuksia järjestetään säännöllisesti. OSUUSPANKKI OP Tampere Yhdistys, tarjoa nuorelle vastuullinen kesäduuni OP:n piikkiin! Toimialueemme (Hämeenkyrö, Karkku, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Akaan Viiala, Ylöjärvi) yleishyödylliset yhdistykset voivat jälleen palkata 15–17-vuotiaan nuoren kesäduuniin OP Tampereen piikkiin. MUINA AIKOINA PALVELEMME PUHELIMITSE JA SÄHKÖPOSTITSE. Nuoret hakevat kesäduuneja 14.3.–18.4.2022. #kesaduuniopnpiikkiin 120 kesäduunia YLÖJÄRVEN KAUPUNKI p. klo 10–14 (kaikenikäisille, myös 5–11-vuotiaille) • keskiviikkona 16. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio Puh. 044 548 9384 Juhlapalvelu Iloista Iloista ystävänpäivää ystävänpäivää 14.2.2022 14.2.2022 toivottaa Kurun Lehden toivottaa Kurun Lehden toimituksen väki toimituksen väki Asiasta tarkemmin www.ylojarvenvesi.fi/avoimet-tyopaikat Ylöjärven Vesi Oy hakee kolmea kesätyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen. rokote THL:n suositusten mukaisesti Lisätietoja: ylojarvi.fi/koronarokotukset Kalevalainen ja Energeettinen jäsenkorjaus Kuumakivihieronta Energeettinen aromahieronta Ryhmärentoutushoidot Lahjakortit (myös sähköisenä) • • • • • Marika Vanhakylä Puh. Ilmoitushinnat alkaen 1,20 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,29 €/pmm + alv 24%. Nuoren voi palkata esimerkiksi urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumiin, seuralaiseksi senioreille tai luonnonhoitoja kunnossapitotehtäviin. p. 040 588 4839 Lääkärin lähetteellä Kela-korvaus Chiropractic KORPELAN KORPELAN PALVIAUTO PALVIAUTO Kurun torilla perjantaina perjantaina 11.2. Kuolinilmoitukset 1,20 €/pmm + 24%/pmm. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Joukkorokotukset ilman ajanvarausta Elon rokotuspisteessä, Elotie 1 • lauantaina 12.2. ja 23.2. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja. Peittojakelut 1,29 €/pmm + alv 24%. KORONAROKOTUKSET YLÖJÄRVELLÄ Otathan kolmannen rokotteen • Kolmas koronarokote on erittäin tärkeä riittävän suojan saamiseksi vakavalta koronataudilta. • Rokotusajan voi varata puhelimella (03 735 6702 ma–pe 8–20 ja la–su 10–18) tai netissä eTerveydessä (ylojarvi.fi/ sahkoiset-terveyspalvelut). Nuoren palkka on 400 euroa kahdelta viikolta. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. 040 0400 423 Kauppatie 4, 34300 Kuru Luontaishoitola Kurutar MSc in JUHO KOSKI Vastaanotto Kurussa kirjaston alakerrassa keskiviikkoisin. Ajanvaraus ja tied. 7 Nro 6 • Torstai 10.2.2022 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. • uutuusjuustoja! klo 10–17 klo 10–17 Lämmin ystävänpäivätervehdys Lämmin ystävänpäivätervehdys tutuille ja vieraille! tutuille ja vieraille! Eila ja Reijo Eila ja Reijo AVOIMIA TYÖPAIKKOJA YSTÄVÄNPÄIVÄ JUHLAPALVELU HOITOLA KIROPRAKTIKKO TORILLA KURU-KORUT (Karjulan kyläyhdistyksen teettämät) Solmioneula • hopea 50,Kehtaa sen sanoo, jos on kurusta kotosi-kirja 5,Korvakorut • pronssi 40,Pinssi • hopea 40,• pronssi 30, Myynnissä Kurun Lehden toimituksessa Riipus • pronssi 40,Käteismak su! KURU-TUOTTEET. Koronarokotekäynnillä voi saada samalla influenssarokotteen. tai 4. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–ti klo 10–12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Jyväskylä Kurun Lehti Tilaushinnat lähtien: Kesto: 84 € / v 12 kk: 90 € 6 kk: 50 € 3 kk: 30€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi KURUN LEHDEN TOIMITUS AVOINNA MAANANTAISTA TIISTAIHIN KELLO 10–12. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Yhdistyksen tulee jättää hakemuksensa lahjoitusta varten viimeistään 28.2.2022 osoitteessa op.fi/tampere/kesaduuni. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. Yhdistys hoitaa käytännön palkanmaksun ja lakisääteiset kulut. Valinnasta ilmoitetaan yhdistyksille viikolla 10. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja noudattaa vastuullisen kesätyön periaatteita. 11.2. Muistutamme tästä etenkin 60 vuotta täyttäneitä, joilta monilta puuttuu vielä 3. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. klo 13–19.30 (kaikille 12 vuotta täyttäneille) • saatavana 1., 2., 3. rokote
Jos aikuinen pettää luottamukseni tai saan hänet kiinni valheesta, häneen on sen jälkeen vaikea suhtautua arvostavasti. Ei ole sattumaa, että ihmiselle on annettu kaksi korvaa, mutta vain yksi suu: hiljaisia viestejä on kuunneltava herkällä korvalla ja vietävä viesti sinne, mihin sitä tarvitaan. Voit myös varata muun asioimisajan puh. Molemmista sekä politiikan saralta että yhdistyselämästä on hänelle tullut paljon ystäviä. Aikuisten mukana oltiin kaikissa riennoissa, jolloin kaveripiiri laajeni, kun muillakin aikuisilla oli lapsia mukanaan. Kyllähän me Eijan kanssakin ihmettelimme kotikaljan omintakeista aromia. Tosiystävyys on vastavuoroista. Arvostan rehellisyyttä ja luotettavuutta, hän kertoo omista ystävyyden kriteereistään. Ystävyyttä koskeviin kysymyksiin hän vastaa ihmisenä, jolla on tehtäviä myös poliittisella saralla. Sarvijärvi kertoo muistavansa lapsuudesta ja kouluajalta monia ystäviä, joiden kanssa hän on satunnaisesti pitänyt yhteyksiä yllä lähinnä Facebookissa. Omien lasten myötä ja ikääntyessä myös oma arvomaailma on kirkastunut. Pääasia on, että puheenparsi pysyy kunnioittavana eikä räävitä suuta henkilökohtaisuuksiin menemällä, Sarvijärvi kertoo. Surullisinta on, että monet ystävät ovat jo menehtyneet Hän lisää, että myös entisistä oppilaista on tullut monia hyviä ystäviä. Kuva: Ylioppilaslehti Aviisi Pirkanmaan aluevaltuustoon ja Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajaksi valittu Minna Sarvijärvi ei osaa ajatella itseään poliitikkona, vaikka olikin Keskustanuorissa mukana jo 15-vuotiaana. Panu on tällä hetkellä Komediateatterin puikoissa ja Ari-Pekka Lunden Kiljavan opiston. Jaettu ilo on kaksinkertainen, jaettu suru vain puoli surua, määrittelee Sarvijärvi tosiystävyyden. Hänen kanssaan olemme edelleen ”face”-kavereita ja muistellaan ensikohtaamista lämmöllä. Kunpa voisin joskus korvata sen samalla tavalla, arkisena apuna, tukena ja kannustuksena. Välillä menimme Eijan kanssa sikalan taakse nauramaan, kun ei kehdattu enää ihmisten aikana nauraa ja ihmeteltiin vaan, että mikä ihme meitä näin mahdottomasti voi naurattaa. Häitä tanssittiin heinäladossa, ja siinä illan mittaan elokuisessa lämpimässä illassa meidän tuli kova jano. Hyviä ystäviä ovat he, joiden kanssa saadaan nauraa samoille asioille samasta syystä, mutta entistä läheisempiä tulee heistä, joiden kanssa myös itketään. Keskustanuorten toiminnassa tulleet ystävät ”vilahtelevat nykyään iltauutisissa”, kuten Sarvijärvi asian ilmaisee, mutta ovat hänen mukaansa, uuden tilanteen tullen, myös olleet kannustamassa toinen toisiaan. Tosiystävyyttä ei tarvitse ostaa eikä myydä. Syy selvisi joskus ennen puolOlimme Panu Raipian ja Ari-Pekka Lundenin kanssa Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen edustajina edustajistossa. Sellaista Minna Sarvijärvi kertoo kokeneensa tullessaan Ala-Toikkoon miniäksi, ja isännän sukulaiset ottivat hänet lämpimästi vastaan. Siellä sattunutta yhteistä ”kommellusta” muistellaan vielä tänä päivänä. Opiskeluaikaisten ystävien urapolkuja on mukava seurata. Samoin työkavereista ja opiskelukavereista. Lapsuudesta hän muistaa myös monet sukujuhlat, synttärit, häät ja muut yhteiset kokoontumiset, jolloin touhuttiin serkkujen, pikkuserkkujen ja muiden mukana olevien lasten kanssa. 8 Nro 6 • Torstai 10.2.2022 Kurun Lehti Ystävyyssuhteet politiikassa perustuvat samoihin asioihin kuin henkilökohtaisessa elämässäkin Teksti: Sinikka Leskinen. Kävimme juomassa kotikaljaa ja sitten rupesi aivan valtavasti naurattamaan. Välillä laitamme ”sahdin” kommenttien rivien väliin. Tunnen, että nämä asiat ovat lisänneet uskottavuutta ja syventäneet ystävyyssuhteita. Kun yritän parhaani, toivon, että se riittää. ta yötä, kun äiti näki meidät sahtikannulla. Oltiin toisella luokalla koulussa ja meillä oli paljon juteltavaa. Hyödynnän valtavat verkostot mahdollisimman tehokkaasti. Lapsuuden ystävyyssuhteista Minna Sarvijärvi kertoo: Silloin ei ollut kännyköitä, ja meiltä kotoa oli pitkä matka kylälle, joten kaverisuhteita luotiin lähinnä koulupäivien aikana ja harrastuksissa. Suvun häissä hän ystävystyi muun muassa Eija -nimisen tytön kanssa. Puolison sukulaisten apu, tuki ja ystävyys on ollut korvaamattoman arvokasta. Heidän ystävyytensä on kestänyt tähän päivään asti. Politiikka on yhteispeliä, maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Jos on tosiystävyyttä, niin joissakin tilanteissa voidaan puhua myös korvaamattomasta ystävyydestä. Omassa mittapuussa yksikin kerta on riittävästi. 044 343 0031 Kuru-pyyhkeet 40x450cm. Vaikka asiat riitelevät, ihmiset eivät. • käsipyyhe 50 x 100 cm 12,-/kpl, 20,-/2kpl • kylpypyyhe 70 x 140 cm 17,-/kpl, 30,-/2kpl Kotiseututuotteita Kurun Lehden toimituksesta 97,Käteismaksu! Kurun Kurun vuosikalenteri vuosikalenteri 2022 2022 7,50€ 7,50€ kpl kpl ALE ALE vain Loppuerä Kuru-viiri Asiakspalvelu on avoinna ma–ti 10–12. Häät olivat morsiamen kotona maatilalla, jonka päätuotantosuunta oli lihasian kasvatus. Uusi asema aluevaltuustossa voi tuoda eteen tilanteita, jotka tuottavat pettymystä myös kannattajille, ja niin sanottu ”ystävyys” saattaa rakoilla