. . . . . Määräaikaisia työntekijöitä käytetään kuitenkin tulevaisuudessakin, sillä suuri osa toiminnasta on projektiluontoista. . Taiteellinen johtaja Lasse Erkkilä on saanut suostutella muun muassa pappien kuoroon ja opetuslapsiksi kuorolaisia ympäri maata. . . . . . . . Kasvistoryhmän kartoitus kasviatlasta eli laajaa koko Suomen kasvilajit kattavaa tietokantaa varten on kestänyt jo 29 vuotta. . . Oopperan esittäjien kokoaminen olisi vaatinut oikeastaan tuottajaa, mutta se olisi vain lisännyt kuluja. .15 Tv, Radio . . . – On se matkustaminen jo alkanut vähän kyllästyttää, kahden-kolmen pelin viikkovauhtia kesän tahkonneet tytöt toteavat. . . Pääministeri Paavo Lipposen mukaan koko hallituksen budjettiriiheen jää lähinnä hienosäätöä. . . . . . 1990-luvun alkuvuosina kunnostetussa Malmbergin tuvassa on nyt lähetyskahvila, jota pyöritetään talkoovoimin. Syyskuussa hakuun tulevat muun muassa assistentin, erikoistutkijan, yliopisto-opettajan ja atk-suunnittelijan virat. . . . Musiikkia luonnehditaan vaikeaksi, solistien ja kuoron tehtävää melkein mahdottomaksi. . .2 Maakunta . Siten laitoksen vakituisten työntekijöiden määrä nousee kolmeenkymmeneen. . . . . . . . . . – Työ ei oikeastaan lopu koskaan, sillä kun lähes kaikki kohdealueet on saatu käytyä läpi, joudutaan toisesta päästä aloittamaan uudelleenkartoitusta, itse jo 40 vuoden ajan mukana ollut kasvimuseon yli-intendentti Esteri Ohenoja toteaa huokaisten. Kirkko-oopperaksi muokatussa teoksessa laulaa kuusi tunnettua solistia, kuorotehtävistä vastaa Keski-Pohjanmaan kamarikuoro, jota johtaa Juhani Lamminmäki. . . .12-14 Asuminen . . . .18-19 Sää . . .5-6 Talous . Isä Kalle johtaa naisten ykköspesiksessä pelaavan Pilkkeen peliä. Jo tänä vuonna tuesta kuitenkin höylättiin 67 miljoonaa markkaa. Ruotsalo on tunnettu suojelluista lehdoistaan, joilla kasvaa harvinaisia lehtokasvilajeja. Opetuslapset tulevat Kansallisoopperan kuorosta, ja papeiksi löytyi laulavia miehiä sieltä täältä. . Sivu 20. . . . . . . . .7 Mielipide . Kati (vas.), Niina ja Kalle Luomanen ovat tuttu näky Reisjärven pesäpallokentällä. . . . . .10-11 Urheilu . . . . .8 Ulkomaat . Opiskelijoita on vuosittain noin 4 000. . . Instituutin johtaja Mikko Viitasalo pitää vakituisten virkojen myöntämistä luottamuslauseena. Kasviatlas eli koko maan alueittain kattava kasvistokartoitus on suuri apu kasvien levinneisyyksien ja runsauksien selvittämisessä. – Vähäjärven lehdossa kävimme juuri tarkistamassa erään erittäin harvinaisen kukkalajin, soikkokaksikon, säilymistä. . HEINÄKUUTA 2000 Asuminen Tänään Kotimaa Sisältö Sääennuste 1-5 m/s Sivu 20 Vuokko Keto KOKKOLA (KP) Jyväskylän yliopiston erillislaitoksen, Kokkolassa toimivan Chydenius-Instituutin asema vahvistuu entisestään, kun sen määräaikaiset virat muutetaan ensi vuoden alusta vakituisiksi. . Sivu 2 Lähetykselle rahaa Niilo Kustaa Malmberg asui tässä rakennuksessa. . . . – En ole kokenut tämmöistä riemua uuden teoksen synnyttämisessä kuin tällä joukolla, ilahtuu säveltäjä Eero Erkkilä. . . . . . . . . Mutta ensi-illan lähestyessä yhteisharjoituksissa aistii tekemisen ilon. . . . . Jousisoittajia ei ole lainkaan, vaskisoittajilla on nyt osuutensa draamassa. . . Sivu 15 Asuntokauppa hiljeni s Pohjanmaan herännäisyyden johtaja Niilo Kustaa Malmberg oli pappina myös Kalajoella. . . . Molemmat pelaavat sekä naisten joukkueessa että tyttöjen superissa. . Kuva: Heikki Gummerus Jukka Anias REISJÄRVI (KP) Reisjärvisen Luomasen perheen niin arkeen kuin pyhäänkin kuuluu erottamattomana osana pesäpallo. . . . . . . . . . . . . Niina ja Kati ovat tämän kesän saaneet matkustaa Suomea ristiin ja rastiin. Ringo-koira sen sijaa viihtyy katsomossakin. Kalastaja-oopperan kenraali on ensi keskiviikkona kirkkomusiikkijuhlilla, jotka käynnistyvät jo sunnuntaina. . . . . . . . . . . . . Instituutin asema katsotaan nyt pysyväksi. . Sivu 6 MTK pettyi budjettiin s MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä syyttää hallitusta maatalousväestön pettämisestä budjettiaikeissa. . Kuva: Jukka Lehojärvi Liite TVja radioliite Treffi . Kuva: Timo Talus Raija Pelttari LOHTAJA (KP) Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat on tarttunut haastavaan teokseen, kun se on ryhtynyt tuottamaan Eero Erkkilän Kalastaja-oopperaa Lohtajan kirkkoon. . . Sivu 13 Pesis vie Luomasia koko kesän Isä Kalle johtaa Reisjärven Pilkkeen peliä, Niina ja Kati pelaavat Katsomon puolella. Siellä niitä kasvoi jo kymmenkunta kappaletta, Ohenoja kertoo tyytyväisenä. Sivu 10 Oopperaharjoituksissa tekemisen riemua Säveltäjä Eero Erkkilä seuraa tiiviisti oopperansa harjoituksia Lohtajan kirkossa. . Heistä parisataa on aikuisena luokanopettajiksi tai diplomi-insinööriksi pätevöityviä, 1600 avoimen yliopiston opiskelijoita ja loput erilaisissa täydennyskoulutusprojekteissa opiskelevia. . . Keskeisissä rooleissa kuullaan Hannu Niemelää, Aki Alamikkotervoa ja Anna-Kristiina Kaappolaa. . .3-4 Kotimaa . Yleensä kuitenkin kentän puolella. Samassa joukkueessa pelaa myös kaksi tytärtä, Niina ja Kati. . . . .1-16 +23 +23 +24 s Asuntokauppa on tänä kesänä Kokkolan seudulla hiljaisempaa kuin vuosiin. . . .20 IRTONUMERO 7 MK Nro 206 LAUANTAINA 29. . Lasse Erkkilä uskoo kuitenkin hyvään lopputulokseen ja on kiitollinen kaikille tekijöille. Vuoden alusta täytettävät 24 vakituista virkaa täytetään pääosin vanhoilla, pitkään määräaikaisina työskennelleillä työntekijöillä. . . . . . – Täällä on tavattu sellaista lajistoa, mitä ei yleensä happamalta maaperältä löydy, hän selventää. . Chydenius-Instituutissa on yhteensä 80 työntekijää. . . . Kuva: Timo Talus Budjetin pääkohdista sopu s Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat sopineet valtiovarainministeriön budjettiesityksen keskeisistä kohdista ja budjettiin sisältyvistä kuuden miljardin markan veronkevennyksistä. . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Lauantai A Tänään . Hän asui Jokelan pappilan pihapiirissä sijaitsevassa rakennuksessa vuosina 1830–1833. . . . . . . Äiti Merja puolestaan toimii joukon "huoltopäällikkönä". . . Instituutin virkoja vakinaistetaan Iina Pöyhtäri KÄLVIÄ (KP) Oulun yliopiston kasvimuseon neljän hengen kasvistoryhmä jalkautui perjantaina Kälviän Ruotsaloon aikomuksenaan kartoittaa luonnonkasvilajit ja rikkaruohot umpimähkäisellä otannalla valitulta alueelta. . . . Maakunnasta löytyviä suokasvilajeja Ohenoja pitää harvinaisina ja todella säilyttämisen arvoisina. . Etenkin omakotitalojen kysyntä on hiipunut. . Orkesteri on poikkeava, sillä esityksessä tarvitaan kolmet urut. Lisäksi poika Miika pelaa pesäpalloa C-pojissa. .9 Kulttuuri . Se on laskenut vanhojen kiinteistöjen hintoja ja pidentänyt myyntiajat kolmeen, neljään kuukauteen. . Kahdeksan virkaa kuitenkin laitetaan avoimeen hakuun. . . Solistit saavat häneltä kullanarvoisia ohjeitakin. . Ruotsalossa yhden neliökilometrin alueelta voi parhaimmillaan löytyä jopa 200 kasvilajia. . Myös vanhempien, isojen kerrosja rivitaloasuntojen hinnat ovat laskusuunnassa. Keski-Pohjanmaan laajat vedenjakaja-alueet ja jokilaaksot ovat melko karuja eivätkä siis kasvistoltaan kovin runsaita. . . Härmälä toteaa, että toissakeväisessä hallitusohjelmassa kansallinen tuki luvattiin säilyttää 3,5 miljardissa markassa koko hallituskauden ajan. . Ensi vuonna on toiveissa saada vielä parikymmentä uutta vakituista virkaa, hän toteaa. Sivu 4 Ruohonjuuritason lajiselvitys Keski-Pohjanmaan kasvistosta vielä iso osa kartoittamatta Esteri Ohenoja pitää kädessään kasvistokartoituksen karttaa. – Tämä on merkittävä asia. . . Ohenoja ihastelee Ruotsalon erityispiirrettä, kalkkiperäistä kallioperää, jota ei ole muualla Keski-Pohjanmaalla
klo 9 Lohtajan seurakuntakoti, aamurukous, musiikki: Jussi Kivelä. Ilmoitukset puh. Lymyilee lasioven takana." "Menen aulan läpi toiselle kannelle. 7.8. Kokkola Kokkolan Evankeliumijuhlat Kaarlelan Kirkonmäellä la 29.7 ja su 30.7. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Jokelan pihapiirissä on Malmbergin tuvan lisäksi väentupa. Sisään pääset esittämällä jäsenkorttisi. Säde Erkkilä ja Henrik Järvi. Raputanssiparin valinta. "Esittele minut naiselle ja poistu hyttiisi hakemaan jotain", Alatalo sanoi. Kalajoki VII Jukujuku -leiri 30.7.-3.8. Klo 13 Lohtajan siunauskappeli, kappelitilaisuus. Uudet v. Mistä on kysymys. Pikkupaketti mukaan. Noin 30 talkoolaisesta koostuva joukko on vuorollaan työvuorossa. Yhteislaulua ja musiikkiesityksiä Klo 19 Lohtajan seurakuntakoti, nuorten solistien konsertti. Onko tämä oikea hetki ruveta antamaan potkuja?" "Ei siitä ole kysymys. Molempiin näyttelyihin vapaa pääsy, avoinna su 13-16, ma ja pe 17-20. kunnantoimistoon to 3.8 klo 12 mennessä, puh. Kirjastossa esillä Oskari Jauhiaisen, Matti Hynysen, Väinö Komun ja Teuvo Tuomivaaran pienoisveistoksia heinäkuun loppuun saakka. "Katsooko hän tänne päin?" "Katsoo. Pyhäjärvi Täydenkuun Tanssit -festivaalit jatkuvat la 29.7 saakka. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Parina viime syksynä se on ollut auki myös Kalajoen markkinoiden aikaan, Kalajoen seurakunnan lähetyssihteeri Toini Hihnala kertoo. GBK: Naisten I-div. sivu 12,20 12,90 14,30 tekstissä 11,10 11,70 13,00 tekstin jälkeen 11,10 11,70 13,00 takasivu 12,20 12,90 14,30 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. 8222060. Tied. rist. Jäät sinne loukkuun -" "Kiitos neuvoista, mutta tiedän mitä teen. "Sulkeudun hyttiini. Klo 12.15 Lohtajan ala-aste Kirkkomusiikkijuhlien ja taidenäyttelyn avaus, Tapani Kiipan taidenäyttely ja Pro Vattaja ry:n Rakkaudesta Vattajaan -näyttely. Lapsille pomppulinna ja kesätatuointi, kun tuo Pokémon piirrustuksen kylätoimikunnan pisteeseen. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Tervetuloa viihtymään. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Kävijöitä on ollut sen verran, että tuotto on joka kesä noussut yli kymmeneen tuhanteen markkaan. Klo 15 Lepolan vanhainkoti, kyläkonsertti. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo 30 vuotta, avoinna ti-la klo 12-16, su klo 11-16. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Jokelan nykyinen pappila otettiin käyttöön vuonna 1802. mennessä Anjalle. Yhteystiedot mukaan. Hannu Heikinheimo: Via Crucis Kalastaja käy ristille Klo 19 Lohtajan kirkko. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . "Nevansuu on oikeassa." "Saamme kohta selville, onko hänellä apuri vai voimmeko -" "Tämä on määräys." Erkkilä tuijotti Alataloa silmiin eikä voinut peittää äänensä värähtelyä. päivästä alkaen Muistoja talvisodan ajalta, Olli Tyhtilän kokoelmat. Pyhäjoki Annalan kotiseutumuseo avoinna kesän ajan ma-pe klo 9-15. Ilm. Kysymykset kirjallisina, lomakkeita toimintakeskuksesta. 2.8 mennessä siht. Kauhavalla puh. Suomen sodan aikaan pappilan yläkerta sai osuman. Kokkolan Rintamamiesveteraanit: Johtokunta kokoontuu Tervakartanon Juttutuvassa perjantaina 4.8. Järj. Maarit Mäkelän valokuvia savella 17.-30.7 Sisko Kankaan savipajalla. "Hän puhuu Salomaista. Samassa Raimo liittyi hänen seuraansa. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Euromance World Festival nuorisotapahtuma 31.7-6.8 Villa Elbassa. Karjalan rautakaudesta ja yhteyksistä Pohjanmaalle. Elokuun 1. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Nivala SaviSuvi-toritapahtuma la 29.7 klo 11-19. 442 572 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Marita Pystysen lasisten taideperhosten näyttely Kalajoen Kristillisen Opiston ruokasalissa heinäkuun ajan. Kiitos kyläläiset Alpo Rinne Kihlautuneet Menolista julkaistaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. 06863 4125. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Hannele katsoi aaltoja rauhallisesti ja punnitsi tilannetta. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 15.5.2000 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1020 mk 12 kk 1095 mk 6 kk 520 mk 6 kk 574 mk 4 kk 350 mk 4 kk 390 mk 3 kk 265 mk 3 kk 297 mk 2 kk 180 mk 1 kk 99 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Sateen sattuessa jäämme Tähtelään. 8313886/Raija. 06-863 4125. Puh. Marinkaisten NS esittää musiikkinäytelmänsä "Emme tienneet kun läksimme silloin". Alakerrassa Ylivieskan alueen kuvantekijöiden näyttely. EUruokakasseja jaossa. Alavieska Siiri Hautamäen töitä esillä kirjastossa heinäkuun loppuun saakka. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Kannus Poluilta poimittua, Korpelan koulun järjestämä oppilastöiden näyttely esillä Korpelan koululla elokuun ensimmäiseen sunnuntaihin asti. samalla. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Erkki Maaralan maalauksia Taidetalo Barokissa heinäkuun loppuun. Raimo tuli perässä. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Lybeckink. TI 1.8. Kaarina Lehdolle, puh. Ilmoitathan lähdöstäsi elokuun loppuun mennessä, puh. Kokkolan Kuvataideyhdistys: Taidematkalle lähtö la 5.8. Klo 22 ulkolavalla Tanssin Yö. "Ei. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . "Poliisista puheen ollen, tuolla on yksi rikospoliisi. Lisätietoja paikkakuntasi tukiyhdistykseltä. Sinun hyväksesi -loman hakukaavakkeita saat yhdistyksistä ja Eiralta. EL:n K-P:n piirin kaamosajan Hengellinen viikko 15.-21.11 Karemajoilla. Anita Järvisen posliininäyttely Ateljee Galleriassa elokuun loppuun saakka. 040-530 3547. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . MLL:n Reisjärven paikallisosasto, Vesaiset, seurakunta ja nuorisotoimi. GBK TJK la 29.7 klo 15.00 Keskuskentällä. klo 8.00 kaupunginteatterin edestä. Klo 17 Lohtajan urheilutalo, elokuvanäytös. Jos et itse tee tästä kynnyskysymystä." "Eli olette tyytyväisiä, jos petaan sinut paikalle ja häivyn taustalle?" "Täsmälleen." * Hannele seisoi vakiopaikassaan venekannen etuosassa ja katsoi merelle. Kokkolan Eläkeläiset ry: Ilmoittautumiset aluejärjestön kesäjuhlaan 31.8. Himangan Keskustanaiset: 2.8 Norpan auto Himangan mh klo 13.30 Pahkala 13.40 Pöntiö Mutkalampi Hanni 13.50 Ullava 14.40 Rahkonen Haapala. "Seuraako hän minua?" Hannele kuiskasi. Säävaraus. Oulainen Rapukarnevaaliyö la 29.7 klo 19-03. Klo 13 Lohtajan siunauskappeli, kappelitilaisuus Klo 15 Ohtakari, SLEY:n leirikeskuksen maasto, Tarinakävely "Kalastajan jalanjäljissä". Harjoitukset alkavat jälleen ma 31.7 klo 18.00 Mesilän kentällä. klo 9 Lohtajan seurakuntakoti, aamurukous, musiikki: Teija Orjala. Anu Vierimaan debyyttinäyttely Ateljee Galleriassa heinäkuun ajan. Esitykset klo 19 su 30.7, to 3.8, to 10.8 ja su 13.8. saakka klo 11-15 ja 1-6.8. LOHTAJAN XXII KIRKKOMUSIIKKIJUHLAT SU 30.7. Himangan Eläkeläiset: Kuntorantaan lähtijöiden etumaksu 400 mk maksettava 31.7. Rapuillallisen 1. Mukana vuosien 1966-69 koulualokkaat. klo 12 Himangan Sautinkarilta. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Kävijöiden joukossa on muun muassa Kalajoelta muualle, esimerkiksi Yhdysvaltoihin muuttaneita, jotka haluavat tutustua pappilan historiallisiin puitteisiin. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Reisjärvi Leikkikenttätoiminta Niemenkartanolla 31.7-4.8 klo 12-15. Sievi Veli Tuomen Puuta heinää -näyttely Sievin Taidelaarissa heinäkuun ajan. K-P:n Maaja kotitalousnaiset: Ruskaretki Saariselälle 8-11.9. Eväät mukaan. (06) 827 2000 ark. Peruutuspaikkoja vapaana. klo 13. Jotkut ovat käyneet täällä rippikoulun, ja he piipahtavat muistelemassa menneitä. Seuraavana vuonna valmistunut uusi pappila paloi saman vuosisadan lopulla. klo 18. Kokkolanseudun Keuhkovammayhd: Meriristeily 10.8. Pääjuhla su klo 13.00 rauhanyhdistyksellä. Särkkäin ravit 1.8.2000 klo 18.00 , Kalajoen ravirata, Hiekkasärkät. "Tämä on määräys." Erkkilän sisällä kiehui raivo, hän joutui ottamaan käyttöön kaiken tahdonvoimansa saadakseen itsensä pysymään rauhallisena juopumuksestaan huolimatta. Valo Verronen kuukauden taiteilijana Tapion Tuvalla heinäkuun ajan. KV: Venetsialaismaratonista (2.9.) puhutaan ma 31.7. – Rakennukset ja Jokelan umpipihainen miljöö kiinnostavat ihmisiä. J. Rauhallisessa ympäristössä on mukava istahtaa kahvipöytään ja rupatella muiden vieraiden kanssa. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . klo 19. "Täällähän minä." "Liittyykö tämä tuttavasi Salomaan kidnappaukseen?" Raimo kysyi hiljaa, salaliittolaisen äänensävyllä. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. klo 10 Lohtajan kirkko, Ehtoollisjumalanpalvelus, Eero Erkkilä: Lohtajan triptyykki eli jumalanpalvelusmusiikki Lohtajan kirkon alttaritauluista. Ylivieska SULASOLIn puhallinmusiikkileirin päätöskonsertti opiston juhlasalissa la 29.7 klo 13. klo 1011.30. Taidenäyttelyt ala-asteella avoinna klo 12-18.30. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Tied. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Kalajoen Eläkeläiset: Seuraava kerho Tertun ja Teuvon mökillä Virpelässä ke 2.8. klo 9 Lohtajan seurakuntakoti, aamurukous, musiikki: Annika Säätelä. 08-463 705. Vasikka-ahon markkinat Evijärven Alapäässä la 29.7 klo 9-15. – Ihmisillä on ehkä korkeampi kynnys tulla tänne. Savenveistokilpailu ja kylätori Maliskylän Liittolassa su 30.7 klo 12-15. Reikä ja ammus ovat nekin mielenkiintoisia kohteita, Hannila selvittää. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . ja ilm. Leikin aika, Korpelan kylätoimikunnan järjestämä leluja valokuvanäyttely esillä Korpelan koululla elokuun ensimmäiseen sunnuntaihin asti. Viitsisitkö katsoa tuleeko hän perässä?" Vastausta odottamatta Hannele lähti sydän hakaten sisään ja käveli hissin ja portaiden ohi vastakkaiselle kannelle. 860 0111 tai 050-599 3933. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . KE 2.8. Eivät he uskalla pidättää minua, he tietävät että..." "Että mitä?" "Ei mitään." Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Aivan Kalajoen rantatöyräällä sijaitsevan Jokelan pappilan pihapiiriin kuuluva Malmbergin tupa toimii lähetyskahvilana jo kahdeksatta kesää. 2 riviä, sis. Halsua La 29.7 nuorten aikuisten retki Soidinkallion luontopolulle. Ilm. klo 9.00 saaristoristely Mustakari-Tankar-Köpmanholmen-Pietarsaari-Mustakari. Haapajärvi-Seuran kotiseutumuseo, avoinna la-su klo11-14. K-P:n Allergiaja Astmayhdistys: Tehtaankatu 18 B 14, toimisto avoinna ti ja to klo 14-18, ke 10-14. Päärooli: Hannu Niemelä, baritoni. saakka. Kärsämäki Elämäntarinataiteen näyttely Taidevoimalassa heinäkuun loppuun saakka. Pelkona saattaa olla, että täällä annetaan hengellistä pakkosyöttöä. 8.00-16.30 Painopaikka KP Paino, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Vielä ehtii ilm. Työ jatkuu! Antti Hietaniemi Kihlauduimme 18.7.2000 Sari Kola Veteli (Kaustinen) & Jarmo Syrjälä Veteli Vaikka en juhlinut, halusitte silti muistaa. Poliisit etsivät minuakin." "Et voi olla tosissasi..." "Totta jumalauta olen tosissani", Hannele sihahti. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . su 30.7 ja to 3.8 klo 19. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Et kai sinä sitä epäile?" "En." Äkkiä Raimon katse kovettui. Klo 10 Ohtakari, SLEY:n leirikeskus, kanttoreiden neuvottelupäivä. Lähetyskahvila Malmbergin tupa avoinna ma-pe klo 12-15, su klo 1115. Lohtajan Harrastajanäyttelijät esittää Lohtajan Museonmäellä 28.7 klo 19.00 Tuomo Ruotsalan näytelmän Kesäkartano. Venäläiset Anatoli Kirpitjnikov, Alexander Saksa ja Pjotr Sorokin luennoivat mm. Musiikkia, käsityöläisten tuotteita jne. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Tidi Fohlinin rakukeramiikkaa 17.30. KPV: B-nuorten I-div. Jooseppi kosii -näytelmä su 30.7 klo 12 Valorannassa. päivästä alkaen Titanic-näyttely. Mariank. Taidat olla selityksen velkaa." "Autoin hiukan tuttavaani Salomaan sieppauksessa. Ars Kalajoen kesänäyttely Kallassa elokuun 6:nteen päivään saakka. Mesilä-Matalamaa asukasyhd: La 5.8. Tilaisuus on suomenkielinen. Klo 19 Marinkaisten ala-aste, kamarinäytemä "Niityltä tuulee", kuusi hetkeä ja virttä Walpurin elämästä. Uima-asut ja lääkkeet mukaan. Isonvihan jälkeen pappilan umpipihan rakennukset olivat heikossa kunnossa, ja päärakennus määrättiin purettavaksi vuonna 1751. Sitä ei missään tapauksessa tehdä, Maila Hannila, yksi talkoolaisista korostaa. K-P:n os: Potilastapaaminen Toholammilla 20.8. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. klo 10, säävaraus, oma alusta mukaan. Esitykset alkaen klo 16 Teatteri ja 20 Keskuskoulu. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@keskipohjanmaa.kpk.fi Toimitus: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.com Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Isoväylä Rytimäki Ouluntie U.talo. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Tulokset Liisalle 1.9 mennessä. Ja liukkaasti." "Kannattaako mennä hyttiin. Yhdistysten välinen "Kesäkisa Kapulaviesti" jatkuu elokuun ajan. 831 8594. Eero Erkkilä: Kalastaja-ooppera, julkinen kenraali. La klo 12 alkaen, iltakirkko Kaarlelassa klo 19 alkaen. Yhdistykset 35/37 Raimo Erkkilä tajusi taistelevansa kapteenin päivähytissä paitsi taktiikasta, myös työpaikastaan. Vaikka sanookin 'tuttavansa' tuntevan nämä, niin ei kestä kauan kun hän -" "Sinulla on ollut aikaa," Alatalo kuiskasi tuskastuneena. Tervakartanon puistojumppa Länsipuistossa ti 1.8. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 29 262 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . pojat ja tytöt voivat ilm. Hän näytti kiihtyneeltä ja levottomalta. 50 ensimmäistä mukaan. "Mitä sitten?" "Ajattelin vain, kun sieppaaja kuuluu olevan nainen. Kirkkomusiikin kesäakatemian laulukurssilaiset. Lähetystyön hyväksi. kapulaviestikisan päätös ja palkintojen jako. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. mennessä: 875184 tai 0505823033/Pirkko tai 8220371/Sirkka. EL:n K-P:n piiri: 17.-23.10 "Pohjalainen viikko" Lehmirannassa E-P:n ja K-S:n piirien kanssa yhdessä. Pro Vattajan kokoama Rakkaudesta Vattajaan -näyttely ala-asteella 6.8. 0407737074. klo 18 Kirkonmäen kentällä. Kirkkoherra ei enää asu pappilassa, jossa sijaitsevat edelleen seurakunnan virastot ja pappien työhuoneet. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Valtatie kahdeksan menee vierestä, mutta pappilan kohdalla ei ole liittymää. (06) 827 2234, . Auto lähtee Keskipohjanmaalta ja 30 henkilöä on K-P:n piirin kiintiö. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Kokoontuminen srk.talolle klo 18.00. Ohjelmassa mm. "Tarkoitus oli saada homma toimimaan päin vastoin." "Se on tekosyy... Tillarigalleriassa Kuopion käsi-ja taideteollisuusakatemian keramiikkaosaston Murros-näyttely heinäkuun ajan. ja tied. alv) Perhealbumi erillisen hinnaston mukaan Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Laskutuslisä 20,Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. klo 19 Väliviirteen koululla. Ilmoitushinnat 1.1.2000 alkaen mv 2-v 4-v 3. Erilainen kahvipaikka Malmbergin tupa lähetyskahvilana jo kahdeksatta kesää Maila Hannila on yksi noin 30 talkoolaisesta, jotka huolehtivat kahvilan toiminnasta. Ilmoita lähdöstäsi elokuun loppuun mennessä, puh. heinäkuuta Kaarinan Galleriassa. Kahvilaan pääsee Nesteen kiertoliittymästä joko Plassin tai keskustan kautta. Lohtaja Väliviirteen kyläjuhla su 30.7. Sana: ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,10 Aluesivut mv 5,60, 2-v 5,90, 4-v 6,50 Urheilumuistio 5,60 Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 590,-; värillinen 650,Miljoonamarkkinat (ti,to,la) 25,-/rivi (min. Puheroolit: Eeva-Maija Haukinen ja Pentti Fagerholm. KV:n ohjaajat ja valmentajat lasten urheilun kehittämisestä keskustellaan ma 31.7. Hän ajatteli masentuneena jo etukäteen sitä hetkeä, kun joutuisi kiittelemään Raimoa matkaseurasta ja toivottamaan hyvää jatkoa. On itsesi kannalta parempi, että häivyt omille teillesi vähin äänin. Su jumalanpalvelus Kaarlelassa klo 10.00, päiväjuhla klo 12.30 Kaarlelan seurakuntakodilla. Katvalan museo avoinna ti-pe klo 12-18, la-su klo 12-16. Hän ujutti kätensä käsilaukussaan olevaan matkapuhelimeen ja tarkisti että se oli kuuluvuusalueella. KoS: Maanantairastit 31.7 klo 1719 Åivossa, 11 km Kokkolasta Jyväskyläntietä. Luennoi meille käytännön kriminologiasta." Veri kylmeni Hannelen suonissa. kattaus klo 19. saakka, avoinna päivisin klo 1218.30. 831 4249 / Manu. Evijärvi Perinteiset 16. Käsityökeskuksessa Marjatta Lipposen Kierrätyslasista uusia tuotteita näyttely heinäkuun loppuun saakka. Eläkeliitto K-P:n piiri: Suuri liikuntaja ulkoilutapahtuma Vetelissä Kemoran alueella 4.9. Kalastaja-oopperaorkesteri, Keski-Pohjanmaan kamarikuoro. Silloin syntyi idea lähetyskahvilasta, joka on avoinna kesäkaudella. klo 18.45 Kirkonmäen kentällä. Lähtö Tähtelästä klo 11. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . 06-8312 200. Paikkoja vapaana myös ei-jäsenille. Tapahtumatietojen enimmäispituus on viisi palstariviä. Kokkolan Eläkkeensaajat: Marjamatka 3.8. Hirvenammuntakokeet su 6.8, su 27.8 ja la 9.9 klo 12.00. Naantalilaisen kuvataitelijan Tapani Kiipan meriaiheisia akvarelleja alaasteella klo 12-18.30 6.8. Sievin kotiseutumuseo avoinna kepe klo 11-16, la-su klo 10-14. 2000 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Menolista Ilkka Remes: Paholaisen tytär Parhaimmat kiitokset onnitteluista ja yhteistyöstä. KPS: E-89 juniorit. Lähtö tallilta klo 8. Aikuisemmille nännikumien heittokisa. Pohojalaaset -99 Kehitysvammaisten Tukipiiri ry: Musiikkija kulttuuripäivää vietetään la 19.8.2000 klo 10.00 Kauhajoen Yhteiskoululla. Tied. Lähetyskahvilassa käy matkailijoita ja lähetyshenkisiä paikkakuntalaisia. klo 13-21. Eeva-Maija Haukinen, Walpuri; ohjaus Hannu Tyhtilä, veisurit Martti ja Seppo Tyhtilä Klo 21 Lohtajan seurakuntakoti, iltarukous. Kyseessä on erilainen kahvipaikka, jolle arvokas rakennus tarjoaa kiintoisat puitteet. Eri lähetyssuunnat hankkivat talkooväen, joka leipoo myös kahvipullat. Toholampi Häkkilän kesäteatterissa Jo valkenee kaukainen ranta esit. ottelu KPVJazz (Pori) tänään la klo 15.00 Kirkonmäen kentällä. Elokuun 1. 1989 synt. "Täällähän sinä olet..." Raimon ääni sammalsi hiukan. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Horsma-Jussin sukujuhla Perhossa 29.7-30.7. Kaikki rakennukset ovat peräisin 1800-luvun alusta. Kokkolan Työttömät: Työministeri toimintakeskuksessa ma 7.8. Muissa rooleissa: AnnaKristiina Kaapola, sopraano, Wivan Fagerudd, mezzosopraano, Aki Alamikkotervo ja Dan Karlström, tenori, Juha Uusitalo, basso. Tied. 068321 324, 8321 300. Ykspihlajan Eläkeläiset: Kesämatkan loppumaksu ti 1.8. Eteläväylä, Kokkola. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Kaustari-Kirilahden kylätoimikunnan järjestämä kesäjuhla Vissin talolla ke 2.8. Ilm. Hän arvelee, että kahvilassa kävisi vielä enemmän väkeä, mutta sinne on vähän hankala löytää. Pohjanmaan Syöpäyhd. Mutta hän puhui matkapuhelimeen tai radioon. Kalajoen Hevosystäväin seura / Tiina Möttönen, puh. Viime vuonna summa oli 13 959 markkaa. Oihalla perinteisiä kyläjuhlatapahtumia. Tuttavasi -" "En aio pettää häntä enkä kertoa tietojani poliisille." "Ymmärrän kyllä, jos kaikki se mitä kerroit Salomaista on totta." "Tietenkin se on totta. Haapavesi Haapaveden kotiseutumuseo avoinna arkisin klo 12-14, la suljettu, su klo 12-15. Vuonna 1961 sille tehtiin iso korjaus, jossa säilytettiin sen alkuperäinen muoto. Reitti: Yksp. Tapulikahvila avoinna 31.7. K-P:n Keskustanaiset: Norpan auto 2.8 Kälviän tori klo 12.45 Marinkainen 13.00 Lohtaja mh 13.15 Alaviirre. 2:20–22 Aurinko nousee: Kokkolassa 4.28 (pimeä päättyy 2.53) Helsingissä 4.53, Sodankylässä 3.25 Aurinko laskee: Kokkolassa 22.37, (pimeä alkaa 24.09) Helsingissä 21.59, Sodankylässä 23.11 Nimipäivät huomenna: Asta, ortodokseilla Silvo, Herman, Hemmo ja Valentin Nimipäivät tänään: Olavi, Olli Uolevi, Uoti, Olof, Olav, Ola, Ole ja Olle, ortodokseilla Tea, Teija, Serafiina ja Fiina Tänään Onnittelut Kiitokset Sekalaiset Lauantaina 29.7. Klo 15 Alaviirteen Meripaviljonki, merihenkinen konsertti. Klo 17 Lohtajan urheilutalo Maa, meri, taivas...kilvoitteleva ihminen, Kolme Yleisradion TV1:lle tehtyä Hannu Heikinheimon ohjaamaa elokuvaa: Viimeinen saari, Jokamies, Via Crucis Kalastaja käy ristille MA 31.7. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . "Panet minut hyllylle juuri kun olemme päässeet ratkaisun kynnykselle?" "Sinulla on enemmän promilleja kuin Koskella", Alatalo sanoi kylmällä äänellä. Klo 21 Lohtajan seurakuntakoti, iltarukous. Haapajärvi Presidentti K. Ilm. Kalajoki Camping, Hiekkasärkät. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Kaikki menee lyhentämättömänä lähetyksen hyväksi, sillä kahvilaa pyöritetään talkoovoimin. Jokelan pappila on ollut nykyisellä paikallaan 1600-luvun alkuvuosista. Savenveistokilpailun tulokset klo 14. Kuva: Heikki Gummerus. Lestijokilaakson Kunnallisvirkamiesyhdistys ry maksaa jäsentensä pääsyliput Toholammin Häkkilän kesäteatterin esityksiin "Jo valkenee kaukainen ranta" (Matti-Juhani Karila). Kokkolan osaston sotainvalidit puolisoineen ja naisjaosto: Lähdemme kesäretkelle Kuopion Rauhanlahteen maanantaina 31.7 aamulla klo 8.00 Linja-autoasemalta. 4H ja nuorisotoimen retki Särkänniemeen ti 8.8, lähtö Jokelan edestä klo 8.30 ja Ylikylän kuntotalo klo 8.40. KeskiPohjanmaan Liikunta, puh. ohjelman suorittajaksi yksin tai ryhmissä. Tiedot tapahtumista ja yhdistysten toiminnasta tulee toimittaa kirjallisesti julkaisupäivää edeltävänä päivänä kello 12.00 mennessä osoitteella Toimitus, Pl 45 67101 KOKKOLA, fax: 068220208, E-mail: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi. ja ilm. – Kun Malmbergin asuntonakin aikoinaan ollut rakennus saatiin kunnostetuksi, sille alettiin miettiä uutta käyttöä. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää tiedätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” Ef. klo 11-13 Toimitalolla. Pikkutillarissa Taideyhdistys OKRA:n Interiöri heinäkuun loppuun saakka. Halsuan riistanhoitoyhdistys: Metsästäjätutkinnot tiistaina 1.8 ja 8.8 klo 19.00 kunnantoimistolla. Kruunupyy Arkeologian luentoja Kruunupyyn lukiossa ti 1.8. Klo 13 Lohtajan siunauskappeli, kappelitilaisuus. Mantojen kantritanssiesityksiä klo 11 ja 13
19.00 "Euromance performance" Kokkolan kaupunginteatteri Nuoret leiriläiset muusikot, tanssijat ja näyttelijät esittävät viikon aikana workshopeissa koottua ja opittua La 5.8.2000 klo. Jo tänä vuonna saatiin rahoituksen jatkuvasti aleneva suunta hieman nousuun, kun tierahoja saatiin vajaat 18 miljoonaa markkaa enemmän kuin edellisenä vuonna. ti-to, la-su 12.00 16.00. Muumit Nina Åström konsertti Kauppatorilla 20.00 Hyvän mielen konsertti Kokkolan kirkossa Rakkautta ja Tervakauppaa Anders Roos kutsuu sinut tyttäriensä häihin. Hinnat aik. Lähtö myös Kalastajakylän laiturista (Gäddviken, Öja) klo 10.00. (06) 8311 902. 19.00 "Maailmanmusiikki Workshop" Nuorisokeskus Villa Elbassa Vetäjänä Sakari Kukko "Piirpauke" To 3.8.2000 klo. Ti 1.8.2000 klo. Oulun tiepiirin rahoitus kasvussa Oulun seudun liikennekapeikot ensin kuntoon KINNULA (KP) Vahvassa humalassa ollut mies riehui Kinnulan keskustassa sijaitsevassa liikkeessä keskiviikkona liikkeen sulkemisaikaan. tervehdysjuoman, hääkakun ja kahvin), 250 mk (sis. 2000 SAARISTOPÄIVÄT 29.7.-30.7.2000 Långön Kalastajajuhla la 29.7.2000 klo 13.00 Gäddviken,Öja. 06 831 3264 Pe 4.8.2000 klo. Tyytyväisyyteen on hänen mielestään aihetta siltä osin, että nyt ollaan saamassa pitkästä aikaa lisää rahoitusta, jolla voidaan aloittaa työt kiireellisimmissä kohteissa. Esitykset Roosin talolla, Pitkänsillankatu 39: la 5.8., 12.8. Siitä huolimatta kokonaisrahoituksen vähenemä on 31 prosenttia huippuvuodesta 1992, jolloin rahaa saatiin tienpitoon vielä 687 miljoonaa markkaa. – Itse lentokentän liikenne on nopeasti moninkertaistunut samalla kun tien varteen on syntynyt satoja uusia työpaikkoja. Poistuessaan hän nappasi mukaansa muun muassa kaljapullon ja sipsejä. Vuonna 1975 syntynyt lestijärveläismies saatiin kiinni verekseltään, kun paikalle kerääntyneestä, noin satapäisestä yleisöstä löytyi rivakka mies, joka taltutti hänet ja sitoi kiinni poliisia varten. Tervetuloa mukaan kansainväliseen tunnelmaan seuraavissa Euromancetapahtumissa. 6.8.2000 Euromance viikolla Kokkolaan saapuu 100 nuorta kymmenestä eri maasta. Hänen mielestään Tielaitoksen olisi pitänyt voida jo aikaisemmassa vaiheessa olla mukana Oulun seudun nopeassa kehityksessä omalla panoksellaan. Nykyinen väylä ei kerta kaikkiaan vedä lisääntynyttä liikennettä. Kuljetukset M/S Elbattarella Mustakarin laiturista klo 9.30 ja 12.00. Country & Blues Kalastajakylässä la 29.7.2000 klo 20.00 Gäddviken, Öja. Meidän pitäisi Tielaitoksessa pystyä nopeammin reagoimaan yhteiskunnassa tapahtuviin kehitysilmiöihin. Liput: 30,Ennakkoon: Nuorten toimintakeskus Hansa Puh. KESÄ 2000 K O K K O LA 3 8 VU O T T A K A R L E B Y 3 8 Å R 1620 2000 KOKKOLAN KESÄ HUIPENTUU ELOKUUSSA! KOKKOLAN KESÄ HUIPENTUU ELOKUUSSA! KOKKOLAN KESÄ HUIPENTUU ELOKUUSSA! Kokkolan Venetsialaiset 25.-27.8.2000 Kokkolan kesä on jo 1800-luvun lopulta huipentunut huvilakauden päätösjuhlaan, Venetsialaisiin. Ja vuoteen 1799! Kokkolassa vaikutti 1700-luvun lopulla Suomen rikkain mies, laivanvarustaja Anders Roos, jonka yhdeksän tytärtä olivat niin kuuluisia kauneudestaan, että kautta maan puhuttiin “yhdeksästä ruususta”. Samalla kun viime vuosien hankkeet ovat lykkääntyneet, ovat varsinkin Oulun seudun kasvusta johtuvat tarpeet kasvaneet, sanoo Oulun tiepiirin tiejohtaja, rakennusneuvos Esa Vuolteenaho. 4 orkesteria, tanssia, grillausta, olutta ja virvokkeita, vierasvenelaituri. Brita Maria sai puolisokseen suurkauppias Pehr Malmin Pietarsaaresta. Venetsialaisiltaan kuuluvat huviloiden juhlavalaistus, kokkojen, lyhtyjen ja tervasoihtujen polttaminen sekä illanvietto mukavassa seurassa. Ensi vuonna päästäneen viemään suunnittelua eteenpäin. Varaukset: Kokkolan Matkailu Oy, puh. 06-8311 902, fax. Reittiliikenne Mustakari-Tankar-Mustakari 27.6. Poliisin mukaan mies oli niin aggressiivisella tuulella, että hänelle oli noudettaessa pantava raudat käsiin. Mutta ensi vuonna saadaan lisäystä kuluvaankin vuoteen peräti 66 miljoonaa markkaa. 17.00 Venetsialaistori avataan, Kauppatori myyntitorit ja ohjelmaa 18.00 Venetsialaisten virallinen avaus 19.00 Voimamiesten EM-kisa, 1. Alimmillaan tierahat kävivät viime vuonna, jolloin Oulun läänin teihin oli käytettävissä vain 390,7 miljoonaa markkaa. Liput 75 mk (sis. Vuolteenaho pelkää, että läänin eteläosassa saattaa käydä samalla tavalla. Kaikki tulevat silloin Kokkolaan, tule sinäkin! Perjantai 25.8. lisäksi illallisen Ravintola Vanhassa Lyhdyssä) K K KU U U U U UL L LE E E K K KE E ES S SÄ Ä ÄN N N K K K U U UT T TS S SU U U !!! KU ULE KESÄN K UTSU ! Osmo Vasala OULU (KP) Oulun tiepiirin rahoitukseen on tulossa valtion ensi vuoden talousarviossa varsin tuntuva tasokorjaus. 11.00 Venetsialaistori avataan, Kauppatori Koko perheen Brunssi, yhdistetty aamupala-lounas torilla Musiikkia, ohjelmaa lapsille, mm. Mies rikkoi myös toisen liikkeen näyteikkunoita pyörätelineen avulla. klo 15. – Vieläkään ei rahoitukseen voi olla täysin tyytyväinen. Pelkästään tämän hankkeen kustannusarvio liikkuu 180 miljoonan markan lukemissa. ja 20.8. 60 mk, lapset 30 mk Teemaja tilausristeilyt koko purjehdussesongin ajan 1.5.30.9. Vapaa pääsy. 13.8. 19.00 "Euromance musiikkileirin opettajat esiintyvät" Kokkolan kaupunginteatterissa MMQ kvintetti & guests. Laivalla ja saaressa kävijöitä palvelee kahvila. Mukana: Border Line Trio, Four for Fun, Huhta Gang ja Lena Mate. Tämä on erittäin suuri hanke, eikä sitä voi toteuttaa yhden vuoden määrärahojen korotuksilla. Vanhin tyttäristä Margaretha Elisabeth (Lilli) vihittiin runoilija-professori Frans Michael Franzénin kanssa. Kalasoppaa, savukalaa, moottorivenekilpailuja, ohjelmaa, vierasvenesatama, uimaranta. Liput: 50 mk Tankarin Karikokous su 30.7.2000 klo 11.30 Asiaa ja viihdettä Kokkolan kesäisestä saaristosta 11.30 Hartaushetki kappelissa 12.00 Ruokailu, 13.00 Karikokous 14.30 Yhteislaulua ja saareen tutustumista 15.00 Paluukuljetukset lähtösatamiin. 06-831 0306 Tiedustelut: Kokkolan Matkailutoimisto, Mannerheiminaukio, 67100 Kokkola Puh. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat Maakunta 3 KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. osa 20.00 Voimamiesten EM-kisan palkintojen jako, Kauppatori 20.30 Venetsialainen ilta Kauppatorilla Suomen Sambakoulujen liiton suuri Sambashow Espanjalainen tulishow, Huippuesiintyjät lavalla Mahtava Venetsialaisilotulitus Ruokaa, juomaa, ilonpitoa yötorilla Sunnuntai 27.8. – Kalaja Pyhäjokilaaksoon on syntynyt suuria teollisuusyrityksiä, jotka jo nyt aiheuttavat melkoista kasvua liikennevirroissa. Humalainen hajotti kaupan Kinnulassa. Kuusamontien leventäminen Oulu–Kiiminki osuudella. Lestijärveläismies tunkeutui sisään kauppaan heittämällä pyörätelineen ison näyteikkunan läpi. Yksistään tähän hankkeeseen menee 40 miljoonaa markkaa, toteaa Vuolteenaho. Tiedustelut ja lippuvaraukset: Kokko-Line Oy, Puh. Uusittu, 97-paikkainen risteilijä liikennöi aikataulun mukaisesti läpi koko kesän ja muulloin sopimuksen mukaan. Tiejohtaja Esa Vuolteenahon mielestä olisi liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta erittäin kiireellinen hanke myös ns. ja 19.8. – Tämä on Pohjois-Suomen ruuhkautunein tieosa ja tien suunnassa erittäin suuri kasvupaine, mutta valitettavasti sen aloittamiseen ei ole vielä rahaa, Vuolteenaho murehtii. Sinulla on nyt mahdollisuus osallistua tähän ainutlaatuiseen seurapiiritapahtumaan Roosin talon historiallisessa miljöössä. osa 21.00 Kaija Koo yhtyeineen Venetsialaistorilla sambaa, ruokaa, juomaa ja ilonpitoa yötorilla Kansainvälinen Euromance World Festival 31.7. Risteilyn lähtöpaikkana on Mustakari, josta matka saarelle kestää hieman yli tunnin. Liikkeessä myyjänä ollut nainen säntäsi ulos, minkä jälkeen mies hajotti paikkoja rikkomalla koreittain olutpulloja, kaatamalla hyllyjä ja vetämällä niistä tavaroita alas. Vuonna 1799 Kokkolassa vietettiin suuria kaksoishäitä. 7.00 Venetsialaistori avataan, Kauppatori myyntitorit ja ohjelmaa 12.00 Suntin soutu 13.00 Ohjelmaa lavalla ja voimamiehet satamassa 17.00 Venetsialaiskulkue 18.00 Voimamiesten EM-kisa, 2. 12.00 "Perinteinen katukonsertti Isokadun esiintymislavalla" Lauantai 26.8. klo 17 sekä su 6.8.,13.8. Näytelmällinen hääjuhla vie sinut 201 vuoden taakse keskelle jännittäviä ihmiskohtaloita. Nelostien leventämisestä joko moottoritieksi tai 4-kaistaiseksi Limingasta Ouluun on puhuttu jo ainakin 10 vuotta. Tielaitos onkin omissa suunnitelmissaan jakanut hankkeen neljään osaan, joista kiireellisin on Kempele–Kiviniemi osuuden rakentaminen moottoritieksi sekä Haaransilta–Kempele osuuden siirtäminen uuteen paikkaan nelikaistaisena keskikaiteellisena tienä. Suurimmat niistä ovat maantie 815:n eli lentokentän tie laajennus sekä valtatie 4:n kehittämishanke Liminka–Oulu-välillä. Kaupunki muuttuu kolmen päivän ajaksi suureksi festivaaliareenaksi. Saaristoristeilyt M/S Elbattarella Saaristoristeilyt Tankarin majakkasaarelle ja saaristoon voit tehdä mukavasti m/s Elbattarella. Se merkitsee 21,4 prosentin lisäystä. Vihkimisen suoritti rovasti Anders Chydenius. (06) 8311 902, Fax (06) 8310 306 Internet: http://tourism.kokkola.fi e-mail:tourism@kokkola.fi Huom! Suntin Krunnissa infopiste avoinna joka päivä kesän ajan
Sa Coma .......................2.095,14.8. Hupiretkestä Kallinen puhuu siksi, että koko viime viikon kasvistoryhmä vietti Reisjärvellä puskien pitkin metsiä aamuyhdeksästä iltakuuteen silmät maahan luotuina. Kuulovammaisten lasten kesäpäivät Pietarsaaressa Kuulovammaisten lasten puolesta ei saa puhua liikaa, sillä lasten pitää oppia kommunikoimaan itse, toteavat Heikki ja Ulla Peltola. 9-17 ja 10-13 Puh. Tampereen käräjäoikeus saa asian uudestaan käsiteltäväkseen, mutta tarkasta päivästä ei ole tietoa. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Liikaa lasten puolesta ei kuitenkaan saa puhua. Kasvimuseon yli-intendentti Esteri Ohenoja harmittelee, että Keski-Pohjanmaalla on vielä paljon kartoittamista, koska touhu on lähinnä vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Keskusrikospoliisin Tampereen yksikön suorittama esitutkinta on lähes lopussa. Heidän mielestään myös kuulovammaisten lasten kanssa kommunikointi on muuttunut. Palo saatiin hallintaan nopeasti. Pohjanmaan kuulovammaisten lasten tuki ry:n ruotsinkielisen rinnakkaisjärjestön varapuheenjohtaja Ulla Peltola kertoo, että kokoontumisen pääosassa ovat lapset. Usein tietämättömyyttään ihmiset pilaavat kasvien elinolot. Lehtojen tilanteen tarkistaminen onkin aika ajoin tarpeen. Yhteen neliökilometriin menee aina yksi päivä, Ohenoja huokaa. Mies hälytti vajaat kaksi viikkoa sitten poliisit luokseen tekaistulla syyllä: hän väitti puukottaneensa naista. Ristirannankatu 7 avoinna ark. Satelliittinavigaattorin eli gps:n avulla tutkittujen alueiden koordinaatit pysyvät hallinnassa. Ohenojan ja Kallisen lisäksi ryhmässä ovat mukana intendentti Pekka Halonen ja opiskelija Riitta Takala. Larnaca .........................1.995,12.8. Kasvistoryhmän loputon kartoitusurakka Kaikkien lajien aluekohtaiset perustiedot tarkoituksena saada yhteen suureen tietokantaan Esteri Ohenojan mukaan Keski-Pohjanmaalla on vielä iso työ edessä kasviston kartoittamisessa. Palolaitoksen saapuessa paikalle metsää oli ehtinyt tuhoutua kymmenisen aaria. – Heille kerrotaan, minne ollaan menossa, mitä tehdään ja ketä tavataan. Viime vuoteen verrattuna vähennystä on viisi prosenttia. Neliökilometriltä pyritään kartoittamaan kaikki luonnonlajit ja rikkaruohotkin. Peltoloiden mukaan paljon on muuttunut kuulovammaisten elämässä, jos katsoo tämän päivän kuulovammaista lasta. Torstaina maatalon isäntä oli kulottanut pellon ja metsän reunaa, minkä seurauksena tuli oli ilmeisesti jäänyt kytemään ja yltynyt myöhemmin paloksi. Koko Suomi on jaettu alueittain kymmenen kilometrin ruutuihin, joista jokaisesta ruudusta pitäisi tutkia umpimähkäisellä otannalla yksi neliökilometrin suuruinen alue. Hania .............................1.995,11.8. Koko maan väestöstä noin 14 prosenttia on kuulovammaisia. Ohenoja puhuu myös kulttuurimaisemien säilyttämisen puolesta, kuten esimerkiksi luonnonniittyjen. Säästä maisemaa Lajien tunnistamisessa täytyy olla kokeneenkin kasviharrastajan silmä tarkkana. Murhayrityssyytteelle ei kuitenkaan näyttäisi olevan perusteita. (06) 8272 273. Metsäpalon läheisyydessä ei ollut asutusta. Agios Nikolaos...............1.995,14.8. Vakuutusyhtiöille ilmoitettiin liikennevakuutuksen perusteella tammi–kesäkuussa vajaat 54 000 liikennevahinkoa. Kaksi viikkoa ryhmä teki työtä Oulun läheisyydessä. Ensi vuoden kartoitussuunnitelmista ei ole tietoa. Costa del Sol .................2.195,11.8. Tapaukseen liittyy miehen pitkäaikainen alkoholinkäyttö ja sekavuustila. Kuulovammaisten lasten pitää oppia kommunikoimaan itse – ja ajan kanssa se onnistuu, Peltolat myöntävät. Ruotsalon Vähäjärven suojelulehdolle ryhmä poikkesi vain mielenkiinnosta. 2000 s KESKIPOHJANMAA TILAUS-JA OSOITTEENMUUTOSKORTTI Kyllä, kiitos! Nimi Lähiosoite Postinumero Kesäosoite Postitoimipaikka Postitoimipaikka Tilaan Keskipohjanmaan 85 mk:n hintaan kuukaudeksi ajalle Muutan lehteni kesäosoitteeseeni S a n o m a l e h t i Vastauslähetys sopimus 67100-4 67103 KOKKOLA Keskipohjanmaa maksaa postimaksun. Kuva: Iina Pöyhtäri KINNULA (KP) Kinnulan Pihlaajakorvessa pellolla töissä olleet miehet havaitsivat metsäpalon vähän ennen iltakahdeksaa perjantaina. Kesäpäiville ovat tervetulleita kaikki kuulovammaisten vanhemmat lapsineen. Voit myös soittaa puh. Tapauksessa oli piirteitä tahallisesta ansaan houkuttelusta. Limassol ........................2.595,8.8. Hankittuja tietoja hyödyntävät muun muassa Metsäntutkimuslaitos, Metsähallitus ja kunnat. Myös kuulovammaisten lasten kasvuympäristöön pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. 1 vko Matka-Vekasta Aurinkomatkojen nopeat! Kokkola. Vastaavana aikana viime vuonna määrä oli 163 henkeä, kerrotaan Liikennevakuutuskeskuksesta. Alanya ...........................1.995,13.8. Luvut perustuvat Tilastokeskuksen poliisilta keräämiin ennakkotietoihin. Kuvat: Jukka Lehojärvi Intendentti Pekka Halonen tutkii jäkälää Kälviän Ruotsalon maastossa Murhapaalun läheisyydessä. Heille onkin järjestetty monenlaista puuhaa lauantaiksi. Tiedot ovat kuitenkin helposti vanhentuvia, joten urakka on lähes loputon. – Maisemien suojelu takaisi myös lajien suojelun. Rhodos ..........................2.395,Iina Pöyhtäri RUOTSALO (KP) – Tätä minä kutsuisin lähinnä hupireissuksi, kuvaa Oulun yliopiston kasvimuseon museoavustaja Lassi Kallinen Kälviän Ruotsalon suojelulehtoihin ja Hopeakallioille suunnattua kasviston kartoitusretkeä. Kulotus karkasi Kinnulassa TAMPERE (STT) Poliiseja puukolla huitoneen miehen vangitsemista ei jatkettu Tampereen käräjäoikeudessa. (06) 822 4022 PALVELEMME LAUANTAISIN KLO 10.00–13.00 8.8. Halkidiki .........................2.095,15.8. Ohenojan mukaan lehtoja uhkaa kuusettuminen ja siksi usein pohditaankin, pitäisikö ihmisen hoitaa lehtoja tai laittaa ne uudelleen laidunmaaksi. Ruotsalon kylällä murhapaalun läheisyydessä tutkii museoavustaja Kallinen luupilla suo-orvokin näköistä kukkaa. Iina Pöyhtäri PIETARSAARI (KP) Lauantaina ja sunnuntaina vietetään Pietarsaaressa Merilän leirikeskuksessa kuulovammaisten lasten vanhempainliiton kesäpäiviä. 4 Maakunta Lauantaina 29.7. SPU:n luvalla Matkailu Ravintolat alk. ajalle Ota lehti lomalle mukaan! Ota lehti lomalle mukaan! Tilaa Keskipohjanmaa KUUKAUDEKSI VAIN 85 MK tai tee KESÄOSOITTEENMUUTOS vaivattomasti oheisella kupongilla. – Vähennyksen taustalla ovat talven vähäiset lumisateet ja liukkauden Etelä-Suomen alueella verrattuna viime vuoteen, mainitaan Liikennevakuutuskeskuksesta. – Tavoitteena olisi saada edes perustiedot ylös Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään rekisteriin. Kartoituksissa ei yleensä käydä läpi suojelualueita, vaan tehdään loppuun kasviatlasta. Partioiden saavuttua hän yritti lyödä tulijoita veitsellä. Vesien huonontuminen ja ojitukset uhkaavat usein kasvumaastoa. Jokakesäisestä kolmen viikon kartoitusurakasta tekee työlään myös se, että Oulun ryhmällä on harteillaan lähes puolet Suomesta eli metsät ja mannut Kälviältä aina Inariin saakka. Pafos .............................2.495,9.8. Ulla ja Heikki Peltolan oma poika kuuroutui lapsena aivokalvontulehduksen jälkiseurauksena. Häntä epäiltiin aluksi murhan yrityksestä, mutta tutkinnassa on tullut esiin lieventäviä seikkoja. Paikalle odotetaan yli sataa ihmistä; kuulovammaisia lapsia sisaruksineen ja vanhempineen. Puukkomies vapaalle jalalle HELSINKI (STT) Liikenteessä on saanut surmansa 160 henkeä tammi–kesäkuussa. Keski-Pohjanmaalle ryhmä tuskin kuitenkaan ehtii. Peltolan mukaan kuulovammaisten vanhempien huolena on erityisesti puheterapeuttien ja viittomakielen tulkkien hankala saatavuus. Alkuvuoden liikenteessä kuollut 160. Kefalonia .......................2.295,10.8. – Jos lehtien alla näkyy karvoja, niin tämä onkin korpiorvokki, muutoin se on suo-orvokki, Kallinen selittää löytöään. – Nykyisin kaikille kuurona syntyneille tai lapsena kuulovamman saaneille tarjotaan sisäkorvaistutetta eli korvan simpukkaan laitettavaa teknistä kuulolaitetta, joka ärsyttää kuulohermoa sillä seurauksella, että kuulovammainen saa kuulokokemuksia ja oppii ehkä helpommin puhumaan ja erottamaan puhetta. – Kuurot pitäisi ottaa huomioon omana vähemmistönään, jolla on oma kieli ja oma kulttuurinsakin kielen myötä, Ulla painottaa. Silti koko Suomen maa-alasta vain yksi prosentti on kartoitettu tällä menetelmällä. Liitolla on 15 yhdistystä ympäri Suomen, joista osa kokoontuu nyt viidentoista vuoden tauon jälkeen Pietarsaareen. Cattolica ........................2.195,10.8. Tutkinnan perusteella miestä saatetaan syyttää törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Päivityksiä voisi tehdä myöhemmin. Kasvistoryhmän tekemä kartoitus onkin työlästä sekä hidasta puuhaa. Reisjärvellä kasvistoryhmä oli viikon, koska alueella Suomen atlaskartan mukaan on paljon nollaruutuja eli alueita, joiden kasvistoa ei ole käyty läpi lainkaan
Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Kosteikkotutkijat koolle – SUOMESSA oli viime vuonna lähes 11 000 sellaista työntekijää, jotka altistuvat säteilylle. Nivalalainen eläkeläinen tuomittiin kahdesta pontikan hallussapitojutusta 615 markan sakkoon. Parkkinen siunattiin haudan lepoon perjantaina 28. Lisäksi rakentamisen tuotannon kasvu jatkui voimakkaana. Mies hukkui John Dahlvik Teerijärveläinen autoilija John Dahlvik kuoli tiistai-iltana 25. Merivartiosto sai hälytyksen Mullinmatalan alueella veden varassa olevista ihmisistä hieman ennen 14:ää. – Joukkueissa on henkilöitä, jotka ovat aikaisemmin tehneet taidetta lumesta ja hiekasta. Hän on mukana Luova Linkki ry:n joukkueessa yhdessä Maija Kumpulan ja Varpu Vilkuna-Uusitalon kanssa. Uusitalon perheestä myös isä ja pojat osallistuvat kilpailuun omana joukkueena, joten Liittolan pihalla on käynnissä Uusitalon perheen sisäinen henkien taistelu. Ehkä yleisörikkain tapahtuma on tänä päivänä, jolloin torilla vietetään saviriehaa. Työvoiman vuokraus selvässä kasvussa Pia Halonen OULU (STT) Metsään eksyneet marjastajat ja muut erämaissa samoilevat aiheuttavat tällä hetkellä ainakin syrjäseutujen poliiseille lisätyötä. Auringon mukaan suunnistamisessa riittää, kun muistaa nyrkkisäännön: aurinko liikkuu idästä länteen ja paistaa puolen päivän aikaan etelästä. Oksan mukaan metsään menijät valmistautuvat erämaahan usein melkoisen huonosti. Noin tuhat yritystä käytti alan työnvälityspalveluja palkatakseen niiden avulla palvelukseensa omaa, pysyvää työvoimaa, yhdistyksen yhdistysasiamies Ilkka Pohjanoksa kertoo. Koko alan liikevaihto oli noin 1,08 miljardia markkaa. Kaipaamaan jäivät kihlattu, lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja laaja ystävien joukko. Palatessa vain lähtee menemään vastakkaiseen ilmansuuntaan. Samaan rikokseen osallistuneet kaksi haapajärvistä nuorta selvisivät 1 200 markan sakoilla. Tuli on myös hyvä konsti antaa merkki etsijöille, Oksa neuvoo. Savi Suvi -tapahtuma päättyy viikonloppuna. Ympyrää kulkemista parempi vaihtoehto on pysyä paikallaan, eikä itseään kannata rämpiä voimattomaksi. Savi Suvi saanee jatkoa Naisenergiaa veistämässä Kaarina Puusaari (edessä), Henrikki Nietula, Maija Kumpula ja Riina Nietula. Eksyneet työllistävät poliisia Kompassi, kartta ja kännykkä mukaan metsään HELSINKI (STT) Suomen kokonaistuotanto kasvoi toukokuussa lähes 8 prosenttia viime vuoden toukokuuhun verrattuna. klo 19 la 5.8. heinäkuuta Haapajärven kirkossa. Varojen niukkuuden vuoksi hieman kärsineestä puutteellisesta markkinoinnista huolimatta näyttelyihin ja kursseille osallistui kohtalaisen paljon alasta kiinnostuneita. heinäkuuta Nivalan kirkossa. – Katvealueita on nykyään enää vähän, joten kännykällä voi hälyttää apua korvestakin. Kätkyessä lepää maapallo. Myös nuoret veistäjät Henrikki ja Riina Nietula ovat jättäneet veistokseen omat jälkensä. Kompassin lisäksi metsässä liikkuvan on hyvä kantaa mukanaan karttaa, tulentekovälineitä ja matkapuhelinta. – Esimerkiksi metsäautotieltä lähtiessä kannattaa katsoa ilmansuunta. Teollisuuden tuotanto lisääntyi elektroniikkateollisuuden vauhdittamana runsaat 12 prosenttia. Säteilytyötä teki terveydenhuollossa noin 5 400 henkeä, ydinvoimaloissa noin 2 500, tutkimuksessa noin 1 400, teollisuudessa 1 100 ja eläinlääkinnässä 300 henkeä. Rauha Hellin Korkiakoski s. Kaipaamaan jäivät lähimpinä Stina, lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Nivalalaisjoukkueiden lisäksi rahapalkintoja tavoittelevat joukkueet Haapajärveltä, Laitilasta ja Joroisilta. Viikon aikana kuullaan yli 1400 esitelmää soihin ja muihin kosteikkoihin liittyvistä tutkimustuloksista sekä kosteikkojen kestävään käyttöön tähtäävistä uusista menetelmistä. Suurin takaisku oli se, kun savi/olkirakentamisen seminaari jäi osanottajien vähyyden vuoksi pitämättä. Kaksi yritystä ylitti 100 miljoonan markan rajan. 1937 Kälviällä. Miksei Savi Suvikin voisi kehittyä samalla kaavalla, Puusaari sanoo. Tulitikut ja kännykkä ovat tarpeen viimeistään silloin, jos ei löydä omin avuin ihmisten ilmoille. Veistos kuvaa naisenergiaa osuvasti. Poliisipäällikön mukaan on tärkeää, että eksyjä pitää päänsä kylmänä. Teollisuuden tuotanto kasvoi huhtikuisen puuja paperiteollisuuden lakon jälkeen ripeästi. Ylivieskalainen opiskelija tuomittiin 40 päivän ehdolliseen vankeuteen ja yhteensä 4 000 markan korvauksiin potkaistuaan ravintolassa erästä miestä kahdesti kasvoihin. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Kuva: Teuvo Harju Erkki Parpala Erkki Arvid Parpala kuoli torstaina 27.7. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. Mies puhalsi alkometriin 2,5 promillen lukeman. Työvoimanvuokrausyritysten liikevaihto oli keskimäärin 11 miljoonaa markkaa. Hänet kuljetettiin sairaalaan. Aurinko auttaa Ilmansuunnan näyttäjänä toimii parhaassa tapauksessa myös aurinko. Esimerkiksi Pudasjärven ja Taivalkosken seudulla on kuluvan viikon aikana hälytetty poliisi jo neljän metsässä harhailleen perään. klo 16 ke 2.8. Alan liikevaihdon kasvuennuste vuodesta 1999 vuodelle 2000 oli keskimäärin 31 prosenttia. Näin etsijät tietävät, mistä hakea. Hän oli syntynyt 7.4. Jos kulkee suoraan, ei ainakaan Oulun läänin korkeudella tarvitse kävellä juuri kymmentä kilometriä enempää tulematta metsäautotielle tai hakkuuaukealle, Oksa opastaa. KOTKA (STT) Kotkalainen 45-vuotias mies hukkui mereen Kotkan itäpuolella perjantaina iltapäivällä. klo 19 to 3.8. Haapajärvinen metsuri tuomittiin ampuma-aserikoksesta 1 500 markan sakkoon. Viime vuonna työvoimanvuokrausyritykset työllistivät yli 30 000 työntekijää, joista noin puolet sai pääasiallisen ansion alalta. HELSINKI (STT) Työvoiman vuokraustoiminta on Työvoimapalvelualan työnantajayhdistyksen mukaan selvässä kasvussa. 2000 OYS:ssa. – Sen voi vakuuttaa, että se on erilaista kuin keramiikkasaven kanssa työskentely, Puusaari sanoo. Työvoimavuokrausyritysten palveluiden lisääntynyt kysyntä ilmenee tuoreesta selvityksestä, joka tehdään vuosittain työvoimanvuokrausalalla toimivien yritysten liikevaihdosta, henkilöstöstä ja asiakkaista. – Tällä haavaa eksyneet työllistävät poliisia ja muitakin viranomaisia varsin voimakkaasti, Pudasjärven kihlakunnan poliisipäällikkö Pasi Oksa kertoo. Kompassi helpottaa silloinkin, kun lähtöilmansuuntaa ei ole huomannut tarkistaa. Oksa kehottaa marjastajia ja metsästäjiä kuljettamaan kuusten katveessa kompassia. heinäkuuta Teerijärven terveyskeskuksessa 75 vuoden ikäisenä. Suurimmat kasvuennusteet ovat niillä alan yrityksillä, jotka antavat vuokralle toimisto-, taloushallinnon ja atk-työntekijöitä sekä työntekijöitä varastoihin, kuljetuksiin ja teollisuuteen. Lippuja myös tuntia ennen näytöstä lippukopilta. Kaarina Puusaari on ilahtunut siitä, että kilpailuun osallistuu peräti kahdeksan joukkuetta. JYVÄSKYLÄ (STT) Maailman soista ja kosteikoista kiinnostuneet tutkijat kokoontuvat ensi viikolla Quebecissä Kanadassa. Viimeiset esitykset: la 29.7. Muistotilaisuus pidettiin vainajan kotona. Neljän kosteikkoalan järjestön yhteinen tapahtuma on saanut liikkeelle lähes 2000 osanottajaa 85 maasta. – Karttaa ei oteta mukaan, kompassista puhumattakaan. Siunauksen toimitti kappalainen Matti Nuorala. Sunnuntaina ratkeaa torstaina alkanut savenveistokilpailu, joka tarkoitushakuisesti järjestetään Maliskylässä Liittolan kentällä. Edellisenä vuonna se oli noin 1,02 miljoonaa markkaa. Hänen mukaansa kintaiden lyöminen tiskiin heti ensimmäisen kerran jälkeen olisi suuri vääryys, sillä tapahtuman eteen on tehty paljon töitä. Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan mukaan tuotanto kasvoi kansantalouden kaikilla päätoimialoilla. – Nyt veistämisen harrastajat pääsevät ensimmäistä kertaa kokeilemaan, miltä tuntuu veistää Ylivieskan tiilitehtaalta hankitusta savesta. Pohjanoksan mukaan Suomessa työvoimanvuokraus on edelleen melko vähäistä. Haapajärvinen metallimies sekä ikkunatyöntekijä ja oululaisnuori tuomittiin vielä kotirauhan rikkomisesta ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan nivalalaisopiskelijalle yhdessä 500 markkaa ja metallimies vielä erikseen 1000 markkaa aiheuttamastaan kivusta ja särystä. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Yhteyden saa ainakin mäen nyppylälle kiipeämällä. Häneltä löydettiin yli 400 kappaletta patruunoita, vaikkei hänellä ollut hankintaan ja hallussapitoon tarvittavia lupia. klo 14 su 13.8. Myös toteuttajatahoja on ollut useita, jota Puusaari pitää merkittävänä asiana ja ikään kuin tulevaisuuden takaajana. Jotkut lähtevät metsään jopa katsomatta, mihin ilmansuuntaan ovat menossa. 2000 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia Sadekatos. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. Hilda Katariina Pitkänen siunattiin haudan lepoon perjantaina 28. Anna Kaisa Estola siunattiin haudan lepoon torstaina 27. Läheisyydessä ollut siviilivene oli pelastanut merestä 45-vuotiaan kotkalaismiehen, joka oli pahasti kylmettynyt. – Kompassi auttaa suoraan kulkemisessa. – Kuhmon Kamarimusiikkijuhlille ei ensimmäisellä kerralla osallistunut kuin järjestäjät ja soittajat, mutta nyt tilanne on aivan toinen. klo 19 su 30.7. klo 14 Teatterit HAAPAJÄRVI (KP) Ruotsissa asuva ikkunatyöntekijä ja oululainen nuori tuomittiin Haapajärven käräjäoikeudessa maksamaan yhteensä 4 000 markkaa korvauksia Haapajärven keskustassa sijaitsevan vanhan parturikiinteistön polttamisesta. Tuotanto kasvoi vauhdilla. heinäkuuta Haapajärven kirkossa. Parturimökin polttaneet korvauksiin Teuvo Harju NIVALA (KP) Nivalassa ensimmäistä kertaa järjestetty Savi Suvi onnistui niin hyvin, että vastaava tapahtuma toteutetaan myös ensi kesänä. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. – Työvoimanvuokrausalalla oli viime vuonna noin 7 300 asiakasyritystä. Muistotilaisuus pidettiin seuratuvalla. Vähiten kasvuodotuksia on ravintolaja ohjelmatoimistolohkoilla. Tyypillinen marjastaja lähtee metsäautotieltä kävelemään marjaisaa suota kohti, pyörii vähän aikaa pää alaspäin mättäältä toiselle ja hetken kuluttua ihmettelee, missä päin auto olikaan. Lisäksi tuomitut joutuvat maksamaan purkukustannuksia 1 000 markkaa. Työn ideoi Varpu Vilkuna-Uusitalo. klo 14 (lm) ja klo 19 la 12.8. heinäkuuta Haapajärven kirkossa. Huhtikuussa tuotanto kasvoi yli 2 prosenttia viime vuodesta. Myös metsästäjän suuntavaisto menee herkästi sekaisin koiraa tai lintuparvea seuratessa. Yhdenkään työntekijän säteilyannosraja ei ylittynyt, kerrotaan Säteilyturvakeskuksesta. Paul Emil Olavi Suorsa siunattiin haudan lepoon perjantaina 28. klo 14 ja klo 19 su 6.8. Kännykkä on erityisen hyvä, kun marjamies on lähtenyt metsään kertomatta kotiväelle mihin aikoo suunnata. Vuokratyösuhteiden keskimääräinen kesto oli 51 vuorokautta eli saman verran kuin vuonna 1998. Koko Euroopassa vuokratyövoiman osuus työvoimasta on keskimäärin noin 2,5 prosenttia, kun se Suomessa on vain vajaat 0,3 prosenttia. Näin uskoo ainakin tapahtuman ideanaisiin lukeutuva Luova Linkki ry:n jäsen Kaarina Puusaari
Päätökset ovat olleet kielteisiä. Hän huomauttaa, että kotipalveluyritysten perustaminen on vuosien prosessi. Puolan romaneja on pelkästään heinäkuun aikana saapunut maahan 151 henkilöä. Kadonnut löytyi huonokuntoisena KEITELE (STT) Keiteleellä kadonnut iäkäs nainen löytyi perjantaina vajaan kilometrin päästä kotoaan. Hupia irtoaa niin sarkahousut jalassa uinnista kuin ilman muuta tukkilaisiin liittyvästä romantiikasta. Pääministerin mukaan budjettia tehtäessä on pidettävä huoli siitä, ettei aiheuteta talouden ylikuumenemista. Lipposen mukaan talouden tilanne on Suomessa hyvä, koska ennusteiden mukaan talous kasvaa ja työllisyystilanne paranee. Lyhyesti Tehtaankatu 43, KOKKOLA, p. Inflaatio tulee Suomessa ensi vuonna olemaan aivan korkeimpia OECD-maissa. Se on tuonut helpotusta lapsiperheiden arkeen ja tarjonnut töitä, joihin työttömien koulutus ja ammattitaito on riittänyt, Marttinen toteaa. – Osa pakolaisista on luullut, että he saavat olla Suomessa kauemmin. Kysynnän puute pettymys Työministeriö lopettaisi kotityön tukikokeilun HELSINKI (STT) Runsas kaksi viikkoa sitten voimaan tullut uusi ulkomaalaislaki on nopeuttanut huomattavasti myös Puolan romanien pikakäännytyspäätöksiä, kertoo ylitarkastaja Tarja Liikala ulkomaalaisvirastosta. "Kuolinisku rehellisille" Tuettujen yritysten halvempia palveluja hyödynsi viime vuonna 24 000 kotitaloutta. – Maailmantaloudessa on kriisiytymisen riski Yhdysvaltain taloudesta lähtien, eli täytyy olla pelivaraa, jos maailmantalous lähteekin taantumaan voimakkaasti. Koko hankkeesta on sillä tavoin tehty sekava vyyhti, josta on ollut mahdoton tiedottaa ja opastaa käyttäjiä selväkielisesti, suomii viestintäjohtaja Antti Marttinen Veronmaksajien tiedotteessa. – Muitakin veroja on esitetty alennettavaksi, mutta on hyvä että verolinja on tällä tavoin selkeä. Tuettavaksi kotitaloustyöksi on hyväksytty muun muassa siivous, pikkuremontit, pihatyöt ja hoivapalvelut. Maan eri osissa on kokeiltu kahta erilaista tukimallia: Etelä-Suomen, Oulun ja Lapin lääneissä kotitaloudet ovat voineet vähentää osan kotitaloustyön kuluista valtionverotuksessa. Inflaatiokehitys huolestuttavaa Lipponen vaikutti olevan budjettineuvotteluja ajatellen hieman huolissaan maailmantalouden ylikuumenemisriskistä ja maamme inflaatiokehityksestä. Päivien osallistujat suunnittelevat viikonlopun aikana erilaisia savuttomuushankkeita, joita kukin osallistuja voi toteuttaa omalla paikkakunnallaan. Tällä hetkellä käsittelyä odottaa ulkomaalaisvirastossa vielä noin 30 Puolan romanin hakemusta. Kesäkuun lopussa susi tappoi sonnivasikan Parikkalassa. Samalla suunnalla on sattunut kesän aikana jo neljä petojen tekemää kotieläinvahinkoa. – Eläkkeensaajien asemaan on tulossa parannusta, veroratkaisu on päälinjaltaan hallituspuolueiden puheenjohtajien keskustelun perusteella hyväksyttävissä ja sitä tuetaan. Nyt 38. Lipposen mukaan valtiovarainministeriö selvittää inflaatiokysymystä ennen budjettiriihtä, ja budjettiesitys tehtäneen uusien inflaatiolaskelmien pohjalta. Alavudella odotellaan lopullisia päätöksiä Kielteisen päätöksen jälkeen turvapaikanhakija käännytetään maasta aikaisintaan kahdeksan päivän kuluessa tiedon saamisesta. – Kaiken kaikkiaan on syytä pitää kiinni siitä päälinjasta, jota valtiovarainministeri esittää sekä menoettä tulopuolella. Tukkilaiset tulevat Helsinkiin HELSINKI (STT) Myös Helsingissä saadaan pian nähdä tukkilaisten temppuja. 50 16. Tällä hetkellä 200-paikkaisessa keskuksessa majoittuu runsaat 150 pakolaista. Vahinkoja pidetään saman suden tai susien aiheuttamana. Yleisölle tarjotaan paljon nähtävää: mm. Itäja Länsi-Suomessa yritykset ovat saaneet suoraa tukea halvemman palvelun myymiseen. Heinäkuun alussa susi raateli kuoliaaksi kuusi lammasta Rautjärven Koitsanlahdessa. Imatran poliisi on antanut määräyksen vahinkoja aiheuttavan pedon lopettamisesta. Aikaisemmin Keuhkovammaliittona tunnettu järjestö on tehnyt työtä tupakoinnin vähentämiseksi jo vuosikymmenien ajan. Vantaanjokea myöten uitettiin jo silloin tukkeja Kustaa Vaasan perustamalle vesisahalle. Lipposen mukaan on selvää, että kun eduskuntaryhmät kokoontuvat, erilaisia painotuksia esitetään sekä sekä menoihin että verotukseen. Valtaosa Puolan romanien käännytyspäätöksistä tehty Uusi laki nopeuttanut käsittelyä. Ministeriössä katsotaan kokeilun hyödyttävän lähinnä hyvätuloisia veronmaksajia, joilla on muutenkin varaa ostaa tarvitsemansa palvelut. Polttoaineveroale hautautumassa Polttoaineveron alentaminen, johon valtiovarainministeriön budjettiesitys jätti pienen takaportin budjettiriihtä varten, näyttää hautautuvan. Mielestäni hakijat eivät vielä ymmärrä sitä, että he joutuvat lähtemään maasta melko nopeasti, kertoo Kirsti Isokoski. Romanien turvapaikkahakemuksia saapuu käsittelyyn jatkuvasti lisää. Heistä yli 100 on Puolan romaneja. Verovähennysmallista ministeriöllä ei ole työvuosilaskelmia, mutta vähennyksen teki toissa vuonna 22 000 kotitaloutta. Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikan hakijat ovat lähteneet maasta vapaaehtoisesti. Hänen mielestään ministeriössä onkin "leijuttu jalat tiukasti irti maasta", jos siellä on haaveiltu tuhansista uusista yrityksistä – Verovähennys on osaltaan helpottanut suomalaisten tuplaongelmaa, jossa osa kansaa raataa itsensä hengiltä ja osa on työtä vailla. Tulevaisuuteen jäävät sitten sellaiset kysymykset kuin arvonlisäveron alennukset, pääministeri totesi. Kisat kunnioittavat samalla Helsingin perustamisen 450 vuoden takaisia perinteitä. – Näyttää siltä, että maailmanmarkkinahinnat ovat laskussa, ja siitähän hallitus on hyvillään, Lipponen totesi. Nainen katosi torstaina iltapäivällä. – Tukikokeilun ongelmat ovat lähtöisin politikoinnin tuloksena tehdystä maan kahtiajaosta. Hän lähti kotoaan Koutajärven lomakodista jokapäiväiselle lenkille eikä palannut siltä takaisin. Alavuden vastaanottokeskuksen johtaja Kirsti Isokoski kertoo uuden ulkomaalaislain aiheuttavan jonkin verran hämmennystä turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Tämän kuukauden aikana on saapunut lisäksi 23 Slovakian romania ja 33 Tshekin romania. – Näyttää kuitenkin siltä, että on tulossa hyvin rakentavat neuvottelut, Lipponen kertoi. Työministeri Tarja Filatov (sd.) vie asian vajaan kahden viikon päästä koko hallituksen budjettiriiheen. tukkilaisen vala, puomilla juoksu, maraton ja monia muita perinteisiä kisailulajeja. Hakijalla on kuitenkin 30 päivän valitusoikeus. – Emme kuitenkaan yksin vaan yhdistäen asiantuntemuksemme ja voimavaramme muiden järjestöjen ja viranomaisten kanssa, järjestösihteeri Riitta Muotka korosti. Lipposen mukaan veroalennukset on kohdistettava nimenomaan ansiotulojen verotukseen. Viime keskiviikkona susi raateli Parikkalassa hiehoa niin pahoin, että se jouduttiin lopettamaan. – Ansiotulojen veronalennusta ei myöskään pidä siirtää muiden verojen alennukseen, Lipponen sanoi. Kadonnutta oli etsimässä poliisin lisäksi 50 vapaaehtoista ja helikopteri. – Linja pitää ja sen täytyy pitää, Lipponen totesi. Ensimmäisten uuden lain mukaisten käännytyspäätösten toimeenpanosta saadaan päätökset Alavudelle elokuun alussa. Änkilänsalontiehen päättyvältä niittylaitumelta löytyi perjantai-aamuna yhdeksän tapettua ja kolme pahoin raadeltua lammasta, jotka jouduttiin lopettamaan. Budjettiehdotus raamien mukainen Lipposen mukaan budjetin menopuoli on suurin piirtein sillä tasolla, joka hallitusohjelmassa on päätetty. Uuden lain voimaantulon jälkeen on ehditty käsitellä jo suurin osa eli 221 puolalaisen turvapaikkahakemukset. 860 3600 • Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21 YHTEI SHINT AAN! 99.-.99.-.29.-.29.-.49.-.49.-.109.-.109.-.TYYNYNLIINOJA (SOLJA/POONA) • 55 x 60 Rajoit ettu erä! ERÄ! ERÄ! ISOJA KYLPYPYYHKEITÄ RÄSYMATTOJA Kaikkea mukavaa minihintaan! Myös kesäsunnuntaisin klo 12-21 35.-.35.-.19. 50 19. 90 16. Vanhoja perinteitä vaaliva Suomen tukkilaiset ry järjestää kiertueensa päätteeksi tukkilaiskisat 6. Täysinä miestyövuosina ne työllistivät kuitenkin vain 324 henkilöä, lasketaan työministeriössä. Toinen puoli on se, että voimakkaassa kasvussa meillä hinnat ja kustannukset karkaavat käsistä. –Siinä tietysti tärkein kysymys on, että kannustinvaikutus töiden vastaanottamiseen on mahdollisimman hyvä. Tähän mennessä saavutetuilla tuloksilla kokeilua pidetään liian kalliina, kun jo pelkkään hallintoon on parissa vuodessa kulunut seitsemän miljoonaa markkaa, kerrotaan työministeriöstä. Slovakian romaneille kohdistettu viisumipakko päättyi heinäkuun puolessa välissä. – Tärkeintä on nyt se, että budjetin menopuoli ja veronalennukset pidetään oikealla tasolla. Budjetin pääkohdista sopu ”Riiheen jäi lähinnä hienosäätöä” Hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat perjantaina budjettiesityksen keskeisistä kohdista. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) sanoi tapaamisen jälkeen toimittajille, että koko hallituksen budjettiriiheen jää lähinnä hienosäätöä. – Syksyllä alkavat tuloneuvottelut ovat tässä kohdassa avainasemassa, Lipponen muistutti. Suurin osa Puolan romaneista on sijoitettu Alavuden vastaanottokeskukseen, loput asuvat Kajaanin ja Kuopion vastaanottokeskuksissa. elokuuta Vanhankaupunginlahdella ja Kuninkaankartanonsaaressa. Lipposen tulkinnan mukaan valtiovarainministeriön esityksessä ei ole edes kyse varsinaisesta veroalesta. Lipponen sanoi. 2000 s KESKIPOHJANMAA Heli etsii uusia keinoja tupakoinnin vähentämiseksi POLVIJÄRVI (STT) Hengitysliitto Heli etsii uusia ideoita tupakoinnin vähentämiseksi Polvijärvellä meneillään olevassa Kaprakan kesä-tapahtumassaan. Kuvassa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes, Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö ja Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara tulossa tapaamisesta. Sudet tappoivat lammaskatraan RAUTJÄRVI (STT) Sudet ovat tappaneet lammaskatraan Rautjärvellä. Paikalta löydettiin kahden suden jäljet. 90 • pastellivärit • 100 x 150 Etno PEITE JA TYYNY • peite 150 x 200 • tyyny 50 x 60 Kotimainen Jenny TÄKKI 150 x 200 • värit: keltainen, sininen PUSSILAKANOITA (SOLJA/POONA) • 150 x 210 • 60 x 120 10 KPL/L TK ltk Muumi appelsiininmakuiset KERMAJÄÄTELÖPUIKOT Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat perjantaina alkuiltapäivästä valtiovarainministeriön budjettiesityksen keskeisistä kohdista ja budjettiin sisältyvistä kuuden miljardin markan veronkevennyksistä. Veronmaksajat kiirehti kuitenkin heti perjantaina lopettamishankkeesta kuultuaan tyrmäämään ministeriön aikeet. Esimerkiksi kiistellyn aikuisten hammashuollon laajentamisen osalta neuvotellaan kuitenkin vielä siitä, mihin ikäluokkiin hammashoidon korvaukset ulotettaisiin. Poliisia on tarvittu ainoastaan päätösten tiedonantoon. – Olemme hallitusohjelman puitteissa, ja tulemme sille tasolle, jolla olimme vuonna 1991 ennen verojen kiristämistä ja sen pidemmälle tässä ei mennä. Pakolaisten käännytykset ovat tähän asti tapahtuneet varsin rauhallisesti, kertoo komisario Juha Järvelin Alavuden poliisista. – Kotiavun verovähennys on ollut käytännössä ainoa keino kannustaa kotitalouksia harmaasta taloudesta avoimille markkinoille, joissa työstä maksetaan verot ja työntekijän sosiaaliturva ja kuluttajan suojakin toimii, katsoo Marttinen. 80-vuotias nainen oli huonokuntoinen ja vietiin sairaalahoitoon. Ensimmäiset Puolan romaneja koskevat kielteiset päätökset on tehty tasan kaksi viikkoa sitten. Lehtikuva/Marja Airio Minna Holopainan HELSINKI (STT) Työministeriö haluaa lopettaa kotitaloustyön tukikokeilun, koska järjestelmä on miestyövuosiksi laskettuna tuottanut vain joitakin satoja työpaikkoja vuodessa. 6 Kotimaa Lauantaina 29.7. Vuonna 1997 alkaneen kokeilun tavoitteena oli työllistää vuosittain 11 000 ihmistä. Lipposen mukaan viimeisteltävänä oleva valtiovarainministeriön budjettiesitys ottaa huomioon asioita, joita eduskunnassa on pidetty tärkeinä. kerran järjestettävään kesätapahtumaan osallistuu noin 60 paikallisten keuhkovammayhdistysten edustajaa. Lipposen mukaan veronalennuksen mitoitus on suhdannetilanne huomioon ottaen valtiovarainministerin esityksessä maksimissaan, ja se tarkoittaa sitä, ettei muita veroja ole enää varaa alentaa. Valitukset käsittelee keskitetysti Helsingin hallinto-oikeus. Pääministerin mukaan valtionvarainministeriön ehdotus näyttää jo tässä suhteessa hyvältä, kun alin tuloluokka on vapautettu ansiotuloverosta. Veronmaksajien mielestä tuen lakkauttaminen olisi kuolinisku kotipalvelujen veronalaisille markkinoille. Lisäksi neljä lammasta oli susia paetessaan hukkunut läheiseen jokeen. Lipposen mukaan keskustelua tulee varmasti vielä siitä, miten tämä ansiotulojen veronalennus kohdennetaan. Verovelvollisten etujärjestön mielestä huonosta menestyksestä sopii syyttää vain huonoja järjestelyjä
Halpa-Halli aikoo vastata haasteeseen hinnoilla. Nokian johto selitteli pulmia kausivaihtelulla ja viivästyksillä uusien matkapuhelinten markkinoille tulossa. Med. Koneen kurssi kuitenkin mateli edellispäivien luvuissa päätyen alle prosentin miinuksella 67,56 euroon. – Täytyy muistaa, että teknologiayhtiöt ovat luonteeltaan riskialttiita. B/100 +0,1 232,73 1383,75 A. Multimarket -0,2 32,81 195,08 Leonia Arvo A/1000 -0,1 195,45 1162,09 Leonia Arvo B/1000 -0,1 195,45 1162,09 Leonia Glob. B -0,3 26,05 154,89 Evli Euro 50 A -2,4 24,72 146,98 Evli Euro 50 B -2,4 26,15 155,47 FF America Fund (USD) -1,2 4,70 30,10 FF America Growth (USD) -2,7 28,35 181,72 FF Asean Fund (USD) -0,7 10,97 70,32 FF Asian Special Sit. -1,2 2,08 12,38 SEB Östersjöfond -3,3 2,06 12,25 Seligson Eurooppa 50 A -0,7 2,50 14,85 Seligson Eurooppa 50 B -0,7 2,40 14,26 Seligson FOX-ind. Viherjuuri -2,98 5,87 6,04 6,05 6,05 6,05 35,97 100 2,80 11,00 0,17 36 102,41 Martela A 25,00 29,00 22,00 31,80 1,35 6 -10,71 Menire 3,12 4,30 4,54 3,94 4,52 4,20 24,97 65032 3,94 19,55 -15,69 Neomarkka 4,95 5,17 4,95 11,00 0,08 -24,08 Panostaja A 2,31 2,75 1,70 5,00 0,12 65 Panostaja B 2,62 1,38 4,70 0,12 83 PI-Consulting 7,00 7,70 6,40 8,00 6 18,44 Plandent A 7,00 7,40 7,00 7,00 7,00 41,62 200 5,60 7,00 0,17 17 11,11 P-Karjalan Kp A 100,00 110,00 80,50 120,00 66 12,36 Raisio K -3,46 2,51 2,76 2,56 2,60 2,56 15,22 1000 2,50 5,10 0,03 304 -42,30 Saunatec -2,50 7,80 9,00 7,90 9,90 0,32 14 -2,50 Suomen Spar A 30,00 38,00 30,00 47,15 0,84 37 7,14 Suomen Spar K 30,00 38,00 34,00 48,15 0,84 36 7,14 Suomen Helasto A -10,71 1,50 1,89 1,60 1,68 1,60 9,51 321054 1,40 2,50 0,05 17 -29,25 S. Hintaliikkeet ylösja alaspäin kärjistyvät, kun teknologiayhtiöiden kurssit perustuvat odotuksiin, joiden paikkansa pitävyyttä sijoittajat joutuvat vähän väliä tarkistamaan. Berg Finland A/100 -4,4 1190,94 7081,01 A. Soneran Jaakkola kehottaa suhtautumaan myyntiuutisiin kriittisesti. Sweden -1,3 42,78 254,36 Handelsb. Financial Times kertoo, että mm. Markets 1,20 7,13 SEB Lux Euro Equity -1,9 1,35 8,05 SEB Lux Global Fund -0,7 3,17 18,85 SEB Lux Japan Fund -1,5 0,89 5,29 SEB Lux Mediterranean -1,0 2,46 14,65 SEB Lux Nordic Fund -3,3 6,10 36,25 SEB Lux Norge Aksjefond -0,9 1,62 9,63 SEB Lux North America -0,1 6,93 41,21 SEB Lux United Kingdom -0,1 5,37 31,95 SEB Nordam. – Jos havaitaan jotakin sellaista, minkä katsotaan kielivän siitä, että kasvu ei jatkukaan odotetulla tavalla viiden vuoden kuluttua, niin tämä muutos kertautuu voimakkaasti Nokian tämän päivän kurssissa, Keloharju selvittää. Bal. Vahva kysyntä Pohjois-Amerikassa paikkasi markkinoiden hiljenemistä muualla, yhtiö kertoi. Europa -1,7 51,87 308,41 Handelsb. Pörssimaailma kokenut muutoksia Nokia ei ole suinkaan ainoa yhtiö, jonka kurssi heittelehtii vinhasti maailman pörsseissä. Nokiaa vaihdettiin 1,8 miljardin euron edestä. -0,5 10923,03 70014,43 Indocam Global Equities -1,0 67,06 429,84 Indocam Japanese Equities -2,2 2469,17 144,94 Leonia Aasia Os. 25 A -0,4 98,14 583,49 Evli Glob. 0,22 0,23 0,22 0,22 0,22 1,31 2000 0,08 0,62 196,52 Tervak. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. Elektroniikan sopimusvalmistaja Wecan Electronics kasvatti liikeHEX-indeksi Eniten nousseet*% Euribor 3 kk 4.40 4.50 4.60 4.70 23 24 25 26 27 28 29 30 Eniten laskeneet*% Ulkomaiset pörssit Nokia -97 opt. B -2,58 10,20 10,39 10,30 10,60 10,40 61,84 5800 10,30 13,50 0,84 8 -11,30 Tieto, A-optiotod. A -1,4 3,29 19,56 Seligson FOX-ind. Equity Fund -0,7 1348,69 8018,96 SEB Eur. 367,89 285,00 451,50 383 Tietoenator 2,25 40,90 41,90 39,20 40,90 40,90 243,18 322724 34,00 85,00 0,49 45 -37,08 M ETALLITEOLLISUUS Componenta 1,37 3,70 3,85 3,80 3,90 3,80 22,59 1200 3,42 6,50 0,15 14 -38,33 Fiskars A 0,20 9,92 10,00 9,80 9,91 9,80 58,27 800 9,60 13,00 0,31 13 -22,50 Fiskars K -1,25 9,50 10,40 9,05 13,49 0,29 13 -26,92 KCI Konecranes -2,99 32,50 33,40 32,50 33,50 32,50 193,24 9213 29,00 39,90 0,71 22 -15,80 Kone B -0,13 67,56 68,50 67,55 68,50 67,56 401,69 5654 47,80 69,15 1,00 24 40,75 Metra A -3,72 18,10 19,00 18,00 18,80 18,00 107,02 1558 16,30 24,90 2,85 7 -7,18 Metra B -1,62 18,20 18,95 18,10 18,95 18,95 112,67 15241 17,00 24,30 2,85 8 -6,91 Metso 3,31 11,55 11,60 11,40 11,61 11,55 68,67 13329 11,10 16,20 0,40 -12,50 Nordic Aluminium 12,00 12,60 9,20 13,00 0,29 15 18,81 Outokumpu A -1,92 10,70 10,75 10,57 11,20 10,70 63,62 192639 10,00 15,80 0,25 16 -28,38 Partek -2,34 12,50 12,90 12,62 12,80 12,62 75,04 1166 11,80 14,70 0,55 10 -11,35 Ponsse -4,26 13,50 14,50 14,20 14,50 14,50 86,21 1440 11,25 15,00 0,45 17 16,88 Rautaruukki K -0,82 4,81 4,90 4,80 4,98 4,85 28,84 22220 4,80 7,20 0,20 -32,25 Raute 7,20 7,61 7,00 9,20 0,50 24 -16,57 Rocla 6,85 7,09 6,85 6,85 6,85 40,73 1200 6,01 8,90 0,34 8 -6,29 M ETSÄTEOLLISUUS Metsä-Serla A -3,37 8,04 8,79 8,25 8,79 8,79 52,26 3500 7,50 12,70 0,45 7 -31,86 Metsä-Serla B 1,00 8,10 8,15 8,00 8,20 8,10 48,16 191212 7,60 12,90 0,45 6 -34,20 Stora Enso A 11,00 11,20 10,95 11,05 11,00 65,40 131791 8,95 18,70 0,40 11 -37,50 Stora Enso R -1,35 11,00 11,10 10,92 11,25 11,00 65,40 1172375 8,70 19,00 0,40 11 -38,55 Stromsdal B 1,71 1,75 1,62 2,49 -17,79 UPM-Kymmene -1,22 28,30 28,31 28,20 28,68 28,31 168,32 252609 24,91 44,90 2,15 8 -32,94 M ONIALATEOLLISUUS Aspo 5,26 5,30 5,30 5,30 5,30 31,51 150 4,25 11,20 1,00 82 23,76 Finvest A 1,55 5,50 0,31 9 Finvest B 2,99 1,38 1,40 1,38 1,41 1,40 8,32 72498 1,31 5,50 0,31 7 -42,98 Hackman A -1,91 10,80 11,19 11,00 11,01 11,00 65,40 900 10,03 18,80 0,42 69 -36,51 Kyro -2,91 8,01 8,50 8,01 8,75 8,01 47,63 18700 6,40 16,50 0,10 46 11,25 Lassila &Tikanoja -2,05 21,07 21,95 21,50 22,09 21,50 127,83 400 20,00 29,50 1,00 14 -17,37 E NERGIA Espoon Sähkö 19,00 18,50 24,00 0,73 13 Fortum 1,06 3,80 3,85 3,71 3,89 3,80 22,59 190176 3,69 4,94 0,18 9 -17,57 Länsivoima 36,01 37,95 38,00 46,50 1,31 10 E LINTARVIKETEOLLISUUS Atria A -1,98 4,95 5,14 5,05 5,05 5,05 30,03 400 4,90 6,00 0,25 9 -1,98 Chips A 18,70 22,00 22,00 26,00 0,84 17 -10,95 Chips B 17,60 18,00 17,00 24,00 0,84 14 -18,18 Danisco 38,00 38,50 38,00 38,00 38,00 225,94 250 30,00 39,00 18 -1,30 Hartwall A 1,36 22,35 22,40 21,96 22,35 22,35 132,89 70950 14,15 22,90 0,17 29 22,73 HK Ruokatalo 2,23 2,30 2,23 2,30 2,23 13,26 1000 2,10 2,75 0,07 18 -14,23 Huhtamäki Van Leer 32,00 32,50 31,60 32,50 32,00 190,26 6650 31,00 36,50 1,05 13 -9,91 Lännen Tehtaat -1,71 11,50 12,00 11,70 11,70 11,70 69,57 15551 10,22 13,50 0,84 9 9,00 Olvi A -0,28 17,60 18,45 18,00 18,00 18,00 107,02 50 17,55 22,90 0,90 9 -18,14 Raisio V -0,49 2,04 2,05 2,03 2,07 2,04 12,13 231265 2,00 4,34 0,03 243 -51,43 R AKENNUSTEOLLISUUS Lemminkäinen -2,40 12,20 13,00 12,40 12,40 12,40 73,73 260 10,00 14,00 0,84 8 21,88 Tulikivi A -0,61 16,20 16,95 13,20 17,33 1,01 8 3,18 YIT-Yhtymä 1,09 13,95 14,00 13,51 14,00 14,00 83,24 11189 10,40 14,20 0,60 9 31,60 T IETOLIIKENNE JA ELEKTRONIIKKA Aspocomp -3,23 60,00 60,50 58,87 62,00 60,00 356,74 65850 30,50 86,96 0,50 37 66,67 Comptel 0,52 21,40 21,55 20,50 21,80 21,50 127,83 98756 10,46 28,90 0,02 213 38,76 Eimo 4,55 6,90 6,98 6,60 7,08 6,98 41,50 50800 5,52 14,25 0,25 24 -9,86 Elcoteq Network 1,15 22,05 22,10 21,90 23,00 22,05 131,10 100158 13,00 41,70 0,11 105 36,11 Valuutat Helsingin Arvopaperipörssi Sijoitusrahastot O SAKERAHASTOT A. – Lisäksi palveluumme kuuluu kausitori, jonka tuotteet koostuvat aina kulloisenkin sesongin tärkeistä tuotteista. B -1,6 1171,10 6963,04 Ålandsb. Hänen mukaansa osakemarkkinoiden muutoksia arvioitaessa pitää huomioida myös Internetin tulo. 20,98 124,74 Conventum Euro Oblig. B/1000 -1,1 262,20 1558,97 Leonia Kompassi Säästö A -0,8 996,77 5926,53 Leonia Kompassi Säästö B -0,8 996,77 5926,53 Leonia Euro Yhd. Eastern Europe -0,6 17,49 103,99 Handelsb. A -0,3 24,69 146,78 Evli Eur. +1,0 3,56 21,15 SEB Lux (F) Miljöfond -0,1 1,33 7,88 SEB Lux (F) Sverige Off. Näin kävi viimeksi torstaina, kun Nokian osavuositulos laukaisi yhtiön osakkeen paniikkimyynnin Helsingin ja New Yorkin pörsseissä. Markkinointipäällikkö Janne Ylisen mukaan Halpa-Halli lähtee verkkokaupassa liikkeelle jalat maassa. Bond B 86,04 511,57 Gyllenberg Money A 91,44 543,68 Gyllenberg Money B 96,65 574,65 Handelsb. A/10 18,09 107,54 Seligson Rahamark. Cap Eur. Euro Active -0,2 82,91 492,96 Handelsb. New Yorkin noteeraus kuitenkin vaimensi nousua lähemmäs edellispäivän tasoja. (JPY) -1,0 1667,00 97,85 FF Korea Fund (USD) -0,2 7,93 50,82 FF Latin America (USD) -1,2 10,41 66,73 FF Malaysia Fund (USD) -0,3 17,43 111,72 FF Nordic Fund (SEK) -1,0 621,40 436,80 FF Pacific Fund (USD) -0,6 13,87 88,90 FF Privatisation + Fund -1,3 18,76 111,54 FF Singapore Fund (USD) +0,2 20,00 128,20 FF South East Asia (USD) -1,3 2,45 15,68 FF Switzerland Fund (CHF) -0,7 41,41 158,99 FF Taiwan Fund (USD) -2,1 10,97 70,32 FF Thailand Fund (USD) +0,2 6,60 42,29 FF United Kingdom (GBP) +0,1 1,67 16,18 FF US World Fund (USD) -0,6 13,86 88,84 Fides New Media A -4,7 178,06 1058,70 Fides New Media B -4,7 204,63 1216,67 Fides Telecom A -3,0 191,78 1140,27 Fides Telecom B -2,9 222,60 1323,52 FIM Fenno -1,4 68,54 407,52 FIM Rento -0,7 9,49 56,42 FIM Rohto +1,3 10,25 60,94 FIM Russia +1,1 12,89 76,64 FIM Tekno -2,3 32,17 191,27 FIM Unioni -1,1 9,98 59,34 Fondita 2000+ A -0,6 47,52 282,52 Fondita 2000+ B -0,6 49,60 294,90 Fondita Equity Spice A -1,6 38,45 228,63 Fondita Equity Spice B -1,6 43,88 260,90 Fondita Nord. Loppuvuoden liikevaihdon yhtiö odottaa ylittävän alkuvuoden tason. Lehden tietojen mukaan yhtiö alkaa kerätä tarjouksia mahdollisilta ostajilta ensi viikolla. Aspocompin viimevuodesta parantunut osavuositulos ei piristänyt yhtiön kurssia, ja osake arvostettiin kolmen prosentin miinuksella 60 euron päätöstasoon. A -1,1 134,83 801,69 Evli European Alloc. Sääst. B 4,88 Eimo 4,55 Conventum 4,51 Wecan Electronics -10,08 Alma Media I -7,04 Ponsse -4,26 Metra A -3,72 Tampereen Puhelin -3,69 New York DJ 10516,5 (-1,71%) New York Nasdaq 3987,7 (-1,04%) Tokio Nikkei 16182 (-1,94%) Hongkong HS 17450,1 (-0,97%) Lontoo FT-SE 6378,4 (-1,40%) Frankfurt DAX 7252 (-0,69%) Pariisi CAC-40 6521,4 (0,44%) Tukholma GX 5788 (-1,46%) P ANKIT JA RAHOITUS Conventum 4,51 5,10 5,30 5,00 5,65 5,10 30,32 4400 2,48 9,40 0,08 34 112,15 Mandatum Pankki 1,93 4,75 4,85 4,70 4,80 4,75 28,24 18565 4,25 6,10 0,34 13 -13,79 NB Holding 7,55 7,70 7,35 7,70 7,70 45,78 2350861 5,00 7,96 0,21 15 OKO A 0,18 11,12 11,25 11,11 11,20 11,12 66,12 4450 9,93 12,10 0,70 6 -4,63 Ypankki Skop (T) 0,04 0,06 0,04 0,06 0,06 0,36 82120 0,02 0,10 2 300,00 Ålandsbanken A 0,32 15,50 15,65 15,50 15,50 15,50 92,16 300 15,30 18,00 0,88 15 0,58 Ålandsbanken B -1,30 15,20 15,95 15,40 15,50 15,40 91,56 305 15,00 18,00 0,88 15 -4,70 V AKUUTUS Pohjola-Yhtymä A 0,22 46,10 47,25 46,00 47,50 46,01 273,56 3075 33,00 85,38 47,00 1 -32,21 Pohjola-Yhtymä B 46,50 46,80 45,74 46,90 46,50 276,48 23482 33,65 83,30 47,00 1 -23,14 Sampo -98 opt. A -2,6 113,72 676,13 Evli Emerging Tech. Bond T -0,2 101,83 605,44 Op-Korko -0,1 20,00 118,91 Op-Markka +0,1 17,74 105,48 Opstock Euro Bond Index -0,1 99,51 591,66 Opstock Fin. Share Index -0,2 17,64 104,88 USA, dollari 0,9276 6,409799 Kanada, dollari 1,3663 4,351702 Iso-Britannia, punta 0,615 9,667854 Irlanti, punta 0,787564 7,54952 Ruotsi, kruunu 8,4585 0,70293 Norja, kruunu 8,1835 0,726551 Tanska, kruunu 7,4556 0,797485 Islanti, kruunu 72,705 0,081779 Saksa, markka 1,95583 3,040003 Hollanti, guldeni 2,20371 2,698055 Belgia, frangi 40,3399 0,147391 Sveitsi, frangi 1,5486 3,839423 Ranska, frangi 6,55957 0,906421 Nokia nuoli haavojaan Keskikurssit EUR FIM HEX volyymi Nikkei-indeksi Sinkki usd/1000 kg 1050 1080 1110 1140 1170 1200 1230 22 23 24 25 26 27 28 29 30 15500 16000 16500 17000 17500 18000 23 24 25 26 27 28 29 30 9600 10000 10400 10800 11200 11600 12000 22 23 24 25 26 27 28 29 30 24 26 28 30 32 22 23 24 25 26 27 28 29 30 300 600 900 1200 1500 1800 21 22 23 24 25 26 2728 29 30 14000 15000 16000 17000 18000 19000 23 24 25 26 27 28 29 30 Dow Jones-indeksi Raakaöljy usd/tynnyri Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Kokkolan Halpa-Halli oy aloittaa kaupankäynnin myös internetin välityksellä. Eur/100 -0,3 221,45 1316,70 Roburs Östeuropa/100 -0,4 122,55 728,66 Sampo Sektorit (Eurooppa) A -90,2 1310,42 7791,40 Sampo Sektorit (Eurooppa) B -0,1 1436,79 8542,77 Sampo Sektorit (Maailma) A +1,2 1203,80 7157,47 Sampo Sektorit (Maailma) B +1,2 1331,79 7918,46 Sampo Sektorit (Suomi) A -1,6 1611,47 9581,37 Sampo Sektorit (Suomi) B -1,6 1712,32 10180,99 Sampo Uudet Yhtiöt (Eur.) A -2,3 896,87 5332,55 Sampo Uudet Yhtiöt (Eur.) B -2,3 896,87 5332,55 SEB A Eur. International -0,7 141,92 843,82 Handelsb. Viimeiset kaupat Nokian osakkeella tehtiin 46,95 eurolla, mikä tiesi lähes yli neljän prosentin nousua. A/1000 -2,5 449,55 2672,90 Leonia Teknologiaos. Kauppaketjun perustama HHnet aloittaa toimintansa sunnuntaina. 16,07 Janton 5,59 J. Omien kykyjen yliarviointi kun tahtoo olla luontaista ihmisille. Yhtiö kertoi kuitenkin kärsineensä komponenttipulasta katsauskauden lopulla. Pörssilistan päivävaihto kipusi vielä torstain jälkimainingeissa yli kahteen miljardiin euroon. Small Cap B -1,1 37,96 225,72 Gyllenberg Eur. A/100 -0,5 193,97 1153,29 A. Ylisen mukaan internetin kautta myytävä tavara lähtee Kokkolan keskusvarastosta, joten ainakin Keski-Pohjanmaan alueella artikkelit ovat nopeasti asiakkailla. Bond A 85,23 506,75 Gyllenberg Eur. B/1000 -0,7 236,42 1405,69 Mandatum Kontra +1,9 9,89 58,80 Mandatum Neutral 20,15 119,81 Mandatum Optimi -1,3 36,76 218,57 Mandatum Vipu -3,9 52,51 312,21 Merita Graniitti Kasvu -0,4 110,21 655,30 Merita Graniitti Tuotto -0,4 110,21 655,30 Merita Optima Kasvu/1000 -0,3 296,28 1761,60 Merita Optima Tuotto/1000 -0,3 288,52 1715,46 MNB Pro Balance K. 50 A -0,8 96,21 572,04 Evli Glob. – Tämä on meille tavallaan yksi uusi myymälä entisten lisäksi eli nettikauppa täydentää palveluamme. B -1,4 3,15 18,73 Seligson APS Far East -0,8 12,30 73,11 Seligson Global Brands A +0,2 2,58 15,32 Seligson Global Brands B +0,2 2,58 15,32 Seligson Global Pharma A +1,7 11,97 71,19 Seligson Global Pharma B +1,7 11,97 71,19 Seligson Osakesalkku A 11,20 66,59 Seligson Osakesalkku B 11,20 66,59 Seligson Prosperity Russia +2,7 8,23 48,95 Seligson Topix Core 30 A 7,90 46,99 Seligson Topix Core 30 B 7,90 46,99 Trevise Euroland A -1,3 1119,85 6658,33 Trevise Euroland B -1,3 1119,85 6658,33 Trevise Global Equity Fund -1,6 252,92 1503,79 Trevise Suomi A -1,3 1563,66 9297,10 Trevise Suomi B -1,3 1563,66 9297,10 WIP Market Leaders Gl. Tammi–kesäkuun tulos nousi 48 prosenttia 1,25 miljardiin Saksan markkaan. Osakekurssi ei siis peilaa toteutunutta, vaan ennakoitavaa kehitystä. Berg Finland B/100 -4,4 1331,10 7914,36 A. Metallisektori taipui puoli prosenttia alaspäin. Yksityissijoittajat voivat verkon kautta osallistua lähes tasapäisesti ammattilaisten kanssa osakekauppaan. -0,69 715,00 920,00 710,94 720,00 710,94 4227,06 1005 580,001003,90 317 21,19 Nokia -97 opt. Berg Euro Oblig. Smaller Comp. A -0,1 1,73 10,27 Seligson Euro Obl.ind. – Meidän periaatteemme on myydä tavaraa halvalla eli kuljetuskustannukset pitää huomioida jo hinnoittelussa, Ylinen sanoo. Multi Man. A/1000 -0,7 248,86 1479,65 Leonia Euro Yhd. Ylisen mukaan HHnetin kauppavalikoimaan kuuluvat tekstiilit, taloustavarat, kouluja konttoritarvikkeet, vapaaajan tuotteet, kodin elektroniikka, autotarvikkeet ja työkalut. Ongelmat osien saatavuudessa vaikuttivat Wecanin myyntiin, nostivat materiaalikustannuksia ja vaikeuttivat tuotantoa. 117,62 699,36 Op-Pirkka -0,2 66,15 393,31 Op-Spektri -0,5 98,69 586,78 Op-Tuotto -0,1 31,07 184,73 Opstock Global Balanced +0,3 22,88 136,04 Phalanx A -1,1 2,32 13,78 Phalanx B -1,1 2,16 12,86 Sampo Tavoite 2010 A -0,1 1086,83 6462,00 Sampo Tavoite 2010 B -0,1 1147,76 6824,27 Sampo Tavoite 2020 A -0,1 1187,72 7061,86 Sampo Tavoite 2020 B -0,1 1269,45 7547,81 Sampo Tavoite 2030 A -0,1 1238,99 7366,70 Sampo Tavoite 2030 B -0,2 1341,53 7976,38 SEB Lux International A -0,4 31,13 185,08 SEB Optionsrätter Europaf. 25 B -0,4 98,14 583,49 Evli Glob. Berg Euro Yhd.korko A +0,1 98,57 586,07 A. Smaller Comp. Europe -0,1 4,14 24,61 SEB Baltic Smaller Comp. A -1,0 109,41 650,52 Gyllenberg Eur. Bonds +0,1 10189,12 60581,76 Indocam Global Bonds 10100,76 64743,85 Leonia Kompassi Korko A 1013,69 6027,13 Leonia Kompassi Korko B 1013,69 6027,13 Leonia Korko A/1000 182,47 1084,92 Leonia Korko B/1000 177,00 1052,39 Leonia Obligaatio A/1000 -0,1 190,57 1133,08 Leonia Obligaatio B/1000 -0,1 178,16 1059,29 Leonia Tuottokorko A/1000 -0,1 168,57 1002,27 Leonia Tuottokorko B -0,1 168,57 1002,27 Leonia Yhteisökorko A 19,34 115,00 Leonia Yhteisökorko B 18,76 111,55 Leonia Yhteisöobligaatio A -0,1 19,03 113,13 Leonia Yhteisöobligaatio B -0,1 17,77 105,68 Mandatum Euro Bond A +0,2 19,98 118,80 Mandatum Euro Bond B +0,2 19,78 117,61 Mandatum Korko +0,1 19,11 113,62 Mandatum Likvidi +0,1 18,97 112,79 Merita Korko Kasvu/1000 181,04 1076,41 Merita Korko Tuotto/1000 177,22 1053,70 Merita Oblig. 45,00 45,45 43,00 45,20 45,20 268,75 569568 27,00 58,00 0,20 14,21 F-Secure -1,53 9,65 9,80 9,50 10,00 9,70 57,67 230955 5,00 19,40 55,65 F-Secure, -98 opt. A -1,6 1171,10 6963,04 Trevise Active Asset Al. Tuotto/1000 -0,2 206,11 1225,47 Merita Pro Euro Korko K. Yhtiö toisti myös näkemyksensä, että se pystyy saavuttamaan koko vuodelle merkittävän tuloksen parannuksen. Komponenttipulasta johtuva epävarmuus sai yhtiön muuttamaan tulostavoitteitaan aikaisempaa maltillisemmiksi. A/1000 -1,1 276,00 1641,02 Leonia Glob. Eurooppa Aggr. Berg Portfolio B -4,4 101,93 606,03 A. Elisa Communic. Multi Man. 2000 Talous 7 P Ö R S S I FINANSIUM OY Tsekinmaa, koruna 35,563 0,167189 Italia, liira 1936,27 0,003071 Itävalta, shillinki 13,7603 0,432093 Portugali, escudo 200,482 0,029657 Viro, kruunu 15,6466 0,380001 Espanja, peseta 166,386 0,035735 Japani, jeni 101,29 0,0587 Australia, dollari 1,5752 3,774587 Hongkong, dollari 7,2331 0,822017 Kreikka, drakma 337,27 0,017629 Singapore, dollari 1,6075 3,698743 Malta, punta 0,4055 14,662713 Kypros, punta 0,57362 10,365277 Helsingin pörssi korjaili viikon päätteeksi torstain Nokia-romahdustaan. Finland (T) 0,15 0,17 0,15 0,17 0,16 0,95 116600 0,01 0,85 190 900,00 Benefon 0,41 9,90 10,29 9,60 10,00 9,90 58,86 10975 9,00 22,15 -24,71 Efore A 3,79 6,85 7,00 5,11 12,95 0,191041 12,11 Elecster 5,08 3,10 3,20 3,20 3,20 3,20 19,03 800 3,00 6,50 0,07 66 -11,43 Hansapank 1 7,85 7,99 6,50 9,90 0,32 13,77 Honkarakenne B -0,71 5,61 5,99 5,30 7,45 0,42 6 -15,00 Ilkka 1 8,37 25,00 25,00 25,00 25,00 148,64 30 20,00 26,00 0,82 15 Ilkka 2 -5,14 17,55 20,00 17,50 21,50 0,82 11 -10,46 Incap 1,14 7,10 7,30 1000 6,70 17,00 0,17 29 -35,45 Isko A 25,01 32,00 0,72 13 Kasola A 1,30 1,50 1,30 2,00 0,08 35 -3,70 Kauppakaari 16,40 11,50 32,00 0,40 18 Kekkilä A -10,96 6,50 7,45 5,07 7,55 0,45 8 26,21 Kesla A -2,35 6,65 7,28 6,75 10,75 0,67 6 -14,85 Kontram-Yhtiöt 1,92 5,30 5,62 4,45 7,29 0,38 88 -2,03 Kylpyläkasino A (T) 2,45 3,03 9 Larox B 5,50 6,00 5,75 7,80 0,24 7 -16,67 Marimekko -3,45 5,60 5,85 5,75 6,00 6,00 35,67 1700 5,01 7,20 0,44 8 6,67 Markk. Sonera kiistää myyntihuhun STT/Reuters Euroopan suurin autonvalmistaja Volkswagen paransi tulostaan alkuvuonna selvästi. Muista tietoliikenneyhtiöistä JOT Automationia koeteltiin kolmen prosentin kurssilaskulla viimeisten kauppojen näytettyä 7,03 euroa. 7,71 45,86 Merita Pro Euro Obl. A -0,1 18,77 111,60 Conventum Euro Oblig. uuden talouden nousun myötä. Itse asiassa osakemarkkinoiden luonne on muuttunut aika tavalla viime vuosina ns. Analyytikot olivat odottaneet vain reilun miljardin markan tulosta. Näin pitääkin olla, vaikka monen on sitä varmasti vaikea ymmärtää, rahoituksen professori Matti Keloharju Helsingin kauppakorkeakoulusta tähdentää. Equity B -0,1 127,31 756,95 Gyllenberg Finlandia A -1,7 284,83 1693,52 Gyllenberg Finlandia B -1,7 310,52 1846,27 Gyllenberg Small Firm A -1,6 327,82 1949,13 Gyllenberg Small Firm B -1,6 358,26 2130,12 Handelsb. – Ei tarvitse tapahtua kovinkaan suurta muutosta odotettavissa olevassa kasvu-urassa, kun Nokian kurssi notkahtaa dramaattisesti. Kiint. Berg Europe A/100 -0,7 127,23 756,48 A. 10,00 10,00 Citycon -1,87 1,05 1,09 1,05 1,05 1,05 6,24 2000 1,00 1,35 0,07 10 -13,22 Interavanti 0,77 1,31 1,35 1,13 1,36 0,03 19 18,02 J. E -3,68 5,50 5,84 5,55 5,70 5,55 33,00 700 5,25 7,76 0,49 7 3,77 NMLISTA Basware -4,07 8,25 9,00 8,15 9,00 9,00 53,51 6755 8,00 28,00 64 Biohit B 6,21 6,16 6,45 5,61 6,44 6,44 38,29 9050 4,20 13,50 160 40,32 Biotie Therapies 3,85 6,75 6,80 6,60 6,79 6,75 40,13 77425 6,50 7,50 Done 12,94 4,80 5,00 4,20 5,10 5,00 29,73 860 4,20 5,53 EQ Online 6,18 3,95 4,00 3,72 4,29 4,00 23,78 26300 3,72 12,00 Etteplan 1,94 6,32 7,00 6,61 8,95 17 Iocore 2,10 6,33 7,10 6,20 6,20 6,20 36,86 200 6,20 8,50 26 Liinos 7,84 4,54 4,70 4,29 4,80 4,69 27,89 15250 4,21 32,00 0,07 13 -68,82 Nedecon -0,43 2,31 2,40 2,31 2,40 2,31 13,73 5370 2,00 9,00 -9,41 Proha 1,81 13,50 14,00 13,41 14,39 13,50 80,27 2400 8,80 18,00 134 9,76 Satama Interactive -1,03 3,86 3,90 3,75 3,90 3,89 23,13 30325 3,75 25,05 Saunalahti -0,40 7,45 7,69 7,20 7,80 7,45 44,30 16596 3,70 10,00 Sysopen 0,12 8,21 8,60 8,20 8,50 8,30 49,35 1250 7,75 26,00 0,11 47 -61,90 TH Tiedonhallinta 0,33 3,01 3,07 3,00 3,09 3,01 17,90 2100 3,00 8,40 0,03 20 -47,38 Tieto-X 0,60 5,05 5,10 5,02 5,10 5,10 30,32 1050 5,00 14,99 -27,86 Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Mandatum Global -0,6 37,17 221,00 Mandatum IT Small Firm -3,7 19,68 117,01 Mandatum Osake -2,2 48,29 287,12 Merita Aasia Kasvu/100 -0,3 26,60 158,14 Merita Aasia Tuotto/100 -0,3 25,86 153,78 Merita Amerikka Kasvu/100 +0,7 29,14 173,26 Merita Amerikka Tuotto/100 +0,7 28,15 167,39 Merita Avanti Kasvu/100 -0,8 12,60 74,92 Merita Avanti Tuotto/100 -0,8 12,35 73,43 Merita Eurooppa Kasvu/100 -0,4 33,21 197,48 Merita Eurooppa Tuotto/100 -0,4 32,41 192,70 Merita Fennia Kasvu/1000 -1,2 1023,52 6085,57 Merita Fennia Tuotto/1000 -1,2 992,41 5900,60 Merita Foresta Kasvu/1000 +0,5 314,58 1870,41 Merita Foresta Tuotto/1000 +0,5 304,80 1812,26 Merita Maailma Kasvu/100 28,91 171,90 Merita Maailma Tuotto/100 28,16 167,41 Merita Nordia Kasvu/100 -0,5 11,11 66,06 Merita Nordia Tuotto/100 -0,5 10,83 64,39 Merita Pro Suomi Kasvu -1,2 34,33 204,11 Merita Pro Suomi Tuotto -1,2 33,17 197,22 MNB Euroland K./100 -0,8 311,94 1854,69 MNB IT K./100 183,21 1089,31 MNB IT T./100 178,28 1059,99 MNB Euroland T./100 -0,8 304,09 1808,01 MNB Medica LS K./100 +2,6 116,93 695,25 MNB Medica LS T./100 +2,6 113,58 675,30 MNB Nordic SC K./100 -0,7 238,86 1420,20 MNB Nordic SC T./100 -0,7 237,33 1411,08 MNB Pro Eurooppa K. Toukokuussa pörssiin listautuneen yhtiön voitto ennen satunnaiseriä ja veroja nousi tammi–kesäkuussa 1,7 miljoonaan euroon. Nettikauppa on tulevaisuuden kauppamuoto, joka on asiakkaalle helppo ja nopea, mutta ainakin alkuvaiheen ongelmaksi ovat muodostuneet kuljetuskustannukset. Eräät analyytikot uskoivat yhtiön kolmannen vuosineljänneksen ongelmien jäävän väliaikaisiksi. 7,80 46,35 Merita Pro Euro Korko T. Berg Euro Oblig. -0,4 136,01 808,69 MNB Pro Eurooppa T. Uutinen on täysi ankka, Jaakkola vakuuttaa. Berg Optimal A/100 -3,0 452,75 2691,93 A. Bond +0,3 16,80 99,89 Seligson Euro Obl.ind. -3,31 14,02 14,60 14,02 14,40 14,02 83,36 1600 7,00 17,50 3 Sampo A 0,46 43,35 43,50 43,01 44,00 43,40 258,04 11390 29,35 50,20 2,44 9 13,48 S IJOITUS Castrum 0,82 0,87 0,82 0,82 0,82 4,88 4000 0,75 1,02 0,04 14 -6,82 Castrum opt. Small Cap A -1,1 36,42 216,57 Fondita Nord. Berg Euro Yhd.korko B +0,1 100,62 598,26 Aktia Interest A -0,1 17,25 102,56 Aktia Interest B -0,1 35,34 210,12 Aktia Likvida/100 19,22 114,28 Aurator Likvidi 100,27 596,18 Carnegie Euro Korko -0,1 17,17 102,09 Carnegie Likvidi 17,30 102,86 Conventum Euro 19,05 113,27 Conventum Euro Julkisyht. A -1,2 117,42 698,12 Evli Global Multi Man. Yhtiö työllistää yli 900 henkilöä. Positiivisia näkymiä löytyy uusista 3G-, GPRSja EDGEtuoteprojekteista. K./100 -0,3 4,41 26,20 MNB Euro Obl. Volkswagenin toimitukset kasvoivat 3,6 prosenttia ennätysmäiseen 2,6 miljoonaan ajoneuvoon. B -1,0 114,18 678,88 Gyllenberg Forum A -0,7 114,08 678,29 Gyllenberg Forum B -0,7 117,57 699,04 Gyllenberg Foundation A +0,2 111,18 661,05 Gyllenberg Foundation B +0,2 118,08 702,07 Gyllenberg International A -0,6 151,82 902,68 Gyllenberg International B -0,6 168,24 1000,31 Gyllenberg Momentum A -1,7 319,77 1901,27 Gyllenberg Momentum B -1,7 350,41 2083,44 Gyllenberg Optimum A -0,9 237,18 1410,21 Gyllenberg Optimum B -0,9 265,76 1580,14 Handelsb. B -1,2 122,51 728,39 Evli Mix A -0,4 3,37 20,04 Evli Mix B -0,4 4,00 23,79 FF Euro Balanced Fund -0,4 13,75 81,75 FFPS Defensive Fund 6,61 39,28 FFPS Global Growth (USD) -0,9 16,23 104,03 FFPS Growth Fund -1,3 17,21 102,33 FFPS Moderate Growth -0,5 10,13 60,23 Fides Portfolio A -0,5 188,51 1120,83 Fides Portfolio B -0,5 230,42 1370,02 FIM Forte -1,9 143,32 852,14 Gyllenberg Eur. Euro-Obl./1000 -0,1 1795,20 10673,77 Hiisi Yrityskorko 99,92 594,10 Indocam Euro Bonds +0,2 11087,55 65923,58 Indocam Euro Corp. -0,4 132,98 790,63 Myriadi Kasvu -1,5 34,78 206,79 Odin Finland +0,1 151,44 900,42 Odin Maritim -0,1 17,42 103,57 Odin Norden +0,3 61,94 368,28 Odin Norge +0,5 107,81 641,01 Odin Sverige -1,2 48,55 288,67 Op-Delta -0,6 112,88 671,15 OP-Euro Kasvu -0,9 172,16 1023,62 OP-Euro Osake -1,1 26,54 157,80 OP-Medical +2,2 117,64 699,46 Op-Metsä +0,4 41,33 245,74 OP-Teknologia -1,8 105,36 626,44 OP-Trendi +0,5 101,34 602,54 Opstock Euro Index -0,8 141,72 842,63 Opstock Finland Index -1,6 34,49 205,07 Opstock Global Equity -0,1 28,22 167,79 Roburs Contura/100 -0,7 3373,75 20059,38 Roburs Amerika/100 +1,0 499,40 2969,32 Roburs Japanfond/100 -0,8 149,90 891,29 Roburs Kommunikations/100 -1,4 717,39 4265,41 Roburs Pacificfonden/100 +0,2 264,33 1571,66 Roburs Privatiserings/100 +1,3 243,67 1448,79 Roburs Ryssland/100 +0,5 62,59 372,14 Roburs Råvarufond/100 +1,5 140,59 835,90 Roburs Skogsfond/100 +0,3 298,97 1777,61 Roburs Småbolag. – Tieto ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Kasvu/1000 -0,2 210,42 1251,10 Merita Oblig. 125,17 744,20 MNB Pro Balance T. Japan +0,4 4,63 27,53 Handelsb. -0,6 26,43 157,15 FF France Fund -0,3 39,30 233,67 FF Germany Fund 31,00 184,32 FF HK & China (USD) -1,5 65,34 418,82 FF Iberia Fund -1,3 30,88 183,60 FF Indonesia Fund (USD) -3,6 3,58 22,92 FF International Fund (USD) 34,46 220,88 FF Italy Fund 25,08 149,12 FF Japan Fund (JPY) 221,80 13,02 FF Japan Sm. Tallberg-k. 110,00 107,85 112,89 214 PKC Group 0,53 18,90 19,00 18,80 19,00 18,80 111,78 2900 18,60 29,85 0,50 14 -31,27 PMJ automec 3,12 6,60 6,70 6,50 6,75 6,60 39,24 10410 5,51 15,70 0,01 164 -49,23 Sonera -2,24 42,82 42,90 42,80 44,89 42,90 255,07 2651244 39,70 97,00 0,12 84 -39,43 Stonesoft 0,39 12,95 13,00 12,55 13,19 12,95 77,00 42630 8,80 29,45 308 -4,07 Tampereen Puhelin -3,69 7,56 8,00 7,52 7,99 7,99 47,51 6800 6,90 11,00 0,20 18 -6,44 Tecnomen 1,53 7,31 7,40 6,99 7,49 7,40 44,00 91700 6,99 10,15 Tekla -3,00 4,85 5,09 5,00 5,00 5,00 29,73 700 4,00 5,15 Teleste 3,70 28,00 29,00 26,80 28,80 28,80 171,24 28238 12,90 33,00 0,10 72 58,64 TJ Group 2,16 4,73 4,83 4,58 4,82 4,73 28,12 56515 3,55 25,80 256 -60,20 Vaisala A 2,37 21,60 21,94 21,10 21,95 21,60 128,43 650 18,50 31,50 0,42 17 11,05 Wecan Electronics -10,08 11,69 11,95 11,40 13,17 11,85 70,46 22100 8,04 14,00 K EMIANTEOLLISUUS Kemira -0,39 5,08 5,15 5,10 5,15 5,15 30,62 127413 5,04 6,80 0,23 22 -18,72 Orion A -1,94 22,21 23,10 22,60 23,20 22,70 134,97 4731 22,10 28,60 1,18 17 -8,22 Orion B -3,43 22,50 23,00 22,80 23,70 22,80 135,56 13939 22,00 28,50 1,18 17 -8,16 Uponor -2,70 18,00 18,70 18,00 18,90 18,70 111,19 10217 15,80 21,00 0,67 12 -3,74 V IESTINTÄ JA KUSTANNUS Alma Media I -7,04 33,00 35,00 33,00 33,10 33,00 196,21 1100 27,00 65,00 0,67 27 10,00 Alma Media II 0,03 33,51 34,00 33,50 33,60 33,54 199,42 9850 27,00 70,00 0,67 28 8,10 Janton 5,59 8,50 9,00 3300 8,50 18,24 0,34 16 -22,02 Keskisuomalainen 1,23 25,51 28,00 28,00 28,00 28,00 166,48 100 21,06 29,90 1,09 16 9,48 Sanoma-WSOY A 0,56 17,80 17,95 17,80 17,80 17,80 105,83 280 13,00 24,37 0,45 33 33,08 Sanoma-WSOY B 17,20 17,40 17,20 17,40 17,20 102,27 830 12,28 23,75 0,45 32 29,57 Talentum 9,70 10,00 9,70 10,00 10,00 59,46 6820 7,30 43,80 0,10 330 -64,07 M UU TEOLLISUUS Amer A 3,57 29,00 29,79 29,00 29,85 29,50 175,40 41824 18,10 32,00 0,59 17 38,10 Exel 8,01 8,41 5,51 10,00 0,30 13 39,30 Leo Longlife A -0,62 8,00 8,50 8,50 8,50 8,50 50,54 200 7,25 9,51 0,42 8 8,11 Metsä Tissue 13,50 13,80 13,50 13,50 13,50 80,27 1100 9,00 14,50 0,12 123 9,76 Nokian Renkaat 0,86 28,00 29,50 28,00 29,45 29,45 175,10 10445 27,50 42,50 0,85 12 -28,21 Rapala Normark -2,65 5,50 5,65 5,65 5,65 5,65 33,59 1950 4,82 6,90 0,02 24 13,17 Sanitec -1,87 10,50 10,85 10,40 10,85 10,85 64,51 34376 10,25 15,00 0,21 14 -17,97 Tamfelt E 19,80 20,48 20,00 20,00 20,00 118,91 50 18,00 23,50 1,00 12 -10,00 Tamfelt K 20,10 21,90 19,05 22,90 0,96 13 -8,22 ILISTA A Comp. Wecania kuitenkin vaivaa teknoyhtiöiden yleinen murheenkryyni komponenttipula. B -0,1 20,61 122,54 Evli Corporate Bond A -0,1 98,90 588,00 Evli Corporate Bond B -0,1 103,06 612,74 Evli Euro Korko 20,99 124,82 Evli Euro Valtionobl. Euro Bond 17,58 104,53 Y HDISTELMÄRAHASTOT 3C Alpha +0,7 98,20 583,87 Aktia Folkhälsan A/100 -0,5 118,80 706,35 Aktia Folkhälsan B/100 -0,5 122,47 728,17 Aktia Secura A/100 -0,5 41,09 244,31 Aktia Secura B/100 -0,5 46,94 279,09 A. Metso -konsernin osake nautti kolmen prosentin ylämäestä, joka vei kurssin 11,55 euroon. Berg Small Cap B/100 -2,5 483,90 2877,14 Aurator BioMed -0,5 99,41 591,07 Aurator Nexus -5,7 122,27 726,98 Carnegie Aksje Norje -0,8 387,72 2305,28 Carnegie East-European -1,2 17,15 101,97 Carnegie Eurooppa Osake -1,0 16,72 99,41 Carnegie Internet -1,3 13,82 82,17 Carnegie Medical +1,7 51,10 303,83 Carnegie Nordic Markets -2,4 75,22 447,24 Carnegie Suomi Osake -1,7 93,98 558,78 Carnegie Småbolag -3,1 43,55 258,94 Carnegie Sverige -3,5 37,80 224,75 Carnegie WorldWide -0,6 60,44 359,36 Conventum Finland Value A -1,2 48,34 287,42 Conventum Finland Value B -1,2 51,43 305,79 Conventum Futura Growth A -2,4 67,40 400,74 Conventum Futura Growth B -2,4 71,71 426,37 Conventum Osake A -1,6 65,88 391,70 Conventum Osake B -1,6 65,88 391,70 Conventum Pharma A +1,3 120,34 715,51 Conventum Pharma B +1,3 128,02 761,17 Conventum small_cap A -2,8 94,48 561,75 Conventum small_cap B -2,8 94,48 561,75 Elite-rahasto +1,7 11,87 70,58 Evli Emerging Tech. Bonds +0,2 16,12 95,85 Handelsb. B 4,88 4,30 4,70 4,20 5,40 0,17 15 -7,13 Norvestia -1,11 13,35 13,50 13,25 13,60 13,35 79,38 3750 13,25 18,00 1,26 3 -14,37 Polar Kiinteistöt (T) 0,27 0,28 0,27 0,27 0,27 1,61 7000 0,27 0,40 18 -12,90 Polar opt. Berg Sm. Janne Ylinen myöntää, että kuljetus maksaa, sillä posti ottaa pakollisen osansa kuljetuksesta. -1,1 1,68 1,18 SEB Lux Eastern Europe -0,9 1,09 6,47 SEB Lux Emerg. B/100 -0,3 204,03 1213,11 A. Wecanin pääasiakas Nokia on julkistanut viime aikoina useita verkkotoimituksia, joissa käytetään uusien tuotteiden tekniikkaa. Bond K -0,2 101,83 605,44 MNB Pro Corp. 97,00 104,14 124,00 206 Perlos -98 opt. 50 B -0,8 96,21 572,04 Evli Global Multi Man. Index A +0,1 112,00 665,92 Gyllenberg Eur. Comp. Tallberg-k. Sijoittajien käyttäytyminen ei välttämättä ole muuttunut, mutta ympäristö on aivan varmasti muuttunut, Keloharju muistuttaa. Halpa-Halli siirtyy myös nettikauppaan HELSINKI (STT) Soneran viestintäjohtaja Jari Jaakkola kiisti perjantaiaamuna jyrkästi talouslehti Financial Timesin tiedon, jonka mukaan yhtiö olisi ensi viikolla tulossa myyntiin vähintään 220 miljardilla markalla. Berg Europe B/100 -0,7 130,39 775,26 A. Financial Times kirjoittaa perjantain numerossaan, että Sonera olisi tulossa myyntiin vähintään 35 miljardilla dollarilla eli yli 220 miljardilla markalla. B/1000 -2,0 184,05 1094,31 Leonia Euro Kasvuos. Volkswagen ylitti odotukset HELSINKI (STT) Elektroniikkavalmistaja Wecan paransi tulostaan alkuvuonna. A +0,4 20,90 124,27 WIP Market Leaders Gl. Odotusten muuttumiseen riitti torstaina Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan varoitus siitä, että yhtiön osakekohtainen tulos jää kolmannella vuosineljänneksellä heikommaksi kuin huhti–kesäkuussa. B -0,1 24,08 143,17 Evli Euro Yhd.korko A 17,20 102,28 Evli Euro Yhd.korko B 18,83 111,98 FF Euro Bond Fund +0,2 11,32 67,31 FF Euro Cash Fund 9,62 57,21 FF Internat. Multi Man. A/1000 -2,0 184,05 1094,31 Leonia Aasia Os. America -1,3 49,09 291,88 Handelsb. Equity A -0,1 120,04 713,73 Gyllenberg Eur. Global Blue Chip +0,1 22,55 134,08 K ORKORAHASTOT A. Tuotto -0,3 10,30 61,24 Merita Pro Euro Obl. B/1000 -2,5 440,56 2619,45 Leonia Yhteisöosake A -1,7 39,40 234,27 Leonia Yhteisöosake B -1,7 36,04 214,29 Mandatum Aasia A -0,8 26,36 156,73 Mandatum Aasia B -0,9 25,58 152,09 Mandatum Biotech+ 26,74 158,99 Mandatum Eurooppa A 23,83 141,69 Mandatum Eurooppa B 22,73 135,15 Muutos Osuuden arvo edell.% EUR FIM Keskikurssit EUR FIM Euriborit Euribor 1 kk 4.419 0.006 Euribor 2 kk 4.533 0.009 Euribor 3 kk 4.638 0.008 Euribor 6 kk 4.912 0.014 Euribor 9 kk 5.059 0.022 Euribor 12 kk 5.174 0.021 OP-prime 4,50 Leonia-prime 4,50 Merita-prime 4,50 Handelsbanken 4,75 Aktia-prime 4,50 POP-prime 4,50 Sp-prime 4,50 Ålandsbanken 4,50 Unibank 3,90 Gyllenberg 4,00 SP-peruskorko 4,50 Primet Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta *Viimeisen kaupan mukaan vaihtoaan ja paransi tulostaan selvästi vuoden alkupuoliskolla. Nordic -0,3 55,25 328,50 Handelsb. Nokian rekyyli ei silti piristänyt muuten allapäin olevaa pörssiä. Wecan arvioi tuloksen säilyvän alkuvuoden suhteellisella tasolla. Bond (USD) +0,3 0,95 6,11 FF Sterling Bond GBP) 0,27 2,64 FF US Dollar Bond (USD) -0,1 5,51 35,33 FF US Dollar Cash (USD) 12,41 79,51 Fides Eurobond A -0,1 92,68 551,05 Fides Eurobond B -0,1 96,54 574,00 FIM Euro -0,1 17,44 103,69 FIM Likvidi 18,14 107,86 Gyllenberg Bond A -0,1 96,69 574,89 Gyllenberg Bond B -0,1 104,12 619,07 Gyllenberg Eur. Täytyy tosin muistaa, että Nokian osakkeen hinta muodostuu yli 90-prosenttisesti tulevaisuuden odotuksista. Toisinaan sijoittajat kuitenkin muistuttavat pikemminkin sopulilaumaa kuin järjellisiä otuksia. Cap Eur. Berg Euro Korko B/100 192,40 1143,96 A. Joidenkin arvioiden mukaan tämä "amatöörien esiinmarssi" jo sinänsä saattaa voimistaa pörssin hintaheilahteluja. (T) 0,03 0,04 0,03 0,03 0,03 0,18 6000 0,03 0,08 2 50,00 Sponda -0,24 4,10 4,19 4,10 4,10 4,10 24,38 3800 3,65 4,30 0,17 10 5,94 Technopolis 1,03 2,93 3,05 2,93 2,93 2,93 17,42 200 2,81 3,92 0,19 11 -2,98 K ULJETUS JA LIIKENNE Birka Line A -0,66 15,00 16,80 13,25 21,00 0,84 13 13,21 Birka Line B 15,00 16,00 12,50 18,50 0,84 12 10,09 Finnair -0,94 4,22 4,40 4,20 4,26 4,21 25,03 14660 3,95 4,99 0,25 11 -6,22 Finnlines 0,68 22,30 22,90 22,10 22,30 22,30 132,59 2854 17,50 38,80 1,01 9 -34,41 Silja -1,84 1,60 1,65 1,63 1,63 1,63 9,69 2800 1,53 2,20 6 -21,95 Viking Line 25,50 26,50 12,50 38,00 1,68 6 -30,14 K AUPPA Ford 82,00 85,00 68,60 87,93 3,20 7 12,71 Kesko A -3,03 16,00 16,70 16,00 16,50 16,00 95,13 1250 13,50 19,90 1,50 16 16,79 Kesko B 11,20 11,25 11,20 11,45 11,20 66,59 119500 10,32 14,99 1,50 11 -11,81 Rautakirja A 48,00 49,50 47,00 60,00 1,85 12 2,08 Rautakirja B 48,50 50,50 45,10 54,99 1,85 12 -4,90 Stockmann A -0,54 16,61 17,10 16,61 16,62 16,61 98,76 514 15,00 18,20 0,60 15 -1,13 Stockmann B -0,39 15,45 15,98 15,50 15,52 15,50 92,16 1859 13,65 16,50 0,60 14 3,00 Tamro 0,75 2,68 2,73 2,66 2,73 2,70 16,05 32194 2,61 3,80 0,15 14 -11,55 M UUT PALVELUT A-Rakennusmies 1,10 13,75 14,50 12,00 16,00 0,67 10 -3,98 Aldata Solution 3,62 7,15 7,29 6,90 7,20 7,15 42,51 146100 2,80 13,40 175 100,56 Jaakko Pöyry -0,26 19,31 20,60 19,31 20,60 20,60 122,48 300 15,00 24,00 0,45 19 24,58 Novo Group -0,86 4,61 4,69 4,60 4,80 4,69 27,89 44850 4,33 16,40 0,12 17 -54,17 Rak. Berg Optimal Eur. Berg Sm. Eurokorko/1000 1786,65 10622,94 Handelsb. Bolags. -1,7 301,93 1795,16 Seligson Joustosalkku A 10,55 62,75 Seligson Joustosalkku B 10,55 62,75 Seligson Vakaasalkku A 10,18 60,53 Seligson Vakaasalkku B 10,18 60,53 Tapiola 2010 -0,2 12,16 72,27 Tapiola 2015 -0,2 12,24 72,79 Tapiola 2020 -0,2 12,34 73,38 Tapiola 2025 -0,2 12,43 73,89 Tapiola Maailma -0,2 12,14 72,20 Trevise Active Asset Al. A/100 +0,1 204,41 1215,37 A. B -4,9 22,32 132,73 Evli Nordic Smaller Com A -1,1 33,39 198,54 Evli Nordic Smaller Com B -1,1 34,96 207,87 Evli Select A -1,2 14,51 86,29 Evli Select B -1,2 17,30 102,88 Evli Global A -0,4 12,73 75,70 Evli Global B -0,4 15,26 90,73 Evli Eur. Småbolagsfond -0,9 2,75 16,33 SEB Internetfond -3,1 3,35 19,94 SEB Lux (F) Europafond -1,2 2,31 13,72 SEB Lux (F) Läkem./Biotek. A/1000 -1,1 390,49 2321,75 Leonia Euro Kasvuos. B/100 -0,5 196,98 1171,19 Aktia Capital A/100 -1,6 66,61 396,05 Aktia Capital B/100 -1,6 76,95 457,52 Aktia Euro A/100 -0,2 23,03 136,93 Aktia Euro B/100 -0,2 24,24 144,12 Aktia Global A/100 -0,2 31,16 185,27 Aktia Global B/100 -0,2 35,61 211,73 Aktia Medica A/100 +2,2 111,15 660,87 Aktia Medica B/100 +2,2 111,15 660,87 A. -2,35 8,30 13,00 8,00 15,00 Instrumentarium -2,52 27,10 27,50 27,50 28,00 27,50 163,51 4340 23,50 36,84 0,67 40 -23,01 JOT Automation 0,14 7,03 7,04 6,90 7,18 7,03 41,80 336850 4,60 13,11 0,01 100 -33,68 KSP Yhtiöt -1,79 13,75 14,09 13,75 14,00 14,00 83,24 3750 8,40 25,00 0,15 37 37,50 Nokia 4,25 46,90 46,95 45,90 48,20 46,95 279,1545721258 37,50 65,00 0,20 84 -1,11 Nokia -95 opt. Berg Portfolio A -4,4 91,24 542,48 A. Konevuokr. VW:n mukaan tulos täytti sen omat odotukset. +0,1 108,16 643,09 SEB Norden Småbolags. Halpa-Halli Oy:n myymäläketjuun kuuluu tällä hetkellä yhteensä 26 myymälää 24:llä eri paikkakunnalla Porista Keminmaalle. B/10 17,38 103,34 Trevise Euro-obligaatio A 1018,60 6056,32 Trevise Euro-obligaatio B 1018,60 6056,32 Trevise Eurokorko A 1020,03 6064,82 Trevise Eurokorko B 1020,03 6064,82 Ålandsb. B -0,1 1,73 10,27 Seligson Rahamark. Euro Active -0,6 21,29 126,58 Ålandsb. Internat. Janne Ylisen mukaan Halpa-Halli oy on vastaavista ketjuista ensimmäisenä verkkokaupassa. Kurssi notkahti viidenneksen, vaikka tulos oli huippuluokkaa. Perjantaina Nokian osake kääntyi taas nousuun, kun paniikkitunnelmat sijoittajien keskuudessa hälvenivät. B -1,1 143,76 854,75 Evli Glob. Parannusta viime vuoden vastaavasta jaksosta tuli 59 prosenttia. – Sellainenkin vaara on olemassa, että yksityishenkilöt innostuvat käymään liikaa kauppaa. Tutkimusten mukaan ne, jotka käyvät eniten osakekauppaa pärjäävät kaikkein huonoiten, kun ottaa huomioon kaupankäyntikustannukset, Keloharju huomauttaa. Bal. B/1000 -1,1 382,68 2275,31 Leonia Euro Osake A/100 -1,0 26,95 160,26 Leonia Euro Osake B/100 -1,0 25,61 152,24 Leonia Kasvuosake A -2,0 60,95 362,38 Leonia Kasvuosake B -2,0 59,73 355,13 Leonia Kompassi Osake A -2,0 951,39 5656,71 Leonia Kompassi Osake B -2,0 951,39 5656,71 Leonia Osake A/1000 -1,5 294,55 1751,31 Leonia Osake B/1000 -1,5 266,30 1583,35 Leonia P-Amerikka A -0,6 200,90 1194,50 Leonia P-Amerikka B -0,6 200,90 1194,50 Leonia Teknologiaos. -3,0 4,79 28,49 SEB Lux (F) Teknologi -1,7 8,26 49,09 SEB Lux Asia Fund -0,4 4,46 26,49 SEB Lux Contin. – Joillakin saattaa olla tarkoitusperiä vuodattaa tällaista puppua, hän selittää Financial Timesin väitteitä. Berg Small Cap A/100 -2,5 460,79 2739,73 A. Sijoittajat pitivät torstain paniikkisukellusta ylireagointina, ja alkoivat poimia Nokian osakkeita jälleen salkuntäytteeksi. Uudessa teräksen verkkokaupassa osakkaana oleva Rautaruukki ei liikkunut torstain 4,85 euron hinnasta. B +0,4 20,06 119,27 WIP Pikkujättiläiset +0,4 29,62 176,11 WIP Value Visions A -0,7 30,37 180,57 WIP Value Visions B +0,9 29,62 176,11 Ålandsb. Puuhamaa -2,54 38,01 48,00 33,00 42,00 1,60 12 31,07 Turkistuottajat 7,10 7,28 6,60 8,50 0,25 4 1,43 Turun Arvok. Osavuosikatsauksen antaneen hissivalmistaja Koneen ensimmäisen vuosipuoliskon tulos ennen satunnaiseriä ja veroja kohosi 60 miljoonaan euroon edellisvuoden 21 miljoonasta eurosta. Yhd. (USD) -1,4 12,28 78,71 FF Australia Fund (AUD) -0,7 24,36 91,95 FF Emerging Market (USD) -0,9 8,01 51,37 FF Euro Blue Chip Fund -0,7 19,32 114,87 FF Euro STOXX 50 Fund -0,6 15,51 92,22 FF European Growth Fund -0,5 7,96 47,34 FF Europ. -1,2 17,09 101,61 Handelsbanken Osake -2,0 2,50 14,86 Hansa Investment Fund +0,1 110,61 657,66 Hiisi Euro 50 -0,4 96,27 572,40 Indocam Asian Equities -0,7 28,43 182,23 Indocam Asian Renaissance -1,4 1483,97 9511,95 Indocam Euro Equities -0,3 17617,07104746,34 Indocam European Equities -0,2 17807,29105877,34 Indocam Global Emerging M. Pacific +0,2 8,85 52,62 Handelsb. Ainakaan päällisin puolin sijoittajien toiminta ei vaikuta rationaaliselta. Bond Index -0,1 99,55 591,90 Roburs Obl.fond/100 +0,4 1379,96 8204,85 Sampo Euro Lyhytkorko A 1018,79 6057,45 Sampo Euro Lyhytkorko B 1032,29 6137,72 Sampo Euro Pitkäkorko A -0,1 991,96 5897,93 Sampo Euro Pitkäkorko B -0,1 991,96 5897,93 SEB Lux Euro Bond 0,91 5,42 SEB Lux Euro Short Bond 1,04 6,17 SEB Lux Internat. Yhd. A -4,9 21,30 126,64 Evli IT-Informaatioteknol. Kasvu -0,3 10,42 61,93 MNB Euro Obl. 16,07 650,00 899,00 720,00 900,00 900,00 5351,16 255 535,00 983,00 402 -6,61 Okmetic 6,76 6,85 6,76 6,76 6,76 40,19 900 6,76 7,52 Perlos -3,40 33,86 34,00 32,50 35,00 34,00 202,15 606635 25,25 49,20 0,10 67 -4,62 Perlos -97 opt. A/100 -0,3 189,94 1129,33 A. Hex-yleisindeksin 2,6 prosentilla kohonneet päätöslukemat kirjattiin 13835 pisteeseen. Berg Optimal B/100 -3,0 518,06 3080,24 Aurator Tellus 107,05 636,49 Carnegie Optimi -1,1 29,47 175,22 Carnegie Plus -0,1 20,01 118,97 Carnegie Sijoitus+ -0,6 24,53 145,85 Conventum Focus Tekno A -0,9 35,79 212,80 Conventum Focus Tekno B -0,9 38,07 226,35 Conventum Forte A -1,0 33,77 200,79 Conventum Forte B -1,0 38,66 229,86 Conventum Global A -0,7 18,28 108,69 Conventum Global B -0,7 20,99 124,80 Conventum Korko+Osake A -1,3 3,71 22,06 Conventum Korko+Osake B -1,3 3,71 22,06 Conventum Vision A -1,0 116,30 691,49 Conventum Vision B -1,0 123,72 735,61 Evli Altius A 100,12 595,30 Evli Altius B 100,12 595,30 Evli Euro Mix A -0,7 12,51 74,39 Evli Euro Mix B -0,7 13,11 77,95 Evli European Alloc. Nokian kurssi on leivottu täyteen odotuksia, jotka ulottuvat yli viiden vuoden päähän, vaikka niin pitkälle ei Keloharjun mukaan voikaan luotettavasti ennustaa. B -2,6 113,72 676,13 Evli Finland Small Tech A -1,6 77,45 460,47 Evli Finland Small Tech B -1,6 77,45 460,47 Evli IT-Informaatioteknol. saksalainen Deutsche Telekom, ranskalainen France Telekom ja hollantilainen KPN olisivat ilmaisseet kiinnostuksensa Soneran ostamiseen. Berg Optimal Eur. Soneran neuvotteluasemaa pidetään samanlaisena kuin yhdysvaltalaisen VoiceStreamin, jonka Deutsche Telekom osti maanantaina huippuhinnalla. Painorajoitettu portfolioindeksi pysytteli suurimman osan päivää miinuksen puolella kohoten päivän päätöksessä vain vaivoin torstain yläpuolelle. A 0,45 0,70 0,40 1,30 15,38 Vaahto-Group -10,00 3,60 4,25 3,30 4,30 4,30 25,57 3200 3,30 5,20 -4,00 Vaahto-Group K 4,05 5,50 4,05 4,05 4,05 24,08 100 3,80 5,45 -3,57 Ühispank 1,72 1,80 1,72 1,72 1,72 10,23 1500 1,64 2,40 18 -8,51 Yleiselekt. Multi Man. Index B +0,1 112,00 665,92 Gyllenberg Eur. Tammi–kesäkuussa liikevaihtoa kertyi 20,5 miljoonaa euroa eli 58 prosenttia viimevuotista enemmän. Swedish Bond -0,5 245,18 1457,77 Handelsb. Yhtiön mukaan vaikeudet komponenttien saatavuudessa vaikuttivat jo kevään tulokseen, ja loppuvuoden tulosennusteista pelästyneet sijoittajat hinnoittelivat Wecanin 12 prosentin ruman miinuksen myötä 11,85 euroon. Parhaimmillaan Nokia kipusi yli seitsemän prosenttia plussan puolelle 48,2 euroon. Nokia putosi paniikissa Odotusten muuttuminen kertautui yhtiön kurssissa. Smaller Comp. A -0,1 20,76 123,46 Evli Euro Valtionobl. Wecan kärsi komponenttipulasta TOMMI MELENDER HELSINKI (STT) Fiksujen talousteorioiden mukaan sijoittajien leimaa-antavin piirre on rationaalisuus. Ylisen mukaan HHnetin kautta asiakas saa tilaamansa tuotteen keskimäärin kolmen arkipäivän sisällä tilauksesta postin kuljettamana joko kotiin tai postin toimipisteeseen. Berg Euro Korko A/100 174,93 1040,09 A. T./100 -0,3 4,31 25,65 MNB Euro Midi Korko K -0,1 100,89 599,83 MNB Euro Midi Korko T -0,1 100,89 599,83 MNB Eurokorko K./100 104,01 618,41 MNB Eurokorko T./100 101,83 605,45 MNB Pro Corp
Päämiesten poliittinen viesti Nizzasta linjaa pitkälle sen miten laajentumisneuvottelut jatkuvat ensin Ruotsin ja sitten Belgian puheenjohtajakausilla. Luxemburg-ryhmän kanssa on suljettu neuvottelulukuja, joissa on vähän yhteisölainsäädäntöä, kuten tutkimus, tilastot tai pk-yrityspolitiikka. Sen sijaan alueja rakennepolitiikkaa varten joudutaan rakentamaan kokonaan uusi järjestelmä. Nokialla on ratkaiseva ero moniin internetja uuden teknologian yhtiöihin verrattuna: se menestyy jo tässä ja nyt eikä vain tulevaisuuden odotuksissa. Hän ei ollut hukassa omien täyttymättömien toiveidensa ja suurten odotustensa – itsensä – kanssa. Hänellä oli ne molemmat. Se hiljeni samassa tahdissa kuin hänen tahtinsa. Pihan marjapensaat tuottavat makoisan sadon tästä hetkestä eteenpäinkin. Lisämenot johtuvat kansaneläkkeiden korotuksesta ja eläkeläisten sairausvakuutusmaksun alentamisesta sekä työllistämisvaroista. Valtiovarainministerin letkautuksen mukaan bensan hinta on jo laskenut enemmän kuin keskusta viime keväänä vaati välikysymyksessään. On tervettä muistaa, että mitä vauraampi yhteiskunta, sitä paremmin perustein siltä voi vaatia huolenpitoa apua tarvitsevista. Esimerkkitapauksena lehti tarkastelee internet-yhtiö Ioboxia, josta espanjalainen Terra Mobile maksoi alkuviikosta lähes 1,4 miljardia: Menestys ruokkii helposti menestystä. Historia opettaa, että teknologian murroksen ensimmäisessä aallossa ylilyöntien vaara on aina suurimmillaan. Sen vuoksi erillisistä Luxemburgja Helsinki-ryhmä-nimityksistä oltaneen vähitellen myös luopumassa. Tshekkien taloudesta on tiedetty pitkään, ettei se ole vielä vahvalla pohjalla, ja talousvaikeudet ovatkin jo tulleet esille. Helsingin huippukokouksessa neuvotteluihin mukaan hyväksyttyjen hakijamaiden kanssa on avattu neuvottelulukuja hakijamaasta riippuen neljästä yhdeksään. Latvian, Liettuan ja Slovakian kanssa on avattu kahdeksan neuvottelulukua. Meille lapsille hän oli "Himma", joka aina teki töitä. Ulkoministeriön mukaan laajentumisneuvotteluissa on jo tapahtunut sekoittumista Luxemburgin ja Helsingin huippukokouksessa valittujen maaryhmien välillä. Euroopan komissiolta valmistuu lokakuun alussa esitys Turkin valmistautumisesta jäsenyysneuvotteluihin. Pappi puhui kauniisti kuten heillä on tapana, ja me veisasimme Minä vaivainen oon mato matkamies maan. Ministerit pääsevät budjettiriiheen hiomaan lopullista talousarviota, kun suuret kysymykset on raivattu pois pöydältä. Joku puhui vainajasta pienenä ihmisenä. EU-maiden on vähitellen ryhdyttävä keskustelemaan siitä, miltä pohjalta ne haluavat tehdä laajentumiseen liittyvät alueja rakennepoliittiset, maatalouspolitiikkaa, sisämarkkinoita ja siirtymäaikoja koskevat ratkaisut. 2000 s KESKIPOHJANMAA K ävin viime lauantaina äitini tädin hautajaisissa Lapualla. Ratkaisu on elintärkeä niin Espanjalle kuin suurelle osaa Suomea. Joskin selvää on, että kumpikin valmistaja tarvitsee sekä puhelimia että verkkoja menestyäkseen. s KAUPPALEHDEN perjantaisen pääkirjoituksen mukaan menestys ruokkii menestystä. Hän ei pitänyt melua itsestään eikä kaivannut muiden arvonantoa tai ihailua tai kiitosta. Sisämarkkinoiden osalta EU:n linja tulee olemaan tiukka. Epäilemättä valtiovarainministeriön laskelmien taustalla on myös perusteltua toiveikkuutta myönteisen talouskehityksen jatkumisesta. Brysselissä uskotaan laajasti, että EU pyrkii kerralla tapahtuvaan isoon laajentumiseen. Valtiovarainministeri omien sanojen mukaan "budjettiriihessä jää enemmän aikaa kokoaville keskusteluille". Niistä mikään ei kuitenkaan tule pysymään nykyisellään. Sauli Niinistö antoi perjantaina tunnustusta myös sille, että eri ministeriöiden esitykset ovat tällä kerralla olleet aiempaa perusteellisempia ja punnitumpia. Simo Kattilakoski Niinistö löysäsi budjettia Laajenemisneuvottelut edenneet vielä ripeästi Valtiovarainministeri Sauli Niinistön johdolla on pitkin viikkoa haettu sopua eri ministeriöiden kanssa valtion ensi vuoden budjettiluonnokseen. Ripeästä valmistumisestaan huolimatta LipposenNiinistön hallituksen budjettiluonnos ei saa kiitosta kaikkialta. Lato on täynnä oksia ja risuja, joita hän viimeisinä aikoinaan kantoi metsästä ja sahasi lyhyiksi hiipuvilla voimillaan. Sekä Luxemburgettä Helsinki-ryhmässä neuvottelulukuja on yhteensä 31. Niinistön mukaan oli viisasta, kun hallitus ei painostuksen edessäkään taipunut polttoaineveron alentamiseen. Mutta onneksi hän lähti ennen siskoaan, sillä hän ei olisi tullut toimeen ilman tätä. Puola on avainasemassa EU:n laajentumisessa. Luvuista on neuvotteluista jo suljettu helpoimmasta päästä ehdollisesti kolmasosasta puoleen, hakijamaasta riippuen. Vaihtoehto, että laajentumisneuvotteluja vietäisiin päätökseen Brysselissä joka vuosi, vaikuttaa mahdottomalta. Sijoittajien on teknolgiahuuman keskellä kuitenkin hyvä muistaa vanha nyrkkisääntö, että rahaa ei panna sellaiseen, jota ei ymmärretä. Helsinki-ryhmässä pyritään avaamaan Ruotsin kaudella neuvotteluluvuista puolet, mikä tosin voi olla liian kunnianhimoinen tavoite. Nyt umpeen kurottavana oli 2,5 miljardin kuilu, kun se aiemmin on ollut jopa viiden miljardin tasoa. Tai tohtinut. Ruotsalaisen Ericssonin matkapuhelinmyynti on jo kääntynyt tappiolle. Monet näkyvät kirkon edustajat ovat vedonneet hallitukseen köyhien ja syrjäytyneiden aseman parantamiseksi. EUmaiden arvioita, joita on tehty jo muuan muassa Hollannissa ja Ranskassa, vaikeuttaa se, että laskelmien pohjana käytetään tiedossa olevia hakijamaiden kasvulukuja sekä nykyistä maatalousja rakennepolitiikkaa. Hän oli jo pitkään puhunut sisarelleen kaipaavansa pois ja kertonut tälle unesta, jossa heidän kauan sitten kuollut veljensä oli saapunut häntä noutamaan. Kuva: Arkisto V altiovarainministeriö päätyi ministeri Sauli Niinistön (kok.) johdolla perjantaina kompromissiin, jonka avulla valmisteilla oleva valtion ensi vuoden budjettiesitys myös löystyy. Kirjoitin tämän Hilma Latomäen muistolle ja niiden ihmisten kunniaksi, jotka tekevät pienesti ja näkymättömästi pienessä elämänpiirissään suuria asioita. Sisar, elämänkumppani, kuljeskelee nyt yksin pihamaalla, johon ei enää hevonen hirnu eivätkä lehmät ammu. Viimeisimpienkin tilastojen mukaan ne ovat edelleen korkealla tasolla, vaikka muuten menee edelleen lujaa. Hänen ei tarvinnut etsiä omaa paikkaansa eikä tarkoitusta elämälleen. Sitä hän teki päivästä toiseen yli 40 vuoden ajan. Hakijamaat eivät liity unioniin, jossa noudatettaisiin nykyistä maataloustai rakennepolitiikkaa. Vika on tuntuvasti EU:n puolella, sillä erityisesti Saksan ja Ranskan johtajat viestittivät puolalaisille jo ennen laajentumisneuvottelujen aloittamista, että Puolan jäsenyys toteutuisi pian vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pienesti suurta Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Helka Pyykkönen (vast.), Vesa Pajala Kolumni Muut lehdet LEENA HJELT Pääkirjoitus s Vähäosaisista on HELSINGIN SANOMIEN mukaan kannettava huoli veroalesta huolimatta: Niin kauan kuin suurtyöttömyys jatkuu, taloudessa menee hyvin ja sen hedelmiä jaetaan erilaisina tulospalkkioina, tuloerojen kasvu vain kiihtyy. Budjetin valmistelussa on tänä kesänä edetty myös kokonaan uuden julkisuuskäytännön mukaan. Työllistämisvarojen osalta tavoitteena on päästä takaisin hallituksen maaliskuisen budjettiriihen päätöksiin. Neuvotteluissa on avattu kuuden hakijamaan eli ns. Lamaa olisi kuitenkin kohtuutonta manata takaisin, jotta tuloerojen kasvu pysähtyisi. Hänen elämänpiirinsä oli alkanut hiljentyä jo hänen elämänsä aikana. Hänen pikkutyttönä istuttamansa koivu pihamaalla jatkaa hiljaista kasvuaan. Samoin monissa hakijamaissa poliitikot ovat ladanneet kansalaisten odotukset korkealle. Neuvottelut päättyivät valtion menoja kasvattavaan kompromissiin perjantaina. Niin, hän oli kyllä kovin pieni kooltaan. Tila ei olisi toiminut ilman häntä. Valtiovarainministeri ei kuitenkaan malttanut olla näpäyttämättä keskustaoppositiota perjantaina. Jatkossa nähdään, aiheuttaako tämä yhtiöiden peilikuvaksi jakautunut kannattavuus rakennemuutoksia. Toisaalta kolmas sukupolvi yhtenäisinä standardeineen saattaa mahdollistaa tein erilaisille tuotantokonsortioille. Hänelle riitti se pieni elämä ympärillään. Laajentumisen jälkeen EU:n nykyisistä jäsenmaista yksikään ei yltäisi korkeimpaan tukiluokkaan eli täyttäisi 75 prosentin bruttokansantuote-ehtoa. Siltäkin osin asia tulee ratkaistavaksi budjettiriihessä. Maataloussekä alueja rakennepolitiikka ovat neuvottelujen vaikeimmat luvut. Kaikki eivät ole päässeet mukaan suotuisaan suuntaan kehittyneen talouden vauhtiin. EU-jäsenyyden on sanottu toteutuvan jo lähivuosina. Tilan hoidosta tuli Himman elämäntehtävä. Perjantaina syntynyt kompromissi ja siihen kytkeytyvät budjetin lisämenot ovat seurausta valtiovarainministerin eri ministeriöiden kanssa käymien neuvottelujen tuloksesta. Tuolloin käydään kiinni vaikeimpiin neuvottelulukuihin, kuten maataloussekä alueja rakennepolitiikka. Puolan kohdalla hankaluudet ovat myös enemmän poliittisia kuin monissa muissa hakijamaissa. Sen sijaan Ranska tekee pohjatyötä jatkon osalta. Kun häntä kävi tapaamassa, hän ei ehtinyt istua rupattelemassa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja. eriyttämisperiaatetta eli hakijamaat saavat yhä selkeämmin sen aseman mikä niiden edistyminen neuvotteluissa edellyttää. Kaikille sukulaisilleen hän jäi melko tuntemattomaksi, sillä hän ei oikeastaan koskaan kyläillyt kenenkään luona eikä ollut mukana suvun juhlissa. Jatkon kannalta Nizzan huippukokouksesta joulukuussa tulee tärkeä. Lisäksi se on matkapuhelinten myynnissä vain kasvattanut johtoaan kilpailijoihin. Kirkon edustajien mukaan tuloverojen kevennykset suunnataan jo entuudestaan hyvin menestyville, kun yhä vaikeammassa asemassa olevat syrjäytyneet joutuvat turvautumaan muun muassa kirkon järjestämien ruokapankkien apuun. Se ulottuu jo korkealle kohti taivasta ja sen rungossa on voimaa kestää tuivertavat tuulet. 8 Lauantaina 29.7. Menojen lisääminen tilanteessa, jossa tulopohja kaventuu kuudella miljardilla tuloverotuksen keventämisen kautta on hankalaa, mutta ei mahdotonta. Ranskan puheenjohtajakaudella laajentumisneuvotteluissa aletaan soveltaa Helsingissä päätettyä ns. Heistä tuli elämänkumppanit, kun sota vei mahdolliset miesehdokkaat. s KALEVAN pääkirjoituksen laatija tarkastelee Nokian hyvän osavuosituloksen sijoitusmarkkinoilla synnyttämää pettymysreaktiota : Reaktio kuvaa osakemarkkinoiden irtautumista todellisuudesta. Pisimmällä neuvotteluissa on Malta, hitain on Romania. Sen osalta yksityiskohdat jäävät ratkaistavaksi elokuun puolivälin budjettiriiheen. Hän tunsi täyttäneensä tehtävänsä tämänpuoleisessa. Hän sai tarvirtsemansa tyydytyksen ja kiitoksen varmasti joka päivä siitä työstä, mitä teki, niiltä eläimiltä, joista piti huolta. Ne olivat pienet hautajaiset. Samoin ongelmia on Puolalla. Uusien jäsenten on täytettävä riittävän pitkälle sisämarkkinoiden ehdot, erityisesti kilpailupoliittisista syistä. Osa Helsinki-ryhmän maista on edennyt nopeasti, kun taas joillakin Luxemburg-ryhmän mailla on ilmennyt vaikeuksia, esimerkiksi Tshekin tasavallalla. Tai ehkä hän ei halunnut. Kokonaistoimitukset ovat olleet tärkeitä teleoperaattoreille tähän mennessä. Neuvottelut eriytyvät hakijamaiden kesken Tällä hetkellä näyttää siltä, että laajentuminen voisi käynnistyä noin vuoden 2005 tienoilla. Siirtymäajat halutaan lyhyiksi, mutta keskustelu siirtymäkausista on EU-puolella vielä käymättä. Maatalouspolitiikan osalta muutokset voivat olla vähäisempiä, ja suuri osa niistä aiheutuu Maailmankauppajärjestö WTO:n sopimuksista. Ranska järjestää huippukokouksen yhteydessä Eurooppa-konferenssin, jonne saapuvat kaikkien hakijamaiden, myös Turkin, päämiehet. E U:n itälaajentumista koskevat neuvottelut ovat edenneet toistaiseksi nopeasti. Laajentumisneuvottelut alkavat toden teolla ensi keväänä Ruotsin puheenjohtajakaudella. Luxemburg-ryhmän kanssa jo kaikki muut paitsi EU:n toimielimiä koskevat neuvotteluluvut. Jäin miettimään ihmistä, joka nyt jätti meidät lopullisesti. Kuolemaa odottaessaankaan hän ei osannut olla tekemättä mitään. Ainoa, joka hänet tunsi perin juurin, oli hänen siskonsa. Nokian notkahduksesta voi odottaa tilapäistä, sillä perustekijät ovat kunnossa. Piispojen ja muiden kirkon piirissä vaikuttavien henkilöiden kritiikki on perusteltua. Perjantaina sovitun ratkaisun myötä kansaneläkkeisiin on tulossa ensi vuoden lokakuussa 50 markan korotus ja eläkeläisten sairausvakuutusmaksua alennetaan 0,3 prosentilla. Se näkyy myös työttömyysluvuissa. Noin 80 prosenttia EU:n laajentumisen vaikutuksista unionin budjettiin aiheutuu lähes 40 miljoonan asukkaan Puolan liittymisestä. EU:n maataloussekä alueja rakennepolitiikka menevätkin uusiksi laajentumisen yhteydessä. Perjantaina tehty kompromissi ja merkittävä menojen lisäys budjetissa ei varmasti ollut helppo ratkaisu valtiovarainministeri Sauli Niinistölle. Yhtenä tällaisena on mainittu muun muassa suunnitelmia työvoiman tarjonnan lisäämisestä. Ioboxin esimerkki kannustanee entisestään sijoittajia tukemaan idullaan olevia yrityksiä. Ensimmäistä kertaa valtiovarainministeriön budjettiesitys julkistettiin heti, kun valtiovarainministeri oli sen allekirjoittanut. Pellot on jo vuosia sitten vuokrattu naapureiden viljeltäviksi. s TALOUS-SANOMAT tarkastelee asetelmia Nokian ja sen pahimman kilpailijan Ericsonin välillä yhtiöiden peilikuvamaisen kannattavuuskehityksen valossa: Tämä eriytynyt kannattavuuskehitys kummassakin yhtiössä lisää osaltaan markkinoiden arvailuja uudelleenjärjestelyistä. Maalla riittää vielä runsaasti tekemistä, jotta sen hallinto olisi EU-jäsenyyden vaatimassa kunnossa. Lisäksi tavoitteena on aikuisten hammashuollon laajentaminen. Niinpä eräänä aamuna hän ei enää noussut siskonsa keittämälle aamukahville. Sama haaste koskee muitakin hakijamaita. Ranskan kaudella laajentumisneuvottelut eivät etene nopeasti. Jyrki Karvinen EU:n komissio käy laajentumisneuvotteluja puheenjohtajansa Romano Prodin johtamana. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio. Tarkemmat summat jäävät tältäkin osin ratkaistavaksi elokuussa. Helsingin ryhmään kuuluu kuusi hakijamaata ja lisäksi Turkki. Päinvastoin kuin me nykyihmiset, hän ei haikaillut jotain muuta, suurempaa, parempaa, kauniimpaa – enemmän kaikkea. Kompromissin takana on myös puhdasta poliittista laskelmointia. Siinä oli rajat ja se soi turvan. Paikalla oli kourallinen meitä sukulaisia ja saman verran muuta väkeä, koska koko kyläyhteisö oli paikalla. Ympäristön tilan parantaminen EU-säännösten tasolle vaatii hakijamaissa suuria investointeja pitkän ajan kuluessa, ja siten myös siirtymäaikoja. Jo aiemmin sovittujen tuloveroverokevennysten lisäksi budjetin loppusummaa korotetaan noin puolella miljardilla. EU-maiden puolella laajentumisneuvottelujen kuvataan olevan ”kyttäilyvaiheessa”. Sisarukset asuivat elämänsä maatilaa, jonka heidän isoäitinsä oli aikoinaan hankkinut miehensä karattua rapakon taakse onnea etsimään
Lentoyhtiön mukaan tiistaiaamuna koneelle tehtiin tavanomaisia huoltotöitä. Tiukista turvatoimistaan tunnettuun Mazen vankilaan jää vapautusten jälkeen vain 15 vankia, joita vartioi noin sata vartijaa. – Oligarkit ovat kyllästyneet olemaan oligarkkeja. Kuluttajien on ollut tähän saakka kuitenkin erittäin hankala penkoa tietoja esiin, vaikka FCC on luvannut kertoa niistä www-sivuillaan. Jotkut vapautetuista poistuivat vankila-alueelta heti vapauduttuaan kasvot peitettyinä, mutta ainakin vapautettuja IRA:n jäseniä jäi juhlimaan vapautumistaan ystäviensä kanssa. Säteily huolestuttaa Yhdysvalloissakin CTIA:n hyväksymien uusien sääntöjen mukaan markkinoille hyväksyttävien laitteiden pakkauksissa on oltava vastaisuudessa myös vakuutus, että laitteen säteilymäärä on tietoliikennekomission hyväksymissä rajoissa. Lyhyesti BELFAST (STT–AFP–DPA–Reuters) Pohjois-Irlannissa vapautettiin perjantaina 86 republikaanija lojalistivankia pitkäperjantain rauhansopimuksen mukaisesti. Elokuussa voimaatulevien sääntöjen mukaan uusien puhelinten myyntipakkauksissa on kerrottava laitteen säteilytiedot, jotta kuluttajat voivat vertailla eri koneita keskenään. Jos rauhansopimus saavutetaan, Clinton lupasi pyrkiä saamaan kongressin myöntämään Israelille suurimman mahdollisen taloudellisen tuen turvallisuustarpeisiin. Lahjoitus on suurin koskaan kodittomille suunnattu. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. Kuva: Reuters MOSKOVA (STT–Reuters) Venäjän presidentti Vladimir Putin huojensi perjantaina maansa johtavien liikemiesten huolta sanomalla, ettei Neuvostoliiton romahduksen jälkeistä yksityistämisprosessia aiota ottaa uuteen käsittelyyn. Hän muistutti myös palestiinalaisten tukeneen Camp Davidissa Israelin vaatimusta maksaa korvausta niille juutalaisille, jotka joutuivat pakenemaan arabimaista Israelin ja arabien välistä sotaa juutalaisvaltion syntyessä vuonna 1948. Vangit kuuluvat joko sellaisiin puolisotilaallisiin ryhmiin, jotka eivät ole julistaneet aselepoa tai koska he ovat saaneet tuomionsa rauhansopimuksen solmimisen jälkeen. syyskuuta eli samana päivänä, kun hänen ja Israelin pääministerin Ehud Barakin määräaika saavuttaa rauhansopimus kuluu umpeen. Air France kiisti perjantaina Le Parisien -lehdessä olleen tiedon, jonka mukaan onnettomuusConcorden vasemman puolen moottorien jälkipoltinjärjestelmää olisi jouduttu korjaamaan pitkään ennen kuin kone lähti kohtalokkaalle matkalleen. Perjantaina arveltiin, että puhjenneet renkaat olisivat vaurioittaneet koneen polttoainetankkeja. Viranomaisten mukaan vankila suljetaan vuoden lopulla ja siitä tehdään joko museo tai se hävitetään. Yhteensä renkaita vasemmalla puolella oli neljä. Vielä yksi uhri löytyi Onnettomuuspaikalta löydettiin perjantaina vielä yksi ruumis, joka ei ollut lentokoneen matkustajia. Siellä sijaitsee 40 metriä leveä ja kahdeksan metriä pitkä onkalo. Perjantaina löydetyn ruumiin kansallisuutta ei vielä tiedetä. 2000 Ulkomaat 9 Gatesilta jälleen jättilahjoitus WASHINGTON (STT) Ohjelmistojätti Microsoftin perustaja Bill Gates on tehnyt jälleen valtavan lahjoituksen. Ainakin yksi, mutta mahdollisesti kaksi Concorden vasemmanpuoleista rengasta oli puhjennut juuri ennen nousua. Lehti kertoi saaneensa tiedon Air France-lentoyhtiön sisäisistä lähteistä. Concordeja on ainoastaan kahdella lentoyhtiöllä: British Airwaysillä seitsemän ja Air Francella onnettomuuden jälkeen viisi. Näin tehtiin myös ennen tiistain kohtalokasta lentoa. Israelin viranomaisten mukaan alueella saattaa puhjeta väkivaltaisuuksia, ja Israel kenties liittää alueisiinsa lisää miehittämiään alueita Länsirannalla ja Gazan alueella, jos Arafat yksipuolisesti julistaa Palestiinan itsenäiseksi. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että tulipalo oli alkanut moottorin ulkopuolelta eikä sisältä, kuten on aiemmin arveltu. – Olisi suuri virhe ryhtyä yksipuolisiin toimiin ja hylätä rauhanprosessi. Amerikkalaisten asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin vaikeaa päätellä kännyköiden pitkän aikavälin terveysvaikutuksia, sillä valtaosa amerikkalaisista kännykkänkäyttäjistä on alkanut käyttää matkapuhelinta vasta alle viisi vuotta sitten. Myös koneesta lennon aikana pudonneet osat olivat peräisin koneen vasemmalta puolelta, tutkijoiden lausunnossa kerrottiin. Surevat marssivat Gonessessa Tuhannet ihmiset ottivat perjantaina osaa hiljaiseen surumarssiin läpi Pariisin laitamilla sijaitsevan Gonessen kaupungin, jonne lentokone syöksyi. Lentokentän laitamien asukkaat ovat jo pitkään vaatineet kolmannen lentokentän rakentamista Pariisiin. 428 terroristivankia vapautettu IRA:n vapautettuja miehiä vastaanottamassa oli joukko sukulaisia ja ystäviä. Barakia odottaa luottamuslauseäänestys maanantaina, kuusi päivää ennen kuin maan parlamentti jää kesälomalle. – Meidän täytyy keskustella siitä, mitä tulee tehdä, jotta (valtion ja liike-elämän) suhteet olisivat demokraattiset ja läpinäkyvät, Putin sanoi. Frazerin isä, kaksi setää ja kaksi serkkua on saanut surmansa väkivaltaisuuksissa. Se on mahdotonta, Libanonin pääministeri Selim al-Hoss sanoi. Ranska kielsi Concorde-lennot Ranskan lentoyhtiö Air France ilmoitti perjantaina lopettavansa kaikki Concorde-lennot, "kunnes toisin ilmoitetaan". "Palestiinalaisten tukea vähennetään" Clinton puhui radiossa Yhdysvaltain kongressin esittämästä uhasta vähentää taloudellista apua palestiinalaisille, mikäli Arafat yksipuolisesti julistaa itsenäisen Palestiinan. Ohjelman avulla pyritäänkin siihen, että perheet pääsisivät sen avulla kokonaan pois kaduilta. Sopimuksen vankien vapauttamista käsittelevä kohta on aiheuttanut vastustusta. Sopimus osaltaan mahdollisti puolisotilaallisten joukkojen tuen saamisen 30 vuotta jatkuneen sodan lopettamiseksi. He haluavat vain tehdä bisnestä ja maksaa veronsa, summasi Nemtsov perjantaina. Keväällä virkaansa valittu Putin on vannonut pysyttelevänsä erossa oligarkeiksi kutsutusta pienestä ryhmästä johtavia liikemiehiä, jotka rakensivat valtakuntansa Venäjän kaoottisessa siirtymässä sosialismista markkinatalouteen Boris Jeltsinin ollessa presidenttinä. Tiedot ovat olleet julkisia periaatteessa jo kaksi vuotta. Ilmatila Pariisin yllä on erittäin ruuhkainen, koska lentoliikenne kaupunkiin on lisääntynyt suuresti viime vuosina. Uusi luotain on paranneltu versio vuonna 1997 onnistuneesti Marsin pinnalle laskeutuneesta Sojourner-laitteesta. Kiistellyn vuoden 1998 pitkäperjantain rauhansopimuksen mukaisesti kaikki yhteensä 428 tasavaltalaisja lojalistiterroristia on nyt vapautettu. Kuva: Reuters/Paul McErlane Pitkänperjantain rauhansopimus täytetty PARIISI (STT–Reuters–AFP–DPA) Tiistaina Pariisin lähellä maahan syöksyneen Concorden renkaat saattoivat puhjeta jo kiitoradalla, onnettomuustutkijat kertoivat perjantaina. Yhtiön mukaan renkaat tarkastetaan nykyisin ennen jokaista lentoa. Jos Barak säilyttää luottamuksensa, hän voi jatkaa tehtävissään vielä kolme kuukautta, kunnes parlamentti eli knesset jälleen kokoontuu lokakuussa. Alueella jopa 24 000 perhettä vuodessa käännytetään pois tilapäissuojista tilanahtauden vuoksi. Näin onnettomuuden uhrien määrä nousi 114:aan. Luolalla on tuoreimman mittauksen mukaan pituutta ainakin 11,8 kilometriä. Perjantaina pääsivät vapaaksi loput 86 kaikkiaan 428 vangista. Kännykänkäyttäjille kerrotaan säteilyluvut JERUSALEM (STT–AP–Reuters) Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton varoitti perjantaina Lähi-idän johtajia yksipuolisista toimista, jotka voisivat romuttaa rauhanprosessin. 11 kilometrin ennätyspituus mitattiin jo 32 vuotta sitten. Nasa kohtasi viime vuonna suuria vaikeuksia Marstehtävissään, kun se menetti kaksi punaiselle planeetalle lähettämäänsä luotainta. Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat aikoo julistaa palestiinalaisten alueet itsenäiseksi valtioksi 13. – Mittasimme sen torstain vastaisena yönä. Air France kuitenkin kiisti perjantaisessa lehdistötiedotteessaan, että vasemman kakkosmoottorin jälkipolttimia olisi ennen lähtöä jouduttu vaihtamaan. – Tämä ei ole sijoittamista, tämä on todentamiseen liittyvää kenttätyöskentelyä, sanoi libanonilainen prikaatinkenraali Amin Hoteit uutistoimisto AFP:lle. – Ainoastaan Libanon voi päättää milloin varsinainen sijoittaminen tapahtuu. Kuva: Itar-Tass BEIRUT (STT–Reuters–AFP) Ensimmäiset YK:n rauhanturvajoukkojen yksiköt siirtyivät perjantaina Israelin aiemmin miehittämälle vyöhykkeelle EteläLibanonissa. Puhjenneet renkaat rikkoivat Concorden polttoainetankin. Poliisi tutkii monen yrityksen kirjanpitoa, mikä on hermostuttanut yritysten johtoa. Nasa harkitsee lähettävänsä jopa kaksi luotainta yhtä aikaa tutkimaan planeettaa eri puolilta. Kyseessä ei kuitenkaan ole vielä varsinainen joukkojen sijoittaminen alueelle. Luola ulottuu kilometrin matkan tunturin sisään ja on 500 metriä syvä. Moottorin sisältä ei ole toistaiseksi löydetty vieraita esineitä. Pohjois-Irlannin 30 vuotta jatkuneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 3 500 ihmistä. Nasalla uusi Mars-luotainhanke PASADENA (STT–Reuters–AP) Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa julkisti torstaina suunnitelman uudesta tutkimusluotaimesta, joka on tarkoitus lähettää Marsiin vuonna 2003. Clinton kannattaa myös kansainvälistä rahastosa, joka rahoittaisi palestiinalaispakolaisten uudelleen asuttamista ja heille maksettavia korvauksia. – Presidentti sanoi selkeästi, ettei yksityistämisen lopputulosta tarkastella uudelleen, kertoi kokouksen alullepanijana toiminut liberaalisiiven poliitikko Boris Nemtsov. IRA:n vapautettujen vankien "johtaja" Jim McVeigh sanoi toimittajille IRA:n jäsenten poistuvan vankilasta "taipumattomina". Jokaisen puhelinvalmistajan on kerrottava jo nyt USA:n liittovaltion tietoliikennekomissio FCC:lle säteilytiedot, kun ne hakevat tuotteelleen myyntilupaa. Pohjoismaiden pisin luola löytyi FAUSKE/OSLO (STT–NTB) Ruotsalaiset luolatutkijat uskovat löytäneensä Pohjoismaiden pisimmän luolan Pohjois-Norjasta Sörfoldin kunnasta. Liikemiehet ovat valittaneet, että hallitus on siirtänyt voimankäytön Tshetsheniasta talouteen. Lentoyhtiö ilmoitti kuitenkin aikovansa tehdä koneille ylimääräisiä turvatarkastuksia. Camp Davidin rauhanneuvottelujen lopulla allekirjoittamassaan yhteislausunnossa Arafat ja Barak kuitenkin toteavat, että yksipuolisista toimista tulisi pidättyä. Tähän asti ennätys on ollut lähistöllä Fauskessa sijaitsevan Okshola Kristiholan luolan hallussa. Lahjoitus kohdistuu Gatesien kotikaupungin Seattlen ympäristökuntiin. Näillä tarpeilla Clinton tarkoitti niitä menoja, jotka aiheutuvat Israelin hallinnassa olevien alueiden luovuttamisesta palestiinalaisille. Jos näin tapahtuisi, sillä ei olisi seurauksia ainoastaan täällä vaan kaikkialla maailmassa, sanoi Clinton Israelin radion lähetyksessä. Tiedot kännykkäsäteilyn mahdollisista vaaroista huolestuttavat kuluttajia Yhdysvalloissa. Jälkipolttimet vaihdettiin. Libanon on edelleen sitä mieltä, että Israel loukkaa kahdessa kohdassa maiden välistä, YK:n vetämää rajalinjaa, joten YK:n joukkoja ei Libanonin mukaan voi vielä sijoittaa alueelle. Monien protestanttipoliitikkojen lailla Frazer oli sitä mieltä, että puolisotilaalliset ryhmät hyötyivät paljon rauhansopimuksesta, koska niiden ei tarvinnut käytännössä luovuttaa aseitaan. Varoilla perustetaan "Terve perhe"-ohjelma, joka tarjoaa asuntojen lisäksi työhönohjausta ja lastenhoitoa. Surmansa saaneista 96 oli saksalaisia, kaksi tanskalaista, yksi itävaltalainen ja yksi amerikkalainen, minkä lisäksi hotellialueella sai surmansa viisi ihmistä, joiden joukossa oli kaksi puolalaista. Vielä ei pystytty kertomaan, mistä tulipalo johtui. Luotaimen tehtävänä on etsiä merkkejä vedestä. Bill ja Melinda Gatesin säätiö on antanut 40 miljoonaa dollaria (noin 252 miljoonaa markkaa) Washingtonin osavaltion kodittomien auttamiseksi. British Airways sen sijaan jatkaa Concorde-lentojaan. Kokoukseen osallistui 21 johtavaa venäläistä liikemiestä. Maan vaikutusvaltaisin matkapuhelinalaa valvova kauppajärjestö Cellular Telecommunications Industry Association (CTIA) on luvannut, että laitevalmistajat eivät saa sen hyväksyntää, ellei säteilymääristä kertovaa tietoa ole saatavilla. Elintarvikeja lääketurvallisuutta valvova FDA on ilmoittanut aloittavansa tieteelliset tutkimukset mahdollisista matkapuhelinten terveyshaitoista. Lentoyhtiö Air France kertoi perjantai-iltana, että rikkoontuneen renkaan ja pyörän osat vaurioittivat vuonna 1979 Concorden polttoainesäiliötä ja moottoria Washingtonissa Yhdysvalloissa. Muut vapautetut kuuluvat useisiin muihin ryhmiin. Israelilaiset ovat lisäksi uhanneet ulottaa lakinsa Jordaninlaaksoon edellisessä tapauksessa. Yksityistämistä ei käsitellä uudelleen Putin huojensi liikemiehiä: Venäjän presidentti Vladimir Putin (vas.) kuuntelemassa kansainvälisen teollisuuspankin johtajaa Sergei Pugachevia, yhtä Venäjän merkittävintä liikemiestä. Clinton varoitti Lähi-idän johtajia. Se on epäilemättä Pohjolan pisin, hän kertoi. Lahjoitus on suunnattu erityisesti kodittomille naisille ja lapsille. Vapautetuista 428 vangista 143 oli saanut tuomiokseen elinkautisen. Belfastin läheisyydessä sijaitsevasta Mazen vankilasta vapauteen astui 78 vankia ja kahdeksan muista vankiloista. Putin tehnyt pesäeroa oligarkkeihin Putinin mukaan eräät vaikutusvaltaiset liikemiehet ovat viime vuosikymmenen aikana koonneet valtavia omaisuuksia hyödyntämällä suhteitaan poliitikkoihin. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun onnettomuustutkimuksissa oli ilmennyt, että maahan syöksyneessä Concordessa oli ollut useita teknisiä vikoja. Vankilan portilla mieltään osoittamassa olleen William Frazerin mukaan "tänään vapautetaan sarjamurhaajia, jotka uskovat asiansa oikeuttavan ihmisten tappamiseen". Etenkin terroristien surmatöiden vuoksi leskiksi tai orvoiksi jääneet ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä asiasta. Hiukan myöhemmin sattui vielä kolme tapausta, mutta sen jälkeen ei yhtään. Ruotsalaistutkija Torbjörn Doj on varma, että Sörfoldin luola on Pohjoismaiden pisin. Savuavia Concorden renkaita putoamispaikalla. – Kansainvälisten joukkojen sijoittamisen hyväksyminen tilanteessa, jossa Israel loukkaa edelleen rajaa, merkitsisi loukkauksiin myöntymistä. YK-joukot miehitysvyöhykkeelle WASHINGTON (STT) Yhdysvaltojen matkapuhelinteollisuus on luvannut ilmoittaa kuluttajille puhelinten säteilymäärät. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja joukko maan johtavia liikemiehiä kokoontuivat perjantaina lieventämään jännitteitä, joita on syntynyt suuryrityksiä vastaan nostetuista oikeusjutuista. Mazesta pääsi vapauteen 46 Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n jäsentä ja 12 protestanttien suurimman puolisotilaallisen järjestön, Ulsterin puolustusyhdistys, jäsentä
Jano (eli Crave) on yksi vähiten shokeeraavista Kanen näytelmistä. Pääosissa olivat nuoret huilistit ja klarinetistit Ilmo Peitson säestyksellä. – Juuri tietynlaisessa keskeneräisyydessä on harrastajateatterin rikkaus ja mahdollisuus, korostaa Jänis. Harrastajateatterifestivaalin on heijastettava teatterikentällä käynnissä olevaa muutosta, perustelee Jänis. raaka kannibalismi ja silmitön julmuus, kuten väkivaltakin. Sekä Paula Kuvajan soittama "Ballade", että Riina Ikosen esittämä "Lento e mesto" Konsertosta D-duuri olivat hieman Mendelssohnia muistuttavaan "salonkityyliin" sävellettyjä teoksia, joissa vuolaan melodisen virran keskeyttivät aika ajoin vilkkaammat muunnelmataitteet ja sovinnaisuuden rajoissa pysyttelevät dramaattiset purkaukset. Kalastaja-ooppera on monella tapaa ainutlaatuinen. Mielenkiinnolla saattoi kuunnella myös B. – Harrastajateatteria eivät ohjaa taloudelliset tavoitteet vaan tekemisen palo. Tähän oopperaversioon jouset vain eivät sopineet. Muuan solistiksi kutsuttu oli vastannut omaavansa kyllä ne äänet, jotka rooliin oli kirjoitettu, mutta ei siinä järjestyksessä, missä säveltäjä vaatii. Varsin mallikkaita esityksiä tarjosivat yleisölle myös Mari Vainionpää soittamalla G. Seurapiiritapahtumaa esitetään Roosin talon historiallisessa miljöössä. – Tänä vuonna valmistetaan 16 oopperaa, se rohkaisee tekemään, sillä tätä odotetaan, hän arvelee. Tiivis tunnelma Lohtajan kirkossa Kalastaja-oopperan katsoja ei tarvitse kiikaria Hannu Heikinheimo ohjaa Hannu Niemelää ja Aki Alamikkotervoa Kalastaja-oopperan harjoituksissa. Sillä Kristuksesta ei ole tehty oopperaa niin, että ihminen esittäisi hänen roolinsa. Valinnan tärkeimpänä kriteerinä on ollut esityksen herättämä emootio, halu nähdä esitys uudelleen. 10 Lauantaina 29.7. Vaikka nyt ei ole jousia mukana, Erkkilä väittää rakastavansa jousimusiikkia ja on säveltänytkin jousille. Muutoin kuullaan vaskipuhaltimia. Laura Raudaskoski), sekä "Allegro moderato" L. Virolainen Silver Vahtre suunnittelee lavastuksen ja puvut. – Harrastajateatteri on oman ikäpolvensa tulkki. Sillä monesta laulajasta Erkkilän sävelkieli oli aluksi tuntunut liian vaikealta. Taiteellinen johtaja Lasse Erkkilä on ylpeä esittäjäkaartista. Mukana on klassisia ja kotimaisia draamoja sekä harrastajien omia tekstejä. Mutta vasta kirkko-ooppera versio otti tulta, sillä ulkoilmanäytäntö rakenteineen olisi tullut liian kalliiksi. Kolmannet urut soivat continuossa. Samaa ei valitettavasti voitane sanoa klarinetistien jälkeen J.B. Lopputulosta arvioitaessa olisi huomioitava, miten se täyttyy, vihjasi Jänis tuomaristolle. – Käsinkosketeltava se hauraus, Erkkilä kiittelee. Mutta solistit ja kuorot ovat valmistautuneet tahollaan, nyt hiotaan ohjaajan avulla kokonaisuutta. Idea Lohtajan Kalastaja-oopperasta oli muhinut pitkään. Lasse Erkkilä myöntää aikataulun Lohtajalla tiiviiksi. Arto Aulavuo HELSINKI Helsingin teatteriantia leimaavat tänä kesänä sekä poikkeuksellisen laaja tarjonta että nuorten teatterintekijöiden vahva esiinmarssi. Johtokunta on tarkoituksellisesti valinnut esityksiä, joissa on jäljellä "raakuutta". Erkkilä on iloinen ja ylpeä tästä porukasta. Kapellimestari Juhani Lamminmäki on sitä mieltä, että vain paras esittäjistö kykenee tähän. Vihkimisen suoritti rovasti Anders Chydenius. Finessit tulee hienosti esiin. Konsertoivat urut ovat niin sanotut digitaaliurut, Lohtajan omat urut kuuluvat kehnosta kunnostaan huolimatta valikoimaan. Näköjään Raudaskylän puhallinleiri osoittautuu mainostensa mittaiseksi musiikkitapahtumaksi, jossa taitojaan voivat kartuttaa niin harrastelijat kuin myös ammattiopiskelijat. – Meillä on maailman pienin oopperanäyttämö. Lohtajaa varten hän lisäsi myös Waltaria vähän. Lohtajan kirkko ei ole silti kovin pieni, jos vertaa vaikka vanhaan Aleksanterin oopperaamme, ei sielläkään yleisöä tämän enempää mahtunut. Sukuhäistä uusia näytöksiä Konsertit. Taiteelliseen johtoryhmään kuuluvat Jäniksen lisäksi ohjaaja Juha Hurme (pj), läänintaiteilija Petri Kervola, ohjaaja Leea Klemola, dramaturgi-ohjaaja Hanna Raulo, näyttelijä Tanjolotta Räikkä ja ohjaaja Anssi Valtonen. Rakkautta ja tervakauppaa näytelmä kertoo, kuinka Margaretha Elisabeth Roos vihittiin runoilijaprofessori Frans Michael Franzénin kanssa, ja Brita Maria Roos sai puolisokseen Pehr Malmin Pietarsaaresta. Enescun (1881-1955) teoksen "Cantabile et presto", sekä Pirkemari Saastamoinen virtuoosisella tulkinnallaan F. Rahoitusta ei ainakaan vielä löytynyt. – Tällainen kokoonpano on ainutlaatuinen. Perinteisen juoninäytelmän sijaan Janossa on kysymys tiukan henkilökohtaisista assosiaatioiden ketjusta, ajatusten ja vaikutteiden tulvasta, josta katsojat paikantavat joitakin kiintopisteitä mutta josta yhden katsojan on vaikea saada ainakaan yhdellä katselukerralla kaikenkattavaa kuvaa. Tarttoonkin oopperaa jo valmisteltiin, mutta sitä ei saatu esityskuntoon. Solistit ovat hänen mukaansa juuri ne, jotka tässä produktiossa pitää ollakin. Johtoryhmä valitsi kuudenkymmenen tarjokkaan joukosta kahdeksan esitystä. Ei tarvitse mikrofonejakaan muuta kuin tehosteissa. Ohj. Ainakin oopperan säveltäjä Eero Erkkilä pitää kirkosta teoksensa esityspaikkana, vaikka hän alunperin oli suunnitellut sitä ulkoilmanäyttämölle. kirjallisuutta ja teatteritiedettä sekä löysi teatterin jo verraten varhain yhdeksi kapinansa väylistä. Harrastajateatterikesän tuomaristossa istuvat filosofian maisteri Kaarina Hazard, ohjaaja Atro Kahiluoto, näyttelijä Matti Suokonautio ja eläkkeellä oleva valmennuspäällikkö Antti Lanamäki. Tanja Kettumäki). Erkkilä oli suunnitellut uusintasävellyksensä kokonaan uruille, mutta huomasi sitten, että tuskin kukaan jaksaisi kuunnella pelkkiä urkuja yli kahta tuntia. Mutta esityspaikan pienuus koetaan positiivisena. Hän innostui kirkko-oopperasta, vaikka joutui tekemään aivan uuden sävellystyön. Jo osittain institutionalisoituneita ryhmiä ei mukana ole. Aiheesta valmistui eri versioita, joista varhaisimmat koostuivat lukuisista kohtauksista ja viimeisin vain yhdestä ainoasta näytöksestä. Eero Erkkilä kehuu myös kapellimestari Juhani Lamminmäen perehtyneen aivan erikoisen perusteellisesti partituuriin. Keski-Pohjanmaan kamarikuoron ja lapsikuorolaiset on harjoittanut Kari Pappinen. seuraavat seikat: sittemmin kirkosta eronnut Sarah varttui ankaran uskonnollisessa toimittajaperheessä, opiskeli yliopistossa mm. Teatterikorkeakoulussa vielä opiskelevat Jukka Heinänen ja Aune Kallinen kuuluvat kesän ohjaajatulokkaisiin. Kirkkomusiikkijuhlien taiteellinen johtaja Lasse Erkkilä myöntää, että hänellä olisi pitänyt olla psyykkisen valmentajan taidot niin kuin urheilussa. Oman lopullisen ratkaisunsa viime vuonna tehnyt kohukirjailija Sarah Kane (1971-99) oli yksi tärkeä lenkki siinä brittidramaatikoiden uuden aallon ryhmässä, jonka lukuisia hengentuotteita on Suomessakin monilla foorumeilla viime vuosina esitelty. Vaikka concertino-ripieno -vaihtelut, sekä paikoin kiehtovasti jousisoittimia jäljittelevä äänenmuodostus vakuuttivatkin jopa kriittisen kuulijan, on silti paikallaan pohtia moisen yhtyeen musiikillisia ilmaisumahdollisuuksia ja olemassaolon mielekkyyttä bassosoittimien puuttuessa kokonaan. – Itse liikutuin tavattomasti näistä ratkaisuista, pienillä siirroilla tehdään suuria siirtoja, säveltäjä filosofoi. Konsertin aloitti "Klarinettikuoro Lautaysin" tulkinta B.H. Ei ole ihme, että Kanen ensimmäiset näytelmät saivat ankaran tylyn julkisen vastaanoton. Puherooleissa esiintyvät Eeva-Maija Haukinen ja Pentti Fagerholm. 2000 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Raija Pelttari LOHTAJA (KP) Lohtajan Kalastaja-ooppera on yleisöystävällinen, sillä solistit laulavat melkein etupenkkiläisten sylissä. Valitut ryhmät edustavat ns. Busonin (1866-1924) oikukkaasta "Divertimentosta". Yhtä kaikki komeasti näyttelijät rooleistaan selviävät Sarah Kane: Jano. Kokoonpanona "Lautaysi" vaikutti varsin toimivalta ja monipuoliselta es-klarinetteineen, basettitorvineen ja bassoklarinetteineen. Kolmet urut Eero Erkkilä ei ole pettynyt, vaikka hänen jo 1988 luomansa teos ei saanutkaan julkista esitystä Ohtakarissa. Jano muistuttaa muodoltaan aavistuksen Jurkan viime syksyn avannutta monologinäytelmää Minä, mutta on kiinteämpi ja pohditumpi. Jano on monen helpotukseksi varsin erilainen teos, vaikka siinäkin heijastuvat ne lukuisat vahvat epäilyn ja etsinnän tunteet, jotka leimasivat Kanen omaa maallista vaellusta. Komeasti pienessä huoneteatterissa Erilaista kesäteatteria Jenni Hakala Teatteri Jurkan kesänäytelmässä Jano. Jurkka on kokenut ammattinäyttelijä, Peltola ja Karvinen loppusuoralla teatteriopinnoissaan mutta Hakala vasta toisen vuosikurssin opiskelija. Tiukka aikataulukaan ei häntä hirvitä, vaikka harjoituksiin käytetään melkein vain kymmenesosa siitä, mitä esimerkiksi Kansallisoopperassa uutuuden valmistamiseen käytetään. Harrastajateatterikesä toteutetaan 350 000 markan budjetilla. Rohkaisua ja hengen luomista Lasse Erkkilä on joutunut harrastamaan. Muut konsertissa kuullut sävellykset olivat J.S. Repliikit voisi ehkä esittää yksikin näyttelijä, miksei myös useampikin kuin neljä. Jukka Heinänen. Mutta ohjaaja Hannu Heikinheimo saa hyvin kaiken esiin. Bachin "Adagio" Sonaatista Cduuri (esitt. Kanen varhaisnäytelmät Blasted ja Cleansed hyökkäsivät kaikkea poroporvarillista hapatusta sekä nykyajan moraalin rappiota vastaan aseinaan mm. de Boismortierin (1691-1755) Konserton a-molli avausosan "Allegro" soittaneesta leirin huiluorkesterista. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että mestarikurssilaisten esitykset olivat enimmäkseen varmoja ja ammattimaisia. Kolmet urut korvaavat kokonaisen sinfoniaorkesterin, jota siis ei nyt ole mukana. Tajunnanvirtaa muistuttava muoto selittyy osittain sillä, että teoksen pohjana ovat kirjailijattaren nuoruudessa 17ikävuoden paikkeilla syntyneet oman päiväkirjan sivut. Kirkkomusiikkijuhlien budjetti on 800 000 markan luokkaa, josta Kalastaja-ooppera haukkaa leijonan osan. Intohimoinen, tulenpalava ja älyllinen ovat sanoja, jotka ensimmäiseksi tulevat mieleen taifuunin lailla myllertävää Janoa pohtiessa. Crusellin (1775-1838) Marssista, jonka unisono-kulut kajahtelivat voimallisina, vaikkakin hieman rytmisesti ponnettomina. Jänis sanoi puoliksi leikillään, että oikeastaan harrastajaryhmien esitykset pitäisi nähdä kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Myös esitettävien kappaleiden suhteen leiriläisillä vaikutti olleen hyvä maku, koska mukana oli "iänikuisten" Bachin ja Mozartin asemesta runsaasti hieman vähemmän tunnettujen mestareiden kiinnostavia alkuperäisteoksia ja sovituksia. Maksanutta yleisöä Seinäjoen kaupunginteatterissa ja nuorisokeskuksessa nähtäviin esityksiin odotetaan noin kolmea tuhatta. Bartokin (1881-1945) sävelsommitelmaa "Kolme kansanlaulua Csikin maakunnasta": Avauksen signaalimaiset aihelmat niitä seuranneine resitoivine käänteineen pulppusivat Minna Lindholmin huilusta luontevina, joskin vapauksia sallivan kappaleen huomioiden ehkä jokseenkin jäykin ottein. Yhdeksänneksi on kutsuttu helsinkiläinen Koillisahjo-produktio. Mestarikurssien satoa Raudaskylällä SEINÄJOKI (STT) Harrastajateatterissa tärkeintä ei ole lopputulos vaan prosessi, jonka kautta esitys syntyy, korosti Seinäjoen harrastajateatterikesän taiteellinen johtaja Lauri Jänis perjantaina Seinäjoella. Sopraano Anna-Kristiina Kaappola laulaa Immolle läheisen naisen roolin. Reinecken (1824-1910) kappaletta. Kuvat: Timo Talus Eero Erkkilä näkee vihdoin oopperansa toteutuvan Lohtajalla. Esimerkkinä hän mainitsee harjoituksissa neljännen kohtauksen, joka hänestä on aivan hurmaava. Mutta kun ollaan jo tässä asti, ei epävarmoja tekijöitä enää ole. Harrastajateatterissa tärkeintä on prosessi Taiteellinen johtaja: KOKKOLA (KP) Kokkolassa esitetään elokuussa näytelmällistä kertomusta laivanvarustaja Anders Roosin tyttärien mahtavista kaksoishäistä, jotka todellisuudessa järjestettiin kaksisataa vuotta sitten. Jo sen muoto neljä näyttelijää rooleissa, joista katsojille ei anneta mitään tietoa, puhumassa tekstiä, joka ei kuitenkaan erityisesti kiinnity kenenkään heistä suuhun. Hoffmannin Konsertosta Dduuri (esitt. Esitysten luonne vaihtelee monologinäytelmästä sirkuksen, tanssin, musiikin ja teatterin yhdistelmään. Pohjoismainen kantaesitys Teatteri Jurkassa 13/7. Harrastajateatterille kolmeksi vuodeksi valittu taiteellinen johtoryhmä tulee Jäniksen mukaan jatkossa kiinnittämään esitysten valmistumisprosessiin entistä enemmän huomiota. Näytelmällinen hääjuhla vie katsojat jännittävien ihmiskohtaloiden pariin ja piirtää samalla kuvaa purjelaivojen ja kauppahuoneiden kulta-ajasta Pohjanmaalla. He ovat Hannu Niemelä, Dan Karlström, Aki Alamikkotervo, Juha Uusitalo, Anna-Kristiina Kaappola ja Wivan Fagerudd. Harrastajateatterikesä päättyy sunnuntaina. Pienehköön kirkkoon pitää mahtua kuorolaisten ja orkesterin lisäksi myös kolmet urut, joten läheisyyden tuntu kuulijoihin syntyy itsestään. Hauska anekdootti kertoo sen. Vaikea sävellys Kaikki asianosaiset korostavat Erkkilän sävellyksen vaikeusastetta. Janon ymmärtämiseksi on hyvä tietää kirjailijattaren taustasta mm. Harrastajateatterikesässä parina vuonna kokeillusta jaosta perinteiseen ja kokeilevaan on luovuttu. Kaikkiaan käsiohjelmassa luetellaan 103 nimeä, mutta lisäksi tarvitaan taustavoimia, joten todella suuresta yhteistyöja talkoourakasta on kysymys. Avustusta on saatu eri kulttuurirahastoilta, kirkolta ja EU-rahastostakin. Janon tulkkeina Jurkan pienessä tilassa nähdään nelikko Mikko Jurkka, Jukka Peltola, Jani Karvinen ja Jenni Hakala. Heinäsen Teatteri Jurkkaan (pohjoismaisena kantaesityksenä!) ohjaama Sarah Kanen Jano edustaa taatusti erilaista kesäteatteria ja Kallisen villiin Marquez-visioon Macondo voi tutustua Ylioppilasteatterin nuorekkaana tulkintana Mustikkamaan kesäteatterissa. Harjoitusten fiilis on Eero Erkkilän mielestä aivan hyvä ja mahtava. Mielestäni molemmat solistit tavoittivat varsin osuvasti musiikin kerronnallisen perusvireen. Teatteri Mikko Nisula YLIVIESKA (KP) Keskiviikkoiltana Raudaskylän kansanopiston juhlasalissa kuultiin puhallinleirin mestarikurssilaisten esityksiä. Sävellysmuoto menee Lohtajan iän kanssa samaan, sillä 400 vuotta sitten venetsialaisessa musiikissa soivat vasket, lyömäsoittimet, continuo ja urut. – Eipä tarvitse teatterikiikaria, katsoja näkee laulajan tuskan aivan läheltä dramaattisissa kohtauksissa. uutta teatterisukupolvea. Huilulla ja pianolla Sävelilta jatkui Ilmo peitson säestämillä huilistien soolonumeroilla, joista mainittakoon aluksi kaksi C. – Videoidun esityksen lisäksi ryhmät saavat tehdä harjoituspäiväkirjan, jossa kuvataan prosessin vaiheita
Raivoisa tilinteko ja taiteellinen kunnianhimo tuottivat bändin toisen historiaan jäävän levytyksen. Keikkakunnossa yhtye lupaa olla ennen pakkasten tuloa. Muttei meillä suurempia erimielisyyksiä ole ollutkaan. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneen Talk On Cornersin tuottajaksi palkattiin edellisenä työnään Alanis Morissetten Jagged Little Pillin prosessia valvonut Glen Ballard. – Kun eri ihmiset tekevät biisejä, on lopputuloskin luonnollisesti erilainen. Kolmannella kokopitkällään The Corrsin haasteena on Amerikan markkinoidenn valloitus. Bluemix menee jalan alle Vaikka Bluemix on vasta pari kuukautta vanha, ovat soittajat alalla vanhoja jermuja. Tomorrow The Green Grass oli Lourisin ja Olsenin yhteisten aikojen musiikillinen huipentuma. Ensimmäisen levyn myötä Mark löi ryminällä itsensä läpi omalla nimellään. Levy on mielestäni ehdoton must erinäisiin kesäisiin karkeloihin, joissa ymmärretään, että joskus ruoho voi olla sinistä ja lehmätkin voivat lentää. Tanssiorkestereita tähän maahan mahtuu. Tuottajana häärii hieman yllättävästi Bob Ezrin, tuo musiikkimaailman Jerry Bruckheimer, joka on tehnyt menestyslevyjä Alice Cooperille ja Kissille, mutta myös Pink Floydille ja Lou Reedille. Myös Bomfunk MC'sin Freestyler on vihdoin ilmestynyt Britanniassa ja ensi viikolla nähdään purevatko yhtyeen rytmit pop-musiikin pääkaupungissa yhtä hyvin kuin Skandinaviassa ja Manner-Euroopassa. – Emme tähtää Suomen huipulle. Välillä tulee sanottua asiat liiankin suoraan. Uuteen kokoonpanoon kuuluvat Ilkka Hakala, laulu ja kitara, Pekka Ojala, soolokitara, Juho Raudaskoski, basso ja taustalaulu, Soile Kinnari, koskettimet sekä Matti Torvi, rummut ja taustalaulu. Erilaisista musiikintekotyyleistä syntyy hyvä lopputulos, sellainen sininen sekoitus, viittaa Matti Torvi yhtyeen nimen suomennokseen. Hyvä niinkin, mutta parhaina hetkinään bändin ei tarvinnut pinnistellä, kun laulun ilosanoma tuli suoraan sielusta. – Kaikki yhtyeet soittavat kuitenkin hieman erilaista musiikkia, joten tilasta ei ole puutetta. Kälviäläistä Kinnaria lukuunottamatta muut bändin jäsenet ovat ylivieskalaisia. Iso-Britanniassa singlelistan uusi ykkönen on Five & Queen -esittäjänimellä siunattu, erityisesti pikkutytöille suunnattu versio We Will Rock You -raidasta. Musiikki on bändin jäsenille harrastus. – Oikein hyvin tulemme keskenämme toimeen. – Kävimme yhdellä niin kutsutulla testikeikalla eräissä juhlissa. Kuva: Warner Music The Corrs kolkuttelee albumilistan kärkeä Eminem yhä Suomen virallisen listan ykkösenä Seinäjoella juhlitaan viikonlopun aikana seitsemättä ja samalla viimeistä Herrasmiesrockia. Gary Louris jatkaa pääasiallisena säveltäjänä Mark Olsenin jätettyä yhtyeen einiinkään-sopuisasti. Tero Alanko KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. He eivät saaneet haluamaansa roolia rock-yhtyeenä, mutta mahtuivat kuitenkin pieniin sivuosiin. Emme ole kuitenkaan perinteinen humppabändi. Aikaisemmin Kinnari, Raudaskoski sekä Torvi soittivat toisessa yhtyeessä, mutta veri veti soittamaan erilaista ja monipuolisempaa musiikkia. Ikäeroista ei soittajien mukaan ole ollenkaan haittaa. Maailmanvalloitukseen ei ainakaan vielä ole kiirettä. Daruden Sandstorm on kuudennella listaviikollaan edelleen mukavasti singlelistan sijalla yksitoista. Meno yltyy psykedeelisestä bluesista jopa punkiksi, unohtamatta erittäin hallittuja nyansseja. Viimeisillä kinkereillä on päätetty paisuttelun sijasta satsata viihtyisyyteen. The Corrsin sisarukset ovat kilttejä ja kauniita Irlantilaisen Corrsin sisarusparven (Jim/kitara, Andrea/laulu, Caroline/rummut ja Sharon/viulu) matka maineeseen alkoi kesällä 1990, jolloin lapsuudenkotinsa makuuhuoneessa soittamaan opetellut nelikko osallistui The Commitments -leffan koekuvauksiin. Elokuun alussa sekä Turussa että Helsingissä esiintyvän Bon Jovin Crush pitää pintansa listan seuraavalla sijalla, mutta kolmanneksi saadaan upouusi listalevy eli The Corrsin In Blue. Paras esimerkki yhtyeen löytämästä positiivisuudesta on "rakkauteenpakottamislaulu" I'm Gonna Make You Love Me, joka kuulostaa melkein Tom Pettyn listahitiltä. Sen verran maagisista bailuista tässä on kyse. Hymyä läpi kyynelten Ei Smile silti huono levy ole. Heti syksyllä 1995 ilmestynyt Forgiven, Not Forgotten -esikoisalbumi teki kilttiä, kevyesti irlantilaisvaikutteista kitarapoppia esittävästä yhtyeestä kansainvälisiä tähtiä. Eminemin The Marshall Mathers -LP jatkaa edelleen Suomen virallisen listan ylivoimaisena ykkösenä. Sunnuntain lippuakaan ei tarvitse maksaa jos saapuu kaljuna paikalle. Ensimmäinen Hear My Cry -albumilta lohkaistu single It Feels So Good kävi Britannian singlelistan ykkösenä ja on tällä hetkellä Suomen kymmenen myydyimmän singlen joukossa. Mukaan pyydettiin vanhat soittajatutut, ja niin Bluemix oli valmis. Tällä hetkellä Bluemix soittaa sekä muiden että omia biisejä. Kuubalaisten hienojen rytmien ja Markin arvaamattoman murhaavan kitaroinnin lopputulos on mielenkiintoinen ja huikea sekoitus. Kyllä tässä ovat taas tekijämiehet ja -naiset asialla. Tilaamalla studioguru Ezrin soundin muokkaajaksi Jayhawks pelaa varman päälle. sija. Ja on Ribot ehtinyt omiakin lättyjä tekemään, sillä kyseinen levy on miehen kahdeksas pitkäsoitto. Bluemix kertoo olevansa uuteen porukkaan todella tyytyväinen. HIMin Razorblade Romance -levyltä kolmantena singlenä lohkaistun Poison Girlin ensimmäisen viikon noteeraus on kolmas sija. Torven mukaan omien biisien osuus tulee kasvamaan. Tähän mennessä The Corrsin albumeita on myyty maailmalla noin viisitoista miljoonaa kappaletta. Tuoreella bändillä ovat kaikki ovet avoimina. Itsesuojeluvaisto ohjaa ennen riskejä ottanutta kokoonpanoa. Toki valssit ynnä muut ohjelmistosta löytyvät, mutta soitamme musiikkia laidasta laitaan periaatteella jokaiselle jotakin. Albumin ilmestymisen jälkeen sisarukset vahvistivat jalansijaansa pop-busineksessa tekemällä maailmankiertueen Celine Dionin kanssa. Kuva: Jukka Lehojärvi The Corrsin kiltti kitarapop käy kaupaksi myös Suomessa. Ennen Mutt Langen ja Mitchell Froomin kaltaisten kultasormien kanssa purkitettua In Blue -levyä yhtyeen paras noteeraus USAn albumilistalla on varsin vaatimaton 72. Pilvetön taivas, Öinen kaupunki sekä You break my heart -kappaleen suomenkielinen versio Voisitko alkavat olla alueen ihmisille tuttuja. Ja tuntuu kuin Jayhawks haluaisi myös nyt maistaa pienen palan menestyksen kakusta. Aikuistumisen merkkinä Herrasmiesklubilaiset ovat päättäneet näyttää miten pitkän tukan keritseminen tapahtuu. Petrin kokopitkä albumi on luvassa jo elokuun aikana. Albumi myi platinaa peräti viidessätoista eri maassa Irlannissa jopa kaksikymmenkertaisesti! Parhaimmillaan The Corrsin kaksi ensimmäistä albumia olivat IsoBritannian albumilistan ykkösenä ja kakkosena. Albumilistan uusi kuningas on puolestaan The Corrsin In Blue. On aika panna aurinkoisempi ilme naamalle, "sunny side up". Nyt vaan harjoitellaan lisää ja valmistaudutaan pikkujoulukauteen. Tämä uutukainen on samaisen soittoryhmän toinen plätty, ja jatkaa luontevasti debyyttilevyn musiikillista linjaa pitäen sisällään sekä kuubalaisia että edesmenneen Tres-kitaran kuninkaan Arsenio Rodriquezin rytmejä ja vielä Mark Ribotin omiakin kappaleita. Kunhan nyt saadaan homma kunnolla pyörimään ja päästään keikkailemaan ensin kotikonnuilla, niin katsotaan sitten eteenpäin, miettivät Bluemixin jäsenet. Viikonloppuna albumeilla esiintyvät laulajat Ibrahim Ferrer ja Omara Portuondo sekä pianisti Ruben Gonzalez keräsivät Porin Kirjurinluodolle kymmeniä tuhansia kuulijoita. Esittelemme muun muassa yhtyeitä ja muusikoita, ilmoitamme tapahtumista ja kerromme levyuutuuksista. Tämän viikon tulokkaita ovat myös Soniquen Hear My Cry sekä tukevasti rockaava Jimmy Pagen ja The Black Crowesin Live At Greek. Noin kymmenen vuotta sitten Sonique eli Sonia Clarke tuli tutuksi S'Express -hittiyhtyeen laulajana ja sittemmin hän kohosi Iso-Britannian ehkä tunnetuimmaksi naispuoliseksi dj:ksi. Huomenna voi puolestaan nauttia vaikkapa Varttisäkistä, Korkeajännityksestä tai Pauli Hanhiniemen Perunateatterista. Hieman eksotiikkaa albumilistalle tuovat kolme perinteistä kuubalaista musiikkia sisältävää Buena Vista Social Club -sarjan levyä. Smile-cd:llä Jayhawks kuitenkin tunnustaa, ettei tinkimättömyys elätä. Bluemixin ikäjakauma on melko laaja, Kinnari on vielä koulussa, muut yhtyeen jäsenet työelämässä. Raudaskosken tekstit kertovat tunteista, minulla on taas tapana keksiä juttu, jonka ympärille lähden kokoamaan sanoitusta. – Soittaminen on tärkeä harrastus, työn vastapaino ja elämän suola, kiteyttää Torvi. Erikoissuositus kitaristeille. Ota yhteyttä!. Tähän mennessä Bluemix on nauhoittanut omalla studiollaan muutamia biisejä, jotka ovat soineet paikallisradiossa hyvällä menestyksellä. Yhdysvalloissa albumilistan ykkösenä jatkaa edelleen Eminemin The Marshall Mathers LP ja Billboardin Tracks-listan kärkeen on hivuttautunut 'N Syncin It's Gonna Be Me. Puhelin: 06-827 2318, fax: 06-822 0208, e-mail: outi.airola@kpk.fi, postiosoite: Hanna Kauppinen, Keskipohjanmaan toimitus, PL 45, 67101 Kokkola. Mutta pysyvää on onneksi vain muutos! Hannu Björkbacka The Jayhawks pakottaa rakkauteen Kantrirockin luovin yhtye Suomen-visiitillä Mark Ribot y Los Cubanos Postizos: Muy Divertido (Atlantic) Mark Ribot on kitaristina asiaan perehtyneille varmasti tuttu omintakeisista ja rajun kulmikkaista sormeiluistaan. Singlelistalla suorat sanat niin suomirokista kuin tv-tarjonnasta latelevalla Petri Nygårdilla on edelleen kaksoisjohto. 2000 Kulttuuri 11 Tapahtumat Levyarviot Listalla Heta Ängeslevä YLIVIESKA (KP) Parisen kuukautta sitten kokoonpanonsa uusinut Bluemix puhkuu intoa. Nousevia kykyjä esittelevässä Herrasmiesrockissa kuullaan tänä iltana muun muassa Hunajantuoksua, Normaalimäkeä, Rotten Soundia ja Pyhää Lehmää. Niin Green Grassin kuin Sound of Liesin kaikuja voi kuulla joka kappaleella, nyt vain virtaviivaisempina, särmät hiottuina ja radiosoittoon houkuttelevina. Muutama vuosi sitten hauskana kokeiluna alkanut Los Cubanos Postizos -projekti sai heti alkuun niin raivoisan suosion bändin kotikaupungin New Yorkin klubeilla, että porukka päätti marssia studioon ja teki siltä seisomalta erinomaiselta kuulostavan esikoislevyn. Eli, jos Ribot suomea osaisi, kehottaisi hän kenties: "Ribottele marccas levykauppiaalle!" Jussi Raulamo Ribotismia valekuubalaisittain! Jos sinulla on jotakin kevyen musiikin maailmaan vivahtavaa kerrottavaa Keskipohjanmaan levikkialueelta, ota yhteyttä Outi Airolaa elokuun ajan tuuraavaan Hanna Kauppiseen puhelimen, sähköpostin, faksin tai kirjeen avulla. Elokuvan musiikillisena neuvonantajana toiminut John Hughes kuitenkin vakuuttui sisarusten kyvyistä niin paljon, että päätti alkaa yhtyeen manageriksi ja on The Corrsin "viides jäsen" tänäkin päivänä. Bluemixiä ei kuitenkaan huoleta muiden varjoon jääminen. Vuoden 1999 lopulla The Corrs esiintyi Oslossa Nobelin rauhanpalkinnon jakotilaisuudessa, julkaisi Unplugged -albumin, joka sisälsi pari upouutta laulua, ja aloitti työt kolmannen studioalbuminsa parissa. Down Street-yökerhossa on joka ilta rock-pop-disco, mutta myös live-esiintyjiä tänään ja huomenna. Ja Ilkka taas sanoittaa ihan omalla tavallaan. Konsertin lämpimäisiksi The Jayhawks on pukannut markkinoille uuden ja helposti sulavimman levynsä Smile. Jayhawksin nimeen vannovalle Smile on kaksiteräinen miekka, kuin tervetullut viesti vanhalta ystävältä, joka on ottanut elämässään taka-askeleen. Yhtyeeseen kuuluvat Pekka Ojala (vas.), Ilkka Hakala, Soile Kinnari, Matti Torvi sekä Juho Raudaskoski. Treenikämpältään tavoitettu tanssiorkesteri käy välillä soittamassa yhden biisin, koska "sormet jo niin syyhyävät". Seinäjoella viimeinen Herrasmiesrock The Jayhawks: Smile (Columbia) Kantripopin ja vaihtoehtorockin maailmasta saapuu tänään upea edustusjoukkue Helsingin Tavastiaklubille. Kolmen kauniin tytön ja heidän kitaraa soittavan veljensä muodostaman yhtyeen debyytti myi The Corrsin kotimaassa kolmetoistakertaisesti platinaa ja maailmanlaajuisestikin noin neljä miljoonaa kappaletta. – Soitamme tanssittavaa musiikkia, joka kuulemma menee hyvin jalan alle. Cityhotellin tiloissa (rautatieasemaa vastapäätä) on jälleen kaksi lavaa ja 6–0-ravintolassa soitto soi vielä tänään täysin ilman lippumaksuja. Hän on vieraillut muun muassa Marianne Faithfullin, Maria Mc Green, Tom Waitsin, Elvis Costellon & John Zornin levyillä ja keikoilla. Sitä seurannut Sound of Lies kulki säveltäjäparin välirikon (ja Lourisin avioeron) ryydittämänä rohkeasti vastatuuleen
Aalto toisena ultrajuoksussa. kesäkuuta ja päättynee kärjen osalta ensi viikon lopulla. Sarfvik Golfklubin Minna Kaarnalahti on kuitenkin vain yhden lyönnin päässä. – Monta kertaa on pitänyt matkaan lähteä ja jokunen kipulääkekin ottaa. Kokkolan Golfin miehistä kokenut Juhani Seppälä on parhaana eli kahdentenatoista avauspäivän jälkeen. – Tämä on hänen oma päätöksensä, ja uskon sen vain parantavan hänen mahdollisuuksiaan. Naiset puolestaan lähtevät matkaan kahden jälkeen. Parikymmentä peliä Tyynelän perässä kyttää Kiteen Vesa Varonen, 33. Lehtonen edusti Suomea viime vuonna Nottinghamissa yli 35-vuotiaiden EM-kisoissa. Alle 57 kilon sarjassa Samuli Lindström, 16, kärsi pistehäviön Thaimaan edustajalle. Kolmannen – ja toistaiseksi viimeisen – miesten Suomen mestaruuden voitettuaan Tyynelä oli vasta 21-vuotias. Maailman pisimmällä juoksukilpailulla on mittaa 3 100 mailia eli 4 988 kilometriä. Avauspäivän jälkeen naisten kilpailua johtaa Pickala Golfclubin Margit Pasanen 79 lyönnillä. Yhteensä Tyynelä on lyönyt urallaan runkosarjassa 420 (28+392) ja tuonut 277 juoksua. – Kausi ei ole ollut odotusten mukainen. Kultaa kolmesti nuoruusvuosina Kymmenen kertaa Itä–Lännessä pelannut Tyynelä edusti kasvattajaseuraansa SMJ:tä 14 ensimmäistä pääsarjakauttaan. Kaikki kilpailijat kiertävät vielä lauantaina 18 reikää. Seuraaviin eroa on jo reilummin, sillä kolmantena on Hiekkaharju Golfin Anne Heiskanen 84 lyönnillä. Tämän jälkeen tilkitsemme joukkuetta vielä muutamalla hankinnalla. Pistetilanne: 1) Kaustisen Pohjan-Veikot 279 pist., 2( Kokkolan Veikot 235, 3) Himangan Urheilijat 65, 4) Vetelin Urheilijat 63, 5) Toholammin Urheilijat 61, 6) Alavieskan Viri 52, 7) Nivalan Urheilijat 51, 8) Kalajoen Junkkarit 46, 9) Kälviän Tarmo 45, 10) Kannuksen Ura 36, 11) Ylivieskan Kuula 29, 12) Reisjärven Pilke 19, 13) Lohtajan Veikot 17, 14) Haapajärven Kiilat 14, 15) Ullavan Kilpa 11, 16) Perhon Kiri 10, 17) Raution Kisailijat 3, 18) Pyhäjärven Pohti 2, 19) Sievin Sisu 1. – Täytyy sanoa, että mielenkiintoinen ja värikäs kenttä, joka on saatu myös loistavaan kuntoon, Lehtonen antoi tunnustusta järjestäjille. Lehtonen pelasi Kokkolan golfkentällä ensimmäisen kerran vasta torstaina. Miesten pesäpalloilun pääsarjan kaikkien aikojen runkosarjan ottelutilaston kärki: 1) Kari Kuusiniemi ja Jari Tyynelä 445, 3) Ilpo Kytösalmi 437, 4) Matti Iivarinen 434, 5) Vesa Varonen 426, 6) Olli Latvala 417. Neljäs mestaruus Tyynelän piti kuitata nimiinsä Kaisaniemen Tiikereissä, mutta ensin joukkueen lähetti aikaiselle kesälomalle Tahko ja vuonna 1998 esteeksi tuli loppuotteluissa Oulun Lippo. Miesten kilpailussa perjantain jälkeen kärjessä ovat PGC:n Jari Tuomikoski ja Golf Talman Kari Engberg 72 lyönnillä. Martinez kukisti matkalla mitaliotteluihin ukrainalaisen vastustajansa varmasti. – Kaksi miestä on tällaiseen toimintaan – kun kaikesta pitää huolehtia – liian vähän. Ennen kauden alkua aktiiveista korkeimmalla oli Alajärven Matti Iivarinen, 35, joka on pystynyt pelaamaan vaivoiltaan vain kaksi ottelua. Nivalan Urheilijat saavutti myös kaksi 15sarjan SM-pistettä. Perjantain jälkeen kolmantena ja neljäntenä olevat Vantaan Keimola Golfin Jukka Lehtonen ja Viipurin Golfin Juha Mielikäinen ovat vain lyönnin päässä kärkiparista eivätkä kaukana ole seuraavatkaan. Tili näyttää 24 kamppailun jälkeen 17 lyötyä ja viittä tuotua juoksua. Pistetaulukossa kolmantena on Himangan Urheilijat, neljäntenä Vetelin Urheilijat ja viidentenä Toholammin Urheilijat. Nyt suomalainen on taas kunnossa, mistä kertoo torstainen 121 kilometrin päivätaival. Aikaisemmin sijoitukset ovat olleet kymmenen seutuvilla. Runkosarjan nykyisillä ottelumäärillä kärkilukemiin on mahdollista yltää pari vuotta Tyynelän uraa lyhyemmässä ajassa. Näissä SM-kisoissa olen nyt mukana kolmatta kertaa. Eagle on melko harvinaista herkkua, viime vuonna yli 35-vuotiaiden maajoukkueeseen kuulunut Jukka Lehtonen selvitti. Parin viikon kuluttua Tyynelän tyttäristä vanhempi lähtee samalle koulutielle. – Sellaistakin on tällä kaudella sattunut, että olen lähtenyt maanantaina matkaan ja nähnyt tytöt seuraavan kerran sunnuntaina. Nykyinen ottelutahti tekee kokeneemmalle miehelle tiukkaa, vaikka en taidakaan kuulua sarjan viiden vanhimman pelaajan joukkoon, Tyynelä toteaa. Tohtori Jussi Jouppila tutki Karjalaisen vamman Seinäjoella ja arveli, että 20-vuotias heittäjä päässee koviin heittoharjoituksiin Kalevan Kisa -viikolla. Joukkueen rakentamiseen käytetään tuttua ja halpaa reseptiä: – Omat juniorit ovat tottakai etusijalla. 1) Margit Pasanen PGC 79, 2) Minna Kaarnalahti SGC 80, 3) Anne Heiskanen HieG 84, 4) Anna-Maria Lehtonen PGC 86, 5)Marjaana Rekilä KoG 87, 6) Pirjo Sirponen SGR 87, 7) Marjo Nurmela KoG 88, 8) Helena Haipus PGC 88, 9) Hannele Rouvinen PGH 89, 19) Jeanette Storbjörk KoG 89, 11) Erja Salonen KG 91, 12) Taina Aro NGCC 92, 13) Tina-Maria Lehto PGC 92, 14) Laila Myntti KoG 93, 15) Päivi Honka HGCC 93, 16) Anne Männikkö EPG 95, 17) Teresia Höglund KoG 101, 18) Arja Sammallahti KoG 102, 19) AnneMari Uusitalo KoG 104, 20) Susanna Andersson NGCC 106. Aalto, 30, oli pitkään kisan johdossa, mutta viime viikolla iskenyt voimakas vatsatauti pudotti hänet päivärytmistä. Kesän ensimmäisessä kokouksessamme ei montaa osanottajaa ollut. Ulvilasta on onneksi suhteellisen lyhyet matkat, mutta Itä-Suomen joukkueita käy oikein sääliksi, Tyynelä kuittaa. Tänään lauantaina ensimmäiset miehet lähtevät matkaan jo aikaisin aamulla. elokuuta. Aikaa ja innostusta vaativat talven tehtävät kasautuivat viime kaudella kahden miehen harteille, mikä kävi lopulta liian suureksi taakaksi. Tyynelä ei pysy monta vuotta tilaston kärjessä, ellei jatka pelaamista. Molemmat pelasivat ensimmäiset yhdeksän reikää hyvin 36 lyönnillä. – Välillä tuntuu, ettei pelikassia ehdi välillä avata, kun on jo lähdettävä uudestaan matkaan. 2000 s KESKIPOHJANMAA 12 Lyhyesti Risto Lintilä KOKKOLA (KP) Isojärven kentällä ratkaistaan viikonvaihteessa yli 35-vuotiaiden miesten ja naisten golfin SM-mitalien kohtalo. Tyynelä aloitti uransa Seinäjoen Maila-Jussien mestarijoukkueessa kesällä 1983. Kaustisen neljä mitalijoukkuetta saavuttivat SM-viesteissä kaikkiaan 19 Kalevan Maljan pistettä. Miehet singel 1. Suomi varmisti kaksi MM-mitalia thainyrkkeilyssä BANGKOK (STT) Suomen thainyrkkeilijät ovat varmistaneet jo kaksi mitalia lajin MM-kilpailuista. – Pari päivää oli kyllä tosi heikko olo, Aalto myönsi. Tyynelän uralle mahtuu arvo-otteluiden lisäksi kahdeksan SM-mitalia. Niko Aurala koki saman kohtalon alle 54-kiloisissa, mutta vastustaja oli Australiasta. Miesten kilpailun kärki on erittäin tiukka. Lehtonen paransi Jukka Lehtonen paransi selvästi kierroksen toisella puoliskolla. Kokkolan Veikot saavutti 18 Kalevan Maljan pistettä sekä lisäksi 15-sarjasta viisi SM-pistettä. Tuomikoski pitää kärkipaikkaa, sillä hän golfasi viimeiset kuusi reikää lyönnin paremmin kuin Enberg (2627). Nämä seurat ovat kuitenkin selvästi kärkikaksikon takana. Keväästä 1985 lähtien hän pelasi viime kauden puoliväliin asti kaikki sarjaottelut yli 14 vuoden ajan. Ultrakilpailu juostaan New Yorkin Queensissä vajaan kilometrin lenkillä, joka kierretään vuoropäivinä eri suuntaan. – Viime vuonna voiton reikäpelin SM-kultaa yli 35-vuotiaiden sarjassa. Karjalainen revähdytti kylkensä keskiviikon harjoituksissa. – Mestaruudet olivat hienoja hetkiä, mutta mukava vuosi oli myös 1995, kun tahkosimme pronssia Jussien nuorella joukkueella meidät aliarvioineen Hyvinkään nenän edestä. Naiset, singel lyöntipeli, SCRATCH, 1 pelipäivä, Kokkolan golfkenttä PAR=71. SEINÄJOKI (STT) Miesten superpesiksen runkosarjassa urallaan 445 ottelua pelannut legendaarinen Kari Kuusiniemi joutuu lauantaina siirtymään historiaan, kun Ulvilan Pesä-Veikkoja edustava seinäjokelainen Jari Tyynelä pelaa Satakunnassa Oulun Lippoa vastaan 446. Seuralla on koossa tähän mennessä kaikkiaan 279 luokittelupistettä. Helsinkiläisellä Martinezilla on vahvat näytöt jo viime vuodelta, jolloin hän voitti arvostetun Kings cup -turnauksen Thaimaassa. Kisa parani selvästi yhdenneltätoista reiältä ensin par sitten birtie ja kolmannentoista reiän (par 4) sain kuppiin jo mainiosti kahdella lyönnillä. Hän ei osallistunut maansa mestaruuskilpailuihin ja olympiakarsintoihin Tulassa, mutta sai erivapauden kilpailla Barcelonassa GP-kisoissa. Jatko oli uhattuna, sillä mikäli seura ei olisi saanut houkuteltua uusia vetäjiä mukaan, toiminta olisi loppunut kokonaan. Kisa alkoi 18. Se taitaa ratketa kauden ainoassa "kotiottelussani" (Seinäjoki–Ulvila) tiistaina, Tyynelä toteaa. Kaikkien aikojen lyöjätilastossa Tyynelä löytyy sijalta kahdeksan. Masterkova juoksee Sydneyssä vain 1500 metriä MOSKOVA (STT–REUTERS) Kaksinkertainen Atlantan olympiavoittaja Venäjän Svetlana Masterkova juoksee vain 1 500 metriä Sydneyn olympialaisissa. Kärjessä viilettää Jugoslavian Namitabha Arsic, ja kärkikaksikko on taivaltanut jo yli 2 500 mailia. Toiseen kokoukseen saimme jo väkeä, Junkkareiden Jarmo Rantala kertoo. Toisena oleva Kokkolan Veikot on puolestaan saavuttanut 235 pistettä. Kärjestä Seppälä on vain kolmen lyönnin päässä. – Menestys siellä jäi kuitenkin melko vaatimattomaksi olin sadan heikommalla puolella. DigiGolf Mid Tour SM-kilpailut järjestäjänä Kokkolan Golf ry. Itse Junkkareiden joukkue on vielä keskeneräinen. – Eniten parantamista jäi ehkä puttipeliin. pelipäivä (108): 1) Hari Tuomikoski PGC 75, 2) Kari Enberg GT 75, 3) Jukka Lehtonen KG 76, 4)Juha Mielikäinen VG 76, 5) Reijo Kostiainen VGS 77, 6) Miikka Koivisto OGK 77, 7)Lauri Gulin HGK 78, 8) Jari-Pekka Heino SGC 78, 9) Juko Mikkola MGC 78, 10)Jukka Utriainen PGC 78, 11) Ossi Smolander JG 78, 12) Juhani Seppänen KoG 78, 13) Raimo Pasanen PGC 78, 14) Peter Kaske ViG 78, 15) Kai Tiira EGS 78, 16) Asko Piiponniemi TG 79, 17) Matti Mäkivirta AGK 79, 18) Olli Hietanen KosG 79, 19) Sami Haapamäki JG 79, 20) Erkki Lehtinen MGC 79, 21) Timo Raitala EGS 79, 22) Arto Tiainen PG 79, 23) Janne Aaltonen HGK 79, 24) Kennete Höglund KoG 79, 25) Harri Koli TG 80, 26) Ahti Suutari RiG 80, 27) Pertti Korkiakoski RuG 80, 28) Jukka Jalkanen PGC 80, 29) Timo Ronko TG 80, 30) Jukka Nokkonen GT 80, 31) Kari Timperi LG 80, 32) Pekka Meriläinen KkG 81, 33) Esa Jääskeläinen MGC 81, 34) Thomas Antila HGK 81, 35) Ari Vauhkonen SHG 81, 36) Per Granberg VaG 81, 37) Matti Syrjälä IG 81, 38) Risto Rautio JG 81, 39) Timo Merentie SGR 81, 40) Petri Penttinen HGK 82, 41) Pertti Pietilä GT 82, 42) Petri Keituri TG 82, 43) Kalle Salmela TGK 82, 44) Harri Aho TG 82, 45) Jari Parikka KoG 82, 46) Heikki Jäätelä EGS 83, 47) Markku Leppänen IkG 83, 48) Rejd Nylung FIG 83, 49) Juhani Vanharanta OGK 83, 50) Erkki Paavola TGC 83, 51) Kai Kurikka HieG 83, 52) Ari Hatunen OGK 83. Ikänsä puolesta 34-vuotias Tyynelä ei ole sarjan konkari. Lopussa miesten tahti hieman hiipui, tulos 39 lyöntiä. Jokaiseen peliin ei ole löytynyt sataprosenttista latausta. Sitten ihmiset ajattelivat että tähänkö tämä homma todellakin loppuu. Silti kesän pelija reissutahti on niin kova, että harjoittelu on pitänyt hoitaa talvella. Naisten DigiGolf Mid Touria tällä hetkellä johtava PGC:n Anna-Mari Lehtonen on avauspäivän jälkeen neljäntenä 86 lyönnillä. Kitulalla oli hyvä arpaonni, sillä hän pääsi 75-kiloisissa suoraan välieriin. Sittemmin ottelumäärä on vakiintunut lähemmäs 30 peliä. Rahaa hankintoihin tosin on hyvin rajallisesti, Rantala sanoo. Hänen ottelumääränsä salaisuutena on terveenä pysyminen. – Vamma ei ole vakava, mutta koska kesä on sujunut hyvin ja Sydneyn kisat lähestyvät, ei kannata ottaa riskejä, Karjalainen kertoi. Kaustisen Pohjan-Veikot seuraluokittelun kärjessä KALAJOKI (KP) Junkkarit HT jatkaa jääkiekon Suomi–sarjassa ensi kaudellakin. Päätöspäivänä sunnuntaina mestaruuksista taistelee enää 60 parasta miestä ja 12 naista. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Mikko Soini (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Lauantaina 29.7. Greenen manageri Emmanuel Hudson kertoi perjantaina sprintteri-suojattinsa kärsivän edelleen vasemman takareiden krampin aiheuttamista kivuista. Kahden suomalaisen tie katkesi avausotteluun. – Svetlana ei puolusta 800 metrin mestaruuttaan, vaan keskittyy pelkästään toiselle kultamatkalleen 1 500 metrille, sanoo maan päävalmentaja Valeri Kulitshenko. Ottelutahti kiivaammaksi Tyynelän uran alkuaikoina runkosarjassa pelattiin 22 kierrosta. Jari Tyynelä ohittaa Kuusiniemen Ottelutilaston kärkipaikka vaihtuu superpesiksessä: NEW YORK (STT) Suomen Pekka Aalto on vain viiden mailin eli noin kahdeksan kilometrin päässä New Yorkissa juostavan ultramaratonkilpailun johtopaikasta. Pelaamme kuitenkin runkosarjan kuudennesta sijasta. Karjalainen tauolle lievän kylkivamman takia HELSINKI (STT) Moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen joutuu pitämään kilpailutaukoa Kalevan Kisoihin asti lievän kylkivamman takia. 37-vuotias Lehtonen aloitti golfin peluun vasta kymmenen vuotta sitten. Perjantaina kaikki 108 miestä ja 20 naista kiersivät 18 reikää. Viime vuosina selkävaivoista kärsinyt Tyynelä livahtaa kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen kuin varkain. Tiistaina kauden ainoa kotiottelu Tällä kaudella Tyynelä on ollut poissa yhdestä ottelusta. – Nyt toimintaan on ainakin lupautunut lisää porukkaa, Rantala jatkaa. Normaalilla puttipelillä tulos olisi ollut perjantaina kolme lyöntiä parempi, Lehtonen arvioi. Parhaana Kokkolan Golfin edustajana Marjaana Rekilä on viidentenä 87 lyönnillä. Tuomikoski ja Enberg perjantain parhaat Yli 35-vuotiaiden golfin SM-kilpailut alkoivat Kokkolassa Jukka Lehtonen selvitti avauspäivän 18 reikää 76 lyönnillä ja on miesten kilpailussa kolmannella tilalla. Edellä on kaksi juoksua enemmän lyöneenä Kuusiniemi. ottelunsa. – Tein vielä toisen puoliskon alkuun tuplan. Kuva: Timo Talus (KP) Erinomaisen SM-viestimenestyksen saavuttanut Kaustisen Pohjan-Veikot johtaa KeskiPohjanmaan yleisurheilun seuraluokittelua. Greene loukkasi jalkansa viime sunnuntaina eikä voi kilpailla edes ensi viikon lopulla järjestettävissä GP-kisoissa Lontoossa. Tavallisten sadan kilometrin päivärupeamien sijasta Aalto juoksi parina päivänä noin 80 kilometriä. Hudsonin mukaan Greene jättää kisat väliin vielä kahden viikon ajan: se tietää "hallaa" jenkkitähden olympialaisiin valmistautumiselle. Parhaat miehet ja naiset lähtevät päivän kisaan viimeisinä. Petri Martinez ja Petri Kitula selviytyivät sarjoissaan välieriin Bangkokissa, joten ainakin pronssi on varma. Masterkova kärsi viime vuonna akillesjännevaivoista ja teki vasta nyt paluun 10 kuukauden tauon jälkeen. Vuodet 1997–98 kuluivat Helsingissä Kaisaniemen Tiikereitä ja kaksi viimeisintä kesää Ulvilan Pesä-Veikkoja edustaen. Ensimmäiseen yhdeksään reikään meni peräti 41 lyöntiä, mutta loput yhdeksän reikää menivätkin sitten jo 35 lyönnillä. Helsingin vuosien jälkeen Tyynelä palasi vahtimestarin töihin Seinäjoen kaupungin leipiin Kärjen ala-asteelle. Nyt lähtö oli siksi hyvä, että mitalista on taisteltava tiukasti, Lehtonen lupasi. Suomen mestaruuksista kilpaillaan Lahdessa 17.–20. Junkkarit HT jatkaa toimintaansa Greenen lihasvaivat jatkuvat yhä LONTOO (STT–AP) Yleisurheilun Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa 200 metrin loppukilpailussa jalkansa satuttanut Maurice Greene on yhä reisivammainen
– Ei riitä. . . SM-pronssia kaudella 1976. . Kuva: Timo Talus Kesäkentällä Neljä keskipohjalaisjoukkuetta on pelannut naisten SM-sarjassa (nykyinen superpesis). Seljes Triathlon ( uinti 200m, pyöräily 10 km, juoksu 5 km. . . . Miesjuniorien pohjoismainen maaottelu: 800 m: 1) Mathias Björkqvist Suomi 1.51,14, 2) Andreas Rehnborg Ruotsi 1.51,88, 3) Jon Andersson Ruotsi 1.52,02, ...5) Jukka-Pekka Kauppi Suomi 1.53,28. Molemmilla tytöillä on merkittävä rooli myös sisäpelissä. ). Toisaalta lähivuosien aikana hänellä on "haaveena" huomattavasti kovemmat tavoitteet: – Vuonna 2001 superin karsintoihin ja kahden vuoden kuluttua sitten superiin. Oslossa miesten kuulantyönnössä Mika Halvari sijoittui viidenneksi tuloksella 20,11. . . Kun ME-tulos mitattiin, Hattestad juhli juoksemalla ympäri kenttää aivan samoin kuin Stuttgartissa 1993 ja neljä vuotta myöhemmin Ateenassa maailmanmestarina. Hän näytti kaikin merkein, että minun täytyy ottaa parempi vauhti. Molemmissa joukkueissa yhdellä perheellä on merkittävä rooli. Zendenin on oletettu olevan jo matkalla Roomaan, mutta hän onkin vielä siinä "raakattujen porukassa", jota ei kelpuutettu mukaan Barcelonan edustusjoukkueen harjoitusja otteluleirille Hollantiin. Luomasen sisarusten lisäksi kahdessa sarjassa ovat säännöllisesti pelanneet myös Heidi Niemi ja Marjut Hylkilä. 15 12 2 1 284– 102 40 Vihti . Hattestad paransi ME:tään Ennätysnainen. Ykkössarjassa (ykköspesiksessä) ovat pelanneet Vetelin Urheilijat, Toholammin Urheilijat, Haapajärven Pesä-Kiilat ja Reisjärven Pilke. . . Valencia paikkaa Deschampsilla keskikenttäänsä, josta Francisco Javier Farinos myytiin myytiin äskettäin Inter Milaniin ja Gerard Lopez Barcelonaan. Mikä pesäpallossa sitten kiehtoo. Harmi, ettei 70 metrin haamuraja mennyt rikki tällä uudella keihästyypillä. . Koko joukkueen tulisi sitoutua yhteiseen tavoitteeseen. 2000 Naisten keihään kehitys Leime Ranskan jääkiekkovalmentajaksi PARIISI (STT) Suomalainen Heikki Leime on valittu Ranskan jääkiekkomaajoukkueen valmentajaksi. . . Leime ei ole ensimmäinen suomalainen päävalmentaja Ranskan maajoukkueessa. Maanmies Cotrell "C. . Fakta OSLO (STT–NTB) Trine Hattestad, 34, sanoi tunteen Bislettillä perjantaina muistuttaneen sitä "fiilistä", joka hänellä oli edellisessä ME-heitossa Roomassa neljä viikkoa aiemmin. Ranskan maajoukkuekapteeni Didier Deschamps Valenciaan LONTOO (STT–REUTERS–AFP) Ranskan jalkapallomaajoukkueen kapteeni Didier Deschamps siirtyy englantilaisesta Chelseasta Espanjan pääsarjassa pelaavaan Valenciaan. . 5 000 m : 1) Sammy Kipketer Kenia 12.55,03, 2) Mark Bett Kenia 12.55,63, 3) Benjamin Limo Kenia 12.55,82, 4) Brahim Lahlafi Marokko 12.56,18, 5) Luke Kipkosgei Kenia 12.56,50, 6) Mohammed Mourhit Belgia 12.56,60, 7) Ismael Sghyr Ranska 12.58,83, 8) Albert Chepkurui Kenia 12.59,90. Maili (1609 m): 1) Hicham El Guerrouj Marokki 3.46,24, 2) William Chirchir Kenia 3.47,94, 3) John Kibowen Kenia 3.49,87, 4) Kevin Sullivan Kanada 3.50,26, 5) Laban Rotich Kenia 3.50,31, 6) John Mayock Britannia 3.50,61, 7) Mark Carroll Irlanti 3.50,62, 8) Adil Kaouch Marokki 3.52,22. . Pitkäveto 01 Gnistan–LePa 1 (4–0) 1,40 02 JiiPee–KajHa X (2–2) 3,15 03 VJS–FC Kontu 1 (3–1) 2,55 Tulosveto 5. . Ukrainan Juri Belong oli kolmas (21,05) ja kolmas jenkki Andy Blom neljäs (20,18). Pilkkeen naiset pelaavat ykköspesiksessä ja tytöt superissa. kilpailusta: 7 Intershooter, 9 S.V. Kannuksen Ura yhden kauden (1976). Hänet valittiin Oulussa ensi viikon sunnuntaina (6.8.) pelattavaan B-tyttöjen Itä-Länsi -otteluun. . Mikäli tavoite tai "haave" superista lähivuosina toteutuu, rahan tarve ei varmastikaan pienene. . Simon Six Naisten superpesis Vimpeli – Pattijoki – 1 (2 – 7, 6 – 6). . . 1 500 m: 1) Suzy Favor-Hamilton USA 3.57,40, 2) Lidia Chojecka Puola 3.59,22, 3) Violeta Beclea-Szekely Romania 3.59,34, 4) Kutre Dulecha Etiopia 4.00,60, 5) Svetlana Masterkova Venäjä 4.01,15, 6) Carla Sacramento Portugali 4.01,18, 7) Hayley Parry-Tullett Britannia 4.01,23, 8) Natalia Gorelova Venäjä 4.01,50. Kuntoutusjakson aikana Ingberg teki vain yhden ns. . – Niin tein, ja keihäs lensi ennätykseen. Tytöt menevät varmasti jatkopeleihin eikä nousukarsintaviiva oli ykkösessäkään kaukana. Hollanti pääsi turnaukseen takaportin kautta. . . Seppälä ui nuorten EM-kultaa SE-ajalla DUNKERQUE (STT) Suomen Hanna-Maria Seppälä ui perjantaina nuorten EM-kultaa Dunkerquessa Ranskassa tyttöjen 100 metrin vapaauinnissa. . Gnistan–LePa 4–0 Alustava kerroin: 20,71 Voittajaveto Päivän Pari 1: Mikkelin ravit Voittoyhdistelmä: 8 Suure–5 Casual Boy Alustava kerroin: 4,44 Poissa: 1. Oliko onnea Pesäpallo Triathlon. Yksittäisiä suuria tukijoitahan täällä ei löydy, vaan tukisummat liikkuvat 2-5 000 markan tietämissä, Kalle Luomanen sanoo. 20 1 2 3 14 107– 253 10 Viinijärvi . Ykköspesiksessä seura on tällä hetkellä viidentenä ja tyttöjen superissa kolmantena. Peräseinäjoki . Toivottavasti seuralla, pelaajilla ja tukijoilla on samanlainen haave, hän miettii. – Keihäs lensi ja lensi vain, hän hymyili onnellisena. 15 9 2 4 156– 153 31 Ilmajoki . Nykyinen Kärppä-valmentaja Juhani Tamminen opasti Ranskaa 1990-luvun puolivälissä. Hunter USA 21,26, 3) Juri Belong Ukraina 21,05, 4) Andy Blom USA 20,18, 5) Mika Halvari Suomi 20,11, 6) Miroslav Menc Tshekki 20,08, 7) Oliver-Sven Buder Saksa 19,90, 8) John Godina USA 19,65. – Kyllähän kausi on mennyt yläkanttiin, Kalle Luomanen sanoo. Ilahduttavaa Ingbergin kannalta oli se, että heitot lähtivät tällä kertaa ilman kipua. . Kuva: Lehtikuva/Erik Johansen Oslo: Yleisurheilun naisten keihään maailmanennätyksen kehitys: 67,09 Mirela Manjani-Tzelili Kreikka 28. . Vähän siihen malliin, että "läpsyttelyn" vaihtoehtona täytyy olla ainakin totinen pyrkimys nostaa Pilke ensimmäistä kertaa historiassaan ylimmälle sarjatasolle. 20 8 2 1 9 197– 179 29 Vihti . kilpailusta: 10 Tytön Vesa 2. Kolmikon lisäksi myös 14-vuotias Miika pelaa pesistä. . 21 6 6 4 5 148– 135 34 Jyväskylä . Superissa reisjärvisiä ei ole vielä koskaan nähty. J." Hunter oli kakkonen 17 senttiä heikommalla työnnöllä. . . . Tänä vuonna meillä ole vielä mitään hinkua karsintoihin. 20 11 1 2 6 157– 100 37 Kajaani . 400 m aj: 1) Eric Thomas USA 48,66, 2) Samuel Matete Zambia 48,90, 3) Pawel Januszewski Puola 49,24, 4) Hadi Soua'an Al-Somaily S-Arabia 49,68, 5) Chris Rawlinson Britannia 49,99, 6) Felix Sanchez Dominikaaninen tasavalta 50,01. Pilkkeen pesisperhe Pelinjohtaja Kalle Luomasen tyttäret Kati ja Niina pelaavat kahta sarjaa Merkki päällä... 15 1 6 8 107– 183 9 Seuraavat ottelut: 31.7. . Muutamissa peleissä lisäksi Noora Mäntylä ja Hanna Pylväläinen. Pienestä pitäen Kati ja Niina Luomanen ovat harrastaneet pesäpalloa yli puolet iästään, kumpikin kymmenen vuotta. Vuoden kuluttua tilanne sen sijaan on – tai voi olla – toinen: – Superiin pääsy on oma tavoitteeni ja haaveeni. . Viime kaudella Caen sijoittui pääsarjassa toiseksi. – Didier on loistava ammattilainen ja edelleen erittäin hyvä pelaaja. Tyttöjen superpesis Pattijoki – Oulu 1 – (6 – 5, 2 – 2), Viinijärvi – Ylihärmä – 1 (2 – 2, 3 – 4, – 0). . 6. . – Tyttöjen ollessa pieniä heitin heille räpylän ja mailan ja siitä se sitten lähti, Kalle kertoo. . 21 4 2 1 14 118– 176 17 Tampere . – Lisäksi ratkaisevaa oli valmentajani Per Erling Olsenin antamat neuvot katsomosta. . . Hän ei sopeutunut englantilaiseen pelityyliin niin hyvin kuin olisi halunnut, ja informoi meitä kiinnostuksestaan siirtoon, jos oikea seura ilmaantuisi, Chelsean toimitusjohtaja Colin Hutchinson kertoi. Keihäs: 1) Trine Solberg-Hattestad Norja 69,48 (ME), 2) Tanja Damaske Saksa 65,74, 3) Osleidys Menéndez Kuuba 65,05, 4) Jekaterina Krasnikova-Ivakina Venäjä 64,89, 5) Tatjana Shikolenko Venäjä 62,89, 6) Claudia Coslovich Italia 60,80, 7) Mikaela Ingberg Suomi 60,36, 8) Lei Li Kiina 57,06. Hattestad myönsi, että viimeaikaisilla tuloksilla hän on noussut Sydneyssä suosikiksi. . Zenden moittii Laziota siitä, ettei lopullista sopimusta ole vielä tehty. . . Tai parempikin kuin hyvä. Hän saattoikin olla helpottunut kisan jälkeen, sillä kaikki kuusi kiskaisua lähtivät liikkeelle ilman kipua. 20 1 3 16 76– 268 5 Seuraavat ottelut: 29.7. Voittaja yhdysvaltalainen Adam Nelson pukkasi 21,43. Äiti Merja ei pelaa eikä ole pelannut, mutta huoltopuolella hänen panostaan vaaditaan käytännössä päivittäin. Sopimus on brittilähteiden mukaan kolmivuotinen ja arvoltaan noin 3,5 miljoonaa dollaria eli runsaat 22 miljoonaa markkaa. Leime on tuttu mies ranskalaisissa valmennuspiireissä, sillä hän on luotsannut Caenin joukkuetta vuodesta 1995 lähtien. Korkeus: 1) Vjatsheslav Voronin Venäjä 231, 2) Wolfgang Kreissig Saksa 228, 3) Staffan Strand Ruotsi 228, 4) Sergei Kljugin Venäjä 228, 5) Stefan Holm Ruotsi ja Kwaku Boateng Kanada 224, 7) Tim Forsyth Australia 224, 8) Dragutin Topic Jugoslavia 220. normaalin heittoharjoituksen: tämä tarkoittaa sitä, ettei hänen tekniikkansa ole todellakaan sellaisessa iskussa, kuin se parhaimmillaan voisi olla. . – On kuitenkin monta muutakin tyttöä, jotka onnistuessaan voivat heittää pitkälle. Kalle Luomanen pelasi itse pesäpalloa Pilkkeessä kahdeksankymmentäluvulla. . 7. Ingberg heitti vihdoin ilman kipua Mikaela Ingberg teki perjantai-iltana Oslossa paluun keihäspaikalle ja heitti 60,36. 15 1 2 3 9 80– 180 10 Viinijärvi . Hihanumero on vaihdellut kakkosen ja viitosen välillä. . Rauma . 800 m (ei GP-laji): 1) Noah Ngeny Kenia 1.44,49, 2) Japheth Kimutai Kenia 1.44,70, 3) Vebjörn Rodal Norja 1.44,84, 4) Patrick Konchellah Kenia 1.44,87, 5) Hezekiél Sepeng E-Afrikka 1.44,96, 6) Johan Botha E-Afrikka 1.45,49, 7) David Lelei Kenia 1.45,58. . Joukkueet: 1) Team Bål ( Claes Björkholm, Tord Åkerman, Erik Lindholm ) 44,02, 2) Skogens Män ( Kaj Finne, Reid Nylund, Johnny Fagerholm ) 45,02, 3) Kåla & Riska 46,53, 4) Kanttuveikot 48,23, 5) IPM Skog 6) Märakorvarna CP 51,41. Kuula: 1) Adam Nelson USA 21,43, 2) Cotrell J. . . Tosin ennen sponsoritulojen miettimistä on mietittävä, pystytäänkö Reisjärven tapaisella pienellä paikkakunnalla ylipäätään pitämään koossa superissa pelaamaan pystyvä naisjoukkue: – Niin, pelko joukkueen hajoamisesta on tietysti olemassa. . Trine Hattestad paransi ME:tä 1,26 metriä. – Nyt minä pystyin saamaan heittooni jotakin ekstraa, sillä halusin todella voittaa, kahden lapsen äiti sanoi. Ingberg on pitänyt neljä viikkoa kuntoutustaukoa, kun hänen vasemman jalan istuinkyhmyn alapuolella havaittiin pieni revähtymä. . Uusi ME viimeisellä kilpailun heitolla on nyt 69,48. Kuluva kesä on ollut molemmille tytöille melkoista rumbaa. . . . . Tuleva syksy on tavallaan vedenjakaja. Naiset: 100 m: 1) Zhanna Tarnopolskaja-Pintusevitsh Ukraina 10,93, 2) Christine Arron Ranska 11,12, 3) Chryste Gaines 11,27, 4) Lauren Hewitt Australia 11,33, 5) Irina Puha Ukraina 11,34, 6) Nanceen Perry USA 11,36. 100 m aj: 1) Gail Devers USA 12,56, 2) Glory Alozie Nigeria 12,69, 3) Michelle Freeman Jamaika 12,84, 4) Keturah Anderson Kanada 12,97, 5) Jelena Ovtsharova-Krasovska Ukraina 13,06, 6) EllaKisha Williamson USA 13,16. . . Ellei tarvittavaa sitoutumista sitten löydy ja/ tai joukkue hajoaa. – Pesis on monipuolinen laji ja siinä saa käyttää hyvin omia taitojaan. 20 10 3 4 3 196– 150 40 Oulu . Naiset: 1) Tytti Viestiaho KK Team 1.03,01, 2) Elisabeth Lax Femman 1.04,09, 3) Maria Nyström Minken 1.05,09, 4) Majgret Haldin Femman 1.05,58, 5) Monica Rokala Kronan 1.07,23. . 21 11 6 4 261– 155 45 Siilinjärvi . . . . Seiväs: 1) Jean Galfione Ranska 580, 2) Aleksandr Averbukh Israel 570, 3) Nick Hysong USA 570, 4) Okkert Brits E-Afrikka 560, 5) Dmitriy Markov Australia ja Maksim Tarasov Venäjä 560, 7) Jeff Hartwig USA 560, 8) Rens Blom Hollanti, Martin Eriksson Ruotsi ja Tim Lobinger Saksa 540. . 20 7 1 5 7 150– 165 28 Vimpeli . Ailahtelevasti viime aikoina pelannut Hollanti piti ryhtinsä myös Ranskaa vastaan, voitti lohkon ja matkaa 12 maan lopputurnaukseen Sydneyyn. . . 8. Naisten kovatasoisessa kultaisen liigan kilpailussa tulos ei ollut Trine Hattestadin ME-lukemien (69,48) rinnalla mikään hirmukiskaisu, mutta toi seitsemännen sijan. . Keskikenttäpelaaja siirtyi lontoolaisen Chelsean riveihin viime kauden alussa Juventuksesta, mutta ei saanut peliään kulkemaan. – Haataisen Harri katseli heittojani tuossa sivusta ja totesi, että "sellaisia pikkunättejä". Siilinjärvi – Jyväskylä, Tampere – Vihti, 30.7. . Seppälän voittoaika 56,69 on Suomen ennätys. – Kyllä se heitto oli tulos todellisesta taisteluhengestä. – Mutta oli kyllä odotettavissa, isä-Kalle jatkaa. On tiedostettava, että pelkät yhteisharjoitukset (talvisin viikonloppuisin kolmena päivänä) eivät riitä. Halsuan Toivo kaksi kautta (1975 ja 1980). . . Aiempi SE-aika 56,72 oli Seppälän nimissä uinnin aikuisten EMkisoista Helsingistä. Kalle Luomanen johtaa naisten peliä ja hänen tyttärensä Kati, 18 ja Niina, 16, pelaavat molemmissa joukkueissa. 15 2 2 1 10 89– 204 11 Oulu . Zendenin siirto Lazioon pitkittynyt BARCELONA (STT–REUTERS) Hollannin EM-tähti Boudewijn Zenden myönsi perjantaina, että hänen siirtonsa jalkapalloseura Barcelonasta Rooman Lazioon on pitkittynyt. 400 m (GP): 1) Cathy Freeman Australia 50,74, 2) Suziann Reid USA 51,62, 3) Monique Hennagan USA 51,70, 4) Donna Fraser Britannia 51,79, 5) Brigita Langerholc Slovenia 52,98. Ilmajoki – Rauma, Kajaani – Pattijoki, Oulu – Viinijärvi, Ylihärmä – Reisjärvi. Eli tehtävänä on ollut joko vaihtaa tai kotiuttaa. Ei riitä siihen, että lähdettäisiin pelkästään läpsyttelemään, Kalle Luomanen sanoo painokkaasti. – Etukäteen jännitti, että miten jalka kestää, Ingberg myönsi. Vetelin Urheilijat viisi kautta (1973-1977). Espanjalaislähteiden mukaan sopimus on arvoltaan 5,8 mijoonaa dollaria eli noin 37 miljoonaa markkaa. Molemmissa sarjoissa Reisjärvi on keikkunut koko kauden selvästi keskikastin paremmalla puolella. Syksy vedenjakaja Kahden valtakunnan sarjan pelaaminen nielee juuri matkojen vuoksi myös rahaa seuralta. . Ja joukkuepelit ovat muutenkin mukavia, tytöt kertovat. 16 8 4 2 2 233– 118 34 Ylihärmä . Hollanti voitti turnauksessa ensin Taiwanin 3–0 ja sitten Kanadan samoin luvuin. Hollanti sittenkin Sydneyn lentopalloturnaukseen CASTELNAU-LE-LEZ (STT) Lentopallon olympiavoittaja Hollanti pääsee sittenkin puolustamaan mestaruuttaan Sydneyn olympialaisiin. Tuolloin joukkueessa oli muutenkin suomalaisväriä, kun maalissa pelasi suomalaissyntyinen Petri Ylönen. 20 9 3 2 6 186– 155 35 Lapua . Tai sekä että. . – Nyt siitä ei kannata huolehtia. – Kilpailun alkuun olin kuitenkin tyytymätön ja pelkäsin jo, että viime vuosien huonot onnistumiset täällä jatkuvat. Kati urheilulukiossa Sotkamossa ja Niina Vuokatin opistossa hotellija ravintola-alan perustutkinnossa. . Seuran virallinen tavoite on kahdeksan joukkoon pääsy, Luomanen sanoo. Oslon tuloksia: Miehet: 100 m: 1) Ato Boldon Trinidad ja Tobago 10,00, 2) Gregory Saddler USA 10,10, 3) Brian Lewis USA 10,12, 4) Tim Montgomery USA 10,14, 5) Matt Shirvington Australia 10,20, 6) Coby Miller USA 10,23, 7) Geir Moen Norja 10,24, Kenny Brokenburr USA 10,30. . Pelaajien pitää panostaa enemmän myös henkilökohtaiseen harjoitteluun, Luomanen miettii. 20 14 2 2 2 196– 109 48 Pattijoki . . Pelinjohtamisen ohella hänen toimenkuvaansa kuuluu tällä hetkellä sekä naisten että tyttöjen joukkueen valmentaminen. 15 6 2 1 6 122– 105 23 Pattijoki . Ensi tiistaina 17 vuotta täyttävän Niinan taidot on tunnustettu laajemminkin. . 200 m (ei GP-laji): 1) Boldon 20,26, 2) Ramon Clay USA 20,32, 3) Obadele Thompson Barbados 20,60, 4) Moen 20,66, 5) Shirvington 20,82. Se voitti viimeisen karsintaturnauksen Ranskassa päihitettyään ratkaisuottelussa torstai-iltana isäntämaan 3–1 (25–20, 19–25, 25–23, 25–21). Kalle Luomanen pitelee viuhkaa, kun Kati lyö Niinan nostamaan syöttöön. Myös reissun päällä on joutunut olemaan melkoisesti: – Aluksihan matkustaminen tuntui mukavalta, mutta kyllä se nyt on alkanut kyllästyttää, Pilkkeen ykkösvahti Kati tunnustaa. Kajaani – Viinijärvi, Pori – Peräseinäjoki, 2.8. . . . . . – Kyllä sponsorit ovat olleet kiitettävästi mukana. . Keihäs (ei GP-laji): 1) Jan Zelezny Tshekki 90,56, 2) Sergei Makarov Venäjä 88,53, 3) Harri Hakkarainen Suomi 84,71, 4) Patrik Bodén Ruotsi 83,69, 5) Nick Nieland Britannia 82,51, 6) Harri Haatainen Suomi 78,68, 7) Adrian Hatcher Australia 77,84, 8) Sergei Voinov Uzbekistan 75,88. Oulu – Tampere, Pattijoki – Pori. . Seurojen ilmoitettiin päässeen yhteisymmärrykseen 2,15 miljoonan pesetan (75 Mmk) siirtosummasta jo kaksi viikkoa sitten. . . – Meidän täytyy palata neuvottelupöydän ääreen ja toivon, että pääsemme ratkaisuun lähipäivinä. Kahdessa sarjassa pelaaminen on käytännössä tarkoittanut kahden-kolmen ottelun viikkovauhtia. . . . Riittääkö silloin pelinjohtajan ja valmentajan motivaatio. . Pikkuhiljaa mailleen painuva pesiskausi on ollut Pilkkeelle hyvä. . 2000 69,48 Hattestad 28. Miehet: 1) Markus Holmlund Femman 45,36, 2) Sami Eskola Stamina TC 45,42, 3) Jori Björndahl KäTa 46,43, 4) Johan Enlund IF Brahe 49,15, 5) Kaj Portin Femman 51,24, 6) Seppo Alaspää Digita 53,24. . 21 10 2 4 5 171– 118 38 Pori . Ykköspesis on Pilkkeen naisille tuttu sarjataso, sillä nyt on kahden vuoden suomensarjavisiitin jälkeen menossa jo kymmenes kausi ykköspesiksessä. . Lännen joukkueeseen valinta ei aivan järisyttävä yllätys kolmatta kautta lukkarina pelaavalle Niinalle ollut. Ja se on totta – niistä puuttui se, että tukijalka ei mennyt maahan sellaisella aggressiivisuudella, kuin sen pitää tulevaisuudessa mennä, Ingberg kertaili. Leime seuraa tehtävässä kanadalaista Stephane Sabourinia, jonka komennossa Ranska putosi viime kevään MM-kilpailuissa B-ryhmään. . . 14 4 2 8 99– 142 14 Kajaani . Kansainvälinen lentopalloliitto sulki Meksikon pois, koska joukkue ei ilmoittautunut karsintoihin määräaikaan mennessä. . Valinnan uutisoi Ranskan TV5:n teksti-tv. – Kyllä valinta tietysti mukavalta tuntui, Niina kuitenkin sanoo. Pituus: 1) Tatjana Kotova Venäjä 700, 2) Fiona May Italia 695, 3) Erica Johansson Ruotsi 681, 4) Niurka Montalvo Espanja 663, 5) Dawn Burrell USA 663, 6) Heike Daute-Drechsler Saksa 660, 7) Olena Shehovtsova Ukraina 660, 8) Yingnan Guan Kiina 657. 2000 Urheilu 13 Lyhyesti Jukka Anias REISJÄRVI (KP) Reisjärven Pilke on tällä hetkellä keskipohjalaisen naispesäpallon kiistaton lippulaiva. . . Ingberg heittää seuraavan kerran tiistaina Tukholmassa ja lähtee rakentamaan tästä lähtien kuntoaan Sydneyn olympialaiset mielessään. . Deschamps, 31, kipparoi Ranskan maajoukkueen MMkultaan 1998 ja Euroopan mestaruuteen aikaisemmin tänä kesänä. . – Mutta heräsin vasta viiden kierroksen jälkeen, kun Saksan Tanja Damaske meni ohi. . . KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. Tyttöjen superissa merkkiä näyttää Teuvo Hylkilä. Olin tyytyväinen, sillä sarjassani oli kolme heittoa yli 59,50:n varovaisesti "käsijarru päällä" heitettynä, suomalainen kuvaili. Zenden harjoittelee "miltei yksin" Barcan Nou Camp stadionilla. Toholammin Urheilijat kolme kautta (1977-1979). Molemmat opiskelevat poissa kotikonnuilta. Voimavarojensa mukaisesti. . 16 8 3 2 3 175– 158 32 Reisjärvi . Pilkkeen pesäpallojaoston budjetti on Kalle Luomasen mukaan 200 000 markan tietämissä. 1999 68,22 Trine Hattestad Norja 30
. . . . . Paljon on vielä kuitenkin töitä tehtävä, sillä se yliohjaa aivan liikaa, Salo paljasti. Juuri siksi joukkue on hankkinut jälleen niin paljon uusia pelaajia. . . . . . . Se toimi hyvin sekä kuivalla että märällä radalla, Schumacher totesi. . . Hän osallistuu miesten kevyen luokan yksikkökilpailuun ja on kauden aikaisempien kansainvälisten soutujen perusteella vankasti ehdolla kuuden parhaan joukkoon. D12 (1,8 km): 1) Marika Teini EKU 18.49, 2) Anna-Sofia Marila SuSe 20,34, 3) Åsa Granqvist Malax 20.44, D12 (1,8 km): 1) Hanna Alanen RasKu 23.30, 2) Johanna Backman Femman 25.28, 3) Erika Hautala Femman 28.46. . . . Rikhart/ P. Viesker/ Kaarlo Ahokas I.P. . . . . . . H65 (3,9 km): 1) Pentti Jaakola VaaSu 40.44, 2) Paavo Vähäpesola LapVi 43.27, 3) Lars Nynäs Brahe 45.15. . . Parviainen Tummemmalla painetut ovat keskipohjalaisia voittajia. Tyttö/ Henrik Holmbäck 1957 Kokkola . . 31-vuotias soutaja on löytänyt suorituksiinsa lisää vauhtia Turussa asuvan amerikkalaisen Mike D'Ederitan valmennuksessa. . . . H18 (4,0 km): 1) Staffan Tunis Femman 26.06, 2) Ville Uitto RaJu 26.38, 3) Timo Hongell KoS 30.02,...5) Heikki Istolahti YKV 34.16. . . . . H10RR (1,7 km): 1) Peter Sundelin Femman 12.33, 2) Matti Luuri RaJu 15.17, 3) Viktor Löcdahl Femman 15.47. . . Aikojaan hän vertasi suoraan MM-sarjaa johtavan Schumacherin vastaaviin. . Erä 2: 1) Tero Torppa VetU 6,84 q, 2) Miska Humaloja PyhäjPo 7,21 q, 3) Onni Kujala KannU 7,47, 4) Jukka Pesonen PyhäjPo 7,60. P10 Korkeus: 1) Mika Läspä VetU 124, 2) Tommi Salonen KannU 117, 3) Jere-Matti Ojala KannU 117, 4) Juho Ala-Korpi LestijKi 114, 5) Tommi Vilkko VetU 108, 6) Samu Karhukorpi KaustPV 108, 7) Juha-Matti Koskela LohtVe 095. . Patrik/ Risto Lanki Valomerkki/ A. . . Kotimaisia kuljettajia on 68, ja toiseksi eniten kuljettajia on Ranskasta: 9. Johanssonin seurakaveri Tero Penttilä on sivussa polven eturistisidevamman vuoksi jouluun, mutta Heartsin Antti Niemen ja Hibernianin Mika-Matti Paatelaisen asemat näyttävät vakailta. . . . . . . . T10 Kolmiloikka 1) Mirva Paloranta LestijKi 8.25 2) Anni Mattila KaustPV 7.73 3) Aija Korkeakoski KannU 7.52 4) Heta Lokasaari LohtVe 7.51 5) Tiia Soronen YlivKu 7.44 6) Saara Luoto LohtVe 7.20 7) Noora Juola KannU 6.70 8)Anni Syrjälä KannU 6.37 9) Miina Kortetmaa KannU 6.09 10) Tanya Piispanen KannU 5.96. . . . . . . D21C (2,7 km): 1) Anu Oksanen SaPu 48.24, 2) Kaisa Kaustell LHK 58.39, 3) Lena Granholm Solf 1.02.00. . Savolainen 1986 Tornio . . . . – Olimme askeleen edellä pelin jokaisella osa-alueella. Vastustajalla oli paljon parempi liikkuvuus, KPS:n valmentaja Risto Willman tunnusti. Finska-Bezerra on antanut MM-näyttönsä maailmancupissa voittamalla kolme kevyen luokan kilpailua. . . . . . P9 40 m Erä 1: 1) Mikko Kanala HalsTo 7,13 q, 2) Tero Järvinen KälvTa 7,37, 3) Markus Ranta KannU 7,80, 4) Joonas Alaspää VetU 7,82, 5) Rami Harjula NivU 7,86. . . . . Järveläinen 1981 Oulu . – Ensimmäisen tunnin aikana sijoituin toiseksi, ja Michael oli nopein jollakin puolen sekunnin marginaalilla. . . . . . . Ensimmäinen harjoitustunti ajettiin kuivalla asfaltilla, toinen taas likomärällä ja vaikealla sadekelillä. Reippaimmin Palloseuraa kuritti Jan Storbacka: mies iski tyylipuhtaan hattutempun. . MMkilpailuissa vastus on aina kovin mahdollinen, Finska-Bezerra ennakoi. . . Tänään sekin riitti voittoon, YPA:n valmentaja Petri Määttänen sanoi. . Paitsi siinä mielessä, että olisi saanut nimensä ensimmäiseksi. D21A (3,4 km): 1) Teresa Kollanen Lynx 24.54, 2) Terhi Holsten OH 25.05, 3) Mia Norrgrann NOK 25.53....5) Salla Sukki TuS 29.53..7) Åsa Svartsjö Botnia 30.33. . . Niininen Vipu/ S. . . . T10 600 m 1) Pauliina Puronaho KaustPV 1.57,92 2) Emma Pelkonen KalajJu 2.02,68 3) Anni Mattila KaustPV 2.07,93 4) Marja Matikainen YlivKu 2.10,89 5) Elisa Rautaoja NivU 2.10,94 6) Marjo Leppälä KokkVe 2.14,59 7)Maria Ihalainen KannU 2.15,96 8)Tiia Soronen YlivKu .16,51 9) Marianne Harju KaustPV 2.17,22 10) Riina Kaustinen HimU 2.21,26. elokuuta ajettavasta rallista. . . . . Toiselle tunnille Sauberiin säädettiin enemmän autoa radan pintaan painavaa siipivastusta, ja kulku rauhoittui. . . . . Borgström Valomerkki/ A. . . . . Patrik/ Risto Lanki Valomerkki/ A. . Hän oli myös odottavainen, sillä epävakaan sään ennustettiin jatkuvan lauantaina, jolloin vuorossa ovat aika-ajot. . YLIVIESKA (KP) FC YPA piti Oulaisten Huiman nuhteessa kolmosen paikallispelissä. 2000 s KESKIPOHJANMAA Kuninkuusravien voittajia HOCKENHEIM (STT) Hockenheimin formula 1 grand prix'n perjantaiset vapaat harjoitukset mahdollistivat kuljettajien testata ajokkejaan niin kuivissa kuin märissä oloissa. . . . . . . . . Sauber parani siipisäädöillä Mika Salo sai Sauberinsa kovaan iskuun vasta harjoittelun toisella tunnilla. Toisella puoliajalla Marko Laitala ja Antti Kukkola varmistelivat kotijoukkueen voiton. . . Patrik/ Risto Lanki Valomerkki/ A. Sateen Häkkinen totesi vain palvelleen talliaan. D14A (2,6 km): 1) Liisa Kujanpää LapVi 26.00, 2) Minna Pienimäki Raseberg 29.56, 3) Elina Rinkineva RaJu 30.31. . . – Osanottajien määrää oli pakko rajoittaa nykymuotoisen MM-rallin toimivuuden takia, Autourheilun Kansallisen Keskusliiton AKK:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen kertoi. Viesker/ Kaarlo Ahokas I.P. . Iltapäivän aikana pelattiin yhteensä 64 erittäin tasaista ottelua, joista Tanska voitti yhden enemmän. . . . . . . . . . . Suomalaisajajista Mika Häkkinen oli kolmas ja Mika Salo kymmenes. . Overmars ja Petit siirtyivät kolme vuotta sitten yhdessä Arsenaliin, ja matkaavat jälleen yhdessä Barcelonaan lääkärintarkastukseen ja sopimaan tarkemmin sopimusehdoista. . . . . Michael Schumacher hallitsi harjoituksissa Hockenheimin nopean radan parhaiten. . . . . Riuska/ A. . . . Maaleja taisin tehdä harjoitusotteluissa neljä. . . D55 (2,7 km): 1) Eila Leskinen VaaSu 1.08.00. Tanska johtaa naisten keilailumaaottelua KROATIA (STT) Nesteen Soutajien Laila Finska-Bezerra on yksi vahvimmista mitalisuosikeista ensi viikolla soudettavissa ei-olympialuokkien MM-kilpailuissa. . . . . Kolme muuta suomalaista Viikonloppuna alkavassa Skotlannin pääsarjassa on Johanssonin lisäksi kolme muuta suomalaispelaajaa. – Kilpailu on täällä aina ollut kovaa, mutta tänä vuonna se on vieläkin hurjempaa. D60 (2,7 km): 1) Maj-Len Östergård Falken 48.10, 2) Ann-Britt Hjerpe Falken 48.13, 3) Sirkka Ketola KauKa 54.07. . . T10 Keihäs: 1) Janika Ruostetsaari NivU 19.77 2) Anita Gazivoda KaustPV 16.65 3) Satu Tilus HimU 13.47 4) Jonna Känsäkangas KokkVe 10.59. .Riuskan Tyttö/ M. .Vekseli/ Pentti Savolainen Vekkuliina/ P. . . .Vekseli/ Pentti Savolainen Hipo/ Tapio Perttunen 1982 Kuopio . Nyt on tärkeintä keskittyä omaan tekemiseen Glasgow'ssa ja taistella itselleni pelipaikka, Johansson korostaa. Samaan (1 720) pääsi Iben Tchu. . . . . Vanha-Rauvola 1994 Oulu . . . . . . . D50 (3,9 km): 1) Eila Seppälä YKV 39.25, 2) Eeva-Liisa Korkeakangas RaJu 48.29, 3) Raija Lauko YKV 50.15. H60 (3,9 km): 1) Lars Hjperpe Falken 34.28, 2) Teuvo Kurki RaJu 35.36, 3) Olavi Ylikangas HimU 38.56. . . D14B (2,0 km). . . .Riuskan Tyttö/ M.Törnvall Vieteri/ Kaarlo Partanen 1976 Jyväskylä . . . P9 Korkeus: 1) Onni Kujala KannU 105, 2) Roope Liedes KannU 100, 3) Mikko Vierimaa NivU 090. . . Teivainen 1991 Jyväskylä . Vanha-Rauvola 1993 Lappee . . . . . Vekke/ R. . . . . Marko Yli-Tokola säesti hyvin yhdellä maalilla. . Erä 6: 1) Roope Liedes KannU 7,31, 2) Lauri Torppa VetU 7,64, 3) Santtu Lehto KaustPV 7,89 P9 40 m: 1) Tero Torppa VetU 6,79, 2) Ville Kuorikoski KaustPV 6,97, 3) Joni Hietala KälvTa 7,03, 4) Mikko Kanala HalsTo 7,05, 5) Teemu Savela NivU 7,06, 6) Miska Humaloja PyhäjPo 7,17. Harjoitusten toiseksi nopein oli hänkin saksalainen. . T9 Korkeus 1) Katri Vesaluoma SievSi 120, 2) Minne Kohtala KannU 111, 3) Jenna Niemelä YlivKu 090, 4) Tiina Polso KannU 090, 5) Roosa Pelto-Arvo KannU 090, 6) Camilla Karhukorpi KaustPV 090, 7) Helka Marjamaa KokkVe 085, 8) Salla Ojala VetU 085, 9) Minna Kujala NivU 085, 10) Sanna-Kaisa Vilkko VetU 070. . . . H16 (4,3 km): 1) Juha-Ville Lahdensuo, LapVi 31.16, 2) Panu Heiska PoRa 31.33, 3) Jaakko Istolahti YKV 34.27.. . . Jouduin pitämään pienen tauon takareiden vihoiteltua, mutta mitään vakavampia ongelmia ei ole ollut. . . . . . Savolainen 1987 Lahti . . . . . . . . . Celtic on myös tehnyt paljon hankintoja, Johansson huomautti. . Teivainen 1990 Kouvola . . . . . . . – Yritimme saada auton parhaaseen mahdolliseen kuntoon kilpailua varten, eikä sijoitus sen takia ole niin varteenotettava juttu. Kuvat: Lehtikuva/Reuters 1952 Kouvola . . Keiloja kaatoi eniten Tiia Einola: 1 784 kahdeksaan sarjaan eli keskiarvolla 223,0. – Mestareiden liiga on meille erittäin tärkeä tällä kaudella. D16 (3,3 km): 1) Pernilla Tunis Femman 30.41, 2) Pernilla Backlund NOK 31.54, 3) Maarit Korpi PoRa 32.34. . H50 (5,4 km): 1) Håkan Björklund Falken 42.22, 2) Severi Halkosaari NivU 49.44, 3) Håkan Rauma Botnia 50.49. . Finska-Bezerra mitalijahtiin MM-souduissa LONTOO (STT–REUTERS) Hollantilainen laituri Marc Overmars ja ranskalainen keskikenttäpelaaja Emmanuel Petit siirtyvät Arsenalista Barcelonan jalkapallomiehistöön. . Frentzenin ensimmäinen ajotunti meni osittain piloille, kun autossa ilmeni ongelmia. Sunnuntaina pelataan kiihkeä ottelu Edinburghin herruudesta, kun Niemen Hearts kohtaa Paatelaisen Hibernianin. . – Itseluottamusta niistä voitoista tuli. . . – Hän oli suunnilleen yhden kymmenyksen hitaampi kuin minä, eikä hän ollutkaan enää niin nopea sillä viimeisellä sektorilla. . . . . . . . . . 1) Heidi Blomqvist Malax 19.31, 2) Anna Sangi KoS 25.30. . Seuraavina olivat Piritta Kantola 1 740 (217,5) ja Ann-Mari Liljankoski 1 720 (215,0). . Parviainen 1997 Ylivieska . . . . . Kuuman illan maalikarkelot aloitti YPA:n Juha Korhonen. – Olemme tietenkin surullisia, kun menetämme Marcin ja Emmanuelin, mutta kiitämme heitä tehdystä työstä ja toivotamme menestystä Barcelonaan, Arsenalin valmentaja Arsene Wenger kertoi. . . . Teivainen 1988 Forssa . . . . Johnstonen lauantaina. . . . H12TR (1,8 km): 1) Frank Eklund NOK 19.00, 2) Kenneth Lind Femman 23.15, 3) Teemu Perälä LapVi 26.08. . Myös kisa Skotlannin mestaruudesta on Celticin kanssa kova. . . . Viesker/ Kaarlo Ahokas Uja/ Risto Tupamäki 1999 Pori . Patrik/ Risto Lanki Totina/ Aki Antti-Roiko 1992 Helsinki . Röe Tromsö 46,28. . . Joukkueet viettävät kesäistä maaotteluviikonloppua ja keilaavat kahdeksan hengen joukkuein. . . . . . . . . P10 60 m:1) Matti Harju VetU 9,61, 2) Olli-Pekka Törmä KannU 9,93, 3) Tuomas Väli-Korpi KannU 9,94, 4) Jere-Matti Ojala KannU 10,03, 5) Samu Karhukorpi KaustPV 10,14, 6) Eemeli Puronaho KaustPV 10,30. H55 (4,3 km): 1) Olavi Mäkivaara RasKa 37.40, 2) Frans Pått Minken 39.04, 3) Keijo Jylhä RaJu 41.12. . . Mukaan on hyväksytty 132 paria noin 150 ilmoittautuneen joukosta. Yleisurheilu ”Sun autossa on kaikki kunnossa...” SEINÄJOKI (STT) Tanska johti Suomea naisten keilailumaaottelussa henkilökohtaisen osuuden jälkeen niukasti pistein 66–62 perjantaina Seinäjoella. . . Arsenal ei ole vahvistanut siirtosummaa, mutta seurasta kerrotaan summan olleen suurempi kuin Nicolas Anelkan siirrosta viime kaudella kuitatut 23 miljoonaa puntaa. . Barcelona ilmoitti kiinnostuksensa Arsenalin kaksikkoon saatuaan viime viikolla Luis Figon siirrosta Real Madridiin lähes 360 miljoonaa markkaa. D20 (3,2 km): 1) Sari Pajula LapVi 30.25, 2) Eva Lillhonga Botnia 31.18, 3) Tiina Hemminki PoRa 31.42. . . . H40 (6,4 km): 1) Ari Martikainen KeuKi 55.27, 2) Stefan Lillandt Kristina 57,04, 3) Ahvo Ahola RasKu 59.09. . Erä 2: 1) Matti Harju VetU 9,40 q, 2) Tuomas Väli-Korpi KannU 9,87 q, 3) Jere-Matti Ojala KannU 10,04 q, 4) Juha-Matti Koskela LohtVe 11,04. H21B (3,8 km): 1) Johan Ehrs Femman 37,00, 2) Christian A. . . . . . . . . Sukkula/ H. . . . . . Oli vaikea jopa nähdä suorilla eteensä, koska se pomppi niin paljon, 1,6 sekuntia Schumacherille loppuajoissa hävinnyt Salo kertoi. H35 (6,7 km): 1) Hannu Lusa RaJu 51,19, 2) Lars Nymark Minken 52,12, 3) Kimmo Hilli JalJa 56,17. . . GBK II tyrmäsi Suunnistus Merenkurkun Rastipäivät, Petolahti H21A ( 4,5 km): 1) Mikko Hölsö Hiisi 28,38, 2) Petri Saari Femman 29,29, 3) Juha Nivukoski S-101 29,31...5) Esko Ylikangas KoS 31,35, 10) Kenneth Lassila Botnia 33,20. Vireeni/ Allan Korpi Hulpu/ Reino Salmela 1984 Joensuu . .Erkko/ Olof Westerlund Suhina/ Antti Hämylä 1959 Kuopio . . . . . Askare/ Viljo Keskinen Helätin/ Lauri Kokko 1965 Seinäjoki . YPA voitti ottelun maalein 4-1 (2-1). . . . . – Harjoituskausi meni kohtuullisen hyvin. – Saimme molemmille keleille vähän kokemusta ja mahdollisuuden säättää autoa sen mukaan. . . Jyväskylään 132 autokuntaa. D10RR (1,7 km): 1) Anna Granqvist Malax 15.24, 2) Tiia Keltamäki OuTa 21.01, 3) Ida Finnäs Malax 21.18. . . . . . . Parhaalla kierroksellaan Häkkinen hävisi Schumacherille 59 sadasosaa. H70 (2,7 km): 1) Birger Blusi Vörå 32.40, 2) Matti Koivunen RaJu 33,09, 3) Jaakko Ala-Hukkala RaJu 40.06. . . H12 (1,8 km): 1) Eino Kattilakoski KoS 16.08, 2) Tomas Nygård Solf 16.44, 3) Johan Sund NOK 17.22. Ralliin on hyväksytty kilpailijoita 24 maasta. . . Autossa oli aivan liian vähän siipeä Hockenheimin radalle, vaikka huippunopeuksilla mitattuna Salo oli toiseksi paras. . . . . . D18 (3.0 km): 1) Susanna Honkanen VaaSu 24.46, 2) Lena Paxal Femman 26.26, ja Kaija Rantoja RasKe 26.26,4) Ann-Sofie Sundelin Femman 27.10, 5) Yvonne Häggblom Femman 28.12. . . Hän tuli toisella jaksolla sisuuntuneena kehiin ja tunkeutui kärkikahinaan radan alettua kuivua aivan harjoitusjakson lopulla. Jordan-kuljettaja Heinz-Harald Frentzen hävisi Schumacherille vain runsaat neljä sekunnin sadasosaa. . . Harjoituksen kärkeen ajoi isäntämaan Ferrari-kuljettaja Michael Schumacher. 14 Urheilu Lauantaina 29.7. . – Olen tyytyväinen auton tasapainon parantamistyön tuloksiin. Erä 5: 1) Ville Kuorikoski KaustPV 7,03 q, 2) Teemu Savela NivU 7,19 q, 3) Tommi Uusimäki YlivKu 7,40, 4) Anssi Ketopaikka KannU 7,63, 5) Tuomas Puronaho KaustPV 8,14. . . . . Atlantan olympiaregatassa Finska-Bezerra sijoittui neljä vuotta sitten 12:nneksi avoimessa yksikköluokassa. Alkuosa kului pomppivan auton säätöjen trimmaamiseen. .Vekseli/ Pentti Savolainen Aiheen Ilo/ Seppo Ristimäki 1983 Turku . . . Kaksikon yhdistetyn siirtosumman arvellaan olevan noin 25 miljoonaa puntaa eli noin 240 miljoonaa markkaa. H21C ( 3,9 km): 1) Veijo Riivari KaaRa 24,32, 2) Pekka Keisanen ÄhtU 25,48, 3) Erkki Mäki-torkko LaihLu 29,25. Valmentaja Dick Advocaat arvostaa suomalaiskärkeään, sillä brittilehdissä huhutuista siirroista etelään ei ole tullut mitään. . . – Tuossa alussa se oli aika hirveä ajettava. . Schumacher ohjasti ensimmäisellä ajotunnilla Ferrarinsa Hockenheimin radan ympäri päivän parhaalla ajalla 1.43,53 (237,3 km/h). . T10 Kuula: 1) Johanna Salmela KokkVe 8.71 2) Satu Tilus HimU 7.99 3) Janika Ruostetsaari NivU 7.13 4) Ulla-Maija Nukarinen NivU 6.58 5 Satu Alasuvanto KalajJu 6.49 6) Marianne Harju KaustPV 6.48 7) Mirjami Järvilä KaustPV 5.94 8)Maija Takalo KalajJu 5.78 9) Marja Matikainen YlivKu 5.71 10) Marjo Pesola ReisjPi 5.71. . Pette/ Harri Koivunen Luisteri/ Antti Teivainen 1995 Tampere . . Myös automerkkien kirjo on melkoinen, sillä mukana on 20 automerkkiä. . . . . H20 (4,3 km): 1) David Fred Femman 36.28, 2) Pontus Fred Femman 37.40, 3) Mathias Harald Falken 56.41. Törnvall Vieteri/ Kaarlo Partanen 1980 Pori . Puhemies/ Allan Korpi Helätin/ Lauri Kokko 1966 Pori . . . . H14B (2,0 km): 1) Miika Teini EKU 20.12. . Sadekeli haittasi harjoituksia Schumacher oli harjoitusten nopein, Häkkinen kolmas Punainen ori. . . . elokuuta kilpailtavissa ei-olympialuokkien MM-kisoissa Finska-Bezerra saa suomalaisseuraa RC Kårenia edustavasta Tomas Haltsosesta. . . Viesker/ Kaarlo Ahokas Vintar/ Rainer Björkroth 1998 Kuopio . . . . . – Oltiin ihan vastaantulijoita. . . . Sateisen toisen ajotunnin aikana Häkkinen huomasi saksalaisen olleen joka tapauksessa hitaampi. . . GLASGOW (STT) Glasgow Rangersin riveissä jalkapalloileva suomalaishyökkääjä Jonatan Johansson on kovassa puristuksessa skotlantilaisten tähtisikermässä. . .Vekseli/ Pentti Savolainen Pimari/ U. . . . Sukkula/ H. H14 (2,8 km): 1) Jaakko Kattilaksoki KoS 24.28, 2) Jaakko Perälä LapVi 25,31, 3) Paavo Keisanen ÄhtU 26.12. Eniten pisteitä tanskalaisista hankkivat Iben Tchu ja Bettina Lund: 12 kumpikin. Erä 4: 1) Joni Hietala KälvTa 6,99 q, 2) Jukka-Pekka Pelto-Arvo KannU 7,47, 3) Olli Kauppi KokkVe 7,67, 4) Mikko Vierimaa NivU 7,95, 5) Aleksi Patana VetU 7,96. . . . . Skotlannin sarjan avauskierroksella Rangers kohtaa kotonaan St. . . . . Arponen Helätin/ Lauri Kokko 1974 Lahti . . . . . . . . .Erkko/ Olof Westerlund A.K. . T10 60 m: Erä 1: 1) Johanna Salmela KokkVe 9,28 q 2) Pauliina Puronaho KaustPV 9,57 q 3 Saara Luoto LohtVe 9,91 q 4) Riika Vähätiitto HaapajKi 10,22 5) Aija Korkeakoski KannU 10,24 6) Emma Pelkonen KalajJu 10,36 Erä 2: 1)Nina Pyykkö ReisjPi 9,82 q 2)Maija Takalo KalajJu 9,96 q 3)Maria Ihalainen KannU 10,26 4)Tiia Törnvall KalajJu 10,63 5)Annika Kangasvieri KaustPV 11,55 Erä 3: 1) Miina Kortetmaa KannU 10,48 2) Mari Moilanen KalajJu 10,67 3) Marjo Pesola ReisjPi 10,85. . P10 600 m: 1) Matti Harju VetU 1.59,72, 2) Matias Petäistö KalajJu 2.00,16, 3) Eemeli Puronaho KaustPV 2.02,77, 4) Juho AlaKorpi LestijKi 2.04,42, 5) Tommi Vilkko VetU 2.06,00 6)Markus Kangasvieri YlivKu 2.06,32 7) Aki Vähäsöyrinki NivU 2.14,09 P10 Keihäs: 1) Aatu Jauhiainen ReisjPi 30.22, 2) Niko Koivisto KannU 28.12, 3) Markus Kangasvieri YlivKu 25.69, 4) Sami Kokkonen ReisjPi 25.00, 5) Antti Tuunala KälvTa 23.56 P10 Kolmiloikka: 1) Tommi Salonen KannU 7.98, 2) Olli Peltokorpi KannU 7.65, 3) Mika Läspä VetU 7.48, 4) Jussi Uusioja KannU 7.43, 5) Olli-Pekka Törmä KannU 7.41. . . Ero-Lohko/ K.Partanen Sato-Satu/ P.Yli-Houhala 1960 Helsinki . . P10 Kuula: 1) Aki Vähäsöyrinki NivU 8.11, 2) Sami Kokkonen ReisjPi 7.62, 3) Aatu Jauhiainen ReisjPi 7.33, 4) Niko Koivisto KannU 6.60, 5) Antti Tuunala KälvTa 6.46 . . . . . . . Miehen lapikas puhui ensin kahdesti, sitten tuli OuHun vuoro kaventaa. . Vireeni/ Allan Korpi Vekkuliina/ P. . . – Siirtoasioista en osaa sanoa mitään. . . . . . . Hän syötti Rangersin ensimmäisen maalin 4–1 päättyneessä ottelussa. Tosin tilanne on täysin sama jokaiselle pelipaikalle, Johansson kertoi. . . 5) Antti Malkamäki YKV 36.35. . H75 (2,7 km): 1) Jouko Aspholm YlivKu 47.55, 2) Erling Gull NOK 48.11. H45 (6,1 km): 1) Kari Haataja KajKu 47.39, 2) Ari Yli-Kaatiala KuortKu 47.53, 3) Henry Nyberg Orient 49.36..5) Jouni Hongell KoS 55.11. Viime keskiviikon Mestareiden liigan karsintaottelussa Kaunasia vastaan Johansson oli avauskokoonpanossa. . . . . . . . T9 Kuula 1) Sari Paavola KannU 6.55, 2) Mirva Laukka NivU 5.48, 3) Miina Urpilainen PerhKi 6.32, 4) Sonja Tilus HimU 5.54, 5) Marja Takalo YlivKu 5.49, 6) Lotta Heikkilä VetU 3.75, 7) Sannamari Salonen KannU 5.43, 8) Tiina Mäntypuro ToholU 5.04, 9) Marika Alaspää VetU 5.01, 10) Milka Erkkilä KannU 5.00. . . . P9 Kuula: 1) Santtu Lehto KaustPV 7.97 2) Ville Kuorikoski KaustPV 7.31 3) Mattias Brännkärr KokkVe 7.03 4) Valtteri Keskitalo KannU 6.32 5) Jukka Pesonen PyhäjPo 6.18 6) Henri Jussila KannU 6.18 7) Eetu Hautakoski LohtVe 6.03 8) Joonas Mäki-Ullakko KannU 5.87 9) Tommi Uusimäki YlivKu 5.57 10 Joni Lundström KannU 5.54. Schumacher jäi kakkoseksi sateella Häkkinen, F1-luokan kaksinkertainen puolustava maailmanmestari, oli mielissään päivän aikana hankkimaansa tuntumaan McLarenin ajettavuudesta eri keleissä. . . . KPS:n ainokaisen viimeisteli 72. . . Meillä taitaa olla seitsemän tai kahdeksan kärkimiestä kisaamassa kahdesta pelipaikasta. Vilpponen Luisteri/ Antti Teivainen 1996 Mikkeli . . D40 (3,8 km): 1) Berit Tunis Femman 37.58, 2) Helena Soinila TeuvR 41.00, 3) Maarit Kuuttila LaihLu 52.28. . . KPS kaatui osumin 4-1 (30). Pette/ Harri Koivunen Vipu/ S. Kaksinkertainen kuningatar Sato-Satu on syntynyt Alavieskassa. Ainakin Wolverhampton oli vakavissaan suomalaisen kintereillä. . Kauden 10:s osakilpailu ajetaan sunnuntaina. D45 (3,9 km): 1) Gunilla Björklund Falken 41.26, 2) Anneli Turunen KauKa 1.01,35, 3) Hannele Poti LaihLu 1.23.25. . . Amor/ Bertel Hakalax A.K. . . Vireeni/ Ilkka Korpi Vekkuliina/ P. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Barcelona on käyttänyt summasta noin 130 miljoonaa markkaa Valencian espanjalaisen keskikenttämiehen Gerard Lopezin hankintaan. . GBK sai maalin jo toisella minuutilla ja meidän peli meni näennäiseksi yrittämiseksi. . . . . . – Varsinkin radan stadionosuus oli alussa todella vaikea, ja taisin olla koko joukon hitain sillä osuudella. . . . . Amor/ Bertel Hakalax Lilli/ Markku Olenius 1953 Tampere . . . . Nyt tiedän omat mahdollisuuteni, mutta niiden varassa on kuitenkin turha olettaa yhtään mitään. . P9 600 m:1) Juuso Ala-Korpi LestijKi 2.05,11, 2) Miska Humaloja PyhäjPo 2.05,33, 3) Tero Järvinen KälvTa 2.07,58, 4) Joonas Brax YlivKu 2.08,31, 5) Teemu Savela NivU 2.11,91, 6) Joni Hietala KälvTa 2.14,57, 7) Eetu Hautakoski LohtVe 2.17,35, 8) Olli Kauppi KokkVe 2.17,70, 9) Joonas Alaspää VetU 2.20,97, 10) Tatu Ahonen LestijKi 2.21,72. Suomalaisista samaan selvisi Tiia Einola. Kroatian Zagrebissa 1.–6. . . . . . Erä 4: 1) Anette Lehojärvi KannU 9,93 q 2) Marjo Leppälä KokkVe 10,44 3) Noora Juola KannU 10,46 4) Nelli Järvelä KaustPV 10,46 5) Mirjami Järvilä KaustPV 10,80 6)Anni Syrjälä KannU 10,93 T10 60 m 1) Johanna Salmela KokkVe 9,34 2) Pauliina Puronaho KaustPV 9,61 3) Anette Lehojärvi KannU 9,78 4) Nina Pyykkö ReisjPi 9,85 5) Saara Luoto LohtVe 10,05 6) Maija Takalo KalajJu 10,10. . YPA vaisuili voittoon KOKKOLA (KP) GBK II antoi KPS:lle tyrmäysiskun kolmosen paikallisderbyssä. .Ero-Lohko/ K. . . . . Silti pelimme oli vaisua. . . . Ponseri/ A. Teivainen 1989 Seinäjoki . Niemi on joukkueensa ehdoton ykkösmaalivahti, ja yli 100 maalia ammattilaisurallaan laukonut Paatelainen kuuluu Hibsin hyökkäyksen vakiokalustoon. Kotijoukkue ei saanut OuHusta vastusta pelin missään vaiheessa. . . . . Tyttö/ Henrik Holmbäck 1954 Oulu . . . . . . . . Sadekelin säätöihin Salo oli tyytyväinen. . . D70 (2,7 km): 1) Siviä Takalampi KuortKu 1.10.00. . – Se oli paljon rauhallisempi. . Erä 3: 1) Petteri Salonen KannU 7,83, 2) Tatu Ahonen LestijKi 7,90, 3) Onni Salonen KaustPV 8,94. . . . minuutilla Jere Möller. . . . . . . Kummankin maan kaikki pelaajat kohtasivat vastustajan kaikki pelaajat. . Savolainen 1985 Kaustinen . Partanen Sato-Satu/ Tuomo Mäkelä 1964 Kouvola . 10 pistettä toivat Janni Hjelm sekä suomalaisista Piritta Kantola ja Ann-Mari Liljankoski. . D35 (3,8 km): 1) Heli Teini EKU 40.03, 2) Kristii Tanila-Pellikka JalJa 50.10, 3) Mervi Väänänen YlikNM 58.30. Johansson taistelee pelipaikastaan Piirihuipentuma T/P 9-10 Veteli P10 60 m Erä 1: 1) Olli-Pekka Törmä KannU 9,85 q, 2) Eemeli Puronaho KaustPV 10,22 q, 3) Samu Karhukorpi KaustPV 10,23 q, 4) Jussi Uusioja KannU 10,62. . Voitosta sai kaksi pistettä ja tasapelistä yhden. T9 40 m Erä 1: 1) Sari Paavola KannU 6,97 q 2)Jenna Ojala KälvTa 7,45 3)Minna Suominen HalsTo 7,55 4)Viivi Valtonen LestijKi 7,86 5)Sini Mattila KaustPV 7,87 Erä 2:1) Jatta Salmela KälvTa 7,30 2) Susanna Pulkkinen VetU 7,32 2) Elina Tuunala KälvTa 7,32 4) Marja Takalo YlivKu 7,65 Erä 3:1) Miina Urpilainen PerhKi 7,14 q 2) Milka Erkkilä KannU 7,43 3) Jonna Tillikainen KannU 7,64 4) Anna Vähäsöyrinki NivU 7,66 Erä 4: 1) Noora Kuutti KannU 7,15 q 2) Helka Marjamaa KokkVe 7,42 3) Salla Ojala VetU 7,57 4) Sara-Maaria Hautala KaustPV 7,99 5) Irene Sillanpää VetU 8,35 Erä 5:1) Kaisa Nykänen VetU 7,55 2) Marianne Roukala KalajJu 7,64 3) Minna Jaakola KannU 7,69 4) Eveliina Harju VetU 7,70 5) Tea Kangasvieri LestijKi 7,78 6) Emilia Hirvi KannU 7,95 Erä 6: 1) Sannamari Salonen KannU 7,23 q 2) Jenna Niemelä YlivKu 7,74 3) Riikka Soukka YlivKu 8,13 4) Emma Vestala VetU 8,14 Erä 7:1) Suvi Mikkola KaustPV 6,96 q 2) Laura Ala-Korpi HalsTo 7,32 3) Reetta Mutka KokkVe 7,47 4) Kaisa Eros YlivKu 7,97 5) Camilla Karhukorpi KaustPV 8,18 Erä 8:1) Katri Vesaluoma SievSi 6,84 q 2) Mirka Toivola NivU 7,58 3) Mari Mäki-Maunus YlivKu 7,83 4) Noora Nykänen VetU 8,13 5) Sanna-Kaisa Vilkko VetU 8,18 T9 40 m 1) Katri Vesaluoma SievSi 6,80 2) Suvi Mikkola KaustPV 6,93 3) Sari Paavola KannU 7,01 4) Noora Kuutti KannU 7,14 5) Sannamari Salonen KannU 7,19 6) Miina Urpilainen PerhKi 7,20 T9 600 m: 1) Minne Kohtala KannU 2.07,65 2) Laura Ala-Korpi HalsTo 2.11,27 3) Tiina Mäntypuro ToholU 2.11,28 4) Jenna Ojala KälvTa 2.13,06 5) Heli Vähähyyppä KälvTa 2.15,71 6) Elina Tuunala KälvTa 2.20,34 7 Susanna Pulkkinen VetU 2.20,39 8) Heidi Lokasaari VetU 2.21,75 9) Reetta Mutka KokkVe 2.22,35 10) Mirva Laukka NivU 2.22,50. . Kun tarkastelee sektoriaikoja, hän oli viimeisellä osiolla aika nopea, Häkkinen laskeskeli. . Overmars ja Petit Barcelonaan Emmanuel Petit JYVÄSKYLÄ (STT) Jyväskylän MM-rallin järjestäjät ovat joutuneet karsimaan osan halukkaista kilpailijoista pois 18.–20. Maaottelu jatkuu lauantaina joukkuepeleillä, joissa on vielä jaossa 20 pistettä, eli taisto jatkuu erittäin tiukkana. Johanssonin lisäksi joukkueessa on peräti 30 sopimuspelaajaa, joista jokainen pelaa täydellä ammattilaisen statuksella
Toyota Prius kuluttaa vain 3,5 litraa bensiiniä satasella. Oikeassa paikassa ratkaisu on merkittävä ja kustannustehokas, Rautaruukin Mannerkoski sanoo. Öljy/puulämmitys. – Ostajat ovat olleet aika varovaisia ja harkitsevaisia varsinkin kiinteistökaupoissa. Auton joka ei saastuta. 120 m 2 , v-76 rakennettu hyväkuntoinen ok-talo, tiilivuoraus, öljylämmitys (puumahd.), oma 997 m 2 puutarhamainen tontti, autotalli. Hän ei kuitenkaan usko, että tulevaisuudessa kaikki teräskauppa käytäisiin verkossa. HP. Öljy-/ja sähkölämmitys. – Kehitys alkoi ehkä aikaisemminkin täällä, hiljeneminen alkoi näkyä jo maalishuhtikuussa. Ostajat kriittisempiä Konttorinjohtaja Esa Weckströmkin Kokkolanseudun SKV:sta toteaa, että hintojen nousu on pysähtynyt. 119 m 2 , puuvuorattu ok-talo, rak. 1.100.000,KARSTANTEKIJÄNTIE 6, Kirkonmäki Rakennettu 1958 ja peruskorjattu sekä laajennettu 1973. 162, Kruunupyy Puolitoistakerroksinen peruskorjattava talo n. Asuntokauppa on hiljentynyt Omakotitalon myyntiaika neljäkin kuukautta Asuntojen myyntiaika on pidentynyt hiljentyneen kysynnän vuoksi. – Talouden muu paraneminen, kuten työllisyyden parantuminen, ehkä korjaa tilannetta. Kokkolalaisten kiinteistövälittäjien tuntuma muutoksesta on yhdensuuntainen. Sähköisiä kauppapaikkoja on nyt vilkkaasti syntymässä eri aloilla erilaisten yhteenliittymien voimin. Yhtiöiden tavoitteena on luoda Euroopan kehittynein teräksen verkkokauppa, jossa käydään kauppaa yrityksiltä yrityksille. 790.000,LINNANPOLKU 3, Halkokari 6 h+k+takkahuone ja saunosasto= 183 m 2 . Lähden autonäyttelyyn suurten autonvalmistajien www-sivuille. HP. Köökeisä on kans mööbeleitten välisä kakeli. Syksyllä aloittava kauppapaikka aikoo tarjota laajan valikoiman erikoismetallituotteita. 120 m 2 , tiilivuor. Akut latautuvat jarrujen kineettisestä energiasta, pistotolppaa ei tarvita. -73, öljylämmitys, oma tontti 746 m 2 , autotalli, sekä 2varastoa. Ku varaat lukaalis heti eikä viiestoista päivä, niin saat määrätä mitä haluut. 480.000,BÄCKENINPOLKU 11, Piispanmäki v. Märisä tiloisa seinät on bruukilla muuratut. Vielä Lämpö tulee putkia pitkin tupaan fabriikista. Rautaruukki mukaan sähköiseen kauppaan – MÄNTYHARJULAISEN omakotitalon ullakolta löytyi heinäkuun alkupuolella kirjekuorellinen kansalaissodan aikaisia asiapapereita. 1000 m 2 suuruisella tontilla. * * * Voisi tietysti valita "vuoden ekoauton". – Sähköiset kauppapaikat tulevat yleistymään toiminnassa, johon ne sopivat. 98 m2 Liiketila 4 n. 140 m 2 , autotalli 20 m 2 . Asuntojen hintojen nousu on pysähtynyt ja myyntiajat ovat pidentyneet. 100 m 2 , yhteinen saunaosasto 16,0 m 2 . Hybridin moottori lähtee käyntiin ja kiihtyy sähköllä, maantieajossa se kulkee bensalla ja joutokäynnillä seisoessaan sähköllä. 5 h+k+pukuhuone, pesuhuone ja sauna=n. Märisä tiloisa on klaseerattu kakeli. HP. 220.000,CITYKÄYTÄVÄ, RANTAKATU 5, 67100 KOKKOLA. Ford kertoo myyneensä yli miljoona sähköllä, kaasulla tai etanolilla käyvää autoa (maailmassa on 700 miljoonaa autoa). Pienet asunnot hinnoissaan Rivija kerrostaloasunnoissa ei ole tapahtunut niin radikaalia hinnan pudotusta kuin omakotitaloissa. Mannerkoski sanoo, että siirtyminen sähköiseen kauppaan muuttaa yritysten toimintatapoja. Vain isompien huoneistojen hinnan nousu on pysähtynyt tai hinta on laskenutkin, Kalliokoski kertoo. 91m 2 . Markkinoilla toimii jo ESteel-niminen kauppapaikka, johon konsortion osapuolet nyt liittyvät. Köökiin ja tampuriin laitetaan wähän wankemmat tapeetit, jotta huushollerska voi huoletta jynssätä. Esimerkiksi Mercedes Smart -kaupunkiautoon on jo kokeiltu polttokennoa, jossa sähköä tehdään vedystä, joka taas saadaan metanolista. Sähkölämmitys. HP. -95 rak. 1 km. – Hinnat ovat laskeneet. ok-talo, tontti n. 580.000,RISKANRAITTI 10 Kruunupyy 6 h+k+th+s n. Vanhojen omakotitalojen hinnat ovat jopa laskeneet viime vuoden hinnoista. * * * Lupaavaa. 140m 2 sekä kellarikerros. 4 h+k+alkovi=80 m 2 . Saunasa on lautaseinät ja katot. Korkojen nousu alkoi vaikuttaa kysyntään kuluvan vuoden alkupuolella. Parasta mahdollista hintaa ei asunnosta enää saa. 5300 m 2 , öljy / puulämmitys, varaava takka, iso terassi etelään. Motivan "pihien autojen" listalla on ykkösenä bensa-autoista Peugeot 306, joka kuluttaa 5,2 litraa satasella. HP. Aika hyviä autoiksi, mutta eivät riittävän hyviä. 2000 15 Asuminen Yhteystiedot Toimittaja: Marja Vilpula (06) 827 2329 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kolumni Vuokralle tarjotaan liikeja toimistotilaa täysin peruskorjatussa kiinteistössä Kokkolan ydinkeskustassa. Rauhallinen maalaismiljöö. Nyt se tuntuu varsinkin vanhojen omakotitalokiinteistöjen kaupassa. Rappukonkiovet ei aukia ku omasta käskystä! Saat yhessä arkkitehin kans tuumata mitä haluat lukaaliis. Sen kautta yhtiöt odottavat tavoittavansa koko maailman teräsmarkkinat. Ö l j y / v e s i k i e r t o l ä m m i t y s . Parhaiden autojen kulutus pitäisi saada tuonne 3 litran tuntumaan, jotta liikenteen kasvihuonekaasupäästöt saataisiin laskemaan. kahdelle autolle. 680.000,ANTERONTIE 9, Rytimäki 4 h+k+th+s=n. HP. 680.000,KEVÄTTIE 19 4 h+k+takkahuone ja saunosasto= n. Turvapaikanhakijoita tuli taas HELSINKI (STT) Helsinki-Vantaan lentoasemalla haki torstaina turvapaikkaa kahdeksan Slovakian ja neljä Tsekinmaan kansalaista. puutarhatontti, jossa runsaasti mansikkaa ja marjapensaita HP. Koriat tapetit oikein komeilla boorteilla laitetaan saliin ja kamareihin. Kaikki ovat sen kehittelyssä tietysti "ensimmäisiä" – ja kaikki tuovat sen markkinoille "lähiaikoina". Kiinteistö hyvässä kunnoss a . Onko se liikaa vaadittu. 109 m 2 , v. Dieselautoista säästeliäin on VW Polo Firstline 4,7 litran keskikulutuksella. 575.000,www.opkk.fi LASIMESTARINT. 31 m2 Liiketila 2 ja 3 n. Hinnat ovat pysyneet samoina, koska pieniä asuntoja ei ole rakennettu ja kysyntä on kova. 620.000,RAJAKUJA 10 Hakalahti 4 h+k+th+s=n. Pinkopahawit Toalettien seinät päällystetään klaseerikakeleilla ja tulee niihin sen semmosia boordejaki. 1978. Kolmen litran autoja ei Suomessa myydä. Uuteen kauppapaikkaan kutsutaan mukaan kaikki Euroopan terästeollisuusyritykset. Autok. Tai sitten autojen pitäisi kulkea saasteettomalla polttoaineella. HP. Honda Insight kuluttaa alle 3 litraa 100 kilometrillä. 120 m 2 , -71 rakennettu ja -86 peruskorj. Perustajat odottavat sen aloittavan toimintansa kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Weckström uskoo, että hinnat eivät jäsähdä paikalleen vaan tulevat kehittymään normaalisti. Energiayhdistys Motivan lanseeraaman tittelin sai tänä vuonna Opel Corsa 1.0 Eco. v. 370.000,SÖDERPÅRASINT. Pakokaasusta virtaa lähinnä vesihöyryä. Metalspectrumiin osallistuu Outokummun lisäksi yhdeksän suurta metallialan yhtiötä. HP. Neliöhinta vanhoissa saunattomissa asunnoissa on 4 500 5 000 markkaa ja saunallisissa uudemmissa asunnoissa 1 500 markkaa enemmän. Tarjolla on kyllä autoja, joilla pääsee 235 kilometriä tunnissa, mutta kun minä haluaisin auton, jota voi ajaa hyvällä omatunnolla. 8299 111, Fax 8299 400 LKV Pekka Kalliokoski LKV, 0500-569 156, pekka.kalliokoski@klan-opkk.inet.fi Pia Savolainen, 0500-658 411 pia.savolainen@klan-opkk.inet.fi OY KOKKOLAN OMAKOTITALOT: ANTERONTIE 14 A Rytimäki 4 h+k+th+s=n. Talo sijaitsee rauhallisella paikalla vanhalla Kirkonmäellä n. Rak. Myyntiedustaja Pekka Kalliokoski OP-Kiinteistökeskuksesta kertoo, että asuntokauppa hiljentyi Kokkolan seudulla jo ennen pääkaupunkiseutua. Ostajat ovat seuranneet hintauutisia ja ovat hinnan suhteen kriittisempiä kuin ennen. Suojainen piha-alue tontti rajoittuu metsäalueeseen. Seinät Lukaalien wälisä olevat seinät on simenttiä; saa rauhasa mäikätä ja buuhailla. Kaunis hyvin hoidettu puu-tarhatontti 2000 m 2 . – Sähköinen kauppapaikka tuo säästöjä ja kilpailukykyä, koska se on hyvin tehokas tapa välittää tietoa ostamisessa ja myymisessä. pauli@gnu.pp.fi Ekoautoa ostamassa PAULI VÄLIMÄKI HELSINKI (STT) Rautaruukki perustaa yhdessä kahden muun suuren eurooppalaisen teräsyhtiön kanssa sähköisen verkkokauppapaikan. 85.000,Metsää noin 33 ha, natura-suojelualueella, kohtalainen puusto, alueesta otetaan kirjalliset hintatarjoukset Matti Mikkola, 040-525 9865 MYY TAI OSTA, SOITA! Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Asuntokauppa on selvästi hiljentynyt Kokkolan seudulla viime kevään jälkeen. HP. 475.000,JÄRVELÄNTIE 9 Isokylä 5 mh+oh+k+th+s=n. 69 m2 Liiketilat 2 ja 3 ovat myös jaettavissa 4 kpl 44m2 tilaan omalla sisäänkäynnillä Vapaat toimistotilat toisessa kerroksessa: Toimistotila 1 n. 1 ha suuruisella tontilla. Kuva: Timo Talus T ekisi mieli ostaa auto, mutta en löydä sopivaa. Ehkä odottelen vielä pari vuotta sähköja hybridiautojen tuloa Suomeen. Myös uudisrakentaminen petraisi sitä, koska se toisi asuntomarkkinoille vaihtoehtoja. 175 m2 Tiedustelut: Kokkolan NSA-Rakennus Oy, Jan Storbacka 832 6000 Keskipohjanmaan Kirjapaino Oy, Krister Höglund 827 2222/050 598 2012 KI IN TE IS TÖ O Y KO KK O LA IS O KA TU 2 ÅIVONTIE 154 6 h+k+takkahuone ja saunaosasto=228 m 2 . 137 m 2 , -78 rakennettu ja -89 laajennettu hyväkuntoinen ok-talo, keittiö uusittu -97, sauna ja ph -98, öljylämm., hyvinhoidettu, suojaisa kulmatontti n. ok-talo, sähkölämm., varaava takka, oma tontti 696 m 2 ,autotalli HP. Hankkeessa ovat Rautaruukin lisäksi mukana VoestAlpine Stahl ja Riva Group sekä teräksen välittäjä Voest-Alpine Intertrading. Mutta nyt vielä näyttää siltä, että 10 000 markan neliöhinta uustuotannosta on ihmisille liian kova hinta. Kruunupyyn keskustaan n. Toisaalta, jos niin pitkään odotan, saatan huomata selviäväni loppuelämäni ilman autoa. Kun se vielä viime kesänä vaihteli kahden kuukauden molemmin puolin, kevään jälkeen myyntiaika piteni kolmesta neljään kuukauteen. Kauppa alkoi hiljetä sitä mukaa kuin korot nousivat, hän kertoo. Erillinen aitta ja autotalli. Hondalta tuli vuodenvaihteessa samanlainen malli myyntiin USA:ssa. 795.000,RANTATIE 572, Öja 2-perheen talo.Huoneistojakauma: 2 h+k=55,0 m 2 / 3 h+k=n. – Hintojen kehitys ei ole seurannut muuta maata, vaan olemme olleet koko ajan muutaman prosentin jäljessä. Toista vuotta sitten meille tuli nopea hintojen nousu, jolloin otimme kiinni vanhaa hintojen kehitystä, hän selvittää. Piharakennuksessa sauna ja pukuhuone. * * * Entä maailmalla. Kiinteistövälittäjä Tuula Vehkala Suomen Huoneistoketjusta kertoo, että koko kevät on ollut rauhallisempi kuin edellinen. 160 m 2 , rinnetontille v. Lukaalin väliseinät on paikalla timpratut ja lasivillalla tilikatut. Lämmin autotalli ja varasto. HP. Hiljaisempaa kuin vuosiin Kiinteistövälittäjä Raija Järvi Kokkolan Asuntomarkkinoinnista on myös havainnut, että asuntokauppa on hiljentynyt ja myyntiajat ovat pidentyneet. Kahden auton lämmin talli ja työtilaa yht. 1296 m 2 ,autokatos ja varasto, vapautuu joulukuussa. Niitä on myynnissä paljon ja hinnat ovat tulleet alaspäin. – Pienien, uudehkojen saunallisten rivija kerrostaloasuntojen hinnat eivät ole laskeneet, vaan ne ovat vuodenvaihteen korkealla tasolla. Kaksikerroksinen, näyttävä omakotitalo suositulla asuinalueella meren rannalla (ei omaa rantaa). Samalla myyntiaika on pidentynyt. 100 m2 Toimistotila 5 n. Varatoimitusjohtaja Lauri Mannerkoski sanoo, että osuutta on tarkoitus kasvattaa myöhemmin. 530.000,KOKSINTIE 1, Rytimäki 4 h+k+s=n. 420.000,OMAKOTITALOT: Pytinki Snellmanni on seuraavanlaisesti väsätty: Fasaatit Fasaatit on kajunpuolella rapinkilla roiskitut ja siliäks hinkattu, alakujaan bruukilla muuratut. HP. 56 rakennettu kaksikerroksinen talo. Suojainen piha-alue etelään. v. 60 m2 Toimistotila 4 n. Kahdelle perheelle hyväkuntoiset edulliset asunnot. Heti vapautuva HP. -50 rakennettu ja -80 peruskorjattu kiinteistö, hirsirunko, sähkölämmitys, oma tontti n.1300 m 2 ,pesutilat kaakeloitu. Kakelilattiat tuntuu niin lämpimiltä niinku niisä ois valakia alla. Mutta jotain on luvassa myös "Skandinavian markkinoille": Norjassa myydään jo Think City -sähköautoa, joka on 2paikkainen ja kulkee yhdellä latauksella noin 90 kilometriä. Lattiat Salisa, kammareisa, tampuureisa ja köökisä on parketti, joka on pohojasta liimattu. 140 m2 Toimistotila 3 n. Lähes puolet varattu. 36 asiakirjan nippu sisälsi punaisten sotaraportteja, tiedusteluasiakirjoja sekä henkilöja varusteluetteloita helmikuun alusta toukokuun alkuun 1918. Puh. Rautaruukin tavoitteena on alkuvaiheessa saada 10–15 prosenttia omasta kaupastaan verkkoon. Jos asuisin Kaliforniassa, voisin ostaa Ford Crown Victorian, joka kulkee maakaasulla ja alittaa kaikki tulevatkin pakokaasunormit jo nyt. oktalo rauhallisella alueella, oma tontti 1260 m 2 , katto muutettu harjakatoksi -98, pintaremontoitu, varasto ja autotalli. HP. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. He lensivät Suomeen Prahasta ja jättivät turvapaikkahakemukset heti passintarkastukseen saavuttuaan.. Paitsi että se on turhan pieni auto perheelliselle, se kuluttaa silti liikaa polttoainetta: 5,8 litraa satasella. Omakotitalon myyntiaika on pidentynyt 3 4 kuukauteen, kun vuosi sitten se oli viikoista kuukauteen tai kahteen. Kauppaa mietitään paljon tarkemmin, hän sanoo. Näköration henki tulee taivaalta. Tilat valmistuvat 1.10.2000 Vapaat liiketilat katutasossa: Liiketila 1 n. – Vajaan vuoden aikana hinnat eivät ole enää nousseet. – Kesä on ollut hiljaisempi kuin moniin vuosiin. velaton hinta ostohinta 1 hh+kk+s 35 m 2 368.000,220.800,2 h+kk+s 40–50 m 2 421.000,-–513.000,252.000,-–307.800,3 h+k+s 85 m 2 765.000,459.000,3 h+k+s 122,5 m 2 1.112.300,667.380,Lukaaliesimerkkejä: (alustavat hinnat) Meklari: Matti Leskelä 8299 273, 0500-667 085, Pekka Kalliokoski 8299 305, 0500-569 156, Pia Savolainen 8229 111, 0500-658 411 KOKKOLAN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY HIMANGALLA OMAKOTITALOTONTTI keskustasta noin 1,3 km, pinta-ala 4070 m 2 vesija sähköliittymä, luonnonkaunis ympäristö vh. Vai odottelisinko saman tien 12 vuotta sinä aikana on ennustettu polttokennolla varustettujen autojen kaupallista läpimurtoa. Oma tontti 1245 m 2 . Toyota on lanseerannut Japanin ja USA:n markkinoille hybridiauton, polttomoottorija sähköauton yhdistelmän. Öljy/vesikiertolämmitys. Uusien kerrosja rivitaloasuntojen neliöhinnat ovat noin 9 000 markkaa ja ylikin. Huomaan, että jokaisella itseään kunnioittavalla autotehtaalla on oma ekoautonsa. Kesäkuussa Outokumpu kertoi yhdysvaltalaisen tytäryhtiönsä liittyvän sikäläisen Metalspectrum-kauppapaikan jäseneksi. Rakennustyöt alkavat elokuussa. 20, Halkokari 5 h+k+th+s=n. 112 m2 Toimistotila 2 n. 890.000,LAIDUNTIE 17 Kirkonmäki 4 h+k+th+s=n. Samalla hinnoista tulee läpinäkyviä, hän sanoo. 140 m 2 , iso suojaisa piha-alue etelään, tiilivuoraus, öljylämmitys, oma tontti, ala-aste ja tarha vieressä. Weckström muistuttaa, että hintojen kehitys ei ole ollut Kokkolassa 90-luvun puolivälin jälkeen samanlainen kuin muualla maassa
Se määritellään säännöissä. Omaha World Herald -lehden mukaan viime viikolla Thompsonin testituloksesta löytyi merkkejä kokaiinista ja amfetamiinista. Nyt hän on vasta 276:s ja palaamassa ylemmäs loukkaantumisen jälkeen. Satelliitti soveltuu hänen mukaansa parhaiten saman tiedon jakamiseen useammalle ihmiselle, esimerkiksi jonkin yrityksen markkinointimateriaalin lähettämiseen kaikkiin yhtiön toimipaikkoihin. Elisa Communications on testannut satelliittiyhteyksiä vuodesta 1996. – Emme aja miehiä pois, emmekä ole muutenkaan ilkeitä heitä kohtaan, jos miehiä ilmestyy Iisalmeen. Testeissä mukana ollut Antti Siitonen epäilee, että satelliittioperaattorien esittelemiin kaksisuuntaisiin kuluttaja-antenneihin ongelmia liittyy vielä enemmän. KANTARELLEJA MAKEAT VADELMAT JA MUSTIKAT ym. Jo viime kaudella hän kuului joukkueensa runkopelaajiin, mutta Ranskassa uskotaan Tainion nousevan tähtiluokkaan. Onko Sinulla kysyttävää huumeista. Jo vuotta aiemmin hän oli Euroopan mestari. Henkel ei hyppää Sydneyssä Tampere: Tenniksen ATP-haastajakiertueen turnaus, palkintoarvo 50 000 dollaria: Kaksinpelin puolivälierät: Marcello Craca Saksa–Melle van Gemerden Hollanti 6–4, 6–0, Johan Van Herck Belgia–Filippo Volandri Italia 6–4, 6–2, Jarkko Nieminen Suomi–Petr Luxa Tshekki 6–2, 6–0, Olivier Mutis Ranska–Rogier Wassen Hollanti 2–6, 7–6 (10–8), 6–1. Andergårdin mukaan kyse ei kuitenkaan ole kaapeliyhteyksiä korvaavasta vaan täydentävästä palvelusta. Nieminen sivuaa jo tässä vaiheessa viimekesäistä sijoitustaan Tampereen ATP-haastajaturnauksessa. Soita. Se ei ole vain sitä, että ajellaan paikasta toiseen niin kuin autolla tehdään. Auxerren viime kausi meni vaatimattomasti, mutta hyvät ottelut kesältä viittaavat siihen, että nuori joukkue taistelee tulevalla kaudella hyvistä sijoista. Soita. Keskiviikkona naiset ajavat paraatissa Iisalmen keskustan läpi moottoripyöräpoliisien johdolla. Useimmiten kuluttaja tarvitsee vastaanottavan lautasantennin lisäksi perinteisen kaapeliyhteyden, jota pitkin kulkee paluuyhteys. – Odotin Luxalta enemmän. Taajamien ulkopuolella, esimerkiksi hajaasutusalueilla tai erämaassa satelliittiyhteys lisäisi maanpäällisten kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen peittoa. Kaupunkiin kokoontuu parisataa moottoripyöräilystä innostunutta naista vuosittaiseen tapaamiseensa. Muutama mieskin sallitaan joukkoon Ensi maanantaina suomalaiset naiset kohtaavat eri puolilta maailmaa saapuvia moottoripyöräileviä sisariaan Iisalmessa. Jos niitto aloitetaan pellon keskeltä, poikaset eivät jää niittokoneen teriin yhtä helposti, Petri Parkko sanoo. Kerhon jäsenistö on eri puolilta Suomea – Torniosta Ahvenanmaalle. Järjestön perustaja on Louise Scherbyn, joka oli vakuuttunut ainoastaan naisille tarkoitetun kansainvälisen moottoripyöräkerhon tarpeellisuudesta. Ruisrääkkä on Afrikassa talvehtiva muuttolintu, joka saapuu Suomeen loppukeväällä. Muutamat naiset lähinnä ulkomailta tuovat mukanaan puolisonsa, ja se sallitaan, Sandelin sanoo. 2000 s KESKIPOHJANMAA OSTAMME MUSTIKKAA Kokkolassa roskineen Autoliike Oy L.Lerbacka Ab:n tontilla, os. Vastuuta ja peliminuutteja on tullut paljon, lähinnä piilokärjen roolissa. Uskon, että nuolukivien avulla eläimet saadaan kauemmaksi tiestä ja sitä kautta autoilijoiden hirvivaara vähenee, Keijo Kapiainen sanoo. – Ruisrääkän poikaset ovat niittoaikaan heinikoiden kätkössä, ja niittokoneet silpovat vuosittain suuren osuuden poikueistamme. – Polvi on ollut terve jo aika pitkään ja olen pystynyt harjoittelemaan hyvin. Sonera on pienellä panoksella mukana ICO-projektissa, jonka pitäisi olla valmiina käyttöön vuonna 2002–2003. Kehityspäällikkö Markus Bäckström näkee satelliitissa muitakin ongelmia. Toisessa välierässä kohtaavat ranskalainen Olivier Mutis ja saksalainen Marcello Craca. Suomalaisyhtiöt pitävät nykyisiä satelliittiyhteyksiä vielä melko alkeellisina. Thompson sanoi, että odotettavissa oleva kahden vuoden kilpailukielto on paikallaan, mutta ura jatkuu sen jälkeen. Motoristinaiset kokoontuvat Iisalmeen ”Moottoripyöräily on tietynlainen tapa ajatella” Anu Ilvonen HELSINKI (STT) Satelliittiyhtiöt eivät halua jäädä osattomiksi jatkuvasti kasvavista Internet-markkinoista. Suomessa Sonera tarjoaa lähinnä yrityskäyttöön satelliitin kautta kulkevia Inmarsatyhteyksiä, joissa ei kuitenkaan ole kyse varsinaisesta laajakaistasta. Nyt 10-kertainen Saksan mestari ei pysty osallistumaan maansa mestaruuskisoihin selkävaivojen takia. Tampereella ja Savossa on myös runsaasti naismotoristeja, hahmottelee Sandelin. Välieräparit: Mutis–Craca, Nieminen–Van Herck.. Erittäin kunnianhimoisessa Teledesicissä oli alun perin tarkoitus ampua avaruuteen 800 satelliittia, nyt määrä on pienentynyt 240:een. Edellinen tapaaminen oli vuonna 1973 Pihtiputaalla. – Tunnen pelaajan. Loppujen lopuksi siivu on niin pieni, ettei sitä voi käyttää mihinkään järkevään, Bäckström kuvailee. Thompson jäi kiinni dopingista BRUNSWICK (STT–AFP–REUTERS–DPA) Vuoden 1992 Barcelonan naisten korkeushypyn olympiavoittaja Saksan Heike Henkel, 36, joutuu luopumaan toiveistaan kilpailla Sydneyn olympialaisissa. Tainion polvivaivat historiaa Tulevaisuuden tähti. Henkel voitti MM-kultaa 1991 Tokiossa tuloksella 205, joka jäi hänen parhaakseen ulkoradoilla. Nieminen jatkaa vakuuttavasti OMAHA (STT–DPA) Amerikkalainen naiskuulantyöntäjä Tressa Thompson, 25, joutuu luopumaan Sydneyn olympialaisista jouduttuaan kiinni dopingtestissä. Meidän kihlakunnan alueella tieosuus on aika lyhyt, joten siihen nähden se on aika paljon, kertoi komisario Pertti Haapasalo Limingan poliisista. 16 Lauantaina 29.7. Nivunen on vähän reistaillut, mutta siinä ei ole mitään vakavampaa, Ranskan sarjan ainoa suomalaispelaaja kertoi. Kokemusta hänellä on, mutta hänen pelissään ei ole mitään minulle erityisen vaikeata. Viime vuonna nyt kokeiltavalla alueella oli kahdeksan ja Limingasta Oulaisten suuntaan johtavalla tiellä viisi hirvikolaria. Kahvitie 69 (Jyväskyläntien varrella) alkaen su 30.7. Kansainvälinen kerho on perustettu vuonna 1950 Yhdysvalloissa. – Olen keväällä ja kesällä silkkaa uteliaisuuttani käyttänyt pari kolme kertaa näitä aineita ystävieni kanssa, myönsi USA:n ykköstyöntäjä (18,88) lehdelle. Tämä on myös yhdessäoloa ja ajokeista puhumista, luonnehtii Maria Sandelin harrastustaan. Mutta vaikka toinen panee peliin vauhtia, pysyn mukana ja saan mailaa väliin, Nieminen sanoi. Ensi viikolla suomalaisen sijoitus ATP-maailmanlistalla asettuu haarukkaan 340–345, mikä on Niemisen kaikkien aikojen paras. – Noin puolet jäsenistämme on pääkaupunkiseudulta. Vielä 1920-luvulla Suomessa pesi kymmeniätuhansia ruisrääkkiä, mutta maatalouden muutokset romahduttivat lintukannan. Aiempina kesinä ruisrääkkiä on tavattu lähinnä Itäja Keski-Suomessa, mutta tänä vuonna laji on levittäytynyt koko eteläisen ja keskisen Suomen alueelle aina Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Moottoripyöräilyn ohessa kansantanhua Kokoontumisajo ei ole pelkkää moottoripyöräilyä tai seurustelua, sillä päivittäin on erilaista ohjelmaa. – Etukäteen oli sellainen olo takaraivossa, että olisi saatava viimevuotiset saavutukset uusittua. Iisalmen tapaaminen kestää ensi lauantaihin. Ruisrääkillä ennätysvuosi Äänteleviä koiraita jopa 5 000 OULU (STT) Hirvet houkutellaan tien varsilta pois nuolukivien avulla Pohjois-Pohjanmaalla. Kolmen vuoden tauon jälkeen hän palasi viime vuonna kilpakentille ja voitti helmikuussa Saksan hallimestaruuden. – Jäsenkirjo on todella laaja. Varsinainen laajakaistainen Internet-sovellus tulee ICOsta vielä muutaman vuoden kuluttua, jos ja kun muun muassa Bill Gatesin rahoittama Teledesic-projekti toteutuu. – Voisi sanoa, että meiltä lähtivät tähtipelaajat pois, mutta tilalle tuli nuoria pelaajia. Saksasta saapuu lähes sata naista. Meillä on tänä vuonna parempi joukkue kuin viime kaudella, Tainio uskoo. BirdLife Suomen ruisrääkkäprojektin vetäjä Petri Parkko uskoo, että äänteleviä koiraita on maassa jopa 5 000 kappaletta. Kokeilussa ovat mukana Siikajokilaakson ja Limingan seudun riistanhoitoyhdistykset. Soita. Tampereella asuva Sandelin johtaa kansainväliseen naismotoristijärjestöön kuuluvaa Suomen yhdistystä, joka on perustettu vuonna 1993. Nuolukivet ovat suurimmalta osalta tavallista ruokasuolaa, johon on lisätty muita mineraaleja. Ottelu kesti vain 45 minuuttia. Niemisen lyönneissä oli jälleen hyvää pituutta ja painavuutta, varsinkin kahden käden rystylyönnissä jolla Nieminen päätti monta pistettä. Jo kertaalleen tehdystä investoinnista halutaan ottaa kaikki irti niin kauan kun lyhytikäiset satelliitit vielä taivaalla pysyvät. klo 14-18, ma-pe 8-18. Tunsin hallitsevani pelin ja riisuin hänet aseista. Mitä enemmän käyttäjiä, sen pienemmäksi osat käyvät. Terv. BirdLife Suomella on meneillään ruisrääkän suojeluprojekti, jonka tarkoituksena on selvittää linnun elintapoja, tehostaa sen suojelua ja jakaa maanviljelijöille tietoa ruisrääkän huomioimisesta viljelyssä. Hän on varmistanut nyt 27 ATP-pistettä ja rahapalkintona kaksinpelistä 15 000 markkaa. – Kokemukset nuolukivien käytöstä Kymenlaaksosta, Pohjois-Savosta ja Pohjanmaalta ovat olleet myönteisiä. Kaksisuuntaisessa antennissa myös paluukanava kulkisi satelliitin kautta. Kuva: Lehtikuva /EPA TAMPERE (STT) Jarkko Nieminen eteni helposti välieriin tennisammattilaisten ATP-haastajakiertueen turnauksessa perjantaina Tampereella. Kansainvälisen järjestön jäseniksi ei miehiä sen sijaan hyväksytä. Ulkopuoliset pääsevät tekemään tuttavuutta moottoripyörien ja niiden omistajien kanssa, sillä paraatin jälkeen he kokoontuvat paikallisen huoltoaseman pihalle. alk. Onko Sinulla kysyttävää huumeista. Satelliitit mukana it-bisneksessä HELSINKI (STT) Lintuharrastajien keskusjärjestön BirdLife Suomen mukaan ruisrääkkiä pesii Suomessa tänä kesänä enemmän kuin kymmenien viime vuosien aikana. – Osanottajista noin 150 tulee ulkomailta. Tapahtuma alkaa maanantaina tervetulojuhlalla, jossa esitetään ulkomaalaisille vieraille perinteistä suomalaista kansantanhua. Tainiolta odotetaan alkavalla kaudella paljon. Hän ei kuitenkaan aio lopettaa, vaikka Sydney jäi haaveeksi. Kivet asennetaan maastoon hirvien suosimille kulkupaikoille vähintään kahden kilometrin päähän tiestä. Tutkimusten mukaan ne ovat vähentäneet onnettomuuksia, kun kivet on sijoitettu tarpeeksi kauas tiestä, kertoi Oulun riistanhoitopiirin toiminnanjohtaja Keijo Kapiainen. Ensimmäisen erän loppua kohden suomalainen sai tehdä töitä puolustuskannalla, mutta sai käännettyä pelin itselleen. Seuraava vastus Belgiasta Välierässä Nieminen kohtaa Belgian 26-vuotiaan Johan Van Herckin, joka parhaimmillaan on ollut maailmanlistan 65:s. – Hirvien oleskelualueet ovat olleet kokeilualueella aivan tien tuntumassa. Perjantai-iltana Oslossa Hoen hyppäsi jäähyväiskisansa. Japanistakin on ilmoittautunut kuuden hengen ryhmä, Sandelin kertoo. Alustavissa testeissä tuli esiin niin paljon teknisiä ongelmia, että palvelu ei sopinut ainakaan tavalliselle kuluttaja-asiakkaalle. Käytössä muutaman vuoden kuluttua Keski-Euroopassa satelliittiyhtiöt tarjoavat jo laajakaistaisia Internet-yhteyksiä kuluttajille melko kilpailukykyisillä hinnoilla. Olemme olleet samoissa kilpailuissa kahdesti aiemmin. Luxan täytyi tehdä mitä hän ei osaa, ja kun ei mikään onnistunut, hän meni vielä "kipsiin", nuori maskulainen tilitti. Jos satelliittioperaattoreiden haaveet toteutuvat, nopeimmat laajakaistaiset Internetyhteydet kulkevat tulevaisuudessa satojen datan siirtoon erikoistuneiden satelliittien kautta. Halu laajentaa markkinoita on kova, ja Astra-niminen yhtiö osti taannoin puolet pohjoismaisesta satelliittioperaattorista. Jäseniä Suomen yhdistyksessä on 120. – Eihän ollut tarkoitus joutua puolustamaan, jossa kyllä olen hyvä. Hyökkäävän keskikenttäpelaajan rooli sopii minulle erittäin hyvin, Torniosta lähtöisin oleva maajoukkuemies kertoi. Tuoteryhmäpäälikkö Bo Andergård Sonerasta uskoo satelliitin olevan tulossa Internetyhteyksiin laajemmin myös kuluttajatasolla muutaman vuoden kuluttua. En tiedä, mutta lähtökohta voisi olla huonompi, Nieminen arvioi. Sen tunnistaa parhaiten öisin kuuluvasta voimakkaasta "kreekkreek"-soidinäänestä. Kokoontuminen on samalla kansainvälisen järjestön 50-vuotisjuhlaralli. – Satelliitissa on tietty kiinteä kapasiteetti, jota voidaan jakaa kuluttajille. Soita. Myös viime vuonna nelinpelin loppuottelussa pelannut pari Nieminen/Liukko kohtaa lauantaina loppuottelussa australialaisen Steven Randjelovicin ja jugoslavialaisen Dusan Vemicin. – Harjoitusottelut sekä pelit intertotossa ovat menneet hyvin. – Joka vuosi numero on pienentynyt, mutta nyt se saisi pysyä kymppinä. Vanhin osanottaja on 80vuotias, nuorin kolmevuotias, koska muutamilla naisilla on mukana lapsia. Polvivamma on historiaa. – Muutama hänen kaksoisvirheensä vielä pahensi tilannetta ja hän joutui kierteeseen, Nieminen kuvaili. Sydney ei toteutunut myöskään Norjan Steinar Hoenille, 29, joka voitti miesten korkeuden Helsingin EM-kisoissa 1994. Anne Tennis Myytävänä Halutaan vuokrata KERROSTALOYKSIÖ Kokkolan keskustasta, insinööriopisk., tupakoimaton, 1.9. Hän kertoo Vaasan seudulla tehdyn kokeilun aikana hirvivahinkojen pudonneen 40 prosenttia, kun samaan aikaan muualla maakunnassa määrä oli noussut saman verran. Mukana on diplomi-insinöörejä, tutkijoita, sihteereitä, tarjoilijoita, kiinteistönvälittäjiä, sairaanhoitajia, lääkäreitä ja kotiäitejä, luettelee Sandelin ja mainitsee yhden yhdistävän tekijän: – Meillä on reipas ote elämään! Suomen kerho on maanlaajuinen, eikä paikallisia rekisteröityjä yhdistyksiä ole. Tapahtuma on toisen kerran Suomessa. Oman valmentajan arvostuksesta kertoo sekin, että nuori suomalainen sai tälle kaudelle uuden pelinumeron, 10. Uusimmat satelliittipuhelimet ovat ISDN-yhteyden tasoisia. Vaikka kokoontuminen on naisten, sallitaan joukossa muutama mieskin. Motorolan omistaman Iridium-satelliittimatkapuhelinyhtiön kohtaloksi koitui jokin aika sitten 66 satelliitin ylläpitäminen. Osasta kokeilusta ei ole palautetta tullut, mutta negatiivisia asioita ei ole hänen mukaansa kuulunut miltään alueelta. Ranskan pääsarja alkaa lauantaina Auxerren kotiottelulla Sedania vastaan. JJ Kokkolan torilla tänään Suom. Alkaen 30.7. Tervetuloa! MAAVARA OY Ostetaan Koulutus MUSTIKKAA ostetaan hyvin puhdistettuna PERHO VANHA TORI sunnuntaisin ja keskiviikkoisin klo 15-16.15. 0203 22380 0203 22380 0203 22380 0203 22380 IISALMI (STT) – Moottoripyöräily on tietynlainen tapa ajatella. Hirvivaaraa torjutaan nuolukivillä valtatie 8:lla AUXERRE (STT) Huhtikuussa polvensa loukannut jalkapalloseura AJ Auxerren keskikenttäpelaaja Teemu Tainio pääsee viikonloppuna alkavaan Ranskan pääsarjaan hyväkuntoisena. Atlantassa 1996 hän oli viides tuloksella 236. Onko Sinulla kysyttävää huumeista. – Pysyvämpi keino on tietenkin hirvikannan säätely, mutta kokeilu on hyvä asia, Kapiainen sanoo. Niemisen välieräpaikka avasi myös todennäköisen paikan haastajakilpailuun Puolassa ensi viikolla. Muutoin hän olisi joutunut karsimaan turnaukseen. Ladies' Bike Club – WIMA Finland ry hyväksyttiin kansainvälisen järjestön kerhoksi kolme vuotta myöhemmin. – Tänä vuonna on ollut tähän mennessä kolme kolaria kasitiellä. Kokenut tshekkipelaaja Petr Luxa alistui ensimmäisen erän jälkeen, ja Nieminen kulki komeaan 6–2, 6–0 -voittoon. Pisteet loppuivat tshekin tekemään virheeseen. Valtatie 8:lla Limingan ja Revonlahden välillä paikalliset hirvimiehet ovat yhdessä Tielaitoksen kanssa lähdössä kokeiluun, jonka avulla vähennetään autoilijoiden hirvivaaraa. P.03-3716 956, 050-3228 966 Onko Sinulla kysyttävää huumeista. Nyt on tosi hyvä olo, Nieminen sanoi paikan nelinpelin loppuotteluun varmistuttua. Nieminen pärjäsi Tampereella myös nelinpelissä, jossa hän parinaan turkulainen Ville Liukko voitti puolivälierissä Tero Vilénin ja Lassi Ketolan 6–4, 6–4. Aivan terävimpään kärkeen joukkueen ei uskota nousevan. Yksi syy operaattoreiden innostukseen voi olla se, että satelliittien lähettäminen ja ylläpitäminen on erittäin kallista touhua. – Lisäksi ajamme etappiajoja eri puolilla Ylä-Savoa, ja välillä pysähdymme kahvittelemaan, kertoo Sandelin. Yritän itse pitää ohjat käsissäni aggressiivisella pelillä. Teemu Tainio aloittaa Ranskan pääsarjan hyväkuntoisena
karj. 311 tkm, huollettu, h. Klan kesk. Puh. Puh. 040-810 7929. 0400-847 315 SELVÄNNÄKIJÄ/KAUKOPARANTAJA 0700-9-4898 Merja, 11,90 + pvm, Turku NISSAN MICRA 1.2 LX -91, PEUGEOT 309 XR 1.6 i -90, hyväkuntoiset/vaihto P. Uusi hirsikehikko 380x260, hirsi 95mm h. 06-8350 451. Puh. Hyväkuntoinen LATO, puuvajaksi. 08-441 606, 050-511 6494. tunt. Ristola p. (Emmes) Tupa, mh ja pieni keittiö. 2.8. SIERRA 2.0 -84, kats. 040-7136 377 Kunnostusta kaipaava HIRSISAUNA. poissiirretäväksi vanha MAALAISTALO. 08-462 560/ilt. Hurmaavia cockerspanielin pentuja eläinl. veloituksetta P.0500-264299. 06-4849 683, 0400-361 813. P. vetok. 00, ml. stereot, hp. 14.500,-. Myyt. HEINÄÄ pienpaaleissa suoraan pellolta. 7000,-. Peugeot 306 XRDT 1.9 turbodsl -98 aj. 040-7098 543 HONDA ACCORD 2.0 LX -92 aj. etsivät kauttamme VUOKRA-ASUNTOJA (maksuton palvelu) Onnen Ovi Oy, puh. 0405741256/ PS. PÄÄKKÖNEN KY 08-460 329. 205 tkm, stereot, kitkat, pun., tarpeettomana, hp. Sopii kahdellekin perheelle. 0400-383 922. Remontoitu, iso piha etelään. Toimiva POINTERKOIRATUTKA. muk. hyvät.,vetok. Ollut Postin linja-autona josta sisust. 040-500 8643. P. Puh. Puh. 040-5553215. 33 tmk P. P. Tarjoa! P. 3-4 H+K+(S) miel. 06-877198. TOYOTA HIACE -90 hp. 14.000,-. pitkäkarvaisia K PI MÄYRÄKOIRAN pentuja valiovanhemm. 1200 l -95, kiskoruok. Myyd. KRONE 242 -95, KVERNEL. 3000,-. 08-466 428. kalust. Myös mittatilauksena asennettuna. 03-7821 745, 050-5630 787. 040-749 4066 PYÖRÖHIRSIKEHIKKO sorvattu 18 cm, 5x5 m. 1.000,-. alalta, hyvin tuloksin myös kaustislaista jäsenkorjausta, sekä korvakynttilähoitoja (korvavaivoihin) Dipl. 10 m. 0500-126 004. P. KEVYET KULJETUKSET 39 m³. Asunnot Löylyvalmiit HIRSISAUNAT edull. tavaraan. 040-511 0004. 247 tkm, ruosteeton, h. 831 7348, 040-825 3040. luov.ik. 59 t. miel. HOBBY PRESTIGE 400 DE LUXE -86, siisti, hyväkunt. 0400-563 740 klo 13 jälk. Puh. huoneet 2850,-/kk, 0400-772 233. 040-542 5594. Puh. THAI UUSI HIERONTA. SÄLEKAIHTIMET valk. 872 001. 050-5177 630 OPEL KADETT 1.3 LS -90, aj. 37.000,-. vuokr. Harvinaisen siisti, hyväk. Porca Festivo JÄÄ-VIILEÄKAAPPI 3.300,sekä 2-ov. Uusi LEIKKIMÖKKI. -98, aj. -96/99 P. huoll. Maarit Sademaa p. P. Puh. edull. P. 0400-560 149. Puh. HIEHOT, LEHMÄ. P. P.08-264 953 SAAB 9000 i vm.87, hyvin huollettu, siisti, hyväkunt. SAAB 900:n KOIRAVERKKO + TAKANISKATUET. Puh. Puh. Puh. Oma tontti. Myyt. 0400-435 890. Puh. 040-5643962. Puh. kasatt. 8364 003. 18.000,.-. Pentuja Suomen huipuista, luov. opisk. 5-vaiht. Puh. 19.000,-. TOYOTA COROLLA 1.3 SE -85, hp. 068312 171, 0400-920 609 Myyt. Hp. Mansikkaa MANSIKKARANNASTA itsepoimien. P. 4.300,P. Hp. 8351 847, 0500-773 049. ok-taloa tai vast. Eläimet Halutaan vuokrata Loma-asunnot Moottoripyörät/mopot Myynnit Ostot Palvelut Sekalaiset Tarjotaan vuokralle. mukaan Elämän Voimassa, Kla Isompi erää kuivaa, rannottua KOIVURANKAA. P. YKSIÖ Kla:n kesk. BMW 524TDS, Bavaria -87, autom. 2.300,-. 0400-893 533. PELLON -95, putkil. P. PUIMURI MF-240 -83 pitkä pöytä+silppuri, eritt. Puh. Puh. 0400-562 393. SAAB 99 GL -84, 2 renk. 44.900,FORD ESCORT 1.4 CL -87 aj. 050-5471 175 SAAB -82, ei kolaroitu, osina tai kokon., kesä+ talvirenk. 050-3609 265. Puh. Soittele! 0400587 502, 08-780 619. hermorataterap. Myyd. 15.000,-. erik.vant. 0407549 844. 050-5594 967 Myyd. P. HONDA ACCORD 1.6 LX -88. ost. Myyd. 0400-768 036 Käteisellä H-P AUTOJA hl. 83 tkm, 2 renk. 9.500,-/vaihd. 0400-382 834. vain 17.500 mk. 157 tkm, hyväkunt. 15.000 mk. aj. puuceet ja vajat, nyt myös perinteiset aitat. GELBIE on iloinen, pieni paimenkoira joka sopii niin näyttely-, harrastuskuin kotikoiraksi. 0400-263 976. KOIRANHÄKKI ja KOPPI, RUOHONLEIKKURI. Tontti on 2000 m². P. Rakennukset ja tontti 65.000 mk. Sunnyt -86 1.5 GL ja 1.3 DX hp. 8314 652. 040-7711 145. Uudet SOHVAKALUSTEET, MATOT vaihdamme, otamme myyntiin, ostamme (rahoitus) Oulunt. 040-7722 219. 300-350.000,-. käyp. Tehdään ULKOMAALAUKSIA. 50 mm 5 kpl irroitt. 150 tkm-takuu, m.hopea, kattol. kelmukone -96, navettakalusteet, tilat. Myyd. h. 18.500,-. 0407592 819. poik. vuokr. 0400-190 612. Myyt. 9.500,-. 240 tkm, eritt. 2000 17 Lukijan markkinat Asuntoautot/vaunut Autot Toyota Camry 2.2 GLi -92, h. P. 10 tmk Kysy lisää 040-5013324. yms. 8318 764. alle 300000 tkm P. AVOAUTO VW rantakirppu 1200, hyvin tehty! 15 000,-. 39 000,-. Puh. 235.000,-. Puh. Ilm. Puh. tuntumassa Mäntykankaalla. Puh. 88-97, edullisesta heti kaupat. 20.000,-. OPEL KADETT 1.3 LS -89, valk. 050-308 3924. Hirsisauna, ulkokäymälä ja varasto. 040-7252 042 Otetaan vastaan ULKOja SISÄMUURAUKSIA. 0400-566 738 Ajettava RUOHONLEIKKURI, h. VOLVO 5D STW 240 GL 2.3 -93, rek. 08-638 941, 040-7254 937 Ford Escort 1.4 CL -86 kats., 2xrenk., hyväkunt., h. 050-5378 409, 050-3499 606. Metsäverisiä SUOMENPYSTYKORVAN pentuja. 2 H + K 63 m², 1 krs. 3300,Fiat Tipo -89 kats. 050-5884 481 Myyd. 100m² hyvä paik. 54 tkm, myös vaihto as.auto/-vaunu, 125.000,-. P. P. 040-5430 098 Myyd. P. Puh. 050-517 4979. AUTO vm. 4.500 mk. -94, kats. -91, 1-om., 2xrenk., säänn. vuokr./ ostaa yksiö tai pieni kaksio Haapaj. 28.000,-. Puh. OMAKOTITALO Halkokarilla, erikoinen. 050-3435 783 VW JETTA DSL -85, tekniikka ok, hp. parv. HONDA CM 400 T -82, siisti pikku Custom. 08-422 589. LADA 1500 Kat. P. 050-5875 481. 9904673-9 49 29 94 YAMAHA Virago 535 -92, aj. YKSIÖ tai KAKSIO Kannuksesta. P. ym. 0400-638 191. n. 21000,-. 6000,-+alv. Puh. METALLIPAJALLE hyvä lisätuote. 040-7103615. kesk. P. Myydään FAZER-PIANO. Pihla-ikkunoita, mittaus ja tarj. KT-AS 3 h+k+s 76 m², Kla:n kesk. lukko, h. 112 tkm. MB 250 D -87, SAAB 900 COMBI -88, MAZDA 323 LX -92, FIAT UNO 45 i e -91, TOYOTA COROLLA FX -87, NISSAN SUNNY 1.7 DIES. 050-598 2060. AKUPUNKT. 7:lle, met.väri, vetok., aj. mittaus 150 km. Myyd. P. Potkurisekoitin Vepi 5 m hp. 0400-862620 Myyd. 050-337 7859. ost. 06-8340040, 0500-562634. MP KAWASAKI ER-5 500cm³, -99, uutta vast. 0500-564 110, P:saari. ALFAL. KATTOPELTIÄ, käytettyä. 87.000,-. 040-5310 099. Hirsimökki 21,5 m², joka sij. 4500,-/kpl. P. 24 000,kotiin tuotuna. Uusi! Myydään TYRNIN TAIMIA. 8329300, 040-7575262. KATTOTIILIÄ Ormax n. 0500-563 386 VOLVO 745 GLE-87, eritt. Kla:n kesk. P. Alennus 150 mk. farm.autoon/välir. uudet ms-renkaat 11.500,-. 4.000,Puh. Alavetelissä kauniilla Seljes alueella. 42.000,-/vaihto. P. 040-7789 910 YKSIÖ Tekuun tulevalle urh. KES + SAUNAM KKI Yht. P. 0500-388 967 Myyd. WELSH GORKI PEMBROKEN urospentuja. opisk. hyvä 2300,VW Passat -83 vikalista 1300,Sierra -83 4-ov., kats. pojalle Ylivieskasta. tai vaihd. 0400-566 414. lisäksi sopim. NISSAN SUNNY 1.7 Dsl -88, pun. OMAKOTITALO Halkokarilla. Lame 5,3 m³ imup.vaunu hp. 5.500,Daihatsu Rocky 2.8 D -85 konerem. Pleksi, sissy bar, hp. 0400385 033/Kalajoki. Rakenn. P. P. 2.500,-, 25":n Nicam TEKSTI TV, h. 872 036. OPEL KADETT C FARM. Puh. P.050-5714 640 Myyd. 0400-586265. Hal. RT-päätyhuon. Myyd. 3 H+K+S 70 m² Rahkosessa. 050-3787 232 FORD 4000 -72, hyväkuntoinen. 1 1/2 krs OK–TALO Himangalla rak. 040-7075 708 Myytävänä OK-TALO Kokkolassa 4 5 h + k + s + at. RT-huoneisto 2 h+k+s 47,3 m² Kla:ssa, Rytimäki, rem., kaunis piha P. 500,-. 050-594 9236. PIENIMÜNSTERINSEISOJAN pent. 38.000,Puh. Puh. 0500-886 527. Puh. 040-528 8602. ostaa vanhempi OMAKOTITALO h. Kinnulassa Kivijärven rannalla. Mustonen,040-5102684 Traktori VOLVO BUSTER 400 hyväkuntoinen. ml. kaikki osat + varaosa-auto, h. P. MUUTOT YM. hp. läh. 040-5868 307. P. PUIMURI Claas 30, -78. PUUSEPÄN TYÖT asiakkaan toiveiden mukaan Nikkarikeskus, Puh. poik. kalust., vanerit, kalust.-levyt ja rak.listat OVIMYYNTI V. OPEL VECTRA 2.0 i GLS vm. h. vant. tatuoinnit. 040-582 5375. Hal. 08-455 126. syysk. hieno, h. SOLIFER ARTIC 450 -88 eritt. Annetaan KISSANPENTUJA. 040-7239 899 Myyt. saunall. Puh. 050-572 8166. hinatt. ei rek. PUTKITYÖT Kokkola/maakunta. 0400-867 578 Laad. OPEL CARAVAN -95. -73. P.0400-401 144 UUDET KEITTIÖKAAPISTOT piir. siisti, hyväk. 58.000,-. 4200,-. 70 tmk VW Kupla Cal-looker -68, h. Myyd. P.0500-761 922 4 raitista soittajatyttöä etsii ASUNTOA läh. 8.000,P. 110 tmk/vaihto. 38.000,-. 050-5149 972 Ascona -83 kats. -92, aj. Heinänpaalaja, Wärtsilä -95, leikkaava kovapaalain, ajettu yksi kesä. Tietoja, kuvia internetillä: www. P. 040-5430 098 HONDA Rebell Custom 125 A1 tehot -97, 9500 km, uudet kumit, uudenver. keskusta KAKSIO 64 m². alk. Terassi + parvi, h. KT-AS. Paalausketju KRONE 130 S -95, mursk. reppumiehelle. P. 2 h+k+s 65 m². PAKASTIN 1.600,-. Kysy lisää, 08-780 619, 0400-587 502. ja kuiva as.vaunu (kosteusmitattu 5/00), Primus-vesikeskuslämmitys+sähköpatr. P. vain 155 tkm. Myyd. P. 050-567 2115/Toholampi. B.Virtanen Dilbert Maisteri Jaatinen Mustanaamio Masi Muumi Pirkko ja Pentti Juliet Jonesin Sydän KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. 050-5177 630 VW GOLF 1.3 -89, pun., hyvä, h. SAAB 96 -79, 2x-renk. 3 H+K 73 m² Kla:n kesk., kork. 040-5595 520. siisti, 500,-. h. Puh. 47.000 mk. 0400-162 574. 040-5502301. Farm. Puh. FORD MONDEO FARM. tark. PROJ. Myyt. P. Tied. P. 12 kpl hajakokoja -55%. 08-422 589. ULKOJA SISÄOVET, MÖKKIOVET ja -IKKUNAT, vaatekomerot ym. Puh. ay-hiehoja tark. COCKERSPAN. MATKAAJA 8004 -88 teli h. 06-8312 153. SPRITE MAJOR -94 eritt. 3 H + K 75 m², siisti, lasit. Vaatii C-kortin, h. 2 renk. Pa 135 m². 0500-560 022 TOYOTA CAMRY -87, aj. Myydään HANURIT 2ja 5-riviset. POLTTOPUUKLAPIA, sekal., ja koivua, vielä kesähintaan, kulj. Kokkolassa kesk. Helkama ASTIANP.KONE, täysin kunn. 06-724 6075, 050-531 8613. 020.000,-. Kla:n ydinkesk. 040-7177 557. TOYOTA COROLLA 1.6 Sport -98, ml 32 tkm, hp. hyvä h. DREEVERIN 2 U.PENTUA, paperit, rok. tehty (10 tmk kuitit) 4x4 maast. aj. 179 tkm, hyväkunt., hp. voidaan siirtää ja myydä erill. yht. Myöhemmin vadelmaa ja hernettä. Myyd. 0400-685 477./ Ilt. Puh. 040-5878 980. 06-822 4190. 8315 088. Hal. h. 040-5555 401. Kaukora-lämminvesivaraaja -96 1800 l, tehdaseristetty, purkuikkunoita Tiivi useita.P. 08-485 225. 72 tkm P. siisti! Aj. hyvä. 112 tkm, paljon var., hyväk., hp. 5 krs, hp. VOLVO 240 farm. takia. hal. P. siisti, vähän vedetty, h. MANSIKKAA PYHÄSALMEN MANSIKKARANNASTA, myös itsepoimien 2 kpl 5 kg:n sankoa 100,-, kolmas ILMAISEKSI. balsta.com/annonser/stuga.htm. 12 tkm, hyvä, siisti. 0500-166768 Koirankoppi 3,40x1,20m , lämpöerist. edull. P. Myyt. FIAT DUCATO 2.5 D Bürstner 570 as-auto -90 aj. Myyd. Oma tontti 2800 m², rak. NISSAN MICRA -92 1.2 Kat. Sopuhint. Puh. 0400-948 847. 60.000 mk. Osoite: Hakalahdenkatu 74, Kokkola. 3h+k+s Rytimäeltä. Tosi hyvä. 0500-764 685 H-A:n PERÄKÄRRY. 270 tkm., huoltok., hyvä yksilö, h. Kannattaa kysyä! P. 20m², savitiilenpun. AS-AUTO Sisu Ajokki. P. Puh. P. Tehokas pikku puimuri. 7 v. 06-872656. -84. 3 terv.hoitaja.opisk. Hal. PEUGEOT 306 XTDT -94 TURBO DIESEL, 5-ov., met.vihreä, sähkölasit, RDS/CD, kaukosäät. 06-8675 596, 0400-897 718. pentuja. 13.500,-. elok. 040-713 1140. 06-831 4998. 5 ent Shell huoltamo. Hp. 040-7453 394 MKT 1200 JP TILASÄILIÖ, uusi koneisto, 1 kansi. 050-5367 963. kokem. 0400-931 413 Hal. 050-3846 328. 08-460 329. Myyd. 050-5543 190 (Kannus) Myyd. P.050-3811435 PPO:N PUHELINOSAKE hp. P. Puh. Puh. vastaanotto Kaustisen kesk. 040-5555 401. 06-879 728 Ammattikorkeak. matkailuauto 8-heng., siisti, Pit. stereot, hp. KOKONAISVALTAISTA KIINAL. Kenneli Rulla-Vidare, p. MAZDA 626 Dsl -85, hp. 040-507 3145. Puh. 5.500,-. perustuvaa hermoratahierontaa, auttaa kaikkiin kipuihin, aineenvaihduntaongelmiin, stressiin, unettomuuteen jne
Urheilutiedon rajamailla. 314788 19.20 Sää ja luonto. Hollywood on aina Hollywood ja kaikki tehdään komeasti. P. Saksalainen draamasarja. 4242585 11.50 Motocrossin SM-osakilpailut: Turku. 12-henkinen valamiehistö saa vaikean tehtävän. 161252 19.30 Vastanaineet. Ylivieska-Kalajoki-Kla, soita heti. 28691 18.35 Kolme vuodenaikaa: Kohokit. Freiburgin barokkiorkesteri. 2770146 13.20 MTV3 WEB. esitys 18.4.1999 36349 11.10 Atomipommin ikuistajat. 6186233 15.50 Kreivi. 4121271 09.55 Pokémon. Tavarasta ei luetteloa koska sitä on niin suuri määrä. Jaksossa vierailevat Heikki Herva, Rinna Paatso, Soli Labbart ja Elina Lehtisalmi. Lääketieteen uusi kasvo. PIENRIISTALUPIEN MYYNTI VALTION MAILLE ALKAA 1.8. Gärchinger Kantorei johtajanaan Helmut Rilling. 879829 20.10 Urheilu-uutiset. Deborah York, Susan Hamilton, Ingeborg Danz, Mark Padmore ja Peter Kooy sekä Collegium Vocale -orkesteri ja -kuoro johtajanaan Philippe Herreweghe. 1 ha, 52 m² hirsimökki, 2-ker. 968981 14.15 Omakuva. Ansa on viritetty. Tarjoukset toimitetaan Lohtajan kunnan koulutoimistoon, os. 1500,-. Hengenpelastaja. 8156504 15.50 Chicagon ratsupoliisi. Osa 3/14: Yllättävät häät. Stereo. 08-453 130, 0400-890 536, 0400-367 602 ASKO ...huonekaluja, mattoja, valaisimia, tekstiilejä, pientavaraa... Leannen roolissa nähdään Vanessa Williams. Viheriöllä kauppaja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre kertoo kuinka hänestä tuli ydinvoiman kannattaja. Juontajana Nicke Lignell. 4890504 13.50 Tontut. Raitiovaunun kuljettaja Raimo Mustonen ystävyyden äärirajoilla. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja, viimeistään 8.8.2000. 297.000,050-501 2262 Myyd. Vetovoimainen tähti on myöntänyt ampuneensa aviomiehensä, mutta puolustus yrittää alentaa tuomiota vetoamalla vuosien henkiseen pahoinpitelyyn. 90707 20.45 Lotto. Ed. Joensuu. 6618788 10.20 Merenneito. 955349 14.40 Lemmikki-tv. DIESELMOOTTORIVENE kaikilla varust. 131691 19.10 Tulosruutu. 584349 19.00 Puutarhassa. Martineilla pohditaan ratkaisua Oliverin huonon englanninnumeron parantamiseksi. Osa 7/7. Kesto 89’. Tom pulassa. Suora lähetys Saksan F1-osakilpailun aika-ajoista. Tarjousasiakirjoja saa kunnantoimistolta 1.8.2000 alkaen, puh. Nyt niitä saa näyttää ja mukanaolleet kertovat uskomattomia tarinoita tästä hämmästyttävästä ajasta elokuvan ja Hollywoodin historiassa. ostaa halpa HUVILATONTTI al. PUH. Sielunelämää. 1927981 19.05 Tenniksen Tampereen ATP-turnaus. 1878233 22.00 Kymmenen Uutiset. 040-5275 424. 974184 19.30 Ratikka-Raimo. sekä Ruska Rukalla hyvätas. Puolueellinen tuomio klo 23.25 nelosella. Unkarilaisen immigrantti-isän pojasta kasvoi USA:n itäja länsirannikolla sikarisuinen mies, joka viihdytti ihmisiä gageja vilisevillä radioja tv-ohjelmillaan sekä tv-historian upeimpiin kuuluvilla trikeillään. Ernie Kovacs, luova kumihuuli. kuorma-auto vm -97 ajettu 160 tkm 3 3 3 ERKKI PELTOKORPI puh. KLO 8.00 VALIOVAIHDOKIT! IVECO 40.12 VAN umpiauto 12 vm -96 ajettu 220 tkm IVECO 49.10 VAN umpiauto 12 vm -96 ajettu 220 tkm IVECO 40E10 VAN umpiauto 12 vm -98 ajettu 75 tkm IVECO 40E12 uusi alumiinilava vm -98 ajettu 145 tkm IVECO 40E12 umpikori+pl-nosturi vm 96 ajettu 195 tkm VW LT 35 rek. H. 187455 12.50 Rata-autoilua: BelCar. Ensimmäinen päivä. 329349 12.00 Kultainen avain. Lumihanhet. Meklari K.Salovaara Huutokaupat Sekalaiset Luettavaa aamusta iltaan. 30243 22.55 Orvot. Musisoimassa Klaus Mertens (baritoni) ja Ton Koopman (cembalo, urut). TV2 Ajankohtaisohjelmat. 050-546 9648. Hannalla on Downin syndrooma. Ed. Paikallispuhelumaksuilla rahastetaan myös ne, jotka pakotettiin myymään puhelinyhtiöiden osakkeet. Ero on aina kova juttu, mutta mitä tehdä silloin, kun puoliso häipyy mitään selittämättä, suurinpiirtein roskapussia viedessään. 8103639 21.00 Kahden keikka. 507610 22.15 Tulosruutu. 03.47 Brandenburgilainen konsertto nro 6 BWV 1051. Tuotanto: Pearson Television Entertainment Oy. esitys 26.7.2000 374813 12.55 Kotimaa.Nyt. Amerikkalainen draamasarja. Stereo. Puntarissa V65 -kierros sekä palloilusarjojen vedonlyöntikohteet. Rahastus numeropalveluilla jatkuu, missä viipyvät kännykkänumeroluettelot. AS–VAUNU Solifer 500 siisti, edull. 06-8621988, 040-7306450. 160523 20.00 Nelosen uutiset ja sää. Juontajana Matti Eve. 19455 18.10 Yleisurheilun nuorten SM-kilpailut. Kertomus siitä, miten Paavo Ruotsalainen palaa kotiinsa Nilsiän Aholansaareen 148 vuoden jälkeen, nyt oopperan päähenkilönä. 6175829 17.20 Kuninkuusravit. Toimittaja: TeroPekka Henell. 3 h+k+s 72 m² (3.421,-/kk) 1.9 alk., Pohj.Hakalahti Kla 8224 837 Hal. Studioisäntänä Olli Ikäheimo. Dokumentissa seurataan Timo Sarpanevan työskentelyä Venetsiassa ja Suomessa sekä hänen valmistautumistaan uuteen näyttelyyn. Kuvaaja ja äänittäjä: Jussi Kemppinen. 06-870 042. Kilpailemassa Sinikka ja Jorma Kupari Keuruulta, Aira ja Matti Mörsky Hyvinkäältä ja Ulpu ja Risto Niemi Ravijoelta. 12.-19.8 h. Petri Keskitalo testaa urheilutietäjien äärirajoja kesän olympiavisassa. 050-3084 048. Nuoret kuvaavat elämäänsä videolla. Gangsterikomedia. 5497829 20.15 Kohtaloni Los Angeles. 307962 18.00 Tv-uutiset. esitys 27.12.1998 8003417 14.50 Perhelääkäri. luhtiaitta, tynnyrisauna, hirsinen puuvaja/varasto. Kansallisaarteet sarjassa Harrströmin kalastajakylä. 0400-812 775 KYSY MYÖS MUITA VAIHTOEHTOJA! IVECO-MYYNTI KOKKOLA SOITA HETI! MYÖS KAIKENLAISET KUORMALAVAT Reisjärvi 0400-609 608, p/fax 08-776 183 Farlink Oy LAADUKKAAT PERUNANS PERUNANS PERUNANSÄILYTYSLAATIKOT ÄILYTYSLAATIKOT ÄILYTYSLAATIKOT KOOTTUINA TÄMÄN SYKSYN TOIMITUKSIIN PERUNANVILJELIJÄT Sekalaiset Lohtajan kunnan koulutuslautakunta ja perusturvalautakunta pyytävät yhdessä tarjouksia koululaisten ja esikoululaisten kuljetuksista toimikaudelle 2000-2001. 2735078 23.25-01.10 Elokuva: Puolueellinen tuomio. Stereo. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Helka Pyykkönen (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 04.00-08.00 24 tuntia Bachia. Kesto 111’. 06-8812 111. Myyd. 978184 21.05 Eliittietsivät. Voisiko öljyä puristaa maatiloilla. 07.25 Sellosarja nro 1, Anner Bylsma. Riemukas piirrossarja tarunhohtoisen ritariajan lohikäärmeistä, jotka pitävät juomisesta, syömisestä ja tarinankertojaisista enemmän kuin taisteluista. 522504 13.20 Star Trek: Deep Space Nine. 49184 18.15 FST: TV-nytt. Lisäksi arvioita vakioveikkauskierroksesta. Myytävänä Tule Kelosyötteelle, mökit järven rannalla. USA 1996 6045078 09.30 Lohikäärmeiden maa. Tuotanto: Juniper Films Oy. 5.8 jälk. Stereo. esitys 25.12.1999 1928 13.30 Elämää lähellä ja kaukana: Elää kuoleman varjossa. 29900 17.35 FST: : Hemligheten. Veneet Tarjotaan vuokralle HUUTOKAUPPA MARINKAISISSA Marinkaisten Ns:lla su 30.7.00 klo 13.00 (HUOM. 637829 23.35 Auringonpolttamat. Stereo. 7666788 16.10 Luvattu maa. Käteistäkin kätevämpi Askotili! Paljon sisustustuotteita Paljon sisustustuotteita -50% jopa -50% jopa Alen viimeinen päivä! Alen viimeinen päivä! ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA. (87 min) USA 1974 6655962 19.00 Seitsemän Uutiset. MTV:n meteorologit kertovat sääuutisia meiltä ja maailmalta. luonnonkaunis SAARITONTTI Larsmossa n. ”Voi kun kivaa.” Hanna on iloinen ja positiivinen 17-vuotias tyttö. Golfin makasiiniohjelma. Ed. Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten 25-juhlaproduktion kapellimestarina Ulf Söderblom, ohjaajana Åke Lindman ja päärooleissa Martti Wallén (Paavo) ja nilsiäläissyntyinen Satu Vihavainen (Riitta). Tontit Myyd. SAARIPALSTA Lohtajalla 7250 m² rak. Ed.esitys 22.08.1999. Internet televisiossa, sääja ohjelmatietoja. oik. Osa 16/20. KOULUTUSLAUTAKUNTA PERUSTURVALAUTAKUNTA Farm Film PAALINKÄÄRINTÄKALVOT EDULLISESTI MEILTÄ TI LA A HE TI ACKERMEN OY p. Öljy pistää puutarhat koville. 8683639 20.30 Tv-uutiset ja sää. 9105455 12.20 Draivi. esitys 28.7.2000 9696639 13.25 Ahmed Ahne. Tosi ostajalle edull. 76287 22.00 Blankman. 3693558 14.30 Inhimillinen tekijä. mökki. 583900 21.10 Elokuva: Harlemin yöt. esitys 25.7.2000 2522962 15.20 Suomi eilen elokuvan silmin. 5 min venematka. Suomalaisella avioliitolla on huono ennuste. Sleepy Sleepersin roudarista Albert Järvisen bändin kautta Leningrad Cowboysien laulusolistiksi kavunnut Jore Marjaranta näyttää Kaivohuoneella taltioidussa Nova Clubissa nykyiset musiikilliset kuulumisensa. Aavikot. Kotimaan asioita pohjanmaan kautta napapiirin molemmin puolin. Sopiiko luomukauppa Internetiin. MA-PE 9–18, LA 9–14. Kyydissä ovat klo 8.30 Teletapit, 8.55 Postimies Pate, 9.10 piirrossatu Kultainen antilooppi, 9.40 Kengurumeininki ja viimeisimpänä Pieni herra Jakob. P. Selostajana Matti Kyllönen, kommentaattorina Erkki Mustakari. Charlie selvittää kokaiinin salakuljetusjutun. Osa 83/104. Osa 6/26. + kulj.traileri. Osittain mv. Valamiehistön haastavana tehtävänä on päätyä ratkaisuun välillä hämmentävienkin todisteiden nojalla. 40962 17.05 FST: Bussikaravaani Afrikassa. Ed. Tältä näyttää kun kesätapahtuma saa kaatosateen niskaansa. 9978338 23.20 Pecos Billin ihmeelliset seikkailut. Suosittu keskusteluohjelman juontaja on syytettynä ensimmäisen asteen murhasta onko hän syyllinen vai syytön. Osa 7/12. Ed. Kesäduunisarjassa huvipuiston työntekijä. 05.45 Magnificat D-duuri BWV 243. Hiekkaviljelijän kasvimaa. esitys 5.6.1999 54233 12.25 Kotimaa.Nyt. Aika lähteä 1/2. 100 m², rantaviivaa n. 5765287 11.30 Ihmeellinen luonto. 7707 12.00 Radical sport. 2 venepaikkaa rannassa. 5746542 13.45 Formula 1: Saksa / aika-ajot. 1181707 16.35 Hollywoodin tähdet. Tervakoskelainen Aune Vähäkangas on taistellut vuosia kuolemanrangaistuksen poistamiseksi. 34707 11.00 Ateneumin mestariteoksia: Helene Schjerfbeck ja ”Toipilas”. Richard Pryor esittää yökerhon omistajaa 1930-luvun Harlemissa, Eddie Murphy hänen ottopoikaansa. 2/6 469320 00.35-00.45 Euronews. P. Näistä tehtiin 6500 salaista elokuvaa, joiden yleisönä oli tarkoin valitut viranomaiset ja sotilaat. Kymmenjäseninen vaskiyhtye esittää omia sovituksiaan Bachin sävellyksistä. Salainen viesti. 3475707 10.00 Kartanoelämää. 040-7533 960. Taru sormusten herrasta. 741436 00.25-00.47 Steven Spielbergin hämmästyttävät tarinat: Steven Spielbergin hämmästyttävät tarinat. 2000 s KESKIPOHJANMAA Lukijan markkinat Luvat puhelimitse seuraavista numeroista koko maahan 0203 44 122 0205 64 6758 0205 64 6441 0205 64 6655 0205 64 6668 0205 64 6365 Luvanmyyntipisteitä: Tapion Tupa Kalajoella myy lupia Rahjaan, Neste-huoltamo P.Kauppinen myy lupia Lestijärven ja Sievin metsästysalueille (rajoitetut kiintiöt), Valkeisen leirintäalue Yli-Lestillä myy lupia Lestijärven metsästysalueelle (rajoitetut kiintiöt). 3016184 20.20 Noloimmat tunnustukset. Valkoihoinen gangsteri on päättänyt päästä mukaan mustien kilpakumppanien rahanjakoon tai sitten syöstä heidät ulos bisneksestä, mutta kaksikko pistääkin pystyyn ovelan huijauksen. Ilkka Koivisto antaa kevään luontovinkit. 3701691 18.45 Avara luonto: Karibun paluu. Vuokatti Katinkulta as-osake 61,5 m², 4:lle heng., vko 33 aj. Ed. RETKIVENE puu/lasikuitu, Volvo Penta D,12.000,-.P.040-5801445. Ed. 8350900 15.45 Timo Sarpaneva Soul of October. 1113233 11.00 Viikonlopun vinkit. Ed. Michigan-järven aavelaiva, osa 1/2. Markku Heikkilän ravivihjeitä kommentoi ravi-isäntä Marko Lähteenmäki studiovieraan kanssa. Puh. Puh. 53073813 08.30 Kesä-Veturi. Suora lähetys jatkuu, n. 8612639 01.00-01.55 Alfred Hitchcock esittää. 2748875 22.25 Nova Club. 8313 898. 479558 12.10-12.20 Kultainen avain. 7320 11.30 Elmo. 617165 17.50 FST: Renen Ruben. 06.13 German Brass. Ed. Kilpailemassa Mira Kasslinin ja Pia Julinin joukkueet. mv. 12-henkinen valamiehistö saa vaikean tehtävän. Tänään surffaillaan Havaijilla ja perehdytään rullalautailuun. 612610 18.30 Viittomakieliset uutiset. esitys 25.7.2000 2344287 12.40 Kotimaa.Nyt. 9941233 17.00 Täältä ikuisuuteen. 06.55 Il Giardino Armonico-yhtye ja Katia ja Marielle Labeque esiintyvät. AIKA) Huutokaupataan ruotsalainen vanha perintöirtaimisto joka sisältää ns. Anne Flinkkilän vieraina äkkilähdöistä ja niiden seurauksista keskustelemassa Anne Sällylä, MarjaLeena Käyhty ja Haka Kekäläinen. 08-838 102. ”Mikä tekee laulusta iskelmän?”. 323726 15.10 Mars ja Venus. 2736707 23.20 Lotto ja Jokeri. 04.45 Nikolas Harnoncourt harjoittamassa Matteus-passiota. saakka. Vastanaineiden uusinnat jatkuvat vielä 9.9. Renessanssi hyökkää. 49405 13.00 Kaksi lihavaa leidiä. Osa 5/14. 974813 21.00 Lotto ja Jokeri. Ed. 8194558 15.15 Tule saareen, Paavo!. Omien sanojensa mukaan 76 kertaa kihloissa olleen naistenmiehen tarina. Sydänsairas isä haluaa luovuttaa munuaisen pojalleen, ja palkkaa avukseen potilasasianaja Leanne Barrowsin. Toimittajat: Mikko Harjunpää, Aarni Kuorikoski, Kimmo Vehviläinen. 4182784 17.25 Puuma nimeltään Charlie. 162981 20.00 Tie tähtiin. Valitut kameramiehet ja valokuvaajat matkasivat Nevadasta Tyynenmeren atolleille ja kuvasivat 300 räjäytystä. 82566 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 18 Lauantaina 29.7. 100 m. Jore kertoo elämänsä tähtihetkistä ja selvittää, miksi englanninkielinen musiikki vaihtui itse kirjoitettuihin suomenkielisiin lauluihin. Sayonara. Ed.esitys 20.11.1999. Kiint. 222726 19.40 Yorkshiren etsivät. Amerikkalainen draamasarja. Näin toimittiin sen salaisimmassakin studiossa. 93 min). Stereo. Hän nauttii musiikista sekä tanssien että itse soittaen. 5279450 08.30-10.00 Uutisikkuna. Palvojat. 3606078 10.45 Flipper. Uusi siisti AS-AUTO vap. 573233 18.00 Ystävämme Charlie. 4392748 14.10 Loistavat Jerkun Pojat. "antiikkimessutasoisia" huonekaluja ja samantasoisia keräilyja käyttöesineitä. Ed. Stereo. 1219610 18.00 FST: Majakka. Osa. 6726726 22.30 Ponille kyytiä. 05.03 Kotona Bachin seurassa II. Lastattu ja myyty. Tänä päivänä solmituista liitoista vain joka toinen kestää aina ja ikuisesti. Suosittu keskusteluohjelman juontaja on syytettynä ensimmäisen asteen murhasta onko hän syyllinen vai syytön.. esitys 10.10.1998 5050829 16.35 Klaani. 1296097 22.10 Frasier. 8357639 17.00 Tv-uutiset. 616981 21.15 Liljankukka. USA 1989 5146523 23.15 Nelosen uutiset ja sää. P. Ed. esitys 6.11.1999 7247455 23.45 Kätketty sydän. Sen tehtävänä oli ikuistaa vuosien 1945 ja 1963 välillä tehdyt ydinräjäytykset. Kuinka käy pienellä eläkkeellä eläville vanhuksille, puolustajat harvassa. esitys 27.7.2000 908894 13.10 Kotimaa.Nyt. 1064981 20.50 Urheiluruutu. esitys 2.1.2000 6609788 12.00 Historiaa niin että hitaampia heikottaa
12.00 Nanna Ripattila Uutiset tasalta. Tavallisten suomalaisten jumalkäsityksistä se kuitenkin välittää kauniin ja kiihkottoman kuvan. 10.30 Fröken Smith. 13.00 Biorhythm Steve Tyler. 19.00 StarTV. Alex tapaa vanhan opiskelutoverinsa, ja kohta mikään ei ole enää kuin ennen. 16.00 Nyheter. Yli-inhimilliset ominaisuudet saanut astronauttikokelas ratkomassa vaikeita tehtäviä. 13.08 Sää. 10.00 TV5 Infos. 22.15 Melodiradion. 12.30 Jalkapallo: Ystävyysottelu Monacon Monte Carlossa. 08.40 Melodiradion. Tv-julkkis syytettyjen penkillä Kaikkien rakastama tv-julkkis voi kyllä tehdä murhan, mutta voiko hän olla syyllinen. 12.05 Ilonan vieraana tutkija Sirpa Kolehmainen. 9.30 Les Zaps. Kreivin ajankuva on ironisia huomioita väärällään. 13.30 Biorhythm Weekend. 11.00 Uutiset. 13.00 TV5 Infos. 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. 07.53 Lauantaisuora. 20.00 Tonic 22.00 X-travaganza. All stars. 13.10 Toivekonsertti. Karibukaan ei loputtomasti kestä kangistavan kylmää vettä, joten sen on osattava valita nopein reitti rannalle. 17.45 Urheiluradio. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 21.00 Radio Voyager Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 29.7. 20.30 Rapport. 15.00 Biorhythm Madonna. 15.00 Journal TV5. 12.55 Urheiluradio. 16.05 På liv och död. 18.05 P.S. 19.20 Melodiradion. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 10.33 Lauantaisuora. 5555 TV1 klo 18.30 Juha Seitz Isäjumalat ja äidit kaikkivaltiaat Sigmund Freudin mukaan ihmisen persoonallinen suhde jumalaan riippuu hänen suhteestaan omaan isään; jumala on korkeampaan arvoon korotettu isä. Heidän tuomittavakseen tuodaan murhatapaus, jossa palkittu talk showemäntä on tappanut vieraissa loikkivan aviomiehensä. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 NORPPA. 11.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.03 Lördax. Discovery Channel Picturesin tuotantoa oleva dokumentti kiteyttää kiintoisasti alituisen eloonjäämistaistelun. 10.25 Titta på konst. 14.03 Alivaltiosihteeri. 6.30 Journal des Journaux. Se liikuttaa melkein liikaa. 11.30 Branche. 5 (93 min). 18.03 Ett ord inför helgen. 10.10 Sommarberättelsen. 22.00 Aktuellt. 14.00 Aktuellt. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 11.00 Uutiset. 0.10 Samtiden. 12.00 Kauppakanava 0700-92402 (4,80PM+17,70mk/min+PPM) 13.00 Musiikkia tauottomasti aamuun asti KKK-Supermarket Kasarin kesäsää tunnin välein alkaen kello 6.30.Radio Kokkolan palautepuhelin numerossa 8317 966. 9.00 Journal Radio-Canada. 22.05 Thalassa. 14.03 Schwunnng. 10.05 Archimede. 1.45 Dagens namn. 15.00 Ooppera. Silti samalla raskaan epätoivon keskeltä nousee valoa, josta saa voimaa. 13.00 Nöjesnytt. 18.00 Uutiset. 17.30 Sport Africa. 15.03 Formula 1: Saksan osakilpailun aika-ajo/ Pesäpallokierros. 23.15 Enkel resa (Sverige 1988). 08.03 Lauantaisuora. 00.00 Nattradion. 11.03 Parrasvaloissa. 23.09 Valoa ikkunassa. 06.03 Herää Suomi! jatkuu. 13.05 Lördax. 2.30 Saturday Night Music Mix. 12.03 Schwunnng. Mammanpoikasankari Damon Wayansilla, supersorealla Robin Givensillä ja filmauskumppaneilla oli epäilemättä hauskaa kimpassa, mutta ilo ei oikein kotikatsomoon asti tihku. 07.50 Merisää. 55 Ylen Ykkönen klo 16.40 Nina Lehtinen. 0.55 Crying Freeman (USA 1996). 06.15 Aamuhartaus. 22.05 Trio Töykeiden toivekonsertti jatkuu. 3.40 Nöjesnytt. 20.00 Uutiset. Se on kunnianosoitus ihmisen urheudelle ja yleensä elämälle. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 6.05 TV5 l'invite. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 06.00 Uutiset ja sää. 8.00 TV5 Infos. 11.03 Maakuntaradio. 12.45 Merisää. 06.03 Aamun sävel. 21.10 Musik. 09.33 Lauantaisuora. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Pop i pyjamasen. 19.00 För barn – på finska: Hej små knattar. 14.00 Uutiset. 12.00 TV5 Infos. 22.15 Här har du ditt liv (Sverige 1966). 55555 TV1 klo 13.30 Pia Kirkkomäki Karibun sitkeys voittaa Alaskan luonnon karuuden Joka vuosi valtavat karibulaumat vaeltavat Alaskassa satoja kilometrejä tundralle palatakseen taas asuinsijoilleen. 12.55 Lördax. 09.05 Lauantaisuora. 23.30 Tennis: WTA-turnaus USAn Stanfordissa, semifinaalit suorana. Aamurauha. 16.30 Melodiradion. 20.50 Sportnytt. 18.55 Urheiluradio. 18.45 Lotto. Puhujat ovat pääasiassa nuoria, nimettömiä ihmisiä, niin ateisteja, agnostikkoja kuin uskovaisiakin. 11.00 Hippo. 10.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantain toiveiden aamu jatkuu. MTV3 klo 17.25 Murphyn oma gangsterileikki Eddie Murphy tahtoi keekoilla gangsteritamineissa, ja ohjasi korkeimman oikeudella itselleen elokuvan Harlemin yöt (Harlem Nights, 1989). 19.00 Aktuellt. 14.00 Uutiset ja sää. 12.05 Toivekonsertti. 21.30 Journal France 2. 18.00 TV5 Infos. 08.03 Helmenkalastajat. 6.00 Night Videos. MTV3 klo 23.20 Pekka Eronen Julma murhaaja vai säälittävä uhri. 15.30 Biorhythm Weekend. 55 (93 min). 10.30 Lördax. Elää kuoleman varjossa -uusintadokumentti elää syöpäsairaiden nuorten kanssa puolitoista vuotta. Kuva: Nelonen – Tiedotus Syöpäkuoleman varjo koskettaa Epäoikeudenmukaiselta tuntuu varsinkin silloin, kun nuori ihminen on kuolemansairas. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 12.00 US & UK Top 40. 2.15–2.45 Race. 5.30 Journal des Journaux. 18.00 Uutiset. 17.40 Eftersnack. 18.00 Aktuellt. 08.00 Uutiset ja sää. 1.50 Crying Freeman, forts. 17.00 Uusilta äänilevyiltä. 08.33 KeskiPohjanmaan radiolauantai. 21.50 Merisää. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 1.30 Soir 3. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. Ruotsin tv 1 10.00 Disneystunden med Familjen Utter. 09.00 STT:n uutiset. 23.00 Kamarimusiikkia Pariisin Casalsfestivaalilta. 13.30 Journal de France 3. Mietelause. 18.35 Vinnare: V75. 11.03 Lauantaisuora. 20.00 Dance Floor Chart. 2.45–3.00 Urheilu-uutiset. Koelento uusintana. 4.05 Claire Lamarche. 0.55 TV5 l'invite. 17.45 Naturen expedition Arktis. 22.00 Nordic Top 5 – Your Choice. Unen purrella kulkevassa mielikuvituslänkkärissä on uhkeita kuvia ja vauhdikkaita kiipeleitä, mutta tyhjyys humisee niiden takana. 0.55–1.25 Falkenswärds möbler. 11.03 Felix Mendelssohnin alkusoitto Hebridit. 18.50 Merisää. 07.50 Merisää. 10.30 Jalkapallo: Danone Cup Pariisissa. Matkalla menehtyvät yksilöt toteuttavat luonnon kiertokulkua. 13.10 Maakuntaradio. 1.15 Moottoriurheilu: Jättimaastureiden kisoja USAssa. 07.50 Aamuhartaus. 23.00 Nyheterna och vädret. 13.33 Toivekonsertti. 18.08 Lauantain toivotut levyt. 20.00 Jalkapallo: Ystävyysottelu Monacon Monte Carlossa. Nova Clubin henkilökuva 16.15. 19.25 Onnelliseen elämään kuuluvat sekä unelmat että ristiriidat. Satufirman ”luontoseikkailu” Puuma nimeltä Charlie (Charlie, the Lonesome Cougar, 1974) on yhtä masentavaa rääkkäystä kuin turhimmat eläinkokeet. 14.00 Biorhythm TLC. 19.30 Under ytan. Viikon hyvät uutiset 12.45. 11.00 Journal TV5. kurssi ”Miten opin strippaamaan omalle miehelleni”, eroottinen show perheyrityksenä, neitsyen muotokuva., puhelinseksiä sekä eroottisten amerikkalaiselokuvien ansioitunut naisohjaaja Candida Royalle kertomassa työstään. Dokumentti käsittelee aihettaan kaunistelematta ja pelkäämättä, mutta myös turhia suurentelematta. 21.00 Uutiset. me oikein -tietokilpailu. 2.50 Remington Steele. 00.00 Uutiset ja sää. Kirsti Wallasvaara, Elina Salo, Irma Martinkauppi ja Titta Karakorpi saavat kunnian tutustua sankarirakastajaan. Sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 10.45 De cause a effet. 13.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Valamiehet joutuvat päättämään, oliko surmatyö kylmäverinen murha vai pitkällisen henkisen väkivallan seurausta. 19.00 Koe-eläinpuisto. 15.55 Urheiluradio/Pesäpallokierros. Ohjelma on todellakin palkintonsa ansainnut. 08.10 Sommaroasen. 555 (89 min). 23.00 Moottoriurheilu: Pariisi–Istanbul -ralli. 20.00 Dans på bryggan. 19.15 Iltahartaus. 15.15 Un siecle d'ecrivains. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Tositarinoita tosielämästä aiheena tosi seksi. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 18.30 Questions pour un Champion. 21.00 Aktuellt. 21.00 Norppa. Mielessä elää edelleen toivo paremmasta. 17.00 European Top 20. 18.05 Verkko soi jatkuu. 07.00 Rödluvan äter varg. 07.53 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Soitto Suomeen 10.15. 22.00 TV5 Infos. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 07.00 Uutiset ja sää. 20.30 Inte bara morsa. Kilpailu suorana. 11.15 KolJärviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Päivänsäde 11.00 Ikkunaprinsessa 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Tunti vain 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Kolkyt ja risat ; lauantain toivelevyt 15.00 Tavarapörssi 16.00 Grammari 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. 15.58 Båtväder. 07.50 Merisää. 19.00 Journal TV5. 19.30 Nyheterna och Sporten. 19.23 Keno. 19.45 Frederik IX, kung av Danmark. 1.45 Darts: Amerikkalaisen dartsin Saksan avoin kilpailu Dortmundissa. 00.05 Yöklassinen. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 16.05 Urheiluradio/65-rivi/Pesäpallokierros. 18.03 Ehtookellot. 11.50 Lördax. 20.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 21.00 Eyvind Johnson 100 år: Nu är det 2000... 19.15 Minns du sången. 17.15 Melodiradion. 22.00 Poltergeist. 16.30 Biorhythm Weekend. 19.30 Nu är det NU! 20.00 Disneydags. 21.00 Tingel Tangel. 11.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 08.00 Aktuellt. 0.05 Max Försvarsadvokat. Formula-kuljettajat vs. Kuollut karibu pelastaa monen sitä ravinnokseen käyttävän eläimen nääntymiseltä. 17.00 Uutiset. Nelonen klo 21.10 Vähän kuin Superhessu Blankman (1994) on Superhessu vailla pähkinöitä: hassuihin kalsareihin sonnustautunut tohelo, joka leikkii supersankaria, vaikkei pystykään lentämään ja pelastamaan Ankkalinnaa. Siinä on perheenäiti Kelly McGillisillä ja muilla jäsenillä pähkäilemistä omassa pilttuussaan. 15.45 Radioteatterin lastenklassikot: Fedja-setä rakastuu. 7.15 Journal des Journaux. Sigve Endresenin ohjelma on palkittu parhaana pohjoismaisena dokumenttina Nordisk Panoramassa 1998. 17.00 Journal TV5. 12.00 Nyheter. 23.00 Aktuellt. 12.00 Mitt i naturen – film. Symboli. Kävelylenkki eristyksen jälkeen, peruukin ostaminen, uusi taulu ja monet muut seikat näkee herkemmin, kun ei tiedä, kuinka nopeasti oma loppu tulee. 12.45 Akordeja rakkaudesta: Elizabeth Barrett Browning. 09.30 Alueuutiset ja sää. 14.00 Voimaurheilu: Vahvin mies -kisa Puolan Sopotissa. 17.30 Tennis: ATP-turnaus Itävallan Kitzbübelissa, suora. 21.03 Lotto. 23.00 Megamix. 7.00 Journal TV5. 08.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 12.05 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Pesänrakentajat, rakennusohjelma 13.15. Puolueellisessa tuomiossa (We the Jury, 1996) puidaan kovin amerikkalaisen kuuloista ongelmaa, mutta kyllähän media ja mielikuvateollisuus painavat yhä tiukemmin päälle meilläkin päin. 19.55 Urheiluradio. Ajankohtaista 11.45. 23.15 La vie a l'endroit. 1.00 Urheilu-uutiset. 10.00 Uutiset ja sää. Kuvamateriaalin hankintaan on kulunut huima määrä kuukausia ja kärsivällisyyttä. Enkeli nukkuu. Tasaisesti tihenevä oikeussalidraama ottaa etualalle vaihteeksi valamiehistön, amerikkalaisen lainkäytön 12 maallikkojäsentä. 16.55 Urheiluradio. Herra oli epäilemättä elokuvan arvoinen, ja filmimies Peter von Bagh tarttui toimeen. 09.00 Radioateljee esittää: Ääniä eetterissä Saint Exupéryn viimeinen lento. Vaikka hän olisikin sovussa itsensä ja sairautensa kanssa, on hänellä paljon kokematta. 2.05 Tout le Monde en parle. Radio Kokkolasta hyvää viikonlopun alkua!Vuosituhannen sankarit 10.00 Uutiset.Parrasvaloissa. 20.55 TV l'invite. Söpöjä pikku karvaturreja taisi huveta filmausten mittaan kasapäin. 20.03 Urheiluradio. 11.30 Triathlon: Teräsmieskisat Saksan Rothissa. Puhelin studioon 0108 06000, faksi (09) 88488710. Omien elämäntilanteiden kuiskiessa korvaan ja julkisuuden hönkiessä niskaan se on selvästikin kuluttava kokemus. 1.00 Journal Suisse. Heikoilla jäillä niiden vaistot kertovat turvallisen reitin. 13.30 Spice Girls Amerikaresa. 11.57 Formula 1: Saksan osakilpailun harjoitusajo. 07.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 23.00 Uutiset. 4.00 Chill Out Zone. 07.03 Maakuntaradio. 16.50 Dokument inifrån. 23.06 Nachrichten auf deutsch. 20.00 Kuuden miljoonan dollarin mies. 11.00 MTV Data Videos. Jatkuvasta univelasta, hormonien heittelystä tai raskaudenjälkeisestä masennuksesta naiset eivät suoranaisesti puhu, mutta saavatpahan ainakin pahimmat höyryt ulos. Keskipohjalaista musiikkia. 19.00 Nyheter från FNB. 5 (87 min). 555 TV2 klo 15.50 Voi puumaparkoja ”Vain parasta lapsille”, ajatteli Disneyn setä, kun heitteli puumanpentuja koskeen sekä petojen raadeltavaksi. 13.00 Nyheter från FNB. 05.32 Morgonmusik. 14.05 Autour du tour. All stars. Kangastuksia-esittelyssä viikon uutuuselokuvat 16.45. 00.00 Nattradion. 15.00 Moottoriurheilu: Pariisi–Istanbul -ralli. 09.04 Sää. 12.30 Naisten Helsinki: Brita Maria Renlundin päiväkoti. 12.00 Biorhythm Brandy. 17.15 TV5 l'invite. Viikonlopun sää 14.30. 20.00 Tre vänner och en pizzeria. 10.03 Pietarinkadun Oilers GoGo. 2.00 Essential MTV Ibiza 2000. 10.03 Schwunnng. 00.00 Uutiset ja sää. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 09.05 Maakuntaradio. 14.03 Tänään iltapäivällä/Formula 1: Saksan osakilpailun aika-ajo. 07.03 Aamun Bachit. Amerikkalais-kanadalainen scifisarja pahuuden voimia vastaan taistelevasta joukkiosta. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 10.03 Lördax. 13.08 Sää. 18.05 Pyramide. 13.30 Alueuutiset ja sää. 06.55 Andrum. 555 Ylen Ykkönen klo 16.05 s s s Päivän toinen Todellinen tarina Anna Korhosen toimittama Aamu rauha jatkaa rehtejä tunnustuksia. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Jury saa aimo pähkinän, kun Lauren Huttonin (kesk.) esittämä tv-julkkis ampuu aviomiehensä. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. 22.00 Babydoom (Danmark 1998). 16.00 Lyon: Le pas de deux d'une ville. Pecos Billin ihmeellisissä seikkailuissa (Tall Tale, 1995) pienen maalaispojan toiveeseen vastataan, kun Pecos Bill, Calamity Jane ja muut tarunhohtoiset lännensankarit rientävät hätiin häijyä keplottelijaa torjumaan. Eurosport 9.30 Xtreme-lajit: YOZ-makasiini. 14.00 Nyheter. Tv 4 Nordisk 12.30 Den mystiska staden. Radio Pooki 90,9, 95,0, 100,5, 100,1 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa-tauotonta 8.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Toiveiden tunti numerossa 0700-92111(9,95mk+pvm) 12.00 Puotipuksut;osta,myy tai vaihda mitä vaan;studio 070092111(9,95mk+pvm) Uutiset 12 ja 14.55 Vuosituhannen sankarit 14.45 15.00 Tähtikaarti-tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MH 9.00 Uutiset. 8.05 Les Zaps. 21.55 Urheiluradio. 5.00 Journal RDI. 10.00 Nyheter. 20.20 Trio Töykeät -toivekonsertti yleisön edessä Tampereen Telakalla. 19.55 Vädret. 20.55 Urheiluradio. Tunnustusten sarja on rakennettu kulkemaan askel askeleelta kohti intiimimpiä – tuskallisia – yksityiskohtia. 15.00 Uutiset. 19.15 Ligne de vie: Quatre histoires de femmes. 16.20 På tu man hand – sommar. 20.30 Vägskäl. Kuka uhrataan ensimmäiseksi. Pimeyden ydin. 1.00 The Late Lick. Puheenvuoro on sairailla itsellään. Yhdelle jumala tuo mieleen rakkaan isoäidin, jonka sairaus ja kiihkouskovaisuus ahdistivat. 4.00 TV5 Infos. 10.03 Maakuntaradio. 10.03 Lauantaisuora. Musiikkitoiveet ja terveiset 19.00-20.00. 16.00 Biorhythm Lenny Kravitz. 14.00 TV5 Infos. 19.20 Radio Peilin mielipidelehdet. Nelonen klo 23.25 Soave-hurmurin Suomi Nyt väännetään otsikoita exmäkihyppääjien, ex-kiekkoilijoiden ja ex-nuorisotähtien naisasioista, mutta kultaisella 60-luvulla hommaan riitti yksi mies. Elää kuoleman varjossa todistaa jälleen, kuinka tärkeitä elämässä ovat pienet asiat. MediaTV luotaa uuden median, mainonnan ja modernin tiedonvälityksen maailmaa. 17.00 Jyrki. 12.00 Uutiset ja sää. Cowboyleikkiin osallistuivat mm. Mukaan pääsivät Richard Pryor, Jasmine Guy ja muut kaverit. 24.00 Amour. 13.10 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Sturla Gunnarsonin ohjaama tv-elokuva näyttää, mikä määrä hermopeliä, kädenvääntöä ja kahvitusta vaaditaan, jotta machomiehistä, femakkonaisista ja muuten vain omanlaisistaan ihmisistä saadaan rutistettua yksimielinen näkemys. 07.53 Maakuntaradio. Karibut liikkuvat kadehdittavan kevyen näköisesti lumen ja jään peittämillä reiteillään. Ruotsin tv 2 18.30 Favoriter med Henryk. 19.10 Kirjatoukka. 1930-luvun newyorkilaiskulisseissa kiskotaan eteenpäin kehnojen vitsien ja yllätyksettömän huijarijuonen hahmotonta möykkyä – lähes turhaan. 19.30 MTV Movie Special: Mission Impossible 2. Ihmisille kuolettavissa olosuhteissa nämä poroa muistuttavat eläimet kaivavat lumen alta kasveja ravinnokseen. 13.55 Urheiluradio. 15.52 Taisto ja Irmeli. Lauren Huttonin esittämä julkimo tunnustaa tekonsa, mutta Christopher Plummerin johtama puolustus vetoaa lieventäviin asianhaaroihin. 20.15 Cutty Sark Tall Ships Race. Toinen esitys. 13.00–13.30 Sex av sex miljarder. 14.30 Biorhythm Weekend. 2.00 TV5 Infos. 16.03 Dallas 17.00 XSporten. 21.00 Jalkapallo: Ottelu ilmoitetaan myöhemmin, suora. Empatia herää, mutta muuten kuulija jää avuttomaksi kuin imeväisikäinen. Lauantaisauna 17.15 ja 17.40. Tekstiviestit numeroon 17105, hinta 5 mk / viesti. Neljäriviä rakkaudesta 15.45. 08.00 Uutiset ja sää. Intiaaneilta peräisin oleva karibu-nimi viittaakin sitkeän selviytyjän vahvaan ruoanetsinnän viettiin. Mukana mm. 10.57 Formula 1: Saksan osakilpailun harjoitusajo. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 12.04 Lördax. 11.15 Silence ca pousse. 11.15 Heinäkuun tenoriparaati: kanadalainen Ben Heppner. 08.45 Radioteatteri esittää: Onnenkauppaa. Ajankohtaista 14.15 ja 14.45. 21.30 Tredje klotet från solen. 23.20 Grand Prix Speedway. Kiehtovaa on myös seurata laumojen luovimista vedessä kelluvien jäälohkareiden keskellä kevätaikaan. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. He myös näyttävät voittonsa ja tappionsa kameralle. 09.04 Sää. 16.00 Uutiset ja sää. 12.05 Montagne. 17.30 Päivän peili ja sää. Patrick Swayze ja Oliver Platt. 10.30 Fanatic. 07.40 Hartaita säveliä. Avara luonto: Karibun paluu (Return of the Caribou) kattaa pöydän ainutlaatuisilla kuvamaisemilla karibujen vaelluksesta. 23.03 Danscafé. 05.00 Afrikan halki Suomen yössä. 11.00 Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 10.30 Alueuutiset ja sää. Niin lapsista on tullut raivostuttavia kiusankappaleita, joita tulee myös kohdeltua epäoikeudenmukaisesti. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 15.30 Moottoriurheilu: Formula 3000 kansainvälinen mestaruus Saksan Hockenheimissa. 18.45 Melodiradion. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 08.00 Niko Sinervä Uutiset tasalta. 21.00 PSI Factor. 00.05 Iltatähti. 21.00 Sista delen: Bara för en dag. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 12.01 Aktuellt. Näkemyksestä voi olla monta mieltä, mutta isiin viitataan myös Liisa Kylmälän toimittamassa radiodokumentissa Enkeli nukkuu, jossa joukko suomalaisia pohtii suhdettaan jumalaan, kirkkoon ja kuolemanjälkeiseen elämään. Tyytyväisenä virnistelevä Lindgren tulkitsee Kreivin (1971) pääosassa omia seikkailujaan. 19.00 News Weekend Edition. 4.05 Nationalsången. 06.00 Aktuellt med väderrapport. 08.03 Maakuntaradio. 13.00 STT:n uutiset. Pertti Ylermi Lindgren pinkaisi hiusrasva tirskuen naiselta toiselle ja kukasta kukkaan. TV2 klo 22.00 Sankareiden paluu Missä sankarit ovat silloin, kun heitä todella tarvitaan. 15.15 Som salt och peppar. Music tv 7.00 Kickstart. 06-8220988. 1.00 Made in USA: Nadja Salerno-Sonnenberg. Formula-kuljettajat vs. Kun ihminen on häviämässä taistelua elämästään, hän ei usko sitä. 16.40 Todellisia tarinoita. Elää kuoleman varjossa on kauheaa katsottavaa. 17.03 Pesäpallokierros. 22.00 Enkel resa. Mitään syväanalyysia suomalaisten jumalkäsityksistä Enkeli nukkuu ei puolessa tunnissaan onnistu luomaan, mutta eipä ole aihekaan yksiselitteinen. 16.55 CBS 60 min. 11.00 Triathlon: Teräsmieskisat Espanjan Lanzerotessa. TV 5 6.00 TV5 Infos. 06.40 Andlig musik. Huomisen sää 16.30. 2000 Radio & TV 19 TVTV! 06.00 TVTVWEB. 06.03 Morgonkonsert. 20.25 Dagens namn. 0.05 Rapport. 11.33 Lauantaisuora. 10.50 Tecknade pärlor. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. Toinen sai rippileiriltä turvan isän kuoleman jälkeen, vaikka vasemmistolaisessa lapsuudenkodissa ei uskonasioita juuri käsitelty. 22.30 Disco 2000. Lindgrenin keikistely on pitemmän päälle aika yksitoikkoista seurattavaa, mutta von Bagh tarkkaili värikkäästi humppa-Suomea, jossa roolia vaihtava naistennaurattaja touhusi. Äänessä ovat nyt äidit, joiden omat hetket ovat harvassa. 16.55 Löpsedeln. 17.15 Verkko soi. 11.30 Alueuutiset ja sää. 21.03 Sportradion. 23.03 News in English. 16.00 Kimmo Vehviläinen Uutiset tasalta. 17.50 Melodiradion. 03.00-06.00 TVTVWEB. 15.50 Veneilysää. 55 (111 min). 0700-95895, hinta 17,70 mk/min + pvm. 10.00 Uutiset. 18.55 Helgmålsbön. 23.00 Journal TV5. 15.30 Soittorasia. 19.25 Sävel on vapaa/09 144 800. 21.00 Journal Belge. 12.05 Maakuntaradio. 13.08 Sää. Päivän sää 8.30, 9.30. Puh. 23.00 Real sex (K). 03.00 Vyöhyke 3. Kuoleman kohtaaminen on niin herkkä aihe, ettei se kärjistyksiä tai paisuttelua kaipaakaan. 22.00 Uutiset ja sää. 10.00 Aamu oopperassa. Avantoon putoaminen tietää varmaa kuolemaa. 09.30 Trädgårdsradion 10.00 Aktuellt med väderrapport. Kun taas oma tila on parempi, saattaa epätoivo iskeä mieleen kaihertamaan. Koskettavat tilanteet seuraavat toinen toistaan. Ajankohtaista 18.15, 18.40. 19.30 Media Television. 16.10 Brevduvor och waptelefoner. 14.00 ”Näistä levyistä en luovu.” 15.00 Radioteatteri esittää: Knalli ja sateenvarjo. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Båtradion. 00.00 CHAT SHOW!. 14.55 Urheiluradio/Formula 1: Saksan osakilpailun aika-ajo. 16.05 Todellisia tarinoita. 21.04 Trio Töykeiden toivekonsertti jatkuu. 11.30 Bakom kulisserna på zoo. Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Lauantaisuora. Matkalla on paljon vaaroja, mutta herkeämättömän sitkeyden ansiosta suurin osa seikkailijoista selviää koettelemuksista hengissä. 16.00 Uutiset ja sää. 13.10 Musiikin ykköstuotantoa. 07.00 Uutiset ja sää. Musiikkia. 09.04 Sää. 13.05 "D". CHAT SHOW! on TVTV!:n viikonlopun uusi, juontaja Yasir Gailyn vetämä, tekstiviestichatti, jossa vaihdetaan ajatuksia kaikenlaisista ilmiöistä ja asioista maan ja taivaan välillä, sekä tutustutaan uusiin ihmisiin. 09.05 Keski-Pohjanmaan radiolauantain toiveiden aamu. Ohjelmassa katsotaan, millaista on läpikäydä esimerkiksi sädehoitoa tai monia leikkauksia. Rohkeista tutkijoista koostuva ryhmä etsimässä totuutta yliluonnollisiin tapahtumiin. 16.00 Aktuellt med väderrapport. Aamun kysymys 9.15, puhelin studioon 0108 06000. 17.30 Sommarberättelsen. 11.30 Antikens vindar. 14.55 -Sändningsuppehåll-. 21.15 Wiikend 22.00 Aktuellt. Radio Vega 05.30 Sjörapport. 18.30 Heimo