. . . Jo perjantaina Ylivieskan keskustan alueelle pystytettiin uusia nopeusrajoituskylttejä, ja luonnollisesti näillä alueilla neljänkympin nopeusrajoitus on heti voimassa. . . . Sairastelusta toipuvan espoolaisen paras kantoi perjantaina 66,66. .20 IRTONUMERO 7 MK Nro 217 LAUANTAINA 11. . . . . . . Viipurin Urheilijoiden Riina Rosenberg tavoitteli perjantaina pituushypyn loppukilpailupaikkaa. Budjettiriihessä tehtiin enää varsin vähän muutoksia valtiovarainministeriön runsaan 206 miljardin markan budjettiehdotukseen. . . . . Myös Keski-Pohjanmaalla sato jää niukaksi. . Ylivieskan kaupunki ja tiehallinto suunnittelevat muun muassa uusien liikenneympyröiden rakentamista taajama-alueelle. . Suhteellisen onnistunut sato tuottaa tänä vuonna noin 1 500 kiloa hehtaarilta, kertoo Kirsti Voho Oulun maaseutukeskuksesta. . . . . . . . . . Talousarvioesitys päätyy 0,7 miljardin euron ylijäämään. Himmeämpien mitalien kohtalo ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. . . . Taajama-alueen nopeusrajoitus on ensi viikosta alkaen 40 km/tunnissa. Sivu 5 Veroaste alenee, työttömille 8 markkaa Valtiovarainministeri Sauli Niinistö. . Rautio viskoi Kannuksen SM-näyttämöllä upean sarjan, sillä 70 metrin rajapyykki ylittyi neljä kertaa. . Kuva: Sanna Keskinen Maakunta Kotimaa Treffi +16 +16 +15 3-6 m/s TVja Radioliite Treffi . Oman puutarhan sato kannattaa korjata talteen kuivalla säällä. . Normaalisti herukkaa saadaan 2 500-3 000 kiloa hehtaarilta, mutta nyt olen kuullut jopa alle tuhannen kilon hehtaarituotoista. Metrejä olisi vielä tulossa, jos kaikki osuu kohdalleen, kultaheittäjä mietti loppukautta. Porin Yleisurheilun Lasse Luotonen kiskaisi kuudennella heitollaan 66,72 ja pyyhkäisi Espoon Tapioiden Johannes Kaczmarekin ohi. . . . . – Ei viideskään mikään nappiheitto ollut. . Lea Mäntylä KANNUS (KP) Alavieskan Virin Petri Rautio karkasi jo toisella kierroksella omille metriluvuilleen ja vei ylivoimaisesti 19-vuotiaiden SM-kultaa moukarinheitossa. Tästä huolimatta sarjoissa on muutama suuri ero: jenkit kokoontuvat kahvilassa, britit puolestaan tuopin ääressä pubissa. . . .10 Kulttuuri . . . . .1-16 s Uusi brittisarja Paritellen muistuttaa hyvin paljon amerikkalaista Frendit-sarjaa. .12-16 Sarjakuvat . Taajama-alueen läpi kulkevien yleisten teiden, esimerkiksi Savontien ja Ouluntien, nopeusrajoitukset pysyvät kuitenkin ennallaan. .5-6 Talous . . . . . Tuimalan vanavedessä Kaustisen Pohjan-Veikkojen Marika Jänkä juoksi pronssille. Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla toiminut sovittelulautakunta ei päässyt perjantaina yksimielisyyteen esityksestä uudeksi sopimukseksi. . . Rautio saalisti moukarikisasta myös joukkuehopeaa. . . . Lääkäriliitto ilmoitti perjantaina illansuussa jatkavansa lakkoa maantaina lakkosuunnitelman mukaisesti. Lisäksi päivärahoihin on tulossa noin 3 markan indeksikorotus. . . . Ensi vuodelle kaavailtuun verotukseen hallitus teki muutoksia. . . . Aluenopeusrajoitusten muuttaminen on tieverkko-ja liikenneturvallisuussuunnitelman ensimmäinen vaihe. . . Sivu 5 Lääkärilakossa ei sopua Sarah on brittifrendi Hassuttelija. Kaupunkikouluun tottuneet oppilaat pääsevät vuodeksi kyläkouluihin, sillä oma koulu on suljettu homevaurioiden vuoksi. Työttömien peruspäivärahaan on tulossa 5 markan tasokorotus, mutta varsinainen päätös asiasta tehdään myöhemmin syksyllä. . . Sivu 14 Rautio pyörähteli omille lukemilleen Kannuksessa taistellaan nuorten SM-mitaleista Tähtäimessä oma ennätys. . . . .11 Urheilu . Jo SM-kisojen avauslaji, 5000 metrin kävely tarjosi Keski-Pohjanmaalle juhlan aihetta, kun Reisjärven Pilkkeen Tiina Kokkonen saalisti pronssia. . Brittinäyttelijät eivät tienaa miljoonia rooleistaan, toisin kuin jenkkikollegat. . . . . . . . Taajama-alueen laitamilla, esimerkiksi Koskipuhdontiellä ja Kiviojantiellä kaahaillaan, mutta yleensä ottaen ylivieskalaiset noudattavat nopeusrajoituksia kohtalaisen hyvin. . Sairausvakuutusmaksun korotus sekä siihen kytketty ylimääräinen veronalennus jäävät pois. . . .7 Ulkomaat . . . Kaustisen Pohjan-Veikkojen Kalle ja Ville Nikula nappasivat joukkuekisassa pronssia. . – Ylivieskan keskustan alueella ei ole ilmennyt normaalia pahempia ongelmia. Sivu 3 Keskustasta kyläkoululle evakkoon s Lääkärilakko jatkuu maanantaina. . Raution aisaparina kisassa heitti Tuomas Mikkola. . . . . Sivu 3 Herukat vähissä Herukoiden satokausi alkaa pian olla parhaimmillaan. .18-19 Sää . . . . . . . . . . . . Liite s Rahkolan koululaisilla alkaa maanantaina erilainen kouluvuosi Ylivieskassa. Runsaudenpulaa marjoista ei tänä vuonna kuitenkaan ole, sillä sato näyttää parhaimmillaankin olevan vain kohtuullinen. . . Kuva: Lehtikuva/Pasi Autio Sanna Keskinen (KP) Herukan satokausi on päässyt alkuun. . . . Kevään hallayöt ja alkukesän kylmyys heikensivät kukkien pölyttymistä, ja paikoitellen satoa ei saada juuri lainkaan. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Lauantai A Tänään . . Viidennellä heitolla syntynyt mestaruustulos 71,23 jäi uupumaan piirinennätyksestä vaivaiset viisi senttiä. . Kuva: Jens Oja. . . . .8 Mielipide . Herukkasadon huippu ajoittuu elokuun loppupuolelle, jolloin mustaherukan konekorjuu on kiivaimmillaan. . Sarjan tähti Sarah Alexander kertoo, että on sarjoissa muutakin eroa. . Kuva: Antti Aimo-Koivisto Jens Oja YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kaupungin taajama-alueen nopeusrajoitusjärjestelmä muuttuu lähipäivien aikana. . . . . . Sarah Alexander joutuu Paritellen-sarjassa toistuvasti kimuranttien ihmissuhdekuvioiden eteen partnerinsa Jack Davenportin kanssa. Veroaste alenee kuluvan ja ensi vuoden aikana lähes kolme prosenttiyksikköä vuoden 2000 noin 47 prosentista noin 44 prosenttiin vuonna 2002. . . Sorruin turhaan hätäilyyn. . . . . . – Oulun läänin eteläosassa sato jää kyllä selvästi keskivertoa alhaisemmaksi. . . Tämä on noin puolet tavanomaisesta. . . . . . . . . Äänekosken Urheilijoiden Ulla Tuimala korjaili Kitinkankaan kentällä SE-lukuja naisten 2 000 metrin esteissä. . . . . Tulosopimuksessa sovitut veronkevennykset toteutetaan kuitenkin sellaisenaan. .17 Tv, Radio . Uusi nopeusrajoituskäytäntö parantaa kevyen liikenteen väylillä liikkuvien turvallisuutta. Hedelmänja Marjanviljelijäin liitossa arvioidaan, että koko maassa mustaherukkaa saadaan 1,5 miljoonaa kiloa ja punaja valkoherukkaa noin 0,7 miljoonaa kiloa. . Nopeusrajoituksien alentamisella yritetään hillitä autoilijoiden kaasujalkaa. .3-4 Kotimaa . Lakkautettu Kantokylän koulu saa samalla yhden armonvuoden lisää, kun entisten Kantokylän koulun oppilaiden lisäksi koululle tulevat Rahkolan koulun ylimmät luokat. . . . Sivu 4 Kaaharit kuriin Ylivieskan taajama-alueelle neljänkympin nopeusrajoitus Juho Kinnunen ja Aimo Vähäkangas pystyttivät perjantaina uusia nopeusrajoituskylttejä Ylivieskan keskustan alueella. . . . . . . Nyt kun koulut alkavat, valvontaa tehostetaan, ylikonstaapeli Hannu Tuomaala kertoo. . . . . . Koululaiset kokoontuvat joka aamu Rahkolan koulun pihaan, josta linja-autot kuljettavat heidät sivukylille lähes kymmenen kilometrin päähän Raudaskylälle ja Kantokylälle. Tänä vuonna poimittavaa on selvästi tavanomaista vähemmän. ELOKUUTA 2001 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 20 HELSINKI (STT) Hallitus on saanut budjettiesityksensä valmiiksi. Parhaiten vitamiinit säilyvät, kun marjoja käsitellään mahdollisimman vähän säilönnän yhteydessä. . . . . .2 Maakunta . Kaveriporukka kokoontuu jatkuvasti puhumaan ihmissuhteistaan, seksistä ja muusta elämästään. . . . Muitakin liikennejärjestelyjä on ensi syksyn aikana luvassa. .
KPV: B-jun. Eläkeliitto Kälviä: Mikkelin retkelle linja-auto ma 13.8. klo 16 alkaen. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Maksuttomia oppaita, ilmanpuhd. Huhtikuussa Hollannin ja Belgian rannikon simpukkaviljelmille iskeneestä leväesiintymästä johtuen vuoden simpukkasato jää vain noin puoleen normaalista vuotuisesta sadosta eli vain 450 000 tonniin. ensitilassa Liisalle tai Anna-Liisalle. Pietarsaaren Moottoripyöräsalonki auki päivittäin 12-17, la ja su 1216, ma kiinni. Belgialaisissa lehdissä on näkynyt jo viikkoja huolestuneita kirjoituksia "aivan surkeasta simpukkavuodesta". Puuhkalan museo avoinna 31.8. Himangan Vasemmistoliitto: Perinteiset kalamarkkinat Kekolahden kalasatamassa peruutettu huonon kalatilanteen takia. Kuva: Lehtikuva/Pasi Autio Jukka T. LC Lestijärvi Lohtaja Lestinjokilaakson rastiretki Lohtajalla Karhin ns:lla torstaina 16.8.2001, lähdöt klo 17-19. Markku Hernetkoski. 822 6144 tai 040-756 9943 Kansalliset Seniorit: La Juhlaviesti torilla klo 14.30. Järj. (06) 827 2000 ark. Maassa on odotettavissa huutava pula simpukoista (moule, lausutaan suunnilleen mull). Kokkolan Sotilaskotiyhdistys ry: Retki Tankariin 21.8 klo 16 Ykspihlajasta. Esitys ei onnistu, mikäli alan liiaksi miettiä tuolien huojuntaa, pohtii Cecilia, 27. saakka. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . teorianopettaja, Matti Murto Koulutussuunnittelija, FM Elina Niemelä Ylivieskan yksikkö: Yliopettaja, puutekniikka, DI Kaija Arhio Yliopettaja, sähköja energiatekniikka, TkT Martti Härkönen Yliopettaja, luonnontieteet, FT Matti Koivusaari Yliopettaja, käyttäytymistieteet, KT Leena Raudaskoski Lehtori, luonnontieteet (matematiikka), DI Markku KeskiSuni Lehtori, nuorisotyö, TTM, diakonissa Lea Rättyä Lehtori, kasvatusja yhteiskuntatieteet, KM Marja Vatjus-Suni Tuntiopettaja, sähkötekniikka, insinööri Kaarlo Jylhä-Ollila Tuntiopettaja, mediatekniikka, insinööri Harri Mattila Laboratorioinsinööri, sähkötekniikka, insinööri Markku Lohi Koulutussuunnittelija, KM Heli Kurikkala Yksikönjohtajat: Yksikönjohtaja, Kokkolan tekniikan ja liiketalouden yksiköt, DI Lars Jansson Yksikönjohtaja, Kokkolan sosiaalija terveysalan yksikkö, KL Merja Joutsen-Onnela Muiden yksiköiden osalta seuraavat yksikönjohtajat jatkavat: Ylivieskan yksikkö, TkT Keijo Nivala Liiketalouden ja turkisalan yksikkö, Pietarsaari, KTM Helena Åkerlund Liiketalouden yksikkö, Haapajärvi, FK Jukka Walta Musiikin yksikkö, Kokkola, FM Heikki Aho Jukka Annala HELSINKI (STT) Ruotsalainen Cecilia Hedlund on seisonut käsillään ammatikseen jo kolmen vuoden ajan. Madrigalen-kuoro klo 17.15 torilla, tukkilaisnäytös klo 20.30 Uudenkaarlepyyn joella, kirkon sillalla. Sievi Kirkkokonsertti Sievin kirkossa to 16.8 klo 19.00. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Vuonna 1999 ilmestynyt Matrix oli valtava kassamenestys. Levyn on hankkinut hyllyynsä 30 000 suomalaista. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 28 915 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,1x50 tai 2x25 mm 120,1x75 mm 150,200,1x100 tai 2x50 mm 200,250,Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Nimimerkkilisä 20,Laskutuslisä 20,+ alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Taatusti lähtee, sillä belgialaiseen tapaan niitä syödään paksujen ranskanperunoiden (frites) kera. Ohjelmassa mm. Arktinen museo Nanoqin 10-vuotisnäyttely "Tutkimusta Antarktiksessa" 31.8. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Järj. Pedersöre Elokuun aikana Taidehalli Artiksessa, Pännäisissä esillä kokkolalaisen Marianne Kaustisen grafiikkaa. "Isona" hän saattaa siirtyä opetustehtäviin. Musiikkia, tanssia, teatteria, valokuvanäyttely, videoesitys, tilataidenäyttely. Omaiset mielenterveystyön tukena Keski-Pohjanmaan yhdistys ry: Jäsenilta ma 13.8 klo 18.30 Hyvän Mielen Tuvalla. 06831 2200. Tervetuloa. Keskustelua ja kahvit. Korpela – Matkahuolto 8.00. Kälviä Toivosen Eläinpuiston museokylässä Maaseudun koneellistuminen 50-luvulla -näyttely elokuun loppuun asti. – Minulla ei ole omaa kotia, kotiosoitteeni on äidin luona Ludvikassa, hymähtää kiertuetyöläinen. Kokkolanseudun Omaishoitajat: Kohtaamispaikka 13.8 Käenkuja 4 klo 13-15. 4 klo 18.00. asti. Ja jotta rasvaa rasvattomasta mulliaterista tulisi tarpeeksi, niin ehdottomana lisähöysteenä fritit pyöräytetään öljyisessä ja paksussa majoneesissa ennen suuhun pistämistä. Eeva-Leena Väätäjän maalauksia kaupunginkirjastossa 23.8. Ennen esitystä klo 12-14 Veikkolassa tarjolla juustopaistia. Kaustinen Terttu Mastokankaan maalauksia ja runoja, Kari Tuominiemen valokuvia Kaustisen kunnan aulassa 30.8 saakka. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-; värillinen 670,Lukijan markkinat (ti,to,la) 30,-/rivi (min. Järj. Käsityöläismarkkinat klo 16-21 Sollefteånkadulla. Beatch Bogie -laskuvarjotapahtuma lentokentällä pe-su. Joh. Tupakkamakasiinissa Riitta Ylisen grafiikkaa 30.8. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Belgiaa uhkaa simpukkapula. Tervetuloa! Kokkolan Eläkeläiset ry: ”Ruokaretki” Villa Elbaan 21.8 klo 13.00. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Oivi Pelo ja Tuomo Isoaho elokuun taiteilijat Tapion Tuvalla, näyttely avoinna 1.-31.8. Su laivamatka Tankariin klo 9.30, paluu n. Queen Bee rf.Le Futur Pompiste, Terror Wheel, Keuhkot, Cessna, Kapteeni Ä-ni, The Others/22Pistepirkko, First Floor Power (Ruotsi), Soul Captain Band, Dj Torres. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Elokuvan tuotantoyhtiö Warner Bros. Keski-Pohjanmaan maaja kotitalousnaiset: Metsäpäivä 4.9 Kannuksessa. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . ei vielä varmista ensi-illan ajankohtaa ja kertoo, että kuvauksia ei ole vielä aloitettu. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . klo 19. Teemanäyttelynä "Tukkijoelta valaistulle ladulle". Maaseutukeskukseen puh. – En silti harrasta erikoisruokavaliota. Ontuva ihmisyys. Tuvan alakerrassa Ylivieskan alueen kuvantekijöiden kesänäyttely ja puutyönäyttely 8.9. Puutarhakurssi jatkuu 23.8 klo 13. – En ole sirkusperheestä, mutta vanhempani ovat tukeneet minua pienestä pitäen, kiittelee Cecilia. Ilmoita 15.8 mennessä, Anja 875162 tai Torsten 875244. KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Keskushallinto: Viestintäsuunnittelija, FM Paula Salonen Palkkasihteeri, Yo-merkonomi Maarit Viitasalo ATK-suunnittelija, FK Päivi Toikkanen Tekniikka, Kokkola: Lehtori, luonnontieteet, FL Mauri Kynsijärvi Lehtori, liiketaloustiede, KTM Kalle Myllykangas Vt. Kesäjuhla 30.8 Vaasassa. 2 riviä, sis. Yhdistykset HOLLYWOOD (Reuters–STT) Matrix-elokuvan jatko-osaa odotettiin ensi vuodeksi, mutta filmi tulee elokuvateattereihin todennäköisesti vasta toukokuussa 2003. Sanonta on todennäköisesti mennyt vähän vanhaksi, sillä kyllä ainakin Brysselissä mulleja näkee nautittavan aivan keskikesälläkin. Kotiosoite yhä mamman luona Cecilia on esiintynyt lukuisten Euroopan maiden lisäksi niin Pohjois-Amerikassa, Japanissa kuin Kiinassakin. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä." 1. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Helsingin -matka työttömien mielenosoitukseen 4.9, mahdollisuus Tallinnan -risteilyyn. Kesäpäivätapahtuma ke 15.8 alkaen klo 11 Niittykadulla, ilta Suvirannassa pe 17.8 klo 16 alkaen. Avoimet ovet paikallishistoriallisessa arkistossa klo 15-19. Cecilia erikoistui vuosien mittaan käsilläseisontaan ja valmistui erikoiseen ammattiinsa stipendiaattina Kanadan Montrealin sirkuskoulusta 1996. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Poppaloora Vanhassa satamassa la 11.8. Rauha Ruotsalan käsitöitä esillä Sievin kirjaston Taidelaarissa 7.-30.8. Katsojien pitää aistia, että nautin esiintymisestä – niin kuin teenkin. Veteli Poeta-ryhmä esittää Vetelin kotiseutumuseolla su 12.8 klo 14 Eino Leinon aurinkolaulun (hymyilevä Apollo). Himangan Eläkeläiset ry: Kerho alkaa ke 15.8 nuorisotiloissa klo 11.00. Henkeäsalpaava tasapainoilu vaatii lihasvoimaa, vartalon pikkutarkkaa hallintaa ja keskittymiskykyä. La 11.8 klo 11.00 Euromance -leiri esiintyy Kokkolan kauppatorilla. Ohj. klo 15. Vaativien liikkeiden ohessa ruotsitar muistaa aina viihdyttää katsomoa vienolla hymyllä. Oulainen Taidetalo Väinölässä Tiina Mari Pietilän keramiikkaa esillä 2.-19.8. yhd. Teen punnerruksia, vatsaliikkeitä ja lihasharjoituksia, mutta en nostele painoja. ohikulkutie Eläkeliiton Halsuan yhdistys: Aloitamme syyskauden kokoontumiset kesäillan hartaudella Halsuatalolla 15.8. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Nyyttikestit. Eteläväylä, Kokkola. Sen jälkeen museokäynnit, sitten 3:n piirin illanvietto hot. 822 5688. ottelu GBK II – PeFF su 12.8 klo 13.00 Ykspihlajassa. Uudenkaarlepyyn kaupungin kulttuurija vapaa-aikatoimisto sekä yhdistykset. 831 8594. Kannus Muutoksen vuosikymmen – Ulla Hietasen näyttely Galleria Justuksessa elokuun ajan. 4:4–5 Aurinko nousee: Kokkolassa 5.08, (pimeys päättyy 3.59) Helsingissä 5.24, Oulussa 4.49 Aurinko laskee: Kokkolassa 21.55, (pimeys alkaa 23.03) Helsingissä 21.25, Oulussa 21.55 Nimipäivät huomenna: Klaara ja Klara, ortodokseilla: Huoti Nimipäivät tänään: Sanna, Sanni, Susanna ja Susanne, ortodokseilla: Susanna ja Sanna Tänään Lauantaina 11.8. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Maalauksia, grafiikkaa, veistoksia Pitkänsillankatu 28 ja 39 23.9 saakka. KoS: Maanantairastit 13.8 klo 1719 Patamäki, opastus Jänismaa, pohj. Reisjärvi Ikäkausikilpailut keskusurheilukentällä 13.8 klo 19.00. Kokkolan keskustapuolue: Ryhmäkokoukset alkavat 16.8 klo 17.00. Cecilia uhmaa painovoimaa Akrobatian ihmeneito hurmaa Linnanmäellä Cecilia Hedlund seisoo käsillään joka ilta Helsingin Linnanmäellä 19. Olen matkoilla. Ke 15.8.2001 Bändi-ilta koulupuistossa ke 15.8. Työttömien toimintaa: Lentopalloa Mesilän kentällä ti klo 12. Lähteekö mulleista sitten nälkä. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Ilm. Pietarsaari Jakobstads Wapenin yleisöpurjehdus la 11.8. juhlaviesti välillä Ivalo – Helsinki saapuu torille tänään klo 14.30 Hiljaisuus. Eläkeliitto Himanka: Johtokunta 13.8 klo 18.00 Tuottajain talolla. Levä myös paitsi tappoi, niin myös hidastutti levästä selvinneiden simpukoiden kasvua, joten viljelijät eivät ole kehdanneet lähettää markkinoille liian laihoja mulleja, vaan ovat jatkaneet kasvatuskautta parilla viikolla. Järj. Tillarigalleriassa Eeva-Leena Väätäjän maalauksia ja veistoksia 25.8. Lisätietoja toimistosta. KPS: KPS – Esse IK III-divisioonan peli keskuskentällä su 12.8 klo 14.00. (06) 827 2234, . elokuuta saakka. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. saakka ke-su klo 13-19. Järj. Eläkeliitto Kokkola: Johtokunta kokoontuu Tervakartanon Juttutuvassa ti 14.8 klo 11.00. Voudintalolla ma 13.8 klo 1820. asti. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Cecilia kapuaa korkeimmillaan viisimetrisen tuolipinon laelle ja pyörittää kroppaansa yhden käden varassa. Avoinna joka päivä klo 10-21. – Toistaiseksi olen säästynyt loukkaantumisilta, hän sanoo ja koputtaa puuta. Toripaikkavaraukset Sauli Tainio, 068637 326. Tervetuloa! Ylivieska Hannu Leimun töitä esillä Arsis Galleriassa 6.-24.8. I-div. asti. Kuluvan kesän ajan akrobaatti uhmaa painovoimaa Helsingin Linnanmäen ulkolavalla joka ilta. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . 15.8 mennessä, puh. Esitykset Kalajoen Hiekkasärkillä la 11.8. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . klo 18. Senioriliiton 30-v. Esityksiä on arkisin kaksi, viikonloppuisin kolme. Sanna Vuolteenaho, sopraano, Pentti Kotiranta, urut ja piano. saakka. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Belgialaisille uuden simpukkakauden avaus on vähän kuin suomalaisille vaikkapa alkukesän uudet perunat. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Keski-Pohjanmaan sos. Kokoushuone 1 kaupungintalo. Kauppi 7.00, Mutkalampi – Hanni – Eskola 7.40. klo 15 ja klo 22 (yönäytös) sekä su 12.8. Lisätietoja ja ilm. LoVe. 161-senttinen taiteilijatar painaa 48 kiloa. Cityryhmä. GBK: Miesten III-div. 161 senttiä, 48 kiloa Liikunnallinen lapsi aloitti akrobatian harrastuksen kymmenvuotiaana kotipaikkakuntansa lastensirkuksessa KeskiRuotsin Ludvikassa. K-P:n Allergiaja Astmayhdistys: Toimisto avoinna ti ja to klo 1418 ja ke 10-14. Merijärvi Kristiina Kellokosken metalligrafiikkaa esillä Merijärven kirjastossa 6.-30.8. saakka. Ilm. Kaikkein herkullisimpana simpukoina pidetään Pohjanmeren rannikolla sijaitsevan Zeelandin satoa. Tilaisuus maksuton. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . saakka. – Vaikka olisi huonokin päivä, niin kasvoille pitää loihtia iloinen show-ilme. Ullava Ma 13.8 klo 19.00 Nuorisokisat KK:n kentällä Uusikaarlepyy Kulttuuriyö 18.8 klo 17-01. Klo 14.30 Etsijät-raamatturyhmä. He ovat maailmasta. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Kokkola Euromance 2001 leirin päätösjuhla pe 10.8 klo 19.00. Järj. KPS: D-89 jun. Villa Svedenissä Tanja Aumasen ja Majlen "Himmi" Nylundin maalauksia 2.9. Nivala Kyösti ja Kalervo Kallion museossa kuvanveistäjä Kalervo Kallion töitä sekä presidentti Kyösti Kallion elämäntyöstä kertovaa esineistöä 31.8. Ykspihlajan Eläkeläiset: Aluejärj. Opastus valtatie 8:lta noin 5 km kk:n risteyksestä etelään. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Käsityökeskuksessa Leena Laitisen konekirjailtuja tauluja ja koruja 30.8. Lestijärvi Muikkumarkkinat 25.8 Lestijärven torilla. Matrixista aiotaan tehdä myös kolmas osa. Artisti ei rohkea pähkäillä, kuinka kauan kroppa jaksaa kurinalaista hommaa. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Ryhmäpuheenjohtaja. Välikannuksen tietä. Eläkeliitto Kannus: Hailuotoon kahdella linja-autolla. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Pilke / yu-jaosto. Ahdistavasta tulevaisuudesta kertovan scifielokuvan pääosaa esitti Keanu Reeves. Tehtaankatu 18 B 14, puh. projektivastaava Eija Kellokoski jakaa tietoa kuntoutusohjausprojektista. Virtanen BRYSSEL (STT) Belgialaisia ei naurata. Keski-Pohjanmaan Mielenterveysyhdistys ry: Ke 15.8 klo 12-14 talkoot Varaventtiilissä. Kaarlessa. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Kokoontuminen Mannerheimin aukio klo 17.45. Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 12,50 14,50 tekstissä 11,50 13,30 tekstin jälkeen 11,50 13,30 takasivu 12,50 14,50 välikannet 12,50 14,50 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. psyk. Tervetuloa! Kontakti: Ma 13.8 Saara laittaa riisipuuroa ja vohveleita. Teuvo Tunkkari Haapajärvi Kotiseutumuseo avoinna sunnuntaisin klo 11-14 ja tiistaisin klo 17-20 5.8. Galleria avoinna mati, to-pe klo 15-19, ke klo 12-16, la klo 12-15. Kulinaristis-taloudellisten ennusteiden mukaan simpukat maksavat alkavalla mullikaudella jopa 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Ilm. Huom! Vielä tilaa Ruskamatkalle Ylläkselle ja Velho-oopperaan 6.-8.9.2001. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.6.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1080 mk 12 kk 1155 mk 6 kk 550 mk 6 kk 594 mk 4 kk 370 mk 4 kk 418 mk 3 kk 280 mk 3 kk 315 mk 2 kk 190 mk 1 kk 106 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Työväenopiston kirjallisuuspiiri: Metsolassa 14.8 klo 18.00. Kunnan ja kirjaston aukioloaikoina. klo 13–16. Myynti torilla klo 8-15, kilpailuja, ratsastusta lapsille. Ilm. saakka. Matrixin jatkoosa myöhässä Agentsille platinaa HELSINKI (STT) Maaliskuussa julkaistu Agents & Jorma Kääriäinen -yhtyeen albumi Agents Is Here on ylittänyt platinalevyrajan. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Eniten töitä piisaa saksalaisissa varietee-teattereissa, ja talveksi hän suuntaa Amsterdamin tv-show'n kautta Dortmundiin. saakka. Halukkaat lähtijät ilm. Lohilaaksossa esillä Marja Pirkolan ja John Newbyn Tiibet-aiheisia kuvia 12.8. Pyhäjärvi Kotiseutumuseo Makasiini avoinna 12.8 asti klo 11-14. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Brysselin keskustan ravintolassa simpukkaillallisen hinta on noin 100–150 markkaa, paikan tasosta riippuen. Ympäröivän huvipuiston ilakoivat äänet pitää loitontaa mielestä esityksen ajaksi. saakka. Raimo Hentunen, lav. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Kulmakuppilassa vähän keskustan ulkopuolella samanlaisen ämpärillisen simpukoita, ja usein paljon maukkaamman annoksen, saa puolta halvemmalla. Eli mullit eivät ole hyviä touko-, kesä-, heinäja elokuussa (mai, juin, juillet ja aout), mutta taas syyskuussa (septembre) ja kaikkina muina kuukausina niitä kelpaa popsia. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Lehtori, elektroniikka, insinööri (AMK) Mikko Mäki-Petäjä Koulutuspäällikkö, DI Markku Aho Koulutussuunnittelija, insinööri (AMK) Satu Riepula Liiketalous, Kokkola: Yliopettaja, liiketaloustiede, KTM Marko Ovaskainen Lehtori, kansainvälinen viestintä, FM Birgitta Niemi Lehtori, luonnontieteet (tietotekniikka), filosofian yo Robert A. Broända Musiikki, Kokkola: Lehtori, musiikin teoria, Dipl. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . toimistoon 831 5514. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Jaakolan perinneaitassa osuuskunta Kototuotteen ja Marjakankaan korukiven myyntinäyttely. klo 18.30. asti. Kalajoki Willi Lakeus ja Teatteri Punanenhera esittävät Aleksis Kiven Nummisuutarit. – Rekvisiitta pitää huoltaa hyvin. Ti 14.8 klo 13 yhteislaulua hanurisäestyksellä. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Lähdemme Vaasaan Aluejärjestön kesäjuhlaan 30.8. Vanhempain kokous ke 15.8 toimistossa, Pitkänsillank. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 15.30. Hakunti klo 6.30 – Ruotsalo – Peitso – Kälviä tori klo 7.00. Hyviä ne olivatkin. 2001 s KESKIPOHJANMAA Menolista Nimityksiä s viikko 32 Kihlautuneet Merkkipäivät Kihlauduimme 9.8.2001 Sanna Kangas & Jori Ylikorpi Himanka Kokkola Kihlauduimme 6.8.2001 Elina Djupfors & Mika Lokasaari EN JUHLI NYT ENKÄ MYÖHEMMIN. Muutamia kiloja painavampana vartalosta tulisi turhan raskas käsien kannateltavaksi. Hollannin rannikolla viljellyt simpukat tulivat kuluvalla viikolla kauppoihin ja ravintoloihin. ottelu KPV – OLS la klo 12.00 Ykspihlajan kentällä. Kun belgialainen haluaa herkutella, hän syö "mulleja" valkoviinissä, kermassa tai öljyssä keitettynä -tai ehkä paremminkin haudutettuna. 17.8 mennessä, Margit puh. Teemanäyttelyssä Aili Ängeslevä-Jylhän, Eevi Aallon ja Hanna Jaatisen seinätekstiilit, Eila Löytynojan kahvikupit ja Päivi Savelan valokuvanäyttely Eräinä vuosina Ylivieskassa. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Harjoitukset ma 13.8 klo 18.00 Mesilässä. Uudet mullit tulivat Ranskankielisellä Keski-Euroopan alueella on ohjeena, ettei mulleja pidä syödä niinä kuukausina, joiden kirjoitusasussa ei ole r-kirjainta. Pentti Kronqvistin valokuvia Grönlannista ja Antarktiksesta 31.8. Sana: "Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. Musiikkija puhetaito He-Li-Kat: Harj. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä
– Itse olen päässyt mehuja tehdessä parhaaseen tulokseen siten, että olen pakastanut höyrymehun. – Uskon, että tämä on rikastuttava juttu ja antaa meille haastetta sekä lisää henkistä pääomaa. Tämä edellyttää uuden tieosuuden rakentamista parinsadan metrin verran. – Projektin toiminta-aikana herukoiden ja muiden marjojen viljelyala on lisääntynyt mahdottomasti. Jäiset marjat tulee sulattaa mahdollisimman nopeasti esimerkiksi mikroaaltouunissa sulatusteholla tai huoneenlämmössä. Muuten kokonaiskustannukset eivät juurikaan muutu. Kiinnostusta marjojen viljelyyn ovat pönkittäneet erilaiset marjaprojektit, joita alueella on useampia. Reilun kolmentuhannen herukkapensaan sato näyttää muodostuvan keskinkertaiseksi, vaikka suurimmassa osassa maata jäädään selvästi alle keskimääräisen. Tilanahtautta joudutaan kokemaan Kantokylällä. Oppilaiden kannalta turvallisin ratkaisu Rahkolan homekoulun oppilaat lähtevät linja-autoilla kyläkouluille evakkoon Rahkolan koulun ylimmät luokat aloittavat maanantaina Kantokylän koululla. Tietojen toivotaan olevan karttamuodossa "salapoliisityön välttämiseksi". Metsohavainnot pyydetään ilmoittamaan Suomen luonnonsuojeluliittoon Keijo Savolalle 15. Satoa luomuherukat eivät kuitenkaan vielä juuri tuota, sillä pensaat ovat liian nuoria, kertoo projektin vetäjä Jari Tikkanen maaseutukeskuksesta. Uusittuihin tiloihin sijoittuvat kolme Raudaskosken luokkaa, ja yläkertaan sijoittuu pääosa Rahkolan luokista. Tavoitteena on kuitenkin rakentaa alueelle eritasoristeys, kuitenkin aikaisintaan vuonna 2003. 2001 Maakunta 3 Sanna Keskinen (KP) Haapavetisen Niittykoskien perheen herukkasato on tänä vuonna poikkeuksellisen hyvä, kun vertaa koko maan satotilanteeseen. Yläkerrassa on tilavat luokat, tosin lattia-, seinä ja kattopinnat kaipaavat remonttia. Parhaana ratkaisuna pidetty eritasoristeys maksaa noin 15 miljoonaa markkaa. Perusmarja viininvalmistuksessa on mustaherukka, jonka sekaan lisätään muita viinimarjoja. Risteyksessä on vuodesta 1989 lähtien sattunut 33 eriasteista onnettomuutta. Viljelyksessä on musta-, puna-, valkoja viherherukkaa. Pääosa sadosta tulee kuitenkin Eteläja Pohjois-Savosta, KeskiSuomesta ja Pohjois-Karjalasta. Herukkaterttuja kannattaakin pakastaa sellaisinaan ja käyttää talvella vaikka kakunkoristeena. Yhteensä mustaherukkaa viljellään Suomessa noin 1800 hehtaarilla ja punaja valkoherukkaa 350 hehtaarilla. Nykyisellään Vaasan ja Kokkolan väliseltä valtatieltä yhtyvät samassa paikassa vastakkain Seinäjoelle ja Uuteenkaarlepyyhyn vievät tiet. Kaikkia luonnossa liikkujia pyydetään kertomaan viime vuosikymmenen aikana tekemistään metsohavainnoista. Hallayöt kun osuvat yleensä juuri kukinnan aikaan, sanoo Raili Niittykoski. Keskipohjalaista peltopintaalaa marjakasvit mansikkaa lukuun ottamatta ovat vallanneet tällä hetkellä hiukan yli 90 hehtaaria. Niittykoskienkin marjat menevät tilaviininvalmistukseen. Tilalle tuotiin omat, 60-70-lukujen pulpetit. Niukan sadon taustalla ovat loppukevään hallayöt ja alkukesän viileät ilmat, jotka pitivät pölyttäjät poissa marjojen kukinnoista. Luokkakoot ovat 25-29 oppilasta, ja myös liikuntatila on otettu luokkahuoneeksi. Liikuntatunnit pidetään aamupäivisin Rahkolan ja lukion salissa, ja tekstiilityön tunnit pidetään Jokirannan koulussa. Kantokylälle menevät rahkolalaisten lisäksi entiset Kantokylän koulun oppilaat. Sato talteen Suuri osa suomalaisista kerää herukkansa omista marjapensaista. – Viinin valmistus vie useamman kuukauden, mutta marjaviinikin paranee vanhetessaan. Risteyksen siirto maksaa Tielaitokselle 1,3 miljoonaa markkaa. Mies putosi pylväästä – ei vammoja HELSINKI (STT) Uudellamaalla uhanalaisina elävien metsojen tilannetta ja suojelumahdollisuuksia selvitetään parasta aikaa. Rahkolan koulun johtaja Hannu Savikangas kantoi perjantaina varastoon Kantokylän koulun 50-lukuisia pulpetteja. VUOLIJOKI (STT) Vuolijokelainen keski-ikäinen nainen kuoli ja kolme ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa Vuolijoella perjantaina. Kantokylän koulu sijaitsee metsänreunassa, joten mahdollisuuksia on jopa luontotai leirikoulun pitoon. Mies oli normaalin työsuorituksen yhteydessä kiinnittämässä johtoa pylvääseen lähellä Korpelaa, kun turvaköysi yllättäen aukesi. Kuva: Sanna Keskinen UUSIKAARLEPYY (KP) Ainakin neljä kuolonuhria vaatinut Ytterjepuan risteys valtatie kahdeksalla uusitaan lähiaikoina turvallisuuden parantamiseksi. Koko maassa sato on noin puolet tavanomaisesta. Sato jää pieneksi koko maassa Herukat kypsyneet Herukoiden viljelyn suosio on kasvussa Keski-Pohjanmaalla. Rahkolan koulun kuntotarkastuksen tulokset saadaan syyskuussa. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8. Kuvat: Päivi Savela Raudaskosken koulun uusi johtaja Markku Launonen uskoo oppilaiden viihtyvän yhdessä. Sokeria kannattaa pakastettaviin marjoihin hieman lisätä, sillä se edesauttaa marjojen värin, maun, rakenteen ja vitamiinien säilymistä. Alustavan arvion mukaan koulun on korjauskelpoinen. Yksi kuoli nokkakolarissa. Liikenne risteyksessä on erittäin vilkasta, vauhti kovaa ja näkyvyys heikko. syyskuuta mennessä kirjeitse osoitteeseen Kotkankatu 9, 00510 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen savola@sll.fi. Vuoden loppuun kestävää selvitystyötä tekevät yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliitto sekä Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa. – Opetustyö ja oppiminen hakevat aluksi uomaansa, että opitaan ymmärtämään uuden ympäristön arvo, Savikangas sanoo. Lakkautetun kyläkoulun saama armonvuosi ei kuitenkaan peruuta lakkautuspäätöstä. Raudaskylään menevät luokat 1-3 sekä neljä mukautetun opetuksen ryhmää. Keski-Pohjanmaan maaseutukeskuksesta hallinnoidaan luomumarjaprojektia, joka on toiminut Pohjanmaan TE-keskuksen suomenkielisissä kunnissa Kokkolaa lukuunottamatta sekä Kalajoella, Sievissä ja Reisjärvellä. Uudeltamaalta kaivataan metsohavaintoja Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Homekoulun ovet kiinni ja oppilaat linja-autoilla kahdelle kyläkoululle. Ison koulun oppilaille muutto kyläkouluun on uusi kokemus. Koulun uusi johtaja Markku Launonen kehuu viihtyisiä tiloja. Liiallista typpilannoitusta tulee välttää, sillä liika typpi saa pensaat kasvamaan ylen määrin. Pudotusta normaalivuoteen verrattuna on paikoitellen jopa kaksi kolmasosaa. – Pensaita pitäisi leikata säännöllisesti, vähintään kerran parissa vuodessa. Raudaskoskella työskentelee ensi talvena seitsemän opettajaa sekä mukautettujen oppilaiden avustajat. Vitamiinien pitäisi periaatteessa olla tallella myös viinissä, koska marjoja ei missään vaiheessa kuumenneta, kertoo Raili Niittykoski. Esimerkiksi Kaustisen seutukunnassa luomumarjan viljelypinta-ala on lisääntynyt yli 300 prosenttia. Mutta vanhempien mielestä tämä on oppilaiden terveydenkin kannalta turvallisin ratkaisu, Lehtosaari sanoo. Herukkasato kerätään tuorekulutukseen kotitalouksille sekä teollisuuteen mehujen ja viinien raaka-aineeksi. Launosen mielestä kahden koulun yhteistyö uusi mahdollisuus vaikka vaatiikin joustavuutta kaikilta. Turma sattui noin kello kymmenen aamupäivällä kaartuvassa mutkassa Kokkola–Kajaani-tiellä noin viisi kilometriä Otanmäeltä Kokkolan suuntaan. Vaarallinen kasitien risteys uusitaan KANNUS (KP) Paljon onnea oli matkassa pylväsmiehellä Kannuksessa torstaina. Hän oli autossa yksin. Johtaja Hannu Savikangas siirtää vanhat pulpetit varastoon. Loukkaantuneet, yksi nainen ja kaksi miestä, olivat toisessa autossa. Tilapäisratkaisuna nykyiselle risteämispaikalle Tielaitos rakennuttaa ensi alkuun kaksi erillistä T-risteystä. Myös liikuntasali on tilava, ja käsityöluokkien käytöstä on jo tehty lukujärjestykset. Tietoja kaivataan erityisesti edelleen toimivista metson soitimista. Rahkolan koulun evakosta koituu sivistystoimelle lisää kuljetuskustannuksia. Väliaikaisratkaisussa Ytterjepuan tien liittymä valtatie kahdeksaan siirretään 200 metriä nykyistä etelämmäksi. Täällä on kivat tilat vaikka yläkerran luokat eivät ole aivan viimeisen päälle, Launonen sanoo. Vitamiinit säilyvät pakkasessa hyvin, koska mehu ei pääse ilman kanssa tekemisiin, vinkkaa Niittykoski. Lisäksi kerätään tietoja 1990-luvulle sijoittuvista pesimähavainnoista sekä alueista, joilla elää pysyvästi metsoja. Yritämme helpottaa oppilaiden muuttoa, että epävarmoja juttuja olisi mahdollisimman vähän, sanoo sivistystoimenjohtaja Jukka Lehtosaari. Lisää henkistä pääomaa Raudaskosken koululla viimeisteltiin perjantaina remonttia, jonka ansiosta suurin osa ensimmäisestä kerroksesta sai uuden ilmeen. – Kalustus on täällä toimivaa mutta ei nykyaikaista, Savikangas sanoo. – Hyvillä mielin lapset voivat tänne tulla. Tämä todettiin yksinkertaisimmaksi ratkaisuksi Ylivieskassa, jonka Rahkolan koululaiset käyvät ensi lukuvuoden koulua Raudaskylän ja Kantokylän kouluilla. – Pikkupelolla pitää odotella, minkälainen maanantaiaamu on. Kotipuutarhan satoa saa helposti parannettua, kun muistaa hoitaa herukoitaan. Parhaiten marjojen vitamiinit ja kivennäisaineet säilyvät, kun marjoja käsittelee säilömisen yhteydessä mahdollisimman vähän. Surmansa saanut nainen kuljetti toista henkilöautoa. Herukat menestyvät täällä muuten ihan hyvin, mutta latvamarjat tahtovat mennä joka vuosi. Opettajat ovat tehneet pakkaamisessa ja purkamisessa ison työn, joka jatkuu vielä ensi viikollakin. Toimivaa mutta ei nykyaikaista Raudaskosken koululle kuljetetaan 110 oppilasta ja Kantokylälle 80. Suosio kasvussa Keski-Pohjanmaalla herukoiden viljely on muutamana viime vuonna lisääntynyt reippaasti. Mies putosi maahan muutaman metrin korkeudesta, mutta tutkimuksissa ei havaittu edes murtumia. Rahkolan koulu tyhjennettiin jo kesällä, ja tavarat kuljetettiin konteissa Kantokylälle ja Raudaskylään. Koululaiset kokoontuvat joka aamu Rahkolan koulun pihalle, josta neljä linja-autoa kuljettaa oppilaat noin kymmenen kilometrin päähän Kantokylälle ja Raudaskylään. Kesäkuisen kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen nopeusrajoitus tosin alennettiin risteysalueella 60:een. – Varmasti tulee raskaampi vuosi, kun tulee kuljetuksia ja tilanahtautta. – Meille näyttää tulevan sellainen keskiverto sato. Näin pensaisiin tulee nuorta versoa, joka antaa parhaan sadon. Sen sijaan opettajista suuri osa on opettanut myös kyläkouluilla. Selkeät merkit kosteusvaurioista löytyy kellarikerroksen lattiasta ja yläpohjasta. Hänen mielestään uuden ympäristön tuomat mahdollisuudet pitää käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi. – Hyvä, että pystymme sijoittamaan lapset kouluiksi rakennettuihin tiloihin ja pihoihin, Lehtosaari sanoo. Ruokalaan tottuneille uutta on luokkaruokailu. Koulupäivään tulee pidennystä noin puoli tuntia aamulla ja parikymmentä minuuttia iltapäivällä. Myös liikenteenjakajan paikkaa siirretään. Tämä taas pienentää satoa, neuvoo erikoiskonsulentti Tuija Tanska Hedelmänja Marjanviljelijäin liitosta. Suurimmassa osassa sekä Keski-Pohjanmaata että Oulun läänin eteläosaa herukkasato jää niukaksi. Yhteensä oppilaita on parisataa
The American Heart Associotion piti tutkimusta niin tärkeänä, että se lähetti asiasta erillisen tiedotteen. Tutkijat epäilevät, että taustalla on geneettinen häiriö, joka johtaa aikuisiän diabeteksen syntyyn. – Talvirakentaminen on mahdollisuus, ei riski, Lainio vakuuttaa. Telinekalustosta on pulaa ja kustannukset nousevat. Sosiaalija terveysministeriön aloitteesta alkavan hankkeen aikana mietitään mm. Tutkimuksessa oli mukana 155 henkilöä, joista 101 oli sairastunut varhain sepelvaltimotautiin, sekä heidän 54 tervettä sisarustaan. Myös Suomen Eläinlääkintäja ja elintarvikelaitos EELA on tutkinut näyte-erän poikasia ja todennut ne terveiksi. Poliisi ei epäröi rokottaa keskustan alueella kaahailevia autoilijoita. 1 vkoa Matka-Vekasta Aurinkomatkojen nopeat! 17/8 Hania....................1.695,18/8 Albufeira................1.795,19/8 Sa Coma ................1.795,20/8 Halkidiki ................1.895,22/8 Limassol................1.795,24/8 Costa del Sol...........1.795,24/8 Loutraki.................1.895,25/8 Rodos ...................1.995,25/8 Marmaris ...............1.895,26/8 Kos ......................1.995,28/8 Alanya ..................1.695,KAUSTINEN (KP) Tastulanjärven kuivatus siirtyy vuodella eteenpäin, sillä kyläläisten ja rannanomistajien lupa-allekirjoitusten keruu on pitkittynyt. Asiakas voi entiseen tapaan valita itse apteekkinsa. Tavoitteena on parantaa liikenteen joustavuutta ja kevyen liikenteen väylillä liikkuvien turvallisuutta. Jens Oja YLIVIESKA (KP) Ylivieskan keskustassa kaahailevat autoilijat laitetaan kuriin taajama-alueen nopeusrajoitus pudotetaan neljäänkymppiin. Päivystyksen lisäksi terveyskeskuslääkärit hoitavat lakon aikana vain: – äitiysneuvolat – kotisairaanhoidon – vuodeosastot Ajanvarauksen kautta varatut lääkärinvastaanottoajat peruuntuvat lakon ajalta. Sähköisiä reseptejä päästäneen kokeilemaan aikaisintaan ensi vuoden lopulla, ja kokeilutkin kestänevät parisen vuotta. – Neljänkympin rajoitus tulee voimaan paikallistieverkolla ja katuverkolla eli siis taajamaalueella, Ylivieskan kaupungin suunnittelupäällikkö Matti Aho kertoo. LÄHDE: Liikenneturva, Ylivieskan kaupunki. Sillä halutaan myös tuottaa hyvää, ekologisesti kestävää rakennettua ympäristöä sekä ennakoida paremmin suhdanneja kausivaihteluita. Ohjelman valmistuttua lakimuutoksetkin saatavat tulla kyseeseen. Suunnitelmat ovat hyvin usein pitkäjänteisiä, Nieminen kertoo. EU ja valtio maksavat summasta 58 000 markkaa, yksityiset 28 000 markkaa ja kunta loput. Rakennuskanta on vanhaa ja sen korjausvelka kasvaa jatkuvasti. 2001 s KESKIPOHJANMAA Matkailu Mikäli lääkärilakon lopettamista koskevat neuvottelut eivät johda ratkaisuun, jatkuu lääkärilakko Kokkolanseudun terveyskeskuksessa 13.8.2001 klo 8.00. – Aikaisemmin ei ole ollut rakennuspoliittista ohjelmaa, RKL:n toimitusjohtaja Timo Nieminen sanoo. Järjestelmän olisi myös sovittava yhteen sairausvakuutuksen lääkekorvausjärjestelmän kanssa. Taajamissa kuoli vuosina 1990-1997 vuosittain keskimäärin 53 jalankulkijaa, 39 pyöräilijää, 26 henkilöauton kuljettajaa, 15 henkilöauton matkustajaa, 8 moottoripyöräilijää ja 7 mopoilijaa. Ensi syksyn aikana Ylivieskan taajama-alueen liikennejärjestelyt muuttuvat vielä lisää, nimittäin taajama-alueen keskeiset pääväylät merkitään etuajooikeutetuiksi. Taajama-alueelle pystytetään yhteensä 32 uutta nopeusrajoituskylttiä. Kotikylä plussasta rahaa uusiin projekteihin HELSINKI (STT) Kansaneläkelaitos ja Lääkelaitos selvittävät yhteistyössä edellytyksiä sähköisen reseptin eli ereseptin käyttöönotolle. Rakennusalan voimakkaan kausiluonteisuuden takia korjausrakentaminen ajoittuu usein kesäaikaan, jolloin on suurin työvoiman ja rakennustarvikkeiden kysyntä. Fakta Onerva Leisti KOKKOLA (KP) Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:n kesäpäivät Kokkolassa alkoivat perjantaina. – Kalajokilaakso on ollut hieman muita jäljessä aluenopeusrajoituksen käyttöönotossa. Tastulanjärven kuivatus siirtyy vuodella (KP) Kaustisen seutukunnan Kotikylä+ -EU-rahaa on myönnetty viidelle uudelle suunnitelmalle. Professori Laakson mukaan tällainen yhdistelmä X-syndroomaan liittyneenä selittää, miksi riski varhaiseen sairastumiseen esiintyy tietyissä perheissä. Timo Niemisen mukaan kokemusperäinen havainto on se, että talvisaikaan taloyhtiöt ovat jopa säästäneet talon lämmityskustannuksissa, kun talo on ollut korjaustöiden aikana huputettuna. Talvikorjausrakentamisesta apu kausivaihteluihin Suhdannevaihteluiden tasaamisen yhtenä keinona liiton edustajat näkevät entistä suuremman satsauksen talvikorjausrakentamiseen. Kokkolan Rakennusmestariyhdistyksen järjestämillä kesäpäivillä pidetään viikonlopun aikana urheilumestaruuskilpailut jäsenten kesken. Korjausrakentamisessa talvella on kyse myös asenteesta, liiton puheenjohtaja Jari Lainio sanoo. Geenit usein syypäitä varhaiseen sepelvaltimotautiin HELSINKI (STT) Reilu 50 000 ankeriaanpoikasta istutetaan tänä vuonna EteläSuomen vesiin. Suunnitelman budjetti on 76 544 markkaa, josta EU ja valtio maksavat 44 400 markkaa, yksityiset reilu 21 000 markkaa ja kunta loput. Ankeriaanpoikasia Etelä-Suomen vesiin. Käytäntö tullee voimaan ennen joulua. Professori Markku Laakson johtama tutkimus on julkaistu Journal of the American Heart Association -lehdessä. Alkuvaiheessa annetaan ehkä huomautuksia, mutta sakkokynnys kuitenkin alenee nyt. Kuva: Jens Oja TAAJAMIEN LIIKENNETURVALLISUUS: Vakuutusyhtiöiden julkaiseman tilaston mukaan kaikista liikennevahingoista 85 prosenttia tapahtuu taajamissa. Lasiankeriaat on pyydetty Severnjoesta Englannista. Ainakin muualla neljänkympin aluenopeusrajoituksiin on totuttu hyvin nopeasti, Keränen jatkaa. Myös Helalankadun-Hakalahdenkadun ja Ouluntien-Helalankadun risteysalueet tutkitaan ja liikenneympyröiden tarve selvitetään. Rakennuspoliittinen ohjelma valmisteilla RKL:n kesäpäiviä vietetään Kokkolassa Talvikorjausrakentamisen lisääminen auttaisi RKL:n puheenjohtajan Jari Lainion mukaan tasoittamaan rakennusalan kausivaihteluja. Kaustisen kamarimusiikkiyhdistyksen Kamarista maailmalle -suunnitelman budjetti on 40 000 markkaa. Uusia nopeusrajoituskylttejä pystytettiin jo perjantaina Ylivieskan keskustan alueella. – Jos nopeuden pudottaa viidestäkympistä neljäänkymppiin, häviää ajassa vain kymmeniä sekunteja. – Nyt jo uudisrakentamista tehdään talvisaikaan. Tutkimuksen mukaan geneettinen perintö on pääsyynä siihen, että tauti esiintyy perhekunnittain. – Elintavat eivät voi selittää eroja, koska perheiden sisällä ei ollut eroja lihavuuden, alkoholinkäytön, tupakoinnin tai fyysisen aktiviteetin suhteen, Laakso sanoo. reseptit) voi ottaa yhteyttä oman alueen vastaanottohenkilökuntaan. Kuopiolaistutkimuksen mukaan nämä tekijät selittävät vain 50 prosenttia sairastumisriskistä. Keskustan alueelle on tarkoitus rakentaa korotettuja suojateitä ja lisää pysäköintipaikkoja, Matti Aho kertoo. Yli kolmekymmentä Oulun läänin kuntaa on jo ottanut aluenopeusrajoituksen käyttöön. Muutamia kesämökkiläisiä ei ole yrityksistä huolimatta tavoitettu ja jotkut asianosaisista eivät anna suostumustaan, vaikka suhtautuvat myönteisesti asiaan. Halutessaan reseptin saa myös perinteisenä paperireseptinä. Aiemmin on esitetty, että taudin varhainen puhkeaminen liittyy mm. Myös Kaustiselle Järvelä-Varila-Virkkala -akselille puuhataan uimarantoja sadan tuhannen markan budjetilla. Ankeriaat saapuvat tiistaina lentorahtina Helsinki–Vantaalle, mistä ne jatkavat matkaansa Etelä-Suomessa sijaitseviin istutusvesiin. Ammattityöntekijät, kuten muurarit, rapparit ja puhaltajat ovat kesällä kysytyimpiä. Lakon aikana terveyskeskuslääkärit päivystävät terveyskeskuksen ensiavussa klo 10.00-21.00. – Korjausrakentaminen elää voimakasta nousua. 9-17, la 10-13 Palvelemme lauantaisin klo 10.00-13.00 Alk. 2001 klo 24.00 saakka. Kausivaihtelua voitaisiin tasata talvikorjaustöillä, Lainio kertoo. Ylivieskan kaupungin ja tiehallinnon laatiman tieverkko-ja liikenneturvallisuussuunnitelman toteuttaminen jatkuu syksyllä. Lähes 80 prosenttia kaikista henkilövahinkoon johtaneista risteysonnettomuuksista tapahtuu taajamissa. Muuna aikana päivystys on K-PKS:n ensiapupoliklinikalla. lääketurvallisuuteen ja tietosuojaan liittyviä kysymyksiä. Kaikkien eniten ankeriaita, eli 270 000 siirrettiin vesiimme vuonna 1995. E-resepti kulkee verkkoteitse apteekkiin ja edelleen Kelaan. Ajankohtaista RKL:n toiminnassa tällä hetkellä on valtiosihteeri Rauno Saaren johdolla valmisteltava kansallinen rakennuspoliittinen ohjelma, jonka työryhmä asetettiin maaliskuussa. Talvikorjausrakentaminen vaatii tiettyä olosuhteiden hallintaa, kuten suojausta ja lämmitystä, johon Lainion mukaan tänä päivänä löytyy kyllä ammattitaitoa. lihavuuteen, tupakointiin ja korkeaan verenpaineeseen. Esimerkkinä järkevistä korjauskohteista Lainio mainitsee parvekkeet, joita käytetään talvisaikaan kaikkein vähiten. Yhden hakemuksen käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. Rahoituksen hakijana ovat niin ikään kyläläiset. X-syndroomaksi kutsuttu tekijä aiheuttaa korkeaa kolesterolipitoisuutta ja muita seurauksia, jotka lisäävät myös sepelvaltimotaudin riskiä. Taajamaliikenne on vaarallisinta kevyelle liikenteelle. Suurin osa kyläläisistä ja rannanomistajista on antanut suostumuksensa järven kuivattamiselle talven ajaksi, jotta järven vedenlaatu paranisi. Taajamien onnettomuusriski on keskimäärin 7,5 kertainen taajamien ulkopuolisiin alueisiin verrattuna. Ylivieskan valitsema ajankohta on hyvä, sillä koulut alkavat ensi viikolla, Oulun tiepiirissä työskentelevä tiemestari Pentti Keränen toteaa. Korjausrakentamisen määrä nousee Lainion mukaan koko ajan. – Kolmiot poistamalla nopeuksia saadaan alennettua, Tuomaala arvelee. Käsittelyssä oli kahdeksan hakemusta, joista kahta ei hyväksytty, sillä ne eivät joko sopineet Kotikylä plussaan tai niitä oli rahoitettu aiemmin muista lähteistä. Ongelmaksi muodostuu silloin ammattitaidottoman työvoiman tulo alalle, jolloin rakentamisen laatu heikkenee. Paremman rakentamisen laadun ja alan tuottavuuden lisäämisen ohella ohjelman toivotaan auttavan korkeaja matalasuhdanteiden parempaan hallintaan. EU-rahat jakava Pirityiset hyväksyi edellä mainitut suunnitelmat torstai-illan kokouksessaan. Rakennuspoliittisen ohjelman tavoitteena on Niemisen mukaan parantaa rakentamisen laatua sekä alan tuottavuutta. Yli-Lesti seura ry:n projektin budjetti on 101 700 markkaa, josta EU ja valtio maksavat 58 986 markkaa, yksityiset reilu 28 000 markkaa ja kunta loput. – Puuttumiskynnys tietenkin vaihtelee, mutta periaate on kuitenkin se, että ylinopeusrikkeisiin puututaan aina. Mikäli sähköiset reseptit otetaan käyttöön, potilas saa lääkemääräyksensä lääkäriltä sähköisessä muodossa. Sieltä ne vietiin karanteeniin Ruotsiin, missä ne todettiin testauksissa taudittomiksi. Kolme uutta liikenneympyrää suunnitteilla Matti Ahon mukaan neljänkympin aluenopeusrajoituksen käyttöönotto on ensimmäinen askel kohti turvallisempaa Ylivieskaa. KOKKOLANSEUDUN TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA LÄÄKÄRILAKON JATKUESSA Lääkäripalvelut KOKKOLA, Ristirannankatu 7, puh. Projektin on tarkoitus valmistua ensi vuoden helmikuussa. Historiatoimikuntaan kuuluivat Onni Pilvilampi, Pauli Tuomisto ja Seppo Pasanen sekä nyt jo edesmennyt Pauli Laitinen. Geneettiset tekijät ovat pääsyynä siihen, että miehet sairastuvat alle 55ja naiset alle 65vuotiaina. Sähköisille resepteille haetaan pelisääntöjä Nopeus neljäänkymppiin Ylivieskassa suunnitellaan uusia liikenneympyröitä liikennevalojakin väläytelty Juho Kinnunen ja Aimo Vähäkangas pystyttivät ensimmäisiä kylttejä jo perjantaina Ylivieskan teollisuuskylän läpi kulkevan Tulolantien varrelle. Yhdistys täyttää tänä vuonna 60 vuotta, ja juhlia vietetään lauantaina. EU:n ja valtion osuus on puolet, kunta ja yksityiset maksavat toisen puolen. Tämän vuoden aikana neljänkympin rajoitukset tulevat voimaan 20 kunnassa. Kyläläisiltä on tullut myös toiveita muun muassa venelaiturien rakentamisesta samassa yhteydessä, joita pohditaan tarkemmin. Ensi viikolla koulujen lähettyvillä valvontaa tehostetaan, Tuomaala kertoo. Uudet nopeusrajoitukset eivät koske taajama-alueen läpi meneviä yleisiä teitä, joten Savontien (valtatie 27), Ouluntien (kantatie 86), Sievintien (kantatie 63), Visalantien ja Vähäkankaantien nopeusrajoitukset pysyvät ennallaan. Terveyskeskuksen laboratorionäytteiden otto ja röntgen toimivat normaalisti. Rahoitusta haki Keski-Pohjanmaan maaseutuakatemia. Viime vuosien aikana Oulun tiepiirin alueella on siirrytty taajama-alueita koskevaan neljänkympin aluenopeusrajoituskäytäntöön. Uusi liikenneympyrä on suunnitteilla ainakin Valtakadun, Asemakadun ja Vieskankadun risteykseen. Polson kylän tulevaisuushankkeella rakennetaan yhdelle Vetelin kylistä uimaranta. Sairastuneilla oli vähemmän hyvää kolesterolia kuin terveillä sisaruksilla, mutta mm. Lakkojakso kestää perjantaihin 17.8. Vuoden 2001 budjetti on yhteensä 235 000 markkaa, josta kunta maksaa 32 900 markkaa ja yksityiset loput. Istutusmäärät ovat pienentyneet 1990-luvulla osaksi sen takia, että poikasten hinta on kohonnut. Perjantaina julkistettiin yhdistyksen historiikki. (06) 822 4022 Avoinna ark. Lupa järven kuivatukseen haetaan vesioikeudelta. huonon kolesterolin ja eräiden muiden riskitekijöiden taso oli korkeampi. 4 Maakunta Lauantaina 11.8. Rahoituksen hakijana ovat kyläläiset. Kuva: Onerva Leisti KUOPIO (STT) Geeneillä on suuri merkitys siihen, että ihminen sairastuu sepelvaltimotautiin varhaisessa iässä, ilmenee Kuopion yliopistossa valmistuneesta tutkimuksesta. Jos ylitystä on vain pari kilometriä tunnissa, ei siihen puututa. Niillä saa edelleen posottaa viittä-tai kuuttakymppiä. Bongaa Yli-Lesti -suunnitelman tavoitteena on viihdyttää nuoria kotiseudulla. Muissa kiireellisissä asioissa (mm. Lainion mukaan olisi parempi korjata ja huoltaa taloja ja kiinteistöjä ajoissa, kuin antaa ongelman räjähtää käsiin ja maksaa paljon suurempia kustannuksia huonokuntoisten talojen korjaamisesta. Kamarista maailmalle tähtää Kaustisen kamarimusiikkiviikon markkinointiin. Näillä alueilla nopeusrajoitus on luonnollisesti heti voimassa. Nuorten yrittäjyyskoulutusta Perhossa tuetaan EU:n ja valtion toimesta 136 300 markalla. – Valtakadun ja Asemakadun risteyksen uusissa liikennejärjestelyissä otetaan myös liikennevalojen rakentamismahdollisuus huomioon. Kustannukset eivät talvirakentamisessa välttämättä ole paljon kalliimpia kuin kesällä, ja ammattitaitoista työvoimaa on talvella paremmin saatavilla. – Ohjelman ansiosta kokonaisnäkemys kirkastuu ja valtiovallan edellytykset paranevat, kun tehdään rakennusalaa koskevia päätöksiä. Oulun tiepiiri ja Ylivieskan kaupunki selvittävät lisäksi uusien liikenneympyröiden rakentamistarpeen
Hänen mukaansa budjettiriihessä syntyi hallituksen "yhteinen tahtotila" sekä työttömyysturvan että varhaiseläkejärjestelmän uudistamisesta. Ensi viikolla lakkovuorossa ovat HUS-piirin ja Oulun lisäksi Kokkolan, Jyväskylän, Seinäjoen, Joensuun, Porin ja Lahden terveyskeskukset ja keskussairaalat ja erityissairaanhoidon aloista kirurgia, neurokirurgia, sisätaudit, neurologia ja keuhkosairaudet. Tämä saattaisi merkitä esimerkiksi sitä, että osa-aikaeläkkeellä olo pienentäisi lopullisen eläkkeen määrää selvästi enemmän kuin nyt tapahtuu. Kinnulan kirkossa siunattiin perjantaina 3. Kaikki auton matkustajat saivat heti surmansa. Ylivieskalainen Lilja Raakel Mäkinen e. Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla toiminut sovittelulautakunta joutui perjantaina iltapäivällä toteamaan, että edellytyksiä sopimusratkaisun esittämiseen ei ole. pennunvalinta, koiran kasvatus ja opetus jne. Lääkäriliitto päätti myös antaa maanantaina uuden lakkovaroituksen. Äärimaan mukaan liitossa ei kuitenkaan uskota, että tämmöisiin toimiin todella ryhdyttäisiin. Elvi Nissilä Lohtajalainen Anna Elviira Nissilä, o.s. – Se on piristävä ja stimuloiva aine, joka aktivoi jaksamista ja itseluottamusta. Henkilöautoa kuljettanut mies ajoi pikajunan eteen kierrettyään alhaalla olleen puomin. Hän vetosi kaikkiin osapuoliin, että neuvotteluja jatkettaisiin mahdollisimman nopeasti eikä jäätäisi odottamaan lakon laajenemista. Lipponen piti myönteisenä myös varautumista nykyistä heikompaan talouskasvuun mm. Hallitus linjasi työttömyysturvaa Ministerit Sauli Niinistö, Paavo Lipponen ja Suvi-Anne Siimes valmistautumassa iloisin ilmein hallituksen juuri valmistuneen ensi vuoden budjettiesityksen esittelyyn. Hän oli syntynyt 16.1.1920 Yli-Kiimingissä. – Hallituksen tahto on selvä. Työttömyysrahojen kytköstä ei katkaistu Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes (vas.) ilmoitti olevansa varovaisen tyytyväinen budjettiratkaisuihin. Johtokunta Sekalaiset Kokoukset Teatterit Hyppää satukirjan sisään! Liisa Järvi Nivalalainen Liisa Järvi e. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna on 178 miljoonaa markkaa. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) lupasi hallituksen budjetti-infossa paneutua lakkotilanteeseen heti budjettiriihikiireiden jälkeen. maaliskuuta alkanut kunnallisten terveyskeskusja sairaalalääkäreiden lakko keskeytettiin heinäkuun loppupuolella kolmeksi viikoksi odottamaan sovittelulautakunnan työn tuloksia. elokuuta 2001. Alavieskalainen Elma Karoliina Mattila siunattiin haudan lepoon perjantaina 10. Liiton puheenjohtaja Heikki Pälve kiitti perjantai-illan tiedotustilaisuudessa neuvottelujen jo edenneen pariviikkoisen lautakuntarupeaman aikana enemmän kuin edellisten 19 lakkoviikon aikana. Kärkölän turma-auton kuljettaja huumeissa HELSINKI (STT) Venäjän presidentti Vladimir Putin ja rouva Ljudmila Putina tekevät valtiovierailun Suomeen syyskuun alussa. Entinen sieviläinen Aatos Uolevi Soini siunattiin haudan lepoon perjantaina 10. Onnettomuuspaikalla on myös junan lähestymisestä varoittavat valoja äänimerkit. 2001 Kotimaa 5 Kuolleita Hautauksia Toholammin Kennelkerho ry KENNEL-ILTA TOHOLAMMILLA Luennoitsijana Raimo Viljanmaa Kajaanista. Hän kiitteli lisäksi Suomen panostusta lounaisen Pietarin puhdistuslaitoksen rakentamiseen. Lautakunnan lääkäriedustajat olisivat Pälveen mukaan lopulta olleet valmiita nielemään kustannusvaikutukseltaan 11,1 prosentin suuruisen sopimuksen. Nivalalainen Reino Bernhard Myllylä siunattiin haudan lepoon perjantaina 10. Lipponen kertoi, että asiasta kyllä puhuttiin, mutta siihen ei puututa, ja eläkeläisten asemaa pyritään turvaamaan muilla tavoin. Vaikka neuvotteluaikaa olisi ollut vielä pari vuorokautta, toiminnanjohtaja Markku Äärimaan mukaan lautakunta oli yhtä mieltä siitä, ettei sovunhaun jatkamisesta lauantaina ja sunnuntaina olisi ollut tässä vaiheessa hyötyä. Tähän asti vain HUS-piirin pääkaupunkiseudun sairaalat ja Oulun yliopistosairaala ovat olleet jatkuvassa lakossa. Pianomusiikkia esitti kanttori Henna-Mari Sivula ja loppurukouksen piti kirkkoherra. Valtiovierailu alkaa presidenttien tapaamisella Naantalin Kultarannassa sunnuntaina. Lääkäriliitto ilmoitti tuon jälkeen jatkavansa keskeytettynä ollutta lakkoa maanantaiaamuna. työllistämistoimiin käytettäviä määrärahoja lisäämällä. Kokoomus vaatii vähintäänkin linjaratkaisuja, kun taas sosiaalidemokraatit puhuivat vain aikatauluista ja valmistelutyön kiirehtimisestä. Maksun nostaminen ei olisi ollut työttömien tai muiden pienten päivärahojen saajien kannalta onnistunut päätös. elokuuta viimeiseen lepoon Taimi Dagmar Turpeinen, o.s. Koistinen kuoli KeskiPohjanmaan Keskussairaalassa torstaina 9. kirkkoherra Tuomo Kälviä. Tälle "kipurajalle" yltävää sopimusta ei ollut siis tarjolla. Poliittinen tahtotila rakennemuutoksista Budjettiriihen alla Niinistön ajamia muutoksia vahvasti tukenut kokoomus otti hanakasti vastaan rakenteellisten ratkaisujen vauhdittamisen. Sairausvakuutusmaksu ei nouse, ja korotukseen kytketty ylimääräinen noin miljardin markan veronkevennys jää tulematta. – Hallituksen osalta asia on loppuunkäsitelty, Lipponen sanoi. Myös rakenteellisia toimia tarvitaan, ja asiat on valmisteltava kolmikantaisesti, pääministeri Paavo Lipponen (sd.) sanoi. Lääkäriliitto vaati alun perin 20 prosentin korotusta säännöllisen työajan ansioihin. Uuno Peltola Toholampilainen Uuno Pietari Peltola, syntynyt 29.6.1912, kuoli Toholammin terveyskeskuksen vuodeosastolla perjantaina 10. Uuden lakkovaroituksen perusteella myös Tampereen yliopistollinen sairaala, Tampereen kaupunginsairaala, Turun yliopistollinen sairaala, Turun kaupunginsairaala sekä Kuopion yliopistollinen sairaala siirtyvät jatkuvan lakon piiriin. Rakkaamme siunataan Sykäräisissä pe 17.8.2001 klo 12.00, minkä ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme. Asiasta sopiminen viivytti hallituksen budjettineuvotteluja, kun vasemmistoliitto vaati ensin 10 markan korotusta ja penäsi sitten pitävämpiä takeita siitä, että peruspäivärahan korotus varmasti toteutuu. Tuloratkaisussa aiemmin sovittuun 0,5 prosenttiyksikön alennukseen lisättiin 0,25 prosenttiyksikköä. Presidentti Putin tapaa vierailun aikana presidentti Tarja Halosen lisäksi myös pääministeri Paavo Lipposen, joka tarjoaa hänelle työlounaan. elokuuta hautausmaalla. Lehtikuva/Pasi Autio KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8. Lakko laajenee 27. Muiden ministereiden esittämistä kolmen miljardin markan menonlisäyksistä meni loppujen lopuksi riihessä läpi vain kymmenesosa. Amfetamiini voi myös heikentää ajan ja matkan arviontikykyä, selvitti ylilääkäri Mäkelä. elokuuta. Sovittelulautakunta jatkaa yhä työtään – Lääkäriliiton mukaan siihen asti, kunnes uusi lääkärisopimus saadaan sorvattua. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) luonnehti talousarvioesitystä sosiaaliseksi. Poisnukkunutta rakkaudella ja kiitollisuudella jäivät kaipaamaan lapset perheineen, lastenlapset, lastenlastenlapset sekä sisaret ja veli perheineen. Hallitus muutti valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) ehdottamaa veromallia. Siunauksen toimitti vs. Saloniuksen toukokuussa jättämän ja Lääkäriliiton hylkäämän sovintoesityksen kustannusvaikutus olisi ollut 8,3 prosenttia. Lääkäriliitossa on varauduttu myös siihen, että lakon jatkuminen ruokkii kuultuja ennestään puheita lakon lopettamisesta vaikka pakkokeinoin. elokuuta Oulaskankaan sairaalassa. Vieraat palaavat Venäjälle presidentinlinnassa järjestettävien juhlaillallisten jälkeen. Pälve ei halunnut täsmentää, minkä suuruisia palkankorotuksia tämä olisi lääkäreille tiennyt tai miten lavea haarukka osapuolten välille yhä jäi. elokuuta Karvoskylän kappelissa. Suurimmat hallituspuolueet kinastelivat näkyvästi budjettiriihen alla siitä, kuinka täsmällisesti hallitus ottaa nyt näihin asioihin kantaa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisar sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Alavieskalainen Onni Richard Mikkola siunattiin haudan lepoon perjantaina 10. Siunauksen toimitti kappalainen Helena Nikula. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan remontin porkkanaksi hallitus varasi 125 miljoonaa markkaa. Heti aineen ottamisen jälkeen ihminen on voimansa tunnossa ja valmis nopeaan päätöksentekoon sekä myös harkitsemattomuuteen. elokuuta uuden hautausmaan kappelissa. Jutilan tasoristeyksen oli hetkeä ennen onnettomuutta ohittanut tavarajuna. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, siskot ja veli perheineen. Niinistö tarjosi alun perin 4 markan tasokorotusta edellyttäen, että ansiosidonnaiset päivärahat eivät samalla nouse. Pakkokeinot "eivät todennäköisiä" Jo 12. Muhonen Ruotsista. Sen mentyä onnettomuusauton kuljettaja oli kiertänyt puomin ja ajanut vastakkaisesta suunnasta tulleen pikajunan eteen. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Sanna Jukkola. Työttömyysturvan uudistusta valmisteleva työryhmä sai hallitukselta ohjeen selvittää, olisiko työttömyysturvassa aihetta tehdä "työhistoriaan perustuvia rakenteellisia uudistuksia". Siunauksen toimitti kappalainen Anita Leppälä. Hänen mukaansa tässä vaiheessa on tärkeintä, että suojelutyö hoidetaan "viimeisen päälle tehokkaasti". Vihreiden puheenjohtajan Osmo Soininvaaran mukaan peruspalveluministerinä on erityisen hauska olla, kun budjetin pääpaino on kuntien sosiaalija terveystoimen tukemisessa. Päivärahakorotus siirtyi syksyyn Lopullinen päätös työttömien peruspäivärahan korottamisesta siirtyi myöhemmäksi syksyyn. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakoti Mariassa. Oikeuslääketieteen laitoksen tutkimuksessa turmaautoa ajaneen 49-vuotiaan vantaalaismiehen verestä löytyi amfetamiinia. elokuuta hautausmaalla. elokuuta KeskiPohjanmaan Keskussairaalassa. Kompromissi sorvattiin budjettineuvottelujen lomassa pääministerin johdolla, ja kannanotto annettiin hänen nimissään. Hallitus varasi tarkoitukseen 250 miljoonaa markkaa, mikä riittää 3 markan indeksikorotuksen lisäksi 5 markan tasokorotukseen. Ministerit tyytyväisiä budjettiratkaisuihin. Kansalaisten verotusta keventävät kuitenkin viime tuloratkaisussa sovitut vajaan neljän miljardin markan helpotukset. Ylivieskalainen Sulo Mikael Brunman siunattiin haudan lepoon perjantaina 10. Varhaiseläkkeisiin hallitus tavoittelee "ansiosidonnaisuusperiaatteen" kehittämistä. Soininvaaran mielestä budjettiriihessä tehty 60 miljoonan markan lisäys kehitysyhteistyörahoihin oli ilahduttava. Järviluoma kuoli torstaina 9. Muistotilaisuus pidettiin Suvannolla. Siunauksen toimitti rovasti Heikki Järvinen, muistotilaisuudessa seurakuntakodissa muistopuheen piti Heimo Rekonen. Viralliset vastaanottoseremoniat järjestetään maanantaiaamupäivällä Helsingissä, minkä jälkeen presidentit käyvät viralliset keskustelut. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Kokoomuksen puheenjohtaja sisäministeri Ville Itälä pääsi tulosta kommentoidessaan käyttämään samoja sanoja kuin aiemmin kokoomuksen vaatimuksia linjatessaan. Hän oli kuollessaan 98-vuotias. Putin vierailulle syyskuun alussa Merja Könönen HELSINKI (STT) Lääkärilakko jatkuu maanantaina. Ruth Peltonen Kokkolalainen Ruth Marita Peltonen o.s. Hän syntyi 30.6.1943 Kokkolassa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Lakkoilijoita on vajaat tuhat. Lääkärilakko uhkaa laajeta Myös Tampere, Turku ja Kuopio jatkuvan lakon piiriin HELSINKI (STT) Hallitusryhmien puheenjohtajat olivat perinteiseen tapaan tyytyväisiä budjettiriihessä saavutettuihin tuloksiin. Tätä korotusautomaattia ei purettu. Lillbroända kuoli perjantaina 9. klo 19.00 Ampumamajalla Rakkaamme Aino Alma ALHO * 15.04.1919 † 08.08.2001 Rakkaudella muistaen Kari Loppui tuska, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Niinistön veromalli oli arveluttanut erityisesti vasemmistoliittoa ja sosiaalidemokraatteja. Puolustusministeri Jan-Erik Enestam (r.) uskoi, että budjettiesityksellä voidaan parantaa tuntuvasti hyvinvointipalveluja. Siunauksen toimitti kappalainen Anita Leppälä. Vakautta ja luottamusta kasvattaa hänen mielestään se, että tästäkin budjetista kyettiin tekemään ylijäämäinen. Kaksipäiväinen vierailu alkaa sunnuntaina 2. Pääministeri Lipposen tapaan Niinistö piti hyvänä lähtökohtaa, jonka mukaan varhaiseläkkeissä kunnioitettaisiin ansiosidonnaisuuden periaatetta. Presidentti Halonen esitti Putinille kutsun tulla Suomeen Moskovan-vierailullaan viime vuoden kesäkuussa. Siimes kiitteli myös valtiovarainministeriön ehdottaman sairausvakuutusmaksun korotuksen peruuttamista. Hän painotti, ettei peruspäivärahan ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan välistä kytkyä purettu. Kaikki puolueet katsoivat saaneensa läpi ainakin joitakin vaatimuksiaan. – Myös näissä tärkeissä asioissa, jotka liittyvät raha-asioihin, tapahtui kyllä oleellista edistymistä. HELSINKI (STT) Hallitus hyväksyi perjantaina esityksensä valtion ensi vuoden budjetiksi sekä linjasi samalla varovasti ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja varhaiseläkkeiden tulevaa kehittämistä. Eläkeläiset ovat hätyytelleet ministereitä budjettiriihenkin alla kansaneläkkeiden pohjaosan leikkausten vuoksi. Markkariidassa yhä kurottavaa Haussa on ollut kaksivuotinen sopimus. Laskuvaiheen vieroitusoireet tuovat mukanaan hermostumista ja lamaantumista. Rahan käytöstä se päättää vasta kun nähdään, millaisia muutoksia on tulossa. Lääkäriliitto ilmoitti nyt ensi kertaa, minkä verran se on tullut vaatimuksissaan työnantajaa vastaan. syyskuuta. Kärkölän turman poliisitutkinta valmistuu lähiviikkoina. Kuolleita Jokilaakson metsästysseuran SYYSKOKOUS to 16.8.2001 klo 19.30. Aiheina mm. Suremaan jäivät puoliso, tyttäret, sisarukset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Pälveen mukaan tästä toivotaan "viimeistä puhtia", joka tarvitaan sovun löytymiseen. Työryhmän toivotaan myös arvioivan uudelleen päivärahan ja ansiotulojen yhteensovitusta. Vajaat kolme viikkoa sitten Riihimäen ja Lahden välisellä rataosuudella tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli viisi ihmistä. elokuuta kirkossa. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) muistutti jälleen kerran ilmassa olevasta taloudellisesta epävarmuudesta. Odotettavissa oleva käsittely virkariitalautakunnassa siirtäisi lakon laajenemista vielä kahdella viikolla 10:nteen syyskuuta. Malkamäki siunattiin haudan lepoon perjantaina 10. Kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan! KENNEL Ke 15.8. Työmarkkinajohtaja Jouni Ekuri Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta ei halunnut kommentoida perjantain käänteitä vedoten siihen, että lautakunnan työ on sovittu ei-julkiseksi. – Tästä voidaan tehdä se vastakohtaispäätelmä, että ansiosidonnaisuuden yli meneviin etuihin olisi syytä kiinnittää kriittistä huomiota. Amfetamiini on A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Rauno Mäkelän mukaan niinsanotuista kovista aineista meillä ehkä eniten käytetty huume. elokuuta, ellei neuvotteluissa päästä sitä ennen yksimielisyyteen. Koska sopua ei löytynyt, lakko jatkuu maanantaina kello 8 entisellä mallilla eli lakossa on vuoroin eri sairaaloita ja erityissairaanhoidon aloja. Nykyjärjestelyä on moitittu työttömän kannalta epäedulliseksi. Sekä Lääkäriliiton että Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunnat kokoontuivat perjantaina ja olivat valmiita jatkamaan kokouksiaan myös viikonloppuna. Budjettineuvottelut olivat Lipposen mielestä välillä hyvinkin tiukat, mutta menojen lisäykset jäivät loppujen lopuksi maltillisiksi. Maksun alennus myös kunnille Uutena asiana budjettiriihessä sovittiin myös lisäalennuksesta kuntien ja seurakuntien työnantajamaksuihin. Lisäksi hallitus sopi nyt lisäkorotuksesta kunnallisverotuksen ansiotulovähennykseen. Sääntömääräiset asiat. Tällainen muutos voisi merkitä esimerkiksi sitä, että pitempään työelämässä ollut saisi työttömäksi jouduttuaan kauemmin ansiopäivärahaa kuin vasta vähän aikaa työssä ollut. Enestamin pääluokan määrärahat hyväksyttiin puolustuspoliittisen selonteon mukaisesti. elokuuta Suvannon kappelissa. Akavan puheenjohtaja Risto Piekka (kok.) piti lopputulosta kovin valitettavana ja yllättävänäkin, sillä riitahaarukka oli hänen mukaansa kutistunut "todella pieneksi". Hallitus määritteli lisäksi uudistusten "suunnan, perustan ja aikataulun". LAHTI (STT) Kärkölän Jutilan tasoristeyksessä onnettomuusautoa ajanut mies oli tapahtumahetkellä huumausaineiden vaikutuksen alainen. Hallitus kiirehtii muutosten valmistelua niin, että ehdotukset valmistuisivat alkavan syksyn aikana, jotta lainmuutokset voitaisiin tehdä ensi keväänä. Sillä varaudutaan hänen mukaansa totuttua heikompaan taloudelliseen kehitykseen, mutta alennetaan myös veroja ja lyhennetään edelleen valtion velkaa. Lisäksi ohjelmassa ovat tapaamiset eduskunnan puhemiehen Riitta Uosukaisen ja suomalaisen talouselämän edustajien kanssa. Siunauksen toimitti pastori Veli Siljander. Esillä rodut; suomen,venäjän ja italianajokoira. Onnettomuuskeskuksen tutkimuksissa junan kulusta ja turvalaitteiden toiminnasta ei ole ilmennyt mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Ylijäämä on suunnilleen samansuuruinen kuin valtiovarainministeriön pohjaesityksessä eli 4,2 miljardia markkaa
Nykyisessä tilanteessa sijoittajat ovat kuitenkin ensisijaisesti huolissaan Soneran rahoitustilanteesta, joten uutinen tulkittiin myönteiseksi, analyytikko Mikko Linnanvuori pankkiiriliike FIM:sta toteaa. Ennen Jippiitä hän tuli tunnetuksi mm. Siljan tappio syveni Kiinteistön luovutuksesta suoritettava vero on 4 prosenttia kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta. Varainsiirtovero on suoritettava oma-aloitteisesti ennen lainhuudon tai kirjaamisen hakemista eli viimeistään kuuden kuukauden kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä. Sonera on Saksan umts-verkossa mukana 42,8 prosentin osuudella espanjalaisen Telefonican omistaessa loput. Amerikkalaisten arvioiden mukaan nykyinen pc hajoaa hyvinkin erilaisiksi laitteiksi käyttötarkoituksen mukaan. Vuonna 1981 huippuluokan IBM pc maksoi Yhdysvalloissa tehtaalta lähtiessään 6000 dollaria, nykyisin parhaimman koneen saa 3000 dollarilla (noin 20 000 markalla). Kriittisiäkin ääniä on kuulunut. – Ilmoitin jo ostohetkellä, että myyjä voi purkaa rakennukset tai siirtää ne, jos haluaa. Kun "huviloita" on varsin vähän myynnissä, niiden hinnat ovat nousseet joissain tapauksissa jopa 400 000 markkaan. IBM:n ansio oli standardin luominen Internet-yritys Jippiin viestintäjohtaja Petteri Järvinen pitää IBM:n pc:tä kehruu-Jennyn, höyrymoottorin, sähkölampun tai T-Fordin kaltaisena edistysaskeleena. Hänen mukaansa internet tekee tällä hetkellä valtavaa myyräntyötä Kiinassa, joka yrittää epätoivoisesti tasapainoilla markkinoiden vapauttamisen ja kommunismin välillä. Milj. yhteensopivien pc-koneiden ja halpojen kloonien vallatessa markkinat. Joissain tapauksissa rakennuksilla ei ole käytännössä mitään arvoa, joskus niiden arvo voi olla jopa satoja tuhansia. Enitel yritti kaupitella osuuttaan Broadband Mobile -yhtiössä, mutta ei löytänyt sille ostajaa. Arvopaperimarkkinoiden hiljaisena heinäkuuna osuudenomistajien määrä kasvoi 8 898 kappaleella. Alkuperäisessä IBM pc:ssä ei ollut kovalevyä, vaan niissä käytettiin levykkeitä. Koko pienenee, teho kasvaa Koneiden koko pienenee ja teho kasvaa niin, että pc voi toimia rannekelloon, koruun tai vaatteisiin kätkettynä. Yhtiöt palauttavat viime lokakuussa saamansa umts-lisenssin Norjan valtiolle. Visioita ja veikkauksia on silti olemassa pilvin pimein. Kannattavat tietokoneet ja matkapuhelimet ovat vapauttaneet työntekijöitä työpisteensä kahleista. Mm. Pc-tekniikkaa piilotetaan yhä enemmän muihin tuotteisiin, joiden käyttäjät eivät aina edes tiedosta taustalla toimivaa tietokonetta. Yli 200 kertaa enemmän tehoa HELSINKI (STT) Kukaan ei osannut odottaa 20 vuotta sitten mullistuksen laajuutta, jonka IBM:n pc:n tulo markkinoille aiheutti. IBM:n pc muutti maailman 20 vuodessa Kukaan ei kyennyt kuvittelemaan koneen kaikkia vaikutuksia IBM:n 12. Kun IBM julkaisi pc:nsä 12. Se on muuttanut yritysten työtavat ja mahdollistanut viestinnän, joka on tekemässä maailmasta globaalitalouden. Näytön ja näppäimistön voi korvata koneen ohjaaminen puheella tai käden liikkeellä. Maailmassa oli käytössä viime vuoden lopussa noin 500 miljoonaa pc:tä. Tällä hetkellä tehokkaimpia koneita ei suinkaan tarvita työpaikoilla, vaan yhä monimutkaisemmat tietokonepelit vaativat suurimman tehon. Talouteen pc:t toivat aivan uutta tehokkuutta, ja niiden ansiota on paljolti Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden pitkä nousukausi 1990-luvulla. Yhtiön myynti on Saksan kysynnän hidastuessa heikentynyt selvästi, mutta lisäksi sen taloutta horjuttaa kolesterolilääkeskandaali. Varainsiirtoverotuksessa kiinteistönä pidetään itsenäisen kiinteistön lisäksi myös kiinteistön määräalaa tai määräalaa sekä sellaista määräaikaista vuokraoikeutta, jonka haltija on velvollinen hakemaan oikeutensa kirjaamista. Käyttömahdollisuudet laajentuivat nopeasti Pc:t alkoivat yleistyä toimistoissa jo 1980-luvulla, ja toimistoista ne etenivät teollisuuteen ja koteihin. Nykyiset Intelin Pentium 4 -prosessoriin perustuvat pc:t toimivat 1,7 gigahertsin sekuntinopeudella, joten ne ovat yli 200 kertaa tehokkaampia. Tietotekniikan kehitys hajautumassa 100 200 300 400 500 600 700 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 02 E PC-koneiden määrä, miljoonaa kappaletta Internetin käyttäjät, miljoonaa käyttäjää Miljoonaa kappaletta/käyttäjää PC:T JA INTERNET STT, lähde: ITU Fakta MÜNCHEN (STT–AFP–Reuters) Saksalainen lääkeja kemianteollisuusjätti Bayer antaa lähtöpassit useille tuhansille työntekijöilleen. IBM itse marginalisoitui pc-valmistajana varsin nopeasti ns. Analyytikot: Saksan 3G-bisnes ei uhan alla. Osuudenomistajia oli kuun lopussa kaikkiaan 856 097. autojen toimintaa ohjaavat nykyisin tietokoneet, joiden esi-isä on IBM:n pc. Linnanvuoren mukaan Norjan 3G-toiminnasta luopuminen ei tarkoita, että Soneran vastaavat bisnekset Saksassa, Italiassa tai Espanjassa olisivat mitenkään uhanalaisena. Nettomerkinnät kasvoivat pääasiassa ulkomaille sijoittavissa rahastoissa. Broadband Mobilesta luopuminen pienentää Soneran investointirasitusta, ja on linjassa yhtiön nettovelan alentamistavoitteen kanssa. Siljan mukaan ensimmäinen vuosipuolisko on perinteisesti heikoin. Eräiden arvioiden mukaan tehoton keskusjohtoinen sosialistinen talousjärjestelmä putosi lännen kelkasta jo 1980-luvulla, kun lähes jokaiselle läntiselle työpöydälle ilmestyi tehokas tietokone. HELSINKI (STT) Silja-konsernin alkuvuoden tappio syveni vuotta aiempaan verrattuna. euroa 2001 2000 Tammi-kesäkuu Antti Autio HELSINKI (STT) Sunnuntaina tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun amerikkalainen International Business Machines toi markkinoille laitteen, joka on mullistanut maailmaa enemmän kuin yksikään tekninen keksintö sitten sähkövalon. Yhtiön mukaan matkustajamäärät vähenivät etenkin tammi-maaliskuussa. Hurjimmat AP:n haastattelemat futuristit ennustavat, että tietokone voidaan sijoittaa ihmiskehon sisälle, ja sitä ohjaisivat suoraan silmien liikkeet tai hermoratojen käskyt. – Saksan, Italian ja Espanjan markkinat ovat niin paljon Norjan markkinaa suurempia ja mielenkiintoisempia, ettei Norjasta voi tehdä näitä maita koskevia johtopäätöksiä, Linnanvuori toteaa. Pankkiiriliike Evlin Matti Riikosen mukaan Norjan 3G-toiminnasta luopuminen oli odotettavissa. – Nyt kun 20 vuotta on kulunut, olen hämmästynyt siitä, että standardi alkoi niin selvästi elämään omaa elämäänsä, Järvinen sanoi. Mutta se on paljon muutakin: IBM:n pc:stä liikkeelle lähtenyt kehitys on mullistanut maailmantalouden täysin. Linnanvuoren mukaan Soneran kynnys luopua mittavista 3,6 miljardin euron investoinneistaan Saksaan on huomattavasti korkeampi kuin Norjan tapauksessa. Ellei näin tehdä, veroa korotetaan 20 prosentilla jokaiselta alkavalta kuudelta kuukaudelta enintään kuitenkin kaksinkertaiseksi. Soneran osakekurssi oli perjantaina parhaimmillaan lähes viisi prosenttia lähtötasonsa yläpuolella. Varainsiirtovero koskee siis nykyisin Kokkolan kaupungin vuokratonteilla ainoastaan rakennuksia. Kaupungin omistamien huvilatonttien vuokraoikeuksien siirtojen kauppahintoja ei ole tilastoitu, mutta ne ovat alimmillaan 100 000 markan luokkaa ja ylimmillään 400 000 markkaa. Sonera on tuonut julki halunsa laskea omistusosuutensa 20 prosenttiin. Itse asiassa markkinoilla oli useita erilaisia mikrotietokoneita, jotka eivät kuitenkaan olleet yhteensopivia. Kokkolan verottajalla on muutama varainsiirtoveroa koskeva juttu "vireillä" odottamassa hallinto-oikeuden ennakkopäätöstä rakennusten arvosta. Siljan liikevaihto laski tammikesäkuussa 12 miljoonaa euroa 221 miljoonaan. Espanjan Xfera-konsortiossa Soneran osuus on reilut 14 prosenttia ja Italian Ipse-yhtiössä noin 12,5 prosenttia. Mökkikaupoista maksettu liikaa varainsiirtoveroa Kaupungin huvilatonttien vuokra-oikeuksista ei tarvitse maksaa veroa 6 Talous Lauantaina 11.8. – Varmasti joskus aiemmin tällainen uutinen olisi ollut huono. Yhtiön oma pääoma on vain hieman vajaan neljän miljardin suuruinen. Tulos/osake, e Henkilöstö keskim. Pörssipäivän päätteeksi osakekurssi päätyi kuitenkin vajaan prosentin verran miinukselle. Koko vuoden aikana yhtiö odottaa pääsevänsä viimevuotista parempaan tulokseen, ellei markkinoilla tapahdu enää merkittävää laskua. Rahastojen nettomerkinnät olivat 237 miljoonaa euroa (1,4 miljardia markkaa). Kiinteistöinsinööri Tuula Rupponen vahvistaa, että ellei rakennuksilla ole mitään arvoa, varainsiirtoveroa ei makseta lainkaan, ja ainoa lisäkustannus on kaupungille suoritettava 310 markan kirjaamismaksu. Ylimmillään rahastoihin sijoitettu pääoma oli viime vuoden elokuussa, jolloin sen arvo oli 14,8 miljardia euroa (87,9 miljardia markkaa). Lähde: Verohallituksen julkaisu 920/22.3.2000 Fakta 233 5 -4 -0,06 3 087 221 2 -12 -0,19 2 992 STT Liikevaihto Liiketulos Tulos rah.erien jälk. – Meidän täytyy keskustella irtisanomisuhan alla olevien kanssa ennen kuin voimme julkistaa tarkat luvut. Kokkolassa on vuodesta 1995 lähtien kirjattu keskimäärin 26 huvilatonttien vuokraoikeuden siirtoa vuosittain. Alkuvuonna Silja Linen laivoilla kulki 2,2 miljoonaa matkustajaa eli 300 000 vähemmän kuin edellisvuonna. Järvinen on pitkän linjan tietokonemies, joka on elänyt alalla läpi koko IBM:n pc:stä lähteneen mullistuksen. Myöskin usko pc:n luomaan jatkuvaan talouskasvuun on rapissut maailmantalouden jouduttua vaikeuksiin viimeksi kuluneen vuoden aikana. Yksin rahamarkkinoiden valtava paisuminen ja muuttuminen reaaliaikaiseksi 20 vuodessa oikeuttaa puhumaan vallankumouksellisesta keksinnöstä. 8088-sirussa oli 29 000 transistoria, mutta Pentium 4 sisältää niitä 42 miljoonaa. Eniten ovat laskeneet teknologiarahastot, ja parhaiten ovat pärjänneet metsäteollisuuteen sijoittavat rahastot. Sonera ilmoitti torstai-iltana, että sen ja norjalaisen Enitelin puoliksi omistama Broadband Mobile haetaan konkurssiin. Yhdessä tapauksessa ainakin kiista on nimellinen, sillä rakennukset aiheuttivat ostajalle pelkästään kuluja. Suomeen sijoittavista rahastoista vain Mandatum Kontra ja Mandatum Neutral kasvattivat tuottojaan kuun aikana. Se oli 14,2 miljardia euroa eli noin 84,3 miljardia markkaa. – Pc ei ole enää yhtä tärkeä, hän arvioi ja nostaa rinnalle matkapuhelimien kehityksen. Teknisesti IBM:n kone oli Järvisen mielestä vaatimaton moneen kilpailijaan verrattuna, mutta maailman suurimman toimistotekniikkayrityksen kolme kirjainta riittivät luomaan standardin, joka johti koko alan kukoistukseen. elokuuta 1981 markkinoille tuoma ensimmäinen pc eli henkilökohtainen tietokone perustui Intelin valmistamaan 8088-mikrosiruun, joka toimi 8 miljoonan megahertsin sekuntivauhtia. Toiminnan lopettamisesta koituu Soneralle noin 14 miljoonan euron eli reilun 83 miljoonan markan tappiot. Suomessa ensimmäisen IBM.n listahinta oli vuonna 1981 ilman näyttöä ja muita varusteita noin 26 000 markkaa. Viestintäominaisuuksien ohella ei hänen mukaansa kannata myöskään vähätellä pc:n viihdekäyttöä alan kehityksen moottorina. – En tietenkään voinut uskoa, että IBM:n pc:stä syntyisi tällainen vallankumous, Järvinen muistelee 1980-luvun alkuvuosia. Yhtiön talousjohtajan mukaan lääkeongelma heikentää tämän vuoden tulosta, joka muutoinkin tulee jäämään selvästi viimevuotisesta. Tietokone piiloutuu yhä enemmän muihin käyttöesineisiin kuten autoihin, ovenripoihin ja kodinkoneisiin. – Sen näki, että toimistojen työtapa muuttuu, mutta niitä kaikkia kerrannaisvaikutuksia, joita pc:llä on ollut, kukaan ei pystynyt silloin kuvittelemaan, hän tunnustaa. Kaupungin omistamien huvilatonttien vuokra-oikeuksien siirrot ovat Kokkolassa ehdollisia. Bayer ilmoitti torstaina joutuvansa vetämään uusista tuotteistaan lupaavimman Lipobaylääkkeen pois markkinoilta sivuvaikutusten takia. Lääkejätti Bayer irtisanoo tuhansia HELSINKI (STT) Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma pieneni heinäkuussa. Eikä siinä kaikki. lukuisien tietokoneiden käyttöä suurelle yleisölle opettaneiden kirjojen kirjoittajana. IBM:n ansio oli Järvisen mukaan se, että se kykeni luomaan mikrotietokoneille standardin. IBM:n pc:llä oli osuutensa myös maailmanpolitiikkaa järisyttäneessä sosialismin romahduksessa kymmenen vuotta sitten. Kokonaisuudessaan puhutaan useista tuhansista, puheenjohtaja Manfred Schneider sanoi sanomalehti Süddeutsche Zeitungin haastattelussa perjantaina. – Minä en ostanut enkä halunnut rakennuksia, vain vuokra-oikeuden, eikä minun siis tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, tulkitsee yksi ostaja. – Tietotekniikan kehitys on hajautumassa, internet-yhtiö Jippiin viestintäjohtaja Petteri Järvinen kuvailee tämän hetken kehityssuuntaa. Niinpä tuskin kukaan voi väittää varmuudella osaavansa ennustaa, millaiseksi tietotekninen vallankumous muuttaa maailman seuraavan 20 vuoden kuluessa. Tiedon kontrolloinnin mahdottomaksi tehnyt IBM:n pc olisi näiden arvioiden mukaan vaikuttanut Neuvostoliiton romahdukseen enemmän kuin paljon mainostettu presidentti Ronald Reaganin tähtien sota asevarusteluohjelma. Silloin varainsiirtoveron määräkin on neljän prosentin mukaan koko kauppahinnasta 16 000 markkaa. Sijoittajat eivät tulkinneet uutista merkiksi koko umts-puhelinbisneksen kannattamattomuudesta. Myös Merenkurkun liikenteen lopettaminen supisti matkustajamääriä. Rupponen kehottaa arvioimaan rakennusten arvon kauppakirjassa, vaikka lopullisesti niiden arvon määritteleekin verottaja. Massachusetts Institute of Technologyn kuuluisan medialaboratorion johtaja Nicholas Negroponte arvioi uutistoimisto AP:n mukaan, että esimerkiksi tietokoneohjattu kotiovi osaa tulevaisuudessa laskea oman koiran sisään, mutta jättää naapurin koiran ulos. Vaikka pc eittämättä auttoi murskaamaan 1900-luvun poliittisen totalitarismin vapauttamalla viestinnän kahleistaan, tietotekniikka voi luoda uusia, ennen näkemättömän tehokkaita keinoja kansalaisten valvomiseen. Sijoitusrahastojen arvo yhä laskussa Tuomas Savonen HELSINKI (STT) Markkinoiden ensireaktio Soneran torstaiseen päätökseen luopua 3G-liiketoiminnasta Norjassa oli myönteinen. Kasvun ennakoidaan kyllä jatkuvan tulevaisuudessa, mutta talouden lainalaisuuksien aiheuttamilta häiriöiltä ei uusi tietokoneajan talouskaan ole suojassa. Bayer ilmoitti torstaina 1 800 työntekijän irtisanomisesta, mutta yhtiön hallituksen puheenjohtaja arvioi lehtihaastattelussa työvoimaleikkausten nousevan kokonaisuudessaan huomattavasti korkeammalle. Kokkolassa on satoja kaupungin omistamia huvilatontteja, joiden vuokraoikeuksien siirrosta ei makseta veroa, ainoastaan rakennuksista. Pääoma supistui kesäkuusta 102 miljoonaa euroa, Hexin perjantaina julkaistu tilasto kertoi. Pc, eli personal computer, henkilökohtainen tietokone, on laite, joka kuuluu satojen miljoonien ihmisten elämään. Viihdekäyttöä ei pidä vähätellä Pc on tehostanut Järvisen mielestä maailmantaloutta suorien vaikutustensa lisäksi muuttamalla työpaikan käsitettä. Ellei kauppakirjassa ole eritelty rakennusten arvoa, veroa on peritty koko kauppahinnasta. Verkkojen kehittyminen, multimediaominaisuudet sekä vuodesta 1994 lähtien internet-viestintä laajensivat nopeasti koneiden käyttömahdollisuuksia. 2001 s KESKIPOHJANMAA Jouko Pensaari KOKKOLA (KP) Kymmenet kokkolalaiset ovat maksaneet viime vuosina liikaa varainsiirtoveroa kaupungin omistamien huvilatonttien vuokraoikeuksien luovutuksesta. Kun hän ei niin tehnyt, purimme itse ne. Toisaalta Saksan umts-lisenssille Sonera löytäisi varmasti ostajan päinvastoin kuin Norjan vastaavalle luvalle. Kaupungin omistamalla tontilla sijaitsevan huvilan kauppahinta muodostuu vuokraoikeudesta ja rakennuksista. Kirjaamista tulee hakea, jos vuokraoikeus voidaan siirtää kolmannelle kiinteistön omistajaa kuulematta ja vuokra-alueella on rakennus tai sille saadaan rakentaa vuokralaiselle kuuluvia rakennuksia. Yhtiön perjantaina julkaiseman osavuosikatsauksen mukaan tammi-kesäkuussa tappiota kertyi 12 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin tappion suuruus oli neljä miljoonaa euroa. Niitä ei voi siirtää kolmannelle kaupunkia kuulematta, ja kaupunki on rajoittanut niiden myyntiä ja vahvistaa jokaisen kaupan erikseen. Bayer on joutunut antamaan alkuvuoden aikana peräti kolme tulosvaroitusta. Päätöksen jälkeen tiedetään käytäntö. elokuuta 1981, kyse ei suinkaan ollut ensimmäisestä mikrotietokoneesta. Heinäkuussa luku oli kuitenkin selvästi korkeampi kuin maaliskuussa, jolloin pääomat olivat noin 13 miljardia euroa eli alle 80 miljardia markkaa. – Neuvostoliitto olisi romahtanut viimeistään internetin tuloon 1994, Järvinen arvioi
Cap Eur. Berg Euro Yhd.korko A 0,34 1,07 0,31 99,15 589,52 5,00 A. A -2,37 -1,81 -21,16 86,93 516,86 4,40 Gyllenberg Eur. A -10,05 -5,92 62,38 370,91 Evli U.S. T/1000 -1,37 -0,96 -19,19 190,66 1133,61 10,26 S-L Glob. B. 0,07 1,26 1016,21 6042,11 Credit Agricole E Corp. Bond K 0,69 1,87 8,49 110,97 659,77 Nordea Pro Corp. Smaller Comp. Em. Global Equity A -3,07 -0,68 -19,52 18,97 126,22 0,58 Flem. -3,88 -5,66 816,33 5431,60 Credit Agricole Asian R. USD -4,39 -6,63 -8,21 64,61 429,89 ABN AMRO Gl. Aldata laski koko vuoden liikevaihdon kasvuennustettaan noin 40 prosenttiin aiemmasta 55-65 prosentin arviostaan. USD B. European Convergence -4,64 -6,99 7,19 42,75 Flem. B/100 0,57 1,72 6,69 249,33 1482,45 Aktia Interest A 0,34 1,50 2,03 17,62 104,76 0,80 Aktia Interest B 0,35 1,53 6,90 37,80 224,75 A. 880.73 1.8 862.18 2.2 3.7 Rakennusteollisuus 1077.48 -0.4 1087.74 -0.9 -4.8 Tietoliik. Markets -1,86 -3,40 11,09 73,79 Templeton Euro M. Instit. Tech. US Strat. Berg Euro K. A/100 -1,25 -1,34 -17,07 158,19 940,56 11,00 A. Nord. Multi Man. Pro B/100 0,58 1,76 102,14 607,30 Carnegie Euro Korko 0,40 1,48 3,19 17,79 105,77 0,69 Conventum Euro Oblig. Life Sc. UK Enterprise A -2,53 -1,03 -15,77 7,69 72,93 0,03 Flem. Pro A/100 0,11 0,42 101,99 606,41 A. Small Cap B -4,52 -7,68 -25,78 27,46 163,25 Franklin Biotech. Europa -5,13 -2,18 -35,19 34,03 202,33 0,63 Handelsbanken Global IT -5,13 -2,82 10,35 61,54 Handelsb. Multi Man. Berg Sm. B 0,50 1,82 3,52 1,80 10,67 0,07 Tapiola Korko 0,33 1,38 10,24 60,85 Templeton Glob. Bond K 107,34 638,21 Pictet F. A -9,42 -12,71 -82,35 19,66 116,89 Evli Emerging Tech. A 0,52 1,73 2,71 19,36 115,11 0,79 Conventum Euro Oblig. US Micro Cap A -2,68 -1,89 5,37 72,16 480,13 0,05 Flem. B -4,54 -4,70 -49,34 34,28 203,82 Gyllenberg Momentum A -4,04 -3,53 -54,00 142,64 848,10 14,60 Gyllenberg Momentum B -4,04 -3,53 -49,72 170,83 1015,71 Mandatum Kontra 2,98 3,96 38,15 14,16 84,19 Mandatum Vipu -5,91 -9,07 -44,13 27,88 165,77 SEB Optionsrätter Europaf. India A 0,57 Carnegie Teknologia -12,29 Mandatum Biotech+ B -10,93 Evli U.S. Sterling Bond A 1,30 -0,88 -1,75 1,01 9,60 0,03 Flem. Yhd. V Vo oiitttto o-o ossu uu uss on tuottorahastojen maksama osuuskohtainen hyvitys. B/100 -1,25 -1,34 -11,65 181,04 1076,41 A. P-Cap. O Ossu uu ud de en n a arrvvo o E EU UR R kertoo rahaston osuuden arvon euroina, o ossu uu ud de en n a arrvvo o FFIIM M on osuuden arvo markkoina. Atria: osavuosikatsaus Finnlines: osavuosikatsaus SanomaWSOY: osavuosikatsaus Tiistai 14.08. Berg Sicav Far East (USD) -4,52 -5,85 118,05 785,47 A. Maanantai 13.8. Latin American A 2,09 -0,34 -16,37 11,75 78,18 0,13 Flem. Berg Euro Oblig. K 291,14 1731,04 Pictet F. American Blue Chip A -2,38 -1,26 -20,34 9,44 62,81 Flem. A -2,78 -2,92 6,99 41,56 JF Europ. -3,09 -5,18 870,32 5790,83 Elite-rahasto 1,39 -3,04 19,92 15,29 90,91 Evli Emerging Tech. Europe K 96,48 573,64 Pictet Targ. B -10,05 -5,92 62,38 370,91 Evli Global A -5,42 -5,22 -26,94 9,66 57,42 0,80 Evli Global B -5,42 -5,23 -23,47 12,12 72,09 Evli Eur. Emerging Mark. Inv. Chance/Risk -3,74 -7,12 0,87 5,20 SEB Lux Euro Equity -4,26 -3,12 -22,35 1,06 6,28 SEB Lux Global Fund -3,85 -6,65 -30,97 2,27 13,51 SEB Lux Japan Fund -4,01 -8,09 -28,65 0,67 3,98 SEB Lux Nordic Fund -4,88 -3,22 -32,19 4,12 24,47 SEB Lux Norge Aksjefond -2,56 -5,07 -18,43 1,37 8,13 SEB Lux North America -3,84 -6,52 -26,85 5,40 32,12 SEB Nordam. B 0,50 1,70 6,96 22,14 131,64 Credit Agricole Euro B. Japanese Smaller Co's -3,28 -2,17 -39,46 7,67 51,03 Flem. Yhtiön 12 kuukauden tulos oli 18,6 miljoonaa euroa tappiollinen ja jäi kaikkien analyytikkoarvioiden alapuolelle. Berg Euro Ob. -4,94 -12,14 7,89 52,50 Franklin Technology -8,68 -5,05 5,26 35,00 Franklin U.S. I. Sm. -2,80 -5,02 4,16 24,73 Gartmore SICAV Eur. Berg Optimal B/100 -2,18 -2,27 -25,41 378,60 2251,05 A. Euro Bond A 0,28 0,96 17,93 106,61 Ålandsb. Swedish Bond 1,22 3,34 -3,91 239,68 1425,07 Hiisi Yrityskorko 0,51 1,71 7,52 107,64 640,00 JF Euro High Y. K/1000 0,42 1,64 6,67 1063,22 6321,62 S-L Euro Pitkäk. European Technology -5,76 -5,15 -56,37 8,84 52,56 Flem. Berg Euro Korko A/100 0,09 0,38 0,38 175,93 1046,03 7,00 A. Eimo: osavuosikatsaus Jippii Group: osavuosikatsaus KSP Yhtiöt: osavuosikatsaus Polar Kiinteistöt: Osavuosikatsaus Soon Communications: osavuosikatsaus Yhdysvaltojen yritysvarastot 6/01 Yhdysvaltojen teollisuustuotanto 7/01 Torstai 16.8. Bond A 0,35 -5,44 8,52 50,66 Mandatum Euro Bond A 0,05 1,33 6,65 21,33 126,82 Mandatum Euro Bond B 0,05 1,33 3,54 20,50 121,89 0,61 Mandatum Korko A 0,54 1,79 20,47 121,71 Mandatum Korko B 0,51 1,76 2,56 19,66 116,89 0,79 Nordea Euro Obl. Glob. -3,33 -5,69 3,48 20,69 Gartmore SICAV Pan Eur. -4,48 -2,78 3,84 22,83 Gyllenberg Eur. Small Comp. -2,63 -5,36 818,69 4867,71 Credit Agricole Global Eq. Opportunities A -5,90 -5,01 -28,59 7,02 41,74 Flem. B -2,73 -3,33 -23,68 15,70 93,35 0,69 WIP Pikkujättiläiset -2,62 -2,99 14,83 33,76 200,73 WIP Value Visions A -2,22 -1,82 -20,90 23,73 141,09 WIP Value Visions B -2,23 -1,79 -23,99 21,89 130,15 0,87 Ålandsb. Bond Index 0,47 1,64 4,52 104,49 621,27 3,15 Pictet F. Bond T 0,69 1,87 3,09 105,44 626,93 5,27 Nordea Pro Euro Obl. (Huom. Berg Optimal A/100 -2,18 -2,27 -30,22 309,55 1840,50 23,00 A. N.Am. High Yield Bond 0,25 -10,66 -22,29 3,94 23,43 0,41 Flem. Index K Pictet Targ. -4,13 -2,79 4,18 24,85 Gartmore SICAV Em. 0,19 1,49 1024,92 6093,90 Credit Agricole Global B. -3,85 -0,59 -31,86 3,22 19,14 SEB Lux (F) Teknologi -9,07 -8,05 -63,85 3,04 18,07 SEB Lux Asia Fund -4,47 -10,46 -32,14 3,10 18,42 SEB Lux Cap. Global Blue Chip B -3,42 -6,22 -32,81 15,52 92,28 L L Y YH HY YE EN N K KO OR RO ON N R RA AH HA AS ST TO OT T A. Biot. Smaller Comp. High Yield A -0,52 -0,20 97,00 576,75 Evli Eur. I. Heikko telesektori veti myös painorajoitetun portfolioindeksin reippaaseen viiden prosentin laskuun. Multimarket -1,28 -1,48 -24,16 24,64 146,50 Mandatum Private -1,98 -2,09 17,30 102,86 Mand. Berg Avkastningsfond (SEK) 0,60 2,04 1036,23 671,19 Conventum Euro Julkisyht. Berg Sicav Germany -4,27 -4,54 320,11 1903,29 A. India A 0,57 3,17 -28,65 12,35 82,17 Flem. Europ. Classic -3,24 -6,59 18,30 108,82 Firstnordic Nordic -4,43 -0,47 37,82 224,87 Firstnordic US -3,46 -2,91 12,91 85,91 Flem. A -9,42 T Ta ap pa ah httu um ma av viiiik kk ko o pisteluku muutos% ed. Comp. R R S S II (suhteellinen voimaindeksi) lasketaan jakamalla nousupäivien nousujen summa laskupäivien laskujen summalla valitulla pituudella (esim. Euro Gr. Berg Sverige (SEK) -5,18 -0,72 295,96 191,70 7,71 Aurator BioMed -4,71 -10,18 -32,54 69,73 414,60 Aurator Nexus -5,57 0,34 -69,05 38,51 228,97 Carnegie Aksje Norje -2,76 -3,77 -12,00 354,95 2110,44 Carnegie East-European -3,10 -9,17 -20,00 13,76 81,81 Carnegie Eurooppa Osake -4,30 -6,39 -23,94 12,90 76,70 Carnegie Internet -9,72 -16,56 -62,31 5,39 32,05 Carnegie Medical -6,58 -12,83 -6,79 50,28 298,95 Carnegie Monirahasto -4,57 -5,73 13,98 83,12 Carnegie Nordic Markets -4,33 -3,41 -26,19 56,11 333,61 Carnegie Suomi Osake -3,91 -4,48 -36,40 57,98 344,73 Carnegie Småbolag -4,91 -4,62 -48,07 21,89 130,15 Carnegie Sverige -4,32 1,03 -37,46 23,46 139,49 Carnegie Teknologia -12,29 -9,69 5,78 34,37 Carnegie WorldWide -4,18 -6,59 -23,07 48,08 285,87 Conv. -3,57 -9,34 -23,98 91,07 541,48 ABN AMRO Gl. Markets -2,57 -8,89 -29,47 0,87 5,18 SEB Lux Eq. (Eur.) T/1000 -3,03 -8,05 -64,13 318,00 1890,74 13,89 S-L Yhteisöosake K -3,44 -4,65 -40,46 22,86 135,93 S-L Yhteisöosake T -3,44 -4,65 -43,44 19,87 118,12 1,11 SEB Eur. Berg Optimal Eur. I. -5,99 -5,36 -51,44 149,79 890,59 O O S SA AK KE ER RA AH HA AS ST TO OT T ABN AMRO East. Res. Europ. -3,91 -5,72 -6,37 3,56 21,16 SEB Lux (F) Miljöfond -4,38 -5,69 -34,14 0,90 5,32 SEB Lux (F) Sverige Off. (Eur.) K/1000 -2,14 -1,17 -19,40 1182,85 7032,91 S-L Sekt. Japan 0,93 Flem. T/100 -7,64 -8,26 704,86 4190,88 Nordea IT K/100 -8,16 -9,27 -63,64 66,36 394,57 Nordea IT T/100 -8,16 -9,27 -64,34 63,33 376,55 1,91 Nordea Itä-Eurooppa.fi K/100 -2,88 -10,14 807,26 4799,77 Nordea Itä-Eurooppa.fi T/100 -2,88 -10,14 807,26 4799,77 Nordea Japani K/100 -3,05 -5,43 -32,09 18,86 112,14 Nordea Japani T/100 -3,05 -5,43 -33,47 17,97 106,83 0,43 Nordea Kasvuyhtiö Plus K -6,70 -9,30 915,86 5445,46 Nordea Kasvuyhtiö Plus T -6,70 -9,30 915,86 5445,46 Nordea Kaukoitä.fi K/100 -4,83 -4,40 837,09 4977,09 Nordea Kaukoitä.fi T/100 -4,83 -4,40 837,09 4977,09 Nordea Lat. Euro Active B -1,53 -2,91 -19,99 17,33 103,04 Ålandsb. Technology A -5,87 -5,31 4,81 28,60 JF European A USD -2,83 1,30 25,72 171,13 JF German Opportunit. A -2,74 -3,35 -20,62 17,02 101,20 WIP Market Leaders Gl. Eq. Berg Portfolio B -4,53 -5,41 -42,38 56,70 337,11 A. Berg Sicav Japan (JPY) -4,83 -4,71 8107,00 440,97 A. Berg Europe B/100 -2,96 -3,95 -24,96 98,32 584,58 A. Berg Finland B/100 -4,53 -5,46 -42,50 738,75 4392,41 A. K 354,90 2110,14 Pictet Targ. Berg Small Cap A/100 -4,34 -5,50 -52,90 209,93 1248,19 19,00 A. Perusteollisuuden puolella viikko oli hiljainen ja tylsä, tärkeimmistä toimialoista mikään ei selvinnyt plussan puolelle. Eur. B/100 -4,04 -5,34 -32,76 137,42 817,06 A. Middle Eastern A -1,25 -2,91 -29,31 8,66 57,62 0,13 Flem. USA Index K 87,64 583,13 Roburs Contura/100 -6,42 -8,64 -53,36 1629,51 9688,61 Roburs Amerika/100 -3,75 -7,43 -28,47 371,48 2208,69 3,21 Roburs Japanfond/100 -1,73 -8,19 -30,83 106,12 630,96 1,60 Roburs Kommunikations/100 -7,02 -9,31 -55,21 317,71 1888,99 Roburs Pacificfonden/100 -4,67 -7,68 -32,95 179,34 1066,33 4,83 Roburs Privatiserings/100 -3,35 -4,20 -24,25 185,68 1104,02 5,34 Roburs Ryssland/100 -3,05 -12,97 -22,81 57,27 340,50 Roburs Råvarufond/100 -4,12 -8,67 -3,00 145,79 866,84 1,60 Roburs Skogsfond/100 -0,09 -0,09 11,57 346,23 2058,59 5,88 Roburs Småbolag. American A -2,06 -0,31 -12,02 73,80 491,04 Flem. Private Aggressive -3,10 -3,58 15,63 92,93 Mand. Yhtiön johto kuitenkin uudisti jääräpäisesti lupauksensa kalenterivuoden viimeisen neljänneksen voitollisuudesta. Cap Eur. Small Cap A -4,51 -7,68 -31,10 24,45 145,39 2,10 Fondita Nord. Euro Active -1,88 -1,09 -30,12 56,22 334,27 Handelsb. A USD -6,35 -8,50 2,80 18,63 Mandatum Aasia A -3,11 -5,85 -27,83 19,32 114,87 Mandatum Aasia B -3,16 -5,89 -31,68 17,75 105,54 1,03 Mandatum Biotech+ A -6,21 -16,05 -32,84 18,73 111,36 Mandatum Biotech+ B -10,93 -16,04 17,69 105,18 1,04 Mandatum Eurooppa A -4,24 -1,90 -24,78 18,09 107,56 Mandatum Eurooppa B -4,17 -1,87 -28,95 16,30 96,92 1,02 Mandatum Global A -4,04 -7,43 -27,83 28,03 166,66 Mandatum Global B -4,07 -7,46 26,43 157,15 1,07 Mandatum IT Small Firm -5,77 -7,66 -61,72 7,35 43,70 Mandatum Osake -3,58 -4,67 -25,07 35,32 210,00 Myriadi Kasvu -5,33 -3,73 -44,76 19,36 115,11 Nordea 3Pro Global Eq A -4,48 -7,47 5,33 31,69 Nordea 3 Pro Global Eq B -4,45 -7,58 4,51 26,82 Nordea Amerikka K/100 -4,56 -4,85 -15,70 25,54 151,82 Nordea Amerikka T/100 -4,55 -4,85 -17,27 24,21 143,95 0,51 Nordea Avanti K/100 -7,00 -3,38 -47,12 6,47 38,45 Nordea Avanti T/100 -7,00 -3,36 -48,21 6,21 36,91 0,18 Nordea Biotekniikka K/100 -5,87 -16,14 848,73 5046,30 Nordea Biotekniikka T/100 -5,87 -16,14 848,73 5046,30 Nordea Euroland K/100 -4,23 -4,41 -22,60 244,77 1455,31 Nordea Euroland T/100 -4,23 -4,41 -24,20 233,68 1389,37 5,92 Nordea Eurooppa.fi K/100 -4,16 -3,88 -21,03 26,65 158,47 Nordea Eurooppa.fi T/100 -4,16 -3,88 -22,56 25,50 151,64 0,59 Nordea Fennia K/1000 -4,46 -4,22 -34,93 648,52 3855,92 Nordea Fennia T/1000 -4,46 -4,22 -36,30 615,60 3660,19 15,16 Nordea Fennia Plus K -6,53 -6,75 -43,33 858,23 5102,80 22,57 Nordea Fennia Plus T -6,53 -6,75 -44,70 837,59 4980,09 24,79 Nordea Foresta K/1000 -1,57 -0,34 9,23 351,33 2088,91 Nordea Foresta T/1000 -1,57 -0,34 6,92 333,21 1981,18 6,66 Nordea Global Mob. (Suomi) T/1000 -3,06 -4,02 -40,21 968,76 5759,99 56,15 S-L Sektorit (Maailma) K/1000 -4,50 -4,80 -20,27 1074,30 6387,50 S-L Teknologiaos. Dynamic -1,56 -3,29 8,81 52,38 Flem. Benefon: Osavuosikatsaus Kyro: osavuosikatsaus Proha: osavuosikatsaus Stockmann: Osavuosikatsaus Tecnomen: osavuosikatsaus USA:n kuluttajahintaindeksi 7/01 USA:n reaaliansiot 7/01 Perjantai 17.8. International -3,48 -5,56 -31,61 99,89 593,92 Handelsb. Grade A 0,56 1,97 102,45 609,12 Evli Eur. 1272.41 1310.69 -2.9 -0.3 Muu teollisuus 1197.98 0.2 1208.37 -0.9 -0.8 I-listan indeksi 1835.56 -3.2 1922.30 -4.5 -2.8 NM-listan indeksi 775.81 -0.5 816.12 -4.9 -0.5 New York DJ 10298,5 0,05% New York Nasdaq 1963,3 -0,15% Tokio Nikkei 11735,0 -0,17% Hongkong HS 11765,8 0,42% Lontoo FT-SE 1539,1 1,19% Frankfurt DAX 5505,5 -0,12% Pariisi CAC-40 4929,8 0,85% Tukholma GX 230,6 -0,35% F FIIN NA AN NS SS SIIK KA AT TS SA AU US S F I N A NEuribor 1 kk 4.507 -0.011 -0.022 Euribor 2 kk 4.448 -0.022 -0.032 Euribor 3 kk 4.382 -0.028 -0.051 Euribor 6 kk 4.248 -0.032 -0.088 Euribor 9 kk 4.159 -0.033 -0.102 Euribor 12 kk 4.123 -0.033 -0.106 1900 2000 2100 2200 24 25 26 27 28 29 30 31 9900 10200 10500 10800 11100 24 25 26 27 28 29 30 31 FFiin na an nssiiu um m O Oyy U Ullk ko om ma aiisse ett iin nd de ek kssiitt Aldata Solution -30,40 Tecnomen -27,27 Tecnomen Holding -21,32 Nokia -17,17 Stonesoft -16,60 Soon Communic. A -3,94 -7,23 -39,43 1,90 11,30 Seligson FOX-ind. Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus. Viikon kovin 30 prosentin alamäki mitattiin tuloksensa yhteydessä tulosvaroituksen antaneelle Aldata Solutionille, mutta kovan kolauksen koki myös yt-neuvotteluista kertonut Tecnomen, jonka osake tippui 27 prosenttia. US Technology A -6,54 -8,57 -77,23 9,71 64,61 Fondita 2000+ A -5,85 -6,40 -39,01 29,00 172,44 2,50 Fondita 2000+ B -5,85 -6,40 -34,20 32,66 194,18 Fondita Equity Spice A -5,52 -4,89 -36,34 24,20 143,90 1,90 Fondita Equity Spice B -5,52 -4,89 -31,47 29,73 176,77 Fondita Nord. Share Index B 0,31 0,12 -6,98 16,39 97,45 H H E ED DG GE E R RA AH HA AS ST TO OT T 3C Alpha 0,81 0,45 5,43 100,01 594,63 Avenir A 0,03 -0,09 1095,70 6514,74 Avenir B 0,03 -0,09 1095,70 6514,74 Evli Citius A 0,06 0,02 100,95 600,24 Evli Citius B 0,06 0,02 100,95 600,24 Mandatum Omega A 0,19 1,02 20,84 123,91 Opstock RM Optimus -0,09 0,14 99,43 591,18 Seligson Phalanx A -1,12 -2,17 8,96 2,57 15,25 Seligson Phalanx B -1,11 -2,20 4,96 2,31 13,72 0,09 S-L Vega T/1000 2,89 -4,04 522,24 3105,10 S Siijjo oiittu ussrra ah ha asstto ott Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus M Mu uu utto oss% % vvk ko o kertoo rahaston tuoton viikon ajalta, M Mu uu utto oss% % 1 1 k kk k tuoton kuukauden ajalta. Euro Equity A -3,54 -2,69 -23,35 37,65 223,86 0,14 Flem. vko Valuutan muuntamisen ohjeet: Ylhäällä valuutta josta vaihdetaan ja vasemmalla valuutta johon vaihdetaan. Eur. Gr. Berg Sm. T/1000 0,08 0,38 0,31 1023,38 6084,74 41,92 S-L Korko K/1000 0,10 0,40 4,54 191,04 1135,87 S-L Korko T/1000 0,10 0,41 0,36 177,90 1057,75 7,28 S-L Yhteisökorko K 0,10 0,43 5,03 20,35 120,98 S-L Yhteisökorko T 0,10 0,43 0,82 18,95 112,66 0,77 SEB Lux Euro Short Bond 0,09 0,46 4,14 1,08 6,43 Seligson Rahamark. Japanese -3,34 -1,70 -30,95 20,82 138,53 0,18 Flem. USD -2,04 -2,39 -26,29 38,33 255,04 ABN AMRO Glob. A -10,05 Carnegie Internet -9,72 Firstnordic Gl. K 0,57 1,72 7,12 11,21 66,67 OP-Euro Yrityslaina 0,55 1,92 102,24 607,89 3,05 Op-Korko 0,43 1,71 3,69 20,82 123,79 0,63 Opstock Euro Bond Index 0,56 1,94 4,16 104,21 619,60 3,15 Opstock Fin. A -4,54 -4,69 -52,37 30,29 180,10 2,04 Conventum Fut. Berg Optimal Norden (SEK) -3,57 -1,29 176,45 114,29 2,67 Aktia Folkhälsan A/100 -1,81 -2,24 -13,29 103,20 613,60 3,30 Aktia Folkhälsan B/100 -1,80 -2,24 -10,61 109,68 652,13 Aktia Secura A/100 -2,32 -2,40 -18,09 33,69 200,31 1,11 Aktia Secura B/100 -2,31 -2,41 -15,56 39,68 235,93 Aktia Solida A -0,19 0,11 99,37 590,83 Aktia Solida B -0,19 0,11 99,37 590,83 Aurator Tellus 0,15 -1,11 2,74 108,92 647,61 Carnegie Optimi -3,49 -3,62 -26,95 21,28 126,53 Carnegie Plus -0,55 -0,30 -1,20 19,76 117,49 Carnegie Sijoitus+ -1,85 -1,75 -15,11 20,73 123,25 Conventum Aktive A -3,00 -3,16 72,08 428,57 4,72 Conventum Aktive B -3,00 -3,16 76,68 455,92 Conventum Forte A -1,42 -1,42 -16,41 27,81 165,35 1,78 Conventum Forte B -1,43 -1,40 -11,06 33,87 201,38 Conventum Korko+Osake A -3,72 -4,51 -35,46 2,33 13,85 0,16 Conventum Korko+Osake B -3,88 -4,62 -31,30 2,48 14,75 Conventum Solid A -0,16 0,16 -2,51 18,26 108,57 0,37 Conventum Solid B -0,19 0,19 -0,51 21,39 127,18 Conventum Vision A -2,76 -3,70 -35,02 73,60 437,61 4,92 Conventum Vision B -2,77 -3,71 -30,87 83,29 495,22 Evli Euro Mix A -1,01 -0,79 -19,39 10,06 59,84 0,60 Evli Euro Mix B -1,01 -0,79 -15,56 11,05 65,67 Evli European Alloc. B -9,42 Evli Emerging Tech. K/1000 -8,44 -9,30 -62,61 170,22 1012,08 S-L Teknologiaos. Strat. US Strat. ja elektron. Bal. Small Cap Eur. (Eur.) T/1000 -2,14 -1,17 -23,43 1024,87 6093,60 52,87 S-L Sekt. Chance/Risk -3,54 -4,14 -19,25 1121,41 6667,58 SEB Lux Contin. Euro-Obl. 25 A -0,65 -0,15 -9,72 88,81 528,04 Evli Glob. M. E E P P S S (tulos / osake) antaa käsityksen millainen on yrityksen tulos osaketta kohden. Eur. Eur. Wireless -9,57 SEB Internetfond -9,42 Evli Emerging Tech. Berg Euro Ob. K/1000 -4,12 -3,16 -64,58 134,97 802,50 S-L Euro Kasvuos. High Yield B -0,52 -0,20 97,00 576,75 FF Euro Bond Fund 0,45 -2,27 2,20 11,17 66,41 0,43 FF Internat. Japan 0,93 -6,36 -32,08 3,24 19,26 Handelsb. Balanced A -0,59 -0,88 -8,89 6,76 40,19 0,12 Gyllenberg 20 A -0,78 -0,89 96,18 571,86 Gyllenberg 20 B -0,78 -0,89 96,18 571,86 Gyllenberg 50 A -1,90 -1,98 86,51 514,37 Gyllenberg 50 B -1,90 -1,98 86,51 514,37 Gyllenberg 80 A -3,15 -3,04 77,85 462,88 Gyllenberg 80 B -3,15 -3,04 77,85 462,88 Gyllenberg Eur. Eurokorko B/1000 0,13 0,39 1815,18 10792,57 55,00 Mandatum Likvidi 0,10 0,40 4,84 19,92 118,44 Nordea Eurokorko K/100 0,12 0,46 4,76 109,13 648,85 Nordea Eurokorko T/100 0,12 0,46 1,98 104,01 618,40 2,77 Nordea Korko.fi K/1000 0,12 0,46 4,66 189,79 1128,44 Nordea Korko.fi T/1000 0,12 0,46 1,35 179,92 1069,76 5,75 Nordea Pro Euro Korko K 0,12 0,49 5,11 8,21 48,80 Nordea Pro Euro Korko T 0,13 0,49 2,63 7,93 47,14 0,19 Op-Markka 0,11 0,39 2,36 18,18 108,09 0,37 Pictet F. G. -1,59 -2,02 13,59 80,80 Templeton Glob. Euro Gr. Yield (Euro) -0,36 1,21 8,38 49,83 Gyllenberg Eur. Arvot ovat likiarvoja.) S Su uo om mii S Sa ak kssa a R Ra an nssk ka a IItta alliia a E Essp pa an njja a P Po orrttu ug ga allii K Krre eiik kk ka a E Eu urro o F FIIM M 1,0000 3,0400 0,9064 325,65 27,984 33,718 57,310 5,9457 IIT TL L 325,65 0,0010 0,0033 1,0000 0,0859 0,1035 0,1759 1936,2 E ES SP P 27,984 0,0117 0,0394 11,637 1,0000 1,2049 2,0479 166,38 P PT TE E 33,718 0,0097 0,0327 9,6580 0,8299 1,0000 1,6996 200,48 G GR RD D 57,310 0,0057 0,0192 5,6823 0,4882 0,5883 1,0000 340,75 E EU UR RO O 0,1681 0,5112 0,1524 0,0005 0,0060 0,0049 0,0029 1,0000 D DE EM M 0,3289 1,0000 3,3538 989,99 85,071 102,50 174,22 1,9558 F FR RF F 1,1032 0,2981 1,0000 295,18 25,365 30,563 51,947 6,5595 N Na assd da aq q C Co om mp po ossiitte e D Do ow w JJo on ne ess 24 25 26 27 28 29 24 25 26 27 28 29 30 31 0.82 0.84 0.86 0.88 0.90 24 25 26 27 28 29 30 31 U US S D Do olllla arrii K Ko orrk ko om ma arrk kk kiin na att E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k B B e e tt a a on markkinariskin mittari. Corp. -3,26 -9,60 -29,49 1,19 7,05 SEB Lux Eastern Europe -4,27 -12,38 -29,83 0,81 4,80 SEB Lux Emerg. Growth -4,04 -3,78 -27,35 6,88 40,91 Flem. Sweden -4,22 2,50 -27,98 29,50 175,40 Handelsb. FIM= Suomen markka, DEM= Saksan markka, FRF= Ranskan frangi, ITL= Italian liira, ESP= Espanjan peseta, PTE= Portugalin escudo ja GRD= Kreikan drakma. Pacific Technology A -3,51 -1,43 -39,96 5,50 36,60 Flem. Pro B/100 0,11 0,42 101,99 606,41 Aurator Likvidi 0,08 0,38 5,04 105,49 627,22 Carnegie Likvidi 0,11 0,40 0,81 17,47 103,87 0,68 Conventum Euro Likvidi 0,10 0,40 4,50 19,95 118,62 Evli Euro Korko 0,10 0,37 4,59 21,99 130,77 Evli Money Manager+ A 0,08 0,44 99,99 594,53 Evli Money Manager+ B 0,08 0,44 104,19 619,47 FF Euro Cash Fund 0,07 -3,40 0,10 9,41 55,97 0,23 FF US Dollar Cash (USD) 0,06 -5,09 -0,67 11,78 78,39 0,58 FIM Likvidi 0,11 0,37 4,51 18,99 112,91 Gyllenberg Money A 0,11 0,40 0,51 92,06 547,36 3,70 Gyllenberg Money B 0,10 0,40 4,62 101,28 602,18 Handelsb. A USD -4,52 -8,92 6,33 42,12 JF Global Equity A USD -3,09 -0,72 33,27 221,37 JF Greater China A USD -5,43 -7,60 7,66 50,97 JF Hong Kong A USD -4,94 -6,90 14,43 96,01 JF Latin America A USD 2,08 -0,30 9,83 65,41 JF Pacific Bal. Pacific -2,99 -5,81 -27,92 6,48 38,53 Handelsb. Europe Value A -2,11 -3,02 18,60 110,59 Ålandsb. B/1000 0,65 1,84 1844,67 10967,91 75,00 Handelsb. Berg Finland A/100 -4,53 -5,46 -46,38 616,38 3664,83 52,00 A. Internat. USD 1,04 Handelsb. -2,10 -4,58 -35,01 975,57 6491,13 Credit Agricole Europe -1,33 -4,15 987,33 5870,40 Credit A. Eurost. Europe -3,96 -3,70 -21,42 3,30 19,63 SEB Baltic Smaller Comp. Euroopassa teleosakkeita heikensivät Deutsche Bankin massiiviset Deutsche Telekom -myynnit ja investointipankki Merrill Lynchin alentamat suositukset useille yhtiöille. V-osake 2 -12,50 Ponsse -11,46 FF Thailand Fund (USD) 6,98 FF Indonesia Fund (USD) 3,28 Mandatum Kontra 2,98 Flem. Done: Osavuosikatsaus Yhdysvaltojen kauppatase 6/01 KKyyllm määää kkyyyyttiiää tteelleeoossaakkkkeeiillllee 6000 7000 8000 9000 24 25 26 27 28 29 30 31 H He ex x-y ylle eiissiin nd de ek kssii 200 400 600 800 1000 24 25 26 27 28 29 30 31 H He ex x-v va aiih htto o Huhtamäki 10,57 Tamro 7,65 PMJ automec 6,90 Metsä Tissue 6,25 Tamfelt E 4,84 Janton 4,55 Exel 4,35 Atria A 4,21 Rapala VMC 3,90 Vacon 2,73 O Ossa ak kk ke eiid de en n v viiiik ko on n n no ou ussiijja att / / lla assk kiijja att O Ossa ak ke erra ah ha asstto ojje en n v viiiik ko on n n no ou ussiijja att / / lla assk kiijja att R Ra aa ak ka a-ö ölljjy y 4.35 4.40 4.45 4.50 4.55 24 25 26 27 28 29 30 31 H HE EX X-tto oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt E Eu urro ov va allu uu utttto ojje en n m mu uu un ntto oa av va aiin n Hex-yleisindeksi 7040.65 -3.6 7993.07 -11.9 -1.7 Hex-portfolioindeksi 2788.79 -1.2 2932.48 -4.9 -4.0 HEXTech 810.62 -1.3 893.37 -9.3 -1.7 Hex-20 vaihdetuinta 6522.10 -4.2 7555.39 -13.7 -1.8 Pankit ja rahoitus 1501.82 -1.8 1529.16 -1.8 -3.3 Vakuutus 1590.88 -2.3 1694.36 -6.1 -9.1 Sijoitus 898.27 -0.1 894.58 0.4 -1.2 Kuljetus ja liikenne 1778.56 -0.1 1761.10 1.0 0.3 Kauppa 1635.59 -1.4 1609.13 1.6 1.5 Muut palvelut 6840.31 7094.31 -3.6 10.8 Metalliteollisuus 2730.67 -1.5 2850.65 -4.2 -5.3 Metsäteollisuus 4350.39 0.4 4402.34 -1.2 -2.9 Monialayritykset 7795.14 -1.0 8373.29 -6.9 -7.2 Energia 752.09 -1.9 792.65 -5.1 -2.3 Elintarviketeoll. Dynamic -1,84 0,44 9,07 60,35 Flem. I. Tech. Inv. USD -1,89 -0,65 -14,47 56,62 376,73 ABN AMRO Latin Am. Private Conserv. East. B -4,01 -7,24 -39,45 1,82 10,82 0,15 Seligson APS Far East -3,84 -5,87 -16,81 10,67 63,45 Seligson Global Brands A -3,53 -4,45 -10,23 2,41 14,30 Seligson Global Brands B -3,52 -4,44 -14,11 2,30 13,68 0,10 Seligson Global Pharma A -3,17 -4,51 -7,08 11,56 68,74 Seligson Global Pharma B -3,16 -4,52 -11,45 11,02 65,51 0,53 Seligson Osakesalkku A -3,55 -5,79 -22,64 8,90 52,93 Seligson Osakesalkku B -3,55 -5,79 -22,64 8,90 52,93 Seligson Phoenix A -0,57 -1,41 11,42 67,89 Seligson Phoenix B -0,57 -1,41 11,42 67,89 Seligson Prosperity Russia -2,54 -10,28 5,44 9,79 58,23 Seligson Topix Core 30 A -3,88 -8,89 -36,18 5,31 31,55 Seligson Topix Core 30 B -3,88 -8,89 -36,18 5,31 31,55 Sp-Osakerahasto B/100 -3,18 -4,11 80,31 477,50 Tapiola Hyvinvointi -2,51 -5,12 9,69 57,59 Tapiola Instituutio -2,82 -1,68 11,10 66,00 Tapiola Trendi -1,62 -1,42 10,13 60,22 Tapiola Tulevaisuus -5,04 -0,92 8,09 48,12 Templeton Eastern Europe Fund -2,29 -3,94 8,54 50,78 Templeton Em. Amer.fi T/100 -1,28 -7,26 876,28 5210,11 Nordea Maailma K/100 -4,36 -5,75 -20,17 23,41 139,18 Nordea Maailma T/100 -4,36 -5,75 -21,78 22,34 132,83 0,51 Nordea Medica LS K/100 -2,16 -3,64 0,07 117,47 698,45 Nordea Medica LS T/100 -2,16 -3,64 -2,08 111,65 663,85 2,50 Nordea Nordia K/100 -5,51 -1,89 -33,17 7,32 43,50 Nordea Nordia T/100 -5,53 -1,89 -34,50 6,99 41,56 0,18 Nordea Nordic SC K/100 -3,93 -4,49 -32,91 157,31 935,29 Nordea Nordic SC T/100 -3,93 -4,49 -34,27 153,12 910,39 4,06 Nordea Pro Eurooppa K -4,10 -3,86 -20,32 110,18 655,07 Nordea Pro Eurooppa T -4,10 -3,86 -21,94 105,53 627,44 2,55 Nordea Pro Suomi K -4,48 -4,34 -32,67 22,55 134,10 Nordea Pro Suomi T -4,48 -4,34 -34,21 21,30 126,61 0,56 Odin Finland -1,43 -3,54 -0,61 150,75 896,32 Odin Maritim -1,58 -4,56 13,99 21,76 129,38 Odin Norden -3,99 -6,85 -1,75 61,85 367,74 Odin Norge -4,30 -7,49 -4,05 106,11 630,90 Odin Offshore -5,75 -10,49 10,32 61,36 Odin Sverige -2,45 -2,00 7,84 54,48 323,92 Op-Aasia -2,51 -7,59 88,87 528,40 OP-Amerikka -2,29 -4,84 95,10 565,44 OP-Britannia -3,68 -4,58 94,13 559,67 Op-Delta -3,94 -3,72 -25,73 82,66 491,47 OP-Euro Kasvu -2,64 -3,57 -32,34 117,23 697,02 OP-Euro Osake -4,07 -4,54 -28,18 19,34 114,99 OP-Itä-Eurooppa -3,93 -9,03 75,46 448,66 OP-Medical -3,18 -6,62 -14,17 103,98 618,24 Op-Metsä -0,99 -0,52 4,77 44,14 262,44 OP-Teknologia -8,14 -6,11 -60,51 42,23 251,09 OP-Trendi -3,64 -5,36 -17,15 85,58 508,84 Opstock Euro Index -3,35 -4,37 -24,26 109,23 649,45 Opstock Finland Index -4,01 -6,90 -38,95 20,09 119,45 Opstock Global Equity -3,24 -5,09 -15,55 24,81 147,51 Pictet Country Germaval K 131,23 780,26 Pictet Country Indiaval K 69,34 461,37 Pictet Country UK Val K 128,29 1216,75 Pictet Country ValFrance K 529,81 3150,11 Pictet Country ValJapan K 5599,91 304,60 Pictet Global Biotech K 210,05 1397,61 Pictet Global Leisure K 83,47 555,38 Pictet Gl. Berg Euro K. Soneran osakkuusyhtiö Turkcellin osavuositulos oli odotettua parempi, mutta ei jaksanut piristää yleisestä teleahdingosta kärsinyttä osaketta. American Smaller Co's -2,98 -5,81 -30,98 75,74 503,95 Flem. Joka päivälle on oma RSI:n arvonsa. Em. Fund kasvu -3,19 -4,82 -22,20 204,70 1217,09 WIP Market Leaders Gl. IT -9,57 SEB Lux Eq. T/100 0,54 1,69 2,51 4,44 26,42 0,18 Nordea Obligaatio.fi K/1000 0,58 1,71 7,27 226,74 1348,13 Nordea Obligaatio.fi T/1000 0,58 1,72 3,00 213,26 1267,99 8,64 Nordea Pro Corp. Debt 3,19 -12,19 -7,30 11,31 75,25 1,43 Flem. Yht. Asian Opportunities A -4,02 -3,11 -29,67 19,34 128,68 0,13 Flem. A/100 -4,05 -5,34 -37,07 126,64 752,97 11,00 A. 2001 Talous 7 Suuresta maailmasta kantautunut tietoliikenneosakkeiden myynti-into tiesi kuluneella viikolla kylmää kyytiä Helsingin pörssille. A -8,98 -5,32 -60,81 8,74 51,97 1,10 Evli IT-Informaatioteknol. Value -2,14 -3,18 5,51 11,87 70,58 Flem. 6113.93 -5.2 7340.19 -16.7 -1.3 Kemianteollisuus 886.64 -1.4 919.23 -3.5 -5.0 Viestintä ja kustann. T/1000 0,42 1,64 1,33 1010,06 6005,54 52,31 S-L Korko Konvergenssi K/1000 0,28 -1,13 1083,35 6441,31 S-L Korko Konvergenssi T/1000 0,28 -1,13 1083,35 6441,31 S-L Obligaatio K/1000 0,44 1,69 7,23 205,17 1219,89 S-L Obligaatio T/1000 0,44 1,69 1,87 182,22 1083,43 9,44 S-L Tuottokorko Kasvu/1000 0,52 1,82 7,10 181,47 1078,97 S-L Tuottokorko T/1000 0,52 1,83 1,75 172,40 1025,04 8,90 S-L Yhteisöobligaatio K 0,48 1,65 7,27 20,50 121,87 S-L Yhteisöobligaatio T 0,48 1,65 1,90 18,19 108,15 0,94 SEB Lux Euro Bond 0,52 1,57 6,02 0,97 5,76 0,02 SEB Lux Internat. Berg Small Cap B/100 -4,34 -5,50 -49,46 236,58 1406,64 A. Euro Bond B 0,27 0,92 5,90 18,66 110,95 P P IIT TK KÄ ÄN N K KO OR RO ON N R RA AH HA AS ST TO OT T A. osakkeen betan ollessa 1,7 osake reagoi keskimäärin 70% voimakkaammin kuin portfolioindeksi. Em. Tech. -15,80 Birka Line B -14,67 Wecan Electronics -13,79 Soon C. Eq. Global Blue Chip A -3,39 -6,20 14,53 86,39 Ålandsb. Bolags. Eur. America -3,43 -5,77 -25,83 38,54 229,15 Handelsb. P P // E E lasketaan jakamalla osakkeen markkina-arvo eli hinta yhtiön ennustetulla tai edellisellä toteutuneella, oikaistulla voitolla osaketta kohden. International Equity A -3,63 -4,97 -18,61 60,18 357,81 Flem. Yhd. 50 B -1,72 -1,75 -15,32 81,89 486,89 Evli Global Multi Man. Cap -2,38 -4,78 7,37 43,82 Handelsb. A -2,06 -2,16 -35,71 87,36 519,41 9,00 Evli European Alloc. V Viiiik ko on n o ossa ak ke e Aldata Solution (ALD1V) Arvopaperin perustiedot: Liikkeeseenlasku........22.10.1999 Osakkeita....................65 080 336 kpl Markkina-arvo............146,4 Meur Osinko 2001................0,00 eur / vahv. Share Index A 0,31 0,12 16,39 97,45 Ålandsb. Pörssiveturi Nokian osake rojahti viikossa 17 prosenttia 20,75 euron lukemiin. Euro Active A -1,52 -2,93 16,22 96,44 Ålandsb. T/1000 -8,44 -9,30 -63,73 161,81 962,08 6,14 S-L Uud. Pro A/100 0,58 1,76 102,14 607,30 A. B -9,42 -12,71 -81,50 20,61 122,53 Evli European Growth A -3,20 -3,55 60,69 360,82 Evli European Growth B -3,20 -3,55 63,33 376,51 Evli Finland Small Tech A -6,62 -9,82 -54,67 33,89 201,52 Evli Finland Small Tech B -6,62 -9,82 -52,72 35,35 210,18 Evli IT-Informaatioteknol. Em. K 493,52 2934,34 Pictet Targ. Grade B 0,56 1,97 102,45 609,12 Evli Euro Valtionobl. -6,01 -11,53 12,13 80,72 Firstnordic Gl. 0,39 1,52 20,79 123,59 Firstnordic US Dollar 0,34 1,63 26,14 173,93 Flem. B -2,37 -1,81 -17,31 95,15 565,74 Gyllenberg Forum A -0,74 0,15 -11,02 100,80 599,33 6,80 Gyllenberg Forum B -0,74 0,14 -5,11 110,78 658,67 Gyllenberg Foundation A -2,66 -1,79 -19,28 91,21 542,31 6,40 Gyllenberg Foundation B -2,65 -1,78 -13,79 103,45 615,09 Gyllenberg International A -2,35 -3,41 -20,01 125,67 747,20 8,45 Gyllenberg International B -2,35 -3,40 -14,62 148,66 883,89 Gyllenberg Optimum A -1,27 -0,75 -21,89 182,40 1084,50 13,40 Gyllenberg Optimum B -1,26 -0,75 -16,35 218,88 1301,40 Handelsb. B 0,53 1,84 7,15 25,93 154,18 Evli Eur. Ger. Eastern Europe -4,53 -10,81 -36,33 11,39 67,72 Handelsb. 14 päivää). B -2,06 -2,16 -31,50 99,24 590,05 Evli Glob. Berg Euro Yhd.korko B 0,34 1,06 5,47 106,42 632,74 A. Smaller Co's A -2,79 -2,98 -32,99 23,73 141,09 Flem. (Maailma) T/1000 -4,50 -4,80 -24,26 922,50 5484,94 47,88 S-L Sekt. Instit. Bond (USD) 0,79 -0,11 -1,55 0,89 5,92 0,04 FF Sterling Bond GBP) 1,45 1,45 4,10 0,28 2,65 FF US Dollar Bond (USD) 0,05 -0,10 5,58 5,72 38,05 0,14 Fides Eurobond A 0,55 1,75 4,75 97,44 579,35 3,80 Fides Eurobond B 0,54 1,75 9,11 105,72 628,58 Fides High Yield B A 0,10 0,95 100,84 599,57 Fides High Yield B B 0,10 0,95 100,84 599,57 FIM Euro 0,27 2,25 6,23 18,60 110,59 Firstnordic EMUBondA 0,49 1,59 11,22 66,71 Firstnordic EMUBondD 0,48 1,60 10,63 63,19 Firstnordic Gl. Berg Optimal Eur. Euro Cash Plus K 110,83 658,97 Pictet F. (JPY) -2,04 -2,30 -31,51 1102,00 59,94 FF Korea Fund (USD) -4,09 -0,78 -34,32 5,09 33,87 FF Latin America (USD) 1,31 -0,84 -19,37 8,19 54,51 FF Malaysia Fund (USD) -1,84 1,74 -25,75 12,83 85,37 FF Nordic Fund (SEK) -4,93 -4,51 -23,53 459,30 297,50 FF Pacific Fund (USD) -4,15 -2,58 -31,89 9,37 62,31 FF Singapore Fund (USD) -1,34 1,86 -25,58 14,75 98,14 FF South East Asia (USD) -4,84 -3,91 -35,11 1,57 10,47 FF Switzerland Fund (CHF) -3,27 -4,97 -22,85 32,88 129,32 FF Taiwan Fund (USD) -2,67 -2,87 -48,90 5,68 37,81 FF Thailand Fund (USD) 6,98 -1,88 -18,37 5,64 37,51 FF United Kingdom (GBP) -2,71 -1,82 -10,98 1,51 14,30 0,01 FF World Fund (USD) -4,27 -6,15 -22,88 10,99 65,34 Fides New Media A -7,38 -13,36 -76,03 41,82 248,65 2,90 Fides New Media B -7,37 -13,36 -75,29 49,55 294,61 Fides Telecom A -8,49 -8,06 -65,87 64,48 383,38 3,92 Fides Telecom B -8,48 -8,06 -64,82 77,16 458,77 FIM Fenno -6,20 -6,35 -32,50 45,11 268,21 FIM Mondo K -3,45 -4,24 774,63 4605,74 FIM Mondo T -3,45 -4,24 774,63 4605,74 FIM Nordic -4,28 -2,24 9,18 54,58 FIM Rento -1,97 -2,61 -6,67 8,95 53,21 FIM Rohto -2,72 -6,06 -2,63 10,38 61,72 FIM Russia -2,01 -8,79 -8,41 13,18 78,36 FIM Tekno -9,31 -9,18 -61,73 12,17 72,36 FIM Unioni -3,03 -3,79 -26,91 7,36 43,76 Firstnordic Europe -3,89 -3,94 9,59 57,02 Firstnordic Eur. Pörssierä......................100 kpl Vuoden ylin.................6,90 eur Vuoden alin.................2,25 eur 2 4 6 8 10 10.8.2000 9.8.2001 B Be etta a..........2 2,,0 02 2 P P//E E -llu uk ku u................7 75 5,,0 00 E EP PS S................0 0,,0 03 3 R RS SII................2 22 2,,7 75 5 V Vo olla attiilliitte ee ettttii................9 95 5,,6 69 9 V V IIP PU UR RA AH HA AS ST TO OT T Conventum Focus Tekno A -7,34 -4,17 -54,92 15,39 91,50 0,97 Conventum Focus Tekno B -7,39 -4,18 -52,06 17,41 103,52 Conventum Fut. AustralAsia K 84,53 562,44 Pictet Targ. B -10,05 Evli U.S. Mark K 137,03 911,75 Pictet Targ. Latin American A 2,09 JF Latin America A USD 2,08 Elite-rahasto 1,39 FF Latin America (USD) 1,31 ABN AMRO Latin Am. K/100 -7,64 -8,26 704,86 4190,88 Nordea Global Mob. Viikon Sonera -uutinen oli yhtiön poistuminen Norjan 3G -markkinoilta, kun yhtiön puoliksi omistama Broadband Mobile ajetaan konkurssiin. A 0,53 1,84 2,75 21,44 127,48 0,90 Evli Euro Valtionobl. Eur/100 -2,11 -6,04 -30,99 152,02 903,88 Roburs Östeuropa/100 -2,77 -8,95 -31,47 88,20 524,40 Sampo Japani Kasvu 999,04 5940,02 Sampo Japani Tuotto 999,04 5940,02 S-L Aasia Os. Eurokorko A/1000 0,13 0,39 4,52 1870,86 11123,63 Handelsb. Volatiliteetti on siis osakemarkkinoilla riskin mittari. Value B -3,27 -3,88 -6,74 123,52 734,42 Gyllenberg Finlandia A -4,33 -2,80 -34,10 181,92 1081,65 14,60 Gyllenberg Finlandia B -4,33 -2,80 -28,96 213,80 1271,20 Gyllenberg Small Firm A -3,70 -3,93 -45,38 174,44 1037,17 16,90 Gyllenberg Small Firm B -3,70 -3,92 -40,68 207,02 1230,89 Handelsb. Berg Portfolio A -4,53 -5,41 -46,27 47,33 281,39 3,99 A. Koko markkinoiden beta on määritelty ykköseksi. Berg Russia (SEK) -4,22 -12,25 81,58 52,84 A. Amer.fi K/100 -1,28 -7,26 876,28 5210,11 Nordea Lat. K/100 0,55 1,72 6,80 4,73 28,12 Nordea Euro Obl. -3,26 -6,64 -40,12 16,03 95,31 FF France Fund -2,53 -2,66 -26,52 29,26 173,97 FF Germany Fund -4,85 -5,08 -24,57 23,15 137,64 FF Greater China (USD) -5,00 -5,08 -26,48 47,87 318,51 0,04 FF Iberia Fund -2,15 -0,60 -18,48 25,06 149,00 FF Indonesia Fund (USD) 3,28 22,60 -17,79 2,99 19,92 FF International Fund (USD) -4,67 -2,99 -26,94 25,30 168,34 FF Italy Fund -0,72 -2,17 -17,22 20,77 123,49 0,02 FF Japan Fund (JPY) -4,79 -5,36 -26,50 158,90 8,64 FF Japan Sm. (Suomi) K/1000 -3,06 -4,02 -37,06 1083,57 6442,61 S-L Sekt. IT -9,57 -9,12 5,70 37,92 Firstnordic Gl. A/1000 0,65 1,84 6,44 1921,88 11426,98 Handelsb. Europe Value B -2,11 -3,02 18,60 110,59 Ålandsb. Em. Yht. Bond A 0,58 1,84 -0,28 85,13 506,16 6,10 Gyllenberg Eur. New Yorkissa teknologiaosakkeiden Nasdaq-indeksi junnasi viikon sitkeästi pakkasella. Berg Sicav North America (USD)-3,36 -0,48 239,33 1592,43 A. USD -9,27 -6,62 -66,75 52,18 347,19 ABN AMRO Gl. Reititinlaitteita valmistavan Ciscon tiistai-iltainen tulos osui analyytikoiden ennakko-odotuksiin, mutta yhtiön antamat tulevaisuudenennusteet kasasivat myyntipaineita koko telesektorille. Inter -7,68 -10,18 6,19 41,17 Firstnordic Gl. A 0,48 1,80 7,61 1,87 11,09 Seligson Euro Obl.ind. Tech. Debt K 102,23 680,21 Roburs Obl.fond/100 1,65 2,61 -6,09 1306,23 7766,49 32,81 S-L Euro Pitkäk. -0,24 3,66 1017,24 6768,39 Evli Altius A 0,41 -0,18 100,88 599,79 Evli Altius B 0,41 4,08 105,18 625,40 Evli Corporate Bond A 0,42 1,72 3,11 102,04 606,70 4,10 Evli Corporate Bond B 0,42 1,72 7,43 110,79 658,74 Evli Eur. B/10 0,09 0,40 0,53 17,50 104,06 0,70 Tapiola Rahamarkkina 0,08 0,35 10,22 60,78 K K E ES SK KIIP PIIT TK KÄ ÄN N K KO OR RO ON N R RA AH HA AS ST TO OT T A. -2,77 -4,40 961,03 6394,39 Credit Agricole Japan -3,29 -7,36 88931,00 4837,25 Credit A. Eastern European A -4,61 -10,95 -33,80 11,38 67,66 Flem. Berg Europe A/100 -2,96 -3,95 -29,72 89,84 534,16 7,00 A. Bond B 0,58 1,84 7,01 92,23 548,37 Handelsb. Euro Value A -1,38 -2,57 81,49 484,52 5,49 Conv. USD 1,04 -0,59 -17,22 48,75 324,37 Aktia Capital A/100 -3,30 -4,87 -15,98 55,12 327,73 1,74 Aktia Capital B/100 -3,30 -4,87 -13,37 65,65 390,34 Aktia Euro A/100 -2,67 -3,16 -18,46 18,99 112,91 0,66 Aktia Euro B/100 -2,65 -3,15 -15,91 20,61 122,54 Aktia Global A/100 -3,96 -4,16 -25,88 23,51 139,78 0,85 Aktia Global B/100 -3,99 -4,19 -23,59 27,70 164,70 Aktia Medica A/100 -3,16 -6,78 -14,71 95,76 569,36 3,23 Aktia Medica B/100 -3,15 -6,77 -12,08 98,72 586,96 Aktia TMT A/100 -7,64 -7,05 63,38 376,84 Aktia TMT B/100 -7,64 -7,05 63,38 376,84 A. Berg Global B/100 -4,13 -6,27 91,22 542,37 A. T 0,57 1,72 2,73 10,63 63,23 0,44 Nordea Pro Euro Obl. Euro-Obl. Value -1,81 -0,18 10,88 72,39 Flem. Berg Sicav Switzerland (CHF) -2,71 -5,47 406,46 1598,66 A. Global Smaller Co's A -2,72 -4,36 -32,34 6,80 45,25 0,02 Flem. Berg Norden (Sicav) (SEK) -5,85 -1,62 3389,17 2195,23 A. Esim. K/1000 0,08 0,38 4,49 1080,15 6422,28 S-L Euro Lyhytk. A USD -0,35 0,14 14,08 93,68 JF Singapore -1,71 -1,32 -16,78 7,49 49,84 JF Taiwan -2,48 -3,28 -44,52 10,63 70,73 JF US Technol. Gl. 0,31 0,99 6,32 22,37 133,01 Evli Euro Yhd.korko A 0,26 1,00 2,52 17,69 105,20 0,60 Evli Euro Yhd.korko B 0,26 1,00 5,78 19,99 118,83 Nordea Euro Midi Korko K 0,29 0,93 6,10 107,35 638,25 Nordea Euro Midi Korko T 0,29 0,93 3,14 104,35 620,43 2,93 S-L Kompassi Korko K/1000 0,35 1,26 6,16 1077,57 6406,94 S-L Kompassi Korko T/1000 0,35 1,26 1,91 1034,47 6150,68 42,37 Ålandsb. B -8,97 -5,31 -58,99 9,59 57,00 Evli Nordic Smaller Com A -7,23 -6,78 -65,61 11,04 65,61 1,90 Evli Nordic Smaller Com B -7,22 -6,77 -64,08 12,07 71,77 Evli Select A -4,92 -5,64 -42,22 8,11 48,23 0,90 Evli Select B -4,93 -5,65 -39,69 10,09 60,02 Evli U.S. A -1,43 -1,74 -23,51 18,99 112,93 1,40 Evli Eur. 75 B -2,78 -3,40 -25,13 92,35 549,11 Evli Mix A -1,74 -1,62 -23,47 2,55 15,14 0,20 Evli Mix B -1,72 -1,57 -19,17 3,19 18,98 FF Euro Balanced Fund -2,07 -3,65 -16,05 11,35 67,48 0,13 FFPS Defensive Fund -0,14 -2,12 -1,63 6,38 37,95 0,12 FFPS Global Growth (USD) -3,75 -1,79 -25,08 12,07 80,31 FFPS Growth Fund -4,23 -5,68 -25,16 13,12 78,01 FFPS Moderate Growth -1,43 -2,64 -8,60 9,26 55,05 0,10 Fides Portfolio A -6,18 -7,84 -50,78 90,71 539,34 11,46 Fides Portfolio B -6,18 -7,84 -46,76 119,95 713,19 FIM Forte -4,51 -4,20 -39,91 84,71 503,66 FIM Piano -0,10 9,95 59,16 Flem. EUR B. A/10 0,09 0,40 4,63 18,95 112,70 Seligson Rahamark. 25 B -0,65 -0,15 -5,93 92,54 550,23 Evli Glob. Growth -3,38 -3,85 13,73 81,63 Trevise Euroland K -3,86 -2,43 -24,38 860,60 5116,90 Trevise Euroland tuotto -3,86 -2,43 -24,38 860,60 5116,90 Trevise Glob. Bond 0,02 -1,52 2,80 17,83 106,04 0,31 Seligson Euro Obl.ind. A/100 0,57 1,72 1,20 207,71 1234,99 11,00 A. Pacific A -2,33 -3,52 -25,15 36,43 242,39 0,33 Flem. Index A -1,62 -1,29 -23,68 85,63 509,13 6,30 Gyllenberg Eur. High Inc. 75 A -2,78 -3,40 -28,23 84,84 504,46 5,20 Evli Global Multi Man. USD Cash Plus K 108,21 719,99 S-L Euro Lyhytk. P-Cap. China A -7,89 -14,89 -29,14 11,09 73,79 0,04 Flem. Life Sciences A -4,47 -8,91 -42,36 9,20 61,21 Flem. Tech -7,03 -1,85 15,69 104,42 Firstnordic Global -3,56 -5,41 24,03 142,88 Firstnordic Glob. Emerging Markets A -1,89 -0,38 -29,91 7,78 51,77 0,02 Flem. Perjantaina 6,25 eurossa liikkunut Sonera kuului viikon laskijoiden listan kärkipäähän. -0,84 -0,58 18,98 112,85 Mandatum Safeguard A -0,20 0,25 19,96 118,68 Mandatum Safeguard B -0,20 0,25 19,86 118,08 0,10 Mandatum Neutral A 0,09 0,47 4,49 21,16 125,81 Mandatum Neutral B 0,05 0,48 20,73 123,25 0,42 Mandatum Optimi -1,13 -1,65 -22,92 28,08 166,96 Nordea 3 Private A -3,23 -5,20 4,19 24,91 Nordea 3 Private B -3,38 -5,14 3,14 18,67 Nordea Graniitti K/100 -2,40 -1,88 -11,76 99,10 589,22 Nordea Graniitti T/100 -2,40 -1,88 -14,27 96,28 572,44 3,09 Nordea Optima.fi K/1000 -2,01 -1,87 -12,64 258,63 1537,74 Nordea Optima.fi T/1000 -2,01 -1,87 -14,45 246,62 1466,34 5,58 Nordea Optima Plus K/100 -3,21 -4,07 84,51 502,47 Nordea Optima Plus T/100 -3,21 -4,07 83,70 497,66 0,89 Nordea Pro Balance K/100 -3,23 -3,99 -14,24 108,46 644,88 Nordea Pro Balance T/100 -3,23 -3,99 -19,43 95,76 569,34 6,67 Op-Pirkka -3,48 -3,01 -22,70 51,26 304,78 1,01 Op-Spektri -2,71 -2,64 -18,56 80,12 476,37 Op-Tuotto -1,36 -1,39 -15,37 26,16 155,54 0,84 Opstock Global Balanced -2,85 -3,36 -14,50 20,11 119,57 0,66 Opstock Private -3,22 -1,55 93,59 556,46 S-L Arvo K/1000 -3,39 -5,05 -21,07 156,69 931,64 S-L Arvo T/1000 -3,38 -5,05 -25,01 148,86 885,08 7,98 S-L Euro Yhd. Em. 50 A -1,72 -1,75 -18,76 78,56 467,11 Evli Glob. Alkuviikosta laskua vetivät puolijohdeyhtiöt, jotka masentuivat investointipankki Credit Suisse First Bostonin alennettua yhtiöille antamiaan suosituksia. Bonds 0,58 -1,43 4,16 17,27 102,68 Handelsb. Multi Man. (Eur.) K/1000 -3,02 -8,05 -63,02 327,84 1949,25 S-L Uud. Small C. L. 5 pv muutos% muutos% vko 1 kk muutos muutos ed. Tulosvaroitushuhujen kanssa paininut Nokia vietti viikon rajussa laskussa ja kehnoja tuloksia esitelleiden teknoyhtiöiden kurssit rysähtelivät alemmille arvostustasoille. European A -3,48 -3,30 -20,56 36,04 214,28 0,10 Flem. C -4,36 -7,63 3,51 20,87 Gartmore SICAV Jap. Hyviä syitä laskulle löydettiin Ciscon tuloksesta ja Yhdysvaltojen keskuspankin Beige Book -talouskatsauksesta, jonka mukaan jenkkitalous alkaisi elpymään vasta ensi vuoden puolella. Euro Value B -1,38 -2,57 86,69 515,44 Conventum Finland Value A -0,86 -2,08 5,40 50,79 301,98 3,14 Conventum Finland Value B -0,86 -2,10 12,11 57,48 341,76 Conventum Osake A -3,84 -5,44 -40,14 38,08 226,41 Conventum Osake B -3,84 -5,44 -40,14 38,08 226,41 Conventum Pharma A -2,69 -3,65 -8,92 112,30 667,71 7,09 Conventum Pharma B -2,69 -3,64 -3,11 127,09 755,64 Conventum small_cap A -6,39 -6,07 -60,93 35,28 209,77 2,26 Conventum small_cap B -6,38 -6,06 -58,43 37,54 223,20 Credit Agricole Asian Gr. Eq. Eurooppa Aggr. -3,36 -4,92 -35,76 1,30 7,70 1,35 SEB Östersjöfond -5,36 -5,89 -34,55 1,34 7,97 Seligson Eurooppa 50 A -3,42 -3,71 -23,61 1,95 11,58 Seligson Eurooppa 50 B -3,36 -3,65 -23,59 1,87 11,13 0,10 Seligson FOX-ind. Berg Euro Oblig. Eur. Aggressive -3,79 -5,50 -39,02 11,16 66,35 FF Euro Blue Chip Fund -3,82 -4,88 -27,35 13,84 82,29 FF Euro STOXX 50 Fund -4,62 -5,09 -24,71 11,55 68,67 0,03 FF European Growth Fund -2,59 -3,97 -6,27 7,65 45,46 FF Europ. Tech. Instrumentarium: Osavuosikatsaus Norvestia: Osavuosikatsaus Tekla: Osavuosikatsaus Yhdysvaltojen vähittäismyynti heinäkuussa Keskiviikko 15.8. V V o o ll a a tt ii ll ii tt e e e e tt tt ii tarkoittaa osakemarkkinoiden keskihajontaa, ja se ilmoitetaan prosentteina vuodessa. Asiakkuudenhallintaohjelmistoihin keskittyvän TJ Gropin odotuksia raskaammat huhti-kesäkuun tappiot suistivat osakkeen hetkeksi rajuun laskuun, mutta viikon saldo säilyi alkuviikon kirin ansiosta plussalla. K/1000 -1,37 -0,96 -14,93 211,26 1256,09 S-L Euro Yhd. K/1000 -3,21 -4,04 -32,57 187,51 1114,88 S-L Glob. I. T/1000 -4,13 -3,17 -65,64 128,29 762,78 5,03 S-L Euro Osake K/100 -2,73 -2,68 -26,00 20,28 120,56 S-L Euro Osake T/100 -2,74 -2,68 -29,70 18,30 108,80 1,03 S-L Kasvuosake K -7,99 -10,43 -63,70 20,66 122,84 S-L Kasvuosake T -7,99 -10,43 -64,79 19,64 116,77 0,76 S-L Kompassi Osake K/1000 -3,51 -4,55 -35,04 612,76 3643,31 S-L Kompassi Osake T/1000 -3,51 -4,55 -38,29 582,12 3461,13 32,37 S-L Osake K/1000 -3,92 -4,77 -43,89 161,06 957,62 S-L Osake Konvergenssi K -3,27 -7,20 788,29 4686,96 S-L Osake Konvergenssi T -3,27 -7,20 788,29 4686,96 S-L Osake T/1000 -3,92 -4,77 -46,70 138,32 822,41 7,74 S-L P-Amerikka K/1000 -4,49 -6,08 -39,00 126,68 753,21 S-L P-Amerikka T/1000 -4,49 -6,08 -42,06 120,34 715,51 6,50 S-L Sekt. M. Em. USD Bond Fund 0,09 -0,09 10,67 70,99 0,21 Franklin H. Global Bond A 0,76 -3,02 -2,38 11,87 78,98 0,70 Flem. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8. Småbolagsfond -3,39 -4,28 -29,07 1,97 11,70 0,08 SEB Internetfond -9,42 -16,19 -78,98 0,74 4,40 SEB Lux (F) Europafond -4,14 -4,39 -22,74 1,83 10,87 0,08 SEB Lux (F) Läkem./Biotek. Equity -3,73 -2,20 14,20 94,48 Gartmore SICAV Cont. -4,24 -4,24 -45,20 9,48 56,37 Handelsbanken Osake -4,52 -5,06 -30,74 1,69 10,05 Hiisi Euro 50 -3,69 -4,73 -22,88 75,60 449,50 Hiisi Kasvu -6,05 -5,22 65,37 388,67 JF American A USD -2,06 -0,35 39,98 266,01 JF Eastern European A -4,65 -11,02 7,59 45,13 JF Euro Equity A USD -2,77 2,05 5,96 39,66 JF Europ. Bal. Glob. Smaller Comp. Soc. Se kertoo kuinka paljon osakkeen kurssi on noussut tai laskenut valitulla ajanjaksolla. Berg Sicav Global (USD) -3,48 -2,22 250,36 1665,82 A. I. Viikon tulospettymyksistä ohjelmistoyhtiö Aldata Solutionin tulos kuusinkertaistui tammi-kesäkuussa, mutta varoitus kasvun hiipumisesta loppuvuonna pelästytti sijoittajat kansoittamaan myyntilaitaa. Med. -1,59 2,44 13,01 86,56 Trevise AAA K -3,82 -4,24 -24,24 887,92 5279,34 Trevise AAA T -3,82 -4,24 -26,43 862,24 5126,63 28,47 Turun yliopiston rahasto A -6,14 -7,83 58,59 348,36 4,73 Turun yliopiston rahasto B -6,13 -7,83 61,68 366,73 Ålandsb. -1,86 -3,12 16,70 99,31 Firstnordic Far East -4,14 -1,56 15,40 102,48 Firstnordic Gl. T/1000 -3,21 -4,04 -35,95 169,22 1006,14 9,39 S-L Itä-Eurooppa K/1000 -2,88 -8,63 865,28 5144,72 S-L Itä-Eurooppa T/1000 -2,88 -8,63 865,28 5144,72 S-L Kompassi Säästö K/1000 -0,40 0,30 -3,84 952,50 5663,31 S-L Kompassi Säästö T/1000 -0,40 0,30 -8,65 904,87 5380,11 47,70 S-L Kultapossu K/1000 -3,61 -4,56 722,74 4297,22 S-L Tavoite 2010 K/1000 -0,57 0,45 -9,99 1043,05 6201,69 S-L Tavoite 2010 T/1000 -0,57 0,45 -14,49 938,29 5578,82 49,24 S-L Tavoite 2020 K/1000 -1,53 -0,53 -21,33 1013,79 6027,72 S-L Tavoite 2020 T/1000 -1,53 -0,53 -25,26 901,09 5357,64 48,00 S-L Tavoite 2030 K/1000 -2,39 -1,50 -29,56 963,36 5727,88 S-L Tavoite 2030 T/1000 -2,40 -1,50 -33,08 845,23 5025,51 45,32 SEB Lux International A -2,77 -5,08 -23,11 24,84 147,67 Seligson Joustosalkku A -1,32 -1,86 -5,15 10,12 60,16 Seligson Joustosalkku B -1,32 -1,87 -9,07 9,70 57,67 0,42 Seligson Vakaasalkku A -0,01 0,38 4,34 10,64 63,24 Seligson Vakaasalkku B -0,01 0,38 4,34 10,64 63,24 Sp-Yhdistelmärahasto B/100 -2,76 -3,34 81,12 482,32 Tapiola 2010 -2,81 -2,26 -11,92 10,92 64,91 Tapiola 2015 -3,02 -2,52 -13,31 10,84 64,44 Tapiola 2020 -3,25 -2,79 -14,37 10,81 64,26 Tapiola 2025 -3,47 -3,06 -15,71 10,73 63,77 Tapiola Maailma -3,05 -2,53 -13,11 10,76 63,98 Templeton Global Bal. M Mu uu utto oss% % 1 12 2 k kk k on rahaston tuotto voitto-osuuskorjattuna 12 kuukauden ajalta. Helsingin pörssin yleistä kurssikehitystä mittaava Hex-yleisindeksi putosi viikon kuluessa 12 prosenttia alempiin 7040.65 pisteen lukemiin. Deutsche Telekomin mahalaskusta masentunut Sonera heilui Helsingissä taas tuttuun tapaan rajusti. New Finance K 87,24 580,47 Pictet Global Telecom K 99,72 663,51 Pictet Global Water K 122,79 817,01 Pictet Targ. Bond 0,62 0,47 6,48 38,53 Y Y H HD DIIS ST TE EL LM MÄ ÄR RA AH HA AS ST TO OT T A. Strat. Nordic -1,25 -1,22 -31,86 35,51 211,13 Handelsb. Emerging European A -4,71 -8,19 -39,82 9,31 61,95 Flem. Berg Global A/100 -4,13 -6,27 91,22 542,37 A. Disc. (USD) -4,63 -2,53 -32,68 8,20 54,56 FF Australia Fund (AUD) 0,04 0,92 4,15 25,32 86,86 0,23 FF Emerging Market (USD) -2,41 -3,04 -29,20 5,58 37,15 FF Eur. Euro Bond A 0,50 -0,99 2,92 6,00 35,67 0,16 Flem. K 363,49 2418,55 Pictet F. Eur. -4,58 -6,25 -7,90 107,68 640,24 SEB Norden Småbolags. Growth -3,34 -0,14 7,23 48,11 Flem. Index B -1,62 -1,29 -18,14 91,85 546,12 Gyllenberg Eur. T/1000 -5,07 -8,19 -40,26 115,82 688,63 6,41 S-L Aasia Osake K/1000 -5,07 -8,19 -37,11 121,92 724,90 S-L Baltia K/1000 -2,60 -4,79 0,80 116,97 695,47 S-L Baltia T/1000 -2,59 -4,78 113,46 674,60 3,75 S-L BioLife K/1000 -3,34 -7,89 806,36 4794,40 S-L BioLife T/1000 -3,34 -7,89 806,36 4794,40 S-L Euro Kasvuos. Berg Euro Korko B/100 0,08 0,38 4,45 201,35 1197,17 Aktia Likvida/100 0,10 0,35 4,68 20,15 119,81 A. Multi Man. Value A -3,26 -3,87 -12,61 109,13 648,86 7,50 Gyllenberg Eur. B -1,43 -1,74 -20,12 20,93 124,46 Evli Euro 50 A -4,54 -4,68 -27,29 18,19 108,16 1,40 Evli Euro 50 B -4,53 -4,67 -24,02 20,11 119,56 FF America Fund (USD) -4,15 -2,66 -21,95 3,70 24,60 FF America Growth (USD) -5,53 -2,87 -30,64 19,99 133,01 FF Asean Fund (USD) -0,41 0,77 -29,47 7,50 49,93 FF Asian Special Sit. Sm. A -5,88 -5,06 17,62 104,76 JF Glob. Wireless -9,57 -4,29 -68,13 0,31 1,86 SEB Lux Gl. Tietoliikenneja elektroniikkatoimiala johti pörssin alamäkeä 17 prosentin sukelluksella. Eq
8 Ulkomaat Lauantaina 11.8. Puolustusministeriön edustajan mukaan albaanisissit olivat asettaneet miinat ja tulittivat ajoneuvoa räjähdyksen jälkeen. Kahdeksan avustustyöntekijää on pidätetty syytettynä kristinopin levittämisestä. Kylän asukkaan mukaan rakennuksia tulitettiin kahdesta taisteluhelikopterista, ja sadat kyläläiset piileskelivät talojen kellareissa. Poliisin mukaan albaanikapinalliset hyökkäsivät perjantaina myös poliisin vartiopaikkaan Radushan kylässä Makedonian ja Jugoslavian rajan lähellä. Lehtikuva/AFP. Albaanisissit pitävät hallussaan joitakin Tetovon lähiöitä ja pyrkivät valtaamaan lisää osia kaupungista. – Tämä on vasta alkua. Presidentin päätöksen uskotaan suututtavan abortin vastustajat sekä samalla närkästyttävän tiedepiirit, sillä heidän mukaansa tarvittaisiin laajempaa tutkimusta. Pommi-iskun uhrit haudattiin perjantaina. Samalla hän kuitenkin muistutti olevansa suuri tieteen ja teknologian ystävä. Orient House on toiminut eräänlaisena palestiinalaisten ulkoministeriönä. Ivanovin mukaan Venäjän Nato-jäsenyys "ei ole mahdollinen lyhyellä aikavälillä, tai ainakin se on erittäin epätodennäköinen". Ulkoministerin mukaan kapinallisten tarkoituksena on repiä erilleen osa maasta. Ramallahin poliisiasema syttyi tuleen ja vaurioitui pahasti ohjusiskussa. Afganistanin Pakistanin-edustuston lehdistöedustajan Suhail Shaheenin mukaan heidät voidaan piankin karkottaa, jolleivat he ole onnistuneet käännyttämään ketään kristinuskoon. Seitsemän sotilasta kuoli Seitsemän Makedonian armeijan sotilasta kuoli perjantaina kuorma-auton ajettua miinaan pääkaupungin Skopjen lähellä. Kyse on teknisestä toimenpiteestä, joka antaa Pohjois-Irlannin kiistan osapuolille automaattisesti kuusi viikkoa aikaa miettiä asioita. Räjähdyksessä loukkaantui noin 90 ihmistä. Jännitys kiristyy Lähi-idässä Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat katselee poliisiaseman raunioita Ramallahissa. Palestiinalaislähteiden mukaan Israelin ilmavoimien F16-hävittäjät ampuivat rakennukseen kolme ohjusta ja tulittivat myös tvja radioasemia. Samoin on uskottu, että uusi tutkimus voisi tuoda avun esimerkiksi Parkinsonin tautiin ja diabetekseen. Armeija vahvisti tehneensä iskun. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder kertoi, että ulkoministeri Joschka Fischer matkustaa Lähi-itään todennäköisesti jo elokuussa auttaakseen rauhanponnisteluissa. Tutkimus liittovaltion rahoilla sallitaan vain jo olemassaolevilla alkiolla, jotka ovat pääosin hedelmättömyysklinikoiden tuhottavaksi määrättyjä ylijäämäalkioita. Kansainvälinen Punainen Risti on huolissaan yhä lisääntyvästä avuntarpeesta pahiten kärsineillä alueilla, mm. Kymmenet raskaasti aseistetut israelilaispoliisit sulkivat varhain perjantaina rakennukseen johtavat kadut. Palestiinalaishallinnon mukaan Israel on Orient Housen valtauksella ja toimistojen sulkemisella yksipuolisesti luopunut sopimuksistaan palestiinalaisten kanssa. Palestiinalaisviranomaisten mukaan poliisi pidätti PLO:n päämajan kaksi vartijaa ja vei seitsemän toimihenkilöä kuulusteltaviksi sekä takavarikoi asiakirjoja. Kaikkiaan liittovaltio antaa tutkimukseen rahaa noin 250 miljoonaa dollaria. Hallituslähteen mukaan sotilaat käyttäisivät kaikkia mahdollisia keinoja häätääkseen kapinalliset Tetovosta. Kuuden viikon aikana maakunnan katolilaiset ja protestanttijohtajat voivat sopia suunnitelmasta, joka pelastaisi horjuvan rauhanhankkeen. Shaheenin mukaan tapauksen poliisitutkinta kestää viikosta kahteen viikkoon, minkä jälkeen päätetään jatkotoimista. Ivanov kuitenkin vahvisti, että Venäjän hallitus haluaa lisätä yhteistyötä Pohjois-Atlantin liiton kanssa. Palestiinalaiset vaativat ItäJerusalemia pääkaupungikseen. – Tilanne pahenee ja me olemme valmiita kaikkeen, sanoi Sokol. Israelin armeijan mukaan taloissa sijaitsi palestiinalaisjärjestöjen komentokeskuksia, jotka toimivat palestiinalaisten tukikohtana. Sotilaita kuoli miinaan Makedoniassa Pääministeri hyväksyy yhä rauhansopimuksen – Olemalla täysin yhtenäinen ja välttämällä aiemmat virheet, olisi Makedonialla voimaa voittaa oma puolustustaistelunsa, pääministeri Ljubco Georgievski sanoi. Naton Makedonian lähettiläs Hansjorg Eiff piti tilannetta vakavana ja muistutti, että mahdollisuudet vaikuttaa taisteluiden leviämiseen ovat rajalliset. Bush kertoi päätöksestään suorassa tv-lähetyksessä varhain aamulla Suomen aikaa. Palestiinalaislähteiden mukaan Israelin panssarivaunut myös työntyivät Gazan kaistalle, ja armeija vahvisti läsnäoloaan lisäksi Jeninin ja Betlehemin lähellä, silminnäkijät kertoivat. Nancy Reagan, ovat vedonneet tutkimuksen puolesta. – On tärkeää, että poliittinen vuoropuhelu palautetaan, Igor Ivanov sanoi. Kapinallisten Sokoliksi (Haukaksi) kutsuma johtaja sanoi, ettei tulitauon noudattamiseen ole enää syytä, kun hallituksen joukot käyttävät helikoptereita ja tykistöä. Bushin päätös tuli yllätyksenä, sillä hänen oli ennakoitu päättävän asiasta vasta useiden viikkojen kuluttua. Emme enää luota palestiinalaisten kykyyn ylläpitää lakia ja järjestystä, sanoi Israelin tiedotusministeri Reuven Rivlin. Venäjän ja Naton välistä yhteistyötä tulee kuitenkin kehittää ja vahvistaa alueellisen turvallisuuden vuoksi, mihin liittyvät esimerkiksi Lähi-idän tai Balkanin levottomuudet, puolustusministeri sanoi. Venäjän puolustusministeri ei usko Nato-jäsenyyteen MOSKOVA (STT–AFP) Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanov sanoi perjantaina, ettei Venäjän liittyminen Natoon ole todennäköistä lähiaikoina. Sen on katsottu viestittävän sitä, millainen hänen linjansa on eettisissä kysymyksissä, ja millaisia linjavetoja hänen hallitukseltaan voidaan odottaa. Tulvat tuhosivat vesija kaasuverkoston, asuinrakennuksia sekä tekivät suuria ympäristövahinkoja myös Krakovassa, Lublinissa ja Gdanskissa. Itä-Jerusalemin liittämistä Israeliin ei ole tunnustettu kansainvälisesti. Orient Housen valtaamisella on symbolista merkitystä. Israel iski poliisiasemaa vastaan ohjuksin. Toinen Arafatin neuvonantaja Ahmed Abdel Rahman puolestaan sanoi, ettei "palestiinalaisilla ole muuta vaihtoehtoa kuin laajentaa vastarintaa Jerusalemin pyhän kaupungin vapauttamiseksi". – Kukaan ei tue äärialbaaneja, ei etenkään Yhdysvallat tai meidän eurooppalaiset liittolaisemme, hän sanoi Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa. Israelin Venäjän suurlähettiläs totesi perjantaina, että Israel odottaa Venäjän painostavan palestiinalaisten presidenttiä Jasser Arafatia lopettamaan väkivaltaisuudet Lähi-idässä. Makedonian rauhanneuvotteluihin osallistunut Yhdysvaltain erikoislähettiläs James Pardew uskoi, että slaavija albaanipuolueiden neuvottelema rauhansopimus saadaan allekirjoitettua maanantaina. Rauhan saavuttaminen on kiinni Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n haluttomuudesta luopua aseistaan, asia, joka on protestanteille kynnyskysymys. Arafatin mukaan ohjusisku laajentaa väkivaltaisuuksia vaarallisesti Kuva: EPA/Hussein Hussein MOSKOVA/PARIISI/HANNOVER (STT–AFP–DPA) Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov varoitti perjantaina, että Israelin ja palestiinalaisten tuoreet väkivaltaisuudet uhkaavat maailmanrauhaa. Samalla hän kehotti osapuolia ryhtymään toimiin, jotta tilanne ei vajoaisi "katastrofiksi". Israel iski poliisiasemalle Israel teki perjantain vastaisena yönä myös ohjusiskun palestiinalaisten poliisiasemaa vastaan Ramallahin kaupungissa Länsirannalla. Sisällissodasta varoitettiin Makedonian ulkoministeri Ilinka Mitreva vetosi perjantaina kansainväliseen apuun. Kuitenkin monet republikaanit, kuten mm. Albaanikapinalliset ja hallituksen joukot ottivat alueella yhteen tapahtuneen jälkeen. – Miinoja oli kolme. Myöhemmin päivällä Tetovossa oli rauhallista, mutta useimmat kaupat olivat kiinni eikä kaduilla ollut siviilejä, Makedonian radio kertoi. – Tämä on rauhan kannalta kriittistä aikaa, Eiff sanoi. Emme saa antaa maan kadota liekkeihin, Mitreva sanoi. Puolisotilaallisiin rajavartijajoukkoihin kuuluva nimettömänä pysytellyt israelilaismies sanoi, että Orient House on nyt israelilainen poliisiasema. Bushin sosiaali-ja terveysministeri Tommy Thompson on myös kannattanut solututkimusta. Bushin torstai-iltainen päätös rajoitetusta kantasolututkimuksesta on herättänyt laajaa keskustelua sekä arvostelua Yhdysvalloissa. Pitkä kiista Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone päätti viime viikolla, että kaikki ihmiskloonaus on kielletty. Muussa tapauksessa heitä odottaa oikeudenkäynti ja pahimmillaan kuolemantuomio. Heidän mielestään ihmiselämä alkaa hedelmöittymishetkellä. Räjähdyksessä haavoittui lisäksi yhdeksän sotilasta. – Kuningas allekirjoitti iltapäivällä Punaisia khmerejä koskevan lain, jonka perustuslakineuvosto, senaatti ja parlamentti ovat hyväksyneet, virkailija sanoi. Perjantain vastaisena yönä olivat Makedonian hallituksen joukot ja albaanisissit ottaneet yhteen Tetovon ympäristössä. Kaksi palestiinalaisten äärijärjestöä, Hamas ja Jihad, ovat ilmoittautuneet iskun järjestäjiksi. Israel otti Itä-Jerusalemin haltuunsa vuoden 1967 sodassa. Ivanov toisti Venäjän yhä tukevan amerikkalaisen George Mitchellin Lähiidän rauhansuunnitelmaa. Puhe oli Bushin presidenttikauden ensimmäinen televisiopuhe amerikkalaisille. Kielcessä, jossa 20 000 ihmistä kärsii tulvien aiheuttamista vahingoista. Tämä on jonkinasteinen kompromissi tutkimuskiistassa, joka jakanut maan lähes kahtia. Entinen presidentti Ronald Reagan sairastaa Alzheimerin tautia, johon kantasolututkimuksesta on odotettu parannuskeinoa. Bush antoi ymmärtää, että päätös oli ollut erittäin vaikea, sillä tutkimukseen liittyy moraalisia vaaroja. Neuvonantajan mukaan Israelin uusi hallitus pyrkii tietoisesti sekä rauhanprosessin romuttamiseen että kaikista sopimuksista irtipääsemiseen. Tämä koskee myös alkioiden luomista kloonaamalla solututkimuksen tarpeisiin. – Hän on päinvastoin valmis allekirjoittamaan lopullisen sopimuksen maanantaina yhdessä muiden poliittisten johtajien kanssa, jotta kansainvälinen yleisö saisi selkeämmän kuvan siitä, kuka Makedoniassa kannattaa rauhaa ja kuka sotaa, virkailija sanoi. Presidentti Bushin päätöstä on pidetty erittäin merkittävänä. Palestiinalaiset sanoivat perjantaina voimistavansa kymmenen kuukautta kestäneitä levottomuuksia ja vastarintaa Israelin miehitystä vastaan sen jälkeen, kun Israel oli vallannut Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n päätoimiston Orient Housen Itä-Jerusalemissa aiemmin perjantaina. Bush sallii hyvin rajoitetun kantasolututkimuksen Yhdysvaltain presidentin George W. Israelilaisviranomaisten mukaan teon tarkoituksena on palauttaa Itä-Jerusalemin hallinta israelilaisille. Pääministerin toimiston virkailija kiisti tiedon, jonka mukaan pääministeri olisi vetäytymässä rauhansopimuksesta. – Makedoniaa uhkaa sisällissota. – Tämä on erittäin vaarallinen tilanne Palestiinan kansaa vastaan ja laajentaa väkivaltaa, sanoi Arafat vieraillessaan pommitetulla poliisiasemalla Ramallahissa. Uusi isku sattui samaan aikaan kun Prilepin kaupungissa valmistauduttiin kymmenen keskiviikkona albaanisissien väijytyksessä surmatun sotilaan hautajaisiin. Samalla Schröder kehotti selkkauksen osapuolia "lopettamaan väkivallan laajentumisen". Maailmanrauhan vaarantuu Venäjän ulkoministeri Ivanov varoitti: SKOPJE (STT–Reuters–AP–AFP–DPA) Makedonian pääministeri Ljubco Georgievski on yhä valmis allekirjoittamaan rauhansopimuksen, jonka syntyä epäiltiin useiden armeijan sotilaiden saatua surmansa miinaräjähdyksessä perjantaina. Olemme usein käyttänet tietä aiemmin, eikä meillä ole koskaan ollut mitään ongelmia, kertoi armeijan edustaja. Ranska puolestaan tuomitsi perjantaina Israelin päätöksen sulkea PLO:n päämajan Itä-Jerusalemissa. Suurlähettiläs Nathan Meronin mukaan Israel "arvostaa suuresti Venäjän kantaa", joka tukee alueen väkivaltaisuuksien lopettamista heti. Afganistanissa pidätetyt ehkä karkotetaan ISLAMABAD (STT–AFP) Afganistanissa pidätetyt ulkomaiset avustustyöntekijät saatetaan karkottaa maasta, maata hallitsevan islamilaisen Taleban-liikkeen edustaja sanoi perjantaina. Välikohtaus sattui kymmenen kilometriä Skopjen pohjoispuolella Ljubancin ja Ljubotenin kylien välisellä tiellä. Yli 50 000 tulvien uhria ahdingossa Puolassa BUDAPEST/VARSOVA (STT) Koko heinäkuun Puolaa koetelleet tulvat ovat jättäneet yli 50 000 ihmistä ahdinkoon. Bush on päättänyt, että liittovaltio voi antaa varoja vain hyvin rajoitetulle kantasolututkimukselle. Albaanilähteet kertoivat, että sotilaat olivat hajoittaneet ainakin yhden talon maantasalle Ljubotenin albaanikylässä. Lyhyesti JERUSALEM (STT–AFP–Reuters–AP) Jännitys kiristyi perjantaina Lähi-idässä, kun Israel vastasi voimatoimin Jerusalemin torstaiseen ravintolaiskuun, ja palestiinalaiset uhkasivat voimistaa vastarintaa Israelin miehitystä vastaan. Punaisten khmerien johtajat vastaamaan kansanmurhasta PHNOM PENH (STT–AFP–AP–Reuters) Kambodzhan kuningas Norodom Sihanouk allekirjoitti perjantaina lain, jonka tarkoituksena on saattaa Punaisten khmerien johtajat oikeuteen vastaamaan noin 1,7 miljoonan ihmisen kuolemasta 70-luvulla, hallituksen virkailija kertoi. Kantasolututkimus on herättänyt runsaasti kiistoja Yhdysvalloissa, sillä konservatiivit eivät hyväksy ihmisalkioiden käyttöä tutkimukseen. Rudeina viittasi kaikkiin osapuolten välillä vuodesta 1993 allekirjoitettuihin sopimuksiin. Bush kertoi samalla perustavansa uuden neuvoston, joka seuraa tutkimusta. Hän tapasi ennen päätöksentekoaan lähimpiä neuvonantajiaan maatilallaan Texasissa. – Olen päättänyt, että liitovaltion rahoitusta voidaan käyttää niiden solulinjojen tutkimiseen, joiden kohdalla päätös elämästä ja kuolemasta on jo tehty, sanoi Bush puheessaan. Poliiseja ei haavoittunut hyökkäyksessä. Israel hyökkäsi palestiinalaiskohteisiin sen jälkeen kun 16 ihmistä sai surmansa palestiinalaismiehen räjäytettyä pommin ravintolassa Länsi-Jerusalemissa. 2001 s KESKIPOHJANMAA Pohjois-Irlannin itsehallinto keskeytettiin BELFAST (STT–AFP–Reuters) Britannian Pohjois-Irlannin asiain ministeri John Reid ilmoitti perjantaina, että maakunnan itsehallinto keskeytetään perjantaina puolilta öin "hyvin lyhyeksi ajaksi". – Orient Housen sulkemista ei voi oikeuttaa millään tavoin ja se rikkoo Oslon rauhansopimusta, sanoi ulkoministeriön edustaja. Israelin hallitus päätti myöhään torstai-iltana vastata surmatyöhön asein. Ivanov tapaa lauantaina Moskovassa vierailevan Yhdysvaltain puolustusministerin Donald Rumsfeldin. EU:n lähettiläs Francois Leotard kuitenkin muistutti, että välittäjät olivat usein joutuneet pettymään 40 päivää kestäneiden neuvottelujen aikana. Lehtikuva/Reuters Päivi Sinosalo WASHINGTON (STT) Yhdysvaltain presidentti George W. Armeijan panssarivaunut ja raskas tykistö tulittivat sissien asemia. Rakennuksessa on toiminut myös Jerusalemin palestiinalaisväestöä palvelevia virastoja, tutkimusryhmiä ja tiedotuskeskus. Israelin joukot hyökkäsivät yöllä myös itäisen Jerusalemin rajalla sijaitsevaan palestiinalaiskylään ja ottivat hallintaansa osan taloista. Lain myötä on mahdollista perustaa oikeusistuin, johon kuluu sekä YK:n nimittämiä että paikallisia tuomareita. Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin mukaan ohjusisku laajentaa väkivaltaisuuksia vaarallisesti. Lain on kuitenkin saatava vielä YK:n siunaus ennen voimaan tulemistaan. – Orient Housen valtaus ja hyökkäykset muita toimistoja vastaan Jerusalemin lähellä tarkoittavat samaa kuin yksipuolinen luopuminen kaikista sopimuksista, sanoi Arafatin neuvonantaja Nabil Abu Rudeina. Kukaan ei loukkaantunut, koska poliisiasema monien muiden palestiinalaiskohteiden tapaan oli evakuoitu kostoiskujen pelossa. Georgievski oli aiemmin puhunut "häpeällisestä sopimuksesta albaaniterroristien painostuksen alla". Israelin lippu liehui Orient Housessa Israelin lippu liehui Orient Housen katolla perjantaiaamuna. Länsirannan poliisipäällikkö Shahar Ayalon kuitenkin sanoi, ettei poliisi aio pitää Orient Housea hallussaan kauaa
2001 9 TARJOUKSET OVAT VOIMASSA ellei toisin mainita ELOKUUN LOPPUUN Reput ja lenkkarit Ensiluokkaisen edullisesti! Tyttöjen Prettygirl TARRALENKKARIT koot 22-33 Asics Incentive JUOKSUKENKÄ harrastajan edullinen kestävä kenkä lenkkeilyyn, kävelyyn ja sauvakävelyyn, ASICS-logo raidat tukevat jalkaa kengän sisällä, kaksi pystyraitaa tukevat holvikaarta, samalla kaksi vaakaraitaa tukevat kantaa, koot 6-13 v.harm/sininen, 5-81/2 v.harmaa/sininen, lasten koot 1-6 v.harm/ sininen 299.pari (399.-) Lasten TREKKINGKENGÄT koot 24-35 129.pari VAPAA-AJAN KENGÄT päällinen aitoa nahkaa, koot 36-46 199.pari 249.pari (299.-) Plussaa ostoksistasi. 299.Adidas Wilcox II JUOKSUKENKÄ päällinen pehmeää mokkanahka, iltti hengittävää nailonverkkonaulosta, leikattu EVA-välipohja, ulkopohja jälkiäjättämätöntä kumia, koot 6-12 kitti/beige, musta/harm, t.pun/harm, t.sin/graniitti pari (399.-) Puma Vista lasten ja nuorten JUOKSUKENKÄ koot 28-39 musta, t.harmaa/valk, tarrakiinnitys koot 28-36 199.pari Adidas Veda, Wilcox tai Noles lasten VAPAAAJANKENKÄ Veda t.sin/kromi, valk/t.pun koot 28-38, Wilcox musta/graniitti koot 32-38, Noles alumiini/harmaa, t.sin/valk koot 32-38 KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. 06-827 5000 Avoinna: ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-21 99.pari Suosittu Calippo REPPU pehmustetut olkahihnat ja olkatuki, heijastimet 99.tuote DalmatialaisREPPU 129.VAPAA-AJAN KENGÄT päällinen aitoa nahkaa, koot 36-46 99.tuote pari (299.-) tuote Adidas In-Form TEAR REPPU y.musta, t.sininen, h.sininen 129.tuote 169.Adidas In-Form BTS REPPU sisältää erillisen kynäkotelon,y,musta, t.sininen, h,sininen, vihreä tuote Hinta ilman Plussa-korttia 235.Etusi 70.tuote Hinta ilman Plussa-korttia 249.Etusi 100.149.Sasta Trinitry REPPU viini/v.harmaa, harmaa/musta, musta/oliivi Lasten VERRYTTELYHOUSUT koot 100-160 cm useita eri malleja ja värejä Säästä 40.49 (89,90) 90. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8
Ei se laskukausikaan kyllä ole mikään hyvä termi, sillä laskukautena talous ei suinkaan laske, vaan kasvaa hitaammin. Taantuma on toimittajien mielestä lyhyt ja naseva sana, jota on kiva ja helppo käyttää otsikoissa. Kuva: Arkisto/Lehtikuva Yrityskulttuuri muuttuu, jos ihmiset muuttuvat s AAMULEHDEN Kari Asikainen pohtii, mikä olisi hyvä sana kuvaamaan talouden tilaa, kun "taantuma" ei sellainen hänen mukaansa ole. Niinistön tarjoamasta miljardin lisäkevennyksestä ja sen kanssa paketoidusta sairausvakuutusmaksun korotuksesta luovutaan. Puoluepolitiikkaa tärkeämpää on juuri nyt kuitenkin talous. – Kansallisten kulttuurien vaikutus on vielä moninaisempi. Konsernin yhteinen kieli englanti on kaikille vieras. Pankkialan arvioiden mukaan kansallisuusrajat ylittäviä pankkifuusioita on odotettavissa muuallakin Euroopassa jo tämän vuosikymmenen mittaan. Olen aikoinani jättänyt epätoivoisesti äitiään huutavan yksivuotiaan päiväkotiin lähes vieraiden, kylläkin ammattitaitoisten ihmisten hoiviin. Moneen muuhunkin olen syyllistynyt. Tämä on mielestäni harhaa ja suorastaan moraalitonta, sanoo Säntti. Kovia kouluja 10 Lauantaina 11.8. – Ihminen menee päänsä sisään vain itse, ei sinne voi toinen mennä eikä sinne voi pakottaa mitään, Risto Säntti tiivistää. Alijäämää parempi budjetin vähäisempikin ylijäämäisyys tietenkin on. Risto Säntin mielestä luonnehdinnoissa on perää, mutta johtamisen tyyli ja muoto ei ole sama kuin johtamisen sisältö. s TALOUSSANOMIEN Antti-Pekka Pietilä vaatii talousarvioihin suhteellisuudentajua. Ruotsi konsernin sisäisenä viestintäkielenä asetti suomalaiset huonompaan asemaan, Risto Säntti toteaa. Tuore väitös kertoo, että usein vaihtuvat hoitopaikat ovat riski lapsen kehitykselle. Niinistö tulikin muutamissa asioissa sen verran vastaan, että sektoriministerit voivat kokea saaneensa läpi jotakin, ja Niinistö tietää antaneensa periksi vain vähän. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Vesa Pajala Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus K ahden yrityksen fuusio onnistuu – tai sitten ei. Monet vasta rohkeita temppuja tekevät – ottavat ja eroavat siitä huolimatta, että yksinhuoltajien lasten tulevaisuudenennusteet eivät näytä kovin hyvältä. Budjettikäsittelyn loppurutistuksen aikana hyväksytyt menojen lisäykset ovat kuitenkin ratkaisevasti pienempiä kuin useiden ministeriöiden vaatimukset. Kulttuurimuutos tapahtuu, jos ihmiset haluavat lähteä siihen mukaan. Jotkut elävät uusperheessä. Tällä kertaa budjetin tekoon on sidottu siksi tiukasti myös hallituspuolueiden eduskuntaryhmät, että niillä ei ole kummoista liikkumavaraa, kun budjetti siirtyy eduskunnan vahvistettavaksi. Kuvassa konsernijohtaja Hans Dahlborg kertoo uuden pankin saavan nimekseen Nordea. Minusta tässä tarvitaan uudenlaista ajattelua: johtajien pitää vapauttaa asioita organisaation henkilöstön itse hoidettaviksi. Menoja enemmän Niinistön alkuperäisestä budjettiesityksestä muuttuivat tulot. Tunnustan syyllisyyteni minäkin. Se ei annakaan aihetta sellaiseen henkselien paukutteluun, johon Niinistökin vielä hiljattain hairahtui. Johtaja ei voi luoda kulttuuria Meritan ja Nordbankenin kulttuuriseminaarien taustalla oli tietysti pyrkimys lähentää fuusioituneiden pankkien yrityskulttuureja toisiinsa. Henkilökunnan – lähinnä keskijohdon ja asiantuntijoiden – kulttuuriseminaareissa taas nostettiin esiin sekä naapurimaiden että kahden yhtiön perinteiden erot. s KAUPPALEHDESSÄ kirjoittava Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen Vesa Vihriälä ehdottaa työllisyyspolitiikan uudelleenarviointia. "Ihmetellään joka suuntaan" Risto Säntti oli järjestämässä fuusioon liittyneitä kulttuuriseminaareja, joihin kutsuttiin kolmisensataa henkilöä eli pari prosenttia henkilökunnasta. Elina Korkee Kirjoittaja on Suomen Tietotoimiston toimittaja. Meritan ja Nordbankenin fuusiota tutkinut Risto Säntti toteaa yrityskulttuurin muuttuvan, jos ihmiset haluavat lähteä siihen mukaan. Tiedon taakse on helppo piiloutua elintapojen kanssa. Oli sitten kyseessä yksinhuoltaja-, ydintai uusperhe vastaus ei ole rajaton rakkaus vaan päinvastoin, rakkaus optimaalisine vapauksineen ja rajoineen. Kuinka budjettiesitys soveltuu nopeasti heikentyneeseen ja yhä heikkenevään taloudelliseen tilanteeseen. Vaikka joustava eläkeikä tuntuu pelottavalta, niin se saattaisi jopa nostaa keskimääräistä eläkeikää. Sinun on varmasti vaikea syödä sitä". Pikemminkin pitää tarkastella ihmisten omaa kokemusta yhteistyöstä, sanoo Meritan ja Nordbankenin fuusiota väitöstyössään tutkinut Risto Säntti. Miltä heitä pitää suojella ja varjella, mihin heittää päin. Mikä olisi se paras sana kuvaamaan nykytilannetta: kitukasvu, krapulatalous, sinttisuhdanne vaiko laantuma. Olen tehnyt ja teen edelleen vuorotyötä ja ylitöitä ja olen jättänyt alle murkkuikäiset lapseni keskenään pidemmäksi kuin kahdeksi tunniksi keskenään kotiin. Opposition tilanne on vielä kinkkisempi. Yhteisöverotuottojen jääminen useilla miljardeilla valtiovarainministeriön vielä muutama viikko sitten arvioimaa pienemmiksi muuttaakin budjettiesityksen luonnetta. Tutkimus kuuluu ammattikasvatuksen alaan. Tutkimuksia, neuvoja ja neuvojia riittää. Yritysmaailmassa on 1980-luvulta lähtien puhuttu mielellään arvoista ja etsiskelty kunkin yrityksen arvomaailmaa. Budjetinpuinnin vaikeimmaksi kysymykseksi muodostui odotetusti Niinistön ajama työttömyysturvan porrastus ja varhaiseläke-etujen heikentäminen. Olen myös esittänyt lapsille sellaisia kysymyksiä, joihin heille ei pitäisi suoda valtaa vastata, koska vastuu kuuluu vanhemmalle. – Minulla oli varsin vapaat kädet tutkia aihetta, ja pyrin olemaan analyysissäni rehellinen ja myös tuomaan oman sisäpiiriläisen roolini selvästi näkyviin. Nyt ihmetellään joka suuntaan, Säntti luonnehtii. Miksi ei suunnattaisi merkittävä osa työhön kohdistuvan verokiilan pienentämisestä juuri kaikkein ongelmallisimpaan työvoiman osaan alentamalla matalapalkkaisten työnantajamaksuja. Valittavana on osa-aikaja hoitovapaita, osittaisia hoitovapaita, vuorottelusekä opintovapaita. Vuorohoidon tasosta tunnettiin jokin aika sitten syvää huolta oikein ylintä ministeritasoa myöten. Seminaareissa esille nousseet asiat ovat väitöstutkimuksen keskeistä aineistoa. Heidän lapsensa joutuvat olemaan vuoropäivähoidossa, ja ajoittain jopa yötä hoitopaikassaan. Suomalainen tyyli taas on ruotsalaisten mielestä kovin yksioikoinen ja johtajien arvovaltaa korostava. Fuusion yhteydessä pankkien ylin johto korosti mielellään Pohjoismaiden läheisyyttä ja luonnehti suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin eroja pieniksi. Pää pensaassa kannattaa kuitenkin tunnustaa, että lihavuus, tupakointi, liiallinen alkoholin käyttö ja liikkumattomuus eivät ainakaan vähennä sairastumisriskiä. Ruotsalaista johtamistapaa luonnehditaan usein keskustelevaksi ja demokraattiseksi – mikä suomalaisten silmissä taas merkitsee hidasta päätöksentekoa ja turhaakin varovaisuutta. Kuinka monella loppujen lopuksi on, vaikka yhteiskunta niitä ihan kiitettävästi tarjoaa ja suorastaan kehottaa käyttämään. Se osoittaa, että säästäväisyyden hyve on levinnyt Laihiaa laajemmalle. Lassi Jaakkola Niinistön kompromissi Valtiovarainministeri Sauli Niinistö ohjasi tiukasti budjettiesityksen käsittelyä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja. Olen polttanut pinnani ruokapöydässä, olohuoneessa, nukkumaan mennessä, kaduilla ja kaupoissa. Budjetin kokoamista lujasti käsissään pitäneen valtiovarainministeri Sauli Niinistön mielestä hyvin, vaikkei budjetin linja niin tiukka olekaan kuin hän olisi halunnut. Ruotsalainen konsensusjohtaminen on tarvittaessa valistunutta yksinvaltiutta, jossa kuullaan kyllä kaikkia mutta lopulliset päätökset tehdään hyvinkin pienessä piirissä. Kuva: Lehtikuva/Jukka Ritola Ei vain geenien piikkiin s Ihmisen geneettinen perimä vaikuttaa Kuopion yliopiston tutkimuksen mukaan luultua vahvemmin, jopa puolet, varhaisiän sepelvaltimotaudin syntyyn. Useiden miljardien vaatimukset kutistuivat budjettiriihen viimeisenä yönä noin 300 miljoonaan markkaan. Miksi jotkut aikuisiksi ehdittyään kestävät uskomattomiakin koettelemuksia ja nousevat pinnalle, ja jotkut sortuvat ja luovuttavat pienestä vastaisesta puhurista. s Taloustermejä ihmettelee myös KESKISUOMALAINEN. Todettiin, että pienten lasten ei pitäisi viettää öitään päiväkodissa ollenkaan. Kasvattajan neuvo kuulostaa yksinkertaiselta: lasta ei pidä suojata pettymyksiltä vaan vanhemman tehtävä on nimenomaan ohjata häntä selviytymään niistä. Kun yhdistetään eri maissa toimivia yrityksiä, kansalliset erot tuovat mylläkkään oman lisänsä. Risto Säntin mielestä parempi olisi puhua arvostuksista – arvot ovat ihmisessä ja kulttuurissa sen verran syvällä, että niitä ei pidäkään yrittää liikutella liiketoimien mukaan. Tuloverotusta kevennetään vain tuloratkaisun yhteydessä sovitut vajaa neljä miljardia markkaa. Tutkijoilla on usein vaikeuksia päästä organisaatioon sisälle – sikäli tämä on ollut ainutlaatuinen tilaisuus, Säntti luonnehtii asemaansa. Asiakimpusta sidottiin pääministeri Paavo Lipposen johdolla kompromissi, joka ei vastaa hyvin kenenkään näkemyksiä, mutta jonka kaikki saattoivat jotenkuten hyväksyä. – Ne käytännöt, joilla kulttuureja liike-elämässä lähestytään, ovat aika mekanistisia. Kiintoisa erityispiirre on keskipohjalainen tapa pinota paaleja päällekkäin. Vallitsee vahva usko, että kulttuureja voidaan muokata ja että johto voi niitä haluamallaan tavalla muokata. Toiset tekevät vuorotyötä. Suomessa taas voidaan mennä vähän suorempaan eteenpäin, Säntti kuvailee. Toisaalta Niinistöllekään ei tuottanut erityistä vaikeutta pitää kyseinen miljardi valtion kassassa. Toteutus onkin jo toinen juttu. Risto Säntti arvelee tutkimuksestaan olevan hyötyä muillekin. – Ruotsalaiseen konsensuspäätöksentekoon kätkeytyy hyvin voimakas johtajavaltaisuus, jos niin halutaan. H allituksen eilen hyväksymä esitys valtion ensi vuoden budjetiksi on monitahoinen taloudellinen ja poliittinen kompromissi. Olen jopa pakottanut lasta maistamaan pahaksi kommentoimaansa ruokaa, kun ammattikasvattajan ohjeen mukaan minun olisi pitänyt osoittaa lapselle kuulleeni ja ymmärtäneeni hänet näin: "Kävipä sinulla huono tuuri kun sait ruokaa, josta et välitä. Selkeä muutos budjettiriihen viime vaiheessa tapahtui myös verotuksessa. Tutkimuksin on todettu, että yksinhuoltajuuden ja rikollisten sekä itsemurha-alttiiden lasten välillä on tietty syy-yhteys. Oliko minulla vaihtoehtoja. Ulkoisesti hyvin toimeentulevissa, esteettisesti kauniissa kodeissa asuvissa perheissä saattaa vallita ihmissuhteiden valheellinen ja paljon sisäänsä peittävä verkko. – Kyllähän eroja on, mutta kovin yksioikoiset näkemykset eri kansallisuuksista ovat harhaanjohtavia. E räät tuttuni ovat joutuneet muuttamaan useaan otteeseen työn perässä. Mitkä miljoonat seikat loppujen lopuksi muokkaavat elämäämme ja millaiseksi ne rakentavat meidät. Tavalliselle tallaajalle näiden talousviisaiden terminologinen akrobatia ei kuitenkaan helposti avaudu: millä tavalla luultua vakavampi sekä pidempi taantuma eroaa kriisistä, tai pitkä taantuma lyhyestä lamasta. Siitä ei suurempaa epäselvyyttä jäänyt, että budjettikirjan painokuntoon saatto oli alusta loppuun Sauli Niinistön käsissä. Arvostus on asia joka voi muuttua: nyt arvostamme tämmöisiä asioita, ja ehkä muutaman vuoden päästä keskustellaan ja arvostukset painottuvat vähän toisella tavalla, selvittää Säntti. – Kielestä keskusteltiin ehkä eniten kulttuuriseminaareissa. Liikkumavaraa on runsaasti, mutta vaikutusmahdollisuuksia kovin vähän. Eeva Inkeri Kluukeri LEENA HJELT Ruotsissa keskustellaan, Suomessa jyrätään?. Jos työntekijä saisi esimerkiksi 60 ikävuoden jälkeen päättää vuosi kerrallaan työssäoloajastaan, moni voisi olla työssä pitkäänkin, kun taas korkea eläkeikä synnyttää "rimakauhua" ja halua päästä mahdollisimman pian pois työelämästä. Päätöstä voi pitää vasemmiston ja vihreiden torjuntavoittona, sikäli kuin verokevennysten vastustaminen sellaiseksi katsotaan. Mitä siitä seuraa lapsille. Ihmismäärän lisääntyessä monimutkaistuvia ihmissuhteita. Johtajalla on hyvin suuri valta vaikuttaa – mutta hänen täytyy toimia ruotsalaisen muodon kautta, hänen täytyy käyttää valtaansa keskustelun kautta. s SUOMEN KUVALEHDEN Jukka Ukkola on havainnut keskipohjalaiset säästeliäiksi. Suurempia poliittisia tappioita kukaan ei tunnusta kärsineensä. On vielä sellaisiakin ihmisiä, jotka elävät normaalisti ydinperheessä, mutta mitä se takaa. s KOTIMAAN Heikki Tervonen hakee Ruotsista esikuvaa ikääntyneiden työntekijöiden kannustamiseksi. – Ei kulttuuri ole johdon käsissä, kulttuuri on meissä ihmisissä. Risto Säntti päätyi aineistoa tarkasteltuaan kuitenkin siihen, että kulttuuria ei suinkaan rakenneta pelkästään johtajien näkemysten ja päätösten pohjalta. Nyt, kun pohjoismainen suurpankki Nordea toimii neljässä maassa, eri kansallisuuksien asema on Säntin mukaan tasaveroisempi. Äkkijarrutuksessa kulkuneuvo yleensä pysähtyy, mutta matkustajat ja tavarat jatkavat matkaansa tuulilasin läpi asvalttiin. Eivätkä paranna kuntoa. Tulos on katsottu niin tärkeäksi, että merkittävä amerikkalainen terveysjulkaisu levittää siitä erillistä tiedotetta. Sen ylijäämä jää selvästi ennakoitua pienemmäksi. Se antaa hallituksen puolueille mahdollisuuksia hyvinkin erilaisiin tulkintoihin. Säntin väitöskirja How Cultures Interact in an International Merger – Case MeritaNordbanken tarkastettiin perjantaina Hämeenlinnan opettajakorkeakoulussa. – Voidaan miettiä, mitä asioita pitäisi arvostaa, jotta yritys saavuttaisi tavoitteensa. Heidän mukanaan matkannut poika on puolestaan ollut pakotettu vaihtamaan hoitopaikkaa monen monituista kertaa. Pohjanmaalla riittää lakeutta, mutta silti maata ei tuhlata pelkäksi varastopohjaksi, vaan säästetään tuottavampiin tarkoituksiin, kuten naurismaaksi. Mistäpä lapset eivät pettyisi ja peräti kärsisi. Tärkeimmiltä osin työttömyysja eläketurvaa koskevat ratkaisut siirtyvät tuonnemmas
Myös Kokkolan vanhat rakennukset levollisine tunnelmineen ovat edelleen mukana. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8. Viiden menestyksekkään Pekko-komedian jälkeen Koivusalo on siirtynyt uuteen aihepiiriin, elämäkerralliseen fiktioon kansakunnan ikoneista. Harlin kaavailee elokuvasta paitsi laajaa historiallista dokumenttia, myös kertomusta Mannerheimista ihmisenä. Elokuvan suomalaisena osatuottajana on Markus Selin ja Solar Films Oy. Suomalaisyrityksistä tukea ovat jo käsikirjoitusvaiheessa antaneet Nokia, UPM Kymmene, Otava ja Nordea. Eräs taloaihe on tehty hämmästyttävän tarkasti vaativalla carborundumtekniikalla. Kriitikot ja muut journalistit ovat tässä asiassa takanani, hän jatkaa. Kuva: Mia Puutio Minä maa, sinä kuu. Täti Sininen, Täti Punainen ja Täti Vihreä on ikuistettu muun muassa pitsistä leikkaamalla ja syövyttämällä pehmeäpohjalle eli kuparilevylle. Viime vuonna palkinto myönnettiin Marko Röhrille. Päivätyössä ollessa ei olisi aikaa eikä voimia tehdä tätä. Onnea Esa Tuunalan matkalle! Ajan, paikan ja mielen tasot Esa Tuunala palasi Ouluun Esa Tuunala ja maalaukset Kohtaus luonnossa (vas.) ja Haiku. Kuvataide Mia Puutio KOKKOLA (KP) Kokkolalaisen kuvataiteilijan Lena Sepän uusimmissa töissä on vahva tunnelma. – Lähdin tuolloin kunnianhimoisesti perinteisen maalaustavan jäljille, Tuunala selvittää. Kälviäläisen Esa Tuunalan Siniseen Komuutiin ripustama 25 maalauksen näyttely on realistisista piirteistään ja nimiviitteistään huolimatta monitasoinen katsaus ajan, paikan ja arkitodellisuuden rajat rikkoviin mielen tallenteisiin. Mutta epäilemättä matka kulkee koko ajan tekijän perusminuutta kohti sen oikeutettuja valintoja toteuttaen. Lapuan urheilutalon saliin mahtuu istumaan 600 katsojaa, mutta parhaimmillaan saliin on sulloutunut jopa 680 katsojaa. Oulun jälkeiset, vuosien 19992001 maalaukset ovat vaihtelevan tekniikan ja moninaisten materiaalisovellusten jännittävä kooste. Laatoille levitetään erityistä asvalttijauhetta. – Teen sen mistä tykkään ja mitä näen, en sen enempää ajattele onko se taidetta vai ei. Näyttelyssä on mukana carborundum-töiden lisäksi muun muassa pehmeäpohjatöitä ja akvarelleja. – Odotan pyhään asti ja katson sitten lehteä. En ole sitä ikinä ennen noin tehnyt, Seppä osoittaa Elämänpuu kukkii -taulua. Vaikka Tuunala on matkustanut paljon ja viettänyt aikoja ulkomailla, ympäristökuvauksen syrjäyttävät yleisluontoiset vaikutelmat. Silti taide on ollut osa miehen elämää poikavuosista lähtien. Osa väestä on seurannut esitystä salin rappusilta. Arvoitukselliset nimet Sienten luvattu maa, Viikinkiretki, Harmagedon – sulkevat unet omaan yksityisyyteensä. Taustalla olevalla valolla tuntuu kuitenkin olevan ratkaiseva valta. Lisäesitykset järjestetään ensi viikon perjantaista lähtien kolmena iltana peräkkäin. Seuraavaksi pitää mennä Pietarsaareen, hän naurahtaa. Arvostelusta tuohtunut Lapualaisoopperan kirjoittaja Arvo Salo rökitti torstain Lapuan Sanomissa toistamiseen Suna Vuorta. Galleria Stenmanissa eilen avatussa 50-vuotisjuhlanäyttelyssä huomio kiinnittyy puuhahmoihin, jotka toistuvat useassakin kuvassa. Timo Koivusalosta Vuoden elokuvatuottaja. Pääosassa Harlin näkisi mieluusti vaikkapa englantilaisen Jude Law'n. Lapualaisoopperan saama kritiikki Helsingin Sanomissa on ollut viime päivien kestoaihe paikallisissa lehdissä. Julkista anteeksipyyntöä on ehättänyt vaatimaan Vihtori Kosolan roolia esittänyt grilliyrittäjä Juha Hietala Lapualta. Kohu siivitti suosiota: Lapualle lisäesityksiä HELSINKI (STT) Elokuvaohjaaja Renny Harlin valmistelee suurelokuvaa marsalkka Mannerheimista. Mannerheimin elämästä ja hänen osuudestaan Suomen historiassa kertovaa elokuvaa on suunniteltu usean vuoden ajan. Kun aihe on työstynyt mielessä valmiiksi, tallennan sen spontaanisti, eikä materiaali ole silloin olennainen. Hän on todennut, että "Jumalauta, näillä lakeuksilla ei pilkata grilliyrittäjää". LAPUA (STT) Kovaa hälyä nostaneesta Lapualaisoopperasta on päätetty järjestää vielä kolme lisäesitystä. Voidakseen edetä, on jätettävä jotakin taakseen. Esa Tuunalan maalauksia Sinisessä Komuutissa Oulussa 7.8.25.8. Selin oli aikoinaan tuottamassa Harlinin ohjaamaa Jäätävää poltetta. On mentävä hyvin lähelle niitä, ennenkuin värivivahteet ja -läikät erottuvat kerrosmaisen tekniikan siivilästä ja maalaukset syttyvät täyteen elämäänsä. Vastikään galleriansa Pitkänsillankadulle uusiin tiloihin muuttaneen galleristi Pirkko Stenmanin mukaan Lena Seppä on myös Kokkolan eniten myyvä kuvataiteilija. Sanomalehti Pohjalainen oli haastatellut torstain numerossaan kriitikko Suna Vuorta. Niin kuin Dyyni on meren ja tuulten yhteistyön tulos, on Hekla maan väistämättömien voimien näyttämö. Hänen tuorein teoksensa, Rentun Ruusu, on osoittanut Koivusalon kyvyt tarinankertojana, joka osaa tuottaa katsojalle elämyksiä". Se luotaa teemaansa tavalla, jonka lähtökohdat vain taiteilija tietää. Ansioluetteloa ei kuitenkaan löydy sen korvaa persoonallinen analyysi oman taiteen ehdoista ja menetelmistä. Hän itse arvelee, että aikaisemmin pinnalla olleet kukka-aiheet ovat nyt siirtyneet puiksi. – Tuonkin puun keksin yks´kaks´ tehdä monella laatalla. Luonnon vaihtuvat ilmiöt ovat tavoittaneet kaikupohjan taiteilijan emotionaalisessa reaktiokentässä. Työ on tehty yhdistyksen johdon valvonnassa ja käsikirjoituksen ensimmäisen luonnoksen englanninkielinen käännös valmistuu tämän kuun lopulla. G. Toivematka Doveriin on vielä tekemättä, vaikka sen valkoiset kalliot jo maalauksessa lähestyvät. Erilaiset sekatekniikat, omat kokeilut ja pikkutarkkuus ovat Lena Sepän ominta alaa. Suuria abstraktioita Mitä enemmän keskustelen Esa Tuunalan kanssa ja paneudun hänen spontaanin kädenjälkensä tuloksiin, sitä enemmän kyselen matemaatikon systemaattisuutta ja abstraktimpaa ilmaisua. Lapualla ei ole lannistuttu laulunäytelmän saamasta murskakritiikistä, päinvastoin, se on nostattanut yhteishenkeä paikkakunnalla. – Katsotaan nyt. Menneestä hetkeen Ei millään uskoisi, että Oulua edeltävän ajan varhaiset maalaukset, Viimeinen syksy, Musta meri, Jään hiljainen meno ja Kynnös ovat vain 17-18 vuotiaan nuorukaisen maalaamat. Yhtä hyvin voisi siirtyä sadan vuoden takaiseen Edvard Munchmaiseen ekspressionismiin tai 1900-luvun alun suomalaiseen maisemamaalaukseen. Ja pensselin ohella on tarvittu tapiseeraustelaa, kumisaappaan pohjaa sekä kämmenpohjaa ja tulitikkuja. Mannerheim, Champion of Liberty -yhdistyksen. Kokeilen erilaisia tekniikoita ja katson sitten mitä tulee, Seppä kertoo. – Tämä on fyysisestikin aika raskasta, käsityötä alusta loppuun, Seppä toteaa. Pekko-komedioiden lisäksi Koivusalo on noussut yleisön suosioon kansantaiteilija Irwin Goodmanin elämästä kertovan Rentun Ruusun ansiosta. Kritiikin nostaman julkisuuskohun uskotaan osaltaan lisänneen lippujen kysyntää. – Olin siivoojana 15 vuotta ja ajattelin, että pitää olla muutakin. Ja näissäkin kaikissa on puu mukana, Lena Seppä esittelee uusimpia vanhan kaupungin taloaiheita. Hän ei ollut aikonut tahallisesti sohaista ampiaispesää antaessaan Helsingin Sanomissa arvion Lapualaisoopperan ensi-illasta. Jos anteeksipyyntöä ei heru, asia ei jää tähän, uhosi Hietala torstaina. Se on auttanut pysymään koossa. – Kun virka lakkautettiin, minulle jäi kuitenkin taide. – Perinteisten materiaalien lisäksi löytyy nokea, pölyä ja partavaahtoa. Amerikkalaiset käsikirjoittajat muokkaavat Vihisen työn syksyn aikana Hollywoodin vaatimaan suuntaan. Palkinto luovutettiin Koivusalolle Savonlinnan elokuvajuhlilla perjantaina, ja se jaettiin nyt viidettä kertaa. – Tykkään porteista ja vanhoista taloista. Valintaansa SEK:n jäsenistöstä koottu raati perustelee seuraavasti: "Timo Koivusalo on löytänyt avaimen elokuvayleisön sydämiin. Harmoninen Haiku, Pyhimys, Sairas tyttö ja Valokuvaajan muotokuva ovat esimerkkejä Tuunalan moniulotteisesta kyvystä kartoittaa aikaa, kulttuuria ja ihmisen psyykeä. Liput varsinaisiin esityksiin on myyty lisäpaikkoja myöten loppuun jo aikaa sitten. Vuori kertoi olevansa yllättynyt kohusta. Ensi-ilta on näillä näkymin vuosikymmenen puolessa välissä. Salo luonnehti kritiikkiä B-luokan kirjoitukseksi. Käsikirjoitustukea on tullut myös Suomen elokuvasäätiöltä. Monella laatalla tekeminen vaatii carborundum-tekniikassa erityisen monta työvaihetta. Sulautuminen on niin aistittavaa, että siirtymät subjektiivisiin omakuviin tapahtuvat itsestään. Vuori ilmoitti jutussa, ettei hän kuitenkaan aio pyytää julkisesti anteeksi kirjoitustaan lapualaisilta, vaikka sitä on vaadittu. Kun jonkun taulun saa myytyä, rahat menevät velkoihin. Carborundum-tekniikalla tehdyissä kuultavan unenomaisista puuaiheista huokuu symbolista syvyyttä, vaikka taiteilija itse ei tunnusta sen kummemmin analysoivansa töitään. Elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt Tampereen teatterin johtaja Heikki Vihinen. Yhdysvalloissa ja Suomessa tuotettavan elokuvan budjetti noussee ainakin kahteensataan miljoonaan markkaan. Vaikka Lena Seppä on aloittanut uransa vasta nelikymppisenä ja valmistunut Pohjoismaisesta taidekoulusta vuonna 1992, hän on ehtinyt tulla yhdeksi Kokkolan pidetyimmistä kuvataiteilijoista. Oulussa seitsemäntoista vuotta asuneen, yliopistossa matematiikkaa opettaneen, kulttuurikolumneja kirjoittavan taiteilijan 42-vuotiseen elämään mahtuu dramatiikkaa ja yllättäviä käänteitä enemmän kuin monen muun kohdalle. Yhdistyksen puheenjohtajana on kenraaliluutnantti evp Ermei Kanninen ja varapuheenjohtajana professori Heikki A. Hankkeen takana ovat maamme historiasta ja sen tunnetuksi tekemisestä kiinnostuneet ihmiset, jotka ovat perustaneet elokuvan toteuttamista ajavan C. – Hetki ei odota. Mielikuvituspuu kummittelee Lena Sepän kuvissa Lena Sepän aiheet toistuvat, mutta tekniikka vaihtuu. 2001 11 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Mia Puutio (06) 827 2318 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Soile Seppä OULU Ennen ja jälkeen Oulun. Hekla. Työvaiheisiin kuuluu myös käsintehtävä putsaus, jotta kuva ei peity värin alle. Se avaa ja sulkee ovia selittelemättä. Taiteilija mieluusti itsekin asuisi vanhassa puutalossa, mutta se on toistaiseksi jäänyt koivuhakalaiselle haaveeksi. Elokuvan rahoitus kerätään Yhdysvalloista ja Euroopasta. Mutta kyllä tämä antaa paljon, Lena Seppä toteaa taiteilijantyöstään. Vastapainoksi rakennusten työstämiselle hän mielellään luo vähän vapaampaa osastoa, kuten ilman mallia tehtyjä mielikuvituspuita. Mahdollisia tulevia toimia hän ei suostu vielä paljastamaan. Ja nyt tuntuu hyvältä, kun on mahdollisuus tehdä töitä entisen kotitalon alakerrassa olevassa ateljeessa ja ottaa lapsuuden ja nuoruuden ympäristö uudesta näkökulmasta haltuunsa, taiteilija paljastaa. – Moni nuoren polven luonnenäyttelijöistä näkee tässä varmasti elämänsä tilaisuuden esittää monisärmäistä suurmiestä suuressa eeppisessä elokuvassa, Harlin pohtii Talouselämä-lehden haastattelussa. Omien kokeilujen luova taitaja Puiden lisäksi Sepän aiheina kummittelevat muun muassa kissat, mummut ja pariskunta. Reenpää. Perusminuutta kohti Kaksijakoinen näyttely hyppää vuosien 1977-78 jälkeen 21 vuoden yli vuosiin 1999-2001. Täti Punainen. Nyt on jännitystä, että tuleeko toimeen. Ukkonen nousee saaren ylle, sää vaihtuu tunturissa, Hekla purkautuu ja Hollannin rantadyyni peittää meren. 2001. – Helsingin Sanomien kriitikolle Suna Vuorelle voisi lähettää vaikka kukkapuskan, naureskelee Lapualaisoopperan tuottaja Kari Manu. Maalaukset ovat täysin erilaisia kuin nämä, suurikokoisia abstraktioita, Tuunala kertoo. Elokuva kuvataan englannin kielellä pääasiassa Suomessa ja sitä päästäneen tekemään vuonna 2003. Renny Harlin kertoo perjantaina ilmestyneessä Talouselämä-lehdessä, että hän ja Vihinen ovat tavanneet parin viime vuoden ajan aina, kun ohjaaja on käynyt kotimaassa. Viime perjantaina ensiesityksensä Lapualla saanut Lapualaisooppera on toteutettu paikallisten harrastajanäyttelijöiden voimin. – Melkein kaikki portit olen jo piirtänyt. Syntyy vaikutelma mielleja kokemustiivistymistä, joihin reagoi välittömästi. – Avaan marraskuussa näyttelyn Kokkolassa, kaupungin taidemuseossa. Maalausten välittämä energia on lähes hämmentävä vastakohta niiden pienelle koolle. Julkisen anteeksipyynnön eräpäiväksi on asetettu tuleva sunnuntai. Näytelyssä on myös parikin sarjaa erään sadun kolmesta erivärisestä tädistä. Kuva kaiverretaan samoille alumiinilaatoille, joilla sanomalehti painetaan. Energia tiivistyy Sinisen Komuutin patinoituneet, valoa syövät hirsiseinät eivät välttämättä ole paras tausta Tuunalan pienille, usein vain muutaman neliödesimetrin kokoisille, tummasävyisille maalauksille. E. Mannerheim pääsee Hollywoodiin SAVONLINNA (STT) Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK valitsi vuoden 2001 elokuvatuottajaksi Timo Koivusalon, joka on myös monipuolinen näyttelijä, käsikirjoittaja, säveltäjä, ohjaaja ja leikkaaja. Kuvat: Soile Seppä Sairas tyttö. Elävän unimaailman inspiroimassa maalaussarjassa olennaisena on tumma, liikkuva varjo. Kukkiva elämänpuu on tällä hetkellä taiteilijan suosikkiteos
Tulosta tulee silläkin tekniikalla: Johnson on kahdesti juossut Roger Kingdomin USA:n ennätystä 12,92 sivuavan ajan, joka jää vain sadasosan Edmontonista pois jäänen britin Colin Jacksonin ME:stä. Paula Radcliffe osoitti mieltään Brittiläiset Hayley Tullett ja Paula Radcliffe nostivat Kansainyhteisön stadionin urheilijakatsomossa julisteen, jossa he vaativat EPO:sta kärynneitä pois radalta. Voisi vaikka talon rakennuttaa keskelle kenttää, niin tasainen ja hyvin kasteltu pihanurmikkokin olisi valmiina. Se jää minulle yhtä suureksi arvoitukseksi kuin se, miksi he syövät aamiaisella ranskalaisia pottuja ja pannukakkuja eivätkä keitä kaurapuuroa ja mustikkasoppaa. Isot miehet pistävät kypärän päähänsä ja toppaavat hartiansa valtavilla pehmusteilla, mutta keekoilevat liian lyhyissä ja piukeissa housuissa kuin järin hovinarrit. Järjestäjät tyytyväisiä MM-lipunmyyntiin. Jegorova kilpaili 5 000 metrin alkuerissä. Johnson voitti olympiakultaa Atlantassa ja teki Ateenan MM-kilpailuissa 1997 pika-aiturille ainutlaatuisen tempun. Tai edes tyytyisi toteamaan, että dimetyylisalisyylihappo. Ruotsin Robert Kronberg ei saanut loppukilpailuun täysosumajuoksua, mutta kurotti viidenneksi ajalla 13,51, joka uupuu 16 sadasosaa Kronbergin omasta ennätyksestä ja Arto Bryggaren PE:tä sivuavasta noteerauksesta. – Ehkä sisärata vei ajastani pari kymppää. Manninen on nyt välieräkamaa Johanna Manninen jätti 200 metrin toisissa alkuerissä taakseen kolme juoksijaa. Jegorova on 3 000 metrin hallimaailmanmestari. Johnsonin asioidenhoitajan luulisi ymmärtävän paitsi rahanteosta, myös itse urheilemisesta, sillä hän on legendaarinen Renaldo Nehemiah, 1970-luvulla maailmanennätyksiä murskannut öljylantio. Aidat alta pois -tyylillä Johnson ja Garcia ottivat edellisen kerran rajusti yhteen Monacossa, jossa amerikkalainen työntyi maalilinjalle muutaman sentin edellä. Myös kisojen paikallisia järjestelyjä johtava Jack Agrios vakuuttaa, että lipunmyynti on sujunut suunnitelmien mukaan. Ehdin jo huolestua loppumetreillä, että niinköhän Garcia ottaa minut kiinni, Johnson pohti. Normaalisti joukkoviestimien urheilusivuja ja tvja radioaikaa täyttävät ammattilaislajit, kuten Kanadassa jääkiekko, koripallo ja baseball. Otin siitä kaiken hyödyn irti juoksussa, haitilainen säteili. Hänen ennätyksensä ennen torstaita oli peräisin vuodelta 1998, jolloin aidattu suora kulahti 13,30 sekunnissa. Aprillipäivänä 21 vuotta täyttänyt nurmolaisneiti ansaitsee kaiken kiitoksen urakastaan, joka käsitti viisi juoksua. Jos löytäisin sen tyypin, jonka kuningasälynväläyksen vuoksi näin upeaa urheilupyhättöä ryhdytään muuttamaan amerikkalaisen jalkapalloilun kehdoksi, menisin poikittaisen mailan uhallakin sanomaan suorat sanat. Garcia jossitteli huonolla lähdöllään Garcia ponnahti pinnalle vuoden 1997 MM-hallissa, jossa hän tuuletti 60 metrin kultaa 21-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi. Jos olisin irronnut telineistä nopeammin, loppujärjestys olisi saattanut kääntyä toisin päin. Uskoisin olevani vastustajiani paremmassa kunnossa, mutta tänään näin, Garcia jossitteli. Johnsonista piti tulla kymmenottelija, mutta hän muutti nuoruusvuosinaan suunnitelmaansa, koska totesi kuninkuuslajin liian vamma-alttiiksi. En ymmärtänyt niin hienoja sanoja, Johanna hihitteli erittäin vapautuneena ja hyväntuulisena. – Yritin lukea tiedotusoppia vuoden, mutta sen tenttikirjat menivät minulta komeasti yli hilseen. 2001 s KESKIPOHJANMAA O lenpa tähän saakka pitänyt kanadalaisia kummallisina öykkäreinä, suorastaan väkivaltaisina epeleinä, mutta käsitykseni onkin periytynyt kiekkokaukalosta. Hänen aitomistyylinsä on tuskin yhtään sen turvallisempi, sillä vain harvoin Johnsonin jäljeltä jää radalle aidoista yli puolet pystyyn. Osaavat järjestää hiton hyvät kilpailut, ja omia urheilijoitakin näkyy riittävän. – Vihjailut, että IAAF ei olisi tyytyväinen katsojamääriin, ovat täyttä roskaa. Tämän juoksun vaikein vaihe osui kolmannen ja seitsemännen aidan välille, ja Garcia meinasi käyttää sitä hyväkseen, Johnson tunnusti. Voitettuaan 1 500 metriä Szabo päätti lähteä mukaan myös päämatkalleen vitoselle. – Minun täytyy selvittää itseni ajoissa ensimmäiselle aidalle, sillä sen jälkeen juoksu useimmiten kulkee omalla painollaan hyvän perusnopeuteni ansiosta. Jegorova antoi positiivisen dopingnäytteen Pariisin Kultaisen liigan kilpailun yhteydessä. Johanna joutui pinttelemään viimeisen juoksunsa sisäradalla, joka on aina kaksisatasella vaikea. Niin hän tekikin vuoden 1994 nuorten MM-Lissabonissa, jossa hän saalisti hopeaa. Jostain olen paremman kirjallisuuden puutteessa lukenut, että Montrealin olympiastadionin on annettu rupsahtaa huonompaan kuntoon kuin Sarajevon stadionin, jota sentään pommitettiin ja jolla lie tehty kaikenlaisia kauhutöitä. Agriosin mukaan kisojen kolmen viimeisen päivän aikana stadion saattaa olla loppuunmyyty. Johnsonin voitto 0,3 metrin vastatuulessa oli mannaa amerikkalaisille, joisen toiseksi valtiksi povattu olympiakakkonen ja hallimaailmanmestari Terrence Trammell hyytyi yllättäen jo välieriin. Ovat he silti vähän outoja. Syövät niitä rasvojaan ilman haarukoita ja lippahattupäässä, juuttaat. Kokeilematta on siten jäänyt, saisiko tuota turpaansa, jos soisi sanan sanasta. Edmontonin kisat on IAAF:lle sikäli tärkeät, että ne ovat kaikkien aikojen ensimmäiset MMkisat Pohjois-Amerikan mantereella. Siksi, että se on ainut Suomen kunta, jossa ei ole juoksurataista urheilukenttää. Minun vähään järkeeni ei suostu menemään, mikä jenkkijaliksessa kiehtoo tämän mantereen asukkeja. En nähnyt lakanaa, mutta teksti oli kyllä hyvä, Szabo kommentoi brittien tempausta. Olen hyvin tyytyväinen tästä järjestyksestä. Kuva: Lehtikuva/Reuters EDMONTON (STT) Edmontonin MM-kisojen järjestäjät ryhtyivät vastahyökkäykseen perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Hän taittoi saman matkan viime talvena hallissa aikaan 54,36. On se soikiopalloilu niin naurettavaa touhua, että ulkomaalaistakin hävettää. Mikä näitä kanadalaisia riivaa, kun heidän pitää päästä parhaista yleisurheilukentistään eroon. Eivätkä liioin työnny sentin päähän naamasta hokemaan muuatta f-alkuista sanaa, joka suomeksi alkaa v:llä. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Mannisen urakointi päättyi 200 metrin alkueriin EDMONTON (STT) Maastojuoksun maailmanmestari ja Edmontonin kympin nelonen Paula Radcliffe osoitti torstaina mieltään venäläisen Olga Jegorovan juoksemista vastaan Edmontonin MM-kilpailuissa. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF vapautti hänet kuitenkin juoksemaan MM-kisoissa, koska Pariisin testi ei vastannut IAAF:n vaatimuksia. Edmontonin yleisurheilun MM-kisoihin osallistuva urheilija on jäänyt kiinni kielletyn EPO-hormonin käytöstä. Tänne reissua suunnitteleville suomalaisille lohdutuksekseni voin kertoa, etteivät he suinkaan survo jokaisessa nurkkauksessa kanssaihmisiään selästä seinää vasten eivätkä kuljeta mukanaan laudanpätkiä, joilla pamputtaisivat pahaa-aavistamatonta turistia takaraivoon heti, kun silmä välttää. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Paul Lipiäinen (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Lauantaina 11.8. Kansainyhteisön stadionille mahtuu 60 000 katsojaa, mutta lehdistön, IAAF:n, vip-vieraiden ja muuhun käyttöön varattujen paikkojen takia stadionille voidaan myydä vain 46 000 lippua per päivä. Radcliffe ja hänen brittiläinen joukkuekaverinsa Hayley Tullett nostivat Kansainyhteisön stadionin urheilijakatsomossa julisteen, jossa he vaativat EPO:sta kärynneitä pois radalta. Ei voi olla päässä kaikki johdonpäät oikeissa paikoissa, jos suunnittelee Kansainyhteisön stadionin juoksuratojen repimistä puhumattakaan kaikkien hienojen kenttälajipaikkojen hävittämistä. – Sain hieman huonon lähdön. Hän jätti kuitenkin taakseen kolme juoksijaa, joista Belgian Kim Gevaert ja Italian Manuela Levorato ovat yleensä olleet Johannan edellä. Matkalla MM-pronssille Dorival voitti kolme kansainvälistä kilpailua Osakassa, Helsingissä ja Luzernissa. Sydneyn olympiakisoissa Dorival tunkeutui jo finaalitasolle sijoittuen seitsemänneksi. Opiskelut odottavat Suomessa Manninen suunnitteli viikonlopuksikin vauhdikasta ohjelmaa: – Yritän saada sunnuntaiksi ratsastusajan täkäläiseltä tallilta, kouluratsastusta kilpailumielessäkin harrastava Johanna paljasti. Edmontonin satasen välieriin selviytyi vain neljä eurooppalaista, joista Mannisen aika 11,46 oli peräti kolmanneksi paras. Sen sijaan alkuviikosta vaivannut flunssa meni nopeasti ohi, Johanna kertoi. Kannattaa seurata Tampereen eliittikilpailuja elokuun 22. Menenkö ja kerronko sille pähkähullulle arkkitehdille, että olen nähnyt omin silmin ja paikalta käsin vain yhden näin kauniin yleisurheilustadionin. Kaikki viittaa siihen, että Manninen voidaan nähdä finaalissa jo ensi vuoden EM-Münchenissä kummallakin pikamatkalla. Siinä silmä lepää, kun stadion on maalattu nätisti punavalkosävyiseksi ja koristeltu sopivasti tummansinin verhoiluin. Me haluamme järjestää arvokisoja PohjoisAmerikassa myös jatkossa ja aiomme tehdä niin, IAAF:n pääsihteeri Istan Gyulai jyrisi. Tuntuu siltä, että olen ottanut uuden askeleen ylöspäin sekä harjoituksissa että kilpailuissa, Manninen myönsi. Määrä kielii vankasta askeleesta kohti kansainvälistä huipputasoa. Kirjoittaja on Yleisurheilun Kuvalehden päätoimittaja, joka toimii Keskipohjanmaan edustajana Edmontonissa. Ja Stadikalla sentään joutuu kapuamaan polvet natisten kymmeniä portaita siinä, missä täällä selviää muutamalla loivalla nousuaskeleella. Perustaisivat tänne oikean yleisurheilun harjoituskeskuksen, kun on valmiina mondot ja pelit. Ettäkö minkä täytisen takia nimenomaan Viialaan. – Se jäi aika kauas täydellisestä juoksusta, mutta teinpähän sen työn, jonka tulin tänne tekemään. Sitä vartenhan jumbojeteissä on ruumat. Gyulain mukaan USA:n liitto suunnittelee parasta aikaa hakevansa vuoden 2006 yleisurheilun maailmancupia. Pronssille saatiin MM-tasolla aivan uuden valtion edustaja, kun Haitin Dudley Dorival juoksi maansa ennätyksen 13,25 ja kukisti Kuuban Yoel Hernandezin 0,05 sekunnilla. – Heikon välieräjuoksuni jälkeen olin iloinen saatuani finaaliin kahdeksannen radan, jolla kukaan ei voinut häiritä minua. Johnson teki voittoajakseen tämän kauden kärkituloksen 13,04, ja Garcia kauden parhaansa 13,07. Dorival, 25, voisi periaatteessa juosta USA:n paidassakin, sillä hän asuu jenkeissä, ja hänellä on kaksoispassi. Vähän outoja Kolumni M M E D M O N T O N ANTTI-PEKKA SONNINEN 12 Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Yhdysvaltain Allen Johnson otti vakuuttavalla tavalla itselleen takaisin maailman pika-aituriherruuden kukistettuaan Kuuban olympiavoittajan Anier Garcian Edmontonin MM-finaalissa. – Levorato on tähän asti voittanut minut melkein puolella sekunnilla, ja Gevaertkin parilla kymmenyksellä. Samassa erässä juossut Gabriela Szabo uhkasi aiemmin vetäytyä kisasta, jos Jegorova saa kilpailuluvan. – Taidan tosiaan olla välieräjuoksija. Kanadassa, kuten USA:ssa yleisurheilun medianäkyys on tiukasti sidoksissa menestykseen. – Olemme saavuttamassa 12 miljoonan dollaria rajan ja tavoitteena ollut 12,5 miljoonaa dollariakin on saavutettavissa, Agrios arvioi. yleisurheiluliitto IAAF ei olisi tyytyväinen siihen, että kaikki katsomon penkit eivät ole olleet täynnä. Mutta eipä ollut Göteborgin Nya Ullevillakaan työnteko yhtä rattoisaa ja helppoa ajankulua kuin täällä. Olympiakultajuoksussaan hän ei aivan yltänyt siihen, vaan kellotti tasa-ajan 13,00. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Johanna Mannisen juoksut Edmontonin MM-radalla päättyivät 200 metrin toisiin alkueriin, joissa hän juoksi 23,11 eli 18 sadasosaa hitaammin kuin keskiviikkoisessa ennätysjuoksussaan. Johnson ja Garcia lähtivät molemmat telineistä 0,150 sekunnissa, mutta jo parin aidan jälkeen Johnson oli repinyt selvän etumatkan, joka kaventui loppusileällä. Käynkö huutamassa suunnittelijan terveeseen korvaan, että eiväthän ne Helsingin herratkaan, jumalauta, edes harkitse Olympiastadionin laittamista pysyvästi pesäpallokentäksi. Kysynkö saman tien, että jos ette kerta tällaista loistopaikkaa tarvitse, ostan sen osina ja kuljetutan lentorahtina Viialaan. Päätös aikuisiän "kotimaasta" kallistui ymmärrettävästi voodoo-saaren suuntaan vuonna 1999. Kotiin palattuaan hän kääntää "siviilielämässään" uuden lehden aloittaessaan yhteiskuntapolitiikan opinnot nykyisen asuinkaupunkinsa Jyväskylän yliopistossa. – Tällä hetkellä stadionille on myyty kolmelle viimeiselle päivälle noin 40 000 lippua per päivä, Agrios sanoo. Levorato voitti vuonna 1999 kaarrematkalla 22-vuotiaiden Euroopan mestaruuden, toisin sanoen saman tittelin kuin Manninen tänä kesänä. – Eihän 13,04 ole lainkaan hassumpi tulos, vaan oikeastaan erinomainen ottaen huomioon arvokilpailun aiheuttaman paineen, hän lientyi lausumaan hieman myöhemmin. – Osoitin kuitenkin maailmalle olevani yhä eliittitason urheilija. päivänä, sillä Manninen kokeilee Ratinassa ensimmäistä kertaa urallaan 400 metrin matkaa ulkona. Kisojen vaisuja katselijamääriä on arvosteltu eurooppalaisissa lehdissä. MM-Sevillassa hän ehti jo hopealle ja on kehittynyt koko ajan lähemmäksi 13 sekunnin alitusta. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF vahvisti torstaina Kanadan aikaa, että MM-kisojen aikana otetuista 50 yllätystestistä yksi on osoittautunut positiiviseksi. Johnson rymisteli revanssin Allen Johnson otti takaisin pika-aituriherruuden kukistettuaan Anier Garcian Allen Johnson nappasi 110 metrin aitajuoksun voiton tutulla tyylillä: vain harvoin hänen jäljeltä jää radalle aidoista yli puolet pystyyn. Hänestä tuli kaksinkertainen maailmanmestari juostuaan 4x400 metrin aitojen alkuerissä! Tämä kausi alkoi 30-vuotiaalta aitaraketilta hieman takellellen, sillä hän jäi Eugenen GPjuoksussa kuudenneksi, mutta mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä vakuuttavammin Johnson on hoidellut voittoja itselleen. Edmontonin lähipreerioilla riittää sen verran öljyä pumpattavaksi, että ottakoot sieltä rahat kokonaan uuden stadionin rakentamiseen, jos kerta soikiopalloilua pitää niin kovasti pokkailla. Kanadassa puolestaan on julkisuudessa esitetty vihjailuja, että kv. Ja entäs ne sen säännöt! Samana päivänä krapulan ja saksan kieliopin kanssa lienevät luodut. Hän selvisi perjantaina jatkoon alkuerästä
Ivanova hallitsi naisten kävelyä Venäjän Olimpiada Ivanova voitti naisten 20 km:n kävelyn. Torstaina Averbuh esiintyi erittäin rauhallisesti pitkin kilpailua, mutta kertoi tunteneensa perhosia vatsassaan aamupalalla. – En oikein osaaa edes sanoa, miltä minusta tuntuu. Juoksuradalla Kenderistä edellinen helleenivoittaja oli Spiridon Louis Ateenasa 1986! Kesäkuussa 28 vuotta täyttänyt Kenderis kelpaa malliesimerkiksi kreikkalaisten kunnianhimoisesta valmentautumisesta Ateenan olympiakisoihin kolmen vuoden päästä. Schultz ei kuitenkaan ole kuulunut maan huippukaartiin. Naisten 20 kilometrin kävely oli MM-kisojen ohjelmassa toista kertaa, sillä aiemmin kilpailu käytiin 10 kilometrin mittaisena. – Zelezny kunnioittaa vastustajistaan eniten Parviaista ja Backleyta, koska hän on viime vuosina hävinnyt useimmin juuri heille, Zeleznyn urotöiden raportoijat vahvistavat. – Schultz on testattu harjoituskaudella vain kerran viimeisen 12 kuukauden aikana, Saksan yleisurheiluliiton DLV:n puheenjohtaja Clemens Prokop kertoi torstaina. Zeleznyä on totuttu pitämään korkeiden heittojen miehenä, jolle saattaisi tulla Edmontonin päädyistään avoinaisella stadionilla ongelmia, mikäli tuuli äityy puhaltamaan vastaan. Sevillan MM-finaalissa Markov kohosi hopeakorkeuteen hävittyään vain Tarasoville, joka joutui jäämään Edmontonista pois loukattuaan nilkkansa pahasti Monacon GP-kilvassa. Maalikameran tulkitsijoilla riitti töitä, sillä myös neljänneksi sijoittunut St Kitts ja Nevis -saarten Kim Collins merkkautti ajan 20,20 vain 0,1 metrin myötäiseen juostussa kilvassa. Aussit odottivat Markovilta vähintään mitalia Sydneyssä, mutta siellä hän joutui tyytymään yllätyksellisen kilpailun viidenteen sijaan. Puolimatkassa hänen tuntumassaan oli vielä joukkuekaveri Jelena Nikolajeva, mutta hänet otettiin radalta varoitustilin täytyttyä. Se saattaa merkitä liian suurta etua Janille, sillä hän on säilynyt erittäin terveenä tänä vuonna, tshekkitoimittajat arvelevat. Mitaleille yltäminen tällaisessa taistelussa tuntuu sitäkin paremmalta. Hän kertoi tietävänsä Kansainyhteisön stadionin tuulien oikullisuuden ja madaltavansa vetoa heti, jos siihen ilmenee aihetta, Urban mainitsi. Bubka kutsui Dragilan Donetskiin COLOMBO (STT–AFP) Kolme srilankalaista yleisurheilijaa kunnostautui Edmontonissa kielteisesti. – Oikea muoto on Kenderis, mestari painotti Saksan tv:n haastattelussa. Hurjastelu loppui sentään 610:ssä, josta Markovin yritykset jäivät ponnettomiksi. Kreikan Kenderis teki sen taas 200 metriä voittanut Kreikan Konstadinos Kenderis ei jäänyt tähdenlennoksi, jollaiseksi häntä epäiltiin olympiavoiton jälkeen. Markov muutti kengurumaahan vuonna 1996 Valko-Venäjältä, ja Averbuh jätti Venäjän tomut taakseen vuotta myöhemmin. Averbuh pudotti 590:stä kerran ja siirsi loput yrityksensä 595:een, josta Markov liiteli ensimmäisellään yli. Zeleznyn treeniohjelmiin on tullut vain yksi pitempi katkos, kun hän kävi vajaa kuukausi sitten Moskovassa Kansainvälisen olympiakomitean kokouksessa, jossa hänet valittiin KOK:n urheilijajäseneksi. Ennen Markovia kuusi metriä ovat kyenneen arvokilpailuissa hyppäämään vain Bubka Ateenassa 1997 ja venäläinen Rodion Gataulllin EM-Helsingissä 1994. Muut Saksan edustajat Edmontonissa ovat vuoden 1998 EM-pronssimitalisti Raymond Hecht, 32 ja vuoden 1995 MMpronssimies Boris Henry, 27, joten teutonitriosta löytyy runsaasti kokemusta menestystä ei niinkään. Israelin ennätys kaunistui virallisesti lukemaan 580 Sevillassa, jossa Avebuh sai hieman yllättäen pronssia. – Askeleeni lipesi hieman kaarteesta suoralle tullessani, ja menetin keskittymiseni hetkeksi. Olisi ollut mukavaa saada hänet mukaan palkintopallille, Ivanova kertoi. Vuonna 1997 Ivanova sijoittui toiseksi MM-kisoissa, mutta menetti hopeamitalinsa jäätyään kiinni anabolisen steroidin stanozololin käytöstä. Ivanova käytti kahden vuoden kilpailukiellon itämaisten kamppailulajien harjoittamiseen. Hylätyt: Hristina Kokotou Kreikka, Kerry Saxby-Junna Australia, Liu Hongyu Kiina, Sun Chunfang Kiina, Gillian O'Sullivan Irlanti, Natalia Fedoskina Venäjä, Michelle Rohl USA, Ryoko Tadamasa Japani, Svetlana Tolstaja Kazakstan, Maya Sazonova Kazakstan, Ines Henriques Portugali, Jane Saville Australia, Susana Feitor Portugali, Jelena Nikolajeva Venäjä. – Hänellä on kaksi eri tekniikkaa, joita hän käyttää sään mukaan. Zelezny ei ole ilmestynyt edes tshekkitoimittajien juttusille, mutta kysymys ei ole mitenkään poikkeavasta käytännöstä. Hypätessä jalka tuntui koko ajan paremmalta. Australian kansalaisuuden hän sai toukokuussa 1999, ja hieman myöhemmin hänen tekemäkseen merkittiin Oseanian ennätys 595. Tsibulskaja, 33, oli Ateenan MM-kisoissa 1997 kolmas ja 32-vuotias Perrone MM-hopealla Göteborgissa 1995 ja samalla sijalla Atlantan olympialaisissa vuotta myöhemmin. – Jokainen, joka tuntee minut, tietää, etten sanoisi sellaista. Bubka, joka vetää kotikaupungissaan Donetskissa seiväshyppykoulua, kutsui Dragilan ensi vuonna paikalle kilpailemaan ja katsomaan koulua, jossa harjoittelee poikia ja tyttöjä. Ennen kilpailun alkua en kuvitellutkaan hyppääväni yli kuutta metriä, enkä voi olla kuin itsestäni ylpeä, Markov ällisteli. – En yllättynyt Markovin hirmutuloksesta, sillä tiesin hänellä olevan kykyjä 605:een. Myös joukkueen johdon jotkut toimet vaativat tutkimista, maan urheiluministeriön edustaja sanoi Colombossa. – Jan tekee aina näin: vetäytyy julkisuudesta pariksi viikoksi ennen arvokilpailua. Ennen haastattelukatkoa Zelezny lupasi olla MM-kilvassa täydessä iskussa, eikä joukkueen sisältä ole kuulunut sellaisia uutisia, jotka olisivat muuttaneet käsitystä. Ivanovan voittoaika oli 1.27.48. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa EDMONTON (STT) Kuusinkertainen seiväshypyn maailmanmestari ja ME-mies Sergei Bubka seurasi Edmontonin MM-kisojen katsomosta, kun Dimitri Markov ylitti MMkisaennätyksen 605. – Hoidin sitä keskiviikkona kymmenen ja ennen kilpailua kolme tuntia, ja se kannatti. Puheenjohtajan mukaan Saksan huippu-urheilijat testataan vuoden aikana kuusi tai seitsemän kertaa. Kaksikko pääsi vapaaksi joukkueen johtajan Palitha Fernandon ansiosta, mutta lähetettiin kotimaahan. Sain uudelleen rytmistä kiinni, mutta voiton suhteen peli oli menetetty, hopeamies kertasi. – Mitä, tekikö Parviainen täällä ensimmäiset täysivauhtiset heittonsa viiteen viikkoon. Jo 39-vuotias Peter Blank viskasi kesäkuussa Stuttgartissa yli 35-vuotiaiden ME:n 88,70, mutta on päässyt arvopisteille vain Helsingin EM-kilpailuissa 1994, jolloin hän sijoittui 8:nneksi. Ivanovalla on tämän kauden maailmantilaston kärkiaika 1.24.50, mutta Edmonton toi hänelle ensimmäisen arvokisamitalin. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa EDMONTON (STT) Venäläinen Olimpiada Ivanova, 30, hallitsi naisten 20 kilometrin kävelyn maailmanmestaruuskilpailua miten tahtoi Edmontonissa perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Zelezny hiljaisuudesta kisaan Edes tshekkitoimittajat eivät ole saaneet häiritä keihäsmestaria Jan Zelezny ei ole näyttänyt Edmontonissa naamaansa kuvaajillekaan. Kenderiksen veto Edmontonin 200 metrin loppukilpailussa alkoi 150 metrin kohdalla, ja hän ehti repiä 16 sadasosan eron Jamaikan Christopher Williamsiin, jonka kanssa samalla ajalla pronssia pääsi juhlimaan USA:n Shawn Crawford. Bubka ylisti Markovia ja tunnusti, ettei uskonut, että mestaruus vaatii kuuden metrin ylitystä. Viime vuonna Averbuh otti kultaa Gentin EM-hallissa, kilpailuissa, joihin Israel pääsee vastoin maantiedettä esimerkiksi Georgian ja Azerbaizhanin tavoin. Sekään ei vielä tyydyttänyt Markovia, joka nostatti riman huimaan korkeuteen 605 ja meni ensimmäisellään yli, vaikka rima notkahti rankasti. En silti ole valmis rikkomaan Bubkan ME:tä ainakaan vielä, Markov tunnusti. – Sain hyvän lähdön, parhaani näissä kilpailuissa, mutta kakkosrata ei ollut otollisin väylä tehdä optimijuoksua. 110 m:n aidat: 1) Allen Johnson USA 13,04, 2) Anier Garcia Kuuba 13,07, 3) Dudley Dorival Haiti 13,25, 4) Yoel Hernandez Kuuba 13,30, 5) Robert Kronberg Ruotsi 13,51, 6) Jevgeni Petshonkin Venäjä 13,52, 7) Dawane Wallace USA 13,76, 8) Shaun Bownes E-Afrikka 13,84. Markov kovin siirtolaisista Entisen Neuvostoliiton seiväskoulun kasvatit hurjina Edmontonissa Valko-Venäjältä kengurumaahan vuonna 1996 muuttanut Dmitri Markov voitti seipään tuloksella 605. Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Kreikan Konstadinos Kenderis ei jäänyt sellaiseksi tähdenlennoksi, joksi epäilevimmät hänet tuomitsivat sensaatiomaisen olympiavoiton jälkeen viime syksynä. Zeleznyn MM-debyytti Roomassa 1987 sujui myös pronssisissa merkeissä, kun edelle mahtuivat Seppo Räty ja Neuvostoliiton Viktor Jevshukov. Hän jätti toiseksi sijoittunutta valkovenäläistä Valentina Tsibulskajaa liki minuutin, sillä Tsibulskajan hopea-aika oli 1.28.49. Ei ihmekään, sillä ennen häntä kreikkalainen mies oli voittanut olympiakultaa vuonna 1912 Tukholmassa. – On koko lajille fantastinen asia, että vielä 575:ssä mukana on 11 kaveria. MM-kilpailut KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8. Zeleznyn kuudennet MM-kilpailut Zelezny osallistuu Edmontonissa kuudensiin MM-kilpailuihinsa. – Kolmosradalla juokseminen sopi minulle erinomaisesti, sillä kykenin seuraamaan siltä kaikkia muita juoksijoita. Suunnittelin ottavani Kenderiksen kiinni mahdollisimman äkkiä ja onnistuinkin siinä kohtalaisesti, muta kaikkihan tiedämme hänen vahvan loppunsa. Heidät lähetettiin kotimatkalle ennen aikojaan: kaksi jäi kiinni myymälävarkaudesta ja kolmas juopottelusta. Seiväs: 1) Dmitri Markov Australia 605, 2) Aleksandr Averbuh Israel 585, 3) Nick Hysong USA 585, 4) Michael Stolle Saksa 585, 5) Romain Mesnil Ranska 585, 6) Richard Spiegelburg Saksa 575 ja Christian Tamminga Hollanti 575, 8) Adam Kolasa Puola 575, 9) Timothy Mack USA 575, 10) Viktor Tshistjakov Australia 575, 11) Danny Ecker Saksa 565, 12) Martin Eriksson Ruotsi 550. Menetelmät nostattavat muilla mailla keskustelua, sillä kreikkalaissprintterit ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä lihaskimppuja. Horjahdus vesitti Williamsin toiveet Christopher Williams on jo 29vuotias konkari, joka urakoi Sydneyssä 100 ja 200 metriä sekä molemmat viestit saaden palkinnoksi pitkän viestin pronssia. Omia tuloksiani uskon parantavani vielä useaan otteeseen tulevina vuosina, Averbuh jutteli. Sen jälkeen kultakorokkelle ovat nousseet Etelä-Afrikan Marius Corbett ja Aki Parviainen. Ivanova säntäsi kärkeen jo alkumatkasta eikä luovuttanut johtopaikkaa muille. – Yritin juosta ensimmäisen puolikkaan rennosti ja päästää sitten kaiken vauhtini irti. Vaihdettuaan maisemia hän otteli vielä saman vuoden joulukuussa komeat 8084 pistettä. Myymälävarkauteen syyllistyneet urheilijat pidätti poliisi. Mikäli Edmontonissa jaettaisiin muissakin lajeissa kuin maratonilla joukkuemitaleita, Saksa olisi vahvoilla. Tokiossa Zelezny lähti katsomoon astuttuaan parhaat karsintaheittonsa yli, mutta Soulista hän kiikutti kotiin hopean. päivän loppukilpailut: Miehet: 200 m: 1) Konstadinos Kederis Kreikka 20,04, 2) Christopher Williams Jamaika 20,20, 3) Kim Collins St. – Zelezny on antanut ulkomailla itsestään erittäin sympaattisen kuvan ulospäin eikä se ole ristiriidassa hänen todellisen minänsä kanssa, yleisurheiluun erikoistuneen aikakauslehti Atletikan päätoimittaja Milan Urban sanoo. – Heitettyään Lausannen GP:ssä runsaat 88 metriä Zelezny oli hieman harmissaan, koska on nakannut samalla stadionilla neljästi aiemmin yli 90 metriä ja vakuuttaa kykenevänsä siihen nytkin lähestulkoon koska tahansa, journalistit valaisevat. Bubkan mukaan hän ei ole sanonut niin. Se oli Israelin kautta aikojen ensimmäinen yleisurheilun MMmitali. – Taktiikkani oli lähteä johtoon alusta pitäen, Ivanova kertoi. – Nyt haluan levätä monen kuun kovan harjoittelun jälkeen ja viettää kunnon loman perheeni kanssa, Kenderis suunnitteli. Naiset: 20 km:n kävely: 1) Olimpiada Ivanova Venäjä 1.27.48, 2) Valentina Tsibulskaja V-Venäjä 1.28.49, 3) Elisabetta Perrone Italia 1.28.56, 4) Kjersti Platzer Norja 1.28.57, 5) Erica Alfridi Italia 1.29.48, 6) Maria Vasco Espanja 1.30.19, 7) Norica Cimpean Romania 1.30.39, 8) Melanie Seeger Saksa 1.30.41, 9) Annarita Sidoti Italia 1.31.40, 10) Maria Guadalupe Sanchez Meksiko 1.32.27, 11) Vicotia Palacios Meksiko 1.33.52, 12) Athina Papayianni Kreikka 1.34.56, 13) Nevena Mineva Bulgaria 1.35.18, 14) Olive Loughnane Irlanti 1.35.24, 15) Kim Mi-Jung E-Korea 1.35.30, 16) Vira Zozolya Ukraina 1.35.32. Mutta onko Zelezny Tshekissä suositumpi kuin maan kiekkoilijatähdet Jaromir Jagr ja kumppanit. Srilankalaisia lähetettiin jo kotimatkalle EDMONTON (STT-REUTERS) Miesten 400 metrin hopeamitalisti, saksalainen Ingo Schultz on vaarassa jäädä ilman mitalista tulevaa palkintorahaa. Urheilijakylässä juopotellut kolmas srilankalainen lähetettiin kotimaahan urheilijakylän sääntöjen rikkomisen takia. 2001 Urheilu 13 Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Monen mielestä kaikkien aikojen parhaaksi keihäänheittäjäksi ohi legendaarisen Janis Lusiksen kivunnut Jan Zelezny on viettänyt Edmontonissa hiljaiseloa ennen lajinsa alkua. Tshekki on armoitettu jääkiekkomaa, mutta sotamies Svejkin heimo kerääntyy televisioittensa äärelle sunnuntaiiltana kello 22.40 sikäläistä aikaa pitämään peukkuja Zeleznylle. Terävimmillään Zelezny on ollut Poznanissa, jossa keppi lensi 91,24. Se sivuaa Venäjän Maksim Tarasovin tekemää kaikkien aikojen toiseksi parasta tulosta, mutta jää vielä yhdeksän senttiä kuusinkertaisen maailmanmestarin, Ukrainan Sergei Bubkan ulko-ME:stä. Tshekit eivät usko kullanhuuhdonnan tyrehtyvän siihenkään, sillä Zelezny on varustautunut kaikkeen. Vain yksi tappio koko kesänä Tänä kesänä Zelezny on kilpaillut kovin säästeliäästi. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman MM-kilpailut, 6. Sevillassa mestari oli kiinalainen Liu Hongyu, jonka kohtaloksi tuli Edmontonissa hylkäys kolmen varoituksen takia. – Harmi, että Jelenalle kävi niin. Averbuhinkin toinen MM-mitali Lokakuussa 27 vuotta täyttävä Averbuh sai Israelin edustusoikeuden 3.8.1999 eli kiusallisesti vain 3 päivää sen jälkeen, kun hän oli hypännyt ennätyksensä 581. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF maksaa hopeasta 30 000 dollaria (noin 210 000 markkaa, 35 500 euroa), mutta rahapalkinnon edellytyksenä on kaksi dopingtestiä kuluneen vuoden aikana. Yllättävää kyllä, hänellä on vasta kaksi maailmanmestaruutta, jotka tulivat Stuttgartisssa 1993 ja Göteborgissa 1995. Henkilökohtaiset mitalit häneltä puuttuivat torstaihin saakka. – Jaahah, taitaa mennä fiftyfifty, päätoimittaja Urban arvioi. Rens Blom Hollanti ei tulosta. Kuva: Lehtikuva/EPA Antti-Pekka Sonninen EDMONTON Australiaa edustava Dmitri Markov oli kahdesta entisen Neuvostoliiton immigrantista parempi ja voitti seiväshypyn maailmanmestaruuden ennen Israelin Aleksandr Averbuhia. Ivanova käveli MM-kisojen ennätyksen, mutta piti kisaa helppona. Me kunnioitamme hänen tapaansa keskittyä, tshekkijournalistit huomauttavat. Miesten vastaavalla matkalla venäläiset juhlivat kolmoisvoittoa. Riitainen ero ex-kotimaan kanssa Markov, joka on naimisissa venäläisen 420:n seiväsnaisen Svetlana Abramovan kanssa, sai Venäjän liitolta vuoden kilpailukiellon sanottuaan "kiitos ei" entisen kotimaansa liiton määräykselle hyppäämisestä Budapestin EM-kilpailuissa 1998, samana vuonna, jona hän liittyi tosikovien miesten kuuden metrin kerhoon. Kun Kenderikseltä kysyttiin, mitä hän ajattelee sekä Maurice Greenen että Ato Boldonin puuttumisesta loppukilpailusta, hän lausui ytimekkäästi: – Se on heidän ongelmansa, ei minun! Kenderis ponnahti Sydneyssä kultamitalistiksi niin suuresta tuntemattomuudesta, että vielä viime talvena ilmestyneissä tilastokirjoissa hänen sukunimeään näki kolmessa erilaisessa kirjoitusasussa, myös Kenteriksenä ja Kederiksenä. Crawford, 23, voitti maaliskuussa saman matkan MM-hallifinaalin ja kesäkuussa ulkona USA:n mestaruuden. Anteeksipyynnön Bubka esitti, koska hänen väitettiin lehtihaastattelussa sanoneen, ettei naisten seiväshyppy ole mitään niin kauan viiden metrin raja on rikkomatta. Edmontonissa hän tunsi olonsa ennen finaalia epävarmaksi, koska hänen toista jalkateräänsä jäyti kiusallinen kipu. Michael Johnson varokoon, sillä aion parantaa 20,2:sta 19,3:een! Crawforf huuleili hyvin tietoisena väitteensä sisältämästä surrealismista. Viimeksi tshekki on kilpaillut Lausannessa heinäkuun alussa, jossa keppi lensi 89.84. Pronssille käveli kokenut italialainen Elisabetta Perrone ajalla 1.28.56. Kitts 20,20 ja Shawn Crawford USA 20,20, 5) Christian Malcolm Britannia 20,22, 6) Stephane Buckland Mauritius 20,24, 7) Kevin Little USA 20,25, 8) Marlon Devonish Britannia 20,38. – Kieltämättä olin huolestunut 575:ssä, mutta sitten hyppyni alkoi kulkea. Se on vasta kauden kolmanneksi paras tulos maailmassa, sillä Parviainen tempaisi juhannuksena Vaasassa 92,41 ja Kreikan Kostas Gatsioudis jo toukokuussa Madridissa 91,27. Edmontonin finaali oli siitä omituinen, ettei yksikään sen osanottajista ole juossut alle 20 sekunnin, joka on eurooppalaiselle miehellä nykyään lähes mahdoton raja. Suomalaisen keihäänheiton valtavaa tasoa kuvaa se, että Zelezny on katsellut kilpailijana myös Kimmo Kinnusen maailmanmestaruutta Tokiossa 1991 ja Tapio Korjuksen olympiakultaa Soulissa 1988. Averbuh olisi voinut valita lajikseen myös kymmenottelun, jossa hän ehti voittaa Venäjän mestaruuden vuonna 1997. Yli 90 metrin on yltänyt myös Iso-Britannian kolminkertainen Euroopan mestari Steve Backley, joka sinkosi 90,81 Lontoossa 22.7. Finaali olisi voinut saada hänen kannaltaan ikävän lopun, sillä hän ylitti 575 vasta kolmannellaan, jolla miehen ja riman väliin jäi valtavasti ilmaa. Tshekit eivät tunnu tienneen Aki Parviaisen olkapääongelmista juuri mitään. Taktinen siirto ei toiminut, vaan viimeinen hyppy jäi täysin torsoksi. Kilpailusta tuli tismalleen niin tasainen kuin tilastojen perusteella saattoi odottaa: ensimmäisen ja kymmenennen miehen väliin jäi 20 senttiä, ja puolenkymmentä kilpailijaa merkkautti lopputuloksekseen 575. – Tuntui siltä, että yhtä hyvin tästä saattaisi tulla epäonnen päivä minulle, mutta viimeistään 585:ssä suorastaan nautin hyppäämisestä. Mitalistit seuloutuivat esille 590:ssä, kun Ranskan Romain Mesnil, Saksan Michael Stolle ja hallitseva olympiavoittaja, USA:n Nick Hysong tiputtivat kolmesti. Hysong kuvaili kilpailua harvinaisen hauskaksi hypätä. Rakastan seiväshyppyä enkä koskaan puhuisi lajista mitään tällaista, Bubka sanoi ja paiskasi kättä Dragilan kanssa. Saksan Schultz vaarassa jäädä palkintorahoitta. MM-kisojen aikana Bubka tapasi myös naisten seiväshypyn olympiavoittajan, kaksinkertaisen MM-voittajan ja MEnaisen USA:n Stacy Dragilan, jolta hän pyysi anteeksi ja kutsui hänet Donetskiin kilpailemaan. Parviaisen voittaessa Sevillassa kaksi vuotta sitten Zelezny otti pronssia hävittyään myös Kostas Gatsioudikselle. Koko Edmontonin mitalikolmikko koostui kolmekymppisistä urheilijoista. Hysong otti heistä parhaalla pelillä pronssia Stollen tiputettua kahdesti aloituskorkeudestaan 550. Vantaan koleudessa toukokuun lopulla hän hävisi Aki Parviaiselle, mutta sen jälkeen listalle on kertynyt pelkkiä ykkössijoja Ostravasta, Poznanista, Helsingin GP:stä ja Lausannesta
JussiPekka Kosonen 3–1, 89. Kakkonen: Etelälohko: Ponnistus–Nateva 1–1 (1–0) 38. Toivonen oli karsinnan kakkonen ja Kattilakoski 11. ATLANTIC 3 (429,-) 345,Mukava lenkkikenkä vapaa-aikaan ja lenkkeilyyn. N19 pituus karsinta: 1) Jenniina Halkoaho SuodenU 5.86 +2,6, 2) Susanna Kekki PorTa 5.73 +1,5, 3) Anniina Lindholm ViVie 5.64 +1,6, 4) Johanna Ruonala OP 5.56 +2,1, 5) Elisa Hakanen TP 5.52 +3,2, 6) Jaana Kontturi Kontio-Veljet 5.50 +2,2 5.30 +1,9, 7) Tiia Korte RaisKuu 5.47 +4,1, 8) Heini Vilonen TP 5.44 +2,8, 9) Taina Yli-Hynnilä JalasJa 5.40 +3,4, 10) Marjo Ropponen KaipVi 5.31 +0,2, 11) Anna Koukonen MK-V 5.24 +2,7, 12) Tuuli Kauttu VUrheilijat 5.12 +4,1 4.76 +2,0, 13) Marjo Laamanen TurWe 5.08 +4,0 5.06 +1,4, 14) Anniina Kuronen OP 4.92 +1,8, 15) Jenni Tissari TurWe 4.90 +3,2, 16) Maria Muotka MK-V 4.83 +2,5, 17) Laura Koski-Sipilä RaisKuu 4.74 +4,4 4.59 +1,6, 18) Riina Rosenberg VU 4.69 +2,8 4.17 +1,6. Evertrackhiilikumipohja. Imeva-välipohja. Pikakäyttöinen kuljetusteline. Mies uskoo, että nappiheitolla metrejä karttuu tämän kesän aikana vielä enemmältikin. Eristeenä Dupont Microloft -vanu 150 g/m 2 . – Totesimme valmentajan kanssa, että valmistautumisessa tuli tehtyä yksi moka. Reisjärvisen ennätys, 25,33 syntyi kesäkuussa Göteborgissa. Niinpä tulos oli pronssimitalista huolimatta pienoinen pettymys. Päällinen ilmavaa meshiä. Eva-välipohja. M19 1500 m: 1) Niko Makkonen KU58 4.09,33, 2) Johan Liitiäinen VU 4.09,73, 3) Tuomo Hippi SeinäjU 4.10,21, 4) Antti Rantakoski TeuvRi 4.11,95, 5) Mikael Bergdahl GIF 4.12,65, 6) Henri Kopsala TU 4.14,85, 7) Jarkko Hamberg TapErä 4.16,10, 8) Väinö Klemola KS-V 4.17,36, 9) Aki Uutela VU 4.22,41. (225,-) 59,EXEL WALKER TRAINER KÄVELYSAUVAT Muotoiltu Pro Ergo -kahva. Vielä maanantaina Reisjärven 2000 metrin kisassa tuntemukset olivat tosi hyvät. N19 100 m aj: 1) Jenniina Halkoaho SuodennU 14,44, 2) Carla Bosco MKV 14,51, 3) Raija Lehtonen LeSi14,65, 4) Elisa Hakanen TP 14,70, 5) Eveliina Honkajuuri HämeenlTa 14,83, 6) Heli Mourujärvi KV 14,85, 7) Taina Yli-Hynnilä JalasJa 15,23, 8) Heidi Lindell TuUL 15,24, 9) Hanna Keskitalo AavasU 15,74, 10) Tea Sihvo LahAh 15,81, 11) Maria Muotka MK-V 15,84, 12) Laura Pihkola LahAh 15,86. M19 Moukari: 1) Petri Rautio AV 71.23, 2) Lasse Luotonen PoY 66.72, 3) Johannes Kaczmarek ET 66.66, 4) Kalle Nikula KP-V 62.04, 5) Ville Laaksonen FA 61.98, 6) Akseli Huovinen ET 61.40, 7) Heikki Jussila VU 60.02, 8) Mika Sulkula PePe 59.63, 9) Ville Nikula KP-V 52.93, 10) Tuomas Mikkola AV 51.90, 11) Jussi-Pekka Henttonen KuoKä 51.32, 12) Lasse Koistinen VarVi 49.41, 13) Joni Leppälä TeuRi 48.61, 14) Mikko Mäkelä PoY 44.93, Tuomas Huhtala Tampereen Pyrintö NM. Jussi Hätönen 5–1. M19 pituus karsinta: 1) Olli Leppänen JKU 7.06 +1,8, 2) Petteri Toivonen KPV 6.94 +3,1, 3) Pertti Huovinen KajKip 6.93 +1,0, 4) Ville Välimäki NoormNop 6.71 +3,0 6.66 +0,9, 5) Masamitsu Amemori AA 6.65 +2,7, 6) Ville Parkkonen JKU 6.48 +2,1, 7) Lassi Raunio TP 6.40 +1,8, 8) Lauri Heiniö Helsingin Kisa-Veikot 6.26 +1,2, 9) Tero Kurkimäki Ylistaron Kilpa-Veljet 5.63 +2,5 5.61 +1,4. Tomi Bergman 1–1. Rautio kohensi Kannuksen SM-areenalla ennätystään yli metrillä, eivätkä lukemat 71,23 jääneet kuin viiden sentin päähän piirinennätyksestä. N19 100 m aj (+1,0): 1) Carla Bosco MK-V 14,42, 2) Jenniina Halkoaho SuodenU 14,48, 3) Raija Lehtonen LepSi14,55, 4) Elisa Hakanen TP 14,95, 5) Eveliina Honkajuuri HTarmo 14,97, 6) Heli Mourujärvi KV 15,19. Luotonen repäisi ratkaisevan kaulan kuudennella heitollaan, joka kantoi 66,72. Drill Prof lukkosylinteri. Alkuerät: M19 110 m aj alkuerät: 1) Petteri Toivonen KP-V 14,32, 2) Tatu Pussila OP 14,43, 3) Markus Vilen VU 14,58, 4) Tero Kattilakoski KP-V14,61, 5) Lassi Raunio TP 14,67, 6) Samuli Raitio TuUl 14,73, 7) Ville Välimäki NoormNop14,86, 8) Kalle Rouhiainen HumppY 14,97, 9) Lassi Tuhkanen TuUL 15,35, 10) Panu Helanterä JKU15,37, 11) Severi Vesterinen JKU 15,76, 12) Olli Mäkelä VaasTo 15,77, 13) Heikki Raisio TuUL16,54. Toivonen ykkönen 110 metrin aitajuoksussa Kaustisen Pohjan-Veikkojen Petteri Toivonen kantoi erinomaisesti suosikin manttelin ja kuittasi kultamitalin loistoajalla 13,91. Yleisurheilu Jalkapallo. Reisjärven Pilkkeen Tiina Kokkonen lähti 5000 metrin kävelykisaan ennätystavoitteet mielessään. 5” trukit taattua kevytmetallia. Hexalite kantavaimennus. Perjantaina syntyneet ennätysluvut saattavat olla vaarassa esimerkiksi Norjassa kisattavissa neljän maan maaottelussa. Selkeä suurikokoinen näyttö ja kätevät toimintonäppäimet. (695,-) MAKUUPUSSI SUPERLITE kevyt (1 kg) ja pienikokoinen vaelluspussi. Kannassa Adiprene -vaimennus. Voimakas valo, vedenpitävä. Kaczmarekin oli tyytyminen pronssiin tuloksella 66,66. 295,245,JR (298,-) AIK (379,-) HOPKINTON II/LADY (399,-) 325,Vaimennettu harjoitusjalkine. N19 5000 m kävely: 1) Minna Heikkinen LapLuk 25.33,70, 2) Marja Penttinen LapVi 25.55,38, 3) Tiina Kokkonen RP 26.22,81, 4) Heidi Viitaniemi IkVire 27.26,64, 5) Merja Hovi VihVie 27.31,77. Nyt vaikeudet alkoivat jo kahden kilometrin kohdalla, Kokkonen ruoti. 14 Urheilu Lauantaina 11.8. Joukkuekilpailu 1) Espoon Tapiot 127,32 (Huovinen Akseli 61,40, Kaczmarek Johannes 65,92), 2) Alavieskan Viri 122,51 (Mikkola Tuomas 51,90, Rautio Petri 70,61), 3) Kaustisen Pohjan-Veikot 113,33 (Nikula Kalle 60,40, Nikula Ville 52,93), 4) Porin Yleisurheilu 103,26 (Luotonen Lasse 58,33, Mäkelä Mikko 44,93). Rautio kiskaisi kultakantaan KP-V:n Petteri Toivonen pika-aitojen mestari loistoajalla Antti Kempas voitti 22-vuotiaiden 10.000 metrin kävelyn. Virin heittäjä teki Kitinkankaan moukariringissä loistavan sarjan. Pituuden joukkuekilpailussa samainen Toivonen ja Tero Kattilakoski muodostivat illan hopeakaksikon. M22 10 000 m kävely: 1) Antti Kempas TuusulanjU 45.07,88, 2) Eero Turpeinen RekRai 46.19,28, 3) Marko Hämäläinen KöylL 50.59,96. M19 pituus karsinta: 1) Olli Leppänen JKU 7.06 +1,8, 2) Petteri Toivonen KPV 6.94 +3,1, 3) Pertti Huovinen KajKi 6.93 +1,0, 4) Mikko-Ville Alasentie TP 6.82 +2,1 4.66 +1,2, 5) Ville Välimäki NoormNop 6.71 +3,0 6.66 +0,9, 6) Jussi Heikkilä KJ 6.69 +1,0, 7) Masamitsu Amemori AA 6.65 +2,7, 8) Tatu Pussila OP 6.62 +2,0, 9) Kalle Rouhiainen HumpYr 6.58 +1,3, 10) Ville Parkkonen JKU 6.48 +2,1, 11) Tero Kattilakoski KP-V 6.45 +1,6, 12) Lassi Raunio TP 6.40 +1,8, 13) Jarno Köykkä KP-V 6.29 +1,0, 14) Lauri Heiniö HKV 6.26 +1,2, 15) Markus Väisänen KajKip 6.23 +1,9, 16) Mikko Rajaniemi YlistK-V 5.94 +0,8, 17) Heikki Pyyhtiä HKV 5.83 +0,6, 18) Tuomo Marttala KJ 5.70 +0,7, 19) Tero Kurkimäki YlistK-V 5.63 +2,5 5.61 +1,4. (275,-) 179,349,29,KAIKKI PYÖRÄILYJA RULLALUISTELUKYPÄRÄT (125-345,-) 59,KAIKKI JALKAPALLOT -50 % VISTA SUEDE (395,-) 295,Vapaa-ajan kengät SUPERSTAR II JR (299,-) Vapaa-ajan kengät 275,SABOTAGE MID JR (399,-) 325,Nuorten vapaa-ajan kengät VISTA II/LADY/JR Lenkkikenkä harrastajalle. Tom Thorn 1–1, 51. Erkki Palokangas 1–0, 76. N19 400 m alkuerät: 1) Anna Virtanen PorYU 58,46, 2) Nina Vainikainen KarKat 58,47, 3) Minna Nummela KU-58 58,87, 4) Liina Aalto TuUL 59,18, 5) Leena Huhta AlatPi 59,35, 6) Anne Aaltonen TuUL 59,44, 7) Jenni Hakala VU 59,63, 8) Ida Määttä TP 59,78, 9) Elina Lauren MaarMah 1.00,05, 10) Jenni Nikula KV 1.00,21, 11) Sari Keskinen VaasVa 1.00,49, 12) Niina Siltanen HTarmo 1.00,58, 13) Heini Pulkkinen VetU 1.00,83, 14) Anni Leppänen VirtU 1.01,35, 15) Maarit Salovirta LU-M 1.01,61, 16) Piia Vuorinen MaarMa 1.01,95. Dekki aitoa Kanadan vaahteraa. 2001 s KESKIPOHJANMAA 175,COORD V-SWEAT COLLEGE (219,-) 295,LASTEN VERKKARI (399,-) VAPAA-AIKAAN JUOKSUUN VAIN TÄNÄÄN JA HUOMENNA 1 kpl/asiakas niin kauan kuin tavaraa riittää BACK TO SCHOOL AVOINNA SUNNUNTAINA KLO 12-15 225,DAKINE WONDER PACK (249,-) EASTPAK MIAMI (229,-) 195,ADIDAS BP THREE (239,-) 195,U-KAARILUKKO pyörään. Mikko Hyökki 2–1, 84. N19 2000 m ej: 1) Ulla Tuimala ÄäUr 6.40,63 SE, 2) Anni Tuimala ÄäUr 6.49,31, 3) Marika Jänkä KP-V 7.10,43, 4) Mona-Liisa Malvalehto SaaNsU 7.18,52, 5) Satu Hellsten Teivo 7.24,29, 6) Heidi Gröndahl JuuJä 7.48,41. M19 110 m aj (+0,8): 1) Petteri Toivonen KP-V 13,91, 2) Tatu Pussila OP 14,18, 3) Markus Vilen VU 14,29, 4) Samuli Raitio TuUL14,50, 5) Tero Kattilakoski KP-V 14,75, 6) Lassi Raunio TP 14,85. Nuorten EM-kisojen yhdeksikkö ratkaisi pelin edukseen jo toisella, 70,61 kantaneella heitollaan, mutta lopullinen niitti syntyi viidennellä kierroksella. M19 400 m alkuerät: 1) Lasse Juusela VU 50,90, 2) Tuomo Salo VU 51,15, 3) Jussi Heikkilä VirtU 51,27, 4) Ilari Porkka KarKat 51,43, 5) Kalle Mykrä TuTo 51,50, 6) Jukka Kauppinen HaukivKis 51,84, 7) Jaakko Hosio RaVe 51,89, 8) Jussi Kaihlajärvi JKU 52,08, 9) Emil Degerholm HIK 52,13, 10) Ville Hyvärinen VU 52,26, 11) Hannu Suviolahti LU-M 52,73. Erittäin vahva, muovipinnoitteinen erikoisteräs. Lapin Lukon Minna Heikkinen korjasi voiton ajalla 25,33,70. Jari Niinivirta 0–1, 39. 70 metrin viiva ylittyi neljästi. Tuloksia: Loppukilpailut: M19 10 000 m kävely: 1) Pekka Vuori PielAlku 47.09,52, 2) Janne Meriläinen PyhäsU 47.09,57. Kosonen 4–1, 90. KEYSTONE SUMMER SOCKS naisten koot, 3 pr/pkt (85,-) SKEITTILAUTA DRAGON YEAR Mieletön skeitti kovaan käyttöön. M19 Seiväs joukkuekilpailu 1) IF Femman 640 (Westö Mikael 280, Råholm John 360) N19 1500 m: 1) Riina Tolonen KU-58 4.27,55, 2) Elina Lindgren OP 4.30,97, 3) Minna Nummela KU-58 4.37,88, 4) Riikka Mustonen KP-V 4.51,84, 5) Suvi Pajunen KP-V 4.56,70, 6) Heidi Björkgård GIF 5.00,75, 7) Paula Jääskeläinen KU-58 5.21,69. (95,-) HALOGEENIVALAISIN pyörään+ pikakiinnitysteline. (95,-) 39,PYÖRÄMITTARI EQUUS IMPREZA C7 digitaalinen, helppokäyttöinen, 7-toimintoinen. N19 korkeus joukkuekilpailu: 1) Tampereen Pyrintö 318 (Vilonen Heini 165, Mäkinen Kati 153), 2) Turun Weikot 310 (Laamanen Marjo 157, Tissari Jenni 153), 3) Lahden Ahkera 306 (Pihkola Laura 165, Virtanen Anna-Maija 141), 4) Raision Kuula 302 (Koski-Sipilä Laura 149, Aalto Päivi 153). Porin Yleisurheilun Lasse Luotonen ja Espoon Tapioiden Johannes Kaczmarek kävivät himmeämmistä mitaleista tiukkaa kisaa vielä viimeisellä kierroksella. N22 5000 m kävely: 1) Heidi Lindewall VantSal 23.16,91, 2) Jenni Lahtinen IkVi 25.28,46, 3) Virva Virtanen TuusulanjU 26.38,43, 4) Jutta Voronkoff LaitJys 27.40,45. Kokkonen harmitteli sitä, että aikojen perusteella kultamitali olisi ollut tarjottimella. N19 keihäs joukkuekilpailu 1) Helsingin Kisa-Veikot 72,93 (Nokelainen Anna 35,99, Auvinen Katariina 36,94), 2) Raision Kuula 63,86 (Muurinen Katja 29,54, Aalto Päivi 34,32), 3) Tampereen Pyrintö 63,38 (Mäkinen Kati 30,77, Uusitalo Henna 32,61). M19 pituus joukkuekilpailu: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1354 (Leppänen Olli 706, Parkkonen Ville 648) 2) Kaustisen Pohjan-Veikot I 1339 (Toivonen Petteri 694, Kattilakoski Tero 645) 3) Tampereen Pyrintö 1322 (Raunio Lassi 640, Alasentie Mikko-Ville 682) 4) Kajaanin Kipinä 1316 (Huovinen Pertti 693, Väisänen Markus 623) 5) Kalajoen Junkkarit 1239 (Marttala Tuomo 570, Heikkilä Jussi 669) 6) Helsingin Kisa-Veikot I 1209 (Heiniö Lauri 626, Pyyhtiä Heikk 583) 7) Ylistaron Kilpa-Veljet 1157 (Kurkimäki Tero 563, Rajaniemi Mikko 594). -5C (745,-) 29,299,395,FIREBIRD III TUULIPUKU JR (459,-) 495,AIK (598,-) KOKKOLA Rantakatu 8-10 10-18 • 10-15 Lea Mäntylä KANNUS (KP) 19-vuotisten SM-kisojen moukarifinaali oli Alavieskan Virin Petri Raution suvereenia näytöstä. Joukkuekilpailu: 1) Tampereen Pyrintö 1096 (Hakanen Elisa 552, Vilonen Heini 544), 2) Oulun Pyrintö 1048 (Kuronen Anniina 492, Ruonala Johanna 556), 3) Raision Kuula 1021 (Koski-Sipilä Laura 474, Korte Tiia 547), 4) Mikkelin Kilpa-Veikot 1007 (Koukonen Anna 524, Muotka Maria 483), 5) Turun Weikot 998 (Laamanen Marjo 508, Tissari Jenni 490), 6) Viipurin Urheilijat 981 (Kauttu Tuuli 512, Rosenberg Riina 469). Hyvin kättä tukeva, säädettävä Evolution-hihna. Länsilohko: KaaPo–Vilpas 5–1 (1–1) 36. 19-vuotisten 2000 metrin esteiden SE-lukemat näkivät päivänvalonsa perjantaina Kitinkankaalla, kun Äänekosken Urheilijoiden Ulla Tuimala kellotti ajan 6,40,63. Toivosen tulos karsinnassa oli 694 ja Kattilakosken 645. – Hätiköin liikaa, joten viideskään heitto ei ollut paras mahdollinen, Rautio suomi suoritustaan. Kuvat: Antti Aimo-Koivisto Lohtaja: Piirikunnalliset: P13 60 m: 1) Aleksi Huhtala LV 8,9, 2) Pasi Rönngård IK Falken 9,0, 3) Teijo Ojala LV 9,4, 4) Aki Ranta-Ylitalo TU 9,5 T13 60 m: 1) Henna Iso-Oja HU 9,0, 2) Vilma Urpilainen PK 9,1, 3) Elina Honkala AV 9,1, 4) Tiina Talus AV 9,3, 5) Tiina Ala-Pöntiö HU 9,4, 6) Elina Polet RK 9,4, 7) Tiia Karhula LV 9,6, 8) Riikka Karhula LV 10,2, 9) Mirkka Karhula LV 10,5 P15 korkeus: 1) Tero Ojala 1065, 2) Timo Turpeinen LV 150 P13 korkeus: 1) Aleksi Huhtala 140, 2) Teijo Ojala 120 T15 kuula: 1) Lea Koskela LV 725, 2) Sarianna Virsiheimo LV 598, 3) Lotta Hyyppä LV 517 T13 60 m: 1) Henna Iso-Oja HU 9,0, 2) Elina Honkala AV 9,1, 3) Vilma Urpilainen PK 9,1, 4) Tiina Talus AV 9,3, 5) Tiina Ala-Pöntiö HU 9,4, 6) Elina Polet RK 9,4, 7) Tiia Karhula LV 9,6, 8) Riikka Karhula LV 10,1, 9) Mirkka Karhula LV 10,5 P11 60 m: 1) Andreas Telkert LV 10,4, 2) Juha-Matti Koskela LV 10,6, 3) Jesse Karhula LV 11,5, 3) Jani Karhula LV 11,5 P11 pituus: 1) Anders Telkert LV 333, 2) Juha-Matti Koskela LV 312, 3) Jani Karhula LV 278, 4) Jesse Karhula LV 278, 5) Aleksi Orjala LV 181 T11 60 m: 1) Petra Huhtala LV 9,8, 2) Saara Luoto LV 9,8, 3) Eveliina Rautio LV 9,9, Heta Lokasaari LV 9,9, Tiia Peltokangas LV 9,9, 6) Jenna Ojala LV 10,5 T11 pituus: 1) Heta Lokasaari LV 377, 2) Eveliina Rautio LV 368, 3) Saara Luoto LV 367, 4) Petra Huhtala LV 355, 5) Jenna Ojala KT 345, 6) Tiia Peltokangas LV 343 T13 kuula: 1) Vilma Urpilainen PK 1154, 2) Tiina Talus AV 682, 3) Riikka Karhula LV 675 T15 300 m: 1) Paula Seppälä KV 47,8, 2) Iina Palin KV 48,9, 3) Eveliina Jukkola LV 53,2, 4) Sarianna Virsiheimo LV 56,2 T13 3-loikka: 1) Annamari Jukkola LV 907, 2) Tiina Ala-Pöntiö HU 871, 3) Elina Honkala AV 859, 4) Elina Polet RK 849, 5) Tiia Karhula LV 825, 6) Tiina Talus AV 789, 7) Pauliina Polet RK 661 T15 3-loikka: 1) Paula Seppälä KV 972, 2) Eveliina Jukkola LV 899, 3) Jaana Noponen KU 895, 4) Annika Silvola NU 892, 5) Johanna Mottinen KU 880, 6) Lea Koskela LV 871, 7) Marjut Kero LV 965 N17 3-loikka: 1) Miia Sinko KV 10,22 P13 keihäs: 1) Pasi Röngård IK Falken 39,58, 2) Joonas Kivinen K-PV 35,46, 3) Pertti Huhtala LV 33,90, 4) Jussi Huhtala LV 30,66, 5) Aki Ranta-Ylitalo TU 29,40, 6) Aleksi Huhtala LV 29,28, 7) Teijo Ojala LV 27,82 P15 300 m: 1) Tero Ojala LV 41,10 T13 keihäs: 1) Vilma Urpilainen PK 35,26 P15 keihäs: 1) Tero Ojala LV 56,10, 2) Jani Santala HU 39,46, 4) Juha Salo KT 38,36, 5) Timo Turpeinen 31,80 N17 keihäs: 1) Sanna-Kaisa Kiviniemi 31,48 M17 keihäs: 1) Antti Kääntä KJ 56,62 N17 800 m: 1) Riikka Salo 2.31,03
Suomea edustaa alle 18-vuotiaiden kisoissa B-poikien joukkue, joten vastustajat ovat noin kaksi vuotta vanhempia. Mutta kuin ihmeen kautta ottelu kääntyi toisen erän jälkeen Suomelle 3–2. Jos näin ei tapahdu, pelkään suomalaisen kiekkoilun olevan kohta lirissä. – Vehasella on nyt ainutlaatuinen tilanne. Lukon maaleista vastasivat Markus Jämsä, Sami Torkki ja Teemu Kesä. lokakuuta on jälleen nousemassa yhdeksi kansainvälisen taitoluistelusyksyn kiinnostavimmista kilpailuista. – Jos Grönman ja Laaksonen ovat sivussa, pakisto on 79-83 syntyneitä. Samalla aukeni paikka Eskilstunassa kuun lopulla ajettavaan finaaliin, jossa voittajaa odottaa 400 000 kruunun ykkönen. Sama koskee myös sentteriosastoa, jonka tällä hetkellä muodostavat Uusikartano, Viinanen ja Sami Torkki. Ihan niin nuorella kalustolla ei liigaan voi lähteä, Lehkonen sanoo. – Viime kaudella kokonaisyleisömäärät olisivat ilman Jukureita pudonneet selvästi. K-Raahen se kohtaa 28.8. Kokenut pakkikaksikko Tuomas Grönman (polvi tähystetty)-Mika Laaksonen (nivus) on sivussa. – Juuri näin monet pelaajista ajattelivat. Toipilaita ovat lisäksi hyökkääjät Petri Lätti ja Matti Kaipainen. Raahessa. Sodankylästä Aki Antti-Roikon valmennukseen tullut Tähtitar esitti luokkahevosen otteita V4-pelin avauskohteessa. Päivän toisessa ottelussa Tanska voitti Ruotsin 3–0 paremman vastaanottopelinsä ansiosta. Toto (13–14–6): 6,14 2,84–4,68–4,68 136,27. Nuoria miehiä, joiden kanssa energinen "Ika" tunnetusti tykkää touhuta. Toto (6–5–9): 4,29 1,35–6,48–2,56 19,74. päivä alkavaan jääkiekon Mestikseen valmistautuva Hermes HT on harpannut reilun viikon aikana selkeän askeleen eteenpäin. Pelisuosikki Born Leader laukkasi lähtösuoralla hylkäykseen asti. Sportia Hermes isännöi perjantaina 7. Jäätanssi käydään tänä vuonna yhdeksän parin kutsukilpailuna. V4: Vaihto 39 851 mk; oikea rivi 13–12–4–9, poissa II/11, III/3. lähtö: 13 Newhousetribe 2. Enemmän kuin rahasta, kyse on Lukko-luotsin mielestä tahdosta: – Jääkiekkoliitolla ja SM-liigalla on kyllä rahaa. Selvästi parempaa peli kuitenkin oli kuin Kärppiä vastaan. Saattaa olla, että hänen palkkaamisellaan oli tavoitteena tehdä myös bisnestä. Pelin taso ei ailahdellut enää paljoa. Ridgehead Melinda nousi maalilinjalla toiseksi ohi väsähtäneen "Dynamiitin". Iris juoksi johtopaikalla. Keskikesän flunssa verotti kuntoa, mutta hyvin se palautunut räkätaudistaan, jutteli Ahti Antti-Roiko. Naisissa Suomesta ovat mukana Elina Kettunen ja Susanna Pöykiö, mutta kolmas naisluistelija ilmoitetaan myöhemmin. Pukukopista oli otteisiin löytynyt varmuutta ja rohkeutta. Varmaan kaikki johtaa aikanaan johonkin päämäärään, Lehkonen pyörittelee. syyskuuta käynnistyvään SM-liigaan. Samaan aikaan mielessä kuitenkin kaihertaa huoli toiseksi korkeimman sarjatason tilanteesta. Pitkävedon 32/2 kohdetta 81 P-Iirot–Jaro ei avata. 50 000 kruunua, 1) Gigant Neo/Jorma Kontio 14,3a. Paikkoja oli tehdä muutama maalikin, Hermeksen valmentaja Jari Grönstrand arvioi reippaasti alle kaksi tuntia kestänyttä peliä. Valmentajat: Jari Grönstrand ja Jouni Vuorinen. Bingolotto: Täyskäden arvotut numerot I vaiheessa arvottu 30 numeroa: 2, 5, 7, 21, 25, 26, 27, 28, 29, 31, 33, 41, 43, 44, 45, 49, 50, 51, 56, 59, 61, 62, 64, 65, 68, 70, 71, 73, 74, 75 II vaiheessa arvottu 8 numeroa: 1, 3, 4, 6, 16, 20, 22, 69 III vaiheessa arvottu 12 numeroa: 11, 13, 18, 30, 32, 35, 36, 38, 53, 55, 60, 66 IV vaiheessa arvottu 9 numeroa: 15, 19, 24, 39, 42, 47, 52, 54, 72 Yhteensä numeroita arvottiin 59 kpl. Lähtö 6, OP-Tammavaltikka -karsinta, lv 2 640 m: 1) Smashy Speed/Ari Hartikainen 17,0a, 2) Cosmopolita 17,1a (48), 3) Small Talk 17,2a (40), 4) Nobil Sunbird 17,2a (140), poissa 3. Texverin takana juossut Fancy Victory S ei saanut kiritilaa lopussa ja jäi kolmanneksi. V4-peli: Forssa 10.8. – Onnistunut lähtökiihdytys oli puoli voittoa Texverille, joka on keulasta parhaimmillaan, arvioi Veli-Erkki Paavola. Sportista esimerkiksi tulivat Lehkosen vanhat tutut TPSajoilta Hermanni Vidman ja Mika Viinanen sekä harjoituspeleissä pisteitä tehtaillut Markus Jämsä. Sitä ennen joukkueeseen oli tullut kovan kohun saattelemana tshekkiprimadonna Jan Caloun. Voittoputkensa Aki Antti-Roiko avasi illan ensimmäisessä lähdössä, kun Antti Ojalan omistama Lovebird liiteli alusta lähtien omilla metriluvuillaan. V4-kerroin: 8 368,71. – Olin täysin aseeton, kun olin kymmenen peliä pois. Kuva: Timo-Jaakko Virkkala /Arkisto. Avoimen luokan finaalissa voittaja saa 820 000 kruunua. Samoin Tanskan aloitussyötön teho oli parempi kuin Ruotsin. Kontio hääri tehokkaana ja ajoi kaksi voittoa avoimissa E3-karsintalähdöissä. 35 000 mk, 54-75 numeroa 5 000 mk. Vastassa ovat keskiviikkona Kajaanissa Hokki ja torstaina Kuopiossa KalPa. Lovebird on V75-lähdöissä kunnostautuneen Lovelacen täyssisko. Naisten sarjan ulkomaisten kilpailijoiden joukossa ovat mm. Ikävä vain, että en pystynyt antamaan hänelle läksiäislahjaksi mestaruutta. Kansainvälisten huippujen ehdoton kärkinimi on Venäjän hallitseva maailmanmestari Jevgeni Plushenko. Suomen miesedustaja on Markus Leminen. 50 000 kruunua, 1) Birgit del Ronco/Lutfi Kolgjini 15,2a, 2) Iris/Jorma Kontio (valmentaja Jari Kinnunen) 15,5a. Hermeksen sopimuspelaajat 10.8. Vaan päävalmentajan aikaa kului sitten pitkään piippuhyllyllä istuskeluun. Puolustajat: Aapo Aro (Ilves A), Marko Kotajärvi, Juho Kuronen, Kimmo Salmela, Juha Salmu, Ismo Siirilä. Ensi viikolla Täyskäteen arvotaan enintään 75 numeroa. kilpailusta: – 2. – Opimme hallitsemaan oman jännityksemme. Jollakin konstilla resurssit ja sitä kautta toiminnan taso olisi säilytettävä. Passariksi tullut Simo-Pekka Olli (201) onnistui, analysoi Suomen valmentaja Pertti Honkanen. lähtö: 4 Smashy Speed, poissa 3 4. KalPa saapuu vastavierailulle Kokkolaan torstaina 23. Toto (9–3–5): 1,95 1,44–3,06–1,75 12,28. Juoksulangalta kärkeen pyyhältänyt Texver hallitsi laukkojen sävyttämää lämminveristen päälähtöä. Vauhdikkaasti lämmitellyt Hilmin Hurmuri tarjosi kunnon vastuksen voittajalle, mutta ei voinut paremmalleen mitään. Sitten tuli kymmenen ottelun toimitsijakielto, IFK:n pelin totaalinen umpikuja ja lopulta kenkää. – Vekki II tuntui lämmittelyajossa notkeammalta kuin edellisissä starteissa. Pieniä tummanpuhuvia pilvenlonkiakin Lukon taivaalla on. Legendaariseen IFK-pomo Frank Mobergiin Lehkonen suhtautuu edelleen suurella kunnioituksella: – Frank on maailman hienoimpia ihmisiä. Viime kaudella Lukon maalin tilkinneen Bruce Racinen lunnaat olivat Lukolle liian kalliit, joten raumalaiset ainakin lähtevät liigaan kokematon Petri Vehanen ykkösenä. – Tiesin. Lähivuosien tavoitteet Lukolla ja Lehkosella ovat selvät. 2 kpl 4 oikein – V4-kerroin: 12 553,06. Kokemattomana valmentajana opin häneltä paljon asioita. Mobergin seuraajaa Pentti Matikaista Lehkonen luonnehtii vain pelifilosofian kautta: – Matikainen pitää puolustusminä hyökkäysvoittoisesta kiekkoilusta. elokuuta. Lähtö 3, Monte, lv 2 140 m: 1) Devils Wish/Pirjo Ilonen 21,2m, 2) Something Enterprise 21,3m (61), 3) Coguette W 22,1m (64), 4) Simb Sugar 22,2m (24). Täyskäden tarjous kierrokselle 33: 25-53 numeroa n. V4-kerroin: 79,19. IFK:ssa kuitenkin korjattiin sellaista mikä ei ollut rikki. Suomenhevosten kovin tasoitus huipentui loppusuoralla kolmen hevosen näyttävään kirikamppailuun. Moni heistä hakee nyt paikkaa Lukon vakiokokoonpanosta tilkitsemään "Eepi" Hämäläisen ja kumppanien jättämiä aukkoja. Puoli vuotta on kulunut, eikä Lehkonen tunnusta olevansa tippaakaan katkera: – Mitään ei ole jäänyt hampaankoloon. Aki Antti-Roikon Totilon Vihu vei kolmannet rahat , kun Valo-Verneri jäi voittajan taakse tuoreissa voimissaan. Joukkue teki lähes kaikki mahdolliset virheet, mitä lentopallossa voi tehdä. Pudasjärven Urheilijoiden Antti Ahokumpu piti erityisesti kolmen metrin iskuillaan sinivalkoisia pystyssä tiukoissa tilanteissa. Hermeksen maalissa pelasivat puoliksi Tommi Hietala ja nuori Jussi Ruokoja. Hyökkääjät: Aku Joki-Erkkilä (Jukurit), Mikko Kaukokari (KJT), Karo Koivunen, Juho Luoma, Jarno Niinimäki (Tappara A), Topi Riutta (Diskos), Tuomas Tikkanen (Jokipojat/Diskos). Lähdin takajoukoista reissuun kierros ennen maalia ja kestävyydellään Vekki II ratkaisi voiton, muistutti Aki Antti-Roiko. palk. Nevalanmäen Perhekodin loimilähdön toisena vuonna peräkkäin voittanut Vekki II sai ajakseen 27,8. Hermes pelaa ensi viikolla kaksi harjoitusottelua vieraskaukalossa. Suomea edustavat Jessica Huot ja Juha Valkama. Kontio ajoi voitot Stefan Melanderin valmennustallin Gigant Neolla ja Lindy's Roadilla. syyskuuta. Suomi nousi riemuvoittoon poikien PM-kisoissa HELSINKI (STT) Suomen Taitoluisteluliiton järjestämä Finlandia Trophy Helsingissä 6. Ottelun ensimmäinen erä oli suhteellinen tasainen, toista vei Lukko ja kolmannessa oli sitten isännilläkin maalipaikkoja. Lehkonen huolissaan Mestiksestä ”Toiminnallinen taso ja resurssit olisi jollakin tavalla turvattava“ Ismo Lehkonen johtaa nyt Rauman Lukon peliä. Varhennetun painoaikataulun vuoksi Ylivieskan ravien tulokset eivät ehtineet lauantain Keskipohjanmaahan. Loimittajana toimi Satu Karhu. Lehkosen aikuisten tasolla vielä kohtuullisen nuoren valmentajauran kirkkaimmat saavutukset liittyvät kiinteästi vuosi sitten Mestikseksi muuttuneeseen divariin. Myös tässä sarjassa Finlandia Trophyn kolminkertaiset voittajat Bulgarian Albena Denkova ja Maksim Staviskii nähdään jälleen Helsingin jäällä. Tiesitkö Calounin olevan huonossa kunnossa. V4:ssa Jeanette Holmbergin Lina Labelloa oli pelattu 11 prosenttia. Hermeksessä viime kauden pelannut laitahyökkääjä Teemu Normio ei saanut näyttömahdollisuutta kasvattajaseurassaan Tapparassa, mutta Lukossa näyttää hyvältä: – Normio on täysi eläin!, Lehkonen innostuu julistamaan "ikamaiseen" tyyliin. – En usko, että muutos on hallitsematonta. Norja oli neljännessä erässä jo kerran ottelupallossa, mutta kotijoukkue ei taipunut. 2001 Urheilu 15 Jukka Anias KOKKOLA (KP) Suuren mediakohun saattelemana viime talvena Helsingin IFK:sta potkut saanut Ismo Lehkonen uhkuu jälleen toimintatarmoa. Asiat kentällä menivät umpisolmuun, mutta "Noutaja" oli vienyt ykköskoutsin katsomoon. – Rontti on lahjakas hevonen, joka nousee nopeasti sarjoissaan. Lopussa Birgit del Ronco kiri ohi, mutta Iris piti varmasti kakkostilan ajalla 15,5. Itse pidän sitä tavallaan ostoskeskuksena. Lähtö 8, lv 1 640 m: 1) Silvia Geisha/Antti Teivainen 17,1a, 2) Anna Rubino 17,2a (63), 3) Secret Brave 17,3a (395). Jani Suonperän Kohu-Rysköö vei kolmannen sijan ennen vetotyön tehnyttä Ponnen Sipiä. Perjantaina Lehkosen Lukko kohtasi Kokkolassa viikon viidennessä pelissään Mestikseen valmistautuvan Hermeksen. Mouhijärveläisen Opponent Oy:n omistama Iris nappasi kesäkuussa arvokkaan kakkostilan ensimmäisessä E3finaalissa. 1.kilpailu: Miesten 110 m aitajuoksun voittoaika 2.kilpailu: Miesten 200 m voittoaika Voittoyhdistelmä: 8 (13,03-04) – 8 (20,03-04) Alustava kerroin: 71,33 Superkaksari 3: Yleisurheilun MM-kisat, Edmonton Miesten seiväshyppy Voittajapari: 12 Markov D – 11 Averbukh A Alustava kerroin: 9,65 Poissa:– Päivän Trio 3: Yleisurheilun MM-kisat, Edmonton. Ranskalaista verta suonissaan virtaava Lina Labello jyräsi viimeisen kierroksen Rapidslands Dynamiten rinnalla ja työntyi väkisin ykköseksi. Lehkonen ei sano suoraan, halusiko hän Calounin joukkueeseen: – Jani on hyvä pelaaja, joka tekee paljon maaleja. Lähtö 2, sh 2 140 m: 1) Misssuomi/Ari Moilanen 33,8, 2) Tuplan Maksi 34,0 (224), 3) Kupletin Juoni 34,4x (88), 4) Saurus 35,5 (20), poissa 16. (suluissa viime kauden seura, ellei Hermes): Maalivahdit: Ari Vapola (Ässät). Toto (2–5–4): 5,80 1,75–1,30 –1,61 9,13. Jos homma ei toimi, katseet kääntynevät taas ulkomaille. Siinä oli ratkaisun avain. Kempeleen Pyrinnön Teppo Heikkilä pelasi koko ottelun ajan liberona. Vakio 2:ssa kohde 6 arvotaan. Veli-Erkki Paavolan ajama Texver sai vetää rauhallista vauhtia kierroksen, joten vastasi helposti laukkansa paikanneen High Stepperin loppuvetoon. Matikaisen mullistusten jäljiltä IFK:n pakka näyttää ainakin vielä kovin sekavalta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto KOKKOLA (KP) Syyskuun 19. Nuori Lukko Raumalla Ismo Lehkonen on päässyt lähes ideaaliseen tilanteeseen. Kupongin onnennumero oikein = pelitositteen hinnan suuruinen voitto (7 mk, 14 mk tai 20 mk). – Tuloksella ei tässä vaiheessa niin kauheasti merkitystä ole. kilpailusta: – Maailman Ympäri: Oikea rivi: 1, 3, 4, 5, 7, 10, 11, 14, 17, 18, 20, 21, 23, 24, 25, 28 Onnennumero: 11 Alustava voitonjako: 16 oikein ei yhtään kappaletta, 15 oikein 8 kpl voitto-osuus 4 543 mk, 14 oikein 192 mk, 13 oikein 39 mk. Osa johtokunnasta ei alusta lähtien pitänyt tyylistäni, mutta en minä IFK:hon heidän kaverikseen tullutkaan. Toisaalta: – Pelasimme tuolloin (Calounin hankkimisen aikaan) liigan parasta kiekkoa. Forssan ravit Lähtö 1, lv 2 160 m: 1) Willy Houston/Harri Koivunen 19,6, 2) Manohra Ax 20,8 (116), 3) Ladies Magic 20,4 (43), 4) Friendly Mount Royal 20,4x (42), poissa 5. Suurimman osan matkaa johtanut Rontti torjui Mettumaaritin napakan loppuvedon maaliviivoilla. Rontti kukisti Mettumaaritin Suosikille rahat Keskisen Nuorten sarjassa Aki Antti-Roiko ohjasti Vekki II:sen Ylivieskan ravien voittoon. Lähtö 4, lv 2 140 m: 1) Newhousetribe/Harri Koivunen 18,1, 2) Oliver Bag 18,9 (153), 3) Count Serenade 19,9 (109), 4) Red Attack 20,0 (85). Timo-Jaakko Virkkala YLIVIESKA Ahti Antti-Roikon ohjastama Rontti kesti suosikin paineet Keskisen iltaravien Nuorten sarjassa. Plushenko osallistuu Finlandia Trophy -taitoluisteluun SUNDSVALL (STT) Jari Kinnusen valmentama ja Jorma Kontion ajama Iris ravasi kakkoseksi ja finaaliin E3tammaluokan karsinnoissa myöhään torstai-iltana Bergsåkerin radalla. Mutta toimitusjohtajat tekevät päätöksiä pelaajista, valmentajat vain valmentavat. E3-karsinta, avoin luokka, 1. Pahasti väsähtäneestä Norjasta palkittiin passari Bjarte Helland. Takamatkalta startannut Vekki II vyöryi ulointa rataa kärkeen jättäen taakseen Touko-Sirun ja tuulta halkoneen Kipauksen. Myös muutamat vaihdot tuntuivat auttavan. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8. Henry Ala-Korven Energia antautui viimeisenä Wyatt Earpin puristuksessa. Kaksikon kohdalta loppu onkin sitten tuoretta suomalaista kiekkohistoriaa. Rahassa ei Raumalla kylvetä, mutta toisaalta Lehkosella oli tunnetuista syistä johtuen viime talvena aikaa katsastaa pelimanneja Mestiksen ja A-junnujen otteluista. Eniten Suomi tuskail ihyppysyöttöjensä kanssa. Kuukausi IFK-pestin ennenaikaisen päättymisen jälkeen Lehkonen löi kättä Lukon toimitusjohtaja Jyrki Santalan kanssa ja sopi kolmivuotisesta (2+1) diilistä kettupaitojen puikoissa. karsinta, 1) Lindy's Road/Jorma Kontio 14,9a. palk. Päätöskilometrin Tähtitar taittoi aikaan 27,2. Kyllä Jani olisi kuntoon saatu, mutta aikaa se olisi vienyt. kilpailusta: 5, 6, 9, 10, 11 3. En pelkää esimerkiksi yhtään, että liigan taso nyt putoaa, vaikka pelaajia lähtikin niin paljon NHL:ään. Vahvistusta haetaan ulkomailta. V4-kerroin: 2 092,17. ja 7. kilpailusta: 1, 2, 5, 8, 9, 10, 13, 16 Päivän Pari 3: Joensuun ravit Voittoyhdistelmä: 8 Barba's Star – 12 Slybowl Dan Alustava kerroin: 27,24 Poissa 1. kilpailusta: 5, 6 2. Venäjän EM-pronssimitalisti Viktoria Voltshkova ja jo kolme kertaa Finlandia Trophyn voittanut Jelena Sokolova sekä Sveitsin Sarah Meier. Katkeruutta ei jäänyt Ismo Lehkosen viime kausi siis päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen potkuihin IFK:sta. lähtö: 9 Good Leasing V4-vaihto:39851 mk kerroin 12553,00 Muutoksia: Ottelu P-Iirot–Jaro on siirretty P-Iirojen sairausepidemian vuoksi. Puolustajana pelaava Hulkkonen siirtyy SaiPaan Jokereista ja hyökkääjänä pelaava Welling Ilveksestä. Viimeisen kaarteen kolmatta rataa hyökännyt Tähtitar sai maalisuoran alussa yliotteen Hilmin Hurmurista ja lasketteli hallittuun voittoon ajalla 30,9. karsinta, 1. Hermestä vastaan kokoonpanosta puuttuivat lisäksi lepovuoron saaneet hyökkääjät Pasi Saarela, Aki Uusikartano sekä 20-vuotiaiden maajoukkueessa pelaava Toni Koivisto. Jorma Kontion Iris ravasi finaaliin Pitkäveto: 35 Ponnistus–Nateva X (1–1) 3,70 36 KaaPo–Vilpas 1 (5–1) 1,25 Voittajaveto: Päivän Pari 4: Yleisurheilun MM-kisat, Edmonton. Kolmantena vuotena meidän pitää pystyä lähtemään uskottavasti tavoittelemaan mestaruutta. 1.kilpailu: Miesten seiväshyppy 2.kilpailu: Miesten 110 m aitajuoksu 3.kilpailu: Miesten 200 m Voittoyhdistelmä: 12 Markov D – 2 Johnson A – 14 Kederis K Alustava kerroin: 13,42 Poissa 1. Toto (12–5–9): 19,85 2,42–2,26–3,18 152,41. Hyvä ote jatkui myös tie breakerässä. Joensuu menetettiin jo. Lähtö 5, sh 1 640 m: 1) Jerepop/Harri Koivunen 29,2a, 2) Taikova 29,4a (41), 3) Ryhti Tyttö 29,5a (78), 4) R.R.Ilotar 29,6ax (41), poissa 11. lähtö: 12 Jerepop, poissa 11 3. Alustava voitonjako: Täyskäsi 4 kpl voitto–osuus 1 250 mk, Nelosvaaka 24 mk, Kolmoisvaaka 50 mk, Tuplavaaka 125 mk, Vaakabingo 57 mk. Lehkonen tarkoittaa kansainvälisen menestyksen ohella myös SM-liigaa: – Osaltaan divisioona pitää SM-liigan tasoa yllä. – Olen huolissani siitä, että divisioonasta (Lehkonen ei puhu Mestiksestä) ei välitetä riittävästi. Tiesin, että peli aukeaa jossain vaiheessa. E3-karsinta, tammaluokka, 1640m, 1. Varamiehinen liigajoukkue Rauman Lukko toki voitti perjantai-illan harjoitusottelun 3-0 (1-0, 2-0, 0-0), mutta Hermeksen pelissä oli paljon positiivista. Toto (7–1–11): 5,95 2,44–2,78–2,97 16,89. Talven 1997-98 Hermestä valmentaneen Lehkosen mukana Hämeenlinnaan matkasivat Timo Pärssinen ja Jukka Hentunen. Elo-syyskuun vaihteessa (31.8.-2.9.) Hermes pelaa turnauksen Kiirunassa. 1. Kysymys on resurssien suuntaamisesta. Oliko onnea Hulkkonen ja Welling SaiPaan LAPPEENRANTA (STT) Jääkiekon SM-liigassa pelaava lappeenrantalainen SaiPa on tehnyt yksivuotiset sopimukset Antti Hulkkosen ja Jesse Wellingin kanssa. Lehkonen valmistautuu parhaillaan Lukon kanssa 13. Tämä tuli todistettua perjantaina Limingan uudessa liikuntahallissa, kun Suomi ja Norja iskivät yhteen lentopallon poikien PMkisojen avausottelussa. 3. Hän saa mahdollisuutensa. Tanskan parhaana palkittiin keskipelaaja Anders Lund Hoyer ja Ruotsin parhaana hakkuri Erik Brandsjö. Suomen joukkueesta palkittiin hakkuri Kari Somppi. Alussa ikäero näytti ratkaisevan, sillä hermoileva Suomi hävisi kaksi erää melko selvästi: 12–25, 22–25. Divisioonasta tulee uusia, joiden ansiosta liigakiekkoilu saattaa olla jopa hieman aikaisempaa viihteellisempää, Lehkonen arvioi. Hermes paransi LIMINKA (STT) Itseluottamuksen hakeminen voi pojilla viedä kauan. Selvät ja kovat: – Ensi kaudella pudotuspeleihin ja seuraavalla mitaliotteluihin. Toto (4–2–1): 7,70 2,34–1,21–2,07 6,89. Lähtö 7, OP-Tammavaltikka -karsinta, lv 2 640 m: 1) Good Leasing/Ari Moilanen 17,2a, 2) J.A.Annie 17,3a (133), 3) Victorious Beat 17,5a (37), 4) Jiving Kemp 17,6a (416). Kauko Tyynelän Wyatt Earp iski valttinsa pöytään vasta loppusuoralla
Suomi sen sijaan pystyi pelaamaan erien loputkin ilman mitään virhesumaa. Ensimmäisen kerran reuma antoi merkkejä 70–luvun alkuvuosina, mutta vasta 90–luvulla selkäkivut saivat nimen. – Aamut ovat varsinkin vaikeita, kun reuma kangistaa ja jäykistää kropan. Liike pääsisi vaikuttamaan lapaluiden kohdalle, sinne jossa tauti tekee tuhojaan. – Mitä enempi tulee hiki, sitä parempi on olla, Kaarina hymyili sateen pehmittämällä kuntoradalla. (06) 878 9208 ja 050 560 1558. Virheitä tuli vähemmän kuin vastustajalle. Kaksi suojaisaa pihaa sekä yhteinen oleskelualue. 351.334,Lea Mäntylä KOKKOLA (KP) – Mannerheimillakin oli kuulemma tällaista selkävaivaa, eikä ryhdissä ollut valittamista, kuusissakymmenissä oleva Esko hymähti ilkikurisesti. 16 Urheilu Lauantaina 11.8. Himangalla 9.8.2001 Himangan kunnanhallitus Sunnuntaina klo 15.00 PESÄKIILAT-NURMO KOTIOTTELUT Keski-Pohjanmaalla Edmonton kisakuulumiset nopeimmin netistä Ketkä keihäsmiehistä finaaliin. He ottavat huomioon, jos ukko ei lenkkipolulla pysy mukana, Esko naurahti. Mutta parin tunnin päästä kipua ei tunnu enää ollenkaan, Marita kuvaili reuman oikukkaita liikkuja kehossa. Melkoisesti työtä tämä on vaatinut. Yksinomaan liikkumalla ja jumppaamalla tähän tilanteeseen olen päässyt, Esko kertoi työstään, jolla synkeät ennusteet kumoutuivat. Suomen mahdollisuudet Etelä-Korean ja Japanin ensi kesän MM-turnaukseen ovat menneet, mutta Muurinen ei ryhdy ylenpalttisiin kokeiluihin. Otteluaika oli 2x20 minuuttia. Revanssivoitto katkaisi Chelan 15 ottelun voittoputken. Loppuottelussa vastassa ollut Järvenpään Palloseura joutui antautumaan Konkarien kyydissä maalein 3-1. – On haastavaa kohdata oman lohkonsa johtaja, kehuu Muurinen Belgiaa, joka taistelee tasapäisesti kisamatkasta Skotlannin ja Kroatian kanssa. Niinpä Kaarina oli tuttu näky lenkkireiteillä. Laakso ja Reunanen johtavat peliä ensimmäisen kerran runkosarjan viimeisessä ottelussa sunnuntaina Pattijoella. PM-turnaus pelataan Tanskan Hjermissa. klo 13.00-13.45 KEITTIÖSTÄ GRILLAAMAAN RT 2 H+K+S+varasto 62 m 2 Aurinkomäentie 3-5 H RYTIMÄKI Rak. Muurisella on ryhmässään topparipari, jota jopa Houllierin tiedetään halajavan Liverpooliin. Olo muuttui muutoinkin siedettävämmäksi, kun vetoisen tehdashallin ruumiillisesti yksipuolinen työ vaihtui siivoojan liikkuvaan ammattiin. – Ero viimeviikkoiseen otteluumme oli, että Chela syötti nyt hieman huonommin. Houllierin tehtävänä on saada Liverpool menestymään, minun hommanani sama Suomen maajoukkueen kanssa, kuittaa Muurinen. Palloliiton liittohallitus päätti yksimielisesti, että Muurinen jatkaa Amaajoukkueen valmentajana myös seuraavat kaksi vuotta, Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen sanoi. Kumarasta kuntopolulle Liikunta tepsii kipuihin Kokkolan Reumayhdistyksen sauvakävelylenkeillä Sauvakävely on todettu hyväksi liikuntamuodoksi ikääntyneille. Asuntojen esittely sunnuntaina 12.8.2001 klo 14-16 ja maanantaina 13.8.2001 klo 18-19, os. Tasoituksesta huolimatta Suomi on yleensä poistunut kisoista kultamitalit kaulassa. 1986 Remontoitu koti laminaattilattioin. Nieminen välieriin Cordobassa LOIMAA (STT) Superpesisjoukkue Loimaan Palloilijat vaihtoi torstain Jyväskylä-ottelun jälkeen pelinjohtajia. Mutta kuntoilusta noin 15 hengen suuruinen porukka ei laistanut suven helteilläkään. klo 18.00 Peruskurssit alk. Jyrki Heliskoski palaa Palloliiton palvelukseen kahden vuoden virkavapaaltaan, ja hänen vastuulleen tulee Suomessa 2003 pelattavan alle 17-vuotiaiden MM-lopputurnauksen joukkueen valmentaminen ja rakentaminen. "Yhteinen porukka henkisesti tärkeä" Ennen kuin Esko oli saanut selvyyden sairaudestaan, hän ei uskaltanut harrastaa liikuntaa laisinkaan, niin kipeää liike teki. Toistaiseksi Vikingin vaatima Tihinen ei enää ehdolla Liverpooliin siirtokorvaus on ollut liian korkea. Muut asumismenot maksetaan huoneistokohtaisen mittauksen perusteella; lämmitys, sähköja vesimaksut. MM-kisoihin kumpikaan valmentajista ei ole saanut Suomea vietyä, mutta viimeisten palvelustensa joukossa Möller Nielsen hankki elokuussa kaksi vuotta sitten Belgian päävalmentajan Georges Leekensin päänahan. Leekensin seuraaja Robert Waseige sai sydämentykytyksiä kesäkuussa, kun Belgia junnasi 50 minuutin kohdalla San Marinon vieraana MM-karsinnassa tasalukemissa 1-1. Kaksi päivää myöhemmin Leekens sai potkut. Reumapotilaat seuraavat vetäjän esimerkkiä kukin kuntonsa mukaan. Norja antoi perjantaina kovan vastuksen varsinkin erien alussa. Välierässä nujertui Puijon Pallo rangaistuspotkukilpailussa 3-2. Välierissä Jarkko Nieminen kohtaa turnauksen yllättäjän, karsinnoista pääsarjaan päässeen kroatialaisen Mario Radicin. Loimaan pelit jatkuvat alemmassa loppusarjassa, jossa se tavoittelee superissa säilymistä. Asunnon osuuden tontista voi ostaa tai vuokrata kunnalta. Kuva: Lehtikuva/Arkisto HELSINKI (STT) Suomen Palloliiton liittohallitus päätti perjantain kokouksessaan valmentajaratkaisuista vuoteen 2003. Kiitosta joukkue sai päävalmentajalta myös siitä, että nopeaa 1-hyökkäystä käytettiin pelissä onnistuneesti. – Aina maaottelun lähestyessä Liverpoolista tulee kirje, missä valitellaan pelaajien olevan väsyneitä. Belgia lyöty vain kerran Kaikissa muissa kuudessa maaottelussa Suomea vastaan tappiotta pelannut Belgia tekee keskiviikkona 15.8. Sinisen verkkapusakan verhoamasta selästä ei kumaraisuutta huomannut, vaikka miehen omien sanojen mukaan ryhdissä on vielä korjaamisen varaa. 2001 s KESKIPOHJANMAA Hillilän paritalo Himangan kunta tarjoaa ensisijassa myytäväksi heinäkuussa valmistuneen paritalon asunnot: 2h+k+s-asunto pinta-ala 60,8 m 2 myyntihinta 414.500 mk 3h+k+s-asunto pinta-ala 76,5 m 2 myyntihinta 521.500 mk Paritalo sijaitsee Hillilän kyläkeskuksessa kaupan ja koulun vieressä. Mh. Hän jumppaa ja venyttelee itsensä työkuntoon, sillä "muutoin laatikkoja ei saisi nosteltua mihinkään". – Aika jännältä tuntuu ajatella, että täällä reumapotilaat vain tallustavat kuntoradalla, vaikka tietää, mitä on kärsitty ja leikkaus toisensa jälkeen tehty, hän mietti lämpimästi ystävistään. Passarina pelasi Hanna Anttila, joka löysi hyvin nopean tempon hyökkäyksiin. Kaarina sai tietää sairastavansa pehmytkudosreumaa vasta lähempänä 50 ikävuottaan, vaikka kivut alkoivat jo 70–luvulla. Konkarit voitti ensin alkulohkossa Myllykosken Pallon 3-2 ja Mikkelin Kissat 2-1. Ukkonen pääsee näin jatkamaan samojen pelaajien kanssa, jotka ovat hänelle tuttuja jo viime kesän 20-vuotiaiden Argentiinan MM-kisoista sekä Suomessa pelatusta alle 18-vuotiaiden EM-lopputurnauksesta. Säryille, kesät–talvet seuranneelle palelulle, unihäiriöille ja korvakivuille löytyi selitys Heinolan reumasairaalan tutkimuksien jälkeen. 0400-917 133, seuran toimisto (06) 822 1636 OVET AVOINNA La 11.8. Niemisen voittoluvut olivat 6–3, 6–3. KOKKOLAN GOLFIN Avoimet ovet alk. – Silloin päätin, että olen valmis ponnistelemaan rajusti, jos ihminen vain voi itsensä eteen jotain tehdä. Marita sairastui parikymppisenä nivelreumaan, talvella 1973 sormet alkoivat yhtäkkiä turvota. Lääkärit uskoivat reuman etenevän sellaisella kohinalla, että kahden vuoden kuluttua yläselkä taipuisi tiukassa kulmassa eteenpäin, ja Esko kulkisi kumarassa, vain maata tuijottaen. Lentopallotytöille voitto PM-kisoissa CORDOBA, ESPANJA (STT) Jarkko Nieminen voitti Argentiinan Juan Ignacio Chelan 75 000 dollarin tennisturnauksen puolivälierissä myöhään torstai-iltana Cordobassa. Ottelut pelattiin pienkenttäpeleinä. Lääkärit ehdottivat jokin aika sitten, että myös rystysiin laitettaisiin tekonivelet, mutta Marita pyysi lykkäystä, "kun käsi kerran vielä menee nyrkkiin". Muurisen vakavasta suhtautumisesta harjoitusotteluunkin kertoo se, ettei hän lupaa hollantilaisseura Ajaxissa topparin paikan vakiinnuttaneelle, mutta maajoukkueessa laitapakkina urakoineelle Petri Pasaselle komennusta puolustuksen keskustaan. – On tärkeää kerätä karsinnan jäljellä olevissa otteluissa mahdollisimman paljon pisteitä. Kaksion vuokra on 2.128 mk/kk ja kolmion vuokra 2.677,50 mk/kk. Mutta diagnoosin saatuaan hän lähti heti mukaan Reumayhdistyksen jumpparyhmään. Lisäksi vuokralainen maksaa vesija sähkömaksut (lämmitys) ja huolehtii pihatöistä. Olen saanut hyviä kavereita. Välillä riuhtaisenkin sauvat taaemmas, mutta epämiellyttävää se on, kun siellä tuntuu este, Esko kuvaili. Konkareille mestaruus HJERM, TANSKA (STT) Suomi aloitti lentopallon 18vuotiaiden tyttöjen PM-kisat komealla voitolla Norjasta luvuin 3–0 (25–19, 25–19, 25–23). Ei armoa, Liverpool! Muurisen 18 pelaajan listalta puuttuu muutamia vakionimiä, mutta heidän vapaapäivänsä selityksenä ei ole muiden pelaajien kokeilu. – Virheputkien jääminen lyhyiksi ja kolmannen erän hieno nousu tappioasemasta olivat nyt parasta Suomen pelissä, kehui tyttöjen päävalmentaja Virpi Ojakangas-Palmunen, jonka mukaan joukkueen vahvuus ja myös heikkous on sen tasaisuus. Suomi sparraa belgialaisia Muurisella haussa toinen belgialaispäänahka Aki Riihilahti on loistanut Suomen maajoukkueen paidassa viime otteluissa. Suorita Greencard ja pelaa loppukausi KoG:n jäsenenä yht. Mutta kohtuus on muistettava, reumapotilaat eivät saa rasittaa itseään liiaksi. Hänellä oli välillä muutama pidempi jakso, jolloin ykkössyöttö ei kulkenut, ja toisaalta oma pelini kulki nyt paremmin, Nieminen vertasi. Joukkueen johtoportaaseen kuuluivat Markku Tanttinen, Jorma Hyvönen sekä Vesa Tervola. OULU (KP) Kokkolan Konkarit otti Suomen mestaruuden viime viikonvaihteessa Oulussa järjestetyissä 50-vuotiaiden jalkapallon SM-kisoissa. Kirjalliset ostositoumukset Himangan kunnanhallitukselle, Raumankarintie 2, 68100 Himanka, 31.8.2001 mennessä. Vuokrattu. Muulloin sopimuksen mukaan. Sami Hyypiän rinnalla myös Belgiaa vastaan pelaa Norjassa seuralleen Vikingille viime viikonvaihteessa voittomaalin viimeistellyt Hannu Tihinen. Suomalainen oli hävinnyt Chelalle edellisellä viikolla Segovian haastajaturnauksen toisella kierroksella 6–4, 6–4. Muulloin sopimuksen mukaan. Naiset käyvät reumaryhmän liikuntatouhujen lisäksi kuntoilemassa pyhää arkea. Erityisesti tasapelit maailman kärkimaita Englantia ja Saksaa vastaan ovat kovia suorituksia, Hämäläinen perusteli. Finaalipaikka tuo 49 ja turnausvoitto Cordobassa 70 ATP-pistettä. Lisätietoja asunnoista ja lainoista antaa hallintojohtaja Pirjo Mansikkamäki, puh. Kivusta huolimatta pitää vain liikkua ja voimistella, vakuuttivat myös Kaarina ja Marita ja totesivat sauvakävelyn olevan parhaimpia liikuntamuotoja hartia– ja selkävaivoihin. Esko nousee joka aamu pari tuntia ennen kuin lähtee varastolle töihin. Asunto Oy Himangan Kärmekallionportti Kunnan keskustassa sijaitsevassa rivitalossa on myytävänä edullisia osakehuoneistoja. Suomen jalkapalloilun A-maajoukkueessa 20 kertaa esiintynyt Tihinen ei Viking-johdon saaman tiedon mukaan edustanut Liverpoolin havittelemaa pelaajatyyppiä. – Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Muurisen työhön. Kunnalta voi anoa pitkäaikaista kiinteäkorkoista lainaa osakkeiden ostamiseen. – Silloin, kun peli kulkee, ratkaisijoita löytyy useita. ja 20.8. Muurisella oli 2+2 -vuotinen sopimus, jonka toinen jakso alkaa ensi vuoden alusta. Yhdistyksen noin tunnin mittainen lenkki päättyy venyttelyyn. Suomi murjoi tuolloin omiin EM-kisoihinsa valmistautuneen Belgian Brüggessä Jarkko Wissin, Mika Lehkosuon ja Jonatan Johanssonin (2) maaleilla 4-3. Maritan vasenpaan olkapäähän ja kyynärpäähän on asennettu tekonivelet, ja uudet operaatiot odottavat edessäpäin. Molemmat ranteet jäykistyivät taudin edetessä itsestään, mutta nilkat vaativat operointia. Pertti Kulmala ja Kimmo Niittymäki tekivät tilaa Timo Laaksolle ja Heikki Reunaselle. Vuonna 1993 annetut ennusteet eivät kovin häävejä lupailleet. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: PRO Tommi Linna puh. – Jos puolustus toimii, en tee vaihtoja pelkän vaihdon vuoksi, korostaa Muurinen toppareiden onnistunutta yhteispeliä. Liverpoolin Jari Litmasen ja Sami Hyypiän Muurinen on kutsunut, vaikka lähiviikkoina kuusi virallista ottelua 19 päivässä pelaavan joukkueen ranskalaismanageri Gerard Houllier on toivonut englantilaispelaajilleenkin vapautusta maajoukkuetehtävistä. Muuriselle jatkoaikaa vuoteen 2003 STAVANGER (STT–NTB) Viking Stavangerin suomalaistoppari Hannu Tihinen, 25, ei siirry Norjasta ainakaan Liverpooliin. Suomesta Tihinen lähti ilmaiseksi. Hän huomasi jo varhain, että lenkkeily helpotti oireita. Liittohallitus päätti myös, että seuraava 21-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja on Kari Ukkonen. Paritalon esittely maanantaina 13.8.2001 klo 13-19, osoite Kannustie 501, Hillilä. Niemisellä on nyt koossa Cordobasta 31 ATP-pistettä, hän puolustaa tällä viikolla 12 pistettä viime vuodelta Puolasta, joten nettopisteitä tulee 19. Radicin ranking on tällä viikolla 662. 345.000,Vh. Asuntohakemuslomakkeita saa kunnanviraston neuvonnasta. Pyöräilyä ja uintia suositellaan, koska se kuluttaa niveliä vähemmän kuin kävely. Sillä tavalla saattaisimme nousta arvontakaaviossa ylempään ryhmään, Muurinen korostaa. Ei uskoisi, että kymmenisen vuotta sitten selkärankareuma oli alistanut Eskon selän kyyryyn, hartiat olivat painuneet niin kasaan, että hengitys kulki vaivoin. klo 19.00 maanantaina 13. – Sauvat pitäisi heittää kauemmaksi taakse. Tekonivelin varustettu käsi kun ei nouse kovin korkealle, eikä jäykistetyillä nilkoilla tai varpailla pysty taipumaan kaikkiin venyttelyliikkeisiin. 1200 mk. Kokkolan Reumayhdistyksen maanantaisella sauvakävelyllä miehen meno eteni joutuisasti ja vaivattoman näköisesti. Suomen valtteja olivat joukkueen tasaisuus ja varmuus. Lisätietoja asunnoista antaa tekninen johtaja Matias Yliriesto, puh. Konkarien mestarijoukkue: Gunnar Isosaari, Nils Fagerholm, Horst Linke, Seppo Mäkelä, Seppo Salonen, Mauri Salonen, Rainer Lahtinen, Kimmo Kangas, Mikko Koivisto, Martti Koivisto, Olavi Paavolainen, Aulis Mäntylä, Tapio Raatikainen, Gui Wentin, Asko Rintapää, Rauno Koskela, Kari Raatikainen ja Timo Fält. Naisten ja alle 21-vuotiaiden naisten maajoukkuevalmentajana jatkaa Mikael Käld. Ensimmäisessä erässä mentiin tasaisesti 15 pisteeseen asti ja toisessakin alku oli Norjalta hyvä. – Muurisen sopimus oli alun perinkin ajateltu periaatteessa nelivuotiseksi, mutta sopimukseen oli kirjattu tarkistusmahdollisuus. Hintalapussa on ollut summa 39 miljoonaa kruunua (29 Mmk eli liki 5 miljoonaa euroa). – Esimerkiksi Valakari (Simo), Wiss (Jarkko), Jääskeläinen (Jussi) ja Moilanen (Teuvo) ovat ulkona osittain siksi, ettei heidän pelituntumansa ole kovinkaan hyvä. Joukkueissa oli kuusi kenttäpelaajaa ja maalivahti. Tihisestä on ollut kiinnostunut myös West Ham, jota suomalaistoppari edusti jo vuokrapelaajana talvikauden. – Yhteinen porukka on henkisesti erittäin tärkeä, sellainen energian antaja. Kipujen lisäksi tuskaa tuotti se, että vaivoja valittava mies sai joskus kuulla, että jos jossain on vikaa, se on päässä. Kolmatta erää Norja johti jo 8–2 ja loppuvaiheissakin vielä 20–15, mutta sitten joukkue alkoi tehdä liikaa virheitä. Uusi mahdollisuus tarjoutuu keskiviikkona, kun Suomi kohtaa Belgian harjoitusmaaottelussa. Varsinaisella peliajalla ei maaleja nähty. Kuva: Antti Aimo–Koivisto Kunnon konstit Urheilutieto HELSINKI Jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Antti Muuriselle tarjoutuu keskiviikkona mahdollisuus yltää edeltäjänsä Richard Möller Nielsenin rinnalle, kun Töölön jalkapallostadionille saapuu vieraaksi Belgia. – Joskus päkiä tulee niin kipeäksi, ettei pääse mihinkään. – Tämä on näin isossa kisassa toistaiseksi paras suoritukseni, Nieminen kommentoi välieräpaikkaansa. (06) 878 9240 ja 0500 121 046. Eskon epätietoisuus sairaudestaan kesti kaksikymmentä vuotta. vastavierailun Helsinkiin. Suomalaiset ovat vasta 15–17-vuotiaita. Liikunta on paras konsti. Kärmekalliontie 1-3, M-talo. Yhtiövastike on 3 mk/m 2 /kk. Timo Liekoski jatkaa 1983–1985 syntyneiden poikamaajoukkueiden valmentajana. Kokouksessa päätettiin, että Antti Muurinen jatkaa myös seuraavat kaksi vuotta jalkapalloilun A-maajoukkueen päävalmentajana. Perinteiseen tapaan Suomi pelaa PM-kisoissa muita nuoremmalla joukkueella. Vaihtoehtoisesti asunnon voi vuokrata. Loimaan pelinjohto vaihtui loppukaudeksi
050-564 9109. 050-5121 558. P. Kokkolan kesk. Kälviän kesk. 0500-746392 VW POLO 1.9 SDi farmari -98 ajettu 130 tkm. Uudet ja käyt. 040-8618 251, 06-8614 250. P. Klasta. Suzuki Samurai 413 -90 2xrenk, vetok., hp. YKSIÖN/VAST. Myös hyvä varasto valikoituja TUONTIMERSUJA. 040-525 0041. TAKALANA. P. Ost. ym. 0500-934125, 8315242 Ost. LIIKEHUONEISTO Kla:n keskustasta, katutasosta, n. Sis. 06-8315 727. 3/01, takaspoil., hp. 1.900,-. OPEL VECTRA 2000 16V vm.-90, erit. P. P. Myyt. Puh. Puh. P. 040-500 4208. 0400-862 620. TOYOTA YARIS VERSO 1.5 VVT-i 2001, aj. 040-516 6304. sij. yms. YAMAHA VIGARO 535. ostaa KESÄMÖKKI TAI TONTTI meren rannalta enint. 050-3692 102. tyttö hal. 050-5484 233. Ajotakuu Puh. HYDR. PUUTAVARAA 3, 4, 5 ja 6" lautaa sekä 4, 5 ja 6" lankkua, myös höylättyä paneelia ja rahtihöyläystä. Puh. 40 km et. AMK-opiskelijatyttö hal. 33 000,-. Puh. 0400-867355 Myyd. Puh. vain 134 tkm, naisen yksityiskäytössä, kaikilla mausteilla. 70, Kla. 06-8227 162. Welger SM4, Vigon pyöräh. jääneet OMPELUKONEET Pfaff, Bern. TASOITEJA MAALAUSTYÖT SEKÄ HUONEISTOREMONTIT. klo 11-16. -10/95, hopea, aj. Puh 050-566 8167. OPEL Astra 1.6 GLi Farm -93 aj. p. 040-844 9881. per. 040-5810956, 0400-761477. SAAB 900 i -85 automaatti, ajettu 240 tkm, h. n. 0400-192201 FORD ORION 1.6 CL -86, kahd. 06-8611 239, 0400-343 721.. 3-5 H+K+(S) Kla:sta Mesilä-Koivuhaka alue. 7.v. Luov.ik. Til. VOLVO HA 240 -83, aj. Opastus valtatie 8:lta. 38500,044-274 5141 Vuokr. 0500-860 057. Myyt. 185 tkm, varust. KANGASPUUT+tarv. 11.900,-, CITROEN XANTIA 1.8 Exl Break -00, aj. 7 500. Landolan 12 kiel. NISSAN SUNNY 1.5 GL Sedan -86 4-ov, 5-vaiht, 2 uudet renk, ster, juuri kats, ruosteeton, siisti, 5000,VW POLO 1.3 CLASSIC -88 ster, 2 renk, met.väri, kats, siisti, meleko hyvä, 6500,0400-362 053 As.auto FIAT DUCATO 2.8 tilava, 7 h. Alkusij. PUIMURI SAMPO 360 eritt. 28 tmk VW GOLF 1.6 TD -86, 2xrenk. H. as.kust. 06-8350 667, 040-5596 111. PUUSEPÄNVERSTAS. Mittojen mukaan. HIRSISAUNAT, edull. 0400-561 199, 06-830 1957. erä MÄNTYLIIMALEVYÄ lev. uusi matkaompelukone 180 mk, KANGASPUUT Toika 2665 mk. Puh. ilt. Myyd. Sop. aitat sekä huvimajat 0400-190612 Melkein uudet lev. 0400-364 106. 050-546 0143. vant. Rantakatu 9, Kokkola, puh. 0400-866 037 Myyd. Puh. Puh. 06-879 799. H.49 500,-. 95.000 km, siisti, 1-om., h. OMAKOTITALO Kokkolassa, Nevatie 4. 050-3318 939. LOMA-ASUNTO Lestijärven rannalta. Puh. KIRPPUTORI, Perämies 11, Halkokari, Kla, la 10.00-18.00, su 11.00-18.00. Myyt. P. PEUGEOT 309 GR 5-ov. 0400-768036. Maksat vain 50-90 % ovh:sta. 040-5941534. la klo 10-17 875 136, muulloin 875 394. P. FORD Escort Farm. 0400-383 922, www.pianot.net. Myydään REHUNURMIA 6 ha Vetelissä. 050-3686 590. Heti vapaa. 21 tkm, met.hopea, runs. alk. RT-PÄÄTYHUONEISTO 4 h+k+s 98,5 m² + autot. pun., ohjausteh., aluvant., keskuslukko, siisti. AURA, PIKKU-JUKO PERUNANNOSTOKONE edull., SIMULTA KH 2,5 m. AS-AUTO Fiat Solifer 5500 -89, Dsl 2.5, aj. KIPA 85 TELIKIPPIKÄRRY, KVERNLAND AD 4X12-20 AUT. (puhuva-auto). Ali-Haapala Ay. antiik. 252 tkm, hp. P. Hp. 040-5235190. ja koulut vier., halpa yv, tosi edull. 08-461 429, 040-537 4816. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. 0400-672 350. VW GOLF D -84/85, 5-ov., aluv., vetok., 10 CD-soitin, siisti, helm.sin., ajo-opetusvar., hp. 8 ha OHRAA pystyyn. tunt. 08-667 647. Myyd. Puh. tarj. Puh. P. Myyd. 3 H + K + S 77 m², osaomistusasunto Kla:n kesk. Puh. 310 tmk. KLEINSPITZIN pentuja, eri värisiä, sekä 5:kk ik. KEVYET KULJETUKSET 39 m³. H. Kannattaa soitella p. 10 tmk. 040-7427 903. 050-5751 299. 06-872 545, 050-3557 945. 050-330 7599. renk., kats. Alfa Lavalin MAITOMITARIT 1-2 kpl, käytetyt. Toholammilla. Hal. 014-862456, 050-3377591. mäntysänky ja korist. Useita myyjiä. vuokr. muk. 4 tkm virheetön, TOYOTA COROLLA 1.6 XLi -94 Rahoitus/vaihto. MB 300 TDT -88, aj. p. P. 430 m². 040-5037421/klo 16 jälk. 06-8229393. P. THAI-HIERONTA, terveysjalkahoito ja sauna. ja palkit. Puh. Veneet Tontit Myyt. Myyd. puh. kalust., vanerit kalust.levyt ja rak.listat OVIMYYNTI V. 040-588 8546. Auto on uutta vast., tarpeettomana! 3 H + K 76,5 m² Kokkolassa 2-3:lle opisk. ja isokokoisia SINIKETUN pentuja. tarj. rivitalon päätyhuon. Siisti. alk. NORJANVUONOHEVONEN Rekist. ym. 147 tkm. 100.000,-. Tied. NariThai HIERONTA. Edullista FILMIVANERIA, myös valkoisena. Lohtajan Matkailuauto Ay, puh. 10.500,-. h. P.040-815 3025. 040-773 1944. Tamma. Puh. vuokr. P. hyväluont. 5, Huonekaluhalli Lauri Salonkoski. Myyt. RANTATONTTI Reisjärvi, Korpinen, rak.lupa ja tie on, hp. tilaisuuksiin tai omaksi iloksi. 147 t, huolt, 2-renk, ohj.teh, met.väri, hyvä. 45-65 m². Kuorma hyvää REHUKAURAA kuljetus P. loppuun. 06-875600, 050-3373865. Toholampi. 050-558 4683. kotiinkulj. Puh. Puh. 2.900,P. vanhemmat, myös osamaksu ja kuljetus. 23.000-. KITARA edull. 1956/71. vuokr. Huippuhyvä LADA SAMARA 1300 -89, 5-ovinen, katsastus ok hp. Savuton tekun aloittava poika hal. 050-366 7030. 040-735 2996. vuokr. Puh. 050-5965 771. P. Löytö. RENAULT LAGUNA 2.0 RXE. 0500-262 822. Eritt. 050-320 1462. Lasten jatkett. P. PPO:N PUHELINOSAKE h. Isä ja tytär hal. P. P. Hyvä 3 H+K+at 73,5 m², iso parv., heti vap., Kla:n kesk. 2 H+KK+KPH 48 m² paritalon yhteydestä Kokkolasta. Keskusteluapua, seksi&parisuhde 0700-512525, 9.90 mk/min + pvm Myyd. Puh. P. Tied. 050-3531 383. Puh. FIAT LANCIA 1.0 -87 kauppakassi h. 06-8312133. Löylyvalm. vuokr. 040-5796 132, 06-8301 833. KAKSION Kokkolasta 1.9. OK-PARITALOTONTTI Kla Kaustari 1700 m², rak. 040-5067 066. Myyd. h-auto PEUGEOT 309 -92 aj. 1.9. 1.6 Efi -91/92 aj. 830 1457, 0400-958 166. 0400-363 027. 2.500,-, Electrohelios KUIVAUSRUMPU, Porin-Matti HELLA, HONDA ACCORD 2.0 -88 varaosiksi muuton vuoksi.050-5445269 KIRPPUTORI Palvelukoti Pettersborgissa la 11.8. -91, hp. Tilaa SAVUPIIPPUJEN SUOJAKATTO ennen syyssateita. VW Transport. 0400-580 688. ENGLANNINSETTERIN urospentuja, käyttöön ja näyttöön, terv. Tarjoa! Käyntikuntoisia projektipyöriä talveksi: Norton 195 600 CC 1954 19.500,-, AJS 500 S 1956, 15.000,Matchless 650 G12 1960 18.500,-, BMW R 60/6 1974 18.500,-, BMW R 75/5 1971 18.000,-, BMW R 100S 1978 20.000,Taxfree aj. Puh. 050-540 8872. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8. Traktorin teliperäkärry, tehty Volvon k-autossa, vetävä, eritt. 040-5706835, 0400-579095. Puh. narttupennut edull. 02-5788628. Hiline,uusi. 06-885 596, 050-358 9022. Vuokr. 99 mk asennettuna. hyvälaat. P. 2 H + KK + S Vuokra 2700,Hakalahdenk. Asuntovaunu SMÅLANDIA -86, etuteltta, väh.käyt., siisti, h. 9.500,-. 4 h+k, 2h+kk yht. 0400-540 044. 831 7903. rajoitetusti kypsää juolukkaa, musta-aronia marjaa ja mustaherukkaa.P.040-735 3876. var., rah./vaihto. 08-480 889. 0500-689 997. 040-5411 850. Svedbergin kost. annetaan ompelukone. KOLMIO 71 m² kesk. Myyt. tunt. siisti MERSU -80, juuri kats., aut.,hp. AURINGONKUKKIA eril. 040-5800 331. Puh. 1.9. YKSIÖN (miel. 185 tkm, vetok., 2xrenkaat valk., h. 050-554 3190 (Kannus). Pyöröp., kovap., paalink, viljaruuvi, 2x litistemylly sähköm. Myydään hyvää HEINÄÄ pienpaaleissa 60 p/kg +alv.P.08-486 684. LÄNSIAUTO, hl. 040-825 5777. Himangalla rivitalopäätyhuon. Puh. VOLVO 460 2.0 i Sport Autom. 4000 jm edull. P. 3 H+K+S 75 m². 040-708 3726. -95. P. 32 m² ja KAKSIO 60 m², Oravank. Osta hyvä PIANO ja soita! Puh. P. Hyvä PIANO nyt edullisesti. 3 H,K,KPH 66 m² ja at. LAUTASNIITTOKONE. SAAB 900 i -90 aj. -87. Puh. Puh. VW JETTA 1.6 D -88, erik. P. 06-8351 102. 2 H+K A.Chydeniuksenkatu, Kla. 10.000,-.P.8302307,0400-766531 HONDA CIVIC 1.3 -87, kats. 08-425 320. Puh. hieno. PEUGEOT 309 SRDT 1.9 -96 aj. 2001 17 Lukijan markkinat Myydään Kaustisella rt-huoneisto 3 H+K+S 70 m², autotalli, iso eteläterassi. 0400-562 393. Myyd. 040-7653 021. Rak. erilaisia ULKOVERHOUSLAUTOJA n. 06-877 459 tai 040-771 6889. kipillä ja soralavalla, Diesel-moottoreita Volvo 200 hv, Scania 260 hv ym. Puh. H. Myyd. 11.500,.Puh. 27.500,P. Puh. 23 tmk/vaihto. 120 tkm, airbag, sähköl.,/peilit, sumuvalot ym. 180 m². LEIKKUUPUIMURI Fahr 600 -80 hytillinen. 0500-589 509. Myös vanhempia koiria. alk. 06-831 9366. PIANOT. 06-879833, 050-5434072/Kla. Myyt. 040-810 8422. Hakalahdenkatu 74, Kla. Asuntoautot/vaunut Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset Loma-asunnot Moottoripyörät/mopot Asunnot ULKOJA SISÄOVET, MÖKKIOVET ja -IKKUNAT, vaatekomerot ym. Korkealaatuista PYÖKKILATTIALAMINAATTIA, 5 v takuu 85,-/m². 06-8636 008, 040-5080 907. til. 130 tkm + halpa asuntovaunu. Myyt. Lasten parissa kasvavat suloiset PYRENEITTEN KOIRANPENNUT odottavat omaa kotia, eritt. Puh. 4.500,ja luomapuut 500,-. Siisti ja hyväkuntoinen. 2 opisk.tyttöä hal. 25.-30.000,-. Oma tontti 1230 m². 1.9. Koivuhaassa 2 H+K+S 64 m² + lasitettu parveke. FIAT TEMPRA 1.6 ie vm. vanhemm. Pit. Erä ympäripontattua MÄNTYLATTIALANKKUA 27 x 215 x 2040 mm, lievästi II-laatua 135,-/m², raj. 0500-773 049 Uudet SOHVAKALUSTEET, MATOT vaihdamme, otamme myyntiin, ostamme (rahoitus) Oulunt. ostaa viihtyisä RT/OK-TALO Kla:sta. 35 t mailia. 050-572 8228. siisti. 040-5161 401. 050-308 3924. 76 m² 3 H+K+S+AUTOT. Puh. P. 270-1220 mm, paksuus 27-40 mm. Puh. Puh. Savupiipun sadehatut ja pellitykset numerosta 040-720 3872. Myynnit Ostot Palvelut Sekalaiset Tarjotaan vuokralle Rukalla LOMAOSAKE 4-6 hengelle. 9000 kg REHUOHRAA. P. 831 3277 tai 050-343 3477. KYLVÖLANNOITIN, VM 2,5 m. mittaus 150 km. oik. 08-460 526. KT) läh. purkuosia. keinutuoli. 040-516 6304. Tekussa opisk. 040-7053 975. Kovasukuisia SUOMENAJOKOIRANPENTUJA, jänistä aj. 2 ha:n SÄILÖREHUSATO pystyyn Kälviällä. 040-502 6902. tai myöhemmin. Kla:n kesk. 100.000,-. Puh. Ilm. PUUVENE. 040-766 8765. -89.P.040-723 9899. 1.9. HTAI P-AUTO 0-50.000,kät. 040-7396 108. 040-5268536. tarj. Autot Eläimet Hal. p. Rv. P. RT 4 H+K+S=97 m², Hakalahti, Huhdantie 60 A 4. 050-355 5437. useita, kaikki mall., myös ost. SAMARA -88, SAAB 90 -85, SUNNY 1.6. Halpaa käytettyä HYLLYÄ, R LEVYÄ JA PIIKKEJÄ varastoihin sekä käytettyjä PUMPPUKÄRRYJÄ. 050-3686 590. P. Lk. puu:ceet ja vajat myös perint. YKSIÖ n. 0400-017 383. Moposkootteri Peugeot Trekker -98 hyvä, 7500,-. Puh. alle 100.000,-. 7.500,-. 045-6756 321. 6,30 + 10hv BukH.diesel. 15.000,Puh. hyväkunt. 040-5934 263. Puh. Puh. P. SAKSANSEISOJAN PENTUJA, terveistä ja palkituista vanhemmista. DALMATIANKOIRAN NARTTUPENTU 4 kk edullisesti hyvään kotiin. P.Haapala Ky, 0400/865 946. POLTTOPUUTA JA RANKAA edull. Puh. Kalajoen keskustan tuntumasta KAKSION tai KOLMION. PÄÄKKÖNEN KY 08-460 329. Saimme vielä erän uusia huippuedullisia ASUNTOAUTOJA! Myynti/esittely av. Vuokr. 040-570 5237. 15.900,-. KAAPPI, koivun vär. Ost. 07/01, siisti. läh., palv. Tutustu! P. Tilava YKSIÖ tai KAKSIO Kla:sta opiskelijatytölle alk. kasatt. 875 272 tai 0500-561 249. Auto kuin uusi. THAI-HIERONTAA, uusi, hyvä hieroja, uusi pomo. Puh. Puh. Hakalahdenkadulla. Halkokarilla, Kaljaasissa, kaukolämpö, edull. -93. Puh. vm. 200 tkm, huolt., 2 renk. 8226946, 0500-665456. PÖSÖ 205 -86 aj. UUSI ASUNTOAUTO. Puh. kk SAKSANSEIJOJAN pentuja. MOPOSKOOTTERI Peugeot -00, vähän aj., hyvä varustetaso, hp. vm.-89. Korpilahdentie 300. 13 B 10, Kla:ssa. Kansakoulukatu 17. 08-425 320. 08-460 329. Tarvitaan LASTENHOITAJA Kälviälle 1v. 040-502 6902. 130 tmk. Puh. P. P. 0400-282 258. Käytettyjä betonisia RATAPÖLKKYJÄ 5 mk/kpl, kuljetus tarvittaessa. 040-810 8422. Hp. MYYD./VUOKR. Halutaan ostaa RAPUJA. P. TOYOTA COROLLA 1.3 FX -89, 1-om., h. Pik.yht.otot 06-8324 553/työ, 040-5771 888. SAMARA 88, SAAB 90 -85, ASCONA 1.6 -85 P. pojalle elok. 0500-266 028. su 12.8. vanhemm., isä ajokuningas Jetro M -99, emä Rita KOE AVO 1 91.42 P1L. 830 2227, 040-757 3582. 173 tkm, viin. Perint. Puh. tarj. tai monipuoliseksi puutyöharrastustilaksi. hyv. 0400-681 778. 06-8675 168, fax 06-8675 780. 2 TALLIPAIKKAA 3:n hevosen tallista Sokojalla. Sopii hyvin pienyrit. 3 kk ik. klo 10-13. MUUTOT YM. lieriöniittok. VOLVO 740 -87/88 aj. SÄLEKAIHTIMET alk. KANGASPUUT vaihd. 0400-341 734. 0500-911 762. 2.450,-/kk P. 040-5151 811. P. P. puret. Varast. LADA 1500 -94 hp. Myydään 2 H+K Kannuksen kesk. 1.900,kats. edullisen KAKSION/KOLMION Kla:n kesk. P.040-8155311. Toiminnan muutos. v
6071512 23.45 Beckett: Ohio Impromptu. 9091140 20.30 Tv-uutiset ja sää. Kesto 86 min. H-veneet: 1) Mizar, Pekka Siren KP, 2) Ilkka Luoto KP, 3) Safir, Jani Hassinen KP. 9670169 14.30 Eläinpaukkuja. 21/26: Kylmä päivä.4406459 09.20 Kesä-Veturi. Käynnistyy 25.9.2001 puh. puh. Seppo Hovin joukkueessa kilpailevat Tarja Lunnas ja Anssi Känsälä, Esa Niemisen joukkueessa Simo Silmu ja Satu Ruoho. D50 7,8 km: 1) Eija Judin KoSu 1.28.09, 2) Anne Stoor KoSu 1.35.08, 3) Marjatta Määttälä KP-V 1.53.17. Koko rakennuksen kerrosala on n. Ajankohtaista aamupäivää. Ikäihmisten yliopisto Luentosarja: Mistä tuntee kulttuurikaupungin. 9358091 21.00 Lotto ja Jokeri. 875879 16.50 Jazz1. 260343 18.30 Viittomakieliset uutiset. klo 08.00-16.00 21.8. Rakennuksen asunto-osa n. 23.8.2001 seuraavan aikataulun mukaisesti: 17.8. Suomi 1956. Uhri vai syyllinen. 5923850 22.00 Uudelleen alttarilla. Sipoo. Vekkarikutsujana Vuoden nainen Eppie Eloranta. Nyt nähdään ohjelma Yhdysvalloissa heinäkuussa ensi-iltansa saaneen elokuvan tekemisestä. Meren pohjassa. 1966343 19.00 Seitsemän Uutiset. 7365966 12.30 Golfia: Ryder Cupin parhaat 1999. 23633 18.00 FST: P.S. Osa 9/10: Holly Hunter ja gepardit. 5822546 22.30 Kirottujen kaupunki (K). 2833850 22.00 Kymmenen Uutiset. Krikettiottelu. 798898 15.00 Stressi-Erkki. 4648053 23.15-03.13 Yleisurheilun MM-kilpailut. 237966 17.25 Supervaimo. Taikakilpi. 2001 s KESKIPOHJANMAA Jalkapallo Lakiasiaintoimistot Kiinteistöjä myydään Sekalaiset Koulutus UUDET PUHELINNUMEROT Himangan konttori 06-875 396 Himangan konttori fax 06-875 484 Kokkolan konttori fax 06-8281 997 email: seppo.maattala@yritysnet.com Toimitusjohtaja Seppo Määttälä 044-0298 583 Työpäällikkö Vesa Määttälä 044-0564 713 Työnjohtaja Risto Hietala 044-2809 651 Huoltopäällikkö Kari Määttälä 044-5298 420 Ilmoittautumiset Opiskelijapalveluun tai nettiin www.uwasa.fi/ avoin, jatkuva haku! Opiskelijamäärältään rajoitettuihin lukuvuoden 2001/2002 jaksoihin puhelinilmoittautuminen su 12.8. naisten kiekon, 100 m:n aitojen, 5000 m:n ja 4 x 100 m:n sekä miesten pituuden finaalit. Talma Finnish Challenge -turnaus. Parhaat palat vuoden 1999 Ryder Cupista. Romanttinen komedia entisistä rakastavaisista, jotka kohtaavat uudelleen kymmenen vuotta epäonnistuneen alttarillakäynnin jälkeen. 6546 10.30 Peliuutiset. Hariton Tuukkasen veljesyhteisö. 1256 08.30 Teletapit. 89309034 09.30 Animaaniset. Refereras i flerljud. P-Iirot–Jaro on myös vakioveikkauksen kohde. D-rata (4): 1) Bäck Viktor, Kronan, 21.04, 2) Bäck Lisa, Kronan, 25.06, 3) Bäck Simon, 36.09, 4) Nordlund Börje, GIF, 37.00. naisten 3-loikan ja 200 m:n sekä miesten 400 m:n aitojen ja 5000 m:n finaalit sekä keihään karsinta. 7611614 09.35 Matka kapteeni Nemon kanssa. Tunnelmapala Turussa 23.11.00 pidetystä Tähtiä ja timantteja -konsertista. H16 8,8 km:1) Juuso Tuomaala KoSu 1.09.04, 2) Jaakko Kattilakoski KoSu 1.10.23, 3) Joonas Savola NU 1.19.24, 4) Kalle Suvanto YK 1.51.48. – Live S. Suunnistus Purjehdus Suunnistus Himanka: Am-pitkät matkat: H21 17,9 km: 1) Antti Autio Rastiimi 2.24.45, 2) Jouko Keski-ojala KUra 2.26.31, 3) Vesa Peltoniemi 2.37.23. Mukana Kesäveturissa on myös piirrettyjä. Kolmannessa dinosauruksista kertovassa elokuvassa tri Grant (Sam Neill) jatkaa dinosaurustutkimuksiaan, mutta määrärahat alkavat käydä vähiin. Syynä tähän on raumalaisten keskuudessa levinnyt vatsatauti, joka on kaatanut petiin kuusi pelaajaa ja valmentajan. Kilpailukeskuksena on KTK:n piha-alue Jänismaalla. D40 8,8 km: 1) Terttu Timonen HT 1.40.50, 2) Merja Jaakola YK 1.44.29, 3) Virpi Kamunen NU 2.21.32. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 04.00 Yleisurheilun MM-kilpailut. 46508 13.10 Maailmanmenoa: Paratiisisaari. 558072 19.30 Kielletty rakkaus. USA 1995. Tila sijaitsee erittäin kauniilla paikalla Malisjokivarressa, pellot ovat lähellä tilakeskusta, kyläkauppaan n. Tri Grantiin ottaa yhteyttä Kirbyyhtymän omistaja Paul Kirby (William H. H35 13,6 km: 1) Seppo Jylhä KT 1.56.12, 2) Tapani Alahäivälä YK 2.11.28, 3) Timo Ronkainen KoSu 2.11.46, 4) Markku Alahäivälä YK 2.21.46, 5) Sampo Junttila YK 2.21.50. Kokkola. Ilmoittautumisohjeet löydät opinto-oppaasta. 21338633 08.00 Tv-uutiset YLE24. 1165 m². Lähetyksessä nähdään parhaat palat naisten ja miesten Beach Volley finaaleista sekä kooste Beach volley Pro Tour kiertueesta ja finaalipäivästä. 3289148 23.00 Urheilu-uutiset. Lajeina mm. 9987188 16.05 Kuuluisat perheet. Eläköön hiki! 84985 22.30 Frasier. 8017411 15.00 Eläinrakkaat filmitähdet. 78782 20.45 Lotto. klo 08.00-12.00 Vaarallinen alue ulottuu 6200 m:n etäisyydelle sektorissa, jonka vasen raja on Hakunti Uusipauha ja oikea raja Ohtakari Ykskivi. Oikea merkki nyt siis arvotaan. Äiti maa, Maria, Marjatta ja naispappi. 93237 17.05 FST: Uusi sukupolvi. H18 11,5 km: 1) Ville Saarela KoSu 1.34.26, 2) Matti Suvanto 1.44.09, 3) Jussi Tahkokorpi Rastiimi 1.45.45, 4) Mikko Jaakola YK 1.48.29, 5) Miikka Myllymäki KP-V 1.57.16. Neljäskymmenestuhannesensimmäinen kuntotesti. 47/52: Kävelyretki veden alla. 5574091 19.05 Golfia. Suurin Pohjoismaissa käyty ja yksi toisen maailmansodan suurimmista taisteluista käytiin TalinIhantalan alueella Viipurin pohjoispuolella. Tied. Tuotanto: Ikistoori Oy / Blosari-Kustannus. 2184 m³. Uni. 71633 11.05 Avara luonto: Vesisian vaiheet. Kesto 91 min. 97,5 m² ja teollisuustila n. Uutta lunta oli tuprunnut lähes puoli metriä ja kelkkailu kairoilla oli raskasta. 2994256 11.30 Ihmeellinen luonto. Komedia laiminlyödystä kotirouvasta, joka avioeronsa alkuvaiheessa ryhtyy kirjoittamaan elämänsä tarinaa. Kooste hyväntekeväisyyskarting-kilpailusta, jossa joukkueet ottavat mittaa toisistaan kuuden tunnin kestävyysajossa. 420188 15.25 Soppakerho. klo 08.00-16.00 23.8. 300 m² v. He ajautuvat rakkaussuhteeseen, vaikka eivät tunne toisiaan. 681237 13.55 Voittamattomat ritarit. 3633 21.00 Etsivä Lea Sommer. 06-8310 430 Fax 06-8310 435 Ahis Oy järjestää TULITYÖKURSSIT Vanheniko kortti. Kurissa ja nuhteessa. Lehti-ilmoituksella löytyy spermanluovuttajaksi halukas mies, johon Kate huomaa ihastuvansa. 4852850 16.45 Monsignor Renard. klo 08.00-16.00 19.8. 359527 19.10 Tulosruutu. Kuinka se oli mahdollista. 08-443 332 Laaksojen OP-Kiinteistökeskus Oy LKV, Kalliotie 20, 85500 Nivala MAATILA NIVALAN RUUSKANKYLÄSSÄ Ruuskanpäätie 231 Asuinhuoneet (kaksi huoneistoa) 5h+k ja 2h+k, sekä yhteiset saunatilat as. ADR-KURSSIT KOKKOLASSA Täydennyskurssi 17.08.01 ja 22.09.01 Peruskurssi 01.09.01 Säiliökurssi 10.09.01 Anttila 0400-863 927 Kokkolan torilla tänään VADELMIA, MUSTIKOITA MUSTAHERUKKAA, KANTARELLEJA JA LAPIN HILLAA ym. Toimittaja Eeva Pohjola. Miesten pääsarjassa on 19 suunnistajaa, joista nimekkäimpinä Vetelin Kari Tyynelä, Falkenin Jan Slotte, Michael ja Magnus Torkulla sekä Niclas Lindell Femmanista ja lapualainen Juha Taini. D35 11,5 km: 1) Aija Nuolioja EE 2.05.03. Tosin tuuli tuli niin paljon sivulta, että suurin osa sen voimasta kului veneen kallistamiseen. 8349904 00.10 Beckett: Not I. 98324 10.05 Viikon kirjaseikkailu. Vesinäköala. klo 10 ti 14.8. USA 1969. Ajankohtaisohjelma. 7225614 17.00 Tv-uutiset. Wanhan Kallen mailit Patamäessä Högsved: GIF:n torstaipummi A-rata (10): 1) Grankull Kenneth, Kronan, 49.29, 2) Stubb Stefan, Falken, 51.51, 3) Polso Jukka, KoS, 1.04.28, 4) Lövsund Johan, BNRF, 1.04.59, 5) Pulkkinen Kai, 1.07.31, 6) Björkgård Göran, GIF, 1.11.21. Myytävänä Rakennusoikeus 30–120 m 2 , useita kortteleita. Kesto 90 min. Sähkö, tiet, talousja jätevesihuolto valmiina. H70 7,8 km: 1) Ahti Marjakangas YK 1.37.33, 2) Veikko Vähäsöyrinki Rastiimi 2.09.05. Pyydä maaseutukeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen arviot ja tilan esittely! HP 2 500 000 mk/TARJOA www.opkk.fi MYYTÄVÄNÄ Kalajoen kunta myy Meinalan teollisuusalueella sijaitsevan asuin-, teollisuusrakennuksen (ent. Taide studiossa Saburo Aoshima. yhtye joka ei jätä yleisöään kylmäksi esittää hittejä eri vuosikymmeniltä energiseen tyyliinsä. Terveisin Anne VAROITUS Ilmavoimien Viestikoulu ampuu Lohtajan ampuma-alueella jalkaväen aseilla 17. BAFTA-palkittu romanttinen draamaelokuva, joka on ollut myös Kultainen maapallo -ehdokas. Stalin oli päättänyt murskata Suomen. 185904 21.05 Jean S. Kevätloma. Astrid Lindgren: Saariston lapset. Kuin huonossa elokuvassa. 4998053 16.55 Viiden Uutiset. Kun rakkaus kerran voittaa. 6593966 15.55 Luvattu maa. 3568594 10.20 Merenneito. Suu taistelee epätoivoisesti välttyäkseen sanomasta ”minä”. 150 m² on valmistunut 1998 ja teollisuushallin laajennus n. H50 12 km: 1) Eero Viitasaari KoSu 1.38.36, 2) Ari Myllymäki KP-V 1.39.06, 3) Esko Rahkola YK 1.40.49. Avoin yliopisto Opiskelijapalvelu Ma-To klo 10-16.15 Pe Suljettu (puhelinpalvelu klo 9-12) Puh. USA 1991. – omakuva. Stereo 8118508 20.50 Urheiluruutu. Robotti ja orava. Haiveneiden ratkaisu nähtiin jo lähtölinjalla, jonka My ylitti ensimmäisenä ja sai melkein heti spinnun vetämään. 139 m 2 ja 50 m 2 kuntokartoituksessa todettu hyvä kunto, rv.-87, parsinavetta rv-79, 30 lypsyl.partta, 14 nuoren k.partta (kuivalantasysteemi), rak.ala 593 m 2 , eläimet: 24 lehmää, hiehoja 7 ja lehmävasikoita 17 kpl (keskituotos 7000 kg), kaikki maatalouskoneet, maitokiintiö 139 t litraa, salaojitettuna peltoa 24,2 ha (tilalla lisäksi vuokramaata n. Vatsatauti siirsi Jaron ottelua Mantoloking, USA: Byte-luokan MM-regatta: Lopputulokset, 10 lähtöä (huonoin pois): 1) Silja Lehtinen Suomi 39 pistettä (sijoitukset 72/OCS, 6, 2, 2, 4, 1, 3, 10, 3, 8), 2) Alex Singer Kanada 48 (8, 7, 5, 3, 6, 6, 4, 1, 8, 72/OCS), 3) Griffin Hewitt USA 52 (4, 10, 18, 13, 8, 2, 1, 2, 2, 10). Viime vuoden syyskuussa Tavastia-klubilla tallennettu konsertti. Jean S. Elokuvatähti Holly Hunter matkustaa eteläiseen Afrikkaan tutustumaan maailman nopeimpiin nisäkkäisiin. 9266430 09.55 Pokémon. D21 12 km: 1) Tiina Koskela Rastiimi 2.04.04, 2) Anne Peltoniemi K-PV 2.53.49. 122481 12.00 GSM Päiväshow: Juonnettu chat ja mobiilipelejä. Rapin, Hip Hopin, Soulin ja R&B:n kuumimmat tähdet ja viileimmät klassikot: tällä kertaa mukana ovat The Temptations, K-Ci & JoJo, Snoop Dogg. Rantakatu 15 B 5 67100 Kokkola Puh. Luonnon jättiläiset. 574 m² ja tilavuus n. Lihakauppiaan vaimon ennustajanlahjat saavat naapureiden elämän sekaisin. Saksa 1996. Opiskelijamäärältään rajoitettujen jaksojen lunastus 15.8. 1909879 20.15 Toiset 60 minuuttia. Joe Johnstonin ohjaamassa Jurassic Park III:ssa pääosia esittävät Sam Neill, Alessandro Nivoka, William H. 8034782 13.20 Luontokuvaajan matkassa. 8374324 12.45 Vuosisadan rakkaustarinat. Ostotarjoukset tulee jättää 31.8.2001 mennessä Kalajoen kunta, kunnanhallitus, Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki. Mizar onkin ollut selvä ykkönen Kokkolan kilpailuissa. Tiedustelut Kalajoen kunta, kiinteistötoimi 08-46911. Myyjä pidättää oikeuden hylätä tarjoukset. Kyseessä ovat kansalliset suunnistuskilpailut pikamatkoilla. D16 7,8 km: 1) Maaret Saarela KoSu 1.20.04, 2) Tiina Savola NU 1.31.39, 3) Laura Leppälä Rastiimi 1.35.20. C-rata (17): 1) Två Eino, IS Söderby, 21.34, 2) Åbacka Tommy, Botnia, 26.15, 3) Åbacka Daniel, IS Söderby, 26.50, 4) Sandström Sten, GIF, 32.06, 5) Koistila Jani, Botnia, 35.24, 6) Bäck Kristin, Kronan, 37.12. klo 08.00-16.00 22.8. 986695 20.10 Urheilu-uutiset. Kesto 78 min. (06) 324 8457 tai 324 8452 Telefax (06) 324 8179 Käyntiosoite: Wolffintie 34, 65200 Vaasa Postiosoite: PL 700 65101 Vaasa email: avoinyo@uwasa.fi http://www.uwasa.fi/avoin Perusopintokokonaisuudet: Kansantaloustiede, 15 ov Talousoikeus, 15 ov Tietotekniikka, 15 ov * Hallintotiede, 15 ov Nykysuomi, 20 ov* Ruotsin kieli ja kulttuuri, 20 ov* Viestintätieteet, 20 ov* Aineopintokokonaisuudet: Talousoikeus, 20 ov Laskentatoimi, 20 ov Tietotekniikka, 20 ov* *Puhelinilmoittautuminen Avoin yliopisto yksi väylä Vaasan yliopistoon. 7185850 17.30 V75 ravit. 8399633 11.55 Menneisyys suurennuslasin alla. 723188 22.15 Tulosruutu. 78091 21.50 Urheilu-uutiset ja sää. alat n. 2000. 7211237 10.00 Ihme juttu. 1464459 20.00 Kahdeksan uutiset. Tulokset: Hai 2000: 1) Bobi Casén GSF, 2) Tom Björndahl GSF, 3) Imma Björndahl GSF, 4) Pentti Rytivaara GSF. 16 ha), metsää 17 ha. (KP) Sunnuntaina pelattavaksi tarkoitettu jalkapallon Ykkösen ottelu P-Iirot–Jaro on siirretty tulevaan keskiviikkoon. 8703614 14.20 Muotoiluvirtuoosi Peter Opsvik. H45 12 km: 1) Markku Jylkkä YK 1.45.10, 2) Seppo Nurisalo KoSu 1.51.00,3) Esa Saarela KoSu 1.56.39. Kolmiosainen brittitrilleri, jossa nuori, menestynyt mainosnainen haluaa lapsen, muttei miestä. Kauhuelokuva salaperäisen sumupilven valtaamasta pikkukaupungista ja siellä asuvista kymmenestä samanaikaisesti raskaaksi tulleesta naisesta, joille syntyy joukko pelottavilla voimilla varustettuja lapsia. Make Lievonen quartet: Serene. 296904 13.50 Bachia Auschwitzissa. Harri Syrjänen -30 vuotta käsityöläisenä. KYSY! Tonttiesittelyt paikan päällä ja mönkijäsafarit Tuomas Kaattari 050-5725 534, Metsähallituksen Laatumaatontit puh. Hyvä suoritus ensikertalaiselta. Kanadalainen piirrossarja. Bobi Casén purjehdusvoittoon Kokkola (KP) Kokkolan Suunnistajien järjestämät Wanhan Kallen mailit pinkaistaan lauantaina Patamäen maastossa. Selostus Hannu-Pekka Hänninen, tv-ohjaus Kalevi Uusivuori. Joka lauantai he perehtyvät myös lasten tietokirjoihin, joissa on opastusta ja tarinaa luontoon ja kesänviettoon liittyvistä asioista. 9170481 21.30 Tuuliviiri. Kertaus viime yön kilpalutapahtumista. Hait: 1) My, Pekka Tschokkinen KP, 2) Aloha, Jukka Ahola KP, 3) Fiia, Eero Savolainen KP, oli viisi senttiä edellä Jouko Ristiluoman Felixiä. 8261459 00.45-01.00 Extreme Duudsonit (K). Lemmenjoki Lisma. 9939454 08.00 Yleisurheilun MM-kilpailut. Hänen pahimmat kilpakumppaninsa ovat Perhon Tatjana Eskolin ja Botnian Mikaela Flöjt. 6211091 17.30 Matkalla jossain Suomessa. 53788072 14.50 Karting. 4100508 09.15 Eläintarinat. Lakikorkeus on 3600 m. perusja jatkokursseja Seuraava kurssi 10.9. 2787725 00.35-00.45 Euronews. Tiedän entisenä pelaajana, ettei ole kiva pelata, jos on löysät housuissa. Osittain dramatisoidussa dokumentissa veteraanit kertovat omakohtaisia kokemuksiaan tästä suurtaistelusta. 59140 17.35 FST: Poika ja balettityttö. Vain suu on valaistu yksin istuvalla naisella, jonka suu suoltaa pitkän tajunnanvirtamonologin. Tontin koko on 3884 m² ja sillä asemakaavan mukaista rakennusoikeutta n. 17) Marko Dahlberg/Erkki Heinonen 113,0,... (06) 324 8471 Avoin yliopisto-opetus Vaasassa syksyllä 2001 Avoin yliopisto Lukuisia erillisjaksoja eri tieteen aloilta! Runsaasti erilaisia kieliopintoja! Monimuotoja verkkoopetus Uutta! Markkinointi 15 ov Jaksoja tuotantotalouden, johtamisen, aluetieteen ja julkisjohtamisen aloilta. 9095017 11.00 Tv-uutiset YLE24. Jameksen menneisyys paljastuu. Romanttinen komedia. D20 11,5 km: 1) Leena Haapalehto NU 2.02.10. Pelko pois. KUNNANHALLITUS Kaikki lakiasiat, riitaja rikosasiat, myös maksuttomat oikeudenkäynnit. Elokuva perustuu John Wyndhamin romaaniin ja sen pohjalta 1960-luvulla tehtyyn kauhuklassikkoon. Dublin: Irlannin valioliigan avausottelu torstaina: Dundalk–University College Dublin 1–1.. 4755091 00.15-01.05 Motown Live. Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi valtavalla ylivoimalla Suomeen kesäkuussa 1944. Elokuvien Jurassic Park ja Kadonnut maailma: Jurassic Park jatko-osa Jurassic Park III sai Suomen ensi-iltansa 3.8. 6527 13.00 Ihmisen seuraava askel. Stereo 40508 18.35 Kolme vuodenaikaa: Ruska. H65 7,8 km: 1) Jaakko Leppävuori VetU 1.24.23, 2) Tapio Patana VetU 1.27.23, 3) Pentti Himanka KaJu 1.42.51. Ruotsalainen viihdesarja Tukholman ja sen lähiympäristön ihmisistä. 2973763 02.00-06.00 4deitti. Dolby surround. Säännöt eivät varsinaisesti pakota siirtämään ottelua tautiepidemioiden takia, mutta Jarolta riitti ymmärrystä raumalaisten tilanteelle. D45 8,8 km: 1) Liisa Rasmus AV 1.52.15, 2) Sirkka Virkkula NU 2.22.39, 3) Kaisa Yliniemi 2.37.06. 89508 14.40 Karvinen. Ja vältämmehän näin myös riskin sairastua itse, Jaron Paul Lindholm muistuttaa. 259188 18.05 Auringon polte osa 3/3. Englanti 1997. klo 08.00-22.00 18.8. Lajeina mm. 22.8.2001 Opiskelijapalvelussa (Huom! kevään 2002 jaksot laskutetaan tammikuussa!). 971817 15.20 Motown Live. 76071 09.05 Lauantaivekkari. 785817 19.40 Hercule Poirot. Macy ja Tea Leoni. 25701 18.10 Suomen tie: Ihantalan ihme. Naisten pääsarjassa on seitsemän suunnistajaa, joista ehdoton voittajaehdokas on oululaisen Pohjantähden Minna Viirimaa. Reipas lounaistuuli aiheutti taas kerran kepposet kilpailulautakunnalle, sillä kahden kierroksen rata ei sisältänyt lainkaan luovia. Juho poikkeaa Padarjärvellä upeassa, vanhassa hirsitalossa, jota isännöi Heikki Mattus. D18 8,8 km: 1) Elina Löytynoja NU 1.28.01. Kysy lisää opintosihteeriltä puh. Rapin, Hip Hopin, Soulin ja R&B:n kuumimmat tähdet ja viileimmät klassikot: tällä kertaa mukana ovat Coko, 702, Brothers Johnson ja uusi juontaja Montell Jordan. Hunter tapaa orpoja gepardinpentuja, seuraa gepardilauman saalistusta ja päästää ansaan joutuneen gepardin takaisin vapauteen. Sprinttityyppisessä kisassa voittajat suunnistavat lyhyet reitit pariinkymmeneen minuuttiin. H60 8,8 km: 1) Reijo Oja NU 1.21.09, 2) Reijo Torvikoski Rastiimi 1.21.41, 3) Pentti Kumara SS 1.22.18. Kesän historiaa oli se, että Hai 2000 -veneitä oli mukana neljä, kuin myös se, että Bobi Casén nappasi ensimmäisen voittonsa. 040-535 0764. 306522 00.30 Jazz1. Pääosassa siinä on maailmalla huiteleva elokuvaohjaaja-aviomies ja sitten tämä yllättäen muistaakin tulla takaisin kotiin perheensä luokse. 903508 19.20 Sää ja luonto. 106817 20.00 BumtsiBum!. Vastustamisen syvin olemus. Make Lievonen quartet: Serene. 77) Juha Hopponen/Anders Hedman 280,0. Kesto 101 min. Selostajat Antero Mertaranta ja Bror-Erik Wallenius. H55 11,5 km: 1) Juha Viitasalo KP-V 1.48.52, 2) Asko Kujala KoSu 1.56.51, 3) Terho Tattari KoSu 2.01.00. 4278546 16.25 Klaani. Stereo 702324 21.15 Itse valtiaat. Hänhän on kokeillut viikkopurjehduksissa eri luokkien veneitä, joten on mielenkiintoista nähdä, minkälaisessa veneessä hän istuu ensi kesänä. 6511324 18.45 Avara luonto: Hampaistetut jättiläiset. Reissumies Juho saa maistaa miltä tuntuu nostella parisataa kiloista moottorikelkkaa upottavasta hangesta yksin. 1237 11.00 Yleisurheilun MM-kilpailut. 503966 13.30 Batman. 502817 12.30 Lohestusta Saamenmaalla. Ihantalan pieneen linnoittamattomaan kylään pysäytettiin mahtava Puna-armeija. – Jos olisimme itse samassa tilanteessa, niin varmasti toivoisimme myös ottelun siirtämistä. Elokuva majurista, jonka sodanaikaiset teot vaikuttavat hänen elämäänsä myös sodan jälkeen. Saattohoito. Pankkiryöstön jäljet. 020 564 178, Hirsikoto Oy:n lomahuvilat Reijo Alakoski 0400-684 939. 959275 20.55 Sinitaivas-konsertin tunnelmapaloja. Pekka Siren kävi Oulussa hakemassa kokemusta H-veneiden SM-kisoista, joista tuli 19. sija 30 veneen joukossa. Kooste raveista, oikea rivi ja voittoennuste. Osa 126. Osa 10/13: Ihmiskoneisto. 25492 08.05 Ben Furman. 737527 21.00 Lihakauppiaan vaimo. Hinta 950.000 markkaa. 6591527 10.45 Flipper. SOITA JA PYYDÄ TARJOUS! Mökkija lomatontteja Sievin Maasydänjärvellä! www.keskipohjanmaa.net Jalo Telimaa KOKKOLA GSF:n keskiviikkopurjehdus keräsi lähtölinjalle 11 venettä. Kursseja sopimuksen mukaan. Tämä InGen-yhtiön pahamaineinen saari on nykyään John Hammondin luomien mahtavien hirmuliskojen lisääntymisaluetta ja vetää uskalikkoja puoleensa. Aikaisempien epäonnistuneiden kokemusten vuoksi he suhtautuvat uuteen ihmissuhteeseen hyvin varautuneesti. Niirasen perheen neljä lasta ja vanhemmat heräävät lauantai-aamuisin punaisesta mökistä puuhailemaan järvenrannalla, pyöräilemään, puutarhatöihin tai retkeilemään Ruokolahden metsissä. Esittäjät: Antti Raiski, Esa Nummela, Erkki Räsänen, Johanna Pakonen, Jonna Pirttijoki, Mira Kunnasluoto, Jaana Pöllänen, Linda Loikkanen, Risto Nevala sekä Finlanders. 3018782 20.30 Lentokenttä. Hansonit: musiikki yhdistää. 2963817 08.50 Kesä-Veturi. 881121 18.00 Kuuden uutiset. 7582782 10.35 Shirley Holmes ratkaisee. klo 22 numeroon 0600-900 800. 1 km ja Nivalan keskustaan n. 26966 22.55 Tuleen kirjoitettu. Kesto 94 min. Laajakangas. 54701 18.15 FST: TV-nytt. 4645324 09.05 Pikkukarhun tarinoita. Yhdessä vietetyn yön jälkeinen päivä kuluu tulevaisuutta pohtiessa. 7275695 10.00 Tv-uutiset YLE24. Sokea ja rampa tapaavat sattumalta ja pohtivat mahdollisuutta yhdistää voimansa. 99140 15.55 Ratkaisun päivät. B-rata (16): 1) Pulkkinen Lasse, KoS, 51.15, 2) Korva Heikki, 53.20, 3) Hukari Heikki, KoS, 54.47, 4) Wennman Kenneth, Botnia, 54.57, 5) Holm LarsGunnar, 1.01.24, 6) Koppinen Raimo, KoS, 1.02.00. 20 km. Tämänkertainen jakso: Taikurikarhu. 408492 23.05 John ja Mary. Kasvimaailman jättiläinen on afrikkalainen baobab-puu, jota norsu käyttää ravinnokseen ja samalla levittää puun siemeniä. 4258898 23.55 Beckett: Rough for Theatre I. 5008508 10.10 Ipanat. Macy), joka vaimoineen (Tea Leoni) haluaisi tehdä ikimuistettavan hääpäivämatkan Isla Sornan yläpuolelle katsomaan dinosauruksia oppaanaan tri Grant. 34643633 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 18 Lauantaina 11.8. Siipotec Oy:n halli). 2169 18.00 Tv-uutiset. Lisätietoja saa ammunnan aikana varoupseerilta gsm 040-525 2832. 9948879 15.35 Sinun tähtesi: Calgaryn Rodeossa mennään eikä meinata. Medemblik, Hollanti: Star-luokan M-kilpailut: Tilanne 4 lähdön jälkeen: 1) Vincent Brun/Mike Dorgan USA 26,0, 2) Jose Maria Ploeg/Rafael Trujillo Villar Espanja 41,0, 3) Mark Neeleman/Jos Schrier Hollanti 45,0,... klo 08.00-16.00 20.8. 1618459 22.55 Myöhäisuutiset. 8565256 09.00 Tv-uutiset YLE24. Jeremy Irons näyttelee 1980 kirjoitetun näytelmän molemmat roolit. 4321855 11.50 Näin tehtiin elokuva Jurassic Park III. Dustin Hoffman ja Mia Farrow ovat John ja Mary, kaksi nuorta newyorkilaista. H40 13,6 km: 1) Jorma Kauppinen HT 1.57.32, 2) Jarmo Savola NU 2.11.03, 3) Juhani Jaakola YK 2.43.58. 1905879 12.15 Pepsi World Challenge, osa 2/2. 8130546 17.00 Seikkailu-urheilua. Grant ei haluaisi suostua vaaralliseen retkeen, mutta toisaalta retki mahdollistaisi lisärahat tutkimuksia varten, joten seurue lähtee matkaan. Eteläamerikkalainen jättiläissaukko ja vielä kesyttöminä Mongoliassa elävät kaksikyttyräinen kameli sekä villihevonen. Wanhan Kallen mailien eri sarjoissa suunnistaa yhteensä 175 kilpailijaa. 404966 14.20 Beach Volley Pro Tour Finals
14.03 Schwunnng fortsätter. 19.15 Iltahartaus. 16.35 CBS 60 minutes. 12.03 Schwunnng fortsätter. 09.03 Lördax. pelleilee lavalla Suomalainen huumoriyhtye Jean S. 5555 TV1 klo 23.45 Kirsikka Arkimies Brittiläinen karkurimorsian Epäilys iskee Oliviaan juuri huonoimmalla hetkellä. 21.50 Merisää. Hannu Leminen ohjasi Juhani Konkan romaanin pohjalta traagisen kuvauksen haavoittuneen majurin ja sairaanhoitajan kohtalonyhteydestä. 16.00 Nyheter. 21.30 Journal France 2. Lavarepertuaari ei ole tarpeeksi räkäinen osuakseen täysillä maaliin pilana. 13.33 Radio Keski-Pohjanmaa lauantaitapahtumissa. näyttävät viihtyvän vetimissään. 06.03 Yleisurheilun MM-kilpailut. Not I lukitsee näyttelijä Julianne Mooren kiihkeään monologiin sähkötuolin näköiseen kapistukseen. Suora. Esittelyn lupaamien kahdeksan syvällisen haastattelun sijaan Kint esittelee kauniin taiteilijan Natasha Moren, joka hehkuttaa, miten upeaa olisi elää Versacen suunnittelemassa ruumiissa. 13.55 Tomtar på loftet. Äänenpainot ovat kakauden mukaisesti vielä aika varovaisia, mutta pahamaineista Valtiollista poliisia kuvataan kuitenkin yllättävän kriittiseen sävyyn. 15.50 Veneilysää. Ohjelmassa hauskoja ovat vain kuvituksena käytetyt musiikkivideot, jotka kyllä toimisivat paremmin jossain muussa yhteydessä, ilman transhumanismin paatosta. 13.25 Den mystiska staden. 23.00 Sukka-Ed. Sarja jatkuu syksyllä uusin jaksoin. 55 MTV3 klo 21.05 Juha Seitz Rampa rääkkää rujoa ja suu sopottaa. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa-tauotonta 8.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Toiveiden tunti numerossa 0700-92111(9,95mk+pvm) 12.00 Puotipuksut;osta,myy tai vaihda mitä vaan;studio 070092111(9,95mk+pvm) Uutiset 12 ja 14.55 15.00 Tähtikaarti-tauotonta 24.00. 17.00 Uutiset. 21.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. 13.05 Le mag des tendances. 19.00 Nyheter från FNB. 20.30 Vägskäl. 15.50 Kirjaseikkailu 2001. Lionel Richie. Mitä taas minuun tulee, niin henkilökohtaisesti pidän Itse valtiaiden huumoria oikeansuuntaisena joskin riittämättömänä. Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 11.8. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 18.05 Pyramide. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 6.00 Night Videos. Ruotsin tv 1 10.00–11.00 Sommarbolibompa. 07.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 11.00 MTV Data Videos. 14.00 TV5 Infos. 00.00 Uutiset ja sää. 13.00 Nyheter från FNB. Dan Zeffin ohjaama englantilaiselokuva on pikkuhauskaa, sutjakkasanaista ihmissuhdepyörittelyä sikäläisistä tv-sarjoista tuttuun tyyliin. 18.00 TV5 Infos. Jana Lynne Whiten emännöimä haastatteluohjelma. 07.45 Maakuntaradio. 22.00 Trigger happy TV. 2.00 TV5 Infos. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.03 Maakuntaradio. 08.00 Aktuellt. 07.00 Uutiset ja sää. 10.00 Uutiset ja sää. Brittiläinen pelimakasiinisarja päättyy. 15.55 Urheiluradio. 9.00 Journal Radio-Canada. 14.00 Nyheter. Koenig ja Maya joutuvat planeetalle, jolla on hengenvaarallisia eläviä kasveja. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X-Sporten med VM i friidrott. 09.05 Lauantaisuora. 09.05 Maakuntaradio. 19.55 Vädret. 13.00 STT:n uutiset. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 19.30 Louis Armstrong 100 år. Jean S. 15.58 Båtväder. Välillä katsojasta tuntuu, että sokea näkee enemmän kuin näkevä. Toisaalta lonkalta veto karkottanee hittejä vakavahenkisesti kuuntelevan kansanosan. 16.05 Urheiluradio/75-rivi. 21.00 VM i friidrott. Keskipohjalaisten veneilysää. 19.00 Aktuellt. Miljoona sinne tai tänne. Juoni ei todellakaan niitä uskottavimpia ole, mutta Ansa ja Tauno käyvät valovoimaisesti läpi syyllisyyden, sovituksen ja anteeksiannon kysymyksiä. 15.00 Ooppera. Miesten 50km kävely. Syyllinen vai syytön. 21.00 Avaruusasema Alfa (u). Etenkin helsinkiläinen klubiyleisö on ottanut sankarit vastaan hyvin. 10.03 Pietarinkadun Oilers Go-Go. 07.53 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 10.03 Lauantaisuora. 20.30 Vi fem. Kursailemattomat rekkakuskit ja Nevadan Haciendan ilotytöt. Milo O` Shea ja David Kelly tulkitsevat hersyen kahden ihmisen välisiä valtapelejä ja elämän epäoikeudenmukaisuutta. 10.33 Lauantaisuora. 23.00 Journal TV5. 18.05 Race. 07.03 Kimalaisen lento. 13.10 Musiikin ykköstuotantoa. Hän on Lukija ja Kuuntelija. 07.50 Aamuhartaus. 19.30–20.30 Sommarbolibompa. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 10.30 Essential All Saints. Ainakin laulajat Timo S. 18.05 Ett ord inför helgen. Sää tunnin välein 10.00 Uutiset Listasuosikit 11.00 Uutiset 12.00 Kauppakanava 0700-92402 (4,80PM+17,70mk/ min+PVM) 13.00 Musiikkia tauottomasti ottelun alkuun saakka. Uutiset tasatunnein. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. Tositarinoita tosielämästä aiheena tosi seksi. 21.15 Wiikend 22.00 Aktuellt. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Joe-sulho joutuu vain toteamaan, kuinka korkokengilläkin voi juosta kovaa. Esiintyjät ovat valinneet lenita-airistojen kauhuksi asuikseen shortsit ja smokin yläosan. 14.00 Uutiset. 1.30 Soir 3. 13.08 Sää. 15.10 Djursjukhuset. 15.00 Uutiset. 08.35 Yleisurheilun MM-kilpailut: kooste yön tapahtumista. Upeasta Mooresta näytetään vain valaistu suu, joka purkaa tiukalla poljennolla tajunnanvirtapuheen kohti katsojaa. 23.09 Mitä Suomi soitti jatkuu. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Luca Gargano. Ihmissuhdepelejä harrastava kaksikko tapaa sattumalta Beckettin Rough for Theatre 1 -näytelmässä, jossa sokea ja rampa ottavat mittaa toisistaan. Mukaan mahtuu myös muutama kansainvälinen takavuosien hitti. 17.15 Danscafé. Naisvoittoinen Tavastian yleisö vaikuttaa olevan innostunut kuulemastaan. 18.05 Verkko soi jatkuu. Amerikkalainen komediasarja. 15.15 Forts en tete. 8.05 Les Zaps. 11.00 På teckenspråk: Teckenlådan. 07.20 Yleisurheilun MM-kilpailut. Unohdettu, hylätty ja huonohampainen ihminen voi säilyttää Beckettin maailmassa arvokkuutensa. Majuri on kovissa paineissa ampunut rintamalla tappiomielialaa lietsoneen vänrikin ja päätyy haavoittuneena tämän vaimon hoivattavaksi. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 19.15 Landet runt. 23.30–3.30 Yleisurheilu: MM-kisat, Edmonton, Kanada. 21.00 Journal Belge. Valheella on lyhyet jäljet: pian heiltä pyydetään apua viimeisillään raskaana olevalle nuorelle äidille. 13.08 Sää. 23.15 Envoye special. Saadakseen melun loppumaan naapurista Mike ja Nicolas keksivät esittäytyä synnytyslääkäreiksi. 22.00 TV5 Infos. Samuel Beckett marssittaa ruutuun rujot, köyhät, yksinäiset, surulliset ja syytetyt ihmishahmot. 14.03 Tänään iltapäivällä. 21.04 Iskelmäkaruselli pyörii edelleen. 555 (100 min) Nelonen klo 21.00 Rantakaupungin kummajaislapset Oudot lapset alkavat luuhata rantakaupungissa kauhuleffassa Kirottujen kaupunki (Village of the Damned, 1995). Detroitin mustien strip-tease-club de-luxe. Viikonlopun sää 13.30. 23.00 Nyheterna och vädret. Ranskalainen komediasarja päättyy. 55 (94 min, E) MTV3 klo 22.30 Dustin ja Mia Dustin Hoffman ja Mia Farrow heräävät tuntemattomina toistensa vierestä elokuvassa John ja Mary (John and Mary, 1969). 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 7.00 Journal TV5. Tuntemattoman runoilijan kuolema. 16.55 Urheiluradio. Mieliin luikertavan outoilutarinan rooleissa Christopher Reeve, Kirstie Alley ja Mark Hammill. 02.00 Uutiset. 21.00 Den ryska bruden. Homma ei ole kuitenkaan ihan sillä selvä, kun ohjaaja Sönke Wortmann heittää sekaan uusia miesystäviä, julkisuuskisaa ja tuhlaajapojan yllättävän kotiinpaluun. Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 M 9.00 Uutiset. Boney M:n Rasputin sekä John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin You’re the One That I Want (Sinut haluan vain) eivät Jean S:n veltossa käsittelyssä saa ilmaa alleen. 17.45 Urheiluradio/Yleisurheilun MMkilpailut (Edmonton). 19.30 Nyheterna och sporten. 19.30 MTV Movie Special. 02.02 Yleisurheilun MM-kilpailut. 22.00 Uutiset ja sää. 23.03 News in English. 08.03 Helmenkalastajat. 16.45 Melodiradion. kuuluu niihin orkestereihin, jotka luovat maineensa ahkeralla keikkailulla. 0.25 Rapport. Menovinkit. 03.00-06.00 Deittichat. 11.03 Parrasvaloissa. Transhumanismi on – teknologisesta kytkennästään huolimatta – usein ylioptimistista ja joskus hyvin lähellä uskontoa. 20.55 Vilda lustar. 19.25 Jean Sibelius: Humoreski d-molli. Lutonin lait. 08.00 Uutiset ja sää. 20.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 11.15 Zone X. Keskipohjalaista musiikkia. 21.10 Musik. 08.03 Lauantaisuora. Muisteloihin onkin syytä, kun elokuvaohjaaja-aviomies on luuhannut taiteilijan oikeudellaan teillä tietymättömillä. 06.55 Andrum. 14.00 Aktuellt. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 05.30 Sjörapport. 4.30 D. 24.00 Amour. Ensiesitys NBC:llä 10.4. 08.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 23.00 Uutiset. Tuotanto: Capricorn Programmes. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 14.40 I Drottningens trädgård. 23.15 Urheilu-uutiset. 12.00 TV5 Infos. 15.00 FC Kiisto-GBK. Lontoon legendaarinen Leila aikuisten miesten maitotyttönä. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Rami Saaristo Rami Saaristo herättelee pilke silmäkulmassa. John Carpenter ohjasi vuoden 1960 englantilaisesta kulttileffasta yritteliään uusintaversion, mutta niskavilloja nostattava Halloween-vaihde oli miehellä jo vähissä. 18.00 Aktuellt. 17.30 Allsång på Skansen. Kaiken kurjuuden keskellä kukkii Beckettille ominaisella tavalla sympaattinen huumori. Romanttisessa lemmenkomediassa arvuutellaan, parantaako aika haavat ja syttyykö vanha kipinä uudelleen. Music tv 7.00 Kickstart. Haluaisin kuitenkin tässä vaiheessa pidättyä kommentoimasta tarkemmin tätä ohjelmaa ennen kuin nähdään, mitä työryhmä myöhemmissä jaksoissa esittää. Äitimuorin alituiset erot juolahtavat mieleen, ja morsian tekee pikaisen u-käännöksen juuri ennen alttaria. 4.00 Chill Out Zone. 08.40 Melodiradion. Samalla myös heistä lempeää satiiria tekevä tv-sarja Itse valtiaat tulee taas tv-ruutuun. 20.00 Uutiset. 12.01 Aktuellt. Ainakin Kintin dokumentissa transhumanistit uskovat asiaansa palavasilmäisesti. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 12.55 Urheiluradio. 18.03 Ulmanen. 16.00 Speak Easy. 02.45 Yöradio/Uutiset tasatunnein. Dan Zeff ohjasi vuonna 1997 komedian nuorista rakastavaisista, jotka tapaavat toisensa kymmenen vuoden tauon jälkeen – edellisen tapaamisen oltua alttarilla. 13.10 Radio Keski-Pohjanmaa lauantaitapahtumissa. 18.00 Yleisurheilu: Edmonton Extra. 13.05 Lördax. 18.30 Questions pour un Champion. 17.45 Päivän peili ja sää. 17.30 Päivän peili ja sää. 20.00 Kärlek ombord II. 11.00 Journal TV5. Tulkinnan keskivaiheilla kuullaan osoittelevan simppeli bassosoolo, jonka huumorikerroin ei lyhyydestä johtuen pääse kohoamaan kovin korkealle. Nuorta polvea Itse valtiaat siis ainakin viihdyttää. 21.00 Aktuellt. 09.04 Sää. 10.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Päivänsäde 11.00 Ikkunaprinsessa 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Tunti vain 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Kolkyt ja risat ; lauantain toivelevyt 15.00 Tavarapörssi 16.00 Grammari 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 09.05 Toiveiden aamu. 18.55 Helgmålsringning. 15.40 En kvinnas uppbrott. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 08.00 Arnes arvingar 10.00 Nyheter. 11.03 Lounastunnin klassikot. TV 5 6.00 TV5 Infos. 10.05 Matiere Grise. 18.30 Hornblowers äventyr. Sotaveteraani-valokuvaaja-pornonäyttelijä Ray Hörsch eroottisen valokuvakirjan tekijänä. 05.52 Yleisurheilun MM-kilpailut. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.00 Uutiset ja sää. 22.05 Thalassa. 16.05 Todellisia tarinoita. -konsertti taltioitiin Tavastialla viime syksynä. K95, 1. 8.00 TV5 Infos. 13.20 Autovision. 19.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. Jean S. 12.05 D. päivä. 14.55 Urheiluradio. 16.03 X-Sporten 19.00 Dallas 20.00 Tonic 22.00 Scratch. 22.15–2.10 Film: Hamlet. Menovinkit. 23.00 Aktuellt. Totuus rakkauselämässä on kuitenkin hyvin suhteellista. 55 (86 min, E) MTV3 klo 17.25 Majakkarannan meedio Lihakauppiaan vaimo (The Butcher’s Wife, 1991) on puoli askelta maanpinnan yläpuolella liihottava komedia majakkarannan tytöstä, joka ei elä elämäänsä ihan kaavan mukaan. 15.00 Journal TV5. 23.15 Friidrotts-VM. Veronica Ferres on keskusroolissa ihan sympaattinen, mutta hänen äijänsä ovat niin nuljua sakkia, että tuntuu yhdentekevältä, kenet hän heistä valitsee. 16.30 Arte reportage: Les village des vierges. 13.10 Maakuntaradio. Joskus vaikuttavan tarinan kertomiseen riittää pelkkä purukalusto. 00.00 Real Sex (u) (K). Hittikimarassa kuullaan mm. 11.33 Lauantaisuora. 12.00 Uutiset ja sää. Amerikkalainen scifisarja. 06.00 Uutiset ja sää. 06.03 Aamun sävel. 20.00 Hela världen sjunger. 00.05 Nattklassiskt. 06.40 Andlig musik. 22.30 Sex dagar i Roswell. Viewers Choice. Siitä Uudelleen alttarilla (Jilting Joe, 1997) loikkaa kymmenen vuotta eteenpäin ja väistämätöntä jälleennäkemistä odottamaan. Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. – Mietelause. 10.00 Nu är det NU! 10.30 Disneystunden med Bumbibjörnarna. 14.45 Radioteatterin lastenklassikot: Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko. 00.05 Yleisurheilun MM-kilpailut. 01.02 Yleisurheilun MM-kilpailut. 10.03 Toiveiden aamu. 12.00 Uutiset ja sää. 10.00 Uutiset. 19.00 Myrskylinnut. Tämän päivän vieraana on Lionel Richie. 15.03 Kesäkatu. 17.00 Pyöräily: maailmancupia, Clasica San Sebastian, Espanja. 0.30–1.00 Golf: Compaq Open damer. 19.25 Huumeongelma – lasku takavuosien virheistä. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Kukaan ei myöskään mainitse siitä, että jokaisen maapallolaisen elämään ei kuulu tietokonetta, vaan taistelu ruuasta on tutumpaa. 10.03 Schwunnng. Kuva: TV2 – Tiedotus Teknotulevaisuuden lahkolaiset puhuvat pehmoja Ihmisen seuraava askel mainostaa itseään katsauksena siitä, miten teknologian kehittyessä koko ihmisyys on pakko määritellä uudelleen. 21.00 Blind Date. 07.40 Hartaita säveliä. 8.00 Yleisurheilu: MM-kisat, Edmonton, Kanada. 18.47 Taisto ja Irmeli. 2.00 Saturday Night Music Mix. 18.30 Yleisurheilu: MM-kisat, Edmonton, Kanada. Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Lauantaisuora. Uudelleen alttarilla -elokuvan naispääosassa on Geraldine Somerville. 13.00 Yleisurheilu: Edmonton Extra. 20.00 Kuuden miljoonan dollarin mies. 17.25 Bathshebas beundrare. Erään haastateltavan mukaan uuden ihmisyyden synnytystuskien aikana on pelkästään luonnollista, että osa kasveista ja eläimistä kuolee sukupuuttoon. 01.00 Chat Show!. 18.20 Vinnare: V75. Jos ei uni tahdo tulla, niin tätä sopii yrittää. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 1.00 Journal Suisse. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 7.15 Journal Mondial des Journaux. Syyskauden ensimmäinen uutuusjakso Hirviövoimala pureutuu energiapolitiikkaan. Marina nai ensimmäisenä rantaan soutavan miehen, muuttaa New Yorkiin ja sekoittaa naapuruston ennustajanlahjoillaan. 11.03 Maakuntaradio. Aika heppoinen suhdesykkyrä siitä syntyy. 12.00 MTV's History in Music. Puhaltelijat antavat paikoin perin messevää taustatukea eleettömästi soittavalle kokoonpanolle. 13.33 Toivekonsertti. 555 (78 min) TV2 klo 22.00 Ansan ja Taunon viimeinen Ei tullut Ratkaisun päivistä (1956) Suomi-Filmin omaa Tuntematonta sotilasta. 08.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.30 Vesihiihto: maailmancupia, Lacanau, Ranska. Radio Kokkolasta hyvää viikonlopun alkua! 9.30 Kesäsään tarjoaa KoPu. 19.23 Keno. 22.00 Uutiset ja sää. 08.10 Sommaroasen. 18.50 Melodiradion. 0700-98300 ( 30 mk puhelu + pvm) 21.00 Radio Voyager. 11.45 Paroles de clip. 08.45 Radioteatteri esittää: Onnenkauppaa. haluaa jamitella, mutta tekee sen liian hillitysti. 18.00 Tosielämää Havaiji. 18.07 Sommarmord: I nystruken pansarskjorta. 19.30 Disneydags. 23.25 Jazz: Hot och Cool med nya stjärnor. 20.25 Inför Bio 4. 12.15 Radio Keski-Pohjanmaa lauantaitapahtumissa. 11.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 20.03 Urheiluradio/Yleisurheilun MM-kilpailut. 0.20 Friidrotts-VM. 18.55 Urheiluradio/Yleisurheilun MMkilpailut. 06.25 Nousutahdit. 13.30 Ratsastus: Samsung Nations Cup, Dublin, Irlanti. 13.08 Sää. 18.00 Janne Aaltonen Uutiset tasatunnein. 5.30 Journal mondial des Journaux. 22.00 Nordic Top 5. 17.03 Verkko soi jatkuu. Musiikkivieraana: Tom Petty and The Heartbreakers. 14.05 Reflets. 0.15 Tävling: Nostalgi i natten. 22.00 Cirkus Monte Carlo. 6.30 Journal mondial des Journaux. 21.50 Rackan Rex. Demi Moore, George Dzundza, Mary Steenburgen ja muut tekevät mukavasti vinksahtaneita rooleja. 20.45 Sportnytt. 20.30 Yleisurheilu: MM-kisat, Edmonton, Kanada. 11.00 Uutiset. 22.30 Making the Video Destiny's Child – Bootylious. 05.32 Morgonmusik. 11.00 Uutiset. 23.03 Musik mot midnatt. 12.45 Merisää. 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. 09.04 Sää. 16.50 Hercules. Brittiläinen scifisarja. Ruotsin tv 2 17.15 Tabu. Amerikkalainen saippuadokumenttisarja seitsemän nuoren kimppakämppäasumiskokeilusta kamera kannoillaan kellon ympäri. Lapsetkin kuvataan tylsästi pelkkänä taakkana. 3.00–3.05 Nationalsången. Kint vie katsomaan myös etnobotanisti Terence McKennaa, joka kertoo miten jo puolella milligrammalla salvia divanorumia pääsee uskomattomalle tripille, joka valmistaa ihmisiä tulevaisuuteen ja uuteen ihmisyyteen. 1.25 Friidrotts-VM. 03.00 Nattklassiskt. 14.00 Francis Poulencin säveltämä Musiikkisatu Babarista – pienestä elefantista. 15.40 Kanteletuokio. 07.45 Aamulennolla. 2001 Radio & TV 19 TVTV! 06.00 Pelichat. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Båtradion. 14.10 Det gröna guldet. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. ja Antti S. Viihdettä lauantai-iltaan .Klo 21 jälkeen lauantai-illan kuulumiset, soita studioon! 010806000. 19.15 Ce qui fait debat. Elegantit stripparit ja liikemiehet. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. Menovinkit. 5 TV2 klo 13.00 Kanerva Eskola Jean S. Jerry Cotton, Teryleeniä, Äidin pikku poika, R-A-K-A-S ja Kakerock, joista viimeksi mainittu toimii mainiosti outoine sovitusratkaisuineen. Kesäkokki. Yhtye esittää enimmäkseen kotimaisia rockja iskelmäklassikoita groovella sykkeellä ja osin muokatuilla sanoituksilla. Suora. 23.00 Disco 2000. Musiikkia. Peter Yates ohjasi 60-luvun lopulle tyypillisen rakkauselokuvan, jossa jahkaillaan ikään kuin modernisti edes takaisin ja pitkien hiljaisuuksien vallitessa Nuoripari on söpöinen ja siloposkinen, mutta siihen se sitten jääkin. 20.30 Rapport. Puh. Näyttelijä John Goodmanin isännöimässä ohjelmassa aiheina mm. 12.00 Nyheter. Selostajana Petri Kuikka. Aristokraattien ja Fitz ratkaisee -sarjan Geraldine Somerville on tunteitaan pähkäilevä Olivia ja James Purefoy omat metkunsa viritellyt Joe. Belgialaisohjaaja Eric Kint revittelee aiheesta melkein puolitoista tuntia. 13.10 Toivekonsertti. Vaikka kolmessa pienessä tarinassa liikutaan rivien välissä absurdissa maailmassa, löytää katsoja varmasti kiinnekohtia nykypäivään. 06.03 Morgonkonsert. 20.30 Kärlek ombord II. 22.05 Wynton Marsalis: All rise, 00.05 Yöklassinen. 15.00 Mäkihyppy: kesä-GP -sarjaa, Hinterzarten, Saksa. Pornoteollisuuden tähti Nina Hartley ja otteita cunnilingus-opetuksesta. 04.00 Matti Puhtila. Kintin esittelemä transhumanismi näkee vain ihmiset ja länsimaat. 12.05 Maakuntaradio. 5.00 Journal RDI. 07.50 Merisää. 12.05 Toivekonsertti. Edellisen arvostelutuomarin veljeä Aleksia, 9, viehätti etenkin hirviön kaatuminen stadionin tornin päälle ja sitä seurannut halkeaminen. 09.04 Sää. 19.30 Lauantain teatteri-ilta: Järkiruuaksi päättynyttä ananasta. 23.30 Yleisurheilun MM-kilpailut. Supistukset. 21.30 Blind Date. 21.03 Lotto. Näyttelijätkin ovat niissä pyörinyttä ryhmää ja enemmän lihaa sekä verta kuin vastaavien amerikkalaisdraamojen hiuslakkamannekiinit. 09.00 Radioateljee esittää: Keltaisen joen balladi. 17.00 Journal TV5. Viimeisimmät tietokoneja konsolipelit sekä tuoreimmat uutiset ja nettilinkit brittiläisessä cybershow’ssa. 23.30 SexTV (u) (K). 15.00 Radioteatteri esittää: Knalli ja sateenvarjo. Uljaat Myrskylintu-alukset jatkavat joulunakin pelastustoimiaan. 08.03 Maakuntaradio. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. 2.05 Tout le monde en parle. 1.20 Tävling: Nostalgi i natten. 14.30 Ylen Ykkösipanat musiikkiseikkailulla Markus Fageruddin ja Pia Raskin kanssa. 07.53 Maakuntaradio. 12.55 Lördax. 10.03 Lördax 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 555 (90 min) TV2 klo 15.55 Ihmissuhdesykkyrä saksaksi Eroon kypsynyt vaimo tilittää muistojaan kirjan muotoon saksalaiskomediassa Supervaimo (Das Superweib, 1996). 13.00 TV5 Infos. 19.25 Anslagstavlan. 16.10 Melodiradion. Ääriturvallista cyberseksiä. Sankarimatkailija Joella on nyt kaunis espanjalainen mallivaimo, eikä Olivia voi olla tuntematta mustasukkaisuuden pistoa insinöörinsydämessään. Ansa Ikosen ja Tauno Palon viimeisenä yhteisenä elokuvana se jäi kuitenkin aikakirjoihin. 22.00 Saturday Night Live. 05.50 Merisää. Ranskalaisen Laetitian fokuksessa pariskuntien seksi. 11.15–12.15 VM i friidrott. 12.05 Miestenvuoro. 11.33 Radio Keski-Pohjanmaa lauantaitapahtumissa. 16.15 Verkko soi. Arviointi suoritetaan tällä kertaa käyttäen perinteistä asiantuntijaraatia ikähaarukalla 7–12 vuotta: – Hauskinta oli, kun se jätkä yritti juosta lentokoneen kiinni ja jäi roikkumaan renkaaseen, kommentoi Pekka Setälä, 11, ulkoministeri Erkki Tuomiojan tempauksia. 19.20 Radio Peilin mielipidelehdet. 07.03 Maakuntaradio. 18.00 Ehtookellot. 20.00 Dance Floor Chart. 16.30 Sommarberättelsen: Råttpojken. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Englantilainen nukkescifianimaatiosarja päättyy. 55 (92 min) Nelonen klo 23.05 Pekka Eronen Politiikkaa lyhyesti Kuminaamaiset tietokoneanimoidut poliitikot palaavat kesätauolta. 7.30 Les Zaps. 10.00 TV5 Infos. 18.00 Uutiset. 14.00 Uutiset ja sää. 13.55 Urheiluradio. 14.00 Lasten tunti. 23.30 X-Sporten med VM i friidrott. 06.15 Aamuhartaus. Ihmisen seuraava askel ei siis ole dokumentti ihmisen realistisista tulevaisuudesta, vaan kokoelma transhumanistisen filosofian kannattajien haastatteluja. 15.40 Norm. 07.00 Uutiset ja sää. Housut pois -leffan strippausryhmää unohtumattomasti vetänyt Tom Wilkinson esittää Olivian isää. 18.05 Lauantain toivotut levyt. 19.20 Melodiradion. 11.03 Lauantaisuora. 07.53 Lauantaisuora. 9.30 Paroles de clip. 13.45 JT France 3. 12.30 Itineraire d'un gourmet. – Ja Paavo (Lipponen) esitti julmuutensa kun yritti pudottaa sen koneesta, jatkaa Valtteri Mörttinen, 12, samasta teemasta. 08.00 Uutiset ja sää. joulupukin vapaa-ajanvietto, lukutaidon opiskelu aikuisiällä, ja lastenohjelman esiintyjien kammottava kohtalo. Musiikillisesti illan parasta antia on yhtyeen torvisektion työskentely. 20.20 Lauantai-illan iskelmäkaruselli. – Live S. 22.00 Aktuellt. 12.04 Lördax. Suora. 17.00 European Top 20. 18.50 Merisää. Neljä riviä rakkaudesta klo 15 tunnilla. 21.03 Sportradion. 19.00 News Weekend Edition. 23.06 Novosti po-russki. Ehkä Jean S:n vetovoima paljastuu vasta paikan päällä. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. Steve Austinin ystävää syytetään tärkeiden asiapapereiden kavaltamisesta. Jeremy Irons esittää 1980 kirjoitetun Ohio Impromptu näytelmän molemmat roolit. 09.00 STT:n uutiset. 09.33 Toiveiden aamu. 20.00 Koe-eläinpuisto. Radio Novan studionumero 0108-06000, soita ja kommentoi! 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. Suora. 06-8220988. 05.02 Yleisurheilun MM-kilpailut. 17.00 Musiikkia tauottomasti aamun asti. 22.15 Swingsalabim. 22.05 Mitä Suomi soitti. 17.00 Uusilta äänilevyiltä. Suora. 1.00 The Late Lick. – Mutta se yksi huusi koko ajan, että nyt mä suutun, kommentoi Markus, 7, ilmiselvästi viehättyneenä Ben Zyskowiczin hahmosta. 22.00 Norppa. Hulvattoman talkshown isäntänä toimii villasukka nimeltä Ed! Edin ja juontaja Craig Campbellin johdolla tavataan kuumia tähtivieraita ja pidetään hauskaa. 01.00 Uutiset ja sää. Pian seuraa raivokas taistelu elämästä ja kuolemasta. 19.10 Kirjatoukka. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 17.35 Cybernet. Koti ja lapset ovat jääneet Franziskan vastuulle. 09.33 Lauantaisuora. 16.00 Golf: Compaq Open damer. 18.45 Lotto. 14.03 Alivaltiosihteeri. Tarkasti joka juonteellaan reagoiva Irons on mystinen sanansaattaja, joka tuo viestin kuolleelta ihmiseltä. 06.50 Yleisurheilun MM-kilpailut: kooste yön tapahtumista. 6.05 TV5 l'invite. 21.55 Urheiluradio. Eurosport 4.00 Yleisurheilu: MM-kisat, Edmonton, Kanada. Jos ei saa teatterin tarjonnasta kylliksi kesän teatteritapahtumissa, kannattaa tänään asettua nauttimaan ihmiselon ytimeen viiltävää herkkua television ääreen. Brittisk-amerikansk långfilm från 1996. 09.30 Trädgårdsradion 10.00 Aktuellt med väderrapport. Kuvaus on postikorttimaisen tarkkaan sommiteltua ja kaunista. Pohjattoman hupsu tarina ei aina vakuuta, mutta asenne on reipas ja suruton. 19.00 Journal TV5. 10.00 Aamu oopperassa. 16.30 Mitt i naturen – film. Sarja jää tauolle. Tv 4 Nordisk 12.10 Stadskampen. 5555 TV1 klo 21.15 Matti Mörttinen Vanha suola. 23.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 17.30 Sport Africa. Koko homma tempaistaan käyntiin boogie-versiolla Kari Peitsamon sävellyksestä Kauppaopiston naiset. 07.50 Merisää. 18.30 Piloillaan. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 21.25 Inför Bio 4. 12.03 US & UK Top 40. 07.50 Merisää. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 18.00 Uutiset ja sää. 17.15 TV5 l'invite. 06.00 Aktuellt med väderrapport