JE S S E K A IK U R A N TA : ”K ET Ä M Ä H A LU A N R A K A ST A A O N S E, K ET Ä M Ä SA A N R A K A ST A A .” IM A G E 3 15 H U H TIK U U 20 24 PA L. V KO 22 /2 24 29 3 6 124 4 Häpeän jälkeen Jesse Kaikuranta löysi ja hyväksyi itsensä Ydinaseet piirtävät taas politiikan rajat POMMIN PALUU Kilpailu työmarkkinoilla saa teinipojatkin laittautumaan FLEDA MINTIS Kun mikään muu ei auttanut, Henri turvautui psilosybiiniin SUURI SIENIRETKI 4/2024 HUHTIKUU 12,90?€ KUKA MUU MUKA Kirpputorilta löytynyt vanha neule johdatti sen tekijöiden jäljille MADE IN SUOMI
asti lahdenkaupunginteatteri.fi ENSI-ILTA 7.9.2024 / SUURI NÄYTTÄMÖ. 52 € (lippu ja väliaikatarjoilu) etu voimassa 22.5. Kirjoittaneet Robert Wilson ja William S. Burroughs Musiikki Tom Waits Päärooleissa Vilma Kinnunen, Aurora Manninen ja Tuomas Korkia-Aho Ohjaus Lauri Maijala Paholaisen houkutus alk. THE BLACK RIDER THE CASTING OF THE MAGIC BULLETS Tom Waitsin pirullinen rock-ooppera tarjouksista, joista kannattaa kieltäytyä
Tärkeimpien määränpäiden osoitteet piti tietenkin selvittää hyvissä ajoin ennen reissua. Yhteinäiskulttuurin ajan televisiolla on rooli myös Aino-Mari Tuurin artikkelissa, mutta jos käsitteen rajoja hieman venyttää, siitä on kyse myös monikerroksisessa Nike-myymälässä Lontoon Oxford Streetillä. Tuolla on kaksikerroksinen nuorisovaatekauppa JD ja tuolla toinen, tuossa puolestaan valtava Nike-lippulaivamyymälä. Muistini mukaan en lapsena tiennyt, minkä merkkisiä hammastahnoja muualla käytettiin, saati että minä tai kukaan muukaan olisi tiennyt jonkin niistä olevan muita trendikkäämpi. Paluumatkalla oli ostettava lentokentältä hammastahnaa, josta oli tullut Tiktok-hitti. Todellakin halusin mieluummin kauppoihin kuin museoon, mieluummin Mäkkäriin kuin mahdollisimman paikalliseen ja autenttiseen kulmaravintolaan aistimaan, kuinka paikalliset elävät. Todellisuudessa kaikki muut eivät käy, mutta jos parhaat kaverit käyvät, esiteinille se on kaikki. Nuorison perimätiedossa kulki mainintoja jännittävistä kaupoista, joihin ainakin oli päästävä, jos osoitteen vaan sattuisi paperikartalta löytämään. Syyt olivat perinteiset, miks me ei koskaan käydä ulkomailla vaikka kaikki muut käy. 1980ja 1990-lukujen pimeällä keskiajalla ulkomaiden, jopa naapurimaan Ruotsin, kaupoissa hurmaantui siitä, että täällä on vaikka mitä, kaikkea tällaista, mitä Suomessa ei. Vaatteiden perässä NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S kulutuskäyttäytymisen ja vaateteollisuuden muutos olivat Lontoossa mielessäni, sillä olin jo ennen reissua lukenut toimittaja Aino-Mari Tuurin tähän numeroon kirjoittaman artikkelin aiheesta. Ero oli siinä, miten näkemäänsä suhtautui. Tuskin monikaan ja varmuudella ainakin ilman tietoa siitä, kuka vaatteen on valmistanut ja missä osoitteessa. Sama globaali kulutusmaisema joka paikassa ja kanavassa. Vasta kun näissä kaupoissa oli käyty, malttoi seuraavana päivänä lampsia vanhempien perässä museoon. Toisin sanoen merkit, mallit ja hinnat olivat ennestään tuttuja eri someista, nettikaupoista ja arjesta. 3 h u h t i k u u 2 2 4 K äytiin vuosien tauon jälkeen perheen kanssa Ruotsia kauempana ulkomailla, Lontoossa asti. Paluumatkalla oli jopa ostettava lentokentältä hammastahnaa, josta oli tullut jonkinlainen Tiktok-hitti. muutos suhteessa siihen, miltä ulkomaanreissut omassa lapsuudessa ja nuoruudessa tuntuivat, oli samaan aikaan suuri ja olematon. Tuuri löysi vuoden alussa UFFista vanhan kotimaisen neulepuseron, jonka niskalappu kertoi vaatteen alkuperästä enemmän kuin paraskaan vastuullisuuskampanja. Nähtäväksi jää, moniko näistä vaatteista voi löytyä second hand -myymälästä 40 vuoden päästä. Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Nykynuorten kokemus vaikutti toisenlaiselta: tuollaiset kengät on sillä ja tällä tiktokkaajalla/artistilla/urheilijalla, ja näin paljon ne maksavat toisessa kaupassa, tuota hajuvettä on tällä kaverilla ja tuota toisella. Oli valmistaneen yrityksen nimi, osoite ja jopa lankapuhelinnumero. Kun Tuuri lähti näiden tietojen pohjalta alkaneen selvitystyön jälkeen melkein 40 vuotta vanhan neuleen syntysijoille, esiin alkoi piirtyä kuva kotimaisen vaatetusteollisuuden sotien jälkeisestä kultakaudesta, joka päättyi 1990-luvun alun lamavuosiin ja hieman niiden jälkeen alkaneeseen halpamuotiketjujen rantautumiseen myös Suomeen. Kun televisiokanavia ja muutakin tarjontaa oli nykyistä vähemmän, ”kaikki” katsoivat samoja yhteisiä ohjelmia ja tiesivät samat hahmot. Kun tuon kultakauden aikaisista vuosista puhutaan, niihin viitataan usein yhtenäiskulttuurin vuosikymmeninä. Lähetysvirtatelevisio rajasi yhteisen maan rajojen sisälle, mutta nuorisolle yhteisen muodostavat toisenlaiset rajat, jotka on merkitty lippujen sijaan brändeillä ja logoilla vaatteiden rintamuksiin. Yhteisiä ovat merkit ja tyylit sekä kansainväliset kanavat, joissa ne leviävät. Ja niin edelleen, kansainvälisten vaatemerkkien ja ketjujen liikkeitä, joissa on samat kamat ja vähän enemmän kuin samojen ketjujen kaupoissa Suomessa
T Ä S S Ä N U M E R O S S A valokuvaaja essi lyytikäinen meikki ja hiukset satu arvo tyyli meri milash K A N N E N K UVA. 58 KOLUMNI – HELMI KEKKONEN 60 ELOKUVA – KALLE KINNUNEN / BACK TO BLACK 62 MUSIIKKI – IIDA SOFIA HIRVONEN / UUS BITCH 64 KIRJA – JUHA ITKONEN / HYEENAN PÄIVÄT 66 MUNKKINIEMEN HERRA – NIINISTÖN VARJOSSA 28–33 Henri Partala sai sienistä avun syvään ahdistukseensa. 38 Päättyviä lankoja Toimittaja selvitti kirpputorineuleen alkuperää – ja samalla paljon muuta. 34 Esikartanon tuulikaapissa Katriina Huttunen jatkaa kirjoitussarjaa parantumattomasta syövästä. Miksi ei nyt, kun aineksia olisi. 40 vuotta sitten ydinsodan pelko oli arkea. 28 Viimeinen vaihtoehto Henri Partalasta oli pienempi riski kokeilla sieniä kuin olla kokeilematta. S I S Ä L LY S L U E T T E L O 4 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AVAAJA – HENRI HYVÖNEN 10 POLIITTINEN KOTI 12 LUONTOKATO, OSA 7: FILOSOFIA 16 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 18 Pahalta piilossa Jesse Kaikuranta ymmärsi, ettei voi elää elämäänsä paeten. 48 Miksei pommi pelota
TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Satu Arvo, Sammeli Heikkinen, Iida Sofia Hirvonen, Silvia Hosseini, Katriina Huttunen, Juha Itkonen, Helmi Kekkonen, Kalle Kinnunen, Juuso Koponen, Kristiina Kurronen, Eero Lampinen, Sanna Lehto, Essi Lyytikäinen, Meri Milash, Emma Nikander, Oskari Onninen, Hannes Paananen, Mikko Pelttari, Timo Pyykkö, Antti Raatikainen, Riikka Suominen, Kaisu Tervomaa, Aino-Mari Tuuri, Outi Törmälä, Elina Vitikka MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki PunaMusta ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. T E K I J Ä T AINO-MARI TUURI Aino-Mari Tuuri on toimittaja ja tietokirjailija, joka kirjoittaa monipuolisista yhteiskunnallisista aiheista, mutta on huomannut, että kaikki aiheet liittyvät lopulta enemmän tai vähemmän toisiinsa. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus PunaMusta Oy, Joensuu 2024 Seuraava numero ilmestyy 29. toukokuuta 2024. vuosikerta, 315. ISSN 0782-3614 päätoimittaja niklas thesslund vastaava tuottaja hanna parhaniemi ulkoasu hanna kahranaho & pauliina vuorinen digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen johtava ad (ajankohtaismediat) timo tervoja Oikaisut Luontokato-sarjan edellisessä osassa (Image 3/24) kirjoitettiin virheellisesti, että Biodifultutkimushanke olisi Suomen Akatemian rahoittama. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Tähän numeroon Heikkinen kirjoitti jutun ydinsodan pelosta. Hanketta kuitenkin rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto.. h u h t i k u u 2 2 4 5 K E S TÄV I Ä J U T T U J A SAMMELI HEIKKINEN Sammeli Heikkinen on A-lehtien ajankohtaistoimituksen tuottaja, joka pitää pitkistä kävelyistä kauniin syyspäivän painuessa illaksi, raukeista, vapaasti polveilevista keskusteluista ja koko maailman sivistyksen silmänräpäyksessä lopettavien asejärjestelmien lumovoiman pohtimisesta. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi www.image.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Instagram @imagelehti X @imagelehti Lataa Apu360-sovellus App Storesta tai Play Kaupasta. Tämän numeron juttuun Tuuri kutoi joustinneuletta. numero. 39. Aikakausmedia ry:n jäsen
Itselläni ei ole hirveän vahvoja näkemyksiä siitä, että asioiden pitäisi olla niin tai näin. Suomen työelämä on eurooppalaisittain korostuneen segregoitunutta, mutta meilläkin yhä enemmän miehiä toimii työpaikoissa, joissa sukupuolten jako ei ole niin voimakas. Edellyttääkö yhteiskunta aiempaa enem män näitä taitoja. Asiantuntijatehtävissä rekrytointiprosessit ovat kilpailtuja, ja voidakseen pärjätä niissä pitää näyttää tietynlaiselta. Monet miehet myös ajattelevat, että työn tahti on kiristynyt. 6 AVA A J A Teksti Oskari Onninen Kuvat Antti Raatikainen O let tutkinut ja tehnyt väitös kirjasi hybridimieheydestä, jossa perinteisesti maskulii nisina ja feminiinisinä pidetyt identiteetit sekoittuvat. H E N R I H Y V Ö N E N : Poikahuolessa ei ole mitään uutta” ”. Liittyykö sekin työ elämän murrokseen. Mistä se on kehittynyt. Esimerkiksi palvelutai hoiva-aloilla tarvitaan herkkyyttä, joustavuutta ja tunnetaitoja. Ulkonäön koetaan ilmaisevan hyvää stressinsietokykyä. Suhteessa perinteisiin miesvaltaisiin ja miesenemmistöisiin teollisuuden paikkoihin on laadullinen ero, vaikka samoja taitoja joutuu omaksumaan ”vanhoissakin” ammateissa. Voiko terveyskiinnostusta pitää huonon tuneen työelämän positiivisena ulkois vaikutuksena. Monilla aloilla näkyy se, mitä Juha Siltala on kutsunut työelämän huonontumiseksi: siis kokemus oman aseman epävakaudesta ja lisääntyneestä kiireestä. Kriittisemmät tutkijat korostavat, että kilpailu suosii niitä, joilla on parempi kotiOlisi yhä suuri yllätys, jos rakenteellinen tasa-arvo nitkahtaisi edes keskipitkällä aikavälillä naisten hyväksi, sanoo tutkijatohtori Henri Hyvönen. Paljon puhuttu suuri paha valkoinen heteromies joutuu omaksumaan tasa-arvoa ja feminiinisyyttä tukevia tai muihin vähemmistöihin liittyviä identiteettielementtejä tuottaakseen vähintään strategisesti vaikutelman, ettei kuulukaan tähän etuoikeutettuun blokkiin. Olet tutkinut miesten halua pitää ter veydestään huolta. 1960-luvulta alkaen naisasialiike ja sukupuolten tasa-arvo ovat saaneet laajempaa kannatusta ja yleistä legitimiteettiä. Se tekee terveydestä ja omasta kehosta yhden huollettavan projektin muiden rinnalle
h u h t i k u u 2 2 4 7
Uuskonservatiiviset toimijat hyödyntävät sitä hyvin sosiaalisessa mediassa. Tätä kutsuttaisiin herkästi toksiseksi maskuliinisuudeksi. Olisi ehkä epähumaania sanoa, että väärin sammutettu tämä tulipalo. Et kuitenkaan pidä termistä. – H E N R I H Y V Ö N E N tausta, paremmat geenit ja eväät hyvältä näyttämiseen ja terveyteen. Elinympäristön koetaan muuttuvan huonommaksi, luonnonkatastrofia pukkaa päälle, eikä talouskasvu ollutkaan ikuista. Nyt puhutaan entistä enemmän omasta markkina-arvosta sekä työssä että esimerkiksi parisuhdemarkkinoilla. Nuorisobarometrissä monien poikien huolet kohdistuvat omaan suhteelliseen pärjäämiseen ja maahanmuutosta johtuvaan suomalaisen sosiaalivaltion murenemiseen siinä missä tytöt pelkäävät eniten ilmastonmuutosta. Kriittisen miestutkimuksen näkökulmasta se, että miehet tekevät kollektiivisesti huonoja ja vahingollisia asioita eli ovat toksisesti maskuliinisia, ei ole johtopäätös vaan lähtökohta. Onko se vasta reaktio hybridimieheyteen. Kyllä. Se on semanttisesti uskomattoman höntti käsite, jota voidaan siirrellä päättelyketjussa milloin mihinkin kohtaan toimimaan kätevänä selityksenä. En olisi ihmeissäni, jos asia olisi näin. Siitä voi mennä siihen, ovatko esimerkiksi sotatekniset ajattelutavat ja kielikuvat syyllisten kuriin laittamisesta historiallisesti miehille ominaisempia ratkaisumalleja. Huoli ja kamppailu statuksesta ei välttämättä ole vähentynyt, vaikka poikien käytössä oleva keinorepertuaari oman kehon huoltamiseen on entistä laajempi. 8 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Tässä on rinnakkain käytännön taso ja identiteettien ja symbolien taso. Pistäisin silti paukkuja siihen, että pojat pysyvät kyydissä ja säilyttäisivät luottamuksen ympäröivään yhteiskuntaan. Yhtäältä suomalaista miehen mallia pidetään hirveän kapeana, eikä siihen kuulu tunteista puhuminen tai mielenterveyden hoitaminen. Mitä pitäisi tehdä. Söisivätpä ihmiset lihaa edes ravintosuo situsten mukaan. Toisaalta miehet saavat koko ajan terveitä elinvuosia lisää. Välttämättömänä lopputuloksena on, että miehestä on tultava mies sen sijaan, että hänestä tulisi hyvä ihminen.. Nykykeskustelu on jatkunut 1980-luvulta miltei samoin sanankääntein. Hoivavastuun jakamisen suhteen kilpailu voi tarkoittaa sitä, että kymmentuntisen päivän ja kahden tunnin treenin jälkeen hiekkalaatikon reunalle tai kotitöihin ehtii vielä vähemmän kuin aikaisemmin. Toisaalta tavallisiksi, perinteisiksi miehiksi itsensä kokevat valittavat, että heiltä edellytetään ylijoustamista, mielin kielin olemista ja feminististä maailmankuvaa. Suomi on omaksunut sukupuolten tasa-arvon hirveän vahvaksi kansallisen identiteettinsä osaksi. Nuorten miesten keskuudessa tuntuu silti pesivän katkeruus. Johtuuko trendi kilpailusta. Täten heistä tulisi kunnollisia kansalaisia ja tuottavia työntekijöitä ja he irrottautuisivat nationalismin väkivaltaisimmista muodoista. Se vetoaa niihin, jotka kokevat, etteivät ole olleet feminismissä saamapuolella. Nuo kaksi kuulostavat opituilta stereo typioilta, joiden ympärille sukupuoli kysymys on politisoitunut. Ehkä työmarkkinoihin ja suhteelliseen statukseen liittyvät kriisit koskevat herkemmin miesten identiteettiprojekteja. Sisällissodan jälkeisen poikatyön ajatus oli, että pojille luontaista aktiivisuutta pitäisi ohjailla. Sukupuolen ilmentämistavat vaikkapa sosiaalisessa mediassa ottavat eri symboleita, merkkejä ja merkityksiä käyttöön aika joustavasti. Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä oltiin jossain määrin niin sanotuilla normaaleilla työmarkkinoilla. Mitä ajattelet paljon esillä olleista kyse lytutkimuksista, joiden mukaan tyttöjen ja poikien arvomaailmat kasvavat vau raissa maissa vauhdilla erilleen. Symbolitasolla ihmiset elävät melko erilaista elämää kuin todellisuudessa. Kilpailupuhe vaikutti olevan nykyistä vähäisempää. Suomessa poikien ja tyttöjen väliset erot koulumenestyksessä ja koulutustasossa ovat kasvussa. Yhä olisi yllättävää, jos rakenteellinen tasa-arvo nitkahtaisi lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä naisten hyväksi. Sosiaalisessa mediassa pojille markkinoidaan yhtäaikaisesti sekä kilpailullista asennetta että kuntoiluja ihonhoitovinkkejä. Eiköhän se valu alaspäin nuorempiin sukupolviin. Sieltä löytyy kaksi kilpailevaa trendiä nuorten miesten pahalle ololle. Miksi. On tyylikästä rikkoa sukupuolieroa ja napsia paloja maskuliinisuuksista ja feminiinisyyksistä ja jopa kaupallistaa sitä. Jos tutkimusaineistoja ei ole hankittu haastattelemalla ihmisiä vaan tekemällä muunlaista seurantaa tai vaikka ajankäyttötutkimuksia, ne antavat ymmärtää, että maailman muutos on hitaampaa kuin muutospuhe antaa ymmärtää. Lisäksi kahtia jaolla myrkylliseen ja terveeseen mieheyteen buustataan tervettä mieheyttä eikä valmenneta ylittämään sukupuolten välisiä rajoja. Mutta nykytilanne tuskin on heille korostetun vaarallinen heidän suhteellisen toimeentulonsa näkökulmasta. Kun katsoo, mitä sosiaalisessa mediassa pojille markkinoidaan, niin koko ajan pitäisi olla minibisneksiä tulilla. Mutta kun katsotaan ajankäyttötilastoja OECD-maista miesten ja naisten välillä, niin miehet osallistuvat yhä merkittävästi naisia vähemmän kotitöihin. Se aiheuttaa paniikkimielialaa itse kussakin, ja tytöt ja pojat ovat sosiaalistuneet purkamaan sitä eri tavoin. Jos haluat tällä hetkellä olla kapinallinen yksityisajattelija, progressiivisen yleisviestin vastustaminen voi olla jännittävää. Ovatko statuskilpailu ja hybridimieheys ristiriidassa keskenään. Maailmanlopun pasuunoita poikahuolesta on soiteltu hyvin paljon ja pitkään. Kun tutkin tällä hetkellä ruokasisältöä tekeviä miesinfluenssereja, monet heistä ja heidän seuraajistaan kokevat, että kasvissyönti ja ilmastohuoli ovat hegemonisia ja lihansyönti ajautumassa marginaaliin. Mediassa on kirjoitettu paljon nuorten miesten kiinnostuksesta kosmetiikkaan, hajuvesiin ja muuhun kauneudenhoi toon. Olen juuri perannut kollegani kanssa [opiskelijoiden mielenterveysjärjestö] Nyyti ry:n kyselyn avovastauksia alle 30-vuotiaiden miesten mielenterveyteen vaikuttavista asioista
kasviperäisisiä + muuten huomaa vaisia ainesosia julmuusvapaita, ihmiset testanneet, eivät eläimet ylpeänä teemme työtä, jolla on tarkoitus tulevaisuus ystävälliset puhdistussuihkeemme tuoksu vat auringonpaisteelta ja tekevät taikoja. yrittäkääpä tahmeat työtasot,
Minusta se selkeyttää mielentilaa, kun ei ole hirveästi kamaa ympäriinsä. Olen minimalisti, välttelen kaikkea tavaraa. Kaverini husky oli aikoinaan hetken aikaa hoidossani. Tämä asunto oli kompromissi, sillä metroasema on niin lähellä, että tästä pääsee nopeasti vaikka Kallioon. Emme myöskään ihan heti luovu jostain, vaikka se ei enää ihan täpöllä miellyttäisi. Matkalaukku on meillä aika perinteinen sisustuselementti jossain nurkassa. Helsingin-kodin lähellä on kaikki, mitä kiireinen pariskunta tarvitsee. On ikuista riitelyä, missä olemme vapaa-aikana, Helsingissä vai Tampereella. Se oli niin aktiivinen tapaus, että sen kanssa piti lenkkeillä parikymmentä kilometriä päivässä ja silti, kun sen jätti hetkeksi yksin, se päätti syödä pöydän jalan. Meillä on käytettynä hankittuja kalusteita ja esineitä sekä suomalaista designia. Teksti Hanna Parhaniemi Kuva Essi Lyytikäinen 2 H + K + S + K H + P A R V E K E , 5 9 M ² , V U O S A A R I , H E L S I N K I POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Ajattelin silloin, että kun olen aikuinen, ostan tuollaisen.” ”. Meillä on television sijaan videotykki. Ostin tämän asunnon vuoden 2019 lopussa demarien entiseltä puoluesihteeriltä Reijo Paanaselta. Täällä on niin ihanat ulkoilureitit. Emme tienneet ennen kaupanvahvistusta, keneltä tämän ostimme. Esimerkiksi keittiönpöytä on yritetty pelastaa entisöimällä monta kertaa. Teen töitä Strasbourgissa sekä Brysselissä, ja molemmilla on luottamustoimet eri paikoissa. Minimalismi selkeyttää mieltä Vihreiden valtuutettu ja europarlamentaarikko Alviina Alametsä viettää aikaa useissa kaupungeissa puolisonsa Jaakko Mustakallion kanssa. Olen tykännyt aina tästä alueesta tosi paljon. Kävin juuri yhden päivän keramiikkakurssin ja tein soijakastikkeelle kippoja.” M eillähän ei ole koskaan ollut virallisesti yhteistä osoitetta, vaikka olemme olleet viisi vuotta yhdessä. Teen nykyäänkin aika paljon kaikkea käsilläni. Kävin pienenä yhden kaverin luona kylässä, ja niillä oli videotykki. Meillä ei ole kuitenkaan koskaan sellaista ollut, kirjat ovat piilossa. Hän kertoi, että tässä keittiönpöydän äärellä on käyty kaiken maailman poliittisia vääntöjä jo silloin. Tykkään, kun siitä tulee vähän leffamainen fiilis. Joskin olen oppinut, että sivistyneen kodin merkki olisi kirjahylly. Jaakko oli ehkä enemmän keskustan joukkueessa. 1 POL I I T T I N E N KO T I Maljakko ”Puhalsin tämän maljakon 15-vuotiaana. Asuin Vuosaaressa ensimmäisen kerran joskus kymmenen vuotta sitten
Makuuhuoneen vanha designlamppu on bongattu kirpparilta.”. h u h t i k u u 2 2 4 1 1 Rahi ”Olemme aika sosiaalisia ja tykkäämme kutsua kavereita syömään ja viettämään iltaa, joten on kiva, kun olohuone on iso. Tänne muuttaessa Hakolan sohvaan ei ollut varaa, mutta ostimme Hakolan rahin kuitenkin.” Kattovalaisin ”Valaisimia mietimme pitkään, ja tämä ostettiin lopulta ihan uutena
1 2 L U O N T O K A T O
Se on lajien lopullisia sukupuuttoja, mutta se on myös ekosysteemien häviämistä ja pirstaloitumista, lajien sisäisten populaatioiden köyhtymistä ja luonnon toimintojen haurastumista. Se pitää tuntea tieteellisenä ilmiönä ennen kuin sen seuraukset voi liittää kasvihuonepäästöihin. Halutaan täsmällisyyttä ja kustannustehokkuutta luontokadon torjunnassa, ja kun sitä ei saada, ei tehdä mitään. Yhtä mittaria ei voi olla, koska biodiversiteetti on niin monimuotoinen asia. Silloin emme näe luonnon köyhtymisen rajuutta. Tutkijat ovat yrittäneet luoda tällaisia mittareita, mutta koska luontokato ei tarkoita vain yhtä asiaa, sellaista ei ole eikä tule. Poliitikot kaipaisivat elonkirjon mittaamiseen samaa: että olisi joku yhdessä sovittu keino seurata luontopolitiikan tehokkuutta. Tavallaan se on kaikkein perustavin, koska kyse on elämän tulevaisuudesta. H U H T I K U U 2 2 4 E lämme ympäristökriisien keskellä, ja yksi niistä on luontokato. Nykyisin eri luontotyyppien köyhtyminen on kenen tahansa havaittavissa. E. Koska luontokato Kaikki merkitykset ovat peräisin ympäriltämme luonnosta, sanoo filosofi Tere Vadén. Ilmastonmuutosta ei voi nähdä suoraan. Suomessa esimerkiksi eräkirjailija A. Toisaalta se on erilainen kriisi kuin vaikkapa ilmastonmuutos. Kun yleispätevää neuvoa ei ole, tämä tulkitaan niin, ettei tiedetä, mitä pitäisi tehdä. Ilmastonmuutoksen ajassa luonnon elävyys, sitkeys ja muuntautumiskyky ovat kaikkein tärkein suojeltava asia. Kun ekosysteemit ympärillämme heikkenevät tasaisesti, käsityksemme siitä, mikä on perustaso, normaalia, mukautuu luontokadon todellisuuteen. Siksi ei riitä suojella luontoa jossakin luonnonsuojelualueilla, vaan monimuotoisuutta pitää varjella kaikkialla. Olen erittäin huolissani siitä, että nopeasti lämpenevä ilmasto muuttaa olosuhteita samalla, kun ihmiskunnan pitäisi varjella luonnon monimuotoisuutta. Järvinen tai Pentti Linkola näkivät huolestuttavat kehityskulut jo 1960-luvulla. Vaikka luontokatoa aiheuttaakin ensi sijassa elinympäristöjen tuhoaminen, ilmastonmuutos ja biodiversiteetin köyhtyminen liittyvät tietenkin yhteen. Syitä voi esittää monia – valta, raha, kapitalismi – mutta maailmankuvalliset tai taloudelliset syyt eivät poista sitä tosiseikkaa, että olemme umpikujassa. Usein mieleen nousee kysymys, että miksi meillä sitten on järjestelmä, jossa luontoa ei osata suojella. Siksi luontokato on myös ihmisen kokemusmaailman köyhtymistä. T E R E VA D É N : Emme osaa pelastaa luontoa 1 3 Teksti Mikko Pelttari Kuva Essi Lyytikäinen S EI T S EM Ä N P U H E E N V U O R O A L U ON T OKA DO N P Y S Ä Y T TÄ M IS E S T Ä OSA 7 FILOSOFIA. Poliittisesti luontokato on tavallaan ilmastonmuutosta vaikeampi ympäristöongelma. Vaikka havaitsemme luontokadon, toimeen tarttuminen on hankalaa. Kiirunaa voi suojella tuntureilla, mutta entä sitten, kun tunturien laet metsittyvät. Se on globaali ongelma, mutta samalla luonto katoaa aina paikallisesti. Luontokadon sen sijaan voi nähdä omin silmin, koska luonto köyhtyy aina jossain paikassa. Tästä syystä ajattelen, että on tärkeää puhua hyvin konkreettisesti siitä, mitä pitää suojella. Luontokato tarkoittaa montaa asiaa. Niin siinä sitten käy, että vaikka haluamme suojella luontoa, emme osaa. Tutkijat puhuvat ”liukuvan perustason syndroomasta”. On tärkeää ymmärtää, että hiilen kierron muutokset ovat olleet osallisina kaikissa aiemmissakin joukkosukupuutoissa, ja ne ovat olleet ekosysteemeille valtavia katastrofeja. Sanoa, että uhanalaisia ovat tämä metsä, tämä harju, tämä järvi. Tässä tilanteessa ei voi vain pyrkiä suojelemaan luontoa sellaisena kuin se on. Päättäjät toivovat, että tutkijat sanoisivat täsmällisesti, mitä tehdä. Ilmastonmuutosta voi mitata hiilidioksidipäästöillä, -nieluilla ja -pitoisuuksilla. Jos joku tarkkailisi meitä avaruudesta, toimintamme näyttäisi taitamattomalta ja tyhmältä. Meillä olisi tietoa ja taitoa suojella elämää ja aivan riittävä varmuus siitä, että luontokadon pysäyttäminen on tärkeää, mutta jostain syystä niin ei tehdä. Vaikeuksia syntyy esimerkiksi siitä, että muutos tapahtuu asteittaisesti
Tai ainakin kuin mitä länsimainen tiede on ajatellut. En voi olla ajattelematta, että jos olisimme käyttäneet norsujen ja muiden eläinten kielen ja hautauskäytäntöjen tutkimiseen saman rahan kuin tekoälyn kehittämiseen, ymmärtäisimme varmasti enemmän monimuotoisuudesta, elämästä ja omastakin älystämme. Miten luontokato pysäytetään seitsemässä vuodessa. Ihmiskunta yhä edelleen vain panee asioita palamaan saadakseen aikaan lämpöä ja liikettä. Planeettamme on monimuotoisen elämän tuote. Se loppuu, vaikkemme osaakaan tarkkaan kuvitella, mitä sen jälkeen tulee. Luonnon köyhtymisessä on viime kädessä kyse elämästä – ihmisten elämästä ja kaikesta muusta elämästä. Tarkoitan sillä sitä, että ihminen on osa luontoa sekä fyysisesti – olemme eläimiä, kuten luonnontiede meille kertoo – että henkisesti, koska kulttuurimme on syntynyt juuri tälle planeetalle. Maanviljelys voi olla kestämätöntä tai kestävää. Ehkä vanha viisaus ei edes ole vain filosofinen, vaan se voi perustua johonkin paikalliseen ympäristötuhoon, johonkin todella koettuun. Meneillään on kuudes sukupuuttoaalto, jonka keskeinen aiheuttaja on tutkijoiden mukaan ihminen. Taustalla on kristillinen perinne, jossa Aatami ensimmäisenä ihmisenä antaa eläimille ja kasveille nimet. Ja miten onkin niin, että aina kun tutkitaan eläinten henkisiä kykyjä, tulos on se, että olemme muiden lajien kanssa enemmän samankaltaisia kuin olemme ajatelleet. 1 4 L U O N T O K A T O on paikallista, ihmiset voisivat oppia näkemään, että omien rakkaiden ympäristöjen suojelu voisi olla yhteinen projekti, kuten tehometsätalous on ollut niinä vuosikymmeninä kun Suomi vaurastui. Tässä mielessä koko teollinen sivilisaatio on tällainen kestämättömäksi osoittautunut kokeilu. Niitä ovat esimerkiksi suojelualueiden määrän kasvattaminen maailmanlaajuisesti 30 prosenttiin, heikentyneiden elinympäristöjen ennallistamisen nostaminen 30 prosenttiin sekä kehittyville maille suunnatun, luonnon monimuotoisuutta tukevan rahoituksen kasvattaminen vähintään 30 miljardiin dollariin vuosittain vuoteen 2030 mennessä. Länsimaissa on vallalla ajatus siitä, että vain ihminen voi antaa luonnolle merkityksiä. Kestämätön tarkoittaa sellaista, joka väistämättä loppuu, koska luonnontalous asettaa sille rajat. On kuitenkin paljon tapoja elää, jotka ovat vanhempia kuin teollinen sivilisaatio, ilmeisimpänä esimerkkinä maatalous. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden ajatus siitä, että tekojen seurauksia pitäisi miettiä seitsemänteen sukupolveen, voisi sopia aikaamme. Artikkelissa kerrottiin, kuinka norsut eri tavoin töräyttelivät haudan äärellä, ja minua alkoi kiinnostaa, mitä töräykset tarkoittavat. Vaikka ihmisiä on paljon, ruokahuolto kyllä voidaan järjestää, jos ravintoaineita ei kierrätetä eläinten kautta vaan syödään ne itse. Ajatusmallin olisi muututtava siihen, että olemme täällä säilyttämässä sitä mitä on, ja kaiken rakennuksista vaatteisiin pitää kestää mahdollisimman pitkään. Tiedämme, että esimerkiksi nykyisenlainen metsätalous on kestämätöntä. Globaalisti noin miljoona lajia on vaarassa hävitä sukupuuttoon. Tuoreessa kirjassamme Merkitys ja ala-aine puhumme Antti Salmisen kanssa ”elollisen yhteyden tunnistavasta sielukkuudesta”. Sarjassa seitsemän asiantuntijaa kertoo, miten luontokadon pysäyttäminen seitsemässä vuodessa onnistuu ja mitä siihen vaaditaan.. Filosofina ajattelen, että kulttuurit ja kielet ja merkitykset ovat olemassa luonnossa, ja ne olivat siellä jo ennen Homo sapiensia. Kysymys merkityksestä onkin tärkeä, koska monimuotoisemmassa maailmassa on monimuotoisempia merkityksiä. Siksi on hyvä muistaa, että kun luonto köyhtyy, ihmisen maailmasta katoaa aineellisten elämän ehtojen lisäksi merkityksiä, mahdollisuuksia ja kulttuurista rikkautta. Emme tulleet tyhjästä emmekä elä tyhjiössä, vaan kaikki tapamme elää ovat olemassa maailmassa jo ennen meitä. Tällainen ”maapalloinen” ajattelu voisi olla hyödyllistä. Erityisen kestämätöntä on se kaikki, minkä takia emme osaa pelastaa luontoa. Kun luonto köyhtyy, maailma kyllä säilyy, mutta siinä on vähemmän sisältöä ja merkitystä. Sopimuksen päämääränä on luonnon monimuotoisuuden suojelu sekä lajien ja elinympäristöjen tilan parantaminen maalla ja vesistöissä, luonnon kestävän käytön edistäminen sekä geenivarojen käytöstä saatavien hyötyjen oikeudenmukainen jako. Ekosysteemeitä katsoessamme on hyvä muistaa, että elämän historia on ollut meidän kulttuuriimme nähden äärettömän pitkä, ja siksi asiat ovat niin monimuotoisia ja monimutkaisia ja hienostuneita. Sopimuksessa on määritelty 23 tavoitetta toimille vuoteen 2030 mennessä. Montrealissa joulukuussa 2022 solmitun YK:n Kunmingin–Montrealin biodiversiteettisopimuksen tavoitteena on pysäyttää luontokato seitsemässä vuodessa, vuoteen 2030 mennessä. Tästä elämän äärettömän pitkästä kokeilusta on ihmisen kulttuurikin syntynyt. Paikallisille ihmisille tämä käytäntö oli tietenkin tuttu. Kasvipohjaisen ruokavalion lisäksi luonnon kannalta kestävään tulevaisuuteen kuuluu vähemmän tavaraa ja enemmän kokemuksia. Törmäsin juuri tutkimukseen, jossa oli ensi kertaa tieteellisesti tutkittu eri aasiannorsulaumojen hautaavan kuolleita poikasiaan rituaalinomaisin menoin. Esimerkiksi tulen käyttö on vanhempaa kuin lajimme, ja F1-auton moottori tai Wärtsilän uusin dieselkone ovat siitä vain hienostuneita esimerkkejä
X X X X X X X X X / X X X X X X X X X / X X X X X X X X X / X X X X X X X X X / X X X X X X X X X / X X X X X X X X X / X X X X X X X X X N ro 1 T O U K O K U U 20 24 KAUPUNGIT BARCELONAN JA MADRIDIN HURMAAVAT LÖYDÖT KOE ANDALUSIAN HELMET CÁDIZ & CÓRDOBA LOMASAARET MALLORCAN SALAISUUDET KANARIAN PARHAAT RANNAT IHANAT PIKKUSAARET SEIKKAILIJAN ALUEET MURCIA & EXTREMADURA + LÖYDÄ ESPANJAN HIENOT JUNAT UUDET RUOKAKLASSIKOT 124 S I V U A ! HINTA 14,90€ M A T K A O P A S U U T E E N E S P A N J A A N LOMAILIJAN ERIKOISLEHTI! NYT LEHTIPISTEISSÄ JA MEILLÄKOTONA.FI Espanja ESPANJAN UUDET LÖYDÖT! 124 S I V U A !
Tilanne on kehittynyt parinkymmenen vuoden aikana. Tällä muotoilulla Göteborgin yliopiston tutkijat selvittivät asenteita 27 Euroopan maan kansalaisilta. Kahden tahon arvot ovat siis erkaantuneet. Jo aiemmin on havaittu, että naiset äänestävät korostuneesti vihreitä, miehet perussuomalaisia. Vaikka nuoret miehet vastaisivat tällaisiin kyselyihin mitä, tasa-arvo on yhä kaukana työja perhe-elämästä. 1 6 K O L U M N I S ukupuolten välille on rävähtänyt railo poliittisessa ajattelussa. Onneksi on mahdollista tukea sekä poikia koulussa että tyttöjen mielenterveyttä. Sukupuolittuneisuus näkyi esimerkiksi alkuvuoden presidentinvaaleissa. Hiukan tulee mieleen koululuokka, jossa häiriköt varastavat huomion. Riski on olemassa, koska on viitteitä, että oikeistolaisuus alkaa korreloida yhä selvemmin konservatiivisen maailmankatsomuksen kanssa ja vasemmistolaisuus liberaaliuden. Sukupuolten kuilu politiikassa RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I analyyseissa sukupuolten arvoeroista, esimerkiksi yllä mainitussa The Economistin jutussa, on syytetty vasemmistolaisia puolueita poikien unohtamisesta. Mutta jostain syystä huomio on keskittynyt vain toiseen: miksi miehet ovat konservatiivisia, miltä heistä tuntuu, mikä pelottaa, mikseivät pojat opiskele, pitäisikö koulua uudistaa, mieskiintiöitä kenties. Ei myöskään, miten konservatiivipuolueet ovat konkreettisesti satsanneet nuoriin miehiin. En ole missään mediassa nähnyt reportaasia tai analyysia, jossa olisi valaistu, mitä naisille on tapahtunut. Tämä olisi tärkeää, jos arvokuilun ajatellaan kumpuavan politiikkaohjelmista. Siltä se saattaa kuulostaa, jos kysytään mielipidettä väitteeseen ”naisten aseman paraneminen on mennyt liian pitkälle, koska se uhkaa miesten oikeuksia”. Poliittisten arvojen nelikenttä voi tulevaisuudessa typistyä jälleen oikeisto–vasemmisto-akseliksi. keskustelun miespainotus on kiinnostava, koska tilastoista huomaa, että muutos on tapahtunut nimenomaan naisissa. Lopputulos on ollut huolellinen mediaraportointi siitä, mikä valkoisia miehiä nyppii. Miehet ovat arvoiltaan useammin konservatiivisia ja oikeistolaisia, naiset puolestaan yhä liberaalimpia ja vasemmistolaisia. Koska miehiltä tätä on, herra paratkoon, kyselty. Kolumnia varten on haastateltu politiikan tutkija Jenni Kari mäkeä Helsingin yliopistosta. Nuoret naiset ovat sen sijaan liikkuneet selvästi liberaalimpaan suuntaan. Kun The Economist -lehti kokosi maaliskuun numerossa yhteen 20 eurooppalaisen maan sekä Yhdysvaltojen ja Korean arvotutkimukset, selvisi että nuorten miesten arvot olivat pysyneet melko tasaisina. Yleisesti vasemmistolaiset puolueet ovat kuitenkin valmiita käyttämään enemmän rahaa koulutukseen ja sosiaaliseen tukeen, joiden luulisi edistävän poikien kouluttautumista. Koska tukea nuoret naiset tarvitsevat: koulutytöt voivat selvästi poikia huonommin, ovat yliedustettuina lääkemyrkytyspotilaina, ja myös työkyvyttömyyseläkkeelle jäävistä enemmistö on naisia. On ankea tulevaisuudenkuva, jos Suomessa päädytään kahteen poliittiseen blokkiin, joiden käyttövoima syntyy vastapuolen karsastamisesta. toivottavasti poliittisen erkanemisen railo saadaan kapenemaan. Suomessakin arvot erkaantuvat. Viime vuosikymmenellä brexit, Trumpin voitto ja laitaoikeiston nousu yllättivät liberaaliin edistykseen uskoneen uutismedian. Mutta koska naisten poliittiset kannat eivät aiheuta epävakautta tai nakerra demokratiaa, ei niihin ilmeisesti tarvitse syventyä. Sitä, millä tavoin juuri ne ovat sivuuttaneet pojat, ei yleensä eritellä. Nyt monessa maassa nuoret miehet ovat jopa isiensä sukupolvea konservatiivisempia. Toimitukset päättivät skarpata ja kääntyivät kuuntelemaan miehiä, jotka äänestyskäyttäytymisellään saivat aikaan uudet poliittiset ilmiöt. Läjäpäin toimittajia on sen jälkeen matkustanut pääkaupungeista taantuville teollisuuspaikkakunnille tai bensa-asemien kahvilohin tutustumaan aitoon elämään. RIIKKA SUOMINEN on ilmastoon erikoistunut toimittaja.. On harmillista, jos julkisessa puheessa annetaan ymmärtää, että tasa-arvo on nollasummapeliä. Olisipa melkoista, jos toimittajat menisivät neuvoloihin, opettajanhuoneisiin tai joogasaleille ottamaan selvää, mikä naisia huolettaa, miten he näkevät tulevaisuuden, miten he perustelevat poliittiset päätöksensä
Koristele sitruunan palalla tai vaikkapa mintunlehdillä. Iceman -jäämurskaa Pyöräytä tehosekoittimessa, kunnes saavutat sopivan sohjoisen koostumuksen. MANSIKKA Daiquiri 2 dl sitruunalimonadia 3 dl jäisiä mansikoita 3 dl Mr. Bloks on suomalainen jääpalatehdas. • • • MAINOS Täydellinen kesädrinkki! . Bloks valmistaa jääpalat suomalaisesta vedestä suomalaisella työllä ja 100 % aurinkovoimalla. Iceman -jäätuotteita. Bloks maahantuo myös norjalaisia Mr. fi Nauti raikas mansikka-daiquiri KOTONA KUTEN RAVINTOLASSA! Kun pakastimessa on valmiina jäämurskaa, surautat daiquirit ja muut drinkit helposti ja nopeasti
1 8
h u h t i k u u 2 2 4 1 9 Pahalta piilossa Jesse Kaikuranta ymmärsi 40-vuotiaana, ettei voisi elää loppuelämäänsä piilossa. Teksti Hanna Parhaniemi Kuvat Essi Lyytikäinen Tyyli Meri Milash Meikki ja hiukset Satu Arvo
Sillä kuvalla hän ilmaisi ensimmäistä kertaa sen, että hänen kumppaninsa on mies. Se on vain seksuaalinen suuntautuminen.” Silti hän on pitänyt itseään piilossa myös itseltään, sillä pohjimmiltaan hän on hävennyt. Levy myi kultaa, mutta se ei tuntunut riittävän, sillä edellisvuonna julkaistu debyytti myi paremmin. Kuten valitettavasti arvata saattaa, myös Kaikurannan somejulkaisu hänestä ja kumppanistaan poiki lannistavaa palautetta. ”En yhtään ihmettele, että ihmiset pelkäävät olla vähemmistön edustajia ulkona, koska ne kommentit ovat ihan hirvittäviä.” Ymmärryksestä huolimatta Kaikurantaa surettaa se, että oli itse niin pitkään piilossa. Tämä Kaikuranta on aivan uusi, jopa itselleen. Hän halusi oman tiiminsä finalistin esittävän Juha Metsäperän kappaleen Äiti. Hänen 49-vuotiaana syöpään kuollut äitinsä ei ehtinyt nähdä tätä Jesseä. Aiemmin hän oli piilossa niin itsenään kuin musiikillisesti. Miehet ovat kuitenkin panneet merkille, että Voice of Finlandista vuosi takaperin kuuluisuuteen pompannut artisti on viettämättä kavereidensa kanssa iltaa samassa baarissa. K elataan nauhaa vuoteen 2012. He eivät tiedä, että yhdessä vessan kopeista on myös laulaja Jesse Kaikuranta. Mulle sillä ei ole merkitystä, eikä ole koskaan ollut. Kuvateksti kertoo, että Kaikurannalla on takanaan vuosi rakkautta. Tämä ei ole kuitenkaan mikään comeback, sillä ei Kaikuranta missään vaiheessa kadonnut, vaikka ravintolan miehet niin ajattelivatkin. Kaikurannan toinen albumi oli ilmestynyt jokin aika sitten. Vielä reilu pari vuotta sitten Kaikuranta ei olisi voinut kuvitella olevansa tuollaisessa tilanteessa, saati että olisi tehnyt asiasta julkisen. Jesse Kaikuranta oli yksi neljästä finalistista. Sit se toinen oli, että joo, siitä ei oo kuulunut kyllä mitään sen yhen levyn jälkeen, et taisi jäädä sekin vaan tuommoiseksi tähdenlennoksi koko homma,” Kaikuranta muistelee kuulemaansa. Tässä tämä taisi olla, Kaikuranta oli ajatellut. O n maanantai, 11. Se piilo ei ole varsinaisesti ollut kaappi, vaikka joidenkin mielestä hän ehkä tulikin ulos kaapista somejulkaisunsa myötä. ”Se tuntui silloin kyllä aika pahalta”, Kaikuranta toteaa nyt yli kymmenen vuoden jälkeen levy-yhtiönsä Universal Musicin sohvalla. Nyt levy-yhtiön sohvalla ei istu edes se Jesse Kaikuranta, jonka viimeisin sinkku pulautettiin ulos vuonna 2022. ”Varmasti ihmiset mun ympärillä on sen tienny, mutta mä en oo itse koskaan sitä hirveästi tuonut esille. Sitä hän kertoo tarvinneensa – jonkun, joka pitää kiinni. Vieläkin yhteiskunta laittaa vähemmistön edustajat häpeämään itseään, näin Kaikuranta uskoo. Ei se voi olla väärin. Kaikuranta on julkaissut edellisenä päivänä somessa herkän kuvan itsestään ja kumppanistaan saatesanoin vuosi rakkautta. Ei ihme, sillä Kaikuranta eli lapsuuden Suomessa, missä vähemmistön edustajia ei näkynyt missään. Helsingissä pitkään asunut muusikko on julkaissut kappaleita melko tasaiseen tahtiin. Äiti ei ehtinyt nähdä myöskään sitä, millä volyymillä yleisö hänen poikaansa syleili tämän läpimurtovuoden aikana. Nyt hän on valmis kertomaan, mistä palikoista häpeä on rakentunut, miten se lopulta hajosi ja mistä rakentui uusi minä. Oli Voice of Finlandin ensimmäisen tuotantokauden finaali. Häpeä uran rappeutumisesta ei paina enää hartioita kasaan. Häpeän lisäksi hän koki, ettei ansainnut keneltäkään rakkautta tai huolenpitoa. Hänestä tuntui kuin koko asiaa ei ollut olemassakaan. Erityisen pahalta se tuntuu siksi, että sehän on vain rakkautta. Laulukilpailun viimeisessä illassa hänellä oli edessään elämänsä haaste, laulaa kolme vuotta aiemmin kuolleelle äidilleen. ”Se toinen oli silleen, että näitsä äsken, tuossa oli se Jesse Kaikuranta. Se ei määrittele mua millään tavalla siinä, millainen ihminen mä oon tai mitä mä ajattelen. Kaikuranta eli lapsuuden Suomessa, missä vähemmistön edustajia ei näkynyt missään. Hänestä tuntui kuin koko asiaa ei ollut olemassakaan.. Kuvassa kumppani istuu sängyllä selin kameraan, Kaikuranta on kietonut jalkansa hänen ympärilleen. Tatuoitu käsi pitelee paljaasta selästä kiinni. 2 R avintolan vessaan tulee kaksi vierasta miestä. Kaikurannan piti laulaa finaalissa toinen kappale, mutta hänen tähtivalmentajanaan toiminut Paula Koivuniemi päätti vain muutamia päiviä aiemmin toisin. maaliskuuta. Kaikurantaa huolettaa, miten moni äänesti Alexander Stubbia vain siksi, että vastaehdokas oli homo. Hän oli hävennyt uransa alamäkeä, mutta ennen kaikkea itseään, päällimmäisenä homoseksuaalisuuttaan. Kaikurannalta on tulossa uutta, rohkeampaa musiikkia. Hetki oli hänelle musertava. Tunne sai ryhtiä presidentinvaaleista. Siitä hän laulaa pian tämän jutun ilmestymisen jälkeen julkaistavalla sinkullaan. Tarpeen täyttyminen on osasyy siihen, miksi Kaikurannalla ei ole enää tarvetta piiloutua. Tai mahtuuhan vuosien varrelle yksi pitempi tauko, totaalinen romahdus, mutta puhutaan siitä myöhemmin
h u h t i k u u 2 2 4 2 1 Kruunu ja viitta, Charwinettescloset.
2 2 Takki, Dusty – Marjut Uotila.
Hän oli onnellinen siitä, että oli selvinnyt. Jo lapsena liiankin kanssa omaksuttuun vahvuuteen oli tullut särö, joka levisi kuin auton tuulilasiin lentäneestä kivestä tullut kolo. Yhden viikonlopun aikana Kaikurannan elämä muuttui pysyvästi. Sen hän osasi. Kaikuranta valahti ohjelmaformaatin tunnuksena toimivan suuren käsimerkin taakse maahan. Ehkä jotain sisällä triggeröityi, kun häntä ensin rakastettiin isosti ja sitten unohdettiin. Se oli viimeinen mahdollisuus, eikä hän pystynyt siihen. Koen olevani huumorintajuinen ihminen, mutta en ole kauhean kevyt ihminen, otan kaikki asiat silleen isosti.” Kaikuranta muistaa koulusta hetken, kun he katsoivat luokassa Päättymätön tarina -elokuvaa. Muut valmentajat olivat ohjailleet laulajiensa biisivalintoja enemmänkin, mutta Kaikurannalla oli ollut siihen mennessä vapaat kädet. Kaikkihan tietenkin nauroi mulle, ja siitä puhuttiin jälkikäteen tosi pitkään.” Kaikurantaa kiusattiin ensimmäisen luokan alusta yläkoulun loppuun asti. Enää ei tullut ”edes” kultaa. Mä puhun sulle aina silloin kun muut ei nää Kun ikävä kasvaa niin suureks, että sen alle jään Ja kerron mitä meille kuuluu, kuinka isä harmaantuu Miten elämä on mennyt ja mitkä haaveet toteutui Mitkä haaveet sun myötä hautautui Kun Kaikuranta luki sanat, hän huokaisi. Hän oli taas se pieni poika Ähtärissä, joka ei ollut mitään. M ennään edellisestä neljä vuotta eteenpäin hetkeen, jolloin Kaikurannan kolmas levy ilmestyi. Muistan aina, et äiti sanoi mulle lapsena, kun mä tulin koulusta, et sä näytät siltä kuin sulla olisi koko maailman murheet harteillasi. Tuotantotiimiä arvelutti, mutta Paula Koivuniemi piti päänsä ja uskoi valmennettavaansa. Kilpailu oli takana, ja hän palaisi seuraavana maanantaina takaisin kotiin Kokkolaan laulunopettajan töittensä ja alan opintojensa pariin. Kuka muu voisi tuon lahjan paremmin tarjoilla, sillä Kaikuranta oli onnistunut itkettämään häntä jo aiemmin Jenni Vartiaisen Minä ja hän -kappaleella niin, että palautteen antaminen jouduttiin kuvaamaan kaksi kertaa, koska Koivuniemi ei pystynyt itkultaan puhumaan. Maarianhaminassa syntyneellä ja Ähtärissä kasvaneella Kaikurannalla oli kyllä rakastava koti: äiti, isä ja reilun vuoden vanhempi isoveli. Eikä hän halunnut olla taakaksi perheelleen, sillä yhteistä huolta riitti äidin sairasteluissa. Hän sukelsi myllyyn, joka ei ihan heti pysähtynytkään. Kyyneleet alkoivat kirvellä silmäluomien alla vasta, kun yleisö taputti esityksen jälkeen. Sen jälkeen hän kääntyi ja antoi itkun tulla. Eikä hän pystynyt. Kaikuranta ei ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta laulusta. Hän ei voisi ikinä laulaa tällaisia sanoja. 1980-luvun lopun ja 1990-luvun pieni eteläpohjanmaalainen paikkakunta ei kuitenkaan tarjoillut valtavirrasta poikenneelle herkälle pojalle tilaa olla omana itsenään ilman seurauksia. Onnekseen hänellä oli myös ystäviä, ja hän myös viihtyi omissa oloissaan. Mutta levy-yhtiössä odottikin levytyssopimus. Silloin hän piirsi ja lauloi.. Äiti oli opettanut pohjalaisittain, että vain vahvat pärjäävät, ja hän halusi olla vahva. Oon aina ottanut asiat vakavasti. Laulaminen oli ollut lapsesta lähtien sitä, mitä Kaikurannan ei tarvinnut jännittää. Valmentajien palautteen Kaikuranta kuunteli painellen kynsillä kämmeniään. Tämän muutoksen Koivuniemi kuitenkin halusi, hän halusi sen palkinnoksi itselleen, myös nuorena äitinsä menettäneelle. Silloin hän ei kuitenkaan ajatellut äitiään vaan sitä, että hän oli laulanut joitain sanoja väärin. Ei edes siellä ravintolan vessan kopissa, vaikka silloin rattaisiin tuli jo repullinen kiviä. Hän viihtyi tyttöjen kanssa ja eli tunteet pinnassa. Silloin suosion lasku ei ollut enää vain kahden tuntemattoman miehen ravintolan vessassa heittämä päätelmä. Kaikurannasta tuntui, että hän oli pilannut kaiken. Kaikuranta sijoittui lopulta kolmanneksi, mutta se ei ollut pettymys. Sielläkin Kaikuranta sai laulaa, ja työ oli ihanaa. Kaikki halkesi. Eikä Kaikuranta kertonut siitä kenellekään. Tästä ei tule mitään. Hän oli nähnyt sen monta kertaa aiemminkin, mutta silti kohtaus suohon uppoavasta hevosesta herätti vahvan tunnereaktion, joka ei jäänyt muilta huomaamatta. Häntä nimiteltiin ja hänelle huudeltiin. Eikä hän halunnut olla taakaksi perheelleen, sillä yhteistä huolta riitti äidin sairasteluissa. Finaalissa Kaikuranta onnistui. h u h t i k u u 2 2 4 2 3 Äiti oli opettanut pohjalaisittain, että vain vahvat pärjäävät, ja hän halusi olla vahva. ”Annoin kaiken romahtaa ympärilläni ja myös omassa päässä.” Kaikuranta jättäytyi muutamaksi vuodeksi kokonaan pois musiikkibisneksestä ja palasi vanhan rakkautensa teatterin pariin. Se ei kuitenkaan täyttänyt laulun paloa, artistina olemisen paloa. ”Huusin siellä edessä ääneen ’eiiii’. Kaikuranta ei ollut kiinnostunut mopoista, kuten muut pojat. ”Oon ollut sellainen syvissä vesissä kalastelija lapsesta asti. Kiusaajat käyttivät myös fyysistä väkivaltaa. Jokaisessa treenissä laulu keskeytyi Kaikurannan itkuun, myös kenraali
Oli keksittävä muuta ajateltavaa. Oli ollut liukasta, ja auto oli luisunut ojaan. Kaikuranta oli ja on edelleen tyytyväinen aiemmin tekemäänsä musiikkiin, mutta ihan kaikki ei ollut kohdallaan. Todella upea paita kantajansa mielestä. Oli helpompaa bailata kuin kohdata itsensä ja ajatuksensa. Miten mä oon ton näköinen, mitä mulle on tapahtunut”, Kaikuranta kuiskaa eläytyen noin 12 vuoden takaiseen hetkeen. 2 4 Hän ei ehtinyt kuitenkaan nauttia lapsuudestaan, sillä lähes kaikki aika meni selviytymiseen. On maailman ihaninta pukeutua johonkin gaalaan. Eikä nyt puhuta terapiasta vaan siitä, että Kaikuranta olisi antanut itselleen luvan nojata jotain vasten. ”Muistan ala-asteella, kun mun serkulla oli joku Prodigyn uusi levy ja mä sekosin ihan täysin. Opiskellut ja tehnyt töitä yhtä aikaa, syönyt mitä sattuu milloin ehti. Vahvuuden konsepti on kaksiteräinen miekka. Alle kouluikäisellä pienellä Jessellä oli ollut yllään ensimmäistä kertaa sininen villapaita, jonka äiti oli neulonut. Aluksi Kaikurantaa kritisoitiin hänen painonsa takia. Kuuntelin sitä nonstoppina. En sano, että olisin koskaan halunnut tappaa itteeni, mutta itsetuhoinen sillä tavalla, etten ajatellut itsestäni koskaan hyvää.” Tuntemuksia saattoi vahvistaa myös se ulkonäkökritiikin pino, mikä oli Voicen ensiesiintymisestä lähtenyt kasvamaan. Jälkikäteen on ollut helppo nähdä, että hän olisi tarvinnut tuolloin apua. Kaikuranta ei muista, miten he pääsivät lopulta perille mummon luokse, mutta sen hän muistaa, miten paha mieli hänelle oli tullut siitä, ettei kukaan ollut reagoinut hänen uuteen paitaansa. Heidän mielestään Kaikuranta myös pukeutui liian naisellisesti, eivätkä he katsoneet hyvällä hänen meikkaamistaan. Juuri siksi Kaikuranta yritti väkisin vain jaksaa ja kestää kolmannen levyn jälkeisessä kuopassa. Kerran Kaikurannan perhe joutui pieneen auto-onnettomuuteen matkalla mummolaan. Kunhan se ei mene sellaiseen arvosteluun, että joku näyttää vaikka lihavalta.” Kaikuranta kokee, että vaatteilla keikarointi on osa hänen artistiuttaan siinä missä laulaminenkin. Sen, kuinka arvottomaksi hän itsensä tunsi. Elektronista musiikkia, sitä hän on aina rakastanut.. Kiusaajien ansiosta Kaikurannan sisäinen maailma kasvoi. Kaikki olivat keskittyneet ”siihen helvetin autokolariin”. Kaikuranta kertoo rakastavansa ”ulkonäköasioita”. Kaikurannan ulkonäköä arvostellaan edelleen paljon, mutta enää se ei tunnu pahalta. Samalla, kun Kaikuranta nujersi tylsyyttä, hän pakeni. Myös persoona ja oma näkemys itsestä vahvistuivat, mutta niin vahvistui myös suojakuori. Nyt on klubeilla tanssittavan Kaikurannan aika. Se musatyyli osui muhun tosi kovaa.” Kaikurannan uusi musiikki vie isojen aiheiden pariin, kuten ennenkin, mutta tyyli on uudistunut. Mä oon huomannut sen, että jostain syystä se herättää paljon huomiota. On ihanaa, että se herättää keskustelua, koska se on muodin tehtävä. Nyt vuorossa on vihdoinkin se elektronisempi Jesse Kaikuranta. Hän eli vielä vahvasti jonkinlaisessa välitilassa, oli vähän hukassa itsensä kanssa, mutta sen hän tunsi, että laulamaan oli päästävä. Lapsena hän saattoi lähteä hiekkalaatikkoleikeiltä välillä kotiin vaihtamaan vaatteet, sillä kaikki olivat jo nähneet, mitä hänellä oli ollut yllä. Nyt vuorossa on vihdoinkin se elektronisempi Jesse Kaikuranta. Se on vain huvittavaa.” S ohjossa rämpiessä Kaikuranta palasi musiikin pariin. T yhjiä lauantaita ei saanut olla. Taukoa kertyi kolmisen vuotta. Hän oli elänyt kiireistä elämää ennen Voicea. ”Mä olin silleen, että apua minkä kokoinen mä oon. Arvostelijoiden mielestä sekin oli huono asia. Ei ollut väliä, minne mentiin, kunhan mentiin ja juotiin, ”pidettiin meininkiä yllä”. ”Mun ulkonäkö herättää ihmisissä paljon mielipiteitä, ja se on mulle ihan fine. ”Oon ollut aina vähän semmoinen, rumasti sanottu, mutta huomiohuora vaatteilla koreilun suhteen. ”Ajattelin pitkään, etten ole minkään arvoinen, enkä ole kenenkään arvoinen, enkä mä ansaitse hyviä asioita enkä mä ansaitse ihmisiä ympärille, ketkä haluaa mulle hyviä asioita. Oli pakko päästä kavereiden kanssa ulos juhlimaan. Hän asettui itse samaan leiriin, sillä hän hätkähti nähtyään itsensä ensimmäisen kerran televisiosta. Mutta ei, hän kyllä pärjäisi itse. ”Koin, että tuo en ole minä.” Kaikuranta aloitti elämäntaparemontin jo ohjelman kuvausten aikana. Paidassa oli panda, jonka nenä oli kirjottu niin, että se oli vähän kohollaan. Sinkku toisensa jälkeen hän kyllä kulki muutosta kohti mutta teki sen oman näkemyksensä mukaan ”puolivillaisesti”, vähän sinnepäin. Elektronista musiikkia, sitä hän on aina rakastanut. Ähtärin ylle lankesi varjo, joka on pysynyt, vaikkei Kaikuranta olekaan katkera. Se johti kierteeseen, joka oli omalla tavallaan aika itsetuhoinen. Se teki hyvää, mutta uusi Kaikuranta ei ollut vielä valmis. Se on persoonan ulostuomista
h u h t i k u u 2 2 4 2 5 Paita, Studio Ahtinna Kolea, sormus Kalevala.
”Tajusin, etten voi olla koskaan onnellinen, jos mä en ole onnellinen itseni kanssa. Hiljaisuus. Kaikuranta oli tuolloin vasta 26-vuotias, äiti 49-vuotias. Mutta usein ne on tosi lohduttavia ja tosi lämpimiä. Kaikki ei välttämättä pääty kuolemaan, Kaikuranta ajattelee. Mitä kauemmin hän oli juomatta, sitä enemmän hän halusi olla selvinpäin. Mutta miten hän pääsi tähän pisteeseen. Hän olis tarvinnut syliä. Kaikurannan tulkinta ei ole muuttunut kuitenkaan mihinkään. Ja et ketä mä haluan rakastaa on se, ketä mä saan rakastaa.” Tässä auttoi se maaliskuussa julkaistun somekuvan ihminen, joka tuli tervehtimään Kaikurantaa hänen keikkansa jälkeen. Miten hän sai käännettyä kelkan. Se oli juuri sitä surun voimaa, mutta myös vapautta. Hän herätti heti luottamusta, erilaista fiilistä kuin kukaan aiemmin. ”Hyvä musiikki taipuu mihin tahansa”, Kaikuranta toteaa ja kertoo haaveilevansa sinfoniaorkesterin kanssa esiintymisestä. Vanha ääni sisällä huusi, että herranjumala, tämänkin olet itsellesi aiheuttanut. Et hän pysyy mun elämässä.” Mä vielä täällä käyn Sä tunnet aina sen Kuin outo lämpö olkapäätä koskettaa Mä tuun sun uneesi, sua katson hymyillen Voi pieni lintunen, et surra saa Näin Kaikuranta laulaa Vielä täällä -kappaleessaan. Keikalla paikalla olleet ystävät totesivat, että esityksessä oli erityistä energiaa. Nyt järki kuitenkin kulki. Turhat epävarmuudet eivät nostaneetkaan päätään, eikä menettämisen pelko sammuttanut kaikkea heti alkuunsa. Nyt järki kuitenkin kulki. Kun oli parempi olo fyysisesti, sitä oloa halusi laajentaa pään sisälle. Laulaessaan hän lohduttaa myös muita. Se vaikutti vahvasti uuteen musiikkiin, jota Kaikuranta on tehnyt viime kesästä lähtien. Hän kuitenkin ymmärsi, miten hän oli laiminlyönyt itseään. ”Nii’n, mikähän se oli”, Kaikuranta miettii. Elintapojen muuttaminen on helpompaa kuin se, miten itsensä ruoskija oppii arvostamaan itseään. Selvällä päällä ne eivät tuntuneetkaan pahoilta. Kun mitään ei tarvitse enää piilotella, voi antaa palaa. Sitä Kaikuranta rakastaa laulaa. K olmisen vuotta sitten Kaikuranta päätti kokeilla, miltä tuntuu olla ilman alkoholia. Että joku olisi pitänyt kiinni.” Toisin kuin Voicen finaalissa, Kaikuranta ei enää romahda surua täynnä olevien laulujen jalkoihin niiden esittämisen jälkeen. K aikuranta uskoo menettämisen pelon kyhnyttäneen hänen kyljessään äidin varhaisen kuoleman takia. Kaikuranta veti viime vuoden viimeisen keikkansa ystävänsä hautajaisten jälkeen, tietenkin ne sattuivat samalle päivälle. Joskus äiti on unissa vain taustahahmona, samassa huoneessa muiden tapahtumien takana. h u h t i k u u 2 2 4 2 7 Kirkkokonsertit taidetaan unohtaa tämän jälkeen. Tekstit ovat yhtä vahvoja kuin ennenkin, mutta vielä henkilökohtaisempia, rohkeampia. Surun läpi voi laulaa, kun tunteen kääntää itselleen voimaksi. Silloin ruoska meinasi palautua käteen, kun hän sai kuulla sairastuneensa kakkostyypin diabetekseen. Vanha ääni sisällä huusi, että herranjumala, tämänkin olet itsellesi aiheuttanut. Kaikuranta päätti mennä seuraavana vuonna pyöreiden vuosien kunniaksi katsastukseen eli 40-vuotistarkastukseen. Viime syksynä kuolema tuli jälleen lähelle, kun yksi Kaikurannan parhaimmista ystävistä riisti oman henkensä. Ainoa, mitä hän pystyi nyt tekemään, oli huolehtia, ettei tilanne pahenisi. Ehkä se tuli vähän automaattisesti, kun hän alkoi huolehtia terveydestään, Kaikuranta ajattelee. Se on kirjoitettu hänen äidilleen – tai oikeastaan se on kirje äidiltä Kaikurannalle itselleen, lohdutuslaulu äidiltä pojalle. Mulla on sellainen fiilis, että se on mun äidin tapa kommunikoida mun kanssa, et hän kommunikoi unen kautta. Hän halusi saada mahdollisimman laajan käsityksen omasta terveydentilastaan. Kun aivokemiat palasivat takaisin, hän huomasi, että pystyikin ottamaan ajatuksensa vastaan. ”Saatan herätä keskellä yötä siihen, että mä itken ihan ääneen, koska ne on niin vahvoja. Ainoa, mitä hän pystyi nyt tekemään, oli huolehtia, ettei tilanne pahenisi.. Nyt hänellä on olo, ettei ole mitään, mistä hän ei voisi laulaa. Kaikuranta on nähnyt äidistään unta lähes joka yö siitä lähtien, kun hän kuoli. Välillä unet ovat pelottavia, välillä vain pohjattoman surullisia. ”Osa uusista biiseistä on osoitettu suoraan hänelle, ehkä myös tuo uusi sinkku, koska koen, että se oli ehkä just se, mitä hän olis tarvinnut
Teksti Emma Nikander Kuvat Eero Lampinen 2 8. 2 8 Viimeinen vaihtoehto Kun mikään muu ei auttanut, Henri Partala päätti ottaa riskin ja kokeilla psykedeelejä. Hoitokeinon laittomuus ei painanut, sillä vaa’an toisessa kupissa oli itsemurha
h u h t i k u u 2 2 4 2 9 2 9
Ongelmien vyöry alkoi kaatumisesta, josta seinässä on yhä kantapään jälki muistona. Sillä stimuloidaan aivoalueita magneettipulsseilla pään ulkopuolelta. Kaikki tunteet lähtivät kasvamaan ja vaihtuivat lopulta täydeksi näköalattomuudeksi. ”. T ammikuussa 2021 olimme tavanneet Henrin kanssa pitkästä aikaa ja kaikki vaikutti ihan tavalliselta. Kesä on mennyt enemmän ja vähemmän sairaslomalla ja sekaisissa merkeissä. Viimeinen vaihtoehto. Varovaisen positiiviset tutkimustulokset psykedeeleistä on kuitenkin saatu aikaan hyvin kotrolloiduissa ja optimaalisissa olosuhteissa. Jos minulla olisi ollut niinä muutamana hetkenä kyky lopettaa kaikki nopeasti, olisin tehnyt sen, no questions.” Nyt, kun pari vuotta on kulunut, hän julkaisee uutta musiikkia bändinsä kanssa, urheilee ja tekee ilmeisen vaativaa ja hyväpalkkaista työtä. Meni puoli vuotta, ja ääni kellossa muuttui. THL:n tuoreimman tilaston mukaan jo 5,3 prosenttia suomalaisista on kokeillut huumaavia sieniä, kun 30 vuotta sitten luku oli 0,3 prosenttia. Pettymyksiä ja katumusta. ”Se on hiton hyvä, etten ollut koskaan esimerkiksi harrastanut metsästystä. Siitä alkoi kierre: lihakset jännittyivät, pallean liikkeet ja sen myötä myös hengitys rajoittuivat. H enkiset oireet pahenivat fyysisten myötä. Se oli Henrin sanoin totaalinen fatal error kehossa. Vasta silloin todella ymmärrän, millaisesta kuopasta ystäväni on noussut. ”Että muistan kaiken läpikäymäni, kun näen sen.” Ilmassa oli jo muutaman kuukauden ollut erilaisia ylikuormituksen oireita: sairastelukierrettä, unettomia öitä ja virittyneisyyttä. Hän erikoistuu psykiatriaan ja päihdelääketieteeseen ja on usein asiantuntijana aihetta käsittelevissä artikkeleissa. Yli viikon kylki kipuili niin, ettei kättä saanut nostettua. Potentiaali on suuri, ja Hupli uskoo, että psykedeeleistä saadaan lisätyökaluja mielenterveyden ja päihderiippuvuuksien hoitoon. Vaikka psyyken peukaloiminen omatoimisesti on tuntunut minulle liian pelottavalta, olen kuullut useammalta tutultani psykedeelimatkoista hyviä, jopa elämää muuttaneita kokemuksia. Ilman kaatumista totaalista stoppia ei ehkä olisi tullut, mutta uupumus olisi todennäköisesti silti saanut hänet kiinni. Ortopedi totesi kylkiluun todennäköisesti murtuneen. ”Päivittäiset pohdinnat olivat enää valintoja siitä, että onko hengissä vai ei.” Unettomuutta hoidettiin psykoosilääkkeillä, ja Henri oli kaksi jaksoa Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa. Psykedeelejä hypetetään ja popularisoidaan, joten on selvää, että ihmiset haluavat kokeilla itsekin. Lopulta oli mentävä lääkäriin. S ieniretket ovat kiinnostaneet minua jo pidemmän aikaa. Huplilla on videopuhelun taustana teemaan sopivasti satumainen sienitalo. Mediassa esitellään lupaavia tutkimustuloksia ja julkaistaan tarinoita elämää muuttaneista tripeistä – tässä niitä on taas yksi lisää. Moni käyttää laittomasti psykedeelejä itsensä kehittämiseen, moni mielenterveysongelmiensa hoitamiseen. ”Niillä voi saada aikaiseksi todella traumaattisiakin kokemuksia”, Hupli sanoo. Todennäköisesti eivät. Samalla paheni unettomuus. Henri vastasi viestiini monen päivän viiveellä: Vedin koneen tilttiin aivan täysin, eli aika täydellinen uupumus ja sen tuomat monenlaiset oireet. Henri uskoo, että antibioottikuuri pahensi lantionpohjan kramppia, aiheutti painajaisia ja pahensi näin entisestään stressiä ja unettomuutta. 3 T ässä kohtaa asettelin vyötä portaikkoon”, lukee ystäväni Henri Partalan, 35, minulle lähettämässä Whatsapp-viestissä. Mutta ovatko ne ihan niin tehokkaita kuin alustavat tulokset antavat ymmärtää. Hän muuttui työkykyisestä, tosin siinä rajalla keikkuvasta, kahdessa viikossa täysin potilaaksi. Ei ollut mitään syytä tehdä mitään, ja Henri tunnisti olevansa itselleen fyysinen uhka. Sen tiedetään aiheuttavan haittavaikutuksena vakavia hermostollisia oireita sekä psyykkisiä sairauksia ja itsetuhoisuutta – erittäin harvoin, mutta jonkun kohdalle harvinaisetkin haitat osuvat. Olen pyytänyt nähdä hänen Kanta-kirjauksiaan tätä juttua varten. Elämällä ei tuntunut olevan mitään tarjottavaa. Soitan videopuhelun lääkäri Antti Huplille. Siihen määrättiin siprofloksasiinia, joka on hyvin kudoksia läpäisevä antibiootti. ”Mikään ei voi olla karseampaa kuin se saatanan vinkuminen, kun ei muutenkaan saanut nukuttua.” Kaikki mahdolliset hoitomuodot oli jo kokeiltu terapioista TMS-laitteeseen. Se pahensi ahdistusta ja stressitilaa. Oli musiikin tekoa ja työprojekteja, siis paljon kiirettä, mutta mielekästä sellaista. Mutta oli kiire töihin, tärkeä asiakaspalaveri odotti. Ongelmat olivat alkaneet maaliskuussa portaista, niistä samoista, jonne kaikki uhkasi päättyä. Siellä alkoi tinnitus, joka meinasi tehdä hulluksi. Hän puhuu intohimoisesti ja voimakkain sanankääntein niin musiikista, lääketeollisuuden lobbaamisesta kuin mielen ja kehon yhteydestäkin. Hän päätti kokeilla psykedeelejä. Työterveyden uupumustestit olivat huutaneet punaisella jo vuosia sitten. Hän on juuri palannut Amsterdamista sienitripiltä. Siprofloksasiini voi aiheuttaa myös lihaskramppeja. Henrille oli selvää, että jotain muuta piti keksiä. Se muuttui pikkuhiljaa kyynisyydeksi. Osallistujat ovat huolellisesti valikoituja. Henrin lantionpohjan oireita taas hoidettiin eturauhastulehduksena, sillä niiden oireet ovat samankaltaisia. Sitten hän kaatui. Tuo lause lukee psykiatristen osastojaksojen, tutkimusten ja lääkemääräysten välissä lihavoituna. Ensin oli turhautumista omaan elämäntilanteeseen. Kokemus houkuttaa ehkä siksi minuakin jatkuvasti enemmän. Siitä tuli ainoa, himmeä valo tunnelin päässä. Lantionpohja kramppasi. Olisi hullua ajatella, ettei psykedeelien käyttö lisääntyisi sitä mukaa, kun niistä puhutaan mediassa, hän sanoo
Esimerkiksi Hollannissa kansallisessa televisiossa näytetään, miten joihinkin päihteiden aiheuttamiin kokemuksiin pitää valmistautua. ”Se ei toimi niin, että mennään sunnuntaikävelylle ja otetaan sieniä, vaan siihen pitää lähteä nöyrällä asenteella.” Psykedeeleistä puhuessa käytetään sanoja dose, set ja setting, siis annos, mielentila ja ympäristö. Arkitajunta pirstaloituu. Julkisessa hallinnossa mietitään, että jos tarjotaan tällaisia palveluja, niin huumausaineiden käyttö hyväksytään. Ne vaikuttavat siihen, millaiseksi trippi muodostuu. T apasin Henrin sattumalta pitkästä aikaa. Heräsi varovainen idea: ehkä voisimme järjestää session. Psykedeeli, psilosybiini, myös siivosi Henrin mielestä näköalattomuuden. Se tarkoittaa esimerkiksi keskusteluja kehoterapiaa, hyviä elintapoja, luonnossa sekä läheisten ihmisten kanssa ajan viettämistä sekä itsetutkistelua, esimerkiksi meditointia tai päiväkirjan kirjoittamista. Psykedeelinen kokemus on suurimmillaan todella voimakas, jopa psykoosia mallintava kokemus. En muista, miten psilosybiini tuli puheeksi, mutta tuskin yllätyin. Olin vain ajattelua.” Henri ymmärsi, millainen suhtautuminen asioihin oli tervettä, millainen hänelle haitallista. Sienet eivät ole kuitenkaan taikakeino, jolla masennus tai ahdistus kaikkoaa. Kun vanhoja haitallisia ajatuksia sitten alkoi pulpahdella pintaan, niihin pystyi tarraamaan. Kodinomainen, lempeä huone, jossa on turvallisia ihmisiä, edesauttaa onnistumista. Siinä auttoi myös meditaatio. Se vahvistaa kokemusta, oli se mikä tahansa”, Hupli sanoo. ”Silloin ajattelin, että ei voi olla ahtaampaa paikkaa tässä elämässä. Oikeastaan se suututtaa ja turhauttaa. Miten sen asian kanssa muut olisivat eläneet?” K eväällä 2022 Henri käytti sieniä ensimmäisen kerran. Henri tapasi valmentajaa useamman kerran. Riski siihen on suurempi, kun kyse on ihmisistä, joiden mieli on jo haavoittuvainen. Mutta ihmiset käyttävät niitä kuitenkin”, Hupli sanoo. Joonas ei suhtaudu psykedeeleihin kevyesti, ja siksi mielipidettä pyydettiin myös kolmannelta osapuolelta, jolla oli kokemusta sekä psykedeeleistä että mentaalivalmentamisesta. Tilanne, jossa moni päätyy valitsemaan itsensä hoitamisen laittomasti. Löytyi ajatusmalleja, jotka eivät palvele, esimerkiksi arvostelevaa suhtautumista omaan mutta etenkin toisten tekemisiin. Sen jälkeen hän jaksoi pikkuhiljaa tehdä itselleen hyviä asioita. ”Mitä, jos olisikin tullut jokin komplikaatio, ja olisin sen jälkeen päätynyt itsemurharatkaisuun. Hupli sanoo, että jos psykedeeliä käytetään terapian apuvälineenä, pitää olla valmis myös jatkamaan työskentelyä tripin jälkeen parantuakseen tai pysyäkseen hyvävointisena. En ollut minkäänlainen fyysinen muoto, enkä osannut kaivatakaan sitä. Henri tiesi, että kaikesta valmistautumisesta huolimatta mahdollisuus katastrofiin olisi silti voinut olla käsillä, olihan hänen elämänsä jo jatkuvaa painajaista. Ennemminkin se voi olla alkusysäys. Toisinkin voisi olla. Henrin uniongelmat loppuivat ensimmäiseen sienitrippiin. Henri sanoo, ettei laittomuudella ollut hänelle mitään väliä. Kaikki on ihan päin helvettiä, ja tässä mä istun alas ja hengitän.” Meditaatio oli valmistautumista siihen, että trippi voi mennä kaoottiseksi, vaikka riskejä pyrittiin minimoimaan myös esimerkiksi rauhallisella ympäristöllä. Hän koki olevansa paljon hyväksyvämpi kuin ennen. Henri harjoitteli meditaatiota päivittäin puolen vuoden ajan ennen h-hetkeä. Trippi tehtiin mökillä, sillä hän ei pystynyt matkustamaan kauemmas. Myös Antti Hupli sanoo, että huolellinen valmistautuminen sessioon on tärkeää. Hänen neuvonsa oli, että ennen psykedeeleihin koskemista pitäisi opetella meditaatiota. ”Minulla ei ollut kehoa. Voi myös käydä niin, että psykedeelien aikaan saamaa kokemusta ei pääse sisällyttämään arkielämäänsä, kun siitä ei voi leimaantumisen pelossa puhua. Joonas oli mukana. Se, mikä oli hautautunut omien kokemuksien, katsomusten ja ystävien sekä lähipiirin ajatusten ja kokemusten alle. h u h t i k u u 2 2 4 3 1 Psykedeelit voivat laukaista psykoosin, jos psykoosialttiutta on jo valmiiksi. Se tuntui liki mahdottomalta. Henri ei ole ensimmäinen, joka kertoo minulle tällaista tarinaa psykedeeleistä. ”Miksei meillä ole paikkoja, missä ihmiset pääsisivät turvallisesti integroimaan näitä kokemuksia ilman että heidät tuomitaan. Tiesin, että hän on paremmassa kunnossa, mutta en tiennyt, mitä on tapahtunut. Hän uskalsi – ja halusi – mennä ihmisten ilmoille. Kävi ilmi, että Joonaksella oli niistä jo entuudestaan paljon kokemusta. Oli mahdollista lähteä toiseen suuntaan. Monesti sanotaan, että sellainen kokemus pakenee sanallistamista. Henri tiesi, että kaikesta valmistautumisesta huolimatta mahdollisuus katastrofiin olisi silti voinut olla käsillä, olihan hänen elämänsä jo jatkuvaa painajaista.. Suomessa psykedeeliavusteista terapiaa ei tarjota. Vireystila kohosi, kivut alkoivat poistua ja esimerkiksi liikkuminen tuntui paremmalta. Hänestä tuntuu, että tuolta matkalta löytyi ikään kuin puhdas tapa ajatella. Sienten vaikutus kestää kuudesta kahdeksaan tuntia, ja aikaan mahtuu monenlaista. Toisaalta voimakas kokemus voi aiheuttaa turvattomuutta, jopa traumatisoida. ”Jengi tietää, että miten niitä käytetään oikein, sekä sen, että jos taustani on tällainen, näihin ei kannata koskea.” H enri otti psykedeelit puheeksi erään kaverinsa kanssa – kutsutaan häntä tässä nimellä Joonas. ”Psykedeeli on kuin megafoni, yleisvahvistaja
Näin hänelle kävi. Meillä on niin valtavasti ärsykkeitä, ja niiden muoto on muuttunut radikaalisti.” Intervention pitäisi olla nopeampi, sillä aika on ihmistä vastaan. Kävikin toisin.. Se toisi myös säästöjä, koska hoidon hitaus ja vanhanaikaisuus maksaa, hän uskoo. Aivot ovat plastiset, ja niiden hermoverkot muovautuvat toistoista. Tunteita voi olla hankala purkaa, kokea ja käsitellä. Masennukseen on kuitenkin monta tietä. Vähävaraisimmilla terveysongelmiin on kuitenkin suu rimmat riskit, sillä ongelmat usein kasaantuvat. Se on ongelma, sillä se maksaa aivan helvetisti mutta on tehotonta”, Henri kokee. Tulee myös johdannaiskuluja, siis esimerkiksi somaattisia sairauksia, läheisten kuormittumista ja jopa sairastumista. ”Niillä on toki aikansa ja paikkansa, mutta liian kauan olemme lääketieteessä turvautuneet pääasiassa niihin”, Hupli sanoo. Yksi hypoteesi masen nuksen syistä on, että masentuneella hermoverkot harvenevat ja lamaantuvat. On ongelma, että mahdollisuus tähän kaikkeen on vain varakkailla, sanoo Hupli. Lisäksi alkaa olla melko selvää, etteivät mielialalääkkeet hoida mielen terveyshäiriön juurisyytä vaan helpottavat oireita. Hänestä tuntui myös siltä, että häntä palloteltiin paikasta toiseen, eikä kukaan oikein tiennyt, kenen vastuulla hänen hoi tonsa on. Kun yhtälöön lisätään se, että lopulta apua oli lait tomasta huumausaineesta, tietenkin se vaikuttaa ajatuksiin. Saatamme rakentaa muurin, joka ei läpäise enää mitään tun teita, ei siis iloa eikä mielihyvää, sanoo Hupli. Se on kehä, joka vain kapenee kapenemistaan”, Henri sanoo. Siksi Hupli haluaa lisää psykedeelitutkimusta myös Suo meen. Parhaillaan täällä tutkitaan psilosybiinin käyttöä alko holiriippuvuuden hoidossa, mutta tutkimukselle on tarvetta myös muiden mielenterveysongelmien hoitoon liittyen. Kysyn, mitä Hupli ajattelee mielenterveysongelmien nyky hoidosta. ”Psykedeelinen kokemus voi rikkoa filtterit ja suojamuurit, ja sieltä tulee sitten kaikki se alas painettu moska. Eikä kyse ole vain mielenterveytensä kanssa kamppailevan henkisestä kärsimyksestä. ”Ammattilainen tuntee itsensä siinä aika aseettomaksi. Henri oli etukäteen ajatellut, että uusi trippi ikään kuin vahvis taa edellisen kokemuksen oppeja. Hän sanoo, ettei terveydenhuollon ammattilaisilla välttämättä ole tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä siitä, mistä masennus johtuu ja mitä sille voidaan tehdä. Monet vaivat ovat selkeitä: polven kierukka joko leikataan tai ei, ja sillä hyvä. Yksi on psyko loginen. Sitä mieltä Henri on. Mutta näkisin, että itse kokemus on tärkeä osa vaikuttavuutta, ja se, että siitä pystyy puhumaan.” K esällä 2022 Henrin pahin olo alkoi kääntyä parempaan. ”Tässä maailmassa on hyvin vähän mitään sellaista, mihin ei rahalla ja vallalla pääse. Masentuneista yli 80 prosentilla on kehossa jonkinlainen tulehdustila. Biologisesta näkökulmasta se saattaa niin sanotusti rese toida aivot. ”Maailman parhaissa lääketieteellisissä yliopistoissa, kuten Johns Hopkinsissa, Harvardissa ja monissa muissa on käyn nissä psykedeelitutkimuksia, ja jos Suomi haluaa pysyä kehi tyksessä mukana, tulisi niitä tutkia enemmän myös täällä.” H enri kyseenalaistaa nykylääketieteen onnistumisen mielenterveyden hoidossa. Lainhan pitäisi poistaa porsaanreikiä, joiden ansiosta ihmiset voivat tehdä asioita varallisuutensa turvin”, Henri sanoo. ”Sitä paitsi esimerkiksi hermostoon liittyvät asiat eivät kos kaan ole olleet yhtä olennaisessa osassa ihmisten hyvinvointia kuin ne ovat nyt. Siksi pahinta masentuneelle ihmiselle on olla pitkään masentunut – mitä kauemmin tila kestää, sitä vahvem maksi haitalliset toiminta ja ajattelumallit aivoissa pääsevät. Alkaa ikään kuin uusi vaihe. Vaikutuksesta osa voi olla lumetta, mutta psykedeeli vai kuttaa aivoissa monella tapaa, sanoo Hupli. 3 2 ”Jos toinen puoli on se, että laitanko itseni kiikkumaan, niin eihän sillä ole mitään merkitystä.” Kotimaiselle itsehoidolle on toki vaihtoehtoja, esimerkiksi reissu Hollantiin tuhansien eurojen ohjatulle retriitille. ”Mielenterveyshoito perustuu siihen, että potilas on hoi dossa tai sen piirissä vuosia. Sitä paitsi mielenterveyden ongelmat ovat suurimpia työ kyvyttömyyden syitä Suomessa. Hän ajattelee, että lakien pitäisi nimenomaan mahdollistaa heikoimmassakin asemassa olevien ihmisten pääsy tehokkai den ja viimeisimpien hoitojen pariin. Psykedeelien laittomuus syrjii kai kista eniten heikoimpia. Se tehtiin tryffeleiden voimin Hollannissa. Psykedeeleillä vaikuttaisi olevan myös anti inflammatorinen vaikutus, eli ne voivat vähentää hermoston tulehdustilaa. Oli helppo lipsua takaisin tuttuihin toimintamallei hin. Mutta mielenterveysasiat vaativat aivan erilaista lähestymistä, Henri sanoo. Suomessa hoitoa mielenterveyden ongelmiin annetaan tietenkin kaikille varallisuudesta riippu matta. Minua kiinnostaa, miksi ihmeessä psykedeelit auttoivat Henriä, kun muista, lukemattomista keinoista ei siihen ollut. Ei oikein tiedetä, mihin potilaan voisi ohjata, mitä neuvoja antaa, mitä laboratoriokokeita katsoa ja millaisia työkaluja tarjota.” Masennuksen lääkehoidossakaan ei ole tapahtunut mer kittävää kehitystä sitten SSRIlääkkeiden keksimisen. Taitaa olla toisen tripin aika, Henri ajatteli. ”Ihminen kääntyy itseensä, ja sisäisestä puheesta tulee negatiivista. Jos sen pys tyy ottamaan vastaan, systeemi huuhtoutuu
h u h t i k u u 2 2 4 3 3 Toisella tripillä hän ymmärsi, että sydäntä ja sielua pitää hoitaa jatkossa jo ennalta, eikä asioita kannata painaa sisälle. Ja jos mielenterveys oireet sitten vielä palaavat vaikeina takaisin, hoito voidaan toistaa esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden välein. Henrille valkeni, milloin asioita pusketaan liikaa ja milloin niitä tehdään paljon. Mutta pitääkö trippejä nyt sitten tehdä loputtomiin, jotta pää pysyy kasassa. ”Perkasin näiden vuosien aikana lapsuuteni, isä suhteeni ja kaikki mahdolliset. Olo oli puhdistunut, kun vuosia perässä seuranneista kokemuksista saattoi viimein päästää irti. Minulle se taitaa olla tämä.” Hupli sanoo, ettei tutkijoilla ole varmuutta siitä, miten psy kedeeliterapian jälkeen jatketaan. Ongelmien hoitamista ei tule ulkois taa itsen ulkopuolelle, esimerkiksi lääkkeeseen tai kirurgin veitseen, kun suurin osa terveysongelmista ja oireista olisi hoidettavissa hyvillä elintavoilla, lääkkeettömillä hoitomene telmillä ja ihmisen ydintarpeiden täyttämisellä. ”Samalla, kun meillä on vastuu omasta mielenterveydes tämme, meillä pitäisi myös olla vapaus huolehtia siitä parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka aktiivinen elämä on hänelle luontaista, tekeminen lipsahtaa liian helposti pakonomaiseksi suorittamiseksi. Henri ajattelee, että sopivin aikavälein psilosybiini voi tehdä hänelle hyvää. ”Toivon, ettei psykedeeliavusteista terapiaa käytettäisi aina, kun uusi ongelma nostaa päätään. Kyynelei den mukana virtasi pois monta menneisyyden taakkaa. Se raja oli aiemmin ollut hämärä. Se on hänelle itsestä huolehtimista, siinä missä hieronta tai hammaskiven poistokin. Voiko niitä tehdä aina, kun uusi ongelma nostaa päätään. Selitin itselleni kai kenlaista – ihminenhän kertoo itselleen aina jotakin tarinaa.” Ilman kaikkea läpikäytyä hän tuskin olisi sukeltanut syvälle oman identiteettinsä uumeniin. Ajatteleeko Henri, että trippailu teki hänestä paremman ihmisen. ”Joka tapauksessa huomattavasti harvemmin tätä hoitoa todennäköisesti tarvitsee antaa kuin nykyisiä mielenterveys hoitoja.” Hupli kuitenkin toivoo, ettei psykedeeliavusteissa tera piassa tehdä samaa virhettä, minkä hän näkee yleiseksi län simaisessa kulttuurissa. Todennäköistä kuitenkin on, että pitkään jatkuneet mielenterveysoireet vaativat useampia hoitokertoja joidenkin kuukausien välein. Hyväksyä se, mikä ei muutu ja mikä on ominaista, mutta muuttaa ehkä suhtautumista siihen kaik keen. Ongelmaan puutut taisiin ensisijaisesti ennaltaehkäisevästi, ja sen ratkaisemista tuettaisiin muilla keinoilla.” H enri on miettinyt sairastumisensa syitä paljon. Ja nimenomaan siinä psilosybiini auttoi. Tavoitteet oli vat epärealistisia. ”Olisi aika vaarallista ajatella niin. Mutta kyllä mä koen, että olen nyt lähempänä oikeaa ihmisyyttä.” Entä olisiko hän voinut toipua ilman psilosybiiniä. ”En usko. Se johtuu siitä, että psy kedeelejä ei ole voitu tutkia moniin vuosikymmeniin, joten tutkimustietoa ei ole riittävästi. Sehän ei välttämättä ole totuus, mutta ainakin elämäni olisi voinut ottaa hyvin erinäköisen suunnan.” Tinnitus jäi. Sitä ei enää nykyään kuitenkaan välttämättä huomaa edes meditoidessa.. Ja toisaalta sairastuahan voi uudelleenkin. Amsterdam on täynnä kanavia, ja puolentoista tunnin ajan Henristä tuntui, että hän oli kanavien risteyskohta. Ja siinä ehkä piilikin tärkein: piti purkaa elämänsä ja identiteettinsä atomeiksi ja katsoa, mistä se rakentuu
3 4
Heittämällä riskiryhmien ykköskastiin. Pojan kivulias saattohoitokuolema teki Seppäsestä eutanasian kannattajan. Akalabrutinibi pakottaa leukemiasolut luuytimestä ja imusolmukkeista verenkiertoon, ja siellä solut kuolevat. Tällä on vain alku, ei loppua. Syöpäkeskustelussa elävä kuolemattomuusharha saa terveet ja sairaatkin unohtamaan että kaikissa syövissä on huono. Lääkäri ei kysy minulta suostunko hoitoon enkä minä kysy lääkäriltä mitä hoidosta kieltäytymisestä seuraisi. Jos turvonneet imusolmukkeet ovat kooltaan alle kymmensenttisiä, niitä ehkä vain seurataan verikokein. KLL on vanhojen miesten syöpä ja länsimaiden yleisin leukemia mutta se ei juuri näy otsikoissa, koska se ei ole kovin seksikäs syöpä, performanssi jonka potilas suorittaisi näkyvyyden tähden, matka joka päättyisi hyvin. Lääkitys on pysyvä ja jatkuu niin kauan kuin elän. Seppänen ei voi valita sairauttaan. Tähän olen varautunut, tämän olen hyväksynyt, ja siksi järkytyn kun hoitava lääkäri kertoo, että vatsaonteloni vallannut imukudostuumori on pakko sulattaa ennen kuin se alkaa painaa sisäelimiä. Nämä solut ovat osa elimistön immuunijärjestelmää. Tämä on vain leukemia, kirjoittaa Katriina Huttunen toisessa osassa kirjoitussarjaansa parantumattomasta syövästä. Toista mielipidettä ei tarvita. Krooninen lymfaattinen leukemia on B-lymfosyyteiksi kutsuttujen valkosolujen syöpä. Ei. Seppäsen poika sairastui aggressiiviseen sappitiehytsyöpään ja kuoli siihen. Aina KLL-potilasta ei ole edes tarkoituksenmukaista yrittää hoitaa, sillä hoidoista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Siellä on loppuelämäni uusi kiinnekohta. Diagnoosini on nyt varmistettu. Hänen poikansa ei voinut valita. Minäkään en voi valita. h u h t i k u u 2 2 4 3 5 ESIKARTANON TUULIKAAPISSA Tämä ei ole trauma eikä tämä ole kriisi. KLL ei muodosta varsinaisia syöpäkasvaimia, vaan syöpäsolut sijaitsevat veressä ja luuytimessä. KLL on parantumaton verisyöpä. A ntologiassa Eutanasia: Puolesta & vastaan Esko Seppänen kirjoittaa ettei vaihtaisi omaa Parkinsonin tautiaan syöpään, ei varsinkaan parantumattomaan. Vaihtoehtoja ei anneta. Lääkkeen vakavimpia haittavaikutuksia ovat muun muassa lisääntynyt verenvuototaipumus ja infektioherkkyys, flimmeri ja altistuminen erilaisille ihosyöville. Kaikki KLL:n lääkehoidot ovat palliatiivisia, sanotaan Duodecim-lehdessä. Tämä ei ole traumaattinen kriisi. Tähän en ole varautunut mutta tämäkin on hyväksyttävä. Eläkeläisenä minulla ei olisi siihen varaa ilman Kelan täyskorvausta. Tähän olen varautunut, tämän olen hyväksynyt. Ainoa keino on uuden polven lääkehoito, ja se poikkeaa niistä tavallisempien syöpien tavallisimmista hoidoista joilla on alku ja loppu. Olen sairastunut krooniseen lymfaattiseen leukemiaan, yhteen lymfooman eli imusolmukesyövän 80 alatyypistä. Kuukausiannoksen apteekkihinta on 5 907 €. Tähän verovarojamme siis törsätään, parantumattomasti syöpäsairaiden geriatristen potilaiden elämän pidentämiseen. Teksti Katriina Huttunen Kuva Outi Törmälä H ematologian poliklinikka Meilahden Syöpäkeskuksen viidennessä kerroksessa toivottaa uuden potilaansa tervetulleeksi
Toivo ja toiveet ovat kaksi täysin eri käsitettä. Leukemiaan sairastuneista lapsista paranee nykyään jo 90 prosenttia, mutta lasten, nuorten ja nuorten aikuisten syöpäpotilaiden etujärjestö ei tunnusta edes sen kymmenen prosentin syöpäkuolemaa, vaan yhdistyksen verkkosivulla fokusoidaan ainoastaan syövästä toipumiseen. Sairaalapapin edustaman jumalan valtakunta sijaitsee Meilahden Siltasairaalan eteisessä. Mieluummin epämukava Rammstein kuin mukava sairaalapastori. Eivät syöpäpotilaat muodosta homogeenista yhteisöä eivätkä istu samassa veneessä. En ole pyytänyt niitä. Hän kertoo seurakuntalehden vanhassa haastattelussa että kun Sibelius-lukion kuoro kiertää sairaalassa laulamassa kauneimpia joululauluja ja suvivirsiä, musiikki saa vuodeosaston potilaiden ajatukset pois sairaudesta ja tuo sairaalan arkeen toisen, hengellisen todellisuuden ja Jumalan valtakunnan. Ei minulla ole tarvetta kuulla yhdenkään kokeneemman kohtalotoverin kokemuksia eikä liittyä mihinkään ryhmään tai tutustua kehenkään vain sillä perusteella että hänkin istuu omassa veneessään yksin. Lymfoomaan sairastuu 2 100 suomalaista vuodessa, ja se on alle 30-vuotiaiden yleisin syöpä. Lasten yleisin syöpä on akuutti leukemia, ja viime vuonna siihen sairastui 50 suomalaislasta. Rintasyöpään kuolee vuodessa noin 800 naista, eturauhassyöpään saman verran miehiä. Täällä jos missä pitäisi vihdoin oppia elämään ja kuolemaan ilman toivoa silloin kun se on turha. Onko tämä karma is a bitch rangaistukseni siitä että olen syyllinen tyttäreni itsemurhaan. Syöpäkeskuksen pääaulan uutta interaktiivista mediataideteosta mainostetaan syöpäpotilaiden yhteiseksi mielenmaisemaksi joka auttaa heitä kriisin keskellä tunteiden käsittelyssä antamalla heille lohtua, toivoa ja iloa. Puhelin soi. Esitteessä sanotaan ettei pidä jäädä yksin, mutta totta helvetissä olen yksin. Syöpänoviisina seisoskelen vasta esikartanon tuulikaapissa jalka ovenraossa. Nuorempiin leukemiapotilaisiin voidaan kokeilla allogeenisiä kantasolusiirtoja, mutta minun tapaukseeni ne eivät ole sovellettavissa, joten haistakaapa Schopenhauerin paska kaikki te eristikot. Hematologian poliklinikalta soitetaan lähes viikoittain aikataulutettuja ja aikatauluttamattomia hoitopuheluja. H ematologian poliklinikalla hoidetaan vain kliinistä sairautta, ja keskivertotyhmän potilaan oletetusti kaipaama henkinen tuki on ulkoistettu muille toimijoille. Ja rahankeruustahan täälläkin on kysymys, ei lasten syöpäkuolemien realiteetista. Parantumattomaan syöpään sairastuminen radikalisoi suruajatteluni entistä lohtuvastaisemmaksi, entistä toivovastaisemmaksi, entistä uskontovastaisemmaksi, entistä terapiavastaisemmaksi, entistä psykofarmakavastaisemmaksi, entistä vertaistukipaskavastaisemmaksi. Saan käteeni neuvontahoitajan, syöpäjärjestöjen maksuttoman neuvonnan, sairaalapapin ja psykososiaalisen yksikön yhteystiedot. Ei saatana. Jokaisella on oma vene. Googlaan Syöpäkeskuksen sairaalapappia. Muita lasten syöpiä ovat aivokasvaimet, lymfooma ja neuroblastooma. S yöpään sairastuminen on odotusta, toinen toistaan pelottavampien asioiden odotusta. Enkö olekin ansainnut juuri tällaisen hitaan syövän josta en parane sen enempää kuin itsemurhasyyllisyyshäpeäsurustanikaan. Vuosittain syöpään sairastuu 36 000 suomalaista, rintasyöpään 5 000 naista (ja parikymmentä miestä), eturauhassyöpään 5 000 miestä. Sitä paitsi jokainen määräajaksi parantunut syöpäpotilas voi aina kuolla johonkin muuhun kuin alkuperäiseen diagnoosiinsa, usein johonkin syövän liitännäissairauksista. TOIVO-VERTAISTUKISOVELLUS. Se ei ole ohi kun se on ohi, sanoo järjestön valistuskampanja, ja tällä tarkoitetaan syövästä parantuneiden lasten perheiden tarvitsemaa tukea. Uusia KLL-potilaita sen sijaan tilastoidaan maassamme vain 150–300 vuodessa. Valitettavasti syöpä on kuitenkin melkein aina askeleen edellä lääketiedettä, eikä kehittyneinkään teknologia ehdi tavoittaa jokaista sairastunutta. Kaikilla on toiveita mutta toivoa ei kaikilla ole. Niinä hetkinä Jumala on täällä läsnä ja koskettaa ja hoitaa ihmisiä, sairaalapappi uskoo. Syöpätutkimusviihde tekee vaaleanpunaisesta nauhasta koko kansan huonon omantunnon jokasyksyistä gaalaa, värvää uusia kuukausilahjoittajia ja myy roosaliputettua margariinia, rintasyöpätietoisuusvadelmia, pinkkejä roskapusseja, hyvän mielen neulelankaa – ja syöpävakuutuksia joiden turvin ohitetaan julkinen erikoissairaanhoito. Nuorimmat heistä ovat 40-vuotiaita, vanhimmat niitä yli 70-vuotiaita miehiä. Se vitun toivo on soluttautunut tännekin missä toivoa on kaikkein vähiten. Paksuja peräsuolensyöpiä diagnosoidaan Suomessa vuosittain 3 500, ja tuhat suomalaista kuolee niihin joka vuosi. 3 6 ennusteisia variantteja. HUS OLKA VERTAISTUKI. Onko asenteeni peräti laukaissut syövän, koska en ole halunnut hoitaa pysyväksi asettunutta kuolemansuruani suruttomuudeksi. Silti rohkenen epäillä voiko yhdestäkään aikuisen syövästä sittenkään parantua täysin ja kokonaan. Putoan siihen väliin. Viime vuonna Suomessa sairastui syöpään 115 lasta, 22 kuoli. Ajoissa tehdyn diagnoosin ja onnistuneiden hoitojen ansiosta syöpä saatetaan hiljentää lyhyeksi tai pitkäksikin aikaa, ehkä vuodeksi tai useammaksi kerrallaan, jolloin potilaassa viriää illuusio syöpätaistelun voittamisesta. Vastapäisellä pöydällä on esitteitä joissa lukee TIETOA, TUKEA JA TOIVOA. Maailman yleisimpään syöpään, keuhkosyöpään, sairastuu joka vuosi 3 000 suomalaista, ja heistä vain 10 prosenttia on elossa viisi vuotta syövän toteamisen jälkeen. Wenn ihr keine Antwort wisst / Richtig ist was richtig ist. Ne tulevat salaisista, yksityisistä ja tuntemattomista numeroista, ja niiden aikaikkuna on yhtä väljä kuin FedExin lähetillä. S euraavilla kysymysmerkittömillä kysymyksillä ei ole merkitystä: Olenko houkutellut parantumattoman syövän luokseni kirjoittamalla kuolemasta niin paljon
Jos en saa aja tella kuolemaa nyt, milloin sitten. En tunnista edes taiteelli sen inspiraation konseptia. Ellen tie täisi että olen näin sairas, en tietäisi että olen näin sairas. Seuraava poliklinikkakäynti toukokuun alkuun. Likinäköisyys huonontunut radikaalisti, sil mien sarveiskalvoissa turvotusta. Jos en saa surra nyt, milloin sitten. Tautimassa on vieläkin suuri, liian suuri. Tunnin pituisen vastaanoton jälkeen käyn taas veri kokeissa, syön kahviossa lounaaksi syöpäsairaalatoastin ja kävelen Mannerheimintien yli näöntarkastukseen. Illalla on lähetettävä ja vastaanotettava työmeilejä, puhuttava puhelimessa siskon ja miniän kanssa, luettava suruvihollistani Elisabeth KüblerRos sia. Pelkää mäni syöpähoito on aloitettu kuusi viikkoa aiem min. J uha Hänninen kirjoittaa teoksessaan Auta minut kuolemaan: Rikollinen, armollinen eutanasia ettei kuolemasta puhuminen tuo kuolemaa lähemmäs. Jos en saa pelätä nyt, milloin sitten. Mikään työ ei ole irrallaan todellisuudesta jossa työnsä tekijä elää ja kuolee. Nämä jotkut eivät ymmärrä mitä en tarvitse. JOS EN SAA SURRA NYT, MILLOIN SITTEN.. Verikokeita ja hoitopuheluita kahden viikon välein. Kun normaalien horisontaalisten ihmissuhteiden tasa veroinen vastavuoroisuus kyrvähtää, lopulta käykin niin että sureva lohduttaa surematonta, sairas tukee tervettä, heikko kannattelee vahvaa. Eksistentiaalisessa mielessä olen yksin mutta pieni kodin turvajoukko minulla sentään on. Hänninen tosin ajaa enimmäkseen terminaalivaiheen saattohoitopoti laiden asiaa, ja hänen missionsa kohderyhmää ovat ne kuolemansairaat ihmiset jotka haluavat kuolla mutta eivät saa, koska eivät pysty itse tappamaan itseään. Olen heille kiitollinen että he ovat mutta siitä huolimatta elän jatkuvassa epävarmuudessa saanko tarvita heitä, saanko tarvita ketään. Ihminenhän on aina oleva metafyysisesti vieras sekä itsel leen että muille, ja kun omasta kehosta tulee hengenvaarallinen paikka asua, tämä ontologinen vieraus saa seuralaisekseen onkologisen dimension. Ei ole mitään norsunluutor nia. Kaikki nämä ulkoiset häiriötekijät muistuttavat tehokkaasti etten ole turvassa. Tämä artikkeli on toinen osa Katriina Huttusen kirjoitus sarjaa sairaudestaan. Kuoleman läheisyys tekee minusta raskaan mutta en kevennä vain siksi että joku lähelläni ei kestä. Ei pyge. Tyttäreni itsemurhasta lähtien kuolema on ollut lähelläni konkreettisesti, lähempänä kuin perifeerisenä tulevaisuudennäkymänä tai teoreettisena sivujuonena. Taiteen tekeminen on samanlaista työtä kuin muukin työ eikä mikään työ tekeydy itsestään tyh jiössä vaan fragmentti fragmentilta kohinan ja hiljaisuuden ristiriitaisessa ja yhteensovittamattomassa vuorottelussa, kaaoksen silmässä, elämän täydellisessä epätäydellisyydessä. This life is what you fake it, kunnes ihminen ei enää jaksakaan teeskennellä elämäänsä. Kuolema kuuluu kui tenkin meille kaikille kuolevaisille, ei vain kuoleville. H ematologian poliklinikka, toinen käynti. h u h t i k u u 2 2 4 3 7 kun olen pyykkituvassa, päiväunilla ja hautausmaalla. Minussa tapahtuu jotain hallitsema tonta vaikka leukemiani ei vielä näykään ulospäin. JOS EN SAA PELÄTÄ NYT, MILLOIN SITTEN. Jotkut luulevat että tarvitsen muuta ajateltavaa ja muuta teke mistä, kuten työtä, jotta minun ei tarvitsisi ajatella kuolemaa. Ei ole hermeettistä työrauhaa. Nukun levottomasti ja herään uuteen päivään tavallista pelokkaampana. Siihen kuuluu hoitotiimin lisäksi apteekkarini, optikkoni ja muutama lojaali läheinen. Nuoret ja yllättävän monet vanhat, terveet ja sairaatkin ihmiset puhuvat silti mieluummin elämästä ja uskottelevat itselleen ja toisilleen että kun kuolemasta ei puhuta, se pysyy kaukana eikä koske heitä. Jokainen lähete, verikoe, koepala, tutkimus tulos, vastaanotto, etäkontakti, ohjelmistorobotin tekstiviesti, sähköpostiin saapuva ilmoitus, Maisan ja OmaPostin sovellus ten pörähdys ja varmuuden vuoksi vielä kirjepostinakin saa puva tårta på tårta pirstoo keskittymisen, flow’n, immersion. Leuko syytit lähestyvät kriittistä rajaa, hemo globiini laskee. Syöpä syö työpäiväni. He tietävät keitä tarkoitan. Päästäkseen pois itsensä luota, pois yksinäisyydestään ja kuolemanpelostaan joku toinen syöpäpotilas on ehkä valmis mihin tahansa ja sietää keneltä tahansa mitä tahansa, mutta minulla ei ole voimia (joita minullekin niin vitusti toivotetaan) kuunnella nolla tason hölynpölyä, ottaa kantaa, ottaa osaa, seurata Ukrainaa ja Gazaa, kilpailla siitä kenen elämä on paskinta paskaa. Lähete vatsan ultraääneen. Varaan ajan silmänpohja kuvaukseen ja menen hautausmaalle. Empiiristen havaintojeni perusteella ystäväkato alkaa itse murhasta ja syöpä täydellistää sen. Parantumaton syöpä on pelkoa täynnä, ja se pelko, pelon pelko, aiheuttaa torjuntareaktion niissä joilla pelkoa ei ole. Siellä lisää kylmää kyytiä. Hematologi epäilee leukostaasia ja sanoo että seuraavaksi on harkittava tukihoidoksi sytostaattikuuria
3 8 Päättyviä Päättyviä lankoja lankoja Kun toimittaja Aino-Mari Tuuri kiinnostui nimestä kirpputorineuleen niskalapussa, hän päätti yrittää selvittää, mistä neule on peräisin ja kuka sen on tehnyt. Teksti Aino-Mari Tuuri Kuvat Hannes Paananen. Kävi ilmi, että neuleen tarina on oikeastaan kertomus kotimaisesta vaatetusteollisuudesta ja eräästä suomalaisesta kaupungista
h u h t i k u u 2 2 4 3 9 3 9 Neule on palannut hetkeksi takaisin sinne mistä se 1980-luvun lopulla lähti, Lahden Tuomitalo-kortteliin.
VV ihreä pusero on vuosikymmenten ja sadan kilometrin yli päätynyt minulle – ja nyt takaisin tekijänsä näppeihin. Olkapäillä on kevyet rypytykset, joiden alle olkatoppaukset on joskus sujautettu. Kesänkaipuuni lievittyy. Sitten hän on ommellut valmistelapun, siistinyt puseron, kiinnittänyt hintalapun ja myynyt vaatteen jollekulle. Tekstiilin runsaus tuntuu joululta tammikuussa: liian yltäkylläiseltä, liian täydeltä. Tämä on sitä mun tyyliä, tämä on tätä puuvillaraionia tämä pohja”, Talja sanoo ja pyörittelee puseroa käsissään, sormeilee kukkasia. Maarit Talja on tuo MT, joka on piirtänyt puseroni, kudottanut sen, piirtänyt lehdet ja kukat, kiinnittänyt ne vanulevyyn, ommellut, leikannut, kiinnittänyt uudestaan ja ommellut kiinni. Alan hakea tietoa valmistelapun vihjesanoilla. Henkarit taipuvat raskaina. ”Ei siinä kauan kahdella koneella kestänyt, toisella hihoja ja toisella miehusta”, Jokela muistelee. Paimelan auringossa helmet ovat kuin kutua. Posliinikoira on jähmettynyt viereeni. Ne ovat ihan samantyylisiä kuin minun puseroni: ohutta, pehmeää neulosta, ja vasemman rinnan puolelle applikoitu laaja kukkakuvio. Vihreä on juuri oikea. Tästä alkaa kolmas tarina. Kirjoneule-sana tulee Jokelan nimestä: Kir ja Jo. Lankapuhelinnumero ei vastaa. Neule myytiin vintagena, ja minusta se näyttää olevan 1980-luvulta niin kuin minäkin. TT alvi on kallistunut kevääseen, kun istun Maarit Taljan sohvalla Paimelan kylässä, Hollolan kunnassa. Neuletta ei taida juuri olla pesty. 1990-luvun alussa koko irtaimisto myytiin Raaheen kotiteollisuuskoululle, mutta koululla kukaan ei enää muista tällaista. Pieniä ja suurempiakin kutomoita oli tuolloin useita. Maarit Talja on Lahdessa vuonna 1950 syntynyt käsityöläinen, eläkeläinen, yrittäjä, kahden aikuisen tyttären äiti ja kolmen lapsen isoäiti. Se oli hieno neule, juhlaneule, prinsessaneuleen asemaan korottamani vaate kaiken tunkkaisen seassa. 11 000 neuletta syntyi suurin piirtein niin, että ensin Talja piirsi mallin. Se oli puoli tuntia ja saumaukset päälle. Joskus 1980-luvun lopulla. Pian huomaan, että neuleen niskassa oleva valmistelappu on säilynyt erikoisen hyvin. Lahti on aiemmin kuulunut Hollolaan, ja täältä on puolen tunnin matka Lahden ytimeen Aleksanterinkadulle – sinne, jossa Taljan yritys MT-Boutique sijaitsi yli kolme vuosikymmentä sitten. Tein jotain 11 000 puseroa reilussa kymmenessä vuodessa.” Mutta vaikka ei muista, Talja tunnistaa työnsä jäljen heti. ”Kirjasin kaikki työt, mitä tein. Saan lopulta yhteyden Maarit Taljaan, jonka nimi valmistelappuun on painettu. Yksi upeasti avautunut valkoinen kukka, toinen vielä nupuillaan. ”Joo, tutulta näyttää. Sitten hän hakee kaapista pari omaa puseroaan, napillisen jakun ja pidemmän tunikan. Olen poikennut pääkaupungin paukkupakkasia pakoon Fredrikinkadun UFFiin. Kun kuvailen puhelimessa puseroani Jokelalle, hän muistaa mallin heti. Kukista alkaa ensimmäinen tarina. Neule herättää iloisia mielleyhtymiä. Vien sen parvekkeelle pakkasöiksi. Oikeastaan neule huutaa lupausta talven taittumisesta ja uudesta alusta. Ruokapöydän yllä riippuu kimaltein koristeltu kattokruunu. Kutomo perustettiin 1981. Ne saavat etsimään keveyttä ja kevättä. Ei mene kauan, kun löydän Lahden seudulta tarpeeksi yhteystietoja, joilta kysyn lisää yhteystietoja. Lapsena minulla oli neule, jossa myös oli applikoituja kukkia ja jokin kiiltävä kivi. Miten se on muuttunut uudesta vaatteesta kahden euron second handiksi, ellei third tai fourth handiksi. Saan selvää: Made in Finland, MT-Boutique, Aleksi 9, Lahti, Design Maarit Talja. Kuka neuleeni on valmistanut, milloin. 4 EE letään vuoden ensimmäisiä päiviä. Parhaimmillaan siellä oli neljäkin suurta konetta ja useampi pieni. Talja kudotti eli tilasi neuleet kudottuina Jokelan Kirjoneulekutomosta Lahden Rauhankadulla. Heteinä kuusitoista helmeä. Sen tarkemmin Talja ei voi muistaa. ”Me käytiin ne läpi Kirstin kanssa, ja sitten ne tekivät mallikappaleet.” Kirsti on Kirsti Jokela, yhdeksissäkymmenissä. Viisitoista vihreää silkkilehteä. Nimeä ei moni älynnyt. Vesijärvi on jäässä, mutta tummuus vihjaa, ettei enää pitkään. Kylällä maantie on sula. Hän on pukeutunut kokomustiin, mutta kynnet, villasukat ja sisäkengät ovat tarkalleen saman sävyistä vaaleanpunaista. Kolikko vain, ja neule on minun. Samaa sävyä on sohvatyynyissä ja ruokapöydän tuoleissa, jotka Talja on itse päällystänyt. Mutta on mukana ollut muitakin pienyrittäjiä. Näiden valmistelappu on hiutunut, sillä näitä on pesty koneessa ”kymmeniä kertoja”. Se olikin sellainen malli, josta asiakkaat sanoivat, että voi hyvänen aika kun on kauniit hihat. Hänestä alkava tarina on toinen. Hän vastaa puheluuni Lahdessa. Tähän päättyykin tarina numero kolme.. Värianalyysiin hurahtanut internet sanoisi, että se on kylmä vihreä, ehkä minttu tai kuitenkin syaani. Minustakin vajaamittaiset hihat ovat kauniit. Ei olekaan ihme, että ruohonvihreä neule osuu silmiini tummuuden keskeltä. Niin, milloin neuleeni on valmistettu. Käytettyjen vaatteiden myymälässä tehdään tilaa uusille tuotteille ja kaikki vaatteet myydään kahden euron kappalehintaan
h u h t i k u u 2 2 4 4 1 Maarit Talja on eläkkeellä, mutta tekee yhä paljon töitä käsillään.
Tuossa välissä syntyi myös minun vihreä neuleeni – jossain siellä muiden seassa, nousukautena ja keskellä arkisia työiltoja. ”Oltiin isännän kanssa lenkillä. Kotiin oli tuotu tehtaan ompelukone, jolla äiti ompeli kauluksia, kierros ympäri, aina vain kierros ympäri. Kysyin, että mitäs sanot, jos perustaisin oman firman. Moni meni töihin heti kun pääsi. Talja kävi Lahdessa kansalaiskoulun. Ehkä ei just sitä mitä olit tehnyt, mutta jotain muuta. Aina löytyi töitä. 4 2 TT alja on oikeastaan suomalaisen vaatetusteollisuuden mittatikku. Huonekaluyrityksen sihteerinä hän hoiti yksin kaiken palkanlaskusta kirjanpitoon. Onneksi Talja on kurssitettavaa tyyppiä. Talja muistaa jakaneensa äidin kanssa sanomalehtiä jo yksitoistavuotiaana. Tehdä siitä elantoa. Taljan päätyminen alalle ei ollut mikään valtaisa yllätys. Kun koulu viimein toukokuussa loppui, hän meni töihin paitatehtaaseen Paitavalmisteelle. Se oli urakkatyötä. Työhön myös koulutettiin”, Talja kertoo. Vanhimpana tyttärenä Talja oli erityisesti vastuussa kodin töistä, keittiöstä ja pikkusisaruksista. Lapsuudenkodissa oli seitsemän lasta. Hänen äitinsä oli ompelija, joka työskenteli teollisuusompelijana. Talja muistaa myös, että äiti teki kotona töitä silloinkin, kun sisko oli vauva. Ei se edes kysynyt, mitä mä alkaisin tehdä. Valintojen avaruus ei ollut laaja. Hän kävi keskikoulun iltakouluna ja opiskeli yrittäjyyttä Lahden Markkinointi-instituutissa. Talja sulki seisaaltaan ja siirsi paitoja pukilta pukille. Isompia veljiä oli kolme, mutta Talja ei muista, että he olisivat keittiössä mitään joutuneet tekemään. Kun Talja ymmärsi, miten paljon palkasta kuluu linja-automatkoihin, hän muutti 15vuotiaana likkojen kimppakämppään rautatieaseman viereen. Työvoimaa tarvittiin eikä eitä sanottu helposti. Jos pankista sai lainaa, piti käydä yrittäjäkurssit. Vuokra oli hänen muistaakseen 35 markkaa kuussa, mutta ainakin palkasta jäi enemmän käteen. Maarit Taljalla on tallessa valokuvia myymälästään MTBoutiquesta, joka sijaitsi osoitteessa Aleksi 9.. Autokuski haki valmiit kaulukset kotoa. Ei niitä vaihtoehtoja nyt niin kovin paljon naisihmiselle ollut, mutta nähtävissä on jokin jatkumo, käsillä tekemisen taito ja myös kyky hyödyntää tuota osaamista. Oman yrityksen keskittyminen juuri ompeluun oli lopulta selvää. Putiikin nimi pyöri mielessä pitkään, mutta sen Talja tiesi, että omat nimikirjaimet hän siihen halusi, omaa työtä korostamaan. Jos jokin paikka ei enää miellyt tänyt, seuraavana päivänä pääsi seuraavaan tehtaaseen, sen kun meni kysymään. Ajatus omasta yrityksestä alkoi kypsyä. Hän on syntynyt Lahdessa sotien jälkeen suuriin ikäluokkiin – vuonna 1950 Suomessa syntyi 98 065 vauvaa, kun viime vuoden ennakkotieto on 43 320 –, meni varhain töihin vaatetustehtaaseen, teki uran vaatetusalan moninaisissa töissä, perusti oman vaateputiikin 1987 ja lopetti sen kymmenen vuotta myöhemmin. Äidinäiti oli ompelija, joka työskenteli tilausompelijana. Välillä Talja kurssitti itseään ja teki erilaisia konttoritöitä, avioitui, sai lapsia. Siitä alkoi suunnittelu.” 1980-luvulla yrittäjyys ei ollut ihan yksinkertaista. ”Se oli niin helppoa siihen aikaan. Hän oli neljätoista, näppärä ja napitti. Töitä riitti tekevälle. Jokainen miesten kauluspaidan nappi piti sulkea koukulla ennen höyryttämistä. Isänäiti oli ompelija, joka lisäksi opetti käsitöitä. Se sanoi, että no siitä vaan
Putiikissa sovitettiin, mietittiin ja pohdittiin. Ei ole ollenkaan sattumaa, että puserollani on päijäthämäläiset juuret. Voidaan siis puhua tuhansista, ja koko Suomessa kymmenistä tuhansista vaatetusalan työntekijöistä vielä 1980-luvulla. Ensin sisäpihan ja sitten kadun puolella. Hametta sai pitkänä ja lyhyenä. Hän levitti kankaat pöydälle ja sommitteli. Lahdessa rakennus tunnetaan edelleen Vuorelman kulmana. Niskat kipeytyivät pikkuhiljaa. Myymälässä esillä olleet värit ja koristelut olivat suosituimpia, mutta joskus Kirstillä oli kutomolla lankaa, josta tehtiin satsi kirkkaampaa. Hänen poikansa Evald Virtanen puolestaan perusti Evald Virtanen Oy:n, lopulta Ewald Oy:n. Isojen kokojen menekki peittosi aina pienet koot. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä juuri Lahti oli yksi suomalaisen valmisvaateteollisuuden keskittymistä. Kenkä-, vaatetusja ompeluteollisuuden työpaikkoja eli yksiköitä on ollut 30, ja niissä 3 361 työntekijää. Mutta eivät neuleet halpoja olleet. He halusivat ostaa jotain vähän parempaa ja juuri itselle mietittyä. Muuten siitä ei tule kaunista.” Kukkia ja lehtiä Talja leikkasi sopivissa väleissä valmiiksi laatikoihin, tuntikaupalla. Kun ei omalle työlle laske sillä lailla hintaa.” Maarit Talja tykkäsi pikkutarkasta räpläämisestä ja yhä tykkää. Onko liioittelua sanoa, että lahtelainen vaatetusteollisuus on rakentunut nuorten naisten avulla. Värejä suunniteltiin ja vertailtiin. Lahdesta puhutaan huonekaluteollisuuden ja puuseppien kaupunkina, ja on se sitäkin, mutta vaatetusteollisuudessa on ollut suunnilleen saman verran työntekijöitä. Tästä alkaa neljäs tarina. ”Helmin menestyksen taustalla oli paitsi kunnianhimo ja määrätietoisuus myös kielitaito: hän oli ollut muutaman vuoden Pietarissa sisarensa apulaisena, joka oli diplomaatin kokki, ja oppinut siellä venäjää”, kirjoittaa isoisoäidistään sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjassa vuonna 2014. TT uolla he olivat, rautatieaseman kupeessa kimpassa asuneet likat. Lahden kaupunkisuunnittelusta kerrotaan, että keskustaalueen paitaja esiliinatehtaat eivät ole jääneet nimistöön, sillä vanhaa katunimistöä ei ole haluttu muuttaa ilman hyvää syytä. Työläistyttöjen muistomerkkejä ei ole, ei nimikko-oluita, ei teema kävelyitä. Maarit Talja ajattelee niin. Valtaosa heistä oli tyttöjä ja naisia. Suosituin oli tunikamalli, ja myös jakkuja meni paljon. Jotain pientä kuitenkin löytyy: on Lakkitehtaantietä, Lankatietä ja Lankapolkua. Tilastokeskuksen laskurin mukaan se on 262 nykyeuroa. He riensivät vuoroon seitsemäksi ja pääsivät neljältä. Ompeleminen on kireää ja huonot työasennot alituisia. Oli palkitsevaa nähdä kätensä jäljet. AA leksi 9. Talja teki osan vaatteista valmiiksi myymälään, mutta osan hän applikoi vasta asiakkaan toiveiden mukaisesti. Et sä voi laittaa lehtiä miten päin sattuu, niiden täytyy kaartua sopivaan suuntaan. Hän oli tarkkana värien kanssa ja saattoi sanoa asiakkaalle, että ”tuo on mun väri mutta se ei välttämättä ole sun väri”. Työläistyttöjen muistomerkkejä ei ole, ei nimikko-oluita, ei teemakävelyitä. ”Mulla oli siinä satiineja, ja näytin mikä siihen passaa”, Talja kertoo. Ainakin verrattuna kahteen euroon. Sitten Talja koristeli neuleet. Asiakkaat olivat keskiluokkaisia, keski-ikäisiä naisia: opettajia, sairaanhoitajia, pankkivirkailijoita. Osittain historia juontaa juurensa suureen määrään Karjalan evakoita, jotka sijoittuivat alueelle. Lankapolku sijaitsi aikoinaan keskustassa, ja se oli nimetty erityisesti kansallispuvuista tunnetun Helmi Vuorelma Oy:n mukaan. Hänen lempikukkansa on malva, ja malvaa olen näkevinäni myös hänen omien jakkujensa koristuksissa. Lankapolku kuitenkin muutettiin Kankurinpoluksi Lahden ja Nastolan yhdistyessä 2016, sillä myös Nastolassa on Lankapolku. Artikkeliin Hiilamo on. Talja rakastaa kukkia. Tilastokeskuksen vanhoista teollisuustilastoista selviää, että vuonna 1970 Lahdessa huonekaluja rakennuspuusepänteollisuudessa on ollut 3 758 työntekijää. Pikkutarkkuudella oli kuitenkin hintansa. h u h t i k u u 2 2 4 4 3 Oikein mikään tästä ei ole kuitenkaan jäänyt jäljelle. Oikein mikään tästä ei ole silti jäänyt jäljelle. Jos laskisi, että siitä pitäisi tuntipalkka saada, ei noita noilla hinnoilla tekisi. Iso osa palvelua oli keskustella asiakkaan kanssa eri vaihtoehdoista. ”Menihän niissä aikaa. Niitä ei ostettu monia, vaan ostopäätöstä harkittiin. JJ os Helmi Vuorelma ansaitsee oman kulmansa, sellaisen ansaitsisi myös muuan Helmi Virtanen. He olivat lähiseudulta, osa Sysmästä saakka. ”Kaikki lehdet ja kukat niin, että ne tulee kauniisti esiin. Näin on ilmeisesti käynyt minun neuleeni kohdalla. Onko se paljon. Lopulta päänsärky oli jatkuvaa, ja Talja päätti lopettaa. Talja muistelee, että jakku maksoi 750 markkaa, ja hameen kanssa summa oli 1 200 markkaa. Hän perusti 1895 Lahden Paitaja Esiliinatehtaan ja myöhemmin Paitavalmisteen. Joskus asiakas tuli viikkojen kuluttua kiittelemään suosituksista
Tehdas oli keskellä Lahtea, kaupungintalon alapuolella. Yhä kauemmas hiipui lakeerikenkien ja pitsikaulusten juhlaSuomi. Nyt rakennuksessa on asuntoja. Minä halusin ostaa pikkureppuun sullomillani kruunuilla rippijuhlamekon. 4 4 koonnut sukunsa muistoja lahtelaisen vaatetusteol lisuuden tekijöistä. Meistä kouliintui valitsemisen ammattilaisia, ja valinnanvaraa elämässämme on sittemmin riittänyt. Totopapaksi kutsumansa äidinisän Evald Virtasen elämästä Hiilamo kuvaa huimia vaiheita ja ennen kaikkea paljon työtä. Kesällä 1991 Ewald Oy haki itsensä konkurssiin. Yksi orastavan yksilöllisyyteni muistoja on heltei nen jalkapalloturnaus Tanskassa kesällä 1997. Tästä alkoi yhteistyö, joka vaatetti suosikkijuontajaa. Hän on Heikki Hiilamon isä ja itsensä Evald Virtasen vävy. Olimme päivettynyt joukkue 15kesäisiä jalkapallotyttöjä. Joku oli kuullut eräästä ketjusta ja sen suosiosta, ja sana levisi joukossamme: pienestä tanskalaiskaupungista löytyi Hennes & Mauritz. Olimme irronneet vanhemmistamme ensin bussilla ja sitten lautalla, lipuneet kauemmas ja kauemmas kohti itsenäisyyttä, päättymättömiä nurmikenttiä ja kisadiskoja. Hiilamo muistaa Maarit Taljan hyvin, olihan Talja muun muassa työsuojeluvaltuutettu ja muutenkin pidetty työntekijä. Suomen ympärillä tapahtuneet muutok set alkoivat tuntua myös Lahdessa. Euroopan kauneimman naisen yllä oli meheviä neu leita ja jännittäviä kuoseja. Maailma muuttui. Tuontivaatetta alkoi tulla. Pika muotiliike oli valinnanvaran tiivistymä. ”Täällähän oli sellaisia erittäin hyviä entrepenöörejä, vah voja naisia, jotka perustivat yrityksiä. Helmi Virtanen ompeli yöt ja päivät myi vaatteita venäjää puhuville kulkukauppiaille. ”Lahdessa monet tunsivat hänet, mutta hänellä ei ollut kuin pari ystävää.” Juuri Evaldin perustamassa tehtaassa Maarit Talja työs kenteli vuosikymmenen, viimeiseksi kuumissa hommissa präs sillä. Siitä on neljän nesvuosisata, ja viides tarina päättyy tähän. Maarit Talja oli kohdannut Lahdesta kotoisin olevan Väi säsen tallituttujen kautta. Se oli romahtaa kuten koko ympäröivä ’Pohjolan Japani’. Mekko oli erityinen, itse valittu ilman hiuk kaakaan perinnettä. Niitä oli paljon ja ne olivat juuri meille, eivät äideillemme. Sitten niitä pukkasi putiikkiin, uteliaita asiakkaita. Karjalainen siirtolais väestö tuli seudulle tekemään sitä mitä osasi: yrit tämään, ehkä ompelemaan. Helsingin Sanomille toimitusjohtaja Hiilamo perusteli konkurssia kor kealla korkotasolla, vaatetusalan kannattamattomuudella Suo messa, idänkaupan tyrehtymisellä ja Suomen yleisellä lamalla. Saattoi siinä logistiikkaankin liittyviä syitä olla, mutta aika pitkälti se on sattumaa ja näiden naisten yrittäjäpersoonallisuuksia.” Lahteen tuli myös yrityksiä Viipurista. Tästä alkava tarina on viides. Tehtaan viimeinen toimitusjohtaja Simo Hiilamo, 82, vas taa puheluuni Lahdessa. Simo Hiilamo korostaa yksittäisten naisyrittäjien työtä Lah den vaatetusteollisuuden kipinänä. Neuvostoliitto hajosi. Miehet saattoivat tulla töihin huonekalutehtaisiin, naiset vaatetuspuolelle. Väisäsen päällä kaikki näytti hyvältä. Milloin yllä oli persikanvärinen klassikko tunika, milloin Taljan tilauksesta koristelema joulupusero tai Meksikoaiheinen neule. Oli Wihelmiina ’Helmi’ Virtanen ja Helmi Vuorelma, oli Aino Rosendahl, joka perusti Naisten Pukutehtaan. ”Lahdessa oli 2 000 ompelijaa 1980luvulla, sitten alkoi kato käydä”, Hiilamo sanoo. Myös kulutus valinnat liu’uttivat meitä pois kodin piiristä. Niin, miksi juuri Lahti. Käytin kruununi hihattomaan sifonkimekkoon, jossa oli suuria violetteja kukkia. Pikamuotiliike oli valinnanvaran tiivistymä. Kun Kymppitonnin lopputeksteissä luki, että Riitta Väisäsen asu oli MTBoutiquesta, alkoivat puhelimet soida niin Lahdessa kuin kaukana Mainostelevisiolla. Kyse oli liikkeestä, jossa oli uudenlaisia vaatteita – ja ne olivat kohtuuhintaisia. Tieto työpaikoista levisi, ja osa mat kusti Ruotsiin, osa kasvavaan Lahteen. Aina tarvittiin näppäryyttä. Niistä iso osa oli Maarit Taljan käsistä. JJ os Maaret Taljan kaari on suomalaisen vaatetus teollisuuden sotien jälkeinen kaari, minun kaareni on pikamuodin vaatettama. Elettiin television kultaaikaa, ja televisio tavallaan pelasti Taljan. YY ksi MTBoutiquen lamavuosien pelastuksista oli se, että asiakkaita oli ympäri Suomea. Yhä kauemmas hiipui lakeerikenkien ja pitsikaulusten juhla-Suomi.. Sodan jälkeen maansisäinen muut toliike tuotti uuden elämän etsijöitä muun muassa Pohjois Karjalasta ja Kainuusta. Suomalaisnaiset halu sivat itselleen neuleen ja sen myötä palasen television huumaa ja kenties vähän Väisästäkin. Lama oli Lahdessa erityisen paha.” Näihin sanoihin päättyy neljäs tarina. Kuten Luhdan satavuotishistoriikissä kirjoitetaan: ”Näin oli suurten lupausten Lahdesta tullut työttömyyden riivaama suuri konkurssipesä. Ehkä minusta, ja meistä, juuri silloin tuli ennen muuta kuluttajia
Ilmeisesti hintansa väärtejä olleet”, Maarit Talja kertoo menneen yrityksensä neuleista.. h u h t i k u u 2 2 4 4 5 ”Ei niitä ole kirppiksillä näkynyt, päinvastoin markkinoilla ihmiset useamman kerran vuodessa kysyvät, että etkö enää tee niitä, että minulla on vieläkin se sun vaate
Tilalle ollaan rakentamassa K-Citymarketia.. 4 6 4 6 Luhdan vanhaa kiinteistöä puretaan Lahden Paavolassa
Se perustettiin 500 metrin päähän kadonneesta MT-Boutiquesta. Puute on yhä lähellä, ihan tuossa kädenojennuksen päässä. Ehkä historioitsijat eivät oikein arvosta, hän miettii. ”Mutta eihän kaikki laita koskaan kaikkea.” Hän vaikuttaa iloiselta, että neule on kelvannut minulle. Kyllä me tunnemme tekstiiliteollisuuden punatiilitalot, niissä on näyttelyitä ja elävää käsityöläisyyttä. Ehkä suuri rahasumma on saanut ajattelemaan, että tätä minä käytän kauan, tällainen minä olen. Miksei Lahdessa näy jälkiä vaateteollisuudesta, joka on ollut eläväinen ja työllistävä – iso osa Suomen teollistumisen historiaa. Globaali on vaikuttanut lokaaliin, mutta paikallinen on se, joka näkyy ja tuntuu: rakennuksissa, ompeleissa, niskakivuissa.. Vaikka mummo todella oli ammattiompelija, kotitekoisesta ja itse tehdystä tuli monimerkityksellisiä määreitä. Ratkaisuita etsitään kiertotaloudesta ja kuluttamisen suitsimisesta. Sumuisena kevätpäivänä puen vihreän neuleen ylleni. Aikeissa on ollut siirtää painopistettä valmisvaateteollisuuteen, mutta toistaiseksi resurssien niukkuudessa tutkimusta ja laajempia julkaisuja ei ole tehty. Kun Maarit Talja oli pieni, hänen mummonsa teki vaatteita purkamalla mekon ja kääntämällä kankaan. ”Sehän on hienoa, ihan todella upeaa”, Talja henkäisee ja lisää heti, että eivät kaikki edes laittaisi puseroa ylleen. Facebook-ryhmät täyttyvät paikallisten muisteluista. h u h t i k u u 2 2 4 4 7 Mietin 1980-luvun keskiluokkaisia naisia, jotka ovat hakeutuneet Taljan putiikkiin. Suomalaisten heikentynyt ostovoima lupaa jatkossakin hyvää kirpputoreille ja senttimyymälöille. Hänen isoisänsä perusti Luhdan, jonka pääkonttori kohoaa Nelostien varrella ja joka on yhtenä harvoista vielä olemassa. Ehkä tästä alkaa uuden historiankirjoituksen tarina. Tai kuten Heikki Hiilamo sen muotoilee: ”Helmi Virtasen ja hänen jälkeläistensä kasvuyrityksistä ja niiden kansainvälistymispyrkimyksistä ei ole jäljellä kuin muistoja: riskinottoa ja omapäisyyttä, pettymyksiä ja onnistumisia, jatkuvaa kovaa yrittämistä ja työntekoa.” Vuorineuvos Pekka Luhtanen, 87, vastaa puheluuni niin vain hänkin kotonaan Lahdessa. Voisimme muistella näppäriä ompelijattaria ja sinnikkäitä prässääjiä. Toinenkin tarina jatkuu. Mutta tässä me nyt olemme, Maarit Talja ja minä ja posliinikoira ja vihreä neule, vain vähän minusta nuorempi. Ehkä värimaailman ja koristekuvion valitseminen itse on saanut heidät tuntemaan erityisyyttä. Noilta vuosilta nimittäin kumpuaa mullistus, joka näkyy tänään kaikkialla: massamuodista ponnistava valtaisa kierrätysteollisuus. Asia on painanut häntä. Maarit Talja jatkaa puutöiden ja kranssien tekemistä. Luhtanen tuli alalle 1950-luvulla ja muistelee, että Lahti oli jo tuolloin Helsingin jälkeen suurin vaatetusalan seutu. Mutta tekstiili on materiaalia, sitä tarvitaan paperikoneissa ja kalaverkoissa. Kotonaan lapsia hoitaneita ja siinä samalla kauluksia pyöritelleitä. ”Me käytettiin aina toisten vanhoja. Vaikka se oli äidin vanhasta tehty”, Talja kertoo. Hän laittaa minulle vielä valokuvan: hän on virkannut Päijät-Hämeen keskussairaalan synnytysosastolle yli sata paria vastasyntyneiden tossuja. Jo 1930-luvulla Lahdessa oli merkittävää vaatetusteollisuutta, joka kasvoi täyttämään sotien jälkeistä tekstiilityhjiötä – termi on Pekka Luhtasen. Hän on sitä mieltä mutta löytää vikaa myös yrityksistä itsestään. Jos ammattihistorioitsijat innostuvat, voisi seuraavalla vuosikymmenellä juhlia huonekalujen ja puusepäntyön lisäksi vaatetusalaa. Mitä Talja ajattelee siitä, että sain kaiken sen materiaalin ja hänen tuntien työpanoksensa kolikolla. Talja lopetti yrityksensä 1997. Globaali on vaikuttanut lokaaliin, mutta paikallinen on se, joka näkyy ja tuntuu: rakennuksissa, ompeleissa, niskakivuissa. Pian me elämme taas 30-lukua. Tunnistan tässä kuudennen tarinan alun. NN e jäljet. Heillä on keskitytty huonekaluteollisuuden tutkimukseen. Sinä syksynä ketju avasi Suomeen vielä neljä myymälää, joista yhden Lahteen. Kaltaiseni ovat avainasemassa. Ensimmäinen tarina ei pääty vaan ylläni se jatkuu. Olisihan sitä vanhaa konekantaa ollut, erityisompelukonetta ja muuta.” Kokoelmapäällikkö Sari Kainulainen Lahden museoista tunnustaa heti, että valmisvaateteollisuudesta pitäisi tehdä dokumentointia. Niissä tuoksahti vielä vaihtoehtojen olemattomuus. ”Museot eivät ole ottaneet tätä asiakseen ollenkaan, mutta ollaanko me vanhat vaateyrittäjät myös oltu painostamatta liikaa. Luhtanen arvelee, että Lahden seudulla tehtaat olivat kuitenkin pieniä eikä niistä siksi ole jäänyt oikein muisteltavaa. Tämä historia elää vielä muistoissa ja puheissa. Se on sitten jo seitsemäs. Oli aivan uskomatonta saada joulujuhliin uusi mekko. Myös he ovat etsineet kauneutta elämäänsä. Maarit Taljan kaltaisia alan työmuurahaisia löytyy vielä haastateltaviksi. On syntynyt uusia ongelmia, tekstitiilijätteen määrä on räjähtänyt. Lisäksi vaatteet ovat käyttötavaraa ja muotikin vaihtelee – kuka niitä nyt haluaisi niin säilyttää, saati museoida. Samana kesänä Helsingin Itäkeskukseen avattiin Suomen ensimmäinen Hennes & Mauritz. Kysyn vielä Simo Hiilamolta, olisiko vaatetushistoriaa syytä taltioida paremmin. Valmisvaatteet ovat, no ne ovat vain vaatteita
4 8. pelota. Miksei Miksei pommi pommi pelota
Miksemme enää pelkää. h u h t i k u u 2 2 4 40 vuotta sitten 40 vuotta sitten ydinsodan pelko oli ydinsodan pelko oli arkea. enää pelkää. Suurvaltojen arkea. Suurvaltojen välit ovat taas hyiset välit ovat taas hyiset ja ydinasearsenaali ja ydinasearsenaali kunnossa. Miksemme kunnossa. Teksti Sammeli Heikkinen Kartta Juuso Koponen Kuva Getty Images 4 9
Koivula riisuu päällystakkinsa ja pikkutakkinsa, ja kiipeämme portaat toisen kerroksen pienehköön neuvotteluhuoneeseen. Synnyin vuonna 1979 ja muistan ydinsodan pelon yhtenä lapsuuden peruskokemuksista. Nollapisteestä paineaalto lähtee leviämään joka suuntaan jokseenkin pallon muotoisena. 5. Siellä sovittiin keskimatkan ohjusten kiellosta. Paineaaltoon nimittäin liittyy ovela efekti, jonka ymmärsivät jo Manhattan-projektin tutkijat noin 80 vuotta sitten. Kun tämä heijastunut paineaalto sulautuu niin sanottuun ensisijaiseen paineaaltoon, syntyy tuhoisa ilmaseinämä, joka syöksyy ulospäin nollapisteestä. Noin 800 metrin säteellä nollapisteestä paineaalto käytännössä hävittäisi myös vahvat kivitalot. Oletetaan kuvitelmani ydinkärki 20 kilotonnin kokoiseksi. Ydinaseet rajaavat edelleen sotimista, mutta ovatko nämä rajat enää samat kuin ennen. Valtavan raju ilmanpaineen vaihtuminen repäisisi auki Santahaminantien varressa seisovat asuinkerrostalot, hirmumyrskylukemia pilkkanaan pitävä tuuli katkoisi lämpöaallon tuleen sytyttämät männyt niiden pihoista. Pelon ydinsodasta korvasi huoli siitä, että sosialistisen suurvallan sekavilta raunioilta ydinaseita päätyisi vääriin käsiin, esimerkiksi terroristeille. Räjähdys vapauttaa energiansa lämpönä, paineena ja säteilynä. Toisen maailmansodan jälkeen rakennettu valtava ydinasearsenaali synnytti suurvaltojen välisen kylmän sodan kauhun tasapainon. Suojaton iho palaisi kolmannen tai neljännen asteen palovammoille. Räjähdyspisteestä suihkuaa joka suuntaan ionisoivaa säteilyä. Vuonna 1986 Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan tapasi Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšhovin Islannissa Reykjavikissa. ”Se oli uniikki saavutus. Kilometrin säteellä nollapisteestä tulisi niin kuuma, että puu syttyisi tuleen. Kolmannen asteen palovammoja syntyisi yli kahden kilometrin päässä. K un aloin jälleen pelätä pommia, helmikuussa 2022, sijoitin mielessäni nollapisteen tänne. S otilasalueen portille ei saavu äärimmäinen kuumuus, paine ja säteily vaan tavallinen suomalainen keski-ikäinen mies, mitä vähän keskimääräistä pidempi. Seison sumuisessa talviaamussa Santahaminan sotilasalueen portilla ja katselen portilta etelän suuntaan, pitkin Santahaminantietä. Tulipallo laajenee silmänräpäystä nopeammin. Parisataa metriä ylämäkeen ja sisään ruman toimistokerrostalon alaovista. Ydinaseongelma painui taka-alalle.” Jos kansalaiset unohtivat ydinaseet, ydinasevallat eivät. Noin puolentoista kilometrin säteellä suojattomat ihmiset – ja eläimet – saisivat säteilyannoksen, joka todennäköisesti tappaisi kuukauden sisällä. Tommi Koivula kertoo portin sotilaspoliiseille, millä asialla minä liikun. Y dinkärjen räjäyttäminen maan pinnan yläpuolella on tarkkaa tiedettä. Jos nollapiste olisi tuolla, muutaman sadan metrin päässä näkymättömiin jäävän kasarmialueen keskellä, sekunnin murto-osissa välähdyksen jälkeen minuun osuisi räjähdyksen lämpöaalto, joka olisi ennen sitä pyyhkäisyt varuskunta-alueen yli ja Santahaminan päiväkodin ja ala-asteen läpi. Näin olemme Maanpuolustuskorkeakoulussa. Reilu sekunti räjähdyksestä paineaalto iskisi portilla leimuaviin sotilaspoliiseihin, henkilöautoihin ja minuun. Uhkana jopa ydinterrorismi on kuitenkin kaukana koko maailman sivilisaation tuliseen nieluunsa ahmaisevasta täysimittaisesta ydinsodasta. Suurvallat pystyivät sopimaan kokonaisen asejärjestelmän kieltämisestä.” Neuvostoliitto kaatui muutama vuosi myöhemmin. Osa tuota yhtälöä ovat ydinaseet. Sokaiseva, silmäluomet läpäisevä välähdys. Melkein kahden kilometrin säteellä paineaalto särkisi asuinrakennukset, suuri osa ihmisistä loukkaantuisi tai kuolisi. Jos kasvoton räjäyttäjä haluaa aiheuttaa mahdollisimman suurta tuhoa mahdollisimman laajalla alueella, 20 kilotonnin räjähdykselle hyvä korkeus on puoli kilometriä tai hieman enemmän. Pelko alkoi kuitenkin hiipua jo kylmän sodan loppuvuosina. Hän pohtii työkseen sitä, miten suurvaltojen suhteet ja voimien tasapaino ovat muuttuneet ja muuttuvat. Se veti rajat sille, miten Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sotivat. Sellainen räjähdys olisi jonkin verran suurempi kuin Hiroshimassa ja aavistuksen pienempi kuin Nagasakissa toisen maailmansodan loppuhetkillä. Äärimmäinen kuumuus leimauttaisi vihreän välikausitakkini tuleen, kärventäisi partani, kulmakarvani ja pipon alta roikkuvan pitkän tukkani. Ja ovatko ydinaseet nykyään vähemmän vaarallisia kuin ennen, vai miksi tuntuu siltä, ettei niitä pelätä kuten ennen. ”Seurasi yli 30 vuotta syvää rauhaa Euroopassa. Kun se osuu maahan räjähdyspisteen alapuolella, se paitsi litistää ja repii auki kasarmit ja vartiokopit myös heijastuu takaisin ylös ja sivuille, suurin piirtein puolipallon muodossa. Joitakin vuosia minua vanhempi Koivulakin muistaa huolen ydinaseista lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Nykyisessä ydinasehierarkiassa kyseessä olisi taktinen ydinase, yleensä sellaisten kerrotaan huolettomasti olevan alle kilotonnista noin sataan kilotonniin, siis viisi kertaa Nagasakin pommin kokoisiin. Puhdasta väritöntä kirkkautta, joka nielee näkyvistä kaiken muun. Tätä olen tullut kysymään Koivulalta. Jos ja kun tuhon pitää maan pinnalla olla mahdollisimman suurta, sopiva räjähdyskorkeus on olennainen. Koivula on MPKK:n strategian professori. Portilla se pyyhkäisisi minut, sotilaspoliisit, vartiokopit ja parkkeeratut autot sillalle, meren jäälle tai pitkin rantakallioita. Sekä toi lukemattomien ihmisten aivoihin kytevän ajatuksen siitä, että kaikki voi loppua milloin vain
Strategian professorin toki sopiikin kerran haastattelussa siteerata ehkä tunnetuinta sotateoreetikkoa, preussilaista Carl von Clausewitzia. Vielä kylmän sodan aikaan Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain suora sotilaallinen yhteenotto tarkoitti ihmisten ajatuksissa – ja mitä ilmeisimmin myös eri osapuolten esikunnissa – melkein väistämätöntä ydinaseiden käyttöä ja siten pohjoisen pallonpuoliskon kaupunkien katoamista vetypommien välähdysten hehkuvan maton alle. Ydinaseesta tuli nopeasti Nagasakin jälkeen tabu, joka vain vahvistui, kun kukaan ei turvautunut siihen uudelleen. Hyökkääjästä ei ole varmuutta, mutta vahvimmat epäillyt ovat Israel ja Yhdysvallat. ”Von Clausewitz määritteli sodan niin, että sillä pakotetaan toinen taipumaan meidän tahtoomme”, Koivula sanoo. Vaikka Clausewitzin ajattelu sopii edelleen osaltaan nykyaikaan, vielä paremmin sitä saattaa kuvata weaponisation of everything, termi, jonka on kehittänyt Venäjän-tutkija Mark Galeotti. Kylmän sodan jälkeen ydinaseiden määrä toki väheni reilusti. Enimmillään ydinkärkiä ja -pommeja oli vuonna 1986 maailmassa yli 70 000. ”Lännessä puhutaan paljon Venäjän lisääntyneestä uhkaavuudesta. Tällainen konflikti hämärtää tietenkin itse sodankin määritelmää. Niitä ylläpidettiin ja niitä kehiteltiin. Ainakin joukkotuhoaseen määritelmästä on tullut hämärämpi. ”Suurvaltojen ajattelussa ja strategiassa ydinaseet eivät menettäneet merkitystään. Kynnys ydinaseiden käyttöön on selvästi korkeampi kuin hämärämpien menetelmien: ydinaseita on käytetty ihmisten tuhoamiseen vain kaksi kertaa maailman historiasta, ja Hiroshiman ja Nagasakin pommittamisesta tulee tämän vuoden elokuussa jo 74 vuotta. Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti Sipri arvioi, että viime vuoden alussa ydinaseita oli noin 12 500. Taloustaistelua taas käy juuri nytkin Venäjää vastaan myös Suomi, osana Euroopan unionia. J os aseistusta on aivan riittävästi pelättäväksi, ehkä suurvaltojen suhtautuminen ydinaseisiin on erilaista. Aseteollisuuden vaatimasta teknologiasta puhumattakaan. Suuri osa puheesta on tarkoitettu herättämään omaa väestöä siihen, että syvä rauhan aika on ohi.” 5 1 h u h t i k u u 2 2 4. Ydinaseiden uniikki asema rapistuu. Toisin sanoen kaikkea voi käyttää aseena, kuten Venäjä käyttää myös miehittämillään Ukrainan alueilla sijaitsevia ydinreaktoreita. Taloussota, kyberhyökkäys tai tekoälyn käyttäminen aseena voi vahingoittaa talousjärjestelmiä, sähköverkkoja tai teknologista infrastruktuuria. Venäjäkin pystyi ylläpitämään ydinaseitaan myös huonoina aikoina.” Koivula arvioikin, että vaikka ydinaseita on vähemmän kuin kylmän sodan aikana, ne ovat modernimpia ja paremmassa käyttökunnossa. J os näin on, miksi julkisuudessa spekuloidaan toistuvasti Venäjän ja Naton mahdollisella sotilaallisella konfliktilla. Venäjään kohdistetuilla talouspakotteilla pyritään näivettämään maan mahdollisuudet ylläpitää teknologisesti monimutkaisia systeemeitä, kuten lentokoneita ja niiden vaatimaa tukiverkkoa. 12 500 ydinasettakin riittää hyvin hävittämään kaiken järjestäytyneen ihmiselämän maapallolta. Ihmisiä ei höyrysty, pala ja murskaannu kuten ydinaseiskussa, mutta pidemmällä aikavälillä vaikkapa tietyn maan talouden murentaminen voi johtaa suureen inhimilliseen kurjuuteen ja kuolemiinkin. Onnistuneesta kyberhyökkäyksestä on esimerkki Stuxnet-virus, joka vahingoitti 2010-luvun alussa vakavasti Iranin ydinaseohjelmaa
Ja vaikka suurvaltojen välinen sota vältettiin, miljoonia ihmisiä kuoli ja kärsi kylmän sodan synnyttämissä yhteenotoissa ja tilanteen jälkikouristuksissa ympäri maailmaa. Yhdysvallat vastaa tiivistämällä liittolaisuuksiaan, myös Kiinaa vastaan. Samaan aikaan suurvaltojen välit ovat huonontuneet. Esimerkiksi Venäjä on epäilemättä hyötynyt ydinaseistaan Ukrainan-hyökkäyksessään. Samoin Nato on määritellyt pysyvänsä ydinaseisiin nojaavana puolustusliittona niin pitkään kun maailmassa on ydinaseita. Ja ehkä ilman ydinaseita Ukrainaa olisi autettu nopeammin ja tehokkaammin”, Koivula pohtii. Kilpailun aikakautta on eletty noin 15 vuotta.” Satulatuolistrategi ja julkisuudessa viihtyvä pundiitti – parhaimmillaan nämä ominaisuudet löytyvät samasta ihmisestä – tietenkin kiihtyy miellyttävästi pohtiessaan sosiaalisessa mediassa venäläisten prikaatien ja Naton nopean toiminnan joukkojen väkivaltaista tanssia Suwalkin käytävässä. Jostain syystä ydinaseet yleensä unohtuvat näistä kuvioista. Suuri osa, ehkä suurin osa, maailman maista on Ukrainan sodan suhteen puolueettomia tai vähintään välinpitämättömiä. Kuitenkin Naton jäsenvaltioiden turvallisuus taataan edelleen viime kädessä ydinaseilla. Yhdysvallat puolestaan lupasi äärimmäisen rajua vastaiskua tavanomaisella aseistuksella, jos Venäjä käyttäisi ydinasetta. Kylmässä sodassa oli kysymys yhteiskuntajärjestysten ja maailmankatsomusten kamppailusta, joka nähtiin sekä lännessä että idässä nimenomaan eksistentiaalisena taisteluna. Toisaalta Ukrainan sotilaallisessa avustamisessa on toistuvasti ylitetty sellaisia punaisia viivoja, joiden rikkomisesta Venäjä on varoittanut: Ukraina on saanut raskaita raketinheittimiä, taistelupanssarivaunuja, ohjuksia ja sille on ainakin luvattu hävittäjäkoneita. ”Venäjä haluaa horjuttaa voimassa olevaa monenkeskistä järjestelmää. Julkinen puhe kuumasta sodasta Naton ja Venäjän välillä on vain puhetta. ”Kortin arvo kuluu, kun uhkauksia ei toteuta.” Mutta voisiko Venäjä edes käyttää ydinaseita mitenkään järkevästi, edes siinä tapauksessa, että järkevyyden käsitettä venytetään huomattavasti. Suuri osa puheesta on tarkoitettu herättämään omaa väestöä siihen, että syvä rauhan aika on ohi. ”Venäjä pyrki näin painostamaan Ukrainaa ja kansainvälistä yhteisöä. Venäjä on aidosti uhkaava.” Vaikka molemminpuolisen tuhoutumisen uhka on olemassa edelleen kylmän sodan malliin, tilanne on kuitenkin varsin erilainen. Siis jos sitä ei välttämättä halua panna vaakalaudalle käyttämällä ydinaseita. Kostoa ei ole tullut. Vaikka Venäjän on epäilemättä aggressiivinen ja laajenemishaluinen valtio, se on sitä erityisesti johtajansa Vladimir Putinin takia. ”Useimmat analyytikot ovat sitä mieltä, ettei Venäjän kannata käyttää taktisia ydinaseita taistelukentällä. Tai kuten Koivula muotoilee: ”Ydinaseelle käy käyttämisen jälkeen kuin uudelle autolle autokaupasta ulosajettaessa. Ei ole mitään yksittäistä voimakeskittymää, jonka tuhoaminen auttaisi voittamaan sodan. Tähän kamppailuun kiskoutui mukaan jollakin tavalla melkein jokainen maa maailmassa. Lopulta toinen puoli voittaisi ja toinen häviäisi. Arvosta lähtee heti neljännes pois.” Sitä paitsi vaikka ydinaseilla ei ole hyökätty Nagasakin jälkeen, niitä on käytetty. Koivula muistuttaa, että Nato on myös pitänyt kiinni mahdollisuudesta käyttää ydinaseita ensimmäisenä. Siitä, oliko ydinisku oikeasti lähellä, ei ole tietoa. Varsinkin Venäjä toimii aggressiivisesti, räikeimpänä esimerkkinä hyökkäys Ukrainaan. Nykyisen vastakkainasettelun ulottuvuudet ovat kylmää sotaa vaatimattomammat. Tilanne laukesi diplomaattisesti, Kiinan ja Intian painostuksen auttamana. Tämä tulkittiin niin, että Putin uhkaa ydinaseiden käytöllä. Muutaman sadan kilometrin päässä Wienistä, Budapestista ja Roomasta. Ukrainan sotaa pidetään helposti uniikkina suurena eurooppalaisena ihmisten hävittämisenä, mutta kylmän sodan hiipumisen jälkeen Jugoslavia hajosi ja seuranneissa itsenäistysja sisällissodissa kuoli noin 130 000–140 000 ihmistä. Kuten sotilaallisesta tutkijasta ydinasevastaiseksi aktivistiksi liukunut Daniel Ellsberg muotoili: ydinase on kuin vastapuoleen suunnattu ladattu pistooli. Kyse ei ole maailmanjärjestysten taistelusta vaan roistovaltioksi ryhtyneen alueellisen suurvallan pitämisestä aisoissa. ”Vaikka kilpailu on kiistämätöntä, minkään suurvallan olemassaolo ei ole uhattuna”, Koivula sanoo. Putin varoitti hyökkäyksen alettua muita sekaantumasta asiaan, muuten luvassa olisi sellainen vastaus, jota ei ole koskaan koettu. Alueella tuulee yleensä lännestä itään, joten laskeuma voisi tulla Venäjälle.” Tosin, Koivula lisää, Venäjällä on maailman suurin ja monipuolisin valikoima taktisia ydinaseita ja monenlaisia keinoja 5 2. Myös Venäjä kertoo julkisesti olevansa valmis käyttämään ydinaseita, jos maa on vakavassa vaarassa. Koivula arvioi, ettei pelotteen vaikutus ole hiipunut. Tuolloin Ukrainan vastahyökkäys oli vauhdissa ja venäläisiä yksiköitä vaarassa joutua saarretuiksi. Yhdysvallat varautui CNN:n mukaan loppuvuonna 2022 siihen, että Venäjä iskee Ukrainaa vastaan taktisella ydinaseella. Y dinasevallalle ydinase on käyttökelpoinen niin kauan kuin sitä ei käytä. ”Lännessä puhutaan paljon Venäjän lisääntyneestä uhkaavuudesta
T oinen neuvotteluhuone, toinen keski-ikäinen tutkija. Tulipallo nousee ilmakehässä ylöspäin. Julkisuudessa olevien tietojen perusteella ydinräjähdyksen voimakkuuden voi valita 0,3 kilotonnista jopa 400 kilotonniin. Kaikki suojattomat kärsisivät kolmannen asteen palovammoja Matinkylässä, Paloheinässä, Malmilla ja Meri-Rastilassa saakka. Siinä tulee samalla niin sanotun taktisen ja strategisen ydinaseen ero esiin. Se oli tosi vahvasti arjessa läsnä. ”Ydinaseen paradoksaalinen perusluonne on se, että se on arvokkain, kun sillä ei tee mitään. Tai kaupunkeja. Vertailun vuoksi: vuonna 2020 Beirutin sataman tuhoisa räjähdys, joka muun muassa hävitti 300 000 ihmisen kodit, oli voimakkuudeltaan ehkä juuri 0,3 kilotonnia. Mika Perkiömäellä on ruutupaita, lyhyt parta, urheilukello ranteessa ja silmälasit otsalla. Mutta kuten Kristensenkin sanoo, jos ydinaseita käytetään, mitä tahansa voi tapahtua. Siinä toki lähdetään oletuksesta, ettei kukaan toimi järjettömästi. Esimerkiksi Yhdysvaltain Eurooppaan sijoittamat B61-ydinpommit ovat sekä taktisia että strategisia aseita. Washington Postin jutussa ydinaseasiantuntija Hans Kristensen arvioi, että todennäköisesti Venäjä käyttäisi Iskander-ohjusta, jos se haluaisi hyökätä taktisilla ydinaseilla. ”Muistan sen ydinsodan pelon lapsuudessa monestakin asiasta. ”Oli aivan aito usko siihen, että ydinaseita ei enää tarvita, niistä voidaan hankkiutua eroon.” toimittaa niitä haluttuun paikkaan. Kohoava ilmamassa vetää maasta pölyä, tuhkaa ja savua, pallo litistyy, sisus työntyy ylös ja sivuille, mutristuu. Oranssia hehkuaan kadottavasta massasta muodostuu sienipilvi, joka kohoaa parinkymmenen kilometrin korkeuteen. V oin kuvitella äärimmäisen tuhon äärimmäisen helposti. Hän tutkii Venäjän mediaa, ympäristödiskurssia ja suhdetta uusiutuvaan energiaan, mutta hän on myös perehtynyt eurooppalaisten näkemykseen ydinturvallisuudesta ja sen muutokseen. Ne ovat yleensä kivuttomia, sillä iho palaa niin syvälle, että kipuaistimuksia kuljettavat hermonpäät tuhoutuvat. Olen kyennyt tällaiseen ajatusleikkiin jo ala-asteiässä, varmaan aiemminkin. Täystuhon raja menisi lännessä Lauttasaaren sillalla, idässä Kalasataman ja Kulosaaren välissä, pohjoisessa jossain Alppiharjun ja Pasilan välillä. Nyt internetissä on Nukemap, ydinvoiman ja -aseiden historiaan perehtyneen yhdysvaltalaisprofessori Alex Wellersteinin aikaansaannos. Siihen aikaan ydinsodasta puhuttiin julkisuudessa, joskus muutenkin. Elin lapsuuteni 1980-luvulla. Tämä on ydinsotaa pelkäävälle huojentava ajatus. Siinä voi valita paikan kartalta, sanotaan Helsingin rautatieaseman, ja ydinkärjen räjähdysvoiman, esimerkiksi 800 kilotonnia, joka voisi olla venäläisen liikkuvalta laukaisualustalta lähetettävän Topol-ohjuksen ydinkärki. Taktisten ydinaseiden voimakkuus vaihtelee tavattoman paljon. Megatonniluokkaa lähestyvä räjähdys parin kolmen kilometrin korkeudessa Helsingin yllä käytännössä tuhoaisi kaupungin. Perkiömäki on tutkijatohtori Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. Paineaalto iskisi koko Helsinginniemelle niin rajuna, että vahvatkin rakennukset repeäisivät palasiksi, sortuisivat tai raunioituisivat. Jos kuuli, että lentoh u h t i k u u 2 2 4 5 3. Strategisilla aseilla voi yrittää tuhota vaikkapa vihollisen ohjussiiloja tai maahan kaivettuja komentokeskuksia. Silloin sen käytöllä voi uhata ja se toimii pelotteena mahdollista hyökkääjää vastaan”, Koivula sanoo. Visuaalista ärsykettä mielikuvituksekas ja utelias lapsi löysi helposti: lehdistä, televisiosta, ties mistä opaskirjasista. Taktinen ydinase panisi maan tasalle osan Helsinkiä, strateginen ase koko kaupungin. Taktisten aseiden voimakkuus on kutenkin juuri ja juuri niissä rajoissa, että niitä periaatteessa voisi käyttää taistelukentällä tai vaikkapa liikenneyhteyksien hävittämisessä. Sitten vain painetaan Detonate-nappia. Ne ovat niin sanottuja dial in -ydinaseita. Ehkäpä tarkoilla rajoilla ei olisi väliä, sillä puun tuleen sytyttävä lämpöaalto olisi pyyhkäissyt jo ennen sitä Laajasaloon, Viikkiin, Pohjois-Haagaan ja Keilalahteen saakka
Tulipallo tarkoittaa ydinräjähdyksen tulipallon suurinta laajuutta, psi taas on paineen yksikkö. Helsinki–Vantaan lentokentällä. Siinä ei myöskään huomioida räjähdyksen lämpöaallon aiheuttamia tulipalotuhoja. Rakennusten tuhoutumisen simulointi perustuu Stanfordin yliopiston tutkijoiden Yhdys valtain puolustusvoimille vuonna 1971 tekemään laskelmaan eri tyyppisten rakennusten vaurioitumis todennäköisyyksistä erisuuruisilla ylipaineilla. Viiden psi:n ylipaine esimerkiksi riittää tuhoamaan suurimman osan rakennuksista. Simulaatio ei huomioi maaston pinnanmuotojen mahdollisesti tarjoamaa suojaa, eikä myöskään toisten rakennusten suojavaikutusta. Räjähdyksen nollapisteeksi on otettu Helsingin päärautatieasema, jonka yllä ydinkärki räjähtäisi 2900 metrin korkeudessa. Se ei myöskään kerro tuhoista yksittäisten rakennusten tasolla, vaan antaa yleiskuvan tuhoista. Lievempiä vaurioita kärsiviä rakennuksia on Riihimäellä asti. Entä jos Helsinkiin osuu?. 5 4 TULIPALLO strateginen ydinase, 800 kt räjähdyskorkeus 2 900 m 5 PSI (1,7 km) 1 PSI (4,5 km) TULIPALLO taktinen ydinase, 20 kt räjähdyskorkeus 500 m 5 PSI Suurin osa rakennuksista tuhoutuu täysin (6,5 km) 5 PSI (1,7 km) 1 PSI (4,5 km) TULIPALLO taktinen ydinase, 20 kt räjähdyskorkeus 500 m 5 PSI Suurin osa rakennuksista tuhoutuu täysin (6,5 km) 20 PSI Raskaat betonirakennukset tuhoutuvat (0,8 km) Kartan mittakaava 1:70 000 1 PSI Suurin osa rakennuksista kärsii jonkinasteisia vaurioita (18 km) Täysin tuhoutunut (29 %) Pahoin vaurioitunut (26 %) Lievästi vaurioitunut (44 %) Ei vaurioita (1 %) Lähin simulaatiossa ilman vaurioita selviävä rakennus on Espoon Iirislahdessa sijaitseva teräsrunkoinen rivitalo; etäisyys räjähdyksen keskipisteeseen 10 km Simulaatiossa täysin tuhoutuneita rakennuksia on vielä yli 15 km päässä räjähdyksen keskipisteestä, mm. Santahaminan ylle sijoitetun 20 kilotonnin räjähdyksen aiheuttamia tuhoja rakennuksille ei ole mallinnettu. Probabilistic air blast criteria for urban structures). (Pickering & Bockholt 1971. Kehät nollapisteen ympärillä kertovat kuitenkin tuhojen laajuudesta. Simulaatiossa Helsingin kantakaupungin rakennuksista 98 % tuhoutuu täysin PASILA KALLIO TÖÖLÖ MUNKKINIEMI MEILAHTI KULOSAARI HERTTONIEMI MYLLYPURO ITÄKESKUS KONTULA VIIKKI MALMI TAPULIKAUPUNKI LÄNSIMÄKI VUOSAARI LAAJASALO LAUTTASAARI JAKOMÄKI MALMIN LENTOASEMA TIKKURILA HAKKILA KEILALAHTI OTANIEMI TAPIOLA WESTEND MATINKYLÄ OLARI NÖYKKIÖ LATOKASKI SUVELA KURTTILA KAUNIAINEN KIVENLAHTI ESPOON KESKUS LEPPÄVAARA LAAKSOLAHTI PETIKKO MYYRMÄKI VANTAANKOSKI KANNELMÄKI KONALA LAAJALAHTI MANKKAA YLÄSTÖ HELSINKI–VANTAAN LENTOASEMA TAMMISTO KOIVUHAKA PALOHEINÄ MAUNULA OULUNKYLÄ KÄPYLÄ HAAGA PITÄJÄMÄKI ASKISTO NUUKSIO Kartassa simuloidaan 800 kilotonnin strategisen ydinkärjen räjähdyksen vaikutukset pääkaupunkiseudulla
h u h t i k u u 2 2 4 5 5 TULIPALLO strateginen ydinase, 800 kt räjähdyskorkeus 2 900 m 5 PSI (1,7 km) 1 PSI (4,5 km) TULIPALLO taktinen ydinase, 20 kt räjähdyskorkeus 500 m 5 PSI Suurin osa rakennuksista tuhoutuu täysin (6,5 km) 5 PSI (1,7 km) 1 PSI (4,5 km) TULIPALLO taktinen ydinase, 20 kt räjähdyskorkeus 500 m 5 PSI Suurin osa rakennuksista tuhoutuu täysin (6,5 km) 20 PSI Raskaat betonirakennukset tuhoutuvat (0,8 km) Kartan mittakaava 1:70 000 1 PSI Suurin osa rakennuksista kärsii jonkinasteisia vaurioita (18 km) Täysin tuhoutunut (29 %) Pahoin vaurioitunut (26 %) Lievästi vaurioitunut (44 %) Ei vaurioita (1 %) Lähin simulaatiossa ilman vaurioita selviävä rakennus on Espoon Iirislahdessa sijaitseva teräsrunkoinen rivitalo; etäisyys räjähdyksen keskipisteeseen 10 km Simulaatiossa täysin tuhoutuneita rakennuksia on vielä yli 15 km päässä räjähdyksen keskipisteestä, mm. Simulaatiossa Helsingin kantakaupungin rakennuksista 98 % tuhoutuu täysin PASILA KALLIO TÖÖLÖ MUNKKINIEMI MEILAHTI KULOSAARI HERTTONIEMI MYLLYPURO ITÄKESKUS KONTULA VIIKKI MALMI TAPULIKAUPUNKI LÄNSIMÄKI VUOSAARI LAAJASALO LAUTTASAARI JAKOMÄKI MALMIN LENTOASEMA TIKKURILA HAKKILA KEILALAHTI OTANIEMI TAPIOLA WESTEND MATINKYLÄ OLARI NÖYKKIÖ LATOKASKI SUVELA KURTTILA KAUNIAINEN KIVENLAHTI ESPOON KESKUS LEPPÄVAARA LAAKSOLAHTI PETIKKO MYYRMÄKI VANTAANKOSKI KANNELMÄKI KONALA LAAJALAHTI MANKKAA YLÄSTÖ HELSINKI–VANTAAN LENTOASEMA TAMMISTO KOIVUHAKA PALOHEINÄ MAUNULA OULUNKYLÄ KÄPYLÄ HAAGA PITÄJÄMÄKI ASKISTO NUUKSIO. Lievempiä vaurioita kärsiviä rakennuksia on Riihimäellä asti. Helsinki–Vantaan lentokentällä
Välähdyksiä, tulipalloja, sienipilviä. Samat ihmiset, jotka ajoivat ydinaseriisuntaa, kuuluivat monesti myös ydinvoiman vastaiseen liikkeeseen ja ympäristöliikkeeseen. kone lentää jossain, ajatus oli, että nytkö se alkaa. Oli aivan aito usko siihen, että ydinaseita ei enää tarvita, niistä voidaan hankkiutua eroon.” Toisin kävi. Venäjä käyttää voimaloita tukija suoja-alueina omille joukoilleen. Berliinin muuri murtui, Neuvostoliitto hajosi. Yhdysvalloissa presidentiksi nousi Ronald Reagan, joka viljeli sotaista retoriikkaa. ”Mun suomettuneessa lapsuudessa kylmä sota henkilöityi Reaganiin. Ensin lämpöaalto humauttaa lautapäällysteisen seinän maalit tuhkaksi ja palokaasuiksi, sitten paineaalto rysäyttää seinän halki ja kaataa tiilisen savupiipun. Julkisuudessa se on kuitenkin viime vuodet ollut ilmaston katastrofaalinen lämpeneminen. T äydellinen tuho paitsi kauhistuttaa, myös kiehtoo. ”Tämä rikkoo räikeästi Geneven sopimuksia. Saksan Ein Bisschen Frieden voitti, Suomen Nuku pommiin jäi viimeiseksi. ”Lähdettiin ylioptimistiseen suuntaan. Joka tapauksessa nämä kolme ryhmittymää toimivat yhdessä ja vahvistivat toisiaan. ”Kaikki muuttui, kun Gorbatšov tuli valtaan.” Tuli Reykjavikin huippukokous, perestroika ja glasnost. Vuoden 1982 Euroviisuissa sekä voittajaettä jumbokappale kertoivat sodan pelosta ja rauhankaipuusta. Suurvaltojen välit ovat ainakin yhtä heikot kuin kylmän sodan hyisinä aikoina. Esimerkkinä ydinaseriisunnasta Ukrainan tapaus on kehnonpuoleinen. N yt Venäjän armeija taistelee Ukrainan maaperällä sitä puolustavia ukrainalaisia vastaan ja tuhansia kuolee. Koe nimeltä Teapot Apple 2 (miten kotoinen, söpö nimitys 29 kilotonnin ydinräjähdykselle) sisälsi testin vaikutuksista rakennuksiin, autoihin sun muihin. Tuli Francis Fukuyaman kirja historian lopusta. Näin oli etenkin vielä 1980-luvun alkupuolella. Amazon julkaisee huhtikuussa tietokonepeliin perustuvan Fallout-sar5 6. ”Yleensä on vain se yksi uhka, joka hallitsee. Jotkut myös menettivät. Eikä tällaista ole tapahtunut koskaan ennen: rauhanomaisista ydinlaitoksista on tullut eräänlaisia ydinaseita. Koska kansalaisyhteiskunta on kovin toisenlainen, sanoo Perkiömäki. Tuolloin Neuvostoliiton joukot taistelivat Afganistanissa, jonka kapinallisia Yhdysvallat tuki ja aseisti. Samalla ydinaseet levisivät. Se sekoittaa erottelua. ”Tämä piti ydinsotadiskurssia yllä julkisuudessa.” Nykyään vastaavaa kolminaisuutta ei ole. Ydinuhkan kokemus olikin aidosti sukupolven tai useammankin henkistä omaisuutta, Perkiömäki päättelee. Vuonna 1994 Ukraina luovutti aseensa Venäjälle, kun länsimaat ja Venäjä lupasivat vastineeksi taata Ukrainan turvallisuuden. Ympäristöliikkeen huomiosta valtaosan vie huoli ilmastokriisistä. Netflixiin ilmestyi maaliskuussa uusi laaja dokumenttisarja, Atomipommi ja kylmä sota. Ehkä on niinkin, että ihmisten mieliin mahtuu yksi eksistentiaalista tuhoa lupaava uhka kerrallaan. Saman tien räjähdyksen synnyttämä ilman ylösvirtaus imaisee paineaallon takaisin sinne, mistä se on tullutkin. Mieleen tulee levän liike kirkasvetisen järven matalassa rantavedessä. En sano, ettei kö niitä mahtuisi ihmisen ajatuksiin useampia, mutta jos on jo olemassa yksi eksistentiaalinen uhka, mitä toinen tuo lisää?” Kun aiemmin ydinaseiden vastustaminen saattoi olla ydinvoiman vastustusta, nykyisessä kertomuksessa ydinvoima onkin lääke vallitsevaan eksistentiaaliseen uhkaan, siis ilmastonmuutokseen. Youtubesta löytyy kilotonneittain kuvamateriaalia vanhoista ydinkokeista. Miksei ydinsodan pelko puske läpi samoin kuin nelisenkymmentä vuotta sitten. Edestakaisin tuntuu kulkevan suhteemme myös ydinaseisiin ja sodan pelkoon. Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea hankkivat itselleen ydinaseen kylmän sodan päättymisen jälkeen. 1980-luvun alussa ydinsodan uhkaa piti yllä Euroopassa aktiivinen ryhmä kansalaisia. Kun Neuvostoliitto hajosi, se jätti perintönään ydinaseita Venäjän lisäksi muihin seuraajavaltioihin. Ja sen jälkeen samanlainen Tšernenko.” Pystyyn kuivuneet politbyroon dinosaurukset eivät kuitenkaan kestäneet neuvostojohtajina kuin yhteensä reilut pari vuotta. Rauhanliike on kuihtunut marginaalitoiminnaksi, jota somen syvää päätyä matalammallakin saatetaan epäillä Putinin kätyriputiikiksi. 1990-luvun alussa esimerkiksi Ukrainalla oli ydinaseita, tosin epäselvää oli, oliko sillä keinoa ja kykyä käyttää niitä. Ja Neuvostoliitossa Brežnevin kuoltua valtaan tuli Andropov, kovan linjan edustaja. Ehkä pelko on tulossa takaisin kuin ydinräjähdyksen paineaalto. Tietoisuus siitä, että tällaista voi tapahtua, oli koko ajan.” Ydinsodan uhka ja kylmä sota työntyivät populaarikulttuuriin. Mutta kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, se miehitti sekä Tšernobylin voimala-alueen että Zaporižžjan ydinvoimalan. Oma ydinase kun on tähän saakka suojannut ulkovaltojen hyökkäykseltä. Voiko enää puhua ydinvoimalan käytöstä rauhanomaisesti, jos sitä voi käyttää näin?” Perkiömäki kysyy. Yhdysvallat ja Venäjä toki vähensivät ydinkärkiensä määrää hurjasti, mutta kun niitä oli lähtöjään kymmeniä tuhansia, varaakin oli vaarantamatta kykyä hävittää mahdollinen vihollismaa perinpohjaisesti
Eihän ydinaseistakaan paljon lyhyessä Nato-keskustelussa puhuttu. Aiemmin olimme vain potentiaalinen ydinsodan uhri. Ja tietenkin viime vuoden suuria elokuvatapauksia oli Oppenheimer. Huutoja ja itkua, kännyköiden valoja. Mieluummin sen jättää kokematta. Mutta Koivulan näkemys selvästi oli se, että ydinaseiden käyttö on hyvin epätodennäköistä, sillä käyttäjän on todella vaikea hyötyä siitä. Ja sellaisina kenties vakiintuneempia suurvaltoja herkempiä oikeasti käyttämään aseitaan. Maan järähdys, valot sammuvat. Maan järähdys, valot sammuvat. Ulosteämpärit haisisivat, moni joutuisi makaamaan kylmällä betonilattialla. Jos sota tulee, lisääkö ydinaseliittoon kuuluminen riskiä joutua ydinaseiskun kohteeksi. 5 7 jan, joka tapahtuu ydinsodan jälkeisessä maailmassa. Ehkä lähimpänä ydinsotaa maailma oli vuonna 1962 Kuuban kriisin aikana. Ydinaseiden käytössä ei tosiaan ole järkeä. Tähän Tommi Koivula vastasi Santahaminan harmaana päivänä, ettei meille ole hajuakaan siitä, mihin Venäjän tai muiden ydinasevaltojen aseet on tähdätty ja mitä niillä suunnitellaan tehtäväksi. Asevelvollisuutta ei purettu, väestönsuojeluun on suunnitelmat. Suomessa sodan uhka on otettu viime vuosikymmenien syvän rauhan aikanakin vakavammin kuin Euroopassa keskimäärin. Kun Suomi liittyi Natoon, suhteemme ydinaseisiin muuttui valtiona, vaikka sitä ei ehkä moni tullut silloin ajatelleeksi. Miten siis kävisi, jos alun ydinpommifantasiassa en seisoisikaan Santahaminan portilla, vaan olisi siinä väestönsuojassa, jossa minun pitäisikin olla. Siksikö, ettei taktisen aseen mahdollinen käyttö tuntuisi maailmanlopulta. Molemmat maat ovat melko tuoreita ydinasemahteja. Vuorokauden jälkeen ulos voisi ehkä mennä. Voi myös olla, että katsomme väärään suuntaan. Tuho vältettiin. Toisaalta Mika Perkiömäki oli kiinnittänyt huomiota siihen, miten monissa puheissa taktisten ja strategisten ydinaseiden välille on vedetty tarkkaa rajaa. Kymmeniä ihmisiä ahtaassa, ikkunattomassa tilassa. Toisaalta juuri Hruštšovin järjetön uhkapeli oli johtaa niiden käyttämiseen vuonna 1962. Sitten uuteen maailmaan etsimään juomaa ja ruokaa, jota laskeuma ei olisi saastuttanut. Lähteet: David Ellsberg: The Doomsday Machine: Confessions of a Nuclear War Planner (Bloomsbury, 2017) Nukemap, Yhdysvaltain hallituksen ohje säteilyhätätapauksiin, Wilson Center: Ukraine and Soviet Nuclear History, Center for Arms Control and Non-proliferation: Fact Sheets, Nuclear Weapons, Washington Post: Here are the nuclear weapons Russia has in its arsenal, CNN: US prepared ‘rigorously’ for potential Russian nuclear strike in Ukraine in late 2022, officials say, Kymmeniä ihmisiä ahtaassa, ikkunattomassa tilassa. Huutoja ja itkua, kännyköiden valoja. Mutta kasvoiko vaara. Ydinaseista on siis meille hyötyä. Kotona ikkunat olisivat rikki, parketilla vettä, joka voisi olla saastunutta. Kellarissa on vessa, mutta vedenjakelu olisi poikki. Niin kauan, kun maailmassa on sekä järjettömiin päätöksiin kykeneviä johtajia että ydinaseita, pieni pelko voi olla paikallaan. Olisiko kenelläkään edes vettä mukanaan. Kun Neuvostoliiton pääsihteeriltä Nikita Hruštšovilta kysyttiin, kuka voitti, hän vastasi, että järki voitti. Kellarissa pitäisi pysytellä mielellään vuorokauden ajan, jos talo ei sattuisi syttymään tuleen. Nyt olemme Naton ydinasevarjon alla. h u h t i k u u 2 2 4. Kenties todellinen ydinuhka ei olekaan Ukrainan teurastuskentillä vaan Kashmirissa, jossa Intian ja Pakistanin joukot käyvät melkein säännöllisiä minisotia. Jääkaapin sisältö haisisi, pakastin vuotaisi lattialle. Siis perheeni kanssa kerrostalomme pyöräkellarissa, josta pyörät, lastenvaunut, stigat ja sukset olisi ehkä ehditty heitellä piha-asfaltille sateen kasteltavaksi
Miksen kirjoittanut paremmin, miksen keksinyt tarpeeksi kiinnostavia aiheita, miksi edes suostuin koko hommaan. Palasin siis lopulta siihen ainaiseen kysymykseen, jonka äärellä varmasti jokainen työkseen kirjoittava ihminen kamppailee: kumpi on lopulta tärkeämpää: itse kirKirjoittaa vai tulla luetuksi HELMI KEKKONEN K O L U M N I joittaminen (eli usko omaan tekstiin) vai että tekstit tulevat luetuksi. mietittyäni asiaa tovin kallistuin jälkimmäiseen. Ja ennen kaikkea se tieto olisi nyt myös muilla. Levitän serpentiiniä, puhallan ilmapalloja, koristelen kakkua, pidättelen itkua. Olen tuntenut hänet koko elämäni, enkä ole koskaan aiemmin menettänyt ystävää, en tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. HELMI KEKKONEN on helsinkiläinen kirjailija. Valvon myöhään yöhön, katson ystäväni valokuvia, kuulen hänen naurunsa, yritän ymmärtää tapahtunutta. Dance like no one’s watching. Aamulla kaupunki on tiheän sumun peitossa, matkalla päiväkotiin lapsi kysyy, aionko itkeä koko päivän. Tein sen, mitä ei varmaan pitäisi tehdä: vertasin itseäni muihin eli kävin katsomassa, mitä sitten luettiin. Miksi ylipäätään tekisin yhtään mitään vain sen vuoksi, että niin kaikki muutkin tekevät. 5 8 K O L U M N I sain päätoimittajalta viestin, ettei kolumnini ole tavoittanut lukijoita siten, miten hän oli odottanut ja toivonut. Vai siitä, että elän jossain kuplassa enkä ole kartalla siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa. Siitä, että alusta oli kaltaiselleni kirjoittajalle väärä, vai siitä, että valitsemani aiheet eivät yksinkertaisesti olleet kovin kiinnostavia. Ympärillämme jylläävä kiljuva huomiotalous on tarpeeksi räikeää ja ahdistavaa ilman että vielä itsekin myöntyisin sen asettamiin ehtoihin.. Mietin usean päivän ajan, miten kertoisin asiasta kenellekään. Vitutus kesti muutaman minuutin, sitten alkoi hävettää. Tietenkin tiedän, että seksi ja nuoruus myyvät paremmin kuin sota ja Joan Didion, mutta jos ja kun itse uskon jälkimmäisillä olevan enemmän painoarvoa ja merkitystä, miksi valitsisin edeltävät vain ja ainoastaan sen vuoksi, että niistä ”kaikki” haluavat lukea. Olin kolumnista ylpeä ja iloinen, nyt käteen jäisi pelkkä tietoisuus siitä, että epäonnistuin. Ympärillämme jylläävä kiljuva huomiotalous on tarpeeksi räikeää ja ahdistavaa ilman että vielä itsekin myöntyisin sen asettamiin ehtoihin. Sanon, etten tiedä, täytyy myös kirjoittaa yksi kolumni valmiiksi. Suru on lamaannuttava, puristuu vanteeksi rinnan ja vatsan ympärille. Koska seuraava kolumnini olisi viimeinen, leikin ajatuksella, että voisin kirjoittaa ihan mistä tahansa, enää ei olisi väliä, lukisiko sitä kukaan vai ei. Suosittuja aiheita olivat ainakin deittisovellukset, ulkonäköpaineet, ilmavaivat, alkoholi ja avoimet suhteet. Miten sanoisin ääneen, että sain ihanan mahdollisuuden kirjoittaa kolumnia, mutta ketään ei kiinnostanut se, mistä ja miten kirjoitin. Neljän lapsen ilon ja riemun keskellä kaikki tuntuu hetkittäin normaalilta mutta todellisuus puskee pintaan – maailma ei ole enää ikinä sama. Vai: olen kartalla mutta en välitä. Kaikki saisivat tietää, etten osaa. Jäin miettimään, mistä koko jutussa oli kyse. kesken tanssin rakas ystäväni menehtyy äkillisesti. On myös lapseni syntymäpäivä, hän on odottanut kuusivuotisjuhliaan viikkojen ajan, päätän kertoa tapahtuneesta myöhemmin. Musiikki vaimenee, valot sammuu. Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että asenteeni vei minulta pois mahdollisuuden saada teksteilleni yhtään lukijaa. Itse olin kirjoittanut Joan Didionista, Gazan sodasta, flunssakierteestä ja seksuaalisesta häirinnästä
HANKI OMASI NYT LEHTIPISTEISTÄ, MEILLÄ KOTONA -KAUPOISTA TAI VALITUISTA KÄSITYÖLIIKKEISTÄ! SINULLE SUUNNITELLEET Joona Höri • Maria Kostamovaara • Niina Laitinen • Paula Narkiniemi • Elisa Penttilä • Mia Sumell • Sisko Sälpäkivi • Anna Tanskanen • Minttu Wikberg RAKKAAT KUVIOT Birger Kaipiaisen ikoniset designit ihanina neuleina BIRGER KAIPIAINEN 2 2023 20 uniikkia ohjetta 16 90 ILMESTYY 1.11.
Hyvä dokkari nähtiinkin jo, Asif Kapadian ohjaama Amy. Roolityön elinvoima ei kalpene vaikkapa Marion Cotillardin Oscarin arvoisesti tyypittelemän Édith Piafin rinnalla. Mielipiteitä siitä on kyllä riittänyt. Kauheasti enempää ei viihde-elokuvalta voi vaatia. Sam Taylor-Johnsonin ohjaaman elokuvan iso haaste, joka liittyy tuttuuteen. Ongelma on, että traagisten miestähtien kasvutarinat ovat samanlaisia. Back to Black on ison elokuvastudion huomassa tuotettu rockelämäkerta, ja sellaisena onnistunut. Läsnä ei ole mystfioitua itsetuhoa kuin Val Kilmerin Jim Morrisonissa, eikä hän ole Joaquin Phoenixin kylmä Johnny Cash. Sen sijaan se on uskottava henkilökuva ihmisestä, jolla sattuu olemaan valtava, ammottava ongelma: hän on sekä Amy että kuilu, joka nielaisee Amyn. Winehousen kohtalo ei ole silti mies vaan yksinäisyys. Abelan Winehouse ei ole esikuvansa kaksoisolento, eikä tarina mene ihan niin kuin oikeasti. Elämästä tulee jatkuvaa performanssia ja pakoa, eikä Taylor-Johnsonin elokuva väitä tietävänsä sen syvempää totuutta alkoholimyrkytyskuoleman syystä. Back to Blackin emotionaalinen ratkaisu on poikkeuksellinen vilpittömyys, ja tuntuu ihanalta sanoa, että se toimii. muusikkoelämäkertaelokuvilla on iso haaste. Hän vasta hakee tyyliään, joka on myöhemmin niin leimallinen ja ainutlaatuinen. Se räjäyttää Oscar-palkitut Rayn (2004) ja Walk the Linen (2005), joissa puitiin Ray Charlesin ja Johnny Cashin elämäntarinoita paatoksella, joka auliisti antoi parodian aseet. Tähden kuolemasta on vasta 13 vuotta. Useimmista poiketen Back to Black on samaan aikaan tunteikas ja totuudellinen sellaisella tavalla, joka ei liity vain yhteen ihmiseen. Kyse ei ole vain siitä, että Walk Hardin ironia oli nerokasta. Walk Hard käy riemukkaasti läpi kaikki popja rock-miestähtielokuvien kliseet. Jake Kasdanin ohjaama Walk Hard: The Dewey Cox Story valmistui 2007, ja se on yksi maailman hauskimpia elokuvia. Se on mukaansatempaava tarina tyhjyyden vetovoimasta, toki. Hän on toisista irti ja yksin, siten että ihmisestä puuttuu valtava pala, eikä hän voi koskaan olla pitkään onnellinen ainakaan selvin päin. Kun jätetään pois imelä sankarillistaminen ja idolisointi, miten hyvää se tälle lajityypille tekee. Sara Melleri oli järkyttävän hyvä Kikka Kikka!-elokuvassa, josta ei ihan tiennyt, mistä se lopulta kertoi. Mieleen tulee hämmentävänkin samankaltainen tosielämän elokuvatulkinta Suomesta. Tai eikö puoliso Blake Fielder-Civil ole ainoastaan tyrkky ja kelmi. Amy Winehouse herättää tunteita. Päihdeongelmaisten ja nimenomaan 27-vuotiaana kuolleidenkin laulajatähtien elämästä on monta leffaa. Tässä on elokuva, jonka olemassaolo ärsyttää. No, kyllä Back to Blackin alku tuntuukin kummalliselta. Walk Hardin jälkeen joka ikisellä elokuvalla, joka käy läpi tähden nousun, henkilökohtaiset traumat, päihteistä innostumisen ja sisäisen kamppailun, on valtava riski näyttää kornilta. Väärä aikakin. On vinksahtanutta nähdä Marisa Abelan esittämä parikymppinen Winehouse, energinen nuori nainen, arkinen, vähän epävarma itsestään. B A C K T O B L A C K O H J A U S : S A M T AY L O R J O H N S O N V ääränlainen kampaus, jostain kuvakulmasta selvä peruukki. 6 e l o k u va t KALLE KINNUNEN on elokuvakolumnisti, joka osti Back To Black -cd:nsä New Yorkin -matkalta syksyllä 2007. Tietysti on Blake, Jack O’Connellin esittämä jokamies ja luottamuskelvoton jässikkä. Hetkessä on totta se, mitä Winehouse suunsoittajassa näkee. Winehousen tarina on vuosina lyhyt mutta pitkälti Abelan ansiosta ainakin elokuvan kokoinen. Sekä Kikassa että Back to Blackissa tuhoa ei psykologisoida ulkoisilla syillä, mikä tuntuu erityisen rohkealta ja todelta. Väärät tukijat ja sympatiat, eikö Amy Winehousen isä ollut tarinan roisto. Back to Blackia ei ole tätä kirjoittaessani koko maailmassa nähnyt kuin muutama tuhat ihmistä ensimmäisissä lehdistönäytöksissä. Väärä tarina, koska Winehousen parisuhde-elämä ei mennyt näin. Mutta tämä ei olekaan tutkimus eikä dokumentti. Henkilökuvagenren elokuvat elävät tai kuolevat pääosan esittäjän lahjojen ja karisman mukana. Mutta musiikkiin ja Abelan Winehouseen voi uskoa, ja se riittää. Tarkemmin katsottuna se ei ole elokuva tähteyden taakasta vaan henkilökohtaisesta ongelmasta. back to blackissa ei ole karkeaa pahista eikä (paparazzeja lukuun ottamatta) juonittelijoita, jotka tuuppisivat Winehousen kohti tuhoa. Kertomus tyhjyydestä K A L L E K I N N U N E N Paljon enempää ei voi viihde-elokuvalta vaatia, kirjoittaa Kalle Kinnunen Amy Winehouse -elokuvasta.. Dramaturgia on aina sama, ainakin jos mennään kohdusta hautaantai ainakin teiniunelmista hautaan -kaarella
Se kuvaa siskoja, joiden äitiä ei ole näkynyt kuukausiin. Palm Beachin seurapiirien kuningattareksi halajaa myös uusi tulokas Maxine ( Kristen Wiig). Överiksi vetää myös Wiig, joka vie Maxinen ensin vaarallisen lähelle sketsihahmoaluetta ja sitten rakastettavan altavastaajan muottiin. Mitä yhteistä on itsetietoisella muotivalokuvaajalla 1960-luvun Lontoossa ja halpisleffoja työstävällä äänimiehellä 1980-luvun Philadelphiassa. Juttujen tuoreus vaihtelee, eikä Youssef saa pakattua heittojaan linjakkaaksi kokonaisuudeksi. Hamas-kysymykseen hän kertoo vastanneensa: ”Veli, olen Talibanin mies.” Kun tiedostava naisryhmä kokoontuu kirjakaupassa tukeakseen toisiaan, kaupungin eksklusiivisimmalla klubilla naiset tallaavat toistensa yli huipulle. Osaavat komedianäyttelijät Allison Janneystä Carol Burnettiin jäävät kovapalkkaisiksi kolttutelineiksi. Deepfake-aikakaudella kuvan ja äänen todistusvoima on asetettu entistä kyseenalaisemmaksi, ja Lontoon svengikin näyttää jo hivenen kliseiseltä, mutta klassikoiden vainoharha ei vanhene. Yhdysvaltalainen Ramy Youssef puhuu stand up -keikallaan muun muassa Bidenista, tekeytymisestä karibialaistaustaiseksi ja siitä, miten tuttu soittaa ja kysyy varoittamatta: ”Mitä mieltä oletkaan Hamasista?” Islaminuskoisen koomikon setti siirtyy isoista poliittisista kysymyksistä lähisuhteisiin – kuten siihen, miten hän tykkäsi treffailla juutalaisnaisia. Italialaisen Michelangelo Antonionin brittijännäri Blow Up ja yhdysvaltalaisen Brian de Palman edellisestä inspiroitunut trilleri Blow Out esitetään peräjälkeen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin elokuvateatterissa Helsingissä. 5 . Molemmat uskovat vahingossa taltioineensa todisteita murhasta: ensimmäinen kamerallaan, toinen mikrofonillaan. Se täyttyy niin arkitodellisuuden homepilkuista kuin riehakkaista riemun maljoista. Sisko ja sen siskot Todistajia tahtomattaan ”Mitä mieltä oletkaan Hamasista?” Parempiin piireihin S I S K O N I B L O W U P J A B L O W O U T R A M Y Y O U S S E F : M O R E F E E L I N G S P A L M R O Y A L E Arviot Kaisu Tervonen Kuvat Elokuvien ja sarjojen levittäjät E L O K U VA T E A T T E R E I S S A H B O M A X I L L A A P P L E T V + : L L A. Ruotsalaiselokuva jatkaa tyttökuvauksia Fish Tankin (2009) ja Sisupussin (2023) hengessä. 1960-luvun loppuun sijoittuvan komediasarjan puvustus ja miljöö edustavat herkullisen överiä jet set -unelmaa. Toisinaan koomikko kuitenkin onnistuu vetämään maton kuulijan alta, ja pyllähtäminen on riemukasta. h u h t i k u u 2 2 4 6 1 Nuorimmalla tippuvat maitohampaat, keskimmäisellä alkavat menkat, ja vanhin huolehtii sosiaaliviranomaisten lähestyvästä vierailusta. Abe Sylvian luomasta sarjasta on yhtä vaikea saada otetta kuin Maxinen motiiveista. Ilman nuorten näyttelijöiden ( Bianca Delbravo, Dilvin Asaad, Safira Mossberg) hienoja roolisuorituksia kokonaisuus jäisi kuitenkin kertakäyttökivaksi. K I N O R E G I N A S S A 2 4 . Kesäpäivät kuluvat uima-altailla, myymälävarkaissa ja vieraissa asunnoissa. Mika Gustafsonin elokuva voitti Guldbaggen eli ”Ruotsin Jussin” vuoden parhaana elokuvana
universalin musiikin poistumisesta Tiktokista uutisoitiin yhdysvaltalaisissa medioissa alkuun jopa alustan ”vaikenemisen päivänä”. Syynä oli se, ettei Universal hyväksynyt Tiktokin pieniä rojalteja. Ulkonäköpaineet ja tuhoutuvat dopamiinireseptorit huolettavat nuoriakin, ja nyt alustan nopeimmin kasvava uusi käyttäjäryhmä ainakin Yhdysvalloissa on yli 30-vuotiaat. Kuinka paljon glamouria on olemassa somealustojen ulkopuolella, sillä ei ole väliä. Itäeurooppalaista naisihannetta jäljittelevä itsetietoinen bimboilu on muodissa, mistä kertoo vaikka UMK-juontaja Pilvi Hämäläisen Mon Cheri -iskelmädiskon valtaisa striimaussuosio ja täyteaineiden suosion kasvu parikymppisten keskuudessa. Alusta näyttää pärjäävän vallan mainiosti ilman maailman isoimman levy-yhtiön katalogia. ja jos uudet nimet hallitsevat brändäyksen sekä hustlauksen taidon, heillä ei ole mitään hävittävää. Julkaista valokuvia limusiinitaksimatkalta ja reissusta Emma-gaalaan Natalia Kallion sekä biisin kirjoitustiimistä löytyvän Alma-Sofia Miettisen kanssa. Teknologiatoimittaja Cory Doctorow on kirjoittanut, että Tiktok on jopa lopullisen alustarappion partaalla. tiktok-maine, raha ja isot levy-yhtiöt ovat kuitenkin hankala yhtälö. 6 2 M U S I I K K I K un Salatuista elämistä tutun Olga Heikkalan artistiuraa lanseerattiin, esikoissinglen julkaisu toimi ikään kuin viimeisenä silauksena. Erot, syntymäpäivät, vuodenajan vaihtumiset, työsopimuksen loppuminen näyttäytyvät kaikki mahdollisuuksina henkilökohtaisen elämän uuteen aikakauteen ja uuden minän tuotteistamiseen. Poistetut viraalihitit kiertävät käyttäjien keskuudessa nopeutettuina pikkuoravaklippeinä, cover-versioina, livevetoina tai jopa artistien itsensä jakamina boot legeina. Kutsu julkkis bailaamaan I I D A S O F I A H I R V O N E N Kahden minuutin biisissä lauletaan vapaan naisen uudesta poptähtielämästä. Tuskin edes niillä, joilla on vakiintunut ja vaikutusvaltainen asema, on etuoikeus kieltäytyä somemarkkinointiin osallistumisesta. OLGAN kohdalla resepti on toiminut, sillä julkaisun jälkeisellä viikolla Uus bitch on noussut Suomen Spotify-listalla seitsemänneksi ja YleX:n viikon biisiksi. Vähintään yhtä tärkeää oli sitä ennen brändätä OLGA uudeksi kuumaksi poptähdeksi kasvattamalla kymmenien tuhansien yleisö Tiktokissa ja esittelemällä huolella stailattuja asukokonaisuuksia maistiaispätkän soidessa. kuussa Tiktokista poistuivat Universalin julkaisut, joihin kuuluu Taylor Swiftin ja Beyoncén kaltaisia megatähtiä. Glamour-elämä it girl -bileineen, aurinkolasiselfieineen ja parrasvaloineen on influenssereiden performanssi. viidentoista sekunnin teaser-klippi oli kuin täsmäsuunnattu tuote tietynlaiseen tunnelmaan. Kyllästymistä alustaan ja kyynistymistä sen tarjoamia menestysmahdollisuuksia kohtaan on ilmassa. Tiktokissa soivat jo uudet biisit, kuten Uus bitch. Joskus kauan sitten supertähdet välttelivät taksista noustessaan paparazzeja, nyt julkkikseksi haluavat ottavat itsestään kännykällä paparazzihenkisiä kuvia ja kutsuvat itseään ikoneiksi, kunnes muutkin tekevät niin. Miettisen Cyber Recordings on myös singlen julkaisija. Influens sereiden kohdalla ensimmäiset singlet saavat bileet aikaan, ja poptähteys näyttää poptähteydeltä. MaalisIIDA SOFIA HIRVONEN on toimittaja, joka avaa Tiktokin harvakseltaan, koska se ei tunnu kovin kiinnostavalta. Jos tulevat biisit eivät toteuta esikoisen menestyslupausta, aina voi palata maitojunalla Tiktokiin myymään kosmetiikkatuotteita. Viraalisuosion arvo on risti riitainen: huomion kalastelu ja aggressiivinen somebrändäys voi tuoda pyrkyri-influensserin maineen, mutta ilman sisällöntuotantoa aloittelevan artistin on vaikea edistää uraansa. OLGAN Uus Bitch edustaa hömppähyperpoppia, jonka soundeissa kuuluu 2000-luvun eurotrance ja ”tiktok-tekno”, genre, jota ei välttämättä usein mainita kehuna. O L G A U U S B I T C H ( C Y B E R R E C O R D I N G S ). Kun biisi päätyy meemin taustamusiikiksi, sillä on riski jäädä meemiin ilman, että biisin tekijä tai julkaisija hyötyisi sitoutumisesta. Viikkojen kuluttua sovelluksen avaava käyttäjä kuitenkaan tuskin huomaa muutosta
Laulaako Ezra Koenig sittenkin ”I scream piano”. Jopa Beyoncé saarnaa uutuuslevynsä pressitiedotteessa tekoälyä vastaan, ”aidon” musiikin puolesta. Paksun nahkansa alla Hai on meditatiivinen albumi, joka on venytetty päätöskappaleeseensa saakka tasaisen läpitunkevaksi hämäränharmaaksi. Levytrilogian toinen osa on paljolti pätemistä kantrin mustista juurista: ”Tiesithän, että Carter viittaa myös Carter Familyn varhaisiin kantritähtiin?” Sävy on tosikkomainen, kuin opetusohjelmaa, mutta Beyoncé on liian menestynyt ja liian amerikkalainen ollakseen älykäs saati hauska. Only God Was Above Us on yhtyeen kenties vampireweekendein albumi tähän asti. Se kääntää vuoden 2013 (apua!) klassikkolevyn Modern Vampires of the Cityn elegantin kamaripopin hurmaavalle särölle. Levyn avaavan Ice Cream Pianon euforia kuulostaa täsmälleen vuonna 2013 (apua!) lopettaneelta kotimaiselta Rubikilta. Roso ja sävyt löytyvät silti, kunhan zoomaa tarpeeksi lähelle. h u h t i k u u 2 2 4 6 3 On eräänlainen meemi keksiä hyviä punkbändin nimiä; porvarillis-militaristinen Dragsvik on lajissa erinomainen. Aatetoveriyhtye Ydinperheen tavoin bändin musiikki on esteettisesti miellyttävän huoliteltua ja koostettu parhaista referensseistä. Tunnistettavia ovat myös sävellykset, mainittu Mary Boone jopa kliseisyyteen asti. Solisti Jere Lehmuksen yliartikulointi tökkii hieman, mutta kerrankin vallankumous kuulostaa vallankumoukselta eikä juuri Instagramilta. Stereotyyppisen punkbändin keskisormen sijaan Dragsvik soittaa post-punkia ja sillä on pikkusormi sopivan pystyssä: kyse ei ole ”systeemin” vastustamisesta vaan antikapitalismista ja patriarkaalisesta järjestelmästä. Sen nimi on – yllätys yllätys – sanaleikki. Post-punk kapitalismia vastaan D R A G S V I K : K A I K K I M A A I L M A N K U K A T Dj Kridlokk linjaa tuoreimman huoneentaulunsa Hai -levyn kappaleessa Myrkky : ”Sälekaihtimilla säädän todellisuuden määrää.” Jopa herkän edellisalbuminsa Siliuksen jälkeen Hai on kylmä, klaustrofobinen ja kitkeräkin. Pienellä viipeellä on helppo todeta, että siitä jää käteen vähemmän kuin Beyoncén musiikista aikoihin. 16 vuodessa (apua!) Vampire Weekendistä on tullut bändi, jonka Ivy League -indien tunnistaa jo yliälykkäistä kappaleiden nimistä: PrepSchool Gangsters , Pravda , Gen-X Cops ja Mary Boone , joka on tietenkin newyorkilainen tähtigalleristi 1980-luvulta. Kotimaasta mieleen tuelvat Mana mana ja Ratsia, ulkomailta The Cure ja Wipers. Instrumentaaliosiot venyvät toiselle minuutille, ja niiden väljyydessä asuu nykymusiikille harvinainen zen. Nauroi yksin pimeässä Älykäs ja ärsyttävä VA M P I R E W E E K E N D : O N LY G O D WA S A B OV E U S Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : P M E L E V Y-Y H T I Ö : C O L U M B I A O M A K U S T A N N E Usein, kun muusikko saa päähänsä hatun, hän alkaa valistaa muita ”oikeista” soittimista ja ”oikean” musiikin historiasta. Maailman kallein opetusohjelma B E Y O N C É : C O W B O Y C A R T E R L E V Y-Y H T I Ö : P A R K W O O D E N T E R T A I N M E N T D J K R I D L O K K : H A I. Cowboy Carter on ajallemme tyypillinen jättilevy, joka valtaa julkaisuhetkensä ajaksi ilmatilan ja piilottaa laimeutensa mediaspektaakkeliin. Tyhmää maailmaa on kannattanut paeta omaan huoneeseen, Kridlokkin sanoin ”jättää ne riitelemään keskenään”
En todellakaan mene lupaamaan, etten enää ikinä kirjoita itsestäni. Pitkään mahdottomalta ajatukselta tuntunut lapsi muuttuu näissä poikkeusolosuhteissa unelmaksi, jota koko universumi vastustaa. Pidän aina hänen äänestään, ja Hyeenan päivät on korkeatasoinen kirja ehdottomasti kirjoittamisen arvoisista asioista. Tyylikäs ja vangitseva, mutta myös tarkasti rajoissaan pysyttelevä ja harvoin yllättävä. Lukiessani huomaan kuitenkin ajautuvani maastoon, jossa en juuri nyt erityisemmin välittäisi samoilla. S A A R A T U R U N E N : H Y E E N A N P Ä I V Ä T JUHA ITKONEN on helsinkiläinen kirjailija, joka ei lainkaan olisi halunnut muistella myöskään koronavuosia.. Mutta silti, ei nyt, ei tässä, haluan lukea jotain aivan muuta! Kirjallisuus – pilalla. Kyse on nimenomaan vain toisen osapuolen kokemuksen ruumiillisuudesta, jota myös Hyeenan päivät vahvasti kuvaa. Miten sitä osaa elää, kun on tottunut aivan toisenlaiseen ja lähinnä vain ihmetellyt ympärillään lisääntyviä ihmisiä. Saara Turusen äänen tunnistaa välittömästi. Siitä on tullut läpikotaisin omakohtaisuuden kyllästämä. Se on kuitenkin miehen kirjoittama kirja ja siksi ajatuksia sen kuilun toiselta puolelta, jonka erityisesti raskausaikana olen kokenut avautuvan miehen ja naisen välille. On maaliskuu 2020, niin – tiedämme kyllä. Se on surumielinen, piikikäs ja hetkittäin hauska. Käy niin onnellisesti, että raskaus käynnistyy ja jatkuu. Luen siis kirjaa auttamatta vahvasti omien muistojeni ja tunteitteni läpi. Päähenkilö on luopumassa paljosta, oikeastaan koko identiteetistään, ja tuntee muutoksen konkreettisesti ruumiissaan, sillä naisena hän kantaa uutta elämää sisällään. Ajattelen autofiktion rajoja ja suhdettani omakohtaiseen kirjallisuuteen. J U H A I T K O N E N Onhan se ihanaa. Lisääntymisen kysymyksiin liittyvä arvaamattomuus on omakohtaisesti tuttua, olen kirjoittanut aihepiiristä kokonaisen romaanin. Päähenkilö on täyttämässä neljäkymmentä. Sitä paitsi krapulahan tunnetusti lähtee sillä, millä se on tullutkin. Navigoinut muuttuvassa kirjallisessa maisemassa intuitioni mukaan, sekä lukijana että tekijänä. Päähenkilön osalta ajankohta on erityisen huono, sillä hän ja Barcelonassa asuva mies ovat päättäneet aloittaa hedelmöityshoidot. Sitä seurannut Sivuhenkilö käsitteli vielä nimensä mukaisesti ennen kaikkea sivullisuuden ja yksinäisyyden tuntoja, mutta pitkäkestoista etäsuhdetta kuvannut kolmas romaani Järjettömiä asioita kuljetti päähenkilöään jo kohti tilannetta, josta tämä kirja alkaa. Ja olen todellakin kertonut siitä. Rajoja suljetaan, avataan ja Lisääntymisen kysymyksiä suljetaan taas, variantit ja maskisäännöt vaihtuvat. Olen ilman muuta ollut innostunut. 6 4 K I R J A T M ikä on maneeria, mikä omaa hiottua tyyliä. Missä kulkee raja oman maailmansa syventämisen ja itsensä toistamisen välillä. Aika tuntuu olevan loppumassa, ja päivät kuluvat, kasautuvat viikoiksi ja kuukausiksi. Sama ääni tulee läpi sekä hänen teatteriesityksistään että kirjoistaan. Juha Itkonen ei olisi halunnut törmätä itseensä Saara Turusen uudessa romaanissa. Ohimoillani jyskyttää jonkinlainen knausgårdiaaninen krapula. Kysymyksiä, joihin jokainen pitkään jatkava taiteilija törmää väistämättä. Kun teatterintekijästä on tullut vahvasti myös kirjailija, esitykset ovat käyneet yhä vähäpuheisemmiksi, aivan kuin sanat olisi tietoisesti jätetty oikeaan paikkaansa kansien väliin. Varmaa on vain se, että ilman ääntä ei ole tekijää. Vai onko se onnellista. tulkitsen hyeenan päivät neljänneksi osaksi autofiktiivisestä sarjasta, jonka aloitti vuonna 2015 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Rakkaudenhirviö. Rakastin Turusen Rakkaudenhirviötä, se tuntui minusta raikkaalta, mutta siitä on melkein kymmenen vuotta, ja kymmenessä vuodessa kirjallinen maisema on todellakin muuttunut. Se ei tietenkään ole Turusen vika. Runsas, yllättävä verenvuoto raskauden keskivaiheilla kirkastaa mieltä: tämän hauraan elämän menettäminen pelottaa vielä paljon enemmän kuin tuntematon, lapsellinen tulevaisuus. Klaustrofobinen tunteeni pahenee, kun törmään itseeni, ”kuuluisaan kirjailijaan, joka kertoo lehdessä, miten ihanaa elämä on lapsiperheen isänä”. Se ei sinänsä ole ongelma, niinhän kirjallisuutta yleensäkin luetaan. Edelleen päähenkilö myös epäilee. tunnistan kaiken enkä toisaalta mitään. Pariskunta aloittaa hoidot ensin yksityisklinikalla Barcelonassa mutta pääsee sitten viime hetkellä julkisen puolen hoitoihin Suomessa. Millainen elämä edessä odottaa
2 2 4 ”Saavut paikalle yhtenä auringon lihaksena, / valmiina ottamaan kasteen vastaan”, kirjoittaa Carlos Lievonen kauniissa esikoisrunokokoelmassaan. C A R L O S L I E V O N E N : VA I N H E T E I T Ä . Novellit kuvaavat tavanomaista arkea, johon hiipii jotain yllättävää – ilman väkinäistä outouttamista. Runojen miljöönä on rakkauden tila, locus amoenus , jossa hekumallinen luonto kukkineen, omenineen ja vadelmineen kietoutuu kirjalliseen maailmaan. Lievonen ammentaa queer-perinteestä viittamalla Lorcan, Whitmanin ja Woolfin kaltaisiin kirjailijoihin. Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot O T AVA , 9 4 S . Ongelmana on jargonin leviäminen muuhun viestintään – varsinkin kun kyse on julkishallinnosta, jonka tulisi palvella kansalaisia. S I L T A L A , 1 5 9 S . J A R G O N I N K U P L A J A M I T E N S E P U H K A I S T A A N .. S K S , 1 6 8 S . Tekee samanaikaisesti mieli silittää hiuksia ja tönäistä alas.” Kokoelman musta helmi on niminovelli, jossa erikoisen anarkistinen päähenkilö kuokkavierailee hautajaisissa yllättävin seurauksin. Havainnollisesti kirjoittavan Laura Niemen mukaan erityiskielellä on paikkansa ammattilaisten työkaluna. Teoksessa siteerataan muun muassa Ellun kanojen blogitekstiä: ”Muutosvoimassa on kyse muutoksessa välttämättömästä tarpeesta synnyttää systeeminen tapa tunnistaa, rakentaa ja ylläpitää muutoskyvykkyyttä.” Viestintätoimistojen lisäksi puppugeneraattoria käyttävät niin päiväkodit, kirkko kuin Opetushallitus. h u h t i k u u 2 2 4 6 5 S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 2 9 . Ihmiset hakevat keskimääräiseen elämäänsä tenhoa poikkeamalla tutusta ja turvallisesta: nainen etsii pyhän kokemusta enkelihoidoista, varhaisteini-ikäinen poika mietiskelee muuntajakopissa, psykoterapeutti uhkailee potilastaan maksamattomista veloista. Rikkinäinen puhelin pirisee, kun ketterät uudistajat manageeraavat kyvykkyyksiä ja deliveroivat yhteiskehittämisen toimintamalleja. Paikoin metaforista tiheä kieli on turhankin tiivistä, mutta yllättävät tyylinvaihdokset ja ilmaisun pehmeys ilahduttavat. Usein kyse on transgressiosta, flirttailusta vaaran ja kuoleman kanssa: ”Elena näyttää takaapäin siinä istuessaan hellyttävältä. 5 . Ymmärrettävä viesti tulee ymmärretyksi. Rikkinäinen puhelin pirisee Näppärä tietokirja paneutuu asiantuntijatyön ympäripyöreään kielenkäyttöön. Niemi ehdottaa ratkaisuksi kielen ja viestinnän ammattilaisten kuuntelemista. L A U R A N I E M I : T Y Ö E L Ä M Ä N T Y H J Ä N P U H U J A T. Kuoleman kanssa flirttailua Rakkauden tila M A R K O J Ä R V I K A L L A S : S A A T T U E . Hiukset, niska, olkapäät. Samalla hän kirjoittaa tympeää kulttuurihistoriaa uusiksi: ”Sodomaksi ja Gomorraksi” nimetty jakso ei kuvaa syntisten ylle satavaa tulta ja tulikiveä vaan ylimaallista aistien kipunaa. Marko Järvikallaksen kolmannen novellikokoelman kertomuksissa on tuttuun tapaan hieno lauseiden rytmi ja tehokas jännite. Vain heteitä edustaa romanttista nykyrunoutta pulppuavassa homoeroottisuudessaan ja subliimin tavoittelussaan
Nyt Niinistöä toivotaan työmarkkinakriisin ratkaisijaksi, vaikka minäkin olen tehnyt töitä ja tiedän, kuinka hankalaa on mahduttaa sportti työpäivään. Koivisto varasti itselleen ”Kyllä se siitä”, mutta keksimme paremman: ”Kyllä tämä tästä.” Tiimillä voittoisa olo. Kun pyysin ylleni takkia, koska tuli vilu, tarkoitin tietenkin, että ei minulla ole kylmä mutta Venäjän naapurissa on symbolisesti kylmä. 10.3.2024 TYLSÄÄ! Tätäkö presidenttiys on. 7.3.2024 This is more like it! Naton harjoituksissa Pohjois-Norjassa! On symbolisesti merkittävää, että olen täällä. Minulle pitäisi keksiä vetävä slogan ja henkevä aforismi. 21.3.2024 Haluaisin puhua, kertoa näkemyksiäni, mutta nyt ne kysyivät, olisinko valmis alentamaan Niinistön tavoin omaa palkkiotani. 20.3.2024 Media täynnä ”Niinistön uutta EU-tehtävää”. 8.3.2024 Niinistö lähettänyt paketin, jonka sisällä on lämmin takki. Odotin seremonioiden keskelle piristävää jekkua, uintia kolera-altaassa tai pikajuoksua Niinistön kanssa läheisen Allas Sea Pooliin sporttisiin yllätysbileisiin. Pirautan Emmalle. Eikö se vain voisi pestä niitä sukkiaan ja ihmetellä, mihin yksi taas katosi. 19.3.2024 Tiimi koko päivän brainstorming-hommeleissa. Puhelun lopuksi Emma kysyy: ”Who the fuck is this Sauli Niinistö?” Niinistö lähettänyt paketin, jonka sisällä on lämmin takki. 6 6 M U N K K I N I E M E N H E R R A Niinistön varjo häiritsee Miksi Niinistöä toivotaan työmarkkinakriisin ratkaisijaksi, vaikka minäkin olen tehnyt töitä, Munkkiniemen herra harmittelee. 15.3.2024 Niinistön varjo häiritsee lenkkiäni, varjo juoksee jokaisessa mutkassa ohi. 30.3.2024 Hesarissa erinomaista ”shittiä” hyvältä ystävältäni Dame Emmalta. Miksi naljailla, kun voisi kannustaa?. Kovin hiljaista. Siitä ”manumaisen” intresantti hiljaisuuteni. Sitä ei ymmärretty, itsekin vasta kaksi tuntia myöhemmin. Keksimme nasevan vastauksen: ”Valitettavasti kommentti ei tällä kertaa ole mahdollinen.” 22.3.2024 Moskovan iskun jälkeen kirjoitin: ”Ajatukseni ovat uhrien ja heidän läheistensä luona toisin kuin Niinistöllä, jonka mielessä pyörivät vain sukat.” Tiimi ehti väliin, ehkä onneksi, ehkä ei. Turhaan. Aamulla yritin olla ihminen, josta tuntuisi, ettei tänään jaksa edes urheilla, en onnistunut. Miksi naljailla, kun voisi kannustaa. 2.3.2024 Löysin netistä sanan ”privabileet”, joista kerroin kaikille. 3.3.2024 Vierastalon eli ”Torpan” vessan seinään kirjoitettu: ”Kokoomus rulex!” Paheksun kielivirhettä, en vessan sottaamista, sillä Suomi on täynnä kelpo siivoojia, joiden tekemää työtä arvostan. 11.3.2024 Minulla on lakkoihin vahva näkemys, jota en kerro, koska en tiedä, mikä näkemykseni on. Hurjat bileet! Kestivät liki kaksi tuntia. Älykellonikin välittää minusta enemmän. K uv a A m in A kh ta r / W EL T 1.3.2024 En voinut olla ainoa, jolle tasavallan presidentin virkaanastujaisistani tuli mieleen Ticon hautajaiset. Juttelemme siitä, mikseivät kaikki Suomen työläiset voi olla eksoottisia uhrautujia. Tätäkö tämä nyt on. 4.3.2024 Jaahas
Mikonkatu 1, Helsinki Avoinna ma–pe 11–20, la–su 11–18 16€ / 6€ / Museokortti www.valokuvataiteenmuseo.fi Japanin suurin valokuvaaja ensimmäistä kertaa Suomessa! DAIDO MORIYAMA: RETROSPEKTIIVI 8.3.–2.6.2024 ???. Curated by Thyago Nogueira, Instituto Moreira Salles.