S IN N E SA A M EN N Ä , JO S VA R M A ST I TU LE E U LO S K IN ..” IM A G E 27 4 H U H TIK U U 20 20. Pienin yhteinen nimittäjä Ylittääkö elinikäinen ystävyys väärät mielipiteet. 3/2020 HUHTIKUU 11,90?€ P IR K K O S A IS IO : ”P Ä Ä TÄ M M E PE R U ST A A H O M O B A A R IN N IM EL TÄ K A A PP I. Identiteettipolitiikkaa! Brändäsimme epäseksikkäitä huolia + TA ID E YL I O P I S T O N L E H T I I S S U E X siltä Niin on jos näyttää Pirkko Saisio huomasi, että Silvia Modig on ihan samannäköinen kuin hän. S E O N PIE N I JA IN TII M I JA TU R VA LL IN EN , H U R JA
27.2.–17.5.2020
Karhu. Pyysimme markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisia brändäämään tärkeitä aiheita kiinnostavammiksi. Turvallisella etäisyydellä 66 Suomessa teatteriin suhtaudutaan nationalistisesti, sanoo näytelmäkirjailija E.L. KU VA : TI M O PY YK KÖ . Bisset bygessä 24 Pirkko Saisio ja Silvia Modig ovat saaneet kuulla yhdennäköisyydestään niin usein, että nyt Saisio halusi kirjoittaa heistä jutun. K A N N EN KU VA : IL K K A SA A ST A M O IN EN . 46). Hyvästi ja tervetuloa 38 Suomalainen elokuva on taas murroksessa, ja hyvä niin, kirjoittaa Kalle Kinnunen. Ystävän muotokuva 46 Juhani Karila lähti selvittämään, miksi he ovat lapsuuskaverinsa kanssa yhä ystäviä, vaikka heidän elämänsä tuntuvat olevan tyystin erilaiset. Epäkiinnostavaa 58 Identiteettipolitiikka on tapa saada asioille huomiota. sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 274 | h u h Tik u u 20 20. HUHTIKUU 2020 IMAGE 3 Valokuvaaja Timo Pyykkö kuvasi Veskun Mäntässä (s
17 Asia Helsingin piti olla kylpyläkaupunki, mutta kuinkas sitten kävikään. 19 Muistitko kauramaidon Töölöläispariskunta kommunikoi heippalapuin. 76 Musiikki Pauline Oliveros Iida Sofia Hirvosen syväkuuntelussa. 80 Reetta Räty Komiteamietinnöt, palatkaa, vaatii Reetta Räty. 82 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä. Jones on jäytävä kuvaus nälästä, kirjoittaa Katja Kallio. 18 Kulttuuritärpit Kuukauden kiinnostavin klassinen, kuvataide ja teatteri. 21 Aforismeja and ajatuksia Hesasta Otteita Janne Vapaavuoren tulevasta kirjasta. 81 Ruben Stiller Millenniaalille elämä on aina toisaalla, kirjoittaa Ruben Stiller. 5 Pää kirjoitus 7 Lukijoilta 8 Avaaja Suvi Keskinen sanoo, että rasismista ei osata puhua Suomessa kyllin suoraan. 70 Essee Sukupuolista ja konstruktioista. 78 Kirja Koko Hubara luki Märta Tikkasta ja alkoi haaveilla kirjeistä. 14 Ruoka Karitsa on keittiön moniottelija. 4 IMAGE HUHTIKUU 2020 66 sisältö 76 14 KU VA T: G ET TY IM A G ES , TI M O PY YK KÖ , A N TT I R A AT IK A IN EN . 74 Elokuva Mr. 12 Data Suomi-filmin vuodet. nyt loppu
– – Opettaminen oli ystäväni mukaan lähes mahdotonta pelaajien mölytessä ja naurattaessa toisiaan uskomattoman typerillä, usein rasvaisilla ja henkisesti alamittaisilla jutuilla.” ”Toinen ystäväni kertoi vuosistaan urheilulukiossa. Pari lainausta välittää olennaisen: ”Hyvä ystäväni opetti kauppaopistossa juridiikkaa. Alun kysymys onnellisuudesta vai oikeassa olemisesta tuli artikkelista silti mieleeni, sillä asetelma on tuttu ja kiehtova. Karilan mukaan tämä railo on itänyt heissä lapsesta saakka. Toinen kun kirjoittaa työkseen Helsingissä romaania ja juttuja kulttuuriin päin kallellaan oleviin lehtiin eikä halua enää syödä lihaa, ja toinen taas on käsistään taitava maaseudulla asuva autoileva lihansyöjä. Kaikilla lapsuusystävilläni on tyystin erilainen työ kuin itselläni. 46). En siksi, että vastaaminen olisi vaikeaa, vaan sen vuoksi, että se on niin hyvä ja paljastava. Esseen väite siitä, että nämä nuoret miehet edustavat kaikkea sitä, mikä maskuliinisuudessa on pielessä, on päätynyt jo otsikoihin. Kasvissyöjä, lihansyöjä, kaupunkilainen, maalainen ja niin edelleen. Sen lisäksi, että artikkeli keskittyy erojen sijasta ystävyyteen, se on tärkeä toisestakin syystä. Aikuisiksi ehtineet miehet ovat yhä ystäviä – siitäkin huolimatta, että heidän elämäntapojensa ja osin arvojensakin välille on revennyt railo. Saman tien voisimme lakata uskomasta fraasiin siitä, että asiat riitelevät ihmisten sijaan ja ottaa sen tilalle tämän, yhden maailman vähiten käytetyistä sanonnoista: Hyvä ystävä on sellainen, joka on aina oikeassa. Niin suuri, että sosiaalisen median perimätiedon mukaan sen ylittämisen tai sellaisen kanssa elämisen pitäisi olla mahdotonta. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund HUHTIKUU 2020 IMAGE 5 Aikuiseksi ehtinyt ystävyys Yksi maailman vähiten käytetyistä sanonnoista kuuluu: Hyvä ystävä on sellainen, joka on aina oikeassa. Voi olla, että moinen ystävyys vaatii syntyäkseen juuri tiiviin lapsuusaikaisen kaveruuden, kaiken sen jakamisen, mikä tapahtuu elämässä ensimmäistä kertaa eikä koskaan menetä merkitystään. Kysymys tuli mieleeni myös helmikuun lopulla, kun luin ensimmäistä versiota Juhani Karilan tähän numeroon kirjoittamasta artikkelista Ystävän muotokuva (s. Pahimmillaan käy kuten Juhani Branderin Miehen kuolema -kokoelman esseessä lätkäjätkistä eli jääkiekkoa pelaavista nuorista miehistä. Ja mikä parasta: kun oikeassa olemisen kilpailua ei ole, kenenkään ei tarvitse kuunnella selittämistä siitä, miten asiat oikein ovat. . O letko mieluummin oikeassa vai onnellinen. Se ei tarkoita kevytkeskustelua tai asioiden välttelemistä, vaan oikeastaan päinvastaista. Se muistuttaa, miten helppoa on typistää tuntemattomat vain riviksi erilaisia leimoja ja luokitteluja. Jutussa Karila kertoo lapsuudenystävästään Vesasta. Karilan artiKKeli ei kuitenkaan keskity juopaan ystävysten välillä vaan sen ylittävään ystävyyteen. Tai siitä, että toisella on erilaisia mielipiteitä kuin itsellä. Post it -lappuja kasvojen päällä ja yksi suun edessä merkkinä siitä, että tarpeetonta esittäytyä, kyllähän me jo tiedämme, millainen olet. pääkirjoitus. Törmäsin kysymykseen ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten, ja sen jälkeen olen miettinyt sitä luultavasti joka viikko. Olemme riidelleet viimeksi 90-luvulla, vaikka on lukemattomia asioita, joista olemme erimielisiä. Jokainen vähänkin kiinnostavampi keskustelu huudettiin jääkiekkoilijoiden taholta hiljaiseksi.” Millainenhan esseestä olisi tullut, jos lätkäjätkiä olisi todella tuntenut. Olisiko sitä syntynyt. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Karilan ja hänen ystävänsä suhteen pohtiminen on heidän tehtävänsä. Ehkä siksi, että horjuttamiselle ei löydy kyllin hyvää syytä. Hekin jotka kirjoittavat, kirjoittavat muistioita ja raportteja englanniksi. Mitä siitä, että toisen elämästä on tullut hyvin erilainen kuin omasta. Harvojen tapaamisten hetkellä on kuitenkin tärkeämpää olla onnellinen kuin oikeassa. Onnellisuus syntyy ymmärryksestä, että keskusteluun voi nostaa arkojakin aiheita, joihin ei ole oikeaa vastausta. Miksi toiset ystävyyssuhteet säilyvät kaikista epätodennäköisyyksistään huolimatta ja miksi maailmankuvalliset erot eivät käy niitä horjuttamaan
Suurarvonta_voittajat_2019_112x297.indd 1 23.1.2020 10.08. huhtikuuta 2020. Imagen vuosikerta on 11 numeroa. numero. KUSTANTAJA A-lehdet Oy MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2020 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 24. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vTj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. T e r ävä a i k a k a u s l e h T i MainosTajaT MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Mia Heino asiakaspalvelu ja lehTiTilaukseT INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. ISSN 0782-3614 pääToiMiTTaja niklas thesslund ToiMiTuspäällikkö sonja saarikoski TuoTTaja laura myllymäki ulkoasu antti grundstén POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti INTERNET www.image.fi Tekijöinä Tässä nuMerossa Laura Airola, Iida Sofia Hirvonen, Silvia Hosseini, Koko Hubara, Katja Kallio, Leo Karhunen, Juhani Karila, Kalle Kinnunen, Juuso Koponen, Sanna Lipponen, Susanna Luikku, Jaani Länsiö, Annaliina Niitamo, Oskari Onninen, Juho Pihlajaoja, Timo Pyykkö, Antti Raatikainen, Venla Rossi, Reetta Räty, Janne Saarikivi, Ilkka Saastamoinen, Anni Sairio, Tuija Siltamäki, Ruben Stiller, Anton VanhaMajamaa, Antti Vettenranta ja Juuso Westerlund. vuosikerta, 274. Aikakauslehtien liiton jäsen. 35. Onnittelut voittajille! A-LEHTIEN VUODEN 2019 SUURARVONNASSA JAETTIIN UPEAT PALKINNOT SEURAAVILLE ONNEKKAILLE: PÄÄVOITTO: 30 000,00 € RAHAA PUHTAANA KÄTEEN KUUKAUSIVOITTO: 1 000,00 € RAHAA JOKA KUUKAUDEN VIIMEINEN ARKIPÄIVÄ Paula Kanerva Tammikuu 2019 • Outi Haimi Helmikuu 2019 • Marja-Liisa Pylväs Maaliskuu 2019 • Anni Ikonen Huhtikuu 2019 • Vuokko Salmi Toukokuu 2019 • Tuovi Vikström Kesäkuu 2019 • Henni Räsänen Heinäkuu 2019 • Marja Ojala Elokuu 2019 • Merja Tuominiemi Syyskuu 2019 • Maunu Aatsinki Lokakuu 2019 • Anne Havukainen Marraskuu 2019 • Arja Johansson Joulukuu 2019 • Eeva Mäkelä Tilaa suosikkilehtesi osoitteesta www.a-lehdet.fi/tilaa ja varmista, että olet mukana vuoden 2020 arvonnoissa. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt)
1949) on helsinkiläi nen kirjailija ja salkku ihminen. ImageIlmot2020.indd 3 26.2.2020 12:22:28. @VilleOKomppa Imagen seksuaalista häirintää ja nöyryyttämistä käsittelevä artikkeli on yksi isoimpia ja vaikuttavimpia tekoja suomalaisessa klassisessa musiikissa. Hän teki elämänsä ensimmäisen haastattelun tavattuaan europarlamentaarikko ja kulhoihminen Silvia Modigin, jota usein luul laan hänen tyttärekseen. K U VA T: LA U R A M A LM IV A A R A , IL K K A SA A ST A M O IN EN . Tähän numeroon hän kuvasi Pirkko Saision ja Silvia Modigin. Tekijöitä ILKKA SAASTAMOINEN (s. Kiitos @sonjasaarikoski siitä että uskalsit ja osasit tuoda keskustelun sille tasolle jolle se kuuluu, viisaasti ja kauniisti. Bravo @RitvaKaukola Ostin @imagelehti-uutuuden eilen aamupäivällä Kuopiosta torinnurkan ärrältä. lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @hanna_wass Kun veitsenterävä toimittaja @oskarionninen kohtaa lahjakkaan ja rohkean tutkijan Santtu Raitasuon @HelsinkiLaw @helsinkiuni, lopputulos @imagelehti näyttää tältä. Myyjä kyseli sisällöstä ihmeissään, kun melkein koko varasto oli jo myyty. @JussiHuhta1a Yksi monista harrastuksistani on laskea, montako kertaa Knausgård mainitaan julkaisussa @imagelehti. PIRKKO SAISIO (s. Ilkan haaveissa on rakentaa kajakki sekä muoto kuvata niin monta ihmis tä kuin yhden elämän aikana on mahdollista. 1986) on muoto kuvaaja, muusikko, merimeloja ja isä. Viimeisimmästä numerosta löysin kahdeksan mainintaa kolmessa eri jutussa
Avaaja
63 prosenttia afrikkalaistaustaisista maahanmuuttajista kertoi kokeneensa rasistista häirintää. eU:n perusoikeusviraston Fra:n tutkimuksessa Suomi oli eU:n rasistisin maa. Sitä on myös vähätelty ja haluttu esittää, että eihän meillä ole tällaista ongelmaa, vaan se on muiden maiden ongelma. TeksTi kati kelola kuva antti vettenranta ”Rasismia ei ole otettu Suomessa vakavasti” Suvi Keskinen Tutkit rasismia, etnisyyttä ja yhdenvertaisuutta Suomessa. HUHTIKUU 2020 IMAGE 9 Ajatusta koko yhteiskunnan tasolla olevasta rasismista ei olla valmiita hyväksymään Suomessa, sanoo etnisten suhteiden tutkimuksen professori Suvi Keskinen. Myös rasistista väkivaltaa oli eniten. Kun asiaa ei ole myönnetty,. Ajattelen, että suurin syy on, ettemme ole tunnistaneet rasismia. Miksi Suomessa on näin paljon rasismia
Mutta edelleen on paljon rasismin vähättelyä, että eihän tämä ole mitään, kaikkia ihmisiähän kiusataan. Uskalletaanko mediassa ja politiikassa mielestäsi puhua rasismista sen oikealla nimellä. Työttömyyteen liit tyy stigmaa, että se on ihmisen oma vika. Pitäisi tietoisesti katsoa vähän laajemmalla haarukalla. Silloin voisi mielestäni antaa mahdollisuuksia niille, joilla ei niitä muuten ole. Esimerkiksi maahanmuut tajataustaisia sairaanhoitajia koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että pätevöi tymisvaatimukset ovat hirveän tiukat. No, eipä oikeastaan. Varsinkin suhteessa politiikkaan siitä näyttää olevan aika vaikea puhua suoraan, vaikka poliitikko olisi saanut tuomion rasistisesta rikoksesta. Emme kuitenkaan voi mennä yhteis kunnallisen vallan taakse. ?. Eivalkoisiksi määrittyvät aktivistit ja kirjoittajat ovat nostaneet kysymyksen valkoisuudesta esille joissain piireissä viime vuosina. Ylipäätään meillä on perinteisesti puhuttu mieluummin moni kulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Työhön liittyvä syrjintä kertautuu monissa asioissa. Sillä ei pystytä vastaaman tähän hierarkkiseen asetelmaan. Se on vaikeam paa kuin vaikkapa Koko Hubaran haastatte leminen mediassa. Jos halutaan poistaa rasismi, täytyy tehdä myös aika vaikeita ratkaisuja, luopua oikeuksista, jos ajatellaan vaikkapa saamelaisten maankäyttöä. Tunnistammeko me Suomessa rasismia. Näen, että on kolmen tyypistä rasismia: arkipäivän rasismia, esimerkiksi huute lua, nimittelyä, tuijottamista. Ei pyritä haastamaan rasismiin liittyviä käsityksiä tai nosteta niitä esiin. Heitä on esillä hyvin harvoin ja usein sotien kaltaisissa ongelmakeskeisissä yhteyksissä. Rakenteellinen rasismi taas näkyy esimer kiksi syrjintänä työ ja asuntomarkkinoilla. Se on johtanut siihen, ettei ole puhuttu rasismista ja analysoitu, mistä siinä on kyse ja mitä sille pitäisi tehdä. HUHTIKUU 2020 IMAGE 10 avaaja Tietynlainen eriarvoisuus tunnistetaan yhteiskunnassamme paremmin kuin joku toinen.” –?suvi keskinen ” sitä ei ole otettu vakavasti. Myös rakenteelliset kysymykset voivat tuottaa esteitä. Aika paljon voitaisiin ratkaista rekrytoin tikeinoilla. Ajattelen myös, että koulutus ja yhteiskunnallinen keskustelu ovat tärkeitä. Se vaikuttaa tulotasoon, asumi seen ja siihen, millainen kuva tulee osalli suudesta yhteiskunnassa. Miten rasismi näkyy meillä arjessa. Asiantuntemusta pitäisi Suomessa tunnis taa paremmin ja räätälöidä koulutusta sen pohjalta. Peruskoulusta alkaen kysy myksiä rasismista ja kolonialismin histo riasta pitäisi käydä läpi ihan toisella tasolla kuin nyt. Se on tuonut ehkä vähän enemmän tilaa keskustelulle ja avannut valtaväestön silmiä. Kun on kannatusta politiikassa, toimitta jatkin suhtautuvat ymmärtävästi. Yhteiskuntamme on hyvin työkeskeinen. Työmarkkinoiden rakenteellinen rasismi. Kullakin meistä on vastuu siitä, että yritämme vaikuttaa omassa toiminnassamme ja lähiympäris tössämme, työpaikalla, koulussa, urheilu seuroissa. Millä keinoin rasistisia ajatusmalleja ja käytäntöjä saataisiin purettua. Meillä on myös oma, saamelaisiin ja romaneihin liittyvä rasistinen historia, joka jatkuu yhä. Nyt oikeus ministeriössä on valmisteilla ensimmäinen rasisminvastainen toimintaohjelma osana hallitusohjelmaa. On tärkeää, että johtavat tahot, joita kuun nellaan, ottavat kysymyksen rasismista vakavasti ja toteavat, että siihen pitää puut tua. Kolmantena on kulttuurissa esiintyvä rasismi, esimerkiksi miten eivalkoisia ihmisiä esitetään mediassa. Saatetaan ajatella, että jotkut pienet natsi ryhmät voivat olla rasistisia, mutta yleistä, koko yhteiskunnan tasolla olevaa raken teellista rasismia ei olla kovin valmiita hyväksymään. Annetaan eri tavoin ymmärtää, että et kuulu tänne. Usein on monia hyviä hakijoita, joita voisi palkata. Suomi ei ole erillään eurooppalaisen kolonialismin ja rasismin historiasta vaan osa sitä. Tietynlai nen eriarvoisuus tunnistetaan yhteiskun nassamme paremmin kuin joku toinen. Jos vertaa vaikka sukupuol ten tasaarvoon, niin sen puolustamisella on kyllä paljon suurempi legitimiteetti kuin rasismin vastaisella toiminnalla. Mikä on mielestäsi merkittävin rakenteellisen rasismin muoto Suomessa. Annetaan tilaa rasismia kokenei den ihmisten kokemuksille ja näkemyksille ja kuunnellaan niitä. Suvaitsevaisuus on jäänyt aika hampaattomalle tasolle, että pitää olla kiltti tänne tuleville. Mitä asialle pitäisi tehdä. Presidentti Niinistö sanoi valtiopäivien puheessaan, että rasismin ja antisemitismin torjunnassa on oltava päättäväinen
Lisätietoja osoitteesta artek.fi.. Ne säilyttävät ajankohtaisuutensa sukupolvelta toiselle. 1933 2020 Timeless Content Inside Artekin tuotteet ovat muotokieleltään ajattomia, käytännöllisiä ja laadukkaita. Artek Helsinki, Keskuskatu 1 B ja Artek-jälleenmyyjät
33. 29. 42. 38. 12. 36. 49. Al le Yl i 10 00 ka ts oja a . 15. 25. 24. 20. 23. 46. 47. 40. LÄ H D E: S U O M EN EL O KU VA SÄ ÄT IÖ 20 20 . 13. 21. Universaali tarina toimii yleensä myös kielirajojen yli, kirjoittaa Kalle Kinnunen artikkelissaan suomalaisen elokuvan murroksesta (s. Katsotuimpien elokuvien top 50:een mahtui heikoimmillaan vain kaksi kotimaista elokuvaa: Pekko ja Poika sekä Vääpeli Körmy – Taisteluni (1994). 26. 19. Vuodesta 2006 alkaen 50 katsotuimman elokuvan joukkoon on mahtunut yli 10 kotimaista elokuvaa tai suomalais-kansainvälistä yhteistuotantoa – paitsi poikkeusvuonna 2009. 7. 32. 10. 6. 2. 37. data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. 8. Esimerkiksi Tuntematon sotilas (2017), Risto Räppääjä ja yöhaukka (2016) ja Napapiirin sankarit (2010) ovat olleet katsotuimpia elokuvia. Taustalla vaikuttaa laajempi trendi, sirpaloituminen onnistumisineen ja epäonnistumisineen. 41. 27. 30. 22. 4. Suomalaisen elokuvan suosio oli alimmillaan vuosikymmenen puolivälissä. 45. 43. Nousukausi alkoi 2000-luvulla. Vuosien 1980–2019 katsotuimmat elokuvat Suomessa Kotimaisten elokuvien katsojamäärä elokuvateattereissa* Kotimainen elokuva Suomalais-kansainvälinen yhteistuotanto Ulkomainen elokuva . V U O D EN K AT S O TU IM M AT EL O KU VA T 19 72 –2 19 DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI LAURA MYLLYMÄKI Kotimaisen elokuvan vuosikymmenet Suomen top 50 katsotuimmat elokuvat vuodesta 1980 alkaen elokuvan tuotantopaikan mukaan. 3. 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 Kotimaiset elokuvat Suomalais-kansainväliset yhteistuotannot *) Tilastoinnissa käytetyt menetelmät ja rajaukset eivät välttämättä ole kaikkina tilastovuosina samoja, joten lukuja on syytä pitää ainoastaan suuntaa antavina. Elokuvan uusi aika. 39. Ainakin se, että molemmilla on mennyt nousujohteisemmin muulloin kuin 1990-luvun alussa. Data Uuteen nousuun Mitä yhteistä on Suomen taloudella ja kotimaisella elokuvalla. 9. 11. 34. 16. 28. 38). 35. 31. 44. 48. 5. SIJOITUS VUODEN KATSOTUIMPIEN ELOKUVIEN LISTALLA MILJOONAA KATSOJAA V. 50. 1980 82 84 86 88 1990 2000 92 94 96 98 08 10 12 14 16 02 04 06 18 2019 1980 82 84 86 88 1990 2000 92 94 96 98 08 10 12 14 16 02 04 06 18 2019 1. 18. 14. 17
Nils Strinningin vuonna 1949 suunnittelema String Pocket on nyt saatavana neonpunaisena metallihyllyin. Lähimmän jälleenmyyjäsi löydät osoitteessa stringfurniture.com.
Nykyisin miltei kaikki kotimainen ”lammas” ruokakaupoissa onkin karitsaa. Karitsan liha sen sijaan on pehmeää ja maku miedompi. Anna lihan vielä vetäytyä folioon käärittynä noin 15 minuuttia ennen tarjoilua. 14 IMAGE MAALISKUU 2020 14 IMAGE HUHTIKUU 2020 ruoka L ampaan uhriluonne yhdistetään yleensä kristinuskoon. Herkullinen uhri K U UK AU DEN HÄR PÄ K E Äskettäin Suomessa kohuttiin epätodennäköisestä asiasta: paistomittareista, jotka myytiin jatkuvasti kaupoista loppuun. Aiemmin se oli tietysti ihan tottakin. Kaksi sanaa marinoinnista: se kannattaa. Siitä syntyy esimerkiksi carpacciota, kyljyksiä, kebabia, pihvejä, lihapullia, kastikkeita, paahtopaistia, erilaisia pataruokia, pastoja ja keittoja. Äläkä unohda kahta marinoinnin kulmakiveä, öljyä ja happoa, esimerkiksi sitruunaa. Karitsan ominaismaku on sen verran tymäkkä, että se kestää ronskitkin seuralaiset: pääsiäispaistin parhaita kavereita ovat valkosipuli, yrtit, oliivit, kahvi ja hunaja. Muista nostaa fileet huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Yleisin niistä on se, että lammas olisi ruokana kuivaa ja villasukan makuista. Alun perin Suomessa nautittiin pääsiäisaterialla verimakkaroita, rieskoja, piiraita ja uunijuustoja. Marinadi tuo lihaan paitsi lisämakua, myös mureutta. Tärkeää on valita oikea valmistustapa eri ruhon osille. Monien kokkien mielestä aikuisen lampaan ja karitsan makuero on niin suuri, että kyseessä ovat melkeinpä kaksi eri tuotetta – ja vain toisesta kannattaa tehdä ruokaa. Kotimainen Meater-mittari on keksitty ja kehitetty Raahessa. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten Suomessa syötiin enemmän aikuisia lampaita eli uuhia. Keskimääräinen suomalainen syö lammasta kuitenkin vain noin 700 grammaa vuodessa. Muita karitsan osia on syytä hauduttaa pidempään kuin fileetä, mutta varo niidenkin kohdalla ylikypsentämistä ja suosi alhaisia lämpötiloja. Lampaan elinolosuhteet ovat usein paremmat kuin tehotuotettujen sikojen ja nautojen, broilerista puhumattakaan. Silti villava nisäkäs on myös monien gastronomisten ennakkoluulojen uhri. Paisti on valmista, kun sisälämpötila on 65–70 astetta. Talvikaudet sisällä viettäneiden eläinten sitkeään lihaan oli usein iskostunut villan tympeä aromi. Työnnä paistomittari lihan paksuimpaan osaan, mutta varo, että se ei osu luuhun. Sen erikoisuus on paitsi langattomuus, myös mobiilisovellus, jonka avulla lihan kypsymistä voi seurata reaaliajassa. Silti lammas on kuulunut kotimaiseen pääsiäispöytään vasta muutamia kymmeniä vuosia. Jos ostat ulkomaista lammasta, tarkista, että pakkausmerkinnässä lukee lamb, ei mutton. Suurin osa siitä nautitaan pääsiäisen aikaan. Ulkoja sisäfilee ovat pöydässä äkkiä, sillä ne kannattaa tarjota roseena eli sisältä kauniin pinkkinä. Karitsa on keittiössä oikea moniottelija. Langaton Meater+ -paistomittari, Opa & Muurikka, 109 € PUHELIMESSA PAISTOM ITTARI
Revi lehtikaali pieniksi paloiksi. Poista fileen päällä oleva kalvo terävällä veitsellä ja leikkaa liha pie niksi paloiksi. Lautasella hinta–laatu-suhde on siis erinomainen, mutta sekä juomien että palvelun puolella olisi petrattavaa. Ruokatrendien vaihtuessa yhä nopeammin on lohdullista, että jotkut paikat eivät uusiudu. Paista lihat kuumalla pannulla rypsiöjyssä. Sinne vuonna 1975 perustetussa ravintola Wellamossa saa kokea, millaista ravintolaelämä oli YYA-Suomessa. 2. 1. Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Levitä kasvikset niin, etteivät ne ole toistensa päällä. Novgorodin pata kuulostaa kiinnostavalta, sisältäähän se lampaan lisäksi jänistä ja hirveä. Sen voi uskoa, sillä makuyhdistelmä on hiukan amatöörimäinen. Myös lampaan sisäfilee on valmistettu oikeaoppisesti. Siirrä lehtikaali uuniin samalle pellille tomaattien kanssa. Jaa annok siksi lautasille ja viimeistele pecorinoraasteella. Siirrä lehtikaali kulhoon ja hiero niihin hieman öljyä, suolaa ja pippuria. Jäniksen liha taas ei tule oudossa makumylläkässä esiin ollenkaan. ARVIO HUHTIKUUN RESEPTI A ikakonetta ei ole vieläkään keksitty, mutta aina voi mennä Helsingin Katajanokalle. Vahva tomaattisoossi ei tuo esiin riistan ja lampaan parhaita puolia. Iso seurueemme tilaa ne kaikki: lammaspelmenit, Novgorodin padan á la Tarmo Manni sekä lampaan sisä filettä rosmariinikastikkeessa (valkosipuliperunoiden kera, toki). Se tuntuu asiaankuuluvalta. Heidän tilauksistaan voi päätellä, mitä kannattaa syödä: etanoita, silakoita, bouillabaissea – ja ehdottomasti lammasta. Kuten korttelibistroissa yleensä, käy Wellamossa paljon kanta-asiakkaita. Sunnuntain lammaspasta KUVAT TIMO PYYKKÖ. Rouhi tomaattien päälle mustapippuria myllystä, ripottele suolaa ja pirskottele hieman öljyä. 5. Ruokalistalla näkyy inspiraatio ranskalaisesta ja ennen kaikkea venäläisestä keittiöstä. Noin minuutti per puoli riittää. Paahda tomaatteja uunissa noin 10 minuuttia. Wellamo Vyökatu 9, Helsinki Pääruoat 19,50–29,50 € Katajanokan aikakapseli Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, jonka kesämökillä järjestetään joka vuosi rosvopaisti juhlat. Poista kovat lehtiruo dit. Tältä voisi näyttää myös pariisilaisessa korttelibistrossa, ja näyttääkin. Siirrä lihat mausteöljyn sekaan, jotta ne imevät makua. 6. Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen ja pasta vesi kiehumaan. 3. Listalta löytyy peräti kolme lammasruokaa. Annos tarjotaan maukkaan sieni-smetanakastikkeen kanssa. Ei varmaan silloin 1970-luvulla ollutkaan. Tämä pasta ei ole arjen pikaruoka vaan juhlapäivän kohokohta. HUHTIKUU 2020 IMAGE 15 ruoka Keski-ikäinen Wellamo on entisensä, hyvässä ja pahassa. Puolikas tummaksi paahdettu valkosipuli ja maukas kastike nostavat annoksen himpun verran tavallista pihvi & perunat -osastoa jännittävämmäksi. Yhdistä keitetty pasta, lihat, mausteöljy ja paahdetut vihannekset. Sitä paitsi Wellamon miljöö on kaunis vaikka toki ajan saatossa hippusen kulahtanut. Paahda kasviksia noin 10 minuuttia, kunnes lehtikaali on rapeaa, mutta ei kärähtänyttä. Suurin osa pääruuista maksaa vain parikymmentä euroa. Venäjän vaikutus Suomeen näkyy harvassa paikassa yhtä selvästi kuin Katajanokalla, Uspenskin kultakupolien varjossa. Laita pasta kiehumaan ja valmistele liha. Niiden kuori on ihailtavan ohut, ja lammastäytteessä maistuvat rosmariini ja timjami. Halkaise kirsikkatomaatit ja levitä ne pellille leivin paperin päälle. Neljälle 300 g karitsan sisäfilettä 200 g lehtikaalia 1 rasia kirsikkatomaatteja 450 grammaa tagliatellepastaa rypsiöljyä suolaa ja mustapippuria 150 g pecorinojuustoa Mausteöljy 1 ruukku basilikaa 2 dl oliiviöljyä puolikas punainen chili 3 valkosipulinkynttä 1 sitruunan raastettu kuori ja mehu 2 rkl kapriksia Vinkki! Veganisoi ohje näin: korvaa karitsa portobellosienillä ja peco rino Jokilaakson Juuston vegaani sella pizzamurulla. Jotkut asiat kannattaisi päivittää 2000-luvulle: alkoholittomia juomavaihtoehtoja ei oikein löydy, lapsiasiakkaita ei huo mioida eikä viinejä saa laseittain, paitsi yhtä. Kuumenna iso paistinpannu. Valitse pasta laatu, joka ei sisällä kananmunaa. ”Eihän se pullo niin iso määrä ole”, tarjoilija kummastelee. Sen sijaan pelmenit ovat oivallisia. Sisustus on alkuperäinen ja ruokalista täynnä kasariklassikoita valkosipuliperunoista friteerattuun valkohomejuustoon. Tarinan mukaan näyttelijä Tarmo Manni opasti kokkia kädestä pitäen, miten ruoka tulee valmistaa. 4. Tee mausteöljy: sekoita sen ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ja lisää öljyä vähitellen kunnes koostumus on sopivan juokseva
Muuttotappioalueiden maaseutukiinteistöt vaativat usein remontteja tai vähintään jatkuvaa ylläpitoa; siinäkin mielessä on parempi, jos niissä asutaan edes osa-aikaisesti. Kun tilastoissa näkymätön kausiväestö otetaan huomioon, vain neljäsosa Suomen pinta-alasta luokittuu kokonaan taantuvaksi alueeksi. Avain on paikkariippumattomuus työelämässä siltä osin kuin se on mahdollista. Mökkeilyn suosio on tutkimusten mukaan pikemmin hiipumassa, kun sitä harrastavat ikäluokat vanhenevat. Kasvu on tiedettyä yleisempää, ja kasvuverkosto ulottuu Etelä-Suomesta Lappiin asti. Monipaikkainen asuminen pitäisi ottaa paremmin huomioon infrastruktuurin ja palvelujen suunnittelussa.” Mikko Kärnä, keskustan kansanedustaja Kyllä Suomessa on kuntia ja alueita, joissa tällainen riski on olemassa. Tilanne on tuttu myös monista muista EU-maista.” Hilkka Vihinen, Luonnonvarakeskus Luken tutkimus professori Olen eri mieltä reservaatista: se ei kuvaa käynnissä olevaa tilan käytön muutosta. Kausittaisen kasvun alueille on tyypillistä myös alueen käytön lisääntyminen. Kun aluekehitystä kuvataan tilastoidun väkiluvun, työpaikkojen ja kausiväestön sekä työmatkojen kehityksen muuttujilla, kausittaisesti kasvavat alueet ovat yleisempiä kuin taantuvat. 16 IMAGE HUHTIKUU 2020 nyt Maaseudusta uhkaa tulla kaupunkilaisten lomareservaatti TEKSTI SUSANNA LUIKKU KUUKAUDEN VÄITE Juha Lappalainen, MTK:n tutkimuspäällikkö: En kyllä täysin allekirjoita väitettä. Nythän pääosa asumistuesta menee Helsinkiin.”. Väitän, että monet hakeutuisivat asumaan maaseudulle rauhallisemmin ja pienemmillä kustannuksilla, mikäli se onnistuisi työn puolesta. Kyse ei ole vain loma-asumisesta vaan yhtä lailla paikkariippumattomasta työstä. Maaseudun kiinteistöjen arvonlasku ja muuttotappio ovat vaikeita asioita, mutta ei kelloa oikein pysty taaksepäinkään kääntämään. Tosin aluepolitiikalla on huono kaiku, ja sanoittaisin sen pitkälti uusiksi: en missään nimessä kannata valtion virastojen pakkosiirtoja vaan vapaaehtoisuuteen perustuvia mahdollisuuksia. Läheltä on löydyttävä riittävä määrä peruspalveluita, ja tietysti töitä. Suomalaiset elävät yhä monipaikkaisemmin. Kausiasuminen Suomen sisällä koskee arviolta 2,4 miljoonaa asukasta, joista noin 1,3 miljoonaa on kaupunkilaisia – eli myös kaupungit ovat huomattavassa määrin kausiasuttuja. Mutta olisiko sitten parempi, ettei seudulla olisi sitäkään elämää ja taloudellista toimeliaisuutta. Tietysti on alueita, kuten Etelä-Savo, jonne sieltä lähteneet palaavat kesäasukkaiksi ja jotka hiljenevät loma-aikojen päättyessä. Myös muuttotappiokuntiin muuttamiseen voitaisiin kannustaa esimerkiksi Anne Kalmarin (kesk.) ehdottamalla kahden vuoden asumistukiratkaisulla, jolla tuettaisiin asunnon ostamista. Jos monipaikkaista asumista halutaan edistää, nopeat laajakaistayhteydet ovat oleellinen kysymys. Taantuminen on aluerakenteessa oletettua suppeampaa ja pirstoutunutta. Siksi tarvitaan poliittisia toimia, että koko maassa voi asua ympärivuotisesti. Hiljattain julkaistu Sitran tutkimus siitä, ettei kaupungistuminen ole mikään luonnonlaki vaan että suunta voi kääntyä nopeastikin, on mielenkiintoinen
toisinkin voisi olla. Ilkkuminen onnistui, sillä tiedotusvälineet eivät tehneet töitään kunnolla ja jättivät kirjoittajien tiedot tarkistamatta. Media on vastuussa yleisölleen ja Keijo haluaa näyttää, että media on epäluotettava. Paitsi että Kaihovaaraa ei ollut olemassakaan. ”Elina Kemppi” ja ”Elina Kemppi-Pirhonen” kirjoittivat Hesariin ja Aamulehteen, kuinka ”feminismin ei pitäisi ottaa mallia Neuvostoliitosta”. HUHTIKUU 2020 IMAGE 17 TEKSTI SUSANNA LUIKKU TEKSTI ANNALIINA NIITAMO KUVITUS ANNI SAIRIO TEKSTI OSKARI ONNINEN TOISINKIN VOISI OLLA Kaupunkisaunan lauteilla puhutaan yleisten saunojen renessanssista. Välillä saunassa roilotettiin ja pukuhuoneeseen salakuljetettiin viinassa marinoituja hedelmiä saunojen tiukan viinakiellon takia. Ei ihmeitä, siis. Helsingissä on kulttuuria, joten on loogista, että siellä tuetaan toisenlaisia poliitikkoja kuin maalla. Helsingissä buumin aloittivat vuonna 2013 Kulttuurisauna ja Sompasauna. Jos Twitterin pelleilytili onnistuu kerta toisensa jälkeen huiputtamaan sananvapauden mallimaan korkealaatuista mediaa, kyse ei ole ”hyökkäyksestä”. Vuonna 1985 saunoja oli jäljellä seitsemän ja 2000-luvun alussa kolme. Alkuperäisistä korttelisaunoista ovat pystyssä enää perinteiset Kotiharjun, Arlan ja Hermannin saunat vuosilta 1928, 1929 ja 1953. 1960-luvun alussa Helsingissä oli jäljellä 80 yleistä saunaa, ja kaupungistumisesta huolimatta 1970-luvun lopussa enää 25 saunaa. Koska Kaarisade on anonyymi ja perussuomalaisten suosiossa, hänet spinnataan disinformaatiota levittäväksi trolliksi ja siten äärimmäisen paheksuttavaksi. Sitä odotellessa. Median tulisi olla kiitollinen: jokuhan paljastaa, ettei prosessi toimi. FIKTIOLAATIKKO. Turun Sanomat julkaisi viime keväänä näyttävästi ”Aisa Kantolan” yliopistolaisen valtarakennebingon kaikki trendisanat sisältäneen höpsöttelykirjoituksen. Yleisten saunojen sulkeutumisen tahti oli dramaattinen. Yleisiä saunoja oli eniten työväenluokkaisilla alueilla Punavuoressa ja Pitkänsillan pohjoispuolella, jossa niukkaa vapaa-aikaa vietettiin yhdessä korttelinväen kanssa. Lähteenä on käytetty Tuomo Särkikosken teosta ”Kiukaan kutsu ja löylyn lumo” (2012, Gummerus). Se onnistuu, koska media on epäluotettava. Modernin elämän arvostuksiin kuului oma kotisauna. Helsingissä oli 1880-luvulla yleisiä saunoja yli 70 ja kaupunkisaunojen kulta-aikana sotien jälkeen 1940-luvun puolivälissä yli 120. Keijon työ on tehty vasta, kun tili on tarpeeton. Turistimagneetit Löyly ja Allas Sea Pool aukesivat vuonna 2016, Lonnan sauna vuonna 2017 ja Uusi Sauna 2018. Yleisiä saunoja syntyi kaupunkeihin hygieniasyistä, kun koteihin ei vielä tullut lämmin vesi. Iskun tekijäksi ilmoittautui Twitterissä päivystävä ”vihapuhepoliisi” Keijo Kaarisade, eikä kerta ollut ensimmäinen. Kiittämättömyys on palkka, jonka saa nostamalla peilin sellaisen tahon eteen, joka ei peloltaan tai ylpeydeltään halua tarkastella itseään. Jos toimittaja tekisi saman, kyseessä olisi ”poikkeuksellinen tiedonhankintakeino”. Oikeus ei kuitenkaan toteudu, eikä Keijo ole edes ehdolla Vuoden journalistiseksi teoksi. Helsingin kaupunginhallitus perusti vuonna 1946 saunakomitean tukemaan ”kansankylpyjen” toimintaa. Vuoden journalistinen teko Kansankylpyjen heikko buumi Kirkkonummelaisen Elisa Kaihovaaran helmikuussa Hesarissa julkaistu yleisönosastokirjoitus oli aika tavallinen Kansanradio-mielipide aluepoliittisella twistillä. Jokaisesta kerrostalosta löytyi nyt taloyhtiösauna, ja asuntojen kylpyhuoneissa juoksi lämmin vesi. Se on epärehellistä. 1960-luvulla lähiörakentaminen ja sähkökiukaan keksiminen aloittivat kuitenkin yleisten saunojen alamäen. Kulttuurin rahoitus on liian Helsinki-keskeistä, minkä vuoksi maalaiset eivät sivisty, Kaihovaara kirjoitti. Toimittajien jos joidenkin luulisi tietävän tämän. Komitea suositteli ilmaisia tontteja ja edullisia rakennuslainoja saunayrittäjille sekä pienten saunojen tiheää verkostoa harvakseltaan sijoitettujen suurten saunalaitosten sijaan
TEATTERI TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI JAANI LÄNSIÖ Kun Usko Meriläinen perusti Tampere Biennalen vuonna 1986, riitti nykymusiikkifestivaalin punaiseksi langaksi esitellä mukavuusalueen rajoja koettelevaa modernismia, jonka taiteellista jälleenmyyntiarvoa vasta mittaillaan. Lapsettomuutta kyseenalaistetaan kulttuurissamme yhä miettimättä sen olemusta.” Koneen Säätiö myönsi rahoituksen Sukupuuttoparatiisi-teokselle vuonna 2017. Sen jälkeen vauvakatopaniikkipuhe on vain lisääntynyt mediassa. Itseään tärkeämpää JENNAH VAINIO KU VA T: JU SS I V IR K KU M A A , JO O N A PE TT ER SS O N , SA A R A V U O R JO K I, JA A K KO PI ET IL Ä IN EN. ”Mietimme, miten tehdä esitys puutteesta, joka ei kuitenkaan ole puute. Eri alojen ammattilaiset ehdottelevat keinoja syntyvyyden lisääntymiseen, mutta Niemelä ja Rajala haluavat käsitellä arvokasta ja merkityksellistä elämää ilman lisääntymistä. Tampere Biennalen tämänvuotinen kokonaisuus kantaa uutisvirran pintapyörteistä tuttua teemaa: luontoa. Janne Pellinen avaa moraalifilosofisen Dekalogi-teossarjansa ensimmäisellä osalla. TALOUDESTA JA IDENTITEETISTÄ Lähihistorian suurimmasta finanssikriisistä ja modernin kapitalismin synnystä kertova Lehman-trilogia on kiertänyt läntisen maailman näyttämöitä ja nähdään nyt Espoossa Davide Giovanzanan ohjaamana. KokoTeatterissa. Säveltäjä Jennah Vainion suunnittelema, yli 20 tapahtuman kattaus notkuu valinnanvaraa Commodore 64:llä tuotetusta elektropunkista uusimpaan urkumusiikkiin ja seminaareista satukonsertteihin. 18 IMAGE HUHTIKUU 2020 nyt MUSIIKKI LAPSETTOMUUS VALINTANA Alma Rajala ja Reetta Niemelä ovat tarkkailleet lapsiin ja lapsettomuuteen liittyvää puhetta vuosien ajan. Inspiraationa toimii Kieslowskin samanniminen TV-elokuvasarja. Kantaesitys 15.4. Esiintyjänimissä – mm. Baijerinjuutalaisen Lehmanin perheen tarinassa Giovanzanaa kiinnostaa varsinkin identiteetin murros: ”Veljesten tarina näyttää, miten kapitalismi on korvannut kulttuuriset identiteetit koko läntisessä maailmassa.” Espoon teatterin, Kansallisteatterin ja Tampereen Työväenteatterin yhteistuotanto Lehman-trilogia, kantaesitys Espoossa 20.3. urkuri Jan Lehtola, nykymusiikkiyhtye TampereRaw, kitaristi Patrik Kleemola – näkyy sekä palava kotiseuturakkaus että pyrkimys pienempään hiilijalanjälkeen. Tampere Biennale 1.–5.4.2020. PERIMMÄISET KYSYMYKSET Tämän lehden mennessä painoon ei vielä tiedetä, saako Takomo Vuoden Teatteri 2020 -tunnustuksen, mutta kunnianhimoista teatteria on luvassa jälleen. Mekaaninen joutsen -ensemble: Sukupuuttoparatiisi. Taide ilman yhteiskunnallisia kannanottoja, neuvoa antavia teosnimiä ja kriittisen ajattelun ohjenuoria muuttui kuitenkin muinaisjäänteeksi, ja nykymusiikillakin on taas itseään tärkeämpi tehtävä. Sarjan jokainen osa tulee käsittelemään yhtä raamatullista käskyä ”brechtiläisestä perinteestä ammentaen”. Ensimmäinen käsky, ensi-ilta 25.3. Havainnoista syntyi ajatus käsitellä vapaaehtoista lapsettomuutta nykynukketeatterin keinoin. Teatteri Takomo
Outoja näppylöitä tisuissa. Pimpistä tuli mieleen että näitkö instasta et se yks radiojuontaja tilas miehelleen cock ringin suoras lähetykses. Pariskunta tekee kesälomasuunnitelmia ja aloittaa paaston. ei paineita”. Oura pimpissä MUISTITKO KAURAMAIDON. Voiskohan sen suolihuuhte lun tehdä polkupyö ränpumpull a. Mee pliis suku puolitautitestiin! Sun äiti oli postittanu mulle laminoidun painoindeksi taulukon töihin. Vai mahtuiskohan sinne kellunta tankki. Mul ois perjan taina vapaa slotti klo 17.45–18.10, sillon vois synk kaa meidän priot kesälomaa ajatellen. TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI JAANI LÄNSIÖ. HALLE-VITUN LUJA! Mä tilaan remppa firman arvioimaan et mitä maksaa muuttaa se ylijäävä pääty huone suola huoneeks. Joo kuulin Unnalta. Mut varmaan sit vois tota paas tota pääsiäisenä . Se tarkottaa hyvää. Tietenkin rakas! Frettinainen oli muuten saanu HOASin kämpän työväenopiston opiskelijanume rolla, et se lähtee täältä vihdoin! Joo perjantai ok, voin skippaa Miltto nin afterit. Paha mieli tuli. HUHTIKUU 2020 IMAGE 19 Kulta lainasin tänään sun Acne Studiosin kaulus paitaa ja puin sen mekoks, mut onks mahdollista et freteistä on tullu kirppuja. Mulle se lähetti linkin munasolujen pakastamisesta saatesanoilla “ajattelen sun parasta” ja “p.s. Huoh. Molemmat ok. Miehen exä Frettinainen muuttaa vihdoin pois vierashuoneesta. Mut mä en jaksais keskus tella tästä enää: eikö me voida vaan varata ne Losin lennot ja valehdella jengille et mentiin maata pitkin. Juupatijuu, mut pyykkituvassa oli pari doomeria pitämässä denssikioskia ni ostin tornin vaan supportmielessä. Kuulitko muuten et Frettinainen oli joutunu Slushin afterpartyist a ensi apuun ja sen pimpistä kaivettiin Oura
Dean etsii yhteyksiä ja luo niitä kekseliäästi. 20 IMAGE HUHTIKUU 2020 nyt KUVATAIDE Tacita Deanin vuosia odotettu yksityisnäyttely EMMAssa ei minimalistisuudessaan välttämättä ole yleisölle se kaikkein helpoin – ja se on mahtavaa. Pilvet syntyvät kuin tyhjästä keskelle sinistä taivasta, mutta missä kohdassa ja milloin. Ajan kulumisen ja katoavaisuuden käsittely on Deanin teoksissa monella tavalla läsnä. Hänen filmiteoksensa ovat muotokuvia taiteilijoista mutta myös maisemista, sattumanvaraisesti toistuvista ja katoavista ilmiöistä sekä teoista tupakoinnista freskojen maalaamiseen. Transsendentaalinen talk show Mikä on sun lempi eläin. Deanille tyypillisten filmiteosten lisäksi esillä on muun muassa postikortteja, guassimaalauksia, liitupiirroksia, valokuvia ja grafiikkaa. Liidun tapaan myös filmi on materiaalina ja välineenä herkkä. Näyttelyn taiteilijoihin lukeutuvat muun muassa Elmgreen & Dragset, Damien Hirst, John Baldessari, Patricia Piccinini, Bharti Kher sekä Art Basel Miami Beach -taidemessuilla banaanin seinään teipannut Maurizio Cattelan. TEKSTI SANNA LIPPONEN KU VA : K R IS TI IN A M Ä N N IK KÖ , EM M A. Niko Hallikaisen performanssi Heat (blood moons & trapdoors) Kosminen-taidetilassa Helsingissä 16.–26.4.2020. Minimalismia filmillä Niko Hallikaisen performanssia Heat (blood moons & trapdoors) taidetila Kosmisessa kuvataan transsendentaaliseksi talk show’ksi, jossa runoilija kanavoi harhoja, henkiä ja lihaa. Ja kun Deania pyydettiin tekemään teos Cohenille omistettuun näyttelyyn, hän huomasi teosta Ear on a Worm (2017) kuvatessaan, miten vaikeaa on saada lintu istumaan langalla kappaleen keston eli kolmen minuutin 28 sekunnin ajan. Ryhmänäyttelyn Animals in Art teoksia yhdistää se, että ne käsittelevät tapaamme katsoa, luokitella, inhimillistää, muokata ja tuhota eläimiä. Samalla hän jättää tilaa sattumanvaraisuudelle. Yleisö voi vapaasti tulla ja lähteä kesken esityksen. Sinnikkyyden ja sattuman kautta Dean on onnistunut tallentamaan tapahtuman teoksessaan A Cloud makes itself (2019). Tacita Deanin yksityisnäyttely Espoon modernin taiteen museo EMMAssa 3.5.2020 asti. Liidulla piirretyissä teoksissa poispyyhkiminen on tapa tehdä kuvaa, eikä piirrosjälkeä ole edes kiinnitetty fiksatiivilla, vaan sen voi miltei havaita irtoavan pinnasta ja katoavan pölynä ilmaan. Lähikuvat Giotton maalaamista Pyhän Fransiskuksen ylemmän basilikan freskoista muuttuvat paikoin abstrakteiksi teoksessa Buon Fresco (2014). Taiteilijan aihevalinnoista välittyy myös halu tutkia ja tallentaa tiettyjä ilmiöitä, jotka eivät ole ohjailtavissa. 32 tunnin ajan – neljä tuntia päivässä, neljänä päivänä viikossa, kahden viikon ajan – Hallikainen vyöryttää tyhjään galleriatilaan paranoidia poetiikkaa ainakin intohimosta, poliisista, eliitistä, korruptiosta, piilotetuista merkityksistä ja muuntuneista tiloista. Arnold Schönbergin atonaalisia pianokappaleita soittavia Youtube-kisuja ja värikkäitä höyhenturkkisia jääkarhuja. Dean puhuukin digitalisaation keskellä yhä harvempien käyttämän – ja käytössä kuluvan – analogisen filmin puolesta ja on toimillaan ollut turvaamassa sen jatkuvuutta myös elokuva-alalla. Teoksessa Portraits (2016) taiteilija David Hockney tupakoi tupakoimistaan. Hämärissä huoneissa kuuluva filmiprojektorin raksutus ja 16ja 35-milliselle filmille kuvattujen taideteosten hidas tempo saavat katsojan joko väsymään tai valpastumaan. Ryhmänäyttely Animals in Art nykytaiteen museo Arkenissa 21.3.–9.8.2020. Langalla istuvan linnun nähdessään Dean on alkanut laulaa Leonard Cohenin kappaletta Like a Bird On a Wire
– Kustannustoimittajani ollut koko helmikuun tutustumassa helsinkiläiseen kulttuuriin ja niin huonossa kunnossa, että päätyi tiputukseen Laakson erinomaiseen sairaalaan. Taksikuski olisi vienyt hänelle lahjaksi käsikirjoituksestani sen osuuden, joka on kirjallinen versio Hämeentien remontista, mutta home oli muurannut Laakson ulkooven umpeen. On todella kyynistä ajatella, että kannanottoni liittyisi presidentinvaalikampanjaan. Pormestarina olen käynyt kaikissa. – Mää lährin Koikkariin viihteelle ja tuuppasin kotsaan tullessa meirän mammaa persauksiin. Olin sen verran pihalla, etten tajunnut miksi, kunnes illalla heinäsirkkojen ääntä kuunnellessani tajusin Annin olevan jopa minuakin enemmän pihalla. Kokoomuslaiset sanovat toisilleen ”Ben” lämmintä kuohuviiniä juodessaan. Demarit vilkuilevat pelokkaasti ovelle, kun joku sanoo ”Lipponen”. Siksi otin vahvasti kantaa eettisemmän Suomen eli Helsingin puolesta. – Yritysten ja kaupungin läheinen yhteistyö tekee Helsingistä entistäkin toimivamman. Mie hukkasin taas miun rakkaan karjalanpiirakan Sakkolaan! Onkhos kellään oddasat, mish ohn lähin phoro. Parhaat bileet ovat laiskoilla urbaaneilla liberaaleilla, joilla on rahaa herkkuihin. Tiedotteessa tosin kerromme Helsingin haluavan Vallillaan ”lisää baareja ja kulttuuria”, vaikka Helsingissä baarit ovat viimeiset 20 vuotta tarkoittaneet samaa kuin kulttuuri. Paola Suhonen kaatui juuri eteiseen ja kysyi, että jos hän kauppaisi Esplanadin nurmikolla sukkaansa, voisiko puiston nimen muuttaa Ivana Helsingiksi. Anni huomautti surullisena, että Vallilassa on liian vähän baareja, joten kaikkia helsinkiläisiä ajatellen lisäämme nyt baareja Vallilaan. En haaveile presidenttiydestä, tietenkään, mutta Helsingin pormestari on myös koko Suomen pormestari, koska koko Suomi asuu pian Helsingissä, joten opettelen parhaillaan puhumaan murteilla. HUHTIKUU 2020 IMAGE 21 TEKSTI SANNA LIPPONEN Moraali on vastaus kysymykseen, kenellä on parhaat bileet. – En tiedä, mitä tehdä – vuotaako vai repiä – tälle 20 000 itähelsinkiläisen allekirjoittamalle kirjeelle, jossa toivotaan lähestymiskieltoa Riku Rantalalle. Alaisteni mukaan olen murteissakin luonnonlapsi! – Monikulttuurisen Helsingin hengessä vaihdoin lennossa kulosaarelaisterapeuttini maahanmuuttajaterapeuttiin, jonka kanssa meillä ei ole yhteistä kieltä. Annista ihana idea, koska se toisi samalla lisää venäläisturisteja Helsinkiin. KU VA : JE TR O ST R AV ÉN AFORISMEJ A HESASTA AND AJATUKSIA. Perussuomalaiset seisovat seinän vierustoilla, juovat omasta pullosta itseltäänkin salaa ja katselevat pornoa puhelimista, joista tippuu lasinsirpaleita tahmealle lattialle. Sessiot sujuneet toistaiseksi erinomaisesti! Lisää monimuotoisuutta Helsinkiin! – Palaverissa keskustelu siitä, kuinka Helsingin tulee olla kaikkien asukkaidensa pääkaupunki. Vihreät änkeävät syliin, vaikka kukaan ei halua. Onk kukaa nähny tääl Börsis humalaissi missei
oatly.com/jaatelo
oatly.com/jaatelo
24 IMAGE HUHTIKUU 2020 Bisset bygessä N EU LE ET : W IL LIA M LO C KIE C A IN E C LO TH IE RS
Niin monta kertaa, että lopulta Saisio halusi kirjoittaa heistä molemmista. TeksTi pirkko saisio kuvaT ilkka saastamoinen Tyyli juho pihlajaoja hiukseT ja meikki essi kylmänen. HUHTIKUU 2020 IMAGE 25 Bisset bygessä Pirkko Saisiolta ja Silvia Modigilta on usein kysytty, ovatko he äiti ja tytär
Välissä on Outi Ojalan hautajaiset, kahdet vaalit, sähköpostikeskusteluja ja -väittelyitä, loputonta aikatauluneuvottelua, mistä käy ilmi, että on meillä muutakin yhteistä kuin ulkonäkö: kaikenlaisen järjestelmällisyyden puuttuminen. Olen kirjoittamassa viestiä hänelle, kun tietokoneen ruutuun napsahtaa viesti. Paleltaa, Silvia niiskuttaa ja yskii, kertoo saaneensa samana päivänä lähes kuukauden kestäneeseen stressiflunssaan antibiootit. Meillä on treffit Grote Marktilla Silvian kanssa. Sotilasparaatit ja panoraamakuvat suurentavat ne. ”Vihdoinkin”, sanoo Silvia. Tuntee olevansa mukana eurooppalaisessa sykkeessä. Silvia.” Kauppiaan tytär kun olen, vastaan: ”Olen jos lupaat antaa haastattelun mulle, mikäli menet läpi. Miehekäs vastaus tulee nopeasti: ”Tällaista on demokratia, täytyy hyväksyä äänestäjien päätös.” Muutaman päivän päästä alkaa uusi vaalikampanja: Silvia Modig pyrkii europarlamentaarikoksi, mepiksi. Ainakin se. 26 IMAGE HUHTIKUU 2020 Grote Markt, Brysselin ja Euroopan sydän. Maailman nopein poliittinen comeback Kun kerron toimittajaystävälleni lähteväni Brysseliin tekemään juttua Silvia Modigista, muistuttaa hän, että Silvian comeback politiikan huipulle on paitsi kansallisesti myös kansainvälisesti harvinainen. Saikki.” Sopimus tehdään, Silvia menee europarlamenttiin heittämällä, saan mahdollisuuden tarjota haastattelun ohessa ne bisset, jotka olen edelleen bygessä. Olemme tainneet molemmat tottua antamaan tietä naiselle. Lyhyt kertaus siis kevään 2019 vaalitapahtumiin. Ennen kuin Silvia itse ehti vastata, kiirehti joku innokas Facebook-kaverini vahvistamaan minun olevan oikeassa: ”On Silvialla ainakin kauniimpi hymy.” Mutta Silvia itse kuittaa komplimentin komplimentilla: ”Päinvastoin, teet vanhenemisen minulle helpoksi, koska luvassa on lisääntyvää charmia.” Tyylikästä, tyylikästä. Halaillaan, valitaan terassia tai ravintolaa. Niiden himmeät lämpölamput täplittävät niukasti valaistun torin. Tarjotaan kumpikin päätösvaltaa toisillemme; niin taitavat tehdä dominoiviksi määritellyt ihmiset silloin, kun eivät oikein hyvin tunne toisiaan. Se on paikan päällä nähtynä yllättävän pieni, niin kuin kaikki maailman jättiläistorit ovat. Kilistetään Leffe Blondella, jossa ihaninta on paksu pehmeä vaahto. Pimeydestä hohtaa patsaiden himmeä kulta. Sen muistan, että muutama vuosi sitten törmäsin netissä kysymykseen, mahtaako kukaan tietää onko Silvia Modig Pirkko Saision tytär. Silvia organisoi hautajaisia ja lähettää minulle tiedon, että siunaustilaisuus on Paavalin kirkossa silloin ja silloin. Asetan muistiinpanovihkoni pöydälle. Kukkien peittämä arkku lepää alttarin edessä, kirkon penkeillä istuu rauhallisen ja jotenkin hajamielisen näköisinä puolituttuja, joukossa Silvia, joka minut nähdessään ensin säikähtää, sitten punastuu, sitten kiirehtii halaamaan: ”Apua mä annoin sulle väärän kellonajan, mun piti korjata se mutta mä apua unohdin, anna anteeks...” Mutta muistotilaisuuteen kuitenkin ehdin. Ilta on kolea ja kostea, mutta Grote Marktin terassit ovat avoimet, lähes tyhjät. Asia on nimittäin niin, että olen hänelle bisset bygessä, olen ollut jo vuosia. Siellä saan sekä Paavo Arhinmäen että Silvian itsensä muistopuheesta kuulla, että Outi Ojala oli se, joka opetti nuoren Silvia Modigin lukemaan asiakirjoja, tulemaan ammattipoliitikoksi. Ja sitten tilataan oluet, Belgiassa kun ollaan, ja ruokalistat. Tunnen itseni paitsi naurettavaksi myös jollakin tavalla päteväksi. Ja käyhän se toki ilmi Outi Ojalan hautajaistenkin aikoihin. Olen itseasiassa tekemässä elämäni ensimmäistä haastattelua. Silvia Modig haki kolmatta kauttaan eduskuntaan mutta jäi Vasemmistoliiton kolmannesta Helsingin paikasta parin sadan äänen päähän. Vaaleja edeltävänä päivänä hän kirjoitti Facebook-sivulleen listan eri puolueiden ehdokkaista, jotka hänen mielestään olivat äänestämisen arvoisia, ”mikäli ette jostakin syystä voi antaa ääntänne Vasemmistoliitolle”. Salkkuihminen kohtaa kulhoihmisen Päätän haastatella Silviaa sekä Helsingissä ennen europarlamentin. Päätän tarjoutua tukemaan hänen vaalikampanjaansa. On marraskuu. Viestittelemme isistä ja luopumisista, lopuksi hän muistuttaa että olen bisset bygessä edelleen. ”Vihdoinkin”, kuittaan minä. Siinä ne nyt kuitenkin ovat, kynä ja vihko. Kumpikaan ei muista miksi, ei nytkään kun ne vihdoin täällä vedetään ja tilataan saman tien toiset. Postasin kysymyksen Facebook-sivulleni, ja sitä kävi kommentoimassa myös Silvia: ”Arvaa montako kertaa minulta on kysytty oletko äitini.” Vastasin huomanneeni jonkinlaista yhdennäköisyyttä hänessä ja minun nuoruudenkuvissani, mutta koska omaa ulkonäköään on noloa arvioida, lisäsin olevani tietoinen siitä, että Silvia on kuitenkin kauniimpi kuin minä. Naputtelen hänelle tekstiviestin, jossa pahoittelen tapahtunutta. Europarlamentaarikko Silvia Modigin kanssa. Missähän me tutustuimme. Ihmettelen hiljaisuutta, ketään ei näy kuiskuttelemassa odottavan näköisenä kirkon edessä. Pientä pyörimistä jatkuu myös ravintolan ovella. Silvia haluaa istua terassilla. Europarlamentaarikko saapuu torille ajatuksissaan, hänen ilmeensä sekä korviin kiemurtavat piuhat viittaavat siihen, että parlamentaarikko on uppoutunut johonkin rauhoittavaan mutta innostavaan musiikkiin. Ei siirrytä sisälle, tori on vilkas. Mutta tästä kirjeenvaihdosta on vielä pitkä matka Grote Marktin marraskuiselle terassille. Silvia on muistutellut minulle asiasta kun harvakseltaan ollaan viestitelty toisillemme, niin sinäkin yönä, jolloin olen kirjoittanut suruvalittelut hänen isänsä poismenon johdosta. ”Suoraan kysymykseen suora vastaus, oletko valmis tukemaan kampanjaani. Menen kirkkoon, ja siellä tunnelma on varsin merkillinen. Kumpikaan ei muista. Onkohan haastattelijoilla yleensä tämmöistä, että heti kun vihko on asetettu pöydälle, huomaakin ettei lämpölampun himmeässä valossa näe kirjoittaa eikä lukea. Äidiksi ja tyttäreksi. Terassi on vilpoisa mutta näkymä torille kaunis. Vaikka en ole äänestänytkään Silviaa ja vaikka iloitsen vaaliyönä oman ehdokkaani läpimenosta, tulee Silvian putoaminen ällistyttävänä sokkina minullekin. Ele oli käsittämättömän antelias, en muista että kukaan ammattipoliitikko olisi kehottanut koskaan ketään äänestämään oman puolueensa ulkopuolista ehdokasta, ainakaan silloin kun on itsekin ehdokkaana. Ajan kukkapuskineni taksilla Paavalin kirkolle silloin ja silloin
Silvia arvelee minunkin olevan kulhoihmisiä. Juuri näin, viimeksi viitisen vuotta sitten. Silviaa onnitellaan avioliitosta, ja muutenkin näyttää siltä, että valtuutetuilla yli puoluerajojen on vähän väliä asiaa hänelle. Ehdotan kesäkuista lauantaita. Se on kuulemma hyvä, energiat ovat palanneet kolmen vuorokauden uniputkella. HUHTIKUU 2020 IMAGE 27 istuntokauden alkamista että sen jälkeen Brysselissä, vertailla parlamentaarikon ennakko-odotuksia Brysselin todellisuuteen. Kynää etsitään, ja kun sellaista ei löydy, se lainataan demarileiristä. Kuittaat ne sitten Rysälässä, Silvia toteaa tähän. Silvia kertoo käyttäneensä omat ja sukulaisten rahat eduskuntavaalikampanjaan, rahaa EU-kampanjointiin ei itse asiassa ollut, ei oikein energiaakaan. Toivottelen voimia ja lepoa ja kaikkea sellaista, mitä näissä yhteyksissä on tapana toivotella. Persut hän sanoo alun alkaen päättäneensä ”rakastaa kuoliaiksi”.. Mutta ei, minä en ole kulhoihminen. Näin on kulhoihmisellä nyt kaksi kulhoa, ja seuraavana vuonna kolme. Myös Silvialta puuttuu kynä. Kun salkku noin puolen vuoden sisällä täyttyy, ostan uuden ja sitten siivoan ja erittelen vanhan salkun sisällön kahteen salkkuun ja panen vanhan salkun vaatekomeroon. Persut hän sanoo alun alkaen päättäneensä ”rakastaa kuoliaiksi”. Muistutan että jään hänelle nähtävästi edelleen bisset bygeen. Silvia toteaa, että se voisi olla järkevää kyllä, ja kun ollaan aikamme selattu almanakkojamme, ehdottaa Silvia, että tulisin tapaamaan häntä Helsingin kaupunginvaltuuston kokoukseen, kahvilaan jossa kuulemma kaikki istuvat silloin kun ei äänestetä. Silvia on jo lähdössä arkipäiviksi Brysseliin, minä jaan aikani KOMin Valehtelijan peruukin harjoitusten ja Helene-elokuvan kuvausten välillä. Sunnuntai-illan vaalitappio muuttui mielessä todeksi, kun SilSilvia sanoo yksilötasolla tulevansa toimeen kaikkien kanssa. En ymmärrä ennen kuin hän selventää. Paitsi että minulta puuttuu kynä. Kokoomuksen Atte Kaleva käy pyytämässä meitä selfieen kanssaan, koska ”nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä samaan kuvaan kahden rajoja rikkovan ja ennakkoluulottoman naisen kanssa”. Olemme imarreltuja, ainakin minä olen. No niin, ja nyt haastatteluun. Mutta kaksien vaalien lähes kolmen kuukauden tauoton kampanjointi on vaatinut veronsa: tuore meppi on työuupumuksen takia sairauslomalla. Salkkuja vaatekomeron pohjalla on runsaasti. Halaillaan Silvian kanssa, ja Silvia puolustelee tilannetta nopeasti, uskottavasti: ”Täällä kulkee se oikea poliittinen info, salissa puhutaan nauhalle.” Taitaa olla totta, tunnelma kahvilassa on kiihkeä ja innostunut. Se on yllättävän haastavaa. Olen salkkuihminen. Kulhoihminen Silvia ottaa kerran vuodessa esiin suuren kulhon, johon on kertynyt kolikoita, muistilappuja, tilitettäviä taksikuitteja, klemmareita, kuminauhoja, maksamattomia laskuja. Himapatriootti muuttaa Rysälään Kysyn, kuinka harkittu oli Silvian päätös pyrkiä europarlamenttiin, kuinka suuri yllätys oli eduskuntapaikan niukka menetys. Vastaus tulee pikaisesti: ”Se on vähän huono päivä kun mulla on häät silloin.” Kysyn kenen häät, ja vastaus: ”Omat, pitäiskö tavata sunnuntaina?” Kiellän häntä jättämästä tuoretta puolisoaan hääpäivän jälkeisenä päivänä. Silvia sanoo yksilötasolla tulevansa toimeen kaikkien kanssa. Silvia oli oikeassa: kaikki istuvat kahvilassa, paitsi aina se, joka vuorollaan pitää tyhjässä salissa nauhoitettavaa puhetta. Sitten kulhoihminen lajittelee kaiken kertyneen ja laittaa kaiken säilytettävän uuteen kulhoon ja jättää vanhaan kulhoon sellaisen materiaalin, josta on vaikea päättää säilytetäänkö se vai ei. Päätämme sopia haastattelusta. Näin tehdään, se näyttää ainoalta vaihtoehdolta. ”Ja sitten kun vaatekaapit loppuu, sä vaihdat kämppää”, arvelee Silvia. Kolmantena vuonna neljä. Kerään salkkuun kaiken tarpeellisen, maksamattomat laskut, muistikirjat, almanakat, myös vanhat koska niissä saattaa olla sellaisia muistiinpanoja, joita voi tarvita koska tahansa. Menen siis Helsingin kaupungintalolle kaupunginvaltuuston kokoukseen. Samalla Atte Kaleva huomauttaa, että olemme yllättävän samannäköisiä. Viikon kuluttua uskallan varovasti kysyä mepin vointia
Sapfo kirjoitti eroottisia, hengästyttävän aistillisia runoja nuorista naisista, naisille oletan. ”Mä luulin että sä suostuit ensin.” ”Mä luulin että sä.” Astutaan epäluuloisina lähemmäs rekkiä. ”Lappia myöten mua säälittiin.” Silvia on käynyt jo pariin kertaan Brysselissä, kun vihdoin tapaamme kaupungintalolla. EU-vaalikampanja alkoi jo tiistaina, sitä ennen piti käydä lainaamassa rahaa uuteen kampanjaan. Studion osoite piippaa kännykkääni. Niin on Merja Kyllönen Silvia Modigia europarlamentaarikon tehtäviin ohjeistanut. Europarlamentaarikon aika ei tahdo riittää poliisilaitoksella jonottamiseen.) Brysselin parlamenttitalo on suuri ja sekava, kahvilankin hän näki ensimmäisenä päivänä lasin läpi, mutta kesti lähes tunnin löytää hissien, käytävien ja rullaportaikkojen sekamelskasta jonkinlainen ovi sinne. Ei kuulemma käy. ”Lennot korvataan siellä kuitteja vastaan, nopeasti kyllä, mutta ne pitää ensin hankkia ja maksaa itse. Mikähän se osoite on?” ”En muista, täytyy ottaa selvää.” Mutta europarlamentaarikko, tai luultavammin hänen avustajansa, ehtii ensin. Sehän on hirveän hieno kaupunki, miksi mä menen vaan himaan patjalleni lukemaan asiakirjoja joka ilta. Kysyn, kävisikö Silvialle muinainen määre sapfolainen tai sen nykyaikaisempi muunnos sapfinen. Suruaika oli kutistunut vuorokauteen, ja kentällä kiitämässä nähtiin varsin energinen ehdokas, jolla oli erittäin mustat silmänaluset. Niitä varten täytyy tilata nosturi, joka nostaa ne ikkunasta sisälle. Niinhän tämä on. Mä haluaisin olla oikeestaan vaan himassa, ainakin enimmäkseen.” Tämä on minulle uutta Silviassa. Kyselen ensivaikutelmia. ”Jollen mä olis töissä siellä, mä varmasti tuntisin kaupunkia paremmin. Paikalle sattunut Li Andersson toimi kohtalottarena ja korjasi ex-kansanedustajan sisälle toimistoon. Homo on sanana Silvian mielestä väljempi. Maskeeraushuoneen seinustalla roikkuu rekillinen vaatteita, jokaista vaatetta on kaksi, isompi ja hieman pienempi. Ja nosturia varten pitää käydä henkilökohtaisesti poliisilaitoksella anomassa, että sen nosturin saa tilata siihen ja siihen osoitteeseen, koska ne joutuu sulkemaan sen kadun.” Europarlamentaarikolla, himapatriootilla, on uudessa himassaan pumpattava ilmapatja, joka toistaiseksi toimittaa kaikkien huonekalujen virkaa. Mun kaikki rahat meni kahteen kampanjaan, ja sukulaisten ja kaverienkin rahat. Puhe poliittisen vaikuttamisen tärkeydestä unionin sisällä muuttuu hetkeksi ammattipoliitikon puheeksi. Aika massiivisia projektejahan Stadiin on viime aikoina kehitelty. Silloin työhuoneessa soi kirkas kello. On ollut pakko pummata lentolippurahat sikäläisiltä kollegoilta ennen ku tää jotenki tasaantuu tää mun budjetti.” Jotakin tekemistä budjettivajeella on saattanut olla myös elämisen laatuun ja rytmiin. Se on totta, jään miettimään asiaa, koska lesbo, tai lesbolainen, tuntuu joka kerta epämääräisen vastenmieliseltä sanalta, siitäkin huolimatta, että se viittaa antiikin kreikkalaisen runoilijan Sapfon kotisaareen Lesbokseen. ”Me siis suostuttiin että meidät puetaan niiden vaatteisiin”, sanoo Silvia. Jos mä olisin turistina siellä, mä olisin iltaisin kulkenut jo kaikki kadut ja museot ja pubit.” Mutta norsu pitää syödä pala palalta. ”Arvaa kuinka usein ihmiset kysyy, nukunko mä ollenkaan ja kuinka hirveän ylirasittunut mä oon, näiden silmänalusten takia.” Arvaan; itse sain kouluhoitajalta unilääkereseptin yhdeksänvuotiaana. Sopeutuminen kansallisen päätöksenteon vaihtumisesta kansainväliseen päätöksentekoon vaatii vielä sulattelua, sehän on selvä. Mun oli vähän vaikee lähteä sinne, kun mä olen sellanen himapatriootti. Yllättäen Silvian intensiivinen olemus jotenkin haalenee. Valitsemme rekistä vaatteita, ja molemmilla sama huoli: meneekö vyötäröltä kiinni. Hankalinta alussa on ollut itse pääkallonpaikalle pääsy. ”Tää on synnynnäistä”, sanoo Silvia, ja minä vahvistan. ”Eri asia on tietysti, kuka ylipäätään haluaa syödä norsua”, toteaa europarlamentaarikko Modig järkevästi. ”On, apua.” ”Hametta me ei laiteta”, ilmoittaa Silvia puvustajalle yhteisen kantamme, ja minä vahvistan: ”Ei missään tapauksessa. Kun meitä maskeerataan, mikä kummankin kohdalla tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että yritetään häivyttää mustat silmänaluset, Silvia toteaa huomanneensa, että käytän itsestäni, päinvastoin kuin hän, määrettä lesbo. Aikaa myöten parlamentaarikko arvelee selviytyvänsä monimutkaisen talon käytänteistä, selviytyihän hän eduskunnastakin, jossa tuoreena ja lievästi lukihäiriöisenä kansanedustajana noin yhdeksän vuotta sitten oli kirjoittamassa puolustusmäärärahojen lisäämisen vastaista kolumnia, joka päätyikin koskemaan lintuasioita: ”kananedustajana vastustan pulustusvoimien määrärahalisäystä”. Velkavetoinen vaalikampanja tuotti ällistyttävän tuloksen: Silvia Modig kymmenkertaisti eduskuntavaalien äänimääränsä, lähes 52 000:een. Sitten Silvia esittää vähän hiljaisen arvion: ”Kyllä mä varmaan ennen pitkää saan kavereita sieltä, ainahan mä saan. ”Ihmiset äänesti mua säälistä”, sanoo Silvia iloisesti. Pitää muistaa, että ihmiset elää ja liikkuu puolen vuosisadan päässä niissä maisemissa, jotka täällä tänään päätetään.” Homobaari Kaappi Mutta ennen kuin minulla on mahdollisuus tarjota Rysälässä ne bisset, jotka olen edelleen bygessä, saan elokuussa europarlamentaarikolta tekstarin: ”Mulla lukee almanakassa että studio klo 14. Silvia vinkkaa, että kumiset hiuslenksut ovat. Sapfinen tai lesbo, lesbolainen, ovat sitovia määreitä. Kaupunginvaltuustotyö, paikallinen päätöksenteko, innostaa uutta EU-päättäjää kuitenkin erityisesti: ”Stadin asioista päättäminen on niin konkreettista, vaikka vauhti nykyisellään joskus vähän hirvittää. Hametta mä käytän ainoastaan näyttämöllä jos on pakko.” ”Ja mä en edes siellä”, sanoo Silvia. 28 IMAGE HUHTIKUU 2020 via istui maanantaiaamuna puoluetoimiston rappusilla ja mietti kummasta ovesta astuisi sisälle: läheisen Alkon vai puoluetoimiston. Muistatko liittyyks tää siihen Imagen juttuun?” ”Mulla lukee sama että varmaankin liittyy.” ”Missä se studio on?” ”Ehkä Kulosaaressa, oon kerran aikasemmin ollu niillä kuvattavana.” ”Ok. Silvia on homo. Täysistunto alkoi just, etkö kuullut soittoa?” Kaiken kaikkiaan Silvia huomaa itsekin hämmästelevänsä rytmiä ja muotoa, jonka europarlamentaarikon elämä Brysselissä on saanut. ”Onks tossa joku hame”, kysyy Silvia. Ja minäkin päätän palata homoksi, jollainen olin ennen kuin vastoin tahtoani ryhdyin lesboksi. ”Brysselissä on sellanen laki, että rappukäytävän kautta ei saa viedä asuntoon mitään painavaa, esimerkiksi isoja huonekaluja. Tuore kansanedustaja arveli sen olevan hälytysjärjestelmän kokeilua ja jatkoi pulustus-lausuntoaan, kunnes Aino-Kaisa Pekonen lähetti hänen kännykkäänsä tekstarin: ”Missä mahdat olla. (Ja sellainen on tilanne edelleen runsaan neljän kuukauden kuluttua, kun Brysselissä palaamme asiaan
HUHTIKUU 2020 IMAGE 29
30 IMAGE HUHTIKUU 2020 KA U LU SP A ID AT VA RIE TY VIN TA G E
HUHTIKUU 2020 IMAGE 31 Päätämme perustaa homobaarin nimeltä Kaappi. Sinne saa mennä, jos varmasti tulee uloskin.. Se on pieni ja intiimi ja turvallinen, hurja
32 IMAGE HUHTIKUU 2020 TP A ID AT FR EN N
Hänen selkäänsä koputtaa jakkupukuinen nainen. ”Ilman muuta. Se oli tyttöystävän faijan auto, ja juttu muutti mun elämän. Europarlamentaarikko yskii ja pärskii, mutta ulkona on tunnelmallista. ”Ajattele nyt, tullaan uudestaan ja uudestaan kaapista.” ”Ja aina se on uutinen.” Päätämme perustaa homobaarin nimeltä Kaappi. Wikipedian tiedot Silvia Modigin yksityiselämästä ovat varsin niukat, pitkäaikaiset parisuhteet mainitaan sekä 80 päiväsakkoon päätynyt rikos: tuleva kansanedustaja ja europarlamentaarikko ajoi 19-vuotiaana 1,4 promillen humalassa auton kerrostalon seinään, ilman ajokorttia. ”Että kun meitä kuvattiin Imageen, niin ne saattaa laittaa niiden vaatteiden suunnit. Vaihdetaan vaatteita ja tunnelmaa. Minua kummastuttaa ja vähän alkaa hermostuttaakin. Käteisellä maksetaan useimmissa ravintoloissakin; harmaa talous rehottaa aivan parlamentin helmoissa. Mä lähdin kesken sieltä, sanoin sori mutsille. Pitää mennä kahvilaan tilaamaan sellainen, ja hyvällä onnella sellainen saapuu parinkymmenen minuutin sisällä. Kysyn varmuuden vuoksi, voinko mainita tästä haastattelussa. Kaupungin kaava tuntuu sekavalta, kartta ei toimi, ja kun alkaa sataa, otamme taksin. Mutsi oli tukena silloinkin. Mutsi on sanonut niille, että muistakaa, että te puhutte minun lapsestani.” Liikutumme molemmat, nopeasti näyttävät liikutukset tulevan ja menevän Silviallakin. Kuvia otetaan, hälistään ja nauretaan. Taksin ottaminen Euroopan unionin pääkaupungissa ei ole mitenkään yksinkertaista, sen olemme oppineet parissa päivässä. Huomautan uudestaan. Ne ovat hämäriä, tunnelmaltaan luterilaisen kuivakoita. Poseeraamme, molempia naurattaa. Honkasalo kuvaa minua pääoven edessä, sellainen kuuluu asiaan. Piti päättää, että jatkanko tohon suuntaan vai muutanko suuntaa. ”Näin tapahtui”, myöntää Silvia. Se on pieni ja intiimi ja turvallinen, hurja. HUHTIKUU 2020 IMAGE 33 käteviä. ”Ootsä tullu ajetelleeks yhtä asiaa”, kysyy Silvia. Niihin kuuluu avoimia ikkunoita, keppejä, multaa, kiviä, oma käsi kaverin käden vieressä työntämässä sitä kaikkea rojua naapurien avoimista ikkunoista iltahämärissä, omat ja kaverin hengästyneet kuiskaukset kun juostaan karkuun; en halua muistaa. Ja siellä mä opin yhteisvastuuta, sen että ketään jätetä. Kuvaaja haluaa vakavia kuvia. ”Ne haluaa meidät kaappiin”, Silvia kuiskaa. Lapsuus meni Laajasalossa, vanhempien eron jälkeen perhe muutti Mellunkylään. Vaikka kuinka suoristan selkääni, jään kuvissa lyhyemmäksi kuin Silvia. Käväisemme matkalla komissioon muutamassa kirkossa. Entä jos ne onkin oikeassa ja helvetti onkin olemassa. Muutin suuntaa.” Minulle itähelsinkiläisenä ei tapahtunut mitään noin radikaalia, mutta joitakin pitkästyneen ja pitkäksi venähtäneen murrosiän kuvia nousee mieleeni siinä Grote Marktin hämärässä. Miksi minun pitää näyttää pienemmältä kuin Silvia. Takseissa ei ole luottokorttihöylää, maksut suoritetaan käteisellä. Mä istuin siellä, kaikki tuntui kotoisalta ja turvalliselta. Sinne saa mennä, jos varmasti tulee uloskin. Ei suinkaan, kyseessä on italialainen meppi, joka tarjoaa apua: ”I can take a picture of you both.” Italialainen meppi ottaa useita kuvia, hänen seurueensakin, joka on tupakalla, on valmis ottamaan kuvia italialaisesta ja meistä. Takseja on vaikea löytää kadulta, ja jos löytää, on taksia vaikea saada tyhjänäkään pysäytettyä. Kaikkein eniten poliittisella kentällä meitä puolustaa ne, joiden lapsenlapset on homoja.” En ole tiennyt tätäkään, mutta en ylläty. Mutta minä tulenkin ateistisesta kodista. ”Hei, tää kaveri mun vierellä rupeaa hiiltymään kohta oikeesti”, Silvia huutaa kuvaajalle. Ja nuoruuteni Puotilassa, kilometrin päässä Mellunkylästä. Vain Silvia ja minä istumme sitkeästi ulkona. Kansanedustaja Modig oli ajoissa varoittanut presidentinpuolisoa Jenni Haukiota sanomasta kättelyssä mitään vitsikästä. Enkä enää ikinä ole palannut. Tällainen ratkaisu on varmempi kuin se, että viimeisillä voimillaan ja hengitystä pidätellen saa smokkihousujen ylimmän napin kiinni, kuten kävi Linnan juhlissa, joissa tärkeintä on päästä presidenttiparin kättelystä kunnialla läpi, kameroiden ulottumattomiin. Pihalla skeittailee esimurrosikäisiä poikia. ”Mutsi on helluntailainen, ja olen istunut niissä tilaisuuksissa tuhansia tunteja. Vaihdamme vaatteita käskyjen mukaan. Ne puhuu siitä syntinä tietysti, usein aika karmeeta tekstiä niin kuin tiedät. Helluntailaiset ja Pääoma Grote Marktin ilta viilenee viilenemistään, terassit ovat tyhjentyneet kokonaan, väki lähtenyt sisätiloihin. Soitan Silvialle kun ollaan perillä. Italialainen jakkupukumeppi kuvaa nyt meitä kolmea, ja sen jälkeen kun Silvian avustaja on liittynyt seuraan, meitä neljää. Huomautan asiasta kuvaajalle. Kävelin kokonaisen vuoden Massimo Duttin taivaansinisessä miesten slipoverissa, kunnes lehtikuvista huomasin Silvian päällä samanlaisen. Silvian nuoruus kului itähelsinkiläisten katujen, metsikköjen ja talojen valtausten sekä Saalem-temppelin ristiaallokossa. ”Kaapissa voi olla yllättävän kivaa”, sanon. Jenni Haukio ei muistanut lupaustaan, Silvia Modig pääsi juuri ja juuri kättelystä ennen kuin repesi nauruun. ”Te ootte löytäneet jo kavereita, mä niin arvasin tän!” Se on Silvia. ”Kakskymmentä neljä vuotta sitten. Merkillinen sattuma tämäkin: minäkin vietin Mellunkylässä lapsuuteni kesät isän vanhempien luona, kokonaista sukupolvea aikaisemmin kuin Silvia. ”Mä menin Saalemiin vielä kerran, aikuisena, joku kriisi oli varmaan meneillään. Silvia kertoo olevansa syvästi itähelsinkiläinen. Jos sellaisen pujottelee toiselta puolen napinreikään ja sitoo toiselta puolen housunnappiin, housut joustavat vyötäröltä. Silvialle haetaan jostakin syystä korokkeita istuimiksi. ”Sellaiset ku minä, vai?” ”Ei kun homojen mummot. Meillä on selvästi samansuuntainen maku. Onko kuvaaminen tässä sittenkin kielletty. Ja taas. Komission päärakennus on monista lehtikuvista tuttu. Siitä muistutetaan, saahan siitä muistuttaa. Ja yhtäkkiä iski paniikki. Ja sitten on tietysti niiden suhde homoseksuaalisuuteen. Mä olen täysin vapaa niistä asioista.” Minä en. Samalla repesi pieneksi jääneiden smokkihousujen viritys, mutta kamerat oli silloin jo onneksi ohitettu. ”Hei, miksei kukaan o keksiny homobaaria nimeltä Kaappi”, Silvia nauraa. Vielä kerran huomautan. ”Tiedätsä, että kaikkien ihanimpia on homomummot”, sanoo Silvia. Päämajassa Seuraavana aamuna sää on pilvinen. En mä mistään Marxin Pääomasta niitä asioita oppinut, mä opin ne helluntailaisilta.” Tätä en ole Silvia Modigista tiennyt. Tapaamme Silvian kokousten lomassa, seuranani on Pirjo Honkasalo. Noin puolet ehdotuksista jää rekkiin, yhteisestä päätöksestä. Pitää tietenkin olla paita tai jotakin muuta viritystä peittämässä. Irtoseiniä asetellaan ympärillemme
Muutenhan tää piha on aika betoninen ja kuollut.” Tutustumme europarlamentaarikon työhuoneeseen, avoimen välioven takana istuu avustaja. ( Olen hämmentynyt. Sä oot tietenkin se tytär. Niin tietysti. Lasikopeissa istuvat tulkit. Unionissa saman puoluetaustan edustajilla, kuten entisen Varsovanliiton alueelta tulevilla, saattaa olla kovinkin erilaiset käsitykset esimerkiksi naisen asemasta. Lasikopissa istujat ovat kuin retkellä, monella on eväitä mukanaan. Tosi tarina. ”Mun työhuoneesta näkyy skeittailijoita, se on ihanaa. Mä yritän tehdä politiikkaa. Mä (erittäin hämmentyneenä): Eiku mä oon Silvia Modig. Poistun kun arvelen, että hän on unohtanut minut, aika nopeasti tässä tilanteessa, luulisin. Mä en oo taiteilija. Tuolla hän asettaa kuulokkeita korvilleen, venyttelee kuin kissa, tai tiikeri, nautinnollisesti, ja katsoo innostuneena papereitaan ja sitten ympärilleen, syventyy maailmaan, joka aiheuttaa minussa lievää voimakkaampaa paniikkia. ”Ei me hyvin kyllä Imagellakaan”, nauraa Silvia. . Toimistossa on suomalainen virkailija, pääsemme jonon ohi ja turvatarkastukseen. Se on näyttelijä. Mä oon se politiikkaa yrittävä Silvia Modig. Mä: Aiku kiva....Emmä kiitti. Mä: Siis tunnetko sä mun äidin tai isän. Ja Silvian vastaus onkin yllättävä. ”Toi on mun henkireikä täällä, ihana tyyppi.” Ja: ”Ton kanssa mä ystävystyin heti ekalla viikolla, hieno kaveri.” Tai: ”Tolla on tosi rankka ja mielenkiintoinen elämä ollut, se heijastuu myötätuntona, syvänä täällä.” Ja pysähdys keskellä käytävää. ”Kattokaa niitä”, Silvia sanoo. Kenen. ”Miten monenlaisia ihmisiä, monenlaisista taustoista.” Olisin katsonut kehottamattakin. Ja Pirkko Saisio on se kirjailijataiteilija. ”Jos niitten on pakko käyttää meitä mannekiineina.” Menemme sisälle. Mä: No, Elsa Saisio on Pirkko Saision lapsi. Lentoemo: Ai kauhee, tietenkin, sorisori. Kuka. Silvia esittelee meidät, halaillaan, keveitä poskisuudelmia vaihdetaan. Kokoeron, tulkkausten aiheuttaman viiveen ja reaktioiden eriaikaisuuden, kielen vivahteiden puuttumisen ymmärtää kysymättäkin. 34 IMAGE HUHTIKUU 2020 telijat ja hinnat niihin kuvateksteinä.” Sitä en ole tullut ajatelleeksi, mutta jostakin syystä kyllä sitä, että meikkien merkit saattavat olla kuvateksteissä. Poliittinen eläin Kuljemme loputtomia käytäviä, ja niin kuin kesällä Helsingin kaupungintalolla, niin nyt Brysselissäkin monella on asiaa Silvialle. Vierailijoille jonotetaan laput kaulaan. ”Mä rakastan poliittista toimintaa. Mä: ai kuka. ”Täällä käännetään kaikista kielistä kaikille kielille. Se on mielekästä, ainakin mulle.” Kokoustila on valtava, saliin mahtuu kuutisensataa parlamentaarikkoa. Näitä on tähän kertynyt nyt jotain viistoista lippua, näissä on ihan hirveesti kiinni lainarahaa.” Mepiltä on kateissa myös työhuoneen avain, joten niin meppi kuin vieraatkin kulkevat avustajan huoneen kautta. Äitini työskenteli Finnairilla pari vuotta 70-luvun alussa. Otatko shamppanjaa. Lentoemo: siis kuka sitten. Senkaltaisia arvoja saattaa olla helpompi jakaa eri puoluetaustasta tulevien kollegojen kanssa. Lentoemo: ai kauhee. Politiikka on parhaimmillaan konkreettista toimintaa demokratian ja tasa-arvon edistämiseksi. Mä: Häh. Se tytär vai mä. ”Mitä tekemistä mulla naisena on vanhan kommunistisen serbisedän kanssa?” Ja sitten Silvia on mennyt. Mutta pienestä kielestä pienelle kielelle käännetään jopa kahden isomman kielen kautta, joten kommunikointi on välillä aika hidasta täällä.” Ennen kuin ympäristövaliokunnan kokous alkaa, ehdin vielä kysyä, kuinka erilaista politiikan teko on täällä, tässä salissa verrattuna eduskuntatyöskentelyyn kotimaassa. Haluutko shamppanjaa. Salia kiertää pienten lasikoppien rivistö. On. Mä oon sillä lailla poliittinen eläin. Viikonloppuna ennen tämän lehden painoon menoa Silvia Modig lähetti yksityisviestin Facebookissa: Terveisiä Finnairin lennolta! Lentoemo: ooot ihan äitisi näköinen! Tarkistin ihan sukunimen. Lentoemo: Joo, sun äidin! Eiks sun äiti oo se kirjailijataiteilija Silvia Modig. ”Nää kaikki lennot mä olen maksanu itte, mun on pitäny laskuttaa nää täältä, mutta nyt näihin vaaditaankin boarding-passin tiedot, eikä mulla niitä tietenkään ole jäljellä. Käydään kahvilla, ja sitten meppi tekee meille hankalan kysymyksen: ”Haluuttekste tulla seuraamaan ympäristövaliokunnan kokousta?” Vilkaisemme Honkasalon kanssa toisiamme: onko pakko. Epilogi. Me ei olla sukua. Tämä emo ei voi muistaa äitiäni, jota en muistuta lainkaan.) Vartin kerään ajatuksiani ja rohkeuttani. Lentoemo: Niin. Oli vaan niin hauska nähdä sut siinä et meni jutut sekasin. Suomessa oma eduskuntaryhmä on se tuki, joka jakaa samat arvot ja jonka kanssa asioista on luontevaa keskustella. Pitkällä seinänvieruspöydällä on jonossa kuitteja, joiden ylälaidassa luee Finnair
LISÄÄ DRAAMAA ELÄMÄÄN KANTAESITYS WILLENSAUNASSA 2.4.2020 OHJAUS Sara Melleri SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ OHJAUS Paavo Westerberg ROOLEISSA Eero Aho, Elmer Bäck, Kristiina Halttu, Elena Leeve, Esa-Matti Long, Markku Maalismaa, Emmi Parviainen, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen ja Timo Tuominen ROOLEISSA Asta Honkamaa, Rosanna Kemppi, Sara Melleri, Annika Poijärvi ja Kreeta Salminen ROOLEISSA Kaisa Leppänen, Jukka Peltola, Ilja Peltonen ja Sauli Suonpää KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 1.4.2020 OHJAUS Sini Pesonen JUSSI MOILA / TEATTERI NIRVANA ISÄN MAA DELTA VENUS THE BETTY SHOW PAAVO WESTERBERG SINIVALAS LIPUT KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ 010 733 1331 (0,0835 €+pvm/mpm) LIPPUPISTEESTÄ lippu.fi #kansallisteatteri
LIKE 27 95 ”Miten voi haluta jotain, joka on aina saatavilla?” ”Death is coming, Drink Zalgo.” 24 95 27 95 29 95 Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . Varsin vaikuttava aloitus kirjasarjalle.” – Savon Sanomat LIKE 29 95 Käärmeet SADIE JONES Hypnoottinen romaani rahan ja vallan päihdyttävästä voimasta sekä myrkyl lisistä perhesuhteista. OTAVA 29 95 Normaaleja ihmisiä SALLY ROONEY Aikamme kultti kirjailijan toinen romaani on neuroot tisen onoffsuhteen röntgenkuva ja addiktoiva, häpeä mättömän kaunis kertomus. LIKE 29 95 Koskematon KICKI SEHLSTEDT Nuori nainen katoaa , ja jäljet johtavat katke roituneiden miesten nettiyhteisöön. K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . OTAVA Evelynin seitsemän kuolemaa STUART TURTON ”On kuin Agatha Christie olisi herännyt henkiin, nauttinut jotain tajuntaa laajentavaa ja päättänyt kirjoittaa mahdollisimman kou kuttavan tarinan.” – Gloria OTAVA 27 95 Sahalinin saari EDUARD VERKIN Ydinsodan runtele massa maailmassa nuori kulttuurin tutkija jää louk kuun jättimäiselle vankila saarelle. Hangon rannoilla ja mänty metsissä kasvaa naarasleijona. OTAVA Limbodusa LOTTA DUFVA Casablanca kohtaa Fight Clubin lähitulevaisuu teen sijoittuvassa esikois romaanissa, joka on kuin melodinen punkbiisi. Suhteellisen vapaata RIIKKA SUOMINEN Rohkeanhauska romaani halusta ja rakkaudesta heittää yksiavioisuuden ihanteen ulos makuu huoneesta. Siitä kun löytää itsensä myrskyn silmästä ja joutuu kysymään: Miten haluan elää. OTAVA Nickelin pojat COLSON WHITEHEAD Tositapahtumiin perustuva, järisyt tävä romaani kahdesta koulu kotiin joutuneesta pojasta 1960luvun rotusorto lakien aikaisessa Floridassa. Mihin minulla on oikeus. Ajan kohtainen ruotsalais jännäri pureutuu nettivihan maailmaan. OTAVA 27 95 Neonkaupunki SUSANNA HYNYNEN, DESS TERENTJEVA ”Väkevää fantasiaa. OTAVA Neitsytpolku PHILIP TEIR Romaani aluista ja lopuista, intohimosta joka syttyy vähi tellen. Anna kirjan pysäyttää sinut Planet Fun Fun JOHANNES EKHOLM Suomen ensimmäi nen energiajuoma romaani sukeltaa taidemaailman kulis seista okkultistisen rikollisjärjestön jäljille. OTAVA 27 95 Leijonapatsailla AURA NURMI Vahvatunnelmainen proosa runoteos kertoo naisesta aikuisuuden kynnyksellä. Trillerimäinen teos kuvaa luokkayhteis kunnan jännitteitä säälimättömästi. Paras venäläinen romaani kymmeneen vuoteen. OTAVA 24 95 29 95 32 95 Viimeinen Atlantis ANTTI HYYRYNEN ”Visuaalisesti vahva toiminta fantasia. Ilmestyskirjamainen näkemys ihmiskunnasta, maa pallosta ja näiden kohtalosta.” – EteläSaimaa LIKE. OTAVA 29 95 Veriappelsiini HARRIET TYCE ”Tiedän, että teen väärin, mutta en vain voi lopettaa.” Nautin nollisen synkkä psyko loginen trilleri, jota on mahdotonta laskea käsistään
OTAVA 27 95 Neonkaupunki SUSANNA HYNYNEN, DESS TERENTJEVA ”Väkevää fantasiaa. OTAVA Limbodusa LOTTA DUFVA Casablanca kohtaa Fight Clubin lähitulevaisuu teen sijoittuvassa esikois romaanissa, joka on kuin melodinen punkbiisi. Varsin vaikuttava aloitus kirjasarjalle.” – Savon Sanomat LIKE 29 95 Käärmeet SADIE JONES Hypnoottinen romaani rahan ja vallan päihdyttävästä voimasta sekä myrkyl lisistä perhesuhteista. Trillerimäinen teos kuvaa luokkayhteis kunnan jännitteitä säälimättömästi. Ajan kohtainen ruotsalais jännäri pureutuu nettivihan maailmaan. OTAVA Nickelin pojat COLSON WHITEHEAD Tositapahtumiin perustuva, järisyt tävä romaani kahdesta koulu kotiin joutuneesta pojasta 1960luvun rotusorto lakien aikaisessa Floridassa. OTAVA 27 95 Leijonapatsailla AURA NURMI Vahvatunnelmainen proosa runoteos kertoo naisesta aikuisuuden kynnyksellä. OTAVA 29 95 Normaaleja ihmisiä SALLY ROONEY Aikamme kultti kirjailijan toinen romaani on neuroot tisen onoffsuhteen röntgenkuva ja addiktoiva, häpeä mättömän kaunis kertomus. OTAVA Neitsytpolku PHILIP TEIR Romaani aluista ja lopuista, intohimosta joka syttyy vähi tellen. Suhteellisen vapaata RIIKKA SUOMINEN Rohkeanhauska romaani halusta ja rakkaudesta heittää yksiavioisuuden ihanteen ulos makuu huoneesta. OTAVA 29 95 Veriappelsiini HARRIET TYCE ”Tiedän, että teen väärin, mutta en vain voi lopettaa.” Nautin nollisen synkkä psyko loginen trilleri, jota on mahdotonta laskea käsistään. Ilmestyskirjamainen näkemys ihmiskunnasta, maa pallosta ja näiden kohtalosta.” – EteläSaimaa LIKE. LIKE 29 95 Koskematon KICKI SEHLSTEDT Nuori nainen katoaa , ja jäljet johtavat katke roituneiden miesten nettiyhteisöön. Anna kirjan pysäyttää sinut Planet Fun Fun JOHANNES EKHOLM Suomen ensimmäi nen energiajuoma romaani sukeltaa taidemaailman kulis seista okkultistisen rikollisjärjestön jäljille. LIKE 27 95 ”Miten voi haluta jotain, joka on aina saatavilla?” ”Death is coming, Drink Zalgo.” 24 95 27 95 29 95 Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . Siitä kun löytää itsensä myrskyn silmästä ja joutuu kysymään: Miten haluan elää. Mihin minulla on oikeus. Hangon rannoilla ja mänty metsissä kasvaa naarasleijona. Paras venäläinen romaani kymmeneen vuoteen. K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . OTAVA 24 95 29 95 32 95 Viimeinen Atlantis ANTTI HYYRYNEN ”Visuaalisesti vahva toiminta fantasia. OTAVA Evelynin seitsemän kuolemaa STUART TURTON ”On kuin Agatha Christie olisi herännyt henkiin, nauttinut jotain tajuntaa laajentavaa ja päättänyt kirjoittaa mahdollisimman kou kuttavan tarinan.” – Gloria OTAVA 27 95 Sahalinin saari EDUARD VERKIN Ydinsodan runtele massa maailmassa nuori kulttuurin tutkija jää louk kuun jättimäiselle vankila saarelle
38 IMAGE HUHTIKUU 2020 Hyvästi ja tervetuloa
HUHTIKUU 2020 IMAGE 39 Hyvästi ja tervetuloa Suomalainen elokuva on murros vaiheessa. TeksTi kalle kinnunen kuvan käsiTTely guntrénds kuvaT getty images, tuotantoyhtiöt. Kun sukupolvi vaihtuu, on muutossuunta parempaan
Suomessa pääkaupunkiseudun ja muun maan yleisöjen välillä on railo. Kun mediat tuuttaavat Se mieletön rempan menestyksestä, käy mielessä, että kotimaan yleisön makua ei voi aliarvioida. Helsingissä se oli vuoden 20 katsotuimman elokuvan joukossa. Suomalaiseen elokuvaan voidaan liittää nihkeitä mielikuvia, ja valitettavasti monet niistä ovat totta. Itseään toistavaa. Näytti mahdolliselta, että elokuvista kirjoittamisesta voisi tulla ammatti. Suomesta ja Ruotsista oli kummastakin päässyt arvostetuimman festivaalin tiukan seulan läpi yksi pitkä elokuva Directors’ Fortnight -sarjaan sekä yksi lyhytelokuva. Monet olivat asiallisia, mutta oli hysterian puolelle pinkovaa hybristä, oli kaunoja ja oli paljon selän takana nälvimistä. Kun kurjuus jatkui 1960-luvulta 1990-luvulle, ei tarvinnut olla. Seurapeli on Tuffin tuotanto, saman yhtiön, joka tunnetaan Tottumiskysymys -elokuvasta, Yksittäistapaus -lyhytelokuvista ja elokuvasta Hölmö nuori sydän. Vuosituhannen vaihteessa olin itse vähän yli parikymppinen. Jopa Jim Jarmuschin The Dead Don’t Die oli tuotettu ruotsalaisen yhtiön kanssa.) Ei maailmalla sitä noteerattu, että Suomi teki tilastohistoriaa, mutta Jukka-Pekka Valkeapään elokuva Koirat eivät käytä housuja kyllä huomattiin. Juuri nyt ollaan uuden äärellä. Väliinputoajien joukkoon päätyi jopa ison rahan suurmieselokuva Tom of Finland. Sen tekijää ei vituta. Ei. Viime vuonna Cannesissa tilanne oli poikkeuksellinen. Emme me ole sellainen elokuvamaa kuin asukasluvultaan saman kokoinen Tanska. Pitääkö mun kaikki hoitaa. Se käsittelee identiteettejä ja unelmia, ei ylittämättömiä angsteja. Tuntui, että jotain on pielessä, eikä ainoastaan valkokankaalla. Suuressa osassa Suomea Tom of Finlandia esitettiin käytännössä vain yksi viikko, sillä salit olivat tyhjät. Dokaamista, persehuumoria, äijäilyä ja sotimista. Toki alalla oli myös sivistyneitä, hyvätapaisia ja miellyttäviä ihmisiä, eikä kenenkään luonnetta voi arvostella sinänsä. Suomalainen elokuva oli kahlannut 1970-luvulta 1990-luvulle yhä syvemmässä ahdingossa, ja yhtäkkiä kaikki muuttui. Ei kaava ehkä ole niin vaikea. Se kertoo jatkettua nuoruutta elävien, etuoikeutettujen kolmikymppisten kaupunkilaisten ihmissuhteista. Tilanne, jossa niitä oli esillä yhtä monta, oli ainutkertainen. Se on jatkanut jo kaupalliseen levitykseen useissa maissa. 40 IMAGE HUHTIKUU 2020 J unttimaista. Vaikeimmilla vesillä ollaan, kun kotimainen elokuva on haastava ja laadukas. Kotimaassa suomalaisilla elokuvilla menee hyvin: niiden markkinaosuus on lähes 30 prosenttia, eurooppalaisesti hyvin korkea. Jatkuva epätietoisuus toimeentulosta ja menestymisen mahdottomuus eivät ole hyvää kasvualustaa sen kummemmin taiteelle kuin teollisuudelle, ja elokuva on kalliin luonteensa – jo työryhmän koosta johtuen budjetti alkaa miljoonasta – vuoksi kumpaakin. (Tosin jos yhteistuotannot lasketaan, ruotsalaisten elokuvien määrä nousee kuuteen. Brittien vaikutusvaltaisin kriitikko Mark Kermode jopa nosti sen radiolähetyksensä kärkiaiheeksi. Suuret egot kuuluvat taidealoille sukupuolesta riippumatta. Seurapeli ei rankaise ketään, ei katsojaakaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on alkanut tapahtua. Eihän tätä nyt tyritä. Kun kyse on elokuvista, pitkään vastaus oli, että ei yhtään mitään, ellei nimi ole Aki Kaurismäki. Poika ja ilves, Häjyt, Kuningasjätkä, Rukajärven tie, Kulkuri ja joutsen ja Levottomat rikkoivat ennätyksiä vuosina 1998–2000. Hyvin nopeasti kävi selväksi, etten halua olla kauheasti tekemisissä suomalaisten elokuvaihmisten kanssa. Tuoreimman suomalaisen elokuvan piirteitä ovat monimuotoisuus, raikkaus ja rentous. Sitä ruokkii moni tekijä. Nostalgia, kansalliset aiheet ja televisiosta tutut koomikot. Elokuva saattaa saada Britanniassa enemmän katsojia kuin Suomessa. Elokuva-alan tekijät ja tekemisen tavat ovat vaihtuneet murrosvaiheissa selkeästi. Se on iloinen uutinen mutta ikävä tosiasia, sillä eräs suomalaisen elokuvan menestyksen ongelma on kotimainen yleisö. Samoihin aikoihin kun harjoittelin haastattelunauhurin käyttöä, opettelin, miten tämän ihmislajin kanssa tullaan toimeen. A hdingon juuret eivät ole kaukana. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi on sekä lyhyellä että pitkällä vertailulla altavastaaja. Jos moninaisuus voi toteutua vain pääkaupungin liepeillä, miten tässä maassa voi edes tehdä hyviä elokuvia. ”Olen huomannut, että jos tekee sitä mitä itse haluaisi nähdä, ei voi mennä kovin pieleen.” Niinhän se on. Olin nuori ja innokas. Edellinen maanjäristys tapahtui 20 vuotta sitten. Oscar-ehdokkuuksiemme määrä on onneton. Tällaisia elokuvia ei Suomessa yksinkertaisesti ole ollut. Kun keskustelin tammikuussa tuottaja Elli Toivoniemen kanssa, hän tiivisti jotain vastaansanomatonta. -lyhytelokuvan Oscar-ehdokkuus on yhtiölle ainutlaatuinen meriitti. Kentällä on nyt useita uusia tai uudehkoja toimijoita, jotka tekevät omannäköisiään elokuvia. Berliinin, Cannesin tai Venetsian elokuvajuhlien pääkilpasarjoissa ei suomalaisnimiä näy. Seurapeliä ei Göteborgissa palkittu, mutta ei se olekaan prestiisielokuva vaan vireä suomalainen sukupolvielokuva, tarinaltaan kompaktisti yhden viikonlopun mittainen mielialojen ja pelkojen draamakomedia. Sukupolvi on vaihtumassa. Vaikutelmani oli, että menestyksestä huolimatta suomalaista elokuva-alaa ympäröi epätoivo. Samaan tapaan jopa niiden amerikkalaisten toimintaelokuvien, joissa on tummaihoisia päähenkilöitä, menestys keskittyy selkeästi pääkaupunkiseudulle. Jos joku muukin jotain hyvää sai aikaan, sen vieminen kansainvälisesti esille jotenkin epäonnistui. Kriitikkona ja aloittelevana kulttuuritoimittajana pääsin tapamaan ihmisiä, jotka tekevät elokuvat. Oli ohjaaja, joka kerta toisensa jälkeen tuli selostamaan, mitä ajatteli eräästä kirjoittamastani arvostelusta. Kerta toisensa jälkeen. Oli tuon hetken suurin ohjaajatoivo Olli Saarela, joka humalassa Bad Luck Loven lehdistötilaisuudessa haukkui julkisesti kovaan ääneen ihmisiä, jotka eivät olleet suostuneet elokuvalliseen yhteistyöhön hänen kanssaan. Seurapeli ei ole mestariteos, ainoastaan hauska, ärsyttävä ja persoonallinen – minusta myös tosi. Tekijöillä on ihan uudenlaista itsetuntoa. Toivoniemien (Jenni on Ellin täti), Venla Hellstedtin, Selma Vilhusen ja Kirsikka Saaren omistaman Tuffin ei tarvitse kaikkea hoitaa. Siinä ei ole näkymätöntä taakkaa kantavaa miestä, jonka kärsimyksen kautta maailmantuskaa levitetään. Hyvä käytös on silti täysin mahdollista. Taiteilijalle ominaisella ja välttämättömällä herkkyydellä on hintansa. Mutta mikä myy. Silloin kun kunnianhimoinen kotimainen olisi tarjolla, vaativa suomalaiskatsoja menee tottumuksesta mielummin katsomaan ulkomaista. T ammikuussa Göteborgin elokuvajuhlilla sai maailmanensi-iltansa Jenni Toivoniemen ohjaama Seurapeli. Tässä on sitä suomalalaista elokuvaa, jolla on tulevaisuus. Krista Kososen pääroolista, loistavista arvosteluista ja Suomessa uutisoidusta kansainvälisestä kiinnostuksesta huolimatta Koirat eivät käytä housuja sai kotimaassaan vain kymmenisen tuhatta katsojaa. Mitä meistä muualla ajatellaan. Taaksepäin katsovaa. Elokuva on itsekriittinen, mutta se ei moralisoi
Pienessä maassa rahaa voi tehdä vain todella suurilla menestyksillä. Kun kansainvälisyyden aidat vaikuttivat 2000-luvun alussa vielä ylittämättömiltä, tavoitteeksi valikoitui pienin yhteinen jakaja. Luovaan arsenaaliin kuului latistaminen, jota kuvaa anekdootti ohjaajasta, jonka piti yliluonnollisia asioita liippaavassa trillerissä varmistaa, että kaikelle on luonnollinen selitys – hänen kun piti korostaa, ettei itse usko moiseen höpöhöpöön. 1970-luvun ilmapiirissä vastakkainasettelut pitivät huolen, ettei kotimaisen elokuvan tukirahojakaan saatu tasolle, jossa elokuvanteko olisi järkevää. Elokuva-ala, jota tulin nuorena toimittajana todistamaan, oli sangen hyhmäinen. HUHTIKUU 2020 IMAGE 41 hullu tehdäkseen suomalaista elokuvaa, mutta kyllä se auttoi. Vasta toissa vuonna kirjoittaessani Suomen elokuvasäätiön histoElokuva-ala, jota tulin nuorena toimittajana todistamaan, oli sangen hyhmäinen.. Rahaa tuli, mutta henkinen lama elokuva-alalla säilyi. Yleensä se johtaa pyrkimykseen toistaa menestys. Holhoavaan asenteeseen kuului vielä 1990-luvulla, että komedia oli paskaa ja kauhu lapsellista ja paskaa. Eihän se keveys vain sopinut härmäläiseen pirtaan, ja sitä paitsi miehet tekivät elokuvat miehille. Elokuvakulttuurin suuret kamppailut on käyty kaupallisuuden ja taiteellisuuden rajapinnassa. Aina ne eivät ole. Jälkikäteen on helppo osoittaa, kuinka matalalla suomalaisen elokuvan rima eli itsetunto pitkälle 2000-luvulle oli, muutamista hienostuneemmista yrityksistä ja esteettisistä kokeiluista huolimatta. Katkeruuden ja kyräilyn määrää voi vain kuvitella. Todellisen menestyksen reseptin osasi vain Spede Pasanen, jonka tuottamien halpisfarssien parissa kasvaneet sukupolvet tuskin saivat niistä elokuvakärpäsen puremaa. Mistä kaikki pelko kumpusi vielä menestyksen keskellä. Toimittajana selvisi, että havaintoni oli totta. Mentaliteetti oli usein kuin Aapisen ja Seiskan sivuilta. Jos rahoituspäättäjät ja tuottajat ovat tietynikäisiä, elokuvista tulee tietynlaisia. Samaan aikaan Spede teki Veskun avulla ”paskasta kultaa” (ilmaisu, jota hän itse erään Uunon markkinoinnissa auliisti käytti). Joukko taiteilijoita pakersi kukin vuorollaan hermeettisesti sulkeutuneita taide-elokuvia, jotka pyrkivät todistamaan katsojalle elämän tuskaisuutta ja rasittavuutta. Jos tähän kaavaan saadaan mukaan lahjakas ja uuteen pyrkivä taiteilija, asiat ovat todella hyvin. Mielikuvituksen karsastaminen liittyi toki terveeseenkin käsitykseen omista rajoista: maailmojen luominen on pirun vaikeaa, joten turha edes yrittää. 1 990-luvun lopun murroksen panivat alulle uudet tekijät ja tuottajat. Välillä tehtiin toki myös kansallisia suurelokuvia, lähinnä sodasta. Sisyfoksen rooliin astuivat myös ne, joka yrittivät uudistaa elokuvaa. Se on selvää, että kestäviä teoksia tuottavat ihan muut voimavarat kuin opportunismi ja kyynisyys. Nimenomaan tuottajien ansiota on erilaisten yleisöjen ymmärtäminen, josta kokonaismenestys syntyi. Jossain määrin olin aistinut tämän jo elokuvahulluna lukiolaisena, joten en koskaan tosissani harkinnut elokuva-alalle pyrkimistä. Sibeliukset, Matit ja Rööperit tuntuvat kamalan etäisiltä, mutta ei niiden valta-ajasta ole kuin reilut kymmenen vuotta. Vasta 2000-luvulla Suomeen juurtui romanttisen komedian lajityyppi, jota oli aiemmin pidetty meidän oloihimme mahdottomana. Vuosituhannen vaihteen buumin myötä kävi ilmi, että menestys ei sinänsä johda rohkeuteen. Lopulta vetovoima katosi Spedenkin elokuvista ja hän keskittyi televisiotuotantoihin. Jakolinja oli myös poliittinen. Kotimaisen elokuvan tuotantomäärä painui viidesosaan aiemmasta. Oli urbaania (Levottomat), nostalgiaa ja maalaisromantiikkaa (Kuningasjätkä ja Kulkuri ja joutsen), sotaa (Rukajärven tie) ja lastenelokuvaa (Röllit). 1960-luvulla tuli televisio ja romahdutti valkokangasyleisöt. Esimerkiksi genreymmärrys oli heikkoa. Mikäli ennakoidaan yleisön kuviteltua makua toteutuneiden katsojalukujen perusteella, saadaan sketsikimaramaisia luokkakokouksia ja liukuhihnamaista lastenelokuvaa, jonka pakkokehuminen tuntuu olevan kriitikoidenkin sisäistämä velvollisuus. Hirveästi uutta ei luoda silloinkaan, jos omaehtoiset elokuvat versovat vain neli-kuusikymppisten, vittuilukulttuurissa kasvaneiden miesten sieluista. I hmiset kertovat luontaisesti tarinoita, jotka heitä koskettavat
42 IMAGE HUHTIKUU 2020
Ylellä elokuvien rahoituspäätöksistä parinkymmenen vuoden ajan taitavasti tasapainotellen vastannut Erkki Astala teki vastikään tilaa seuraajalleen. Ystävällisyys ei ole ammatti, kuului eräs johtoajatus. Maailailin ammattilaisten haastatteluihin perustuen puolihumoristisesti visioita digitaalilevityksistä, naisohjaajien menestyksestä ja genre-elokuvien suosiosta. Ajattelu on globaalia. Kaikkia näitä elokuvia yhdistää se, että tekijät eivät ole vääntäneet niitä kuvitellulle yleisölle, täyttämään aukkoa markkinoilla. Eräs piirre jutussani ei silloin pistänyt omaan silmääni eikä häirinnyt tekstin tilaajaakaan: kaikki haastattelemani asiantuntijat – tuottajia ja ohjaajia – olivat miehiä. Pöydän äärellä oli normaaleja jätkiä, joiden kanssa sai jutella ilman, että huoneessa leijui passiivis-aggressiivisuuden pilvi. Sen ohjaa Saara Saarela. Hannaleena Haurun, Juho Kuosmasen ja Hamy Ramezanin elokuvia tuottava Aamu on sitä paitsi mitä kansainvälisin: Kuosmasen tuleva Hytti nro 6 on kuvattu Venäjällä ja Ramezanin esikoispitkä tuotettu yhdessä iranilaisyhtiön kanssa. Suurten firmojen miehet, joiden yhtälöissä menestys on yhtä kuin laatu, alkavat monet olla eläkeiässä. Alle kolmikymppisistä ohjaajista Suomessa lienee turha haaveilla, mutta kesällä teattereihin tulee 31-vuotiaan Ulla Heikkilän esikoiselokuva Eden. Ei tällaista osattu vuosikymmen sitten vielä kuvitellakaan, eikä 1990-luvun alussa, kun elokuvataide tarkoitti identiteetin rakentamista pyhän ja salatun taiteen poteroon, kauas inhottavan yleisön silmiltä.. Silti ne ovat aivan erilaisia: Valkeapää tekee muodoltaan täydellisyyttä hakevaa, herkullisen groteskia mustaa komediaa, Tervo yhdistää suorastaan etnografisen pohjoissuomalaisuuden riemastuttavasti nykyhetken yhteiskunnallisiin konflikteihin ja Tottumiskysymys löysi melkein nerokkaita elokuvallisia tapoja tuoda esiin sellaista vallankäyttöä, jota on vaikea verbalisoida. Kokemusta jo keränneistä arvostetuista ohjaajista ainakin AJ Annila ja Aleksi Salmenperä ovat ahkeroineet nyt nimenomaan sarjojen parissa elokuvien sijaan. Se hengitti, se oli kevyt, mutta myös kiinnostava ja aidosti hauska – siis jotain ainutkertaista suomalaisessa elokuvassa. Juho Kuosmasen Hymyilevä mies (2016) oli ehyt, persoonallinen ja helposti lähestyttävä taideteos, joka saavutti koko suomalaista taiteenlajia eteenpäin vievän virstanpylvään, voiton Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjassa. Se ei ole lastenelokuva. Ne ovat tekijälähtöisiä ja tuntuvat siltä. Tavallaan jopa itse elokuvaa suurempi yllätys oli tavata itseni ikäiset Karukoski ja käsikirjoittaja Pekko Pesonen. Siihen tarvittiin myös uusia tekijöitä. Saara Cantellin Kohtaamisia (2009) oli keveydessään valtavan palkitseva draama: hei, tämä elokuvahan elää! Tuolloin se oli todella, todella paljon. Taideteollisen elokuvakoulutusta ajoi eteenpäin kitka ja pelonsekainen kunnioitus. Tänä vuonna kuvataan vihdoin myös tieteisdystopian genreen kuuluva Veden vartija, joka perustuu Emmi Itärannan romaaniin Teemestarin kirja. Hänestä liikkui juttuja, mutta ne eivät tuntuneet erityisen poikkeuksellisilta. Suomalaisia elokuvia tekevät henkilöt vaihtuvat juuri nyt jopa kirjaimellisesti. Vanhemman elokuvaväen elämää leimasivat taloudelliset katastrofit, konkurssit, ainainen rahan puute. Oma lukunsa on Teemu Nikin ja Jani Pösön luova yhteistyö. Karukoski siirtyi ainakin toistaiseksi amerikkalaisen elokuvateollisuuden palvelukseen, ensimmäisenä suomalaisohjaajana sitten Renny Harlinin. Tulevaisuus on milleniaalien. HUHTIKUU 2020 IMAGE 43 riikkia hahmotin syitä katkeruuksien ja epäluulon hännän pituudelle – sekä sen, miten noita tuntoja juurrutetiin elokuvakoulutuksessa uusiin sukupolviin. Tänä vuonna valmistuu maailman ensimmäinen somalinkielinen elokuva. M uistan hyvin, miten syvästi pienetkin läpimurrot ovat ilahduttaneet samaan tapaan kuin Seurapeli ja Tyttö sinä olet tähti. Viime vuoden kolme parasta kotimaista elokuvaa, JP Valkeapään Koirat eivät käytä housuja, Miia Tervon Aurora ja yhdeksän ohjaajan Tottumiskysymys näyttivät, miten jumalattoman iso muutos on lyhyessä ajassa jo tapahtunut. Hanna Bergholmin Pahanhautoja taas on kasvuja kauhutarina, jossa tytön mieli luo konkreettisen hirviön. Omaan ajatteluuni heijastui vielä pitkään se, ettei alakaan kovin monimuotoinen tai tasa-arvoinen ollut. Elokuvakoulutukseen ei enää kuulu opiskelijoiden masentaminen. Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Kun keväällä 2018 haastattelin Törhöstä, moni pala loksahti paikoilleen. Näillä mentiin. Vainoharhojen suoma suojakuori ja narsismi auttoivat vallan ytimessä. Alan vaikutusvaltaisimpia ihmisiä oli 1980-luvun menestysohjaaja ja Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osaston professorina vuodet 1995–2006 toiminut Lauri Törhönen. Olin juuri nähnyt elokuvan Tyttö sinä olet tähti, joka todella ilahdutti rentoudellaan. Muun muassa Armomurhaajasta tunnettu kaksikko on kuvannut kansainvälisesti rahoitetun Nimby-elokuvansa useasta maasta kootulla näyttelijäjoukolla ja pitkälti englanniksi – Forssassa. Tuotantoyhtiönä uudenlaista ajattelua jo rakenteellisella tasolla edustaa Jussi Rantamäen Aamu, jonka avoimuusperiaate on kuin vastaisku vanhan polven väitteille tuottajista keplottelijoina. Tuskin olisin jatkanut journalistista työtäni tuohon Törhösen tapaamiseen asti, ellen olisi syyskuussa 2005 kokenut Mbar-kahvilassa aivan toisenlaista vapautumisen hetkeä. Iästä riippumatta nyt siirrytään uuteen aikaan elokuvien aiheissa. Siksi niitä yhdistää myös itsevarmuus. Kun niillä menee huonosti eikä ole rahaa osallistua riskialttiisiin elokuvatuotantoihin, ne eivät ole myöskään vaatimassa kompromisseja, joilla muka miellytettäisiin suuria katsojajoukkoja. Yleinen mielipide on se, että alle nelikymppisten – itseäni nuorempien – parissa perinteiset katkeruudet, vallankäyttö ja nihkely eivät kerta kaikkiaan enää ole mahdollisia. Eräs syy tekemisen raikastumiseen on paradoksaalisesti se, että kaupalliset televisiokanavat eivät enää ole tärkeitä elokuvan ennakkorahoittajia. Kesti aikansa, että maltilliset päättäjät, tasa-arvopyrkimykset ja terve liiketalousjärki saivat tilanteen rauhoittumaan. Khadar Ahmedin kirjoittama ja ohjaama Haudankaivaja on suomalainen tuotanto, joka kuvattiin Djiboutissa. Aggressiot ja pelokas luonne eivät ole pitkän päälle voittajayhdistelmä. Se sukupolvi, joka toi suomalaisen elokuvan provinsseista ja nostalgiasta kaupunkilaiseen aikaan, on vielä vallassa, mutta pian he väistyvät, aivan normaaleista ikäsyistä. Asenteet ovat muuttuneet. Vuonna 2009 kirjoitin Suomen elokuvasäätiön pyynnöstä kuvitelman siitä, mitä kotimainen elokuva olisi kymmenen vuotta myöhemmin. Aamussa palkkatiedot ja tuotantobudjetti ovat auki elokuvan koko työryhmälle. Yhtä lailla juoruttiin ohjaaja Rauni Mollbergin sikailuista. Ne kaikki olivat nimenomaan vahvaa elokuvakerrontaa, eivät filmattua teatteria tai markkinointimateriaalinsa jatkeita. Jalmari Helanderin Rare Exports (2010) oli yllätys: suvereeni ja itsevarma, kauhusävyinen fantasiaelokuvia aikuisille. Siitä tulikin yllätysmenestys ja Dome Karukosken menestysuran startti. Se kertoo rippikoulusta, ja tuskin ihan suomalaisspesifistä teoksesta on kyse, koska Eden on jo saanut kansainvälisen myyntiyhtiön. Se tuntui mielettömän hienolta
44 IMAGE HUHTIKUU 2020
Antti Jokisen Helene ei ole suurmiesvaan suurnaiselokuva – ja tyyliltään henkilökeskeistä kamaridraamaa, ei Timo Koivusalon koulukunnalle ominaista Wikipedia-artikkelin taltiointia. Napapiirin sankarit -elokuvasarjan, Mielensäpahoittajan ja Luokkakokouksen jättimenestykset ovat näyttäneet, että suomalaista elokuvaa koskevat samat lainalaisuudet kuin populaarikulttuuria ympäri maailmaa. Toki Hedberg-leffalla rahaa tehdään, mutta kolme Solarin edellistäkin elokuvaa olivat jääneet alle odotusten. S eurapeli ei yksin ratkaise mitään suomalaisen elokuvan ongelmia, mutta ilman tällaisia elokuvia, jotka uskaltavat olla persoonallisia ja sopivan pieniä, olisi ala pelkkää bisnestä – ja ongelmia. Muut ajan merkit puhuvat toista kieltä. Olli Mäen tarinan ja Krista Kososen dominan tietävät eurooppalaiskollegoistani jo käytännössä kaikki. Tiettyine heikkouksineenkin Seurapeli puhutteli minua suoraan. Jotain on ilmassa, sillä Zaida Bergrothin Tove Jansson -elokuvan tekeminen alkoi hyvissä ajoin ennen Helenen yllätysmenestystä. Kansainväliset kollegani eivät yhdistä Rare Exportsia Suomeen, vaikka todella monet ovat sen nähneet ja siitä pitävät. Sirpaloitumisessa on paljon samaa kuin popmusiikin kentän muutoksessa. Rohkeus on eteenpäin katsomista, ja sen vastakohta on Renny Harlin ohjaamassa Luokkakokous kolmosta. En kiistä Levottomien asemaa sukupolvielokuvana, sen ilottomuus varmasti puhuu omasta ajastaan. Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit kertoo yli 70-vuotiaista naisista. Mutta mikäli menestyksestä tekee ainoan meriitin, jokainen on yhtä hyvä kuin viimeisimmät katsojalukunsa. Joka tapauksessa muutokset tapahtuvat tällä kaavalla. Sillä mitä muuta elokuva taiteena on kuin ihmiskuvan ja estetiikan laajentamista. HUHTIKUU 2020 IMAGE 45 Y li miljoona katsojaa saanut kolmas Tuntematon sotilas voidaan tulkita osoitukseksi yhtenäiskulttuurin olemassolosta. Ei hyvän suomalaiselokuvan tietenkään ole pakko matkustaa maailmalle. Taannoin eräs arvostamani ja kunnianhimoinen kuusikymppinen elokuvatuottaja kysyi, mitä pidän Tottumiskysymyksestä, kun hänestä sen kuvaama arkipäivän seksismi oli täysin epäuskottavaa. Suuret suurenevat ja pienet pienenevät -ilmiön riskit ovat ilmeisiä. Alagenrejä, omistautumista ja innokkaita vastaanottajia riittää, kun kenttä voi digitalisoitumisen jälkeen ja striimauksen ansiosta olla tosiasiassa globaali. . Kalle Kinnunen on elokuvaan erikoistunut toimittaja, jonka viimeisimmät kirjat ovat Elokuvasäätiön tuella – Suomalaista elokuvaa tekemässä 1969-2019 (SKS 2019) sekä Matti Rämön kanssa kirjoitettu Hymypoika — Dome Karukosken tie Lepsämästä Hollywoodiin (ilmestyy huhtikuussa, Otava). K un minulta kysytään, mikä on paras suomalainen elokuva, olen aivan kusessa. Firmana Solarilla menee varmasti vielä hyvin, eivätkä elokuvat floppaa yhdessä. Kun ulkomaiden festivaaliväelle mainitsee Aurora-nimisestä elokuvasta, he aloittavat vuoden 2010 romanialaisdraamasta. Seurapeli on elokuva, joka rohkeasti kertoo sitä, mitä sen tekijä haluaa, ja siksi se tavoittaa jotain oleellista. Alkuvuoden 2020 hitit eivät toista vanhaa. Joku ottaa riskin, juttu onnistuu ja sitten ihmetellään, miksi ennen ei ole toimittu näin. Rohkeus voi tarkoittaa sitäkin, mutta ennen kaikkea se on omaan sydämeen luottamista. Seurapelin kuvaama maailma ei varmasti kaikille aukene. Cannesin merkitystä ei voi aliarvoida. Juice-, Kari Tapio ja Olavi Virta -elokuvat menestyivät aivan hyvin, mutta miestaiteilijaelämäkertojen katsojaluvut olivat aiemmin usein kaksinkertaisia näiden tuloksiin verrattuna. Se ei ole tuotantoyhtiön rakentama paketti, johon ohjaaja tulee ikään kuin työnjohtajaksi ja joka voi jälkikäteen näyttäytyä nerokkaana bisnessuunnitelmana tai korttitalona. Teineille ja varhaisaikuisille täsmäiskuksi tehty Cheek-elokuva oli lippuluukulla armoton pettymys. Se on todiste. Menestyksellä on tietenkin arvonsa. He nyt vain ovat tottuneet parempaan. Se tuntuu sukupolveni elokuvalta paljon enemmän kuin Levottomat, jonka ensi-illan aikaan olin vähän yli parikymppinen. Olen suomalainen ei saavuttanut Selinin asettamaa 200 000 katsojan rajaa. Viime vuonna Kinnunen sai elokuvataiteen valtionpalkinnon toimittajanja kriitikontyöstään.. Universaali tarina vain toimii yleensä myös kielirajojen yli. Ei ole perusteetonta väittää, että niiden vetovoima liittyy osin myös Suomen väestörakenteeseen: eläkeläisiä on niin paljon, että vielä vähän aikaa he massallaan päihittävät perinteiset leffateatterien heavy userit. Suurmieselokuvien suosio on romahtanut puoleen siitä, mitä se oli. Kun Remppa tuli varsinaiseen ensi-iltaan, katsojaluvut olivat absoluuttisesti hyvät mutta vertailussa korkeintaan kohtuulliset. Nuorille ei voi myydä samoja fatalistisia ja sormea heristäviä erikoisyksilöiden sankaritarinoita uusissa kuorissa. Mikäli seitsemän Sami Hedbergiä yhden hinnalla myy sittenkin lippuja vähemmän kuin piti, on syytä miettiä, ollaanko ojassa. Moninaisuus ei uhkaa menestyselokuvia, sillä niillä ei ole muuta vihollista kuin menestyksen puute. Vaikka leffavalinta oli käytännön sanelema – Remppa oli valmiina oikeaan aikaan – se tuntui arrogantilta, sillä elokuva on lajinsakin puitteissa niin halvannäköinen ja kökkö. Eikä rohkeus tarkoita sitä, että tehdään fantasiaa, villiä ja outoa. Ok boomer, jne. Markus Selinin johtaman Solar Filmsin 25-vuotisjuhlien elokuvana esitettiin helmikuussa 2020 norjalaiskomediakonseptiin perustuva Se mieletön remppa. Sami Hedbergille miljoona eri roolia suonut esittelevä sekoilu sai ensi-iltaviikonloppuna alle 60 prosenttia Luokkakokous kakkosen yleisöstä, ja se puolestaan oli saanut kolmasosan vähemmän katsojia kuin ensimmäinen Luokkakokous. Sitä paitsi yleisö oli maalla: Se mieletön rempan näytökset Tennispalatsi ykkösessä olivat niin tyhjiä, että niissä olisi voinut piileskellä vaikka Janne Tranberg. Juuri Solarin kohdalla kolmen riman alittaminen peräkkäin on kuitenkin merkki, ettei menestyksen avain ole hallussa niin kuin se ennen oli. Hyvässä tapauksessa pienet yleisöt ovat globaaleja: Hymyilevä mies, periaatteessa piskuinen mustavalkoelokuva, levisi kaikkialle maailmaan, ja vaikka Tom of Finland jäi kokonaisuutena menestystavoitteistaan, siitä tuli Yhdysvalloissakin lopulta verrattain menestynyt erikoisyleisönsä parissa. Jokainen markkinoidaan ja levitetään erikseen. Yösyötön jatko-osa Tarhapäivä jäi mystisesti vain kolmasosaan edeltäjänsä yleisömäärästä ja Fingerpori-leffankin vetovoima oli Solar-mittapuulla matala. Ne ovat saamassa yhteensä lähes puoli miljoonaa katsojaa, mikä on mieletön määrä ikänaisista kertovalle road movielle ja ruotsinkielisen kuvataiteilijan hidasliikkeiselle elämäkerralle. Suomalaisen elokuvan matka maailmalle on vasta alussa. Suomessa on tehty useita hyviä elokuvia, mutta ei monia sellaisia, joissa on parhautta. Huonossa tapauksessa menestyksen jano on vanhan toistamista ja pilkkomista, kunnes mitään ei ole jäljellä. Suuret ilmiöt suurenevat, pienet pienenevät. Eräs laadun mittari on kansainvälinen huomio
Karila matkusti metsätien päähän Ähtäriin selvittämään, miksi he ovat yhä kavereita. 46 IMAGE HUHTIKUU 2020 Ystävän muotokuva Juhani Karilan lapsuudenystävä Vesa Martin toivoo yhteiskunnan kaatumista. TeksTi juhani karila kuvaT timo pyykkö
HUHTIKUU 2020 IMAGE 47
Joku on käynyt pihassa. Huomaa, että Vesa on muut tanut yhteen avopuolisonsa kanssa. Vesa menee keittiöön, minä kurkin huoneisiin. Vesa asui rintamamiestalossa joenrannassa nelostien varressa. Meille on kerrottu, että tapasimme jo päiväkodissa, mutta ensimmäiset muistikuvat minulla on alaluokilta. Salamia, jau helihaa, kepappia ja pekonia.” ”Okei.” Vesa pyörittelee päätään ja nappaa kouraansa viimeisen slaissin. ”Tämä. En ole käynyt Vesan luona puoleentoista vuoteen. Vanhalla puupöydällä lepää hätkähdyttävän kokoinen jyrsijän kallo. Vesa kääntää valtatieltä metsäautotielle ja siltä vielä pienemmälle tielle. Vesa lopettaa syömisen. Vesa on aina halunnut asua niin syrjässä, että ”talon pihaan voi kävellä krapulassa munasillaan sunnuntaina ja ampua kiväärillä ilman, että kukaan tulee jälkeenpäin valittamaan”. Tein vanahasta Nokian laturista sille johon ja tökkäsin tupakansytyttimeen. Vesa kurottaa takapenkille ja nostaa sieltä vedenkeittimen kokoi sen laitteen syliini, lappaa johtoa perään. Rytyytämme pimeää mutkaista kinttupolkua lumisohjossa. Hänellä oli valtavasti leluja ja uusimmat pelikonsolit: Nintendo, Super Nintendo ja Sega 2. Vesa osoittaa omaa ruokaansa. M etsän keskeltä ilmestyy pieni omakotitalo ja navetta, jonka eteen Vesa pysäyttää auton. Otan takapenkiltä pizzat. Nojaudun pöydän yli. Erilaiset maailmamme kirskuvat toisiaan vasten niin, että korvissa soi. Kun palaan tutustumiskierrokselta, Vesa on jo tuhonnut puolet pizzastaan. Asetun keittiönpöydän ääreen häntä vastapäätä ja avaan laatikkoni kannen. On ilta, sataa lunta. Lastaamme pizzat Jeepin takapenkille. ”Tuo koko juttu. Minä leikkaan ohutta pohjaa haarukalla ja veitsellä.. Tummat kuuset kaartuvat holviksi yllemme. Hän sijoittui alkukilpailun seitsemänneksi. Missä siinä on liha?” Kerron, että lihaa ei ole. Super Nintendoon kuului puolimetrinen sinko. ”Mikä helevetti tuo on?” ”Mozzarellapizza gluteenittomalla pohjalla.” ”Sama se pohojalle. Kaveri meinas heittää roskiin, ku siitä hajos akku. ”Hirviä, kauriita, supia. Kahlasimme nilkkoja myöten legoissa, actionukkeleissa ja dinosauruksissa, pelasimme ja leikimme sotaa. Paikan nimi on Autopirtti, ja se on jonkinlainen lounasravin tolan, pizzerian, hampurilaisbaarin ja tanssipaikan risteytys. Vesa on riski jässikkä. 48 IMAGE HUHTIKUU 2020 K otipizzan pöydässä kysyn Vesalta, miksi hän naureskeli minulle hetki sitten ruokakaupassa. Sen ei pitäisi olla niin vaikeaa, etenkään, kun olen tuntenut Vesan koko ikäni ja lupasin selvittää lehtijutun verran, miksi ihmeessä me olemme yhä ystäviä. Kysyn, mitä hän etsii. Kato peiliin.” ”En vieläkään ihan…” ”Sinä et kuulu tänne.” ”Tänne” on Ähtäri, jonne olen juuri matkustanut junalla Helsin gistä. Hän tutkii jälkiä. Vesa nousee autosta ja vakavoituu. Sitten polulle, jota ei näy kartoissa. Olohuoneen tasoilta löytyy kaksi hirven pääkalloa ja metsäkauriin alaleukaluu. Tahtoi sin kysyä, mikä minussa tarkkaan ottaen näyttää tänne kuulumatto malta, mutta en saa suutani auki. Se kuului majavalle, jonka Vesa pyydysti taljajousella kolme vuotta sitten. Sanoin, että anna mulle. Maastokuvioinen seitsemänkym menen paunan metsästysjousi ja sähkönsininen viidenkymmenen kahdeksan paunan ratajousi. Vaalea keila pyyhkii peltoja. Yllättäviä, dramaattisia eleitä, joiden tarkoitusta hän ei selitä. Vesan kotona oli kaksi kissaa, ja kerran piirsimme niistä monta sivua pitkän sarjakuvan. Pizza. Valo halkaisee pimeän ohjaa mon. Talvella kaivoimme lumitunneleita ja hakkasimme kepeillä tohjoksi lumipaakkuja. ”Jaa. Vesan äiti otti työpaikallaan papereista kopioita, jotka niittasimme yhteen. Vesa tuhahtaa. Se pakenee minua makuuhuoneeseen. Kauppasimme albumeja kou lutaksissa viidellä markalla. Jäniksiä ja kettuja.” Oikeasti minun pitäisi tivata, mikä naamataulussani oikein mättää. Asunnossa on siistimpää kuin aiemmissa kämpissä. ”Iliman lumisaetta tällä näkis yli kolomeensattaan metriin”, Vesa manaa. Avaan oven ja kuuntelen. Hiljaisuus on täy dellinen. Myöhemmin kysyn Vesalta, kuinka tarkka ampuja hän oikeastaan on. Pudotuskierroksella tuli tappio seurakaverille kahdella pisteellä. Kesällä ammuimme toisiamme vesipyssyillä, syksyllä taas pihlajanmarjoilla puhaltamalla niitä henkarista katkaistun housutangon läpi. No. M e olemme epätodennäköinen parivaljakko: helsinkiläinen, nyhtökauraa tarjouksesta hamstraava punavihreä kirjailijatoimittaja ja Ähtärissä asuva maahanmuuttokriittinen ympä ristönäytteenottaja, joka pitää biojätteiden lajit telua huijauksena. Mitään ei näy. On. ”Ku sinä olet sinä”, hän vastaa. Rentoutuu. Tuntuu, että noissa leikeissä betonoitiin välillemme jotain, joka on kestänyt tähän päivään asti. Sanon, etten ole syönyt lihaa varmaan vuoteen. Viimeksi mainitulla Vesa osallistui taljajousen yleisen sarjan SMkilpailuihin vuoden alussa Joensuussa. ”Mitäs…” ”Xenonlamppu. Tällaisia manööverejä Vesa harrastaa. Tai no, missä nyt menee Kotipizzan raja. Paunoilla mitataan jousen vetovastusta sen ollessa raskaimmil laan. Vesa avaa sivuikkunan ja työntää lampun ulos lumisateeseen. ”Nyt saat luvan selittää.” Vesa piirtää sormillaan kehykset kasvojeni ympärilleni. Seitsemänkymmentä paunaa vastaa kolmeakymmentäkahta kiloa, ja tavalliselle pulliaiselle sellaisen määrän kiskominen käy työstä. Viimeksi Ähtärissä käydessäni Vesa asui rivitalossa lähempänä keskustaa. Mutta kaikki on mahdollista, jos on kotoisin samasta lappilaisesta kylästä. Hän nappaa lampun sylistäni ja napsauttaa kapineen päälle. Osoite on minulle uusi. Vesa kertoo, että jos saa kohdistaa jousen kunnolla, hän osuu tennispalloon viidenkymmenen metrin päästä. Olen kahdeksan kuukautta Vesaa vanhempi. Koko auto lemuaa valko sipulilta, jota Vesa tilasi tuplaannoksen. Taijan tietää, kuka se on ollu.” Eteisessä on vastassa Vesan yhdeksänvuotias kissa Kaisla. Kai tämä on hänen tapansa sanoa tervetuloa. Lumessa näkyvät tuoreet, leveät renkaanjäljet. Hyvin toimii.” Vesa pysäyttää auton peltoaukean laitaan. Seinällä ovat Vesan taljajouset
Vesa ajoi ensin. Moottori huudahti. Poroaita oli tien toisella puolella, ja joskus kuljin Vesan perässä aidassa. Ehkä Vesaa on jäänyt kaivelemaan se, kun kerran Rovaniemen-luokkaretkellä nousimme Sampokeskuksessa rullaportailla toiseen kerrokseen ja seisoimme vierekkäin samalla askelmalla. Joskus Ähtärin-reissuilla minusta on tuntunut, että Vesan on vaikea näyttäytyä kanssani julkisesti. Vaihdoimme kuskia. ”Ei se hyppää. Vesa kömpi rekeen, ja minä tartuin kelkan kahvoihin. Heitän Vesalle, että se taitaa kohta hypätä kimppuun. Puhelin soi, Vesa vastaa. Lähdimme liikkeelle. Vesa nousi takaisin rekeen, minä tartuin uudestaan ohjaustankoon. Puristin niitä hetken epätietoisena ja menin sitten kysymään, miten vekotin lähteekään liikkeelle. Vesa eteni eläinten keskellä rauhallisena. Vesa nousi reestä äänettömästi, tuli kelkan luo ja painoi peukalolla kaasukahvaa. Ku kissa räpyttelee silimiä tuolla lailla hitaasti, niin se tarkottaa, että se luottaa sinuun.” Mieleeni vyörähtää muisto. Kun tapaamme hänen tuttujaan, tuntuu kuin Vesa kiirehtisi pitämään yllä keskustelua, jotta en ehdi tokaisemaan väliin jotain raskauttavaa. Löysimme pelin yläasteella. Kesäiltoina poljin pyörällä metsätietä joenrantaan, josta Vesa poimi minut veneellä. Eivät suinkaan pelaa jotain lapsellista tietokonepeliä. Aivan niin, mutisin. Toinen muisto vastaavasta tilanteesta: Vesa ehdotti, että vetäisimme toisiamme vuorotellen reessä moottorikelkalla. Istumme Vesan kanssa kylän seurantalon portailla kesällä. Jostain syystä se pikemminkin viihdyttää kuin loukkaa minua. Lapsuuen kaveri tuli kylään ja juuaan kaliaa.”. K un pizzat on syöty, alamme pelata Lieroa. Hän puhui poroille ja lappoi niille rehua, kiroili ja töni niitä kauemmas. Aikuisiällä Lierosta on tullut osa tapaamistemme rituaalia. Se kuulosti hauskalta. Tietenkin juomme kaljaa, koska niinhän miehet tekevät. Talo lämpeni puulla, aivan kuten meidänkin talomme, ja Vesan täytyi alkaa rahdata klapeja sisään. (Myöhemmin hän on kertonut, että meille tuleminen tuntui lomalta, koska meillä lasten ei tarvinnut tehdä mitään.) Lisäksi hänen piti osallistua poronhoitoon. Kaupassa Vesa välttelee keskustelua ja kävelee kaukana edelläni. ”Mitäs tässä. Pelaamme, juomme olutta ja nauramme kuin vähämieliset. Pelkäsin poroja. Vastaan huilannut, alaspäin matkalla ollut luokkatoverimme osoitti meitä sormella ja sanoi: ”Homot.” ”Mitäs tässä. Lapsuuenkaveri tuli kylään ja juuaan kaliaa.” Lausahdus huvittaa minua. Aivan kuin Vesa olisi moottorikelkkailuun tottuneena edennyt vaivihkaa lähemmäs aikuisuutta – ei, mieheyttä – enkä minä ollut vielä edes tajunnut, että sellainenkin kilpajuoksu oli käynnistynyt. Pihan poikki juoksee ruskea orava. Jotain nynnyä. Minua hävetti. Vesan ilme pehmenee. Se on 1990-luvulla tietokoneelle kehitetty DOS-pohjainen ammuntapeli, jossa kaksi matoa tulittaa toisiaan tykeillä, raketeilla ja kranaateilla. Säikyin niiden nopeita liikkeitä, niiden puhalluksia ja kohti hamuavia turpia. Tuollaisina hetkinä Vesa tuntui ikäistään paljon vanhemmalta. Vesa katsoo sen menoa ja huokaisee: ”Ihana.” K un Vesa oli tarpeeksi vanha, hänet pantiin töihin. Heittelimme pari tuntia uistinta kirjolohen toivossa, minkä jälkeen siirryimme Vesan kodin yläkertaan hakkaamaan Lieroa aamuyöhön asti. HUHTIKUU 2020 IMAGE 49 Kaisla istuu kyyryssä keskellä keittiön mattoa ja tuijottaa minua. Tuollaisina hetkinä maailmamme alkoivat repeytyä irti toisistaan. Ajoin niin hiljaa, että Vesa kyllästyi nopeasti ja sanoi, että tehdään jotain muuta. Minä pidin kiinni reen laidoista, heittelehdin käännöksissä ja kiljahtelin riemusta
Kysyn Vesalta, muistaako hän, millainen savotta oli Rautalammilla. Joella uistelimme taimenta ja kirjolohta, seurantalolla pelasimme footbagia ja sulkapalloa. Tahkosimme Unreal Tournamentia, Flatoutia ja Battlefieldia silmät ristissä vuorokauden ympäri. Vesa jaksaa myös puhua näistä aiheista loputtomasti, ja yleensä minä jaksan kuunnella. Samasta syystä kuin minulla oli tarve päästä pois maaseudulta, Vesalla oli tarve jäädä sinne. Pesuhuoneessa odottaa valmiina monta ämpärillistä vettä. Kalastuksen otin vakavasti, mutta metsästys oli minulle aina vähän liian jännittävää. Aluksi muuttui lähinnä tyyli. Ajoimme aina Vesan äidin punaisella Volkswagen Jettalla. Metsästys, kalastus ja urheilu olivat linkkini paikalliseen mieskulttuuriin, ja niiden varaan myös me ripustimme ystävyytemme. Pipo pois päästä.” Parikymppisenä Vesa hankki ensimmäiseksi omaksi autokseen farmarimallisen, kiiltävänvalkoisen vuoden 1989 Chevrolet Caprice Classicin. Vesalla oli nuori dreeveri, joka ajoi jäniksiä haulikoidemme eteen. Olin mukana hakemassa sitä Kajaanista. Vesa päivitti kalustonsa pienen traktorin kokoiseen vuoden 1995 Dodge Ramiin, josta surullista kyllä hajosi vaihdelaatikko, eikä kärry ole vieläkään ajokunnossa. Vesa vähät välitti. Hän haki kirveen, kahlasi polviin ulottuvassa hangessa järvelle, kaivoi jään esiin kinoksen alta ja rupesi hakkaamaan ämpärinmenevää avantoa. Se oli hieno peli, kuin pyörille nostettu ladonovi. Joitakin vuosia sitten Vesa oli Rautalammilla metsätyönjohtajana. Saunaan ei kulkenut vesijohtoa, ja mökki oli kaukana. Yläasteella löysin fantasiakirjailija David Eddingsin Belgarionin tarun ja tyrkytin sitä myös Vesalle. Yllätyksekseni hän hotkaisi tyypin koko tuotannon. Vesa kertoo, miten jynssäsi saunan lattiasta kattoon mäntysuovalla. 50 IMAGE HUHTIKUU 2020 V iidennellä luokalla Vesa sai Fazerin Musiikkikerhosta Iron Maidenin c-kasetin Best of the Beast ja hänen elämänsä mullistui. Joskus minäkin olin mukana, joko kuskina tai kyytiläisenä. Koulussa Vesa oli keskiverto oppilas. ”En ole laittanu portaita vielä.” Kiskaisen itseni sisään ottamalla sormilla tukea karmeista, jotka tuntuvat pelottavan huterilta. Vesa järjesti opiskelutovereidensa kanssa kotonaan laneja, joihin minä silloin tällöin osallistuin. Niinpä en myöskään jaksanut harjoitella ampumista tai ottaa selville kaliipereista ja luotien lähtönopeuksista, mihin kaikkeen Vesa paneutui lähes uskonnollisella hartaudella. Minä pelkäsin aseita. Minä odottelin rannalla. Mutkaton, jokapäiväinen käytännönläheisyys, jota pienessä kylässä varsinkin miehiltä odotettiin, ahdisti minua. E n ehkä osannut auttaa Vesaa kirvestöissä, mutta sen sijaan voin ottaa kunnian hänen lukuharrastuksensa käynnistämisestä. Lukion jälkeen Vesa pääsi ammattikorkeakouluun Ähtäriin metsätalouden koulutusohjelmaan. Myös tämä on Vesalle tyypillistä. Vesan armeija-aikana ne katkesivat kokonaan, ja yhteisymmärryksen rakentaminen uudestaan kesti vuosikausia.) Yläasteella olimme liian vanhoja leikkimään, mutta keksimme uutta yhteistä tekemistä. Ennen pitkää Vesa alkoi kahlata genreä läpi alkukielellä, ja minä aloin kysyä suosituksia häneltä. Oviaukko ammottaa tiiliseinässä miltei metrin maanpinnan yläpuolella. Se, että olen tarpeeksi kiinnostunut. Hän osaa jopa jonkin verran koodata, minkä lisäksi hän vaihtaa itse niin kännyköiden särkyneet näytöt kuin käyttöjärjestelmätkin ja poistaa itselleen turhat esiasennetut ohjelmat. Hänelle oli koulun jälkeen täysin luontevaa kävellä bussista suoraan kotinsa yläkertaan, heittää reppu sängylle, tulla alas, napata haulikko asekaapista portaiden vierestä ja painua joelle kyttäämään sorsia. Minä menin käymään kylässä. Hän joutui lopettamaan sen eläinlääkärillä kahdeksan vuotta sitten, ja se on ainoa kerta, jolloin Vesa on aikuisiällä minun tietääkseni itkenyt.) Välillämme ammotti kuitenkin jo railo. Vesa asui pienessä, ikivanhassa mökinröttelössä, ja jonkin matkan päässä järven rannalla nököttävä sauna oli vielä päärakennustakin surkeampi näky. Eron jälkeen Vesa jäi asumaan jokivarteen isänsä luo, jonka kanssa hänellä oli hankalat välit. Rupesimme lämmittämään saunaa, jota Vesa ei ollut vielä kokeillut. Vesasta tuli hevari. Se on yksi heiveröinen riippusilta kahden todellisuutemme välillä. Kun laniporukka hajosi, aloin nähdä Vesaa taas kahdestaan.. (Jälkikäteen tekee mieli kyökkipsykologisoida, että Vesan musiikkimaku synkistyi entisestään lukiossa, kun hänen vanhempansa erosivat, mutta Vesa itse ei varmasti allekirjoita tätä väitettä. Kun saimme ajokortit, Vesa alkoi viettää viikonloput Kemijärven ja Pyhätunturin yöelämässä. Me hakeuduimme kohti vahvuuksiamme. (Rekku oli Vesalle rakas koira. Kruisaajavaihe meni ohi muutamassa vuodessa. Olin jo valmis nostamaan kädet pystyyn, mutta Vesa sanoi, että kyllä me vedet hankitaan. Luonnontieteissä hän oli kohtalaisen hyvä. Totta kai muistaa. Vesa aikoo asentaa sille ritilät, mutta ei todellakaan hanki mitään muovihökötystä kaupasta. Lukiossa pitkän matematiikan tunnit keskeytyivät säännöllisesti, kun hän juuttui tinkaamaan jostain teoreettisesta ongelmasta opettajan kanssa. Vaikka lähdin mielelläni jänispassiin, en koskaan kehittänyt syksyn jahtikauteen yhtä intensiivistä suhdetta kuin Vesa. Vesan kyvyt korjata lähes mitä tahansa ovat minun näkökulmastani ylimaalliset. Hänen tietonsa sähkö-, putkija metallitöistä ovat hämmästyttävän laajat. Kerran nousimme Jettasta Mestarin Kievarin edessä Kemijärvellä ja Vesa, joka piti tarkan huolen katu-uskottavuudestaan, komensi tuimana: ”Juice. Kaipa ne aiheet tuntuvat kotoisilta. Hän hinkkasi kiesin kromaukset hohtaviksi, niittasi etelävaltioiden lipun sisäkattoon, ajoi hitaasti pitkin raittia kahdeksansylinterisen dieselmoottorin murahdellessa ja kuunteli CCR:ää. Kylällä autoa ihmeteltiin. Verkkatakit ja -housut vaihtuivat mustiin farkkuihin, paitoihin ja maihareihin. Hän meinaa rakentaa omat puusta. Minun tragediani on se, että en ole millään tavoin kätevä ihminen. Minä lähdin opiskelemaan journalismia Tampereelle. Sitten hoksasimme ongelman: mistä saamme pesuvedet. E iköhän laiteta saunaan tulet.” Talossa on sähkösauna, mutta Vesa haluaa kylpeä navetan saunassa, koska se lämpiää puulla. Tapasimme pari, kolme kertaa vuodessa. Suunnitelmia on paljon, ne ovat kunnianhimoisia, eikä Vesa epäröi jakaa niitä. Hänellä oli uskomattoman surkea käsiala, josta äidinkielenopettaja valitti toistuvasti. Jätämme Lieron tauolle ja lampsimme pihan yli navetan päätyyn. Sitten hän kuvailee laajasti muita kunnostusaikeitaan. Rupesin jo laskemaan, kauanko ambulanssilla kestäisi körötellä näin syrjäiseen kolkkaan, mutta niin vain reikä syntyi ilman haveria, raahasimme vedet saunaan ja löylytkin olivat aika makeat. Itse asiassa kammosin kaikkia kovaa ääntä pitäviä laitteita: moottorikelkkoja, perämoottoreita, mopoja ja autoja, joita Vesa alkoi rassata sitä mukaa kun sai niitä käyttöönsä. Tilassa on vain karu betonilattia
HUHTIKUU 2020 IMAGE 51
Hän vetää käsillään pitkän mustan tukkansa suoraksi taakse ja sanoo: ”Joo. Ehkä Vesa teki koko nuoruutensa matkaa kohti tätä todellista, karskia olemustaan, ja minä en vain suostu sitä hyväksymään. ”Sinä kuulostat ihan naiselta!” Silloin reaktio nauratti, mutta sittemmin olen alkanut pitää koko tilannetta pelkästään surullisena. Vesa tilitti lauteilla ihmissuhdeongelmaansa, ja minä menin sanomaan: ”Eikö se ole kiinni ihan siitä, että rakastakko sinä sitä.” Vesa parkaisi kuin häntä olisi poltettu kuumalla raudalla. Kun tokenin, näin Vesan nojailemassa pöhnäisenä ovenpieleen. Tunnustan: olen ajatellut, että se Vesa, joka jäi vielä teininä katsomaan oravan perään ja huokaisemaan ”ihana”, on jäänyt tällaisen tyhmänylpeän itsepäisyyden panttivangiksi. Opiskeluaikoina Vesa teki satunnaisia ovimiehen hommia, ajoi turvetta ja suunnitteli kunnostusojituksia, mutta se kaikki oli hänen. Odotan, että Vesa nauraa ja nakkaa lisää löylyä. Edelleen olen ajatellut olevani tärkeä tyyppi Vesan kaveripiirissä siksi, että hänelle tekee hyvää nähdä muitakin tapoja olla mies – korjaan: ihminen. Päätän tarttua jälleen pirua sarvista. Muistan Vesan synkät myöhäiset puhelut, joihin vastasin liian harvoin. Hän naureskeli ja sanoi, että oli jo harkinnut hätänumeroon soittamista. Ehkä Vesa puolestaan ajattelee, että hänen seurassaan minä saan toteuttaa henkitoreissaan korisevaa maskuliinisuuttani, jota edistyksellinen kaupunkikulttuuri vääjäämättä rapauttaa. ”No. Niin ei käy. Kumosin muutaman shotin ja syöksyin vessaan oksentamaan. Kysyn Vesalta, miksi hän arvelee, että me olemme yhä kavereita. Minulla on ylpeä olo. Että alkaa vain määrätietoisesti runnoa itseään ahtaaseen, myyttiseen arkkityyppiin, ja kun muotin reunoihin jää lopulta kiinni hartioistaan, tyytyy koomiseen kiipeliinsä. Seitsemän vuotta sitten yliarvioin löylyn voiman. Piste. Ja saa siitä muistuttaa.” Vesa tietää, että minä en harrasta toksista läpänheittoa. Hetken tuntuu hyvältä, kunnes muistan, että kovissa löylyissä minua alkaa helposti pyörryttää. Kai siksi, että sauna on paikka, jossa jätkät avautuvat – jos avautuvat. Voi hyvin olla, että olen ymmärtänyt kaiken väärin. Kerran Vesa älähti, että tuntee itsensä nykymaailmassa tarpeettomaksi. Aina kun meillä on ollut vakavaa puhuttavaa, olemme paloitelleet asiamme lyhyiksi lauseiksi löylynsihahdusten väleihin. Vesa alkaa ähkiä. S aunominen on rituaalimme toinen vaihe. Sinä olet hyvä tyyppi. Nämä ovat niin ylimielisiä ajatuksia, että niitä on miltei sietämätöntä kirjoittaa auki. Siitäkö se on kiinni. Tunnen itseni suorapuheiseksi ”äijäksi”, joka on noussut lauteelle ”kuorimaan selekänahan”. Hän nakkaa vettä, ja tunnelma normalisoituu. Joskus minusta tuntuu, että ehkä Vesaakin pyörryttäisi, mutta hän on tehnyt niin vakavan päätöksen olla äijä, ettei yksinkertaisesti suostuisi sellaiseen nössöilyyn. 52 IMAGE HUHTIKUU 2020 Ryyppäsimme, muistelimme menneitä ja pelasimme Lieroa. Ja heti sen jälkeen tajuan, että nyt ei ole kyse mistään toksisesta läpänheitosta, vaan tarkoitan sitä tosissani. Tartteeko sitä enempää sanoa?” Sitten sanon Vesalle, että välillä hän on yksi täysi kusipää ihan oikeasti. Nyt Vesalla menee paremmin, mutta silloiset vaikeudet ruokkivat katkeruutta, joka ei ole hänestä tyystin kadonnut. Se haisi polttoöljyltä. Kerran Vesa juotti minulle exänsä tädin Intiasta tuomaa kotipolttoista pontikkaa. ”Koska sinä olet kusipää.” No niin. Se harmittaa yhä. J oitakin vuosia sitten Vesan elämässä oli aika, kun opinnot eivät edenneet ja niin ihmissuhdekuin talousasiatkin olivat sekaisin
Toisinaan Vesa hekumoi yhteiskunnan kaatumisella. Huomenna lähden takaisin kotiin. Tuntuu liian raskaalta ryhtyä selittämään, kuinka intiimi asia ruokavalio on, miten tärkeää sitä on kunnioittaa. Ja kinkkua. Vesan mielestä menestys kasautuu väärille ihmisille: ruumiillisesta työnteosta vieraantuneille kaupunkilaisille, jotka osaavat hädin tuskin asentaa lampun asuntonsa kattoon. Hän luki keskeneräisen tekstin läpi kolmesti ja antoi varsinkin lopussa arvokkaita kommentteja, joiden perusteella muutin yhtä henkilöhahmoa. Se on minusta hellyttävä ajatus. HUHTIKUU 2020 IMAGE 53 näkökulmastaan vähäistä. S euraavana päivänä Vesa tekee uunileipiä. Muistan lausahduksen tuntuneen epämukavalta, koska koen kuuluvani mainittuun porukkaan. Vesa on taitava, mutta olen vuosien saatossa oppinut lukemaan hänen maneereejaan enkä jää tyystin jyrän alle. Valmistelen Vesaa vaivihkaa, mutta luulen sisällön tulevan silti yllätyksenä. Ehkä Vesa ajattelee, että jos turvaverkot romahtaisivat, silloin nähtäisiin, ketkä oikeasti pärjäävät tässä maailmassa. Samat, toistuvat. Pelimerkit kilahtelevat välillämme kuin vuosien hiomat ajatukset. Väsyttää. Ojennan teoksen Vesalle. Ystävyytemme asuu talossa, joka saattaa näyttää purkuvalmiilta, mutta hellassa palaa silti tuli ja pirtissä on lämmin. Nyt hänellä on pysyvä työpaikka, mutta luulen, että arvostusta hän ei koe saaneensa. Vesa räjähtää nauruun. Kysyn Vesalta yksityiskohtia juttua varten. Vesa kääntelee kirjaa kädessään. Juttelen yleisesti tekstin ideasta. Hän osaa kulkea luonnossa ja piileskellä, rakentaa yöksi laavun. Ehkä tämä juttu on eräänlainen ehdotus kunnostustyön aloittamiseksi. Se ei kuulemma haittaisi, sillä Vesa pärjäisi omillaan; hän kyllä saa metsästä riistaa ja vedestä kalaa. Kämppä kaipaisi toki remonttia. Syön leipäni kiltisti. Mikäli dystopia kävisi joskus toteen, Vesa on luvannut tulla hakemaan minut ja perheeni suojelukseensa. Erään myöhäisen jaon jälkeen nousen pöydästä, haen reppuni ja kaivan sieltä esiin uusimman romaanini Pienen hauen pyydystys. ”Tämä fileoitiin kunnolla.” Kiitän Vesaa avusta. Muistoja: Viltti mytyssä korituolissa Vesan lapsuudenhuoneessa, joka on täynnä hohtavan harmaata kesäyön valoa. Pokeribuumin ollessa kuumimmillaan Vesa opiskeli teoriaa kirjoista ja kyni humalaisia viihdepelaajia netissä. Vesan puhe ja pokerin rituaali kannattelevat tilannetta. Jään pokerissa viisi euroa tappiolle ja haen kolikot lompakosta. Hän arvioi jääneensä voitolle joitakin tuhansia euroja. Kun teemme lähtöä juna-asemalle, kerron Vesalle, että olen saanut seuraavaan kirjaan kolmentoista tuhannen euron apurahan. Oikeastaan meidän pitäisi mennä nukkumaan, mutta kumpikin tietää, että aikaa ei ole paljon. Niissä on juustoa, chiliä ja valtavasti valkosipulia. Kello lähestyy kolmea yöllä. Kaikkia asioita ei voi kertoa. ”Minähän sanoin, että sinä syöt täällä lihaa”, Vesa sanoo ja haukkaa omasta leivästään. Vesa kaipasi pysyvää työpaikkaa ja arvostusta. Rekku lojumassa viltin päällä korituolissa Ähtärissä tietokoneiden näyttöjen välkkeessä, silmät puoliummessa. S aunan jälkeen aloitamme rituaalin kolmannen vaiheen eli pelaamme Texas Hold ’emia vitosen panoksilla. Vesa on levittänyt pöydälle veraksi punaisen, nukkaantuneen Montreal Canadiensin viltin, joka hänellä on ollut yli kaksikymmentä vuotta. Vesan kaltaiset vahvat, käytännölliset ihmiset. Hänen kasvoilleen leviää virnistys. Jotkut varmistan, toisista tiedän. Hän ottaa tukea keittiönpöydästä kaksin käsin.. Ihan jokaisessa
54 IMAGE HUHTIKUU 2020
HUHTIKUU 2020 IMAGE 55
56 IMAGE HUHTIKUU 2020
Sataa räntää. Enkä tosiaankaan koskaan, kertaakaan erehtynyt puhumaan tunteistani, koska se on ”akkojen hommaa”. Mieleeni muistuu yksi juttu. Irvistän ja klikkaan viestiä. ”Mitä meinaat?” Kerron yrittäväni selvittää, mikä on Vesan isänmaallisuuden sisältö. Jälleen Vesa ymmärsi. Selitin ne käytännölliset ja kulttuuriset syyt, joiden takia kasvisruoka muistut taa joskus liharuokaa niin termistön kuin muotoilun tasolla. Huolestun, ehdinkö vaihtaa Seinäjoella ajoissa Helsinkiin menevään junaan. ”Joo.” Tiedustelen, mitä arvoja siihen liittyy. Lähetän tekstin Vesalle myöhään lauantaiiltana. Mutta sitte toisinpäin. HUHTIKUU 2020 IMAGE 57 Hän jatkaa nauramista. En tarkistanut itse, kuinka kauan ajamiseen menee. Vesa paheksuu myös sitä, että aseita ei saa enää myydä Face bookissa. Kuinka paljon minä jou’un kävelemään mettässä, että saan kolometoista tonnia kasaan… Ei siinä. Hän itse on sentään pitkälle opiskellut, ammatti korkeasta valmistunut ihminen. ”Jos käyttää, niin sillon on päällä huomioliivit.” Nyt on minun vuoro pyöritellä päätäni. ”Jaa. ”Niinku olen aina sanonu. Hän on korjaillut joitakin vuosilukuja ja työpätkien titteleitä. Hänellä jää jousitreenit väliin, mutta ei kuulemma haittaa. Kun Vesa käytti kolmen hengen Whats appryhmässä loukkaavaa termiä, ilmoitin heti, että tätä en halua kuulla toiste. ”Kiitos”, sanon. Istun autossa hiljaa, puren hammasta. Vesa kommentoi liikennettä. Kysyn, kokeeko Vesa olevansa isänmaallinen. ”Sama kai se on heittää sut Seinäjoelle”, Vesa sanoo. Siksikö, että olen kasvanut yhteisössä, jossa kiväärivali koima seinällä on itsestäänselvyys ja tietyistä ihmisryhmistä saa puhua niin karkeasti kuin haluaa. Kännykän näyttö välähtää. Jos minä pyyän sulta kolomentoista millin räikän, saan meisselin. P akerran juttua seuraavan viikon. Vesa vilkaisee minua. Jännittää: emme ole tot tuneet puhumaan asioista, joita otan artikkelissa esiin. Istumme autossa. Olemme Parkanossa kaksikymmentä minuuttia ennen junan läh töä. Vesa parkkeeraa Jeepin, minä käyn ostamassa automaatista lipun. Lähdemme ajamaan Parkanoon. Luotin Vesaan, hänen arvioonsa. Vesaakin huvittaa. PRKL, ENS KERRAN SUU AUKI SIINÄ KOHTAA KUN AJATUK SISSA LÄTKÄSEN KINKUT LEIVÄLLE ENNEN UUNIIN MENOA. Miksi en sano vastaan. Vesa kuittasi ymmärtäneensä eikä ole sanaa toistanut. Sen väri.” Minulla on ylläni tiilenpunainen R-Collectionin parkatakki. Kun kutsuin puolisoni kanssa valmistamaani tofumureketta jou lukinkuksi, Vesa hyökkäsi kinkkusanan käyttöä vastaan. Ampumaurheiluharrastus on kuu lemma tehty liian hankalaksi. Tartte muitten tulla saatana. Kohtaan, jossa kuvailen Vesan juuttuneen myyttiseen miesmuot tiin, hän on kirjoittanut: joka edelleen ihastelee auringon nousuja ja laskuja, seuraa luonnon menoa ja elukoita ja ajettelee monesta nähdystä elukasta ”ompa kiva ja söpö” ja tunnen pientä surua riemun seassa, kun saa saalista jahdeissa Sen osion perään, jossa mainitsen Vesan lupauksesta tulla nou tamaan minut ja perheeni kaatuneen yhteiskunnan raunioista, on ilmestynyt neljä sanaa: eihän sitä kaveria jätetä ?. Ilmeisesti rähinän nostaminen kannattaa. ”Mitä vähemmän tietoa, sitä jyrkemmät asenteet”, Vesa pohtii. ”Saa tänne tulla muualta töihin, joo”, Vesa sanoo. Tunnepuhumisen opettelin vasta myöhemmin. En voi uskoa sitä todeksi. ”Ne on kuitenki ihimiset, jokka tappaa, ei aseet. Edessä oleva Toyota Avensis on ”anjovis”, liikennekamerat ovat ”tele känpönttöjä”, poliisit ”paskalakkeja” ja jonossa edempänä näkyvä matkailuauto ”päältä ajettava tiskipöytä”. Lopulta hän pyyhkii silmänsä ja sanoo: ”Voi vittu. Juna tulee. Sitä paitti eniten murhia tehään leipäveittellä.” Seuraavaksi Vesa puhuu maahanmuuton ongelmista. ”Ei ukot käytä täällä kirkkaita värejä”, Vesa sanoo. Tiedän, mitä Vesa ajattelee tätä lukiessaan. ”Mutta ei tartte tulla elämään meiän rahoilla, kiitos.” Vesa kertoo huomanneensa, että duunariportaassa asenteet ovat vielä rajummat. Onneksi olokoon. Juiceko on ruvennu kasvattamaan selekärankaa.” Vituttaa myöntää, että työ on yhä kesken. Niin kuin aina. Mat kalla kysyn kaikki ne kysymykset, jotka jäivät edellisiltana esittä mättä. Nousen ylös. Uskallan avata jutun, johon Vesa on naputellut kommentteja. Vesalta on tullut kapitee leilla kirjoitettu viesti, joka alkaa kirosanalla. Istun sohvalle. Helvetti, seuraavalla kerralla en kyllä syö niitä kinkkuleipiäkään. Minä olen helevetin ilonen sinun puolesta.” Melkein herkistyn. ”No oli se yllätys minullekin”, Vesa sanoo. Kotona minua odottaa puoliso pienen vauvamme kanssa, enkä tahdo olla heistä kauempaa erossa. Minä olen niin kyllästynyt tähän perintöön, tähän raskaaseen viittaan, jota laahaan kaikkialle perässäni. Ja heti perään: Ja siis anteeksi, tarkotus ei ollut tuputtaa lihaa. Jopa sanoi, että pitäisi kokeilla sapuskaa joskus itsekin. Pari kertaa olen älähtänyt. Risteyksessä vilkuttava maitoauto kuljettaa ”niittyviskiä”. Ja tähän kaikkeen minä sanon: ”Okei.” Olen miltei kaikesta edellä sanotusta eri mieltä. Pikkukylässä asuessani en ollut ensimmäisenä pilkkaamassa ulkomaalaisia, mutta ivaa kuullessani en heitä kyllä puolustanutkaan. Jos minun pitäs tehä kolumni… en minä ees tiiä, mistä alottaa.” Asemalla saamme kuulla, että taajamajuna on puoli tuntia myö hässä. Veteraanit tämän meille hommas, ja me tämä pietään jumalauta.” Vesa alkaa paasata aselaeista. ”Tuo takki. ”Tuli tästä yksi maakuntamatka saatana.” Vesa on valmis viemään minut vaikka Tampereelle, mutta VR:n sivuilta löytyy Parkanonyhteys, jonka avulla ehtisin kotiin järke vään aikaan. ”Meiän maa perkele. Vesa menee eteiseen ja nappaa takin niskaan. Metsästyskiväärin voi vielä ostaa suht helposti, mutta .22 kaliiperin puoliautomaattipistoolin hankkiminen on jo työn takana, ysimillisestä ja siitä isommista puhumattakaan. Kysyn, mikä ulkonäössäni on vikana. Ammatinvalintakysymys. Painoin pääni, pysyin hiljaa. S einäjoella ehdimme asemalle parahiksi näkemään, kuinka juna nytkähtää liikkeelle
58 IMAGE HUHTIKUU 2020
TeksTi tuija siltamäki kuvaT double happiness. Kaikki kysymykset eivät kuitenkaan kelpaa identiteet tien taistelukentiksi. Identiteettipolitiikasta on tullut politiikan uusi normaali. HUHTIKUU 2020 IMAGE 59 Image pyysi kolmea markkinoinnin ammattilaista kreaamaan tylsistä aiheista seksikkäitä identiteetti kysymyksiä
”Nike-juttu” olisi meillä mahdoton, koska suomalaiseen brändinhallintaan kuuluu pikemminkin riskien kuin julkisuuden hallinta, Eilola sanoo. Se on hyväksi bisnekselle. Massaan yritetään sulautua eikä erottua siitä. Sen vauhdittajiksi sopisivat Mehiläinen ja Terveystalo. Eilola pistää diat pyörimään. Eilola kuuluu kokoomuksen mainostoimistonakin tunnetun Bob Helsingin perustajiin, ja vuosien varrella toimistolle on kertynyt mittava kokoelma ”sotajuttuja”. Even if it means sacrificing everything.” ”Mad Men -ajalta yksi mainosmies on sanonut, että periaate ei ole periaate, ellei se maksa sinulle rahaa.” Mutta näissä hommissa periaatteilla myös tehdään rahaa. Kannatetaan naloksonin jakamista ja pistohuoneita. Etsinnöissä auttaa perusteellinen pohjatyö. Eikä siinä vielä kaikki! Suomalaiset-ympyrästä paljastuu, että suomalaiset suhtautuvat entistä sallivammin mietojen huumeiden käyttämiseen ja myönteisesti humaaniin hoitoon. Kun yritys ottaa kantaa yhteiskunnalliseen asiaan, sitä ylistetään rohkeudesta ja empatiasta. ”On eri asia lähteä hakemaan huomiota epärelevanteilla tempauksilla, mutta tämä on umpirelevantti, tämä on pyöreä maapallo!” Mutta tuskinpa terveysyritykset tällaisesta innostuvat, Eilola epäilee. Jokainen firma vuorollaan ilmoittaa Hesarin etusivulla olevansa vastuullinen. Somepotentiaali on valtava. Voiko klassisempaa vastakkainasettelua olla. Käyttäjät eivät uskalla hakea apua, koska pelkäävät laillisia seurauksia. Tai ainakin melkein. Riippuvuudet, kuolemat ja kustannukset vähenisivät. Suomalaiset, muuttuva maailma, päihdeongelma. Hiekan sävyillä sisustetussa neuvotteluhuoneessa on lämmin valaistus, valtava lyyraviikuna ja fantastista aasialaistyyppistä salaattia. Nykyään yritykset tavoittelevat Eilolan mukaan kaupallisen menestyksen lisäksi yhteiskunnallista roolia. Sotiemme veteraaneille kerätään rahaa 80 vuotta talvisodan päättymisen jälkeen, saimaannorppaa tukevat kaikki Mikkelin ammattikorkeakouluopiskelijoista (pyöräilytempaus) Ylen toimittajiin (norppauinti). Pelätään hallituksen puheenjohtajan ja osakkeenomistajien reaktioita. ”Kirjoita siihen, että Bob the Robot lähtee heti tekemään niille kampanjaa. Eilolan tunnettuihin kampanjoihin kuuluvat esimerkiksi Sauli Niinistön vaalikampanja Työväen presidentti, Saarioisten äitien tekemää ruokaa, Elisan hintasaarnaajat, Tokmanni-mies ja uusi lastensairaala. Ympyröiden leikkauspisteestä löytyy jotain, joka on totta, vahvaa ja sellaista, jota kukaan muu ei ole vielä hoksannut, Eilola selittää. Mutta niin ei tarvitsisi olla, seuraavat ”slaidit” sanovat! Niiden mukaan Suomen huumepolitiikka on vanhentunutta. ”Screenille” napsahtaa kolme toisiaan leikkaavaa ympyrää. Huumeiden käyttö lisääntyy, Pohjoismaissa kuollaan huumeisiin enemmän kuin muualla Euroopassa, Suomessa kuolee erityisesti nuoria sekakäyttäjämiehiä. ”Kyllä poliitikot tietää, mitä pitäisi tehdä. Eilola lähestyy keskipistettä. Hänestä muutos on vain ajan kysymys. Hankalampia tapauksia olisi. Eilola vertaa Suomen huumelakia Galileo Galilein kohteluun, itäblokkiin, tupakkayhtiöihin, kieltolakiin. E ilola sanoo, että Imagen tehtävänannon kaltaisia pyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän. Viestintätekojen pitää kuitenkin olla tarpeeksi isoja, että ne nousevat yleisön tietoisuuteen. Vuonna 1997 luotu laki perustuu kieltämiseen eikä ongelman hoitamiseen, Eilola tulkitsee. Suomalainen auttaa aina. Se on toki hyväksi liiketoiminnalle, mutta trendi on Eilolan mielestä jopa riistäytynyt käsistä. Esimerkiksi päihdeongelmaiset. Mutta ne nilkit, pelkurit, eivät uskalla!” Eilola vetäytyy tuolissa taaksepäin ja puhuu lähes kuiskaten. ”Siis… Ne on tappajia.” Ja siinä se tulee, kampanjan ydin, käsikranaatti ja dynamiitti, jolla muutos saadaan aikaan! Kansa ja tiedeyhteisö vastaan välinpitämättömät, selkärangattomat, itsekkäät poliitikot. ”Jos ne tulisivat sanomaan, että kuulkaas ihmiset, täällä tapetaan kansalaisia. Vain vanhentuneet moraalikäsitykset ovat esteenä. Se julisti aktivismistaan tunnetun jenkkifutaajan Colin Kaepernickin kasvoilla: ”Believe in something. Nenäpäivä-keräyksessä suomalaiset lahjoittivat viimeksi yli kaksi miljoonaa euroa ”maailman lapsille”. Miten suomalaiset saataisiin innostumaan heidän auttamisestaan. Viestin ja faktojen välittämisessä kannattaisi hyödyntää tarinoiden voimaa, tehdä ehkäpä jokin vaikuttava verkkofilmi. Eilola esittelee löydöksiä. Sellainen voisi olla esimerkiksi humaania päihdepolitiikkaa ajava kansalaisaloite ja sen näyttävä tukeminen. Heitä on helppo auttaa. Aulan vitriini on palkintoja väärällään, ja Eilola on tästäkin tehtävänannosta innoissaan. ”Kaikki” THL:stä Unescoon ja YK:hon ajavat humaanimpaa päihdepolitiikkaa. Korruptoitunut eliitti vastaan totuuden tietävä kansa. Ne saavat varmasti älämölöä osakseen, mutta kuinka paljon tuommoinen aloite saisi myös hatunnostoja?” Eilola vertaa toistaiseksi fiktiivistä huumekampanjaa Niken Black lives matter -mainokseen. Istuvat viereen bussissa, mölyävät metroasemalla, loisivat yhteiskunnan tuilla, piikittävät Oodin vessassa. Soitto riittää.”. Mutta apua hekin tarvitsevat. He eivät ole yleensä söpöjä, ja suomalaisen mielestä he ovat aina liian lähellä. Nikekin sai niskaansa tiukkaa kritiikkiä ja jopa vihaa – mutta pörssikurssi nousi ennätyslukemiin. Eilola uskoo, että tuloksia voitaisiin saavuttaa jo sillä, että Mehiläinen ja Terveystalo kertoisivat julkisuudessa kannattavansa humaania päihdepolitiikkaa. Yliannostuksia voitaisiin estää jakamalla käyttäjille yliannostuksia ehkäisevää naloksonia, mutta niin ei tehdä, koska se olisi moraalitonta, Eilola puuskahtaa. Sotaveteraaneja on loputtomien sotaliitteiden maassa mahdoton unohtaa, norpat ovat söpöjä ja ”maailman lapset” mukavan etäinen ja abstrakti kohde. 60 IMAGE HUHTIKUU 2020 1: Olisiko hetki aikaa puhua päihde ongelmaisten ihmisoikeuksista. Humaanimpi päihdepolitiikka auttaisi sekä käyttäjiä että yhteiskuntaa. Toimisto syntyi vuonna 2013 Robot Creative Agencyn ja Bob Helsingin yhdistyessä. Siihen vastaa Kari Eilola, mainostoimisto Bob the Robotin senior partner. Se on versio Bobin työkalusta, jota käytetään hahmottamaan, mikä käsillä olevassa ”keississä” on olennaista. Elisa näkee itsensä digitalisaation edelläkävijänä, ja OP:n tammikuussa julkaistussa suuryritystutkimuksessa 56 prosenttia johtajista ajatteli, että heidän yrityksensä tehtävä on ratkaista ”polttavia yhteiskunnallisia ongelmia”
HUHTIKUU 2020 IMAGE 61
62 IMAGE HUHTIKUU 2020
Siinä vain yksi kolmesta saisi koneesta päävoiton, hoitopaikan Suomesta. Siirretään kuva Helsingin Stockmannin eteen ja laitetaan maassa makaavien punavankien tilalle ministereitä ja virkamiehiä. Tai nettimainoksen ”Vaippa vai vero?” joka kysyisi ihmiseltä, maksaisiko hän mieluummin vähän enemmän veroja, jotta vanhusten vaipat saataisiin vaihdettua. Samaan aikaan toisaalla mietitään, mitä voisi tehdä Suomen yhä pahenevalle hoitajapulalle. Markkinointiviestintä nojaa maksettuun näkyvyyteen, viestintämarkkinointi ansaittuun. ”Ihan hyvin voisi.” Muitakin vaihtoehtoja on. Tehdäänkö kolmen kuukauden vai vuoden kampanja, tarvitaanko siihen kaksi vai kaksikymmentä ihmistä. Yhteiskunnallista ongelmaa ei voi ratkaista kampanjalla, Parkkonen toteaa. Riittääkö oman toimiston asiantuntemus vai tarvitaanko yhteistyökumppaneita. Mistä tietää, että fiktiivinen kampanja olisi onnistunut. ”En tiedä, mitä se auttaisi, kun pitäisi saada demokraattinen päätös aikaiseksi. Mukaan otettaisiin ehdottomasti myös vaikuttajia: bloggaajia, tubettajia ja artisteja. Onneksi ratkaisu keksittiin nopeasti. ”Käytetään hyväksi kollektiivista kostomentaliteettia.” Kampanja havainnollistaa, mitä Suomessa tapahtuu, jos hoitajien ahdinkoon ei reagoida. Ongelma on se, ettei kukaan kohta enää halua hoitajaksi, koska työ on niin rankkaa ja palkka pieni. Sitä voi jatkaa verkossa, esimerkiksi Veikkauksen kanssa tehtävällä tyhjä arpa -pelillä. Tarkoitus on saada poliitikot tajuamaan, että kysymystä ratkottaessa puoluepolitiikka on laitettava sivuun. Mutta jos kampanja onnistuu hyvin, aihe nousee keskusteluun mediassa, sosiaalisessa mediassa ja baaripöydissä. Selvä pyy. Seuraavan 15 vuoden aikana sote-alalle tarvitaan Helsingin Sanomien mukaan lähes 200 000 uutta työntekijää, koska nykyiset työntekijät eläköityvät, väestö ikääntyy ja hoidon tarve kasvaa. Mellakka Helsinki on luova prja viestintätoimisto. Ero mainostoimistoihin on Parkkosen mukaan se, että jos markkinointitoimistot tekevät markkinointiviestintää, Mellakka Helsinki tekee viestintämarkkinointia. Kaupunkiympäristön toimialalle myönnettiin noin 400 000 euroa vuodessa palkkojen tarkistukseen, ja noin pari sataa kaupungin rakennuttamis asioista vastaavaa ammattilaista saa tänä vuonna 50–200 euron palkankorotuksen. Parkkosen mielestä nyt aletaan tehdä isoa ja pitkää, jopa vuoden pituista kampanjaa. Lifestyle-bloggaajien palkkiot liikkuvat tuhansissa euroissa, tubettajille maksetaan viisinumeroisia summia, artisteille sitä luokkaa tai enemmän, riippuu kuinka iso ja pinnalla on, Parkkonen kertoo. Siinä on vain se pulma, että kaikki tietävät sen jo. Kumppaneiksi hän kaavailee brändija identiteettitoimistoa vastaamaan ”mielettömästä” visuaalisesta puolesta, ”filkkaa” varten hyvä tuotantotoimisto ja kolmanneksi poliittisen vaikuttamisen hallitseva taho. Lehtijuttuja tehtiin vuodessa lähes neljäsataa, Parkkonen sanoo. Esimerkiksi Nesteen kamppiksessa Saara-kielinainen menee Nesteelle ”harjoitteluun”. Ensin etsitään aiheesta ”kaikki mahdollinen tieto”. Siinä voi auttaa esimerkiksi paikallislehtikatsauksistaan tunnettu Jani Halme, joka opettaa koulutuksissaan rakentamaan tarinoita kääntämällä asiat ympäri. Se, miten viesti pääsee esille, riippuu tietenkin rahasta. Puoluekenttä jakautuu, eikä päätöstä saada koskaan aikaan. ”En usko, että kukaan voi vastustaa tätä asiaa.”. Hänestä ideoiminen on ”labyrintissä seikkailua”, pitkäjänteistä työtä, jossa törmäillään seiniin, perehdytään asioihin ja yritetään katsoa niitä eri näkökulmasta. Voisiko Roni Back mennä hoitokotiin kokeilemaan hoitajan työtä. Järjestettiin pressija kutsuvierastilaisuuksia. Mellakka managementin listoilla on Linda Liukkaan, Anna Perhon ja Maria Veitolan kaltaisia vaikuttajia. Mellakka Helsinki ”rakensi näkyvyyden” myös Kimi Räikkösen elämäkerralle ja ”kertoi maailmalle” Sunrise Avenuen lopettamisesta. Parkkonen väittää, ettei se pidä paikkaansa. Se on se viesti, joka pitää saada välitettyä, Parkkonen kiteyttää. Suurelle yleisölle karut faktat tarjoillaan yksinkertaisessa muodossa, poliitikoille laaditaan laajemmat skenaariot ja visiot. Mellakka Helsingin toimitusjohtajalla Santtu Parkkosella on pari ideaa. Ehkä he voisivat käydä vaikka puhekeikoilla. Mutta nyt alkaa kuulostaa siltä, ettei tässä hyödynnetä lainkaan asiakkaan toivomalla tavalla identiteettipolitiikkaa ja poliittisen järjestelmän polarisaatiota. ”Me tehdään viestintä edellä, mutta meillä on myös markkinoinnin keinot käytössä.” Niitä Mellakka Helsinki hyödynsi, kun Kampin kauppakeskuksen neljänteen kerrokseen alettiin valmistella Muji-myymälän avaamista. Vaihtoehtoja on paljon, mutta se on ainakin selvää, että palkkoja ei ole varaa nostaa – vaikka ”kansa” sitä vaatii ja Tehyn johtaja uhkailee, että elleivät palkat nouse, terveydenhoito romahtaa. Parkkonen ehdottaa, että versioidaan Suomenlinnan vankileirillä Susisaaressa otettu kuuluisa kuva, jossa ihmiset makaavat maassa. ”Kukaan ei ole hoitanut noita ihmisiä, he ovat jääneet heitteille.” Kova message! Raju kärjistys on tapa herättää huomiota ja keino päästä puhumaan itse ongelmasta. Tilanne pahenee tulevaisuudessa. Korkeintaan tulee laimea kompromissi, kun pitäisi tehdä järisyttävän iso ratkaisu.” Hyvä on sitten. HUHTIKUU 2020 IMAGE 63 2: Haloo, kuuluuko hoitajan hätä. Hoitajien asian ajamiseen hän näkee kaksi reittiä. Kaupunki kasvaa kovaa tahtia, mutta rakennusalaa vaivaa työvoimapula. Poliittisille peleille ei ole aikaa. Voidaan lähteä kasvattamaan hoitajien työn arvostusta ja kertoa, millaisia työn sankareita he ovat. M ad Menissä ja mielikuvissa mainokset syntyvät niin, että mainoshenkilö saa kuin tyhjästä loistavan idean, kirjaa sen ylös ja pam, mainos on valmis. Ongelma ei ole se, ettei hoitajia arvosteta. Kiire pakottaa hoitajat toimimaan jatkuvasti vastoin ammattietiikkaansa. Yksi tehtävänanto oli hankkia avajaisaamuksi tuhat ihmistä jonoon. 85 prosenttia erikoissairaanhoidossa työskentelevistä hoitajista harkitsee joskus alanvaihtoa, 9 prosenttia päivittäin. Riittävän iso ”haloo” voi laittaa muutoksen liikkeelle. Jotain on pakko tehdä, mutta mitä. He ovat nykyään mainonnan – tai viestinnän, miten vain – isoja nimiä. Tammikuun lopussa Helsingissä havahduttiin ongelmaan. Labyrintissä Parkkonen on tullut siihen tulokseen, että annetaan päättäjien maistaa omaa lääkettään
64 IMAGE HUHTIKUU 2020
”Se on yksinkertaisesti eettisesti väärin”, Vuori toteaa heti kättelyn jälkeen. Vuori – joka tässä jutussa puhuu yksityisajattelijana eikä koko Milttonin edustajana – selittää. Poliittiselta kampanjalta hän puolestaan kaipaa isoa ideaa. Kampanjasaitille kylmää dataa ja makrotaloustieteilijöiden laskelmia. Mitä Vuori suostuisi tekemään. Olisi 102-vuotias Olavi, joka ajaisi ambulanssia ja nukahtaisi rattiin. Jos lapsia halutaan, niitä hankitaan vaikka maailma palaisi. Vuori sanoo, että näin käy joskus. Satavuotias hoitaja, joka ei näe, mitä lääkkeitä kellekin jakaa. Mutta miksei enää haluta. Vuori ajattelee, että parhaat mainokset ovat usein myös elämänmyönteisiä, lempeitä ja humoristisia. Sillä jos ja kun syntyvyys ei käänny nousuun ja jos työperäistä maahanmuuttoa ei lisätä, Suomessa eletään Vuoren mukaan oikeasti vuonna 2050 Kärpästen herran vanhusversiossa. Sen ”tylyt luvut” kertoivat, että Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2031, eikä meillä 15 vuoden kuluttua ole enää yhtään maakuntaa, jossa ihmisiä syntyisi enemmän kuin kuolisi. ”Mulla on sellanen teesi, et palmut on niinku luonnon keino kertoo ihmisille, mis kannattaa asuu.” ”Pitääkö aina kaikki säilyttää, eiks Suomi voi vaa hitaasti kuolla pois”, Vuori virnistelee. Jos nykyinen hyvinvointivaltio halutaan säilyttää edes jotenkin, on joko hankittava lisää työntekijöitä, työskenneltävä satavuotiaiksi tai laskettava palvelutasoa. Tuote ei ole tarpeeksi houkutteleva. Ehkäpä, mutta Milttonin art director Jesper Vuori ei suostu sellaista kampanjaa tekemään. ”Mä en halua koskaan luoda synteettisiä kulutustarpeita.” V uoresta mainostoimiston tehtävä on auttaa kestäviä tuotteita raivaamaan suurempia markkinaosuuksia ja saada kuluttajat vaatimaan yrityksiltä vastuullisempia tuotteita. Kenties markkinoinnin avulla saataisiin välitettyä kohderyhmälle myönteisempi – ehkä jopa trendikäs! – kuva lapsiperhearjesta. ”Kansa muuttuu, ihonväri muuttuu, uskonnot muuttuu, kulttuurit muuttuu, kielet muuttuu, Suomessa ei välttämättä puhuta enää suomee mut so be it, sillee planeetta vaa toimii.” Tai sitten voidaan tehdä sellainen kampanja, että pistetään Suomi pakettiin. Tulipa täystyrmäys. Yksityisajattelija Vuori aikoo tehdä tästä maahanmuuttokampanjan. Että asiakas on ajatellut asian väärin tai siinä on jotain eettisesti arveluttavaa. Viime syyskuussa alkoi hirveä hässäkkä. Julkisuudessa korostuvat lapsiperhe-elämän haasteet, kuten väsymys, perheriidat, kuravaatteet ja alituinen kuskaaminen sählytreeneihin. Ne eivät kuitenkaan kerro koko totuutta tuotteesta. Silloin vastuullisuudesta tulee kannattavaa ja yrityksen toiminnasta eettisempää, vaikka toimitusjohtajaa sellainen ei kiinnostaisi pätkääkään. Ei kumpaakaan. ”Meidän pitäisi olla paljon paljon kiltimpiä toisillemme, kilpailla vähemmän ja olla lempeempii ja pehmeempii.” ?. Se vahvisti ”synkät pelot”, ja lehdistö ja poliitikot alkoivat kilvan etsiä syitä ”vauvakatoon”. Sellaisia on Vuorellakin. HUHTIKUU 2020 IMAGE 65 3: Kuinka tehdä lapsiperheelämästä houkuttelevaa. ”Se ois vaa niin bisarrii.” Vuori ennakoi, että kampanjasta tulisi ”sikana paskaa niskaan”. ”Lapset on upeita, ja mä rakastan mun tytärtä enemmän kuin mitää muuta tällä planeetalla, se on absoluuttisesti tärkein asia mun elämässä, mutta joillekin se ei oo blissful reality.” Hyvä on sitten. ”Kyllä mä pystyisin ihan suoraa sanoo, et A) tää on kampanja ja hypoteettinen tilanne, ja B) kyllä saa vähän hassutella, ja totuus on se, että tietyssä iässä ihminen muuttuu taas lapseksi.” Olisiko tämä siis jonkinlainen sukupolvien sota vai täyttyvien kaupunkien ja autioituvan maaseudun välisen vastakkainasettelun symboli. Mitä jos ihminen päättää kampanjan tai poliitikon puheiden takia hankkia lapsen, ja lapsesta tulee ”moniongelmainen huumenuori, murhaaja tai se jää auton alle”. Vuori visioi kymmenen-viidentoista sekunnin videoita tilanteista, joissa ei sinänsä tapahtuisi mitään pahaa, mutta tunnelma olisi uhkaava. Taloudellisetkin kannustimet ovat ongelmallisia, koska ne voivat kannustaa hankkimaan lapsia rahan takia. Tutkija toisensa jälkeen yritti selittää, että syitä lasten hankkimiseen tai hankkimatta jättämiseen on paljon, eikä mikään ilmastonmuutoksen tai taloustilanteen kaltainen yksittäinen tekijä selitä tilannetta. 92-vuotias pizzanpaistaja Elda, joka polttaisi vahingossa koko pizzerian. Toiseksi, syy lasten hankintaan ei Vuoren mielestä voi olla vain demografinen: että ”rakennetaan jotain Suur-Suomea” tai synnytetään veronmaksajia. ”Vähän sellaista Roy Anderssonin tai Ruben Östlundin ’stailii’.” Sopivuuden rajoja saa Vuoren mielestä venyttää niin paljon kuin niitä voi eettisesti puolustaa. Suurimman raivon välttämiseksi kampanjassa pitäisi dystooppisuudestaan huolimatta olla Vuoren mukaan lempeän humoristinen sävy. Viestin pitää tuntua samastuttavalta ja oikealta ja sen on oltava viestintäteknisesti hyvin tehty. Vaikuttaa siltä, että lapsiperheillä on brändiongelma. Synkät syntyvyysluvutkin saattaisivat kääntyä nousuun, jos mielikuvat olisivat myönteisempiä. Tilastokeskus julkaisi ”hälyttävän väestöennusteen”. Satavuotiaan ambulanssikuskin toilailuille nauretaan, mutta höperöitä vanhuksia myös rakastetaan. Kohtauksen jälkeen ruudulle lävähtää iskevä ”tagline” ja karuja faktoja. ”Yks joka ois tosi hauska mut samalla tietenkin ihan hirvee ois se, että me näytettäisiin vanhusten Kärpästen herra -maailma.” Se kertoisi väestön ikääntymisestä ja syntyvyyden heikkenemisestä toisen puolen: millainen todellisuus Suomea odottaa, jos asiat jatkuvat näin. Ensinnäkin kyse on vastuusta. Milttonilla onkin sovittu, ettei kenenkään tarvitse ryhtyä projekteihin tai asiakkuuksiin, jotka tuntuvat eettisesti epämukavilta
Miten päädyit kirjoittamaan näytelmän Diskothekiin. Teatteri on palkannut kääntäjän, Stefan Mosterin, joka on kääntänyt neljä versiota. Edellinen näytelmäni Prinsessa Hamlet oli samassa teatterissa Schauspiel Leipzigissä vuodesta 2017 lähtien. Odotukset ovat ”tosi kovat”, mutta Suo messa sillä ei pääse valokeilaan. 66 IMAGE HUHTIKUU 2020 Teksti oskari onninen Kuva Antti Raatikainen Näytelmäsi Eriopis – Medeian selviytyjätytär kertoo kaiken saa kantaesityksensä Leipzigissä Diskothek-näyttämöllä maaliskuun alussa. En edes ajatellut, että tällainen prosessi on olemassa. He ehdottivat jonkin aikaa ensi-illan jälkeen, että haluttaisiin tilata sulta teksti. Lisäksi on paikallinen kustantaja ja kustannus toimittaja. Mua on kohdeltu kuin saksalaista kirjailijaa. Itse hän alkoi näy telmäkirjailijaksi julistautumisenomaisesti. Mikä prosessissa on ollut erityistä. NÄYTELMÄKIRJAILIJA E. Näytelmäkustantamoista ja suomennoksista on puutetta, eikä eurooppalaisia hittiteoksia nähdä. Siksi eurooppalaiseen ja kansain väliseen dialogiin on vaikea liittyä. Kun sitä kysyttiin, olin että anteeksi mitä. Diskothek, johon tämä on tilattu, on Saksan tärkeimpiä uuden teatterin näyttämöitä. KARHU kirjoitti kään täjän ja kustannustoimittajan kanssa tilaustyönäytel män huippunäyttämölle Leipzigiin, Saksaan. Se käsit telee Eriopista, antiikin Medeian lapsensurmista eloonjäänyttä tytärtä, joka on jäänyt mytologian ala viitteeksi. Karhun uusi näytelmä tullaan myöhemmin näkemään myös Suomessa. Turvallisella etäisyydellä. L. Munhan piti olla jo silloin urani huipulla. Täällä teatteriin suh taudutaan nationalistisesti ja näytelmäkirjallisuutta aliarvostetaan, Karhu sanoo. Nythän meille tulee lopulta Suomeen näytelmä, joka on tehty saksalaisten kustannustoimittajien kanssa
Keskustelija
Ja se totuus voi olla kauhea, epämiellyttävä tai mukava. Nyt ne eivät tule. Jos suomalainen kirja tai elokuva menee ulkomaille, sitä rummutetaan valtavasti. Voisi sitäkin tehdä, mutta en tajua, millä ajalla. Temaattisesti se käsittelee empatiaa ja eksploitaatiota, kuolemaa ja julkisuutta ja true crimeä, johon kuuluu sellainen kuluttaminen, että hetken runkkaan jonkin tragedian äärellä ja meen sit eteenpäin. Olisi teeskentelyä väittää, ettei mulla olisi moraalista kantaa henkilönä ja kirjailijana. Löysin Eriopiksesta vain pari jotakin alaviitettä. Silloin tuntui, että Suomessa oli kirjailija-ohjaajia ja prosaisteja, jotka kirjoitti näytelmiä, joten me julistauduttiin muutaman opiskelija toverin kanssa voimakkaasti näytelmäkirjailijoiksi. Mulle päällekirjoittaessa nykyaika on ensisijainen, joten tässä Eriopis jää henkiin ja muuttaa näyttelijäisänsä luo. Niiden lisäksi sillä on tytär Eriopis. En ajattele, että taidetta ja moraalia voi erottaa, ja voi didaktisuus olla pitkästyttävääkin. Se saa pohtimaan sitä nationalismikysymystä. Olin Dea Loherista ja Elfriede Jelinekistä että apua, voiko näin kirjoittaa. Siitä tulee välillä taiteilijana olo, että olisi kaksi elämää ja oma näkökulma on muualla. Siihen ei oo mitään hyvää syytä. Mitä ajattelet teatterista vastarintana. 68 IMAGE HUHTIKUU 2020 keskustelija Mitä Eriopis käsittelee. l. Se on koodi, että ne ovat kirjallisesti mielenkiintoisia. Sittemmin sitä on esitetty paljon ympäri maailmaa, koska siinä on mässäilyn ja paaston tematiikkoja. Mä sanon tätä massanäytelmäksi. Se voi olla yksi syy, miksi Prinsessa Hamlet oli niin suosittu siellä [Saksassa]. Siinä mielessä olen nationalisti. karhu ”. Miltä suomalainen teatteri näyttää saksalaisesta perspektiivistä. Moni näytelmäkirjailija, kuten Milja Sarkola, Sofi Oksanen ja Saara Turunen ovat päätyneet lopulta kirjoittamaan proosaa. Taiteilijana yritän perätä kulttuurituontia. Kymmenen vuotta sitten mun näytelmien esityksistä ulkomailla uutisoitiin rutiininomaisesti, vaikka ne oli tosi pieniä juttuja. Entä tyylillisesti. On absurdi ajatus, että Suomi olisi niin ainutlaatuinen konteksti, ettei muilla olisi siihen annettavaa. Mietin, onko se intressin puutetta. Tai mitä true crimen ihmisille käy, kun kamera siirtyy eteenpäin. Olin että ette voi olla tosissanne. Nyt halusin kysyä, miltä tuntuu käsitellä hyvin henkilökohtaista asiaa hyvin julkisessa tilassa. Näytelmäkirjailija on Saksassa arvostettu ammatti, eivätkä ne ohjaa, kuten en minäkään. Kirjoitustyö voi johtaa epämukaville alueille. Tämä on pieni kieli, näytelmäkirjailijoita on niin vähän. Sain kavereilta saksalaisia näytelmiä. Antiikin vanhoissa kirjoituksissa Medeia tappaa kaksi poikaansa. Suomikin on seksistinen, mutta ei niin. Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta -romaani inspiroi tosi paljon tämän muotoa. Halusin löytää tapoja uudistaa näytelmää, mutten tiennyt, miten. Miten. Prinsessa Hamletin Saksan-kantaesityksessä ei ollut suomalaisia kriitikoita, eikä tuonne ole nytkään tulossa ainakaan niin, että tietäisin. Mua on kiinnostanut näytelmän lajin kehittäminen. Kirjoitan vain fiktiota. Ajatteletko tarjoavasi taiteella oikeita vastauksia ja moraliteetteja. Alkupiste on usein raivo, tyytymättömyys vaikka true crimen rakenteeseen. . Se osallistuu keskusteluun ja toivoo, että keskustelu on hyödyllistä. Enää sitä ei oo tapahtunut mun eikä kollegoiden töiden kohdalla. Onko romaani se, joka Suomessa ”tekee kirjailijan”. Suomesta käännetään muille kielille, mutta suomennoksista on puutetta. Ajattelen, että taide on kuitenkin sen verran velkaa totuudelle viime kädessä. Teatterilla täällä on aika voimakas kansallinen tulkintakehys. True crimeen kuuluu sellainen kuluttaminen, että hetken runkkaan jonkin tragedian äärellä ja meen sit eteenpäin.” –?e. Olen valmistunut teatterikoulusta dramaturgian linjalta 15 vuotta sitten. Saksassa on ollut todella seksistinen teatterikulttuuri ja supervähän naisohjaajia ja kirjailijoita. Millaisia Saksa-yhteyksiä sinulla on. Sitten haluan tarjota tilalle jotakin muuta. Siinä on myös jonkin verran dialogia, mutta enemmän se on sinä-muotoista tekstimassaa. Saan aika paljon näytelmistäni palautetta, että ne voisivat olla proosateoksia. Lähdin osittain apinoimalla tekemään ja löysin semmoista kautta brechtiläisen perinteen. Asioita luetaan suomalaisuuden kontekstissa. Tämä on nyt mun fiilis, mutta kun opiskelin teatterikoulussa, silloin hitit, kuten Mark Ravenhillin Shopping and Fucking, tuli Helsinkiin samaan aikaan kuin muihin Euroopan suurkaupunkeihin. Olin opiskeluaikana vaihdossa Berliinissä ja puhun saksaa. Nyt kirjoitin tätä näytelmää viisi vuotta. Tämä on spekulointia, mutta mun näytelmistä vaikka Leipäjonoballadin kantaesityksen yhteydessä korostettiin, kuinka ”tätä on suomalainen köyhyys”. Kirjailijana työskentelen eniten kysymysten kanssa. Olin silloin supernuori ja kriisiytynyt oman kirjoittamisen kanssa. Kyllä mulle mun työ on vastarinnan muoto, mutta en halua poseerata sillä, koska on ihmisiä, jotka tekevät konkreettisempaakin aktivismia. Se on proosannäköistä tekstiä, pitkä ja monipolvinen. Miksei teatteria. Ajattelen, että se on mun vastuu. Mutta jos kirjoittaa viisi vuotta jotakin työtä, on pakko olla avonaisia kysymyksiä. Kustantamot pyytävät multa säännöllisesti proosaa. Se oli juuri muuttumassa ja osui sellaiseen paikkaan
Jones Pauline Oliveros Pakko yrittää kirj– Miehen tie. Essee Elokuva Musiikki Kirja Stiller Räty Mr
Oltakoon Hännikäisestä mitä mieltä vain, tämä lause on totta ja pätee muuten ala-asteeseenkin. Itsevarmemmat niin sanotusti saivatkin (minä en tietenkään). Minulle huudettiin neitiä, tytöille, joilla eivät tissit kasvaneet, huudettiin ”lauta”, niille taas, joilla oli isot tissit, ”meijerit”. Vain puoli ihmiskuntaa synnyttää ja imettää. Silti, kun olen vieraillut esimoderneissa yhteisöissä, olen havainnut, että niissäkin on miehiä ja naisia ja heillä roolit. Sanotaan, että sukupuolet ovat konstruktioita. Nyt hän toivoo, että maailmaan kasvaisi enemmän ”neitejä”. Ympärillä on nuorten miesten joukko kannustanut, tehnyt samaa toisille. Minä olen. Minua on. En mahda mitään sille, että olen näennäisesti niin sanottu mies. Sillä tarkoitetaan, että ne syntyvät ihmisyhteisöjen roolittaessa yksilöitä ja ihmisten omaksuessa roolit. E ntä oletteko ahdistelleet vastakkaista sukupuolta. Tyttö alkaa haluta vaaleanpunaisia asioita ja poika pyssyjä, vaikka heidän isänsä on itsesäälisiä esseitä vääntävä itkupilli ja äiti nauloja seinään hakkaava kädentaitaja. Huudettiin: ”verta ja hikeä, flaidista”, muodostettiin rinki, estettiin opettajia keskeyttämästä tappelua. S en verran puolustan itseäni, että en valinnut ruumista, johon synnyin. Miksi oikein käyttäydynkään näin ääliömäisesti. Minunkin piti yrittää olla mies miehen ruumiissa, käydä käsiksi toisiin. Ei kulunut kauaa, kun paikkani koulun pihalla oli määritetty. Hakkausringissä selvisi, että mies on se, joka käy päälle lupaa kysymättä. En kyllä ole asiasta ylpeä. En tiennyt vastausta tuolloin, mutta nyt tiedän. Passiivinen iskujen vastaanottaminen oli parempi tapa saada potkiminen loppumaan kuin vastarinta. Minulle taas annettiin litsareita. Minäkin voisin pitää vaaleanpunaisia korkokenkiä mielelläni. Muistan, miten lukiossa keskikaljapäissäni finnit punehtuen ja sydän pamppaillen olen puristellut tyttöjä perseistä. Vähänkin järkevä tunnustaa, että tällaisissa rooleissa on paljon tarpeetonta. Matkin ympäristöäni, kasvoin sen tarjoamiin rooleihin. Poikien nokkimisjärjestys määriteltiin turpaanvetoperformanssissa nimeltä flaidis. Siksi Sahalinin nivhien keskuudessa miehet kalastavat ja naiset valmistavat lasten kanssa kotona. Tyttäreni voi alkaa tykistöupseeriksi, siitä vain. Muuankin tyttö heitti päälleni tuopillisen, mikä hetkeksi herätti. Kiusaaminen luokallamme oli sukupuolittunutta, kuten nykyisin sanotaan. 70 IMAGE HUHTIKUU 2020 Miehen tie Lapsena Janne Saarikiveä hakattin koulun pihalla. Ensimmäisellä luokalla olin aikuisten mielihaluja tarkasti seuraava pikkupoika, tyttöjen kaveri. Kiistelty kirjailija Timo Hännikäinen kirjoittaa, että ei kuoleman jälkeistä helvettiä tarvita, sillä yläasteen läpikäynyt tuntee kyllä helvetin. Sillä kerskuttiin. Otettiin pipo päästä, heitettiin lumihankeen ja lälläteltiin, vedettiin isompien kanssa pataan. ”Saarikivi on neiti”, huudettiin. ”Miehet” olivat huutaneet minulle, että olen neiti, ja potkineet. Lapsissani näen, miten sukupuolirooleihin solahdetaan. Usein tämä tapahtuu halukkaasti, joskus maahan hakaten. Opin makaamaan liikkumattomana, kun turpaanvedon ydinvaihe suoritettiin. Keskellä sitten hakattiin. TeksTi janne saarikivi O nko teitä lyöty turpaan
On tapana juhlia, että naiset saivat maassamme äänioikeuden ensimmäisenä maailmassa vuonna 1906, mutta muistetaan, että vuonna 1905 ei miehilläkään ollut äänioikeutta. Kukaan ei tarkista, ovatko tapahtumat oikeasti samanlaisia. Oivalsin, että ne, jotka potkivat minua ala-asteen pihalla kun en ollut kunnon mies, olivat oikeassa. Pääasia on, että ihminen kokee niin hetken, että saa painettua somen lähetysnappulaa. Minun ei pidä yrittää tehdä yhtään asiaa, mitä miesten kuulemma pitää tehdä, ellen itse halua. Suuri osa ystävistäni – sekä miehistä että naisista – on niin sanottuja feministejä. Jos olisin nainen, olisin synnyttänyt sarjassa, ollut vuoroin poltoissa ja imettänyt. Naisten asema on parantunut, siitä ei ole epäilystä. M iehet ovat kuulemma ahdistuneita, poissaolevia, vähäpuheisia. Naisilla on keskimäärin matalampi palkka kuin miehillä, mutta siitä, että juuri kenelläkään ei ollut rahapalkkaa, ei ole kuin reilu sata vuotta. Sodasta on 75 vuotta, ja tämä on pisin rauhanaika 1000-vuotisessa Suomen historiassa. A ikuistuessani, ehkä noin 23-vuotiaana, valoisana iltapäivänä kotiin päin kävellessäni muistan saaneeni oivalluksen. Silti se hämärtää sekä naisen että miehen normaalin aseman ihmiskunnan historiassa. Seurueessa oleva nainen puhuu omaa asiaa, se koskee muuta kuin muiden puhe, ja keskeytän hänet. Kaupungin ikkunoista hajosi kaksi kolmasosaa yhdessä yössä. Isäni ensi muistot liittyivät Helsingin suurpommituksiin kevättalvella 1944. Miehen keskeyttämänä oleminen on mahtava uhripositio, ja silloin on tärkeää, että minut nimetään mieheksi, samapa se, tunnenko itseni sellaiseksi. Sodissa miehet kuolevat mutta naiset jäävät henkiin. Hänestä tuli kirjailija oivalluksesta, että muut miehet ovat kuolleet. #metoo-kampanjan tarkoitus on tehdä näkyväksi naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu. Siellä on paisuvia lihaskudoksia. Hantimiehet taas hoitavat poroja ja naiset keittävät kodassa poronlihaa. Lähes jokainen tuntemani nainen päivitti tunnustuksia ja tarinoita seksuaalisesta häirinnästä. on kova ikävä.” Kun tietää nämä asiat isästä ja ukista, tuntuu kummalliselta, miten täysjärkisiä he olivat: puhuivat, itkivät ja nauroivat, ottivat syliin. Kun eräät heistä syyllistyvät väkivaltaja seksuaalirikoksiin (tiedättekö, että myös suomalaiset sotaveteraanit tekivät raiskaustilastoihin aikanaan piikin?), on alkanut kauhea vihapuhe, väkivallalla uhkailu. Mikähän heistä on moisia tehnyt, jo sukupolvien ajan. Olen ollut läsnä synnytyksissä ja nähnyt, miten epiduraalipuudutus ja ilokaasu helpottavat fyysistä ponnistusta, joka liittyy naiseuteen ja joka ei voi koskaan liittyä mieheyteen. Minua ette saa uskomaan, että on helpompi olla mies kuin nainen. Silti on ymmärrettävä, että menneisyys kokonaisuudessaan on kauhea, ei vain naisten menneisyys. Ala-asteen pihalla nauttimani sukupuolitettu kiusaaminen on siis varustautumista sotaan.. Että en pelaa jääkiekkoa, korjaa autoja tai saa aikaiseksi naisseikkailuja, joilla voisi ylpeillä. Se meni näin: minä olen neiti, ja se on hyvä. Kysymys on tulevaisuudesta, ihmiskunnan jatkumisesta. Vastaus on sota, miesten olemassaolon tarkoitus. Joka tapauksessa se on sitä, että kun ei ole oikea sota, on jokin muu kilpailu: olympialaiset tai kilpailu Nobel-palkinnoista ja pörssikursseista, hyppy tai heitto, maratoniin treenaaminen. Hän heräsi kranaattikuopassa, sai kehoonsa räjähtävän projektiilin sirpaleita. Eipä aikaakaan kun hän alkaa valittaa: ”Keskeytät minut siksi, että olet mies”, hän sanoo, ”miehet aina keskeyttävät.” On näet #metoo-kampanja. Sen alku oli vaikuttava. Neuvostoliittolaiset miehet siellä lentelivät kaupungin yllä. Isä oli äidin kanssa kotona kaksistaan, sillä hänen syntyessään ukkini lähti sotimaan ja saapui takaisin joskus talvija jatkosodan jälkeen, viiden vuoden kuluttua. Olin ymmärtänyt, että en tule koskaan täyttämään sukupuoliroolin mukaisia odotuksia. Käynnissä on maailman kilpailukykyisimpien maiden kilpailu, yliopistoranking. He ovat ”toksisia”, näin toistellaan joka tuutista. Kun kuolet Stalingradin pakkasessa suolet sylissäsi tai menehdyt orjuudessa, vaihtaisit mielelläsi osat kotirintamalla imettävän ja työtä paiskivan naisen kanssa. HUHTIKUU 2020 IMAGE 71 Voitte olla sitä mieltä, että se on biologiaa tai että se on historiaa ja psykologiaa, vaikea sanoa. Se on ollut olemassa vasta muutaman sukupolven ajan eräissä maailmankolkissa. Jos olisi ollut jokin muu vuosisata, olisin ollut isä kaksikymppisenä (ja aivan pihalla). Kuin muistutuksena normaalista on Suomeen saapunut viime vuosina joukko sodissa traumatisoituneita (mieskirjallisuudessa sanottaisiin ”karaistuneita”) arabeja. He haluavat purkaa sukupuolirooleja ja parantaa erityisesti naisten asemaa. Selvä, on kai sitten, masentavaa. Siellä on himoa ja ruumiinnesteitä, spermaa, pillulimaa, verta ja kyyneleitä. Naisten työtä on synnyttäminen, mutta miesten varsinainen työ on väkivalta. Sellainen juuri olenkin. Nyt 46-vuotiaana olisin jo kuollut kymmenenteen raskauteen. Ja ukkini puolestaan varttui, kun hänen isänsä oli vankilassa osallisuudesta edellisiin sotiin. Nobel-kirjailija Heinrich Böll, joka osallistui sotaan ensimmäisestä päivästä viimeiseen, ei sodan jälkeen löytänyt mistään elossa olevia saksalaisia miehiä, jotka olivat syntyneet vuonna 1917 kuten hän. Näinkö paljon on maailmassa häirintää. Kampanjan voimauttava perustarina panee ihmiset ympäri maailmaa mukauttamaan omat kokemuksensa siihen. Alkuperäiskansojen keskuudessa miesten kuolleisuudesta neljännes on monilla alueilla sotasurmia, minkä päälle tulevat vielä metsästysonnettomuudet. O n baari-ilta. Työväen arkistossa säilytetään A5-kokoisia paperilappuja, joihin seitsenvuotias isoisäni on rustannut vankilakirjeitä omalle isälleen: ”koska isä tulee kotiin. #metoo-kertomuksella on silti varjonsa. Järjettömimmilläkin sukupuoliroolituksilla on jossain kaukana häämöttävä biologinen pohja. Nyt pari vuosikymmentä myöhemmin elän maailmassa, jossa yhä useamman saan kuulla olevani mies. Sitten unohdin pitkäksi aikaa, että sukupuolet ovat olemassa. Miesten maailmassa on aina ajankohtaista vertailu: autojen, kellojen ja kännyköiden, tulojen vertailu. Harrastin seksiä ensi kertaa 18-vuotiaana, mutta lapsen sain 39-vuotiaana. Ei, sukupuolen kokemisen ytimessä ei ole konstruktiota. Ilmastonmuutosten, asevarustelun ja kansainvälisten konfliktien pomminvarma taustapahvi on kilpaileva mies. kalaruokaa. Että haluan puhua tunteistani, olla tyttöjen kaveri. Vuoteen 1901 asti piti naisen yliopistoon päästäkseen hakea ”vapautusta sukupuolestaan” (mikä älytön ilmaus), mutta tänä vuonna valmistuu Suomen yliopistoista todennäköisesti saman verran naisia kuin niistä valmistui naisia ja miehiä koko 1800-luvun aikana. Varokaa vain, suomalaiset miehet osaavat sotia, olemme sitä opiskelleet koulussa. Kysymykset, joita moderni feminismi ratkaisee, naisten oikeus työhön ja koulutukseen tai naisten samapalkkaisuus miesten kanssa, ovat syntyneet maailmassa, jossa väestö käy palkkatöissä, eikä koko ajan ole sota
Mielestäni se on keskiluokkainen, typerä ja vaarallinen. Toksisuutta feminismissä riittääkin. Siinä naiset ovat saavuttaneet asioita, joita tavallisesti tekevät miehet. M onet feministit sanovat, että on murrettava patriarkaatti, sukupuolten näkymätön maailmanjärjestys. Katson televisiota, jossa tunnettu feministi selittää, mitä on miesselittäminen, ja huokailen ahdistuneena. Minä, joka en edes ole mies vaan neiti. Nyt on päätettävä, halutaanko ahdistavista sukupuolirooleista oikeasti eroon. Nämä naiset sanovat kukin jonkin lattean viisauden, kuten ”älä anna minkään pimentää haaveitasi”. Sen nimi on Iltasatuja kapinallisille tytöille. Somali kohtaa Suomessa eri haasteita kuin liikuntarajoitteinen, ja joku on sitten vieläpä. Olen pahoillani. Se kertoo, että esimerkiksi suomalainen akateeminen nainen on eri asemassa kuin bangladeshilainen tehdastyöläisnainen. Mistään yleisistä miessuvun synneistä en sen sijaan ole pahoillani. Voin pyytää anteeksi niiltä, joita vastaan olen rikkonut, ja pyydänkin. Feminismin valtavirta on selvästi valinnut, että sukupuolirooleihin liittyvä ahdistus hoidetaan antamalla naisille sama miehinen näyttämisen tarve ja pätemisen ahdistus, josta olen koko elämäni kärsinyt. Kollektiivinen vastuu – anteeksi. Mutta kuinka kapinallinen on idea, että ihmisen tulisi tehdä uraputki ja nousta yhtiön, valtion tai oikeusistuimen johtoon. Asioista aina edistyksellistä mieltä oleva, erityisen tosikkomaisia päivityksiä kirjoittava mutta koomikon nimellä esiintyvä Iikka Kivi kirjoitti, että kampanjaa vastustavat naistoimittajat ovat uima-altaaseen paskovia virtahepoja. Voisi varmaan sanoa, että se on tyypillinen miesten vaatimus. Kyseessä on massapsykologia. Se on vaatimus saada määritellä, minkälainen maailma on ja miten se insinöörihenkisesti muutetaan parilla taikasanalla. T unnustukselliset mieskolumnistit aloittivat pian häpeäharjoituksen. Se edustaa kaikkea sitä, josta miehiä voisi syyttää: kilpailua, toisten tuuppimista, kukkoilua, toksisuutta. Minäkö vastuussa siitä, että ”mies” jossain Amerikassa on lähennellyt filmitähtiä. Heidän tulee vain hävetä julkisesti. Antakaa minulle anteeksi, jos voitte. Uhritarinat muokkaavat toisiaan. Sitten häpeän onnistuminen arvioidaan somessa. Ajassamme naiset saavat tavoitella samoja korkeuksia kuin miehetkin. Mikähän oikeusjärjestys Pohjois-Korean ulkopuolella tuntee sellaisen. N ykyajan tiedostavien ihmisten filosofia on nimeltään intersektionaalinen feminismi. Tiedätte, keitä olette, ja tunnette syntini. Mielestäni se on keskiluokkainen, typerä ja vaarallinen. Syytetyt menettävät maineensa eivätkä oikeastaan saa puolustautua. Syytetyt ovat aina syyllisiä. Vai halutaanko miesten kollektiivinen häpeäharjoitus ja miesten ja naisten välinen kilpailu, loputon valtataistelu. Tämä on ymmärrettävä mutta epämääräinen vaatimus. Kuka tahansa voi syyttää ketä tahansa mistä hyvänsä, ja tuomion langettavat toiset keskustelijat. Mutta kuinka kapinallinen on idea, että ihmisen tulisi tehdä uraputki ja nousta yhtiön, valtion tai oikeusistuimen johtoon. Evita Peronista tuli Argentiinan kansan rakastettu johtaja, Ruth Bader Ginsburgista Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari. Kun katson vihaa ja halveksuntaa, jolla ideologisesta feminismistä kieltäytyviä mutta katsomukseltaan liberaaleja naistoimittajia Ulla Apelsinia ja Sanna Ukkolaa inhotaan, muistan, miten vanhan polven kommunistitkin vihasivat sosiaalidemokraatteja paljon enemmän kuin oikeita porvareita. Vaadittiin esimerkiksi, että miehet ottaisivat ”kollektiivisen vastuun käytöksestään”. Tyttärelläni on kirja, jossa annetaan tytöille moderneja roolimalleja. 72 IMAGE HUHTIKUU 2020 Ajassamme naiset saavat tavoitella samoja korkeuksia kuin miehetkin
Toivon, että ketään ei enää koskaan kasvateta mieheksi. Toivon, että pormestarina toimii ja korkeimmassa oikeudessa jakaa oikeutta kaikkein pätevin ja oikeudenmukaisin henkilö, siitä riippumatta, onko hänellä kullia, tissiä, pillua, karvoitusta, niskaa, kainaloa tai päätä. Kun valkoinen heteromies puhuu, kiirehtii paikalle supertiedostaja, joka muistuttaa miestä tämän ”etuoikeuksista”. Tässä ajattelussa ihmisen ajatukset syntyvät ryhmän jäsenyydestä, eivät ajattelemisesta. Se jo osoittaa, miten naisten päästäminen johtavaan asemaan muuttaa maailmaa. HUHTIKUU 2020 IMAGE 73 liikuntarajoitteinen somali. Esimerkiksi minä olen valkoinen heteromies, koska näennäisesti olen sellainen professorintitteleineni, kyrpineni ja buutseineni. Uskon yhteiskunnalliseen tasa-arvoon, mutta en silti ole kommunisti tai sosialisti, sillä vasemmiston historia osoittaa yhteiskunnallisen tasa-arvon syntyvän ideologisen uudistustyön eikä vallankumouksen kautta. Kannatan sitä, että sukupuolesta poistetaan kaikki konstruktio ja että jäljelle jää vain liha, paisuvat kudokset, jotka olemme me. I hminen on ihminen sukupuolesta riippumatta. oka mitään elämästä tietää, tietää senkin, että elämämme on toisilta salattu, ja päälle näkyy vain kuoret. Kun muistelen kauan sitten kadonnutta ”neitiä”, joka ala-asteen pihalla otti turpaan, miellytti opettajia ja kanteli kiusaajistaan, minusta tuntuu, että se oli toksisen femininiininen tyyppi, epävarmojen naisten kasvattama pikkupoika, joka pelkäsi vaikeiden (fyysisten) asioiden yrittämistä, elämään kuuluvaa epäjärjestystä ja likaa. Kun joku haluaa väittää mietteitäni valkoisten heteroiden etuoikeutetuiksi mietteiksi, on kysymys rasismista uusissa kääreissä, samapa tuo, vaikka sitä kutsuisi feminismiksi. En ole mikään -isti ylipäätään. En usko, että tiede siitä paranee, kun lakkautetaan vanhat professuurit ja perustetaan niiden tilalle naistutkimuksen oppituoleja. Ei ole väliä, kuka valitaan yrityksen johtoon, kunhan hän on nainen. . Ei mitenkään, sillä naiseus ei ole kiinnostava ominaisuus ihmisessä. K annatanko sukupuolten välistä tasa-arvoa. Anteeksi, Li Andersson, Laura Huhtasaari ja Elina Lepomäki ovat kaikki nuoria naisia ja eri mieltä aivan kaikesta. Mikä röyhkeintä, oletetaan, että ihmisellä on kaikki hyvin, koska hän kuuluu tiettyyn ryhmään. Vastuullinen media tekisi uutisia linjauksista ja hallitusohjelmista – mutta niistähän ei ole uutisoitavaa, kun ne ovat aivan samat kuin miespääministerin aikana. Että kenellekään ei anneta iltalukemiseksi roolimalleja, joissa hänestä pitää tulla sankari tai sukupuoli. Kannatanko sitä, että naiset voivat hakeutua veturinkuljettajiksi, upseereiksi ja jättiläislaivojen kapteeneiksi. Mutta paha olo ei väisty siten, että kaikki alkavat tekemään sitä, mikä aiheuttaa jo puolelle maailmalle pahan olon. Mies ei ole ongelma eikä nainen ratkaisu tai päinvastoin. Kiinnostaisi, mitä politiikkaa hallitus harjoittaa, ei se, onko siellä istuvilla pillu. Kun katson vaatimuksia saada naisia yritysten johtoon, naisia hallitukseen ja eduskuntaan, minusta tuntuu, että patriarkaatti on vahvempi kuin koskaan. Tietenkin. Toivon, että miehet jäävät kotiin kokkaamaan kalapuikkoja lapsille ja vaihtamaan vaippoja. No en ole. On läpimurto, että presidentti on nainen, vaikka mitä se muka kertoo ihmisen politiikasta. Jos ryhmällä on negatiivinen etumerkki (ainoa sellainen ryhmä on valkoinen heteromies), on puheella negatiivinen etumerkki. Siinä ihmisen sanominen samaistetaan sukupuoleen, ihonväriin ja asemaan, ja itse sanomisella ei ole väliä. Totta kai. Jos sukupuoli todella on ”konstruktio”, niin kuinka vahvoja konstruktioita mahtavatkaan olla ”mustat naiset”, ”transsukupuoliset”, ”valkoiset miehet” ja muut hahmot, jotka seikkailevat intersektionaalisen feminismin keskusteluissa. Jos toksiseen maskuliinisuuteen liittyy väkivaltaisuus, puhumattomuus, itsetietoinen selittäminen ja kuulijan vähättely, kaikki stereotyyppisen mieheyden huonot puolet, silloin varmasti ovat myös stereotyyppisen naiseuden huonot puolet toksista feminiinisyyttä. Siksi enemmän kuin naisten nousua uusiin korkeuksiin kannatan miesten laskeutumista mataluuksiin. Tai siitä, että televisiossa näytetään sarja naisten ohjaamia elokuvia siksi, että ne ovat, niin, (ainakin näennäisesti) tietyn sukupuolen ohjaamia. En usko, että kenenkään asemaa parantaa joka paikkaan väen vängällä tuotu naisnäkökulma. Tässä maailmassa on monilla kauheaa, ja se johtuu muun ohella asioista, joita uskomme sukupuolista. Samalla tiedän selviönä, että silloin kun pätevin ehdokas on nainen, paikat ja palkinnot kuuluvat heille. En usko, että maailma siitä paranee, että annamme nobeleita, Oscar-patsaita tai korkeimman oikeuden tuomarin paikkoja ihmisille siksi, että he ovat naisia. Vain sydämetön idiootti ei kannata. Tietenkin toivon, ja tietenkään en. J. Että talous ajetaan alas, ja valtio. Että he jäävät kahvikupposen ääreen pillittämään toisilleen sitä, miten naiset kohtelevat heitä pelkkänä kodinsisustusrekvisiittana. Jos sukupuoli ja toksisuus voivat liittyä yhteen (voivatko ne?), on varmaan sitten olemassa myös toksista feminiinisyyttä. Minun kaltaiseni taas lokeroidaan ”valkoisen heteromiehen” asemaan, valtaapitävään ja kaikkivoipaan. Että kaikki ryhtyvät lukemaan runoja sen sijaan, että tekevät uraa. Siihen kuulunevat esimerkiksi sairaalloinen miellyttämisenhalu, uhriutuminen, monenlainen avuttomuus, seksuaalisella viehätysvoimalla ja hysterialla hallitseminen. Kun katson riemua, jolla tiedostavat ihmiset ympäri maailmaa hihkuvat, että Suomen kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtaja on nainen, koen samaa halua pois väkijoukosta kuin vappuna kun humalaiset tökkivät hattaroilla silmiin. Vaikka siis intersektionalismi oli juuri muistuttavinaan, että etuoikeuksia ja niiden puutteita on monenlaisia ja että ne ovat alituiseen sekoittumassa. Entä kannatanko sitä, että tulevaisuudessa on enemmän naisia pormestareina ja korkeimman oikeuden tuomareina. Kannatan sitä, että kaikista miehistä tulee neitejä, ja naisistakin. Tai että silloin kun elokuva on hyvä, se pitää esittää televisiossa. Entä olenko feministi. Mutta sitten seuraa jatko-osa, jonka mukaan pitää olla ihmisiä, jotka puhuvat värillisen naisen positiosta, ja toisia, jotka puhuvat kotiäidin positiosta. Tähän asti on helppo olla intersektionalisti. Jyrkät ideologiat sen sijaan tuottavat ensin turhaa vastakkainasettelua ja sitten pahimmassa tapauksessa ruumiita. Arkipäivän intersektionalismissa ihminen on, miltä näyttää
Elokuvissa syödään minkä ehditään, mutta sopivatko ne tosiasiassa lainkaan yhteen. Mr. Ruoka ja seksi ovat sellaisia. Jonesin päivänä, jolloin en ollut ehtinyt syödä lainkaan, ja että minulla sen vuoksi oli ensimmäistä kertaa elämässäni elokuvissa mukana lounas. Yhtä järkyttävää nälän kuvausta en ole kokenut sitten brittiläisen Helen Dunmoren romaanin The Siege, joka kertoo Leningradin piirityksen aiheuttamasta nälänhädästä tuskin kymmenen vuotta holodomorin jälkeen. 1917 – Taistelulähetteihin en neuvoisi viemään Sisuaskia mehevämpää evästä. Hyvinä aikoina, kuten meidän, ne kamppailevat ykkössijasta nautinnon ja ilon ensisijaisina lähteinä. Parasiten alkupuolella moni on saattanut erehtyä syömään poppareita ja karkkia ja maksanut siitä loppupuolella kalliin hinnan. Jones sai Katja Kallion ajattelemaan, että ruoka ei todellakaan sovi kaikkiin elokuviin. Ristiriidoista kipeimpiä ovatkin ne asiat, jotka merkitsevät hyvinä aikoina ihmiselämän ihanimpia puolia ja huonoina suurinta kärsimystä ja julminta väkivaltaa. Samat ruumiskasat, samat selviytymis keinot, sama kärsimys kaupungissa, jossa Mr. TosiTapahTumiin pohjauTuvassa Mr. Vatsani valitti onttona ja surkeana, mutta en kyennyt edes koskemaan eväsrasiaan. Rakenteeltaan napakka Mr. Jones on visuaalisesti loistokas, silloinkin kun se kuvaa hirveyksiä. JONES ohjaus Agnieszka Holland Mr. Myös siinä idealistinen päähenkilö taisteli hellittämättä ja muiden pilkasta piittaamatta ahneutta ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Kummallakin ihmistä voidaan rääkätä ja rangaista yksinkertaisemmin kuin juuri millään muulla keinolla. On ristiriitaista tuntea visuaalista nautintoa katsoessaan nälkäistä ihmistä, joka istuu oksanhangassa järsimässä kaarnaa. Hollandin edellinen elokuva, vuoden 2017 eläinten oikeuksia ja sielua käsittelevä Jäljet, nivoutuu eettisesti Mr. on kohTalon ivaa, että näin Mr. Walesilainen journalisti Gareth Jones (aina yhtä rakastettava James Norton) kyseen alaistaa Stalinin Neuvostoliiton selittämättömän vaurauden ja porskutuksen ja hommaa itsensä Moskovaan selvittämään arvoitusta. Kaukana, kaukana niiden perässä tulee sitten muita, monimutkaisempia nautintoja ja iloja, kuten taide ja sen sellainen. EsTETisoinnisTa Tässä kuvakielessä ei kuitenkaan ole kyse, vaan kauneus toimii lohdullisena elementtinä todellisuudessa, jossa mitään muuta lohtua ei ole. Jonesin aikaan elettiin herroiksi. Jonesissa eletään maailmanlaajuisen talouskriisin vuotta 1933. Ja sitten on elokuvia, joiden aikana syöminen on sula mahdottomuus. Nälän teema kasvaa Hollandin elokuvassa hienosti vähitellen. Hienokseltaan Holland välttää ryystämisellä, syljellä ja maiskuttelulla mässäilyn, mutta rivoksi tapahtumaksi eläinten ruhot ja ahneet kultahampaat syömisen kyllä muuttavat. Jonesin silkkialushousut sen sijaan ovat ensiluokkaista tavaraa. Siksi se luo katsojan sisimpään monisärmäistä jännitettä. K U VA : B O Y JO N ES FI LM S, K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA MR. Tuli mieleen silkkiset alushousut, joiden kuminauha on hapertunut olemattomaksi ja jotka siksi ovat ylellisestä materiaalista huolimatta vain lököttävät kalsarit. 74 IMAGE MAALISKUU 2020 74 IMAGE HUHTIKUU 2020 elokuva Karja Kallio on helsinkiläinen kirjailija, joka on aina huolissaan siitä, että ruoka loppuu kesken. Harmi kyllä Olga Tokarczukin romaaniin perustuva Jäljet oli elokuvana rakenteellinen ja tyylillinen sekasotku, josta jännite oli kokonaan kateissa. Puolalaisen Agniezska Hollandin uutukainen Mr. Jonesiin. Näin Jonesista tulee ensimmäinen länsimainen journalisti, jolle valkenee Stalinin aiheuttama nälänhätä, holodomor. Sensuurin, salakuuntelun ja salamurhien valtakunnassa lumoava kommunismi myönteinen Ada (Vanessa Kirby) kuiskaa lopulta Jonesin korvaan kielletyn sanan: Ukraina. Joissakin tapauksissa kyllä. Sen jälkeen hänen henkensä ei ole kopeekankaan arvoinen. V iime aikoina mieltäni on askarruttanut elokuvien ja syömisen suhde. Tämä oli samaan aikaan sekä valtava helpotus että todellinen kauhistus. Mutta moniin elokuviin, jotka kuvaavat ihmiselämän raadollisia puolia, syöminen ei oikein istu. Elokuvan jälkeen astuin vatsa jomottaen takaisin maailmaan, joka on täpötäynnä ravintoloita ja jossa ruoasta ei tapella vaan sillä huvitellaan ja sitä harrastetaan. Jones on tätä lajia. . Tiedon nälkä ajaa Jonesin Moskovan yltäkylläisyyteen. Ne istuvat pussittamatta ja hiertämättä, ja niiden leikkaus laskeutuu imartelevasti vartalolle. Ukrainassa ruumiin nälkä näyttää hirmuhallitsijan voimansa. Täydellisesti sommitellut kuvat, ensiluokkaiset silkkiset alusvaatteet. Ensiluokkaiset silkkialushousut. Esimerkiksi The Rise of Skywalker on kuin tehty irtokarkkeja varten
Greener Grass Pastellivärisiin neuleisiin pukeutuneet hyväosaiset yhdysvaltalaiset järjestävät grillijuhlia, ajelevat golf-autoilla ja tsemppaavat jälkikasvuaan futiskentän laidalla. Paikkaa pyörittää työhönsä leipiintynyt Lisa (Regina Hall), kätyrinä häärii superflirtti ja epäilyttävän innokas Maci (Haley Lu Richardson). Kerronta on eloisaa ja viihdyttävää, mutta tarinan päätös leijuu sysimustana pilvenä kaiken yllä. Hyvää kannatti odottaa. Support the Girls Andrew Bujalskin indiekomedia Support the Girls sai ensi-iltansa SXSW-festivaalilla kaksi vuotta sitten, mutta ensiesitys Suomessa on vasta nyt. Sherry Hormannin ohjaama A Regular Woman antaa vaietulle Hatunille äänen ja kysyy, miksei maailmaa kiinnostanut hänen tarinansa. Päähenkilö Jill (Jocelyn DeBoer) lahjoittaa vauvansa hetken mielijohteesta naapurilleen Lisalle (Dawn Luebbe). Ema tihkuu raakaa, pitelemätöntä intohimoa, mikä vetoaa kaikkiin ympärillä – joukossa ex-mies, jota näyttelee Gael García Bernal. Kun hänen jäljellä oleva lapsensa muuttuu kultaiseksi noutajaksi ja Lisa saa vielä toisen mukulan (jalkapallo), ei paluuta onneen enää ole. TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA. Kyseessä on yksi kevään rankimmista elokuvista. A Regular Woman Vuonna 2005 Hatun Sürücü löydettiin surmattuna jalkakäytävältä Berliinissä. Näemmä Hatunin intohimot, rakkaudet, sydänsurut ja loputtoman piinan. Bujalski kuvaa hienosti työntekijöiden solidaarisuutta ammatissa, johon kiteytyy amerikkalaisen kulttuurin hedonismi, kristilliset perhearvot ja näiden synnyttämä kaksinaismoralismi. HUHTIKUU 2020 IMAGE 75 K U VA T: C M O R E, H B O N O R D IC , A C EW A Y, S R A B FI LM S Ema Miten kuvata huonoa äitiä sortumatta niihin misogynistisiin, miehen kynästä usein lähteviin kliseisiin ja stereotypioihin, joita aiheeseen tavataan liittää. Nimihenkilö (Mariana di Girolamo) on tanssija, joka yrittää saada takaisin sosiaaliviranomaisen viemän lapsen, mutta ei opi ”käyttäytymään”. Chileläinen Pablo Larrain (The Club, Jackie) on löytänyt yhden keinon. Hahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja lopetus katarttinen. Päähenkilönsä nimeä kantava Ema (2019) on visuaalisesti rikas, nuorisomusiikin malttamattomalla vimmalla eteenpäin rynnivä elokuvahelmi. Parhaimmillaan se on hillitön, mutta osuvien piikkien väleihin mahtuu myös turhauttavaa outoilua. Murhaajaksi paljastui Hatunin veli. Pian liekit roihuavat. Elokuva seuraa päivää ”perheystävällisen tissibaarin” Double Whammiesin työyhteisössä. DeBoerin ja Luebben lähiösatiiri on velkaa John Watersille ja kaapelikanava Adult Swimin surrealistiselle komiikalle. Muslimiperheeseen syntynyt 23-vuotias nainen oli eronnut serkustaan, jolle tämä oli pakkonaitettu teininä, ja seurusteli saksalaismiehen kanssa
Näin uskoo amerikkalaissäveltäjä ja harmonikansoittaja Pauline Oliveros, jonka vuonna 1989 ilmestyneestä Deep Listening -albumista on tänä vuonna julkaistu uudelleenpainos. PAULINE OLIVEROS Deep Listening (uudelleenpainos) K U VA : C C . Onneksi Oliverosin musiikillisista ideoista on nyt kiinnostuttu, sillä ne tuntuvat ajankohtaisemmilta kuin koskaan. Sukupuolittuneessa kaanonissa Oliveros on kyseisiä säveltäjiä vähemmän tunnettu. Seinälle oli listattu liikkeen viisi myydyintä kirjaa. Listalla jokainen oli jokin aivojen elvytysopas -tyyppinen keskittymisopas. Usein sillä on jotain muitakin päämääriä kuin äänielämys. Deep Listening ei ole vain Pauline Oliverosin levyn nimi vaan myös metodi, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen. Kirjassa Odell etsii Oliverosin metodeista helpotusta nykyajan ruuhkauttamaan mieleen. Oliveros uskoo, että syväkuuntelemalla pääsee avoimeen ja vastaanottavaiseen tilaan, jossa tuomitseva minä vaikenee. Hänen mukaansa klassisessa musiikissa pitäisi tapahtua iso tietoisuuden muutos, jotta muutkin kuin valkoiset miehet saisivat äänensä kuuluviin muutenkin kuin kuriositeettina. 60-luvulla kylvetyt ideat tietoisuuden uudelleenkalibroinnista puhuttavat nykyaikana, kun teknologiaavusteista itsensä kehittämistä liputtava Kalifornian ideologia on sulautunut valtavirtaan. Jos maailmaan ei kiinnitä huomiota, suhtautumista on vaikea muuttaa. Todellinen, intensiivinen kuunteleminen on harvinaisempaa. deep listening -metodista on viime vuonna kirjoittanut muun muassa Jenny Odell, jonka How to Do Nothing: Resisting the Attention Economy -kirja päätyi niin Barack Obaman kuin New York Timesin listalle viime vuoden parhaita kirjoja nimettäessä. Aika on otollinen ”erikoismusiikille”. Musiikki on väline transsendenssiin. Musaa vai mindfulnessia?. Spotifyn deep focus, all nighter ja intense studying -listoilla on miljoonia seuraajia, ja keskittyminen on jopa määritelty Spotifyssa omaksi genrekseen. Oliveros on sanonut inhonneensa sitä, että hänestä puhuttiin 60-luvulla lady composerina. KesKittymishäiriödiagnoosit yleistyvät, ja moni valittaa kiirettä ja stressiä. Ambient tai minimalistinen taidemusiikki toimivat auditiivisiina älylääkkeinä, joiden avulla parannetaan suorituskykyä pirstaleisessa tietotyössä, uppoudutaan joogaharjoitukseen tai palaudutaan. Usein muutoksen toteuttamisessa ei kuitenkaan päästä yksilötasoa pidemmälle. . deep listening eli syväkuuntelu ei ole vain levyn nimi vaan metodi, jonka tavoitteena on kuunnella valppaana kaikkia ympärillä olevia tapahtumia, myös omia ajatuksia, ilman pyrkimystä arvostella niitä. Kuuntelemalla musiiKKia tarkasti voimme opetella kohdistamaan huomion tavalla, jossa maailma näyttäytyy vapaampana ennakkoluuloistamme. Kuunteleminen ja tarkkaavaisuus voivat luoda uudenlaista välittämistä ympäristöstä ja muista ihmisistä. Oliveros oli 1960-luvulla perustamassa San Francisco Tape Recording Centeriä, johon kuuluivat myös minimalistisäveltäjät Terry Riley ja Steve Reich. Pitäisikö siis esimerkiksi musiikkitalossa maaliskuun lopussa esiintyvän Jon Hopkinsin spirituaalista elektronimusiikkia analysoida jonkinlaisena tietoisuusteknologiana. Oliverosin ajatukset herättävät toiveikkuutta siitä, että kokeellisella musiikilla voi olla muitakin vaikutuksia kuin kovempi työteho. musiikki P ari kuukautta sitten kävin ostamassa uuden kalenterin yliopiston kirjakaupasta. 76 IMAGE HUHTIKUU 2020 76 IMAGE HUHTIKUU 2020 musiikki Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen toimittaja, jolla on viime aikoina ollut keskittymis vaikeuksia kevät auringon takia. Ihmiset kuulevat koko ajan, mutta kyse on pikemminkin altistumisesta äänelle. Deep listening -albumin äänet tuntuvat pinnalta katsoen staattisilta, mutta kun keskittyy, äänistä paljastuu syvyyksiä ja luonnonmuotojen kaltaista muuttuvuutta. Hän ohjasi soittajia kuuntelemaan toisiaan herkeämättä ja teki musiikkia metodilla, joka sekoittaa improvisaatiota, elektronista musiikkia, rituaalia ja meditaatiota. K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA . Apua rentoutumiseen ja flow-tilan saavuttamiseen etsitään myös musiikista. Oliveros kiinnostui tietoisuustekniikoista ja äänimeditaatiosta, kun hän etsi helpotusta Vietnamin sodan aiheuttamaan ahdistukseen ja levottomuuteen. Se on kattotermi, jonka alle on niputettu useita elektronisen ambientin, klassisen musiikin ja new age -häröilyn väliin jääviä musiikkityylejä, joiden on tarkoitus viedä kuulija leijuvaan, arjesta vapauttavaan mielentilaan. Oliveros tuotti syväkuuntelun estetiikkaa järjestämällä kuunteluretriittejä. Yliopiston aulassa opiskelijat kököttivät kuulokkeet päässään tietokoneiden ääressä
23-vuotiaan Janne Ahtiaisen kokonaistaideteos Henrik! on yksi näistä noin sadan kitaristin bändeistä. Saa enemmän kavereita bäkkärillekin. Psalmit 2 taas on piipittävää syntikkamurhaa. Girlsin eli Meghan Remyn edellinen levy In a Poem Unlimited oli hänen suuri indieläpimurtonsa, jota kuvasin tällä palstalla ”tekoamerikkalaiseksi”. Konsepti se on antikonseptikin. Henrikin tahallinen erikoismusisointi on kuin kommunismi: jokainen nuoriso keksii sen uudelleen ja pitää itseään nerona. Silti Toast World keksii, mikä Strokesissa on olennaista paljon paremmin kuin Billy Idolia tosissaan lainaava nyky-Strokes. Päällimmäinen niistä on J.G. Loppua kohti biitit kiristyvät kuin vaijeri kaulan ympärillä, kunnes kaikki on ohi 28 minuutissa. Ballardin kirjallisuudessa. Amerikkalaistyyppinen indiekaanonin päällekirjoittaminen on viimein rantautunut myös tänne. Woodstock ’99 on nimetty kuvaavasti ja on irvokkuudessaan nerokas konsepti kuvaus: kappale on käytännössä sama kuin muun muassa Nancy Sinatran, Glen Campbellin ja Donna Summerin levyttämä ikivihreä MacArthur Park. Sama on läsnä Heavy Lightillä, mutta synteettisen väärentämisen sijaan Remy sekoilee syvällä vakavassa ja ummehtuneehkossa rock-kaanonissa. Paperi T & Khid: HBD RIP (johanna) Paperi T:n ja Khidin edellisestä yhteislevystä tuli nykysuomiräpin keskeinen julkaisuharvinaisuus. Remy osaa edelleen genrejen välisten pakkoavioliittoseremonioiden väkinäiset hymyt paremmin kuin kukaan, mutta välillä tuntuu kuin möhöilyn pimeä koura imisi valon kaikesta koskemastaan. Girls: Heavy Light (4aD) U.S. Ajatuksen jälkeen tietenkin huomaa, että levyn ensimmäisessä lauseessa mainitaan kolariruumis. Jos paperiteemäisyyden marginaalihyödyt ovat jo kovin alhaalla, HBD RIP ärsyttää varmasti. HUHTIKUU 2020 IMAGE 77 K U VA T: 4 A D , K A TA KO M B I, N IC K TU LI N EN , S VA R T musiikki HENRIK!: Psalmit ja Psalmit 2 (KataKombi) Elintason nousu näkyy. Siksi nykyaikaiset punkbändit suunnilleen kilpailevat kitaristien määrällä. Tähteä ei ainakaan himmennä, että hänen läppärismipop-alter-egonsa Sir Liselot on paras suomalainen underground-asia juuri nyt. Lopputulos on aivan omanlaisensa. Bloodsingle voisi olla bändiversio Grimesista. Psalmien ensimmäinen kappale Me ei osata skeittaa, me ei olla punk on hyvää Circle-junttausta, mutta jos kelloa katsoo 14 minuutin kohdalla, on vielä 18 jäljellä. Kitara ei ole enää kummoinenkaan investointi. Psalmit-levykaksikko seuraa viime vuonna ilmestynyttä Vanhaa testamenttia. Osansa saavat aikuisrock (4 American Dollars), Phil Spector (Denise Don’t Wait) ja jopa tropicália (And Yet It Moves / Y Se Mueve). Jos ei, se on varsin onnistunut dystopiakapseli, kertosäkeetön musiikkiumpio ja edgyn mattamustaksi spreijattu Aalto-vaasi täynnä assosioitavaa. Myös HBD RIP on kuin musiikkiesine: tärkeintä on muoto, sisältö tulee siinä sivussa, ja hyötyfunktiot eivät voisi vähempää kiinnostaa. Siihen nähden, miten hälläväliämusiikkia Henrik! on esittävinään, kaikki on kiusallisen harkittua. Altar on aiempaa synteettisempi ja vaikutteita kuulee valtavasti, mutta niitä annostellaan millimetrimäisellä niukkuudella. TEKSTI OSKARI ONNINEN. U.S. Huhtikuussa tulee Uusi testamentti. Ghost World: Altar (svart) Kouvolasta helsinkiläistynyt Ghost World oli debyyttilevyllään ihan kiva mutta siinä määrin levyhyllyindietä, että toisen levyn saattoi jättää väliin. Säkeistöt kuullaan vuorotellen, molemmilta yksi per biisi, puolivälissä kummaltakin oma reilun minuutin biisi. Enää ei kannata. Solisti Liisa Tanin äänessä on sävyjä värityskirjallinen
K U VA : S & S, K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA MÄRTA TIKKANEN PAKKO YRITTÄÄ KIRJS&S M ärta Tikkanen on yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä induktiivisen autofiktion tekijöistä. 78 IMAGE MAALISKUU 2020 78 IMAGE HUHTIKUU 2020 kirja Koko Hubara on kirjailija ja toimittaja, jonka ainoa lupaus vuodelle 2020 oli alkaa kirjoittaa kirjeitä. Tässäkin asiassa Märta Tikkanen on edelläkävijä. Kun luin Miestä ei voi raiskata, opin miten absurdeja ihmisten väliset keskustelut voivat olla ja miten niitä voi käyttää tarinankerronnan välineinä. Miten on sen asian laita, josta viimeksi puhuimme. Miten olet jaksellut. Tai koska viimeksi sait edes loppuun asti mietityn, vain sinulle osoitetun ja juuri sinun asioistasi kiinnostuneen sähköpostin. Sen ohella, että samastuin Tikkasen ystävilleen kertomiin asioihin ja ihailin hänen suorapuheisuuttaan, huomasin ennen kaikkea kaipaavani kirjeiden kirjoittamista ja saamista, hidasta ja intiimiä tapaa olla ystävä. Ei lasku, mainos, taloyhtiön tiedote, joulukortti tai hääkutsu, vaan kuulumisia pullisteleva C5-koon kirjekuori, jonka päällä oli vinoon nuolaistu postimerkki ja sinun nimesi kaunokirjoituksella. Hän on viitoittanut tien, jota pitkin minun sukupolveni kirjoittaa yksityisestä yleiseen. . Tikkasen merkitystä tunnustuksellisen ja brutaalin rehellisyyden koulukunnan esiäitinä ei voi kiistää. Tuokaa kirjeet takaisin Koko Hubaran mielestä kerromme Märta Tikkasesta aina vain samaa tarinaa.. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Suvi Ahola kirjoittaa: ”Tikkanen kirjoitti avoimemmin kuin kenellekään. Tajusin, etten ole ollut kenenkään kanssa kunnon kirjeenvaihdossa pariinkymmeneen vuoteen. Kirjan loppua kohden tultaessa Stenberg kuolee, ja jäljelle jäävät vain Märta ja Åsa. Pakko yrittää kir-teoksesta erityislaatuisen tekee se, että siihen on valikoitu joukko Tikkasen sekä Mobergille että Stenbergille erikseen lähettämiä kirjeitä, mutta heidän vastauksensa on jätetty pois. Se koostuu Tikkasen kahdelle rakkaalle ystävälleen, ruotsalaisille kirjailijatoimittajakollegoille Åsa Mobergille ja Birgitta Stenbergille 1970–2000-luvuilla lähettämistä kirjeistä, joissa toki käsitellään yksityiselämää suhteessa ajan henkeen: avioliittoa, naisen ääntä kirjallisuudessa, jyrän lailla kotona ja työympäristössä melskaavia miehiä, lasten huolia, ruokaostoksia ja muita arjen askareita. Yleensä kirjeenvaihtokirjat on koottu niin, että niistä löytyy kahden ihmisen välinen keskustelu. Måste försöka skri-, Schildts & Söderströms, suom. Neljän vuosikymmenen kirjekokoelmasssa esiin pääsevät kirjoittamisen haasteet, perhearjen ongelmat ja kostofantasiaan yltänyt mielipaha lehtikritiikeistä.” Kirjablogissa nimeltä Aukeamia puolestaan kirjaan piirtyvää naisten välistä ystävyyttä kutsutaan ”varaventtiileiksi”. Syntyy jännittävä leikki: pääsee mukaan siihen hetkeen, kun Tikkanen istui – näin kuvittelen – perinnöksi saadun Tiffanylampun kajossa, työpöydän ääressä ja kirjoitti kirjeitä tietämättä itsekään, mitä vastauksia tulisi saamaan, milloin ja kuinka pitkästi. milloin viimeksi postiluukustasi tipahti oikea kirje. en vähättele lainkaan näitä tulkintoja. Outi Menna), ilmestyi loppu vuodesta 2019. Hän sanoo viiden vuosikymmenen yli kurottavassa, laajassa tuotannossaan (esimerkiksi Miestä ei voi raiskata, Vuosi sadan rakkaustarina, Punahilkka, Kaksi: kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta) jotakin hyvin poliittista ja yhteiskunnallista kirjoittaessaan omasta subjektiivisesta kokemuksestaan erään miehen vaimona, eräiden lasten äitinä, erään aikakauden kirjailijana. Lukija joutuu täydentämään aukot ja keksimään, mitä ystävät ovat mahtaneet kirjoittaa takaisin. Onko hänellä muutakin sanottavaa kuin se, mitä kodin neljän seinän sisällä, ja vielä niiden sisälle teljetyssä naisen, äidin, psyykessä, tapahtuu, suhteessa mieheen, isään ja lapsiin. Silti kysyn: olisiko Märta Tikkasta mahdollista lukea myös toisin. märta tikkasen viimeisin teos, Pakko yrittää kir: Elämä kirjeissä (Kustantamo S&S, alkup. Koska viimeksi joku, ystävä, kysyi sinulta ja yksin sinulta, mitä kuuluu. Mutta kun luin aikoinani Vuosisadan rakkaustarinaa ensimmäisiä kertoja, innostuin vähintään yhtä paljon muodosta kuin sisällöstä: aivan, tälläkin tavalla säästeliäästi, vihaisesti, runomuodossa, voi kirjoittaa romaanin. Koska viimeksi joku kertoi elämästään sinulle eikä koko sosiaalisen median seuraajakunnalleen. Kun luin Pakko yrittää kir-, nousi päällimmäiseksi itse formaatti: kirje. Jos viime aikoina julkaistuihin kirja-arvioihin, artikkeleihin ja blogipostauksiin on uskominen, Märta Tikkasesta kirjoitetaan kymmenien kirjojen jälkeen edelleen samaa juttua
Otava, 74 s. Voimakkaan ruumiillinen teos kirjoittaa tuon myytin päälle: ”Sinä tulet raskaaksi siitä kukasta, / sinä tulet raskaaksi linnun siemenestä, sinä tulet / raskaaksi karpalosta kermakarkista HubbaBubbasta tuulesta.” Äitiyden ja naiseuden mystifiointiin suhtaudutaan runoissa kriittisesti, mutta seksuaalisuus ja lisääntyminen nähdään silti arkisina ja tieteellisinä ihmeinä. Klassikkoelokuvien valossa pohditaan minuuden ja ajan kulumisen kaltaisia teemoja. Teosta ei voi kutsua varmaksi esikoiseksi, mutta ehkei sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan vaan herkän uteliaaksi. Kosmos, 112 s. Draama-Helmin pieni helmi Helmi Kajaste: Rakenna, kärsi ja unhoita. Runokokoelman nimi viittaa Kalevalan viimeiseen runoon ja neitseellisen sikiämisen myyttiin. Nimesi on Marjatta on hieno teos – niin hieno, että se tuntuu melkein liiankin virheettömäksi hiotulta. Paino on silti tervetullut puheenvuoro terveellisemmän ruumiinkuvan puolesta, ja sitä voi lämpimästi suositella niin jojoilijoille, lääkäreille kuin fatsheimaajille. Hän kritisoi pakkomielteistä laihdutuskulttuuria ja analysoi kärkevästi sitä, miten lihavuutta käsitellään mediassa. Kajasteen ilmaisu on enimmäkseen kirkasta, ja kielen eri rekisterien käyttö ihastuttaa. Laihdutuskäsky toimii usein päinvastoin kuin on tarkoitus: läskikammo ja tiukat dieetit tekevät lievästi ylipainoisesta äkkiä liikalihavan. Otava, 232 s. ”Rakennus uskottelee olevansa pysyvä, ja elokuva uskottelee olevansa elävä”, kirjoittaa DraamaHelminä tunnettu Helmi Kajaste esikoiskirjassaan. Ja miksi suurten väestömäärien tilastointiin tarkoitetusta painoindeksistä on tullut terveyden mittari. Pienessä, fragmentaarisessa esseeteoksessa näkökulmat vaihtuvat vähän kuin View-Masterin kuvat. Älykkäiden havaintojen lomassa välähtää omakohtaisia kokemuksia – vähän turhankin viitteellisesti. Kirjoittaja kysyy, miksi ylipainoa ylipäänsä pelätään, vaikka pulskaa uhkaavat enemmän epäterveelliset elämäntavat kuin lihavuus itsessään. TEKSTI SILVIA HOSSEINI Tuokaa kirjeet takaisin. Lisääntymisen ihme Sirpa Kyyrönen: Nimesi on Marjatta. Teos kumartaa suomalaisten modernistien suuntaan: etenkin Edith Södergranin ja Eeva-Liisa Mannerin vaikutus kuuluu selvästi. Kehon muutokset vertautuvat muihin luonnon ilmiöihin, kuten lintujen sukupuuttoon. Runsaasti toistoa sisältävä teos olisi hyötynyt tiukemmasta jäsennyksestä. Tekstit ja kirjailijan omat kuvitukset muodostavat kauniin kokonaisuuden, jossa on aavistus vanhan elokuvateatterin taikaa. Sirpa Kyyrösen lyriikka on assosiatiivista ja kielellisesti rikasta. Omaelämäkerrallisessa tietokirjassaan Virpi Hämeen-Anttila kirjoittaa kamppailustaan kehoitsetuntonsa kanssa. Rakenna, kärsi ja unhoita paneutuu arkkitehtuurin ja elokuvataiteen leikkauspisteisiin. HUHTIKUU 2020 IMAGE 79 K U VA T: O TA VA , KO S M O S kirjat Painosta tasapainoon Virpi Hämeen-Anttila: Paino
Elämä on jatkuvaa markkinointia, persoonan myymistä, sosiaalista vertailua, lapsellista peukuttamista. Elämätön elämä huutaa koko ajan, ja vaellat päivästä päivään fomona Lohjalla, Alajärvellä, Kontulassa, Amsterdamissa ja Berliinissä. Fomo on millenniaaliahdistuksen ydin. Kun polyamoriakokeilujen jälkeen olet eteläpohjalaisten kansantanssien kurssilla Alajärvellä, mieleen tulee yhtäkkiä ajatus yhdynnästä Lohjalla. Se on näennäisen tai todellisen vapauden aiheuttamaa ahdistusta – tai erään filosofin sanoin ”huimausta vapauden edessä”. Onko mikään ihme, että burnout on millenniaalifomojen ammattitauti. Tehkää valinta, joka helpottaa ainakin hetkeksi näennäisen vapauden aiheuttamaa huimausta. 80 IMAGE MAALISKUU 2020 80 IMAGE HUHTIKUU 2020 Stiller Ruben Stiller on valkoisten etuoikeuksista nauttiva etelähelsinkiläinen toimittaja. M illenniaalifomolla on myös muita ahdistuksen aiheita. Lohduksi tarjoan sanat, joita Kierkegaard ei sanonut. Millenniaalifomo elää kuitenkin maailmassa, jossa julkisivu pystytetään someen. Some vaatii paljon enemmän kuin perinteinen keskiluokkainen tekopyhyys: on brändättävä elämää, on huolehdittava siitä, että tasapainoilee konformismin ja yksilöllisyyden välissä oikealla tavalla, on otettava huomioon kohderyhmä, jota kutsutaan kavereiksi. K eskiluokkaiseen porvarilliseen elämään on aina kuulunut julkisivu, joka on valomainos mainiosta elämänhallinnasta ja hyvistä arvoista. Kun millenniaalifomo on valinnut kestävän kehityksen takaavaa kahvia ja kieltäytynyt lentämästä Balille, syyllisyysjumppa on vasta alussa. . Elämä on sarja perseelleen menneitä valintoja. E i pidä tietenkään unohtaa ilmastoahdistusta ja sen mainiota lisämaustetta, ahdistusta valkoisten etuoikeuksista. Erityistä stressiä aiheuttaa niin sanottu uusi vilpittömyyden muoti, joka vaatii aitoa aatteellisuutta. Millenniaalifomojen uusi ahdistuksen aihe onkin ylevien asenteiden esittämisen aiheuttama stressi. Hänelle sanotaan, että liian suorituskeskeinen elämä on huonoa elämää, joten on syytä stressata myös sitä, että stressaa. Fomo väijyy millenniaaleja Prisman parkkipaikalla ahdistuja huomaa, että kaikki olisi voinut mennä toisin, kirjoittaa Ruben Stiller.. Kannattaa miettiä, miten paljon huonommin olisimme voineet valita. Mikään ei auta, rauhaa ei ole missään. Miten ruoskitaan itseä falskisti niin, että se näyttää aidolta. Millenniaalifomon ilmastoimattomassa helvetissä määräikainen työntekijä yrittää vapaa-aikanaan toipua avokonttorin pakkopositiivisten palaverien tuottamasta kaunasta. Viesti on selvä: älä saatana stressaa, ole spontaani! Moni millenniaalifomo suuntaakin matkansa joogakurssille, jossa hän tajuaa, että on koko elämänsä hengittänyt väärin. Lopulta löydät itsesi polyamorian harrastajien kokoontumisajoista ja kadut, ettet ole kokeillut kansantanssia. Hän ei ole tiedostanut, että on valkoinen pikku paskiainen. Lähtekää Facebookista, unohtakaa Twitter ja Instagram ja suojelkaa omaa elämäänne ja yksityisyyttänne. Kun millenniaali pysäyttää autonsa Prisman parkkipaikalle, hänen on myönnettävä, että millenniaalifomon elämä on helvetillistä, koska elämä olisi voinut mennä ihan toisin. Fomosta kärsivät eteenkin millenniaalit. Kun olet Berliinissä, et ole Kontulassa; kun valitsit Tinderissä tämän, tuo jäi valitsematta. Hän hengittää oikein, saa tilastollisesti merkittävän orgasmin ja kommunikoi parisuhteessa niin kuin optimaalisessa parisuhteessa kommunikoidaan. Vähemmistöjen suvaitseminen ei riitä, koska millenniaalifomo saattaa suvaita väärin. Millenniaaliahdistuksessa Prisma-matkan, työelämän, parhaan mahdollisen orkun ja takapenkillä kitisevän lapsen yhteensovittaminen on konkreettinen eksistentiaalinen ongelma, johon kukaan ei ole keksinyt tyhjentävää vastausta. Näillä mennään. Hän ei kuitenkaan koskaan pohtinut, miten parhaat mahdolliset orkut voidaan yhdistää työelämään ja lapsiperheen Prisma-matkaan. Stiller on väärien valintojen asiantuntija F omo – fear of missing out – väijyy, se saattaa iskeä koska tahansa. F omouden kanssa painiskelevista perusfomoista kuuluisin on tanskalainen Sören Kierkegaard, joka aikoinaan kiteytti fomon perustilanteen seuraavasti: ”Mene naimisiin ja kadut; älä mene naimisiin, niin sitäkin kadut… Naura maailman mielettömyyttä, niin kadut; itke sitä, niin sitäkin kadut.” Kierkegaard oli millenniaaliahdistuksen uranuurtaja. Kehotan kaikkia millenniaalifomoja pakenemaan somenormatiivisesta helvetistä
Taas työryhmä! Lisää avustajia, viinereitä, kokoustamista. Ei ole aikaa työryhmille. Mutta kun julkinen valta päättää tehdä turvetuottajista työttömiä (hyvästä syystä), sillä on hyvä olla käsitys siitä, miten näiden ihmisten käy. Haluaisin nähdä tilanteen, jossa työryhmiä ei perustettaisi vaan käytäisiin tehokkaasti töihin, ilman että mietitään päätösten vaikutuksia, rakennetaan tiekarttoja ja workshopataan skenaarioita. On komiteoiden ja konsensuksen aika. . Ainahan sitä voi toimeenpanna asioita miettimättä, mitä niistä seuraa ja kenen vastuulla jäljet ovat! Yritys voi tehdä myös päätöksiä, joiden seurauksista sen ei tarvitse välittää. Irtisanottujen elannosta ja mielenterveydestä huolehtii joku muu, johtoryhmässä vähemmistöön jääneillä ei ole lakisääteisiä oikeuksia tulla kuulluiksi. Ou nou: tarvitaan lisää aikaa, ja selvityksiä. H elmikuun lopussa kerrottiin, että hallitus perustaa koronaviruksen takia koordinaatiotyöryhmän. Ilkunta saattoi alkaa. V arsinkin politiikassa on painetta saada näyttöjä aikaan oman valtakauden puitteissa. Perusteellisesti aihettaan selvittävät työryhmät voivat pelastaa meidät pikavoittojen tavoittelijoilta, kirjoittaa Reetta Räty. Jos liikautamme tätä osaa, tuolla romahtaa. Ajatella, jos hallitus ilmoittaisi alkavansa leaniksi, ketteräksi ja muutosälykkääksi toimijaksi. Täytyy selvitellä. K U VA : IL K K A SA A ST A M O IN EN. Työryhmän koostumus vaikuttaa lopputulokseen, ja jos projektijohto on osaamatonta, isot ja pienet asiat sekoittuvat, eikä mikään etene. Meidän hellimässä, uhattuna olevassa systeemissä kaikilta – kepultakin! – kysytään. Laajapohjaisia, yli hallituskausien operoivia toimielimiä, joiden lopputulos on usein – ah mikä sana: mietintö. Sitä että hankehumppa loppuisi, ohjelmia ei aloitettaisi, uudistamisen kehittäminen lakkaisi ja samalla voisi vähentää toimikuntia, ohjausryhmiä, raportointia. Onko jollakulla käsitys siitä, miten sote syntyisi näpsäkästi ilman että kohta raportoidaan maakuntien vanhuksista, joiden elämä on vaarassa, koska mikään toimikunta ei ole selvittänyt, miten palvelun x keskittäminen vaikuttaa kansalaiseen Pena. P äätöksenteossa tarvitaan työryhmiä. Selvityshallitus selvittää, kun pitäisi toimia. Toimittajiltakin kaipaisi välillä vähemmän ilkuntaa ja enemmän käsitystä siitä, että kaikkien työ ei ole kuten meidän: ”perehdymme” päivän tai jopa viikon johonkin ja raportoimme siitä ikään kuin kukaan muu ei olisi huomannut, että Penan tilanne tosiaan on vaikea. Ja entistä enemmän on sellaisia pirullisia himmeleitä kuin sote. Kaipuu komiteoiden aikaan Täytyy selvitellä. Tietenkin voi tyytyä visioimaan, kuinka turvetiloilla siirrytään myymään luomuhirssiä ja ekospelttiä maaseutupuodista, mutta vastuullisempaa on selvittää realistisempia vaihtoehtoja. Hän sanoi kaipaavansa komiteoita. Se voi olla hidasta, riitaisaa ja turhauttavaa. Jos poistamme tämän ilman siirtymäaikaa, muualla ollaan pulassa. Mutta voi myös olla, että selvityksissä käy ilmi nykymaailmalle tyypillinen piirre: kaikki liittyy kaikkeen. Ryhmään kuuluu ministeriöiden kansliapäällikköjä ja THL:n asiantuntija. Liian hitaan päätöksenteon sijaan tehdään liian nopeita päätöksiä – tai perustetaan toimikunta markkeeraamaan sitä, että toimeen on ryhdytty. Kouluissa moni on kaivannut samaa. Pitää luoda käsitys nykytilasta – hämmästyttävän usein edes yritykset eivät tiedä, mitä ne tarkalleen ottaen tekevät ja millä prosesseilla tai käytetäänkö resurssit järkevästi. MAALISKUU 2020 IMAGE 81 HUHTIKUU 2020 IMAGE 81 Räty Reetta Räty on takinkääntäjä, joka aiemmin pilkkasi konsensusyhteiskuntaa nössöksi. T ämän tiedämme: Jos Suomi aikoo olla hiilineutraali 2035, nykyisistä päästöistä pitää poistaa yli 60 prosenttia – ja jos hiilinielut vähenevät, leikkausten pitää olla tätäkin rajumpia. Ongelma on demokratia. Syypää ei ole toimikunta vaan politiikan logiikka, joka pakottaa mielistelemään omia äänestäjiä ja sitten kuitenkin huomioimaan muutkin kuin oman kannan edustajat. Hyvin koottu, yhteistä näkemystä taitavasti hakeva toimielin voi kaikessa tylsyydessään pelastaa meidät politiikan pikavoittojen tavoittelulta ja populistien huutokuorolta. Kukaan ei varmaan ilkkuisi yhtään, jos ylin valtiovalta sanoisi yllättävän lopputuloksen paljastuttua, että tätä emme osanneet odottaa, mutta kokoukset vähenivät, kokeilukulttuuri eteni, epäonnistumiset jalostivat, liput salkoon! Juttelin peruskoulu-uudistukseen aikoinaan osallistuneen asiantuntijan kanssa. Toinen vaihtoehto on, että alamme sietää nykyistä suurempaa epävarmuutta ja niitä kuuluisia epäonnistumisia. Se voi olla hidasta, riitaisaa ja turhauttavaa
— 19. Kun aimo lukijaksi julistautunut Kirsi Piha kirjoittaa, että ”lukeminen kasvattaa läsnäolon muskeleita”, eikö tuo ole varoittava kertomus siitä, kuinka lukeminen tekee ihmisestä harhaisen olennon vailla suhteellisuudentajua, erottelukykyä ja kirjoitustaitoa. Voisiko olla, että lukemisesta onkin haittaa, ei hyötyä. 82 IMAGE HUHTIKUU 2020 15. — 4. — 10. Milloin arkkitehdit alkavat suunnitella Itä-Helsingin arvoasuntoihin feikkimurtumia korostaakseen niissä asuville heidän asumisensa rosoista autenttisuutta. 7. 1. — 16. — 5. nämä meidän piti vielä kysyä. Onko psykoterapeutti saanut koskaan aikaan niin merkittäviä tuloksia kuin fysioterapeutti. Mikä on se jaettu kollektiivinen trauma, jonka seurauksena vihreät alkoivat vihata ihmistä, luontoa ja elämää. Miksi muuten itkit taas eilen ravintola Rytmissä. — 17. Tuleeko kenellekään muulle ”Pusupuistosta” mieleen Peter Nygårdin ”hemmottelujuhlat”. — 11. — 8. — 18. — 3. — 12. — 9. Onko tiivistelmä suomiräpistä se, että kun Cheek köröttelee pitkin Helsingin Museokatua Rolls-Roycellaan, mieleen ei tule rap-artisti tai edes autovaras, vaan Björn Wahlroosin hieman arka kuski, joka on viemässä Nallen uutta autoa pesuun. Ovatko Peter Nygårdin juristit niin tehokkaita vai suomalainen media niin pelokas, ettei tässä kohdin kysytäkään mitään Nygårdista, vaikka tarkoitus oli vahva. Mitä pitäisi ajatella aikuisista, jotka keskustelevat siitä, kuinka hyvää on Pusupuisto-niminen kahvi, ja varmasti on kelpo kahvia, mutta miten siitä voi puhua MAINITSEMATTA KERTAAKAAN, ETTÄ SEN NIMI ON PUSUPUISTO. Jos Twitteriä ei olisi, voittaisiko fasismi, koska meillä ei olisi mitään keinoa, jolla taistella sitä vastaan. — 13. — 14. Kuinka monta kirjaa, aamu-tvesiintymistä, twiittiä ja kolumnia vielä vaaditaan ennen kuin millenniaalin voi määritellä ihmiseksi, jonka ammatti on pohtia, millaista on olla millenniaali. Olisiko mahdollista teettää tutkimus, josta selviäisi, missä päin Suomea itketään eniten. ”LÄSNÄOLON MUSKELIT”, SIIS MITÄ IHMEEN VITTUA. Vanhemmille vihreille se, että Koijärvellä oli hyttysiä, ja nuoremmille luonto noin ylipäätään. Missä viipyy tosi-tv-ohjelma, jossa syöpäsairaat kilpailevat muistisairaiden kanssa mökin remontoinnissa ja voittajajoukkue saa hoitoa. — 20. Miksei kukaan muuten koskaan avaudu siitä, kuinka lukeminen pilasi heidän elämänsä. — 6. Jos valtiosihteeri Johanna Sumuvuori aloittaa päivänsä twiittaamalla, että on aloittanut päivänsä lukemalla Joan Didionin kirjaa, ja on jakanut todisteeksi kuvan kirjasta, tuliko Sumuvuorelle missään vaiheessa projektiaan mieleen Didionin essee On Self Respect. Miksi sähköautot ovat niin rumia; niin kuin ajaisi autojen Vuoden paskin laihduttaja -kilpailun voittajalla. ”Ajatteletko, että syksystä pitäminen tekee sinusta monitahoisemman persoonan?” (Emma Jane Unsworth: Adults) — 2. Kummasta olet enemmän tuohtunut: ilmastonmuutoksesta vai niistä, jotka eivät ole riittävän tuohtuneita ilmastonmuutoksesta. Onko koronavirus Jumalan ratkaisu ilmaston vai median kriisiin
Vapaa autoetu 670 €/kk, käyttöetu 505 €/kk. (218i GC Business). BMW 2-sarjan Gran Coupé alk. THE GRAN COUPÉ KATSEENVANGITSIJA Ajamisen iloa. Autoveroton hinta 28.300 €, toimituskulut 600 €, arvioitu autovero 3.854,07 € uuden WLTP-päästömittaustavan mukaisella CO2-päästöllä 135 g/km ja kulutus 5,9 l/100 km. 32.754,07 €. Kuvan auto erikoisvarustein
Nyt neljä kirjoittamisen professoria kertovat, miten he lukevat, kirjoittavat ja opettavat. KUINKA OPPIA KIRJOITTAJAKSI. TAIDEYLIOPISTO = KUVATAIDEAKATEMIA + SIBELIUS-AKATEMIA + TEATTERIKORKEAKOULU ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ 1 T E K S T I S I L J A Y L I T A L O × K U V A M I K K O R I K A L A Kirjoittajaksi tullaan elämällä kirjoittajan elämä. Tai sitten voi yritää oppia ammattilaisilta
2 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Mikael Brygger Jussi Valtonen
”Kuunnellessani häntä mietin kylmä hiki otsalla, olisiko minusta siihen. ”Runouden kaltainen tekstilaji ei ole niinkään linnojen rakentamista legopalikoista vaan pikemminkin niiden legopalikoiden suunnittelua ja heittämistä ihmisten eteen.” Mikä elämässä on tärkeää Kirjoittamisen professori Jussi Valtosella on hauska tapa vastata kysymyksiin kertomalla pieni tarina jostakin kirjailijasta. Kirjoittamisen professori, runoilija Mikael Brygger lähestyy kysymystä vertaamalla kirjoittamisen opettamista kustannustoimittajan ja ateljeekriitikon rooliin. Lukijasta se voi joskus tuntua vaikealta, mutta Bryggerin mielestä juuri se tekee runoudesta niin mielenkiintoista. Toiseksi on selvitettävä, miten on onnistunut siinä, mihin on pyrkinyt. ”Kukaan tuskin kyseenalaistaa niiden merkitystä. Palaciosta (s. Valtosen ohjauksessa opiskelijat sekä lukevat että keskustelevat toistensa teksteistä. Hyvässä taiteellisessa yhteistyössä jokainen tuo mukanaan oman osaamisensa mutta ei jää sen vangiksi.” Jotta olisi tuotavaa yhteiseen pöytään, tarvitaan aikaa yksin. Kirjailijaksi tullaan, ei opiskella. ”Mediasensitiivisessä kirjoittamisessa olennaista on miettiä, miten media tai alusta muuttaa sitä, miten tekstiä luetaan, miten siihen kirjoitetaan ja miten teksti kyseisellä alustalla toimii”, Brygger tiivistää. ”Meidän kursseillamme ei tarvitse perustella itselle, miksi pelaamme lautapelejä kolmatta päivää, niin kuin viime viikolla tehtiin.” Kun Mikael Brygger puhuu kirjoittamisesta, hän käyttää useammin sanaa ”me” kuin ”minä”. Usein keskustelu liittyy siihen, mikä elämässä on tärkeää. Osin Yhdysvaltoihin sijoittuu myös Valtosen vuonna 2014 ilmestynyt Finlandia-palkittu romaani He eivät tiedä mitä tekevät. Jos tilalle laitetaan joukko samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja yksi tai useampi opettaja fasilitoimaan keskustelua, näistä ihmisistä tulee toistensa ateljeekriitikoita ja kustannustoimittajia.” Joukolla ihmisiä Brygger viittaa kirjoittamisen opiskelijoihin, jotka lukevat ja kommentoivat toistensa tekstejä. Siinä auttaa tarkka ja yksityiskohtainen palaute. Ensinnäkin on luettava paljon ja tutkittava, millaisia taiteellisia keinoja toiset kirjailijat ovat käyttäneet. Asioita ei selitetä auki, vaan aukot pitää itse täydentää. 1943), jolla oli päivätyö ja pienet lapset. Miten se, mitä itse kirjoittaa, vaikuttaa muihin. Taideyliopiston uudessa kirjoittamisen maisteriohjelmassa ajatellaan luonnollisesti toisin: kirjallisuus on yksi taiteenlaji muiden joukossa, ja kirjoittamista voidaan opettaa siinä missä kuvataidetta tai näyttelemistä. On luettava, ajateltava, kirjoitettava ja kokeiltava. ”Se voi kuulostaa jännältä, mutta olen tehnyt sellaista amerikkalaisen ystäväni kanssa, ja työtapa on hyvin hedelmällinen. Niillä luetaan. Suomea yhdysvaltalaisopiskelijat eivät osaa. Tai tarkemmin ottaen Salmisen kursseilla opetellaan lukemista – eli toisin sanoen kirjoittamista. ”Olen yleensä innostunein ja ylpein niistä jutuista, jotka on tehty porukalla, mieluiten niin että mukana on eri aloilta tulevia ihmisiä. Enemmän kuin tuottaa paljon tekstiä Bryggeriä kiinnostaa laajentaa kirjoittamisen alaa, pohtia, ”mitä kirjoittamisen ja lukemisen boksin ulkopuolelta voisi tuoda sinne sisään ja mitä sieltä boksin sisältä viedä ulos”. Tähän tapaan: ”Jonathan Franzenilla oli kuulemma jossain vaiheessa vanha kannettava tietokone, jossa ei ollut verkkoporttia ollenkaan, vaan siihen sai internetin ainoastaan fyysisellä kaapelilla. Kokeellisen, digitaalisen ja eri alustoja hyödyntävän runouden kentällä kirjallisuudesta ei pelkästään keskustella yhdessä vaan sitä myös tehdään yhdessä. Aikaa keskittyä pitkäksi aikaa pelkästään kirjalliseen työhön ei ole ollut, joten sitä on pitänyt tietoisesti järjestää. Columbian opiskelijat vierailevat loppukeväästä Suomessa, ja tarkoitus on muun muassa, että opiskelijat kääntäisivät toinen toistensa tekstejä. Opettajan tehtävänä on pitää keskustelua yllä ja muodostaa kysymyksiä, jotka avaavat uusia näkökulmia. Tämä voi tarkoittaa erilaisten digitaalisten sovellusten hyödyntämistä, kuten virtuaalitodellisuutta tai lisättyä todellisuutta, tai vaikka shakkipelin logiikalla toimivan runogeneraattorin kehittelyä. ”Tällaisessa kontekstissa mentoroinnista tulee väkisinkin henkilökohtaisempaa.” Lukeminen on telepaattista toimintaa Antti Salminen on siitä poikkeuksellinen kirjoittamisen opettaja, että hänen kursseillaan ei kirjoiteta. ”Eikä se johdu siitä, että puolitutun ex-luokkakaverin koiran kuulumiset olisivat yhtäkkiä hirveän tärkeitä. Se avaa kiinnostavan näkökulman kieleen työvälineenä ja tekee näkyväksi kaiken sen pohtimisen ja neuvottelun, mitä kääntämiseen liittyy.” Kirjoittajaksi haluaville Valtonen suosittaa kahta asiaa. Itse asiassa Valtonen on New Yorkissa haastatteluhetkelläkin, tällä kertaa valmistelemassa yhteistyötä Columbian yliopiston luovan kirjoittamisen koulutusohjelman kanssa, ja haastattelua tehdään Skypen välityksellä. ”Ideoita on helpompi esitelläkin muille, jos niitä on ensin testannut oman tekstin kanssa.” Bryggerin mukaan runoutta lajina määrittää epävarmuus ja monitulkintaisuus. Se kertoo jotain myös amerikkalaisesta yhteiskunnasta, millaiset mahdollisuudet siellä on heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi.” Valtonen on viettänyt paljon aikaa Yhdysvalloissa, ensin vaihto-opiskelijana, sitten psykologian tutkijana. J. Kirjoittamisen maisteriohjelmassa luetaan toki muutenkin paljon, mutta Salminen on jättänyt kirjoittamisen toistaiseksi kokonaan syrjään. Se kertoo yhdysvaltalaisesta nuortenkirjailija R. Samalla myös ohjaajan rooli muodostuu väistämättä erilaiseksi kuin esimerkiksi tiedeyliopistossa. Siihen liittyy toinen tarina. Se, että täytyy kuvitella kokonainen maailma, jota ei ole olemassakaan, on niin vaikeaa, että sitä mieluummin siirtäisi tuonnemmaksi.” Valtonen on paitsi kirjailija, myös neuropsykologiasta väitellyt tohtori ja psykologian tutkija. Bryggerin opetusaloina kirjoittamisen maisteriohjelmassa on digitaalinen runous ja mediasensitiivinen kirjoittaminen. Pystyäkseen kirjoittamaan hän laittoi herätyskellon soimaan keskiyöllä, kirjoitti kolmeen asti ja meni takaisin nukkumaan herätäkseen taas aamulla töihin. 3 Runoutta virtuaalitodellisuudessa Suomessa on perinteisesti ajateltu, ettei kirjoittamista voi opettaa, vaan se on taito, joka ihmisellä joko on tai ei ole. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Jälkimmäinen tarkoittaa yksinkertaistettuna muualle kuin paperille kirjoittamista ja tarvittaessa myös uusien alustojen ja välineiden luomista. Sen hän oli työntänyt sinne tietokoneeseen ja sahannut poikki niin, ettei sitä saanut enää irrotettua, vaan väylä internetiin oli pysyvästi tukittu.” Tarina kuvaa sitä, miten olennaista sähköpostin, somen ja muiden sähköisten häiriötekijöiden hiljentäminen kirjoitusprosessin kannalta on ja miten vaikea niitä on pelkällä tahdonvoimalla vastustaa
4 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Antti Salminen Riikka Pelo
”Isä käytti joogaa opetuksessaan jo 1970luvulla. Se on oikeastaan telepatiaa.” Salminen kertoo pohtineensa viime aikoina runoilija Paul Celanin (1920–1970) lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvää aforismia, jonka mukaan ”tarkkaavaisuus on sielun luonnollinen rukous”. Kuten vaikka sitä, miten oppia arvostamaan aikaa, jolloin mitään näkyvää ei synny. Hänellä on tietty oma äänenavausten ja kehollisten harjoitusten tekniikkansa. ”On!” Kun suhde on tarpeeksi luottamuksellinen, kirjoittamiseen liittyviä hankaliakin asioita voidaan käsitellä. Helmikuussa Pelo vietti opiskelijoiden kanssa kolme päivää kirjoi tusretriitissä Tuusulanjärvellä, ja siellä oli aikaa kokeilla myös toisenlaisia opetusmetodeja. Kaikkea aikaa ei tarvitse täyttää lukemisella ja kirjoittamisella, vaan kävelyretkillä, hengittämisellä ja tyhjällä tilallakin on merkityksensä.” Sen jälkeen kun Pelon viime syksynä ilmestynyttä romaania Kaikki elävä edeltänyt Jokapäiväinen elämämme sai Finlandiapalkin non vuonna 2013, Pelo hankki itselleen Porvoosta pienen torpan. ”Hengittelimme, meditoimme ja joogasimme. ”Yritän muistuttaa opiskelijoita ja itseänikin, että monet taiteelli sen työn kannalta tärkeät asiat tapahtuvat tiedostamattomien prosessien kautta. ”Kehollisuus kirjoittautuu lukukokemukseen väistämättä, esi merkiksi kuinka tarkkaavaisena, hajamielisenä tai väsyneenä lukee. Ei voi edes sanoa, että kirjoittamisen opiskelu vaatii lukemaan opettelua, koska ne ovat niin samaa. Esimerkiksi antiikin aikana oli tapana lukea ääneen muille, ja yksin hiljaa lukevaa ihmistä pidettiin outona, kuten Augustinuksen Tunnustuksista (noin vuodelta 398) tuttu tarina kertoo. ”Syksyn ja talven osalta kaikkea työskentelyä ja opetusta on varmastikin sävyttänyt runsas palautteen antaminen ja saaminen”, Pelo sanoo. Lukemisen ja kirjoittamisen erottelu toisistaan olisi keino tekoista.” Opetuksessaan Salminen kehittää kokeellisen lukemisen ideaa. ”Aluksi en tuonut sinne edes nettiä, vaan piti mennä naapurin hevoshakaan, jos halusi lukea sähköpostit. Muistiinpanoja syntyy koko ajan, ja tekstin editointia voi tehdä hälyisemmissäkin paikoissa, mutta varsinainen kirjoittaminen, ”poraaminen kokemuksellisiin ytimiin”, vaatii vetäytymistä omiin oloihin. Alkeelliset olot veden kantamisineen ja puilla lämmittämisineen toimivat vastapainona kaupunkielämälle. Onko se harvinaista kirjailijalle. 5 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ”Kirjallisuuden lähtökohta on sanallistaminen. ”Voi olla, että se on pakoa maailmasta, mutta samaan aikaan se on pakoa kohti todellisuutta, pyrkimystä tislata esiin jotain jokapäi väistä hajamielisyyttä kiteytyneempää.” Jos kirjoittaminen onkin luonteeltaan epäsosiaalista, lukemisen opettamista seurannut yhdessä lukeminen on ollut Salmisesta inspiroivaa, saanut ”herkistymään lukemisen ihmeelle”. Lukemisen ja kirjoittamisen erottelu toisistaan olisi keinotekoista.”. Esseistinen viittaa kirjoitustyön vaiheiden sanallistamiseen keskustelun kautta, ystävyys puolestaan luotta mukselliseen ja henkilökohtaiseen suhteeseen ohjaajan ja ohjatta vien kesken sekä ”yhteiseen pyrkimykseen jakaa ja siten ymmärtää taiteellista prosessia ja tekeillä olevaa työtä”, kuten Pelo tarkentaa. Maailma on monin osin tekstuaalinen ja teksti maailmallinen.” Opettaminen esseistisenä ystävyytenä Viime syksynä kirjoittamisen professori Riikka Pelo veti lukemista ja kirjoittamista yhdisteleviä pitkiä kursseja, joissa tehtiin haastavia kirjoitusharjoituksia ja käytiin intensiivisiä ryhmäkeskusteluja. ”Haluan pitää keskiössä opiskelijoiden oman kirjoitusprosessin, löytää tapoja viedä heidän työtään eteenpäin ja syvemmälle. Se, miten koke mus kielestä lähtee muodostumaan sanoiksi. Hänen oma kirjoitusprosessinsa vaihtelee sen mukaan, missä vaiheessa työ on. Salminen tunnetaan kokeellisista romaaneistaan Lomonosovin moottori ja Mir sekä runoistaan ja filosofisista esseistään. Irrallista lukevaa tajuntaa ei ole olemassa.” Eri kulttuureissa ja eri aikoina se, mikä on hyväksyttyä luke mista, on voinut olla hyvin säänneltyä, Salminen huomauttaa. Tuusulanjärvellä Pelo tajusi, että hänen teettämänsä harjoitukset olivat samankaltaisia kuin mitä hänen isänsä Matti Pelo käytti opetuksessaan. Huomasin, etten välttä mättä tarvitse Berliiniä, Roomaa ja New Yorkia työhöni, vaan tärkeintä on, että ympärillä on metsää ja luontoa.” × ”Ei voi edes sanoa, että kirjoittamisen opiskelu vaatii lukemaan opettelua, koska ne ovat niin samaa. ” Pelon omalle kirjoittamiselle jooga ja muut kehon ja mielen tekniikat ovat aina olleet tärkeitä. Sieltä avautuvat myös ne laajemmat kirjoittamisen traditioon liittyvät kysymykset.” Henkilökohtainen ohjaustapa ja keskustelut ovat Pelosta niin antoisia, että ”tulee itsellekin välillä riittävyyden tunne”. ”Pyritään tyhjentämään kaikki mielen sisältö ja ennakkoluulot tekstiä kohtaan ennen lukemista.” Salminen lähestyy lukemista kaikista mahdollisista suunnista: sen historian ja teorian kautta, mutta myös kehollisesti, aistikoke muksena. Siihen kuuluu muun muassa erilaisia lukemisharjoitteita, joista esimerkkinä Salminen mainitsee meditaatiota lähenevät tietoisuus tekniikat. Oli hauska huomata, että jotakin olen ehkä perinyt isän taiteenopetta misen metodeista.” Omaa opettajuuttaan Pelo luonnehtii ”esseistiseksi ystävyydeksi tai ystävällisyydeksi”. Tekstiä ja maailmaa ei kukaan osaa terävällä veitselläkään erottaa toisistaan, ne välttämättä sulautuvat, tihenty vät, soljuvat toisiinsa. ”Onhan se hyvin kummallista toimintaa, että on jotain materiaali sia merkkejä, jotka luovat kehollistajunnallisia vaikutuksia ilman kosketusta. ”Lukeminen ja kirjoittaminen on tarkkaavaisuuden harjoitta mista ja kehittämistä. Taustalla oli halu saada residenssimäinen työtila, jossa voisi keskit tyä pelkästään kirjoittamiseen. Halusin luoda tilan, jossa sisäiset ja ulkoisetkin kriitikot vähäksi aikaa vaikenevat, ja keskittyä kirjoittamisen sisäiseen prosessiin. Matti Pelo on laulunopettaja, joka työskenteli pit kään muun muassa SibeliusAkatemiassa laulutaiteen lehtorina
Kyseinen urku on uniikki, alto-rekisterissä soiva soitin. Autonominen mikromaailma, jossa visiot saavat vapaasti tulla lihaksi. Kelloa en ole koskaan halunnut sinne tuoda.” × Jussi Nykänen, kuvataiteilija pääpäivä Ta i t e i l i j a v a l m i s t a u t u u e s i t y k s e e n Assi Karttunen & Olof-organetto ”Uuden soittimen, organeton, saaminen saa olon tuntumaan ujolta. Ennen 1800-lukua musiikki syntyi hyvin erilaisiin olosuhteisiin, joissa käyttötarkoituksella ja -ympäristöllä, kuten kirkolla tai hovilla, oli merkittävä vaikutus. Nykymusiikki etsiikin tuoreita ilmaisukeinoja uudenlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Näin urku ikään kuin hengittää luontevasti, koska palkeen käyttö ei ole tasaista. Radioiden soittolistapolitiikka on kaventunut huolestuttavaan tahtiin 2000-luvun aikana. Vastaavasti 2000-luvulla musiikki on altistunut muille ”musiikkia voimakkaammille mahdeille”, kuten globalisaatio, digitalisaatio ja ilmastonmuutos. Bonusta ikärajattomuudesta.” Eklektiset deejiit ”Hattu nousee Yle Vegan Dj Bunuelille ja muille monipuolista musiikkia soittaville tiskijukille. Kun erikoisohjelmien määrä pienenee, suureen arvoon nousevat ne deejiit, jotka pyrkivät sivistämään kuulijaa.” Hampaaton media ”Äärioikeistoa on käsitelty suomalaisessa lehdistössä silkkihansikkain. Ei milliäkään periksi rasismille.” × Karri Miettinen, rap-artisti, joka esiintyy Laulavan Unionin kanssa Taideyliopiston Taidepisteessä Musiikkitalossa 20.4.2020 pyhä lehmä K u m o a m m e v ä ä r i ä t o t u u k s i a Väite: Musiikki on vain musiikkia ”Musiikin autonomiasta – siitä, ettei musiikki viittaa itsensä ulkopuolelle – pitää tänä päivänä kiinni enää taidemusiikin romanttis-modernistinen suuntaus. Vaikka nämä taustatekijä eivät ole suoraan luettavissa musiikillisina vertauksina, tihkuvat ne läpi myös absoluuttisen musiikin tiukoista rakenteista. Ensimmäinen organetto-konsertti Ulvilan Pyhän Olavin kirkossa 5.8. Paras saundi, paras tunnelma, paras henkilökunta. Pitkät pillit ja niiden soittamisen hallinta ei ole helppoa, ja arvioisin, että vie vuosia ennen kuin soitto kuulostaa vaivattomalta.” × Assi Karttunen, cembalisti, tutkija ja opettaja. Uudessa organetossani minua kiehtoo se, että soittaja säätelee itse palkeen läpi kulkevaa ilmavirtaa. klo 19 yhdessä sopraano Anni Rifin kanssa. Valheelliset väitteet on osoitettava vääriksi. Sukupolvelta toiselle toistuvan materiaalin ja toistuvien muotojen sisään on piirtynyt muusikoiden ja säveltäjien taloudellinen sekä sosiaalinen asema eri vuosisatoina. päivystävä kriitikko Paleface Helsingin G Livelab ”Rakastan paikkaa. Se on näyttämö ja alusta jokaiselle valmistuvalle työlle. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ työkalu Työhuoneen mikromaailma ”Työhuoneeni on tila, jonne vetäydyn käymään vuoropuhelua materiaalien kanssa, leikkimään, kokeilemaan ja haaveilemaan. Myös länsimaisen kulttuurin havahtuminen omaan ylivertaisuuteensa on merkittävä kysymys. ”Tämä kysymys koskettaa monta alaan liittyvää kysymystä, jotka ovat monimut6. Sen johtohahmoja ei ole haastettu julkisuudessa tarpeeksi. Aikaa työhuoneella kuluu päivästä riippuen 4–12 tuntia, kiihkeimpinä työjaksoina joskus enemmänkin. Työhuoneelta löytyy tavanomaiset käsityökalut ja joitain järeämpiä koneita puun ja metallin työstöön. Nykypäivän fragmentoituneessa musiikkikentässä muut musiikinlajit tunnustavat sosiaalisen viitekehyksen tärkeäksi osaksi musiikin tuottamista ja kuluttamista. Tila on makuuni mukavan rouhea, eikä pieni sotkeentuminen haittaa. Ristin soittimeni Olofiksi, kun soitinrakentaja kysyi, onko soittimeni mies vai nainen. Myös taidemusiikissa autonomisen musiikkikäsityksen historia on yllättävän lyhyt. Olin pitkään toivonut soitinta, joka mahdollistaisi minulle keskiaikaiseen ja varhaisrenessanssin ohjelmiston soittamiseen osallistumisen. Organetto valmistui helmikuussa, sitä rakennettiin käsin puolentoista vuoden ajan. Olen ammatiltani cembalisti ja tutkija, ja organeton eli syliurun soittaminen on minulle uutta. Syliurkuja ei ole Suomessa kuin yksi tai kaksi. Kingeintä, mitä on tapahtunut alalla vuosiin. Se on median tehtävä. Kiitos The Beatles! Paikka on nimittäin rahoitettu alun perin Englantiin tarkoitetuilla Gramex-tuloilla. Haluammeko säilyttää taidemusiikin ylivertaisen aseman vai suunnata kohti yhdenvertaisuutta ja moniäänistä musiikkikulttuuria?” × Riikka Talvitie, säveltäjä ja tohtorikoulutettava kysy mitä vain Katsotko, onko vieraissa ihmisissä tanssijapotentiaalia. Vierailin urkurakentaja Marcus Stahlin orgelbauerissa muutama vuosi sitten. Työhuoneeseen kiintyy siellä käytetyn ajan ja siellä syntyneiden kokemusten myötä. Pohdimme, minkälainen soitin sopisi juuri minulle, kun toimin paljon myös laulajien kanssa, vokaaliyhtyeissä ja lisäksi nykytaiteen kentällä. Työskentelen pääasiassa löytömateriaaleista koostuvien veistosten parissa. Tällä hetkellä työskentelen Helsingissä autotallista muokatulla työhuoneella
Halusin saman ylellisyyden kuin ympärilläni olevilla miehillä: kuulua ja näkyä muusikkona, en naismuusikkona. Naisista koostuvat bändit ovat ”tyttöbändejä” ja sähkökitaraa soittava nainen on edelleen hämmästyksen kohde. Opettajan kasvojen puna syveni. Pääasiallinen tavoitteeni on tietenkin pirstoa koko musiikillinen patriarkaatti ja tehdä siihen tilaa sukupuolesta ja historian vaiheesta riippumatta ihan kaikille. Gallardo on tutkinut töissään muun muassa vanhuutta ja kuoleman läheisyyttä, sitä eristyneisyyttä ja näkymättömyyttä, jota vanhat ihmiset kokevat, kun kapitalismi ei enää tunnista heidän arvoaan. Feminismi antoi minulle myös voimaa sanoa ääneen sen, mitä en reilut kymmenen vuotta sitten tohtinut sanoa: Musiikki todella unohti naiset. En katsele ihmisiä pohtien, ovatko he tai voisivatko he olla tanssijoita. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ kaisia ja jopa ristiriitaisia. Ja mikäli alan tutkijat eivät tiedä, kuinka tietäisivät maallikotkaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sanan ”naismuusikko” sijaan käytän termiä ”muusikkonainen”. Havainnoin enenevissä määrin sitä, miten hyvinvointi näkyy kehossa liikkeenä, tonuksena, asentona. Mutta kun ihmetellään, että tuohan soitti hienosti naiseksi, ei kyseessä ole kehu ollenkaan. Gallardo johtaa myös La Verdi -taideresidenssiä Buenos Airesissa ja Mexico Cityssä. Tutkija Nuppu Koiviston musiikin historian väitöstyö sai alkusysäyksensä, kun hän havaitsi, että naisorkestereita on ollut aina, mutta historia ei ole niistä hiiskunut. Kun kolmas oppilas vastasi kysymykseeni sanomalla, että koska naisten ja miesten säännöt olivat ennen erilaisia, oli puna jo siinä määrin verevää, että päätin siirtyä asioissa eteenpäin. Ohjaava opettaja seurasi tuntia oppilaiden takana, ja minua jännitti. Minusta oli tulossa musiikinopettaja, ja ryhmä oli päätynyt 21-vuotiaan minäni ensimmäisen harjoittelujakson koekaniiniksi. Toinen oppilas viittasi. ”Koska naiset oli ennen kotona hoitamassa lapsia.” Nyökkäsin. Lähinnä ihmetellen ihastelen sitä kehollisen älykkyyden määrää, joka meissä ihmisissä on läsnä kaikkein synkimmilläkin hetkillä, ja ehkä erityisesti juuri silloin.” × Soili Huhtakallio, koreografi ja esiintyjä sisäpiirivinkki Taiteilija Ana Gallardo ”Argentiinalaissyntyinen Ana Gallardo on mielenkiintoinen taiteilija ja kiinnostanut minua jo 1990-luvulta lähtien. Olen tietoisesti ryhtynyt puhumaan naistekijöistä niin päin, että ensin tulee tekemisen määre ja vasta sitten sukupuoli, jos sen toteaminen on ylipäänsä oleellista. Tanssijuutta on monenlaista koreografisen ajattelun ja tanssijan työn metodien laajentuessa jatkuvasti vastaamaan ajankohtaisiin kysymyksiin taiteessa ja yhteiskunnassa. Harjoittelutunnin jälkeen sain kuulla kunniani. Sen todistaa myös tutkimus. Siksi meidän pitää opetella muistamaan. Ohjaavan opettajan kasvot punertuivat asteen verran. Meksikossa residenssi on lähellä seksityöntekijöiden ja ihmiskaupan markkinapaikkaa. ”Sinä puhut kuin musiikki olisi unohtanut naiset!” Häkellyksissäni en osannut vastata, että niinhän se itse asias sa olikin. KOLUMNI 7. Naisten esiinmarssin yhteydessä on kuitenkin tapahtunut paradoksaalinen käänne: siinä missä naiset eivät ennen saaneet näkyä lainkaan, alettiin heitä (meitä!) äkkiä katsoa ensisijaisesti naisina. Kyllästyin kuulemaan keikkojen jälkeen kommentteja ulkonäöstäni ja kyllästyin sovittamaan itseäni bäkkäreillä edellytettyyn ”hyvän jätkän” rooliin, jossa ei tulisi kavahtaa ronskeja juttuja edes silloin, kun niiden kohteena oli oma sukupuoleni. Hänen lähestymistapansa niin kuvataiteeseen kuin performansseihin on feministinen. ”Koska naisten ei annettu tehdä musaa.” Nyökkäsin. Toisaalta tanssiminen niitä myös kehittää. Kokemus muuttuu kehoksi. Sen olemme historiasta häivytetyille toisille velkaa. Silloin kyse on ylentämällä alentamisesta, eräänlaisesta verbaalisesta vallankäytön keinosta, jolla muistutetaan kohdetta siitä, että tämä on poikennut historiallisesta paikastaan. Nähdäkseni psykofyysinen hyvinvointi on avainasemassa kehotietoisuuteen, kognitioon ja itsereflektioon, joita kaikkia tarvitaan liikkeessä ajatteluun, jota työ tanssitaiteilijana muun muassa vaatii. Yksi oppilaista viittasi. Kun Koivisto esitteli löydöksiään 1800ja 1900-lukujen taitteen suomalaisnaisten ammatillisesta musiikkitoiminnasta kansainvälisissä konferensseissa, kävi ilmi, ettei naisten tekemisistä tiennyt moni muukaan. Gallardo on ammentanut töihinsä myös näistä paikoista ja ihmiskohtaloista.” × Andrea Giunta, argentiinalainen tutkija ja kuraattori, joka piti helmikuussa vuosittaisen Saastamoinen keynote -luennon Musiikki unohti naiset minja koskela ”Mitä luulette, miksi näissä kuvissa on niin vähän naisia?” Seisoin auditorion edessä, ja seiskaluokkalaiset tapittivat minua mietteliäinä. Musiikki teki minusta feministin. Toisin kuin historiankirjoissa, ei nykyisin ole tavatonta nähdä naisia säveltäjinä, kapellimestareina tai muusikkoina yli genrerajojen. × Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaansa populaarimusiikkipedagogiikan demokratiasta. Musiikissa minä kyllästyin olemaan toinen sukupuoli ja naistekijä. Vuosi oli 2017. Lisäksi kuulemme tekemisistämme hyväntahtoisia kommentteja, joissa äimistellään, miten hyvin nainen teki asiaa X tai miten freesiä on nähdä nainen skulaamassa instrumenttia Y. Naistekijöiden tilanne on vuosien saatossa kohentunut. Erään jakson lopussa vastaanotin kurssille osallistuneen oppilaan äidiltä kiittävän Wilma-viestin, koska kukaan ei ollut ennen minua kertonut hänen tyttärelleen, että musiikin historiassa oli myös nimekkäitä naisia. Sain tuta tämän itsekin toimiessani lukion musiikinopettajana. Se olkoon pieni kielellinen vallankumoukseni, mutta ei suinkaan ainoa
Julkaisija Taideyliopisto, PL 1, 00097 Taideyliopisto Vastaava päätoimittaja Rehtori Jari Perkiömäki Toimitus ja ulkoasu A-lehdet Sisältöstudio ISSN 2341-7269 Tilaukset ja osoitteenmuutokset osoitteenmuutos@uniarts.fi www.uniarts.fi facebook.com/taideyliopisto twitter.com/taideyliopisto OOPPERA W.A. Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, Helsinki 3.4. ISSUE X 1/2020 Issue X on lehti taiteesta ja yliopistosta, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan. Exhibition Laboratory, Merimiehenkatu 36, Helsinki KESKUSTELU JA KONSERTTI TAIDEPISTE: PALEFACE & LAULAVA UNIONI, JOHN WESTMORELAND, SAIJALEENA RANTANEN Musiikki, työväenliike ja amerikansuomalaiset 1900-luvun alussa. Myös sellaisia, jotka eivät tunnu hyviltä. Mikä motivoi sinua. Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, Helsinki NÄYTTELY KUVAN KEVÄT 2020 Vuoden kiinnostavin nuorten kuvataiteilijoiden näyttely. Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, Helsinki TEATTERI EMMA Draamanäytelmä kasvamisesta, sähköstä ja hevosista. Exhibition Laboratory, Merimiehenkatu 36, Project Room, Lönnrotinkatu 35 ja muita paikkoja ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Rag Elnygin avoin ja rohkea työskentelytapa pakottaa katselijan kohtaamaan lukuisia muodonmuutoksia. 4.4. Nyt muovaan itsestäni veistosta, joka on omassa lihassani. Olen opiskellut kirjallisuutta ja elänyt eri maissa. (–18.4.) 7.4. × Rag Elnyg, opiskelija, joka voitti Nordic and Baltic Young Artist Award 2019 -palkinnon marraskuussa T E K S T I T A N J A R I N K I N E N × K U V A M I K K O R I K A L A. MOZART: COSÌ FAN TUTTE Koomisen oopperan klassikkoteos. Suhteesi kieliin. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6, Helsinki FESTIVAALI SIBELIUS ACADEMY GUITAR FESTIVAL Kolmas Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kitarafestivaali. Koin erilaisuuteni pitkään taakkana. (–31.5.) 2.4. 6.5. Ei siksi, että olisin parempi, vaan siksi, että se tekee minut onnellisemmaksi. Kieli kiehtoo minua raaka-aineena. En näe selkeitä rajoja laulun, tanssin, videon, kuvan tai maalauksen välillä. Muodon muutos Muokkaat itseäsikin, miksi. Ihmiset antavat usein liian helposti periksi ideaaliminästään, vaikka uuden opiskeluun riittää pelkkä nettiyhteys. Suomessa minusta on tullut sellainen taiteilija ja ihminen, joka haluan olla. Käytät töissäsi suomea. Olen oppinut, että voin yrittää tehdä mitä vain. Tällä hetkellä opettelen muun muassa vasenkätiseksi: harjoittelen laulamaan, soittamaan viulua ja piirtämään molemmilla käsillä samanaikaisesti. (–8.4.) 8 TALVEN TAPAHTUMAKALENTERI YLEISÖLUENTO PROGNOSTICS LECTURE: JANA EULER Luentosarja ajankohtaisista taiteilijoista ja ajattelijoista. (–8.4.) 20.4